The Project Gutenberg eBook of Paras vihollinen "Setä Pitkäsäären" jatkoa, by Jean Webster

Kirjeesi on tässä. Olen lukenut sen kahdesti, ja ihmetellyt. Onko minun ymmärrettävä, että Jervis on antanut sinulle sellaisen joululahjan, että saat muuttaa John Grier Homen mallilaitokseksi, ja että olet valinnut minut rahojen käyttäjäksi? Minut, — minä Sallie McBride, orpokodin johtajattarena! Ihmisraukat, oletteko menettäneet järkenne, vai oletteko antautuneet opiumin käyttöön ja onko tämä kahden kuumeisen mielikuvituksen mellastusta? Minä olen pilkulleen yhtä kykenevä pitämään huolta sadasta lapsesta kuin rupeamaan eläinnäyttelyn johtajaksi.

Ja syötiksi tarjoat mielenkiintoisen skotlantilaisen tohtorin? Rakas Judy — niin myös rakas Jervis, — minä näen lävitsenne! Minä tiedän tarkalleen, minkälaatuinen perheneuvottelu on pidetty Pendletonin kotilieden ääressä.

"Eikö olekin vahinko, ettei Salliesta ole tullut mitään sen enempää sitten kun hän pääsi korkeakoulusta? Hänen pitäisi tehdä jotakin hyödyllistä sensijaan että hän nyt tuhlaa aikaansa Worcesterin tyhjänpäiväiseen seuraelämään. Sitäpaitsi [sanoo Jervis] hän alkaa kiintyä tuohon viheliäiseen nuoreen Hallockiin, joka on liian hauskannäköinen ja vastustamaton ja epävakainen — minä en ole koskaan pitänyt poliitikoista. Meidän täytyy kääntää hänen mielensä johonkin kohottavaan ja vaateliaaseen työhön, kunnes vaara on ohi. Haa, minä tiedän! Me panemme hänet hoitamaan John Grier Homea."

Oi, minä voin kuulla hänen puheensa yhtä hyvin kuin jos itse olisin ollut läsnä. Kun viimein vierailin ihastuttavassa talossanne, oli Jervisillä ja minulla hyvin juhlallinen keskustelu, joka koski (1) avioliittoa, (2) poliitikkojen matalia ihanteita, (3) kevyttä, hyödytöntä elämää, jota seurapiirien naiset viettävät. Ole kiltti ja kerro hyveelliselle miehellesi, että otin hänen sanansa syvästi sydämelleni ja että palattuani Worcesteriin olen viettänyt yhden iltapäivän viikossa lukemalla runoutta Naisten Juoppoparantolan asukkaille. Elämäni ei ole niin tarkoituksetonta kuin miltä näyttää.

Salli minun myöskin vakuuttaa sinulle, että mainittu poliitikko ei ole vaarallisen läheinen, ja että hän joka tapauksessa on hyvin miellyttävä poliitikko, vaikka hänen mielipiteensä tullitaksasta ja verotuksesta ja ammattiyhdistyksistä eivät olekaan tarkalleen samanlaiset kuin Jervisin. Halusi omistaa minun elämäni yhteiselle hyvälle on perin herttainen, mutta sinun pitäisi katsoa asiaa orpokodin näkökannalta. Eikö sinulla ole mitään sääliä noita turvattomia pikku orpolapsia kohtaan?

Minulla on, jollei sinulla, ja minä kunnioittaen kieltäydyn asemasta, jonka tarjoat.

Suostun kuitenkin ihastuneena kutsuusi ja tulen luoksesi New-Yorkiin, vaikka minun täytyykin tunnustaa, ettei suunnittelemasi huvitusluettelo minua erityisesti kiihdytä. Ole hyvä ja pane New-Yorkin Orpokodin ja Löytölastenkodin sijaan pari teatterikäyntiä ja oopperaa ja päivälliskutsut tai muuta sellaista. Minulla on kaksi uutta iltapukua ja sini- ja kullankirjava vaippa, jossa on valkoinen turkiskaulus.

Riennän pakkaamaan ne, niin että sähkötä nopeasti, jollet tahdo nähdä minua itseni vuoksi vaan ainoastaan Mrs Lippettin seuraajana.

                                          Sinun kuten aina
                                     kauttaaltaan kevytmielinen
                                     ja aikoen pysyä sellaisena
                                           SALLIE MCBRIDE.

P.S. Kutsusi sattuu erittäin sopivaan aikaan. Viehättävä nuori poliitikko nimeltä Gordon Hallock on New-Yorkissa ensi viikolla. Olen varma että pidät hänestä kun tunnet hänet tarkemmin.

P.S.2. Sallie iltapäiväkävelyllä sellaisena kuin Judy tahtoisi nähdä hänet:

JOHN GRIER HOME,

Saavuimme lumimyrskyssä eilen illalla kello 11, Singapore ja Jane ja minä. Ei näytä tavalliselta että orpokotien johtajattaret tuovat mukanaan yksityisiä palvelijattaria ja kiinalaisia jahtikoiria. Yövahti ja emännöitsijä, jotka olivat odottaneet tuloani, hämmentyivät hirveästi. He eivät koskaan olleet nähneet Singin näköistä, ja luulivat että aioin tuoda suden lammashuoneeseen. Rauhoitin heitä sen koiruuden suhteen, ja tutkittuaan sen mustaa kieltä yövahti yritti sanoa sukkeluuden. Hän tahtoi, tietää syötinkö sitä mustikkapiirailla.

Oli vaikeata löytää mukava asunto perheelleni. Uliseva Sing parka laahattiin vieraaseen puuvajaan ja sai vuoteekseen karkean palttinakappaleen. Janen ei käynyt paljonkaan paremmin. Koko rakennuksessa ei ollut ylimääräistä vuodetta, lukuunottamatta viiden jalan pituista lapsen sänkyä sairaalassa. Jane, kuten tiedät, lähentelee kuutta jalkaa. Sulloimme hänet sänkyyn, ja hän vietti yönsä taitettuna kuin iso saranaveitsi. Hän ontuu tänään, on vartaloltaan kuin väsähtänyt S-kirjain, valittaa julkisesti tätä huikentelevaisen emäntänsä viime harha-askelta ja ikävöi aikaa, jolloin taas tulemme järkiimme ja palaamme isällisen kotilieden ääreen Worcesteriin.

Minä tiedän, että hän pilaa kaikki mahdollisuuteni päästä muun henkilökunnan suosioon. Että hänen piti tulla tänne, on viheliäisin ajatus, mitä koskaan on keksitty, mutta sinä tunnet kotolaiseni. Kumosin heidän vastaväitteensä askel askeleelta, mutta heidän viimeinen ehtonsa oli Jane. Jos otin hänet mukaani katsomaan että söin ravitsevaa ruokaa enkä ollut valveilla koko yötä, sain lähteä — toistaiseksi; mutta jos kieltäydyin ottamasta häntä — oi herranen aika, en ole varma olisinko koskaan enää saanut astua Stone Gaten kynnyksen yli! Täällä siis olemme, ja pelkään ettei kumpikaan meistä ole tervetullut.

Käsirumpu herätti minut kello kuusi tänä aamuna, ja makasin jonkun aikaa kuunnellen sitä meteliä, minkä 25 pientä tyttöä sai aikaan kylpyhuoneessa pääni päällä. Nähtävästi he eivät saa kylpyä — kasvot vain pestään — mutta he läiskivät aivan kuin 25 pentua lammikossa. Minä nousin ja pukeuduin ja tein vähän tutkimuksia. Olit viisas kun et lähettänyt minua katsomaan paikkaa ennenkuin sitouduin.

Kun pienet holhokkini olivat aamiaisella, näytti olevan onnellinen hetki minun esittäytyä, ja menin ruokasaliin. Kauhu kauhun jälkeen — nuo paljaat, likaisenharmaat seinät ja öljykankaalla peitetyt pöydät tinakuppeineen ja puupenkit ja koristuksena vain tuo valaiseva teksti "Jumala antaa!" Sillä johtokunnan jäsenellä, joka lisäsi tuon viimeisen piirteen, mahtoi olla julma huumorin lahja.

Totisesti, Judy, en ole koskaan tietänyt, että maailmassa on tällainen läpeensä ruma paikka; ja kun näin nuo rivit ja rivit kalpeita, penseitä lapsia sinisissä univormuissaan, iski koko tämän homman surkeus mieleeni niin voimakkaasti, että melkein luhistuin. Näyttää aivan saavuttamattomalta päämäärältä että yksi ihminen voisi tuoda päivänpaistetta sadoille pikku kasvoille, kun se mitä he tarvitsevat on äiti kappaletta kohti.

Minä sukelsin tähän asiaan aika kevyesti, osittain koska sinä osasit suostutella liian hyvin, ja enimmäkseen, sen tunnustan vilpittömästi, koska tuo ivallinen Gordon Hallock nauroi niin raikkaasti sitä ajatusta että minä muka kykenisin hoitamaan orpokotia. Te kaikki yhdessä hypnotisoitte minut. Ja tietysti myöskin, kun aloin lukea asiasta ja käydä kaikissa noissa seitsemässätoista laitoksessa, rupesin innostumaan orpolapsiin ja tahdoin panna omat teoriani käytäntöön. Mutta nyt säikähdän huomatessani olevani täällä; yritys on niin suunnaton. Sadan ihmisolennon tuleva terveys ja onni on minun käsissäni, puhumattakaan heidän kolmesta- tai neljästäsadasta lapsestaan ja tuhannesta lapsenlapsestaan. Siinä on geometrinen sarja. Se on kaamea. Kuka olen minä ryhtymään tällaiseen urakkaan? Etsi, oi, etsi toinen johtajatar!

Jane sanoo että päivällinen on valmis. Syötyäni kaksi ateriaa laitoksessasi, ei kolmannen ajatteleminen minua kiihdytä.

MYÖHEMMIN.

Henkilökunnalla oli lampaanlihamuhennosta ja pinaattia ja saago-vanukasta jälkiruoaksi. Mitä lapsilla oli, en siedä ajatella.

Aioin kertoa sinulle ensimäisestä julkisesta puheestani, jonka pidin tänään aamiaisella. Se koski kaikkia niitä ihmeellisiä uudistuksia, joita John Grier Homessa tulee tapahtumaan, kiitos jalomielisen Mr. Jervis Pendletonin, johtokuntamme puheenjohtajan, ja Mrs. Judy Pendletonin, jokaisen pikku pojan ja tytön kiltin "Judy tädin".

Älä huoli mukista vastaan, vaikka annoinkin perhe Pendletonille niin huomattavan sijan. Tein sen poliittisista syistä. Koska koko laitoksen johtokunta oli läsnä, oli mielestäni hyvä tilaisuus tehostaa sitä tosiseikkaa, että kaikki nämä mullistavat uudistukset tulevat suoraan korkeimmalta taholta eikä minun kiihtyvistä aivoistani.

Lapset lakkasivat syömästä ja töllistelivät. Tukkani silmiinpistävä väri ja nenäni vallaton käänne ylöspäin ovat ilmeisesti uusia ominaisuuksia johtajattaressa. Virkatoverini myöskin selvästi osoittivat, että olin heidän mielestään liian nuori ja liian kokematon niin määräävään asemaan. En ole vielä nähnyt Jervisin ihmeellistä skotlantilaista tohtoria, mutta vakuutan sinulle että hänen täytyy olla hyvin ihmeellinen sovittaakseen nämä muut ihmiset, varsinkin lastentarhanopettajan. Miss Snaith ja minä iskimme varhain yhteen tuuletuskysymyksessä, mutta minä aion vapautua tästä kauheasta laitoshajusta, vaikka palelluttaisinkin joka lapsen pieneksi jääpatsaaksi.

Koska nyt on aurinkoinen, säkenöivä, luminen iltapäivä, määräsin tuon vankilamaisen leikkihuoneen suljettavaksi ja lapset pihalle.

"Hän ajaa meidät ulos", kuulin erään tenavan mutisevan pinnistäessään ylleen päällystakkia, joka oli kaksi vuotta liian pieni.

He yksinkertaisesti seisoivat pihalla kyyryisinä vaatteissaan ja odottivat kärsivällisesti kunnes heidän sallittiin palata sisään. Ei juoksua eikä huutoja eikä lumipalloja. Ajattele sitä! Nämä lapset eivät osaa leikkiä.

VIELÄKIN MYÖHEMMIN.

Olen jo ryhtynyt mieluisaan tehtävääni — kuluttamaan rahojasi. Ostin yksitoista kuumavesi-pulloa tänä iltapäivänä (kaikki mitä kylän rohdoskaupan varastossa oli), niin myös muutamia vilttejä ja peittoja. Ja ikkunat ovat selkoselällään pikkulasten makuuhuoneessa. Nuo poloiset pikku pallerot saavat nauttia aivan uudesta tunteesta — siitä että kykenevät hengittämään yöllä.

On miljoonittain asioita, joita tahtoisin pohtia, mutta kello on puoli yksitoista, ja Jane sanoo että minun pitää mennä nukkumaan.

P.S. Ennenkuin sulkeuduin sisään, kuljin varpaillani käytävää pitkin päästäkseni varmuuteen siitä että kaikki oli kunnossa, ja mitä luulet minun näkevän? Miss Snaith sulkee hiljaa ikkunoita pikkulasten makuuhuoneessa! Niin pian kuin löydän tuolle naiselle sopivan paikan vanhainkodissa, vapautan hänet tehtävistään täällä.

JOHN GRIER HOME,

Tohtori MacRae kävi tänään täällä tutustumassa uuteen johtajattareen. Ole hyvä ja kutsu hänet päivällisille kun hän ensi kerran tulee New-Yorkiin, niin näet itse, mitä miehesi on tehnyt. Jervis törkeästi väärensi tosiseikkoja, kun sai minut uskomaan, että toimeni pääetuja muka olisi jokapäiväinen seurustelu miehen kanssa, joka on niin hienostunut ja loistava ja oppinut ja viehättävä kuin tohtori MacRae.

Hän on pitkä ja laihahko, hänellä on punertava tukka ja kylmät harmaat silmät. Koko sen tunnin aikana, jonka hän vietti seurassani (ja minä olin hyvin vilkas), ei ainoakaan hymyn varjo kirkastanut hänen suunsa suoraa viivaa. Voiko varjo kirkastaa? Ehkä ei; mutta oli miten oli, mikä vaivaa tuota miestä? Onko hänellä jokin rikos omallatunnollaan, vai onko tuohon vaiteliaisuuteen syynä vain hänen luontainen skotlantilaisuutensa? Hän on seuraihmiseksi yhtä hyvä kuin graniittinen hautakivi.

Sivumennen sanoen ei tohtorimme pitänyt minusta yhtään sen enempää kuin minä hänestä. Hänen mielestään minä olen tyhjänpäiväinen ja haihatteleva ja kauttaaltaan sopimaton tähän luottamustoimeen. Lyön vetoa että Jervis on jo saanut häneltä kirjeen, jossa hän pyytää että minut siirrettäisiin pois.

Keskusteluaiheesta emme olleet vähääkään yhtä mieltä. Hän käsitteli laveasti ja filosofisesti laitoskasvatuksen haittoja riippuvaisessa asemassa oleviin lapsiin nähden, minä taas kevyesti valitin sitä rumentavaa tukkalaitetta, joka on vallalla tyttöjemme kesken.

Todistaakseni tämän väitteen, kutsuin sisään Sadie Katen, erityisen käskyläis-orponi. Hänen tukkansa on vedetty taaksepäin niin kireälle kuin olisi vääntämiseen käytetty ruuviavainta, ja palmikoitu kahteen kovaan pieneen porsaansaparoon. Totisesti on orpolasten korvia pehmennettävä. Mutta tohtori Robin MacRae viisi välittää siitä pukevatko heidän korvansa vai eivätkö; heidän vatsoistaan hän vain pitää huolta. Iskimme myöskin yhteen kysymyksessä punaisista alushameista. Minä en käsitä kuinka kukaan pieni tyttö voi säilyttää itsekunnioituksensa ollessaan puettuna punaiseen flanellialushameeseen, joka on epätasaista tuumaa pitempi kuin hänen siniruutuinen pumpulipukunsa, mutta tohtorin mielestä punaiset alushameet ovat hauskoja ja lämpimiä ja terveellisiä. Minä ennustan että uuden johtajattaren hallitus tulee olemaan sotaisa.

Mitä tohtoriin tulee, saa olla kiitollinen sentään yhdestä seikasta: hän on melkein yhtä uusi kuin minä eikä siis voi opettaa minulle laitoksen perimätapoja. En usko että olisin voinut tulla toimeen vanhan tohtorin kanssa, joka, päättäen niistä taitonsa näytteistä, joita jätti taakseen, tiesi pikkulapsista yhtä paljon kuin eläinlääkäri.

Koko henkilökunta on muuten ottanut huolekseen kasvatukseni orpokodin hyvissä tavoissa. Itse kokkikin tänä aamuna selitti minulle lujasti että John Grier Homessa on ohrajauhovelliä perjantai-iltaisin.

Etsitkö kovasti uutta johtajatarta? Viivyn siksi kun hän tulee, mutta ole hyvä ja löydä hänet pian.

                                                   Sinun,
                                                päättäväisenä,
                                                SALLIE MCBRIDE

JOHTAJATTAREN KANSLIA, JOHN GRIER HOME

Vieläkö olet loukkaantunut, kun en tahtonut kuulla neuvoasi? Etkö tiedä että punertavatukkaista henkilöä, jolla on irlantilaiset esi-isät ja pisara skotlantilaista verta suonissa, ei voi pakottaa, vaan häntä on johdettava lempeästi? Jollet olisi ollut niin inhottavan itsepintainen, olisin kuunnellut kiltisti ja pelastunut. Niinkuin asiat nyt ovat, tunnustan rehellisesti että olen viettänyt viisi viime päivää katumalla riitaamme. Sinä olit oikeassa ja minä väärässä, ja niinkuin näet, minä kauniisti myönnän sen. Jos koskaan selviän nykyisestä pulmasta, saakoon sinun mielipiteesi johtaa minua tulevaisuudessa (melkein aina). Voisiko kukaan nainen tehdä täydellisempää peruutusta?

Romanttinen hohde, jonka Judy luo tähän orpokotiin, on olemassa vain hänen runollisessa mielikuvituksessaan. Paikka on hirveä. Sanat eivät voi kuvata kuinka se on ankea ja kolkko ja pahanhajuinen; pitkät käytävät, paljaat seinät, sini-univormuiset, taikinanvalkoiset pikku asukkaat, jotka eivät vähintäkään muistuta ihmislapsia. Ja oi, tuo kauhea laitos-haju! Sekoitus märkiä pestyjä lattioita, tuulettamattomia huoneita ja sadan ihmisen ruokaa, joka alituiseen höyryää uunilla.

Ei ainoastaan itse laitos ole luotava uudestaan, vaan jokainen lapsi yhtä hyvin, ja se on oikea Herkuleen työ sellaiselle itsekkäälle, ylelliselle ja laiskalle olennolle kuin Sallie McBride. Minä luovun samassa hetkessä kun Judy on löytänyt sopivan seuraajan, mutta minä pelkään ettei se voi tapahtua ihan heti. Judy on lähtenyt etelään ja jättänyt minut pälkähäseen, ja kun kerran olen luvannut, en tietysti voi jättää hänen orpokotiaan noin vaan. Mutta minä vakuutan sinulle että minun tällä välillä on ikävä kotiin.

Kirjoita virkistävä kirje ja lähetä kukkanen ilahuttamaan yksityissalonkiani. Perin sen kalustettuna Mrs. Lippettiltä. Seiniä peittää ruskean ja punaisenkirjavat paperit, huonekalut ovat sähkönsinistä plyyshiä, lukuunottamatta keskipöytää, joka on kullattu. Vihreä on vallitseva väri matoissa. Jos lähettäisit pari vaaleanpunaista ruusunnuppua, täydentäisivät ne väriasteikon.

P.S. Ei sinun olisi tarvinnut murjottaa tuon skotlantilaisen tohtorin tähden. Miehessä on kaikki se jämeys mikä sisältyy sanaan skotlantilainen. Vihaan häntä ensi näkemältä ja hän vihaa minua. Oi, meille tulee hurmaavaa, kun saamme työskennellä yhdessä!

Ponteva ja antelias sähkösanomasi on tässä. Minä tiedän että sinulla on paljon rahaa, mutta ei sinun silti tarvitse hävittää sitä niin kevytmielisesti. Kun tunnet olevasi niin pakahduttavan täynnä puhetta että vain sata sanaa pitkä sähkösanoma estää räjähdyksen, muuta se nyt edes yölliseksi sähkökirjeeksi. Orpolapseni voivat käyttää rahat, jollet sinä tarvitse niitä.

Kas niin, hyvä herra, käytä hiukan tervettä järkeäsi. Tietysti minä en voi livistää orpokodista sinun ehdottamallasi sangen odottamattomalla tavalla. Se ei olisi kauniisti tehty Judya ja Jervisiä kohtaan. Jos suot anteeksi selitykseni, ovat he olleet ystäviäni paljon useampia vuosia kuin sinä, eikä minulla ole mitään aikomusta heittää heitä hiiteen. Minä tulin tänne — hm, sanokaamme seikkailun hengessä, ja minun täytyy läpäistä yritys. Sinä et pitäisi minusta, jos kuuluisin heikkoon sarjaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että tuomitsisin itseni elinkaudeksi: aion luopua heti kun tilaisuus tarjoutuu. Mutta totisesti saisin olla hiukan mielissäni, kun Pendletonit tahtoivat uskoa minulle näin vastuunalaisen toimen. Vaikka sinä, hyvä herraseni, et sitä usko, omaan minä huomattavan toimintakyvyn ja enemmän tervettä järkeä kuin pinnalle näkyy. Jos haluaisin panna koko sieluni tähän yritykseen, voisi minusta tulla repäisevin johtajatar mitä kellään 111:lla orvolla koskaan on ollut.

Otaksun että se sinusta on hullutusta? Se on totta. Judy ja Jervis tietävät sen, ja siksi he pyysivät minua tulemaan. Näet siis, että kun he ovat osoittaneet niin paljon luottamusta minulle, en voi luopua heistä ihan niin mutkattomalla tavalla kuin sinä ehdotat. Niin kauan kuin olen täällä, aion saada aikaan juuri niin paljon kuin yhden ihmisen on mahdollista jokaisena 24:nä tuntina. Aion jättää seuraajalleni paikan, jossa asiat nopeasti kulkevat oikeaan suuntaan.

Mutta sitä ennen älä sentään huoli pestä käsiäsi minusta siinä uskossa, että minulla muka on siksi paljon työtä etten ehdi ikävöidä kotiin, sillä niin ei ole laita. Herään joka aamu ja tuiotan Mrs. Lippettin seinäpaperiin jotenkin häikäistyneenä ikäänkuin tämä kaikki olisi pahaa unta enkä todella olisikaan täällä. Mitä ihmettä ajattelin kun käänsin selkäni omalle kauniille, hauskalle kodilleni ja hyville päiville, jotka oikeuden mukaan ovat minun? Yhdyn usein mielipiteeseesi järkeni tilasta.

Mutta miksi, jos saan kysyä, sinun pitikin nostaa sellainen elämä? Sinä et olisi nähnyt minua missään tapauksessa. Worcester on aivan yhtä kaukana Washingtonista kuin John Grier Home. Ja minä sanon vielä lisähauskuudeksesi, että kun koko tämän laitoksen lähitienoolla ei ole ketään miestä, joka ihailisi punaista tukkaa, on Worcesterissa monta. Senvuoksi, sinä miehistä vaikein, ole hyvä ja tyynny. En minä tullut kokonaan sinun kiusaksesi. Minä tahdoin seikkailua elämääni, ja oi taivas, taivas! minä saan sitä!

Sano Jervisille että minä en ole liian pikainen arvostelujen muodostamisessa. Minulla on lempeä, aurinkoinen, epäluuloton luonne, ja minä pidän kaikista, melkein kaikista. Mutta kukaan ei voi pitää tuosta skotlantilaisesta tohtorista. Hän ei hymyile koskaan.

Hän kävi tänään toisen kerran luonani. Pyysin häntä mukavasti asettumaan erääseen Mrs. Lippettin sähkönsinisistä tuoleista ja istahdin itse vastakkaiseen nauttiakseni värien sopusoinnusta. Hänellä oli yllä sinapinvärinen puku kotikutoista kangasta, jossa oli vivahdus vihreätä ja pieni pilke keltaista, "kanervasekoitus", jonka asiana on elähyttää ankeata skotlantilaista kangasmaata. Purppuraiset kengät ja punainen kravatti ametistineuloineen täydensivät kuvan. Sanalla sanoen, sinun mallitohtorisi ei juuri ole omiaan kohottamaan tämän laitoksen esteettistä sävyä.

Viisitoista minuuttia kestäneen käyntinsä aikana hän lyhyesti haahmoitteli kaikki ne muutokset, joiden hän haluaa nähdä toteutuvan tässä laitoksessa. Hän mukamas! Ja mitkä, jos saan kysyä, ovat johtajattaren velvollisuudet? Onko hän vain pelkkä nimihenkilö, joka noudattaa talossakäyvän lääkärin määräyksiä?

Lähetän Sadie Katen tuomaan tätä kirjelippua, koska näyttää mahdottomalta tavata teitä puhelimitse. Onko henkilö, joka sanoo olevansa Mrs. McGur-rk ja sulkee puhelimen keskellä lausetta, taloudenhoitajanne? Jos hän vastaa puhelimeen usein, en käsitä kuinka potilaanne jaksavat sellaista potea.

Koska ette tullut tänä aamuna, niinkuin puhe oli, ja maalarit tulivat, oli minun pakko valita iloinen laihonkeltainen väri uuden laboratorionne seiniin. Uskon ettei laihonkeltainen ole mitenkään epäterveellistä.

Jos teiltä liikenee hetkinen tänä iltapäivänä, olkaa ystävällinen ja ajakaa tohtori Bricen luo Water Streetille katsomaan tuota hammaslääkärin tuolia ja muita kojeita, jotka tarjotaan myytäväksi puoleen hintaan. Jos hänen ammattinsa koko hupainen irtaimisto olisi täällä — jossakin laboratorionne nurkassa — voisi tohtori Brice suorittaa 111 uutta potilastaan paljon joutuisammin kuin jos meidän täytyisi kuljettaa jokainen erikseen Water Streetille. Eikö se teistäkin ole hyödyllinen ajatus? Se johtui mieleeni keskellä yötä, mutta kun en koskaan ennen ole sattunut ostamaan hammaslääkärin tuolia, pitäisin ammattimiehen neuvoa arvossa.

Luonnollisesti tiedän, että sinä tahdot tietää kaiken mitä tapahtuu, ja minä lähettäisin tiedonannon joka päivä, mutta en totisesti löydä minuuttiakaan sitä varten. Olen niin väsynyt kun ilta tulee, että ilman Janen ankaraa kuria menisin sänkyyn vaatteet yllä.

Myöhemmin, kun pääsemme vähän paremmin vauhtiin ja kun voin olla varma että kaikkien apulaisteni hommat hurisevat eteenpäin, kunkin kohdastaan, tulee minusta säännöllisin kirjeenvaihtaja mitä sinulla koskaan on ollut.

Siitä on viisi päivää kun kirjoitin, eikö totta? Paljon on tapahtunut noina viitenä päivänä. MacRae ja minä olemme laatineet sotasuunnitelman, ja aiomme myllertää tämän paikan aina liikkumattomia syvyyksiä myöten. Pidän hänestä vähemmän ja vähemmän, mutta olemme julistaneet jonkinlaisen välirauhan työntekoa varten. Ja se mies on työntekijä. Olen aina luullut että minussa on tarpeeksi tarmoa itsessäni, mutta kun jokin parannus on saatava aikaan, ponnistelen läähättäen hänen vanavedessään. Hän on niin juro ja sitkeä ja härkäpäinen kuin vain skotlantilainen voi olla, mutta hän ymmärtää pikkulapsia, s.o. hän ymmärtää heidän ruumiillista puoltaan. Hänellä ei ole enemmän personallisia tunteita heitä kuin yhtä monta sammakkoa kohtaan, jotka sattuvat hänen leikkauspöydälleen.

Muistatko kuinka Jervis eräänä iltana noin tunnin ajan piti esitelmää tohtorimme kauniista ihmisystävällisistä ihanteista? C'est à rire! Mies katsoo koko J.G.H:n vain omaksi yksityislaboratoriokseen, jossa hän voi tehdä tieteellisiä kokeilujaan rauhassa rakastavien vanhempain vastarinnalta. Minä en hämmästyisi jos jonakin päivänä näkisin hänen sekoittavan tulirokkobasilleja pikkulasten velliin voidakseen koetella jotakin vastakeksittyä seerumia.

Talon henkilökunnasta vain kaksi tuntuu minusta todella päteviltä, ja ne ovat pikkukoulun opettaja ja lämmitysmies. Näkisit vain kuinka lapset juoksevat Miss Matthews'ia vastaan ja pyytävät hyväilyjä, ja kuinka tuskallisen kohteliaita he ovat toisille opettajille. Lapset ovat nopeita tajuamaan ihmisluonteita. Tulen hyvin noloksi, jos he ovat liian kohteliaita minulle.

Niin pian kuin vähän pääsen ryhtiini ja tarkalleen tiedän mitä tarvitsemme, aion panna toimeen eräitä laajakantoisia erottamisia. Minua haluttaisi alkaa Miss Snaithista, mutta huomaan, että eräs anteliaimpia johtokunnan jäseniämme on hänen setänsä, eikä häntä siis juuri voi erottaa. Hän on epämääräinen, leuaton, vaaleasilmäinen olento, joka puhuu nenän kautta ja hengittää suun kautta. Hän ei voi sanoa mitään ratkaisevaa ja sitten lopettaa; kaikki hänen puheensa jatkuvat epäselvään muminaan. Joka kerta kun näen tuon naisen, valtaa minut melkein hillitön halu ottaa häntä olkapäistä ja ravistaa häneen hiukan päättäväisyyttä. Ja juuri Miss Snaithillä on täydellinen ylivalta seitsemääntoista 2-5-vuotiaaseen pikku palleroon. Mutta joka tapauksessa, jollen voi erottaa häntä, olen toimittanut hänet alhaisempaan asemaan ilman että hän itse huomaa tätä tosiseikkaa.

Tohtori on löytänyt minulle ihastuttavan tytön, joka asuu parin kilometrin päässä täältä ja tulee joka päivä hoitamaan lastentarhaa. Hänellä on suuret kiltit ruskeat silmät — kuin lehmällä — ja äidillinen käytös (hän on juuri täyttänyt 19) ja lapset pitävät hänestä. Lastenkamarin pääjohtoon olen asettanut hauskan ja mukavan keski-ikäisen naisen, joka on kasvattanut viisi omaa ja jolla on tottunut käsi pitelemään lapsia. Tohtorimme hänetkin löysi, sinä näet että miehestä on hyötyä. Tämä nainen on muodollisesti Miss Snaithin määräysten alainen, mutta on anastanut itselleen diktaattorivallan hyvin tyydyttävällä tavalla. Voin nyt nukkua yöni pelkäämättä että vauvani murhataan kykenemättömyydellä.

Sinä näet että uudistuksemme ovat alulla, ja samalla kuin koko sillä älyllä, joka on käytettävänäni, mukaudun tohtorimme tieteellisiin parannuksiin, jättävät ne minut kuitenkin joskus kylmäksi. Ongelma, joka alituiseen vatkaa ja vatkaa ajatustani, on tämä: Kuinka voin koskaan vuodattaa kylliksi rakkautta ja lämpöä ja aurinkoa noihin viluisiin pikku olentoihin? Enkä ole varma että tohtorin tiede pystyy siihen.

Eräs kiireellisimpiä älyllisiä tarpeitamme juuri nyt on pöytäkirjojemme laatiminen yhtenäiseen muotoon. Kirjoja on pidetty aivan häpeällisen huonosti. Mrs. Lippettillä oli suuri musta tilikirja, johon hän riipaisi umpimähkään tosiseikkoja, jotka osuivat hänen tielleen, lasten perheistä, käytöksestä ja terveydestä, mutta ajoittain hän ei viitsinyt viikkokausiin panna kirjoihin mitään. Jos kasvattia hakeva perhe tahtoo tietoja lapsen vanhemmista, emme joka toisessa tapauksessa voi edes sanoa mistä olemme saaneet lapsen!

Tarvitsemme piiritarkastajan, joka matkustaa ympäri seutua ja kokoo kaikki mahdolliset tilastot kananpoikiemme sukupuusta. Siitä tulee helppo tehtävä, koska useimmilla heistä on sukulaisia. Mitä arvelet Janet Ware'sta siihen hommaan? Muistat kai mikä mato hän oli kansantaloudessa — hän suorastaan ahmi taulukoita ja karttoja ja kaavakkeita.

Saan myöskin ilmoittaa että John Grier Home parhaillaan on alistettu hyvin etsivään ruumiilliseen tutkimukseen, ja kauhea totuus on, että 28:sta tähän saakka tutkitusta pikku rottaparasta vain 5 on kestänyt kokeen. Ja nuo viisi eivät ole olleet täällä kauaa.

Muistatko rumaa vihreätä vastaanottohuonetta ensi kerroksessa? Olen vähentänyt sen vihreyttä mahdollisimman paljon ja järjestänyt sen tohtorin työhuoneeksi. Se sisältää kuppeja ja rohtoja ja — ammatinomaisin piirre kaikista — hammaslääkärin tuolin ja tuollaisen viehättävän sorvinkoneen. (Ostin ne käytettyinä tohtori Bricelta, joka omien potilaittensa iloksi on hankkinut itselleen valkeata emaljia ja nikkelilevyä.) Tuo sorvinkone näyttää oikealta helvetinvehkeeltä, ja minä olen inhottava hirviö, kun olen tuottanut sellaisen taloon. Mutta jokainen pieni uhri, joka päästetään tuolista täytettynä, saa viikon ajan joka päivä tulla huoneeseeni ottamaan kaksi suklaakappaletta: Vaikka lapsemme eivät olekaan silmiinpistävän urhoollisia, huomaamme heidät hyviksi taistelijoiksi. Nuori Thomas Kehoe puri tohtorin peukalon miltei kahdeksi kappaleeksi potkaistuaan maahan pöydällisen työkaluja. J.G.H:n hammasten hoitajalta kysytään ruumiin voimia yhtä paljon kuin taitavuutta.

Tässä minut keskeytti hyväntahtoinen rouva, jolle oli näytettävä laitosta. Hän kysyi viisikymmentä tyhjänpäiväistä kysymystä, kulutti tunnin ajastani ja lopulta kuivasi kyynelen ja jätti dollarin "pienille holhokkiraukoilleni".

Toistaiseksi eivät pienet holhokkiraukkani ole innostuneet näihin uusiin parannuksiin. He eivät suurestikaan välitä tästä äkillisestä raittiin ilman virtauksesta, joka on puhaltanut heihin eivätkä tästä vedenpaisumuksesta. Minä vaadin käytäntöön kaksi kylpyä viikossa, ja niin pian kuin saamme tarpeeksi ammeita ja pari ylimääräistä vesihanaa, pitää heidän saada seitsemän.

Mutta olenpa sentään saanut toimeen erään hyvin suositun uudistuksen. Jokapäiväistä ruokalistaamme on lisätty — muutos, jonka aiheuttamaa vaivaa kokki suree ja jonka aiheuttamaa siveetöntä menojen lisäystä muu henkilökunta suree. SÄÄSTÄVÄISYYS suurin kirjaimin kirjoitettuna on ollut tämän laitoksen johtavana aatteena jo niin monta vuotta että siitä on tullut uskonkappale. Minä vakuutan ujoille työtovereilleni kaksikymmentä kertaa päivässä, että kiitos puheenjohtajamme anteliaisuuden, laitoksen tulot ovat tasan kaksinkertaistuneet ja että minulla sitäpaitsi on suuria summia Mrs. Pendletonilta välttämättömiin tarpeisiin, kuten jäätelöön. Mutta he kerta kaikkiaan eivät voi päästä siitä tunteesta että näiden lasten ruokkiminen tällä tavoin on kehnoa tuhlaavaisuutta.

Tohtori ja minä olemme huolellisesti tutkineet menneen ajan ruokalistoja, ja meitä suuresti ihmetyttää se järki, joka on voinut ne laatia. Tässä eräs tavallisimpia päivällisiä:

Se minua ihmetyttää että nämä lapset sentään ovat jotakin muuta kuin sata ja yksitoista tärkkelyksen jähmettämää kappaletta.

Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani — mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!

Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka tahtovat ottaa kasvatin.

Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat. Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista huomiota minkä ne ansaitsisivat.

Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle matkalle Floridaan.

Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi kuin ulkopuoli.

Siitä ei ole epäilystä — orpolapset kokonaisuutena eivät mene minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen, kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen, mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja siniruutuista pumpulikangasta.

Yksi poikkeus on sentään. Sadie Kate Kilcoyne erkani joukosta jo ensimäisenä päivänä, ja lupaa pysyä esillä koko ajan. Hän on erityinen pieni asiatyttöni, ja hän se hankkii kaiken jokapäiväisen huvini. Mitään kujetta ei ole sinkautettu tähän laitokseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana, joka ei ole saanut alkuaan hänen epäsäännöllisissä aivoissaan. Tämän nuoren henkilön tarina on minun silmissäni varsin tavaton, vaikka ymmärränkin että se on hyvinkin yleinen löytölapsipiireissä. Hänet löydettiin yksitoista vuotta sitten erään Thirtyninth Street'in talon alimmalta portaalta, missä hän nukkui pahvikotelossa, jonka kannessa oli leima "Altman ja Kump."

"Sadie Kate Kilcoyne, ikä viisi viikkoa. Olkaa hyviä hänelle", oli siististi tekstattu kanteen.

Poliisi, joka nosti hänet siitä, vei hänet Bellevue'lle, jossa löytölapset kastetaan työjärjestyksessä, "katolinen, protestantti, katolinen, protestantti", täysin puolueettomasti. Meidän Sadie Kate, huolimatta nimestään ja sinisistä irlantilais-silmistään, tehtiin protestantiksi. Ja täällä hän kasvaa irlantilaisemmaksi ja irlantilaisemmaksi päivä päivältä, mutta uskollisena kasteelleen hän äänekkäästi protesteeraa kaikkia elämän yksityiskohtia vastaan.

Hänen kaksi pientä mustaa lettiänsä viittaa vastakkaisiin suuntiin, hänen pienet apinankasvonsa ovat yhtenä kujeellisuuden virnistyksenä, hän on vilkas kuin mäyräkoira, ja häntä on pidettävä toimessa joka hetki. Hänen pahuutensa luettelo täyttää sivumääriä Tuomiopäivän kirjassa. Viimeinen pykälä kuuluu:

"Narrannut Maggie Geer'in panemaan ovenrivan suuhunsa — rangaistus: iltapäivä vietettävä vuoteessa ja illalliseksi vesikorppuja."

Näyttää siltä että Maggie Geer, jonka suulla on tavaton laajenemiskyky, sai ovenrivan sisään, mutta ei saanut sitä ulos. Kutsuttiin tohtori, joka taitavasti ratkaisi ongelman voidellulla kenkäsarvella. "Lukkosuu Meg'iksi" on hän ristinnyt potilaansa siitä alkaen.

Voit ymmärtää että ajatuksiani tuskallisesti askarruttaa jokaisen aukon täyttäminen Sadie Katen elämässä.

On tuhansittain asioita, joiden suhteen minun pitäisi kysyä neuvoa puheenjohtajalta. Mielestäni oli hyvin epäystävällistä sekä häneltä että sinulta sälyttää minun niskoilleni orpokotinne ja itse karata etelään huvittelemaan. Olisi teille omiansa, jos tekisin kaikki hullusti. Kun matkustatte siellä yksityis-ajoneuvoissa ja samoilette kuutamossa palmurannoilla, olkaa hyvä ja ajatelkaa minua New-Yorkin maaliskuun vihmassa, huolenani 113 pikkulasta, jotka oikeuden mukaan ovat teidän — ja olkaa kiitollisia.

                                       Olen (rajoitetun ajan)
                                            S. MCBRIDE,
                                     John Grier Homen johtajatar.

Lähetän teille täten (eri kotelossa) Sammy Spier'in, joka katosi aamulla teidän käyntinne aikana. Miss Snaith veti hänet päivänvaloon teidän mentyänne. Olkaa hyvä ja tutkikaa hänen peukaloaan. En ole koskaan nähnyt kynsiajosta, mutta minun lausuntoni mukaan tämä on sellainen.

                                          Vilpittömästi teidän
                                               S. MCBRIDE,
                                       John Grier Homen johtajatar.

En vielä tiedä aikovatko lapset ruveta pitämään minusta vai eivätkö, mutta he pitävät koirastani. Ei koskaan ole näistä porteista astunut olento niin suosittu kuin Singapore. Joka iltapäivä saa kolme poikaa, joiden käytös on ollut virheetön, luvan harjata ja kammata sen, kun taas kolme muuta hyvää poikaa saa tarjota sille ruokaa ja juomaa. Mutta joka lauantaiaamuna saavutetaan viikon huippu, kun kolme ylenpalttisen hyvää poikaa antaa sille saman vaahtokylvyn käyttäen kuumaa vettä ja rasvasaippuaa. Etuoikeus Singaporen palvelemiseen on kohta ainoa kiihoitin, mitä tarvitsen hyvän kurin säilyttämiseksi.

Mutta eikö olekin ihan pateettisen luonnotonta, että tämä nuori väki elää maalla eikä koskaan ole omistanut mitään lemmikkieläintä. Varsinkin kun he, vielä enemmän kuin muut lapset, niin tarvitsevat jonkun, jota rakastaa. Aion hankkia heille lemmikkejä tavalla tai toisella, vaikka saisinkin kuluttaa uudet tulomme eläintarhaan. Etkö voisi tuoda mukanasi paria alligaattorivauvaa ja pelikaania? Kaikki elollinen otetaan kiitollisesti vastaan.

Tämä olisi oikeuden mukaan ensimäinen "Johtokuntapäiväni". Olen syvästi kiitollinen Jervisille, joka järjesti vain pelkän asiakokouksen New-Yorkiin, koska emme täällä vielä kelpaa paraatiin, mutta me toivomme että huhtikuun ensimäisenä keskiviikkona voimme tarjota jotakin näkyväistä. Jos kaikki tohtorin ajatukset ja muutamat omani pääsevät toteutumaan, aukeavat johtokunnan jäsentemme silmät vähän suuriksi kun näyttelemme heille taloa.

Olen juuri tehnyt ruokalistan ensi viikkoa varten ja asettanut sen keittiöön harmistuneen kokin nähtäväksi. Vaihtelevaisuus on sana, jota ei tähän saakka ole löytynyt J.G.H:n sanakirjasta. Et voi uneksiakaan mitä hurmaavia yllätyksiä meillä on tulossa; paahdettua leipää, ohrakakkuja, grahamsämpylöitä, maissiohukaisia, riisivanukasta, jossa on paljon rusinoita, paksua kasvissoppaa, makaroonia italialaiseen tapaan, polenta-kaakkuja sokerisiirapin kera, omenakokkelia, piparkakkuja — oi, loppumaton lista! Kun suurimmat tyttömme ovat olleet apuna tuollaisten ruokahalua kiihoittavien herkkujen valmistuksessa, kykenevät he jo melkein pysyttämään tulevat miehensä rakastuneina.

Oi hyvänen aika! Tässä minä lörpöttelen tällaista hölynpölyä, kun minulla on oikea uutinen varalla hihassani. Olemme saaneet uuden työntekijän, oikean päärlyn.

Muistatko Betsy Kindredin, diploomi 1910? Hän johti lauluseuraa ja oli näyttelijäin puheenjohtaja. Minä muistan hänet vallan hyvin, hänellä oli aina niin ihastuttavia pukuja. No niin, jos suvaitset, hän asuu vain kahdentoista kilometrin päässä täältä. Minä yllätin hänet eilen aamuna sattumalta, kun hän ajoi autollaan kylän läpi, tai pikemmin, kun hän hädintuskin säästyi ajamasta ylitseni.

En ole elämässäni puhunut hänen kanssaan, mutta me tervehdimme kuin hyvinkin vanhat ystävät. Kannattaa omata silmiinpistävä tukka: hän tunsi minut siinä paikassa. Hyppäsin hänen autonsa portaalle ja sanoin:

"Betsy Kindred, 1910, sinun on nyt tultava orpokotiini ja autettava minua tekemään luetteloa orvoistani."

Ja se hämmästytti häntä siinä määrin, että hän tuli. Hän on täällä neljänä tai viitenä päivänä viikossa tilapäisenä sihteerinä, ja minun täytyy jotenkuten onnistua pidättämään hänet kokonaan. Hän on hyödyllisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Toivon orpolasten tulevan hänelle sellaiseksi tavaksi ettei hän enää kykene jättämään niitä. Luulen että hän ehkä jää, jos maksamme hänelle kyllin suuren palkan. Hän haluaa elää riippumattomana perheestään, niinkuin me kaikki näinä rappeutumisen aikoina.

Kasvavassa innossani tehdä luetteloa ihmisistä tahtoisin panna tohtorimmekin johonkin sarekkeeseen. Jos Jervis tietää jonkun juorun hänestä, kirjoita se minulle, ole hyvä; mitä pahempi, sitä parempi. Hän kävi eilen puhkaisemassa kynsiajoksen Sammy Spierin peukalosta ja tuli sitten sähkönsiniseen vastaanottohuoneeseeni antamaan ohjeita peukaloitten sitomisessa. Johtajattaren velvollisuudet ovat moninaiset.

Oli juuri tee-aika, joten sivumennen pyysin häntä jäämään, ja hän jäi! Ei saadakseen nauttia minun seurastani — ei toki — vaan koska Jane samalla näyttäytyi kädessään vadillinen paahdetuita sämpylöitä. Hän ei nähtävästi ollut syönyt päiväateriaa, ja päivälliseen oli vielä aikoja. Sämpyläin lomassa (hän söi koko vadillisen) hän katsoi soveliaaksi tutkistella valmistuneisuuttani tähän asemaan. Olinko lukenut biologiaa korkeakoulussa? Kuinka pitkällä olin kemiassa? Mitä tiesin yhteiskuntaopista? Olinko käynyt Hastingsin mallilaitoksessa?

Johon kaikkeen vastasin ystävällisesti ja avoimesti. Sitten otin vapauden itse tehdä kysymyksen tai pari: kysyin vain mitä nuoruuden harjaantumista oli vaadittu, jotta oli muodostunut moinen loogillisuuden, täsmällisyyden, arvokkuuden ja terveen järjen esikuva, jonka näin istuvan edessäni? Hellittämättömän tutkistelun avulla sain irti pari hajanaista tosiseikkaa, mutta kaikki täysin kunniallisia. Miehen vaiteliaisuudesta voisi päättää että perheessä on ollut hirttotapaus. MacRae père oli syntynyt Skotlannissa ja tuli Yhdysvaltoihin ottaakseen haltuunsa oppituolin Johns Hopkinsissa; poika Robin lähetettiin takaisin Auld Reekie'iin kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä oli M'Lachlan Strathlachan'ista (olen varma että se kuulostaa täysin kunnialliselta), ja loma-aikansa hän vietti Ylämaissa metsästäen saksanhirviä.

