The Project Gutenberg eBook of Kahden tulen välissä This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Kahden tulen välissä Kolminäytöksinen huvinäytelmä Author: Johannes Koivukanta Release date: January 7, 2026 [eBook #77640] Language: Finnish Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy, 1921 Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAHDEN TULEN VÄLISSÄ *** language: Finnish KAHDEN TULEN VÄLISSÄ Kolminäytöksinen huvinäytelmä Kirj. JOHANNES KOIVUKANTA Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1921. HENKILÖT: IISAKKI LÖNNBERG, kamreeri. MIMMI MIETTINEN, emännöitsijä. LILLI LINDEN, tupakkakaupan myyjätär. HEIKKI LEHTINEN, kauppias. KUSTAAVA ROSLUND, leski. HILDA SIHVONEN, ajurin vainio. TILDA, palvelijatar. Tapahtumapaikka: Kamreeri Lönnbergin sali Helsingissä. ENSIMÄINEN NÄYTÖS. LÖNNBERG (sytytellen sikariaan) Niin — eikö olekin hieno aroomi? LEHTINEN (poltellen) Mistä sinä näitä ostat? Onko näitä Kairossa? LÖNNBERG (hämillään) Kairossa — hm — taitaahan näitä — ehkä näitä on. LEHTINEN Mitä sinä arastelet? (Katsoo hiukan hymyillen.) Vai onko näiden sikarien takana joku salaisuus? LÖNNBERG (tekeytyen välinpitämättömäksi) Salaisuus! Mitä vielä — Kairostahan näitä saa. LEHTINEN Ahaa — Iisakki, Iisakki, Kairossa on se Lilli. LÖNNBERG Mikä Lilli? LEHTINEN (nauraen) Kuules, ei sinusta ole näyttelijäksi nyt yhtä vähän kuin ennenkään. Vaikka enhän minä ihmettele. Lilli on soma tyttö, soma kuin vietävä. LÖNNBERG (alkaa innostua) Niin — mitäs sanot? Eikö sitten olekin? Sellainen vartalo ja se jalan nousu. Jaa'ah! Ja ne silmät sitten! LEHTINEN Olivathan ne silmät Liukkosen Ruusullakin — ja — niin — entä ne Bergmanin Maijan jalat toissa kevännä! LÖNNBERG (jäähtyen) Joutavia! — Lilli on toista maata. LEHTINEN. Toista se oli Maijakin aikanaan. LÖNNBERG Se nyt oli sellaista tavallista — pihkaantumista. LEHTINEN Niin — kun Mimmi ehti väliin. LÖNNBERG (varmempana) Mutta nyt ei ehdi! Ei totisesti. — Ja'ah — tiedätkös — tuota — Heikki, nyt minä uskon sinulle yhden asian — LEHTINEN No — LÖNNBERG Mutta muistappa, ettet siitä hiisku — hm — LEHTINEN Mitä hittoja? Hiisku? Kerro nyt — äläkä turhia arkaile. LÖNNBERG No — kun et hiisku — LEHTINEN En, en — LÖNNBERG No niin! (tuumii). LEHTINEN No niin? LÖNNBERG (alentaen ääntään) Minä olen kihloissa! LEHTINEN Kihloissa! LÖNNBERG (hätäisesti) Hs! Älä huuda — hiivatissa! LEHTINEN (tekeytyen vakavaksi) En — en. Kerro enemmän. Sen Lillinkö kanssa? LÖNNBERG (katsoen arasti oveen) Hölö! Sinähän suorastaan kiljut! LEHTINEN No, hämmästyyhän sitä vähemmästäkin — saatikka. Mutta nyt olen vaiti. LÖNNBERG Ja minä olen jo kuulutettukin — LEHTINEN (hämmästyy tosiaankin) Kuulutettu? Nyt sinä huiputat minua — eihän — LÖNNBERG (kauhuissaan) Nyt Mimmi kuuli! (hiipii ovelle kuuntelemaan) Sinä pilaat asiat tuolla huudollasi, kesken kaiken. Pahuusko minut paneekin puhumaan liian aikaisin! LEHTINEN (rauhoittaen) Eihän sieltä kuulu mitään. Ei se kuullut. Suo anteeksi! Mitä sinä sanoitkaan — kuulutettu? LÖNNBERG (kuunneltuaan ovella palaa varpaillaan takaisin) Niin — (kuuntelee uudelleen) jo kahdesti — ja — ja — ensi sunnuntaina — (keskeyttää kuunnellen) LEHTINEN Mitä? Eihän vain jo vihitä? LÖNNBERG (onnellisesti hymyillen) Kyllä — vihitään! LEHTINEN (kauhistuvinaan) Herra varjele! LÖNNBERG (silmät epävarmasti pälyillen) Kuinka — kuinka niin? LEHTINEN Niin — varjelkoon sinua Mimmiltä — jollei hän jo nimittäin asiasta tiedä. LÖNNBERG (ilahtuen) Siinäpä se, siinäpä se. Asia on pysynyt niin salassa, ettei hän tiedä siitä hituistakaan. Kuulutus tapahtui Iitin kirkossa — Lilli on siellä kirjoissa — ja... LEHTINEN Mutta kuuleppas nyt, Iisakki. Tämä on vakavampi juttu kuin osasin arvatakaan. Oletkohan sinä nyt oikein harkinnut tekoasi? Sinähän olet ollut tämän Mimmin kanssa kihloissa jo toistakymmentä vuotta. LÖNNBERG (nolona) Niin — niin — olen ollut. LEHTINEN No, onko se juttu purettu? LÖNNBERG Purettu — (yskii) — hm — mitäpä se purkamisesta paranee. Minä tuon Lillin taloon ja — LEHTINEN (vakuuttavasti olalle taputtaen) Ei, hyvä veli, se vain niin käy päinsä Ehei! (nauraen) Te otatte silloin kumpikin, niin sinä kuin Lillikin, Mimmiltä loimeenne, ja niin että tuntuu. LÖNNBERG (hölmistyneenä) Häh? LEHTINEN Niin, niin, minä tunnen Mimmin, minäkin, (hymähtäen) Olimmehan mekin jo kerta melkein kihloissa. LÖNNBERG (vapautuen) Mutta minä tulin silloin väliin, (nauraa). LEHTINEN Niin tulit, mutta sitten olet saanut pitää hänet kanssa Ja pidät vastakin. Taikka Mimmi pitää — ei hän sinusta niin luovu! Mimmillä alkaa, näet, olla jo ikiä. Ei sitä enää nainen nelisenkymmenen korvilla uusia liittoja helposti solmi — ei tällaisiakaan. LÖNNBERG Luuletko niin? LEHTINEN Ei — ennen sinun Lillisi täältä lähtee kuin Mimmi. LÖNNBERG Jaah, mutta olenhan niinä isäntä talossani ja — LEHTINEN (nauraa) Sinä — suo anteeksi. LÖNNBERG (loukkaantuneena) Mitä sinä naurat? On sitä minussakin miestä. LEHTINEN (ovelan näköisenä) Vai on. Maltahan! (nousee ja sanoo ääntään korottaen) Sinä siis menet naimisiin — LÖNNBERG (syöksyy ovelle päin) Ole vaiti — hiivatissa! LEHTINEN (nauraen) Näetkös nyt. — Mutta totta puhuen saa Mimmi sen tietää kuitenkin. LÖNNBERG Ei — ei vielä — saakoon myöhemmin. Nyt sillä pilattaisiin asiat. LEHTINEN (istuu) Iisakki, puhutaanpas nyt järkevästi ja palautetaan mieleen hiukan menneitä asioita. Katsos, sinähän Mimmin kanssa viisi vuotta kihloissa oltuasi luovutit tämän kotisikin jo hänelle. Annoit lahjaksi huonekalustasi ja kaikki — LÖNNBERG (levottomana) Niin — tulihan sekin tehdyksi. LEHTINEN No, onko sinulla uusi koti toisaalla Lilliä varten, vai — LÖNNBERG Oletko sinä hullu? Uusi koti! Kuka sitä sellaisiin kulunkeihin jaksaisi ruveta kamreerin palkoilla. Ehei. Minä lunastan Mimmin eroon — LEHTINEN Ohoh! Lunastat? Lunastat rahalla Mimmin? Mutta mitä sinä, mies, oikein ajattelet? Ei Mimmi ole vain niin lunastettavissa kuin joku toinen. Kun toistakymmentäkin vuotta on ollut kihloissa, niin siinä on ollut oikeata kiintymystä, vaikka kysymyksessä onkin vain Mimmi. — No, ja sinä tuot taloon uuden emännän, vaikka Mimmi olisikin siellä ennestään — LÖNNBERG (tiukasti) Ei emäntänä. LEHTINEN (naurahtaen) Jos ei nyt juuri — LÖNNBERG (sekoittaen) Niin — no — Lilli ottaa emännyyden — LEHTINEN Ja Mimmi pitää sen myöskin. Sillä käsitäthän sinä, ettei hän enää palkollisen tilalle siirry — eikä poiskaan lähde. Ole sinä varma siitä, (naureskellen) Jollen minä saisi häntä mukaani viuhautetuksi, vanhalta muistilta! — Kuules, Iisakki — nyt en minä tahtoisi olla sinun housuissasi. Minä tunnen vähän Lilliäkin — tuota — (hymähtää) tuleehan sitä tehneeksi tuttavuuksia poikamies — ja siinä tytössä on sekä pontta että pippuria. LÖNNBERG (ilahtuen) Niin on — Kyllä hän puolensa pitää. LEHTINEN Pitääpä kyllä — Iisakki parka! LÖNNBERG Parka! LEHTINEN Niin, niin, katastellaan asian kehitystä. — Mutta mitä sinä oikeastaan rupesit hulluttelemaan? Olisit vain vähän hakkaillut ja — Näet, Mimmihän on mainio emäntä ja mitä me poikamiehet muusta välitämme. Mukava hoito kotona, mutta siltä riippumaton kenestäkään — naiskahleista tarkoitan. Mimmi hoitaa sinutkin kuin prinssin. Saisinpa minä hänen laisensa ihmisen talooni, niin — LÖNNBERG No, ota sinä hänet sitten. Minun puolestani kyllä hänet saat. LEHTINEN Jaa, kannattaa miettiä. Edullista se joka tapauksessa olisi — ja mukavaa. LÖNNBERG Edullista ja mukavaa! Sinä olet se ainainen affäärimies. Näissäkin asioissa. Minä vain ajattelen, että nuori vetreämpi. Ajattelehan itsekin — Lilli — (ovelle koputetaan, säpsähtäen) Hst! Se on Mimmi. Muista vaieta. — Sisään. LEHTINEN (päätään puistellen) Jaa'ah! MIMMI (ovesta) No, päivää. Täälläkös ne vanhatpojat taas jutustavat? (kättelee Lehtistä) Mitäs sitä sitten kuuluu? LEHTINEN Kiitos, eipä erikoista. MIMMI Ja näin kuivin suin istutaan. Kait sitä pitää nyt olla jotakin tarjottavaa vieraalle. Vai kuinka, kamreeri? LÖNNBERG Mimmi tuo vain. Maistuuhan se — LEHTINEN Kiitoksia, kiitoksia. Mutta mitäs sitä Mimmille kuuluu? MIMMI Mitäpä meille, (vilaisten hymyillen Lönnbergiin) Kamreeri voi hyvin, kuten näkyy, ja minäkin olen terve. LEHTINEN Ja nuorekas, kuten aina. Ei se Mimmi vain naimisiin pyri? MIMMI (nauraen ovea kohti) Kaikkia se herra Lehtinen! Mikäpäs tässä kamreerin kanssa on mennessä — (painokkaasti) näinkin. Vai naimisiin (menee). LÖNNBERG Puhu sinä sille vielä naimisista. LEHTINEN Älähän nyt harmistu! LÖNNBERG Viuhauttelet! Eikö minulla jo muutoinkin ole hänestä ristiä? LEHTINEN Suotta sinä, Iisakki, Mimmiä vierot. Hänhän on reilu, hyvä ihminen. Vähän kivakka kyllä, mutta sellaisen minäkin ottaisin — LÖNNBERG Ota sitten! MIMMI (ovesta totilaitteineen) Kas niin! (laskee pöydälle) LEHTINEN Kuules, Iisakki, enkö minä sitä sanonut? LÖNNBERG (härnäten) Niin, niin — MIMMI Että mitä se herra Lehtinen? LEHTINEN Sitä vain, että kyllä Mimmi on mainio emäntä. MIMMI Aina te, herra Lehtinen, laskette tuota leikkiänne (vilkaisee Lönnbergiin) — Mutta mitä se kamreeri siitä sanonee — (kaatelee laseihin). LEHTINEN (salavihkaa hymyillen) Samaa kuin minäkin. LÖNNBERG (hajamielisenä) Niin — hm. LEHTINEN Siinä Mimmi nyt kuuli. — Ei, naimisiin teidän pilaisi jo mennä. (Lönnberg mulkaisee). MIMMI (nauraen) Ettäkö tämän kamreerin ja minun? LEHTINEN Niin juuri. MIMMI Meidän — keskenämmekö? Sitäkö se herra Lehtinen? LEHTINEN Sitä, sitä. Tietysti. Mitäs minä muuta? LÖNNBERG (hermostuneesti kelloaan katsoen) Mitä kello on? Hiivatti, kun minulla on vielä se kokouskin! MIMMI Naimisiin! Hohhoh! Eihän minusta nyt enempää kuin ennenkään. Tässä on jo vanhennuttu. (Huoahtaa.) Olkaa hyvät! — Olisipa siitä ollut puhetta parikymmentä vuotta sitten niin herra Lehtisenhän minä silloin olisin ottanut. Mutta eihän se puhunut silloin. — Kippis! (Kilistelevät). LÖNNBERG Kävisihän se vieläkin päinsä. MIMMI (nauraen) Aina tuo kamreerikin. Mutta mikäpä tässä teidän kanssanne auttaa. LEHTINEN (syrjäsilmällä Lönnbergiin) Ehti tämä Lönnberg ennen minua. Muutoinhan Mimmi olisikin meillä. MIMMI Niin, ehtihän se kamreeri. Vaikka kyllä sitä jo kelpaisi rouvanakin olla. Olisipa tuo jo aikakin — LEHTINEN Olla kamreerskana — MIMMI (hyvillä mielin) Niinpä niin. LÖNNBERG (keskeyttäen) Milloin sinun pitikään, Lehtinen, olla konttorissasi? LEHTINEN (Mimmille) Ei suvaitsisi minun puhuttelevan Mimmiä näin tuttavallisesti. MIMMI (Lehtiselle) Ei — ei — (nauraen) se on aina ollut väliin mustankipeä tämä kamreeri. LEHTINEN Suottahan hän. En minä kuitenkaan kykene häntä laudalta lyömään. LÖNNBERG (äreästi) Lopeta jo. MIMMI Siinä sen kuulitte. Mitä se kamreeri nyt turhista. Ilmanhan herra Lehtinen loruaa, (nousten) Sillä en minä tästä talosta lähde, kun minä toden sanon. Suottahan kamreeri. (Lehtinen yskähtelee). LÖNNBERG Niin — niin — MIMMI (askarrellen lasien kanssa) Sitä on nähkääs niin jo koteutunut ja tottunut — LEHTINEN Kuin taloon rouvaksi konsanaan (Lönnberg mulkaisee). MIMMI Sanokaas muuta. Onhan sitä näinä vuosina