Title: Ulkokullattu
1-näytöksinen ilveily
Author: Sakari Ruotsalo
Release date: December 2, 2023 [eBook #72285]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy, 1925
Credits: Tapio Riikonen
1-näytöksinen ilveily
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1925.
EEVA, leskiemäntä. KERTTU, hänen kasvatustyttärensä. SAKARI SÄIKKÄ, räätäli. MIKKO HEIKINPOIKA, komea renki. SYLVESTER SUVELIINI, kauppias ja saarnamies. LEMPI OVENSUU, pitsinmyöjä.
Eevan siisti tupa: oikealla 2 akkunaa ja niiden välissä seinäpeili; etummaisen alla kaappipöytä, takimmaisen alla penkki. Peräseinän keskellä leivinuuni, jonka etusivussa hella. Tämän ja oikean seinän välissä ristijalkainen pirtinpöytä, jonka päässä ja uuninpuolisella sivulla rahi. Pöydän seinänpuolisessa päässä ruokia, toisessa räätälin kapistuksia ja tilkkuja. Ison pöydän ja kaappipöydän välissä keinutuoli. Uunin vasemmasta kulmasta kulkee vasempaan seinään ulottuva, ovella varustettu laudoitus muodostaen välikön, jonka seinillä astioita ja ovi ulos. Vasemmassa seinässä liki yleisöä ulko-ovi, jonka toisella puolen tuoli, toisella hylly astioineen ja sen alla vesiämpäri. Mattoja, kattolamppu j.n.e.
Kerttu, Mikko ja Sakari (viimemainittu katselee Kerttua, joka peilistä tarkastaa uutta pukuaan, Mikko syö pöydän päässä ihaillen Kerttua)
Sanokaas meille, mestari, miten teistä on tullut naisvaatetten tekijä ja räätäli.
SAKARI (istuu pöydän ja uunin välissä olevan penkin päässä)
Nälkä on neuvonut räätäliksi, mutta äidiltäni minä opin tekemään naisten pukuja ja muita käsitöitä, opin kehräämään, kutomaan, ja sukkaa neulomaan niin hyvin, että kerran jo aioin senaatilta pyytää erivapautusta sukupuolestani ja hakea Sortavalan seminaariin tyttöjen käsitöitten opettajaksi. (Nauraa.) Niin, niin! Älä ollenkaan naura, Kerttu, vaan katsele tarkoin ja kauan Säikän tekemää pukuasi, sillä se käy sinulle kuin valettu, vaikka ma itse sanon. Katsele sinäkin, Mikko! Tuossa puvussa sinä voisit Kertun vaikka vihille viedä.
Kyllä veisinkin ja pian veisinkin (raapii päätään) jos ei olisi sitä kiusan kappaletta, sitä testamenttia Kertulle tätinsä tehnyt. Jospa edes varas veisi emännältä joka pennin, niin minä pääsisin huolta pitämään sinusta ja hänestäkin!
KERTTU (tuo kahvipannun hellalta kaappipöydälle, kaataa kuppiin samalla puhuen)
Sinä et saa tädille toivottaa onnettomuutta. Kukaan ei ole kiltimpi häntä. (Tuo tarjottimen Sakarin eteen pöydälle.) Juokaa, olkaa hyvä! Muistapas, miten hellästi hän minua hoiti, kun olin vilutaudissa, (Sakarille:) hän haki parantajia Parkanosta asti (istuu vastapäätä Sakaria). Enkä minä pelkää lainkaan, että hän pakottaisi minua ottamaan semmoisen, jota en tahdo. Senpä vuoksi me voimme vieläkin odottaa.
Odottaa ja odottaa, odottaa, kunnes jäkälä päähän kasvaa! (Nousee, pyyhkii puukkoaan seinästä riippuvaan pyyheliinaan samalla puhuen) Tässä talossa minä olen pian 5 vuotta pieksujeni pohjia polkenut sinun tähtesi, mutta se saakin jo riittää. Jos emäntä ei sinulle mitään anna, kun minulle tulet, niin olkoon antamatta. Minulla on jo säästöjä niin paljon, että voin ostaa palstan ja rakennusaineet ja hevosen ja lehmän. Eikä minun vaimoni tarvitse nälkää nähdä eikä mukulami liioin, jos heitä ei kovin monta kerralla tulle.
KERTTU (purskahtaa nauruun)
No, johan sinä, Mikko kulta, hassuttelet. (Täyttää Sakarin kupin, istuu sitten Mikon viereen.)
Ja tuo Suveliinin saarnasaksa on ruvennut täällä hääräilemään kuin kissa tuoreen kalan ympärillä. Hän ei ole malttanut olla täältä poissa päivääkään siitä asti kuin hän kirjoitti tädillesi tuon testamentin. Nyt hän tietää, että sinä olet semmoinen kultakaivos, jonka kannattaa anastaa. Mokomakin naimisiinmenijä! Naimisiin mennään, kun ollaan nuoria ja iloisia eikä vääräselkäisenä ja koukkupolvisena ja tutisevana. Jos hänestä joku huolii, tapahtuu se rahain persolla. Voi, voi! (Polkaisee jalkaa, puristaa nyrkkiä) kun minun tekee mieli antaa sille, että se tiitisiä kuulisi!
