The Project Gutenberg eBook of Juhannuksena: Kolminäytöksinen huvinäytelmä, by Selma Anttila

AHOLAN EMÄNTÄ.
AATU, hänen poikansa.
KUPPAR-LIENA.
MIINA, hänen tyttärensä.
TOLPERI.
SEPPÄ-KALLE, hänen poikansa.
VILLE.
JAANA, ruotimuori.
MAIJA | Aholan palvelijoita.
LIISA |
KUOPPALA | kylän isäntiä.
MÄKELÄ |
Kylän poikia ja tyttöjä, pelimannit ja kaikenlaista kansaa.

Tapahtuu Hämeessä juhannuksen aatonaattona, juhannusiltana ja juhannuspäivänä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Tavallinen hämäläistupa, ovi ulos taustassa, pitkä pöytä ja penkit oikealla, vasemmalla nurkassa hella ja leivinuuni ja uunin päällä, katonrajassa "ritsi", jonne johtaa lattiasta pykälät, sekä etualalla leveä, puinen sänky. Taustassa vasemmalla oviseinällä kaikenlaisia talous- ja keittoesineitä, oikealla hyllykaappi — j.n.e. Sivuseinällä ovi kamariin.)

AATU (nuori mies, jäntterä ja vaaleaverinen, istuu sängyn laidalla jalat riipuksissa poltellen paperossia).

EMÄNTÄ (vanhanpuoleinen, pyylevä ja levollinen, ottaa leipiä uunista ja hoitelee kahvipannua tulella, jauhaa kahvia y.m).

LIENA (laiha ja kuivettunut, pirteä eukko tulee ulkoa kaksipuolinen pussi olallaan, laskee sen ovensuuhun ja käy kättelemään emäntää ja Aatua). Terveiset!

AATU (nauraen). Vai saunan päällä. Ei siellä mahtanut talvella kylliksi kuumaa saara.

LIENA. Vai ei kuumaa, siellä sitä vasta kaupunnin saunassa on kuumaa, niin että silmissä säkenöi, ymmärtää sen — — masiinat!

LIENA. Miinako? Kiitos, kun kysyy, mikäs olis jaksaiss'. Miina on neulomamakasiinin päällä.

AATU. Kuiva se lujana pysyy, tiivis se on liitteistään mökki niinkuin
Lienakii.

LIENA. Niin, eihän ehjä vuora. Ja ainahan minä sitä kengittelen. Ja ittehän minä sen paraasta päästä teinkin.

EMÄNTÄ. Niin, kyllähän siitä on puhuttu ja Liena on osannut ja jaksanut, mitä vaan itte on tahtonut. Ukkovainaa se aina jutteli, kuinka Liena Tolperin kanssa nurkkaa veisti.

LIENA. Tolperi (venyttää nimeä halveksivasti). Senkin halkonikkari!
Käteen lohkesi akkunainvälinen nurkka, ja sitäkös se käänteli ja
katteli ja sanoi, että hyvä olis piippukaappi, kun vaan olis piippuja.
Senkin Tolperi!

LIENA. Onhan sillä miehen housut. Mutta housuissa sitä minäkin silloin kävin ja ajoin itte hirret mettästä.

LIENA. Jo tota kai olin. Herratkin kääntyivät kirkkomäellä kattomaan. Sehän sen teki. Minun leipäni kääntyivät nurin uunissa, luulin kelpaavani vaimoksi ja jäinkin vain hentuksi. Tyttöni syntyi vihkimättä niinkuin sen ittekukin tässä kylässä tietää. Enkä minä sitten siitä mokomasta miehen käyssänästä piitannutkaan, nurkkasihteeri, käräjänkävijä, kaappijuoppo rontti — heitin! Sain sen Kuivalan kallion mökinpaikaksi. Olihan se vähän vaikeata pystyttää seivästä kovaan kallioon. Mutta kun nyt kerran oli mäki, niin piti sitten rakentaa myöskin mökki. Ja minä sanoin, että seiväs pystyyn! niin totta kai sen piti seistä. Ja nyt se seisoo!

LIENA. Honkkaan kylläkin kuin naarassusi, mutta sitten se on kanssa tytär kuin herrasmamselli ja nokkansa se saa nostaa pystyyn eikä tarvitte alas painaa.

LIENA. Eihän sitä sellaiseen rupea, siihin hieraantuu ittellään. Päivätyöt pelloilla kävivät raskaiksi, ja kun sitten kuppuutin rasittunutta verta pois ruumiistain ja kylän vanha kuppari antoi hyviä neuvoja ja kauppasi kirvestä ja sarviaan, niin aattelin, että kun ihmisellä on hyvä tahto, niin eläähän sitä ja vaikka kuppaa, ellei muuta jaksa.

LIENA. Niin, en minä häikäilekään. Kuppari taikka kappari, leipä se on valkea silläi. Ensinhän minä vain kuin salavihkaa, mutta kun usein haettiin ja hyväksi kehuttiin, niin olen ollut ja saanut kupparin nimen niinkuin virankii.

EMÄNTÄ. Arvaahan sen, että se oman tuvan lämpimyys on maittavampaa kuin makein mallassaunan löyly ja oma sikurikahvikin parempaa kun kylällä juotava pelkkä kahvi, mutta eläminenhän sit' on kullai.

LIENA. Emäntä sen niin oikein puhuu. Ja se oma tupa se on sentään turva, ja usein huokaan Herran puoleen, että suojeliis ja varjeliis. Sinnehän ne saa kantaa kaikki surut ja ilot. Siinä se on Miinakii kasvanut. Enkä minä ole sitä lasta ikänäin olemattomaksi toivonut. Sen vaan olen päättänyt, ettei Miina saa mennä vieraan orjaksi.

LIENA. Ei niin kauan kun minä elän ja olen terve ja on käret millä hieron ja huulet jälellä millä kuppaan. Se minua sentään pistättää, kun sanovat "kupparin Miinaksi". Saisivat sanoa Kuivalan Miinaksi, kun kerran sellainen nimi on.

LIENA. On mäenkin ristineet "kupparinmäeksi", koppaparin, kapparin ja joskus vielä Kinttulan kupparin. Kyllä minä niille vielä näytän, että jaksetaan sitä Kinttulan kupparin mäellä ehkä paremminkin elää kuin heirän vehnäpelloillaan.

AATU. Jopa taas, vai Miinakin ihan makasiinin päälle! Entäs se Paavolan
Ville?

LIENA. Villekö? No, kävihän se joskus Miinan kanssa Korkeasaaressa, kun siellä on sellattiisia petoja.

AATU. Peijakas, se vääräsääri, vai siellä se vääntelee jauhomattoja ja vehnäsäkkejä!

LIENA (myhäilee). Kun se Aatu puhuttelee aina niin koreesti. Vaikka kyllähän ne siellä kaupunnissa tohtuorittareksikin sanoivat ja paaterskaksi, kun oikein hienoja herroja kylvötin. Täällä maalla ei niin okaan väliä, vaikka ne siellä saunan päällä ollessain…

AATU. Niin siellä saunan päällä onkin ihmiset vain niitä parempia ihmisiä.

LIENA. Tietäähän sen, kun maksoi oikein markan piletti. Hyvä siell' ol' ollaksein. Kun vietiin väliin kotiinkin hieromaan ja pirettiin niin hyvänä, että toi kaikki. Olin kerrankii yhren rohvessyörin tykönä. Ja sielläkös sitten piti olla koreeta. Kun oli peilin lasikii niin korkea kuin tuo seinä. Ja sitten siell' ol' sellattiisia ihmisen kokoisia ja haahmoisia. Näkihän sen, että ne olivat kivestä, mutta niiren pit' sitten oleman justiisa niinkuin ihminen.

LIENA. Niin, arvasin sen minäkin, että ne nyt oli niinkuin sanassakin sanotaan, epäjumalan kuvien tapaisia, mutta se toinen ol' likkaihmiin ja toinen ol' se rohvessyöri itte, niin minä kysyin siltä rohvessyöriltä, että oliko se hänen tyttärees, mutta siihen nauroi ja sanoi sen olevan — Aino. Mikä Aino se sellain sitte mahtoi olla, kun ihka alastomana oli antanut ittesä kuvata. Mutta kun sitä siinä kattelin, niin oikein tek syrämestäin pahaa. Eihän se raukka voinut kättään liikuttaa, siinä vaan seisoi ja katteli käsi ottalla. Ihminenhän se oli, oikea ihminen, mutta henki oli poissa. Sitä ei sentään ihminen voi antaa!

LIENA. No, häi, on. (Vetää rasian esiin.) Jokos Aatu sen nyt näki. Mitäs siitä sitten piilottaa. Niin nähkääs, kun siellä rohvessyörillä olin, niin se antoi minulle sellatiisen pullon ja sanoi siinä olevan ootiklonkia. Sitä kun pikkasen panee nuuskan sekaan, niin sen pitää sitten vasta haiseman hyvältä. Haista sinäkin, Aatu!

AATU (ottaa hyppysin ja pistää nenäänsä). Mainiota, — — hat' — sii — ootiklonkia!

LIENA. Aina sinä Aatu niitä lumppiasi vetelet, ravutakos tarvittee, suorat, selvät raput tulla. Ai, jai, sitä koreutta ja komeutta. Neulojien päätkin ol' sitten leviät kuin heinäkuorma ja hameet taas sellattiiset suikaleet. Miina ei sellaisiin saa ruveta.

LIENA. Kaihan nyt juhannuksena tulee. Rupesi jo saamaan palkkaa ja kotona vielä viraaplaa.

LIENA. Sitä se Helsingin puolen puhetta vaan on. (Ovat juoneet kahvia kukin omalla puolellaan huoneessa. Leena vie kuppia pöydälle.) Kiitoksia, se oli niin hyvää kahvia, että oikein vattassain kävelee ja pitkin ruumistain kulkee.

