Produced by Tapio Riikonen

SOKRATEEN PUOLUSTUSPUHE

Kirj.

Platon

Kreikan kielestä suomensi ynnä johdannolla ja selityksillä varusti

K. G. Aminoff

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1898.

Johdanto.

Sallima oli määrännyt Sokrateen elämään Athenassa aikana, jolloinka sofistit esiintoivat ajatuksensa: ihminen on totuuden mitta, sovittaen sen myös uskontoon ja siveellisyyteen ja tullen siten yhteiskunnan olemassaololle vaarallisiksi henkilöiksi. Heitä vastaan alkoi siksi ankara reaktsiooni. Tahdottiin pelastaa uskonnon auktoriteetti, pelastaa vanha, vakaa moraali, tukahuttaa nuo uudet, alasrepivät, kriitilliset ajantuulahdukset. Mutta tässä vastustuksessa meneteltiin sokeasti. Uudessa ei tehty nim. minkäänmoista erotusta; uusi oli uutta ja semmoisena perin poisperattava. Niin tapahtui myös, että se mies, joka oli täysi vastakohta sofisteille, kuitenkin sai osakseen saman kirouksen kuin he. Tarkoitamme Sokratesta. Että Sokrates oli vastakohta sofisteille, se käy jo riittävästi selville, jos mainitsemme, että hänen katsantoansa voi karakteriseerata kääntämällä sofistein periajatuksen lauselmaksi: totuus on ihmisen mitta. Sokrates katsoi siis, että on olemassa objektiivista totuutta, kun sofistit sitävastoin kielsivät sen: hän oli positiivisen kannan mies, nämät negatiivisen. Mutta toiselta puolen oli hänkin asettautunut entistä maailmankatsantoa vastustamaan; sen toiseksi muuttamisen oli hän valinnut juuri elämäntehtäväkseen. Hänkin niinmuodoin oli reformatoorinen henkilö. Sen vuoksi kohdistui myös häneen yleinen viha sofisteja vastaan ja siinä määrin tavallista suuremmalla voimalla, kuin hän vaikutti kaikissa piireissä, yksin alhaisimmissa ja köyhimmissä, ja hänen ihailijainsa lukumäärä näkyi rajatta karttuvan varsinkin nousevassa nuorisossa, jonka käsissä valtion tulevaisuus oli.

Tällä kannalta katselivat Sokratesta ja hänen pyrkimystään myös ne miehet, jotka oikeudessa esiintyivät Sokrateen syyttäjinä.

Niinkuin tiedämme, päättyi tämä oikeudenkäynti niin, että Sokrates tuomittiin kuolemaan. Hän tyhjensikin pian sen jälkeen myrkkypikarin. Mutta joskin hänen elonsa lanka näin katkaistiin, jäi hänen henkensä kuitenkin perinnöksi hänen oppilailleen, eritenkin Platonille. Tämä mies oli koko sydämellään ollut mestariinsa kiintynyt, häntä milt'ei jumaloinut niinkuin myös hänen ylevää oppiansa, hänen filosoofista maailmankatsantoansa. Sen suurenmoinen kehittäminen joutui nyt hänen osalleen. Sen kautta tuli hänestä myös se mies, joka Sokrateelle hänen kuolemansa perästä tuotti oikeutta ja tunnustusta. Tunnustuksen tuotto on sitä enemmän käteen tuntuva, kun Platon useimmissa filosoofisissa dialoogeissaau panee juuri Sokrateen esittämään aatteitaan. Mutta vieläkin suoranaisemmin hän antoi Sokrateelle oikeutta. Häneltä on nim. meillä muudan teos, joka lennättää murhaavan nuolensa nimenomaan Sokrateen tuomitsijoihin, samalla kuin se toisaalta kirkastaa kristalliksi Sokrateen muiston. Tämä teos on juuri "Sokrateen puolustuspuhe".

Niinkuin tavallista, piti näetsen Sokrateskin oikeudessa puolustuspuheen. Kuulijain joukossa oli m.m. myös Platon, ja me saatamme kyllä arvata, että hän suurimmalla mielenkiintymyksellä tarkkasi Sokrateen puhetta sekä painoi sanat syvälle muistiinsa. Jälestäpäin kirjoitti hän ne paperille, ja siten syntyi teoksemme. Tietysti tämä ei saata olla mikään täydellinen jäljennös Sokrateen puheesta, sillä parhainkin muisti pettää; lisäksi tiedetään, ett'ei Sokrates koskaan valmistellut puheitaan, vaan suoritti ne tilapäisesti ja että niissä sen johdosta mahtoi olla yhtä toista muodollisessa suhteessa muutettavaa. Niin ollen täytyy teoksessamme olla paljon Platonin omaa ja varsinkin on esityksen muoto suureksi tai kenties suurimmaksi osaksi katsottava hänen taitonsa tuotteeksi. Hänen pihtiensä jälkiä ei kuitenkaan helposti huomaa, syystä että hän on mestarillisesti osannut kaikessa, puhelutavassa y.m., asettautua Sokrateen ominaiselle kannalle. Mutta perustukseltaan on Platonin esitys joka tapauksessa pidettävä historiallisesti tosiperäisenä; itse ydin siinä on Sokrateen puhumaa.

Kun Platon ryhtyi tämän puheen kirjoittamiseen, niin oli se todellakin nerollinen teko. Mitä muuta kappaletta Sokrateen elämästä esittämällä hän olisi paremmin saavuttanut silmämääräänsä, s.o. jälkimaailmalle kirkastaa Sokrateen sekä persoonallisuutta että oppia kuin esittämällä juuri tätä ratkaisevaa hetkeä, jolloinka hän esiintyy oikeudessa? Miten toisin Platon oli saattanut luoda meille täydellisempää kuvaa mestaristaan ja hänen maailmankatsannostaan? Mainitussa tilaisuudessa yhtyvät Sokrateen ylevät persoonalliset ominaisuudet, sielun tasapaino, mielen hurskaus ja ihmisrakkaus kaikki sopusointuun, ja siinä tekee hän itse tiliä opistaan, loihtien eteemme varsinkin siveys- ja uskon-opillisia helmiä. Tosin eivät tuomarit osanneet näille arvoa antaa enempää kuin hänen persoonansa aateluudelle, mutta se on vain omansa kohottamaan niitä meidän silmissämme. Tuomarien arvostelun puute, siveellisen tajunnan hämmennys muodostavat ikäänkuin mustan taustan, jolta Sokrateen valoisa henki kimmoaa sitä suuremmalla voimalla näkyviimme, valaisten ja lämmittäen.

"Sokrateen puolustuspuhe" tekee eittämättä yhtä valtavan vaikutuksen kuin konsanaan mikään murhenäytelmä. Itse asiassa se onkin aiheeltaan täydellinen tragediia. Siinähän näemme Sokrateen, itse personoitun maailmansiveellisyyden, kamppailevan sortajiensa — valtionsorron — kanssa; tuomarit langettavat hänet, polkien maailman siveellistä järjestystä, mutta poljettunakin tämä nousee maasta: Sokrates kehittää olentonsa ja oppinsa siveellisen suuruuden niin mahtipontiseksi, ett'ei epäilystä ole siitä, kumpiko itse teossa poistuu paikalta tuomitsijana, kumpiko tuomittuna, tuomarien joukko vaiko Sokrates. Sokrates, hän se on tuominnut tuomarit totuuden silmissä vikapäiksi siveelliseen kehnouteen, samalla kuin hän itse kirkastettuna lähtee vankilaan, mistä hänen henkensä kohta oli liitävä halajamilleen ylimmän sopusoinnun maille.

Niinkuin aihe on traagillinen, muistuttaa muotokin suuresti kreikkalaista tragediiaa. Teos on nim. kolmijakoinen käsittäen kolme eri puheosuutta. Ensi puheosuudessa tapahtuu varsinainen yhteentörmäys Sokrateen — maailman siveellisen järjestyksen — ja hänen vihamiestensä — valtiosorron — välillä ja päättyy Sokrateen syylliseksi julistamiseen; tästä aiheutuu sitten toinen puheosuus, jonka päättää toinen rikos tuomarien puolelta — Sokrateen kuolemaan tuomitseminen, ja siitä taas kehittyy puheen kolmas osa, joka riistää voiton tuomareilta Sokrateelle ja siten sovinnollisesti lopettaa puheemme. Emmekö tässä ehdottomasti tule muistelleiksi Kreikan suuren traagikon Aiskhyloksen "maailmantragediioja", jotka aina kolme yhdessä muodostivat n.s. trilogiian siten, että ensimäisen näytelmän toiminta jatkui vielä toisessa ja vasta kolmannessa saatettiin päähän; myös hänellähän ensimäinen kappale sisälsi konfliktin, kolmas taas sovinnon.

"Sokrateen puolustuspuhetta" saatamme ylläolevista syistä täydellisesti nimittää Sokrates-tragediiaksi ja asettaa sen vastakappaleeksi Aristophaneen "Pilville" — Sokrates-ilveilylle (ks. selit. 1).

* * * * *

Mainitsimme, että "Sokrateen puolustuspuheessa" on kolme eri osaa; niinikään viittasimme siihen, että tämän kolmijaon määrää tuomarien kaksi äänestystä. Kun nimittäin kummatkin asian-osaiset olivat määräaikansa puhuneet, äänestivät tuomarit, niinkuin tavallista, oliko Sokrates katsottava syylliseksi vai eikö. Kun tulokseksi oli tullut: syyllinen, päästettiin molemmat puolet uudelleen puhumaan, mikäli heidän nyt oli tehtävä rangaistus-ehdotus; kysymyksessä oleva oikeudenkäynti oli näetsen n.s. agan tmetos s.o. siihen rikokseen, johon Sokrates oli julistettu vikapääksi, ei ollut laeissa mitään rangaistusta määrättynä, vaan tuli tuomarien omaperäisesti määrätä se uudella äänestyksellä, sen jälkeen kuin asian-osaiset olivat tehneet ehdotuksensa. Kantajat ehdottivat nyt Sokrateelle kuolemanrangaistusta, joka myös tuli tuomarien uuden äänestyksen tulokseksi. Sokrates oli siis jo saanut lopullisen tuomionsa, mutta yhtäkaikki käytti hän yksityisesti vielä kolmannen kerran puheenvuoroa, ennenkuin hänet vietiin oikeudesta pois.

Näin muodostuneista puheosuuksista käsittää ensimäinen luvut 1-24, toinen luv. 25-28 ja kolmas luv. 29-33.

Ensimäinen puheosuus on siis pisin, kuten se myös taiteellisen sommittelunsa puolesta on täydellisin. Jos nim. tarkastaa sitä, huomaa, että se itsessään sisältää kaikki ne eri momentit, joita sen ajan retoriikka vaati puheelta.

Ensinnä on exordium, johdanto, sisältyen lukuun 1. Siinä vakuuttaa Sokrates tulevansa totta puhumaan; samalla mainitsee hän syyn, miksi hänen on puhuminen yleisyydestä poikkeavalla tavalla — koruitta, tilapäisin sanoin. Täten koettaa Sokrateskin sulkeutua tuomarien suosioon, mutta hän tekee sen harvinaisella maltilla ja tyyneydellä, ikäänkuin hän puhuisi jostakin kolmannesta henkilöstä eikä itsestään. Se on tuota koko puheen läpitunkemaa katsantoa, joka tahtoo opettamalla suostuttaa tuomareita, mutta ei niin sanoaksemme kuohulla ja myrskyllä rynnistää heitä.

