The Project Gutenberg eBook of Saul: Murhenäytelmän mukainen runoelma viidessä näytöksessä This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Saul: Murhenäytelmän mukainen runoelma viidessä näytöksessä Author: Antti Törneroos Release date: December 22, 2021 [eBook #66994] Language: Finnish Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAUL: MURHENÄYTELMÄN MUKAINEN RUNOELMA VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ *** SAUL Murhenäytelmän mukainen runoelma viidessä näytöksessä Kirj. Tuokko [Antti Törneroos] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia, 45 Osa. Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1868. Näytetty: L. Heimbürger. JÄSENET: _Saul_, Israelin kuningas. _Jonathan_, hänen poikansa. _Samuel_, profeeta ja tuomari Israelissa. _David_, sankari. _Agag_, Amalekin vangittu kuningas. _Abner_, Saulin sotapäällikkö. _Joab_, | _Abisai_, | Zerujan pojat, Davidin seuraajat. _Asahel_, | _Abjatar_, pappi, Ahimelekin poika. _Doeg_, Ebomealainen, Saulin palvelija ja salainen neuvon-antaja. _Ammiel_, eräs kansalainen. Eräs vanha Israelita. Saulin aseenkantaja. Sanansaattaja. Kaksi Sifiläistä tien-neuvojaa. Eräs Amalekilainen nuorukainen. _Merab_, | Saulin tyttäret. _Mikal_, | Noitavaimo Endorissa. Pappia, kansan vanhimpia, hovi- ja sotaväkeä, kansaa ja neitoja. Ensimäinen Näytös. Ensimäinen kohtaus. Gilgalissa. (Sotamiehiä, jotka koroittavat voitonmerkkejä, Israelin vanhimpia, pappeja ja kansaa, joka rakentaa kunniaporttia, eräs vanha Israelita, Ammiel, Doeg). 1:n vanhin (vanhalle Israelitalle). Viel' eläminen mailla matkustat Sa vanhus, vaikka sadan vuoden kuorma Sun hartioitas haudan puolehen Ruvennut on jo kallistelemaan. Ma olen kuullut joskus kerrottavan Miehuuden päivän olleen sulla silloin, Kun Eli oli ylimmäinen pappi Ja tuomari -- ja siitä aikoja. Kuin olet vaivat vanhuutesi nyt Unohtanut ja tänne lähtenyt? Vanhus. Oletko kuullut maata kylmempää, Miss' ilma tuottaa lunta, missä jää Kuukautta kuusi aallot järvien Sitoopi? Josko olet kuullut sen, Niin tiedät kyllä, kuinka keväimen Tullessa taaskin kaikki virkiää Ja kuinka tainnoksista perhonen Elohon uuteen jälleen heräjää, Kuink' elon henki vihreänä puuhun Surkastuneesen ilmestyypi julki, Ja kuinka laulu lankee linnun suuhun, Jost' äänen sorjan kylmä talvi sulki, Ja kuinka, sitten maasta rauettua, Turpeesta nostaa matonenkin päänsä, Ja kuinka, meren jälleen auettua Ja järven jätettyä kylmän jäänsä, Jonk' alla peitoss' oli veden karja, Ruo'istohon, kun on se viheriä, Taas kilvan kiitää suuri kalasarja Iloa ilman ja sen ihmehiä Ihailemaan ja maata näkemään. Ja elävää lie tuskin yhtäkään, Jot uus' ei henki silloin virvottaisi, Jok' uutt' ei voimaa ruumiilleenkin saisi. Senlainen kevät meille tullut on, Se kevät on, kuin tiedät, vapaus, Jok' ihmiselle niin on verraton, Kuin kukkaselle päivän kirkkaus. Ja rauenneet nyt ovat raskahat Ikeemme, joilla painoi henkeämme Filistea ja muutkin pakanat. Jo loppui orjuus ja se häpeämme, Jok' oli katkerampi kuolemaa. Nyt rauhassa ja la'in turvan alla Kukoistaa taaskin armas synnyinmaa; Ei vääryyden, ei väkivallan halla Nyt kahlehdi sen hengen vainioita. Nyt ymmärtänet heikommankin voiman Keväimen töitä käydä mainioita Tarkastamahan. Vielä kerran soivan Ma kuulla toivoin vapauden äänen Ehk' aik' ei pitkä, joksi tänne jäänen Sen sointoisuutta kuulemaan. Kun kauan Ma olen elämätä syksyistä Vaan viettänyt, niin otin matkasauvan Ja läksin katsoon kevätpääskyistä. 1:n kansasta. Tosiaankin, se vanhus puhuu asiat paikoilleen. Siitä ei kauan, kun meillä oli sellainen orjuuden, vääryyden ja väkivallan aika. Muistathan, missä alennuksen ja häväistyksen tilassa olimme joku aika sitte ja turvattomat kuin lampaat, kun ei meillä ollut puolustus-aseitakaan, sillä Filistealaiset olivat ne ryöstäneet meiltä ja hävittäneet pajatkin. Tarpeellisimmat työkalutkin meidän täytyi mennä Filistean pajoihin teroittamaan ja saimme siellä kärsiä pilkkaa ja rääkkäystä. Muistanet myös, kuinka Saulin ensimäisessä kahakassa Filistean kanssa kaiken kansan kädestä ei löydetty miekkaa eikä keihästä; ainoastaan kuninkaalla ja Jonathanilla olivat nämät aseet, joista sitte vapaus läksi Israelille. 2:n kansasta. Niin, se aika oli sellainen, että sitä muistellessa nävyn tuli poskia vielä polttaa. Katsopa tätä kirvestäni. Se on omien takojien tantereella tehty. Tulkoonpa nyt joku Filistealainen sitä ottamaan, niin saakeli soikoon! saa otsallansa tuntea, että se on kalu, joka kelpaa. 1:n vanhin. Kiireesti, miehet! muuten keskoiseksi Jää työnne saapuessa sankarin. Kuningas tänne voittokunniassaan Uroinensa jo kuuluu kulkevan. Ei portin sovi olla vaillinaisen, Kun täydellinen onpi kunnia: Se täyttää kaikki Israelin ääret Ja kaikuu niiden ulkopuollakin. Ei löydy kieltä, joka kieltäis sen. Nyt tällä haavaa Amalekilaisten Tuhannet kielet jähmettynehet Myös kunniata Saulin kuuluttavat. 2:n kansasta. No, no ystävä! Hätäellen ei kunnon työtä tehdä. Portin pitää tulla korkeaksi ja avaraksi, ja siihen aikaa tarvitaan. Ei, "nostakaatte portit päänne, ja ovet korkeentukaat kunnian kuninkaan mennä sisälle". Eihän "kunnian", joka "täyttää kaikki Israelin ääret ja kaikuu niiden ulkopuollakin", tarvitse eikä sovi tunkeimalla ahtaasta portista Gilgaliinkaan kontata. 3:s kansasta. Ken lienee tuo kavalan näköinen mies, joka tuolla puiden varjossa kurkistelee? Ammiel. Jumal' avita! Doeg, pirun sikiöhän tuo onkin. Olonja täällä ennustaa tapahtuvan jotakin koiramaista. Doeg, mitä hiiden käteen siellä varjossa kuhnustelet? Tule näkyviin, mies, pelotta ja näytä naamasi, jos kohtakin hävyllä ja pahalla omatunnolla. Ei täällä sulle hirsipuuta vielä pystytetä, jota kumminkin toivon kohta saavani sulle nostaa. Jalo kuninkaamme, joka Israelista hävitti kaikki velhot, noidat ja muut perkeleen palvelijat, ei suinkaan sinua, sen likimäistä ystävää, säästä. Kuultuaan konnatyösi hän mielellään lahjoittaa kunniaksi sulle korotuspuusta vaikka viisikymmentä kyynärää, lähettäin samalla sielusi Gehennan syvimpiin kammioihin. Hän on oikeuden mies ja suopi varmaan perkeleellekin, mikä perkeleen on. Silloin, Doeg, sinussa toteentuu vanha sananlasku: "joka yletään, se aletaan, ja joka aletaan, se yletään". Doeg. On hauska nähdä sua elävänä Viel' elävitten laitumella. Ammiel. "Eläimitten laitumella"! Kirottu kompeilija, sanasi kimmoi itseesi. Mikä eläin olet itse "laitumella"? Jos tunnet luontokappaleen käärmettä häijymmän, tunnet itsesi. Doeg. Hah, hah! Se mies laskee sukkeluuksia niin paksuja kuin se kallo, josta ne lähtevät. Kun elävät täällä ovat silmissäsi eläimiä, mihinkä luokkaan eläintiedossasi luet kuninkaasi, joka kohta myös on tällä laitumella. 1:n sotamiehistä. Uskallapas vaan, kurja, kuningasta parjata! Doeg. Tuon pöllöpään sanojahan vaan punnitsin. 3:s kansasta. Jotakin pahaa lie Doeg sulle, Ammiel, tehnyt, kun kohta nähtyäsi hänen jouduit vihan vimmaan. Ammiel. Ilkeytensä tunnen perin pohjin. Hän, muukalainen Edomeasta, häpäisee ja pilkkaa kaikkea, mitä Israel kunnioittaa ja pyhänä pitää, milloin vaan voi tehdä sitä rangaistuksetta. Ma asuin naapurinansa siihen aikaan, kun Samuelin pojat, Joel ja Abia, olivat tuomarina Bersabassa. Jokainen tietää, kuinka silloin, Samuelin jo vanhettua, oikeutta Israelissa poljettiin. 1:n vanhin. Jaa, silloin oli aika ahneuden, Se tuomioista poisti oikeuden; Ja maassa silloin vääryys vallitsi, Se tuomareinkin henget hallitsi. Vanhurskas oli miltei hukkumassa, Kun jumalaton eli hekkumassa. Sill' oli silloin valta avara, Joll' oli rikkaus ja tavara; Ja joka lahjat tuomareille antoi, Hän oikeuden kukkarossaan kantoi, Vaan köyhä kärsiä ja surkeutta Eik' etsienkään saanut oikeutta. Näin Herran laki silloin poljettiin, Totuus kun tuomioista suljettiin. Nyt, Herran kiitos, kuningas on meillä, Hän tuomiten käy oikeuden teillä. Jo loppunut on vääryydeltä valta Ja onnen päivä jumalattomalta. Kun johtuu mieleen aikain näiden muisto, Käy kirkkaammaksi kunnian sen loisto, Joll' oikeus valaisee kuninkaamme, Jonk antoi Herra turvaks' isänmaamme. Ammiel. Aivan oikein lausuttu, kunniallinen isä! Vääryyttä sain minäkin kyllä kärsiä juuri tuon Doegin kautta. Hän oli kavaluudella päässyt profeetan poikain ystävyyteen. Monta lihavaa oinasta ja härkää vei hän silloin vääryydellä ja väkivallalla minulta yhteiseltä laituimelta, luottaen tuomarien suosioon ja niihin runsaisin lahjoihin, joita hän riistämästänsä tavarasta heille kantoi. Lahjoillaan käänsikin hän tuomarein mielet ja saattoi vääryyden oikeudeksi. Doeg. Parjausta, pelkkää parjausta korkeata esivaltaa kohtaan, jota soimaus enimmäksi koskee. Minä otin, mitä katsoin oikeudekseni ja maan tuomaritkin sitte siksi vahvistivat. Mitä tämä kiukkusisuinen parjaaja sanoo lahjoiksi, ei, hyvät ystävät, olut muuta, kuin uhriksi vietyjä lihakappaleita. Hän, saivaren-nylkijä, ei olisi oinaistansa saparoakaan raaskinut panna uhriksi, kun minä sitä vastaan kannoin kokonaiset takajalat pappi-tuomarein käsiin. Eikö se ollut ikäänkuin Herran sallimusta, että eläimet tulivat minulle omaksi? Josko papit sitte kuluttivat Herran kunniaksi ne makeana hajuna tai makupaloina, ei ole minun asia. Mitkä olemme me, miehet mitättömät, tutkimaan ja tuomitsemaan pyhien pappien uhri-oikeuksia ja -tapoja. Ammiel. Pilkkasi, koira, kyllä ymmärrän. Rosvo olet, sen rohkenen kaikille julistaa ja voin kuninkaallekin todistaa. Doeg. Haikean mielesi lohdutukseksi saan ilmoittaa, ettei sulta sinä ilmoisna ikänä puutu sarvi-eläintä. Abia, nuorempi parjaamistasi tuomareista, piti juuri samaan aikaan nuoren ja lihavan vaimosi kanssa siitä hellää huolta. Tuskin uskot, millä lämpimällä lemmellä he Bersaban pensastoissa iltavarjolla peitettyinä keinottelivat, ettei Ammiel ystävänsä koskaan tulisi olemaan sarvinaudatta. Milloin härkä tai oinas sulta katoo, tee näin: mene lähimmän lammikon reunalle, kyykisty suin veteen, niin silloin kohtaa sinua sellainen sarvijaakko, jonka rinnalla suurinkin härkä on vaan vasikan vertainen. 1:n kansasta. Miestä en tarkoin tunne, mutta hävyttömältä heittiöltä hän näyttää. 1:n sotamiehistä. Pidä puoles, Ammiel, muuten hän suunsa sauvalla pieksee sinun pahan-päiväiseksi. Ammiel. Te kuulette, Israelin miehet, kaiken hänen pilkkansa ja hävyttömyytensä. Olkaatte minulle todistajat kuninkaan edessä. Vielä tänä päivänä rukoilen kuningasta kallistamaan korvansa valitukselleni. Se olisi häpeäksi Israelille, jos sellainen konna saisi elää Herran kansan keskellä. Doeg. Te'e niin, ystäväiseni. Tähänkin annan sulle hyvän neuvon. Mennessäsi kuninkaan luo ota mukaan vaimosi, jonka posket vielä hehkuvat ja silmät säkenöimät. Jos Saul on vähänkin sukuunsa, Benjaminiin, vaikuttavat punaiset posket ja säteilevät silmät hänessä enemmän, kuin, luulosi mukaan, naudan-jalat tuomareissa. Kenties saat sarvesi kullatuksi kuninkaallisessa loisteessa. Benjaminin sotamies. Selitä, kirottu, sanasi, muutoin paikalla pääsi halkaisen. Doeg. Eläköön urhous! Hillitsehän sentään sankar-intoasi edes siihen määrään, mihin sotatantereella olet tottunut. Mieleeni muistuivat Benjaminin lasten kummalliset naimaseikat tuomarein aikana, erittäin se mielestäni vähän törkeä naimiskauppa, jota Gibean sulhot hieroivat levitan jalkavaimon kanssa -- niinkuin sanat seisovat ylöskirjoitettuina Tuomarein kirjan -- Benjaminin sotamies. Emme ansaitse miehiksi mainittaa, jos kauemmin kärsimme tuon kirotun pilkkaamista. Tukitkaamme pilkkaava suunsa iäksi. (Sotamies, Ammiel ja moniaita muita lähtevät Doegia ahdistamaan, mutta kohtaavat tiellä 2:sen kansan vanhimman, joka nyt tullessansa esiin hillitsee heitä). 2:n vanhin. Mi meteli se, joka pauhaa täällä Ikäänkuin koski tyyneelläkin säällä? Maan täällä rauhan vallass' oleman Nyt pitäisi ja ilman kaikuvan Vaan riemun äänist? eikä kirouksen. Viel' ettekö te tiedä siunauksen Ja onnen aamun meille koittaneen Ja sankarimme Saulin voittaneen Tuon Amalekin julman hallitsijan Ja kansan, joka Herran palvelijan Mooseksen aikoin' Israelin kansaa Jo ahdisti ja kadotuksen ansaa Viritti isillemme korven tiellä, Kun kotimaatta kulkivat he vielä. Ei ollut silloin ainoa se kerta, Kun janosi hän Israelin verta; Vaan Herran kansaa aina siitä asti Kätensä usein painoi raskahasti. Mut eripurainen ja tyhmä kansa Unohtaa riemunsa ja kunniansa. Työ mainioinkin halvaks sille näyttää, Jonk' kaiken mielen riidan-henki täyttää. Se luulo mulla aina ollut on, Mist' ilon löydät, siellä sovinnon. Jos, niinkuin uskon, luulossan' on totta, Ei tosi ole riemu sovinnotta. Kun keskinäinen viha teissä vielä Asuupi, ette oikealla miellä Iloitse Israelin kunniasta Ja isänmaanne onnest' armahasta. Ja onko voitto, jonka Saulin kalpa Sai, kunnianeen teistä niin nyt halpa, Ettei se, nyt kun uutena se loistaa, Voi hetkeks' eripuraisuutta poistaa? Ei tietä kunnian voi kansa käydä, Sydäntä jonk' ei maine moinen täytä. Ei maa se kasva riemun kukkia, Jok' onpi täynnä viholaisia; Ja kansa, jok' on riitahengen orja, On sankar'töihin saattamaton kurja. Ammiel. Sanasi ovat aivan oikeat, mutta tänne sopimattomat. Erehdyt, jos luulet täällä kansariitaa löytäväsi. Ainoastaan me muutamat tahdoimme kurittaa tuota kelvotonta miestä, joka hävyttömästi parjasi kuningasta ja kaikkia kunniallisia ihmisiä. Siitä syntyi pieni melske, joka lienee vähän pahalta kuulunut teidän arvollisiin korviinne. Ei vaaraa sen suurempaa. 2:n vanhin. Sa olet ollut aina rauhan mies, Ja ennen aina, Ammiel, sun näin Niin lauhkeana, kuin se lammaslauma, Jot' omanasi kaitsit, kulkevan, Vaikk' aika oli silloin vallaton. Nyt nyrkilläsi etsit oikeutta, Kun loppunut on maasta nyrkkivalta. Jok' ennen luullut oisi vihan vimman Sydämehesi voivan syttyä, Hän verenhimon olis uskonut Myös lammastesi luonnoss' asuvan. Tää itsevaltaisuutes', ystävä, Häpäisee maamme oikeutta vaan. Ei, asiasi anna haltuhun Kuninkahan, kyll' oikeuden saat Ja tuomion. Ammiel. Se aivan oikein on. Nyt sua, Doeg, käsken kaikkein kuullen Etehen kuninkaamme oikeuden. Doeg. No olkoon niin, se munkin tahton' on. (Itsekseen). Mä tyhmin tein, kun annoin kurjan tuon Vietellä itsen' ilni antamaan Nyt katkeruutta, mitä mielessäin Salassa olen kauan kantanut. En kadu sitä juuri peläten, Min rangaistuksen tahi tuomion Vois' antaa mulle varjokuningas Saul, Samuelin palvelija-parka. Jos tietäisivät nämät kurjat miehet, Jotk' ylpeilevät Saulin kunniasta, Min tiedän mä ja mitkä temput täällä, Viel ennen aurinkoisen laskemista Saul, narrein narri, saapi koitella. Ei raukan mieli taida tuomioihin Päivällä tällä liioin pyrkiä; Häll' itsellä on täällä tuomarinsa. Benjaminin sotamies (2:selle vanh:lle). Nyt, vanhus, sulle tahdon lausua Sanoja muutamia nuhteistasi. Sa soimaat meitä halpamielisiksi Ja sankar'-töihin saattamattomiksi, Kun keskinäisen riidan vallinneen Nyt luulit meissä päivälläkin tällä, Jok' Israelille on ilohetki. En neuvoisi ma miestä nuorempaa Sun soimauksiasi kertomaan; Ei välttäisi hän palkkaa parjaajan. Vaan vanhuutes' on sulle valtuuskirja, Niin luulet varmaan, jonka valalla Voi soimauksiakin syyttä tehdä Ja nuhdesaarnoillasi viisastella, Jos sopiva on aika tahi ei. Vaan ällös siihen liioin luottako; Ei valtaa löydy maassa ääretöntä. Kutk' olivat ne, jotka Amalekin, Kuin Filistean ennen, äsken löivät? Ne olivat sen kansan lapsia, Jok' urhotöihin niin on "saattamaton", Joka ei voi käydä kunniankaan tietä! Vaan paitsi muita vanhain vikoja Vanhuutta vaivaa myöskin sokeus, Ett' aika, jonka töihin, rientoihin Hän riutuvine voimineen ei pysty, On hänen nähden musta, pimeä Ja tyhjä töistä niinkuin synkkä yö. Ei sokeuttaan tunne kurja hän, Ei tiedä, että pimeyden peite Varjostaa hänt' eik' ajan hartioita. Vaan nuoruutensa aika mielestään, Se jalouden oli aamuhetki! Kah, silloin löytyi kuntoa ja silloin Käetkin kunniata kukkuivat; Vaikk' olisi se aika sellainen, Kuin vedenpaisumuksen aika, ollut Niin täynnä syntiä ja saastaisuutta. 2:n vanhin. En menoja ma aikain menneitten Nyt kiitellyt, kun lausuin vahingosta, Min tuottaa maalle eripuraisuus. Se toimet poistaa mielist' ylevämmät. Myös kunniast' iloitsin aikamme. Vaan antaa sulle järjen käsitystä Ei hyväks' ole Herra hyvä nähnyt. Ja minäkin nyt sulle, nuorukainen, Myös antaa tahdon neuvon tärkeän: Pois lauseistasi jätä uhkaus, Ei miehelle se kykemättömälle Parempi ole narripukua. En osuettas tiedä kunniasta, Vaan seuraksesi suonut kumminkin Äpärälapsensa on kunnia. Se lapsi on, kuin tiedät, ylpeys. Doeg (itsekseen). Viel' ovat vienot tuulen vihurit, Vaan mielikseni niistäkin voin nähdä, Ett' ilma myrskyinen on nousemassa. Ja toivossa nyt sitä odotellen Täss itsekseni seison vihellellen. Hyyyh! Paisu sää ja ilma raivoudu, Ja kahleistansa pääskööt tuulen henget! Maan kaiken peittäköhön synkeys, Niin paksu kuin Egyptin pimeys! Kah, tuolta saapi tuuli sytykettä. Tuolt' astuu tänne Judalaisten vanhin, Mies pöyhkeimpiä pöyhkein. Hän ei suinkaan Hiljaisten joukkoon kuulu maamme päällä. No, annas ääntä! Judan vanhin (tultuaan). Herran rauha teille! Kansa. Ja sulle, isä! Doeg (itsekseen). Olkoon perkeleille Myös rauha suotu silloin kun on teille! Judan vanhin. Mä leirin läpi kuljin soturein Ja eloansa hetken tarkastelin. Siell' ilo-äänet kaikuivat ja siellä Hupaista voiton juhlaa vietettiin; Teurasta tehtiin, keitettiin ja syötiin, Viinoilla sydämiä virvoitettiin. Siell' olivat niin runsaat liharuoat, Kuin olisivat olleet kaikki koossa Egyptiläisten lihapadat heillä. Mist' olette ne herkut kaikki saaneet Ja runsauden juhlavarojen? Benjaminin sotamies. Ne miekall' ovat kaikki ansaitut, Ja Amalek sen kestin kustantaa, Jonk' kanssa sun ei ole tekemistä. Judan vanhin. Tuo sanojesi tuima tiuskaus Jo ilmoittaa, ett' omatuntonne Ei puhdas ole herkkuin nautinnassa. Ma arvoisuudeltasi kysyä Viel' uskallan nyt: onko tosi se, Mink' äsken kuulla leirissänne sain Ett' elävänä Agag vielä on Ja ystävyyttä Saulin nautitsee? Benjaminin sotamies. Se totta on. Kaikki. Eloss' on Agag vielä! Benjaminin sotamies. Vaan vankina. Judan vanhin. Saul Herran käskyn sai Profeetan, pyhän Samuelin, kautta, Ett' yhtäkään ei Amalelilaista Hän säästää saisi jättäin elohon, Ei vanhaa vaipuvaist', ei nuortakaan Kukoistavaista elon aamu-koissa, Ei miestä miekan kantajata eikä Kehdossa liekkuvaista lastakaan. Myös kuulin, kuinka käskyn Samuel Saulille antoi hukuttamahan Karjankin kaiken Amalekin maalta Ja tekemään sen maan niin autioksi, Ett' äänt' ei voisi kuulla kukonkaan Maan-ääriltä tään kansan kirotun. Näin kiivas kävi käsky Herralta. Ja kuitenkin on Agag elävänä Ikäänkuin uhaks' Israelin Herran; Vaikk''Agag oli kirottuiden pää, Siis likimpänä Herran koston tulta, Joll' uhkasi Hän Amalekin kansaa. Ja karjalla, jok' oli turmioon Jo tuomittuna, tyydytätte nyt Te himojanne hekkuvaisia. Benjaminin sotamies. Kentiesi jälleen Herra käskyn on Profeetan Saulin kautta antanut Kun kaikki tiedät, myöskin tietänet Profeetain joukoss' olleen Saulinkin Ett' elohon sais' Agag vielä jäädä. Kun kuningas on Saul, on hällä valta Vankeinsa kanssa, jotka miekallansa Hän voittanut on, tehdä kuin hän tahtoo. Ja karjan kanssa sekä tavaran, Jotk' omiamme miekall' ansaituita Nyt ovat, valta meill' on menetellä Kuin tahdomme. Te karjalaumojanne Levossa kaitsette ja peltojanne, Joist' usein ennen vihollinen viljat Poroksi poltti taikka turmeli, Te viljelette, viljat korjailette; Me hengellämme teitä suojelemme. Ja kuitenkin te häpeäksi meille Ja itsellenne meitä tahtoisitte Niin kohdella kuin jahtikoiria, Jotk' eivät saamastansa saalihista Osaksens' ottaa muuta saa kuin sen, Mink' antaa heille metsämiehen armo. Ma olen valmis henken' antamaan Edestä onnen armaan synnyinmaan, Vaan kunniasta teitä puolustella En käsiänne tahdo nuoleskella. Ma tahdon ennen olla sitä vailla Kuin käskyjänne käydä koiran lailla. Min miekalla ja verelläni voitan, Sit' omanani puolustaakin koitan. Kuin kotihinne leipää syömään jäätte, Olkaatte viisaat, siihen tyytykäätte, Mink' aikaan saa ja työllänsä se voittaa, Jok' edestänne vaivat, vaarat koittaa. 1:n papeista (3:nelle ja Judan vanhimmalle). Tää kuuluu kaikki sangen kamalalta. Minusta näyttää niinkuin miekan valta Nyt olisi jo maassa paisumassa Ja kuuliaisuus se jo loppumassa, Joll' ennen kuultiin Herran käskyä. Ei pidetä nyt pappein säätyä, Kuin ennen, Herran tahdon saarnaajina. Maailmallinen valta tuomarina Nyt tahtoo olla sulle, Israel! Ja näkijämme pyhä Samuel On halveksittu. Herra Saulin mieltä Varjelkohon tält' erhetyksen tieltä! 