EMÄNTÄ (on käväissyt noutamassa Lienan pussiin tavaraa ja pistellyt ne sinne). Taas alkuun pääsette, laitoin vähäsen pussiin.

SEPPÄ-KALLE (nuori, roteva mies tulee portaalla vastaan). Ennen virstan väärään, en mä kupparin vastaan. (Hyppää portailta johteen yli pihaan ja ilmestyy avoimeen akkunaan.)

LIENA (akkunan edessä). Voi, hylky sinuas, olisit eres sääres taittanut, niin kyllä oppisit kupparia kunnioittamaan, senkin viirunaama!

SEPPÄ-KALLE (yhä akkunassa ryntäillään). Ei siihen katkismuksessakaan käsketä. Sanotaan vain: seppäs, pappis, paimenes pirä kunniassa. Kupparista ei puhuta.

LIENA. Mene sinä katkismuksinesi ja leivo rautaa. Kuivukoon sormesi moukarin varressa ja tuoreutesi ahjon ääressä. Painele palkeitasi vielä kymmenen vuotta, silloin tulet Kuivalan kupparia hakemaan, senkin nokinaama, raurankuonan kaivaja, viilapenkin vinguttaja, sahan poruttajahylky! Voi, voi, kun pitää vanhan sielunsa saastuttaman pahoilla sanoilla tuommoisen Luojan luoman tähren. Eihän nyt, ei, jo vaa, pitää mennäksein. Tuolta jo vilkuttaa oman tuvan nurkka. (Niiaa syvään.) Kristukselle kiitos olkoon, kun on tulelta säilyttänyt. Hyvästi, hyvästi. (Poistuu, puhuu mennessään.) Ei ole myrsky kattoa repinyt, ei pahat ihmiset akkunoita kivittäneet, ei, ei!

SEPPÄ-KALLE. Nythän se tie on jälleen vapaa. (Poistuu akkunasta ja tulee sisään ovesta.) Hyvää päivää taloon!

SEPPÄ-KALLE. Se hiivatin akka saa aina kieleni villiintymään. Se on ihan kuin noiruttua.

EMÄNTÄ. Te nuoret tuppaatte olemaan vähä niinkuin ylenannettuja.
(Poistuu tuvasta vieden ulos uuniluutaa ja luutimisvettä.)

SEPPÄ-KALLE. Tota noin, poika, onkos yhtään tietoa, mistä sitä juhannusviinaa nyt saisi?

SEPPÄ-KALLE. Muistatkos jouluna? Kun oikein vesi suuhun herahtaa ajatellessa niitä ryyppyjä. Eikä sitten ole saatu kunnon naukkua. Vissisti minä hankin!

MAIJA. Ennättää se mustanmiehen kieli kilkattaa ja kalkattaa kuin vasara alasimella, mutta ei se meistä pehmeää tee.

LIISA (hotaisee maitosangolla). Pysykää loitolla ja kynnet poikki! (Tytöt kaatavat kahvia pannusta itselleen ja juovat hörppien teevadilta.)

SEPPÄ-KALLE (istuu tuolille selin tyttöihin). Eikös nyt kuitenkin piretä oikein juhannuskemut täällä teillä, tanssit?

SEPPÄ-KALLE (äkeissään). Kukas tässä rähjäisi! En minä kenenkään tupia mustaa, noet ne pysyy pajassani.

SEPPÄ-KALLE (matkii tyttöä). Vai myökös tapellaan. Sanos, sanos vielä kerran että myö tapellaan! Häh, vai…

LIISA (astuu takaperoa samaten kädet selän takana hiukan etukumarassa).
Mässäätte, hihkutte, torailette ja puukolla uhittelette, kerskutte,
ettei ole sellaista seppää tässä pitäjässä, ei toisessa eikä koko
Suomen maassa!

LIISA (raapaisee tulta tikkuun ja pistää Seppä-Kallen nenän eteen). Ja näin seppiä tyyrätään.

AATU (nauraa). Polttikos partasi? Voi mies poloinen, aina sinä alakynteen, vaikka oletkin kylän vahvin mies.

SEPPÄ-KALLE. Häh, alakynteen, jos näyttäisinkin toret, niin…
(Huitaisee kädellään.)

SEPPÄ-KALLE. Näiren nyrkkien, niin ei muuta kuin kerran vingahtaisi ja sitten selälleen kiepahtaisi.

SEPPÄ-KALLE. Häh, mistä arvasit ajatukseni? Aina kun oikein tahtoisin tapella, niin ne raurat kilahtelevat korvissani ja välähtelevät silmissäni, eikä se lysti enää maita.

SEPPÄ-KALLE. Häh, minäkö selkääni? Jo sinä poikanen jotakin juttelet!
Ei ole sitä miestä tässä pitäjässä eikä vielä toisessakaan, joka
Seppä-Kallen eteensä kontilleen vetäisi. Hehei! Eikä sitä tyttöä, joka
ei hepan keppaa vaimokseni tulisi, kun vaan naisin.

SEPPÄ-KALLE. En ole nähnyt oikein koreata. Sellainen se olla pitää, että kaikki katsomaan kääntyy ja ympärillä kuhina käy.

TOLPERI (nuuskii ilmaa). Täällä — — ha-haisee — — ma-maltaille.
Tekeekee — keekös emäntä olutta?

TOLPERI. Älä nyt, poikasein, ei minua jutkuteta. Koko piha lemuaa vierteelle. Juhannus tästä tulee, oikea juhannus, sanon minä, oikea olutjuhannus! Hehe, poika, käy pajaan, siell' on hevoset kengittämistä vailla ja miestä ku salkoa pajamäki täynnä.

SEPPÄ-KALLE. Vastakos nyt juhlan aaton aattona tullaan, senkin peijakkaan jahrut! (Menee äkäisesti.)

TOLPERI. Hihihi. Se poika on muijan kipee. Hehe. Mikäs on ollessa, kun on sänky kuin laiva ja tupa ja sali ja kamari ja porstupa ja lehmän ja lampaan ja sian ja kanoja ja vaikka mitä se poika voi ostaa.

(Aatu nostaa saavin hänen kanssaan renkun päälle,
työntää toisen astian uurteen kohdalle.)

TOLPERI (suutaan maiskutellen kiertelee saavia). Voi sua, kultaisen nesteen kuori ja lähre, sinusta saavirehju sitä valuu elämän vettä. Tappi auki ja vettä päälle.

VILLE (nuori mies juhlapuvussa, väärät sääret, herraskainen, huomattavasti kohtelias). Hyvää päivää, terveisiä pääkaupungista. (Kättelee kaikkia huoneessa olevia lakki kädessä, pyyhkii hikeä otsaltaan.) Tulipas hiki vaikka hevosella tultiin.

VILLE. Mikäs on tullessa kun tuodaan. Vähän se intteli, ettei riittäisi hevosiin ja juniin, mutta pitihän minun kuitenkin ottaa koni ja sellainen korea tyttö kuin Miina vain keventää kuormaa, sanoin minä. Ja niin sitä tultiin. Vaikea sinne Kuivalan mäenlaitaan oli ajaa, kun ei ole mitään ratastietä, mutta hyvä tahto ja iloinen mieli vie vaikka vuorten poikki.

TOLPERI (kiertelee Villeä ja katselee). Aijai kun sinusta on tullut viini mies kaupungissa. Kun olit sellatiinkii räkänokka ja rähjänuttu mennessäs ja nyt niinkuin herra vaan. Sääret sentään on entisellään.

VILLE (vetää taskustaan pullon ja antaa sen salavihkaa Aatulle). Tässä on viiniä tuliaisiksi.

LIISA. Seppä-Kalle jäi kattelemaan kuin ukkosen lyömänä, kun Ville ja Miina ajoivat Kinttulan kupparille, ja sanonut se on, että sellainen hänen henttunsa olla pitää, niin että kyllä se nyt veti, ja Tolperille tulee rieskan ja vierteen päivät.

AATU. Sinulla, Ville, taitaa olla aikaa käyrä kuulemassa tulisiko se Nauriilan soittaja tänne juhannusiltana, niin pääsisimme pyörähtelemään täällä.

EMÄNTÄ (Liisalle). Käy sinä Miinaa tänne pyytämään. Olen niin röijyn tarpeessa, ettei ole päälle pantavaa. Neuloisi vielä juhannukseksi.

TOLPERI. Vai kupparin tyttären ne naittaisi nikkarin pojalle ja kylän pulskalle sepälle. Ei se käy, niin kauan kun Tolper ukko elää. Talon tytär se olla pitää ja hyvä, tän miehen miniä!

TOLPERI. Niin — ettäkö ittelleni? No, olkoon männeeksi. Minulle se
Miina kyllä sopisi.

MIINA (tulee ulkoa vaaleanpunaisissa, somasti ja vaatimattomasti puettu). Hyvää päivää, terveisiä kaupungista. (Kättelee Tolperia ja Aatua.)

TOLPERI (katselee ja kiertelee). Aijai, jokos nyt tul' korea kylään? Silmät jää, jää ne, ja kattomaan kääntyy, kun tiellä vastaan sattuu ja kuiskina kuuluu. Sen se poika on sanonut naivansa, sellaisen tytön. (Poistuu hiljalleen.) Jo tais tulla loukku ja poikuuren loppu sille veijarille.

VILLE (sammaltaa hiukan, heiluttaa sormeaan Miinalle). Voi, sinua ihana impi, minkä mullistuksen täällä toimitat. Uljas seppä on voitettu ja syrän haavoitettu. Siellä hän nyt pajassansa huokailee ja häitä meinailee. Ja täällä sinä hymyilet Aatulle ja punastelet ja itteesi ihastutat. Aij aijai.

