The Project Gutenberg eBook of Sormus, by Bret Harte

Bret Harte (s. 1839), etevä pohjoisamerikalainen kirjailija, joka syvään paatokseen yhtyvällä humorilla esittää rehellisiä ja pelottomia kuvauksia villistä elämästä äärimmäisessä lännessä, Kalifornian kullankaivajamaassa, pelaajien, porttojen, pahantekijäin, karkeain ja paatuneiden ihmisten kesken. Hän säilyttää sielläkin uskon hyvän voimaan ihmisluonteessa; hän osottaa, kuinka kovettuneet seikkailijatkin heltyvät jaloihin tunteihin kohdatessaan jotakin puhdasta ja hienoa, johon eivät ole tottuneet: pikkulapsen avuttomuus saa heidät miettiviksi ja huolekkaiksi, nuoren kihlatun parin läsnäolo hyviksi ja iloisiksi. Tässä tarjotaan suomalaiselle lukijalle yksi hänen parhaimmista kertomuksistaan.

SORMUS.

Aamun koittoa ennustava harmaa juova näyttäytyi jo sillä osalla taivasta, joka kaareutui Blazing Starin yllä. Vihdoin oli lakannut satamasta, ja uutisasutuksella herättiin tietoisina siitä, että oli alkanut uusi puhtauden aikakausi. Viljavat sadepuuskat olivat kokonaan poistaneet majojen eteen kertyneet roskakasat ja kaikellaiset jätteet ja antaneet aihetta toivoon, että jälleen tulisivat näkyviin kaikki ne veitset, tinamaljat ja muut talouskalut, jotka olivat olleet kateissa. Ja kerrottiinpa paikkakunnalla muutamasta, joka oli ollut liikkeellä varhain aamulla ja onnistunut löytämään suuren kappaleen kultakvartsia, jonka sade oli paljastanut sora- ja multapeitteestään. Kentiesi oli tästä löydettävissä syy siihen, että kaikki, jotka sadeaikaan olivat ulkona varhain aamulla, kulkivat allapäin ja kasvot syvämietteisen näköisinä ja kohottivat aniharvoin katseensa mustiin, sadevetisiin pilviin.

Cass oli tänä aamuna noussut sangen varhain, vaikkei hänellä ollutkaan mitään löytöaikeita mielessään. Muuan reikä hänen pienen majansa katossa — puutteellisuus, joka oli täydessä sopusoinnussa omistajan laiminlyödyn, huolettoman olennon kera — oli aiheuttanut, että hän oli herännyt jo neljän aikaan läpimärän peitteen alla ja vedentäyttämässä vuoteessa. Niitä muutamia tikkuja ja lastuja, joita hänellä oli, ei hän tahtonut sytyttää, ja saadakseen tulta, jonka ääressä voisi kuivailla vuodevaatteitaan, täytyi hänen kääntyä huolellisemman naapurin puoleen ja luottaa hänen apuunsa. Tämä asui aivan vastapäätä. Cass kulki suoraan kadun poikki, mutta pysähtyi yhtäkkiä. Aivan hänen edessään punertavassa vesilätäkössä loisti jotakin — epäilemättä kultaa! Mutta ihme kyllä ei se ollut mikään muodoton pala tavallista kvartsia, vaan palanen kultaa, josta kultasepän käsissä oli muodostunut sileä, kiiltävä sormus. Tarkemmin tutkiessaan huomasi hän sen sisällä kirjoituksen, joka kuului: "Cass'ille — May."

Samoin kuin useimmat toverinsakin oli Cass taikauskoinen. "Cass!" hänen oma nimensä. Hän koetti sormusta sormeensa; se sopi pikkusormeen. Sitte silmäsi hän pitkin maantietä. Kaikki oli vielä rauhallista. Pienet vesilätäköt alkoivat loistaa punaisella tiellä ja yhä enemmän saada ruusupunaista värivivahdusta etäisyydessä säteilevästä aamuruskosta, mutta missään ei hän voinut havaita vilahdustakaan löytämänsä esineen omistajasta. Hän tiesi, ettei tiemaalla ollut ainoatakaan naista, eikä hän voinut muistaa, että olisi nähnyt kenenkään toverinsa konsaan omistavan tällaista kalleutta. Silloin johtui hänen mieleensä, että tuo merkillinen yhteensattumus hänen jokseenkin epätavalliseen liikanimeensä "Cass" voisi antaa aihetta loppumattomaan pilantekoon, erittäinkin, kun hän olisi toverijoukon seurassa eikä niin muodoin olisi mitään tilaisuutta syventyä tunteellisiin mietelmiin. Hän antoi kiiltävän sormuksen solahtaa taskuunsa ja kääntyi mietteissään takaisin majaansa.

Kaksi tuntia myöhemmin, lukuisan kullanetsijäin jonon, mikä joka päivä taivalsi Blazing Stariin vievää tietä pitkin, lähdettyä liikkeeseen, katsoi Cass sopivaksi mainita löydöstä tovereille: "Ei kai kukaan teistä ole kadottanut mitään eilen illalla", kysyi hän sentähden varovasti ja hieman hämillään.

"Minä kadotin lompakon, jossa oli joukko tärkeitä papereita, vähintään viiden- tai kuudenkymmenen dollarin arvoiset", vastasi Petter Drummond välinpitämättömällä äänellä ja lisäsi: "Mutta eihän se merkitse mitään! Kun vaan joku tahtoisi antaa minulle ne vierasten suurmiesten kirjeet, jotka nämä omakätisesti ovat minulle kirjottaneet ja jotka samoin säilytin lompakossa ja ovat ainoastaan oikealle omistajalleen jonkin arvoiset, niin saisi hän kernaasti pitää rahat omina hyvinään. Kukaan ei saa sanoa, että minä olen mikään kitupiikki, ei!"

Tämän jutun, jolla oli hävyttömimmän valheellisuuden leima, kuulivat toiset ilman mitään huomautusta, ja mies jatkoi äänetönnä ja totisena matkaansa.

"Entä sinä sitten?" kysäsi Cass jälleen hetkisen äänettömyyden jälkeen eräältä toiselta toverilta.

"Joo, minä hävitin rahaa Vingdamissa, jossa istuin koko yön pelaten korttia Jack Hamlinin kera", vastasi kysytty miettivästi. "Mutta en usko, että näkisin ne heitettynä johonkin, en."

Toverin ironisilla hyökkäyksillään pakottaessa hänet selittämään lähemmin, ilmaisi Cass vihdoin, kuinka asian laita oli, ja näytti hänelle kallisarvoisen löytönsä. Lähin seuraus siitä oli, että tehtiin hyvinkin kymmenkunta mitä hurjimpia selityskokeita, vaikkei niistä tuntunut pätevältä kuin yksi ainoa, joka sopi yhteen sen alakuloisuuden kera, joka seurassa vallitsi, alakuloisuuden, jonka syy mahtoi olla siinä, että oli liian nopeasti hotkittu kasa paistettua läskiä ja kermaisia pannukakkuja. Otaksuttiin, että sormuksen oli hukannut jokin maankiertäjä, joka harppaili tietä myöten kantaen väärinsiepattua saalistaan.

"Jos olisin sinun sijassasi", sanoi Drummond syvämielisesti, "niin en minäkään kulkisi miehestä mieheen tuolla sormuksella kerskuen, en. Olen nähnyt parempia miehiä kuin sinut, ja miehiä, joilla oli vähemmän kuin tuo joutava sormus hallussaan, hirtetyn lähimpään parhaaseen puuhun."

"Ja minä", lisäsi eräs toinen, joka oli vielä pessimistisemmällä tuulella, "minä en puhuisi jokaiselle ihmiselle, jonka tapaan, että nousin niin turkasen varhain. Tuomarista voi moinen näyttää niin vietävän epäilyttävältä, tahdon sinulle sanoa."

Sen jälkeen hajosivat miehet jälleen ja jättivät viattoman Cassin seisomaan sormuksineen ja vielä epäselvine tunnelmineen, että oli jo tehnyt itsensä toverien epäluulon esineeksi. Ei ole tarpeellista lisätä, että kullankaivajat olivat tästä aivan vakuutetut, ja että he sanoillaan olivat juuri tarkottaneet pistää okaan toverinsa viattomaan rintaan.

Vaikkakin löytö ensi hetkessä oli herättänyt taikauskoisia toiveita Cassin sydämessä, niin ei se kuitenkaan näyttänyt tuovan mukanaan onnea, ei löytäjälleen eikä koko uudisasutukselle. Heidän mitä rasittavimman työnsä hedelmä oli päivästä päivään mitä niukin, että suonenvedontapainen vakavuus miesten kesken lisääntyi päivästä päivään. Mutta vaikkakaan Cassilla ei löydöstään ollut mitään aineellista etua, niin kiihotti hänen aarteensa kuitenkin hänen muuten ylenmäärin hidasta kuvitusvoimaansa. Se kohotti hänet ylemmäksi sitä matalaa kantaa, jolla hän siihen asti oli ollut huolettomassa, kurjassa uudisasukkaan elämässään. Ajatellen toverien viisaita neuvoja koristi hän nyt ainoastaan öiseen aikaan sormensa sormuksella. Heti kun hän oli kääriytynyt peitteeseensä, pisti hän sormuksen sormeensa ja nukkui sitte, kuten sanoi, "sitä paremmin." Mahtoiko sormus salaperäisellä tenholla loihtia miehen palavia unelmia ja paratiisillisia näkyjä näinä tyyninä, kylminä, neitseellisinä suviöinä, jolloin yksin kuukin ja suuremmat tähdet lyijynharmaalla, jääkylmällä taivaanlaella näyttivät ikäänkuin vetääntyvän vielä kauvemmaksi etäisyyteen; mitään sellaista en uskalla väittää. Kaikessa tapauksessa alkoi kuvittelu antaa hänen taikauskolleen varmaa väriä ja toivo jossain määrin lieventää hänen sokeaa uskoaan sattuman merkitykseen. Mutta senlaatuiset unelmat kuin missä hän nyt kulki, eivät olleet omiaan tekemään häntä kelvolliseksi työmieheksi niissä hommissa, joissa uudisasukkaat puuhailivat, ja seuraus siitä oli, että hän pian huomasi jääneensä yksin, joka tosin aluksi häntä miellytti, mutta joka esti häntä hyötymästä siitä käytännöllisestä elämänviisaudesta, josta toverit tavallisesti juttelivat ja kinailivat keskenään. "Piru minut vieköön", sanoi joku, joka häntä piti silmällä, "jollen luule, että Cassin huono tuuli johtuu tuosta sormuksesta, jonka hän löysi. Hän kantaa sitä nyörissä kaulassaan."

Vuodenajat kulkivat sillä välin tasaista kulkuaan. Hehkuva kesäkuun aurinko oli jo kuivannut punaiset vesilätäköt, ja näillä seuduilla tavalliset, voimakkaasti puhaltavat yötuulet olivat nekin tehneet tehtävänsä. Hento nurmi, joka oli kohonnut vesilätäköiden tilalle, pöyhöttyneeseen, ruskeaan ruokamultaan, oli ennen pitkää lakastunut ja kuivunut. Kaikki kevään merkit hävisivät häviämistään ja viimeisetkin katosivat kesähelteisen maantien hienoon pölyyn.

Cass oli muutamalla nyt niin tavallisista retkistään joutunut erääseen tiheään pähkinäpensastoon ja omaksi hämmästyksekseen osunut sille tielle, joka vei "punaisen tien" risteykseen. Harmaasta pölypilvestä, joka näkyi etäisyydessä, huomasi Cass että postivaunu oli sieltä juuri kulkenut. Cass oli jo joutunut niin pitkälle taikauskoisissa unelmissaan, että asetti pienimmänkin seikan salaisuutensa yhteyteen ja toivoi niistä vihdoin löytävänsä johtoa arvotuksen selitykseen. Hän katsoi suoraan eteensä maahan, ikäänkuin etsisi uutta löytöä, joka kentiesi tulisi hänen kuvitusvoimansa avuksi. Hän oli niin vieras kaikelle ympärillään, että eräs nuori ratsastajatar, jonka hän äkkiä näki edessään, tuntui hänestä aivan kuin olisi maasta sukeltanut esiin.

Hämillään kiinnitti Cass silmänsä vieraaseen tyttöön ja läheni tätä sitte tyynellä vastahakoisuudella.

"Kuulin jonkun tulevan pensaikosta ja odotin sentähden", lisäsi ratsastajatar. "Joutukaa nyt! Hui, se on hirveää!"