Sen verran sain selville; sen verran eikä enempää. Kerro minulle, minä pyydän, jokin juoru vihamiehestäni — jokin häväistysjuttu mieluimmin.

Miksi, jos hän kerran on niin kauhean tarmokas ihminen, hän hautaa itsensä tähän etäiseen paikkaan? Luulisi että eteenpäinpyrkivä tiedemies tarvitsisi sairashuoneen toiselle puolellensa ja ruumiinavaushuoneen toiselle. Oletko varma ettei hän ole tehnyt jotakin rikosta ja piileksi lain kättä?

Olen nähtävästi täyttänyt aika määrän paperia kertomatta sinulle paljoakaan. Vive la bagatelle!

P.S. Yksi seikka minua huojentaa. Tohtori MacRae ei itse valitse vaatteitaan vaan jättää sellaiset toisarvoiset pikkuseikat emännöitsijänsä, Mrs. Maggie McGurkin huoleksi.

Ruususi ja kirjeesi ilahuttivat minua kokonaisen aamun, ja se oli ensimäinen kerta kun lähentelin iloisuutta sitten helmikuun neljännentoista, jolloin huiskutin hyvästit Worcesterille.

Sanat eivät voi kertoa kuinka painostavan yksitoikkoista laitoselämän jokapäiväinen kiertokulku osaa olla. Ainoa valonpilkahdus koko tässä tympeässä jutussa on se seikka, että Betsy Kindred viettää neljä päivää viikossa luonamme. Betsy ja minä olimme samaan aikaan korkeakoulussa, ja me keksimme silloin tällöin jotakin lystikästä, jolle voi nauraa.

Eilen joimme teetä hirvittävässä vastaanottohuoneessani, kun äkkiä päätimme nousta kapinaan niin suurta tarpeetonta rumuutta vastaan. Kutsuimme sisään kuusi rotevaa ja hävittävää orpoa, tikapuut ja sangollisen kuumaa vettä, ja kahdessa tunnissa olimme saaneet joka jäljenkin tuosta seinäpaperista pois noilta seiniltä. Et voi kuvitella kuinka hauskaa on repiä paperia seiniltä.

Kaksi maalaria on parhaillaan työssä ja kiinnittää seinille parasta mitä kylämme tarjoo, kun taas saksalainen verhoilija polvillaan ottaa mittaa tuoleistani sitsikankaisia irtopäällisiä varten, jotka tulevat kätkemään joka tuuman niiden plyyshipeitteestä.

Älä huoli hermostua. Ei tämä merkitse sitä että aion viettää koko elämäni orpokodissa. Se tarkoittaa vain, että aion valmistaa iloiset tervetuliaiset seuraajalleni. En ole uskaltanut kertoa Judylle, kuinka vastenmielistä tämä kaikki minulle on, sillä en tahdo synkentää Floridan taivasta, mutta kun hän palaa New-Yorkiin, odottaa virallinen eronpyyntöni häntä jo eteisessä.

Kirjoittaisin sinulle pitkän kirjeen kiitolliseksi maksuksi seitsemästä sivustasi; mutta kaksi pikku kultaani tappelee ikkunan alla. Juoksen erottamaan heidät.

Olen itse kustantanut erään pienen lahjan John Grier Homelle — uusinut johtajattaren yksityishuoneen. Näin heti ensimäisenä iltana, etten minä eikä kukaan tuleva johtajatarkaan voisi olla onnellinen Mrs. Lippettin sähkönsinisellä plyyshillä. Sinä näet, että pyrin tekemään seuraajani tyytyväiseksi ja halukkaaksi viipymään. Betsy Kindred oli apuna Mrs. Lippettin kauhujen kamarin uusimisessa, ja yksissä neuvoin olemme luoneet sinfonian himmeän sinistä ja kultaa. Varma ja tosi on, että se nyt on viehättävimpiä huoneita mitä milloinkaan on nähty; sen näkeminen on taiteellista kasvatusta orpolapsille. Uudet paperit seinillä, uudet matot lattialla (omat kiitetyt persialaiseni Worcesterista nuhtelevan perheen lähettäminä). Uudet verhot kolmessa ikkunassani, joista nyt on laaja ja viehättävä näköala, minkä nottinghamilainen pitsikangas on tähän saakka peittänyt. Uusi iso pöytä, pari lamppua ja kirjoja ja taulu tai pari ja oikea avonainen takka. Mrs. Lippett oli antanut sulkea sen, koska siitä tuli ilmaa huoneeseen.

En ole koskaan ennen kokenut, minkä eron ympäristön taiteellisuus tekee ihmisen sielunrauhaan. Istuin eilenillalla ja katselin omaa tultani oman uuden tulisuojukseni kauniitten, korkeitten reikien läpi ja kehräsin tyytyväisyydestä. Ja minä vakuutan sinulle että se oli ensimäinen kehruu, mikä on lähtenyt tästä kissasta senjälkeen kun hän on astunut sisään John Grier Homen portista.

Mutta johtajattaren vastaanottohuoneen kalustaminen on pienin tarpeistamme. Lasten yksityissuojat kysyvät niin paljon perusteellista huomiota etten tiedä mistä alkaa. Pimeä pohjanpuolinen leikkihuone on oikea häpeä ja pahennus, mutta ei sen häpeällisempi kuin hirvittävä ruokasalimme tai tuulettamattomat makuuhuoneet tai ammeettomat kylpyhuoneet.

Katsohan, asia on näin: ruumiillisista tutkimuksistamme on käynyt ilmi se tosiseikka, että noin puolet lapsistamme ovat vähäverisiä ja suurella joukolla on keuhkotautiset esi-isät ja vielä useammilla juomarit. Heidän ensimäinen tarpeensa on happi pikemmin kuin kasvatus. Ja jos kivulloiset tarvitsevat sitä, miksi ei se olisi hyvää myöskin terveille. Minä tahtoisin että joka lapsi kesät talvet nukkuisi ulkoilmassa, mutta jos antaisin sellaisen pommin pudota johtokunnan jäsenten neuvospöytään, räjähtäisi koko talo.

Johtokunnan jäsenistä puhuen, olen tavannut Hon. Cyrus Wykoffin, ja luulen totisesti, että pidän hänestä vähemmän kuin tohtori Robin MacRae'sta tai lastentarhan opettajasta tai kokista. Näytän olevan oikea nero keksimään vihollisia!

Laskeuduttuaan mukavimpaan nojatuoliini hän ryhtyi viettämään päiväänsä. Hän kysyi isäni ammattia, ja onko hän toimeentuleva mies vai eikö. Minä kerroin hänelle että isäni valmistaa tehtaassaan päällystakkeja, ja että myöskin näinä vaikeina aikoina päällystakkien kysyntä on sangen hyvä.

Hän näytti huojentuneelta, hän hyväksyy päällystakkien hyötypuolen. Hän oli pelännyt että olin tullut ministerin tai professorin tai kirjailijan perheestä — paljon korkeita aatteita ja tervettä järkeä ei vähääkään. Cyrus uskoo terveeseen järkeen.

Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.

Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.

Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.

Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.

Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.

Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni, kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee tukkani."

Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.

Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin palveluksiin.

Minä selitin — kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä — että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.

Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.

Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.

"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö!
Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"

Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia.
Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.

Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan kiintyä tuohon pikku vesaan.

"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä saan panna sinulta?"

"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan namusia", sanoo Sadie Kate.

SALLIE.

MRS. JUDY ABBOTT PENDLETON.

Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun työn rasittama johtajatar voi ehtiä.

Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.

On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.

Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen ruokahuone johtajattarelle — jota ajatusta minä seuraarakastavana sieluna ensin halveksuin — on ollut pelastukseni. Kun olen kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun, kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.

Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä pièce de resistance päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle, mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.

Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas. Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.

Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa pakanoita pukutansseilla?

Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa. Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä.

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa. Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani — valkoinen, koristeena keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä kaikista, meillä on ruokaliinat, ensimäiset, mitä olemme eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja meluamisesta — kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."

Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella — "Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy oppia taistelevampi usko.

"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset; käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme, ja siihenkin tehdään rajoituksia.

Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin, ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.

Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee cow-boy ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari, ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa, jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.

Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne. Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.

Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää, on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.

"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa, joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin mahdollista ja etsin heille koteja.

Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin. Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia, keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13 välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat mahonkihuonekaluja.

Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi, ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen, aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.

                                      Olen edelleen
                                 113:n ikihuolekas äiti
                                         S. McB.

Kuka tulla tipahti eilen rauhaisaan kyläämme jollei Mr. Gordon Hallock, matkallaan takaisin Washingtoniin hoitamaan kansakunnan huolia. Ainakin hän sanoi tämän paikan olevan hänen matkansa varrella, mutta kartasta pikkukoulun seinällä näen että se oli sadan peninkulman poikkeus.

Ja voi taivas, minä olin iloinen kun sain nähdä hänet! Hän on ensimäinen pilkahdus ulkomaailmaa senjälkeen kun sulkeuduin tämän laitoksen vangiksi. Ja niin paljon hauskoja juttuja hän tiesi! Hän tuntee sisäpuolen kaikesta siitä ulkopuolisesta minkä saa lukea lehdistä; ja mikäli minä voin ymmärtää, on hän se seurapiirin keskus, jonka ympäri koko Washington kiertää. Minä olen aina tietänyt, että hän pääsee pitkälle politiikassa, sillä hänessä on vauhtia, siitä ei ole epäilystä.

Et voi uskoa kuinka virkistyneeksi ja uudistuneeksi minä tunnen itseni, ikäänkuin olisin tullut omaani takaisin oltuani jonkun aikaa yhteiskunnallisessa maanpaossa. Minun täytyy tunnustaa että kaipaan jotakin, joka osaa minunlaistani tyhjänpäiväistä puhetta. Betsy livistää kotiin joka viikon lopulla, ja tohtori keskustelee kylläkin, mutta oh, niin inhottavan johdonmukaisesti! Gordon jotenkin tuntuu edustavan sitä elämää, johon minä kuulun — jossa on maalaisklubeja ja ajelua ja tanssia ja urheilua ja kohteliaisuuksia — köyhää; hupsua, typerää elämää, jos niin tahdot, mutta minun omaani. Ja minä olen kaivannut sitä. Tämä yhteiskuntaa-palveleva toiminta on teoriassa ihailtavaa ja pakottavaa ja mielenkiintoista, mutta kuolettavan typerää yksityiskohdissaan. Pelkään etten ole syntynyt oikaisemaan vinoa tässä maailmassa.

Koetin kuljettaa Gordonia ympäri ja herättää hänessä mielenkiintoa pikkulapsiin, mutta hän ei vilkaissutkaan niihin. Hän ajattelee että minä tulin vain hänen kiusakseen, ja niinhän minä tietysti tulinkin. Sinun sireenin kutsusi ei olisi koskaan houkutellut minua kevytmielisyyden polulta, jollei Gordon olisi niin epämieluisasti ilakoinut ajatellessaan, että minä muka osaisin hoitaa orpokotia. Minä tulin tänne näyttääkseni hänelle että osaan, ja nyt kun voin näyttää sen, tuo peto kieltäytyy katsomasta.

Minä kutsuin hänet päivälliselle ja varoitin jo ennakolta vasikansyltystä, mutta hän sanoi ei kiitos, minä tarvitsin vaihtelua. Niinpä me menimme Brantwoodin ravintolaan ja saimme hiilillä paistettuja rapuja. Olin kokonaan unohtanut että nuo elukat olivat syötäviä.

Tänä aamuna kello seitsemän heräsin raivoisaan puhelinkellon soittoon. Gordon soitti asemalta, hän oli lähdössä Washingtoniin. Hän oli kerrassaan katumapäällä orpokodin suhteen ja puolusteli itseään laveasti, kun ei ollut tahtonut katsoa lapsiani. Ei se sitä merkinnyt ettei hän pitäisi orpolapsista, sanoi hän; sitä vain ettei hän pitänyt niistä minuun rinnastettuina. Ja todistaakseen hyvät tarkoituksensa hän aikoi lähettää niille laatikollisen pähkinöitä.

Tunnen itseni niin reippaaksi ja virkistyneeksi pikku pyrähdykseni jälkeen kuin jos todella olisin ollut lomalla. Siitä ei ole epäilystä, tunti tai niillä vaiheilla kiihdyttävää puhelua on parempaa vahvistuslääkettä minulle kuin koko rasiallinen rauta- tai strykniinipillereitä.

Olet minulle velkaa kaksi kirjettä, hyvä rouva. Maksa velkasi tout de suite, tai lasken kynän kädestäni iäksi.

Minulle on kerrottu että kävitte meillä tänä iltapäivänä, kun minä olin poissa ja pengoitte esiin erään häväistysjutun. Te väitätte että lapset Miss Snaithin hoidossa eivät saa säädettyä määräänsä kalanmaksaöljyä.

Olen pahoillani, jollei lääkemääräyksiänne ole noudatettu, mutta teidän tulee tietää että on vaikea juttu kaataa tuota inhottavaa pahanhajuista moskaa kiemurtelevan lapsen sisään. Ja Miss Snaithilla on aivan liiaksi työtä. Hänellä on hoidettavanaan kymmenen lasta enemmän kuin mitä oikeuden mukaan pitäisi langeta yhden naisen osalle, ja siihen saakka kun löydämme hänelle uuden apulaisen on hänellä hyvin vähän aikaa noihin oikullisiin yksityiskohtiin, joita te vaaditte.

Sitäpaitsi, paras viholliseni, hän on hyvin arka moitteille. Kun tunnette olevanne taistelutuulella, soisin että tuhlaisitte sotaisuutenne minuun. Minä en välitä siitä, ihan päinvastoin. Mutta tuo poloinen nainen on vetäytynyt huoneeseensa hysteerisen itkun vallassa ja jättänyt yhdeksän vauvaa pantaviksi sänkyyn herra ties kenen toimesta.

Jos teillä on jotakin pulveria, joka voisi rauhoittaa hänen hermojaan, olkaa hyvä ja lähettäkää Sadie Katen mukana.

En minä mitenkään asetu ymmärtämättömälle kannalle; pyydän vain, että tulette minun luokseni valituksinenne ettekä järkytä henkilökuntaani noin tulivuorimaisesti kuin eilen.

Pyrin kaikin voimin noudattamaan kaikkia määräyksiänne — lääkärin määräyksiä — tunnollisesti ja huolella. Puheenaolevassa tapauksessa näyttää sattuneen jotakin laiminlyöntiä; en tiedä, mihin ovat joutuneet nuo neljätoista käyttämätöntä pulloa, joista te nostitte sellaisen äläkän, mutta minä otan selville.

Enkä monestakaan syystä voi lähettää Miss Snaithiä tiehensä noin vain umpimähkään kuten te vaaditte. Hän saattaa eräissä suhteissa olla kyvytön, mutta hän on kiltti lapsille, ja valvonnan alaisena kyllä käy täydestä toistaiseksi.

Soyez tranquille. Olen antanut määräykseni, ja tästä lähin lapset tulevat saamaan kaiken kalanmaksaöljyn, mikä oikeuden mukaan kuuluu niille. Itsepäisen miehen pitää saada tahtonsa läpi.

Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä — sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli käynyt talossa.

Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja lastenkamarissamme. Joku aika sitten — itse asiassa jo ennen minun tuloani — hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen — epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin — hän alkoi nuuskia ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.

Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss Snaithia — hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton — varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja ryypiskelemässä sitä yksityisesti!

Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi. Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla näkemässä!

No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.

Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille. Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista, että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä vakuutan, että se on kolmikulmainen.

Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle. Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä, kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä pantata?

MYÖHEMMIN.

Rauhanneuvottelut ovat päättyneet tänä iltapäivänä ja Sandy oli juuri poistunut arvokkaasti, kun Hon. Cyrus Wykoff ilmoitettiin saapuneeksi. Kaksi vihollista yhden tunnin sisällä on totisesti liikaa!

Hon. Cy oli suunnattomasti liikutettu uudesta ruokasalista, varsinkin kun kuuli että Betsy on kiinnittänyt nuo kaniinit omilla liljanvalkeilla kätösillään. Kaniinien kiinnittäminen seinille, myöntää hän, on sopivaa aherrusta naisille, mutta toimeenpaneva asema kuten minun on hieman heidän horisonttinsa ulkopuolella. Hänen mielestään olisi ollut paljon viisaampaa, jollei Mr. Pendleton olisi antanut minulle niin vapaata valtaa tuhlata rahojansa.

Kun vielä olimme syventyneet katselemaan Betsyn seinäkoristeita, kuului ruokahuoneesta hirmuinen romahdus, ja tapasimme Gladiola Murphyn itkemästä viiden keltaisen lautasen raunioilla. Tuollaisten romahdusten kuuleminen järkyttää hermojani riittävästi kun olen yksin, mutta erikoisesti se järkyttää, kun vieraanani juuri on epämiellyttävä johtokunnan jäsen.

Koetan vaalia tuota pöytäkalustoa parhaan taitoni mukaan, mutta jos haluat nähdä lahjasi koko särkymättömässä kauneudessaan, neuvoisin sinua rientämään pohjoiseen ja käymään John Grier Homessa viipymättä.

Minulla on juuri ollut kohtaus erään naisen kanssa, joka tahtoo ottaa kotiinsa pikkulapsen yllätykseksi miehelleen. Minun oli aika vaikea saada häntä uskomaan, että koska mies kerran joutuu elättämään lasta, olisi hienotunteinen huomaavaisuus kysyä häneltä neuvoa kasvatin otossa. Hän väitti itsepintaisesti ettei se kuulu mieheen, koska lapsen pesemisen ja pukemisen ja kasvattamisen vaiva tulisi hänen itsensä osalle. Alan todellakin sääliä miehiä. Muutamilla heistä näyttää olevan hyvin vähän oikeuksia.

Epäilen, että myöskin taistelunhaluinen tohtorimme on kotonaan hirmuvallan uhri, emännöitsijänsä vallan päälle päätteeksi. On ihan häpeällistä kuinka Maggie McGurk lyö laimin tuota miesparkaa. Minun on täytynyt antaa hänet erään orpolapsen hoitoon. Sadie Kate istuu tällä hetkellä hyvin perheenäitimäisenä kamiinimatolla ja ompelee nappeja hänen päällystakkiinsa sillä aikaa kuin hän on yläkerrassa hoitamassa pikkulapsia.

Sinä et ikinä sitä uskoisi, mutta Sandy ja minä olemme tulossa ihan tuttaviksi karulla skotlantilaisella tavalla. Hän on ottanut tavakseen kolkuttaa ovellemme tuossa neljän aikana iltapäivällä, ollessaan kotimatkalla sairaskäynneiltään, ja tehdä kierros talossa päästäkseen varmuuteen että meissä ei ole koleraa eikä vesikauhua eikä mitään tarttuvaa, ja ilmestyä 4,30 kirjastooni pohtimaan yhteisiä ongelmiamme.

Tuleeko hän katsomaan minua? Oi, ei, totisesti, hän tulee saamaan teetä ja kaakkua ja marmelaadia. Miehellä on laiha ja nälkäinen katse. Emännöitsijä ei anna hänelle tarpeeksi ruokaa. Niin pian kun saan vähän lujemman otteen häneen, aion yllyttää häntä kapinaan.

Sitä ennen hän on hyvin kiitollinen saadessaan jotakin syötävää, mutta oi, niin hullunkurinen seuratapa-kokeiluissaan! Alussa hän piti kuumaa teekuppia toisessa kädessä, sämpylälautasta toisessa ja etsi sitten nolona kolmatta kättä, millä syödä. Nyt hän on ratkaissut pulman. Hän kääntää varpaat sisäänpäin ja panee polvet yhteen, taittaa sitten ruokaliinansa pitkäksi, kapeaksi suikaleeksi, joka täyttää raon niiden välissä ja muodostaa hyvin laatuunkäyvän vale-sylin. Sitten hän istuu lihakset pingotettuina kunnes tee on juotu. Minun pitäisi kaiketi hankkia pöytä, mutta Sandyn näkeminen varpaat sisäänpäin on ainoa huvin pilke minkä päiväni tarjoo.

Postimies ajaa juuri sisään, mukanaan toivottavasti kirje sinulta. Kirjeet ovat hyvin mielenkiintoinen keskeytys yksitoikkoisessa laitoselämässä. Jos haluat pitää tämän johtajattaren hyvällä tuulella, on sinun paras kirjoittaa usein.

Lausu ystävällisesti kiitokseni Jervisille kolmesta alligaattorista rämeikössä. Hän osoittaa harvinaista taiteellista aistia postikorttiensa valinnassa. Seitsemän sivua pitkä kuvitettu kirjeesi Miamista saapui samalla kertaa. Olisin erittäin hyvin erottanut Jervisin palmupuusta ilmankin ilmoituslappuasi, koska noista kahdesta palmupuu on niin paljon runsastukkaisempi. Sain myöskin kohteliaan voileipä-kirjeen nuorelta mieheltäni Washingtonista, samoin erään kirjan ja namusrasian. Lapsukaisten pähkinälaatikon hän on pannut tulemaan pikalähetyksenä. Oletko koskaan nähnyt moista uutteruutta?

Jimmie ilahuttaa minua uutisella että hän tulee käymään luonani niin pian kun isä voi päästää hänet tehtaasta. Poika parka vihaa tehdasta niin! Ei siksi että hän olisi laiska; päällystakit vain kerta kaikkiaan eivät huvita häntä. Mutta isä ei voi ymmärtää niin huonoa makua. Rakennettuaan tehtaan hän tietysti on kehittänyt itsessään suoranaisen päällystakki-intohimon, jonka olisi pitänyt mennä perintönä vanhimmalle pojalle. Minusta on hirveän soveliasta että olen syntynyt tyttäreksi; minua ei vaadita pitämään päällystakeista, vaan saan vapaasti seurata mitä epätervettä uraa tahansa minkä suvaitsen valita, kuten tätäkin.

Palatakseni postiini: sain ilmoituksen eräältä tukkukauppiaalta, joka sanoo että hänellä on tarjolla poikkeuksellisen huokeita kaurajauhoja, riisiä, vehnäjauhoja, luumuja ja kuivattuja omenia, jotka hän on pakannut erityisesti vankiloita ja armeliaisuuslaitoksia varten. Kuuluu ravitsevalta, eikö totta?

Sain myöskin kirjeen parilta maanviljelijältä, joista kumpainenkin haluaisi väkevän, rotevan neljätoistavuotiaan pojan, joka ei pelkää työtä ja jolle heidän aikomuksensa on antaa hyvä koti. Noita hyviä koteja ilmaantuu sangen runsaasti juuri kun kevätkylvöjen aika on tulossa. Kun tutkimme erästä sellaista viime viikolla, vastasi seurakunnan pappi tavalliseen kysymykseemme: "Onko hänellä mitään omaisuutta?" hyvin varovaisesti: "Minä luulen että hänen täytyy omistaa korkkiruuvi."

Voisit tuskin uskoa että on olemassa sellaisia koteja kuin muutamat tutkimamme, löysimme toissa päivänä hyvin varakkaan maalaisperheen, joka asui sullottuna kolmeen huoneeseen, jotta heidän kauniin talonsa toinen puoli pysyisi puhtaana. Neljätoistavuotias tyttö, jonka he halusivat ottaa kasvatiksi saadakseen huokean palvelustytön, olisi joutunut nukkumaan samassa pienessä huoneessa heidän kolmen oman lapsensa kanssa. Heidän keittiö-ruokailu-seurusteluhuoneensa oli meluisampi kuin mikään kaupungin köyhälistön asunto mitä koskaan olen nähnyt, ja lämpömittari osoitti 28! Tuskin voi sanoa että he asuivat siellä, pikemmin he kiehuivat. Voit olla varma siitä, että meiltä he eivät saaneet tyttöä!

Olen säätänyt erään horjumattoman lain — kaikki muut ovat horjuvia. Ketään lasta ei sijoiteta muualle, jollei kyseenäoleva perhe voi tarjota parempia etuja kuin me. Tarkoitan, kuin me kykenemme tarjoamaan muutamien kuukausien kuluttua, ehdittyämme muodostua mallilaitokseksi. Minun täytyy tunnustaa että tätä nykyä olemme vielä aika kehnoja.

Mutta joka tapauksessa olen hyvin valikoiva kotien suhteen ja hylkään kolme neljäsosaa tarjolla olevista.

MYÖHEMMIN.

Gordon on antanut kunniallisen hyvityksen lapsilleni. Hänen pähkinälaatikkonsa on saapunut, se on päällystetty säkkikankaalla ja on kolme jalkaa korkea.

Muistatko jälkiruokaa pähkinöistä ja vaahterasiirapista, jota saimme korkeakoulussa? Me nyrpistimme nenäämme, mutta söimme. Minä otan sen käytäntöön täällä, ja vakuutan sinulle, että me emme nyrpistä nenäämme. On nautinto ruokkia lapsia, jotka ovat läpäisseet Mrs. Lippettin järjestelmän; he ovat pateettisen kiitollisia joka pienestä siunauksesta.

                                   Sinun,
                               Kirjoituskouristuksen partaalla
                                          S. McB.

Sinua huvittaa kuulla että olen saanut uuden vihollisen — tohtorin emännöitsijän. Olen puhunut tuon ihmisen kanssa useita kertoja puhelimessa ja huomannut, ettei hänen äänelleen ole ominaista tuo pehmeä, matala sävy, joka on tunnusmerkillistä Vere de Veren säädylle, mutta nyt olen nähnyt hänet. Tänä aamuna palatessani kylältä tein pienen mutkan ja kuljin tohtorimme talon ohi. Sandy on ilmeisesti ympäristönsä tulos — talo on oliivinvihreä, siinä on punainen taitekatto ja kaihtimet alhaalla. Olisi voinut luulla että talossa juuri oli ollut hautajaiset. En ihmettele että elämän viehättävät puolet ovat jotenkin jääneet huomaamatta tuolta miesparalta. Tutkittuani taloa ulkoapäin olin utelias näkemään vetikö sisäpuoli sille vertoja.

Koska olin aivastanut viisi kertaa tänä aamuna ennen aamiaista, päätin mennä sisään ja kysyä häneltä neuvoa lääkärinä. Tosin ovat lapset hänen erikoisalansa, mutta aivastus kuuluu kaikkiin ikäkausiin. Niinpä marssin rohkeasti portaita ylös ja soitin kelloa.

Hiljaa! Mikä ääni tuolla katkaisee mässäyksemme? Hon. Cy'n ääni, niin totta kuin elän, hän lähestyy portaita. Minun täytyy kirjoittaa kirjeitä, minä en voi ruveta kuulemaan hänen harmillisia lorujaan, siispä lennätän Janen ovelle ja käsken häntä katsomaan miestä lujasti silmiin ja sanomaan että olen ulkona.

Mutta nuo kahdeksan tähteä esittävät kahdeksaa vaatekomeron pimennossa vietettyä tuskan minuuttia. Hon. Cy otti Janen ilmoituksen vastaan ystävällisesti luvaten istua odottamaan. Jonkajälkeen hän astui sisään ja istuutui. Mutta jättikö Jane minut vaatekomeron ikävään? Ei, hän houkutteli miehen lastenkamariin katsomaan mitä kauheuksia Sadie Kate on tehnyt. Hon. Cy katselee ilokseen kauheuksia, varsinkin Sadie Katen tekemiä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä häväistysjuttuja Jane parhaillaan paljastaa, mutta mitä siitä, hän on mennyt.

Oven avaa suuri, roteva ihminen, jonka hihat ovat käärityt ylös. Hän näyttää hyvin suorasukaiselta; hänellä on haukan nenä ja kylmät harmaat silmät.

"Mitä asiaa?" sanoi hän, ja äänestä ilmeni että hän piti minua vacuumöljy-kaupustelijana.

"Hyvää huomenta". Minä hymyilin ystävällisesti ja astuin sisäpuolelle. "Oletteko Mrs. McGurk?"

"Hänen tulisi pitää", sanoin minä ankarasti. "Olkaa kiltti ja sanokaa hänelle, että Miss McBride kävi kysymässä häneltä neuvoa ja pyytäkää häntä pistäytymään John Grier Homessa tänä iltapäivänä."

"Soo!" murahti Mrs. McGurk ja sulki oven niin äkisti, että hameeni lieve jäi väliin.

Kun kerroin tämän tohtorille tänä iltapäivänä, kohautti hän olkapäitään ja sanoi että se on Maggien viehättävä tapa.

"Ja mistä saisin toisen paremman?" sanoi hän. "Ei ole leikin asia pitää taloutta yksinäiselle miehelle, joka tulee aterioille niin säännöttömästi kuin päivän 24 tuntia vain sallivat. Maggie antaa vähän päivänpaistetta kotiin, mutta kykenee toimittamaan kuuman päivällisen kello 9 illalla."

Yhdentekevää, minä uskallan lyödä vetoa että hänen kuumat päivällisensä eivät ole herkullisia eikä hyvin tarjottuja. Hän on kyvytön, laiska vanha äkäpussi, ja minä tiedän miksi hän ei pidä minusta. Hän kuvittelee että aion houkutella tohtorin puolelleni ja työntää hänet itsensä pois mukavasta asemastaan — sukkeluus sekin, mukamas! Mutta minä en aio päästää häntä harhaluulostaan; tuolle vanhalle otukselle tekee hyvää olla vähän levoton. Keittäköön miehelle parempia päivällisiä ja lihottakoon häntä vähän. Minun ymmärtääkseni lihavat miehet ovat hyväluontoisia.

KELLO 10.

En tiedä mitä pötyä olen kirjoittanut sinulle pitkin päivää keskeytysten välissä. On tullut ilta vihdoinkin, ja olen niin väsynyt etten jaksa edes pitää päätäni pystyssä. Laulusi sanoo surullisen totuuden: "Unessa onni ainoa."

Olen sijoittanut Isador Gutschneiderin. Hänen uusi äitinsä on ruotsalainen nainen, lihava ja hymyilevä, sinisilmäinen ja keltatukkainen. Hän valitsi Isadorin koko lastenkamarillisesta vauvoja, koska tämä oli kaikista tummaverisin. Hän on aina pitänyt tummaverisistä, mutta ei kunnianhimoisimmissa unelmissaankaan ole voinut toivoa itse saavansa sellaista. Poika on nyt saanut nimen Oscar Carlson, uuden enovainajansa mukaan.

Ensimäinen johtokunnan kokoukseni sattuu ensi keskiviikoksi. Tunnustan etten odota sitä kovinkaan kärsimättömästi — varsinkin kun tärkeimpänä ohjelmanumerona on minun pitämäni avajaispuhe. Soisin että puheenjohtajamme olisi täällä tukenani! Mutta yhdestä asiasta ainakin olen varma. Minä en koskaan omaksu sitä Uriah Heep'imäistä asennetta johtokunnan jäsenten suhteen, joka oli ominaista Mrs. Lippettin käytökselle. Olen pitävä "ensimäisiä keskiviikkoja" hauskoina seurustelutilaisuuksina, vastaanottopäivinäni, jolloin laitoksen ystävät kokoontuvat keskustelemaan ja virkistymään, ja olen hartaasti pyrkivä siihen ettei huvituksemme mitenkään häiritse orpoja. Sinä näet kuinka olen ottanut sydämelleni tuon pikku Jerushan onnettomat kokemukset.

Viime kirjeesi on saapunut, eikä siinä edes vihjata matkaan pohjoista kohti. Eikö nyt jo rupea olemaan aika teidän kääntää kasvonne Fifth Avenue'lle päin? Koti on aina koti. Etkö ihmettele skotlanninkieltä, joka niin vuolaana virtaa kynästäni? Tutustuttuani Sandyyn on sanavarastoni suuresti lisääntynyt.

Päivällisrumpu! Jätän sinut nyt ja omistan virkistävän puolituntisen lampaanhakkelukselle. Me elämme syödäksemme John Grier Homessa.

KELLO 6.

Hon. Cy on käynyt talossa taaskin; hän pistäytyy täällä sangen useasti toivoen saavansa minut kiinni in delictu, itse teosta. Minä en pidä tuosta miehestä, en! Hän on punainen, lihava, turpea vanha otus, ja hänellä on punainen, lihava, turpea sielu. Olin iloisella, optimistisella tuulella ennen hänen tuloaan, mutta nyt en osaa tehdä muuta kuin murjottaa lopun päivää.

Hän valittaa kaikkia niitä hyödyttömiä uudistuksia, joita innokkaasti pyrin panemaan toimeen, sellaisia kuin hauska leikkihuone, kauniimmat vaatteet, kylvyt ja parempi ruoka ja raitis ilma ja leikki ja ilo ja jäätelö ja suudelmat. Hän sanoo, että teen nuo lapset kykenemättömiksi siihen asemaan elämässä, johon Jumala on heidät kutsunut.

Kaikki irlantilainen vereni nousi pinnalle, ja minä sanoin hänelle, että jos Jumala on aikonut tehdä noista 113:sta pikku lapsesta hyödyttömiä, tietämättömiä, onnettomia kansalaisia, minä halveksin sellaista Jumalaa! Että me emme mitenkään kasvata heitä pois säädystään. Me kasvatamme heitä juuri luonnollista säätyänsä varten paljon tehoisammin kuin mitä perheissä keskimäärin tapahtuu. Me emme pakota heitä korkeakouluun jollei heillä ole päätä, niinkuin rikkaitten miesten pojat pakotetaan, emmekä pane heitä työhön neljätoistavuotiaina jos he luonnostaan ovat kunnianhimoisia, niinkuin köyhäin miesten pojat pannaan. Me pidämme heitä silmällä tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja otamme selville heidän tasonsa. Jos lapsemme osoittavat taipumusta maatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi, opetamme heitä tulemaan mahdollisimman hyviksi maatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi, ja jos taas he osoittavat taipumusta lakimiehiksi, kehitämme heistä kunniallisia, älykkäitä, avosydämisiä lakimiehiä. (Hän on itse lakimies, mutta ei varmaankaan avosydäminen.)

Hän murisi kun olin lopettanut huomautukseni, ja tuiotti kiinteästi teehensä. Jonka jälkeen minä arvelin että hän kenties haluaisi toisen sokeripalan, pudotin sen hänen kuppiinsa ja jätin hänet imemään sitä.

Ainoa keino tulla toimeen johtokunnan jäsenten kanssa on luja ja jäntevä käsi. Heidät on pysytettävä paikallaan.

Oi siunatkoon, tuon läiskän paperin nurkassa teki Singaporen musta kieli. Hän yrittää lähettää sinulle hellän suudelman. Sing parka luulee olevansa sylikoira — eikö ole traagillista erehtyä kutsumuksestaan? Minä itse en aina ole varma siitä, että olen syntynyt orpokodin johtajattareksi.

                                          JOHTAJATTAREN KANSLIA,
                                             JOHN GRIER HOME
                                                Huhtikuun 4 p.

Olen kestänyt ensimäisen tarkastuspäiväni ja pitänyt johtokunnan jäsenille kauniin puheen. Kaikki sanoivat että se oli kaunis puhe — vihollisenikin.

Mr. Gordon Hallockin äskeinen käynti sattui harvinaisen otolliseen aikaan. Poimin häneltä monta hyvää ajatusta kuulijakunnan kohtelemisesta.

"Ole leikillinen." — Minä kerroin Sadie Katestä ja parista muusta keruubista, joita te ette tunne.

"Pysytä puheesi kiinteänä ja sovelluta se kuulijakuntasi älyn mukaiseksi." — Minä katselin Hon. Cy'ta, enkä kertaakaan sanonut mitään, jota hän ei olisi voinut ymmärtää.

"Imartele kuulijoitasi." — Minä vihjasin hienotunteisesti, että kaikki nämä uudet parannukset ovat mahdolliset kiitos verrattomien johtokunnan jäsentemme viisaan aloitteen.

"Anna puheellesi korkea siveellinen sävy sekä vivahdus intomielisyyttä." — Minä viivyin näiden Yhteiskunnan pikku suojattien turvattomassa tilassa. Ja se oli hyvin liikuttavaa — viholliseni pyyhki silmästään kyynelen!

Sitten ruokin heitä suklaalla ja kermavaahdolla ja mehulla ja hyvillä voileivillä ja lähetin heidät kotiin hyvätuulisina ja paistavina, mutta ilman ruokahalua päivälliseksi.

Viivyn näin kauan voitossamme aiheuttaakseni teissä onnellisen mielentilan, ennenkuin siirryn hirveään onnettomuuteen, joka oli vähällä turmella koko tilaisuuden.

Nyt seuraa satuni kauhistus, ja kasvoni peittää kalpeus. Vaikk' häipyi se ammoin, sitä muistelen kammoin tänä hetkenä vieläkin vaikeroin.

Oletteko koskaan kuullut puhuttavan pienestä Tammas Kehoe'stamme? Minä en ole kuvannut Tammasta yksinkertaisesti siitä syystä että hänen kuvaamisensa vaatii niin paljon mustetta ja sanavarastoa. Hän on reima poika, isänsä poika, joka oli mahtava metsämies menneinä aikoina. Tämä kuuluu kuin miltäkin ballaadilta, mutta sitä se ei ole, olen itse tehnyt sen.

Emme voi totuttaa Tammasta pois perinnäisistä rosvonvaistoistaan. Hän ampuu kananpoikia kaaripyssyllä ja pyydystää sikoja lassolla ja leikkii härkätaistelua lehmien kanssa — ja oi, on kovin hävittävä! Mutta hänen konnuutensa kruunu sattui tuntia ennen johtokunnan kokousta, kun meidän juuri piti olla niin puhtaita ja siistejä ja miellyttäviä.

Nähtävästi hän oli varastanut rotanloukun kaurasäiliöstä ja virittänyt sen puuvajaan, ja eilen aamulla hänen onnistui vangita kaunis suuri haisueläin.

Singapore ensinnä toi tiedon tapahtumasta. Se palasi taloon ja kieriskeli matoilla hurjasti katuen omaa osuuttaan jutussa. Sillä aikaa kun huomiomme oli kiintynyt Singiin, nylki Tammas toimellisena saaliinsa vajan yksinäisyydessä. Taljan hän kätki takkinsa alle, kuljetti sen mutkikkaita teitä läpi koko rakennuksen ja piilotti vuoteeseensa, josta ei luullut sen löytyvän. Sitten hän meni — määräysten mukaan — alakertaan olemaan apuna jäätelön hyydyttämisessä vieraille. Huomaatte että jätimme jäätelön pois ruokalistasta.

Siinä lyhyessä ajassa, joka oli jäljellä, panimme toimeen kaikki mahdolliset vastakiihoitukset. Noah (musta lämmitysmies) viritti valkeita sinne tänne pitkin pihaa. Kokki huojutteli savuavaa kahvipaahdinta läpi talon. Betsy pirskoitteli käytäviin ammoniakkia. Miss Snaith sievästi tiputteli orvokkivettä matoille. Minä lähetin hätäkutsun tohtorille, joka tuli ja sekoitti jättiläismäisen kloorikalkki-liuoksen. Mutta vieläkin, yli, alta ja läpi kaiken muun tuoksun, Tammaksen uhrin rauhaton haamu huusi kostoa.

Ensi kysymyksenä tuli kokouksessa esille, olisiko kaivettava kuoppa ja haudattava, ei ainoastaan Tammas, vaan koko päärakennus. Voitte nähdä kuinka hienosti minä esitin tuon kauhean tapauksen, kun kerron että Hon. Cy meni kotiin naureskellen hupaista juttua sensijaan että olisi murissut uuden johtajattaren kykenemättömyyttä käsittelemään poikia.

Singapore asuu vielä vaunuvajassa ja saa joka päivä karbolituoksuisen kylvyn Tammas Kehoelta. Toivon että jonakin päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa lemmikkini kykenee palaamaan.

Sinua huvittanee kuulla että olen ottanut käytäntöön uuden tavan kuluttaa rahojasi. Me ostamme tästälähin osan kenkiämme ja ruokatavaroitamme ja rohtojamme paikkakunnan myymälöistä, ei aivan yhtä halpaan hintaan kuin tukkukauppiailta, mutta alennuksella sentään, ja kasvatus, jonka siitä saamme, on tuon eroituksen arvoinen. Syy on tämä: olen tehnyt sen huomion että puolet lapsistamme eivät tiedä mitään rahasta eikä sen ostokyvystä. He luulevat että kengät ja ohrajauhot ja punaiset flanellialushameet ja lampaanlihamuhennokset ja siniruutuiset pumpulipuvut leijuvat alas suoraan taivaan sinestä.

Viime viikolla pudotin uuden vihreän dollarin setelin kukkarostani, ja eräs kahdeksanvuotias vekara löysi sen ja kysyi saisiko hän pitää tuon linnunkuvan. (Amerikan kotka keskellä.) Lapsi ei ollut koskaan elämässään nähnyt seteliä! Aloitin tutkimuksen, ja huomasin että tusinoittain tämän laitoksen lapsia ei koskaan ollut ostanut mitään eikä nähnyt kenenkään ostavan mitään. Ja me aiomme lähettää heidät kuusitoistavuotiaina maailmaan, jota kokonaan hallitsee dollarien ja senttien kaupitteleva voima! Voi taivas, ajattelehan sitä! Eivät he joudu viettämään suojattua elämää ikuisesti jonkun toisen valvottavina; heidän on opittava tietämään kuinka saisivat juuri mahdollisimman paljon irti joka pennistä, jonka onnistuvat ansaitsemaan.

Ajattelin asiaa tuon tuostakin kokonaisen yön ajan ja lähdin kylään seuraavana aamuna kello 9. Pidin neuvotteluja seitsemän liikemiehen kanssa; tapasin neljä avointa ja auttavaista, kaksi epäröivää ja yhden kerrassaan typerän. Olen tehnyt sopimuksen näiden neljän kanssa — ruokatavaroita, rihkamaa, kenkiä ja paperikauppatavaraa. Korvaukseksi meidän melko suurista tilauksistamme he rupeavat itse ja panevat puotiapulaisensa opettajiksi lapsilleni, jotka nyt saavat käydä kaupoissa, tarkastaa varastot ja suorittaa omat ostoksensa oikealla rahalla.

Kun nyt esimerkiksi Jane tarvitsee puolallisen sinistä silkkilankaa ja metrin gumminauhaa, tepsuttelee kaksi pientä tyttöä, hopearaha hallussaan, käsi kädessä Mr. Meeker'ille. He valitsevat silkin hyvin huolellisesti ja tarkkaavat kateellisina puotiapulaista, kun tämä mittaa gumminauhaa, ollakseen varmat ettei hän venytä sitä. Sitten he tuovat takaisin kuusi senttiä, saavat kiitokseni ja palaavat riveihinsä kihisten suorituksen riemua.

Eikö se ole pateettista? Tavalliset lapset tietävät kymmenen tai kahdentoista vuoden iässä aivan itsestään niin paljon sellaista mistä meidän pienet hautomakone-kananpoikasemme eivät koskaan ole uneksineetkaan. Mutta minulla on monta suunnitelmaa tekeillä. Antakaa minulle vain aikaa niin saatte nähdä. Jonakin päivänä minä saan esittää noin jotenkin normaaleja vesoja.

MYÖHEMMIN.

Muistatko pähkinät, jotka Gordon Hallock lähetti? No niin, olin niin suopea kun kiitin häntä niistä että se yllytti häntä uuteen yritykseen. Hän on nähtävästi mennyt lelukauppaan ja antautunut pidättymättä toimellisen myyjän käsiin. Eilen kaksi rotevaa pikalähettiä laski eteiseemme ison korillisen kalliita turkkieläimiä, jotka on rakennettu rikkaan lasten kulutettaviksi. Eivät ne nyt ihan sellaisia ole, joita minä olisin ostanut, jos olisin saanut tuhlata moisen omaisuuden, mutta vauvojeni mielestä ne ovat hyvin likistettäviä. Tipuseni ottavat nyt mukaan vuoteeseen leijonia ja elefantteja ja karhuja ja kirahveja. En tiedä mikä tulee olemaan niiden sielullinen vaikutus. Luuletko että he kaikki suuriksi tultuansa menevät sirkukseen?

P.S. Tuhlaajapoika on palannut. Hän lähettää kunnioittavimmat tervehdyksensä ja kolme hännän heilausta.

Olen juuri lukenut lentokirjasen tyttöjen totuttamisesta käsitöihin ja toisen, joka koskee soveliasta ruokajärjestystä laitoksissa — oikeat suhteet munanvalkuaisainetta, rasvaa, tärkkelystä j.n.e. Näinä tieteellisen armeliaisuuden päivinä, kun joka ongelma on pantu taulukkoon, voi hoitaa laitosta ihan kartasta vain. En käsitä kuinka Mrs. Lippett saattoi tehdä kaikki erehdyksensä — oletettuna tietenkin että hän osasi lukea. Mutta on eräs hyvin tärkeä laitostyön haara, jota ei vielä ole käsitelty; ja minä itse kokoan tosiseikkoja. Jonakin päivänä julkaisen lentokirjasen "Johtokunnan Jäsenten käsittelystä ja valinnasta."

Minun täytyy kertoa sinulle hauska juttu vihollisestani — ei Hon. Cy:stä, vaan ensimäisestä, alkuperäisestä vihollisestani. Hän on saanut uuden toiminta-alan. Hän sanoo aivan vakavasti (kaikki mitä hän tekee on vakavaa, hän ei ole vielä kertaakaan hymyillyt) että hän on pitänyt minua tarkasti silmällä sitten tuloni, ja että vaikka olenkin harjaantumaton ja hullutteleva ja paha suustani (sic), hän ei luule että minä todella olen niin pintapuolinen kuin miltä ensin näytin. Minulla on miltei miesmäinen kyky tajuta jokin asia kokonaisuudessaan ja iskeä suoraan ytimeen.

Eivätkö miehet ole hassuja? Kun he tahtovat sanoa suurimman kohteliaisuuden mihin pystyvät, he yksinkertaisuudessaan ilmoittavat naiselle että hänellä on miehen mieli. On eräs kohteliaisuus, jota minä muuten en koskaan sano Sandylle. Minä en vilpittömin mielin voi sanoa että hänellä on miltei naisellinen havainnon nopeus.

Niin, vaikka Sandy selvään näkeekin virheeni, hän kuitenkin arvelee että muutamia niistä voisi auttaa; ja hän on päättänyt jatkaa kasvatustani siitä niihin korkeakoulu sen jätti. Minun asemassani olevan henkilön pitäisi olla hyvin perehtynyt fysiologiaan, biologiaan, sielutieteeseen, yhteiskuntaoppiin ja rotujalostusoppiin; hänen pitäisi tuntea mielenvikaisuuden, tylsämielisyyden ja juomahimon perinnölliset vaikutukset; pitäisi kyetä suorittamaan Binet'n koe ja tuntea sammakon hermosto. Tätä varten hän on asettanut käytettäväkseni oman nelituhatniteisen tieteellisen kirjastonsa. Hän ei ainoastaan tuo minulle kirjoja, joita hän tahtoo minua lukemaan, vaan tulee ja tekee kysymyksiä ollakseen varma etten ole hypännyt yli.

Omistimme viime viikon Jukes-perheen elämälle ja kirjeille. Margaret, rikollisten äiti kuusi sukupolvea sitten, perusti hedelmällisen suvun; ja hänen jälkeläisensä, jotka enimmäkseen ovat vankiloissa, ovat nyt luvultaan noin 1200. Moraali: pidä silmällä lapsia, joilla on huono perinnöllisyys, niin tarkoin, ettei kukaan heistä voi saada anteeksi, jos kasvaa Jukes-perheen jäseneksi.

