The Project Gutenberg eBook of Isä ja tytär This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Isä ja tytär Näytelmä 4:ssä näytöksessä Author: Armas Toivo Tarvas Release date: December 4, 2025 [eBook #77399] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY, 1908 Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄ JA TYTÄR *** language: Finnish ISÄ JA TYTÄR Näytelmä 4:ssä näytöksessä Kirj. ARMAS TOIVO TARVAS Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1908. HENKILÖT: VALTONEN, maalari. LEILA, hänen tyttärensä. VIRSELLI, rappari, Valtosen toveri. EMBLUNDSKA. NANNA, hänen tyttärensä. ETOLEENSKA, pesijätär. ROUVA HYKÄRINEN. ADOLF PAHLMAN, senaatinvahtimestari. ULLA, hänen vaimonsa. ALBERT (AAPE), heidän poikansa. URHO SAVANDER, ylioppilas. FIINA, palvelijatar. MARTO, lääkäri. POLIISI N:o 1 ja N:o 2. KUKKAKAUPAN TYTTÖ. RUUMISKUSKI. Hautajaisvieraita y.m. kansaa. Tapahtuu Helsingissä; aika nykyinen. I NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ. Pienehkö kivijalkahuone, tapeetilla ja katossa kosteuden aikaansaamia outoja kuvioita, perällä ovi ei aivan keskellä seinää, oikealla nurkassa suuri, vastavalkaistu tiilinen uuni, oikealla syrjäseinällä ruokakaappi, jolla on astioita, ruuanjätteitä ja tyhjiä olutpulloja; vasemmassa nurkassa piironki koruineen, peräseinällä sänky, keskellä vasenta seinää pieni akkuna, josta tulee heikosti valoa, sen edessä pöytä, jolla on karsittu myrtti ja tyhjiä olutpulloja; keskellä lattiaa kahdella tuolilla yksinkertainen aikaihmisen ruumisarkku, kansi on sulettu. Huoneessa on hämärä! — 1 kohtaus. Leila (noin 16 vuotias tyttönen, huonosti puettu, pää valkoisessa siteessä). LEILA (Tulee hiipien käsivarrellaan pieni havuseppele): Nanna, rakas Nanna, älä nyt pelkää, tule vaan, odotas kun minä saan vähän tulta! (Etsii tikkuja kaapin päältä ja sytyttää pienen lamppupahasen): Nanna tule nyt, sieltä ovesta tuulee, lasi menee rikki (ovesta tulee pesutuvan höyryä). Voi tule nyt, no, ovi kiinni! 2 kohtaus. Leila ja NANNA (Nanna saman ikäinen hyvin puettu). NANNA (Eteisestä): En minä oikein tiedä, en minä, ei, ei — minä en — uskalla! LEILA No, mutta hyvä Nanna sehän on minun äitini, ainahan se sinulle oli niin hyvä, mitä pahaa hän nyt tekisi! NANNA (Oviaukolla): Mutta täällä niin haisee, en minä — LEILA Hyvänen aika Nanna, sehän on vaan kirstun musta maali, joka — — NANNA Vaikka, minä en uskalla. LEILA Ei se mitään pahaa tee! NANNA Juu, mutta se on — ruumis. LEILA (Tuo Nannan hellästi sisään): Rakas Nanna, etkö sinä näe, että kansi on kiinni (nostaa lamppua) katso nyt, sinun mammasi ruuvasi nuo ristiruuvit oikein lujaan, ettei rotat pääsisi sinne, ajattele meillä on niin paljon suuria rottia, vaikka Pikku niitä aina tappaa! Kuule Nanna! — NANNA No! LEILA Ajatteles, kun minä yhtenä yönä maatessani tuossa lattialla heräsin siihen, että suuri rotta puri minun päätäni! NANNA (Kiljasee): Hyi, jos niitä taas tulee meidän päälle! (Nousee pallille.) LEILA Älä pelkää, ei ne uskalla, rotta pelkää ihmisiä! NANNA Mutta sanoithan sinä, että ne tuppaa tuonne kirstuun! LEILA Jaa mutta se on kuollut! NANNA Pelkääkö rotat eläviä ihmisiä? LEILA Juu! NANNA Mutta ei kuolleita! LEILA Ei! NANNA Mutta minä en pelkää eläviä ihmisiä! LEILA No, mitäs sinä kuolleitakaan pelkäät! NANNA Se on totta, eihän kuollut voi rottaakaan hätyyttää! (Nauraa hillitysti). LEILA (Istuutuu pienelle pallille kaapin eteen ja alkaa poimia kaapista rohtopulloja, joita heittää rikkaämpäriin): Nanna, sinä et voi uskoa kuinka monen markan eestä se meittin äiti ryyppäs troppia, aij, aij — se otti niin, että kerran isäkin sanoi: »se tappaa ittensä paljailla tropeilla!» NANNA Mutta kuinkas se sitten otti kun se jo oli niin heikkona? LEILA No, tietysti minä sille annoin, minä tunnen joka pullon vaikka pimeässä, kas tuo potti tossa — se on kanferttililjementtiä, äitin kädet tuppas aina niin paisumaan, ai kun ne väliin olivat tursistuneet, mutta kun sillä oikein hiero, niin kyllä ne hetkeks laski, ja tämä tässä on slaakivettä, kattos se on klaaria kun viina; ajatteles, kerran isä meinas ottaa siitä pullosta, se luuli —, mutta mitäs se —se nuusti pulloa ja nakkas sen hyllylle! (Nauraa hillitysti.) NANNA Mutta miksi sinä steetaat? LEILA Enkö jo sanonut sitä sinulle, että tänään meittin äiti haudataan, niin kello 12 lähdetään Malmille! (Nyyhkyttäen): Kattos, Jumala tahtoi meittin äitin taivaaseen Jeesuksen morsiammeksi, niin sanoi kerran äiti! NANNA Jeesuksen morsiammeksi, mutta eikös teittin mamma ollut teittin papan kanssa naimisissa? LEILA Juu, juu — mutta se on toinen asia, kattos tuota myrttiä tuolla pöydällä, minä leikkasin siitä kaikki oksat ja laitoin äitille kruunun, se on niin kaunis, että — NANNA Ai, saako vähän nähdä! LEILA Ei voi, sillä teittin mamma ruuvas niin lujaan kannen, ja sinähän pelkäät kuolleita! NANNA Leila! LEILA No! NANNA Kuule, mimmoinen on kuolema? LEILA En minä tiedä! NANNA Leila! LEILA No! NANNA Mitenkä ihminen kuolee? LEILA En, — en minä sitä tiedä! NANNA Mutta näithän sinä kuinka teittin mamma kuoli! LEILA En minä! NANNA Mutta olithan sinä sisällä kun teittin mamma kuoli! LEILA Olin kyllä! NANNA No, kerro sitten, kyllä sinä tiedät! LEILA Jaa — — en minä oikein tiedä, mutta se oli näin: — Äitillä oli kauheat tuskat, ai, ai kuinka hän valitti, huusi ja rukoili — Leilani, pikku Leilani, anna minulle taas sitä troppia, sitä, sitä — minä en kestä, minä kuolen, rakas Leila! — Vaikka tohtori oli kieltänyt antamasta niin usein sitä nukuttavaa troppia — tästä pruunista pullosta, niin kaasin minä kumminkin jonkun tipan kuppiin veden kanssa ja annoin sen äitille, hetken päästä hän rauhoittui ja pannen kädet ristiin, sanoi — Leila, tule tänne, taivaallinen Isä vielä sinua palkitsee, minä rukoilen isää, sitten hän luki tämän värsyn, jonka hän oli tehnyt nuorena: Isä, lapsiesi suoja, turvan, kodin, hoivan tuoja meitä helmassasi kanna, meille lohdutusta anna! Sitten sanoi hän, hiljaa nyt lapseni, minä koetan vähän nukkua! Minä istuin hiljaa kakluunin edessä, tällä pallilla ja katselin pimenevää hiillosta, oli jo ilta ja aivan pimee! Pikku hyrräsi minun sylissäni, oli oikein hiljaista, minä kuuntelin äitin hengitystä — ai kun silloin oli hiljaista! Pikkukin nukkui, ja vihdoin torkahdin minäkin, ajatteles Nanna, se oli jo viides yö kun minä olin yhtäperää valvonut! — Huh, yhtäkkiä lensi ovi auki — — NANNA Hyi! LEILA Minä pelästyin ja hyppäsin ylös. — Iltaa, kuului tuttu ääni, se oli teittin mamma, jaa, jaa täti Emblund, joka sanoi, että pimees'kö täällä mökötetään, tulin vähän kattomaan kuinka Valtoska jaksaa! — Kiitos hän nukkuu, — sanoin minä! No, mutta otappas nyt vähä tulta hyvä laps, sanoi täti, ja minä sytytin ton lampun. Lamppu jo palo, kun täti lähestyi sänkyä ja kirkas! — Jessus — nyt Valtoska kuolee, kuolee, pian lamppu tänne, senhän on jo kädet kylmänä, ja jalat — vallan kuin jää, lapsi raukka nyt mammas kuolee! Hän nosti lamppua, ja samassa äitin silmä välähti, se näki minut, ja sitten se ei enään liikkunut, — kuollut — sanoi täti ja vetäsi kakluunin pellit auki, niin, että pamahti! (Leila ja Nanna alkavat itkeä.) NANNA (Hetken päästä): Miksi? LEILA (Nyyhkyttäen): Että henki vois mennä Jumalan tykö, ja sitten pani teittin mamma ton kellon seisomaan. NANNA Miksi? LEILA Katsos meittin äitin aika oli pysähtynyt, niin sano täti Emblund! (Äänettömyys.) NANNA (Nousee): Kuule! LEILA No! NANNA Jos sinä annoit liikaa sitä troppia, ajatteles, jos teittin äiti vielä eläisi. LEILA (Kiihtyen): Se ei ole totta! NANNA Mutta, kun se silloin heti kuoli! LEILA Vaikka, vaikka! NANNA Mutta näitkö sinä sen kuoleman? LEILA En, ei kuolemaa ole. NANNA Onpas, veipä se teittinkin mamman! LEILA Eipä, sen vei Jumala! NANNA Taikka ne tropit! LEILA Nanna, älä ole paha, se ei ole totta, ensin minäkin luulin, että. — mutta se on mahdotonta! Nanna, kuules nyt minä kerron jotain kauheata! NANNA Aij, aij, älä vaan — LEILA Nanna, se oli nyt sillä lailla, että minä makasin yön tuolla toisella puolella täti Etoleenin tykönä, tässä on vaan lautaseinä välissä. Minä olin itkenyt ja ajatellut, että eläisiköhän äiti vielä, ellen minä olisi antanut niitä troppia, ja minä itkin niin ja sitten minä ajattelin sitä asiaa monta tuntia ja nukuin vihdoin sille kostealle tyynylle, mutta yhtäkkiä heräsin minä ja pelästyin, — Nanna, se on aivan totta — täältä meittin puolelta kuului niin pitkä valitus, minä herätin täti Etoleenin ja sanoin: täti, meittin äiti elää, se huutaa niin! — »Mitä tyhmyyksiä, sanoi täti, nuku nyt vaan lapsi, sinä olet kiihoittunut», — mutta samassa kuului niin pitkä valitus. Täti Etoleeni nousi istumaan ja sano — »mitä, oliko se, — no eihän se voi olla mahdollista johan tässä on kolmas yö menossa», mutta taas kuului huuto, ai kun se oli pitkä, niin valittava! —»No, hyvä Jumala, pikku Leila rauhotu nyt», sano täti, »sehän on teittin Pikku, joka on jäänyt sisään ja naukuu, nuku nyt lapsi». Mutta Pikku naukui niin kauvan, ja minä ajattelin kauvan, että eläisiköhän se äiti vielä, mutta sehän on vallan mahdotonta! — — — 3 kohtaus. Emblundska. Leila ja Nanna. EMBLUNDSKA (Käsivarrellaan juurikori): Kas, täälläkö te lapset, se on kiltisti, auta nyt Nanna Leilaa steedaamisessa! Höh, höh, kun tuli kuuma kun kävin asioilla, — no mutta enemmän valkeeta, ei nyt tänään passaa säästää! LEILA Katsokaa täti, isä maalasi kakluunin valkoiseksi äitin kunniaksi! EMBLUNDSKA Se oli kauniisti tehty Valtoska — vainaata kohtaan, hän piti niin paljon puhtaasta! LEILA Täti! EMBLUNDSKA No! LEILA Mitä tädillä on korissaan? EMBLUNDSKA Niin, ajatteles tyttö, tapasin Valtosen, isäsi, kadulla, hän pisti kakskymmenmarkkasen kouraani ja sano — ostakaa nyt vähän viiniä ja konfehetia vainaan kunniaksi! LEILA Mutta äiti ei olisi tahtonut viiniä! EMBLUNDSKA Ol' vait' nyt, ethän sinä tiedä mitenkä maahanpaniaisissa pruukataan! Kas tässä on tusina meittin spitsklaseja, eihän teillä niitä taida olla! LEILA On kolme ehjää! EMBLUNDSKA No, ehjäthän ne vaan kelpaavat! (Nannalle): Meppäs tuolta naapurista lainaamaan tuolia ja puolitusinaa kaffekuppia ja prännäri! — Ai, ei taittekkaan prännäriä, minä ostinkin valmiiksi poltettua! ja jauhettua (Nanna menee.) 4 kohtaus. Emblundska ja Leila. EMBLUNDSKA Mutta lapsi, ei se sovi, että sinulla on tuo trasu päässäsi hautajaisissa! Se täytyy ottaa pois! LEILA Niin, mutta se vuotaa niin verta! EMBLUNDSKA No, kerrohan nyt kerrankin mikä siihen tuli! LEILA (Vältellen): Minä putosin! EMBLUNDSKA (Katsoo Leilaa tiukasti): Se ei ole totta! LEILA (Häpeissään): Vaan en minä sittenkään sano! EMBLUNDSKA No, ole sanomatta, paha tyttö, so peseen spitsklaseja! LEILA (Epäröiden): Kyllä minä sanosin, mutta minä en kehtaa! EMBLUNDSKA Soo, soo pieni raukka, kyllä minä jo arvaan! Ei, kyllä sinun pitäs päästä täältä pois, koulukin nyt taas loppuu niin, että minä hommaan sinut kesäksi johonkin limonaatimyymälään myyjäksi! LEILA (Niijaa): Kiitos täti! 5 kohtaus. Emblundska, Leila, Nanna ja Etoleenska. ETOLEENSKA (kuppien kanssa): Tulin itse tuomaan ja kysymään, jos apua tarvitaan! EMBLUNDSKA No, ei nyt Etoleenska itteään meittin takia kiusaa! ETOLEENSKA Ja vielä mun mitä, — sanokaa vaan! EMBLUNDSKA No, ja teitin hellas siis keittää sen kaffeen ja sieltä sitten tänne tuoda? ETOLEENSKA Herrajestas, Emblunska nyt vaan sanoo, kyllä minä — — EMBLUNDSKA Jos Etoleenska tahtoo hoitaa sen kaffee-puolen, minä kun vähän tässä opp'passaisin! ETOLEENSKA Herrijee, no tietysti! (Kuuluu melua.) 6 kohtaus. Emblundska, Etoleenska, Leila, Nanna, Valtonen ja Virselli. VALTONEN (Juovuksissa): Tul' sisään vaan, no mitäs siellä, ethän sinä ruumiita pelkää, tul' tul' — —, ahaa akkaväkee kun pesutuvassa, ketäs täällä nyt pestään? EMBLUNDSKA Valtonen ei nyt viitsi lasten takia kun on ruumiskin talossa — — VALTONEN Ilman sitä, palttua minä ruumiille, ruumis mulla ittellänikin on, — no hittooks' sinä siellä naljailet, tul' vaan, noh — VIRSELLI (Juovuksissa): Ku' moron frouvat, saaks' tulla sisään, ku' moron! EMBLUNDSKA Tulkaa vaan, ei se meitä häi — — VALTONEN (Keskeyttäen): Osch! tul' vaan, ei meillä akat rejeeraa, vassakuu, istu tohon — (Leilalle): Leila, oitis kolme pottia oltta, kas' tossa! (Antaa rahaa): Sassin ny', Virsellillä on jano! (Leila ja Nanna menevät.) EMBLUNDSKA Mutta Jumalan tähden, ettehän te aijo tässä kun on ruu — — VALTONEN (Keskeyttäen): Suu poikki feutorovna, nyt juodaan peijaisia! (Aivastaa): Huh, täällä haisee ruumiille! (Aivastaa.) ETOLEENSKA Ehkä minä menen sitä kaffeeta keittämään. EMBLUNDSKA Niin menkää vaan, johan nyt jo on aikakin, sillä tunnin päästä kait ne vieraatkin tulevat! (Etoleenska menee.) VALTONEN Ilman sitä, johan tänne yks' on tullut, mutta keittäkää te vaan sitä kaffeeta, sitä akat vaatii! — — Kuules Virselli, se on juuttaan hyvä juttu kuulua hautausapurenkaaseen, juuttaan hyvä, meittinkin akka siihen kuulu, ja nyt on miehellä repsest' satamarkkaa taskussa. EMBLUNDSKA (Pisteliäästi): Onkos se vielä — taskussa! VALTONEN (Äreästi): Mitä se feutorovnalle kuuluu, ilman sitä, kuules Virselli, se on hyvä kuulua hautausapurenkaaseen, eiks' teillä rappareillakin ole semmoista, — ku sinäkin kuolet, niin jäähän mukuloille hautausrahat, ilman sitä, saa se Leilakin minusta satamarkkaa kerran! VIRSELLI Sinä tykkäät paljon tosta sun tytöstäs, koska sinä min sen eteen murhetta pidät! VALTONEN (Kerskuen)'. Ilman sitä, mutta kyllä siitä kannattaakin pitää, onhan se komia ja pitkä vuosilleen ja terävä kuin isänsä, jaa'a minä sitä likkaa rakastan! EMBLUNDSKA (Ivaten): Vai silloinkin kun te sitä hakkaatte ja kolhitte! VALTONEN Se on minun asiani, se ei kuulu feutorovnalle — kuules Virselli, kun se nyt jonkun aikaa käy koulua panen minä sen parempaan kouluun, sillä kyllä sitä ainoasta likastaan täytyy voida ihmisiä kouluttaa, ilman sitä. (Ikäänkuin muistellen, yhtäkkiä: ) Mutta missäs ne muijan kultaset korvarenkaat ovat, ettei vaan jääneet korviin, sakkoa siitä saa, jos kultaa hautaa, eikä sitä haudattavaksi asti olekkaan, kattotaans! (Nousee äkkiä ja alkaa vääntää arkun ruuvia.) EMBLUNDSKA (Hätääntyneenä): No. Valtonen antaa nyt olla, no, ei huoli nyt! VALTONEN (On jo vääntänyt toisen ruuvin auki): Pois tieltä feutorovna, akka oli minun eläessään ja on nyt kans'! (Alkaa vääntää toista ruuvia.) EMBLUNDSKA (Hermostuneena): Valtonen ei nyt huoli, no, ei, ei kyllä minä ne jo pestessä pois otin, antaa nyt olla, ei nyt huoli! VALTONEN (Yhä ruuvaten): No missäs ne sitten ovat, tänne ja sassiin! EMBLUNDSKA Minä annoin ne Leilalle! 