Title: Sampo: Runollisto vuonna 1847
Author: C. A. Gottlund
Release date: January 29, 2016 [eBook #51071]
Language: Finnish
Produced by Jari Koivisto
C. A. Gottlundilta
Helsingissä. Painettu C. A. Gottlundin luosna 1847.
"Yöllä päivät jatketaan,
Virsillä vähät oluet."
Imprimatur:
Germ. Fredr. Aminoff.
Suomi.
Suomenmoa.
Suomesta pois-lähtyäni.
Meri-mies.
Suomalaiset.
Norjan Suomalaisissa, vuonna 1821.
Nyt ja Ennen.
Vanha Koarlolainen.
Tappelus-laulu.
Moansa pelastajalle.
Kalevan Tytär.
Anna Maria (Walter Scotilta).
Ruusu Orjan-tappuraisen (Atterbomilta).
Harakan-varpu-heinä (Atterbomilta).
Ilta-ruikutos.
Karkiainen.
Tähct ja Kuu.
Suun-anto (Körneriltä).
Kosia.
Morsiain (Kindiltä, Tarkka-ampujasta).
Frithiofin Sota-laki (Tegnériltä).
Frithiof tuloo kuninkaan Ringin tykö (Tegnériltä).
Kalteni-Rouvan Hedvig Helena Ramsayn hauvalla.
Sanauksia:
I. Agnes Lovise Godenhjelm.
II. Ulrik Wilhelm Hasselblatt.
III. Petter Reinhold von Törne..
IV. Rakkaus (Nossilta).
V. Thymareta (Nossilta).
VI. Sapfo (Nossilta).
VII. Tyttö.
Hulivili.
Koulumestari.
Viina-virsi.
Juoma-laulu.
Kapakkaan marssi.
Veisu (muilta).
Turun tulipalosta, vuonna 1827.
Suomennoksia Bellmanista:
I. Muovits.
II. Äsköinen tanssi.
III. Selkeänsäk soamisestaan.
IV. Tuli-palosta.
V. Viinan juoja.
VI. Juopuneen horajamista, telmätessään.
VII. Juopuneen valitus.
VIII. Oamulla, muoria kuvaelessaan.
IX. Vanha Jussi.
X. Kortin lyönti.
XI. Runojilen.
XII. Kapraal' Kuren hautaissa.
XIII. Jeä-hyvästeleminen, kesä-päivänä, suurustellessa ruohostossa.
XIV. Mähöiselle.
XV. Ukko Noak.
Oppisten laulu (Körneriltä).
Juuvaan.
Muissa kansoissa on jo kauvan ollut tavallinen, vuosittain, toimittoo tämmöisiä pieniä, usseen kuvillakin kaunistittuja, ja soitannolla (med musik-bilagor) soatettuja, runollisia kokouksia — nuorten ajan-ratoksi ja mielen-vietoksi. Jos heissä kohtakin ei aina tavatak mitään erinomaista runollista älyä, niin harjoittaavat kuitenkin aina kansassa levitteä pienempiä, somasti tehtyjä, laulelemia; jotka, niinkuin muutki keväin kukkaiset, loistaavat aikansak, kunnekka toas lakastuuvat, ja unoutetaan toisiin uusiin. Toisin puolin antaavat tämmöiset Runollistot tilaisuutta nuorillen Runoilioillen, ja vasta alkavaisillen Laulajoillen, heissä, jaksojansa myöten, ensin koitella ja harjoittaa runollisia taitojansa. Eiköshän siitten, meillen Suomalaisillenki, kävisi tämmöisiä synnytteä, omaksi mieleksemme ja huvitukseksemme? Tämä olkoon nyt ensimmäinen koek näissäkin aikeissamme, siinä toivossa jotta tuo ei toki lie viimeinenkään. Jos löytäisimme tämän otolliseksi moamiehillemme, niin mielisimme kohta, ja ehkä jo Jouluksikin, toimittoo teille vielä toisen ehkä paremman ja loavullisemman.
Helsinkissä, Kesä-kuun 21 päivänä, vuonna 1847.