Niinpä nyt, heti kun olemme lopettaneet teenjuontimme, Sandy ja minä otamme esille Tuomiopäivän kirjan ja selailemme sen sivuja huolellisesti etsien juomarivanhempia. Se on hupainen pieni leikki hämy hetkenä, kun päivän työ on päättynyt.

Quelle vie! Tule pian takaisin ja päästä minut siitä. Minä ikävöin nähdä sinua.

SALLIE.

Olen saanut kirjeenne ja tartun kynääni pidättääkseni teitä. Minä en halua vapautusta. Minä peruutan sanani. Minä muutan mieleni. Henkilö, jonka aiotte lähettää, tuntuu pilkulleen Miss Snaithin kaksoissisarelta. Kuinka voitte pyytää minua luovuttamaan lapsikultani kiltille mutta kykenemättömälle keski-ikäiselle rouvasihmiselle, jolla ei ole leukaa? Pelkkä ajatuskin vihloo äidin sydäntä.

Kuvitteletteko että tuollainen nainen voi hoitaa tätä virkaa toistaiseksi? Ei! Tämänlaisen laitoksen johtajan pitää olla nuori ja reipas ja ponteva ja voimakas ja kykenevä ja punatukkainen ja lempeäluonteinen niinkuin minä. Tietysti minä olen ollut tyytymätön — kuka tahansa olisi kun kaikki on yhtä sekasotkua — mutta se on sitä mitä te sosialistit sanotte pyhäksi tyytymättömyydeksi. Ja luuletteko että minä aion jättää kaikki ne kauniit uudistukset, jotka olen niin huolellisesti pannut alulle? En! Minä en lähde tältä paikalta ennenkuin löydätte johtajattaren, joka on Sallie McBridea etevämpi.

Tämä ei sentään merkitse että panttaan itseni iäksi. Toistaiseksi vain, kunnes kaikki saadaan jaloilleen. Niin kauan kun tuo pesevä, tuulettava ja uudistava ajanjakso kestää, uskon vilpittömästi että valitsitte oikean henkilön kun keksitte minut. Minä rakastan suunnitelmien laatimista ja käskyjen jakelemista.

Tämä on kauhean sotkuinen kirje, mutta minä sinkautan sen matkaan kolmessa minuutissa saavuttaakseni teidät ennenkuin lopullisesti otatte tuon miellyttävän, kykenemättömän keski-ikäisen ihmisen, jolla ei ole leukaa.

Minä pyydän, hyvä herra ja rouva, älkää toimittako minua pois hommastani! Antakaa minun jäädä vielä muutamiksi kuukausiksi! Antakaa minulle vain tilaisuus näyttää mihin kelpaan, ja minä lupaan että sitä ette kadu.

Olen kiitollinen kuullessani että te olitte kiitollisia kuullessanne että minä aion jäädä. En ollut sitä vielä huomannut, mutta minä todellakin rupean jotenkin kiintymään orpolapsiin.

On hirveä pettymys kun Jervisillä on toimia, jotka pidättävät teidät etelässä vielä niin paljon kauemmin. Olen pakahtumaisillani puheenaineeseen, ja on niin harmillisen vaivalloista kirjoittaa kaikki mitä tahtoisin sanoa.

Tietysti olen iloinen, kun saamme rakennuksen uusituksi, ja pidän kaikkia ajatuksianne hyvinä, mutta minulla on muutamia erikoisen hyviä itselläni. On hauskaa saada uusi voimistelusali ja makuuhallit, mutta, oi, minun sieluni ikävöi mökkejä! Mitä enemmän perehdyn orpokodin sisäiseen työhön, sitä selvemmäksi minulle käy että ainoa laitostyyppi, joka voi kilpailla yksityisperheen kanssa, on mökkijärjestelmälle perustettu. Niin kauan kuin perhe on yhteiskunnan yksikkö, pitäisi lapsia jo varhain totuttaa perhe-elämään.

Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?

Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea yksin-tunne mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa vierashuoneita, olkaa hyvä.

Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin Sandy — en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun käteni ole siinä mukana.

Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos laiminlyömme sinut usein.

Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden elämän.

Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.

Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja, jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä — ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen: pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.

P.S. Näkisit vain kuinka suuren joukon kodittomia kissaparkoja lapsemme tahtovat ottaa kasvateiksi. Meillä oli neljä kun tulin, ja kaikilla on senjälkeen ollut poikaset. En ole toimittanut tarkkaa väenlaskua, mutta luulen, että laitos omistaa nyt yhdeksäntoista.

Haluttaisiko sinua tehdä vielä pieni lahjoitus J.G.H.lle viime kuukausrahojesi ylenpalttisuudesta? Bene! Tahdotko ystävällisesti toimittaa seuraavan ilmoituksen kaikkiin pääkaupungin alempiarvoisiin päivälehtiin:

HUOM.!

Vanhemmat, jotka aijotte hyljätä lapsenne! Olkaa hyvä ja tehkää se ennen heidän kolmatta ikävuottaan.

En tiedä mikä teko hylkäävien vanhempien taholta olisi meille suuremmaksi avuksi. Tuo pahan kitkeminen ennenkuin voi ruveta istuttamaan hyvää on hidasta, masentavaa työtä.

Meillä on täällä eräs lapsi, joka on melkein nujertanut minut, mutta minä en tahdo tunnustaa, että viisivuotias lapsi on saanut voiton minusta. Hänessä vaihtelevat juro murjotus, jolloin hänestä ei saa irti sanaakaan, ja mitä rajuimmat sisunpurkaukset, jolloin hän lyö rikki kaiken mitä käsillä on. Hän on ollut täällä vain kolme kuukautta, ja sinä aikana hävittänyt melkein kaikki laitoksen korutavarat — mikä ei ohimennen sanoen ole suuri häviö taiteelle.

Noin kuukautta ennen minun tuloani hän veti liinan opettajakunnan ruokapöydältä sillä aikaa kuin tyttö oli käytävässä soittamassa rumpua. Soppa oli jo tuotu pöytään. Voit kuvitella sitä siivoa! Mrs. Lippett melkein tappoi lapsen tuossa tilaisuudessa, mutta tappaminen ei mitenkään vähentänyt hänen sisuansa, joka jätettiin minulle koskemattomana.

Hänen isänsä oli italialainen ja äitinsä irlannitar; hänellä on punainen tukka ja kesakoita ja kauneimmat ruskeat silmät mitä ikinä on lähtenyt Napolista. Isän saatua surmansa tappelussa ja äidin kuoltua viinaan tuo pikku piltti parka joutui tavalla tai toisella meille; vaikka epäilen että hän kuuluisi Katolisen Huoltolaitoksen piiriin. Mitä hänen tapoihinsa tulee — oi taivas, taivas! Ne ovat niinkuin odottaa voi. Hän potkii ja puree ja kiroilee. Olen antanut hänelle nimen Naskali.

Eilen hänet tuotiin kansliaani kiemurtelevana ja ulvovana, syytettynä siitä että oli lyönyt nurin erään pienen tytön ja ryöstänyt hänen nukkensa. Miss Snaith istutti hänet tuoliin minun taakseni ja jätti hänet siihen tyyntymään sillä aikaa kun minä jatkoin kirjoitustani. Äkkiä minut lennätti pystyyn kauhea mäiskähdys. Poika oli lykännyt suuren vihreän kukkamaljakon ulos ikkunasta ja särkenyt sen viiteensataan kappaleeseen. Minä hyppäsin pystyyn niin äkkiä että mustepullo putosi lattiaan, ja kun Naskali näki tämän toisen tuhon, lopetti hän raivon mylvintänsä ja heitti päänsä taaksepäin ja alkoi mylviä naurusta. Lapsi on pirullinen.

Olen päättänyt koettaa aivan uutta kurinpitokeinoa, jota en usko hänen kokeneen koko pienen hyljätyn elämänsä aikana. Aion nähdä mitä kiittäminen ja rohkaiseminen ja rakkaus vaikuttaa. Niinpä, sensijaan että olisin torunut häntä kukkamaljakosta, otaksuin että se oli vahinko. Suutelin häntä ja sanoin ettei hänen tarvinnut olla pahoillaan, en välittänyt siitä vähääkään. Se hämmästytti häntä siinä määrin että hän rauhoittui; hän suorastaan pidätti henkeänsä ja töllisti, kun pyyhin hänen kyyneleensä ja rupesin kuivaamaan mustetta.

Tuo lapsi on nyt juuri suurin ongelma koko J.G.H:ssa. Hän tarvitsee kaikkein kärsivällisintä, hellintä, henkilökohtaisinta huolenpitoa — oikean äidin ja isän, niin myös pari veljeä ja sisarta ja isoäidin. Mutta minä en voi sijoittaa häntä kunnialliseen perheeseen ennenkuin olen parantanut hänen kielenkäyttöään ja hänen taipumustaan rikkoa esineitä. Erotin hänet toisista lapsista ja pidin häntä huoneessani kaiken aamua, Janen siirrettyä turvallisiin korkeuksiin kaikki taide-esineet. Onneksi hän rakastaa piirustamista, ja hän istui matolla kaksi tuntia askarrellen värikynien kanssa. Hän oli niin ihmeissään, kun osoitin mielenkiintoa punavihreään jokilaivaan, jonka mastossa liehui keltainen lippu, että kävi aivan arkipäiväisen puheliaaksi. Siihen saakka en ollut saanut sanaakaan irti hänestä.

Iltapäivällä tohtori MacRae pistäytyi huoneessa ja ihaili jokilaivaa, ja Naskalikos aivan pöyhistyi luomisen ylpeydestä. Sitten, palkaksi siitä että Naskali oli sellainen kiltti pieni poika, tohtori otti hänet autoonsa ajaessaan erään potilaan luo maaseudulle.

Naskalin palautti tarhaan kello viiden ajoissa surullisempi ja viisaampi tohtori. Rauhallisessa maakartanossa poika oli kivittänyt kananpoikia, lyönyt rikki kultakehykset ja riepoittanut Angora-kissaa hännästä. Kun sitten lempeä vanha rouva oli koettanut saada hänet kiltiksi mirriparalle, oli Naskali käskenyt hänen mennä helvettiin.

En siedä ajatella mitä muutamat näistä lapsista ovat nähneet ja kokeneet. Tarvitaan vuosien auringonpaistetta ja onnea ja rakkautta hälventämään ne kauheat muistot, mitä he ovat kasanneet pikku aivojensa etäisimpiin nurkkiin. Ja lapsia on niin paljon ja meitä niin vähän ettemme voi syleillä heitä tarpeeksi; meidän käsivartemme ja sylimme eivät suorastaan riitä.

Mais parlons d'autres choses! Nuo inhottavat kysymykset perinnöllisyydestä ja ympäristön vaikutuksesta, joita tohtori alituiseen hautoo, alkavat mennä jo minunkin vereeni, ja se on huono tapa. Jos ihminen tahtoo olla joksikin hyödyksi paikassa sellaisessa kuin tämä, ei hän saa nähdä maailmassa mitään muuta kuin hyvää. Optimismi on ainoa sopiva suunta yhteiskunnallisen työn tekijälle.

"Lyö tornin kello keskiyötä" — tiedätkö mistä tämä kaunis runosäe on lähtöisin? "Cristabel'ista" englannin luennoilta. Herranen aika kuinka minä vihasin sitä kurssia! Sinä, joka loistit englannissa, pidit siitä, mutta minä en koskaan ymmärtänyt sanaakaan mitä siellä sanottiin aina siitä hetkestä kun tulin luokkahuoneeseen siihen asti kuin sen jätin. Oli miten oli, huomautus, jolla aloitin tämän kappaleen, on tosi. Nyt on keskiyö kamiinihyllyn kellon mukaan, joten toivotan sinulle kauniita unia.

Te tohtoroitte koko talon ja marssitte minun huoneeni ohi nenä ilmassa, vaikka minä juuri odotin teetarjotinta, kolmijalalla lautasellinen skotlantilaisia leivoksia, jotka olin tilannut erikoisesti teitä varten rauhanuhriksi.

Jos olette todella loukkaantunut, luen tuon Kallikak-kirjan, mutta minun täytyy sanoa teille että te ihan tapatte minut työllä. Toimeliaana johtajattarena oleminen vie melkein kaiken tarmoni, ja tuo teidän toimeenpanemanne yliopistollinen jatkokurssi on mielestäni väsyttävä. Muistatteko kuinka suuttunut olitte eräänä päivänä viime viikolla, kun tunnustin valvoneeni edellisenä yönä kello yhteen? No niin, hyvä mies, jos minä suorittaisin kaikki ne määräluvut, joita te vaaditte, saisin istua aamuun asti joka yö.

Tuokaa se nyt sentään. Otan tavallisesti puolen tunnin joutoajan päivällisen jälkeen, ja vaikka olisinkin tahtonut vilkaista Wellsin uusimpaan romaaniin, huvitan itseäni sensijaan teidän vähämielisellä perheellänne.

Kiitos tulpaaneista, samoin kieloista. Ne sopivat erittäin hyvin sinisiin persialaisiin maljakkoihini.

Oletko koskaan kuullut Kallikak'eista? Hanki kirja ja lue itse. He ovat kaksihaarainen perhe New-Jersey'ssä, luullakseni, vaikka heidän oikea nimensä ja alkuperänsä on taitavasti salattu. Mutta joka tapauksessa — ja tämä on totta — kuusi sukupolvea sitten eräs nuori herrasmies, jolle mukavuuden vuoksi annetaan nimi Martin Kallikak, joi itsensä juovuksiin eräänä yönä ja karkasi joksikin aikaa tiehensä vähämielisen kapakkatytön kanssa perustaen siten pitkän sarjan vähämielisiä Kallikakeja — juomareita, pelaajia, porttoja, hevosvarkaita — jotka ovat oikea vitsaus New-Jerseylle ja ympäröiville valtioille.

Martin myöhemmin paransi tapansa, nai normaalin naisen ja perusti toisen sarjan säädyllisiä Kallikakeja — tuomareita, tohtoreita, maanviljelijöitä, professoreita, poliitikkoja — jotka ovat kunniaksi paikkakunnalleen. Ja siellä nuo kaksi haaraa vieläkin ovat, kukoistaen rinnan. Voit nähdä mikä siunaus olisi ollut New-Jerseylle, jos jotakin repäisevää olisi tapahtunut tuolle vähämieliselle kapakkatytölle, kun hän vielä oli lapsi.

Vähämielisyys näyttää olevan hyvin perinnöllinen ominaisuus, eikä tiede kykene sitä voittamaan. Ei ole vielä keksitty mitään leikkausta, jonka avulla voitaisiin sijoittaa aivot päähän lapselle, joka ei saanut sellaisia alkuaan. Ja lapsi kasvaa, sanokaamme yhdeksänvuotiaan aivot kolmekymmenvuotisessa ruumiissa, ja joutuu helposti jokaisen kohtaamansa rikollisen leikkikaluksi. Vankilamme ovat kolmannelta osaltaan täynnä vähämielisiä uhreja. Yhteiskunnan pitäisi eristää ne vähämielisten maataloihin, joissa ne voisivat ansaita leipänsä rauhallisella palvelustyöllä saamatta lapsia. Silloin sukupolven tai parin kuluttua voisimme pyyhkäistä heidät kokonaan pois.

Tiesitkö tämän kaiken? Se on hyvin välttämätön tieto poliitikolle. Hanki kirja ja lue se, ole hyvä. Lähettäisin oman kappaleeni, mutta olen saanut sen lainaksi.

Se on myöskin hyvin välttämätön tieto minulle. Näissä kananpojissa on noin yksitoista, joita hiukkasen epäilen, ja olen varma Loretta Higgins'istä. Olen kuukauden ajan koettanut saada pari alkeellista käsitettä mahtumaan tuon lapsen aivoihin, ja nyt tiedän missä vika on: hänen päänsä on täynnä jotakin pehmeätä juustomaista ainetta eikä aivoja.

Minä tulin uudistamaan tätä orpokotia sellaisten pikku seikkojen kuin raittiin ilman ja ravinnon ja pukujen ja päivänpaisteen suhteen, mutta, voi taivas! voit nähdä minkälaiset ongelmat minua kohtaavat. Minun täytyy ensin uudistaa yhteiskunta, niin että se ei lähetä epänormaaleja lapsia vaivoikseni. Anna anteeksi koko tämä kiihtynyt puhe, mutta olen juuri joutunut tekemisiin vähämielisyys-aiheen kanssa, ja se on pelottava — ja mielenkiintoinen. Sinun asiasi lainlaatijana on säätää lakeja, jotka karkoittavat sen maailmasta. Ole hyvä ja ota tämä huomioon heti.

                              Niin on sinulle kiitollinen
                                      S. MCBRIDE.
                              John Grier Homen johtajatar.

Te ette tullut tänään. Älkää viitsikö hypätä ylitsemme huomenna. Olen lopettanut Kallikak-perheen ja olen pakahtua puheeseen. Eikö teistäkin meidän pitäisi kutsua hermolääkäri tutkimaan näitä lapsia? Onhan velvollisuutemme kasvattivanhempia kohtaan olla sälyttämättä heille heikkomielisiä vesoja.

Tiedättekö, minua haluttaisi pyytää teitä määräämään arsenikkia Lorettan yskään. Olen tutkinut hänen tapauksensa —- hän on Kallikak. Onko oikein antaa hänen tulla täysikasvuiseksi ja perustaa 378:n hengen sarja heikkomielisiä yhteiskunnan hoidettaviksi? Voi hyvä Jumala! Minusta on inhottavaa myrkyttää tuo lapsi, mutta mitä voin tehdä?

Sinä et harrasta vähämielisiä ja pahennut siihen että minä harrastan?
Hyvä on, minä pahennun yhtä suuresti sinun harrastuksesi puutteeseen.
Jollei sinua huvita kaikki tuollainen mitä onnettomuudeksi sattuu
olemaan maailmassa, kuinka voit tehdä viisaita lakeja? Sinä et voi.

Oli miten oli, täytän pyyntösi ja puhun vähemmän sairaalloisista aineista. Olen juuri ostanut 50 metriä sinistä ja punaista ja vihreätä ja laihonkeltaista lettinauhaa pääsiäislahjaksi viidellekymmenelle pikku tyttärelleni. Aion lähettää pääsiäislahjan myös sinulle. Kuinka miellyttäisi sinua sievä silokarvainen pieni kissanpoika? Minulla on tarjolla seuraavat mallit:

Numero 3 on saatavana eri väreissä: harmaana, mustana tai keltaisena. Jos ilmoitat minkä mieluimmin tahdot, panen sen heti tulemaan pikalähetyksenä.

Tahtoisin kirjoittaa säädyllisen kirjeen, mutta on teeaika ja näen erään vieraan olevan tulossa.

P.S. Etkö tunne ketään joka haluaisi kasvatikseen herttaisen poikalapsen, jolla on 17 sievää uutta hammasta?

Pennin kappale, pennin pari, kuumia vohveleita! Olemme saaneet lahjaksi kymmenen tusinaa, lahjoittajana Mrs. De Peyster Lambert, korkeakirkollinen, lasimaalaus-ikkunainen sielu, jonka tapasin teekutsuissa pari päivää sitten. (Kuka vielä sanoo että teekutsut ovat viheliäistä ajanhukkaa?) Hän kysyi kuinka kalliit pikku orpolapseni jaksavat ja sanoi että minä teen jaloa työtä ja saan siitä vielä palkkani. Minä näin vohveleita hänen silmissään, istuuduin ja puhuin hänen kanssaan puolen tuntia.

Nyt menen henkilökohtaisesti kiittämään häntä ja kerron liikuttavan seikkaperäisesti kuinka kovin suuressa arvossa kalliit pikku orponi pitivät noita vohveleita — jättäen kuvailematta kuinka kallis pikku Naskali heitti omansa Miss Snaithin kasvoihin ja liisteröi hänen silmänsä. Luulen että hyvällä rohkaisulla Mrs. De Peyster Lambertista voidaan kehittää iloinen antaja.

Oi, minusta tulee ihan häpeämätön kerjäläinen! Omaiseni eivät uskalla käydä luonani, koska verotan heitä niin julkeasti. Uhkasin pyyhkiä isän pois tuttavaluettelostani, jollei hän heti lähetä 65 paria päällyshousuja tuleville puutarhureilleni. Tänä aamuna sain saapuneen tavaran toimistosta ilmoituksen, jossa minua pyydetään noutamaan sieltä kaksi pakkalaatikkoa, lähettäjä J.L. McBride ja Kumpp. Worcesterista. Näen siis että isä haluaa jatkaa tuttavuutta. Jimmie ei ole vielä lähettänyt meille mitään, ja hänellä on suuri palkka. Kirjoitan hänelle usein intomielisiä luetteloita tarpeistamme.

Mutta Gordon Hallock on oppinut oikean tien äidin sydämeen. Minä olin niin herttainen kiitokseksi pähkinöistä ja eläintarhasta että nyt hän lähettää jonkinlaisen lahjan harva se päivä, ja minun koko aikani kuluu kiitoskirjeitten sepittämiseen, jotka eivät ole jäljennöksiä aikaisemmin lähettämistäni. Viime viikolla saimme kaksitoista suurta tulipunaista palloa. Lastenkamari on täynnä niitä; ne ovat jaloissa joka askelella. Ja eilen saapui puolen bushelia sammakkoja ja ankkoja ja kaloja uitettaviksi kylpyammeissa.

Kevät mahtaa lymyillä jossakin; linnut palaavat etelästä. Eikö olisi aika teidän seurata heidän esimerkkiään.

"Mr ja Mrs. Kultarintakerttu ovat palanneet matkaltaan Floridasta. On toivottavaa että Mr ja Mrs. Jervis Pendleton palaavat pian."

Meidänkin myöhäisessä Dutchess Countyssamme tuuli tuoksuu vihreältä, se herättää kaipuun ulos ja pois, samoilemaan mäkiä tai polvilleen maahan muokkaamaan multaa. Eikö ole hassua, mitä maanviljelijän vaistoja puhkeava kevät herättää kaupunkilaisimmassakin sielussa.

Olen viettänyt aamuni suunnittelemalla omia pieniä puutarhoja jokaiselle 9 vuotta vanhemmalle lapselle. Suuri perunamaa on tuomittu. Se on ainoa mahdollinen paikka 62:lle yksityispuutarhalle. Se on siksi lähellä että sitä voi pitää silmällä pohjoisikkunoista ja kuitenkin siksi kaukana ettei heidän puuhansa pilaa ylistettyä ruohokenttäämme. Sitäpaitsi on maa hedelmällistä, ja heillä on mahdollisuus onnistua. En tahdo että nuo pienet tipuparat kaapivat maata kaiken kesää eivätkä lopulta löydäkään aarretta. Hyväksi yllykkeeksi aion ilmoittaa että laitos ostaa heidän tuotteensa ja maksaa oikeassa rahassa, vaikka ennustankin että meidät haudataan retiisivuoren alle.

Minä niin tahtoisin kehittää itseluottamusta ja yritteliäisyyttä näissä lapsissa — kaksi sitkeää ominaisuutta, jotka puuttuvat heiltä huomattavassa määrässä (lukuunottamatta Sadie Katea ja paria muuta pahaa). Lapset, joissa on kylliksi sisua ollakseen pahoja, ovat mielestäni hyvin lupaavia, mutta ne jotka ovat hyviä pelkästä hitaudesta, ne juuri ovat toivottomia.

Pari viimeistä päivää olen pääasiassa omistanut paholaisen manaamiseen Naskalista — mielenkiintoinen tehtävä, jos voisin panna siihen kaiken aikani, mutta kun on manattava ulos 107 muuta pientä paholaista, hajaantuu huomioni pahasti.

Kauheinta tässä elämässä on, että mitä ikinä teenkin, kaikki ne muut asiat, joita en tee, mutta joita minun pitäisi tehdä, riippuvat helmoissani. Siitä ei ole epäilystä että Naskalin personallinen paholainen tarvitsee yhden koko ihmisen koko huomion — mieluimmin kahden ihmisen, että he saisivat vuorotella ja levähtää joskus.

Sadie Kate juuri lennätti tänne lastenkamarista uutisen, että eräs vauvoistamme on niellyt purppuraisen kultakalan (Gordonin lahja). Voi siunatkoon, mitä kaikkia onnettomuuksia voi sattua orpokodissa!

KELLO 9 I.P.

Lapseni ovat sängyssä, ja mieleeni juuri juolahti eräs ajatus. Eikö olisi taivaallista jos talvehtimisjärjestelmä vallitsisi ihmisvesojen kesken? Olisi sula nautinto hoitaa orpokotia, jos saisi peittää pikku kullat vuoteeseen lokakuun ensi päivänä ja pitää heidät siinä huhtikuun 22:seen asti.

Tämä on täydennys yölliseen sähkösanomaan, jonka lähetin kymmenen minuuttia sitten. Koska 50 sanaa ei riittänyt antamaan käsitystä mielenliikutuksistani, lisään täten tuhannen.

Niinkuin jo tiedät saadessasi tämän kirjeen, olen erottanut voudin, ja hän on kieltäytynyt eroamasta. Koska hän on puolta pitempi kuin minä, en voi laahata häntä portille ja sulkea ulos. Hän tahtoo johtokunnan puheenjohtajan tiedonannon, joka on väkevällä kielellä konekirjoitettu viralliselle paperille. Siispä, rakas johtokunnan puheenjohtaja, ole hyvä ja toimita hänelle kaikki tämä ensi tilassa.

Koska meillä vielä oli talvikausi tullessani tänne ja maatyöt olivat matalimmassa luoteessaan, olen tähän asti kiinnittänyt vain vähän huomiota Robert Sterryyn, paitsi että pari kertaa olen todennut että hänen sikoläättinsä kaipaavat puhdistusta, mutta tänään kutsuin hänet sisään neuvottelemaan kanssani kevätistutuksista.

Sterry tuli, kuten pyysin, ja istahti kaikessa rauhassa kansliaani hattu päässä. Ehdotin niin tahdikkaasti kuin suinkin mahdollista että hän ottaisi sen päästään — täysin välttämätön pyyntö, koska pieniä orpopoikia juoksi edestakaisin asioilla ja "hattu päästä huoneissa" on ensimäinen sääntömme miespuolisessa käyttäytymisessä.

Sterry noudatti vaatimustani ja terästäytyi vastustamaan mitä ikinä saatoin haluta.

Minä siirryin käsillä olevaan aiheeseen, siihen nimittäin että John Grier Homen ravinto tulevana vuonna on sisältävä vähemmän yksinomaisesti perunoita kuin tähän saakka. Johon voutimme murisi Hon. Cyrus Wykoffin tapaan, sillä erotuksella vain että se oli vähemmän eteeristä ja sivistynyttä murinaa kuin mitä eräs johtokunnan jäsen sallii itselleen. Minä luettelin maissia ja papuja ja sipulia ja herneitä ja tomaatteja ja juurikkaita ja porkkanoita ja lanttuja haluttavina vastikkeina.

Sterry huomautti että jos perunat ja kaalit kelpaavat hänelle, hän arvasi että ne kelpaavat myös vaivaishoito-lapsille.

Minä jatkoin järkähtämättömänä että kahden tynnyrinalan suuruinen perunamaa on käännettävä ja höystettävä ja jaettava kuuteenkymmeneen yksityispuutarhaan ja että pojat saavat auttaa työssä.

Silloin Sterry räjähti. Kahden tynnyrinalan perunamaa oli koko tilan hedelmällisin ja arvokkain maakappale. Hän arvasi että jos aioin silpoa sen leikkipuutarhoiksi, joissa lapset saivat tuhertaa, niin tulisin riivattu vieköön kuulemaan kunniani johtokunnalta. Tuo pelto oli sopiva perunamaaksi, perunoita se oli aina kasvanut ja tulisi edelleen kasvamaan niin kauan kuin hänellä oli mitään sanomista siihen asiaan.

"Teillä ei ole siihen mitään sanomista", vastasin ystävällisesti. "Minä olen päättänyt että tuo kahden tynnyrinalan pelto on paras paikka lasten puutarhoiksi, ja te ja perunat saatte väistyä."

Silloin hänessä puhkesi talonpoikaisen vihan myrsky, ja hän sanoi että hänet saa hirttää jos hän antaa noiden riivattujen kaupunkilaisvekarain sekaantua työhönsä.

Minä selitin — hyvin tyvenesti ollakseni punatukkainen henkilö jolla on irlantilaiset esi-isät — että tämän paikan tarkoituksena oli yksinomaan näiden lasten etu, että lapset eivät ole täällä käytettävinä paikan hyväksi; mitä viisautta hän ei tajunnut, vaikka hienolla kaupunkilaiskielelläni olikin lievästi hillitsevä vaikutus. Lisäsin että vaadin voudilta taitoa ja kärsivällisyyttä opettamaan pojille puutarhan hoitoa ja yksinkertaisia ulkotöitä; että tarvitsin miestä, jolla oli laaja myötätunto ja jonka esimerkki vaikuttaisi innostavasti noihin kaupungin katujen lapsiin.

Sterry, joka käveli edestakaisin kuin vangittu murmelieläin, puhkesi sanatulvaan viheliäisistä sunnuntaikoulu-käsityksistä, ja — ylimenon kautta, jota minä en tajunnut — siirtyi puhumaan naisten äänioikeudesta yleensä. Ymmärsin että hän ei suosi tuota liikettä. Annoin hänen todistella itsensä tyveneksi, ojensin hänelle sitten pankkiosoituksen palkannostoa varten ja käskin hänen jättämään voudin asunnon ennen puoltapäivää ensi keskiviikkona.

Sterry sanoo että hän on riivattu, jos lähtee. (Suo anteeksi nuo monet riivatut. Se on tuon olennon ainoa laatusana.) Hänet on pestannut tähän laitokseen johtokunnan puheenjohtaja, ja hän ei lähde talosta ennenkuin johtokunnan puheenjohtaja käskee häntä lähtemään. Minä en usko Sterry-paran todenneen että hänen tulonsa jälkeen on uusi puheenjohtaja noussut valtaistuimelle.

Alors tiedät koko jutun. Minä en uhkaa mitään, mutta Sterry tai McBride — tehkää valintanne, hyvä herra.

Aion myöskin kirjoittaa Massachusettsin Maanviljelysopiston johtajalle Amherstiin ja pyytää häntä suosittelemaan hyvää, käytännöllistä voutia, jolla on kiltti, kykenevä, iloinen vaimo ja joka ottaisi kokonaan huolekseen meidän vaatimattomat 17 tynnyrinalaamme — miestä, joka on oikea henkilö johtamaan meidän poikiamme.

Jos saamme tämän laitoksen maanviljelyspuolen oikealle tolalle, pitää sen tuottaa, ei ainoastaan papuja ja sipuleita ruokapöytään, vaan myös kasvatusta käsille ja aivoille.

                                           Olen, sir,
                                      vilpittömästi teidän
                                           S. MCBRIDE,
                                   John Grier Homen johtajatar.

P.S. Arvelen että Sterry palaa jonakin yönä ja heittää kivilohkareita ikkunoistamme sisään. Toimitanko ruudut vakuutukseen?

Te hävisitte niin äkkiä tänä iltana etten saanut tilaisuutta edes kiittää teitä, mutta tuon erottamisen kaiku tunkeutui aina kirjastooni saakka. Olen myöskin nähnyt sirpaleet. Mitä ihmettä teitte Sterry paralle? Kun katselin tarkoittavia olkapäitänne teidän astuessanne vaunuvajaa kohti, valtasi minut äkkiä syvä katumus. En tahtonut että tuo mies murhattaisiin, tahdoin vain että hänelle puhuttaisiin järkeä. Pelkään että olitte vähän kovakourainen.

Oli miten oli, menettelynne näyttää tehonneen. Huhu kertoo että mies on puhelimitse tilannut muuttovaunut ja että Mrs. Sterry tällä hetkellä on nelinryömin lattialla ottamassa irti seurusteluhuoneen mattoa.

SALLIE MCBRIDE.

Väkeväsanaista sähkösanomaasi ei lopultakaan tarvittu. Tohtori Robin MacRae, joka on iso ja sisukas mies kun on tarvis tapella, suoritti asian kauniin mutkattomasti. Olin niin kiehumatilassa että heti kirjoitettuani sinulle soitin tohtorille ja kerroin koko jutun uudestaan. Ystävällämme Sandyllä, olivat hänen vikansa mitkä tahansa (ja hänellä on niitä), on tavaton varasto tervettä järkeä. Hän tietää kuinka hyödylliset nuo puutarhat tulevat olemaan ja kuinka Sterry oli pahempi kuin hyödytön. Niinikään hän sanoo: "Johtajattaren arvovaltaa on pidettävä pystyssä." (Se on ohimennen sanoen kaunista kun se tulee hänen taholtaan.)

Mutta oli miten oli, niin kuuluivat hänen sanansa. Ja hän ripusti torven pois, pani autonsa käyntiin ja kiidätti tänne lainvastaisen nopeasti. Hän marssi suoraan Sterryn luo hienon skotlantilaisen raivon ajamana ja erotti miehen virasta niin pontevasti ja täsmällisesti että vaunuvajan ikkuna tärähti sirpaleiksi.

Alkaen kello 11:sta tänä aamuna, jolloin Sterryn muuttokuorma ratisi portista ulos, on suloinen rauha vallinnut J.G.H:ssa. Eräs mies kylästä auttaa meitä niin kauan kuin toivehikkaina odotamme untemme voutia.

Suo anteeksi että olen häirinnyt sinua huolillamme. Sano Judylle että hän on minulle velkaa kirjeen eikä kuule minusta ennenkuin on maksanut velkansa.

Eilisessä kirjeessäni Jervisille unohdin toimittaa sinulle kiitoksemme kolmesta tina-ammeesta. Taivaansininen, jonka sivuilla on unikkoja, lisää erittäin loistavan värivivahduksen lastenkamariin. Minä niin pidän sellaisista lahjoista pikkulapsille, jotka ovat liian suuret nieltäviksi.

Sinua huvittanee kuulla että käsityöopetuksemme on hyvällä tolalla. Höyläpenkit asetetaan vanhaan pikkulastenkouluun, ja kunnes koulutalomme uusi osa valmistuu, kokoontuu pikkulastenkoulumme etuhallissa Miss Matthewsin mainion ehdotuksen mukaan.

Tyttöjen ompeluluokat ovat myöskin käynnissä. Punapyökin alla on penkkejä ympyrässä käsinompelijoita varten, kun taas isot tytöt pyörittävät kolmea ompelukonettamme. Niin pian kuin he saavuttavat jonkinlaista taitoa, ryhdymme kunniakkaaseen työhön, puettamaan uudestaan koko laitosta. Tiedän että pidät minua hitaana, mutta on totisesti aika työ valmistaa 180 uutta pukua. Ja tytöt antavat niille paljon suuremman arvon jos saavat tehdä ne itse.

Voin myöskin kertoa sinulle että terveydellinen tilamme on noussut korkealle tasolle. Tohtori MacRae on määrännyt voimisteluharjoituksia aamuin illoin ja maitolasin ja hippaleikin koulutuntien lomassa. Hän on myöskin ruvennut opettamaan lapsille terveysoppia ja on jakanut heidät pieniksi ryhmiksi, niin että he voivat tulla hänen kotiinsa, jossa hänellä on mallinukke, joka menee hajalle ja näyttää kaikki sotkuiset sisälmyksensä. Lapset osaavat nyt lasketella tieteellisiä totuuksia pienestä ruuansulatuksestaan yhtä sujuvasti kuin Hanhiäidin runoja. Me olemme totisesti tulossa niin älykkäiksi ettei meitä enää voisi tuntea. Ei voisi aavistaa että olemme orpoja kun kuulee meidän puhuvan, olemme aivan kuin Bostonin lapsia.

KELLO 2 I.P.

Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä, tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna takaisin koska hän oli varastanut. Häväistys häväistyksen jälkeen: hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!

Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen, niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen taskuunsa.

Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä, he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen suureen ääneen että hän on varas.

Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein. Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.

Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen. Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa. Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma: rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten kananpoikiemme joukkoon.

Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.

Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää tunne toisiansa ohikulkiessa.

Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.

Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana. Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"

Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen kirjallista makuaan.

Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä. Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.

Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka työnnetään sisään jollei Jimmie?

Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.

"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo. Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta senttiä."

"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi senttiä palkata mies paimentamaan heitä."

"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."

Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat, on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa hinkuyskää orpokoteihin.

Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt, oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.

Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja kattokaltevuudesta.

Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät yksityiskohdat toiseen aikaan.

Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.

Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä tunnettekin hänet — Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että älkää toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai juomahimoa tai muita lempiaineitanne.

Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John Grier Homessa?

                                  Ilmeisessä kiireessä
                                        teidän
                                     SALLIE MCBRIDE.

Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.

Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.

"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti uuden kokin."

Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku villi-ihmistä!

Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä. Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja tohtori kutsuvieraina.

Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme joukkoon.

No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää liian hyvältä ollakseen totta.

Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki katsomaan tulevaa asuntoansa.

Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa korvilleen.

Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa; hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat siellä ovat hyvin ravitsevia.

Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas pelastakoon meidät!

Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille. Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät tahdo antaa meille tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.

Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr. Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla, ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita — hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään. Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta, suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä sotarumpua — kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus, minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.

Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi yksilölliseksi huvikseen.

Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.

Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota. Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on onnellinen nuori olento.

Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä lennän.

Tämä ei ole kirje — en ole velkaa — se on kiitos 65 parista rullaluistimia.

Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut perille terveisenne sekä Kasvatuksen geneettisen historian. Hän sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?

Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden minun kirjoistani. Lähetän teille tässä Nukkedialogit ja kysyn mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.

On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta sitkeys tekee ihmeitä.

Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa kaikki hullusti.

Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24 ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin, värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon ilmaantumista.

Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut. Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.

Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru — onko naispuolisia piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli Loretta Higginsillä — niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.

Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.

Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen Köyhäintalossa. Isä tuntematon."

"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka hermosto on pilalla?"

"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen hermostonsa."

"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku —"

Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja, onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.

"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia, joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo Lorettaa."

"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta sellaisista."

Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta. Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta mielenvikaisten vanhempien kanssa.

Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön kuin lehmä.

Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.

SALLIE.

P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon. Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.

Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr. Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat, alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja heidän päällikkönsä on taas paikallaan.

Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.

Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin — teeleipiä ja piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.

Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella dollarilla viikossa!

Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää onnellisena lopun ikääni.

Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.

Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.

P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin kirpeä kohta ihmisen historiassa!

Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli kieltäytynyt, ehdottomasti kieltäytynyt avaamasta suutansa ja panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan rangaistusta minulta.

Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?

Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle, minut kutsuttiin puhelimeen.

Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme. Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä, alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä toteamaan läheisyytemme.

Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.

"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko tätä aikaa?"

Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä, mutta ei edes vikissyt.

Minun täytyy sanoa että Sandy oli kultainen. Hän otti tytön syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava vastenmielisyys luumuihin.

Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne, uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki — oi hyvänen aika! Soisin että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä hyveet orpolapsen vereen.

MYÖHEMMIN.

Soisin että tulisit takaisin New-Yorkiin. Olen valinnut sinut tämän laitoksen sanomalehtiasianajajaksi, ja tarvitsemme pari kukitetuinta kirjoitustasi juuri nyt. Täällä on seitsemän palleroista, jotka huutavat kasvattivanhempia, ja sinun asiasi on kirjoittaa heistä lehtiin.

Pikku Gertrude on kierosilmäinen, mutta herttainen ja helläsydäminen ja kiltti. Etkö voi kirjoittaa hänestä niin suostuttelevasti että joku rakastava perhe haluaa hänet vaikka hän ei olekaan kaunis? Hänen silmänsä voidaan leikata kun hän on vanhempi, mutta jos hänellä olisi kiero luonnonlaatu, ei mikään lääkäri maailmassa voisi sitä auttaa. Lapsi tietää että jotakin puuttuu, vaikka ei elämässään ole nähnyt elävää sukulaista. Hän kohottaa pyytävästi käsivarsiaan jokaista ohikulkijaa kohti. Pane kynääsi kaikki paatos mihin kykenet, niin saamme nähdä etkö löydä hänelle äitiä ja isää.

Ehkä voit saada jonkun New-Yorkin lehden ottamaan vastaan sunnuntai-alakerran, joka käsittelee useita erilaisia lapsia. Minä kyllä lähetän valokuvat. Muistatko kuinka paljon vastauksia tuo "Hymyilevän Joe'n" kuva hankki Sea Breeze'n ihmisille? Minä voin kyllä toimittaa yhtä vastustamattomia kuvia, sellaisia kuin Naurava Nellie ja Loruava Lou ja Potkiva Pekka, jos sinä vain lisäät kirjallisen aineksen.

Ja löydä hyvä ihminen sellaisia miekkosia, jotka eivät pelkää perinnöllisyyttä. Alkaa olla vähän väsyttävää, kun tässä joka lapsen tarvitsisi polveutua Virginian ensimäisistä perheistä.

Sellainen maanjäristys! Olen erottanut kokin ja emännöitsijän ja hienotunteisesti antanut kieliopin opettajamme ymmärtää, ettei hänen tarvitse tulla takaisin ensi vuonna. Mutta oi, jospa vain voisin erottaa Hon. Cy'n!

Minun täytyy kertoa sinulle mitä tapahtui tänä aamuna. Johtokunnan jäsenemme, joka on ollut vaarallisesti sairas, on nyt taas vaarallisesti terve, ja pistäytyi vierailulle kuin hyvä naapuri ainakin. Naskali asusti matolla kirjastoni lattialla hyveellisesti askarrellen rakennuspalikkain kanssa. Olen erottanut hänet toisista lastentarhan lapsista ja koetan Montessori-järjestelmää: oma matto eikä mitään hermojen häiriötä. Imartelin jo itseäni asian hyvästä edistyksestä; pojan sanavarasto on viime aikoina muuttunut miltei sievisteleväksi.

Puolen tuntia kestäneen epävakaisen vierailun jälkeen Hon. Cy nousi lähteäkseen. Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä (olen ainakin kiitollinen että lapsi odotti sitä), Naskali kohotti vetoavat ruskeat silmänsä omiini ja mutisi, tuttavallisesti hymyillen:

Jos tiedät hyvän kristillismielisen perheen, jonne voisin sijoittaa herttaisen viisivuotiaan pojan, ole hyvä ja ilmoita heti allekirjoittaneelle.

En ole koskaan tuntenut teidän vertaisianne etanoita. Olette vasta juuri ehtineet Washingtoniin, ja täällä minä olen jo päiviä sitten pakannut matkalaukkuni, valmiina viettämään nuorentavan loppuviikon chez vous. Pitäkää nyt jo kiirettä! Olen riutunut tässä laitos-ilmakehässä niin kauan kuin ihmisen on mahdollista. Minä läähätän ja kuolen jollen saa vaihdosta.

P.S. Pistäkää kortti Gordon Hallockille ja ilmoittakaa että olette siellä. Hän ihastuu saadessaan asettaa pääkaupungin ja itsensä käytettäviksenne. Minä tiedän että Jervis ei pidä hänestä, mutta Jervisin pitäisi voittaa perusteeton vastenmielisyytensä poliitikkoja kohtaan. Kuka tietää? Minä itse voin jonakin päivänä joutua keskelle politiikkaa.

Saamme vastaanottaa mitä hämmästyttävimpiä lahjoja ystäviltämme ja hyväntekijöiltämme. Kuule tätä. Viime viikolla M. Wilton J. Leverett (kirjoitan suoraan hänen kortistaan) sattui autollaan ajamaan rikkinäisen pullon yli porttimme edustalla ja tuli katsomaan laitosta sillä aikaa kun hänen ajajansa korjasi pyörän. Betsy oli hänen oppaanaan. Hän innostui älykkäästi kaikesta näkemästään, varsinkin uusista leireistämme. Se on nähtävyys joka menee miehiin. Hän lopetti riisumalla päällystakkinsa ja pelaamalla jalkapalloa kahden intiaaniheimon kanssa. Puolentoista tunnin päästä hän äkkiä katsoi kelloansa, pyysi lasin vettä ja kumarsi hyvästiksi.

Olimme kokonaan unohtaneet kohtauksen tähän iltaan saakka, jolloin pikalähetti hilasi ovellemme lahjan John Grier Homelle Wilton J. Leverettin kemiallisesta laboratoriosta. Se oli tynnyri — tai ainakin iso nelikko — täynnä vihreätä suopaa!

Kerroinko sinulle että puutarhamme siemenet tulivat Washingtonista? Kohtelias lahja Gordon Hallockilta ja Yhdysvaltain Hallitukselta. Esimerkkinä siitä mitä entinen järjestelmä ei tehnyt, mainittakoon että Martin Schladerwitz, joka on viettänyt kolme vuotta tässä vale-maatalossa, ei parempaa tietänyt kuin että kaivoi kaksi jalkaa syvän kuopan ja hautasi salaatinsiemenensä siihen!

Oi, et voi kuvitella kuinka äärettömän monella alalla me tarvitsemme uudistusta, vaikka tietysti sinä jos kukaan voit sitä kuvitella. Vähitellen saan silmäni selkoselälleen, ja asiat, jotka minusta alussa näyttivät vain hullunkurisilta, nyt — oi hyvänen aika! Harhaluulot poistuvat. Kaikki hullunkurinen, joka tulee esiin, näyttää sulkevan sisäänsä pienen murhenäytelmän.

Juuri nyt kiinnitämme hyvin tarkkaa huomiota tapoihimme — ei orpokoti-tapoihin, vaan tanssikoulu-tapoihin. Suhtautumisessamme maailmaan ei tule olemaan mitään Uriah Heep'imäistä. Pikku tytöt niijaavat kun antavat kättä, ja pojat ottavat lakin päästä ja nousevat, kun joku naishenkilö seisoo, ja nostavat tuoleja pöytään. (Tommy Woolsey lykkäsi Sadie Katen eilen soppalautasen ääreen, hilpeydeksi kaikille katsojille paitsi Sadie Katelle, joka on itsenäinen nuori nainen eikä välitä miesväen turhista huomaavaisuuksista.) Alussa poikia halutti virnailla, mutta huomattuaan kuinka kohtelias on heidän sankarinsa Percy de Forest Witherspoon, he oivaltavat asemansa kuin pikku gentlemannit.

Naskali on vierailulla tänä aamuna. Viime puolen tunnin ajan, jolloin minä olen ahkerasti riipaissut kirjettä sinulle, on hän ollut majoitettuna ikkunakomeroon askarrellen hiljaa ja tuhottomasti värikynillään. Betsy, en passant, juuri pisti suukon hänen nenälleen. "Hyi hitto", sanoi Naskali, sävähti ruusunpunaiseksi ja pyyhkäisi hyväilyn pois osoittaen hienoa miehekästä välinpitämättömyyttä. Mutta minä huomaan että hän on palannut punavihreään maisemamaalaukseensa koroitetuin innoin ja yritellen viheltää. Me onnistumme vielä voittamaan tuon nuoren miehen sisun.

Tohtori on hyvin murisevalla tuulella tänään. Hän oli täällä juuri kun lapset marssivat päivälliselle, jolloin hänkin marssi saamaan näytteen heidän ruuastaan, ja voi taivas! paistetut perunat olivat kärventyneet liiaksi! Ja mimmoisen äläkän tuo mies nosti! Se oli ensimäinen kerta kun perunat olivat kärventyneet, ja sinä tiedät että sellaista väliin tapahtuu parhaissa kodeissa. Mutta Sandyn puhetavasta voisi päättää että kokki oli tahallaan kärventänyt ne minun määräysteni mukaan.

