The Project Gutenberg eBook of Hänen ylhäisyytensä seikkailu: Salapoliisiromaani, by Sven Elvestad

    I. Bentsiinimoottori.
   II. Polkupyöräilijä.
  III. Se on hän.
   IV. Silmästä silmään.
    V. Täydellinen gentlemanni.
   VI. Valoa pimeyteen.
  VII. Varastettu hevonen.
VIII. Nerokas kaappaus.
   IX. Kuusituhatta puntaa.
    X. Loppusananen.

BENTSIINIMOOTTORI.

Eräänä aamuna astui Kristianian salapoliisipäällikkö Asbjörn Kragin konttoriin ja, työntäen edellään keski-ikäistä, hyvinpuettua miestä, sanoi hymyillen:

Tämän sanottuaan poistui salapoliisipäällikkö, ja mies, jonka hän oli tuonut mukanaan, jäi yksin Asbjörn Kragin konttoriin.

Mies oli, kuten sanottu, jokseenkin hyvin puettu puhtaine kauluksineen ja kalvosimineen. Hänen karkeista käsistään päätteli Asbjörn Krag kuitenkin hänen kuuluvan työläisluokkaan. Hänen kasvonsa olivat leveähköt ja täyteläiset, ja hiukan lammasmaiset silmät eivät ilmaisseet mitään erikoista älykkyyttä. Hän oli parraton ja aivan hänen vasemman silmänsä yläpuolella huomasi salapoliisi suurehkon, punaisen arven.

Mies istui hiukan ujona väännellen hattuaan käsiensä välissä, eikä tuntunut oikein tietävän kuinka alottaisi. Auttaakseen häntä kysyi salapoliisi:

"Nimeni on Karl Adolf Boman", vastasi mies. "Minulla ei oikeastaan ole mitään vakinaista työpaikkaa, vaan ansaitsen elatukseni korjailemalla koneita y.m. Sitäpaitsi olen kuljettajana eräässä moottoriveneessä. Sopivinta lienee kutsua minua siis metallityöläiseksi.

"Aina eilisiltaan saakka olin varma siitä, ettei minulla ole mitään vihamiehiä, mutta nyt en todellakaan tiedä mitä ajatella. En ole koskaan tietääkseni tehnyt kenellekään pahaa. Elän aivan itsekseni ja teen työtäni. Päivisin olen joko merellä tai korjailen koneita. Tultuani iltaisin kotiin lakaisen pihamaan — olen näet myöskin portinvartija — ja illan vietän aina kotonani, perheeni keskuudessa, joten elämäni on mahdollisimman tasaista ja säännöllistä. Voin myöskin mainita, vaikka se ei kuulunekaan asiaan, että olen naimisissa, ja että minulla on kaksi alaikäistä lasta.

"Toissa iltana tulin kotiin klo 8. Olin ollut korjaamassa erään bygdöläisen perheen moottoria. Istuessani parhaillaan syömässä illallista, koputti joku ovelle, ja vaimoni avattua oven astui huoneeseen hienostipuettu herrasmies.

"'Minulla olisi teille vähän työtä', sanoi herra, 'mutta sillä olisi kiire, se täytyy tehdä aivan heti.'

"Sanoin, että olin tullut juuri kotiin matkalta, ja että tarvitsisin hieman levätä.

"'No, siellä ei ehken niin kovin paljon työtä olekaan', sanoi hän hymyillen, 'sitäpaitsi saatte hyvän maksun vaivoistanne. Minulla on eräs bentsiinimoottori, joka on joutunut epäkuntoon, ja kuultuani eräältä tuttavaltani teidän olevan spesialistin tällä alalla, tulin heti teidän luoksenne pyytämään apuanne.'

"En halunnut päästää käsistäni näin hyvää ansiomahdollisuutta, vaan otin hattuni ja lähdin herran mukaan."

Miehen päästyä näin pitkälle kertomuksessaan keskeytti Asbjörn Krag hänet kysymällä:

"Hyvä, hyvä. No niin, siinä tapauksessa voitte selostaa hiukan hänen ulkomuotoaan. Oliko hän nuori vai vanha? Kuinka hän oli puettu?"

"Hän näytti noin 30-35 vuotiaalta. Hänellä oli ruskea kokoparta ja hän käytti kultasankaista lornettia. Vartaloltaan oli hän kookas ja solakka."

"Niin, se oli kaikkein kummallisinta. Hänellä oli yllään purjehduspuku ja lakki, jossa oli purjehdusseuran merkki."

"Niin tein. Hän suuntasi aluksi kulkunsa rantaa kohti, ja minä luulin luonnollisesti saavani jonkun venemoottorin korjattavaksi. Mutta niinpä ei käynytkään. Jouduttuamme Drammenintielle kutsui hän luokseen ohiajavan ajurin ja pyysi minun nousemaan rattaille. Kysyttyäni häneltä matkamme määrää, vastasi hän: 'Ajamme Thorvald Meyerinkadun 164:än.'

"'Siunatkoon, onko moottorinne niin kaukana kaupungilla?' 'On', vastasi hän, 'se on viety sinne korjattavaksi.' Minusta tuntui se kyllä hiukan kummalliselta, mutta en kysellyt enää tarkemmin. Hänkin istui koko matkan ajan aivan vaiti. Mikäli muistan, ei hän katsahtanut kertaakaan minuun. Hänen partansa minua hiukan oudostutti — ehkäpä se olikin irtoparta."

"Jatkakaa vain", sanoi salapoliisi kärsimättömästi, "siitä voimme keskustella myöhemmin."

Miehen kertomus alkoi nähtävästi tuntua salapoliisistakin mielenkiintoiselta.

"No niin, pitkän ajomatkan jälkeen tulimme vihdoin Thorvald Meyerinkadulle ja vaunut pysähtyivät nr. 164:n kohdalle. Ajuri sai palkkansa ja lähti. Minä menin herran kanssa taloon. Noustuamme kolmanteen kerrokseen pysähtyi seuralaiseni. Kerroksessa oli kaksi ovea. Toisella seisoi: Leskirouva Hansen ja toisella Tarkastaja Bjercke.

"Herra otti taskustaan avaimen ja avasi sillä leskirouva Hansenin asunnon oven. 'Asun täällä', sanoi hän. 'Vai niin…', sanoin minä vain, mutta itsekseni ihmettelin, kuinka niin hieno herra, joka lisäksi kuului kuninkaalliseen purjehdusseuraan, asui niin kovin syrjäisessä paikassa.

"Tulimme pitkään eteiskäytävään. Naulakossa riippui naisten päällysvaatteita. Eteisestä astuimme suureen huoneeseen, joka oli hienosti sisustettu — ainakin minun mielestäni.

"Herra pyysi minua painamaan puuta, ja minä istuuduinkin oven vieressä olevalle tuolille.

"Herra ei tuntunut tästä oikein pitävän, ja viittasikin minua istuutumaan suureen, keskellä lattiaa seisovaan nojatuoliin.

"Näin jouduin istumaan selin siihen oveen, jonka kautta olimme tulleet, ja jota hän ei ollut vielä ehtinyt sulkea.

"Tuolin täytetty selkänoja oli niin korkea, etten olisi voinut nähdä, mitä selkäni takana tapahtui, vaikka olisinkin kääntänyt päätäni.

"Minä istuin hiljaa tuolillani hänen hyöriessään edestakaisin huoneessa. Lattialla oli paksuja mattoja, joten en voinut kuulla hänen askeleitaan.

"Kun useita minuutteja kului, ilman että mitään erikoista oli tapahtunut, katsoin parhaaksi huomauttaa, ettei minulla ollut paljon aikaa, ja etten ollut vielä ehtinyt syödä illallistakaan, joten olisi aika ryhtyä jo työhön.

"'Todellakin. Ettekö ole vielä syönyt illallista? Sepä ikävää. Jos olisitte huomauttanut siitä minulle aikaisemmin, olisimme voineet pistäytyä johonkin ravintolaan illastamaan.'

"Sitten työnsi hän syrjään erään oviverhon, ja avasi oven viereiseen huoneeseen.

"Samassa kuulin heikkoa moottorin surinaa. Koska huoneessa oli aivan hiljaista, kuulin sen sangen hyvin ja kiinnitin huomioni sen omituiseen sointuun.

"'No niin, siellä on moottori', ajattelin minä. Tunsin myöskin heikkoa bentsiinin hajua. Se oli siis bentsiinimoottori.

"Äkkiä olin kuulevinani melua takaani. Aioin juuri kääntyä katsomaan, mikä äänen aiheutti — — kun samassa sain voimakkaan iskun päähäni ja menetin tajuntani, Isku oli ollut pehmeä, mutta samalla voimakas; luulen melkein, että minua lyötiin hiekkapussilla. Lyönnin vaikutuksesta menetin, kuten sanottu, tajuntani täydelleen noin pariksi minuutiksi. Sitten olin tuntevinani, että joku märkä, luultavasti kloroformiin kastettu liina painettiin suutani vasten ja minä vaivuin syvään uneen."

POLKUPYÖRÄILIJÄ.

Miehen päästyä näin pitkälle kertomuksessaan nousi Asbjörn Krag ja alkoi kävellä edestakaisin huoneessaan.

Hän katsahti tarkkaavaisesti suojattiinsa, ja jos hänellä lienee ollutkin joitakin epäilyksiä miehen kertomuksen todenperäisyydestä, katosivat ne heti. Mies ei voinut olla valehtelija.

"Käsitän kyllä, että epäilette kertomustani valheeksi", sanoi mies, "eikä se olekaan lainkaan kummallista, sillä en olisi koskaan luullut, että vanhollisessa Kristianiassa voisi sellaista tapahtua."

"Kun kloroformiin kastettu liina painettiin suutani vasten, tunsin menettäväni tajuntani. Koetin kyllä kaikin voimin nousta ylös, mutta minut painettiin väkivallalla takaisin tuolilleni. Kloroformikin alkoi jo vaikuttaa ja vähitellen kävivät ponnistukseni heikommiksi ja heikommiksi, käteni herpautuivat ja sitten menetin tajuntani täydelleen. Mutta ennenkuin pyörryin, näin vilahduksen miehen kasvoista, kasvoista, joita tummine, kylmine silmineen en ole koskaan unohtava."

"Oletteko siis aivan varma siitä, että huoneeseen oli tullut joku kolmas henkilö?"

"Niin lyönti" mutisi salapoliisi. "Mutta meidän täytyy ottaa huomioon myöskin se seikka, että purjehduspukuinen herra oli mennyt viereiseen huoneeseen jo ennenkuin saitte iskun."

"Aivan oikein, ja se, joka antoi minulle iskun, tuli eteiseen johtavan oven kautta."

"Kuinka kauan aikaa kului siitä hetkestä, jolloin purjehduspukuinen mies meni viereiseen huoneeseen, siihen, jolloin saitte iskun?"

"No niin, sekunnitkin ovat aikaa. Siis kuinka monta sekunttia suunnilleen? Kenties minuutin verran?"

Sitten antoi hän miehelle paperia ja kynän ja pyysi häntä kyhäämään jonkunlaisen pohjapiirustuksen huoneista. Salapoliisi auttoi miestä ja hetken kuluttua oli piirustus valmis.

"Voi siis olla mahdollista, että purjehduspukuinen mies, ja se, joka antoi teille iskun, on sama henkilö", sanoi salapoliisi silmäiltyään piirustusta tarkasti.

"Valeparranhan voi riisua vähemmässä kuin puolessa minuutissa. Siinä tapauksessa on hän temmaissut sen kasvoiltaan viereisessä huoneessa, juossut sitten siihen huoneeseen, jossa te istuitte, ovien C:n ja A:n kautta, ja antanut teille iskun. Oliko lattialla mattoja?"

"Sitä enemmän on meillä syytä olettaa, että sama henkilö on koko ajan ollut toimessa. Huomasitteko katsoa kuinka tummakasvoinen mies oli puettu?"

"Me voimme siis täydellä syyllä olettaa, että rikoksen on tehnyt ainoastaan yksi henkilö. Se helpottaa suuresti työtämme. Olkaa hyvä ja jatkakaa. Kuinka paljon luulette kellon suunnilleen olleen saadessanne iskun?"

"Luulen sen olleen kymmenen tienoilla. Koska ikkunoiden kierrekaihtimet olivat puoleksi alasvedetyt, vallitsi huoneessa hämärä, joka esti minua tarkkaan huomaamasta huoneen sisustusta. Sitäpaitsi pyörryinkin heti iskun saatuani, joten voi sattua, etten nyt heti muistakaan kaikkea näkemääni. Tapahtumastahan on nyt jo aikaa kaksi päivää."

"Kaksi päivää", huudahti salapoliisi kummastuneena, "miksi ette ilmoittanut tapauksesta poliisille aikaisemmin?"

"Siksi, etten voinut. Tullessani tajuihini tuntui pääni hirveän raskaalta. Istuin hetken tuolillani voimatta liikuttaa jäsentäkään, ja koetin muistutella, mitä oli tapahtunut. Ensin petti muistini, mutta äkkiä selveni minulle kaikki, ja minä hypähdin tuoliltani, juoksin ikkunalle ja vedin kierrekaihtimet ylös. Ulkona oli jo hieman pimeämpi, mutta, kuten tiedätte, eivät kesäyöt täällä kovin pimeitä olekaan. Liikenteestä kaduilla voin päättää kellon olleen kahdentoista tienoilla. Olin siis laskujeni mukaan ollut tajuttomana noin puolitoista tuntia.

"Ensimmäiseksi kiintyi huomioni siihen, että olin yksin huoneessa. Tartuin suureen, raskaaseen maljakkoon, joka oli pöydällä, käyttääkseni sitä aseena, jos päälleni hyökättäisiin uudelleen.

"Maljakko kädessä astuin nopeasti toiseen huoneeseen. Ovi oli raollaan.
Sielläkään ei ollut ketään, olin siis yksin koko huoneustossa.

"'Mutta missä on moottori', ajattelin. Olinhan selvästi kuullut sen surinan ja tuntenut bentsiinin hajua. Ei jälkeäkään moottorista! Näyttipä vielä siltä kuin huoneessa ei olisi koskaan moottoria ollutkaan. Huone oli nähtävästi ruokasali, ja sangen hienosti kalustettu. Pöydällä oli kahvipannu ja kaksi kuppia. Kaikki tuntui minusta yhä arvoituksellisemmalta ja suunnaton kauhu valtasi minut. Ainoa ajatukseni oli päästä pois tästä salaperäisestä huoneesta. Tunnustelin ovea, joka johti eteiseen. Se oli lukittu.

"Juoksin takaisin huoneeseen, jossa olin pyörtynyt. Ja nyt huomasin jotain, jota en aikaisemmin hämmennyksessäni ollut pannut merkille. Nojatuolin vieressä seisoi pieni, soikea salonkipöytä. Pöydällä oli suuri, keltainen kirjekuori. Vaistoni sanoi, että se oli tarkoitettu minulle. Tartuin kirjekuoreen ja aivan oikein, se oli todellakin osoitettu minulle."

Vastauksen asemesta otti mies taskustaan suuren, keltaisen kirjekuoren, ja ojensi sen salapoliisille.

Jos haluatte välttää kostoani, niin menkää heti kotiinne, jossa teitä odotetaan. Jos kerrotte kenellekään viimeyön tapahtumista, ei henkenne ole penninkään arvoinen.

"Voitte hyvin ymmärtää, että ensin säikähdin suunnattomasti", jatkoi mies. "Pistin kirjeeni taskuuni ja koetin avata eteiseen johtavan oven. Tämäkin ovi oli lukittu, mutta avain oli suulla. Aukaisin oven ja astuin eteiseen. Sielläkään ei ollut ketään. Naulakossa riippui naisten päällysvaatteita. Ulko-ovi voitiin avata sisältäkäsin ja hetken kuluttua olin kadulla.

"Vetäessäni täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihini käsitin vasta, kuinka raskasta ja ummehtunutta huoneessa ollut ilma oli ollut ja hetken kuluttua hävisi epämiellyttävä huimaus ja päänsärkykin.

"Pelkäsin kovasti saavani kokea vielä lisää hengenvaarallisia seikkailuja ja olin kovin kiihtynyt. Koetin joutua mahdollisimman pian kotiini, sillä kirjeessähän sanottiin, että minua odotettiin siellä ja pelkäsin, että sielläkin olisi tapahtunut jotain.

"Saavuin kotiin klo 12. Tuskin olin ehtinyt avata oven, kun vaimoni itkien kavahti kaulaani ja nyyhkytti:

"'Jumalan kiitos, että tulit. Luulimme, ettet enää koskaan tulisi takaisin kotiisi.'

"En ruvennut lähemmin kertomaan seikkailuistani, vaan pyysin heti ruokaa, sillä olin, kumma kyllä, hirveän nälissäni.

"Syödessäni hautoi vaimoni kivistäviä ohimoitani märällä liinalla. Kuten näette, herra salapoliisi, on toinen puoli päätäni vieläkin kovasti turvoksissa, tunnenpa vielä vähän tuskiakin.

"'Rauhoituimme kyllä hiukan saatuamme kirjeen, mutta koko päivän olimme hirveässä pelossa, kun emme tienneet lainkaan missä olet.'

"Hypähdin tuoliltani niin kiivaasti, että kääreet putosivat lattialle ja huudahdin.

"'Koko päivän!, Oletko tullut hulluksi. Minähän läksin kotoa vasta kolme tuntia sitten.'

"'Kolme tuntia sitten', sanoi vaimoni. 'Sinähän lähdit kotoa eilen illalla klo 9.'

"'Etkö tiedä sitä, rakkaani', vastasi vaimoni. 'Tänään on 16:s päivä heinäkuuta.'

"Ällistyin suunnattomasti kuullessani sen. Nyt vasta käsitin maanneeni tajuttomana tuossa kirotussa huoneustossa kokonaisen yön ja päivän."

"Tässä ei myöskään ole mitään allekirjoitusta, mutta se on kirjoitettu samalla käsialalla kuin huoneesta löytämänne kirje. — No, kerroitteko sitten vaimollenne seikkailunne?"

"En, en kertonut hänelle mitään, vaan valvoin koko yön koettaen selvittää mielessäni yön kummallisia tapahtumia. Noustuani ylös aamulla päätin vakavasti ilmoittaa asiasta poliisille. Olen rehellinen mies, herra salapoliisi, ja pelkkä ajatuskin siitä, että vaikenemalla voisin joutua välillisesti avustamaan jotain rikosta, on minulle tuiki vastenmielinen."

"Ja sitäpaitsi", jatkoi hän, "en pelkää ketään koko avarassa maailmassa. Olen nuorena ollut mukana monessa vaarallisessa seikkailussa Amerikan preerioilla, enkä aio antaa suotta säikytellä itseäni.

"Olette nyt siis kuullut kertomukseni. Teidän asianne on ratkaista arvoitus, ja koska nähtävästi olemme tekemisissä häikäilemättömien roistojen kanssa, turvaudun teidän apuunne. Menettelenkö siinä oikein?"

"Olette tehnyt aivan oikein ilmoittaessanne asiasta poliisille. En käsitä vielä lainkaan, mikä oli syynä roistojen raakaan kohteluun teitä kohtaan, mutta aloitan tutkimuksemme heti ja toivottavasti onnistumme yhteisvoimin vielä selvittämään tämän sotkuisen vyyhdin."

"Ensin on meidän tutkittava tuo salaperäinen huone. Se on ensimmäinen tukikohta tutkimuksissamme."

Salapoliisi oli tehnyt muutamia pikaisia muistiinpanoja miehen päätettyä kertomuksensa. Nyt pani hän muistikirjansa kiinni ja pisti sen taskuunsa.

"Sangen salaperäistä", mutisi hän. "Mitähän tässä oikein on tekeillä?
Tiedättekö itsellänne olevan vihamiehiä?"

"Teillä ei myöskään liene mitään arvoesineitä, jotka olisivat varastamisen arvoisia?"

Salapoliisi avasi kirjoituspöytänsä laatikon ja pisti taskuunsa ladatun revolverin.

Heidän seisoessaan kadulla odottamassa raitiotievaunua, huudahti Boman yht'äkkiä hämmästyneenä:

"Muistin yht'äkkiä vielä erään seikan, joka on myöskin ehken jossain yhteydessä seikkailujeni kanssa", vastasi mies. "Ollessani matkalla tänne poliisiasemalle, oli eräs pyöräilijä vähällä ajaa minut kumoon. Katsokaapas vain housujani, niissä on kyllä vielä jälkiä yhteentörmäyksestä."

"No, mutta millä tavalla luulette tämän olevan yhteydessä seikkailujenne kanssa?"

"Polkupyöräilijä. Hän hypähti alas pyörältään ja pyysi kohteliaasti minulta anteeksi. Ja koska minä yleensä olen vähän liiankin hyväntahtoinen tämäntapaisissa tilanteissa, sanoin vain:

"'Oh, ei tee mitään. Vahinko ei tule kello kaulassa', mutta silloin sanoi polkupyöräilijä tarttuen käsivarteeni omituisen vakavasti:

"'Tämä oli paha enne. Teidän olisi parasta kääntyä — itsenne tähden!'

"Ei", vastasi Boman hymyillen ymmärtäväisesti. "Ne eivät olleet mustat, vaan aivan vaaleansiniset."

III

SE ON HÄN.

"Vaaleansiniset silmät, siinä tapauksessa ei se ollut hän", sanoi salapoliisi.

"Ei", vastasi mies, "sillä hänen mustat, kylmät silmänsä tuntisin vaikka tuhansien joukosta. Mutta eikö tuo kohtaus polkupyöräilijän kanssa tunnu teistäkin kummalliselta?"

"Teitä pidetään silmällä", vastasi salapoliisi, "se on aivan varmaa.
Luulenpa melkein, että tarkkaavat silmät seuraavat nytkin jokaista
askeltanne. Teissä, tai teidän ympäristössänne piilee joku salaisuus.
Suuri, kummallinen salaisuus."

Ajuri, joka kyllä tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, heilautti sirosti piiskaansa ja vaunut lähtivät liikkeelle pysähtyen noin neljännestunnin nopean ajon jälkeen suuren, viisikerroksisen kivitalon edustalle.

He nousivat kolmanteen kerrokseen, ja sinne päästyä osoitti Boman erästä porsliinista nimikilpeä, johon oli kirjoitettu:

"Täällä se tapahtui", sanoi hän hiukan vavahtelevalla äänellä, josta voi päättää, että hän oli hieman hermostunut ja jännityksissään.

Asbjörn Krag soitti ovikelloa, ja he odottivat pari minuuttia, mutta sisältä ei kuulunut ääntäkään.

Sensijaan aukeni vastapäinen, tarkastaja Bjercken asunnon ovi ja eräs naishenkilö kurkisti ovesta sanoen:

"Sepä ikävää", vastasi salapoliisi. "Meillä olisi ollut kiireellistä asiaa… purjehdusseurasta", lisäsi hän sitten.

"Ettekö ole nähnyt häntä tänään?" kysyi Krag vielä kerran. "Tarkoitan purjehdusseuraan kuuluvaa herraa."

"Kyllä olette sittenkin varmasti erehtynyt. Leskirouva Hansenilla ei ole ketään purjehdusseuraan kuuluvaa vuokralaista. Hänen luonaan asuu vain eräs nuori ylioppilas ja eräs konttoristi — ainakin mikäli minä tiedän. Mutta tuoltahan hän tuleekin itse, ellette usko minua, voitte kysyä häneltä."

Toisesta kerroksesta kuului raskaita askeleita, ja hetken kuluttua tuli näkyviin vanha, lihavahko naishenkilö, jolla oli yllään rypistynyt, vanhanaikainen silkkikappa. Hänellä oli kädessään suuri joukko paketteja, josta päättäen hän tuli kaupungilta ostoksilta.

Hän tuijotti kummastuneena miehiin, jotka seisoivat hänen asuntonsa oven edessä.

"Kyllä, nimeni on Hansen", vastasi nainen, "mutta olen ehtinyt vuokrata jo huoneet."

"Vai niin, luulin teidän tulleen huoneita vuokraamaan", vastasi nainen avaten ulko-oven. Hän oli niin lihava, että hänen ruumiinsa täytti koko oviaukon.

"Olkaa hyvä ja astukaa sisään", sanoi hän, "haluatte kai keskustella kanssani?"

Salapoliisi katseli tarkasti ympärilleen. Boman oli puhunut totta.
Naulakoissa riippui vain naisten päällysvaatteita.

"Vuokralaiseni ei ole kotona. Voimme siis mennä hänen huoneeseensa; olen näet vuokrannut kaikki huoneeni", sanoi leskirouva.

"Tuossa on se", sanoi Boman osoittaen korkeata nojatuolia, joka seisoi keskellä lattiaa.

Leskirouva pyysi herroja istuutumaan, ja salapoliisi valitsi istuimekseen tuon korkeaselkäisen nojatuolin.

Krag mietti hetkisen, kuinka hän viisaimmin voisi esittää asiansa leskirouvalle.

Tähän asti oli hän toiminut jokseenkin avoimesti, vaikka epäilikin Bomania ja itseään vakoiltavan. Hänen vaununsa odottivat ulkona, hän ei ollut muuttanut ollenkaan ulkonäköään, ja oli ajanut Thorvald Meyerinkadulle suoraan poliisiasemalta. Hänelle olisi sangen helppoa salata ammattinsa leskirouvalta. Sitäpaitsi voisi hän kenties pettää turvattinsa salaperäisiä vihollisia, jos hän saisi uskotelluksi heille itsellään olevan aivan väärät käsitykset heidän rikoksensa vaikuttimista.

"Vai niin", sanoi leskirouva levottomana ja istuutui salapoliisia vastapäätä, "pankki ei tahdo odottaa siis enää, vai…?"

"Ei, siitä toisesta. Tarkoitan purjehdusseuraan kuuluvaa herraa. Häntä, joka asuu näissä huoneissa. Hänen nimensä on…"

"Aivan niin, Carstensen, kuninkaallisen purjehdusklubin jäsen. Kuinka kauan on hän asunut luonanne?"

"En, en ole koskaan nähnyt häntä ennen. Hän maksoi etukäteen puolen kuukauden vuokran."

"Eivät vielä. Hän sanoi muuttaneensa tänne Mossista. Hänen tavaransa tulevat vasta parin kuukauden kuluttua. Hänellä on aina purjehduspuku yllään."

Leskirouva, joka luonnollisesti oli kovin hämmästynyt kysymyksistä, vastasi hiukan viivytellen.

"Kun hän oli maksanut vuokran ja kysellyt minulta hiukan yhtä ja toista, lähti hän ulos."

"Sanoin illalla käyväni tervehtimässä sisartani. Sitten kysyi hän, milloin aioin lähteä, ja kuinka kauan tulisin viipymään poissa kotoa. Sanoin lähteväni klo 8 ja tulevani takaisin klo 1/2 11."

Krag ja Boman loivat toisiinsa merkitsevän katseen, ja salapoliisi kuuli Bomanin mutisevan puoleksi itsekseen:

"Tapasin hänet eteisessä", selitti leskirouva. "Hän tuli juuri ruokasalista. Hän tervehti ensin kohteliaasti ja kysyi sitten, oliko minulla ollut hauska sisareni luona."

"Kyllä, sitten sanoi hän matkustavansa Mossiin 11.10:n junalla ja viipyvänsä siellä noin päivän. Hän kertoi asettaneensa huoneeseensa joitakin tieteellisiä koneita, ja kielsi jyrkästi minua menemästä sinne."

"Niin, niin hän sanoi. Sitten lukitsi hän oven ja meni ulos. Senjälkeen en ole nähnyt häntä, mutta hän on kyllä tullut jo takaisin Mossista."

"Hän on ollut huoneissaan. Kun aamulla koettelin huoneen ovea, oli se auki, ja kuten näette on hän vienyt pois koneensa."

"En", vastasi leskirouva, "mutta hänhän sanoi, että ne olivat täällä, mutta nyt ovat ne poissa."

Asbjörn Krag otti esille poliisimerkkinsä, ja kun vanha rouva näki sen, huudahti hän pelästyksestä.

"Kuten näette, olemme poliiseja", sanoi Krag. "Ellette puhu totta, voitte saada siitä ikävyyksiä."

"En, sehän se juuri kummallisinta onkin. En saanut ovia auki. Tämän huoneen ovi oli lukittu sisältäpäin, ja toinen oli varustettu erikoisella varmuuslukolla, joten minun täytyi luopua yrityksistäni. Mutta mitään muuta en ole tehnyt, sen vannon…"

"Tahtoisin vain huomauttaa teille", sanoi salapoliisi, "että tämä herra" — hän osoitti Bomania — "on joutunut vakavan ryöstöyrityksen uhriksi tässä huoneessa toissa iltana, juuri siihen aikaan, jolloin olitte sisartanne tervehtimässä."

"Varjelkoon! Ryöstöyritys! Minun huoneessani!" huudahti leskirouva kauhuissaan.

"Niin", sanoi salapoliisi, "teidän vuokralaisenne, joka ei ole mikään virkamies, ja jonka nimi ei ole Carstensen, on jollain käsittämättömällä tavalla saanut tietää, että tällä herra Bomanilla oli hallussaan suurehko rahasumma, jonka hänen piti antaa esimiehelleen."

Boman hypähti hämmästyneenä pystyyn aikoen tehdä vastaväitöksiä, mutta
Krag loi häneen merkitsevän silmäyksen, ja — Boman ymmärsi.

"Noin 2000 kruunua olisi joutunut julkean roiston käsiin, ellei herra Boman olisi ollut kyllin varovainen piiloittaakseen rahoja sukan sisään. Ryöväri ei huomannut etsiä rahoja sieltä, vaan luuli, että herra Boman oli jättänyt rahat kotiinsa. Luulen, ettei n.k. herra Carstensen tule enää koskaan tänne", lopetti salapoliisi, "joten voitte huoleti vuokrata huoneen jollekin toiselle."

Leskirouva pudisti vain päätään. Hän oli niin pelästynyt poliisin äkillisestä sekaantumisesta hänen yksityisasioihinsa, ja niin kauhistunut kaikesta kuulemastaan, ettei voinut virkkaa mitään.

"Siis myöskin tämä?" kysyi salapoliisi ottaen pöydältä liinan ja haistellen sitä.

"Se on yksi ruokaliinoistani" vastasi rouva Hansen heti otettuaan sen käteensä. Mutta samassa heitti hän sen lattialle.

"Siihen on tiputettu kloroformia", selitti salapoliisi, "älkää haistelko sitä liiaksi, muuten voitte menettää tajuntanne pian."

"En kerro siitä kenellekään, siitä saatte olla aivan varma", vakuutti leskirouva.

"Ja jos hän kaikesta huolimatta vielä tulisi tänne käymään, tulee teidän lähettää heti siitä minulle tieto."

"Niin minäkin luulen. Mutta tuo n.k. Carstensen ei kai enää uskalla tulla takaisin."

"Eipä tiedä. Kaikesta päättäen lienee hän kyllin häikäilemätön tehdäkseen senkin, jos se on hänen etujensa mukaista."

Hetken kuluttua istuivat he jälleen vaunuissa, jotka kiidättivät heidät takaisin keskikaupungille.

"Miehellä, joka kutsuu itseään Carstenseniksi, on täytynyt olla erittäin pakottavia syitä pitää teitä 12 tuntia vankinaan, muutoin ei hän ikinä olisi ryhtynyt niin uhkarohkeaan tekoon. Henkilökohtaisen koston, samoinkuin ryöstöaikeenkin voimme jättää huomioonottamatta. Mutta sitten on vielä jälellä mahdollisuus, että miehellä oli tekeillä rikos, jonka teidän läsnäolonne olisi voinut estää, tai ainakin tehdä onnistumisen epävarmaksi. Ettekö voi kuvitella mitään paikkaa läheisyydessänne, jossa rikos, jonka läsnäolonne voisi estää, olisi mahdollinen?"

"En", vastasi Boman heti. "En voi kuvitellakaan mitään sellaista mahdollisuutta. Kuinka voisin minä, tavallinen työläinen, joka en tunne juuri ketään perheeni ja lähimmän ympäristöni ulkopuolelta, estää jotain rikollista toteuttamasta suunnitelmiaan?"

"Se ei merkitse mitään, te voitte itse siitä tietämättänne olla esteenä hänen aikeilleen."

"Mutta vaikkapa olisi niinkin", väitti Boman, "vaikka rikos minun vankina ollessani olisi tapahtunutkin, olisi sen täytynyt olla tavaton rikos, sillä ei kukaan uskaltaudu sellaiseen uhkarohkeaan seikkailuun, ellei hänellä ole siitä vaivoja ja vaaroja täysin korvaavia etuja, ja kuitenkaan emme ole kuulleet mitään rikoksesta."

"Usein sattuu niin, että suurimmista rikoksista emme saa tietää mitään", sanoi Krag antaen ajurille merkin pysähtyä. He olivat saapuneet Torikadulle.

Krag ja Boman laskeutuivat vaunuista. Salapoliisi pyysi Bomania kävelemään hiukan edellä, sillä hän arveli, ettei ollut viisasta näyttäytyä yhdessä.

Boman käsitti heti, mitä hänen oli tehtävä, ja lähti kävelemään nopeasti, kertaakaan taakseen katsomatta, kotiaan kohti. Salapoliisi seurasi vähän matkan päässä jälempänä.

He tulivat Karl Johaninkadulle. Päiväkävelyaika oli juuri parhaillaan ja bulevardi kuhisi täynnään iloisesti rupattelevaa, kesäpukuista yleisöä.

Äkkiä kiintyi salapoliisin huomio jälleen Bomaniin, joka oli tehnyt äkillisen liikkeen, ikäänkuin olisi väkijoukossa huomannut jonkun, jonka näkeminen hämmästytti häntä. Hän kääntyi sanoakseen jotain salapoliisille, mutta Krag viittasi häntä vain kävelemään rauhallisesti eteenpäin. Boman ymmärsikin merkin ja käveli välinpitämättömän näköisenä edelleen, mutta hänen katseensa seurasi erästä pitkää, hienosti puettua herraa, joka hiljalleen käveli pitkin katua välittämättä kiinnittää huomiotaan työläispukuisen miehen liikkeisiin. Herra oli tummaihoinen, keski-ikäinen mies, jolla oli teräväpiirteiset, tarmoa ja tahdonlujuutta ilmaisevat kasvot. Heikko väristys kulki läpi salapoliisin ruumiin, kun hän käveli miehen ohitse, ja sai nähdä vilauksen tämän mustista, kylmistä silmistä.

Boman oli hyvin kiihtynyt ja kuiskasi osoittaen pitkää, hienoa herraa, joka juuri kulki kadun poikki:

SILMÄSTÄ SILMÄÄN.

Raitiotievaunu tuli pitkin Munkedaminkatua, ja herra astui vaunuun. Kirkkaassa auringonpaisteessa näki salapoliisi hänen istuutuvan vaunun penkille.

Juuri vaunun lähtiessä liikkeelle hyppäsi Krag takasillalle. Sieltä voi hän, tulematta itse huomatuksi, pitää silmällä sekä herraa että Bomania.

Boman oli nähtävästi hiukan hermostunut, ja katseli lakkaamatta herraa, joka ei näyttänyt häntä edes huomaavankaan.

Boman tervehti ja herrasmies vastasi hiukan kummastuneen näköisenä hänen tervehdykseensä ikäänkuin ihmetellen, miksi mies, jota hän ei lainkaan tuntenut, tervehti häntä.

"Jos se on hän, niin on hän ainakin mainio näyttelijä", ajatteli salapoliisi.

Krag, joka ammattiaan harjoittaessaan oli myös kehittynyt eteväksi ihmistuntijaksi, näki Bomanin kasvojen ilmeestä, että tämä tuli hetki hetkeltä yhä varmemmaksi asiastaan. Mutta tumma herrasmies ei antanut yllättää itseään, vaan oli yhtä välinpitämättömän näköinen kuin ennenkin.

Vaunun pysähtyessä Hansteninkadulla, nousi herra poistuakseen. Boman seurasi häntä. Herrasmies laskeutui vaunusta lähtien kävelemään. Boman aikoi tehdä samoin, mutta Krag viittasi häntä pysähtymään.

"Ei, menkää kotiinne, ja jättäkää tämä asia minun huolekseni. Jos tarvitsen teitä, niin lähetän kyllä siitä tiedon. Siihen saakka voitte olla kotonanne."

Krag oli koko keskustelun ajan tarkasti seurannut tummaa herrasmiestä katseellaan.

Boman ajoi raitiovaunulla kotiinsa Asbjörn Kragin jäädessä yksin jatkamaan takaa-ajoa. Tumma herrasmies ei katsonut kertaakaan taakseen, vaan käveli huoletonna edelleen.

Äkkiä, nähdessään matkansa varrella tupakkakaupan, jonka ikkunaan oli asetettu näytteille paljon kuva- ja pilalehtiä, pysähtyi hän, ja hetkisen mietittyään meni hän kauppaan.

"Vai niin", tuumi Krag itsekseen. "Tuon tempun kyllä tunnen. Katuovesta sisään, ja takaovesta ulos ja — takaa-ajajat ovat eksytetyt. Ei ystäväni, se temppu ei onnistukaan tällä kertaa."

Krag käveli suoraan puotia kohti ikäänkuin hänellä olisi ollut asiaa sinne, ja vain sen takia olisi astunutkin alas raitiovaunusta.

Kun hän oli astunut sisään ja sulkenut oven, loi hän nopean silmäyksen ympärilleen. Krag oli hyvä havaintojentekijä, ja silmänräpäyksessä oli hän saanut tarkan kuvan myymälästä sen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kaksi seikkaa kummastutti häntä erikoisesti. Ensiksi: tumma herrasmies seisoi rauhallisena tiskin ääressä, ja toiseksi: mitään takaovea ei kaupassa ollut. Myymälään pääsi ainoastaan katuoven kautta.

Krag astui tiskin luo ja pyysi pari hyvää sikaria. Hän tarkasteli huolellisesti useita eri lajeja saadakseen ajan kulumaan. Sill'aikaa oli tumma herrasmies tehnyt ostoksensa ja poistui myymälästä kunnioittamatta salapoliisia ainoallakaan silmäyksellä. Krag seisoi tiskin ääressä selin oveen. Hän kuuli herran takanaan kovin ponnistuksin koettavan työntää ovea kiinni.

"Kas niin, johan se menikin", sanoi herra saatuaan kovasti painamalla oven vihdoinkin kiinni. Krag näki hänen lähtevän kävelemään hiljalleen pitkin katua myymälän ikkunan ohi. Hänen varjonsa lankesi myymälän lattialle.

Krag oli nyt myöskin ehtinyt valita sikarinsa ja maksaa ne. Lähtiessään kysyi hän kauppiaalta:

"En tiedä hänen nimeään, mutta silloin tällöin käy hän ostamassa paperosseja täältä. Hän asuu varmaankin jossain näillä tienoin", vastasi tupakkakauppias.

Krag laski, että herran lähtemisestä oli kulunut juuri sen verran aikaa, että hän voi sopivan välimatkan päässä huomaamatta seurata tätä. Hän tarttuikin sentähden ovenripaan aikoen lähteä.

Mutta ovi oli ja pysyi kiinni, eikä hänen riuhtomisestakaan ollut mitään apua.

Salapoliisille selvisi heti, että tumma herrasmies oli päästäkseen takaa-ajajastaan hyvin yksinkertaisesti teljennyt hänet tupakkakauppaan. Huolimatta kiukustaan täytyi salapoliisin melkein ihailla sitä näppärää, joskin häikäilemätöntä tapaa, jolla mies oli päässyt livistämään.

Krag tunsi kuitenkin lukkojen rakenteen tarkemmin kuin paraskaan murtovaras. Oli kaksi esinettä, joita Krag ei koskaan unohtanut ottaa mukaansa, ja jotka hänen pitkänä ja seikkailurikkaana virka-aikanaan monta kertaa olivat päästäneet hänet pälkähästä, sama nikkelöity browninki, ja nippu teräksisiä tiirikoita. Nyt otti hän tämän nipun taskustaan, ja parin minuutin kuluttua oli ovi auki.

Tupakkakauppias oli aivan ällistynyt. "Teitähän voisi", sanoi hän, "luulla melkein… he… he… murtovarkaaksi. Kas vain, kuinka näppäriä kapineita."

Krag ei kuitenkaan menettänyt vielä toivoa päästä hänen jäljilleen, ja hänen mieleensä vilahti heti kokonainen sarja keinoja, jotka eivät olleet monimutkaisia, eivätkä vaikeita, mutta jotka, jos niitä osasi kyllin nopeasti ja taitavasti käyttää, voivat johtaa vielä oikeille jäljille.

Katu oli muuten aivan tyhjä, joten poliisin oli pitänyt kiinnittää huomionsa niihin harvoihin, jotka olivat kadulla kulkeneet.

"En, tuskin 4-5 minuuttia kauempaa. Odotan juuri toista konstaapelia päästämään minua vahdista."

"Hyvä, oletteko pitänyt silmällä niitä henkilöitä, jotka sillä aikaa ovat kulkeneet tästä ohi?"

"En luule kenenkään päässeen ohitseni ilman, että olisin huomannut hänet."

"Noin 3-4 minuuttia sitten tuli tuolta tupakkakaupasta eräs pitkä, tumma, hienostipuettu herra. Näittekö hänet?"

"En kyliäkään nähnyt hänen tulevan tupakkakaupasta, mutta pari minuuttia sitten kulki tästä ohi eräs pitkä, hienostipuettu herra, ja kääntyi sitten tuossa kadunkulmauksessa."

"Kulkiessaan jokseenkin nopeasti ohitseni ja huomatessaan minut, kuulin hänen mutisevan: 'Kas, sepä perhanaa.' Tuntui melkein siltä kuin hän huomatessaan minut olisi tullut epämiellyttävästi yllätetyksi."

Salapoliisi riemuitsi kuullessaan konstaapelin sanat. Hän ymmärsi varsin hyvin syyn herran huudahdukseen.

"Näin hänen kääntyvän kadunkulmasta ja kulkevan sitten lähimmälle poikkikadulle. Siellä kadotin hänet näkyvistäni."

Salapoliisi muisti nyt tupakkakauppiaan sanoneen, että herra nähtävästi asui näillämain, koska usein kävi ostamassa paperosseja hänen tupakkakaupastaan. Krag tunsi kaupungin kuin omat taskunsa. Hän tiesi viereisessä korttelissa olevan erään toisen tupakkakaupan, ja koska tumma herra usein osti tupakkansa juuri siitä kaupasta, johon Krag oli tullut teljetyksi, asui hän todennäköisesti molempien tupakkakauppojen välillä.

"Kyllä", vastasi konstaapeli, "olen jo useamman vuoden pitänyt vahtia aina näillä tienoin."

"Silloin arvattavasti tunnette ne henkilöt, jotka asuvat oikealla puolen katua?"

"Tiedättekö, asuuko esimerkiksi tuossa talossa, jota nyt osoitan, ketään nuoria naisia?"

"Nuoria naisia?" kysyi poliisi ällistyneenä. "Kyllä, toisessa kerroksessa asuu järjestysmies Winter, jolla on viisi naimatonta tytärtä."

"Vai niin, hänet tunnenkin. Hänen tyttärensä käyvät kai jossain työssä?"

"Ei, eivät kaikki. Kolme heistä on melkein säännöllisesti aina kotosalla. Kaksi heistä antaa piano-, ja kolmas laulutunteja. Siinä talossa käy aina tavaton melu!"

Salapoliisi nyökkäsi ja lähti nopeasti kävelemään kohti sitä taloa, jota oli äsken osoittanut. Hän soitti ovikelloa järjestysmies Winterin ovella, ja hänet päästettiin heti sisään, mutta sitä ennen oli hän jo mielihyvikseen ehtinyt huomata, että asunnon ikkunaan oli kiinnitetty katupeili. Hän otti nyt huomioon naisten tavallisen heikkouden, uteliaisuuden, sillä Asbjörn Krag oli ennenkaikkea etevä psykologi. Hänen takaa-ajamansa henkilöhän oli pitkä, hienosti puettu, komea herrasmies. Siitä syystä olikin hän vakuutettu siitä, että naisten huomio oli kiintynyt tähän.

Järjestysmies ei ollut itse kotona, mutta hänen viisi tytärtään, jotka
Krag myöskin tunsi, ottivat hänet riemuiten vastaan.

Krag selitti lyhyesti asiansa. Hän sanoi etsivänsä erästä ystäväänsä, jonka tiesi asuvan näillä tienoin, mutta ei löytänyt hänen asuntoansa, kun ei tiennyt talon numeroa. Mutta tämä hänen ystävänsä sattui nyt olemaan oikein muhkea mies, oikea naisten sankari. Hän kulki varmasti usein tästä ohi. Hän oli pitkä, tumma, hienosti puettu, ja käytti harmaata, leveälieristä huopahattua.

Mutta neitoset, ollen loukkaantuvinaan, vakuuttivat yhteen ääneen, etteivät he olleet sellaista herraa nähneetkään. Vanhin, jonka iän voi jokseenkin selvästi jo lukea niistä pikku rypyistä, joita aika oli hänen kasvoihinsa uurtanut, sanoi teeskennellen:

Mutta salapoliisi arvasi heti neitosten tietävän asiasta enemmän kuin he tahtoivat tunnustaa, ja hänen yhtämittaa selitettyään asian olevan hänelle hyvin tärkeän, antoivat neitoset vihdoin perää. Nyt selittivät he kaikki taas kilvan, että olivat kyllä nähneet tuon komean herran, joka oli niin "ihastuttava" — paljon, paljon ihastuttavampi kuin herra Krag —, ja että herra asui vastapäisessä talossa. Eräs vanha, ilkeä ämmä hoiti hänen talouttaan.

Neitoset halusivat nyt korvaukseksi saada lähempiä tietoja "ihastuksestaan", mutta salapoliisi torjui hymyillen heidän vaatimuksensa, ja, selittäen itsellään olevan kovan kiireen, jätti neitosille hyvästit.

Vastapäiseen taloon tultuaan sai hän helposti tietää, että vanha, kiukkuinen ämmä asui kolmannessa kerroksessa.

Asbjörn Krag soitti ovikelloa. Ovella ei ollut mitään nimikilpeä, mutta se ei kummastuttanut salapoliisia lainkaan.

"Ei", vastasi muija aikoen rämäyttää oven kiinni aivan hänen nenänsä edessä, mutta Asbjörn Krag oli ehtinyt pistää jalkansa ovenrakoon.

"Ei, mutta kuulkaas", sanoi hän kovalla äänellä, "oletteko aivan varma, ettei hän ole kotona?"

"No, no, rauhoittukaahan", sanoi Krag tunkeutuen ovesta eteiseen.
"Ellei hän ole kotona, saanen ainakin kirjoittaa hänelle pari riviä."

Hän aikoi eteiseen päästyään avata ensimmäisen näkemänsä oven, mutta muija tarrasi hänen käsivarteensa.

Huone oli tavattoman hienosti kalustettu salonki. Hienokaiverteiset, silkillä päällystetyt huonekalut, marmoriveistokset ja taulut todistivat kaikki omistajan hienoa kauneusaistia.

"No, kirjoittakaa nyt", sanoi muija tylysti, mutisten itsekseen jotain "hävyttömistä miehistä."

Krag istuutui pöydän ääreen ja alkoi töhertää jotain paperipalalle. Hänen aivonsa työskentelivät keksiäkseen keinon, jolla hän voisi houkutella muijan ulos, saadakseen sitten hetkisen yksin tarkastella huonetta.

Äkkiä hän säpsähti. Eräs oviverho aivan hänen edessään vedettiin nopeasti syrjään. Krag hypähti pystyyn.

Hänen etsimänsä mies seisoi hänen edessään. Pitkä, tumma herra oli puettu viimeisen muodin mukaiseen hienoon aamupäiväpukuun. Hän tarkasteli salapoliisia vakavin ilmein, ja tämän katse, vastoin hänen tahtoaankin, väisti miehen mustia silmiä.

Miehen syvä, soinnukas ääni kalskahti kovalta hänen kumartaessaan ja sanoessaan:

TÄYDELLINEN GENTLEMANNI.

Asbjörn Krag aikoi vastata, mutta muija keskeytti hänet alkaen puolustella itseään, koska oli Thomas Buschin äkkiä ilmestyttyä näyttämölle joutunut Kragin silmissä valehtelijaksi.

Busch kääntyi silloin hänen puoleensa kumartaen teeskennellyn kohteliaasti ja sanoi, äänessään hitunen ivaa:

Happamin ilmein laahusti muija ulos rämäyttäen oven kiukkuisesti kiinni perässään.

"Hän on minun taloudenhoitajattareni", sanoi hän, "toivon teidän suovan hänelle anteeksi. Hän on hiukan huonolla tuulella, kun olin kyllin rohkea ryhtyäkseni arvostelemaan hänen valmistamiaan pasteijoita, — joiden valmistuksessa hän muutoin on mestari."

Asbjörn Krag, joka tämän pienen perhekohtauksen kestäessä oli ehtinyt koota ajatuksensa, päätti jatkaa keskustelua Thomas Buschin aloittamaan sävyyn ja vastasi:

"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi", jatkoi Busch. "Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla kaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa Ranskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin hovikokilta."

Asbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen kohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.

"Niin, minä olenkin onnellinen", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi hetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.

"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista pasteijoista?"

Thomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi salapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka alentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.

Ja ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja epämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen, umpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja istuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö, joka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.

Krag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja silkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena vastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs levollisuus ja voima.

"Palataksemme asiaan —" jatkoi Busch, "mistä rikoksesta minua oikein syytetään?"

Kysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään mielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun määrätyn suunnitelman.

Nyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen luonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien huomaamatta petosta.

"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta karitsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän epäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä sattui olemaan jonkunverran mukanaan."

"Ryöstää?" kysyi Busch välinpitämättömästi. "Kuinka suuren summan väitetään minun yrittäneen ryöstää?"

"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen esimiehensä rahoja."

"Kaksituhatta kruunua", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan.
"Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?"

"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi raitiovaunussa?"

"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti, ja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen päälleen."

"Kerron sen teille mielelläni", vastasi Krag, "vaikkakin tiedän, että te tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani tapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian perille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan yksityiskohtia myöten."

Thomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena kuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun kahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.

"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan noita kahtatuhatta kruunua?" kysyi Busch Kragin lopetettua kertomuksensa.

"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää rahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette saapa".

Busch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja jatkoi:

Erehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi kuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?

Busch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin käden kainaloonsa ja sanoi:

Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään marmoriveistoksen eteen.

"Ihastuttava pikku kapistus", sanoi hän, "se maksoi 3000 liraa. Ostin sen kerran Italiasta."

Sitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä olevaa taulua.

"Se on Zornin maalaama", sanoi hän. "Sen ostin seitsemän kuukautta sitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800 kruunua."

Hän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän oli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet tarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten avasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon ja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.

"Yhdellä ainoalla shekillä", sanoi hän, "voin milloin tahansa nostaa noin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte minun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?"

"En, mitäpä niillä tekisin", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin hämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.

"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?" kysyi Busch. "Uskotteko vieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen, voisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen vaivaiset kaksituhatta kruunuansa?"

Krag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla ei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten syiden vaikuttaneen tuon n.k. "ryöstöyrityksen", mutta hän tahtoi saada voittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:

"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä vaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka vaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa."

Asbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut huomaavinaan hänen hyvästelyään.

"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan. Luulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen kruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan toisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut harhaan, mutta siinäpä erehdyt!"

Krag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen poliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.

Pidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch päätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.

Kolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin asunnon läheisyyteen.

Eräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen pukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä Buschin talon edustalla.

Salapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch tulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.

Sitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin muutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.

Sitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin viimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen vastauksen:

Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä. On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta ja vakoilusta.

Krag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä nyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia todisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden puutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen syyllisyytensä oli ilmeinen.

Koska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa lähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää, päätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista päähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän kotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua. Useinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat johtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää arvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut kysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa ehdittävä torjua uhkaava vaara.

Portinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli kauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.

Astuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki oli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo — salapoliisi arvasi, että se oli hän — istui tuolilla lieden ääressä ommellen. Kiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja arkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman sisarensa kanssa.

Vaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi ompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski hän lapset keittiöön ja sulki oven.

Huone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta puhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä väkeä.

"Ei", vastasi vaimo, "mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä tahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän ehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo pian 8, joten tullee hän pian."

"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan", sanoi salapoliisi katsoen kelloaan. "Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes miehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen kanssaan."

"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni", jatkoi Krag. "Miehenne on joutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan ennenkuin saamme syyllisen kiinni."

"Kyllä", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai toisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden tarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.

"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä oli kai Asbjörn Krag."

Vaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi voinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.

"Jos te olette Asbjörn Krag", jatkoi vaimo, "niin miksi Herran nimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?"

Krag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi hänelle koko tapaus.

VALOA PIMEYTEEN.

Tuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi itkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.

"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin", nyyhkytti hän, "vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä, miksi he vainoavat häntä."

"Koettakaa nyt rauhoittua", sanoi hän, "miehenne ei voi olla kaukana, ja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla tehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?"

"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan hämärässä porttikäytävässä."

"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen terveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen."

"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut epäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi sanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi lähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'."

Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa hyväkseen.

"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."

Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana, jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka — siitä hän oli varma — kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.

"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva vahingoittumattomana luonanne."

Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.

"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään tämän sotkun perille!"

"Vakoojat!" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada tietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.

Muutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi pikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri lopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä pois.

"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä.
Polkupyöräilijä seuraa häntä."

Salapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä silmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna luikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.

Krag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville salapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko ajurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.

"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi", sanoi hän. "Käyttäkää revolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme poliisiasemalla klo 12."

Hän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin ajaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.

Hiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan olevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit jäljilleen.

"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?" kysyi ajuri, nuori, vilkas poikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.

Kuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin lähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien mukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja nauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa muistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit eivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.

Tuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin jo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana juovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta tomusta.

Matkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä tekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa enää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, vaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti kaupungista takaisin maakartanolleen.

Busch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan yksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia savupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta, vanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään halua pysähtyä.

Hetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka päivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag olisi antanut hänelle merkkiä.

Vaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan edustalle Lyseakerissa.

Kaupassa sai salapoliisi tietää, että "mies, joka ajoi Victoriavaunuissa", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen kapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren "Flink". Kapteeni asui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.

Asbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi hän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua naamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut irtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.

Kapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja aikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti poliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.

Krag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen ei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut kylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.

"Tarkoitatteko herra Buschia", huudahti kapteeni kauhuissaan, "tuota hienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?"

"Häntä juuri", vastasi salapoliisi. "Häntä epäillään osallisuudesta ryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?"

Kapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä, sievää höyrypurtta.

"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein pienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän merimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä kanssa."

"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä kanssa."

"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on rakennuttanut metsään, vuonon rannalle."

"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä lienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin."

Kragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he aikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?

"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme tarvitse."

"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne varmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut."

"Minulla on kiire", sanoi salapoliisi jyrkästi. "Kyllä tai ei! Jos kieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos taas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan teille viisi minuuttia ajatusaikaa."

"En tarvitse mitään ajatusaikaa", sanoi kapteeni reippaasti, "olen käytettävissänne."

"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään sopimuksestamme."

"Ei perheenne, eikä kukaan laivan miehistöstä saa tietää mitään. Ja mitä Buschiin taas tulee, niin älkää olko tietävinänne lainkaan koko asiasta, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä."

"Voitteko toimittaa minut aikaisin huomenaamulla laivalle niin, ettei kukaan saa siitä vihiä?"

"Kyllä. Jos tulette tänne huomenaamulla kello kahdeksan, niin minä pidän kyllä huolta piiloittamisesta."

Sopimus vahvistettiin kädenlyönnillä, ja Asbjörn Krag meni sitten takaisin vaunuihinsa, jotka odottivat ulkopuolella.

Sekatavarakauppias seisoi juuri myymälänsä ovella, kun Kragin vaunut vierivät pois. Hän ei ollut uskoa omia silmiään. Tullessaan kylään oli herra ollut vanha, punanenäinen ja parrakas, ja lähtiessään ajamaan takaisin kaupunkiin, hyppäsi hän yhdellä loikkauksella vaunuihin ja oli aivan nuoren näköinen. Tässä oli pirulla sormensa pelissä?

Paluumatkalla kävi salapoliisi ajatuksissaan vielä kerran koko jutun kohta kohdalta läpi, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän kaikista ponnistuksistaan huolimatta ollut vielä päässyt askeltakaan lähemmäksi arvoituksen ratkaisua. Hän ei ymmärtänyt Thomas Buschin menettelyn syitä. Hänen aivonsa työskentelivät kuumeisesti. Olisipa hänellä ollut edes aikaa kylliksi, mutta asian kehittyessä nopeasti, ei hän ollut ehtinyt edellisestä arvoituksesta selviytyä, ennenkuin toinen jo tuli hänen ratkaistavakseen, ja tämä teki asian vielä salaperäisemmäksi ja sotkuisemmaksi.

Hän oli hyvin kiihtynyt ja käski ajurin ajaa suoraan kaupungin keskustaan mahdollisimman pian. Saadakseen ajan kulumaan ja antaakseen aivojensa levätä hetkisen, viittasi hän luokseen erään sanomalehtipojan ja osti iltalehdet.

Hän silmäili nopeasti tuoreimmat uutiset ja luki jonkun ilmoituksen ja sähkösanoman sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.

Ei mikään kyennyt herättämään hänen mielenkiintoaan. Äkkiä pysähtyi hänen katseensa erääseen paikallisilmoitukseen, joka sisälsi kaksi päivämäärää. Se oli aivan tavallinen uutinen, jossa ei ollut salaperäisyyden varjoakaan, eikä hänen huomionsa olisikaan kiintynyt siihen, ellei siinä olisi ollut noita kahta päivämäärää. Niihin kiintyi hänen huomionsa pitkäksi aikaa ja hänen aivonsa työskentelivät tulisella kiireellä.

Arvoitus oli selvinnyt aivan yht'äkkiä, kuten pimeys, jonka kirkas valonsäde halkaisee.

Hän kääräisi sanomalehdet kokoon ja ilmoitti ajurille uuden osoitteen, jonne tämän oli ajettava.

Nyt selvisi salapoliisille Thomas Buschin aikomukset. Tällä hetkellä oli hänelle kaikki muu yhdentekevää.

VII

VARASTETTU HEVONEN.

Salapoliisi ajoi jälleen portinvartijan asunnolle saadakseen keskustella Bomanin vaimon kanssa.

Miehen katoaminen oli saattanut koko perheen elämän aivan pois tolaltaan. Boman ei ollut vieläkään antanut mitään tietoja itsestään, ja onneton vaimo piti häntä jo kuolleena. Sekä hän että lapset olivat aivan epätoivoisia, ja verestävät silmät todistivat heidän itkeneen sitten Kragin viimekäynnin.

Salapoliisi koetti lohduttaa vaimoa sanomalla tämän miehen huomenaamulla ainakin jo varmasti tulevan kotiin.

"Mutta tehän lupasitte, että hän tulisi jo ennen puoliyötä", nyyhkytti vaimo.

"Sen tein kylläkin", vastasi salapoliisi, "mutta silloin en vielä tiennyt sitä, mitä nyt tiedän."

"Eräs rikos on tekeillä", vastasi Krag, "harvinaisen häikäilemätön ja rohkea rikos, jollaista tuskin enää meidän päivinämme voisi pitää mahdollisenakaan."

"Ei yhtään mitään. Hän ei edes aavista mitä on tekeillä. Mutta ne roistot, jotka toimeenpanevat rikoksen, pitivät parhaana piiloittaa miehenne kahdeksitoista tunniksi. Muussa tapauksessa olisi hän tietämättään voinut ehkäistä heidän tuumansa."

"Ei", vastasi salapoliisi. "Sitä he eivät ole uskaltaneet tehdä. Häntä pidetään ainoastaan kätkettynä johonkin ja huomenaamulla kello yksitoista on hän jälleen luonanne… Eikö miestänne muuten pidetty taitavana moottorinhoitajana?"

"Kyllä. Hänellä oli hyvin tuottava toimi moottorinkuljettajana eräässä suuressa moottorissa, joka nyt, parooni D:n vieraillessa paikkakunnalla, on annettu hänen käytettäväkseen."

Salapoliisi katsoi Bomanin pikku poikaa, joka oli seissut äitinsä vieressä ja kuullut koko keskustelun. Poikanen näytti reippaalta ja älykkäältä.

Vaunut odottivat kadulla, eikä kulunut monta minuuttia ennenkuin Krag ja poika olivat jo Frognerkilenissä.

Matkalla kertoi pikku veitikka parooni D:n lähettäneen edellisenä iltana kirjeen, jossa käski Bomanin laittamaan moottoriveneen kuntoon huomenaamuksi pientä huviretkeä varten.

"Hän vastasi, ettei tiennyt varmaan, jos isä tulisi siksi kotiin, joten paroonin olisi paras hankkia huomiseksi itselleen toinen kuljettaja. Onhan aina muitakin kuljettajia saatavissa, mutta parooni on hyvin kiivas ja suuttuu aina kun jotain vastoinkäymisiä sattuu."

Salapoliisi tarkasteli innokkaasti kapeata, siroa moottoria. Siinä oli epäilemättä voimakkain kone koko vuonolla. Koneet täyttivät melkein puolet koko veneestä.

"Niin, huomenaamuista retkeä varten. Katsokaa, messinkiosat on kiilloitettu ja säiliöt ovat täynnä."

"Tuossa", jatkoi hän, "on paroonin tapana istua, ja tuossa seisoo isäni ohjaamassa."

"Kyllä. Paroonilla on tavallisesti mukanaan pari palvelijaa. Joskus pääsen minäkin mukaan, ja silloin autan isääni koneen hoidossa."

"Sinä olet kelpo poika", sanoi salapoliisi. "Tule nyt, lähdemme jo takaisin, alkaa tulla jo pimeäkin."

Jätettyään pikku veitikan ohimennessään kotiin, jatkoi salapoliisi matkaansa poliisiasemalle.

"Pyöräilijä" kertoi seuranneensa Buschia takaisin tämän asunnolle, Busch oli pysynyt kotonaan koko illan, ja häntä oli käynyt tapaamassa kaksi miestä, jotka eivät kuitenkaan viipyneet kauan hänen luonaan. Kello puoli kahteentoista mennessä ei Busch ollut poistunut asunnostaan.

Senjälkeen tuli niiden salapoliisien vuoro, joille oli annettu määräys etsiä se ajuri, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.

Ainoastaan yhdellä salapoliiseista oli erikoisemman mielenkiintoista kerrottavaa. Hän kertoi eräistä varastetuista vaunuista.

"Kello viisi iltapäivällä", kertoi salapoliisi, "tilattiin erään ajurin, Peder Karlsenin, omistama umpinainen vaunu Rosenborg-kartanoon. Vanha, valkopartainen herra nousi vaunuihin ja käski ajurin ajaa rautatieasemalle. Mutta vaunujen tullessa rautatievaunutallin luo, käskikin herra pysähtyä erään kahvilan edustalle. Herrasmies laskeutui vaunuista ja meni kahvilaan. Ajuri odotti ulkona noin viitisen minuuttia. Sitten tuli kahvilanomistaja ulos pyytäen ajuria avuksi kantamaan vanhan herran matkakirstua.

"Ajuri, joka, tuntien hevosensa siivoksi, ei pelännyt sen lähtevän hänen poissaollessaan minnekään, jätti ohjakset irralleen vaunuihin ja lähti isännän kanssa kahvilaan.

"Kahvilan etuhuoneessa, joka oli kadun puolella istui vanha herra rauhallisesti juoden maitoa.

"'Jaha, siinähän olettekin jo', sanoi hän ajurin tullessa sisään, 'oli hyvä, että tulitte kantamaan kirstuani. Tulkaa mukaani. Se on täällä sisällä.'

"Osoittaen suurta, raudoitettua kirstua, joka oli taaemman huoneen nurkassa, sanoi herra:

"Ajuri odotti pienessä huoneessa melkein kymmenen minuuttia, mutta kun herraa ei kuulunut takaisin, lähti hän ulos katsoakseen hevostaan. Mutta hevonen oli kadonnut vaunuineen päivineen.

"Ajuri säikähti luonnollisesti hirveästi, sillä hevonen ei ollut hänen omansa. Hän huusi kahvilanomistajaa, joka tulikin juosten paikalle.

"Yhdessä he sitten tutkivat koko korttelin, peläten hevosen lähteneen yksin liikkeelle, mutta missään he eivät nähneet jälkeäkään vaunuista. Ne olivat ja pysyivät poissa. Vanha, valkopartainen herra ei myöskään tullut takaisin, ja miehet alkoivat epäillä hänen varastaneen vaunut. Kahvilanomistaja sanoi, ettei hän tuntenut vanhaa herraa. Tämä oli vain yhden ainoan kerran, eilen, ollut hänen kahvilassaan ja pyytänyt saada jättää sinne matkakirstunsa säilytettäväksi. Hän lupasi noutaa sen myöhemmin.

"Kahvilanomistaja avasi nyt matkakirstun ja molempien suureksi hämmästykseksi huomasivat he sen olevan täynnä tiiliä.

"Petos oli nyt ilmeinen, ja surullisin mielin lähti ajuri kotiinsa ilmoittamaan onnettomuudesta isännälleen. Tämä nosti luonnollisesti asiasta hirveän melun ja päätti ilmoittaa heti varkaudesta poliisille.

"Hänen juuri aikoessaan lähteä poliisiasemalle soi puhelin. Hän tarttui puhelintorveen ja miehenääni kysyi:

"'Sekä hevonen että vaunut ovat postikonttorin edustalla. Menkää pian hakemaan ne sieltä.'

"Ajuri otti onnettoman renkiparkansa mukaansa ja he ajoivat yhdessä heti postikonttorille ja löysivät todellakin hevosen vaunuineen talon edustalta. Kysellessään ihmisiltä saivat he tietää hevosen seisseen jo runsaan puolituntia kadulla.

"Vaunujen sisästä löysi ajuri tyynyltä kirjekuoren, joka sisälsi 25:n kruunun setelin, sekä paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Kiitos lainasta'."

Salapoliisi ojensi esimiehelleen kirjeen, ja Krag näki heti, että se oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin se, jonka Boman oli saanut.

Varkauden syy selvisi nyt hänelle. Yksinkertainen Boman parka oli viety kotoaan juuri noilla varastetuilla vaunuilla. Luultavasti oli hänet nukutettu sitten umpinaisissa vaunuissa ja viety varmaan piilopaikkaan.

Roistot olivat kyllin uhkarohkeita varastaakseen keskellä kirkasta päivää vaunut, ettei ajuri olisi voinut kertoa mitään poliisille.

Kello oli jo yksi yöllä ja Kragin ympärille oli kokoontunut lauma salapoliiseja, jotka odottivat hänen määräyksiään. Salapoliisipäällikkö oli nimittäin luovuttanut asian johdon Asbjörn Kragille. Kaikki luulivat saavansa jatkaa Bomanin etsimistä ja Thomas Buschin vahtimista vielä koko yön, ja hämmästyivätkin sentähden suuresti, kuullessaan Kragin sanovan:

"Tänä iltana emme voi tehdä enää mitään. Huomenna jatkamme työtämme. Kolme teistä saa lähteä huomenaamulla kello 1/2 9 patrullimoottorilla merelle. Teidän täytyy varustaa moottori valmiiksi lähtemään minä hetkenä hyvänsä täyttä vauhtia merelle. Teidän on parasta ankkuroida jonkun suojaavan kallioniemekkeen taakse, josta sitä ei näy merellepäin."

"Lysakerilaisen matkailijapurren. Minä ainakin tunnen sen", sanoi eräs salapoliiseista.

"No silloin voitte te kolme ottaa sen homman osallenne. Minä olen itse 'Flinkillä.' Heti kuultuanne siellä ammuttavan, tulee teidän täyttä vauhtia lähteä liikkeelle ja vallata laiva."

"Hyvä", vastasivat salapoliisit lähtien laittamaan patrullimoottoria lähtövalmiiksi ja sitten lepäämään muutamaksi tunniksi.

"Entä me muut?" kysyi Harald Brede, Kragin ystävä ja oppilas. "Mitä me saamme tehtäväksemme?"

Silloin hymyili Harald Brede, sillä hän tiesi nyt, että Krag oli päässyt salaisuuden perille.

VIII

NEROKAS KAAPPAUS.

Seuraavana aamuna sovittuun aikaan tapasi Asbjörn Krag kapteeni
Davidsenin höyrypursi "Flinkillä."

Kapteeni oli valmistanut kaikki jo etukäteen. "Olen antanut lomaa perämiehelleni", sanoi hän, "tuossa on hänen virkapukunsa. Koettakaapa sopiiko se teille." Krag veti nutun ylleen. Se sopi mainiosti. "Ja sitten saatte toimittaa myöskin perämiehen tehtävät", sanoi kapteeni hymyillen, "ja te, joka tunnutte olevan niin sukkela muuttamaan ulkomuotoanne, voisitte myöskin korjailla naamaanne hiukan enemmän merimiesmäiseksi."

Se olikin pian tehty. Pari minuuttia peilin edessä ja Asbjörn Krag oli muuttunut ahavoituneeksi, vereväksi merikarhuksi.

"Ha — ha — haa", nauroi kapteeni, "mainiota. Voisinpa vaikka lyödä vetoa, ettei itse Thomas Buschkaan tuntisi teitä nyt."

Mutta hän tuli pian vakavaksi jälleen, kun Krag otti mukana tuomastaan pikku laukusta esille kaksi browningpistoolia.

"Luonnollisesti. Sen saatte kyllä huomata sitten, kun tulee aika käyttää sitä."

Tyytyväisen näköisenä pisti kapteeni pistoolin taskuunsa. Krag ymmärsi nyt, että rehti kapteeni oli täydellisesti hänen puolellaan.

Kello puoli yhdeksän saapui Thomas Busch vaunuilla erään toisen herran seurassa laivalle. Busch tapasi kapteenin laivan kannella. Krag seisoi perämiehen puvussaan aivan heidän vieressään kiilloittaen kangastilkulla messinkiä. Hän kuuli jok'ainoan sanan Buschin ja kapteenin välisestä keskustelusta.

"Minun sairas ystäväni", alkoi Busch, ja hänen äänensä oli tyyni ja rauhallinen kuten aina, "minun sairas ystäväni tulee moottoriveneellä. Tuon hänet itse laivalle. Mutta kun en halua hänen joutuvan kärsimään pitkästä matkasta avonaisessa moottoriveneessä, haluaisin teidän lähtevän nyt jo liikkeelle ja ajavan meitä odottaen edestakaisin Pääsaaren edustalla."

Busch vilkaisi ohimennen salonkiin, jonne oli valmistettu vuode hänen sairasta ystäväänsä varten.

"Hyvä on", sanoi hän. "Luultavasti haluaa ystäväparkani laskeutua levolle heti laivaan tultuaan. Hän ei ensi silmäykseltä näytä niin kovin sairaalta, sillä tavattoman tahdonvoimansa avulla pysyttelee hän pystyssä kovista tuskistaan huolimatta. Ystävä raukka! Yht'äkkiä voi hän kuitenkin lysähtää aivan kokoon."

"Karboolia", mutisi salapoliisi itsekseen puhdistaessaan messinkiä. Kapteeni vei aina Buschia puhutellessaan kätensä lakin reunaan ja oli kaikin tavoin tavattoman kohtelias.

Alhaalta kuului räminää, ja pieni, siro pursi alkoi hiljalleen keinua ja nytkäytellä köysiään.

Thomas Busch nousi seuralaisineen jälleen vaunuihin ja lähti ajamaan kaupunkiin päin.

Salapoliisi oli tarkastellut salaa myöskin Buschin seuralaista. Hän huomasi, että tällä oli vaaleansiniset silmät.

"Ahaa", ajatteli hän, "siinähän meillä on polkupyöräilijä, joka ajoi pyörällään Bomanin kumoon."

Hän huomasi myöskin, että sinisilmäinen herrasmies oli hiukan kalpea ja hermostunut. Nähtävästi ei hän ollut yhtä varma seikkailun onnistumisesta kuin tuo aina yhtä rauhallinen Thomas Busch.

Matkalla luki Asbjörn Krag vielä kerran sen sanomalehdestä irtileikkaamansa uutisen, joka oli johtanut hänet oikeille jäljille. Kaikessa suppeudessaan kuului se seuraavasti:

Parooni D, (nimi oli mainittu kokonaan) joka t.k. 15:tenä päivänä aikoi käydä tutkimassa Pääsaaren mielenkiintoisia vanhoja linnanraunioita, mutta sai silloin esteen, lähtee sinne huomenaamupäivällä.

"T.k. viidentenätoista päivänä istui paroonin moottorinkuljettaja nukutettuna korkeaselkäisessä nojatuolissa Thorvald Meyerinkadun varrella; tänään on hän samassa tilassa jossain muualla", ajatteli salapoliisi, "ja tästä kaikesta saamme kiittää Thomas Buschia. Bomanin viransijainen paroonin moottorissa on luonnollisesti Buschin miehiä."

"Flink" oli käynyt aina Vippetangenissa saakka, ja tuli nyt hiljalleen takaisinpäin.

Merellä näkyi olevan hyvin vähän laivoja liikkeellä. Siellä täällä muutamia purjeveneitä ja pari moottoria. Aamu oli vielä niin varhainen, ettei liikenne ollut ehtinyt päästä vauhtiinsa.

Krag tähysteli Pääsaarelle päin ja huomasikin vihdoin eräässä suojaisessa paukamassa poliisimoottorin, joka oli niin täydellisesti rantakallioiden peitossa, että ainoastaan henkilö, joka tarkoin tiesi, mistäpäin sitä oli etsittävä, voi huomata sen.

Eräs toinen moottori, aivan yhtä suuri kuin edellinen, tuli päinvastaiselta suunnalta.

"Varkaus? Aikooko herra Busch varastaa moottorin?" kysyi kapteeni tähystellen moottoria, joka vinhaa vauhtia kiiti siintävällä selällä.

"Ihmisen!" huudahti kapteeni aivan ymmällään. Hän aikoi kysellä asiasta lähemmin, mutta Krag keskeytti hänet sanoen:

Kapteeni tähysteli hänen osoittamaansa suuntaan. Paroonin moottori oli pysähtynyt yht'äkkiä.

Kiikarilla voi salapoliisi eroittaa helposti moottoriveneessä olevat henkilöt. Näytti kuin siellä olisi tapahtunut jotain odottamatonta. Moottorinkuljettaja puuhaili koneensa vieressä, mutta ei kyennyt saamaan sitä käyntiin.

Sitten kävi kaikki aivan kuten hän oli aavistanutkin. Näytti kuin moottorinkuljettaja olisi selitellyt peräsimessä olevalle paroonille, että moottori oli mennyt rikki, ja että he olivat nyt aivan avuttomia. Parooni nousi istuimeltaan ja näytti olevan hyvin kiukuissaan.

Silloin sai moottorinkuljettaja jonkun onnellisen päähänpiston. Hän ehdotti jotain paroonille, ja tämä nyökkäsi myöntyvästi. Juuri samalla hetkellä kiiti toinen moottori heidän ohitseen. Siinä istui Thomas Busch ystävineen. Salapoliisi tunsi heidät hyvin. Huomattuaan paroonin moottorinkuljettajan viittaavan hänelle, pysäytti Busch oman moottorinsa. Ryhdyttiin keskusteluihin, ja kiikarillaan eroitti salapoliisi aivan hyvin henkilöt ja näki, kuinka Thomas Busch kumarsi syvään tervehtiessään ylhäistä ulkomaalaista.

"Olen aivan kuulevinani heidän keskusteluttakin, niin selviä ovat heidän eleensä. Thomas Busch tarjoaa apuaan, ja koska koneenkäyttäjä, tuo kirottu lurjus, väittää kivenkovaan, ettei moottoria voida korjata merellä, suostuu parooni kiitollisena ottamaan vastaan tarjotun avun."

Paroonin moottoriin heitettiin hinausköysi, ja Thomas Buschin moottori pantiin taas käyntiin.

Asbjörn Krag ihmetteli hiukan tätä, mutta kun Busch muutaman minuutin kuluttua seisautti jälleen moottorinsa, selvisi Kragille koko näytös. Buschin moottori kulki muutaman metrin taaksepäin ja keskustelut paroonin ja rikollisen välillä jatkuivat edelleen.

Hän koetti nähtävästi saada ylhäisen ulkomaalaisen vakuutetuksi siitä, että moottorivene, olipa se sitten kuinka hieno ja kallisarvoinen tahansa, oli kuitenkin aina epävarma, ja voi milloin tahansa jättää omistajansa pulaan. Jos parooni haluaisi käyttää hyväkseen hänen pikku purttaan, niin voisivat palvelijat ja kuljettaja soutaa paroonin moottorin takaisin kaupunkiin. Hän pitäisi kunnianaan saada saattaa hänen ylhäisyyttään mihin hyvänsä, ja sitäpaitsi olisi hänellä käytettävissään pieni höyrypursikin tuolla Pääsaaren luona.

Hänen ylhäisyytensä hymyilee armollisesti ja ottaa kiitollisena kutsun vastaan. Hänen ylhäisyytensä on hiukan turhamainen, eikä halua joutua mihinkään ikävään ja naurettavaan tilanteeseen. Busch auttaa häntä kohteliaasti ja hän astuu tämän moottoriin.

Senjälkeen pannaan Buschin moottorin kone jälleen käyntiin ja paroonin palvelijat soutavat rikkoutuneen moottoriveneen takaisin kaupungin rantaan.

KUUSITUHATTA PUNTAA.

Moottoriveneen ehdittyä niin lähelle höyrypurtta, että Krag tunsi kaikki moottorissa olevat, lähti hän komentosillalta mennen alas salonkiin.

Siellä oli kaikki valmiina ottamaan vastaan ylhäisiä vieraita. Whisky ja soodapullot seisoivat pöydällä ja pienellä tarjoilupöydällä oli lisää virkistysjuomia. Krag huomasi siellä myöskin erään korin, joka oli täynnä pitkäkaulaisia samppanja- ja likööripulloja.

"Nuo roistot", ajatteli salapoliisi, "kaikki heidän rikoksensa tapahtuvat suunnitellun hienosti ja harkitusti."

Kapteeni Davidsen taputti hymyillen taskuaan vetäen revolverin kiiltävän kahvan taskusta esille.

"En vähääkään. Olin viisi vuotta sitten kukistamassa neekerikapinaa eräässä new-orleansilaisessa laivassa", vastasi hän, "se oli toista, se!"

"Hyvä on. Pysytelkää vieressäni. Kun Thomas Busch saapuu laivalle, pyytää hän luultavasti saada sulkea ovet ja jäädä paroonin ja toverinsa kanssa kolmen kesken salonkiin. Älkää olko epäilevinänne mitään, mutta pysytelkää täällä läheisyydessä. Heti kuultuanne salongissa ammuttavan, tulee teidänkin ampua joku laukaus täällä kannella."

"Silloin murratte oven. Jos se on välttämätöntä, niin särkekää vaikka koko salongin seinä."

"'Flink' on hieno ja kallis laiva", mutisi hän, "ja sitäpaitsi ei se ole omani."

"Hyvä kapteeni", vastasi Krag, "te saatte luonnollisesti täyden korvauksen kaikista vahingoista. Tällaisessa tapauksessa ovat aineelliset vahingot aivan toisarvoinen seikka. Muistakaa, että ihmishenkiä on kysymyksessä."

"Hyvä on, mutta nyt kuulen moottorin lähestyvän. Menkää nyt kannelle ja toivottakaa vieraat tervetulleiksi laivaanne. Olkaa ystävällinen ja kohtelias, kuten tavallisesti."

"Minä piiloudun tänne", sanoi salapoliisi ryömien pöydän alle.
Pöytäliina ulottui aina lattiaan saakka.

Asbjörn Kragin juuri ehdittyä piilottautua pöydän alle, kuului Thomas
Buschin ääni.

Koska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa jok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.

Moottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja ensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.

Hän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei tuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.

Kohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen mies laivaan.

"Kiitos, kiitos", vastasi tämä. "Tekisi todellakin hyvää saada hiukan levähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni rikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla onkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman. Hän on varmaan sairastunut, mies parka."

"Mies parka", mutisi Busch säälivästi. "Jos teidän ylhäisyytenne haluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan moottoria."

"Ei, tuhannen kiitosta vaan!" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen salongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen hienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.

"Ei, kiitos", vastasi parooni. "Luulen jättäväni sen toiseen kertaan. Pelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt sain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin."

"Sepä ikävää", vastasi Busch. "Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä maihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän laituriin. Sopiiko se herra paroonille?"

"Kyllä", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, "se sopii mainiosti.
Olen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni."

"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen", sanoi Busch mennen kannelle.

Thomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven jälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.

Äkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut silmäilleeksi maisemaa.

"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme kulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme hetki hetkeltä yhä kauemmas siitä."

"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka kuuluvat kapteenille, eivätkä minulle", sanoi Busch nousten. "Haluaako teidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?"

"Ei, kiitos", vastasi parooni, "mutta sensijaan haluaisin kernaasti, että laiva ohjattaisiin Bygdöhön."

"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta", sanoi parooni yhä levottomampana, "ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä."

Asbjörn Krag kyyrötti yhä edelleen pöydän alla odottaen jännittyneenä, mitä tuleman piti.

"Se ei ole totta", vastasi parooni kiivaasti, "näenhän itse, että meri on melkein tyyni. Sitäpaitsi ei tee mitään, vaikka siellä hieman tuulisikin."

"Olen lukenut sanomalehdistä, että teidän ylhäisyytenne terveys kärsii
Norjan raa'asta ilmastosta."

"Pidän kyllä itse huolen terveydestäni. Käytöksenne, herraseni, tuntuu minusta lievimmin sanoen kummalliselta."

"Pois tieltä", huusi parooni, "minä vaadin teitä päästämään minut kannelle. Pois tieltä, sanon minä!"

"Siinäpä se, herra parooni. Se olitte te, joka käytitte ensin tuota sanontatapaa — enkä minä."

"Tarkoitan sitä mitä sanonkin. Herra parooni on todellakin vankimme", vastasi Thomas Busch rauhallisesti ja kylmäverisesti kuten aina.

Salongissa vallitsi muutamia sekuntteja täydellinen hiljaisuus, joka
Asbjörn Kragista tuntui ikuisuudelta.

"Hyvä", ajatteli Krag, "parooni koettaa pysyä kylmäverisenä. Siitä on hänelle hyötyä tässä tilanteessa."

Tuli jälleen aivan hiljaista, ja Krag kuuli vain heikon napsahduksen, joka syntyy, kun revolverin hana vedetään ylös. Thomas Busch oli vetänyt revolverinsa esille.

"Sen jätätte kauniisti tekemättä", sanoi Busch, "minulla on kunnia ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että kapteeni, samoinkuin koko miehistökin, on minun väkeäni, joka tottelee pienintäkin viittaustani. Sitäpaitsi — jos pidätte liian kovaa melua, ammun teidät."

"Haha. Tämäpä on kaunis juttu. Millaisten roistojen joukkoon olenkaan joutunut!"

"Kuuletko, Charlie", sanoi Busch pilkallisesti, kääntyen sinisilmäisen apurinsa puoleen. "Hauska poika, vai mitä?"

Charlie hymyili rasittuneesti. Koko tapaus ei tuntunut olevan hänelle mieleen, mutta täytyihän hänen olla mukana niin kauan kuin oli esimiehensä käskynalainen.

"Hienoa seuraa todellakin", jatkoi Busch entiseen pilkalliseen tapaansa. Hän käänteli revolveria kädessään.

"Minua ilahduttaa", jatkoi hän sitten, "ettei teidän ylhäisyydellänne ole revolveria mukanaan. Olen kuullut kehuttavan herra paroonia mainioksi ampujaksi."

"Minulla on tällä haavaa mukanani satasen puntaa", sanoi parooni. "Ja sitäpaitsi voin luvata teille kahdensadan punnan maksuosoituksen, jos viette minut heti takaisin Bygdöhön."

"Jossa herra parooni käskee ensimmäisen vastaantulevan poliisin pidättää meidät."

"Ei", vastasi parooni vihaisesti. "Sitä en tee. En halua nähdä nimeäni minkään skandaalin yhteydessä kaikissa Norjan sanomalehdissä. Varjelkoon! Jos saataisiin tietää, että olen antanut muutamien kiristäjien vetää itseäni nenästä, syntyisi siitä hirveä melu. Ei, siihen ei minulla ole minkäänlaista halua, herraseni! Aateliskunniani kautta vannon jättäväni teidät rauhaan, jos suostutte ehdotukseeni."

"Vaivainen ropo! Vaikka jättäisimme kaikki vaivamme ja vaaraamme huomioonottamatta, ei mainitsemanne summa olisi sittenkään puoltakaan siitä summasta, jonka olemme kiinnittäneet tähän yritykseen."

"Olin ajatellut pyytää viittätuhatta puntaa käteisellä. Teidän ylhäisyytennehän on yksi Englannin rikkaimmista miehistä."

"Sitä emme koskaan olleet uskoneetkaan saavamme, teidän ylhäisyytenne. Mutta herra paroonin sukulaiset maksaisivat kyllä vieläkin enemmän saadakseen teidät takaisin."

"Viemme nyt teidät, herra parooni, erääseen varmaan piilopaikkaan, josta — sen voin sanoa jo etukäteen — ette pääse pois ennenkuin kuudentuhannen maksuosoitus on kädessäni. Ja elleivät teidän sukulaisenne syystä tai toisesta haluaisi maksaa meille pyytämäämme summaa kyllin pian, niin voimmehan kiirehtiä heitä lähettämällä esimerkiksi jonkun herra paroonin sormista silloin tällöin spriipurkkiin pantuna. Ettekö luulisi sen keinon tepsivän, herra parooni?"

"Te olette todellakin suuri rikollinen", mutisi parooni kauhuissaan.
"Te olette todellakin aivan kypsä hirtettäväksi."

"Ei, kuuleppa, Charlie. Eikös olekin hieno poika? Luulenpa, että on aika napauttaa häntä hiukan. Tuleppa hiekkapussinesi!"

Hän tiesi, millä puolella salonkia rikolliset olivat, ja browningpistooli kummassakin kädessään voi hän pitää heidät aisoissa.

Sinisilmäinen peräytyi kauhuissaan takaisin. Itse Thomas Buschkin menetti hetkeksi mielenmalttinsa nähdessään edessään salapoliisin tähtäävän häntä revolverilla ohimoon ja kuullessaan tämän sanovan:

LOPPUSANANEN.

Parooni D:llä oli kyllin mielenmalttia käsittääkseen heti täydellisesti muuttuneen tilanteen.

Hän tarttui nopeasti Thomas Buschin oikeaan käteen ja kiersi rannetta voimakkaasti sisäänpäin. Kimeästi kiljaisten pudotti rikollinen revolverinsa.

"Jos liikahdatte vähääkään", huudahti Krag Buschille, "niin ammun teidät kuin koiran."

Thomas Busch seisoi aivan hiljaa, mutta hänen silmänsä liikkuivat levottomasti esineestä toiseen, ikäänkuin etsien pelastusta.

Seuraavassa hetkessä seisoi kapteeni Asbjörn Kragin rinnalla.
Hänelläkin oli revolveri kädessään.

Jättiläiskokoinen kapteeni kiersi kätensä Thomas Buschin hoikan ruumiin ympärille, ja Krag itse pani tälle käsiraudat.

Sinisilmäinen Charlie oli niin kauhuissaan, että kykeni tuskin omin voimin pysymään pystyssä, vielä vähemmin yrittämään minkäänlaista vastarintaa.

Kun parooni huomasi, minkä käänteen asiat olivat saaneet, purskahti hän ääneen nauramaan.

"Very well", sanoi hän kylmäveriseen englantilaiseen tapaansa, "oletteko hyvä ja ohjaatte laivan Bygdöhön."

Parooni D. tuli nyt salapoliisin luo ja puristi hänen kättään lämpimästi sekä lupasi hänelle runsaan rahapalkinnon. Samoin kirjoitti hän muistiin kaikkien niiden poliisien nimet, jotka olivat auttaneet Asbjörn Kragia tämän työssä.

"Ei kumpaakaan, teidän ylhäisyytenne", vastasi Asbjörn Krag, "Norjassa ei tuomita ketään ilman tutkimusta."

"Ei", vastasi Krag, "minä vastaan kyllä siitä, että hän saa ansaitsemansa rangaistuksen."

"Mutta hänen rikoksensahan kohdistui minuun ja minä en aio asettaa häntä syytteeseen."