Huolimatta tästä alusta, jonka ehdottomasti täytyi herättää ajatus uhkaavasta vaarasta, ei Cassilta kuitenkaan jäänyt huomaamatta, että, vaikkakin tytön esiintymistapa oli vilkas ja kiirehtivä, ei se kuitenkaan osottanut mitään kauhua, ja että niissä salamoivissa silmissä, jotka hänet kohtasivat, oli huomattavissa tyydytetyn uteliaisuuden ilme. Vilkkain elein jatkoi hän:

"Kävelin juuri täällä pensastossa taittaakseni pajun ratsuvitsakseni, ja silloin keksin tämän, jonka voitte itse nähdä."

Esine oli tuskin kolmenkymmenen askeleen päässä tiestä. Aluksi ei Cass nähnyt muuta kuin korkean, kovan miehenhatun, joka oli heitetty nurmelle. Hattu oli uusi ja loistava sekä niin muodinmukainen kuin mahdollista. Mutta juuri siksi muodosti se räikeän vastakohdan ympäristölleen; se tuntui joltakin kevytmieliseltä, keinotekoiselta, ja kuitenkin makasi se niin avutonna nurmella; se näytti tavattoman naurettavalta, niin vähän sopiva oli se paikkaan, jossa virui; ja tämä ristiriita esineen ja sen ympäristön välillä vaikutti Cassiin niin, ettei hän voinut tehdä muuta kuin aivan tolkutonna seistä tuijottaen hattuun.

"Mutta tehän katsotte väärään suuntaan!" huudahti tyttö kärsimättömästi. "Teidän on katsottava tännepäin!"

Cass vilkasi siihen suuntaan, johon neiti viittasi vitsallaan. Lopulta osui hänen katseensa johonkin, jota ensi hetkenä olisi saattanut pitää nurmikolle heitettynä takkina; mutta vähitellen saattoi nähdä, että takinhihasta pisti esiin liidunvalkoinen, lujasti yhteenpuristettu käsi; puoleksi ruohon peittämänä ja näköjään ainoastaan sattumalta joutuneena takin kera lähekkäin, näki kaksi housunlahetta, joista olisi varmasti voinut otaksua, ettei niissä ollut mitään sisältöä, jollei saapaspari niiden alapäässä olisi muodostanut eräänlaista tylppää kulmiota. Se oli siis kuollut ihminen! Niin perin kuollut, että henki näytti ikäänkuin paenneen vaatteista. Lepsuiset vaatteet antoivat ruumiille niin arvottoman ja vastenmielisen ulkonäön, että alaston ruumis leikkauspöydällä olisi ollut vähemmän tunnetta loukkaava. Pää oli vaipunut takanojaan erääseen syvennykseen maassa, kalpeat, ylöspäin kääntyneet kasvot kantoivat vähemmässä määrin paenneen elämän leimaa kuin viheliäiset verhoavat vaatteet. Toinen käsi, joka oli suuren vatsan päällä, herätti vastenmielisen tunteen, että tässä makasi herrasmies nukahtaneena liian ylellisen aterian johdosta.

"Eikö se ole kammottavaa?" huudahti nuori tyttö. "Mutta miksi hän on oikeastaan kuollut?"

Cassin mielessä heräsi eräänlainen epävarmuus, sillä tytön kylmäverinen uteliaisuus yllytti häntä, ja kammo murhattua ruumista kohtaan vaikutti vastakkaiseen suuntaan. Siitä huolimatta kohotti hän hieman epäröityään vainajan päätä. Sininen haava oikeassa ohimossa, muutamat ruskeat pilkut otsalla, paidankauluksella ja pörröisellä tukalla, nämä olivat ainoat väkivallan merkit.

"Mutta kääntäkää toki hänet!" huudahti tyttö kärsimättömästi, nähtyään, että Cass päästi ruumiin vaipumaan maahan. "Kentiesi löydämme useampiakin haavoja."

Mutta Cassin mieleen muistuivat nyt määrätyt muodollisuudet, joita sivistyneissä maissa katsottiin välttämättömäksi noudattaa, kun oli löydetty ruumis, ja tarkastus lykättiin sentähden toiseen tilaisuuteen.

"On kentiesi parasta, neiti, että ratsastatte täältä, ennenkuin teidät löydetään täällä ja vaaditaan todistamaan. Minä ilmotan asianomaisille ja lähetän tänne kruununvoudin."

"Antakaa minun tulla mukana", pyysi tyttö vakavasti. "Minua huvittaisi se suuresti. Tahdon mielelläni todistaa. Tai tiedättekös mitä", lisäsi hän välittämättä vähääkään siitä, miten hämillään Cass silmäili häntä, "minä vartioin täällä, kunnes te tulette takaisin."

Vetoaminen tähän etuoikeuteensa — oikeuteen, jota kaikki kullankaivajat pitävät pyhänä, sai Cassin myöntyvämmäksi.

"No, kuulkaas nyt! Minä ratsastan hänen luoksensa ja tulen puolessa tunnissa takaisin hänen kerallaan, mitä?"

"Ei mitään arveluita minun edessäni. Olen ollut tällaisessa mukana ennenkin ja tahdon nyt olla läsnä koko tämän asian vaiheissa."

"Tunnetteko Hornsbyn?" kysyi Cass, joka tietämättään oli hieman nokkaantunut.

"En, mutta tuon hänet kaikessa tapauksessa mukanani!" Tämän sanottuaan käänsi tyttö hevosensa tielle.

Tämän ruumistuneen tahdonvoiman läheisyys sai Cassin tykkänään unhottamaan vainajaraukan. "Oletteko asunut kauvemmin tällä paikkakunnalla?" kysyi hän.

"Nelisentoista päivää", oli lyhyt vastaus. "Ja Herran haltuun nyt! Katsokaa, eikö täällä läheisyydessä ole jotakin pistolia tai muuta sellaista. Vaikka olen tosin itsekin etsinyt maasta perin pohjin."

Pieni tomupilvi, hevosen pölähdyttämä kavioillaan; nopea laittautuminen satulaan; pari kavioniskua: — ja hän oli poissa.

Jo viiden minutin kuluttua katui Cass, ettei ollut seurannut tyttöä. Oli jokseenkin vastenmielistä odottaa häntä moisessa paikassa. Ulkonainen ympäristö ei kuitenkaan ollut suinkaan omansa herättämään surullisia ajatuksia ja kuvitelmia. Säteilevä, kaiken kirkastava kalifornialainen päiväpaiste hävitti kaiken mahdollisuuden mihinkään näköhäiriöihin, jollaisia hiipivät varjot ja liehuvat oksat synnyttävät. Kerran tosin tarttui tuuli hattuun ja kiepautti sitä ympärinsä, mutta tämä oli ainoastaan naurettavaa eikä lainkaan kammottavaa. Minkään muiden esineiden etsiminen oli näyttäytynyt hyödyttömäksi, ja nyt alkoi Cass tuntea kärsimättömyyttä. Hän oli tyytymätön itseensä, kun oli suostunut jäämään tänne, ja jollei häpeän tunne olisi häntä pidättänyt, olisi hän mieluimmin luikkinut tiehensä. Eivätpä edes kaksi laukkaavaa hevostakaan, jotka puolen tunnin kuluttua näkyivät etäältä tomupilvestä, voineet palauttaa hänen hyvää tuultansa. Tulijat olivat Hornsby ja nuori tyttö. Hänen epäselvä tyytymättömyyden tunteensa lisääntyi, kun hän oli panevinaan merkille, ettei kumpikaan heistä näyttänyt häntä huomaavan; kruununvouti oli vain tuskin huomattavalla päännyökähdyksellä vastannut hänen tervehdykseensä. Tytön, jonka reippaus ja neuvokkuus häntä nähtävästi suuresti huvitti, avulla nosti Hornsby ruumiin osaksi koholle ja tutki sen kaikilta puolin. Vainajan taskut etsi hän suurimmalla tarkkuudella. Muutamat hopearahat, muuan puikko samaa metallia sekä tupakkakotelo muodostivat taskujen koko sisällön, joka siten ei antanut vähintäkään johdetta omistajan tuntemiseen. Yhtäkkiä päästi tyttö, jonka väsymätön uteliaisuus sai hänet kyyristymään oikeudenpalvelijan rinnalle, ilohuudon.

"Täällä on meillä jotakin." Vainajan rinnalta putosi nähtävästi jotakin maahan. — "Katsokaas!"

Hän otti maasta palasen kokoon rypistynyttä ja pahoin pideltyä sanomalehtipaperia ja piti sitä koholla peukalonsa ja etusormensa välissä. Ja samalla loistivat hänen silmänsä vilkkaimmasta ilosta.

"Siinä on pieni sormus", selitti hän. "Näyttää kihlasormukselta. Sen sisäpuolella on jotakin kirjotettuna. Katsokaas vain! — 'Cassille — May'."

Cass astui askeleen taaksepäin. "Se on minun sormukseni!" sammalsi hän hämmentyneenä "Minä olen pudottanut sen. Mutta minä en siitä välitä, en lainkaan", lisäsi hän punastuen ja hämillään kotvan vaitiolon jälkeen, sillä tyttö ja ruumiintarkastaja katsoivat häneen. "Sillä ei ole suurta väliä, mutta tahtoisin saada sen takaisin."

"Mutta sormushan on minun!" huudahti Cass, joka nyt päästi vihansa valloilleen sen arastelun sijaan, jota hän oli tuntenut sen johdosta, että oli paljastanut salaisuutensa. "Minä löysin sen puoli vuotta sitte tieltä ja otin sen luonnollisesti."

"Ja silloin oli jo teidän nimenne merkitty sen sisäpuolelle. Sehän oli mainiota!" sanoi kruununvouti julman leikkisästi.

"Se on ikivanha juttu", sanoi Cass ja punastui jälleen, sillä hän näki tytön nähtävällä vastenmielisyydellä kiinnittävän kysyvän katseensa häneen. "Koko Blazing Star tietää, että olen löytänyt sormuksen."

"Silloin kai on teidän helppo näyttää se toteen", huomautti Hornsby kylmällä välinpitämättömyydellä. "Tällä kertaa olemme sormuksen löytäneet me, ja aiomme sen myöskin pitää, kunnes oikeudellinen tutkimus on toimitettu."

Cass kohautti olkapäitänsä. Jos hän jatkaisi riitaa tästä asiasta, esiintyisi hän vain yhä naurettavampana tytön silmissä. Hän kääntyi menemään ja jätti aarteensa Hornsbyn käsiin.

Oikeudellinen tutkimus, joka pari päivää myöhemmin pidettiin, oli pian lopussa. Ei havaittu mitään jälkeä, josta olisi käynyt selville, kuka kuollut oli; ei ainoaakaan todistusta, jonka nojalla olisi voinut ratkaista, oliko kysymyksessä murha vai itsemurha; ei merkkiäkään, joka olisi viitannut kehenkään, tunnettuun tai tuntemattomaan, asiaan sekaantuneeseen henkilöön. Kuitenkin oli tutkimusta katselemassa suuri joukko ihmisiä, koska päätodistaja oli kaunis tyttö. "Neiti Porterin rohkeutta, tahdonvoimaa ja viisautta", sanottiin kertomuksessa tapahtumasta, "on Touloum Countyn kiittäminen ruumiin löytämisestä. Jokainen, joka oli läsnä oikeustutkinnossa, tunsi väkisinkin itsensä ihastuneeksi tämän kauniin nuoren naisen esiintymisestä ja koko olennosta. Neiti Porter on täällä oleskellut ainoastaan lyhyen aikaa, mutta me toivomme, että hän edelleen tulee jäämään tänne hyväksi esikuvaksi kaikille hentomielisille, kuudanhaaveisille 'vahvemman sukupuolen' jäsenille."

Tämän heti käsitetyn hyökkäyksen johdosta Cassia vastaan palasi kertoja jälleen asiaan. "Saapuvilla olleiden mieltä kiinnitti jokin, jota aluksi pidettiin viittauksena enempiin huomioihin, nimittäin pieni kihlasormus, joka vainajalta löydettiin. Esitettiin tosin todistuksia, joilla koetettiin osottaa, että sormus kuului herra Cassille Blazing Starissa, joka oli saapunut kysymyksessä olleelle paikalle, sittenkun neiti Porter oli keksinyt ruumiin. Hän itse sanoi kadottaneensa sormuksen kumartuessaan nostamaan ruumista. Kaikkia oikeustutkinnossa läsnäolijoita huvitti suuresti Cassin ilmaisema tunteellinen kömpelyys ja se puoluehenki, jota hänen toverinsa Blazing Starista osottivat. Tämän 'huokailevan Seladonin' omasta lausunnosta saatiin vihdoin selville, että hän kuusi kuukautta sitte oli löytänyt lemmenpantin maantieltä, jonka tähden ylenviisas kruununvouti piti varmimpana jättää sen tuomarin käsiin, jossa se saisi pysyä, kunnes oikea omistaja ilmottautuisi."