sitäkin ehtinyt, ja jos minä toden sanon, niin en minä tulisi kamreeritta aikaan. LEHTINEN Eikä hän ilman Mimmiä. MIMMI (keimaillen) Niin — kukapa sen tietää niistä naimattomista nuorista miehistä, jos niillä osaa olla toisia ja kauniimpia — LÖNNBERG (hämmästyen) Että — mi-miten niin? LEHTINEN Eihän tämä Lönnberg nuoremmista. MIMMI (ovella) Eipä tainne, (katsoo merkitsevästi) Eikä olisi asiaksikaan! (menee). LÖNNBERG (nyreästi) Mitä sinä siinä joutavuuksia rupeat latelemaan. Panet ämmän päähän kaikellaisia entisten lisäksi. LEHTINEN Minä tunnustelin vain maaperää, (nauraen) Ei tainne olla helposti muokattavissa. LÖNNBERG Minä vähät välitän sinun muokkaamisistasi. Minä nain Lillin ja sillä hyvä! LEHTINEN No niin, sehän nähtänee. Asia ei ole vielä lopussaan (nousee). LÖNNBERG Ei, mutta hyvällä alulla se on. LEHTINEN Hyvä niin, hyvä niinkin. Ja onneksi olkoon (kilistää) — jos menestyy, (katsoo kelloaan) Kohta kuusi. Minun täytyy jo kiirehtiä konttoriini. LÖNNBERG (nousee) Joko nyt? Olisi tässä vielä illan kuluksi kilistelty. Ota nyt tuo lasisi edes pohjaan. LEHTINEN (kilistäen) Terve. Ja hyvästi sitten (kättelee). Kiitos vain. LÖNNBERG Terve, terve. Kiitos itsellesi. LEHTINEN (ovesta) Älä nyt pane pahaksesi tätä — LÖNNBERG Joutavia, näkemiin asti vain, (ovessa) Käy toistekin. — (Palaa huoneeseen, katsoo kelloaan ja sytyttää sitten tupakan. Ottaa sanomalehden ja istuutuu). MIMMI (ovesta) No, joko se Lehtinen meni? LÖNNBERG (lehden takaa) Jo. MIMMI (yhtä toista askarrellen) Aina sekin jaksaa kujeilla, — (nauraen) vai naimisiin! — (äkkiä) Vaikka olen minä, kun minä toden sanon, sitäkin ajatellut. LÖNNBERG (rapistelee lehteä) Jaa kuinka? MIMMI Sitä naimisiin menoa. Eikä suinkaan kamreerillakaan olisi mitään sitä vastaan (kamreeri yskii hämillään). Tässä vanhennutaan kumpikin. Ja aina sitä tarvitsisi ijällisempänä paremmin toinen toistaan. Niin minä kuin kamreerikin, tarvitsisi — miten nyt sanoisin — noin — vielä vähän läheisemmin. Sattuu sairautta ja sellaista, niin oltaisi tässä ihan kuin toistemme turvana (Lönnberg vääntelehtii tuolissaan). Vaikka en minä mene sitä sanomaan, että nytkään vieroksisin. Enhän toki. Pidän kuin omanani, niin ihan kuin omanani toki. Mitenkäs muuten? Ja mitenkäpä me nytkään tässä ilman toisiamme (on ottanut käsityön ja istuutunut) — kaksi ijällistä ihmistä. Ijällisiähän tässä jo ollaan, Jumala paratkoon! Mutta olisi se sentään se papin vihkiminen — niinkuin sanotaan — selvempää kuin tämä kihlaus. Noin — kun toden sanon — ihmistenkin mielestä — LÖNNBERG (hätäisesti) Niin — niin (yskähtää). MIMMI Olisi — selvempää se olisi. Minäkin olisin, (nauraen) niinkuin Lehtinen sanoi, silloin kamreerska. Ihan se naurattaa. Ja kelpaisi meidän sitten tässä elellä. LÖNNBERG (äkkiä) Soiko siellä ovikello? MIMMI (kuulostaen) Ei — ei siellä mikä soinut. Ei. — Ohhoh! — Ja sitten sopisi minunkin noin kamreerin kanssa näyttäytyä ulkosalla, kaduilla ja teatterissa. Se on sentään niin nöyryyttävää, kun sanotaan vain Lönnbergin Mimmiksi, vaikka nyt ollaankin oltu kihloissa ja — niinkuin sen koko maailma tietää — saman katon alla monet vuodet — LÖNNBERG (katsoo hajamielisenä kelloaan) On — MIMMI Niin — on. On se. Ja niinkuin me olemme toisiamme aikoinamme hellineet. Mutta tahtoo se rakkauskin haihtua pois näin — mitenkä minä sanoisin — kuiviltaan. Hm! (alkaa vetistellä) Sehän se meidät yhdisti. Liekö nyt mikä eroittamassa ja vieroittamassa, kun kamreerikin on tullut niin harvasanaiseksi ja — (merkitsevästi) ja ruvennut nyt niin yhtäkkiä käymään niissä kokouksissaan — iltasin. LÖNNBERG (säpsähtäen) Eihän meitä nyt mikään — on vain tullut otetuksi liiaksi kaikellaisia toimia noissa yhdistyksissä — MIMMI Liiaksi, liiaksi. Sitähän minäkin olen sanonut. Niillä väsyttää vain itsensä, kun on raskaat virkatoimet. Kustaava Roslunnillekin sanoin siitä. Hänenkin miehellään oli niitä kokouksia jokikinen ilta, sanoo Kustaava. Hm, oli muka, vaikka kyllähän minä sen Roslund-vainajan tunsin. Oli sillä kokouksia, hyvin kyllä, — tillikoissa ja — (yskähtää) tupakkapuodeissa — LÖNNBERG (hermostuneesti) Niin, taisi olla. MIMMI Oli, tiesinhän minä. Mutta ei se Kustaava sellaisia hoksannut. Ja olisiko tuo ymmärtänytkään. Pakkailee kuitenkin aina juoruamaan muista — sellaisia — — — kamreeristakin — LÖNNBERG Häh? MIMMI Niin, vaikka enhän minä niitä usko. Joutavia sitä aina on puhuttu. Eihän sitä enää meidän ijällä. (Nauraa väkinäisesti.) Kyllä minä kamreerista huolen pidän, minä olen sanonut Kustaavalle. Jopahan minä laskisin hänet harhailemaan, olen sanonut. Eikä hän pyrikään, olen sanonut. LÖNNBERG (levottomana) Ei — ei mitenkään. MIMMI Kyllä minä kamreerin askeleet tiedän ja niistä selvän otan. LÖNNBERG Mitä niistä — tuollaisista jutuista! MIMMI (kuivasti) Niin — niin. Sitä minä olenkin aina Kustaavalle sanonut. Kamreerilla on oikeita kokouksia. Eihän se jouda kaikista Bergmannin Maijoista eikä Liukkosen Ruusoista huolimaan — ei — saatikka — (katkaisee rihmaa hampaillaan) saatikka Lilli Lindenistä! LÖNNBERG (hätääntyneenä) Ei, — ei — Mitä — mi-mitä ne puhuvatkaan? Ketä ihmisiä ne sitten taas ovat? MIMMI Eihän kamreeri niitä tunnekaan. Enkös minä sitä ole sanonut. Tämä Lindenin tyttö kuuluu olevan siinä Kairon tupakkakaupassa. Ja hänestä ne nyt taasen juoruavat — kamreeriin — LÖNNBERG Kuules pahuuksia. Enhän minä siitä edes tupakkaanikaan osta. Kaikkea sitä — keksitäänkin! MIMMI Siinäpä se. (Ovelasti silmäten.) Minä päätinkin ruveta ostamaan itse kamreerin sikarit, (nousee) Tuossakin kaapilla on nyt laatikko Baharabatia, niitähän kamreeri polttaa. Kävin itse hakemassa, ettei kamreerin tarvitse tupakkapuoteihin pistäytyä ja joutua juoruihin. Ja noudan vastakin. Tässä lähellä kun on tuo turkkilainen tupakkakauppa. Säästyy kamreeriltakin jalkavaivat. Mitäpä sitä nyt Kairossa käymäänkään. LÖNNBERG (nolona) Jaah! Mutta minä — olen — tuota — tuuminut muuttaa sikarilajia. MIMMI Mikä vahinko sitten, kun ostin näitä! LÖNNBERG Täytyy itseni käydä maistelemassa eri lajeja. Baharabatista saa yskää, kun sitä yksistään polttelee — MIMMI (yskähtää merkitsevästi) Ilmankos minä olenkin kuulostanut, että miten sen kamreerin kurkku on välistä niin käheänä. Vai siitä se tulee! Mutta minä pistäydyn heti tuohon turkkilaiseen — vai missä nyt olisi paras valikoima — ja tuon eri lajeja maisteiksi. LÖNNBERG (avuttomasti) Ei — ei — kyllä minä itsekin. Tulee kalliiksi ostaa tarpeettomia. Minä poltan kernaimmin − − tuota − Hollandsia — MIMMI Hollandsia! Niitä tarjottiin minulle juuri tuosta turkkilaisesta. Eihän toki kamreeri itse — ei, kyllä minä menen ja vaihdan nämä Hollandsiin. Kyllä minä menen, eihän kamreeri toki. Menen tästä keittiön rapun kautta, vain liina hartioilla, (menee kiireesti) LÖNNBERG Hiivatti. — Kylläpä se nyt vartioi, (raappii korvatustaan. Ovikello) Kukas nyt siellä? (menee eteiseen) LILLI (eteisessä) No, päivää, Iisakki. LÖNNBERG (hämmästyneenä) Mutta — Lilli! Miten sinä tänne ja tähän aikaan? LILLI Sain siskoni sijaiseksi täksi iltaa ja tulin tuomaan sinulle samalla sikareja. Kun et tänään käynyt, niin arvelin olevan lopussa, (astuu sisään) Toin Claroja, prima kvaliteeta, mietoja. Sinähän pidät niistä. LÖNNBERG Kiitos, kiitos. Olinkin juuri lähdössä sinua tervehtimään. (Laskee paketin kaapille). LILLI Hyväpä että ehdin ennen sinua. Pitäähän minun nähdä sinun kotisi, (keskellä huonetta) Annas, kun katson! LÖNNBERG (levottomana) Minun täytyy olla viidentoista minuutin perästä eräässä kokouksessa. (katselee kelloaan) Joudunkin sinua siten saattamaan. LILLI No, ei sinulla saa niin kiire olla, etten minä ehtisi sinun kotiasi katsomaan, (katselee) Tällaistako täällä on. Sievät huonekalut, mutta vähän mauttomasti järjestetty. — (Katselee ja tuumii.) Tuon sohvan tahtoisin siirtää tälle seinälle ja tuon piirongin tuonne — noin — se vaikuttaisi paremmalta — olisi enemmän tasapainoa. Kuules, Iisakki, minä teenkin sen paikalla. (Riisuu palttonsa) Katsos! Näin! Käy apuun. LÖNNBERG (aivan hölmistyneenä) Ei — ei nyt! Katsos mehän ehdimme sitten. Minulla — minulla on nyt kiire. Muutellaan toiste. LILLI (joutuisasti) Ei — äkkiä tämä käy — minä — nostan nuo tuolit syrjään — kas noin — ja nyt ota sinä sohvan päästä. — No — ota, ota! LÖNNBERG Maltahan (tarttuu vastahakoisesti) — LILLI (siirtäen) Kas niin! — vielä vähän — näin — Eikös sovi? — Ja sitten sohvapöytä! — Tuo pöytäliina on ruma! — (Lönnberg hermostuneena kuuntelee ja kurkistelee) Tuolit noin! — Tämä on hauskaa työtä. Minä niin mielelläni aitta möbleeraan. — Kukatkin on sijoitettava toisin. Kas, tämä tänne näin. — Ooh, miten oudot ruukkupaperit! — Ota sinä tuo palmu ja nosta se tuonne sotivan sivuun. Kuuletkos, Iisakki! Mitä sinä oikeastaan töllistelet? — Tartu, tartu nyt siihen. (Lönnberg siirtää) LÖNNBERG (yhä hätäisemmin) Niin, näes, minä pelkään, että emännöitsijäni saapuu ja kun hän näkee — LILLI Niin hän suuttuu, (nauraa) Piika! Hyvä tässä suuttuu! Annas, kun minä tulen taloon, niin ei siinä suututa. — Tuon rihkaman uunin otsikolta korjaan heti pois. Se on niin prostoita. Kaikellaisia porsliineja ja helyjä. Ei tuollaisia hienoissa paikoissa käytetä. LÖNNBERG Älä — älä — kajoo niihin. Älä — LILLI (ei ole kuulevinaan) Odotas. Minä nostan ne tuonne takahuoneeseen. (Menee ovelle). LÖNNBERG Älä hiivatissa mene enää sinne! LILLI No, mikä siellä sitten on? Sekö Mimmi? Lönnbergin Mimmikö? LÖNNBERG Ei — ei — Hän on ulkona, mutta jos sattuisi — LILLI Tulemaan, (nauraa) Tulkoon, (menee) LÖNNBERG Hiivatti noita naisia. Paha heidät periköön, (kuuntelee ovella) Ei Mimmi onneksi ole siellä — LILLI (tulee) Tuon täältä palvelustytön avukseni. (Tildalle) Mikäs sinun nimesi on? TILDA (ovessa) Tilta. LILLI Vai niin. — Tilda ottaa kiinni tuosta hyllyn sivusta. Nostamme sen tälle seinälle. — Sillä tavalla! — Tuo matto siirretään keskilattialle.