C. A. Gottlund.
[Ennen jo painettu Suomalaisessa 1846, N:o 1. Saattaa laulaa samalla nuotilla kuin: "Minä olen poika, jot' ei surut paljon painaa."]
Suomi istui suru-suulla
Kielen vieraan tiellä.
Annas, kultainen, mun kuulla,
Mierukka, sun mieleis!
Onkos sulla,
Niinkuin mulla,
Toivotusta vielä?
Suomi loati, lausumalla,
"Jumala sen tiennee!"
Lausui kieli, laulamalla,
"Vielä toivoo liennee!
Jospa oisi
(Niinkuin voisi)
Suuret niinkuin pienet.
"Mutta moni Suomen-poika,
Muuksi jo on tullut;
Monipa ei enea voika…
Puhuu niinkuin hullu;
Toinen kieli,
Toinen mieli,
Tavaksi on tullut.
"Sepä tuhmat turmeloo,
Ja viisaat villiin soattaa;
Yhtä, toisia, murteloo,
Ja kaikki moahan koataa."
Suomi surki,
Puheen purki,
Itki omoo moata.
Suomenmoa.
[Ennenki jo painettu Suomalaisessa N:o 2, lauletaan kuin:
"Näinmä Suomenmoan palavan, hoi, hoi, hoi!"]
"Omat moat makuammat,
Omat mehät mieluammat."
Kuules, kuules kuinma laulan,
Suamenmoa!
Kuinma virttäisi viritän,
Suomenmoa!
Mutt' ei kuulek kultaiseni,
Suomenmoa;
Eikä arvaak armahani,
Suomenmoa.
Sill' on murheet muistissani,
Suomenmoa!
Mieli-pahat mielessäni,
Suomenmoa.
Kuitenk' laulan lapsilleni,
Suomenmoa!
Joikin koto-joukolleni,
Suomenmoa.
Opetteles poikoisias,
Suomenmoa!
Ettei ouk parempoo moata,
Suomenmoan,
Eikä kansoo kauheempata,
Suomenmoan,
Eikä kiellä kalliimpata,
Suomenmaan.
Neuvoitteles neitoisias,
Suomenmoa!
Ettei ouk suloisamp' moata,
Suomenmoan,
Eikä missään mieluumpata,
Suomenmoan;
Eikä kieltä kauneempata,
Suomenmoan.
Tyyvyk, tyyvyk tyttö rukka
Suomenmoa'an!
Miellyk, miellyk Suomen kukka
Suomenmoa'an.
Suopi sullen sulhaisia,
Suomenmoa;
Yltä kyllin ystäviä,
Suomenmoa.
Taivuk, taivuk poika rukka
Suomenmoa'an!
Sukuisi on suurentanna
suomenmoa,
Esi-vanhemmais elännä
Suomenmoass';
Siitynynnä, syntynynnä,
Suomenmoass'.
Viel' on sioa sinullaik
Suomenmoass',
Oivallista, onnellista,
Suomenmoass'.
Paljon on näitä Neitoisia
Suomenmoan,
Sini-silmän sirkkuisia
Suomenmoan;
Ota yhtä, tahi toisia,
Suomenmoast';
Kasvattaa kauniita paljon,
Suomenmoa.
Niinpä lauloi Väinämöinen;
"Suomenmoa
Se on paras muista maista,
Suomenmoa",
Niemi niemeen, soari soareen,
Suomenmoa,
Talot taipalten takana,
Suomenmoass',
Kumpu tuossa, salmen suussa,
Suomenmoass',
Koivut kosken korvakolla,
Suomenmoass'.
Montaik noit on notkelmoita
Suomenmoass,
Jyvämaita jylhäköitä,
Suomenmoass';
Viitoja on vilmäköitä
Suomenmoass',
Syvänmaita synkiöitä
Suomenmoass';
Joissa hirvet hiihtelöövät
Suomenmoan,
Porot poikia teköövät
Suomenmoan.
Salot täynnä soalistakin,
Suomenmoan;
Selännillä särvintäkin.
Suomenmoan.
Kalat uivat rannoillenkin
Suomenmoan,
Kauppa käypi taukoakin
Suomenmoan.