Tällä tavoin joutui syyskuun 13 päivänä 186- Blazing Starissa löydetty aarre löytäjän käsistä toisiin käsiin.

Syksyllä samana vuonna tuli salaisuus yhtäkkiä selville. Ranaka Joe oli joutunut kiinni hevosen varkaudesta ja tunnusti jalolla avomielisyydellä olevansa syyllinen paljoa suurempaan rikokseen, nimittäin miestappoon. Oikeuden varma, ravakka käsivarsi ei kuitenkaan heti tarttunut syyllistä rankaisemaan, sillä hänen tunnustuksestaan selvisi, että hänen pahantekonsa uhri oli juuri tuo salaperäinen tuntematon. Uteliaisuus pääsi oikeudenpalvelijoissa ylivaltaan.

"Se oli rehellinen taistelu", sanoi syytetty, ei aivan ilman turhamaisuuden pilkahdusta, sillä hän tiesi, että kaikki uudisasukkaat ahmivat hänen jokaisen sanansa. "Ja voiton saavutti luonnollisesti se, joka varmimmin ja ravakammin voi käyttää asettaan. Edellisenä iltana olimme Lagrangessa ja pääsimme silloin molemmin puolin selville yhdestä ja toisesta, sillä meillä oli molemmilla neljä ässää pelissä. Ensin jouduttiin käsikähmään, ja me löylytimme; mutta kun sitte toinen meistä oli ryöstäytynyt irti toisen käsistä, voitiin asia sen jälkeen ratkaista ainoastaan luodilla. Auringon noustessa seuraavana aamuna lähti hän Lagrangesta, ja minä läksin tunkeutumaan pensaikon ja vesakon lävitse ja niin törmään — aivan sattumalta — hänen kanssaan yhteen juuri maantiellä. Minä sieppaan pistolin ja huudan hänelle. Hän liukui alas hevosen selästä ja etsi suojaa hevosen takaa, samalla tarttuen revolveriinsa. Mutta hevonen nousi takajaloilleen ja sysäsi hänet tieltä nurmikolle, jossa minä muutamalla laukauksella ammuin hänet maahan.

Kuulustelu ei antanut asialle sen enempää valoa; Joe ei tiennyt uhrinsa nimeä eikä hänen elinsuhteitaan. Hän oli ollut tuiki tuntematon mies kaikille Lagrangen asukkaille.

Oli myrskyinen iltapäivä, ja sitä paitsi oli uudisasutuksella sangen myrskyistä. Puhuttiin siitä tavattomuudesta, että tuomio lykättäisiin. Ehdotus, että Joe ensin hirtettäisiin hevosenvarkaudesta ja sitte asetettaisiin oikeuden eteen murhasta, hylättiin tosin inholla, mutta sitä vastoin oltiin sitä mieltä, ettei murhalle annettaisi enempää merkitystä kuin pidettäisiin sitä todistuksena hevosenvarkaudesta. Tilapäistä tuomioistuinta avustamaan oli saapunut muiden muassa kruununvouti. Cass oli vetäytynyt syrjään koko asiasta, sillä se muistutti hänelle vain hänen surullisia kokemuksiaan. Kantaen kuokkaansa, paistinpannuaan ja eväspussiaan oli hän juuri matkalla uudisasutukseen. Sen johdosta, että hän oli ottanut mukaansa työaseensa, jotka juuri olivat hänen ammattinsa tunnusmerkit, näytti siltä kuin hän olisi menossa kullan etsintään, vaikkei hänellä oikeastaan ollut mitään määrää laiskottelevalle kävelylleen. Harhailtuaan ympärinsä kokonaisen kolmen tunnin ajan tuli hän vihdoin maantielle, jota kuitenkaan tuskin saattoi erottaa tiheistä, punaisista pölypilvistä, joita tuuli tuprutteli rajuin puuskahduksin puhaltaessaan vuoriseinää vasten. Paikka, johon hän oli saapunut, tuntui hänestä tutulta, vaikkakin hän siellä saattoi havaita äskettäin kaivettuja kuoppia aivan tien varressa sekä niiden ohella pengottuja multakasoja, joka kaikki näytti osottavan, että jokin kullankaivaja oli täällä äskettäin työskennellyt. Hän seisoi vielä ajatuksiin vaipuneena, kun tomupilvi äkkiä laskeutui, ja nyt huomasi hän seisovansa paikalla, jossa murha oli tapahtunut. Puuttui ainoastaan kuollut ruumis ja sen silmäänpistävänä vastakohtana eloisa ja sievä nuori tyttö, jotta asema olisi ollut aivan sama kuin viime kerrallakin.

Kuollut oli tosin poissa, mutta kun hän kääntyi, näki hän taasen neiti Potterin muutamien askelten päässä takanaan, hevosella kuten viime kerrallakin ja yhtä eloisana ja tarkkaavaisena kuin heidän ensi kertaa tavatessaan. Kun hän oli taikauskoinen, värisytti häntä kylmästi kauttaaltaan, ja sen jälkeen tunsi hän suurinta vastenmielisyyttä tyttöä kohtaan.

Tyttö tervehti ainoastaan nopealla päännyökähdyksellä. "Tulin tänne vain muistoani elvyttämään", sanoi hän, "sillä herra Hornsby sanoo, että minun jonakin päivänä tulee vielä esiintyä todistajana."

Cass nojasi välinpitämättömästi lapiollaan maahan eikä vastannut sanaakaan.

"Minä tulin tänne sattumalta, ollessani kullan etsinnässä, muuten en suinkaan olisi tullut tälle paikalle."

"En!" vastasi Cass huonosti salatulla halveksumisella. "Ei voi ajatella, että kukaan muu kuin joku muukalainen olisi kyllin yksinkertainen kaivaakseen tästä paikasta."

"Tahdotteko sanoa, ettei kullankaivaja tiedä, että on onnellisinta kaivaa siellä, missä ihmisveri on vuotanut!"

Cassin taikausko heräsi jälleen eloon ja hän sanoi, kuitenkaan rohkenematta kohottaa katsettaan: "Sitä en ole ennen kuullut!"

Neiti Potterin oli mahdoton ymmärtää väärin hänen lyhyitä vastauksiaan ja hänen särmikästä esiintymistään. Tyttö katsoi jäykästi hänen silmiinsä ja samalla kohosi suuttumuksen puna hänen kasvoilleen. Ja samalla kuin hän veti ohjakset puoleensa, sanoi hän aivan huolettomasti:

"Kaikessa tapauksessa te ette ole läheskään samanlainen kuin muut kullankaivajat, joita olen oppinut tuntemaan."

"Ettekä tekään ole samanlainen kuin muut idän tytöt, joita olen oppinut tuntemaan", vastasi, Cass.

"Tarkotan mitä sanon!" vastasi Cass jurosti. Mutta tuskin oli hän antanut tämän vastauksen, ennenkuin hän käsitti, ettei se nostanut hänen arvoaan miehenä; ja ennenkuin hän sai aikaa sanoa mitään enempää, oli neiti Porter kadonnut.

Hän kohtasi tytön vielä kerran samana iltana. Oikeudenkäynti oli yhtäkkiä keskeytetty Calaveron tuomarin saapumisen johdosta, ja Joen asia siirtyi nyt Blazing Starin tilapäiseltä tuomioistuimelta täysin lailliseen, mutta samalla tarkempaan oikeustutkintoon. Mutta sitä ennen oli kuitenkin uudestaan kerrottu kertomus edelläkäyneestä tutkinnosta ja sormuksen löydöstä. Kun syytetty oli kuullut tämän, pyysi hän epäluuloisesti naureskellen nähdä löytäjän. Tämä tapahtui, ja vaikka syytetty seisoi jo niin sanoaksemme hirsipuun varjossa — jollaiseksi käytettiin muuatta niistä korkeista petäjistä, joiden lehvien alla oikeus istui koolla — valtasi hänet kuitenkin niin teeskentelemättömän sydämellisen iloisuuden puuska, etteivät tuomari ja valamiehet voineet muuta kuin säestää häntä siinä. Vakavuuden jälleen palattua halusi tuomari selitystä tähän kummalliseen käytökseen. Mutta vastauksen sijaan päästi vanki kuuluviin ainoastaan moiskahtavan äänen suustaan.

"Onko sormus kuulunut teille?" kysyi tuomari ankarasti, ja valamiehet samoinkuin kuulijatkin odottivat jännitetyllä tarkkuudella vastausta, joka oli seuraava. Mutta vanki pysyi itsepäisesti vaiti ja tähysteli viirusilmillään ympärinsä joukkoon.

"Mutta sanohan nyt meille se, Joe?" kuiskasi muuan valamiehistä, joka mielellään tahtoi makeasti nauraa ja joka tunsi jossain määrin sääliä syytettyä kohtaan. "Sano pois vaan. Et tule sitä katumaan!"

"Kuules!" sanoi tuomari, joka nyt oli saanut takaisin täyden arvokkuutensa. "Saat muistaa, että henkesi on kysymyksessä. Kieltäydytkö vielä vastaamasta?"

Joe laski verkkaan kätensä tuolin selkänojalle ja sanoi äänellä, joka ilmaisi mitä voitollisinta tyyneyttä: "Luulisin, etten seiso oikeuden edessä siksi, että olisin varastanut sormuksen, jonka toinen sanoo löytäneensä; ja mikäli tiedän, ei sillä asialla ole mitään tekemistä minun ja rikokseni kanssa. Niin luulen."

Mutta samassa näyttäytyi Caloveran tuomari kynnyksellä ja salaisuus jäi yhtä selvittämättömäksi kuin ennenkin.

Blazing Starin asukkaiden olisi pitänyt tietää, että tämä uusi hullunkurisuuden piirre, joka tarttui Cassin persoonallisuuteen, oli varmaan tuskallisesti koskettanut hänen tunteellista sieluaan, jos he yleensä olisivat tulleet ajatelleeksi mitään sellaista kuin sielun herkkätuntoisuutta. Hän menetti hyvän tuulensa ja sen helläsydämisyyden, joka oli hänet houkutellut aivan liian suureen avomielisyyteen, ja vähitellen tuli hän yhä särmikkäämmäksi ja ynseämmäksi. Aluksi hän oli kuin kaikki olisi ollut leikkiä, kaikki mitä hän oli saanut kadonneista ihanista unelmistaan, ja kätki pettymyksensä sydämensä sisimpään; mutta heti kuin hän joutui taisteluun tunteidensa kanssa, ei hän voinut enää elää toveriensa kera sovinnossa. Pitemmän aikaa tunsi hän itsensä aivan vieraaksi ja syrjäytetyksi vertaistensa keskuudessa. Mikään kiittämättömyys ei ihmisiä saa niin tuohtumaan kuin se, että joku, jota suosiollisesti on pidetty pilanteon esineenä, jonakin hyvänä päivänä kieltäytyy tekemästä tehtäväänsä. Se, joka hylkää naurajain hänelle jalomielisesti osottaman suosion ja tahtoo, että hänet otettaisiin vakavalta kannalta, se ei ansaitse vastaiseksi mitään muuta kuin vihamielistä kohtelua.

Tällaisissa vähemmän ilahduttavissa olosuhteissa nousi Cass eräänä iltana postivaunuun ajaakseen poikkitielle. Tavallisesti istui hän ajajan rinnalla, mutta nähtyään Hornsbyn ja neiti Porterin, jotka istuivat vaununkatolla, muutti hän mielensä. Hän oli iloinen etteivät nämä molemmat kiinnittäneet huomiotaan häneen, ja kun hän oli ainoa, joka istui vaunujen sisällä, asettui hän mukavaan asentoon tyynyille ja vaipui surullisiin mietteisiinsä. Hän oli lujasti päättänyt lähteä Blazing Starista ja aikoi nyt tosissaan ansaita rahoja kokoon, sitte kerran hyvinvoivana miehenä palatakseen toveriensa luo ja herättää heidän hämmästyksensä kertomuksilla myöhemmistä vaiheistaan ja menestyksestään. Niin pitkälle ei Cass-parkamme vielä ollut päässyt maailman tuntemuksessa, että olisi ymmärtänyt ainoastaan silloin voivansa toivoa tulevaa menestystä, kun onnistui katkaisemaan suhteensa menneisyyteen. Kuutamo valaisi vaunun sisuksen heikolla alakuloisella hohteella. Ajopelin verkkaisat nytkähdykset, yksinäisyys ja rajaton näkö-ala, kaikki oli omansa antamaan halveksitulle sormukselle yhtä suuren lumousvoiman kuin Gygesin sormuksella oli ollut. Cass uneksi avoimin silmin, mutta hänet herätti tarumaisista unikuvistaan äkillinen nytkäys. Postivaunu pysähtyi. Kuskipukilla kuului kaksi miesääntä olevan kiihkeässä sananvaihdossa; mutta toisen riidellessä ja kiroillessa, puhui toinen rukoilevalla äänellä. Ehdottomasti tarttui Cass pistoliin.