Koska eilen oli ihmeen aurinkoinen päivä, päätimme Betsy ja minä kääntää selkämme velvollisuuksille ja ajoimme eräiden Betsyn ystävien hyvin erikoiseen kotiin, jossa joimme teetä italialaisessa puutarhassa. Naskali ja Sadie Kate olivat olleet niin kilttejä lapsia kaiken päivää että viime hetkessä pyysimme puhelimitse lupaa ottaa heidät mukaan.

Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen kylpyvaippaan.

Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman kohtelias sen johtajattarelle.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime päivän aikana.

P.S. Eräs siunattu ihminen tuli tänne tänä aamuna ja sanoi tahtovansa ottaa lapsen kesäksi — sairaimman, heikoimman, tarvitsevimman mitä voin antaa hänelle. Hän oli juuri kadottanut miehensä ja tarvitsi vaikean tehtävän. Eikö se ole oikein todella liikuttavaa?

Veli Jimmie (kovin meissä on alkusointua!), monien kerjuukirjeitteni kannustamana, on vihdoinkin lähettänyt meille lahjan, mutta hän on itse valinnut sen.

Lapset eivät enää kuule koulukellon soittoa. Sinä päivänä kun tuo otus tuli, marssi koko tämä laitos rivissä sen ohi ja puristi sen tassua. Sing parka on aivan poissa pelistä. Minun täytyy maksaa jos tahdon saada sen pestyksi.

Sadie Kate on kehittymässä yksityissihteerikseni. Minä panen hänet kirjoittamaan kiitoskirjeet orpokodin puolesta, ja hänen kirjallinen tyylinsä tapailee runsasta voittoa hyväntekijöiltämme. Hän joka kerta pyytää uutta lahjaa. Olen tähän asti uskonut että Kilcoynen perhe polveutuu Irlannin villistä lännestä, mutta alan nyt epäillä että heidän lähteensä oli lähempänä Blarney Castlea. Panen mukaan jäljennöksen kirjeestä, jonka hän lähetti Jimmielle, että itse voit nähdä kuinka suostutteleva kynä tällä nuorella ihmisellä on. Uskon ettei se ainakaan tässä tapauksessa tuota hänen ehdottamaansa hedelmää.

Paljon kiitoksia siitä kiltistä apinasta jonka annoitte. Sen nimi on java koska se on lämmin saari meres se syntyi siinä korkeella pesäs niikuin lintu mutta suuremmas sano tohtori.

Ensi päivä kun se tuli niin joka poika ja tyttö puristi sen kättä ja sano päivää java sen käsi tuntu mukavalta se saa istua olkapäällä ja panna kädet kaulan jos tahtoo. Se pitää sukkelaa ääntä niinkuin kirois ja suuttu kun sitä vetää hännästä.

Percy de Forest Witherspoon on yhä uskollinen pienille seuraajillensa, vaikka minä siinä määrin pelkään hänen väsyvän että vaadin häntä ottamaan usein lomaa. Hän ei ainoastaan ole ollut uskollinen itse, vaan on tuonut rekryyttejä. Hänellä on laaja tuttavapiiri lähitienoolla, ja viime lauantaina hän toi mukanaan kaksi ystäväänsä, hauskoja poikia, jotka istuivat leiritulen ympärillä ja kertoivat metsästysjuttuja.

Toinen heistä oli juuri palannut matkalta maailman ympäri ja kertoi selkääkarmivia juttuja suurmetsästäjistä Sarawakissa, joka on ahdas punainen seutu Borneon huipulla. Pikku urhoni ihan huohottavat halusta kasvaa suuriksi ja päästä Sarawakiin sodan poluille, suurmetsästäjäin jäljille. Laitoksen jokaista tietosanakirjaa on katsottu eikä ole yhtäkään poikaa täällä, joka ei osaisi ulkoa Borneon historiaa, tapoja, ilmanalaa, kasvikuntaa ja sienikasvullisuutta. Soisin vain että Mr. Witherspoon toisi taloon ystäviä, jotka ovat harjoittaneet suurmetsästystä Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Nämä maat eivät tosin ole aivan yhtä chic kuin Sarawak, mutta hyödyllisempiä yleissivistykselle.

Meillä on uusi kokki, neljäs siitä kuin minun hallitukseni alkoi. En ole väsyttänyt teitä keittohuolillani, mutta laitokset eivät säästy niistä sen paremmin kuin perheetkään. Tämä viimeinen on neekerivaimo, suuri, lihava, hymyilevä, suklaanvärinen olento etelä-Karolinasta. Ja rieskaa ja hunajaa on meille vuotanut sitten hänen tulonsa! Hänen nimensä on — etpäs arvaa? SALLIE, jos suvaitset. Minä ehdotin että hän muuttaisi sen.

"Soo, missi, mutta mulla on ollut se nimi kauemmin kuin teillä enkä minä osaisi tottua vastaamaan kun te huudatte 'Mollie!' Sallie se juuri kuuluu mulle."

Sallie hän on ja Salliena pysyy, mutta eipä ainakaan tarvitse pelätä että kirjeemme sekaantuisivat, sillä hänen sukunimensä ei suinkaan ole niin plebeijimäinen kuin McBride. Se on Johnston-Washington, yhdistysviiva välissä.

Suosituin leikkimme viime aikoina on keksiä lempinimiä Sandylle.
Hänen synkeä läheisyytensä on omiaan antamaan aihetta pilkkaan.
Olemme juuri keksineet uuden sarjan. "Lordi Cockpen" on Percyn
valinta.

Miss Snaith sanoo inhoten "tuo mies", ja Betsy nimittää häntä (takanapäin) "tohtori Kalanmaksaksi". Minun nykyinen suosikkini on "Macphairson Clon Glocketty Angus McClan." Mutta tosi runollisessa tunteessa Sadie Kate voittaa meidät kaikki. Hän on antanut tohtorille nimen "Mr. Kohta pian". En usko että tohtori on innostunut runoilemaan muuta kuin kerran elämässään, mutta tuon ainoan runon osaa joka lapsi tässä laitoksessa ulkoa.

    Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu.
    Ole kiltti tyttö ja kauniisti avaa suu,
    Kalanmaksaöljys niele sä hymyten vaan
    ja piparkakku tulee ennenkuin arvaatkaan.

Juuri tänä iltana Betsy ja minä menemme hänen illalliskutsuihinsa, ja minä tunnustan että me iloisen kiihkeästi odotamme saada nähdä hänen synkän talonsa sisäpuolta. Hän ei koskaan puhu itsestään eikä entisyydestään eikä kenestäkään itsensä yhteydessä. Hän näyttää eristetyltä olennolta, joka seisoo jalustalla TIEDE, ilman ainoatakaan pilkettä tavallisista kiintymyksistä tai tunteista tai ihmisen heikkouksista, lukuunottamatta pahaa sisua. Betsy ja minä suorastaan pakahdumme haluumme saada tietää minkälainen menneisyys hänellä on takanaan, mutta kunhan vain pääsemme hänen talonsa sisäpuolelle, kertoo se oman tarinansa salapoliisinvaistoillemme. Niin kauan kuin ovea vartioi vihainen McGurk, näytti sisäänpääsy kerrassaan toivottomalta, mutta nyt, katso! Ovi on auennut itsestään.

Me olimme tohtorin kutsuissa eilen illalla, Betsy ja Mr. Witherspoon ja minä. Siitä sukeutui lopulta siedettävän hauska tilaisuus, vaikka minun täytyy sanoa että se alkoi raskain ennusmerkein.

Hänen talonsa sisäpuoli on kaikkea mitä ulkopuoli lupaa — en elämässäni ole nähnyt sellaista sisäkuvaa kuin tuon miehen ruokasali. Seinät ja matot ja verhot ovat raskasta tumman vihreätä. Musta marmorinen tulisija suojelee paria mustaa savuavaa hiiltä. Huonekalut ovat niin lähellä mustaa kuin huonekalut voivat olla. Koristuksina on kaksi teräspiirrosta kiiltävän mustissa kehyksissä — "Glenin itsevaltias" ja "Hirvi hädässä".

Me koetimme kaikin voimin olla iloisia ja säkenöiviä, mutta oli kuin olisimme syöneet illallista perhehaudassa. Mrs. McGurk mustassa alpakassa, musta silkkiesiliina edessä, astua tömisteli pöydän ympäri niin lujin askelin että hopea helisi ruokakaapin laatikoissa, ja kantoi pöytään kylmiä, raskaita syötäviä. Hänellä oli nenä pystyssä ja suupielet alaspäin. Hän ei ilmeisesti hyväksy herransa huvituksia ja tahtoo pelottaa kaikki vieraat ottamasta koskaan enää vastaan tohtorin kutsuja.

Sandy jotenkin hämärästi aavistaa että jokin on hullusti hänen talossaan, ja kirkastaakseen sitä vieraittensa kunniaksi hieman hän oli ostanut kukkia — tusinoittain kukkia —- verrattomia himmeänpunaisia Killarneyn ruusuja ja punaisia ja keltaisia tulpaaneja. McGurk oli sullonut ne kaikki yhteen niin tiukalle että ne mahtuisivat riikinkukonkeltaiseen maljakkoon ja paiskannut maljakon keskelle pöytää. Laite oli suuri kuin bushelin mitta. Betsy ja minä miltei unohdimme arvokkuutemme kun näimme tuon keskikoristeen, mutta tohtori näytti niin viattomasti iloitsevan, kun oli osannut hankkia kirkkaan kohdan ruokasaliinsa, että tukahutimme hilpeytemme ja onnittelimme häntä lämpimästi mainiosta väriyhtymästään.

Heti kun illallinen oli ohi, kiirehdimme helpottuneina hänen omaan osaansa taloa, jonne McGurkin vaikutus ei tunkeudu. Siivoamistarkoituksissa ei kukaan muu koskaan astu hänen kirjastoonsa, vastaanottohuoneeseensa eikä laboratorioonsa kuin Llewelyn, lyhyt, jäntevä, vääräsäärinen walesilainen, johon yhdistyy ainoalaatuisella tavalla kamarineidon ja autonkuljettajan ominaisuudet.

Kirjasto, vaikka ei suinkaan hauskin huone mitä olen nähnyt, ei sentään ole hullumpi ollakseen miehen talossa — kirjoja joka puolella katosta lattiaan, ja ylijäämät pinottuina lattialle ja pöydille ja kamiinihyllylle, puolen tusinaa upottavia nahkatuoleja ja matto tai pari sekä taaskin tulisija mustaa marmoria, mutta tällä kertaa siinä oli räiskyvä halkotuli. Koruesineinä hänellä on täytetty pelikaani ja kurki, jolla on sammakko suussa, ja pölkyllä istuva supieläin ja vernissattu metsästyskeihäs. Lievä jodoformin tuntu leijailee ilmassa.

Tohtori itse keitti kahvin ranskalaisella keittokoneella, ja me karkoitimme emännöitsijän mielestämme. Sandy todellakin teki parhaansa ollakseen huomaavainen isäntä, ja minun täytyy ilmoittaa että sanaa "mielipuolisuus" ei kertaakaan mainittu. Näyttää siltä että Sandy keveämpinä hetkinään on kalastaja; hän ja Percy alkoivat kilvan kertoa juttuja lohista ja taimenista, ja hän veti viimein esiin kalaperhos-laatikkonsa ja ritarillisesti esitti Betsylle ja minulle "hopeatohtorin" ja "Jack Scottin", joista tehdään hattuneuloja. Sitten keskustelu siirtyi Skotlannin nummille, ja hän kertoi kuinka hän kerran oli eksynyt ja vietti yön kanervikossa. Siitä ei ole epäilystä, Sandyn sydän on ylämailla.

Pelkään että Betsy ja minä olemme tehneet hänelle vääryyttä. Vaikka onkin vaikea luopua mielenkiintoisesta ajatuksesta, ei hän kenties loppujen lopulta ole tehnytkään rikosta. Kallistumme nyt uskomaan että hän on murtunut rakkaudessa.

On totisesti hirveätä että teen pilaa Sandy parasta, sillä huolimatta luonnonlaatunsa synkästä kalseudesta hän on pateettinen miestyyppi. Ajattele että täytyy tulla kotiin levottoman päiväkierroksen jälkeen syömään päivällistä tuossa hirveässä ruokasalissa!

Luuletko että siitä olisi hänelle mitään iloa jos lähettäisin taiteilijaseurani maalaamaan rivin kaniineja katon reunaan?

Etkö ikinä tule takaisin New-Yorkiin? Pidä kiirettä, ole hyvä! Minä tarvitsen uuden hatun, ja olisin halukas ostamaan sen Fifth Avenuen varrelta, ei Water Streetin. Mrs. Gruby, meidän paras muotikauppiaamme, ei usko että on hyvä orjallisesti mukailla Parisin malleja, vaan luo itse omat tyylinsä. Mutta kolme vuotta sitten hän — suurena myönnytyksenä sovinnaisuudelle — teki kiertomatkan New-Yorkin kaupoissa ja luo vieläkin mallejansa tämän käynnin innoittamana.

Paitsi omaa hattuani täytyy minun myöskin ostaa 113 hattua lapsilleni, puhumattakaan kengistä ja olkahihnoista ja paidoista ja lettinauhoista ja sukista ja sukkanauhoista. On aika työ pitää säädyllisesti puettuna tuollainen pieni perhe kuin minun.

Saitko tuon kappalekirjeen jonka kirjoitin viime viikolla. Et suvainnut mainita sitä torstain kirjeessäsi, ja se oli sentään 17 sivua pitkä ja sen kirjoittaminen vei minulta päiviä.

P.S. Miksi et kerro mitään Gordonista? Oletko nähnyt häntä, ja mainitsiko hän minua? Juokseeko hän jonkun kauniin Etelän tytön perässä, joita Washington on niin täynnä? Sinä tiedät että minun täytyy kuulla. Miksi pitää sinun olla niin typerän vaitelias?

Kyllä, kiitos, minä saavun ilomielin torstaina 5.49. Äläkä tee mitään sitoumuksia siksi iltaa, sillä minä aion istua ylhäällä puoleen yöhön ja pakista John Grier-juttuja sinun ja puheenjohtajan kanssa.

Perjantain ja lauantain ja maanantain saan uhrata ostoksiin. Oi niin kyllä, sinä olet oikeassa; minä omistan jo enemmän vaatteita kuin kukaan häkkilintu tarvitsee, mutta kun kevät tulee, täytyy minun saada uudet höyhenet. Tähän aikaan käytän iltapukua joka ilta kuluttaakseni ne loppuun — ei, ei ihan niin, vaan saadakseni itseni uskomaan että vielä olen tavallinen tyttö huolimatta tästä eriskummallisesta elämästä, johon olet minut työntänyt.

Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen (Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää sopivan hänelle hyvin.

Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale, luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön. G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n puheille.

SALLIE.

P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oli inhottava. Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.

Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.

Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun joku pikku asia menee hullusti.

Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivää
New-Yorkissa.

PENDLETONILLA NEW-YORKISSA.

Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.

Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni, en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.

P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja pyöreistä ja hymyilevistä.

Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton edustaa?

Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.

Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.

Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.

Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä ja sateessa, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:

"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."

Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.

On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.

Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.

Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.

Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.

Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.

Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken kiireessä kyhätyn päivällisemme — kello oli silloin kohta 8, ja normaali päivällisaikamme on 6.30 — mutta tämä improvisoitu päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa. Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut jyskyttivät.

Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että hän on tehnyt.

Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia nidoksia kielensä päässä.

"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa

Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.

Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa. Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän lapsen taskussa.

Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi kutsua minut pian taas.

P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle? Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki nimeni osoitekorteista "Mackbird".

Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.

Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin,
että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.

Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan, jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.

Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä iltana ja palautan huomenna.

S. MCBRIDE?

Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.

On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi, joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse, mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka! Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus, johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon suinkin kykenen.

Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä onkimatoja.

En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä huolta ilman mitään palkkaa.

"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä.
"Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"

"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua, mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä tulisi pitää huolta hänestä."

Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille. Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa: "Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi ihmeteltävä poliitikon vaimo.

Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä tuntuisi.

He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun korukapineen, joka polveutui suoraan Mayflowerista. Minä sanoin heille että kuka tahansa voi kasvattaa Mayflowerin tyttären seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys, taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.

Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin. He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on molemmilla huumorin lahjaa ja toimeenpaneva luonne, muuten en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.

He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman. Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.

Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen huuliltaan.

Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme! Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.

Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se todella näkyy.

Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää, rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle (pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja, kassanhoitaja ja maksujenlaskija.

Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen "Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä. Suom. muist.] ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.

Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:

"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon sairautta, tiemmä."

"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta, tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"

"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei olisi pahitteeksi."

Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin; ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa hänet uudeksi niinkuin Naskalin.

Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.

P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.

Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti; se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin. Anna anteeksi!

Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että me emme saisi tietää siitä — mutta me kuulimme — ja loukkaannuimme.

Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit. Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus; minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä), joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin, jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9 aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?

Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie Washington-Johnstonia ei ole enää.

Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen taloudenhoidostani.

Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten, ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.

Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin varhainen, ehdoton ja pakollinen kotiaskareitten suoritus.

Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta — ja minä työnnän lapset ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä. Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä — ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä elatuksensa.

En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.

Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana, istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän tapaan:

"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies — käsivarret pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan — älä kurkoita, Susan, pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. — Mutta hän oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon — Tom! Pidä suusi kiinni kun puret — ja Waterloon taistelun jälkeen — jätä Sadien torttu rauhaan — hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun — Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä herrasmiestä."

On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.

                                 Olen tätä nykyä
                                    S. MCBRIDE,
                             John Grier Homen Johtajatar.

"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanut Walden'ille, kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten ongelmasta.

Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän jotenkin muistuttaa Sandyä.

Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa? Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.

Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanne Dementia Praecox, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.

Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan, jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies, joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä tulisi.

No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan, ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.

Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana. Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina, joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita, värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline, täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella. Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu, näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa johtavaksi henkilöksi.

Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.

                                    Korkeasti kunnioittaen,
                                        Arvoisan Rouvan
                              nöyrin ja tottelevaisin palvelija
                                         SALLY MCBRIDE.

EI SINIRUUTUISIA PUMPULIPUKUJA ENÄÄ!

Aavistaen että tämä ylimysmielinen kartanoympäristö voi sisältää arvokasta ravintoa orpokodillemme, olen viime aikoina liikkunut kylän seurapiireissä, ja eräillä aamiaiskutsuilla eilen kaivoin esiin kauniin ja ihastuttavan lesken, joka käyttää miellyttäviä, väljiä pukuja, jotka hän piirtää itse. Hän uskoi minulle, että hänestä olisi ollut kovin hauskaa ruveta ompelijaksi, jos hän vain olisi syntynyt neula suussa eikä kultalusikka. Hän sanoo ettei hän koskaan voi nähdä kaunista, huonosti puettua tyttöä ilman että tekisi mieli ottaa häntä kädestä ja pukea hänet uudelleen. Oletko koskaan kuullut mitään niin verrattoman sopivaa? Niin pian kun hän avasi huulensa, oli hän merkitty ihminen.

"Voin näyttää teille 59 huonosti puettua tyttöä", sanoin minä hänelle, "ja te saatte nyt luvan tulla kanssani ja suunnitella heille uudet puvut ja tehdä heistä kauniita."

Hän vastusteli, mutta turhaan. Minä talutin hänet autolle, työnsin sisään ja mumisin "John Grier Home" kuljettajalle. Ensimäinen asukas, joka osui silmiimme, oli Sadie Kate, joka arvatenkin oli juuri taputellut nekkuruukkua; ja loukkaava näky hän oli esteettis-mieliselle ihmiselle. Tahmeuden lisäksi oli toinen sukka syltyssä, esiliina napitettu ristiin ja toinen lettinauha hukassa. Mutta — kuten aina — täysin huoletonna hän irvisti meille iloiset tervetuliaiset ja tarjosi vieraalle rouvalle tahmean käpälän.

"No", sanoin minä voitonriemuisena, "nyt näette kuinka kipeästi tarvitsemme teitä. Mitä voitte tehdä jotta Sadie Katestä tulee kaunis?" "Peskää hänet", sanoi Mrs. Livermoore.

Sadie Kate marssitettiin minun kylpyhuoneeseeni. Kun hankaaminen oli päättynyt ja tukka kiristetty lettiin ja sukka palautettu säädyllisen korkealle, toin hänet uuteen tarkastukseen — hän oli nyt täysin normaali pieni orpo. Mrs. Livermoore käänteli häntä puoleen ja toiseen ja tutki häntä kauan ja vakavasti.

Sadie Kate on luonnostaan kaunotar, villi, tumma, mustalaismainen pikku velho; hän on kuin tuoreeltaan tuotu Connemaran tuulisilta nummilta. Mutta voi, me olemme onnistuneet ryöstämään hänen synnynnäisen oikeutensa tällä kauhealla laitos-univormulla!

Ja me laadimme suunnitelmat siinä paikassa. Hän asettuu johtamaan PUKU-komiteaamme. Hän valitsee avukseen kolme ystävää, ja he ja kaksi tusinaa parasta ompelijaa tyttöjemme joukosta ja käsityönopettajamme ja viisi ompelukonetta ryhtyvät muuttamaan tämän laitoksen ulkoasua. Ja armeliaisuus on kokonaan meidän puolellamme. Me annamme Mrs. Livermoorelle sen ammatin, jonka Sallimus ryösti häneltä. Eikö ollut mainiota että löysin hänet? Heräsin tänään aamun koitteessa ja pöyhistelin!

Paljon muita uutisia — voisin siirtyä seuraavaan jaksoon — mutta aion lähettää tämän kirjeen Mr. Witherspoonin mukana, joka — hyvin korkeassa kauluksessa ja iltapuvuista mustimmassa — on lähdössä maalaisklubin latotanssiaisiin. Käskin häntä ottamaan mukaansa hauskimman tytön, jonka kanssa hän tanssii, ja tuomaan hänet satujenkertojaksi lapsillemme.

Eikö ole kauheata mikä laskeva ihminen minusta on tulossa? Koko ajan kun puhun jonkun kanssa, ajattelen: "Mitä hyötyä voi sinusta olla orpokodilleni?"

On vakavasti pelättävissä että nykyinen johtajatar niin innostuu hommaansa ettei tahdo koskaan erota. Kuvittelen häntä väliin valkotukkaisena vanhana naisena, jota rullatuolissa kuljetetaan ympäri rakennusta, mutta joka vielä itsepintaisesti johtaa neljättä sukupolveaan orpoja.

Eilen aamulla, ilman pienintäkään varoitusta, pysähtyivät aseman vuokravaunut ovellemme ja viskasivat portaille kaksi miestä, kaksi pientä poikaa, tyttölapsen, keinuhevosen ja Teddykarhun ja ajoivat sitten pois.

Miehet olivat taiteilijoita, ja pienokaiset olivat kolmannen taiteilijan lapsia, joka oli kuollut kolme viikkoa sitten. He olivat tuoneet pienokaiset meille, koska heidän mielestään "John Grier" kuului niin jykevältä ja kunnioitettavalta eikä miltään julkiselta laitokselta. Heidän epäkäytännölliseen mieleensä ei ollut kertaakaan juolahtanut että tarvittiin joitakin muodollisuuksia, kun lapsi sijoitettiin turvakotiin.

Minä selitin että me olemme täynnä, mutta he näyttivät niin hämmentyvän ja pelästyvän että pyysin heitä istumaan siksi aikaa kun sanoisin heille mitä heidän on tehtävä. Pienokaiset lähetettiin lastenkamariin saamaan leipää ja maitoa sillä aikaa kuin minä kuuntelin heidän tarinaansa. Noiden taiteilijain kertomuksessa oli kohtalokkaan kaunokirjallinen tuntu, tai ehkä sen teki tuon tyttölapsen naurun sointi, mutta oli miten oli, ennenkuin he olivat lopettaneet, olivat lapset meidän.

En ole koskaan nähnyt aurinkoisempaa olentoa kuin tuo pieni Allegra (emme usein saa niin hienoja nimiä eikä niin hienoja lapsia). Hän on kolmivuotias, lepertelee lystikästä lapsenkieltä ja pulppuilee naurua. Murhenäytelmä, jonka hän juuri on läpäissyt, ei ole hipaissutkaan häneen. Mutta Don ja Clifford, kaksi tanakkaa viisi- ja seitsenvuotiasta pikku miestä, ovat jo suurisilmäisiä ja pelästyneitä elämän kovuudesta.

Heidän äitinsä oli lastentarhan opettajatar, joka meni naimisiin taiteilijan kanssa, jolla oli pääomana innostus ja muutamia maalipötkyjä. Hänen ystävänsä sanoivat että hänellä oli lahjoja, mutta tietysti hänen täytyi viskata ne pois maksaakseen maitokauppiaan. He asuivat summittaisesti vanhassa vinossa ateljeessa, keittivät varjostimien takana, ja lapset nukkuivat hyllyillä.

Mutta tässä kaikessa näyttää olleen hyvin onnellinen puoli — paljon rakkautta ja monta ystävää, kaikki enemmän tai vähemmän köyhiä, mutta taiteellisia ja sukulaissieluja ja ylevämielisiä. Nuo hienot ja kiltit pikku pojat osoittavat että heidän kasvatuksessaan on ollut sellainen kausi. Heissä on jokin ilme, joka tulee aina puuttumaan monelta lapseltani, huolimatta kaikista hyvistä tavoista, joita voin ammentaa heihin.

Äiti kuoli sairaalassa muutamia päiviä jälkeen Allegran syntymän, ja isä kamppaili eteenpäin kaksi vuotta, piti huolta poikueestaan ja maalasi kuin hullu — ilmoituksia, mitä vain — pitääkseen heitä katon alla.

Hän kuoli St. Vincentissa kolme viikkoa sitten — liikarasitukseen, suruun, keuhkotulehdukseen. Hänen ystävänsä ottivat huostaansa lapset, myivät ateljeen kalustosta kaiken mikä oli säästynyt panttilaitokselta, maksoivat velat ja rupesivat hakemaan parasta mahdollista orpokotia. Ja — taivas heitä auttakoon — he löysivät meidät!

No niin, minä pidätin taiteilijat päiväaterialla — he olivat miellyttäviä olentoja pehmeissä hatuissa ja Windsor-kaulahuiveissa ja näyttivät itse aika kuluneilta — ja lähetin heidät sitten takaisin New Yorkiin luvaten kiinnittää äidillisimmän huomioni pikku perheeseen.

Täällä he siis ovat nyt, yksi pikku olio lastenkamarissa, kaksi lastentarha-huoneessa, neljä suurta pakkalaatikkoa täynnä tauluja kellarissa ja varastohuoneessa matkalaukku, joka sisältää heidän isänsä ja äitinsä kirjeet. Ja ilme heidän kasvoillaan, tuo käsinkoskematon henkinen jokin, siinä heidän perintönsä.

En voi saada heitä mielestäni. Koko pitkän yön suunnittelin heidän tulevaisuuttaan. Pojat ovat helpot, he ovat jo päässeet korkeakoulusta Mr. Pendletonin avulla, ja etenevät kunniallisella liikeuralla. Mutta Allegrasta en tiedä mitään, en voi keksiä mitä toivoisin tuolle lapselle. Luonnollisinta olisi tietysti toivoa jokaiselle herttaiselle pikku tytölle, että ilmaantuisi kaksi kilttiä kasvatusvanhempaa korvaamaan oikeita vanhempia, jotka kohtalo on häneltä riistänyt, mutta tässä tapauksessa olisi julmaa ryöstää hänet veljiltä. Heidän rakkautensa vauvaa kohtaan on vihlova. He, näetkös, ovat kasvattaneet hänet. En kuule heidän koskaan nauravan paitsi jos Allegra on tehnyt jotain lystikästä. Poloiset pikku miehet kaipaavat isäänsä hirveästi. Eilen illalla tapasin Donin, viisivuotiaan, nyyhkyttämässä pikku vuoteessaan, koska ei voinut sanoa hyvää yötä isälle.

Mutta Allegra on uskollinen nimelleen, onnellisin kolmivuotias nuori neiti mitä koskaan olen nähnyt. Isä parka hoiti hänet hyvin, ja tämä pikku kiittämätön on jo unohtanut menettäneensä isän.

Mitä voin tehdä näille pienokaisille? Minä ajattelen ja ajattelen ja ajattelen heitä. En voi sijoittaa heitä muualle, ja tuntuu liian hirveältä kasvattaa heitä täällä, sillä niin hyviä kuin meistä tuleekin kun olemme ehtineet tulla uudistetuiksi, olemme sentään vain laitos, ja asukkimme ovat juuri vain pieniä hautomakonepoikasia. He eivät saa sitä personallista, touhuavaa hoitoa, jonka vain vanha kana voi antaa.

On paljon mielenkiintoisia uutisia, jotka olisin voinut kertoa sinulle, mutta uusi pikku perheeni on karkoittanut kaiken.

P.S.II. Tohtori, joka tavallisesti on niin tieteellinen ja tunteeton, on rakastunut Allegraan. Hän ei edes vilkaissut tämän rauhasiin; hän yksinkertaisesti nosti lapsen käsivarsilleen ja syleili häntä. Oi, se tyttö on pikku noita! Mitä hänestä pitää tulla?

Saan ilmoittaa ettei sinun enää tarvitse olla huolissasi palokalustomme riittämättömyydestä. Tohtori ja Mr. Witherspoon ovat kiinnittäneet vakavimman huomionsa asiaan, eikä mikään tähän saakka keksitty leikki ole osoittautunut niin hauskaksi ja hävittäväksi kuin koehälyytyksemme.

Kaikki lapset vetäytyvät sänkyyn ja vaipuvat valppaaseen uneen. Palokello soi. He hyppäävät pystyyn, pistävät kengät jalkaan, sieppaavat päällimmäisen viltin sängystä ja käärivät sen kuvitellun yöpaitansa päälle, asettuvat riviin ja marssivat halliin ja portaisiin.

Seitsemäntoista pikku palleroamme lastenkamarissa on kukin yhden intiaanin hoidossa, ja heidät kannetaan käärössä ulos riemusta kirkuvina. Toiset intiaanit, niin kauan kuin ei tarvitse pelätä katon putoamista, antautuvat pelastustyöhön. Ensimäisessä hälyytystilaisuudessa — Percyn toimiessa johtajana — sullottiin kahdentoista vaatelaatikon sisällys lakanoihin ja viskattiin ulos ikkunasta. Minä ehdin käyttämään diktaattorivaltaani juuri ennenkuin tyynyt ja patjat seurasivat samaa tietä. Meiltä meni tunteja vaatteitten paikoilleenpanossa, sillävälin kuin Percy ja tohtori, joiden mielenkiinto oli kokonaan hävinnyt, astelivat leiriin piippuineen.

Tulevat hälyytyksemme saavat olla yhtä vivahdusta vähemmän todenmukaisia. Minulla on kuitenkin ilo mainita sinulle, että palopäällikkö Witherspoonin kykenevällä johdolla tyhjensimme rakennuksen 6 minuutissa 28 sekunnissa.

Tuolla Allegra-vauvalla on keijukaisverta suonissa. Koskaan ei ole tämä laitos pitänyt suojissaan moista lasta, lukuunottamatta erästä, josta Jervis ja minä tiedämme. Hän on täydellisesti pannut valtansa alle tohtorin. Sensijaan että tämä tekisi käyntejään kuten vakava lääkäri ainakin, hän tulee kirjastooni käsi kädessä Allegran kanssa ja puolen tuntia yhteen menoon ryömii matolla ja on olevinaan hevonen, ja tyttötenava istuu hänen selässään ja potkii.

S. MCBRIDE.

Sandy pistäytyi tänne pari iltaa sitten saadakseen vähän jutella Betsyn ja minun kanssani, ja hän oli säädytön. Hän sanoi kolme sukkeluutta ja istuutui pianon ääreen ja lauloi vanhoja skotlantilaisia lauluja, "Mun lempeni puna, punaruusu on" ja "Tule viittani turviin", ja "Kuka ikkunasta katsoo?", jotka eivät olleet mitenkään kasvattavia, ja sitten hän tanssi muutamia askeleita.

Minä istuin ja tuiotin kätteni työhön, sillä totta on että minä sen kaiken olen tehnyt kevytmielisellä esimerkilläni ja lainaamillani kirjoilla ja toimittamalla hänelle niin kevyttä seuraa kuin Jimmien ja Percyn ja Gordon Hallockin. Jos vielä saan työskennellä pari kuukautta lisää, teen hänestä oikean ihmisen. Hän on jättänyt pois purppuranpunaiset kravatit ja minun tahdikkaasta ehdotuksestani valinnut harmaan puvun. Et voi aavistaa kuinka se pukee häntä. Hänestä tulee oikein hienon näköinen niin pian kun saan hänet lakkaamaan kantamasta pulleita esineitä taskuissaan.

SALLIE.

P.S. Tässä on Allegran valokuva, Mr. Witherspoonin ottama. Eikö hän ole kullanmuru? Hänen nykyiset pukunsa eivät koroita hänen kauneuttaan, mutta parin viikon kuluttua hän saa siirtyä neilikanpunaiseen kolttupukuun.

MRS. JERVIS PENDLETON,

Kirjeesi on tässä, joka ilmoittaa ettet niinkuin lupasit voi tulla luokseni perjantaina, koska miehelläsi on liikeasioita, jotka pidättävät hänet kaupungissa. Mitä hölynpölyä se on? Onko tultu siihen ettet voi jättää häntä kahdeksi päiväksi?

Minä en antanut 113 vauvan estää käyntiäni sinun luonasi, enkä näe mitään syytä miksi antaisit yhden miehen estää sinun käyntisi minun luonani. Tulen Berkshiren pikajunalle vastaan perjantaina niinkuin sovittu oli.

S. MCBRIDE.

Hyvin pikainen oli käynti, jonka meille soit, mutta kaikista pienistä suosioista olemme kiitollisia. Olen kauhean iloinen, kun olit niin ihastunut nähdessäsi mihin suuntaan asiat käyvät, enkä jaksa odottaa kunnes Jervis ja arkkitehti tulevat ja aloittavat perinpohjaisen repimisen.

Tiedätkö, minulla oli niin kummallinen tunne koko ajan kun olit täällä. Minä en saa näyttämään todelta että sinä, rakas, ihmeellinen Judyni, olet ihan totta kasvanut tässä laitoksessa ja tiedät katkeralta sisäpuolelta mitä nämä pikku pallerot tarvitsevat. Lapsuutesi murhenäytelmä täyttää väliin mieleni sellaisella vihalla että tahtoisin kääriä hihani ylös ja taistella koko maailmaa vastaan ja pakottaa sitä muuttumaan sopivammaksi paikaksi lasten elää. Nuo skotlantilais-irlantilaiset esi-isäni näyttävät jättäneen perinnöksi pelottavan määrän sotaisuutta luonteeseeni.

Jos olisit pannut minut uudenaikaiseen orpokotiin somine, siisteine, terveellisine mökkeineen, jossa kaikki sujuu eteenpäin hyvässä järjestyksessä, en olisi voinut sietää sen täydellisen kellolaitoksen yksitoikkoisuutta. Se vain saa minut jäämään, kun näen niin monta seikkaa, jotka huutavat tekijää. Väliin, minun täytyy tunnustaa, herään aamulla ja kuuntelen näitä laitos-ääniä ja haistan tätä laitos-ilmaa ja ikävöin onnellista, huoletonta elämää, joka oikeuden mukaan kuuluu minulle.

Sinä, rakas velho, lumosit minut, ja minä tulin, mutta usein yön hetkinä lumouksesi ohenee, ja minä alan päiväni mielessä palava päätös karata pois John Grier Homesta. Mutta minä lykkään lähdön aamiaisen jälkeen. Ja kun tulen käytävään, juoksee yksi tuollainen pallero minua vastaan ja pistää lämpimän, ryppyisen pikku nyrkin ujosti käteeni ja katsoo minuun suurilla vauvan silmillään mykästi pyytäen hiukan hyväilyä, ja minä tempaan hänet syliini ja likistän häntä, ja sitten, kun katson tämän vauvan olan yli toisia hyljättyjä pikku olentoja, tahtoisin ottaa kaikki 113 syliini ja rakastaa heidät onnellisiksi. Tällainen työ lasten parissa on jotenkin hypnoottista. Rimpuilit miten paljon tahansa, se saa sinut lopuksi.

Käyntisi näyttää jättäneen minut lavean filosofoivaan mielentilaan, mutta itse asiassa minulla on pari uutistakin, jotka voin viedä perille. Uudet puvut edistyvät, ja voi kuinka kultaiset niistä tulee! Mrs. Livermoore oli ihastunut noihin erivärisiin pumpulikangaspakkoihin, jotka lähetit — näkisitpä työhuoneemme, jossa kaikki on hujan hajan — ja kun ajattelen kuuttakymmentä pikku tyttöä, jotka aurinkoisina päivinä hyppelevät ruohokentällämme punaisissa ja sinisissä ja keltaisissa ja lavendelinvärisissä puvuissa, tuntuu minusta että meillä pitäisi olla varasto noettuja silmälaseja tarjottavana katselijoille. Luonnollisesti tiedät että muutamat noista loistavista valmisteista ovat hyvin haalistuvia ja epäkäytännöllisiä, mutta Mrs. Livermoore on yhtä paha kuin sinä —- hän ei suostu vaihtamaan. Hän on valmis tekemään toisen ja kolmannen vaatekerran, jos tarvitaan. ALAS SlNIRUUTUINEN PUMPULIKANGAS!

Olen iloinen että pidit tohtorista. Tietysti me pidätämme itsellemme oikeuden sanoa hänestä mitä haluamme, mutta tunteitamme loukkaisi kauheasti, jos joku toinen tekisi pilaa hänestä.

Hän ja minä vielä valvomme toistemme lukuja. Viime viikolla hän toi Herbert Spencerin Synteettisen Filosofian systeemin silmäiltäväkseni, ja minä otin sen kiitollisena vastaan tarjoten hänelle siitä hyvästä Marie Bashkirtseffin Päiväkirjan. Muistatko kuinka me korkeakoulussa rikastutimme jokapäiväistä puhettamme lainoilla Marie'sta? No niin, Sandy vei hänet kotiin ja luki huolellisesti ja ajatellen.

"Niin", myönsi hän tänään tullessaan antamaan lausuntonsa, "se on todenmukainen kertomus eräänlaisesta sairaalloisesta, itsekkäästä personallisuudesta, jonkalaisia onnettomuudeksi kyllä on olemassa, mutta en voi ymmärtää miksi te luette sitä, sillä Jumalan kiitos, Sally Lunn, teillä ja Bash'illa ei ole mitään yhteistä."

Näin lähelle kohteliaisuutta ei hän koskaan ennen ole tullut, ja olen äärettömästi mielissäni. Mitä Marie parkaan tulee, sanoo hän "Bash", koska ei osaa lausua hänen nimeään ja halveksii liian suuresti yrittääkseen.

Meillä on täällä eräs lapsi, erään kuorotytön tytär, itserakas, itsekäs, turhamainen, teennäinen, sairaalloinen, valehteleva pieni naikkonen, mutta hänellä on silmäripset! Sandy on saanut mitä kiihkeimmän vastenmielisyyden tuohon lapseen, ja luettuaan Marie-paran päiväkirjan hän on keksinyt uuden paljonsanovan adjektiivin ilmaistakseen kaikki tytön harmilliset ominaisuudet. Hän sanoo että tyttö on bashimainen, ja hylkää hänet.

SALLIE.

P.S. Lapsissani ilmenee hämmennyttävää taipumusta ottamaan ulos kaikki pankkitalletuksensa ja ostamaan makeisia.

Mitä luulet Sandyn tehneen nyt? Hän on lähtenyt pienelle huvimatkalle tuohon hermotautisairaalaan, jonka pää-hermosairas kävi täällä noin kuukausi sitten. Oletko koskaan nähnyt tuon miehen kaltaista? Hän on mielisairasten lumoissa eikä voi jättää heitä rauhaan.

"Ruokkikaa vilustunutta ja pitäkää vatsatautista nälässä älkääkä uskoko tohtoreita."

Tämän neuvon ja muutaman kalanmaksaöljypullon varassa meidät on jätetty omiin hoteisiimme. Tunnen itseni hyvin vapaaksi ja seikkailuhaluiseksi. Ehkä sinun on paras rientää tänne taas, sillä ei ole tietoa mitä iloisia mullistuksia minä voin panna toimeen, kun olen irti Sandyn hillitsevästä vaikutuksesta.

Täällä minä olen köytettynä mastoon sillä aikaa kuin te liehutte pitkin maaseutua huvitellen mielisairaitten kanssa. Ja minä kun juuri luulin kauniisti parantaneeni teidät sairaalloisesta harrastuksestanne hermotautisiin! Se on suuri pettymys. Te olitte viime aikoina jo melkein inhimillinen.

Saanko kysyä kuinka kauan aiotte viipyä poissa? Saitte luvan kahdeksi päiväksi ja olette jo viipynyt neljä. Charlie Martin putosi eilen kirsikkapuusta ja sai päänsä puhki, ja meidän oli pakko kutsua tänne vieras lääkäri. Viisi pistoa. Potilas voi hyvin. Mutta me emme tahtoisi olla riippuvaisia vieraasta. En puhuisi sanaakaan jos olisitte poissa laillisesta syystä, mutta te tiedätte varsin hyvin että kun viikon ajan olette seurustellut raskasmielisten kanssa, tulette kotiin niin hirveän synkkyyden tilassa, kuolemaan saakka varmana että ihmiskunta menee päin hongikkoon, ja minun niskoilleni lankee raskas urakka saada teidät taas säädyllisen hilpeäksi.

Jättäkää mielisairaat harhojensa valtaan ja palatkaa John Grier
Homeen, joka tarvitsee teitä.

                               Nöyrin palvelijanne,
                               toivoen parastanne
                                     S. McB.

P.S. Ettekö ihaile runollista loppua? Se on lainattu Robert Burnsiltä, jonka teoksia uutterasti luen ollakseni kohtelias eräälle skotlantilaiselle ystävälleni.

Tohtori poika se vielä on poissa. Ei sanaakaan; hävinnyt avaruuteen vain. En tiedä aikooko hän palata koskaan, mutta me näytämme tulevan mainiosti toimeen ilman häntä.

Söin eilen päiväateriaa noiden kahden kiltin neidin luona, jotka ovat ottaneet Naskalimme sydämelleen. Nuori mies näytti hyvin kotiutuneelta. Hän otti minua kädestä ja tuli näyttämään puutarhaa kuin isäntä ainakin, lahjoittaen minulle valitsemani sinikellon. Päiväaterialla englantilainen hovimestari nosti hänet tuoliin ja sitoi hänen leukalappunsa yhtä hienosti kuin jos olisi palvellut täysiveristä prinssiä. Hovimestari on hiljan tullut Durhamin earlin talosta, Naskali eräästä kellarista Houston-kadun varrella. Se oli hyvin ylentävä näky.

Emäntäni kestitsivät minua perästäpäin otteilla pöytäkeskusteluistaan kahden viime viikon aikana (ihmettelen ettei hovimestari ole pyytänyt eroa; hän näytti kunnianarvoiselta mieheltä). Jollei tästä mitään muuta tulisikaan, on Naskali ainakin varustanut heidät hullunkurisilla jutuilla heidän loppuiäkseen. Vieläpä toinen heistä ajattelee kirjoittaa kirjan. "Ainakin", sanoi hän pyyhkien hysteerisiä kyyneliä silmistään, "olemme eläneet".

Hon. Cy pistäytyi luonamme 6.30 eilen illalla ja tapasi minut iltapuvussa, lähdössä päivällisille Mrs. Livermooren taloon. Hän huomautti lempeästi että Mrs. Lippett ei pyrkinyt olemaan mikään seuraelämän johtaja, vaan säästi tarmonsa työhön. Sinä tiedät että minä en ole kostonhimoinen, mutta en koskaan voi nähdä tuota miestä toivomatta että hän olisi ankkalammikon pohjassa tukevasti ankkuroituna kallioon. Muuten hän nousisi pinnalle ja kelluisi.

Singapore tervehtii sinua kunnioittaen ja on hyvin iloinen kun et voi nähdä sitä sellaisena miltä se nyt näyttää. Häpeällinen onnettomuus on turmellut sen kauneuden. Joku paha lapsi — ja minä en usko että se on poika — on kerinnyt tuon elukkaparan turkin aivan pilkulliseksi, niin että se nyt muistuttaa koinsyömää shakkilautaa. Kukaan ei voi aavistaa kuka sen on tehnyt. Sadie Kate on hyvin kärkäs käyttämään saksia, mutta hän on myöskin kärkäs olemaan muualla! Sinä aikana jolloin leikkaaminen otaksuttavasti tapahtui, istui Sadie Kate tuolilla kouluhuoneen nurkassa kasvot seinään päin, niinkuin 28 lasta voi todistaa. Oli miten oli, Sadie Katen jokapäiväiseksi velvollisuudeksi on tullut noiden pilkkujen hoitaminen hiusvoiteellasi.

P.S. Tämä on uusin muotokuva Hon. Cy'sta, piirretty luonnon mukaan.
Mies on eräissä suhteissa kiehtova puhuja: hän tekee eleitä nenällään.

Sandy on tullut takaisin kymmenpäiväisen poissaolon jälkeen — ei mitään selitystä — ja vaipunut syvään raskasmielisyyteen. Hän ei siedä ystävällisiä ponnistuksiamme saada hänet vähän paremmalle tuulelle eikä tahdo olla missään tekemisissä meidän kenenkään kanssa paitsi Allegra-vauvan. Hän otti tytön taloonsa illalliselle tänä iltana eikä tuonut häntä takaisin ennen puolta kahdeksaa, mikä on aivan sopimaton hetki kolmivuotiaalle nuorelle naiselle. En tiedä mitä tehdä tohtorillemme, hän tulee käsittämättömämmäksi päivä päivältä.

Mutta Percy taas, hän on avomielinen, luottavainen nuori mies. Hän on juuri ollut päivällisillä luonani (hän on hyvin täsmällinen kaikissa seura-asioissa), ja koko keskustelumme oli omistettu detroitilaiselle tytölle. Percy on yksin ja tahtoo puhua hänestä, ja voi kuinka ihmeellisiä hän kertoo! Toivon että Miss Detroit on kaiken tämän kauniin hellyyden arvoinen, mutta minua pelottaa. Percy otti liivinsä sisimmistä kätköistä nahkakotelon ja käärien kunnioittavasti auki kaksinkertaisen hopeapaperin näytti minulle viheliäisen pienen olennon valokuvan — pelkkää silmää ja korvarengasta ja hiuskiehkuraa. Koetin parhaani mukaan näyttää onnittelevalta, mutta sydämeni sulkeutui säälistä poika paran tulevaisuutta kohtaan.

Eikö ole hullua että hauskimmat miehet usein valitsevat pahimmat vaimot, ja hauskimmat naiset pahimmat miehet? Otaksun että juuri heidän hauskuutensa tekee heidät sokeiksi ja epäluulottomiksi.

Tiedätkö, mielenkiintoisin harrastus maailmassa on tutkia luonteita. Luulen että minut oli aiottu kirjailijaksi, ihmiset niin pitävät minua lumoissaan — kunnes tunnen heidät läpi. Percy ja tohtori ovat mitä viehättävin vastakohta. Voit joka hetki tarkalleen tietää mitä tuo miellyttävä nuori mies ajattelee; hän on kirjoitettu kuin aapiskirja suurin kirjaimin ja yksitavuisin sanoin. Mutta tohtori! Hän voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu kiinankielellä mitä luettavuuteen tulee. Kuulee puhuttavan ihmisistä, joilla on kaksoisluonne; hyvä, Sandyllä on kolminkertainen. Tavallisesti hän on tieteellinen ja kova kuin graniitti, mutta silloin tällöin epäilen että hän onkin kerrassaan tunteellinen ihminen virallisen kuorensa alla. Päiväkausia yhteen menoon hän saattaa olla kärsivällinen ja kiltti ja avulias, ja minä alan pitää hänestä, mutta sitten ilman mitään varoitusta kesytön raju mies puhkeaa esiin hänen sisimmistä syvyyksistään, ja — oi taivas! olento on mahdoton. Epäilen aina että hän joskus entisyydessä on kärsinyt kauhean kolauksen ja että hän vielä hautoo sen muistoa. Koko ajan kun hän puhuu, on toisella se epämukava tunne että hän jossain mielensä takasopukoissa ajattelee jotakin muuta. Mutta tämä on ehkä vain minun romanttinen tulkintani tavattoman pahasta sisusta. Joka tapauksessa hän panee ihmisen ymmälle.

Olemme koko viikon odottaneet kaunista tuulista iltapäivää, ja nyt se on tullut. Lapseni saavat iloita "leijapäivästä" — lehtinen Jaappania. Kaikki kylliksi suuret pojat ja suurin osa tyttöjä ovat hajaantuneina yli "Knowltopin" (se on tuo korkea, kallioinen lammaslaidun, joka yhtyy maihimme idässä) ja lennättävät omiatekemiään paperileijoja.

Minulla oli kauhea työ luvan maanittelemisessa äreältä vanhalta herralta, joka omistaa tilan. Hän ei pidä orpolapsista, sanoo hän, ja jos hän kerran antaa niille jalansijan maillansa, tulee niistä ikuinen vitsaus. Kun kuulee hänen puhuvan, luulisi että orpolapset ovat vaarallinen laji kovakuoriaisia.

Mutta puolen tunnin suostuttelun jälkeen hän muristen luovutti lammaslaitumensa kahdeksi tunniksi sillä ehdolla ettemme jalallamme astu lehmälaitumelle aidan toisella puolella ja lähdemme kotiin heti kun aikamme on täysi. Lehmälaitumensa pyhyyden turvaksi on Mr. Knowltop lähettänyt puutarhurinsa ja autonkuljettajansa ja kaksi tallipoikaa vartioimaan sen rajoja niin kauan kun leijaleikkiä kestää. Lapset ovat siellä vielä, ja heille on ihmeellinen seikkailu juosta noilla tuulisilla kukkuloilla ja takertua toistensa leijanyöreihin. Kun he tulevat hengästyneinä kotiin, odottaa heitä yllätys piparkakkujen ja marjamehun muodossa.

Nuo säälittävät pikku vesat vanhoine kasvoineen! On vaikea tehtävä saada ne nuoriksi, mutta minä uskon suorittavani sen. Ja on todella hauskaa tehdä jotakin positiivista hyvän vuoksi tässä maailmassa. Jollen kovasti taistele vastaan, toteutuu aikomuksesi tehdä minusta hyödyllinen ihminen. Worcesterin seuraelämän kiihoittimet tuntuvat minusta aika laimeilta verrattuina siihen anastavaan mielenkiintoon, jonka aiheuttaa 113 elävää, lämmintä, kiemurtelevaa pikku orpoa.

P.S. Minä luulen, ollakseni täsmällinen, että tänä iltapäivänä omistan 107 lasta.

Koska nyt on sunnuntai ja kaunis kukkiva päivä, ja lämmin tuuli puhaltaa, istuin ikkunassa, polvillani avoinna Hermoston terveys (Sandyn viimeisin ravinnonlisä henkeni tarpeisiin) ja katseeni maisemassa ulkona. "Taivaan kiitos", ajattelin, "että tämä laitos on sijoitettu niin vallitsevaksi että ainakin voimme katsella ulos yli rautamuurin, joka sulkee meidät sisäänsä."

Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi, ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy: "Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.

Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten päästä noiden kukkulain huipulle.

"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko puhutella tohtori MacRae'ta?"

"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"

"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"

"Vain yhden, joka potee hermostusta. Se on saanut päähänsä että sen pitää päästä kukkulain huipulle."

"Odottakaa!" sanoin minä. "Ottakaa mukaanne paistinpannu, joka on sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Minun keittiössäni ei ole mitään pienempää kuin kärrynpyörä. Ja kysykää Mrs. McGurkilta voitteko olla poissa illalliselta."

Sitten minä pakkasin koriin kappaleen silavaa ja muutamia munia ja sämpylöitä ja piparkakkuja ja kuumaa kahvia termospullossa, ja odotin portailla, kun Sandy hurautti näkyviin autoineen ja paistinpannuineen.

Meillä oli todellakin hauska seikkailu, ja hän iloitsi karkaamisen tunteesta ihan yhtä paljon kuin minä. En kertaakaan antanut hänen mainita mielenvikaisuutta. Panin hänen katsomaan avaroita niittyjä ja tasalatvaisten pajujen viivaa, jonka takana kukkulat aaltoilivat, ja hengittämään ilmaa ja kuuntelemaan varisten vaakumista ja lehmänkellojen kalkatusta ja joen solinaa. Ja me puhelimme — oi, miljoonista asioista, jotka ovat kaukana orpokodistamme. Panin hänet heittämään pois sen ajatuksen että hän on tiedemies ja kuvittelemaan olevansa poika. Tuskin sitä uskoisi, mutta hän onnistui —- enemmän tai vähemmän. Hän todellakin teki yhden tai pari oikein poikamaista kepposta. Sandy ei ole vielä neljääkymmentä, ja hyvänen aika, onhan se liian varhaista täysikasvuisuutta!

Me leiriydyimme jyrkänteelle, joka hallitsi näköalaa, kokosimme risuja, teimme tulen ja laitoimme maailman hauskimman illallisen — joku palanut risu oli räiskähtänyt paistettuihin muniin, mutta hiilet ovat terveellisiä. Sitten kun Sandy oli polttanut piippunsa ja "aurinko laski tavanmukaiseen länteensä", me kokosimme tavarat ja palasimme kotiin.

Hän sanoo että se oli hauskin iltapäivä mitä hänellä vuosikausiin on ollut, poloinen harhaanviety tieteen mies, ja minä uskonkin että se on totta. Hänen oliivinvihreä kotinsa on niin epäkodikas ja kolkko ja innostamaton etten ihmettele jos hän hukuttaa huolensa kirjoihin. Niin pian kuin löydän hauskan, kodikkaan emännöitsijän, joka on valmis astumaan toimeen, aion ruveta vehkeilemään Maggie McGurkia vastaan, vaikka aavistankin että häntä on vielä vaikeampi saada nostamaan ankkurinsa kuin Sterryä.

Ole hyvä äläkä vedä sitä johtopäätöstä että alan sopimattomasti kiinnittää mieltäni pahantuuliseen tohtoriimme, sillä niin ei ole. Asia on vain se että hän viettää niin ilotonta elämää että väliin tahtoisin taputtaa häntä päähän ja pyytää häntä vähän reipastumaan; maailma on täynnä päivänpaistetta ja osa siitä on häntäkin varten; aivan samoin kuin tahtoisin lohduttaa sataa ja seitsemää orpoani, niin paljon eikä enempää.

Olen varma että minulla oli joku oikea uutinen kerrottavana, mutta se on täydellisesti kadonnut päästäni. Raittiin ilman suhina on tehnyt minut uniseksi. Kello on puoli kymmenen, ja toivotan sinulle hyvää yötä.

P.S. Gordon Hallock on haihtunut ohueksi ilmaksi. Ei sanaakaan kolmeen viikkoon, ei makeisia eikä täytettyjä eläimiä eikä minkäänlaisia elonmerkkejä. Mitä ihmettä luulet tapahtuneen tuolle huomaavaiselle nuorelle miehelle?

Koska tämä on Naskalin kuukauden 31 päivä, soitin hänen molemmille suojelijattarilleen, kuten sovittu oli, järjestääkseni hänen paluunsa. Minut kohtasi suuttunut kielto. Pitäisikö heidän antaa pois herttainen pieni tulivuorensa juuri kun ovat saamaisillaan sen olemaan sylkemättä tulta? He aivan vimmastuivat kun saatoin tehdä moisen kiittämättömän vaatimuksen. Naskali oli suostunut heidän kutsuunsa viettää kesän heillä.

Pukujen neulominen jatkuu yhä; kuulisit vain kuinka ompelukoneet hyrisevät ja kielet käyvät neulomahuoneessa. Pelästyneinkin, apaattisin, hengettömin pikku orpomme virkistyy ja saa mielenkiinnon elämään, kun kuulee että hän tulee omistamaan kolme täysin yksityistä omaa pukua, joista jokainen eri väriä, hänen itsensä valitsemaa. Ja sinun pitäisi nähdä kuinka se edistää heidän ompelutaitoaan; pienistä kymmenvuotiaistakin puhkeaa ompelijattaria. Soisin keksiväni yhtä tehoisan keinon saada heidät innostumaan ruuanlaittoon. Mutta keittiömme on äärimmäisen epäkasvattava; ymmärrät missä määrin kahlitsee innostusta, kun täytyy keittää pari kappaa perunoita kerrallaan.

Luultavasti olet kuullut minun mainitsevan että mielelläni jakaisin tipuseni kymmeneen sievään pikku perheeseen, jokaisessa hauska kodikas perheenäiti. Jos meillä vain olisi kymmenen somaa mökkiä minne panna heidät, ja niissä kukkia puutarhassa ja kaniineja ja kissanpoikia ja koiranpentuja ja kananpoikia takapihalla, silloin olisimme täysin näytettäväksi kelpaava laitos eikä meidän tarvitsisi hävetä kun nuo hyväntekeväisyys-asiantuntijat tulevat tarkastamaan meitä.

Aloitin tämän kirjeen kolme päivää sitten, jouduin kesken kaiken puhumaan mahtavan ihmisystävän kanssa (50 pilettiä sirkukseen), enkä ole senjälkeen ehtinyt tarttua kynääni. Betsy on ollut Philadelphiassa kolme päivää, morsiustyttönä erään viheliäisen serkun häissä. Toivon ettei useampi jäsen hänen perheestään aio mennä naimisiin; se järkyttää J.G.H:ta kauheasti.

Ollessaan siellä hän urkki erästä perhettä, joka on pyytänyt kasvattia. Tietysti meillä ei ole oikeata urkkimisjärjestelmää, mutta väliin kun joku perhe putoaa suoraan syliimme, me mielellämme panemme asian toimeen. Tavallisesti me olemme yhteistyössä Valtion Apukomitean kanssa. Heillä on koko joukko tottuneita asiamiehiä, jotka matkustavat ympäri maata ja ovat kosketuksissa perheitten kanssa, jotka haluavat ottaa lapsia, ja orpokotien, joilla on niitä annettavina. Koska he ovat halukkaat tekemään työtä hyväksemme, ei hyödyttäisi vähääkään meidän käydä kaupustelemassa vauvojamme. Ja minä tahdon sijoittaa niin monta kuin mahdollista, sillä minä uskon lujasti että yksityiskoti on lapselle paras, edellytettynä tietysti että olemme hyvin tarkkoja valitsemiemme kotien luonteesta. Minä en vaadi rikkaita kasvattivanhempia, mutta minä vaadin kilttejä, rakastavia, älykkäitä vanhempia. Tällä kertaa luulen että Betsy on saanut onkeensa oikean perheitten helmen. Lapsi ei ole vielä annettu eikä paperit allekirjoitetut, ja tietysti vaara pyörii aina että kalamme voi tehdä äkillisen nykäyksen ja maiskahtaa takaisin veteen.

Kysy Jervisiltä onko hän koskaan kuullut philadelphialaisesta J.F. Bretlandista. Hän näyttää liikkuvan rahamiesten piireissä. Ensi kerran kuulin hänestä kirjeessä, joka oli osoitettu "John Grier Homen Johtajalle, Hyvä Herra" — se oli lyhyt, konekirjoitettu, asiallinen kirje hirveän asialliselta lakimieheltä, joka sanoo että hänen vaimonsa on päättänyt ottaa kasvatiksi miellyttävän näköisen ja terveen tyttölapsen, ikä 2-3 vuotta. Lapsen tulee olla orpo ja amerikkalaista syntyperää, perinnöllisyydeltään moitteeton ja ilman asiaansekaantuvia sukulaisia. Olisiko minulla tarjolla tällainen ja voisinko auttaa asiassa? Kunnioittaen J.F. Bretland.

Lähempiä tietoja varten hän mainitsi nimen "Bradstreet". Oletko koskaan kuullut mitään niin hassua? Voisi luulla että hän aikoo avata talletustilin lastenkamarissa ja lähettää tilauksen meidän taimiluettelomme mukaan.

Aloimme tavalliset tiedustelumme lähettämällä kyselykaavakkeen eräälle pappismiehelle Germantowniin, jossa J.F.B. asuu.

Onko hänellä omaisuutta? Maksaako hän laskunsa? Onko hän hyvä eläimille? Käykö hän kirkossa? Riiteleekö hän vaimonsa kanssa? Ja monta muuta nenäkästä kysymystä.

Saimme ilmeisesti käsiimme pappismiehen, jolla on huumorin lahjaa. Sensijaan että olisi vastannut tunnollisen seikkaperäisesti hän kirjoitti ylhäältä alas poikki kaavakkeen: "Soisin että he ottaisivat minut kasvatikseen."

Tämä näytti lupaavalta, joten B. Kindred ystävällisesti kiidätti Germantowniin heti kun vihkiäisaamiainen oli ohi. Hänessä on kehittymässä mitä hämmästyttävin salapoliisin vaisto. Lyhyen seurakäynnin aikana hän osaa pöydistä ja tuoleista lukea perheen koko moraalisen historian.

Mr. J.F. Bretland on rikas ja vaikutusvaltainen kansalainen, jota ystävät sydämestään rakastavat ja viholliset (virkaheitot apulaiset, jotka eivät epäröi sanoa että hän on kova mies) syvästi vihaavat. Hän on hieman epävakainen kirkonkäynnissään, mutta vaimo näyttää säännölliseltä, ja hän antaa rahaa.

Vaimo on ihastuttava, hyväsydäminen, sivistynyt säätyläisnainen, joka juuri on päässyt parantolasta koko vuoden kestäneen heikkohermoisuuden jälkeen. Lääkäri sanoo että hän tarvitsee jotakin voimakasta mielenkiintoa elämään, ja neuvoo ottamaan kasvatin. Rouva olisi aina tahtonut kasvattia, mutta hänen kova miehensä on itsepintaisesti kieltänyt. Mutta lopulta, kuten aina, lempeä, hellittämätön vaimo on päässyt voitolle ja kovan miehen on ollut pakko myöntyä. Vaikka omasta puolestaan olisikin mieluummin ottanut pojan, Mr. Bretland luopui luontaisesta halustaan ja kirjoitti, kuten yllä on kerrottu, tuon tavanmukaisen pyynnön — pyysi sinisilmäistä tyttöä.

Mrs. Bretland, joka lujasti oli päättänyt ottaa lapsen, on lukenut kirjallisuutta jo vuosikausia, eikä mitään pikkuseikkoja ole lasten ruokinnassa, joita hän ei tuntisi. Hänellä on valmiina aurinkoinen lastenkamari, joka viettää lounaaseen. Ja kaappi täynnä salavihkaa hankittuja nukkeja! Hän on itse ommellut niille vaatteet — hän näytti ne Betsylle tulvillaan ylpeyttä — joten ymmärrät että tyttö on välttämätön.

Hän oli juuri kuullut oivallisesta englantilaisesta hoitajattaresta, jonka hän voisi saada, mutta hän ei ole aivan varma eikö olisi parempi ottaa heti aluksi ranskalainen hoitajatar, niin että lapsi voisi oppia kielen ennenkuin äänijänteet jäykistyvät. Hän myöskin innostui äärettömästi kuullessaan että Betsy on käynyt korkeakoulun. Hän ei voinut päättää lähettäisikö vauvan korkeakouluun vai eikö. Mikä oli Betsyn rehellinen mielipide? Jos lapsi olisi Betsyn oma tytär, lähettäisikö Betsy hänet korkeakouluun?

Kaikki tämä olisi hullunkurista jollei se olisi niin pateettista, mutta minä en todellakaan saa mielestäni tuon yksinäisen naisparan kuvaa, joka ompelee nukenvaatteita tuntemattomalle tytölle, jota ei edes varmaan tietänyt saavansa. Hän kadotti omat vauvansa vuosia sitten, tai oikeammin hänellä ei koskaan ollut niitä, ne eivät eläneet ollenkaan.

Ymmärrät mikä hyvä koti tästä tulisi. Suuri määrä rakkautta odottaa tuota pikku tipua, ja se on parempi kuin kaikki rikkaus mikä tässä tapauksessa seuraa mukana.

Mutta nyt on pulmallisinta löytää lapsi, ja se ei ole helppoa, herrasväki J.F. Bretland kun on niin kovin nimenomainen vaatimuksissaan. Minulla olisi sopiva poikalapsi annettavana heille, mutta tuo kaapillinen nukkeja tekee että hän on mahdoton. Pikku Florence ei kelpaa — yksi itsepintainen sukulainen elossa. Minulla on suuri valikoima muukalaisia, joilla on sulavat ruskeat silmät — eivät kelpaa ollenkaan, Mrs. Bretland on vaalea, ja tyttären pitää olla hänen näköisensä. Minulla on monta herttaista pikku otusta, joiden syntyperä on epämääräinen, mutta Bretlandit tahtovat kuusi sukupolvea kirkossakäyviä esivanhempia ja kuvernöörin ylimpänä huippuna. Minulla on myöskin kultainen pieni kiharapäinen tyttö (ja kiharat käyvät yhä harvinaisemmiksi), mutta hän on avioton lapsi. Ja se näyttää olevan ylipääsemätön este kasvattivanhempien silmissä, vaikka itse asiassa se ei tee pienintäkään eroa lapsessa. Hän ei kuitenkaan käy laatuun; Bretlandit pitävät jyrkästi kiinni vihkimätodistuksesta.

On vain yksi ainoa lapsi sadan ja seitsemän joukosta, joka tuntuu sopivalta. Pikku Sophiemme isä ja äiti saivat surmansa rautatieonnettomuudessa, ja ainoa syy miksi hänkin ei kuollut oli se että he juuri olivat jättäneet hänet sairaalaan, jotta jokin paise leikattaisiin hänen kaulastaan. Hän on hyvää tavallista amerikkalaista syntyperää, nuhteetonta ja mielenkiinnotonta joka tavalla. Hän on väritön, sisuton, vinkuva pieni olento. Tohtori on ammentanut hänet täyteen rakasta kalanmaksaöljyään ja pinaattiansa, mutta ei voi saada häneen hilpeyttä.

Henkilökohtainen rakkaus ja huolenpito näyttää kuitenkin saavan ihmeitä aikaan laitoslapsissa, ja hänestä saattaa puhjeta jotakin harvinaista ja kaunista oltuaan parikin kuukautta istutettuna uuteen maaperään. Niinpä eilen kirjoitin hehkuvan kuvauksen hänen tahrattomasta perhehistoriastaan J.F. Bretlandille ja tarjouduin saattamaan hänet Germantowniin.

Tänä aamuna sain sähkösanoman J.F.B:ltä. Ei sinne päinkään! Hän ei aio ostaa tytärtä näkemättä sitä ensin. Hän tulee henkilökohtaisesti tarkastamaan lasta ensi keskiviikkona kello 3.

Voi hyvänen aika, jos hän ei pidäkään lapsesta! Me käytämme nyt kaiken tarmomme koroittaaksemme tuon lapsen kauneutta — niinkuin pennun, joka aiotaan viedä koiranäyttelyyn. Olisiko sinusta hirvittävän suuri synti, jos punaisin hänen poskiaan aavistuksen verran? Hän on liian nuori ottamaan sen tavakseen.

Taivas, minkälainen kirje! Miljoona sivua kirjoitettuna yhteen hengenvetoon. Voit nähdä missä sydämeni on. Olen yhtä kiihtynyt Sophien sijoittamisesta ulos elämään kuin jos hän olisi oma rakkahin tyttäreni.

SAL. MCB.

Se oli vihattava, typerä, halpamainen tekonen ettet neljään viikkoon lähettänyt minulle virkistävää sanasta vain siksi että minä luonnottoman kiireen aikana kerran annoin sinun odottaa kolme viikkoa. Minua jo todella alkoi ahdistaa pelko, että olit mulskahtanut Potomac'iin. Tipuseni kaipaisivat sinua kauheasti, he rakastavat Gordon-setäänsä. Ole hyvä ja muista että olet luvannut lähettää niille aasin. Ole hyvä ja muista myöskin että minulla on paljon enemmän työtä kuin sinulla. On paljon vaikeampi johtaa John Grier Homea kuin Edustajakamaria. Sitäpaitsi sinulla on kykenevämpiä henkilöitä apunasi.

Tämä ei ole kirje, se on vihastunut vastalause. Kirjoitan huomenna — tai huomisen perästä.

P.S. lukiessani kirjeesi uudelleen minä hiukkasen lepyn, mutta ällös luule että minä uskon makeita sanojasi. Minä hyvin tiedän että sinä vain imartelet kun puhut noin kauniisti.

Tämä, muista se, on seuraava keskiviikko. Niin että puoli kolmelta meidän pikku Sophiemme oli kylvetettynä ja kammattuna ja puettuna kauniiseen pellavapukuun sekä annettuna luotettavan orpolapsen hoitoon, jonka oli huolellisesti pidettävä hänet puhtaana.

Minuutilleen 3.30 — en ole nähnyt toista niin epätoivoisen säntillistä ihmisolentoa kuin J. F. Bretland — kallisarvoinen, ulkomaalaistyyppinen auto vieri tämän komean linnan portaitten eteen. Kolme minuuttia myöhemmin ilmaantui ovelleni henkilö, jolla on nelikulmaiset hartiat ja nelikulmainen leuka ja lyhyiksileikatut viikset ja käytös, joka panee toisen pitämään kiirettä. Hän tervehti minua vireästi "Miss McKosh'na". Minä oikaisin lempeästi, ja hän rupesi sanomaan "Miss McKim". Minä osoitin tyynnyttävintä nojatuoliani ja kehoitin häntä nauttimaan kevyitä virvokkeita matkansa jälkeen. Hän suostui ottamaan lasin vettä (ihailen kohtuullista isää), ja ilmaisi kärsimätöntä halua saada asiansa toimitetuksi. Niinpä soitin kelloa ja käskin tuomaan pikku Sophien.

"Antakaa olla, Miss McGee!" sanoi hän minulle. "Näen hänet mieluimmin hänen omassa ympäristössään. Lähden kanssanne leikkihuoneeseen tai leikkikentälle tai missä vain pidätte nuoren väkenne."

Niinpä johdin hänet lastenkamariin, jossa kolmetoista tai neljätoista vesaa siniruutuisissa koltuissa pyöriskeli patjoilla lattioilla. Sophie, joka yksin sai nauttia naisellisten hameitten kunniaa, oli pelastettu kyllästyneen orvon siniruutuisille käsivarsille. Lapsi rimpuili ja tappeli päästäkseen alas, ja naiselliset hameet olivat tiukasti kiedotut hänen kaulansa ympäri. Otin hänet syliini, silitin hänen vaatteensa, kuivasin hänen nenänsä ja kehoitin häntä katsomaan tuota herraa.

Lapsen koko tulevaisuus riippui viiden minuutin päivänpaisteesta, ja sensijaan että olisi edes kerran hymyillyt, hän vinkui!

Mr. Bretland huojutti kättään hyvin happamesti ja maiskutti hänelle suutaan kuin koiranpennulle. Sophie ei kiinnittänyt häneen pienintäkään huomiota, vaan käänsi selkänsä ja hautasi kasvonsa minun kaulaani. Mr. Bretland kohautti olkapäitään, otaksui että he saattoivat ottaa hänet kokeeksi. Tyttö ehkä miellytti hänen vaimoaan, hän itse ei missään tapauksessa kaivannut ottolasta. Ja me käännyimme lähteäksemme.

Kuka tulla tepsuttelisi silloin suoraan hänen tielleen jollei tuo pieni päivänsäde Allegra? Suoraan hänen eteensä se taaperteli, pyöritti käsivarsiaan kuin tuulimylly ja putosi nelinryömin maahan. Hän hyppäsi hyvin taitavasti syrjään jottei polkisi lasta, nosti sen sitten ylös ja asetti seisomaan. Tyttö kietoi käsivartensa hänen jalkansa ympäri pulputtaen naurusta.

Hän on ensimäinen mies tohtoria lukuunottamatta, jonka lapsi on nähnyt viikkokausiin, ja nähtävästi hän jotenkin muistuttaa melkein unhottunutta isää.

J.F. Bretland nosti lapsen ylös ja kiikutti sitä ilmassa yhtä kerkeästi kuin olisi sellaista tapahtunut joka päivä, ja haltioitunut Allegra kirkui riemusta. Sitten kun hän osoitti haluavansa laskea tytön maahan, tämä tarttui hänen nenäänsä ja toiseen korvaansa ja rummutti molemmin jaloin hänen vatsaansa. Ei kukaan voisi syyttää Allegraa eloisuuden puutteesta!

J.F. irtaantui hänen hyväilyistään ja tuli näkyviin tukka pörröisenä, mutta leuka jämeänä. Hän laski tytön maahan, mutta piti hänen pientä puristettua nyrkkiään kädessään.

"Tässä on minun tenavani", sanoi hän. "En usko että minun tarvitsee etsiä kauempaa."

Minä selitin ettemme voi erottaa pikku Allegraa veljistään, mutta mitä enemmän vastustin, sitä itsepintaisemmaksi kävi hänen leukansa. Palasimme kirjastoon ja keskustelimme asiasta puolen tuntia.

Hän piti Allegran syntyperästä, piti hänen ulkomuodostaan, piti hänen vilkkaudestaan, piti hänestä. Jos hänen piti saada tytär vaivoikseen, tahtoi hän ainakin sellaisen jossa oli vähän pippuria. Hänet sai hirttää jos hän otti tuon toisen vikisevän pikku otuksen. Se ei ollut luonnollinen. Mutta jos antaisin Allegran, hän kasvattaisi hänet kuin oman tyttärensä ja pitäisi huolta ettei tytöltä mitään puuttuisi loppuikänään. Oliko minulla oikeutta pidättää lapselta kaikki tämä vain hempeämielisten lorujen vuoksi? Perhe oli jo hajaantunut, paras mitä nyt voin tehdä lapsille, oli sijoittaa heidät erikseen.

Mutta ei, sitä hän ei voinut ajatellakaan; hänen vaimonsa oli sairas, ja yhdessä lapsessa olisi hänelle aivan kylliksi.

Minäkös olin kauheassa välikädessä. Tämä näytti sellaiselta onnenpotkulta lapselle, ja kuitenkin tuntui niin julmalta erottaa hänet ihailevista pikku veljistä. Tiesin että jos Bretlandit ottaisivat hänet lailliseksi lapsekseen, he parhaansa mukaan koettaisivat katkoa kaikki menneisyyden siteet, ja lapsi oli vielä niin pieni että se unohtaisi veljensä yhtä pian kuin oli unohtanut isänsä.

Sitten ajattelin sinua, Judy, ja kuinka katkera olet aina ollut siitä että orpokoti ei antanut sinun mennä, kun tuo perhe tahtoi ottaa sinut kasvatiksi. Sinä sanoit aina että sinullakin olisi voinut olla koti niinkuin muilla lapsilla, mutta että Mrs. Lippett varasti sen sinulta. Varastinko minä nyt kenties pikku Allegralta kodin? Poikien suhteen on aivan toisin, he voivat saada kasvatuksensa ja ruveta itse pitämään huolta itsestään. Mutta tyttölapselle koti sellainen kuin tämä merkitsisi kaikkea. Aina siitä saakka kuin Allegra-vauva tuli meille, on hän minusta näyttänyt juuri samanlaiselta lapselta kuin Judy-vauvan on täytynyt olla. Hänessä on kykyä ja elinvoimaa. Meidän täytyy jotenkuten hankkia hänelle tilaisuuksia. Hänkin ansaitsee osansa tämän maailman kauneutta ja hyvyyttä — sikäli kuin luonto on antanut hänelle kykyä pitämään sitä arvossa. Ja voiko mikään laitos koskaan antaa sitä hänelle? Minä seisoin ja ajattelin ja ajattelin, Mr. Bretlandin mitellessä lattiaa kärsimättömänä.

"Käskekää nuo pojat tänne ja antakaa minun puhua heidän kanssaan", tahtoi Mr. Bretland. "Jos heissä on kipinäkään jalomielisyyttä, antavat he ilolla hänen mennä."

Minä lähetin hakemaan heitä, mutta sydämelläni oli tukeva lyijykimpale. He kaipasivat vielä isäänsä; tuntui armottomalta temmata heiltä pois myöskin tämä kultainen pikku sisar.

He tulivat käsi kädessä — kaksi tanakkaa, hienoa pikku miestä — ja seisoivat juhlallisen tarkkaavina, kiinnittäen suuret, ihmettelevät silmät vieraaseen herraan.

"Tulkaa tänne, pojat. Minä tahdon puhua teille." Hän otti kumpaistakin kädestä. "Talossa, jossa minä asun, ei ole yhtään pientä lasta, ja vaimoni ja minä olemme päättäneet tulla tänne, jossa on niin monta isätöntä ja äiditöntä lasta, ja ottaa yhden niistä omaksemme. Se lapsi saa asua kauniissa talossa ja saa paljon leikkikaluja ja on onnellinen kaiken ikänsä — paljon onnellisempi kuin voisi koskaan olla täällä. Minä tiedän että olette hyvin iloiset, kun kuulette että olen valinnut pienen sisarenne."

Clifford katseli vuoroin minuun ja Mr. Bretlandiin, ja kaksi suurta kyyneltä alkoi vieriä hänen poskilleen. Hän sysäsi pois Mr. Bretlandin käden ja heittäytyi syliini.

Silloin jo Don nyyhkytti toisella puolella. Ja kuka viskautui keskelle tätä hälinää jollei tohtori MacRae, Allegra-vauva sylissään!

Minä esitin heidät toisilleen ja selitin asian. Mr. Bretland kurkotti ottamaan vauvaa, ja Sandy piti sitä lujasti kiinni.

"Aivan mahdotonta", sanoi Sandy lyhyesti. "Miss McBride kyllä sanoo teille että tämän laitoksen yhtenä sääntönä on ettei koskaan saa erottaa perhettä."

"Miss McBride on jo tehnyt päätöksensä", sanoi J.F.B. jäykästi. "Me olemme jo puhuneet asian selväksi."

"Olette varmaan erehtynyt", sanoi Sandy skotlantilaisimmillaan ja kääntyi minuun. "Eihän aikomuksenne ole voinut olla suostua sellaiseen julmuuteen?"

Tässä oli edessäni Salomonin tuomio — kaksi itsepäisintä miestä mitä hyvä Jumala koskaan on luonut riiteli pikku Allegrasta jäsen jäseneltä. Lähetin kolme kananpoikasta takaisin lastenkamariin ja palasin otteluun. Väittelimme äänekkäästi ja kuumasti, kunnes vihdoin J.F.B. toisti kysymyksen, jonka itse olen usein tehnyt viitenä viime kuukautena: "Kuka on tämän laitoksen pää, johtajatar vai talossa käyvä lääkäri?"

Olin raivostunut tohtorille, joka oli pannut minut sellaiseen asemaan tuon miehen edessä, mutta en voinut riidellä hänen kanssaan julkisesti. Niinpä minun oli pakko lopullisesti ja ehdottomasti sanoa Mr. Bretlandille että Allegra ei voi tulla kysymykseen. Eikö hän tahtoisi ajatella Sophieta?

Ei, riivattu vieköön jos hän tahtoisi ajatella Sophieta. Allegra tai ei kukaan. Hän toivoi minun käsittävän että olin raukkamaisesti suostunut tuhoamaan lapsen koko tulevaisuuden. Ja sen loppulaukauksen jälkeen hän peräytyi ovelle. "Miss MacRae, tohtori McBride, hyvästi vain." Hän teki kaksi kohteliasta kumarrusta ja poistui.

Ja heti kun ovi sulkeutui iskimme Sandy ja minä yhteen. Hän sanoi että ihmisen, jolla on olevinaan edes joitakin nykyaikaisia, inhimillisiä näkökantoja lasten huollon alalla, pitäisi hävetä jos hetkeäkään oli ajatellut mahdolliseksi sellaisen perheen hajoittamista, ja minä syytin häntä siitä että hän tahtoi pitää Allegran pelkästään itsekkäistä syistä, hän oli kiintynyt lapseen eikä tahtonut menettää sitä. (Ja minä uskon että siinä on totuus.) Oi, meillä oli uramme suuri taistelu, ja vihdoin hän poistui vielä jäykempänä ja kohteliaampana kuin itse J.F.B.

Näiden kahden välillä tunnen itseni niin venähtäneeksi, kuin jos minut olisi käytetty uudessa mankelikoneessamme. Ja sitten Betsy tuli kotiin ja solvasi minua, kun olin heittänyt pois valituimman perheen mitä olimme koskaan keksineet!

Tämä on siis kuumeisen toiminta-viikkomme päätös, ja sekä Sophie että Allegra jäävät loppujen lopuksi laitoslapsiksi. Oi herranen aika! Erota, kiltti ihminen, Sandy virkakunnasta ja lähetä minulle tilalle saksalainen, ranskalainen, kiinalainen, jos sinua haluttaa — mikä hyvänsä muu kuin skotlantilainen.

P.S. Lyön vetoa että myöskin Sandy tänä iltana ahkerasti kirjoittaa kirjettä saadakseen minut erotetuksi. Minä en vastusta, jos sinua haluttaa. Olen väsynyt laitoshommiin.

Olet kiero, koukkuileva, äkäinen, äreä, ilkeä, intikäs ihminen.
Huuti, poika, miksi en saisi puhua Skotlantia jos minua haluttaa?
Eikö nimessäni ole Mac?

Tietysti John Grier ihastuksissaan toivottaa sinut tervetulleeksi ensi torstaina, ei ainoastaan aasin tähden, vaan oman herttaisen aurinkoisen läsnäolosi tähden yhtä hyvin. Aioin kirjoittaa sinulle peninkulman pituisen kirjeen menneitten laiminlyöntien korjaamiseksi, mutta mitä se kannattaa? Saanhan nähdä sinut ylihuomenna, ja perin hauska on kiusaantuneitten silmien nähdä sinut.

MCBRIDE.

Kaikki hyvin John Grierissa — lukuunottamatta yhtä katkennutta hammasta, yhtä nyrjähtänyttä nilkkaa, yhtä pahasti naarmuttunutta polvea ja yhtä tulehtunutta silmää. Betsy ja minä olemme kohteliaita, mutta kylmiä, tohtorille. Harmillista kyllä on hänkin melko kylmä, ja näyttää luulevan että lämpömäärän laskeminen on yksinomaan hänen puolellaan. Hän hoitaa työnsä tieteellisellä, personattomalla tavalla, täysin kohteliaasti, mutta jonkun verran irrallisesti.

Oli miten oli, tohtori ei häiritse meitä erittäin paljon tällä hetkellä. Luonamme tulee pian käymään eräs paljon kiehtovampi henkilö kuin Sandy. Edustajakamari lepää taaskin töistään ja Gordon nauttii lomaa, josta hän aikoo viettää kaksi päivää Brantwoodin ravintolassa.

Kuulen ihastuneena että olette saaneet tarpeeksi merenrannasta ja aiotte viettää lopun kesää meidän läheisyydessämme. Saatavissa on useita tilavia kartanoita muutaman peninkulman päässä John Grierista, ja Jervisille tulee olemaan hauska vaihtelu päästä kotiin vain sunnuntaiksi. Mieluisasti käytetyn poissaolon jälkeen teillä molemmilla tulee olemaan uusia ajatuksia lisättävänä yhteiseen varastoon.

En voi pitemmältä lausua mietteitäni avioelämästä, koska minun täytyy virkistää muistiani Monroen järjestelmän ja parin muun valtiollisen kysymyksen suhteen.

On hyvin anteeksiantavaista minun puoleltani kutsua teidät päivälliselle tuon viimeviikkoisen tulivuorenpurkauksen jälkeen. Olkaa hyvä ja tulkaa kuitenkin. Muistatteko ihmisystävällisen ystävämme Mr. Hallockin, joka lähetti meille pähkinöitä ja kultakaloja ja muita vaikeastisulavia pikkukapineita. Hän on seurassamme tänä iltana, joten teillä nyt on tilaisuus ohjata hänen hyväntahtoisuutensa virta terveellisempiin uomiin. Aterioimme seitsemältä.

Teidän olisi pitänyt elää niinä aikoina jolloin joka ihminen asui eri luolassa eri vuorella.

S. MCBRIDE.

Gordon on täällä ja on suhteessa orpokotiini kuin toinen mies. Hän on keksinyt ikivanhan totuuden että tie äidin sydämeen käy lasten ylistämisen kautta, ja hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin kiitosta kaikista 107:stä lapsestani. Yksinpä Loretta Higginsistä hän keksi sanoa jotakin mieluista: hänestä on hauskaa että Loretta ei katso kieroon.

Hän kävi ostoksilla kanssani tänä iltapäivänä ja oli hyvin avulias lettinauhojen valitsemisessa parille tusinalle pikku tyttöjä. Hän pyysi saada valita Sadie Katelle itse, ja monien empimisten jälkeen hän keksi ottaa oranssinkeltaista toiseen lettiin ja smaragdin vihreätä toiseen.

Kun juuri olimme syventyneinä tähän puuhaan huomasin erään viereisen ostajan, joka näennäisesti askarteli hakasten valinnassa, mutta pingoitti jokaisen korvansa kuulemaan meidän tyhjänpäiväistä puhettamme.

Hänellä oli maalauksellinen hattu ja täplikäs harso, höyhenpuuhka kaulassa ja niin uusimuotinen päivänvarjo etten uneksinutkaan häntä tuttavakseni kunnes satuin näkemään hänen silmänsä ja niissä tutun ilkeän välkkeen. Hän kumarsi jäykästi ja hyväksymättömästi, ja minä nyökäytin takaisin. Mrs. Maggie McGurk seurapuvussaan!

Kuvassa on paljon hauskempi ilme kuin mitä hänellä tavallisesti on.
Hymyn aiheutti kynän horjahdus.

Mrs. McGurk parka ei voi ymmärtää mahdolliseksi mitään henkistä mielenkiintoa jotakin miestä kohtaan. Hän epäilee että minä tahdon mennä naimisiin joka ainoan kohtaamani miehen kanssa. Ensin hän luuli että tahdoin temmata häneltä tohtorin, mutta nyt, nähtyään minut Gordonin kanssa, hän pitää minua kaksiavioisena hirviönä, joka tahdon heidät molemmat.

Olen juuri antanut päivälliset Gordonille vieraina Betsy ja Mrs.
Livermoore ja Mr. Witherspoon. Pyysin armollisesti myöskin tohtoria,
mutta hän kieltäytyi lyhyesti koska ei muka ollut seuratuulella.
Sandymme ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta!

Siitä ei ole epäilystä, Gordon on edustavin mies mikä ikinä on hengittänyt. Hän on niin hauskannäköinen ja luonteva ja kohtelias ja henkevä ja hänen käytöksensä on niin virheetöntä — oi, hänestä tulisi ihmeen koristeellinen aviomies! Mutta loppujen lopulta otaksun että sitä joutuu elämään miehensä kanssa eikä vain näyttelemään häntä päivällisillä ja teekutsuissa.

Hän oli poikkeuksellisen hauska tänä iltana. Betsy ja Mrs. Livermoore molemmat rakastuivat häneen — ja minä juuri pikkuisen. Hän huvitti meitä pitämällä puheen parhaalla julkisella tavallaan, aiheena Javan hyvinvointi. Meidän on ollut kauhean vaikea keksiä makuupaikkaa tuolle apinalle, ja Gordon todisti kumoamattoman johdonmukaisesti että koska olemme saaneet apinan Jimmieltä ja Jimmie on Percyn ystävä, sen on nukuttava Percyn kanssa. Gordon on syntynyt puhujaksi, ja kuulijakunta vaikuttaa häneen kuin samppanja. Hän osaa puhua yhtä liikuttavan vakavasti apinasta kuin suurimmasta sankarista mikä koskaan on vuodattanut verensä isänmaan puolesta.

Minä tunsin kyynelten kihoavan silmiini hänen kuvaillessaan Javan yksinäisyyttä, kun se katseli yön tuloa hiilikellarissamme ja ajatteli veljiensä leikkiä kaukana troopillisessa viidakossa.

Miehellä, joka osaa puhua tuolla tavoin, on tulevaisuus edessään. En epäilekään etten joudu äänestämään häntä presidentiksi kunhan tästä kuluu toiset 20 vuotta.

Meillä oli kaikilla hyvin hauskaa ja unohdimme kokonaan — kolmen tunnin ajaksi — että 107 orpoa uinaili yläpuolellamme. Niin paljon kuin rakastankin pikku kultia, on hauska päästä niistä eroon silloin tällöin.

Vieraani lähtivät kymmeneltä, ja nyt kai täytyy olla puoliyön aika. Tämä on kahdeksas päivä, ja kelloni on taas seisahtunut. Jane unohtaa vetää sen yhtä säännöllisesti kuin perjantai tulee. No niin, minä tiedän että on myöhäistä, ja velvollisuuteni naisena on nukkua kauneuden tähden, varsinkin kun sovelias nuori kosija on saapuvilla.

Gordon on viettänyt tämän aamun leikkimällä orpokotini kanssa ja suunnittelemalla älykkäitä lahjoja lähetettäviksi myöhemmin. Hän arvelee että kolme siististi maalattua heimovaakunasalkoa lisäisi intiaanitelttojemme viehätystä. Hän aikoo myöskin lahjoittaa kolme tusinaa neilikanpunaisia kolttuja pikkulapsillemme. Neilikanpunainen on väri, jota tämän laitoksen johtajatar suuresti suosii, sillä hän on kuolettavasti väsynyt siniseen! Jalomielinen ystävämme huvittelee itseään niinikään ajattelemalla kahta aasia ja satuloita ja pieniä punaisia vaunuja. Eikö ole mainiota että Gordonin isä on antanut hänelle niin runsaasti rahaa käytettäväksi ja että hän on tuollainen hyväntekeväisyyteen taipuva nuori mies? Hän on tällä hetkellä Percyn kanssa päiväaterialla hotellissa, ja luotan että hän siellä imee itseensä tuoreita aatteita hyväntekeväisyyden alalta.

Kenties luulet etten ole nauttinut tästä keskeytyksestä laitoselämän yksitoikkoisuudessa! Voit sanoa mitä vain haluat, rakas mrs. Pendleton, siitä kuinka hyvin johdan orpokotiasi, mutta se on aivan yhdentekevää, minulle ei ole luonteenmukaista pysyä niin alallani. Minä hyvin usein tarvitsen vaihtelua. Juuri siksi Gordon, hänen pulppuava optimisminsa ja pojan mielensä, on niin virkistävä, varsinkin vastakohdaksi liian paljolle tohtorille.

Minun täytyy kertoa sinulle kuinka Gordonin vierailu päättyi. Hänen aikomuksensa oli ollut lähteä neljältä, mutta onnettomana hetkenä pyysin häntä jäämään 9.30 junaan, ja eilen iltapäivällä hän ja Singapore ja minä teimme pitkän kävelyn kauas tämän orpokodin tornien näkyviltä, ja pysähdyimme sievään pieneen ravintolaan tien varrella, jossa saimme tyydyttävän illallisen: savustettua silavaa ja munia ja kaalia. Sing ahtoi itseensä niin häpeällisesti että on ollut haluton siitä saakka.

Kävely ja kaikki oli hauskaa ja hyvin mieluisa vaihtelu tässä yksitoikkoisessa elämässä, jota vietän. Se olisi saanut minut hyvälle tuulelle ja tyytyväiseksi pitkäksi aikaa, jollei myöhemmin olisi tapahtunut jotakin äärettömän epämiellyttävää. Meillä oli kaunis, aurinkoinen, huoleton iltapäivä, ja minä suren kun se pilattiin. Palasimme takaisin hyvin epäromanttisesti resiinalla ja pääsimme J.G. Homeen ennen yhdeksää; juuri hyvissä ajoin hänen lähteä asemalle ja ehtiä junaansa. Niinpä en pyytänyt häntä sisään, vaan kohteliaasti toivotin hänelle hyvää matkaa porttikäytävässä.

Käytävän sivussa talon varjossa seisoi muuan auto; minä tunsin sen ja arvelin että tohtori oli sisällä Mr. Witherspoonin luona. (He usein viettävät iltansa laboratoriossa.) No niin, lähdön hetkellä sai Gordon onnettoman päähänpiston pyytää minua jättämään tämän orpokodin hoito ja sensijaan ryhtyä hoitamaan erästä yksityistaloa.

Oletko koskaan moista kuullut? Miehellä oli ollut koko iltapäivä ja peninkulmittain tyhjiä niittyjä missä pohtia tuota kysymystä, mutta sensijaan hänen piti valita paikaksi meidän kynnysmattomme.

En oikein tiedä mitä sanoin, koetin keveästi torjua asian ja jouduttaa hänet junaan. Mutta hän ei tahtonut tulla keveästi torjutuksi. Hän asettui tukevasti ovipieltä vastaan ja tahtoi välttämättä saada asian selväksi. Minä tiesin että hän myöhästyisi junasta ja että tämän laitoksen joka ikkuna oli auki. Miehet eivät koskaan vähääkään ajattele mahdollisia kuulijoita, nainen se aina ajattelee mikä on sopivaa.

Koska hermostuneen kiihkeästi tahdoin päästä hänestä vapaaksi, pelkään että olin aika jyrkkä ja tahditon. Hän alkoi suuttua, ja silloin jokin onneton sattuma sai hänen katseensa osumaan autoon. Hänkin tunsi sen, ja ollen hurjalla tuulella hän alkoi tehdä pilaa tohtorista. "Se vanha mulkosilmä", sanoi hän, ja "koipeliini", ja oi, hirvittävän määrän sopimattomia, typeriä asioita.

Minä selitin hänelle vakuuttavan tosissani etten hiventäkään välittänyt tohtorista, että hän oli mielestäni juuri niin hassunkurinen ja mahdoton kuin suinkin saattoi, kun äkkiä tohtori nousi autosta ja astui luoksemme.

Sandy oli ihan ilmeisesti vihoissaan, niinkuin hän hyvin saattoi olla, mutta täysin kylmä ja hillitty. Gordon oli kuuma ja pakahtumaisillaan kuviteltuihin vääryyksiin. Minä olin hämmentynyt tästä täysin typerästä ja tarpeettomasta häiriöstä, joka äkkiä nousi eteemme syyttä suotta. Sandy pyysi minulta moitteettoman kohteliaasti anteeksi että oli huomaamattomana kuunnellut, kääntyi sitten Gordoniin ja kutsui hänet jäykästi autoonsa luvaten ajaa asemalle.