3:s vanhin. Sä sydämeni mietteet kätketyt Nyt ilmoitit. Jo kauan huomanneeni Muutoksen Saulin mielessä ma luulen. Ei noudata hän Herran neuvoja Niin hartaasti kuin ennen. Mahtavuus Ja ruhtinainen valta rientons' on, Kun pakanoitten ruhtinasten kanssa Hän ystävyyttä rakentaa ja etsii. Ei oikeuden tunto ylevä Niin ole hällä kuin se oli ennen. Hän ennen poikansakin Jonathanin Jo kerta kuolemaankin tuomitsi, Kun tämä, ehkä tietämättänsä, Sodassa Filistean rikkoi vastaan Isänsä kieltoa, ja tuomionsa Hän olisikin toteuttanut, Jos vaan sen kansa oisi sallinut. Ja kuitenkaan ei miestä rakkahampaa Hänelle eikä kansallensa ollut, Kuin Jonathan, jonk' urhouden kautta Löi Filistealaiset Israel. Nyt Agagin hän jätti henkihin, Jonk' itse Herra kuoloon tuomitsi. Judan vanhin. Vast' onnen päivä silloin meille koittaa, Kun ennustusten jälkeen Juda voittaa Itsellens' Israelin valtikan. Joku kansasta. Kuningas lähenee, jo torvet soivat Ja soiton helinästä leiri kaikuu. Toinen kohtaus. Samalla paikalla. (Edelliset. Saul, vangittu Agag, Abner ja osa sotaväkeä tulevat torvien soidessa ja leirin kaikuessa riemuhuudoista). Kansa. Kuningas eläköön, Saul eläköön, Siunattu Herran, voiton sankari! Saul. Herralle kiitos! Hänen voitto on Ja kunniakin; ase kelvoton Vaan armottansa olisin ma ollut. Häneltä apu teille nyt on tullut. Siis kiittäkäätte Herraa, Herran kansa! Hän Jumalanne taas ol' armossansa. Vanhus. Suo, sankari nyt, voittojuhlanas Mun kauttan' aikain kantaa menneitten Sun etehesi kiitoksen, ett' onpi Sun urhoutesi ja Herran armon Kautt' Israel nyt alhaisuudestansa Taas koroitettu siihen kunniaan, Jonk' oli Herra hälle määrännyt, Jos käskyjä hän Herran noudattaisi. Ja riemuiten ma haudan partahalta Nyt lähden tietä kaiken maailman, Kun Israelin kunnian sain nähdä. Ain' omaksi suo, Herra Zebaoth, Se kansalles' ja johtajallensa! Saul. Se totta on, Hän näihin aikoihin On kurittanut kansaa syntistä. Vaan myöskin, vanhus, tätä ennenkin Sä todistajan' olet saanut olla, Kuink' altis on hän kansans' apuhun, Kun katuen se etsii häntä vaan. Sa olet kuullut, varmaan nähnytkin Työt suuret, jotka jalo Samuel Sai Herran voimall' ennen aikahan. (Vanhus lähtee). Benjaminin sotamies (muutamain muiden kanssa kuninkaan eteen astuen). Kun kuninkaaksi ennen Gilgalissa Sa valittiin ja valtaan vahvistettiin, Jok' oli Herran kuin myös kansan tahto, Niin monikahta Belialin joukko Sun syntyäsi halveksien lausui Sanellen: "Saulko meitä hallitsisi". Nyt kuninkuuttas' aik' on heille näyttää Sa herrauttas, heitä rangaisten Kuin alamaisiasi niskureita. He hengellänsä häväistyksensä Nyt maksakoot; jos niin on tahtosi, He kuolemansa kohta saavuttavat. Ammiel (kuningasta lähestyen). Nyt tällä haavaa poika Belialin Yks onpi täällä, Doeg nimeltä, Maast' Edomean, muukalaisna täällä Hän kulkenut on kansan keskellä. Ei Jumalata eikä kuningasta Hän kunnioita, kirotulla suulla Hän kuninkuuttas' äsken parjaili, Ja sen hän teki ilmi kansan kuullen. Vääryyden teitä hän on kulkenut Ajoista asti vanhan Samuelin. Ja vääryyttänsä olen kärsinyt Mä monta kertaa. Herra kuningas, Et sallia voi häijyn parjaajan Viel' Israelin maita matkaavan. Saul. Ei pidä, veljet, kuolon julmuuden Nyt tätä päivää töillään himmentämän, Joll' Israel sai Herralt' autuuden Ja kunniansa näki ylenemän. Ja pilkkaajien kaikki parjaukset Jo itse Herra saatti häpiään, Kun vihollisten ylpeet aikomukset Hän miekkani soi tyhjäks' tekemään. Ma kunnioitan armoans' sen verran Ett' oman koston' annan haltuun Herran. (Kansa ilmoittaa suostumuksensa riemuhuudoilla). 1:n papeista (3:nelle vanhimmalle). Voi tyhmä kansa sekä sokea! Et ymmärrä sä, että armotöissä, Joit' oikeuden polkemalla tehdään, Vaan paljasta on itsevaltaisuutta. Agag. Saul, onnen lapsi, sodan lemmetyinen! Nyt suurentaa voit kansas' suosiota, Jok' kannattaja korkeutes on, Tukena jonk' ei suku ruhtinainen Eik' kuninkainen synty ole sulla, Jos uhriks' annat heille henkeni, Jok' arvonsa on kaiken kadottanut. Tee niin, ja kunniasi kaikuvan Saat kuulla kaiken Israelin suusta. Mä sitä pyydän. Meille kummallekin Se voitoks' onpi. Kuolemaa en pelkää. Se elämä on raskas, arvoton, Jot' orjan kahleiss' eläminen on Tai vangin. Saul. Mielesi ma katkeruuden Voin ymmärtää, se aivan luonnollist' on. Tää kosto oli Israelin Herran. Hän kansalles ja sulle kunniansa Näin kostaa tahtoi, jota poljitte. Ja kuinka turhat ovat jumalanne Ne, joihin kuitenkin te turvasitte, Hän näyttää tahtoi. Herran sulle toivon Sen voiton suoman onnettomuudessas, Ett' etsimähän opit häntä täällä Ja tuntemahan vankeutes maalla. En henkeäsi pilkaks' armahtanut. Vaan sielusi lie liian rasitettu Ja rauhaa kauan kaivannut. (Muutamille sotamiehille). Te miehet Tie ruhtinaalle näyttäkäätte sinne, Miss' asunto on hälle valmistettu Kuin arvonsa on -- (Agag lähtee muutamain sotamiesten seurassa). Kolmas kohtaus. Samalla paikalla. (Edelliset. Samuel astuu esiin kolkolla katsannolla, jonka nähdessään Saul ensin hämmästyy, vaan rohkaisten mieltänsä käy kuitenkin häntä vastaan-ottamaan). Saul (itsekseen). Samuel on täällä! Tuo katsantonsa kolkkous ei suinkaan, Mi merkitys sill' olla mahtaneekin, Voi hyvää mulle ennustaa; se synkkä, Kuin salamoita täysi ukonpilvi, On. (Samuelille). Terve, Herran uskollisin mies Ja siunattu! Ma Herran käskyn täytin, Kun Amalekin perikatohon Nyt hävitin. Samuel. No, mitä merkinnee Se lammasten ja karjan määkynä, Jonk' äsken kuulin käyden leirissänne? Saul. Ne kans' on tuonut Amalekin maalta. Hän karjast' otti kaikkein parhaimmat Ja uhrata ne aikoi Jumalalle. Muut saatimme me kaikki häviöön. Samuel. En käskyjä ma Herran tarvinne Nyt muistutella sulle uudestaan; Ne kyllä tunnet, vaikka hylkäsit. Ehk' oma valtasi ja kunnias Nyt suuremmasta arvost' ovat sulle, Kuin Herran sana, salli kuitenkin Mun kertoa, mit' Israelin Herra Mun kanssani on puhunut tän' yönä. Saul. No, puhu. Samuel. Eikö ole näin? Kun halpa Viel' arvos' oli itse nähdäksesi, Sun Herra nosti Israelin pääksi, Kansansa kuninkaaksi koroitti. Ja silloin vakavalla mielellä Kun kunnioitit Herran käskyä, Hän henkens' antoi tulla päällesi Ja salli töitä sankarein sun tehdä. Niin Edomin, Moabin, Ammonin Kuin Filistean kansat ja muut kaikki, Jotk' ahdistivat Israelia, Hän antoi miekkas' voittaa voimallaan. Ja viimeiseksi täst' hän sun mennä Ja hukuttaa kaikk' Amalekin maalta Eik' kirotuiden karjojakaan säästä. Miks' et nyt kuullut Jumalasi ääntä, Vaan itses annoit saaliin puolehen? Saul. Jos uhratakseen kansa säästikin Paraimmat lampahista kirotuista, Ma Herran tahdon täytin kuitenkin, Kun kuoletin kaikk' Amalekilaiset. Vaan kuninkaansa jätin elohon Ja hänen tänne vangittuna toin. Hän aseheton, voimaton on mies, Jok' Israelille ei vahingoksi Voi tulla, jos hän hengissäkin on. En kurjaa henkeä mä armon Herran Hält' uhriksensa usko vaativan. Jo kylliksi on Agag kuritettu, Ja kurjuuttansa säälien mä hengen Hänelle mitättömän lahjoitin. Samuel. Et tunne Israelin Jumalata, Halaavan hänen enemmän jos luulet Sun poltto-uhriasi lihavata, Kuin että tarkoin Herran äänen kuulet. Ja otollisemp' oinaan lihavuutta On sydän, jon Hän löytää kuulevaksi. Hän silt' ei kärsi vastahakoisuutta, Jonk' asettanut toteuttajaksi Hän tahtons' on. Kaikk' uhriteurastus, Min jumalaton Herralle voi tehdä, Vaan Herran silmissä on kauhistus, Jot' ei Hän voi vihastumatta nähdä. Jos käskyjäns' et tahdo totella, Et Herraa taida oikein palvella. Kun näytät Hälle vastahakoisuutta, Niin silloin seuraat epäjumaluutta. Jok' ei työns' ohjeit' ota Jumalalta, Sen jumalana om' on mielivalta. Kuink' ihmistaito onpi soennut, Kun korjaamaan se Herran tuomioita On tunteittensa jälkeen ruvennut, Kuink' oikeuskaan siit' ei suinkaan voita, Sen seliin työlläs äskeisellä näytit. Ett' imeväist' et lasta säästänyt, En moiti, siinä Herran tahdon täytit; Vaan Agagin ett' olet päästänyt Kourista kuolon, vääryys oli suuri, Sill' Agag, ollen päämies Amalekin, Myös oli kaikkein kärsimysten juuri, Jotk' Amalek toi maalle Israelin, Hän koston kaiken ansaits' ankaruuden, Kun syyllisin hän oli syyllisistä; Vaan pilkaksi teit Herran oikeuden, Kun koston sijaan sulta säälimistä Hän sai. Vaan vielä töistäs' laupeuden Saat koston Amalekin jäännöksistä: Näin Herran sana kuului mulle yöllä, Ja sanansa hän aina täyttää työllä: Tään kansan, joka Herran kunniaa On pantu ilmi tuomaan ihmisille, Pois pitää pakanat ne hukuttaa, Jotk' esteen' ovat Herran päätöksille. Ei kuolevaisen pidä tarttuman Parannustöillään Herran tuomioon. Hän kansan, jossa synnin karttuvan Alati tietää, saattaa turmioon Jo päätti iankaikkisuudesta. -- Kun Herran mieliksi et hallinnut, Päämiehen kansalleen Hän uudesta On sydämensä jälkeen valinnut. Ei valtakuntas ole seisovainen, Hän kruunuas' ei suo sun kauan kantaa, Hän miehen, jok' on Hälle kuuliainen, On etsinyt ja sille kruunun antaa. Saul, murhehtien luotas' erkanen, Ja mieleni käy aivan raskahaksi, Kun nuoruutesi aikaa muistelen, Kuink' olit Herrallesi rakkahaksi Jo tullut silloin. Kuinka muuttuneeksi Nään kohtamme nyt: perimisestään Hän luovutti sun, kun sun suuttuneeksi Hän käskyjänsä näki täyttämään. Kun silmäsi loit korkeutta kohti, Ne kruunus' ensin nähdä kerkesivät Ja, mieltyin loistoon, joka siitä hohti, Sielt' etsimästä Herraa herkesivät. Ei tullut mielees' että kruunus' kulta, Sen kantajalle jos ei Herra suo Voimaansa, valkeuttaan, vaan on multa, Mi kantajalleen vaivaa, tuskaa tuo. Saul. Ma sulle, jonka hurskaan sydämen Ain' uskolliseksi on Herra nähnyt, Nyt tunnustan, syvästi katuen, Ett' olen synnin Herraa vastaan tehnyt. Ma kurja heikko kansaa pelkäsin Ja ääntänsä ma kuulin turhamaista, Näin Herran sanan pyhän hylkäsin Ja laeistansa luovuin vanhurskaista. Jos anteeksi tää synti vielä kerran Suotaisiin mulle, kaiken voimani Mä pyhittäisin palvelukseen Herran, Näin näyttäin Hälle parannustani. Samuel. Jos oikeata kannat katumusta, Sen töilläsi sä vielä taidat näyttää. Ja kuulemattomuutes pahennusta Voit parantaa ja Herran tahdon täyttää. Oletko valmis tätä tekemähän? Saul. Ma voimani kaikk' täyttää tahdon tähän. Samuel. Suo Agagin nyt tulla esihin. Saul (teeskennetyllä kiireellä muutamille sotamiehille). Nyt kiirehtien käykää leirihin, Sielt' Agag tuokaa tänne. (Itsekseen). Jotakin, Kun onnettoman muistin Agagin, Ma tapahtuvan kauheaa tääll' luulin Jo ennenkuin tuon uhka-äänen kuulin. Mit' aikonee hän Agagille nyt, En ajatellakaan ma uskalla, Vaan varmaan saan, kun hetk' on päättynyt, Sen vielä tuta sielun-tuskalla. (Agag vartioittensa seurassa astuu rohkeasti Samuelin eteen). Agag (Samuelille). Ken lienet sä ja mitä aikonet, Jonk' katsannos' on kuolon uhkaus? Pois paennut mult' on sen kauhistus; Sa mua turhaan sillä uhkailet. Ei kuninkahan armo-lupaus Se ole, josta sain tään rohkeuden; Se Amalekin oli lankeemus, Mi multa poisti kuolon katkeruuden. Samuel (temmaten miekan eräältä vartialta). Kuin moni vaimo nyt on lapseton Sun miekkas kautta, niinpä äitis' on Myös luettava niiden joukkohon, Joill' onnellisemp' olis elo nyt, Jos kohtuns' olis ollut suljettu Ja sikiöt' ei siitä syntynyt. Nyt matkas määrä maass' on kuljettu, Sun käydä täytyy tuonen asuimille. (Pistää miekalla Agagia, joka kuolevana lankee maahan). Näin käyköön aina Herran vihaajille! Saul (tuskissaan itsekseen). Tää liekö unta vaiko hourausta, Tää tunto halvennuksen tuskasta? Ei unta voi se olla, valveilla Ja täysi-järkisenä seison tässä. Voi, että niin on, ettei hourauksen Vaan sikiötä ole tämä tunto! Mua kuninkaaksi kutsutaan, mut mulla Ei halvimmankaan ole oikeutta, Ett' omahan voin sanahani luottaa, Jonk' koiran lailla sain nyt rikkoa. Ma Agagille hengen lupasin, Mut miten täytin tämän lupauksen Ma "kuningas!" -- voi pilkkaa helvetin! Jos kumminkin maa vankka halkeaisi Tään halvennuksen raskaan kuorman alla Ja syvyyteensä pohjattomaan veisi Mun kuninkaine kunnioineni! Kuink' elävänä mull' on muistossa Se silmäilys niin ylenkatsovainen, Jonk' Agag puoleeni loi kuollessaan! Ja muisto siit' on mato kuolematon, Se poveani polttaa sekä kalvaa, Kuin sammumaton tuli tuomittuin. (Samuel kääntyy lähteäkseen pois. Saul tarttuu hänen hameensa liepeesen niin kiivaasti, että lieve repeää). Samuel (kääntyen Sauliin). Haa, mitä tämä, onko väkivaltaa? Niin paljon en sun luullut paatuneen. Mä ymmärrän, sä kuninkuutes arvon Syvästi tunnet loukatuksi nyt. Näin Herran sana on, jonk' ilmoittaa Hän sulle kauttan' ehkä viime kerran: Niin huokeasti Israelin Herra On valtakunnan sulta repivä, Kuin repiä ja taidat heikon vaatteen. Sen sanonut on Sankar Israelin, Jok' ei voi valhetella eikä pettää, Sill' ei Hän ole heikko ihminen. Saul. Nyt erhetyt, en aio väkivaltaa Ma kohtahasi käyttää, mutta pyydän, Ett' Israelin vanhimpien nähden Ja kaiken kansan todistajan' ollen Käyt kanssain Herraa rukoilemahan Ja uhraamaan sovinto-uhria. Samuel. Et katuvaiselta nyt juuri näytä. Sa muistanet, mit' äsken ilmoitin: Vilpittömällä jos et sydämellä Voi lähestyä Herraa, paremp' on Ett' uhrias et ollenkaan vie Hälle; Sa Jumalaasi sillä suututat. Kun katumuksen tunnet totisen Ja kaipaat Herraa vakavalla miellä, Käy luokseni mun Ramatahan, siellä On huoneeni ja Herran alttari, Ja katuvana löydät Herrasi. (Samuel lähtee. Kansa hajoo riidellen mikä Samuelin, mikä Saulin puolesta). Neljäs kohtaus. Samalla paikalla. (Saul, Abner ja Doeg, joka likeltä on tapauksia tarkastellut). Saul (ajatuksiinsa vaipuneena). Nyt häväistyksen kalkin pohjahan Mun annoit juoda, pappi pöyhkeä! Mut malta, malta -- Abner. Herra kuningas! Saul (viitaten sinne, jonne Samuel läksi). Tuoll' on sun kuninkaas, se nimi mulle Vaan pilkkanimeks' suotta pantu on. Abner. En ihmettele, että solvatuksi Nyt tunnet kuninkuutes kunnian. Myös mieleni mun kävi karvahaksi, Kun häpeällisen näin loukkauksen, Mill' arvoasi polki Samuel, Jok' ylpeytens' äärettömän peittää Käskyillä Israelin Jumalan, Jonk' kanssa kerskaa seurustelevansa. Vaan istuimes' suupuheista ei kaadu, Ei särje sitä pappein röyhkeys. Mit' urhoisint' on Israelin maalla, Se kasvanut on sankar'-hoitos alla, Ja rakkaus tuo kaiken urhouden Sen hoitajan luo, milloin vaara uhkaa, Tueksi hälle, jonka turvissa Se kunnian on tietä käydä saanut. Sen mielestäni teit sa viisahin, Ett' annoit myötä Samuelille; Sen vaatii kansan taika-uskoisuus. Näin vakavammaks saatit valtas vaan; Sill' aikasi ei liene vielä tullut. Saul. Ma sua pyydän, mene leirihin Ja sotajoukko käske kotihin. En julkee äskeiseltä häpeältä Mä näkyä nyt heille käskijänä. Mä viivyn sua täällä vartomassa. (Itsekseen Abnerin mentyä). Jaa, Abner lienee ehkä oikeassa: Ett' aikani ei vielä ole tullut. Doeg (sivulla). Vaan mulle lienee aikani jo tullut Nyt tai ei koskaan. (Saulille). Herra kuningas, Suo palvelijas sana sanoa. Saul. Ken olet sa ja mitä tekemistä On sulla täällä? Sala-nuuskijana Liet menojani täällä tarkastellut. Doeg. Ma Doeg olen, Edomealainen, Jonk' kurjan päälle äsken kanneltiin. Vaan, kuningas, sit' ällös uskoko, Se vihamiesten vaan on valhetta, Jotk' aina ovat mua vainonneet Mun muukalaisen syntymäni tähden, Vaikk' Israelin Herran sääntöjä Ain' olen kuuliaisna noudattanut Jo lapsuudesta, jolloin vankina Ma Jouduin Samuelin huoneen orjaks'. Sa jalomielisnä mun, kuningas, Käsistä päästit vihamiesteni. Se jaloutes', armollisin herra, Jonkalaist' Israelissa en enne Viel' ole nähnyt, voitti sydämeni, Ja halu harras nousi mieleheni Eloni sulle palveluksekses Ja työni kaikki saada uhrata. Oi kuninkaani, älä halveksi, Ett' olen halpa, ehkä vielä sulle Voin heikkoudessainkin hyödyks' olla. Saul. No missä voit sä tehdä palvelusta, Sa hyötyäni miten tartuttaa? Doeg. Kuin äsken lausuin, lapsuudessani Jo jouduin vangiks' Israelin maalle Ja palvelijaks' Samuelin huoneen. Siell' uskollisen palveluksen kautta Profeetan poikain uskotuksi pääsin Ja heiltä aina kuullakseni sain Salaisimmatkin neuvot Samuelin Ja menot kaikki pappein säädyssä. Ja uskottunansa ma olen vielä. Kun äsken näin mä, kuinka häpeäksi Kääns' Samuel sun jaloutesi -- Suo, armollisin herra, anteheksi, Ett' uskalsin mies halpa, mitätön Näin tarkastella töitä ylhäisten -- Niin mieleheni johtui ajatus, Ett' apua voin tehdä herrallein, Jos ilmi saatan Samuelin neuvot Ja pappein juonet, joista tiedon saan, Kuin ennenkin, omilta huoneiltaan Jo ennenkuin ne työhön ehtivät Ja kapinahan istuintasi vastaan. Siin' ehkä taidan sulle hyödyks' olla. Saul (itsekseen). Mi henki miehess' ilmoittaiksekin, En tiedä, mut hän mietteet mieleni, Joit' itse tuskin tunsin, ilmi toi. Se kumma on, ett' aivan sillä hetkell', Joll' ajatus se syntyi mieleheni, Miss' saavuttaisin miehen sellaisen, Jok' aikeet kaikki kapinoitsijain Vois' ilmoittaa jo niiden syntyessä, Tää ilmestyi, kuin henki armias, Mun neuvotonna nähden, olisi Sen askeleita tänne johtanut. (Doegille). Jos halu sull' on harraas palvella, Voit Gibeahan tulla, siellä saat Työn määrätyn ja työstä palkinnon, Jos palvelukses' uskollinen on. Doeg. Ain' onni kuningasta seuratkoon! (Yksinään, Saulin lähdettyä palanneen Abnerin kanssa). Lieneekö vihdoin hetki toivottu Se tullut mulle, jota vartoessa Kurjuudet kaikki tähän asti kärsin Ja toimetonta mietin elämää. Jo koston tie lie mulle auennut, Kun portin siihen, luulen, löysin nyt Mä epä-luuloss' Saulin loukatun. Nyt toivon teille, papit pöyhkeät Ja tekopyhät, kostaa saavani Sukuni surman ja sen halvennuksen, Jot' aina luonanne ma kohtasin. Nyt etehenne katsokaatte, kurjat Te teurastajat kaiken heimoni, Te, jotka kotimaani ihanan, Kuin jumaloiden iki-yrttitarha, Niin autioksi teitte asujista, Kuin erämaan -- eteenne katsokaatte! Kun kuuliaisuuden nyt pukimen Saul yltään riisui herran' ollakseen Ja luonnoltaan on kiivas, luulevainen, Niin, päässynnä nyt ystävyytehensä, Ma tarinoilla pappein vehkeistä Ja hankkehista häntä yllytän Ja koston raivoon heitä kohtaan saatan. Näin koston nuolet myrkytetyt ammun Salassa teihin mutta sattuvasti. -- Oi onnen aika oli mullakin, Se ihanassa oli isänmaassa, Se kaivattu ja kauan kadotettu! Aik' armas, jolloin rinnass' oli rauha Ja sydämessä asui sovinto. Mut aika se ei kauan kestänyt, Kun myrsky-ilma nousi tältä maalta, Jonk' omaksensa oli valloittanut Egyptin vanha orja-suku tää. Sen raju-ilman raivotessa multa Iäksi hukkui onnen maailma. Ne Israelin laumat olivat, Jotk', uskonnostaan riivattuina raivoon, Sanoista pappiensa innostuin Jotk' opettivat, että murhatyöt Ja tappo pakanoissa olisi Vaan palvelusta julman jumalansa -- He olivat ne, jotka arvaamatta Sukuni päälle syöksyivät kuin karhut Ja hukuttivat heimoni. Mä yksin Jäin elohon ja vietiin vangiksi -- Se sallimus oli ehkä jumaloiden. Ja silloin piennä poikasna viel' ollen Ma Samuelin vietiin huoneesen, Ja päästimeksi pääni täytyi siellä Mun itsen' antaa ympärleikata Ja kirotuiden uskontokin ottaa. Näin teeskeltyllä nöyryydellä vihdoin Sain kansalaisen oikeudetkin. Mut isieni jumaloissa vannoin, Ett' ainoastaan kostoks' eläisin. Se lupaus nyt mun on täyttäminen Ja kaikki kunto siihen täyttäminen; Ja ankara nyt alkaa mulle työ, Vaan kätkeköön sen kavaluuden yö. (Menee). Toinen Näytös. Ensimäinen kohtaus. Saulin huoneessa Gibeassa. (Saul, Jonathan, David, jonka kanteleesta esiripun noustessa viimeiset sävelet kaikuvat, Merab, Mikal, sittemmin kammaripalvelija ja eräs sanansaattaja). Saul (Davidille). Jo herjetkös, kun päivä vaipunut On lepohon, ja kohta kaikunut On viime sävel satakielisenkin, Ja parvi kaikkein laululintujenkin Jo uneksii yön hiljaisuudessa Sit' unelmaa, jost' eloss' uudessa, Mi alkaa taas kun aamu armas koittaa, Se sulokielin maailmalle koittaa. Suloisen soittos' tauottaa saat nyt, Kun sielussan' on myrsky viihtynyt. Mi lumouden voima soitossasi On, poikani, mi tenho laulussasi! Ne syntyjänsä ovat taivahasta. Ei saada tästä murheen maailmasta Voi alkuaan se kieli taivahan, Mi sielun vaipunehen vaivahan, Kuin mun ol' äsken, voipi virvoittaa Ja öiset haamut sieltä tarkoittaa. Kyll' useasti ennen aikanani Ma Herran äänen luulin kuulevani. Sen ukkoisen ma kuulin jylinässä Kuin vienoisessa tuulen hyminässä. Ma kunniaansa linnun laulussa Myös kuuntelin ja kosken pauhussa. Vaan sitte kun tää murheen aik' on tullut, En enää Herran ääntä niissä kuullut. Mut ääni niiss' ei vertaamista kestä Kanss' soinnun sen, jok' ihmissydämestä Voi kaikua, joss' alkusointu vielä On säilynyt, se enkeleitten kiellä Suruista sielua voi puhutella. Oi josko saisi soitto kaikuella Tänlainen näillä taivaisilla kielin Siell' aina, missä sielu raskain mielin Kuormaansa kantaa, josko lohdutusta Sais laulus' saattaa sinne, missä musta On murhe mieltä kurjain vaivaamassa, Ei murehella valtaa maailmassa Niin avaraa sill' aikaa olla voisi, Kun kanteleesi kanssa laulus' soisi. (Kammaripalvelija tulee). Palvelija. Tuoll' ulkona on muuan sanantuoja, Jonk' Abner tänne lähettänyt on. Häll' asioita aivan painavia Lie Abnerilta ilmoitettavana. Saul. Hän tänne saata. (Palvelija lähtee ja sanansaattaja tulee kohta sen jälkeen sisälle). Abner, kuulen, on Sun sanansaattajaksi tänne pannut. Sull' asioita aivan ankaroita Lie ilmoitettavana, kun sä näin Yöselkiin matkas' olet pitkittänyt. No, kuinka voipi orpanani Abner? Elääkö siellä uljas päällikköni Rauhassa vaiko rauhattomuudessa? Ja mitä käski hän sun sanomaan? Sanansaattaja. Päämiehemme ja sankarimme Abner Hyvästi voi ja kaikki toimittaa. Vaikk' en ma saata rauhan sanomia, Suo uskollisen palvelijasi Ain' armoissasi olla kuitenkin. Näin käski hän mun sulle kertomaan: Taas alkeissa on sota ankara; Filisteasta suuri sotalauma Yl' Israelin rajojen on syössyt. Kun väki varsin vähälukuinen On Abnerilla, että sillä kauan Hän vastustella voisi vihollista, Niin pyytää hän sun kokoon kutsumaan Kaikk' kelvolliset miehet tappeluun Ja itsenkin sun sinne rientämään; Sill', arvelee hän, kussa kuningas On saapuvilla, siellä miehuuskin. Saul. Kun väsynehet voimas' virkistänyt Tääll' olet, riennä kohta sanomaan Ett' apua on Abner kohta saava. Ma huolestansa häntä paljon kiitän. (Sanansaattaja menee). Mist' urhosuus ja tämä rohkeus Filisteaan yht'äkkiä on tullut? Unohtanutko kurja kansa on Sen kurituksen, jolla rankaisimme Me ennen häntä ylpeydestään? Mit' arvelet sä tästä, Jonathan? Mun luuloni on, että täältä sinne On joku lintu viekas viestit vienyt, Ett' eripuraisuus on maassamme. Hän luulee, että riita pappein kanssa On sotavoiman meiltä heikontanut. Ma toivon heille kohta näyttäväni, Ett'ei viel' ole tylsä Saulin miekka, Vaan terävä kuin kalpa kostajan. Nyt verisehen sotisopahan Me pukeuta saamme, Jonathan, Koht' aamukoissa valmiit ollaksemme Ja sotaisihin toimiin käydäksemme. Jonathan Se oikein on, ja suosiollasi Käyn tärkeähän työhön valmistaimaan. (Menee). Saul. Levolle saatte, lapset, lähteä. Ma antaa tahdon teille jäähyväiset Ja siunauksen, koska