Tällä kertaa sanoi neiti Porterin ääni nämä sanat. Taasen vaihdettiin kiihkeitä sanoja kuskin ja Horsnbyn kesken. Sitte kuului edellinen lausuvan:

Neiti Porter kiepsahti alas kuskipukilta. Hornsby riensi hänen jälkeensä. "Hetkinen vain, neiti", kivisteli hän, puoleksi hämillään, puoleksi häikäilemättömästi. "Ette ymmärrä minua, tahdon vain — —."

Mutta neiti Porter oli jo hypännyt vaunun sisälle. Hornsby tarttui ovenripaan, mutta tyttö piti vastaan sisältä päin, niin että heidän välillään sukeutui pieni taistelu. Tämä kaikki tuntui puolivalveillaan istuvasta Cassista unelmalta, kunnes hän vihdoin heräsi täyteen tajuunsa.

"Ettekö tahdo", kysyi hän äänellä, joka hänestä itsestään tuntui aivan vieraalta, "että mies tulee sisälle?"

Tiikerin voimin tarttui Cass ulkona seisovan ranteeseen. Mutta hyvää tarkottava ritarillinen palvelus ei kuitenkaan tehnyt tarkotettua vaikutustaan, sillä samassa sysäsi Cass auki oven, jota neiti Porter oli suurella ponnistuksella pitänyt sulettuna. Raivoissaan heittäytyi Cass vastustajansa kimppuun ja tarttui hänen kurkkuunsa, jonka jälkeen hän näytti suurimmalla tyyneydellä odottavan mihin hänen vastustajansa aikoi ryhtyä. Ja heti ensi hetkessä oli hän tunkenut Hornsbyn vaunuista pois ja ulos kirkkaaseen kuutamoon.

"Hei, kuka ottaa ohjakset?" huusi nyt "vuoriston Kalle", mutta antamatta mitään vastausta hyppäsi kuski alas istuimeltaan ja juoksi erottamaan taistelijoita.

"Tahdotteko te ajaa vaunujen sisällä?" kysyi äsken mainittu "vuoriston
Kalle" Cassilta; mutta ennenkuin tämä oli ehtinyt vastata, kuului neiti
Porterin ääni vaunun ikkunasta:

"Entä te sitte?" sanoi hän nyt Hornsbylle. "Jollette tahdo kävellä jalkaisin, niin pysykää siinä vaununosastossa, jonka olette ottanut!"

On enemmän kuin luultavaa, että Kalle rakastettavalla palvelevaisuudellaan auttoi herra Hornsbyta nousemaan vaunun katolle, sillä vaunu lähti heti kohta taasen liikkeelle ja ratuutti eteenpäin.

Mutta nyt oli Kalle kiireissään osunut panemaan Cassin istumaan neiti Porterin polville. Hän hypähti pystyyn ja oli juuri kapuamaisillaan väliaitauksen ylitse, kun vaunu jälleen lähti liikkeelle, ja hän jälleen työkkäytyi takaperin ja kovalla puhdilla paiskautui neidin hattua ja olkapäätä vasten — joka oli kaikkea muuta kuin sopusoinnussa sen itseensäsulkeutuvaisuuden kanssa, jota hän oli aikonut osottaa neidin läsnäollessa. Neiti Porter oli nyt saanut takaisin reippaan, repäisevän tuulensa. "Hyi, mikä hirveä mies!" huudahti hän solmiten hatunnauhan leukansa alle, ja sen jälkeen oikoi hän näppärillä käsillään muutamia ryppyjä keveästä pikkuviitastaan.

Cass oli olevinaan kuin olisi unohtanut mitä oli tapahtunut ja kysyi hajamielisellä äänellä: "Kuka? Ah, ai niin, niin kyllä."

"Ilmeisesti olen teille kiitollisuudenvelassa", sanoi tyttö nauraen. "Mutta olen varma siitä, ettei hän olisi tullut sisään, jollette olisikaan vetänyt häntä kädestä ulospäin. Näytän sen teille. Katsokaas vain. Tarttukaas nyt ulkopuoliseen kahvaan, niin minä pidän kiinni sisäpuolelta, ja te ette voi kääntää sitä ympäri." Itse asiassa olikin laita niin. Hänellä oli luja, mutta samalla pehmeä käsi — Cass oli tullut sitä koskettaneeksi lukonkahvassa — ja nyt kuutamossa näytti se Valkoseltakin. Cass ei vastannut mitään siihen, mitä toinen oli sanonut, vaan vaipui takaisin nurkkaansa; kuitenkin tuntui niin omituiselta hänen sormissaan, joilla hän oli koskettanut tytön kättä. Hän istui varjossa ja saattoi huomaamatta tarkastella tämän kasvoja. Hänestä tuntui kuin ei olisi koskaan ennen oikein tyttöä nähnyt. Hän oli pitänyt tätä suurempana kuin tämä todella oli. Hänen silmänsä eivät olleet suuret, mutta niiden teräset olivat mustat ja sametinvienot. Hänen nenänsä kuosi ei ollut erittäin luonteenomainen, kasvot olivat jokseenkin värittömät, mutta muutamat, pienet, tummat kesakot saivat valkoisuuden nenävarsilla ja suupielissä esiintymään selvempänä. Pieni suu oli tummanpunainen ja huulet samoinkuin silmätkin alati kosteat. Hän oli painautunut nurkkaan takaistuimelle ja riiputti kättään alhaalla ulkona vaunusta; hänen kaunismuotoisen vartalonsa miellyttävät ulkopiirteet seurasivat vaunujen keinuvia liikkeitä. Hetkeä myöhemmin näytti hän unhottaneen, että joku istui pimeässä nurkassa; hän nojasi päänsä taaksepäin, sovittui vähän ulommaksi istumaan ja nosti molemmat sirosti kengitetyt jalkansa keskimäiselle istuimelle ja kuvastui siten mitä ihastuttavimpana luonnonraittiuden kuvana.

Tällä tavoin kului viisi minuuttia. Tyttö katsoi suoraan kuuhun. Cass alkoi tuntea, että hänen arvokas itseensäsulkeutuvaisuutensa vähitellen alkoi näyttää siltä kuin hän olisi hämillään. Hänen täytyi kohdella tyttöä kylmällä kohteliaisuudella.

"Toivon, ettette joutunut pois suunniltanne, neitiseni", alkoi hän, "tuosta — tuosta — tuon —."

"Minäkö?" Tyttö nousi, heitti koomillisen katseen pimeään nurkkaan, vaipui sitte takaisin nurkkaansa, lisäten: "Niin, miksi en?"

Kului taasen viisi minuuttia. Tyttö oli ilmeisesti unhottanut pimeässä istujan. Kohtelias siis olisi hän ainakin voinut olla. Cass sulkeutui jälleen itseensä, mutta hänen umpimielisyyteensä sekaantui nyt loukatun tunteen sivumaku.

Siitä huolimatta ei hän voinut olla panematta merkille, että tytön kasvot saivat paljo vienomman ilmeen kuutamossa. Eipä itse leveä, kulmikas poskikaan näyttänyt nyt enää niin ylen proosalliselta, eikä tuntunut nyt lainkaan epämiellyttävältä, kun Cass ei sillä enää nähnyt mitään halveksumista hänen heikkoutensa tähden. Ja kuinka kosteat hänen silmänsä olivat — ne todellakin välkkyivät kuutamossa. Mutta nyt tuli loiste silmäkulmissa pitkien silmäripsien alla vielä voimakkaammaksi, leimahti nopeasti ja katosi. Oliko se mahdollista? Ei epäilemistäkään, hän itki.

Se oli Cassille liian paljo — hän siirtäytyi lähemmäksi. Neiti Porter pisti päänsä ulos ikkunasta, mutta vetäsi sen heti takaisin ja näyttäytyi Cassille kuivin silmin.

"Jumalani, matkoilla joutuu monellaisten ihmisten kera yhteen!" sanoi
Cass, joka tahtoi näyttäytyä eräänlaiselta iloiselta mietiskelijältä.

"Mahdollista kyllä! En juuri voi sanoa sitä. En ole vielä koskaan kohdannut ketään, joka olisi käyttäytynyt niin häikäilemättömästi minua kohtaan. Olen matkustanut kautta koko maan, aina yksin ja joutunut yhteen monenlaisten ihmisten kera, niin pitkälle kuin voin muistaa taakse päin. Mutta aina olen päässyt lävitse ilman vaikeuksia ja ikävyyksiä. Matkustan yksin tänäänkin enkä käsitä, miksi en sitä tekisi. Kentiesi eivät muut ihmiset siitä pidä, mutta minä pidän. Tahdon kokea jotakin, tahdon nähdä kaiken mitä on nähtävää. Minä en käsitä, miksi en saisi liikahtaa paikaltani ilman 'esiliinaa' vain sentähden että olen tyttö, miksi en saisi tehdä samaa kuin joka mies tekee, mikäli se ei ole väärää. Kentiesi te ihailette sellaisia nuoria tyttöjä, jotka aina vetelehtivät kotona tai rämpyttävät pianoa tai ahmivat romaneja. Pidätte kai minua liian rohkeana, kun minusta ei sellainen ole hauskaa enkä myöskään valehtele ja sano, etten pidä sitä hauskana."

Hänen äänensä sävy oli sellainen, että nämä sanat vaikuttivat kuten jyrkkä hyökkäys ja selvästi osottivat olevansa vastaus Cassin huomautukseen hänen käytöksestään, niin että siirtyminen yleisestä personalliseen hyökkäykseen ei ollut niin odottamaton.

"Te tiedätte aivan hyvin, että teitä suututti se, että minä noudin Hornsbyn, kruununvoudin, silloin kun löysimme ruumiin", lisäsi hän aivan tarpeettomasti.

"Kunnes hän ajatteli —" sammalsi Cass, "että hänelläkin olisi lupa käyttäytyä vapaammin, kun te ette ollut aivan niin — niin — ymmärrättehän — niin varovainen kuin muut tytöt."

"Toisin sanoen, koska minä mieluummin ratsastin jonkun peninkulman hänen kanssaan nähdäkseni jotakin todellista, jotakin kammottavaa ja tehdäkseni jotakin hyödyllistä enkä siihen sijaan ammotellut puodinikkunan edessä Suurkadulla tai kävellyt edestakaisin hotellin edustalla…"

"Ja ollut ihmisten silmänruokana", keskeytti hänet Cass. Mutta hänen surkea, tottumaton yrityksensä olla kohtelias epäonnistui jo alussa. Neiti Porter nousi ja katsoi ulos ikkunasta. "Tahdotteko, että minun tulee kävellä jalkaisin lopun matkaa?" kysyi hän.

"En!" riensi Cass vakuuttamaan; hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan, häntä hävetti.

Sitte seurasi hetken hiljaisuus, joka lisäsi Cassin hämmennystä. "Minä toivoisin olevani mies", valitti tyttö katkerasti ja vakavasti. Cass ei ollut vielä kyllin vanha ja kyynillinen huomatakseen, että tätä hurskasta toivomusta tavallisesti suosivat sellaiset, joilla ei ole vähintäkään syytä surra naisellisuuttaan, ja jollei hän olisi juuri äsken "nolannut" tyttöä, ei hän olisi jättänyt panematta sitä vastaan lämpimintä protestiaan, joka meillä miehillä on aina valmiina, kun tuollaisen toivomuksen lausuvat lämpimät, punaiset huulet pehmeällä äänellä, vaikkemme, sivuitse mennen sanoen, ole läheskään yhtä kehakoita silloin, kun vanhat naismiehet ylistelevät naisten täydellisyyttä. Neiti Porterin toivomus oli nähtävästi vilpitön, sillä hän jatkoi nyrpeänä lyhyen paussin jälkeen:

"Ja kuitenkin juoksin minä aina, kun olin kymmenen vuoden vanha, jokaiseen tulipaloon Sakramentossa. Olin mukana, kun teatteri paloi poroksi — kellään ei ollut mitään sanomista sitä vastaan."

Cass ei voinut olla kysymättä, eikö hänen isällään ja äidillään ollut mitään muistuttamista tyttärensä poikamaista mieltä vastaan. Vastaus ei ollut aivan tyydyttävä, mutta sitä luonteenomaisempi. "Hekö olisivat jotakin muistuttaneet? Senpä olisin tahtonut nähdä!"