Minä pyysin häntä jäämään. En tahtonut aiheuttaa mitään typerää riitaa heidän välilleen. Mutta he kiipesivät autoon kiinnittämättä minuun vähintäkään huomiota ja, huristivat tiehensä jättäen minut kaikessa rauhassa seisomaan kynnysmatolle.

Minä lähdin sisään ja menin vuoteeseen ja makasin valveilla tuntikausia odottaen kuulevani — en tiedä minkälaisen räjähdyksen. Kello on nyt 11, ja tohtori ei ole näyttäytynyt. En tiedä kuinka maailmassa osaan olla kun hän tulee. Kai minun pitää piiloutua vaatekaappiin.

Oletko koskaan kuullut mitään niin tarpeetonta ja typerää kuin koko tuo tilanne? Otaksun nyt että olen riidellyt Gordonin kanssa — enkä totisesti tiedä mistä, — ja tietysti välini tohtorin kanssa menee nyt aivan hunningolle. Sanoin kauheita asioita hänestä, — sinä tiedät kuinka typeriä minä osaan puhua, — asioita, joita en vähääkään tarkoittanut.

Soisin että nyt olisi eilen tähän aikaan. Panisin Gordonin lähtemään neljältä.

SALLIE.

Kauhea, typerä, viheliäinen juttu tuo eilisiltainen! Mutta teidän täytyy tuntea minut jo siksi hyvin että tiedätte etten ikinä tarkoita kaikkea sitä hassutusta mitä puhun. Kielelläni ei ole mitään yhteyttä aivojeni kanssa, se vain käydä vilisee ihan itsekseen. Mahdan näyttää silmissänne kauhean kiittämättömältä kaiken sen avun jälkeen, mitä olette antanut minulle tässä oudossa työssä, ja kärsivällisyyden, mitä olette (silloin tällöin) osoittanut.

Minä annan arvoa sille tosiseikalle etten olisi ikinä saanut tätä orpokotia sujumaan ilman teidän pätevää tukeanne taustassa, ja vaikka väliin, niinkuin itsennekin täytyy tunnustaa, olette ollut aika kärsimätön ja pahantuulinen ja vaikea, en ole kuitenkaan koskaan moittinut teitä siitä, enkä todellakaan tarkoittanut kaikkia noita sopimattomuuksia mitä sanoin teistä eilen illalla. Olkaa hyvä ja antakaa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Minusta olisi hyvin sietämätöntä menettää ystävyytenne. Ja me olemme ystäviä, emmekö ole? Minusta on hauska ajatella niin.

Minulla ei totisesti ole aavistustakaan, olemmeko tohtori ja minä sopineet riitamme vai emmekö. Lähetin hänelle kohteliaan anteeksipyyntökirjeen, jonka hän otti vastaan hiljaisena kuin hauta. Hän ei tullut lähellemme ennenkuin tänään iltapäivällä, ja hän ei ole edes silmän räpytyksellä viitannut onnettomaan rettelöömme. Puhuimme yksinomaan ichthyoli-voiteesta, jonka piti parantaa ihottuma erään vauvan päänahassa; sitten, koska Sadie Kate oli läsnä, kääntyi keskustelu kissoihin. Näyttää siltä että tohtorin maltalaisella kissalla on neljä poikasta, ja Sadie Kate ei rauhoitu ennenkuin on saanut nähdä ne. Ennenkuin tiesin mitä tapahtui huomasin lupaavani viedä hänet katsomaan noita viheliäisiä kissanpoikia kello 4 huomenna.

Jonkajälkeen tohtori kumarsi välinpitämättömän kohteliaasti ja poistui. Ja siihen asia nähtävästi päättyy.

Sunnuntainen kirjeesi on tullut, ja kuulen ihastuksissani että olette ottaneet talon. Tulee olemaan ihanaa saada sinut naapuriksi niin pitkäksi aikaa. Uudistustemme pitäisi edistyä pikamarssissa, kun sinä ja puheenjohtajamme olette vierellämme. Mutta minusta näyttää että sinun pitäisi päästä tänne ennen elokuun seitsemättä. Oletko varma että kaupungin ilma tekee sinulle hyvää juuri nyt? En ole koskaan nähnyt niin harrasta vaimoa.

Kello 4 vein Sadie Katen tohtorin taloon katsomaan noita kissoja. Mutta Freddy Howland oli juuri 20 minuuttia sitten pudonnut portaita alas, joten tohtori parhaillaan oli Howlandin talossa askarrellen Freddyn solisluun kanssa. Hän oli jättänyt meille sanan, että istuisimme odottamaan, hän tulisi pian takaisin.

Mrs. McGurk työnsi meidät kirjastoon ja tuli sitten — jottei jättäisi meitä yksin — itse sisään muka kiillottamaan messinkiä. En käsitä mitä hän luuli meidän voivan tehdä. Ehkä olisimme karanneet ja vieneet pelikaanin.

Minä asetuin lukemaan kiinalaista tilannetta koskevaa kirjoitelmaa Century'stä, ja Sadie Kate harhaili ympäri kuin utelias pieni makiapina tutkien laveasti kaikkea minkä löysi.

Hän alkoi täytetystä flamingosta ja tahtoi tietää mikä teki sen niin suureksi ja mikä teki sen niin punaiseksi. Söikö se aina sammakoita, ja oliko se loukannut toisen jalkansa? Sadie Kate naksuttaa kysymyksiä säännöllisen itsepintaisesti kuin kahdeksan päivän kello.

Minä hautauduin lukuuni ja annoin Mrs. McGurkin pitää huolta Sadiesta. Lopuksi, päästyään puoliväliin huonetta, hän tuli erään pienen tytön valokuvan luo, joka oli nahkakehyksissä keskellä tohtorin kirjoituspöytää. Se oli omituinen, keijukaismaisen kaunis lapsi, joka hämmästyttävästi muistutti pientä Allegraamme. Tämä valokuva olisi saattanut olla Allegran kuva viisi vuotta vanhempana. Olin huomannut sen sinä iltana kun olimme illallisilla tohtorin luona, ja aikonut kysyä kuka hänen pikku potilaistaan se oli. Onneksi en kysynyt!

Seuraavana hetkenä raivostuin itseeni siitä että olin puhunut, mutta olin hämmentynyt niin täydellisesti. Mrs. McGurk oikaisihe ja kävi äkkiä perin puheliaaksi.

"Ja eikö hän ole koskaan kertonut teille vaimostaan? Tämä tuli mielenvikaan kuusi vuotta sitten. Kävi niin että häntä ei ollut turvallista pitää talossa, ja tohtorin täytyi panna hänet pois. Se vei melkein hengen tohtorilta. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa naista kuin hän oli. Minä luulen ettei tohtori vetänyt suutansa hymyyn vuosikausiin. Sepä sukkelaa ettei hän ole puhunut siitä teille, vaikka te olette niin hyvä ystävä!"

"Luonnollisesti se ei ole aihe, josta hän välittäisi puhua", sanoin kuivasti ja kysyin mitä kiilloitusjauhetta hän käyttää messinkiin.

Sadie Kate ja minä menimme ullakolle ja pyydystimme kissanpojat ominpäin, ja onnellisesti ehdimme pois ennenkuin tohtori tuli takaisin.

Mutta tahdotko kertoa minulle mitä tämä merkitsee? Eikö Jervis tietänyt, että hän on naimisissa? Se on kummallisin seikka mitä koskaan olen kuullut. Ajattelen totisesti, niinkuin McGurk ehdottaa, että Sandy olisi sattumalta voinut mainita että hänellä on vaimo houruinhuoneessa.

Mutta tietysti se on hirveä murhenäytelmä ja arvelen että hän ei saata puhua siitä. Ymmärrän nyt miksi hän niin sairaalloisesti pohtii perinnöllisyyskysymystä — lyön vetoa että hän pelkää pikku tytön puolesta. Kun ajattelen kuinka paljon olen hullutellut tuosta asiasta, pelkään että olen haavoittanut häntä hirveästi, ja olen suuttunut itseeni ja suuttunut häneen.

Minusta tuntuu kuin en koskaan enää tahtoisi nähdä tuota miestä. Auta armias minkälaiseen vyyhteen olemme toimittaneet itsemme!

P.S. Tom McCoomb on kaatanut Mamie Proutin muurilaastipurtiloon — sellaiseen jota muurarit käyttävät. Mamie on kärventynyt. Olen lähettänyt hakemaan tohtoria.

Minulla on kerrottavana kauhea häväistysjuttu John Grier Homen johtajattaresta. Älä päästä sitä sanomalehtiin, ole niin hyvä. Voin kuvitella höystettyjä yksityiskohtia tutkimuksessa, jonka jälkeen johtajatar eroitetaan "Julmuuden" vuoksi.

Istuin auringonpaisteessa avoimen ikkunani luona tänä aamuna lukien herttaista kirjaa Froebelin lastenkasvatus-teorioista — ei koskaan saa menettää malttiansa, pitää aina puhua lempeästi pienokaisille. Vaikka he saattavat näyttää pahoilta, eivät he todellisuudessa sitä ole. He joko eivät voi hyvin tai ei heillä ole mitään mielenkiintoista tehtävää. Älä koskaan rankaise, kiinnitä vain heidän huomionsa muuhun. Minä kehitin itsessäni hyvin rakastavaa, ylevää mielialaa kaikkea tätä ympärilläolevaa nuorta elämää kohtaan, kun äkkiä huomioni kiinnitti ryhmä pieniä poikia ikkunan alla.

Ja yli heidän vastalauseittensa kohosi jonkun hädässäolevan eläimen tuskallinen vikinä. Minä heitin Froebelin pois, juoksin portaita alas ja syöksyin heidän kimppuunsa sivuovesta. He näkivät minun tulevan ja hajaantuivat oikealle ja vasemmalle paljastaen näkyviin John Cobdenin, joka parhaillaan kidutti hiirtä. Säästän sinulta inhottavat yksityiskohdat. Käskin erään pojista hukuttamaan elukan pian! Johnia tartuin kaulukseen, ja laahasin tuon kiemurtelevan ja potkivan pojan kyökin ovesta sisään. Hän on iso, kömpelö kolmetoistavuotias poika ja hän tappeli kuin pieni tiikeri ja tarrautui joka ovenpieleen kulkiessamme. Epäilen olisinko tavallisissa oloissa osannut käsitellä häntä, mutta tuo 1/16 irlantilaista, mikä minussa on, oli kaikki pinnalla, ja taistelin kuin hullu. Me töytäsimme keittiöön, ja etsin nopeasti jotakin kuritusvälinettä. Pannukakun-kääntäjä oli ainoa työkalu, joka sattui silmiini. Otin sen ja löin lasta kaikin voimin kunnes olin muuttanut sen kyyristyväksi, vinkuvaksi armonpyytäjäksi siitä tappelevasta pikku kerskurista, mikä se oli ollut neljä minuuttia sitten.

Ja kuka syöksyi silloin äkkiä keskelle tätä purkausta jollei tohtori MacRae! Hänen kasvonsa olivat kalpeat hämmästyksestä. Hän tuli luoksemme ja otti pannukakun-kääntäjän kädestäni ja nosti pojan jaloilleen. Johnnie pääsi nopeasti hänen taakseen ja tarrautui häneen! Minä olin niin suuttunut etten todellakaan voinut puhua, siinä kaikki että saatoin olla itkemättä.

"Tulkaa, me viemme hänet kansliaan", sanoi tohtori vain. Ja me marssimme pois, Johnnie pysytellen mahdollisimman kaukana minusta ja ontuen huomattavasti. Jätimme hänet kansliaan, menimme kirjastooni ja suljimme oven.

Silloin minä yksinkertaisesti laskin pääni pöydälle ja rupesin itkemään! Olin aivan lopussa sekä henkisesti että ruumiillisesti; olin tarvinnut kaikki voimani saadakseni pannukakunkääntäjän tehoamaan.

Nyyhkytin hänelle kaikki veriset yksityiskohdat, ja hän sanoi etten saanut ajatella niitä, hiiri oli kuollut nyt. Sitten hän haki minulle vettä juotavaksi ja käski minun itkeä kunnes olin väsynyt; se tekisi minulle hyvää. En ole varma etteikö hän taputtanut minua päähän! Joka tapauksessa se oli hänen parasta ammattikäytöstään. Olen satoja kertoja nähnyt hänen käyttävän samaa kohtelua hysteerisille orvoille. Ja tämä oli ensimäinen kerta viikon aikana kun olimme sanoneet toisillemme muuta kuin muodollisen "hyvää huomenta!"

No niin, heti kun olin sillä asteella että saatoin nousta istumaan ja nauraa, kostuttaen silmiäni silloin tällöin märällä nenäliinalla, aloimme tutkia Johnin tapausta. Pojalla on sairaalloinen perinnöllisyys, sanoo Sandy, ja hän saattaa itse olla hieman viallinen. Meidän täytyy käsitellä tätä tapausta kuin tautia yleensä. Normaalitkin pojat ovat usein julmia; lapsen moraalinen tunto on kehittymätön 13 vuoden iässä.

Sitten hän ehdotti että hautoisin silmiäni kuumalla vedellä ja palaisin arvokkuuteeni. Sen teinkin. Ja me kutsuimme Johnnien sisään. Hän seisoi — omasta halustaan — koko kohtauksen ajan. Tohtori puhui hänelle — oi, niin järkevästi ja kauniisti ja inhimillisesti! John esitti puolustuksekseen että hiiri on vitsaus ja se pitää tappaa. Tohtori vastasi että ihmisrodun menestys vaatii monen eläimen uhraamista, edun vuoksi, ei koston, mutta että uhrin pitää tapahtua mahdollisimman tuskattomasti. Hän selitti hiiren hermorakenteen ja huomautti kuinka tuolla pienellä eläinparalla ei ollut mitään puolustuskeinoja. Oli raukkamaista kiusata sitä suotta. Hän käski Johnia kehittämään mielikuvitustaan sen verran että voisi katsoa asioita toisen henkilön näkökannalta, vaikka tuo toinen henkilö olisikin vain hiiri. Sitten hän meni kirjahyllylle ja otti esiin minun kappaleeni Burnsin runoja, kertoi mikä suuri runoilija Burns on ja kuinka kaikki skotlantilaiset rakastavat hänen muistoaan.

"Ja näin hän on kirjoittanut hiirestä", sanoi Sandy, haki runon "Voi pieni, värjyvä eläin parka", jonka hän luki ja selitti pojalle niinkuin vain skotlantilainen osaa.

John lähti katuvaisena, ja Sandy suuntasi ammatillisen huomionsa
taaskin minuun. Hän sanoi että olen väsynyt ja vaihtelun tarpeessa.
Miksi en lähtisi Adirondacksiin viikoksi? Hän ja Betsy ja Mr.
Witherspoon liittyisivät komiteaksi ja hoitaisivat orpokotia.

Tiedätkö, juuri niin minä olisinkin tahtonut tehdä! Tarvitsen ajatusten vaihtelua ja vähän männyntuoksuista ilmaa. Kotolaiseni pystyttivät leirin viime viikolla, ja heidän mielestään minä olen hirveä kun en tule mukaan. He eivät voi ymmärtää että kun kerran on ruvennut tällaiseen toimeen, ei sitä saata lykätä syrjään silloin tällöin kun haluttaa. Mutta muutamia päiviä voin helposti olla poissa. Orpokotini on vedetty vireeseen kuin kahdeksan päivän kello, ja käy viikon eteenpäin ensi maanantaista kello 4 i.p., ja sitten juna tuo minut takaisin. Ehdin kaikessa rauhassa asettua ennenkuin sinä tulet, ja aivoissani ei ole mitään harhailevia kuvitteluita.

Mutta Master John on onnellisen kuritetussa tilassa sielun ja ruumiin puolesta. Ja minä melkein aavistan että Sandyn siveyssaarnalla oli sitä suurempi voima, kun sen edellä oli käynyt minun pannukakun-kääntäjäni! Mutta yhden asian minä tiedän — Suzanne Estelle on kauhuissaan kun vain jalallani astun hänen keittiöönsä. Otin sattumalta perunanuijan käteen antaessani lausuntoni eilisillan liian suolaisesta sopasta, ja hän juoksi piiloon puulaatikon oven taakse.

Huomenna kello 9 lähden matkoilleni, valmistettuani tietä viidellä sähkösanomalla. Ja oi, et voi kuvitella kuinka kiihkeästi odotan saada taaskin olla iloinen, huoleton nuori olento — meloa kanoottia järvellä ja samoilla metsissä ja tanssia klubitalolla. Olin haltioitumisen tilassa koko yön ajatellessani sitä. En todellakaan ollut huomannut kuinka kuolettavasti olin väsynyt koko tähän orpokodin maailmaan.

"Teidän tarvitsee", sanoi Sandy, "päästä hiukan pois ja hurjistella vähän."

Tuo lääkemääräys oli suurenmoisen selvänäköinen. En voi ajatella mitä mieluummin tekisin tällä hetkellä kuin hurjistelisin hiukan. Tulen takaisin uusiutunein tarmoin, valmiina toivottamaan tervetulleiksi sinut ja työteliään kesän.

P.S. Jimmie ja Gordon ovat molemmat siellä. Soisin niin että sinä voisit tulla mukaan. Aviomies on hyvin epämukava.

Tämä kertoakseni sinulle että vuoret ovat korkeammat kuin tavallisesti, metsät vihreämmät ja järvi sinisempi.

Ihmiset näyttävät tulevan myöhään maalle tänä vuonna; Harrimanin leiri on ainoa toinen mikä on avattu meidän päässä järveä. Klubitalossa on hyvin niukalti tanssivia miehiä, mutta meillä on vieraana talossa kohtelias nuori poliitikko, joka tanssii mielellään, joten yleinen niukkuus ei ole minulle haitaksi.

Kansakunnan asiat ja orpolasten kasvatus on sysätty taustaan, kun melomme pitkin tämän viehättävän järven sinikukkaisia rantoja. Ajattelen vastenmielisesti ensi maanantaita 7.56, jolloin käännän selkäni vuorille. Kauheinta loma-ajassa on että kun se alkaa, himmentää onneasi jo sen lähenevä loppu.

Kuulen verannalta äänen, joka kysyy onko Sallie löydettävissä ulkoa vai sisältä.

Tullut takaisin John Grieriin, harteilla tulevan sukupolven taakat. Mikä kohtaisi silmiäni kun astun näille maille, jollei John Cobden, muistettava pannukakun-kääntäjästä, hihassa jokin merkki. Katsoin sitä lähempää ja luin "E.S.Y." kultakirjaimin! Tohtori on poissaollessani perustanut Eläinsuojelusyhdistyksen haaraosaston ja pannut Johnnien puheenjohtajaksi.

Kuulin että poika oli eilen pysäyttänyt työmiehet rakenteilla olevalla voudin mökillä ja nuhdellut heitä ankarasti siitä että he olivat lyöneet hevosia ylämäessä. Tämä kaikki ei voi tuntua hullunkuriselta muista kuin minusta.

On paljon uutisia, mutta koska tulet tänne neljän päivän kuluttua, miksi vaivautua kirjoittamaan? Vain yhden herkullisen palan säästän kirjeen loppuun. Pidätä siis henkeäsi. Saat vavahtaa sivulla 4. Kuulisit kuinka Sadie Kate vinkuu! Jane leikkaa hänen tukkaansa. Sensijaan, että pitäisi tukkaansa kahdella kireällä letillä, näin — pikku velhomme on tulevaisuudessa oleva tämän näköinen —

Voit nähdä kuinka paljon tyylikkäämpi ja pukevampi nykyinen tukkalaite on. Ajattelen että joku varmaan tahtoo hänet kasvatiksi. Sadie Kate on vain tuollainen riippumaton, miehekäs pikku olento; luonto on ilmeisesti tehnyt hänet kykeneväksi pitämään huolta itsestään. Minun täytyy säästää kasvattivanhemmat heikoille.

Sinun pitäisi nähdä uudet pukumme! En jaksa odottaa kunnes tämä ruusunnuppujen seura saa puhjeta eteesi. Ja sinun olisi pitänyt nähdä kuinka nuo siniruutuis-silmät kirkastuivat, kun uudet puvut lopulta jaettiin — kolme pukua jokaiselle tytölle, kaikki eri väriä, ja kaikki täysin yksilöllistä omaisuutta, omistajan nimi lähtemättömästi neulottuna kauluksen sisäpuolelle. Mrs. Lippettin laiska järjestelmä antaa joka lapsen ottaa pesusta mikä puku tahansa, oli solvaus naisluonteelle.

Sadie Kate vinkuu kuin pieni porsas. Minun täytyy mennä katsomaan onko Jane epähuomiossa leikannut häneltä korvan.

Jane ei ole. Sadien erinomaiset korvat ovat vielä koskemattomina. Hän vinkuu vain periaatteesta, samoin kuin ihminen vinkuu hammaslääkärin tuolissa luullen että seuraavassa hetkessä tekee kipeätä.

En todellakaan keksi kirjoittaa mitään muuta kuin uutiseni — tässä se siis on, ja minä toivon että pidät siitä.

Betsy ja minä olemme juuri palanneet ajelemasta uudessa autossamme. Se epäilemättä lisää iloa laitoselämään. Auto kääntyi omasta halustaan Kalliotielle ja pysähtyi Shadywellin porttien eteen. Portissa oli ketju kiinni ja ikkunain edessä oli luukut ja koko paikka näytti suljetulta ja kolkolta ja sateen liuottamalta. Siinä oli jonkinlainen rappeutumisen leima, eikä se vähääkään muistuttanut sitä viihtyisää taloa, joka ennen vieraanvaraisesti tervehti minua iltapäivisin.

Minä en siedä että hauska kesämme on lopussa. Minusta tuntuu että eräs jakso elämääni on jäänyt taakseni ja että tuntematon tulevaisuus ahdistaa minua pelottavan läheltä. Itse asiassa tahtoisin lykätä häät vielä toiset kuusi kuukautta eteenpäin, mutta pelkään että Gordon parka nostaisi liian kauhean metelin. Älä luule että alan horjua, sillä sitä en tee. Minä vain jotenkin tarvitsisin enemmän aikaa ajatella asiaa, ja maaliskuu lähenee päivä päivältä. Tiedän ehdottomasti että teen kaikkein järkevimmin. Joka ihmisen, miehen tai naisen, on paras joutua sievästi ja sopivasti ja hauskasti naimisiin, mutta voi taivas, taivas! Minä vihaan mullistuksia, ja tästä tulee sellainen ennenkuulumaton mullistus! Vähin kun päivän työ on päättynyt ja olen väsynyt, ei minulla suorastaan ole rohkeutta nousta kohtaamaan sitä.

Ja nyt varsinkin kun te olette ostaneet Shadywellin ja tulette tänne joka kesä, en mitenkään tahtoisi erota. Ensi vuonna, kun olen kaukana poissa, kalvaa koti-ikävä minua, kun ajattelen työteliäitä, onnellisia aikoja John Grierissa, jossa sinä ja Betsy ja Percy ja äreä skotlantilaisemme teette hilpeästi työtä ilman minua. Kuinka mikään voisi korvata äidille 107 lapsen menetystä.

Minä toivon, että Judy nuorempi kesti matkan kaupunkiin menettämättä tavallista tasapainoansa. Lähetän hänelle pienen lahjan, jonka minä olen osaksi tehnyt ja Jane pääasiallisesti. Mutta minun täytyy ilmoittaa sinulle että kaksi kierrosta on tehnyt tohtori. Ihminen vain asteettain sukeltaa Sandyn luonteen syvyyksiin. Kymmenkuukautisen tuttavuuden jälkeen vasta saan selville että tuo mies osaa kutoa — taito, jonka hän poikana oppi vanhalta lammaspaimenelta Skotlannin nummilla.

Hän pistäytyi täällä kolme päivää sitten ja jäi teelle, melkein jo entisellä ystävällisellä tuulellaan. Mutta senjälkeen hän on taas jäykistynyt samaksi graniittimieheksi, jonka tunsimme kaiken kesää. Olen luopunut yrityksestäni vaikuttaa häneen. Otaksun kuitenkin että voi odottaakin miehen olevan vähän lamassa, kun hänellä on vaimo hulluinhuoneessa. Soisin että hän joskus puhuisi siitä. On kaameata kun sellainen varjo liitelee ihmisen ajatusten taustassa eikä koskaan tule oikein näkyviin.

Minä tiedän että tämä kirje ei sisällä sanaakaan sellaisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta siihen on syynä märän marraskuun päivän typerä hämäryys, ja minä olen typerän epäreippaalla tuulella. Pelkään kauheasti että minusta on kehittymässä temperamentti-ihminen, ja taivas tietää että Gordonilla on siksi paljon temperamenttia kuin yhdessä perheessä tarvitaan! En tiedä mihin joutuisimme jollen minä säilyttäisi järkevän tyventä, hilpeätä luontoani.

Oletko todella päättänyt lähteä Jervisin kanssa etelään? Minä pidän arvossa (jossain määrin) tunteesi vaatimusta saada olla miehesi kanssa yhdessä, mutta minusta tuntuu hieman uskalletulta viedä niin nuori tytär tropiikkiin.

Lapset leikkivät sokkoa alakäytävässä. Luulen että menen hetkeksi teuhaamaan heidän kanssaan ja koetan olla ystävällisemmällä tuulella ennenkuin uudelleen tartun kynääni.

P.S. Nämä marraskuun yöt ovat aika kylmät, ja valmistaudumme muuttamaan teltat sisään. Intiaanimme ovat tätä nykyä hyvin hemmoiteltuja nuoria villi-ihmisiä, varustettuina lisäpeitoilla ja kuumavesipulloilla. Minusta on ikävää nähdä telttojen tyhjenevän; niistä on ollut meillä paljon hyvää. Poikamme ovat karaistuneita kuin Kanadan metsästäjät muuttaessaan sisään.

Äidillinen huolenpitosi on herttainen, mutta minä en tarkoittanut mitä sanoin. Tietysti on täysin turvallista viedä Judy Nuorempi lauhkean troopillisiin maihin, joita Karaibin meri huuhtoo. Hän menestyy niin kauan kun et laske häntä suoraan päiväntasaajalle. Ja merituulten vilvoittama bungalow'nne palmujen siimeksessä, jäätelökone takapihalla ja englantilainen tohtori toisella puolen lahtea, tuntuu kuin tehdyltä vauvoja varten.

Vastaväitteeni johtuivat yksinomaan siitä itsekkäästä tosiseikasta että minä ja John Grier tulemme kaipaamaan sinua tänä talvena. Minä totisesti uskon että on hurmaavaa omata mies, joka harrastaa niin taiteellisia liikeyrityksiä kuin troopillisten rautateitten kauppaa ja asfalttijärviä ja gummilehtoja ja mahonkimetsiä. Soisin että Gordon asettuisi asumaan noihin maalauksellisiin maihin; tulevaisuuden romanttiset mahdollisuudet innostaisivat minua enemmän. Washington tuntuu kauhean arkiselta verrattuna Honduras'iin ja Nicaraguaan ja Karaibin meren saariin.

Judy on palannut kaupunkiin, ja purjehtii ensi viikolla Jamaikaan, joka tulee hänen päämajakseen sillä aikaa kuin Jervis risteilee läheisillä vesillä hoitaen noita hauskoja uusia liikeyrityksiään. Etkö sinä voisi ruveta kauppayrityksiin etelämerillä? Luulen että mieluummin jättäisin orpokodin, jos sinulla olisi jotakin romanttista ja seikkailunomaista tarjottavana tilalle. Ja ajattele kuinka kaunis olisit noissa valkeissa liinapuvuissa! Uskon todellakin että kykenisin aivan pysyväisesti olemaan rakastunut mieheen, jos hän aina olisi puettuna valkoisiin.

Et voi kuvitella kuinka minä kaipaan Judya. Hänen poissaolonsa tekee iltapäiväni pelottavan tyhjiksi. Etkö pian voi tulla tänne sunnuntaiksi? Luulen että sinun näkemisesi olisi hyvin virkistävää, ja olen ollut kauhean lamassa viime aikoina. Sinä tiedät, rakas Gordon, että pidän sinusta paljon enemmän, kun olet ihan tässä silmieni edessä kuin jos vain ajattelen sinua kaukaa. Uskon että sinulla täytyy olla jonkinlainen hypnoottinen vaikutus. Silloin tällöin, kun olet ollut poissa kauan, lumouksesi vähän ohenee, mutta kun näen sinut, tulee kaikki takaisin. Olet nyt ollut poissa pitkän, pitkän ajan, niin että ole hyvä ja tule pian taikomaan minut uudelleen!

Muistatko kuinka korkeakoulussa, kun sinä ja minä suunnittelimme lempitulevaisuuttamme, aina käänsimme kasvot etelää kohti? Ja ajattele että nyt siitä on tullut tosi, ja siellä sinä olet, siellä purjehdit noiden troopillisten saarten lomitse! Oletko koskaan elämässäsi tuntenut sellaista väristystä, paitsi kertaa tai paria, jotka ovat yhteydessä Jervisin kanssa, kuin noustessasi laivankannelle varhaisena aamuna ja huomatessasi ankkuroitavan Kingstonin satamaan, jossa vesi on niin sinistä ja palmut niin vihreät ja ranta niin valkea?

Minä muistan kun ensi kerran heräsin tuossa satamassa; tunsin olevani kuin jokin suuren oopperan sankaritar keskellä epätodellisen kauniita, maalattuja kulisseja. Mikään neljällä Euroopanmatkallani ei ole koskaan vaikuttanut minuun niin valtavasti kuin noiden kolmen lämpimän viikon omituiset näyt ja maut ja tuoksut. Ja siitä saakka olen läähättäen toivonut takaisin. Kun rupean ajattelemaan sitä, saan tuskin niellyksi meidän epäintressantteja aterioitamme; tahtoisin syödä intialaista höystelihaa ja maissikääryleitä ja mangohedelmää. Eikö se ole hullua? Voisi luulla että minussa piilee pisara kreolilaista tai espanjalaista tai jotakin muuta lämmintä verta, mutta enhän ole mitään muuta maailmassa kuin kalsea sekoitus englantilaista ja irlantilaista ja skotlantilaista. Ehkä juuri siksi kuulen etelän kutsuvan. "Palmu uneksii männystä ja mänty palmusta".

Nähtyäni sinun lähtevän palasin New-Yorkiin ja kauhea matkustamisen jano jäyti kaikkia sisuksiani. Minäkin olisin tahtonut lähteä matkoille uusi sininen hattu päässä, uusi sininen kävelypuku yllä ja suuri kimppu orvokkeja kädessä. Viiden minuutin ajan olisin mielihyvällä sanonut ikuiset jäähyväiset rakkaalle Gordon paralle, jos siitä hyvästä olisin saanut avaran maailman vaellettavakseni. Otaksun että sinun mielestäsi ne eivät ole niin kokonaan yhteensopimattomat — Gordon ja avara maailma — mutta minä en nähtävästi kykene omaksumaan sinun näkökantaasi aviomiehistä. Minä näen avioliitossa samaa kuin miehet varmaan näkevät — hyvän, järkevän, arkipäiväisen laitoksen, mutta joka kauheasti rajoittaa ihmisen vapautta. Kun kerta kaikkiaan on mennyt naimisiin, on elämä jotenkin menettänyt seikkailuntuntunsa. Silloin eivät enää mitkään romanttiset mahdollisuudet voi yllättää ihmistä joka käänteen takaa. Häpeällinen totuus on se että yksi mies ei näytä aivan riittävän minulle. Minä pidän mielialojen vaihtelusta, joka johtuu vain miesten vaihtelusta. Pelkään että olen viettänyt liian liehittelevän nuoruuden, eikä minun ole helppo asettua.

Minulla näyttää olevan hyvin harhaileva kynä. Palatakseni asiaan: näin sinun lähtevän ja palasin lautalla New Yorkiin, mielessä kauhean tyhjä tunne. Kolmikuukautisen läheisen, pakisevan yhdessäolomme jälkeen tuntuu kauhean vaikealta tehtävältä kertoa sinulle huoleni sävyssä, joka pääsee mantereemme perälle saakka. Lauttani kulki teidän laivanne nenän editse, ja saatoin selvästi nähdä Jervisin ja sinut nojautuneina kaidepuuhun. Heilutin vimmatusti, mutta te ette edes silmää räpäyttäneet. Katseenne oli ikävöiden kiintynyt Woolworth Buildingin huippuun.

Palattuani New Yorkiin lähdin erääseen kauppataloon suorittaakseni muutamia pieniä ostoksia. Kun astuin sisään pyörivästä ovesta, kuka pyöritti vastakkaiseen suuntaan jollei Helen Brooks! Meille tuli kauhean tukala kohtaus, sillä minä koetin päästä takaisin ulos ja hän takaisin sisään; luulin että saisimme pyöriä siinä ikuisesti. Mutta viimein pääsimme yhteen ja löimme kättä, ja hän kiltisti auttoi minua valitsemaan 15 tusinaa sukkapareja ja 50 urheilupaitaa ja lakkia ja 200 paria paitahousuja ja sitten juttelimme koko matkan Fifty-second Streetille, jossa söimme päiväaterian Naisylioppilaitten klubissa.

Olen aina pitänyt Helenistä. Hän ei ole juuri minkään näköinen, mutta vakava ja luotettava. Unohtaisitko koskaan kuinka hän iski kiinni seniorien huvitoimikuntaan ja takoi siihen järkeä sen sekasotkun jälkeen, minkä Mildred oli saanut aikaan siinä? Kuinkahan hän mahtaisi sopia minun seuraajakseni tänne? Olen täynnä mustasukkaisuutta kun vaan ajattelenkin seuraajaa, mutta otaksun että minun täytyy käydä kohtaamaan sitä ajatusta.

"Viisitoista minuuttia sitten", sanoin. "Hän on juuri nostanut purjeet Länsi-Intian saaria kohti, mukanaan mies, tytär, lapsenhoitaja, kamarineiti, miespalvelija ja koira."

Huomasin että Helen näytti hieman alakuloiselta, ja muistin äkkiä kaikki nuo juorut, joita Marty Keene kertoi meille viime kesänä. Käänsin siis nopeasti keskustelun niin täysin turvalliseen aiheeseen kuin orpoihin.

Mutta myöhemmin hän kertoi minulle koko tarinansa niin irrallisella ja personattomalla tavalla kuin olisi kuvaillut luonteita jossakin kirjassa. Hän on asunut kaupungissa yksinään nähden tuskin ketään ja tuntui olevan lamassa ja puhuvan mielellään. Helen parka näyttää tehneen kauheata sotkua elämästään. En tiedä ketään, joka olisi kokenut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Loppututkintonsa jälkeen hän on ollut naimisissa, saanut lapsen ja menettänyt sen, ottanut eron miehestään, riidellyt perheensä kanssa ja tullut pääkaupunkiin ansaitsemaan elatuksensa. Hän on käsikirjoitusten tarkastajana eräässä kustannusliikkeessä.

Tavalliselta näkökannalta katsoen ei hänen avioeroonsa näytä olleen mitään syytä; avioliitto yksinkertaisesti ei sujunut. He eivät olleet ystäviä. Jos Henry olisi ollut nainen, ei Helen olisi hukannut puolta tuntia puheluun hänen kanssaan. Jos taas Helen olisi ollut mies, olisi Henry sanonut: "Hauska tavata. Kuinka voit?" ja jatkanut matkaansa. Ja kuitenkin he menivät naimisiin. Eikö ole kauheata kuinka sokeiksi tuo sukupuolijuttu voi tehdä ihmiset?

Helen oli kasvatettu sen teorian mukaan että naisen ainoa laillinen ammatti on kodinhoito. Lopetettuaan korkeakoulun hän tietysti oli innokas aloittamaan uransa, ja Henry ilmaantui näkyviin. Helenin perhe punnitsi Henryä tarkoin ja huomasi hänet täydelliseksi joka suhteessa — hyvä perhe, hyvä moraali, hyvä taloudellinen asema, hyvä ulkomuoto. Helen oli rakastunut häneen. Helenillä oli suuret häät ja paljon uusia vaatteita ja tusinoittain merkattuja pyyhinliinoja. Kaikki näytti suotuisalta.

Mutta kun he alkoivat tulla tutuiksi, he eivät pitäneet samoista kirjoista eikä leikkipuheista eikä ihmisistä eikä huvituksista. Henry oli avomielinen ja seuraarakastava ja iloinen, ja Helen ei ollut. Ensin he väsyttivät ja sitten ärsyttivät toisiaan. Helenin järjestyksenmukaisuus teki Henryn kärsimättömäksi, ja tämän hutiloiminen saattoi Helenin suunniltaan. Hän pani päiväkausia komeroitten ja piironkilaatikkojen järjestämiseen, ja Henry teki niistä kaaoksen viidessä minuutissa. Henry jätti vaatteensa Helenin nosteltaviksi paikoilleen ja pyyhinliinansa sotkuiseen kasaan kylpyhuoneeseen eikä koskaan siivonnut kylpyammetta. Ja Helen puolestaan oli kauhean mukautumaton ja ärsyttävä, — hän totesi sen täysin hyvin, — hän joutui, sille asteelle ettei enää nauranut Henryn sukkeluuksille.

Otaksun että vanhanaikaisimmat, oikeauskoisimmat ihmiset pitäisivät kauheana purkaa avioliittoa noin viattomista syistä. Niin minustakin tuntui ensin, mutta kun Helen esitti yksityiskohdan toisensa jälkeen, jotka itsessään olivat vähäpätöisiä, mutta muodostivat vuorenkorkuisen kokonaisuuden, olin lopulta yhtä mieltä Helenin kanssa että olisi ollut kauheata antaa sen jatkua. Se ei todellakaan ollut avioliitto, se oli erehdys.

Niinpä kerran aamiaispöydässä, kun tuli puhe heidän kesänvietostaan, Helen aivan ohimennen sanoi että hän ajatteli matkustaa länteen ja asettua johonkin valtioon, jossa voisi saada avioeron kunniallisesta syystä; ja ensi kerran moneen kuukauteen oli Henry yhtä mieltä hänen kanssaan.

Voit kuvitella Helenin victorialaisen perheen vimmaa. Kaikkien niiden kuuden sukupolven aikana, jonka he olivat olleet Amerikassa, ei mitään tämäntapaista ole tarvinnut kirjoittaa perheraamattuun. Kaikki tulee vain siitä että Helen lähetettiin korkeakouluun ja sai lukea sellaisia kauheita uudenaikaisia kirjailijoita kuin Ellen Key'tä ja Bernard Shaw'ta.

"Jos hän vain olisi juonut ja vetänyt minua tukasta", vaikeroi Helen, "olisi kaikki ollut laillista, mutta koska emme heitelleet huonekaluja toistemme päälle, ei kukaan nähnyt mitään syytä avioeroon."

Pateettisinta koko asiassa on se että sekä hän että Henry olivat ihastuttavasti omiaan tekemään jonkun toisen onnelliseksi. He yksinkertaisesti eivät sopineet toisilleen, ja kun kaksi ihmistä ei sovi yhteen, eivät mitkään maailman juhlamenot voi naittaa heitä.

Aioin lähettää tämän kirjeen kaksi päivää sitten; ja tässä minulla on niteittäin kirjoitettua, mutta ei mitään postiin pantua.

Meillä on ollut juuri tuollainen inhottava petollinen yö — kylmää ja hallaista kun paneutuu levolle, ja lämmintä ja elotonta, kun herää pimeässä, läkähtyen vilttivuoren alle. Kun olin pannut pois omat ylimääräiset peittoni ja pöyhinyt tyynyn ja asettunut mukavasti, ajattelin noita neljäätoista pyntättyä vauvaa raitisilmamakuusalissa. Heidän niinsanottu yöhoitajattarensa nukkuu kuin tukki yön läpeensä. (Hänen nimensä on lähinnä erotettavien listalla.) Niinpä nousin taas ja tein pienen viltinpoistamis-kierroksen, ja lopetettuani olin kerta kaikkiaan hereillä. Minä en usein valvo yötä, mutta kun sen teen, ratkaisen koko maailman ongelmia. Eikö ole hassua kuinka paljon selkeämpi ihmisen mieli on kun makaa valveillaan pimeässä?

Aloin ajatella Helen Brooksia ja suunnittelin uudelleen koko hänen elämänsä. En tiedä miksi hänen onneton tarinansa on saanut sellaisen vallan minuun; se on hyvin masentava aihe kihlatun tytön pohdittavaksi. Toistin itselleni: Entä jos Gordon ja minä, kun todella tulemme tutuiksi, muuttaisimme mieltä emmekä enää pitäisi toisistamme? Pelko iskee sydämeeni ja vääntää sen kuiville. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin mistään muusta syystä kuin kiintymyksestä. En ole erikoisen kunnianhimoinen. Ei hänen asemansa eikä rikkautensa ole koskaan houkutellut minua vähimmässäkään määrässä, enkä ainakaan mene naimisiin löytääkseni elämäntyöni, sillä mennäkseni naimisiin minun täytyy luopua työstä, jota rakastan. Minä todella rakastan tätä työtä, minä suunnittelen ja suunnittelen heidän pikku tulevaisuuksiaan, ja minusta tuntuu kuin rakentaisin kansakuntaa. Mitä ikinä minusta tulee myöhemmin elämässä, olen varmasti kykenevämpi siksi että minulla on ollut tämä järisyttävä kokemus. Ja se on järisyttävä kokemus, se ihmisyyden läheisyys johon orpokodissa joutuu. Opin niin paljon uutta joka päivä että aina kun lauantai-ilta tulee, ajattelen viime lauantai-illan Sallie'a ja kummastelen hänen tietämättömyyttään.

Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali; rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja — oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta, joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia. Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää orpolapsista yhä enemmän.

Tapasin muutama minuutti sitten lääkeopillisen neuvojamme hänen tullessaan ulos lastenkamarista — Allegra on tämän laitoksen ainoa henkilö, joka saa nauttia hänen ynseistä seuraelämää koskevista huomaavaisuuksistaan. Hän pysähtyi sivumennen lausumaan kohteliaan huomautuksen äkillisestä ilmanmuutoksesta ja ilmaisemaan toiveen että tervehtisin hänen puolestaan Mrs. Pendletonia, kun kirjoitan.

Tämä on viheliäinen kirje lähettää matkaan — siinä on tuskin sanaakaan senlaatuisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta alaston pieni orpokoti kukkulalla mahtaa tuntua olevan kauhean etäällä palmuista ja oranssilehdoista ja sisiliskoista ja jättiläishämähäkeistä, joista sinä saat nauttia.

Jamaika-kirjeesi on tässä, ja kuulen ilokseni että Judy Nuorempi nauttii matkustuksesta. Kirjoita minulle kaikki yksityiskohdat talostanne ja lähetä valokuvia niin että voin nähdä sinut siinä. Kuinka mahtaakaan olla hauskaa kun teillä on oma laiva kyntämässä noita miellyttäviä vesiä! Joko olet käyttänyt kaikkia kahdeksaatoista valkoista pukuasi? Ja etkö nyt ole iloinen että sain sinut lykkäämään panamahatun oston kunnes olet Kingstonissa?

Täällä kulkee kaikki tavallista rataansa ilman mitään jännittävää, josta kannattaisi kertoa. Muistatko pienen Maybelle Fullerin — tuon kuorotytön tyttären, josta tohtorimme ei pidä? Olemme sijoittaneet hänet kasvatiksi. Koetin saada tuon naisen ottamaan Hattie Heaphyn hänen sijaansa — tuon pienen hiljaisen, joka varasti ehtoollispikarin — mutta ei sinne päinkään! Maybellen silmäripset veivät voiton. Loppujen lopulta, niinkuin Marie parka sanoo, tärkeintä kaikesta on kauneus. Kaikki muu elämässä riippuu siitä.

Kun tulin kotiin viime viikolla pistäydyttyäni New Yorkissa, pidin lapsille lyhyen puheen. Kerroin heille että olin juuri nähnyt Judy tädin lähtevän suuressa laivassa, ja minun täytyy nolona ilmoittaa että mielenkiinto — ainakin poikain puolelta — siinä samassa jätti Judy tädin ja keskittyi laivaan. Kuinka monta tonnia hiiliä se polttaa päivässä? Onko se niin pitkä kuin vaunuvajasta intiaanileirille? Onko sen kannella tykkejä, ja jos merirosvoja hyökkäisi sen kimppuun, voisiko se pitää puoliansa? Jos sattuisi kapina, voisiko kapteeni ampua kenen tahtoisi ja eikö häntä hirtettäisi kun hän tulee maihin? Minun täytyi häpeällisesti kutsua Sandy lopettamaan puheeni. Huomaan että parhaiten varustettu naisellinen äly maailmassa ei riitä vastaamaan niihin aivan erikoisiin kysymyksiin, jotka syntyvät 13-vuotisen pojan aivoissa.

Tuloksena heidän merenkulku-harrastuksistaan tohtori keksi kutsua seitsemän vanhinta ja virkuinta poikaa kanssaan matkalle New Yorkiin näkemään omin silmin valtamerilaivaa. He nousivat viideltä eilen aamulla, lähtivät junalla 7.30, ja saivat kokea ihmeellisimmän seikkailun mitä kaikissa seitsemässä elämässä koskaan on sattunut. He kävivät eräässä suuressa laivassa (Sandy tuntee laivan skotlantilaisen insinöörin), ja heitä kuljetettiin lastiruuman pohjasta ylös variksenpesään asti. Sitten syötiin päiväateria kannella. Ja päiväaterian jälkeen he kävivät akvaariumissa ja Singer Buildingin huipulla ja ajoivat maanalaisella rautatiellä toiseen päähän kaupunkia tunniksi katsomaan Amerikan lintuja kotipaikoissaan. Sandyn oli kauhean vaikea pyytää heitä pois Luonnonhistoriallisesta Museosta siksi ajoissa että ehtivät 6.15 junaan. Päivällinen ravintolavaunussa. Pojat kysyivät hyvin hienosti mitä se maksoi, ja kuullessaan että hinta oli sama, söivät he minkä verran tahansa, he vetivät syvään henkeä ja ryhtyivät tyvenesti ja vakaasti pitämään huolta siitä ettei isäntä tullut petetyksi. Rautatie ei häirinnyt tätä seuruetta, ja kaikki pöydät ympärillä lakkasivat syömästä ja tuiottivat. Eräs matkustaja kysyi tohtorilta, oliko hänellä mukanaan poikakoulun luokka, joten voit nähdä kuinka poikiemme tavat ja käyttäytyminen ovat edistyneet. En tahtoisi kerskua, mutta kukaan ei olisi koskaan tehnyt sellaista kysymystä seitsemästä Mrs. Lippettin pojasta. "Ovatko he matkalla kasvatuslaitokseen?" olisi ollut luonnollinen kysymys hänen vesojensa pöytätapoja katsellessa.