AATU (kääntää Villen ympäri hartioista työntäen hiljalleen ovea kohti). Kas noin, täyskäännös oveen päin. Äläkä palaa, ennenkuin on viulunvinguttaja mukanasi. Parempi vielä, jos on kaksi, hanuri ja viulu, koko soittokunta.

AATU. Älä ole paha. Sano, että ymmärrät, enkä muuta pyyräkään. Mutta illalla tulen vanhaan paikkaan.

MIINA. Olin silloin ennen kaupunkiin menoa niin lapsekas, ei sinun tarvitse pitää lupaustasi. Ole aivan kuin ei koskaan olisi mitään ollut välillämme.

AATU. Sitäkös se viraaplaaminen olikin, äitisi siitä puhui ja minä jo luulin, että se oli jotakin huvittelemista. (Hypistelee hihaa.) Aijai kuinka se on sileää ja soreaa.

AATU. Ja nyt minä otan ohjakset omiin käsiini, etkä sinä enää mene kaupunkiin etkä sen taakse. Aholan emäntä sinusta tulee.

MIINA (vakavana). Syrämeni lyö ja minua niin ahristaa. Sinä saat paljon harmia minun vuokseni. Tahtoisin olla rikas ja ylhäinen ja olla sinun vertaisesi ihan kaikessa. Kun ne aina pilkkaavat äitini ammattia.

MIINA. Jos sinä sitten kyllästyt sellaisiin puheisiin, että kupparin tyttären nai.

MIINA. Rakastan minä sinua, tiedäthän sen, mutta sen vuoksi en soisikaan sinulle surua ja harmia. Ja kun se sitten vielä tulee ihka minun tähteni, niin ymmärräthän, että syrämeni on ihan kipeä. Sinun tähtesi, Aatu!

AATU. Tulkoot nyt vaikka seittemän kymmentä irvileukaa, pannaan ne kaikki häissämme tanssimaan!

EMÄNTÄ. Niin aina, niihän se Ville sitä juttusi. Neulojaksikos sinä nyt…?

MIINA. Tulin ottamaan mittaa. Se Liisa toimitti, että emäntä tarvittee pyhiksi.

EMÄNTÄ. Tarpeenhan se on, kun ei ole enää reilua röijyä päälle panna.
Ja juhannus on aina juhannus, pitää olla vaaleata ja kunnollista.

EMANTA. Häi, jo vuosi takaperin ostin, mutta kun sitten isäntä kuoli ja se ol' sellaista punavoittoista, niin en sitten teettänytkään. (Huokaa.) Niin, siitä on nyt toista vuotta, kun Aatun isä kuoli.

MIINA. Älä, älä puhu. Pelkään niin kauheasti, että sitten on erottava kokonaan!

EMÄNTÄ (tulee). Tässä se on, kyllä siitä pitäisi tulla röijy ja esiliina.

MIINA. Kiitoksia, en jouda sitten neulomaan. Kun ei ole konetta, niin menee aikaa. Hyvästi vaan! (Poistuu.)

AATU. Ei Miina pyytänyt, itte minä vaan meinasin, että kun Miinasta nyt pitäisi tulla Aholan emäntä…

EMÄNTÄ (jää seisomaan keskelle lattiaa hämmästyneenä). Siunatkoon, poika, mitäs sinä sanot?

EMÄNTÄ. Eihän se niin voi olla, rakas lapsein, eihän sentään. Johan vallan hukka sitten tulee!

EMÄNTÄ. Jos sentään aattelet, niin eihän sovi. Isäsi jätti taloon velkaa, köyhä mies kun oli tullessaan. Minäkin menin vastoin vanhempieni tahtoa köyhän kanssa yhteen ja sain sitä monastikin katua. Oli vielä vähän juomarinsekainen. Talo sentään oli minun, niin ettei päässyt vallan asioita sekottamaan. Eihän nyt kuitenkaan, että sinä Miinan — kun on vielä kupparin tytär. Koko pitäjä sitä matkii, ettei kehtaa kirkkoon mennä.

AATU. Tottahan minä välitän, mutta Miinaa rakastan. Sanassakin sanotaan, että isästä ja äiristä on luovuttava!

EMÄNTÄ (suuttuneena). Sanassa sanotaan, että tottele isääs ja äitiäs! Ja jos ikään Miinaa pyyrät, niin et taloa saa, niin kauan kun minä elän!

AATU. No, ei sitten muuta kuin hyvästi vaan. Minulla on meiningit selvänä senkin varalle ja maailma suuri ja avara.

EMÄNTÄ. Sinne ne aina sitten, kun ei kaikki käy nenää myöten. Sen siitä saa palkakseen, kun koko elämänsä raataa ja raastaa ja kasvattaa ja huolehtii, niin että tukka harmaaksi käy ennen aikojaan ja vanhuus tulee. Ettäs minulle tän teit!

TOLPERI (tulee ulkoa). Hei, hei helluntaina, juhannus ja joulu, nyt se alkaa meirän pojan ja kupparin Miinan koulu!

TOLPERI. Sitä vaan, että meirän poika sen tytön nai. Sen se on sanonut, ja kun meirän poika sanoo, niin se kanssa pitää. Se Ville sentään on oikea mies, toi sellaiset viinat, että oikein ruumiissain kävelee ja hyvää hivelee, aijai kun on hyvä ollaksein, ei suinkaan taivaanolo oo sen ihanampaa. Tää se on vanhan iloa. Tuota noin; eikös se Miina ollut justiisa tässä?

TOLPERI. No, sitä vain, että olisin sen pojan puolesta puhunut enkä uskalla sinne kupparille. Se akka vaikka varilla polttaa, kun se poikakin sitä kuppariksi haukkui.

LIENA. Emäntä puhui saunanlämmittämisestä taanoin ja nyt tulin kuulemaan, että joko panen tulta. Miinakin ennätti leikata röijyn ja tuli sitä koettelemaan.

TOLPERI. Eihää nyt tuule, vallan on tyyni, mutta puhunhan mää, kun se meirän poika niin meinaa, että on hyvää puhuttava. Se on sitten ähkinyt ja puhkinut koko päivän kuin paha mulli. Rehellinen sillä on aikomus ja hyvä se on mies.

LIENA (tosissaan). Aijai, se on vaarallista. Ne Helsinkin tohtoorit sanoovat, että kun syränsuonta kiristää, niin ei silloin enää hierominen auta!

TOLPERI. No, no, ei nyt sentään mahra! (Suu venyy leveään hymyyn, ja tihrusilmillään hän tirkistelee Miinaa.) Sen minä vaan sanon, että kyllähän se meirän poika muijansa elättäisi ja pulska se on ja vahva!

LIENA. Kas, kun ei jo ole hakenutkin, johan sillä olis aikakin ja hyvä sillä on se tienistikin.

TOLPERI. Niin meillä ollaankin taironmiehiä. Poikain on seppä ja itte olen nikkari. Tieräthää sinä sen, Liena, ja nääthän sinä minun tekemiäin piironkia joka emännän kamarissa. Ja kun minä kerran piironkini pitsaan, niin sen pitää oleman pitsattu, ja se on pitsattu!

TOLPERI. Niin, eiköstä o? Kun sinä panet kirpun sen päälle loikkaamaan, niin ensin se loikkaa — kyynärän, ja sitten se loikkaa — — puol kyynärää ja sitten se loikkaa — korttelin, ja sitten se menee kellelleen ja kattelee suurta kuvaistaa.

TOLPERI. Vai hulluttelen minä. Latviikissahan ne hulluttelee. Sellaisen piironkin kun minä laitan Miinalle kapioksi, niin kyllä kelpaa tulla miniäkseni!

TOLPERI. Olenhan minä humalassa, humalassahan minä olen, kun taas tuli juhlan kunniaksi hiukan otettua sen Villen tuliaisia, vaikka se meirän rovasti kovasti siitä varottaa.

TOLPERI. Älä sinä, Liena, vaan sille kantele. Kun se sitten tulee lukusille, niin se suuttuu ja haukkuu eikä enää kellojakaan soita, kun minä kuolen.

TOLPERI. Menenhän minä, mutta älä sinä vaan kantele, sitten en tee sulle ruumiskirstua, kun sinä kuolet!

LIENA. Voi, ihmisparkaa ja raatoa, vai ei ruumiskirstuakaan! Enkä minä sitä Tolperilta kerjää. Itte minä nikkaroin tupani ja itte voin tehrä kirstunikin.

TOLPERI. Hihihi, akan tekemä ruumiskirstu, koko pitäjä nauraa. Älä, älä sinä sentään suutu. Ollaa myö ystäviä. (Lähentelee ja hyväilee.) Poika ja Miina ja kuppari ja nikkari…!

VÄLIVERHO.

TOINEN NÄYTÖS.

Juhannusilta. Nurmikkoa järven rannalla, oikealla kuusitankoinen, jykevä kiikku. Taustana järvi, etäällä veneitä vesillä, kokkoja kaukana rannoilla. Kuulun väliin hanurin, väliin viulun soittoa ja laulun hyminää.

Kylän nuorisoa kiikussa ja metsässä rannalla. Tytöt ja pojat laulavat kiikun hiljaa liikkuessa:

Kahdeksantoista vuotta kun täytin, kukoistavalta ruusulta näytin. Voi, kuinka iloinen olin minä silloin! Kun tanssista tanssihin kuljin mä illoin, kun ystävä puoleeni katsahti, niin sydämeni lemmestä sykähti.

    Mut toiseen tuo kulta mieltyikin kohta,
    voi, mihin tuskaan lempi voi johtaa!
    Kaksikymmentä vuotta kun täytin,
    lakastuneelta ruusulta näytin.
    Ystävä laulaen kihlasi toisen,
    unohti valansa ensimmäisen.