7 kohtaus. Emblundska, Valtonen, Virselli, Leila ja Nanna. LEILA JA NANNA (Tulevat tuoden olutpulloja): Kas tässä isä, tässä on takaisin! (Antaa rahaa.) VALTONEN Kuules likka, missäs ne äitis korvarenkaat ovat? LEILA (Säikähtyen): Kyllä ne — —, kyllä ne ovat minulla! VALTONEN Oitis tänne, niinkuin jo olis, ei se sovi, että kakarat kultaa kantavat, hukkaavat vielä! LEILA (Rukoilevasti): Rakas isä, enkö minä, — enkö minä saisi niitä äitin muistoksi? VALTONEN Ilman sitä, — et, isä on köyhä, ei ole varaa tuhlata kultaa muistoihin, sassiin tänne, no, no — älä juonittele, taikka saat remmistä! LEILA (Hakee itkien peilinlaatikosta): Rakas isä, äitin muistoksi — saanko? VALTONEN So, sassiin! LEILA (Itkien): Tässä isä! VALTONEN Pullot auki, oitis! LEILA (Hakien): En minä löydä ruuvia! VALTONEN Ota vaikka kirstunruuvi, taikka hae se vanha rautanaula! LEILA (Tuo naulan, se on iso tamminaula): Tässä! (Istuutuu Nannan kanssa kaapin luo ja itkee Nannan syliin.) VALTONEN No, kippis Virselli, hyvää naimaonnee kans, ilman sitä — VIRSELLI Skool! Sinä olet ankara mies! VALTONEN Ilman sitä, ei sun tartte luulla, etten minä tuosta likastani tykkäis, hui hai, se on rakas kun silmäterä, mutta kun se on semmoinen fröökkinä, niin täytyy sitä vähä pitää kurissa — kuinkas se onkaan, — sitä Herra kurittaa jota Herra rakastaa! — VIRSELLI No niinhän se Valtonen on kun Jumala, kippis! VALTONEN Äsch, minä vaan en viittis olla Jumala ja pitää konttorikirjaa kaikista ihmisraadoista! VIRSELLI No, no — vaan tuo uunipas vasta on muhkea kuin kahdeksan leivän uuni ja niin valkea kun paita. VALTONEN Ilman sitä, maalarin tekoa. VIRSELLI (Imarrellen): Sinussa on aina ollut vähän semmoista konstvärkkärin vikaa! Kippis! VALTONEN Ilman sitä, parasta olisikin ruveta posetiivia kelaamaan — mutta aij, aij — tolia Leila likalla sillä vasta sitten on ääni, aij, aij se soi kun huilu. VIRSELLI Pitäs panna laulukouluun! VALTONEN (Rehennellen): Niin se pannaankin, siitä koulutetaan vaikka mitä, tules tänne pikku sirkku, no älä nyt poraa, papan pieni pulu! — no tule nyt kun pappa vähän antaa rahaa namusiin! 8 kohtaus. Edelliset, Leila. LEILA (Tulee pelokkaana): Mitä isä — — VALTONEN (Hellästi): Tul' nyt vaan lähemmäksi, kas noin, no älä nyt ole lolli, kas tossa saat vähän, anna nyt Nannallekin, no kas noin. VIRSELLI Setäkin antaa, kas ny! LEILA Kiitoksia rakas isä, — mutta isä ei nyt viittis enään juoda tuota olutta, kohta tulevat vieraat! VALTONEN Ilman sitä, no istu ny'! (Leila istuu isän polvelle) —. No Virselli, mamsellin malja, kippis! (Kuuluu liikettä.) 9 kohtaus. Edelliset, vieraita alkaa saapua. VIRSELLI Pistetään potit pois! VALTONEN Ilman sitä, no Leila korjaas vähän! PAANANEN Päivää! VALTONEN Ilman sitä, jassoo Paananen, jassoo olkaa hyvä hakekaas puuta painettavaksi Ahaa, frouva Hykärinen, päivää, sisään vaan! ROUVA Hykärinen Päivää, vai on frouva Emblund täällä emännyydessä, — huh, huh kun täällä on kuuma! EMBLUNDSKA Niinhän sitä, tuo Leila on Nannan koulukaveri ja ystävä, niin täytyyhän sitä, ja tunsinhan minä hyvin Valtoska-vainajan, — mutta lapset enempi tulta, täällähän on aivan pimee, tuo akkuna kun antaa palokujaan, niin täytyy päivälläkin polttaa valkeeta, eihän se kello vielä ole kahtatoistakaan! 10 kohtaus. Edelliset ja Etoleenska. ETOLEENSKA (Tulee kantaen höyryävää kahvipannua): Vähä tieltä, olkais hyvä, ysch' ku' se poltti! ROUVA HYKÄRINEN Oikein kaffee tulee friskamaan, täällä onkin niin kuuma! VALTONEN (Leilalle): Leila, laitas ne viinilasit reilaan! LEILA Kyllä isä! VALTONEN No, no sassiin nyt, älä vitkastele! EMBLUNDSKA Ei nyt pidä aina käydä päälle kuin hampaanmato. VALTONEN Ilman sitä! (Kahvia tarjoillaan.) 11 kohtaus. EDELLISET; VIERAITA LISÄÄ (juhlapukuisia työmiehiä vaimoineen ja lapsineen). VALTONEN Sisään vaan niin paljon kun mahtuu no Leila laitas tilaa! (Väki asettuu istumaan ja loput seisovat äänettömyys.) ROUVA HYKÄRINEN On surullista, kun on surullista! (Moni ääni eri tahoilta): On — on — juu! (Äänettömyys.) VALTONEN Ilman sitä. (Äänettömyys, kahvia tarjoillaan.) EMBLUNDSKA No, ottakaa vaan enempi, Nanna otas tuo nisuprikku, että Etoleenska pääsee kaffeeta laittamaan! (Nanna ottaa tarjottimen, ja Etoleenska menee.) ROUVA HYKÄRINEN (Emblundskalle): Terveisiä frouva Pahlmannilta, tapasin hänet tänne tullessani! EMBLUNDSKA Kiitoksia, kuinkas ne hyvät ihmiset jaksavat? ROUVA HYKÄRINEN Juu, kiitos vaan, kyllähän ne, mutta aina se Ulla frouva jaksaa muistella sitä tyttölastaan, joka synty kuolleena! EMBLUNDSKA Vieläkö se sitä! ROUVA HYKÄRINEN Niin — aina se siitä vesissä silmin puhuu, onhan niillä se Aape poika, mutta mamma tarvittis kanssa lapsen! EMBLUNDSKA No, ottaskin ton Leila paran kasvatikseen, sillä on niin vaikeeta täällä kotona. ROUVA HYKÄRINEN Jaa se ei olis hassumpaa pitäs puhua siitä frouva Pahlmannille! EMBLUNDSKA Se olis tytön onni! VALTONEN (Ylpeästi): Ilman sitä, kyllä minä kakarani kasvatan ei siinä mitään frouvia tarvita! ROUVA HYKÄRINEN Mutta kyllä se herskaappi pitäs lasta hyvin, jos − − VALTONEN Ilman sitä, likka on minun, eikä sitä kukaan voi pitää paremmin kuin oma isä! EMBLUNDSKA (Huokaa): Jaa, j aa! ROUVA HYKÄRINEN Leila raukka! 12 kohtaus. Edelliset; uusia vieraita (on jo hiukan ahdasta.) VALTONEN Pirun kuuma, huh, kun ei tota ikkunaakaan saa auki! ROUVA HYKÄRINEN (Innostuneena): Mikä ettei! VALTONEN Se on niin tursistunut! (Äänettömyys.) ROUVA HYKÄRINEN Paljonko tästä maksetaan hyyryy? EMBLUNDSKA 20 markkaa. (Useat joukosta): Kaksikymmentä markkaa! (Leila itkee.) VALTONEN Oleks siitä jollottamatta, iso tyttö, ettes häpee, soh — tarjoo nyt viiniä! ROUVA HYKÄRINEN Aij, aij ei nyt pitäs niin kovin komtierata tyttö pahaa, kun mammakin on kuollut! VALTONEN Se mamma sen juuri pilas niin, ettei siitä mitään enään tule — se on laiska! ROUVA HYKÄRINEN So, so — tokkopa se! VALTONEN Ilman sitä, no kippis Paananen, joks' sun muijas on kuollu! PAANANEN Ei vielä. VALTONEN Skoola, frouva, skoola! ROUVA HYKÄRINEN Mikäs pastori tulee siunaamaan! EMBLUNDSKA (Kiireessään): Kohonen, sen minä skaffasin, siitä Valtoska niin tykkäs, ja onkin se ekta Jumalan oma. (Useat): On — on! (Äänettömyys.) VALTONEN Leila, isälle ja Virsellille lisää. (Leila tarjoilee ja itkee.) So älä nyt poraa! ROUVA HYKÄRINEN Lapsi raukka, ei pidä hätyytellä! VALTONEN Kyllä minä tiedän mitä sopii, mitä ei, se on minun rakas flikkani! 13 kohtaus. Edelliset, Ruumiskuski. RUUMISKUSKI (Tuoden liinoja): Vaunut ovat jo tulleet, pitäs joutua, ettei myöhästytä junalta. EMBLUNDSKA Jestas, no kaffeeta ensin! VALTONEN Ilman sitä, otetaan nyt ryypyt ja tullaan sitten takaisin. (Tarjoaa lasin ruumiskuskille): Kippis! (Kaikki nousevat.) 14 kohtaus. Emblundska (Hätäisesti): Lauletaan nyt edes virsi Valtoska vainajalle, mikäs nyt taas otettas, no Leila sinähän ne virret muistat, mikäs se nyt? (Useat): No Leila! LEILA (Itkien): Se virsi 208! EMBLUNDSKA No, kuinkas se alkaa? LEILA Se —: Kaikk' kaataa, tempaa kuolema! VALTONEN (Hermostuneesti): No, alappas nyt likka, sassiin, kun sull' on ääntä, mutta älä nyt jollota joka värsyä! LEILA (Alkaa heikosti, muut yhtyvät): »Kaikk' kaataa, tempaa kuolema, Niin ompi sääntö Herran; Vaan harva tahtoo muistella, Ett' joutuu lähtö kerran. Majoja tänne teemme vaan, Mut' maja kaikill' aikoinaan On valmis haudassamme..» VALTONEN (On ollut hyvin levoton ja puhellut puol'ääneen Virsellin kanssa, aina vähä väliä yli laulun kuuluu sanat: ) Ilman sitä! (Laulu jatkuu): »Ei nuoruuteen voi turvata, Ei terveyteen täällä!» — — VALTONEN (Ei malta enään vaan huutaa): Ilman sitä, ei tuota jaksa loppuun kuulla, no pojat hihnoihin kiinni, samaa tietä me kaikki mennään! (Itkee). No pojat! (Virsi jatkuu, kuusi miestä käy hihnoihin ja arkku liikkuu ovea kohti; virsi yhä jatkuu.) LEILA (Etsii liinaansa): Hyvä Jumala, missä on minun kranssini! (Esirippu) II NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ: Taustassa on suuria kivitaloja, joidenka yläkerran ikkunat ovat valaistut, näkyy katu lyhtyineen perspektiivissä, etunäyttämönä on osa esplanaadia, jonka kulmauksessa on himmeälasinen limonaadikioski, jota syksyn värejä kantavat vaahterat suojaavat. On ilta, katulyhdyt palavat, kadulla on liikettä. Leila istuu kioskissa lukien kirjaa. 1 kohtaus. Joukko poikakoulun yläluokkalaisia (tulee meluten käsissään gummisia voimistelutossuja ). I POIKA Jumaliste, minä jo pelkäsin, että se peruukki riiviö pitäisi meitä yli ajan, ajatelkaas, jumaliste niinkuin ei yhden tunnin iltavoimistelu olisi tarpeeksi, kello kahdeksan pannaan lafka kiinni, ja silloin on neiti (tekee kädellään liikkeen, joka osoittaa, että neiti on poissa). KOKO JOUKKO Niin onko se nyt sievä? I POIKA Jumaliste on, on kuin ruusun nuppu! II POIKA Pakanaaks' sen olet jättänyt meille kertomatta, höh, flöntti giba! I POIKA Pidä kitas siellä, »Hanski» taikka saat höskiis tossusta! II POIKA Top, top — äläs nyt, vaan näytäppäs toteen, että sulla on flaksia! KAIKKI Jaa, näytäs, näytäs »Löni»! I POIKA Jumaliste, se on helppoa, esimerkiksi eilen join minä viisi klasia limplaatia, että maha oli spännissä kuin trumpu, mutta kyllä se vaikuttikin! (Ääni joukosta) mahaasi! — Ei kun neitiin; se sanoi, että minä olen yksi hänen paraimpia kundejaan ja hymyili saframillisesti! II POIKA Älä pirsanassa! I POIKA Jumaliste, se on kaunis flikuski se Leila, kattokaas kun se lossaa lukee, kyllä se minut jo on tuntenut, mutta se lossaa vaan! II poika Mutta menes tervehtiin ja esitä meidät! KAIKKI Hyvä, hyvä — täst' tulee mojoo — — I POIKA Kuules »Hanski», sinä kun aina saat niin paljon rahaa trokaamalla postimerkkiä, vippaas mulle yksi sjugufima huomiseksi, ostaisin röökin! »HANSKI» Miksei korkoa vastaan! I POIKA No paljoks tahot? »HANSKI» Ei muuta kun, että pressaat minut sille ensimmäiseksi! II POIKA Jumaliste − juu! KAIKKI Hävytön prusenttari, hävytön! 2 kohtaus. Leila ja I Poika. I POIKA (Lähestyy kioskia ja tervehtii Leilaa): Iltaa neiti, hiukan kylmä ja vähäs pimee — —, jumaliste kuinka pimee! LEILA (Kioskista): Iltaa, punastako vai valkosta? I POIKA Topp, topp — ei, kun fimalla röökiä, jos sais luvan! LEILA (Nauraen): Ahaa, illalla herrakin uskaltaa, mutta jos maisteri tulis — hih — hih — hii — — I POIKA Jumaliste, polttaisin sen nenän ja löisin nyrkillä flinttuun! LEILA Mutta mikäs hihkuminen tuolla torilla! I POIKA Ne ovat mun kaveria, yks' siellä on aika liksu giba, minä pressaan sen neidille! (Huutaa): »Hanski» hoi, tule helkkarissa, fröökynä kutsuu — »Hanski» — Jumaliste — »Hans» — — LEILA (Keskeyttäen): So, so älkää nyt ulisko, enhän minä! 3 kohtaus. Leila, I poika ja »Hanski». I POIKA Pahuuttaks' niin madosti tulit, jumaliste, mikset hiffannut paremmin, neiti pitää liukkaista pojista — tämä tässä on »Hanski» — no kättä kans! »HANSKI» Kuinka sievä käsi! LEILA Ja ilman hanskoja. (Nauraa.) I POIKA No, no »Hanski» on siinä muutakin sievää, kattos tarkemmin! LEILA Älkää nyt, — fyi. (Nauraa): Mitäs saa luvan olla punasta vai valkosta? »HANSKI» Tietysti punaista —, lemmen ja pusujen färii — LEILA (Nauraen): Fyi do! (Nauraa): Mutta punanokkaset herrat ne juovat vaan valkosta, jaa puhdasta suudaa! I POIKA Äläs ny' »Hanski» alota noin makeesti! LEILA (Tarjoten lasia): Olkaa hyvä »herra punanen»! (Nauraa.) »HANSKI» Kiitos komplimangista! LEILA (Närkästyneesti): Mikäs möplemanki minä olen, te olette hävytön, en minä vielä mikään vanha kaappi ole, vaikka istunkin kaapissa —, mutta kas tuollahan tulee oikein plutuuna väkeä! 4 kohtaus. Leila ja pojat. »HANSKI» Neiti ymmärsi minut väärin! II POIKA Mutta »Löni» ymmärsi meidät väärin, kun et huutanut, niin tultiin, sillä ei meillä ole meininki jäädä tohon espikselle märkäneen! »HANSKI» Suus, simppu — meh' mereen fyllingiksi äläkä sivistyneitä ihmisiä riivaa! II POIKA Oh, höh kuinka se limonaatista on paisunut, joks' sait korot sjugufimastas, — kosk'ette esitä niin itse sen teen — Kohonen, konventin puheenjohtaja! LEILA (Nauraen): Kiitos, prinssessa tornissa, joka odottaa ritariaan! KAIKKI Se on vitsikäs — bravoo — — bravoo —. LEILA Mitä herrat tahtovat — punasta — vai — — II POIKA Punast, sinist' mustaa — pruunii! LEILA Mitä? KAIKKI Punast'! LEILA Brr----r älkää kiljuko, poliisi voi tulla! I POIKA Jumaliste, jos te blaskaatte minut ja Leilan ja kiljutte niin, että pollari tulee, niin jumaliste, tosta tulee turpaanne, että soi —! II POIKA Soo, soo, mutta mikäs monopooli sulla on fröökynään? LEILA (Veikeästi): Niin ikävää, täällä on vaan yksi tooli, ja sille istuu meittin itte, muille ei riitä! I POIKA Eikö mullekkaan! LEILA (Jakaen laseja): Tässä vassakuu, kuiva suu! (Pojat juovat.) I POIKA Eikö mullekkaan? LEILA Mitä? I POIKA Vastatkaa nyt, siitä tuolista! LEILA Jassoo, no, juu, juu, kuiva suu! (Nauraa.) POJAT (Juovat, meluavat, nauravat, hihkuvat): Eläköön neiti Leila, eläköön, eläköön —! 