*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78486 *** language: Finnish PREERIAN PRINSESSA 3-näytöksinen huvinäytelmä Kirj. RAJU HALLA [Kaarle Halme] Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1923. HENKILÖT: RITVA IMMILÄ, V.P.K:n ravintolan hoitajatar (25 v.). HELINÄ IMMILÄ, hänen nuorempi sisarensa, laulajatar. EEVA-KAISA, tarjoilijatar (22 v.). ROUVA EVELIINA LELLO, valokuvaajan leski (40 v.). ANTTI KORSU, V.P.K:n vahtimestari (35 v.). RAJU HALLA, maanmittari-insinööri (30 v.). PEKKA HALLA, hänen vanhempi veljensä, kartanonomistaja ja suojeluskunta-upseeri (35 v.). EERO TIMILÄ, ylioppilas, suojeluskuntalainen. MUTKALAN ANSU, haudankaivaja, kylälaulaja (35 v.). NASKALI-VILLE, Sirpan kylän suutarimestari (35 v.). TIMO LOIRONEN, pitäjän maalarimestari (35 v.). TROKARI-JUSSL HEMMI HAJASMAA. KALLE KAIVANTO. Tapahtuu kesäisenä lauantaina Sirpan V.P.K:n talolla. ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä etualalla ovi katsomoon. EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja sitten laulahtaa). N:o 1. Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille! Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille! RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten puettuna leipojan tapaan, nauraa) Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt! EEVA-KAISA (säikähtää) Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan syntinen sydän vavahtaa. RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen) Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin? EEVA-KAISA Mitä? Sydämenkö? RITVA Kukas se Tappura-Ville on? EEVA-KAISA (nauraa) Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan. RITVA Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään. EEVA-KAISA Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin. RITVA Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla! EEVA-KAISA Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse. RITVA Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat palaa uunissa. EEVA-KAISA Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä — RITVA Mikä? EEVA-KAISA No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä edes koskeakaan. Ja tuo sohva — RITVA No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa. EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle) Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt — 10 RITVA Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana, mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti. EEVA-KAISA Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa sulhasen — RITVA Mitä sinä sanot? Tienaa?! EEVA-KAISA Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa — eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan sitten! RITVA (nauraa) Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä? (Nostavat sohvan paikoilleen.) EEVA-KAISA No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella — ja pikiintyy — RITVA Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille oloilleen! EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä) Mitä se neiti Korsusta —? RITVA Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi! EEVA-KAISA Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle! RITVA (hyväntahtoisesti) Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen saappaitaan. (Menee keittiöön nauraen.) EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti) Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen! RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen) Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.) EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä) Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään! No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin, tänne pikku-saliin! (Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.) KORSU (kurkistaa ulko-ovesta) Tännekö pitäisi — vai? EEVA-KAISA Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa — — KORSU (tulee sisään) Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten. EEVA-KAISA Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä muutenkin kemuilemaan. KORSU Noin tuota — mitä nyt sitten —? EEVA-KAISA Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen! KORSU (nostaa pöytää) Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla? EEVA-KAISA Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla. KORSU Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla perunakuopalla? EEVA-KAISA Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle! KORSU (hätkähtää) No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin. EEVA-KAISA Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla rauhassa. KORSU Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia. EEVA-KAISA Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä? KORSU Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo palokunnasta tarpeeksi! EEVA-KAISA Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia! KORSU Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä! EEVA-KAISA Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota — KORSU No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi — EEVA-KAISA Mutta johan Korsu sen eilen osasi! KORSU Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista. EEVA-KAISA Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo. KORSU (ihastuu) No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.) Antaapa sitten hoijakan käydä! (Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan maalaispolskan.) Pontikka-Mikko pankolle kävi viulunsa kieltä vinguttamaan: Hei liru, liru, hei laru, laru — naisia rupes naurattamaan. EEVA-KAISA (pysähtyy) Eihän se niin ole! KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta. Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen pannut? EEVA-KAISA Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun saan aikaa. KORSU Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö. EEVA-KAISA Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra! KORSU Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille vähän istahtaa? EEVA-KAISA Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana. KORSU (istuu) Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin! EEVA-KAISA Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa? KORSU Siinä juuri — mokomassakin! EEVA-KAISA Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti. KORSU (hyvillään) Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah! Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti. EEVA-KAISA Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia? KORSU Hei — kenen? EEVA-KAISA Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti talon asukkaina. KORSU (vastahakoisesti) Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin! EEVA-KAISA Kenen? KORSU No, sen, josta aina laulelee. EEVA-KAISA (nauraa). Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole. KORSU Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä on Naskali-Ville. EEVA-KAISA Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki — en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi. KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan) Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.) EEVA-KAISA (hämillään) Ei, — ei ole — KORSU Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee vauhdikkaasti ulos). EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan) Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan, että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo perässä.) Korsu! Korsu! RITVA (huutaa ovesta oikealta) Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.) EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja aikoo ulos) Kyllähän minä — kyllä minä — RITVA (huutaa) Tule aivan heti! EEVA-KAISA Johan minä tulen — (Menee oikealle.) KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.) Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee — vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän liene tuolla yläkerrassa. PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin) Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi asetun tähän. KORSU Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.) Vieraat ovat kai yhtä seuraa? PEKKA (ihmeissään kysymyksestä) Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.) Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia tyttöjä. KORSU (leveällä hymyllä) No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta? PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa) Eikös, parkule! Minä olen puhemies. VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee matkalaukun kädestään) No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin soutupalkan maksusta pääset. PEKKA (ottaa esiin rahaa) Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta — ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua kestitsit. Heh! Tuossa kymppi! VILLE (ottamaisillaan rahan) Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon — KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä) Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —! PEKKA (nauraa) No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa! KORSU (vihaisena) Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas — mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys — VILLE (äreästi) Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole yhtään mitään! KORSU Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia — polsun minä kyllä aina muistan. PEKKA Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas — KORSU (keskeyttää) Tappura-Ville! Niin on. PEKKA (nauraen) Onko sekin hänen nimensä? KORSU On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt ne tittilät muistin kaikki. VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan) Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja! PEKKA (huvitettuna nousee) Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta — (riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa) siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää. VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta) Katsos kettua — miten muutti karvansa! KORSU No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies! VILLE Sinähän olet oikea lahtari — vai —? KORSU Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa hänen nimitellä — PEKKA (iloisesti) Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni — VILLE Minä en ole lahtarin ystävä! KORSU So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi! PEKKA Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan. VILLE (ivallisesti) Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut, niin et nyt seisoisi tuossa. PEKKA Miksi en? VILLE Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria! PEKKA (rattoisasti) Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli — KORSU ja VILLE (yht'aikaa) Ei tarvitse! PEKKA Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee) Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan? — KORSU (tyytymättömänä) No, parkule! — PEKKA (nauraen) Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.) VILLE (nolona) Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin! KORSU Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua! VILLE No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput, me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita. KORSU (etsii piippuansa, löytämättä) Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä — tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan. VILLE Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella kanssasi — KORSU (mutisten) Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti. VILLE Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi — KORSU No, hoputahan sitten! — VILLE Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua — KORSU (äkäisesti) Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat! VILLE No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen — KORSU Niin mitä? VILLE Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle — KORSU Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai — VILLE (pelästyen) Mitä sinä nyt? KORSU Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli! LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä, laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle) Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.) KORSU Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa. VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on hänen ja Korsun välissä) Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt satikuti-saunaan keskellä päivää. LOIRONEN Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella. VILLE (rivakasti) Mikä sota? Mikä? KORSU (hitaasti) Mikä parkuleen sota? LOIRONEN Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida kuuluakaan suojeluskuntaan — KORSU (hätäisesti) Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt sitten on tulossa? VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa) Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko? LOIRONEN Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla — VILLE Jokohan ne olisivat meikäläisiä —? KORSU Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi! LOIRONEN Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö? VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan, missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan — niin ehkä tasaantuisit. KORSU (saatuaan suunvuoron) Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan! Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin taas — hm — VILLE (voitonriemuisesti) Niin — mikä hän on tänään? Mikä? KORSU Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut rehelliset ihmiset —? VILLE Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — — EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen, suuttuneena). Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla — LOIRONEN (kiirehtiessään pois) Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi! (Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta, vettä ja maata. (Menee.) VILLE (perässä ulos, hätäisesti) Mikä sota se on, sano! Mikä? EEVA-KAISA Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta — RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen) Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla! KORSU Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle! EEVA-KAISA (kimakasti) Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin! (Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.) PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri) Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta vaan! EEVA-KAISA (hädissään) Mikä sieltä Sirpalta tulee? PEKKA (nauraen) Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti me häviämme — RAJU (hämmästyen) Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet? PEKKA (menee tervehtimään Rajua) Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te. EEVA-KAISA Hyökkääkö sitten vihollinen? PEKKA No, niin armottomasti! EEVA-KAISA Nekö ne sitten ampuvat Korsun? RAJU Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii? EEVA-KAISA Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —! KORSU Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa — PEKKA Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen. (Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin paha hänet perii. EEVA-KAISA Ketä vastaan minua pitää puolustaa? RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo) No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on niin leikkisä — älkää välittäkö! KORSU Entä se vihollinen? EEVA-KAISA Niin, mikä vihollinen se on? EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti) Onko Pekka Halla täällä? PEKKA Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle — EERO Kiireellinen virka-asia! PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy) Soo — no? EERO Salainen. PEKKA Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle lämpymäisille! Siellä leivotaan. RAJU (menee heti) Kutsu sitten, kun olet vapaa! PEKKA Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt komennetaan. KORSU Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos niikseen on. (Menee ulos.) EEVA-KAISA Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä. (Menee keittiöön.) PEKKA (menee tervehtimään Eeroa) Mistä sinä tulet noin palavissasi? EERO Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla — huh! PEKKA Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan? EERO Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen hyökkääjät — päällikön keksintö — PEKKA No? Anna tulla! EERO Tiedätkö mikä on Varvaslahti? PEKKA Tiedän — tuo tuolla niemen