On kulunut vuotta monta ja pitkää, lempeni tuskaa ei haihduta mitkään. Vain kerran puhkesi lempeni kukkaan, ijäksi kukkinut onkin se hukkaan. Sen kukan nuorena omaksi sain, en unhota sitä mä ikänäin!

Rautikko hevonen ja malmiset rattaat, kun asemalta ajettihin, sun reissun reissua rallallei, kun asemalta ajettihin.

Oli sillä ihmisen ymmärrys, kun istui mun rinnalleni, sun reissun reissua rallallei; kun istui mun rinnalleni.

    Eikä se käsin ompele,
    vaan masiinalla se tikkaa,
    sun reissun j.n.e.

    Eikä mun heilini hieno oo,
    se on pullo-olven juoja,
    sun reissun j.n.e.

    Eikä mun heilini tässä kylässä
    tallaa kukkasia,
    sun reissun j.n.e.

SEPPÄ-KALLE (kiikussa keskitangolla). Hoi, Aatu ja Miina, tulkaa kiikkuun, täällä on tilaa!

SEPPÄ-KALLE. Ei mitään eri seuroja. Tänne nyt vain. Ja sitten Miina saa vuorostaan laulaa. Eikös niin?

Vene liitää yksinäinen vaiheell' yön ja illan, sinne kauas rakentaisin sydäntemme sillan.

Auervetten ulapoilla taivaan portti aukee, siellä murhe, elon harhat, sydäntuskat raukee.

JAANA (vanha nainen tulee oikealta kantaen suurta kahvipannua ja isoa vasua, josta purkaa vasemmalle metsikköön astioita ja nisuleipiä j.m.s.). Tässä sitä nyt on. Onkos tulta?

LIISA. Liiri, laari, hiiren saari, peukaloisen pehkut! Ei ne sellaiset estelyt kelpaa. Minulla on tänä iltana laulun komento ja sitä on toteltava. Ellet sinä laula, niin minä laulan sinun viisusi, muistan sen hyvin.

Mäen laidassa kaunis kukka sen painoin ma povelleni. En minä sitä muille näytä, vaan säilytän itselleni.

    Kukan lehdillä kastehelmi
    kirkkaana kimaltelee,
    tän pojan mielessä surut suuret
    aina karvastelee.

Kun minä kauas purjehdin, jää tänne mun kultaseni, sitten kun ma takaisin tulen, otan sun omakseni!

Istun rannan kivelle ja sua ajattelen, ikäväni ilmoitan ja hiekkaan kirjottelen: tule kotikunnaalle ja oma mökki laita, siinä oomme rikkaita ja onnen kuninkaita.

VILLE (touhuaa pulloineen kiven juuressa). Mitä talollinen mökillä tekee, kun on maat ja mannut ja itte isäntämies?

SEPPÄ-KALLE. Suorat minulla on sääret, en minä sitä varten heittämättä ole, minä!

MAIJA. On tätä jo tässä kiikuttu, oikein jalat henttyy. (Huutaa.)
Jaanaa! (Kädet suun edessä torvena.) Jaanaa! Joko kahvi kiehuu?
(Laskeutuu alas kiikusta ja toiset samoin.) Mennään piiritanssia.
Kaikki mukaan! Koreet koreille ja rumat rumille. Seppä-Kalle, tulkaa
minun kanssani!

Näin sitä mennään pyörähytellään ilon ja laulun kanssa vaan, tule sinä kaunis valkea tyttö minun kanssani tanssimaan.

(Tytöt kikattavat ja pyörittävät Villeä vuoron perään vaihtaen sanat: kaunis, valkea tyttö = kaunis kaupunginpoika j.n.e)

SEPPÄ-KALLE (anastaa Miinan parikseen ja vie samalle kivelle istumaan, josta Aatu juuri on noussut mennäkseen piiriin pyörimään). En minä oikein siitä tykkää, että Aatu niin paljon seuroo Miinaa. Se on nyt ollut sellaista pilaa Aatun puolelta, eikä suinkaan Miina sitä totena pirä!

SEPPÄ-KALLE. Eihän Miina sentään mahra pahaa tykätä, kun tulee sanotuksi suu puhtaaksi, ja kun vielä tässä aaton aattona tuli sen johteen ylikin loikatuksi.

SEPPÄ-KALLE. Kyllähän Miina sen vissistä tietää, no, sen Aholan johteen. Sinä päivänä, kun kupp… Se on tää mun kielein sellatiin, että se väliin lipsahtaa, ja kun nyt aina puhutaan kupparista, niin se menee minultakin. Eihän Miina nyt vaan tykkää pahaa?

SEPPÄ-KALLE. Eiköstä niin? Ja seppä on sentään aina seppä ja vasara aina jalompi kuin kuokka ja rauta maata mahtavampi — niin sananlasku sanoo. Ja minä olen kattellut nyt Miinaa jo kauan, mutta kun se — höm — — vävyksi rupeaminen — — Miksi hitoksi sitä siellä kaupungissa sanotaan?

SEPPÄ-KALLE. Vai siinä kaaressa? Kysyn nyt Miinalta oikeen totueellisesti, että eikös sitä sentään hierojan vävyksi kelpaa? Miina on taas niin korea tyttö puolestaan, että vaikka sitten hiivatti olisi ja itte rienaaja ja senkin seittemän kupp… hierojaa hännillä, niin totta vieköön otan?

SEPPÄ-KALLE (hyvin meinaavana). Kyselen vaan, mitä sinne kaupunkiin kuuluu. Ja mitäs sinne oikeastaan kuuluu? Kysytään se rehellisesti.

MIINA. Kivimuuria ja kirkontornia, katukiviä ja uunin piippuja, tuhmia ja viisaita, mutta ei ketään sellaista kuin Seppä-Kalle!

SEPPÄ-KALLE. Kuinkas muuten. Isä osaa tehrä oikein sellaisen rokelmenttipiirongin, että sillä on maha kuin maaherralla, niin se on sitten vasta julkinen kapine. Ja sen päälle kun panee peilin, niin luulee olevansa kuin reivinnan kammarissa. Kelpaa siinä Minnan peilailla, niin korea kun onkii. Ja kun minä sitten tulen pajasta ja katton kanssa kuvaa, niin on siinä mustaa ja on siinä valkoista ja on siinä soriaa ja koriaa vartta. Eiköstä okkii?

SEPPÄ-KALLE. Ei ole hyvä tulla silloin sanomaan, että "kupparin vävy"!
Silloin saa hyvinkin kattoa, mistä ittensä löytää.

SEPPÄ-KALLE. Ei vielä, ei vielä. Hihi, tämä vasta laatuun käy. Mutta tahtoisin sentään saara varman vastauksen. Se Aatu on niin tuppaavainen, niinkuin sillä olisi lupa ja mielisuosio!

SEPPÄ-KALLE (estää). Ei, ei, ei nyt saa mennä, ennenkuin Miina lupaa tulla emännäksein.

SEPPÄ-KALLE. No, no, vaimoväkeä se Miinakin vaan on… vaikka koreakin olis. Ja kyllä hameväen on toteltava.

MIINA (yrittää vapautua; kun ei onnistu, heittää päätään ja nauraa). Vai on hameväen toteltava? Malttakaa (kuiskaa) kun he ovat menneet kaikki kahville, tulkaa silloin saamaan vastaus. Minä istun — — orottakaa, kun mietin. (Takoo käsin otsaansa.) No, nyt tierän. Minä istun selin teihin tässä kivellä, päässäni — — liina ja ylläni — — (huomaa takkinsa puun oksalla) tuo takki tuosta. Ymmärrättekös?

LIISA (on järjestänyt numeroleikin. Kaikki istuvat parittain. Huudot käyvät vikkelään ja Seppä-Kalle huutaa aina Miinan takaisin). Seppä-Kalle on jarruna leikissä. Kiireesti tänne viereeni. Minä huuran teitä koko illan, jos ei muu auta, ja pantit pois. Ensin lakki ja sitten takki, ja kello ja…

SEPPÄ-KALLE (menee Miinan viereen ja näpäyttää sormea Aatun nenän edessä).

JAANA (tulee vasemmalta). Se on nyt sitten juotavaa. Menkää kaikki tyyni. Lähren tästä makuulle minä.

MIINA (vetää Jaanaa puun taakse). Älkää vielä menkö, minulla on vähän asiaa. Tässä on teille valkoinen liina. Sen saatte ihka omaksenne, mutta sirotaan se nyt hyvin silmille. Kas noin. Ja ottakaa tämä takki yllenne. (On ottanut oksalta pitkän, vaalean vaippansa ja vetää sen Jaanan ylle.) Kas noin. (Ottaa taskustaan pienen pullon.) Tässä on hajuvettä, kaaretaan takille. Kuulkaa nyt tarkoin, mitä sanon. Kun Seppä-Kalle tulee, niin istukaa tässä kivellä ja selin häneen ja myöntykää, vaikka se mitä sanoisi.

MIINA. Ei, sanokaa, että niin, on se niin, oikein on. Kuinka paremmin sopii, ymmärrättehän? Kas niin, istukaa hiljaa vaan. Minä menen.

(Vasemmalta pois. Näyttämöllä on hämärtynyt, ja kivi,
jolla Jaana istuu, on puitten varjossa.)

SEPPÄ-KALLE (istuu viereen). Mitäs nyt niin selin? (Kyhnäisee kyynärpäällään.) Käänny tänne päin.

SEPPÄ-KALLE. Vaikka niinhän Miinan sopii paremmin olla siviä neito eikä antaa niiren rakkauren ajatusten mieltänsä tärvellä. Se on sitten niin ihanaa, kun mieli on kirkas ja puhras kuin peili. (Istuvat hetken vaiti). Jos nyt sentään kääntyisit. Tui, tui, eres silmäs näyttäisit.