KERTTU (hyväillen Mikkoa)
No, no! Tyynny ystäväni. Kyllä se sinä minut saat mutta Suveliinit ja
Syksyliinit saakoot pitkän nenän.
SAKARI (lyö kämmenillä polviaan)
No, samaa vakuutan minäkin. Kuinka sinä uskotkaan Kertun sietävän tuota siirappisuuta ja hänen alituista (matkii) »rakkautta uskoveljiin!»
Mutta olettekos merkinneet, että rakkaudesta uskosisariin se ei enää puhu halkaistua sanaa. Ne nähkääs ovat saaneet silmänsä auki, että tuo herran terttu ei hyvälle heitä, vaan heidän rahojaan. Ja kuitenkin on hänellä yhtä paljon rahoja lainoina joka talossa kuin siirappia suumalossa.
SAKARI (Nauraa)
No, kyllä sinunkin suhteesi, Mikko, se vanha totuus pitää paikkansa, että rakastuneet ovat yhtä hullautuneita kuin pienet pojat saadessaan ensimmäiset housunsa. (Panee tilkkuja kääryyn, sitten takin ovinaulasta ylleen.)
MIKKO (Korvatustaan raappien)
Jospa minä edes sinusta, Kerttu, voisin olla varma, ettet sinä taivu, vaikka tätisi ja Suveliini sinua pakottavatkin, niin minä tulisin hyvin iloiseksi taas (nostaa Kerttua polvelleen) ja laulaisin:
Jos vain meill' on rakkautta,
Jumalall' on rikkautta,
Moni on päässyt rikkauteen,
Mut' kuollut köyhyyteen!
No johan minä tässä tulen yhtä surulliseksi kuin lukkari Sankeyn lauluista. Mutta nyt minä sanon teille jotakin. Antakaa te Suveliinin puhua asiansa valmiiksi ja suunsa puhtaaksi, sitten puhun minä ja puuhaan. Minä vedän häntä nenästä, niinkuin hän kanssapelastettujaan. (Lyö näppejään ikäänkuin löisi niistä likaa pois.)
KERTTU (kavahtaa ylös, tempoa Sakarin käden)
Kiitos, mestari! Te olette aina niin avulias ja niin iloinen.
Niinhän ne sanovat muutkin. Elämä on, sanon minä, lasi jouluolutta. Vaahto kihisee ja kuohuu sen partailla ja olutta se on se vaahtokin ja se ensin juodaan. Humala taas pysyy pohjalla, mutta sen tuntee vain se, joka juo lasinsa pohjaan. Kuule sinä, Mikko! Mitäs sinä silloin sanoisit, jos sinunkin rakastettusi jo nukkuisi nurmen alla? (Liikutettuna.) Silloin sinulla olisi syytä voivotuksiin eikä nyt. Nuori ja reipas olet ja saat nähdä armaasi kumminkin kolmasti päivässä. Ei, pää pystöön, poika!
Edelliset ja Eeva (joka tulee ulkoa, laskostaa saalinsa ja ripustaa tuolin selkämykselle, mutta jättää huivin päähänsä).
Kiitoksia kahvista, Eva! Se olikin kahvia eikä kahvivettä.
Kun sitä nyt kerta keittää, niin keittää silloin oikeata. Vettä saattaa juoda keittämättäkin. (Hakee sukankutimen ja katselee ikkunasta.)
Totta se onkin, että mies ei kostu, jos syö leivän reikiä ja kalanhännästä jälkeenpäin.
Minä tässä odottelen Suveliinia tänne, Kerttu. Panepas myssy kaisan päähän, että se siihen asti pysyy lämminnä! Se mies se rakastaa Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. (Ottaa huivin päästään ja istuu keinutuoliin.) Minä kuulen huononlaisesti näin tuulella.
MIKKO (katselee pöydän takana sanomalehteä)
Hm! Rakastaa se paljon muutakin.
EEVA (Kuulematta)
On todella onni tälle kylälle, että täällä näinä viimeisinä aikoina on edes yksi, joka panee turvansa sanaan.
MIKKO (puoliääneen)
Mielellään se sentään vanhakin kissa maitoa latkii.
Sinulle, Sakari, tahdon uskoa, että hän on kovin ihastunut pikku Kerttuun päättäen siitä, että hän istuu tuntikaudet tyttöä katsellen ja silloin hänen katsantonsa aina kirkastuu. (Kaataa itselleen kahvia.)
MIKKO (Sakarille)
Silloin hän laskee hänen rahainsa korkoja.
SAKARI (seisoo ensin kiikkutuolin luona, sitten istuu siihen, Eeva juo kahvia pöydän päässä istuen.)