---Hei, kuinka tämä käykin. — Minusta tulee, Tilda, sinun emäntäsi, ettäs tiedät. LÖNNBERG Lilli — no, no! TILDA Oikeako rouva? LILLI Rouva, rouva tietysti. TILDA Herra siunaa! Eikä Mimmi-neiti ole mitään puhunut. LILLI Mitäpä hän. — Ja nyt siirretään tuota taffelipianoa vähän syrjemmälle. — Iisakki, tule apuun. LÖNNBERG (epätoivoissaan) Jumala siunatkoon! LILLI Emmekö jaksaisi. Mokomaakin rähjää. Kevyt kuin höyhennaula. (Siirtävät.) Näin vaan! — (katselee) Nyt täällä alkaa näyttää joltakin. — Tilda, ota nuo maljakot tekokukkineen ja vie ne kyökkiin. Tuo sitten tomuliina tullessasi. (Tilda menee) LÖNNBERG (vaipuu sohvalle) Ohhoh! LILLI Joko nyt rupesi uuvuttamaan. LÖNNBERG Tuli kuuma. LILLI (heittäytyy Lönnbergin viereen ja laskee kätensä tämän kaulalle) Sinä olet heikko mies, Iisakki-kulta. Sinun pitää vahvistua. Jahka minä tulen taloon, niin saat hyvää ruokaa. Esimerkiksi kaurapuuroa aamiaiseksi joka päivä. LÖNNBERG (uupuneesti) Sitä minä jo saan nytkin. LILLI Olutjuustoa sitten. LÖNNBERG Sitäkin juon. LILLI Niin, no sitten täytyy keksiä jotakin muuta vahvistavaa. Esimerkiksi munia. — (Halailee) Kyllä täällä tulee suloista, Iisakki. Tuleehan? LÖNNBERG (nyrpeästi) Mahtaa tulla (huokaa). LILLI (yhtäkkiä) Ai, ai, tuo taulu on hirveä. Mihinkä se Tilda jäi? (ovella) Tilda! (Tilda tulee) Ota tuo taulu ja vie se kyökin seinälle. Odotahan tuossa on vielä pari muutakin. (Tilda menee) LÖNNBERG Minut perii paholainen! LILLI Kaikkea sinä olet antanut sen Mimmin tänne laahatakin. Tilda! (Tämä tulee) Kanna tuo fikus vaikka pellolle. Sehän on kamalasti rapistunut. (Tilda menee) Minä tuon rihkaman vielä (ovelle). LÖNNBERG Lilli, Lilli! LILLI No, mitä nyt? LÖNNBERG Älä, rakas Lilli, mene sinne. LILLI Ja miksikä en? LÖNNBERG Sieltä voi — siellä on — siellä on niin sekaista, vielä sekaisempaa kuin täällä — LILLI (nauraa) Ooh, sen kyllä uskon. Mutta mitäpä minä siitä (menee). LÖNNBERG (syöksyy ovelle) Älä Lilli-kulta! (kuuluu naurua) Mitä tästä perältäkin tulee? — Hiivatti sentään! — Ei — minä juoksen tieheni (menee eteiseen). LILLI (tulee takaisin) Iisakki — Iisakki! LÖNNBERG (eteisessä) Täällä olen. Minulla, suo anteeksi, on jo tulinen kiire. LILLI (eteisen ovella) No mitä vielä. Odotahan nyt. Tulen tästä minäkin. Mutta minunhan piti käskeä Tildan pyyhkimään tomut. Tilda! — Tule hetkiseksi vielä sisään, Iisakki. LÖNNBERG (palttoo päällä ovella) Missä minun knallini olikaan? LILLI (huomaten sen pianolla) Tässä näin, (sieppaa sen) Pidänkin sitä siksi, kunnes lasken sinut lähtemään. Yhdessähän me menemme, rakas Iisakki. LÖNNBERG (happamena) Parasta lienee. LILLI Tilda! Ei silläkään tytöllä ole korvia. Kaikki ne ovat samallaisia. Tilda! LÖNNBERG (varoittaen) Hst, hst! LILLI Ääntä sitä talossa olla pitää. (Tilda tulee) Oliko Tildalla nyt se tomuliina? TILDA On. LILLI Hyvä on. Alkaa nyt tuosta pianolta. Ja tekee tarkkaa, sillä kun minä ensi kerran tulen taloon, niin kiiltää pitää paikkojen. Ymmärtäähän, Tilda? TILDA Kyllä! LILLI (istahtaa sohvalle) Katselen vielä kerran ympärilleni. Nyt tämä jo joltakin näyttää. — Mutta kyliä kyökissä oli sekaista ja ruokasalissa sitten. Missä, Iisakki, sänkykamari on? LÖNNBERG (viittaa keittiöön päin) Se on tuolla. LILLI Siellähän on ruokasali ja keittiö. Oletko sinä päästä pyörällä, Iisakki? — (nousee) Tuolla se mahtaa olla — (menee oikealle). LÖNNBERG (poissa suunniltaan) No, älä nyt, Jumalan nimessä, mene enää sinne! LILLI (ei ole kuulevinaan — ovella) Soma huone. Hiukan vain toisin järjestettävä. Sängyt toiselle seinälle — noin — ja toisellaiset oviverhot. Valoisampia värejä! LÖNNBERG Niin, niin! Lähdetään jo. Minä myöhästyn. Tule, Lilli-kulta! LILLI Oletpa sinä hätäinen, Iisakki rakas. En olisi sitä sinusta uskonut. Sinä, joka olet itse levollisuus. LÖNNBERG On kiire, on kiire. Annappa minun hattuni, (saa sen) Kas niin! Nyt mennään (ovelle). LILLI No, mennään, mennään, (ovelta) Tilda, muista nyt pyyhkiä tomut tarkkaan. — Hyvästi — Sano Mimmille terveisiä, (menevät) TILDA (ällöttää) Hyvästi — (pyyhkii tomuja). LÖNNBERG (hiipii takaisin) Tilda! TILDA No? LÖNNBERG Ei sanaakaan Mimmi-neidille, että täällä on ollut vieraita. Ymmärräthän! TILDA Ei, ei — mutta entä nämä — (viittaa huonekalutkin) LÖNNBERG Jätä silleen, kunhan pysyt ääneti. Pysythän? TILDA Mitäs minä tässä lörpöttelemään! LÖNNBERG Tässä olisi vähän Tildalle (antaa rahaa), kun sai rehkiäkin. TILDA (niiaten) Suuri kiitosta, paljon kiitoksia. Suottahan se kamreeri, kiitoksia. Kyllä minä tällaisia herroissa ennenkin — kiitoksia! (Jatkaa pyyhkimistä) LÖNNBERG Sano sille, että minä menin kokoukseen, (ovella itsekseen) Mutta jos se tulee kadulla — Tulkoon, hiivatissa! (menee) TILDA (töllistelee). Jaa, on tässä setvimistä! MIMMI (puhuu ruokasalin puolella) Ei, ei. Tulkaa vain tänne. Minulla kun ei ole paraatirapun avainta. (kuuluu ääniä) Kamreeriko? Kotona se on toki — kotona. — Mutta mitä ihmettä? — Mitäs se Tilda nyt on tehnyt? — Jestas sentään! — Tilda! — Missä se on? — Tilda! TILDA Täällä! MIMMI (ovessa) Mi-mi-mitä sinä täällä! — No, Herra varjele! Mitä — mitä sinä nyt oikein? — Jumala paratkoon tuota ihmistä! — Missäs kamreeri on? TILDA Sanoi menevänsä kokoukseen. MIMMI Ja sinä täällä yksin rumsteeraat! — Siunaa tätä siivoa! — Kaikki ylösalaisin. TILDA No, kun kamreeri käski. MIMMI Kääntämäänkö kaikki nurinpäin? Sohva tuolla — Jestas sentään! — piano poissa paikoiltaan — ja tuolit — pöytä! No, voi valkoisen kirjava! (ruokasalin ovelle) Hilda, Kustaava. Tulkaapas katsomaan. Oletko sinä, Tilda, menettänyt vähäisenkin järkesi? TILDA En minä — kun kamreeri — MIMMI Kamreeri! Eihän täällä näy koko ihmistä — Hilda ja Kustaava! Tulkaa nyt Jumalan nimessä. HILDA (ovessa) No, mikä sillä Mimmillä on hätänä? KUSTAAVA (ovella) Niin — mitä — MIMMI Katsokaa nyt tätä! KUSTAAVA Missäs sohva on? HILDA Ja piano tuolla! KUSTAAVA Niin, ja pöytä! HILDA Tuossahan se ennen — MIMMI Niin, tuossahan ne — Täällä on kaikki sekaisin. KUSTAAVA Ihan toisia päin — Kuka se — HILDA Niin, miten ihmeessä? MIMMI Tuo Tilda! Kun minä tulen sisään, niin en ole huonetta samaksi tuntea. Kaikki on mullin mallin. TILDA Kamreerihan se määräsi. KUSTAAVA Kamreeri! HILDA No, mitä vasten se — MIMMI Kamreeri — ja kanssa. Sehän on mennyt kokoukseen — HILDA (nykäisee Kustaavaa) Kokoukseen! MIMMI Niin — Mutta ehti se tuo ihminen. Tuskin tupakkapuotiin pistäydyin ja tuossa kulmassa Riikoskan kanssa puhuin pyykinteosta, kun tämä saa sillä aikaa tämän siivon aikaan. Katsokaa nyt! Kukat! Missäs fikus on? TILDA Kyökin nurkassa. MIMMI Mieletön! Minun muistikukkani kamreerilta. — Ooh, ja pystyt tuosta uunin ranssilta! Entä taulut seiniltä? TILDA Kyökissä. MIMMI Kyökissä! Sinun seinälläsi! Kuulkaa nyt, hyvät ihmiset. Oletteko te milloinkaan tällaista nähnyt. — (Katselee.) Ei tässä tiedä, itkeäkö vai nauraa. TILDA Kamreerihan se käski viemään pois fikukset ja porsliinit ja kuvapaperit. Vie nuo kyökkiisi, sanoi. Oisinkos minä muuten? MIMMI Kamreeri ja taas kamreeri. Mene kyökkiin siitä. — Jestas sentään! (Tilda menee) Mihis minä nyt osaan käskeä vieraat istumaan. KUSTAAVA Onpas tämä outoa! HILDA On — MIMMI Niin on kuin vieraassa huoneessa. Rumsteerata nyt tuolla tavalla. Mutta miten se on jaksanut? En minä usko, että kamreeri — KUSTAAVA Mitä joutavia. HILDA Ilman puhuu. MIMMI Mutta mitä se ihminen oikein on meinannut! KUSTAAVA (äkkiä) Entä jos se on — HILDA Niin — Herra siunaa — jos se on hullu! MIMMI Mutta jos se tosiaankin on — KUSTAAVA Nähkääs, on sellaista ennenkin sattunut. HILDA On — on useinkin. MIMMI Jos se olisikin sitä! HILDA Sitä se on. KUSTAAVA On se, sitä se on. MIMMI (nousee) Olisikohan ihan lääkäri haettava? Kun nyt tällä tavalla. — (Katselee huonetta) Mutta on sillä sentään jotakin järkeä ollut. Ei tämä näinkään olisi hullummin. Katsokaapas, kun tämä hyllykin on oikein sopivalla paikalla. KUSTAAVA Niin, ja sohva kanssa. HILDA Ja mikäs vika on soittokoneessa? MIMMI (on löytänyt sikaripaketin kaapilta) Mutta mitäs tässä on? (avaa) Sikareja! Claro — enhän minä näitä ole ostanut. Mitäs tämä on. Tilda! (ovelta) Tilda! — Tuleppas joutuun tänne. TILDA (ovesta) No? MIMMI Mistä nämä sikarit ovat? TILDA En minä tiedä. Siinä se paketti oli kaapin päällä. MIMMI Mitä ihmettä. Odotappas. (Katselee käärepaperia) Kairon tupakkakaupan käärepaperissa! KUSTAAVA Kairon! HILDA Siellähän se on se Lindenin Lilli. KUSTAAVA Tosiaankin, siinä Kluuvin kulmassa. MIMMI Vie sinua! — Tilda, kävikö täällä äsken ketään? TILDA Vieraita — en minä tiedä. MIMMI En minä tiedä! Kuuleppas, sano nyt siekailematta, kävikö täällä joku! TILDA Niin, mistä minä sen tiedän. Kamreeri istui sisällä, kun minä pesin astioita kyökissä — MIMMI Älä sinä kiertele! Katso minua silmiin! Tuliko tänne äsken joku juoksupoika tai naisihminen? Joku, joka olisi tuonut tämän paketin? TILDA Johan minä sanoin — MIMMI Sinä itsepäinen juntti! No, mutta sen sinä ainakin tiedät, milloin kamreeri siirrätti nämä huonekalut? Häh? TILDA Se huusi minut kyökistä tänne ja sanoi, nostetaan sohva tuohon, pöytä tuohon — MIMMI Älä nyt valehtele, Tilda! Minä kysyn sinulta vielä kerran — tämän ainoan kerran — kuka tupakat toi? TILDA Mistä minä teidän tupakkanne tiedän, tiedän jo! — Kaikkiin sitä pitääkin joutua syyttömän ihmisen. (Menee paiskaten ovea). MIMMI Vai niin — hm — Kairon kaupasta! KUSTAAVA (äkkiä) Mutta jos se Lindenin Lilli on käynyt täällä? HILDA Jos se onkin ollut se! MIMMI Täällä! Älkää joutavia lörpötelkö! KUSTAAVA Niin sinä sen sanot, Mimmi. Mutta yhden asian minä sinulle sanon, usko jos uskot. Lindenin Lillin perässä se Lönnberg juoksee — HILDA Niin — juoksee — MIMMI Eihän kamreeri tunnekaan koko letukkaa. HILDA Tunne! KUSTAAVA (nykäisee toveriaan) Hm! HILDA Niinkuin ei Sihvonen tietäisi. Töissäkin iltana kuskasi Eläintarhaan näitä. KUSTAAVA Ja Lindenskä — siinähän ne asuvat meidän naapuritalossa Lindenit — puhuu koko maailmalle, miten meidän Lillistä nyt tehdään kamreerska. MIMMI Kamreerska! Ei vähät mitään. Tuosta pyykki-Lindenskän tytöstä (nauraa). HILDA Sittenhän kuulet. KUSTAAVA Et sinä, Mimmi, pidä silmiäsi auki. HILDA Et. Niin vievät sinulta kamreerisi, että livahtaa. KUSTAAVA Vievät. MIMMI (rehevästi) Ehei. Ei meiltä vain niin Lönnbergiä oteta. Saattepa nähdä. Vai niin, että Lindenin Lilli tässä. Mokomakin. Tuossa juoksenteli vielä joku vuosi sitten kakarana kadulla — KUSTAAVA Mutta se on Lillikin siitä vain paisunut ihmiseksi. HILDA Niin on ja näpsä onkin näöltään. KUSTAAVA Ja panee vielä monen herran pään pyörälle. HILDA Panee. MIMMI Panee mitä panee, mutta ei se kuitenkaan Lönnbergiä, ei niinkauvan kuin minun sormeni liikkuu. KUSTAAVA Pidä sinä vain varasi. HILDA Niin — MIMMI Pidän kylläkin. Ja mikäs minun on pitäessä. Kenenkäs luulette tässä kaiken olevan? Minun ne ovat mööpelit, minun kaikki. Minulle ne on kamreeri luovuttanut — HILDA Jestas, mitä se Mimmi nyt? KUSTAAVA Ettäkö ihan? MIMMI Että ihan. En minä ole ruvennut niitä lointelemaan, kun kerran niin on sovittu. Mutta niin se vain on. HILDA (lyö käsiään ja viheltää) Kuulkaapas! KUSTAAVA Ettäkö tuossa kaikki? MIMMI Niin, niin. Sopimus tehtiin sellainen. Kyllä Lehtinen, se Kuosmasen kompanjooni, tietää. Kysykää siltä, jollette usko. Että ei täältä vain niin kamreeria kuljeteta. Tulkoon sitten Lindenin Lilli, tulkoon. Tyhjän saa. Oisinkos minä tässä ilmaiseksi rehkinyt, ollut kaikessa vastuussa vain piian paikalla? Ehei! Lönnberg on Mimmi Miettisen Lönnberg, ettäs tiedätte — kaikkine hynttyineen. HILDA Onpas se Mimmi asiansa valvonut. MIMMI On — on se sellainen Mimmi! KUSTAAVA Entä jos se kuitenkin vihityttää itsensä siihen Lilliin? HILDA Niin — MIMMI Vihityttää? KUSTAAVA Niin, mikä sen tietää, jos lakimiehet tähänkin jonkin metkun keksivät. MIMMI Yrittäköönpäs. Annas, kun minä tästä nousen töppösilleni, niin — (kyökistä kuuluu astioiden kilinää) Mitä se Tilda siellä särkee? (menee). KUSTAAVA Joutui se Mimmikin ahtaalle. HILDA Joutui. Mutta onpas osannut. KUSTAAVA No, tietenkin. Ainahan se on Mimmi ahne ollut. (Kuuluu kiivaita ääniä) Kuules nyt! MIMMI (ovesta) No, voi, hyvät ihmiset! Nyt