5 kohtaus. Leila, pojat ja poliisi. POLIISI (Juosten paikalle): Huut vasikat, huut pellolle, pois täältä ärjymästä, pois, pois, so — vai tahdotteko te lain nimessä maistaa tupesta, so, huut, so, so! (Pojat livistävät tiehensä ja jättävät limonaadinsa maksamatta.) I POIKA I Poika (Juostessaan): Jumaliste, te siat blaskasitte minut ja neidin! (Poliisi ajaa häntä, pysähtyy äkkiä ja palaa Leilan luo.) 6 kohtaus. Leila ja poliisi. LEILA (Huutaen): Ne menivät maksamatta, se on teidän vikanne, oikeus harjoittaa vääryyttä! POLIISI No, no pikku lapsi ei nyt huuda taikka minä vien teidät sieltä pois! LEILA (Äkäisesti): Niin pois minä täältä tahtoisinkin, täällä kuolee ikävään, ei tänne enään päivä paista, ei syksy kylmässä kukaan juo! POLIISI Joisin, jos antasitte! (Nauraa.) LEILA (Antaa lasin): Täällä ei tapahdu muuta kuin ikäviä asioita, väliin ajetaan jonkun koiraraasun yli taikkapa ihmisenkin, huuh se on kauheata! POLIISI Sopiihan lukea! LEILA Lukea, kyllä vaan, jo minä olen lukenut kaiken maailman sadut ja kertomukset, mutta ikäviä ne vaan ovat, se »Soittolehti» se olis hauska, mutta kun se ilmestyy niin harvoin! POLIISI Pitääkö neiti soitosta? LEILA (Innostuen): Juu, juu niin kovasti, minulla oli kantelekin, mutta isä istui sen päälle juovuspäissään! POLIISI Juoko teidän isänne? LEILA (Kainosti): Juo! POLIISI Elääkö äitinne? LEILA (Nyyhkyttäen): Ei, hän kuoli keväällä ja nyt ei meillä enään ole kotia! POLIISI No missä te asutte? LEILA Isän luona! POLIISI Mutta onhan se koti! LEILA Ei, jei — kun äiti eli, oli se sentään koti, isä sai lämmintä ruokaa ja puhtaita vaatteita, nyt ei saa sillä minä olen kaiket päivät täällä, isä ei enään rakasta kotia! POLIISI Kuinka niin? LEILA Nykyään on hän usein yötkin ulkona, toissa iltanakin löysin minä hänet 12 jälkeen aivan juovuksissa Punavuorenkadulta, minä talutin (nyyhkyttäen) juopuneen isäni kotiin! POLIISI Se oli hyvin tehty muutoin olisi hän joutunut putkaan! LEILA Mitä heikon lapsen hyvyys merkitsee, ellei Jumala hyvyydessään auta! (Itkee.) POLIISI Ai, täytyy mennä, tulee vaihdos! (Menee.) 7 kohtaus. Leila, Emblundska ja Nanna. EMBLUNDSKA (Kori käsivarrellaan): Iltaa lapsi, täällähän sinä vielä istut, aij, aij, sinä et näytä oikein terveeltä, ethän sinä vaan liikaa latki tuota voimatonta vettä? LEILA En, täti, en! Mutta täällä on niin kauhean ikävää, niin, että — NANNA (Keskeyttäen): Onnellinen Leila, älä sano, että on ikävä, älä; ajatteles kun tänäänkin oli koulussa niin hurjan vaikeat koelaskut, ja sinun ei tarvitse laskea kuin rahoja; ajatteles Hulda Väänänenkään ei osannut laskea yhtään oikein, jaa, ne olivatkin niin kieroja, ettei niitä tahtonut saada löysättyä ei niin millään! LEILA (Innostuneesti): Niinkö, kuules Nanna, mitä uusia lauluja te nykyään laulatte? (Kuuluu automobiilien tärähdyksiä.) NANNA Hyh, aina sitä samaa »Syksy on tullut ja myrskyelee», ajatteles ensi sopraanot ovat tulleet niin epävarmoiksi kun sinä et enään ole mukana! LEILA Eipä! NANNA Oikein totta, se on totta, sinähän lauloit aina toisten yli! LEILA Niinkö, vai niin, sitä syksyäkö te laulattekin, sitä minäkin täällä vankeudessani laulan, et voi uskoa Nanna kuinka nuo vaahterat tässä takana toisinaan valittavat, tänään lensi yksi vaahteranlehti tästä luukusta sisään se oli tulipunainen — — NANNA (Innostuneesti): Se on minun värini! LEILA Kas tässä, minä prässään sen muistoksi tästä päivästä, sillä minulla on ollut taas niin ihmeellinen oltava, minua on niin itkettänyt! EMBLUNDSKA Leila raukka, vieläkö sinä itket äitiäsi, ei totisesti kyllä tämä on sinulle huono paikka, joku parempi sun tarttis saada; ajatteles Leila, meittin pappa on saanut paikan sinaatissa! LEILA (Ihmetellen): Mitä, eihän toki, eihän kukaan nyt ole sieltä eronnut! EMBLUNDSKA (Nauraen): Herranjestas, ei tietystikkään, mutta vahtimestarin paikan nääts, sen frouva Pahlmannin herra sen meittin papalle toimitti, niin! LEILA Onko se hyvä paikka? EMBLUNDSKA Jessus juu, etkö sinä tiedä, että nyt me ollaan herrasväkee, herrijee, jos sinä näkisit kun Emblund panee formun päällensä, se on sitten niin koree kuin keisari itte! — Ai, odotas hiukan! (Hakee korista: ) Tässähän se onkin meittin itte, se on pruuvikortti, olin juuri sitä hakemassa, eiks' ole vaan näkönen? LEILA Hyvä ihme, kuinka kaunis, kuinka ko — EMBLUNDSKA (Keskeyttäen): Niin, se on meittin pappa! Me ollaankin ruvettu niin paljon pitämään yhtä sen Pahlmannin herrskaapin kanssa, ne sopii niin hyvin meittin säätyyn, Nannakin lopettaa nyt joululta koulunsa! LEILA Miksi? EMBLUNDSKA No, tietysti pitää panna tyttö frouasväentyttökouluun, eihän se sovi, että vaan kansakoulua käy, kun on parempain ihmisten lapsi! LEILA Niinkö, onnellinen Nanna! 8 kohtaus. Edelliset ja eräs työmies. TYÖMIES (Tulee työntäen lapsenvaunuja): Puntti Porsströmmin kaukaassiaa! Olkaa hyvä! LEILA Tässä — Kiitos! (Työmies poistuu.) 9 kohtaus. Leila, Emblundska ja Nanna. NANNA Kuule Leila, jos sinä vaan tahdot ja ehdit, niin opetan minä sinua aina sunnuntaisin! LEILA Kiitos vaan, hyvä Nanna, mutta ei siitä sentään tule mitään, minä en ehdi, pyhänä on aina niin suuri liike, mutta, jos sinä tahtoisit aina joskus tulla laulamaan niitä uusia lauluja, joita koulussa opit, niin olisi se niin hauskaa! NANNA (Vakuuttavasti): No, tietysti, rakas Leila! LEILA Ai, mutta eikö täti ja Nanna jois vähän limonaadia, minä laittaisin oikein sakosta, panisin kaksi mittaa pohjaketta! EMBLUNDSKA No, kiitos vaan, mutta saatko sinä noin vaan laskea vettä ilmaiseksi? LEILA Onhan minulla lupa päivässä juoda itse kymmenen lasia taikka myydä ne omaan laskuuni! EMBLUNDSKA Jassoo, jassoo — no jos häntä nyt jois! LEILA Ajatelkaas kun tänään joukko poikia taas teki minulle tappion, hävyttömät vekarat! (On antanut lasit Emblundskalle ja Nannalle.) EMBLUNDSKA (Juoden): Oh, hoh, kylläpä se on läskaavaa, oh, höh, kah kun nokkaan semmoisen lystin sauhun nostaa, oh-hoh —, onkos sun pappaas näkynyt? LEILA (Kiireisesti): Kyllä joskus! EMBLUNDSKA Ei, kyllä' sinun pitäs päästä tosta kaapista paremmille markkinoille! — — Vieläkö se juo? LEILA (Heiluttaen kättään): Kas vaan, kas tuolla tulee tuttuja, Etoleenska se on, oi jestas kun sillä on selässään suuri nyytti! (Huutaa: ) Etoleenska ho, hoi, tulkaa juomaan, tulkaa, täällä on tuttuja, ho, hoij! 10 kohtaus. Etoleenska ja Edelliset. ETOLEENSKA (Kantaen suurta valkosta vaatenyyttiä olallaan, huohottaen): Hyh, huh, — hiki tuli, kun tuon kapteenskan pyykki osaa painaa, mutta sitten se hien nostaa kun sitä nyrkkien välissä pitää väkeltää, huh, huh — kas Emblunska ja fröökinä! Iltaa! EMBLUNDSKA (Lyhyesti): Iltaa, ei kyllä pitäs tästä lähteäkin, sinaatinkin istunto kohta päättyy! ETOLEENSKA (Ihmetellen): No mitäs sillä on menemisen kanssa — LEILA Ettekö te tiedä, Emblund on nykyään sinaatin vahtimestari! ETOLEENSKA Jassoo, vai niin, jopa nyt — — EMBLUNDSKA (Keskeyttäen). Ei, kyllä me nyt mennään, hyvästi lapsi hyvästi (silmäilee halveksivasti Etoleenskaa ja maksaa mahtavasti) — kahdelta! LEILA Eihän nyt! (Emblundska viittaa kieltävästi kädellään.) No, kiitoksia vaan, hyvästi hyvästi! NANNA Terve, terve! (Menevät.) 11 kohtaus. Leila ja Etoleenska. ETOLEENSKA Vai on Emblundska nyt herrasväkee, ilmankos sillä oli hattu ja niin katsoa muljotti työjamakkaa! LEILA (Nauraen): Niin, Nannakin pannaan frouasväentyttökouluun! ETOLEENSKA (Painolla): Jassoh! LEILA (Ojentaa lasin): Kas tässä hiukan juotavaa! ETOLEENSKA (Juo sen yhteen rupeamaan): Kiitos kiitos hyvä lapsi, minun täytyy joutua! (Menee.) 12 kohtaus. Hykärinen, rouva Ulla Pahlman ja Leila. (Molemmat rouvat seisahtuvat kadunkulmaan taaempana, Leila lukee kirjaa.) ROUVA HYKÄRINEN (Näyttäen kädellään): Tuossa pöntössä se istuu, sievä se on raukka ja niin pleiki! ULLA Voi voi, viidentoista vuotias sanoit sinä, saman ikäinen olis minunkin tyttöni! ROUVA HYKÄRINEN Jos sinä sen ottasit, niin vissisti sillä tekisit Jumalalle palveluksen, se on niin kärsinyt! ULLA Onko se? ROUVA HYKÄRINEN On, sen isä kuuluu olevan niin kummallinen, se lyö ja rakastaa. ULLA Voi, voi — sanoitko sinä, että sillä on laulunääntä? ROUVA HYKÄRINEN On, olen itte kuullut, väliin se kuuluu hyräilevän aivan omia uusia laulujakin! ULLA Herra ääretön, niin kait se minunkin tekis, sillä Aape on niin soitannollinen! ROUVA HYKÄRINEN Mitäs siis epäilet? (Tulevat lähemmäksi.) Mennään ohi, niin saat nähdä minkä näköinen se on! (Menevät ohi kioskin, Leila huomaa rouva H: n, nousee ja tervehtii, menevät.) No mitäs pidit? Ulla Herra ihme, tuolla tulee Aape, joudu nyt! (Katoavat). 13 kohtaus. Leila ja Albert Pahlman. ALBERT (Nuori kaunis, pitkätukkainen, taiteellisesti puettu, tummaverinen mies): Hyvää iltaa neiti Leila, kuinka kauppa hurisee? LEILA Kiitos, ei oikein hyvin! ALBERT Sepä ikävää, no kuinkas jaksetaan? LEILA Kiitos ei oikein — — ALBERT (Keskeyttäen): Sepäs vielä ikävämpää! Saanko vähän tulta! (Leila sytyttää papyrossin.) Kiitos, mutta Herra Jumala teidänhän pieni kätenne on aivan sininen, eikö nyt jo voi sulkea kioskia ja mennä kotiin? LEILA Ei vielä, vasta kello kahdeksalta! ALBERT No, sepä nyt kaikkein ikävintä, mutta kuulkaa neiti Leila, minun täytyy puhua teille eräästä ikävästä asiasta! LEILA (Nauraen): Mutta teillähän on vain ikävää ja ikävää! (Nauraa.) ALBERT Nähkääs minun täytyy varoittaa teitä eräästä asiasta! LEILA (Uteliaana): Noh! ALBERT En minä oikein tiedä, kuinka sen nyt sanoisin niin hienotunteisesti, etten teitä loukkaisi! LEILA Hyvä Jumala mitä se sitten on? ALBERT Rauhoittukaa neiti, no niin —, tehän tunnette sen herra Savanderin! LEILA Kyllä, entäs sitten? ALBERT Hän on minun ylioppilastoverini, ja lukee kaunotieteitä ja harrastaa musiikkia! LEILA (Kärsimättömästi): Kyllä minä kaiken tuon tiedän, mutta mitä se tähän kuuluu? ALBERT Minä vaan sanon, että tunnen hänet hyvin! LEILA Sepä hauskaa, kyllä minäkin tunnen häntä aika paljon, hän on hyvin hauska — — ALBERT Hän käy siis täällä usein? LEILA Niin, joka päivä, ja juo hyvin! ALBERT Eikö hän tee muuta kuin juo? LEILA Tietysti, hän puhuu paljon, hauskasti ja kauniisti ja maksaa hyvin juomarahaa! ALBERT Minä varoitan teitä, olkaa varuillanne häneen nähden! LEILA (Naivisti): Miksi? ALBERT Hän nähkääs ei ole hieno, minä tunnen hänen mielipiteensä ja tarkotuksensa! LEILA (Loukatusti): Fyi, se ei ole totta, minä pidän paljon hänestä enkä kärsi häntä sätittävän, te olette ilkeä, herra Albert! ALBERT Voi olla, mutta hän ei ole hieno! LEILA (Innostuneesti): Ohoh, eikö hänellä ole muka yhtä uudet ja fiinit vaatteet kuin teilläkin, melkein joka päivä on hänellä uusi kravatti! ALBERT Voi, voi hyvä neiti, noinko te minut ymmärsitte? LEILA Älkää pahastuko, mutta mihinkä te oikein tahdotte tulla? ALBERT Neiti Leila, minä vakuutan kautta kunniani, että tarkoitan teidän parastanne! (Leila antaa tulta.) Kiitos, tarkoitan, etten soisi teille mitään pahaa! LEILA Niin, kyllä minä tiedän, että te olette kovasti hieno, ja niin hyvä, mutta nyt en minä teitä ymmärrä! ALBERT (Päättäväisesti): No niin, sanon sen yksinkertaisesti, olkaa varovainen herra Savanderiin nähden, sillä minä tunnen hänet paremmin kuin te, en suotta eilen illalla kuunnellut hänen puheitaan ja aikeitaan, hän puhui paljon teistä ja tästä illasta! Tehkää minulle mieliksi, luvatkaa neiti Leila, luvatkaa nyt! LEILA (Ymmällään): Kyllä minä lupaan, mutta en minä nyt oikein ymmärrä mitä minä lupaan! ALBERT Varovaisuutta neiti Leila, — ei, mutta hyvästi nyt, tuolla näkyy tulevan isäni! Hyvästi! Minä pidän silmällä teitä, teidän hyväksenne! (Menee kiireisesti.) 14 kohtaus. Leila ja Savander. SAVANDER (Ajaa pyörällä ohi Leilan kioskin ja huutaa): Minä tulen myöhemmin, vien vaan pyörän kotia! (Heiluttaa nenäliinaa, Leila vastaa.) Terve näkemiin! LEILA (Huutaa): Terve hauska Urho, sinä olet aina vitsikkäämpi kuin Albert herra! (Heiluttaa nenäliinaansa.) 15 kohtaus. Leila ja Adolf Pahlman. PAHLMAN (Noin 50 korvissa oleva senaatin vahtimestari kantaa nahkahihnasta salkkupinkkaa, kaukaa huutaen): Iltaa, iltaa neiti, lasi valkosta, uh — huh — kuuma on, ei silti, että minun tarvittis noita kantaa, kyllä kruunu vosikatkin pistoovais, mutta mitäs hittoo, kyllä kait minä ne jaksan kantaa, jos herra sinatööri aikoo jaksaa ne lukea! (Nauraa kräkistää: ) Huh, huh. (Juo.) Tämä menee aivan jalkoihin, oikein tekis mieli hikkasta kuin ennen maalaisukot limplaatia juodessaan! (Hihkuu leikillä ja nauraa.) LEILA (Nauraen) Aij, jai ei pidä, poliisi tulee ajamaan pois niinkuin taanoin erään poikalauman! PAHLMAN (Rehentelevästi): Ohoh, ei ne pitkätuppiset koske kiiltonappiseen, kyllä minä tunnen Hänen Majesteettinsa parakraafit paremmin kuin pitkätuppiset! (Nauraa.) Hik — vielä yksi se maistuu, uh, huh ei ole enään pitkä matka senaattoriin. LEILA Tunteeko herra Pahlman erään vahtimestari Emblundin? Se on minun tuttujani! PAHLMAN Vai niin, kyllä minä sen tunnen, minähän siitä tein keisarin virkamiehen! LEILA Ai, se on totta, Emblundska siitä puhu! PAHLMAN Aivan oikein, me ollan kanssakäymisessä sen herrasväen kanssa! (Nauraa. Leila yskii.) Onkos tuolla kylmä? LEILA Kyllä vaan, täällä on jäitä lattian alla, jotta vesi pysyisi kylmänä, ai kuinka ne jäät huokuvat kylmää, vaikka lattialla onkin trasumatto! PAHLMAN (Osaaottavasti): Oi, joi, neidillä on yskänalku, ettei vaan noin nuorella ijällä lyö keuhkotaudiksi! (Kadulta kuuluu juopon rullatusta.) LEILA (Kuunnellen): Missähän poliisi nyt mahtaa olla, kun sitä tarvittas? PAHLMAN (Yhä entisestä asiasta): Tyttö parka, kyllä te olette liiaksi heikko tuolla jäiden päällä istumaan, parempaankin paikkaan noin sievä tyttö voisi päästä! LEILA Jaa, mutta kun on köyhä! (Hoilotus lähenee.) Taas juopuneita, oi, minä niin pelkään niitä, ne ovat niin ilkeitä! PAHLMAN Ei hätää mitään, kyllä minä ainakin tällä kertaa suojelen hävyttömyyksiltä! (Katselee: ) Kas tuolla ne tulla ketkottavat käsikädessä, suoraa päätä vaan tänne! LEILA (Pistää päänsä ulos mahdollisimman paljon kioskista ja silmäilee levottomasti ensin yhteen, sitten vastaiseen suuntaan, kiljaisee ja vetäytyy sisälle): Hyvä Jumala! PAHLMAN Niinhän neiti meni kuin näkki kuoreensa, ei hätää, ei hätää, no miksi nyt noin vavista. 