takana! EERO Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun vihollinen hyökkää Sirpan sillalle. PEKKA Erinomaista! Eikä muuta? EERO Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa sinun määräyksiäsi — tunnen seudun. PEKKA Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa? EERO Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa. PEKKA Seitsemän siis — Sirpan alapuolella? EERO Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa — PEKKA Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —! EERO Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä! PEKKA Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä lähden itse. EERO Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.) PEKKA Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle, kaivelee laskujaan.) RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään käsiinsä.) PEKKA Tuo sinun morsiamesi on — RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen) Äsh! Älä huuda! PEKKA Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä tykkään tuosta sinun morsiamestasi — RAJU Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta — PEKKA Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh! mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että kaikuu kihlakunta! RAJU Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti! PEKKA (katsoo Rajua pitkään) Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.) RAJU (nousee kävelemään) Ole vaiti! PEKKA Nuolkoon sama koira, joka purikin! (Etsii housun takataskusta.) Minulla on kenttämassi — täällä — (Ottaa pullon) No, eikös tuo, iskariootti, olekin tyhjä! — Nuo vietävän pullot harrastavat vähän liiallista raittiutta nykyään — ovat useimmiten ihan laillisessa kunnossa — RAJU (pysähtyy Pekan lähelle) Kuulehan, Pekka! Pelasta sinä minut tästä touhusta! PEKKA Mistä touhusta? Tästäkö —? RAJU Pistä nyt tuo raittiusmielinen pullo taskuusi ja kuuntele vähän järkeä! PEKKA (nauraa ja pistää pullon taskuunsa) Järkeä? Kun rakastunut ihminen uhkaa puhua järkeä, niin on hänen mielensä täynnä tyhmyyksiä — sen tiedän itsestäni — RAJU Minä en ole rakastunut! PEKKA Häh? RAJU En ainakaan tähän Ritva Immilään! PEKKA Et rakastunut morsiameesi, joka on niin viehättävä ja kaunis ja rikas — ja — RAJU (istuu) En. Kuulethan sen. PEKKA Miksi olet sitten ottanut hänet? RAJU En minä ole häntä ottanut — (hiljaisesti) — hän on ottanut minut. PEKKA (purskahtaa nauramaan) Soo! Soo! Soo! RAJU (torjuu kädellään) Älä nyt nosta melua jokaisesta sanasta, minkä minä sanon. PEKKA Jos sinä tuollaista järkeä minuun lataat, niin tukehdunhan minä, ellen minä — RAJU Tukehdu sitten tai räjähdä, tai tee mitä ikinä haluat, mutta sinun täytyy pelastaa minut tästä pulasta! PEKKA Minä en totisesti ymmärrä —! RAJU Hyvä, ettet sinäkään aina ymmärrä kaikkea! Ja tämä onkin aika sotkuinen juttu. Selvää on vain se, että minun kihlaukseni täytyy purkautua. PEKKA (vakavammin) Niinkö? Mitä sinulla sitten on häntä vastaan? RAJU Ei minulla ole yhtään mitään häntä vastaan, mutta tämä kihlaus on minulle selvittänyt erään asian, kirkastanut erään vanhan jutun, saattanut minut tajuamaan, että minä rakastan erästä toista. PEKKA Rakastat toista? Ketä sitten? RAJU Erästä tyttöä — PEKKA (kuivasti) Tyttöä kai! Sen voi edellyttää! (Tiukasti) Muita kuka hän on? Mikä hänen nimensä on? RAJU Sitä en tiedä! PEKKA (nauraa) Ahaa! Sinä yhä vielä muistelet viimetalvista lunta, tuota tanssi-iltama-tyttöä, jonka tapasit viime syksynä Helsingissä. Oi, voi! Kyllä kannattaakin! RAJU Se tyttö tuntuu tulleen minun kohtalokseni. Tämä nykyinen juttu on pantava erehdysten tilille. PEKKA (tyytymättömänä) Joutavia! Mokoma letukka! Nimetön ja tuntematon! Voi olla jo naimisissa — ties kuinka monennen kerran — ja oli ehkä jo silloinkin — RAJU Ei ollut! PEKKA Mistä sinä sen tiedät? RAJU Tiedän minä. Meidän piti tavata toisemme seuraavana päivänä — PEKKA (naureskelee) Piti! Mutta ette tavanneetkaan! RAJU (toivottomasti) Onneton väärinkäsitys esti. Minun aivoihini oli syöpynyt sirkus ja sirkukseen meneminen, ja hän nähtävästi tarkoitti Sirkuskatua, joka on aivan toisella puolella kaupunkia. PEKKA (huvitettuna) Ja sillä aikaa kuin hempukka pasteeraili Siltasaarella, vartioit sinä Töölössä sirkuksen sisäänkäytävää — RAJU (pulpahtaen) Näytännön alusta loppuun — ajatteles! PEKKA No, mikä sinut herätti? RAJU Joku pojan naskali sanoi toiselle: asutko vielä Sirkuskadulla? Se herätti kuin salamanisku minun torkkuvan sieluni. Minä ryntäsin ensimmäiseen autoon — ja — (valittaen) — kaikki oli tietysti turhaa — PEKKA Niin, niin! Turhuus ja hengen vaiva — RAJU (hypähtää ylös) Kuule, Pekka! Sanoit, että Ritva miellytti sinua? Etkö sanonut? PEKKA Kyllä hän kälyksi kelpaa! RAJU Ja vaimoksi hän on aivan erinomainen! Etkö usko? PEKKA Olen siitä vakuutettu. RAJU Nai sinä hänet minun puolestani. PEKKA (nousee) Mitä? RAJU Minun mielestäni te sopisitte niin erinomaisesti toisillenne! PEKKA Hassuko sinä olet? Pitäisikö minun mennä naimisiin sinun erehdystesi kanssa! Aivan kuin minulla ei itsellänikin olisi — RAJU Sinulla ei ole morsianta — minä tiedän sen — PEKKA (naureskellen) Ei morsianta — mutta erehdyksiä minulla voi olla omassakin varastossa — RAJU (touhuavasti) Omien erehdyksien kanssa ei mennä naimisiin — kai sinä nyt sen ymmärrät — et sinä omiesi, enkä minä tämän kanssa. Tämän minun erehdykseni sinä voit korjata — PEKKA Korjata kuin kuhilaan pellolta — niinkö? Voiko morsiamesi niin vain kuka tahansa korjata? RAJU (parkaisten hillityn käheästi) Asiaa minä tarkoitan — asiaa! Sen voi korjata, paikata, tehdä ehjäksi — ymmärrätkö? PEKKA En! RAJU Älä nyt tee itseäsi tyhmäksi! Et siinä kuitenkaan onnistu. Kyllä sinä aivan hyvin tiedät, mitä minä tarkoitan. Minä puhun ihan vakavissani. PEKKA No, minä koetan. Sinä puhut ehjäksitekemisestä — RAJU Niin, niin! PEKKA — mutta tarkoitat sillä rikkomista — RAJU (hermostuneesti) No, riko tai paikkaa — tee mitä haluat — mutta selvitä tämä peijakkaan sotku! Minä olen ihan vakuutettu, ettei Ritva ole ikinä ollut minuun rakastunut. Se on ihan varmaan ollut ilmeinen erehdys. Ei hän voi pitää minunlaisestani pehmeästä haaveilijaluonteesta — PEKKA Onhan sinun nimesi Raju — RAJU Sepä hänet pettikin! Juuri se hänet erehdytti — niinkuin niin monet ovat meissä erehtyneet. Sinä olet raju ja minä — minä olen vain paljas Pekka. Kun nimet ovat sotkussa, niin asiatkin sotkeutuvat. Minä olen ihan varma, että Ritva luuli minua sinuksi — ja sentähden — sentähden sinun pitäisi — pitäisi — PEKKA Mennä hänen kanssaan naimisiin? RAJU (innostuneena) Niin juuri — niin juuri! Katsohan! En minä tässä ole pääasia. Pääasia on hänen oma mielikuvansa, jota minä en voi täyttää. Minä en sovi ollenkaan raameihinkaan. Mutta sinä sitä vastoin olet aivan kuin syntynyt häntä varten — ja hän taas — hän on ihan — ihan kuin — PEKKA (torjuen) Älä nyt vain rupea väittämään, että hänkin on syntynyt minua varten! RAJU No, niin totisesti onkin! Ellet usko, niin ota siitä selvä! Mene keittiön puolelle ja katsele häntä sillä silmällä! Mene heti! EEVA-KAISA (tulee keittiöstä) Antakaa nyt anteeksi, kun täällä ei ole vielä kaikki valmista. PEKKA Minäkö olen puolivalmis vai tuo maanmittariko? Tomutelkaa häntä täällä sisällä — minä lähden rannalle tuuleentumaan. RAJU Eeva-Kaisa jatkaa vain rauhassa! Velimieheni menee tuonne emännän puolelle. EEVA-KAISA Emännällä onkin jo aikaa. Viimeinen arina on paistumassa — RAJU (koettaa työntää Pekkaa keittiöön päin) Niin — emännällä on aikaa — ja ajatteles kuinka hyviä lämpimäisiä — PEKKA (leikillisesti Rajulle, ottaessaan matkalaukkunsa) Minä luulen, että minä menen sirkuksen ovelle odottelemaan — näytännön loppua. (Menee nauraen ulos.) EEVA-KAISA (Katselee Pekan jälkeen, pyyhkii nenäänsä ja katsoo sitten Rajua, ryntää nopeasti peräovelle, jonka työntää auki, huutaa) Palokunnan talo tämä on, eikä sirkus! Täällä on näytäntö — illalla — palokunnan juhlassa. Minä sen tiedän, koska itse näyttelen mukana. (Kääntyy Rajuun päin.) Tuolla teidän veljellänne ei ole kai kaikki täällä — (näyttää otsaansa) — oikein kunnossa? RAJU (katsomatta, ajatuksiinsa vaipuneena) Ei ole. Kaikki aivan sekaisin. EEVA-KAISA Voi kauhistusta! Ja sellainen höynä sitten on aseenkantaja! RAJU (heräten mietteistään). Mikä on? Kenen aseenkantaja? EEVA-KAISA No — hei! Lahtarien kai, tiedän ma. RAJU (tiukasti) Nyt Eeva-Kaisa puhuu jotakin pöpöröä, josta minä en ymmärrä yhtään mitään. Kuka on höynä? EEVA-KAISA (on ryhtynyt asettelemaan kalustoa paikoilleen, liinoja pöydille y.m., pysähtyy) Pöpöröä? Minäkö? Itsehän sanoitte juuri, että velimiehenne on aivan sekaisin. RAJU (äreästi) Sellaista minä en ole koskaan sanonut! EEVA-KAISA (lyö kämmenensä yhteen) No, voi sun parkule! RAJU (hermostuneesti) Äsh! — Minä annan Eeva-Kaisalie hyvän neuvon. Jos menette Korsun kanssa naimisiin, niin älkää sentähden omistako hänen kiroilemistaan! Ei rakkaus sellaista vaadi. EEVA-KAISA (silmät pyöreinä) Rakkaus?! Mikä rakkaus? Ja kuka menee Korsun kanssa naimisiin? RAJU (etsii hattuaan, lepytellen) Enhän minä — enhän minä tiedä. Minä vain tulin sanoneeksi, kun luulen huomanneeni, että teillä on jotakin yhteistä — EEVA-KAISA (melkein huutaen) Minustako huomannut — minusta? RAJU (torjuen ja yrittäen peräytyä ovelle) En tietysti — en! Mutta Korsu ehkä — — EEVA-KAISA (asettuu oven ja Rajun väliin) Onko Korsu sanonut jotakin? Mitä hän on sanonut? RAJU Hän on sanonut pitävänsä Eeva-Kaisasta — EEVA-KAISA (riemastuneena) Todellako? RAJU — Ja minusta tuntuu, että Eeva-Kaisakin rakastaa häntä — EEVA-KAISA (ottaa Rajua käsivarresta estääkseen Rajun lähtöä) Kuulkaa — jos vielä sattuisi tulemaan puheeksi — kiltti insinööri — RAJU (naureskellen) Eeva-Kaisa on siis kuitenkin rakastunut? Kyllä, kyllä! Kyllä puhun Korsulle! (Menee.) RITVA (tulee keittiön puolelta, aikoo perälle) Kuule, Raju! EEVA-KAISA Antakaa hänen nyt mennä menojaan! Hän kai juoksi tavoittamaan sitä hupsua veljeään. (Jatkaa keskeytynyttä työtään.) RITVA Hupsua!? Kuka on hupsu? Rajun velikö? EEVA-KAISA Ihan täysi hupsu! RITVA Hän on minun mielestäni kovin leikkisä — ja sitä kai et oikein ymmärtänyt. Minun mielestäni hän on paljon älykkäämpi, vilkkaampi ja miellyttävämpi kuin Raju. EEVA-KAISA Älkää nyt! RITVA Ihan totta! Minä pidän enemmän hänestä kuin Rajusta. Minä luulen, että minä vaihdan veljeksiä. EEVA-KAISA (istuu hölmistyneenä) Vaihdatte? (Kimmastuu). Mutta minä sanon, että siitä ei tule yhtään mitään! Sen minä sanon! Insinööri on vakava ja rehti mies — ja tuo lahtari on honkkeli! Neiti ei saa ruveta hassuttelemaan — kun kerran on saanut insinöörin — RITVA (nauraa) Sinä et ymmärrä leikkiä — etkä siis tuota honkkeliakaan — EEVA-KAISA Leikkiä! — Voi, neiti kulta! (Huokaa ja nousee.) Miehen saaminen ei ole mikään leikin asia! KORSU (tulee ulkoa). RITVA No, mitä se Korsu hommailee? KORSU Onhan tässä — kun talo on kohta kuin muurahaispesä. Menen aukaisemaan näyttämön ulko-ovet. Sinne tulee kuntoon-Iaittajia — maalareita ja muita — — Sitten lähden vähän Timilän Eeron asioille. (Menee näyttämölle.) RITVA On sekin ihme, että sinä reipas tyttö välität tuollaisesta jöröjukasta kuin tuo Korsu! EEVA-KAISA Se on niitä luonnon ihmeitä. EVELIINA LELLO (vanhanpuoleinen lihavahko puolirouva, puettu silmäänpistävän lyhyihin hameisiin ja muuten kovin koreiluhaluisesti, esiintyen teeskentelevästi ja lipeäkielisesti, koettaen saada huomattavaksi hienoa käytöstä ja puhetapaa, joista kaikista muodostuu koomillinen sekasotku sivistymättömyyttä ja teennäisyyttä). Oi, voi sentään! Täällähän minä tapaankin neiti Immilän — vaikka aivan vain ohikulkiessani päätin pilkistää sisään. No, hyvää päivää, neiti! Oi, miten neiti on reipas ja punaposkinen — päivää Eeva-Kaisa — ai, miten täällä on volangeja seinillä — ja tuolla juhlaplaanillakin oli jo kaikki niin peräti dresseerattua — RITVA Kas, kun ei rouva Lello ollenkaan — EVELIINA No, ajatelkaas sitä skandaalia, että minun on täytynyt nyt päivällä vähän retireerata, kun meille tuli tuo pakanan pyykki-Tiina aamulla, vaikkei sellainen akordikaan ollut — mutta minkä sille öykkärille — ajatelkaas — täytyi vain refuseerata kaikki ideaalini hänen tähteensä — nyt päiväksi — illalla minä tulen, mutta Charlottana minä en mitenkään voinut propeerata — RITVA Saisiko tarjota rouva LelloIIe —? EVELIINA Ei suinkaan — definitiivisesti ei mitenkään — minä taas lähden — olisin vain — ajatelkaas — kun minun piti prepareerata jo keväällä koko lokaali, mutta en saanut konfikseeratuksi maalaria — eikös sekin ole tuo Jairakan emäntä, joka ratifiseeraa pytinkinsä ulkoa ja sisältä — ja ulkoakin — vaikkei siitä ole kuin neljä vuotta, kun se konstateerattiin — ja sentähden minun on täytynyt negliseerata itseni koko kesän — tuota maalaria — herra Loirosta minä olisin halunnut vähän treenata minun tarpeisiini — ajattelin, että jos täällä voisi tangeerata — kun tuo Jairakka on sellainen barokki — emäntää minä tarkoitan — että minä en voi häntä isoleerata — EEVA-KAISA Loironen ei ole nyt täällä, mutta kai hän kohta tulee näyttämölle työhön. EVELIINA Niin, tuo näyttämö! Mitenkähän se oikein farseeraa se näytelmäkappale — se »Nassulan Kallun kihlajaiset» — minuakin siihen pyydettiin, mutta se ei ole kommifoo — korpiväkeä ja piikoja — ja minä returneerasin heti, kun ei kerran eksposeessa ole temperamenttia — vai niin — vai jää herra Loironen sitten sondeeraamatta — RITVA Ehkä sentään kuppi kahvia -? EVELIINA Olen vähän refuseerattu, kun en tullut visitille — ai, apropoos! Miten käy nyt Preerian Prinsessan, kun neiti Silo on matkustanut — ja kun hän on transporteerannut laulut äänensä mukaisesti? RITVA Täytyy kai jättää, ellei sisareni tule nyt iltalaivalla. EVELIINA Ai — tuleeko hän Amerikasta? Sepä olisi onni — hän kun on niin erinomainen diletantti ja laulaa niin ruineeratusti. Se ei olisikaan enää mikään pikku priisi — se olisi oikea suurpriisi, se! MUTKALAN ANSU (hauskan näköinen, virnunaamainen ja vilkasliikkeinen miehen kesseli; tulee ulkoa, kantaen maalarin purkkeja ja pensseleitä, pysähtyy katselemaan paikkaa, mihin hän ne asettaisi) Hyvää päivää neitoset — emännät ja emäntäpiiat! Loironen käski tuoda, mutta Korsu ei avannut ovea. Helppo oli käskeä, mutta vielä helpompi olla avaamatta. No, sama kai tuo, kun en vaan tahri itseäni — sanoi nuohoja myllärille. Nämä ovat Loirosen Junnun tavaroita. (Asettelee purkit ja pensselit pöydälle papereiitten sekaan, lauleskellen hommassaan:) N:o 2 Maalari-Junnull' on mäkitupa-tönttö, suti, suti-pensseli, liisteri-pönttö. Suti, suti-Junnull' on pimskivi purkki — suti, suti-maalar' on ilmetty turkki. Lysti on naisille tärpätin tuoksu, suti, suti-poijalle kyläkujan juoksu. Junnu petsailee ja hän etsailee — hän se lakkailee ja hän hakkailee. Lari, lari, maalari — tari, tari, mestari — maalarimestari Loironen on — Loironen — loironen on! EVELIINA (on loukkaantunut Loirosen puolesta) Voi, voi tuota Anssua — idylliä siinä ei ole, eikä resurssia, eikä karriääriä, mutta on pienemmistäkin talangeista tehty laulajia, oikeita diletantteja. Anssun pitäisi mennä suomalaiseen oopperaan. ANSU Jaa, suomalaiseen? No, jos vaan osaisin ruotsin kieltä — niin kyllä menisinkin! (Ritva ja Eeva-Kaisa ovat olleet kovin huvitettuja). RITVA Ehkä nyt sentään käymme sisälle — EVELIINA Eihän tämä nyt ole oikein irriteeraavaa — eikä minulla ole pieteettiä — RITVA (avaa oven) On se Mutkalan Ansu taitava. Onneton hänen hampaisiinsa joutuu! (Menevät.) ANSU (huutaa heidän jälkeensä) Ei hampailla lauleta — ei edes oopperassa! VILLE (tulee ulkoa, kantaen maalaritikkoja) Arvaa sen, että sinä vain loilottelet, kun annoit minulle raskaimman taakan. ANSU Se johtuu siitä, että sinä olet väärä ja minä olen oikea kommunisti. Sen seikan olen sinulle sata kertaa saarnannut. VILLE. Mutkalan Ansun ei pitäisi sanoa itseään oikeaksi eikä oikoseksi, kun jo nimikin — ANSU Nimi ei miestä pahenna. Eikä Mutkala merkitse väärää. VILLE Mitä sitten? Oikeatako? ANSU Ei sitäkään. Mutta se merkitsee viisausopillisesti, että kyllä Ansu mutkan muistaa ja osaa erottaa oikean väärästä. VILLE (nauraa) Vaikka pistääkin sekä oikeaan että väärään asiaan sellaisen pikku mutkan, joka sotkee asioista oikeat harakan housut. ANSU (viekkaasti vilkutellen) Kas, porvareille laittelen sellaisia housuja — porvareille. Ne tykkäävät niistä — ja minusta. Mutta sinä lyöt aina pääsi seinään — tai pusket tyhjää ilmaa. Se on väärin — ja siksi sinä olet väärä kuin väärä raha, joka aina napataan kiinni kolttosistaan. Ha, ha, ha! Sinä olet väärä markan raha, Ville poikaseni — ja siksi sinä pilaat kaiken — VILLE Älä nyt jaarittele päiväkautta! Sano, onko sulla pontikkaa! ANSU (liioitellulla kauhulla). Minulla? Sanoinhan jo, että olen korkean hallituksen — VILLE Sinä