se särki minun pystyni. HILDA No, älkää nyt, veikkoset! MIMMI Pieniksi pirstoiksi. Tilda! Tuo se nyt tänne, senkin! (Tilda tulee) Pahuusko sinun panikin viemään sen sinne kyökkiin? (näyttää kappaleita). KUSTAAVA Ihan kappaleina. Ja niin nätti kun se oli? MIMMI Niin minun käy kylläkseni. Milläs sinä sen nyt maksat? TILDA Maksat? Maksakoon se neiti! KAIKKI Neiti! TILDA Niin juuri, se, joka täällä äsken huushollasi. Minä vain en sitä maksa (menee). KUSTAAVA Neiti! HILDA Ja huushollasi! KUSTAAVA Se oli Lindenin Lilli! HILDA Siinäpä se! MIMMI Lindenin Lilli! (Nyrkkiä puiden.) Voi, Lönnberg, Lönnberg! TOINEN NÄYTÖS. LÖNNBERG (liivisillään) No, eikö sitä Tildaa jo ala kuulua? Kello on kohta viisi ja minun pitäisi ehtiä ajoissa päivällisille. MIMMI Missä kummassa se viipyykään? Olisihan sen jo pitänyt ehtiä takaisin. Vaikka mikäpä sen tietää, onko Sillmanskakaan saanut kauluksia valmiiksi, kun se muutoinkin jätti ne näin sunnuntaiksi. Eivät ne pidä puheitaan silittävät. Jos tilaat täksi lauvantaiksi, saat viikon perästä. Olisikin kamreeri antanut vain minun ne silittää. Mutta kun niiden nyt piti olla niin erittäin hienoja tällä kertaa. LÖNNBERG Niin, päällikön päivällisillä. Sinnehän tulee koko virasto. MIMMI Onko sillä tirehtöörillä sitten jokin merkkipäivä, vai mitä se nyt taas juhlii? Vastahan siellä oli kemut. LÖNNBERG On — on — lienee ollut kaksikymmentä vuotta ylitirehtöörinä. — Mutta kyllä se nyt viipyykin. Onko puku muutoin kunnossa? MIMMI On toki. Itse omin käsin prässäsin, (ottaa esille frakkipuvun) Kamreeri katsoo. Klahvit ovat niin sileät. Ja eikös kelpaa housutkin? Poimut niin selvät ja terävät. (Antaa puvun). LÖNNBERG Onhan ne. Kyllä Mimmi osaa. Tietää sen. Kiitoksia vain, (menee. Alkaa kuulua kopinaa) MIMMI No, sieltä se nyt tuleekin. (Tilda ovesta) Kyllä sinä taasen viivyit. Anna tänne kiireesti paketti, (ottaa paketin) TILDA Kun sillä oli sellaista touhua. Vasta otti käsille, kun menin. MIMMI Arvasinhan sen. (Avaa paketin.) Minä valitsen kiiltävimmät. Tuossa on mansetit. Eivätpä ne nyt ole oikein viimeisen päälle. Tuossakin on ruostetta. — Odotas, Tilda! — Tuo kaulus lienee kiiltävin. Ja tämä sileä rinnustin. Vie ne nyt kamreerille, (antaa Tildalle) Siellä on kait kamreerilla napit ja rusetti. Silkkinenäliina on pöydällä. (Tildan mennessä) Kylläpä se nyt laittelee itseään. (Tilda palaa) No, mitä töitä sillä Sillmanskalla nyt oli niin kiireellisiä näin pyhäpäivänä? TILDA Sanoi silittävänsä Lindenin neidin hameita ja laitoksia. MIMMI Lindenin neidin? TILDA Niin, sen pyykkärin tytön tuosta Mariankadulta. Onhan sillä Lindenskalla meidänkin pesetetty. MIMMI Niin, kyllä minä sen tiedän. TILDA Sillä kun pitäisi olla jotkin juhlat. Olivatko ne nyt vallan häät? En minä oikein oivaltanut. MIMMI Oohoh! TILDA Häät ne olivat sittenkin, häät tosiaan, koska sen pitäisi saada oikein sellainen isonen virkamies. Oliko se ihan oikea kamreeri? MIMMI Mitä? Mitä sinä siinä taas lörpöttelet? TILDA Lörpöttelet! En minä mitä lörpöttele. Sillmanska sitä sanoi. Oikein sen pitäisi olla suuria herroja, koska elelee hyvillä palkoilla, kuulemma. MIMMI No, ja milloinka ne häät ovat? TILDA Tänä iltana. Kello neljään olisi pitänyt kaiken olla valmiina — sillähän se Sillmanskakin niin hätäili — kun kuulemma kuudelta vihitään. MIMMI (kiivaasti) Äläpäs! TILDA Totta se on. Kuudelta se oli. Lindenskä siellä jo istui itsekin odottamassa ja pani sellaista porua. MIMMI (itsekseen) Mutta joko ne nyt sen tulessa! TILDA (äkkiä) Herra siunaa, mutta olen minäkin nyt aika hölmö. Sehän on tämä meidän kamreeri, kun se neiti silloin itse sanoi — MIMMI Suusi kiinni siinä! Ja menekin jo matkaasi. TILDA Siunatkoon tuota ihmistä (menee). LÖNNBERG (tulee vetäen käsiinsä hansikkaita) Jaahah! Viittä vailla. No, ehtiihän tästä. (Laskee pienen paketin kaapin kulmalle) Kas, kun tuo on kireä, ei tahdo mahtua. Olisiko Mimmi hyvä ja auttaisi? MIMMI (ynseästi). Täytynee tässä. Mutta näinköhän se kamreeri onkaan päivällisille lähdössä? LÖNNBERG (hämillään) Päivällisille. Kuinkas muuten? MIMMI Taidanpa minä ne päivälliset tietääkin. LÖNNBERG No, mitä se Mimmi nyt — MIMMI (tiukemmin) Mitä jos Lönnberg ei nyt lähtisikään? LÖNNBERG Kuinka — kuinka niin? MIMMI Jos Lönnberg jääkin nyt vain kotiin! LÖNNBERG (tekeytyen huolettomaksi) Mutta mitäs kummia Mimmi nyt oikeastaan? Minähän menen Tähti-hotelliin. MIMMI Vai, siellä ne hääpäivälliset aijottiin syödäkin? LÖNNBERG Johan Mimmi nyt vallan mahdottomia! Kenen hääpäivälliset? MIMMI Lönnberg sanoo vain kenen? Jos minäkin sattuisin vähän tietämään. LÖNNBERG Mi-mi-mitä ihmettä? MIMMI Niin, sattuu sitä Mimminkin korviin kulkemaan sellaisia ihmeitä. Lönnberg, Lönnberg! Muistaako, Lönnberg, mitä Lönnberg sanoi, kun se tuo tytönhetale viimeksi täällä rumsteerasi? Muistaako? LÖNNBERG Mu-muistanhan — MIMMI Muistaako — että Mimmi pysyy Mimminä? Muistaako, Lönnberg? LÖNNBERG Muistan — MIMMI Että se on jäävä sellaiseksi kuin jäi Bergmanin Maijankin juttu, ettei se uusiinnu, että se painetaan siihen, muistaako? LÖNNBERG Kyllä — kyllä — MIMMI Ja sentähdenpä ei näistä häistä eikä hääpäivällisistä nyt tulekaan mitään. Ymmärtääkö, Lönnberg? LÖNNBERG Näistä päällikön päivällisistäkö? MIMMI Vieläkö se Lönnberg vain kiertelee? Ei minua petetä nyt, ehei! Vai päällikön päivälliset! Ei niihin Lindenin tyttären hameita tärkätä. LÖNNBERG Hiivatti! MIMMI Jokos vetäsi se naula? Ja että Lönnberg kehtaa veijata vanhaa Mimmiä. Olen tässä vuosikymmenet puuhannut ja rehkinyt. Ja kenenkä eteen? Kamreerin, aina vain kamreerin, (alkaa tulla liikutetuksi) En ole vaivojani säästänyt, en. Surkeilematta olen juossut ja häärännyt, paistanut ja leiponut ja — (alkaa itkeä) ooh! LÖNNBERG (hätääntyy) No — no — mitä Mimmi nyt joutavia. Enhän minä Mimmiä. MIMMI (itkee rajusti) Muistaahan kamreeri, kuinka sovittiin, kun minä nämä mööpelitkin sain? Muistaahan? Kun luvattiin vielä, että vihitäänkin, kun virka nousee ja palkat paranevat, vaikkei kiirettä pidettäisikään. Minä hupsu, kun silloin suostuinkaan. Olisi silloin pitänyt hoksaamani ja ottaa, kun oli otettavissa. Ooh! LÖNNBERG (itsekseen) Hiivatti. Mikä tässä nyt valaisee? (ääniä vasemmalta) TILDA (ovessa) Täällä on Roslunnin rouva. MIMMI Ohhoh, (kuivaa kiireesti silmiään) Käske sisään. Käske istumaan ruokasaliin. (Tilda menee). LÖNNBERG (itsekseen) Jumalan kiitos! MIMMI Mikä sen nyt siihen paiskasi parahiksi? (menee) LÖNNBERG (kiireesti toisesta ovesta) Tulipas kuin käsketty! MIMMI (ruokasalissa) Kustaava istahtaa hetkiseksi. Minä tulen heti. (Ovessa.) Ei se Kustaavakaan muulloin. — Mihin se kamreeri meni? (naputtaa sänkykamarin ovelle) Onko kamreeri siellä? (Avaa oven.) Ei ketään! (Eteiseen.) Mennyt! — Ja menikö se sittenkin? Mitä Herran nimessä minä nyt teen? — (miettii) — Kustaava, Kustaava! (ruokasalin ovella) Tulehan tänne, Kustaava! (Kustaava ovella) Kuule nyt, se — se meni! KUSTAAVA Mitä — mikä meni? MIMMI No, kamreeri, (hätääntyneenä) Meni se! KUSTAAVA Ja minne se sitten meni? MIMMI Herra siunaa, etkö sinä sitä tiedä? Ooh! (itkee) Mitä minä nyt teen? (katsoo vielä kerran ovesta) Mennyt se on. Tyhjä huone. KUSTAAVA No, jos meni, niin anna mennä. Kerrankos ne herrat menevät. Ruveta niitä vahtimaan! Suotta sinä, Mimmi, tuolla lailla yhteen kiinnyt, elähtänyt ihminen. Ruveta heti vetistelemään, jos toinen lähtee vaikka vähän kävelylle. MIMMI Kävelylle! Jospa se olisikin lähtenyt kävelylle, mutta — kun se — me-meni — KUSTAAVA (nauraen) Tuutingillei Ja kas siitä on vaaraa vakaantuneelle herrasmiehelle — MIMMI (torjuen) Ei — ei — KUSTAAVA Niin no! Itsehän ne mittansa tietävät. Ei ne milloinkaan liikoihin mene niinkuin nuo jätkät. Lasin pari ottavat. Kas, tästä nyt sitten mies keikahtaa. Joutavia! Eikä se tämä kamreeri olekaan mikään viinaan menevä. Ei ainakaan ole mainittu — MIMMI (melkein huutaen) Ei — sehän meni omiin häihinsä — ooh! KUSTAAVA — Sus siunatkoon! MIMMI Niin! KUSTAAVA Omiin häihinsä? Puhutko sinä, Mimmi, nyt pehmeitä? MIMMI Se vihityttää itsensä siihen Lindenskan tyttöön — KUSTAAVA Lilliin? MIMMI Niin — siihenhän se! KUSTAAVA No, ei tässä maailmassa! Kaikkiakin! MIMMI Ja kun minä en uskonut sinua ja Sihvoskaa! KUSTAAVA Mutta — ihanko todella? MIMMI Mitäs minä muuten tässä itkeä tuhertaisin? KUSTAAVA No, yhtä sitä kuulee! Mutta mistäs sinä sen sait tietoosi? Sanoiko se kamreeri itse? MIMMI Vai sanoi? Tilda sen kuuli Sillmanskalta, siellä kun tärkättiin sen hameita — KUSTAAVA Tildanko? MIMMI (kyllästyneenä) Eei! Kun sen Lindenskän tytön! KUSTAAVA (huojuttelee ja viheltää) No, totta se sitten on! Ja enkös minä sitä sanonut? Kun se Lönnberg kerta joutui sen tytön koukkuihin, niin siihen tarttui. Sanoinhan minä sen. Se on toista kuin Bergmanin Maija. Sellainen lintu. Ja sillä on sisua niinkuin Lindenskälläkin — MIMMI Ja kun minä olen sillä muijalla vielä pyykkinikin pesettänyt ja tuollaisen tekee! KUSTAAVA Hm — siitäkö ne sellaiset! MIMMI Niin — vähätpä. — Mutta mitä minä nyt tässä oikein teen? (nousee) KUSTAAVA Mimmi-raasu! Voi sitä ihmisten pahuutta! Ja että se Lönnbergkin viitsii, vanha mies! Minkä sekin siitä saa? Pahan vaimon, sanon minä. Ei Lilli ole Mimmin veroinen, ei. (Mimmi on peilaillut kaapin edessä ja pyyhkinyt kasvojaan. Huomaa silloin Lönnbergin äsken unohtaman pienen paketin ja katselee sitä). MIMMI Jaa'a, kyllä se käy niin sydämelle, että — (avaa paketin) Jestas! Sormus! KUSTAAVA Mikä se on? MIMMI (riemastuen) No, tässä — tässä se on! Tässä — (katselee sisustaa) KUSTAAVA Mikä on? MIMMI Vihkimäsormus! KUSTAAVA Siinä? MIMMI Se se on. Näet, kamreeri on sen unohtanut. KUSTAAVA Vihkimäsormuksensa nyt unohtanut! MIMMI Niin, kun minä tässä panin kiinni sen hansikkaan nappia, niin eikös se laskenut sitä tuohon kaapille ja — (nauraa) Vihkiköönpäs nyt! KUSTAAVA Annas, kun minäkin sitä vilkasen. (Ottaa sormuksen.) Oikein siinä on päivänmäärät ja kaikki. Ja kuinkaan siinä on Lindenskä mahtanut pöyhkeillä! Mutta nyt hämminki syntyy, kun sormusta ei löydykään. MIMMI Syntyy! (nauraa) Oikein sydämeni keventyi. TILDA (ovella) Rouva käy vain sisään. Siellä on muitakin vieraita. (Poistuu). HILDA (astuu) No, päivää. (Toiset tervehtivät). KUSTAAVA Tuli se Hildakin oikeaan aikaan. (Mimmi tarjoo Hildalle tuolin). HILDA Ja teillä on täällä niin lystiä! KUSTAAVA No, eipä tässä itketäkään. MIMMI (iloisesti) Onhan sitä lystiäkin välistä. Varsinkin näin hääpäivänä (Kustaava nauraa). HILDA (epäillen) Ettäkö Mimmilläkin? MIMMI Mikä sitten ettei minullakin? HILDA (vähän nyreästi) No, puhukaapas jo poskeisellekin. MIMMI Kerrohan nyt sinä ensin, mitä tiedät. Ei vain se sinun miehesi ole tänään sen nuoren parin kuskariksi sattunut? HILDA (ilostuen) No, ei paremminkaan käy! Sattuihan se ja siitä minun pitikin tullakseni kertomaan. KUSTAAVA Älästä mitään? Kerroppas! MIMMI Sitäpä kelpaa kuulla! HILDA (touhukkaasti) Se oli nyt sillä tavalla, että meidän äijä oli juuri siitä ilta-ajolle lähdössä tuossa viideltä, kun Lindenskä tuli meille sellaisen