Toiseksi tulee propositio, tehtävän esitys, joka samalla on partitio, tehtävän ositus. Luku 2 on siltä varalta. Siinä ilmaisee Sokrates, miten hänen tehtävänään on puolustaa itseään kahdenlaisia syyttäjiä vastaan: ensiksi aikaisempia syyttäjiä ja sen jälkeen Meletosta, Anytosta ja Lykonia vastaan. Edelleen selittää hän, miksi hänen on otettava myös mainitut aikaisemmat huomioon ja miksi hän ensi työkseen lähtee juuri heitä kumoamaan. — Täydellisemmissä puheissa oli toisena momenttina n.s. narratio, asia(i)n kertominen, ja oli se usein hyvinkin laajaperäinen; tämä oli kuitenkin toisinaan syystä tai toisesta joutava ja korvattiin, niinkuin meidän puheessamme on laita, propositiolla ja partitiolla, jotka jouduttivat esityksen edistymistä sen ydinkohtaan:

Kolmanteen momenttiin — probatioon eli todistukseen. Jos puhe oli puolustuspuhe, niinkuin kysymyksessä oleva, muodostui todistus confutatioksi eli syytösten kumoamiseksi. Luvut 3-22 sisältävät tämän osan. Se on tietenkin kaksijakoinen: 1) aikaisempain syytösten kumoaminen, luv. 3-10, 2) myöhempäin kum., luv. 11-22. Että Sokrates tässä kohden enemmän kuin muualla käyttää dialektista metoodiaan, on luonnollista.

Neljäntenä momenttina on n.k. egressio eli poikkeaminen varsinaisesta asiasta. Kun suoranainen todistaminen oli saatettu päähän, lähti puhuja vanhan ajan puhe-teoriian mukaan käsittelemään sellaisia aineita, jotka epäsuorasti olivat omansa tukemaan hänen asiaansa. Hänen puhetaidolleen tarjoutui siinä suurempi vapaus, ja siksi käsittikin tämä osa tavallisesti puheen loistokohdan. Myös Sokrateella siivistyy tässä puheensa m.m. lentämään Homeroksen ikisoittimen kielille, jotka painuvat muutaman murrossävelmän soinnutukseen. Tämä kauneus, mikä Sokrateella tavataan, on kuitenkin sisällistä kauneutta, sitä, jolla on juurensa puhujan olennon siveellisessä suuruudessa. Ulkonaista korua ja prameutta etsit häneltä suotta. Lyhyt on tämä osuus myös, täyttäessään vain luvun 23.

Viidennen, viimeisen momentin sisältää vihdoin luku 24; se on n.s. peroratio, loppulause. Siinä oli puhujilla tapana koettaa jos minkinlaisilla keinoilla vaikuttaa tuomarien tunteisiin (esim. herättää heissä sääliä). Miten eroavasti päättää Sokrates puheensa! Hän tuomitsee nimenomaan yleisen tavan, koska se ei ole kaunista eikä oikein, ja halpamielisten valitusvirsien sijasta jääpi korviin soimaan kristin-uskon: "tapahtukoon sinun tahtosi, Herra."

Toisessakin puheosuudessa on eri momentteja erotettavana: luku 25 — exordium, l. 26 = narratio, l. 27 = confutatio ja 1. 28 = egressio. Näistä sisältää exordium silmäyksen tapahtuneen äänestyksen tulokseen; narratiossa taas Sokrates kertoo elämänlaatunsa, jonka pitäisi oikeuttaa hänet palkinnon saantiin rangaistuksen sijasta; confutatiossa hän esittää ne syyt, joiden takia hän hylkää mahdolliset vastaehdotukset (vankeuden, korkeamman rahasakon, maanpaon); egressiossa hän siivistyy leimaamaan oman työskentelynsä jumalan määräämäksi ja kaikkein ylevimmäksi ihmistoimeksi.

Peroratio vain siis puuttuu, mutta sen sisältää seuraava kolmas puheosuus, joka sekä asemaltaan että säveleeltään on siihen omansa.

Kolmannessa puheosuudessa kohdistaa Sokrates sanansa ensinnä niihin tuomareihin, jotka olivat äänestäneet hänen kuolemaan tuomitsemistaan, sen jälkeen toisiin. Edellisille julistaa hän heidän siveellisen kehnoutensa, samalla kuin hän viittaa siihen rangaistukseen, joka heitä odottaa (luv. 29-30). Jälkimäisille — ystävällisille tuomareille — hän taas tekee selkoa siitä, miten hän nyt maailmasta eroaa omaksi paraakseen, ja ilmaisee toiveensa kuoleman suhteen; lopuksi kehottaa hän myös heitä olemaan hyvässä toivossa ynnä pyytää, että he oikaisisivat hänen poikiaan, jos nämät vastaisuudessa ehkä poikkeaisivat hyveen ja totuuden tieltä (31-33).

Sokrateen puolustuspuhe.

(Ennen ensimäistä äänestystä.)

1. Minkä vaikutuksen syyttäjäni ovat teihin, Athenalaiset, tehneet, en tiedä; minä puolestani olen heidän vaikutuksestaan melkein unhottanut, mimmoinen minä olen, niin vakuuttavasti ovat he puhuneet. Totta he eivät kumminkaan ole, sen sanoakseni, rahtuakaan puhuneet. Mutta yhtä heidän runsaista valeistaan olen etupäässä kummastellut, nim. sitä kohtaa, jossa sanoivat, että teidän tarvitsee olla varuillanne, jott'en minä vaan pettäisi teitä, "taitava puhuja" kun olen. Sillä ett'ei heitä hävettänyt, vaikka saattoivat ajatella, että minä heti paikalla, itse todellisuudella kumoon heidät, sikäli kuin käy selville, ett'en millään muotoa ole "taitava puhuja", tämä oli minusta nähden heidän suurin hävittömyytensä — eli eivät sitä kutsu taitavaksi puhujaksi, joka puhuu totta; jos tämä on heidän käsityksensä, niin voisinpa hyvin myöntää, että olen "puhuja", joskaan en heidän mittaansa. Nämät eivät siis ole, kuten väitän, juuri sanaakaan totta puhuneet; mutta minulta kuulette sen sijaan koko totuuden. Minun puheeni, Athenalaiset, ei tule kuitenkaan, kautta Zeuksen, olemaan somilla puheentavoilla ja sanoilla koristettu tai sirosti järjestetty, niinkuin näiden on ollut; ei niin, vaan te saatte kuulla minun puhuvan valitsemattomin, tilapäisin sanoin; minä turvaudun nimittäin siihen, että sanani ovat todenperäiset. Älköönkä kukaan teistä muuta lisäksi odottako; sillä eihän näin ijäkkäälle miehelle olisi sopivaa astua eteenne nuorukaisen tavoin korupuheita sepittäen. Siis anon ja pyydän teiltä, Athenalaiset, hartaasti seuraavaa: jos kuulette minun puolustavan itseäni samallaisilla puheilla, joita tapani on käyttää sekä torilla rahanvaihtopöytäin ääressä, missä useat teistä ovat kuunnelleet minua, että muuallakin, niin älkää ihmetelkö älkääkä melua pitäkö sen johdosta. Sillä näin on asian laita. Ensi kerran olen nyt astunut oikeuden eteen, vaikka jo olen seitsemänkymmenen vuoden vanha; luonnollisesti olen siis vieras täkäläiselle puhelutavalle. Niinkuin, jos todella olisin vieras (-maalainen), antaisitte minulle anteeksi, jos puhuisin sillä murteella ja sillä tavalla, joihin olisin kasvatukseni kautta tottunut, niin nytkin pyydän teiltä tätä — ja ainakin omasta mielestäni kohtuudella —, ettette ottaisi huomioonne puhelutapaani — mahdollisesti on se tavallista huonompi, mahdollisesti myös pahempi —, vaan ainoastaan sitä silmällä pitäisitte ja tarkkaisitte, puhunko oikeudenmukaisesti vai en. Sillä tämä on tuomarin tehtävä, puhujan taas puhua totta.

2. Ensiksi olen siis, Athenalaiset, velvoitettu puolustautumaan niitä valeita vastaan, joilla minua ensiksi on syytetty, ja ensimäisiä syyttäjiäni vastaan, sen jälkeen myöhempiä syytöksiä ja myöhempiä syyttäjiä vastaan. Sillä teille ovat minua kauvan, jo useita vuosia monet syytelleet puhumatta kuitenkaan mitään totta, ja heitä pelkään minä enemmän kuin Anytosta seuralaisineen, vaikka nämätkin ovat pelättäviä. Vaan nuotpa ovat pelättävämpiä, koska he lapsuuden-ijästänne pitäen ovat toimekseen ottaneet houkutella useimpia teistä uskomaan sitä valheellista syytöstään, "että on olemassa muudan viisas mies Sokrates, joka märehtii mielessään yläilman salaisuuksia ja on tutkinut kaikki maan-alaiset esineet sekä vääntää vääryyden oikeudeksi". Nämät miehet, Athenalaiset, jotka ovat levittäneet tämän huhun, ovat minun pelättävät syyttäjäni. Sillä ne, jotka sen kuulevat, arvelevat, että moiset tutkijat eivät edes tunnusta jumalain olemassa-oloa. Edelleen on näitä syyttäjiäni paljo ja he ovat jo pitkän aikaa minua syytelleet; lisäksi ovat he puhuneet teille juuri siinä ijässänne, jossa uskonne oli herkin, nim. kun olitte lapsia, muutamat nuorukaisia, ja ovat saattaneet täysin vapaasti syytöksiään tehdä, kun ei ketään ole ollut minua puolustamassa. Suunnattominta on kuitenkin, ett'ei heidän nimiään kykene tietämään ja ilmiantamaan paitsi mikäli joku heistä sattuu olemaan komediainkirjoittaja.[1] Mutta kutka kaikki kateudesta ja panettelemishalusta ovat teitä uskotelleet tai tehneet sitä vain uskotellakseen toisille, mitä heille itselleen on uskoteltu, kaikkiin näihin nähden on minun vaikein suoriutua. Sillä ei käy ketään heistä tänne oikeuteen haastaminen eikä tutkiminen, vaan on minun pakko itseäni puolustaessani niin sanoakseni varjon kanssa otella ja tutkia ilman että kukaan kysymyksiini vastaa. Hyväksykää siis tekin katsantoni, että minulla on ollut kahdenlaisia syyttäjiä: yhtäältä ne, jotka nyt vasta ovat minua syyttäneet, toisaalta taas aikaisemmat (— ne, joista tässä puhun —), ja arvelkaa minun ensinnä täytyvän puolustautua jälkimäisiä vastaan; sillä heidänhän te juuri olette kuulleet syyttävän minua aikaisemmin ja paljoa enemmän kuin myöhempäin syyttäjieni.

No niin! Minun on siis itseäni puolustettava, Athenalaiset, ja koetettava tällä näin lyhyellä hetkellä riistää teiltä pois se huono ajatus, jonka pitkä aika on minusta teihin juurruttanut. Mielelläni kyllä soisin tässä itselleni menestystä, jos se olisi sekä teille että minulle hyödyksi, soisin, että puolustuksellani jotakin aikaansaisin; mutta luulen sen olevan vaikeata, mikäli täysin tiedän, kummoista se on. Kuitenkin käyköön, niinkuin jumala tahtoo, minun asiani on totella lakia ja puolustaa itseäni.

3. Tarkastakaamme vielä kerran alusta pitäen, mikä syytös on aiheuttanut minun huonon huutoni, johon Meletos luotti manatessaan minut oikeuteen. No niin: millaisilla puheilla ovat siis panettelijani minua panetelleet? Mehän nyt pidämme heitä todellisina syyttäjinä, jotka ovat oikeuteen jättäneet valalla vahvistamansa kannekirjan, ja on minun sen vuoksi julkiluettava se:

Sokrates on rikollinen ja tekee turhia, mikäli hän tutkii, mitä maan alla ja taivaassa on ja vääntää vääryyden oikeudeksi sekä opettaa muille samaa.