et ole mikään raittiusvalvoja! Älä syötä pajunköyttä! Sen olet itse keksinyt. ANSU Kuinka sinä voit sanoa minua, oikeata kommunistia valehtelijaksi? Kuinka sinä voit —? VILLE No, ole nyt vaikka tuhannen peeveliä, mutta jos annat, mitä pyydän, niin kerron miksi sinua nimitetään. ANSU Minuako nimitetään? — Hyh! Nimittäkööt! Rakkaalla lapsella on monta nimeä. VILLE Tämä on kuitenkin vähän erikoinen — oikein akkuraatti-sorttia — oikein viisausopillista meininkiä — ANSU (ei voi hillitä uteliaisuuttaan) Mikähän se on? Sanohan! VILLE (huolettomasti) Mikä nyt on markkinahinta? Kyllä tiedän, että aiot nylkeä tänään, juhlapäivänä oikein ekstra kurssin mukaan, mutta et minulta. Sano rehti markonki! ANSU (kyhnii korvallistaan) Puolentoista metristä kuuluvat makselevan. VILLE Jahah! Minä haluan 50 senttiä. (Ottaa rahaa taskustaan ja kiertää Ansun ympäri, pistäen samalla rahat Ansun ulkotaskuun, leikillisesti.) Kaipa herra valvoja on saanut takavarikoiduksi juuri sellaisen mitan. Mutta älä juoksuta Sirpan metsiin, kuten viimein teit. Muista se! ANSU Entä se nimitteleminen? VILLE Ensin tahdon tietää matkan. Sitten päätän, jos kannattaa. ANSU Kyllähän sinä voit vähän juostakin — nuori mies — se on niin terveellistä. VILLE Tällä kertaa en ehdi. Minulla on askartelua Varvaslahdessa — ja sinne tarvitsen kaverin. Sentähden on tämä puolikas portsuunia tarpeellinen heti. ANSU Varvaslahti? Mitä siellä on tekeillä? VILLE Älä kysele! Se on vaan sellainen jutku, johon ei oikea kommunisti kykene. ANSU (vilkuillen viekkaasti) Varvaslahti? Oikea kommunisti? VILLE (kiusoitellen ) Ja pöpön käpälä! Et sinä kuitenkaan nyt tätä visaa veistä. ANSU Sen verran pidän sinua kuitenkin oikeana, että varoitan sinua taas puskemasta seinään tai tyhjään ilmaan. Ajattele, että lahtarit ovat liikkeellä! VILLE (tyytyväisenä) Juuri siksi! ANSU Pidä varas, Naskali! Tai minä julkisesti kiellän sinun kuulumisesi puolueeseen. Sinulla on taas joku nulikkapuuha. VILLE (kimmastuu) Älä sinä puhu puolueesta — sinä! H.H.H ANSU Mikä? VILLE (asettuu Ansun eteen, kimakasti) H.H.H.! ANSU H.H.H? Mitä se meinaa? VILLE Sano paikka ensin! Heti! ANSU (vitkaan) Turun tiellä — kolmannen kilometritolpan — VILLE (leveästi) Eei! Ei sinnepäinkään! En lähde juoksemaan! Lähempänä sen pitää olla! ANSU No, toinen tolppa — VILLE Eikä! Mutta ensimmäinen — oli menneeksi! ANSU (vastahakoisesti) No, ensimmäisestä sitten — aidasta oikealla — kohtisuoraan kymmenen askelta lepikköön — sitten seitsemän askelta kohtisuoraan oikealle eli takaisin päin — pysähdy siihen, ettet kompastu! VILLE Mikä siinä sitten on? ANSU Siinä on lahonnut koivun kanto. Kaada se vasemman kintaan puolelle, niin pääset kompastumatta kotia. — No? VILLE Ensi tolppa — kymmenen oikeaan — seitsemän oikeaan — kanto — niinkö? ANSU Just! No, H.H.H.? VILLE (lähteissään) Hallituksen hengen haistaja! ANSU Mikä? VILLE (huutaa ovessa mennessään) Hallituksen hengen haistaja! H.H.H.! KORSU (tulee Pekan kanssa näyttämöltä ja kuulevat Villen sanat) Mitä parkuletta se Ville taas täällä haukuskelee? PEKKA Oo, helapää hemmetti! (Osoittaa Ansua.) Onko tuo mies H.H.H.? Sepä hauska! Sellaista epeliä en ole vielä ikinä katsonut silmästä silmään. Sanoppas, velikulta veikkonen, mikä sinusta on sellaisen sorvannut? ANSU ( pilkistellen viekkaasti) Millaisen? PEKKA Sellaisen kuin olet. ANSU N:o 3 (laulaa) (N:o 1:n sävel) Tuli, tuli, tuli, tuli Mutkalan Ansulle nälkä ja puute vieraisiin. Tuli, tuli hulivili-poijalle raisulle huolet ja murhe vastuksiin. Sellainen se sorvasi Ansu-rukan, höh,, höh! PEKKA No, ei totisesti! Sitä minä en ikinä usko, että — KORSU Älkää uskoko, että Ansu olisi ilmiantaja! Sellaiseen toimeen hän on liian rehti. Minä tunnen Ansun ja voin mennä takaukseen — Soh, parkule! Tuossahan nuo Loirosen vehkeet ovatkin! (Ottaa purkit ja pensselit pöydältä. Yhden purkin liimaiseen pohjaan on tarttunut muuan paperi, joka huomaamatta seuraa mukana.) Eihän niitä täällä — sitä rikkinäistä järveä vartenhan se sutimestari tarvitaan. (Vie kojeet näyttämölle.) PEKKA (on heittäytynyt sohvalle istumaan) Olisikohan Ansu tosiaankin — oikein todella — ANSU (hauskan vilkkaasti ja eloisasti) Todella? Mitä? Suurin osa ihmisiä eivät _todella_ ole yhtään mitään. He vaan luulevat _olevansa_. He leikittelevät — niinkuin tekin leikittelette sotilasta — PEKKA (nauraa) No, ainakin se oli totta! ANSU Niin, nähkääs — kun ihmiset luulevat niin paljon itsestään, luulevat he helposti myöskin toisista ihmisistä, mutta tavallisesti huonoa — ei hyvää, sillä hyvän säästävät he itseään varten. Minusta luullaan paljon — jos jotakin. — Ensin, kun muutin tälle paikkakunnalle, luultiin minua viulunvinguttajaksi — kai siksi, että täältä puuttui sellainen. PEKKA Ettekö sitten ole —? ANSU Pelimanniko? En edes kitkuttaja. Mutta nuottimies minusta tehtiin siitä huolimatta — tehtiin unilukkari. PEKKA No, siihen toimeen kai ei suurta nuottimiestä tarvittu. ANSU Ei — mutta minussa oli sitä liikaakin — lukusijat ja hautajaiset täyteen loilottelin minä omia laulunpätkiäni, joita syntyi ihan itsekseen. Niitä pidettiin tietysti joskus hyvinkin sopimattomina. Minut erotettiin. Mutta kuitenkin luultiin minut kirkolle aivan välttämättömäksi — minusta tuli haudankaivaja. PEKKA Se toimi kai ei liikoja laulata? ANSU Koettakaapa mennä syvään santakuoppaan yksinäisellä kirkkomaalla, niin näette, eikö rallatuta. Juuri rallatteluni vuoksi alettiin vihdoin epäillä minun sopivaisuuttani kirkon-mieheksi. Mutta kun joku jotakin epäilee, täytyy hänen myöskin heti luulla jotakin. Kun ei mikään luulottelu kuitenkaan oikein minuun soveltunut, niin alkoi koko seurakunta tuntea pahoinvointia, ja minulle tuli ahdasta ihmisten parissa. Minua ruvettiin vihaamaan, kun ei keksitty mitään sopivaa luuloa minusta. Hihhulia ja isouskolaista yritettiin, mutta niistä luovuttiin pian. Nyt ei minulla olisi ollut muuta neuvoa kuin laputtaa käpälämäkeen, mutta juuri silloin pisti pitäjäämme pitkän nokkansa kommunismi — ja vips — minusta tehtiin kommunisti. PEKKA Ehkä olettekin kommunisti? ANSU (nauraa hihittää) Olen yhtä paljon kommunisti kuin te olette lahtari. En ymmärrä siitä »ismistä» yhtään mitään. Mutta mitä auttaa kieltäminen! Ei varjon vertaa. PEKKA Entä — mitä sanovat oikeat kommunistit - sellaiset kuin tuo jokisivun Ville —? ANSU (halveksien) Ville oli huono suutari — ja ammattimaine ihan pilalla. Hänen arvonsa on noussut senjälkeen, kun hän rupesi luulemaan itseään kommunistiksi ja kun se haiskahtaa jollekin pahalle, niin rupesivat muutkin pian luulemaan hänestä samaa. PEKKA Te olette hauskin velikulta, minkä teilläni olen tavannut. Mutta milloin paljastuu tuo H.H.H? ANSU Aivan just heti! Kun minä en koskaan puhunut mitään »nismistä», enkä tehnyt mitään ilkivaltaa, enkä myöskään haudankaivuulakkoa, ruvettiin minua epäilemään ja luulemaan. Tällä kertaa oikein akkuraatti-tarkoituksella iskeä niin, että se tuntuisi. Minua luultiin raittiusvalvojaksi ja annettiin nimeksi H.H.H., jonka äsken itse kuulitte. KORSU (tulee näyttämöltä) Mutta Ansu ei ole H.H.H. Minä sen tiedän. (Kuiskaa Pekalle). Se parkule itse itkettää korpea. ANSU (kuulee tämän) Ajatelkaas, että itse korpikin itkee minun tähteni. PEKKA (kovin huvitettuna) Ai — sinä kostat niille, jotka loukkaavat luuloillaan sinun kunniaasi! ANSU En kosta — en! (Ottaa tikat ja lähtee näyttämölle.) Minä vain taistelen epäluuloja vastaan. (Menee näyttämöovesta rallatellen.) PEKKA (hypähtää ylös ja etsii tyhjän pullonsa) Minä ymmärrän sinut, juuttaan jupisteri. Täytä tämä, niin — KORSU (ottaa Pekkaa kädestä) Älkää! Tuolla tavoin ei korpi itke. Ei alunkaan. PEKKA Hän myy — siitä olen aivan varma! Kyllä tunnen pappenheimiläiseni — KORSU Papin heimon kyllä voitte tuntea, mutta ette Mutkalan Ansua. Noin taas! Ottakaa ensin selvä markongista ja pistäkää sitten salaa seteli taskuun ja kysykää kuin ohimennen, esimerkiksi tähän tapaan: onko täällä päin harakoita tai kettuja tai muita syötäviä lintuja — tai muuta sellaista — PEKKA Huudapas tänne tuo Ansu! KORSU (öräillen) Noin taas! Ettehän te vain kulje petosmielin — — PEKKA Hyi, parkule! Mitä sinä puhut? KORSU (naureskelee ja menee näyttämön ovelle päin) No, niin — parkule! ANSU (tulee rapussa vastaan, laulellen) N:o 4. On kulkijan taival kuin korvessa yö, on sadetta ja tuulta ja salama lyö. Hei, salama lyö ja ukkonen käy — ei huomenta honkien latvassa näy. Vain humina käy — se korven on työ. Ei aurinko näy — on korvessa yö. Jos korkea korpi vain itkeä vois, niin kulkijan tielle se kyyneleen sois. PEKKA (laulaa) Ei aurinko näy, On korvessa yö, Mutt' muualla aurinko paistavi kai: Sen korpien kyynelet aikahan sai. ANSU (ihastuen) Tehän olette ihana ihminen! Te ymmärrätte minun laulujani! PEKKA (on asettunut istumaan) Täytyyhän järkeä ymmärtää. Se oli oikea laulu, eikä tyhjä tyyttäys. Parempi kuin kymmenen sanomalehti-ilmoitusta. Ollaanpas rehtiä ja sano, mikä on taksa nykyisin! ANSU Mikä taksa? KORSU (suosittelevasti) Tämä on, näetkös, meidän insinöörin veli — kunnon mies, vaikka on puettu noin lahtarimaisesti, mutta jos hän riisuu itsensä, niin — alastomana hän varmasti on — PEKKA Mitä se, parkule, nyt pöpisee? ANSU Ei tarvitse riisua. Ansun silmä läpäisee vaikka minkälaiset nursut. PEKKA No, sano sitten korven kyyneleen taksa — tai markonki — mikä se lie! ANSU Kaksisataisistahan ne pojat juttelevat — PEKKA (ottaa rahaa) Annappas, Ansu, mulle tikkuja tuolta pöydältä! ANSU (kääntyy pöytään päin) Annan tai en anna — en tiedä vielä. PEKKA (nousee ja pistää nopeasti setelin Ansun taskuun) Älä hae! Ei siellä näy olevan! ANSU (kiertää pöydän ympäri ja vilkaisee samalla nopeasti seteliin, jonka tunsi saaneensa) Koko minun näköpiirini on tyhjä tulitikuista. PEKKA Entä muusta? Oletko nähnyt oravia ja västäräkkejä tai muita syötäviä tai juotavia vesilintuja? ANSU Juotavia? (Naama kujeellisena.) Näin minä äsken Jairakan kanan pesän. KORSU (nauttii tästä kaikesta lapsellisella ilolla, nauraa) Ahaa, ohoo! PEKKA (kovin huvitettuna) Missä näit? ANSU (vilkuttaen silmiään) Jairakan tallin takana on vikkerimaa. Sen kolmannessa ojassa, viisi askelta tieltä, näin kanan pesän. PEKKA Montako munaa näit? ANSU (peräytyy lähteäkseen, laulaa) N:o 5. Yks' muna on korven kotkan vain, Ja yksi sen poikanen jalo. Jos poikia sillä ois joukottain, niin käkenä kukkuisi salo. (Menee ulos, heiluttaen kättään hyvästiksi). PEKKA (laulaa saman värssyn uudestaan ihastuneena. Nauraa) Siinäpä on lysti veitikka! Tämä harvinainen tuttavuus oli kyllä sadan markan arvoinen. KORSU Parkule! Ei se siihen jää. Menkää te vaan perimään munanne! PEKKA No, mennään! Lähde sinä Timilän Eeron askareille! Onkin jo aika. KORSU (lähtee) Tuon näyttämön kautta pääsette suoraan Jairakan vikkeripellolle. (Menee ulos). RAJU (tulee näyttämöltä) Täällähän sinut löydän. Oletko toiminut mitään? PEKKA Olen — paljon! RAJU Mitä sitten? PEKKA Olen tavannut maailman hauskimman miehen. RAJU Kenen sitten? PEKKA Kansanrunoilijan, laulaja-maestron, joka tilanteen mukaan sekä runoilee että säveltää yht'aikaa — RAJU (pettyneenä) Vai Mutkalan Ansun, tuon rekirenkuttajan! Hän kyllä täyttää sinun Iskarioottisi. PEKKA (myös pettyneenä) Sen hän tekeekin. (Aikoo lähteä). RAJU (tuskastuneesti) Älä nyt taas karkaa! Sano, oletko tavannut Ritvaa? PEKKA En. RAJU Etkö sitten autakaan minua pulasta? PEKKA (tulee alas) Älähän nyt, hyvä mies, taas aloita! Sinähän pyydät ihan hulluja juttuja. Pyydät, että minä menisin naimisiin sinun morsiamesi kanssa. RAJU No, se nyt oli sellainen tuskan pulpahdus! Koeta nyt pysyä pääasiassa! Minä en mene Ritvan kanssa tänään pappilaan, en kuulutuksille, enkä naimisiin. PEKKA Mitä minun sitten pitäisi tehdä? RAJU Puhua asiasta Ritvalle — selittää hänelle — tehdä jutusta loppu — kerrassaan loppu. PEKKA Mutta syy! Jokin syy kai on sanottava. RAJU Syy — niin! — No, ensi hätään ja ainakin alkuun pääset sillä, että sanot, ettei sinulla ole tuota kuulutuspaperia, ettet saanut sitä. PEKKA Minä jo sanoin hänelle, että tulin sitä tuomaan. RAJU Hävitetään se! Anna se tänne! PEKKA Minä heitin sen tuohon pöydälle. (Etsii.) RAJU (etsiessään) Ei täällä ole. Onneksi se on hukkunut. Selitä sitten, että olet sen kadottanut. Tässä ei ollut muita papereita kuin nämä isot kartat — (kiirehtien) — ja nämä pitää minun korjata pois. Kohta alkaa täällä iltamaharjoitus — ja suojeluskuntahommat ja — (kokoo kartat ja piirustukset.) Minä vien nämä ylös kammariini. Mene sinä sillä aikaa puhuttelemaan Ritvaa ja sano mitä tahansa sopivaa — PEKKA Jokainen sana kai tässä on sopimaton — RAJU (kartat kainalossa) Sinä olet niin peräti nokkela — olet useasti ennenkin käsitellyt sopimattomia asioita — ja naisten kanssa tullut toimeen — (kiirehtii lähtöään) — sano, että rakastun yhä uudestaan — harva se päivä — että minulla on seitsemän morsianta — että juttelen unissani heidän kanssaan kaiket yöt — ja kävelen unissani kattojen harjoilla — minähän kävelin kerran poikasena perunakuopan katolla — etkö muista — (Juoksee ulos). PEKKA Senkin nulikka — perunakuoppinesi! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Pue itsesi kenttäharmaaseen — niin voin sanoa, että kaaduit Sirpan sillalla. EEVA-KAISA (on tullut sisälle, katselee tyhjää pöytää) Jopa pöytä onkin tyhjennetty! PEKKA Jo. Maanmittari lensi kokille kuin kukko orrelle — ja kynii nyt siellä höyheniään. EEVA-KAISA Siunatkoon, mitä hullutuksia te juttelette! (Seisoo avuttomana pöytäliinoja ja koruliinoja sylissä). Menkäähän nyt, hyvä herra, tuonne neidin puolelle, siellä on Lellon Eveliinakin. PEKKA Sekö kulttuuri-ihminen — se homppa-kymmenen kävijä? EEVA-KAISA Se juuri! Teistä saisi vakka kannen. PEKKA Pidätkö sinä minua kaikkien vakkojen kantena? Häh? EEVA-KAISA Menkää nyt. En minkäänlaisena pidä teitä, kun vaan menette. Minulla on täällä vähän järjestelemistä. PEKKA (seisoo mietteissään) Sinne kai minun pitäisi — mutta ties hänet — mitä on tehtävä — (heittäytyy sohvalle). Eeva-Kaisa hommailee vaan, eikä välitä minusta! EEVA-KAISA En minä uskalla. PEKKA Uskalla? Mitä vikinää se on? Minä autan. (Nousee ja astuu Eeva-Kaisaa kohti). EEVA-KAISA (pelästyneenä) Ei! Ei saa! (Pakenee pöydän toiselle puolelle.) PEKKA (puolittain harmistuneesti) Kana! EEVA-KAISA (silmät pyöreinä) Sus sentään! Insinööri on kukko ja minä olen kana. Mitä tästä lopuksi tulee? PEKKA (purskahtaa nauramaan, heristäen sormeaan) N:o 6. Ai, ai, ai, ai kauno-tukka, ai, ai, neito parka: neidon narraa kerran hukka, jos se on noin arka! EEVA-KAISA (ihastuu ja unohtaa pelkonsa) Osaatteko tekin laulaa? Väärin ne sitten parjaavat teitä ja väärin minäkin ajattelin. PEKKA (laulaa leikillään) N:o 7. Väärin on soimata kulkuri-poikaa, Siellä on tuuli ja tuisku. Ei ole kulkuri-poijalla heilaa, outoa sille on muisku. Antaa sen tulla ja antaa sen mennä. Sillä on rauhaton rinta. Ei sille neitosen silmäys lennä — Sen kulku on elämän hinta. EEVA-KAISA (seisoo vielä pöytäliinat sylissä) Älkää totisesti — kun ihan sydämeen koskee. En minä enää usko teistä mitään pahaa. PEKKA (menee yli näyttämön, aikoen keittiön puolelle, naureskellen) No, järjestelkää nyt sitten liinojanne! (Pysähtyy, saa uuden ajatuksen). Kuulkaahan, Eeva-Kaisa! (Menee lähemmäksi). Voittekohan te ehkä neuvoa minua? Haluatteko? EEVA-KAISA (iloisesti) Niin, mielelläni — jos vaan kykenen. PEKKA (istuu pöydän kulmalle) Jos mieheen on rakastunut nainen, josta mies tahtoisi päästä, niin mitä on miehen tehtävä päästäkseen hänestä? EEVA-KAISA Ei mitään, tietysti. PEKKA (vilkaisee Eeva-Kaisaan äkkiä) Olla vaan kuin ahven ongessa. Niin kai naisen mielestä ylimalkaan. Hm! — Mutta _jos_ nyt mies tahtoo päästä irti, niin mikä siinä parhaiten auttaa? EEVA-KAISA Ei mikään! PEKKA (hypähtää pöydältä) Häh? EEVA-KAISA (alkaa laitella pöytäliinoja) Jos nainen kerran rakastaa, niin siinä ei auta yhtään mikään. PEKKA Mutta jos joku haukkuisi naiselle tuon miehen oikein pataluhaksi? EEVA-KAISA Ei se mitään meinaa! Jos teihin on joku nainen rakastunut, niin olkaa onnellinen! Ei hän teistä luovu, ellette tuonkaan pahemmin höynäile. (Menee keittiöön). PEKKA Höynäile? Mitä pentelettä hän sillä meinasi? Hm! Taitaa olla hullua koko homma! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Tule alas! Nopeus, astu sakeasti alas! Ei rupea käymään tällä jästillä. RAJU (huutaa ylhäällä) En tule ennenkuin asia on selvä! — Olen lukinnut oveni — ja makaan vaikka viikon. Älä huutele tänne enempää! Minä en enää vastaa. PEKKA Etkö vastaa — sinä kanalja? Häh? — Tuli on irti! (Odottaa, paiskaa sitten oven kiinni.) Nuku sitten iäksi, niin kyllä pääset morsiamestasi! (Tulee alas.) Lemmon kakara — jättää minut tällaiseen pihtiin! — Eihän noin viehättävälle naiselle voi mennä törkeyksiä latelemaan. Hän on todellakin niin suloinen ja nokkela, että hän piankin sellaiset aseet riisuisi. Hän on reipas ja älykäs ja — ja minä luulen, että minä karkaan — RITVA (tulee keittiöstä, sirosti puettuna) Mitä se Raju huuteli tuolta ylhäältä? Kuulitteko? Hän kai kiirehti minua pappilaan. Nyt olen valmis. PEKKA (ihastuneena) Oo — oo! Mikä ilmestys! Te olette kaunis kuin kesä! Tuollainenko kukka heitettäisiin nurkkaan kuin rikkaruoho — RITVA (huvitettuna) Nurkkaan? Mitä sanotte? PEKKA (säikähtää) Ai —! Antakaa anteeksi! Minä ajattelin juuri näitä juhlia ja tanssiaisia. Ajatukseni pyörivät parhaillaan valssia teidän kanssanne — tai teidän ajatustenne kanssa. RITVA (huvitettuna) Mitä merkillistä te nyt taas lavertelette? PEKKA Pötyä tietysti! Paljasta pötyä! RITVA (loukkaantuu) Ooh! PEKKA Ei, ei! Niin, niin — kun ajattelee valssin tahdissa, niin tulee proosasta pötyä. Koettakaapas! (Laulaa ja huiskuttaa kättään valssin laineissa.) Tra, la, la, la la lJa, la la, la laa! RITVA (purskahtaa nauramaan) Te sitten osaatte! Te ette kai koskaan joudu keskustelupulaan, te! PEKKA Nyt juuri minä olen niin pakananmoisessa keskustelupulassa, enkä saa langan päästä kiinni. Vartiotoimikin alkaa tuossa paikassa — ja minä olen huutavassa hukassa — ellen saa tanssia — ellette te tanssi minun kanssani. RITVA (huvitettuna) Tanssiko? Nytkö heti? Niinkö hullusti ovat asiat? PEKKA Niin! — Hullusti on koko konkkaronkka — ellette tanssi ja laula minun kanssani tämän iankaikkisen pilkun päällä. (Ottaa Ritvaa vyötäisistä ja tanssii valssia laulaen) N:o 8. Hai duulia dullallaa, hai huulia daa! Tanssin jos pyörteisiin neidon näin saa. tuntuu kuin liidellä ilmoille pois — lennellä vieraaseen maailmaan vois. (Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.) Voi, voi, tätä keinuntaa hurmaavaa! Oi, oi, minä pelkään, se on surmaavaa. Voi, voi, tosi haihtuu, vain laulattaa. lystittää, tanssittaa, naurattaa. (Tanssivat taas.) PEKKA (laulaa) Hai duulia, dullallaa, hai duulia dei! Ilmoihin asti tää onnemme vei. Rinnallas kerran kun riemuita saa, haihtuu mun mielestäin murheitten maa. (Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.) Hai, dui, anna pilkistää silmihin, Dui, dui, duli, kiidellä pilvihin! (Katsovat toisiaan silmiin.) Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa — dui, dui, palo sielussani hulmahtaa. RAJU (on tullut sisälle niin ajoissa, että on nähnyt Pekan ja Ritvan tanssivan, ja katsellut hämmästyneenä. Tanssi alkaa uudelleen.) RITVA (säikähtyneenä) Aih! PEKKA Oh! Mesopotamia! (Seisovat liikkumattomina ja noloina.) Esirippu. TOINEN NÄYTÖS. Sama huone, myöhemmin. PEKKA (seisoo lähellä telefoonia) Tämä sattui kyllä vähän pahasti — näin palokunnan juhla-illaksi, mutta kohta kai tämä rytyytys on ohi. Sanoit kai tästä palokunnan johtomiehille. EERO (seisoo pöydän lähellä) Sanoinpa tietenkin — mutta mitäpä heistä! Kaikkihan he ovat Sirpalla. Lotat vain vähän kimsuilevat, kun heistä useimmat kuuluvat juhlaohjelman suorittajiin. PEKKA Ne täällä kyllä ovatkin käyneet pärpättämässä jos jotakin. (Telefooni soi, ottaa kuulo-torven.) Halloo! — Selvä! Kaikki kunnossa. (Panee torven pois.) Esikunnasta käskettiin venhemiehet varuilleen — kohta tarvitaan. Onhan meidän »laivastomme» kunnossa? EERO Miehet lähtevät juuri rantaan. Ei tarvita muuta kuin merkin anto täältä. PEKKA (kävelee) Kumma, miten tämä on jännittävää! Eikö sinustakin? EERO Eipä ilmankaan! Sen kai tekee tuo laivastohyväkäs, joka tavallaan on myöskin meidän harteillamme. Joko kuulit telefoonissa ampumista? PEKKA Jo — mutta harvakseen. Aivankuin kokeeksi. — Minä pelkään tuota takahyökkäystä Saviolta päin. Jos he ehtivät kiertämään meidät sieltä selkämme takaa. EERO Savioltahan soitetaan — heti kun vihollisia näkyy. PEKKA Kyllä — mutta jos tulee isompia joukkoja. Jairakan tiiliuunille jätettiin liian vähän — kymmenen miestä. EERO Onhan tiiliuuni erinomainen — ja sen asema vielä parempi. PEKKA Selkä on kuitenkin aina selkä! Jospa nyt edes rynnäkkö alkaisi pian, ettei menetettäisi aikaa. Mutta aikaapa vihollinen kai juuri tahtookin voittaa — koska ei hyökkää. Ja kaksi miestä vain Savion tiellä! EERO Onhan siellä toki telefooni! PEKKA Niin on! Ja molemmilla pyörät. Toinen poikkeaa kauppiaalle soittamaan ja toinen porhaltaa tänne suoraa tietä. EERO Näetkös nyt! Eihän Savio niin selän takana ole. Sehän on meidän edessämme. PEKKA Edessämmepä kylläkin, kun se on meidän vastuullamme. — Äsh! Minua ilettää tällainen tuumiskelu! Kunpa jo alkaisivat nujakan! Lempo soikoon! Minusta ei ole ajatusten märehtijäksi — toimia minä tahdon. Sirpalla minun pitäisi olla. Minulla olisi siellä muistakin syistä paljon mukavampi olla kuin täällä. Muuten, minä luulen, että tämä taistelu päättyy hyvin pian. Meille tulee yli-ote, heti kun »laivasto» komennetaan liikkeelle. EERO Niin tulee, ellei vitkastella niin, että Saviolta ehditään hyökätä. PEKKA Hm! Silloin se yli-ote keikahti. — Sellaista hiivatin arpapeliä on sota. Kaikki riippuu liikkeitten nopeudesta ja onnistumisesta. Siksi pitää olla kuin viilipytty — eikä ihmisen veri saa kiehua. (Heittäytyy sohvaan.) EERO Sellainen se Naplonkkakin kai oli. PEKKA Punaparta! Niin! Niin kai! — Viilipytty! (Asettaa kädet niskan taakse.) Oi, oi, oi, oi! EERO (istuu pöydän reunalle) Sinä näyt olevan hermostunut! Viime kesänä sinäkin olit kuin viilipytty — Kiireisissä — muistathan! — PEKKA En muista mitään! — Hai duulia dullailaa! EERO Taidat olla pikiintynyt? PEKKA Joutavia! Kehen minä olisin -? — Laula, kuule, jokin laulu! EERO Illalla saat kuulla minun loilotustani. Olen pakotettu esiintymään Preerian Prinsessassa, jos siitä tulee mitään. PEKKA Miksi ei? EERO Morsiameni pitäisi esiintyä prinsessana, mutta hän on matkustanut. PEKKA Vai niin! (Hyräilee valssia ensi näytöksestä.) EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta ja menee suoraa päätä telefoonin luo). Minun pitää soittaa! PEKKA Eipäs pidäkään! (Pyöräyttää Eeva-Kaisan telefoonin luota.) Pappilan muori käski paistia kääntämään! EEVA-KAISA Antakaa olla — julmettunut! Luuletteko minua niin tanssittavanne kuin neitiä äsken!? PEKKA Mistä sen tiedät? EEVA-KAISA Näin tuosta avaimen reiästä. PEKKA Soo! Vai kurkisteli Eeva-Kaisa naaran napin silmäänsä. Rangaistaanpa! (Tanssittaa väkisin Eeva-Kaisaa, laulaen.) »Hai duulia» j.n.e. EERO (nauraa ensin, mutta alkaa sitten viheltää samaa säveltä.) EEVA-KAISA (voivottelee ja pyytelee päästämään, mutta tanssii kuitenkin mukana.) (Telefooni soi.) PEKKA (jättää silmänräpäyksessä Eeva-Kaisan, joka tanssii vielä pari kierrosta, yksinään). Ai — Ammonin lapset! (Telefoonissa.) Haiduulia dullallaa! — Mitä? Halloo minä huusin. On — Pekka Halla. — Niin — niin — vai niin — kuusiko? Mutta tiiliuunilla on ainoastaan kymmenen miestä. — Hm! — On ymmärretty! Kuusi miestä heti! (Panee telefoonin kiinni.) Eero! Lentäen uunille! Lohikivi meijerin takana on kuivilla — kari kiven juurella paljaana. Kiven taakse lähetettävä kuusi miestä, ampumaan sivulta sillalle hyökkääjiä. Juostava rantalepistöä meijerin taakse! Nopeasti! Kuusi miestä! Ammuttava sillalle! EERO (on hypännyt pöydältä) Selvä! (Juoksee ulos.) PEKKA (huutaa Eeron jälkeen) Veivät peijakkaat kuusi miestä meidän uuniltamme. EERO (mennessään) Jäipä kuularuisku! EEVA-KAISA Kaikkeen sitä tottuu, kun tällaiseenkin hirmuiseen hötäkkään! Mutta olisipa tämä totta, niin ihan kauhusta kuolisi. PEKKA Vielä mitä! Eeva-Kaisa on ihan oikea rintamalotta, kun tanssii kuulien vinkuessa. EEVA-KAISA Eiväthän Lotat tanssi — te taas höynäilette. PEKKA Kun on niin urhea, tarkoitan. EEVA-KAISA No, menkää nyt pois siitä, että saan soittaa leipurille. Leipä ei riitä voileipiin. PEKKA Nyt ei voi soittaa. EEVA-KAISA Minun täytyy. Ravintola-telefooni on rikki. PEKKA Tästä ei nyt pääse — isänmaa on vaarassa. EEVA-KAISA Älkää nyt hupsiko! Voileivät ovat paljon tärkeämmät kuin teidän isänmaanne. PEKKA Mitä niitä voileipiä suotta! Jos kaikki kaatuvat, niin kuka ne syö. EEVA-KAISA Voi, voi! Minun täytyy soittaa. Missä Korsu on? PEKKA Sodassa. Lie jo kaatunut. EEVA-KAISA Minä en usko teidän juttujanne enää pennin edestä. Suotta minua peloittelette. PEKKA (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja vie hänet pois telefoonin läheisyydestä) Mennäänpä vähän kauemmas tästä puhelinkoneesta' Sirpalla ammutaan niin jumalattomasti — ja lankaa myöten voisi joku kuula eksyä — EEVA-KAISA Älkää luulko, että minä niin tuhmia uskon! Te vain pelkäätte minun soittavan — niinkuin kohta soitankin. Haen neidin, ellette — PEKKA Missä neiti nyt on? EEVA-KAISA Hän on korjailemassa sisarensa pukua, joka tuli äsken. PEKKA Pukuko? EEVA-KAISA Äsh! Sisar tietysti! PEKKA Ratkesiko sisaren puku Amerikan matkalla? EEVA-KAISA Ei Helinä-neidillä olekaan vain yhtä pukua, eikä kahta. Niistä ei huolta — mutta hän tulee esiintymään tänä iltana Preerian prinsessana, kun postineidin täytyi matkustaa — ja sentähden pukua pitää vähän muutella. PEKKA Onko Helinä-neiti sitten niin valmis osaansa? EEVA-KAISA Kuuluu pelanneen sitä Amerikassa monta kertaa. PEKKA Vai niin! No, mitä emäntäsi muuta tekee? EEVA-KAISA Menkää katsomaan! PEKKA En voi. Tuo pörisijä ei päästä. — Itkeekö hän? EEVA-KAISA Ei —- eikä ainakaan enää tanssi. PEKKA Hyräileekö hän hai duulia dullallaa? EEVA-KAISA Kuulkaapa, kenraali! Jättäkää te meidän emäntä-neiti rauhaan! Hän on teidän veljenne morsian. PEKKA No, annetaan hänen sitten itkeä sitä surkeutta! Tanssimmeko taas? EEVA-KAISA Hyi — pannahinen! (Juoksee keittiön puolelle.) PEKKA Sainpas lähtemään! (Telefooni soi.) Halloo! Vai niin, vai Saviolta. No? — Mitä? Kaksikymmentä miestä? Ja kaikki pyörillä -? Oi, Kapernaumin kauhistus! Etkö ehtinyt ennen heitä? Vai niin! Jäit taistelun ulkopuolelle! Toverisi kai pääsi? Hyvä on! (Panee kuulotorven pois, juoksee avaamaan akkunan ja viheltää pilliin, huutaa ulos.) Pyörän selkään nopeasti! Tiiliuunille! Kaksikymmentä vihollisen polkupyörää tulossa Saviolta. Kuularuisku soimaan! (Ulkoa kuuluu »selvä!» — Sulkee akkunan.) RAJU (tulee katsomosta puettuna suojeluskuntapukuun). PEKKA Ahaa, Raju-poikaseni. Hyvä, että tulit. Annoitko laivaväelle tarkat ohjeet? RAJU Parhaani mukaan. Lähtevät heti. PEKKA Jää sinä nyt tänne vartioon hetkeksi. Minun täytyy itse piipahtaa pyörällä tiiliuunille. Siellä on vaara tulossa. RAJU Minä tiedän. — Puhuitko sinä jo Ritvalle siitä, mistä pyysin? PEKKA En ehtinyt, kun tulit keskeyttämään. RAJU (vähän nolona) Jos tapaat — niin älä viitsi puhua mitään! Pekka Niinkö? Etkö haluakaan erota?! Ja minä kun jo kohta luulin olevani naimisissa hänen kanssaan! RAJU (kärsimättömästi) Ei se nyt sentään niin helposti käy! Ei sitä pieni valssi yksin tee. PEKKA (on löytänyt lakkinsa) Valssi juuri sen tekee! (Taputtaa Rajua olalle.) Valssi yksin — usko pois! Se selvittää sotkuisen vyyhdin. Se kirkastaa hämärän. Se avaa nupun, jos nuppua on. Se panee kukkimaan karunkin maan. Se vaikuttaa kuin aurinko. Hoida tarkasti telefoonia — ja tee määräysten mukaan! RAJU Kyllä tiedän! PEKKA (hyräilee »hai duulia» mennessään). RAJU Kylläpä veli-Pekasta on tullut runollinen! EEVA-KAISA (kurkistaa keittiön ovesta) Ai — insinöörikö täällä onkin! (Tulee sisään.) Teidän veljenne oli äsken ja kielsi minun soittamasta — vaikka parhaillaan tehdään voileipiä. RAJU Pitääkö silloin soittaa? EEVA-KAISA Äsh! Älkää nyt ruvetko veljenne löpinöitä matkimaan! Kun leipä loppuu, niin pitää soittaa leipurille. RAJU Nyt ei voi soittaa vähään aikaan! Odottakaa nyt pieni hetki! Kohta tämä krampampuli päättyy. EEVA-KAISA Noo, — minä odotan. (Ryhtyy korjailemaan liinoja y.m.) RAJU Yhäkö neiti vielä sitä siskoansa pynttäilee? EEVA-KAISA Täytyy pian saada valmiiksi puku, kohta on ilta käsissä. RAJU Niin taitaa olla! Kuule! — Oletko nähnyt — onko neiti itkenyt? EEVA-KAISA (hämmästyy) Itkenyt? Tehän kysytte ihankuin teidän veljenne. Minkä ihmeen vuoksi hän itkisi? RAJU Kysyikö veljenikin —? EEVA-KAISA Kysyi kyllä, mutta on ihan suotta udella. Ei nyt sentään yhden valssin tähden itkemään ruveta. RAJU Niin! Eihän yhden tähden. — Osaako Eeva-Kaisa valssia? EEVA-KAISA Tottapa tietenkin. RAJU Uskooko Eeva-Kaisa, että valssi avaa nupun —? EEVA-KAISA Minkä nupun? RAJU Kukan nupun tietysti — jos nuppua on — ja että se vaikuttaa kuin aurinko? EEVA-KAISA Kuinka noin viisas mies puhuu tuollaista persiljaa? RAJU Eihän näissä asioissa viisaus auta — näissä lemmen asioissa — tietäähän Eeva-Kaisa sen. EEVA-KAISA (huokaa) Ei auta, ei! — Onko insinööri jo tavannut Korsua? RAJU En ole. Mutta minä kyllä ohjaan sen asian selville vesille — EEVA-KAISA No, sitten insinööri on oikein miesten mies — ja minä teen vaikka mitä insinöörin hyväksi. RAJU (kuin itsekseen) Osaisinkohan minä tuota valssia? EEVA-KAISA Sanoinkin jo neidille, että insinööri on ihan toista kuin tuo kapteeni-höynä — vai mikä luutnantti hän lie. Nimitin häntä piloillani kenraaliksi — ja vielä mulla on korpraali jäljellä häntä varten — ja vanjunkkari ja kersantti — ja — sapööri ja — RAJU Onko Eeva-Kaisa tanssinut koskaan »hai duulia»? EEVA-KAISA En eläissäni — paitsi veljenne kanssa äsken, kun hän — RAJU Soo — sapperment! Se mies sitten ehtii jos mihin! Hän tietenkin treenasi itseään. Minäkin koetan heti. (Lähenee Eeva-Kaisaa.) EEVA-KAISA (peräytyy) Mitä? RAJU Hai duulia dullallaa! Minä tahdon — EEVA-KAISA Älkää nyt! Miksi kaikki ihmiset tahtovat minulta »hai duuliaa»? RAJU Sinähän lupasit tehdä minun hyväkseni vaikka mitä. EEVA-KAISA No, niin — no — jos se nyt on ihan välttämätöntä RAJU (tanssittaa Eeva-Kaisaa, laulaa) N:o 9. (Sama kuin N:o 8). Hai duulia dullallaa, hai duulia dei! Ilmoihin asti tää onnemme vei. Rinnallas kerran kun riemuita saa, haihtuu mun mielestäin murheitten maa. (Pysähtyvät). Hyvinhän tämä menee! No, millekäs tuntuu? EEVA-KAISA Ei yhtään millekään! RAJU No, jatketaanpas! (Laulaa ja tanssivat.) Hai, dui, anna pilkistää silmihin, dui, dui, duli, kiidellä pilvihin! (Pysähtyvät). Eikö vieläkään synny mitään erikoista tunnelmaa? EEVA-KAISA Eei! — Vähän vain huimaa oudokseltaan. RAJU (katsoo silmiin ja laulaa oikein epätoivon vimmalla) Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa — Dui, dui, palo sielussani hulmahtaa. Eikö vieläkään? EEVA-KAISA Miltä tässä nyt pitäisi tuntua sitten? RAJU Oi, oi! — Se on kai siinä, ettei ole nuppua ollenkaan. (Tanssittaa uudelleen vimmatusti ja laulaa). Hai duulia, dullallaa, hai duulia daa! (Pysähtyvät äkkiä.) KORSU (tulee katsomosta) Hei, hei! — Noin taas! — Parkule! RAJU Lopeta nyt jo siihen, Korsu! — Älä sano enää enempää — muuten varmasti laukaiset jonkun tyhmyyden. Asia on yksinkertaisesti niin — että — EEVA-KAISA (hätääntyneenä) Niin — niin se on, ihan vissisti —! KORSU No, olkoonpa niin tai näin! Mitä, parkuletta se minua liikuttaa! (Aikoo keittiön puolelle.) EEVA-KAISA (juoksee Korsun eteen) Ei, Korsu! Ei se ole niin eikä näin —! RAJU (menee väliin) Älkää nyt ruvetko sotkemaan! Minä tahdon oppia tanssimaan »hai duulia» — siinä kaikki. Eeva-Kaisa auttoi minua ystävällisesti — ja niin sinäkin auttaisit jos osaisit — KORSU Mitä erikoista osaamista siinä sitten on! RAJU No, osaako Korsu sen? KORSU Mikä siinä nyt olisi! Osaanhan minä mokoman lönkötyksen. RAJU (menee Korsun toiselle sivulle) Kuule, Korsu! Jos vähänkään olet minun ystäväni, niin sinun pitää heti tanssia Eeva-Kaisan kanssa. Katsohan, tässä tanssissa on jokin salaisuus, josta sinunkin pitää päästä selville — ja Eeva-Kaisakin pääsee selville — ja — no annapas kieppua nyt — KORSU Parkuleko tässä rikeeraamaan —! RAJU Saat nähdä, että kirkastuu kohta! Tämä valaisee kuin aurinko — ja nuppu aukenee — jos nuppua on — KORSU (Eeva-Kaisalle) Insinööri on menettänyt järkensä — ei taida olla hyvä vastustella — RAJU Laula myöskin, jos vain suinkin osaat! Minä autan. (Laulaa ja toiset tanssivat.) KORSU (tanssii kömpelösti, polvet koukussa, ja haidullattaa ilman sanoja). EEVA-KAISA (loistaa onnesta ja äännähtää joskus laulun mukana) »Voi, voi!» RAJU Tpruu! Pysähtykää nyt — ja katsokaa toisianne silmiin! Noin! (Jatkaa laulua). EEVA-KAISA (kun laulu loppuu) Voi, Korsu, voi! (Heittäytyy kaulaan). Voi, voi, kuinka ihanaa! RAJU No, siinä se nuppu aukeni! Salaisuus selkeni. KORSU (hämillään) Oikeinko sinä Eeva-Kaisa vakavissasi? — EEVA-KAISA (irroittautuu kaulasta ja painaa päänsä alas) Ethän pahastu, Korsu? KORSU (vetää Eeva-Kaisan mennessään katsomon puolelle) Mennäänpä katsomaan, miten laivasto lähtee liikkeelle. (Huutaa taakseen Rajulle.) Naskali-Ville juoksi äsken rantaan — sitä minun piti tulla sanomaan (menevät). RAJU (juoksee hänen jälkeensä, huutaa ovesta) Jos huomaat jotain epäilyttävää, niin tule sanomaan! (Sulkee oven.) (Pekka ja Eero tulevat). PEKKA Onko soitettu? RAJU Ei ole tapahtunut mitään isänmaallista — PEKKA Muusta maallisesta en väiltäkään! Itse