16 kohtaus. Valtonen ja Virselli sekä edelliset. VALTONEN (Hoiperrellen, tullen vasemmalta ja pitäen Virselliä käsikoukusta): Tul' tul' ystävän minun kanssani tanssimaan — — LEILA Jumalani, se on minun isäni! PAHLMAN No, älkää nyt noin pelästykö, ihanhan olette kalpea kuin posliini, onko teidän isänne paha? LEILA (Hätäisesti): Ei, ei — hyvä Jumala, hän on taas niin kovin humalassa! PAHLMAN Ei hätää, kyllä minä — — (Pui nyrkkiä.) LEILA (Keskeyttäen): Ei, ei — hän on kuitenkin minun isäni! VALTONEN (Lähellä Virsellin kanssa): Tul' tul' ystävän, minun kanssani juo-maan! Kyllä meittin likka pistoovaa ilmaseks' suutaa! PAHLMAN Tuo on häpeemätöntä! LEILA Ei, ei — se on minun isäni! VALTONEN (Laulaa): Kun meirän kaivosta vesi loppuu, niin torin reunas on lähre vaan, frali-lali, laa — — VIRSELLI (Laulaa). — Älä orjajoukko halppa — — — PAHLMAN Missä nyt kaikki poliisit ovat, ei tuommoinen kadulla sovi! LEILA Ei, ei hyvä herra Pahlman! VALTONEN Ehtoota, päivää, lyös tohon tiskiin suutaa, on niin saamarin jano, no, no Virselli tul' vaan kyl' meirän likka kustantaa! Ehtoota herra pastori — —tämä on minun rakas likkani johonka minä mielistyin, — ilman sitä, — no sassiin ny'! PAHLMAN Älkää räysätkö, ei se sovi! VALTONEN Ilman sitä, kukas tässä räysää! LEILA (Tarjoten lasia): Juokaa isä, olkaa hyvä, Virselli! VALTONEN Ilman sitä, mutta mitäs pastori täältä hakee, se on minun likkani! PAHLMAN (Äreästi): En mitään, olkaa huutamatta ja kohdelkaa lastanne paremmin! VALTONEN Ilman sitä, kyllä minä siitä likasta vaan tykkään yhtä paljon kun pastori lapsistaan! (Juo.) Kippis Virselli! Vesikin on joskus saamarin hyvää! LEILA (Kurottaa päänsä ulos luukusta). Menkää hyvä herra Pahlman, ettei tulisi riitaa, ne ovat niin — — — PAHLMAN No hyvästi sitten! (Menee.) VALTONEN Kuules Virselli, minä pirän paljon tosta likastani, vaikka se toisinaan tuppaa sturskiksi, ilman sitä, mutta sen vian saa pois remmillä, siltä feutorouna-vainaalta peri se pahan sisun, ilman sitä, mutta kyllä sillä sittenkin on minun hyvä luontoni! (Juovat.) Kippis, ilman sitä, mutta minulta se on perinyt pirun hyvän laulun — äänen ja pulskan naaman! (Nauraa ja hikkaa.) Virselli (Rallattaen): »Pappa hyvä ja tyttö hyvä ja molemmat ne hyvät». (Juo.) Kippis, kyllä sen näkeekin viisas ihminen, että sinä tykkäät tosta likastas, ja se on oikein se! (Leila on kaiken aikaa hiljaa silmät maahan luotuina.) VALTONEN Ilman sitä, mutta mennäänks taas — Virselli Äläs ny, kun juon, noh! VALTONEN Mennään vaan, mua janottaa, äsh ei vesi auta, se pitää olla sitä kahren hevosen kaljaa, ilman sitä, mutta voinks' minä jättää mun likkani tonne klasikaappiin, Virselli se on minun oma likkani, ilman sitä! (Poistuvat kulkien käsikoukussa ja puhuvat ja laulavat sekasin.) Virselli Trakst kommer vi paakast me kaks valkosta hevosta! 17 kohtaus. Leila ja poliisi. POLIISI (Tulee juosten, on ollut vaihdos): Mikäs melu täällä taas, kas vaan hampuusia! (Leilalle ohimennessään: ) Neiti seurustelee liian tuttavallisesti hampuusien kanssa! LEILA (Häveliäästi ja pidätellen itkua): Niin minun täytyi! (Poliisi juoksee juopuneiiten jälkeen.) 18 kohtaus. Savander ja Leila. LEILA (Itkee pää pöytään painuneena): Isä, isä — — SAVANDER (Tulee viheltäen, hienosti puettu, kaunis nuori mies): ohoh, jokos menekki alkaa olla niin hyvä, että neiti on ruvennut itse prykäämään silmillään limonaadia? (Keikailee: ) No eikö kraanavesi enään riitä? (Nauraa.) Aij, jai! (Vakavammin: ) No, mitäs saamaria, vettä tulee kuin kukkakannusta! (Äänettömyys.) Pieni Leilani, älä nyt noin, mikä sinulla on, elämäni ruusu, sano? (Silittää Leilan hiuksia.) LEILA (Nostaa äkkiä päätä, tiukasti): Ei mitään, jättäkää minut rauhaan! (Painaa, päänsä.) SAVANDER Vai sillä lailla yleisöä palvellaan! (Kylmästi: ) Lasi punasta limonaadia! LEILA (Lyhyesti): Tässä! SAVANDER (Hellemmin): Neiti hyvä, enhän vaan minä ole teille mitään pahaa tehnyt, sanokaa toki LEILA Ei! SAVANDER No, mutta miksikä minulle noin yrmivästi? LEILA (Lempeämmin): No, enhän minä, älä nyt viitsi Urho teititellä minua, se kuuluu niin hassulta! SAVANDER (Nauraen): Olenko minä hassu! LEILA (Nauraen): Ei, kun kissan tassu! SAVANDER (Juoden) Jossa ei ole kynsiä! LEILA Jossa on kynnet, mutta piilossa! SAVANDER (Nauraa hohottaa täyttä kurkkua). LEILA Mitä siinä on naurettavaa? SAVANDER Ei mitään LEILA Hullu tyhjälle nauraa! SAVANDER (Nauraen): Siis minä olenkin hassu eikä mikään kissan tassu: (Molemmat nauravat.) LEILA (Vakavasti): Minulla on suru! SAVANDER Noh! LEILA Ei sitä kaikkea voi eikä viitsi kertoa! SAVANDER No, mutta antaa tulla edes osa! LEILA Juu, joukko poikakölliä joi minun laskuuni? SAVANDER Eikö sen pahempaa, kyllä minä maksan! LEILA En minä siksi! SAVANDER Sama se, kas tässä! (Antaa rahaa.) LEILA Kiitos kiltti Urho! (Nauraa, mutta, tulee yhtäkkiä vakavaksi.) SAVANDER No, mikäs nyt tuli? LEILA Suru! SAVANDER Kerrohan nyt pieni Leila ehkä minä voin auttaa! LEILA (Kainosti): Et voi, sillä sitä ei ihminen voi auttaa! SAVANDER Niinkö? LEILA Niin! SAVANDER (Osaaottavasti): Koskeeko se yksinomaan sinua? LEILA Ei, ei — enemmän isääni! SAVANDER Oliko hän täällä? LEILA Oh, juovuksissa, onneton isäraukkani, minä häpesin herra Pahlmannin takia! SAVANDER Albertinko³ LEILA Ei, kun hänen isänsä takia, muut voivat ylpeillen osoittaa, tuossa menee minun isäni, minä punastun tai kalpenen häpeästä! SAVANDER Se on heikkoutta! LEILA Niin onkin, ja itseäni häpeän eniten, — mutta se tuska, kun ei voi tehdä mitään nostaakseen isäänsä! SAVANDER Rakastaa ja kunnioittaa! LEILA Kunnioittaa, ei — — ei, se on mahdotonta, rakastaa, niin kyllä minä rakastan, mutta se rakkaus on hänelle kahle! SAVANDER En ymmärrä sinua! LEILA Katso, minun rukoukseni ja pyyntöni rajoittavat hänen vapauttaan! SAVANDER (Lyöden kaikki leikiksi): Niinhän sinä rajoitat kaikkien vapautta! (Nauraa.) Minäkin olen sinun vankisi, pieni Leila! LEILA (Teeskennellen): Se ei ole totta! SAVANDER No mutta, olenko unohtanut sinulle sanoa, että minä rakastan sinua? LEILA (Veikeästi): E— — e — t, mutta se ei ole totta! SAVANDER Kautta koko limonaadikioskin, se on totta! (Kuuluu matala palotorven tärähdys, se toistuu, väkeä alkaa rientää vasemmalle.) LEILA Nyt on tulipalo, paljoko on kello, — kiitos minä menen sitä katsomaan! SAVANDER Saanko minä tulla mukaan, minä saatan sinut sitten kotia! Kuule Leila, saanko tulla sinne kioskiin, korjattas yhdessä pikemmin kaikki pois! (Kuuluu etäistä jyryä ja palotorven tärähdyksiä, väkeä juoksee yli näyttämön samaan suuntaan.) LEILA Ei, kiitoksia, tänne ei mahdu muuta kuin yksi ihminen, varsinkin, jos tahtoo liikkua ja järjestää! SAVANDER Rakas Leila, saanko tulla, saanko, se olisi niin hauskaa katsella miltä maailma näyttää lasitornin luukusta, saanko? LEILA Et, no — anteeksi nyt, minä lasken luukun! (Laskee sen.) 19 kohtaus. Savander yksin. SAVANDER Saablari, mitäs toi nyt on, äsh, hyvät humalat mäkeen ajaa! (Kiihtyy ja kävelee kioskin oven edessä: palotorvi yhä soi, ihmiset rientävät, kaikki samanne.) LEILA (Aukaisee kioskin oven): No, nyt olen valmis! (Samassa kiskasee Savander oven auki ja työntää ulosaikovan Leilan sisään ja menee itse sisälle, sulkee oven, äkkiä kioski pimenee, kuuluu liikautettuja huutoja; äkkiä kioski taas tulee valaistuksi, ja himmeällä lasilla näkyvät kiivaasti taistelevat varjot, hyllyiltä putoilee esineitä; kamppailu käy kiivaammaksi, huutoja, kaiken aikaa on palotorvi törähdellyt). 20 kohtaus. Albert yksin. ALBERT (Tulee hänkin juosten samanne kuin muut ihmiset, kädessä, on hänellä keppi. Äkkiä huomaa hän Leilan kioskin valaistuksi): Mitä, Jumalan tähden, mitä! (Huomaa kamppailevat varjot ja raivossaan iskee kepillään ruudun rikki huutaen yli pauhun): Minä aavistin tuota, sinä peto! (Esirippu.) III NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ. Pienen porvariskodin sali. Mustapuiset huonekalut, joidenka päällinen on punasta shaggia, paljon mauttomia rihkamakoristeita pöydillä ja korokkeilla, kukkia (fiikus, palmu j.n.e.) Seinällä muutamia suuria valokuvia, suuri Wagnerin muotokuva ja joitakuita huonoja öljymaalauksia, katossa sähkökruunu, se on tavallinen ruokasalin lamppu, johonka on liitetty hehkulamppuja; ovi perällä eteiseen, ovi vasemmalla, ovi oikealla; huomattavin huonekalu on suuri flyygeli, jonka vieressä seisoo mustalla pilarilla korkeajalkainen sähkölamppu, jolla on suuri punasilkkinen kaihdin. On ilta, kruunu on sytytetty. Sohvapöydällä palaa öljylamppu. 1 kohtaus. Ulla yksin. ULLA (Lihava, kiukkusen näköinen noin 45 vuoden vanha, harmaa-tukka nainen, puku löysä ja koristeltu): Fiina, Fiina — Herra ääretön, etkös tule, lamppu höyryy kuin tehtaan piippu — Fiina, — äsh! (Nousee kiivaasti ja vääntää liekin pienemmäksi.) Jos siellä kyökissä taas on se »kulttu», niin minä nykin siltä Fiina-letukalta joka hiuskarvan päästä, Fiina — Fiina, Herra ihme sitä flikkaa! 2 kohtaus. Ulla ja Fiina. FIINA (Nuori palvelustyttö): Tässä frouva, tässä, mitä frouva tahtoo? ULLA (Äreästi lyö kädellä kämmeneensä ja sylkee): Pihkaa, niin, juuri pihkaa. Herra ihme, ellet sinä muuta tapojasi, niin minä heitän raketin häntääsi, ja sitten saat lentää vaikka kuuhun, niin! FIINA Anteeksi frouva, minä en kuullut kyökkiin kun vesi kraana niin lotisi! ULLA Tietysti, mitäs sitä kuulis kun pusut ploiskaa vintintrappusissa kuin katurännit, ja synti soi korvissa kuin posetiivi, niin se on! FIINA Enhän minä, en — — ULLA Vait, oitis teekyökkiä laittamaan, ja kattokkin, että sulla on parempi förkkeli päälläsi, ettei tartte frouva Emblundia hävetä, soh! (Polkee jalkaa. Fiina menee.) 3 kohtaus. Ulla yksin. ULLA Tsjaa, frouva Emblund, hyh, mikäs frouva se oikeastaan on, ensin on ollut karjapiika, sitten pesujamakka, ja nyt — — tsjaa, — kiittäköönkin Pahlmannia, joka paikan hankki, — — (Äänettömyys.) Noh, onhan se Emblund nyt sentään sinaatin vahtimestari, vaikkakin semmoinen keltanokka siinä »keltaisessa linnassa». 4 kohtaus. Ulla ja Pahlman. PAHLMAN (Vasemman puoleisesta ovesta ilman takkia, on pukemispuuhissa): Ulla, Ulla saaks sisään tulla, ota esiin finkerbori sekä lankarulla! (Nauraa räkistää.) Tule, tule kullannuppu, mitä tahdot? PAHLMAN Neulos eukko toi takanappi! ULLA Odotas kun haen neulaa ja lankaa! (Hakee.) PAHLMAN Kyllä se sittenkin on sitä hemmettiä, ettei koko sinaatissa ole ainoatakaan vahtimestaria, joka osaisi fiinisti ylöspassata! (Nauraa.) ULLA So, soh — äläs nyt hytki, pahaaks' sinä aina noita nappeja irti kiskot! PAHLMAN Silloinhan se präksähti, kun minä viime kerran paraatiformussani olin ja kumarsin suurella ovella ministeri valtiosihteerille, brr-r vonkui se vaan ja putosi helisten kivilattialle kuin pennin lantti! (Nauraa!) Jaa, silloin minä häpesin enemmän kun sinä silloin, kun sinua ensikerran pussasin! (Nauraa.) Neulokkin se niin, että se pitää! ULLA No, tyst' nyt, että saan neulottua, mutta mihinkä sinä nyt noin ittees tälläät? PAHLMAN No, sanoinhan minä, ettei koko sinaatissa enään ole ainoatakaan, joka osaa fiinisti ylöspassata! ULLA (Nenäkkäästä): No, entäs sinä! PAHLMAN Se on toinen asia, niin paitsi minua ei ole ainoatakaan, tänä iltana on sinaatissa ylimääräinen täysi-istunto, ja minä tietysti olen määrätty passaamaan ovella, sillä Hänen Ylhäisyytensä itse johtaa puhetta! ULLA No, kyllä se nyt pitää, vaikka pääsi permantoon löisit, mene nyt, frouva Emblund voi tulla koska tahansa, no hyss sika mettään! (Työntää miestään edellään, Pahlman nauraa räkistää.) 5 kohtaus. Ulla ja Fiina. ULLA Fiina, Fiina — pöytää kattamaan — — — Fii —! FIINA (Ampasee kyökistä): Jo, jo mitä frouva vaatii! ULLA Sanoko se Emblundin frouvan fröökynä, että frouvalla olis minulle asiaa! FIINA Niin se sano! ULLA (Itsekseen): Mitähän se mahtais olla — — FIINA (Keskeyttäen): En minä vaan tied — — ULLA (Kiivaasti): Vait, en minä sitä sinulta kysynyt so teepöytää duukkaamaan! FIINA Kyllä, kyllä — (Menee.) 