Rauha onnen rakentaapi
Suomenmoan.
Uskollisuus uuistaapi
Suomenmoan.
Pellot veronsa veteäpi
Suomenmoan,
Miesi toimella eleäpi
Suomenmoan.
Sillä laulan lapsilleni:
"Suomenmoa
Se on paras muista maista,
Suomenmoa".
Suomesta pois-lähtyäni.
(Merimiehen Laulu).
[Painettu jo ennen Suomalaisessa, N:o 4; lauletaan kuin:
"Minun kultani kaukana kukkuu."]
Jo ma olen Suomesta tullut,
Savon moasta samonna;
Jo ma olen Turussa ollut,
Pohjan maita poljenna;
Nyt mä miehun merellä,
Liehun laineen eärellä:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Suloinen oli Suomessa olla,
Isän kullan majassa;
Tukala oli Turusta tulla,
Istua koarella laivassa.
Niinkuin kyyhky kyykistiin,
Orren alla kyyristiin:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Purjeet pantiin pursiin peällä,
Honkan latvoin laitettiin;
Tuulell' tuimall', kovall' seällä,
Halki laineen laskettiin.
Voahet vaipui laijoillen,
Vesi parskui paijoillen:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Suomen salot, Suomen soaret,
Vaikenivat silmistäin;
Ilman pielet, taivaan koaret,
Suljivat meit' sylisään.
Pilvet maita pimitti,
Silmissämme sinitti:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Ystävät ne jäivät sinnek,
Vieretellen veikkojaan;
Purjeet veivät meitä, minnek
Tuuli lykkäis, voimallaan.
Muillen maillen laskettiin,
Aluksella astuttiin:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tullaineen?
Monta kertaa muistan vielä
Koton kauniin paikkoja,
Ussein juohtuu vielä mielein
Muinoisia aikoja;
Isäin, emäin, siskoini,
Ja mun kulta-sirkkuni:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tullaineen?
Yksin laulan minä tiellä,
Ouvoss' joukoss' ollessain;
Suomalainen olen vielä,
Vaikka muihen vallassa:
Jumala mun auttakoon,
Kotihin toas laittakoon!
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Meri-mies.
[Ennen jo painettu Suomalaisessa N:o 16; lauletaan samalla laulannolla kuin: "Pois marsii pojat pohjanmoalt'."]
Pois lähkem' pojat laivoihin,
Jotk' mielii merell' männä;
Ja jok' ei pystyk vaivoihin,
Niin jeäköhönkin tänne.
Jos tuulet ois viel' huimemmat,
Ja hurjemmat kuin ennen;
Niin o'omme myökin tuimemmat,
Sill' antakaamme männä.
Kyll' meren mutkat tunnetaan,
(Mikäpäs meijät esteä?)
Ja tuulen kourat punnitaan,
Jos suinkin köyvet kesteä.
Niin annak laineen liehua.
Niin lennän niinkuin lintu;
Ja annak tuulen riehua,
Niin mänöö että vinkuu.
Sill' meren myrskyt jyskäköön,
Ja pieksäköhön toistaan;
Ja ukko tulta iskeköön,
Jott' taivaat kaikki loistaa;
Ja pilvet kaikki peittäköön,
Niin moata, että merta;
Ja raju-ilmat heittäköön,
Jos vettä ei — niin verta;
Niin täss' ei ketään pelätäk,
Jos oisik Tursas ihte;
Jos kuollaan tahi eletään,
Niin se on muka yhtä.
Sill' minä miesi merellä,
Jos suinkin toinen löytyy;
Ja seison surman eärellä.
Jos kohta kuolla täytyy.
Niin laskem' laivat irroilleen,
Ja purjeet puihin pankee,
Jos Turri-Tursas kiroilee,
Niin luontoini ei lankee.
Sill' minä hampain pureilen.
Ja torjun häntä vastaan;
Ja jos ma mitä suruilen,
Niin se on tupakastain.
Suomalaiset.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Götherna fordomdags drucko ur horn."]
(Kimakasti).
Suomessa muinonkin juotiinpa nuon!
Voitettiin maitapa kaukana tuonn'.