Jos minä saan sanoa, niin on hänellä minun mielestäni liian imelä se suurustinki. Ja sitten hän ei puhukaan kuin muut kuolevaiset, vaan höystää puheensa vierailla sanoilla, joita ei ymmärrä eikä osaa ääntää. Katsos. Minä tahdon sanoa, että olen minäkin niin paljon koulua käynyt ja kirjoja lukenut, että ymmärrän arvostella eli kritikoida ainakin semmoista, joka ei mitään osaa, vaikka on osaavinaan.
KERTTU (on tuonut pesuvadin ja pyyhkeen ja pesee kuppeja)
Ja sitäpaitsi, pidän minä, että hän on liian vanhakin minulle.
Sinä pidät. Mutta tuommoiset tyttöletukat eivät aina pidä siitä, mikä järkevää on. Sinä olet tosin pienestä pitäen ollut viisas lapsi ja sinulla on oma pääsi. Mutta et sinä sittenkään saa ruveta arvostelemaan hengenmiestä, jolla on sana vallassaan. Etkähän sinä tiedä, miten vakava asia avioliitto onkaan.
KERTTU (viattomasti)
En tiedäkään, kun en ole koskaan siinä ollut.
Muuten minä en tahdo sinua pakottaa. Mutta et aavista, kuinka suloista olisi tietää täältä erotessani, että sinulla on kunnon mies turvanasi.
MIKKO (lehden takaa)
Turvanasi! Paremman turvan tuo Kertulle mikä muu mies hyvänsä kuin tuo silli-Suveliini. Auta armias, kun minun tekee mieleni mukiloida se sinisenpunaiseksi! — — Mutta siinä paha, jossa pahaa mainitaan. (Levittää lehteä ja lukee)
Entiset ja Suveliini (joka tulee ulkoa, panee postillan tuolille, ottaa varovaisesti lakin päästään ja panee sen postillan päälle, kaivaa taskustaan kamman, jolla, kasteltuaan sitä suussaan, silittää pitkiä suortuvia kaljun paikan päälle.)
SUVELIINI (tervehtii Eevaa kädestä)
Kuinkas täällä nyt jaksetaan terveyden tilaisuuden puolesta nimittäin? (Katselee Kerttua ja tarjoaa kättä.) Hyvää ehtoopuolta, pikku piikani, sa seetri Liibanoonin hyvälle tuoksuva, kuten virressä veisaamme!
KERTTU (antamatta kättä)
Minun nyrkkini ovat saippuassa.
Ah! Ei mikään kompuneeraa vaimo-ihmisen kättä kauniimmaksi kuin kotoinen kaste, joka kumpuaa ylös taloudenpidon lähteestä eli ekonoomiasta. Sen kasteen helmipäärlyt ovat ihanammat kuin kauniimmat smarakdit, durkoosit, stalismannit ja muut käädyt, se vaimo on sanalla sanoen jalokivihelmipäärly itse. (Katsoo itsetietoisena.)
MIKKO (Kertulle)
Katsos nyt, miten herra Sylvester eli vuoden viimeinen päivä (purskahtaa nauruun) sinua suinailee.
St! Puhu hiljempaan. Toisinaan se kuulee tarkemmin kuin täti.
EEVA (tuo kermaa ja vehnäsiä väliköstä)
Suveliini, juo, ole hyvä. Luulen, että sämpylät ovat oivallisia, ne kun ovat Kertun käsialaa. Tiedäpäs, että tuo tyttö on tuiki taitava taloustoimissa, vaikka on niin nuori. (Kerttu nauraa turskuu hellan edessä, jossa pyyhkii vielä astioita.)
Jassoo, vai niin, että tämä on niin sanoakseni hänen omaa produsuuniaan. (Syö.) Vai hänen valkokätösillään tämä on leivottu. Jospa saisi näitä, joissa (nuuskii sämpylää) on niin ihmeen ihana tuoksukin syödä lakkaamatta, jospa saisi myös vaeltaa läpi tämän surujen laakson tuommoisen käden taluttamana. (Ahmii sämpylöitä.)
MIKKO (Sakarille)
Nyt se alkoi, sanoi ankerias, kun sitä nylkemään ruvettiin. (Kerttu istuu ompeluksineen häntä ja Sakaria vastapäätä, Eeva keinuu. Kertulle:) Voi minun pikku ankeriasparkaani!
SUVELIINI (saarnaavalla äänellä)
Niinkuin ma jo sanoin: taluttamana. Jospa saisi häntä puollustaa elämän ristiriitaisia kotraasteja eli vastahakoisuuksia kohtaan, hoitaa häntä hänen vanhuudessaan ja (juo kahvia) — — —.
SAKARI (nauraa)
Kuulkaa, kuinka rakkaus nuorentaa! Vanhat piiat lyhentävät vuosiansa kymmenellä, tuo kerrassaan kolmellakymmenellä.