Jotenkin tähän suuntaan käy heidän syytöksensä. Senhän olette itsekin omin silmin nähneet Aristophaneen komediassa, jossa muudan Sokrates heiluu edestakaisin kehuen astuvansa ilmassa ja laskettaen runsaasti muitakin loruja, joita minä puolestani en mitenkutenkaan ymmärrä. Tätä en kuitenkaan sano halventaakseni sellaista tiedettä, jos joku todellakin on moisissa asioissa viisas, ja sen kautta ehkä välttääkseni varsin ankaria syytöksiä Meletoksen puolelta, vaan syystä ett'eivät ne (asiat), Athenalaiset, yhtään koske minua. Todistajiksi kutsun useimmat teistä itsestänne ja vaadin, että kertomalla opetatte toisianne kaikki te, jotka joskus olette kuulleet minun keskustelevan. Sellaisia on kyllä useita joukossanne. Kertokaa siis toisillenne, onko kukaan teistä kuuna päivänä kuullut minun hituisenkaan sentapaisista aineista keskustelevan. Ja tästä voitte huomata, että niin on kaiken muunkin laita, mitä ihmiset minusta kertovat.

4. Vaan näistä kaikista syytöksistä ei mikään ole tosi enempää kuin myöskään on paikkansa pitävää, jos joltakulta olette kuulleet, että minä rahasta otan kasvattaakseni ihmisiä. Muuten näyttää tämä kyllä jalolta taidolta, jos joku kykenee ihmisiä kasvattamaan niinkuin Leontinilainen Gorgias, Keolainen Prodikos ja Eliiläinen Hippias.[2] Sillä näistä matkustaa jokainen, miehet, ympäri kaupunkeja ja osaa houkutella sikäläiset nuorukaiset, joilla on tilaisuus ilmaiseksi oppilaana olostaa minkä oman kaupunkilaisensa parissa hyvänsä, kuitenkin hylkäämään näiden seurat ja sen sijaan olemaan heidän kanssaan, suorittamaan tästä hyvästä heille maksua ja päällepäätteeksi vielä tuntemaan kiitollisuutta. Onpa täällä heitä paitsi myös muudan Parolainen viisas mies, jonka kaupungissa olo on tullut tietoihini. Minä, nähkääs, satuin kohtaamaan miehen, joka on sofisteille maksanut enemmän rahaa kuin kaikki muut yhteensä, nim. Kalliaan, Hipponikoksen pojan.[3] Tältä, jolla on kaksi poikaa, kysyin: "Kuules Kallias", aloin sanoa, "jos sinun poikasi olisivat varsoja tai vasikoita, niin voisimmekohan heille hankkia tai palkata kasvattajan, joka tekisi heidät oivallisiksi omassa lajissaan; tämä olisi siinä tapauksessa joko hevoshoidossa tai maanviljelyksessä taitava mies. Mutta koska he kerta ovat ihmisiä, niin kenenkä aijot ottaa heidän kasvattajakseen? Kuka on asiantuntija kysymyksessä olevain ihmis- ja kansalais-avujen alalla? Olet luullakseni poikiesi vuoksi tätä kyllä ajatellut. Onko ketään", lausuin, "vai eikö?" — "Kyllä", sanoi hän. — "Kuka niin?" lausuin edelleen, "ja mistä hän on kotoisin? ja mistä hinnasta hän opettaa?" — "Euenos, Sokrates", vastasi hän; "hän on Paroksesta kotoisin, ja maksu on viisi mnaata".[4] Minä ylistin Euenosta onnelliseksi, jos hänellä todellakin oli tämä taito ja niin oivasti opetti. Myös itse siis upeilisin ja prameilisin, jos tämän osaisin; mutta nyt, Athenalaiset, en osaakaan sitä.

5. Tässäpä saattaa joku teistä tokaista: "Mutta, Sokrates, miten on sinun laitasi? Mikä on syynä siihen, että sinua on näin paneteltu? Sillä vaikk'et olekaan toiminut mitään yli tavallisuuden, niin ei kuitenkaan ole saattanut näin suurta puhetta ja huutoa syntyä, ell'ei toimintasi ole jotenkuten ollut toisenmoinen kuin ihmisten yleensä. Sano siis meille, miten laitasi on, jottemme aivan umpimähkään langettaisi arvosteluamme sinusta." Se, joka tämän tokaisee, puhuu minusta nähden siinä aivan oikein; minä koetan siksi myös teille selittää, mikä minulle on tuottanut sen nimen ja sen huonon huudon, jotka minulla on. Kuulkaa siis! Kenties tulevat jotkut teistä luulemaan, että lasken vain leikkiä; siitä kuitenkin olkaa varmat, minä sanon teille täyden totuuden. Minä, nähkääs, Athenalaiset, en ole saanut tätä nimeäni muun kuin jonkunlaisen viisauden johdosta. Millainen on tämä viisaus? Juuri sellainen, jota ehkä voidaan kutsua ihmisviisaudeksi. Sillä itse teossa näyn olevan juuri sikäli viisas. Nämät sitävastoin, jotka vastikään mainitsin, ovat pian-aikaa enemmälti kuin pelkän ihmisviisauden mittaan viisaita, tai sitten en tiedä mitä heidän viisaudestaan sanoa. Joka tapauksessa on varmaa, ett'ei minulla sitä ole, vaan jokainen, joka sitä väittää, valehtelee ja puhuu minua panetellakseen. Älkää, Athenalaiset, nostako melua, minä pyydän, älkää, vaikka teistä näyttäisinkin liian suurellisesti puhuvan. Sillä ne sanat, jotka tulen lausumaan, eivät ole omiani, vaan suhteutan ne lausujaan, johon voitte täysin luottaa. Mitä nimittäin "viisauteeni" tulee, niin sen, onko minussa todellakin mitään viisautta ja millainen se on, todistan teille — Delphoin jumalan avulla.[5] Tiedättehän kyllä Kairephonin.[6] Tämä mies oli lapsesta pitäen minun seurustelukumppanini; hän seurasi teidän demokraattisen puolueen mukana, kun tämän viimein täytyi lähteä maanpakoon, ja yhdessä teidän kanssanne taas palasi. Myöskin tiedätte, millainen Khairephon oli, miten kiivas kaikessa, johon hän kävi käsiksi. Niinpä hän myöskin kerran Delphoihin tultuansa arvelematta kysyi oraakelilta seuraavaa. Älkää vain, kuten sanon, pitäkö melua, miehet. Hän siis kysyi, onko ketään minua viisaampaa. Silloin vastasi Pythia,[7] ett'ei kukaan ole viisaampi. Tämän voi teille todistaa hänen veljensä tässä, koska hän itse on kuollut.

6. Katsokaa nyt, miksi tämän mainitsen; tahdon nimittäin teille osottaa, mistä epäsuopeus minua kohtaan on aiheutunut. Minä nähkääs oraakelin vastauksen kuultuani ajattelin itsekseni seuraavasti: "Mitähän jumala sanoillaan tarkoittanee ja mitä tahtonee hän niillä arvoitella? Minä nimittäin kyllä tiedän, ett'en ole viisas suurissa asioissa enempää kuin pienissäkään; mitä hän siis tarkoittanee sanoessaan minun olevan viisaimman? Valehdella hän tietysti ei saata, sillä se ei ole hänelle mahdollista." — Pitkän aikaa oli minulla hänen sanojensa tarkoitus selvittämättä; lopulta sitten käännyin, vaikka vasta paljon arveltuani, seuraavalla tavalla asiata tutkimaan. Menin erään sellaisen luo, joka yleensä kävi viisaasta, ajatellen, että täällä jos missään saattaisin kumota jumalanlauselman ja osottaa oraakelille: "mies tässä on kuin onkin minua viisaampi, vaikka sinä olet minut siksi selittänyt". Kun tätä miestä tutkin keskustelemalla hänen kanssaan — nimeähän ei minun tarvitse mainita, oli vain muudan valtiomies, jota tutkiessani tein seuraavanlaisen huomion, Athenalaiset —, kävi minulle selväksi, että hän oli sekä useiden muiden ihmisten että eritenkin omissa silmissään viisas, mutta että hän todellisuudessa kuitenkaan ei ollut sitä. Sen jälkeen koetin osottaa hänelle, että hän vain kuvitteli olevansa viisas, mutta ett'ei hän itse asiassa ollut sitä. Siitäpä suuttuivat minuun sekä hän että monet niistä, jotka kuuntelivat keskusteluamme. Poislähtiessäni arvelin itsekseni: "tätä miestä olen minä kyllä viisaampi; sillä ei kumpikaan meistä näy mitään kaunista ja jaloa tietävän, mutta tämä kuitenkin kuvittelee tietävänsä jotakin, vaikkei mitään tiedä, kun sitä vastoin minä yhtä vähän kuvittelen tietäväni kuin itse asiassa tiedän. Tuntuupa siis siltä, että minä olen juuri tämän vähäisen verran viisaampi kuin hän, että, mitä en tiedä, sitä en myöskään kuvittele tietäväni."

7. Tämän jälkeen menin toisen luo, joka kävi vielä viisaammasta miehestä kuin edellinen, ja tein uudelleen aivan saman huomion; ja täällä jouduin taas sekä hänen että useain muiden vihoihin. Sen perästä kävin järjestäin useampain luona tehden surukseni ja pelokseni sen havainnon, että olin vihattu; kuitenkin näytti minusta olevan pakko pitää jumalan asiaa suurimmassa arvossa. Minun oli siis oraakelinvastauksen sisältöä yhä edelleen tutkiakseni käytävä kaikkien niiden tykönä, joiden yleisesti katsottiin jotakin tietävän. Nimessä koiran,[8] Athenalaiset — minun täytyy nimittäin lausua teille totuus — tottatotisesti tulin kokemaan jokseenkin seuraavaa: ne, jotka olivat suurimmassa maineessa, olivat minusta melkein kaikkein puutteellisimmat, kuu minä heitä jumalan vihjauksen mukaan tutkin, kun sitävastoin toiset, jotka yleensä kävivät vähempiarvoisista, tuntuivat olevan ymmärryksen puolesta laatuisampia. Minun täytyy esittää teille koko ympärikulkuni, jonka vaivoin suoritin — jotta oraakelin vastaus lopullisesti kuitenkin tulisi kumoamattomaksi. Valtiomiesten perästä menin runoilijain, sekä traagillisten ja dithyrambisten että muitten tykö siinä mielessä, että täällä verekseltä havaitsisin itseni heitä oppimattomammaksi. Siis otin heidän teostensa joukosta esille ne, jotka katsoin heidän huolellisimmiksi luomikseen, ja kyselin heiltä, mihin niillä tähtäsivät, jotta minä samalla myös jotakin heiltä oppisin. Oikeinpa minua hävettää sanoa teille totuus, Athenalaiset; kuitenkin on se lausuttava. Sanalla sanoen puhuivat melkein kaikki, jotka kulloinkin olivat läsnä, viisaammin kuin runoilijat itse niistä asioista, joista nämät olivat runoilleet. Havaitsin siis vähässä ajassa runoilijoihinkin nähden sen tosiasian, ett'eivät he viisauden avulla runoilleet runoelmiaan, vaan jonkunlaisen luonnonvaiston ja jumalallisen innostuksen vaikutuksesta niinkuin ennustajat ja tietäjät. Sillä myös nämät puhuvat paljon kaunista, mutta eivät tiedä, mitä puhuvat. Saman huomasin olevan myös likipitäin runoilijain laidan. Samalla havaitsin, että he runoilija-lahjansa vuoksi luulivat myös kaikessa muussa olevansa viisaimmat ihmiset, vaikkeivät kuitenkaan sitä olleet. Läksin siis heidänkin luotaan pois siinä arvelussa, että olin heitä samassa kohden edellä kuin valtiomiehiä.