Nytkipä viel',
Samakin miel';
Kukapa mies?
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
(Eänäkesti).
Suomessa juotiinpa nuon! —
Voitettiin maita, vieraisten luonn'.
Kukapa nyt meistä mies,
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
(Karkiasti).
Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme
— ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon… Pulloini juon!
Nytkin viel',
Meill' on sama miel';
Niin uskon mie.
Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi.
Niin Sankaripa, tuo,
Hään onki mies;
Hään viep meit' ies.
Norjan Suomalaisissa.
Vuonna 1821.
[Painettu jo ennen Suomalaisessa N:o 6; lauletaan melkeen samalla tavalla niin kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen."]
Paha sanoa,
Kipiä kärsiä.
Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita;
Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!
Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla;
Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.
Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti;
Vallattomuus valloillaan, ja — Laki ompi vaitti.
Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet;
Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.
Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa;
Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.
Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne;
Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.
Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä;
Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.
Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan;
Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.
Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,
Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.
Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,
Miehet rievut valittaa; — voan kuka heihin luottaa?
Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;
Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.
Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;
Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.
Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä
Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.
Nyt ja Ennen.
[Tämäkin on ennen painettu Otavan II Osassa p. 304-305.
Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.]
Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.
Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.
Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.
Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;
Nyt niin juopi joka miesi, yksin, kotonansa.
Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;
Nyt ei löyvyk talossa — kuin velkoa ja viinaa.
Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.
Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.
Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.
Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
Nyt on likat ilkiät, ja ylpiät on vaimot.
Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.
Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta;
Nyt hän muillen muikarillen antaa vieläik muuta.
Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.
Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu;
Nyt on sillä, laissa, joka miehen kanssa juttu.
Ennen laulo Lukkair ite, kirkossa ja häissä;
Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.
Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta;
Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.
Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko;
Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan — ja torkkuu.
Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta;
Nyt hään heitteä rästiksi ja panttoo kustaik kuusta.
Nimismiesi ennenkin hän toimessansa suitti;
Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä ouk kuitti.
Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään;
Nyt hään rajat rakenteloo tikkuihensa jälkeen.
Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä;
Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.
Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat;
Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.
Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä;
Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.
Mitenkäs siitt' minä olin? — Elin niin kuin Herra;
Nyt on kaikki kaonna, voan — laulan vielä kerran:
"Joka kiitteä vanhoja, hään nykyjähän moittii;
Ajat oli kiistallaan, voan — vanhatpa nuo voitti."
Vanha Koarlolainen
Kyrön tappeluksesta (19:nä päivänä Helmi-kuuta v. 1714).
[Ennenki jo painettu Suomalaisessa N:o 12. Jokaisen sanan (vers) lopullen pannaan laulaessa aina tätä hyryä lisäksi, "Laa, lii, lu, lii" &c. "Koarlolaisiksi" (Karoliner) kuhuttiin vanhoja Sotamiehiä, jotka olivat palvelleet Kuninkasta Koarle XII:nettä.]
Murheet oil meillä muinon, suru suuri Suomessa.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.
Itkulla moni Isä istui muinon huolessaan.
Laulanma Savon-lapsi, korvessamme kotonain,
Siitäpä so'asta kuin piettiin Kyrön pellolla.
Laulakee työkin lapset, pojat pitkin Pohjanmoan!
Suur' oli miesten murha muinon muka Suomessa.
Talvella, tanhualla, tapeltiin ja tapettiin,
Lumella, pakkaisella, lämmee verta vuotattiin.
Armfelti tappeli kuin poika kyllä puolestaan;
Mutt' oli koiruus kuitenk' hevoismiesten puolessa.
Kahestin vihollisten viistot moahan viskattiin,
Kahestik heijän joukot syrjihin jo sysättiin.
Kylmäksi moni syän kylän alla kyhnistiin;
Monelta Jeäkäriltäik jäsenet ne jäykistiin.
Silloin niin miehet meijän olivat jo voitollaan,
Pakkopa pani vihollisten parvet painumaan.
Kuin oli De la Barre tepastellut tiehensä,
Ja oli viekas vienyt hevoismiehet myötänsä,
Silloin niin Suomen sulhot surkeasti surmattiin.