SEPPÄ-KALLE (vetää äkisti kivelle takaisin). Ei, älä mene, älä suutu. (Nuuskii nenällään). Sinä haiset niin hyvälle. Se on ihan kuin kaupungissa hienot ryökinät. Se niin hemasee minua ja tekee mieleni lauhkeaksi ja juhlalliseksi. Istu, istu nyt hiljaa, että saan puhua sinulle. Katsos, en minä ole perin sellainen kuin näytän, en pelkkä moukariseppä. Syrämmessäin on niin paljon ihmisen meinaamista ja sellaista kaipaamista, ettei sitä mikään työ eikä lysti eikä meno tyyrytä. Ja vaikka ne antais minulle kaiken maailman makeat ja rieskat, niin en minä siitä täytetyksi tulisi. Ei, ei, ihminen ei siitä elä. Minä kaipaan ja himoan sitä rakkauren rieskaa.

JAANA (antaa sen tapahtua, mutta pudottaa hiljalleen käden jälleen alas sepän puhuessa).

SEPPÄ-KALLE (surumielisenä). Nyt on juhannusyö, linnut puissa hiljaa kujertaa. Ne puhelee pesässä toisilleen, vissisti ne rakkautta tuntee. Nyt on syrän minunkin rinnassain lauhkea niinkuin tuo rannan vesi ja mielein niin pehmeä ja nöyrä. On niin hyvä ja autuas ollaksein, etten kellenkään pahaa soisi. Ja kaikki se sinusta lähtee. Onhan tää minun syrämmein uppiniskainen ja aina valmis vänkkäämään vastaan. Se on täyteen ylpeyttä. Kun minä nyt sentään olen hyvä ja taitava seppä, niin ettei toista minun vertaistani näillä paikoilla ole eikä tule, niin eihän se mahra väärinkään olla, että vähän röystäilen, röystäilee ne huonommatkin. Mutta sen sinulle sanon, Miina, että osaan minä taas iloita ja riemuitakin paremmin kuin muut ja rakkautta kaipailla ja sitten aviopuolisolleni uskollinen olla. Sen sinulle lupaan ja pyhän valani kanssa pirän. Ja jos sinä aviovaimona nöyrä olet niinkuin lämmin rasva ruuvin jenkoissa, niin en sinua kurita, niinkuin vaimoihmistä kurittaa pitäisi, vaan hyvänä pirän!

SEPPÄ-KALLE. Puhu sinä vaan kovemmin korealla suullasi. Sitä minä nyt niin tahtoisin. Anna äänesi kuulua. Kun sitten pappilasta tullaan — niin, niin — — sittenhän sinä puhut ja näytät silmäsi ja riemu ja onni alkaa!

SEPPÄ-KALLE. Ja sinä olet sitten meirän huoneissamme kuin sirkkunen sillan päällä, viserrät ja vehnäsiä ja sokerileipiä leivot ja pakaat. (Metsässä näkyy kyläläisiä.) Meillä on silloin juhannus ja joulu joka päivä!

SEPPÄ-KALLE. Huomenna, huomenna jo ajamme pappilaan. Minä tilaan kylän parhaan hevosen ja valjastan sen itse tekemieni nappulakääsien eteen, ja niiren vieterit on kuin hyllyvä höyhenpolster. Ja kun ne kiiltelee ja päivänpaisteessa välkähtelee ja kylän raitilla pyöristä kivet sinkoo ja koirat hevosen jaloissa ärhentelee ja sinun sirot silmäsi armaasti minuun katsahtaa, niin silloin — niin silloin — Miina — Miina… minä ilosta itken.

SEPPÄ-KALLE. Ja rovasti astuu kuistilleen kattomaan, että kuka sieltä niin komeasti ajaa, ja pappilan koirat ne kaikki haukkuu. Siinä se vaan tulee Seppä-Kalle valmiina kuulutukseen.

JAANA. Minä — — minä en voi — — en, se on niin — — niin kaunista!
(Itkee suureen ääneen.) En voi — — pe-ettää ke-eetään!

VILLE (astuu esiin metsästä). Vai jo huomenna pappilaan? Onpas
Seppä-Kallella kiire! Ihkako sinä kuulutukseen aattelet?

LIISA (tulee metsästä huomaamatta Seppä-Kallessa ja Jaanassa mitään erikoista). Nyt on lunastettava pantit. Missä on Aatu ja Miina?

VILLE. Älähän nyt, Kalle, et sinä ole se vakka, jolle Miina kanneksi rupeaa.

AATU. Niin, sen tytön, joka sinulla nyt on kainalossa. Sen, sen sinä nait ja sen sinä naira saat!

AATU. Totuus aina paikkansa pitää. Eikös nyt tuota nää joka ikinen, että seppä seisoo tuossa oma kulta kainalossa.

JAANA. En minä tässä koko yötä pilkattavana seiso. (Ottaa liinan päästään ja takin yltään ja heittää ne maahan.) Tossa on!

TOINEN POIKA. Ja mennä huomenna pappilaan, sen me toristamme, totta vieköön…!

SEPPÄ-KALLE (vähitellen vimmastuu). Jollette nyt tuki suutanne, niin saatte passit sinne, missä ei naira eikä mennä pappilaan. Vielä minä olen Seppä-Kalle, ja jumalavita teitä joutumasta näihin pihteihin.

SEPPÄ-KALLE. Loittone, vääräsääri mäyrä, taikka kyllä sinut nielen harmiesi kanssa. Ei kuulu teihin meikäläisen harmit ja kun kerran sisuni kiehuu, niin se saa kiehua ja saatte vielä nährä, mitä sekin merkittee, kun Seppä-Kallen sisu kiehuu!

SEPPÄ-KALLE (sieppaa pullon Villen kädestä ja ryyppää suusta pitkän kulauksen ja vielä toisenkin). Häääh! Niinkuin tuli se kiertää ja palaa minun ruumiissani. Ja niinkuin sula öljy se leviää sisuni ympärille ja sitä lämmittää, ja niinkuin palsaami se suruani kuluttaa. Aijai, sinä, Miina, ettäs minulle tällaisen teit. Kun et sinä, valkea tyttö, tierä, minkä haavan itseeni minuun iskit sillä viekkaalla kielelläsi. Ja minkä kirveleväisen polton sinä syrämeeni sytytit noilla helottavilla silmilläsi. (Juopuu vähitellen.) Etkös sinä sitäkään ajatellut, että nyt on suvi ja nyt on juhannusyö ja että minun syrämeni vangittu oli ja minä puhuin siitä rakkauuresta, joka kahren syräntä lämmittää. Etkös sinä näe, kuinka luonto rakkauressa ympärillämme kuiskailee ja heilimöitä tahtoo, kuinka se kukkaisiaan toiseen kukkaan kurkoittaa niinkuin janoova suutaan lähteen pintaan. Voi, sinua syrämetön tyttö, kuinkas sinua rangaista taitaisin, koska mieleni tekee villaisella kärellä sivellä ja pirellä. Jos minulle suuta antaisit, niin kaikki unohtaisin, taivaan ja maan ja tän maallisen oman ittenikin. Sinä…

(On hoippunut Miinaa tavoittamaan. Viinapullo on kulkenut ahkeraan miehestä mieheen, ja Aatukin on kallistellut toisten mukana.)

VILLE. Ja unohretaan muut harmit ja ollaan niinkuin Aaprahamin helmassa, missä ei enää naira…

VILLE (lepytellen). Niin oikein totta, lunastetaan pantit, muuten, Kallesta tulee vielä Aatami. Eihän sillä enää ole muuta kuin housut ja paita.

LIISA. Ole sinä sitten tuomari. (Ottaa esineiden joukosta pienen piipun ja pitää sitä korkealla.) Kenen pantti päällä palaa?

ENSIMM. POIKA (vetää otsaansa pitkin kiikun tolppaa ylhäältä alas päin, niin että jyrinä kuuluu).

LIISA. Hyvin veretty, tuossa on piippusi! (Antaa piipun pojalle ja ottaa läjästä nenäliinan.) Kenen pantti päällä palaa?

Tässä seison tyttöhäilä Niinkuin maassa seisoo säilä, miehen kyllä kerran saan, joka tahtoo, tulkoon ottamaan!

LUSA. Hiljaa. (Pitää korkealla Seppä-Kallen takkia.) Kenen pantti päällä palaa?

SEPPÄ-KALLE. Joo, kyllä minä laulan, niin että mäki mätkää ja korvessa soi.

SEPPÄ-KALLE (asettuu Aatun ja Miinan eteen kädet housuntaskuissa ja uhittelevana). Näin se on, että:

Mitä mä tuosta hyötyisin, jos kupparin tyttären naisin? Kuppari joutuisi kuolemaan, niin sarvipussin saisin.

MIINA.

Kaikki puut on komeita paitsi kataja ja leppä, kaikkia poikia halata saa paitsi suutarii ja seppää.

SEPPÄ-KALLE. Puuskun, minkä puuskun, eikä se kehenkään kuulu, ei mäyriin eikä sääriin käyriin, ei kuppariin eikä kupparin tyttäriin.

AATU. Älä siinä suurentele, ei ole hyvä muiren apajoilla kaloja kokea, sen sinulle sanon vielä uurenkin kerran.

Hei, hei henttua sepän teki mieli, siksi sillä katkera on pisteliäs kieli. Ota poika oinas ja aja pappilahan, jos on puute orihista, katso karsinahan, kisko sieltä kiljuva emäpossu eteen, harjurin saat ajamaan ja ruotumuorin rekeen.

VILLE (häärää näppäränä, tarjoaa pulloa). Älkää, pojat, toisianne pilaa. Sopikaa pois, niin käy kaikki hyvin kuin tiatterissa. Seppä on pulska poika, ja täällä on henttuja koko sakki. Koppaa kiinni, poika, kas noin!