touhun kanssa. Sanoi juosseensa kaiken päivää landoota hakien — KUSTAAVA (viheltää) Oikein landoota — MIMMI (hämäten) Äläpäs nyt! Anna Hildan puhua! HILDA Niin — landoota. Minä luulin ensin, että se sitä haki jollekin herrasväelle hautajaisiin. Mutta ei vähät mitään. Lillin hääajoonhan se. — »Olin Sillmanskalla», sanoi, »Lillin hameita odottamassa ja näin viivyin», sanoi. »Mutta saisikos teiltä vielä sellaista? Kun se kamreeri tahtoo, että papin luo on ajettava sellaisessa», sanoi. — »Mikäpäs siinä», sanoi Sihvonen. Kuuluvat papin luota sitten ajavan Alppilaan illallisille. Landoo tilattiin puoleksitoista tunniksi. KUSTAAVA Niin sitä pitää. Vai sitten Alppilaan? No, sanoiko tuo, ketä sinne on kutsuttu? MIMMI (nauraen) Ainakin nyt Lindenskä. — Mutta et sinäkään ehättänyt ennen puhumaan. HILDA Samassa läksin kun äijäkin. Kiireen kaupalla. — (Epävarmasti.) Mutta — tiesikös se Mimmi sitten siitä? MIMMI Tiesikös? Tietysti. KUSTAAVA Se on vain paha juttu, että vihkimäsormus on vielä Mimmillä. HILDA Älä nyt siinä lorua! KUSTAAVA Ihan todesta, on se. Näytäppäs, Mimmi, sitä tuolle Hildalle. MIMMI Onhan toki. Missäs se muualla? (antaa sormuksen) Niin — niin — katsele vain tarkkaan! HILDA Vie sinua! On kun onkin. Päivänmäärät ja kaikki! (toiset nauravat). Miten tämä täällä — KUSTAAVA (lyöden Hildaa polvelle) Kamreeri unohti sen! HILDA Unohti — Mimmille? MIMMI Niin — (nauravat). HILDA (hämmästyneenä yhä enemmän) No ei taivaan kannen alla! MIMMI Paha enne. KUSTAAVA Paha! HILDA Jaa, jaa! Ei tullutkaan nyt Lillistä kamreerskaa. Sitä se tietää. MIMMI Ei! KUSTAAVA Eikä Lindenskasta kamreerin anoppia. HILDA No, sille se oli ainakin parahiksi! KUSTAAVA (Hildaa nyhkästen) Kelpaa meidän nyt tälle jutulle nauraa. MIMMI Niin — ja kahvit sen päälle juoda pitää (ovelle) Tilda, onhan sinulla jo kahvi siellä? TILDA (keittiössä) On. Minä panin sen jo tuohon tarjottimelle valmiiksi. MIMMI No, tuo vain sisälle sitten. (Tilda tulee) Laske tuohon pöydälle. — Onhan se vain nyt kuumaa? TILDA On. Juuri hellalta nostin pannun (menee). HILDA (Mimmin askarrellessa) Tuosta Tildasta muistuu mieleeni se viimekertainen suursiivous — KUSTAAVA Jaa, kun se Lilli täällä emännöi — MIMMI Rupesi ennen aikojaan, (nauravat. Eteisen ovi kuuluu käyvän) Mutta kukas se siellä? KUSTAAVA (puoleksi kuiskaten) Jos se on kamreeri. HILDA Niin — tulee sormusta noutamaan (tirskuvat). MIMMI No, olkaapa» hyvät ja ottakaa tuosta kahvia. — Pysykää vakavina. (Ovelle.) Kas, kamreeriko se siellä? Pianhan sieltä palattiin. Minulle tänne sattui tulemaan vieraita. Eihän kamreeri pane vain pahakseen? (Kamreeri kurkistaa ovelta ja vetäytyy takaisin.) Kamreeri astuu sisään! Kyllä minä vieraineni tästä siirryn tuonne ruokasalin puolelle. LÖNNBERG (eteisessä) Ei, ei. Istukaa vain. Minä pistäydyn tuolla, (ovi sänkykamariin käy). KUSTAAVA (kuiskaavalla äänellä) Se hakee sitä sieltä. HILDA Ja luulee löytävänsä (tirskuvat). MIMMI Hst! (kamreeri kurkistaa sänkykamarin ovesta) Mitä se kamreeri? Mikäs nyt on jäänyt? (Toiset iskevät silmää. Mimmi menee ovelle) Jos se olisi täällä. Mikä se mahtaa olla? KAMREERI (sänkykamarissa) Ei se mikään. Pahusko sen —? (astuu sisään ja sanoo sivumennen) Päivää (hakee ympäri huoneen). Kas, kummaa! (Koettelee taskujaan). MIMMI Mikä se nyt oikeastaan on hukassa? LÖNNBERG Olipahan vain. (Kurkistaa ruokasaliin päin) Olisikohan Tilda —? MIMMI Ei Tilda ole täällä käynytkään, (kamreeri peräytyy ovesta). Olisiko se ollut kovin tärkeääkin? LÖNNBERG (itsekseen) Olisinhan minä sitä tarvinnut. (Koettelee uudelleen taskujaan.) Hiivatti sentään! (menee jälleen sänkykamarin puolelle). MIMMI (kuiskaavalla äänellä) Antaa sen hakea, (äänekkäämmin). Olisihan siellä ollut sitä kaakkuakin. (menee ruokasaliin päin) Tilda! Leikkaappas siitä isommasta kaakusta. Se on siinä yläosassa. (Toiset laskevat kuppejaan.) Taisi jo jäähtyäkin? KUSTAAVA (Hildan kiitellessä myöskin) Kiitoksia. Mitä vielä! MIMMI Kaadan sitten tuosta kuumempaa. — (Korottaa ääntään.) Usein sitä katoo tavara ihan käden käänteessä. KUSTAAVA Niin, ja välistä se on ihan silmän kuvaimessa — HILDA Eikä siltä löydy. LÖNNBERG (tullut sillä välin takaisin eteisen ovelta) Jo nyt on kumma paikka, (alkaa hermostuneesti hääriä huoneessa). MIMMI Ehkä minä tulen avuksi (nousee). LÖNNBERG Ei — ei. Mimmi istuu vain. KUSTAAVA (kohottautuu) Jos se olisi täällä sohvalla — HILDA (kohottautuu) Tosiaankin! LÖNNBERG Ei — ei se siellä. Rouvat istuvat — tehkää hyvin. MIMMI Ei se mahtanut olla sikarikotelokaan? LÖNNBERG Mikäpä se niin tärkeä sitten olisi? KUSTAAVA Mutta ehkä lompakko? LÖNNBERG (yhä levottomampana) Ei se ollut — asiapaperi vain — (raappii korvallistaan ja menee eteiseen). MIMMI Asiapaperi! (nauraa) Ihan sääliksi käy. Ukkopaha! KUSTAAVA Hm — ja tässä! LÖNNBERG (palaa vielä kerran takaisin) Jo nyt on itse hiivatti! (Jää tylsänä tuumimaan. Samassa ovikello soi. Säpsähtää) No, nyt se tuhonsa teki! (syöksyy ovesta ruokasaliin päin Tildaa vastaan, jonka kaakkuvati lentää lattialle) Ohoh! (katoaa). TILDA No, voi sinä sen tuhattäytinen! Sinne se nyt meni. Pahuksen enkeli! MIMMI Voi — minun mantelikaakkuni! Ei sinun kanssasi, tyttö, tule aikaan. — KUSTAAVA Voi mikä vahinko! HILDA Noin kaunis kaakku! (ovikello) MIMMI Ja tuokin se rämpyttää. Nouki nyt ne palat siitä. TILDA Lensi kuin päätön kana, siinä — (ottaa paloja ja laskee pöydälle) MIMMI Kun paninkin siihen niin hyvät aineet. Käy hakemaan siitä harja ja rikkalapio. (Tilda menee. Kustaava ja Hilda rupeavat ahmimaan kaakun paloja pöydältä. Ovikello). No, kuka kumma se siellä? (menee eteiseen). HILDA (suu täynnä) Maukasta kaakkua. KUSTAAVA (syöden) Kyllä ne palvelustytöt ovat sellaisia — LILLI (eteisessä) Eikö se kamreeri jo joudu? (Tilda käy tällä välin sivahuttamassa lattian). MIMMI (eteisessä) Neiti käy sisälle tänne saliin. Kyllä kaiketi se pian tulee. KUSTAAVA (huudahtaa) Mutta eikö se ole Lilli? HILDA (suu ammollaan) Maltahan! LILLI (eteisessä) Olisi jo niin kiire, kun — HILDA Herra siunaa! Sehän se on. MIMMI No, astukaa vain sisälle. LILLI (tullessaan) Te kaiketi nyt olette se Mimmi. (Tervehtii.) Minä olen Lilli Linden. MIMMI Kiitoksia. Kyllä minä tunnen vanhastaan. Näinhän minä, kun Lilli ennen paljasjalkaisena tuossa kadulla ruutua hyppäsi — LILLI Niin — lapsena, (kääntyy Hildaan) Ja täälläkös se Sihvoskakin? Päivää. (Tervehtii). HILDA Päivää. No, onpas se Lilli nyt nättinä. (Lilli on morsiuspuvussa) Niin, tässä on rouva Roslund — jos saan kunnian esitellä, (tervehtivät). MIMMI Istukaa, olkaa hyvät. Minä otan Lillille kahvikupit. LILLI Ei — ei — kiitoksia, Mimmi hyvä. Eihän toki. Minulla ei ole mitenkään aikaa. Piti vain välttämättä tavata kamreeria. Missä se viipyykään? Kun unohti vihkimäsormuksen kotiin. TOISET (hämmästyvinhän) Niinkö? LILLI Oltiin juuri lähdössä papin luo, kun vasta huomattiin. HILDA Kaikkea sitä sattuukin! KUSTAAVA Sitä se kamreeri tässä sitten hakikin. MIMMI Enpäs minä arvannut. LILLI Sitä se tietenkin. Mahtoi se sen löytää? TOISET Löysi kai! LILLI Mutta kylläpä se nyt viipyy? (koputtaa sänkykamarin oveen) Iisakki, Iisakki. MIMMI Ei se ole siellä. Lilli istuu. Minä menen katsomaan. (Ruokasaliin päin). KUSTAAVA (Hildalle) Tästä se vielä jytä nousee. HILDA Päästiinpäs näkemään. (Lilli peilin edessä. Koettelee hänen pukuaan) Oikein se on täyttä silkkiä. Mitähän tuo on maksanut metriltä? (Kustaavakin hypertelee). LILLI Kalliiksihan se on tullut. Nousi pariin sataan. HILDA (vihellellen) Älkää nyt? KUSTAAVA Kyllä sen arvaa. Silkki maksaa. LILLI Niin, ja laskee siihen vielä brodyyrit ja pitsit. Tekopalkkakin nousi yli viidenkymmenen. Mutta se onkin makasiinissa ommeltu. HILDA Ohhoh! Lilli näyttää nyt koko komeutta meille, kun kerran satuttiin paikalle. LILLI (estellen) Ei minulla nyt olisi juuri aikaa — KUSTAAVA No, sen verran toki. LILLI Niin, ehkäpä se pappi hiukan odottaa. HILDA Totta kai. LILLI (levitteleikse) Tällainen tämä nyt on. HILDA Siunaa, miten ihana! KUSTAAVA (päätään keinutellen) Ohhoh, ohhoh! (Lilli pyörähtelee ja nostelee laahustinta) Ja sellainen laahustin! Ihanhan siihen on mennyt metrittäni silkkiä. LILLI Onhan sillä pituutta. HILDA Lilli kääntää vielä tuota selkäpuolta. Kylläpä se on hyvin ommeltu. Istuu kuin valettu. Se onkin Lillillä tuo ruumis! KUSTAAVA Niin — muutoinkos kamreeri. Ja komeat sillä on morsiamella nuo rannerenkaat, kellot ja sormuksetkin. Katsoppas, Hilda. HILDA (Lillin näytellessä) Arvaa sen, kun isoisten morsian on. LILLI Kamreeri osti tämän rannerenkaan Fagerroosilta ihan väkisin. Enhän minä olisi, kun sekin maksoi satakahdeksankymmentä. HILDA (viheltelee) Satakahdeksankymmentä! LILLI Ja kello perineen 160 markkaa. KUSTAAVA Mutta sitä onkin sitten morsian kaunis. HILDA On, on. Kelpaa sen kanssa astua vihille. (Lilli astun peilin eteen). MIMMI (ruokasalista hölmistyneenä) Soo-oh! — Vai tämmöinen se nyt sitten on se kamreerin morsian! KUSTAAVA No, miltäs se näyttää. Mimmi? HILDA Onkos vikaa? MIMMI Olisihan tuossa morsianta kerrakseen — jos, vain vihille pääsisi. HILDA (Kustaavaa tyrkäten) Pääsisi? KUSTAAVA Onhan se tätä myöten valmista. Ei muuta kuin pallin päälle vaan. MIMMI Siinäpä se mutta onkin! LILLI (kääntyy) Mikä mutta? MIMMI Niin — mutta, sillä ei se kamreeri vain niin papin eteen astu. LILLI Oohoh! Ei astu papin eteen? HILDA Mikäs sille on tullut? KUSTAAVA Niin, mikäs sille? LILLI Herra siunaa! Eihän vain Iisakki ole sairastunut? Tuollako se on? (ruokasalia kohti) Minä menen katsomaan. MIMMI Ei se ole siellä — ja ties missä se on. HILDA Kamreeriko? KUSTAAVA Sinnehän se pistäytyi. MIMMI Niin — pistäytyi, mutta ei häntä siellä vain näy. LILLI Siunatkoon! Sittenhän se odottaa minua landoossa. Ja minä rupatan tässä. (Vetää kappaa ylleen.) Olen minäkin hupakko. Kyllä minun nyt täytyy mennä — MIMMI (edellä eteistä kohti) Minä tulen samalla katsomaan. LILLI (katellen) Hyvästi nyt, Sihvoska. Hyvästi, rouva. HILDA Hyvästi ja onneksi olkoon. KUSTAAVA Hyvästi, hyvästi. Onnea vaan. (Lilli kiittelee ja menee). HILDA Mutta onkohan se kamreeri vain landoossakaan? KUSTAAVA Saas nähdä. HILDA Minulla on niin pahat aavistukset. — No, olisi sekin juttu. KUSTAAVA Että jos olisi juossut niinkuin — HILDA Tiehensä! MIMMI (eteisessä) Mutta, hyvät ihmiset. LILLI (eteisessä) Eikös Mimmi katsonut sitä sieltä sisältä? — HILDA Ei se ollutkaan siellä. KUSTAAVA Ei — MIMMI (touhuissaan läpi huoneen ruokasaliin) Siinä kaakkukahakassa se hävisi. Tilda, Tilda! LILLI (jälessä) Tilda! (menee). KUSTAAVA Mennäänpäs mekin. (Ovelle). HILDA Mennään (jää ovelle). MIMMI (ruokasalin puolella) Näitkö sinä, mihin se meni? LILLI (ruokasalissa) Tännekös se tuli? TILDA (samalla taholla) No, kun se sen kaakkuvadin minun käsistäni sorvasi, niin tännepäinhän se tuosta ovesta livahti. Eikä sitä sitten enää ollut kyökissäkään, kun minä tulin sitä harjaa hakemaan. Eikä sitä äsken Mimmi-neitikään löytänyt, vaikka kaapitkin katseli. MIMMI Se meni sittenkin pihan kautta. LILLI Siellähän se — MIMMI Juokse sinä, Tilda, kadun puolelta vastaan. Minä menen täältä. (Tilda huoneen läpi eteiseen). LILLI Minä tulen Mimmin mukana. MIMMI (mennessään) Pysyisi nyt edes siellä! HILDA (eteisen ovella) Tulipa siitä koko jahti. Mahtaakohan löytyä. KUSTAAVA Katastellaan. (Kumpikin keskilattialla.) Sanoppas nyt, Hilda, mitä sinä tästä oikein meinaat? HILDA Tästäkö menosta? KUSTAAVA Niin, näistä häistä. HILDA Sanoppas itse ensin. KUSTAAVA Että kaikkiin meitä on — HILDA Niin, Savosen sanoin — eikä meitä muuten kaikkiin olisikaan. Mutta en minä vain nyt tahtoisi olla kamreerin housuissa — KUSTAAVA En, Jumala paratkoon, minäkään, (eteisen ovi käy). Maltahan, Tilda tulee. (Tilda ovesta). Näkyikö sitä? HILDA Oliko se kadulla? TILDA Ei sitä siellä ollut. HILDA Entä Sihvonen? TILDA Se issikkako? HILDA Niin, ajuri, minun mieheni? TILDA Tuossa se vain oven edessä istua köröttää (ovikello) Ketäs sieltä nyt tulee? (menee avaamaan). MIMMI (eteisestä puhkuen) Eikö Tildakaan tavannut sitä? LILLI (samoin) Eikö sitä näkynyt? TILDA En minä nähnyt. (Tulevat peräkkäin) Kävin tuolla kulmassa asti, mutta ei sitä ollut koko kadulla. HILDA (Kustaavalle) Jo teki tepposet. KUSTAAVA Jo'o — arvasinhan minä sen. MIMMI Ei löydy koko herraa (Tilda menee). LILLI Hyvä Jumala, mihinkä se nyt osasi hävitä. MIMMI Läksi lipettiin — tietenkin. LILLI No, ei se nyt minua pakoon lähtenyt. MIMMI (hohottaen) Minuakos sitten? KUSTAAVA (tyhmäksi tekeytyen) Mikähän sille mahtoi tulla — sulhaselle? MIMMI Vielä häntä kysyy. Eihän sitä nyt kukaan väkipakolla vihille. Pääsikin juuri minulle sanomasta, että eihän hän Mimmiä — LILLI (ivaten) Ettäkö kamreeri Mimmiä — MIMMI Niin — Mimmiä juuri. Ei se Lönnberg vain niin Mimmiä jätä. Jopahan! Vaikka niitä tuleekin poskesta kaiken maailman västäräkkiä — LILLI Västäräkkiä — ettäkö minä kaiken maailman? MIMMI Hyvä kun on sellainenkin. Kaikki ne tässä tuppaakin kamreerin rouvaksi! LILLI Toki se kelpaa siihen, mihin yksi Mimmi Miettinenkin! MIMMI (hämmentyy) Niin — niin — ruvetaan tässä noin vielä sortamaan. Luulettekos minun niin hyvillä päivillä tässä olevan? Joka vuosi, joka Jumalan kevät tämä sama kuhina niinkuin soitimessa. Vaikka ei nyt ihan vihille asti — eihän niitä niin pöhköjä — (itkeä tuhertaa). LILLI Nyt se jo möläjää! MIMMI Onhan sen ennen saanut niiltä varjelluksi. Se on hyvä mies, Lönnberg, sellainen taipuisa ja se antaa perään jokaiselle, tulkoon ihminen mistä maan ääristä tahansa. Mutta keväisin se aina joutuu noihin motkelluksiin. Sitten kesän päälle se taas tasaantuu ja syksyllä on siivosti kotona kaiket illat — HILDA (nöyrästi) Se on se luonto — KUSTAAVA Niin — joka vetää — MIMMI (huoaten) Sehän se. Ja heikkoja kuolevaisia tässä ollaan jokainen. HILDA Ollaan, ollaan. MIMMI Se on kunkin vereen pantu. En minäkään siitä Lönnbergiä tuomitse, en — jopahan. Kun vain nyt tulisi, niin hyvänä pitäisin, hyvänä — KUSTAAVA On se tuo Mimmi niin kelpo ihminen. LILLI (kärsimättömästi) Mistähän sitä arvaisi lähteä haeskentelemaan. MIMMI Kyllä se nyt saa Lillikin tällä kertaa hakemiset jättää ja saa jättää vastakin. LILLI Eipästä vain! Vai jättää! Ehei! En minä ole niitä ihmisiä, jotka heti vetistelevät, en. Enkä minä alullepantua lyö lapeittiin. Tämä onkin sellainen tyttö, ettei — MIMMI (navakasti) Mutta minä olen kanssa Mimmi minä! Ja sen minä sanon, ettei minultakaan toinen ensiksi omaani ota. LILLI (ilkkuen) Sepähän nähdään, kuka tässä pitemmän korren vetää. Minäkö vai Miettisen Mimmi? MIMMI Nähdään vain, sillä kyllä tässä on kanssa sellainen, joka pitää — TILDA (ruokasalin puolelta) Se issikka — HILDA Niin — Sihvonen — TILDA Se käski kysymään, että lähteekö se Lindenin Lilli sieltä vai — HILDA Sihvonen kiirehtii — LILLI Lähdetäänhän tästä. MIMMI (Tildalle) Sano sille, että kyllä se pian täältä kursasee. (Tilda menee). HILDA Niin, sillä on Sihvosellakin kiire asematisuuriin. LILLI Olkoonpahan nyt, kyllä sulhanen maksaa.. MIMMI Sulhanen. Tavota sitä nyt liepeistä! (nauraa hohottaa). LILLI (lähdössä) Tavotan ja tapaan kanssa. MIMMI Niin, eipä se liene tämä Lilli ensi kertaa kiinniotolla. LILLI (ovella kääntyen) Niin, sitä minun piti vielä kysästä, että mistäs se Mimmi nyt miehen ottaa, kun minä Lönnbergin siltä vien (nauraa hohottaa). Hyvästi, (menee). MIMMI No, Jumalan kiitos, nyt se meni. HILDA Meni se. MIMMI Ja minä istun tässä ja odotan, sillä tulee se Lönnberg kerta kuitenkin takaisin. KUSTAAVA Niin, kenenkäpäs se muun luokse — HILDA Kuin Mimmin! Esirippu. KOLMAS NÄYTÖS. MIMMI (istuu ja ompelee. Tildalle, joka seisoo eteisen ovella) Kuka se siellä taas? TILDA Se on se sama kultakaluunainen herra. MIMMI Aina se. Sano sille, että kamreeri on niin heikkona, ettei se jaksa ottaa vastaan vieläkään. (Tilda menee) Hyvä Jumala sentään. TILDA (tulee) Se jätti nämä ja sanoi, että kamreerin on pantava näihin nimensä, ja että ne pitää olla huomenna ennen kello kolmea valmiina. Se herra tulee noutamaan. MIMMI No, etkö sanonut sille, että kamreeri makaa vuoteessa, ettei se jaksa? TILDA Sanoinhan minä, mutta se mutisi vain jotakin kapakoista ja meni. (ovikello). MIMMI Taas se soi. Tätä höntyytä se on nyt ollut päivästä päivään. Tilda, käy katsomassa, kuka siellä on, ja kysy, mitä sillä on asiaa. (Tilda menee) Minä en totisesti jaksa tätä enää. Lähden tästä lipposilleni. TILDA (tulee) Se on se herra Lehtinen (menee). MIMMI No, Jumalan kiitos, viimeinkin oikeita ihmisiä. (Koputetaan.) Sisään, tehkää hyvin. Sisään. LEHTINEN (tulee) No, hyvää päivää, Mimmi. MIMMI Hyvää päivää. Tervetuloa. LEHTINEN (kiitellen) Kuinka täällä tänään jaksetaan? MIMMI Kiitos, kuten näkyy. Tehkää hyvin ja istukaa. Sitä samaa levottomuutta aamusta iltaan. Kuinka monta päivää siitä jo tänään lieneekään. Eihän niitä enää osaa pitää luvussakaan. LEHTINEN Eikö Lönnbergistä vain ala mitään kuulua? MIMMI (huoaten) Ja vielä mitä. Missähän maleksinee? Lieneekö tuo enää hengissäkään koko ihminen! LEHTINEN Hengissä toki. Mikäpä sille olisi tullut, järkevälle miehelle. MIMMI Järkeväkö lie vai mikä. Mutta ei se tuo Lindenin tytön juttu ainakaan mitään järkevätä ollut. Ruveta nyt, kihloissa kun on, noin vain äkkipäätä naimiskauppoihin toisen kanssa ja vielä vanhalla ijällään. LEHTINEN Niin no, se puolihan siinä kyllä oli joutavata, kun on kihloissa toisen kanssa, mutta eihän Mimmikään kaiketi naimiskauppaa sellaisenaan vieroksuisi! MIMMI Jos ihminen kerta on yli sen ijän — ja tässä muutenkin. LEHTINEN Millähän ijällä Mimmi sitten pitäisi sen parhaimpana? MIMMI Kaikkiakin se Lehtinen taas kyselee. Itsestäänhän tuon kait paraiten arvannee. LEHTINEN Jaa, jos minä saan ajatukseni siinä asiassa sanoa, niin käy se vaikka näin minunkin ijälläni ja Mimmin ijällä myöskin. MIMMI Nyt se Lehtinen jälleen meni väärään puuhun, (nauraa) En minä ainakaan sellaista jaksa ajatella. Sitä on jo ohi aikansa. Mitäs minunlaiset enää kuhertelemaan! LEHTINEN Vai minunlaiset! Paljonkos sitä vielä on Mimmillä ikiä. Alle viidenkymmenen. Muistanhan minä vielä hyvin hyvästi ne ajat, kun me vähän niinkuin armasteltiin. MIMMI Kaikkia se muisteleekin. Ne ovat niin monen talven takaisia, ettei niistä enää kannata puhua. Eikä se tullut parailleenkaan. LEHTINEN Ei, kun kerkisi Mimmi Lönnbergiltä kihlat ottaa. Niin, onpas vain sen kanssa sitä asiaa ajatellut Mimmi vieläkin! MIMMI (naurahtaen) Niin — no se on erittäin. LEHTINEN Ja erittäin minä? Niinkö? Minäkö se sitten olenkin ijällä pilattu? MIMMI No, voi sitä Lehtistä! (elävämmin) Anteeksi, kun olin aivan unohtaa sikarit! (tarjoa) Tässä pitäisi olla hyvää lajia. Tehkää hyvin. LEHTINEN Kiitoksia. Mielellään sikarin sytyttääkin, kun Mimmin kädestä sen kerta saa. Niin, se tuntuu sekin antajan mukaan aina paremmalta. MIMMI Kyllä se osaa, (nauraa) Mutta siksipä minä Lehtisestä pidänkin. Ei sen seurassa tule ikäväksi olo. LEHTINEN Samat sanat. Sen vuoksi minäkin haen aina ne hetket, kun Lönnberg on poissa ja talo tyhjänä. MIMMI Se tyhjyys onkin niin ikävää. LEHTINEN Mutta me annamme ikävän haihtua — vai kuinka? MIMMI Niin, kun minä nyt oikein toden sanon, niin ihan mieleni kevenee, kun kuulen, että Lehtinen sieltä tulee — oikein tuntuu kodikkaalta. LEHTINEN Vanha suola, vai miten? (nauravat) Niin tulen minäkin kuin kotiin tänne Mimmin luo — muulloinkin, saatikka nyt, kun saan olla näin kahden kesken Mimmin kanssa. MIMMI Mutta mitähän kamreeri tuumisi, kun se kuulisi nuo Lehtisen puheet? LEHTINEN Lönnberg? Mitäpä se? Tyhjän päältäkö hän on ruvennut Lindenin Lilliä riijastamaan? MIMMI Ettäkö se ei enää minusta niinkuin välittäisikään? Sitäkö se Lehtinen? LEHTINEN Sitäkin. Ei Mimmi pahana pidä — mutta muutoinkos Lönnberg vähän väliä olisi toisiin takertunut. Emme me miehet muutoin mekään. Niin — ja tunteehan tuon Mimmi itsestäänkin. MIMMI Niin, niin. Tunteehan sen. Enkä minäkään kait muuten, mutta kun on se sormus. Se niin yhdistää. LEHTINEN Yhdisti tietenkin aikanaan, ymmärtäähän sen. Mutta eihän sen tarvitse enää olla yhdistämässä. MIMMI Ei — ei — Mutta sitä on sentään niin kotiutunut kohta parissakymmenessä vuodessa, kun on saman katon alla kerta elänyt, vaikka ei ihan täydessä aviossakaan — niin, ja tottunut. LEHTINEN Mutta sitä tottuu ja tottuu poiskin. Sitä tottuu johonkin toiseenkin. MIMMI Ettäköhän ihan tottuisi! LEHTINEN Niin — vaikkapa minuunkin. MIMMI Voi, voi, kun se Lehtinen kujeilee! — LEHTINEN Ei, ei. Leikki aikanaan. Totta niinä tarkoitan. Ja onhan Mimmi minun viittauksistani sen ennenkin ymmärtänyt. Ja jos ei Mimmi usko, niin tarjoon tässä (kaivaa laskujaan) sitten sormuksenkin. Sehän se yhdistää, kuten Mimmi itse jo sanoi. MIMMI Mutta mitenkä se nyt oikein kävisi päinsä? Voi sentään! — — Vaikka, kun minä toden sanon, niin kylläksi tämäkin elämä käy. Enhän minä, jos Lönnberg kerran ja kahdesti, mutta anna kun joka ikinen kevät. Ja jos vain olisi, niinkuin sitä sanotaan, kurtiseerannut ja lirttaillut, mutta ostaa nyt sormukset ja vihille lähteä! LEHTINEN Kyllä se jo onkin liikaa, että vallan vihille asti joka kevät. MIMMI Sitähän minäkin sanon. Eihän se Lehtinen toki milloinkaan niin pitkälle, tarkoitan, toisten kanssa. LEHTINEN Jopahan — ei hetikään! MIMMI No, siinä se on minun mieleisen! mies. LEHTINEN Sitähän minäkin. Mitäpäs tässä sitten muuta kuin Mimmi muuttaa meille. Siellä on minulla tilaa enemmän kuin täällä. On neljä huonetta, hyvin kalustettua — tietäähän ne Mimmi. Ja mitä minun tuloihini tulee, niin aina ne ovat vähän paremmat kuin Lönnbergillä. Ja säästöjäkin on — arvaahan sen Mimmi. MIMMI Aivaan, arvaan toki. — Olisi se somaa. — Mitähän se Lönnberg meinaisi, kun — LEHTINEN Mitäpä hän siitä. Puhuvat, että Lillin hän vain ottaa. Kuuluu aivan valalla vannoneen. MIMMI Ihankos todella? LEHTINEN Virastossa oli ainakin tovereilleen vakuuttanut. MIMMI (miettii) Ettäkö ihan vakuuttanut! Jaa'a! Kyllä minä sen sanon, että kun kerta sellainen on ihmistä kohtaan, joka semmoisen ajan on hänestä huolta pitänyt, juottanut, syöttänyt, pitänyt puhtaana paidasta alkaen, niin — LEHTINEN Että olkoon kerrakseen. Kyllä minä jo Mimmin sijassa antaisin mennä! MIMMI Ja ettäkö minä ihan lopultakin muuttaisin sitten Lehtisen luo? LEHTINEN Minun luokseni. Tietenkin. MIMMI Mutta mitenkä se nyt oikein kävisi päinsä, kun minulla on nämä tavaratkin ja kaikki? Että ottaisinkos minä nekin sitten? LEHTINEN Mitä me niillä. Me teemme, Mimmi, omat sopimuksemme. (Asettuu sohvalle Mimmin viereen.) Jos sitten koeteltaisiin tätä sormusta. (Painaa sormeen.) Kas noin! MIMMI Voi sentään! LEHTINEN Niin, Mimmi, (nojaa Mimmin olkapäähän) Minä olen niin kovin yksinäinen, Mimmiseni. MIMMI (halailee) Heikki-raasu! LEHTINEN Sitä väsyy vanhanpojan kodin kolkkouteen. MIMMI Mutta miksi ei Lehtinen nuorempia? LEHTINEN Nuorempia? Niitä aikanaan. Ja mikäs vika on Mimmissä? On maiheva ja verevä. Kelpaa sen kanssa! — (nousee) Ei muuta kuin matkaan vaan! MIMMI Ettäkö näin tältä sijalta? — Ja lopulta rouvaksi kanssa? LEHTINEN Niin, rouvaksi kanssa. MIMMI No, kun kerta rouvaksi kanssa, niin — mutta minulla on täällä sentään tätä rihkamaa. Ja onhan sitä vaatettakin mukaan otettavaa. LEHTINEN Se on sekin hetken työ. Mimmi rupeaa vain panemaan tavaroitaan kokoon. Minä noudan muuttomiehen. MIMMI (nousee) No, voi, voi, sitä Lehtistä, kun se on kiireinen. Enhän minä kerkiä tässä kunnolla kääntymäänkään, kun jo — LEHTINEN Ollaan tiellä. Hei, hopsan (pyöräyttää Mimmiä) Se on siis sovittu (halailee). MIMMI (moiskauttaa suudelman) No, sovittu kun sovittu! Kyllä siinä on tuossa Lehtisessä miestä. Toista se on kuin Lönnberg. Mitähän se sanonee? LEHTINEN Lönnberg on nyt viimetalvista lunta. Minä menen sitten noutamaan sen muuttomiehen. Hyvästi siksi, Mimmi! Palaan pian (menee). MIMMI (miettii) Niin — no mikäpäs siinä, (ovelle) Tilda! — Kun kerran rouvaksi kanssa. — Tilda! — (Tilda tulee) Mies se on Lehtinen. — Mistä kumman päästä minä alotan? — Niin, Tilda, kuules, otappas siitä välikonttorista ne kaksi juurikoria ja se pärekori. TILDA Tuonko minä ne tänne? MIMMI Tänne, tänne. Minnekäs muualle? (Tilda nousee. Mimmi hyräilee ja kokoo laatikoista erilaista tavaraa. Tilda palaa). Laske se tuohon. (Tilda poistuu jälleen. Mimmi kiireesti pakkaa. Ovikello) Pahuksen kello! — (Tilda tuo toisen korin). Meneppäs avaamaan! (Tilda menee). KUSTAAVA (ovesta) Päivää, Mimmi. MIMMI Päivää. (Tilda menee ohi). KUSTAAVA Mitä sinä nyt puuhaat? Ihanhan sinä rupeat pakkaamaan tavaroitasi! MIMMI (pakaten ja hääräten) Mitäpä tässä muutakaan! KUSTAAVA No, muutatko sinä johonkin, vai mitä sinä nyt? MIMMI Tässäkös sitä sitten ikänsä pitäisi ruveta nuhjottamaan? Ja toisia odottelemaan! Minä vähät koko talosta. KUSTAAVA Sooh! — Ja vieläkö se on vain Lönnberg kaupungilla? MIMMI Siellä tuo lienee. (Tildalle, joka tulee) Pane se tuonne. (Tilda poistuu) Onko siitä mitä kuulunut? KUSTAAVA No, sanovat nähdyn eilen illalla jossakin ravintolassa keskikaupungilla. Lindbergskan mies — se kun on sellainen tampuurimajuri — sitä oli tiennyt puhua. MIMMI (askartelee edelleen. Välinpitämättömästi) Vai oli nähty. KUSTAAVA Oli ja hatussaan se oli ollut. »Antaa akkaväen odotella», oli sanonut, kun Lindberg oli kysynyt, että kotiinkos se kamreeri nyt. »Toiseen kapakkaan», oli sanonut. MIMMI (kivakammin) Vai odotella! Mimmipä ei enää odottele. Se on sellainen Mimmi, (kiireesti) Rupeappa tuossa vähän avuksi. Täytä sinä sitä koria. Minä otan vaatteita tuolta kaapista, (menee ruokasalin puolelle). KUSTAAVA (ryhtyy koriin. Mimmi tulee) Tähänkö koriin minä — MIMMI Siihen vain. (Antaa vaatteita.) Tuossa! Pakkaa vain kiireesti, ei ne jouda siinä kauvan olemaan, (menee uudelleen ruokasaliin. Ovi avoinna). KUSTAAVA Ettäkö se Mimmi ihan muuttaa? MIMMI (toisessa huoneessa) Muuttaa, muuttaa! (tulee) Ja mikäpä muuttaessa, kun on, minne muuttaa (taas ruokasaliin). KUSTAAVA Mikäs siinä sitten (pakkaa). MIMMI (palaa) On minne muuttaa. Ja on niitä aina Lönnbergin laisia. (Pakkaa). KUSTAAVA On — on — mutta on sillä Mimmillä, kun nämä huonekalutkin. MIMMI Huonekalut! En minä niitä selkääni sälytä (käy ruokasalissa). Minulla on toisia ja parempia. Nuo minä lahjoitan Lönnbergille. KUSTAAVA (keskeyttää ällistyen pakkaamisen) Mutta meneekö se Mimmikin nyt sitten naimisiin, vai mitä se? MIMMI Kihloihin juuri on menty — (pakkaa). KUSTAAVA Vai sillä lailla. — Mutta, Mimmi, sanoppas nyt aivan selkeesti, että oikeinko sinä todella hennot jättää sen Lönnbergin. MIMMI (keskeyttää työnsä) Hennot jättää! Mokomankin, joka juoksee jokikisen naakan perässä! Hyvän tässä toki jättää. Jätän — jätän varsin — kuulithan sen ja muutan kanssa. Ja tänäiltana. Tästä paikasta, (on sitonut koria kiukkusesti). KUSTAAVA (pakkaa) Niin, no mikäs siinä, kun kerran sen on niin päättänyt. MIMMI (kiskoo nuoria) Tehtävä se on, mikä on tehtävä. KUSTAAVA Sopisiko tuota kysästä, että minne sitä tästä — MIMMI Muutanko? Nuoren miehen emännöitsijäksi, morsiameksi ja rouvaksi. Vanhaan virkaanihan minä. En minä uria muuttelemaan, visu ihminen. KUSTAAVA Visuhan se on Mimmi. MIMMI On — ja naseva kanssa. Enkä minä menekään enää millekään kuivuneelle virkaelätille. Jopahan! Liikemies se on ja rikas kuin prinssi. KUSTAAVA Eipä vähä mitään. Mikähän tuo olisi nimeltään? MIMMI (kiskasee nuoraa) Ei sanota vielä. KUSTAAVA Niin — no, ehtiihän tuon sittenkin kuulla — MIMMI Ja nähdä, (tarttuu korin toiseen päähän) Nostappas tuosta toisesta päästä. Kas niin. Ja valmis se on tuokin. (Nostavat.) Ohhoh! (ovikello) Taas! (menee avaamaan. Eteisessä) Päivää, Hilda. KUSTAAVA Ahaa, se on Sihvoska. HILDA (eteisessä) Päivää. No nyt se on löydetty! MIMMI (kylmästi) Vai on löydetty (tulevat). KUSTAAVA Päivää (kättelyä). Jaa, tämäkö Lönnberg? HILDA (puhkuen) Niin — niin — Se on nyt löydetty. Ja Sihvonen sen löysikin. KUSTAAVA Enkös minä sitä sanonut, että kyllä se Sihvonen sen — No, kerrohan nyt, mitenkä se — HILDA Kun Sihvonen ajeli siitä pitkin katua Satamatorilta kaupungille, niin arvatkaapas, kuka siinä kadulla tepastelee? KUSTAAVA Lönnberg — HILDA Kamreeri Lönnberg! MIMMI (syrjässä hääräten ivallisesti) Oliko tuo edes humalassa? HILDA Humalassako lienee ollut — ei Sihvonen sitä sanonut — mutta rupesi siitä vain seuraamaan sen jälkiä ja ajeli sen perässä kadulta kadulle — MIMMI No, minnekä tuo lopulta päätyi? HILDA Tietysti se olisi siitä jonnekin, mutta eikös paiskannut siihen tuon Lindenskän parahiksi. KUSTAAVA No — ja — HILDA Se lyöttäytyi heti Lönnbergin kintereille ja alkoi seurata sitä ja kulki sen perässä kuin mikäkin — KUSTAAVA Jaa, jaa, siinä onkin sellainen muija — MIMMI No, Lindenskako sen otti sitten kiinnikin? HILDA Odottakaapas nyt vähän, kun minä kerron. Kun Lönnberg kierteli sitten lopulta siihen Kluuvin kulmalle, niin eikös ehättänyt Lindenskä sinne tyttönsä tupakkapuotiin — MIMMI Ohoh! (Jää kuuntelemaan). HILDA Ja tuossa paikassa lensi sieltä Lilli kadulle — KUSTAAVA Ja koppasi Lönnbergin — HILDA Koppasi! Käsipuoleen oli tarttunut — MIMMI (nauraen) Entä Lönnberg? KUSTAAVA Jäi pyydykseen! (nauravat). HILDA Jäi. »Nyt sinä, Iisakki, et menekään!», oli sanonut. »Nyt lähdetään meille!» — Sihvonen kuuli kaikki siinä kadun kulmassa — Ja oli siinä tietysti muitakin näkijöitä. — Niin, ja mukaansa Lilli Lönnbergin oli ottanut. KUSTAAVA Tietysti ensin puotiin vei? HILDA Niin vei. Eikä Lönnberg ollut kovin vastaan pakkaillutkaan — MIMMI Niin, no jouti viedäkin. HILDA (vähän epävarmasti ympärilleen katsellen) Niin — jouti — kait. Mutta täällähän se on sen sormuskin ja nämä kaikki — MIMMI Viisi sormuksista ja muista! KUSTAAVA Ei tämä Mimmi enää sellaisista — HILDA Ettäkö ihan todella? — Sitä minä tässä katselen, että oikeinko sinä olet muuttohommissa, vai mitä tämä on? Ja ettäkö sinä jättäisit Lönnbergin? MIMMI (askartelee) Jätän ja annan Lindenin päntöölle koko äijän — KUSTAAVA Kimpsuineen ja kampsuineen. HILDA No, älkäähän nyt! — Mutta siinä sinä, Mimmi, teit viisaan teon. Hiisiäkö ruveta yhtä jahtailemaan! MIMMI Ja nopallanokin odottelemaan; KUSTAAVA Varsinkin kun pääsee paremmille päiville. HILDA Ei suinkaan Mimmi naimisiin? MIMMI Ei häntä sitäkään tiedä. Aluksi ainakin muutan — KUSTAAVA Toisen luo asumaan — MIMMI Ja emännöimään. — Mutta odottakaapas, vielä minun on vähän tässä koottava tuota rihkamaa, (ottaa pieniä esineitä) Tässä on. Pane, Kustaava, ne siihen koriin. Mitäs tauluja minä tuosta seinältä veisin? (ottaa jonkun) Kun raamattuni ja virsikirjani olin unohtaa! Ja fikukseni, kauniin fikukseni! (nostaa sen ruokasaliin, palaa heti). HILDA Mikä se uusi on miehiään? MIMMI Rahamies — HULDA Vai että sellainen. Onko ijäkäskin? MIMMI Parhaassa se on ijässä. HILDA Ja muuten terve ihmisekseen? MIMMI On — terve on. HILDA No, mikäs sille sitten on mennessä. Siinähän sitä on rakkauttakin tarpeeksi asti. KUSTAAVA Rakkautta! Kun minä Roslundin otin ei siinä ollut puhettakaan rakkaudesta. Suoraanhan me toki menimme papin luo ja kristilliseen avioliittoon. — Niin, ja on kait se uusi hyvänlaatuinen luonnoltaan? MIMMI No, niin lauhkea kuin lammas. HILDA Kaikki se Mimmi käsittääkin! MIMMI Vanha nuoruuden tuttavuus vain. KUSTAAVA Vaikka ei se ollut paha mies Lönnbergkään. HILDA Ei — MIMMI (kivakasti) Oli se jo nyt, mikä oli! — Nostetaanpas nämä korit tuonne ruokasalin puolelle. Tilda asettaa ne sitten rattaille. (Ryhtyvät nostelemaan.) Kas niin! (kantavat korit pois) Sielläkin on vielä pakkailemista. Autappa, Hilda, tuosta. (Jäävät sinne). LÖNNBERG (raottaa ovea. Pistää päänsä) Ei ketään. — (Kuuntelee.) Ei taida Mimmi olla onneksi kotona, (vetäytyy pois ja avaa jälleen oven) Mutta tule hiljaa, Lilli, (tulevat). LILLI Ei täällä näy Mimmiä. LÖNNBERG Ei näy. Mutta ollaan siltä hiljaa, (istuu) Ohhoh, kun uuvuttaa. LILLI No, jo vähemmästäkin. Kyllä sinä, Iisakki, retkeilit nyt viimeisen kerran. Kuulitko? LÖNNBERG (haukottelee) Kyllä kuulin. LILLI Sillä nyt sitä mennään lopultakin papin luo. LÖNNBERG (piristyy) Papin luo? LILLI Niin, tänä iltana ja vielä tältä paikalta! LÖNNBERG Mutta entä se sormus? LILLI Sormus! Et sinä minua sillä huiputa. Käy se vaikka lainasormuksella. LÖNNBERG (levottomana) Käyhän se, mutta — LILLI Eikä mitään muttaa enää! LÖNNBERG Entä Mimmi? LILLI (äänekkäästi) Mimmi! (ääniä ruokasalista). LÖNNBERG Hst! Jumalan nimessä! Siellä on Mimmi! (aikoo nousta). LILLI (tarttuu käsipuoleen) Nyt et sinä karkaa, Iisakki. TILDA (avaa ovea) Sekö pärekori? MIMMI (sisällä) Se onkin täällä. (Tilda peräytyy. Ovi jää raolleen) Pakkaa siihen niitä liinavaatteita. Joko ne muuttorattaat ovat pihassa? TILDA Jo. MIMMI Odottakoon hiukan, (ääniä: kolme, neljä! On sillä tuota vaatetta! J.n.e.) LÖNNBERG (matalalla äänellä) Muuttorattaat? Kuka siellä muuttaa? MIMMI (sisällä) Kun nostatte sitä astiakoria, niin varokaakin. LILLI Sehän on Mimmi. — Seiso siinä, Iisakki! LÖNNBERG Mutta muuttaako Mimmi? LILLI Muuttaa kaiketi. LÖNNBERG (avuttomasti) Mihinkä minä tästä sitten joudun? LILLI Sinä! Sinä jäät tänne Lillin luo. Näinhän siitä päästään. LÖNNBERG Älä sinä sano niin. Mimmi on hyvä ihminen. En minä niin vain Mimmistä erkanekaan (istuu varmempana). LILLI (äänekkäämmin) Et erkane? LÖNNBERG Hst! MIMMI (sisällä) Puhuiko siellä joku? KUSTAAVA Salissako? Kuka nyt siellä — HILDA Ketäpä siellä. (Kurkistaa ovesta.) Herra Jee! (peräytyy). MIMMI Mikä siellä oli? KUSTAAVA (kurkistaa) Taivasten tekijä! (peräytyy). MIMMI (ovella, äänettömyys) Sooh! Vai täällä sitä nyt sitten istutaankin? Koko herrasväki kaikessa komeudessaan. Hilda ja Kustaava, tulkaapas nyt katsomaan tätä pariskuntaa (toiset pilkistävät, mutta peräytyvät heti ja painavat ovea kiinni). LÖNNBERG Päivää, Mimmi! LILLI Niin — täällä sitä taas ollaan, Mimmi. Ja kukas se meistä lopulta sen kamreerin käsitti, häh? MIMMI En minä ole juossutkaan koko viikkoa kiinniotolla niinkuin joku muu kuuluu tehneen. Jopahan. En minä ole sellaisessa poltteessa miesten perään. LILLI Mitäpä ne vanhat enää. Johan se toki Mimmiltä on luontokin lopussa, (nauraa) Vai mitä, Iisakki? LÖNNBERG Lilli, so, so! MIMMI Voi Lönnberg-raukka! Jo tarrasi koko ihminen Lönnbergiinkin. LILLI Tarrasi kun tarrasikin ja niin lujaan tarrasi, että kiinni pysyy. (taputtelee Lönnbergin) Se on tämä Iisakki niin kultunen, niin kultunen. LÖNNBERG (hönkäisten) Lilli, no älä nyt siinä. MIMMI Katsokaas tuota elättiä! Hyi sentään! LILLI (halailee Lönnbergiä) Niin kultunen. Eikös käy Mimmin kateeksi? (huojuttelee itseään Lönnbergin kaulassa). MIMMI (peräytyen) Tuota ei viitsi kunniallinen ihminen katsellakaan. LÖNNBERG Äläs nyt, Lilli, siinä! En minä enää (nousee). LILLI (taputtaa poskelle) Voi sitä pojua! MIMMI (Lönnbergin oikoessa pukuaan) Eihän se Lönnbergkään tuollaista. Inhottaa tuo Lönnbergiäkin. Enkä minäkään. Jätän omiin oloihinsa. Minulta saavatkin olla nyt rauhassa, (menee) LILLI (Mimmille) Eipä tässä Mimmiä kukaan kaipaakaan (peilailee). LÖNNBERG (sänkykamariin) Menen tästä vaihtamaan pukua. LILLI Vaihtamaan pukua? Jopa nyt jotakin. Kelpaat sinä vähän siistittynäkin. Mikäs sinussa on vikana? Käännäppäs. (Kääntelee Lönnbergiä.) Frakki on hyvä tuoltaan. Housut vain vähän rypyssä. Uusi rinnus ja puhdas kaulus. Sillä hyvä. LÖNNBERG Ei — en minä enää näin frakissa koko viikkoa, (pyrkii ovelle). LILLI (tarttuu rivakasti kiinni) Kaikkea vielä. Et sinä nyt papin eteen uudessakaan puvussa, (painaa tuoliin) Istu tuossa. Minä haen kaulukset ja muut vehkeet sänkykamarista (menee). LÖNNBERG Hiivatti vieköön koko tytön! Minä olen jo saanut taipeekseni koko vihkimisestä ja näistä häistäni. MIMMI (ovella) Lönnbergkö siellä? No, joko se täältä lähti? LÖNNBERG Minne tuo lienee mennyt. MIMMI (laatikoillaan) Minä tästä nyt sitten kanssa muutan. LÖNNBERG Mitä — ettäkö Mimmi muuttaisi? MIMMI Niin — minä muutan. Mikäpä tässä rupeaa olemaan — toisten tiellä — kun se Lönnberg kerta alkoi tuollaisia tänne vetelemään perässään — niin eihän sitä kunniallinen ihminen — LÖNNBERG (hyvitellen) Mutta eihän Mimmi nyt näistä joutavista — mitäs nyt turhista — MIMMI Vai turhista! Ovatko nämä nyt enää mitään turhia tällaiset? Häät ja morsiamet — ja mokomatkin morsiamet kuin tuollaiset. Ei se Mimmikään ole mikään viilipytty, ei tokiinsa — jota vain jokainen tässä — Vielä vanhalla ijällä kun pitikin joutua tällaiseen ristin rangaistukseen. (alkaa vetistellä) Olisihan sitä vielä kärsinyt hyvät ja pahat, mutta ei toki tällaista — LÖNNBERG (hätääntyy) Eihän Mimmi nyt noin pahastu — MIMMI Joutua tällaiseen häpeään, kunniallinen morsian-ihminen niinkuin minäkin, kun sellaiset ajat on asunut kuin kotonaan konsanaan (itkee). LÖNNBERG (nousee ja taputtelee Mimmiä) No, Mimmi, Mimmi! — Mitä se Mimmi nyt? — Kyllähän me tässä vielä. — Ei Mimmi nyt ota niin pahakseen. Mimmi koettaa rauhoittua. No, kas niin! Mimmi rauhoittuu! Rauhoittuuhan ja lakkaa itkemästä — LILLI (ovessa) Oohoh! (Lönnberg säpsähtää) Vai niin! MIMMI (pyyhkii kiireesti silmiään) Sielläkös se? LILLI (nykäisee Lönnbergiä) Pois siitä! Vai vielä taputtelemaan? Riisu frakkisi! Tuossa on kaulus, (alkaa riisua Lönnbergiä) Mitä se siihen jälleen veti itsensä? MIMMI (tiukasti) Jaa, minäkö? LILLI (Lönnbergille) Ota tuo kaulus pois. — Niin, että vieläkö se Mimmi yhä siinä hapuilee? — (puuhaa pukemishommissa) MIMMI Hapuilee! Kuka tässä oikein hapuilee? (nauraa) Kun pitää miestä itselleen ihmisen hakea ihan väkipakolla. (Seuraten pukemista.) Noin — noin! Ja on se oppinutkin miestä käsittelemään. Arvaa sen — katukasakka! LILLI (kiihtyneesti) Ei se vielä ole hyvästi — kohota tuosta — kas noin! — (Mimmille sähisten.) Leipäsusi! MIMMI (yltyy) Kuule sinä, Lindenskän tyttö! Kuulkaa, hyvät ihmiset! Kuulkaa, mikä suu sillä on. Ja Lönnbergkin! Kuulee nyt Lönnbergkin! — Leipäsusi! Olenko minä, Lönnberg, leipäsusi! Lönnberginkö? Olenko? LILLI No, kenenkäs? Vieläkö se Mimmi tahtoisi olla muidenkin? Lienee ollutkin — MIMMI Lönnberg, Lönnberg! — (tätä on pukeutuessa pyöritelty ja kiskottu) Kuuleeko Lönnberg? — Antaako se tuon ihmisen minua ihan syyttömästi — Olenko minä Lönnbergin leipäsusi? LÖNNBERG (avuttomana) Ei — no — mitä se Mimmi joutavia — MIMMI Olenkos ollut? Mitä? LÖNNBERG Ei — eihän Mimmi — MIMMI (Lillille) Siinä sen kuulit — luuska! LILLI Luuska! Häh? (jättää Lönnbergin) Minäkö luuska? (käy Mimmiä kohti). MIMMI Huu, huh! (kiertää Lönnbergin toiselle puolelle) Hyvät ihmiset, se käy ihan kiinni! (tarttuu Lönnbergin käsikoukkuun) Lönnberg, apuun! Se käy käsiksi! Lönnberg! LÖNNBERG (rauhoittaen puolelle ja toiselle) Lilli, Lilli! — Mimmi-kulta! Rauhoitu! LILLI (raivoissaan ilkamoiden) Ahaa! Vai sinä sen aijot ottaakin! Mutta ei, sanon minä! (tarttuu toiseen käsipuoleen) Laske, Mimmi, irti tämä mies! Iisakki, tyrkkää tuo ämmä luotasi! Paikalla! LÖNNBERG No, no — so, so — Lilli — MIMMI Ei! Ei sitten likikään! (puristautuu Lönnbergin kylkeen) Eihän Lönnberg-kulta Mimmiä, eihän? LILLI Vai ei! Mutta kyllä minä (tempasee rajusti Lönnbergiä, Mimmi vetää toiselta puolen). MIMMI Ja kyllä minäkin! Koetetaan nyt — (vetää hurjasti) Näin — LÖNNBERG (epätoivoissaan puhkuen) Älkää Jumalan nimessä! Älkää! Lilli! (koettaa irtautua) Älä nyt tuossa. Menehän siitä. Mimmi, maltahan, Mimmi! LILLI (yhä rajummin) Et ikinä, Mimmi, et — MIMMI (hypähtää Lönnbergin kaulaan) Ei, Lönnberg-kulta! LILLI (kapsahtaa kaulaan toiselta puolen) Vai etten tässä minäkin! Iisakki-kulta! LÖNNBERG (tukehtuvalla äänellä) Herra armahda, minä tukehdun! (ovikello) MIMMI (irtautuu äkkiä) Kuka se siellä? (oikoo pukuaan). LÖNNBERG (suuttuneena Lillille) Mene vihdoinkin tiehesi siitä? (sysää luotaan). LILLI Iisakki-kulta! (Yrittää halata). LÖNNBERG (estää) Minä sinun kultasi! Pysy syrjässä! Lunttu! (Lilli hölmistyy) MIMMI (riemuissaan) Enkös niinä sitä sanonut, ettei se Lönnberg! (kiireesti eteiseen ja takaisin. Lönnbergin kaulaan) Voi, rakas kamreeri! LEHTINEN (ovessa) No, mutta näinkös täällä ovatkin asiat? LILLI (vetäytyy itseään peilailemaan) Kyllä se tuo Iisakki on koko aasi! MIMMI (irtautuu) Ei tainnut nyt tulla mitään lähdöstä, herra Lehtinen. (Kättelevät). LÖNNBERG Eihän Mimmi tästä nyt mihinkä lähde (korjailee pukuaan). MIMMI En — enhän toki. Johan minä kamreeria jättäisin. LEHTINEN Ja ei Mimmi sitten meille tulisikaan? LILLI Vai sinnekö se Mimmi? (katselee ällistyneenä Lehtistä). LÖNNBERG (naurahtelee) Mimmikö Heikin luo? (kättelee) Päivää. Tuli tässä vähän nujutuksi. LEHTINEN (leikillisesti) Olihan meillä tämän Mimmin kanssa sillä aikaa vähän kahdenkeskisiä keskusteluja siihen suuntaan. LÖNNBERG Ehei — eihän Mimmi minua — MIMMI Mitäs se Lehtinen joutavista. Tuli vain puhutuksi. En minä raatsi kamreeria — (antaa salavihkaa sormuksen Lehtiselle) Onhan niitä aina sellaisella miehellä, kun Lehtisellä — LÖNNBERG On niitä Heikillä — (vilkasee Lilliin) — jos vain ympärilleen katselee — LEHTINEN Niin — no. Ei auta sureminen osansa vähyyttä. Ainahan parempi, jos kukin pysyy omillaan. LILLI (syrjässä) Tieheni minä menen. Mokomaakin tässä. — Minä tästä sitten lähden, Lönnberg. Onkos se ompelijattaren lasku maksettu? Että saisi siitä olla rauhassa. (Lehtinen ja Mimmi sillä aikaa iloisesti keskustelevat). LÖNNBERG (hämillään) On — onhan se. Mutta — mitä Lillikään kiirehtii? Puhellaan tässä — tässä on tämä kauppias Lehtinenkin. Saanhan esitellä, Heikki — (Lehtinen kohteliaasti kumartaa) neiti Linden. LEHTINEN (nauraen) Mehän olemme oikeastaan vanhoja tuttuja — vai — LILLI (keimaillen) Sitä minäkin, että herra Lehtinenhän se — en ollut tuntea — (jäävät iloisesti juttelemaan). LÖNNBERG (Mimmille) Ettäkö se Mimmi oikein tosissaan oli jo muuttohommissa? MIMMI (nauraen onnellisena) No, tahtoihan sitä ihan ruveta jo suututtamaan, mutta mitäpäs nyt siitä — LÖNNBERG Niin, mitäpäs siitä! Eletään tässä kuin ennenkin — ja jos pantaisi parailleen, niin käytäisi vaikka papinkin luona viimein — MIMMI Ihanko todella? LÖNNBERG Eiköhän se olisi selvintä? Vai mitä siitä Mimmi? MIMMI (Ylen onnellisena) Voi kamreeri-kulta! (halailee). LILLI (nyhkäsee Lehtistä keimaillen) Mitä se herra Lehtinen nyt? Toisen morsiamelle sellaisia! LEHTINEN (nauraen) Olisiko se sitten niin vaarallista? Sanoo vain muuten — Heikiksi — ollaanhan sitä niin monivuotisia tuttuja. LILLI (kainostellen) Lilli — kiitoksia. LEHTINEN Niin, Lilli, jos tosiaan lähtisimme? LÖNNBERG (reippaasti) No, minnekäs niin? Mitä sopimuksia täällä tehdäänkään? LEHTINEN Minä ehdotin vain tälle Lillille, että lähtisimme tästä illallisille Fenniaan. LÖNNBERG Entä Lilli? (Lilli naureskelee). LEHTINEN Pyrkii vastaan hangottelemaan. MIMMI Mitä joutavia — sellaisen kanssa kun Lehtisen! Meneehän Lilli toki — Mutta älkää nyt niin kiirehtikö, pitäähän meidän ensin täälläkin juhlia. Istukaa nyt hiukan. (Menee touhuissaan). LEHTINEN No, istutaan, (istuu ja tempaa syliinsä Lillin). LILLI (vastustavinaan) Voi, voi, kun sinä Heikki olet raju. LEHTINEN No, Iisakki, miltä tämä näyttäisi? LÖNNBERG (nauraa hyvillään) Näyttäisihän se. MIMMI (ovessa tarjottimineen) Mutta joko ne nyt täällä näin pitkällä? Sitä minä olen sanonutkin, että kyllä se Lehtinen ehtii. LEHTINEN Johan minä jo aivan osattomaksi jäisinkin, jollen viimeinkin yrittäisi — kun se Mimmikin minut jätti. MIMMI Niin — jättihän se. (Laskee tarjottimen.) Mutta odottakaahan. Nyt minä muistankin. (Kaapin laatikolle.) Nyt sen saakin Lehtinen, (ottaa sormuksen ja näyttää Lönnbergille) Eikö niin, kamreeri? LÖNNBERG Vai siellä se olikin! Niin — no — olkoon menneeksi. (Mimmi antaa sormuksen Lehtiselle.) MIMMI Lehtinen saa sen nyt antaa vuorostaan Lillille, kun minä siitä ne nimetkin jo kraapustin pois. LEHTINEN Mikä tämä on? LILLI (katselee sormusta) Ah, siinä se nyt on se kadonnut vihkimäsormus! LEHTINEN Ahaa! No, painetaan se sitten sormeen vaan — (nauraa) Heikiltä — LILLI Koetteeksi — (sormus Lillin sormeen). MIMMI Siinäpä se olisikin paikallaan, (nauraa). LÖNNBERG (taputtelee Mimmiä) Se on vain se Mimmi! MIMMI (askarrellen iloisesti) Sitähän minä olen aina itsekin sanonut. Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAHDEN TULEN VÄLISSÄ *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.