SUVELIINI (on kaatanut lisää kahvia Eevan viittauksesta, jatkaa syöden)
Niin — — — niin, rakkaat ystäväiseni. Mitä suu on täynnä, siitä sydän puhuu. (Toiset nauravat.) Minulle on käynyt selvemmäksi päivä päivältä, että Kerttu se on minun tuleva Saarani, Raakelini, Repekkani, Leani. (Juo loppuun, vetää tuoliaan Kerttua kohti.)
Kuuletko! Hän ottaa yhtä monta muijaa kuin vanhan testamentin patriarkat.
EEVA (liikutuksella)
Jos nyt Kerttu (viittaa Suveliinin luokseen) on sinulle niin rakas kuin väität, niin ei minulla ole mitään liittoanne vastaan, päinvastoin minä olen hyvin iloinen, jos hän sinusta saa turvan elon salakarien keskelle kumminkin niiksi vuosiksi, jotka sinulla on jäljellä.
Ja minä hänen kauttaan maallista tavaraa tehdäkseni niillä hyvää, ravitakseni alastomia (saarna kiihtyy) ja, ja pukeakseni nälkäisiä, vaikuttaakseni kalliin suuntamme edistämiseksi tänä aikakautena, jona perjuudein lahonnut, konservaatisuuteen taipunut sosiaalidemotraakillinen valtiokirkko seisoo ja vapisee perikatonsa korkeimmalla töyräällä, — — kasvattaakseni nuorta sukuani kolmanteen ja neljänteen polveen — — kantaakseni häntä kämmenilläni kuin Saaronin liljaa yli erämaan orjantappuraisen sannan, turviin kauniin Kaanan rannan. (Eeva on aukaissut kaapin, nostaa pikareita pöydälle ja hakee sitten pulloa. Suveliini on heti vaiennut ja lähenee tuoleineen pöydän päätä.)
SAKARI (Suveliinin vielä puhuessa)
Oletteko ennen kuulleet noin ylösrakentavaa sekamelskausta?
»Uskoa täytyy olla, että pohja on alla», sanoi akka, kun käveli veden päällä, mutta alkoi vajota.
EEVA (kaataa pikareihin)
Tämän hetken juhlallisuutta ylentääkseni — — — tämmöistä ei ole ollutkaan tässä majassa sittemyöten kuin Eeverttini parempaan kotiinsa läksi — — — pyydän teitä kaikkia ottamaan tästä lasinsa. (Kukaan paitsi Suveliini ei ole kuulevinaankaan.) Juo, Sylvester, ilosi enentämiseksi, juo kumminkin sinä!
SUVELIINI (vähä vetää tuoliaan loitommalle, tekee torjuvan liikkeen)
Ei, ei. Fluitumit eivät ole minulle, heränneelle sielulle.' En maista mitään milloinkaan paitsi mahanpurujen vallitessa. (Hieroo vatsaa.) Höm, hömk! Lienen vähän vilustunut ja fuktautunut, kun eilen pidin myllyn luona kirkonmenot. (Lähenee pöytää.) Siksi minä tämän ainoan kerran teen tulevani anoppini mieliksi. (Juo.) Kas, kas! Hyvääpä se teki koko sisikunnan masiinalle. Kiitoksia! (Panee kädet ristiin, katsoo ylös.) Niin, niin. Lahjat ovat moninaiset.
Ja konstit myös.
Koska minä (nousee seisomaan) näinmuodoin olen proponeerannut elämäni porstuunit, niin saan samalla tiettäväksi tehdä, ettei minulla ole paljoa kultaa ja helmipäärlyjä, vaan minulla on tarjottavana vain palavainen ja eksploseerava sydän ja — — —
Ja huono vatsa!
Ja minä toivomuksella toivon, että pyyntöni pidetään posetiivina eikä nekatiivina, että minä Kertun maallisista tavaroista saan intressiä. Myös jollakin tavoin me ehkä voimme niillä vähillä, jotka minä olen koonnut säästäväisyydelläni ja ahkeruudellani — — —
Ja mädänneillä silleillä ja luvattomalla oluen myynnillä!
— — — tulla toimeen niin kauan, että sinä, Eeva, ehdit laskea vaellussauvasi haudanlepoon, jolloin Kerttu on saava tavaraisi jäännöksetkin.
EEVA (kylmästi)
Kulta ja tavara ei ole tärkeintä avioelämää varten. Eikähän sitä tiedä, vaikka sinä pääsisit pois jo ennen minua. Katsos Olli Marttista, joka vielä maanantaina maantiellä hoilasi ja nyt kuuluu viime taisteluaan kamppailevan.
SUVELIINI (lysähtää takanaan olevalle tuolille)
Mitä? (Nousee, puhuu erikseen yleisölle.) Se riivattu kuolee eikä se jättänyt siitä neljästätoista markastani revänssiä edes! (Eevalle.) Nyt minun täytyy heti mennä ja puhua hänelle vakavia armon sanoja, kenties hän pelastuu vielä yhdennellätoista hetkellään ja kenties hän määrää jonkun summan rakkaalle vapaakirkolliselle lähetyksellemme. (Tekee lähtöä.) Minä tulen pian takaisin, oi, kallis kontrahentti. (Poistuu.)