6 kohtaus. Ulla yksin. ULLA (Äkäisenä): Herra ääretön, kuinka tuo flikka osaa olla äärettömän nenäkäs ja nahjus, ush, se menee niinkuin sillä olis vettä polvessa! (Ovikello soi.) 7 kohtaus. Ulla ja rouva Emblund. ROUVA EMBLUND (Fiinan saattamana): No ehtoota, ehtoota, siellä vähän tuulee kylmästi! ULLA Ehtoota, istuhan, kohta tulee kuumaa, ai Herra ihme, täytyy sanoa Pahlmannille, että se tietää panna villapaidan alle! (Aikoo mennä.) ROUVA EMBLUND Mitä, meinaako Pahlman mennä johonkin? ULLA (Huolettomasti): Sinaatissa on tänään täysi-istunto! ROUVA EMBLUND Mutta ei Emblund siitä mitään puhunut! ULLA (Teeskennellyn hellästi): No mutta, rakas Liina, etkö sinä jo opi! ROUVA EMBLUND No mitä sitten? ULLA Herra ääretön, oleks' sinä vallan pöhkö? ROUVA EMBLUND (Äreästi): En, totisesti en, sanoppas se vielä toinen kerta! ULLA (Rauhoittavasti): So, soh, rauhoituhan nyt, nääts meittin pappa on määrätty tämän illan tisuuriksi. Hänen Ylhäisyytensä itte vie puhetta! ROUVA EMBLUND (Purren huultaan): Vai niin, sepä hauskaa! ULLA (Menee vasemmanpuoleiselle ovelle ja huutaa): Frouva Emblund sanoo, että ulkona tuulee kylmästi, älä unohda villapaitaasi! (Emblundskalle: ) Mutta Herra ihme sitä Fiinaa kun se taas viipyy, se on kolmatta päivää vasta talossa, ja sitä täytyy niin johtaa! (Huutaa: ) Fiina! 8 kohtaus. Edelliset ja Fiina. FIINA (Kantaen teekannuja ja teekojeita): Tässä frouva, tässä! (Laskee ne pöydälle ja poistuu.) 9 kohtaus. Ulla ja rouva Emblund. ULLA Kost' Jumala, nythän sitä voi edes alkaa, rakas Liina ole hyvä, no sokuria enempi — sinullahan oli asiaa! ROUVA EMBLUND Kiitos vaan, no eihän se nyt mitään ollu, piti vaan kertoa sinulle vähän. (Katselee ympärilleen): Eihän Leila ole kotona? ULLA Ei! ROUVA EMBLUND Mistäs tämä pieni leipä on, se on niin suurta? ULLA Tuosta vastapäätä paakari Savanderista, sen poika on ylioppilas ja meittin Aapon toveri! Mutta kuinkas se Nanna voi? ROUVA EMBLUND Kiitos, kyllähän se, se on nyt viimeisellä luokalla, frouasväen tyttökoulussa, siihen se lopettaakin, ei se aijo stutenttiin asti lukea, mutta nyt on se ollut koko päivän kotona se kun toissa ehtoona nyrjäytti nilkkansa siellä reaalilyseon tanssiaisissa. ULLA Aij, jai, ei sunkaan se makaa? ROUVA EMBLUND Ja vielä mun mitä, vähän vaan klinkkaa, siinä kaikki, lupasi se tulla tänne Leilaakin kattomaan! ULLA Jaa, mitäs sinä kysyitkään Leilasta — no ota nyt lisää leipää, — niin se ei ole kotona, olisko sinulla sille asiaa? ROUVA EMBLUND Ei, vaan piti vaan kertoa sinulle, että nyt sen isä, se maalari Valtonen, on jo oikein rantahampuusi, meittin pappa sen näki torinrannassa toisten sakissa! ULLA Oi, oi, Herra ääretön kun se Leila raukka taas porais, jos se sen kuulla sais, mutta kyllä se on salassa pidettävä, voi, voi, kuinka se Leila osaa itkeä jollottaa niinkuin paha lapsi, vaikka ei sitä sovi sanoa— — ROUVA EMBLUND (Keskeyttää): Niin, niin — ULLA Ettei se olisi meille hyvä ja kiitollinen. Lauluopistossakin menee kaikki niin hyvin! Viime vuonna se siirrettiin priimuksena toiselle luokalle! ROUVA EMBLUND Mitä, priimus — opetetaanko siellä keittämäänkin, sinne Nannakin olis pantava! ULLA (Äreästi): Äsh, rakas Liina, priimus on sama kuin ensimmäinen! ROUVA EMBLUND Sitähän minäkin meinasin! ULLA (Myrkyllisesti): Vai niin! ROUVA EMBLUND Niin, se Valtonen kuuluu jo kauvan olleen hampuusi! ULLA Jaa, jaa, Leila raukka. Se on niin närvöösi! ROUVA EMBLUND No, onkos se ihme, semmoinen lapsuus! Milloin se isä osas piiskata sitä lastansa remmillä ja vaikka millä niin, että pari kertaa sen minäkin olen sen kynsistä pelastanut, ja toisen kerran se taas sitä kantoi ja pussas ja syötti sille makeisia, se rakastaa niin hullusti sitä lastaan, mutta sillä on niin kumman sorttinen luonto, ja kun se nyt kerran on niin ylenannettu niin voi se sitä juovuspäissään piiskata niin, että lihat lohkee — — ULLA Oijoi, lopeta nuo kamalat kuvaukset! ROUVA EMBLUND Jaa, — jaa mutta sanottakoon mitä hyvänsä, niin se Valtonen sittenkin rakastaa vallan rajusti tyttöänsä, sen sanoi kerran se juoppo Virsellikin, että aina se Valtonen juovuspäissään pröystäilee tytöstään ja puhuu sen tulevaisuudesta! Jaa jaa! ULLA Rakastaa, jaa tavallaan, mutta, jos joku rakastaa, niin on se Leila raukka, väliin on oikein vaikeata, kun minä tässä eräänä aamuna menin sen huoneeseen oli siellä jokseenkin viileätä, minä sanoin — aij, jai tulta tänne täytyy panna sinä vilustut, mutta silloin se tillahti itkemään ja sanoi, kyllä minulla on lämmintä, mutta minun isäraukkani palelee, ja ei siitä lämmittämisestä tullut sillä kertaa mitään! ROUVA EMBLUND Niin, niin kyllä ne vaan ovat oudon sorttista sukua! ULLA Kerran pappa anto Leilalle rahaa ja käski sen ostaa itselleen uuden hatun! ROUVA EMBLUND Jaa! ULLA No, mitäs siitä tuli, — hattua vaan ei näkynyt! ROUVA EMBLUND Eihän se vaan — — ULLA Juu'u aivan oikein, itkien se tunnusti, kun minä kysyin, että oli rahat antanut isälleen, kun tämä tuli häntä vastaan risasissa vaatteissa! ROUVA EMBLUND Jaa mutta kyllä se on ihmeellistä! ULLA Sanoppas se Leilalle, se sanoo, että se on luonnollista ja hänen velvollisuutensakin! ROUVA EMBLUND No, onhan siinäkin jotain totta! ULLA Saaks olla lisää? ROUVA EMBLUND Juu, kiitos, puol kuppia! Mitenkäs se Aape jaksaa? ULLA Kiitos, mikseikäs se jaksa, se vaan spelaa ja spelaa ja laittaa lauluja, se onkin jo ulosoppinut speliniekka, se aikoo mennä ulos Mynsseniin vai mikä sen paikan nimi oli, juu, juu Mynsseniin, se nyt vaan odottaa Leilaa, kunnes se pääsee ulos opistostaan, sitten ne yhdessä menevät, jos vaan rahoja riittää! ROUVA EMBLUND No, kyllä niitä teillä aina sen verran on! ULLA Jaa, onhan sitä koitettu säästää. Se Aape osaa laittaa oikein kauniita lauluja, tässä taanoinkin laittoi se yhden oikein kauniin laulun, ja Leila lauloi sen suoraa ulos paperista! ROUVA EMBLUND (Ihastellen): No, kyllä teillä mahtaa olla ihanaa kuin taivaan ilossa, kun aina vaan veisataan ja pelataan! ULLA Juu, juu — vaikka kyllä se toisinaan tuppaa maksalle kun ne aina meluavat ja hoilaavat! 10 kohtaus. Edelliset ja Pahlman. PAHLMAN (Tulee puettuna täydelliseen vahtimestarin galauniformuun, kädessään punaisessa nauhassa riippuu mitali, ja kainalossaan salkku): Iltaa frouva, iltaa! (Nauraa.) Pistäppäs Ulla tuo prenikka kaulaani! ULLA No, eks' sitä itte saanut? (Ottaa mitalin ja alkaa sitä ripustaa Pahlmannin kaulaan, mutta ei tahdo oikein onnistua.) PAHLMAN No, halssaa nyt vaan rohkeasti, älä ollenkaan häpee, kyllä frouva tietää, että sinä ennenkin olet kaulassani kieppunut! (Nauraa.) ULLA Tystny' — no kas noin, lasi teetä Aadolf! PAHLMAN Juu, juu, mutta mull' on kiire! (Nauraa, asettaa salkun pianon päälle.) Totisesti se oli vaikea juttu, minä en tiennyt kumman rahan minä olisin ottanut kaulaani, sen keisarivainaan rahanko vai sen toisen! ULLA No, oli siinäkin vaivaa! ROUVA EMBLUND Herra Pahlmannilla on siis monta mitalia! PAHLMAN No, onhan niitä, ja useampiakin olis, ellen joskus olisi ottanut niitä käyvässä rahassa! ROUVA EMBLUND No, eiks' ne kaikki ole sitten rahoja? ULLA Oon, on, Jessus on, mutta pappa meinaa, että hän mitalin asemesta joskus on ottanut puhdasta rahaa, huomaaks' Liina oikeeta rahaa! ROUVA EMBLUND Juu, niinhän mekin otettas! Mutta mitenkäs niitä saa keisarilta? ULLA Täytyy olla fiini käytös! PAHLMAN Niin, eikä sitä konstia ilmaiseks saa, minä olin silloin 24 vuotta — ULLA (Keskeyttäen): Eipäs, kun 23 ja puoli vuotta — — PAHLMAN Vait! ny' — no, niin 23 ja puoli vuotta kun minä reisasin ministerivaltiosihteeri Hagenin kanssa Tyskanmaalle; voi, voi niitä aikoja — — ULLA (Innostuneena): Jaa, jaa — — PAHLMAN Vait' ny' — ethän sinä mukana ollut, no niin, yhdessä me ministerin kanssa kuljettiin kaikissa Perliinin museoissa! ROUVA EMBLUND (Ihmetellen ): Kaikissa! PAHLMAN No, ei nyt tietysti kaikissa pienimmissä — — ROUVA EMBLUND (Keskeyttäen): Juu, juu niin minäkin meinasin! PAHLMAN Ja kyllä me kattottiin jos jotkin paikat, voi voi niitä punaposkisia flikkoja! (Nauraa ja hykertää käsiään.) ULLA (Häveliäästi): Aadolf, se ei sovi, fyi! ROUVA EMBLUND (Tyhmänä): No mitä nyt? PAHLMAN Ei mitään, akka tulee vaan aina mustasukkaiseksi kun minä vaan kerron, että siellä Perliinissä oli yksi flikka nätimpi kuin Ulla! (Nauraa.) ULLA Fyi Adolf, se ei sovi, soh! PAHLMAN No, no älähän nyt happane elämäni siirappi — no niin, siellä sitä oppi tapoja ja siellä minä näin kuinka oikein ylöspassataan ja sen veisun muistoksi minä keisarivainaalta sain ensimmäisen rahani! ROUVA EMBLUND Voi, voi otittekos te sen rahan? ULLA Tietysti, ei sunkaan ensimmäistä sovi ruoka ja ryysyrahoiksi ottaa! ROUVA EMBLUND Juu, juu niinhän meittinkin tekis! PAHLMAN (Katsoen kelloa): Mutta sapperment, minähän istun tähän akkojen kanssa leuvoistani kiinni ja unohdan Hänen Ylhäisyytensä! Hyvästi nyt, minun täytyy joutua, kello on paljon. (Nauraa.) Ulla, sano nyt lapsille, etteivät ne saa kauvaa valvoa ne niin siitä hermostuvat, hyvästi frouva! (Nauraa, poistuu unohtaen salkkunsa.) ROUVA EMBLUND Ei, kyllä minäkin nyt lähden, Nannakin ikävystyy! ULLA Mutta eikös se Nanna luvannut meille tulla? ROUVA EMBLUND Jaa, ei se nyt vissiin sitä sanonut! Ei, kyllä minä nyt! PAHLMAN (Ovelta): Tulkaa mukaan niin pääsette samassa troskassa minun kanssani! (Nauraa ja vilkuttelee silmillään: ) Ai, ai Ulla, älä vaan tule mustasukkaiseksi! (Nauraa.) ULLA Phyt, minä teittin roskillenne! ROUVA EMBLUND No, hyvästi nyt min sööta! ULLA Hyvästi, kiitos nyt, jos näät Leilan niin sano, että tulis heti kotia, minulla olisi hiukan asiaa, mutta en jaksais koko yötä valvoa! ROUVA EMBLUND Juu, juu! (Eteisestä): Älä unohda meittiä! PAHLMAN Synda ny! (Nauraa.) 11 kohtaus. Ulla yksin. ULLA On sekin frouva tuo entinen Emblunska, vanha mako, joka ei ymmärrä hienon päälle, en minä totisesti sen kanssa viittis olla kanssakäymisessä ellei Aadolf tahtoisi, mutta täytyyhän sitä miehensä tahtoa noudattaa! (Haukottelee.) Herra ääretön, kuinka se Leilakin osaa viipyä, aina sitä yhtä ja samaa repeteeraamista! (Haukottelee.) 12 kohtaus. Ulla ja Leila. ULLA Kas siellähän se onkin, no rakas lapsi, kuinka laulutunti meni? LEILA (Tulee nuottisalkku kädessään): Hyvin, täti kulta, oikein hyvin, minulla on vaan hiukan päänsärkyä! ULLA (Hellästi): Aij, ai — juo teetä, kas tässä se ehkä friskaa! LEILA Kiitos, en minä nyt —, onko setä kotona? ULLA Meni kallaformussa sinaattiin Hänen Ylhäisyytensä itse — — — LEILA (Keskeyttäen): Jassoo, — mutta miksi täti on niin vakavan ja juhlallisen näköinen? ULLA No, mitäs minä peittelen, olethan sinä jo aika tyttö — LEILA No mitä? ULLA Se on nyt sillä lailla, että se kävi taas täällä meillä sinua hakemassa! LEILA (Hätääntyneesti): Kuka, Jumalan tähden — kuka? ULLA No, se — — — se — LEILA (Kiihkolla): Kuka — — — isäkö? ULLA Ei, vaan se — se toveri — LEILA (Purskahtaa helpoituksesta nauruun): Jassoo se juoppo Virselli! Ja täti käski tietysti tulemaan toisten? ULLA En, — Herra ihme kun minä pillastuin, minä ramppasin permantoa kuin sinkerin masiinaa ja huusin ulos, ulos — hampuusi! LEILA (Nauraa hermostuneesti): Mutta mitäs me hänestä, — eikö Aape ole tullut? ULLA Ei! LEILA Täällä on ollut vieraita! ULLA Nannan mamma, Nanna lupas ittekin tulla! LEILA (Hajamielisesti): Vai niin! Mitä täti Emblund tiesi kertoa? ULLA (Teeskennellen huolettomuutta): — Eipä juuri mitään muistiinpantavaa! — Ei, mutta nyt menen minä maata, olen vähän väsynyt, kutsu Fiina korjaamaan nuo teekojeet äläkä nyt kauvaa valvoo, setä kielsi! LEILA (Suutelee Ullaa): Hyvää yötä täti, koitan totella! (Ulla menee.) 13 kohtaus. Leila ja Nanna. NANNA (Tulee päällysvaatteissa sisälle): Iltaa Leila, eikö meidän mamma ole täällä? LEILA Huh, kuinka sinä soittamatta pääsit? NANNA Ovi oli auki, viimeksi kulkenut sen kai on auki jättänyt! LEILA Se olin minä, — ei kyllä täti Emblund oli täällä mutta hän meni jo ennenkuin minäkään ehdin kotia! NANNA Ihmeellistä kun et tullut minua vastaan! LEILA Sinä olet sairas! NANNA Jaa, tuo jalka vähän juonitteli, mutta ei se mitään (Äänettömyys.) Sinäpä vasta olet kalpea! LEILA No, kun täti Ulla taas minut pelätti sillä Virsellillä, se kävi minua tapaamassa! NANNA Hyvänen aika! LEILA Ajatteles, eilen tapasi isäni minut kadulla, hän oli aivan juovuksissa, oi kun neiti von Holten häpesi ihmisten tähden, sillä isä oli niin risoissa ja äänekäs. Hän piti taas sen tavanmukaisen esitelmänsä rakkaudestaan minuun, mutta neiti von Holten veti minut pois, sillä ihmisjoukko töllisteli meitä! NANNA Voi Leila raukka! LEILA Isä pyysi rahaa ja hävisi sitten, mutta eihän raha nosta. — Toisinaan syyttää omatuntoni minua siitä, etten ehkä ole tehnyt kaikkea nostaakseni onnetonta isääni! NANNA Mutta ethän sinä voi! LEILA Niin, en voi, en voi! (Äänettömyys.) Mutta ei hän ole yksin syypää onnettomuuteensa, perinnöllisyys; seura ooh (tekee inhoa ilmaisevia liikkeitä) ja yhteiskunta, joka antaa heikoille tilaisuuksia turmella itsensä! NANNA Jaa, jaa isäraukkasi! LEILA (Kiihtyen): Mutta ehkä minäkin olen siihen syypää, ehkä häntä liiaksi vähän rakastan, hellyyttä hän kaipaa! NANNA Voi hyvä Leila, kyllä sinä rakastat häntä enemmän kuin hän sinua! LEILA Tiedätkö Nanna, että hänen rakkautensa on myrkkyä toisinaan minulle, se on tappavaa — mutta voiko rakkaus olla myrkkyä? NANNA Ei, ei hieno, mutta toreilla ja kujilla torvea toitottava rakkaus se on — murhaavaa! 14 kohtaus. Edelliset ja Fiina. FIINA Neiti, joko saa ottaa pois? LEILA Jo, Fiina ottaa vaan, ai mutta Nanna sinähän ehkä joisit? NANNA Ei kiitoksia, kyllä minä nyt menen, ehkä mammakin jo on kotona! LEILA No, Fiina ottaa vaan! FIINA Kyllä neiti! (Menee.) 