Pikku seurueeni tulla tömisti kotiin kello 10:n vaiheilla lasketellen kiihkeästi ja sikinsokin numeroita kaksipuolisista compound-koneista ja vedenpitävistä laipioista, pirunkaloista ja pilvenpiirtäjistä ja paratiisilinnuista. Luulin etten koskaan saisi heitä sänkyyn. Mutta voi mikä mainio päivä heillä oli ollut! Minä niin soisin voivani toimittaa keskeytyksiä arkielämän menoon useammin. Se antaa heille uuden näkökulman elämään ja tekee heistä enemmän normaalien lasten kaltaisia. Eikö Sandy ollut todella kiltti? Mutta olisitpa nähnyt tuon miehen käyttäytymistä kun koetin kiittää häntä. Hän huiskautti minut syrjään keskellä lausetta ja kysyi äreästi Miss Snaithiltä eikö tämä voisi vähän säästävämmin käyttää karbolihappoa. Talohan haisi kuin sairashuone.

Minun täytyy kertoa sinulle että Naskali on taas luonamme, täysin uudistuneena tavoiltaan. Etsin nyt perhettä, joka ottaisi hänet kasvatiksi. Olin toivonut että nuo kaksi älykästä vanhaapiikaa huomaisivat voivansa pitää hänet aina, mutta he tahtovat matkustaa ja tuntevat että hän liiaksi rajoittaa heidän vapauttaan. Panen mukaan värikynäluonnoksen laivastasi, jonka hän on juuri tehnyt. Laivan suunta on hieman epätietoinen; näyttää kuin se kulkisi takaperin ja päätyisi Brooklyniin. Koska sininen kynäni on hukassa, on lippumme täytynyt omaksua Italian värit.

Kolme olentoa sillalla ovat sinä ja Jervis ja vauva. Minua surettaa huomata, että kannat tytärtäsi niskasta kuin kissanpoikaa. Sillä tavalla emme pitele vauvoja J.G.H:n lastenkamarissa. Suvaitse myöskin huomata että taiteilija on antanut Jervisille täyden määrän jalkoja. Kun kysyin Naskalilta mihin kapteeni on joutunut, hän sanoi että kapteeni on sisällä panemassa hiiliä tuleen. Naskali oli kauheasti otettu, niinkuin saattoikin olla, kuullessaan että laivasi polttaa 300 vaunulastillista päivässä, ja otaksui luonnollisesti että kaikki kädet tarvittiin uunin ääressä.

HAU! VAU!

Sing haukkuu. Kerroin sille että kirjoitan sinulle, ja se vastasi heti. Molemmat lähetämme rakkaat terveiset.

Olitte niin kauhean äreä eilen illalla, kun koetin kiittää teitä siitä ihmeellisestä päivästä jonka olitte toimittanut pojilleni, ettei minulla ollut tilaisuutta ilmaista edes puoliksi, kuinka suuressa arvossa sitä pidin.

Mikä ihme teitä vaivaa, Sandy? Olitte ennen siedettävän hauska mies — ajoittain, mutta kolmena tai neljänä viime kuukautena olette ollut hauska vain toisille, ei koskaan minulle.

Meillä on alun pitäen ollut pitkät sarjat väärinymmärryksiä ja hassunaikaisia kommelluksia, mutta jokaisen jälkeen näytimme saavuttavan lujemman yhteisymmärryksen pohjan, niin että lopulta luulin ystävyytemme olevan aika hyvällä tolalla ja kykenevän kestämään mitä järjellisiä iskuja tahansa.

Ja sitten tuli tuo onneton ilta viime kesäkuussa, jolloin satuitte kuulemaan pari hupsua epäkohteliaisuutta, joita en vähimmässäkään määrässä tarkoittanut, ja siitä saakka te olette hälvennyt etäisyyteen. Olen todellakin ollut kauhean pahoillani ja olisin tahtonut pyytää anteeksi, mutta käytöksenne ei ole juuri houkutellut luottavaisuuteen. Eipä silti että minulla olisi mitään puolustusta tai selitystä tarjolla; minulla ei ole. Te tiedätte mikä typerä hupakko minä olen silloin tällöin, mutta saatte todeta että vaikka minä olen vallaton ja kevyt ja tyhjänpäiväinen pinnalta, olen aika luja sisästä, ja saatte antaa anteeksi tuon viheliäisen puolen. Pendletonit tiesivät sen jo aikaa sitten, muuten he eivät olisi lähettäneet minua tänne. Olen tuimasti koettanut suorittaa urakkani kunnialla, osittain koska tahdoin antaa oikeutuksen heidän mielipiteelleen, osittain koska minusta todella oli hauskaa toimittaa noille pienille tipuparoille heidän osansa onnea, mutta eniten, sen uskon nyt, koska tahdoin näyttää teille että ensimäinen epäedullinen käsityksenne minusta oli perätön. Ettekö tahtoisi pyyhkiä pois tuota onnetonta neljännestuntia porttikäytävässä viime kesäkuussa ja muistaa sensijaan niitä viittätoista tuntia, jotka vietin Kallikak-perheen ääressä?

SALLIE MCBRIDE.

Olen saanut nimikorttinne, jonka takana oli yksitoistasanainen vastaus kirjeeseeni. En aikonut häiritä teitä huomaavaisuuksillani. Mitä ajattelette ja kuinka käyttäydytte, on itse asiassa äärettömän yhdentekevää minulle. Olkaa juuri niin epäkohtelias kuin haluatte.

Kiltti ihminen, höystä kirjeesi postimerkeillä, yltä ja päältä. Minulla on 30 keräilijää perheessä. Sen jälkeen kun olet lähtenyt matkalle, kokoontuu joka päivä postiaikana innostunut ryhmä portille odottaen saavansa temmata käsiinsä vierasleimaisia kirjeitä, ja kun kirjeet vihdoin ehtivät minulle, ovat ne melkein siekaleina kilpailevien tempaajien sitkeyden vuoksi. Käske Jervisiä lähettämään enemmän noita punamäntyjä Hondurasista, samoin muutamia vihreitä papukaijoja Guatemalasta. Voisin käyttää koko kilon niitä!

Eikö ole ihmeellistä että nämä pienet apaattiset olennot on saatu niin innostuneiksi? Lapseni ovat tulossa melkein oikeitten lasten kaltaisiksi. Makuusali B pani eilen illalla omasta aloitteestaan toimeen tyynysodan, ja vaikka se olikin hyvin kustantavaa niukalle liinavaatevarastollemme, seisoin ja tuiotin vain ja itsekin heitin tyynyn.

Viime sunnuntaina nuo kaksi Percyn miellyttävää ystävää viettivät koko iltapäivän leikkimällä poikien kanssa. Heillä oli mukanaan kolme rihlapyssyä, ja joka mies otti johtaakseen yhtä intiaaniheimoa, ja iltapäivä vietettiin ampumakilpailussa. Maalina oli pullo, ja voittava heimo sai palkinnon. Miehillä oli palkinto mukanaan — inhottava nahalle maalattu intiaanin pää. Hirvittävää makua, mutta miesten mielestä se oli kaunis, joten minäkin ihailin sitä niin hehkuvasti kuin suinkin osasin.

Kun he olivat lopettaneet, lämmitin heitä munkeilla ja kuumalla suklaalla, ja uskon todellakin että miehillä oli ollut yhtä hauskaa kuin pojilla. Heillä oli epäilemättä ollut hauskempaa kuin minulla. En voinut sille mitään että koko ampumisen ajan olin naisellisen väristyksen vallassa ja pelkäsin että joku ampuisi toisensa. Mutta minä tiedän etten voi sitoa 24 intiaania esiliinani nauhoihin, enkä koko avarasta maailmasta voisi löytää kolmea hauskempaa miestä kiinnittämään harrastustansa heihin.

Ajattele vain kaikkea tuota tervettä, tulvehtivaa vapaaehtoista palvelusta, joka menee hukkaan orpokodin nenän edessä! Luulen että ympäristössä on sitä vielä paljon enemmän, ja aion ottaa asiakseni kaivaa sitä esiin.

Eniten kaipaisin noin kahdeksaa kilttiä, järkevää nuorta naista, jotka tulisivat tänne yhtenä iltana viikossa, istuisivat tulen ääressä ja kertoisivat satuja sillä aikaa kuin tipuseni nokkivat jyviä. Minä niin tahtoisin saada vähän henkilökohtaista hemmoittelua vauvoilleni. Sinä näet, Judy, että muistan omaa lapsuuttasi ja koetan hartaasti täyttää aukot.

Johtokunnan kokous viime viikolla sujui kauniisti. Uudet naiset ovat hyvin avuliaita, ja vain hauskat miehet olivat läsnä. Minulla on onni ilmoittaa että Hon. Cyrus Wykoff on käymässä naineen tyttärensä luona Scrantonissa. Soisin että hän kutsuisi isänsä asumaan luonansa pysyväisesti.

Minä ihan lapsellisesti kiukuttelen tohtorille, eikä mistään varsin nimenomaisesta syystä. Hän jatkaa tasaista, tunteetonta käyttäytymistään kiinnittämättä vähintäkään huomiota keneenkään tai mihinkään. Olen niellyt enemmän ylenkatsetta näinä viime kuukausina kuin koko elämässäni aikaisemmin, ja olen kehittymässä häpeällisen kostonhimoiseksi luonteeksi. Vietän kaikki joutoaikani kuvittelemalla tilanteita, joissa hän joutuu kauheasti kärsimään ja tarvitsee minun apuani ja joissa minä äärimmäisen tylysti kohotan olkapäitäni ja käännyn pois. Olen tulossa aivan toiseksi ihmiseksi kuin tuo herttainen, aurinkoinen nuori olento, jonka sinä tunsit.

ILLALLA.

Käsitätkö että minä olen asiantuntija turvattomien lasten hoidon alalla? Huomenna minä ja pari muuta asiantuntijaa käymme virallisesti katsomassa Hebrealaisen Huoltoyhdistyksen Orpokotia Pleasantvillessa. (Kaikki tuo on nimeä!) Itse matka on kauhean vaivalloinen ja monimutkainen; lähdettävä aamunkoitossa, matkustettava kahdella junalla ja autolla, mutta jos minä kerran olen asiantuntija, täytyy minun olla sen nimen arvoinen. Olen kauhean utelias näkemään toisia laitoksia ja poimimaan mahdollisimman monta uutta ajatusta omia uudistuksiamme varten ensi vuonna. Ja tämä Pleasantvillen laitos on arkkitehtoonisesti mallikelpoinen.

Minä myönnän nyt, järkevästi mietittyäni asiaa, että teimme viisaasti kun lykkäsimme laajemmat rakennustyöt ensi kesään. Tietysti se oli minulle pettymys, sillä se merkitsee etten saisi olla hajoittamistyön keskipisteenä, ja minä niin mielelläni olen hajoittamistyön keskipisteenä! Mutta otattehan sentään huomioon neuvoni, vaikken enää olekaan virallisena johtajana? Ne kaksi rakennustyötä, jotka jo olemme suorittaneet, tuntuvat hyvin lupaavilta. Uusi pesutupamme osoittautuu yhä paremmaksi ja paremmaksi, se on karkoittanut meiltä tuon höyryisen hajun, joka on niin rakas orpokodeille. Voudin talo valmistuu lopullisesti käytettäväksi ensi viikolla. Nyt ei puutu enää muuta kuin päällysmaali ja pari ovenripaa.

Mutta voi taivas, taivas! eräs uusi kupla on puhjennut! Mrs. Turnfelt, kodikkaine olemuksineen ja aurinkoisine hymyineen, ei siedä lapsia tuhertamassa ympärillään. Ne hermostuttavat häntä. Ja mitä tulee Turnfeltiin itseensä, vaikka hän onkin ahkera ja järjestelmällinen ja oivallinen puutarhuri, hänen sieluntoimintansa ei sentään ole aivan sitä mitä olin toivonut. Kun hän ensin tuli, annoin hänelle vapaan pääsyn kirjastooni. Hän alkoi lähinnä ovea olevasta hyllystä, joka sisältää 37 nidettä Pansyn teoksia. Lopulta, kun hän oli viettänyt neljä kuukautta Pansyn ääressä, ehdotin muutosta ja lähetin hänet kotiin mukanaan Huckleberry Finn. Mutta hän toi sen takaisin parin päivän kuluttua ja pudisti päätään. Hän sanoo että kun on lukenut Pansya, tuntuu kaikki muu nololta. Pelkään että minun täytyy ruveta katselemaan mistä saisin toisen vähän kehityskykyisemmän. Mutta Sterryyn verrattuna Turnfelt toki on lukenut mies!

Ja Sterrystä puhuen, hän kävi kohteliaalla vierailulla luonamme muutama päivä sitten, aivan nöyrtyneenä mieleltään. Näyttää siltä että tuo "rikas kaupungin herra", jonka tilaa hän on hoitanut, ei enää tarvitse hänen palveluksiaan, ja Sterry on armollisesti suostunut palaamaan luoksemme ja antamaan lasten pitää puutarhoja, jos tahtovat. Minä epäsin hänen tarjouksensa ystävällisesti, mutta varmasti.

Palasin Pleasantvillestä eilen illalla sydän täynnä kateutta. Hyvä herra puheenjohtaja, minä tarvitsen muutamia harmaita stukki-mökkejä, päädyissä Luca della Robbian tapaan poltettuja korkokuvia. Heillä on siellä lähes 700 suojattia, ja kaikki jo isoja lapsia. Tietysti se seikka tekee ongelman vallan erilaiseksi kuin täällä, jossa on 107, alkaen vauva-iästä ylöspäin. Mutta minä lainasin heidän johtajattareltaan erinäisiä hyvin hienoja ajatuksia. Aion jakaa kananpoikani isoihin ja pieniin sisariin ja veljiin, niin että jokaisella isolla on yksi pieni rakastettavanaan ja autettavanaan ja holhottavanaan. Iso sisar Sadie Kate saa pitää huolta siitä että pikku sisar Gladiolan tukka aina on sievästi kammattu ja sukat ylhäällä ja että hän osaa läksynsä ja saa pikkuisen hyväilyjä ja makeisosuutensa — hyvin hauskaa Gladiolalle, mutta erikoisen kehittävää Sadie Katelle.

Aion myöskin vanhempien lasten keskuudessa toteuttaa rajoitetun muodon itsehallintoa, sellaista kuin meillä oli korkeakoulussa. Se tekee heidät vähän kykenevämmiksi astumaan ulos maailmaan ja hallitsemaan itseänsä kun pääsevät sinne. Tuntuu kauhean säälimättömältä viskata lapset maailmaan kuusitoistavuotiaina. Viisi lastani olisi jo viskaamisvuorossa, mutta en saa tehdyksi sitä. Minä vain muistan omaa vastuutonta typerää nuorta itseäni, enkä käsitä mitä minulle olisi tapahtunut, jos minut olisi pantu maailmalle työhön kuusitoistavuotiaana!

Minun täytyy nyt jättää sinut ja kirjoittaa mielenkiintoinen kirje poliitikolleni Washingtoniin, ja se on kova työ. Mitä voin sanoa, joka kiinnittäisi poliitikon mieltä? En osaa enää mitään muuta kuin pakinoida vauvoistani, ja hän ei välittäisi vaikka joka vauva pyyhkäistäisiin maan pinnalta pois. Oi kyllä sentään! Pelkään että halvennan häntä. Vauvoista — ainakin poikavauvoista kasvaa — äänestäjiä.

Jos odotat hauskaa kirjettä minulta tänään, älä lue tätä. Ihmisen elämä on kuin talvinen tie. Sumua, lunta, sadetta, sohjoa, vihmaa, kylmää — mikä ilma, mikä ilma! Ja sinä rakkaassa Jamaikassa keskellä auringonpaistetta ja oranssinkukkia!

Me olemme saaneet hinkuyskää, ja voit kuulla meidän hinkuvan, jos ajat junassa kahden peninkulman päässä. Emme tiedä mistä sen saimme — se on vain noita laitoselämän iloja. Kokki on lähtenyt — yön aikana, — skotlantilaiset sanovat sellaista "paoksi kuutamolla". Keittiötuli pakeni hänen kanssaan. Torvet ovat jäässä. Vesijohtomiehet ovat täällä, ja keittiön lattia on revitty auki. Eräällä hevosellamme on patti jalassa. Ja kaiken huipuksi Percy, meidän iloinen, avulias Percymme on vajonnut syvälle, syvälle, syvälle epätoivon pohjiin. Kolmeen päivään emme ole varmasti tietäneet voisimmeko pidättää hänet itsemurhasta. Detroitilainen tyttö — minä tiesin että hän oli sydämetön pieni hempukka — on ottanut ja mennyt naimisiin erään miehen ja parin auton ja jahdin kanssa, viitsimättä edes kohteliaasti lähettää takaisin Percyn sormusta. Se on parasta mitä ikinä saattoi tapahtua Percylle, mutta kestää kauan, kauan ennenkuin hän huomaa sen.

24 intiaaniamme on taas kanssamme huoneissa. Olin pahoillani kun minun täytyi tuoda heidät sisään, mutta teltat eivät juuri olleet suunniteltuja talviasunnoiksi. Olen sentään sijoittanut heidät hyvin mukavasti, kiitos tilavain rautaverantojen, jotka ympäröivät uutta varauloskäytäväämme. Oli onnellinen tuo Jervisin ajatus panettaa niihin lasiseinät ja tehdä niistä makuuhalleja. Vauvojen aurinkohuone on verraton lisäys lastenkamariimme. Voimme mainiosti nähdä kuinka nuo pikku pallerot kukoistavat ylimääräisen ilman ja päivänpaisteen vaikutuksesta.

Intiaanien palatessa sivistyneeseen elämään oli Percyn toimi lopussa ja hänen otaksuttiin muuttavan hotelliin. Mutta hän ei tahtonut muuttaa. Hän sanoo tottuneensa orpoihin, ja kaipaisi jollei näkisi heitä ympärillään. Luullakseni on totuus se että hän tuntee itsensä niin onnettomaksi kihlauksensa purkautumisesta, että pelkää olla yksin; hän tarvitsee jotakin mikä askarruttaa kaikkia valveillaolon hetkiä yli pankkituntien. Ja taivas tietää että mielellämme pidämme hänet! Hän on ollut verraton noiden poikien kanssa, ja he tarvitsevat miehen vaikutusta. Mutta mihin maailmassa panemme tuon miehen? Kuten kesällä huomasit, ei tämä tilava linna sisällä ylenpalttista vierashuoneitten määrää. Hän on lopulta asettunut laboratorioon, ja lääkkeet ovat siirtyneet komeroon alhaalla käytävässä. Hän ja tohtori sopivat asian keskenään, ja jos he suostuvat molemminpuolisiin epämukavuuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Herranen aika! Katsoin juuri kalenteria, ja nyt on 18 päivä, siis enää viikko jouluun. Kuinka ihmeeltä saamme kaikki suunnitelmamme valmiiksi viikossa? Tipuset tekevät lahjoja toisilleen, ja kai noin tuhannen salaisuutta on kuiskattu korvaani.

Lumipyry viime yönä. Pojat ovat viettäneet aamun metsässä kooten ikivihreitä ja vetäen ne kelkalla kotiin, ja 20 tyttöä viettää iltapäivän pesutuvassa sitoen köynnöksiä ikkunoihin. En tiedä kuinka saamme pyykkimme pestyksi tällä viikolla. Aioimme pitää joulukuusen salaisuutena, mutta ainakin 50 lasta on nostettu vaunuvajan ikkunaan katsomaan sitä, ja pelkään että uutinen on levinnyt toisten 50:n keskuuteen.

Sinun tahdostasi olemme ahkerasti viljelleet joulupukki-tarua, mutta se ei kohtaa paljonkaan uskoa. "Miksi hän ei tullut koskaan ennen?" oli Sadie Katen epäilevä kysymys. Mutta joulupukki epäilemättä tulee tällä kertaa. Minä kohteliaisuuden vuoksi pyysin tohtoria esittämään pääosaa joulupuumme ääressä, ja koska jo ennakolta olin varma että hän aikoi kieltäytyä, olin hankkinut Percyn varahenkilöksi. Mutta skotlantilainen on aina arvaamaton. Sandy suostui ennenkuulumattoman suopeasti, ja minä sain yksityisesti antaa peruutuksen Percylle.

Eikö ole hullua tuo muutamien epäjohdonmukaisten ihmisten tapa ammentaa esiin kaikki mitä sillä hetkellä sattuvat hautomaan mielessään? Heillä ei ole varalla mitään pientä pakinaa, eivätkä he koskaan kykene torjumaan kohtausta puhumalla ilmasta.

Tämä erään vierailun johdosta, joka meillä oli tänään. Eräs nainen oli tullut tuomaan tänne sisarensa lasta — sisar keuhkotautiparantolassa; ja meidän on pidettävä lapsi täällä kunnes äiti paranee, vaikka pelkäänkin, päättäen kaikesta mitä olen kuullut, että se ei koskaan tapahdu. Oli miten oli, kaikki valmistukset oli tehty, eikä tuon naisen muuta tarvinnut kuin jättää pikku tyttö tänne ja vetäytyä pois. Mutta koska hänellä oli pari tuntia aikaa junien välissä, ilmaisi hän haluavansa katsella vähän ympärilleen, ja niinpä näytin hänelle lastentarhahuoneita ja pientä sänkyä, jossa Lily saa maata, ja keltaista ruokasaliamme kaniinireunuksineen, jotta hän saisi kertoa mahdollisimman monta hauskaa yksityiskohtaa äiti paralle. Tämänjälkeen, koska hän näytti väsyneeltä, pyysin häntä kohteliaasti vierashuoneeseeni juomaan kupin teetä. Tohtori MacRae, joka oli läsnä ja nälkäisellä tuulella (harvinainen tila hänelle; hän alentuu nyt juomaan kupin teetä henkilökunnan kanssa noin kahdesti kuussa), tuli mukaan, ja meitä oli pieni seura koolla.

Naisesta näytti tuntuvan että seuranpidon taakka lepäsi hänen hartioillaan, ja päästäkseen keskustelun alkuun hän kertoi meille että hänen miehensä on rakastunut tyttöön, joka myy pilettejä elävien kuvien teatterissa (maalattu, keltatukkainen otus, joka pureskelee gummia kuin lehmä — siinä hänen kuvauksensa lumoojattaresta), ja tuhlaa kaikki rahansa tuohon tyttöön eikä koskaan tule kotiin paitsi kun on juovuksissa. Silloin hän lyö rikki huonekaluja kuin hullu. Eräänkin kuvatelineen, jossa oli vaimon äidin kuva ja joka oli ollut hänellä tyttöajoista saakka, oli mies viskannut lattiaan vain saadakseen huvin kuulla sen räiskähtävän rikki. Ja lopulta oli vaimo liiaksi väsynyt elämään ja juonut pullollisen suojuuriliuosta, koska joku oli sanonut että se on myrkkyä jos juo kaiken kerrallaan. Mutta se ei tappanut häntä, se teki hänet vain sairaaksi. Ja mies tuli kotiin ja sanoi kuristavansa hänet, jos hän vielä yrittäisi jotakin sellaista, ja siitä hän päätti että mies mahtaa sentään välittää hänestä vielä hiukan. Kaikki tämä aivan sivumennen samalla kun hän sekoitti teetänsä.

Koetin keksiä jotakin sanottavaa, mutta tässä oli kerrankin seuraelämän pulma, joka teki minut mykäksi. Mutta Sandy nousi tässä tilaisuudessa puhumaan kuin oikea gentleman. Hän puhui tuolle naiselle kauniisti ja terveesti ja lähetti hänet pois kerrassaan ylennetyin mielin. Sandymme voi, kun tahtoo, olla poikkeuksellisen kiltti, varsinkin ihmiselle, joilla ei ole mitään vaatimuksia häneen. Uskon että se kuuluu hänen ammattinsa seuratapoihin — että osana tohtorin tehtävistä on parantaa henki yhtä hyvin kuin ruumis. Enimmät henget tässä maailmassa näyttävät tarvitsevan sitä. Vieraani jätti minut tarvitsemaan sitä. Olen siitä saakka pohtinut mitä tekisin jos menisin naimisiin miehen kanssa, joka jättäisi minut gummia-pureskelevan tytön tähden ja tulisi kotiin ja löisi rikki korukapineita. Otaksun, päättäen tämän talven teattereista, että sellaista voi tapahtua kenelle tahansa, varsinkin parhaissa seurapiireissä. Sinun pitäisi olla kiitollinen kun olet saanut Jervisin. Hänenlaisessaan miehessä on jotakin niin kauhean varmaa. Mitä kauemmin elän, sitä varmemmaksi tulen että luonne se yksin merkitsee jotakin. Mutta kuinka maailmassa voit koskaan laskea? Miehet ovat niin hyviä puhumaan!

Sadie Kate on viettänyt viikon sepittämällä joulukirjettä sinulle, joten minulle ei jää mitään kerrottavaa. Oi, meillä on ollut ihmeellinen joulu! Paitsi kaikkia lahjoja ja leikkejä ja hauskoja syötäviä meillä on ollut heinäreki-retkiä ja luistinkilpailuja ja makeispalkintoja. En käsitä kuinka nämä hemmoitellut pikku orvot koskaan taas asettuvat tavallisiksi lapsiksi.

Paljon kiitoksia kuudesta lahjastani. Pidin kaikista, etenkin Judy Nuoremman valokuvasta. Hammas lisää miellyttävän piirteen hänen hymyynsä.

Tulet varmaan iloiseksi kun saat kuulla että olen antanut Hattie Heaphyn kasvatiksi erään papin perheeseen, ja herttainen perhe se onkin. He eivät edes silmää räpäyttäneet kun kerroin heille ehtoollispikarista. He antoivat hänet itselleen joululahjaksi, ja hän lähti niin onnellisena pitäen kiinni uuden isänsä kädestä!

En kirjoita enempää koska 50 lasta kirjoittaa kiitoskirjeitä, ja Judy täti parka ihan hautautuu postinsa alle kun tämän viikon laiva saapuu.

P.S. Singapore lähettää terveisiä Togolle ja pyytää anteeksi että puri sitä korvaan.

Koetin puhua vähän ranskaa toissa päivänä, ja kun en juuri onnistunut, päätin että minun on paras käydä käsiksi ranskaani jollen tahdo unohtaa sitä kokonaan. Tuo skotlantilainen tohtorimme on armollisesti jättänyt tieteellisen kasvatukseni sikseen, joten minulla on vähän aikaa itseäni varten. Jokin onneton sattuma sai minut alkamaan Daudet'n Numa Roumestanista. Se on kauhean hämmentävää luettavaa tytölle, joka on kihloissa poliitikon kanssa. Lue se, Gordon rakas, ja kasvata ahkerasti luonnettasi toisenlaiseksi kuin Numan luonne. Se on kertomus poliitikosta, joka on huolestuttavan hurmaava mies (niinkuin sinä). Jota ihailevat kaikki, jotka tuntevat hänet (niinkuin sinua). Jolla on erinomainen suostuttelutaito ja kyky pitää ihmeellisiä puheita (taaskin niinkuin sinulla). Kaikki palvovat häntä, ja kaikki sanovat hänen vaimolleen: "Kuinka onnellinen teidän elämänne mahtaa olla, kun tunnette niin läheisesti tuon ihmeellisen miehen."

Mutta hän ei ollut kovinkaan ihmeellinen tullessaan kotiin vaimonsa luo — vain saadessaan yleisöä ja kättentaputuksia. Hän joi jokaisen tilapäisen tuttavan kanssa ja oli iloinen ja pulppuava ja avomielinen, ja palasi kotiin äreänä ja synkkänä ja lamassa. "Joie de rue, douleur de maison", siinä kirjan ydin.

Luin sitä kahteentoista viime yönä, ja rehellisesti sanoen pelästyin niin etten saanut unta. Minä tiedän että suutut, mutta ihan totta, Gordon rakas, tuossa kirjassa on juuri yksi vivahdus liian paljon totuutta jotta se voisi kokonaan huvittaa minua. En aikonut edes viitata enää tuohon elokuun 20:nnen päivän onnettomaan juttuun — puhuimme sen valmiiksi aikanaan — mutta sinä täysin hyvin tiedät että tarvitset vähän silmälläpitoa. Ja siitä ajatuksesta minä en pidä. Minun pitää saada tuntea ehdotonta luottamusta mieheen, jonka kanssa menen naimisiin. En voisi elää jos minun aina pitäisi levottomana odottaa häntä kotiin.

Lue Numa itse, niin näet naisen näkökannan. En ole kärsivällinen enkä säyseä enkä pitkämielinen millään tavalla ja pelkään hiukan mitä kykenisin tekemään jos minua ärsytettäisiin. Sydämeni pitää olla mukana asiassa, joka on saatava sujumaan ja oi, minä tahtoisin että avioliittomme sujuisi!

Anna anteeksi että kirjoitan sinulle kaiken tämän. En tarkoita että todella luulen sinusta tulevan "katuilon, kotisurun". Minä vain en nukkunut viime yönä, ja tunnen jonkinlaista onttoutta silmien takana.

Jospa tuleva vuosi toisi hyviä neuvoja ja onnea ja tyyneyttä meille molemmille.

Jotakin kauhean kummallista on tapahtunut, ja totisesti en tiedä tapahtuiko se vai näinkö vain unta. Kerron sinulle alusta asti, ja ajattelen että sinun on paras polttaa tämä kirje, se ei ole oikein sovelias Jervisin silmille.

Muistathan että olen kertonut sinulle Thomas Kehoen tapauksen, hänen, jonka sijoitimme työhön viime kesäkuussa? Hän on perinyt taipumuksia juomiseen molemmin puolin, ja näyttää siltä että häntä lapsena on lihotettu oluella eikä maidolla. Hän tuli John Grier Homeen yhdeksän vuoden iässä, ja on kahdesti, päättäen merkinnöistä Tuomiopäivän Kirjassa, onnistunut saamaan itsensä juovuksiin, kerran oluella, joka oli varastettu joiltakin työmiehiltä, ja kerran (ja perinpohjin) konjakilla. Arvaat minkälaisin epäilyksin sijoitimme hänet pois, mutta me varoitimme perhettä (työteliästä ja raitista maanviljelijäväkeä) ja toivoimme parasta.

Eilen perhe sähkötti että he eivät enää voi pitää häntä. Olisinko hyvä ja lähettäisin hakemaan häntä kuuden junalta? Turnfelt oli asemalla kello 6. Ei mitään poikaa. Lähetin yösähkösanoman, jossa ilmoitin että hän ei ollut saapunut, ja pyysin lähempiä tietoja.

Olin eilen illalla ylhäällä tavallista kauemmin järjestäen laatikoltani ja — jotenkin valmistaen mieltäni kohtaamaan uutta vuotta. Kahdentoista tienoilla äkkiä totesin että oli myöhäinen ja että olin hyvin väsynyt. Olin melkein valmis menemään sänkyyn, kun äkkiä kuulin koputusta päätyovelta. Pistin pääni ikkunasta ja kysyin kuka siellä oli.

Menin alas ja avasin oven, ja tuo poika, kuusitoistavuotias, hoiperteli sisään sikahumalassa. Taivaan kiitos että Percy Witherspoon oli kuuluvilla eikä kaukana intiaanileirissä! Herätin hänet, ja yhdessä kuljetimme Thomaksen vierashuoneeseemme, joka on ainoa säädyllisen eristetty paikka rakennuksessa. Sitten soitin tohtorille, jolla — pelkään — oli jo ollut pitkä päivä. Hän tuli, ja me vietimme todella hirveän yön. Myöhemmin tuli selville että pojalla oli ollut matkatavarainsa joukossa pullo voiteluöljyä, joka kuului hänen isännälleen. Se oli tehty puoleksi väkiviinasta ja puoleksi noitapähkinästä, ja Thomas oli virkistänyt matkaansa sillä!

Hän oli sellaisessa tilassa etten suorastaan luullut meidän saavan hänestä eläjää — ja minä toivoin ettemme olisi saaneet. Jos olisin lääkäri, antaisin tuollaisten tapausten kauniisti livahtaa pois yhteiskunnan hyväksi, mutta olisitpa nähnyt kuinka Sandy teki työtä! Tuo hänen hirmuinen elämänsäilyttämis-vaistonsa oli herännyt, ja hän taisteli jota tarmon hiukkasella, minkä omistaa.

Minä keitin mustaa kahvia ja autoin minkä voin, mutta yksityiskohdat olivat aika sotkuiset, joten jätin molemmat miehet hoitamaan häntä ja palasin huoneeseeni. Mutta en yrittänyt mennä levolle, pelkäsin että he tarvitsisivat minua taas. Noin neljän tienoilla Sandy tuli kirjastooni sanoen että poika nukkui ja että Percy oli kantanut telttasängyn vierashuoneeseen ja aikoi nukkua siellä lopun yötä. Sandy parka näytti niin kurjalta ja kalpealta ja lopen väsyneeltä. Kun katselin häntä, ajattelin kuinka epätoivoisesti hän tekee työtä pelastaakseen toisia, eikä koskaan säästä itseään, ja ajattelin tuota hänen ikävää kotiaan, jossa koskaan ei ole ilon kajastustakaan, ja tuota hirveätä murhenäytelmää hänen elämänsä taustassa. Kaikki kauna, jota oli kertynyt mieleeni, näytti hälvenevän ja myötätunnon aalto tulvahti ylitseni. Ojensin käteni hänelle, hän ojensi kätensä minulle. Ja äkkiä — en tiedä kuinka — tapahtui jotakin sähköistä. Seuraavana hetkenä olimme toistemme syleilyssä. Hän irroitti kätensä ja pani minut istumaan suureen nojatuoliin. "Hyvä Jumala, Sallie, luuletteko että olen raudasta?" sanoi hän ja meni pois. Minä jäin nukkumaan tuoliin, ja kun heräsin, paistoi aurinko silmiini ja Jane seisoi edessäni kummissaan ja kauhistuneena.

Tänä aamuna kello 11 Sandy tuli takaisin, katsoi minua kylmästi silmiin ja sanoi silmää räpäyttämättä että Thomaksen piti saada kuumaa maitoa aina kahden tunnin päästä ja että täpliä Maggie Petersin kurkussa oli pidettävä silmällä.

Tässä olemme taas vanhalla kannallamme, enkä todellakaan tiedä näinkö unta tuon yhden minuutin yöllä!

Mutta olisipa sekin tilanne, eikö totta, jos Sandy ja minä huomaisimme rakastuvamme toisiimme, hän jolla on täysin hyvä vaimo hulluinhuoneessa, ja minä jolla on vimmastunut sulhanen Washingtonissa. Enpä tiedä eikö minun olisi viisainta erota heti paikalla ja lähteä kotiin, jossa saisin rauhassa asettua muutamiksi kuukausiksi merkkaamaan kirjaimia "S. McB." pöytäliinoihin, niinkuin muut säädylliset kihlatut tytöt.

Toistan hyvin lujasti että tämä kirje ei ole aiottu Jervisin nautittavaksi. Revi se pieniin palasiin ja sirottele ne Karaibin mereen.

Sinulla on oikeus olla suutuksissa. Minä tiedän etten ole tyydyttävä rakkauskirjeiden kirjoittaja. Minun ei muuta tarvitse kuin vilkaista Elizabeth Barretin ja Robert Browningin julkaistuun kirjeenvaihtoon huomatakseni että tyylini lämpö ei saavuta oikeata tasoa. Mutta sinä tiedät jo — olet tietänyt kauan — että minä en ole kovinkaan tunteellinen ihminen. Voisin kai kirjoittaa pitkät jutut tällaista kuin: "Joka valvottuna hetkenä olet sinä ajatuksissani." "Rakas poikani, minä elän vain kuin sinä olet lähelläni." Mutta se ei olisi ehdoton totuus. Sinä et täytä kaikkia ajatuksiani, 107 orpoa tekee sen. Ja minä elän todella vallan mainiosti, olit sinä täällä tai et. Minun tulee olla luonnollinen. Et varmaankaan tahtoisi minua teeskentelemään suurempaa ikävää kuin mitä tunnen. Mutta minä niin mielelläni näen sinut — sen tiedät varsin hyvin — ja olen pettynyt kun et voi tulla. Annan täyden arvon kaikille viehättäville ominaisuuksillesi, mutta, rakas poikani, en voi olla hempeämielinen paperilla. Ajattelen aina sitä hotellin siivoojatarta, joka lukee kirjeet, jotka sattumalta jätät kirjoituspöydälle. Sinun ei tarvitse väittää että kannat ne lähinnä sydäntäsi, sillä minä tiedän varsin hyvin että sitä et tee.

Anna minulle anteeksi tuo viime kirje, jos se loukkasi tunteitasi. Sitten kun tulin tähän turvakotiin, olen ollut hyvin arka juomakysymyksessä. Monet tipuseni ovat surullinen tulos juomarivanhemmista, ja heillä ei koskaan tule olemaan menestystä elämässään. Ei voi katsella ympärilleen tällaisessa paikassa joutumatta kauheitten mietteitten valtaan.

Olet oikeassa, pelkään, siinä että naisen asiana on olla suuremmoinen ja suoda anteeksi miehelle eikä sitten enää koskaan antaa hänen kuulla koko jutusta. No niin, Gordon, minä en todellakaan tiedä mitä sana "anteeksianto" merkitsee. Siihen ei voi sisältyä "unohtaminen", sillä sehän on fysiologinen ilmiö eikä aiheudu tahdon toiminnasta. Meillä kaikilla on kokoelma muistoja, joista hyvin kernaasti pääsisimme, mutta juuri ne tarrautuvat mieleemme kaikkein itsepintaisimmin. Jos "anteeksianto" merkitsee sitä että lupaa olla koskaan enää puhumatta asiasta, kykenen epäilemättä siihen. Mutta ei ole aina viisainta sulkea epämiellyttävä muisto sisäänsä. Se kasvaa ja kasvaa ja virtaa läpi koko olemuksen kuin myrkky.

Voi hyvänen aika! En todellakaan aikonut sanoa tuota kaikkea. Koetan olla tuo hilpeä, huoleton (ja jonkun verran ajattelematon) Sallie, josta pidät eniten, mutta olen hyvin paljon tullut kosketuksiin todellisuuden kanssa tänä viime vuonna, ja pelkään että minusta on tullut aivan toinen ihminen kuin tuo tyttö oli, johon sinä rakastuit. En ole enää nuori iloinen olento, joka leikkii elämällä. Tunnen sen aika perinpohjin nyt, ja se merkitsee etten aina voi nauraa.

Tiedän että tämä on toinen typerän epäreipas kirje — yhtä paha kuin viime kirje ja ehkä pahempikin — mutta jospa tietäisit mitä olen juuri kokenut! Eräs poika — kuusitoistavuotias — jolla on yhtä ja toista perittävää, on melkein myrkyttänyt itsensä inhottavalla sekoituksella väkiviinaa ja noidanpähkinää. Olemme kolme päivää tehneet työtä ja olemme nyt päässeet varmuuteen että hän tointuu siksi paljon että voi tehdä sen uudelleen! "Maailma on hyvä, mutta ne ovat pahoja jotka siinä asuvat."

Anna anteeksi tuo skotlanninkieli — se pujahti huomaamatta. Anna anteeksi kaikki.

SALLIE.

Toivon että nuo kaksi sähkösanomaani eivät järkyttäneet sinua liian kauheasti. Olisin odottanut ja antanut ensimäisten uutisten tulla kirjeessä, johon voi panna yksityiskohtia, mutta pelkäsin niin että saisit kuulla asian jotakin epäsuoraa tietä. Koko juttu on kamala kylläkin, mutta mitään ihmishengen hukkaa ei sattunut, ja vain yksi vakava tapaturma. Emme voi värisemättä ajatella kuinka paljon pahemmin olisi voinut käydä, kun toistasataa lasta nukkuu talossa, joka on kuin tarjolla tulipalolle. Tuo uusi varauloskäytävä oli täysin hyödytön. Tuuli puhalsi sitä kohti, ja liekit yksinkertaisesti ympäröivät sen. Pelastimme lapset keskikäytävän kautta — mutta minä alan alusta ja kerron koko jutun.

Oli satanut koko perjantaipäivän, kiitos armollisen Sallimuksen, ja katot olivat likomärät. Yön tullessa alkoi jäätyä, ja sade muuttui lumirännäksi. Kymmenen tienoilla, kun menin sänkyyn, puhalsi tuuli kauheana myrskynä luoteesta, ja kaikki mikä talossa oli irrallaan, paukkui ja rätisi. Kello kaksi hätkähdin äkkiä täysin valveille, kirkas valo silmissäni. Hyppäsin sängystä ja juoksin ikkunaan. Vaunuvaja oli yhtenä liekkimerenä, ja kipinöitä satoi yli talon itäisen siiven. Juoksin kylpyhuoneeseen ja nojasin ulos ikkunasta. Saatoin nähdä että katto lastenkamarin yläpuolella paloi noin kuudesta paikasta.

No niin, rakas Judy, sydämeni suoraan sanoen ei lyönyt yhteen minuuttiin. Ajattelin noita seitsemäätoista vauvaa ylhäällä katon alla, enkä saanut niellyksi. Onnistuin viimein saamaan vapisevat polveni taas toimimaan ja syöksyin alas halliin, siepaten ohimennessä autotakin ylleni.

Rummutin Betsyn ja Miss Matthewsin ja Miss Snaithin oville juuri kun Mr. Witherspoon, jonka valo myöskin oli herättänyt, harppasi yläkertaan kolme porrasta kerrallaan riuhtoen harpatessaan päällystakkia ylleen.

"Viekää kaikki lapset ruokasaliin, vauvat ensin", läähätin. "Minä menen hälyyttämään."

Hän syöksyi kolmanteen kerrokseen sillä aikaa kun minä juoksin puhelimeen — ja voi, en luullut koskaan pääseväni sentraaliin. Ihminen nukkui sikeästi.

"John Grier Home palaa! Toimittakaa palohälyytys ja herättäkää kylä.
Saanko numeroon 505", sanoin.

Sekunnissa sain tohtorin puheilleni. Enkö ehkä ollut iloinen kuullessani hänen kylmän, kiihtymättömän äänensä.

"Meillä on tulipalo"! huusin. "Tulkaa pian ja tuokaa kaikki miehet mitä saatte käsiinne!"

"Minä olen siellä neljännestunnissa. Täyttäkää kylpyammeet ja pankaa viltit veteen." Ja hän ripusti torven pois.

Lensin takaisin halliin. Betsy soitti palokelloamme, ja Percy oli jo marssittanut intiaaniheimonsa makuusaleihin B ja C.

Ensi ajatuksemme ei ollut pysäyttää tulta, vaan toimittaa lapset turvalliseen paikkaan. Aloimme makuusalista G, kuljimme sängyltä sängylle, sieppasimme vauvan ja viltin kustakin, lennätimme ne ovelle ja ojensimme intiaaneille, jotka laahasivat ne alakertaan. Sekä G että F olivat täynnä savua ja lapset niin sikeässä unessa ettemme voineet saada niitä kävelykannalle.

Monet kerrat seuraavan tunnin aikana kiitin Sallimusta —- ja Percy Witherspoonia — noista kovaäänisistä koehälyytyksistä, joista olimme kärsineet viikottain. 24 vanhinta poikaa, joita Percy johti, ei sekunniksikaan menettänyt malttiansa. He jakaantuivat neljään ryhmään ja juoksivat paikoilleen kuin pienet sotilaat. Kaksi ryhmää auttoi makuusalien tyhjentämisessä ja piti järjestystä kauhistuneitten lasten kesken. Yksi ryhmä hoiti paloruiskua kupoolin vesisäiliöstä kunnes sammutusmiehet tulivat, ja neljäs ryhmä ryhtyi pelastamaan tavaroita. He levittivät lakanoita lattialle, kaatoivat arkkujen ja piironkilaatikkojen sisällön niihin ja kantoivat ne alas portaita. Kaikki ylimääräiset vaatteet pelastettiin paitsi ne jotka lapsilla oli ollut yllä edellisenä päivänä, ja suurin osa henkilökunnan tavaroista. Mutta vaatteet, vuoteet — kaikki mikä kuului huoneisiin G ja F meni sen tien. Huoneet olivat niin täynnä savua että niihin ei ollut turvallista astua senjälkeen kun saimme viimeisen lapsen ulos.

Kun tohtori saapui, mukanaan Luellen ja kaksi naapuria, jotka hän oli poiminut matkalla autoonsa, marssitimme viimeistä makuusalia alas keittiöön, joka oli tulesta kauimpana. Tipuparat olivat enimmäkseen avojaloin ja käärittyinä viltteihin. Käskimme heitä ottamaan vaatteensa kun herätimme heidät, mutta säikähdyksessään he ajattelivat vain ulospääsyä.

Tähän aikaan käytävät olivat niin täynnä savua että voimme tuskin hengittää. Näytti kuin koko rakennus menisi, vaikka tuuli puhalsikin poispäin länsisiivestä.

Toinen auto täynnä Knowltopin palvelusväkeä saapui melkein heti, ja he kaikki ryhtyivät sammuttamaan tulta. Vakinainen palokunta tuli vasta kymmenen minuuttia myöhemmin. Heillä näes on vain hevoset; ja me olemme kolmen peninkulman päässä ja tiet aika huonot. Se oli hirveä yö, kylmä ja räntäinen, ja sellainen tuuli puhalsi että tuskin pysyi pystyssä. Miehet kiipesivät katoille ja tekivät työtä sukkasillaan, jotteivät liukastuisi. He tukahuttivat kipinöitä märillä vilteillä ja vuorottelivat ja hoitivat ruiskuja ja käyttäytyivät kuin sankarit.

Sillävälin tohtori otti haltuunsa lapset. Ensi ajatuksemme oli saada heidät pois turvalliseen paikkaan, sillä jos koko rakennus palaisi, emme voisi marssittaa heitä ulos tuohon kauheaan tuuleen vain yöpuvuissa, viltti suojana. Tähän aikaan oli jo tullut useita uusia autoja täynnä miehiä, ja me pyysimme saada käyttää autoja.

Knowltop oli Sallimuksen johdatuksesta avattu loppuviikoksi erästä kotijuhlaa varten vanhan herran 67:nnen syntymäpäivän kunniaksi. Hän oli ensimäisiä tulijoita ja antoi koko talonsa käytettäväksemme. Se oli lähin pakopaikkamme, ja otimme sen vastaan viipymättä. Peitimme 20 pienintä palleroamme autoihin ja lennätimme heidät taloon. Vieraat, jotka kiihtyneinä pukeutuivat tullakseen palopaikalle, ottivat tipuset vastaan ja pistivät ne omiin vuoteisiinsa. Tämä riitti hyvin täyttämään kaiken tilan sisällä huoneissa, mutta Mr. Reimer (Mr. Knowltopin sukunimi) oli juuri rakentanut suuren stukkiaitan ja sen viereen vajan; molemmat olivat kauniisti lämmitettyinä ja valmiina meitä varten.

Kun pikkulapset oli majoitettu taloon, rupesivat nuo avuliaat vieraat työhön ja laittoivat kuntoon vajan ottamaan vastaan lähinnävanhimmat lapsukaiset. He peittivät lattian heinillä ja levittivät sille vilttejä ja matkatakkeja ja peittelivät sinne 30 lasta riveihin kuin pikku vasikat. Miss Matthews ja lastenhoitajatar lähtivät heidän kanssaan, tarjosivat kuumaa maitoa ympäri lattiaa, ja puolen tunnin kuluttua pallerot nukkuivat yhtä rauhallisesti kuin omissa sängyissään.

Mutta sillävälin meillä talossa oli mielenliikutuksia. Tohtorin ensimäinen kysymys tullessa oli ollut:

"Olemme vain varmat siitä että joka makuusali oli tyhjä ennenkuin lähdimme", vastasin.