EEVA (Sakarille, joka istuu piisin havuilla tupakoiden)
Näetkös, että hän todella on hurskas mies ja innolla harrastaa hyvää.
Sinä, Kerttu, tulet onnelliseksi, tulet ihan varmasti.
SAKARI (Mikolle)
Mene sinä tiehesi vähäksi aikaa, niin leikitään hiukan saarnasaksan pyhimmillä tunteilla.
MIKKO (oikoo saapasvarret, ottaa takkinsa, puhuu mennessään)
Voi turkanen, kun minun tekisi mieleni antaa sitä ohtaan, että kävisi silmän kohtaan. (Poistuu.)
Eeva, Sakari, Kerttu.
SAKARI (istuu Eevan viereen)
Kuule, Eeva! Älä pahastu, jos minäkin rupean kosimaan. On olemassa toinen mies, joka puhtaasti rakastaa tuota tytärtä. Et kai sinä henno tehdä esteitä?
Ei, mutta! — — — Olisitko se sinä, vanha mies, joka voisit hyvin olla
Kertun isä?
Mitä ikään tulee, olen minä ainakin kahta vuotta Suveliinia nuorempi. (Nauraa.) Mutta minä kosin toiselle, olen puhemies. Mikko Heikinpoika, joka 5 vuotta on sinua uskollisesti palvellut, on palvellut siksi, että saisi olla Kertun lähettyvillä ja joka päivä haastella hänen kanssaan. Siihen aikaan kuin heidän välillään alkoi vispilän kauppa, oli Kerttu köyhä kuin rotta ja söi luonasi armoleipää, silloin eli vielä oma Kerttusi. Siis eivät tilat ja tavarat ole Mikkoa houkutelleet. Toinen on Suveliinin laita. Ota huomioosi, ettei hän oveasi avannut, ennenkuin oli testamentin puolestasi kirjoittanut. Ja usko jos tahdot: teeskentelijä, onnenonkija ja ulkokullattu hän on eikä mitään muuta. — — — Miksi luulet hänelle tulleen tuommoisen hopun Olli Marttisen luo? Ei hän sinne mennyt pehmittääkseen sen syntisen sielua eikä lähetyksennekään tähden. Semmoiset puheet eivät minuun pysty enempää kuin ryyppy krouvariin. Sillä on saatavia Olli Marttiselta, siksi ei hän anna hänen rauhassa kuollakaan.
EEVA (on kummastellen kuunnellut, keskeyttää)
Onkohan asianlaita nyt semmoinen kuin väität! Kuule, Sakari, minä olen aina tiennyt, ettet sinä ole saattanut koskaan Suveliinia sietää.
Mutta et ole koskaan tähän asti kuullut minun valehtelevan. Sen sinä tiedät myös.
KERTTU (on puuhannut välikössä ja kuunnellut, tulee sisään)
Kiitos mestari!
EEVA (uhaten etusormellaan)
Ja näistä asioista et sinä, Kerttu, ole puhunut tädillesi sanaakaan.
KERTTU (seisoo ujostellen)
Niin, se on testamentin syy. Tuttavuutemme ensi vuosina ei Mikolla ollut mitään eikä minulla myös. Kun hän oli saanut vähän säästellyksi, tehtiin testamentti. Ja senvuoksi ei Mikko ole uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta peläten luultavan, että häntäkin houkuttelevat rahat. Mutta kuulkaa nyt, täti. Minä rakastan Mikkoa rajattomasti enkä voi hänettä elää. Ja minä luulen, että hänkin on mennyttä miestä, jos meidät erotetaan.
EEVA (liikutettuna taputtaa Kertun kättä)
Ja tästä kaikesta ei täti paralla ole ollut aavistustakaan.
Tuolta se kuuluu, Eeva, kun haastellaan oikeaa sydämen kieltä. Totta tosiaankin se kuuluu toiselta kuin (matkii) puheet posetiivisista portsuuneista ja (tavoitellen) maailman meren orjantappuraisesta surun laaksosta korkeassa erämaassa ja muut mahdottomuudet. Huh!
EEVA (huokaa)
Kunpa tietäisin, että kiero mammona on kaiken syy! Mistä saan varmuutta!
Otetaan asiasta selvä. Kun se kälmi nyt palaa, sanon minä, että olet lukkarilla kirjoituttanut uuden testamentin, että olet määrännyt omaisuutesi vapaakirkollisten rukoushuonerahastoon ja hottentottien kääntämiseen, että sinun mielestäsi Kerttu nyt ei mitään tarvitse, kun saa rikkaan Suveliinin miehekseen. Uskotko, että toinen ääni tulee kelloon.
Minä kumminkin uskon. Mutta sanokaa sama Mikolle myös! Minä en mene häntä valmistelemaan. Mutta iloiseksi se poika tulee! Hän tahtoo minut eikä rahoja.
