The Project Gutenberg eBook of Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista

Author: Albert Hämäläinen

Release date: September 27, 2020 [eBook #63316]

Language: Finnish

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORDVALAISTEN, TSHEREMISSIEN JA VOTJAKKIEN KOSINTA- JA HÄÄTAVOISTA ***

Produced by Tapio Riikonen

MORDVALAISTEN, TSHEREMISSIEN JA VOTJAKKIEN KOSINTA- JA HÄÄTAVOISTA

Vertaileva tutkimus

Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN

Esitetään Suomen Yliopiston filosofisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä oppisalissa marraskuun 15 p. 1913 kello 10 a.p.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seura, 1913.

Alkulause.

Seuraavassa on otettu käsittelyn alaiseksi eräs tapojen tutkimuksen haara, kosinta- ja häätavat, kohdistamalla tutkimus varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan. Varsinkin yksityisten kansojen tapoja käsittelevää tutkimusta on tällä alalla vain vähän harjoitettu. Tapojen systematisoiminen ja tutkimusmenetelmän määrääminen on näin ollen suurimmalta osaltaan ollut tekijän itsensä määrättävä. Joskin tällainen tehtävä — sen suorittajaa kun eivät traditsionit eivätkä esikuvat ole kahlehtineet — on ollut viehättävä, on toiselta puolen ymmärrettävää, ettei tulos saata olla tyhjentävää laatua. Tämä johtuu osaltansa myös aineiston laadusta. Yksityisen tutkijan on mahdotonta suorittaa systemaattista keräystyötä, varsinkin jos tutkittavana on useamman kansan tavat. Kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset, ne kun useimmiten eivät ole syntyneet tieteellistä tarkoitusta varten eivätkä ole asiantuntijan laatimia, ovat usein sangen epätäydellisiä. Sivumääräisistä kuvauksista saatetaan monesti löytää joku yksityinen tutkimukselle arvokas tieto.

Osa aineistoa on kesillä vuosina 1908, 1909 ja 1910 Volgan suomalaiskansojen keskuuteen tekemieni kansatieteellisten keräysmatkojen tuloksia. Suurin osa painetusta suomalais-ugrilaisia kansoja koskevasta lähdeaineistosta nn koottu Pietarin Keisarillisessa yleisessä kirjastossa sekä Kasanin yliopiston ja Venäjän Tiedeakatemian kirjastoissa säilytettävästä kirjallisuudesta. Osaan erikoiskirjallisuutta olen tutustunut Wienin keisarillis-kuninkaallisessa hovikirjastossa.

Työtäni päättäessäni pyydän ilmaista syvän kiitollisuuteni professoreille H. Paasoselle ja Yrjö Wichmannille, jotka luovuttamalla käytettävikseni arvokkaita kuvauksia sekä viittauksillaan ja myötätunnollaan suuresti ovat edistäneet työtäni. Niinikään olen kiitollisuuden velassa prof. Edvard Westermarckille eräistä erikoiskirjallisuutta koskevista osotuksista, Kasanin vierasheimoisen opettajaseminaarin opettajille, herroille M.E. Evseveville ja P.M. Kunaeville, jotka matkojeni suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat olleet avullisina, sekä Suomalais-ugrilaiselle Seuralle, joka rahallisesti on avustanut matkojani. Vielä pyydän kiittää herra Felix Brofeldtia antamastaan avustuksesta.

Helsingissä, lokakuun 28 p. 1913.

Tekijä.

SISÄLLYS:

Johdanto.

I. Deskriptivinen esitys tutkimuksen alaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

a) Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen. — ikäsuhteista. — Vaalivapaudesta ja aloiteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko. — Kihlaus. — Katsojaiset. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Kihlauksen ja häiden välinen aika. — Häät. — Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista. — Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. — Nuodematka. — Menot morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

b) Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Häät. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka ja vastaanotto sulhastalossa. — Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

c) Votjakit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.— Kosinta. — Kihlaus ja avioliiton toimeenpano. — Jarashon ja suan. — Häidenvieton aika. — Häämenot. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Sulhastalossa.

II. Muutamat tutkimuksen alaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista. — Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä. — Yalintavapaudesta. — Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin. — Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen. Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu-käsitysten sarjaan. — Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina. — Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona. — Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja määräpäivän asettaminen. — "Polterabend"-menot. — Nuodematka ja morsiusmatka. — Hunnuttaminen. — Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut. — Morsiamen kantaminen. — Ruoskalla lyömiset. — Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut morsiusmatkaan liittyvät tavat. — Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat. — Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa. — Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset. — Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset. — Varsinaiset kontaktimenot. — Kestitysmenot ja lahjojen antaminen. — Askaroittamismenot. — Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset. — Polvipoikameno. — Häähunnun poistaminen. — Aviovuoteelle asettaminen. — Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa. — Sukulaisissa käynnit. — Nuorikon asema uudessa kodissa.

[Tästä julkaisusta on jätetty pois tieteelliset viitteet ja lähteen.]

Johdanto.

Häätapojen tieteellistä selittelyä on, kuten luonnollistakin, harjoitettu etupäässä perheen ja avioliiton historian tutkimuksen yhteydessä. Xämä tavat ovat tällöin useimmiten saaneet selityksiä sen mukaan, mitä kantaa kukin tutkija tällä alalla on edustanut. Varsinaiset avioliittoseremoniat ovat tällaisissa tutkimuksissa sosiologisten ilmiöiden ja institutsionien tutkimuksen ohella tavallisesti saaneet osakseen huomiota vain sikäli kuin ne ovat soveltuneet asianomaisen tutkijan edustamaan kantaan ja teorioihin.

Tätä paitsi on avioliittoseremonioita käsitelty lukuisissa kultturihistoriallisissa ja kansojen tapoja koskevissa tutkimuksissa. Suuressa osassa tällaisia tutkimuksia nojautuu niiden selittely, mikäli se ei ole deskriptivistä, varsinaisten avioliiton ja perheen historioitsijoiden teorioihin; muutamissa verrattain myöhäisissä tutkimuksissa on sen sijaan puheenalaisia ilmiöitä pyritty selittämään välittömämmin, suoranaisesti primitivisten ja alhaisilla kultturiasteilla olevien kansojen psykologian ja heillä inhimillisen yhteiselämän suhteista vallitsevien käsitysten valossa. Varsinaisesti häätapoja systemaattisesti käsittelevää tieteellistä tutkimusta on kuitenkin näihin saakka verrattain vähän harjoitettu.

Sitä kantaa, jolta häätapoja useimmissa varsinkin aikaisemmissa avioliiton historiaa käsittelevissä ja muissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa on käsitelty, voitaisiin mielestämme nimittää historiallis-symbolistiseksi. Suurimman osan häämenojen toimituksista ja seremonioista katsotaan sen mukaan johtuvan aikaisemmin vallinneista perhejärjestyksen muodoista ja avioliittotapojen ilmiöistä. Näin oletetaan lukuisain häämenojen symbolisoivan aikaisemmin vallinneita avioliiton solmimismuotoja, kuten esim. naisen ryöstöä ja ostoa; tällöin asetetaan toiset avioliiton toimeenpanossa noudatetuista menoista sellaisten ilmiöiden ja teoriojen yhteyteen kuin matriarkaatti, kommunaliavioliitto, heterismi, endogamia, eksogamia, polyandria j.n.e.

Tämän suunnan edustajiin lukeutuvat varsinkin useat saksalaiset kultturihistorioitsijat ja etnologit. Tyypillisenä heistä voidaan mainita A.H. Post, joka paitsi primitivistä avioliittoa ja varsinkin avioliitto-oikeuden aloja käsitteleviä tutkimuksiaan on aikakauskirjassa "Globus" (T. LX) julkaisemassaan kirjoituksessa erikoisesti kosketellut häätapoja. Hänen käsityksensä mukaan muodostavat ryöstöseremoniat yleisimmän ja vielä nykyisinkin yli koko maailman levinneen osan häämenoja. Fiktiviset taistelut sulhasen ja morsiamen sukupuolen välillä, morsiamen vastustelut, kantaminen, pakeneminen, piilottautuminen, morsiustalon portin sulkeminen j.n.e. ovat selviä naisen ryöstöstä johtuvia symboleja. Yhteiset syönti- ja juontimenot symbolisoivat taas avioparin taloudellista yhteyttä j.n.e.

Näiden alojen erikoistutkijoiden piiristä ja heidän rakentamiinsa teorioihin nojaten on historiallis-symbolistinen avioliitto- ja häätapojen selittely levinnyt useiden kultturihistorioitsijain ja tapojen tutkijoiden keskuuteen. Eräissä viimeaikaisimmissakin tutkimuksissa saavat useimmat avioliittotapojen seremonioista tämänlaatuisia selityksiä.

Toiselta puolen ovat etupäässä englantilaiset etnologit ja sosiologit jo verrattain aikaisin pyrkineet tulkitsemaan primitivisten ja alhaisemmilla kultturiasteilla olevien kansojen tapoja ja institutsioneja kansanpsykologian valossa sekä niiden käsitysten avulla, joita tällaisilla kansoilla on inhimillisistä yhdyssuhteista. E. Tylor, John Lubbock, Herbert Spencer y.m. olivat ihmissuvun vanhinta kultturia valaisevissa tutkimuksissaan panneet huomiota psykologisiin seikkoihin primitivisten tapojen selittelyssä, ja myöhemmin on tämä suunta englantilaisessa tahi englantilaiseen kouluun kuuluvassa tutkimuksessa saanut yhä huomattavamman sijan. Nojaten laajaperäiseen luonnon- ja alhaiskultturisten kansojen tuntemiseen, jota Englannin asema suurena maailman- ja siirtomaavaltiona erityisesti on edistänyt, ovat englantilaiset tapojen, uskomusten ja primitivisten institutsionien tutkijat useinkin aikaisemmista teorioista vapautuneina pyrkineet selittämään kysymyksenalaisia ilmiöitä välittömästi kansanpsykologisten ja biologisten ilmiöiden ja syiden avulla. Magian, uskomusten ja primitivisen uskonnon tutkimuksen alalla edustavat tätä tutkimussuuntaa sellaiset teokset kuin Edward B. Tylorin "Primitive culture" ja J.G. Frazerin "The golden bough".

Avioliiton kultturihistorian ja avioliittotapojen alalla on tämä suunta saanut muutamia edustajia, joista Ernst Crawleyn v. 1902 ilmestyneellä tutkimuksella "The mystic rose" erikoisesti häätapojen tutkimuksessa on huomattavin sija. Tässä teoksessa ovat useat avioliittotapojen ilmiöt ensi kerran tulleet tieteellisen käsittelyn alaisiksi ja toisille on löydetty uusia tieteellisesti tyydyttävämpiä selityksiä. Hyväkseen käyttäen sellaisia aikaisempia tutkimuksia kuin Frazerin ja Westermarckin sekä nojaten laajaan primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen tapojen ja ajatusmaailman tuntemukseen, etsii Crawley selvitystä tutkimuksenalaisille seikoille yleisinhimillisistä psykologisista ja fysiologisista ilmiöistä. Kuten Westermarck aikaisemmin oli vapauttanut avioliiton kultturihistorian eräiden teoriojen, etupäässä primitivisen kommunismin ja matriarkaatin orjuudesta, on Crawley päästänyt monet avioliiton solmimisessa noudatetuista seremonioista avioliiton historioitsijoiden teoriojen ikeestä. Monet n.s. symbolistisista ja aikaisempiin enemmän tahi vähemmän teoretisiin avioliittotapojen historiallisiin ilmiöihin perustuvista selitystavoista ovat saaneet väistyä kansanpsykologisiin ja maagillisiin käsityksiin nojautuvan selitystavan tieltä. Näin selitetään esim. useat aikaisemmista "ryöstösymboleista" n.s. tanu-käsityksistä ja eri sukupuolten välillä ilmenevästä antagonismista johtuviksi. Valemorsian, morsiamen tahi sulhasen piilottautuminen tahi toistensa karttaminen sekä monet muut häätapojen ilmiöt, jotka aikaisemmin jäivät selitystä vaille tahi joiden oli katsottu johtuvan eräistä primitivisen avioliiton ilmiöistä (naisen ryöstöstä j.n.e.), on Crawley suoranaisesti selittänyt primitivisen ajatusmaailman ilmiöiden avulla.

Tapojen ja tapasystemien psykologinen tutkimussuunta on vienyt eräät tutkijat, niiden joukossa nimenomaan Crawleyn, aikaisemmin hyväksyttyjen teoriojen arvostelussa niin pitkälle, että eräiltä avioliittotapojen yleisiltä ilmiöiltä, kuten väkivaltaiselta naisen hankkimiselta ryöstämällä, joko tykkänään kielletään todellisuuteen perustuvana olemassaolo tahi tunnustetaan sen alaan kuuluvat ilmiöt vain ahtaassa merkityksessä, pääasiallisesti samoista käsityksistä johtuviksi, joiden kannalta avioliittoseremonioissa esiintyvät vastustelut ja näennäinen väkivallan käyttö selitetään.

Siitä huolimatta, että aineisto on verrattain runsas, on suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotapojen tutkimus vasta alullaan ja systemaattista keräystyötä tällä alalla vain nimeksi harjoitettu. Eräät tähän aineistoon kuuluvista vanhemmassa venäläisessä etnografisessa kirjallisuudessa esiintyvistä lähteistä ovat peräisin ajalta, joka on pari vuosisataa tahi enemmänkin meistä taaksepäin. Näistä ovat erityisesti huomattavat ne Venäjän maantiedon, luonnon ja kansojen kuvaukset, jotka syntyivät Pietari Suuren, Elisabetin ja Katarina II:n hallitusaikoina. Tämä tutkimusharrastus kohdistui etupäässä laajan valtakunnan etäisten rajamaiden, Siperian, Itä- ja Kaakkois-Venäjän valaisemiseen, mutta samalla kiinnittivät useat tämän ajan tutkimusmatkailijat huomiotansa myöskin valtakunnan sisäosissa asuviin kansallisuuksiin jättäen arvokkaita tietoja useiden suomalais-ugrilaisten kansojen vanhoista oloista ja elämyksestä. Erikoisesti itäisiä suomalaiskansoja koskettelevista kuvauksista on mainittava Gerhard Friedrich Müllerin jo v. 1733 ennen kymmenvuotista Siperian matkaansa Kasanissa alottama Kasanin läänin vierasheimoisten kansojen esitys. Elisabetin hallitusaikana alkanut tutkimusretkeilyjen kausi, jonka lähtökohtana on v. 1768, on suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimuksessa erittäin tärkeä. Viimeksimainittuna vuonna lähtivät Venäjän Tiedeakatemian toimesta tutkimusmatkoilleen I. Lepehin, P.S. Pallas, J.G. Georgi, J.P. Falk ja N. Rytshkov. Ensiksi suunniteltiin ja alotettiin retki Orenburgin seuduille, mutta vähitellen laajennettiin näiden retkikuntien toimintaohjelmaa koko Pohjois- ja Itä-Venäjää sekä Siperiaa koskevaksi.

Näiden, tutkimusmatkojen tuloksia ei voida arvostella vähäisiksi suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnon, tapojen ja ulkoisen elämän tuntemiselle. Yksinkertaisessa ja lyhyessä muodossa sisältävät nämä kuvaukset usein erittäin mielenkiintoisia tietoja m.m. näiden kansojen tavoista. Useimmat retkeilijöistä, kuten Lepehin, Pallas ja Falk, olivat tosin ensi sijassa luonnontutkijoita. Tapoja koskevat huomiot ovat kuitenkin usein tehdyt tarkalla silmällä ja tutkijan vaistolla. Muutamat kohdat aiheuttavat tosin päättämään, etteivät kaikki heidän esittämänsä tiedot perustu omaan havaintoon; jo sananmuoto viittaa joskus siihen, että eri kertojat ovat saaneet vaikutuksia toisiltaan. Tämä koskee varsinkin Georgin kuvauksia. Teoksensa esipuheessa huomauttaa hän tunteneensa edeltäjiensä ja tutkimustoveriensa (Müllerin, Pallas'en, Gmelinin, Lepehinin, Rytshkovin, Lehmin, Högströmin y.m.) teokset. Tästä huolimatta saattavat Georgin kuvaukset sisältää omiakin huomioita. Siperiassa oli hänellä tilaisuus tutustua Obin ugrilaisiin kansoihin, ja sieltä palattuaan oleskeli Georgi Pallas'en kanssa Kaman seuduilla ja viipyi sittemmin Permin läheisyydessä.

Katarinan aikaisiin etnografian harrastajiin kuuluvan lääninmaanmittari Milkovitshin tiedot Volgan seudun vierasheimoisten kansojen uskonnosta ja tavoista ovat hänen 1780-luvulla laatimiensa käsikirjoituksien mukaan julaistut eri sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa. Näistä osottavat hänen Simbirskin läänin mordvalaisia koskevat muistiinpanonsa silminnähtävää perehtymistä mainitun kansan tapoihin ja uskontoon, joten ne tässä suhteessa ansaitsevat huomattavan sijan. Kahdeksannen- ja yhdeksännentoista, vuosisadan vaihteessa sekä viimemainitun alkupuoliskolla olivat itäisten suomalaisheimojen uskonto ja tavat jatkuvan mielenkiinnon esineenä erittäinkin heidän asuma-alallaan vaikuttavan papiston puolelta. Tältä ajalta ovat peräisin muutamat arvokkaat mordvalaisia koskevat käsikirjoitukset diakoni Vasilij Orlovin kuvaus mokshalaisten tavoista, uskonnosta ja menoista, Nizhnij-Novgorodin arkkipiispan Jakovin muistoonpanoissa tavattava esitys Nizhegorodin läänin ersalaisten (terjuhanien) uskonnosta ja tavoista sekä arkkimandriitta Makarijn etnografiset muistoonpanot saman läänin mordvalaisista.

Sitä paitsi sisältävät yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelle saakka venäläiset viralliset läänin- ja hiippakunnansanomat lukuisasti kuvauksia suomalais-ugrilaisista kansoista. Näiden kirjoittajista ovat monet syntyperäisiä vierasheimoisia, toiset heidän keskuudessaan eläneitä tahi muuten heidän elämäänsä tutustuneita venäläisiä. Muutamat tämäntapaisista kuvauksista eivät kuitenkaan kokonaan perustu itsenäisiin huomioihin, vaan tavataan niissä vanhojen etnografien kuvauksista lainattuja tietoja. Samoin ovat muutamat käyttäneet hyväkseen edellä puheenaolleita käsikirjoituksia. — Myöhemmällä ajalla ovat etnografiset kuvaukset tavallisimmin saaneet paikkansa aikakauskirjoissa ja oppineiden seurojen julkaisuissa.

Tämä tutkimusaineisto ei ymmärrettävästi useimmissa tapauksissa ole syntynyt tieteellistä tarkoitusta silmälläpitäen. Useita huomiontekijöitä ovat johtaneet heidän subjektiviset käsityksensä asioiden laadusta, joten tutkimukselle arvokkaat tiedot tulevat usein esille itsetiedottomasti paljon arvottoman ohella. Tästä huolimatta ne alaan perehtyneen käsissä ovat arvokkaana lisänä.

Yrityksistä varsinaisesti systemaattisesti käsitellä tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapoja on lähinnä mainittava V. Mainovin v. 1883 Suomi-kirjassa ja vähää myöhemmin Venäjän Maantieteellisen Seuran aikakauskirjassa laajennettuna julkaisema esitys mordvalaisten avioliittotavoista, etupäässä kosintaan ja häihin liittyvistä. Osaksi oman keräämänsä, osaksi painetusta kirjallisuudesta poimimansa aineiston on Mainov järjestänyt etupäässä tapahtumajärjestykseen; tämän ohella hän teoksen alkupuolella selittelee m.m. avioliiton solmimisen ehtoja ja muotoja, tehden paikotellen myöskin johtopäätöksiä tapojen merkityksestä.

Tieteellisiin tuloksiinsa nähden on puheenalainen teos vienyt tutkimusalaansa sangen vähän eteenpäin. Ne johtopäätökset, joita siinä siellä täällä ilman minkäänlaista yhtenäisyyttä tavataan, ovat tavallisesti kokonaan perustelua ja todistelua vailla. Yksinkertaisia tapoja saatetaan lähemmittä perusteluitta esim. asettaa mytologiseen yhteyteen oletetun auringonpalveluksen kanssa ja verrattain rikkaasta aineistosta huolimatta ovat muutamat oleellisimmat seikat jääneet tykkänään huomioonottamatta. Kirjalla saattaisi tästä huolimatta olla huomattava merkitys lähdekokoelmana, jollei tekijän epätarkka, jopa joskus puuttuvaa rehellisyyttä osottava suhtautuminen lähteisiinsä tekisi arveluttavaksi luottamisen semmoisenaan mihinkään siinä esiintyviin tietoihin. Lainaukset ja viittaukset ovat usein vääriä tahi harhaanviepiä ja joskus on tekijä ominaan esittänyt painetuissa lähteissä tavattavia kuvauksia.

Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m. primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.

Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta "Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat menettäneet suuren osan arvostansa.

Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim. naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta, joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.

Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja solmittaessa.

Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, kugu venan asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään "vävyksi" (vena). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten, että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin kaikille veljille yhteisesti (polyandria) ja ikä määräsi oikeudet häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta, polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker", jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla — mutta samalla muitakin suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten — on häätapoja vertailevasti käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja niiden laadun ja merkityksen kannalta.

Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa. Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat — kuten kielelliset todistuskappaleet osottavat — yhtenäisenä kansanheimona eläneet joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten vaikutuksen alaisina.

Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja suomalais-ugrilaisia kansoja.

Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä, kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta. Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen, morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp. juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla, n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. — Kansojen tapoihin ja käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset, valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto- ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti eri kansoilla.

Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta. Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista, muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät. Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia. On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta (myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.

Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä (1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T. Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset. Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. — Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890) länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen mukaisia.

Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi. N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D. Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää todellisuutta j.n.e.

Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa "O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta kannalta.

Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä, nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.

Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle, sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e. Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen, avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas morsiamen ostotavasta.

Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.

Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A. Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.

Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877 ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja. V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M. Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen. Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.

Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s. itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää. Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten, niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.

Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat, huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden valaisemiseksi.

Toiselta puolen on jo edellisen tarkoitusperän kannalta välttämätöntä pyrkiä selvyyteen kunkin ilmiön laadusta ja ajatussisällöstä. Tällöin on tarpeellista osottaa tapojen ja seremoniojen yksinkertaisin muoto ja arvostella niiden laatua yleismaailmallisten käsitysten kannalta, mikäli ne mahdollisesti sellaisista johtuvat. Kuten yleensä tapojen ja seremoniojen tutkimuksessa, olemme nähneet uudemman suunnan häätapojen selittämisessä pyrkivän vapautumaan teoreettisista ja aprioristisista selitystavoista ja etsivän niihin valaistusta lähempää, kansojen psykologisesta ideapiiristä ja konkreettisesta elämänkäsityksestä. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoista liittyy epäilemättä suuri osa eräille kultturiasteille ominaisiin yleisiin käsityksiin. Tämän vuoksi onkin välttämätöntä kussakin tapauksessa pyrkiä asettamaan ne ennen kaikkea yhteyteen näiden käsitysten kanssa, jonka ohella muunkin laatuisten selitystapojen seuraaminen saattaa olla monessa tapauksessa tarpeellista.

Etenkin sellaisten kansojen häätapojen tutkimuksessa, joiden tavat yleensä eivät osota yhtenäisyyttä ja jotka usealta taholta ovat olleet vieraalle vaikutukselle alttiina, on vaikeaa saada määrätyksi se yleiskanta, johon tutkimuksen olisi perustuttava. Vertailevaa tutkimusta harjoitettaessa tämän kannan määrääminen on kuitenkin välttämätön. Jos käytettävissä on tarpeellisen laaja aineisto, voidaan tavoissa tavallisesti löytää kullekin kansalle yleiset ilmiöt, jotka ennen kaikkea ansaitsevat joutua tutkimuksen esineiksi. Jotta satunnaiset ilmiöt saatettaisiin erottaa yleisistä, on aineiston maantieteellisesti mahdollisimman hyvin edustettava tutkittavan kansan asuma-aluetta, mikä eri kysymysten suhteen mahdollisuuden mukaan on osotettava.

Usein saattaa kuitenkin sellainenkin tapa, joka on säilynyt harvinaisena vain jollakin yksityisellä paikkakunnalla, olla arvokas ja huomioonotettava. Onhan mahdollista, että jollekin kansalle alkuperäisesti yleisemmin kuulunut piirre on säilynyt jossakin yksityistapauksessa. Tarkasteltaessa häätapoja etenkin yleismerkitykselliseltä kannalta, ovat tällaiset yksityiset tapaukset huomioonotettavat.

Tutkimusalan laajuus ja monihaaraisuus on tässä yrityksessä sallinut ottaa lähemmin tarkasteltavaksi vain sangen rajoitetun määrän kysymyksiä. Tässä suhteessa on joskus aineiston puutteellisuuskin vaikuttanut. Monet alaan perehtymättömiltä häätapojen kuvaajilta huomaamatta jääneet seikat olisivat olleet tälle tutkimukselle tärkeitä. Muutamat kysymykset ovat taasen laadultaan sellaisia, että niiden suhteen päästään tuloksiin vain silloin, kun tarpeeksi laaja aineisto on käytettävissä. Häätapojen yleisten kysymysten tarkastelussa on rajoituttu etupäässä niihin yleisimpiin kohtiin, jotka aikaisemmissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa ovat enimmän saaneet huomiota osakseen tahi jotka oleellisimpina näyttävät kuuluvan varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin. Moni tärkeä ja mielenkiintoinen tapa on rajoittamissyistä saattanut tulla vain vaillinaisesti valaistuksi tahi jäänyt tykkänään lähempää tarkastelua vaille.

Tutkimuksemme kohdistuu varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan, jotka historiallisten vaiheittensa ja kultturisuhteittensa kannalta sopivat hyvin rinnakkaisesti tarkastettaviksi. Votjakkien lähimmän sukulaiskansan, syrjänien, avioliittotavat ja etenkin varsinaiset hääseremoniat näyttävät kadottaneen siksi paljon alkuperäisyydestään, ettei niiden systemaattinen esittäminen votjakkilaisten rinnalla jälkimäisten valaisemiseksi yleensä ole tarpeellista. Lukuunottamatta muutamia erittäin mielenkiintoisia alkuperäisiä käsityksiä sukupuolien välisistä suhteista sekä yleisiä häämenoihin liittyviä maagillisia toimituksia, osottavat syrjäniläiset kosinta- ja häämenot pääasiallisimmissa kohdissaan suurta venäläispiirteisyyttä. Näin ollen antavat syrjäniläiset tavat varsinkin venäläistä vaikutusta määriteltäessä mielenkiintoisia vertauskohtia, joten niiden esittäminen yleisen vertailun kannalta on tärkeätä.

Useat kosinta- ja häätapojen seikat ovat siksi kiinteässä yhteydessä muutamien avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa, että on käynyt välttämättömäksi seurata eräitä näistä yksityiskohtaisemminkin. Näin ovat esim. jotkut kosintatapojen piirteet selitettävissä eräiden avioliiton solmimisen perusteiden, kuten naisen ryöstön ja lunnasrahalla hankkimisen avulla, samalla kuin n.s. alote- ja valintaoikeudellisilla seikoilla on huomattava merkitys useiden tapojen selvittelylle. Edelleen ovat muutamat omituiset, etupäässä votjakkien häätavoissa esiintyvät ilmiöt, morsiamen palaaminen synnyinkotiin häiden jälkeen ja uudistetut häämenot lopullisesti miehelään tuotaessa, yhteydessä eräiden avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa. Näihin tutustuminen on kehottanut tarkastelemaan niitä sellaisenaan yleisemmältäkin kannalta, varsinkin koska useimmat tännekuuluvat seikat tutkimuksenalaisten kansojen tavoissa ovat olleet selvitystä vailla ja niillä avioliittotapojen yleisen tutkimuksen kannalta näyttää olevan merkitystä.

Kosinta- ja häämenojen sarja on esitetty luonnollista järjestystä seuraten, s.o. tavat on esitetty siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat toisiaan. Lukuisat varsinkin mordvalaisten tapojen piirteet osottautuvat verrattain myöhäisenä aikana nykyisiltä lähimmiltä naapurikansoilta, etupäässä venäläisiltä saaduiksi lainoiksi. Samalla muodostavat tsheremissien tavat yhdessä tshuvassilaisten kanssa erikoisen ryhmänsä, joka osottaa lukuisia yksityiskohtaisia yhtäläisyyksiä, joita useinkaan ei sen kauempana tavata. Näiden erittelyä varten on tarpeellista mahdollisimman yksityispiirteisesti seurata niitä kunkin kansan tavoissa, mikä käy mahdolliseksi ainoastaan tuomalla esille tarpeellisen laajasti deskriptivistä aineistoa. Tämänlaatuiset vertailut ovat sen vuoksi pääasiallisesti suoritetut ensimäisessä osassa deskriptivisen esityksen yhteydessä. Näin on vapauduttu esittämästä varsinaisessa vertailevassa osassa sellaisia tapoja, jotka usein sellaisenaan yksinkertaisen vertailun avulla ovat selitettävissä lainoiksi tahi vieraspiirteisiksi. Useiden muun laatuisten tapojen suhteen, joita varten laveammalle ulotetut vertailut ovat olleet tarpeellisia, on samaa menettelytapaa noudattamalla käynyt mahdolliseksi päästä vertailuissa yleisemmälle kannalle ja vapautua yksityispiirteisestä deskriptivisen aineiston uudelleen esittämisestä.

I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.

Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa, hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa. Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35 vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä, sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan. Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui "ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä, ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä, joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus. Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa. Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat, vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet, morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa, vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten, jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa. Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta (kalym). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen inatan ja imbaban määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa, vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim. hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä 70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.

Ikäsuhteista.

Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta (purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön, jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen. Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan vanhaan aikaan 10—12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa 20—25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19—20-vuotiaita. Samaran läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa. Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18 vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.

Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.

Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen — lausuu Lepehin — on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä, ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana. Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen. Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta; aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana. Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen. Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee, edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta. Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. samokrutka l. samohodka) ovat toiselta puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä "lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 % häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 % häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen helmikuuta nimitetään svadby 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä. Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.

Kosinta.

Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla, jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi kalymista, s.o. lunnasrahasta, sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat, mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin kalymista. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan lähetti sulhasen isä naispuhemiehen (svaha) ja sukulaisia morsiamen kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun, tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin jumalille (jurt-azyravalle ja kud-azyravalle) sekä vainajille, lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta, johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan, antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä uhrit jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. — Tällaisesta kosinnasta eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului uhri jurt-azyravalle, kud-azyravalle ja vainajille. Kun rukous kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla, lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa. Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona, niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä, mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä, jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena saman laatuisessa merkityksessä.

Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.

Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku sulhasen sukulainen (ikeltsa jakits {?} 'edellä kulkeva'); seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa. Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen. Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa. Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet (svaty) sulhasen läheisiä miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja hänen naisapulaisensa (svaha) ovat välttämättömästi sukulaisia. Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään. Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä (svaty). Seuraavalla kerralla tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse. Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista, useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään svaha, jona on joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat, samoilla nimityksillä (svat, svaha), joilla sulhasen ja morsiamen isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät onnea taivaan jumalalta (vere-shki-pas), sekä "kodin jumalalta" (kudoú kirdi sijaka) ja vainajilta (pokshtat-babat). Afashevossa toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä, noustaan seisomaan ja pyydetään onnea vere-shki-pasilta, ja vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen kotiin.

Kihlaus.

Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat, seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa, leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi. nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp. viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana. Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa. Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä. Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle, joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa nimittää piispa Jakov juomingeiksi (zapoj). Ne tapahtuivat morsiamen kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä. Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen vihkimistä. — Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat. Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta. Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään parste simeme 'hyvästi juoda', lad'amo, odirvan simeme 'neidon juominen', proksimmenze, parste tshijamo 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi kihlausta seuraavia juominkeja toj. Ensimäisiä toimituksia puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä. — Afashevossa tyhjentävät vanhemmat kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee, esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko odirvan simeme-jnhlan jälkeen morsiamen kotiin lad'amo-nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan lopussa tuo kaksi neitoa (urval'anit) hänet esiin, jolloin sulhasen äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa lad'amo-juhlaa, parste tshijamo ('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana. Sitä varten valitaan sulhasen suvusta uredev ja ennen lähtöä paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa (kurnik l. praka). Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä lad'amo juhlassa on voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa proksimmenze. Morsiamen kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita. Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on niinikään "pöydälle panosta" (kladka) sopiminen, kädenlyönti naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä lad, ladynki, zgovor 'sopiminen, sopimusjuhla', rukobitie 'kädenlyönti', propoj, zapoj 'juomingit, juonti', propoj nevesty 'morsiamen juonti'. Länsi- ja Etelä-Venäjällä zapoiny 'juomingit', zmoviny 'sopimusjuhla', zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie 'kätten yhdistäminen, kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva toj. Toisessa kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia häämenoille. Niissä esiintyvä uredev on yksi häiden virkahenkilöltä. Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen, jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi (zgovor), jos edellinen on käsitetty juominki- (zapoj) tahi kädenlyöntijuhlaksi (rukobitie) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi (poksh-kuda). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen yhteydessä.

Katsojaiset.

Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin kudo vanomo 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen petshurka vanomo 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat kihlajaisjuominkien (toj) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset (vastvardzhama) kihlauksen jälkeen, ennen proksimmenze-juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot, ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen. Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta dymnitshanie 'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä "uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset" (rozgladiny) kihlajaisten jälkeen.

Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.

Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän määrääminen. Käyntiä nimitetään tshin-putuma (butuma) 'päivän määrääminen' tahi pozalan putoma 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.

Kihlauksen ja häiden välinen aika.

Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä, mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari. Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa. Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä, mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita, ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen seremonialliset itkut. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä kartanon haltijan kardas-sarkon sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan (vanks tarka, shuksh-pra) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana. Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki. Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään. Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi. Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt, valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden mukaisiksi.

Häät.

Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. —

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:

Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.

Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen luona pidetyn itkupäivän. Morsiamen luo kokoontuivat hänen ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan. Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin. Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat neitoilta- eli polterabend-menot. Niihin ottavat osaa morsiamen sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja. Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat urvalat häntä käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina (fata). Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä. Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa kashado jartsamoksi 'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden aattopäivän nimenä kashado jartsama 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon "morsiuskortteeriin" (urvalan- l. urvalen-kudo) tahi "odotuskortteeriin" (ashton-kudo); paikotellen palaa hän täältä ennen nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla (devitshnik). Siihen ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle, viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha, jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni — pellolle, suurelle niitylle… tulevat niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa (venkopletiny) morsiamen hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana (dziewiczny wieczor 'neitoilta') palmikon hajoittaminen (rozpleciny). Bulgariassa suoritetaan devishnik-juhlassa pääasiassa samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa venäläisissä polterabend-menoissa selvät vastineensa, joista muutamat esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana kasha (puuro) häiden merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti hän kasha-juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.

Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä nimityksillä drushka ja poddruzhe. Piispa Jakov kertoo, että sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli drushka.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen noutoon säännöllisesti nuodejoukko (kudat), jonka jäsenet ovat tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu johto- eli virkahenkilöitä, joita on ersalaisten poksh-kuda 'suuri l. pää-kuda' eli puhemies, kud-ava, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat (ata-kuda ja ava-kuda).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia, sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten "morsiamen kuljettaja" uredev, urved'. Hänen tehtävänään mainitaan m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta. Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä ingal-djakaj 'edellä kulkija' ja toran-kandy 'sapelin kantaja'. Morsiamen kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä urvalat, paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta (urvalanit).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. suuren piirakan eli hääleivän valmistaminen. Morsiustaloon mukaan otettavaksi valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä (luvon-kshe, luksha, toj-praka, poksh-praka, kurnik), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen, puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä (prakan panmo tshi 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan (pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella) nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä sulhasen isä (svat) ja äiti (svaha). Joskus nimitetään isää erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, korennoj sratiksi 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on tysatskij 'tuhannen päämies', jälkimäisen svaha, joka on tunnettu myöskin sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi (posazhonnyj otets ja posazhonnaja mat), varsinkin silloin kun sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys. Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille. Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa, että mordvalaisten kuda, samaten kuin venäläinen svat (resp. svaha) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

Kuda kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi puhemiestä, myös Gevatter, uigureilla Freund, Genosse. Tshuvassin kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin Vater des Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter, jonka tapaisessa merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä (Gevatter), ei sitä niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp. morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.

Jo Pallas'ella tavatut ja nykyäänkin tavattavat kaksi nuorempaa venäläisnimistä virkahenkilöä vastaavat venäläisten kahta sulhasen ikätovereista valittua virkahenkilöä, jotka jälkimäisillä etupäässä ovat nuodejoukon toimivia johtomiehiä (drushko ja poldrushko, poldruzhe tai poddruzhe). Mordvalaisten uredevin, (urved' j.n.e.) tehtävät muistuttavat useissa suhteissa venäläisen drushkon toimia. Saratovin läänissä tavataan pel'uridiv ('puoli-u.'), mikä nimitys on muodostunut venäläisen poldrushka l. poldruzhee-nimen mukaan.

Ritualisen hääleivän tahi piirakan valmistaminen ja mukaanotto nuodematkalle on yleinen venäläinen tapa. Venäläiset valmistavat hääleivän (korovaj, korovaets, kurnik) tavallisesti sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. Joskus valmistetaan sellainen sekä sulhasen että morsiamen kotona, tahi vasta hääpäivänä. N.F. Sumtsov mainitsee hääleivästä (korovaj) puhuttavan v:lta 1526 olevissa muistiinpanoissa. Vanhoissa tsaarien ja ruhtinaiden häissä oli ritualinen hääleipä niin suuri, että sitä kantoi neljä virkamiestä sametilla verhotuilla paareilla. Vähä-Venäjällä valmistetaan seremoniallisia lauluja laulaen ennen häitä useampia korovaj-leipiä. Jantshukin mukaan on hääleivän valmistus, joka suoritetaan viimeisenä iltana ennen häitä, vähävenäläisten häävalmistusten tärkein kohta. Se tehdään suuren pyöreän leivän muotoiseksi ja valmistukseen ottaa osaa koko sulhasen suku. Galitsiassa kokoontuvat naapurit ennen häitä morsiustaloon korovaj-leipää valmistamaan. Puolalaiset tekevät häitä varten suuren leivän (krowaj) ja bulgarit leipovat sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä erityisen leivän morsianta varten.

Nuodematkalle lähdön edellä tapahtuvat rukous- ja siunausmenot, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosintamatkalle lähdettäessä toimitettavien kanssa, sisältävät omaperäisten tapojen ohella vastaavien venäläisten rukous- ja siunausmenojen piirteitä. Jälkimäisissä on leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan ritualinen käyttö yleistä, Sulhanen tahi nuodejoukko siunataan leivällä (leivällä ja suolalla, pyhäinkuvalla) ennen lähtöä, Siihen nähden, että sulhanen aikaisempien tapojen mukaan ja tavallisimmin nykyäänkin ei lähde nuodematkalle, on sulhasen siunaaminen, missä sellainen esiintyy, venäläistä lainaa; jälkimäisellä taholla sulhasta nimittäin siunataan nimenomaan nuodematkalle lähtemään.

Nuodejoukon muita matkallevarustamismenoja voidaan tarkastaa yhdessä hääjoukon varustamisessa noudatettavien menojen kanssa, sillä niissä tavataan ylipäätänsä samanlaisia toimituksia.

Nuodematka.

Muutamien tietojen mukaan noudatetaan nuodejoukon matkan yhteydessä eräitä tapoja ja menoja. Piispa Jakovin mukaan näyttää sulhasen äiti toimineen nuodejoukon johtohenkilönä. Hän puki päähänsä seppeleen (venets) ja sen päälle miehen päähineen sekä matkasi vahakynttilää (shtatol) kädessään pidellen morsiustaloon. Edellä kulkivat ratsumiehet rakkopilliä soittaen. Kylänkujalla heitti sulhasen isä kauhallisen kuparirahoja kaikille neljälle ilmansuunnalle.

Pensan läänin Insarin piirikunnassa ajaa edellä kaksi sukulaista, joista toisella on puukko kädessä.

Yleiseksi nuodematkalla noudatetuksi tavaksi on merkittävä se, että nuodejoukko asettaa matkansa siten, että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi että matka sinne tapahtuu yön aikana.

Mokshalaisten nuodematkalle on erikoista se, että nuodejoukko, samaten kuin kosiomiehet kosintamatkalla, asettuu morsiamen kotikylässä ensiksi erityiseen pysähdyskortteeriin. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaiset asettuivat morsiamen kotikylässä talvella jo aattopäivänä vartavasten hankittuun asuntoon. Kesällä jäätiin kylän ulkopuolelle, josta vasta seuraavana päivänä saavuttiin morsiustalolle.

Menot morsiustalossa.

Morsiustalossa nuodejoukon saavuttua tapahtuvista menoista antavat jo vanhimmat kuvaukset muutamia tietoja. Lepehinin mukaan rajoittuivat mordvalaisten häämenot vanhaan aikaan siihen, että morsiamen isä, ottaen kädestä tytärtänsä, äidin pidellessä suolaa ja leipää, luovutti hänet noutamaan saapuneelle apelle ja anopille. Kiitettyään vanhempiaan ja itkettyään eroitkut läheisillensä, peitti morsian itsensä vyötäröön saakka valkealla liinakankaalla, jonka jälkeen veli vei hänet ajoneuvoihin. Paitsi tätä yleiskohtaista kuvausta, kertoo Lepehin silloisten Tsheremshan-joen tienoilla asuneiden mordvalaisten häätavoista. Morsian puettiin punaisiin vaatteisiin ja hänen päänsä peitettiin punaisella hunnulla niin, ettei kasvoja voitu nähdä. Morsiamen eteen asetettiin rahi, jolla oli olutämpäri, leipää ja suolaa. Viereen istui "iäkäs mies" pyhäinkuvan kanssa ja edessä piteli pieni poika kynttilää. Morsian itki kullekin sukulaiselle, näiden hunnun alle kumartaen hyvästellessä. Edessä seisoi morsiamen veli heilutellen sapelia ja lyöden sillä tuon tuostakin kattoon ja kurkihirteen. Ulos vietiin morsian kantamalla. Kirkolle vihittäväksi vietäessä oli hän valkealla hurstikankaalla tahi pöytäliinalla peitettynä. Sulhanen odotteli hänen saapumistaan kirkolla.

Georgin kuvaus sisältää samoja piirteitä kuin Lepehinin. Morsiamen luovutti isänsä "kädestä" sulhasen isälle. Morsiamen äiti antoi sulhasen äidille mukaan suolaa ja leipää. Ennen lähtöään peitti morsian päänsä.

Milkovitshin kertomuksesta käy selville, että isä antoi tyttärelleen erotessa karjasta jonkun eläimen lahjaksi ja että morsiamelle annettiin matkalle mukaan leipä. Ennen lähtöä hunnutti morsian kasvonsa.

Makarij kertoo sulhasen isän sen jälkeen kun "kaupat oli tilitetty" morsiamen kotona toimittaneen rukouksen omille kodin haltijoilleen ja vieneen morsiamen kotiinsa. Siunauksen asemasta antoi isä tyttärelleen erityisesti sitä varten valmistetun saltanin kynttilän. Tämän pienoisen tuohuksen säilytti nuorikko vanhempiensa siunauksena kuolemaan asti, niin että se pantiin arkkuunkin kuolleen kanssa.

Jakov mainitsee nuodejoukon morsiustaloon sisään astuttuaan rukoilleen jumalaa ja juoneen olutta sekä viinaa. Juhla-aterian jälkeen siunasi morsiamen isä tytärtänsä leipäkimpaleella, shtatol-kynttilällä ja pyhäinkuvalla. Eroitkujen jälkeen otti morsian vihille lähtiessään poveensa leipäkimpaleen, kynttilän ja suolaa.

Orlovin kuvaus mokshalaisten menoista sisältää joukon yksityiskohtia, varsinkin tällöin noudatetuista rukousmenoista. "Itse avioliittopäivänä" tapahtui morsiamen kotona pyhä toimitus, jolla vanhemmat siunasivat morsiamen avioliittoon. Kutsuttuaan koolle sukulaisensa, uhrasivat vanhemmat jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle, jolloin pöydällä olevaan mesijuoma-astiaan kiinnitettiin 1/4 naulaa ja enemmänkin painava saltanin vahakynttilä. Uhrin jälkeen morsiamen isä ja äiti, ensiksi toinen, sitten toinen, jättivät kynttilän sitä sammuttamatta morsiamelle. Tämä asetettiin palavine kynttilöineen ajoneuvoihin ja hän saapui kynttilätä sammuttamatta sulhasen kotiin. Joskin vanhempien etnografien kuvauksista useat heidän aikanansa käytännössä olleiden tapojen yksityispiirteet saattavat puuttua, sisältävät ne huomattavimmat tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista.

Yhdeksi vanhempien kuvausten erikoispiirteistä on merkittävä se, että lukuunottamatta Milkovitshin, Pallas'en ja Jakovin kuvauksia, kysymyksessä olevat menot niiden mukaan tapahtuvat pääasiassa morsiamen ja molempien puolten vanhempien kesken; jotka niissä esiintyvät toimivina henkilöinä. Kuten jo edellisestä käy selville, tavataan myöhempien kuvausten mukaan, kuten nykyaikaisissakin tavoissa, useissa menoissa erityisiä toimihenkilöitä, jotka nähtävästi aikaisemmin ovat olleet ja nykyisinkin useimmiten ovat sukulaisia.

Esitetyistä vanhemmista kuvauksista käy myöskin selville, ettei morsiamen noudannassa ollut osallisena suurempaa nuodejoukkoa, mikä myöhemmissä tavoissa on yleistä.

Silloin, kun morsianta noutamassa on varsinainen nuodejoukko, otetaan se vastaan morsiustalossa erikoisilla menoilla. Niinpä mainitsee Jakov morsiamen isän nuodemiesten saapuessa sulkeneen portin, jota ratsumiehet pyysivät avaamaan. Sen jälkeen tuli morsiamen isä ulos mukanaan leipää ja suolaa sekä kauhallinen olutta, ottaakseen tulijat vastaan leivällä ja suolalla.

Portin sulkemisesta nuodejoukon saapuessa ja ruokatavaroiden esiintuonnista puhuvat myös muutamat myöhemmät kuvaukset. Portin sulkeminen on myös yleistä nykyaikaisissa tavoissa. Se avataan vasta sitten, kun nuodejoukolta on saatu rahaa lunnaiksi.

Nykyaikaisissa tavoissa esiintyy kysymyksessä oleva meno episodina, jossa molemmin puolin porttia seisahtuneet joukkueet lauluilla tervehtivät toisiansa. Morsiustalon puolella esiintyvät morsiamen ystävättäret koettavat kaikin tavoin herjata nuodejoukon jäseniä, erittäinkin sen johtohenkilöitä. Tämänlaisista menoista mainitsee jo Milkovitsh; morsiamen ystävättäret lauloivat nuodejoukon saapuessa sille osotettuja herjauslauluja.

Yleiseuropalainen tapa sulkea morsiustalon portti nuodejoukon saapuessa ja vaatia lunnaita sen avaamisesta on samalla yleinen venäläinen tapa. Ainakin vastaavissa isovenäläisissä tavoissa on myös yleistä se, että nuodejoukon sisään pyrkiessä lauletaan lauluja, joissa sitä ja erittäinkin sen johtajia (puhemiestä, kaasoa, sulhasen vanhempia) herjataan.

Morsiustalossa ennen morsiusmatkaa tapahtuvien menojen suhteen on huomattava se eroavaisuus, mikä eri ajoilta peräisin olevissa kuvauksissa ilmenee. Vanhimpien esittäessä tännekuuluvat tavat yksinkertaisina ja harvoihin menoihin rajoittuvina, sisältävät myöhemmät joukon lisäepisodeja, jotka myöskin nykyaikaisissa tavataan.

Viimeksimainituissa kiinnittävät vanhempiin verrattuina huomiota muutamat toimitukset ja seikat nuodejoukon saapumisen aikana ja lähinnä seuraavana aikana sen saavuttua. Neitoillan menojen tarkastelussa on käynyt selville, että morsian useiden aikaisempien kuvausten mukaan viedään kotoa pois ennen nuodejoukon saapumista. Myöhempien kuvausten mukaan on morsian paikotellen nuodejoukon saapumishetkellä morsius- l. odotuskortteerissa tahi piilossa.

Alatyrin piirissä palasi morsian neitokortteerista (urvalen kudo) naapurin luota ennen nuodejoukon saapumista kotiinsa. Täällä asettui hän pirtin peränurkkaan makaamaan, teeskennellen nukkuvansa. Nuodejoukon saapuessa hänet herätetään, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mistä on kysymys. Sulhasen pirttiin tullessa hän taas pakenee neitokortteeriin, josta hänet ennen lähtöä käydään noutamassa. Napolnojessa morsian niinikään paneutuu maata nuodejoukkoa odoteltaessa. Hänet viedään neitokortteeriin vasta nuodejoukon saavuttua ja tuodaan takaisin ennen lähtötoimituksia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa on morsian nuodejoukon saapuessa kotona, ottaen osaa vastaanottomenoihin. Hänet vievät nuodejoukkolaiset kesken morsiustalossa tapahtuvaa juhlaa sukulaistaloon, josta käydään hänet ennen lähdön edellä tapahtuvia toimituksia hakemassa takaisin.

Afashevossa on morsian nykyään nuodejoukon saapuessa kotona, nukkuen teeskenneltyä unta pirtin penkillä. Vanhempaan aikaan hänen sitävastoin tällä hetkellä tiedettiin olleen neitokortteerissa. Ystävättäret herättävät hänet laululla, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mitä on tekeillä, ja ihmettelee, miksi vieraita ihmisiä öiseen aikaan on tunkeutunut hänen isänsä kotiin. Laulussaan kertoo morsian muka näkemäänsä unta. Sen jälkeen lähtee hän ystävättärineen urvalan kudoon, josta hääjoukko aamusella kud-avan johdolla käy hänet noutamassa. Kotia saapuessa tapahtuu portilla "neidonpäivien luovutus" siten, että morsian antaa sormuksen jollekin ystävättärelleen, mikä symbolisoi hänen eroaan neitseiden joukosta.

Näiden menojen suhteen on siis ensiksikin huomattava, että kun morsian aikaisempien ja eräiden myöhempien kuvausten mukaan on nuodejoukon saapumishetkellä morsiuskortteerissa, hän muutamien toisten mukaan palaa saapumishetkeksi kotia ja ottaa osaa eräisiin tällöin suoritettaviin menoihin.

Ne tavat, joihin morsiamen osanotto tällöin liittyy, osottautuvat selvästi venäläisperäisiksi. "Neidon päivien" l. "neidon kauneuden" luovuttamisen olemme jo neitoiltamenoissa osottaneet johtuvan venäläisistä tavoista. Jälkimäisellä taholla saattaa se niinikään tapahtua kysymyksessä olevassa häämenojen kohdassa, jota paitsi sen niinhyvin mordvalaiset kuin venäläiset voivat vielä toimittaa kirkolla ennen vihkimistä, Edelleen ovat morsiamen teeskennelty uni unennäköineen ja sulhasen herjaaminen yleisiä venäläisten tapojen piirteitä.

Morsiamen esiintymistä tässä häämenojen kohdassa on siis pidettävä myöhäsyntyisenä, venäläisten tapojen analogian vaikutuksesta syntyneenä. Näitä uudenaikaisempia tapoja sovittaakseen vanhemman tavan kanssa, jonka mukaan morsian ei ollut kotona nuodejoukkoa vastaanotettaessa, hänet eräillä seuduin tuodaan vastaanoton ajaksi kotia, mutta viedään taas pian sen jälkeen takaisin neitokortteeriin.

Näiden menojen myöhäsyntyisyyttä osottaa edelleen se, että ne useissa paikoin edellyttävät sulhasen mukanaoloa, vaikka sulhanen yleisen vanhemman mordvalaisen tapakannan mukaan jää pois nuodematkalta.

Vanhimmissa kuvauksissa kiinnittää huomiota ensiksikin Lepehinin ja Georgin mainitsema morsiamen seremoniallinen luovutus sulhasen puolen edustajalle (sulhasen isälle), jolle nykyaikaisemmissa kuvauksissa emme tapaa vastinetta.

Samaten kuin sulhasen ja morsiamen puolten edustajien (isien) välinen kädenlyönti kihlauksessa, tapahtuu morsiamen kädestä luovuttaminen molempien puolten juridisten kontrahenttien välillä. Menolla on siis avioliiton oikeudellisen päättämisen merkitys. Se, että tämän toimituksen yhteydessä, kuten muissa saman laatuisten avioliittomenojen kohdissa, otettiin esille suola ja leipä, osottaa, että se käsitettiin samanlaiseksi tärkeäksi seremonialliseksi toimitukseksi kuin nämäkin.

Esitettyjen kuvausten mukaan liittyy tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan joukko uhri- ja rukousmenoja, jotka vanhemmissa kuvauksissa esiintyvät etupäässä kodin haltijoihin ja vainajiin kohdistettuina kansallisina palvontamenoina. Näiden ohella ja joskus niihin liittyvinä tavataan morsiameen kohdistuvia siunausmenoja, joilla jo esim. Lepehinin ja Jakovin kuvauksissa on huomattava asema. Viimeksimainitun sekä Orlovin mukaan tapahtui siunaaminen ritualisella vahakynttilällä (shtatol). Paitsi kynttilää, tavataan Jakovilla siunauksen välikappaleina leipä ja pyhäinkuva, Lepehinilla suola, leipä sekä pyhäinkuva.

Samalla kun vanhemmat palvontamenot osottavat yhtäläisyyttä esim. tshuvasseilla tähän häämenojen kohtaan liittyvien tapojen kanssa, viittaavat jo siunausmenojen välikappaleet venäläisiin tapoihin. Myöhempien kuvausten mukaan esiintyvätkin kysymyksessä olevat menot siunausmenoina, joissa siunauksen välikappaleina on leipä, pyhäinkuva, leipä ja suola. Ne suoritetaan tavallisesti vähää ennen morsiusmatkalle lähtöä. Menoon liittyy usein yhteinen syönti sekä joskus pöydän ympäri kulkeminen.