Monikin kannus-jalka kaunihisti murhattiin.
Venäjän hevois-väki kiersi kylän ketoja:
Niinpä nuo keihäs-miehet peäsi meijän takana.
Siitäpä vasta puuha syntyi joka puolelta;
Siinäpä monen liha lämmit'tiin ja leikattiin,
Siinäpä miehet monet miekan kanssa muokattiin.
Niinpä nuo Suomen pojat piirit'tiin ja piiskattiin,
Pahoinpa tässä heitä hakattiin ja hoaskattiin.
Vieläpä kerran tässä toistaan kovast' koiteltiin,
Vieläpä kalpoin kanssa Kasakoita voiteltiin,
Paj'netin kanssa heitä painettiin ja paiskattiin.
Veri se roiskui kyllä heijän roima-housuiltaan,
Tihjästi tippui heijän lihavilta lihoiltaan.
Kuin oli vähennyt jo väki meijän puolella,
Eik' ollut enemmänkään jälellä jos puoliaan.
Silloin niin pakko pani meijän pojat painumaan,
Sep' oli mies kuin peäsi Venäläisten miekoilta.
Herrat ne tässä kaikki heittivätten henkensä:
Freudenfelt ammuttiin, jok' oli koko kauhia.
Vieläpä Kyrön kankas kahtojansa karvastaa,
Vieläpä Napon-notkot Suomen verta hijottaa.
Ei ole luita kaikki peitettynnä turpeessa,
Ei ole miesten kallot kaikki vielä mullassa.
Joki kuin juoksi tässä (Kyrön kymiks' kuhutaan)
Lainehti kesäkauen miehiä ja miekkoja.
Suvella suot ja korvet rupeisi jo sulamaan,
Nyt vasta vaimorukat löys'vät Ukko-vainoitaan.
Emät ne ehtivätten tässä kukiin lapsiaan,
Neijot ne kuulusteli tässä kuhik kultoaan.
Vaikk' oli muoto musta, kasvot kaikki lahoina,
Vaikk' oli hanken alla kaiket talvet hautoina,
Kuitenkin voattehista tunsivatten tuttujaan.
Monikin veli tässä vieretteli veikkojaan.
Ilmolan isännistä monta tässä itkettiin,
Laihelan lapsistakin toista tässä kaivattiin,
Tästäpä Vöyriläiset veihti-vyöllä vyörättiin,
Tässäpä Kyröläiset kynsillähän kyyryllään.
Muinoisat muistojamme murehella muistellaan,
Vanhoja aikojamme aina vielä arvellaan.
Lakkaan jo laulamasta, lausujani lopetan,
Taijatkos paremmin, niin rupeeppas siit' panemaan.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.
Tappelus-laulu.
[Ennen jo painettu Otavan II:sessa Osassa p. 307-309 kussa hänen laulantoakin (melodi) tavataan; ja josta se on siitten otettu Suomalaisen 13 Numeroon.]
Hyvä tapa tappelussa,
Se lyö joka ennättää.
Sota on syttynynnä,
Linna on piirit'tynä;
Rauhat on purettuna,
Rajat on murrettuna;
Miehet, mänkee sinn',
— johon teitä tarvitaan!
Joutuke pojat välleen,
Noutake maitanne jälleen;
Miesten miekkoja myöten,
Viha-miestänne lyöten,
Miehet, mänkee sinn',
— jopa teitä tarvitaan!
Pyssyt jo laukiavat,
Tykit jo paukahtaavat,
Kassarat heiluu käissä,
Rautaiset lakit päissä;
Miehet, tehkee työ
— mitä teiltä voaitaan!
Viholliset, tuolla,
Rypäilöövät suolla;
Pelkeävät meitä,
Mutta emme heitä.
Miehet, malttakaa,
— vielä heitä tavataan!
Haakkaa hyväst' heitä!
Nakkaa poikki päitä!
Jotta suonet rippuu,
Jotta suolet tippuu:
Miehet, muistakaa
— mitä teiltä voaitaan!
Lyö, niin kaulat katkii!
Lyö, niin kalvat ratkii!