Mikko onkin mies eikä mikään silmiä kääntelevä fakiiri. (Katsoo akkunasta.) Tuolla se jo harppoo tätä taloa kohti. Menkää te molemmat välikköön, niin saatte kuulla, miten minä prepareeraan hänen kompositsioonejaan, hah, hah! hah! Minä paljastan hänen tunteittensa pyhyyden, jos sallit, Eeva, ja olet aulis minua avustamaan.
Minä sallin tällä kertaa mitä hyvänsä, sillä minua inhottavat ulkokullatut sanomattomasti.
Kiitos mestari! (Kädestä kiittää.) En unohda koskaan tätä päivää.
Menkää nyt. (Menevät; sulkiessaan ovea lausuu:) Minulla on pienestä pitäen ollut taipumusta komediaan. (Istuu pöydän päässä lasi kädessä.)
Sakari ja Suveliini (viimemainittu tulee happamennäköisenä).
Tässä minä juon onneksesi. Maljasi! (Istuu.) Sinä saat hiivatin korean tytön. Mutta kyllä sinä itsekin vielä miehestä käyt, vaikka oletkin jo viisissäkymmenissä. Sinulla on vielä nuorekas korporatsuuni eli mikä se on sinun ranskallasi! Niin, niin. Onni yksillä, kesä kaikilla. Kertulle kävi paremmin kuin hyvin, kun saa miehen, joll' on rauniot rahoina, pikku kivet penninkeinä. Mutta itsepäs hän ei tulekaan rahapusseihinsa kompastumaan.
SUVELIINI (Katsoo syrinkarein)
Mi, mi, mitä! Mitä sinä meinaat insignamenteilläsi? Hänhän juuri perii
Eevan talon ja tavarat?
Mi, mi, mitä! Mitä sinä höpiset, sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa? Eevahan on polttanut sinun sepittämäsi jälkisäädöksensä ja kirjoituttanut lukkarilla uuden.
Se on helv… (katkaisee) — Helsingin valhe se! (putoa keinutuoliin istumaan ja kääntää sen päin akkunaa, jonka ruutuja neuvotonna koputtelee.)
Valhe! Harvoinpa sinä minun valheillani olet kenkäsi rikki travannut! Eeva on hurskas leski, ja siksi sai rukoushuone kolmekymmentätuhatta ja hottentottilähetyksenne kymmenentuhatta. — — — Mutta kyllä hän yhtäkaikki olisi voinut Kertulle jotain määrätä, vaikkapa vain sen summan, minkä Lempi Ovensuu sinulta vaatii, ennenkuin kihlasi takaisin antaa. (Edellinen sanotaan ikäänkuin sivumennen ja tuttuna asiana.)
Helvettiäkö se Lempi ja sen kihlat sinuun kuuluvat! (Nousee kävelemään, istuu sitten akkunasta tuijottamaan.)
Ei kuulukaan. Mutta (taputtaa Suveliinia olalle) älä viitsi kiroilla, sinä herännyt sielu toisen heränneen huoneessa. Mutta unohdanpa silitysrautani, se on varmaan tulipunaisena jo. (Menee välikköön, puhuu siellä.) Mene nyt sisään, Eeva; kauppias halkeaa suuttumuksesta ja kiroilee itsensä kadotukseen. Mutta anna oven jäädä raolleen, niin toinen meistä astuu avuksesi tarvittaessa.
Suveliini ja Eeva.
Tulitko ajoissa ja saitko pehmitetyksi sen kivisydämen? Ahneus on kaiken pahan alku.
SUVELIINI (huokaa, katsoo ulos)
Niin sinä puhut. En mitään saanut. Hän ei enään tuntenut ketään.
Siinäpä nähdään taas, kuinka hyvä on ajoissa toimittaa talonsa lähtöään varten. Minä olen sitä paljon ajatellut näinä viime päivinä.
Vai olet! hömk, hömk!
Olen oikein. (Istuu penkin päässä kädet pöydällä.) Monasti luulee tehneensä paraansa, mutta kun miettii enempi, niin selviää, että olisi voinut tehdä vieläkin paremmin. Silloin ei saa maallista etuaan ottaa lukuun etenkin kun saa kuulla, kuinka monia tuhansia ja taas tuhansia istuu kuoleman varjojen maassa ja pakanuuen pimeydessä. Ja kun minun nyt ei tarvitse Kertun tulevaisuutta murehtia, koska sinä niin kauniisti lupasit hänestä huolet kantaa, niin olen luovuttanut koko omaisuuteni sisä- ja ulkolähetyksellemme. Enkö ole sinustakin tehnyt jalon teon?
Meidän tulee ensin muistaa niitä, jotka lihan puolesta ovat meitä lähinnä. (Ääni on kiihtynyt.)
Mitä sinä sille akkunalle mutiset?