8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en suoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin heissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden pettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua siinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin runoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he oman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän oli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän harhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin puolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin itse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän tietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän kaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi olla, niinkuin olin.

9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä joutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja vaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä johtunut), toisaalta taas saanut tämän "viisaan" nimen. Sillä läsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä viisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa, Athenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän nähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, että ihmisviisaus on jotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta. Myös on ilmeistä, ett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään minun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän sanoisi: "se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on havainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan arvoton."

Ensiksi minä sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen mukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia, jos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä sinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä toimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa valtiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen köyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.

10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta tahdostaan, — ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain kansalaisten pojat — kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös koettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja tapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän tai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he tutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä häijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän tekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään sanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät näyttäisi neuvottomilta, turvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja vastaan, mainiten, "että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa, ei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi." Sillä totuutta eivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät tietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. — Kunnianhimoisia, innokkaita ja monilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat panna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin että nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta ovat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos runoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja valtiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin alussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin poistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut näin suureksi.

Tässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki salaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni. Kuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni vihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri tämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai vastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.

11. Ensimäisten syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä puolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua Meletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi itseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme siis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he tavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:

Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä tunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita.[10]

Tällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta tarkastaa.

Hän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta minäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän totisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä oikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan eivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että näin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.

12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi, että nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? — Tiettävästi. — No hyvä, mainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti sinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen turmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen vuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt myös sen parantaja ja ilmoita näille, kuka hän on… Huomaatko, Meletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole sinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun väitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä? Vaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, kuka sitä parantaa. — Lait. — Mutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on moiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät lait. — Tuomarit tässä, Sokrates. — Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö siis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? — Varsin niin. — Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? — Kaikki. — Hyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset, jotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät kuulijatkin sitä vai eivätkö? — Myös nämät. — Mitenkä taas on neuvosmiesten laita? — Myös neuvosmiehet. — Mutta eivätkö sitten kansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin kaikki sitä? — Myös he. — Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut Athenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen. Näinkö tarkoitat? — Totta totisesti niin tarkoitan. — Varsinpa kovan kohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin olevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset parantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan päinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit, kykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia niitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä kun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan, joko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen olisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä turmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä osotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään ilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt siitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.

13. Vielä sano meille, kautta Zeuksen, Meletos, onko parempi asua kunnon ihmisten seassa vaiko kunnottomien?… Vastaa, ystäväni, sillä en mitään vaikeata sinulta kysy. Eivätkö kunnottomat ihmiset tee jotakin pahaa niille, joiden kanssa kulloinkin joutuvat tekemisiin, kunnolliset taas jotakin hyvää? — Varsin niin. — Onkohan siis ketään olemassa, joka mieluummin tahtoisi saada vahinkoa kuin hyötyä niistä, joiden parissa hän oleskelee? Vastaa, hyvä mies, sillä myös laki käskee sinua vastaamaan. Onko ketään, joka kernaammin tahtoisi saada vahinkoa? — Ei suinkaan. — No hyvä: kun olet haastanut minut tänne nuorison turmelemisesta ja pahentamisesta, niin onko ajatuksesi se, että teen sitä tahallani vaiko vasten tahtoani? — Tahallasi, se on minun ajatukseni. — Mitä, Meletos? Oletko sinä, joka olet noin nuori, niin paljon viisaampi kuin minä, joka olen näin vanha, että sinä puolestasi olet havainnut pahain ihmisten aina tekevän jotakin pahaa niille, jotka ovat heidän lähin ympäristönsä, hyväin taas jotakin hyvää, kun sitävastoin minä edistyneeltä ymmärtämättömyydeltäni en edes sitä käsitä, että, jos teen jonkun niistä, joiden parissa oleskelen, kunnottomaksi, niin joudun vaaraan itse saada hänen puoleltaan jotakin pahaa kokea, — jonka takia myös tuotan itselleni tahallani, kuten sinä väität, tämän niin suuren onnettomuuden? Tätä minä en usko, Meletos, enkä luule kenenkään muunkaan uskovan. Ei, vaan joko minä en turmele nuorisoa tai, jos turmelen, niin vasten tahtoani, niin että kummassakin tapauksessa valehtelet. Mutta jos vasten tahtoani turmelen, niin ei lakien mukaan saa tällaisista aiheettomista hairahduksista haastaa tänne, vaan on moinen otettava yksityisesti opetettavaksi ja varotettavaksi. Sillä selvää on, että, jos saan oppia, lakkaan tekemästä sitä, mitä vasten tahtoani teen. Mutta sinäpä olet välttänyt seurustelemasta kanssani ja opettamasta minua; sitä et ole tahtonut tehdä; sen sijaan olet haastanut minut tänne, minne lakien mukaan tulee manata niitä, jotka tarvitsevat rangaistusta, vaan ei niitä, jotka kaipaavat enempää oppia.

14. Mutta, Athenalaiset, tämä on jo käynyt selväksi asiaksi, mitä sanoin, nimittäin, ett'ei Meletos ole näistä seikoista milloinkaan mitenkutenkaan huolehtinut. Yhtä kaikki sano meille, Meletos, miten väitteesi mukaan nuorisoa turmelen. Enkö silminnähtävästi — opettamalla kasvavaa polvea kieltämään valtion jumalia ja niiden sijasta tunnustamaan "toisia daimonisia asioita?" Etkö väitä tätä, että opettamalla sitä turmelen? — Varsinpa niin; se on minun vakaa väitteeni. — Juuri näiden jumalien nimessä, Meletos, joista nyt on puhe, lausu vielä selvemmin, jotta sekä minä että nämät miehet käsittäisimme. Sillä minä puolestani en kykene käsittämään, tarkoitatko, että opetan nuorukaisia kyllä tunnustamaan joitakuita jumalia oleviksi, joten siis itsekin tunnustan jumalia olevan olemassa enkä ole varsinainen jumaltenkieltäjä ja sillä tavalla rikollinen, mutta ei samoja, joita valtio tunnustaa, vaan toisia, niin että sinä minua syytät tästä toisten jumalten opettamisesta; vai väitätkö, ett'en itse laisinkaan tunnusta jumalia ja että sitä muillekin opetan. — Tätä väitän, ett'et laisinkaan tunnusta jumalia. — Oi kumman Meletos, mitä varten tätä väität? Enkö siis tunnusta aurinkoa ja kuuta jumaliksi, niinkuin kaikki muut ihmiset? — Eihän mitenkään, Zeuksen nimessä, tuomarit, koska hän kerta arvelee auringon olevan kiveä, kuun maata. — Anaxagorastako nyt luulet syyttäväsi, rakas Meletos? Ja onko sinulla niin huonot ajatukset näistä miehistä ja katsotko heidän olevan niin vähän lukeneita, ett'eivät tiedä Klazomenelaisen Anaxagoraan teoksen olevan täynnä näitä opinkappaleita? Siis käyvät kuitenkin nuorukaiset minulta hakemassa näitä oppeja, joita he, jos korkeintaan maksavat drakhman, useasti kyllä saattavat ammentaa itselleen orkheestran esityksistä, voidakseen jälestäpäin nauraa Sokrateelle, jos hän omiksi keksimikseen väittäisi niitä, — oppeja, jotka kaiken päälliseksi ovat niin suunnattomia.[11]

Mutta onko, kautta Zeuksen, todellakin ajatuksesi se, ett'en laisinkaan tunnusta jumalia? — Sitä et, Zeuksen nimessä, tee, et mitenkutenkaan. — Kukaan ei sinua, Meletos, usko, etpä luulenma itsekään. Minusta on nimittäin tämä mies, Athenalaiset, varsin julkea ja hillitsemätön ja hän on suoraan sanoen nostanut tämän kanteen vain julkeudesta ja hillitsemättömyydestä ja nuoruuden kevytmielisyydestä. Sillä tuntuu siltä, kuin hän sepustaisi arvoituksen ja tekisi seuraavan koetuksen: "tokkohan viisas Sokrates huomaa, että teen hänestä pilaa ja puhun ristiin, vai onnistuuko minun vetää nenästä sekä häntä että toisia, s.o. kuulijoita?" Katson nimittäin, että hän puhuu ristiin kanteessaan aivan niinkuin hän sanoisi: "Sokrates on rikollinen, koska hän ei tunnusta jumalia, vaan tunnustaa jumalia." Mutta niinhän puhuu vain se, joka laskee leikkiä.

15. Katsokaa nyt kanssani, Athenalaiset, miten omituinen hänen puheensa on minun ajatukseni mukaan. Mutta sinä vastaa meille, Meletos! Te taas, niinkuin alussa sanoin, muistakaa, ett'ette pidä melua, jos totutulla tavallani puhun.

Onko mitään ihmistä, Meletos, joka kyllä tunnustaa ihmis-asioita olevan olemassa, mutta ei itse ihmisiä?… Hän vastatkoon, Athenalaiset, älköönkä tuontuosta elämää pitäkö!… Onko ketään, joka ei tunnusta hevosia olevan olemassa, mutta sen sijaan hevos-asioita? Tai onko ketään, joka ei tunnusta huilunsoittajia olevan olemassa, mutta kyllä huilunsoittajia koskevia asioita? Ei ole, hyvä mies; joll'et sinä tahdo vastata, niin sanon minä sen sinulle ja näille muille. Mutta ainakin seuraavaan kysymykseen vastaa: onko ketään, joka tunnustaa "daimonisia asioita" olevan olemassa, mutta ei itse daimoneja? — Ei ole. — Miten suuren palveluksen olet minulle tehnyt, kun viimeinkin näiden pakotuksesta vastasit! No — etkö siis väitä minun tunnustavan ja opettavan "daimonisia asioita", olkoot sitten uusia tai vanhoja; tunnustanhan ainakin "daimonisia asioita" väitteesi mukaan, ja oletpa sinä tämän vieläpä valallakin vahvistanut kannekirjassasi. Mutta jos kerran tunnustan "daimonisia asioita", niin varsin on minun pakko tunnustaa myös daimoneja. Eikö niin?… Kyllä; minä nim. otaksun sinun myöntävän, koska et vastaa. Mitä taas daimoneihin tulee, niin emmekö arvele niiden olevan joko jumalia tai ainakin jumalten lapsia?… Myönnätkö vai etkö? — Myönnän. — Jos siis tunnustan daimoneja, kuten sinä väität, ja jos ensiksi daimonit ovat jumalia, niin tätäpä kaiketi kutsun arvoitusten puhumiseksi ja leikin laskemiseksi, tätä, että väität minun yhtäältä jumalia kieltävän, mutta toisaalta niitä tunnustavan, koska kerta daimoneja tunnustan. Jos taas daimonit ovat jumalten lapsia, jonkunlaisia äpäriä, joita, niinkuin myös yleensä kerrotaan, luonnottaret tai jotkut muut olennot ovat heille synnyttäneet,[12] niin mikäpä ihminen saattaisi tunnustaa jumalten lapsia oleviksi, mutta samalla ei itse jumalia? Sillä tämä olisi yhtä mieletöntä kuin jos joku tunnustaisi hevosten ja aasien sekasikiöitä, muuleja, oleviksi, mutta ei itse hevosia ja aaseja. Siis, Meletos, sinun on täytynyt nostaa tämä kanne joko koetellaksesi meitä tai koska et tietänyt mitään todellista rikosta, mistä syyttää. Miten voisitkaan kenellekään uskottaa, vaikkapa hänellä olisi vain hivenen verta ymmärrystä, että sama ihminen yhtäältä tunnustaa daimoneja ja jumälia koskevia asioita, mutta toisaalta on tunnustamatta daimoneja, jumalia ja puolijumalia! Sehän olisi tuiki mahdotonta!