Tie oli kääntynyt toiseen suuntaan. Huikenteleva kuudan oli jättänyt neiti Porterin ja paistoi nyt Cassiin, joka istui etuistuimella, se levitti lempeän valonsa nuoren miehen sametinhienoille viiksille ja pitkille silmäripsille ja kalvensi hänen päivänpaahtamat poskensa.

Cass loi alas katseensa ja punastui, sillä hänen merimiespaitansa kaulus oli kohonnut ylös. Mutta sieltä näkyi vielä jotakin muutakin kuin hänen valkoinen, pehmeä, melkein naisellinen ihonsa. Paidan oli punannut veri, joka tihkui esiin lievästä haavasta olkapäässä. Hän muisti nyt saaneensa pienen naarmun painiskellessaan Hornsbyn kera.

Tytön silmät loistivat kirkkaasti. "Sallikaa minun", pyysi hän innokkaasti, "minä ymmärrän haavojen hoitoa. Tulkaa tänne luokseni! Ei, istukaa paikallanne — minä istun viereenne."

Tyttö astui keskimäisen istuimen ylitse ja istuutui Cassin rinnalle tyynyille. Uudelleen tunsi Cass hänen magnetillisten sormiensa koskettavan omiaan; hän tunsi hänen lämpimän hengityksen kaulallaan, kun tyttö kumartui hänen ylitsensä. "Se ei ole mitään", sanoi hän vilkkaudella, joka ei johtunut haavan tuskista, vaan lääkärin käsittelystä.

"Antakaa minulle pullonne", sanoi tyttö välittämättä hänen sanoistaan. Cass tunsi pistävää kirvelyä, kun toinen kostutti haavan väkevällä nesteellä, ja palasi sen johdosta normaliseen tilaansa. "Noin!" sanoi tyttö sitoen taitavasti haavan taskuliinallaan. "Napittakaa nyt takkinne rinnan ylitse, niin on se hyvä — varokaa kylmettymistä." Tyttö aikoi itsepäisesti itse napittaa nutun. Miehen voima ei ilahduta naisia niin suuresti kuin joku hänen heikkoutensa, jossa häntä voi auttaa. Mutta heti tehtävänsä tehtyään siirtyi tyttö hämillään Cassin luota hieman loitommaksi. Hän ihmetteli itsekin hämmennystään, sillä Cassin iho oli hienompi, hänen kätensä vähemmän kömpelöt, hänen pukunsa siistimpi — ja jottei salaisi mitään, se ilmakehä, joka ympäröi hänet, oli miellyttävämpi kuin niillä miehillä, joiden kera hänen miesmäiset tapansa olivat vieneet hänet yhteen.

Cass ei ollut miestä lainkaan ajatellut. Hänen vihansa oli kadonnut samalla kuin se syykin, joka sen oli herättänyt. Vaikkei hän vähintäkään pelännyt vastustajaansa, olisi hän ollut täysin tyytyväinen, jollei olisi häntä enää kohdannut. Hän sanoi ainoastaan: "Se riippuu kokonaan hänestä!"

"Oh, luultavasti ette kuule hänestä enää mitään", vakuutti tyttö. "Mutta hieman lihasvoimia täytyisi teidän hankkia itsellenne. Ettehän ole väkevämpi kuin tytöt." Hän vaikeni äkkiä aivan hämillään.

"Mitä teen minä taskuliinallenne?" kysyi Cass kääntääkseen kiusallisen keskustelun toiseen suuntaan.

"Oh, pitäkää se jos teitä huvittaa — mutta älkää näytelkö sitä jokaiselle, jonka tapaatte, kuten menettelitte sormuksen kanssa." Hän huomasi heti, että Cassin kasvoille tuli syvän surun ilme, ja lisäsi sentähden: "Sanoin sen tietysti vain leikillä, sillä jos te olisitte hitusenkaan välittänyt sormuksesta, ette olisi siitä puhunut ettekä näytellyt kenellekään — eikö totta?"

Cass tunsi vapautuneensa todellisesta taakasta, kun hän ajatteli, että asia olisi voinut olla niin, mutta varmaa oli, ettei hän suinkaan ollut tähän asti katsonut asiaa siinä valossa.

"Oletteko todellakin löytänyt sen?" kysyi tyttö äkkiä sangen vakavasti.
"Mutta vastatkaa suoraan!"

Mutta neiti Porter katseli häntä terävästi hetken, hypähti sen jälkeen pystyyn ja kapusi keskimäisen istuimen ylitse takaisin vanhalle paikalleen. "On kai sentään parasta, että annatte taskuliinan minulle takaisin."

"Ei! Ei! Tahdotteko tosiaankin kylmetyttää itsenne?" huusi tyttö kiihkeästi. Välttääkseen tämän hirveän mahdollisuuden, napitti Cass nuttunsa jälleen, mutta paitsi taskuliinaa kietoi sen ylen suloinen tunne.

Ei vaihdettu enää monta sanaa, kunnes vaunu keinahduksillaan ja kolahduksillaan osotti, että lähestyttiin poikkitietä. Pitkällä pääkadulla näkyi valo valon jälkeen. Kirkkaasti valaistujen ikkunain loisteessa ja innokkaasti kyseleväin äänten hälinässä laskeutui neiti Porter vaunusta käyttämättä Cassin tarjoamaa apua, vieläpä ennen kuin "kukkulan Kalle" ehti hypätä alas kuskipukilta. Neiti vaihtoi muutamia sanoja hänen kanssaan.

"Voitte luottaa minuun, neiti", sanoi Kalle, jonka jälkeen neiti Porter kääntyi hänestä ja ystävällisesti hymyillen tarjosi Cassille kätensä, jolla hän puolittain vastasi tämän puristuksen, heti sen jälkeen poistuakseen.

Muuatta päivää myöhemmin pysähtyi "kukkulan Kalle" postivaunuineen Blazing Starin portin edustalla, jossa Cass juuri seisoi, ja ojensi hänelle pienen paketin.

"Tämän lähettää neiti Porter. Hm, nähkääs! Se on sama mitätön sormus, josta on kerrottu kaikissa lehdissäkin. Hän ei hellittänyt, ennenkuin oli pakottanut tuomarin antamaan itselleen sormuksen. Neuvon teitä heittämään sen pois! Sitte voi joku toinen sen löytää ja tulla hassuksi. Muuta minulla ei ollut sanottavaa!"

"Eikö hän sanonut mitään muuta?" kysyi Cass huolissaan, näennäisen välinpitämättömästi ottaen aarteen.

"No, niin — voihan olla mahdollista että hän sanoi jotakin muutakin. Hän on käskenyt minua, että koettaisin pitää teitä ja Hornsbyta erillänne. Älkää sentähden häntä ärsytelkö, ja minä pidän huolen siitä, ettei hän teitä loukkaa." "Kukkulan Kalle" iski merkitsevästi silmää, sivalsi piiskallaan hevosta selkään ja ajoi matkaansa.

Cass avasi paketin. Se ei sisältänyt mitään muuta kuin sormuksen. Ja kun sen mukana ei ollut sanaakaan, joka olisi todistanut jostakin muistelemisesta, tuntui lähetys melkein loukkaavalta. Oliko tyttö tahtonut silmiinpistävästi huomauttaa häntä hänen hulluudestaan, tai luuliko se hänen surevan sormuksen kadottamista, ja oliko sormuksen lähettäminen olevinaan joku palkka siitä pikku palveluksesta, jonka hän oli tehnyt tytölle? Ensi tuokiossa tunsi hän houkutusta heittää pois pikku esineen, joka muistutti häntä omasta hulluudestaan ja tytön halveksimisesta. Olihan tyttö kaksin kerroin nöyryyttänyt hänet pannessaan Kallen rauhanhierojaksi hänen ja hänen vihollisensa välille. Hänen oli mentävä kotiin ja lähetettävä takaisin tytön lahjottama taskuliina. Mutta samalla hänen mieleensä ei voinut olla johtumatta se kaikkea muuta kuin romantillinen ajatus, että hän tosin eilen yksinäisessä ja hiljaisessa kamarissaan oli pessyt taskuliinan, mutta ettei hänellä ollut tarpeellisia työaseita sen silittämiseen, ja ainoastaan kuivattuna oli hänen mahdoton sitä lähettää. Hän ei siis voinut täten ilmaista suuttumustaan.

Mutta kuinka toivoton hänen harminsa ja kostonjanonsa olikaan, täyttivät kuitenkin nämä ajatukset hänen sielunsa kokonaisten päivien, jopa kuukausien ajan. Silloin saapui tieto, että Ranaka Joen oli oikeus vapauttanut, ja samalla tuli sormusjuttu jälleen puheeksi, ja muutamia vanhoja sukkeluuksia tästä palasi jälleen ilmoille. Onni oli jonkun aikaa itsepäisesti kääntänyt Blazing Starille selkänsä, Blazing Star oli "leikkinyt leikkinsä loppuun", kuten kullankaivajat rohkealla kielellään sanoivat. Aikainen lumisade vuoristossa ja tulvivan virran tuhot jättivät ylen vähän tilaa sille alkuperäiselle, raskaalle leikillisyydelle, joka oli kadonnut samalla kuin nuoruus ja hyvinvointi oli sanonut jäähyväiset. Mutta ei tämä surkastumisen aika ollut saapunut kullankaivamisen ja huuhtomisen johdosta, vaan vuosikauden epäonnistuneet satunnaiset liikeyritykset olivat aiheuttaneet hyvinvoinnin häviön.

Cass taisteli urhoollisesti kovaa onnea vastaan ja voitti yksin toveriensa tunnustuksenkin, vaikkei sitä niin helposti voinut saavuttaa. Mutta hän saavutti vielä jotakin parempaakin, tyytyväisyyden omaan itseensä, joka johtui lisääntyneestä itseluottamuksesta, karaistuneesta voimasta ja järkkymättömästä terveydestä. Hän löysi käytännöllisen vaikutusalan vilkkaalle kuvitusvoimalleen ja tavattomalle huomiokyvylleen, ja teki pari keksintöä, jotka saattoivat hänen kokeneemmat, mutta vanhasta kiinnipitävät toverinsa ihmeihinsä. Mutta nämä keksinnöt eivät olleet sitä lajia, että ne olisi heti voinut muuttaa kiliseväksi rahaksi, ja Blazing Star teki sen huomion, että päivittäin kulutettiin joukko silavaa ja jauhoja, ansaitsematta vastaavaa määrää rahaa. Siten menetti Blazing Star luottonsa. Blazing Starissa oltiin nälkäisiä, siellä kulettiin ryysyissä ja kurjuudessa. Blazing Star, "säteilevä tähti", oli lähellä häviötään.

Cassilla, joka luonnollisesti sai ottaa osaa uudisasutuksen yleiseen onnettomuuteen, oli oma erityinenkin onnettomuutensa kannettavanaan. Hän oli päättänyt unhottaa ei ainoastaan neiti Porterin vaan kaiken muunkin, joka saattoi muistuttaa onnettomasta sormuksesta. Mutta julma kohtalo vaati, että juuri neiti Porteria hän ei voinut unhottaa, ponnistelipa hän kuinka paljo tahansa. Hän oli usein näkevinään tytön notkean vartalon lumoavassa kuutamossa, joka täytti hänen mitättömän majansa sisustan; tytön ääni helähteli virran kohinassa, hänen istuessaan rannalla levähtämässä; tytön ääni pani hänet usein hätkähtämään unissaan. Tämä ynnä se seikka, että hänen vaatteensa olivat kuluneet aivan repaleiksi, sai hänet välttämään näyttäytymistä poikkitiellä tai muissa paikoissa, jossa mahdollisesti saattoi kohdata tytön. Mutta kaikesta varovaisuudesta huolimatta oli hän nähnyt tämän kerran ajavan ohitse pienissä vaunuissa, joita veti pieni poni, ja tyttö oli ollut niin ihastuttava ja hieno ja korea, että hän kiireimmittäin oli pujahtanut muutamain tienvarteisten puiden suojaan, jotta tyttö voisi ajaa ohitse häntä huomaamatta. Hän seisoi siellä katsellen tahraisia repaleisia vaatteitaan ja kuvitteli katkerasti vihaavansa nuorta tyttöä. Hänen toverinsa mainitsivat tyttöä harvoin; kentiesi he aavistivat siten säästävänsä häneltä kiusauksen, joka olisi voinut tehdä hänet spartalaisille tavoilleen uskottomaksi; mutta hän kuuli sentään siellä ja täällä, että neiti Porter oli nähty tanssijaisissa ja muutamissa seurapiireissä, joissa hän nyt näytti löytävän ilonsa huvituksissa, joita vastaan oli ennen niin ankarasti puhunut.