Lyö, ett' luut ne luskaa!
Lyö, ett' rustot ruskaa!
Miehet, seälii heit'
— jotk' on teijän armossa!
Jopa ne karkoavat,
Huutaa ja parkuavat,
Juoksoovat kaikki korpeen.
Saroihin ja kortteih'n;
Miehet, tulkaa tänn',
— että teitä kostellaan!
Urot ootten uljaat,
Suomen parhaat Sulhat!
Autuas ja ankar',
Suomen suurin Sankar',
Tule sinä tänn',
— että sua siunataan!
Tulkee meijän syliin!
Tulkee meijän kyliin!
Tulkee vaimoin huohmiin!
Tulkee lasten suojiin!
Suomalaiset kaikk',
— työpä meijän kunnia!
Moansa pelastajalle.
(Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "O Yngling om du hjerta har" &c.]
Niin poika, jos sull' syän lie,
Vanhojais nouvata!
Niin jouvuk tähän hätään, sie;
Ja moamme pelasta!
Niin mieluisa ei lähti lie,
Kukkaisten liepeella, —
Niin suloinen ei päivä viel',
Kuin kuolla moallensa.
Sun voipa-töitäis kuultuiksi-
pa aina tulla sais'.
Ja laulettaisiin ijäksi
Ylistös-runojais.
Nimeisi meitä muistuttaa! —
Nuorikin neitopa
Hään kukkaisillaan kostuttaa
Ja hautais kaunistaa.
Kalevan Tytär.
[Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle, ei murheesta mistäkään tietäk", &c. Ennen painettu Otavan II Osassa p. 315-317.]
Loilu.
[Loilu, Ballad. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan Ganand. Mythol. Fenn. p. 30.]
"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
Laskek minun keollen käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa keolla öyläin." —
"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
Laskek minun kukissa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa kukissa öyläin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laskek minun marjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laskek minun karjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laskek minun kylässä käymään!"
"Määppäs jos! —
Luuletkos
Ettäsä kotihis löyvät?"
Piikapa läksi: ja keollen hän kävi.
Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Savon-maita samoi, ja juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Hämeen-maita hätin hään juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Löysi hään kyntäjän, ja hevoisen ja auran,
Ja kaikki hään helmassaan peitti.
Kaikki hään voi,
Ja kotiisak toi:
"Kuules mun kultainen Äiti:
"Minkäpä Herhiläsien lehossama löysin?
Moassa se möyräis ja möykkäis.
Taritui niin
Karttuihin kiin,
Ja turpeessa toukkais ja töykkäis."
"Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas,
Laskek häntä mehtähän jälleen!"
"Tänneppä hyö
Tuloovat. Myö
Taivumme pois tästä välleen."
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
Ja minä heijän voimaansa kiitän.
Moasta ja soist',
Muuttivat pois,
Eik' heit' ouk kuuluna siitten.
Anna Maria
Pakina. Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.
[Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla. Ennen painettu Otavan I Osassa p. 540; kussa myös soitantonsakkin tavataan.]
Anna Maria, jo hämärät helvieä!
Kuules mun kultain — jo päivänmä neän!
Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selvieä;
Hoi, Anna Maria! — Nouseppas jo!
— No, niin nouseppas jo!
Anna Maria, jo oamu on käissämme,
Mehtämies torvellans' tojotteloo;
Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme.
Ylös, mun kultaini! nouseppas jo,
— No, niin nouseppas jo!
Voi Tybalt! mun kultain, kuin unta ei suonut;
Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonut,
Niin kuin se salainen, suloinen yö,
— Kuin se suloinen yö.
Niin laulakoot linnut, kuin usmat on poisi,
Ja soittakoot sarvet — niin monia kuin ois!
Kuin unein ei häviäis. Jopa tuo jäi!
Ja Tybalt, mun kultain, sun unessain näin,
— S'ua unessain näin!
Ruusu Orjan-tappuraisen.
Atterbomilta. (Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Hulda Rosa, Fjäriln frågar" &c.]
"Ruusu kulta! (Perho loatii
Illan hämärrellessä)
Miksi eroisi mun soatti
Suruun? Pimenööpi moatki —
Vasta syvän-yöllä voatii
Lempi — lempi
Peätteä liittoonsa."