Ymmärräthän ettei heitä voinut laskea siinä hämmingissä: noin parikymmentä poikaa puuhasi vielä Percy Witherspoonin johdolla makuusaleissa pelastaen vaatteita ja huonekaluja, ja vanhimmat tytöt lajittelivat ääretöntä kenkäkasaa ja koettivat sovitella niitä jalkaan pikkuisille, jotka juoksivat avojaloin ja vaikeroivat surkeasti.

No niin, kun olimme lastanneet ja lähettäneet matkaan noin seitsemän autollista lapsia, huusi tohtori äkkiä:

Seurasi kauhistunut hiljaisuus. Kukaan ei ollut nähnyt häntä. Ja sitten Miss Snaith hyppäsi ylös ja kirkui. Betsy tarttui hänen olkapäihinsä ja ravisti häneen koossapysyväisyyttä.

Näyttää siltä että hänen mielestään Allegra oli ollut sairastumaisillaan yskään, ja saadakseen hänet kylmästä pois Miss Snaith oli siirtänyt hänen pikku sänkynsä lastenkamarin raittiista ilmasta varastohuoneeseen — ja sitten unohtanut sen.

Rakas ystävä, sinähän tiedät missä varastohuone on! Me vain tuiotimme toisiimme kasvot valkeina. Tällöin oli koko itäinen siipi tyhjennetty ja kolmannen kerroksen portaat liekeissä. Ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta että lapsi enää eläisi. Tohtori ensimäisenä pääsi liikkeelle. Hän sieppasi märän viltin, joka makasi liottuneena kasana hallin lattialla ja juoksi portaita ylös. Me huusimme häntä tulemaan takaisin. Se näytti suorastaan itsemurhalta, mutta hän jatkoi matkaansa ja katsoi savuun. Minä syöksyin ulos ja huusin sammutusmiehille katolle. Varastohuoneen ikkuna oli liian pieni jotta mies pääsisi kulkemaan siitä, ja he eivät olleet avanneet sitä peläten sen aiheuttavan vetoa.

En osaa kuvata mitä tapahtui kymmenenä seuraavana kauhun minuuttina. Kolmannen kerroksen portaat putosivat alas ryskien ja liekkejä syösten viisi minuuttia senjälkeen kun tohtori oli kulkenut niistä. Olimme jo menettäneet kaiken toivon hänestä kun äkkiä kuului huuto ihmisjoukosta ruohokentällä ja tohtori tuli hetkeksi näkyviin erääseen ullakkoikkunaan ja käski sammutusmiehiä nostamaan tikapuut. Sitten hän katosi, ja meistä näytti etteivät he koskaan saaneet noita portaita paikoilleen, mutta vihdoin he saivat, ja kaksi miestä kiipesi ylös. Ikkunan avaaminen oli aiheuttanut vetoa, ja he melkein läkähtyivät niihin savumääriin, joita tuprusi ylhäältä. Iäisyyden jälkeen tohtori tuli taas näkyviin valkoinen käärö käsivarsillaan. Hän ojensi sen miehille hoippui sitten taaksepäin ja katosi näkyvistä.

En tiedä mitä tapahtui seuraavina minuutteina, käännyin poispäin ja suljin silmäni. Tavalla tai toisella he saivat hänet ulos ja puolitiehen tikapuita ja sitten he antoivat hänen liukua. Ymmärrät että hän oli mennyt tajuttomaksi kaikesta nielemästään savusta, ja tikapuut olivat liukkaassa jäässä ja kauhean hoippuvat. Oli miten oli, kun taas avasin silmäni, makasi hän yhtenä kasana maassa ihmisjoukon juostessa ympärillä. Joku yritti antaa hänelle keinotekoista hengitystä. He luulivat ensin että hän oli kuollut. Mutta tohtori Metcalf kylästä tutki hänet ja sanoi että hänen jalkansa ja kaksi kylkiluuta oli katkennut, mutta että hän muuten näytti kokonaiselta. Hän oli vieläkin tajuton kun he panivat hänet kahdelle lasten patjalle, jotka oli heitetty ikkunoista, ja nostivat hänet rattaille, joissa tikapuut oli tuotu, ja veivät kotiin.

Ja me muut, jotka jäimme, jatkoimme työtä aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Omituista tällaisissa onnettomuuksissa on se että joka taholla on niin paljon tehtävää ettei ehdi ajatella hetkeäkään eikä saa mitään arvoja arvioiduiksi ennenkuin perästäpäin. Tohtori oli hetkeäkään empimättä pannut henkensä alttiiksi pelastaakseen Allegran. Se oli rohkein teko mitä koskaan olen nähnyt, ja kuitenkin meni koko asiaan vain 15 minuuttia tuota kauheata yötä. Sillä hetkellä se tuntui vain välikohtaukselta.

Ja hän pelasti Allegran. Tämä ilmestyi viltin sisältä tukka pörrössä ja näytti mieluisasti yllättyneen tästä uudesta piilosleikistä. Allegra hymyili! Lapsen pelastuminen oli suoranainen ihme. Tuli oli syttynyt kolmen jalan päässä hänen seinästään, mutta kiitos tuulen suunnan edennyt poispäin hänestä. Jos Miss Snaith olisi vähän enemmän uskonut raittiiseen ilmaan ja jättänyt ikkunan auki, olisi tuli syöpynyt taaksepäin, mutta onneksi Miss Snaith ei usko raittiiseen ilmaan, eikä mitään sellaista tapahtunut. Jos Allegra olisi mennyt, en koskaan olisi suonut itselleni anteeksi, kun en antanut Bretlandien ottaa häntä, ja tiedän ettei Sandykään olisi.

Huolimatta kaikesta menetyksestä en voi olla muuta kuin onnellinen, ajatellessani noita kahta kauheata murhenäytelmää, jotka ovat torjutut. Noina seitsemänä minuuttina, jolloin tohtori oli suljettuna tuohon loimuavaan kolmanteen kerrokseen, elin läpi sen tuskan että uskoin molemmat menneiksi, ja hätkähdän hereille vielä keskellä yötä kauhusta väristen.

Mutta koetan kertoa sinulle loput. Sammutusmiehet ja vapaaehtoiset — etenkin Knowltopin autonkuljettaja ja tallimiehet — tekivät koko yön työtä suorastaan vimmatusti. Uusin neekerikokkimme, joka oli sankaritar omalla alallaan, meni ulos, teki tulen pyykkitupaan ja keitti suuren kattilallisen kahvia. Se oli hänen oma keksintönsä. Joutilaat tarjosivat sitä sammutusmiehille kun nämä vapauttivat vuoronperään toisensa saadakseen levätä pari minuuttia, ja se auttoi.

Saimme loput lapsista majoitetuiksi erinäisiin vieraanvaraisiin taloihin, lukuunottamatta vanhimpia poikia, jotka tekivät koko yön työtä kuin kuka muu tahansa. Oli kerrassaan lämmittävää nähdä kuinka koko tämä paikkakunta riensi avuksemme. Ihmiset jotka eivät ole näyttäneet tietävänkään että orpokoti on olemassa, tulivat keskellä yötä ja panivat koko talonsa käytettäväksemme. He ottivat lapsia luoksensa, antoivat heille lämpimän kylvyn ja lämmintä keittoa ja peittivät heidät vuoteisiin. Ja mikäli minä voin ymmärtää, ei yksikään 107:stä tipusestani ole vahingoittunut avojaloin hyppelemisestä likomärillä lattioilla, ei edes hinkuyskätapaukset.

Oli täysi päivänvalo ennenkuin tuli oli senverran hillitty että saatoimme tietää edes mitä oli säästynyt. Saan ilmoittaa että minun siipeni on täysin koskematon, vaikka hieman savuinen, ja pääkäytävä on melkein kunnossa aina keskiportaille saakka, mutta siitä asti on kaikki hiiltynyttä ja likomärkää. Itäinen siipi on mustunut, katoton kuori. Sinun vihaamasi F huone, rakas Judy, on iäksi mennyt. Toivon että voisit hälventää sen muististasi yhtä ehdottomasti kuin se on hälvennetty maan päältä. Vanha John Grier on mennyt menojaan sekä aineen että hengen puolesta.

Minun täytyy kertoa sinulle jotakin hassua — en elämässäni ole nähnyt niin paljon hullunkurista kuin sinä yönä. Kun kaikki muut olivat äärimmäisen kevyessä puvussa, useimmat miehet sadetakeissa ja ulstereissa ja kaikki ilman kauluksia, ilmaantui Hon. Cy myöhään näkyviin, puettuna kuin iltapäivän teekutsuihin. Hänellä oli helminen kravattineula ja valkoiset säärykset! Mutta hän oli todella äärettömän avulias. Hän luovutti meille koko talonsa, ja minä jätin hänen haltuunsa hysteerisen Miss Snaithin, ja tämän hermot askarruttivat häntä siinä määrin ettei hän tullut tiellemme koko yönä.

En osaa kirjoittaa enemmän yksityiskohtia nyt, en ole koskaan elämässäni ollut näin järkytetty. Vakuutan sinulle vain ettei ole vähintäkään syytä sinun katkaista matkaasi. Viisi johtokunnan jäsentä oli täällä heti lauantai-aamuna varhain, ja me kaikki teemme työtä kuin hullut saadaksemme jotakin selvyydentapaista asioihin. Orpokotimme on tällä hetkellä siroteltu yli koko paikkakunnan, mutta älä ole suotta levoton. Me tiedämme missä lapset ovat. Kukaan ei ole kokonaan tietymättömissä. En aavistanut että ventovieraat ihmiset voisivat olla niin ystävällisiä. Mielipiteeni ihmissuvusta on parantunut.

Tohtoria en ole nähnyt. He sähköttivät New Yorkista haavalääkärin, joka pani hänen jalkansa sijoilleen. Murtuma oli sangen paha ja vaatii aikaa, mutta he eivät luule hänen saaneen mitään sisäisiä vammoja, vaikka hän onkin kauheasti ruhjoutunut. Niin pian kun meidän sallitaan nähdä hänet, lähetän yksityiskohtaisempia tietoja. Minun täytyy todella lopettaa jos aion saada tämän huomisen laivaan.

Hyvästi! Älä sure. Tässä pilvessä on tusina hopeajuovaa, joista kirjoitan huomenna.

SALLIE.

Kuule tätä! J.F. Bretland luki tulipalostamme eräästä New Yorkin lehdestä (saan sanoa että pääkaupungin lehdet kertoivat enimmän yksityiskohtia), ja hän kiirehti tänne levottomuuden väristyksessä. Hänen ensimäinen kysymyksensä, kun hän hyökkäsi yli murtuneen kynnyksemme, oli: "Onko Allegra vahingoittumaton?"

"Jumalan kiitos", sanoi hän ja vaipui tuoliin istumaan. "Tämä paikka ei ole lapsia varten", sanoi hän ankarasti, "ja minä olen tullut hakemaan hänet kotiin. Minä tahdon pojat myös", lisäsi hän kiireesti ennenkuin minulla oli tilaisuutta puhua. "Vaimoni ja minä olemme neuvotelleet asiasta ja päättäneet että koska kerran vaivaudumme laittamaan lastenkamarin, voimme yhtä hyvin pitää sitä kolmelle kuin yhdelle."

Minä johdin hänet kirjastooni, missä pikku perheemme on asustanut sitten tulipalon, ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun minut kutsuttiin alas neuvottelemaan johtokunnan jäsenten kanssa, jätin J.F. Bretlandin istumaan uusi tytär polvellaan ja poika nojaamassa kumpaankin käsivarteen — ylpein isä koko Yhdysvalloissa.

Näet siis että tulipalo on toteuttanut yhden asian: nuo kolme lasta ovat saaneet kodin koko elämäkseen. Se melkein korvaa kaikki menetykset.

Mutta en usko vielä kertoneeni sinulle kuinka tuli sai alkunsa. On vielä niin monta asiaa, joista en ole kertonut, että kättäni särkee kun vain ajattelenkin kirjoittaa niistä kaikista. Olemme myöhemmin huomanneet että Sterry vietti loppuviikon vieraanamme. Vietettyään juopottelevan illan "Jack's Place'ssa" hän palasi vaunuvajaamme, kiipesi sisään ikkunasta, sytytti kynttilän, asettui mukavasti ja nukahti. Hän oli varmaan unohtanut sammuttaa kynttilän; joka tapauksessa tuli pääsi irti ja Sterry hädin tuskin selvisi hengissä. Hän on nyt kaupungin sairaalassa ruokaöljyhauteissa ja kipeästi katuu osuuttansa huoliimme.

Ilokseni kuulin että palovakuutuksemme on aika suuri, joten rahanhukka ei loppujen lopulta ole niinkään pelottava. Mitä muunlaisiin tappioihin tulee, ei niitä ole! Itse asiassa en minä ainakaan voi keksiä muuta kuin voittoa, lukuunottamatta tietysti ruhjoutunutta tohtori parkaamme. Kaikki ovat olleet ihmeellisiä, en tietänyt että ihmissuvussa on niin paljon hyvää ja ystävällistä. Olenko joskus sanonut jotakin pahaa johtokunnan jäsenistä? Minä otan sen takaisin. Neljä heistä tuli New Yorkista heti tulipalon jälkeisenä aamuna, ja kaikki paikkakuntalaiset ovat olleet suuremmoisia. Vieläpä Hon Cy'lla on ollut niin paljon tekemistä viiden hänen taloonsa majoitetun orvon moraalin parantamisesta että hän ei häirinnyt meitä millään tavalla.

Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.

Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.

Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi. Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.

Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä tohtoria — hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen — on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen ja rakastava — luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä. Harjoituskurssi vaimoudessa!

Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea, jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa. Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!

Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina, ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki elämässä on vain kokeeksi!

Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon. Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia, ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua talvileiriin.

Mitä siitä vaikka 107:n lapseni koti on palanut, kun he kerran elävät näin hyväsydämisessä maailmassa?

Ihmettelet varmaan miksi en kirjoita mitään yksityiskohtia tohtorin tilasta. En voi antaa ensikäden tietoja, koska hän ei tahdo nähdä minua. Hän on kuitenkin jo ottanut vastaan kaikki muut paitsi minut — Betsyn, Allegran, Mrs. Livermoren, Mr. Bretlandin, Percyn, erinäisiä johtokunnan jäseniä, ja he kertovat kaikki että hänen parantumisensa edistyy niin hyvin kuin voi odottaa, kun kaksi kylkiluuta on katkennut ja yksi pohkioluu murtunut. Se on luullakseni ammattinimi tuolle erikoisjalalle, joka katkesi. Hän ei pidä siitä että hänestä tehdään numeroa, eikä suostu arvokkaasti esiintymään sankarina. Minä itse, laitoksen kiitollisena päänä, menin useita eri kertoja hänen luokseen esittämään viralliset kiitokseni, mutta alituisesti kohtasi minut ovella sana että hän nukkuu eikä halunnut tulla häirityksi. Kaksi ensimäistä kertaa uskoin Mrs. McGurkia, sitten — no niin, minä tunnen tohtorimme! Kun siis oli aika lähettää pikku tyttömme lepertelemään itsetiedottomat hyvästinsä miehelle, joka oli pelastanut hänen henkensä, lähetin hänet matkaan Betsyn kanssa.

Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuota miestä vaivaa. Hän oli koko ystävällinen viime viikolla, mutta nyt jos haluan hänen mielipidettään jostakin asiasta, saan lähettää Percyn lypsämään sitä hänestä. Minun mielestäni hän saisi suostua näkemään minut orpokodin johtajattarena, jollei haluakaan tuttavuutemme olevan personallisella pohjalla. Siitä ei ole epäilystä, Sandymme on skotlantilainen!

Vaaditaan koko omaisuus postimerkkejä ennenkuin tämä kirje lähtee Jamaikaan, mutta minä tahdon että kuulet kaikki uutiset, eikä meille ole koskaan tapahtunut näin paljon ilahuttavaa sitten 1876:n, jolloin meidät perustettiin. Tuli on antanut meille sellaisen sysäyksen että olemme vilkastuneet vuosikausiksi. Luulen että jokaisen laitoksen pitäisi palaa maan tasalle aina 25 vuoden päästä vapautuakseen vanhanaikuisista varustuksistaan ja kuluneista käsityksistä. Nyt olen suunnattoman iloinen, ettemme käyttäneet Jervisin rahaa viime kesänä, olisi ollut liian traagillista jos se olisi palanut. En välitä niin paljon John Grierin rahoista, koska hän sai ne patenttilääkkeellä, jonka olen kuullut sisältävän oopiumia.

Mitä tulee siihen jäännökseen meistä, joka säästyi tulelta, on se jo laudoitettu ja päällystetty asfaltilla, ja me elämme aivan mukavasti osassamme taloa. Siinä on riittävästi tilaa virkakunnalle ja lasten ruokasalille ja keittiölle, ja pysyvämpiä suunnitelmia voi tehdä myöhemmin.

Käsitätkö mitä meille on tapahtunut. Hyvä Jumala on kuullut rukoukseni, ja John Grier Home on mökkilaitos!

S. MCBRIDE.

Kiltti, kiltti Gordon, malta mielesi äläkä tee asioita vaikeammiksi kuin ne ovat. Ei millään ehdolla voi tulla kysymykseen että jättäisin orpokodin tällä hetkellä. Sinun pitäisi ymmärtää etten voi hyljätä tipujani juuri kun he niin kauheasti tarvitsevat minua. En ole myöskään kypsä heittämään hiiteen tätä riivattua hyväntekeväisyyttä. (Voit nähdä miltä kielesi näyttää minun käsialallani!)

Sinulla ei ole mitään syytä olla levoton. Minulla ei ole liiaksi työtä. Minä nautin siitä, en elämässäni ole ollut näin toimelias ja onnellinen. Sanomalehdet kuvasivat tulipalon paljon kaameammaksi kuin mitä se todella oli. Tuo kuva joka esitti minua juoksemassa katolla vauva kummassakin kainalossa, oli liioiteltu. Yhdellä tai kahdella lapsella on kurkku kipeä, ja tohtori parkamme on yltänään laastareissa, mutta me elämme kaikki, taivaan kiitos, ja pääsemme läpi ilman pysyviä vaurioita.

En voi kirjoittaa yksityiskohtia nyt, olen yksinkertaisesti kuolemaan saakka järkytetty. Äläkä tule — ole kiltti! Myöhemmin, kun asiat ovat edes hiukan vakiintuneet, täytyy sinulla ja minulla olla keskustelu sinusta ja minusta, mutta minä tarvitsen aikaa ajatellakseni sitä ensin.

Helen Brooks on ottanut haltuunsa nuo neljätoista uppiniskaista tyttöä aivan mestarillisella tavalla. Urakka on sitkein mitä minulla oli tarjottavana, ja hän pitää siitä. Ajattelen että hänestä tulee arvokas lisä henkilökuntaan.

Ja minä olen unohtanut kertoa sinulle Naskalista. Tulipalon sattuessa nuo kaksi kilttiä naista, jotka pitivät hänet luonaan kaiken kesää, olivat juuri astumaisillaan junaan matkalla Kaliforniaan — ja he muitta mutkitta ottivat hänet kainaloonsa muun matkatavaran joukkoon ja veivät hänet pois. Niinpä Naskali viettää talvensa Pasadenassa, ja minä luulen melkein että hän on nyt kerta kaikkiaan heidän. Ihmetteletkö että olen haltioissani kaikista näistä tapauksista?

MYÖHEMMIN.

Runneltu Percy parka on juuri viettänyt illan seurassani, koska minun oletetaan ymmärtävän hänen surujansa. Miksi pitää olettaa että minä ymmärrän kaikkien suruja? On kauhean väsyttävää ammentaa myötätuntoa tyhjästä sydämestä. Poika parka on tällä hetkellä sangen alhaalla, mutta minä melkein aavistan että hän — Betsyn avulla — pääsee läpi. Hän on juuri rakastumaisillaan Betsyyn, mutta hän ei tiedä sitä. Hän on nyt sillä asteella jolloin hän ikäänkuin nauttii surustaan, hän tuntee olevansa traagillinen sankari, mies, joka on kärsinyt syvästi. Mutta minä huomaan että kun Betsy on lähellä, hän tarjoaa hilpeänä apuaan, mitä ikinä onkin tekeillä.

Gordon sähkötti tänään että hän tulee huomenna. Minä pelkään sitä kohtausta, sillä tiedän että meille tulee kiista. Hän kirjoitti tulipalon jälkeisenä päivänä ja pyysi minua "antamaan palttua" orpokodille ja menemään naimisiin heti. Minä en saa häntä ymmärtämään että työlle, johon sisältyy sadan tai sillä vaiheilla lapsen onni, ei voi antaa palttua noin hurmaavan huolettomasti. Koeten parhaani saadakseni hänet pysymään poissa, mutta hän on itsepäinen, kuten muutkin hänen sukupuolensa edustajat. Oi hyvänen aika, en tiedä mitä meillä on edessä! Soisin voivani hetken verran vilkaista ensi vuoteen. Tohtori on vielä laastaripeitteessään, mutta kuulen että hän voi hyvin, omalla äreällä tavallaan. Hän kykenee istumaan ylhäällä vähän joka päivä ja ottamaan vastaan huolellisesti valitun vieraiden sarjan. Mrs. McGurk lajittelee heidät ovella ja hylkää ne joista ei pidä.

Hyvästi. Kirjoittaisin enemmän, mutta olen niin uninen että silmäni panevat kiinni. (Sanontatapa on Sadie Katen.) Minun täytyy mennä maata ja saada vähän unta kohdatakseni sata ja seitsemän huolta huomenna. Tervehdykseni Pendletoneille.

Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä John Grier Homen kanssa. Se on vain Sallie McBridelta.

Muistatko kun luimme Huxleyn kirjeitä seniori-vuonna? Tuo kirja sisälsi lauseen, joka siitä saakka on tarttunut muistiini: "Ihmisen elämässä on aina jokin Kap Horn, jonka kohdalla hän joko pääsee tuulen päälle tai joutuu haaksirikkoon." Se on pelottavan totta, ja vaikeus on siinä ettei ihminen aina voi tuntea Kap Horniansa, kun näkee sen. Purjehdus on usein aika sumuista, ja haaksirikko tulee ennenkuin voi aavistaakaan.

Minä olen viime aikoina todennut, että olen joutunut oman elämäni Kap Horniin. Menin kihloihin Gordonin kanssa rehellisenä ja toivorikkaana, mutta vähitellen olen alkanut epäillä mitä siitä tulee. Tyttö, jota hän rakastaa, ei ole se minä, joka tahtoisin olla. Se on se minä, josta olen koettanut kasvaa pois koko viime vuoden. En ole varma onko häntä koskaan todella ollut olemassakaan. Gordon vain kuvitteli. Oli miten oli, häntä ei ole olemassa enää, ja ainoa selvä tie sekä hänelle että minulle oli purkaa kihlaus.

Meillä ei ole enää yhteisiä harrastuksia, emme ole ystäviä. Hän ei ymmärrä sitä, hänen mielestään minä vain kuvittelen, eikä minun muuta tarvitsisi kuin ruveta harrastamaan hänen elämäänsä, ja kaikki kääntyisi onnellisesti. Tietysti minä harrastan kun hän on minun kanssani. Minä puhun asioista, joista hän tahtoo puhua, eikä hän tiedä että minussa on kokonainen osa — suurin osa — joka yksinkertaisesti ei missään suhteessa tule kohtaamaan häntä. Minä luulottelen kun olen hänen kanssaan. En ole oma itseni, ja jos meidän pitäisi elää toistemme seurassa alituisesti ja joka päivä, täytyisi minun luulotella koko elämäni. Hän tahtoo minua katsomaan kasvoihinsa ja hymyilemään kun hän hymyilee ja rypistämään kulmiani kun hän rypistää. Hän ei voi huomata että minä olen yksilö aivan yhtä hyvin kuin hän.

Minulla on seuraelämän avuja, pukeudun hyvin, olen hauskan näköinen, olisin ihanteellinen emäntä poliitikon taloudessa — ja senvuoksi hän pitää minusta.

Oli miten oli, näin äkkiä kaamean selvästi että jos jatkaisin, olisin muutaman vuoden päästä siinä missä Helen Brooks nyt on. Hän on paljon parempi avioelämän esimerkki minun katseltavakseni juuri nyt kuin sinä, rakas Judy. Minusta sellainen näky kuin sinä ja Jervis on vaara yhteiskunnalle. Te näytätte niin onnellisilta ja levollisilta ja hyviltä ystäviltä että panette turvattoman katselijan syöksymään pois ja sieppaamaan ensimäisen miehen minkä kohtaa — ja se on aina väärä mies.

Joka tapauksessa Gordon ja minä olemme riidelleet ratkaisevasti ja lopullisesti. Olisin mieluummin lopettanut ilman riitaa, mutta kun ottaa huomioon hänen temperamenttinsa — ja minun myös, täytyy tunnustaa — ymmärtää että meidän eroamisestamme piti tulla suuri, savuinen räjähdys. Hän tuli eilen iltapäivällä, vaikka olin kirjoittanut hänelle että hän ei tulisi, ja lähdimme kävelemään Knowltopiin. Kolme ja puoli tuntia kuljimme edestakaisin tuolla tuulisella kankaalla ja keskustelimme aina olemuksemme pohjimmaisia sopukoita myöten. Ei kukaan voi sanoa että eroaminen johtui väärinymmärryksestä!

Se päättyi sillä että Gordon lähti eikä tule koskaan takaisin. Kun seisoin siinä lopuksi ja näin hänen katoavan näkyvistä mäentöyrään taakse, ja totesin että olin vapaa ja yksin ja oma herrani, silloin, Judy, valtasi minut sellainen iloinen huojennuksen ja vapauden tunne! En osaa kertoa sitä sinulle; en usko että kukaan onnellisissa naimisissa oleva ihminen koskaan voi tajuta kuinka ihmeellisen, ihanan yksin tunsin olevani. Olisin tahtonut levittää käsivarteni ja syleillä koko odottavaa maailmaa, joka äkkiä kuului minulle. Oi mikä huojennus, kun asia nyt on selvitetty. Katsoin totuutta silmästä silmään sinä yönä kun näin vanhan John Grierin menevän ja totesin että uusi John Grier rakennettaisiin sen tilalle enkä minä olisi täällä tekemässä sitä. Hirvittävä mustasukkaisuus iski sydämeeni. En voinut luopua, ja noina kauhun hetkinä, kun luulin että olimme menettäneet tohtorin, ymmärsin mitä hänen elämänsä merkitsi ja kuinka paljon tärkeämpi se oli kuin Gordonin. Ja minä tiesin silloin etten voi olla uskoton hänelle; minun täytyy jatkaa ja toteuttaa kaikki suunnitelmat, jotka teimme yhdessä.

En näy kertovan sinulle muuta kuin sekavia sanoja, olen niin täynnä tuollaista tulvehtivien mielialojen sotkua, tahdon puhua ja puhua itseeni selvyyttä. Mutta oli miten oli, seisoin yksin talvihämärässä ja vedin syvän henkäyksen kirkasta, kylmää ilmaa, ja tunsin itseni autuaallisen, ihmeellisen, sähköisen vapaaksi, ja sitten juoksin ja hypin ja laukkasin mäkeä alas ja laidunmaitten poikki rauta-aitaustamme kohti ja lauloin itsekseni. Oi, se oli häpeällistä menettelyä, kun minun kaiken edellisen mukaan olisi pitänyt laahautua kotiin siipirikkona, enkä edes ajatellutkaan Gordon parkaa, joka kuljetti murtunutta ja rusentunutta ja pettynyttä sydäntä rautatie-asemalle.

Kun tulin taloon, tervehti minua illalliselle kokoutuvien lasten iloinen hälinä. He olivat äkkiä minun, ja viime aikoina, kun tuomioni läheni lähenemistään, ne olivat jo tuntuneet häipyvän pieniksi muukalaisiksi. Sieppasin kolme lähintä ja syleilin heitä kovasti. Olen äkkiä saanut sellaisen uuden elämän ja yltäkylläisyyden että minusta tuntuu kuin olisin päässyt vankilasta vapauteen. Minusta tuntuu — oi, minä lopetan jo, — tahdon vain että saat tietää totuuden. Älä näytä Jervisille tätä kirjettä, mutta kerro hänelle sen sisältö säädyllisen hillityllä ja surevalla tavalla.

Nyt on keskiyö ja aion koettaa nukkua. On niin ihmeellistä kun ei tarvitse mennä naimisiin jonkun kanssa jota ei tahtoisi. Olen iloinen kaikkien näiden lasten tarpeista, olen iloinen Helen Brooksista ja — niin, tulipalosta ja kaikesta mikä on pannut minut näkemään selvästi. Minun perheessäni ei ole koskaan ollut avioeroa, ja he olisivat vihanneet sitä.

Tiedän että olen kauhean itsekäs; minunhan pitäisi ajatella Gordon paran särkynyttä sydäntä. Mutta totisesti se olisi vain mahtailua, jos olisin olevinani kovin surullinen. Hän löytää jonkun toisen, jolla on ihan yhtä silmiinpistävä tukka kuin minulla, josta tulee ihan yhtä pätevä emäntä ja jota ei vaivaa mitkään kirotut nykyaikaiset aatteet yhteiskunnan palvelemisesta ja naisen tehtävästä ja kaikesta muusta narrinpelistä, johon nykyaikainen naissukupolvi on antautunut. (Minä vapaasti lainailen ja lievennän tuon nuoren miehen särkyneen sydämen purkauksia.)

Hyvästi, rakkaat ihmiset. Kuinka soisinkaan voivani seisoa kanssanne hiekkarannallanne ja katsella sinistä, sinistä merta! Tervehdin Länsi-Intiaa!

Saammepa nähdä onko tämä kirjelippunen siksi onnellinen että tapaa teidät hereillä? Ehkä ette tiedä että olen neljä kertaa tullut esittämään kiitokseni ja lohdutukseni parhaalla sairasvuode-tavallani? Minusta on liikuttavaa kuulla että Mrs. McGurkin koko aika menee kukkien ja hyytelön ja kananpojanpaistin vastaanottamiseen, joita paikkakunnan ihailevat naiset lähettävät vastahakoiselle laastarikääreissä viruvalle sankarille. Minä tiedän että kotikutoinen lakki on teistä paljon mukavampi kuin sädekehä, mutta minä todella ajattelen että olisitte voinut katsoa minua toisessa valossa kuin mainittuja hysteerisiä naisia. Te ja minä olimme ystäviä (silloin tällöin), ja vaikka entisessä seurustelussamme onkin yhtä ja toista, jonka hyvin voisi pyyhkiä pois, en kuitenkaan näe miksi antaisimme sen pilata koko suhdettamme. Emmekö voi olla järkeviä ja pyyhkiä sitä pois?

Tulipalo on tuonut meille niin paljon odottamatonta ystävällisyyttä ja hyvyyttä — soisin että se saisi sitä vähän irti teistäkin. Katsokaas Sandy, minä tunnen teidät hyvin. Voitte esiintyä maailmalle äreänä ja tylynä ja töykeänä ja tieteellisenä ja epäinhimillisenä ja SKOTLANTILAISENA, mutta minua te ette petä. Vastaharjaantunut psykologinen silmäni on tarkannut teitä kymmenen kuukautta, ja olen tehnyt Binet'n kokeen. Te olette itse asiassa ystävällinen ja myötätuntoinen ja viisas ja anteeksiantava ja suuri, niin että olkaa hyvä ja olkaa kotona kun ensi kerran tulen katsomaan teitä, ja silloin suoritamme kirurgisen leikkauksen Ajassa ja poistamme viisi kuukautta.

Muistatteko sitä sunnuntai-iltapäivää, jolloin karkasimme pois ja kuinka hauskaa meillä oli? Nyt on seuraava päivä sen jälkeen.

SALLIE MCBRIDE.

P.S. Jos minä alennun vielä tulemaan luoksenne, olkaa hyvä ja alentukaa näkemään minua, sillä minä vakuutan teille etten koeta enempää kuin kerran! Vakuutan myöskin etten tiputa kyyneleitä tyynyynne enkä yritä suudella kättänne, niinkuin kuulin erään ihailevan naisen tehneen.

Te näette että olen tällä hetkellä hyvin ystävällinen teitä kohtaan. Kun sanon "MacRae", en pidä teistä, mutta kun sanon "Vihollinen", pidän.

Sadie Kate toi kirjeenne (parempi myöhään kuin ei koskaan). Ja se on hyvin kunnioitettava tuote vasenkätiseltä mieheltä, luulin ensin että se oli Naskalilta.

Saatte odottaa minua huomenna kello 4, ja muistakaakin olla valveilla! Olen iloinen että teidän mielestänne olemme ystävät. Minusta todella tuntuu että olen saanut takaisin jotakin oikein kallisarvoista, jonka huolimattomuudessani olin hukannut.

P.S. Java vilustui tulipaloyönä ja potee hammastautia. Se istuu käsi poskella kuin pieni lapsi parka.

Mahtoivat olla kauhean sekavia ne sivut, jotka nakkasin sinulle viime viikolla. Kunnioititko määräystäni ja hävitit kirjeen? En välittäisi niistä koottuun kirjevaihtooni. Minä tiedän että mielentilani on häpeällinen, loukkaava, sopimaton, mutta eihän ihminen todellakaan voi mitään sille miltä tuntuu. Pidetään tavallisesti mieluisana tunteena olla kihloissa, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen ihmeelliseen, kahleettomaan, iloiseen, vapaaseen tunteeseen että ei ole kihloissa! Oloni on ollut kauhean epävakaista näinä parina viime kuukautena, ja nyt olen vihdoinkin vakiintunut. Kukaan ei voi odottaa vanhapiikuutta kiitollisempana kuin minä.

Olen ruvennut uskomaan että tulipalomme oli Sallimuksen lähettämä. Se oli lähetetty taivaasta raivaamaan tietä uudelle John Grierille. Olemme jo sukeltautuneet syvälle mökkisuunnitelmiin. Minä suosin harmaata stukkia, Betsy kallistuu tiilikiveen ja Percy tahtoo puolet puuta, puolet kiveä. En tiedä mitä tohtori parkamme harrastaisi; oliivin vihreä taitekattoinen näyttää olevan hänen makunsa.

Kun on kymmenen keittiötä missä harjoitella, eivätkö lapsemme opi keittämään! Olen jo ruvennut etsimään kymmentä kilttiä perheenäitiä johtamaan niitä. Luulen että itse asiassa etsin yhtätoista, jotta saisin Sandylle yhden. Hän tarvitsee vähän äidillisyyttä yhtä pateettisesti kuin kuka tahansa tipusista. Mahtaa olla kauhean masentavaa tulla joka ilta kotiin Mrs. McGur-rkin hoitoon.

Voi kuinka tuo nainen minusta on vastenmielinen! Hän on kohteliaan lujasti sanonut minulle neljä eri kertaa että tohtori nukkuu eikä tahdo tulla häirityksi. En ole vielä nähnyt tohtoria silmilläni, mutta kohteliaisuuteni on juuri loppumaisillaan. Jätän kuitenkin tuomioni huomiseen kello 4, jolloin teen lyhyen, kiihtymättömän puolen tunnin vierailun. Hän itse määräsi ajan, ja jos tuo ihminen taas sanoo että hän nukkuu, sysään hänet lempeästi ja kaadan hänet kumoon (hän on hyvin lihava ja kömpelö), panen jalkani lujasti hänen vatsalleen ja jatkan matkaani kaikessa rauhassa sisään ja ylös. Luellen, entinen autonkuljettaja, kamarineiti ja puutarhuri, on nyt myöskin tottunut sairaanhoitajatar. Olen utelias näkemään miltä hän näyttää valkeassa myssyssä ja esiliinassa.

Posti on juuri tullut ja tuonut kirjeen Mrs. Bretlandilta, joka kertoo kuinka onnelliset he ovat lapsista. Hän on pannut mukaan heidän ensimäisen valokuvansa — kaikki kolme istuvat pienissä vaunuissa, Clifford pitää ylpeänä ohjaksista, ja ponin pään vieressä seisoo kuskipalvelija. Miltä tämä kuuluu kolmelle John Grier Homen entiselle asukkaalle? Kaikki on hyvin lämmittävää kun ajattelen heidän tulevaisuuttaan, mutta hiukan surullista kun muistan heidän isäparkaansa, joka tappoi itsensä työllä noiden kolmen tipusen tähden, jotka tulevat unohtamaan hänet. Bretlandit tekevät parhaansa saadakseen sen aikaan. He ovat mustasukkaisia kaikille ulkoapäin tuleville vaikutuksille ja tahtovat saada pienokaiset kokonaan omikseen. Loppujen lopulta minusta luonnollinen tie on paras — että joka perhe tuottaa itse lapsensa ja hoitaa ne.

Minä näin tohtorin tänään. Hän on pateettinen näky, enimmäkseen siteitä. Tavalla tai toisella saimme kaikki väärinkäsityksemme selviämään. Eikö ole kauheata kun kaksi ihmisolentoa, kumpikin varustettuja hyvällä puheenlahjalla, voi onnistua olemaan ilmoittamatta mitään sielullisista tapahtumistaan toisilleen? En ole alun pitäen ymmärtänyt hänen henkistä asennettaan, ja hän ei vieläkään ymmärrä minun. Inhottavaa tuo vaiteliaisuus, jota me pohjoisten seutujen ihmiset kaikin mokomin ponnistelemme säilyttämään! En ymmärrä eikö lopultakin tuo etelämaalainen varaläppä-metoodi ole paras.

Mutta Judy, eräs kauhea asia — muistatko kun hän viime vuonna kävi hermosairaalassa ja viipyi kymmenen päivää, ja minä pidin siitä niin typerää meteliä? Oi rakas ystävä, mitä mahdottomuuksia minä voin tehdä! Hän oli silloin vaimonsa hautajaisissa! Tämä kuoli siinä sairaalassa. Mrs. McGurk tiesi kaikki sillä kertaa ja olisi voinut lisätä sen uutisiinsa, mutta sitä hän ei tehnyt.

Hän kertoi minulle kaikki vaimostaan, hyvin kauniisti. Mies parka on vuosikausia elänyt kauhean paineen alla, ja minä kuvittelen että vaimon kuolema oli siunattu huojennus. Hän tunnustaa tietäneensä jo kihlausaikana että hänen ei olisi pitänyt mennä tuon naisen kanssa naimisiin, hän tunsi hänen hermojensa epävakaisuuden, mutta luuli lääkärinä voivansa voittaa sen, ja nainen oli kaunis! Hän jätti praktiikkansa kaupungissa ja asettui maalle vaimonsa tähden. Ja sitten pikku tyttären syntymän jälkeen tämä meni aivan säpäleiksi, ja tohtorin täytyi "panna hänet pois", käyttääkseni Mrs. McGurkin sanoja. Lapsi on nyt kuusivuotias, kaunis, herttainen pikku olento katsella, mutta tohtorin puheista päättäen aivan abnormi. Hänellä on opinkäynyt hoitajatar aina luonansa. Ajattele vain koko tuota murhenäytelmää, mikä sumentaa hyvän, kärsivällisen tohtoriparkamme elämää, sillä hän on kärsivällinen, vaikka onkin kärsimättömin mies mikä koskaan on elänyt!

Kiitä Jervisiä kirjeestä. Hän on kultainen mies, ja olen iloinen kun näen hänen saavan palkan ansioistaan. Kuinka hauskaa meille tulee kun palaatte Shadywelliin, ja rupeamme suunnittelemaan uutta John Grieriä! Minusta tuntuu että olen käyttänyt tämän viime vuoden oppimiseen ja olen nyt juuri valmis alkamaan. Me teemme tästä hauskimman orpokodin mitä koskaan on elänyt. Olen niin mielettömän onnellinen siitä ajatuksesta että lähden aamulla huoneestani hypinkengässä ja menen erilaisiin töihini sisäisesti laulaen.

John Grier Home lähettää siunauksensa kahdelle parhaalle ystävälle mitä sillä ikinä on ollut!

Etkö hämmästynyt kun heräsit tänä aamuna ja muistit totuuden! Minä hämmästyin! En voinut kahteen minuuttiin käsittää mikä teki minut niin onnelliseksi.

Päivä ei ole vielä valjennut, mutta minä olen täysin hereillä ja kiihtynyt ja kirjoitan sinulle. Lähetän tämän lippusen ensimäisen luotettavan orvon mukana, joka tulee näkyviin, niin se ehtii aamiaistarjottimellesi ohravellin mukaan.

Minä seuraan itse hyvin nopeasti kello 4 tänä iltapäivänä. Luuletko että Mrs. McGurk voi sietää sellaista pahennusta että viivyn kaksi tuntia eikä kukaan orpo ole kaitsijana?

Aivan vilpittömässä mielessä minä lupasin, Sandy, olla suutelematta kättäsi ja tiputtamatta kyyneleitä tyynyllesi, mutta minä pelkään että tein kumpaakin — tai pahempaa! Totisesti en aavistanut kuinka paljon välitin sinusta ennenkuin astuin kynnyksen yli ja näin sinun istuvan siinä tyynyjen varassa kokonaan kääreitten peitossa ja tukka kärventyneenä. Sinä olet näky! Jos rakastan sinua nyt, kun runsas kolmasosa sinusta on parisilaista laastaria ja sideharsoa, voit kuvitella kuinka rakastan sitten kun kaikki on sinua itseäsi!

Mutta rakas, rakas Robin, mikä mieletön mies sinä olet! Kuinka olisin ikinä voinut uneksia kaikkina näinä kuukausina, että välitit minusta, kun menettelit niin inhottavan SKOTLANTILAISESTI? Useimmissa miehissä ei sellaista käyttäytymistä kuin sinun voisi pitää kiintymyksen merkkinä. Soisin että olisit antanut minulle edes aavistuksen pilkkeen totuudesta ja siten kenties säästänyt meiltä molemmilta vähän sydänkipua.

Mutta me emme saa katsoa taaksepäin, meidän täytyy katsoa eteenpäin ja olla kiitollisia. Kaksi elämän onnellisinta seikkaa tulee omiksemme, ystävällinen avioliitto ja työ jota rakastamme.

Eilen, lähdettyäni luotasi, kävelin takaisin orpokotiin kuin häikäistynä. Olisin tahtonut mennä yksinäisyyteen ja ajatella, mutta sensijaan että olisin saanut olla yksin, täytyi minun ottaa Betsy ja Percy ja Mrs. Livermoore päivälliselle (kutsutut aikaisemmin) ja sitten mennä alas puhelemaan lasten kanssa. Perjantai-ilta — seurusteluilta. Heillä oli paljon uusia levyjä gramofonille, jonka he ovat saaneet Mrs. Livermoorelta, ja minun täytyi istua kohteliaasti kuuntelemaan. Ja voi rakkaani — sinusta kai se tuntuu hassulta — viimeinen minkä he soittivat, oli "John Anderson, my joe John", ja äkkiä huomasin itkeväni! Minun täytyi siepata lähin orpo ja syleillä sitä kovasti, pää piilotettuna sen olkapäähän jotta nuo kaikki eivät näkisi.

John Andersson, mun kultani John, mäen yhdessä kiipesimme, ja monta onnen päivää, John me yhdessä iloitsimme. Nyt horjumme laaksoa kohti, John, vaan käymmepä käsikkäin, ja alhaalla yhdessä uinutaan, John Andersson, ystäväin.

Tahtoisin tietää voimmeko me, sinä ja minä, kun olemme vanhat ja kumaraiset ja vapisevat, katsoa kirkkain mielin taaksepäin moneen onnen päivään, jotka elimme toistemme kanssa! On niin hauskaa katsella eteenpäin, eikö ole — elämään, joka on työtä ja leikkiä ja vähän päivittäisiä seikkailuja rinnan jonkun kanssa josta pitää. En pelkää tulevaisuutta enää. En välitä vaikka vanhenenkin sinun kanssasi, Sandy. "Elämä on vain virta, jolla kalastelen."

Syy miksi olen rakastunut näihin orpoihin, on se että he tarvitsevat minua niin, ja se on myöskin syy — ainakin yksi niistä — miksi olen rakastunut sinuun. Sinä olet pateettinen miestyyppi, rakkaani, ja koska et itse tahdo asettaa oloasi mukavaksi, täytyy toisen tehdä se.

Me rakennamme talon mäen rinteelle ihan orpokodin taakse — kuinka miellyttää sinua keltainen italialainen huvila, tai ehkä mieluummin punainen? Missään tapauksessa siitä ei tule viheriäinen. Eikä siihen tule taitekattoa. Ja meille tulee iso, hauska arkihuone, kaikki vain takkaa ja ikkunoita ja näköalaa, eikä mitään McGURK'ia. Vanha otus parka, mahtaa hän suuttua ja keittää sinulle kamalan päivällisen, kun saa kuulla uutisen! Mutta me emme kerro sitä hänelle vielä pitkiin, pitkiin aikoihin — eikä kenellekään muulle. Se on liian häpeällistä menettelyä heti oman kihlaukseni purkautumisen jatkoksi. Kirjoitin Judylle eilen illalla, ja hilliten itseäni ennenkuulumattomasti en päästänyt kirjeeseen edes vihjausta. Minustakin tulee skotlantilainen.

Ehkä en kertonut sinulle tarkkaa totuutta, Sandy, kun sanoin etten ollut tietänyt kuinka paljon välitin sinusta. Luulen että se selvisi minulle sinä yönä kun John Grier paloi. Kun olit ylhäällä tuon roihuavan katon alla, ja sitä seuraavana puolena tuntina, jolloin emme tietäneet jäisitkö elämään vai etkö, en osaa sanoa mitä kauhuja silloin kestin. Minusta tuntui että jos sinä menisit, en koskaan elämässäni pääsisi sen yli, että jotenkin olin antanut parhaan ystävän, mitä minulla koskaan oli ollut, mennä menojaan, välillämme kauhea väärinymmärrysten kuilu — niin — en jaksanut odottaa hetkeä, jolloin minun annettaisiin nähdä sinut ja puhua loppuun kaikki se mitä olin sulkenut sisääni viiden kuukauden ajan. Ja sitten — sinä tiedät että annoit tarkat määräykset minun pidättämisekseni poissa, ja se loukkasi minua kauheasti. Kuinka saatoin aavistaa että todella ikävöit minua enemmän kuin ketään toista ja että vain tuo hirveä skotlantilainen moraali pidätti sinua? Olet hyvin hyvä näyttelijä, Sandy. Mutta rakkaani, jos koskaan elämässämme meille tulee pieninkin väärinymmärryksen pilvi, luvataan ettei suljeta sitä sisällemme, vaan puhutaan.

Eilen illalla kun he kaikki olivat lähteneet — aikaisin, saan ilokseni sanoa, koska tipuset eivät enää asu kotona — tulin yläkertaan ja lopetin kirjeeni Judylle ja sitten katselin puhelinta ja taistelin kiusausta vastaan. Olisin tahtonut pyytää numeroon 505 ja toivottaa sinulle hyvää yötä. Mutta minä en uskaltanut. Olen vielä aivan kunnioittavan ujo! Niinpä — ja se oli toiseksi parasta — otin Burnsin ja luin häntä tunnin ajan. Minä nukuin kaikkien noiden skotlantilaisten rakkauslaulujen hyminään, ja tässä minä päivän koittaessa kirjoitan sinulle kirjettä. Hyvästi, Robin poikaseni, minä rakastan sinua paljon, I lo'e you weel.

SALLIE.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PARAS VIHOLLINEN ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.