16. Mutta, Athenalaiset, todistaakseni, ett'en ole Meletoksen syytöksiin vikapää, en nähtävästi tarvitse pitkää puolustusta, vaan riittää jo tämä. Mitä taas aikaisemmin olen sanonut, että useilla tahoilla olen tullut runsaan vihan esineeksi, se tietäkää todeksi. Tämä seikka se myös minut langettaa, jos nimittäin minut langetetaan: ei Meletos tai Anytos, vaan yleinen epäsuopeus ja viha. Nämät ovat jo ennen langettaneet monta muuta jaloa miestä ja luullakseni vielä tulevat tekemään sitä; sillä ei ole pelkoa, että minuun pysähdyttäisiin.

Mutta nytpä joku kenties tokaisee: "Etkö siis häpeä, Sokrates, moista työskentelyäsi, joka nyt uhkaa viedä sinulta henkesi?" Tälle antaisin minä seuraavan kohtuullisen vastauksen: "Et ole oikeassa, ystäväni, jos arvelet, että miehen, jolla on edes vähäisen arvoa, tarvitsee kiinnittää huomiota elämän ja kuoleman vaaraan eikä vain sitä katsella, onko se, mitä hän tekee, oikein vai ei, onko se kunnon vai huonon miehen työtä. Kehnoja olisivat tietenkin olleet sinun katsantotapasi mukaan kaikki ne puolijumalat, joiden päivät päättyivät Troiassa, sekä muutkin että eritenkin Thetiin poika, joka siihen määrään halveksi vaaraa jokaisen häpeän rinnalla, että, kun hänen mielensä halasi Hektorille surmaa ja hänen äitinsä, joka oli jumalatar, tällöin puhutteli häntä jokseenkin seuraavaan tapaan: 'Poikani, jos kostat Patroklos toverisi kuoleman ja surmaat Hektorin, kuolet itsekin; sillä kotipaikalla Hektorin perästä — sanoo äiti — joudut sinä kohtalon omaksi', niin hän, näistä sanoista huolimatta, ei välittänyt kuoleman vaarasta, vaan katsoi pelottavammaksi elää pelkurin elämää ja ystäviänsä kostamatta, ja hän tiuskasi sen vuoksi vastineeksi: 'Heti paikalla Tuoni minut korjatkoon, kunhan vaan pääsen rankaisemaan rikollista, jott'ei tarvitsisi jäädä tänne kaarevain laivain luo kaikkien nauruksi ja maaemon rasitukseksi'.[13] Luuletko ehkä, että hän piittasi kuoleman vaarasta?" Sillä näin on, Athenalaiset, asian todellinen laita: Sillä paikalla, jonne joku oman valintansa mukaan asettautuu tai jonne esimies hänet asettaa, pitää hänen minun mielestäni myös pysyä ja kohdata vaara tavalla, joka ei ota kuolemaa tai mitään muuta huomioon ennen häpeätä.

17. Kamalasti olisin siis, Athenalaiset, menetellyt, jos Potidaian, Amphipoliin ja Delionin luona[14] pysyin alallani siinä kuin joku toinenkin ja antauduin kuoleman vaaraan sillä paikalla, minne minut olivat sijoittaneet ne päälliköt, jotka te olitte valinneet minua komentamaan, mutta nyt sen sijaan olisin kuoleman tai minkä muun pelosta hyvänsä väistynyt siltä paikalta, johon sen mukaan, kuin luulin ja otaksuin, jumala oli minut asettanut määrätessään, että viettäisin elämäni filosofeeraamalla ja tutkimalla itseäni ja muita. Tämä olisi kamalaa, ja silloin saattaisi todellakin syystä haastaa minua oikeuteen sen johdosta, ett'en tunnusta jumalia, koska kerta en tottele oraakelia, vaan olen peljännyt kuolemaa ja katsonut itseni viisaaksi, sitä kuitenkaan olematta. Sillä kuoleman pelkääminen, miehet, ei ole muuta kuin itsensä viisaaksi kuvittelemista, vaikk'ei sitä olekaan. Ei kukaan nim. tiedä, vaikka kuolema sattuisi olemaan ihmiselle suurin hyvä, mutta yhtäkaikki ihmiset sitä pelkäävät, ikäänkuin varmuudella tietäisivät, että se on suurin paha. Eikö tämä ole tuota samaa moitteellista tietämättömyyttä, joka on siinä, että kuvittelee tietävänsä, mitä ei tiedä? Minä, Athenalaiset, olen mahdollisesti juuri tässä kohden useimpia muita ihmisiä edellä ja jos jossakin suhteessa, niin väittäisin tässä olevani toista viisaamman, että, koska en varmuudella mitään tiedä Tuonen oloista, en myöskään kuvittele tietäväni. Mutta vääryydenteon ja tottelemattomuuden parempaani kohtaan, oli sitten jumalaa tai vain ihmistä kohtaan, tiedän kyllä olevan pahaa ja häpeällistä. Ennen sitä pahaa, josta tiedän, että se on pahaa, en sen vuoksi milloinkaan pelkää ja vältä sitä pahaa, josta en tiedä, vaikkapa sattumalta olisikin hyvää. Sen vuoksi, jos te nyt tahdottekin vapauttaa minut ettekä kuuntele Anytosta, joka lausui, että joko minua alusta pitäen ei olisi laisinkaan pitänyt saattaa tänne tai että, kun se kerta on tapahtunut, myöskin on välttämätöntä määrätä minut kuolemaan (hän nim. väitti teille, että, jos nyt pääsisin vapaaksi, niin silloinpa vasta teidän poikanne seuraisivat Sokrateen oppeja ja sen kautta kaikki perin turmeltuisivat), jos te tähän nähden sanoisitte: "Tällä kertaa, Sokrates, emme aijo noudattaa Anytoksen mieltä, vaan päästämme sinut vapaaksi, kuitenkin sillä ehdolla, ett'et enää harjota tätä tutkimistasi ja filosofeeraa; mutta jos sinut kerrankin tavataan sitä tekemästä, tulee kuolema osaksesi" —: jos siis, niinkuin sanoin, näillä ehdoilla tahtoisitte päästää minut menemään, vastaisin teille: "Athenalaiset, minä tosin kunnioitan ja rakastan teitä, mutta toisaalta tottelen enemmän jumalia kuin teitä ja niin kauvan kuin ilmaa hengitän ja minulla kykyä on, en milloinkaan lakkaa filosofeeraamasta enkä kehottamasta ja nuhtelemasta teitä, kenenkä hyvänsä teistä kulloinkin vaan tapaan, vaan lausun aina totuttuun tapaani: 'Hyvä mies, sinä, joka olet Athenalainen ja sellaisena suurimman ja viisauden ynnä voiman puolesta kuuluisimman valtion kansalainen, eikö sinua hävetä yhtäältä pitää huolta siitä, miten saada enimmän rahaa, mainetta ja arvoa, mutta toisaalta olla viisaudesta, totuudesta ja sielusi jalostuksesta välittämättä ja piittaamatta?'" Ja jos joku teistä kieltää tämän ja väittää näistäkin kyllä huolehtivansa, en kuitenkaan päästä häntä menemään tai itse hänen luotaan lähde, vaan alan kysellä häneltä ja tutkia ja kumota häntä ja jos havaitsen, ett'ei hänellä ole väittämäänsä hyvettä, soimaan häntä siitä, että hän arvokkainta asiaa pitää vähimmässä arvossa, mutta vähempiarvoista suuremmassa. Näin olen menettelevä sekä nuorta että vanhaa kohtaan, kuka hyvänsä tielleni sattuu, sekä muukalaista että kansalaista kohtaan, kuitenkin etupäässä kansalaisia kohtaan, mikäli he syntyperältään ovat minua lähempänä. Tähän kehottaa minua nimittäin jumala, se tietäkää, ja luulenpa, ett'ei teille ja valtiollenne ennen ole tapahtunut mitään hyvää, joka olisi ollut suuremmassa määrässä sitä kuin minun jumalalle omistettu työskentelyni. Sillä ympäri kulkiessani en muuta tee kuin taivutan sekä nuoria että vanhoja teistä siihen, ett'ette pidä ruumiistanne ja tavaroistanne suurempaa tai yhtä innokasta huolta kuin sielustanne, sen kasvattamisesta mitä jaloimmaksi; minä huomautan silloin teille, ett'ei varoista vartu hyvettä, vaan hyveestä varat ja kaikki muu, mitä ihmisillä on joko yksityistä tahi yhteiskunnallista hyvää. Jos siis todellakin tällaisilla puheillani turmelen nuorisoa, niin pitäisi niiden olla vahingollisia; jos taas joku väittää minun toisenlaisia puheita pitävän kuin näitä, niin hän valehtelee. Mitä näihin tulee, Athenalaiset, niin, sen tahdon sanoa, kuulkaa Anytosta tai älkää kuulko, päästäkää minut vapaaksi tai älkää päästäkö, minä puolestani en aijo missään tapauksessa toisin menetellä, en, vaikkapa minun pitäisi kolmasti kuolla.

18. Älkää pitäkö melua, Athenalaiset, vaan pysykää siinä pyynnössäni, ett'ette pitäisi elämää puheeni johdosta, vaan kuuntelisitte; luullakseni myös hyödytte kuuntelemisestanne. Aijon nimittäin teille sanoa vielä yhtä toista muuta, jota kuullessanne mahdollisesti tahtoisitte huutaa, mutta älkää mitenkään tätä tehkö. Siitä olkaa siis varmat, että, jos minut kuolemaan tuomitsette, minut miehen sellaisen, kuin teille olen kuvannut, niin ette minua enemmän vahingota kuin itseänne. Minua ei nim. saata Meletos eikä Anytos mitenkään vahingottaa, sillä heillä ei ole siihen kykyä; en nimittäin luule jumalallisen oikeuden sallivan, että parempi mies kärsii vahinkoa huonomman miehen puolelta. Mahdollisesti voisi hän tuottaa minulle kuoleman tai ajattaa minut maanpakoon tai tuomituttaa kansalais-arvoltani pois; mutta vaikkakin hän (ja kaiketi moni muukin) pitänee niitä suurina onnettomuuksina, niin en silti minä, vaan paljon pikemmin katson minä onnettomuudeksi tehdä sitä, jota hän nyt tekee yrittäessään vasten oikeutta riistää mieheltä henkeä. Nyt siis, Athenalaiset, en pidä puolustuspuhettani likimainkaan itseni takia, vaan teidän tähtenne, jott'ette minua tuomitsemalla rikollisesti raiskaisi sitä lahjaa, minkä jumala on teille antanut. Sillä jos minut surmaatte, niin ette hevillä tule löytämään toista sellaista, joka suoraan sanoen, miten naurettavalta tämä muuten kuuluukin, jumalan toimesta on valtion kimpussa aivan kuin suuren ja jalorotuisen hevosen kimpussa, joka suuruuttaan on liiaksi hidasteleva ja jota sen vuoksi on jonkun paarman tarvis herättää; — juuri niin näyttää jumala panneen minut valtion kimppuun, koska kerta olen sen laatuinen mies, etten herkeä teitä jokaista erikseen herättämästä, taivuttamasta ja moittimasta kaikkialla kanssanne istuessani päivät pitkään. Ketään toista sellaista ei teille hevillä ilmesty, miehet; jos siis seuraatte minun neuvoani, niin säästäkää minut. Mutta tepä pian aikaa saatatte Anytoksen vaikutuksesta äkeissänne lyödä minua, niinkuin ne tekevät, joita unestaan herätetään, ja sillä tavoin kevytmielisesti tappaa minut, mutta sitten herkeämättä nukkua jälellä olevan elon-aikanne, paitsi jos Jumala teistä huolta pitää ja lähettää jonkun toisen teitä herättämään. Mutta että minä olen semmoinen mies, että minut voi katsoa lahjaksi, jonka jumala on valtiolle antanut, sen saatatte seuraavasta havaita. Ei näytä nim. olevan inhimillistä se, että jo niin monta vuotta olen laiminlyönyt kaikki omat asiani ja sallinut kotini olla ilman hoitoa, mutta sen sijaan aina toimin teidän paraaksenne, mikäli lähestyn jokaista eriksensä kuin isä tai vanhempi veli ja koetan häntä taivuttaa pitämään hyveestä huolta. Jos minulla tosiaan olisi tästä jotakin hyötyä ja maksua ottaisin näistä kehotuksistani, niin olisi työskentelyni selitettävissä; mutta näettehän nyt itsekin, että kantajani, jotka niin suurella hävyttömyydellä ovat tehneet kaikki muut syytöksensä, eivät kuitenkaan julkeudessaan ole kyenneet sitä väittämään ja sitä vieraalla miehellä todistamaan, että jonakuna kertana olisin saanut rahaa palkakseni tai vaatinut sitä. Että totta puhun, sen kyllä luulenma riittävästi todistaa — köyhyyteni.

19. Nyt saattaa mahdollisesti näyttää omituiselta, että yksityisesti neuvoakseni kuljeksin ympäri ja näen paljon vaivaa, mutta ett'en sitävastoin uskalla astua teidän kansankokouksiinne valtiota neuvomaan. Tähäu on, niinkuin monesti ja monessa tilaisuudessa jo olette kuulleet minun sanovan, syynä se, että minulle ilmenee jotakin jumalallista ja daimonista — juuri se, mistä myös Meletos pilkallisesti puhui kanteessaan. Tämä on ilmennyt minulle aina lapsesta pitäen, ääni, jonka kuulen ja joka, niin usein kuin sen kuulen, aina kieltää minua tekemästä sitä, jota aijon tehdä, mutta ei milloinkaan kehota. Tämä se estää minua toimimasta julkisuudessa; ja varsinpa hyväksi seikaksi katsonkin, että se estää. Sillä se tietäkää, Athenalaiset, että, jos olisin ryhtynyt valtion toimiin, niin aikoja sitten olisin joutunut hukan omaksi enkä olisi voinut hyödyttää teitä enempää kuin itseänikään. Älkää suuttuko, jos puhun totta! Ei nim. ole ketään, joka säilyttää henkensä, jos hän kunniallisesti ja miehuullisesti asettautuu teitä tai jotakuta toista kansanjoukkoa vastaan ja koettaa estää paljon vääryyttä ja laittomuutta tapahtumasta valtiossa. Sen, joka todellakin tahtoo taistella oikeuden puolesta, on välttämättä, jos mieli edes vähän aikaa pysyä hengissä, eläminen yksityisenä henkilönä, ottamatta osaa julkiseen elämään.

20. Päteviä todistuksia tuon teille tästä, en tyhjiä sanoja, vaan, mitä pidätte suuremmassa arvossa, tosiasioita. Kuulkaa siis, mitä minulle on tapahtunut, jotta tietäisitte, ett'en milloinkaan kuoleman pelosta vastoin oikeutta voi antaa yhdellekään perää, mutta että toisaalta, jos en anna myötä, samalla saatan menettää henkeni. Vastenmieliseltä ja ikävältä tulee tosin tuntumaan se, mitä aijon teille sanoa, mutta totta se kyllä on.

Minä en ole, Athenalaiset, muuten koskaan ollut missään valtionvirassa, mutta kerran olin neuvoston jäsenenä. Sattuma saattoi meidän Antiokhis-fyyleemme toimittamaan prytaneiaa silloin, kun tahdoitte langettaa kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureita, yht'aikaa, vaikka tämä oli laitonta menetystä, kuten myöhemmin jokainen myönsitte. Sillä kertaa olin minä ainoa prytaani, joka vastustin laittomuudentekoa ja äänestin sitä vastaan;[15] ja vaikka puhujat olivat valmiit minua ilmiantamaan ja korjuuseen saattamaan[16] ja te heitä huudoillanne kehotitte siihen, katsoin kuitenkin täytyväni ennemmin laki ja oikeus puolellani antautua vaaran alaiseksi kuin vankilan tai kuoleman pelosta yhtyä teihin teidän tuumiessanne sellaista, joka ei ollut oikein. Tämä tapahtui aikana, jolloinka Athena vielä oli kansanvaltana. Kun sen perästä tuli harvainvalta, niin taas kolmikymmenmiehistö kutsutti minut neljän muun kera tholokseen ja määräsi meidät Salamiista tuomaan Salamiilaisen Leonin mestattavaksi. Moisia käskyjä antoi se usein useille muillekin, koska se tahtoi rikoksilla tahrata mitä useimpia. Tuonaan minä jälleen teossa, enkä ainoastaan sanoilla, osotin, ett'en kuolemasta piittaa — joll'ei vaan ole liian törkeätä sanoa — niin tutuistakaan, vaan että sen sijaan olen yksin-omaan siitä huolissani, miten välttää jokaista rikoksellista ja jumalatonta tekoa. Minua ei nim. silloinen hallitus, vaikka olikin niin voimakas, kuitenkaan voinut pelottaa mitään väärää tekemään; vaan kun läksimme raatihuoneelta ja toiset neljä suuntasivat matkansa Salamiin saarelle sekä noutivat Leonin, niin minä menin omaa tietäni kotiini. Mahdollisesti olisin myös tämän johdosta saanut kuoleman osakseni, ell'ei mainittu hallitus kohta sen perästä olisi kukistunut. Nämät kertomukseni saattaa moni teille tosiksi vakuuttaa.

21. Luulettekohan minun näin monta vuotta eläneen, jos olisin antautunut julkisen toiminnan alalle ja toiminut, niinkuin kelpo miehen arvo vaatii, aina ollut oikeuden puolella ja sitä pitänyt, kuten tuleekin, kaikkein suurimmassa arvossa? Kaukana se, Athenalaiset; sillä ei kenellekään toisellekaan tämä olisi ollut mahdollista. Mutta minä olen, niinkuin tullaan näkemään, läpi koko elämäni (sekä julkisuuden alalla, jos muuten olen siellä jotakin toimittanut, että yksityisessä elämässäni) niin menetellyt, ett'en kuuna päivänä ole kenellekään mitään vastoin oikeutta myöntänyt, en muille enempää kuin kenellekään niistä, joita panettelijani väittävät "oppilaikseni". Minä en ole yhtäkaikki ikänäni ollut kenenkään opettajana; mutta jos joku, oli hän nuori tai vanha, on halunnut kuunnella minua, kun puhun ja toimin laillani, en ole häneltä milloinkaan sitä kieltänyt. Enkä minä myöskään keskustele ainoastaan, jos rahaa palkaksi saan, mutta ole keskustelematta, ell'en sitä saa, vaan samallaisesti suon sekä rikkaan että köyhän minulta kysyä tai, jos hänellä siihen on mieli, vastata ja sen ohessa kuulla, mitä minulla olisi sanottavaa. Ja jos joku näistä tulee kunnon mieheksi tai ei, niin en minä oikeudenmukaisesti saata olla siitä vastuun-alainen, koska kerta en koskaan kenellekään ole mitään oppia luvannut tai todellisesti ketään opettanut. Mutta jos joku väittää, että hän kahdenkeskisessä puhelussa on oppinut tai kuullut minulta jotakin sellaista, jota eivät myös kaikki muut ole oppineet tai kuulleet, niin tietäkää, ett'ei hän puhu totta.

22. Mutta miksikä sitten useat niin mielellänsä pitkän aikaa pysyttäytyvät parissani? Sen olette, Athenalaiset, jo kuulleet; olen sanonut teille koko totuuden mainitessani, että he ilolla kuuntelevat, miten niitä tutkitaan, jotka kuvittelevat olevansa viisaita, vaikk'eivät sitä olekaan; tämä nimittäin ei ole vastenmielistä. Mutta tämän on minulle, kuten väitän, jumala toimeksi antanut sekä oraakelinvastausten että unennäköjen kautta ynnä yleensä jokaisella tavalla, jolla muuten joku jumalallinen tahto joskus on ihmistä määrännyt jotakin, mitä hyvänsä, tekemään.

Tämä on, Athenalaiset, totta ja helposti toteen näytettävissä. Sillä jos minä toisia nuorukaisia nyt turmelen ja toisia olen turmellut, niin pitäisihän toki joidenkuiden heistä, jos he vanhemmiksi vartuttuaan ovat tulleet huomaamaan, että minä annoin heille heidän nuoruudessaan mitenkuten huonoja neuvoja, nyt itsensä esiintyä täällä minua syyttämässä ja vaatimassa minulle rangaistusta; mutta jos he eivät itse tahtoisikaan sitä tehdä, niin ainakin heidän omaistensa, isäin, veljien tai muiden sukulaisten, tulisi, jos kerta minä jotenkuten olen heidän omaisiinsa pahaa vaikuttanut, nyt sitä muistella. Nyt onkin, kuten näen, monta heistä täällä saapuvilla: ensinnä tämä Kriton,[17] minun ikä- ja deemos-kumppanini, tämän Kritobuloksen isä; edelleen Lysanias Sphettolainen,[18] Aiskhineen[19] isä, ja lisäksi Antiphon Kephisialainen,[20] Epigeneen[21] isä; muita vielä ovat nämät, joiden veljet ovat tässä työskentelyssäni mukana olleet: Nikostratos, Theodotoksen veli — Theodotos on jo manalle mennyt eikä siis ainakaan hän ole voinut rukoilla tuota pysymään levossaan — ja Paralos, Demodokoksen poika, jonka veli Theages[22] oli; edelleen Ademantos, Aristonin poika, tämän Platonin[23] veli, ja Aiantodoros, tämän Apollodoroksen[24] veli; ja voisinpa mainita teille useita muitakin. Näistä olisi Meletoksen pitänyt mainita joku todistajaksi etupäässä silloin, kun hänellä itsellään oli puhevuoro; mutta jos kuitenkin tämä tuonaan häneltä unohtui, niin mainitkoon nyt todistajan — minä kyllä astun syrjään siksi aikaa — ja puhukoon, mitä hänellä mahdollisesti on siihen suuntaan sanottavaa.[25] Mutta päinvastoin huomaatte, Athenalaiset, kaikkien olevan valmiit minua auttamaan, minua turmelijaa, joka heidän sukulaisilleen teen pahaa, kuten Meletos ja Anytos syyttävät. Jos nimittäin "turmellut" itse auttaisivat minua, olisi se kenties kyllä ymmärrettävissä; mutta kun turmeltumattomat, jotka jo ovat ijäkkäitä miehiä — edellisten sukulaiset — minua auttavat, niin mikä muu syy saattaa heillä siihen olla kuin se oikea ja kohtuullinen, että tietävät Meletoksen valehtelevan, mutta minun puhuvan totta?

23. Kylliksi jo, Athenalaiset! Mitä minä osaisin puolustustani varten puhua, sisältyy likipitäin siihen, mitä tässä nyt olen puhunut, sekä mahdollisesti muuhun samallaiseen. Kenties saattaa nyt moniahta teistä muistellessaan itseään suuttua sen johdosta, että, vaikka hän oikeudenkäynneissä, jotka ovat olleet paljon vähäpätöisempiä kuin tämä, on runsain kyynelin anonut ja rukoillut tuomareita ynnä tuonut mukanansa oikeuteen omat pikkulapsensa, jotta häntä mitä enimmin säälittäisiin, ja sitä paitsi useita muita sukulaisiaan ja ystäviään, niin kuitenkaan minä en aijo mitään tämmöistä tehdä, en, vaikkapa minua, kuten saattaisi luulla, uhkaa suurin vaara. Mahdollisesti käy siis moni, kun hän tätä ajattelee, ynseämieliseksi minua kohtaan ja juuri tästä äkeissään antaa vihapäissä äänensä. Jos siis joku teistä on tällaisella mielellä — minä nähkääs en pidä sitä tiettynä asiana, mutta jos sentään siten on, niin luulenpa, että sanani olisivat täysin oikeutetut, jos sanoisin hänelle seuraavaa: Myöskin minulla, ystävä kulta, on muutamia sukulaisia; sillä minäkään en ole, käyttääkseni Homeroksen sanoja, "tammesta alkujani paadesta myös en", vaan polveudun ihmisistä, ja siksi on minullakin sekä muita sukulaisia että, Athenalaiset, kolme poikaa, joista yksi jo on nuorukainen, toiset kaksi vielä pikkulapsia. Mutta kuitenkaan en aijo tuottaa ketäkään heistä tänne enkä rukoile, että te heidän takiaan minut vapauttaisitte. Miksikä sitten en tätä tee? Ei syynä ole liikanainen itsetietoisuus, Athenalaiset, eikä se, että teitä halveksisin; ei, vaan — toinen asia on nimittäin, voinko minä rohkeasti katsella kalmaa kasvoihin vai enkö — arvelen siihen katsoen, mitä sekä oma arvoni että teidän ja koko valtion arvo vaatii, ett'ei olisi kaunista, jos minä jotakin tämmöistä tekisin, koska jo olen näin ijäkäs mies ja minulla on se nimi, joka minulla on, olkoon se muuten tosi tai valheperäinen; yleisesti otaksuttua on yhtäkaikki, että Sokrates jossakin suhteessa on useita muita etevämpi. Jos siis ne teistä, jotka käyvät muita etevämmistä miehistä joko viisautensa tai urhoollisuutensa tai minkä muun avun puolesta hyvänsä, menettelisivät sillä tavalla, olisi se häpeällistä — tarkoitan sillä tavalla, kuin usein olen nähnyt ihmisten menettelevän silloin, kun he ovat oikeudessa, kun he, vaikkakin käyvät enemmästä kuin muu yleisö, kuitenkin tekevät kummia, koska luulevat saavansa kärsiä jotakin hirmuista, jos heiltä riistetään heidän henkensä, ikäänkuin tulisivat kuolemattomiksi, ell'ette tuomitsisi heitä hengiltä. Nämät näyttävät minusta tuottavan häpeätä valtiolle, ja tulee kaiketikin moni muukalainen siihen käsitykseen, että ne, jotka kuntonsa puolesta ovat muita Athenalaisia etevämmät ja joita nämät katsovat itseänsä paremmiksi sekä virkamiesten valinnassa että muiden kunnian-osotusten jaossa, ett'eivät nämät ole akkoja laisinkaan paremmat. Tätä ei siis, Athenalaiset, meidän tule tehdä, jotka jossakin suhteessa, missä hyvänsä, käymme enemmästä kum muu yleisö, eikä toisaalta teidän sitä sallia, jos me niin menettelemme, vaan tulee teidän osottaa juuri sitä, että paljoa pikemmin tuomitsette sellaisen, joka ottaa esittääkseen näitä surunäytelmiä ja sen kautta tekee valtiomme naurettavaksi, kuin sellaisen, joka esiintyy levollisesti.

24. Mutta vaikk'ei katselekaan asiata arvon näkökannalta, Athenalaiset, niin ei minusta nähden ole oikeinkaan rukoilla tuomareita ja siten päästä vapaaksi, vaan pitää tuomareita opettamalla taivuttaa. Sillä ei tuomari istu sitä varten, että hän suosionsa jälkeen jakelisi oikeutta, vaan sitä varten, että hän ratkaisisi, missä oikeus on, ja on hän vannonutkin, ett'ei hän käytä oikeutta niiden mieliksi, joille katsoisi paraaksi sitä tehdä, vaan että hän tuomitsee lakien mukaan. Sen vuoksi me emme saa totuttaa teitä valapettureiksi enempää kuin te puolestanne antaa itseänne siihen totuttaa; sillä silloin emme kummatkaan menettelisi hurskaasti. Älkää siis, Athenalaiset, vaatiko minua tekemään edessänne sellaista, jota en katso kauniiksi tai oikeaksi tai hurskaaksi, älkää, kautta Zeuksen, varsinkaan nyt, jolloin tämä Meletos syyttää minua jumalattomuudesta. Sillä jos koettaisin taivuttaa ja rukouksilla pakottaa teitä johonkin vastoin valaanne, niin selvästi opettaisin teitä kieltämään jumalien olemassa-oloa, samalla kuin puolustuksellani itse itseäni ilmeisesti syyttäisin siitä, ett'en tunnusta jumalia. Mutta näin ei ole likimainkaan laita; sillä tunnustan, Athenalaiset, jumalia pikemmin kuin kukaan syyttäjistäni ja jätän teidän ja jumalan toimeksi antaa minulle sellaisen oikeudenpäätöksen, joka on sekä minulle itselleni että teille paras.

(Ensimäisea äänestyksen perästä.)

25. Ett'en, Athenalaiset, ole harmissani sen johdosta, mikä tässä on tapahtunut, että nimittäin olette tuominneet minut syylliseksi, se johtuu sekä useista muista seikoista että eritenkin siitä, ett'ei se, mikä nyt on tapahtunut, ollut minulle odottamatonta. Paljoa enemmän kummastelen sitä äänimäärää, joka kumpaisellakin taholla on annettu. En nimittäin luullut erotuksen tulevan näin vähäiseksi, vaan päinvastoin suureksi; mutta nytpä, kuten näkyy, olisin päässyt vapaaksi, jos vain kolmekymmentä ääntä olisi langennut toisin.[26] Meletoksen syytöksestä olen ajatukseni mukaan päässyt vapaaksi myöskin nyt; enkä ole ainoastaan päässyt vapaaksi, vaan on kaikille ilmeistä, että, joll'eivät Anytos ja Lykon olisi yhdistyneet häneen minua syyttääkseen, niin olisi hänen täytynyt maksaa sakkoa tuhat drakhmaa, koska hän ei olisi saanut viidettä osaa äänistä.[27]

26. Mies vaatii nyt minulle kuolemanrangaistusta. No hyvä! mutta minkä rangaistuksen ehdotan sitten minä osaltani, Athenalaiset? Selvästi sen, jonka ansaitsen? Mutta minkä siis? Mitä ansaitsen kärsiä tai maksaa sen johdosta, ett'ei päähäni pälkähtänyt elää rauhassa, vaan olin välittämättä kaikesta siitä, josta ihmiset yleensä välittävät — rikkauksien kokoamisesta ja taloudenhoidosta, strateegin ja kansanpuhujan toimista ynnä johtavista asemista yleensä, valtiollisista klubeista ja valtiollisista puolueriidoista —, mikäli katsoin itseäni todellakin liian hyväksi ottaakseni niihin osaa ja siten elossa säilyäkseni, ja ett'en niinmuodoin kääntynyt sille uralle, missä en olisi teitä enempää kuin itseänikään mitenkään hyödyttänyt, vaan suuntasin askeleeni sinne, missä luuloni mukaan yksityisesti saatoin kullekin tehdä suurimman palveluksen, ja koetin taivuttaa teitä jokaista siihen, ett'ette pitäisi huolta mistään asiasta, joka koskee teitä, ennenkuin olisitte pitäneet huolta itsestänne, siitä, miten tulisitte niin kunnollisiksi ja järkeviksi miehiksi kuin mahdollista, ettekä niin-ikään mistään asiasta, joka koskee valtiota, ennenkuin valtiosta itsestään ja että te samalla tavalla pitäisitte kaikesta muustakin huolen? Kun näin on laitani, niin mitä ansaitsen? Jotakin hyvää, Athenalaiset, jos yleensä todella tahdotte ansion mukaan määrätä, ja lisäksi sellaista hyvää, joka soveltuu minulle. Mikä nyt on sopivaa "hyväntekijälle", köyhälle miehelle, jonka tarvitsee olla joutilaana voidakseen teitä kehottaa? Ei mikään ole, Athenalaiset, sopivampaa kuin että tällainen mies saa prytaneionissa syödä.[28] Hänelle on se paljoa kohtuullisempaa kuin sille teistä, joka yksi-, kaksi- tai nelivaljakolla on voittanut Olympian kilpaleikeissä; sillä hän aikaansaa sen, että te näytätte onnellisilta, mutta minä, että olette onnellisia; toiseksi ei hän ole elatuksen tarpeessa, sen sijaan kyllä minä. Jos siis minun pitää vuorostani oikeuden mukaan ehdottaa sitä, mitä ansaitsen, niin ehdotan: syöntiä prytaneionissa.

27. Mahdollisesti arvelette, että minä myös tätä sanoessani puhun samallaisesti kuin tuonaan, jolloin puhuin vaikeroimisesta ja rukoilemisesta, nim. liian itsetietoisesti; mutta niin ei kuitenkaan ole asian laita, Athenalaiset, vaan on se pikemmin seuraava: Minä olen vakuutettu siitä, ett'en tahallani ole vääryyttä tehnyt kenellekään ihmiselle, mutta teitä en nyt saa sitä uskomaan, syystä että niin vähän aikaa olemme toistemme kanssa puhuneet. Sen sijaan, jos teillä olisi sama laki kuin muilla kansoilla, jos ette käyttäisi kuolemanrangaistusten käsittelyyn vain yhtä päivää, vaan useita, olisin luulenma kyllä saanut teidät uskomaan; mutta nyt, kun aikaa on niin vähän, ei ole helppoa puhdistaa itseään ankarista panetteluista. Koska siis vakaumukseni on se, ett'en ole tehnyt vääryyttä kenellekään toiselle, niin paljon puuttuu siitä, että tekisin vääryyttä itselleni ja itse väittäisin omaksi vahingokseni, että ansaitsen kärsiä jotakin pshaa, ja sen johdosta ehdottaisin itselleni jotakin sellaista. Mitähän nyt niin pelkäisin, että sen tekisin? Ehkäpä saada kärsiä sitä, mitä Meletos ehdottaa, sitä, mistä sanon, ett'en tiedä, onko se hyvää vaiko pahaa? Paremmaksuisinko ehkä ennen sitä jotakin semmoista, jonka varmaan tiedän pahaksi — ja mitä siinä tapauksessa ehdottaisin? Tokkohan vankeutta? Mutta miksi minun pitäisi elää vankeudessa ja olla kulloisen virkakunnan, yksitoistamiehistön, orjana? Vaiko sakkoja ja vankeutta, kunnes ne suorittaisin? Mutta tämä tekisi saman kuin äsken mainitsemani rangaistus, sillä minulla ei olisi rahaa millä maksaa. Mutta pitääkö minun sitten kenties ehdottaa maanpakoa? Mahdollisesti määräisitte minulle sen. Lujastipa tosiaankin olisin kiintynyt elämääni, jos olisin siihen määrään ymmärtämätön, ett'en kykenisi käsittämään, että, kun te, jotka olette kansalaisiani, ette voi sietää minun elämäntapaani ja puheitani, vaan ne ovat tulleet teille liian rasittaviksi ja kiusallisiksi ja te sen johdosta nyt koetatte niistä vapautua — silloin saattavat tietysti toiset niitä kärsiä! Kaukana siitä, Athenalaiset! Kaunis olisi siis elämäni, jos näin ijäkäsnä miehenä lähtisin maanpakolaisuuteen ja siellä eläisin muuttaen kaupungista toiseen ja tullen aina pois karkotetuksi. Sillä sen kyllä tiedän, että, minne ikinä joudunkaan, siellä nuorukaiset kuuntelevat puheitani aivan niinkuin täällä; ja jos tällöin käsken heidät pois, niin he itse karkotuttavat minut vanhemmilla miehillä, joita siihen taivuttavat; ell'en taas sitä tee, niin heidän isänsä ja sukulaisensa ajavat minut pois juuri heidän takiaan.

28. Nyt saattanee jokunen tokaista: "Eikö sinun käy hiljaa ja ääneti eläminen maankarussa?" Mutta tätäpä juuri on monelle teistä kaikkein vaikeinta vakuuttaa. Sillä jos sanon, että tämä on tottelemattomuutta jumalaa kohtaan ja minun sen vuoksi on mahdoton elää hiljaisuudessa, ette usko minua, koska muka sanon toista kuin ajattelen. Ja jos taas sanon, että tämä sattuu olemaan vieläpä ihmisen korkein hyvä, että hän joka päivä keskustelee hyveestä ja muusta, josta olette kuulleet minun keskustelevan, kun sekä itseäni että muita tutkin, mutta että elämä ilman tutkimista ei ole sen arvosta, että ihmisen kannattaa sitä elää, niin uskotte sanojani vielä vähemmän. Näin on kuitenkin asian todellinen laita minun käsittääkseni, Athenalaiset; mutta sitä ei ole helppo toisille vakuuttaa. Lisäksi tulee, ett'en ole tottunut katsomaan itseäni mitään pahaa ansaitsevaksi. Niin, ehdottaisinpa, jos minulla olisi rahaa, sakkoja sen verran, kuin voisin suorittaa, sillä se ei tuottaisi minulle mitään vahinkoa; mutta nytpä minulla ei ole rahaa, ell'ette tahtoisi määrätä juuri sen suuruista summaa, kuin jaksaisin maksaa. Mahdollisesti, nähkääs, saattaisin suorittaa teille yhden hopea-mnaan;[29] sen suuruisen summan siis ehdotan. — Mutta tämä Platon, Athenalaiset, samoin Kriton, Kritobulos ja Apollodoros kehottavat minua ehdottamaan 30 mnaata ja lupaavat itse mennä takaukseen; minä siis ehdotan sen määrän, ja takaajiksi saatte nämät miehet, joihin voitte täysin luottaa.

(Toisen äänestyksen perästä.)

29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka tahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että olette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti kutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat soimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se, mitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän ikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en sano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut kuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti arvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain puutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut tarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä vapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni puutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on puuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä olisi ollut teille suloisinta kuulla — kuulla minun itkevän ja vaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta mielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te nähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut vaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle miehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin, vaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata haudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole enempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä tavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös taisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi kylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi takaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja tarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua kaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä kuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon; sillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli kuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun syyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi, s.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette tuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä niin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen vikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin. Mahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin parasta.

30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te, jotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä ihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka olette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun kuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi kuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette nimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä tiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se on minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka vaativat teitä tilille — tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka te ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia ovat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä tappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette elä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin ei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan on se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse hankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette minut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.

31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani, puhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin päällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä sinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika viipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä juttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille siis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt oikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] — teitä kutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi — todellakin jotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana soida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut erityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin seikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa; nyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni ehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta siitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta tehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne oikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin jotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein keskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se ole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut tehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon sanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua kohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme oikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan pahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi nimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut tekemässä mitään hyvää.

32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme, että se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta mahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei ole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti sanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt kuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun nukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto. Minä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita tämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta, ja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä sitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on elämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia kuin tämä yö — niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen ihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin päiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on sellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei siten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas on jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä kerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää voitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu tuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat itseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita — tietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan, nimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32] sekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta noudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai edelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen sallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!… Minä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä on totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista, kun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki muut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja voisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi minun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi tutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden tehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka kuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan, tuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa vastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] — niin, kävisipä luetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa olisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös heitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän vuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa ovat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen kuolemattomat — jos muuten on totta, mitä kerrotaan.

38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä seikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa osakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta hänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma, vaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo jo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua missäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös kokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan. Kuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet, vaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä saattaa heitä syystä moittia.

Mutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat tulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla heitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta tai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin hyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä ole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä, ett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he kuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos te tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani. Vaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään; mutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi jumalalta.

Selityksiä.

[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä esineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko Aristophanes, joka "Pilvissään" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän tarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle, ja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri Sokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa hyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän. Sokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa heiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan. Samalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean. S.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto, toisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä tahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta vääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti suora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään ihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei tuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan — tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä — on se säilynyt.

[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät huomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin sofisteilla oli tapana, maksusta opetusta — tapa, jota Sokrates tässä neljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin epäilemättä Gorgias Leontinin kaupungista Siciliassa. Hänen varsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava puhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan, niin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän julkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s. korupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja vertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta kehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti vaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen levenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan: kuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin saakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten pystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.

Prodikos oli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan alalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita hän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen "Horai" teoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta Herakleesta.

Hippiaan kotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson maakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja retoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi kotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.

[3] Kallias oli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä. Hänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän suosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun hänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.

[4] Euenos oli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä runoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan sofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa ala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi opetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen 100 mnaata. — Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100 markkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.

[5] = Apollonin avulla.

[6] Khairephon oli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita. Luonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten Sokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä esiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa "Pilvissä". Puoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui 30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta maasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen johdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana pakeni ja palasi myös Kairephon.

[7] Pythia oli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin nimessä oraakelinvastaukset.

[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun hän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen kautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.

[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat vain hänen avustajiaan (synegoroi).

Tosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli itsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin kieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja sitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen esitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui paljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti asian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa tapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).

Myös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän tuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain vähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat hänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa valtionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön karkottamisessa.

[10] "Daimoninen asia" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi uskonkäsite. Se oli hänellä "jumalan ennustava ääni", joka varoitti häntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne, jotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta jumal' olennosta. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain Jumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat hänestä oraakelivastaukset ja enteet) — omantunnon jumalalliseksi ääneksi.

Että Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä "daimoninen asia", johtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä omaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus, milloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä ihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista jumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31 havaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit jumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi = jumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee "daimoninen asia" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri semmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.

[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun teaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi kuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita siellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka teaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös näyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että näytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja ja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä tragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen mietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä tiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja lähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. — Anaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän ensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja aikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. — Drakhma on vähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).

[12] Ks. selit. 10.

[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. — Niinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin lennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.

[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat Peloponnesolaissodassa.

Potidaia, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa luopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä jälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka päättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin haltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa oli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden hengen.

Amphipoliin luona — joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen varrella — taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422). Athenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas; molemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä. Athenalaiset joutuivat siinä tappiolle.

Delion oli Apollonin pyhäkkö Boiotiassa. Täälläkin Athenalaiset kärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424). Sokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia paettaissa mainitsee kertomus — tosin epäluotettava — hänen pelastaneen Xenophonin.

[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan valtiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin näistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l. neuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin fyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600). Koko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta korvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa kunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja esitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä oli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39 p.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä prytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he myöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä neuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla itselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet valtion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli tämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä neuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden muutos).

Mainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka Athenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä kuolemaan "kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja." Tätä menetystä katsoi Sokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä, sillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin strateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei kansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he kansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys, ett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita; kolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt, tarpeellista aikaa puolustukseen.

Taistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona, missä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston. Athenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä — kaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan sotalaitoksen esimieskolleegion — ja heitä oli myrsky estänyt täyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka taistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin tästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa luonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja välttivät he sen kautta kuoleman).

Huomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan tarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin tuomitsemisesta.

[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä, yleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia käytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei silloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei hänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä odottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa käytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle virkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan kuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi rikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.

[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta omaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli ollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä ollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän kuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan hänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa ihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset elämänohjeet — käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu kuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja siten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen hyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi velvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on Platon meille säilyttänyt "Kriton" nimisessä dialoogissaan, joka sekä historialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä yhteydessä tämän teoksen kanssa.

[18] Sphettolainen = kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin jakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat paikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia laitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan tasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti siten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi kuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.

[19] Aiskhines oli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen tiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.

[20] Kephisialainen — Kephisia deemoksesta.

[21] Epigenes esiintyy Xenophonin "Sokrateen muistelmissa", missä Sokrates suosittaa hänelle voimistelua.

[22] Theageesta kertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko terveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään valtiontoimista.

[23] Platon = filosoofi.

[24] Apollodoros oli sen mukaan, kuin Platon "Symposionissa" ja "Phaidonissa" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä olikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).

[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa, jonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen vain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten nyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).

[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli kansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki kansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä kuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa. He muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa) 500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia — välistäpä ei tarvittu kokonaistakaan — aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen oikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä hyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).

Sokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim., että Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse sanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän päässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt Sokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen luku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates tässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka äänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.

[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes viides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen hyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä rangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000 markkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.

[28] Prytaneion — uudempi Akropoliin juurella etelän puolella. Täällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin söivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä joukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne kansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen (esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin laita oli ollut se. Tällainen "ruokakumppanuus" prytaneionissa kävi suurimmasta arvon tunnustuksesta.

[29] 30 hopeamnaata — likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.

[30] Päällysmiehillään tarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön virkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen tuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.

[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: "tuomarit!" Tämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua: "Athenalaiset!", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön. Nyt hän kuitenkin lausuu: "tuomarit!". Syy, miksikä hän ennen ei ole sitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa "tuomari", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa voi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne, jotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.

[32] Minos, Radamanthys ja Aiakos olivat uskontarujen mukaan manalan tuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän tutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat hänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat "autuasten saarille", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä esim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai rangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös; kun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli hänen taas uudestaan alkaminen. — Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi nimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies tavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä maanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan tuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä käsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on selitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.

[33] Orpheus ja Musaios kävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista. Orpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut luontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava suomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta valheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet Dionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on katsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. — Musaios mainittiin Orpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa historiallisesta todenperäisyydestä.

[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta, niinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin 750-700 e.Kr. — joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama kuin Homeroksen.

[35] Palamedes oli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja maineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että Kreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin Odysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.

[36] Aias oli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin saarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä "Pikku Ilias" niminen epos lauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin Sophokleen "Aias mastigophoros" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä tuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka kostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar estää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän vihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun ja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän käsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua häpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa sankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.

[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet mainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen älynsä vuoksi.

[38] Ks. selit. 32.