Eräänä sunnuntai-aamuna aikaisin keväällä palasi Cass asiaansa toimittamatta erään rahamiehen luota, jossa hän oli koettanut herättää harrastusta Blazing Stariin.

Hän mietiskeli vielä rahamiehen vähä-älyisyyttä, joka ilmeisesti oli kiintynyt anojan ulkoasuun ja siitä vetänyt epäsuotuisia johtopäätöksiä kädenalaisen leirin mahdollisuuksiin nähden, kun hän alkoi tuntea itsensä perin väsyneeksi ja sentähden ilolla suostui erään ajomiehen tarjoukseen, että saisi kappaleen matkaa ajaa hänen rattaillaan. Juuri rattaiden hiljaista vauhtia ajaessa uuden kirkon ohitse, virtaili kansa sieltä ulos. Oli liian myöhäistä hypätä pois ja juosta syrjään eikä Cass rohennut pyytää ajomiestäkään kiirehtimään hevosia. Ajatellen ajelemattomia poskiaan ja ryysyisiä vaatteitaan piti Cass silmänsä katuun kiinnitettyinä. Muuan ääni, jonka helähdys pani hänet vavahtamaan, huusi hänen nimeään. Se oli neiti Porter, ihastuttava olento silkissä, pitseissä ja kevätkukkien kietomana, ja hän juoksi yhä samalla vilkkaudella ja vapaudella ajopelien rinnalla. Kummastunut ajomies piteli hevosia, ja neiti huudahti läähättäen:

"Miksi annat minun juosta jälestä näin pitkältä, mikset kohota katsettasi maasta?"

Cass, joka sanomalehdellä koetti peittää kömpelösti ommeltua paikkaa housunlahkeessaan, vastasi sammaltaen, ettei hän ollut nähnyt neitiä.

"Miksette enää käy koskaan poikkitiellä? Miksette vastannut viestiini sormuksen mukana?" kyseli tyttö nopeasti peräkkäin.

"Ettehän lähettänyt minulle mitään muuta, kuin sormuksen!" vastasi Cass ja heitti samalla punastuen salavihkaisen katseen ajomieheen.

"Sormushan oli aivan kylliksi — hassu!" Cass levitti silmänsä niin selälleen kuin voi. Ajomies nauroi. Neiti tarkasti rattaita. "Ajaisin mielelläni näillä rattailla kappaleen matkaa — ne näyttävät niin oivallisilta." Samalla katsoi hän veitikkamaisesti ympärillään seisoviin töllistelijöihin, jotka verkalleen loittonivat. "Saanko minä?"

Mutta Cass pani lujimmasti vastaan. Ajopelithän olivat niin likaiset, hän ei voinut vastata edes siitä, oliko se terveellistäkään; neiti istuisi niin huonosti, itsekin ajaisi hän niillä vain muutamia kyynäröitä; ja sitte saattoi neiti tärvellä pukunsa.

"Niin, pukuni!" sanoi tyttö katkerasti. "Pukuni tietysti on ennen kaikkea otettava huomioon. Entä sitte?"

"Ihmisistä se olisi niin kummallista ja lopuksi he luulisivat, että olen pyytänyt teitä siihen", jatkoi Cass epäillen.

"Vaikka päinvastoin juuri minä tunkeuduin rattaillenne. Kiitoksia paljo! Hyvästi!"

Tyttö viittasi kädellään ja peräytyi ajopelien luota. Cass olisi tahtonut antaa koko maailman, jos olisi rohjennut kutsua hänet takaisin; mutta hän istui liikahtamatta paikallaan, ja rattaat vierivät edelleen heidän molempain ollessa vaiti. Ensimäiselle poikkitielle tultuaan hyppäsi Cass alas rattailta. "Kiitoksia paljo!" sanoi hän ajomiehelle, ja tämä vastasi häntä uteliaasti katsellen: "Ei mitään kiittämistä! Mutta ensi kerran kun sellainen tyttö tahtoo ajaa näissä vaunuissa, en salli jonkun yksinkertaisen matkustajan asettua sitä vastaan. Hyvästi nuori mies! Laittakaa, ettette tule kotiin liian myöhään, muuten voisi joku tyttö ryöstää teidät mukaansa, ja mitä äitinne siitä sanoisi!" Mitä voi nuori mies tehdä muutakuin heittää pilkkaajaan sanomattoman halveksivan katseen ja lähteä tiehensä? Mutta tälläkin kertaa tunsi hän, että hänen arvokas asentonsa huonosti sopi yhteen sen suuren paikan kera, joka oli niin silmiinpistävällä paikalla hänen housuissaan, mutta joka sitä ennen oli kuulunut jauhosäkkiin ja jossa vieläkin saattoi lukea ironiset sanat: "Parhaita, hienoimpia!"

Tuli kesä lämpimine päiväpaisteineen ja lupauksineen runsaasta kukoistusajasta, jolleikaan runsaasta sadosta Blazing Starille. Pitkistä päivistä johtui, että kullankaivajat joutuivat luonnon kera lähempään kosketukseen, ja uudestaan heränneet toiveet astuivat entisen tyytymättömyyden sijaan. Tähän aikaan oli rahamiehiäkin helpompi saada vilkasemaan yksinäisiä vuoria kuin siihen aikaan, jolloin nousuvesi ja lumi teki kahlauspaikat ja polut kulkemattomiksi. Illalla ihanan päivän jälkeen istui Cass tupakoiden majansa oven edessä, kun hän kummikseen näki kymmenkunnan tovereitaan tulevan häntä kohden. Peter Drummond tuli etunenässä ja heilutti erästä sanomalehteä päänsä yläpuolella, ikäänkuin se olisi mikäkin voitonmerkki.

"Nyt on kaikki, kuten pitää ollakin, vanha Cass", hoilotti hän asettuen
Cassin eteen ja tunkien toisia takaisin.

"Mikä niin on?" kysyi Cass epäillen. "Sinä! Nyt sinä veikkonen voit haalia hieman kokoon —, nyt voit sinä olla kuin herran kukkarossa! Kuules vain!"

Hän avasi lehden ja luki suurella tyyneydellä, asettaakseen Cassin kärsivällisyyden, seuraavaa:

"Kadotettu. Jos se, joka on löytänyt sormuksen kirjotuksella: 'Cassille — May' — joka löydettiin maaliskuun 4 p:nä 186- maantieltä Blazing Starin luota — ilmottautuu Bookhamin poikien luona, Leveäkuja n:ro 1007, Sakramento, niin saa hän kunniallisen palkinnon, joko hän jättää takaisin itse sormuksen tai voi antaa lähempiä tietoja löytöpaikasta."

Cass nousi pystyyn, rypisti otsansa ja katsoi tovereihinsa hurjin, salamoivin silmin. "Ei! Ei! se ei ole ilveilyä", tyynnytti häntä tusina ääniä. "Se ei ole mitään ilvettä! Totta kuin pyhä raamattu! Ei mitään pilaa, Cass!"

"Tuossa on lehti! Sakramento Union'in eilinen numero. Katso itse", sanoi Drummond, ojentaen hänelle rypistyneen lehden. "Ja ajatteles vain, millainen onni sinulla on! Ei tarvitse näyttää itse sormusta. Jollei paksupää tuomari anna sitä takaisin, niin ei tee mitään."

"Lehdessä luetaan, ettei kukaan muu kuin löytäjä saa ilmottautua", lisäsi joku toinen, "niin että vanhusta itseään eikä Ranaka Joe'ta oteta lukuun."

"Ei ole epäilystäkään, että hän tarkottaa sinua, Cass", sanoi kolmas.
"On aivan kuin olisi nimesi ilmotuksessa."

Neiti Porterin tähden, ja hieman itsensäkin, ei Cass ollut maininnut, että sormus jälleen oli hänen hallussaan, ja ilmeisesti oli myöskin "kukkulan Kalle" pitänyt suunsa. Cass ei voinut nytkään sanoa mitään ilmaisematta salaisuutta, ja hän oli iloinen, että sormus oli lakannut näyttelemästä pääosaa jutussa. Tosin oli hänkin tavattoman utelias tietämään, mitä mahtoi piillä siinä, että nyt etsittiin ensi sijassa häntä ja jätettiin sormus sivuasiaksi. Miksi pantiin niin suurta painoa juuri löytäjään?

"Näetkös?" sanoi Drummond vastaten toisen lausumattomiin ajatuksiin, "tuo tyttö — sillä tietysti siinä on tyttö mukana pelissä — on lukenut uutiset lehdissä ja on niinsanoakseni pihkaantunut sinuun. Nyt on se aivan samantekevää, kuka hänen Cassinsa oli tai on, sillä nyt on hän ilmeisesti jättänyt hänet omille hyvilleen."

"Ja täydellä syyllä — miksi hän on hukannut tytön sormuksen eikä sitte antanut kuulla mitään itsestään", keskeytti hänet joku, joka tunsi myötätuntoa tytön huolia kohtaan.

"Ja se jalo, romantillisen ritarillinen uskollisuus, jolla sinä säilytit sormusta, on ilmeisesti käynyt hänen sydämelleen", jatkoi Drummond unhottaen samalla, kuinka pisteliäästi ennen oli suvainnut puhua juuri tästä tunteesta. Koko leiri oli syöpynyt siihen uskoon, että kaikki siihen asti olivat suosineet ja osottaneet ritarillista tunnetta, joka nyt niin silmiinpistävästi palkittaisiin. Kaikki olivat varmat siitä, että hän, neiti, oli ilmotuksessa mainitun pankkiirin tytär, etteikä voinut otaksua muuta kuin että onnellinen isä heti olisi valmis anteliaasti ottamaan Blazing Starin suojelukseensa. Jolleikaan sulhasella ollut täällä mitään sukulaisia, käsitettiin hyvin, että sellainen paikka, josta löytyi kihlasormuksia ja, kuten Jim Fanquies lisäsi, "oli miehiä, jotka osasivat käyttäytyä", olisi paras, mihin saattoi sijottaa pääomiaan. Ja sama tuntehikas virginialainen vei myös Cassin syrjään kuiskatakseen hänelle seuraavat jalomieliset sanat: "Jos niin kävisi, ettet sinä sujuisi tytön kera yhteen, kuten tietenkään et voi ihmisen kera, jolla on punainen tukka ja joka on nilkku" (leiri oli ilman mitään aihetta koristanut ilmotuksen salaperäisen kirjottajan näillä vähemmän viettelevillä ominaisuuksilla), "niin voit luottaa minuun. Sinunhan tarvitsee vain tuoda esiin, että minä tunsin sormusta kohtaan samaa kunnioitusta kuin sinäkin ja että minä tahdoin aina lainata sen sunnuntaisin. Jos siitä sitte tulee jotakin, no, niin jaamme tasan keskenämme."

Sangen tärkeä kysymys oli, kuinka Cass pukeutuisi, ja tämä kysymys käsiteltiin yhdessä, sillä häntä pidettiin yleensä leirin edustajana. Puku, joka hänellä oli tällä kertaa, ei tietysti sopinut lainkaan, sitä mieltä olivat kaikki muut paitsi Fanquies, joka ehdotti, että "hänen piti mennä tytön luo aivan sellaisena kuin oli ja siten osottaa, että hän sulasta rakkaudesta oli unhottanut kaiken muun." Mutta Cass väitti mitä innokkaimmin tätä vastaan ja häntä kannattivat toiset toverit. Ilmottamalla lehdessä saatiin takausta vastaan lainaksi valkoiset housut purjekankaasta, punainen paita, musta silkkinen kaulaliina ja panamahattu. Drummond, joka oli naimaton, lainasi hänelle paksun vihkisormuksen, hieno viittaus, arveli hän, ja viime hetkessä koristi Fanquies vielä kaulaliinan jättiläissuurella kultakvartsisella rintaneulalla. "Se tulee viittaamaan kullanrunsauteen meidän seudullamme, eikähän vanhuksen (vanhimman toiminimessä Bookhamin pojat) tarvitse tietää, että olen sen voittanut pelissä San Fransiskossa", sanoi Fanquies. "Jos luovutat tytön minulle, niin voit antaa neulan minulle takaisin, jotta minäkin voin sillä koettaa onneani." Cass sai neljäkymmentä dollaria matkarahaksi ja koko joukkokunta saattoi häntä poikkitielle, jossa hän pääsi postivaunuun, samalla kuin satoja onnentoivotuksia lähetettiin hänen jälkeensä huiskovien hattujen ja revolverin laukausten muodossa.