aurinkoinen Silmänsä säkenöivät maalle luo. (Merab ja Mikal menevät). David. Jos armon olen, herra kuningas, Sun silmissäsi löytänyt, niin suo Mun käydä kanssas' sotatanterelle Ja rinnallasi siellä taistella. Nyt Israelin kaikkein ystäväin Työvainio on sillä tanterella. Saul. En, poikani, voi siihen myöntyä. Sun saadakseni tänne luokseni Ma kuninkaallisen tein lupauksen, Ett' yhtä tervehenä saattaisin sun Kotiisi jälleen, kuin sun tänne sain. Ma saattomiehet sulle toimitan. Isääsi multa paljon tervehdi Ja kiitä häntä, ett' on suonut mulle Sun lohdutuksen enkelinä olla. Kun myrsky-ilma tää on lauhtunut, Taas rauhassa ma toivon saavani Suloista soittoasi kuunnella. Siks' olkoon Herran henki kanssasi! (Menee). David (yksinään). Ma olen tullut hälle rakkahaksi Ja suosionsa kaiken saavuttanut, Ja rakkautensa on riemuni. Hän jalo mies on, häntä kunnioitan, Kuin joskus lapsi sitä vanhempaa, Joss' ylevyyden kuva kirkkahin Ja lempi loistaa hälle lämpimin. Vaan tyhjäks' elo tuntuu toimeton Ja silloin milt'ei tukalaksikin, Kun synnyinmaamme onni kutsuu meitä Kaikk' uhraamaan, niin toimemme kuin työmme. Ja sielussani soipi kovemmin Se kutsumus, viel' ääntä lemmenkin. (Mikal tulee hiljaan ja lähestyy ujosti Davidia). Mikal. Niin surullisna, David! Mitä murhe Nyt voitti itsen murheen-voittajan? Ma mielessäni luulin murehen Majansa ottaneen niin kokonaan Pereessä Saulin, ettei tarvinne Se asumusta muualt' etsiä. Ei syytä sulla, David, huolia, Kotihin omaistesi kohta pääset. Mut toisin laita meill' on vaivaisilla. Isämme lähtee kanssa veljemme Nyt vaaran teille tietämättömille. Me orpoina sen ajan elämme, Vaan kaipaus jää meille kumppaniksi Ja epätiedon tuska toveriksi. Ei kanteleesi sulo soittokaan Jää murhettamme lievittelemään; Niin määrännyt on kova kohtalo. David. Suloinen ruhtinatar, suruni Se juur' on, että kodin lämpimässä Vaikk' kyllä löydän siellä rakkautta Mun viettää täytyy aika, jolloin kaikki, Mit' Israelissa on miestä vaan, Edestä maamme saavat kilvoitella. Ei kunniata sitä mulle suo Isäni tahto eikä kuninkaan. Mikal. Ahaa, jo tunnen sairautesi; Se, huomaan nyt, on himo kunniaan. Ai, ai, se kappale on vaarallinen, Se kunnia, niin siitä kerrotaan. Se loistollaan on monta vietellyt Peräänsä juoksemaan ja kadoten Vaan valjun varjon heille heittänyt. En himon luullut koskaan minkään-laisen Sijaansa voivan sielussasi saada; Niin puhtaalta se näytti maallisista Riennoista mulle, aina taivaallista Se muistutti kuin pyhä temppeli. Mi kunnian himohon vietteli Sun mieles' ylevän? David. Oi ruhtinatar Sit' ällös luulko, sill' ei kunniatar Mult' ole mielen rauhaa ryöstänyt. Sen ääni rinnassan' ei kai'u nyt, Vaan tunnon ääni vilpitön se on, Jok' ei mun kurjamaiseen lepohon Suo vaipua. Se mies on kelvoton Jonlaista tuskin Israeliss' on -- Jok' ei nyt soisi siellä olevansa, Kuss' oikea ja jalo Herran kansa Edestä maansa Herran lahjoittaman On sotimassa, valmis antamahan Sen hinnaksi verenkin rinnastaan. En ansaitsisi asujana maan Näin kalliin olla, jos en pisaroita Vereni voisi vastaan pakanoita Sotiessani sen eteen vuodattaa. Siit' estämys mun murheiseksi saa. Mikal. Sen uskonkin, jos oikein tunnen sun; Se olisi mun tietää pitänyt Alusta kohta. Ällös murheinen Siit' olko, ett'et sankarina saa Ajalla tällä verta vuodattaa, Se Jumalan on ehkä sallimus. Hän tuomioissans' onpi tutkimaton Ja kuoleville käsittämätön. Vaan runsahilla hengen lahjoilla, Joit' antanut on sulle yltäkyllin, Hän näyttänyt on työnsä tekijäksi Ja sankariksensa sun määränneensä. Siis loistava on sulle tulevaisuus Ja sankar'-aika vielä nouseva, Jot' isänikin Saul on ennustanut, Ja ennustaissa sitä luulen ma "Profeetain joukoss' olleen Saulinkin". Nyt unen muistan aivan kummallaisen, Jonk' äsken yöllä näin mä, mutta jolle En selitystä minkäänlaista tiedä. Sen kertoisin nyt, David, sullekin, Kentiesi jonkun merkityksen siinä Sun viisautes' voisi älytä, Mut unelma näin nuoren neitosen Lie mielestäsi liian lapsekasta. David. Se uni kerro, sulo neitonen. Kun kuulen äänes, murhe vaikenee. Jos selittäjää Davidist' et löydä, Niin kiitollisen löydät kuulijan. Mikal. Tänlainen oli näkö uneni: Minusta näytti niinkuin olisin Ma virran reunall' ollut ihanalla Ja luonnon helmass' aivan huoletonna Sen hempeyttä täysin henkäyksin, Kuin lasna ennen, saanut huokua. Se aamun aika oli autuas, Joll' aurinkoinen valkeutens' antaa Itäisen taivaan akkunoista juosta Herättämään taas kirkkaudellaan Yön varjon alle nukkunutta maata, Ja jolloin valovirran tunteissansa Ilosta itse ilma värisee Ja luonnon lapset lukemattomat Heräävät elämänsä nautintoon. Täst' yhteisestä luonnon riemusta Mä sydämeni tunsin täytetyksi Ja hekkumasta melkein hermotonna Nurmella istuin kaste-pirskuisella, Jost' aurinkoisen valkeutta vastaan Tuhansin kiilsi kastehelmiä, Niin kirkkaita kuin päärlyt kallihimmat. Näin luonnon viettäessä riemujuhlaa Äkisti kuulin siiven suhinan. Kun syytä siihen sitte tarkastin, Niin hongistosta läsnä olevasta Näin nuoren kotkan lentons' alkaneen Keveillä siivin kohden korkeutta Ja noussunna jo yli setripuiden Sen lentelevän siivin välkkyvin Vapaana päivän valkeudessa. Minusta tuntui niinkuin olisi Se siivillänsä liehuvilla mulle Suloista vilvoitusta löyhytellyt, Kun helteisemmäks' alkoi päivä käydä. No, David, kuule! sillä kuulemaan Ma sua pyysin, enkä katsomaan. Sa tarkastellen mua silmäilet, Ikäänkuin köyhä kertomukseni Olisi kasvoissani nähtävänä. Kuink' uskallankaan unta lapsekasta Mä sellaiselle tarkastelijalle Kauemmin kertoa. David. Oi armas neito! Jos tietää voisit, kuinka sielulleni Suloista on sun sanojasi kuulla, Sä säälivämmin mua kohteleisit. Kuin ilma raitis ja sen henkiminen Ruumiille on, niin sieluanikin On virkistävä kaiku äänesi. No, kuvittele itsellesi maa Niin ihana kuin unissasi näit, Ja ole sitte kulkevanasi Sen kauneuden keskell' umpi-silmin, Miss' sulo tuoksu kukkain hajuaa Ja riemulaulun kuulet lintujen, Kuin juoksevankin virran lorinan, Ja tunnet tuulen vienon henkäyksen; Vaan et saa nähdä kukkain kauneutta, Et koreata linnun liehumista, Ja virran juoksu kukka-penkereitse, Jos aalto kiiltää kullast' aurinkoisen Kuvaistain kirkkautta taivahan, Sun silmistäsi kätkettynä on, Kuin valkeuden kirkas merikin, Joss' aaltoisina tuuli ajelee. Jos löytyis joku, joka kieltää vois Sun näkemästä tätä kaikkea, Ja sokkosilla voisi käskeä Sun kulkemahan kauneuden maassa, Kuink' armottomaks' eikö näyttäis hän? Ja tosiaankin, neito ihana, Kun kertomustas kuulen korvilla Ihastuneilla, näyttää silmissäin Minusta, niinkuin sana jokainen, Mi huuliltasi lähtee metisiltä, Koht' enkeliksi muuttuis ihanaksi, Jok' olentosi liehuu ympärillä Ja paratisin arvoiseksi paikan Sen muuttaa, missä, impi armahin, On olosi. Mikal. Ah, mikä miellyttäjä On Davidistakin jo syntynyt! Ei, mairittelu jätä niille työksi, Jotk' eivät taida hengen köyhyydestä Parempaa saattaa korvin kuullaksemme Kuin mikä, heidän ymmärtääksensä, Voi turhuuttamme kyllin kutkuttaa. Ja sellaisia sankareita kyllin On ruhtinasten kaikkein kartanoissa. Vaan kertoella untani kentiesi Saan vielä, kerta aljettuani. Kun kotkan lentoa ma ylevätä Viel' ihaelin, silloin korvihini Äkisti kuului paha parkaus, Se kuului virran vastarannalta. Ja silmäni kun sitte sinne käänsin, Näin mustan parven petolintuja, Jotk' asti tähän kätköss' olivat Tiheessä rannan ruohistossa olleet, Yht'äkkiä, porunsa päästettyä, Pyrähtävän ja kohden kotkaa nuorta, Kuin vainohenget, kiitää alkavan. He nuoren kotkan kohta piirittivät Ja uhkasivat hirmukuolemalla. Kun murheisena sydämessäni Ma surkuttelin kotkan kohtaloa Ja vaikeroitsin voimain heikkoutta, Ett' apua en saattaa voinut tälle Jalolle korkeuteen kiitäjälle, Niin muutoksen ma silloin kummallaisen Äkisti tunsin itsessäin mi muutos Vaan mahdollist' on unten maailmassa -- Ma ruumihini ilman keveänä Kohoovan tunsin kohden pilviä Tavalla aivan arvaamattomalla Ja muodossa, jot' en nyt muistaa voi. Mä rientävänän' olin suuntahan, Miss' elämästä kotkan taisteltiin. Vaan kulkuan' ei kauan kestänyt, Kun eteheni nousi musta pilvi Ja pimeytehensä peitti mun. Nyt elo tuntui mulle tukalaksi Ja tukahtua oli henkeni. Täss' ahdistuksess' ollen kuului mulle Suloinen laulu siltä ilmalta, Miss' äsken kotkan taistelevan näin. Se laulu soi sen virren sävelin, Jot' useasti kanssa kanteleen Sun kuninkaalle kuulin laulavan Ja jonka muistan nimittänehes: "Vanhurskaan voitto vihamiehistänsä". Tää laulu saattoi mulle lohdutusta. Kun murheistansa rauhoitettu rinta Ilosta riehui, silloin heräsin. No, mitä luulet, älyävä mies, Unesta tästä? David. Ett' on viattoman Se unta, huokeaa on huomata. Menoilta maailman tään saastuttoman Unissa kotkat voivat veijata. Eloa laajemmalta kokeneet Niit' ovat petolinnuiks' lukeneet. Mikal. Sa mua pilkkaat; taitamattomaksi Ma sulle näytän, sit' en kuitenkaan Ma kertomuksen palkaks' ansainnut, Jos kohtakin se kuului lapsekkaalta. (Merab tulee). Merab. Mi syy on sulla, Mikal, viipyellä Tääll' aivan yksin nuorukaisen kanssa? Ei tyttären suvusta kuninkaan Näin arvoansa sovi alentaa, Ei kelpaa David, tarkka nuorukainen, Senlaisen lapsen leikkikumppaniksi. Käy kanssani nyt kohta täältä sinne, Miss' sopivamp' on kisa suotu sulle. (Mikal seuraa Merabia luoden mennessään hellän silmäilyn Davidiin). David (yksinään). Mä tarkoitukses, Merab ylpeä, Kyll' ymmärrän, vaikk' ylpeytes peität Sanoilla pehmeillä. Se totta on, Ett'ei voi Mikal tulla kumppaniksi Näin mitättömän miehen milloinkaan. Ja kuitenkin sen taisin unhottaa! Kuink' uskalsinkin tomu alhainen Niin rohkeasti maasta katsahtaa Aurinkoon, jonka tie on taivahalla? (Jonathan astuu huoneesen). Jonathan No, David, nuori ystäväiseni, Miks' alakuloisena seisot täällä? Syy suruhusi mulle selitä Vapaasti. Voinko sille huojennusta Tavalla josko jollakin vaan saattaa, Sen mielelläni teen kuin ystävä. David. Ma Herraa kiitän, että saan sen tehdä Niin ihmisrakkahalle ruhtinaalle. Se sydämeni saatti suruiseksi, Ett' estettynä sinne lähtemästä Ma olen, kunne Herran sotajoukko Isäinsä maata suojaamahan käy Ilolla nyt. Ma liian nuorelta Ja tottumattomalta näyttänen Urosten seuraan kelvatakseni. En kanteleeni kielten kanssa aina Vaan leikitellyt ole, koetella Jo kovempaakin olen nuorna saanut. Ma tapauksen tahdon ilmoittaa, Jok' ehkä voipi sitä todistaa; En kerskatakseni ma kerro sitä. Kun palvelijas kerran paimenena Isänsä karjaa kaitsi laitumella, Niin laumaan juoksi nuori jalopeura Ja hampaillansa tarttui lampaasen, Jonk' kanssa juoksi sitte metsähän. Ma seuraten sen kohta saavutin Ja lampahan sen suusta tempasin. Kun raivonsa se mua kohden käänsi, Niin partahan sen tarttuin kuoliaksi Löin jalopeuran. Kerran karhullekin Sen tempun tein, kun karjahan se syöksi. Se Herra, joka voiman antoi mulle Pedotkin väkevimmät voittamaan, Myös vahvistaa mun sotatanterella, Hän, jonka nim' on Herra Zebaoth. Jonathan. Ma uskon ken; ja siltä näytätkin Kuin sodan pauhinaa et säikähtyisi. Vaan lupaus, min tänne tullessasi, Saul teki, hänen myös on täyttäminen. Isäsi suostuissa jos taidat vaan Tavalla jollain tulla sotahan, Käy luoksen' ensin, siellä sankarin Saat tointa tehdä, missä ankarin On tappelu: sen voin ma luvata. Jää siksi, veikko, Herran huomahan! David. Suo, Herra, armos aina seurata Mun ruhtinaani teitä rakkahan! (Menevät). Toinen kohtaus. Gibeassa. Joku aika jälkeenpäin. (Näytelmä-sillan etupuolella on katu, sen perällä puisto, jonka perällä taas Saulin kartano näkyy. Vanhimpia, pappeja ja kansaa kadulla. Mikal puistossa. Doeg. Sanansaattaja. Sittemmin Saul, Jonathan, David, Abner, sotaväkeä ja neitoja). Eräs kansalainen (lähestyen seuraa kadulla). Terve, ystävät! Herran rauha teille! Miks' olette näin varhain kokoontuneet joutilaina täällä seisomaan? 1:n vanhin. En omihin vois arvottomihin Nyt töihin käydä, koska lankeemassa On arpa onnest' isänmaan ja hetki Jok'ainoa voi saattaa sanoman Niin orjuudesta onnettoman maamme Kuin vihamiehen voitost' ylpeän. Näin kamalalla seisoo kannalla Nyt tällä haavaa maamme vapaus. Kansalainen. Sotasanomat ovat siis surkeat ja surettavat. Millaiset ovat teillä viimeiset tiedot sotatantereelta? Kertokaatte, vaikka ne kamalaltakin kuuluisivat. 1:n kansasta. Ne yhtä surkeat ovat kuin ennenkin. Urhous ja kunnia ovat Israelista paenneet, pelko ja häpy sen sijaan astuneet. Goljat, se hirmuinen, kuuden kyynärän ja levytkämmenen pituinen jättiläinen kauheissa aseissa, yhä vielä pilkkaa ja häpäisee Israelia ja sen Jumalaa. Ei yksikään Israelin mies ole rohjennut hänen kehoituksestansa ruveta kahdentaisteluun tämän hirveän jättiläisen kanssa, siten ratkaistaksensa sodan voittoa, Eipä vielä sittenkään, vaikka kuningas on luvannut sille, joka Goljatin voittaisi, antaa vanhemman tyttärensä puolisoksi ja tehdä voittajan suvun verottomaksi. Näin on tämä ympärileikkaamaton Filistealainen, joka oikeemmin lienee perkeleen sukua, ottanut haltijan vanhoilta sankareiltakin. Vaan uudempia tietoja sotamenoista saanemme kohta, kun sanansaattajaa sieltä tällä haavaa odotamme. 2:n vanhin (eräälle papille). Miss' urhous on nyt se kuuluisa, Jok' ennen seuras' aina Saulia Sen sotiessa vastaan pakanoita? Ja mihin joutunut on Jonathanin Sotaisa into, joka hänen saatti Vaan yhden ainoon palvelijan kanssa Vihollisensa leiriin syöksymään, Ja jolla silloin Filistean joukon Niin kauhistutti, että pakohon, Kuin lammaslauma nähden jalopeuran, He juoksivat aseensa heittäen? Kuink' urhous nyt heilt' on kadonnut? Pappi. Kun Herran henki pois on paennut Niin Saulista kuin hänen joukostansa, On väkevyyskin tyhjään rauennut Jot' ennen näyttivät he sodissansa. Kun henkeä sit' Israel nyt puuttuu, Niin ihmisvoima sille turha on, Ja urhous, niin suuri muinain, muuttuu Peloksi, saattain siinä tappion, Miss' ennen sai se voiton kunnialla. Nyt soturimme ovat kuninkaineen Senlaisen juuri kirouksen alla, Näin himmentäen kunniansa maineen. Vaan toisin kävi sulle, Israel, Niin' aikoina kun vielä ilmoittaa Sai sanaa Herran sulle Samuel Ja pappein sääty kansaan kiihoittaa Sit' intoa, jok' aina voiton tuo. Sit' onnea nyt Saul ei sulle suo! Hän sanaa Herran ja sen saarnaajoita Nyt halveksii ja voimahansa luottaa. Vaan ylpeydellään hän muut' ei voita, Kuin turmion sill' Israeliin tuottaa. (Sanansaattaja tulee). Sanansaattaja. Taas, Israel, iloitse herrassas! Hän koroitti nyt jälleen kunnias. Kun kansallensa voiton suuren saattoi Ja viholliset jalkoihinsa kaatoi. Ja Goljat itse, kauhistava mies, Joka Israelin Herraa herjasi Ja kansaa kaikkea, maan mullassa Nyt verissänsä viruu hengetönnä. Hän langennut on kahdentaistelussa Kanss' yhden uljaan Israelin miehen, Kuin iki-honka kaatuu kankahalla Hänt' ankaramman myrsky-ilman alla. Ja hajonneet nyt ovat pakanat, Kuin kesätuuleen kuivat akanat. Kansa. Oi sanoma niin kallis, suloinen, Ett' Israelill' on viel' armoinen Ja auttavainen Herra tuskan alla! Hän maansa taas nyt täytti kunnialla. 1:n vanhin. Viel' ilmoita nyt suullas siunatulla, Jost' autuaan tään saimme sanoman, Ken sankar' on se Herran Zebaotin, Jonk' käden kautta Goljat lyöty on. Sanansaattaja. Te tuskin, luulen, voitte arvata, Ken sankar' on se, sill' ei sankariksi Viel' Israel hänt' ole tuntenut, Kun semmoisen ei ole mainetta Hän urhotöistä entisistä saanut. Se sankari ja maansa pelastaja On Isain poika Betlehemiläisen, Nimeltä David, jonka tuntenette Kun Saulin huoneess' ollut on hän. Kansa. David! Sanansaattaja. Niin ihmeellisen kuin hän urhouden Nimessä Herran Zebaotin näytti, Kun jättiläisen Goljatin hän löi, Niin muodossakin ihmeteltävässä Hän teki työnsä, ollen vaatettuna Vaan alhaisehen paimenpukuhun. Aseitakaan ei ollut soturin Kädessä hällä, siinä oli linko Ja kiveä noin viisi kukkarossa, Joist' yhden paiskas' otsaan Goljatin. Kun siitä kaatui Goljat kasvoilleen, Niin David juoksi langennehen luoksi Ja hältä kaulan katkas' omalla Sen miekalla. Nyt pelko kansastamme Sijansa siirsi Filistealaisiin, Jotk' etsivät paossa pelastusta. Mut tiedot saatte kohta tarkemmat, Kun juuri Saul on sankarimme kanssa Nyt rientämässä tänne riemuiten. Heit' olkaa valmiit vastaan ottamaan. (Osa kansaa rientää oksia karsimaan ja kukkasia kokoomaan kaunistaaksensa niillä katua ja kadun varsia). Doeg. Siis palkinnoksi urhoudestaan Vävyksi pääsee David kuninkaan? Sanansaattaja. Sen kuningas on hälle luvannut. Doeg (itsekseen). Tää asia on arveluttava Ja vaaralliseksi voi tulla mulle. Jo ennestänsä Saulin lemmetyinen On David ollut, nyt kun mainehen Hän sankarin on saanut, rakkaammaksi Voi hälle vielä tulla, sillä hellä Saul ain' on ollut urhoudelle. Näin voitettua Saulin sydämen Hän toiselle tolalle taivuttaa Voi Saulin mielen, herkän kääntymään, Ja tehdä tyhjäks' aikomukset mun. Ei helvetissä, niin et huokeasti Vie voittoani, poika parraton. Kun rauta kuuma, silloin takomisen On aikakin; vaan raudan kuumuuteen En itse tartu. Tääll' on tolvanoita, Jotk' kuumuutta sen saavat käsitellä. Ma mestarina näkymättömänä Pajassa seison. (Kääntyy muutamain vanhimpain puoleen). Kuultaa, ystävät! Te varmaan kaikki tietää mahtanette, Kuink' Isain poika ajoist' entisistä On kuninkaalle rakkahana ollut. Nyt kuninkaan hän perheen jäseneksi Siteellä lemmen sekä heimouden On yhtymässä. Mieliksi jos Saulin Nyt mielitte te tehdä, julkisesti, Hänt' ollessanne vastaan ottamassa, Siin' ilmi tuokaa kaiken kansan mieltä, Ett' Israel on pelastajan saanut Ja suojelijan suuren Davidista. Saul riemuitsee, kun kunnioittavan Hän kansan kuulee miestä, jota kauan On kuningas jo kunnioittanut. Ma kaupungissa tässä neitoa Mont' olen kuullut lauluun taitavaa. Ne kutsukaatte kaikki kokohon Ja laittakaatte harppuin helinällä Ja kanteleilla tänne laulamaan, Kun Saul ja sankarimme saapuvat Sill' ihanaa on soitto Saulille. Näin kiitosvirsi soikoon Davidille! 1:n vanhin. Se asiaan on aivan sopivaista. No, ryhtykäämme, miehet, toimehen! (Muutamia vanhimpia menee). Doeg (itsekseen). Kaikk' onnistuu, kun itse johdatan. Kun kateuden, epäluulon henget Saan Saulissa ma kerta riehumaan, On voitto varma puolellani mun. Nyt tarkemmin käyn tointaan tutkimaan. (Menee vanhimpain jälkeen) Judan vanhin (eräälle papille). Mi ajatus on, isä, mielessäs Täst' asiasta? Judan sukua On Isain poika David. Liekö hän Se "jalopeura Judasta", jost' ennen Profeetat ovat ennustaneet, jonka On herättävä Herra Jumala Kansaansa kaitsemaan, koroittaen Sen Israelin kaiken istuimelle? Pappi. Jaa, tapaukset siihen viittaavat. Vaan vaarallist' on vielä luuloansa Siit' ilmoittaa, kun Saulin kuuluville Se tulla voipi. Judan vanhin. Ethän kumminkaan Mua kielittelijäksi arvelle? Pappi. En sitä juuri; mutta viisahan On sydämeensä sulkeminen luulo, Jot' aik' ei salli vielä ilmoittaa. Mikal (erillään puutarhassa itsekseen). Nyt ilopäivä Israelill' on Ja lapsissa sen riemu vallitsee. Siis, sydän raukka, miksi rauhaton Sä yksin olet? Miksi hallitsee Vaan murhe musta sieluani nyt, Kun voiton kunnia sen nuorukaisen On, jonka muoto jalo piirtynyt Syväst' on sydämeeni kurjan naisen? Ja kuitenkin mä eestä kunniansa Ja onnensa kaikk' alttiits' antaisin, Myös kaipausta kärsimysten kanssa, Jos onneks' ois se hälle, kantaisin. Hän onnensa nyt saavuttanut on, Jos kunnia voi hälle sitä antaa, Mut kumminkin ma olen rauhaton Ja murheen kuorma raskas on mun kantaa. Hän Merabin nyt puolisoksi saa Ja ruhtinaisen arvon voittajana. Hän josko onnen sillä saavuttaa, Mä epäilen, kun häntä rakkahana Ei Merab pidä. Mutta Merab häntä Voi vasta lempiä, kun nuorukainen Hän jalo on. Voi kamalaa sydäntä! Kuink' on se kateinen ja luulevainen! (Sotatorvein soitto kuuluu). Ma torvein soiton kuulen, voittajat Nyt rientävät jo tänne riemuiten. Kun murheilleni menot riemusat Nyt eivät sovi, tehnen paraiten, Jos koitan olla niissä näkymätön Ja murhettani muilta salata, Ma Israelin tytär kiittämätön! Viel' ehkä rauhani voi palata. (Menee). (Saul, Jonathan, David, Abner ja osa sotaväkeä tulevat; toiselta puolen katua lähenee joukko neitoja, jotka, koristettuina kukkasilla ja soittaen harpuilla ja kanteleilla, laulavat seuraavaa laulua, jonka molempain värsyin kahteen viimeiseen riviin kansakin äänin yhtyy). Nousi tuima myrskytuuli Lännen puolella, Ja Israel, kun pauhun kuuli, Täyttyi huolella. Se tullessaan vihollisparven Tuhansiin toi määrihin. Vaan Herra autuuden taas sarven Nosti maamme äärihin. Ja määrätön, kuin meren hiekka, Joukko maahan lyötihin, Kun tuhatta löi Saulin miekka, Kymmentuhat Davidin. Masennettu julman seuran Miel' on ynsiä, Kun Judan sai se jalopeuran Koittaa kynsiä. Ja turhaksi jo rauennut on Vihamiesten kerskaus, Kun saattanut ne turmiohon Herran on vanhurskaus. Ja Israel, heist' ennen halpa, Voiton sai nyt kaunihin, Kun tuhatta löi Saulin kalpa, Kymmentuhat Davidin. Kansa. Saul kuninkaalle Herran siunaus, Ja voittosankarille tuhansin! Saul (karsaasti kansalle). Te juhla-temput turhat, kelvottomat Ja lapselliset leikit hyljätkäätte. Kotiinne käykää -- kiittäkäätte siellä Herraanne hurskaall', oikealla miellä. (Itsekseen, katsahtain tuimasti Davidiin). Kymmentä kertaa suuremman, kuin mulle, He kunnian nyt hälle antoivat, Näin näyttäin selväst', että kymmenkertaa He mieluisemmin hälle soisivat Kuninkahankin valtakunnan. Kaikki Se, luullaksen', on pappein sala-tointa. Vaan vastedes ma tahdon varallani Näit' yrityksiänsä vastaan olla. Ne kaiken rauhan multa ryöstävät Ja sijahan sen huolta saattavat. (Kansa on alkanut hälvetä). Doeg (joka taas on paikalle ilmestynyt, itsekseen). Jo Saulin silmät tulta iskevät, Ja salamoita seuraa jylinä. David (Jonathanille). Mua aavistuttaa, että jonkunlainen Tääll' onnettomuus mua odottaa, Kun