SUVELIINI (nousee, kävelee pitkän ajan kiivaasti etualalla, naurahtaa sitten ja astuu pöydän päähän Eevan eteen)
Eeva! (Istuu vastapäätä tavotellen Eevan pöydällä olevia käsiä.) Minä en ole enää siinä iässä, että ottaisin huomiooni vain ulkokuoren. Siksipä olenkin usein aprikoinut, että me sitä hyvin yhteen sopisimmekin, nimittäin jos sinä tahdot vielä naimisiin joutua. Me (saarnaten) voisimme paljon parantaa syntistä maailmaa (Eeva kääntyy inholla hänestä) ja kasvattaa hyvin jälkeläisiämme. (Kerttu ja Sakari nauravat usein ovenraossa.)
EEVA (katkerasti hymyillen)
Mutta, hyvä Sylvester Suveliini. Nytkös sinä kosit minua, vaikka olet täällä vuoden sanonut juosseesi Kertun takia! Ajattele, miten surulliseksi hänet saatat.
Viis minä hänestä ästimeeraan! Hän on nuori ja saa vielä vaikka viistoista.
Tyttökö, jolla ei mitään ole? Omanvoiton pyyntö on nykyjään hirveä.
Mutta eihän minullakaan mitään ole.
Eihän sinun tarvitse omaasi antaa niinkauan kuin me elämme. Jos ei liittomme tule siunatuksi perillisillä, niin annetaan kuollessamme mitä jää. Eeva, Eeva! (tavoittelee kättä.)
Sisään nyt, Kerttu, on taottava, kun rauta on kuuma. (Kerttu pysähtyy piisin eteen.)
Kerttu. Voitko ajatella! Suveliini on asiaa ajatellut. Teistä ei tulekaan paria; hän vakuuttaa, että me kaksi, hän ja minä, sovimme paremmin pariksi. Mitäs sanot? Häh!
Ha, ha, haah! Se on tosiaankin jalo teko. Minä luulin, että Suveliini tahtoo naida minut testamentin takia. Nyt huomaan olleeni paha teitä kohtaan, Suveliini, joka otatte sen, jolla ei enää mitään ole ja on lisäksi paljon vanhempi ja luovutte minusta, joka olen nuori, rikas ja punaposkinen. Se teko (ivalla) todistaa todellista itsensäkieltämisen konstia.
SAKARI (Mikolle, joka on tullut välikköön)
Mene sisälle, sinua tarvitaan.
Edelliset ynnä Mikko, myöhemmin Sakari.
Uskotkos, että täällä kositaan taas?
Miksen usko. Mutta mitä kositaan? Leipääkö?
SUVELIINI (pöyhkeästi)
Minä pyydän, että kaikki vasikat justeeraavat suunsa.
Uskotkos, että kauppias on kosinut tätiä?
Tätiä? (Ottaa lakin päästään, kumartaa.) Toivotan onnea sekä iloa satakolme kiloa! (Kertulle:) Mutta nyt kosin minä sinua ja juuri tällä hetkellä. Huolitkos.
Mutta Kertullapa ei ole mitään, jos minäkin tästä aviosäätyyn astun.
Ajattele asiaa!
Eikö Kertulla ole mitään? Herra hallitkoon! Onhan hänellä terve ruumis ja kauniit silmät, suu kuin mansikka palolla, ja hän rakastaa minua. Ja minulla on vahvat kädet, ja minä jumaloin tyttöä. Siunattu asia, (ottaa Kerttua kädestä) että testamentti jo muutettiin. Nyt teidän ei tarvitse luulla, että minäkin rahoja toivon. Mutta emäntä. Te kun aina olette ollut hyvä minulle, niin sanon minä nyt teille, että te olette liian hyvä tuolle (viittaa) tuossa. Jos tuossa miehessä on senkään verran rehellisyyttä kuin mustassa kissassa, niin sanokaa minua särjeksi. Tehkää kuitenkin tässäkin asiassa viisaan päänne mukaan. (Ottaa uumalta Kerttua, pyöräyttää ympäri, sitten jäävät uunin eteen, Suveliinin lakki putoaa tuolin alle.)
SUVELIINI (on pitänyt kättä korvan vieressä paremmin kuullakseen)
En kaikkia kuullut, mutta ymmärsin siksi, että renkisi on hävytön nulikka. Ja jos et sinä taida reekomenteerata semmoista, joka syö sinun leipääsi, niin taidan minä. Ulos, lurjus! (Molemmat nyrkit pystyssä hyökkää Mikon eteen, Mikko nauraa.) Sinä olet irti sanottu talostasi ja saat muuttaa jo ennen kekriä, muuta paikalla Hyvästi! Palveluksesi on päättynyt, tässä on finaali! (Kävelee kiihtyneenä, Eeva nauraa.)
SAKARI (tulee väliköstä)
Se on ihan oikein, että joku pitää isännyyttä vielä isännättömässä talossa. Puhuiko tuo Mikko todellakin noin ruokottomasti miehestä, josta pian tulee sinullekin isäntä! Jos minä olisin Eevan sijassa, et sinä saisi olla renkinä tässä talossa tiimaakaan.
EEVA (astuu luo)
Eikä hän saakaan olla. (Nauraa.)