15 kohtaus. Nanna ja Leila. NANNA Miksi olet sinä niin synkällä tuulella tänään? LEILA Niin, onhan tänään vuosipäiväkin! NANNA Mikä vuosipäivä? LEILA Neljä vuotta sitten oli juuri näihin aikoihin tulipalo, niin, sinä muistat? NANNA Niin, niin! LEILA Se oli kauheata, oo kuinka minä vieläkin vihaan sitä Savanderia! Minä olin aivan uupunut, minä olin huutanut ääneni käheäksi, minä en jaksanut enään vaan olin antautua, silloin sälähti ruutu, oi Albert sävelten ritari, Aape, oi, Aape! 16 kohtaus. Edelliset, Albert Pahlman. ALBERT (Pistää päänsä saliin eteisestä tulevasta ovesta): Kutsuitko sinä minua, Leila? LEILA Fyi, kuinka minä pelästyin, en, kerroin vaan Nannalle kuinka sinä pelastit kerran minut, silloin kun kaikki pimeni, ei, ei, kun valkeni, sillä neljä vuotta sitten minä heräsin tässä valoisassa kodissa ja sitten olen herännyt joka aamu näiden hyvien ihmisten luona! ALBERT Niin, niin Leila, aika kuluu! NANNA Jaa todellakin, kyllä se kuluu, minäkin unohduin tähän koko illaksi! LEILA No, älä nyt vielä! Juu, juu terve nyt vaan, hyvästi! (Menee.) 17 kohtaus. Albert ja Leila. ALBERT (Innostuneena): Oi, Leila, sinä et voi uskoa kuinka elämä on ihanaa! LEILA Onko, en minä tiedä, — mutta kuinka niin, selitä! ALBERT (Enemmän innostuen): Minä olen kävellyt kokonaista kaksi tuntia tuolla Kaartin kallioilla, siellä on niin pimeää, Gråharan majakkatuli yksin valvoo, sillä taivas on pilvessä, siellä tuulee vinhasti, syksyn merituulet riehuvat — — LEILA (Innostuneesti): Niin, niin, istu! ALBERT Kiitos, ei — kuule nyt — —, Suomenlahden aallot löivät vaahtoisina vasten tummia rantakallioita, syksyinen meri lauloi valtavasti, sen pauhu oli kuin elämäntuskan moniääninen huuto, oi se huuto lauloi sielussani, se soi kuin aallot, minä kuulin jokaisen kuohukuplankin heikon halkeamisen, ja minun sielussani syntyi uusi sävellys, sen nimi on: Elämän meri, siinä on niin paljon semmoista, jota voi vain Suomenlahden pauhuista saada, joka vain Suomen pojan rinnassa voi pauhata — — LEILA (Nousten seisomaan, innoissaan): Oi, Aape hyvä, soita se nyt heti minulle! (Juoksee aukaisemaan flyygelin.) Aape — no! ALBERT Ei, ei vielä, katso (näyttää käsiään) minun sormeni vapisevat sielun liikunnoista, meren aaltoilu niissä kuvastuu, mutta, jos minä nyt soittaisin, soittaisin minä väärin (äänettömyys) sillä minä olen väsynyt! Ymmärrätkö? LEILA (Hiljaa): Kyllä! Tai — ehkä! ALBERT (Hellästi): Kiitos Leila! LEILA Albert! (Äänettömyys.) ALBERT No, kerro nyt, Leila pikkunen jotain, mutta muistakkin (leikillisesti) jotain hauskaa ei vaan sitä tuttua surullista! LEILA Mitäpä hauskaa minä! ALBERT No kerro nyt sinä olet varmasti taas jotain luonut, sen näkee jo katseestakin! LEILA (Ihmetystä teeskennellen): Minäkö luonut, minä heikko nainen! ALBERT Niin sinä, herkkä, tunteellinen nainen! LEILA Aape, mitenkäs se taas olikaan sen sinun luomisrunosi alku? ALBERT No mitäs siitä? LEILA Ei, ei — auta nyt! ALBERT No, kas näin: Tuntea se ompi elää — — — LEILA (Painolla): Niin! Tuntea se ompi elää — — luoda vaan voi tuntemalla, mutta hiomishetkin helää vieno ääni, jossa alla, piilee kylmä tuskan halla, — sit' ei tiedä ihmiset! ALBERT Niin, eikö se ole totta? LEILA Oi, on, on — — ALBERT Mistä sinä sen tiedät? LEILA (Innostuneesti): Hyvä Jumala, olenhan minäkin joskus luonut! ALBERT (Nauraa): Kas nyt, sanoinhan sen, antaudu nyt vaan, olet ansassa! LEILA (Nauraa): No niin, viime yönä minä sen kirjoitin! ALBERT Minä värisen uteliaisuudesta! LEILA Se on runo, sen nimi on — Isä! ALBERT Mutta miksi niin surullinen aihe, sillä sinä voit kirjoittaa isästä vaan surullista? (Äänettömyys.) LEILA Jaa, mutta ehkä se onkin rukous! ALBERT Mutta miksi sen nimi on — Isä? LEILA Se aihe on kauvan sielussa soinut, se tahtoi vihdoinkin tulla esille, se on jatkoa, siihen äitivainajani alkamaan! ALBERT Luetko sen minulle? LEILA En! ALBERT No, mutta Leila! (Tarttuu häntä käteen.) LEILA Saat sen itse lukea! (Etsii sitä nuottisalkustaan: ) Kas tässä, lue, ole niin hyvä! ALBERT Saanko minä lukea sen omassa huoneessani? LEILA Kuten tahdot! (Albert poistuu.) 18 kohtaus. Leila ja Fiina. FIINA (Tulee juosten ja hälyten): Neiti, neiti, missähän mahtaa olla se herran portföljy — voi, voi on kiire, se mies odottaa siellä kyökissä, sanoi, että on kiire, sillä Hänen Ylhäisyytensä — — LEILA (Ankarasti): Hyi, Fiinapa nyt on pahanilman lintu, no tuossahan se on tuolilla, voi, voi sitä setääkin kuinka hän nyt voi unohtaa salkkunsa, no joutuin! (Fiina menee.) 19 kohtaus. Leila yksin (ovelta Fiinan jälkeen.) LEILA Kyllä Fiinakin on ajattelematon, meluaa ja huhtoo kuin olisi tuli irti, mitätön asia! (Nousee kävelemään, äänettömyys.) 20 kohtaus. Albert ja Leila. ALBERT (Tulee paperiliuska kädessään): Leila, pieni Leila, se on mainio, se on ihana, syvä — — Leila, siitä tulee vielä aaria, tai ballaadi, tai sonetti taikkapa aluksi melodraama! Joudu Leila pian lausumaan, minä improvisoin pianolla, se teki minuun niin valtavan vaikutuksen — se on rukous! LEILA Eihän toki, en minä! ALBERT Älä nyt Jumalan tähden estele, se soi sielussani, sinun täytyy — soitan niin että voit pausseiksi vuorotellen laskea 6, 4 tahi 2 tahtia! LEILA Mutta ensiksi minä tahdon lämpimämmän valaistuksen, tämä on niin koleata, vasta sitten minä voin sen lausua — — ALBERT (Keskeyttäen, kiihtyneemmin): Sama se, yhdentekevää, vaikkapa pimeässä, no, mutta joudu nyt Leila pieni! LEILA (Sytyttää flyygelin vieressä seisovan punakaihtimisen sähkölampun ja sammuttaa kruunun): No nyt olen valmis! (Albert alkaa soittaa ja Leila lausuu): Isä, lapsiasi suoja turvan, kodin, hoivan tuoja, meitä helmassasi kanna, meille lohdutusta anna! — Isä, lastes turva yössä, vitso meitä synnin työssä, mutta kiroistasi säästä vihas salamoista päästä! Isä, rakkautes tähden älä vitso kaikkein nähden, iske yössä, iske salaa haava rintaan, joka palaa! Isä, lapsiasi suoja turvan, kodin, hoivan tuoja emme pyydä sulta lisää, siunaamme vaan omaa isää! Säestys on ollut aluksi salaperäisen harvatahtista ja uskonnollinen sävyltään, keskiosassa se kohoaa kiihkoisaan forttissimoon ja joluu viime värsyyn päästäessä utuisena pianissimona, väreilevät akordit kuvaavat rauhallista aaltoliikettä; — äkkiä ponnahtaa Albert seisomaan, tarttuu Leilaa vyötäisille ja suutelee häntä kiihkeästi. ALBERT (Kuiskaten): Rakastan, Leila, rakastan sinua! LEILA (Heittäytyy Albertin syliin): Oi Aape! (Äänettömyys.) ALBERT Sydämeni hehkuu punavaloa niinkuin tuo lamppu isäni kodissa! (Taluttaa Leilan sohvaan.) LEILA Oi rakas Aape, rakas Aape, miksi mainitset sanan isä elämäni onnellisimpana hetkenä, se sana tuo aina mieleeni elämäni tuskan! ALBERT (Suudellen kättä): Oi anteeksi, anteeksi, — Jumala, kuinka minä olen kömpelö hänellekin, jota rakastan, rakas ei puhuta, sillä sanat välittävät huonosti tunteita, kuunnellaan vaan kahden sielun sointuvinta soittoa! (Suutelee.) LEILA (Kuiskaten.) Aape! ALBERT Leila, mikä arpi on sinulla otsallasi, minä suutelen sitä! LEILA (Kiljahtaa): Hyvä Jumala se koski! ALBERT Rakas, rakas — mikä, Jumalan tähden! LEILA (Tyynemmin): Se arpi! ALBERT Mistä olet sen saanut? (Leila vaikenee): Eikö sitä voi minullekkaan kertoa? LEILA (Kuiskaten): Voi! ALBERT (Hellästi): En ole utelias, mutta, jos voit niin — LEILA (Keskeyttäen): Se on sinulle tuskallista kuulla! ALBERT Ei, sillä elämähän on vain joko onnea tai tuskaa, ja useimmiten ne toisiinsa yhtyneinä! LEILA (Tummalla äänellä): Minä olin silloin 4 ja puoli vuotta nuorempi kuin nyt olen, asuin vanhempieni kanssa siinä pesutuvan takaisessa huoneessa, josta olen sinulle kertonut, sama huone, jossa äitini kuoli! — Oli ilta, äitini makasi vuoteellaan kalman kylmät helmet otsallaan. Isä raukka tuli sinäkin iltana juovuksissa kotiin sen Virsellin kanssa, ja vaikka äiti oli niin heikko tahtoi isä olutta, ja sitten ne joivat kaiken iltaa. — — Juopuneiden keskustelu oli jo kohonnut kovaäänisyydessä huippuunsa ja taas laskeunut entiseen matalaan uomaansa, Virselli makasi lattialla ja kuorsasi, — isäni istui yksin ja — joi! — Minä istuin pallilla lähellä äidin vuodetta ja torkuin väsymyksestä. Äkkiä kuulin isän huutavan: »Täällä on kuuma kuin helvetissä!» Heräsin täydellisesti, sillä jokin kova esine löi otsaani, ja musta, lämmin vaate peitti pääni. Isäni oli riisunut takkinsa ja heittänyt sen minua kohti. Minä nousin ja ripustin sen tuolin selustalle, mutta samassa huomasin, että kuuma, punainen veri valui pitkin poskeani valkoiselle esiliinalleni, minä aloin itkeä peljästyksestä ja — — ALBERT (Keskeyttäen): Mikä siihen kävi? LEILA (Painolla): Suuri, rautainen tamminaula, joka oli isän takin taskussa! ALBERT Hän aikoi murhata sinut! LEILA Ei, Aape, älä sano niin, rakas ei niin, sinä et tiedä — hän teki sen vahingossa, tietämättänsä! — Albert — ajattele, äitini heräsi kuumeisesta unestaan ja näki minun vuotavan verta, hän sulki äkkiä silmänsä, risti kätensä ja minä kuulin, että hän rukoili! ALBERT Rakas! LEILA Minä olen paljon kärsinyt, sentähden minun silmissäni on syksyn jääkaihi! (Albert suutelee.) ALBERT Rakas, rakas, minä olen tasoittava sydämmessäsi surujen syvät uurteet, minä rakastan sinua Leila, kuuletko sinä, eikö rakkaus ole elämän punaisin kukka, eikö rakkaus ole sielun sointuvin sävel, minä suutelen säröiset sydämesi kielet ehjiksi! (Suutelee.) Minä säestän kahden sielun sointuvinta lemmenlaulua! (Taluttaa Leilan flyygelin luo, istuutuu sen eteen, Leila istuu Albertin polvella ja kietoo kädet hänen kaulaansa, Albert soittaa surullista, onnensekaista, väräjöivää elegiaa, Leila kuuntelee silmät ummessa.) 21 kohtaus. Edelliset ja Fiina. FIINA (Ryntää meluten sisälle): Jessus, neiti hyvä — ai (peräytyy) neiti täällä on kyökissä yksi! LEILA (Kiljasee ja ponnahtaa seisomaan): Yksi mikä? FIINA Yksi juopunut hampuusi, joka sanoo, että hän on — LEILA (Keskeyttäen): Mitä hän on? FIINA Hän on neidin isä! LEILA (Kiljasee): Isä! (ja vaipuu pyörtyneenä Albertin syliin; Albert kantaa hänet sohvaan.) ALBERT Fiina hyvä, vettä, vettä, pian! FIINA (Tuo lasin): Tässä, voi, voi, tämä on kauheata! (Valelee itkien neidin ohimoita.) ALBERT (Polkee kiihtyneenä lattiaa): Fiina, aja se roisto heti ulos, heti, heti, — — heti! (Fiina menee.) 22 kohtaus. Edelliset ja Valtonen. VALTONEN (On juovuksissa, ryysyinen, kädessään sikaarilaatikko, jossa on rihkamaa ja jonka reunoilla, riippuu kellonvitjoja): Ilman sitä, ai, jäi kuinka koree huone, ilman sitä! ALBERT (Raivoten): Ulos roisto, ulos! LEILA (Tointuen): Se on hän, se on Albert, ei, ei niin — — se on — — — minun — — i — − säni! VALTONEN Ilman sitä, aivan oikein, oikeassa paikassa, täällähän se minun likkani on, johon minä mielistyin! (Hikkaa.) ALBERT (Kiivaana): Minä vien hänet ulos! LEILA Ei rakas, ei — — hän on minun isäni! VALTONEN (Hikkaa ja hoipertelee): Ilman sitä! LEILA ( Rukoilevasti): Jätä meidät hetkeksi kahden kesken! ALBERT Et sinä kestä! LEILA Kyllä, kyllä, mene nyt rakas! ALBERT Huuda minua, jos hän tekee sinulle pahaa! LEILA (Katkerasti): Pahaa, voiko minulle enään tehdä pahempaa kuin särkeä elämäni onnellisimman hetken, sitäpaitsi hänhän on minun isäni! (Nousee reippaasti.) Minun isäni! (Albert menee.) 23 kohtaus. Leila ja Valtonen. LEILA (Kylmästi): Isä on tullut minua tapaamaan, isä on hyvä ja istuu! VALTONEN Ilman sitä, fiiniähän täällä on kuin herraskaisissa, taitaa fröökynäkin jo olla herraskainen, (hikkaa) maalarin likka! LEILA (Hellemmin): Isä hyvä, istukaa nyt, te olette niin sairas ja väsynyt! VALTONEN Ilman sitä, mööpelit kuluu! LEILA (Kylmästi): Isällä oli kait asiaa, koska isä tuli katsomaan! VALTONEN Jaa, ilman sitä, ostaaks fröökinä vähän kalsonkin — nappia, sais tuttavan kaupalla! (Hikkaa.) LEILA (Nyyhkyttäen): Älkää nyt, rakas isä, olko ilkeä, puhukaa nyt mitä te tahdotte, minä autan voimieni mukaan! — Isä! VALTONEN (Purskahtaa itkuun, istuutuu): Ilman sitä, minun vaan tuli ikävä ainokaista likkaani, ilman sitä — — minä vaan tahdoin nähdä omaa pientä Leilaani, minä olen niin yksin maailmassa, siellä rannassa on niin kylmä, siellä niin tuulee! LEILA (Itkien ja silittäen isänsä partaa): Pieni, onneton isäni, itkekää, itkekää onnettomuuttanne, rukoilkaa Jumalan apua noustaksenne, teidän onneton Leilanne on rukoileva puolestanne! VALTONEN (Yhä itkien ja hikottaen): Ilman sitä, Leila tyttöni, sinuun minä mielistyin! (Hikkaa.) Minä en ole tahtonut olla sinulle paha en — — ilman sitä, minä vaan niin rakastan sinua, rakastan omaa ainokaista lastani! LEILA (Lankee polvilleen maahan ja syleilee ja suutelee isäänsä): Isä! — — (Äänettömyys.) VALTONEN Sinusta tulee ihminen, hyvä ihminen, parempi kuin minä olen — — parempi; — ilman sitä! (Itkee tyrskien.) LEILA Isä, rakas isä, jättäkää huono elämänne, nouskaa, kyllä Jumala auttaa! VALTONEN (Nousee): Ilman sitä, — »nyt sinä Herra, lasket palvelijasi rauhaan menemään»,—ilman sitä! (Hoipertelee.) Hyvästi Leila, hyvästi ainoa lapseni, — — annappas vanhalle isällesi viisimarkkaa — ilman sitä! LEILA (Etsii itkien rahaa kukkarostaan): Tässä, kas tässä, rakas isä —, raha ei meitä voi nostaa, Jumala nostaa! VALTONEN Ilman sitä, — — nyt voi taas maata Botsmannin-kadun yömajassa ja saa potin oltta murheeseen, ilman sitä! LEILA (Epätoivoisena, kurottaen käsiään isänsä jälkeen): Isä, rakas isä, teillä ei ole enään kotia, käskekää, lausukaa toivomus, niin minä tulen luoksenne ja hoidan kotia, sillä me kuulumme yhteen! VALTONEN (Vakuutuksella): Ilman sitä, tul' vaan, mutta minä tahdon minun vapauteni! (Itkee.) LEILA Tietysti, rakas isä, vapaus hyvään, mutta huonosta teidän täytyisi koettaa luopua! VALTONEN Se on minun asiani! (Hikkaa.) LEILA (Rukoillen): Oi, rakas, kallis, pieni isä, luvatkaa! VALTONEN Tulin Leilaani kattomaan, en rippisaarnaa kuulemaan, — ilman sitä! (Poistuu hitaasti.) LEILA (Hänen jälkeensä): Isä — —, isä — — isä! (Itkee.) 