(Hyökkää tyttöjoukkoon levittäen pitkät käsivartensa ja kaapaten heitä syliinsä.)

SEPPÄ-KALLE (ryyppää). Kas, Aatu, anna sinäkin suuta tälle hentulle. Sama se on, kelpaa meille sama pullo ja sama tyttö. Häh! Sinä maantonkija, sittiäinen!

SEPPÄ-KALLE. Äänirahan maksan ja puhun, kun tahron, ja tänä iltana
Miinan ovea kolkutan.

SEPPÄ-KALLE. Voi sinua vaivainen maanmyyrä ja itana, kun sinä nokkaasi nostat vaikka on paino päällä. Älä sinä vikise ja väkise, kun isäs itte sinua kurittaa ja tyyrää.

(Yleinen hälinä, toiset hillitsevät, toiset yllyttävät. Kaikki pojat ovat ryypänneet. Jotkut tuovat aidanseipäitä ja mätkivät aluksi maata ja puita ja sitten toisiaan, kunnes sisut nousevat.)

VlLLE (hätäisesti Aatulle). Juokse pois! Kalle hakee seipään. Tulee paha tappelu! Tuolla ne pojat jo metsässä mätkii toisiaan, senkin riivatut!

MAIJA. Voi, voi tätä villitystä! Kuules, kuinka ne hihkuu. Kattos, kattos, kuinka Seppä-Kalle iskee Aatua. No, seiväs oli mätä, katkesi.

LIISA. Aijai, kuinka löi. Saipas Aatu laakin, aijai sellaisen laakin. Eikös otakin pystyä, jo nousi ja otti miehen. Nyt, nyt, nyt Kalle suulleen.

MAIJA. Aijaijai, älä lyö, älä lyö liikaa. Mitäs nyt tehrään, Liisa! Voi, Liisa, jos se Aatu tappaa sen Kallen! Sus siunakkoon, kun minä pelkään!

LIISA. En, nyt ne juoksevat pois. Nyt ei näy enää. Voi, voi sentään.
(Pidättää Maijaa.) Ei, älä mene, minä niin pelkään!

LIISA. Tää on kaikki sun syytäs, Miina, ärsytit ne pojat, mokoma. Sen siitä vielä saat, toisen lautoihin, toisen rautoihin, senkin kuippana!

MIINA. Voi, luuletko —? Syrämeni vallan pakahtuu. Liisa, rakas Liisa, voi meitä! Eikö ketään tule tänne, ei ketään.

MAIJA (vilkuu ympärilleen). Hiljaa, seppä ei liikahtanutkaan, vaikka minä nyin ja huusin ja itkin. Voi, voi!

MAIJA. Vai vielä kysyt? Seppä-Kalle on viaton, tuli, mitä tuli. Totta se aina puhui ja hyvä se oli työtä tekemään, vaikka sen itte sanoi. Tää maailma on niin häijy, ettei se kärsi totuutta eikä rehellisyyttä eikä Seppä-Kalleakaan se kärsinyt. Sinun syysi se on, Miina, että Kalle nyt on kylmänä. Sinä nyt tulet vastaamaan ja Aatu, ettäs sen tierät. Ja sen me toristamme kaikki.

LIISA. On se sillä tavalla, sen me toristamme vaikka tuomarin eressä.
Se oli sentään hyväkii se Kalle, vaikka se oli väliin kinkkamainen.

MAIJA. Ja tänne sen piti mettään kuolla ja nyt olla vainaa. Tästä pitää joka ilta hakea lehmiä. Jos se vainaa kummittelee ja kummitteleehan se! Yhyy, yhyy! (Itkee.)

LIENA (tulee oikealta). Mitä te oikein kohisette täällä? Jaana tuli taanoin meille ja puhui niin hulluja, että piti tulla kattomaan teitä.

MAIJA. Minä niin pelkään, Miina, älä jätä, en uskalla yksin olla enkä mennä.

LIISA. Mettässä on niin hämärää, ja joka puun takaa kurkkaa ihka justiisa kuin sen vainaan pää! (On tarrautunut Lienaan.)

LIENA (ravistaa Liisan irti itsestään). No, on tota hulluutta monta lajia. Miina, mene nyt ja vie tuo Liisa-höntti mukanasi Aholan pihaan.

LIBNA. Pahakohenki? Häi se Villen tuoma viinanhenki, se teitä rienaa. Kattotaan, enkös minä saa sitä pahaa henkeä hyväksi jälleen. Vai pahahenki, kyllä se raukka syitä sitten saisi, jos se nyt kaikkien kylänpoikien juhannustappelut johrattaisi. Sano nyt sentään, mitä tääll' on tehty?

AATU. Hittokos siinä sitten olisi, etten minäkin tappelisi, olenhan sitä mies minäkin!

LIENA. Kukkoja te olette, ettekä miehiä. Ja mikä sitä Seppä-Kallea on vaivaavinaan?

AATU. Piru vie, löin kun se oli kontillaan maassa niin kuin isä poikaansa ja istuin selässä.

LIENA. Mene nyt kotiisi, äitis on tuskassa. Ne piiat puhuvat niin hulluja, että koko kylä menee sekaisin.

AATU (viittaa kädellään vasemmalle, lyyhistyy kivelle Lienan mentyä, peittäen kasvot käsiinsä).

MIINA (istuu viereen). Aatu, rakas Aatu, jos sinun käy huonosti, niin minä tulen kanssasi, olen aina tykönäsi. Luuletko sinä, että Kalle…?

AATU. Pahaa sisua se vaan on. (Takoo nyrkillä otsaansa.) En voi syyttää ketään, en mitään, ainoastaan omaa kurjaa, hölmöä, pirua itteäni!

MIINA. Älä nyt noin itteäsi säti. Kyllähän ne muutkin röystäili ja mellasteli. Mitä nyt teemme? Etkö voi paeta tänä yönä, nyt heti Amerikkaan?

MIINA. Niin, minä olen sellainen vain typerä tyttö, mutta minä rakastan sinua, Aatu, ja syrämeni ihan halkeaa surusta. Mennään pois täältä, pois kauas, juostaan, lymytään, tehrään mitä vaan. Lähre pois täältä, rakas Aatu, minä ihan menehryn!

AATU (levottomana). Sinähän ihan vapiset, olet kuin siipeen ammuttu lintu. Älä nyt noin, Miina, älä säiky. Äitisi hoitelee Kallea, ehkä se siitä tointuu. Älä sinä itke, älä itke, Miina!

MIINA. Minun täytyy itkeä, kun syrämeni on niin raskas. En ole koskaan ennen surrut enkä koskaan kenestäkään niin paljoa piitannut kuin sinusta, Aatu. Ja että näin piti käyrä, ei, ei, minä en jaksa kestää. (Nyyhkii.) Mitä sanoo äitisikin? Sinun äitisi on niin hyvä ja jalo ihminen!

MIINA. kotiisiko? En minä voi katsoa äitiäsi silmiin. Minä olen ollut teirän välillänne, ja minun vuokseni on näin paljon pahaa tullut!

AATU. Miina, älä itke, ei sinun vuoksesi, eihän. Älä nyt noin itke. Minä selitän äirille kaikki ja lopun äiti sitten arvaa. Rakas Miina, sinä olet nyt minulle niin kallis, että menen tähtesi vaikka vankeuteen — — ja kun sieltä tulen — —

AATU. Ei, nyt en enää tahro, ennen kärsin rikoksestani ansaitun rangaistuksen.

(He poistuvat oikealle. Hetken kuluttua tulee Liena ja Seppä-Kalle oikealta. Kalle nojaa Lienaan ja astuu aristellen hitaasti ja vaivalloisesti, ihan koukussa.)

LIENA. Kas näin, tuuma tuumalta. Näin se Herra meitä koettelee ja lampaitansa oikealle tielle johdattelee.

LIENA. Muistelehan, kuinka sinä kerran sanoit: — ennen virstan väärään — —!

LIENA. Eikös se auta, että katkismuksessakin sanotaan — seppäs, pappis, paimenes pirä kunniassa, eikä kupparista puhuta mitään.

SEPPÄ-KALLE. Voi, voi, puhutaan siellä vissisti kupparistakin ja laupiaasta samarialaisestakin puhutaan, eiköstä se ollut kuin nyt.

LIENA. Ja eikös siellä jossain sanota, ettei saa lähimmäisestään pahaa sanoa eikä kuppariksi haukkua?

SEPPÄ-KALLE. Hierojaksi, hierojaksi ja tohtuorittareksi ja paaterskaksi. Aijaijai!

SEPPÄ-KALLE. Ei, ei, armahtakaa minua vaivaista syntistä ja viekää saunaan ja kylvettäkää löylyssä.

LIENA. No, olen hyvä hyvälle ja paha pahalle enkä mikään enkeli.
Noustaankos taas ja hupaillaan.

SEPPÄ-KALLE. Voi, se Lienan hyvyys on sentään kuin rasvaa minun raukoille raajoilleni!

VÄLIVERHO.

KOLMAS NÄYTÖS.

JAANA (istuu uunin puoleisen akkunan ääressä lukien virsikirjaa lasit nenällä. Hyräilee vanhaa virttä).

TOLPERI (tulee ulkoa, kohmelossa päätään pidellen). Voi, voi, aijai. Anna, hyvä Jaana, minulle vähän olutta. Päässäni takoo kuin kymmenen pahaista pajamiestä viirellä alasimella.

JAANA. Se on syntiä ja synnin seurauksia. Älä johrata lähimmäistäsi kiusaukseen, sanoo sana.

TOLPERI. Niin, mutta päästä heitä pahasta, senkin sana sanoo. Jos sinä nyt päästät tämän yhren vaivaisen syntisen pahasta pään vaivasta, niin autat yhtä herran heikoimmista ja taivaan portilla pyhä Pietari avaa sinulle ovet ja tuntee, että sinä Jaana se juuri olet ja sinä Tolperia tuskassa armahrit.