kuninkahan muodon kokonaan Ma kohtahani huomaan muuttuneen. Hän puoleheni katsoo uhkaavin Ja julmin silmin, joista puoleheni Ain' ennen loisti jalo lempeys. Se laulu neitoin turhamielisten Ei hälle mieliks' olla mahtanut. Ei muakaan se miellyttänyt, ollen Se solvausta kuninkaalle. Saul (nähtyään Doegin). Doeg! Doeg (ei kuulevanaankaan, itsekseen). Ma ukkosen jo kuulen morinan, Vaan varron sikskuin ärjy-äänehen Se pilvistänsä ehtii puhjeta. Jonathan (Davidille). Ett' useasti henki murehen On ennenkin jo häntä vaivannut, Sa muistanet, ja kuinka ahdistus Äkisti muutti kasvons' synkeäksi, Sa parhain tiedät, joka kanteleellas Hält' useasti murheen lievitit. Senlainen hetki ahdistuksen, luulen, Taas onnetont' on häntä kohdannut. Jos arvonsakin tunsi loukatuksi Hän kohtelusta kansan, siitäkään Ei syytä sulla kauhistuksehes', Kun Saulin suosio on puolellas. Sen näytti hän, kun lemmen sitehillä Sun omistaa hän tahtoi pojakseen. Mull' oli myöskin toivo hartahin Siteillä langon sun sukuuni kiintää, Kun sieluni jo olet heimolainen Ja sydämeni veli rakkahin. Vaan yhteys ei sulle kelvannut Senkaltainen, kun sydämes on nöyrä, Vaikk' urhotyösi sun on nostanut Korkeempahan kuin arvoon ruhtinaan. Nyt kotihini lähde, veli armas, Pois luotas' sulje epäluulo karvas; Taas rauhoitettua kun pidät mieltä, Niin Saulin kartanoon me käymme sieltä. (Menevät). Doeg (katsellen heidän jälkeensä). Nyt kaks on mulla vihamiestä. Saul (kiivaasti). Doeg! Doeg (vielä itsekseen). No, paisu, paisu, pyhä ukkonen, Viel' ankarammin -- Saul (astuin likemmäksi). Doeg, kurja mies! Kuink' uskallat ja kuulemattomana Kuninkahasi olla kutsulle? En kuuroa mä kärsi käskyläistä. Jos käskyjän' et nopeammin kuule, Niin leikkautan korvat sulta, konna. Miss' äsken kuljit kuuloinesi, lausu. Se voittovirren kaiku Davidille Lie sunkin äsken kuuroks' saattanut Mun äänelleni. Tunnusta se, orja! Ahaa, teill', orjat, luulo varma on, Ett' aurinkoni on jo laskemassa. Te luuletten, ett' uudest' auringosta Jo koiton näitte taivaall' Israelin. Siis kiire teillä, kurjat, henkeänne Sen loistehessa lämmittelemään. Doeg (sivulla). Hän sellaisell' on tuulella kuin tahdoin. (Kovaa). Suo anteheksi, armollisin herra, Ett' en ma kohta kutsuasi kuullut. Mun kuuloni se kulki niissä seuduin, Miss' ääniä sai kuullaksensa, joita Ei kuninkahan korva kuulla voinut; Vaan kuuluvilles ovat tärkeät Ne tulla. Menoja mä silmin, korvin Nyt tarkastelin, joiden tietäminen On hyödyksesi, herra kuningas. Saul. Sa uskollinen, valpas palvelija! Kuin ennenkin, ja asiaani valvot. Nyt tänne lähde mulle kertomaan, Min tiedon saivat silmäsi ja korvas, Kun kulkivat ne löytöretkellään. (Saul, Abner ja Doeg menevät portista puistoon). No, anna kuulla. Doeg. Poissa ollessas Ma tarkoin tutkin täällä kansan mieltä, Jonk' on jo pyhä seura pappien Sun puolestasi poies kääntänyt. Sä mielestänsä olet kelvoton Ja kulutettu ase, jonka kautta Ei voittoa voi saada Israel Enää, eik' koittaa sille kunnia. Tää miel' ol' ennen voittosanomaa Heill' aivan varma, pappein vaikuttama. Saul. Ja sanoman kun saivat voitostamme --? Doeg. Kas, silloin syntyi uusi elävyys Ja meno vilkas kohta leirissä. Nyt kauheasti kättä puristeltiin, Ja silmin toisen silmään tirkisteltiin, Niit' iskettiin ja salaviisahasti Yks toisensa kuvetta nyhkäsi. Saul. Mi syy heill' oli siten viekastella? Doeg. Sen selvin kuulin heidän kuiskeistaan. "Nyt", arveltiin, "on Judan jalopeura Jo vihdoin viimein noussut luolastaan, Kuin ennustanut profeetain on seura, Se valtikkaa on tullut voittamaan Yl' Israelin kaiken. Täyttämys Jo alkanut on Herran lupauksen, Ja Saulin huonehenkin hylkäys On jälkeen Samuelin ennustuksen Todeksi käynyt, sillä sankaruuden On voiman Saulin suku hävittänyt, Ja itsellensä sankarin on uuden Suvusta Judan Herra herättänyt". Saul. Tää niskuri ja kiittämätön kansa Ja järjestystä ikävystyvä On aina ollut herkkä juoksemaan Sen perähän, mi uudelta on heille Ja vaihettelevalta näyttänyt. En miel'alaansa huikentelevaan Ma huonettani ai'o rakentaa. Kun lasken kuninkuuden kalliolle Pyhälle kulmat sen, niin kaikellaiset Sit' eivät taida tuulet tuudittaa, Jotk' ajelevat kansan miel'aloissa. En mielistänsä tuulen tuomista Mä millänikään olla tarvinne, Kun Isain poika, "jalopeuransa", Mun puolellan' on; mulle kuuliainen Ain' ollut on hän töissä, toimissaan. Doeg. Mun kuninkaani, ällös Davidiin Sa liioin luottako, sill' ystävä Hän ennestään on pappein säädylle. Ja kavaluus on pappein, tiedät, suuri, Jok' usean on miehen vietellyt. Kun sodastanne tänne palasitte, Niin silmäykset Davidin ja pappein, Joit' iskivät he toisillensa, ilmi Sen saattivat, ett' ennen keskenään On salaisia neuvoja heill' ollut. Saul. Sit' en ma usko; siinä erhetyt. Hän sydämest' on nöyrä nuorukainen. En usko kuninkuuden kunniaa Viel' unissaankaan hänen haparoineen. Hän mielen nöyrän näytti siinäkin, Kun puolisoksi tyttäreni tulla Hän liian halpa oli mielestään. Doeg. Siin' älyänsä seurasi hän vaan. Hän tulevata aikaa tarkastain Kyll' ymmärs, että lapsen oikeutta Myös senmukainen seuraa velvoitus. Näin ahtahilla sitehillä hän Ei itseään sun suonut sitoa, Ett' eivät hälle aivan vaikeaksi Ne kävisi niist' itsens' irroittaa, Jos käydä tahtois teitä omiaan Ja kuuliaisuuden teilt' erota. Saul. Vai luulet niin. Sa tarkoin tutkistellut Jo olet vaarat kaiken-laatuiset, Niin mahdolliset, kuin myös mahdottomat, Joit' ajoiss' alkavissa, luulet, kohtaan. Min neuvon annat mulle viisahan, Ett' estää voisin niiden tulemista? Doeg. Jos tiellä, jota poljet joka päivä, Sa huomaisit, ett' orjantappuroita On juurittunut sekä alkanut Jo pensahaksi siinä pensimään, Mit' olisi sun silloin tekeminen? Kun vastaat siihen, neuvon' ilmoitat. Abner. En käytöstä ma kansan horjuvaista Hyväksi katso, mutta mielestäin Se itsestään on halpa, mitätön, Jonk' ylenkatseella voit palkita. Kun syylliseks' et ole löytänyt Viel' Isain poikaa, tarpehettomat Myös ovat kurituksen hankkehet. Miss' oikea ja selvä vaara vaan Sun istuintasi uhkailee, siell' aina On puolellasi miekka Abnerin. Vaan tuumailuista näistä viekkahista Mä päästäkseni pyydän, kuningas. Saul. En neuvoa sult' ole vaatinut. Vapaasti suon sun täältä lähteä. (Abner lähtee). Nyt näet, Doeg, kuinka inhoa Sun neuvosi jo niissä nostattaa, Jotk' ovat, niinkuin Abner, oppineet Vaan oikeuden tietä kulkemaan. Kuink' uskaltaisin mielist' ystäväini Ma huolimatta sitä seurata? Ma istuimeni horjuvaisemmaksi Vaan saattaisin, jos mieltäs seuraisin. Doeg. Se Herra, joka vallan antoi sulle, Myös viisaudellaan sun lahjoitti, Ett' ymmärtää, mi sulle hyödyllist' on, Sa paremmin kuin palvelijas voit. En ryhtymähän työhön veriseen Ma neuvonut kehoittaessani Sun poistamaan se, mitä haitaksi Ja vaaraks olla vasta sulle voi. Saul (itsekseen). Ja kuitenkin, kuink' äly häll' on tarkka! Jos jostakin, niin juuri siltä suunnan On mahdollista myrskyn paisua. (Doegille). No, puhu suusi aivan puhtahaksi. Doeg. Sa toimittaa voit sinne Davidin, Miss' yllyttää hänt' ei voi viettelys Valt'-istuimes perille pyrkimään. Sen parhaiten näin saatat toimehen (Ja siten taidat myöskin koetella, Hän pelkästäkö ujoudesta Vävyksi sulle kielsi tullakseen): Nyt kuulluks' anna tulla Davidille, Ett', ainoastans' uljuuteensa katsoin Ja huolimatta köyhyydestänsä, Et kultaa hältä huomenlahjaksi Jot' antaa sais hän sulle vävynäs Sa toivo, kultaakin kun kallihimman Hän kuninkaalle lahjan tuoda voi, Jos merkin selvän saattaa kuolemasta Noin sadan miehen Filistealaisen, Rajoilla Israelin riehuvaisen. Se, ilmoita, on sulle kalliimpaa Kuin tavara ja kulta kaiken maan. Jos oikein tunnen Davidin, niin valmis On toimehen hän ryhtymähän, jolla Hän kunniaansa voipi lisätä. Näin luotas saatat hänen loitommaksi Ja viettelysten teiltä vieroitat. Saul. Niin helvetin on sukkela se neuvo, Ett' itsen' valheen valtaruhtinaan Se kateutehen voi kiihoittaa. "Et työhön neuvo mua veriseen", Vaan vihollisten työksi laittamaan, Mit' itse en mä tehdä julkea. Siis Davidille käsky antaman Pitäisi mun, ett' itse kuolemaansa Hän vihollisten leirist' etsisi? Doeg. Ei käskynä sit' ilmoittaa sun tarve, Vaan toivona, jonk' olet ystävilles Sa salaisesti joskus lausunut. Sen salaisuuden ilmi-saattajaksi Ma rupean, jos suot sen, kuningas. Vapaata sitte David tahtoansa Saa seura. Saul (ajatuksissaan). Ja kuitenkin on toisen Tai toisen meistä tieltä siirtyminen. Doeg. Ma vastausta varron, kuningas. Saul. Tee, mielestäs mit' onpi parahin, Vaan varovasti, muista, varovasti! Doeg. Sa varovaisuuteeni luottaa voit. Ma tuloansa täällä odotan. (Saul lähtee huoneesensa. Doeg syrjäytyy näkymättömiin. Mikal tulee näkyviin puistossa). Mikal (yksinään). Voi mieletöntä mua neitoa! Ma tosiaankin mieltä lienen vailla, Kun kussakaan en löydä lepoa, Vaikk' etsin sitä kadotettuin lailla. Ei murhett' ennen näissä ilmoissa Mull' ollut, jok' ei kohta haihtunut Ois vanhempain ja veikkoin helmoissa. Kuink' armas koti on nyt vaihtunut Majaksi murheen? Sitä pakenen Kuin asumusta veri vierahan. Vaan mistä rauhaa silloin hakenen, Kun luonan' itse tuskan kuljetan, Kuhunka kuljen? Sydämen kun täyttää, On lempi saanut kerta leinuineen, Mi kallist' ennen, halvaks silloin näyttää, Ja lapsuudenkin koti riemuineen Näy kolkoksi ja vento vierahaksi. Mä lähenevän tänne miestä kaksi Nään tuolta -- toisessa se kuva loistaa, Jot' en voi koskaan sielustani poistaa. (Mikal lymyy puitten varjoon. Jonathan ja David lähenevät porttia, samaten Doeg toiselta puolen). Doeg. Terveiset teille, nuoret sankarit! Sun onnestasi riemuitsen ma, David, Ja kunniastas, että kuninkaalle, Jok' ennen on jo sua suositellut, Vävyksi tulet. Sitä toivovat Myös palvelijat kaikki kuninkaan, Jotk' oppineet jo jalouttas ovat Rakastamaan. David. Ei halpa sukuni, Eik' elämäni vähä-arvoinen Suo kunniaan niin korkeaan mun nousta. Ja kunnian sen liian kallihiksi, Vävyksi tulla kuninkaan, ma katson Mun köyhyyteni kanssa yhtymään. Ma uskollisna palvelijana Vaan ollakseni kuninkaalle pyydän. Doeg. Ei sukukuntas köyhyyteen Saul katso. Ma salaisesti hänen lausuvan Näin kuulin kerran uskottuinsa kesken: "En kultaa pyydä Davidilta, kun hän Voi kalliimmankin lahjan mulle tuoda. Kun sankar' on hän Herran Zebaotin, Niin kostaa voi hän vihamiehillemme, Jotk' Israelin rauhaa häiritsevät Rajoilla sen. Jos sadan vihamiehen Hän kuolemasta saattaa mulle merkin, Se kallihin on huomenlahja, minkä Hän kuninkaalle sekä synnyinmaalle Voi lahjoittaa". Jonathan Se, Doeg, valhe on. Senlaist' ei vielä ole toivotusta Saul kunkaan kuullen koskaan lausunut. Se itseltäs on juonta perkeleistä, Jonk' kautta kavalasti Davidin Sa surman suuhun syöstä tahtoisit; Kun hurskaampaa et miestä sallisi, Kuin itse olet, täällä löytyvän. Doeg. Niin kauheaa en epäluuloa Ma, ruhtinaani, sulta ansainnut. Todistajaksi, että totta on Puheeni, saatte itsen kuninkaan. En täällä käskyläisnä kuninkaan Sit' ilmoittanut; siinä David saa Vapaata tahtoansa noudattaa. David. Tuost' ällös kiivastuko, Jonathan. Kenties se toimi Herralt' itseltä On lähetetty mulle tehtäväksi. Ja jonkunlainen ääni sielussain Mun työhön siihen käskee ryhtymään. Käy kuninkaalle, Doeg, sanomaan, Ett'en mä ennen katso kasvoihinsa, Kuin täytetty on toivo kuninkaan, Jos Herra suo, tai tahtoessa Herran Mä manalahan lähden vierahaksi. Doeg. Mi urhoisuus ja mikä miehen into On nähtävänä täällä. Seuraajaksi Ma toivon onnen sulle matkallas. (Menee). Jonathan. En ymmärtää voi, mikä saatti sun Näin pettäväiseen työhön pyrkimään, Kun kunniaa sull' on jo yltäkyllin. Sinusta kuitenkaan en luulla voi, Ett' ainoastaan himo kunniaan Sun tielle saattais epätietoiselle, Miss' yhtä varma voitto on, kuin kuolo. Mi kummempaa, ja tullaksesi kielsit Vävyksi Saulin, mutta tarjout Nyt huomenlahjaa hälle hankkimaan, Jonk' alttiiks annat vielä henkesi. David. Mun henkeni on Herran hallussa Ja synnyinmaani palvelukseen valmis. Pois alituista poistaa ahdistusta Ma tahtoisin, jot' ainiahan kärsi Kansalta Filistean Israel -- Ja kuitenkin nyt, armas Jonathan, Kun olemme me hetken viimeisen Ehk' yhdessä, mun anna au'aista Sun nähdäksesi kaikki sydämeni, Jot' ennen viel' et tarkoin tuntenut. Jos muuttaa voisit siihen sijahan, Miss' on nyt Merab, Mikal sisares, Niin kaiken alhaisuuten' unhottaisin Ja elämäni sulle hinnaksi Edestä kunnian ma tarjoisin Sun langoksesi silloin tullaksein. Jonathan. Vai niin on sinun laitas; sopivampi Siis mielestäs on Mikal kumppanina Tiell' elämäsi sua seuraamaan. Mut Mikal itse onko suostuvampi Kuin Merab seurahasi lähtemään? David. Jos saisin sydämensä suostumusta Ma tutkia ja hälle ilmoittaa, Kuink' ääretön on rakkauteni -- Jonathan. "Jos saisin tutkia ja ilmoittaa" Niin lausut teeskennellyn muotoisena Kuin veitikka se, joka varkahin On naapurinsa kukkatarhass' ollut, Ja, kukkakimppu huostassaan jo, sitte, Havaittuansa tarhan haltijan, Suin anovaisin hälle lausuisi: "Suo kukkais tuoksua mun aistia Ja hajuansa hiukan haistella, Ett' oppisin mä niitä tuntemaan". Vaan turha lienee tuota tutkistella, Oletko käynyt kukkatarhassamme Sen kukkasia varkain poimimassa, Kun tuntumaton, lausuu sananlasku, On nuorukaisen jälki neitsen luo. Mä, ystäväni, vannon koittaakseni, Mi mahdollist' on, jotta Mikalin Sa puolisoksi saisit arnahaksi. Ei vaarahan sentähden syöksyä Sun tarvinne. David. Oi, jalo Jonathan! Suo lujana mun olla päätöksessä, Jonk' äsken Doegille julkasin, Se lempenikin näytteeks olkohon. Mä miesten kanssa, joiden päälliköksi On kuningas mun pannut, vihamiesten Käyn kimppuhun nyt -- Jonathan. Sua seuraisin Mä mielelläin. David. Ei käy se laatuhun. Jonathan Sa oikeassa lienet; kuitenkin On sydämeni aina seurassas, Jot' yksikään ei valta maailmassa Pois luotasi voi koskaan luovuttaa. Mun luo nyt lähde, että ystävyyden Siell' ehkä palveluksen viimeisen Saan sulle tehdä. Sotisopahani Sun vaatetan ja miekallani vyötän. Sua ruumiinikin verho seuratkoon, Kuin sydäntäsi seuraa sydämein. (Lähtevät). Mikal (tullen piilostansa). Niin sykkivin tääll' istuin sydämin, Kuin naaras-hirvi arka piilossaan, Jot' ampujien nuolet väijyvät, Kun salakuuntelijana ma sain Puheita heidän ilkkuvia kuulla. Kuink' uskalsinkaan tulla nähtäviin, Kun hävyn puna poskiani polttaa Viel', ilkamoisuuttaan kun muistelen. Kuink' kuitenkin olette, nuorukaiset, Te itserakkahat ja luottavaiset, Kun pieninkin jo teistä hempeys, Min neito joutuu joskus näyttämään, On merkki rakkauden polttavan. En Davidille muista milloinkaan Niin rakkautta selvin näyttäneeni, Ett' olisin mä syytä antanut Näin umpimielin siitä lausua. Vaan malta, malta, poika itsekäs, Mä näytän vielä, ettei rakkauttain Sun ole juuri orrelt' ottaminen. Ja kuitenkin soi sanomattoman Sulolta sydämeeni tunnustus Se, jonka veli Jonathanille Hän rakkaudestansa ilmi toi. "On rakkauten' ääretön", hän lausui. "On ääretön" ja mä sen maalina, Johonka rientää toivons? armahin. Voi minua, mi hullu lienenkin! Näin hurjasti kun taidan huikennella, Kun kuolohon kentiesi kulkemassa On kultani ja oma arnahani. Ma riehun, niinkuin lapsi valaton Miks' useasti mua Merab kutsui Jok' äyrähällä äkki-jyrkänteen Lyö leikkiä uhalla vaarankin. (Lankee polvilleen). Oi, armoinen Jumala Jakobin! Jok' aina tahdot rukouksen kuulla, Jos rukouksen heikko vaimokin Vaan sydämellä nöyrällä ja suulla Vakaalla istuimes tuo etehen. Ma kurja neito sulle rohkenen Myös kantaa sydämeni rukousta: Suo Davidille armos suojelusta, Kun kulkemaan hän lähtee vaarain teitä, Viel' armostasi häntä ällös heitä, Jonk' äsken väkevyydelläsi täytit Ja jolle armos avaruutta näytit, Kun voimasi soit häntä tukea. Hyvyyttäs suurta, jot' ei lukea Voi yksikään, nyt lisää siten vielä, Ett' ohjaat taaskin häntä vaaran tiellä. Tee niinkuin tahdot, Herra, onnein kanssa, Vaan Davidia tu'e vaaroissansa. (Mikal, nähtyänsä Saulin ja Doegin tulevan puistossa, pakenee). Saul. Hän, David, kertaakaan ei kieltänyt Näin kamalahan työhön käydäkseen, Mut kuuli tyvenellä mielellä Alusta alkaen sun ilmoitustas? Doeg. Hän teki niin, ja Jonathaninkaan, Jok' ensin suuttui silmittömäksi, Ei huolinut hän varoituksista. Saul. Mä siitä tunnen, että kummallenkin On viekas juoni vielä vento vieras, Se vihattu on taikka tuntematon. Käy tuonnemmaksi, siellä vileämpi Ja tuulisemp' on paikka. Doeg, Doeg! Mitenkä neuvot neuvos seuraamista Mun vastaamaan, kun tili töistämme On tehtävä? Doeg. Sen David vastatkoon, Kun ehdollansa sitä seurasi; Et käskyä sä siihen antanut. Saul. Vaan kavalaa ja julmaa juonta meiltä Se oli kuitenkin. Kun Israel Saa kuulla nämät salavehkehet, Niin inhosta hän eikö sydäntänsä Pois puolestani käännä kokonaan? Doeg. Sit' älä pelkää; mutta kuitenkin Parempi ois, ett' itsellesi kohta Nyt valmistaisit vahvan puolueen, Jost' oiva sulle turva aina oisi. Jos soisit, sulle neuvon antaisin, Ett' Abrielin Meholatilaisen Itsehesi heimon sitehillä Sitoisit Merab tyttäresi kautta. Sa Merab anna hälle puolisoksi, Jot' ennen hän jo sult' on kosinut. Sill' Abriel on voimallinen mies Ja nykyjänsä maansa mahtavin. Saul. Näin lupauksen neuvot rikkomaan, Jonk' urhotyöstäns' annoin Davidille. Nyt sydämesi kaiken ilkeyden Toit tietämättäs ilmi. Davidin Siis tiellä, jolle häntä yllytit, Iäksi päiväks' uskoit uupuvan, Et muuten tät' ois mulle neuvonut. Pois tyköäni mene saatana! Todeksi nään nyt vanhan sananlaskun: "Jos sormen annan saatanalle vaan, Hän käsivarren viepi kokonaan". Doeg. Ah, kuninkaani! enkö kertonut Viel' ole sulle Mikal tyttäres Ja Isain pojan toistaan lempivän? Sen tunnustuksen rakkaudestansa Mä äsken kuulin suusta Davidin. Todistakoon sen sulle Jonathan Ja Davidia kauan rakkahana Ma Mikalin jo tiedän pitäneen. Siis oma jaloutes, kuningas, Tien seurattavan sulle neuvokoon. Saul. Puheesi jos on totta, Abriel Saa Merabin ja David Mikalin. Näin korvata ma voisin kärsimykset, Joit' äsken tuotin Davidille. Herra, Pahuuteni nyt käännä onnekseen! Tuolt' astuvan jo näen poikani, Hän kulkee tänne johtavata tietä. Mä silmiänsä viel' en nähdä siedä, Joist' ehkä kohtaan katkerimman nuhteen. Araksi synti saatti meidän suhteen, Kuin synti jälkeen syntiin-lankeemuksen Sijahan lemmen tuotti kauhistuksen. (Menee ja Doeg seuraa). Kolmas Näytös. Ensimäinen kohtaus. Saulin huoneessa Gibeassa. (Saul, Doeg, sittemmin Jonathan, David, Mikal, henki, vartijoita ja niiden päällikkö). Saul. Sun myöntää täytyy, niin ei toimellista Miest' Israeliss' ole yhtäkään, Kuin Isain poika. Herra nähtävästi Häll' apuna on hänen töissänsä. Ken seisoa voi häntä vastahan, Jonk' kanss' on itse Herra Zebaot? Ei ihme, että häntä Israel Niin kunnioittaa miltei jumaloitsee, Kun autuuden hän suuren saattanut On maallensa ja vihamiehet lyönyt Jo useasti, niinkuin silloinkin, Kun surmalla hän kahdensadan miehen Paraita Filistean sotureita Sai multa puolisokki Mikalin. Vaan mainettansa miksi kauhistun, Kun on hän poikani ja heimoisuus Nyt sukuhuni hänen kiinnittää? Doeg. Se totta on, ett' on hän toimekas Ja alamaisistasi mahtavin, Sen vuoksi juur' on vaarallisinkin. Vaan yhtä tos' on, että neuvoja On salaisia Samuelin kanssa Hänellä ollut. Miks' ei virkkanut Niist' ole koskaan sulle, kuningas? Todistajaksi kutsu Bethlehem; Se kyllä tietää, kuinka Samuel On salaretkin Isain luona käynyt, Siell' olevan kun tiesi Davidin. Sen, kuningas, todeksi näyttää voin, Ett' uhraamassa käynyt Samuel On Bethlehemiläisen Isain luona, Ja, kanssaan hehko, myötään kantanut Sen öljysarven mainion, jost' ennen Hän Herran voiteen päähäs vuodatti. Se tietty myös on, että Davidin Hän saapuville silloin kutsutti Kuninkahaksi häntä voidellakseen. Sa Samuelin tunnet vanhastaan, Kuink' uhkaustaan täyttää kaikin keinoin Hän aina koitti, ennenkuin hän tahtoi Profeetan väärän kantaa mainetta. Saul. Todeksi saata se, ja Davidilta On ennen päivän iltahämärää Elonsa lanka katkennut. En luulla, Sit' olisi ma voinut Davidista! Hän näytti valkeuden enkeliltä Mun silmissäni, kuin ne kerubit, Jotk' ympäröivät Herran istuimen. Oi maailma, sä pesä viekkauden! Kun siinäkin sä, missä hurskauden Sa kuvaa kannat, kätket kavaluuden. Sä vietelläkses ihmis-raukan mieltä Vaan täytät käärmeen kavalata kieltä. Doeg. Jos en mä erhettyne, tulemassa Tuoll' ovat tänne Mikal, Jonathan Ja David itse. -- Täällä oloni Lie sopimaton heidän saapuessa. (Saul nyökäyttää päätänsä myöntäen ja Doeg menee. Jonathan, David ja Mikal tulevat). Mikal. Oi, isä armas, taas niin suruinen! Tää suru sulla onko ikuinen, Kun sieluas ei lakkaa vaivaamasta, Etk' avarasta koko maailmasta Parantajaa saa sielun haavojen? Ma kulkisin taa merten aavojen, Jos, armas isä, sieltä huojennusta Ma haavoillesi saisin. Lohdutusta Nyt, puolisoni, kanteleella soita. Murhetta kokonaan jos sill 'et voita, Sit' ehkä hetken taidat lievittää, Kivenkin yhden jos voit vierittää Sen kuormasta. Täss', isä, kuunnella Saan soittoansa jalkais juurella. (Istuu Saulin istuimen astuimille). Saul. Sa murheestani lausut lapsen lailla. Ei syntynyt se ole kauka-mailla; Miks' apua siis sieltä etsisin? Se lähempää on, lapsi, syntysin, Kuin luuletkaan ja sielus aavistaa. (Itsekseen). Voi, kohtalosi mua kauhistaa! Jonathan. Suo Davidin nyt, isä, koettaa, Min kanteleensa voipi vaikuttaa. David. Salliiko isä? Saul. Kuntoasi näytä (Itsekseen). Ja hetki vielä viekkautta käytä. (Davidin virittäessä kanteleensa kieliä katkee yksi niistä kimahtain poikki). Et soittamaan nyt enää suinkaan mieli, Kun katkennut on kanteleelta kieli. Mies vilpitön, et milloin vilpistellä Sä meille vääräll' aio sävelellä Ja saattaa lailla väärän mestarin Vaan harhausta meille korvihin. David. En aio sitä. Kielen katkenneen Sijahan toinen paremp' pantaneen. Kiel' entinen kun oli