Tarvitsee tuskin sanoa, ettei Cass ottanut osaa toveriensa yli ääriensä kuohuviin toivomuksiin ja että hän kokonaan torjui heidän naimasuunnitelmansa. Samalla kuin hän leikillään oli suostuvinaan kaikkeen, piti hän kuitenkin hiljaisuudessa oman päänsä. Mutta asiassa piili kuitenkin jotakin puoleensa vetävää, houkuttelevaa, ja vaikkakin hänellä oli selvä tunne siitä, että oli ainaiseksi luopunut unelmistaan, oli hänestä kuitenkin suloista tietää, että ne sentään kerran voisivat toteentua. Ei hän ollut millänsäkään siitäkään, että neiti Porter joka tapauksessa saisi tästä kuulla ja silloin tyttö katuisi sitä, ettei ollut kunnioittanut hänen tunteitaan kuten ne ansaitsivat. Jos joku upporikas tyttö tosiaankin oli kiintynyt häneen, niin hän tahtoi näyttää neiti Porterille, että hänen tähtensä oli valmis luopumaan loistavimmistakin mahdollisuuksista.

Istuessaan aivan yksin matkavaunun katolla, harjotti hän yhtä niistä tyynnyttävistä puheista, joita mielikuvitusrikkaat ihmiset aina laittavat, mutta joita sentään ei todellisuudessa pidetä siten kuin ne on ajateltu. "Rakas neiti Porter", puhutteli hän ajurin selkää, "voitteko te luulla, että minä myisin elämäni ainoan rakkauden inhan voiton hinnasta, kun minä kuitenkin uskollisesti säilytin nuoruuteni unelman, joka tuskin oli muuta kuin hourekuva?" Tämän pienen, sievän puheen sepittäminen ja laususkeleminen vei häneltä kokonaisen tunnin työn. Ja vaihtelun vuoksi muutti hän muutamia sanoja ja laususkeli yhtä runollisesti ja yhtä suureksi tyydytyksekseen: "Rakas neiti Porter! Voitteko te luulla, että minä pysyisin uskollisena ainoalle rakkaudelleni, kun minä kuitenkin luovun nuoruuteni unelmista" j.n.e. Mutta silloin johtui myös hänen mieleensä, että koko asia saattoi tulla sekavammaksi, jos tuntematon, kun kaikki kävi ympäri, olikin köyhä — sillä neiti Porterin sanottiin olevan varoissaan.

Pankkihuoneen "Bookhamin pojat" näkeminen ei tehnyt mitään salaperäistä vaikutusta. Se näytti perin käytännöllisesti liiketarpeita silmälläpitäen rakennetulta, lasiovineen, joista lisäksi muutamat olivat seposen selällään. Kenenkään mieleen ei luulisi johtuvan uskoa täällä jollekin salaisuuksia, jotka epäilemättä leviäisivät koko huoneustoon. Cassin valtasi epämääräinen tunne, ettei hän eikä hänen kertomuksensa ja löytämänsä aarre kuulunut tänne, tähän realismin temppeliin. Suurimmasti hämillään piti hän käsissään kääröä, joka sisälsi sormuksen ja sanomalehden uutisineen, ikäänkuin täten tahtoisi todistaa tarkotustensa rehellisyyden. Lähinnä seisova kirjanpitäjä otti käärön hänen kädestään, avasi sen, käänteli sormusta ja pani uudestaan takaisin sanoen: "Seuraava liike, nuori mies; viereinen ovi!" Sen jälkeen kääntyi hän toisen kundin puoleen. Cass meni ovelle, näki ainoalla silmäyksellä, että "seuraava liike" oli panttilainakonttori, ja palasi takaisin salamoivin silmin ja punakoin kasvoin. "Olen täällä erään sanomalehdessä olleen ilmotuksen tähden", alotti hän uudestaan.

Kirjanpitäjä heitti katseen hänen kaulaliinaansa ja kultakvartsineulaansa ja sanoi lyhyesti: "Paikka täytettiin toissapäivänä — emme tarvitse enää ketään."

Cass punastui vihasta. Mutta Blazing Starissa ei ollut tapana jättää vastaamatta hävyttömyyksiin. Hän sanoi: "Jos tarkotatte omaa paikkaanne, niin en epäile, että yhdessä käden käänteessä voisi saada paikan tusinalle teidänIaisianne. Mutta minä tulen tänne tämän ilmotuksen johdosta. Jollei vanha Bookham itse ole saapuvilla, niin lähettäkää tänne joku hänen täysikasvuisista pojistaan. Sanomalehti ilmotuksineen ja ympärillä seisovain nauru ei jättänyt tekemättä vaikutustaan. Nuori, nokkaviisas kirjanpitäjä poistui, ja palattuaan kehotti hän Cassia seuraamaan itseään sisempään huoneeseen. Cass tunsi jälleen rohkeutensa vaipuvan, kun hän näki edessään harmaan miehen, jonka koko ulkonäkö, jonka kasvonpiirteet, puhe ja ryhti oli jyrkin vastakohta Cassille, sormukselle ja sille romantilliselle kertomukselle, joka sormukseen siirtyi. Nuori mies kertoi lyhyesti juttunsa ja näytti aarteensa. Pankkiiri heitti siihen tuskin katsettakaan ja kysyi kärsimättömästi:

"Niin! Todistus, että olette sama henkilö. Sanotte nimenne olevan Cass. Millä voitte näyttää sen toteen? Kuinka muuten voin tietää, kuka te olette?" Tunteelliseen ihmiseen ei minkäänlainen halveksuminen tee niin musertavaa ja hämmentävää vaikutusta kuin se, että hänen epäillään esiintyvän väärällä nimellä. Cass tunsi olevansa kaksin kerroin loukattu siitä, ettei hänen sanojaan uskottu, koskei hänellä tällä hetkellä ollut mitään, jolla olisi voinut näyttää ne toteen. Pankkiiri katseli häntä terävästi, mutta ei epäystävällisesti. "No hyvä", sanoi hän vihdoin. "Asia ei oikeastaan koske minua; jos teidän tiedonantonne tyydyttävät rouvashenkilöä, jonka asiamies oikeastaan olen, niin onhan kaikki kuten pitää ollakin. Uskon kyllä, että niin on laita, mutta kaikessa tapauksessa varotan teitä, jollei niin olisi asianlaita. Olen tehnyt teille muutamia kysymyksiä, koska tahdon säästää rouvashenkilöä joutumasta petturien kanssa tekemisiin — mutta te ette näytä olevan sellainen. Tässä on kortti. Hyvästi!"

"Neiti Martimer." Ei siis pankkiirin oma tytär. Blazing Starin ensimäinen toive haihtui kuin tuhka tuuleen. Mutta rikas täytyi hänen sentään olla, muuten ei kai pankkiiri olisi niin huolellisesti koettanut suojella häntä petkuttajilta. Hänen nuoruuttaan ja kauneuttaan oli Cass aikoja sitte lakannut ajattelemasta.

Kortilla mainittu osote ei ollut kaukana. Pamppailevin sydämin painoi Cass kellonnappia ulkonäöltään kunnioitusta herättävässä talossa ja vietiin salonkiin. Hän aavisti, että tämä huone usein muutti asujaa; sillä oli vivahdus, joka on omituinen huoneustoille, jotka ovat muhkeimmasti kalustetut vuokrattavaksi, ja kun ovi aukeni ja pitkä nainen tummassa surupuvussa näyttäytyi kynnyksellä, näki Cass heti, ettei hän soveltunut nykyiseen ympäristöönsä. Hymyillen hymyä, joka väikkyi maailmaan tottuneen luonnollisuuden ja surullisen umpimielisyyden välillä, viittasi hän Cassin istumaan.

Miss Martimer oli vielä nuori, vielä kaunis, edelleen puettu viimeisen muodin mukaan ja edelleen sangen puoleensa vetävä. Ensi tervehdyksestä siihen saakka, jolloin he sanoivat hyvästit, ymmärsi Cass, että neiti oli hänestä hankkinut perinpohjaiset tiedot. Siten hän tosin vapautui näyttämästä toteen että oli sama henkilö, mutta hän tunsi sentään alemmuutensa neidin rinnalla. Hän tunsi kiusallisesti oman nuoruutensa ja kokemattomuutensa tämän naisen läsnäollessa.

"Toivon teidän uskovan minua", alotti neiti, "kun sanon, että syy, miksi teen teille kysymyksiäni, on ainoastaan se, että etsin sydämelleni tyynnytystä." Hän jatkoi surumielisesti hymyillen: "Jos asiat olisivat toisin, olisin jättänyt jutun oikeudellisesti tutkittavaksi ja keskustelun teidän kanssanne jollekin kylmäverisemmälle henkilölle, joka olisi ollut vähemmän kiintynyt asiaan. Mutta minä luulen, ei, minä tiedän, että voin luottaa teihin. Me naiset olemme tosin hupakoita, kun puhumme vaistostamme, ja heti kuultuanne kertomukseni on teillä syytä luulla, ettei pidäkään luottaa siihen — mutta eikö totta, en pety, kun edellytän teissä myötätuntoa, joka antaa tällaiset heikkoudet anteeksi?" Hän säesti kysymystään ylen surumielisellä hymyllä, painoi huulensa lujasti yhteen ja puristi suonenvedontapaisesti toisella kädellään toista. "Sanotte, että löysitte sormuksen kadulta noin kolme kuukautta sitte, ennen — ennen kuin — tiedätte kyllä, mitä aion sanoa — ennen kuin ruumis löydettiin."

"Oletteko aivan varma siitä?" Neidin hymy oli edelleen surumielinen, mutta samalla niin surullinen, että Cassin täytyi punastua.

"Ah, ymmärrän. Ja muuta ette löytänyt mitään? Ei mitään paperia? Ei mitään käärettä?"

"Ei, ei muusta mistään." Mutta samalla Cass tunsi punastuvansa koko kasvoiltaan.

"Saatte antaa anteeksi, vaikka vielä kerran teen kysymyksen, jonka jo olemme jättäneet. Mutta panen suurta painoa siihen. Oikeudellisessa tutkinnossa näyttää tulleen näytetyksi toteen, että sormus löydettiin — tuon… onnettoman miehen ruumiilta. Sanotteko, ettei ollut niin?"

"Vanhurskas Jumala! Mikä petturi!" Hän nousi nopeasti, meni ikkunaan ja palasi sitte Cassin luo sanoakseen aivan murtuneella äänellä: "Lupasin luottaa teihin. Sormus kuului kerran minulle!"

Hän vaikeni tuokioksi, jatkaakseen sitte nopeammin: "Muutamia vuosia sitte annoin sen eräälle miehelle, joka on syvästi loukannut ja pettänyt minua — miehelle, jonka elämä siitä pitäen on ollut häpeäpilkku kaikille, jotka hänet ovat milloinkaan tunteneet; miehelle, joka kerran oli ansainnut herrasmiehen nimen, mutta joka vaipui niin syvälle, että hän tuli tappelupukarien ja varkaiden toveriksi, että hän petti yksin heidätkin ja jouduttuaan heidän uhrikseen, laskettiin nimettömään hautaan. Sellainen oli mies, jonka ruumiin olette löytänyt."

Lyhyen väliajan jälkeen jatkoi nainen: "Näette nyt, miksi kaitselmus saattoi sormuksen juuri teidän käsiinne. Mutta jos kysytte minulta, miksi panen niin suurta painoa siihen, löysittekö sormuksen tieltä tai oliko se ruumiin mukana, niin kuulkaa! Kaikista enimmän suututtaa minua se, että tämän miehen sanotaan näytelleen minun sormustani, kerskailleen sillä, panneen sen peliin ja hävinneen sen muutamalle kurjista veikkosistaan."

"Ranaka Joelle", sanoi Cass, muistaen hevosvarkaan iloisuuden, kun sormus näytettiin hänelle oikeuden edessä.

"Niin, juuri hänelle!" puuttui neiti äkkiä puheeseen. "Jos sormus olisi löydetty hänen ruumiinsa muasta, niin olisin sentään vielä voinut uskoa, että jossakin hänen sydämensä piilotetussa sopessa vielä paloi tunteen kipinä sille naiselle, jonka hän oli pettänyt. Olen nainen — hupakko nainen — mutta te olette ainaiseksi tehneet viimeisen toiveeni tyhjäksi."

"Mutta mitä varten oikeastaan olette kutsunut minut tänne?" kysyi Cass, syvästi liikutettuna siitä surusta, jota oli joutunut todistamaan.