24 kohtaus. Leila ja Albert. ALBERT Hän siis meni! LEILA (Itkien): Jumalani, kuinka kurjaa, kurjaa! (Miltei huutaen): Oi, vihlovaa Jumala, (nousee) oletko sinä olemassa? (Repii hiuksiaan.) ALBERT (Kuiskaten): Leila! LEILA Oi isäni, isäni — sinä menit, vaikka me kuulumme yhteen, sinä rakastat minua, elämäni väreilevimmällä hetkellä sinä minua rakkaudessasi etsit — oi punainen uneni katosi, minä näin elämäni tuskan! (Itkee rajusti.) ALBERT Voi Leila rauhoitu! (Silittelee hänen hiuksiaan.) LEILA (Kävellen kiihkeästi): Oi, minun punainen unelmani vielä palaa takaisin, sillä lempeni on vielä kehdossaan, mutta sinun onnesi, isä, ei palaa koskaan — ei koskaan — koskaan! (Pysähtyy äkkiä: ) Miksi näytti elämä suurimman onnenhetkellä suurimman onnettomuuden, (kävelee väristen ja pysähtyy) niin siksi, että onni on särkyvä kupla! ALBERT Leila! LEILA Niin! ALBERT Hän meni Minä en mennyt! LEILA Niin! ALBERT Särkyikö jotain? LEILA (Nyyhkyttäen): Särkyi! (Juoksee Albertin kaulaan): Mutta rakkaus sittenkin elää! (Esirippu.) IV NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ: Auditoriosali yliopistossa. Salissa on kateederi oikealla, seinällä, penkkiä kuulijoita varten ja tuoleja. Kolme suurta akkunaa peräseinällä, akkunoiden välissä seinällä kuvia, jotka esittävät Forum romanumia y.m. anttiikin aikuisia paikkoja. Vasemmalla seinällä ovi, joka vie voimakkaasti valaistuun solennitettisaliin, samalla seinällä ovi, joka vie korridooriin, oven vieressä vaatenaulakko, vielä on huoneessa pienipöytä vesikaraffineen; on ilta, sähkölamput palavat. 1 kohtaus. Ulla ja Fiina. ULLA (Tulee puettuna suureen kappaan, Fiina kantaa musiikkisalkkua ja pientä käärettä): Fiina panee nuo nyt tolle tuolille ja auttaa minun päältäni! FIINA Heti frouva! (Auttaa Ullan päältä ja ripustaa kapan naulakkoon. Ulla on puettuna, mustaan yksinkertaiseen silkkipukuun, päässä on hänellä musta pitsibaretti.) ULLA Fiina avaa ton paketin, ettäs saan peilin, minun tarvittee hiukan itteeni ställätä! Mutta mitäs se kello on? (Katselee kelloaan: ) Herra ääretön — jo 20 vailla kahdeksan, pian se Leilakin tulee —, voi, voi, jos se nyt vaan menis hyvin! FIINA (Avaten käärettä): Kyllä se menee frouva hyvin! ULLA (Äreästi): Vait flikka, sinä et ymmärrä mitään, et niin mitään, kattokkin, että sen paketin avaaminen menee hyvin, — no pian se peili, mulla on kiire! FIINA (Ojentaa peiliä): Tässä, hyvä frouva! ULLA (Siepaten sen): No menes nyt sinne Aleksanterinkadun puoliselle ovelle vahtamaan ja kattokkin, että olet nopsa auttamaan fröökynää kun hän vaunulla tulee! (Fiina menee.) 2 kohtaus. Ulla yksin. ULLA Voi, voi, kuinka minua pelottaa, se Leila paha on ollut taas niin ihmeen närvöösi, Herra ääretön, kuinka se osas taas viime yönä porata niin, että minä jo luulin siltä äänen painuvan, sillä on hiukan kranttu kurkku, vaikkakin kova ääni, mutta on sitä vahvemmatkin äänet sortuneet, — Herra ihme (peilailee) eikö se jo tule, voi, voi se tulee viime tingassa ja tulee sitten niin närvöösiksi! (Menee peräovelle ja kurkistaa siitä saliin: ) Oo — hoh, johan sali on vallan puolellaan väkeä, saa nähdä, niin muutaman minuutin perästä se on vallan täys, — Herra ihme, sitä flikkaa! 3 kohtaus. Ulla ja Emblundska. EMBLUNDSKA (Kurkistaa vasemmanpuolisesta ovesta sisään): Ai, jai, saanko tulla sisään, Ullahan on täällä vallan yksin? ULLA (Ystävällisesti): Kas Liina, Herra ihme, sehän hauskaa, tule vaan, mutta kuules Liina, kyllä sun sitten täytyy mennä, kun Leila tulee, ettei se kävis närvöösiksi! EMBLUNDSKA Juu, juu, minä vaan tulin kattoon mimmoinen se Leilan kleninki on! ULLA Jaa, Leila ei ole vielä tullut, minä jo olen oikein levoton! EMBLUNDSKA Miksi niin? ULLA No, Herra ihme, se myöhästyy ja sitten se fieskaa koko konsertin! EMBLUNDSKA Eikä fieskaa, johan sillä on tottumusta! ULLA Niin, onhan se totta, siellähän se Mynssenissä lauloi hienoissa herrasväissä ja olihan sillä omakin konserttinsa, ja lehdet kiitti vallan ihmeesti, mitenkäs se taas olikaan kun se Mynssenin soittolehti sanoo — — juu: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi taiteilija, ääni on vahva ja taipuisa, forttepianot olivat utuiset, äsh, ei se nyt juuri niin ollut, — — juu, pianissimot olivat utuiset, laululinnuista rikas Suomi on taas lähettänyt kuultavaksemme yhden parhaimmista laulajistaan ja — — EMBLUNDSKA (Keskeyttäen): Rakas Ulla, älä nyt viitti, johan minäkin kohta osaan ulkoa tuon värsyn! ULLA (Nenäkkäästi): Osaa, osaa, mutta et ainakaan tämän illan ohjelmaa osaa ulkoa, minä sen olen kuullut senkin seitsemän kertaa! EMBLUNDSKA (Pisteliäästi): Sitäpä varten minä ostinkin pilotin, että edes kerran kuulisin, vaikka olisi se Leila voinut antaa yhden friipiletin vanhalle tuttavalleenkin! ULLA No, no, ensin suvulle ja sitten tuttaville! EMBLUNDSKA No, eipä se suku nyt ole niin häävi ja ääretön! 4 kohtaus. Edelliset ja Fiina. FIINA (Kiireellä): Nyt neiti tuli, nyt se tuli! ULLA (Emblundskalle): Mene nyt, ettei se tule närvöösiksi! EMBLUNDSKA Kyllähän minä, mutta, jos hiukan sais nähdä sitä leninkiä läheltä! ULLA (Armolllisesti): No, sama se, katto vaan, mutta älä kajoo! 5 kohtaus. Edelliset, Albert ja Leila. LEILA (Tulee puettuna komeaan oopperakappaan Albertin seuraamana): Voi onko se pikku täti jo tänne ehtinyt, aina sama hyvä täti! (Huomaa Emblundskan: ) Iltaa, rouva Emblund, hauskaa tavata, joko Nanna on tullut kotia ulkomailta? EMBLUNDSKA (Niiaa): Kiitos kyllä, kiitos hyvin! (Niiaa): Ai kun koree kapp — — (Ulla varoittaa sormellaan.) ALBERT (Auttaa Leilan päältä ja antaa kapan Fiinalle, joka ripustaa sen naulaan; Leila on komeassa, Valkosessa dekolleteratussa konserttipuvussa): Kas niin! EMBLUNDSKA (Lyö käsiä yhteen): Jessu ku' fiini, ai, jai! (Aikoo koskea, mutta Ulla varoittaa, ja näyttää salaa sormella ovea, Emblundska poistuu pälyen jälkeensä.) 6 kohtaus. Leila, Albert, Ulla ja Fiina. LEILA Jos Fiina nostais vähän tuota kiharaa tuolla niskassa, — kiitos, ja pitäs vähän peiliä, tuo on tuosta vähän pahasti! (Fiina auttaa.) ALBERT (Selaillen nuottia salkussa): Leila, pelkäätkö sinä? LEILA (Nauraa hermostuneesti): Mitäpä minä pelkään, kun sinä rakas säestät! ALBERT (Eräät nuotit kädessään): Kuule Leila, muista nyt, että siinä ensimmäisen osan viime numerossa, siinä aariassa minä ennen nousua säestän hiukan ritardando vaikkei nuoteissa oikeastaan niin ole, mutta kuten olen sanonut minun käsitykseni on se, että tremolot siten sen jälkeen tulevat vaikuttavimmiksi! LEILA (Yhä järjestäen itseään): Juu, juu, — mutta muista Aape, jos minä sattuisin sen unohtamaan, niin muistakkin, että olet tarkkaavainen ja säestät minun kanssani samassa tempossa! ALBERT Luvataan! ULLA (On istunut levottomana kaiken aikaa ja usein yrittänyt puhua väliin): No, vihdoinkin, onkos nyt kaikki temput selvillä? LEILA (Ystävällisesti): On täti pieni, on! — Mutta eikö täti mene jo salonkiin? (Fiinalle: ) Ai, Fiina katsoo vähän tuosta oven raosta, huomaa vaan raosta, miltä sali näyttää! FIINA (Ovella): Herranen aika, se on aivan täys, naama naaman vieressä! ULLA Sh Hikka, ei sovi sanoa naama kunniallisten ihmisten kasvoista, kissalla on naama, ihmisellä on kasvot, kasvot, muistakakkin se! (Oven yläpuolella oleva sähkökello alkaa päristä, Ulla säpsähtää ja töllistelee tyhmän näköisenä.) ALBERT Nyt on siis kello tasan kahdeksan, taikka neljänneksen yli (katsoo kelloaan) kahdeksan, ei vielä kiirettä! ULLA Mikäs ovikello se on? ALBERT (Nauraa): Se on normaalikello, äiti, se soi joka koko tunti ja aina neljänneksen yli eli akadeemisen kvartin jälkeen! ULLA Se on ikävä kello! (Albert ja Leila nauravat.) Kuka sen lyönnit ehtii laskea? ALBERT (Leilalle): Voitko hyvin? LEILA Voin, kuten näet! ALBERT (Ojentaa nuotteja): Katsoppas vielä hiukan noita ensimmäisen aarian alkutahteja, älä vaan nosta alussa, sillä salin ollessa täynnä ihmisiä on akustiikka aivan toinen kuin tänään aamupäivällä harjotuksessa! LEILA (Pitelee nuotteja ja hyräilee): Sen minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin! ALBERT Bravoo! (Taputtaa käsiään.) 7 kohtaus. Edelliset ja eräs pieni tyttö TYTTÖ (Kädessään kukkavihko): Onko neiti Leila Valtonen täällä? LEILA (Iloisesti): On, pikku enkeli, on — Aape, anna vähän juomarahaa tälle keijulle! (Albert antaa.) TYTTÖ (Niiaa): Kiitoksia, hyvä herra! (Poistuu Fiinan kanssa.) 8 kohtaus. Leila, Albert ja Ulla. LEILA No kiitos nyt rakas, kuinka kauniita, kiitos Aape! (Suutelee Albertia otsalle.) ALBERT No onneksi olkoon, vaan nyt on lähdettävä! (Ottaa nuotit.) Marsh mamma salonkiin toista tietä! (Leilalle): Rohkeutta Leila! (Menevät peräovesta.) 9 kohtaus. Ulla yksin. ULLA Herra ääretön, kun minua pelottaa, en minä vaan mene sisälle, en, se voi Leilaa vaan närveerata, voi, voi, kun nyt alku vaan olis hyvä, niin kyllä kaikki olis hyvin. (Kuuntelee: ) Kas nyt ne klaputtavat, no ei se nyt vallan kovalta kuulu! (Nousee: ) Jos menis vähän kuulemaan! 10 kohtaus. Ulla ja Pahlman. PAHLMAN (Tulee vasemmanpuolisesta ovesta puettuna redingottiin): Täälläkös sinä, minä kun kattelin salissa sinne meittin paikoille, muttei sinua näkynyt, samassa se Leila tulla lopsahti sisään, ja ihmiset rupes räpyttämään käsiään, no enhän minä mitenkään enään iljennyt siinä seistä töllistellä, vaan juoksin tänne! ULLA Se olikin parasta pappa, kyllähän me ne laulut jo osataan ja parasta on, ettei sukulaiset istu siinä aivan nokan alla, se kuuluu niin piinaavan! PAHLMAN No niin, voihan se olla totta, ja ollaanhan me kuin omaiset! ULLA Sepä se! PAHLMAN Oliko tyttö peloissaan? ULLA Ja vielä mun mitä, kun Aape kysy, niin se vaan nauraa kikatteli! PAHLMAN Sillä tytöllä on jo tottumusta, vaikkakin se täällä Helsingissä nyt esiintyykin ensikerran kaksivuotisen opintomatkansa jälkeen! (Nauraa.) ULLA Tyst ny', se kuuluu saliin! PAHLMAN Eikä kuulu, ei me nyt kirkossa olla, — luuletko, että tämä ilta tuottaa meille kunniaa? ULLA Herra ääretön, kaikkia se kysyy — tietysti, kuinkas se Mynssenin soittolehti sano: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi taiteilija — — PAHLMAN (Keskeyttäen): Ptruu, akka — riittää, riittää, tuon minäkin osaan, mutta mitä luulet meikäläisten arvostelijain sanovan? ULLA (Nenäkkäästi): Jaa se on heittin asiansa! PAHLMAN (Nauraa): No, no, Ulla, älä ny' pillastu kun olet juhlapuvussakin! (Nauraa, sähkökello pärisee, Pahlman ei ole huomaavinaankaan sitä.) ULLA Tiedäks mikä toi on? PAHLMAN (Välinpitämättömästi): Normaali kellon yhteydessä oleva sähkökello! ULLA (Nolona): Ja mitäs se löi? PAHLMAN Akadeemisen kvartin yli kahdeksan! ULLA (Nöyränä.) Kyllä pappa on viisas! PAHLMAN Ulla! ULLA Noh! PAHLMAN (Matalalla äänellä): Tiedätkö, minä näin tuolla koritoorissa yhden kreksun, joka oli aivan juovuksissa, se puheli kaikkien ihmisten kanssa, minä luulen, että se oli — — ULLA (Keskeyttäen): Herra ihme, kuka? PAHLMAN Että se oli Leilan oikea pappa! ULLA Voi, voi, jos se oli niin, älä vaan sano sitä Leilalle, silloin se tulee närvöösiksi! PAHLMAN No, enhän minä edes tiedä oliko se, mutta kun se puheli sen frouva Emblundin Nannan kanssa. ULLA Jassoo, kyllä se oli, voi, voi sitä ukko rähjää! Vois se nyt kanssa joskus jättää sen tytön rauhaan! PAHLMAN Vait ny'! (Kuuntelee: ) Nyt ne siellä räpyttävät! ULLA Ehkä se meni hyvin, voi kuinka hauskaa! PAHLMAN Meni kuinka meni, mutta minä olen niin levoton, en itsekkään tiedä mikä mua riivaa! ULLA Aij, jai Aadolf — onkos se sinun vattas taas hullusti, unohditko sinä villapaidan? PAHLMAN Äsh, mitä sinä paidoista ja vattasta huolit, se nyt on sydämmessä se levottomuus, ymmärrätkö! ULLA En, se on vattassa! PAHLMAN (Polkee lattiaa ja ampasee kävelemään): Vait akka! ULLA Jassoo, pappa aikoo laittaa täällä konsertin, vai tiatteriako sinä tahdot pelattavan? (Lyö kämmeniään yhteen): Ohoh, en itkis tässä huoneessa vaikka mikä olis, en, en — PAHLMAN (Nauraa): No mutta, kylläpä sinäkin olet hermostunut, pilasta pillastut! (Nauraa.) ULLA (Tyynemmin): No mitäs, kiusaat! (Kuuntelee: ) Nyt ne taas siellä klappaavat! PAHLMAN (Taputtaa Ullaa olalle): Mamma, mennäänkös me sitten nuorten kanssa ulos syömään ehtoollista, mitä? ULLA Jaa, saa nyt nähdä! PAHLMAN (Nauraa): Mennään nyt, mamma, vaan kerranhan on Leilalla konsertti! ULLA Herra ihme, oleks pöhkö, ei suinkaan se siihen lopeta, ei! PAHLMAN (Nauraa): Tietysti minä meinaan, että vaan kerran sillä on ensimmäinen konserttinsa täällä! ULLA Jaa, — — kattos se on toista! PAHLMAN Mennäänks mamma? (Äänettömyys.) ULLA (Miettiväisesti): Jaa, — jos sinä lupaat, ettes juo kun pari totia! PAHLMAN (Nauraa): No, mitäs niistä pienistä nyt! ULLA (Tiukasti): Ei, juuri niistä nyt on sovittava, muuten sinä häpäset minut ja ittes! PAHLMAN (Kiihkeästi): Koska minä olen sinua hävässyt, häh? ULLA Kas, kas — — en vaan minä yksin ole närvöösi, hihkut kuin olisi nahassas potti konjakkia. PAHLMAN (Nauraa): No, enhän minä, no me siis mennään! ULLA No, olkoon sitten! 11 kohtaus. Edelliset, Leila ja Aape. PAHLMAN (Kun perä-ovi avautuu, kuuluu voimakkaita kättentaputuksia, Leila tulee iloisena Albertin saattamana): Kas, tuossahan tulee laululintuseni! (Nauraa.) LEILA (Iloisesti): Niin, setä, tässä se tulee, nyt minä olen laulanut itseni lämpimäksi! ULLA (Tarjoaa shalettia): Aij, jai ota nyt toi liina harteillesi, ettet vilustu! (Leila ja Albert vaihtavat hymyilevän katseen.) ALBERT No, miltäs tuntuu, Leila! Se loppu meni oikein brilljant! LEILA (Veikeästi): No, ei se suotta ollutkaan minun bravuuriaariani! ALBERT (Kuunnellen): Ei, kyllä sinun nyt täytyy mennä kiittämään! (Avaa oven, kuuluu suosionosoituksia, Leila menee.) 