TOLPERI (tarttuu kiihkeästi haarikkaan ja juo pitkin siemauksin, kantaa astian juhlallisesti pöydälle). Ah-ha! Kiitos ja kunnia. Se kihelmöi kuin terva tuoreessa puussa. Se on kuin kekäle hehkuvassa ahjossa. Tuli ja leimaus, eikös tanssita vanhaa rehjua. Jaana, tules polkkaa!

JAANA (sinkoaa irti ja kiitää kuin nuoli nurkkaan, tarttuu luutaan ja mätkii sillä Tolperia).

TOLPERI (kiipee muurin taakse "ritsille"). Älä hiivatissa luitani rusenna. Aih, voih. Annoit ensin makeaa ja sen vuoksi on nyt kärsittävä tää — väkevä! (On päässyt ylös.) Tui, tui!

JAANA (heittää luudan merkkaan). Tää on sen vanhan rienaajan tekoja. (Istuu jälleen hyräilemään virttä mutisten.) Sellainhan olet aina ollut pojan pahuksesta saakka. Ei sinua näy maailma tassineen sen siivommaksi! Kuorsaa nyt siellä ritsillä!

EMÄNTÄ (tulee ulkoa). Jaana menee nyt kattomaan niitä lehmiä sinne Laulumäelle, kun se Maija ja Liisa on aivan hulluna päästään. Ei niitä saa sinne metsään vaikka!

AATU (tulee sisään, heittää lakkinsa pöydälle ja istuu penkille kumaraisena tuijottaen eteensä). Tulin sieltä juuri, en nähnyt lehmiä.

EMÄNTÄ. Kun en minä ollenkaan enää yhtään mitään ymmärrä, päässäni on sellainen kohina, ettei käyvässä taikinapytyssä sen pahempaa. Ja kaikki putoaa käsistäin. (Kauha on kimmonnut vadin laidalta lattialle.) Kauhatkin tanssii. Mitä se oikein tietää, mitä jo vaa! (Ottaa suolaa salkkarista seinältä, se kolahtaa lattialle.) Sus sentään! (Painuu lähimmälle tuolille.) Vie henton pois polvistain. Niin, istu siinä sinä ja tuijota! Mitä se siitä paranee? Käy hakemassa seppää. Eihän nyt ennenkää ole ihmisiä varastettu, on ne nyt sitten kuolleita taikka eläviä.

EMÄNTÄ (kivahtaa). Kömpinyt, minne sitten kömpinyt? Kuolemaan kai. (Keinuttelee itseään tuskassa.) Minua vaivaista syntistä. Kaikki tämä rangaistus tulee minun päälleni siitä synnistä, etten nuorena vanhempiani totellut, vaan otin sen isäs. Ja eikös sitä vielä etsiskellä sinunkin päälles, kun et enää ollenkaan huoli, hurjastelet ja vielä tappelet. Hyi, sellainen häpeäkin. Anna lyörä ihmistä niin, että se siihen paikkaan jää.

EMÄNTÄ. Vieläkös siinä matkit. Sakkoa vielä saat juomisesta ja pahoinpitelemisestä. Se on sitten korea juttu. Minä olen nyt sitten niin masennettu, etten enää jaksa välittää mistään. Tee mitä ikinäs tahrot, yks' kaikki se minusta on.

EMÄNTÄ (tiuskaisee). Se on toinen asia. Mitäs tässä tehtäisi sellaisella mamsellilla! Talossa tarvitaan työihminen.

EMÄNTÄ. Itte panet kaikki rapisemaan. On nyt ihminen mikä tahansa, kun ei se vaan ole tehnyt rikosta. Ja kukas tietää, mitä sinun osaksesi siinä asiassa tulee. Voi sentään, kuinka syrämein on kipeä. Menekin tierustamaan, missä se seppä on ja elääkö se vai joko se on tyyten kuollut.

AATU. Kyllä tuo nyt jo kummittelisi, jos se kuollut olisi. Saahan sitä yrittää kuulustella. Kirottu juttu se vaan on, antaisin koko talorähjän, kun tästä kunnialla selviäisin.

EMÄNTÄ. Kaihan sinä antaisit, vaikka vielä vanhan äitisi möisit. Saat myyräkin, ei minustakaan enää mihkään o'! Sellainen se on elämän palkka: tuskaa, vaivaa vaivankin päälle.

AATU. Ei äiti nyt saa niin surra. (Hypistelee lakkiaan.) Syränhän se on minullakin, eikä mielein ole kevyt, ahristaa tuntoain ja teirän surunne kirvelee mieltäin. Koetetaan kestää yhressä. Sekin Amerikka nyt saa olla menemättä.

EMANTA. Siunattu lapsi, oletkos sinä tullut sen ymmärtämään? Sellaista se on, kun ne suuret surut ja onnettomuuret tulevat, niin ne vasta ihmistä opettavat. Kaikki minä teen ja kaikki syrämesi mieliteot nouratan, mutta älä jätä kotias — — jollei — — niin, jollei täyry…!

AATU. Minä en pakoile. Jos niin on käyräkseen, niin käyköön, menen sitten linnaan!

EMÄNTÄ (valittaa, ollen epätoivoinen). Voi meitä, voi sinua, voi koko kylän pahennusta! Ja sinustako se piti lähtemän eikä kylän pahimmasta rentusta.

AATU. Miinan kanssa olemme puhuneet valmiiksi. Sitten kun tulen vankilasta, mennään yhteen.

AATU. Aamulla me olimme kahren kesken Laulumäellä. Kävin hevosia katsomassa. Ajattelin vähän sitäkin, että ehkä löytäisin Kallen.

LIENA (tulee ulkoa pyhävaatteissa, musta silkki päässä). Hyvää päivää ja rauhallista juhannusta!

LIENA. Tulen vallan kolinan kanssa, oli tuolla saunassa saavi ravistumassa, toin sen tuohon suojaan kuumasta.

LIENA. Hyvää vaan. Miina vaan käski sinua tulemaan. (Kuiskaa.) Saat kuulla Kallesta!

AATU (ottaa lakkinsa). Menen tästä Miinan puheille. (Katsoo äitiinsä.)
Tulen pian takaisin. (Menee.)

EMÄNTÄ. Ei sanaakaan! Ohho, istun ja oikeen henkäsen. Onko se Miina puhunut jo?

EMÄNTÄ (häärää huoneessa). Kyllä kai se on niin ymmärrettävä, vaikka olen minä siitä haikeillani. Ei sitä niin vaan hepan keppaa oteta köyhää ihmistä talon emännäksi. Olisihan se raha ja muu tavaran lisä niin kovin tarpeen. Minkäs niille, minkäs niille mahrat! Tälläin vielä vaimo-ihminen, kun ei oo isäkään komentamassa.

LIENA (pyörittää feukalojaan säikähtyneenä ja syyllisyyden painamana). Voi, voi sentään, enhän minä ole siitä tiennyt, eikä Miina ole minulle siitä henkeään vetänyt.

LIENA. Olisinhan minä sen estänyt, jos olisin tieron saanut. Olisin pitänyt vaikka aina siellä makasiinin päällä — en ensinkään laskenut tänne ihmisten pariin.

EMÄNTÄ. Kun se Miina eres olis sellainen, että tätä talon askaretta osais ja jaksais, mutta kun se on tottunut sille neulomiselle ja muulle nypläämiselle, niin että vielä täytyy pitää kai piikaa.

LIENA (vilkastuu kuin painon alta päästen). Eihän nyt emäntä syntiä puhu, vai piikaa. Se tyttö sitten osaa ja jaksaa vaikka mitä, ja se pitää sitte käyrä tanssin ja rallin kanssa, kun sillä on oma lystinsä ja tahtonsa. Ja entäs minä sitten? Mihinkäs minä nää vanhat raajani kiskoisin jaloittelemaan ja käsittelemään muualle kuin sitten Aholan maille ja tanhuville. Ja sen sitten sanon, että kyllä navetta siivona pysyy ja vielä minä emännänkin hoiran yhtä hyvin kuin lehmätkin!

Tolperi viinalla juotettiin, jota kaupungista tuotettiin, ja sitten mä maistoin makeat maljat, ryyppäsin tuopista vaarinkaljat, tanttara, ranttara rallallaa — et sinä poika surra saa!

LIENA (on kääntynyt akkunaan). Kattokaas, kun tulee väkeä tänne.
Isäntiäkin, on kuin pitoväkeä. Mitähän nuo nyt…?

EMÄNTÄ. On, on kun onkin. Voi, voi sentää, kun oikein polvistain henton ottaa. Kuinkahan sen sepän on oikein laita?

LIENA. Se on niin ymmärrettävä, ettei sitä saa kylille levitellä, kerrankos tota nyt sattuu tappelua…

MÄKELÄ. Kyllä niin, joo, joo, mutta aina sitä sentään kysytään miehen perään, kun se häviää.

TOLPERI (muurin takaa). Morron, morron, mitäs te siitä meirän pojasta kysytte?

MÄKELÄ. Jaa, se on sellainen paikka, että Seppä-Kalle on hävinnyt. Tässä on nyt paljon väkeä, ja kaikki on nähneet, että Kalle sai Aatulta eilen illalla selkäänsä. Ja sen jälkeen Kalle sitten hävisi.

MÄKELÄ. Ei niin ymmärrettävä, vaan niin, ettei Kallea sitten ole mistään löyretty!

TOLPERI. Vai ei ole löyretty. Olettenkos hakenut saunasta? Se on nähkääs niin, että Kalle on aina tahtonut saunaan, kun sitä on rökitetty.

LIENA. Pysykää nyt alallanne vaan. Antaa Kallen olla kallellaan. Sinne ei kuulumattomat saa nokkaansa pistää!