vaillinainen, Jost' ään ei tullut oisi sointuvainen, Parast' ol' antaa kuolla katkeemalla Sen, äänellä kun oisi karhealla Se sointuisuutta muiden häirinnyt. -- Taas soittoon valmis kanteleen' on nyt. Saul. Viel' odota. Jos elämässämme Meill' ystävyyden yhteydess' ois Senlainen jäsen kelvoton, jonk' kautta, Kuin kielen kautta toisten sointuisuus, Elomme sopusointu häirittäisiin Ja varomaton ystävyytemme Sen kavaluuden kautta loukattaisiin; Mitenkä meidän miehen sellaisen Kanss' itseämme oisi käyttäminen? David. Kuin kielen kanssa äsken kanteleessa. Saul. Nyt tuomiosi itse langetit, Sa kirottu ja salakavala. Senlainen jäsen olet perheessäni Juur' itse. Salakavalasti väijyt Sa valtikkaani multa ryöstääkses. Ja vertanikin ehkä vuodattaisit, Jos kirotulla sulla tilaisuus Vaan siihen olisi -- ja kuitenkin On rinnoillani sija sulla ollut, Ja rintaverellänikin ma oisin, Kuin poikiansa ruovonpäristäjä, Sua ruokkinut, jos sillä elämäsi Ma kuolemasta estää oisin voinut. Nyt palkinnoksi kaiken kavaluutes' Sult' elämäsi lanka katketkoon, Kuin kanteleelta kieli kelvoton. (Saul tempaa viereltänsä keihään ja paiskaa sen Davidin sydäntä kohden, mutta Davidin väistettyä käy keihäs seinään kiini. Saulin hankkiessa noutamaan keihästänsä tempaa Jonathan sen seinästä ja heittää akkunasta ulos). Haa, mitä tämä? oma vereni On vastahani kapinoitsemassa Ja kavaltajan puolella. David. Se Herra, Jonk' edessä on kaikki valkeus Ja joka sydämet ja munaskuut -- Jonathan (Davidille). Pois pakene, jos henkesi on kallis. Nyt valloissaan on pimeyden valta. Sen raivoa ei voi nyt hillitä Pää-enkelinkään Mikaelin voima. (David pakenee). Mikal (langeten polvillensa). Voi isä armas, kuule lastasi, Jonk' ahdistus on ääretön -- Jonathan (kuiskaa Mikalille). Pois riennä Ja Davidia seuraa kotihis. Kenties sä siellä sukkeluudellas Voit kuolemasta kultas suojella. (Mikal rientää samaa tietä kuin David). Saul. Petosta, kauheaa petosta! Tänne Te vartijat aseissa rientäkää. (Henkivartijoita päällikköineen tulee sisään). Kiin' ottakaatte kavaltaja kohta Ja vankeutehen hän saattakaatte. No, rientäkäätte; miksi kuhnailette Siin ällistyksissä kuin tuhmat juhdat? Ahaa, te myöskin salaliitossa Kanss' olette sen viekkaan pettäjän. Vartijapäällikkö. Ken on se pettäjä? Se, kuningas, Nyt ilmoita, me kohta riennämme Hänt' ottamaan ja tänne saatamme Sen kavalan, vaikk' yö sen peittäisi. Saul (hävehtyneenä). Ken pettäjä on -- sit' et tietäisi. Kenties sä itse, tuhma tomppeli. Jonathan. Nimessä Herran, isä, mieltäsi Vaan hetki malta. Kiivaudellas Näin äkkinäisellä sä häpeän Vaan itsellesi saatat. (Vartijoille). Kuninkaan luvalla saatte täältä lähteä. (Vartijat menevät kummastellen). Totuuden kunniaksi kuitenkin Sä itseäsi, isä, hillitse. Küink' oikeutta taidat lukea Sa valtakunnassas, jos valtikkas Vihalle annat murhamiekaksi Ja himoja ja väkivaltaisuutta Näin esimerkilläsi yllytät Vapaasti maassa riehumaan. -- Se kohta Kyll' ilmi saadaan, onko syyllinen Vai syytön David kavaluutehen, Jos tutkintoon vaan hiukan aikaa suot. Saul. Sua maan ja taivaan kautta vannotan: Totuutta mulle puhu, sano, etkö Viel' ole kuulut, kuinka Davidia On salaa pappein seurass' yllytetty Valtaani ryöstämään. Jonathan. Ma vannon sen Nimessä Herran, etten kavaluutta Viel' ole Davidissa huomannut. Miest' uskollisempaa ei ole sulla. Jos sellaisia salakavaloita Seassa pappein löytäisitkin, jotka Hänt' yllyttää kyll' ovat taitaneet, Ei syy se ole Davidin. Ken häntä Voi kuninkaansa pettäjäksi luulla, Kun useast' on pannut kätehensä Hän henkensäkin sua puolustaakseen Filisteaa ja muita vastahan Ja vahvemmaksi valtaas saattaakseen. Saul. Sen kuulla tahdon suusta Davidin. (Menee ovelle ja huutaa vartijapäällikölle). Käy Davidia tänne noutamaan. (Jonathanille). Niin totta kuin meill' elävä on Herra, Jok' elämän ja kuolon hallitsee, Ei pidä hänen kuoleman, jos pappein Hän viekkautehen on viaton, Vaan armoissani asuva hän on. Jonathan Niin varmaan koita sanasi nyt täyttää, Kuin syyttömyytensä voi David näyttää. Toinen kohtaus. Davidin huoneessa. (David ja Mikal sylitysten; sittemmin kammaripalvelija ja Saulin vartijapäällikkö). David. Nyt, armas Mikal, sylissäsi tässä, Miss' autuus suurin mull' on elämässä, Ma kuolemaani tahdon odottaa. Jos suotu täss' on mun se saavuttaa, Niin kuolon' on, kuin kukkain liepehellä On perhon kuolo; kun se kiidätellä Vapaast' on saanut valkeudessa, Ja sitte, päivän palavuudessa Jo väsynyt, on päässyt ehtien Taas suojaan kukkasien, lehtien, Ja nauttia siell' ilman estettä Suloista saanut kukkain nestettä. Ei silloin paljon suinkaan huolisi, Jos äkkiään hän siellä kuolisi. Ei huomaisi hän kuoloon hukkuvansa, Vaan hekkumasta luulis nukkuvansa. Jos elonikin tässä raukeaisi, Se ois kuin mulle autuus aukeaisi Vaan toinen. Kuolo kun ei ole karvas Nyt mulle, ällös itkekö sit' armas. Mikal. Et muistakaan mun kohtaloa, kulta, Ett' autuuden ja onnen kaiken multa Pois mennessäsi veisit tuonelaan, Ja mulle tänne kolkkoon maailmaan Vaan murhe jäisi seuraks' ainiaan. Jos yhdess' onni meidän kuolla koisi, En kuolemastas silloin vaikeroisi. Kun haudan unta maanneet vieretyksin Me olisimme, sitte käsityksin Elohon uuteen läksisimme. Yksin En autuutta mä missään saavuttaisi, Jos kanssas sitä nauttia en saisi. Vaan onnea kentiesi saamme täällä, Tään myrsky-ilman tyynnyttyä, säällä Viel' entistänsä tyynemmällä maistaa. Viel' aurinko voi kirkas meille paistaa. David. Ei Saulin tapa turhaan herittää; Ket' uhkaa hän, sen kuolo käsittää. Miss' on hän miekan paljastanut kerta, Siin' ain' on juossut surmatuitten verta. Jos erinäist' en Herran suojelusta Saa, en voi välttää Saulin uhkausta. (Kammaripalvelija rientää huoneesen). Palvelija. Kun, ruhtinatar, käskystäsi teitä Ma vartioitsin tänne kulkevia, Niin vartijoita kuninkahan niillä Päämiehineen näin tänne astuvan. Muut loitommaksi jäivät seisomaan Vaan päällikkönsä tänne lähenee. Mikal. Meit' auta Herra! Vasta muistan nyt Ma kuullehein, kun juuri pakenin, Kuink' hän antoi käskyn vartijoille, Ett' ottaisivat kiini sun. He varmaan Nyt käskyä sit' ovat täyttämässä. Mihinkä kuljet, kurja onneton, Ja turvan missä löydät, puoliso, Kun huoneemme kenties on piiritetty? Ahaa, nyt keinon keksin: akkunasta Sun lasken täältä; riennä, kultani, Oi, riennä jo ja vältä kuolema, Hukassa muuten henkes' on -- voi, riennä! David. Kuink' uskaltaisin sua uhriksi Ma kostollensa jättää yksinäs? Vihansa kaiken kääntäis' sinuhun, Jos minua hän täält' ei saavuttais. Mikal. Se kuolemall' ei koske minuhun, Sun kuolosi mun vasta kuolettais. (Laskeissansa Davidia akkunasta). Hyvästi, sieluin puoli parahin! Jos kiitää sieluin siivin kiirehin Sa voisit täält', ilolla tänne jäisin, Sinussa onneni kun säilyttäisin. David. En onneasi surren sulle heitä Nyt jäähyväisiä, kyll' enkeleitä Sun suojatiesi taivas suova on, Kun enkel' itse olet viaton. (Katoo). Palvelija. En apusi ma luule, ruhtinatar, Hänt' auttavan juur' aivan kau'aksi. Kun etsijänsä tänne tultuaan Hänt' eivät täällä löydä, rientävät He likiseuduilta hänt' etsimään, Ja siten melkein hänen kiini saavat Jo ennenkuin hän maisemilta näiltä On ehtinyt. Mikal. Se aivan totta on. Ah, mieltäni nyt Herra neuvokoon, Mitenkä voisin miehen hurskahan Käsistä päästää vainoojittensa. Nyt mieleheni johtui keino, jolla Voin pakolaisen ehkä pelastaa. Sa ilmi anna, että sairahana On pääsemättömänä David täällä. Palvelija. Vaan ilmoitukseen siihen tyytyvän En usko vartijoitten päällikön. Hän nähdä silmin tahtoo sairastamme. Mikal. Siis silmänsä on meidän kääntäminen. Nyt päällikköä hetken viivyttää Sa koita ulkona, vaan pääsemästä Hänt' älä estä tänne katsomaan. (Kammaripalvelija menee ulos. Mikal ottaa erään vartalokuvan, pukee sen miehen vaatteisin, asettaa sen vuoteesen makaavan kaltaisena ja lausuu sitten yksinään). Sun, Jumalani, tiedän armoiseksi, Petosta tät' et synnin arvoiseksi Sa lukene, kun viattoman päästän Sen kautta kuolosta ja Saulin säästän Ma katumasta murhan tehtyään -- Kun näin syyns' ennen pääsee tietämään. Min kavaluus on saanut alkuhun, Sen saattakoon nyt vilppi loppuhun. (Vartijapäällikkö tulee palvelijan seurassa). Päällikkö. Suo anteeks', armollisin ruhtinatar, Ett' on mun tänne rauhan huoneesen Näin täytynyt nyt tungeksia. Sen Mun kuninkaani käski tekemään. Hän Davidia käski noutamaan Mun täältä. Mikal. Hiljaa, vaiti, ystävä! (Osoittaa vuodetta). Hän sairasna on tuolla vuoteellansa Ja väsyneenä vaivoistansa äsken Hän hiljaisehen nukkui unehen. Kun lievityksen hetki lie nyt hällä, On vaarallista häntä häiritä. Sa kuninkaalle sano, että David, Kun taudistansa vaan on tointunut, Luo kuninkaan on kohta rientävä. Päällikkö. Sen ilmoituksen vien nyt kuninkaalle. (Menee palvelijan kanssa). Mikal (akkunan luona yksin). Nyt siivilläs hänt' aika lennätä Ja vainoojaansa ennen ennätä Kanss' armahani laakso rauhainen, Miss' suojan löytää David kultainen. Kolmas kohtaus. Saulin huoneessa, vähän jälkeenpäin. (Jonathan ja Mikal erillään, Abner, Doeg, Saulin sukua ja hoviväkeä; sittemmin Saul itse). Mikal (Jonathanille). Voi, veli Jonathan, tät' ahdistusta! Tään tietämättömyyden tuskahan On sieluni jo uupumaisillaan. Miss' on nyt David, kurja pakolainen? Mitenkä välttää kuolon pauloja, Joit' etehensä mont' on viritetty, Voi puolisoni raukka, rauhaton? Miss' onneton hän, jos sen tietäisin, Nyt oleksii, mä sinne rientäisin, Vaikk' olen vaimo heikko, voimaton, Enk' apua voi hälle vaaroiss' antaa, Niin kuitenkin kuin kyyhky lentäisin Tykönsä, lohdutukseksensa kantaa Mä lemmenpuusta lehden halajaisin; Näin vaivoissaan hänt' ehkä virvoittaisin. Jonathan. Ei kuolon vaara vielä kohdata Voi häntä, vaikka kyllä läsnä on, Hän kätkettynä nyt on paikkahan, Johonka eivät silmät etsijäin Voi pystyä. Sun sinne saattaisin, Joll'et sä täällä häntä hyödyttää Vois' enemmän kuin siellä ollessas. Mi miel' on isäni, mä tutkia Tääll' ensin tahdon, sitten Davidille Ma huomioni kohta ilmoitan. Ei isän' ennen suurta eikä pientä Viel' ole tehnyt, jot' ei ilmoittanut Hän ole mulle kohta. Sovintoon Jos sydämensä huomaan taipuvaksi, Mä hänen luoksi saatan Davidin. Välinsä heidän toivon rakkahaksi Kuin ennenkin taas käyvän. Puolestas Sa koita lapsen-rakkaudellas, Jos mahdollist' on, häntä lauhduttaa. Mikal. Mun puoleltani kaikki koetus On, luulen, varsin vaikuttamaton. Hän suuttunut on leppymättömäksi Niin Davidiin kuin minuhun, kun viimein, Isääni pettämällä, Davidin Ma akkunasta päästin pakohon. Ken paha henki häntä vietellee Nyt hirmutöihin, jonka sydän ennen Ain' avoinna ol' armon-anojille Ja jonka vihakin ain' oikeutta Ja tuomiota tarkkaa noudatti? Ken jaloutens' on nyt muuttanut? Jonathan. Se paha henk' on Doeg ilkeä, Jonk' kavaluus on isä-raukkamme Tielt' oikealta harhateille vienyt. Kas, kuinka nytkin lailla käärmehen Hän meitä silmin karsain, körkkyvin, Kuin uhriansa, väijyy nielläkseen. Doeg (itsekseen, katsellen sisaruksia). Jos säälimisen mull' ois tuntoa, Ma suruansa surkuttelisin. Heit' ahdistaa sen tuskan aavistus, Jok' etehensä aukee ennenkuin On tiiman matkaa päivä ehtinyt. Vaan säälimys ei sovi miehekkäälle Mun luonnolleni. Vaimoin, lapsien Se mieltä lystiksensä pehmitelköön. En sellainen ma narri ole, että, Kun vihamieheni on miekkan' alla, Mä henkeänsä säästäin selkäni Hänelle käännän varomattomana. Ken käski heitä tielle siirtymään, Jonk' koston' itse kulkeaksensa Valitsi, jollei esteitä se kärsi? He onneansa siitä syyttäkööt. (Saul tulee, tarkastaen synkeällä katsannolla läsnä-olevia). Saul. Me vietämme nyt juhlaa uuden kuun. Tää toinen päivä uutta kuuta on, Joks' aina sukukunta kuninkaan Kokoontunut on tänne kartanooni, Myös palvelija-joukko parahin On näinä päivin' täällä koossa ollut. Miest' yhtäkään ei sukukunnastamme, Jot' uskolist' on mieltä kantanut Ja jota sairaus ei estänyt, Viel' ole täällä tällöin kaivattu. Nyt sija yks' on täällä tyhjänä, Se arvoisan pereeni jäsenen On paikka oikealla puolellain. Miss' Isain poika on, kun pöytähän Ei eilen eikä tänäpänäkään Hän ole tullut, sano Jonathan, Sa kaikista sen tiennet parhaiten. Jonathan Hän päästäksensä Bethlehemihin Hartaasti halasi ja mulle lausui: "Jos silmissäsi olen armon saanut, Niin salli minun mennä kaupunkiin, Miss' isäni ja meidän sukukunta Nyt uhraavat ja juhlaa viettävät. Mun veljen' itse sinne kutsuivat". Sukunsa rakkaus kun häntä sinne Näin houkutteli, puolest' isäni Ma luvan annoin hälle lähteä. Viaksi tuot' et mulle lukene. Saul. Sen valhettelet, varmaan valhettelet Sa, paha poika, tottelematon. Ei uhrijuhlaa kuulla uudella Sukunsa yhdess' ennen viettänyt. Sa salaliitoss' ollen kanssansa Johonkin hänen olet kätkenyt, Ett' etehen' ei tulla tarvitsis Hän kapinansa töistä vastaamaan. Ei entisistä uhriretkistään Hän tiliä viel' ole mulle tehnyt. Et luulla taida, poika kelvoton, Mun tietäväni, kuinka häpeäsi Sek' äidillesi että itselles Sa Isain pojan olet valinnut. Niin kauan kuin hän maassa matkustaa, Et ole sinä eikä valtakuntas? Maan päällä seisova. Nyt ankaraa Sanaani kuule: tänne tyköni Hän saata kohta, sillä kuolemaan Hän vikapääksi kauan nähty on. Jonathan. Mit' on hän tehnyt, josta kuoleman Hän rangaistuksen sult' on ansainnut? Saul. Sen kyllä tiedät, vaikka unhottain, Min kuningas ja oma kunnias Sult' oikeudellansa vaativat, Ja muistamatta, että perimys On Israelin istuimelle sulla, Sä ryhdyit kanssa kapinoitsijain Sen perusteita vapisuttamaan. -- Kuin miehuuteni voiman hedelmää Ma sua hoidin, päivän heltehen Ja kuorman kannoin kasvattaakseni Sinusta korkean sen setripuun, Jok' Israelin kaiken varjoais. Vaan muuttunut kun myrkky-ruohoksi Nyt olet mulle, pois ma juuritan Sun tarhastani kohta, tulen ruoka. Vihaani väistä -- täältä pakene. (Jonathanin lähteissä Saul syöksee keihäänsä hänen peräänsä). Tää merkiks' olkoon, että keskellämme On rakkauden side ratkennut. (Itsekseen). Nyt raivattuna tie on kostohon, Kun suurin este sinne poissa on. Vaan vaikeaa kuink' oli tämä työ, Sen vaivasta kun sydän vielä lyö! Mikal (langeten Saulin jalkain juureen). Sen rakkauden, isä, nimehen, Min suojass' aina lapsuudestani Ma onnellista vietin elämää, Nyt vannon, ettei David ole tehnyt Rikosta kavaltajan kauheaa. Ja ta'ata taidan hengelläni sen, Ett' uskollista mieltä kohtahas Hän kantaa vielä, että onnekses Verensä voisi viime pisaraan Hän vuodattaa, jos sitä vaatisit. Ja isänänsä sua lemmellä Hän soisi vielä varjellaksensa. Hänt' onnetonta ota armoihis, Ja kavaluuden töistä puhtahana Sa kunniansa löydät loistavan. Tää epäluulo kavaluudesta On hälle katkerampi kuolemaa. Myös suosioosi ota Jonathan, Hänt' armostasi ällös sulkeko Ja hänehen sentähden suuttuko, Ett' ääntä tuntonsa hän totteli, Kun uskalsi hän miestä viatonta Vihaasi väärää vastaan puolustaa. Jos elämäni viel' on sulle kallis, Jot' ennen helläst' aina suojasit, Niin puolisoni päästä kuolemasta, Joll' uhkasit hänt äsken syyttömästi. Kun onnehensa onnen' yhdistit, Teit elämänsä mulle elämäksi; Siis elämää kun muut' ei mulla maassa, On kuolemansa kuolo mullekin. Saul. Nyt mieleheni mulle muistutat Petosta, jolla, lapsi juonikas, Sä käsistäni päästit Davidin, Kun haastoin häntä tilintekohon. Sa lapsen lailla turmiuntuneen Isääsi vastaan käytit viekkautta Ja vanhempaisi arvon loukkasit Sa kunniansa kanssa leikitellen. -- Sa mua syytät, että onnehen Ma Davidin sun onnes yhdistin, Ett' ehdollani olen saattanut Näin kuolemansa sulle katkeraksi. Vaan ällös olko tuosta milläskään, Ma olen keinon varman keksinyt, Mitenkä siitä pulasta sun päästän. Nyt, epäkelpo, kuule tuomios: Ma aviositeen sen ratkaisen, Jok' yhdistää sun vielä Davidiin, Ja Jaltille, pojalle La'iksen, Jok' uskollinen kuninkaan on mies, Sun avioksi annan; kohtalos Näin kuninkaansa-pettäjästä päästän. Siis pettäjän ei puolisona täydy Sun häpeää sen kuolemasta kantaa. Mikal. Tää ääni onko isäni, se ääni, Jok' ennen kaikui mulle rakkautta, Kuin serafimein laulu autuaille? Vai häijyäkö unta lie tää vaan, Jok' ihmeisiä muutoksia meille Kuvittelee ja kaikki muuttelee, Jost' enkeleitten riemulaulukin Äkisti muuttuu korpin ääneksi? Ei unta ole tämä; uneni, Jot' ennen kerta neitona mä näin, Tää totehen on käymist' uneni, Joss' auttajaksi rientämänäni Mä kiitävälle olin kotkalle, Jot' ahdisteli petolintuin parvi, Ja mustan pilven peitettyä mun Ma tuntevanan' olin tukalaksi Eloni siellä, milt'en haituvaksi. Se uneni nyt kuinka kauheasti On toteutunut! nyt kuoleman Ma tuskan tunnen sydämessäni. Voi, tuskissani josko saisin kuulla Myös veisattavan virttä riemusuulla Voitosta, niinkuin unissani kuulin, Pois haihtuisin mä täältä hymyhuulin. Vaan vaikeamp' on lähtö tuonelaan, Kun vainon alle jää hän maailmaan. (Vaipuu uupuneena maahan. Saulin viittauksesta vievät muutamat naispalvelijat puolipyörtyneen Mikalin huoneesta). Saul. Nyt tahdon teille, Benjaminilaiset, Mä kysymyksen tehdä muutaman: Antaako teille David peltoja, Joist' elatuksen saatte runsahan, Ja viljavia viinamäkiä, Joist' elämänne saatte nautinnon? Tekeekö teitä sotajoukkojen Hän päälitöiksi maassa mahtaviksi? Ett' annatte te hänen keskellänne Valtaani vastaan julki juonitella, Eik' ole teissä miestä yhtäkään, Jok' ilmoittaisi korvieni kuullen, Ett' oma poikanikin liittohon On Isain pojan kanssa yhtynyt Mua vastahan, kuin teille kaikille On nähtävänä tänäpänä ollut. Ja kuitenkin on mahtavuudestanne Ja tavaroista teidän kiittäminen Mun anteliaisuuttani, jot' aina Olette nauttinehet runsahin. Hyvyyttäni te siten palkitsette, Ett' yksikään, kun vaara uhkailee, Ei teistä puoltan' ole pitämässä. Nyt tiedän, että kiittämättömyys Hyvyyden palkka tääll' on maailmassa, Ja kestävyydess' ihmis-ystävyys On kasvi kurjin, päivän kirkkahassa Valossa ruusuna se rehoittaa Suloista tuoksuansa tarjoten, Vaan myrsky-pilven meitä varjoten, Sulonsa meiltä kohta kadottaa. Abner. Et, kuningas, sa mua nuhteillas Näin katkerilla toki tähdänne, Jok' askeleitas' ensimäisiä Niin kunniaan kuin vaaraan seurasin, Ja seuraajana vihdoin vanhenin Sodissasi ja voittoretkilläs. Kuink' uskoa voit, että kunnian Ja sankaruuden maineen kuuluisan, Jotk' olen seurassasi voittanut, Nyt heittäisin kuin vanhan vaattehen Ja palvelusta uutta etsisin Luon' Isain pojan tuskin miehekkään, -- Vaikk' en mä kiellä hältä miehuutta -- Jonk' onnen äkki-sattumus on tehnyt Nyt hempukaksi kansa-hepukan. Sun sukukuntas arvo munkin on, Kun poikia olemme veljesten. Ett' Isain pojan vehkeit' ilmoittaa En ole tainnut sulle, syynä sen Ei puuttuvainen ole ystävyys, Vaan syy on siihen tietämättömyys Senkaltaisista salahankkeista. Kun kanssa vihamiesten julkisten Mun tähän ast' on ollut tekemistä, Enk' oppinut viel' ole nuuskimaan Mit' ilmi tuoda vasta aiotaan, Siis kuinka voisin sulle ilmoittaa, Mi ai'e Davidill' on aivoissaan. Saul. Ma urhoutes, Abner, tuntenen. Ken kunniassa on kun vertaises? Sa lausut lailla suoran sotijan, Joll' äly suur' on sotatanterella, Vaan jolle viekkaus on juonineen Niin vento vieras, niinkuin lapselle On äsken syntyneelle tämä maa. Vaan teistä täällä joku tiennee, missä On nykyjänsä David piilemässä. Doeg. Nobessa äsken, pappein kaupungissa, Näin hänen luona Ahimelekin, Kun vuorokautta toista tästä päivän Rukoilemaan jäin Herran huoneesen. Hän läksi sielt', ei kauan viipynyt. Ja pakinoista heidän kuulla sain Sielt' aikovan sen Samuelin luo, Ja siellä on hän nyt mun tietäen. Saul. Ahaa, sen melkein kohta arvasin, Ett' ystäväinsä luona suojelusta Hän etsimähän täältä kiiruhtais. Kaikk' kerro tarkoin, mitä siellä näit. Doeg. Hän kiiruhulla tuulen tuli sinne. Kun huoneesen luo Ahimelekin Ol' ehtinyt, hän sylihin sen vaipui Ja pyysi, että pappi Jumalalta Kysyisi neuvoa -- Saul. Ja Ahimelek Koht' oli valmis käymään toimehen? Doeg. Sen tehnehensä luulen. Toimituksen Sen jälkehen hän muita pappia Tykönsä kutsutti. Saul. No, mitä sitten Sai toimehen tää seura laiskuritten? Doeg. En hiljaisista heidän kuiskeistansa Ma kuulla saanut keskustelujansa. Vaan sitte näin mä heidän hyörivän Evästämisen työssä Davidille. He näkyleipää viisi evähäksi Hänelle toivat Herran pöydältä. Saul. Puhettasi voin tuskin uskoa. Niin törkeästi eivät tohtineet He asetusta Herran rikkoa. Sill' ankarasti Herran säännöissä On kielty näkyleipäin syöminen Muilt' ihmisiltä paitsi papeilta. Doeg. Sen tehnehensä eivät kieltää voi, Jos itse heiltä sitä kuulustat. Saul. Niin suureksi en tainnut rohkeutta Mä luulla pappein ulkokullattuin. Te näätte nyt ja korvin kuulette, Ett' ei heit' estä Herran lakikaan Perille toivojensa pyrkimästä; Vapaasti pyhintäkin käyttävät He juoniensa onnistumiseksi. Nyt tapauksen muistan muutaman, Mi sattui kerta mun ja Samuelin Välillä vuosin' ensimäisinä, Kun Israelin maata hallitsin. Kun sotajoukko syössyt määrätön Filisteast' ol' Israelihin Ja ankarass' oli ahdingossa maa, Niin Gilgaliin ma kutsuin kokohon, Mi nähdäkseni oli sotahan Mies kelvollinen Israelissa. Ja Samuelkin sinne tullaksensa Ol' lupauksen mulle antanut. Siell' uhrin muka kansan puolesta Hän polttaa tahtoi uhri-alttarilla, Ja siunaamalla kansaa rohkaista. Me tuloansa päivää seitsemän Siell' odotimme siihen aikaan asti, Jonk' itse oli meille määrännyt. Kun odotusta kansa oudostuin Siell' oloansa viimein ikävystyi Ja luotani jo alkoi hajota. Kun Samuelia ei kuulunut Eik' aikahan hän tullut määrättyyn, Niin kansan käskin uhriteurahansa Käsiini tuomaan ja ne uhrasin; Sill' odotust' ei enää aika suonut, Kun olivat jo vihamiehet lässä Ja tyköäni kansa lähtemässä. Kun olin juuri uhrauksen tehnyt, Profeeta astui sinne pöyhkeästi Ja sadatellen mua kauheasti, Ett' uhraamaan mä käydä uskalsin, Jonk' oli muka laki kieltänyt, Hän kansan kuullen julki kuulutti, Ett' oli Israelin valtakunnan Ja kruunun multa Herra ottanut, Kun sääntöjään en tarkoin seurannut; Ja aament' ammui siihen pappein parvi, Jok' asti siit' on mua väijynyt. Niin pyhä heille oli laki silloin. Vaan rohkeasti sen nyt rikkovat He auttaaksensa vihamiestäni. Vaan malttakaatte, ulkokullatut! Teit' ennen kohtaa kosto ankarin, Kuin viekkahat te voitte luullakaan. Nyt kertomusta jatka, Doeg. Doeg. Paljon Ei mulla ole siihen jatkamista. Kun eväinensä lähtemäisillään Sielt' oli David, Ahimelekilta Hän kysyi vielä, olisiko sillä Asetta antaa hälle jonkunlaista, Kun miekkaa häll' ei, eikä keihäst' ollut. Koht' Ahimelek lausui mairesuin: "Oh, onpa täällä kalu hyväkin, Se Gatilaisen Goljatin on miekka, Sen miehen, jonka tammilaaksossa Löit kunnialla suurella -- se täällä On kätkettynä rintavaatteen taa. Ei kalua sen-moista maassa toista. Ma Herran hengen johdatuksesta Sen tänne kätkin siksi hetkeksi, Kun Herran sankar' itse noutamaan Sit' oisi tuleva. Ei ole toista, Jok' ansiollinen ois kantamaan Asetta Gideonin miekan moista". Näin lausuttua miekan peitostaan Toi esiin, jonka juhlallisesti Ja vitkallensa vyölle Davidin Asetti heilumaan. Muu pappein joukko Sill' aikaa seisoi heidän ympärillä. Kätensä taivaasen päin nostivat He, mulkosilmin sinne ällistellen, Ikäänkuin kynsin kourin siunausta Sielt' olisivat riistää tahtoneet He valitulle -- "Herran sankarille". Kun kylliks' oli David sonnustettu Ja tarpeheksi taivast' ällistelty, Hän valjaissansa läksi juoksemaan -- Saul. Jo tarpeheksi kuulin. Sano, Abner, Mi miel' on sulla tämän kuultuas. Abner. Ett' on se konnan työtä, totta vaan Doegin kertomus jos siitä on. Vaan mielestäni kertomuksessa Ol' arveluita paljo kertojan, Tosiksi joit' ei tiedä itsekään. Ja huokeaa on muuten huomata Puheesta pilkkaavasta kertojan Tarunsa katkeruuden piirtämäksi. Täss' asiass' ei malttamattomuus Voi hyvä olla, eikä kiivaus. Doeg. En kiivautta tahdo minäkään, Ja aikaa toivon, että ylevälle Ma Abnerille näyttää ehtisin Totuutta kertoneeni. Inhoitus, Min kuninkaani arvon-loukkaus Herätti mielessäin, puheeni lie Vehkeistä pappein tehnyt katkeraksi. Saul. Tää vehke pappein, jonka Doeg kertoi, Niin entiseen on heidän tapahansa Ett' olevan sen totta uskon nytkin. Nyt näytä, Abner, kuinka kunniaa Ja onnea sukumme harrastat. Käy kanssani nyt pappein kaupunkiin Ja, saatuasi selko asiasta, Se juonten pesä, koti kirotuiden Tee autioksi juonittelijoista, Joist' Ahimelek ensimäinen on. Abner. Tää miekka, jonka nuorna annoit mulle, Veressä vihamiehen usean On tahrattuna sotatanterella, Vaan kunniasta vielä kirkas on Ja konnan-töistä puhdas, saastaton. En teurastajana sit' ennenkään Tapoksi aseettomain käyttänyt; Niin pappien nyt turvattomien, Kentiesi vielä viattomien, Verehen vaipua en soisi sen. Saul. Niit' olet ystäviä penseitä, Jotk' uskollisna palveluksessamme Niin kauan kulkevat, kuin kunniaa Työvainiollamme he niittävät. Vaan kerrankin jos kova kohtalomme Ja vaaramme heit' työhön vaativat, Miss' uskollista mieltä tarvitaan Ja urhoutta, mutta jossa eivät He kunniansa näe kiiltävän Niin kirkkahasti kansan silmihin, kuin valoksensa vaatii turhuutensa Kuink' arkaluontoisiksi muuttuvat He kunniasta -- meidän kunniasta! Pois miekkoinesi lähde lepohon; Ma kirkkautta kunnias sun suon Kuvastimessa miekkas kurkistella Ja rauhass' impeyttäns' ihannella. Abner. Oi kuninkaani, sua rukoilen Isäimme nimehen ja ystävyyden, Joll' ennen aina mua kunnioitit -- Saul Ma kuninkaana sua käsken nyt: Pois riennä täältä, väisty tieltäni, Jos murtua et tahdo jalkoihini, Kuin kurja mato jalopeuran tiellä. Abner. Mä lähden täältä, mutta murhemiellä, Ja toivon, että aiotulla tiellä Jalkaisi kynttilä ja valkeus Ois sulle Jehovan vanhurskaus. (Menee). Saul (itsekseen). Niin, hänkin läksi, jätti mun; nyt yksin Ma seison tässä paljastettuna Kaikesta siitä, mitä elämämme Suloksi saattaa surunlaaksossa, Kuin kankahalla honka, jolta myrsky On oksat viherjäiset ryöstänyt. Sa loiste kruununi, kuink' olet valju! Sä lämmintä et loista sieluhuni, Vaan hallan kylmyydellä kuihdutat Eloni kaikki hennot kukkaset; Sa kituvaksi saatat ystävyyden Ja ratkot rakkauden sitehet. Paljaana seison, mutta vastakin Ma honkapuuna tahdon seisoa. Siis loista vielä, kruunun kylmä kulta! Sä yksin jäit, muu kaikk' on mennyt multa. (Doegille). No, etkö sinäkin jo lähde, Doeg? Doeg. En, kuninkaani. Palveluksehes Kun läksin tänne, tieni portin suljin Ma takanani aukeemattomaksi. Nyt kanssas' seison taikka lankean. Saul. Kuin ennenkin, ja lienet oikeassa. Me liian kauas käyneet olemme Takaisin kääntyäksemme. Sa, Doeg, Saat toimeksesi kapinoitsijat Nyt rangaista ja salahankkehensa Tyhjäksi tehdä. Siihen toimehen Sun tarpeheksi kohta varustan. Doeg. Ma pappein juonet juurin hävittää Nobesta tahdon oikeudellasi. Vaan eivät ole hankkeet kapinan Pois poistetut viel' Israelista, Niin kauan kuin on maassa Isain poika. Hän varmaan on nyt Samuelin luona. Ja tätä kansan lemmetyistä riistää Profeetan turvist' eivät taida muut, Kuin sinä itse; siihen tarvitaan Kuningas-arvoa ja valtaisuutta. Saul. Sen toimekseni ottaa tahdonkin. Hän kuolon saapi, vaikka kätkettynä Hän oisi pyhimpähän paikkahan. Nyt kanssan' ole valmis lähtemään Nobehen ensin, siellä täyttämään Kovia kuninkaasi tuomioita, Jotk' kohtaavat nyt kapinoitsijoita. (Menee). Doeg (yksinään). Nyt vihdoin hetki toivottu se löi: Työ, jota kauan mielen' ikävöi, Nyt alkaa. Rangaistuksen saatte syyttä Te papit kurjat -- enhän ystävyyttä Enk' oikeutta aio tehdäkään, Vaan koston tahdon teissä täyttymään. (Menee). Neljäs Näytös. Ensimäinen kohtaus. Hakilan vuoren edustalla, sydänyön aikana. (Jonathan metsästäjän puvussa ja 1:n Sifiläinen tien-neuvoja, sittemmin David). 1:n Sikiläinen. Nyt olemme jo paikan saavuttaneet, Ja huutoasi, armas ruhtinas, Voi kuulla David korvin kaipaavin, Sun ääntäs hälle maassa suloisinta. Se sielullensa mahtaa suruiselle Niin kaikua, kuin ääni pelastajan Miehelle, joka myrskyn aalloissa Kamppaillessaan on kuolon vaaroissa. Jonathan. Ma toimestasi lausun kiitoksen. Uskollisuuttas palkitaksen' ei Mull' ole voimaa tällä ajalla, Joll' uskollisuus onpi harvinainen, Ja rehellisyys itse kuuliainen Himolle voiton on. Mä ystävänä Nyt pyydän sua, lähde loitommaksi Ja vartioitse huolla ystävän, Ett' yksikään ei korvin kavalin Sais' salaisia kuulla neuvojamme, Nyt viekkaus kun väijyy menojamme. 1:n Sikiläinen. Sa huolett' ollos, rakkain ruhtinas! Ei nuuskijaksi itse saatana Voi tulla tänne tietämättä mun Ja ilmi saada salaisuutta sun. (Menee). Jonathan (yksinään). Tää jylhä vuori linna Davidin On sekä suoja maansa suojaajan. Nyt asunnoksi Judan sankarin On tullut luola pedon murhaavan. Nää rotkot, joiden öistä synkeyttä Se petokin, jok' etsii hirveyttä, Tuo raateleva julma jalopeura, Vaan kammoksuen lähenee -- ne saanut Nyt suojakseen on vanhurskasten seura. Voi, Herra vanhurskas! nyt onko maannut Sun oikeutes silmä, valtoihinsa Kun päässyt maass' on valta vääryyden Ja niellyt oikeuden aaltoihinsa? Ja kuitenkin sa, Herra, syvyyden Niin olet haltija kuin korkeuden. Sa taivaissako vaan teet oikeuden Ja maassa, päällä jalkais' astinlaudan, Vääryyden niinkuin raatelevan raudan Vainoovan vanhurskasta suvainnetko? Taivaissa ainoasti tuominnetko, Pahuutta kärsein jalkais juurella? Ei, oikeutes ilmestyypi kerran, Se tulee tuomiolla suurella. Voi ankaruutta silloin kiivaan Herran! Kun hurskaat sorretut hän ylös nostaa, Hän jumalattomille kovin kostaa. "Mun kostoni", Hän lausuu ankarasti, "Käy neljäntehen aina polveen asti". Käy neljänteen -- voi mua onnetonta! Ei polvea viel' ole Saulin monta. Mä ensimäinen olen haara puussa, Johonka lyöty koston kirves on; Siis ensimäinen olen surman suussa Mä perillinen synnin kostohon. En vääryydestä sua, Herra, syytä, Kun mainitsen nyt kostos' ankaruutta, En tuomioihis oikeihin ma pyydä Lakia sulta, Jumalani, uutta. Ain' oikeat sun, Herra, sääntös on Vaikk' kohta hukkuisikin onneton Tää suku Saulin syntiin onnettoman. Vaan armoskin ma tunnen ponnettoman; Se tunto tuopi vielä toivon mulle, Ett' uhriksi jo ulottuupi sulle Mun henkeni. Jos, Herra, sillä voisin Sun saada katsomahan armiasti Sukumme päälle tulevan, ma joisin Sun kostos kalkin kiittäin pohjaan asti. Vaan tahtos, Herra, maassa tapahtukoon, Ja kunnias, kuin taivaass', ilmaistukoon! Ma kunnioitan, Herra Jumalani, Vanhurskauttas vielä vaipuissani. (Puhaltaa muutamasti jahtitorveensa ja David tulee vuorilta). David. Ma puhalluksen luulin Jonathanin Nyt kuulleeni, se lienee korvissani Vaan sikiötä ollut hairauksen, Jonk' ikävissään houraileva mieli On siittänyt ja korvihini pannut, Jotk' eivät ole ääntä rakkahinta Niin kauan kuulleet. Kuinka voisikaan Tää kolkko korpi, jossa tuskin muu kuin Yöhuuhkan huuto karkea vaan kaikuu, Nyt soida ääntä miehen jaloimman Ja hurskaan juuri tällä hetkellä, Joll' eivät tuskin muut kuin ryövärit Ja hengeltänsä ahdistetut kurjat Käy erämaita tälläistä. Jonathan David! David. Se Jonathanin ääni on, ei voine Se olla mielen tyhjää kuvitusta. Ken olet siellä, sano nimeen Herran. Oletko, sano, jalo Jonathan, Mun veljeni? Jonathan Ma olen Jonathan; Ja sylini jo sua odottaa, Kuin sydämeni kauan kaivannut On sydäntäsi. David (syleillen Jonathania). Terve tuhannesti, Sa jalo toivo tulevaisuudesta Ja Israelin ajoist' autuaista! Sa ahdistettuin sieluin armas turva Ja murheellisten riemu rakkahin! Ma sanoin äsken: pimeys mun peittää Ja kasvonsa on Herra kätkenyt. Vaan hetkelläpä, katso, juuri sillä, Kun horjuvalla näin mä mielellä Herraani vastaan riitelin -- niin silloin Sain täysin määrin taaskin tuntea, Ett' ei viel' ole Herran käsi lyhyt. Hän silloin antoi tähden kirkkahimman, Mi Israelin taivahalla on, Mun pimeähän paistaa yöhöni. Se tähti kasvosi on, Jonathan, Joist' aina loistanut on lohdutusta, Kun tuntenut on sielun' ahdistusta. Vaan Jonathan, ken johdattaa sun ties Poluille näille tuskin poljetuille? Ain' olkoon Herran siunattu se mies, Ku lohduttajan saatti sorretuille. Jonathan. Voi ystäväni, turha toivos on, Jos lohdutusta multa odotat. Vaan kiroust' on paahtanut tää aika; Ja lohdutuksen lähde kuivanut On itseltäni milt'ei ainiaksi. Viel' eikö ole tullut kuuluvilles Se tuhotöistä Saulin kaikkein kauhein, Joll' onnettomimmista onneton Saul käsiään on taaskin tahrannut? Voi hirmuisuutta! Herran alttareilta, Joist' uhrisavu otollinen ennen Taivaasen nousi Herran etehen Ja armon sekä siunauksen kasteen Taas sieltä saatti Herran luvatulle Ja siunaamalle maalle runsahan -- Niilt' alttareilta veri viaton Ja hurskas huutaa Herran kostoa. Sen kuullessansa taivas synkistyy Ja uhkaa tuottaa tulta hävityksen, Kuin kirotuille ennen kaupungeille. Nyt henki viidenyhdeksättä miehen Papeista Herran Saulin murhaamista Ja niiden joukoss' Ahimelekin, Vanhurskaan miehen, kunnioitetun, Istuimen eessä taivaan Jehovan Huoneelle Saulin pyytää kostoa. Ja koston, koston huutaa täyttämistä Myös hävitetty Nobe raunioiltaan. Ja horjuvaksi joka haaralta Perustus huoneemme on tullut nyt, Kuin synnin-mittans' Saul on täyttänyt. David. Mun sydämeni murhe valloittaa. Jo kolkommaksi tuntui mulle maa, Kun kauhean tään kuulin tapauksen; Vaan nähdessäni sielus' ahdistuksen, Kuink' itse lohduttaja lohdutuksen Juur' olet tarpehessa, mieleni Murhetta synkeätä lausua Nyt tuskin voipi kurja kieleni. Vaan epäilykseen ällös vaipua Viel' anna jaloa sun henkeäsi, Viel' ulottuupi armoon Herran käsi. Ei sukus' onni ole ratkaistu, Se muuttua voi vielä paremmaksi, Kuin elonlanka Saulin katkaistu Ei ole vielä. Häntä katuvaksi Sun rakkautesi voi johdata Ja harhateiltä häntä vielä poistaa. Näin voi hän armon vielä kohdata Ja sieluhusi sulle rauha loistaa. Jonathan. Et tarkoin tunne vielä, ystävä, Mit' onpi täällä äsken tapahtunut. Kun erkanivat Saulin enkelit, Jotk' ennen hältä poies torjuivat Pahuuden pimeämmät aikomukset, Edestä kasvojensa paeta. Mun myöskin täytyi; puoli-pakolaisna Ma olla saan nyt maassa isäni. Jo kuollut onpi pyhä Samuel, Jok' ennen hengellänsä hillitä Voi Saulia ja vielä vihamiesnä Sai Saulin vimman vähän viihtymään. Ja tunto on nyt isä-raukkani Vangiksi viety valtaan Doegin. Tää Edomean perkele se oli, Jok' antoi hälle neuvon murhatöihin Ja teloittajaks' itse rupesi, Kun yksikään ei Saulin ympäriltä Hirvennyt käsin hirmu-työhön käydä. David. Mut Ahimelek oli aivan syytön. Ei tiennyt hän, ei muukaan pappein joukko Mun joutuneeni Saulin vainon alle. Hän luuli kuninkahan asioilla Vaan käyväni, kun mua nääntyväistä Ja nälkäistä hän auttoi matkallen. Jonathan. Mä tiedän sen ja sitä murhehdin. Jos voisin pisaroilla vereni Mä Saulin elämästä poies pestä Tään hirmu-työnsä, siihen käyttäisin Ne kaikki, vaikka kohta kestäisi Se pesu-työ ain' yli sata vuotta. Se murha-työ sen tiedän tarkoilleen On Israelin häntä onnetonta Vihaamaan saanut. Niitä monta on, Jotk' odottavat Saulin lankeemusta Ja suvullemme koston koittamista. Myös tiedän sekä sulle ilmoitan: Jo kauan Juda silmänsä on luonut Sun puolehesi sekä toivonut Sun kauttasi jo kohta koittavan Autuuden päivän Israelin maalle. Sen uskon -- milt'en toivo minäkin. Sä kummastellen mua silmäilet. Niin totta mua Jumal' auttakoon, En vilppiä nyt sulle lausunut. Nää kurjuuden ja epätoivon päivät Ma poistaisin, vaikk' onnen' oma menköön. Ma puolestan' en ole aikonut Koroittaa itselleni istuinta Sijalle sille, jossa isäni Sai kantaa Israelin kruunua, Jos vaan se hältä jälleen ryöstetään. Ma Saulin kanssa seison taikka lankeen: Se päätökseni luja ain' on ollut. Sa aseheksi Herran olet tullut Ja johtajaksi ai'ottu sen kansan, Jonk' omakseen on Herra ottanut. Sen näyttänyt Hän on jo monta kertaa Siin' sankar'-töissäs, joissa Herran voima Ja suojeluksensa on ilmi tullut. Oi veljen' armas, halu sydämeni, Kalliimpi mulle kuin on elämäni! Kun pakolaisuus päättyy sulta kerran Ja rauhass' istut jälleen maassa Herran, Kun koroittaa sun Herra kunniaan Ja vihollises syöksee sijoiltaan, Kun käynyt olen tietä maailman Ja matkustan jo maissa kuoleman; Sä lempeäni silloin muistele Sa huonettani armoin kohtele, Ja kunniassasikin aina muista, Ett' aivan paljo Saulin taisteluista Sun kilvoitellakses ei Herra suonut, Myös ajattele, että Saul on luonut Tien hallituksellesi niillä mailla, Joiss' ennen tiet' ei ollut kuninkailla. Ei loukkauksen kiveä niin monta, Jotk' askeleiltaan saivat onnetonta Isääni horjumahan, ole sulla Kuningastiellä Saulin poljetulla. Kun kohtaan sun kenties nyt viime kerta Kulkeissain täällä myrskyist' elon merta, Niin erohetkellämme vanno tällä Ett' aina sukuhumme säästävällä Silmällä katsot; kuin saat vallan kerran, Sa kaikki kostos' anna haltuun Herran. Myös särjetystä pyydän sydämestä, Sa koston korpit huoneeltamme estä, Ne raatolinnut, jotka vartioivat Salassa sikskuin raadella he voivat Huonettamme ja töillään koston täyttää Ja mielens' ilkeyttä ilmi näyttää. Ei vaivu sielun' epäilyksehen, Jos vannot tämän Herran nimehen. David. Jos, Jonathan, ei oisi murheella Täytetty sielus, sua nuhdella Ma tahtoisin, ett' olet koston luullut Mun sieluani voivan valloittaa. Viel' etkö ole korvillasi kuullut, Ett' olen koston henget karkoittaa Mielestäin voinut. Saulin hengen säästin Ja vainotessaan vainoojani päästin Kourista kuolon. Henkensä on kallis Nyt vielä mulle; karvaakaan en sallis Mä päästäns' alttiiksi sen kostajan. Kuink' ajattelet, jalo Jonathan, Ett' aikomukset koston oisi sillä, Jok' ainiaksi lemmen sitehillä Sun sukuhusi onpi kiinitetty Ja ystävyytes liitoll' yhdistetty. Sa rauhoitukseksesi vannoittaa Nyt mua tahdot. Taivas sekä maa Todistajiksi tulkoot kuulemaan, Kun vannon Herrass', ett'en milloinkaan Mä kärsimyksistäni ai'o kostaa, Jos heikkoudestani Herra nostaa Mun mahtavuuteen. Armo-kirjastaan Nimeni Herra poies sulkekaan, Jos lupauksen tämän unohdan Ja koston silmin sukuus katsahdan. Huoneelles' auttajana olla aivon Niin totta Herralt' armoa kuin toivon. Jonathan. Sun sieluasi Herra siunatkoon Ja sukuamme aina suojatkoon. Hän vaiheell' olkoon aina meidän lasten Niin kauan kun hän Kanaan asukasten On Jumalana. Ystäväni armas! Min kuulla saat nyt, korvilles on karvas. Sen surullisen saatan sanoman, Ilmoittajalle yhtä katkeran: Taas lähteä sun täytyy tältä maalta. Jo verikoiria on kuninkaalta Taas lähtenyt, ja etsein jälkiäsi Ne väijyilevät sinun henkeäsi. David. Voi, kuinka kauan kestää, Herra, vielä Tää matka mulle pakolaisten tiellä? Kauanko itkun laaksossa mä käydä Saan vielä? Kasvosi jo, Herra, näytä! Ja isänmaalle milloin palajaa Sun lapses jälleen, joka halajaa Vaan esikartanoihisi sun päästä? Jo vitsastasi, Herra, häntä säästä! Jo eikö lopu aika myrskyinen, Ja pesää eikö pieni pääskyinen Saa tehdä alttarisi suojahan, Se lintunen, jok' aina Luojahan On toivoin kääntynyt? Oi Jumala! Jo päättäös tää kulku kamala. Mä läksisin, jos, armas Jonathan, Ma puolisoni saisin rakkahan Viel' ennen erohetkeäni nähdä. Jos suinkin voit sen armon mulle tehdä, Niin tee se; mua sinne johdata, Miss' onnen saisin häntä kohdata. Miss' on nyt Mikal? Herra taivahan! Mihinkä jouduit nyt sä vaivahan? Sun katsantos yö mua kauhistaa Ja kauheata sielun' aavistaa. Hän missä on, ma tahdon ilmoituksen, Vaikk' ilmoitus se toisi kadotuksen. Jonathan. Ma ennen käskyn tuomiolle kuulla Tahtoisin, kuin nyt ilmoittajan suulla Sydäntäs' ennen särjettyä sortaa Ja toivon sulta viimeisenkin murtaa. Ma Herraa pyydän sulle antamaan Voimansa väkevyyden kantamaan Myös kuormaa tätä. Nyt saat kuulla sen: Saul Jaltille, pojalle La'iksen Vaimoksi määrännyt on Mikalin. Saul luuli, että side rakkahin Näin ratkeaisi sun ja meidän huoneen. Ma toivon pettyneensä. Riutumassa Näin Mikalisi tuskahan ja huoleen. Kenties hän kulkee nyt jo tuonelassa. Ov' ennen tuonen hälle aukeaa Kuin rakkaus sinuhun raukeaa. Näin suur' on sulle pantu kärsimys, Vaan suurempi on sulla perimys Tallella vielä. David. Maa ei milloinkaan Viehättää taida mua lahjoillaan. Tääll' onni kaikk' on multa hukkunut, Kuin kuolohon on Mikal nukkunut. Kuin sydämestän' on hän eroitettu, Maan viehätyksist' olen vieroitettu. (Sikiläinen tien-neuvoja tulee hätääntyneenä ja hengästyneenä). 1:n Sikiläinen. Pois rientäkäätte, rientäkäätte täältä, Jos henkenne on teille vielä kallis! Saul piirittänyt sotajoukkonensa On kaikki vuoriseudut Hakilan. Mä teitä myöten tuntemattomia Voin ruhtinaani täältä vielä viedä, Nyt viipyilemättä jos lähdette. David. En pelasta paolla henkeäni, Kuin hengen vaarass' ovat ystäväni. En lähde, kanssa ystäväini tuolla Mä ennen tahdon kunnialla kuolla. Mit' ompikaan nyt enää mulle elo, Kun kuollut on jo onni sen ja ilo. Jää, Jonathan, nyt Herran huomahan. Jonathan. Ja henkesi sun Herran suojahan! (Itsekseen, Davidin mentyä). "En pelasta paolla henkeäni, Kuin hengen vaarass' ovat ystäväni". (Sifiläiselle). Mä tänne jään, sä lähde yksinäsi. Mun kauttan ehkä tuottaa Herran käsi Apunsa ahdistettuin seuralle. 1:n Sikiläinen. Henkenne olkoon kallis Herralle! (Menevät, kumpikin eri haaralle). Toinen kohtaus. Edellisellä paikalla. (Sotaväkeä kulkee ohitse. Saul, Abner, Doeg ja 2:n Sikiläinen tien-neuvoja tulevat). Saul (Sifiläiselle). Siis tiedät varmaan, että David on Nyt vuorilla ja pojat Zerujan. 2:n Sikiläinen. Niin totta, kuningas, kuin Hakila Edessä silmäis' seisoo jylhänä, On Isain poika vuoren rotkoissa Nyt piilemässä kurjaa henkeään. Ja palvelijas kuollut koira on, Jos, ennen ehtimistä auringon Taas vuorten tuolle puolle, vallassas Ei Isain poika ole miehineen, Kun niin vaan tahdot. Vaan nyt paremp' ois, Kun yö on joutunut ja synkeä Jo varjo peittää vuoret rotkoineen, Jos, teitten varret vä'in varustain, Ruumiilles levon soisit siksikuin Koi kultainen valaisee kukkulat, Paljastain sulle kapinoitsijat. Saul. Levolle lähde leirihini nyt Ja nuku siellä, varmaan tietäen Ett' uskollisna palvelijana Saat palveluksestasi palkinnon. 2:n Sikiläinen. Ain' olkoon onni herra kuninkaalla! (Menee). Saul. Oi, Abner, kumma lienee kuullakses, Kun saavuttaissani nyt pyyntöni Sydämen' onpi yhtä rauhaton. Ja häntä turvatonna tavata On mulle aivan yhtä katkeraa Kuin kilvoitella kanssaan kruunustain. Sa muistaa, Abner, vielä mahtanet, Kuink' oli hälle kallis henkeni, Jonk', ahdistaissain häntä, säästi hän, Se oli, muistat, luona Engedin. Niin elävänä, kuin sen silloin näin, Niin jalona, kuin siellä silmissäin Hän näytti, häntä taas nyt muistelen. Doeg. Suo, kuningas, mun selvittääkseni, Mi silloin saatti miehen kavalan Pukeimahan vanhurskaan vaatteisin. Jos käsillään hän oisi murhaten Ruvennut silloin Herran voideltuun, Niin turha toivo kuninkuudestaan Ois haihtunut kuin savu kerrassaan, Ja henkensä ei oisi kurjalla Enemmän maksanut, kuin kedolla Se raato, jolle kotkat rientävät Ja joksi soisin hänen huomenna Joukkonsa kanssa kapinoitsevan. Hän tyhm' ei ole, vaikka rinnassaan Sydäntä kantaa jumalattoman. Hän tiesi, että Saulin murhaajana Ei olla voi hän Judan valtijana. Ja Jonathanista, jonk' kiertänyt Ansaansa on hän -- josta päästäköön Sen Herra -- hirmuisen ois kostajan Hän saanut. Abner, Herrassa ma vannon sen: Myös miekka Abnerin sen verehen Ois vaipunut, jos oisi silloin vaan Kätensä juonut verta kuninkaan. -- Nyt lähden majaa sulle laittamaan. (Menee). Doeg. Suo, herra, palvelijas uskollisen Ja rohkean nyt vielä puhua. Jo kauan, kuninkaani, rauhan unta Sa maannut oisit, ellei liian hellä Sull' oisi sydän. Minkätähden silloin Sa Isain poikaa säästit, kun sen löysit Huoneessa vanhan Samuelin? Saul. Doeg! Et ymmärrä sä, jos sen selitän, Kun tuntoisuus on sulle salaisuus. Vaan kuitenkin sen saatan kertoa. Kun Samuelin luoksi huimana Mä riensin Davidia ottamaan Ja astuin huonehen jo portahille, Niin sieltä kuulin laulun taivaisen Parvesta pappein, jotka veisasivat Taivasten Jehovalle äänillään, Ja äänten kesken kuulin kanteleen Sen, joka sielun' ennen viihdytti, Kun onnellisemp' oli aika mulla. Ken soittajana oli, arvannet. Niin vihani se kohta haihtui multa, Kuin korvelta vie koitto taivahan Yön valjun varjon -- niinkuin vieno tuuli Kukalta poistaa tomun raskahan. Ovelle seisahdin ja hermotonna Viereeni vaipui käsi miekoitettu. Niin seisoen en uskaltanut ensin Ma nostaa kasvojani; vaan kun vihdoin Loin silmät sinne, killoin kohtasivat Ne silmät Davidin, ja niistä loisti Murheen ja lemmen loiste vaihetellen. Se silmäilys nyt vielä tungeksii Niin monta kertaa sielun pohjahan, Kun ummistan mä silmän' unehen Käydessä maata mielin raskahin. Mun mielen' oli silloin kummallainen, Kuin mieli mahtoi olla Kainilla, Kun veljen-murhan tunnossaan hän tunsi Edessä Herran kasvoin seisoissaan. Näin tunteissani tuntui vihdoin mulle Kuin sydämeni oisi sulanut Ja vierittänyt virtans' silmilleni. Mä tietämättä vaivuin polvilleni Ja äänin yhdyin pappein lauluhun. Ja läksin sieltä hetken rauhoitettu, Kuin lapsi viihtyneenä itkustaan. Sen heikkoudeks' ehkä lukenet, Sa sankar' uljas, jok' et heikkoutta Viel' ole tuntenut ja voiman näytit Niin urhoisen, kun heikkouden maasta Savussa Nobe'n sielut pappien Taivaasen päästit. Doeg. Käskystäs sen tein, Kun palkkans' annoin kapinoitsijoille. Vaan, kuningas -- se suo mun sanoa Kun huoneess' olit vanhan veitikan, Kaks' olentoa viekasta sun petti: Sun hellyytes ja pappein kavaluus. Ja nähdä voit nyt töistä Davidin, Hän kuinka hurskas on ja viaton. Mintähden lähtenyt hän tänne on Moabilaisten maasta jällensä, Jotk' ystävänsä olivat, ja miksi Hän kokoo luokseen kapinoitsijoita? Se Samuelin voide, uskon ma, Nyt kiehuu vielä miehen aivoissa, Kuvaillen hälle Judan kruunua. Saul. Voi olla niin. Kun tänne tullut on Hän kapinoitsijoitten joukkohon, Verensä tulkoon itsen päällensä, Käsiini jos hän joutuu jällensä. (Abner tulee). Abner. Jo, kuningas, on maja valmis sulla Leirissä, lepohon jos tahdot tulla Virkistämähän voimas aamu-työhön. Saul (itsekseen). Niin, työhön, jolle ehkä paremp' ois, Jos haihtuisi se pimeyden yöhön, Eik' aamun koita koskaan nähdä vois. (Menevät. Joab ja Abisai tulevat vuoren rinteelle). Joab. Tääll' on siis määrä matkan vaivaloisen Nyt suotu meille noustess' aurinkoisen! Kun valtans' aurinkoinen valloittaa Ja maan ja taivaan taaskin iloittaa Ja kurjimmatkin kutsuu ilohon, Niin meille tien hän näyttää kuolohon. Hän kukkasenkin päästää kuorestaan, Vaan avaa meille portit tuonelaan. Kun mato pääsee päivän kultahan, On meillä matka mustaan multahan. Ja riemua kun lintu muille pauhaa, Se silloin soittaa meille kuolon rauhaa. Kun kukkain tuoksun tuopi tuulonen, Tuo haudan kylmää meille kuolonen. Kun maahan lankee kaste vielä kerta, On maa jo juonut viatonta verta. Kun länteen taas on päivä nukkunut, On sankar' uljas maasta hukkunut. Nää kukkulat jo ennen huomis-yötä Kaipaavat taivahalle murhatyötä. Oi Abisai, ah sano, veikko armas! Nyt eikö ole kuolo sulle karvas, Kun kukoistaapi nuoruus sulla vielä Ja riemun löytäisit viel' elon tiellä? Abisai. Ei suloiseltakaan se tunnu aivan, Jos päättääkin se pakolaisen vaivan, Vaan kauhistustakaan ei herätä; Ei suku Zerujan voi pelätä, Sen tiedät, Joab. Joab. Kyllä tiedän sen Ja sydämesi tunnen urhoisen. En lausunut mä sitä pelon vuoksi, Vaan sentään murhe mieleheni juoksi, Kun muistin, kuinka kohta Israel On kadottanut suuren sankarin, Tuon Isain pojan -- Abisai. Miss' on Asahel? Joab. Hän, luulen ma, on luona Davidin. Sen nuori sydän on niin kiintynyt Uroosen -- Abisai. Tänne astuu juuri nyt Hän, Abjatar'kin lähenee sen kanssa, Ja kolmas tuolla itse David on. Hän, David, näytäkään ei murheissansa Nyt enää käyvän, eikä rauhaton, Kuin äsken, ole. (David, Asahel ja Abjatar tulevat paikalle). David. Pojat Zerujan, Jotk olette jo maljan katkeran Mun kanssain juoneet! ken nyt onpi teistä Mies, jok' ei huoli elämän siteistä, Hän lähteköhön tielle, joka kulkee Vaiheella elon, kuolon, kenties sulkee Matkustajansa siihen paikkahan, Jost' ei voi palata. Ja kerrassaan Mä kysyn: ken käy teistä matkahan Mun kanssain leirihin nyt kuninkaan? Joab. Oi, David, etkö tunne meitä vielä, Meist' ettei kenkään lähteäkseen kiellä, Jos tuonelaankin käsket? Veljistä Ma vanhin olen, oikeus siis mulla On ensimäinen kanssais vaaraan tulla, Kuin ennenkin siin' olin ensistä. Asahel. Kun kunniastas mulle mainittiin Ja vaaroistas, ma vaivuin unelmiin Ja kanssais toivoin niitä koittaakseni. Ei enää estä niistä nuoruuteni. Siis, ruhtinas, nyt pyydän kunnian Seurassas olla. Abisai. Kanssas urhollinen Ain' olin -- Abjatar Poikia en Zerujan Ja sukua en ole sotijan, Vaan palvelijas olen uskollinen. David. Sa, Joab, olet vahva miekkani Ja kilpeni ka, jalo Abisai. Nyt miekassa ei ole turvani. Sen neuvon Herraltani mielein sai, Ett' oisi pelastusta meille vielä, Jos koittaisimme käydä rauhan tiellä. No, Abisai nyt mua seuratkoon, Ja kulkuamme Herra siunatkoon! (David ja Abisai lähtevät). Joab. En käsitä mä kummallista mieltä Tuon Isain pojan; mitä löytävänsä Hän toivoo tuolla, tapaavansa sieltä Hän Jonathanin luullee, ystävänsä. Hän, raukka, itsensä on pettänyt. En siunausta ole löytänyt Ma kirotuissa, eikä hurskasta Viel' ole löytty ryövär'-luolasta. Ja toivonsa on aivan tuiki turha, Jos tyrannilta toivoo armoa, Ja siltä kohtaa häntä kuolo, murha, Jolt' ennen kärsinyt on vainoa. Hän paremmin ois tehnyt, kuollessansa Jos Kainin merkin oisi kasvoihin Hän vihollisen lyönyt miekallansa, Kuin turhaan pyrkinyt sen armoihin. Tää vuori silloin juuristansa vääntyy, Kun verikoira himoistansa kääntyy. Vaan turhaanpa ma tässä vaikeroitsen, Kun tointansa ma vielä aprikoitsen. Sa Asahel, kentiesi, tunnet sen. Miss' oli David kerran viimeisen, Kun löysit ollen häntä etsossa, Ja mitä puhui hän? Asahel. Hän laaksossa Tuoll' oli, seisoi suuren tammen alla Niin murheisna ja miellä haikealla. En ääntä saanut siellä kuulla muuta, Kuin surullisen vaan sen säveleen, Min tuuli kieliltä vei kanteleen, Kun, seisoissa sen maassa vasten puuta, Puun oksa, jota tuuli tuuditteli, Sen kieliäkin jolloin kosketteli. Nähneeni luulin urhon katsannossa, Kuin henkens' ei ois maassa kulkenut, Vaan ollut oisi Herran kartanossa Ja sieltä lohdutusta hakenut. En muuta päässyt siellä tuntemaan, Kun luoksenne mä läksin kulkemaan. Joab. Ken, Asahel, sun saatti kodistamme Juur' onnettomimmalla hetkellä? Sa onnen etsoon läksit seurahamme, Kun olemme jo viime retkellä. Ma surkuttelen eloasi nuorta, Kuink' kunniaa viel' oisit voittanut, Jos et nyt nähnyt oisi tätä vuorta Ja täällä vaarojamme koittanut. Ja sukumme viel' oisi kukoistaa Sinussa voinut, sekä synnyin-maa Ois sinust' urhon ehkä löytänyt, Jos kuoloon tänne et ois lähtenyt. Asahel. Kun sinussa ja veli Abisaissa On toivo mennyt suvun Zerujan, Niin tuskin sille Israelin maissa Vois' enää loistaa koitto kunnian. Kun murtunut on sydän honkapuulta, Ei seisoa se jaksa vasten tuulta. Ja elo sukumme se juurrutettu On onneen Davidin nyt kokonaan, Kun Isain juuri maast' on kukistettu, Ei kukoistusta Zerujallakaan Voi silloin olla ja sä tiedät, veikko, Ma ainoastaan oisin vesa heikko, Jonk' Kiisin poika maasta hukuttaisi. Sen kunnian sukumme saavuttaisi! Paremp' on meille kuolla kerrassaan, Kuin pelon alla olla ainiaan. Abjatar. Kah, haamua ma kaksi näen tuolla, Ne kulkevat jo vuoren pohjais-puolla Nyt tänne. Joab. Käynnistään jo tunnen ne, Se itse David on ja veljemme. (David lähenee Abisain kanssa, joka kantaa Saulin keihästä ja maljaa). Abisai. Ett' elävillä silmin kerta vielä Nyt saamme nähdä nämät kalliot, En kyllin taida kuolevalla kiellä Mä kiittää sua, Herra Zebaot! Sen tunnen nyt mä tunnossani vasta, Sä ettet, Herra, hyljää vanhurskasta; Ja häntä vaan voi vaara kohdata, Jonk' kulkua ei pelkos johdata. No, Joab, katso, liekö kummempaa Sun silmäs nähnyt, kuin nyt nähdä saa. (Näyttää Saulin kaluja). Joab. Tää malja kunka? Haa, se Saulin on, Sen kruunustansa tunnen. Verraton On työnne olut! David ruhtinas, Miks' en ma saanut olla kerallas Sun sankar'-työssäs? Äsken miekaksi Mun kutsuit, nyt sen huomaan pilkaksi. Siis Saul on mennyt elävitten mailta Kätenne kautta? David. Sen sa Abisailta Saat kuulla kohta. Istukaatte tässä. Kun päivän koitto nähdäksen' on lässä, Niin lähden tuonne luoksi miestemme Ilmoittamahan aamu-toimemme. (Menee). Joab. Siis Saul on kuollut? Abisai. Saul on elävänä, Jos Herran käsi hänt' ei ole lyönyt Nyt siitä hetkestä, kun leirissään Me kävimme. Joab. Nyt seikan ymmärrän. Hän, David, keinoa on yhden-laista Nyt koittanut kuin luona Engedin. Heräämähän hän luulee saavansa Sydäntä Saulin kauan paatunutta; Vaan turha, luulen, on jo vaivansa Ja pahoin, pelkään, häntä palkitaan. Hän mielestäni Herraa kiusasi, Kun säästi Saulia ja valtahan Sen heitti henkemme. Mä ymmärrän, Mintähden mun ei käydä kanssansa Hän suonut, tietäin, että valtansa Ei henkeä vois Saulin säilyttää, Jos kourihini vaan hän joutuisi. Mut matkanne se oli kummallainen. Abisai. Niin, tosin kumma oli matkamme. Kun Saulin leirihin me saavuimme, Niin kolkko hiljaisuus se vallitsi Siell' yltä-ympäri, ja vartijat, Ne raukat aseittensa nojahan Kaikk' olivat sikeesti nukkuneet. Ma olen kuullut sodan pauhinan Ja jalopeurojenkin kiljunnan Yö-sydämellä, eikä puoltakaan Niill' ollut sitä hirveyden voimaa, Kuin tällä kuolon hiljaisuudella. Kun nukkuneelta kuului kuorsaus -- Ma suorastaan sen tahdon tunnustaa -- Kuin maanjäristys tuntui mulle se. Me Saulin teltin kohta löysimme Ja siellä loisti lamppu himmeä. Saul makas' itse teltin keskellä, Pään-puolisella Abner lepäsi Ja jalkapuolla Doeg perkele. Hän oli niinkuin käärme köyristynyt Tuon lumottunsa Saulin jalkoihin. Kun näin tuon konnan, veri suonissain Se kuohui kohta vihan myrskystä. Pään jaloill' oisin hältä polkenut Niin raskailla kuin Libanonin vuori. Abjatar. En miekan mies ma ole milloinkaan Viel' ollut, enkä vuodattanutkaan Ma, paitsi uhri-alttareilla, verta; Vaan Doegin jos löytäisin ma kerta, Tuon Herran pappein julman teurastajan, Jok' isänikin saatti kuolemahan, Niin kohta verta vuodattaisin sen, Vaikk' uhriksi ei kelpaa saastainen. Joab. Ja Saul? Abisai. Ja Saul, hän oli nukkunut, Vaan rauhan unta ei hän näyttänyt Makaavan, enkä vielä milloinkaan Niin elävänä murhetta ma nähnyt, Kuin silloin näin sen Saulin kasvoissa. Ne nähdessäni haihtui vihani Ja sydämeni häntä surkutteli. Kätensä toisen oli puristanut Hän rintahansa, josta huokaus Niin raskas nousi; toinen kätensä Ol' oiettuna, pivo puol-avoinna, Kun virvoitust' ois sillä kerjännyt Hän lohdutuksen lähtehestä, jonka Hän unissaan lie nähnyt vuotavan, Vaan pisaratakaan ei antavan Sen itselleen. Ja kauan, luulen ma, On enkel Edenin jo sulkenut Miekallaan hältä virvoituksen virrat. Joab. No, mitä teki David siellä silloin? Abisai. Hän hetken seisoi Saulin vuotehella, Ja nähdessään sen vaivan nousi kyynel Jo silmähänsä, sitte tempasi Hän Saulin keihään, jonka antoi mulle. Ma kuolemaa sen tarkoittavan luulin Ja kärjen käänsin kohden Saulia. Vaan David tarttui keihään vartehen Kiireesti silmin tulta iskevin, Ja korvihini kuului kuiskaus: "Ken Herran voideltuun käy murhaten, On kirottu ja lapsi kuoleman." Ja teltistä mun kohta töytäsi. (Päivä on jo ruvennut koittamaan. David palajaa). David. Nyt Saulin joukko on jo herännyt, Ma Abnerin jo näen liikkuvan. Tuo keihäs, Abisai, ja malja nyt Käteeni -- elämän ja kuoleman Välillä ratkaistaan. Hoi, Abner, hoi! No, etkö ääntäni jo kuulla voi? (Abner tulee). Abner. Ken huutaa siellä? Haa, se David on. Kuink' uskallat sa vielä, onneton, Nyt huutaa siellä kuullen kuninkaan? Joko sulla on nyt kiire tuonelaan? David. Mies uljas olet, Abner, eikä monta Sun vertaistasi Israelissa. Vaan miksi vainoat sa viatonta Ja vihollisen aikomuksissa Käyt aina mulle? Aina kerskannut Sa kuninkaalle olet uskollista Sun huoltasi. Sa kuinka suojannut Nyt olet häntä vastaan vihollista? Mies tuomittava oisit tuonelaan, Kun vihollisen olet kuninkaan Luo laskenut tän' yönä, onneton! Kas, keihäs kuninkaan ja malja on Nyt täällä. (Davidin näyttäessä Saulin kaluja tulee Saul itse syvästi liikutettuna). Saul. Eikö ääni Davidin Se ole, jonka kuulen? Muinahin Se ääni oli mulle rakkahin. Miss' olet, poikani, nyt sano, missä? Sa aamuruskon seisot sätehissä Niin suloisna -- kuin koitto kirkkahana; Vaan kiedottuna synnin sitehissä Ma varjon maassa istun sokeana. Voi tule, tule, armas aurinkoinen Mun sylihini, sieluhuni loista Ja synnin tuska sieltä vaivaloinen Sun kirkkaudellasi poies poiøta! David. Sa Herran kansan vahva vallitsija Ja nuoruuteni hellä suojelija! Kuink' on sun sielus viha täyttänyt Ja syytöntä sun saanut vainoomaan? Todistajiksi kutsun taivaan, maan, Ett' en mä töissän' ole näyttänyt Vihaasi syytä. Jos se alkanut On valehesta kielten viekasten, Niin kavalat he olkoot kirotut, Jotk' ovat saaneet tieltä hurskasten Sun luopumaan, ja jotka eivät sallis Hyvyyttä Herran määrättyä meille, Ja saattivat sen sielun, joka kallis Ol' ennen Herrallensa, synnin teille. Oi isäni, voi kallis kuninkaani! Ma viatonna turvist' isänmaani Sain paeta pois maille pakanoiden Ja palvelusta epäjumaloiden Vaan kuullella, kun Herran pyhyydestä Ma suljettiin ja siitä hyvyydestä, Jon lapsilleen maa Herran lahjoitti, Sun vihasi mun kauas karkoitti. -- Mun "kirkkauten'" on kuin iljen jää, Viattomuudesta se vielä loistaa; Se kolkko muuten on, ei lämmittää Voi sieluas se, murhettas ei poistaa. Ei lohdutusta ka'iu kanteleni, Kuin katkesivat kielet sydämeni. Sen kielistä käy sävel suruinen, Kun raskas mielen' on ja sumuinen. Siis huoneesesi palata en taida. -- Sun miehistäsi joku tänne laita Keihästäsi ja maljaas ottamaan. Nyt jätän kohta jälleen tämän maan. Se Herra, joka kerta jokaiselle Vanhurskauden jälkeen palkitsee, On tuomarina meille kumpaiselle, Meit' oikeudessaan hän tuomitsee. (Lähtee vuorelle). Saul. Voi kuinka toivoitkaan sä, sydän parka, Ett' onnetonta sua lähenee Se sielu, joka syntiä on arka Ja syntisiä myöskin pakenee. Nyt hyljättynä seison onneton Ja kammottuna. David mennyt on. Pois paennut on multa Jonathan. Voi poikani, jos äänes' armahan Nyt kuulla saisin! Kallis poikani! Jos tietäisit sä sielun-vaivani, Niin rientäisit -- (Jonathan, joka tähän asti on salassa tapauksia tarkastellut, rientää isänsä syliin). Jonathan. Oi isä onneton! Nyt sylissäs on taaskin poikasi. Viel' ällös vaivu epätoivohon; Jo vaivas viihtyköön ja tuskasi. Saul. Ken hyvä henki lohduttajan toi Mun luokseni ajalla sillä juuri, Kun tuskiansa tuskin kantaa voi Mun sieluni ja vaivan' oli suuri? (Auringon juuri nyt noustessa kuuluu vuorilta seuraava laulu, jota Davidin miehet ollen näkymättömissä veisaavat aamu- ja kiitosvirtenä). Kun pimeydell' äsken peitettynä Ma kuljin öisten vaarain keskellä Ja Herralta jo luulin heitettynä Mun kulkevani viime retkellä, Kun tuskissansa sielu Herraa huusi, Niin Herran armo nousi meille uusi Taaskin tällä aamuhetkellä. Jos kulkisinkin kuolon varjon maassa, Mun kuolosta voit, Herra, kätkeä. Se luottamus on luja vanhurskaassa, Ett' ei hän kulje maassa retkeä, Joll' armoisest' et katsois' suojeltuusi. Ajassa, jolloin armos ei ois uusi, Yhtäkään ei löydy hetkeä. Mä pyydän kanssan', ilman henget, teitä, Kun yhdess' yöllä saimme itkeä Te kastetta, ma murhekyyneleitä Nyt kiittään Herraa, joka kätkeä Voi vaaroista kädellä laupeuden, Ett' armon aamun antoi koittaa uuden. Armahint', ah, aamuhetkeä! (Viimeisten sävelten kaikuesía esirippu lankee). Viides Näytös. Ensimäinen kohtaus. Lähellä Gilboan vuoria eräässä huoneessa, jossa on kaksi sivu-ovea vastakkain. Yön aikana. (Saul, sittemmin Doeg). Saul (tullen sivu-ovesta). Oi, Jumalani! siis on alkanut Vanhurskautes, jota halveksin, Kauheesti kostaa mua synnistäin. Kätesi alla vierin raskahan Kuin mato maassa. Kurja kuitenkin Ja mitätön on mullan kappale Se, jota ihmiseksi mainitaan, Kun omia hän tahtoo teitähän, Sinusta luopuin, täällä kulkea. Edestäsi hän kohta voimineen Kuin tomu haihtuu henkäyksestäs. Minusta kun sa, Herra, erkanit, Siteisin kierryin kuolon, helvetin, Ja vaiva, kauhistus mun saavutti. En löydä sua nyt mä mistäkään, En vastausta sulta kuulla saa, En valkeuden kautt', en unien. Profeetain suut taas itse sulkenut I'äksi olen kysymyksillein. Sua valkeudessa jos etsisin, Niin sydämeni peittää pimeys Vavistaen sen kaikki ytimet, Unissa taas jos ääntäs ikävöin, Mua näky, ääni kohtaa hirmuinen, Kuin äsken, jolloin vaivuin unehen Väsynehenä tunnon-vaivoistain; Se uni vielä mua kauhistaa. Ma tulevanan' olin Nobehen Siell' etsimähän Herran neuvoa Täss' Israelin suuress' ahdingossa. Kun lähenin ma Herran alttaria, Sen ympärillä pappein parven näin Ja ylipäässä Ahimelekin. Ja tahrattuna näin ne verehen, Jok' alttarille juoksi, peitti sen. Mun ehdittyä sinne, nostivat Kätensä kaikki taivahasen päin Ja murretulla äänin huusivat: "Voi Israelin asujia, voi! Ja kuningasta, kolmin kerroin voi!" Ja alttarilla veri punainen Äkisti syttyi tulen liekkihin Ja syöksyi sieltä tulivirtana Ylt-ympär' Israelin seutuja; Vaan kotiani kohden semminkin Se kuohuvana kulki koskena Uhaten sille perikatoa. Kun tuulen siivin sinne ennätin Sit' auttaakseni häviöstänsä, Niin autioksi aivan löysin sen, Ja korvihini jylhän huminan Sen raunioilta kuulin kuiskaavan: "Mit' etsit täällä, surma sukusi?" Vaan keskell' äänten vieno kuiskaus Myös kuului mulle: "ällös hävityksen Mua maassa etsikö" --- mä äänen tunsin: Se ääni Mikalin ol' armahan. Niin, hento henkensä jo mennyt lie Pois kurjuudesta kurjan maailman. Mä jätin hänen kuolon kitahan Julmempi järjetöntä petoa, Jok' asti kuolemahan pentujaan Kuolosta koittaa päästää, torjua. Hän päässyt on, se hyvä kuitenkin, Isänsä armottoman vainon alta, Ja kulkee siellä siivill' enkelin, Miss' ilkeyden voim' ei vallitse. Vaan muisto kuolostasi, enkeli, Mua painaa niinkuin vuorten raskaus Ja sieluhun tuo tuskat helvetin. Ma kuolostasi kohta kostajan Saan Davidista, jonka mainitaan Nyt tänne käyvän vihamiesten kanssa. Hän, David, johtamassa juuri nyt Lie Filistean julmaa joukkoa. Kun tänne puolesta hän Jumalan Käy, ken voi olla häntä vastahan. (Käy istumaan). Tään tuskan alla ruumis raukkakin Jo raukeaa. En yöhön useaan Mä silmiäni ole unehen, Jost' onnetonkin virvoitusta saa, Kun muut ei löydy, saanut ummistaa. (Nukahtaa levottomasti ja puhuu unissaan). Ken kulkee tuolta, mua lähenee? Haa, kiharasi tunnen hopeaiset -- Sa olet haamu Ahimelekin, Sa haamu verinen. Ah, Ahimelek! Jos oisin silloin kasvos arvoisat Mä nähnyt, jolloin kuolos saavutit, Et tahrattuna näin ois verehen. Se oli Doeg, joka kavalin Sai kielin suostumaan mun kuolemaas Se oli Doeg, Doeg -- Doeg (kuultuaan nimensä tulee toisesta sivu-ovesta). Herrani, Täss' olen, käskyjäsi odotan. Saul (vielä unen torroksissa tempaa viereltänsä keihään ja tähtää sillä Doegia). Kirottu henki, myös sä häiritset Minulta lepoani. Doeg (kumartuin maahan). Kuningas! Mua etkö tunne, palvelijatas? Saul. Sa Doeg olet, elävänä vielä. Ma unten hourehissa luulin sun Pahaksi hengekseni helvetistä, Jok' otti päälleen muotos saatanaisen Mua muistuttaakseen ilki-töistä, joihin Hän kavalast' on mua vietellyt. Sä elä rauhass'; et sa milloinkaan Käteni kautta kuolemaan lie luotu. Kun heikkouten' annoin vietellä Mun neuvoasi seuraamaan, niin siitä Ma seuraukset itse kantaa aion, Enk' uhkaavata siitä kostoa Osaksi sulle yhtään aio suoda, Mut kokonaan sen kalkin tahdon juoda. Vaan mitä sull' on täällä toimitusta? Et multa saanut tänne kutsumusta. Doeg. Kun nimeäni mainitsevan kuulin Sun äsken, mua kutsuneesi luulin. Saul. Sait nähdä nyt, mihinkä kauheaan On epätoivohon mun saattanut Sun neuvojesi seuraaminen; nyt En lepoa ma löydä missäkään, Ja öitten rauha mua pakenee. En neuvoa nyt saa, en lohdutusta, Kuin ennen aina, Jumalaltani. Ja epätieto, minkä onnen mulle Tuo huomis-päivä, vihamies kun, tänne Jo tulemassa, meidät saavuttaa Tää epätieto siit' on kauheaa. Jos tiedon siitä saattaa mulle voisit, Sen vaikka vielä helvetistä toisit, Mä entiset kaikk' anteeks' antaisin Ja neuvoasi vielä seuraisin. Doeg. Kentiesi voisin, herra kuningas, Ma tiedon tuottaa sulle vakavankin, Jos kokemaan sun saisin keinoa, Jok' outoa on ennen sulle ollut. Vaan turha lienee tuota ilmoittaa, Kun sielussasi, pelkään, kauhistusta Se nostattaa ja saattaa kurjan mun Vihaasi, kenties hengen-vaarahan. Saul. Sa tosiaankin voisit aikahan Senlaista saada? Sano suorahan, Mik' on se keino. Sano viipymättä. En synniksi ma lue sitä sulle, Sen vannon. Doeg. Lupauksehesi luotan. Siis tarkoin kuule, minkä ilmoitan. Lähellä täällä, laaksoss' Endorin, On vaimo, joll' on tarkka noidan henki, Joll' ilmoittaa voi sulle asioita Salaisiakin, vaikka tuonelaan Ne olisivat kätkettyinä. Hänpä Voi ajan tulevankin hämärästä Sinulle ilmi saattaa seikkoja. Häneltä hakemaan käy tietoja. Saul. Olenko niin jo kauas joutunut, Ett' uskallat sa mua neuvoa Näin rohkeasti niihin turvaamaan, Joit' aina tähän asti vainosin? Ja selvemmin nyt saatit näkyviin, Mik' olet ollut pimeyden lapsi, Kun sellaisia sull' on tuttavia. Doeg. Suo anteeksi ja muista lupaustas. Ja muista, että heikko ihminen Mä myöskin olen, joka jolloinkin Voi tuntea, ett' elämässämme On kohtaloita meillä vastassamme, Joit' emme tunne itse ohjaavamme, Vaan joiden johto kokonansa on Käsissä henkein näkymättömäin. Näin ollen, oli pakko mullakin, Profeetain suut kun syystä suljetut, Kuin itse tiedät, mulle olivat, Luo noitain mennä neuvon-hakuhun, Kun keinoa en muuta keksinyt. Sen anteheksi mulle suonet nyt. Saul. Jos neuvoasi seuraisinkin, kuinka On mahdollista mulle avata Suut niiden, jotka multa kuolemaa Odottavat? Doeg. Yön pimeydessä Ja vaatettuna valhepukuhun Sun käyminen on luolaan Endorin. Saul (hetken mietittyään). No, olkoon niin. Käy tietä neuvomaan Ja palvelija yksi luotettava Myöt' ota. Teitä tuolla odotan. (Menee). Doeg (yksinään). Jo ammoin tehty täällä työni on. Nyt joutilasna olen voimaton. Tääll' olo käy jo mulle tukalaksi, En henkeäinkään tunne vakavaksi. Kuningas-kaapu kurjan Saulin yllä On kulunut, eik' ole luja kyllä, Ett' elkiäni sillä voisin peittää. Se suoja siis mun kohta täytyy heittää. Hänelle, vallassa jo hämmästyksen, Suuremman vielä saatan hämmennyksen. Tän' yönä vielä täältä päästä koitan. Ja varmaan vaarat uhkaavat ma voitan Sun avullasi, henki kavaluuden. Sa mulle keinon keksinet viel' uuden. (Menee). Toinen kohtaus. Endorissa, yön aikana. Taivas on synkässä pilvessä ja ukkonen kuuluu. (Näytelmäsillan perällä näkyy noidan luola. Ammiel tulee ontuen, sitten eräs kansalainen). Ammiel. Hoh, hoh! Toista on tosiaan kulkea näin yön pimeydessä ja raju-ilmassa, kuin kirkkaana päivänä viheriöillä kedoilla kaitsea lammaslaumaa ja riemuita vasikkain kipakasta. Nyt, Jumala paratkoon, iloitsevat Filistean pakanat oinasteni lihavuudesta, kun minun poloisen pojan täytyy piileä henkeäni heiltä täällä erämaan varjossa. Mutta ken kulkee tuolta? Abrahamin Jumala varjelkoon, jos se vaan on joku vihollinen. (Vetäytyy syrjään ja kansalainen tulee esiin). Ahaa, naapurinihan tuo onkin. (Kovaa). Hei ystävä, oletko sinäkin lähtenyt tänne yön selkiin? Mitä täällä toimitat? Kansalainen. Ammieliksi tunnen sun äänestäs. Vielähän kysyt, mitä täällä toimitan, kun varmaan tiennet, miksikä hävityksen pesäksi pakanat ovat kotini tehneet. Töin tuskin pelastin kurjan henkeni hävityksestä, johon kaikki omaisuuteni joutui. Ammiel. Kurjuutta, kurjinta kurjuutta! Minultakin on kallista tavaraa ryöstetty. Hirveätä on näin suojatonna ja rampana kuljeskella raju-ilman vallassa. Kansalainen. Niin, Israel! majasi ovat kukistuneet, taivaasi on synkkä ja kauhistava ja uhkaa ukkosen liekillä maallesi peri-häviötä. Ammiel. Oletko tosiaankin kaiken tavarasi hukuttanut? Tottahan sulle kumminkin niin paljo jäi, että voit maksaa mulle velkasi, jolla tuonnoin sinua tarpeessas autin. Vahinko, jota kärsin, pakoittaa mun sitä sulta vaatimaan. Kansalainen. Oletkos mieletön? Kuinka luulet nyt voivani suorittaa sulle velkani, kun ei rahtuakaan tavarastani jäänyt? Jo ennen tätä oli omaisuuteni sodan kustannuksista ja kuninkaan veroista niin vähentynyt, että velkaannuin ja velkamiesteni armosta vaan pystössä pysyin. Ammiel. Kurjan kuninkaamme syy on tämä kaikki. Mitä hän itse ei ehtinyt meiltä ottaa, sen hän toimitti vihollisten jalkoihin. Häneltä on tämä onnettomuus tullut. Kansalainen. Lienet kyllä oikeassa. Usein olen muistanut, mitä Jumalan mies, pyhä Samuel vainaa Ramatassa muinain jutteli kuninkaan oikeudesta, kun kansa kokoontui sinne kuningasta häneltä pyytämään. Muistatko tärkeitä sanojansa? Ammiel. Enhän niitä kuullutkaan, eikä minulla silloin ollut aikaa juosta kaikkiin kansan kokouksiin profeetain saarnoja kuultelemaan. Kansalainen. Minä muistan ne vielä aivan selvään. Sanat kuuluivat näin: "Tämä pitää oleman kuninkaan oikeus, joka teitä vallitseva on. Teidän poikanne ottaa hän ja panee vaunu- ja hevoismiehiksensä, ja vaunuinsa edelläjuoksijaksi; ja panee päämieheksi tuhannen ja viidenkymmenen päälle, ja kyntäjäksi kyntämään hänen peltoansa, ja elonleikkaajaksi hänen eloonsa ja hänen sota- ja vaunukalunsa tekijäksi. Ja teidän tyttärenne ottaa hän voidetten tekijäksi, keittäjäksi ja leipojaksi. Hän ottaa myös teidän parhaat peltonne, viinamäkenne ja öljypuunne, ja antaa ne palvelijoillensa. Ja ottaa teiltä kymmenekset teidän jyvistänne ja viinastanne, ja antaa huovillensa ja palvelijoillensa. Hän ottaa myös teidän palvelijanne ja piikanne, teidän parhaat nuorukaisenne ja aasinne, ja panee työhönsä. Ja ottaa teidän laumastanne kymmenekset; ja teidän pitää oleman hänen orjansa. Niin te silloin huudatte teidän kuninkaanne tähden, jonka olette itsellenne valinneet; vaan silloin ei Herra kuule teitä". Jo ammoin on tämä profeetan ennustus käynyt toteen. Kuitenkin olisimme tämänkin kurjuuden kärsineet ja kuninkaamme olisi meille vieläkin otollinen, jos hän olisi pysynyt Herran sotamiehenä eikä noussut Herraa ja Hänen palvelijoitansa vastaan. Nyt ei hän näy olevan mies päältämme torjumaan vihollisia, sillä Herran henki on hänestä paennut ja luottamus hänehen kansasta kadonnut. Ääni noidan luolasta. Niin, lankeemukses on nyt, Israel, Jo lässä, josta lausui Samuel. Sa jumalastas ylpeiletkö vielä, Kun pakanat jo uhkaavat sun niellä? Kansalainen. Hui, kuulitko sitä kamalaa ääntä? Se tuntui kuin olisi se tullut tuonelasta. Ammiel. Rientäkäämme täältä. Auta, veikkonen, minua pikemmin kulkemaan; sillä sairaus ja vavistus ovat tehneet mun saattamattomaksi. (Mennessänsä kohtaavat Saulin, Doegin ja palvelijan, jotka valhepuvussa lähenevät luolaa). Kansalainen. Herra armahda! manalaiset ovat jo nousseet maasta. Näetkö tuolla noita kolmea haamua? (Juoksee pakoon). Ammiel. Ystävä, armas ystävä, älä jätä minua tänne. Kuule, se velka, josta mainitsin, jääköön kauemmaksi aikaa suorittamatta. Haa, väärä ystävä, sä jätät minun. Herra Zebaot minua varjele! Jos vaan pääsen tästä hädästä, saat, petturi, maksaa velkasi viimeiseen ropoon asti, vaikka vapaudellas. (Ontuu tiehensä). Kolmas kohtaus. Samalla paikalla. (Saul, Doeg ja palvelija, sitten noitavaimo). Saul. Kutk' olivat nuo? Joskus muistelen Ma kuuleheni äänen käheän, Min päästi toinen; vaikka silloin ei Näin hätähuudolta se kuulunut. Doeg. Yö-kulkijat kutk' olleet lienevät. (Itsekseen). En ihmettele, että muistelet Sä vielä ääntä korpin käheää, Jonk' ennen kuulla hetkellä sait sillä, Joll' alkoi sulle lankeemukses aika. (Kovaa). Varoillasi nyt ollos, kuningas, Jo saavutimme paikan määrätyn. Saul. Jos niin on, tehtäväsi kohta tee. Doeg (astuu luolan ovelle ja kolkuttaa). Nimessä Astharothin, Dagonin Ja Baalin mulle ovi avaja. (Luola aukenee, jossa nähdään himmeässä valossa kaikellaisia noidan kapineita). Noita. Oletko Doeg? Kutka lienevät Nuo kaksi kanssas? Ethän pauloihin Sa sieluani aikone vaan saattaa? Kun kyllä tiedät, kuinka menetellyt Saul meikäläisten kanss' on, kuinka hän Hävittänyt on noidat, velhot maasta, Miks' saatat tänne tuntemattomia, Todistamahan mua vastahan? Doeg. Sa Saulin tiedät velhoin suosijoita Myös vainonneen. Siis turha luulos on, Ett' ansaan saattaa pyytäisin mä noita, Kun itse saisin saman tuomion. Saul. Ma Israelin Jumalassa vannon, Ett' en mä, vaikka Israelita, Sinua saata kuolon vaarahan, Vaan palkan sulle annan runsahan, Jo tahtoani tahdot noudattaa. Nyt tenhovoimas saata liikkumaan Ja tuonelasta tuota vastaus Vakaille kysymykselleni, joissa Ei vastahasi ole vilppiä. Ja vastaus se mulle ilmi tuo Sen hengen kautta, jonka mainitsen. Noita. Jos luottamus ja usko taikahani On sulla, kysy, vastauksen saat. Saul. Herätä mulle Samuelin henki, Profeeta vainajan; mä hänen suusta Halajan kuulla vastauksia. Noita (käyttäin outoja loihtukeinoja). Maa, manner, kätkös auki luo Ja ihmeitäs sielt' ilmi tuo! Sun porttis, Tuoni, auetkoot Ja vastustukset rauetkoot Pois kaikki tyhjäks' siltä tieltä, Jok' ohjaa kuollehia sieltä. Niin suoraks' sieltä tulkoon tie, Kuin tie se, joka sinne vie, Ett' astua se tänne vois, Jonk' ääntä kysyjä tää sois Nyt kuulla. Tuoni, hetkeks' saata Hän kulkemahan tätä maata, Suo hänen täällä kerran vielä Puhua elävitten kiellä. (Vaikenee ja vaipuu hetkeksi salaiseen tarkastukseen). Saul. Ilmoita, mitä näet, kuulet, noita. Noita. Ma maasta nousevan nään jumaloita. Saul. En tullut tänne jumaloita maan Mä näkemähän enkä kuulemaan. Noita. Erillähän mä miehen harmajan Nään tuolla myöskin maasta nousevan. Hän vaatetettuna on hamehella Ja nyt hän tulisella katsehella Sinuhun katsoo. Saul. Hän on Samuel! (Kumartuin maahan). Vanhurskas henki! Nyt on Israel Hädässä, kuningas on neuvoton; Minusta Herran henki mennyt on. Vaikk' etsisin ma kuinka Jumalaa, En löydä Hänt', en vastausta saa. Noita (huutain suurella äänellä). Saul, miksi näin mun olet pettänyt? Mun viekkahasti ansahas sait nyt. (Doegille). Kavala Doeg, poika perkeleen! Nyt viekkaan luulit tehnees askareen, Kun vihamiehen, kuolon valtoihin Sait henkeni; mut Tuonen aaltoihin Saa kurja henkes uimaan mennä ennen, Kuin pettynyt mä täältä sinne mennen. (Syöksee väkipuukon Doegin rintaan). Avoinna sulle helvettiin on tie. Nyt mestarilles terveisiä vie! Doeg. Kirottu noita, mitä teit sä nyt? Mä itseni, en sua pettänyt. Haa, täänkö palkan kavaluus nyt tuotti, Johonka henken' äsken vielä luotti. (Kaatuu). Saul (rientää palvelijansa kanssa apuhun). Oletko hurja? Työn ja vimmatun Nyt teit. Ei ollut tätä ansainnut Hän. Auta, hän on kuolemaisillaan. Noita. Kyykäärmeen myrkyss' oli voideltu Se veitsi, joka hälle haavan toi. Ei keinoa viel' ole koiteltu, Eik' koitella, jok' auttaa häntä voi. Saul. Mut kuitenkin hän oli viaton Petoksehen, jost' epäelit häntä, Ja syyttä sai hän kuolon kauhean. Noita. Hän viekkaudess' oli ehtinyt Niin kauas, etten asioissa näissä Näin hämärissä muuta taitanut Kuin kavaluutta hältä vartoa Havaittuani hänen valhetelleen. -- Kuningas parka, jos sa kavaluuden Sen tuntisit, jot' aina vastahas Hän käyttänyt on, ehk'et kuoloaan Näin surkuttelisi. Jos vihamies Et olisi sa lahkolaisillemme, Sinua sääli olisi mun, että Kyykäärmettä näin kauan kasvatit Ja tietämättä hoidit rinnoillas. (Palvelijalle). Hän täältä saata, sillä raadollinen On olemaan hän seurass' ylevässä. (Saulin viittauksesta korjaa palvelija kuolleen luolasta). Noita (Saulille). Valalla vielä vanno jumaloitse, Tääll' ettet koston toimiss' askaroitse. Saul. Sen vannon vilpittömällä mä suulla. Suo Samuelin ääntä mun nyt kuulla. (Noidan tehtyä muutamia taikatemppuja alkaa ääni kuulua luolan perältä). Ääni. Saul, Kiis'in poika, mitä hankitset, Kun kuolleitten sa rauhaa häiritset? Levottomuudellako tahdoit kostaa Minua, kun sa annoit mua nostaa Majoista rauhaisista autuaitten Levottomuuteen näitten kurjain maitten? Miks' olet, sano, mua vaivannut? Saul (kumartuin). Vanhurskas! Herralt' olen kaivannut Ma neuvoa. Kun erinnyt Hän on Minusta, olen aivan neuvoton. Vihollis-joukko maata ahdistaa, Ja Israelia se kauhistaa. Ma neuvoa sun kutsuin antamaan, Mitenkä auttaa ahdistuksessaan Voi Herran kansaa. Pyhä, vanhurskas, Suo vaivaisen mun kuulla neuvoas. Ääni. Miks' et sä neuvojani täyttänyt, Joit' annoin Herran puolest' elämässä. Sanansa Herra ain' on täyttänyt Ja täyttävä on kohdassakin tässä. Sun kansoines on Hän nyt hyljännyt Ja rangaistuksensa on aivan lässä. Sinulta valtakuntas otetaan Ja Davidille kohta annetaan, Kun tahtoa et Herran täyttänyt Etk' Amalekilaisia käyttänyt Vihaansa: siitä koston saat sä nyt. Vuodattamasi veri, viaton Sinua vaatii tilin tekohon. Ja Herra kostaa sua siitäkin, Ett' epäjumalaisiin noitihin, Lakinsa unhottain, sa tahdoit luottaa. Siis kuule, minkä Herra sulle tuottaa: Filistealle voiton suuren suo Hän huomenna ja sulle surman tuo. Kun kulkemass' on päivä huominen, Sun poikines on täältä käyminen. Jo ennenkuin on päivä loppumassa, Olette tykönäni tuonelassa. (Ukkonen, joka yhä on yltynyt, räjähtää kovasti. Saul vaipuu hermotonna maahan. Noitavaimo ja palvelija rientävät säikähtyneinä apuhun). Noita. Oi herra, että sielus säikähtyy Näit' tapauksia, ei ole piikas syy. Sanaasi tottelin ja käteheni Ma panin sielunikin ollakseni Sinulle kuuliainen. -- Kuningas, Nyt virvoitusta ota pii'altas. Ma virvoittavan ruoan laitan sulle, Mi ruumihillesi voi murretulle Taas väkeä ja elävyyttä tuottaa. Sä pelkäämättä siihen taidat luottaa. (Saul nousten istuallensa viittaa kieltävästi). Palvelija. Kuningas, seuraa hänen tahtoansa, Ja ota vaikka hiukka ruoastansa. Rasittanut on sua päivän työ, Nyt raukais' sua rauhaton tää yö. Saul. No, olkoon niin. En maannut, enkä syönyt Ma ole kaukaan aikaan. (Itsekseen). Kohta lyönyt Siis hetki viimeinen jo mulle on. Vaan Herran tahto tapahtukohon. (Väliverho lankee). Neljäs kohtaus. Gilboan vuoriseuduilla. Aamulla varhain. (Saul ja Jonathan aseenkantajinensa ja sotaväkineen; sittemmin Abner, pakenevia sotamiehiä ja Amalekilainen nuorukainen). Saul (Jonathanille). Keneltä kuulit, että Isain poika On Filistean joukon jättänyt? Se varma on, ett' eilis-päivähän Ast' ollut on hän luona Akiksen, Vihollis-kuninkaan ja ystävänsä. Sen vakavilta kuulin vakojilta. Kuningas Akis hänen asettanut Päämieheks' oli henkivartijainsa. Niin uskottuna oli miehenä Hän eilen vielä vihamiehillemme. Mist' on tää muutos äkkinäinen tullut? Jonathan Viel' eilen kulki Akiksen hän kanssa, Mut sen hän teki siihen pakotettu. Vaan myöhemmiltä tiedustelijoilta Ma varmaan tiedän hänen luopuneen Vihollis-joukosta, kun joutunut Päämiesten hän ol' epäluulohon. Ja ehdollansa itsensä, mä luulen, Hän saatti heille arveluttavaksi, Näin päästäksensä miekkaa kantamasta Isäinsä maata vastaan kansan kanssa, Jok' ain' on hälle inhottava ollut; Pakosta vaikka tämän suosiota Hän etsi äsken. Joka Davidin Ja rakkauden hänen sielussansa Isäinsä maata kohtaan tuntee vaan, Ei usko, että koskaan vihamiesnä Hän lähetä vois Israelia. Saul. Jaa, maassa muita hurskaampi hän on. Hänt' Israelin Herra siunatkoon. (Sota-ääniä ja meteliä alkaa kuulua). Haa, kuuletteko? Abner joukkoneen Vihollisen kanss' on jo ottelussa. Nyt rientäkäämme sinne, Jonathan. (Aseenkantajalleen). Käy telttihini kruunu kultainen Minulle ensin sieltä noutamaan. Jonathan Mit' aiot, isä, kruunull'? Aikonetko Sill' itsesi sa tunnetuksi tehdä Vihollisillemme ja käännyttää Aseensa kaikki itse puolehes? Sit' Israeliss' yksikään ei sois. Ei, isä armas, kruunu jätä pois! Saul (pannen aseenkantajan tuoman kruunun päähänsä). Ei vaaraa yhtäkään. Ma toki lien Jo ennestänsä heille tuttu mies. Ja nytkin toivon, että miekkani Mä iskennästä heiltä tunnetaan. Kuninkahana tahdon heille tuolla Mä näyttäitä -- (Itsekseen). Tai, oikeammin, kuolla. (Syleillen Jonathania). Sinusta, armas, sua siunaten Nyt murhemiellä hetkeks' erkanen. Jonathan (liikutettuna). Mintähden mieles' on nyt murheinen, Kun sielus on, sen tiedän, urhoinen. Pois rientäkäämme sotamelskeesen. (Menee sotureineen). Saul (katsellen hänen jälkeensä, itsekseen.) Uljuutta, voimaa täynnähän hän lähti. Hän, loistain nyt, kuin kirkas aamutähti, Ihmeenä ihmisille kullassaan, On kohta, ah kuink' kohta multaa vaan! Et uhria Sa, Herra, suurempaa Ja puhtaampata synnin maasta saa, Kuin minkä multa syntieni tähden Vanhurskautes vaatii. Täältä lähden Ma kaipauksetta, kun hän poiss' on. (Väelleen). Nyt, miehet, miekoin urho-tekohon! (Lähtee viimeisen sotajoukon kanssa. Yksinäisiä pakenijoita Abnerin joukosta juoksee ohitse; viimein koko joukko tuoden väkitungoksessa Abnerin myötänsä). Abner (häärien vihan vimmassa paljastetulla miekalla). No, seisokaatte, miehet epäkelvot, Te järjettömät, tyhmät tomppelit! Jotk' ilman syyttä, niinkuin lampahat, Sen vihollisen eestä pakenette, Jot' useasti ennen kurititte. Te häijyt konnat, kurjat pelkurit! Viel' ettekö nyt seista rohkene, Vihollinen kun näkymättömissä On teistä, koirat, hiiden syöttiläät? Kuin niityll' lehmät paarmain puremat Kesällä kiilivät, kun koittavat Ne päästä syöpäläisistänsä, joita Omassa ruumiissansa kantavat, Vaan joista eivät pääse paeten, Niin tekin, pöllöt, pelkuruuttanne Omassa mielessänne pakenette, Jost' ette juosten pääse kumminkaan. Jok' ei nyt kohta tahdo seisahtaa, Hän miekan kärjen rintahansa saa. Vihollisjoukon valtaan kuninkaamme Te heititte nyt, häpeäksi maamme. Voi kirouksen mustaa päivää tätä, Voi Israelin suurta häpeätä! (Viedään väkisin väkitungoksessa pois. Muutamain pakenijain jälestä tulee Saul verisenä ja horjuvin askelein aseenkantajansa nojassa). Saul. Seisahtukaamme tässä, kauemmaks' Ei sovi sotarinnasta mun mennä. Näin kauaskaan en sielt' ois lähtenyt, Jos heikkoudest' en ois nääntynyt, Kun vertani jo liian vuodatin. Käy kypärilläs vettä noutamaan Lähellisestä lähtehestä, että Tulista kieltä sillä jäähdytän Ja kasvoiltani verta virutan. (Aseenkantaja menee). Henk' olisi nyt tosin vielä altis, Vaan liha kuoleva on aivan heikko. (Eräs pakeneva nuorukainen tulee). Nuorukainen. Voi, kuninkaani, päivää murehen! Uroosi, Israel, on kaatunut. Sen surusanoman nyt sulle tuon. Saul. Sun Jonathanin joukost' olevan Ma tunnen. Sano, onko poikani Jo kuollehena? Sitä varmahan Sa voivotellen aiot ilmoittaa. Nuorukainen. Pois Israelin kunnia on hän. Jo murrettu on kilpi väkevän. Hän, jonka jouts' ei ennen harhaillut Tapettujen verestä eikä nyt, Kedolla kirotull' on kaatunut. Nyt kukkas, Israel, on nääntynyt. Saul. Eläissähän hän oli mulle kallis, Kalliimpi kenties vielä kuoltuaan. Rakasta muistoaan en suinkaan sallis Ma vaihtumahan kultaan kaiken maan. Mua virvoittaakses kerro kuolostaan. Nuorukainen. Jalompata ei silmä nähdä voi, Kuin taistelua tämän sankarin. Kuin liukas kotka, lentons' aina loi Hän sinne, sota miss' ol' ankarin. Kun ympäriltä uskollinen seura Ol' uupunut ja itse vaipunut Jo polvilleen, kuin raju jalopeura Hän soti viel' eik' ennen kaatunut, Kun vihamiehist' oli joukko suuri Tapettu; sitte henkensä hän heitti. Ja ympärillä oikein oli muuri Vihollisjoukosta, mi maata peitti. Pois, kuningas, sun täält on kulkeminen. Vihollisen jo kuuluu karjuminen. Saul. Pois lähde täältä. Minä tänne jään. Sä henkes säästä vielä elämään. Nuorukainen. Mä käskyäsi, herra, tottelen Sun jättäen nyt Herran kätehen. (Menee). Saul (itsekseen). En tiedä oikein, murheellako vai Ilolla kuoloansa muistelen. Hän nuorena jo urhon kuolon sai Valossa kunniansa loistaen. Ja tuskin tainnen onnettomuudeksi Lukea kuoloaan, joll' ikuiseksi Ajaksi sankarin sai mainehen, Jonk' kautta unhotuksen merehen Nimensä kallis milloinkaan ei vaivu. -- Nyt kansaa armahtamahan jo taivu, O Herra! Olkoon uhri sovinnon Tuo Jonathanin veri viaton Vioista, joita tehnyt kansas on Mun tähten'; - ota taas se armohon. (Aseenkantajalle, joka seisoo hänen edessänsä tariten vettä). Taritsemastas virvoituksest' en Enää mä huoli; nytpä tarvitsen Mä virvoitusta siitä lähtehestä, Miss' synnin verivammat voidaan pestä. Et mua saattaa lähtehen luo voi sen, Vaan palveluksen voit sä tehdä toisen. Kuin näät, en taida henkeäni säästää Vihollisilta, mut sa taidat päästää Mun joutumasta heidän valtahansa Elossa ollessain ja pilkastansa. Kuin mies nyt vedä miekkasi ja sillä Lävistä rintan', että elävillä En silmillä mä nähdä pakanain Sais ilkkumista, pilkkaa kuollessain. Aseenkantaja. En, herra kuningas, en milloinkaan Voi suostua ma sua murhaamaan. Ja ennen kuolon kuudenkertaisen Mä itse kärsisin, kuin murhaten Kuninkahani verta vuodattaisin. Saul. Vaan palvelus se sult ois kaunokaisin. Niin uskollist' et työtä tehnyt ennen Viel olisi. -- No, kuinka täältä mennen, Lie yhtä, kun mun mennä kuitenkin Täytyypi. (Paljastetulle miekallensa). Ystäväni armahin, Et palvellessas ennen pettänyt Minua milloinkaan, niin tylsä nyt Et terävyydeltäsi suinkaan lie, Ett' ihmissydämeen ei sulle tie Viel' aukeisi. Täss' on nyt tieni pää. Hyvästi, maani, kansoinesi jää! (Lankee miekkaansa). Aseenkantaja. Oi Israel! nyt suurin setripuu Sun kukkuloiltas kaatui myrskyn alla, Hän, jonka latvan päässä loisti kuu Ja päivä Israelin taivahalla, Mataapi maassa mullan vertaisena. Te kummut Gilboan, älkäätte kastehena Taivaasta saako koskaan siunausta, Ketonne vihreinkin ain' olkoon musta, Joll' ei voi nähdä kukka-kaunistusta, Kun kunnia siell' Israelin suurin On temmattu jo maasta perin juurin. Ja älköön nousko Herran etehen Sielt' uhri-savu, missä verehen Nyt Herran voideltu on uupunut Ja sankari tää suuri kaatunut. Hän, jonka miekka viel' ei tyhjänä Verestä vihamiesten palajanut, Makaapi tuossa nyt jo kylmänä; Hän miekallaan on vihdoin saavuttanut Vihollisensa muita suurimman, Kun oman sydämensä horjuvan Hän sillä saavutti. -- Mä myöskin tehdä, Kuningas, tahdon laillasi; en nähdä Voi pakanoiden pilkkaa ilkiää. Hyvästi, maa, mun puolestainkin jää. (Syöksyy miekkaansa ja kuolee. Hetken päästä tulee eräs Amalekilainen nuorukainen, huomaa Saulin ja tarkastaa häntä). Amalekilainen. Ken tuossa on? Se Saul on tosiaan. Häneksi tunnen tuon jo kruunustaan. (Saul herää tainnoksistaan ja huomaa nuorukaisen). Saul. Oletko, sano, Israelilainen? Amalekilainen. Ma olen nuori Amalekilainen, Vaan Israelin palveluksess' ollut. Saul (itsekseen). Hän tänne Herran suomast' ehk' on tullut. Ma Samuelin sanonehen kerran Nyt muistan, että sallinnasta Herran Viel' Amalekin jäännöksistä mulle Tulisi kostaja. Kun murretulle Vanhurskauttas, Herra, vielä näytät, Niin toivon, että armoaskin käytät Ja sielustani huojennat sen vaivan, Jok' elämässä täss' on sitä aivan Raskaasti painanut. Kun kuljen Nyt tuonelahan, itsen' armoos suljen. (Amalekilaiselle). Minulle vielä tehdä palveluksen Sa voit, jos multa kuolon ahdistuksen Nyt päätät. Tuossa miekkan' on, Vaan itse olen sitä voimaton Poveeni painamaan. Sa tee se työ Ja mulle jouduta jo kuolon yö. Ja kruununi sa Davidille vie. Mies Israeliss' ainoa hän lie, Jollenka Herra suonut on sen pestä Verestä tästä Saulin syntisestä. Nään sielun silmin, kruunu, tulevassa Ajassa loistavan sun kunniassa. Ja nähdä saa viel' Israelin kansa Profeetan olleen Saulin kuollessansa. (Painaa Amalekilaisen avulla miekan rintaansa ja kuolee). *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAUL: MURHENÄYTELMÄN MUKAINEN RUNOELMA VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.