lempoko tässä leikkiä lyö — kuiviin palaa koko soppa, ellei loppu-spurtti ala heti. EERO Soita kievariin! RAJU Niin — soita esikuntaan! PEKKA (menee soittamaan) Kievariin! — V.P.K:n vartiosta puhutaan. Kaksikymmentä pyöräilijää hyökkää kohta tiiliuunille. Siellä on meillä vain neljä miestä. Asema täällä selkäpuolella vaarallinen, ellei ratkaisu tapahdu pian. Mitä? Lähetti meni jo sinne viidenneksi. Meitä on täällä kolme. On kyllä. Asetin kuularuiskun ampumaan sivulta — riihimäeltä — maantieltä eivät pääse — heidän täytyy hajaantua. Vai niin! Odotetaan sitten! Selvä! (Panee torven pois). RAJU Ei mitään muutosta? PEKKA Ei! Kerran jo oli näyttänyt kuin olisivat alkaneet hyökkäyksen, mutta se olikin ollut koe saadakseen selville meidän asemamme. EERO Mutta yritys ei onnistunut tietysti? PEKKA Ei yhtään laukausta ammuttu meidän puolelta. RAJU Olisi pitänyt ärsyttää — joillakin laukauksilla. (Lähtee ulko-ovea kohti.) PEKKA Minne menet? RAJU Menen katolle — merkkilippuni luo. PEKKA Katsokin, että nyörisi ovat kunnossa! RAJU Kyliä nousee — minä olen sitä koetellut — kun vaan saan merkin. (Menee ulos.) PEKKA (heittäytyy sohvaan) Hyi, hitto! Kun ei voi mitään tehdä! EERO Tanssi »hai duulia» taas, niin rauhoitut. (Istuu akkunan luo.) PEKKA Pyh! — Luuletko, että ammunta kuuluu tiiliuunilta tänne? EERO En usko! Tiheä kuusikko on välissä ja tuuli käy sivulle. PEKKA Niin kai! Ei edes sitä iloa meille sallita. (Hyräilee preeria-laulua.) EERO Osaatko sinä preeria-laulun? PEKKA Olenhan minä, herra nähköön, laulanut siinä Samin osan — kerran maailmassa. EERO (hypähtää ylös ja lähestyy) Älä nyt! Kuulehan, veikkonen! Sinähän minut pelastatkin Samista. PEKKA Mitä varten? EERO Minulla on niin paljon muutakin touhua — minulla on iso rooli näytelmäkappaleessa — ja — nyt, kun tuo Amerikan neitonen kuuluu laulavan prinsessan, niin sinä sovit paremmin — laulat paremmin ja — jumala ties minkälainen laulajatar hän on — PEKKA (nauraa) — ja kun sinun mielitiettysi on matkustanut — eikä ole preerian prinsessa — EERO Joutavia! Älä nyt rupea härnäilemään! Sehän on samantekevä tietysti — PEKKA Niin, tietysti! Oletko nähnyt tuon amerikattaren? Onko hän kaunis? EERO Totta kai hän on kaunis — sehän on itsestään selvä asia. PEKKA Vai itsestään selvä! Et siis ole nähnyt? Yhtähyvin hän voi olla ruma kuin synti. EERO No, kai sinä nyt yhden laulun ajan kestät. PEKKA Ahaa! Sinä olet nähnyt — ja hän on ruma! EERO En totisesti — mutta kun sisar on kaunis, niin — PEKKA Sisar? (Sulkee silmänsä). Hai duulia dallallaa! (Äkkiä) Onkos sinulla puku kunnossa? EERO No, totta kai! Sinä siis laulat! Oi, oi! Sinä olet mainio mies — PEKKA Älähän nyt! En ole vielä luvannut.. (Hypähtää ylös kun telefooni soi.) No vihdoinkin! — Halloo! V.P.K. (Sivulle.) Saakeli kun siellä ammutaan! Halloo — jaa! Hyvä on! — Heti! — Selvä! (Panee kuulotorven pois.) Jopa räiske käy! (Rientää akkunaan, jonka Eero on avannut, puhaltaa pilliinsä kolme vihellystä.) Siinä lähti laivasto! Parissa minuutissa täytyy vihollisen hajaantua, kun meidän miehet hyökkäävät niskaan. EERO Peijakas, ettei saa olla näkemässä! Siellä oli kai pauketta? PEKKA Taukoamaton rätinä! EVELIINA (tulee ulkoa) Oh! Pardong! Häiritsenkö herroja? PEKKA Bombardemang, madam! Ette mitenkään! Meillä on niin ikävä, että kuihdumme kuin kukkaset sateen jälkeen. Miten voimme palvella? EVELIINA Oh! Te olette aina yhtä kohtelias kavaljeeri, oikea kandelaaberi, herra Halla — kyllä teidät tuntee kun kerran on presenteerattu — te konserveeraatte niin vulgääristi — PEKKA Teitä taas, rouva Lello, on vaikea tuntea, sillä te yhä nuorennutte ja somistutte. (Tervehtii.) EVELIINA Niin, hi, hi, hi! — Eeron kanssa me olemme vanhoja tuttuja — EERO Oikein vanhoja! EVELIINA Minä vaan pistäysin konsulteeraamaan — kun minä olen odottanut maalaria koko kesän, enkä mitenkään saa lanseeratuksi herra Loirosta — vaikka meillä pitäisi — PEKKA Putzen, polieren und blank machen? EVELIINA Puleerata — just — sekretäärit ja muut möblemangit ovat niin koliseeraantuneet, että moni kohta pitää uudelleen profaneerata ja tapetit — uudet tapetit pitää saada salonkiin ja — PEKKA — ja tualettiin — EVELIINA Ehei! Tualetti-byroo ja peili ovat hyvin paralyseeratut — mutta seinät ja katot ovat pahimmin solideerauksen tarpeessa — ja sentähden minä haluaisin konfikseerata herra Loirosen, että saisin resoluutin tälle asialle. PEKKA Mahtaakohan se, Loironen peijakas, olla immuuni —? EVELIINA Niin se on! Se on niin immuuni mies, että Jairakasta ei vaan lähde — kun se on nyt niin esangsissaan se Jairakan emäntä, että maalauttaa kohta jo vainioaidatkin, tehdäkseen itsensä niin primitiiviseksi, että kohta jo poseeraa koko fasaadinsa, mutta minä en ole sellainen parasiitti, että minä ikäni kulkisin neglisecrattuna ja ratineerattuna hänen tähtensä — minä prolongeeraan tänään Loirosen — herra Loirosen, aioin sanoa — ja prenumereeraan — PEKKA Mistähän tuon Loirosen nyt löytäisi obduseerattavaksi ja makadamiseerattavaksi? EVELIINA No, kun sanottiin, että häntä voisi tangeerata täällä. PEKKA (tarjoaa käsivartensa) Jos sallitte — olkaa hyvä ja seuratkaa minua tuonne juhlakentälle, niin ehkä hänet siellä saamme mausoleumiin. EVELIINA Te olette oikea djentlemanni vielä prepareeratumpi kuin teidän veljenne, oikea följetongi — mutta minä en halua mankeerata noita Charlottia — kun minulle itselle ei sopinut nyt fungtsuneerata — kiitos ystävällisyydestänne — menen kernaammin katselemaan puitten latvoja, sillä herra Loironen viettää kaikki semesterinsä jossain korkealla, ehkä nytkin. PEKKA Ahaa! Hän piiloilee puissa kuin orava — EVELIINA No, ajatelkaas — tuo Jairakan emäntä denatureeraa niin tarkasti kaikki hänen olinpaikkansa, että täytyy turvautua — PEKKA Mutta te olette sen keksinyt — EVELIINA Niin olen — minä olen analyseerannut herra Loirosen ihan kokonaan — hyvästi vaan, hyvät herrat — ja kiitos hauskasta seurasta ja konservatsuunista minä olen vallan parafineerattu — (menee). PEKKA (kumartaa) Ja me ihan galvaniseerattuja! (Nauravat ihan katketakseen.) Oi, Baabelin sekoitus — mitä sait sinä aikaan! EERO Hänhän on ihan pahasti hassastunut herra Loiroseen. PEKKA No, aivan _denatureeratusti_! (Kuuntelee.) Mitä se on? EERO (syöksyy akkunan luo) Kuuluu melua — PEKKA (myös akkunan luo) Minä luulen, että se kuuluu Varvaslahdesta päin. Mitä tulimmaista tiellä on tapahtunut? EERO Eivät kai ne peijakkaat vaan ole päässeet joen yli yllättämään —? PEKKA Ei! Jokaisessa mutkassa ja kärjessä on vahti ja veneet tällä rannalla KORSU (syöksyy sisään katsomosta) En minä suotta sitä parkuletta epäillyt. PEKKA Mitä on tapahtunut? KORSU Naskali-Ville on varastanut kaikki venheet — PEKKA ja EERO Mitä sanot? Näitkö? Miten? KORSU Pikkupojat olivat hengen edestä juosseet nuoraa hakemassa köynnöksen sitojilta tuolta päärapulta — heiltä kuulin — kun miehet saapuivat rantaan, olivat jo joella menossa — PEKKA Oi, Jerikon muurit! RAJU (nopeasti ulkoa) Venheet eivät voi lähteä — PEKKA (ankarasti) Ne ovat varastetut! Mutta missä oli vahti? RAJU En ymmärrä koko juttua. Menen rantaan. Soita esikuntaan! (Juoksee kiireesti katsomon ovesta.) PEKKA (huutaa jälkeen) On uitava joen yli —! KORSU Minä menen mukaan ja vien lisää köyttä — (nopeasti perässä). PEKKA Kuule, Eero! Sinulla on juoksussa ensi palkinto — EERO Minä juuri ajattelin, että minä käyn siellä. Olen jo takaisin ennenkuin nuo edes ehtivät rantaan. PEKKA Jos »laivasto» on menetetty, niin puolet miehistä rintamalle ja toinen puoli uunille! EERO Ja me hirteen! (Nopeasti katsomoon.) PEKKA Oi, Jerusalemin hävitys! (Menee soittamaan.) Kievariin! — V.P.K:n vartiosta ilmoitetaan, että venheitä ei ainakaan heti voida lähettää. Sanotaan, että ne ovat varastetut — Niin! Enempää en tiedä! Lähetin juuri ottamaan selvän. Kyllä, varmasti! Kaikki tehdään — mitä voidaan. Hm! Hiiteen tietysti! Ilmoitan heti, kun saan tietää. (Sulkee vihoissaan telefoonin.) Kuka siellä? TROKARI JUSSI (lyhyt, paksu ja pyöreänaamainen köntys tulee ulko-ovesta). Minähän täällä! PEKKA Kuka olette? Mitä tahdotte? — Aa! Eikös se ole trokari-Jussi? Anteeksi — muuta nimeä en — JUSSI Trokari-Jussiksihan minua sanotaan — PEKKA No, mitä asiaa Jussilla on? Tässä on vähän kiireitä meillä — JUSSI Tulin vaan sanomaan siitä minun veneestäni, jonka Timilän Eero otti — PEKKA No, mitä siitä? Eikö hänellä ollut lupa siihen? JUSSI Kyllähän akka juuri luvan antoi — mutta minä en — ja sentähden kävin juuri ja otin airot venheestäni — — PEKKA No, pitäkää ne sitten, kun kerran olette saanut. Teidän venheestänne ei meillä ole enää mitään apua. Pitäkää siis airotkin! JUSSI Niinhän minä yritinkin, mutta sitähän juuri tulin sanomaan, että kun nousin juuri rannasta pellon jalkaan, niin Hajasmaan Hemmi tuli juuri minua vastaan ja otti airot olaltani. Siinä kun sitten juuri riitelimme, niin yht'äkkiä keikahutti Hemmi minut juuri pyörtänöpielukselle ja meni rantaan. Minä valitan tästä — PEKKA Minäkin valitan teidän surkeuttanne! JUSSI (ymmärtää väärin) Niin, eikös olekin juuri valittamisen syytä? Hemmiliähän on itsellään venhe. Miksi hän rupeaa ryöstämään juuri minun airojani minun omalta olkapäältäni! PEKKA Ja painamaan teidän oman olkapäänne pyörtänöön! JUSSI Niin juuri — olkapään! Tuohon juuri koskee vieläkin juuri ankarasti. Lensin kuin vettynyt rasu — juuri noin — tuolle olkapäälleni. Hemmihän on tunnettu juuri julmettuneista voimistaan. PEKKA Miksi sitten rupesitte sellaisen julmettuneen kanssa riitelemään? JUSSI Oikeuteni puolesta tietenkin! Eivätkö ne olleet juuri minun aironi? PEKKA (hauskasti) Juuri teidän ne ehkä olivat, mutta juuri siksi, että vene oli juuri vuokrattu, niin Hemmi arveli kai, että juuri hänellä oli oikeus puolellaan. JUSSI Hänellä ei juuri ollutkaan — PEKKA Odottakaahan! Täällä tulee joku. (Menee nopeasti ja avaa oven katsomoon.) EERO (tulee hengästyneenä). Ei tarvinnutkaan — rantaan asti — PEKKA No, mitenkä on? EERO Tulivat vastaan — laululavan takana — venheet lähtivät sentään — mutta vaan kolmekymmentä miestä — enempää eivät kannattaneet — toiset menevät rientomarssissa uunille — tuolla — (Viittaa akkunaan.) PEKKA (menee nopeasti akkunan luo ja huutaa ulos). Viisi miestä riittää uunille! Kaikki loput rintamalle! Jakautukaa! Noin! Rientomarssiin — eteenpäin! (Menee telefooniin.) Kievariin! Halloo! On V.P.K:sta! Laivasto lähti kuitenkin jo! Niin — lähti. Mutta vain kolmekymmentä kantoivat venheet. Viisi meni uunille ja loput tulevat Sirpalle. Vai ehtivät sittenkin ajoissa — hyvä on! Täällä kaikki hyvin' (Panee kuulotorven pois). Venheet ehtivät, kuulin ma, vieläkin ihan ajoissa! — Sinä et tietystikään ehtinyt kuulemaan itse tapahtumasta muuta kuin pääasian? EERO En paljoa! — Täällähän on trokari-Jussi! Mitä hän asioitsee? PEKKA Jussi on tavallaan sotkeutunut tuohon venhejuttuun. (Jussille.) Odotahan nyt hetkinen, niin me pian selvitämme teidän airotappelunne. (Eerolle.) Naskali-Ville saatiin siis kiinni? EERO Hänet tuodaan tänne — ja Mutkalan Ansu myös! PEKKA Mitä Ansulla on tässä tekemistä? EERO Hänhän se on sankari! Oikea Nelson, joka pelasti meritaistelun — ja märkä kuin sorsa! PEKKA Soo! No, kuka olisi uskonut! — Mutta se onneton vahti!? Ken se oli? EERO Hajasmaan Hemmi. JUSSI Se oli juuri Hemmi, joka minulta airot ryösti. PEKKA Ahaa! Nyt minä ymmärrän. Tapellessaan teidän kanssanne myöhästyi Hemmi vahtipaikaltaan. Trokari-Jussihan taitaa ollakin syypää koko skandaaliin. JUSSI Mihin syypää? Syypää siihen, että tulee ryöstetyksi? Ohoh — teidän komentoanne! PEKKA Kohtapa saamme nähdä! Tuleeko Hemmi tänne? EERO Tulee. Hän ei voinut jättää niin tärkeätä vankia kuin Naskali-Villeä. LOIRONEN (tulee katsomosta, huutaa taakseen) Eivät ne köynnökset riitä! Näyttämön edus jää ihan tyhjäksi. Sanoinhan jo äsken, että on hankittava lisää. (Vetää oven kiinni.) PEKKA Miksi ei Loironen ole puettuna kenttäharmaaseen — eikä ole mukana? LOIRONEN Puettunako? Kahta herraa ei voi palvella. Minä maalaan palokunnalle suurta järveä — (nyökkää päällään näyttämölle päin) — tuolla noin. Mitäs palokunnalla tekee, ellei ole järveä — ja mitäs — PEKKA Miksi ei Loironen maalaa sitten? LOIRONEN Kahta herraa ei voi palvella. Kun minä haistoin, että tuolla joella tapahtui jotakin erikoista, niin juoksin rantaäyräälle ja kiipesin korkeimman kuusen latvaan katselemaan. PEKKA Loironen näki siis koko tapahtuman? LOIRONEN Kokoko? Kaikki tapahtumat! Kaikki! Ja kun minä näin, miten märkä Mutkalan Ansu oli, niin kiipesin kuusesta alas, juoksin Jairakan pirttiin ja vein Ansulle pisimmän mekon, minkä käsiini sain. Eihän sitä Ansu-rukkaa voinut ilki-alastomana tuoda tänne, jossa talo on naisia täynnä. Sieltä se nyt kohta tulee kuin Rooman paavi. Annoin vielä paperihattunikin hänelle. Ansu kun on vähän alaston lakipään paikoiltakin. (Raju avaa oven katsomosta. Sisään tulevat Ansu, puettuna pitkään mekkoon ja paperihattuun, sekä Ville, Hemmi, Raju ja Korsu viimeisenä.) PEKKA Tiedätkös sinä, Ville, mitä sinulle nyt tehtäisiin, jos olisi tosi kynnessä? Sinut ammuttaisiin muitta mutkitta. LOIRONEN Selkäsauna on pahankuriselle parempi kuin ampuminen. Selkäsaunasta voi parantua, mutta ampumisesta paatuu iäksi. PEKKA Kuka tuli kaikkein ensin tapahtumapaikalle — siis rannalle? LOIRONEN Minä kuusen latvaan! PEKKA Minä sanoin rannalle! LOIRONEN Varas tietysti — Ville. PEKKA No, kuka tuli Villen jälkeen? LOIRONEN Tuo Rooman paavi — vaikka hän oli silloin vielä tavallinen Mutkalan Ansu. PEKKA No, Ansu! Miksi menit rantaan? ANSU Minulla on kylmä — eikö kellään ole antaa pientä lirausta? EEVA-KAISA (on tullut juuri katsomosta) Minä tuon kahvia aivan heti! (Juoksee keittiöön.) PEKKA (koettaa vaistomaisesti taka-taskuaan) Nytpä se kananpesä olisi tarpeellinen. Unohdin koko jupisterin. — Eikös Korsu muista, missä sen munan pitäisi olla. KORSU Jossakin se oli vikkeripellossa — kaipa tuo löytyy — jos lie siellä ollut — (menee ulko-ovesta). ANSU Pelkkä toivokin jo lämmittää — PEKKA Ala sitten! Miksi menit rantaan? ANSU Minä epäilin Villeä. Menin utelemaan, mutta tulin myöhään. Ville oli jo sitonut venheet ja työntänyt rannasta — JUSSI (astuu esiin) Eei! Kyllä nyt juuri vissiin aletaan väärästä päästä! ANSU (huomaa Jussin nyt vasta) Kas vaan! Paistaako kuukin näin pouta-iltana? Tietääkö trokarikin jotakin? JUSSI Venheet olivat rannalla, kun minä otin aironi — ja siihen jäivät. Kun minä sitten nousin vainiotörmälle, niin tuo Hemmi juuri tuli minua vastaan — HEMMI Silloin olin menossa venheitä vartioimaan — ja kun Jussilla oli minun aironi olallaan, niin otin ne kainalooni — LOIRONEN Ja Jussi keikahti kuin kerä pyörtänölle. JUSSI Juuri minun olivat airot, jotka otin omasta veneestäni. LOIRONEN Omastasi otitkin — mutta ne olivat Hemmin airot — tervatut lappeet — HEMMI Ja ne ovat vieläkin rannalla. PEKKA Mitä sinä, Jussi, täällä oikeastaan valitat? Hemmi vain otti sinulta omansa. JUSSI Miksi minun venheeni vietiin ilman lupaani? EERO Vaimosi antoi luvan ja minä annoin sinulle viisi markkaa. Eikö asia ole niin? JUSSI Mutta minä ajattelin sitten toisin, ihan juuri — ANSU Ja otit sieltä missä otettava oli — tapasi mukaan. JUSSI Mitä se H.H.H. tässä viisastelee? HEMMI Älä sinä Ansua näyki. Ansu oli sankari sellainen, joksi sinä et pysty — LOIRONEN Niin — kun Ville oli saanut venheet rannasta irti, tuli Ansu — ja kun ei muuta neuvoa ollut, niin heitti Ansu takin yltään, kengät jalastaan ja heittäytyi virtaan, sai kiinni perimmäisen venheen perästä, kapusi venheeseen ja silloin alkoi kilpasoutu. Ville souti virralle päin ja Ansu huopasi vastaan. Minä näin tuon taistelun. Se kesti kauan — sitten tuli Hemmi — ja sitten pikku-poikia — sitten saatiin nuoraa — ja sitten tulivat kaikki miehet — heitettiin lasso Ansulle — ja koko roikka hinattiin rantaan takaisin. Mutta Ansu oli huovannut jo kuitenkin neljännestunnin, eivätkä venheet menneet yhtään eteenpäin — muuta sen kuin virran mukana alaspäin. Ansu teki sellaisen sankarityön, että minä tuskin pysyin kuusen latvassa — aloin niin ilakoida. Ja heti kun miehet lähtivät, kipusin kuusesta ja juoksin Jairakalle mekkoa hakemaan. PEKKA Ansu Mutkala on tehnyt meille suuren palveluksen — ehkä niin suuren, että siitä aiheutuu meidän voittomme — jos se saadaan. (Menee kättelemään Ansua.) Minä kiitän sinua — sinä teit oikean miehen työn! ANSU Nähkääs nyt taas! Minusta tehdään sankari ilman muuta. Näin minusta aina tehdään mitä milloinkin. Nytkään ei minua olisi tarvittu ollenkaan, ellei Jussi olisi käynyt airoja anastamassa, sillä Hemmi olisi siinä tapauksessa ehtinyt ennen minua ja pysäyttänyt venheet jo rannassa. HEMMI Niin olisinkin! Jussi minut pidätti ja on sentähden koko hötäkkään syypää. VILLE Niin minunkin mielestäni. Jussi on syypää ihan kaikkeen! (Kaikki nauravat.) PEKKA