"Varjele taivas! Täytyisikö minun esiintyä todistajana? Luuletteko minulla olevan kylliksi aikaa olla täällä niin kauan kuin oikeusjuttu kestää ja antaa selvittelyjäni ja syytöksiäni ja Herra tiesi mitä! Aion matkustaa Norjasta kolmen päivän perästä. Jos asiasta nousee oikeusjuttu, lausutaan nimeni aina tämän skandaalin yhteydessä. Sanomalehdet pistävät nokkansa yksityiselämääni ja — arvaan kyllä, kuinka käy. Pilalehdissä kuvataan minut luonnollisesti haraksi, jota kaksi maantierosvoa hinaa nuorassa perässään. — Ei, kiitos, siihen minulla ei ole minkäänlaista halua. Sitäpaitsi — meillehän ei ole kenellekään koitunut tästä mitään vahinkoa! Päinvastoin olemme saaneet kokea mielenkiintoisen seikkailun. Ja minä olen saanut varoituksen käyttäytyä varovaisemmin vastaisuudessa. Mitä muuta? Ei mitään! Antaa niiden lurjusten livistää!"

"Hänen ylhäisyytensä on oikeassa. Tästä nousee hirveä skandaali. Ja luultavasti tulee se maksamaan yhden ihmisen hengen."

"Ihmishengen", huudahtivat salapoliisi ja parooni yht'aikaa, "mitä tarkoitatte?"

"Te erehdytte", vastasi Busch. "Paitsi minua, ei maailmassa ole ketään, joka kykenisi vapauttamaan hänet. Luonnollisesti löydetään hänet kyllä joskus, mutta pelkään, että hän on silloin jo kuollut. Hän on nimittäin saanut niin voimakkaan annoksen nukutusainetta, että hänet täytyisi herättää jo."

"Te olette perkele", sähisi Krag, "mutta älkää iloitko voitostanne liian aikaisin."

"Sentähden, että poliisin parhaat vainokoirat ovat liikkeellä etsimässä
Bomania."

"Älkää olko niin ylimielinen, rakas herra Busch", sanoi Krag. "Käsiraudat kilisevät ranteissanne. Se on 'tuo tyhmä poliisi', joka on hankkinut ne teille."

"Pitäkää vankeja silmällä sillä aikaa kun olen maissa. Neuvottelen viranomaisten kanssa asiasta."

Hän ymmärsi, että parooni tahtoi neuvotella oman maansa viranomaisten kanssa.

Parooni pyysi viranomaisia painamaan koko jutun villaisella. Hän tuntui pitävän koko tapausta hauskana, romanttisena seikkailuna.

Näyttipä melkein siltä, kuin olisi Thomas Busch etukäteen ottanut huomioon kaikki mahdolliset käänteet asiassa, sillä hän naureskeli ja laski leikkiä koko neuvotteluajan, ja vaikka hänen kätensä olivatkin kytketyt raudoilla toisiinsa, ei se vähentänyt lainkaan hänen iloisuuttaan.

Kun parooni D. ei halunnut haastaa Buschia oikeuteen, ilmaisi tämä
Bomanin olinpaikan.

Kaksi poliisia lähetettiin heti Buschin ilmoittamaan paikkaan, joka sijaitsi kaupungin lähellä ja — Boman löydettiin todellakin eräästä tyhjästä huoneustosta.

Hänet oli tainnutettu vaunuissa ja senjälkeen viety erääseen Buschin monista piilopaikoista, sekä ilmoitettu, että hänet oltiin löydetty pyörtyneenä kadulta.

Boman ei poliisien herätettyä hänet, tiennyt lainkaan missä oli, ja kuinka oli sinne joutunut.

Hän oli hyvin väsynyt oltuaan niin kauan tajuttomana, mutta muutoin oli hän aivan terve ja vahingoittumaton. Ja kun hänelle sitten tarjottiin hyvä paikka parooni D:n palveluksessa, sekä suurehko summa rahaa korvaukseksi kärsimyksistään, ei hänelläkään ollut enää minkäänlaista halua nostaa oikeusjuttua Thomas Buschia vastaan.

Kun oikeusjutusta molempien asianomaisten luovuttua syytteestään ei näyttänyt tulevan mitään, ei Asbjörn Kragilla ollut muuta tehtävää kuin lähettää Busch vankilaan, jossa tällä oli vielä monta syntiä selvitettävänään.

Salapoliisi antoikin kahden konstaapelin tehtäväksi viedä Busch rikostovereineen poliisiasemalle. Itse lähti hän saattamaan Boman parkaa kotiinsa, jossa tätä varmaankin jo levottomina odotettiin. Krag näki Buschin apureineen nousevan vaunuihin ja sijoittuvan molempien poliisien väliin. Busch nosti ivallisesti hymyillen hattuaan salapoliisille, ja vaunut vierivät pois.

Kun Krag noin tunnin kaluttua saapui poliisiasemalle, koski hänen ensimmäinen kysymyksensä Thomas Buschia.

"Rakas Krag", sanoi hän katseessaan veitikkamainen ilme, johon kuitenkin sekoittui hiukan levottomuuttakin, "pelkäänpä, että teidän olisi paras ottaa hiukan virkavapautta. Busch on kummitellut mielessänne niin kauan, että… mutta mikä teille nyt yht'äkkiä…?"

Krag oli tullut kuolonkalpeaksi ja vaipunut eräälle tuolille. Hänen mieleensä oli äkkiä tullut hirveä epäilys, ja hän tunsi, kuinka kylmä hiki suurina pisaroina kihosi hänen otsalleen.

"Mitä on tapahtunut?" kysyi salapoliisipäällikkö pahaa aavistaen, "koettakaa rauhoittua."

Näytti siltä kuin olisivat salapoliisipäällikön sanat saaneet Kragin mielenmaltin ja sen tavattoman tahdonvoiman, jonka hän omasi, jälleen palautumaan.

Hän hypähti äkkiä pystyyn ja hänen nyrkkinsä puristuivat suonenvedontapaisesti.

"Rauhoittua", sanoi hän värisevin äänin, "rauhoittua, vaikka joka hermo vielä värisee kamppailun jännityksestä. Luulette minua varmaankin hermoheikkoiseksi nahjukseksi, mutta kuulkaapa, kuinka asian laita on: Thomas Busch on jälleen liukunut käsistämme, ja pelkäänpä, että hänen rikostensa lukumäärä on vielä lisääntynyt yhdellä."

Hän kertoi lyhyesti salapoliisipäällikölle asiain kulun, ja nyt oli tämän vuoro raivostua. Hän juoksi suoraan puhelimeen aikoen tiedustella asiasta, kun puhelin samassa kilauttikin merkkisoiton. Hän tarttui puhelintorveen.

Karkea miehenääni ilmoitti puhuttavan ajuriasemalta. Mies kertoi, että muutamat ajurit olivat huomanneet erään isännättömän ajurihevosen kuljeskelevan pitkin katua vetäen perässään katuloassa irtonaisia ohjaksia. Miehet olivat pysäyttäneet hevosen, ja avattuaan vaununoven kohtasi heidät kummallinen näky. Vaunuissa makasi kaksi tajutonta miestä. Toinen oli puettu poliisin virkapukuun ja toinenkin oli ilmeisesti poliisi, vaikka hänellä ei ollutkaan yllään poliisin takkia eikä kypärää. Virkapukuisella poliisilla oli ollut ranteissaan käsiraudat, joista hänet kuitenkin oli kohta vapautettu. Miehet oli viety erääseen kahvilaan, jossa he olivat pian tulleet tajuihinsa jälleen. He olivat jo tulossa poliisiasemalle jättämään raporttia tapauksesta.

Salapoliisi heitti kuulotorven paikalleen ja kääntyi Asbjörn Kragin puoleen, joka oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelua.

"Niin, niin. Asia on nyt aivan selvä. — Voi, herra Jumala" — Hänen kätensä puristuivat jälleen nyrkkiin. "Hyvin suunnattu töytäys päällä sydänalaan — — — nyt selvenee minulle koko juttu — — — hänhän on mainio nyrkkeilijä. Jo kaksi kertaa on hän jo ennen onnistunut vapautumaan käsiraudoista. Hän on mestari käyttämään tiirikkaa ja viilaa ja on liukas kuin ankerias. Sitten on hän hyvin yksinkertaisesti lainannut poliisin takin ja kypärän, ja kruunatakseen vielä tekonsa, on hän pilkallaan kiinnittänyt käsirautansa tajuttoman miesraukan ranteisiin. Sitten on hän pyytänyt ajuria pysähtymään luultavasti jonkun pikkukahvilan edustalle ja sanonut, että toinen vangeista on äkkiä sairastunut ja tarvitsee jotain vahvistavaa. Luultavasti on hän sitten tekeytyen hyvin ystävälliseksi yksinkertaista ajuria kohtaan, saanut tämän tyhjentämään kanssaan pari lasia, jotka vaikuttivat sen, että ajuriparka vieläkin istuu jossain nurkkakahvilan penkillä. Ja sitten on hän luikkinut tiehensä."

Krag aikoi juuri vetää palton ylleen lähteäkseen ulos, kun käytävästä kuului raskaita askelia. Poliisikonstaapelit astuivat sisään tehden kunniaa.

"Minä tiedän sen. Tiedän, että olin aika aasi, kun luotin muihin kuin itseeni. Mutta nyt ei ole aikaa selvittelyihin. Aluksi täytyy meidän miehittää kaikki rautatieasemat, laivalaiturit ja tiet. Harald Brede, Järven, oletteko siellä…!"

Mutta Asbjörn Kragin mieltä ahdisti omituinen tunne siitä, että hän kaikista yrityksistään huolimatta menettäisi pelin.

Päivä kului ilman että Thomas Buschista tai hänen seuralaisestaan saatiin mitään tietoa.

Kun Asbjörn Krag väsyneenä ja masentuneena illalla myöhään tuli kotiin, näki hän hämärän työhuoneensa kirjoituspöydällä hänelle osoitetun kirjeen.

Tämän käsialan olisi hän tuntenut vaikka tuhansien joukosta. Kirje oli
Thomas Buschilta.

Sallikaa minun onnitella Teitä hyvin suunnitellun ja toimeenpannun kaappauksen johdosta! Sensijaan täytyy minun ikäväkseni tunnustaa, etten voi lausua samaa kiitosta oppilaistanne poliiseista, jotka eivät tunnu olevan perillä nyrkkeilytaidon alkeellisimmistakaan tempuista. Sitäpaitsi haluaisin neuvoa Teitä. Kun ensi kerran aiotte ryhtyä taisteluun Thomas Buschia vastaan, on Teidän välttämättä hankittava paremmat käsiraudat, sillä ne, jotka minulla tänä aamuna oli kunnia ottaa vastaan lahjaksi Teiltä, eivät, anteeksi suoruuteni, kelpaa mihinkään. Sentähden lähetänkin ne Teille poliisin mukana takaisin. En halua pahastuttaa Teitä, herra salapoliisi, kertomalla lähemmin paostani, sillä se voisi kiihdyttää Teidän luullakseni ennestäänkin hiukan järkkynyttä hermostoanne ja sitäpaitsi lienette päässyt siitä täyteen selvyyteen jo ennenkuin poliisitkaan ehtivät siitä Teille ilmoittaa. Jos olisitte ollut vähemmän ylimielinen, olisin ehken vieläkin vankinanne, mutta — "ylpeys käy lankeemuksen edellä", herra salapoliisi! Voin kertoa teille edelleen, että tätä kirjoittaessani olen jo kaukana Kristianiasta. Kuten minulla jo oli kunnia ilmoittaa Teille, herra salapoliisi, eivät poliisinne ole mielestäni kyllin valppaita, ja ilman erikoisempia vaikeuksia pääsinkin lähtemään Kristianiasta etelään menevässä pikajunassa. Arvelen olevan syytä nuhdella poliiseja leväperäisyydestä.

Kuten ymmärtänette, herra salapoliisi, olen nyt poissa ulottuviltanne. En luule kannattavan sähköittää vangitsemismääräystäni maailman ääriin, sillä olen matkoillani tehnyt sen masentavan huomion, että poliisi on jokseenkin yhtä typerä joka palkassa. En luule lähitulevaisuudessa palaavani Kristianiaan, etenkin koska terveyteni kaipaa lauhkeampaa ilmastoa.

Muistanette, herra salapoliisi, varoittaneenne minua halveksimasta poliisia. Käskitte minun muistaa, että poliisi oli kuitenkin kyennyt kiinnittämään käsiraudat ranteisiini.

Toivottavasti tapaamme vielä joskus, ja silloin saatte huomata, ettei muistini petä!

Asbjörn Krag antoi kätensä vaipua hiljalleen pöydälle ja tuijotti miettiväisenä synkkään yöhön. Taivas kaareutui tummana ja tähdet eroittuivat kirkkaina tummaa taustaa vastaan. Kaikki oli niin hiljaista ja rauhallista, ettei olisi luullut mitään rikoksia olevankaan maailmassa.

Salapoliisi oli kuitenkin vakava, sillä hän aavisti, että häntä odottivat uudet vaarat, uudet seikkailut.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ SEIKKAILU: SALAPOLIISIROMAANI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.