12 kohtaus. Ella, Pahlman ja Albert. PAHLMAN No, laulaako se Leila tänään hyvin? (Nauraa.) ALBERT Niinkuin enkeli! ULLA (Viisastellen): No, niinkuin ei enkeleitäkin olis hyvä- ja huonoäänisiä! 13 kohtaus. Edelliset ja Leila. LEILA (Tulee iloisena): Ne ovat niin ystävällisiä, jaa aivan varmaan kiitollisempia kuin Mynchenissä! ALBERT (Innostuneesti): Niin minustakin! LEILA Ensin kun minä astuin sisään notkahtelivat polveni ja minä kumarsin tietysti kömpelösti, sitten löysi katseeni salin perältä erään suurmiehemme kuvapatsaan. — PAHLMAN (Keskeyttäen): Se on Snellmanin kuva! LEILA Johonka minä katselin koko ajan kun lauloin, se näytti niin rauhalliselta ja kuuntelevalta! ALBERT Niinkö, ajatteles minä olin heti kun olin istuutunut vaan silmää, korvaa ja sormia, sillä minä tahdoin säestää con amore! LEILA (Lyöden Albertia olalle): Ja kyllä sinä säestitkin rakkaudella! (Kuuluu kolkutusta.) ALBERT Sisään! — 14 kohtaus. Edelliset ja Savander. SAVANDER (Frakissa ja kukkavihko kädessään): Saako tulla! LEILA (Hiukan horjahtaen): Aah, — Te! SAVANDER (Ojentaen kukkavihkoa): Pyydän nöyrimmästi, kunnioittavimmin saada lausua Teille sen sanomalehden, jonka musiikkiarvostelija minä olen, toimittajien puolesta onnentoivotuksemme! (Ojentaa kukkavihkoa, Leila peräytyy.) Huomisessa lehdessämme olette neiti lukeva hymnin kritiikin paikalla, olkaa hyvä! LEILA (Kylmästi, purren huuliaan): Albert hyvä, pane se tuolle tuolille! SAVANDER (Hämmästyneenä): Minä vakuutan neiti, että kritiikin sijalla on oleva hymni Teille! LEILA (Pirullisesti): Vai niin, Te kirjoitatte nykyään runoja? SAVANDER En, muuten kuin toisinaan kun tulee inspiratsiooni kuten tänä iltana lupaa tulevan! LEILA Onnittelen syntymättömän hymninne johdosta! (Kääntyy selin ja kulkee kateederia kohti.) ALBERT (Lyhyesti): Kiitoksia! SAVANDER (Kumarrellen): Ainoastaan ansion mukaan, hyvästi! (Menee.) 15 kohtaus. Ulla. Pahlman, Leila ja Albert. LEILA (Nousee kateederiin): Hyvä, että meni, sillä minä aijoin nousta tälle viisauksien istuimelle ja julistaa kritiikkeri Savanderille, että hän luultavasti, jos Dante olisi tietänyt hänen syntinsä, tullaan helvetissä paistamaan pronssisessa viulun kopassa, ikuisella pianon säestyksellä, ja liemenä on oleva kaikkien konsertinantajien suolaiset kyyneleet, (innostuen) suolaiset, kirpelät, polttavat, tuliset — — ALBERT (Keskeyttäen): Vaiti, rakas Leila, miksi sinä nyt kiihdytät itseäsi, älä nyt viitsi! LEILA (Nauraa ja viittoo käsillään): Vaiti, sillä professori Miinos lukee tuomionsa! (Nauraa aivan hillittömästi ja vaipuu kateederin penkille istumaan.) ALBERT No, oletpa sinä hermostunut! Leila so, kas tässä vettä, juo nyt, so älä nyt viitsi! LEILA (Nauraa): En minä nyt vielä vettä tarvitse! ULLA Leila, so, älä nyt, ääni menee pilalle! PAHLMAN (Ankarasti): So, so tyst ny'! ALBERT (Katsoen kelloa): Leila, Leila, on aika mennä sisälle! No rauhoitu nyt! (Leila nousee, lopettaa naurunsa ja järjestää pukuaan, Ulla pitää peiliä.) LEILA No, nyt taas mennään! (Nauraa. Albert- ja Leila menevät.) 16 kohtaus. Ulla, Pahlman, Emblundska ja Nanna. EMBLUNDSKA Jo se tuli taas sisään, jeess kun ne leipoo, meitin sinatuurska kuiskas tyttönsä korvaan hun sunker mykky praa, minä kuulin sen ohi mennessäni! ULLA (Mahtavasti): Kyllä mee se tiedetään sanomattakin. (Huomaa Nannan, jolla on orvokkikimppu kädessään.) Jassoo, Nanna, ehtoota, kuinka fiini ja kauniita kukkasia! NANNA Leilallehan minä ne aijoin! ULLA (Hyvillään): Se oli fiinisti ajateltu, se niin ilostuu niistä, äsken se juuri sai noi siltä Savanderi roistolta, mutta tietysti se pillastui! EMBLUNDSKA Vai kehtas se sika? ULLA Niin, sanos muuta, kehtas ja lupas kehua, phyt! PAHLMAN Vait, ei niin kovaa! EMBLUNDSKA Ja Pahlman antoi sen sian, en minä paremmin osaa sanoa, olla täällä, vaikka on vahtimestari! ULLA (Ivaten): Tietysti, se meittin pappa on aina ilman miestä! PAHLMAN (Kiivaasti): Vai niin, mutta minä en olekkaan mikään vahtimestari kapakan ovella, joka heittää ihmisiä niskasta kadulle, en totisesti en, minä olen sinaatin ensimmäinen vahtimestari, jaa! EMBLUNDSKA Mutta olis sitä sittenkin sopinut heittää! PAHLMAN Jassoo, jos heittämistä kaipaatte, niin teidät minä ensimmäiseksi heitän ulos! (Kiihtyen): Mutta mitäs hittoa teillä onkaan täällä tehtävää, jumalavita, ulos senkin vanha harppu, mitä te täältä haette — — ULLA (Keskeyttäen): So, shsh, pappa, etkö näe että Nannalla on — — PAHLMAN Jaa, se ei kuulu tähän, mutta mitä hittoa tuo lohikäärme täältä hakee. EMBLUNDSKA (Täydessä kiukussa): Vai lohikäärme, mitäkö tekee. (Lyö käsiään yhteen ja rehentelee: ) Juu, lohikäärme tuli kertomaan, että myrkky on myrkkyä. − PAHLMAN (Miltei huutaen): Parasta pitää myrkyt maksassaan! EMBLUNDSKA (Kirkuen): Jassoo, mutta nytpä se ei pysy, kerron kiusallakin vaikkein aikonut, Leilalle kerron oitis, kun se tulee — — ULLA (Koettaen rauhoittaa): Herra ihme, se kuuluu sisään, mutta Jumalan tähden, mitä sinä Liina meinaat! EMBLUNDSKA (Nenäkkäästi): Ei mitään, myrkkyä vaan! PAHLMAN (Rauhoittuneempana ja uteliaana): No, mitäs se myrkky nyt olis, antaas spruutata vaan! EMBLUNDSKA (Kiukussa yhä): Jassoo, ei se nyt teitä tapa, mutta sille teittin fiinille fröökinälle se sopii oikein hyvin! ULLA (Istuen): Herra ääretön, mitä sinä Liina meinaat! EMBLUNDSKA Ei mitään, ei niin mitään, odotan vaan Leilaa! NANNA (Joka on kaiken aikaa ollut hermostunut ja kuunnellut korva salin ovessa): Mamma ei nyt huuda, se kuuluu salonkiin! EMBLUNDSKA Kuulukoon vaikka — —, minä puhun! Puhun! (Lyö käsiään yhteen.) PAHLMAN (Rauhallisesti istuutuen): No puhukaa sitten! EMBLUNDSKA No, — Leilan oma pappa haki Leilaa! ULLA Jessus! PAHLMAN (Nousee): Se on estettävä! EMBLUNDSKA No mihinkäs nyt? (Rauhallisesti): Se istuu salissa! ULLA Voi, voi, ettei Leila vaan sitä näkis, se tulee närvöösiksi! EMBLUNDSKA (Sävyisästi): Ei siitä pelkoa se istuu sen komean kultatoolin takana, joka on vähän ton tapanen. (Näyttää kateederia): Ei Leila sieltä voi huomata! ULLA Jumalan kiitos, mutta rakas Liina, ethän sinä aijo pilata tytön konserttia, ethän! EMBLUNDSKA (Sävyisästi): No, eihän se ollut alun pitäenkään meininki, minun vaan piti tulla siitä sinulle kertomaan, mutta kun herra Pahlman osas niin minut puhaltaa ylös semmoiseen ploosinkiin! PAHLMAN Anteeksi nyt, rouva Emblund, mutta kun sitä niin osaa hermostua. — Jos nyt kaikki vaan menis hyvin ohi! ULLA Jaa, jaa, suokoon Jumala! NANNA Onko Leila hermostunut! ULLA Herra ääretön — on! NANNA Pahastikin! ULLA No kyllä vaan! PAHLMAN Tyst! Nyt ne taas räpyttävät! 17 kohtaus. Edelliset, Leila ja Albert. LEILA (Tulee, aploodeja): Oh, hoh, kun tuli kuuma, siellä oli niin kuuma, että minä pelkäsin pyörtyväni! ALBERT No, no, älä nyt rakas liiottele! LEILA Kauvankos sinä taas olit Pariisissa? NANNA Kahdeksantoista kuukautta! LEILA Ai, kyllä minä olin kauvemmin Mynchenissä, kuinkas se nyt olikaan Aape? ULLA JA ALBERT (Yhtaikaa): 23 kuukautta! LEILA Niin! ALBERT Mutta mene nyt kiittämään, eivät ne anna rauhaa! (Leila menee.) 18 kohtaus. ALBERT No Leila! LEILA Jaa rakkaani! ALBERT Nyt tulee se konsertin paras numero, kuule Leila, laula vaan aluksi harvaan ja tummasti, hyvin tummasti, se vaikuttaa silloin enemmän uskonnolliselta! LEILA (surunvoittoisesti): Koetan — koetan — Nanna, onko sinulla neulaa? NANNA On, kas tässä! LEILA Tahdotko sinä kiinnittää nuo orvokit sydämeni kohdalle! (Nanna kiinnittää ne keskelle rintaa.) ULLA Herra ihme, eihän sydän siinä ole, vasemmalla puolellahan se, kas tässä! (Näyttää omaa rintaansa.) ALBERT (Veitikkamaisesti): Aij, jai, sitä pikku mammaa, on kerran ollut rakastunut eikä tiedä missä sydän on, sehän on keskellä rintaa, hiukan vasemmalle kallellaan! ULLA (Vakavasti): Eipäs, se ei ole totta, tuossahan se lyö! ALBERT Se on suuri verisuoni, joka siinä hakkaa! LEILA (Nauraen): Sama se missä se pieni sydän raukka on, pääasia on se, että se on olemassa ja on terve! PAHLMAN Niin samaa minäkin. (Nauraa.) Tässä hiljan luin lehdestä, että se eräällä akalla oli vattassa! (Nauraa. Kaikki yhtyvät.) LEILA Siellä sen paikka olisikin, tuntisi ehkä silloin vähemmän! ULLA Kyllä Aadolf tietää, että vattakin tuntee! (Kaikki nauravat.) ALBERT (Katsoo kelloa): Ei, mutta nyt on taas aika lähteä! KAIKKI Onnea, onnea vaan viime osalle! (Leila ja Albert menevät.) 19 kohtaus. Pahlman, Ulla, Emblundska ja Nanna. EMBLUNDSKA Ei, kyllä minäkin nyt menen kuulemaan! NANNA Ja minä! PAHLMAN Mitäs, jos minäkin vähän kurkistaisin, miltä se sali näyttää! ULLA Jaa, menkää te vaan, minä en uskalla, enkä jaksa, minä jään tänne! (Haukottelee, menevät.) 20 kohtaus. Ulla yksin. ULLA Mutta montakohan pukettia ja kranssia se on mahtanut saada, tietysti ne ovat siellä forttepianon päällä, mitenkäs ne näkisi (Menee ovelle ja kurkistaa avaimen reijästä: ) Tos on yksi liljapuketti, Herra ääretön, kun ne ovat kauniit, ne pannaan salissa siihen ekyptiläiseen kukkapottaan. Herra ihme, kun niitä on paljon — äsh, kun siitä vetää, ei uskalla enään katsoa, saa vielä naarannapin silmäänsä! (Tulee takaisin: ) Jumalan kiitos, kohta tämä jännitys on ohi, kyllä me papan kanssa ollaan ansaittu hyvä illallinen! (Istuu.) Kyllä minunkin pitää ottaa klasi portviiniä, minäkin olen niin heikko, höh, höh. (Haukottelee: ) Kyllä konsertit sentään ovat ikäviä, jaa taikka hauskojakin, jos istuu sisällä, mutta enhän minä jaksa aina kuunnella sitä samaa jollottamista ja rämpytystä! (Haukottelee, on äänettömyys, äkkiä kuuluu kimakka heikko kiljahdus.) 21 kohtaus. Ulla, Albert ja Leila. ALBERT (Tulee kiireisesti kantaen Leilan, joka on pyörtynyt, kalpea): Mamma, Jumalan tähden, vettä! ULLA Herra ihme, mikä nyt tuli, voi, voi, no missä se pappakin on, oi, oi! (Salista kuuluu sorinaa ja melua. Albert tempaa oven kiinni ja valelee Leilan ohimoita.) ALBERT Oi, Herra Jumala, se oli kauheinta mitä koskaan olen elänyt! ULLA (Kiihkolla): Mitä, mitä — voi, sano mitä? 22 kohtaus. Edelliset ja Pahlman. PAHLMAN (Vasemmasta ovesta pidellen päätään): Oo, oo, hyvä Jumala, kuinka kauheata, kauheata, raakaa, voi — — ULLA Miten, voi, voi mitä? LEILA (Herää, heikosti): Isä — — i—sä! ULLA Menikö se laulu — »Isä» huonosti? PAHLMAN JA ALBERT (Yhtaikaa): Ei — — meni! ULLA Oletteko pois järjiltä, kertokaa! 23 kohtaus. Edelliset, Emblundska ja Nanna EMBLUNDSKA (Itkien): Voi taivas, se oli petomaista! NANNA (Istuutuu, itkee): Ennen kuulumatonta! ULLA Lauloko se niin huonosti? ALBERT Nanna hyvä, hae Fiina ja käske noutaa lääkäriä! (Nanna menee itkien.) Oi Leilani, pieni Leilani! (Valelee vedellä.) ULLA Kertokaa nyt. Jumalan nimessä. Aadolf, etkö sinä enään osaa puhua — — Liina, missä sinun kielesi on, voi, voi, voi — — ALBERT (Tulee Ullan eteen): Rouva Emblund, hoitakaa te Leilaa hetkinen! — Rakas mamma, se oli näin! Se oli niin kauheata, ajatelkaas, konsertti oli jo niinkuin voiton puolella, minä istuin ja soitin parhaani mukaan, se oli se laulu — Isä — mamma muistaa se Leilan ja minun laulu, oi kuinka Leila lauloi sen ihanasti värsy värsyltä —, yleisö oli aivan hiljaa, se kuunteli henkeään pidätellen, sitten tultiin siihen vienoon paikkaan siihen suloiseen värsyyn, jossa lauletaan: Isä rakkautes tähden. älä vitso kaikkein nähden iske yössä, iske salaa rintaan haava, joka palaa! oli niin utuisen vienoa, niin suloista, minä aivan värisin liikutuksesta ja onnesta, sillä Leila lauloi niin hyvin, mutta — — ULLA (Kiihkolla): Mutta! ALBERT Silloin nousi rehtorin kateederin takaa eräs juopunut, risoissa oleva mies ja huusi yleisölle hiljaisuuden vallitessa: »Ilman sitä, se on kumminkin minun rakas likkani, johonka minä mielistyin!» Leila kirkasi — »isä» ja kaatui pyörtyneenä minun syliini! ULLA Kauheata, ääretöntä! (Itkee.) PAHLMAN Raakalaisen teko! LEILA (Heikosti): Ei, ei — sillä lailla, rakkaudessaan hän sen teki, — — hän — — on — mi—nun i—sä—ni! (Vaipuu horrokseen.) 24 kohtaus. Edelliset, lääkäri ja Nanna. NANNA Tapasin tohtori Marron eteisessä. LÄÄKÄRI Iltaa, se oli kait ankara säikähdys! PAHLMAN Niin, ettei vaan vikaantunut! LÄÄKÄRI Kaatuiko hän lattialle? ALBERT Ei, minä sain vastaan! (Lääkäri tutkii, kuuntelee ja pudistelee päätään, äänettömyys.) ULLA JA ALBERT ( Yht'aikaa): Mitä? LÄÄKÄRI Hyvin hermostunut, sydän lyö kiihoittuneesti ja — — ALBERT Ja mitä? LÄÄKÄRI Ja äänijänteet ehkä hiukan väsähtäneet! LEILA (Matalalla, tummalla äänellä): Isä, sinä et tiennyt, että rakkauskin — voi tappaa! LÄÄKÄRI Olisi varovaisinta viedä sairas kotia suljetussa vaunussa, sillä ääni voisi olla vaarassa! ALBERT (Tyrmistyen): Niin, voisiko se olla mahdollista? LÄÄKÄRI (Rauhoittavasti): Tosin sattuu joskus, että joku peljästyksestä ja rasituksesta alkaa änkyttää — ALBERT (Epätoivossa): Ei, jei, ei — LÄÄKÄRI Rauhoittukaa, toivottavasti ei tässä ole siitä kysymystäkään! ALBERT (Itkien): Siis ääni on mennyt! LÄÄKÄRI Sitä ei ole kukaan sanonut, rauhoittukaa toki! ALBERT (Langeten äitinsä kaulaan itkien): Äiti, suuri ääni on sortunut! ULLA Älä nyt, tohtorihan sanoo, ettei se ole totta! LEILA (Matalalla, soinnuttomalla, äänellä): Rakkaus antaa — — rakkaus anastaa — — kaikki, — kaikki otti i—sän rakkaus! PAHLMAN Isän viha! LEILA (Heikosti): Ei, niin, ei — — se oli i — sän rak-kaus! ALBERT (Itkien): Koskaan ei soi särkynyt sävel! (Esirippu.) *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄ JA TYTÄR *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.