Ei nyt sentään, kaveri-hyvä! Kyllä sinä olet suurin Efialtes, sinä! VILLE Mikä se on? PEKKA Se on kavaltaja, se! VILLE Niin kai vastustajan suussa — porvarien mielestä. Mutta vähältä piti, ettei minustakin tullut sankari — meikäläisten mielestä. ANSU Älä löpise! Ota minusta esimerkki! Jos haluat tulla oikeaksi kommunistiksi, niin älä itse tee mitään. Odota siksi kunnes muut sinusta leipovat jonkinlaisen pötkyn. Ei koiran kureilla eikä konnan koukuilla mitään puoluetta edistetä. HEMMI Oikein, Ansu! Se ajatus kelpaa kaikenvärisille puolueille. JUSSI Älkää sitten koukkuilko! Antakaa minun aironi ja veneeni takaisin! ANSU Odotapas, sinä kuun paiste! Jos mulla ei olisi niin vilu — EEVA-KAISA (tulee keittiöstä Korsun seurassa) Tässä on kuumaa kahvia Ansulle! (Menee takaisin.) ANSU Kiitos, tyttöseni! (Juo). Kiitos vaan, Korsu! Sinä olet kai tottunut pikkupoikana varastelemaan mäkimuijain kananpesiä. (Juo loppuun.) Tuhansia kiitoksia! — Vai pyytää Jussi venettään tähän huoneen lattialle — JUSSI Omaan rantaan se on tuotava — ja maksettava — EERO Vieläkö yli sen, mitä jo sait? ANSU Saanko minä maksaa hänelle omalla tavallani, niin asia heti on selvä. PEKKA No, jos selvenee, niin maksa vain! ANSU Tulehan tänne, Jussi! JUSSI (tulee vastahakoisesti vähän lähemmäs) Eihän sinulla ole edes housujakaan, mistä maksaisit! ANSU Minulla on kultaa suussa! N:o 10. (Laulaa) Hui, hai, heli vei! Mun heilani vei mies tyhmä kuin pyöreä kuu. Hui, hai, tuli tei! Sen jälkehen kai on juipilla virnissä suu. Hui, hai, ruma kuu, sen palkaksi sait, kun heiluvan heilani nait. Hui, hai, luli luu! Kun nait. niin sait: luli, lullan luu, tuli tuu! TOISET (nauravat ja ilakoivat). JUSSI Heilaa sinä vaan rekirenkuttaja! (On laulun lopussa alkanut perääntyä, menee nopeasti ulos). HEMMI (huutaa jälkeen) Älä vaan vahingossa ota minun airojani! PEKKA Mitä teemme nyt tälle pääpukarille? EERO Annetaan poliisin huostaan! Hän aikoi varastaa meidän venheemme. PEKKA Mutta kun ei kuitenkaan tullut mitään suurempaa vahinkoa — paitsi Ansulle — ANSU Kun minun annettiin kuitata tuon äskeisenkin lasku — niin annetaanko minun oikeudekseni hirttää tuo Naskali-Ville? PEKKA Hirttääkö? Älä nyt sentään! ANSU Akkuraatisti juuri justiinsa! Minä tahdon hänet kerran hirttää hänen omaan pikilankaansa. VILLE Mikä puolue-kaveri sinä olet, joka revit etkä rakenna! Ja mitäs tässä tyhjästä melutaan! Kun te piditte leikkisotaanne, niin pidin minäkin. ANSU Ja leikin jälkeen pannaan pikku kiekura — ja se kiekura olkoon sinun hirttonuorasi solmukka! Älä sinä suutaroi kaiken maailman asioita — ja tee niistä tallukoita, kuten äsken omasta saarnastasi Sirpan pajalla. Minä kuulin sen ja tein siitä laulun. HEMMI Ahaa! Se kai se Ansun hirttonuora onkin! PEKKA No, ala hirttää sitten! ANSU N:o 11 (laulaa) Ville kun pieksun ja tallukan neuloo, se kengän on kauhea kuva! Aatokset ankarat lestiä seuloo, mut lestien malli on ruma! Ville se takovi toimessansa, ja takovi toimettomana: polvella nahkana joutilas kansa, ja vasarana kiivas sana. Vasara kun lyö ja pikilanka laulaa, on aatetta pieksujen suku. Tallukan pohjaa saarnansa pauhaa ja suuri on lestien luku. Pikilanka sitoo ja plikinisku nitoo, niin uskovi kommunisti. Mutt' oppinsa lie vain kettujen tie, ja touhunsa aate-risti. (Naurua.) PEKKA Kuulepas, kaveri! Tuo taisi olla kamala hirttonuora — vai mitä arvelet? LOIRONEN Jo Ville häpeää! Ensi kerran eläissään — luulen. PEKKA Olet siis hirtetty ja saanut rangaistuksesi. Näytäpä nyt, miten kuollut mies kävelee. Tallusta tiehesi! (Telefooni soi). Heissan! Urakka on kai lopussa! — Halloo! — Niinkö? — Vai niin! — hyvä on! (Panee torven pois.) Venhemiesten sala-isku selkään hajoitti heti ylivoimaisesti vihollisen hyökkäyksen. Taistelu on lopussa, ja meidät tuomittiin voittajiksi. Hurraa! (Toiset huutavat hurraata). Eero! Anna tieto tiiliuunille! — Nyt, Korsu, saatte ryhtyä iltamapuuhiinne! Meidän puolestamme on talo taas käytettävänänne. Hajaantukaa! EEVA-KAISA (tulee keittiöstä) Joko saa soittaa? PEKKA Jo — vaikka laulaa ja tanssiakin! Ovatko ruokapöydät jo juhlakentällä kunnossa? Miehet tulevat kohta. Taistelu on lopussa. EEVA-KAISA Soppa-Lotat siellä häärivät — en tiedä. PEKKA Minä menen katsomaan! (Menee katsomoon). EEVA-KAISA (aikoo telefooniin, mutta pysähtyy äkkiä) Paljonko niitä isoja pötkyjä nyt pitikään! Ohs! Kaikkihan tässä menee sekaisin — (Menee nopeasti takaisin.) LOIRONEN Kuule, Korsu! Ne köynnökset eivät riitä. Mitä sinä aiot panna näyttämö-seinälle? Maalaamaan minä en ehdi enää mitään. KORSU Köynnöksen tekijät ovat jo lähteneet metsään. Hoida sinä vaan järvesi! LOIRONEN Se on jo kuivamassa. KORSU Mutta ellei kuivakaan —? LOIRONEN Siltä varalta minä maalasin siihen korsun rannalle — siihen voi pistellä liian veden, ha, ha, ha! KORSU Sinä, parkule! Olisit maalannut puron, niin sitä myöten se olisi pikemmin loirotellut — ihan itsekseen. (Menevät näyttämölle.) ANSU Ehei, Hemmiseni! Ei se enää käy! Miksi teitte minusta sankarin! Minun koko näköpiirissäni ei ainakaan tällaisena päivänä näy ainuttakaan kananpesää eikä jäniksen munaa. RAJU (on seisonut akkunan luona) Katsokaahan noita! Tuossa tulee jo suojeluskuntalaisia! HEMMI Eiväthän ne vielä ole voineet tänne ehtiä. RAJU Kohta astuvat sisään — niin näet. ANSU Ehkä ne ovat karkureita! Eikö sellaisiakin ole sodassa? HEMMI On kai joskus. ANSU No, jos on — niin tarvitaanhan niitä kai näin harjoituksissakin — täydellisyyden vuoksi. RAJU Miten ihmeessä ne jo ovat tänne ehtineet?! ANSU Onhan toki ilma-laivoja — ja on langaton lennätin — (Ryhmä suojeluskuntalaisia katselijoiden seuraamana tulee ulkoa, marssien ja asettuen riviin, laulavat:) N:o 12 SUOJELUSKUNNAN LAULU Tämä maa on meidän (oma) maamme, kansa meidän kansa on, voimakas ja pelvoton. Tämä maa on meidän (oma) maamme, voimakas ja pelvoton. Hurraa! Hurraa! Me veikot laulakaamme: Kansan turva meiss' on aina, eikä sorto maata paina. Hurraa! Me veikot laulakaamme: kansan turva meiss' on aina. Ällös tulko (tänne) vainolainen, ei oo maamme turvaton, voima täällä valveill' on! Älköön tulko (tänne) vainolainen, voima täällä valveill' on! Hurraa! Hurraa! Näin laulaa suojavahti: taistovalmiit oomme aina, eikä pelko meitä paina! Hurraa! On kansallamme mahti Lyödä vainolainen aina! KAIKKI (huutavat) Hurraa! Hurraa! Hurraa! PEKKA (on tullut katsomosta laulun loppupuolella) Eihän suojeluskunta ole vielä voinut ehtiä tänne asti! Mitä väkeä te olette? KALLE KAIVANTO (astuu esiin rivistä) Me olemme kaatuneita, herra upseeri! Maahan kaatuneita! Haavoittuneita ja kuolleita! Pulanssi on tuonut meidät tänne — lasarettiin ja haudattaviksi. ANSU Ai, ai! Onko minun kaivettava teille eri hauta, jok'ainoalle? VILLE Joka toiselle kuopan kaivaa — hän itse siihen lankee. ANSU Hei vaan! Villestä tulee vähitellen nero. Omatunto opettaa hänet ajattelemaan. PEKKA Kuulkaahan nyt herrat haavoittuneet ja kuolleet! Teillä on tietysti sekä nälkä että jano — seuratkaapa minua juhlakentän pöytien ääreen! Käännös oikeaan! Eteenpäin! (Menee itse edellä ja suojeluskuntalaiset seuraavat, alkaen laulaa lauluaan.) (Katselijat ja kaikki muut seuraavat jäljestä tai poistuvat mikä minnekin. Raju jää yksin akkunan luo, aikoen sitten ulos, mutta pysähtyy ovelle.) RITVA (tulee, menee teletooniin, ei huomaa Rajua) Leipurille! — Tämä on palokunnan talolta — mitä? — leipuri itsekö? Sehän on hyvä, että hän lähti! Vai niin — vai tuo kaikki mitä on! No, enempää ei voi pyytää! Hyvästi! (Panee torven pois, kääntyy ja huomaa Rajun). Kas, mitä sinä siinä seisot? RAJU Minä katselen ja ihmettelen. RITVA Mitä sinä ihmettelet? RAJU (tulee alas) Sinun sulouttasi minä ihmettelen. Näin sinut äsken aivan uudessa valossa. Tanssi kaunisti sinua kovin. RITVA Tanssiko? Mitä vielä! Etkö huomaa, että minulla on uusi puku? RAJU Sinun sisäinen olemuksesi oli puettu vielä uudempaan pukuun. RITVA _Oli_? Mitä tarkoitat? (Menee lähemmäs.) Enkö vieläkin ole samanlainen? RAJU Luulen, että olisit, jos näkisin sinut tanssimassa! RITVA Hyi, sinua! Oletko sinä mustasukkainen? RAJU Sitä minä en ole, mutta minä ajattelen vakavasti hyvin tärkeätä kysymystä. RITVA Mitä kysymystä? RAJU Olenko minä nyt mielestäsi juuri sellainen mies, jonka kanssa sinä haluat mennä naimisiin? RITVA No, mutta — Raju! RAJU Meidän veljesten nimet ovat pahasti sekaantuneet! Veljeni on Raju, ja minä — minä olen vain paljas Pekka. RITVA (päättävästi) Sinun veljesi on niitä miehiä, joiden kanssa hyvin mieluisesti ilakoidaan ja leikitään, mutta minä ainakaan en menisi hänen kanssaan naimisiin — (loukkaantuneena) — niin, että suotta sinun on ruveta hänen puolestaan puhumaan minulle. Jos muuten haluat tehdä eron, niin tee — mutta älä rupea tuollaisia keinoja käyttämään! RAJU Sinun parastasi, sinun onneasi minä vain ajattelen! Etkö ymmärrä? RITVA Vai niin! Ja sinä luulet, että joku muu turvaisi minun onneni paremmin kuin sinä! Niinkö? Niinkö isällisesti sinä ajattelet? Eikö sinussa ole sen voimakkaampaa itsekkyyttä? Etkö sinä itsellesi halua mitään? RAJU Minä en käsitä, mihin minä sinun monista kysymyksistäsi vastaisin! RITVA (hymyillen) Etkö sinä käsitä, että yksi ainoa vastaus riittää kaikkiin? RAJU En. RITVA (nyrpistyen) Soo! — No, sitten minä teen sinulle vain yhden ainoan kysymyksen! Jääkö kuuluttaminen huomiselta päivältä? RAJU (hämillään) Niin — tuota — ajattelehan, kun Pekan piti tuoda minulle paperit — ja hän — hän kai unhotti — eikä — eikä — RITVA Eikä tuonutkaan? RAJU Ei! — Niin — että — että se täytyy kai jättää seuraavaan sunnuntaihin. Tästähän voimme puhua sitten myöhemmin. Minun täytyy nyt mennä ottamaan vastaan tiiliuunin miehiä — ne palaavat aivan heti. (Menee ulos). RITVA (katselee pitkään hänen jälkeensä). Ahaa, poikaseni! Sinä olet mustasukkainen! Se on hyvä! Se panee veren kiertämään sinunkinlaisessasi haaveksijassa. Jos haluat jatkaa, niin en minäkään halua lopettaa. PEKKA (tulee katsomosta) Kaikki on miehiä varten erinomaisessa kunnossa tuolla ulkona. Kiitos vaan reippaalle emännälle! Ei mitään ole unohdettu — RITVA Oletteko itse paha unohtamaan? PEKKA Kuinka niin? Tavallisesti en minä unohda koskaan mitään — mitään tärkeätä. RITVA Te teettekin sellaisen vaikutuksen. Raju sanoi, että teidän piti tuoda hänelle joitakin papereita — niitä tietysti ette ole unohtanut. PEKKA Sanoiko Raju, että olen ne unohtanut? RITVA Mitenkä sellaista voitte luulla? Miksi Raju niin sanoisi? PEKKA Noo, minä ajattelin vain, että jos hän luulee minun ne unohtaneen. RITVA Miksi hän niin luulisi, kun te olette ne antanut hänelle? PEKKA (ymmärtämättä ja hämillään) Olenko minä antanut ne hänelle? RITVA (purskahtaa nauramaan) Tämähän on venyvää keskustelua, joka sisältyy vain kysymyksiin! PEKKA Minä vakuutan teille — että — RITVA Mitä te vakuutatte? PEKKA — että te olette hurmaava nainen! RITVA Ooh! Sekö siitä puhkesi? PEKKA Niin, juuri — on jo puhjennut! Vasta puhjennut ruusu! RITVA Varokaa, te imartelija! Veljenne on mustasukkainen. PEKKA No, peijakas! Onko hän mustasukkainen? RITVA Hämmästyttääkö se? PEKKA Nyt en totisesti tiedä mitä vastaisin. Teidän viehätysvoimanne panee pelkäämään jokaisen miehen tunkeilemista — ja toiselta puolelta — teidän uskollisuutenne on täysin luotettava. Hän voi seista turvallisena laudallaan. RITVA Mistä te sen uskollisuuden tiedätte? PEKKA Näkeehän sen kaikesta. RITVA Te siis olette tyytyväinen minuun? Hyvä! Entä veljenne? Onko hänkin? PEKKA Anteeksi! Minun täytyy ensin kysyä häneltä — ennenkuin voin vastata. RITVA (keimailevan pisteliäästi) Älkää kysykö! Hän voisi luulla — PEKKA Mitä sitten? RITVA Luulla — että te haluatte lyödä hänet laudalta. (Menee nopeasti keittiöön.) PEKKA (seisoo nolona ja hämmentyneenä) No, voi sinua — sinä paratiisin omenavaras! RAJU (tulee ulkoa) Sinua minä etsinkin! Kuulehan! Tuo Ritvan juttu on nyt kovin pahassa sotkussa — PEKKA Joko minun taas pitää mennä hänen kanssaan naimisiin? RAJU Ei tarvitse! Kyllä minä hänet pidän, mutta — PEKKA No, pidä sitten — äläkä tuossa huopaa ja souda! Kuuletkos! Tai muuten nain minä hänet heti paikalla. RAJU Sinähän olet koko turkkilainen naimaan! Älä nyt noin melua silti! PEKKA Mitä sinä nyt taas tahdot sitten? RAJU Minä en tahdo sinulta yhtään mitään, kun vaan annat Ritvan olla rauhassa. (Aikoo mennä.) PEKKA Puhu hänelle — nai hänet! Älä puhu mitään — anna olla rauhassa! Mitenkä on sinun päävärkkisi laita? EERO (tulee näyttämöltä, josta silloin tällöin tulee sekä miehiä että naisia, samoinkuin muistakin ovista) Loirosen syy, ettei harjoitusta voi pitää näyttämöllä. LOIRONEN Sama kai se on — missä te harjoittelette. Uusi järvi on vielä liian vetinen — kattoon nostettavaksi. USEAT Mitäs joutavia! Hyvähän täällä on. EERO (Pekalle) Tässä on sinulle edes lakki Sam'ia varten, että pääset vähän tunnelmaan. PEKKA Mitä minä sillä teen? EERO Sinähän lupasit pelastaa minut Samista! Teethän sen, veikkonen? PEKKA Minuahan pidetään oikeana pelastusenkelinä — EERO No, niin vissisti oletkin! PEKKA Ja sitten sinä tulet kesken kaiken ja sanot, että topp, tykkänään! EERO Enkä tule! Tuossa hattu! (Vihastuu, kun Pekka ei tahdo huolia hatusta.) Korsu! Soita alkuun! Annetaan mennä, muuten tästä tulee pannukakku! KORSU Jo minä huusin katsomoon — (Menee näyttämölle, lyö gongongia.) EERO (Pekalle) Puku sopii sinulle ihan varmasti, koska se sopii minullekin. PEKKA Mutta jos prinsessa ei sovi, koska se ei sovi sinullekaan!? EERO Odotahan, poikaseni! Kyllä vielä kadut! (Väki on tullut tällä ajalla sisään.) (Ritva ja Helinä ovat huomaamatta sekaantuneet laulajien joukkoon perälle.) PEKKA Kuka tuo tyttö on tuolla — perällä oikealla? EERO Prinsessa tietysti — näethän sen puvustakin. Minä luulen, että minä taidankin itse — PEKKA Älä hemmetissä tee morsiantasi mustasukkaiseksi! Anna tänne se hattu-räysä! Minä uhraudun edestäsi! EERO Tuossa! — Antakaa pörrätä vaan. Meillä on vielä paljon tekemistä! HEMMI Palokuntapukuihinkin täytyy pukeutua! EERO Preerian prinsessa! Heleijaa! N:o 13. PREERIA-LAULU JA TANSSI. KUORO Hei Cow-boyt, jo kilpahan kiiruhtakaa, on voittajan palkinto jalo! Hän kumpujen kukkasen omaksi saa — se kukka on preerian valo! PRINSESSA (Helinä.) Oh, hiio hih hei! Hepo mulle nyt vain — mustangi mun ratsuni virma! Oh, hiio hih hei! Tämän voittona sain, sen riemu on kiista ja kirma. Oh, hiio hih hei! Raju ratsuni, hei! Nyt taakkasi tuulena kanna! Tää kilpailu ehkä mun onneni vei — ei armoa voittaja anna. KUORO Oh, hiio, hih hei! Nytpä ratsastakaa! — Kas, kaviot lyövät jo tulta! Oh, hiio, hih hei! Miten jymisee maa ja pöllyvi hiekka ja multa! PRINSESSA Oon preerian prinsessa satulassain — on lentomme voittamatonta! On ratsuni preerian mustangi vain — mut' jälkehen jäi heti monta. (Tanssi.) Kuin aaltojen halki mun tieni nyt käy — on keltainen preerian meri! Ei ainutta Cow-boyta rinnalla näy — prinsessako voiton jo peri? Oon preerian prinsessa voittamaton ja Mustien kumpujen kukka! Oh, hiio hih hei! Maili jäljellä on — mustangi hei, — vaalea-sukka! (Tanssi.) Sam kilvassa tässä jos voittavi mun, ma riemulla itseni annan. Jos voittavi Jim sekä sun että mun, niin mustinta murhetta kannan. Oh, hiio, hih hei! Tuuli-harjani, hei! Jim rinnalle tuossa jo pääsi! — Sam toisellapuolen — oh, hiio hih, hei! — Nyt kohtalo ratkaisun sääsi. JIM (Kalle Kaivanto.) Oh, hiio, hih hei! SAM (Pekka.) Oh, hiio, hih hei! PRINSESSA Oh, hiio, hih hei! Tässä maali! SAM Oh, hiio hih hei! Voiton prinsessa vei! PRINSESSA On voittajan valta ja vaali! SAM ja JIM Oh, hiio, hi hei! Voiton prinsessa vei! On prinsessan valta ja vaali! KUORO On preerian prinsessa voittamaton ja Mustien kumpujen kukka! Oh, hiio, hih hei! Vaali jäljellä on — tee vaalisi — kirsikka-tukka! PRINSESSA Nyt pelkoni vain mulla jäljellä on, jos voitosta koituvi hukka! KUORO Oh, hiio, hih hei! Pahin jäljellä on, tee päätös jo, kirsikka-tukka! PRINSESSA Sam sydämen toisen jo voittanut lie, on hänessä preerian tulta — kai selvä on hänellä lempensä tie — ei tarvinne kysellä multa. SAM Prinsessa mun valittu kultani on — ma palan kuin preerian tuli! Vaikk' poika tää kylmästä Suomesta on, niin täällä mun rintani suli. Hain Mustilta kummuilta kultaa ma vain ja preerian kentiltä työtä — ei arvata voi, minkä onnen ma sain — sen Suomehen vien minä myötä. (Syleilee prinsessaa.) KUORO Ol' preerian prinsessa voittamaton ja Kumpujen kaunehin kukka! Nyt rakkaus prinsessan voittanut on ja preerian perinyt hukka! Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei! On preerian perinyt hukka! (Viimeisen kuoron aikana on Pekka ihastuneena katsellut Helinää, ja riemuhuutojen loputtua ottaa häntä vyötäisiltä ja tanssittaa, laulaen »hai duulia» valssin ensi näytöksestä, herättäen sillä ensin iloista naurua, mutta vihdoin kaikki yhtyvät lauluun. Tanssin loputtua nostaa Pekka Helinän kohoksi.) KAIKKI (huutavat) Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei! Esirippu. KOLMAS NÄYTÖS. Sama paikka. Myöhemmin. Aina kun näyttämön ja katsomon ovissa kuljetaan, kuuluu sieltä puhetta ja touhuamista. PEKKA (istuu sohvalla, kädet niskan takana, tuijotellen kattoa kohti). EEVA-KAISA (tulee näyttämöltä). PEKKA Yhäkö siellä vielä präkätään tuon Nassulan Kallun kihlauksen kanssa? EEVA-KAISA Präkätään? Jos se merkitsee harjoittelemista, niin sitä siellä touhutaan. PEKKA Missä sitten kaikki muut ihmiset ovat? EEVA-KAISA Kahvilassa, katsomossa ja kentällä — mikä missäkin. PEKKA (muuttaa asentoaan) Älähän nyt kiirehdi noin lemmon lailla — aivan kuin olisi tuli hännässä! EEVA-KAISA (pysähtyy) Hännässä?! (Nauraa). Onko teillä häntä? Minulla ei ole ollut viiteenkymmeneen tuhanteen vuoteen! (Aikoo mennä). PEKKA Odota nyt, juuttaan tuuliviiri! Minulla on asiaa. EEVA-KAISA Kyllä minä teidän asianne tiedän! Te olette jo kolme kertaa kysynyt minulta yhtä ja samaa — ja minä olen vastannut, että kai hän tulee, kun ehtii. (Aikoo lähteä). PEKKA Missä hän on sitten? EEVA-KAISA (kääntyy, kiusoitellen) Kuka? PEKKA (ärtyneesti) Harakka! EEVA-KAISA (nauraa ja menee keittiöön) Sen olinpaikkaa minä en totisesti tiedä! (Huutaa ovelta). Ehkä se on yhdessä prinsessan kanssa! (Paiskaa oven kiinni.) PEKKA (yksin, tyytymättömästi huiskahuttaen kädellään) Senkin — iileskotti! (Etsii itselleen tupakan.) RAJU (tulee ulkoa, puettuna omaan pukuunsa, on vilkas ja kiihkeä, vastakohta entiselleen). Siinä se nyt oli — siinä oli! Missä he nyt ovat kaikki? PEKKA Mikä missäkin! RAJU Ajatteles! Se on hän! Se on hän! PEKKA Kuka on hän? RAJU Prinsessa! Preerian prinsessa! Siinä on minun tyttöni! PEKKA Mikä hemmetin tyttö? RAJU Etkö sinä nyt ymmärrä! Tyttö Sirkuskadulta — ja sirkuksesta ja iltamasta — minun oma tyttöni, johon minä — — PEKKA Älä nyt hupsuttele noin törkeästi! RAJU Se on totinen tosi! Juuri hänet minun piti tavata seuraavana päivänä. Hänen kanssaan minä tanssin. Saat nähdä, kun nyt tapaamme — ja hän tuntee minut — saat nähdä! Hän on minun valittuni — hänet sain taas — PEKKA (hypähtää ylös) Mitä sinä meinaat, mies? RAJU Mitäkö meinaan? PEKKA Niin, mitä sinä hänestä tahdot? RAJU Uudistan, tietysti, tuttavuutemme! PEKKA Sitäkö vain? RAJU Sitäkö! Milloinka se nyt sitten siihen loppuu! Etkö käsitä! Sitten mennään kihloihin ja naimisiin! PEKKA Sinähän olet oikea turkkilainen naimaan, sinä! Kuinka monta vaimoa sinä oikeastaan aiot ottaa, sinä mormooni? RAJU (jähmettyy äkkiä innostuksessaan liikkumattomaksi) No, niin totta kuin tässä seison — unohdin minä kokonaan Ritvan. Tämä äkkinäinen tapaaminen vaikutti minuun niin voimakkaasti — minä unohdin kaikki. PEKKA Siten kai turkkilaisetkin unohtavat — se lie heidän ainoa vikansa. RAJU Voi surkeata — tätä tapausten sarjaa! Tätä kohtalon leikkiä! Mitä minä nyt teen? PEKKA Jatka vain — niin saat aikaan oikein tabernaakelin sotkun! RAJU Kuule, veli-Pekka! Sinä lupasit pelastaa minut, PEKKA Niin — ja kun minä olin hyvällä alulla, niin sinä sanoit: top tykkänään! RAJU Älä välitä nyt siitä! Sinähän olit valmis vaikka menemään naimisiin hänen kanssaan — PEKKA Äläpäs, poikaseni! Omien erehdystensä kanssa ei kukaan mene naimisiin — sanoi eräs viisas mies. RAJU Älä nyt juonittele! Ei voi olla erehdystä, kun ei ole ollut alkuakaan! PEKKA Alku kyllä oli — ja aivan jumalaton olikin, mutta sinä kaadoit tiinullisen vettä kaiken yli — ja niin hukutti vedenpaisumus koko syntisen maan. RAJU Ole nyt kerran vielä oikea, entinen veli-Pekka ja keskustele tästä vakavasti! PEKKA No, vakavasti sitten! Mutta älä sinäkään haihattele Kuun ja Marsin välillä, vaan pysy koreasti tämän maan kamaralla! Ensiksikin: kuka sanoo, että prinsessa välittää sinusta? RAJU Tunne sen sanoo! Jokaisessa ihmisessä puhuu tunne selvintä kieltä. PEKKA Jokaisessako? Siis minussakin? RAJU Tietysti — sinussakin. PEKKA No, minun tunteeni raksuttelee korvaani, että prinsessa välittää minusta. RAJU Mistä sinä sen tiedät? PEKKA Olinhan minä äsken preerialla ja sitten vielä tanssin »hai duulia» hänen kanssaan — RAJU Aiotko sinä viedä minulta kaikki morsiameni — olet sinäkin veli-Pekka!? (Istuu sohvalle pää käsissä.) PEKKA Minä en vie sinulta yhtään mitään, mitä sinulla on! (Vakavasti). Mutta nyt minä aivan vakavasti haluan tietää, onko hän sinun — ja jos on, niin saat hänet pitää — siitä annan sinulle sanani. Mutta ellei hän ole, niin — RAJU (nousee) Niin — mitä sitten? PEKKA (kevyesti) Sitten en anna sanaani — ei mitään muuta. Tiedä, että minäkin olen ennen tavannut Helinä-neidin, vaikka en Sirkuskadulla enkä sirkuksessa. RAJU Sinäkö? Koska? Missä? Milloin? (Epäillen). Nyt sinä syötät minulle pajunköyttä. Aina sinun nokkasi muka pitää olla joka paikassa! Mutta oletpa tavannut tai et — samantekevää! Kohta saamme nähdä! PEKKA Sitä minäkin vain toivon, että kohta saisin hänet nähdä. — Kaipa sitten selvenee, kumpi meistä on Sam ja kumpi Jim. EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta, kantaen tuolia). PEKKA Kas! Kiitoksia vaan, Eeva-Kaisa! Olihan minulla täällä tarpeeksi mukavia istuimia jo ennestäänkin, mutta kiitoksia vaan ystävällisyydestä! (Ottaa tuolin, jolle istuu.) EEVA-KAISA (nolona ja hämmästyneenä). No, mutta sen minä sanon! (Suutahtaen). Kuulkaas nyt, kersantti-jefreittari! Se ei ole teitä varten! Se on näyttämölle! Nouskaa heti tuolilta! PEKKA Nousen heti, kun sanot ensin, missä prinsessa on. EEVA-KAISA Enkä sano! PEKKA No, sitten saatte minut haudata tähän! Tuokaa vaan multaa ja lapioita! EEVA-KAISA Mutta, musketööri-kulta! Minua odotetaan näyttämölle — PEKKA Eihän kukaan estä Eeva-Kaisaa! EEVA-KAISA (aikoo sanoa jotakin tepsivää, mutta muuttaa äkkiä mielensä) Hän on parasta aikaa juhlakentällä. PEKKA (nousee, nostaa tuolin ja antaa kohteliaasti Eeva-Kaisalle) Ääni haudasta kiittää — RAJU Vai siellä hän on! (Nopeasti katsomoon). PEKKA (katsoo Rajun lähtöä) No, se on oikein! Siitäpä se selvenee! EEVA-KAISA (seisoo paikallaan tuoleineen) Ei, mutta! Häntäkö varten se olikin —? PEKKA Nähtävästi! EEVA-KAISA En minä insinööriä tahdo narrata! Ei prinsessa siellä ole. Insinööriiii — ii! (Aikoo Rajun jäljestä). PEKKA (tarttuu tuoliin) Näyttämölle tarvitaan tuolia — (juoksee näyttämön rappusille) siellä on kiire — EEVA-KAISA (pitää kiinni tuolista ja tempoo sitä, seuraten mukana) Antakaa olla minun tuolini — kuuletteko — kyllä sen katsomon kauttakin voin antaa. PEKKA (avaa oven ja työntää Eeva-Kaisan sisään tuoleineen) Suorin tie aina paras! (Tulee alas). HELINÄ (tulee keittiön puolelta) Kas, miten tyhjää täällä on! PEKKA Niin! — Minä täällä vain värjötän kuin torkkuva varpunen. HELINÄ Miksi ette tule sinne emännän puolelle — Ritva sanoi, että olette hänen sulhasensa veli — eikä veljennekään ole käynyt siellä. Missä hän piileskelee? En ole vielä ollenkaan nähnyt häntä. PEKKA Hän meni juuri kentälle etsimään mielitiettyään. HELINÄ Mielitietty-raukka ei ole kentällä. Hänellä on niin paljon talouspuuhia. Emmekö mene sille puolelle — sinne kai sulhasmieskin pian ilmestyy, kun ei kentältä löydä, mitä etsii? PEKKA Kiitos vaan! Mutta — tuota — ehkä sentään — ehkei sentään — HELINÄ Teillä oli ehkä jotakin hommaa ja minä häiritsen ehkä — PEKKA Ette ensinkään! Minulla ei ikinä ole ollut sen parempaa aikaa kuin juuri nyt — (Katselee Helinää.) Miksi ette sano »all right»? HELINÄ (nauraa) Miksi niin sanoisin? PEKKA Kaikki Amerikassa käyneet sanovat aina »all right»! HELINÄ Te ette ole kadottanut hyvää tuultanne sitten viime näkemän! PEKKA Kas vaan! Te tunnette minut, vaikka äsken tanssin jälkeen ette ollut tuntevinanne. HELINÄ Ettepä te sitä kysynytkään! PEKKA Enhän ehtinyt, kun te heti lensitte korkeampiin ilmakerroksiin. HELINÄ Tarkoitatteko tuota ravintolan ja emännän puolta korkeammaksi ilmaksi? PEKKA Emännän puolta tarkoitan. Sinne ei voinut seurata. — Mutta — ettekö suvaitse istua? HELINÄ En — kiitos! — Miksi ette emännän puolelle? Mitä tarkoitatte? — Sulhasmies ei ole myöskään käynyt siellä — mitä se merkitsee? PEKKA En osaa sanoa. HELINÄ Osaattepas — koska ette itsekään tule sinne! Oletteko riidelleet? PEKKA Muhametti varjelkoon! Minä en koskaan riitele kauniin naisen kanssa. HELINÄ Entä veljenne? PEKKA (äkkiä) Muistatteko mitä sanoitte minulle viimein, kun tapasimme? HELINÄ Minä en ole koskaan tavannut teitä. Te tapasitte minut polkupyörineni keskellä maantielätäkköä — PEKKA No, olkoonpa niinkin! Kun minä olin nostanut teidät jaloillenne — ja vähän noitunut ohjaustankoa — niin — te sanoitte jotakin — muistatteko? HELINÄ Minä tietysti kiitin teitä. PEKKA Jos te olisitte kiittänyt, niin minä en luultavasti muistaisi koko tapausta — HELINÄ Ooh! Kiitos kohteliaisuudesta! PEKKA Mutta te sanoitte kiitosten sijasta'jotain muuta, jonka johdosta minä aloin katsella teitä tarkemmin ja sentähden minä olen muistanut teidät koko ajan. HELINÄ Olinko todella niin tyhmä, etten kiittänyt? Mahtaakohan se ollenkaan puolustaa minua kun olin vielä koulutyttö — PEKKA Kaunista koulutyttöä puolustavat aina kaikki asianhaarat. HELINÄ Mitä minä sanoin sitten? PEKKA Te katselitte leninkiänne ja kenkiänne — ja sanoitte oikein sydämenne pohjasta: saakeli soikoon! HELINÄ (nauraa) Arvaahan sen! Paras leninki ja parhaat kengät! PEKKA Sitten te katselitte minua hyvin pitkään, aivan kuin tutkiaksenne enkö juuri minä ollut syyllinen teidän onnettomuuteenne. Tuo katse on minua seurannut siitä asti. HELINÄ Pyydän anteeksi, jos se on vaivannut teitä. — Entä — minkä tyhmyyden minä sitten tein? PEKKA Sitten te tosiaankin teitte kauhean tyhmyyden — te lähditte — ja minun oli teitä ikävä — vaikka olin katsonut silmiinne vain muutaman sekunnin. HELINÄ Enkö vielä sittenkään kiittänyt? PEKKA Ette! Päästyänne pyörän selkään, huusitte '— HELINÄ Ai, ai! Joko minä taas pöräytin: saakeli soikoon? PEKKA Ei! Te huusitte »all right»! Te menitte — ja minä jäin seisomaan ja — ajattelemaan — ja minä seison vielä ja ajattelen — HELINÄ (katkaisevasti) Älkää nyt enää ajatelko tyttöletukan kiittämättömyyttä! Minä kiitän teitä hänen puolestaan! (Ojentaa kätensä.) Kiitoksia avustanne! PEKKA (tarttuu hänen käteensä) Saakeli soikoon! Sittenkin te taas putositte pilvistä minun tielleni — vielä kerran! HELINÄ (vetää kätensä pois, kevyesti) Nyt, kun tuo vanha lätäkkö-juttu on selvitetty — olemme kai kuin vanhat tuttavat ainakin — ja te teette vähän selvää — mikä se oikein hankaa meidän morsiusparimme suhteissa! PEKKA Mitään vakavaa ei siinä ole! HELINÄ Mutta siis kuitenkin jotakin? Mitä se on? Ettekö voi luottaa minuun — PEKKA Teihin minä luotan enemmän kuin itseeni, mutta olisi kai parempi, että te puhuisitte veljeni kanssa — HELINÄ Mistä minä puhuisin? En tiedä mitään, enkä tunne veljeänne — PEKKA Kyllä te tunnette, HELINÄ (ihmetellen) Tunnenko? Sepä omituista! PEKKA Hän on juuri etsimässä teitä juhlakentältä — HELINÄ Ensi kerran minä sain tietää hänen nimensä sisareltani — PEKKA Hän olisi kai esitellyt itsensä — jos te olisitte — jos hän olisi tavannut teidät, kuten olitte suostuneet — HELINÄ Mitä satuja te nyt juttelette? Suostuneetko? PEKKA Niin! Suostuneet kohtaukseen — viime syksynä sirkuksessa tai Sirkuskadulla — kummassa lie ollut — HELINÄ Kuulkaa nyt, herra Halla! Tästä minä en ymmärrä yhtään mitään! Tarkoitatteko te, että minä olisin luvannut kohtauksia oudoille herroille kadulla tai muualla? PEKKA Kuulkaa! Nyt te kohta huudatte: saakeli soikoon! Minä näen sen teidän silmistänne. HELINÄ Niin minä huudankin — ellette puhu sellaista kieltä, jota voin ymmärtää. Väittääkö teidän veljenne, että hän on keskustellut minun kanssani? PEKKA Kyllä — eräässä iltamassa Helsingissä viime syksynä — ja sitten teidän piti tavata toisenne seuraavana iltana, mutta — HELINÄ Emme tavanneetkaan? PEKKA Ette — veljeni kai erehtyi paikasta. HELINÄ No, entä sitten? Jos näin olisi tapahtunut niin mitä sitten? PEKKA Veljeni on — hm! Onkohan se nyt oikein, että sen sanon —? HELINÄ On — tietysti! Tässä on taas jotakin lätäkön tapaista — ettekö halua nostaa minua toista kertaa? PEKKA Tuhat kertaa! Minä haluan, että aina makaisitte lätäkössä — HELINÄ (naurahtaa hermostuneesti) Ooh! PEKKA Niin — minä tarkoitan, että saisin aina vain, alituisesti nostella teitä — HELINÄ No, nostakaa! PEKKA Veljeni sanoo olevansa rakastunut teihin, sanoo tahtovansa erota sisarestanne — HELINÄ Oo, oo, oo! Ja siitä syystä siis —? PEKKA Siitä syystä asia on muuttunut sotkuiseksi — HELINÄ Tietääkö sisareni tämän? PEKKA (huokaa) Ei! Kiitetty olkoon Habakuk! HELINÄ (nauraa) Ja tässäkö kaikki? PEKKA Sellainen se on koko lätäkkö! Sanokaa nyt: saakeli soikoon! HELINÄ Minkälainen mies tuo teidän veljenne oikeastaan on? PEKKA Hyvä poika! Maailman paras poika — mutta vähän romanttinen — ja kuka sen nyt vielä tietää, kuinka asiat oikein ovat, ennenkuin näette hänet — HELINÄ Kun minä hänet näen, niin kyllä minä hänet parannan — ainakin tästä taudista — RAJU (tulee katsomosta, muuttuen epäröiväksi, kun näkee Helinän veljensä seurassa). PEKKA No, siinähän minun velimieheni tuleekin! Tulehan nyt, Raju, että saan esitellä sinut neiti Helinä Immilälle. — Sallikaa minun poistua! HELINÄ Päinvastoin! Minä pyydän, että jäätte, herra Halla! PEKKA (vetäytyy peremmälle) HELINÄ (tervehtii Rajua) Hauska tavata sisareni sulhasta. Tällainen tuttavuus on aina enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen. RAJU Tervetuloa Amerikasta! Me olemme ennenkin tavanneet, jos suvaitsette muistaa. HELINÄ (katsoo tarkemmin) Mekö? Missä sitten? — Odottakaas! Amerikan Suolajärvellä kerran laivamatkalla oli joku matkustajista teidän näköisenne — mutta hän oli mormooni. RAJU Minä en ole — HELINÄ Ettepä tietenkään — ette te ole mormooni. Kyllä minä luottamuksella voin uskoa sisareni teidän huostaanne. RAJU Minä en ole matkustellut Suolajärvillä — aioin sanoa. Minä tapasin teidät viime syksynä Helsingissä tanssiaisissa — HELINÄ Oh, niin! Tosiaankin! Nyt minä alan muistella kuin unennäköä. Nuo tanssiaiset olivat luullakseni vähän ennen lähtöäni. Ellen aivan pahasti erehdy, niin teidän näköisenne herra tanssittikin minua kerran. RAJU Kolme eri kertaa! HELINÄ Todella! Sepä oli aika paljon se! No, sitten kai me seurustelimme jonkun verran. — Huomasitteko siellä muuatta tunkeilijaa, joka välttämättä tahtoi tavata minua seuraavana iltana. Muistatteko, miten minä selvisin hänestä? RAJU En. HELINÄ Minä sanoin »jaa» ja »kyllä» viiden minuutin ajan kaikkeen, mitä hän puhui. Hän sai kai tarpeekseen ja minä pääsin rauhaan. RAJU Entä jos hän piti totena teidän myöntyväisyyttänne? HELINÄ Jos hän oli sellainen narri, niin syyttäköön itseään! (Äkkiä). Ritva muuten äsken kysyi teitä. Ehkä olette ystävällinen ja menette hänen luokseen. On luullakseni jotain tärkeätä. RAJU Näkemiin sitten! (Poistuu nopeasti keittiön puolelle). PEKKA Oi, Mesopotamia! Ellei hän nyt parantunut, niin ei sitten ikinä! HELINÄ Poika raukka! PEKKA Tunsitteko hänet? HELINÄ Minä luulen, että hän juuri sai osakseen kaikki minun »jaani» ja »kylläni». Ettekö usko, että heidän välinsä nyt kirkastuu? PEKKA Olen siitä vallan vakuutettu. Mitään muuta ei tietääkseni ole tiellä ollutkaan. Entä meidän välimme? HELINÄ Meidän? Onko meilläkin ollut jotakin? PEKKA On jo monta vuotta — aina lätäköstä asti. Ette te suotta kaatunut ihan minun eteeni maantiellä. Enkä minä suotta ole ollut teidän lumoissanne näin monta vuotta. Sanokaa, muistatteko minua ollenkaan? HELINÄ Kyllähän — mutta — PEKKA Mutta — niin! Se peijakkaan »mutta»-kiekura on aina joka paikassa. Olisipa tässä vaan lätäkkö taas minun apunani, niin — HELINÄ Mutta kun ei ole lätäkköä, niin — ollaan ilman. PEKKA Te lennätte aavikoita — helppo teidän on sanoa niin — mutta ajatelkaa korven vaeltajaa! N:o 14. (laulaa). Kulkijan taival on pitkä ja jylhä, kaita on korvessa polku ja tie, tumma on metsä ja taivas niin ylhä minne tää polku nyt kulkijan vie? Aavikon lintu se pilviä lentää, kahlita ei sitä korvesta voi. Kulkijan katse vain lentäjän entää — kaukana siipien suhina soi. Jos minä tunteeni huudan nyt sulle, jos ininä kaihoni ilmoille tuon, oisiko tuskani tulkinta mulle lohduksi, millä ma onneni luon. HELINÄ (leikillisesti) Ilmoilla pilvissä liidän ja lennän, en kuule ääntäsi, kulkija maan. Vuota, kun luoksesi kiidän ja ennän, että ma lauluas kuunnella saan. Nyt olen alhaalla, laula jo vainen, Mielesi miksi niin rauhaton on. Liekö sun laulus niin outo ja mainen, että se mulle on tuntematon. PEKKA Tunne et, Helinä, lempeni tulta, olet kuin aamuni alkava koi, syömeni olet sa valittu kulta, niin minun lauluni sinulle soi. (Sävel muuttuu Preerian prinsessan säveleksi.) Niin lauluni sinulle, kultani, soi, niin lauluni soi sulle, kulta. Oh, hiio, hih hei! kun lauluni soi, oi, toivoa