MAIJA. Seppä-Kalle ei enää ole elossa. (Itkien.) Se on ihan vissi. Minä näin sellaisen unen, että se tietää ihan varmasti kuolemaa. Eikä tässä nyt ketään muutakaan ole kuolemassa.

LIISA. Me pelkäsimme koko yön aitassa niin kovasti. Ja kun tuuli kolisti ovea, niin se oli perin samanlaista kuin Kallen kolkutus. Ja kyllä se olikin kummitus.

LIISA. Nähtiin, kun Kalle makasi perin liikkumattomana kuin mikä lyhre taikka roive.

LIISA. Pelkäsimme, että se kummittelee siellä mettässä, ja Miina saattoi tänne pihaan.

MAIJA. Sitten pelkäsimme, että Kalle olisi tulevinaan ylös rintelin rappuja ja kolkuttamaan ovelle, ja Liisa jo luuli kuulleensa äänen.

MAIJA. Voi, voi, kaikkihan minä sanon ja sitten voin valankin tehrä sen päälle, kun niin vaaritaan.

LIISA. Sen saman kuin ennenkii, että "laskekaa, tytöt, sisään, on niin vilu ja ikävä!"

TOLPERI. Kas tota pojan mönkälettä, vai siellä se piikojen aitassa pelmusi, kun ei kotona ollut.

LIISA. Piiat on pinhuusissa eikä missään aitassa, eikä Seppä-Kalle pelmunnut, koreesti jutteli ja istui vaatekirstun päällä, hanuriakin meille pelasi.

MÄKELÄ. Nyt onkii kysymys siitä, mitä sitten tapahtui, kun se ääni oli kuultu?

LIISA. Sitten — niin — sitten minä kiljuin, että älä tule, sinähän olet jo kuollut ja kummittelet vaan!

MÄKELÄ. Kuulkaa nyt kaikki, oikein valan päälle. Jaa, jaa, se on sitten tiukka paikka ja vallesmannin asia, eikä se enää yksin meille kuulu.

LIISA. Ei, ei se vastannut, ja kun katsoin seinän rakosesta, en nähnyt muuta kuin kaksi ihmistä saunaan päin menossa.

LIISA. En uskaltanut katsoa tarkkaan, kun niin pelkäsin. Sen vaan sanon, että Seppä-Kalle ei ole elävien joukossa. Ei elävä ihminen kummittele.

LIENA. Voi teirän kieltänne ja mieltänne! Tää on sentään enemmän kuin yksi ihminen voi ymmärryksen vajavaisuureksi sanoa!

MÄKELÄ. Päivää, päivää, jokos naapuri nyt sitten on valmis lähtemään vallismanniin?

AATU (katselee ympärilleen). No, jos niin on, mikäs siinä sitten auttaa muuta kuin mennä vaan.

EMÄNTÄ. Ei sellaisten valojen päälle koskaan. Eihän siinä ollut totta siteeksikään.

MÄKELÄ. Sellaista totta se nyt vaan oli, että Aatun on monet muutkin nähneet seppää lyövän, ja nyt ei miestä missään ole. On korjattu pois mettästä. Tuokaa mies tänne elävänä taikka Aatu on vietävä vallesmanniin! Käy kiinni, naapuri.

EMÄNTÄ. Ei tästä paikasta! (Työntää isännät syrjään.) Aatu pysyy kotona!

LIENA (syöksyy sisään). Vai höpisen minä, vai jo vaan höpisen! Vetäkää nyt silmänne auki ja kattelkaa, kuka astuu ovesta sisään omilla jaloillaan niinkuin elävät ihmiset tekevät ja puhuu omalla suullaan eikä niinkuin aaveet henkien suulla.

SEPPÄ-KALLE (seisoo avoimessa ovessa yrittäen olla reipasta vaikka pakostakin irvistelee tuskasta astuessaan sisään).

LIISA (hihkaisee pelosta, kun Seppä-Kalle astuu hänen sivutseen). Uih, kun en saa luonnoltani olluksi pelkäämättä.

SEPPÄ-KALLE. Antaa sen koiruuren olla tekemättä. (Huitaisee ja ärähtää.) Piru vie!

TOLPERI. Voi poikasein, ettäs vielä elät. Tässä on niin uskottu, ettei sinua enää missään ole, ei elävien eikä kuolleiren luvussa, vaan että sinä olisit otettu taivaaseen kuin Elias.

SEPPÄ-KALLE. Voi juukeli sentään tätä meirän kylän härkämäisyyttä, vai selkään, että oikeinkos ne uskaltaa sanoa, että minulle selkään. Kuulkaa sitten, sellaista miestä ei ole eikä tule, että minulle selkään antaisi!

SEPPÄ-KALLE (vimmastuu). Voi ryssän ryypyt, vai kipurahoja! Tää selkä ei iskuista taitu, eikä nää jalat rampaannu eikä näitä käsiä sijoiltaan väännetä eikä tätä päätä kivikään halkaise. Tässä seison (oikaistuu ja voihkaisee) aih, se on sellaista leiniä. Jos joku epäilee sanojain, sopii koetella voimia!

SEPPÄ-KALLE (matkii). No, varmasti se kuultiin, että minä kummittelin sun aittasi ovella, höh!

SEPPÄ-KALLE. Liena antoi minulle hyvät löylyt ja saunotti. Voi sua onni ja autuus, kuinka se löyly maistui makealta ja jäseniäni kihelmöi ja kutitti, niin laittoi norjiksi ja kepeiksi, että lauteilta melkein tasakäpälää olis tulla voinut. Ja sitten se valeli vesillä monenlaisilla, lämpöisillä ja kylmillä ja pesi ja kaanasi, niin ettei miehessä veilin vähääkään enää.

SEPPÄ-KALLE. Vai että paransi, mitäs terveestä parantamista, mutta ainahan hyvä hyvää tekee eikä lisä pahaksi ole muussa kuin selkäsaunassa.

SEPPÄ-KALLE. Tuki suusi ja kysy lupaa ennenkuin mörährät! Mutta sen minä sanon, ettei sellaista hierojaa löyrä mistään kuin Liena on.

TOLPERI. Tota noin, missä se on sinun tuleva aviosiippasi? Kaihan olet puhunut Lienalle suusi puhtaaksi.

AATU (vetää eteisestä Miinan sisään). Täällä on kaivattunne, ja ettei nyt enää mitään erhetystä sattuisi, niin ota, Miina, tämä sormus ja sitten se asia meirän välillämme on päätetty.

TOLPERI (katselee paria). Minä olin eilen vähän ryypyssä, taisin kosia väärin. Meirän pojalle minä sinua, Miina, tarkoitin.

TOLPERI. Ei sillä väliä, kyllä se meiränkin poika muijan saa. Ja sitten juoraankin kihlajaiset.

EMÄNTÄ. Juoraan ne Aatun ja Miinankin kihlajaiset. (Nostaa kaapista suuren oluthaarikan pöydälle.) Sopii juora vaan! (Menee nuoria onnittelemaan.) Isännät tekevät samoin ja viimeiseksi Liena.

POJAT. — Aatu — — Miina — — morsian — — sulhanen, hei — peijakas — — oikein, oikein hip — hip — hurraa!

SEPPÄ-KALLE. Korea on tyttö ja kateeksi mun käy, niin, oikein syrämeni on sairas eikä nyt mahlakaan makealta maistuisi, kaikki on perin karvasta. Tahtoisin vaan, että taas oltaisi humalassa ja ottelussa ja minä saisin sinulle näyttää, kuka käskee!

TOLPERI (sattuu istumaan Lienan viereen penkille). Täälläkös sinä takana hissuksiin, Liena. Ei sun paikkas nurkassa ole. Jo sun kunniankukkosi laulaa. Kattos, kuinka sormus Miinan sormessa kiiltää. Ja nyt ne juoraan kihlajaiset, muori! Hoi, onkos pelimannia?

TOLPERI. Ann' mennä sitten vanhaa Hollolanpolskaa. Liena, tule, niin mennää, että tallukat tassaa.

TOLPERI. Kas näin sitä ennen mentiin, kun me nuoria oltiin ja Liena oli yhtä korea kuin Miina nyt, (Tanssivat.) Nyt on kunniantanssi tanssittu eikä ole väärään osuttu. Puhunhan minä oikein, eikös niin?

ÄÄNIÄ. Hyvin puhuttu — oikein se on — Liena on jymyeukko — — hyvä hieroja on — Kallen paransi kuin häkää vaan.

VILLE. Ja syrän vioitettu, mutta koska äiti tohtoroi, minkä tytär haavoitti, niin eihän siinäkään ole sanomista.

(Vie Seppä-Kallea joukon taakse. Hetken aikaa on piiri jo ollut tekeillä ja laulu alkaa.)

Kaksi koivua kasvoi kerran kahren puolen aitaa. Sinä toinen, minä toinen niistä olla taitaa. Heippa rallaa laulamme, että niistä olla taitaa!

Juuret kaulaa toisiansa oksat antaa suuta. Sinä, minä ikuisesti oomme samaa puuta! Heippa rallaa laulamme, että oomme samaa puuta.

AATU.

Kun sä läksit maailmalle, suruissani itkin, ja kun sitten takaisin tulit, vangikseni kytkin. Heippa rallaa laulamme, että vangikseni kytkin.

MIINA.

Vaikka joku rikkahampi, antais satatuhat, sinun talos kaunihimpi rakkaampi kuin rahat. Heipparallaa laulamme, että rakkaampi kuin rahat!

Oma talo, unelmamme kohoo korkeaksi, surut, ilot rinnallasi käyvät rakkaammaksi. Heipparallaa laulamme, että käyvät rakkaammiksi.

VÄLIVERHO.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHANNUKSENA: KOLMINÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.