Vastaavat menot venäläisissä, varsinkin valkovenäläisissä tavoissa ovat muodostuneet erittäin juhlalliseksi toimitukseksi. Viimeksimainituilla katsoo Dovnar-Zapofskij n.s. morsiamen istuttamisen (posad) olevan tännekuuluvien menojen tärkeimpänä osana. Morsian asetetaan ennen vihille lähtöä istumaan erikoiselle istuimelle, jolloinka morsian itkee eroitkuja ja vanhemmat siunaavat häntä juhlallisesti. Tähän saattaa liittyä kolminkertainen seremoniallinen pöydän ympäri kulkeminen. Istuin on joskus peitetty nurinkäännetyllä turkilla.

Isovenäläisiin tapoihin kuuluu niinikään juhlallinen morsiamen tahi avioparin siunaaminen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Sen usein esiintyväksi piirteeksi on merkittävä, että isän siunatessa pyhäinkuvalla, äiti siunaa leivällä tahi leivällä ja suolalla. Täälläkin liittyy siunausmenoon usein yhteinen syönti, jota varten hääleipä jaetaan osiin.

Sekä aikaisemmat että myöhemmät kuvaukset kertovat yksimielisesti morsiamen hunnuttamisesta, s.o. hänen päänsä tahi kasvojensa peittämisestä eräissä häämenojen kohdissa.

Hunnuttamisesta kertoo Milkovitsh jo kosintamenojen yhteydessä. Häämenoista puhuessaan mainitsee hän morsiamen ennen kotoa lähtöä peittäneen kasvonsa. Georgin mukaan tapahtui hunnuttaminen niinikään ennen morsiusmatkalle lähtöä. Vanhojen mordvalaisten menojen kuvauksessa puhuu Lepehinkin hunnuttamisesta morsiusmatkan yhteydessä. Tsheremshan-joen seuduilla asuneiden mordvalaisten tavoissa huomataan hänen kuvauksensa mukaan kahdenkertainen hunnuttaminen: morsiamen pää peitettiin siunausmenojen ajaksi punaisella peitolla, mutta vihille vietiin hänet valkealla hurstilla peitettynä.

Useimmissa myöhäisemmissä kuvauksissa mainitaan hunnuttamisesta juuri morsiusmatkan yhteydessä. Tätä paitsi on morsian hunnutettuna usein siunausmenojen aikana sekä joskus eroitkuja itkiessään. — Useammat myöhäisemmätkin tiedot mainitsevat morsiushunnun väriltänsä olevan punaisen. Erään Pensan läänistä olevan tiedon mukaan peitettiin morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hurstikankaalla, johon oli neulottu ristejä ja nelikulmioita.

Yleisenä mordvalaisena tapana, josta sekä vanhemmat että nykyaikaiset tiedot puhuvat, on pidettävä sitä, että morsianta muutamissa häämenojen kohdissa kannetaan tahi kahden puolen talutetaan. Tämä on tavallisinta morsiusmatkan yhteydessä, mutta tätä paitsi kannetaan morsianta usein hyvästelemässä sukulaistaloissa käydessä sekä synnyinkodin eri paikkoja hyvästellessä ja erojaisitkuja itkiessä. Kantamisen tahi taluttamisen toimittaa, kuten jo Lepehin mainitsee, usein morsiamen veli, mutta tämän ohella eräät häiden virkahenkilöt, varsinkin "morsiamen kuljettaja" uredev tahi taluttajat urvalat.

Nämä tavat esiintyvät samassa laajuudessa ja saman muotoisina tshuvasseilla. Venäläisillä ei morsiamen kantaminen ole yleistä, mutta ei kuitenkaan ole ollut harvinainen Keski-Venäjällä. Kantajana on täälläkin usein morsiamen veli, mutta myöskin sulhanen. Sumtsovin mukaan kannetaan morsianta Itä- ja Länsi-Venäjällä useimmiten sulhasen kotiin tuotaessa.

Morsiusmatka.

Sekä vanhemmissa että myöhemmältä ajalta olevissa kuvauksissa mainitaan morsiamelle uuteen olinpaiAkaan lähtiessä annetun mukaan (käteen tahi poveen) erilaisia esineitä. Niistä tunnemme ennen kaikkea muissakin häämenojen kohdissa ritualisena esineenä käytetyn vahakynttilän (shtatol). Muita tällaisia esineitä ovat leipä ja suola. Näitä voidaan ottaa kaikkia kolmea samalla kertaa mukaan.

Saman tavan löydämme venäläisten häämenoista. Täällä annetaan morsiamelle poveen morsiusmatkan ajaksi leipä tahi leipää ja suolaa.

Tätä paitsi sisältää pari vanhaa venäläisten häämenojen kuvausta kohtia, joiden mukaan kynttilällä tahi kynttilöillä vastaavissa venäläisten menoissa on ollut saman tapainen käytäntö kuin puheenalaisissa mordvalaisissa menoissa. Erään tiedon mukaan sytytettiin ennen vihille lähtöä kaksi yli puudan painoista kynttilää erikoisella pyhällä kynttilällä, ja nämä olivat nähtävästi mukana matkalla sulhasen kotiin. Perillä kynttilät yhdistettiin ja vehnäpurtiloon pantuina säilytettiin kokonainen vuosi päänalusen vierellä. Olearius kertoo venäläisten morsiusmatkalla reen vierellä kantaneen kuutta vahakynttilää.

Mordvalaista morsianta on kuljetettu uuteen olinpaikkaansa useiden aikaisempien tietojen mukaan sekä kuljetetaan monilla paikkakunnilla vieläkin morsiuskuomissa, s.o. kaarien päälle levitetyllä kankaalla umpinaisiksi päällystetyissä ajoneuvoissa. Päällyskankaaseen ommellaan tähtiä tahi muunlaisia kuvioita.

Muutamat tiedot puhuvat tshuvassien käyttäneen saman tapaisia morsiuskuomeja. Milkovitsh kertoo, että tshuvassilainen morsian kannettiin soiton soidessa hurstikankaalla peitettyyn kibitkaan. Kasarin läänin Jadrinskin piirin tshuvassit kuljettavat morsianta joko hevosen selässä tahi peitetyssä kibitkassa. Simbirskin läänin Kurmyshin piirin tshuvassit vievät morsiamen sulhasen kotiin välttämättömästi peitetyissä ajoneuvoissa.

Eräs tiedonanto näyttäisi viittaavan venäläistenkin käyttäneen sen tapaista laitosta. Tereshtshenko mainitsee morsiamen Orlovin läänissä viedyn vihille peitetyissä ajoneuvoissa, joita nimitettiin budkaksi.

Edellä puheenaolleet morsiusmatkaan liittyvät tavat ovat kohdistuneet pääasiassa morsiameen. Näitä paitsi huomataan tännekuuluvissa menoissa sellaisia, jotka kohdistuvat hääsaattueeseen kokonaisuudessaan tahi muulla tavoin ovat morsiusmatkan yhteydessä. Muutamat näistä menoista ovat samoja, joita nuodematkan yhteydessä noudatetaan. Tällaisiksi ovat merkittävät muutamat toimitukset, jotka suoritetaan sekä nuodejoukon että morsiussaattueen matkalle lähdön edellä. Nuodematkalle lähdettäessä tavattiin pääasiallisimpina toimituksina kolminkertainen nuodejoukon tahi hevosten ympäri kulkeminen sulhastalon pihalla tahi vähän matkaa edennyttyä. Ympärikulkemisen toimittivat johto- tahi virkahenkilöt (ratsumiehet, sulhasen isä, poksh-kuda, uredev) erilaisten esineiden, kuten miekan, kirveen, sapelin; viikatteen, palavien päreiden ja pyhäinkuvan kanssa.

Morsiussaattueen matkalle varustamisessa on myöskin ennen kaikkea huomioonotettava ympärikulkemiset, joiden yhteydessä käytetään vastalueteltuja esineitä. Niiden lisäksi tavataan ruoska samanlaisessa käytännössä. Ympärikulkeminen saattaa esiintyä myöskin siinä muodossa, että morsiussaattue kulkee lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Vastaavat venäläiset tavat osottavat läheistä yhtäläisyyttä mordvalaisten kanssa. Niiden yleiseksi piirteeksi on merkittävä se, että ennen nuodejoukon tahi morsiussaattueen liikkeelle lähtöä joku häiden virkahenkilöistä kulkee sen ympäri määrättyjen varoesineiden kera. Ympärikulku saattaa tapahtua tahi uudistetaan se jonkun matkaa lähtöpaikalta edennyttyä. Tavallisimpia ympärikulkemisessa käytettäviä esineitä ovat kirves, veitsi, sapeli, pyhäinkuva ja ruoska; joskus tavataan humalat. Tiehen lyödään teräaseilla tahi ruoskalla ristejä.

Teräasetta käyttävät mordvalaiset vielä etempänäkin morsiusmatkan aikana. Saratovin läänissä seisoi drushko sen aikana morsiuskuomin takaosassa, hosuen sapelilla tahi viikatteella.

Edellä esitettyjen lisäksi on vielä huomioonotettava eräitä morsiusmatkan yhteydessä esiintyviä seikkoja. Lepehin mainitsee morsiamen suvun saattaneen morsianta puolimatkaan, josta se palasi takaisin. Puolitiessä oli sulhasen suku vastassa. Piispa Jakovin mukaan käytiin morsiusmatkan yhteydessä vihillä kirkossa. Kirkolle saavuttua rukoili morsian siunausta esi-isiltänsä. Sulhanen oli ennen morsianta saapunut kotoaan kirkolle ja kiiruhti vihkimisen jälkeen täyttä laukkaa takaisin. Kotikylään saavuttuaan hän kesäiseen aikaan piilottautui riiheen tahi heinähaasiaan; talvella asettautui hän naapuritaloon, viipyen siellä myöhään yöhön.

Nizhegorodin läänissä palasi morsian vihiltä kolmivaljakolla; sulhanen sitävastoin saapui jalkaisin ja piilottautui perille tultuaan kellariin. Saratovin läänissä haettiin sulhanen vihkimistä varten kotoaan kirkolle. Samaran läänissä pysähdyttiin morsiamen kotikylän ulkopuolella, noustiin ajoneuvoista, syötiin ja juotiin, jolla aikaa morsian ystävättäriensä ympäröimänä itki erojaisitkuja ja jakoi ystävättärilleen lahjoja. Ajoneuvoihin asetettaessa hän koetti riistäytyä irti ja heitti hunnun päästänsä tielle. Kasanin läänin ersalaiset käänsivät morsiustalosta lähdettyä kaikki ajoneuvot takaisin porttiin päin. Tällöin tarjosivat morsiamen vanhemmat hääsaattueen jäsenille viinaa.

Mainov kertoo ersalaisten morsiussaattueen lähtiessä rukoilevan veräjän luona kardas-sarkoa ja jurtyn-pazia. Morsian oli kuljettaessa koko ajan seisaallaan ajoneuvoissa. Kylän rajalla pysähdyttiin ja nautittiin viinaa. Matkalla koetti morsian heittää huntunsa tahi vyönsä tielle.

Vetshkanovossa koettaa morsian useampia kertoja heittää huntunsa pois, josta uredevin on määrä häntä estää. Afashevossa pysähdytään kylän ulkopuolella ja puetaan morsiamen päähän sylinterin muotoinen päähine (kikilka). Tältä paikalta kääntyy morsiamen suku takaisin.

Kuten jo Jakov mainitsee, suoritetaan siis myöhempien tietojen mukaan vihkiminen morsiusmatkan yhteydessä. Nykyään tapahtuu se säännöllisesti tässä häämenojen kohdassa, niin että morsian vihittynä vaimona tuodaan sulhasen kotiin. Vanhimmat kuvaukset sitävastoin eivät puhu vihkimisestä morsiusmatkan yhteydessä. Milkovitsh, Lepehin ja Georgi mainitsevat sulhasen nähneen morsiamensa ensi kertaa sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa. Tämä, samaten kuin muutamat muut kohdat puheenalaisissa kuvauksissa osottaa, ettei vihkimistä morsiusmatkan yhteydessä toimitettu.

Venäläiset suorittavat vihkimisen säännöllisesti morsiusmatkan yhteydessä, jotavastoin Volgan seudun ei-venäläiset heimot nykyäänkin usein hankkivat kirkon vahvistuksen avioliitolle häämenoista riippumatta, joko ennen tahi jälkeen niiden suorituksen. Mordvalaisten myöhemmät tavat näyttävät siis tässä kohden muodostuneen venäläisten tapojen mukaisiksi. Vihkimiseen liittyvästä käsityksestä avioliiton muodollisena alkamishetkenä johtuu varmaankin vihkimistilaisuudessa tapahtuva morsiamen päähineen ja hiuslaitteen muutto naineen naisen tapaan, jonka joskus mordvalaiset, kuten paikotellen venäläisetkin tällöin suorittavat.

Tshuvassien morsiusmatkalla on morsiamen suku saattamassa pysähdyspaikalle, samaten kuin usein mordvalaisilla. Pysähdyksien aikana syödään ja juodaan. Morsiamen seisoallaan matkaaminen on niinikään tshuvassien tapa. Edellisen tapaiset pysähdykset eivät ole tuntemattomia venäläistenkään tavoissa. Vitebskin läänin venäläiset pysähtyvät morsiusmatkalla seitsemän kertaa, jolloinka syödään. Orlovin läänissä pysähdytään jokaisessa tienhaarassa, juodaan viinaa ja tanssitaan.

Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

Sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuvasta häämenojen sarjasta otamme aluksi tarkasteltavaksi vastaanottomenot, jotka lähinnä liittyvät morsiusmatkan yhteydessä noudatettaviin tapoihin.

Vastaanottomenoihin olemme aikaisemmin tutustuneet jo kosintamenoissa sekä nuodejoukon vastaanotossa morsiustalossa. Nyt tavattavat esiintyvät edellisiin verrattuina paljoa runsaampina ja monipuolisempina, mikä onkin luonnollista, sillä tällä kertaa kohdistuu vastaanotto muun ohella häiden huomattavimpaan henkilöön, morsiameen, hänen uuteen olinpaikkaansa saapuessa.

Eri kuvauksista ansaitsee mainitsemista ensiksikin Pallas'en kertomus mokshalaisten tavoista. Nuorikon kantoivat sulhastalossa juohdemies ja hänen apulaisensa morsiuskuomista hänen lakkaamatta itkiessään portin luo, johon kylän naiset olivat kokoontuneet. Sulhasen äiti astui esiin, mukanaan kuivilla humaloilla täytetty paistinpannu, jonka sisällön hän palavilla päreillä sytytti tuleen. Kun anoppi oli asettanut pannun nuorikon jalan viereen, potkaisi tämä sen pois luotansa. Tämä uudistettiin kolmeen kertaan. Samalla pantiin merkille, miten päin pannu putosi maahan. Jos se jäi ylösalaisin, ennusti se avioparille vastoinkäymistä, jos kohdalleen, onnea.

Lepehin kertoo sulhasen Tsheremshanin mordvalaisilla olleen ottamassa vastaan morsianta. Pirtin kynnyksen edustalla asetettiin ensiksi sulhasen jalalle palavilla humaloilla täytetty pannu, joka hänen oli potkaistava pois luotansa, sitten asetettiin pannu morsiamen jalalle, jonka oh tehtävä samaten.

Milkovitshin kuvaus muistuttaa edellisiä, samalla kun se sisältää muutamia lisäpiirteitä. Vastaanottamassa olivat sulhasen isä ja äiti, yllään nurinkäännetyt turkit, päässä karvalakit. Morsiamen oli potkaistava jalallaan palamaan sytytetyillä humaloilla täytettyä pannua.

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle. Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja annettiin hänen käteensä sytytetty shtatol, jota kantaen hän lähestyi appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän (resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua, ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville, esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä- ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä. Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli, jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto, jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin, jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä. Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan, että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla, Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen, niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian. Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin) vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä kerrotaan, on yleistä avioparin asettaminen vierekkäin istumaan. Sen yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin. Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim. vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen. Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa, mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa. Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista, venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.

Lukuisten kansojen avioliittomenoissa esiintyviä uuniin kohdistuvia menoja tavataan venäläisilläkin, joskaan ei varsin yleisesti. Novgorodin läänissä viedään nuorikko sulhastaloon tuotuna ensiksi uunin luo, jossa hänet puetaan naineen naisen pukuun. Länsi-Venäjällä ottaa nuorikko uuteen kotiin tultuaan povestaan mustan kanan ja heittää sen uunin alle.

Kuten aikaisemmasta on käynyt selville, tapahtuu häähunnun poisto venäläisillä, kuten useiden vanhempien tietojen mukaan mordvalaisillakin, avioparin istuessa vierekkäin (usein samalla alustalla). Hunnun poisottamisen toimittaa täälläkin sulhasen isä tahi äiti. Kurskin läänissä paljastaa appi morsiamen kasvot, poistaen häähunnun piirakalla.

Uuden nimen antamisesta puhuvat useat myöhemmät tiedot, ja tätä tapaa ovat mokshalaiset noudattaneet meidän päiviimme saakka. Nizhegorodin läänin mokshalaisilla antoi sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen nuorikolle uuden nimen. Tämä tapahtui uunin luona. Nimen antaja asetti siunaten nuorikon pään päälle leivän; sitten anoppi, lyöden toisella leivällä, lausui nuorikolle tulevan nimen. Pensan läänin mokshalaiset veivät nuorikon häävuoteelta pirttiin ja asettivat peiton alle. Samalla annettiin hänelle uudeksi nimeksi jokin sanoista paraj 'hyvä', vezhej, 'vihainen', lukaj 'villi', mazaj 'kaunis, hyvä'. Tambovin läänissä valittiin vihkimispäivän jälkeisenä päivänä joku poikanen ja annettiin hänelle piirakka, jolla hän juohdemiehen osotuksen mukaan löi nuorikkoa otsaan, sanellen naineiden naisten nimiä. Nimi määrättiin kumminkin nuorikon oman suostumuksen mukaan. Erään tiedon mukaan tapahtui nimen anto vedelläkäyntiseremonian jälkeen. Insarin piirissä annettiin nimi hääpäivän jälkeisenä päivänä. Perheen vanhin nainen vei nuorikon uunin luo ja lyöden leivällä päähän nimitteli naisten nimiä, joista yksi suostumuksen mukaan tuli uudeksi nimeksi. Saman piirikunnan Vertelimin kylässä tapahtuu uuden nimen anto hääpäivän jälkeisenä päivänä, vanhempien ja sukulaiseen mentyä aamusella nuoren parin makuuhuoneeseen syöttämään heitä hirssipuurolla. Tällöin lyö anoppi nuorikkoa keveästi leivällä otsaan ja lausuu hänelle uuden nimen.

Nimenmuuttomenon läpikäyväksi piirteeksi on merkittävä sen toimittaminen käyttämällä leipää tahi piirakkaa menon välikappaleena. Tässä suhteessa yhtyy meno eräisiin toisiin, kuten häähunnun poistoon, vastaanottoon ja siunausmenoihin. Etenkin viimeksimainitut myöskin venäläisillä yleiset menot osottavat huomattavaa yhtäläisyyttä nimenannon kanssa. Arkangelin läänissä lyödään avioparia siunattaessa leivällä kolmasti ohimolle. Tapa pitää morsiusparia siunattaessa käsissä leipää esiintyy Sumtsovin mukaan koko Venäjällä ja Galitsiassa. Tämän ohella tavataan leivän asettaminen pään päälle tahi sen murtaminen pään päällä slaavilaisilla kansoilla useissa muissa avioliittomenojen kohdissa.

Tähän saakka on kysymyksenalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvien tapojen tarkastelu tapahtunut etupäässä vanhempien kuvausten nojalla. Näihin antavat myöhemmät ja nykyaikaisten tapojen kuvaukset eräitä lisäpiirteitä, joihin edellisissä on vain niukasti viitattu, tahi joita ne eivät lainkaan tunne.

Yksi vanhimmista kuvauksista puuttuvista menoista on n.s. lapsiseremonia. Se tapahtuu tavallisesti pian vastaanoton jälkeen siten, että sulhaselle annetaan vuoden tahi kahden ikäinen poikalapsi, jonka hän ojentaa morsiamelle. Vetshkanovossa pannaan lapsi suorastaan morsiamen syliin hänen istuutuessaan uunia vastapäätä olevalle penkille. Lapsen suuteleminen ja lahjan antaminen sille on yleistä.

Edelleen on näissä menoissa huomattava avioparin välinen yhteinen syönti resp. juonti. Saratovin läänissä söi aviopari makuuaitassa samalla lusikalla. Orkinossa viedään heille niinikään makuuhuoneeseen ruokaa. Afashevossa annetaan sulhaselle papin siunaama viinamalja, jonka hän, siitä maistettuaan, ojentaa morsiamelle. Kargaleissa syö aviopari makuuvuoteelle asetettaessa samalla lusikalla. Suhoj Karbulakissa tarjotaan sulhaselle ja morsiamelle kummallekin sulhastaloon saavuttua viinamälja. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö nuori pari yhdessä morsiamen arkkuun pantuja leipämöykkyjä ja morsiamen poveen edellisenä päivänä pantuja ohukaisia. Kurninossa ruokkii sulhasen äiti avioparia makuuaitassa piirakalla. Vähän maistettuaan antaa sulhanen piirakan morsiamelle.

Yleisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvia toimituksia ovat seremonialliset kestitysmenot, jotka toimittaa joko nuorikko yksin tahi aviopari yhdessä. Tarjotessaan arvojärjestyksessä kullekin sukulaiselle juomamaljan, on kestitsijä usein kestitettävän jalkojen juureen langenneena, kunnes tämä on tyhjentänyt maljan. Meno saattaa tapahtua pian sulhastaloon saapumisen jälkeen, mutta myöskin myöhemmällä, häävuoteelta noustua tahi vasta seuraavana päivänä. Nuorikon toimittama lahjojen jako sulhasen sukulaisille tapahtuu usein kestitysmenon yhteydessä.

Tavallisimmin häämenojen loppupuolella, mutta joskus jo ennen hääateriaa tapahtuu seremoniallinen aviovuoteelle asettaminen. Saratovin läänissä annettiin sulhaselle häävuoteelle vietäessä ruoska, jolla hän ennen vuoteelle asettumista löi hellävaroen nuorikkoa, lausuen: "Tottele vanhempiasi ja tottele minuakin." Kargaleissa viedään aviovuoteelle asetettaessa makuuhuoneeseen viinaa ja syötävää sekä rukoillaan. Sitten kuljettaa uridiv sapeliansa (toro) vuoteen ympäri. Afashevossa istuu vuoteella nuorten saapuessa joku neitonen. Belyj Klutshissa tapahtuu aviovuoteelle vienti juhlakulkueessa, jonka etunenässä astuvat häiden virkahenkilöt. Mukaan otetaan suolaa ja leipää. Edellä on mainittu aviovuoteelle asettamisen yhteydessä usein tapahtuvasta avioparin välisestä yhteisestä syönnistä.

Afashevossa kuuluu tähän häämenojen kohtaan seuraava meno, josta kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset eivät kerro. Joku miehisistä häävieraista pukee päällensä naisen liinaviitan (rut'sa), panee päähänsä naisen päähineen (pango) ja noettuaan kasvonsa ajaa kirjavilla nauhoilla ja papereilla koristetulla ratsulla ympäri kylää.

Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita. Näistä on ensi sijassa mainittava vedelläkäyntimenot, joista Jakovkin mainitsee. Ne suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä. Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita tahi suolaa ja leipää.

Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.

Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita otsu-ved-azyria, ja otsu-ved-asyravaa palveltiin erikoisesti lapsionnen antajina.

V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo" lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää. Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin hänen päällensä vettä.

Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle, jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.

Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi tahi käskemme kirota sellaisen."

Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin. Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.

Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa, Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.

Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian lakaisemisessa.

Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen, jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.

Molempien sukujen suhteesta toisiinsa häämenojen aikana on huomioonotettava Lepehinin tiedonanto, ettei sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa ketään morsiamen suvusta ollut läsnä. Morsiamen vanhemmat ja sukulaiset eivät tavameet avioparia, ennenkuin niiden puolelta oli käyty kutsumassa heitä saapumaan. Näin tapahtui tämä tapaaminen joskus vasta puolen vuoden tahi vuoden perästä.

Myöhäisemmät kuvaukset esittävät tämän suhteen sellaisena, että morsiamen sukulaiset saapuvat sulhastaloon ensimäisen hääpäivän lopulla tahi tavallisimmin seuraavana päivänä, jolloin morsiamen suvulla on juhlassa kunniasija. Tämän jälkijoukon nimityksenä tavataan gornoit l. gornit.

Venäläisissä häissä saapuu morsiamen suku sulhastaloon säännöllisesti ensimäisen hääpäivän illalla tahi seuraavana päivänä. Heitä nimitetään gomye ja juhla-ateriaa, johon he ottavat osaa, gornyi stol tahi knazheskij stol.

Nuorikon asemasta miehelässä ensi aikoina tuonnin jälkeen on merkille pantava, että hän useiden tietojen mukaan käy muutaman aikaa, aina yhteen vuoteen saakka neidon pukuun puettuna. Lepehinin mukaan oli nuorikolla oikeus käyttää neidon pukua siihen saakka, kunnes hän häiden jälkeen tapasi isänsä, mikä tapahtui joskus puolen vuoden tahi vuoden perästä. Saratovin läänin mordvalaiset pukivat morsiamen päähän naimisissa olevan naisen päähineen vasta vuoden perästä häiden jälkeen. Saman läänin Orkinon kylässä tapahtui päähineen muutto niinikään vasta vnoden perästä.

Erittäin mielenkiintoinen on eräs Kasanin läänin ersalaisia koskeva K. Fuchsin tiedonanto. Nuorikko palasi, oltuaan häiden jälkeen muutaman päivän miehensä luona, "koko työajaksi" isänsä luo, eikä palannut takaisin, ennenkuin viljat oli saatu puiduksi. Joskin muut käytettävänämme olleet tiedot eivät tällaisesta tavasta kerro, on mainitulle Fuchsin tiedolle annettava erikoista huomiota sen vuoksi, että tämä tapa vastaa eräillä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla yleisempänä esiintyvää samanlaista tapaa.

Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen.

G.F. Müller pitää Kasanin läänin ei-venäläisten kansojen pääasiallisena avioliiton solmimismuotona sopimuksellista avioliittoa, jossa morsiamesta aina suoritetaan lunnasraha. Varakkailla tsheremisseillä nousee tämä sataan ruplaan ja suurempaankin summaan. Kosinnan päätarkoituksena on lunnasrahasta sopiminen.

Samalla puhuu mainittu kirjoittaja toisestakin tsheremissien noudattamasta avioliiton solmimismuodosta. Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa tahi jotka haluavat välttää kulunkeja, ryöstävät morsiamia, tunkeutuen tytön kotiin ja vieden hänet väkivallalla pois.

Georgi kertoo tsheremisseistä, samaa. "Vaimoja he ostavat, ja he nimittävät naisen hintaa olon." Mutta tämän ohella köyhä, kuljeksiva huimapää ryöstää neidon, jota rakastaa.

Nämä kaksi mainituilla kertojilla esiintyvää avioliiton solmimismuotoa, sopimuksellinen avioliitto morsiamesta suoritettavan lunnasrahan perustalla sekä naisen ryöstö, tavataankin läpikäyvinä myöhäisemmissä tsheremissien avioliittotapojen kuvauksissa ja esiintyvät ne eräissä muodoissaan vielä meidän päivinämmekin.

Naisenryöstöistä kertovat miltei kaikki tsheremissien tapojen kuvaajat, S. Kuznetsov väittää suurimmalla osalla tsheremissejä säilyneen "vanhan pakanallisen tavan" ryöstää morsiamia. Tämän ohella on kuitenkin sopimuksellinen avioliitto yleensä käytännössä. Ryöstäjät tempaavat muitta mutkitta morsiamen mukaansa piiritansseista tahi kotoa. Tätä tekoa nimitetään erikoisnimityksillä kutshash 'ottaa kiinni' ja nangajash 'raahata pois'. Jollei neito vapaaehtoisesti suostunut seuraamaan anastajiaan, lyötiin häntä ja raastettiin epätoivoisesta vastustuksesta huolimatta mukaan. Joskus ryöstetty, tahtomatta alistua kohtaloonsa, koetti riistää hengen itseltään.

Permin läänin Krasnoufimskin tsheremissien avioliittotavoista kerrotaan seuraavaa: "Sulhanen (tahi useimmissa tapauksissa vanhemmat), saatuaan kuulla jostakin neidosta tahi nähtyään sellaisen, lähtee sukulaisineen tätä noutamaan ja vie hänet pois melkein aina varkain morsiamen vanhemmilta ja usein vastoin neidon omaa tahtoa. Morsiamen julkisia kosimisia sattuu tsheremisseillä hyvin harvoin; esim. Juvan kylässä tapahtui sellaisia seitsemänkymmenen vuoden ajalla vain kaksi, niistä viimeinen v. 1858." Ryöstetty neito piilotettiin omaan tahi naapurin aittaan sulhasen kanssa. Sitten ilmoitettiin asiasta neidon vanhemmille. Nämä tulivat vihaisina paikalle. Heitä kestitettiin ja koetettiin saada sopimaan lunnasrahasta. Sovinnon jälkeen seurasivat hääjuomingit.

Eräässä Ufan läänin tsheremissejä koskevassa kuvauksessa sanotaan viime vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä yleisesti käytännössä olevana avioliiton solmimismuotona olleen naisen ryöstön. Avioliitot kosinnan perustalla olivat harvinaisempia. Morsiamia ryöstivät sekä köyhät että rikkaat. Naisenryöstöjen syyksi mainitaan halu välttää hääkustannuksia ja kosintamenettelyn pitkällisyys. Ryöstöt eivät kuitenkaan aina tapahtuneet vastoin ryöstettävän tahtoa. Sulhasen vanhemmat lähettivät nimittäin usein neidon luo salaisen välittäjän, joka koetti suostuttaa häntä yritykseen. Kaikki tapahtui silti ankarasti salassa tytön vanhemmilta. Sulhasen kotikylään tuotuna vietiin neito aluksi jonkun sukulaisen tahi sivullisen henkilön luo, jonka perheen tuli toimia nuoren parin holhojana ja suojelijana. Ryöstönaimisissakin vietettiin häät.

Saman läänin Birskin piirissä puhutaan naisenryöstöistä ryöstettävän itsensä suostumuksella tapahtuvina. Sulhanen lähetti ensiksi jonkun sukulaisnaisen morsianta tiedustelemaan. Tämä koetti taivuttaa jälkimäistä ryöstötuumaan. Sovittiin ajasta ja paikasta mistä piti ryöstettämän. Morsian meni salaa sukulaisiltansa sovittuun paikkaan, josta sulhanen vei hänet johonkin toiseen, vaan ei kotikyläänsä ja jätti jonkun perheen huostaan. Muutaman päivän perästä saapui sulhanen saattojoukon kera noutamaan morsianta kotiinsa. Häät vietettiin kaikkia muodollisuuksia noudattaen. Muutamien päivien perästä sovittiin lunnaista, joina suoritettiin rahaa ja karjaa.

Samanlaisten suhteiden vallitessa tapahtui naisenryöstö myös Orenburgin läänin tsheremisseillä. Täälläkin koetti sulhanen aluksi salaisten välittäjien kautta suostuttaa neitoa. Ryöstetty morsian vietiin lähikylään, josta sitten juhlallisesti noudettiin sulhasen kotiin. Lopuksi lähdettiin pyytämään sulhasen vanhempia sovinnolle ja maksettiin heille kalym, joka kuitenkin oli pienempi kuin kosintanaimisissa.

Permin läänissä lähtivät sulhanen tahi hänen vanhempansa, saatuaan kuulla jostakin neitosesta tahi nähtyään sellaisen, sitä noutamaan. Neito vietiin melkein aina "vanhemmilta varastamalla", joskus, vaikkakin harvoin, vastoin hänen omaa tahtoansa. Varastettu neito piilotettiin kotikylässä aittaan ja annettiin tieto hänen vanhemmilleen. Nämä saapuivat vihaisina noutamaan pois tytärtänsä. Heitä lepyttääkseen maksettiin lunnasrahaa 30-60 ruplaan.

Nykyaikoina ovat eräänlaiset morsiamen ryöstöt vielä voimassa useilla seuduilla tsheremissien asuma-aluetta. Kasanin läänin Tsarevokokshajskin piirissä tapahtuvat ryöstöt tavallisimmin ryöstettävän edeltäkäsin hankitun suostumuksen perustalla. Mutta morsiamia voidaan ryöstää vastoin heidän tahtoansakin, nimittäin siinä tapauksessa, etteivät suostuttelut ole johtaneet tuloksiin. Morsiamia ryöstävät etupäässä varattomat, jotka eivät voi suoriutua niistä suurista kustannuksista, joita kosinta ja häät aiheuttavat. Yritystä varten valitsee nuori mies apulaisekseen luotettavan henkilön, jota nimitetään tular-mariksi. Tätä paitsi on hänellä silloin, kun ryöstö tapahtuu vastoin neidon tahtoa, apunaan joku jälkimäisen kotikylän asukas (ondzats koshsha), jonka tehtävänä on osottaa sopiva hetki ja valvoa, että ryöstetyksi tulee juuri kysymyksessä oleva neito. Omassa kotikylässään on sulhasella apulainen, jonka kotiin ryöstetty neito ensiksi viedään. Tämän on suojeltava sulhasta mahdollisien takaa-ajojen ja takaisinryöstöjen varalta.

Vjatkan läänin Urzhumin piirissä tapahtuu nykyisin naisenryöstöjä vain ryöstettävän suostumuksella. Mutta noin 30-40 vuotta sitten mainittiin ryöstetyn väkivaltaisestikin. Ryöstettävän suostumuksella tapahtuvat naisenryöstöt myöskin Jaranskin piirissä. Syyksi niihin mainitaan taloudelliset seikat ja kosinnassa neidon vanhempien puolelta kohdanneet esteet. Tällaisissakin naimisissa suoritetaan lunnasrahaa, mutta vähemmän kuin kosintanaimisissa. Samoin suoritetaan myöskin jonkunmoiset häämenot, jotka ovat yksinkertaisemmat kuin kosintanaimisissa.

Edellisten tapaisten naisenryostojen ohella tavataan tsheremisseillä muodollisia eli fiktivisiä ryöstöjä. Ufan läänissä alotetaan erään kuvauksen mukaan avioliitto rauhallisella kosinnalla, mutta sulhasen on lopuksi vietävä morsian ryöstämällä tämän kotoa. Toisinaan taasen kuuluu kosinta- ja häämenoihin episodi, jossa sulhanen muka ryöstämällä tuo morsiamen toisesta talosta omaan kotitaloonsa.

Alussa esittämiemme kahden vanhemman kertojan huomioiden mukaan perustui tsheremissien sopimuksellinen avioliitto lunnasrahaan. Myöhemmät tiedot ja nykyaikaisten avioliittotapojen ilmiöt todistavat nämä huomiot oikeiksi.

Lunnasrahan suorittaminen on ollut ja on nykyäänkin tsheremissien avioliiton huomattavimpia tekijöitä, Kosinnan pääasiallisimpana tarkoituksena on pidettävä juuri tästä sopimista. Morsiamesta suoritettavista lunnaista puhutaan usein naisen varsinaisen hinnan merkityksessä. Georgi mainitsee morsiamesta maksettavan tavallisesti 30-50 ruplaa; joskus lunnasraha kuitenkin nousi 80-100 ruplaan. Myöhemmissä tiedoissa mainitaan kalym suoritettavan paitsi rahana, myöskin tavarana. EdelIistä maksetaan aina 500 ruplaan saakka. Tavarana annetaan karjaa, pukuesineitä, vaatetta ja ruokatavaroita. Lunnasraha voidaan suorittaa määräaikoina, määrätyissä osissa. Sen määrän mainitaan joskus olevan suhteessa myötäjäisiin.

Nykyisin kuuluu Birskin piirissä morsiamen lunnaisiin rahaa, turkit, verkavaatetta, mesitynnyri tahi sokeritoppa ja viinaa. Rahasta on yksi osa vui-oksa 'pääraha', itse tytön hinta, joka tulee hänelle itselleen; toinen osa on ava-kumdar 'äidin rinnan makso' ja loput kugo olan 'suuri lunnasraha'. Rush-rodassa suoritetaan lunnasraha morsiamen isälle, joko kokonaan tahi suurimmaksi osaksi ennen häitä. Lastikissa maksetaan lunnasrahaa 10-100 rupl. Samalla kertaa sovitaan siitä, mitä morsian saa mukaansa ja miten paljon lahjoja hänen on sulhasen sukulaisille häissä annettava.

Myötäjäisinä annetaan tavallisesti vain morsiamen yksityistavarat. joskus joku pää karjasta.

Lunnasrahan määrää on useissa tapauksissa vastaaviin olosuhteisiin nähden pidettävä huomattavan korkeana ja vaikeasti suoritettavana. Orenburgin läänissä oli lunnasrahan suoritus viime vuosisadan keskipalkoilta olevan tiedon mukaan käynyt niin rasittavaksi, että tsheremissit toivoivat hallituksen rajoittavan sen määrää. Monen nuorukaisen oli korkeiden morsiamen lunnaiden takia pakko pysyä kauan naimatonna.

Ikäsuhteista.

Tsheremissien avioliittoikäsuhteista mainitsee Georgi, että vanhemmat usein ottavat vaimoja kuusitoistavuotisille pojilleen. Tyttö ei saanut olla viittätoista vuotta nuorempi. G.F. Müllerin mukaan naittoivat varakkaat tsheremissit ja tshuvassit poikansa jo viiden tahi kuuden vuoden ijässä. Tyttöjä sitävastoin ei annettu miehelään milloinkaan vielä viidentoista vuoden ijässä, harvoin kahdenkymmenenkään.

Viimeksimainittu tieto näyttäisi tsheremisseillä vallinneen samanlaisten suhteiden, jotka mordvalaisilla aikaisemmin yleisesti ovat olleet voimassa, nimittäin että nainen oli miestä paljoa vanhempi. Muutamat tiedot osottavat tsheremissien naimaijän olleen nykyisin vallitsevaa paljoa alhaisemman. Ufan läänin Birskin piirissä naitettiin pojat 14—16-vuotiaina. Permin läänin tsheremissit naittavat erään tiedon mukaan poikansa ja tyttärensä melkein aina ennen kuudettatoista ikävuotta.

Nykyiset naimaikäsuhteet esiintyvät niillä paikkakunnilla, joilla tsheremissien avioliittotapoihin olemme tutustuneet, samanlaisina kuin nykyään venäläisillä vallitsevat. Naimisiin mennään lain määräämien ikävuosien täytyttyä eikä erotus miehen ja naisen naimaijän välillä ole erikoisemmin huomattava.

Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.

Alaikäisten naittaminen osottaa naimaoikeuden tsheremisseilläkin määrätyissä tapauksissa kuuluneen vanhemmille. Tähän näyttäisi viittaavan sekin, että toimivina henkilöinä ryöstöavioliitossa esiintyvät muutamien tietojen mukaan sulhasen vanhemmat. Samalla puhutaan miltei aina naimisiinjoutuvan nuoren miehen omastakin osanotosta morsiamen ryöstöön. Ufan läänissä ryöstivät joskus vanhemmat morsiamen pojalleen, mutta tavallisimmin toimitti ryöstön kuitenkin sulhanen itse vanhempiensa suostumuksella. Permin läänin Krasnoufimskin piirissä ottavat morsiamesta selvän ja toimittavat ryöstön tavallisimmin sulhasen vanhemmat, mutta myöskin sulhanen itse. Erään toisen tiedon mukaan niinikään joko sulhanen tahi vanhemmat.

Suoranaiset tiedot naimisiinmenijöiden itsemääräys- ja aloteoikeudesta käyvät kahteen suuntaan. Muutamien mukaan sulhasen tahi morsiamen tahtoa joko ei ollenkaan tahi vain vähäisessä määrässä otetaan huomioon. Vjatkan läänin Urzhumin piikissä mainitaan vanhempien, pojan naimaikään tultua, itse huolehtivan hänen naittamisestansa. Morsianta etsimään lähtee isä tahi veli. Ufan läänin Birskin piirissä sovitaan morsiamesta täyskasvuiselle pojalle koko perheen kesken. Huomioon otetaan kuitenkin, miellyttääkö morsian sulhasta.

Suuri osa samoilta ajoilta olevia ja myöhempiä tätä kysymystä koskevia tietoja osottaa taasen sulhasella itsellään olevan pääasiallisen ratkaisuoikeuden, samalla kun hän itse esiintyy toimivana kosinnassa. Morsiamen valinnan ja kosinnan toimittaa sulhanen itse vanhempiensa suostumusta pyydettyään. K. Kuznetsovin mukaan valitsevat tsheremissinuorukaiset morsiamensa itse, isänsä kanssa neuvoteltuaan. Orenburgin läänissä valitsee morsiamen sulhanen itse. Hän sopii asiasta kuitenkin isänsä kanssa ja pyytää häntä alkamaan keskustelut morsiamen isän luona. Kasanin läänin vuoritsheremisseillä valitsee nuorukainen itse morsiamen. Kosintamatkalle lähtee sulhanen yksin, pyydettyään vanhempiensa suostumusta saada kosia valitsemaansa tyttöä. S. Mihailovin mukaan kuuluu aloteoikeus Kasanin läänin vuoritsheremisseillä sulhaselle itselleen. Hän lähtee yksin ensimäiselle kosintamatkalle. N. Troitskaja mainitsee kosintamatkalle lähtevän sulhasen itse puhemiehen kanssa.

Nykyisin ottaa Rush-rodassa nuori mies itsekohtaisesti osaa niinhyvin morsiamen valintaan kuin kosintaankin. Alotteenteko voi tapahtua hänen itsensä tahi vanhempien puolelta. Jos naimahanke ei ole hänen itsensä alkama, hankkii sulhanen ennen kosintaa tilaisuuden tarkastella neitoa, jota aijotaan kosia. Staryj Torjalissa voivat vanhemmat esittää morsiamen, mutta sulhasen kieltäytyminen saattaa asian raukeamaan. Kosinnassa esiintyy sulhanen toimivana johtohenkilönä. Lastikin kylän tsheremisseillä sanottiin naimisiinmenijöiden oman tahdon ja valinnan olevan etusijassa määräävänä. Vanhemmat saattavat esittää pojalleen jotakin neitoa morsiameksi, mutta eivät pakota häntä tätä ottamaan.

Seuratessamme samaa kysymystä erikoisesti naimisiinjoutuvaan naiseen nähden, puhuvat tässäkin suhteessa eräät aikaisemmat avioliittotapojen piirteet naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Alaikäisyyden aikana suoritettu kihlaus samaten kuin koko lunnasrahasysteemi eivät saata edellyttää naisen omaa määräysvaltaa. Useat seikat osottavat kuitenkin, ettei tsheremissiläinen nainen sinä aikana, jolta tietomme heidän avioliittotavoistaan pääasiallisesti ovat, ole ollut niinkään oikeudeton avioliittoasioissa, Väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä katsottiin naisen suostumus tarpeelliseksi, jos liitolle aijottiin hankkia kirkon vahvistus. S.K. Kuznetsov mainitsee morsiamen ryöstön perustalla avioliittoon joutuneen parin eläneen vihkimättä monta vuotta. Vihittäytyessä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta, oliko hän suostuvainen menemään naimisiin heidän poikansa kanssa. Jollei myöntävää vastausta saatu, koetettiin nuorikkoa houkutella, varsinkin jos hänet oli väkivaltaisesti ryöstetty.

Ryöstetyn naisen mielipide saattoi vaikuttaa myöskin jälestäpäin suoritettavan lunnasrahan suuruuteen. Jos morsian ilmoitti tyytyvänsä kohtaloonsa, saivat hänen vanhempansa pienemmän lunnasrahan kuin päinvastaisessa tapauksessa.

Suoranaisempina todistuksina siitä, että sekä miehen että naisen tahto otetaan lukuun, ovat eräät kosintamenojen piirteet. Sulhanen ottaa aktivisesti osaa niinhyvin kosintaan kuin häämenoihinkin. Kuten etempänä nähdään, kuuluu kihlaukseen yleisenä julkinen ja juhlallinen morsiamen suostumuksen kysyntä, ja saattaa tällä olla ratkaisevakin merkitys.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

Siitä vuodenajasta, jona tsheremissit etupäässä solmivat avioliittoja, on olemassa eräitä tietoja, jotka osottavat kevätkesän ja kesän tässä suhteessa olevan etualalla. Kysymyksessä olevan seikan suhteen näyttävät tsheremissien tavat, mikäli käytettävissämme olevista tiedoista saatetaan päättää, yhtyvän eräillä Pohjois- ja Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla vallitsevaan kantaan, jonka esiintymisestä mordvalaisillakin on tavattu viittauksia.

Kosinta.

Kasanin läänin vuoritsheremisseistä kertoo S. Mihailov, että nuorukainen matkustaa vanhempiensa suostumuksella siihen kylään, missä hänellä on morsian katsottuna, ja pysähtyy täällä aluksi jonkun tuttavan luo, pyytäen tätä puhemieheksi. Tämä kutsuu salaa luoksensa neidon ja kysyy tämän suostumusta. Sitten menevät sulhanen ja puhemies morsiamen kotiin, jossa neidon läsnäollessa kysytään vanhempien suostumusta. Kun tästä on päästy selville, palaa sulhanen kotiinsa. Seuraavana päivänä lähtee sulhanen isänsä ja jonkun sukulaisen kanssa morsiamen kotiin. Tällöin tapahtuu julkinen kosinta ja kihlaus.

Tsheremissien kosinnassa saatetaankin useimmiten erottaa alustava kosinta eli morsiamen tiedustus ja tarkastus. Se saattaa tapahtua erillisenä matkana, mutta liittyy usein varsinaiseen kosinta- eli kihlausmatkaan. Tämän ohella on huomattavaksi piirteeksi merkittävä se, että sen sijaan että mordvalaisilla, kuten tavallisesti venäläisilläkin, alustavalle sekä usein varsinaisellekin kosintamatkalle lähtee joku sulhasen sukulaisista tahi erikoinen puhemies, on tsheremissiläinen sulhanen tavallisesti alustapitäen itse kosinnassa mukana ja toimivana. Toinen huomattava piirre on se, että tsheremissien puhemies eli kosinnan välittäjä on säännöllisesti morsiamen kotikylässä asuva sukulainen tahi tuttava (ondzats koshsha 'edellä kulkeva', tular-mari, temtshe, kokla-koshsha, putleze), jonka asuntoon kosinta-matkalla ensiksi poiketaan. Hänen kotinsa on toimintapisteenä kaikkia kosintaan kuuluvia toimia varten. Epävirallinen tiedustelukäynti tapahtuu tavallisesti puhemiehen kotoa käsin.

Muista kosinnan yhteydessä noudatettavista tavoista ja menoista ovat huomattavimmat seuraavat. Kosintamatkalle otetaan mukaan ruokatavaroita (leipä, ohukaisia, juustokakku j.n.e.) nimenomaan nahkaisessa laukussa. Ne mainitaan joskus asetettavan morsiustalon pöydälle. Kosijoiden saapuessa morsian piilottautuu. Piilottautumisella saattaa hän ilmaista mielipiteensä naimaesityksen suhteen. Jos hän on siihen suostuvainen, on piilottautuminen vain näennäistä, jollei, päinvastoin.

Vaikkakin naimaesitys tehdään vanhemmille, kuuluu tsheremissien kosintaan useimmiten julkinen morsiamen suostumuksen kysyntä. Tällöin morsian joskus jättää asian vanhempiensa tahdosta riippuvaksi. Morsiamen kieltäytyminen voi saada aikaan kosinnan raukeamisen sikseen. Että hänen mielipiteellään katsotaan olevan asiallista merkitystä osottaa se, että morsianta itseään erikoisesti suostutellaan, joskus erikoisen toimihenkilön ("taivuttajanaisen") kautta.

Paitsi morsiamen suostumuksen kysyntää, kuuluu niittytsheremissien kihlaukseen seremoniallinen molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Se on huomattava juhlallinen seremonia. Naimisiinjoutuvat asettuvat vierekkäin seisomaan, samoin morsiamen vanhemmat, ja kysymys tehdään joskus kolmasti. Siihen liittyy uskonnollisia menoja sekä toimituksia, joilla on varsinainen kihlauksen vahvistusmenon luonne.

Sen jälkeen kun naimaesitykseen niinhyvin morsiamen vanhempien kuin tämän itsensä puolelta on suostuttu ja kysymys lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista ratkaistu, vahvistetaan kihlauksessa syntyvä liitto asianmukaisilla toimituksilla. Näistä ovat huomattavimpia yhteiset syönti- ja juontimenot, jotka yhtyvät joskus edellä puheenaolleeseen juhlalliseen suostumuksen kysyntään, toisinaan rukous- ja uhrimenoihin. Vuoritsheremisseillä ottivat sulhanen ja morsian kumpikin yhden kosijoiden tuomista kakuista käteensä, jonka jälkeen rukoiltiin. Kakuista heitettiin paloja lieteen ja sen jälkeen maisteltiin niitä yhteisesti. Jakovlevin mukaan annetaan ensin sulhaselle, sitten morsiamelle viinamalja. He asettuvat pirtin keskelle, ja vaihtaen maljoja keskenään juovat puoliksi, jonka jälkeen tarjoavat muillekin. Sen jälkeen pitää joku vanhuksista rukouksen. Urzhumin piirissä leikkasi morsiamen isä leivästä palan, pani sen päälle palan juustokakkua, maistoi siitä ja antoi sulhasen vanhemmille; sitten annettiin pala sulhaselle, joka maistettuaan ojensi morsiamelle. Kozmodemjanskin piirissä jaettiin kosiomiesten tuomat ohukaiset läsnäolijoiden kesken, jonka jälkeen niitä yhteisesti maisteltiin. Sernurissa tapahtuu yhteinen syönti- ja juontimeno edellä puheenaolleen kyselyn jälkeen. Naimisiinjoutuvien sekä heidän sukulaistensa kesken tapahtuvan yhteisen syönnin jälkeen seuraa yhteinen juonti naimisiinjoutuvien ja näiden vanhempien kesken. Rush-rodassa eivät morsiamen vanhemmat ota vastaan tular-marin tarjoamaa viinamaljaa, vaan pyytävät antamaan tyttärelleen. Tämän maistettua juovat vanhemmat ja sitten kosiomiehet. Sen jälkeen leikataan leipä ja juustokakku paloiksi ja jaetaan läsnäolevien kesken. Ennen syöntiä rukoillaan. Staryj Torjalissa liittyy kyselymenoon avioparin välinen yhteinen juonti, samoin Lastikissa. Ufan läänissä tapahtuu sormuksen vaihdon jälkeen sulhasen ja morsiamen välinen syönti.

Harvemmin esiintyvinä kihlauksen vahvistustoimituksina tavataan kädenlyönti ja sormuksen vaihto.

Paitsi kyselymenoihin liittyviä uskonnollisia toimituksia, havaitaan kihlauksessa rukousmenoja, jotka voivat tapahtua erillisinä tahi liittyä yhteisiin syönti- ja juontimenoihin. Morsiamen toimittama lahjojen jako kosiomiehille tapahtuu kihlajaisjuhlan lopulla.

Tsheremissien kihlausmenoissa herättää erikoista huomiota morsiamen tahi molempien naimisiinjoutuvien tahdon ja suostumuksen julkinen ja seremoniallinen kysyntä. Tätä kihlausmenojen kohtaa tahdomme verrata eräiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tapoihin sekä kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan.

Ensiksimainituilla on kysymyksen suhteen naisen vaalivapaudesta havaittavissa kahtalainen kuva. Avioliiton perustana on täällä säännöllisesti lunnasraha, jotapaitsi suoranaiset tiedot useimmiten puhuvat sekä miehen että naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Itä-Turkestanin, Nogai- ja Orenburgin tatareilla kuuluu initsiativi morsiamen valinnassa vanhemmille ja kosinnan toimittavat joko vanhemmat tahi sukulaisista valitut puhemiehet. Kisilin kreikkalais-katoliset tatarit sopivat avioliitosta lasten vielä kapalossa ollessa ja kosinnan toimittaa sulhasen isä. Muutkin Siperian tatarit naittavat joskus alaikäisiä tyttöjä, mutta sulhasen puolella kuuluu määräysoikeus hänelle itselleen.

Tshuvasseilla kuuluu naimaoikeus niinhyvin miehen kuin naisen suhteen ensimäisessä sijassa vanhemmille. Simbirskin läänin tshuvassit eivät kysyneet naimaikäiseltä nuorukaiselta, mitä tyttöä hän halusi vaimokseen, joskus ei sitäkään, halusiko hän naimisiin vai ei. Kaiken tämän katsottiin kuuluvan vanhemmille. Sulhanen ei nähnyt morsianta kihlauspäivään saakka, joskus ei ollenkaan ennen vihkimistä. K.P. Prokopevin mukaan ei sulhanen lähde kosintamatkalle. Tahtoessaan naittaa poikansa, kysyvät vanhemmat, onko hänellä tyttö tiedossa, jollei, osottavat he hänelle itse morsiamen. Kasanin läänissä ei sulhanen mennyt kihlajaisiin. Morsiamelta mentiin hänen piilopaikkaansa kysymään suostumusta, mutta vasta sitten, kun kaikesta jo oli sovittu. Samaran läänin tshuvasseilla alkoi isä pojan tultua naimaikään etsiä hänelle morsianta. Kosittaessa lähetti hän puhemiehen morsiamen taloon. Kihlauksen toimitti niinikään sulhasen isä. V. Sboevin mukaan toimitti kosinnan sulhasen isä.

Samalla kertaa osottavat kuitenkin muutamat samoista kuvauksista ja eräät muut samanaikuiset ja samoja kansoja koskevat tiedot kosinnassa ja häämenoissa julkisesti ja virallisesti kysyttävän naimisiinmenijöiden suostumusta. Siperian tatarit kysyvät häissä julkisesti morsiamen ja sulhasen suostumusta, ja vasta sen jälkeen toimittaa mollah vihkimärukouksen. Milkovitsh mainitsee Simbirskin läänin tatarien kosittaessa kysyneen morsiamen suostumusta. Samasta kertoo Lepehin, mainitessaan, etteivät tatarit varsinkaan naisia pakota avioliittoon. Morsiamelta kysyttiin sukulaisten ja vieraiden läsnäollessa, ottaako hän mielellään kosivan sulhasen, ja hänen vastauksensa ratkaisi asian. Sitten kutsuttiin mollah, joka luki rukouksen. Erään nähtävästi Krimin tatareja koskevan tiedon mukaan kysytään morsiamelta kihlattaessa julkisesti hänen suostumustaan. Saman läänin tatareista kerrotaan, että niinhyvin kihlauksessa kuin häissäkin mollah todistajien läsnäollessa kysyy sulhasen ja morsiamen suostumusta. Krimin tatareilla kysyy mollah hääpäivänä kolmasti morsiamen suostumusta, ennenkuin rupeaa lukemaan vihkimärukousta. Vihittäessä hän vielä kolmasti kysyy naimisiinmenijöiden suostumusta.

Kasanin läänin tshuvassien mainitsee A.F. Rittich kosittaessa kysyvän morsiamen suostumusta.

Kirgisejä koskevista tiedoista kertovat useat vanhempien vallankäytöstä avioliittoasioissa. Yleensä tunnettua on, että heillä ainakin aikaisemmin kihlattiin lapsia, vieläpä syntymättömiäkin, ja otettiin vaimoja alaikäisille pojille. Morsiamen valinnan suoritti useimmissa tapauksissa isä tahi perheen pää. Samanaikaisesti mainitaan kosinnan kirgiseillä ja turkmeneilla tapahtuvan itsensä sulhasen tahdon mukaisesti. Itse avioliittopäivänä kysyy mollah morsiamen ja sulhasen suostumusta avioliittoon. Baskirien kertoo Lepehin pitävän välttämättömänä myöskin naimisiinjoutuvien, varsinkin morsiamen suostumusta. Häämenoissa kysyy isä syrjäisten henkilöiden läsnäollessa morsiamelta, miellyttääkö tätä sulhanen. Tämän jälkeen lukee isä rukouksen ja nuoret asetetaan kahden kesken esiripun taa. Samalla kerrotaan kuitenkin baskirien sopivan lasten avioliitoista niiden vielä kehdossa ollessa.

Vaikkakin siis useimmissa tapauksissa etupäässä vanhempien määräysvalta on voimassa, kuuluu avioliittomenoihin julkinen morsiamen tahi molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Tämän kaksinaisuuden selittämisessä on islamin opin säännökset naimaoikeudesta otettava huomioon.

Sariatin määräykset suovat varsinkin naimisiinjoutuvalle naiselle melkoisen itsemääräysoikeuden. Kaksitoista vuotta täyttäneellä naisella tulee olla oikeus mennä omasta tahdosta naimisiin, häntä ei voida antaa naimisiin vastoin tahtoaan. Koranissa luetellaan erilaisia tapoja, joilla neito kosittaessa saattaa osottaa myöntymyksensä tahi kieltäytymisensä. Avioliiton perustana tulee olla miehen ja vaimon välinen sopimus. Muhamettilaiseen vihkimiseen kuuluukin sen vuoksi molempien puolten julkinen suostumuksen kysyntä ennenkuin vihkimäkaava (nikah) luetaan.

Vertailu tsheremissien kihlauksen julkisen suostumuksen kysynnän ja viimeksimainituilla kansoilla esiintyvien kihlauksen ja avioliiton vahvistusmenojen välillä tuo esiin huomioonotettavia yhtäläisyyksiä, Molemmilla tahoilla on sillä juhlallisen toimituksen luonne ja siihen liittyy uskonnollisia menoja.

Samalla on kuitenkin huomioonotettava, että kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan kuuluu samaten sulhaselle ja morsiamelle tehty kysymys, menevätkö he omasta tahdostaan avioliittoon. Niinikään tapahtuu vihkimisessä kolminkertainen naimisiinjoutuvien välinen juonti. Verrattaessa esim. Wichmannin kuvausta viimeksimainittuun vihkimäseremoniaan, käy niiden läheinen yhtäläisyys ilmi. Julkinen suostumuksen kysyntä ei tsheremisseillä kuitenkaan aina ole muodostunut tällaiseksi uskonnollisia ja muita avioliiton vahvistusmenoja sisältäväksi toimitukseksi.

Mitä turkkilais-tatarilaisiin kansoihin tulee, näyttää puheenalainen meno heillä perustuvan islamin opin määräyksiin. Se enemmän tahi vähemmän tosiasiallinen itsemääräysoikeus, jota naimisiinmenijät sen mukaan nauttivat ja joka osottaa toista kantaa kuin useat muut kysymystä koskevat tiedot, saattaa suurelta osalta olla tältä taholta peräisin. Tällöin saa selityksensä se seikka, että silloinkin, kun vanhemmat itse asiassa määräävät lastensa avioliitosta, näiltä silti kihlauksessa ja avioliiton toimeenpanossa virallisesti kysytään suostumusta.

Tsheremissien suostumuksen kysyntä erikoisena menona esiintyessään osottaa silminnähtävää yhtäläisyyttä varsinkin edellä tarkasteltujen turkkilais-tatarilaisten avioliittomenojen kanssa. Wichmannin kuvauksessa esiintyvä meno taasen liittyy yksityispiirteiltään etupäässä kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan. Viimeksimainittu on muuallakin saattanut vaikuttaa tsheremissien tapoihin; monessa tapauksessa lienee kuitenkin vaikeaa päättää, kummaltako taholta nämä tsheremissien tavat ovat saaneet vaikutuksia.

Kihlauksen vahvistusmenona tapahtuvan eri puolten välisen yhteisen syönnin tahi juonnin suhteen on huomattava, että se paitsi vanhempien tahi heidän edustajiensa kesken, tapahtuu ensi sijassa naimisiinjoutuvien itsensä välillä. Niinpä olemme nähneet juontiseremonian usein tapahtuvan ensiksi jälkimäisten ja sitten vanhempien ja muiden molempien puolten edustajien kesken. Samoin on yhteisen syönnin laita. Vallitseva naimaoikeudellinen käsitys ilmenee näissä toimituksissa sen mukaisena, jommoiseksi se aikaisemmin esiintuotujen seikkojen nojalla on osottautunut.

Edellä olemme maininneet parin tiedonannon mukaan avioliittomenot Ufan läänissä alotetun rauhallisella kosinnalla, mutta jatketun naisenryöstöä jäljittelevillä menoilla. Prof. Paasosen kuvauksessa esiintyvätkin mainitun läänin Birskin piirin kosintamenot tämän seikan yhteydessä huomattavasti toisenlaisina kuin edellä tarkastellut.

Sulhasen suoritettua välittäjän avustamana morsiamen tarkastuksen, saapuu puhemies uudelleen yksin morsiamen kotiin tiedustamaan, annetaanko tytär miehelään ja paljonko vaaditaan lunnasrahaa (olan). Jos vanhemmat ovat suostuvaisia, lausuvat he: "jumo pujaremgen naleda! üdar reza lijeshken" (jos jumala on määrännyt, ottakaa, jos tyttö on suostuvainen). Puhemiehen (temtshe) on vaimoineen koetettava taivuttaa morsianta ja sitten ilmoitettava sulhaselle. Tämän jälkeen saapuu sulhanen uudelleen jonkun ystävänsä kanssa morsiamen kotikylään, asettuen täällä ensiksi temtshen luo. Täältä mennään morsiamen kotiin, jossa vieraita kestitetään sillä aikaa, kun morsian pitää erikseen juhlaa toisessa huoneessa. Juhlan jälkeen lähdetään temtshen kotiin, mistä sulhanen vie morsiamensa omaan tahi naapurikylään, sijoittaen hänet aluksi jonkun sukulaisen tahi ystävän luo. Seuraavana päivänä lähettää sulhanen morsiamen vanhempien luo lähettilään ilmoittamaan että on vienyt heidän tyttärensä. Lähettiläs pyytelee anteeksi morsiamen vanhemmilta sanellen: "No, langot, teidän on miekka, minun kaula, tyttärenne olemme ottaneet." Paikotellen ei sulhanen käykään morsiamen kotona, vaan tuo temtshe-vate morsiamen yöllä salaisesti sulhasen luo, muka salaa vanhemmilta.

Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset.

Sekä mordvalaisten että venäläisten kosinnassa nähtiin molempien sukujen välillä yhtymyksiä, joissa useammassa kuin yhdessä havaittiin kihlausmenojen luonteisia toimituksia ja joiden välillä tahi jälkeen saattoi tapahtua n.s. katsojaistoimituksia. Tsheremissien kosinnan yleiskulku osottaa kosinnan päätösjuhlia tavallisesti olevan vain yhden. Täälläkin tavataan kuitenkin ennen avioliiton toimeenpanoa yhtymyksiä, joissa sen perustana olevat sopimukset täytetään.

Kasanin läänissä matkusti sulhanen tahi hänen isänsä kolme päivää kihlauksen jälkeen morsiamen kotiin pundzhal puash määräaikaa asettamaan. Tällöin sovittiin häiden ajasta ja niistä lahjoista, joita morsiamen sulhasen suvulle oli annettava. Arbanskin volostissa, jossa kihlauksen ja häiden väliaikaa oli viikosta yhteen kuukauteen, tehtiin käynti päivää tahi kahta ennen häitä, Prof. Wichmannin mukaan käydään parin kolmen päivän perästä kihlajaisista morsiustalossa sopimassa myötäjäisistä, nuodejoukon määrästä ja häiden ajasta. Rush-rodassa saavutaan pari kolme päivää kihlajaisten jälkeen morsiamen kotiin sopimaan yksityiskohtaisesti lunnasrahan ja myötäjäisten suhteesta toisiinsa. Lunnasraha suoritetaan tavallisesti tässä tilaisuudessa. Osa siitä saattaa toisinaan jäädä hääpäivänä suoritettavaksi. Käyntiä nimitetään pundzhal puash 'määräajan asettaminen'. Vjatkan läänin Urzhumiu piirissä kävi sulhasen isä viikon perästä kihlauksesta sopimassa häiden ajasta y.m. seikoista. Staryj Torjalissa ja Lastikissa tapahtuu pundzhal puash-matka samassa tarkoituksessa ja samalla tavoin kuin edellisten kuvausten mukaan. Ensinmainitussa kylässä saatetaan käynti uudistaa, niin että morsiamen kotona voidaan käydä viisikin kertaa. Ufan läänissä muodostuu Mendiarovin mukaan kihlauksen ja häiden välinen aika pitemmäksi ajanjaksoksi, jona sukujen väliset selvitykset, ensi sijassa lunnasrahan suoritus, tapahtuvat. Lunnasraha voidaan maksaa määrättyinä ja määräajoin suoritettavina osina. Kuuden tahi seitsemän kuukauden jälkeen kihlauksesta on morsiamen kotona juhla, jossa sulhanen maksaa loput lunnasrahaa ja suorittaa muut morsiamelle annettavat tavarat. Birskin piirissä tapahtuu lunnasrahan suorituskäynti edellisestä eroavalla tavalla. Täällä lähtevät morsiamen vahemmat sulhasen kotiin, jossa määrätyksi päiväksi on varustettu lunnaat (rahat, turkit j.n.e.). Vieraiden saapuessa sulhanen piilottautuu naapurin luo tahi eri huoneeseen. Sulhasta vaaditaan nähtäväksi. Morsiamen luo, hänen väliaikaiseen olinpaikkaansa lähetetään lähettiläs kysymään, onko hän suostumuksesta mennyt naimisiin ja antaako hän vanhemmilleen luvan ottaa itsestään lunnasrahaa. Luvan saatua, käydään yksityiskohtaisesti sopimaan lunnaista. Jollei päästä sovintoon, matkustavat morsiamen puolelaiset kotia ja sulhasen on isineen käytävä morsiamen kotona maksamassa lunnaat. Morsiamen puolelaisia nimitettiin tällä matkalla pokten tolshavlak 'takaa-ajajat', mikä selvästi osottaa näiden tapojen kehittyneen naisen ryöstöstä, johon koko tällä paikkakunnalla noudatettu kosintamenettelykin viittaa. Morsiamia ryöstettäessähän, kuten aikaisemmin olemme nähneet, morsiamen sukulaiset ajoivat ryöstäjiä takaa, tahi saapuivat morsiamen sukulaiset ryöstäjien luo tilinteolle, jolloin usein syntyi sovinto lunnasrahan pohjalla.

Häät.

Sulhastalossa ennen nuodematkaa tapahtuvista häävalmistuksista ja toimituksista puhuttaessa kerrotaan useimmissa kuvauksissa nuodejoukon valitsemisesta, jonka tavallisesti sulhanen vanhempiensa johdolla ja osotusten mukaan toimittaa. Kuten mordvalaisissa ja venäläisissä häissä, tavataan tsheremisseilläkin vanhempi virkahenkilö, häiden kunniajohtaja (süan-vui 'häiden pää', kart, süan-kart). Varsinaisia toimivia johtajia ovat taasen kugu ja izi vena 'iso ja pieni vävy' sekä saus (sagus, savus). Näitä paitsi tavataan kiamatlak l. kiamat-atsha ja -ava, pariskunta, joilla häissä ja koko avioliiton toimeenpanon aikana on jonkunmoisen suojeluspatronan asema naimisiinjoutuvaan pariskuntaan nähden. He auttavat häiden aiheuttamien kulunkien suorituksessa ja heitä nimittää naimisiinjontuva pariskunta koko elämänsä ijän isäksi ja äidiksi. Joskus nimitetään heitä vui pultsaza-atsha ja -ava 'pään pukija isä' ja 'äiti', ja kuuluu tällöin viimemainitun tehtäviin pukea morsiamen päähän naineen naisen päähine. Vielä kuuluu nuodejoukkoon eräitä toimihenkilöitä, joilla on joku erikoistehtävä (esim. morsiamen seuraneito ondzats-koshsha, viralliset tanssijat kushtaza) sekä säännöllisesti häämusiikista huolta pitävät süvarza, rakkopillinsoittaja ja tümarza, rummunlyöjä.

Tshuvassien huomatuimmat häiden virkahenkilöt ovat toj-boze 'häiden pää', mun kerü 'iso vävy' sekä kisen kerü, 'pieni vävy'. Näillä on samanlainen tehtävä kuin vastaavilla tsheremissiläisillä, saus on luultavasti turkkilais-tatarilainen lainasana.

Tshuvassien avioliittotavoissa tunnetaan myös samanlainen suojelija- ja kunniapariskunta, jommoinen tsheremissien kiamatlak- l. kiamat-atsha ja -ava sekä vui-pultsaza-pariskunta ovat. Kasanin läänin Jadrinskin ja Kozmodemjanskin piirien tshuvasseilla ovat häiden arvokkaimpia virkahenkilöitä hyjmatlyk-pariskunta. He joutuvat aviopariin lähes samanlaiseen asemaan kuin vanhemmat, ja heitä nimitetään isäksi ja äidiksi. Prokopevin mukaan toimii hajmatlyk avustajana morsiamen ryöstön ohella noudatettavissa avioliittomenoissa. Prof. Paasonen mainitsee tshuvasseilla olevan tapana valita apen ja anopin sijainen ("stellvertretender schwiegervater" ja "stellvertretende schwiegermutter"), joita sittemmin puhutellaan hejmatlek-apeksi ja -anopiksi tahi h.-isäksi ja -äidiksi: viimeksimainitut taas nimittävät avioparia vävyksi ja miniäksi. Tatarit nimittävät morsianta saattavaa kaasoa (svaha) kiamatlyk l. kiamatshe.

Eakkopillinsoittaja ja rummunlyöjä ovat kaikkialla ja säännöllisesti esiintyviä tsheremissien häiden toimihenkilöitä. He kulkevat nuodejoukon ja morsiussaattueen etunenässä ja ovat mukana aina kun hääjoukkue liikkuu menojen eri kohdissa sekä säestävät häätansseja ja lauluja. Tshuvassien häissä tavataan rakkopillinsoittaja ja rummunlyöjä yhtä välttämättöminä ja yleisinä toimimiehinä. Ne kuuluvat myöskin tatarien häiden virkahenkilökuntaan. Turkkilaisissa häissä pidetään hääsoitosta huolta rummulla (davul) ja huilulla (surna).

Hääaattopäivän valmistuksiin sulhastalossa kuuluu myös n.s. shilak (l. shelak) -laitoksen valmistaminen. Shilakiksi nimitetään majaa, joka syntyy niin, että pihamaalle asetetaan laudoista valmistettuja penkkejä tahi lautoja siten, että niiden keskelle muodostuu neliskulmainen ala. Tämän sisäpuolelle asetetaan tavallisesti kaksi pöytää kestitysaineineen ja pöytien viereen levitetään huopamattoja. Shilak valmistetaan myöskin morsiustalossa, jossa tapahtuvien menojen aikana se on sulhasjoukon tyyssijana.

Samanlainen häämaja on yleinen tshuvasseilla, jotka niinikään aitaavat sulhastalon ja morsiustalon pihoille laudoista laadituilla penkeillä neliskulmaisen alan, jonka sisäpuolelle juhlapöydät pystytetään. Sen nimenä on täällä shylyk.

Nuodejoukkoa käyvät sulhaspojat ratsain, nagaikat kädessä kutsumassa nuodematkalle lähtemään. Kussakin talossa pitävät he seremoniallisen kutsumapuheen. Häihin kutsuminen tapahtuu tshuvasseilla samalla tavalla.

Ennen nuodejoukon lähtöä tapahtuu sulhastalossa rukous- tahi siunausmenoja, joissa pyydetään korkeiden voimien apua ja suojelusta. Niittytsheremisseillä piti kart nuodejoukon kokoonnuttua rukouksen, pyytäen jumalilta terveyttä, onnea ja rikkautta sekä suojelusta noidilta, pilaukselta, pedoilta j.n.e. Rukouksen jälkeen kart kestitsi kutakin vierasta pöydän ääressä oluella. Ufan läänissä lukee saus ennen lähtöä rukouksen, jossa kääntyy jumalan, profetan sekä ilman, veden, maan, meren ja pakkasen äitien puoleen, pyytäen näiltä onnea nuorelle parille. Rukouksen aikana seistään.

Paikotellen rukousmenot kohdistuvat erikoisesti sulhaseen, esiintyen viimemainitun siunaamisena. S. Mihailovin mukaan siunasivat vanhemmat shilakissä huopapeitolla istuvaa sulhasta morsiamen noudantaan lähtemään. Lastikissa ja Birskin piirissä, tapahtuu sulhasen siunaaminen seremoniallisen kestittämisen (tshaza kutshash 'maljan piteleminen') yhteydessä. Edellisessä paikassa panee sulhasen isä leivälle, jota sulhanen pitelee, ruplan rahan, lausuen samalla siunauksensa. Jälkimäisessä tarjoo sulhanen kugo venan ja sausin avustamana leipää ja olutta ensiksi vanhemmilleen, sitten muille heidän sijallensa asettuneille. Vanhemmat panevat maljaan rahan, lausuen samalla siunauksensa. Sernurissa siunaa sulhasen isä poikaansa ja nuodeväkeä pyhäinkuvalla, jonka sitten antaa pääjohtajalle. Staryj Torjalissa asettuvat sulhasen vanhemmat shilakissä huopapeitolle istumaan ja antavat neuvoja ja ohjeita lähtijöille. Arbanskin volostissa asettuu sulhanen jonkun sukulaisneitosen kanssa seisomaan pirttiin ja kumartuu polvilleen maahan levitetylle huiville vanhempiensa edessä. Nämä sekä vieraat antavat sulhaselle neuvoja tulevan elämän varalta; vierellä seisoo ristiäiti suolaa ja leipää pidellen.

Sulhasen siunaamisessa on huomattava morsiamen sijaisen esiintyminen, josta viimemainitussa kuvauksessa kerrotaan. Tämä näyttäisi olevan siirtynyt tähän häämenojen kohtaan myöhemmin seuraavista menoista, joissa tällaiset siunaukset ovat tavallisia. Puheenalaisessa kuvauksessa esiintyvä suolan-leivän käyttö siunattaessa samaten kuin Sernurissa tapahtuva pyhäinkuvalla siunaaminen ja sen luovuttaminen nuodejoukon johtajalle viittaavat venäläisiin tapoihin.

Ufan läänin menoissa havaitaan vielä ennen matkalle lähtöä nuodejoukon kolminkertainen pöydän ympäri kulkeminen soiton soidessa. Yleensä osottavat tähän häämenojen kohtaan kuuluvat tavat ja menot läheistä yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassilaisten kanssa. Rukousmenot, seremonialliset kestitsemiset, siunaukset ja tanssimiset soitantoineen ovat viimeksimainitulla kansalla yhtä yleisiä ja tapahtuvat yleensä samalla tapaa kuin tsheremisseillä.

Nuodematka.

Nuodematkalle lähdetään usein myöhään iltasella tahi yöllä, niin että morsiustaloon saavutaan aamuyöstä tahi aikaisin aamulla, Matka tapahtuu lauluja laulaen, rummun ja rakkopillin soidessa. Paikotellen pysähdytään puolitiessä ja juodaan mukaanotettua olutta. Naiset ovat ajoneuvoissa matkan aikana seisoallaan, tahi nousevat he perille saavuttaessa seisoalleen ja laulavat lauluja, heilutellen molemmin käsin edessään levällään kirjavia liinoja.

Morsiamen kotikylässä poikkeaa nuodejoukko puhemiehen taloon, jossa kart joskus pitää rukouksen. Tällä aikaa käydään morsiamen kotona suorittamassa mahdollisesti maksamatta oleva osa lunnasrahaa. Ennen sen suoritusta eivät morsiamen vanhemmat anna nuodejoukolle lupaa tulla kotiinsa. Jos näissä asioissa syntyy erimielisyyksiä, on nuodejoukon koko aika viivyttävä "edelläkulkijan" talossa, kunnes kaikki on selviytynyt. Tällä aikaa viettää nuodejoukko juhlaa edelläkävijän talossa, johon sitä varten on varattu kestitystarpeita.

Muutamat näiden tapojen kohdat osottavat yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassilaisten sekä eräiden muiden turkkilais-tatarilaisten kansojen tapojen kanssa. Tshuvassit juhlivat samaten puhemiehen talossa, jolla aikaa nuodejoukon johtaja käy morsiustalossa ottamassa selvää, onko kaikki naimasopimuksen kohdat täytetty ja suoritettu. Myöskin kirgisit juhlivat ensiksi bulush-ujn, s.o., sen morsiamen naapurin talossa, joka esiintyi avustajana kosinnassa ja jonka välityksellä sulhasen käynnit morsiamen luona kihlauksen ja häiden väliaikana tapahtuivat.

Samoin ajavat tshuvassilaisenkin nuodejoukon naiset ajoneuvoissa seisoallaan, kirjailtuja liinoja edessään heilutellen. Matka tapahtuu lauluja laulaen, rummun ja rakkopillin soidessa. Kisilin tatareilla kulkee hääsaattueen edessä laulajia, jotka pitelevät levällään kirjailtuja liinoja. Muulloinkin heiluttelevat häälaulujen laulajat tatarien häissä käsissään kirjavia liinoja.

Morsiustalossa.

Nuodejoukon vastaanotossa noudatetuista tavoista puhuttaessa mainitaan parissa kuvauksessa portin sulkemisesta joukon lähestyessä ja lunnaiden maksamisesta portin aukaisemisesta. Yleisempää leviämistä ei tällä tavalla näytä olevan.

Useissa kuvauksissa kerrotaan erilaisista ympärikulkemisista nuodejoukon morsiustaloon saavuttua. Vuoritsheremisseillä ajoi nuodejoukko pihamaalla kolmasti shilakin ympäri. Jakovlevin mukaan ajoivat nuodemiehet kolmasti myötäpäivään pihan ympäri. Sulhasen ohiajaessa astui morsian, olutlasi kädessä, joka kerran vankkurien jäljelle. Rush-rodassa ajetaan kolmasti shilakin ympäri ja morsian "tallaa sulhasen jäljen", polkemalla jalallaan vankkurin jälkeä. Samoin tapahtuu Staryj Torjalissa. Parissa kuvauksessa puhutaan ruokatavaroiden esilletuonnista ja Arbanskin volostissa tapahtuu vastaanotossa sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen juonti.

Näissä menoissa esiintyvä kolminkertainen häämajalaitteen ympäri kulkeminen on yleinen vastaavassa tshuvassien häämenojen kohdassa. Morsiamen osanotto vastaanottomenoihin on sen sijaan tsheremissiläinen erikoispiirre, joka ainakaan yleisempänä ei esiinny heidän lähimpien naapuriensa tavoissa.

Nuodejoukon vastaanoton jälkeen noudatettavien menojen suhteen on huomattava, että ne yleisesti, ja varsinkin niiden alkuosa, tapahtuvat kahdessa leirissä. Vastaanoton jälkeen asettuu nuodejoukko shilakiin ja alkaa viettää juhlaa kestityksineen ja tansseineen siinä, samalla kun morsian joukkueineen juhlii pirtissä. Menot tapahtuvat tällä tavoin kahdessa leirissä lähdön edellä suoritettaviin toimituksiin saakka.

Tällainen oli S. Mihailovin mukaan vuoritsheremissien tapa. Morsian ei näyttäytynytkään nuodejoukkolaisille. Vasta loppupuolella lähetti morsian kutsumaan vanhempiansa pirttiin, siunaamaan häntä lähtöön. Samalla hän kutsutti sisälle nuodejoukon naiset ottamaan osaa kestitykseen.

Samanlaista tapaa noudattavat G. Jakovlevin kuvauksen mukaan niittytsheremissit. Morsian on täällä kyllä nuodejoukkoa vastassa, mutta juhlii joukkueineen erikseen pirtissä. Sulhasen joukkueeseen kuuluvia ei pirtissä tapahtuvassa juhlassa ollut ketään läsnä, lukuunottamatta eräitä nuodejoukon virkahenkilöltä. — Tämä piirre havaitaan myös Rush-rodan ja Staryj Torjalin tavoissa. Morsian pysyttelee lähdön edellä tapahtuviin toimituksiin saakka pirtissä, jossa muutamat menot erillään shilakissä tapahtuvista suoritetaan.

Mendiarovin Ufan lääniä koskevasta kuvauksesta käy niinikään selville, että häämenot morsiustalossa tapahtuivat kahdessa osassa, miesten ja naisten viettäessä niitä erikseen. Nuodeväen saapuessa oli morsiamen seurueineen oleskeltava erillään joko toisessa pirtissä tahi aitassa. Hän oli tällöin myös hunnutettuna. Paasosen kuvauksen mukaan viedään morsian siitä talosta, jossa hän kihlauksesta saakka on oleskellut, nuodeväen saapuessa johonkin naapuritaloon, jonne nuorisoa keräytyy juhlimaan. Täällä käy nuodeväki kolmasti morsianta tervehtimässä. Vasta kolmannella kerralla viedään morsian juhlasaatossa häätaloon. Yhteyttä nuodejoukkolaisten ja morsiamen puolen etenkin miespuolisten häävieraiden kanssa on kuitenkin huomattavissa jo vastaanotosta alkaen. Shilakissä istuu nuodejoukon saapuessa pari vanhempaa morsiamen puolen miestä ja nuodejoukon kanssa juhlivat siinä tavallisesti myös morsiamen vanhemmat.

Yhteyttä pirtissä juhlivan morsiamen seurueen ja shilakissä oleskelevan joukkueen välillä pitävät joskus yllä erikoiset lähettiläät. Morsiamen seurueella ovat omat soittajansa, rummunlyöjä ja rakkopillinsoittaja.

Lastikissa on tämä morsiamen eristäytyminen vähemmin huomattava. Täällä esiintyy morsian shilakissä, muun juhlaväen joukossa. Puheenalainen piirre muistuttaa huomattavasti vastaavia tshuvassien, tatarien ja kirgisien häätapoja. Ensinmainituilla on morsian nuodejoukon saapuessa useimmiten naapurin luona. Kotiin tultuaan asettuu hän toiseen pirttiin kuin missä hääväki on. Jos taas pirttejä on vain yksi, menee hääväki siitä ulos, ja se jaetaan esiripulla kahteen osaan, joista morsian joukkueineen asettuu toiseen. Tatarien ja kirgisien häät tapahtuvat kahdessa leirissä. Sulhasta ja hänen joukkuettaan varten pystytetään joko erityinen teltta tahi oleskelevat sulhasen jä morsiamen joukkueet eri huoneissa, toisinaan eri taloissakin. Yhteys eri puolten välillä tapahtuu lähettiläiden välityksellä. Vihittäessäkin joskus tiedustetaan morsiamen suostumusta välittäjän kautta. Morsiamen ja naisten joukkueella ovat omat laulajansa ja soittajansa.

Vastaanottoa seuraavat tässä häämenojen kohdassa lähinnä rukousmenot.

Niihin liittyy monesti häävieraiden keskinen yhteinen syönti tahi juonti ja muistuttavat ne konaisuudessaan tsheremissien uhrirukouksia, joissa ruoan ja juoman seremoniallinen nauttiminen rukouksen ohella on tavallista. Tshuvassien vastaavassa kohdassa noudattamat rukousmenot osottavat läheistä yhtäläisyyttä tarkasteltujen tsheremissien menojen kanssa.

Seuraava yleinen meno on "maljanpitely" eli seremoniallinen kestittäminen. Rush-rodassa toimittaa sen morsian "edelläkävijäneidon" avustamana, kunnioittaen kutakin nuodemiestä tarjoamalla maljan viinaa, samalla kun edelläkävijäneito ojentaa/maljan, jossa on leipä.

Rush-rodassa seuraa seremoniallista kestittämistä "ohukaisten ulostuonti" (melnä lukma), "piiras-tynnyrin avaaminen" (püras-petska poslana) ja "sulhasen syöttäminen" (katsam pukshama). Lastikissa tapahtuu shilakissä sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen syönti heidän istuessaan liinakankaalla päällystetyllä penkillä.

Lähdön edellä tapahtuviin menoihin kuuluu jonkun miehen pukeutuminen morsiamen vaatteisiin. Jakovlevin mukaan vietiin morsiuspirtissä morsiamen vaatteisiin puettu nuorukainen siihen pirttiin, missä muu hääjoukko juhli, ja kuljetettiin kolmasti pöydän ympäri. Rush-rodassa tapahtuu morsiuspirtissä üdar tshiktama 'morsiameksi pukeminen'. Pirttiin saapuu jo hääaattona määrätty nuorukainen (tshavan tshiza mari 'kauhtanaan pukeutuja') sekä muutamia muita omankyläläisiä nuoria miehiä. Nuorukaisen päälle puetaan morsiamen verkakauhtana ja häähuntu (vürgentsak), jonka jälkeen tanssitaan. Lopuksi puetaan morsian itse kauhtanaan ja revonnahkalakkiin (ravazh-upsha) ja tuodaan häähumuilla peitettynä shilakiin. Urzhumin piirissä kuljetetaan morsiamen pukuun pukeutunutta mieshenkilöä pirtissä kolmasti pöydän ympäri. Paitsi valemorsiamen esiintymisessä tavattavaa pöydän ympäri kulkemista, havaitaan Rirskin piirin menoissa pöydän ympäri kulkeminen sellaisessa muodossa, että sulhanen, "suuri vävy" ja saus kulkevat kolmasti pöydän ympäri, jonka takana morsian istuu. Kolmannella kerralla sulhanen tempaa morsianta kolmasti jalasta, jonka jälkeen lähdetään liikkeelle.

Lähdön edellä toimittaa morsian vielä lahjojen jaon vanhemmilleen ja sukulaisille. Paikotellen käy morsian vielä häähunnulla peitettynä hyvästeillä sukulais- ja naapuritaloissa.

Itse matkalle lähtöön liittyy eräitä tapoja, joita seuraavassa tarkastamme. Parissa kuvauksessa puhutaan morsiamen kantamisesta tahi kädestä taluttamisesta matkalle lähdettäessä. Yleinen on tapa, ettei morsian ajoneuvoihin asettuessaan astu niihin suoraan, vaan peräytyy kolmasti. Tämän yhteydessä morsianta lyödään ruoskalla. Jakovlevin mukaan löi süan-savus morsianta kolmasti ruoskalla selkään, jonka jälkeen tämä istuutui ajoneuvoihin. Rush-rodassa lyö sulhanen morsianta piiskallaan. Urzhumin piirissä löi sulhanen morsianta kolmasti hiljalleen ruoskalla, lausuen: "Elä kutsu mukaasi keremetiä!"

Kozmodemjanskin piirissä ajettiin ennen matkallelähtöä kolmasti shilakin ympäri.

Kolminkertainen peräytyminen tahi istumaan painaminen ja ruoskallalyönti tavataan matkallelähdössä tshuvasseilla, jota paitsi ruoskallalyönti tunnetaan myöskin venäläisten tavoista.

Morsusmatka ja vastaanotto sulhastalossa.

Lähtövalmistusten ja morsiusmatkan aikana on morsiamen pää häähunnulla (vürgentsak) peitettynä. — Niittytsheremissit pistivät ensimäisen pellonveräjän pieleen neulan ja lausuivat: "Jääköön tähän noituus ja kaikki raskaus!" Sulhasen kotiporttiin pisti savus taas neulan, sanoen: "Tulkoon tähän rautainen portti, jotteivät pahat ihmiset ja noidat voisi sisälle tulla." Rush-rodassa vetää morsian lähdettäessä neulalla toisesta portinpielestä toiseen. Urzhumin piirissä tehtiin neulatemppu sulhastalon portilla.

Rirskin piirissä pysähdytään puolitiessä ja toimitetaan kindam tshoklash, leivän kanssa rukoileminen. Lastikissa pysähdytään sulhasen kotikylän rajalla, noustaan ajoneuvoista ja syödään tuara-kakkuja. Ufan läänissä ajoi morsiussaattue kolmasti sulhastalon pihan ympäri.

Yleinen on tapa, ettei morsian laskeudu alas ajoneuvoista, ennenkuin sulhasen isä on luvannut lahjaksi miniällensä jonkun pään karjasta tahi määrännyt perintöosuuden uudelle perheelle. Analoginen tapa esiintyy vastaavassa tshuvassien häämenojen kohdassa. Lahjansaajana on nuorikko, jolle lahjoitettu lehmä Milkovitshin mukaan talutettiin esille. Kasanin läänin tshuvassit tuovat vastaanotossa esille vanhempien sulhaselle lupaaman hevosen.

Ruokatavaroiden tahi oluen esilletuominen vastaanotossa on verrattain yleistä. Vuoritsheremisseillä olivat morsiussaattuetta vastassa sulhasen vanhemmat rasvaisten vehnäkakkujen kanssa. Jakovlev mainitsee, että morsiussaattuetta oltiin portilla vastassa vehnäkakun, juustopiirakan tahi voin kanssa. Arbanskin volostissa ottivat vanhemmat vastaan suolalla ja leivällä. Rush-rodassa syö morsiuspari ajoneuvoissa sulhastalon portilla leipää ja juustopiirakkaa.

Yleiseksi vastaanoton piirteeksi on katsottava sitä, että morsian laskeutuu ajoneuvoista huopamatolle tahi muulle vaatekappaleelle. Tälle on toisinaan asetettu raha tahi sormus. Rahan päällä pyörähtää morsian kolmasti ympäri ja heittää sen joskus katolle tahi katon yli.

Pirttiin meno tapahtuu paikotellen siten, että morsiussaattueen jäsenet pitävät kiinni kukin edelläkulkevan vaatteen liepeestä. Birskin piirissä knlkee saus ensimäisenä ja lakaisee tietä luudalla.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvien menojen suhteen huomataan paikotellen, joskaan ei yleisenä, sama ilmiö, mikä morsiustalossa noudatettavissa tavoissa oli havaittavissa, nimittäin morsiamen eristäminen muusta hääjoukosta. Kasanin läänin vuoritsheremissien hääjoukon tyyssijana oli sulhastalossakin pihalle rakennettu shilak, mutta morsian vietiin aluksi pirttiin, jolloinka kaikkien vanhempien mieshenkilöiden oli siitä poistuttava. Niittytsheremissit vievät paikotellen morsiamen vastaanoton jälkeen aittaan, jossa tapahtuu hiuslaitteen ja päähineen muutto. Vasta tämän jälkeen ottaa morsian osaa alkavaan häämenojen sarjaan.

Varsinaisista tähän häämenojen kohtaan kuuluvista menoista mainittakoon ensiksi morsiamen tutustuminen sulhasen vanhempiin. Se tapahtuu kestitsemisen ja lahjojen jakamisen muodossa. Lahjoja saavat paitsi vanhemmat, usein muutkin sukulaiset. Paikotellen tapahtuvat lahjojen jakaminen ja kestitseminen myöhemmin erillisinä toimituksina tahi muiden menojen yhteydessä. Moniaiden kuvausten mukaan on avioparin välinen yhteinen syönti ensimäisiä sulhastalossa tapahtuvista menoista. Vuoritsheremisseillä tapahtui se samalla lusikalla, niittytsheremissit nauttivat samaa kakkua. Sekä vuori- että niittytsheremissit toimittavat sen yhteydessä morsiushunnut poiston, itäisillä tsheremisseillä yhtyy siihen rukousmenoja. Sen yhteydessä noudatetaan seremoniallista kolminkertaisuutta.

Häähunnun poisto tapahtuu jonkun välittävän esineen avulla. Vuoritsheremissit poistavat hunnun piiskanvarrella. Ufan läänissä toimitetaan se kepillä, morsiamen ja sulhasen seistessä pirtin keskellä. Arbanskin volostissa poistetaan huntu piirakalla.

Rukousmenoihin liittyy täällä, kuten yleensä muissakin häämenojen kohdissa, yhteisiä syönti- ja juontimenoja. Niitä on paitsi avioparin välisiä, myöskin laajentuneita, vanhempien, sukulaisten ja avioparin välillä tapahtuvia. Rukouksen saattaa toimittaa sulhasen isä, mutta myöskin erikoinen hengellisten menojen suorittaja. Rukoiltaessa pyydetään tavallisesti ennen kaikkea onnea (terveyttä, tyyntä elämää, lapsia: 9 poikaa, 7 tytärtä, karjan lisäytymistä, leivän lisäytymistä j.n.e.) vastanaineille.

Sernurissa tapahtuu vastaava uskonnollinen toimitus vanhempien toimittamana siunausmenona, joka osottaa selviä venäläisiä piirteitä. Orenburgin läänissä toimittaa rukouksen mollah, joka samalla kysyy naimisiinmenevien vanhemmilta, ovatko nämä suostuvaiset naittamaan lapsensa ja onko kadym maksettu. Samanlainen kysely (naimisiinjoutuvien isien ja heidän omasta suostumuksestansa, sekä kadymin suorituksesta) kuuluu tatarien ja kirgisien vihkimätoimitukseen.

Päähineen ja hiuslaitteen muutto tapahtuu Rush-rodassa aitassa lahjojen jaon jälkeen. Staryj Torjalissa viedään aviopari yhteisen syöntimenon jälkeen hääsoiton soidessa aittaan, jossa vui pütarza vata pukee morsiamen päähän naineen naisen päähineen. Sernurissa tapahtuu päähineen muutto tanssien ja juhla-aterian jälkeen. "Päänpunoja" ja "edessäseisoja" vievät morsiamen tätä varten soiton soidessa aittaan. Lastikissa tapahtuu päähineen muutto niinikään hääaterian ja tanssien jälkeen aitassa. Jakovlevin kuvauksen mukaan suoritetaan päähineen muutto aitassa yhteisen syönnin jälkeen, ennen vedelläkäyntiä.

Viimeisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista ovat vedelläkäynti ja liemen keittäminen. Ne saattavat tapahtua joko ensimäisenä hääpäivänä tahi sitä seuraavana päivänä. Niihin kuuluvat menot yhtyvät siten toisiinsa, että morsian valmistaa vesipaikalta tuodusta vedestä laska-lientä tahi salma-kokkareita, joilla kestitsee sukulaisia ja häävieraita.

Vedelläkäynnissä on yleistä, että vesipaikkaan heitetään raha tahi helmi, ja että vettä heitetään neljälle ilmansuunnalle tahi kolme ämpärillistä kolmelle suunnalle. Rush-rodassa morsian lausuu heittäessään rahan: "Milloin tahansa luoksesi tulen, myöhään illalla tahi puoliyön aikana, elä säikähdytä minua!" Lastikissa taasen: "Veden emonen! Aamullako vai illalla vedelle tullen, elä kiellä vettäsi."

Urzhumin piirin tavoissa on huomattava vielä puimatantereelle vienti. Shestakov mainitsee nuorikon viedyn päähineen ja hiuslaitteen muuton jälkeen puimatantereelle, jossa hän asettui polvilleen ja saattomiehet kulkivat kolmasti hänen ympärinsä. Staryj Torjalissa vietiin morsian vanhempaan aikaan vastaanoton jälkeen karja-aitaukseen (toshkem), jossa ensiksi sulhanen astui morsiamen jalalle, sitten morsian sulhasen (3 kertaa).

Birskin piirissä kulkee koko saattue heti juhlahuoneeseen sisälle tultuansa kolme kertaa pöydän ympäri.

Paitsi morsiamen vastaanoton jälkeen toimittamaa vanhempien ja joskus sukulaisten lahjomista, jakaa morsian häämenojen lopulla lahjoja sulhasen sukulaisille ja häiden virkahenkilöille, jonka ohella vielä saattaa tapahtua yleinen seremoniallinen kestittäminen.

Aviovuoteelle asettaminen. Makuuhuoneeseen vienti tapahtuu seremoniallisessa saattueessa, hääsoiton soidessa. Saattueen edellä kannetaan olutastiaa ja avioparia kestitetään makuuhuoneessa oluella. Morsian painetaan kolmasti vuoteelle, hänen yrittäessään yhtä monta kertaa nousta ylös. Morsianta tahi sekä sulhasta että morsianta lyödään vuoteelle asetettaessa ruoskalla. Birskin piirissä saattajat pitelevät toisistaan kiinni samalla tavoin kuin morsiustaloon sisälle tultaessa, saus kulkee kolmasti morsiamen ympäri ennen vuoteelle painamista ja lyö ruoskalla. Lastikissa asettuu vuoteelle ennen avioparia eräs häiden virkahenkilö ja paikka on lunastettava häneltä rahalla.

Tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvat vielä käynnit sulhasen sukulaisten luona. Ne tapahtuvat seuraavana tahi jonakin hääpäivää lähinnä seuraavista päivistä. Vuoritsheremisseillä jakelee nuorikko kussakin talossa voikakkuja ja hänen miehensä tarjoilee olutta. Tätäpaitsi annetaan isäntäväelle rahoja.

Kokonaisuudessaan osottavat tämän häämenojen kohdan tavat, sen lisäksi mitä jo edellä tässä suhteessa on käynyt selville, huomattavaa yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa. Nämäkin vievät morsiamen aluksi aittaan tahi erityiseen pirttiin. Nuorikon ensimäinen esiintyminen tapahtuu hänen tutustuessaan appivanhempiin jakaessaan näille lahjat. Hääjoukon paikoilleen asetuttua rukoillaan olutkauhoja ja leipäviipaleita käsissä pidellen. Muutamien kuvausten mukaan toimittaa rukouksen uhripappi jomsa. Edelleen tapahtuvat avioparin väliset yhteiset syönti- ja juontimenot tshuvasseilla vastaavassa tämän ryhmän menojen kohdissa. Vedelläkäyntimeno siihen liittyvine tapoineen osottaa lähintä yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa. Tuodusta vedestä keittää nuorikko laska-lientä tahi salma-keittoa.

Votjakit.

Morsiamen hankkiminen.

Votjakkien avioliittotavoista ovat muutamat kahdeksannentoista vuosisadan etnografit antaneet tietoja. Puhuessaan votjakkien monivaimoisuudesta ja naisesta maksettavasta lunnasrahasta, mainitsee G.F. Müller, ettei morsiamia kuitenkaan aina hankittu lunnasrahalla. "Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa, hankkivat morsiamia väkivallalla. Tätä varten he sopivat muutamien ystäviensä kanssa, pyytäen näitä avustamaan yrityksessä, tunkeutuvat väkivallalla morsiamen asuntoon ja vievät hänet pois. Tämän ohella votjakit, tehdäkseen yrityksen vaarattomaksi sekä saaliin varmemmaksi, todistajien läsnäollessa ryhtyvät sukupuoliyhteyteen tytön kanssa."

Georgi puhuu samaten monivaimoisuudesta ja naisen ostosta. "Vaimoja he ostavat, ja vaikka heille pakanallisessa taikauskossa pysyneinä ei olekaan kiellettyä pitää niin monta kuin saattavat elättää, niin kuitenkin on harvalla niitä kaksi tahi enemmän. Morsiamesta maksettava lunnasraha, jota he nimittävät jyrdun ja siitä sopimista jeroshu [?], nousee tavallisesti viidestä viiteenkymmeneen ruplaan, ja on morsiamen myötäjäisten määrä suhteessa siihen. Avioliitossa he ottavat huomioon vain taloudellisen puolen — — —".

Morsianten hankkiminen lunnasrahalla on votjakkien avioliittotavoissa kiinnittänyt myös N. Rytshkovin huomiota. Hän asettaa kuitenkin kysymyksenalaiseksi, onko tämä votjakkien tapa alkuperäinen vai ovatko he ehkä lainanneet sen tatareilta. Neljäskin huomiontekijä, J.P. Falk, puhuu naisen ostosta. Näin hankkivat vaimonsa ei ainoastaan pakanalliset, vaan myöskin kristityt votjakit. Mutta naisia hankittiin myöskin ryöstämällä, ja tällöin ei tyttö aina tehnyt neitseenä matkaa sulhasen kotiin.

Myöhemmät votjakkien avioliittotapojen kuvaukset kertovat kauttaaltaan saman suuntaisesti kuin vanhempien etnografien tiedot kahdenlaisesta avioliiton solmimismuodosta: kosintaan perustuvasta avioliitosta, jonka yhteydessä morsiamesta suoritetaan lunnasraha, sekä naisen ryöstöistä.

Kuten mordvalaisten ja tsheremissien, tapahtuivat votjakkienkin naisenryöstöt eri olosuhteiden vallitessa. V. Behterev väittää votjakkien neljättäkymmentä vuotta sitten yleisesti hankkineen morsiamia ryöstämällä. Naisia ryöstettiin sekä väkivaltaisesti, ilman ryöstettävän suostumusta, että jälkimäisen salaisen suostumuksen nojalla. Kasanin läänin votjakkien mainitaan vielä verrattain hiljan ryöstäneen morsiamia väkivaltaisesti. Ryöstäjä otti avukseen pari toveriansa ja anasti mukaansa neidon metsästä tahi pellolta. Sulhasen kotona teljettiin tyttö aittaan. Hän kieltäytyi usein nauttimasta ruokaa, ollen syömättä kolmekin päivää, Tavallisesti meni ryöstäjä sovinnoille tytön isän luo ja maksoi tälle lunnasrahaa. Eräässä Vjatkan lääniä koskevassa kuvauksessa sanotaan naisenryöstön olleen ennen votjakeilla yleisimmin levinneen tavan. Yritystä varten kokosivat votjakit 10-15 henkeen nousevan joukon, joka yöllä tunkeutui uhrinsa asuntoon. Tytön huudot herättivät kotiväen ja naapurit, ja tällöin sai taistelu ratkaista asian. Loukkausta kärsineet eivät milloinkaan kääntyneet tuomioistuinten puoleen valituksillaan. Ryöstöjä seurasi kuitenkin rauhallinen sopimus ja lunnasrahan suoritus. Samanlaisissa olosuhteissa tapahtuivat naisenryöstöt myös Malmyzin piirissä. Ryöstäjät kokoontuivat yhteen varustautuneina seipäillä ja ruoskilla ja tunkeutuivat yöllä majaan, jossa tyttö nukkui. Jolleivät sukulaiset voineet saada ryöstäjiä peräytymään, ottivat nämä uhrinsa ja veivät vankkureissa mukanaan. Tytön vanhemmat tulivat ryöstäjien luo, jolloinka aikansa riideltyä sovittiin lunnasrahasta, joka maksettiin morsiamen isälle. Glazovin piirissä varastivat morsiamia köyhät, joilla ei ollut varaa maksaa lunnasrahaa. Isät valloittivat ankaran taistelun jälkeen joskus takaisin tyttärensä. Sama tyttö saatettiin näin ryöstää kolmeenkin kertaan. Toisen tiedon mukaan ryöstettiin morsian joko väkivaltaisesti tahi hänen suostumuksellaan, jollei kosittaessa voitu päästä yksimielisyyteen tytön vanhempien kanssa. Väkivaltaisesti ryöstettäessä sitoivat ryöstäjät tytön kotiväen kiinni ja veivät neidon vieraaseen kylään. Irti päästyään saapui morsiamen isä pyytämään tyttärestään lunnaita.

Muutamat tiedot osottavat votjakeilla aivan viime aikoina tapahtuneen naisenryöstöjä, joissa epäilemättä on käytetty ilmeistä väkivaltaa. Vjatkan läänin Elabugan piiristä kerrotaan, ettei ryöstettävä neito useinkaan tiedä, kenen luo häntä viedään, vaan saa vasta perillä selvän kohtalostansa. Jottei hän karkaisi, suljetaan hänet aluksi kesällä aittaan, talvella pirttiin. Jos ryöstetty karkaa, ryöstetään hänet uudelleen. Kaiken tämän ohella tapahtuu "ryöstöjä" myös naimisiinmenijöiden keskinäisen sopimuksen perustalla.

Monet naisenryöstökertomukset tekevät eron väkivaltaisten ja ryöstettävän suostumuksella tapahtuvien ryöstöjen välillä. Useimmat nykyaikaisista naisenryöstöistä ovatkin luettavat viimeksimainittuihin. Tähän viittaavat suoranaisten tietojen ohella tiedonannot ryöstöjen syistä sellaisissa kuvauksissa, joissa niiden laadusta ei ole tehty selkoa. Sosnovin votjakeilla mainitaan "ryöstöjen" syyksi vanhempien asettamat esteet naimisiinjoutuvien itsensä suunnittelemalle avioliitolle sekä halu välttää hääkustannuksia. Ensiksimainittu syy sekä liian korkea lunnasraha olivat M. Buchin mielestä naisenryöstöjen aiheena. Gondyrin seudun votjakeilla ryöstivät morsiamia köyhät, joilla ei ollut varaa pitää hääkemuja; samoin meneteltiin silloin, kun morsiamen vanhempien puolelta oli odotettavissa vastustusta. Elabugan piirissä "ryöstivät" votjakit neitoja sopimuksellisesti, välttääkseen hääkustannuksia.

Ryöstökeinoon, niinhyvin väkivaltaiseen kuin sopimukselliseen, turvauduttiin usein erikoistapauksissa, silloin kun avioliittoa rauhallisella kosinnalla ja lunnasrahalla ei voitu aikaansaada. Tällaiseksi syyksi mainitaan usein varattomuus ja vaikeudet lunnasrahan suorituksessa. Morsiamia ryöstettiin väkivaltaisesti edelleen sellaisissa tapauksissa, jolloinka leskimies kosinnan kautta ei voinut saada morsianta. Myöskin pitkä kihlausaika saattoi olla syynä ryöstöön ilman morsiamen suostumusta.

Suurimmalle osalle naisenryöstökuvauksia, niillekin, joiden mukaan ryöstössä käytettiin selvää väkivaltaa, on ominaista se, että morsiamesta jälkeenpäin maksettiin lunnasrahaa. Toiselta puolen mainitaan liian korkea lunnasraha monesti ryöstön syyksi. Nämä seikat puhuvat toisesta samalla aikaa vallinneesta morsiamen hankkimismuodosta, jota vanhemmat votjakkien avioliittotapojen kuvaajat ovat pitäneet luonteenomaisena heidän tavoilleen, nimittäin naisen hankkimisesta lunnasrahalla. Tämän kanssa ovat läheisesti yhteydessä paitsi muutamat äsken tarkastellut naisen ryöstön seikat, useat muut votjakkien avioliittotapojen ilmiöt.

Lunnasrahan (jyrdun, kalym, kulym) suorittaminen on viime aikoihin saakka ollut votjakkien sopimuksellisen avioliiton tärkeimpänä ehtona. Sen määrästä antavat jo eräät vanhemmat kertojat tietoja. G.F. Müller sanoo maksetun sitä 5-15 ruplaan. Georgin mukaan nousi jyrdun 5-50 ruplaan, ollen suhteessa myötäjäisiin. J.P. Falk mainitsee neidosta maksetun, siihen nähden miten arvossapidettyä ja varakasta sukua hän oli, 5-60 ruplaan, osaksi rahana, osaksi karjana.

Myöhäisempien tiedonantojen mukaan nousee lunnasraha paljoa huomattavampiin summiin. Rahana saatetaan morsiamen suvulle suorittaa sataviisikymmentäkin ruplaa, jotapaitsi annetaan karjaa ja siipikarjaa. Lunnaiden suuruus riippuu morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä, hänen ijästänsä, kauneudestansa, arvokkaisuudestansa ja vanhempien varallisuudesta.

Myötäjäisten ja lunnasrahan välisestä suhteesta on olemassa tietoja, jotka ovat osaksi ristiriitaisia. Myötäjäisillä mainitaan usein nimenomaan olevan morsiamen yksityisomaisuuden luonne, jotenka niitä ei voida pitää sulhasen suvulle lunnasrahasta tulevana vastaavana korvauksena.

Ikäsuhteista.

Votjakkien avioliittojen ikäsuhteet ovat kiinnittäneet lukuisien sekä vanhempien että nykyaikaisempien heidän tapojensa kuvaajien huomiota. G.F. Müllerin mukaan eivät votjakit ennen kahdettatoista ikävuotta naittaneet poikiaan. Georgi taasen mainitsee, etteivät he milloinkaan naita poikia ennen kymmentä ja tyttöjä ennen viidettätoista ikävuotta.

Viimeksi esitetyssä tiedossa on jo havaittavissa se suhde, mikä myöhäisempien tiedonantojen mukaan esiintyy paljoa silmiinpistävämpänä, nimittäin että naimisiinjoutuva nainen on miestä tuntuvasti vanhempi. Otetaanpa joskus alaikäiselle poikalapselle täysikasvuinen nainen vaimoksi. Aikaisemmin on tämä erotus ollut suurempi, niin että miehen naimaikä oli alhaisempi kuin mitä fyysillisessä suhteessa voidaan pitää normalisena. Viime aikoinakin on tässä suhteessa vallinnut pyrkimys naittaa pojat heti, kun lain määräämät vuodet sen sallivat, kun sen sijaan neitoja annetaan miehelään myöhemmällä ijällä.

Tämän ilmiön syyksi ilmoitetaan tarve saada perheeseen työvoimia. M. Buch mainitsee, ettei tyttäriä mielellään naitettu nuorina, sillä ei tahdottu menettää liian aikaisin työvoimaa perheestä; nuorukainen naitettiin 18 v. nuorempana silloin, kun perheessä ei ole miehistä isäntää, jotta taloon saataisiin emäntäkin. D. Ostrovskij mainitsee syyksi naisen korkeampaan naimaikään sen, että isät tahtovat pitää tyttärensä työjuhtina luonansa. N. Pervuhin sanoo morsiamen parhaana ominaisuutena pidettävän hänen työkuntoisuuttaan. Siksi otetaan mielellään vaimoiksi 25—26-vuotiaita naisia, joilla usein jo on aviottomia lapsia.

Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.

Joukko sekä miehen että naisen naimaoikeudellista asemaa koskevia tietoja puhuu vanhempien ja suvun vallankäytöstä avioliittoasioissa. Permin läänin votjakkien keskuudessa mainitaan vielä hiljakkoin vallinneen tavan kihlata alaikäisiä, jolloin naimisiinjoutuvien tahdosta ei pidetty lukua. Pojan tultua naimaikään, alkaa isä etsiä hänelle morsianta. Tässä tarkoituksessa hän saattaa kääntyä tiedusteluilla sukulaisten ja tuttavien puoleen. Morsianta etsimässä käy isä joskus useissa kylissä. Tällöin ei kiinnitetä huomiota siihen, miellyttääkö valittu sulhasta, joka mahdollisesti ei lainkaan tunne morsianta tahi ei ole häntä nähnytkään. Toisinaan käsitetään morsiamen valinta suvun asiaksi ja siitä neuvotellaan suvun päämiehen kanssa.

Toisten tietojen mukaan pidetään naimisiinjoutuvan omaa suostumusta tarpeellisena. Permin läänin votjakkien avioliittojen mainitaan useimmiten tapahtuvan nuorten molemminpuolisesta suostumuksesta. Kasanin läänin kristityt votjakit katsoivat 1880-luvulla avioliittoa varten tarvittavan naimisiinjoutuvien suostumusta. Kosinnan toimitti kuitenkin sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. S. Baginin mukaan menevät votjakkilaisnuorukaiset naimisiin omasta tahdostansa. Samalla käyttivät joskus myös vanhemmat naitto-oikeuttaan. He toimittivat myös morsiamen valinnan, mutta hankkivat tätä varten sulhasen itsensä suostumuksen. Kosinnan alkuunpano tapahtuu heidän toimestaan. V. Shestakov mainitsee alotteenteon ja morsiamen valinnan Glazovin piirissä viime vuosisadan keskipalkoilla kuuluneen nuorukaiselle itselleen.

Naisen suhteen osottavat eräät kosintatapojen piirteet ensiksi esitetyn käsityskannan yleisesti olevan vallalla. Naimaesitys tehdään vanhemmille ja heidän suostumuksensa hankkiminen on ensimäinen askel avioliiton aikaansaamisessa. Tämän ohella ei käsitys naimisiinjoutuvan naisen omasta määräysvallasta ole kumminkaan vieras, ainakaan siihen määrin, että hänen suostumustansa kosittaessa kysytään. Mamadyshin piirissä kysytään kosinnassa, sen jälkeen kun vanhempien suostumus on saatu, itsensä neidon mieltä. Jos hän jyrkästi kieltää, eivät vanhemmat anna lopullista suostumustansa. Glazovin piirissä voivat vanhemmat kosittaessa viitata tyttärensä tahtoon (afsyz nyl todoz 'itse neito tietää'), jolloin kosijat kysyvät itsensä neidon suostumusta.

Kosinta.

Jo pari vanhinta kuvausta viittaa kosintaan erikoisena toimituksena votjakkien avioliittotavoissa. Niinpä mainitsee G.F. Müller votjakkien samoin kuin tsheremissienkin alottaneen avioliiton kosinnalla, jonka sivullinen henkilö sulhasen isän toimesta suoritti. Pääasiana oli kosinnassa lunnasrahasta ja myötäjäisistä sopiminen. Georgin kuvauksessa taasen mainitaan nähtävästi erikoiseksi toimitukseksi käsitettävä lunnasrahasta sopiminen, jota nimitettiin jeroshu. Sopimuksellinen avioliitto alotetaankin kosintamenettelyllä, jonka oleellisena osana viime aikoihin saakka on ollut sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista.

Myöhempien kuvausten nojalla on votjakkien kosinnan yleispiirteistä merkillepantava ensiksikin se, että sen alottaa ja useimmiten myöskin suorittaa loppuun sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. Naimatarjous tehdään siten, että kosijat valitsevat morsiamen kotikylässä asuvan henkilön välittäjäksi eli puhemieheksi (az-murt 'esimies', az-vetlis 'edellä kulkeva', dentsi, demtsi, dimtsi). Kosintamatkalla pysähdytään ensiksi hänen luoksensa ja morsiamen kotona tapahtuvat kosintatoimet suoritetaan hänen asunnostansa käsin. Tämä välittäjä tekee usein myös naimatarjouksen morsiamen vanhemmille ja toimii varsinaisten kosintamenojen aikana avustajana ja välittäjänä.

Ennen kosintamatkalle lähtöä toimitetaan sulhasen kotona rukous. Mukaan otetaan kestitysaineita tahi ruokatavaroita (tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa; leipää ja hunajaa, leipää ja viinaa). Kestitysaineiden nauttiminen tahi hylkääminen osottaa usein morsiamen vanhempien suhtautumista naimaesitykseen.

Varsinainen kosinta ja kihlaus tapahtuvat useimmiten välittömästi heti sen jälkeen, kun naimaesitykseen morsiamen puolelta on periaatteessa suostuttu tahi annettu viittauksia tässä suhteessa olevista mahdollisuuksista. Kaikesta sovitaan tällöin morsiamen isän kanssa. Ensimäiseksi ratkaistaan kysymys lunnasrahasta. Tätä seuraa tavallisesti joku kihlauksen vahvistusmeno. V. Behterevin kuvauksen mukaan täytetään sen jälkeen, kun lunnasrahakysymys on tullut ratkaistuksi, kaksi maljaa kumyshkalla, ja naimisiinjoutuvien isät juovat ne puolilleen. Loput kaadetaan yhteen ja tästä juo morsian. Yleisemmin kerrotaan molempien puolten välillä tapahtuvasta yhteisestä syöntimenosta sekä lahjojen vaihtamisesta. Sulhaselle ja sulhasen isälle morsiamen puolesta annettavilla lahjoilla näyttää erikoisesti olevan kihlauksen vahvistuksen luonne.

Lahjojen antamisessa ja vastaanottamisessa noudatetaan seremoniaa, joka muistuttaa yhteisissä syönti- ja juontimenoissa tavattavaa. Kasanin piirissä on lahjalla kihlaukseen nähden sitova merkitys: sen vastaanottajat eivät enää voi kieltäytyä morsiamesta. Arvaz Pelgissä kantaa dentsi kihlausmatkalta tultaessa lahjaesinettä vyössänsä merkkinä kihlauksen tapahtumisesta. Karlyganissa on kihlaus saanut nimityksensä lahjojen vastaanottamisesta (arberi baston 'esineitten ottaminen').

Yhteisen syöntimenon ohella toimitetaan toisinaan rukous. Glazovin läänissä rukoilija hattu päässä kääntyy vorshudien ja jumalan puoleen, pyytäen onnea yhdistyville.

Useampien kuvausten mukaan ei morsian ainakaan kihlausmenojen alkuosan aikana ole läsnä, vaan on poissa tahi istuu ystävättärineen aitassa.

Votjakkien kihlaus saattaa tapahtua ensimäisellä matkalla, heti sen jälkeen, kun kosijat "edelläkuikijan" välityksellä ovat saaneet morsiamen vanhempien periaatteellisen suostumuksen tahi luvan saapua morsiamen kotiin kosintakeskusteluja jatkamaan. Paikotellen vaatii kuitenkin tapa, etteivät morsiamen vanhemmat ensi kerralla anna lopullista suostumustaan; Karlyganissa sanotaan: vyi kudolen valez köi luoz 'uuden kudon ( = sulhasen isän) hevonen on lihava', jolla tahdotaan viitata, että kosiomiesten on tultava uudelleen. Arvaz Pelgissä ei tavallisesti lopullista vastausta naimatarjoukseen anneta, ennenkuin kolmannella kerralla. Karlyganissa nimitetään ensimäistä käyntiä nyi inan 'neidon tiedustaminen' ja vasta toista (arberi baston) pidetään varsinaisena kihlausmatkana. V. Behterevin mukaan seuraa ensimäistä kosintayhtymystä, jossa kihlaus todellisuudessa jo on tapahtunut, n.s. "suuri kosinta", johon ottaa osaa koko morsiamen suku. Tällöin saattaa lunnasraha, josta edellisellä kerralla on sovittu, vielä olla yksityiskohtaisen keskustelun alaisena. Samanlainen uudistettu yhtymys havaitaan Glazovin piirin tavoissa.

Kihlaus jd avioliiton toimeenpano.

Kihlauksen jälkeen havaitaan votjakkien avioliittotavoissa kaksi suuntaa. Georgi ja Rytshkov kertovat morsiamen, sen jälkeen kun lunnasrahasta oli sovittu tahi se oli suoritettu, suuremmitta menoitta viedyn sulhasen kotiin. Samanlaisesta tavasta puhuvat muutamat myöhäisemmätkin tiedot. Sarapulin piirissä vietiin morsian kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin. Sen talon isännän, johon sulhasen isä kosintamatkalla pysähtyi, oli tällöin saatettava morsianta, jonka mukana vietiin tavallisesti osa myötäjäisiä. M. Buchin mukaan seurasi morsian, jos kosintatilaisuudessa päästiin yksimielisyyteen, heti sulhasen kotiin. Vjatkan läänin kastamattomat votjakit veivät lunnasrahan suoritettuaan morsiamen heti luoksensa. Kasanin läänin kastamattomat votjakit ottivat kihlauksessa tapahtuneen lunnasrahan suorituksen jälkeen morsiamen enemmittä menoitta sulhasen kotiin.

Avioliittomenot eivät useimpien kuvausten mukaan tällaisissa tapauksissa loppuneet kuitenkaan tähän. Lyhyemmän tahi pitemmän sulhasen kotona oleskelun jälkeen palasi nuorikko takaisin synnyinkotiinsa, josta hänet erikoisia menoja noudattamalla jonkun ajan kuluttua, uudelleen ja lopullisesti noudettiin miehensä kotiin.

Useiden muiden kuvausten mukaan ei morsianta kihlauksen tapahduttua viedä sulhasen kotiin, vaan on kihlauksen ja avioliiton toimeenpanon välillä pitempi tahi lyhyempi väliaika. Tämä väliaika saattaa joskus muodostua huomattavan pitkäksi. Erään Vjatkan lääniä koskevan tiedon mukaan toimeenpantiin avioliitto vasta 2-3 vuotta kihlauksen jälkeen. Permin läänin votjakit vievät morsiamen sulhasen kotiin joskus puolen vuoden perästä kihlauksen jälkeen, mutta toisinaan kuluu tällä välin vuosi, pari, jopa kymmenenkin vuotta.

Tällä väliajalla saattaa sulhanen käydä tervehtimässä morsianta. Avioliiton toimeenpanon ajan lähestyessä käydään sulhasen puolelta morsiamen kotona häiden vieton ajasta sopimassa. Karlyganissa on käynnin nimenä buzou ponon 'määräajan asettaminen', s.o. morsiamen tuontipäivästä sopiminen.

Jarashon ja suan.

Votjakkien avioliittotapojen huomattavimpia ilmiöitä on se jo aikaisemmin mainittu tapa, että morsian ensimäisen sulhasen kotiin tuonnin jälkeen palaa synnyinkotiinsa, josta jonkun ajan kuluttua uudelleen ja lopullisesti noudetaan miehelään. Tällaista tapaa noudatetaan ei ainoastaan silloin, kun morsian heti kihlauksen ja lunnasrahan suorituksen tapahduttua viedään sulhasen kotiin, vaan silloinkin, kun kihlauksen ja häiden välillä on olemassa väliaika. Näihin suhteisiin on meidän ennen kaikkea koetettava etsiä valaistusta.

Georgi kertoo nuoren parin luo morsiamen sulhasen kotiin tuonnin jälkeen saapuneen morsiamen isän ja tuoneen lisän myötäjäisiin. Lähtiessään otti hän tyttärensä mukaansa muutamiksi kuukausiksi, jopa koko vuodeksikin. Takaisin tuotaessa ja nukkumaan asetettaessa teki nuorikko vastarintaa, kuten näidenkin aikana. Sulhastalossa pidettiin tällöin juhla, jossa huviteltiin ja pidettiin kestejä vielä enemmän kuin häiden aikana.

Morsiamen ensimäisestä tuonnista puhuu Georgi siis häiden merkityksessä. Useiden myöhäisempien kuvausten nojalla onkin morsiamen ensimäiseen tuontiin katsottava liittyvän häämenojen toimituksia, ja monet kertojat antavatkin ensimäiselle morsiamen tuonnille häiden merkityksen. Kun morsiamen toisen tuonnin ohella aina noudatetaan yleisiä häämenoja, saattaa votjakeilla näin ollen tapahtua kahdenkertaiset häätoimitukset.

Näistä ensimäiseen tuontiin liittyviä nimitetään tavallisesti jarashoniksi, toiseen suaniksi.

Morsiamen synnyinkotiin palaamista vietetään paikotellen erikoisilla morsiamen kotona tapahtuvilla juhlallisuuksilla. M. Buch nimittää ensimaiseen morsiamen tuontiin liittyviä menoja kokonaisuudessaan nimityksellä, joka on syntynyt morsiamen takaisin palauksesta ("borys vetlys").

Sarapulin piirissä eroavat parin kuvauksen mukaan votjakkien tavat siinä suhteessa huomattavasti niiden edellä esitetystä yleiskulusta, että nuorikko palaa kahdesti syntymäkotiinsa.

Seuraavassa tarkastelemme, missä olosuhteissa ja mitä menoja noudattaen cnsimäinen morsiitmen tuonti tapahtuu.

Kuten mainittu, tavataan useissa ensimäistä morsiamen tuontia (jarashonia,) koskevissa kuvauksissa varsinaisiin häämenoihin kuuluvia tapoja ja seremonioita. Ennen morsiustaloon lähtöä toimitetaan sulhasen kotona rukous. Morsiamen kotikylässä poiketaan ensiksi puhemiehen taloon, jossa paikotellen pidetään rukous. Morsiustalossa tapahtuvina menoina huomataan rukousmenot yhteisine syönteineen, juhla-ateriat kiitosmenoineen, kestitysmenot ja lahjojen jakaminen. Morsian esiintyy hunnutettuna, ja ennen matkalle lähtöä kuljetetaan häntä joskus kolmasti lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Matkan yhteydessä noudatetaan tavallisia morsiusmatkan menoja. Sulhasen kotona tapahtuvista mainittakoon vastaanottomenot, rukousmenot, aviovuoteelle asettaminen siihen liittyvine menoineen sekä askaroittamismenot (vedelläkäynti, sherbet-juoman valmistaminen ja lattian lakaiseminen).

Morsiamen heti kihlauksen tapahduttua seuratessa sulhasen kotiin, ei morsiustalossa nähtävästi tapahtunut suurempia menoja kuin mitä kosintajuhlissa on tavallista. Morsianta viemässä ei myöskään ollut erikoista nuodejoukkoa, vaan ottivat kosinnan toimittajat hänet muitta mutkitta mukaansa.

Ensimäiselle morsiamen tuonnille onkin luonteenomaista se, ettei morsianta ole hakemassa nuodejoukko virkahenkilöineen, vaan muutama henki sulhasen lähimpiä sukulaisia.

Muutamien kuvausten mukaan tapahtui ensimäinen morsiamen tuonti nimenomaan ilman erikoisia menoja, tahikka lopulliseen tuontiin verrattuna pienempiä tahi vähäpätöisiä menoja noudattaen. J.P. Falk antaa jälkimäiselle tuonnille häiden merkityksen. Sarapulin piirissä ei Gr. Vereshtshaginin mukaan jarashonia varten tehty erikoisia valmistuksia, eikä sillä ollut häiden merkitystä. Morsiamen kotona ei tapahtunut mitään erikoisia menoja. Sosnovin votjakeista kertoo sama kirjoittaja, että morsian vietiin sulhasen kotiin ennen häitä. Vihkimisen jälkeen palasivat sekä mies että vaimo kumpikin kotiinsa, eikä tätä vielä pidetty häinä. Erään samaa piiriä koskevan tiedon mukaan saapuivat sulhasen lähimmät sukulaiset morsiamen kotiin ja vierailtuaan siellä pari päivää, veivät lunnasrahan suoritettuaan morsiamen nähtävästi ilman erikoisia menoja sulhasen kotiin, jossa morsian viipyi vihkimiseen saakka. A. Fuchs mainitsee, etteivät votjakit nimitä morsiamen ensimäistä tuontia häiksi sen vuoksi, etteivät niiden yhteydessä pidä pitkiä pitoja. J. Vasilevin mukaan on jarashon häämenojen ensi osa, suan varsinaiset häät.

Toiselle morsiamen tuonnille on ominaista morsiamen nouto varsinaisella nuodejoukolla, jossa on erikoisia virkahenkilöltä. Samanlaisina esiintyvät häätavat niissä avioliittomenojen kuvauksissa, joissa puhutaan ainoastaan yhdestä morsiamen tuonnista. Suurimmassa osassa votjakkien häätapojen kuvauksia osottavat suanin aikana noudatetut menot suurempaa rikkautta ja vaihtelevaisuutta kuin jarashonsssa esiintyvät.

Vaikkakin siis jarashoniin liittyvät tavat saattavat sisältää tavallisia ja yleisiä häämenojen toimituksia, näyttää mainittu avioliittomenojen osa toiseen morsiamen tuontiin verrattuna erikoispiirteitä, jotka oikeuttavat vertaamaan sitä kihlauksen yhteydessä noudatettaviin.

Vielä on erikoisesti huomioonotettava ensimäisen morsiamen tuonnin nimityksen merkitys ja etymologia. Munkácsilla tavataan jarashon kihlauksen ja kosinnan (verlobung, freierei) sekä ensimäisten häiden merkityksessä, jarash- 'sich verloben; freien; die erste hochzeit feiern'. Wiedemannin mukaan (Syrj.-deutsch. Wörterb.) on jarashon Friede, Eintracht', jarashtyny 'versöhnen', jarashyny 'verloben, verbinden', jarashyskyny 'sich verloben'. Paitsi sitä, että jarashon siis esiintyy sekä kihlauksen että häiden merkityksessä, näyttää se johtuneen merkitykseltään saman laatuisesta sanasta kuin venäläisten ja mordvalaisten kosinta- ja kihlajaisjuhlien nimitykset (vrt. lad'amo, lady, ladynki, zgovor j.n.e.).

Kun tämän lisäksi tunnemme, että morsian muutamien tietojen mukaan heti kihlajaisjuhlien jälkeen tuotiin sulhasen kotiin, ei liene epäilyksen alaista, etteikö ensimäinen morsiamen tuonti juuri kihlajaismenoista ole kehittynyt erikoiseksi ja itsenäiseksi häämenojen osaksi. Morsiamen oli tässäkin tapauksessa tehtävä tuo tärkeä matka synnyinkodista sulhasen kotiin, ja koko tapahtuma muistutti niin paljon varsinaista avioliiton toimeenpanoa, että sen yhteydessä alettiin yhä enemmän noudattaa varsinaisten häämenojen toimituksia.

Ajasta, jona morsian oleskelee sulhasen kotona ensimäisen tuonnin jälkeen, käyvät tiedot kahtaalle. Toisten mukaan näyttää morsian viipyneen sulhasen kotona verrattain pitkän aikaa. Sarapulin piirissä oleskeli morsian appivanhempien luona epämääräisen ajan, joskus muutaman kuukauden, jopa vuoden tahi parikin. Elabugan piirissä tapahtui synnyinkotiin palaaminen kolmen, joskus kuuden kuukauden kuluttua tuonnin jälkeen. Mamadyshin piirissä viipyi morsian sulhasen kotona muutamia viikkoja. Kasanin läänissä kesti kysymyksessä oleva oleskelu Pietarin päivästä viljankorjuuseen saakka.

Useat tiedot osottavat sen sijaan morsiamen viipyneen sulhasen kotona verrattain lyhyen aikaa. Rytshkov mainitsee morsiamen oleskelleen sulhasen kotona vain viikon ajan. Georgin ja J.P. Falkin kuvausten mukaan ei tämä oleskelu myöskään näytä muodostuneen pitkäaikaiseksi. Vjatkan läänissä muutti morsian isänsä luo heti häiden jälkeen, ja saman käsityksen saa S. Maksimovin kuvauksesta. Sarapulin ja Kasanin piireissä tapahtui nuorikon palaus muutamia päiviä jarashonin jälkeen. Malmyzhin piirissä palasi morsian joko heti tahi muutaman päivän kuluttua, Glazovin piirissä kolmantena päivänä tuonnin jälkeen.

Nuorikon vanhempiensa kotona oleskelu palaamisen jälkeen kestää useampien tietojen mukaan verrattain pitkän aikaa. Monet sekä vanhemmat että nykyaikaisemmat votjakkien avioliittotapojen kuvaajat asettavat tämän oleskelun lunnasrahan suorituksen yhteyteen. J.P. Falk kertoo, että kun puolet lunnasrahasta oli suoritettu, vietiin morsian appivanhempiensa luo, ja vasta sitten, kun loput oli saatu suoritetuksi, vietettiin juhlalliset häät. Tällä välin piti morsianta hänen isänsä kihlattuna kotonaan. N. Rytshkovin mukaan suoritti sulhanen kwymyksessä olevana synnyinkodissa oleskelun aikana, joka kesti kokonaisen vuoden, lunnasrahan. Georgi mainitsee nuorikon viipyneen synnyinkodissaan muutamia kuukausia, joskus koko vuodenkin.

Samanlaisista suhteista puhuvat useat myöhemmät tiedot. V. Behterev kertoo, että nuorikko pian ensimäisen tuonnin jälkeen lasketaan takaisin isänsä luo, jossa hän viipyy koko talven tahi siihen saakka, kunnes sulhanen on maksanut lunnasrahan. Samoin mainitsee S. Maksimov sulhasen koettavan selviytyä lunnasrahasta sillä aikaa, kun morsian oleskelee synnyinkodissaan sinne palanneena. Glazovin piirissä päästettiin morsian häiden jälkeen takaisin isän kotiin, jossa hän viipyi pitkän aikaa. Tällä välin rakensi mies itselleen uuden pirtin ja maksoi vähissä erin lunnasrahan. Kasanin piirin votjakit maksoivat loppuosan lunnasrahasta vasta toista kertaa nuorikkoa hakemaan tultaessa. M. Buchin mukaan viipyi nuorikko isänkodissaan siksi, kunnes sulhanen oli maksanut lunnasrahan.

Useampien tietojen mukaan muodostuu morsiamen synnyinkodissa oleskelu noin puolen vuoden pituiseksi. Jos jarashon on vietetty Pietarin päivän aikana, tapahtuu suan laskiaisen tienoilla tahi päinvastoin.

Georgi mainitsee morsiamen isän, tullessaan hakemaan tytärtänsä takaisin, tuoneen lisän myötäjäisiin. Sarapulin piirissä annettiin morsianta ensimäistä kertaa tuotaessa tavallisesti osa myötäjäisiä. Koska myötäjäisten määrä tavallisesti riippuu lunnasrahan suuruudesta, tuntuukin luonnolliselta, että niiden suoritus tapahtui vastaavassa suhteessa jälkimäisen maksamiseen.

Nuorikon synnyinkodissa oleskelusta mainittakoon vielä, että hän koko tämän ajan käyttää neidon pukua. Georgi mainitsee hänen tänä aikana työskennelleen osaksi omaksi, osaksi vanhempiensa hyväksi. Joskus mainitaan nuorikon synnyinkotiin palauksen tarkoituksena olevan hänen osanottonsa syksyiseen viljankorjuuseen tahi peltotöihin keväällä, jos jarashon on ollut talvella. J. Vasilev sanoo nuorikon tuodun takaisin suorittamaan keskenjääneitä töitä. Kokonaan maataloudellisten seikkojen yhteyteen asettaa myöskin M. Haruzin kysymyksessä olevat nuorikon olinpaikan muuttelemiset. Ensimäisen tuonnin tapahduttua laskiaisen tienoilla, palaa nuorikko pian isänsä kotiin, jossa viipyy Pietarin päivään saakka eli varsinaisen maanviljelystyöajan alkuun. Sulhasen kotia palanneena viipyy nuorikko siellä peltotöiden loppuun saakka. Palattuaan syksyllä uudelleen synnyinkotiin, ottaa nuorikko siellä osaa töihin, kunnes hänet marraskuun 24 p. lopullisesti viedään miehensä kotiin.

Sulhasen kotona oleskelun tarkoitukselle antavat Kasanin piirin votjakkien tavat lisävalaistusta. Täällä saapuvat morsiamen vanhemmat jarashonin jälkeen sulhasen kotiin. Tällöin tapahtuu sulhasen ja morsiamen sukulaisten kesken seremoniallinen väittely morsiamen ominaisuuksista. Sulhasen puolelta esitetään morsiamen huonoja avuja ja väitetään, että talossa kaikki on alkanut käydä onnettomasti nuorikon tuonnin jälkeen. "Otettuamme tyttärenne on onnemme mennyt taapäin ja karja alkanut vähentyä. Tyttärenne näyttää tuottavan onnettomuutta ja olevan laiska; juuri hänen tulonsa jälkeen olemme köyhtyneet." Morsiamen sukulaisten puolelta taasen vastaväitteitä tehden kuvataan hänen ahkeruuttaan ja työteliäisyyttään kotona ollessa. Tällainen kiistely jatkuu seremoniallisen vuoropuhelun muodossa pitkän aikaa. — M. Buch käsittää morsiamen sulhastalossa oleskelun jonkunmoiseksi kojeavioliitoksi ("eine Ehe auf Probe"). Samanlainen merkitys (probeehe) on sillä Munkácsin votjakin kielen sanakirjan mukaan.

Häidenvieton aika.

Häidenviettokausia on votjakeilla kaksi: toinen kesällä heti Pietarin päivän jälkeen, toinen laskiaisen aikaan, jarashonin tapahtuessa laskiaisen tienoissa, pidetään suan Pietarin päivän jälkeen. Joskus saattavat jarashon ja suan tapahtua päinvastaisessa järjestyksessä.

Näistä molemmista kausista näyttää kesäinen olevan etusijalla, suan varsinaisten häiden merkityksessä vietetään useimmiten kesän aikaan. Tätäpaitsi mainitaan joskus erikoisesti kesä varsinaisena häidenviettoaikana.

Käsitys kesästä häidenvietolle sopivana vuodenaikana tavataan näin ollen votjakeillakin. Venäläiset kirkolliset suhteet ovat silminnähtävästi aikaansaaneet sen, että heidänkin tavoissaan kesäinen häidenviettokausi alkaa Pietarin päivästä ja talvinen sattuu laskiaisen tienoille.

Häämenot.

Edellä olemme jo kosketelleet joitakuita varsinaisiin häidenvietossa noudatettuihin tapoihin kuuluvia menoja. Ottaessamme ne seuraavassa lähemmän tarkastelun alaiseksi, käsittelemme molempien morsiamen tuontien yhteydessä noudatettavia tapoja ja menoja yhdessä, sikäli kuin ne laadultaan ja merkitykseltään ovat yhteenkuuluvia eivätkä häämenojen molempien jaksojen selvittelyn kannalta vaadi erittelyä.

Sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuvista menoista ovat huomattavimmat rukousmenot. Ne ovat ylipäätänsä saman laatuisia kuin kosintamatkalle lähdettäessä noudatettavat. Huomattavaa niissä on vainajien puoleen kääntyminen. Mamadyshin piirissä ottaa rukoukseen osaa sulhasen sukulaisia. Rukouksen jälkeen heitetään leivänpaloja uunin luo asetettuun astiaan ja lausutaan: "Vanhukset, elkää koskeko! Sallikaa hyvin sinne saapua ja hyvin palata!"

Nuodematka.

Aikaisemmin olemme tehneet selkoa siitä erotuksesta, mikä nuodematkan suhteen vallitsee jarashonin ja suanin välillä. Kuten mainittu, noudetaan morsian lopullisesti miehelään nuodejoukon kanssa, johon kuuluu erinäisiä virkahenkilöltä. Näiden joukossa havaitaan vanhempi kunniajohtaja kudo, l. bydzym kudo 'suuri kudo'. Vastaava naispuolinen toimihenkilö on tuklatshi. M. Buchin mukaan ovat nämä sukulaisia. J. Vasilevilla tavataan häämenojen johtajana ja järjestäjänä töre 'Vorsitzender'. jarashonin aikana on sinä morsiamen serkku, suanin aikana sulhasen.

Näitä paitsi johtaa nuodejoukkoa kaksi nuorempaa toimimiestä, joiden asema ja tehtävät muistuttavat venäläisillä, tsheremisseillä ja tshuvasseilla tavattavien kaksoisnuodemiesten (drushkain, "suuren ja pienen vävyn") asemaa häämenoissa. Heitä nimitetään bydzym kazak ja poktshi kazak ('iso ja pieni k.') tahi nyl vaisjos ('neidon tuojat') ja ovat he votjakeillakin nuorempia miespuolisia sukulaisia. Lisäksi saattaa häiden aikana toimia virkahenkilönä kosinnassa esiintynyt az-vetlis 'edelläkulkija' tahi az-vorttis 'edelläajaja'. Naispuolisista virkahenkilöistä on vielä mainittava morsiamen seuralais- ja avustajaneito nyl-biztis l. biztis-nyl tahi kazak-nyl.

Prof. Wichmann esittää kudo- ja tuklatshi-sanat tshuvassilaisina lainasanoina, edellisen merkityksessä brautwerber, freiwerber, vater des schwiegersohnes od. der schwiegertochter. Muotonsa puolesta katsoo hän kudo-sanan voivan yhtä hyvin olla lainatun tatarista kuin tshuvassista, mutta merkitykseensä nähden on se lähempänä tshuvassilaista.

Kudo-sanan merkityksen suhteen viittaamme siihen, mitä mordvalaisista puhuttaessa on mainittu sen merkityksestä mordvassa ja tshuvassissa. Mahdotonta ei olisi, että sana votjakin kielessäkin olisi saanut naimisiinjoutuvien isien merkityksen venäläisestä vaikutuksesta.

Muutamat kuvaukset puhuvat sulhasen osanotosta morsiamen noudantaan etenkin suanin aikana.

Lukuisien toisten tietojen mukaan ei sulhanen sitävastoin ole mukana morsianta noudettaessa, jarashonin aikana hän useimmissa tapauksissa jää pois nuodematkalta, ja suanissakin hänen usein nimenomaan mainitaan jäävän pois. Toisten kuvausten mukaan hän ei ylipäätänsä esiinny näissä menoissa.

Tämän seikan yhteydessä tarkastelemme sulhasen asemaa ja esiintymistä votjakkien avioliittomenoissa yleensä.

Aikaisemmasta on sulhasen syrjäinen ja passivinen asema kosinnassa meille tunnettua. Häämenoissa ei niinikään useimpia kuvauksia seuratessa tämä saata olla kiinnittämättä huomiota. Vielä sulhastalossakin tapahtuvien menojen aikana pysyttelee sulhanen syrjässä. Muutamien tietojen mukaan hän pakenee nimenomaan pois kotoa morsianta tuotaessa. Eräässä Kasanhi lääniä koskevassa kuvauksessa mainitaan, että sulhasen läsnäolo on avioliittomenoissa tarpeellinen vain vihittäessä, milloin häiden yhteydessä on tapana vihittäytyä. Eräässä kylässä sulhanen työskenteli metsässä nuodematkan aikana, makasi lavitsalla toisessa pirtissä sillä aikaa, kun hänen kotonansa pidettiin häitä. Sosnovissa pysyttelihe sulhanen morsiamen tuonnin jälkeen piilossa seuraavan päivän iltaan saakka. Arvaz Pelgissä on sulhasen häämenojen alkuosan aikana oleskeltava kotoa poissa, naapurin luona. Hän saapuu salaisin puolin häätaloon vasta vähää ennen aviovuoteelle asettamista, suoraan makuuaittaan.

Niiden kuvausten suhteen, jotka puhuvat sulhasen osanotosta nuodematkaan, on huomattavaa, että useimmat niistä koskevat Glazovin piiriä (Shestakov, Gavrilov, Mahaev, Luppov), jonka häätavoissa yleensä näkyy selvä venäläinen vaikutus, niin että ne esim. siinä poikkeavat votjakkien häämenojen yleisestä kulusta, ettei morsian palaa takaisin synnyinkotiin. Sulhasen osanottoa nuodematkaan saatettaneen näin ollen pitää myöhäsyntyisenä tapana.

Parin tiedon mukaan tulee nuodematkalle lähtijöitä olla epätasalukuinen joukko. Karlyganissa lähdetään matkalle myöhään illalla tahi puolenyön aikana. Kuten kosintamatkalla, pysähdytään hääretkelläkin morsiamen kotikylässä välittäjän taloon, jossa juhlitaan ja pidetään joskus rukous.

Morsiustalossa.

Käytettävinämme olevista kuvauksista puhuvat vain harvat jonkunmoisista seremonioista nuodejoukon vastaanotossa, mutta yleensä ei vastaanotto votjakeilla näytä muodostuneen säännöllisiä ja yhtenäisiä tapoja sisältäväksi häämenojen osaksi.

Muutamissa kuvauksissa kerrotaan kuitenkin ruokatavaroilla vastaanotosta. Glazovin piirissä ottaa vanhin morsiamen perheestä ruokatavaroita (leivän, munakeittoa, juustokakkuja, voita ja suolaa) sisältävän, karttuunihuivilla peitetyn maljan, hänen vaimonsa ja muut naiset olutta ja kumyshkaa, ja tulee pihamaalle nuodejoukkoa vastaan, pyytäen siihen kuuluvia nauttimaan kestityksestä. Pyyntöä noudattavat ensiksi sulhanen, sitten muut nuodejoukkolaiset. Sarapulin piirissä otettiin nuodejoukko vastaan pihalla, johon oli asetettu pöytä leipineen, suoloineen, kumyshkoineen ja oluineen. Zavalovin volostissa oli vastaanotossa käytännössä ruokatavaroita. Kasanin piirissä saapuu morsiamen isä az-vetlisin taloon mukanaan olutta, jolla kestitsee nuodemiehiä, pyytäen heitä luokseen. Vieraita ei morsiustalossa kuitenkaan aluksi päästetä sisälle, jonka vuoksi he tekevät pihalle suuren nuotion. Sisälle astuttuaan he eivät saa mennä katon jakohirttä kauemmaksi, vaan on heidän siinä odotettava lupaa saada yhtyä morsiamen puolen vieraisiin.

Yleisenä votjakkilaisena tapana on pidettävä morsiamen piilottautumista tahi kotoa poistumista nuodejoukon saapumisen ajaksi. Se esiintyy sekä jarashonissa, että suanissa. Mamadyshin ja Glazovin piireissä hakee nuodejoukko morsiamen piilokortteerista, mukanaan ruokatavaroita. Edellisessä pidetään piilokortteerissa rukous, jälkimäisessä tapahtuu morsiamen seremoniallinen ruokkiminen. Tätäpaitsi morsian Glazovin piirissä kesken morsiustalossa tapahtuvien menojen piilottautuu ystävättärineen ruispeltoon, josta nuodejoukko käy hänet etsimässä.

Edelleen huomataan näissä tavoissa sellainen piirre, että morsian muutamien kuvausten mukaan oleskelee erillään varsinaisesta hääjoukkueesta aina lähdön edellä tapahtuviin menoihin saakka. Tämän tavan vaikutuksesta tapahtuu esim. lahjojen jakaminen joskus sukulaisen välityksellä. Esille tuotaessa on morsian huivilla tahi morsiushunnulla (byrkentshik, shobyret) verhottuna. Karlyganissa oleskelee morsian naispuolisten vieraittensa ympäröimänä kenosissa, jossa hänen on lauluilla ja kanteleen soitolla huvitettava vieraitansa. Tämän aikaisemmin tsheremissien tavoissa esiintyneen piirteen yhtäläisyydestä eräiden turkkilais-tatarilaisten kansojen tapojen kanssa olemme edellä puhuneet.

Nuodejoukon saapumisen jälkeen tapahtuvista menoista ovat yleisimpiä rukousmenot, joihin liittyy yhteinen (nuodeväen ja morsiamen sukulaisten välinen) syönti. Sarapulin piirissä yhtyy rukoukseen kolminkertainen kynttilän ympäri kulkeminen. Karlyganissa on sen aikana käytännössä nuodeväen tuoma lahjaleipä (salam). Arvaz Pelgissä toimittaa rukouksen morsiamen isä puurovatia kädessään pidellen.

Rukousmenoja seuraa usein yleinen juhla-ateria. Sen perästä tahi välillä tapahtuneen lahjojen jaon jälkeen seuraavat n.s. kiitosseremoniat, joille on ominaista se, että kunkin nuodejoukkolaisen on polvistuneena runomuotoisesti tahi laululla lausuttava kiitoksensa morsiamen vanhemmille, joskus jokaiselle morsiamen sukulaiselle erikseen. Karlyganissa tapahtuu meno sellaisessa järjestyksessä, että isäntäväki kiittää nuodemiehiä lahjaleivästä, laulaen kunkin edessä polvillaan kiitoslaulun. Tämän tapaisia menoja on turkkilais-tatarilaisten kansojen häätavoissa.

Glazovin piirin menoissa tavataan jo aikaisemmin puheenaolleen sulhasen osanoton ohella sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen syönti. Erikoisesti huomioonotettavaa on tässä tapahtuva avioparin asettuminen vaatealustalle, mikä samassa häämenojen kohdassa on osottautunut olevan yleistä venäläisissä tavoissa. V. Behterevin kuvauksessa tavataan ruoskallalyöntimeno, jonka toimittajana on sulhanen; kuvaus koskee siis sellaisia häitä, joissa sulhanen on nuodematkalla mukana.

Edelleen huomataan valemorsiamen esiintyminen Glazovin piirissä. Samaten havaitaan sikäläisissä menoissa pöydän ympäri kulkeminen, josta muissa votjakkien häätapojen kuvauksissa yleensä ei puhuta, mutta joka varsinkin mordvalaisissa ja venäläisissä tavoissa vastaavassa kohdassa ei ole harvinainen.

Kestitsemismenot ja lahjojen jakaminen tapahtuvat milloin aikaisemmin, milloin lähdön edellä suoritettavina toimituksina.

Ennen matkalle lähtöä tapahtuvina toimituksina tavataan morsiamen kuljettaminen synnyinkodin eri paikoissa (pirtissä, aitassa, vajassa, navetassa j.n.e.) ja niiden hyvästeleminen. Ennen lähtöä itkee morsian eroitkuja vanhemmilleen ja sukulaisilleen tahi hyvästelee muutoin heitä. A. Fuchsin mukaan alkaa morsian itkeä jo silloin, kun nuodeväki ympäröi hänet. Kun myötäjäisiä aletaan asettaa vankkureihin, ulvoo morsian ääneensä ja jatkaa tätä, kunnes hänet on kannettu ulos pirtistä ja asetettu vankkureihin.

Matkallelähdössä tapahtuu vielä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia. Yleisintä on morsiamen kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Karlyganissa kuljetetaan morsianta kolmasti hääsaattueen ympäri. Glazovin ja Sarapulin piireissä tapahtuu koko hääsaattueen ympärikulkeminen, ympärikulkijana joku häiden virkahenkilö. Viimeksimainitussa piirissä vedetään tällöin morsiussaattueen ympärille kirveellä viiva. Morsiamen on huudahdellen hypättävä alas ajoneuvoista, ikäänkuin häntä vietäisiin väkisin. Vasta kolmannella kerralla hän jää niihin istumaan. Kasariin piirissä morsian istuuduttuaan nousee ylös ja istuutuu uudelleen (3 kertaa). Karlyganissa hän kolmasti kohottautuu ylös, ikäänkuin pois noustakseen.

Morsiusmatka.

Useissa kuvauksissa mainitaan morsiamen matkalla sulhasen kotiin itkevän ja valittavan. Mamadyshin piirissä vietiin morsian ratsun selässä kylän ulkopuolelle. Noin sata syltä kylän reunasta edennyttyä tehtiin saattajien ja hääjoukon välille veitsellä viiva ja asetettiin morsian ajoneuvoihin, joissa hän jatkoi matkaansa. Sarapulin piirissä heitettiin jokaisella pellonveräjällä vainajille leipää ja pyydettiin niitä varjelemaan taudeilta. Glazovin piirissä oli morsiamen välttämättömästi kylän ulkorajalla hypättävä pois ajoneuvoista ja karattava takaisin kotiinsa. Kasanin läänissä hyppäsi morsian A. Fuchsin kuvauksen mukaan kolmasti pois ajoneuvoista. Kasanin piirissä hän kylvöpellon ohi ajettaessa nousee oman kylvöosuutensa kohdalla ajoneuvoista ja kulkee sen poikki, jotta sukulaiset viljankorjuun aikana näkisivät hänen jälkensä ja muistaisivat häntä.

Sulhastalossa.

Sulhastalossa morsiamen noudon jälkeen noudatetuista menoista antaa Georgi eräitä yksityiskohtaisia tietoja. Morsian tuotiin sulhasen kotiin hunnutettuna. Pukeuduttuaan eri huoneessa naineen naisen pukuun, astui morsian juhlavieraiden joukkoon ja asettui oven luo levitetylle verkapeitolle. Tällä aikaa uhrasi uskonnollistenmenojen toimittaja ("Tor Kart") lasin olutta ja kääntyi rukouksin jumalien puoleen, anoen vastanaineille onnea elatuksen ja rikkauden hankkimisessa sekä lasten synnyttämisessä. Tämän jälkeen tarjoili joku morsiamen puolelaisiin kuuluva neitonen häävieraille mettä tahi olutta, jolloinka morsian asettui kunkin eteen polvilleen, jääden siihen asentoon, kunnes malja oli tyhjennetty.

Myöhemmissä kuvauksissa, jotka yksityiskohtaisemmin koskettelevat tätä häämenojen kohtaa, puhutaan erikoisista menoista morsiamen ja hääsaattueen vastaanottamisessa. Niiden yleisimmäksi piirteeksi on katsottava ruokatavaroiden tahi kestitysaineiden esilletuonti pihalle tahi portaiden eteen. Vastaanottajina ovat sulhasen vanhemmat. Myöskin toimitetaan tällöin usein rukous ja nautitaan yhteisesti esilletuotuja ruokia tahi juomia. Eräillä paikkakunnilla (Malmyzhin ja Kasanin piirikunnat) esiintyy vastaanotossa myöskin sulhanen, jolloinka tapahtuu avioparin välinen yhteinen syönti. Lukuunottamalla sen, mitä aikaisemmin on käynyt selville sulhasen osanotosta häämenoihin yleensä, sekä millaiseksi useimmat kuvaukset sen esittävät morsiamen tuonnin ja vastaanoton aikana sekä sitä lähinnä seuraavien toimitusten suhteen, on sulhasen esiintymistä vastaanotossa pidettävä sen votjakeilla aikaisemmin vallinneen ja paikotellen vieläkin vallitsevan kannan vastaisena, jonka mukaan sulhanen morsianta tuotaessa ei ole esillä eikä usein kotonakaan. Puheenalaisissa kuvauksissa tavattava samalle alustalle asettautuminen on samoilla edellytyksillä mahdollinen. Nämä toimitukset lienevätkin tässä häämenojen kohdassa myöhäsyntyisiä.

Mordvalaisten ja venäläisten tavoissa yleinen leivällä ja suolalla vastaanottaminen tavataan, paitsi Sosnovin votjakeilla, myös Glazovin ja Kasanin piireissä. Näistä ovat kahden ensinmainitun paikkakunnan tavat useissa suhteissa osottaneet erikoista venäläispiirteisyyttä.

Arvaz Pelgissä kuljettaa anoppi morsianta tämän ajoneuvoista laskeuduttua kolmasti niiden ympäri, ja Kasanin piirissä kulkee morsian niinikään kolmasti vankkurien ympäri. Vastaanoton jälkeen viedään morsian tavallisesti aittaan.

Kuten muutamien kuvausten mukaan morsiustalossa tapahtuvien menojen aikana, huomataan tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa eräänlainen morsiamen eristäytyminen niiden alkupuolella. Vastaanoton jälkeen aittaan mentyään tulee morsian esille toimittamaan kestitysmenoa tahi lahjojen jakoa, mutta poistuu näiden jälkeen joskus uudelleen aittaan. Arvaz Pelgissä oleskelee morsian aitassa, jossa hän kanteleen soitolla säestää luoksensa kokoontuneitten nuorten tanssia. Tämä erilleen leiriytyminen on kuitenkin paljoa huomattavampana ja selvempänä esiintynyt tsheremissien tavoissa.

Vastaanoton jälkeen sulhastalossa tapahtuvat menot osottavat eri kuvausten mukaan sangen suurta vaihtelevaisuutta. Paitsi sitä, että tavat todella eri seuduilla vaihtelevat, on näiden suhteen, kuten usein muulloinkin, eri huomiontekijöiden käsitys tapojen ja menojen laadusta ja kulusta vaikuttanut heidän kuvauksiinsa.

Lähimpänä jatkona vastaanottomenoille on varmaankin pidettävä M. Buchin kuvaamaa tulisijan ympäri kulkemista. Vaikkakaan sitä tämän muotoisena ja tähän häämenojen kohtaan kuuluvana ei tavata muissa kuvauksissa, on sille annettava yleisempi merkitys siksi, että morsiustalossa tapahtuvana yleisemmin esiintyvä kynttilän ympäri kulkeminen on sille läheisenä analogiana. Paitsi sitä, että ympärikulkeminen kumpaisessakin tapauksessa esiintyy tulen ympäri kulkemisena, on sekä kynttilän että tulisijan ympäri kulkemiselle yhteistä se, että meno tapahtuu rukouslauluja laulaen ja että joka kerta pysähdytään pyhäinkuvien edessä. Morsiustalossa on menon johtajana uskonnollisten menojen toimittaja, sulhastalossa juohdemies.

Vaikkakin tulisijaan kohdistuvat menot ovat yleisimpiä eri kansojen häämenoissa tavattavista seremonioista, sisältävät kysymyksessä olevat votjakkien menot piirteitä, jotka viittaavat siihen, että kirkolliset vihkimämenot ovat mahdollisesti niihin vaikuttaneet. Kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan kuuluu papin ja avioparin kolminkertainen kulku vihkimäalttarin (analoj) ympäri. Votjakkien tavoissa esiintyvät puheenalaiset ympärikulkemiset kynttilän ja tulisijan, siis tulen ympäri kulkemisena, jota ne kirkollisessa vihkimäseremoniassa eivät ole. Mutta mahdotonta ei ole, että votjakkien tapoihin vanhastaan kuulunut tulen ympäri kulkeminen kirkollisesta vaikutuksesta on muodostunut tällaiseksi uskonnollista laatua olevaksi menoksi.

Georgi puhuu kuvauksessaan avioparin istuttamisesta yhteiselle alustalle. Siihen liittyi rukouksia ja siunatun oluen yhteinen nauttiminen. Tälle menolle antaa Georgi varsinaisen avioliiton vahvistusmenon merkityksen. A. Fuchs kuvaa menoa, joka muuten yksityiskohtaisesti vastaa Georgin esittämää, paitsi että siinä vielä kysyttiin naimisiinmenijöiden suostumusta ja mainittiin heitä nimeltä.

J.P. Falkilla tavataan niinikään kuvaus votjakkilaisesta "vihkimäseremoniasta". Sen mukaan antoi hengellisten menojen toimittaja avioparin maistaa siunattua leipää ja suolaa sekä olutta, lausuen samalla rukouksen.

Näissä kuvauksissa on keskinäisen vertailun kannalta havaittavissa siksi paljon yhteisiä piirteitä, että niiden on katsottava koskevan pääasiassa saman muotoista menoa.

Kuten äsken puheenaolleille ympärikulkemismenoille, on tälle menolle ominaista se, että sen suorittaa hengellisten menojen toimittaja. Edelleen liittyy siihen rukouksia ja siunatun juoman tahi suolan-leivän ja juoman nauttiminen. Juoman ja ruoan yhteinen nauttiminen on kyllä yleisimpiä eri kansojen avioliittotapojen seremonioita ja tavataan useissa eri kohdissa votjakkien avioliittotavoissa yksinkertaisessa muodossaan. Se saattaa semmoisenaan näin ollen olla vanha vötjakkilainen tapa. Tässä kuvatussa menossa, sitä kokonaisuudessaan tarkasteltaessa havaitaan kuitenkin helposti yhtäläisyyksiä kreikkalais-katolisen vihkimäseremonian kanssa. Ensiksikin esiintyy se ennen kaikkea uskonnollisluonteisena toimituksena, jommoista merkitystä yhteisellä syönnillä tahi juonnilla yleisenä avioliiton vahvistusmenona tavallisesti ei ole. Tunnettua on, että kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan liittyy kolminkertainen avioparin välinen siunatulla vedellä sekoitetun viinin nauttiminen. Tsheremisseistä puhuessamme olemme naimisiinmenijöiden suostumuksen kysynnän, josta A. Fuchs votjakkien tavoissa puhuu, havainneet yleisenä kuuluvan muhamettilaiseen vihkimätoimitukseen. Myöskin kreikkalais-katolisessa vihkimisessä kysytään, menevätkö naimisiin joutuvat omasta tahdostaan avioliittoon. Siihen kuuluu myöskin sulhasen ja morsiamen nimeltä mainitseminen, josta A. Fuchs tarkastelunalaisessa votjakkiiaisessa menossa puhuu. Georgin ja Fuchsin mainitsemalla yhteiselle alustalle asettamisella, joka sekin muuten saattaa kuulua yleisiin n.s. istuttamismenoihin, on vastaavaisuutensa kreikkalais-katolisessa vihkimisessä.

Votjakkien "vihkimäseremonia" näyttää siis muodostuneen uskonnollista laatua olevaksi juhlalliseksi avioliiton vahvistusmenoksi kirkollisesta vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan sisällä sitä, että siinä esiintyvät yhteinen syönti ja juonti sekä yhteiselle alustalle asettuminen olisivat votjakkien tavoissa täältä peräisin. Etempänä näemme niillä niinkin hyvin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kuin avioliittotavoissa yleensä olevan paljoa laajemman merkityksen.

Muista tännekuuluvista tavoista on huomattava valemorsiamen esiintyminen, joka tapahtuu sillä aikaa, kun morsiamen päähän aitassa puetaan naineen naisen tahi nuorikon päähine. Valemorsiamena esiintyy morsiamen vaatteisiin pukeutunut nainen, joka käy näyttäytymässä hääväelle.

Erittäin runsaasti tavataan tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja. Paitsi aikaisemmin vastaanottoon, ympärikulkemismenoihin ja "vihkimäseremoniaan" liittyviä rukouksia, pidetään usein pian vastaanoton jälkeen erikoinen rukous pirtissä tahi kualassa; tätäpaitsi yhtyy aviovuoteelle asettamiseen ja vedelläkäyntimenoon rukousmenoja. Ruokatavaroiden (puuron, leivän, voin j.n.e.) käsissä piteleminen rukousten aikana on yleistä. Glazovin piirissä tavataan niiden sijalla siunausmenoja, joissa sulhasen ristivanhemmatkin esiintyvät. Tässä suhteessa yhtyvät mainitun paikkakunnan votjakkien tavat mordvalais-venäläisiin.

Kestitysmenot saattavat votjakeilla tapahtua erillisinä toimituksina eri kohdissa puheenaolevaa häämenojen sarjaa, tavallisimmin kuitenkin ensimäisen hääpäivän loppupuolella, joskus seuraavana päivänä askaroittamisseremonioiden yhteydessä. Kestitysmenoon yhtyy joskus morsiamen toimittama lahjojen jakaminen sulhasen sukulaisille. Molemminpuolinen tahi yksipuolinen lahjoittaminen tapahtuu usein kestitsemisen yhteydessä, joskus pian vastaanoton jälkeen tahi häämenojen lopulla.

Askaroittamismenojen yhteydessä tapahtuvassa kestitsemisessä tarjoilee morsian valmistamaansa Sherbet-nimistä mesijuomaa, josta koko meno on saanut nimityksensä (sherbet juon). Juoman nimitys on saatu turkkilais-tatarilaiselta taholta, sherbet tavataan nimenomaan hääjuomana esim. tatareilla, osmaneilla ja persialaisilla.

Askaroittamismenoista on ensi sijassa mainittava vedelläkäynti, joka suoritetaan tuontipäivän menojen loppupuolella, seuraavana päivänä tahi joskus kolmantena päivänä. Useissa paikoissa jätetään veteen erilaisia uhriantimia, jotka osotetaan veden haltijalle (vu-murt). Glazovin piirissä kaadetaan vesipaikkaan olutta ja kumyshkaa veden haltijalle sekä heitetään veteen rahoja. Bessermaninuorikko lausuu, heittäessään vesipaikkaan kuparirahan: "Elköön vesi minua säikyttäkö vaan pesköön, elköönkä vu-murt minuun koskeko!" Wichmannin mukaan vievät bessermanit vedelle sekä sulhasen että morsiamen, antaakseen heidän "astua veteen". Morsian heittää veteen leivänkannikan ja voita lausuen: "Elköön vesi-äiti peljästyttäkö karjaamme. Suojelkoon hän hyvin (karjaa)!"

Ärvaz Pelgissä saa morsian lähteen reunalle pannun rahan, Karlyganissa tyttönen, joka on tullut vesipaikkaa neuvomaan. Sarapulin piirissä viedään vesipaikalle yksi leivistä, joka rukoiltaessa oli pöydällä; vesiämpäriin pannaan raha.

V. Koshurnikovin mukaan pestiin morsian vesimatkalla joen rannalla olevassa saunassa. Tuomallaan vedellä kestitsi morsian häävieraita. Sarapulin piirissä otti sulhasen äiti vastaan vesipaikalla mukana olleen leivän ja tuodun veden sekä antoi ne törelle, joka ripotteli vedellä kaikkia läsnäolevia; tuodusta vedestä keitettiin myös puuroa. Elabugan piirissä heittelevät vesimatkalla olevat nuoret vettä toistensa päälle ja Arvaz Pelgissä koettaa morsian kastella ammentamallansa vedellä mukanaolijoita, jotka puolestaan valavat vettä kauhasta morsiamen päälle.

Vedelläkäyntiä seuraavat eräät muut askaroittamiset, joista edellisestä tunnetaan sherbet-juoman ja puuron valmistaminen tuodusta vedestä. Glazovin piirissä on morsiamen valmistettava puuroa tuodusta vedestä sekä paistettava ohukaisia. Bessermanilainen morsian paistaa ohukaisia. Elabugan piirissä sekä bessermaneilla on morsiamen laastava lattiaa.

Kasanin ja Glazovin piirien tavoissa on huomioonotettava edellä puheenaolleen kylpemisen yhteydessä tapahtuva "neidon elämän kadottamisen" itkeminen ja neidon päähineen poisanto, jotka tunnemme yleisiksi venäläisissä neitoiltamenoissa noudatettaviksi seremonioiksi. Morsiamen kylpeminen näyttää tästä päättäen tulleen votjakkien tapoihin venäläiseltä taholta.

Arvaz Pelgissä viedään morsian hääpäivän iltana vedelläkäynnin jälkeen ruispellolle. Täällä piilotetaan nuorikon päähine (ashjan) rukiiseen, josta hänen on se apulaisneitosen avulla löydettävä.

Aviovuoteelle asettamiseen liittyy rukousmenoja ja usein avioparin välinen yhteinen syönti. Glazovin piirissä riisuu morsian sulhasen jalkineet ja saa siitä häneltä rahan. Tämä on yleinen venäläinen tapa aviovuoteelle asettamisessa.

Muista tämän yhteydessä olevista tavoista mainittakoon vielä, että Glazovin piirissä makuuvuoteen yli levitetään suojuspeitto (polog) ja että morsian Sarapulin piirissä vietiin makuuaittaan kantamalla.

II

Muutamat tutkimuksenalaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Edellisessä osassa on tutkimuksenalaisten kansojen tapojen kuvailevan esityksen yhteydessä tehty vertailuja muiden kansojen tapoihin etupäässä vain sikäli kuin yhtäläisyydet naapurikansojen tapojen kanssa ovat olleet verrattain silminnähtäviä. Osotetuista yhtäläisyyksistä on monet usein jo semmoisenaan katsottava lainoiksi, ja useat niistä koskevat sellaisia tapoja, jotka eivät osota laajempaa leviämistä, joten niitä on pidettävä vertailunalaisten kansojen keskisinä paikallisina tapailmiöinä. Useiden tapojen leviämissuhteiden selvittelyä varten on kuitenkin laajempi, niinhyvin muiden suomalais-ugrilaisten kuin vieraidenkin kansojen tapoihin ulotettu vertailu välttämätön. Tällaista laveampaa vertailua vaativat etenkin ne tavat, jotka yleisinhimillisistä käsityksistä johtuen saattavat esiintyä kansoilla, joiden kesken ei saateta olettaa sellaista geneettistä tahi kultturiyhteyttä, että esiintyvät yhtäläisyydet saatettaisiin selittää periytymisestä tahi lainauksesta johtuviksi.

Aikaisempi kosinta- ja häätapojen tarkastelumme on ylipäätänsä rajoittunut tapojen ulkoisiin ilmiöihin. Laatuunsa ja merkitykseensä nähden tahi niiden perustana olevan ajatuksen kannalta ei tapoja yleensä ole tarkasteltu. Ottaessamme seuraavassa muutamat huomattavimmat ja yleisen vertailun kannalta mielenkiintoisimmat tavat yleisesti vertailtaviksi, koetamme samalla myös tässä suhteessa etsiä niihin valaistusta.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista.

Tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen tarkastelu on tuonut ilmi, etteivät nämä viime aikoihin saakka ole luovuttaneet tyttäriään vaimoiksi korvauksetta, vaan että morsiamesta on naimisiinaikovan puolelta pitänyt maksaa hänen perheelleen aineellinen korvaus. Samalla on morsiamia hankittu myöskin väkivaltaisesti anastamalla.

Muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavat osottavat avioliiton näillä kansoilla yleensä rakentuneen samoille perusteille. Lukuisat ostjakkien tapojen kuvaajat puhuvat heillä vallitsevasta naisen ryöstö- ja ostotavasta. Kahdeksannentoista vuosisadan alkupuolella huomionsa tehnyt Gr. Novitskij kertoo ostjakeista: "Kun joku tahtoo ottaa jonkun tyttären vaimokseen, määrää tytön isä tämän hinnan, jota he nimittävät kalymiksi." Kun kalym oli suoritettu, lähetti neidon isä hänet muitta juhlallisuuksitta sulhasen luo. M.A. Castrén katsoo ostjakkien avioliiton perustuvan lunnasrahaan.

Morsiamen hintana suoritettiin paitsi rahaa, poroja y.m. karjaa, koiria, metsästysaseita, talous- ja vaate-esineitä, sanalla sanoen kaikenlaisia arvovastineita. Oloihin nähden saattaa morsiamesta suoritettavien lunnaiden arvo nousta huomattavan korkeisiin määriin.

Lunnasrahaa eivät ostjakit suorita yhdellä kertaa, vaan usein pitemmän ajanjakson kuluessa. I.S. Pol'akov mainitsee sen suorituksen eräässä tapauksessa kestäneen neljätoista vuotta. Tobolskin läänin ostjakit maksavat osan kalymia kihlauksen yhteydessä, mutta lopun myöhemmin, mikä voi kestää 2-3 vuotta ja pitemmänkin aikaa.

Osan lunnasrahasta tultua suoritetuksi, oli sulhasen perheellä ja sulhasella morsiameen eräitä oikeuksia, mutta avioliiton varsinainen täytäntöönpano, morsiamen tuonti sulhasen kotiin, tapahtui vasta sitten, kun lunnasraha kokonaan oli suoritettu.

Kaiken tämän ohella hankittiin morsiamia myöskin ryöstämällä.

Myöskin vogulien mainitaan hankkivan morsiamia ostamalla, samalla kun niitä myös ryöstetään. Lunnasraha saattaa nousta sellaiseen summaan, että se voidaan suorittaa ainoastaan pitemmän ajan kuluessa. Sen maksaminen voi näin kestää vuosia, ja ennen sen lopullista suoritusta ei morsianta luovuteta isänsä kotoa. Näinä vuosina on sulhaselle luvallista tehdä matkoja morsiamen luo ja viettää öitä hänen kanssansa.

XVII ja XVIII vuosisatojen lappalaisten elämän kuvaajat osottavat neidon vanhemmille ja sukulaisille annettavien lahjojen olleen heidän avioliittonsa tärkeimpänä ehtona. Suoritettavat lahjat olivat lappalaisten elämän välttämättömiä välikappaleita ja tarve-esineitä, kuten poroja, talousesineitä, vaatteita y.m. pukuesineitä, mutta sen ohella myös arvokkaita hopeaesineitä, joilla näyttää olleen rahan merkitys. P. Högström pitää lappalaisten avioliittoa molempien sukujen välisenä kauppana. Kosinnan tärkeimpänä kohtana oli sopiminen siitä, mitä sulhasen vanhempien tahi sulhasen oli maksettava rahana ja tavarana morsiamen vanhemmille. J.J. Tornaeus'en mukaan oli kosijan esitettävä morsiamen suvulle annettavat lahjat ennenkuin myönnytys saatiin. A. Ehrenmalm tietää lappalaisten hankkineen morsiamia ostamalla. Rahana suoritettiin morsiamesta tämän vanhemmille 5-9 taaleria.

Muutamissa myöhemmissä kuvauksissa mainitaan vielä morsiamen vanhemmille ja sukulaisille suoritettavilla lahjoilla olleen avioliiton ehdon merkityksen.

Alkuperäisesti jyrkästi kaupan muotoisesta lunnasrahan suorituksesta näyttää tämä morsiamen hankkimistapa jo aikaisin kehittyneen lahjojen suoritukseksi morsiamen perheelle. Kuitenkin on lahjojen suorituksella tällöinkin avioliiton ehdon merkitys, joten lappalaisten avioliitolla, kuten v. Düben siitä lausuu, on ollut selvästi kaupanomainen luonne.

Venäjän lappalaiset hankkivat J.A. Friisin mukaan morsiamia vieraasta heimosta ryöstämällä.

Erityisesti mieltäkiinnittävää on, että lappalaisten avioliittotavoissa havaitaan samoja ilmiöitä, mitkä aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla ovat olleet tavallisia lunnasrahan suorituksen yhteydessä. Kihlauksen ja avioliiton varsinaisen toimeenpanon välinen aika muodostuu täälläkin eräiden vanhempien tiedonantojen mukaan verrattain pitkäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton toimeenpanon ehdot täytetään. Tänä aikana oli sulhasella oikeus tuon tuostakin käydä morsiamen luona. Samalla mainitaan lappalaisten hankkineen morsiamia myös palvelemalla tämän isän kotona. Häiden jälkeen ei mies voinut viedä vaimoaan kotiinsa, vaan oli hänen jäätävä appensa luo vuodeksi työmieheksi.

Lopetamme näiden ilmiöiden tarkastelun ottamalla puheeksi muutamat Itämeren suomalaisten avioliittotapojen piirteet. Tällöin on ilmeistä, että esim. naisen ryöstöön ja ostoon kuuluvia ilmiöitä on täällä etupäässä etsittävä näiden kansojen aikaisempaa eloa koskevista tiedoista tahi näihin ilmiöihin palautuvista kansan keskuudessa mahdollisesti säilyneistä käsityksistä ja tavoista.

Suoranaisiakaan tietoja esim. morsiamen ryöstöstä ja ostosta ei kokonaan puutu. Virolaisten mainitaan aikoinaan hankkineen morsiamia etupäässä lunnailla, mutta myöskin ryöstämällä. Erään Saarenmaan virolaisiin kohdistuvan kuvauksen mukaan tapahtui morsiamen ryöstäminen väkivaltaisesti. Ryöstettiin etupäässä vieraan, mutta omankin heimon keskuudesta. Ryöstettävää väijyttiin ja hänet raastettiin väkisin ryöstäjän kotiin, jonka vaimoksi hän näin tuli. Ryöstöä saattoi seurata takaa-ajo ja tytön takaisin valloittaminen.

Venäjän karjalaisilla mainitaan yhdeksännentoista vuosisadan alussa tapahtuneen "naisen varastamisia", joilla näyttää olleen väkivaltainen luonne. Karkausnaimisia ("uralla mänöminen"), jolloin tyttö ilman vanhempien siunausta salaa meni miehelle, kerrotaan myös tapahtuneen vanhoina aikoina ja sattuvan nykyaikanakin. Itämeren suomalaisista kansoista ovat muutamat jättäneet kansanrunoudessaan muistoja muinaisesta elostansa. Jotkut suomalaiset ja virolaiset runot sisältävät muun ohella viittauksia näiden kansojen avioliittotapoihin. Näille on ominaista se, että ne usein yhtyvät siihen kuvaan, mikä muutamista tavoista on suoranaisten tosiasioiden nojalla syntynyt muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen.

Sangen usein tavataan mainittujen kansojen runoudessa kohtia, jotka puhuvat naisen "ostosta", lunnailla hankkimisesta. "Neidon kaupasta" puhuttaessa mainitaan joskus lunnaatkin, mitkä laatuunsa nähden vastaavat usein sitä, mikä naisen hankkimisessa lunnailla on tavallista. Lunnaiden saajiksi ja neidon myyjiksi esitetään usein ei ainoastaan neidon vanhemmat, vaan myös veljet, sisaret, veljien vaimot j.n.e., mikä vastaa esim. edellä esitettyjä lappalaisia koskevia tietoja. Lunnaat ovat näissä tapauksissa siis suvulle suoritettavia lahjoja.

Samalla sisältävät Itämeren suomalaisten kosinta- ja kihlaustavat yksityispiirteitä, joita ei saata olla vertaamatta vastaaviin kohtiin aikaisemmin puheenaolleiden kansojen tavoissa.

Näistä mainittakoon ensiksikin kihlajaisissa sulhasen puolelta morsiamen sukulaisille annettavat raha- y.m. lahjat, jotka etenkin Karjalassa ja Inkerissä välttämättöminä kuuluvat kihlaukseen. Kihlaustilaisuudessa panevat kosijat morsiustalon pöydälle rahoja, joista osa jää morsiamen isälle tahi annetaan muille sukulaisille. Tämän jälkeen sanotaan morsiamen "olevan kaupoissa". Inkerissä ja Karjalan kannaksella nimitetään kihlajaisia m.m. "rahomiseksi".

Venäjän karjalaisilla ottaa morsiamen isä kosijoilta "piärahan", jotapaitsi muutkin morsiamen sukulaiset saavat kukin roposen. Viipurin tienoilla jaettiin rahaa ja lahjoja morsiamen vanhemmille, talon lapsille ja kaikelle perheelle. Muuallakin Itä-Suomessa on rahojen jakeleminen ja kaupanomainen tinkiminen ollut kihlauksessa yleistä, ensinmainittu myöskin Keski-Suomessa ainakin pari vuosikymmentä sitten.

Joskin näitä kihlauksessa suoritettavia lahjomisia ja maksuja monessa tapauksessa ei ole verrattava varsinaiseen lunnasrahaan, esiintyy käsitys morsiamesta tämän suvulle ja erittäinkin vanhemmille hänen kasvatuksestaan annettavasta korvauksesta niiden suorituksen ohella selvänä.

Karjalassa ja Inkerissä näyttää näillä maksuilla vielä viime vuosisadan loppupuolella joskus olleen realinen merkitys yhtenä avioliiton ehdoista. Rahan vastaanottamisella oli sitova merkitys kihlaukseen nähden.

Eräät kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon väliselle ajalle kuuluvat ilmiöt, samaten kuin muutamat häidenpidon ja morsiamen lopullisen miehensä kotiin asettumisen yhteydessä ilmenevät seikat ovat useilla aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla osottautuneet olevan yhteydessä lunnasrahan suorituksen kanssa. Näitä ilmiöitä on ollut kihlauksen ja häiden välisen ajan muodostuminen huomattavan pitkäksi ajanjaksoksi, nuorikon jääminen häiden jälkeen synnyinkotiin ja hänen palaamisensa takaisin ensimäisen tuonnin jälkeen sekä oleskelunsa isänkotona ennen lopullista miehelään asettumista.

Itämeren suomalaisten avioliittotavoissa esiintyy parisen kohtaa, joita ei voida olla edellämainittuihin vertaamatta. On olemassa tietoja sellaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta, että nuorikko häiden jälkeen jäi muutamaksi ajaksi, jopa koko vuodeksi synnyinkotiinsa. Useammin puhutaan tavasta, jonka mukaan nuorikko häiden jälkeen palaa takaisin synnyinkotiinsa, viipyen siellä joskus kokonaisen vuoden, joskus lyhyemmän aikaa. Tämä tapa, joka verrattain myöhään on vallinnut useissa paikoin Suomea, esiintyy myöskin Virossa ja Inkerissä.

Turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa on kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon välillä suhteita, jotka muodostavat läheisiä analogioita nyt tarkastelluille ilmiöille. Milkovitsh kertoo tatarilaisen nuoren vaimon jääneen häiden jälkeen isänsä luo siksi, kunnes koko lunnasraha oli maksettu, mikä saattoi kestää pari vuotta ja pitemmänkin aikaa. Kun koko lunnasraha oli saatu suoritetuksi, pidettiin uudet juhlallisuudet morsianta sulhasen kotiin tuotaessa. Kasanin tatareilla on kihlauksen ja häiden väliaikaa vuosi ja enemmänkin, jolla ajalla sulhasen on tuon tuostakin lähetettävä lahjoja morsiamelle. Siperian tatareilla on sulhasen kihlauksen ja häiden välisenä aikana ajoittain käytävä työssä appensa luona ja lähetettävä, lahjoja morsiamen suvulle. Kirgiseillä kestää ensimäisen kosinnan ja häiden välinen aika kahdesta kolmeen vuoteen. Lunnaat suoritetaan lopullisesti vasta ennen häitä. Krimin tatareilla on kosinnan ja häiden välinen aika tavallisesti kaksi vuotta. Kasak-kirgisit pitävät V. Radloffin mukaan häitä vasta sitten, kun lunnasraha pitemmän ajan kuluessa on saatu suoritetuksi. Kun puolet kalymista, on suoritettu, on sulhasella oikeus tehdä käyntejä morsiamen luo. Siperian kirgisien kosinta kestää joskus kymmenen vuotta ja enemmänkin ensimäisen sopimuksen jälkeen, jossa lunnasraha määrätään.

Näihin verrattava tapailmiö esiintyy myös esim. Melanesiassa, jossa avioliiton lopullinen toimeenpano saattaa tapahtua vasta lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen. Täälläkin käy morsian sulhasen kotona ja palaa takaisin synnyinkotiin ennen lopullista uuteen olinpaikkaan siirtymistä.

Tämän tapaisiin seikkoihin ovat muutamat avioliittotapojen tutkijat kiinnittäneet huomiotansa. A.H. Post on perheoikeuden kehityshistoriaa käsittelevässä tutkimuksessaan todennut saman ilmiön, joka edellisessä suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten tapojen tarkastelussa on ilmennyt. Häät saatetaan usein pitää sen jälkeen kun osa lunnasrahaa on suoritettu, mutta useimmiten luovutetaan morsian sulhaselle vasta lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen; siihen saakka jää nuorikko synnyinkotiinsa. Syntymäkotiin palaamisen häiden jälkeen katsoo Post niinikään olevan yhteydessä lunnasrahan vähittäisen suorituksen kanssa; samalla saattaa sillä hänen mielestään olla muitakin syitä perustanansa.

Nuoren vaimon synnyinkotiin jääminen on myös asetettu niiden käsitysten yhteyteen, joista usein tavattu avioliiton toimeenpanon jälkeen jonkun aikaa noudatettu pidättyväisyys johtuu. Tältä kannalta selittää P. Sartori tarkasteltavat ilmiöt. Hänen mainitsemissaan esimerkeissä on sellaisia, joiden mukaan molemmat puolisot jäävät morsiamen isän kotiin. Tällaiset tavat tuntuvat kysymyksessä olevan teorian kannalta mahdottomilta. Joskaan tämän laatuiset käsitykset eivät ole tuntemattomia suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa, eivät käytettävänämme olleet tiedot ole osottaneet tällaisten käsitysten olevan niiden kanssa yhteydessä. Tällainen "pidättyväisyys" ja avioliiton fyysillisessä merkityksessä toimeenpanon toistaiseksi lykkääminen ei tavallisuudessa ole pitkäaikaista. Sen sijaan näemme tutkimuksemme alaisilla ja turkkilais-tatarilaisilla kansoilla tällaisen "puoliavion" usein kestävän sangen pitkän aikaa, jotapaitsi morsiamen oleskelun aikana isän kotona fyysillinen yhteys avioparin välillä on sallittua, samaten kuin usein kosinnan ja häiden välisenä aikana.

Tarkasteltujen ilmiöiden perustaksi tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa jää näin ollen avioliiton oikeudellisten ehtojen täyttäminen, ensi sijassa lunnasrahan suoritus. Itämeren suomalaisiin nähden tätä ei tosin suoranaisesti voida todeta. Aikaisemmin on heidänkin avioliittonsa tosiasiallisesti perustunut morsiamesta tämän suvulle suoritettavaan korvaukseen, ja tämän yhteydessä ovat edellä puheenaoileet suhteet voineet heilläkin vallita. Mahdollisesti ovat lunnasrahan suorituksesta johtuvat tavat säilyneet sen jälkeenkin, kun lunnasraha, jo oli kadottanut varsinaisen merkityksensä avioliiton ehtona.

Samalla kertaa on ilmeistä, että kihlauksen ja häiden välinen aika muodostui pitemmäksi ajanjaksoksi kihlauksen tapahtuessa lapsuuden ja alaikäisyyden aikana. Eräässä H.N. Hutchinsonin esittämässä tapauksessa muuttaa alaikäisenä naitettu vaimo häiden jälkeen takaisin isänsä kotiin, jossa viipyy siksi, kunnes on tullut täyskasvuiseksi ja voi hoitaa taloutta.

Viimeksimainitun ilmiön johtumista yleensä morsiamen alaikäisyydestä vastustaa tutkimuksemme alaisiin kansoihin nähden kuitenkin se, että naisen naimaikä tavallisesti ja samanaikaisesti tarkasteltujen tosiasioiden kanssa on huomattavan korkea.

Käydessämme yleisemmältä kannalta ja lukuunottaen sen, mitä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen on tullut selville, arvostelemaan morsiamen hankkimisen muotoja tutkimuksemme alaisilla kansoilla, on tarpeellista pääpiirteissään tutustua huomattavimpiin nykyään vallitseviin käsityksiin tätä koskevien kysymysten alalla.

Morsiamen ryöstöä pitävät lukuisat sekä myöhemmät että vanhemmat etnologit eräillä kultturiasteiila yleisesti vallinneena, tapaoikeudellisten säännösten rajoittamana avioliiton solmimismuotona. Ei ainoastaan primitivisten ja alhaiskultturisten vaan myöskin kulttnrikansojen avioliitto- ja häämenoissa on nähty runsaasti tapoja ja menoja, joiden on katsottu olevan yhteydessä naisen ryöstötavan kanssa. Sulhasen ja morsiamen puolten näennäinen taistelu, esteiden tekeminen nuodejoukon tielle, morsiustalon portin sulkeminne, morsiamen pako kotoansa, hänen vastustelemisensa ja näennäinen väkivallan käyttö häämenoissa sekä monet muut tavat ja menot on usein asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen.

Toiselta puolen on etenkin sen jälkeen, kun niinhyvin tapoja kuin primitivisiä institutsioneja on alettu tutkia kansanpsykologian ja samanaikaisesti vallitsevien alkeellisten käsitysten valossa, yhä enemmän luovuttu historiallisesta selitystavasta. Näin ei ainoastaan lukuisien tapojen yhteys esim. naisen hankkimismuotojen kanssa, vaan myöskin itse teoriat ryöstö- ja ostoavioliitosta ovat peruskysymyksiinsäkin nähden joutuneet arvostelun alaisiksi. Sen sijaan, että aikaisemmin symbolisten muotojen yleensä katsottiin vastaavan muinaista todellisuutta, niin että esim. avioliittomenoissa tavattavat ryöstösymbolit viittaisivat aikaisemmin kysymyksessä olevalla kansalla vallinneeseen naisenryöstöön, katsoi jo H. Spencer niiden olevan psykologista alkuperää. Tähän suuntaan ovat sittemmin monet tutkijat kulkeneet näitä tapoja selittäessään.

Näin on jo itse naisenryöstöteoria saanut ahtaamman alan, joutumatta kuitenkaan oleellisimmissa kohdissaan arvostelun alaiseksi. Eräät nykyaikaiset tutkijat ovat käyneet tarkastamaan kysymystä naisenryöstöstä sen oleellisimmissa kohdissa. Yhtyen pääasiassa Spenceriin naisenryöstöön viittaavien seremonioiden selittämisessä, katsoo E. Westermarck ensiksikin itse ryöstötavan todennäköisesti johtuneen vastenmielisyydestä avioliittoon läheisten sukulaisten kesken. Ryöstöavioliitto, ollen kokonaan toista kuin avioliittotavoissa esiintyvä taistelu vaimoista, on ollut voimassa sellaiseen aikaan, jolloin ihmiset elivät pienissä, keskenään läheistä sukua olevissa ryhmissä, mutta jolloin käsitys kaupasta ei heille vielä ollut tunnettu. Koska kuitenkin on vaikea olettaa aikaa, jolloin ystävälliset suhteet perheiden kesken, joiden jäsenet voivat mennä naimisiin, olisivat olleet kokonaan tuntemattomia, on mahdotonta ajatella, että ryöstöavioliitto koskaan olisi ollut ainoa avioliiton solmimisen muoto, joskin se on voinut olla sen normalinen muoto.

Myöskin E. Grosse asettaa huomattavia rajoituksia naisenryöstöteorialle. Hän katsoo kyllä naisenryöstöjä avioliiton aikaansaamisen tarkoituksessa tapahtuvan kaikkialla maalipallolla, mutta missään ei se hänen mukaansa esiinny tavan ja lain tunnustamana avioliiton solmimismuotona, vaan ainoastaan oikeuden rajojen yli käypänä rangaistavana väkivallan tekona.

Kauimmaksi kielteiseen suuntaan on naisenryöstön arvostelussa mennyt E. Crawley. Ryöstöavioliiton teorian, jonka populärisuuteen sen romantillinen luonne on syynä, ovat E. Westermarck ja Fison osottaneet epätieteelliseksi. Useat kuvaukset primitivisten kansojen naisenryöstöistä eivät pidä paikkaansa tahi koskevat muodollisia ja seremoniallisia toimituksia. Ryöstö puhtaassa merkityksessä, s.o. vihollismielinen (hostile) ryöstö vieraasta heimosta ei koskaan ole ollut eikä saattanut olla avioliiton muoto, vaan ainoastaan vaimon hankkimiskeino. Tarkastamista ansaitsevat näin ollen vain "muodollinen ja aviollinen ryöstö" (formal and connubial "capture"), Nämä suuresti levinneet ryöstön muodot eivät koskaan johdu todellisesta ryöstöstä, vaan etupäässä primitivisessä yhteiskunnassa sukupuolten välisissä suhteissa esiintyvän differentiatsionitunteen (sexual resistance) alaan kuuluvista käsityksistä. Näissä tapauksissa ei morsianta ryöstetä hänen heimoltansa, vaan sukupuoleltansa.

Viimeksi esitetyn kannan mukaan olisi todellinen anastuksellinen naisenryöstö ilmiö, jota ei tavattaisi missään tavanomaisen oikeuden tunnustamana ja rajoittamana tapana ja jolla suuresti levinneiden seremoniallisten ryöstöjen ohella saattaa olla vain toisarvoinen merkitys.

Käydessämme arvostelemaan suomalais-ugrilaisilla kansoilla runsaasti esiintyneitä naisenryöstöjä, on tarpeellista saada selville, mitä ylipäätänsä voidaan pitää "vihollismielisenä" naisenryöstönä ja mitkä ovat luettavat symbolisiin ja seremoniallisiin ryöstöihin.

Jos ryöstöllä ymmärretään yleensä vieraan omaisuuden väkivaltaista anastusta, täytyy naisenryöstölläkin, jos sen yhteydessä nämä ryöstön oleellisimmat ominaisuudet todistettavasti ovat havaittavissa, olla suorastaan tällainen merkitys. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla tavattavista naisenryöstön muodoista on muutamilla epäämättömästi ollut anastuksellisen väkivallan luonne. Ettei eräitä näiden kansojen naisenryöstöjä saateta selittää symbolisten ja seremoniallisten toimitusten kannalta, osottaa se, että niiden tarkoituksena on tosiaankin morsiamen hankkiminen. Ryöstömatkalle lähdettäessä ei useinkaan matkan päämäärä ollut tunnettu, vaan jätettiin ryöstettävän löytyminen asianhaaroista riippuvaksi; toisinaan ryöstettävä tunnettiin vain kuulopuheiden mukaan. Muutamista mordvalaisten naisenryöstöistä kerrotaan, että niiden esineeksi neidon asemasta seikkailunomaisesti joutui vanha vaimo.

Useiden ryöstökertomusten mukaan tapahtui naisenryöstöjen yhteydessä taisteluja, jotka joskus päättyivät verisestikin. Usein puhutaan myöskin takaisin ryöstöistä ja uudistetuista ryöstöistä. Ryöstettyä pideltiin pahoin, hänet teljettiin sisälle ja sidottiin kiinni pakoyritysten välttämiseksi. Väijymiset, piilottelemiset metsässä tahi vieraassa kylässä sekä morsiamen "taivuttaminen" ja väkisin vihkiminen osottavat nekin ryöstöjen useissa tapauksissa olleen todellista anastusta ja väkivaltaa. Symbolien ja avioliittoseremonioiden kannalta ei tämän tapaisia ryöstöjä suinkaan voitane selittää.

Eräitä seikkoja huomioonottaen ei naisenryöstöjä yleensä tutkimuksemme alaisilla kansoilla saattane myöskään pitää satunnaisina ilmiöinä, vaan on niillä näiden kansojen tavoissa ollut yleisempi merkitys. Joskin morsiamen hankkiminen lunnasrahalla mainitaan useimmiten varsinaisena avioliiton solmimisen muotona, puhutaan sen rinnalla miltei aina ryöstöistä. Muutaman tiedon mukaan viimeksimainittu muoto on tullut siinä määrin vallitsevaksi, että suurin osa avioliittoja tapahtuu sen mukaisesti.

Muutamat mordvalaisten tapojen ilmiöt osottavat naisenryöstön muodostuneen heidän tavoissaan tavanomaisen oikeuden rajoittamaksi ja tunnustamaksi teoksi. Näissäkin ryöstöissä on havaittavissa selviä todellisen väkivaltaisuuden tunnusmerkkejä ja niillä on epäämättömäsi anastuksen luonne, eikä niitä saateta selittää muodollisten avioliittoseremoniojen kannalta. Realinen naisenryöstö saattaa siis, päinvastoin kuin joskus on väitetty, esiintyä tavanomaisen oikeuden järjestämänä ja tunnustamana tekona.

Siitä, ettei väkivaltainen naisenryöstö ollut vain episodi avioliittomenojen sarjassa, vaan sisälsi itse avioliiton toimeenpanon, on todistuksena muun ohella se, että ryöstöavioliitossa noudatetut menot supistuivat vähään tahi ainakin kosinta-avioliittoon verraten suoritettiin lyhyen ritualin mukaan. Ryöstön kautta solmittu avioliitto oli kuitenkin samaten tunnustettu kuin kosintaan ja lunnasrahaan perustuva.

Itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöt tapahtuvat eri sukujen tahi perheyhdyskuntien kesken ja niihin ottaa usein osaa joukko naimisiin joutuvan nuorukaisen sukulaisia, hänen itsensä jäädessä syrjään. Joskus mainitaan ryöstössä olleen mukana koko sulhasen suvun sekä takaa-ajossa ja takaisin valloittamisessa morsiamen suvun. Ryöstämällä hankittiin morsiamia toisinaan nimenomaan etäkylistä siinä tapauksessa, ettei lähiseudulta rauhallisella tavalla onnistuttu saamaan morsianta. Naisenryöstöt ovat näissä tapauksissa sukujen välillä tapahtuvia väkivaltaisen luontoisia kahakoita, eivätkä sukupuolien välisestä antagonismista johtuvia "toiselta sukupuolelta ryöstämisiä".

Näin ollen on katsottava suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotavoissa säilyneen muotoja, joita usein pidetään harvinaisina ja vain erittäin primitivisillä kansoilla säilyneinä.

Suuri osa itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöistä osottaa samalla toisenlaisia suhteita kuin nyt puheenaolleet. Esitetyissä naisenryöstökertomuksissa tehdään useimmiten ero väkivaltaisten ryöstöjen ja sellaisten välillä, joista varsinainen väkivalta puuttui. Näin olemme tavanneet "ryöstöjä", joita varten edeltäkäsin hankittiin ryöstettävän suostumus. Tätäpaitsi tapahtui osa "naisenryöstöistä" siten, että rauhallisella kosinnalla alotettu avioliitto lopetettiin fiktivisellä morsiamen ryöstöllä, tahikka että ryöstö liittyi episodina häämenojen sarjaan. Näissä tapauksissa olivat ryöstöt siis seremoniallista ja muodollista laatua.

Varsinainen väkivaltainen ryöstö päättyi usein sovintoon molempien perheiden välillä. Ryöstäjän puolelta koetettiin joko sovittaa loukkausta kärsinyttä perhettä tahi tultiin viimeksimainitun puolelta vaatimaan hyvitystä, jolloin morsiamesta maksettiin lunnasrahaa ja avioliitto päätettiin hääjuhlallisuuksilla. Lunnasrahan mainitaan näissä tapauksissa olleen kuitenkin pienemmän kuin kosinta-avioliitossa. Näinkin ollen loukattiin ryöstettävän perheen oikeutta, joten ryöstöllä oli ainakin osaksi anastuksellinen luonne. Myöskin silloin, kun ryöstöä varten hankittiin itsensä ryöstettävän suostumus, tapahtui morsiamen perhettä kohtaava oikeuden loukkaus, koska sulhasen puolelta ei tällöin täytetty niitä ehtoja, joihin avioliitto muutoin perustui. Sekä väkivaltaisen että sopimuksellisen ryöstön näemme usein esiintyvän samalla paikkakunnalla samanaikuisesti. Tuntuu luonnolliselta, että sitä mukaa kun yhteiskunnan järjestyneet muodot yhä enemmän ovat vakiintuneet, väkivaltainen ryöstö on käynyt yhä hankalammaksi ja mahdottomammaksi ja näin ulkonaisten olosuhteiden pakosta on siirtynyt syrjään.

Mordvalaisilla tavatun n.s. "varkain kosinnan" näemme tapahtuvan samanlaisten tapaoikeudellisten säännösten vallitessa kuin morsiamen ryöstön eräiden kuvausten mukaan. Tällaisella kosinnalla oli paitsi muodollisesti, myöskin tavanomaisen oikeuden kannalta anastuksellinen luonne, koskapa sitä pidettiin sitovana, eikä siitä voitu kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisi ollut morsiamen veroinen. Tällöin ei anastettu itse morsianta, vaan tapaoikeudellisten säännösten nojalla oikeus häneen. Kun tätä tapaa verrataan eräisiin väkivaltaisen naisenryöstön muotoihin, käy sen johtuminen varsinaisesta naisenryöstöstä epäämättömäksi. Tässä tapauksessa on siis muodollinen avioliittotapa johtunut realisesta väkivaltaisesta naisen ryöstöstä, säilyttämällä samalla alkuperäiset tapaoikeudelliset piirteensä.

Suuri osa tutkimuksemme alaisia kansoja koskevissa kuvauksissa esiintyvistä naisenryöstöistä on n.s. karkausnaimisia (venäl. samokrutka, samohodka) ja johtuu korkeista lunnaista sekä vanhempien tekemistä esteistä nuorten keskenään päättämälle avioliitolle. Niitä on, kuten naisenryöstökuvauksissa yleensä ilmeneekin, pidettävä varsinkin viimemainitusta syystä johtuessaan myöhäisinä ilmiöinä. Mordvalaisten tavoissa eroavat ne siinä suhteessa esim. tämän laatuisista venäläisten tavoista, että niiden yhteydessä usein noudatettiin väkivaltaisen morsiamenryöstön menettelyä. Vaikkakin tällaiset "ryöstöt" saattavat johtua kehittyneempien olojen mukanansa tuomista syistä, liittyvät ne toisaalta tällä tavoin todellisiin ryöstöihin.

Se muoto morsiamen ryöstöä, jonka mukaan ryöstäminen tapahtui sekä ryöstettävän itsensä että hänen holhojiensa suostumuksella (muodollinen ryöstö), tapahtuu kahdenlaisissa olosuhteissa. Muutamissa tapauksissa avioliitto alotetaan muodollisella ryöstöllä. Sen syyksi mainitaan kosinta- ja häämenojen pitkällisyys ja mutkallisuus sekä niiden tuottamat suuret kulungit. Toisissa taasen alkaa avioliitto tavanmukaisella kosinnalla, ja ryöstö liittyy vain episodina avioliittomenojen sarjaan. Tällaisetkin ryöstöt tapahtuvat väkivaltaisen ryöstön tavoin siinä suhteessa, että morsian niiden yhteydessä tuodaan välittäjän (temtshe) kotiin tahi sijoitetaan kihlattu morsian jonkun naapurikylän sukulaisen tahi tuttavan taloon, josta fiktivisesti ryöstämällä tuodaan sulhasen kotiin. Näissä tapauksissa, kuten muutamissa aikaisemminkin tarkastelluissa, osottaa muodollinen ja seremoniallinen ryöstö epäämätöntä yhteyttä varsinaisen väkivaltaisen ryöstön kanssa. Edellisen laatuista ryöstöä ei näissä tapauksissa saatettane selittää vastustelumenojen ja sukupuolelta ryöstämisen kannalta, sillä siltä puuttuu tällaisten menojen luonteenomaiset piirteet. Tällaisia ryöstöjä lienee tarkastelemissamme tapauksissa pikemmin pidettävä väkivaltaisen ryöstön tavanomaisena jatkona. Tätä puolustaa myös se tosiasia, että sillä paikkakunnalla, jolla nämä tavat etupäässä esiintyvät, on myöskin todellinen väkivaltainen ryöstö ollut suuressa määrin käytännössä, niin että suurin osa avioliittoja tapahtui ryöstämällä. E. Crawleyn lausuma väite, ettei muodollinen ryöstö koskaan johdu todellisesta, näyttää tästä päättäen kaipaavan tarkistamista.

N.s. ostoavioliiton katsovat primitivisten avioliittotapojen tutkijat yleensä suuremmassa määrässä kuin naisen ryöstön muodostavan yleisen kehitysasteen avioliiton historiassa. Naisen ostotavan katsotaan tavallisimmin seuranneen ryöstötapaa.

Muutamia avioliittotapojen ilmiöitä, jotka semmoisenaan näyttävät kuuluvan ostoavioliiton piiriin, ei kuitenkaan pidetä varsinaisena morsiamen lunnasrahalla hankkimisena. Kosinnassa suoritetaan usein lahjoja ja maksuja morsiamen perheelle, mutta niillä ei ole tosiasiallista merkitystä morsiamen arvon vastineena, tahikka käytetään ne sellaisiin tarkoituksiin, etteivät ne varsinaisesti lankea morsiamen suvun hyödyksi. Näillä lahjoilla tahi maksuilla saattaa myöskin olla vain symbolinen merkitys, ja voivat ne vastata muiden tapojen yhteydessä tapahtuvia lahjomisia. Kosinnassa morsiamen perheelle suoritettavien lahjojen katsotaan kuitenkin usein johtuvan ostoavioliitosta ja edustavan sen rappeutunutta muotoa.

Lunnasrahan määrään vaikuttaa tutkimuksemme alaisilla kansoilla usein häämenoissa morsiamen puolelta sulhasen suvulle suoritettavien lahjojen sekä myötäjäisten suuruus. Näiden arvo ei kuitenkaan useissa todistettavissa tapauksissa läheskään vastaa lunnasrahan arvoa. Samalla mainitaan lunnasrahan joskus riippuvan morsiamen personallisista ominaisuuksista, esim. hänen ijästään.

Lunnasrahalla on siis itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa ollut yleensä realinen merkitys morsiamesta hänen suvulleen suoritettavana korvauksena. Se tuleekin säännöllisesti morsiamen perheen, eikä hänen itsensä hyödyksi.

Se suhde, missä lunnasraha myöhempien tietojen mukaan on sulhasen suvulle annettaviin lahjoihin ja morsiamen myötäjäisiin, osottaa sen kuitenkin monesti ainakin osaksi kadottaneen merkitystänsä suoranaisena morsiamesta maksettavana korvauksena. Näin näyttää lunnasraha lappalaisilla ja varsinkin Itämeren suomalaisilla muuttuneen etupäässä morsiamen suvulle suoritettaviksi lahjoiksi.

Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä.

Useat seikat ovat osottaneet, että naista siinä perheyhdyskunuassa, joka tutkimuksemme alaisilla kansoilla tavataan, on pidetty niin sanoaksemme arvoyksikkönä, josta ei tahdottu korvauksetta luopua, mutta jota haluttiin saada perheeseen.

Täyskasvuisen naisen ottaminen alaikäisen pojan vaimoksi on osottautunut johtuvan etupäässä näistä seikoista. Löytääksemme lisää selvitystä näille suhteille, tarkasteltakoon seuraavassa vielä naimaikäsuhteita muutamien turkkilais-tatarilaisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa.

Tapa hankkia alaikäiselle pojalle täysi-ikäinen nainen vaimoksi on eräistä seikoista päättäen Venäjällä vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla ollut yleinen. Volnoe ekonomitsheskoe obshtshestvo-niminen seura julisti v. 1768 kirjoituskilpailun aineesta: "Siitä vahingosta, mikä asujamistolle koituu sen vuoksi, että nuoria poikasia naitetaan vanhojen neitosten kanssa." Tällaiset ilmiöt ovat yleisiä turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Sboev sanoo tshuvassilaisnuorukaisten menevän naimisiin niin pian kuin lain määräämät vuodet sen sallivat; tytöt sen sijaan pysyvät kauan naimattomina. Ennen aikaan naitettiin kolmetoistavuotiaita poikia 30-vuotiasten neitojen kanssa.2 G.F. Müller mainitsee rikkaiden tshuvassien naittaneen poikansa viiden, kuuden vuotiaina. Kuusikymmenluvulla otti eräs kastamaton tshuvassi Tsivilskin piirissä 13-vuotiselle pojalleen 22-vuotisen morsiamen. Nykyäänkin ovat morsiamet usein ijältään sulhasta paljoa vanhempia. Pappeja pyydetään monesti merkitsemään kirkonkirjoihin alaikäisten avioliittoja.

Muiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavat muistuttavat niinikään suuresti sitä kuvaa, minkä tutkimuksemme alaisten kansojen tavat ovat näistä seikoista antaneet. Siperian arotatarien keskuudessa vallitsi viime vuosisadan koskipaikoilla tapa sopia lasten avioliitoista niiden vielä kapalossa ollessa. Katshinin tatareilla kihlaavat rikkaat lapsensa jo kapalossa. Rikkaat Orenburgin läänin kirgisit kihlaavat lapsensa joskus niiden äidin kohdussa ollessa. Pojalle aletaan etsiä morsianta hänen tultuaan 5-8 vuoden ikään. Arolla voi joskus tavata 13—14-vuotiaita poikia, jotka ovat naimisissa 25-vuotiaan naisen kanssa. Samaa kerrotaan pienen Onlan kirgiseistä. Mangyshlakin kirgisit hankkivat morsiamen poikalapselle joskus jo ensimäisenä ikävuotena, tavallisimmin kuitenkin kolmannen ja kahdeksannen ikävuoden välillä.

Saman tapaiset ilmiöt eivät myöskään ole tuntemattomia Obin ugrilaisilla. I.S. Pol'akovin mukaan hankki ostjakkilainen isä joskus 10-vuotiaalle pojalle 7-10 vuotta vanhemman neidon puolisoksi. Erään tiedon mukaan voi ostjakkilainen sulhanen olla yhdeksänvuotias, morsiamen ollessa kaksikymmentävuotiaan. Aivan viime aikoina mainitaan eräässä tapauksessa ostjakin ostaneen 16-vuotiselle pojalleen vaimoksi neljänkymmenen vuoden ikäisen vaimon. Samanlaisten suhteiden kerrotaan vallitsevan Berezovin samojedeilla.

A.J. Efimenko väittää taloudellisten suhteiden määräävän karjalaisten naimaijän. Jos perhe tarvitsee työvoimia, koettaa se saada pojan tahi veljen menemään naimisiin niin aikaisin kuin suinkin. Miespuolisten perheen jäsenten aikaisen naittamisen syyksi ilmoitetaan useimmiten halu saada perheeseen työvoimia. Edelleen mainitaan poikia naitettavan aikaisin etupäässä rikkaissa perheissä, joissa on suuri talous, mutta joilla on samalla varaa suorittaa lunnasraha.

Näissä tiedoissa ansaitsee huomiota muun ohella se seikka, että niinhyvin tutkimuksemme alaisilla kuin muillakin kansoilla, joilla tällaiset naimaikäsuhteet vallitsevat, pojat kihlattiin tahi naitettiin alaikäisinä etupäässä rikkaissa perheissä, joissa talouden ollessa suuren erikoisesti tarvittiin työntekijättäriä ja joilla samalla oli varoja suorittaa morsiamesta lunnasraha.

Muutamat viimeksi esitetyt tiedot tukevat siis sitä käsitystä, mikä vastaavien seikkojen suhteen on syntynyt itäisten suomalaiskansojen tavoista, nimittäin että nämä avioliittotapojen seikat ovat yhteydessä etupäässä taloudellisen elämän ilmiöiden kanssa sekä että avioliitto oikeudellisessa suhteessa on perustunut käsitykseen naisen taloudellisesta arvosta.

Valintavapaudesta.

Samaten kuin tutkimuksemme alaisten kansojen, kuvastavat muutamien muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa jo naimaikäsuhteet sitä kantaa, mikä valintavapauteen nähden heillä on vallinnut. Alaikäisten kihlaaminen, aikaiset avioliitot, lunnasrahasysteemi sekä eräät kihlausmenojen piirteet osottavat avioliiton käsitetyn perheen ja suvun asiaksi. Useat suoranaisestikin tätä kysymystä koskevat tiedot osottavat tällaisen tapakannan eräänä aikakautena vallinneen m.m. Itämeren suomalaisillakin. Hekin ovat pitäneet avioliittoa usein vielä sangen äskettäin vanhempien ja suvun määräysvallan piiriin kuuluvana asiana.

Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin.

Varsinaisista avioliittoa alotettaessa ja toimeenpantaessa noudatetuista tavoista ja menoista palattakoon ensiksi siihen varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa yleiseen ilmiöön, että kosinnan toimittavat sukulaiset ja ettei sulhanen itsekohtaisesti ota osaa kosintaan eikä morsiamen noudantaan.

Tällaisen naimisiinjoutuvan miehen passivisuuden voi eräässä suhteessa katsoa johtuvan naimaoikeudellisista käsityksistä. Morsiamen valinnan ja määräysoikeuden kuuluessa vanhemmille ja suvulle, saattoivat nämä suorittaa myöskin avioliiton käytännöllisen toimeenpanon. Mutta paitsi kosinnassa havaittavaa sulhasen syrjässä pysyttelemistä, on sekä kosinta- että häämenoissa piirteitä, jotka osottavat puheenaolevien suhteiden menevän paljoa kauemmas tähän suuntaan. Tsheremissiläinen sulhanen piilottautuu eräässä kosintamenojen kohdassa. Votjakeilla paikotellen nykyäänkin vallitsevan, tsheremisseillä ja mordvalaisilla, etenkin jälkimäisillä, yleisenä vallinneen tavan mukaan ei sulhanen ole mukana morsianta noudettaessa. Tätäpaitsi mordvalainen sulhanen parin tiedon mukaan morsianta tuotaessa piilottautui tahi poistui kotoa, samaten kuin tsheremissiläinen Birskin piirissä ja votjakkilainen paikotellen nykyäänkin. Nämä tavat sisältävät jo semmoisenaan enemmän kuin naimaoikeudellisista käsityksistä peräisin olevaa passivisuutta ja niille on etsittävä mahdollista selitystä kauempaa.

Kaikilla tutkimuksemme alaisilla kansoilla on kosinta nähty tapahtuvan siten, etteivät kosiomiehet morsiamen kotikylässä saavu aluksi morsiamen kotitaloon, vaan pysähtyvät samassa kylässä asuvan tuttavan tahi sukulaisen luo, jonka kotoa käsin ja välityksellä kosinta tapahtuu. Samoin pysähdytään nuodematkalla tähän taloon.

Samanlaisen tavan esiintymisestä Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olemme jo puhuneet. Se kuuluu aivan säännöllisenä varsinkin tatarien ja kirgisien avioliittomenoihin. Myöskin tshuvassien kosinta tapahtuu morsiamen kotikylässä asuvan välittäjän kotoa käsin ja nuodematkalla poiketaan hänen luoksensa.

Tatarien tavoissa on tämä piirre yleinen. Ufan läänin kristityt tatarit nimittävät pysähdyskortteeria kunak öjö 'kestitalo'. Mangyshlakin ja Orenburgin kirgisit ottavat kosijat vastaan erityisessä, jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista pystytetyssä teltassa. Samaa tapaa noudatetaan nuodematkan yhteydessä. Sulhasen tehdessä käyntejä morsiamen luo kihlauksen ja häiden väliaikana, pystytetään sulhasta varten jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista teltta, josta käsin hänen ja morsiamen väliset yhtymiset tapahtuvat. Tämän tarkoitukseksi mainitaan nimenomaan se, etteivät morsiamen vanhemmat ja sukulaiset näkisi sulhasta eikä tämä tapaisi morsiamen vanhempia.

Kuten sanottu, ei sulhanen usein myöskään nuodematkalla tule morsiamen isän auliin, vaan pysähtyy jonkun matkan päähän, missä häntä varten pystytetään teltta. Mangyshlakin kirgiseillä on sulhasen pysähdyttävä noin virstan päässä morsiamen isän aulista ja piilottauduttava jonkin kummun taa. Sen jälkeen kun hänen seuralaisensa on morsiamen isän aulissa ilmoittanut hänen saapumisestaan, tulee paikalle naisia, jotka rakentavat häntä varten teltan. Tässä on hänen oleskeltava 48 tuntia eli oikeammin koko häiden aika. Tatarilainen ja kirgisiläinen sulhanen saattaa näyttäytyä morsiamen vanhemmille vasta sen jälkeen, kun avioliitto on lopullisesti päätetty ja pantu täytäntöön, tahikka vasta jonkun aikaa tämän jälkeen. Tästä syystä kulkee krimin-tatarilainen sulhanen muutamia päiviä häiden jälestä kasvot punaisella liinalla peitettynä. Kirgisi-sulhanen esiintyy kosinnan aikana morsiamen kotona peitetyin kasvoin.

Eräissä tapauksissa koskee kielto sulhasen ja morsiamen keskinäistä suhdetta. Nogaj-tatarit erottavat teltasta esiripulla osan, jonka takana morsiamen on oltava sulhasen tullessa. Muiden läsnäollessa ei morsian saa näyttäytyä sulhaselle, vaan on hänen koko aika oleskeltava esiripun takana.

Tapa, jonka mukaan kosinnan aikana ei asetuta suoranaiseen yhteyteen morsiamen suvun kanssa, vaan toimitetaan kosinta erikoisesta toimintakeskuksesta käsin ja välittäjien avustuksella, näyttää siis turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olevan yhteydessä niiden käsitysten kanssa, jotka kieltävät erinäisten sulhasen ja morsiamen puolten edustajien muutamissa avioliittomenojen kohdissa olemasta toistensa kanssa yhteydessä. Samoista käsityksistä johtuviksi ovat eräiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat katsottavat. Ensinnäkin on käsitys, että naimisiinjoutuvien ja vastanaineiden on vältettävä appivanhempiansa, verrattain yleinen. Votjakit noudattavat nykyäänkin sellaista tapaa, ettei nuorikko vuoden aikana häiden jälkeen puhuttele appeansa eikä näytä hänelle kasvojansa. Tänä aikana käyttää nuorikko erikoista päähinettä, jossa on otsalla laite, mikä tarpeen tullen voidaan vetää alas kasvojen peitoksi. Ostjakkilainen miniä ei Georgin mukaan saanut näyttää kasvojansa apelle eikä vävy anopillensa ennen lapsen syntymistä. I.S. Pol'akov mainitsee ostjakkilaisnaisten peittävän kasvonsa kaikilta perheen ja suvun vanhemmilta jäseniltä. Erikoisen ankarat näyttävät nämä säännökset olleen sulhaseen nähden kosinnan aikana. Jos ostjakkilainen sulhanen tahtoi käydä tulevien appivanhempiensa luona, oli hänen mentävä takaperin ovesta sisälle ja käännettävä katseensa heistä poispäin. Naimatarjous ja lunnasrahasta sopiminen tapahtui erikoisten lähettiläiden välityksellä. Kihlauksen jälkeen ei sulhanen, tahtoessaan tavata morsianta, saanut näyttää kasvojansa apelleen, vaan oli hänen peitettävä ne. Myöskin ovat ostjakit noudattaneet tapaa sulkea sulhasen kotiin tuotu morsian erityiseen osastoon, jossa tämän oli oleskeltava pari viikkoa tuonnin jälkeen tahi peittää hänet. Näiden käsitysten nähdään viimeksi puheenaolevien kansojen tavoissa johtaneen samanlaisiin ilmiöihin kosintatavoissa, kuin mitä aikaisemmin tarkasteltujen kansojen suhteen on tultu tuntemaan. Sulhanen asettuu kosittaessa vieraaseen jurttaan, josta lähettää välittäjän tekemään naimatarjousta ja ottamaan selvää vaadittavan lunnasrahan suuruudesta. Kun asia on saatu alkuun, saapuu sulhanen yöllä morsiamen asunnolle. Täällä hän asettuu erikoisesti tarkoitusta varten varustettuun jurttaan, jossa hänen ja morsiamen välinen tutustuminen tapahtuu. A. Dunin-Gorkavitshin mukaan pysähtyvät ostjakkilaiset kosiomiehet välttämättömästi vieraaseen jurttaan, josta käsin puhemies sulhasen nimessä tekee naimasopimuksen. Sulhanen saapuu sukulaisineen morsiamen isän luo vasta kuudennellatoista kerralla. Vogulilainen sulhanen lähettää kosiomiehet morsiamen isän luo tahi lähtee joskus itsekin matkaan. Hän ei kuitenkaan tule jurttaan sisälle, vaan odottaa tulosta ulkopuolella tahi naapurin jurtassa. Lappalainen sulhanen ei kosittaessa tule sisälle morsiamen isän majaan, vaan odottaa ulkona, sillä tapa ei salli hänen tulla sisälle. Samanlaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta puhuu Acerbi.

Ylläesitetyt esimerkit osottavat, miten yleinen se käsitys suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ollut, ettei sulhanen saanut kosinnan aikana joutua yhteyteen morsiamen tahi tämän vanhempien kanssa. Samalla näyttävät useat turkkilais-tatarilaisten ja viimeksimainittujen kansojen tavoista esitetyt tiedot kosinnan toimittamisen toimintakortteerista käsin ja välittäjän avustuksella johtuvan näistä käsityksistä.

Tällaisten kieltokäsitysten yleisyyden Itämeren suomalaisten tavoissa saattaisi olettaa johtaneen samanlaisiin tapoihin kosinnassa. Niihin viittaakin äsken puheenaollut Acerbin tieto, ja pari muuta puhuu niistä suoranaisesti. Venäjän karjalaisten kosinta tapahtuu morsiamen kotikylästä olevan tuttavan tahi sukulaisen kotoa käsin, samalla kun morsian kosijoiden tullessa piilottautuu: Kun inkeriläinen sulhanen on tullut morsiamen kotikylään, kääntää hän hevosensa jonkun sukulaisen tahi tuttavan talolle. Täältä lähtee talon emäntä puhemiehen kanssa "rahomislupaa" pyytämään.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.

Edellisen yhteydessä tarkasteltakoon sitä kullakin tutkimuksemme alaisella kansalla yleistä tapaa, jonka mukaan morsian piilottautuu kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa.

Tämä tapa näyttää yleisenä vallinneen Itämeren suomalaisillakin. Suomessa on se joko suoranaisessa muodossaan tahi selvästi siihen johdettavina tapoina säilynyt viime aikoihin saakka. Venäjän Karjalassa piilottautuu morsian kosijoiden tullessa. Nuodejoukon saapuessa verhotaan joku pirtin kolkka erilleen ja asetetaan morsian sinne. Sulhasjoukko saa nähdä morsiamen vasta annettuaan rahaa morsiamen puolelaisille.

Virossa ja Inkerissä on morsiamen pakeneminen tahi piilottautuminen niinikään yleistä. Muutamien kansanrunoudessakin esiintyvien piirteiden mukaan on virolainen morsian kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa kätkeytyneenä. Liiviläinen morsian on sekä kosijoiden että nuodejoukon saapuessa piiloutuneena.

Samaan tapasysteemiin on varmaankin luettava vielä morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kosintamenoissa. Mordvalainen morsian oli kosittaessa eräiden tietojen mukaan hunnuttautuneena. Ostjakkilainen morsian istuu kosinnan aikana peiton alla.

Kun verrataan tänne vielä sitä, mitä tiedetään sulhasen asemasta, hänen piilottautumisestaan ja pakenemisestaan eräissä avioliittomenojen kohdissa varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, käynee epäilemättä selville, että edellä tarkastellut kosintamenojen ilmiöt sekä piilottautumiset ja pakenemiset avioliittomenoissa yleensä kuuluvat suomalais-ugrilaisilla kansoilla erittäin laajana ja yhtenäisenä esiintyvään tapasysteemiin, jonka perustaksi osottautuu pyrkimys varjella sulhasta tahi morsianta joutumasta yhteyteen joko keskenään tahi vastapuolen suvun jäsenten kanssa.

Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu-käsitysten sarjaan.

Näitä tapoja tarkasteltaessa on jouduttu koskettelemaan erästä inhimillisiin instinkteihin perustuvaa taparyhmää, joka ilmenee käsityksinä jonkunmoisesta salaperäisestä suhteesta, jossa ihmisten muutamissa elämän tiloissa ajatellaan olevan toisiinsa, luontoon, eläimiin, esineihin tahi erinäisiin muihin seikkoihin. Tämä suhde vaatii monenmoisia rajoittamisia, kieltoja ja varovaisuustoimenpiteitä, esimerkiksi eristämisiä ja toisiinsa tällaisessa suhteessa olevien estämistä joutumasta kosketuksiin keskenään. Siitä johtuu myös erilaisia kieltoja, joita ihmisten monissa elämän tiloissa suhteessaan toisiinsa ja ulkomaailmaan on noudatettava. Näin ovat primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen keskuudessa muutamissa erikoisasemissa olevat ihmiset, kuten hallitsijat ja papit, suhteessaan muihin määrättyjen kieltokäsitysten alaisia: heitä ei esim. saa nähdä, koskea heihin tahi lausua heidän nimeään. Myös muutamien erikoisten toimien (metsästys, kalastus) sekä eräiden n.s. kriitillisten funktsionien aikana eivät ihmiset saa joutua kosketuksiin toisten heihin määrätyssä suhteessa olevien tahi ulkomaailman kanssa j.n.e. Tähän tapasysteemiin kuuluvia rajoituksia ja kieltoja tahi niihin perustuvaa ominaisuutta nimittävät etnologit tabuiksi.

Avioliittotavat sisältävät näitä käsityksiä ja tapoja erikoisen runsaasti. Yleisimpiä ovat ne, jotka kieltävät sulhasen tahi morsiamen avioliiton toimeenpanon aikana ja usein jonkun aikaa sen jälkeen näkemästä tahi puhuttelemasta appea tahi anoppia, tahikka pakottavat naimisiinjoutuvat määrättyyn avioliittomenojen kohtaan saakka karttamaan toisiansa. Myöskään eivät avioliiton kautta määrättyyn sukulaisuussuhteeseen joutuneet saa mainita toistensa nimiä. Samalla on n.s. sukupuolinen tabu yleinen; se saattaa eri sukupuolet yleensä välttämään toisiaan ja vastustamaan eräissä tiloissa yhteyttä toistensa kanssa.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen on ehkä useimmin kuitenkin asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Tämän laatuisen selitystavan sopimattomuudesta puhuvat selvästi jo analogiset sulhasen piilottautumiset ja pakenemiset. Siihen sijaan huomataan yleensä siellä, missä sulhasen tahi morsiamen pakenemis- tahi piilottautumistapa esiintyy, myöskin tabu-kieltojen olevan vallalla.

Tarkasteltujen tapojen yleisyyteen ja sitkeyteen nähden, millä ne ovat säilyneet, saatetaan olettaa, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla, Itämeren suomalaisetkin lukuun otettuna, on vallinnut laajalle ulottuva ja tarkasti noudatettu tabu-kieltojen systeemi. Tästä ovat useat edellä esitetyt suoranaisesti siihen palautuvat tavat selvänä todistuksena. Samalla tiedämme varsinkin Obin ugrilaisilla ja syrjäneillä nykyäänkin vallitsevan suuren määrän varsinkin sukupuolisen tabun alalle kuuluvia käsityksiä. Metsästäjiin ja kalastajiin kohdistuvat tabut ovat yleisiä useilla suomalais-ugrilaisen heimon kansoilla. Myöskin ovat eräisiin eläimiin (esim. karhuun, mehiläiseen) kohdistuvat tabu-käsitykset yleisiä.

Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina.

Yleismaailmallinen tapa ottaa kosintamatkalle kestitys- tahi ravintoaineita morsiamen perhettä varten on itäisillä suomalaiskansoilla säännöllinen. Yleisin näistä välikappaleista on leipä, sen jälkeen kestitysaineet viina ja olut. Leivän vastaanottamisella oli mordvalaisessa "varkain kosinnassa" tapaoikeudellisesti sitova merkitys. Yleensä ratkaistaan naimaesityksen hyväksyminen tahi hylkääminen leivän tahi viinan vastaanottamisella (nauttimisella) tahi hylkäämisellä, tahikka ilmoitetaan sen kautta kosiville kosinnan jatkamisen mahdollisuus tahi sen raukeaminen sikseen.

Tämänlaisia välikappaleita ja samanlaisessa merkityksessä käyttävät muutkin suomalais-ugrilaiset. Ostjakit ja lappalaiset kosivat viinan välityksellä. Sen nauttimisella tahi hylkäämisellä morsiamen isä osottaa suostumuksensa tahi kieltäytymisensä. Samanlaisen merkityksen mainitsee Acerbi olleen viinalla suomalaisten kosinnassa. Suomessa, Karjalassa, Inkerissä ja vatjalaisilla tavataan myöhempien tietojen mukaan viina, mutta varsinkin tupakka kosinnan välikappaleena. Kihlajaisia tahi jotakuta kosintamenettelyn toimitusta nimitetään "tupakoiksi" ("mennä tupakoille") l. "tupakaisiksi". Tupakan, joskus tupakan ja viinan välityksellä kosivat myöskin Siperian tatarit ja näiden nauttimisella on naimaesitykseen suostumiseen nähden samanlainen merkitys.

Ruoka- ja kestitysaineiden käyttäminen johtunee tarpeesta synnyttää lähentymistä ja yhteyttä morsiamen perheen, varsinkin hänen holhojansa ja kosivien välillä. Edellyttäähän avioliitosta sopiminen jonkunlaisia lähempiä suhteita muuten ehkä kokonaan vierasten sukujen välillä. Lahjojen antaminen saattaa tapahtua samanlaisessa tarkoituksessa, ja joskus nähdäänkin kosinnassa annettavalla lahjalla olevan yhtäläinen merkitys. Samojedit asettavat kosittaessa morsiamen isän telttaan ketunnahan, jonka vastaanottamisella tahi poislähettämisellä morsiamen isä ilmaisee mielipiteensä.

Tämän tapaisiin yleisiin käsityksiin perustuvana esiintyy tarkasteltavana oleva tapa lukuisilla kansoilla eri osissa maanpalloa. L. von Schroeder on kuitenkin yhdistänyt virolaisilla tavattavan viinalla kosimisen samanlaiseen germanisten ja slaavilaisten kansojen tapaan yhtenä todistuksena virolaisten tapojen yhteydestä indogermanisten kanssa.

Leipää käyttää kukin tutkimuksemme alaisista kansoista välikappaleena kosinnassa. Samalla osottavat asianomaiset tavat kokonaisuudessaan huomioonotettavaa erilaisuutta. Tsheremissit käyttävät tavallisesti leivän asemasta rasva- ja juustokakkuja, mutta leipä on saanut yksinomaisen sijan niillä seuduin, missä venäläinen vaikutus, kuten vuoritsheremisseillä, on huomattavin. Votjakit taasen käyttävät leivän ohella tahi sijasta tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa ja hunajaa. Vasta mordvalaisten tavoissa on leipä yleisimpänä tapaoikeudellisena kosinnan välineenä. Kun lisäksi tiedetään leivän käytön yleisesti liittyvän venäläisten kosintaan, näyttää todenmukaiselta, että leipä on saavuttanut tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa vallitsevan erikoisaseman venäläisestä vaikutuksesta.

Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona.

Yhdeksi kosinnan pääasiallisimmista tarkoitusperistä on tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa osottautunut avioliiton oikeudellisten ehtojen määrääminen ja selvittely. Avioliiton sopimuksellinen luonne onkin synnyttänyt muutamia kosintamenojen toimituksia, joiden erikoismerkityksenä on avioliittosopimuksen vahvistaminen. Tätäpaitsi vahvistetaan kihlauksessa laajemmassa merkityksessä molempien sukujen välille syntyvä yhteys erikoisilla tätä yhteyttä kuvaavilla ja edistävillä toimituksilla.

Näistä kihlauksen vahvistusmenoista on yleisimpänä tavattu kädenlyönti ja yhteinen syönti tahi juonti. Edellinen on yleisimpänä nähty esiintyvän mordvalaisten tavoissa, samalla kun ne tässä suhteessa ovat osottautuneet likeisesti liittyvän vastaaviin venäläisiin tapoihin. Molemmilla näillä kansoilla on kädenlyönti muodostunut kihlausmenojen juhlalliseksi ydinkohdaksi. Sen ajaksi noustaan seisomaan, sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä ja siihen liittyy rukousmenoja. Kädenlyönti tapahtuu naittajien, avioliiton oikeudellisten kontrahenttien kesken.

Tsheremissien kihlauksessa esiintyy kädenlyönti harvoin, eikä se niissä ole saanut yleisempää sijaa kihlauksen varsinaisena vahvistusmenona. Samaten ei se tällaisessa merkityksessä kuulu votjakkienkaan kosintaan.

Muista suomalais-ugrilaisista kansoista tavataan kädenlvönti yleisenä ja samanlaisessa merkityksessä kuin mordvalais-venäläisissä tavoissa ensiksikin syrjäneillä.

Ostjakeilla ei kädenlyönti naimasopimuksen vahvistusmenona käytettävissämme olevien tietojen mukaan ole tuntematon, mutta ei esiinny yleisenä ja varsinaisena kihlauksen vahvistusmenona.

Vanhemmat lappalaisten tapojen kuvaukset eivät myöskään puhu kädenlyönnistä tämän laatuisessa merkityksessä. Sen sijaan tavataan kädenlyönti nykyisten Venäjän lappalaisten tavoissa tyypillisesti mordvalais-venäläistä vastaavassa muodossa.

Itämeren suomalaisten tavoissa löydetään kädenlyönti kihlauksen juhlallisena päättämismenona ensiksikin karjalaisilla. Täälläkin liittyy siihen rukouksia tahi uskonnollisiin toimituksiin viittaavia menoja, samalla kun kädenlyönti laillisesti päättää naimasopimuksen. Kättä lyödessä määrätään joskus sakko, joka sen puolen on suoritettava, mikä naimasopimuksen rikkoo.

Naimasopimuksen vahvistavat kädenlyönnillä Kodaveren virolaiset, mutta käytettävissämme olleiden lähteiden nojalla ei kädenlyönti Virossa ja Inkerissä yleisemmin esiinny tällaisessa merkityksessä ja muodossa, eikä se sellaisena näytä kuuluneen suomalaistenkaan kosintaan.

Psykologisen perusajatuksensa kannalta saatetaan kätten yhdistämistä ja kädenlyöntiä pitää yleismaailmallisena tapana. Ne ovatkin yleisiä, kaikkialla tavattavia toimituksia, joilla kaikenlaisia sopimuksia päätetään sekä yhteyksiä vahvistetaan ja symbolisoidaan. Useiden maanpallon eri seutujen ja kansojen avioliittomenoissa yhdistetään avioliittoon joutuvien kädet, mikä usein on avioliittomenojen pääseremonia. Tällaisessa muodossaan havaitaan tarkasteltava meno esimerkiksi Amerikan alkuasukkaiden, Fidshi-saarien, algonkinien, egyptiläisten ja abessinialaisten tavoissa.

Indogermanien tavoissa on kädenlyönti tahi kätten yhdistäminen huomattavimpia menoja avioliiton solmimisessa. Jo muinaiset indialaiset vahvistivat avioliiton kädenlyönniliä (Vedojen pânigrahana). Morsiamen käteen tarttuminen on edelleen yleinen kreikkalaisten, roomalaisten ja germanien tapa. Näiden kansojen tavoissa ajatellaan kädenlyönnin ("käden ottamisen") tavallisesti kuvaavan sitä valtaa, minkä mies avioliitossa naiseen nähden saavuttaa. Näin katsotaan roomalaisten "käteen tarttumisen" (Händergreifung) kuvaavan sitä holhousvaltaa, joka aviomiehellä avioliitossa vaimonsa suhteen oli oleva. Samanlainen juridinen merkitys oli vastaavalla menolla muinaisten indialaisten ja germanien tavoissa.

Kädenlyönniliä ja kätten yhdistämisellä on kuitenkin alkuperäisempikin merkityksensä. Ernst Crawley lukee ne primitivisten kansojen avioliittomenoissa n.s. kontaktimenoihin, joiden kautta syntyvä unioni vahvistetaan ja sitä ehkäisevät voimat neutralisoidaan. Kätten yhdistäminen kuvaa hänen käsityksensä mukaan avioliitossa tapahtuvaa todellista unionia ja edistää sen onnellisuutta ja vaarattomuutta.

Tämän tapaisessa merkityksessä saattaa kätten yhdistäminen luonnollisesti tapahtua kihlauksessakin. Täällä on sillä kuitenkin usein juridinen merkitys tehdyn naimasopimuksen vahvistusseremoniana. Tämä käy selville siitä, että kädenlyönti useilla kansoilla tapahtuu etupäässä avioliiton juridisten kontrahenttien, naimisiinjoutuvien isien tahi holhojien välillä. Se saattaa molemmat puolet määrättyyn oikeudelliseen suhteeseen toisiinsa, jota suhdetta ei voida rikkoa muutoin kuin maksamalla sakkoa. Toisinaan voi kätten yhdistämisen myös katsoa kuvaavan molempien sukujen välille muodostuvaa liittoa, nimittäin silloin kun se esiintyy kummankin kihlauksessa läsnäolevan suvun kaikkien edustajien kätten yhdistämisenä.

Yleisinhimilliseen ajatukseen perustuvana saattaa kädenlyönti ja kätten yhdistäminen olla suomalais-ugrilaistenkin kansojen tavoissa omaperäinen avioliittomeno. Sen tarkastelu on kuitenkin esiintuonut seikkoja, jotka oikeuttavat päättämään, että kädenlyöntitapa on saanut vaikutuksia muilta kansoilta. Ensinnäkin kuuluu kädenlyönti juhlallisena ja obligatorisena kihlauksen vahvistusmenona vain niiden suomalais-ugrilaisten kansojen tapoihin tahi havaitaan eräisiin kansoihin nähden sellaisten seutujen tavoissa, joissa venäläinen vaikutus esiintyy huomattavimpana. Toiseksi ei tapa suomalais-ugrilaisilla kansoilla ole niin tavallinen avioliittoon joutuvien välistä yhteyttä symbolisoivana ja vahvistavana menona kuin juridisessa merkityksessä kihlauksen ja avioliittosopimuksen vahvistustoimituksena, jollainen merkitys sillä on venäläisten ja yleensä indogermanisten kansojen tavoissa. Lisäksi ei kädenlyöntiä tahi kätten yhdistämistä tämän laatuisessa merkityksessä tavata Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, miltä taholta muuten niin useita parallelleja kosintamenojenkin alalla on esiintynyt. Naimisiinjoutuvien isien tahi muiden heidän edustajiensa välisenä, juridista laatua olevana toimituksena on kädenlyönti tavallisin isovenäläisillä. Länsi- ja etelä-venäläisellä alueella, samaten kuin muutamien muiden slaavilaisten kansojen menoissa tapahtuu vastaava toimitus useimmiten naimisiinmenijöiden itsensä välillä tahi laajentuneena kaikkien molempien puolten läsnäolevien edustajien keskeisenä.

Mordvalaisten kädenlyöntimeno liittyy sekä muodollisesti että merkitykseensä nähden lähinnä isovenäläisiin tapoihin. Huomioonottaen kysymyksessä olevan menon esiintymisen muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, voidaan mordvalaisten kädenlyönnin katsoa muodostuneen tällaiseksi, etupäässä juridista laatua olevaksi avioliittosopimuksen vahvistusmenoksi sinä aikana, jolloin mordvalaiset ovat eläneet isovenäläisten välittömässä yhteydessä.

Yhteisellä ruoan ja juoman nauttimisella on kuten kädenlyönnilläkin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kahdenlainen päämerkitys. Ensiksikin tapahtuu se naimasopimuksen ja kihlauksen vahvistusmenona juridisten kontrahenttien kesken. Tämä muoto on pääasiallisin mordvalaisten tavoissa, samalla kun aikaisempi tarkastelu ou osottanut mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheisen yhteenkuuluvaisuuden tässä suhteessa. Toiseksi saattaa yhteinen syönti resp. juonti tapahtua naimisiinmenijöiden itsensä välillä. Tällöin ei sillä aina näytä olevan varsinaisemmin naimasopimuksen vahvistusmenon luonnetta, vaan saattaa se tapahtua kosintamenojen eri kohdissa kihlauksesta riippumatta. Etupäässä tällainen muoto on näillä menoilla tsheremissien ja votjakkien tavoissa. Täällä tavataan tosin joskus isienkin välinen juonti, mutta siihen liittyy samalla joko molempien naimisiinmenijöiden tahi morsiamen juonti, tahikka on meno laajentunut vielä useampien eri puolten edustajien kesken seremoniallisessa järjestyksessä tapahtuvaksi. Kuten mainittu, ei viimemainittujen kansojen yhteisellä syönti- tahi juontimenolla aina ole kihlauksen päättämismenon luonnetta sen juridisessa merkityksessä. Näin saattaa esim. kaikkien lähinten molempien puolten edustajien välinen yhteinen syönti liittyä rukousmenoihin, jommoisessa yhteydessä se — paitsi kosinnan eri kohdissa — tavataan myös varsinaisissa häämenoissa. Tällainen laaja merkitys saattaa yhteisellä syönnillä olla mordvalaistenkin kosinnassa. Morsiusparin välinen yhteinen syönti tahi juonti on yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä avioliittomenoja. E. Crawley pitää tätä "keskinäistä ymppäystä" (mutual inoculation) yhtenä vahvimmista kontaktiseremonioista. Se synnyttää ruumiillisen olemuksen ja substansin identisyyden sekä samalla aikaansaa molemminpuolisen vastuunalaisuuden. Sen kautta tehdään myös tyhjäksi tärkein sukupuolisista tabuista, kielto nauttia yhteisesti ruokaa.

Tämän laatuisessa merkityksessä onkin yhteisen ruoan ja juoman nauttiminen tavattu lukuisissa häämenojen kohdissa (vastaanotossa, "vihkimäseremoniassa", aviovuoteelle asettamisessa j.n.e.). Kihlauksessa naittajien välillä tapahtuvalla juoman nauttimisella on siihen sijaan selvästi juridinen merkitys aikaansaadun sopimuksen päättämismenona. Tällaisesta juontimenon merkityksestä mordvalais-venäläisissä tavoissa puhuu se seikka, että kihlauksen oikeudelliseksi päättämiskohdaksi käsitetään, samalla tavoin kuin kädenlyöntikin, naittajien kesken tapahtuva juonti. Kihlaus saattaa tämän tapahtuman mukaan saada nimityksensäkin (odirvan simeme, propoj nevesty j.n.e.). Useissa venäläisissä lauluissa katsoo morsian kohtalonsa tulevan ratkaistuksi sillä, tyhjentääkö hänen isänsä juomamaljan vai ei.

Kädenlyönti ja yhteinen juonti resp. syönti ovatkin tunnettuja kaupan tahi välipuheen vahvistustoimituksia. Ne ovat samanlaisessa merkityksessä olleet yleisiä useiden germanisten ja slaavilaisten kansojen tavoissa (vrt. venäl. litki, magarytsh, germ. lltkouf, winkouf, leitkauf, ruots. köpskål). Suomalaisten ja virolaisten tapana on ollut vahvistaa kauppasopimuksia kädenlyönnillä ja yhteisellä juonnilla (harjaiset, harjakaiset, liigud).

Naimasopimuksen vahvistaminen tapahtuu mordvalais-venäläisissä tavoissa tavallisimmin avioliittoon joutuvien edustajien eikä heidän itsensä kesken. Ei olekaan harvinaista, että avioliittomenoissa naimisiinjoutuvien asemasta toimivat heidän sijaisensa. Tällä tahdotaan johtaa avioparia uhkaavat pahat voimat harhaan. Tältä kannalta selittää E. Crawley esim. sen ilmiön, että avioliittosopimuksen tekevät joskus syrjäiset ("ystävät ja takausmiehet"), joiden kesken kädenlyönti ja yhteinen juoman nauttiminenkin saattaa tapahtua. Tutkimuksemme alaisilla kansoilla suorittavat nämä toimitukset kuitenkin naittajat, avioliiton oikeudelliset kontrahentit, samalla kun naimisiinjoutuvat tahi ainakin morsian, myös itsekin joskus saattavat ottaa yhteiseen juontiin osaa. Kihlauksen päättämismenon tapahtuminen heidän keskensä näyttää kaikesta päättäen johtuvan käsityksestä heidän oikeudellisesta asemastaan avioliittosopimuksen tekijöinä.

Yhteisen syönnin tahi juonnin esiintymissuhteet muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa osottavat samanlaisia suhteita kuin kädenlyöntikin. Syönti- ja juontimenot eivät ole harvinaisia kosinnassakaan, mutta samanlaisessa avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä, joka niillä mordvalais-venäläisissä tavoissa etupäässä on, tavataan niitä vain harvinaisina, ja sellaisilla seuduin, missä voimakas venäläinen vaikutus tapoihin yleensä on havaittavissa. Tällaisen merkityksen näyttää meno mordvalaisten tavoissa saavuttaneen näin ollen venäläisestä vaikutuksesta.

Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja "määräpäivän asettaminen".

Asettamalla kosinnan päämerkitykseksi niiden tointen, toimitusten ja menojen täyttämisen, joilla tarpeellinen lähentyminen saadaan aikaan molempien puolten välillä, avioliiton ehdot määrätään, syntynyt naimasopimus asianomaisilla toimituksilla vahvistetaan ja sopimuksen ehdot tarpeelliseen määrään saakka täytetään, ovat useimmat muut kosintamenettelyn yhteydessä noudatetut menot samoja kuin avioliiton varsinaisen toimeenpanon aikana noudatetut. Tutkimuksemme alaisten kansojen kosintamenettelyjen vertailu osottaa mordvalaisten kosinnan — sellaisena kuin se myöhempien tietojen mukaan tavataan — kehittyneen laajimmaksi. Se alkaa tavallisesti ennen varsinaista kosintaa tehdyllä tiedustusmatkalla ja sisältää useampia uudistettuja käyntejä ja yhtymyksiä. Tätäpaitsi kuuluu mordvalaiseen kosintaan n.s. katsojaistoimitukset, joita semmoisenaan ei tsheremisseillä eikä votjakeilla tavata. Näiden mordvalaisten kosintamenettelyn eri kohtien on samalla yksityispiirteissään havaittu osottavan läheistä yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, joten mordvalaisten kosinta kokonaisuudessaan ennen kaikkea on rinnastettava viimemainitun kanssa. Monet puheenaolleista tähän avioliittomenojen sarjaan kuuluvista toimituksista ovat kuitenkin paljoa laajemmalle levinneitä. Näin ovat esim. katsojaistoimitukset tavallisia useiden indogernianisten kansojen tavoissa. Suomalais-ugrilaisista kansoista ovat nämä tavat yleisiä Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä.

Kaakkois- ja Itä-Venäjän ei-venäläisten kansojen tapoihin eivät katsojäiset kosintamenettelyn säännöllisenä osana kuulu. Lukuunottaen sen, mitä näiden tapojen esiintymissuhteista itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa on käynyt selville, sekä niiden yksityispiirteet mordvalaisten tavoissa, saatetaan näiden tapojen katsoa saaneen sellaisen muodon, joka niillä nykyisin mordvalaisilla on, venäläisestä vaikutuksesta.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien avioliittotavoissa on yleinen eräs ennen häitä tapahtuva toimitus, joka ei varsinaisesti kuulu kosintaan, nimittäin "määräPäivän asettaminen", jonka tarkoituksena on lopullisesti täyttää avioliiton oikeudelliset suoritukset ja sopia ajasta, jolloin avioliito varsinaisesti pannaan täytäntöön.

Itämeren suomalaisten tavoissa havaitaan samanlainen käynti, joka nimitykseltäänkin vastaa edellä puheenaollutta. Suomessa ja Inkerissä käy sulhasen isä morsiamen kotona "liitoilla", jolloin sovitaan hääpäivästä. Sulhanen lähettää tällöin morsiamelle ja anopilleen lahjoja.

Luonnollista onkin, että varsinkin silloin, kun kihlauksen ja häiden välinen aika on muodostunut pitemmäksi ajanjaksoksi ja avioliiton toimeenpano on riippuvainen sen perustana olevien oikeudellisten ehtojen täyttämisestä, kaikesta lopullisesti sovittiin erikoisessa molempien puolten välisessä yhtymyksessä.

"Polterabend"-menot.

Ottaessamme yleisvertailun kannaIta tarkastettavaksi muutamia huomattavimpia varsinaisesti hälhln liittyvien tapojen ja menojen kohtia, pysähdymme ensiksi morsiustalossa ennen nuodejoukon saapumista ja sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuviin menoihin.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tapojen keskinäinen vertailu osottaa, että varsinaiset n.s. neitojuhlamenot ovat yleisiä etupäässä vain ersamordvalaisilla. Tsheemissien, votjakkien ja mokshalaisten tavoista puuttuvat nimittäin ne erikoismenot, joita ersalaiset hääaattopäivänä ja nuodejoukon tuloa odotellessa noudattavat. Toiselta puolen on ersalaisten tapojen yksityiskohtainen vertailu vastaaviin venäläisiin menoihin osottanut, että ne ei ainoastaan pääkohdissaan, vaan myös lukuisiin yksityispiirteisiinsä nähden läheisesti liittyvät viimeksimainittuihin. Jo yksistään tämä puhuu ersalaisten neitoiltamenojen myöhäsyntyisyydestä ja venäläisperäisyydestä. Tarkasteltaessa muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavia tapoja, huomataan sama ilmiö, joka muutamien aikaisemmin puheenaolleiden tämän laatuisten menojen suhteen on käynyt selville: niitä noudattavat lähinnä mordvalais-venäläisiä tapoja vastaavassa muodossa ne suomalais-ugrilaiset kansat ja sellaisilla seuduilla, missä yleensä voimakasta venäläistä vaikutusta on havaittavissa.

Vastaavat sulhastalossa tapahtuvat menot näyttävät suurimmalta osaltansa nekin syntyneen venäläisten tapojen analogian mukaan. Mordvalaisten seremoniallinen piirakoiden valmistaminen sekä mordvalaisilla ja joskus tsheremisseillä tavattava juhlallinen nuodematkalle lähtevän sulhasen siunaaminen osottavat yksityispiirteissään selvää venäläisperäisyyttä, samalla kun niiden myöhäsyntyisyydestä puhuu se, ettei sulhanen aikaisemman kannan mukaan lähtenyt nuodematkalle. Tämän kannan ja uudempien tapojen välinen ristiriita kuvastuu selvästi esim. siinä, että mordvalaisten siunausmenot saattavat joskus kohdistua sulhaseen, vaikkei hän lähde nuodematkalle. Arbanskin tsheremissien siunausmeno, jossa esiintyy morsiamen sijainen, on tähän häämenojen kohtaan varmaankin muualta siirtynyt.

Tämän ohella suorittaa kukin tutkimuksemme alaisista kansoista tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja, jotka usein osottavat kullekin kansalle ominaisia piirteitä. Yhteistä niissä on kääntyminen paitsi jumaluusolentojen, myöskin esivanhempien puoleen avun ja suojeluksen pyynnöllä. Nämä saattavat tietenkin olla kullakin kansalla itsenäisesti kehittyneitä. Sitä mukaa, miten venäläinen vaikutus on ollut voimakas, esiintyvät rukousmenot venäläisten tapojen mukaisina siunausmenoina; ne ovatkin viimeksimainitussa muodossa yleisiä niillä paikkakunnilla, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat erikoista venäläispiirteisyyttä.

Nuodematka ja morsiusmatka.

Lukuunottamatta niitä tapoja, jotka morsiusmatkan aikana kohdistuvat erikoisesti morsiameen, ovat nuodematkaan liittyvät tavat, missä erikoisempia tällaisia noudatetaan, muodoltaan ja merkitykseltään samaa laatua kuin morsiusmatkan yhteydessä noudatetut. Se seikka, että morsian morsiusmatkan kautta siirretään uuteen olinpaikkaansa — mille tapahtumalle yleensä annetaan erikoisen tärkeä merkitys — on kuidenkin aikaansaanut, että morsiusmatka osottaa nuodematkaan verrattuna huomattavasti enemmän erikoismenoja. Viimeksimainitun yhteydessä tavattavista ovat huomattavimmat nuodejoukon varausmenot ja sulhasen siunaaminen, jotka nekin ovat yleisiä vain mordvalaisten tavoissa. Näistä on sulhaseen kohdistuvien menojen myöhäsyntyisyys ilmeinen.

Nuodematkan suhteen on kuitenkin vielä huomioonotettava, että nuodejoukko, kuten usein kosiomiehetkin, lähtee matkaan iltamyöhällä tahi yöllä, niin että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi varhain aamulla. Tämä tapa liittyy yleismaailmalliseen ryhmään ja on ollut käytännössä m.m. Itämeren suomalaisilla. Yhtenä tämän tavan aiheuttajana näyttää olevan halu välttää vahingollisten voimien, ennen kaikkea pahan silmän vaikutusta.

Nuodejoukon vastaanotossa noudatetuista tavoista on portin sulkeminen ja lunnaiden vaatiminen sen avaamisesta havaittu yleiseksi mordvalaisten ja venäläisten tavoissa. Tsheremissit eivät ainakaan yleisemmin tätä tapaa noudata; siitä ei puhuta myöskään votjakkien häämenojen kuvauksissa. Itämeren suomalaisista on portin sulkeminen ja lunnaiden vaatiminen yleinen virolaisten tavoissa. Se on tunnettu myöskin inkeriläisillä ja Itä-Suomessa.

Portin ja ovien sulkeminen selitetään tavallisesti johtuvan naisenryöstöstä. Myöhemmin on koetettu löytää muunkin laatuisia selityksiä. Sen alkuperäksi osotetaan m.m. halu sulkemisella suojeltua pahoilta hengiltä. Mordvalaisten samaten kuin venäläistenkin tavoissa ilmenee yleensä selvästi vastaanoton aikana ja jälkeenkinpäin nuodejoukon ja morsiamen joukkueen välinen antagonismi. Vastaanotossa esiintyvät vastustelut tapahtuvat etupäässä näiden joukkueiden välisinä. Mahdollisesti johtuvat puheenalaiset vastaanotossa noudatetut tavat juuri näistä sulhasta ja morsianta edustavien joukkueiden välisistä vastustelumenoista, jommoisia E. Crawley osottaa häätapojen lukuisasti sisältävän.

Kunkin tutkimuksemme alaisen kansan morsiusmatkaan liittyy joukko toimenpiteitä, joista useat jo semmoisenaan helposti ovat käsitettävissä johtuvan halusta tehdä morsiamen uuteen olinpaikkaan siirtyminen vaarattomaksi ja onnelliseksi niinhyvin hänelle itselleen kuin häntä saattavalle joukkueelle.

Tännekuuluvia tapoja havaitaan kaikkialla, missä morsiamen viennin yhteydessä joitakin menoja noudatetaan. Varoesineiden tahi varausaineiden mukaanottaminen on yleistä useiden muidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Syrjäniläinen morsian panee vihille lähtiessään poveensa leipää, villaa ja hampputukon. Karjalaiset panevat morsiamen kintaanpeukaloon kuparirahan ja Suomessa pitää morsiamen kengässä olla raha. Inkeriläinen morsian panee nuppineuloja rintaansa suojeltuakseen pahoilta ihmisiltä. Äyrämöiset panivat morsiamen ja sulhasen vasempaan sukkaan rahan ja poveen yhdeksän jauhinkiven alta otettua viljanjyvää. Virossa pantiin raha morsiamen vasempaan sukkaan; tässä sukassa piti morsiustalosta lähdettäessä olla jotakin, jollei muuta niin nuppineula. J. v. Lucen mukaan otettiin leipä tahi leivänmuruja, tulikiveä ja pirunpihkaa. Leipää ja suolaa käytetään morsiamelle annettavana varausesineenä muuallakin Europassa. Ylä-Pfalzissa on morsiamella matkallaan mukana leipää ja suolaa. Serbialaiset panevat morsiamen poveen leipää ja suolaa.

Morsiamen mukaan pantavat varausesineet osottautuvat olevan yleisiä tämän laatuisissa tilaisuuksissa käytettyjä pahan ja taikuuden karkottamisen välikappaleita. Varsinkin leipä ja suola ovat lukuisilla kansoilla tavattavia yleisiä varausesineitä. Nuoret syrjänipojat ja -tytöt ripottelevat päähänsä suolaa varjeltuakseen pahalta silmältä, ja pientä lasta suojellaan panemalla päänalaseen leipää ja veitsi. Yleinen on tapa viedä uuteen asuntoon muutettaessa sisälle ensiksi leipää ja suolaa. Karjalaisilla ottaa patvaska, jonka on suojeltava nuorta paria pahansuovilta ihmisiltä, morsiusmatkalle mukaan leipää. Vieraaseen paikkaan matkustava ottaa suojaksensa pahoja henkiä vastaan mukaansa leipää.

Raha ja neulat, kuten metalliesineet yleensä, sekä pirunpihka ja tulikivi ovat nekin yleisiä taikuuden, etenkin siunaamisen vastustusesineitä.

Mukaan annettavien varausesineiden suhteen ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat saattaneet yleisistä käsityksistä johtuen muodostua kullakin itsenäisesti. Niiden yleisvertailu osottaa kuitenkin mordvalaisten tapojen lähinnä liittyvän venäläisiin.

Mordvalaisten morsiamen pyhän kynttilän kuljettaminen morsiusmatkalla, jolle tavalle venäläistenkin tavoista on löydetty vastineita, on nähtävästi sekin luettava morsiusmatkan varaustoimenpiteiden sarjaan. Samassa häämenojen kohdassa käyttävät useat kansat tulisoihtuja. Roomassa kulki morsiussaattueen edessä soihdunkantajia. Nykyisessä Kreikassa kantaa aviopari hääsaattueessa soihtuja. Muutamin paikoin kulkee morsiamen edellä vihkimämatkalla kynttilänkantaja, paikotellen otetaan morsian sulhastalossa vastaan ja kuljetetaan kynttilän kanssa jokaisessa talon nurkassa. Kiinassa kuljetetaan morsiussaattueen edellä lamppuja, joiden arvellaan karkottavan pahoja henkiä. Indiassa heilutetaan pahan silmän välttämiseksi morsiusmatkalla nuoren parin pään päällä lamppua. Myöskin synnytyksen yhteydessä tavataan kynttilä- tahi soihtuseremonioita, jotka alkujaan perustuvat ajatukseen pahojen voimien loitollapitämisestä.

Joskin morsiamen kuljettamisen peitetyissä ajoneuvoissa saattaa yhdeltä puolen katsoa johtuvan samoista käsityksistä, jotka ovat johtaneet morsiamen piilottautumiseen tahi eristämiseen eräissä avioliittomenojen kohdissa, näyttäisi senkin tarkoituksena ennen kaikkea olevan suojella morsianta morsiusmatkalla pahoilta voimilta. Ajoneuvoja peittävään kankaaseen ommeltuja ristejä, nelikulmioita ja tähtiä ei saatettane pitää muuna kuin maagillisina merkkeinä, joiden tarkoituksena on pitää loitolla vahingollisia voimia.

Hunnuttaminen.

Tapa, joka avioliittomenoissa usein erikoisesti on kiinnittänyt tutkijoiden huomiota, on morsiamen pään ja kasvojen peittäminen eräissä avioliittomenojen kohdissa eli hunnuttaminen.

Muutamien tutkijoiden taholla on hunnuttaminen asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Sellaisessa merkityksessä puhuvat siitä esim. L. von Schroeder ja O. Schrader. Varsinaiset etnologit, nimenomaan englantilaiset, ovat etsineet tämänkin tavan selitystä välittömästi yleisten kansanpsykologisten ilmiöiden piiristä. Hunnuttamisen, kuten useiden muidenkin tämän laatuisten toimenpiteiden tarkoituksena pidetään hunnutettavan eristämistä, niin etteivät hänessä itsessään asuvat salaperäiset voimat voisi vahingoittaa muita tahi hunnutettava itse olisi ulkoisille vahingollisille vaikutuksille alttiina. J.G. Frazer on tabu-ilmiöitä selittäessään antanut esimerkkejä useissa erilaisissa tiloissa toimitettavista hunnuttamisista. Hunnuttamista tavataan esim. hallitsijoihin ja pappeihin kohdistuvien tabu-käsitysten yhteydessä. Edelleen liittyy se muutamiin kriitillisiin funktsioneihin ja tiloihin. Tällaista on esim. hunnuttautuminen tahi piilottautuminen syödessä, naisen peittäminen raskauden ja menstruatsionin aikana sekä samanlainen sairaan eristäminen. Myöskin pahan silmäyksen välttämiseksi peitetään kasvot ja suu, esim. juhlien ja markkinoiden aikana.

E. Crawley pitää morsiamen hunnuttautumista etupäässä samoista käsityksistä johtuvana, kuin mihin erinäiset avioliittotavoissa yleiset sulhasen tahi morsiamen pakenemiset ja piilottautumisetkin perustuvat. Paitsi yleensä epämääräisen pahan ja onnettomuuden välttämisestä, johtuu hunnuttaminen erittäinkin sukupuolten välisistä tabuista, s.o. molempien sukupuolten välisissä suhteissa varsinkin avioliittomenojen aikana havaittavasta eristäytymispyrkimyksestä ja toistensa karttamisesta.

Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa liittyy morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen useihin avioliittomenojen kohtiin. Mordvalaisen morsiamen mainitaan olleen kosintamenoissa ja ennen varsinaisia häämenoja tapahtuvien itkujen aikana hunnutettuna. Tätäpaitsi toimittivat mordvalaiset Lepehinin kuvauksen mukaan hnnnuttamisen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Georgi ja Milkovitsh puhuvat hekin hunnuttamisesta nimenomaan matkallelähdön yhteydessä. Urzhumin piirissä on tsheremissiläinen morsian hyvästelykäyntejä sukulais- ja naapuritaloihin tehdessään häähunnulla peitettynä; tsheremissien ja votjakkien tavoissa liittyy hunnuttaminen kuitenkin etupäässä morsiusmatkaan. Vielä on morsiamen tahi avioparin erinäisissä muissa häämenojen kohdissa, kuten siunauksen ja yhteisten syöntimenojen aikana, nähty olevan peitettynä tahi hunnutettuna.

Muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa nähdään morsiamen peittämisen tahi hunnuttamisen myös liittyvän useampiin avioliittomenojen kohtiin. Useimmiten puhutaan hunnuttamisesta kuitenkin morsiusmatkan yhteydessä. Näin peitetään esim. Suomessa morsiamen pää tahi kasvot morsiusmatkalle lähdettäessä. Pääasiallisesti morsiusmatkaan liittyy hunnuttaminen myös Venäjän Karjalassa.

Inkeriläinen morsian oli kuitenkin jo hääaattona morsiusitkuja itkiessään peitettynä. Koko morsiustalossa tapahtuvien menojen ajan oli hän peiton alla eikä ottanut sitä pois vihkimiseen saakka. Kreikanuskoinen ishori-morsian oli niinikään häiden aattona itkiessään hunnutettuna. Vatjalaiset panevat peiton morsiamen päähän ennen vihillelähtöä tapahtuvaa avioparin istuttamista; vihkimisen perästä tapahtuneen päähineen muuton jälkeen hunnutetaan morsian uudelleen. Virolainen morsian on J. Jungin tiedonannon mukaan hunnutettuna jo kihlausjuhlan aikana. Edelleen on morsian hunnutettuna muutamissa sekä sulhas- että morsiustalossa tapahtuvissa menoissa (syöntimeno, vedelläkäynti). Oberpahlenissa morsian hunnutetaan sulhasen saapuessa. Mutta ennen kaikkea mainitaan morsiamen morsiusmatkan aikana olevan hunnutettuna. Viimeksimainitulla paikkakunnalla hunnutetaan morsian uudelleen morsiusmatkalle lähdettäessä. Samanlainen kahdenkertainen hunnuttaminen tavataan lappalaisilla, josta L. v. Schroeder huomauttaa. Tämä vastaa Lepehinin kuvausta mordvalaisten tavoista ja puhuu hunnuttamisen merkityksestä erikoisesti morsiusmatkaan nähden.

Valkovenäläinen morsian on siunausmenojen aikana ja hääitkuja itkiessään hunnutettuna. Tätäpaitsi kuuluu vihkimäpukuun huivi, joka peittää pään ja kasvot, paikotellen pään ja hartiat. Isovenäläisten hunnuttaminen liittyy etupäässä morsiusmatkaan. Morsiamen pää tahi kasvot peitetään ennen morsiustalosta lähtöä, niin että ne vihille vietäessä ovat peitettynä.

Morsiamen hunnuttaminen saattaa siis liittyä useampiin avioliittomenojen kohtiin. Silmälläpitäen sen esiintymismuotoja erikoisesti suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, voitaisiin hunnuttaminen käsittää etupäässä kahdessa päämerkityksessä. Kosijoiden ja nuodejoukon saapumisen yhteydessä toimitettu morsiamen hunnuttaminen tahi peittäminen liittyy ilmeisesti niihin eristystoimenpiteisiin ja yhteyteen joutumisen estämisiin (morsiamen pakeneminen, sulhasen kasvojen peittäminen j.n.e.), joita tässä avioliittomenojen kohdassa yleisesti on tavattu. Se johtuu siis niistä käsityksistä, joiden mukaan morsian ja sulhanen keskenään tahi eräät muut molempien puolten edustajat eivät saa joutua keskenään kosketuksiin.

Kuten edellä toimitettu tarkastelu osottaa, liittyy morsiamen hunnuttaminen etenkin mordvalaisten, venäläisten ja joskus Itämeren suomalaisten tavoissa usein muutamiin häämenojen huomattavimpiin toimituksiin, kuten siunaus-, istuttamis- ja yhteisiin syöntimenoihin. Yleisintä näyttää kuitenkin olevan hunnuttaminen morsiusmatkan yhteydessä. Sen merkityksestä morsiusmatkaan nähden puhuu erityisesti se seikka, että paitsi aikaisemmin tapahtuvaa hunnuttamista joskus morsiusmatkaa varten toimitetaan erikoinen hunnuttaminen.

Näissäkin tapauksissa saattaa tietysti ajatus morsiamen eristämisestä olla mahdollinen. Lukuisat seikat kuitenkin osottavat näihin avioliittomenojen kohtiin, varsinkin morsiusmatkaan, liittyvän joukon toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on selvästi suojella morsianta ulkoisilta vahingollisilta vaikutuksilta. Eräät morsiamen hunnuttamisen yhteydessä noudatetut tavat osottavat hunnuttamisella ilmeisesti olevan myös tämän laatuisen merkityksen. Tässä suhteessa on mielenkiintoinen seuraava syrjäniläinen tapa, josta V. Nalimov kertoo. Vihkimisen jälkeen, kun morsiuskruunu on otettu pois, on morsiamen pää heti peitettävä huivilla. Huivi suojelee kaikenlaiselta pahalta, tartunnalta, pahalta silmältä, pahansuomuksilta, hengiltä. Jotkut papit ovat siihen määrin tottuneet syrjänien tapoihin, että asettavat sen jälkeen kun kruunu on otettu pois, kätensä morsiamen pään päälle siksi kunnes huivi ennätetään heittää päähän. Niistä vahingollisista voimista, joita vastaan hunnuttaminen, kuten useat muutkin varotoimenpiteet ovat tähdätyt, on ennen kaikkea huomioonotettava yleismaailmallinen ja mitä erilaisimmilla kultturiasteilla, kansoilla ja aikoina tavattava usko vieraan katseen vahingollisesta voimasta eli usko "pahaan silmään" eli silmääniiseen. Tällä ymmärretään uskoa, jonka mukaan määrätyillä ihmisillä, eläimillä tahi hengillä on voima paljaan katseen avulla tuottaa toisille henkilöille, varsinkin lapsille, kotieläimille, kasveille, jopa elottomille esineillekin vahinkoa. Katseella, jolla ajatellaan olevan nämä taikavoimat, on usein aivan luonteenomaiset ominaisuudet, se on joko raivoa täynnä ja kateellinen, tahi aivan päinvastoin, ihaileva ja rakastava. Myöskin luullaan, että ensimäinen katse, jonka esineeseen luo, voi tuottaa vahinkoa.

Käsitys pahasta silmästä näyttää olevan yleinen useimmilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Kuten etempänä saadaan nähdä, esiintyy se tutkimuksemme alaisilla kansoilla muutamien muidenkin häämenojen kohtien (esim. valemorsiamen) yhteydessä. Erittäin kuvaavia ovat syrjänien käsitykset pahasta silmästä (vomidz). Silmäykselle ovat niiden mukaan alttiita etenkin kauniit ja voimakkaat ihmiset, varsinkin kauneimmat tytöt ja uhkeimmat pojat. Tämän vuoksi ei lapsia vieraisiin vietäessä pestä eikä kammata. Kauniin, viisaan ja hyvässä puvussa olevan pojan ei anneta näyttäytyä vieraalle, ennenkuin hänen päänsä päälle on ripotettu suolaa.

Tämän ajatuksen kannalta tuntuu varsin luonnolliselta, että morsian nuoruuden kukkeudessaan ja juhlakomeudessaan kaikkien ihastelemana ja huomion keskuksena on erikoisesti alttiina pahan silmän vaikutukselle.

Luonnollisimpana ja yksinkertaisimpana pahan silmän ja muun sen laatuisen ulkoapäin uhkaavan taikuuden välttämiskeinona on peittäminen. Tämä käsitys ilmenee erikoisen selvänä juuri puheenaolleessa syrjäniläisessä, vihittäessä noudatettavassa tavassa. Morsiusmatkaan liittyvän peittämisen mainitaan joskus nimenomaan johtuvan käsityksestä pahasta silmästä. S.K. Kuznetsovin mukaan peitetään tsheremissiläinen sulhanen ja morsian morsiusmatkan aikana niinimatolla pahan silmän välttämiseksi. Niitä ruumiinosia, joiden erikoisesti katsotaan olevan pahalle silmälle alttiina, varjellaan peittämällä tahi verhoamalla. Kasvojen peittämistä ja pään verhoamista käytetään S. Seeligmannin mukaan keinona pahaa silmää vastaan. Varjellaanpa eläimiäkin ja erilaatuisia esineitä, etenkin ruokatavaroita, pahalta silmältä peittämällä. Syrjänit suojelevat maitoa silmäämiseltä peittämällä ja siivilöitsevät sen syrjässä tahi lattian alusessa.

Mordvalaisen morsiuskuomin kuviot, ristit ja tähdet oikeuttavat jo päättämään, ettei kysymyksessä ole paljas eristämistoimenpide, vaan että eristävällä laitoksella tahdotaan samalla suojella ulkoapäin uhkaavalta pahalta. Erään tiedon mukaan oli morsianta peittävään hurstikankaaseen ommeltu ristejä ja nelikulmioita. Tsheremissien morsiushuntu koristetaan kirjailulla, joka on tehtävä yöllä kuunvalossa. Nelikulmiot, ristit ja tähdet ovat, samaten kuin tunnettu pentagramma, yleisiä maagillisia karaktärejä, joita käytetään amuleteissa ja muissa taikaesineissä kaikenlaista noituutta ja varsinkin pahaa silmää vastaan. Morsiushuntu on usein väriltänsä punainen. Punainen on ikivanha taikaväri. Punaiset langat y.m. tämän väriset esineet ovat yleisiä taikomisessa ja kansanomaisessa lääketaidossa. Häämenoissa ovat useat esineet, joilla selvästi on suojelevan varoesineen merkitys, väriltään punaisia. Kiinalaiset kuljettavat morsiussaattueessa punaisia lyhtyjä, lippuja ja suojustimia. Muinaisindialaisissa häissä sidottiin morsiamen kaulaan punasininen kaulanauha ja morsiusvaunun oli kuljettava punaisen ja sinisen langan yli. Vielä on muistettava, että mordvalainen morsian ennen morsiusmatkalle lähtöä ja hunnuttamista puettiin Lepehinin mukaan punaisiin vaatteisiin.

Muutamissa viimeksi puheenaolleissa avioliittomenojen kohdissa tapahtuva morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kuuluu siis ilmeisesti niiden varotoimenpiteiden sarjaan, joiden määränä on suojella morsianta sen laatuisilta vahingollisilta voimilta kuin edellä on ollut puhe. Etempänä nähdään samoihin avioliittomenojen kohtiin hunnuttamisen ohella liittyvän useita muunkin laatuisia varotoimenpiteitä.

Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.

Tämän jälkeen tarkasteltakoon niiden tapojen sarjaa, jotka joko selvästi tahi kuvaannollisesti ilmaisevat morsiamen vastustelua ja vastenmielisyyttä määrätyissä häämenojen kohdissa, erittäinkin morsiusmatkan yhteydessä.

Näihin luetaan tavallisesti vastustelu ajoneuvoihin vietäessä, karkaamiset morsiusmatkalla y.m. häämenojen kohdissa, sulhastalon kynnyksen yli nostaminen, häähunnun poisheittäminen ja seremonialliset itkut. Ne kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin ja niitä noudattavat joissakin muodoissa lukemattomat kansat. Niinpä muinaisindialainen morsian itki häissä seremoniallisia itkuja ja roomalainen morsian pakeni ennen domum deductiota, äitinsä helmaan ja oli siitä väkivallalla riistettävä. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoista kuuluvat muutamat selvemmin tahi hämärämmin tähän tapaluokkaan. Morsiamen itkut ovat niistä yleisimmät. Mordvalaisten tavoissa on havaittu morsiamen vastustelevan aviovuoteelle vietäessä, itkevän, vastustelevan ja pakenevan pois ajoneuvoista morsiusmatkalla sekä heittävän huntunsa kolmasti pois. Samoin nähtiin votjakkilaisen morsiamen koettavan kolmasti karata pois ajoneuvoista.

Tähän sarjaan kuuluvat tavat eivät ole harvinaisia muutamien muidenkaan suomalais-ugrilaisten kansojen menoissa. Itämeren suomalaisten ja öyrjänien hääitkut ovat kehittyneet varsinaiseksi itkurunoudeksi ja muitakin vastustelumenoja on täällä sekä esim. lappalaisten tavoissa havaittavissa.

Morsiamen vastustelujen ja itkujen on usein, vieläpä viime aikoihin saakka selitty johtuvan naisenryöstötavasta. M.m. selittää I.N. Smirnov tältä kannalta tsheremissien tavoissa yleiset morsiamen kolminkertaiset peräytymiset ajoneuvoihin asetuttaessa ja ruoskalla lyönnit. Sitä mukaa kuin itse naisenryöstötapaa on ryhdytty lähemmin tutkimaan ja siihen liittyvät teoriat saatettu ankaramman kritikin alaiseksi on siitä johdetuille tavoillekin alettu etsiä muun laatuisia selityksiä. Näin selittää C.N. Starcke morsiamen vastustelut ja itkut suoranaisesti psykologisista syistä johtuviksi. Vanhojen perhesiteiden katkeamisen tahi heikkenemisen johdosta ilmaistu suru saattaa morsiamen puhkeamaan valituksiin, samalla kun se, löytämättä tarkoituksenmukaisempaa symbolia, ilmenee morsiamen vastusteluna.

E. Crawley yhdistää morsiamen vastustelut samaten kuin n.s. ryöstösymbolit yleensäkin sukupuolten välisiin tabuihin. Tämän ohella johtuvat vastustelut myöskin naisellisesta häveliäisyydestä ja arkuudesta. Sukupuolten välisestä vastakkaisuustunteesta (sexual resistance) ja saman sukupuolen kesken vallitsevasta solidarisuustunteesta johtuvina esiintyvät vastusteluseremoniat samoin kuin avioliittomenoissa havaittava väkivallan käyttökin molempien sukupuolten välisenä jännityksenä, vastusteluna ja taisteluna.

Lukuunottamatta muutamia nuodejoukon vastaanotossa havaittavia tapojen piirteitä, eivät vastustelumenot tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa yleensä ilmene tämän laatuisena molempien sukupuolten välisestä antagonismista johtuvana taisteluna. Näin näyttää esim. morsiamen kantamisella, jonka E. Crawley johtaa samoista käsityksistä, saattavan olla muunkin laatuisia syitä perustanaan. Lähinnä näyttäisivät tutkimuksemme alaisten kansojen vastustelumenot johtuvan eron aiheuttamasta luonnollisesta suruntunteesta. Niiden pohjana saattaa myöskin, kuten P. Sartorikin huomauttaa, olla ajatus siitä, että osottaessaan liiallista myöntyväisyyttä ja alttiutta uutta kohtaloa kohti lähdettäessä ja matkattaessa, morsian voi herättää kohtalon tahi jumaluusvoimien kateutta ja vihaa. Onhan yleinen luulo, että liiallista ilon ja tyytyväisyyden ilmaisua seuraa onnettomuus, kun taas päinvastoin surun ilmaisu voi tätä estää. Inkeriläiset sanovat morsiamesta: "Joka ei itke lähtiessään, itkee ukkolassa", ja jollei morsian Uudellakirkolla lähtiessä itkenyt, huusi joku vaimoista: "Kun et itke männessäis, itke(t) siel ollessais, oljamis käyvessäis". Ylä-Pfalzissa on morsiamen itkettävä paljon, tullakseen onnelliseksi avioliitossa.

Yleensä tunnettu on tutkimuksemme alaisten kansojen käsitys esivanhempien henkien vaikutusvoimasta jälellejääneitten kohtaloihin. Paitsi tuon tuostakin tapahtuvaa kuolleiden esivanhempien puoleen kääntymistä avioliittomenojen tärkeimmissä kohdissa, osottaa mordvalainen morsian erojaisitkunsa myöskin vainajille. Sekä ennen varsinaisia häämenoja tapahtuvissa itkuissa että morsiusmatkalla vihittäväksi poikettaessa hyvästelee morsian sukunsa vainajia. Kosimaan lähdettäessä käytiin rikkaläjällä, jota pidetään pyhänä, koska siihen joutuu ruumisarkun lastuja. Neitisaunaan mennessään pyysi morsian pokshtat babat, kuolleet esivanhempansa mukaan. R. Utshajev kertoo kosintapäivän iltana morsiustalossa vuoltavan kynnyksellä hopearahaa. Vuoltaessa muistellaan vainajien nimiä sekä rukoillaan jumalaa ja esivanhempia, pyytäen näiltä onnea sekä anoen heitä vapauttamaan "pahasta ihmisestä", "pahasta vastaantulosta" sekä pahasta silmästä. Inkerissä menee morsian hääaattona "kalmoille", jossa hän itkien kutsuu kaikkia, jotka ovat hänen suvustansa kuolleet. Ennen kotoalähtöä valaa hän olutta ikkunan kynnyksessä olevasta aukosta pihalle, kutsuen kuolleita (erittäinkin jos hänen vanhempansa ovat kuolleet) "leine-iltaiselle". Länsi-Inkerissä morsian itkuissaan lasi kädessä ikkunaan päin seisten pyytää jumalia "ottamaan otravettä, maistamaan mainiota mallasvettä". Jos hänen isänsä on kuollut, kutsuu hän tätä erikseen. Vientipäivänsä aattona käy tyttö läheisten sukulaistensa haudalla siunausta pyytämässä.

Morsiamen itkut saattavat näin johtua osaksi myös halusta osottaa suvun vainajille ja kodin haltijoille eron vaikeutta, samalla kun tahdotaan hankkia heidän suosionsa, niin ettei heidän puoleltansa uuteen olinpaikkaan siirryttyä mikään onnettomuus uhkaisi.

Morsiamen kantaminen.

Morsiamen kantamista, jota usein pidetään merkitykseltään samaan tapaluokkaan kuuluvana kuin viimeksi puheenaolleet tavat, tarkasteltakoon erikseen, koska tänne lukeutuvia tapoja on olemassa verrattain runsaasti ja useat niistä näyttävät olevan toista alkuperää kuin edellä tarkastellut.

Kantamisesta puhutaan tavallisimmin morsiusmatkan yhteydessä. Vanhoissa indialaisissa häämenoissa otettiin nuorikko sulhasen kotiin tuotua nostamalla ajoneuvoista ja vietiin kantamalla vuodalle. Roomalainen morsian kannettiin uuden kodin kynnyksen yli, jolloinka hän ei saanut jalallaan koskea kynnykseen.

Useiden indogermanisten kansojen mainitaan kantavan tahi nostavan morsianta myöskin sulhastalosta lähdettäessä ajoneuvoihin asetettaessa. Pohjoisfriisiläisissä häissä nostaa bidlefstr morsiamen seuralaisnaisineen ajoneuvoihin, Siebenbürgissä kantaa hänet ulos ja asettaa niihin sulhanen. Itä-Böömissä viedään morsian hänen vastustellessaan kantamalla ajoneuvoihin. Samalla tapahtuu kantaminen, kuten vanhojen indialaisten ja roomalaisten tavoissa, sulhastalossa, morsianta sisälle vietäessä. Usein puhutaan erikoisesti kynnyksen yli nostamisesta. Uuskreikkalaiset nostavat morsiamen äkkiä kynnyksen yli; olisi paha enne, jos hän uuteen kotiin astuessaan koskettaisi maata. Kynnyksen yli nostaminen tavataan vielä albaneilla, Kanadan indianeilla ja kiinalaisilla.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa yhtyy morsiamen kantaminen useihin häämenojen kohtiin. Mordvalaisista on ensiksikin tunnettua Pallas'en mainitsema kantaminen sulhastalon portille sekä aviovuoteelle viedessä toimitettu kantaminen; jälkimäisessä kohdassa ilmenee myös morsiamen vastustelu. Mutta tämän ohella kantavat sekä mordvalaiset että tshuvassit morsianta ajoneuvoihin asetettaessa ja sisälle vietäessä, morsiamen käydessä sukulaisten luona hyvästelyillä. Samaten kannettiin morsianta morsiusmatkan aikana kotoa lähdettäessä ja sulhastaloon sisälle tuotaessa. Kargaleissa liittyy kantaminen koko morsiusmatkaan, niin että morsianta kaikissa kohdissa, missä hänen pitäisi jalkaisin liikkua, kannetaan käsivarsilla. Myöskin kuljetettiin morsianta kantamalla hänen hyvästellessään synnyinkodin eri paikkoja.

Muutamien tietojen mukaan kannetaan morsianta aina hänen häämenojen aikana liikkuessaan paikasta toiseen. Pallas mainitsee tshuvassilaista morsianta häiden ajan joko kuljetetun ajoneuvoissa tahi kannetun niinimatolla. K.P. Prokopevin mukaan ei tshuvassilainen morsian häiden alusta niiden loppuun astu askeltakaan jalkaisin, vaan kannetaan hänet ajoneuvoista sisälle ja päinvastoin.

Tsheremissit kantavat morsianta ajoneuvoihin vietäessä ja ajoneuvoista laskeutumisen yhteydessä sulhastalossa vastaanotettaessa; heidän tavoissaan liittyy kantaminen käsitykseen, ettei morsian saa astua paljaalle maalle, vaan jollekin alustalle.

Morsiamen kantamista on yleisesti pidetty naisenryöstöön viittaaviin tapoihin kuuluvana. Tällaisena puhuu siitä esim. A. Rossbach, vaikka hän sen ohella huomauttaa kynnyksen omen-merkityksestä. Kantamisessa näkee hän väkivaltaa vastustelevaa morsianta kohtaan. L. v. Schroeder pitää Rossbachin mielipidettä sangen todennäköisenä. Myöskin J. Lubbock näkee tavassa nostaa morsian kynnyksen yli jäännöksen ryöstöavioliiton ajoilta. Tämän selitystavan kannattajiin lukeutuvat edelleen A.H. Post, L. Dargun, M. Kulischer ja N.F. Sumtsov. E. Crawley lukee kantamisen yleisten vastustelumenojen joukkoon, samalla tietysti jyrkästi vastustaen sen yhteyttä naisenryöstötavan kanssa. Lukuunottamatta Pallas'en kertomusta mordvalaisten aviovuoteelle viennistä, ei tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kantamisen yhteydessä morsiamen seremoniallista vastustelua yleisemmin tavata. Useissa häämenojen kohdissa, kuten hyvästelykäyntien aikana ja kotitalon eri paikkojen hyvästelyn yhteydessä tapahtuvan kantamisen selittäminen vastustelumenojen kannalta tuntuukin näille tavoille kokonaan epäoleelliselta. Näin ei kantamista, kuten vielä etempänä esille tulevat tavan piirteet osottavat, useinkaan saatettane lukea vastustelumenoihin kuuluvaksi.

Kantamistavassa on mielestämme ensiksikin erotettava kynnyksen yli nostaminen ja laajemmassa merkityksessä tapahtuva morsiamen kantaminen. Ensinmainitun on jo M. Winternitz osottanut muinaisten indialaisten ja lukuisten muiden kansojen tavoissa johtuvan ajatuksesta, jonka mukaan kynnys käsitetään taikalokaliteetiksi, jota sen yli määrätyissä tiloissa kuljettaessa ei saa koskettaa. Useiden muiden kynnykseen kohdistuvien tapojen perustana näyttää olevan kynnykseen liittyvät palvonnalliset käsitykset. Tässä suhteessa ovat mordvalaisten tavat mielenkiintoisia. He vievät rukouksia toimitettaessa kynnykselle "rukouspalan" (ozyndym-pal). Kynnyksen käsittävät he nähtävästi suvun vainajien henkien asuinsijaksi. Kosintapäivän iltana vuollaan kynnyksellä hopearahaa ja muistellaan vuoltaessa vainajien esivanhempien nimiä, samalla kun heiltä ja jumalilta pyydetään onnea ja suojelusta.

Laajemmassa merkityksessä tapahtuvan kantamisen laatua arvosteltaessa on ensiksikin huomioonotettava edellä mainitut käsitykset siitä, ettei morsian maahan laskeutuessaan saa astua paljaalle maalle. Etempänä nähdään alustan käyttämisen vastaanotossa yhtyvän samaan ajatukseen. Aikaisemmin on kantamisen nähty yleensä tapahtuvan ajoneuvoihin asettamisen ja niistä poislaskeutumisen yhteydessä. Useat tavat osottavat sen viimemainitussa kohdassa liittyvän morsiamen alustalle laskeutumiseen tahi asettamiseen. Muinaisten indialaisten muistetaan vieneen vastaanotossa morsiamen kantamalla ajoneuvoista ja asettaneen vuodalle. Suomessa levitettiin reen viereen vaippa, jolle sulhanen nosti morsiamen. Kantaminen saattaa siis ainakin alustalle asettamisen yhteydessä johtua käsityksestä, ettei morsian saa astua paljaalle maalle.

Mieltäkiinnittävää on morsiamen kantamistavan selittämisessä seuraava tshuvasseilla tavattava käsitys. Morsianta kantavat he siinä tarkoituksessa, että morsian näyttäisi olevan' talon omaa väkeä, koska ei ole tulojälkiä.

Muutamien muidenkin läheisesti tännekuuluvien toimitusten perustana näyttäisi olevan ajatus jälkien haihduttamisesta. Mordvalaisten menoista on tunnettua kaikkien morsiusmatkaan osaaottavien ajoneuvojen kääntäminen takaperin morsiustalosta lähdettyä. V. Mainov kertoo, ettei matkalla sulhastalon ja morsiustalon välillä koskaan kuljeta lyhintä tietä, vaan kierretään sivuteitä ja poiketaan tahallaan metsään tahi pelloille. Syrjäniläinen aviopari tulee vihkimisen jälkeen sulhasen kotiin navetan tahi heinäladon kautta ja käy sisälle takaovesta. Näissä tavoissa esiintyy ajatus pahansuopien voimien eksyttämisestä selvänä ja se on kantamistapaakin selitettäessä huomioon otettava.

Ruoskalla lyömiset.

Morsiusmatkan yhteydessä noudatettavista tavoista on etenkin tsheremissien menoissa yleisenä tavattu morsiamen ruoskalla lyöminen morsiustalosta lähdettäessä.

Erinäisissä häämenojen kohdissa tapahtuvat ruoskallalyöntimenot lukee N.F. Sumtsov naisenryöstöön viittaaviin symboleihin ja saman suuntaisen selityksen on myös I.N. Smirnov antanut mainitusta tsheremissien tavasta.

Samaten kuin venäläisten, tshuvassien y.m., ilmenee tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa sellaisia ruoskallalyöntimenoja ja sen laatuista ruoskan seremoniallista käyttämistä, joissa ruoskalla on silminnähtävä varausesineen merkitys. Kuoskaa käytetään matkalle varaamisessa muiden varausesineiden rinnalla. Samoin lyödään ruoskalla niitä paikkoja, joiden kanssa ensi kertaa joudutaan kosketuksiin, kuten morsiustalon portinpieliä, nurkkia, seiniä ja penkkejä sekä aviovuodetta ennen sille asettumista. Jos syrjäniläiset nuodemiehet huomaavat sulhasjoukon tiellä luudan, joka siinä on sattumalta tahi jonka ilkeämieliset ihmiset ovat asettaneet, lyövät he itseään kolmeen kertaan ruoskalla. Venäjän karjalaiset, jotka käyttävät ruoskaa m.m. varausesineenä hääjoukkoa matkalle varattaessa, pitävät ruoskaa mahtavana taikaesineenä, joka varjelee kaikenlaisilta rikkomuksilta. Karjalassa ja Suomessa jaetaan häälahjat usein piiskanvarrella ja piiskan käyttäminen morsiushuntua poistettaessa on meille aikaisemmasta tunnettua. Aikaisemmin puheenaolleen tsheremissiläisen tavan yhtyminen samoihin käsityksiin käy selville sen yhteydessä lausuttavasta manauksesta: "Elä kutsu mukaasi keremetiä."

Ruoska ja sillä läimäytteleminen onkin sangen yleinen noituuden ja henkien karkotuskeino. Se näyttää saaneen tällaisen merkityksen osaksi sen ajatuksen voimasta, että paukahdukset ja melu saattavat karkottaa henkiä ja noituutta.

Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut morsiusmatkaan liittyvät tavat.

Paitsi morsiusmatkan aikana erikoisesti morsiameen kohdistuvia tapoja ja toimituksia, noudatetaan varsinkin morsiusmatkan yhteydessä eräitä tapoja, joista muutamat kohdistuvat morsiussaattueeseen kokonaisuudessaan. Näistä ovat yleisimpiä ja säännöllisimpiä mordvalaisten matkallevarausmenot, joiden tavallisin muoto on kolminkertainen nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkeminen varausesineiden keralla. Niiden läheinen yhteenkuuluvaisuus vastaavien venäläisten tapojen kanssa on aikaisemmin todettu. Muiden tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin verrattuna muodostavatkin mordvalais-venäläiset menot erikoisen ryhmänsä. Tsheremissien ja votjakkien tavat eivät ole kehittyneet sellaiseksi tässä haamenojen kohdassa säännöllisenä esiintyväksi taparyhmäksi kuin ensinmaimttujen kansojen. Viimeksimainitulla taholla tavataan varausesineiden kanssa toimitettavan nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkemisen asemesta kolminkertainen pihamaan ympäri kulkeminen tahi morsiamen kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Kun ulotetaan vertailu muihin suomalais-ugrilaisiin kansoihin, osottautuvat karjalaisten tavat lähinnä liittyvän mordvalais-venäläiseen ryhmään. Nuode- tahi hääjoukon ympäri kulkeminen varausesineitä kantaen on täällä matkallevaraamisessa säännöllistä. Samalla huomataan käytettävissä varausesineissä sekä yleensä varausten suorituksewsa yksityispiirteisiä yhtäläisyyksiä viimeksimainittujen kansojen tapojen kanssa. Virossa tapahtuu matkallevaraaminen Kodaveren kihlakunnassa läheisesti tämän ryhmän menoja muistuttavalla tavalla. Myöskin syrjänien tavoissa havaitaan selvästi tähän ryhmään liittyviä menoja.

Mordvalaiset nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevarausmenot ovat näin ollen saaneet nykyisen muotonsa venäläisten tapojen vaikutuksesta.

Muutamien morsiusmatkaan liittyvien toimitusten tarkoituksena näyttää olevan esteiden luominen hääjoukon jälkipuolelle pahojen voimien mukanaseuraamisen estämiseksi. Tällaisia on tsheremissien morsiustalon portilla suorittama neulatemppu sekä neulojen asettaminen pellonveräjän ja sulhasen kotiportin pieliin. Näiden toimenpiteiden merkitys onkin tsheremissien käsityksissä alkuperäisenä säilynyt.

Samasta ajatusyhteydestä johtuvana on myöskin pidettävä votjakeilla tavattavaa eroviivan vetämistä veitsellä saattajien ja hääsaattueen välille. Tässäkin rakennetaan sulku estämään pahojen henkien mukaanpääsyä. Teräaseella maahan vedetyllä viivalla onkin yleensä tällaisen esteen merkitys. Se käy selville jo matkallevaraamisessa tapahtuvista ympärikulkemisista. Karjalaisten tavoissa liittyy niihin loitsuja, joissa "ukko ylijumalaa" teräaseella maahan piirrettäessä pyydetään rakentamaan rautainen aita, jottei "noidan nuolet, tietäjän teräkset" pystyisi. Verrattakoon tähän myös mordvalaisten tapaa piirtää vainajan ympäri veitsellä viiva, jottei haamu jäisi jälelle.

Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat.

Viimeksi puheenaollut votjakkilainen tapa, jota toimitettaessa morsiussaattue pysähtyi, liittyi lähinnä yleisiin morsiussaattueeseen kohdistuviin varotoimenpiteisiin. Muutamat muut morsiussaattueen pysähdykset näyttävät olevan lopullisia saattavan morsiamen suvun ja morsiussaattueen välisiä eroamistilaisuuksia. Näihin liittyy mordvalaisten tavoissa hyvästelyjä, itkuja ja joskus morsiamen päähineen muutto.

Tätäpaitsi voi morsiussaattue pysähdellä puolimatkassa ja varsinkin teiden risteyksissä. Syönti ja juonti on tämän yhteydessä tavallista. Tien risteykseen heitetään leivänkappaleita ja juustonpaloja.

Näiden tapojenn erkitystä arvosteltaessa on muistettava, että tienristeykset, joissa ne etupäässä suoritetaan, käsitetään yleisesti henkien asuinsijoiksi, jotenka niihin yhtyy kaikenlaisia taikauskoisia käsityksiä. Morsiussaattueen pysähdyksiin liittyy myös usein varsinaisia rukousmenoja. Kasanin läänin tshuvassit rukoilivat pysähdyspaikalla paljain päin. Birskin piirin tsheremissien pysähdyttäessä toimittama kindam tshoklash, leipää käyttäen toimitettu uhrirukous, on tavallinen vainajien juhlissa. Tämänlaisten tapojen liittyminen käsityksiin vainajista ilmenee votjakkien tavassa heittää pellonveräjällä leipää vainajille.

Tapa heitellä morsiussaattueesta leipää y.m. ruokatavaroita on verrattain yleinen. Suomessa oli morsiamella mukanaan säkillinen pieniä leipiä, joita hän sirotteli oikealle ja vasemmalle, kankaille ja mäille. Virolainen morsian heitti joka kylän kohdalla maahan nauhan, jotteivät pahat silmät katsoisi jälkeen.

Kuten erikoisesti morsianta, katsotaan koko morsiusväkeä matkan aikana kaikenlaisen noituuden uhkaavan. Suomessa ja vatjalaisilla tavataan käsitys hääväen noitumisesta susiksi. Toisinaan eivät hevoset "liikapainon" takia pääse kulkemaan tahi sulkevat käärmeet tahi karhut tien. Inkerissä luullaan pahojen ihmisten taioillaan "rikkovan sulhasen ja morsiamen"; paha voi myöskin koitua nuodemiehiin.

Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa.

Morsiusmatkan kautta on nuorikko siirretty uuteen olinpaikkaansa ja avioliiton toimeenpano näin muodollisesti tapahtunut. Tällä eivät kuitenkaan kaikki vaatimukset avioliiton onnelliseen täytäntöönpanoon nähden ole tulleet tyydytetyksi. Vielä vaaditaan useita toimenpiteitä, joilla nuorikko otetaan vastaan uuteen toimintapiiriinsä ja ikäänkuin istutetaan uuteen maaperään. Etenkin hänen ensi askeliinsa uudessa kodissa liittyy joukko tapoja ja toimenpiteitä, joiden noudattamisella pysyvä menestys ja onni uudelle tulokkaalle taataan. Häistä ovat vastaanottomenot kehittyneet varsin huomattavaksi häämenojen ryhmäksi.

Näiden suhteen on mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheinen yhteenkuuluvaisuus käynyt ilmi. Venäläisten tapojen yleisimmät ja luonteenomaisimmat piirteet, morsiamen (resp. morsiusparin) viljalla y.m. ripotteleminen, leivän, leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan esilletuominen, vastaanottajien (sulhasen äidin tahi vanhempien) pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, ovat joko suorastaan venäläisiä tapoja vastaavassa tahi niihin helposti johdettavassa muodossa havaittavissa jo vanhimmissa mordvalaisten tapojen kuvauksissa.

Tsheremissien ja votjakkien tavoista puuttuvat sen sijaan suolan ja leivän esiintuonti, viljalla ripotteleminen ja vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin.

Syrjänien vastaanottotavat liittyvät läheisesti mordvalais-venäläisiin. Vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, suolan-leivän esilletuominen ja viljalla ripottelu tavataan useiden kuvausten mukaan yhtäaikaisesti vastaanotossa.

Itämeren suomalaisten alueella esiintyy viljalla ripottelu Virossa, Venäjän Karjalassa ja Itä-Suomessa, humaloilla ripottelu ja vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin vatjalaisten tavoissa, humalat ja hiilet Inkerissä, leivällä ja pyhäinkuvalla siunaaminen ja turkilla peittäminen Suomen ja Venäjän Karjalassa.

Näiden menojen esiintyminen ja leveneminen osottaa siis samanlaisia suhteita kuin useat muut tavat, joissa mordvalaisten ja venäläisten kesken havaitaan läheistä yksityispiirteistä yhtäläisyyttä.

Muuten on huomioon otettava, että viljalla y.m. vegetabilisilla aineilla ripottelu kuuluu vanhoihin ja nykyaikaisiin indogermanisiin häätapoihin. Se kuuluu muinaisindialaisten, kreikkalaisten sekä roomalaisten tapoihin ja on yleinen monilla nykyisillä indogermanisilla kansoilla. Sitä ei kuitenkaan saateta pitää erikoisesti indogermanisena tapana, sillä se kuuluu myöskin monien kaukaisten kansojen, esim. Tyynen meren saarten asukkaiden avioliittotapoihin. Yleismalkaiset vertailut indogermanien ja suomalais-ugrilaisten kansojen kesken eivät tässäkään kohden kykene todistamaan näiden kansojen välisiä läheisempiä yhdyssuhteita. Verrattaessa keskenään itäisten suomalaiskansojen vastaanottomenoja kokonaisuudessaan sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaaviin tapoihin, näyttäisi ensinmainittujen tavoissa viljalla ripottelemisessa ilmenevän vierasta käsitystä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse periytyä kaukaisemmalta ajalta kuin siltä, jona nämä kansat ovat olleet nykyisten indogermanisten naapuriensa vaikutuksen alaisina.

Tsheremissien ja votjakkien tavoissa on erinäisten ruokatavaroiden ja juomien esilletuominen vastaanotettaessa osottautunut yleiseksi piirteeksi. Kuokien ja juomien käyttäminen nuorikkoa vastaanotettaessa ei ole harvinaista muuallakaan Europassa. Tämän tavan suhteen herää ensinnäkin kysymys, johtuuko ruokatavaroiden ja juomien esilletuominen vastaanotettaessa samoista käsityksistä kuin viljan, leivän, suolan y.m. käyttö.

Tsheremissien ja votjakkien vastaanotossa ovat rukousmenot yleisiä; näihin tiedetään taasen ruokatavaroiden ja juomien käyttämisen yleisesti liittyvän. Samaten yhtyy vastaanottoon usein morsiamen ja sulhasen tahi molempien puolten useampien edustajien välinen yhteinen syönti resp. juonti. Epäilemättä ovatkin juuri nämä seikat laajentaneet ruokatavaroiden käyttöä näiden kansojen vastaanottomenoissa. Seuraavassa esitettävät näkökohdat oikeuttavat kuitenkin ottamaan täälläkin huomioon viljan ja ruokatavaroiden käytön vastaanottamisessa myöskin varo- ja suojelustoimenpiteiden merkityksessä.

Viljalla ripottelemisen katsotaan tavallisesti liittyvän ajatukseen nuoren vaimon tahi avioparin hedelmällisyydestä. W. Mannhardt käsittelee tutkimuksessaan "Kind und Korn" kysymyksenalaisia menoja. Hänen käsityksensä mukaan niissä parallellisoidaan ajatus kasvi- ja ihmismaailman hedelmällisyydestä. Niillä tahdotaan edistää avioparin jälkeläisten saantia. Vastasyntyneeseen lapseen kohdistuessaan niillä taasen toivotetaan onnekasta vaurastumista. Saman tapaisia käsityksiä esittävät myöskin A.H. Post, O. Schrader ja P. Sartori.

E. Samter on kreikkalaisten ja roomalaisten tapojen nojalla antanut toisen laatuisen selityksen. Paitsi syntymiseen liittyvissä menoissa, tavataan viljalla ripottelu kreikkalaisten tavoissa esim. uutta orjaa vastaanotettaessa. Seitsemäntenä päivänä lapsen syntymisen jälkeen kuljetettiin lasta seulalla ympäri koko taloa, samalla kun kätilövaimo sirotteli ympäri koko taloa vehnää, ohraa ja suolaa suojaksi noituutta vastaan ja pahojen henkien ravinnoksi. Näiden sekä muutamien analogisten tapojen nojalla väittää Samter viljalla ripottelemisen alkuaan merkinneen uhria tahikka tapahtuneen henkien hyvittelemisen tarkoituksessa. E. Crawley näkee riisillä ripottelemisessa niinikään ajatuksen pahojen henkien ruokkimisesta, tarkoituksella lepytellä ja hyvitellä niitä. Samalla voi sen perustana myös olla käsitys sielun pakenemisesta. Celebes-saarilla luullaan ihmisen sielun voivan poistua hänestä avioliittoon mennessä, ja sen vuoksi ripoteltiin sulhasen päälle riisiä, jotta sielu jäisi paikoilleen.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa on ripottelun nähty ensiksikin yhtyvän sellaisiin vastaanoton toimiin, joilla on ilmeisesti varaustaian luonne. Mordvalaisissa tavoissa ripottelun välineet (humalat) tuodaan esiin paistinpannussa, mikä selvästi johtuu hiiloksella vastaanottamisesta; viimeksimainittu vastaanottomeno tunnetaankin mordvalaisten tavoista. Venäläisissä tavoissa taasen humaloita käytetään selvästi varausaineena: matkalle varatessa kuljetaan varattavien ympäri humaloita kantaen. Inkeriläiset käyttävät vastaanotettaessa yhtä rintaa humaloita ja hiiliä.

Viimeksi esiintuoduissa esimerkeissä on humaloilla, siis vegetabilisella ripotusaineella varausaineen merkitys. Myöskin viljalla on eräissä tavoissa, jotka ovat varsin lähellä varsinaista viljalla ripottelemista selvästi tällainen käytäntö. Itä-Karjalassa kylvetään vastaanotettaessa ohraa portaiden eteen. Viljalla ei tässä tapauksessa ole suoranaista yhteyttä avioparin kanssa. Virossa kylvetään matkalle lähteneen nuodejoukon jälkeen kauraa. Inkerissä tavataan viljan jyvät morsiamelle mukaan annettavina varausesineinä. Vielä tiedetään vastaanotettaessa viljan kanssa yhtäaikaisesti käytettävän leipää, joka toiselta puolen tunnetaan muiden varausesineiden, kuten ruoskan, kolmihaaraisen kepin y.m. rinnalla selvänä varausesineenä useissa avioliittomenojenkin kohdissa (häähunnun poistamisessa, nimenannossa, morsiusmatkalle mukaan annettavana esineenä j.n.e.).

Tarkasteltaessa viljalla ripottelemista muiden kansojen tavoissa, löydetään selviä parallelleja viimeksi puheenaolleen laatuiselle viljan käyttämiselle. Ripottelu ei aina kohdistu aviopariin tahi morsiameen, vaan koko hääjoukkoon. Jerusalemissa heitetään ohraa ja suolaa hääjoukkoon sulhasen suojelemiseksi pahalta silmältä. Krakovassa ripotellaan viljalla ei ainoastaan sulhasta ja morsianta, vaan koko morsiussaattuetta. Puolalaiset kuljettavat myöskin morsianta kaikkien talon ovien luo, jolloin sirotellaan ympäri viljaa.

Häämenoissa käytetään siis usein viljaa y.m. ruokatavaroita epäämättömästi varausaineena tahi henkiuhrin merkityksessä. Viljalla y.m. ripotteleminenkin näyttää usein tapahtuvan tällaisessa merkityksessä. Vastaanotossa tapahtuvan morsiamen tahi avioparin viljalla, humaloilla y.m. vegetabilisilla aineilla ripottelemisen selittämisessä on tällainen näiden aineiden käyttö huomioonotettava. Ripottelemisista puhuttaessa on vielä muistettava, että ne tapahtuvat etupäässä juuri vastaanotossa, johon yleensä lukuisia taikoja ja varausmenoja liittyy. Ajatus jälkeläisten saannista tuntuu tähän avioliittomenon kohtaan yhtyvänä epäoleellisemmalta.

Tsheremissiläisen morsiamen muistetaan vastaanotossa heittäneen rahan, jonka päällä hän oli pyörähtänyt ympäri, katolle tahi katon yli.

Tähän saatetaan verrata serbialaista tapaa, jossa rahan asemasta käytetään hedelmiä. Morsiamelle annetaan vastaanotettaessa seulalla hedelmiä, joita hän heittää katolle. Molemmat tavat yhtyvät ilmeisesti käsitykseen katosta henkien asuinsijana ja taikalokaliteettina. Roomalaiset heittivät synnytyksen helpottamiseksi katon yli peitsen, jolloinka ajateltiin katolla asuvaa deemonia. Samalla huomataan näissä tavoissa vilja (hedelmät) uhrina tahi varausaineena, tällaisena yleisesti käytetyn kappaleen, rahan rinnalla. Rahan ohella ovatkin viljanjyvät, pavut j.n.e. yleisiä hääväen tahi morsiamen kengissä, vaatteissa tahi povessa käytettäviä varausesineitä.

Leivän merkityksestä varausesineenä useissa häämenojen toimituksissa on aikaisemmin puhuttu. Joskus muistuttaa vastaanotossa tapahtuva leivän käyttö nimenannossa y.m. tavallista. Karjalaiset nostavat vastaanotettaessa ruisleipämöykkyä, tahi leipää ja pyhäinkuvaa kolmasti morsiamen tahi avioparin pään päälle. Suola on tunnetuimpia varausaineita. Mordvalais-venäläisissä tavoissa yleinen leivällä resp. suolalla-leivällä vastaanotto saattaa siis tämän ajatuksen kannalta alkuperäisessä merkityksessään liittyä varaamisiin.

Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset.

Morsiamen tahi avioparin alustalle asettamisen tahi asettumisen on tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, varsinkin sulhastalossa ajoneuvoista alas laskeuduttaessa ja yleensä vastaanotossa, nähty usein tapahtuvan. Muutamat Itämeren suomalaisista kansoista asettavat morsiamen samassa häämenojen kohdassa alustalle, tahi asettuu aviopari yhteiselle alustalle. Itä-Suomessa levitettiin reen vierelle vaippa, jolle sulhanen nosti morsiamen. Suistamolla asetettiin sulhastalon portaille turkki, jolle sulhanen ja morsian asettuivat. Äyrämöisten morsian astui sulhastaloon tultua ajoneuvoista matolle. Koprinassa asettui aviopari sulhastaloon tultua portin eteen asetetulle turkille vanhempain siunattavaksi. Liiviläisen morsiamen oli astuttava ajoneuvoista maahan levitetylle kirjavalle peitolle.

Aikaisemmin nähtiin morsiamen kantamisen vastaanotossa saattavan johtua ajatuksesta, ettei morsian ajoneuvoista laskeutuessaan saa astua paljaalle maalle. Luonnollista on, että alustalle asettaminenkin ennen kaikkea johtuu tästä käsityksestä. Morsiamen ja morsiusparin ensimäisiin askeleihin sulhasen kotona yhtyy useita selviä varotoimenpiteitä. Meshtsherjaki-morsiamen oli kuljettava koko matka ajoneuvoista huoneeseen maahan levitettyä liinavaatetta pitkin. Alustavaatteelle pannaan joskus raha tahi sormus, samaten kuin lattialle kynnyksen viereen tahi kynnykselle usein pannaan vaatekappale, sormus tahi raha morsiamen ensi kertaa astuessa sisälle. Tsheremissien vastaanotossa alustalle laskeutumisen ohella tavattu rahalle astuminen kolminkertaisine ympäripyörähdyksineen kuuluu selvästi saman laatuisten toimenpiteiden sarjaan.

Alustalle astumisen merkitystä valaisee vielä se syrjänien käsitys, ettei nuoren parin ole kolmen vuorokauden aikana astuttava maahan paljain jaloin, sillä paljaaseen jalkaan käy tartunta helpommin.

Vastaanotossa tapahtuvasta alustalle asettamisesta tahi asettautumisesta puhuttaessa on johduttu koskettelemaan sitä häätapojen sarjaa, jolle on ominaista sulhasen, morsiamen tahikka molempien asettuminen alustalle, tähän liittyvine muine seremonioineen. Näitä olemme nimittäneet istuttamismenoiksi.

Istuttamismenot ovat tunnettuja jo muinaisten indialaisten häätavoista. Niissä havaitaan ensiksikin jo vastaanotossa tapahtunut morsiamen alustalle asettaminen, joka suoritettiin siten, että vastaanottavat bramanivaimot asettivat morsiamen hänen ajoneuvoista alas laskeuduttuaan härän vuodalle. Mutta tätäpaitsi istutettiin morsianta härän taljalla morsiamen kotona ennen morsiusmatkaa. Roomalainen sulhanen ja morsian istuivat confarreation eli yhteisen syöntiseremonian aikana uhrilampaan vuodalla.

Venäläisissä ja muutamien muidenkin slaavilaisten kansojen tavoissa havaitaan runsaasti istuttamismenoja, joissa alustana käytetään turkkia.

Istuttamismenoista kokonaisuudessaan ei niiden merkityksen ja niiden perustana olevien käsitysten kannalta ole annettu tyydyttävää selitystä. O. Schrader katsoo vuodalle asettamisessa säilyneen muiston ajalta, jolloinka ihmisasunnoissa ei ollut muita istumalaitoksia kuin vuodat. H. Hirt mainitsee morsiamen kynnyksen yli nostamisen ja eläimen vuodalle asettamisen jääneen itselleen käsittämättömäksi. Muistutuksissaan antaa hän kuitenkin vuodalle istuttamisesta saman suuntaisen selityksen kuin Schrader.

Löytääksemme mahdollista selvitystä tähän taparyhmään, tarkastelemme istuttamisien ja alustalle asettamisien esiintymismuotoja ja asemaa niiden kansojen häämenoissa, joiden piirissä tutkimuksemme pääasiallisesti liikkuu.

Aikaisemmasta on ajoneuvoista alaslaskeutumisen ja morsiamen kantamisen yhteydessä tapahtuva alustalle asettaminen tunnettua. Molemmat tavat ovat osottautuneet usein olevan yhteydessä sen käsityksen kanssa, ettei morsian saa astua paljaalle maalle. Näitä paitsi liittyy muihinkin häämenojen kohtiin alustalle asettamisia eli varsinaisia istuttamismenoja. Niissä voidaan erottaa yksipuoliset, joko morsiameen tahi sulhaseen kohdistuvat, sekä avioparin yhteiset istuttamiset. Vastaanotossakin saattaa morsiamen alustalle asettamisen ohella esim. votjakkien tavoissa tapahtua avioparin samalle alustalle asettuminen. Länsivenäläisissä tavoissa ovat istuttamiset yksipuolisia, sulhasen istuttamisia kotona ennen nuodematkalle lähtöä ja morsiamen istuttamisia neitoillan menoissa. Muinaisindialaisissa menoissa oli istuttaminen yksipuolista (morsiamen), kun siihen sijaan roomalaisissa aviopari istui yhteisellä alustalla. Tutkimuksemme alaisilla kansoilla tavataan yksipuolinen (morsiamen) istuttaminen esim. mordvalaisilla; mutta suurin osa istuttamisia kohdistuu kuitenkin aviopariin. Itämeren suomalaiset istuttavat sekä morsianta yksin että avioparia.

Istuttaminen liittyy useimmiten sellaisiin avioliittomenojen kohtiin, joilla on uskonnollinen merkitys tahi jotka muuten ovat näiden menojen huomattavimpia ja juhlallisimpia toimituksia. Muinaisindialaiseen morsiamen istuttamiseen yhtyi siunauksen tapaisia toivotuksia ja sen yhteydessä toimitettiin neljä äjya-uhria, joista joka kerta osa vuodatettiin maahan. Roomalaisten tavoissa yhtyi istuttaminen huomattavimpaan avioliittoseremoniaan, confarreatioon.

Venäläisillä y.m. slaaveilla on istuttaminen tavallista vanhempien toimittaman siunauksen yhteydessä. Siunatessa saattavat myöskin vanhemmat asettua turkisalustalle, tahi ovat he nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneina turkisalustalla olevaa sulhasta siunatessaan.

Siunaukseen, hyvästelyyn ja vastaanottoon yhtyy istuttaminen myöskin karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Istutusalustana käyttävät viimemainitut samaten kuin venäläiset yleisesti turkkia ("turkilla prostitus").

Paitsi aikaisemmin puheenaolleita varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa esiintyneitä alustalle asettamisia, muistamme votjakkilaisen morsiusparin istuneen alustalla n.s. vihkimäseremonian aikana. Tsheremissiläinen nuori pari oli perinnön luovutusmenon aikana huopamatolla polvillaan.

Istuttaminen näyttää siis liittyvän muutamiin huomattavimpiin häämenojen toimituksiin, joiden yhteydessä kaikenlaisia varotoimenpiteitä tavataan.

Paitsi istuttamisessa tavallista, havaitaan häämenoissa toisenkin laatuista karvaisen tahi muunlaisen peiton käyttöä. Eräissä häämenojen kohdissa aviopari peitetään yhteisellä peitolla, jonka usein mainitaan olevan karvainen. Vitebskin läänissä heitettiin sulhasen ja morsiamen yli turkki heidän antaessaan toisilleen kättä. Tshuvassilainen nuori pari istuu turkilla tahi huopapeitolla peitettynä avioparin välisen yhteisen syönnin ja häähunnun poistomenon aikana. Itä-Suomessa asettuu morsiuspari vastaanotettaessa portaiden eteen levitetylle peitteelle ja saa toisen peiton päänsä yli. Kuolemajärvellä heitti anoppi sulhasjoukon tullessa sisälle sulhasen ja morsiamen päälle vaatteen niin, että he jäivät sen alle yhtaikaa. Tämän yhteydessä muistettakoon, että roomalainen morsiuspari istui confarreation aikana uhrilampaan vuodalla peitetyin päin.

Peittäminen on siis läheisenä analogiana istuttamiselle. Paitsi sitä, että ne esiintyvät yhdenaikaisesti, käytetään peittona usein karvaista nahkaa, mikä on yleisin istutusalustanakin, jotapaitsi peittäminen liittyy saman tapaisiin toimituksiin kuin istuttaminenkin.

Muista karvaiselle alustalle asettumisista huomattakoon vielä valkovenäläinen tapa, jonka mukaan avioparin on mentävä sulhasen kotiin, saunaan ja makuuhuoneeseen turkin yli, sekä tshekkiläinen tapa kulkea sisälle karvaisen maton yli.

E. Crawley ja A.H. Post lukevat avioparin yhteisellä peitolla peittämisen kontakti-(yhdistys-)menojen sarjaan. Peittämiseen, samaten kuin yhteiselle alustalle asettamiseenkin saattaa niilläkin kansoilla, joiden tapojen piirissä tutkimuksemme liikkuu, liittyä ajatus naimisiinjoutuvien yhdistymisestä avioliitossa. Tähän viittaa jo se seikka, että alustalle asettaminen ja peittäminenkin tavataan selviin kontaktimenoihin, kuten yhteiseen syöntiin yhtyneenä.

Paitsi molempien naimisiinjoutuvien samalle alustalle asettumista olemme tavanneet runsaasti yksipuolisia istuttamisia. Samaten tunnetaan morsiusparin samalla peitolla peittämisen yhteydessä sellaisia peittämisiä, jotka kohdistuvat vain toiseen naimisiinjoutuvista. Edellä puheenaollut teoria ei sovellu tällaisen yksipuolisen istuttamisen enempää kuin peittämisenkään selitykseksi. Samaten kuin eräissä tapauksissa morsiamen hunnuttaminenkin, liittyy peittäminen samanlaisiin avioliittomenojen kohtiin kuin istuttaminen. Peittämisen tunnemme taasen yleisenä suojelus- ja varotoimenpiteenä. Se, kuten alustalle asettamisetkin, ei useimmissa tapauksissa saattane kuulua muuanne kuin niiden moninaisten varotoimenpiteiden sarjaan, joita niin runsaasti häämenojen tärkeiksi käsitetyissä kohdissa tavataan.

Xäiden tapojen selittämisessä on erityistä huomiota pantava sille seikalle, että niinhyvin yhteisessä kuin yksipuolisessa istuttamisessa istutusalustana on karvainen turkki tahi eläimen vuota, joita peittämisissä käytetään myös peittona.

Istuttamisessa, alustalle asettamisessa y.m. tapahtuvan turkispeitteen rinnalla on vastaanottajien tahi siunausta toimittavien vanhempien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin tunnettua. Muissakin häämenojen kohdissa pukeutuu joku häiden huomattavimmista henkilöistä, etupäässä juuri morsian, karvaiseen pukineeseen. Vjatkan läänissä puetaan morsian morsiusmatkaa varten lammasnahkaturkkiin. Syrjäniläinen morsiuspari istuu hääjuhlassa turkki päällä. Näitä tapoja saatettaneen tuskin selittää muuksi kuin varaamisiksi, joissa karvaiselle pukineelle annetaan erikoisesti suojeleva merkitys. Seuraavassa puheenaolevat sekä etempänä esitettävät päähineeseen ja käsineihin kohdistuvat tavat tekevät mielestämme tämän selitystavan täysin oikeutetuksi.

Eläinten nahkoja ja karvoja käytetään yleisesti suojana noituutta, erittäinkin pahaa silmää vastaan. Syrjänit sekä Vjatkan läänin venäläiset panevat morsiamen poveen vihkimä- ja morsiusmatkalle villoja. Muinaisindialaisella morsiamella oli kaulassaan lampaan villoista tehty kaulanauha. Roomalaisella morsiamella oli suojana pahoja voimia vastaan villaiset nauhat, vittae laneae, jotka sidottiin tukkaan.

Muinaisten indialaisten mainitaan käyttäneen istutusalustana punaista eläimen vuotaa. Tämä väri tunnetaan edellisestä taikaväriksi, joka tavataan useiden häämenoissa käytettävien suojelevien esineiden (morsiushunnun, suojusten ja lyhtyjen, morsiamen kaulanauhan j.n.e.) värinä.

Venäläisissä, erittäinkin länsivenäläisissä häämenoissa huomataan sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuvan yksipuolisen istuttamisen rinnalla sulhasen (tahi sulhasen ja nuodejoukon) seisottaminen paistinpannulla. Tähän liittyy juhlallinen pyhäinkuvalla siunaus, kuten istuttamisessakin. Paistinpannulla seisottaminen on selvä tulella tahi hiiloksella varaamisesta johtunut varausmeno ja on tässä suhteessa mielenkiintoisena parallellina istuttamismenoille niiden merkitystä arvosteltaessa.

Vielä saatetaan mainita, että länsivenäläisissä menoissa morsiamella nahalla istuessaan on kädessänsä leipä tahikka pitelee hänen veljensä sen aikana kädessään piirakkaa. Leivän asema varausesineenä on entuudestaan tunnettua.

Viimeksi puheenaolleet tavat ja käsitykset, varsinkin istuttamismenojen liittyminen sellaisiin häämenojen kohtiin, joissa yleensä monenmoisia varotoimenpiteitä tavataan, sekä se seikka, että alustana usein on karvainen nahka, jolla on varaavan esineen merkitys, oikeuttavat lukemaan varsinaiset istuttamismenotkin, kuten muutamat muut alustalle asettamiset, suurimmalta osaltaan niiden varotoimenpiteiden sarjaan, joiden erinäisissä tärkeissä häämenojen kohdissa tulee suojella joko jompaakumpaa naimisiinjoutuvista tahi avioparia vahingollisilta vaikutuksilta.

Häämenoissa havaitaan joukko menoja, joissa päähineellä näyttää olevan erikoinen merkitys. Näistä on tunnetuimpia sulhasen päähineen asettaminen morsiamen päähän, josta puhutaan esim. virolaisten, germanien ja slaavilaisten kansojen tavoissa. E. Crawley lukee ne tavat, joissa sulhanen tahi morsian pukeutuu vastakkaiselle sukupuolelle kuuluviin vaatekappaleihin, kontaktimenojen luokkaan. Useilla päähineeseen kohdistuvilla tavoilla ei kuitenkaan näytä olevan tällaista luonnetta. Morsiamen pukeutumisesta miehen päähineeseen puhutaan tshuvassien tapoja koskevissa kuvauksissa. Selville ei kuitenkaan käy, onko päähine sulhasen. Yleisiä ovat tavat, joiden mukaan sulhanen ja nuodejoukkolaiset eivät eräissä häämenojen kohdissa saa ottaa päähinettä päästänsä, tahikka on sulhasen oltava karvanahkaiseen päähineeseen pukeutuneena j.n.e. Päähineen päässäpitoon yhtyy usein obligatorinen käsineiden kädessä pitäminen. Niinpä esim. venäläinen sulhanen ja nuodejoukko pitävät morsiamen kotona päähineet päässä. Lappalaiset kosiomiehet eivät ota lakkia pois päästä kosintatilaisuudessa. Vienan Karjalassa ei sulhanen kosintamatkalla ota lakkia päästä eikä käsineitä kädestä, Itä-Suomessa ei sulhanen saanut nuodejoukon kanssa morsiustaloon tultuaan ottaa lakkia päästänsä. Niinikään on lahjojen jakajan pidettävä päähine päässä ja käsineet kädessä. Savossa eivät morsiussaattueen miehet ottaneet sisälle tultuaan hattua pois päästänsä ja Böömissä on sulhanen kesälläkin karvalakkiin pukeutuneena karvakintaat kädessä. Samoin on tshuvassilaisen ja inkeriläisen sulhasen häissä kesäkuumallakin pidettävä karvalakki päässä.

Edelleen on mordvalaisten tavoista tunnettua vastaanottajan pukeutuminen nurinkäännettyyn karvalakkiin. Tällaiset päähineeseen kohdistuvat tavat ovat yleisiä vierekkäin istuttamisen yhteydessä? Kun mordvalainen morsian oli saapunut sulhasen kotiin, istuutui sulhanen morsiamen viereen ja painoi lakin syvälle silmilleen. Morsiamen kotona oli sulhasen pidettävä koko aika päähine päässään. Meshtsherjakit istuttavat nuoren parin sulhasen kotiin saavuttua vierekkäin penkille. Sulhasen on tällöin oltava päähine päässä, morsiamen pää peitettynä. — Vielä mainittakoon, että syrjäniläinen morsian on vihkimiseen saakka lammasnahkaiseen lakkiin puettuna, jota hän ei heitä päästään nukkuessaankaan.

Päähineeseen kohdistuvissa tavoissa ja istuttamismenoissa havaitaan siis paitsi sitä, että niitä noudatetaan toistensa yhteydessä, eräitä vertauskohtia. Päähine on useimmiten karvaisesta nahasta ja päähineen päässäpito on obligatorista usein samallaisissa kohdissa (vierekkäin istuttaessa) kuin alustalla istuminen, joskus sen yhteydessä. Vastaanottajan nurinkäännettyyn karvalakkiin pukeutuminen vastannee nurinkäännettyyn turkkiin pukeutumista. Karvaiseen päähineeseen pukeutuminen ja päähineen päässä pitäminen yhtyvät siis samaan suojelutoimenpiteiden sarjaan, kuin mihin eräät peittämiset ja karvaisella alustalla istuttaminen kuuluvat.

Näihin on varmaankin vielä luettava käsineiden kädessä pitäminen ja käsien peittäminen eräissä tilaisuuksissa. Kuten jo aikaisemmasta on huomattu, on se useinkin tavallista yhdenaikaisesti päähineen päässäpidon kanssa. Käsineiden mainitaan joskus olevan karvaiset. Näin oli Saarenmaalla virolaisen morsiamen häissä pidettävä koko aika käsineet kädessään, samalla kun sulhanen piti hattunsa aina nenään saakka painettuna ja samaten käsineet kädessä. Böömiläisellä sulhasella tuli häissä olla karvakintaat kädessä. Karjalaisen morsiamen on morsiusmatkalla oltava kintaisiin pukeutuneena.

Venäläiset peittävät naimasopimusta tehtäessä kättä lyötäessä kädet vaatteella, tahi toimittavat kädenlyönnin kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Mordvalaiset ja karjalaiset lyövät kättä kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä.

Saman tapaisista käsityksistä johtunee tsheremissien kolminkertainen ohjasten luovutuksen toimittaminen vaatteen liepeisiin käärityin käsin ja suomalaisten tapa peittää kädet lahjaa annettaessa.

Istuttamismenojen kulkeutumishistoriallisista vaiheista ei ole helppoa päästä varmoihin tuloksiin. Niiden perustana olevan ajatuksen kannalta kuuluvat ne sellaisiin tapoihin, joita määrätyillä kultturiasteilla voi odottaa löytävänsä missä hyvänsä maanpallolla. Näin havaitaankin samalle alustalle istuttaminen esim. Meksikon atstekien avioliittotavoissa. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa on kuitenkin havaittavissa muutamia piirteitä, joiden avulla eräitä päätelmiä tässäkin suhteessa saatetaan tehdä. Turkin tahi eläimen vuodan käyttö istutusalustana on yleistä niiden suomalais-ugrilaisten kansojen (mordvalaisten, syrjänien, karjalaisten, inkeriläisten) tavoissa, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat yksityiskohtaisia yhtäläisyyksiä venäläisten kanssa, joihin nämä piirteet oleellisimpina kuuluvat. Tätäpaitsi liittyvät vielä näiden kansojen alustalleasettamismenot etupäässä samoihin toimituksiin kuin venäläisten tavoissa. Näiden kansojen tapojen voi näin ollen vähintään katsoa saaneen vaikutusta venäläiseltä taholta, joskin alustalle istuttamisella samalla saattaa olla heidän tavoissaan omaperäinen pohja.

Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset.

Kosinta- ja häätapojen on nähty sisältävän runsaasti menoja; jotka ilmenevät joihinkin sulhas- tahi morsiustalon kohtiin y.m. kohdistuvina ympärikulkemisina ja ympärikuljettamisina. Näistä ovat lukuisten kansojen tavoissa havaittavat tulisijan ja pöydän ympäri kulkemiset yleisimpiä ja mielenkiintoisimpia.

Tulisijan ympäri kulkeminen tapahtui jo muinaisindialaisissa häissä, joissa se oli yhtenä huomattavimmista menoista. Ennen tuliuhria kulkivat sulhanen ja morsian tulen ympäri, mikä uudistetun tuliuhrin ja kivelleastumisseremonian kanssa vaihdellen tapahtui kolme kertaa. Roomalaiset uhrasivat morsiamen kotona confarrentiossa far-leivän tulessa, jota ennen osanottajat saattueessa kulkivat uhrialttarin ympäri.

Nykyisten indogermanisten kansojen tavoissa on tulen tahi tulisijan ympäri kulkemisen yleisimpänä muotona morsiamen tahi avioparin kuljettaminen tahi kulkeminen tulisijan tahi tulen ympäri. Mitä niihin kansoihin tulee, joiden tapojen piirissä tutkimuksemme pääasiallisesti liikkuu, on varsinainen tulen ympäri kulkeminen havaittu vain votjakkien menoissa ja niissäkin vain rajoitetulla alueella; tätäpaitsi näyttävät nämä votjakkien tavat saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon seremoniojen taholta. Tulisijaan kohdistuvia menoja, jotka eivät ole ympärikulkemisia (uunin luokse vienti), on siihen sijaan mordvalaisten tapojen havaittu yleisesti sisältävän.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisesta on annettu erilaisia selityksiä. O. Schrader näkee niissä menon, joka yhdessä muutamien veden kanssa suoritettavien keralla kuvaa avioliittoa tulen ja veden, ihmiselämän tärkeimpien elementtien yhdistyksenä. Käsitys tulen ja veden yhdistyksestä, ollen luonteenomainen kesäiseen päivän seisaukseen liittyville juhlille, sisältää oikeastaan hedelmällisyyden symbolisoimisen.

Yleisin lienee käsitys tulisijan ympäri kulkemisesta menona, jonka tarkoitus on esittää nuorikko uuden kodin haltijoille (liesi = kodin haltijoiden tyyssija) ja saattaa hänet niiden yhteyteen. Tämän käsityksen kannattajista mainittakoon H. Schurtz, J. Lippert, E. Samter ja F. Keitzenstein. P. Sartorin käsityksen mukaan on tulen ympäri kulkemista siinä tapauksessa, että tuli sen yhteydessä alkujaan on ollut oleellinen, pidettävä ennen kaikkea puhdistus- tahi suojelustaikana, vaikkakin siihen jo aikaisin on saattanut liittyä ajatus henkien kunnioittamisesta. Se voisi myöskin olla paljas vastaanottomeno (Annahmeritus), jolloinka sitä ei olisi erotettava muista ympärikulkemisista, joissa tulta ei tavata.

Votjakkien menoista on käynyt selville, etteivät tulen ympäri kulkemiset aina kohdistu tulisijaan, vaan tapahtuvat muunkinlaiseen tuleen, nimittäin kynttilään kohdistuvina. Jollei tätä votjakkien tapaa pidetä kokonaan myöhäsyntyisenä, vaan vanhemman tulisijan ympäri kulkemisen jatkona, herää ajatus, että asumusten muodostuttua sellaisiksi, ettei tulisijan ympäri voitu kulkea, tämä substituoitiin muunlaisella tulella. Tällöin olisi kuitenkin tulen ympärikulkemisen katsottava kohdistuvan alkuperäisesti tulisijaan. Tästä puhuttaessa on muutamiin virolaisten tapojen piirteisiin pantava huomiota. Virolaiset eivät kulkeneet tulen ympäri asumuksessa, vaan talon ulkopuolella. Koko hääjoukko lähti poltettavaksi tuomitun puun luokse; se hakattiin kappaleiksi ja sytytettiin tuleen. Sitten kuljetti peiopois morsianta kolmasti tulen ympäri, samalla kun kolme aseenkantajaa piteli miekkojaan ristiin lyötyinä morsiamen pään päällä.

Meno näyttäisi käsitetyn tässä tulen ympäri kulkemiseksi yleensä, liittymättä erikoisesti kotilieteen. Samalla yhtyy siihen selvästi varaustaikoihm kuuluva toimitus, miekkojen pitäminen morsiamen pään päällä. Kun lisäksi tunnemme tulen aseman sen laatuisissa varaamisissa, joissa varattavan ympäri kuljetaan varaavan aineen kanssa, ei tuntuisi mahdottomalle ajatus, että tulen ympäri kulkeminen eräissä tapauksissa kuuluisi varausmenojen sarjaan, vastakkaisena muotona tavalliselle varaavan esineen kanssa ympärikulkemiselle.

Mitä vanhoihin indialaisiin ja muihin indogermanisiin kansoihin tulee, on esi-isien ja kotijumalien palvonta kyllä saattanut olla oleellisinta kotilieden ympäri kulkemisessa. Myöhemmin, kun käsitys liedestä kotijumahen asuinsijana on himmentynyt, on se kuitenkin säilyttänyt merkityksensä taikalokaliteettina. Niinpä nuorikon tuontiin usein yhtyykin uhri tulen tahi uunin haltijalle. Tämä uhri liittyy samalla muihin uuden kodin paikkoihin kohdistuvaan uhriantimien jakeluun. Virolainen morsian heittää tuleen uhrilahjan tule-emalle, mutta sen ohella kuljetetaan häntä kaikissa talon paikoissa, jolloin hän kuhunkin (m.m. kaivoon) heittää rahoja tahi nauhoja. Samoin tapahtuu liiviläisissä ja suomalaisissa tavoissa, joissa morsian lahjoittaa tallille, navetalle, lammasnavetalle ja saunalle kullekin parin käsineitä, vyön tahi nauhanpaloja ja asettaa käsimyllylle sormuksen. Itä-Suomessa kuljetettiin morsianta talon eri rakennuksissa, jolloin hän pani joka huoneen kynnykselle rahan. Tulen tahi tulisijan haltijan lepytteleminen saattaa näin ollen tapahtua yhtärinnan muissa talon osissa asustavien haltijoiden hyvittelyn kanssa.

Häämenoissa havaitaan yleensä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia, jotka näyttävät johtuvan ajatuksesta, että morsian on uutena tulokkaana asetettava siihen suhteeseen uudessa ympärystössä, mikä hänellä uuden kodin jäsenenä on oleva. Ajatus nuorikon tutustuttamisesta niihin uuden ympärystön paikkoihin, joissa hän etupäässä tulee liikkumaan, sekä varaaminen näissä paikoissa asuvien taikavoimien suhteen tuntuu niiden ohessa luonnolliselta. Mitä sulhasen kotona tapahtuvaan tulisijan ympäri kulkemiseen tulee, voisi silläkin olla myös tämän laatuinen merkitys. Tällainen ajatus esiintyy muihinkin tulokkaihin, ei vain nuorikkoon nähden. Uutta orjaa kuljettivat kreikkalaiset lieden ympäri. Samoin kuljetetaan uutta palvelustyttöä kolmasti tulisijan ympäri tahi on hänen, kuten vastaostetun eläimenkin, kurkistettava savutorveen.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisen ohella kuuluu pöydänkin ympäri kulkeminen useiden Europan kansojen tapoihin. P. Sartori katsoo pöydän ympärikulkemisen esineenä tulleen tulisijan sijalle. Käsittämällä ympärikulkemiset ja -kuljettamiset tutustuttamisen ja yhteyteen asettamisen ajatuksen kannalta, tuntuisi kuitenkin luonnolliselta, että pöytä semmoisenaankin yhtenä talouden tärkeimmistä keskuksista on tullut ympärikulkemisen esineeksi.

Kuten edellä viittasimmekin, saattaa mordvalais-venäläisten tapojen uunin luokse vienti perustua viimeksi puheenaolleen laatuisiin lieden ja pöydän ympäri kulkemisessa havaittaviin käsityksiin. Tämä tapa esiintyy virolaisten menoissa samalla askaroittamismenon luontoisena: nuorikon on heitettävä uuniin puita.

Ympärikulkemisien sarjasta ovat erikoisen maagillisten toimitusten suorittajan tahi häiden jonkun virkahenkilön toimittamat nuode- tahi hääjoukon ympärikulkemiset matkalle varatessa selviä varausmenoja. Varattavien ympäri katsotaan näin syntyvän kaikelta pahalta suojeleva piiri. Käsitettäessä tulen ympäri kulkeminen varaus- ja puhdistusmenon merkityksessä, saavutettaisiin tämä varaavan tahi puhdistavan elementin ympäri kulkemalla. Edellisen laatuinen käsitys ilmenee nähtävästi eräissä toisissa ympärikulkemisissa, kuten sagusin kolminkertaisessa morsiamen ympäri kulkemisessa häähuntua poistettaessa ja morsiamen ympäri kulkemisessa ennen aviovuoteelle asettamista.

Näitä paitsi on häämenoissa vielä eräitä ympärikulkemisia, joiden merkitys näyttää hämärälle. Tsheremissien ja tshuvassien tavoista tunnetaan nuode- ja hääjoukon toimittama kolminkertainen sekä morsius- että sulhastalon pihan tahi shilak-laitteen ympäri kulkeminen. Näitä lienee lähinnä verrattava seuraavan laatuisiin ympärikulkemisiin muiden kansojen tavoissa. Kun lappalaiset kosiomiehet olivat tulleet morsiamen pihaan, kierrettiin asumus yhteen kertaan, ja — jollei tultu vastaanottamaan — uudelleen toiseen ja kolmanteen kertaan. Siperian tatarien hääjoukko ajaa kolmasti sulhasen jurtan ympäri. Samojedilainen morsiussaattue ajoi ensin kolmasti morsiamen isän jurtan ympäri, sitten kolmasti sulhasen isän jurtan ympäri. Pietarhovin piirikunnassa ajoi ishori-sulhanen morsiamen kylään saavuttua 2-3 kertaa koko kylän ympäri. Koprinan ja Tyrön inkeriläismorsian taasen juoksee sulhastalossa kolmeen kertaan aitan ympäri, jossa hunnuttaminen tapahtuu. Beduinit kuljettavat morsianta kolme kertaa sulhasen teltan ympäri.

Näitäkin ympärikulkemisia saatettaneen selittää varausmenojen kannalta: niiden kautta tahdotaan varautua sellaisten paikkojen kanssa, joissa joudutaan oleskelemaan ja joiden kanssa ensi kertaa tullaan yhteyteen (vieras asunto, shilak, teltta, aitta j.n.e.). Luonnolliselta tuntuu niiden ohella myöskin ajatus yhteyteen asettumisesta molempien puolten (hääjoukon ja morsiamen kodin) ja etenkin uuden tulokkaan ja niiden paikkojen tahi sen kokonaisuuden kanssa, jossa tullaan liikkumaan.

Primitivisiin käsityksiin perustuvina tavataan ympärikulkumenoja yleismaailmallisena taparyhmänä erilaisten kansojen avioliittomenoissa. Näin kulki esim. Meksikon atsteki-morsian sulhasen kotiin saavuttua tulen ympäri. Laatuunsa ja yleisyyteensä nähden saattavat useimmat ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset, tulen ympäri kulkeminenkin lukuunotettuna, olla tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa omaperäisiä.

Varsinaiset kontaktimenot.

Edellä tarkasteltujen toimitusten päätarkoitukseksi on osottautunut pyrkimys tehdä nuorikon ensi askeleet uudessa ympärystössä onnellisiksi ja saattaa hänet tarpeelliseen ja vaarattomaan yhteyteen uuden ympärystönsä kanssa. Viimeksi puheenaolleiden tapaisten yhteensaattamismenojen ohella sisältävät häätavat joukon toimituksia, joilla morsian ikäänkuin sisäisesti saatetaan tarpeelliseen suhteeseen mieheensä ja tämän perheen jäseniin.

Yleisimpiä menoja tutkimuksemme alaisten kansojen häätavoissa ovat sulhasen ja morsiamen väliset yhteiset syönnit resp. juonnit, joita jo kosintamenojenkin havaittiin sisältävän. Niitä tavataan vastaanottomenojen, istuttamisien, peittämisien ja rukousmenojen yhteydessä ja ovat ne myöskin aviovuoteelle asettamisessa yleisiä.

Sama perusajatus, mikä ilmenee avioparin välisen läheisen yhteyden luomisessa yhteisen ruoan tahi juoman nauttimisen kautta, on huomattavissa niissä tavoissa, joilla yhteys uuden perheen muiden jäsenten kanssa aikaansaadaan. Tsheremissien ja votjakkien tavoissa jo vastaanotossa tapahtuva yhteinen syönti nuorikon resp. morsiusparin ja sulhasen perheen jäsenten välillä on epäilemättä samanlainen mutta laajempi unionin synnytysmeno, johon liittyy ajatus uuden perheenjäsenen yhteydestä koko perheyhdyskunnan kanssa. Mordvalaisten tavoissa havaittu anopin toimittama nuorikon syöttäminen ja tsheremissien tavoista tunnetut nuorikon ja sulhasen vanhempien välillä tapahtuvat menot kuvastavat sitä, miten ennen kaikkea tahdottiin luoda yhteys niihin uuden perheen jäseniin, joihin nuorikko miehensä jälkeen välittömimpään suhteeseen joutuu.

Osaksi kontaktimenon merkityksen olemme antaneet myöskin yhteisellä alustalla istumiselle ja yhteisellä peitolla peittämiselle, joskin niiden varausmenon luonteisuus on osottautunut epäämättömäksi.

Tähän ryhmään kuuluvat tavat ovat yleisimpiä kaikkialla noudatettavista avioliittomenoista. Näin tavataan esim. yhteinen syönti ja juonti avioliittoon joutuvien välisen yhteyden synnyttämismenona lukemattomilla, useinkin mitä erilaisimmilla kultturiasteilla olevilla kansoilla.

Paitsi varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin, kuuluu yhteisiä syönti- ja juontimenoja useiden muidenkin suomalais-ugrilaisen heimon kansojen avioliittotapoihin. Itämeren suomalaiset käyttävät yhteisessä syönnissä tavallisesti samaa lusikkaa.

Nämä suomalais-ugrilaisten kansojen tavat liittyvät epäilemättä yleismaailmalliseen taparyhmään. Lukuunottamatta sitä, mitä näihin kuuluvien, avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä tapahtuneiden menojen suhteen on käynyt ilmi, on useimmissa tapauksissa erittäin vaikeaa, jopa hyödytöntäkin koettaa niiden suhteen saada selville geneettisiä tahi mahdollisia lainaussuhteita.

Kestitysmenot ja lahjojen antaminen.

Morsiamen toimittamia kestitysmenoja voidaan tarkastella lähentymisen ja yhteyden aikaansaamista tarkoittavina menoina, joskin niillä usein samalla on askaroittamismenojen merkitys. Nekin kohdistuvat ensi sijassa sulhasen vanhempiin, sen jälkeen muihin sukulaisiin ja häävieraisiin. Niissä kuvastuu myös usein ajatus nuorikon asemasta muiden perheen jäsenten suhteen.

Edellisiin tapoihin verrattava ajatus sisältyy myöskin kosinta- ja häämenoissa yleiseen lahjojen jakamiseen. Lahjojen antaminen on useimmiten molemminpuolista: lahjan saaja antaa tahi lupaa vastalahjan. Kosinnassa alotetaan molempien puolten välinen lähentyminen usein lahjojen antamisella, jolloin kosiva puoli ymmärrettävästi ensi sijassa pyrkii lahjan kautta aikaansaamaan toivottavaa suhdetta. Kosinnassa käytetyillä kestitysaineilla on läheltä lahjaan verrattava merkitys. Morsiamen ensimäinen tutustuminen sulhasen sukulaisiin tapahtuu usein lahjojen jakamisessa.

Paitsi avioliittomenoissa, on lahjojen antaminen yleistä muulloinkin, tahdottaessa aikaansaada lähentymistä ja likeisiä suhteita. Lahjan merkityksestä yhteyden aikaansaajana puhuu aikaisemmin mainittu votjakkien tapa, jonka mukaan lahja käy sulhasen sukulaisilla kädestä käteen ja kukin pyyhkii sillä suutaan tahi kasvojaan.

Niiden lahjojen, joita kestitysmenossa kestityksen nauttijat antavat morsiamelle, tarkoituksena saattaa samalla olla antaa korvausta häissä nautitusta kestityksestä. Antimet tulevat tällöin useimmiten morsiamelle tahi uudelle perheelle, joten tällainenkin lahjominen saatetaan käsittää myös edellisen tapaisessa merkityksessä. Myöhäisemmässä muodossaan on kestityksen ja lahjan annon suhde kehittynyt päinvastaiseksi: lahjan antaminen oikeuttaa osaaottamaan kestitykseen.

Askaroittamismenot.

Joko varsinaisena hääpäivänä tahi sitä lähinnä seuraavina päivinä suorittavat tutkimuksemme alaiset kansat ne yleiset menot, joissa nuorikon on toimitettava erilaisia askareita.

Näihin olemme lukeneet myös vedelläkäynnin. Siihen näyttää kuitenkin yhtyvän useampia eri käsityksiä, joten sitä on tarkasteltava laveammassa merkityksessä kuin yksinomaan askaroittamismenona.

Edellä on vedelläkäyntimenon yleisyydestä slaavilaisten kansojen tavoissa yleensä ollut puhetta. Samalla kuuluu tämä meno muutamien muidenkin Europan kansojen tapoihin. Uuskreikkalaiset vievät morsiamen juhlakulkueessa kaivolle, jossa hän ammentaa vettä ja heittää erilaisia ruokatavaroita lähteeseen. Albanialainen morsiuspari menee kaivolle, jossa vastanaineet kastelevat toisiaan vedellä.

Vedelläkäyntiseremonia kuuluu myös muutamien Itämeren suomalaisten kansojen tapoihin. Virolaisten tavoissa havaitaan ensiksikin sellaisia vesipaikkaan kohdistuvia menoja, jotka ovat yhdenveroisia eräiden muiden uuden kodin paikkoihin kohdistuvien kanssa. Morsian viedään, paitsi kaivolle, myös puutarhaan, talliin, vilja-aittaan j.n.e., joihin, samaten kuin tuleen, hän heittää uhriantimina rahan tahi nauhoja. Tätäpaitsi saattavat sekä sulhanen että morsian heittää yhteisesti rahan kaivoon wee-emalle (kaeivu-anne, kaivoannin). Lisäksi sisältävät virolaisten tavat menoja, jotka osottavat varsinaisia vedelläkäyntimenon piirteitä. Vesipaikalle lähtee koko hääsaattue. Perillä ammennetaan vettä ja kaadetaan vesiastiat, jotapaitsi naimisiinjoutuvat saattavat valella toisiaan vedellä. Varsinaisen vedelläkäyntimenon luonne on menolla myös karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Inkeriläiset vievät morsiamen vedelle hääpäivän jälkeisenä päivänä. Kaivoon pudottaa morsian rahan ja potkaisee yhtaikaa sulhasen kera täytetyt vesiämpärit kumoon. Lopuksi kastellaan muut paitsi sulhasta ja morsianta. Vatjalaiset menivät vedelle juhlakulkueessa, aviovuoteelta nousemisen jälkeen. Avioparin oli määrä peseytyä kaivolla tahi avannolla. Edellä kulki airueita liehutellen punaisia liinoja avioparin edessä. Sulhasen ja morsiamen jalkojen eteen pannaan vedellä täytetty ämpäri, joka heidän on jalalla kumottava. Sitten täyttää nuorikko ämpärin vedellä ja vie sen anopilleen.

Yleiseltä kannalta tarkasteltuina on näissä menoissa huomattava ensinnäkin avioparin tahi morsiamen peseytyminen, josta mordvalaistenkin tapojen kuvauksissa puhutaan. Avioliittomenoissa havaitaan yleisemmältäkin peseytymisiä ja kylpemisiä, joilla on yleisen puhdistusseremonian luonne. Peseytyminen on N.F. Sumtsovin mukaan verrattain yleinen slaavilais-venäläisissä tavoissa. XV vuosisadalla kylpi aviopari yhdessä, ja nykyisistä tavoista on yleinen morsiamen seremoniallinen kylpeminen tunnettu. Morsiusparin, sulhasen tahi morsiamen kylpeminen ja peseytyminen tavataan lukuisien muidenkin kansojen avioliittomenoissa. Joskus näyttää se erikoisesti liittyvän morsiusyöhön. Belyj Klutshin mordvalaiset vievät avioparin aviovuoteelta saunaan kylpemään. Itä-Suomessa ja Virossa oli morsiamen ja sulhasen pestävä kasvonsa yhdessä vedessä joko ennen aviovuoteelle asettumista tahi sen jälkeen.

Vedelläkäynti- ja kylpemismenojen alkuperää ja merkitystä arvosteltaessa on vielä huomioonotettava käsitykset vedestä eläin- ja kasvikunnan hedelmöittäjänä. Tällaisesta ajatuksesta lienee varmaankin mordvalaisten käsitys veden haltijasta lapsionnen antajana johdettavissa, mikä kuitenkaan ei osota yleisempää levenemistä suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Vedelläkäynnin palvonnallista puolta ja peseytymisiä avioliittomenoissa ei mielestämme kuitenkaan ole ensi sijassa ja yleiseen asetettava tämän käsityksen yhteyteen. Peseytymiset, pesemiset ja vedellä valelemiset ovat yleisiä paitsi avioliittomenoissa, myös vainajaan kohdistuvina menoina, sairauden yhteydessä, mieskuntoisuuteen tulon aikana, lapsen syntymisessä j.n.e. E. Crawley puhuu näistä tavoista puhdistusseremonioina, joiden tarkoituksena on neutralisoida aktivisia pahoja voimia, ja erikoisesti avioliittomenoissa, hävittää kontaktissa piilevä vaara.

Häätavoissa olemme tutustuneet lukuisiin toimituksiin, joiden tarkoituksena on nuorikon tutustuttaminen ja varaaminen muutamissa uuden kodin paikoissa asustaviksi ajateltujen henkien ja taikavoimien suhteen. Kuten tuleen tahi tulisijaan kohdistuvat menot, sisältävät vedelläkäyntimenotkin usein selvästi ajatuksen veden haltijan lepyttämisestä ja hyvittämisestä, ilman että tähän liittyisi käsitys vedestä tahi veden haltijasta hedelmöittäjänä, Suomalais-ugrilaisten kansojen mytologian yleisimpiä piirteitä on käsitys luonnossa ja ihmisen ympärystössä asuvista henkiolennoista, Luonnollista on, että perheen uusi jäsen tutustutetaan näihin ja varataan niiden suhteen. Vedelläkäynti tahi vesipaikkaan kohdistuvat menot yhtyvätkin näin muihin uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin kohdistuviin menoihin. Virolainen morsian heittää uhriantimen paitsi veteen (wete-emale) myös tuleen (tule-emale), samalla kun hän jättää muihin uuden kodin tärkeimpiin paikkoihin (aittoihin, talliin, navettaan) uhriantimina rahoja tahi nauhoja. Savossa lähti morsian aviovuoteelta noustuaan morsiusneidon seurassa kiertomatkalle uudessa kodissa, käyden sen joka rakennuksessa; varsinkin navettaan ja saunaan jätti hän jonkun vyön, nauhan, kaulaliinan t.m.s.

Seremoniallista veden käyttöä tavataan häämenoissa toisessakin muodossa, joka merkitykseltään lähentelee peseytymistä, puhdistusseremoniana sekä pahan ja vaaran poistajana. Mordvalais-venäläisissä tavoissa käytetään vettä vastaanotossa: morsianta tahi morsiusparia ripotellaan kylpyvitsan läpi vedellä. Roomalainen morsian otettiin vastaan tulella ja vedellä. Muinaisindialaisissa häissä kulki morsiuspari paitsi tulen ympäri, myöskin stheya-vedellä täytetyn astian ympäri. Avioparia pirskoitettiin usein vedellä, tahi ripotteli sulhanen morsiamen päälle vettä. Nykyiset indialaiset kuljettavat vesiastiaa kolme kertaa sulhasen pään ympäri, jonka jälkeen vesi heitetään hänen jalkoihinsa. Huzuli-morsian heittää vihille lähtiessään jälkeensä vettä. Suomessa heittää morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hääväen päälle vettä tahi sahtia. Virolaiset heittävät nuodejoukkoa matkalle varustettaessa sahtia hevosten silmille. Vanhat germanit toivat nuorikon sulhasen kotona lieden luo vesiastian ylitse.

Monissa näistä esimerkeistä käytetään vettä selvänä varausaineena, samaten kuin tulta y.m. tämän tapaisia välikappaleita. Paitsi avioliittomenoissa, käytetään vettä tulen rinnalla esim. hautaustavoissa, joissa tulen samaten kuin veden kautta kulkemisella ajatellaan voitavan vapautua vainajan sielusta tahi hautausmaalta mukana seuraavista hengistä.

Vesi on näin ollen luettava tulen y.m. rinnalla maagillisia voimia tuhoavien varausaineiden joukkoon. Toistensa vedellä valelemista ja veden pirskoittelemista sulhastalon eri paikkoihin saatetaan mielestämme hyvin selittää tältä kannalta, samalla huomioonottamalla peseytymisen yleisenä puhdistusseremoniana. Käsittämällä tulen ympäri kulkemisen puhdistus- ja varausmenoksi, voidaan sen kanssa analogiselle veden ympäri kulkemiselle näin antaa samanlainen merkitys.

Paitsi sitä, että varsinaiseen vedelläkäyntimenoon näin liittyy käsityksiä veden käyttämisestä pahoja voimia tuhoavana varausaineena, yhtyy vedelläkäynti niihin aikaisemmin tarkasteltuihin toimituksiin, joiden päätarkoitukseksi on osottautunut morsiamen tutustuttaminen uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin, hänen "esittämisensä" niissä asustaville hengille ja varaamisensa niissä piilevien taikavoimien suhteen.

Varsinkin myöhäisemmässä muodossaan on vedelläkäynnillä kuitenkin etupäässä askaroittamismenon luonne. Veden ammentaminen ja kotia kantaminen tulee morsiamen useimmiten toimittaa itse, jossa toimessa joku apulaisneitosista lahjan saatuaan voi häntä auttaa. Vedelläkäynti suoritetaan niiden askaroittamisien yhteydessä, jotka ovat selvästi varsinaisia tämän laatuisia toimituksia. Tuodusta vedestä keittää morsian ruokaa, valmistaa juomaa tahi paistaa hän vedelläkäynnin jälkeen ohukaisia tahikka toimittaa lattian lakaisemisen. Mordvalainen anoppi seuraa nuorikon vedellä käydessä tarkasti, mitenkä tämä tehtävänsä toimittaa.

Askaroittamismenojen lienee katsottava tarkoittavan osottaa nuorikon asemaa uuden kodin jäsenenä. Patriarkalisessa perheyhdyskunnassa ei useinkin korkealla lunnasrahalla hankitun vaimon asema saata olla helppo; hänessä nähdään ennen kaikkea työntekijä. Tätä käsitystä kuvaa hyvin votjakkien tavoissa eri hääperiodien välillä tapahtuva nuorikon avujen arvostelu. Mordvalaisen morsiamen on häiden jälkeisinä päivinä täytettävä vähäpätöisimmätkin käskyt ja palvelukset. Perheen nuorimmatkin jäsenet voivat vaatia hänen palvelustaan ja kaikki on hänen äänettömästi täytettävä.

Kuten aikaisempi askaroittamismenojen yksityiskohtainen vertailu on osottanut, sisältävät esim. mordvalaiset ja venäläiset tavat ulkoisissa piirteissään yhtäläisyyksiä, joita ei saatettane selittää muuten kuin asettamalla ne toistensa kanssa lähempään yhteyteen. Votjakkien samaten kuin tsheremissiläis-tshuvassilaisetkaan tavat eivät ole kaukana venäläis-slaavilaisista. Itämeren suomalaisten alueella tavataan esim. vedelläkäynti lähinnä venäläis-mordvalaisia tapoja muistuttavassa muodossa karjalaisilla, vatjalaisilla ja paikotellen Virossa. Tällaisessa ryhmityksessä ja tällaista säännöllisyyttä osottavina kuuluvat askaroittamismenot vain varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen, venäläisten ja muutamien heidän välittömässä naapuruudessaan asuvien kansojen ja vihdoin, mitä erikoisesti vedelläkäyntiin tulee, näiden sekä yleensä slaavien tahi heidän läheisessä naapuruudessaan asuvien kansojen (albanien, uuskreikkalaisten j.n.e.) tapoihin. Samalla perustuvat askaroittamismenot muutamilla kultturiasteilla yleiseen ajatukseen, joten sellaisia voidaan havaita erinäisten, toisistaan kaukana olevien kansojen tavoissa. Edellä huomautettiin virolaisen nuorikon uunin luokse viennin askaroittamismenon luonteisuudesta: nuorikon tuli heittää tuleen puita. Samoin oli muinaisindialaisen morsiamen sulhastaloon tuotua heitettävä puita tuleen. Tsuluneekerit antavat sulhasen kotiin tuodulle nuorikolle jauhinkiven, luudan ja kauhan. Lisäksi tiedetään mordvalaisten, tsheremissien Ja votjakkien vedelläkäyntiin liittyvän sellaisia käsityksiä, jotka, kuten veden haltijan palvonta ja veden käyttö varausaineena, saattavat niissä olla omaperäisiä.

Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset.

Erittäin mielenkiintoinen tapa primitivisen ajatuksen kannalta on uuden nimen anto nuorikolle, josta vanhemmat mordvalaiset kuvaukset yksimielisesti kertovat ja jota parin tiedon mukaan mordvalaiset, ainakin mokshalaiset, vielä viime aikoihin saakka ovat noudattaneet.

E. Crawley ja E. Samter yhdistävät uuden nimen antamisen niiden toimitusten sarjaan, joiden tarkoituksena on identtisyyden muuttamisella välttää pahaa ja vaaraa sekä muuttaa ihmisen kohtalo. Hedelmätön nainen muuttaa nimeä. Lappalaiset uudistavat lapsen sairastuessa kasteen ja antavat sille uuden nimen. Niasissa annetaan nuorukaiselle avioliittoon mennessä uusi nimi ja tytöille niiden tullessa naimaikään. Borneossa muutetaan sairaloisen lapsen nimi tarkoituksella pettää pahoja henkiä, jotka ovat lasta vaivanneet. Talmudissa mainitaan nimen muuttaminen keinona, jolla voidaan muuttaa ihmisen paha kohtalo.

Tähän verrattavia tapoja on sairastavan lapsen fiktivinen myynti, jommoista tapaa itäisetkin suomalaiskansat noudattavat. Jos esim. jossakin votjakkiperheessä lapset eivät elä, myydään vastasyntynyt jollekin perheeseen kuuluvalle tahi syrjäiselle, esim. kerjäläiselle. Äiti saa lapsesta kuparirahan, mutta saa lapsen samalla takaisin.

Läheltä samankaltaiseen ajatusyhteyteen liittyvänä voidaan tämän jatkona tarkastella valemorsiamen esiintymistä häämenoissa. Tavan yleisimpänä europalaisena muotona on pidettävä sitä, että nuodejoukon saapuessa morsiustalon edustalle (tahi joskus myöhemmällä häämenoissa), morsiamena tuodaan esille vanha rääsyihin puettu vaimo tahi palvelustyttö morsianta kompromettoivassa puvussa tahi (harvoin) alaikäinen lapsi tahikka mies naisen vaatteissa.

Samanlaisena esiintyy tapa pääasiallisesti myöskin virolaisilla ja
Itä-Suomessa.

Yleiseuropalaisessa muodossaan on tavalla jonkunmoisen hääpilan luonne, ja sellainen muoto on sillä myös Afashevon mordvalaisten tavoissa. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien vastaavat tavat osottavat kuitenkin alkuperäisempiä piirteitä. Tsheremissien ja votjakkien valemorsian pukeutuu, kuten joskus virolainen, morsiamen vaatteisiin. Belyj Klutshin ersalaisten häissä pukee joku morsiamen ystävättäristä neitoiltana päällensä kaikki morsiamen paidat. Tätäpaitsi esiintyy valemorsian eräissä häämenojen kohdissa (pöydän ympäri kuljettamisessa, siunausmenoissa) todellisen morsiamen sijasta.

Valemorsiamenkin katsotaan johtuvan niistä käsityksistä, joiden mukaan identtisyyden muuttamisella ajatellaan voitavan johtaa harhaan pahaa aikaansaattavat voimat. E. Crawley mainitsee joukon esimerkkejä tavoista, joissa puvun vaihdoksella tahdotaan välttää onnettomuutta eri tiloissa. Tämän käsityksen valemorsiamen tarkoituksesta ovatkin tsheremiissit säilyttäneet selvänä: valemorsian laitetaan sen vuoksi, "etteivät pahat katseet ja kaikenlainen pahojen ihmisten noituminen koituisi morsiameen, vaan raukeaisivat tyhjiin".

Mieltäkiinnittävä on liiviläinen tapa pukea morsiameksi aivan samanlaiseen pukuun, paitsi morsianta itseään, kaksi morsiusneitoa. Tässä on pahoille voimille valmistettu vaikeus kohdistaa vaikutuksensa morsiameen. Morsiamen seuralaisneitosilla ja juohdemiehellä, ("edellä kulkija"), jotka häämenoissa usein toimivat sulhasen tahi morsiamen asemasta ja rinnalla, saattaa olla saman tapainen tehtävä.

Polvipoikameno.

Pääasiallisesti erikoisesti morsiameen kohdistuva n.s. polvipoikameno tavataan tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa varsinaisesti häämenoihin kuuluvana vain mordvalaisilla. Mutta aikaisemmat heidänkään tapojensa kuvaukset eivät tästä menosta kerro.

Käytettävänämme olevan aineiston perustalla emme katso polvipoikamenon kuuluvan Obin ugrilaisten eikä Itä- ja Kaakkois-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen häämenoihin.

Sitävastoin havaitaan polvipoikameno vanhoissa indialaisissa häämenoissa ja nykyisillä indogermanisilla kansoilla on se yleinen. Edelleen voidaan sen katsoa varsinaisesti kuuluvan Itämeren suomalaisten häämenoihin. Länsi-Suomessa tuli morsiamen luo sulhastalossa henkilöitä, joilla oli oljista tehty lapsi (lapsen vaatteet oljilla täytettynä) selässä. Itä-Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä tuodaan polvipoika morsiamen syliin tavallisesti heti sulhastaloon tultua. Pojalle antaa morsian jonkun lahjan. Menon perustana olevan ajatuksen ilmaisevat selvästi siihen liittyvät toivotukset. Vironlahdella sanotaan: "Tuoss' on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären äitiksi, sekin huoranaiseksi." Inkerissä: "Tässä on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären emäksi!" Samoin Venäjän Karjalassa: "Yheksän pojan emäksi, yhen tyttären emäksi."

Polvipoikameno osottaa levenemisessään samanlaisia suhteita, jotka yleensä ovat olleet havaittavissa lukuisten muiden mordvalais-venäläisten tapojen yhteydessä: se ei kuulu tsheremissien eikä votjakkien tapoihin, mutta tavataan niillä suomalais-ugrilaisilla kansoilla, jotka enimmän ovat olleet venäläisten tahi muiden indogermanien vaikutuksen alaisina. Tämän perusteella saatetaan ajatella, että polvipoikameno suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa olisi peräisin indogermaniselta taholta tahi ainakin muodostunut varsinaiseksi häämenojen osaksi indogermanisten kansojen tapojen vaikutuksesta.

Häähunnun poistaminen.

Häähunnun poistamisen on mordvalaisten ja tsheremissien tavoissa nähty tapahtuvan eräitä siihen liittyviä tapoja noudattaen. Mordvalaisten ja venäläisten on nähty toimittavan sen leivällä tahi piirakalla, tsheremissien ja tshuvassien kolmihaaraisella kepillä tahi ruoskanvarrella. Samassa yhteydessä muistettakoon mordvalaisten toimittaneen nimenannon leivällä. Lahjojen antaminen piiskanvarrella on yleistä sekä itäisten että läntisten suomalaiskansojen tavoissa. Kun lisäksi otetaan huomioon leivän ja ruoskan seremoniallinen käyttö morsiusmatkan aikana, siunausmenoissa, nimenannossa y.m., on selvää, että leivällä ja ruoskalla (resp. piirakalla ja kepillä) häähunnun poistamisessakin saattaa olla varaavan esineen merkitys. Tuntuukin luonnolliselta, että hunnun poistoon yhtyy varotoimenpiteitä, koska itse huntu ennen kaikkea kuuluu niiden sarjaan.

Aviovuoteelle asettaminen.

Varsinaisista häämenojen toimituksista tarkasteltakoon vielä aviovuoteelle asettamista, jonka varsinaisesti tutkimuksemme alaiset kansat toimittavat seremoniallisena häämenojen osana.

Yleisimpiä tähän liittyvistä tavoista on nuorikon tahi aviovuoteen lyöminen ruoskalla. Sen nojalla, mitä aikaisemmin on selvinnyt ruoskan käyttämisestä sen perustana olevaan ajatukseen nähden, on sen merkitys tämänkin häämenojen kohdan suhteen selvä: ruoskalla lyönti kuuluu aviovuoteelle asettamisessa noudatettaviin varaustoimiin.

Tähän ryhmään ovat myöskin luettavat tsheremissien tavoista tunnetut morsiamen kolminkertainen ympärikulku, saattajien toisistaan kiinnipiteleminen, kolminkertainen vuoteelle painaminen ylösnousemisineen ja rahan asettaminen vuoteelle.

Hääväen toisistaan kiinnipiteleminen tavataan Birskin piirin tsheremisseillä myöskin nuodejoukon käydessä hakemassa morsianta oleskelukortteerista. Tänne kuulunee myös Urzhumin piirin tsheremissien tapa, jonka mukaan morsian hyvästelykäyntejä naapureihin tehdessään pitää kiinni olutastiaa kantavan "edelläkävijän" vaatteen liepeestä. Virolaisen morsiussaattueen jäsenet painautuvat kirkkoon mentäessä kaikki lähekkäin toisiaan; varsinkin sulhasen ja morsiamen on vihkimisen aikana seistävä lähellä toisiaan. Näin tehdään, jottei paholainen ja pahat ihmiset tahi "musta kissa" pääsisi väliin.

Pohjanmaalla on puhemiehen vihkimisen aikana seistävä pariskunnan välissä vähän takapuolella, jottei paha silmä sopisi pariskunnan väliin tirkistämään. Inkerissä, Venäjän Karjalassa ja Savossa pidetään huolta, ettei vihkimisen eikä varausmenojen aikana ihminen tahi eläin (koira tahi muu) pääse tunkeutumaan morsiusparin välistä; samaten kulkee hääväki taajassa joukossa, jottei kukaan pääse välistä kulkemaan.

Samat tavat samoine käsityksineen eivät ole harvinaisia
Keski-Europankaan kansoilla.

Tsheremissiläiselle tavalle, jonka mukaan häävuoteelle asettuu ensiksi joku häiden virkahenkilöistä, on olemassa vastineita muidenkin suomalais-ugrilaisten tavoissa. Afashevon mordvalaiset noudattavat sellaista tapaa, että aviovuoteelle asettuvat ensiksi morsianta saattavat neitoset. Inkerissä asettui vuoteelle avioparin väliin joku neitonen, joka ei lähtenyt pois, ennenkuin oli sulhaselta saanut rahan. Kuolemajarvella hyppäsi sänkyyn morsiamen veli, Uudellakirkolla joku kaasoista.

Tämän laatuisissa tsheremissien tavoissa, ja yleensä sellaisissa, joissa häiden virkahenkilö (kugu vena) toimii sulhasen asemasta, näkee I.N. Smirnov jätteitä aikaisemmin vallinneesta leviraatista. Meidän käsityksemme mukaan ovat tällaiset tavat luettavat varotoimenpiteiden sarjaan. Vuode saattaa sisältää taikavoimia, mutta kun siihen asettuu ensiksi joku muu, vaan ei naimisiinjoutuvat, eivät ne koidu heihin. Tässä sekä eräissä muissakin suhteissa on aviovuoteelle ja ajoneuvoihin asettumisen välillä olemassa yhtäläisyyttä. Kurninossa on kaason morsiustalosta lähdettäessä istuuduttava ensiksi ajoneuvoihin; jos morsian istuutuu ensimäisenä, ei hän saa lapsia. Aikaisemmasta tunnemme kolminkertaiset painamiset ja kohottautumiset samaten kuin ruoskalla lyönnitkin tavallisiksi ajoneuvoihin asettumisessa. Tällaiset toimet ovatkin yleisiä ensi kertaa jouduttaessa kosketuksiin uuden tuntemattoman paikan kanssa.

Aviovuoteelle asettamisessa ovat avioparin väliset yhteiset syöntimenot ja rukousmenot vielä yleisiä. Viimeksimainittuihin liittyy luonnollisesti pyyntö siunauksesta jälkeläisiin nähden.

Vielä mainittakoon aviovuoteelle asettamiseen liittyvistä tavoista votjakkilainen tapa, jonka mukaan morsian riisuu sulhasen kengän. Tämä on yleinen venäläinen tapa eikä ole harvinainen muuallakaan Europassa. P. Sartori pitää kenkää afrodisisena välikappaleena tahi symbolina, jota käytetään synnyttämään hedelmällisyyttä. Näin otetaan esim. Kiinassa naisen hedelmättömyyden parantamiseksi lasten jumalan temppelistä pyhitetty kenkä ja viedään sen vaimon huoneeseen, joka toivoo lapsia. Onko kengällä votjakkien tavoissa tällainen merkitys ja liittyykö tämä käsitys aviovuoteelle asettamisessa tapahtuvaan kengän riisumiseen, emme saata sanoa. Tämän yhteydessä ei kuitenkaan voida olla mainitsematta muutamia syrjänien tapoja, jotka näyttäisivät antavan tukea tällaiselle olettamukselle. Paitsi sitä, että aviovuoteelle asettamisessa kengän riisuminen tapahtuu, ripustetaan V. Nalimovin mukaan eräissä syrjänikylissä navetan eteen riukuun paljon vanhoja virsuja sitä varten, että karja lisääntyisi. Eräissä toisissa kylissä oli vanhoja virsuja ripustettu ei ainoastaan navetan eteen, vaan myös rukiiksi ja ohraksi kylvettyjen peltojen aitoihin.

Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.

Pitkin koko avioliittomenojen sarjaa, ensimäiselle morsiamen tiedustelumatkalle lähdöstä aina viimeisiin sulhastalossa häiden aikana tapahtuviin toimituksiin saakka kääntyy kukin tutkimuksemme alaisista kansoista jumaluusvoimien puoleen avun, onnen ja suojeluksen pyynnöillä. Mutta varsinkin tärkeiksi käsitettyihin avioliittomenojen kohtiin, kuten esim. kosintamatkalle lähtöön, avioliittosopimuksen vahvistamiseen, nuodematkalle ja morsiusmatkalle lähtöön sekä aviovuoteelle asettamiseen liittyy säännöllisesti rukousmenoja. Ne osottavat kullekin kansalle ominaisia palvontamenojen piirteitä. Paitsi taivaan jumalan puoleen, käännytään niissä useiden muidenkin jumaluusolentojen puoleen. Mordvalaiset osottavat rukouksensa paitsi ylijumalalle, tavallisimmin kodin ja kartanon haltijalle, "veistettyjen hirsien jumalalle", viljan jumalattarelle sekä eräissä erikoismenoissa, kuten kylpymenoissa, saunan haltijattarelle j.n.e. Mutta samalla muistellaan, kuten aikaisemmin on nähty, lukuisissa kosinta- ja häämenojen kohdissa ennen kaikkea vainajia.

Rukouksissa pyydetään jumaluusvoimilta suojelusta "pahasta", pitkää ikää, onnekasta yhdyselämää avioparille. Mordvalaiset lausuvat myös rukouksissa toivomuksia siitä, että avioliittoon joutuvat pysyisivät "sukunsa tuntevina", että he heimolaisiaan tavatessaan näihin sukulaisen tavoin suhtautuisivat. Tsheremissit pyytävät erilaisten jumaluusolentojen puoleen kääntyen onnea, paljon jälkeläisiä sekä kaikenlaista maallista hyvää: leivän lisääntymistä, karjan lisääntymistä, mehiläisten lisääntymistä j.n.e.

Useiden sulhastalossa tapahtuvien palvonnallisten toimitusten tarkoituksena on nähty olevan uudessa ympärystössä asuviksi ajateltujen henkiolentojen suosion hankkiminen tulokkaalle, jotapaitsi mordvalaiset ovat kääntyneet erikoisesti veden haltijan puoleen lapsensaantia anoen.

Edellä puheenaolleet uskonnolliset toimitukset liittyvät erinäisiin avioliittomenojen kohtiin, kohdistumatta erikoisesti avioliittoon joutuviin. Näiden ohella on tavattu sellaisiakin uskonnollista laatua olevia menoja, jotka kohdistuvat varsinaisesti aviopariin ja joilla näyttää olevan avioliiton vahvistusmenon luonne. Niille on ominaista ensiksikin se, että ne suorittaa varsinainen palvonnallisten menojen toimittaja. Milkovitshin kuvaamissa mordvalaisissa menoissa yhtyi tähän kysely "avioliiton voimassa pitämisestä" ja uskollisuuden lupaaminen; tätäpaitsi toimittivat V. Orlovin ja arkkimandriitta Makarijn mukaan inatai ja imbabai juhlallisen uhrin kodin haltijalle. Avioparin vierekkäin istuttaminen, votjakkien menoissa nimenomaan yhteiselle alustalle, on näille toimituksille edelleen ominaista.

Aikaisemmin puheena ollut votjakkien "vihkimäseremonia" on yksityiskohdissaan osottanut sellaista yhtäläisyyttä kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremonian kanssa, että sen on katsottava muodostuneen tällaiseksi avioliiton vahvistusmenoksi jälkimäiseltä taholta tulleesta vaikutuksesta. Myöskin tälle eräissä suhteissa analogiset kihlauksessa noudatettavat tsheremissien tavat näyttävät saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon tahi muhamettilaisen avioliiton vahvistusseremonian taholta. Näin ollen herää kysymys, eivätkö nämä tavat sekä niiden yhteydessä ilmenevä käsitys avioliiton vahvistamisesta uskonnollisella toimituksella mahdollisesti kokonaan olisi vierasta alkuperää. Eräitä näkökohtia huomioonottaen ei mielestämme näiden menojen suhteen tarvitse asettua tällaiselle kannalle. Ensiksikin nähdään niiden yhteydessä noudatettavan sellaisia toimituksia, miniä, kuten yhteinen syönti tahi juonti ja samalle alustalle asettaminen, kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin, jotka kullakin kansalla saattavat olla omaperäisiä. Puheenalaiset mordvalaisten tavat ovat pääasiassa omaperäisiä rukousmenoja. Käsitys jumaluusvoimien suosion hankkimisesta syntyvälle liitolle, tekemällä samalla tämän havainnolliseksi joidenkin sopivien toimitusten avulla, saattaa varsin hyvin tutkimuksemme alaisten kuten monien muidenkin alhaiskultturisten kansojen tavoissa olla itsenäisesti kehittynyt, samalla kun siihen nähtävästi jo aikaisin kehittyneempien uskontojen käsitykset ja menot ovat vaikuttaneet.

Sukulaisissa käynnit.

Kosinnan ja häiden aikana on nähty useiden menojen tapahtuvan ei ainoastaan morsiamen ja hänen puolensa edustajien sekä sulhasen ja hänen sukulaistensa kesken, vaan myös laajemmassa merkityksessä morsiamen puolen ja sulhasen suvun välillä. Kosittaessa kokoutuu neuvottelemaan morsiamen sukulaisia, joiden mielipidettä tiedustetaan. Afashevossa (mordvalaiset) saapuvat kihlaustilaisuuteen morsiamen sukulaiset, tuoden mukanaan kustakin talosta täysinäisen leivän. Kurninon mokshalaisten kihlaukseen ottavat niinikään morsiamen sukulaiset osaa, ja morsiamen kotiin saapuneet sulhasen sukulaiset käyvät kihlauksen tapahduttua morsiamen sukulaisten luona vieraisilla.

Häämenoissa on nähty useiden toimitusten erikoisesti tarkoittavan luoda yhteyttä morsiamen ja sulhasen suvun etäisempien jäsenten kesken. Tällainen merkitys on varsinkin morsiamen toimittamalla kestitsemisellä ja lahjojen jakamisella ollut. Näiden yhteydessä tapahtuva vastalahjan antaminen tahi lupaaminen morsiamelle, jolloinka meno muodostuu molemminpuoliseksi, tekee tämän yhteyden vielä vahvemmaksi.

Tämän laatuisten toimitusten jatkoa ovat häiden jälkeen tapahtuvat käynnit sulhasen sukulaisten luona, jotka suoritetaan joko hääpäivänä tahi häiden jälkeisinä päivinä. S.M. Mihailov kertoo vuoritsheremissiläisen nuoren parin häiden jälkeen sulhasen sukulaisissa käydessään kuljettaneen mukanaan rasvakakkuja ja olutta, joita kussakin talossa tarjottiin; tätäpaitsi jätti nuorikko kussakin talossa olutastiaan muutamia rahoja. Afashevossa jättää nuorikko kuhunkin sukulaistaloista leivän. Tällaiset sukulaisissa käynnit ovat myös votjakkien tavoissa yleisiä. Niiden merkitys ei kaipaa enempää selvittelyä. Sellaisen sukujärjestyksen vallitessa, jossa kiinteä yhteys etäisempienkin suvun jäsenten kanssa säilyy, on luonnollista, että sukuun astuva tulokas asianmukaisella tavalla otetaan vastaan ja saatetaan yhteyteen koko suvun kanssa.

Nuorikon asema uudessa kodissa.

Aikaisemmin on jo mainittu muutamista seikoista, jotka koskevat nuorikon asemaa ensi aikoina uuden kodin jäsenenä. Tässä suhteessa on silmiinpistäväksi piirteeksi merkittävä se ankara alistuvaisuus, jossa ainakin mordvalaiset pitävät miniää tämän suhteessa muihin, varsinkin vanhempiin perheen jäseniin. Hänen on monella tavoin, työssä, toimessa ja käytöksessään osotettava nöyryyttään varsinkin appivanhemmille. Tätä varten on hänen esim. häämenoissa tapahtuvissa kestitsemisissä langettava kestitettävän jalkoihin ja viivyttävä tässä asennossa, kunnes tämä on tyhjentänyt juomamaljan. Edellä on ollut puhetta hänen obligatorisesta vaikenemisestaan. Tambovin läänissä ei mokshalainen nuorikko koko vuoden aikana saanut istua pöydässä syötäessä, vaan oli hänen aina seistävä.

Lukuunottamatta sitä oikeudellista suhdetta, mikä patriarkalisessa perheessä yleensä perheen pään ja nuorempien perheen jäsenten kesken vallitsee, ja joka usein ilmenee samanlaisina tapoina, joita perheen omien alaikäisten on noudatettava suhteessaan vanhempiin, on vielä huomioonotettava, että luonnollisestikin silloin, kun vaimoja varsinaisesti hankittiin lunnasrahalla, ei miniän asema saattanut olla helppo. Hänet oli suurilla lunnailla hankittu perheeseen, useinkin etupäässä työntekijäksi, ja tällöin hänestä tietysti tahdottiin saada vastaava hyöty. Hankittaessa lunnasrahalla tahi ryöstämällä vaimoja alaikäisille, vieläpä mielipuolille ja raajarikoillekin — kuten Afashevon mordvalaiset kertovat aikaisemmin tehdyn — oli avioliitto vain näennäistä, eikä näin perheeseen hankitun naisen asema liene ollut paljoa orjattaren kohtaloa parempi. Tästä puhuu kuvaavasti mordvalainen naineen naisen nimitys ure, joka on yhteydessä orjaa merkitsevän ura-sanan kanssa. Lepehin mainitseekin, että pakanalliset mordvalaiset saattoivat myödä vaimonsa lapsineen ja ottaa uuden.

Nuorikon asemassa on lisäksi huomattava se seikka, että ne kieltokäsitykset, joista aikaisemmin eräiden avioliittomenojen kohtien yhteydessä on ollut puhetta, jatkuvat vielä jonkun aikaa avioliiton toimeenpanon jälkeenkin. Varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa huomataan joukko erinäisiä säännöksiä, joita nuorikon on noudatettava suhteessaan muutamiin uuden perheen jäseniin. V. Orlov mainitsee, ettei nuorikko saanut koskaan näyttää appivanhemmille jalkojaan. Naiset synnyttivätkin jalkineet jalassa, sillä luultiin, että synnytykseen saapuu esivanhempien henkiä. K. Miropolskij kertoo, etteivät nuorikko ja hänen miehensä mainitse toisiaan johonkuhun aikaan oikealla nimellä, vaan kiertävät sen sellaisilla nimityksillä kuin "karhun pää", "uunin patsas". Myöskään ei nuorikko pitkään aikaan näyttäydy appivanhemmille paljain päin eikä näytä milloinkaan jalkojaan. Ennen aikaan kylpivätkin miniät hiukset peitettyinä ja jalat käärittyinä.

Saman tapaisia kieltomääräyksiä noudattavat votjakit. Aikaisemmin on mainittu Karlyganin votjakkien tavasta, jonka mukaan nuorikko koko vuoden aikana ei näytä apelleen kasvojaan eikä puhu hänen kanssaan. Kasanin piirissä ei votjakkinuorikko niinikään vuoden aikana saanut puhua appensa kanssa. Samoin Sarapulin piirissä, jossa nuorikko ei myöskään apen läsnäollessa saanut näyttäytyä paljain pain.

Näiden tapojen huomaamme helposti johtuvan erilaisten tabuin sarjaan lukeutuvista käsityksistä, jotka aikaisemmin puheenaolleissa avioliittomenojen kohdissa ovat johtaneet muutamiin omituisuuksiin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa.

Nuorikon olosta miehelässä on vielä mainittava, että hän usein jonkun aikaa häiden jälkeen käyttää naimattoman naisen pukua ja hiuslaitetta. Lepehin kertoo, ettei morsiamen suku ollut mukana hääjuhlallisuuksissa sulhasen kotona; morsiamen isä, äiti ja muut sukulaiset tapasivat nuoren parin vasta sitten, kun heidät oli kutsuttu sulhasen kotiin, mikä tapahtui puolen vuoden tahi vuoden kuluttua häistä. Siihen saakka, kunnes nuori vaimo häiden jälkeen oli tavannut isänsä, oli hänellä oikeus käyttää neidon pukua, mutta tämän jälkeen puettiin hänet naineeksi naiseksi. Saratovin läänissä kulki mordvalainen miniä yhden vuoden ajan avopäin. Kun hänen päähänsä tämän ajan kuluttua puettiin vaimon päähine, muutettiin hänen nimensä samalla toiseksi. Erään nähtävästi mokshalaisia koskevan tiedon mukaan puettiin pango nuorikon päähän vasta sitten, kun hän ensimnäisen kerran oli tullut raskaaksi.

Karlyganin votjakkien tavoissa on huomattavaa, että nuorikon päähän puetaan jo ensimäiseen tuontiin liittyvissä menoissa naineen naisen päähine, mutta hän käyttää sitä vain hääpäivänä. Koko synnyinkodissa oleskelun ajan käy hän neidon puvussa ja alkaa käyttää vaimon päähinettä vasta suanin jälkeen, asetuttuaan lopullisesti uuteen kotiin.

Vaikkakaan näiden tapojen merkityksestä ei ole helppoa päästä varmuuteen, näyttäisivät eräät piirteet niissä viittaavan siihen, että ne olisivat yhteydessä niiden suhteiden kanssa, jotka ilmenevät nuorikon jäämisessä synnyinkotiin häiden jälkeen tahi muuttamisessa sulhasen kotiin tuonnin jälkeen määrätyksi ajaksi takaisin syntymäkotiin. Näiden suhteiden ja tapojen on nähty olevan yhteydessä käsityksen kanssa avioliiton oikeudellisesta voimaanastumishetkestä. Mahdollisesti katsottiin nuorikon vasta sinä hetkenä siirtyvän naineiden naisten joukkoon, jolloinka avioliitto, sen perustana olevien oikeudellisten ehtojen täytyttyä, lopullisesti ja varsinaisesti astui voimaan. Tämän on taasen nähty usein olevan riippumattoman häiden pidosta, jotenka päähineen muutto, samaten kuin uuden nimen antaminenkin, ovat saattaneet tapahtua häistä erillään ja liittyä avioliiton juridiseen alkamishetkeen.