Jos Mikko menee, menen minäkin! (nojaa Mikon rintaan, tarttuu käteen),
Me emme ikinä erkane.
Anna mennä molempain. Silloin on meillä käsissä prutto ja netto.
Hyvästi! (Kävelee pystönä.)
Kiitos, Sakari! Sinä avasit silmäni. Molempia kosijoita on koeteltu. Suveliini kosi ensin Kerttua. Mutta kuultuaan, ettei tytöllä mitään olekaan hän tarjoaa minulle palavaista ja eksploseeraavaa sydäntään. Ja jos — — —
SUVELIINI (keskeyttää)
Mikä on tarkoituksesi?
Kuule siis! Mikko on rehellisesti minua palvellut, mutta hänen palveluksensa päättyy tänään ja sunnuntaina tämän kuun 8 p:nä kuulutetaan häntä ja Kerttua, sillä silloin on uusi kuu. Mitään testamenttia lähetystyön hyväksi ei ole eikä tule olemaan. Minä luulen, että te, lapset, voitte paremmin käyttää säästämäni rovot kuin sinä Suveliini ja sinun kaltaisesi, jotka olette lampaaksi puettuja susia. (Istuu keinutuoliin)
SAKARI (Suveliinille, joka seisoo nolona kaappipöytään nojaten)
No, johan se Suveliini taas on tehnyt laskuvirheen.
SUVELIINI (paiskaa Sakarin Eevaa kohti)
Piru sinut periköön ja teidät muut myös! (etsii hattuaan.) Kuka kirottu on minun lakkini varastanut? Sinäkö? (Mikolle.)
MIKKO (ottaa kauluksesta ja painaa välikön seinään)
Riehutko sinä ulkokullattu vielä ja kiroilet siistin naisen huoneessa.
Tahdotko, että näytän, miten kemiksi leili pestään?
KERTTU (nipistää Mikkoa korvasta)
Hellitä ja heitä uhkaukset, näethän, että täti ihan vapisee.
No, sinun käskystäsi hellitän. Mene nyt vaivainen! Mutta pusu nyt ja oikein suulle! (Suutelee.)
SUVELIINI (ottaa lakkinsa tuolin alta)
Kyllä minä teitä muistan! (Heristää nyrkkejään.) Hyvästi! (Hyökkää ovelle, mutta törmää Lempi Ovensuun koriin, joka samalla sisään tunkee.)
Edelliset ja Lempi.
Ka, älä hyvä mies suuhuni lennä! (Panee korinsa tuolille.) Hyvää iltaa, hyvä väki. Ka, Sylvesterko se olikin, enkä ollut tunteakaan, kun olet niin nolon näköinen. Mutta älä mene (vetää kädestä) vielä, minulla kun on sinulle tärkeätä sanottavaa. (Muut ympäröivät Lempi Ovensuun tervehtien, Suveliini pakenee pöydän luo kiikkutuolin turviin.)
Lempoko sinut tänne kutsui?
Ei se Lempo ollut, Lempinen se oli, se vanha lautamies. Hän kirjoitti tulemaan sanoen, että enoni Olli Marttinen on kuolemaisillaan ja että minun ainoana perijänä pitää tulla hautaan laittamaan. En malttanut enolaan suoraan rientää; kun kuulin, että Sylvesteri aikoo täältä emännän tai tyttären kihlata, niin tulin estämään häväistystä. Me olemme tämän Sylvesterin kanssa olleet jo yhdeksäntoista vuotta kihloissa, jo ennen sinun tännetuloasi, Eeva. (Näyttää sormeaan.) Tässä on Sylvesterin pantti, eikä Sylvesterin kanssa kukaan pääse naimisiin, »sillä se ensimmäinen julkikihla takaperin ajaa sen toisen», sanoi vanha rovasti, kun kihlasi meidät, — muuten jos minä en anna lupaa.
Mutta olethan sen jo antanut.
Niin, ehdolla, että maksat 8,000 markkaa tästä sormuksestasi. (Näyttelee, menee Suveliinin luo.) Eikö sinua, Sylvesteri, vanha suola rupea janottamaan, kun kuulet, että olen Olli enon ainoa perijä ja rikkaampi kuin 19 vuotta sitten?
Mutta jospa enosi ei kuolekaan!
Kuollut se on jo, äsken näin riiheen kannettavan.
Herra hallitkoon! (Itkee.) Joko se eno ennätti kuolla. Hyvästi, hyvät ihmiset, hyvästi.
Jos niin on asiat, tulen minä sinun kanssasi. Anna minä kannan koriasi.
Meitä kuulutetaan ensi pyhänä. Hyvästi!
Hyvästi ja onnea vanhalle parille!
Onnea myös nuorelle parille! (Kättelee.)
Mutta on se sittenkin vikkelistä vikkelin tuo Sylvesteri Suveliini. Ajatelkaas: kolme morsianta (katsoo kelloa) puolessa tunnissa. Mihin ehtii hän vielä, jos elää saa?