saanko ma sulta? HELINÄ Et, korvessa kulkija, lemmetön lie, on laulusi voimaa ja tulta, kai selvä jo sulle on onnesi tie — et tarvinne kysellä multa. PEKKA Mun Helinä kallehin aarteeni on, on silmissäs' sielusi tuli. Mun rintani kylmä ja tunteheton sun katseesi läikkeessä suli. (Sävel muuttuu »hai duulia»-valssiksi). Rintani kylmä ja tunteheton katseesi läikkeessä sulanut on. (Tanssittaa Helinää.) Hai duulia dullallaa, hai duulia dei! Ilmoihin asti tää onnemme vei. Kullan kun kerran näin rinnalleen saa, haihtuu mun mielestäin murheitten maa. (Pysähtyvät ja laulavat yhdessä). Hai dui, anna pilkistää silmihin dui, dui, duli, kiidellä pilvihin! (Katsovat toisiaan silmiin.) Hai dui, tuli silmistäsi tulvahtaa — dui, dui, palo sielussani hulmahtaa. (Väkeä tulee näyttämöltä ja katsomosta, jutellen toimekkaina, puettuina sekaisin suojeluskunta-, palokunta- ja teatteri-pukuihin, joukossa myös omiakin pukuja). EERO (huutaa) Nyt nopeasti pukeutumaan! Eeva-Kaisa! Mene nopeasti sanomaan neiti Immilälle, että kiirehtii pukeutumaan. KORSU (huutaa näyttämöllä) Kaikki pois näyttämöltä, että miehet pääsevät sitä kuntoon laittamaan! EEVA-KAISA Meidän tanssimme jäi harjoittamatta — EERO Jäihän monta muuta juttua — harjoittakaa täällä, jos haluatte — EEVA-KAISA (mennessään keittiöön) Minun puolestani aivan samantekevä! EVELIINA No, hyvää päivää, neiti Immilä! Terve tuloa kotiin Amerikasta! Olipa anjeneemia, että palasitte — ja tällaiseen frivolliin jouduitte heti. Olitteko katsomassa Nassulan Kallun kihlajaisia? HELINÄ Emme olleet. Kuulkaahan, rouva! Te tunnette täällä kaikki — onkohan suutari Naskali täällä? PEKKA Kyllähän minä Naskali-Villen tunnen — mutta sinähän puhuit äsken Veräjä-Villestä — HELINÄ Hänellä on kai useampia nimiä — EVELIINA Minä en ainakaan nyt observeeraa — ai, mutta tuolla fikseerasin minä herra Loirosen — pardong — minun täytyy — (Poistuu etsimään Loirosta.) PEKKA Vai sellainen onni Villeä kohtaa! Omasta onnestamme emme vielä sanaakaan vaihtaneet. HELINÄ Jota suurempi onni — sen vähemmän puhumista — (Jatkavat keskustelua.) RITVA (tulee, puettuna maakunta-kansallispukuun) Täällähän tapaa teidätkin! Oh, höh! Tuskin olen ehtinyt hengähtämään. On tässä ollut häärinää. PEKKA Eikös Raju tullut sinne? RITVA Tuli kyllä — ja suurella vaivalla sain hänet lähtemään huoneeseensa pukeutumaan. Hän oli vähän vastahakoisella tuulella. PEKKA Hän on kai vielä myrtynyt, kun minä en tuonut sitä kuulutusvaltakirjaa. RITVA Miksi ette tuonut sitten? PEKKA Miksi tässä maailmassa tapahtuu niin paljon ihmeellisiä asioita — kuka sen tietää. Esimerkiksi: saanko esitellä morsiameni — RITVA Mitä? Mitä te sanotte? PEKKA Arvoisat naiset kai tuntevat toisensa? RITVA Oi, siunatkoon! Onko se totta, Helinä? HELINÄ No, kun tämä Pekka-pahainen — hän sanoo itseään Pekaksi — löysi minut uudelleen lätäköstä — RITVA Mitä maailman ihmeitä sinä puhut? Tässäkö on sinun lätäkkö-ritarisi, josta aina olet puhunut? PEKKA Oletko tosiaankin muistanut minut? RITVA Hänkö? Hän on puhunut lätäköstään joskus unissaankin! PEKKA Oi, sinua, siunattu Helinä! HELINÄ Älä nyt, Ritva, lörpöttele! Saatat minut ihan punastumaan! RITVA Noo — romanttisempihan se ensi kohtaus olisi voinut olla — onnea sitten — HELINÄ Eikä — saakeli soikoon — se oli hyvä juuri sellaisenaan! (Nauravat.) PEKKA (ihastuneena) Ei kukaan ihminen voi arvata, mitä minä nyt tekisin — jos ei olisi näin paljon väkeä ympärillä. RITVA (nauraa) Sellaistahan on vallan mahdoton arvata. Te tekisitte kai jonkun urotyön! PEKKA No, totisesti urotyön sellaisen, jota ei kukaan toinen mies uskaltaisi — (Suutelee Helinää.) RITVA Siunatkoon! EVELIINA (kirkaisee) Oh, pop! Bombardemang! (Lähellä olevat nauravat.) PEKKA Hyvät ihmiset ja kylän miehet! Tässä on minun morsiameni, Preerian prinsessa! Hurratkaa, pojat! (Nostaa Helinän kohoksi ilmaan). KAIKKI (riemuitsevat, ilakoivat ja hurraavat). N:o 15. (Sama kuin 13). KUORO Ol' preerian prinsessa voittamaton ja Kumpujen kaunehin kukka! Nyt rakkaus prinsessan voittanut on — ja preerian perinyt hukka! Oh hiio, hih hei! Oh hiio, hih hei! On preerian perinyt hukka! EERO Eläköön nuori morsiuspari! KAIKKI Eläköön, eläköön, eläköön! KORSU Ei — mutta, totisesti! Nyt minäkin tanssin ja laulan — vaikka parkule oksilta katselisi! Nyt minä tunnen sisässäni sellaisen voiman, että minä pystyn johonkin. Missä Eeva-Kaisa on? Eeva-Kaisa, hoi! (Juoksee keittiön puolelle). KAIKKI (ovat huvitettuja) HEMMI Jopas Korsunkin kuori puhkesi! — Onneksi, onneksi olkoon! (Onnittelee Helinää ja Pekkaa, jotkut muut tekevät samoin.) EVELIINA Minä gratuleeraan oikein sydämestäni! Tämä oli sitten vasta oikea reklateeraus! oikea revenemangi. — Ja tuolla on nyt se Naskali-Ville. Minä konfikseerasin hänet, kun herra Loironen on jossain inkognitossa — HELINÄ Kiitoksia, hyvä rouva! PEKKA Kuulkaapas nyt uutisia Amerikasta, te Sirppalan asukkaat! Tulehan tänne, sinä Vilhelmi Naskali, sinä kommunisti-kaveri! VILLE Ei minulle ole rapakon takaa terveisiä. Minun veljeni on kuollut — enkä ketään muita tunne. HELINÄ Juuri teidän veljeltänne minulla on teille terveisiä. VILLE (astuu vastahakoisesti lähemmäs). Minkälaisia ne sitten olisivat? HELINÄ Tiedättekö, missä veljenne asui Ameriikassa? VILLE Hän oli suutarina Brokliinissa, katu 174 — U.S. of Amerikka — Niu-Jorkki — ja hänen nimensä oli Kalle Kustaa Naskali. HELINÄ All right! Asia on oikea! (Ottaa laukustaan setelin). Ennenkuin veljenne vietiin sairaalaan, pyysi hän tavata minua, kun tiesi minun lähtevän kotimaahan — ja lähetti teille säästönsä — VILLE Oliko hänellä jotakin säästettyä? HELINÄ Hän oli viimeiset vuodet elänyt hyvin kunnollisesti ja koonnut tämän. (Näyttää seteliä.) VILLE Olisipa voinut olla edes seteli vuotta kohti. PEKKA (katsoo seteliä) Arvaatkos sinä, minkälainen seteli tämä on? VILLE Onko vielä väärennetty — sekin ainoa? HELINÄ Seteli on oikea — ja kun te sen myytte, niin saatte siitä melkein 50,000 meidän rahassamme. Tässä on veljenne seteli ja kirje. (Antaa molemmat Villelle). VILLE Minkälainen summa se oli? Minä kai kuulin väärin — PEKKA Varmasti saat 45,000, vaikka koska myisit ja kenelle tahansa. VILLE Ostaisitteko te? PEKKA Ostan kyllä — ja maksan enemmänkin — VILLE Paljonko rahaa teillä on nyt? PEKKA Ei, veikkonen — ei niin paljon — mutta kymmenisen tuhatta — VILLE Tuossa! Ottakaa tuo — ja antakaa 10,000. PEKKA Sillä ehdolla, että sinä et enää venheitä varastele, minä teen sen. VILLE En tee kujetta minkäänlaista! PEKKA (ottaa lompakkonsa) Tässä 10,000, ja loput saat tällä viikolla viimeistä penniä myöten — arvon mukaan. VILLE (katselee Pekan rahoja tarkkaan, kuitenkaan koskematta niihin) Jahah! Oikeita ovat! Minä myyn kyllä itse setelini. (Naurua). VILLE Tahdoin vain nähdä, aiottiinko minua jutkahuttaa — ja tehdä minusta pilaa — EERO Tulipas pojasta rikas mies! ANSU No, nyt sinä, veikkonen, voit kommunisoida oikein halusi mukaan. VILLE (katselee yhä rahaansa) 50,000 ja kommunisti! — Kommunisti voit olla itse! Minä olen porvari. Palttua minä sinun nismillesi annan. Minä liityn heti suojeluskuntaan ja palokuntaan — ja olen oikea reilu lahtari — ja paha sen perii, joka minun venheitäni tai muita kojeitani varastelee. En minä olekaan niin leväperäinen kuin tässä äsken oltiin. PEKKA Näet, että oltiin ihmisiksi sinua kohtaan. Ota esimerkiksesi! VILLE No, ilo pystyyn sitten! Näytä, että heruu! ANSU Ei heru tällaisena tavattomana päivänä. PEKKA Oikein, Ansu! Sinä olet vielä toisenkin kerran sankari tänä päivänä. ANSU Kuulitkos, Ville! VILLE Lempo vie! Minä en tuota Ansua enää tunne. On aivan kuin sinä olisit saanut Amerikan perinnön, enkä minä. Anna herua, mies! Muuten en tunne sinua enää. N:o 16. ANSU Eikä Virralla tunnettu Sirpan naista, eikä Sirpalla Virran mustalaista — hai jeku, hai jeku, hai jeku julli — pirtusta maksetaan nyt linnassa tulli! Hai jeku, hai jeku, hai jeku lalla! kieltolaki yllä ja kiertolaki alla! HUUTOJA Hyvä, hyvä! Juuri niin! Oikein, Ansu! ANSU Jos olet porvari nyt, niin tiedät kai, Ville, että laki on korkea ja kaunis asia. — Heleijaa, Korsu! Sinä lupasit tanssia, vaikka itse parkule oksilta katselisi! KORSU (on palannut Eeva-Kaisan kanssa heti mentyään) No, niin, parkule, hipastakin — tänä ihmeitten päivänä. Hopsa, Eeva Kaisa! Me niinkuin muutkin! Tanssii Eeva-Kaisan kanssa korpipolskan, jonka vaanivat liikkeet ja asenteet yhdessä hetkellisten ja hurjien ryöpsähdysten kanssa muodostavat harvinaisen voimakkaan ja repäisevän esityksen. Korsun polvien keinunta, ympäri-pyörähdykset ja käsien yhteen lyöminen pään yllä tapahtuvat hurjasti ja samalla hyvin hillitysti. Tanssi alkaa maanittelevana ja kiihtyy kiihtymistään laulun väliajoilla. N:o 17. Soittajan käy jo vinhasti käsi, varpaalla jalka tahtia lyö — (Alkaa maanitella). Hei, liru, liru, hei laru, laru! Tanssimme kunnes alkavi työ. (Maanittelu vilkastuu.) Nosta nyt jalka, anna jo käsi, sipsuta siro-askelin vain! (Eeva-Kaisan liikehtiminen alkaa.) Hei, liru, liru, hei, laru, laru! (Tempaa Eva-Kaisan tanssiin.) Tyttöni minä tanssihin sain. Polvesi nosta, korkosi iske — permantopalkki keinahtelee! Hei liru, liru, hei laru, laru! Silmissä ilo välkähtelee! (Hetken kuluttua loppuu tanssi äkkiä, jonka jälkeen alkaa uusi maanittelu, mutta rohkeampana.) Mulle sa tyttö kullaksi tule, hiiteen jo heitä piikuutesi! Hei liru, liru, hei laru, laru — kuihtuu jo kohta nuoruutesi. (Tanssi tulistuu, äkkinäinen pysähdys). Kihloiksi anna muisku nyt mulle, sormeesi ota sormukseni! (Matkii näitä tekoja). Hei, liru, liru, hei laru laru — näin tulit mulle kullakseni! (Tanssi kiihtyy hurjimmilleen, pysähtyen yht'äkkiä.) Hei liru, liru, hei laru, laru — näin tulit mulle kullakseni. (Muutaman hurjan pyörähdyksen jälkeen katkeaa tanssi äkkinäisesti, jättäen tanssijat asenteeseen seisomaan vieretysten.) MOLEMMAT Hei! KAIKKI (iloitsevat ja ilmaisevat tyytyväisyyttä.) HELINÄ Tämähän oli alkuperäisyydessään aivan suurenmoista! Tällaista en ole ikinä nähnyt. Kiitoksia, rakkaat ystävät! EVELIINA Niin — tämä ei ollut sitä modäärniä »jiujitsua». (Suuri riemu.) HELINÄ Eeva-Kaisan minä tunnen, mutta kuka on tämä hänen maanittelijansa? KORSU Minä olen — ANSU Annahan olla! Sinä olet hengästynyt. Minä sanon kuka sinä olet. (Laulaa): N:o 18. Afriikass' on fröökynöillä pieni elefantti. Se lönköttää ja könköttää kuin neekertyttöin tantti. Afriikass' on fröökynöillä pieni, nätti norsu. Se könkäilee ja tönkäilee kuin meidän tuttu porsu. Afriikass' on elefantti aikamoinen norsu. Meidän vahtimestar-Antti on vain pieni korsu. Ei hän ole elefantti eikä mikään norsu, Antti on vain Korsun Antti, sekä Antti Korsu. KORSU (iloisuuden loputtua) Noin se Ansu, parkule, osaa maalata! Mutta minä aioin sanoa, että minä olen Eeva-Kaisan oikea, lakimääräinen sulhanen — jos se sitten jotakin merkitsee. EVELIINA Oi, oi! Tämä on oikea horiipeli jubileumia! Herra Loironen, herra Loironen! Etkö sinä saa ekstanssia tästä kaikesta? LOIRONEN Minä en ole tanssimestari. (Menee Ritvan luo ja antaa hänelle jonkun paperin.) Tässä minä tuon teille jotakin, joka oli liisteri-purkin alle liimaantunut. Luulen, että se kuuluu teille ja insinöörille. (Poistuu heistä.) RITVA Kiitoksia — Loironen! — Mikähän paperi tämä on? (Katselee.) Mitä ihmettä? Tämähän on Rajun kuulutus-paperi, (Ojentaa paperin Pekalle.) Mitä tästä sanotte? PEKKA Eihän tästä voi mitään sanoa. Tämä kuuluu maailman suuriin ihmeisiin! Antakaa anteeksi, että minä en kehdannut tunnustaa, miten liisteripurkki veti minua nenästä. No nyt pappilaan heti! Missä se sulhanen piiloilee? HEMMI (akkunan luota) Palokunnan laulajat tulevat jo! ANSU Antaa tulla vaan! Minulla on jo univormu ylläni. KORSU Mutta köynnösten hakijoita ei vaan vielä näy. Aikovatko ne, parkuleet, perata koko Jairakan metsän. EERO Siellä kai löytyisi monta jäniksen pesää — vai mitä, Ansu? ANSU Sokeat eivät näe, eivätkä kuurot kuule. PALOKUNTALAISIA (astuvat reippaasti näyttämölle ja asetuttuaan riviin, laulavat) N:o 19. Tu tuu, tu tuu, jo torvi soi, tu tuu, tu tuu, tu tuu! Hei eteenpäin, kun torvi soi tu tuu, tu tuu, tn tuu! Käy palokunnan kulku näin — hei kiire on, tu tuu! Tu tuu, tu tuu! Hei vaaraan päin! Hei, alta pois! Tu tuu! Jo tuolla ilmaan liekit lyö — siks hätätorvi soi. Pian tulikielet talon syö, kun roihut huminoi. Hei, tieltä pois! Hei, väistykää! Tää meidän työtä on! On palon sammutusta tää — ja kiire meillä on. Kun suihku laulaa, ruisku käy, on lieska voimaton! Ei tulta enään kohta näy — pian työmme tehty on. Jo käänny pois! Taas torvi soi vaan nyt se soi: tu tuu! Taas kotiin päin tie käydä voi ja torvi soi: tu tuu! (Laulun loputtua marssivat katsomoon ja alkavat mennessään laulun alusta). EERO No, nyt alamme olla vähitellen valmiita. Preerian prinsessa pitää vielä ottaa läpi. EVELIINA Mitä hän sanoo? LOIRONEN Läksyä hän tarkoittaa. EVELIINA Ai — troolia! Trooliko pitää ottaa läpi? EERO Niin! Preerian prinsessan puhe. EVELIINA Neiti kulta! Pidättekö te puheen? HELINÄ Rauhoittukaa! Minä vain juttelen — muiden mukana. EVELIINA Minä jo toivoin saavani jotain delikatessia. HEMMI No, tuolla tulevat köynnösten hakijatkin! KORSU Tännekö ne tulevat! Menkööt, parkuleet, katsomoon! Huutakaa heille! EERO Antaa tulla! He ovat jo eteisessä. RITVA Minun pitää heidän joukkoonsa. Muuten saan ripsua. (Menee nopeasti ulos.) KORSU Kas nyt! Miten monta hakijaa! Eikä ole kuin mitta mieheen! Jota useampi Kokki, sitä huonompi soppa. EVELIINA Kyllä teidän, herra Loironen, täytyy opetella fotografeeraamaan — niinkuin minun miesvainajani — täältäkin olisi nyt voinut ottaa niin monta intervallia. LOIRONEN Oppisikohan tuota! EVELIINA Jos me vaan oikein treenaamme toisiamme, niin saatte nähdä, että resulttaani siitä syntyy. LOIRONEN Vai — ettäkö sultaani! (Köynnös-tytot ja -pojat tulevat juoksussa sisään, kantaen köynnöstä ja juosten ensin salin ympäri, asettuen sitten paikoilleen, tanssien laulun aikana jonkun verran, mutia varsinainen karkelo alkaa vasta laulun loputtua). N:o 20. KÖYNNÖSTYTTÖJEN JA KÖYNNÖSPOIKIEN LAULU JA TANSSI. POIKA: Kukkanurmia neito kiidä! Lennä perhojen lailla! POIKIEN KUORO: Poimi kukkia, tanssi, liidä, metsämarjojen mailla! Poimi kukkia, tanssi, liidä, metsämarjojen mailla. TYTTÖ: Rientäkäämme nyt karkeloimaan, aika siivin jo entää! YHTEINEN KUORO: Laulakaamme ja soitto soimaan, anna perhojen lentää! Laulakaamme ja soitto soimaan, anna perhojen lentää. TYTTÖ: Kukka-köynnös on ansanamme, siitä paulamme luomme. TYTTÖJEN KUORO: Lemmen paula on voimanamme, jos me lempemme suomme. Lemmen paula on voimanamme, jos me lempemme suomme. TYTTÖ: Poika, jos sinä aiot voittaa meistä perhosen parhaan. TYTTÖJEN KUORO: Niinpä tahdomme kilvan koittaa, etkö eksy sa harhaan! POIKIEN KUORO: Niinpä tahdomme kilvan koittaa, enkä eksy ma harhaan. TYTTÖ: Riennä, juokse, sa poika parka! TYTTÖJEN KUORO: Lennä ain' asti pilviin! POIKA: Armastansa ei pyydä arka katson kaunoa silmiin! POIKIEN KUORO: Armastansa ei pyydä arka, katson kaunoa silmiin! POIKA: Karkeloidessa aika haihtuu — TYTTÖ: Kenen saan minä paulaan? POIKA: Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu. TYTTÖ: Paula kultani kaulaan! POIKIEN KUORO: Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu. TYTTÖJEN KUORO: Paula kultani kaulaan! TYTTÖ JA POIKA: Riemujuhlaa nyt karkeloimaan aika siivin jo liitää! YHTEINEN KUORO: Laulakaamme ja soitto soimaan, anna karkelon kiitää! Tanssikaamme ja soitto soimaan, anna karkelon kiitää! (Köynnös-karkelo). EERO Nyt toimeen tai toimi happanee! RAJU Voi, rakas Ritva, miten sinun silmäsi loistavat. RITVA Aina ne sinulle loistavat! RAJU Et usko, miten minua suututtaa tuon paperin hukkaaminen. RITVA Se on löytynyt! Tuossa! (Antaa paperin Rajulle). RAJU Hurraa! — Kuulkaa! Minä en ehdi nyt mihinkään. Minä menen Ritvan kanssa pappilaan. Mutta pian me siellä käymme. PEKKA Bravoo, Raju-poikaseni! — Minä ehdotan muuten, että kaikki, jotka ovat vapaat Preerian prinsessasta, menevät pappilaan. Huomenna on sunnuntai. KORSU Kuule, Eeva-Kaisa! Eeva-Kaisa, hoi! RITVA Lähdetään sitten heti! RAJU Lähdetään! (Menevät ulos.) EEVA-KAISA Mitä sinä tahdot, Korsu? KORSU (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja lähtee juoksemaan ulos) Pappilaan! Pappilaan! EVELIINA Rakas Timo! (Ottaa Loirosta kädestä, kuljettaen häntä ulos.) Rakas Timo! Tämä muodostuu siis meillekin ihanaksi mesaliangsiksi! Mennään mekin propeeraamaan! (Menevät ulos, toisten nauraessa.) PEKKA Kypsiä mekin olisimme tuohon seuraan — HELINÄ Uhratkaamme nyt tämä päivä taiteelle! EERO Oikein sanottu! Kiitos teille! Eläköön Preerian prinsessa! KAIKKI. Preerian prinsessa eläköön, eläköön, eläköön! PREERIA-KÖÖRI (alkaa juuri esiripun laskiessa). Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78486 ***