"Siksi, että tahdon päästä varmuuteen!" sanoi nainen hurjasti. "Ettekö voi ymmärtää ettei nainen, kuten minä, voi elää epävarmuudessa. Mutta sitäpaitsi voitte olla minulle avuksi. En ole kutsunut teitä tänne ainoastaan rasittaakseni teitä surullani: Teidän on otettava minut mukaanne sinne, mistä löysitte sormuksen, mistä löysitte ruumiin, paikkaan, jossa — jossa hän lepää haudattuna. Mutta teidän täytyy osata asettaa niin, ettei kukaan näe, ei kukaan tunne minua."

Cass epäröi. Hän ajatteli tovereitaan ja kuinka heidän saippuakuplansa särkyivät. Kuinka voisi hän suojella heiltä salaisuuden?

"Jos tarvitsette rahaa siihen, niin sanokaa. En tahdo kuluttaa aikaannekaan sitä vastaavalla tavalla korvaamatta. Bookhamilla on tuhat dollaria maksettavaksi, jos sormus löytyy. Kohotan summan kaksinkertaiseksi, jos autatte minua tässäkin asiassa."

Cass luuli sentään, että se oli mahdollista. Hän voi ottaa neidin mukaansa kenenkään siitä tietämättä; voi sitte sanoa tovereille, että tarvittiin vielä muutamia todistuksia ennenkuin palkinnon saisi nostaa, ja jos hän sitte jakaisi saaliin toisten kera, ei kukaan virkkaisi mitään. Hän vastasi päättävästi: "Minä vien teidät sinne."

Neiti otti hänen molemmat kätensä omiinsa, kosketti niitä huulillaan ja hymyili kiitollisesti. Hänen kasvojensa surullinen ja umpimielinen ilme oli kadonnut yhtäkkiä ja kiemaileva ynnä samalla veitikkamainen katse hänen tummista silmistään teki kaikille vaikutuksille herkkään Cassiin niin suuren vaikutuksen, että hän läksi talosta jokseenkin sekavassa mielentilassa. Samalla johtui hänen mieleensä, että mitähän neiti Porter ajattelisikaan, jos hän saisi kaiken selville. Mutta hänhän palaisi tämän luo onnellisempana ja tuhatta dollaria rikkaampana. Miksi hän nuhtelisi itseään siitä, että kaunis nainen ja surullinen juttu olivat häneen vaikuttaneet? Hän tunsi, kuinka miellyttävä naisen läheisyys oli, kun hän illalla auttoi tämän postivaunuun, ja erään toisen matkan muisto ei estänyt häntä lohduttamasta tätä naista, jota hän katsoi olevansa velvollinen lohduttamaan. He olivat sopineet siitä, että Cass antaisi neidin laskeutua vaunuista hotellin edustalla poikkitien risteyksessä, mutta itse jatkaisi matkaansa Blazing Stariin; puolenyön ajoissa tulisi hän sitte neitiä noutamaan, jos hän näki mahdolliseksi tämän huomaamatta viedä mainitulle paikalle. Päivä jo valkeni, kun postivaunu pysähtyi tienristeyksessä, missä ravintolan ruoka- ja tarjoiluhuoneen valo loisteli itäisen aamuruskon kera. Cass laskeutui vaunuista, jätti neiti Martimerin emännän huostaan ja palasi vaunuun, jonka ilman monet vielä makaavat matkustajat olivat turmelleet. Cass huomasi vapaan paikan vaunujen katolla ja kiipesi heti sinne ja istuutui hyvinkäärityn olennon viereen. Tämä liikahti samassa hieman ja kuiva ääni sanoi: "Hyvää huomenta!" Se oli neiti Porter.

Mieluummin olisi Cass hypännyt alas vaunuista, jotka juuri lähtivät liikkeelle, päästäkseen selityksistä joiden nyt välttämättä täytyi seurata. Hän tunsi, että hän näytti hämmentyneeltä, vaikkei hänellä ollut mitään syytä siihen. Siitä huolimatta heittäytyi hän, kuten kaikki kokemattomat tunteelliset luonteet, heti ansaan. Hän kertoi tytölle kaiken, paljasti yksin salaisuutensakin ja istui sitte onnetonna, omantunnonvaivojen ahdistamana ja selvästi tietoisena siitä, ettei ollut saanut mitään aikaan suoruudellaan.

"Ja hän on siis" — sanoi tyttö olkapäitään kohauttaen — "teidän
Maynne?"

Cass tahtoi heti alottaa kertomuksensa uudelleen. "Ei, ei, jättäkää se!
Juttu ei ole hauska eikä muuten merkillinen. Uskotteko te siihen?"

Cass, joka edelleen oli tuohtunut, mutta samalla tunsi olevansa sangen kiusallisella tuulella, ei sanonut enää tytölle sanaakaan. Kun vaunut pysähtyivät Blazing Stariin, kysäsi tyttö ohimennen: "Milloin alkaa tuo tunteellinen pyhiinvaellus?"

"Minun on noudettava hänet yhden aikaan", sanoi Cass eräänlaisella teennäisellä arvokkuudella.

Hän piti sanansa. Toverinsa tyynnytti hän lupaamalla heille kultaa ja kaikkea hyvää ja näytti samalla sen palkinnon, jonka oli jo saanut. Hän kuletti neiti Martimerin erästä polkua myöten, jonka ainoastaan hän itse tunsi, tielle majansa edustalle. Jännitys punasi nyt neidin muuten hieman kalpeat posket aivan veripunaisiksi.

"Sen löysin paljoa myöhemmin. Kauvempana tuolla päin, metsän toisella puolen, lähellä poikkitien risteystä."

"Ja jokainen, joka kulki sinne, täytyi aina kulkea ohitse?" kysyi neiti hymyillen samalla omituisesti ja pannen lisäksi kylmän, hermostuneesti vapisevan kätensä Cassin kädelle. "Eikö ole laita niin?"

Cass riensi nopeasti edellä päästäkseen metsään niin pian kuin mahdollista ja välttääkseen kaikkia väijyviä katseita. "Tätä tietä on kulettu ennenkin — se näyttää tallatulta polulta."

"Niin, niin, sehän on totta! Siksi juuri kummastuittekin. Unhotin sen tuokioksi."

Puolessa tunnissa saapuivat he metsään. Kulkiessaan pitivät he tarkkaavaisesti silmällä tien kaikkia omituisuuksia. Kun he kulkivat maantien poikki ja Cass näytti murhapaikan, katsoi nainen hätäisesti ympärilleen ja kysyi: "Oletteko varma siitä, ettei kukaan meitä huomaa?"

"Älkää pitäkö minua liian hassuna, vaikka pyydän teitä jäämään tänne, kun minä menen sinne yksin!" Hän viittasi onnettomaan näreikköön heidän edessään. Hän oli tullut kalmankalpeaksi.

Cass, jonka sydän oli kylmennyt kaunista tuntematonta kohtaan hänen viimeisen kohtauksensa jälkeen neiti Porterin kanssa, pehmeni uudelleen.

"Menkää — minä jään." Hän odotti viisi minuuttia, mutta nainen ei palannut. Ajatteles, jos ihmisparka päätti päivänsä samalla paikalla, jossa hänen uskoton rakastajansa joutui murhaajan uhriksi! Mutta kohta tyyntyi Cass jälleen, kun hän kuuli naispuvun kahisevan pensaiden välissä. "Minä aloin juuri tulla pelkoihini", sanoi Cass.

"Teillä on syytäkin siihen", vastasi ystävällinen ääni. Cass sävähti, sillä neiti Porter eikä kukaan muu astui esiin pensastosta. "Katsokaas", sanoi hän, "näettekö tuon miehen tiellä? Hän on hiipinyt teidän molempain jälestä, aina teidän lähdettyänne majaltanne. Tiedättekö kuka hän on?"

"Kuulkaa sitte! Hän on kolmisormi Dick, kauttaaltaan ruoskittu maantieritari. Minä tunnen hänet."

"Menkäämme heti varottamaan neitiä", sanoi Cass innokkaasti. Neiti Porter pani kätensä hänen olalleen. "En luule, että hän kiittäisi teitä siitä. Kentiesi olisi parempi, jos katsoisitte mitä hän oikeastaan tekee?"

Cass seurasi häntä aivan hämmentyneenä, jättäytyen hänen johdettavakseen. Notkeana kuin kissa hiipi tyttö vesaikon lävitse. Äkkiä pysähtyi hän: "Mutta katsokaas", sanoi hän ilkeästi, "sitä hellyyttä, millä sureva May muistelee vainajaa!" Cass näki naisen, joka vähää ennen oli hänestä eronnut, olevan polvillaan nurmella ja kaapivan maata kuin minkäkin maamyyrän. Cass ennätti nipinnapin nähdä, kuinka nainen silloin tällöin heitti pelokkaan, väijyvän katseen sille taholle, jolla luuli hänen olevan, kun pensaikko kahisi ja joku mies — sama, joka äsken oli seissyt tiellä — yhdellä hyppäyksellä harppasi tämän rinnalle. "Rientäkää täältä", sanoi hän, "rientäkää minkä ehditte — teidät huomataan."

"Ei! Toinen! Rientäkää — tuhma ihminen! Nyt olette selvillä paikasta ja voitte palata toisella kertaa! Pois!" Samalla hän veti naisen mukanaan vesakkoon. He olivat tuskin kadonneet näkyvistä, ennenkuin neiti Porter oli samalla paikalla, jossa vieras nainen oli ennen ryöminyt. "Näettekös täällä!" huusi hän riemuiten. "Mitä sanotte nyt?" Cass polvistui hänen rinnalleen. "Ja tämä oli tuhannen dollarin arvoinen, eikö totta?" kysyi tyttö ilkeästi.

"Eikö totta. Mutta te jätätte ne hänelle takaisin. Oikein todella, sen teette."

Cass sai tuskin sanaa suustaan. "Mutta kuinka olette saanut selvän siitä?" kysyi hän vihdoin.

"Oh, minulla olivat omat epäilykseni — nainen oli pelissä mukana — ja sitte olette te sellainen hanhi!"

"Älkää nyt vain antako uutta todistusta siitä, että olen oikeassa, vaan noutakaa hevonen ja vaunut vuoritieltä. Mutta älkää sanoko kuskille mitään."

Seuraavana aamuna oli paikkakunnan lehdessä "Chronicle" luettavana seuraava uutinen:

Yli 300,000 dollaria löydetty toiminimen Veli, Fargo & Comp. varastetuista aarteista.

Lukijaimme tuoreessa muistossa on luultavasti vielä se kuuluisa ryöväys, joka tehtiin yöllä syyskuun 1 päivää vastaan, jolloin toiminimen Veli, Fargo & Comp. suuri rahalähetys ryövättiin. Vaikkakin melkein kaikki rosvoliiton jäsenet saatiin kiinni, onnistui kuitenkin kaksi rosvoa päästä karkuun ja viedä mukanaan aarteen, jonka he luulon mukaan olivat haudanneet maahan ja joka, yhteensä kullassa, vekseleissä ja jalokivissä, nousi lähes 500,000 dollarin suuruiseen summaan. Eilen onnistui korkeasti kunnioitettu kansalaisemme, herra Cass, joka kauvan aikaa on nauttinut seudun jakamatonta arvonantoa, keksimään aarteen eräässä pähkinäpensastossa, aivan lähellä sitä paikkaa, josta jonkun aikaa takaperin löydettiin tuntemattoman miehen ruumis. Täydellä syyllä luullaan nyt, että tämä tuntematon henkilö eläessään on ollut eräs Henry Cass, jonka kaikki tunsivat sangen huonoksi henkilöksi, ja josta sittemmin on saatu tietää, että hän on ollut yksi pakoon päässeistä rosvoista. Asia on nyt oikeudellisesti tutkittavana. Onnellinen löytö on ainoa laatuaan, ja on siitä yksistään kiittäminen erästä nerokkaan herra Cassin järjestelmällisesti laatimaa suunnitelmaa, jonka toteuttamiseen hän väsymättömällä innolla on omistanut kokonaisen vuoden uuraan työn. Aihe siihen oli erään sormuksen löytö, joka tunnettiin kuuluneen varastettuihin aarteihin ja jonka rosvot luultavasti pudottivat paetessaan aarteiden kera Blazing Starin lävitse."

Sama lehti sisälsi vielä mieltäkiinnittävän uutisen, joka täydentää ja selittää tämän tosikertomuksen:

"Huhu kertoo, että aarteenlöytäjä-sankari ja eräs paikkakunnan nuori naishenkilö, jonka uhraavaisen ja omaa voittoaan pyytämättömän toiminnan tässä asiassa tunnustaa koko yhteiskunta, aikovat pian mennä avioliittoon."

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SORMUS ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Sormus

SORMUS

ESITTELY.

SORMUS.

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE