Title: Metsästysretki: Draamallinen tuokiokuva
Author: Jalmari Hahl
Release date: April 17, 2021 [eBook #65094]
Language: Finnish
Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
Draamallinen tuokiokuva
Kirj.
Helsingissä, Yrjö Weilin & Kumrp. Osakeyhtiö, 1912.
[Näyttämönä voi olla, myös vain pelkkä siististi kalustettu huone, jos esittäjille tuottaa vaikeutta tekijän yksityiskohtaisten määräysten seuraaminen.]
Nykyaikaisen aistikkaasti sisustettu makuuhuone. Taustalla alkoovi, jossa kaksi leveätä ja matalaa vuodetta. Niiden edessä avaralaskoksiset uutimet, jotka voi vetää vuoteiden eteen. Siellä täällä taiteellisen muotoisia sähkölamppuja. Keskellä huonetta tilapäisesti siihen nostettu ruokapöytä ja sen ympärillä kaksi tuolia. Vasemmalla katsojista mukava sohva, seinä- ja lattiaryijyinecn. Oikealla, ikkunan edessä naisen kirjoituspöytä, sen ympärillä jalustoilla siroja veistokuvia. Ikkunan ja oven välillä, oikealla, ranskalaisen kamiinin muotoinen uuni. Seinillä ja ovilla runsaasti maalauksia ja hienoja jäljennöksiä renessanssi-kuvista. Ovi oikealla, kirjoituspöydän ja taustaseinän keskivälillä, samoin vasemmalla, lähellä sohvaa. Vasemmalla, taustassa, vuoteiden vieressä pieni kylpyhuoneeseen johtava ovi.
Hanna. Palvelijatar,
HANNA (Istuu kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa, mutta näyttää hajamieliseltä, laskee kynän pöydälle ja katsahtaa pöydällä olevaan kelloon).
PALVELIJATAR (Sisään vasemmalta. Pysähtyy lähelle ovea).
Tahtooko rouva, että jo tuon sisään leikkeleet?
HANNA (Katsoo uudelleen kelloa). Onhan se vähän aikaista. Mutta sama se. Miinalla taitaa olla kiire iltamaan.
Eihän sinne muuten vielä olisi kiire, mutta minä olen ottanut hoitaakseni puhvetin, niin olisi hyvä olla siellä vähän aikaisemmin.
No, kyllä Miina sitten voi tuoda sisään. Teeveden Miina jo voi panna valmiiksi kiehumaan.
PALVELIJATAR (Niiaa ja kääntyy poistuakseen).
Hyvä.
(Eteisestä kuuluu ovikellon soitto).
HANNA (Säpsähtää ja nousee).
Miina odottaa sentään hetken. Kukahan sieltä tulee? Voihan Miina sitten vaikka ajaa sinne iltamaansa.
Minä menen avaamaan.
Miina voi sanoa, että paraikaa kirjoitan ja etten oikeastaan ole tavattavissa, mutta…
Hyvä, hyvä.
(Poistuu vasemmalle).
Hanna. Nanni.
NANNI (Sisään vasemmalta. Käytökseltään ja puheiltaan hätiköivä).
Iltaa, rakas Hanna. Kyllä minut puoleksi ajettiin po;s eteisestä, mutta tulin sittenkin hetkeksi sinua tervehtimään. Sanottiin, että paraikaa kirjoitat, mutta sitähän sinä teet aina. Jos pelkäisi häiritsevänsä kirjallista työtäsi, ei suorastaan koskaan voisi tulla sinua tapaamaan. (Katsoo huoneen keskelle asetettua ruokapöytää). Mutta taidatpa odottaa vieraita, ja lisäksi intiimisiä vieraita, kun olet nostattanut teepöydän tänne makuuhuoneeseen. Siinä tapauksessa tietysti lähden heti.
HANNA (Hieman väkinäisesti).
Iltapäivällä oli muutamia vieraita, ja minusta tuntui kodikkaammalta juoda kahvia täällä. Istuhan nyt kuitenkin hetkinen.
NANNI (Istuutuu sohvalle).
Niin, sinähän olet nyt yksin kotona. Onko Olavi lähtenyt jollekin virkamatkalle?
Ei. Hän läksi muutaman aseman matkan metsästämään.
Viipyykö hän kauan?
Huomenna tai viimeistään ylihuomenna hänen täytyy palata.
No tällä ajalla sinä kai olet päässyt pitkän matkaa eteenpäin teoksessasi. Muistan sinun kerran maininneen, että työskentelet parhaiten, kun olet yksin, kun ympärilläsi on vallan hiljaista.
Se on totta. Aamupäivin saankin enimmin kirjoitettua, kun Olavi on asianajo-toimistossaan. Muuten hän on hyvin hienotunteinen, eikä koskaan tule tänne minun puolelleni, kun tietää, että minä vakavasti työskentelen.
Kuule, mitenkä on oikein Olavin laita, paneeko hän arvoa sinun kirjallisiin harrastuksiisi?
Hyvinkin paljon. Me puhumme usein hänen kanssaan kirjallisuudesta ja taiteesta. Hän ei suinkaan ole sellainen henkilö, jolle asianajo- ja juridiikka on kaikki kaikessa. Hänen mielensä on avoin kaikille yleis-inhimillisille harrastuksille.
(Katsoo salaa kelloaan).
NANNI (On huomannut tämän).
Niin, se on totta, minunhan piti viipyä vaan pari sekuntia.
(Nousee).
Pyytäisin sinua jäämään teelle, mutta Miina on saanut luvan lähteä iltamaan. Jos odotat hetken, käyn sanomassa, että hän jo saa mennä.
Minä lähden heti. Pari sanaa vaan, jos maltat. Katso, minä olen tänään oikeastaan ollut kodittomana. Meillä on suursiivous, äiti on ollut hirveän huonolla tuulella, minä en ole saanut olla rauhassa missään. Huoneesta huoneeseen on minut ajettu. Ja päivälliseksi oli meillä kovin huonoa ruokaa: ryyninsekaista luusoppaa, patapaistia ja ruskeita papuja. Kaikki meillä ihailevat ruskeita papuja, paitsi minä. Minä niitä suorastaan inhoan. Pistäysin sitten Berggren'eille iltapäivällä, johonkin mennäkseni. Mutta siellä oli tuo piintynyt vanhapoika, lehtori Wallman, sinä tiedät, joka aina ilkkuu naisten muka turhamaisia ominaisuuksia. Heti hän rupesi rienaamaan tätä minun hattuani ja sen "esprit"-töyhtöä. Hän sanoi, se pahus, että pohjoismaisilla naisilla ei ole esprit'ä päässä, sentähden kantavat he sitä päänsä päällä.
Ja mitä sinä siihen sanoit?
Minä tietysti maksoin samalla rahalajilla. Minä sanoin, ettei useimmilla miehillä ole esprit'ä edes päänsä päälläkään.
HANNA (Hieman kärsimättömänä).
Jos suot anteeksi, käyn sanomassa Miinalle, että hän nyt saa lähteä.
Minä lähden samalla. Hyvästi nyt vaan, suo anteeksi, että tulin häiritsemään, ja käy nyt oikein pian meillä.
Hyvästi, hyvästi. Ikävä, etten voinut sinua paremmin vastaanottaa.
Muista nyt jälkiäs.
(Saattaa Nannin eteiseen).
Hanna. Palvelijatar.
HANNA (Päästää sisään astuessaan syvän helpoituksen huokauksen Nannin lähdön johdosta).
Miina panee tarjottimen pöydälle, kyllä minä sitten järjestän leikkele-lautaset.
MIINA (Laskee tarjottimen pöydälle).
Uunissa on jo valmiina puita. Tahtooko rouva, että minä ne sytytän?
Ei se ole tarpeellista. Miina joutuu nyt vaan iltamaansa. Tässä on ajurirahaa.
(Antaa hänelle rahat)
PALVELIJATAR (Niiaa).
Kitoksia. No minä lähden sitten. Hyvästi.
Hyvästi, hyvästi. Ja hauskaa illanviettoa!
Kiitos.
(Poistuu vasemmalle).
HANNA (Järjestää lautaset pöydälle. Noutaa vuodepöydältä paperikäärön, avaa sen ja järjestää sen sisällä olleet ruusut aistikkaaksi kimpuksi maljakkoon, jonka panee ruokapöydälle. Poistuu vasemmalle ja tuo seuraavassa tuokiossa sisään sampanjapullon, jonka asettaa pöydälle. Vetää vuoteiden eteen uutimet, laskee alas ikkunaverhon, huolellisesti tutkien, ettei huoneessa oleva valaistus jostakin raosta kuvastu ulos. Sitten hän sytyttää kaikki sähkölamput ja istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen. Ottaa vaistomaisesti käteensä kynän ja leikittelee sillä hajamielisenä. Äkkiä hän säpsähtää, laskee kynän pöydälle ja rientää vasemman puolisen oven luo, jonka raoittaa, jääden kuuntelemaan. Hänen ilmeistään saattaa lukea, että hän jännityksellä seuraa lähestyviä askeleita. Hetken kuluttua ovikello soi, ja hän rientää vasemmasta ovesta avaamaan).
Hanna. Severi.
(Severi on noin 26:n vuotias kaunis, reipas mies, jonka kasvot punoittavat terveydestä, jonka ilmeet ovat iloiset ja liikkeet voimakkaat).
Tiedätkö, Nanni, tuo hupakko, oli äsken täällä, ja hänellä näytti olevan niin suuri halu jäädä tänne illaksi, että minun melkein täytyi olla epäkohtelias.
Näin Miinan tulevan ulos keittiönportaista ja kiireissään poistuvan, ja siitä päätin, että olit yksin.
(Huomaa teepöydän).
Kas, kuinka kodikasta, saamme juoda teetä täällä sinun huoneessasi.
Olethan joskus maininnut, että olisi hauskaa istua kahdenkesken minun huoneessani, ja kun nyt tarjoutui tämä tilaisuus… Sitäpaitsi on minusta varmempaa, että vietämme iltamme tässä huoneessa, jonka ikkuna on pihalle päin.
SEVERI (Katselee ympärilleen).
Tämä on siis sinun työhuoneesi, täällä on sinun kätesi kaikki järjestänyt, ja tuossa on kirjoituspöytäsi…
(Ottaa innoissaan ruusumaljakon ja vetää sieraimiinsa
ruusujen tuoksua).
Ne ovat hurmaavia!
Olen ottanut ne sinulle. Ja sinun lautasesi edessä niiden tulee tuoksua.
(Asettaa ne toiselle puolelle pöytää, Severin lautasen eteen.
Ottaa yhden ruusuista ja pistää Severin napinläpeen).
Kiitos. Olenpa häpeissäni, etten ole hoksannut tuoda sinulle kukkia.
Sellainen moukka minä olen.
Kukista huolehtiminen mielestäni sopii parhaiten naisille. Ja tiedätkö, pidän juuri niin paljon sinun teeskentelemättömyydestäsi, luonnollisuudestasi.
Minä taas käsitän, että pidät minusta moukkamaisuudestani huolimatta. Ensi aikoina suorastaan olin ujo sinun seurassasi, joka olet matkustellut niin paljon ja tunnet kaikki hienot tavat. Mistä olisin minä niitä saanut yksinkertaisessa maalaiskodissani.
Sieltä, maalaiskodistasi, sydänmailta olet juuri tuonut mukaasi sen luonnonraikkauden, jota miehekkäisyytesi rinnalla enimmin ihailen.
Kun kuulen sinun noin kauniisti puhuvan, sinun, jonka asetan korkealle yläpuolelle itseäni ja kaikkia muita, tahtoisin nöyränä langeta tuohon eteesi polvilleni.
HANNA (Lyöden asian leikiksi).
Mutta me käymme vallan liian juhlallisiksi ja pateettisiksi. Ja tässä puhellessamme unhoitan vallan, että olen kutsunut sinut teelle, ja että teevesi kiehuu yli laitojen. Jos suot anteeksi, käyn noutamassa sitä.
Enkö minä saa tulla auttamaan?
Kiitos. Se on tarpeetonta. Silmänräpäyksessä se on tehty.
(Poistuu vasemmalle).
SEVERI (Kulkee Hannan poistuttua huoneessa, katsoen kuvia. Tultuaan vuoteiden kohdalle, hän vetää hieman syrjään verhon lievettä ja katsahtaa alkooviin, mutta hellittää verhon seuraavassa tuokiossa ikäänkuin kärsimättömänä tai loukkaantuneena).
Hanna. Severi.
HANNA (Palaa tuoden mukanaan kaksi teekannua, jotka asettaa pöydälle).
Nyt on meillä kaikki, mitä tarvitsemme. Tee hyvin ja istu ja pidä hyvänäsi, mitä näin vähäisin valmistuksin on aikaansaatu.
Valmistukset näyttävät olevan emännän arvoisia. Eihän puutu edes kuningasten juomaa.
HANNA (Kaataessaan teetä laseihin, ja ojentaen toisen niistä
Severille).
Millä muulla juomalla voisimmekaan vihkiä tätä kaihottua, rakasta hetkeä.
Tähän hetkeen liittyy toinenkin merkitys — vaikka en oikeastaan tiedä, kannattaako siitä nyt puhua.
Teet minut uteliaaksi. Luonnollisesti tahdon sen tietää.
No, kun otin asian puheeksi, niin olkoon menneeksi. Tänään valmistui lääketieteen kandidaattini.
Kuinka olen iloinen! Onnea nyt vaan, onhan se suurta tyydytystä tuottava saavutus. Ja kuinka salaperäinen olet ollut koko tämän ajan. Et sanaakaan ole hiiskunut asiasta. Olen kuitenkin kaikesta huomannut, että olet ollut ahkerassa työssä.
Mitäpä tuosta olisi kannattanut puhua, ennenkuin tiesi varmasti, miten onnistuisi. Ja hyvä on, että se nyt on ohi. — Alutta puhukaamme ennemmin sinusta. En tahdo udella, mutta harrastuksesta tahtoisin tietää, miten kirjalliset työsi sujuvat, ja mitkä ajatukset sinua paraikaa innostavat.
Sinulle kerron niistä kernaasti. Sehän vaan aina hermostuttaa, kun jotenkin välinpitämättömät ihmiset utelevat, mitä juuri kirjoitan, mikä kirjan nimi tulee olemaan, j.n.e. — Minun ajatusmaailmaani ja taidetyöhöni on tullut täydellinen murroskohta.
Sitä olen jo jonkun aikaa luullut huomaavani.
Olen kyllästynyt kirjoittamaan sovinnaistyylisiä nykyaikaisia romaaneja, olen herttaisesti väsynyt kuvaamaan moderneja ihmisiä, jotka eivät itse itseään ymmärrä ja joita ei kukaan muukaan ymmärrä.
Ja sellaisia kuitenkin pidetään pikantteina, ne hivelevät yleisön makua.
Yhä voimakkaammin valtaa minua tarve draaman muodossa yrittää ilmaisua niille taidetunteille, jotka kuohuvat sisälläni.
Ja kuitenkin usein olet maininnut kammoksuvasi meillä käytännössä olevaa raskasta teatterikoneistoa ja vallitsevaa vanhettunutta tyyliä.
Tämä kammo on minussa tätä nykyä vahvempi kuin koskaan ennen. Mutta minä tavoittelen kirjailemisellani etupäässä sisäistä vapautumusta, voimakkaiden, taidenäkemyksen kohottamien tunteiden purkautumista, riippumatta siitä, näkeekö tuotteeni nykyaikana tai joskus tulevaisuudessa rampin valoa vai ei.
Yhtä en kaikessa tässä ymmärrä. Eihän nykyään tekeillä oleva kirjasi ole näytelmänmuotoinen.
Ei olekaan. Se on mieteperäistä laatua, sen nimi tulee olemaan:
"Etsintä ja odotus."
Entä draamasi?
Sitä varten kokoan paraikaa sisäistä elämääni. Haen sitä maailmankatsomuksen eheyttä, hyvän ja kauniin alalla sitä korkeimpien arvojen selvenemistä, jonka taiteellinen esitys tarjoisi uutta ja arvokkaampaa voimanponnistusta, kuin mitä tähän asti yhä olemme käyttäneet erotiikan käsittelyyn.
Huomaan, että olet rikkonut välisi entisiin taideihanteihisi, ja että haet uusia.
Täytyyhän meidän ainakin taiteen alalla joskus pyrkiä vapautumaan erotiikan pauloista, jotka hellittämättä kietovat tunnemaailmamme ja koko olemuksemme.
(He ovat lopettaneet teenjuontinsa).
Mutta tässä filosofeeratessamme, unhoitan kokonaan emännän velvollisuudet. Saanko kaataa lisää teetä?
Kiitos, ei enää.
Sitten siirrymme sohvalle. Mutta sitä ennen sytytämme valkean uuniin.
Se on kodikkaampaa.
Anna minun tehdä se. Tahdon olla hyödyllinen edes johonkin.
No, jos tahdot olla niin hyvä. Siinä on jo valmiina puut ja sytykkeet.
Ei muuta kuin virittää tulen.
SEVERI (Polvistuu uunin eteen, raapaisee tulta tikulla ja sytyttää tuohen).
HANNA (Seisoen vieressä seuraa sytyttämistä).
Näkee, että olet tottunut valkean virittäjä. Toiset eivät saa puita syttymään millään keinoin.
Taitoko tässä on sytyttää, kun on kuivat puut ja hyvät sytykkeet. Kas noin.
(Hän on virittänyt pesän, kääntyy Hannan puoleen, joka on vallan lähellä, luo häneen ihastuneen katseen, tarttuu häneen molempiin käsiinsä ja painaa niille hehkuvia suudelmia).
Sinä olet tänään taas niin hurmaavan kaunis, Hanna!
Severi, rakas Severi, nouse jo, ja olkaamme järkeviä.
SEVERI (Vähitellen nousten, kietoen kätensä Hannan vyötäisille ja tahtoen häntä suudella).
Järkeviä tänään, tänä iltana, tänä yönä joka on kokonaan meidän.
Hulluja meidän päinvastoin täytyy olla, hulluja ilosta ja onnesta!
HANNA (Irtaantuu lempeästi Severin käsivarsista).
Unhoitamme kokonaan juhlajuoman. Saanko vaivata sinua avaamaan pullon.
Sinä sen tietysti teet paljoa taitavammin kuin minä.
Hyvin kernaasti.
(Ryhtyy aukaisemaan sampanjapulloa).
HANNA (Siirtää sohvan eteen alkoovista pienen pöydän. ja asettaa sille kaksi lasia).
SEVERI (On tällävälin avannut samppanjapullon ja tuo sen sohvapöydälle).
Kas kuinka se kuohuu!
HANNA (Ottaa pullon, kaataa laseihin samppanjaa, ojentaa toisen lasin
Severille ja kohottaa itse toista).
Nyt juon sinut sydämellisesti tervetulleeksi ja samalla suorittamasi tutkinnon ja uuden arvosi maljan. Eläös!
(He kilistävät lasejaan).
Jos olisin puhuja, jos minulla olisi sana niin vallassani, kuin sinulla, pitäisin nyt sinun kunniaksesi hehkuvan puheen. Mutta enhän minä vaivanen saa sanotuksi, mitä syvimmällä sisässäni tunnen. Mutta sinä tiedät, että sinua jumaloin, ja sinun kunniaksesi tyhjennän tämän maljan.
(Juo maljan pohjaan).
HANNA (Kaataa uutta samppanjaa hänen lasiinsa. Viittaa Severiä istuutumaan sohvalle. Molemmat istuutuvat vieretysten).
Kas kuinka valkea leimuaa kodikkaasti.
Herttaisempaa hetkeä en ole elämässäni kokenut. Ajatella, että me olemme näin kahdenkesken, ilman että kukaan meistä tietää, ilman, että kukaan pääsee häiritsemään pyhäkköämme.
Ja kuinka harvat ovat tällaiset elämän kohdat.
(Molemmat vaikenevat hetken, ikäänkuin ajaen takaa jotain ajatusta, jota ei kumpikaan tahdo lausua. Hanna katkaisee viimein vaitiolon).
Mutta minäpä yhä vaan laiminlyön velvollisuuksiani. Sinä tietysti tahdot lasin ääressä polttaa. Minä lähden etsimään sinulle tupakkaa.
Ei, älä huoli vaivautua. Minä poltan kernaimmiten omia tupakoitani. Jos sallit, sytytän sikaarin.
Kernaasti.
SEVERI (Sytyttäessään sikaarin ja puhaltaessaan siitä sauhuja).
Mutta eikö tämä vaan häiritse sinua? Etkö kärsi tupakan savusta?
En toki. Alussa minä siitä todella kärsin, sillä Olavi on niin kovin vahva polttaja. Mutta viidessä vuodessa jo tottuu jos johonkin.
SEVERI (Säpsähtää ilmeisesti Olavia mainittaessa ja lähestyy Hannaa).
Kuule, Hanna, puhummehan tänä iltana kaikki, mikä meillä molemmilla on sydämellä. Ehkä emme tällaista iltaa aivan pian taas voi saada.
Miksi emme puhuisi! Mutta unhoitammehan täydelleen lasimme!
(Kohottavat lasejaan ja juovat).
Yhdestä sinua moitin tänä iltana. Sinä olet hieman jäykkä ja liian arvokas.
HANNA (Leikillisesti).
Olenko todella! Mutta hyvänenaika, täytyyhän minun koettaa ylläpitää jonkunlaista emännänarvokkaisuutta, johon kuitenkin näytän olevan tuiki kykenemätön, ehtimiseen kun unhoitan tehtäväni.
Et saa lyödä asiaa leikiksi, Hanna. Se on vakava, minulle äärettömän vakava, kuuletko!
Saatan hyvin ymmärtää, mitä sinä tarkoitat. Mutta en soisi, että pilaisimme tätä yhdessäoloamme liian vakavilla ja raskailla puheilla. Sillä ovathan meidän välimme niin selvät, rakastammehan toisiamme, johan sen olemme toisillemme monasti tunnustaneet.
Ja kuitenkin on olemassa seikka, joka alati himmentää ja kalvaa rakkauttamme. Se, että elät toisen miehen rinnalla, jolla on kaikki oikeudet sinuun.
(Nousee ja rupeaa levottomana kävelemään huoneessa).
Siitäkin olemme jo puhuneet. On varmaa, että jos sinut olisin tuntenut ennen Olavia, en olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin. Mutta yhdessäeloni aikana hänen kanssaan, olen oppinut häntä syvästi kunnioittamaan, ja minun täytyy tunnustaa, että tunnen häneen vahvaa kiintymystä rakkaana omaisena, ja etten tahtoisi millään hänen mieltänsä pahoittaa.
SEVERI (Melkein ärtyisenä).
Se on olentosi suuri kahtaallisuus ja ristiriita. Ja se saattaa minut vallan raivoihini. Onko hän koskaan voinut lahjoittaa sinulle sitä suurta, maailmaa unhoittavaa intohimoa, jota palava taiteilijasielusi epäilemättä tarvitsee?
Sellaista suurta intohimoa en häneltä koskaan ole odottanut. Mutta sensijaan on hän antanut minulle vankan kodin tunteen, tasaista ystävyyttä, parasta tukea ja — luonteensa mukaista intohimoakin.
Merkillistä. Käsittämätöntä, niin, miksen sanoisi suoraan, minusta sietämätöntä. Minulla on suurempi oikeus sinuun, minulla, joka sinua jumaloin, jolle sinun katseesi ja pienimmät liikkeesi ovat ääretöntä hekkumaa ja minulla on yksinomainen oikeus sinuun, kuuletko?
HANNA (Nousten).
Miksi puhut yksinomaisista ja ehdottomista oikeuksista! Miksi uskot rakkauden elinaikaisuuteen! Harhaluuloja, jonka meihin poloisiin ovat istuttaneet elämän sovinnaisuudet. Eikö olisi oikeampaa tunnustaa tunnerakenteemme haurautta, joka ei kestä elinaikaista yhteen esineeseen kohdistuvaa ihailua. Eikö olisi todellisempaa tunnustaa, että yksitoikkoinen elämämme pakoittaa tunteemme erilaista kauneutta hakemaan ja eri tavoin haltioitumaan?
Minä en voi tuntea sellaista haurautta, minun rakkauteni sinuun on niin täysi, niin eheä, voimakas, niin maailmaa murtava…
Se on eheä ja voimakas nykyhetkellä, ja varsinkin silloin, kun esteitä ilmenee. Se heikkenisi kenties täydellisen omistusoikeuden rauhallisesta varmuudesta.
Sinä paljastat minulle sielusi arvoituksellisuuden. Kuinka ylpeä olen ollut, kun olen täysin saanut omistaa intohimosi. Ja kun nyt kuulen sinun noin puhuvan, tiedän, että olen omistanut sinut ainoastaan puoleksi. Minun kuumista suudelmistani olet sinä palannut tänne. Hän on saanut sinua ihailla mielin määrin, hän on saanut päivin ja öin hengittää samaa ilmaa kuin sinä, tuntea lämpimän valtasuonesi tykytystä. Mutta minä riistän sinut häneltä, minä sen vannon, kuuletko.
HANNA (Hieman pelästyen ja katsoen häneen levottomana).
Rauhoitu toki, rakas Severi, sinä olet niin raju…
SEVERI (Rientää hänen luokseen, vetää hänet istumaan sohvalle, suutelee kiihkeästi hänen huuliaan, silmiään ja hiuksiaan).
Minä tahdon valloittaa sinut täydellisesti itselleni.
HANNA (Puoleksi hurmaantuneena, puoleksi vastustaen).
Sinä hourit, Severi, sinä olet liian raju.
(Säpsähtää äkkiä, irroittautuu Severin käsivarsista ja näyttää tarkasti kuuntelevan jotakin).
SEVERI (Ihmetellen).
Mikä sinun on? Mitä sinä kuuntelet.
Luulin kuulevani jotain kolinaa eteisestä.
(Molemmat kuuntelevat).
Vannaan erehdyit. Se oli kadulla tai jossakin naapurihuoneistossa.
Minusta tuntui vallan, kuin olisi eteisen ovi käynyt. Ja nyt kuuluu aivan kuin hiljaisia askeleita salista.
(Menee oikealle ovelle kuuntelemaan).
Sehän on vallan mahdotonta. Eihän tässä huoneustossa voi olla ketään muita, kuin me kaksi.
Mutta jos Miina olisi sairastunut iltamassaan ja palannut aikaisemmin.
Eikö olisi parasta sulkea kyökin puolelle johtava ovi, niin että ei sieltäpäin tule mitään yllätystä.
Olet oikeassa. Menen sulkemaan sen.
(Poistuu vasemmalle. Palaa hetken kuluttua kalpeana).
Eteisessä on Olavin pyssy, päällystakki ja matkalaukku. Hän on siis palannut.
Rauhoitu. Olen melkein iloinen siitä, että hän on tullut. Nyt tahdon seisoa kasvot kasvoja vastaan hänen kanssaan ja täydelleen selvittää meidän välimme.
Se ei saa tapahtua. Hän on muuten tasainen ja hiljainen, mutta jouduttuaan rajun mielenliikutuksen valtoihin, hän ei voi hillitä itseään. Kuule, sinun täytyy poistua, Severi.
Minä en häntä pelkää. Minulla on voimaa torjua kenen hyökkäykset tahansa.
Juuri sentähden, että sinäkin olet niin vahva, ja lisäksi nyt niin kiihoittunut, te ette saa toisianne kohdata. Ehkä joskus toiste, kun molemmat olette rauhoittuneet.
Se olisi suorastaan raukkamaista jättää sinut nyt hänen vihanpurkauksensa alaiseksi. Minun täytyy jäädä sinua puolustamaan.
Älä ole huolissasi minusta. Ei minua uhkaa mikään vaara. Minä rukoilen sinua poistumaan, Severi, jos minua rakastat.
Sinun tähtesi sen teen, mutta ainoastaan sentähden, että sinä sitä haluat.
(Suutelee Hannan käsiä ja rientää pois vasemmalle).
Hanna (Yksin).
HANNA (Alkaa kiireisesti korjata pöydältä lautasia tarjottimelle. Mutta hän pysähtyy kesken työtään, ojentaen päänsä pystyyn ja tehden äkillisen päätöksen. Hän noutaa kirjoituspöydältä kirjan ja istuutuu vasemmalle sohvan kulmaan, vaistomaisesti selaillen kirjan lehtiä ja kooten ajatuksiaan. Hetken kuluttua kuulun heikko naputus oikeanpuoliselta ovelta).
Sisään!
Hanna. Olavi.
OLAVI (Astuu sisälle, vaivoin hilliten kiihoitustaan. Hän puhuu alussa kuivasti ja katkonaisesti).
Iltaa.
Iltaa. Palasit aikaisemmin kuin lähtiessä olit päättänyt.
Sähkösanoma toimistosta kutsui minut kaupunkiin. Minun täytyy itse huomenna hoitaa asioita raastuvassa.
(Tuskallinen vaitiolo. Olavi luo katseen pöydälle ja
samppanjalaseihin).
Sinulla on ollut pienet vaatimattomat kemut.
HANNA (Kylmästi).
Onko sinulla mitään sitä vastaan?
Ei suinkaan. (Kiihtyen). Olisin ainoastaan sinulta odottanut sitä hienotunteisuutta, että olisit valinnut toisen kohtauspaikan rakastajasi kanssa.
Rakastajani?
Teeskentely on turha. Näinhän eteisessä Severin palttoon, jonka vuorissa koreilivat hänen nimikirjaimensa.
No, olkaamme siis aivan suoria. Severi on todella ollut vieraani tänä iltana.
Toistan sen vielä kerran; kohtauspaikkanne valinta osoittaa suurta epähienoutta. Ilmeisesti tahdotte, että palvelijatar toitottaa koko maailmalle luvattoman suhteenne!
Miina on iltamassa.
Teillä on siis ollut ihanteellisen mukavaa kuherrella yhdessä tänä iltana. Mutta jos nyt edes olisitte olleet salissa tai ruokahuoneessa, mutta täällä… makuuhuoneessa…
Täällä ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi loukannut tämän, mielestäsi pyhän paikan arvokkaisuutta.
Sinä luulet kai, että olen lapsi. Olenhan jo jonkun aikaa aavistanut, että teillä on suhde, sinulla ja Severillä. Ja tunnen tarpeeksi Severin intohimoisen luonteen…
Sinä luulet tietäneesi paljon asioita, etkä ole niistä tähän päivään asti mitään hiiskunut.
Onko sellaisista hauska puhua! Ja sinun luonteesi, järkähtämätön itsenäisyytesi ja vapaudenvaatimuksesi…
Jos yhä kiihoitat mieltäsi, on parempi, että puhumme näistä asioista toiste, kun olet rauhoittunut.
Minun pitäisi olla rauhallinen, punnita sanani kultavaa'alla, kun tulen kotia ja näen silmieni edessä vaimoni vereksen aviorikoksen.
Aviorikoksen!
Niin juuri! Uskoisiko sitä lapsikaan, että sellainen mies kuin Severi, on tässä istunut ja ihaillut sinua platonisesti kuin seinällä riippuvaa vanhan mestarin madonnaa. Minun pitäisi vielä asettaa sanani hienotunteisesti, kun minulla olisi oikeus osoittaa ovea…
Raakuus on piirre, jota ensi kerran sinussa huomaan. Mutta tiedä, ettei uhka minuun mitään vaikuta.
(Nousee, ojentaa ryhtinsä ja nojaa jäykkänä sohvan laitaan).
Sinä olet järkähtämättömän tyyni ja varma, sentähden, että tiedät tuoneesi omaisuuden pesään. Niin, niin, älä silti luule, että minä aion mullistaa maailmaa tämän asian vuoksi. Ota omaisuutesi ja Severisi, ja menkää, menkää, onnea matkalle.
Entä jos menisinkin, ja jättäisin sinut ylevään tuomari-oikeutesi ja viattomuutesi tietoisuuteen.
(Korostaa erityisesti sanaa: viattomuutesi).
OLAVI (Säpsähtäen ja hieman epäröiden).
Teillä naisilla on merkillinen käsitys miehen kunniantunnosta ja rajaton vaatimus hänen kärsivällisyyteensä nähden.
Varsinkin, kun miehellä, luomakunnan herralla itsellä, on rajaton vapaus järjestää eroottinen elämänsä niin monipuoliseksi kuin suinkin.
Aiotko ottaa esille nuo vanhat teoriat? Aiotko viskata minulle kasvoihin Björnsonin "hansikkaan". Sen varalta voin huomauttaa, että se jo on liian kulunut, paljaasta käyttämisestä.
Kulunut sentähden, että teillä miehillä on mukavaa sitä sellaiseksi nähdä.
Naisen asema perheessä ja yhteiskunnassa on toinen.
Toinen sentähden, että se teille on mukavampaa.
Nainen turmeltuu, jos hän laajentaa eroottisia suhteitaan.
Minä en puhu teoriioista. Sinä olet ne ottanut esille. Minä puhun tosiseikoista.
OLAVI (Säpsähtäen).
Mitä sillä tarkoitat.
Minä tarkoitan, että teoriioistasi huolimatta sinulle sopisi vähemmän tuomitseva äänenpaino.
En sinua ymmärrä. Käytät puheessasi arvoituksia.
No hyvä. Luopukaamme arvoituksista, ja puhukaamme selvää kieltä. Minä tiedän, että metsästysretkesi oli pelkkä veruke.
Sinäkin näyt siis tietävän hyvin paljon. Mutta ovatko lähteesi kahvikekkeri-juoruja luotettavammat?
Jos haluat, saatan mainita sinulle koko joukon yksityiskohtia, jotka täysin todistavat tietojeni luotettavaisuuden.
No, anna kuulua.
Se on minulle vastenmielistä. Mainitsen vaan, ettet sinä ole ollut millään metsästysretkellä, vaan että olet viettänyt tämän ajan Riihimäellä, ja että hyvin tiedän, kenen naisen seurassa siellä olit. Mutta tietäisin kertoa aikaisemmistakin huviretkistäsi saman naisen seurassa, naamiohuveista, kohtauksista ulkoravintolain yksityishuoneissa.
OLAVI (Kalpenee. Epävarmana).
Sinulla on oivallisia urkkijoita.
Ei ainakaan minun palkkaamiani, vaan sellaisia, jotka vapaaehtoisen innon johtamina ovat tuoneet uutisensa perille.
Mitkä epäilemättä ovat olleet sinulle hyvin tervetulleet ja mitkä ovat rohkaisseet sinua puolestasi ja tavallasi huvittelemaan.
… mitkä ovat rohkaisseet minua luomaan pois valheennaamarit meidän molempien kasvoilta.
OLAVI (Muuttaen äänensävyä hiljaisemmaksi).
Ja mitä luulet loistavan esiin näiltä paljastetuilta kasvoilta?
Niissä näkyvät jäljet ohiliitäneen totuuden hengettären siipien hiipauksesta.
Ne jäljet ovat rumat.
Ne ovat poistaneet teeskentelyn ja katkeruuden verhon.
Mutta ne ovat kipeinä syöpyneet lihaan ja vereen.
(Peittää otsan kädellään).
HANNA (Lähestyy häntä ja laskee molemmat kätensä hänen hiuksilleen).
Ystävä hyvä. Enimmin olen aina pelännyt tuottaa sinulle mielipahaa. Ja nyt olen kuitenkin sinua syvästi pahoittanut.
Sinä olet aina hyvä ja hieno. Minä päinvastoin olen ollut tyly ja raaka. Tunnen sisälläni haikeata häpeää. Voitko koskaan unhoittaa äskeiset kovat sanani?
Ne ovat jo unhoitetut.
(Vaitiolo. Poistaa kätensä Olavin pään päältä).
OLAVI (Luo häneen arat katseensa).
Miten luulet meidän molempien astuvan tulevaisuutta kohti.
Nöyrinä ja samalla rohkeina. Rajoittamalla vaatimuksiamme ehdottoman omistuksen ja onnen suhteen, valmiina kantamaan alastoman totuuden tuottamaa painoa. Sinä olet ollut paras ystäväni. Sinä tulet tukemaan meitä molempia nyt kun katsomme kohtaloa suoraan silmiin. Sillä nyt me ymmärrämme…
Koetan edelleen olla paras ystäväsi. Sinä olet sentään muita parempi ja kauniimpi. Ja yhdessäolomme on tästälähin aluksi oleva alistuvaa odotusta, kohtalon tutkimista, kiintymyksemme vahvuuden koettelemista.
Kohtalo on kiintymystämme kovasti koetellut. Mutta sitä, mikä siinä syvintä on, se ei vielä ole kyennyt kukistamaan.
Kiitos, Hanna! Minä lähden tuonne työhuoneeni puolelle. Hyvää yötä!
(Suutelee häntä otsalle).
Hyvää yötä, Olavi!
OLAVI (Poistuu kiireisesti oikealle).
HANNA (Yksin).
(Asettaa viimeiset lautaset tarjottimelle, jonka kantaa ulos vasemmalle, eteiseen. Palaa sieltä heti. Menee alkoovin luo ja aikoo vetää uutimet syrjään, mutia hylkää tämän aikeensa. Kulkee kirjoituspöydän ääreen, ottaa kirjepaperiarkin ja alkaa kirjoittaa kuumeentapaisesti. Laskee muutaman hetken kuluttua kynän pöydälle, rytistää paperin ja heittää sen pesän hiilille. Sitten hän hitaasti kulkee sohvalle, heittäytyy sen sivunojalle, peittää kasvonsa ja nyyhkyttää syvään).