Ruusu, itkein, virkki: "tästä
Lähek Perhoinen jo pois!
Pimeyspä meijät estää —
Halaamasta m'ua peästä'!
Oamuksipa tuota seästä'!
Mietii — mietii,
Sinusta, voan sois'n."
Kuu jo valollansa, hellä,
Suloitteloo koko moan;
Kussa Ruusu nukkui, välleen
Perhoinenpa joutui jälleen,
Kuiskais, päivän koittais, hällen
"Nouse! — nouse!
Hyväillä jo soan."
Harakan-varpu-Heinä.
Atterbomilta. (Suomennettu).
[Lauletaan kuin: "En blyg Viol på ängen stod" &c.]
Harakan-varpu-Kukkainen
Keolla seisoi yksinään,
Kaunis, suloinen, heinä!
Niin tuli eteläisen kans'
Neitopa laulain tanssians'.
Hään tuil — hään tuil
Niin onellinen juur'.
"Voi, (mietti kukka) jospa voan
Sen onnen ainoasti soan,
Heinien hehkuks' tulla!"
Kuin tyttö noukahti sen pois',
Ja painoi poveensa — viel' sois'
"Jos voan — jos voan
Vähäiseks' hetkeks' voan!"
Voan tyttö tuil: jo pettiin hään,
Sen pienen kaunokaisen peä
Tuil jalaltaanpa koatuks'.
Hään painui, vaipui; "muttapa —
Ma kuolen! voan tok' sinulta;
Tehtäisi — tehtäis!
Sun jalkais juurella."
Ilta-ruikutos.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Sköna flicka tillåt mig blott ett ord Dig fråga!"]
Pojat, yöllä, laulaen leppeesti tyttö-kultaisensa ikkunan alla.
Kaunis tyttö, josma sais'n
Sanan sulta aivan!
Siitten olisinma vait,
Enkä s'ua vaivaak.
Vapautettu piteä sun,
Yksin, vallan käytteä;
Korkeinkinpa onni mun,
Tahtoaisi täytteä.
Kuules, kultain, sanani:
Tules tännek luoksein!
Uskoppas mun puheeni,
Vannon nimeis vuoksi:
Hurskas ompi mieleni!
Jos myö joutuis yhteen,
Lupaan, vannon — kieleni
Ei piek muuta pyyteä.
Painuk, vanhan nureista,
Poikaisi jo syliin!
Rakkauen soat murheistais,
Ystävyyttä hyvin.
Majassamme voisit sie
Onnellinen olla;
Lykylliseks' tulisit,
Sen moar' soisin tulla.
Karkiainen.
Ukko (Tytön isä) hawaihtuaan, toruu heiät, ikkunansa awattua ylimmäisestä huoneen-kerrasta.
Jo, toas! Pahuuspa! Mitäpä häly? Mänkeä tiehenne! Kukapa laulaa? Kukapa laulaapi ja uskaltaiksen piteä remua? Mänkeä pois! Tokkos määt? Mitkäpä korvettavat työ? Mitkäpä korvettavat työ! Eikös jo lopuk? Ettenkös herkiäk jo pois? Ettenkö herkiäk jo pois?
Antti, haeppas vahin! Jotta peäsen tästä möläst; sillä ovat juovuksissa. Ne juoma-ratit, ne juoma-ratit, ne haisoo oltta, viinaa, aina tänn'. Mänkeä pois! Tokkos määt? Sen tulen ruuat, vimmat, työ! Sen tuhat tulimaiset työ! Ettenkö taukook! Ettenkö luovuk telmämäst! Ettenkö luovuk telmämäst'?
Senkös perkeleenkö pojat, jotka kiljuuvat kavulla, ja hävittää muihen yölepoo? Mänkeäpäs pois! Sitt' muutoin huuvan tänn' yö-vartian, jok' viep' teit' katrakkaan; kussa jeätten kunnek luunne sammaltuu. Josma otan ruoskain, tulen sinn', niin hakkaan hartianne, ettei ykskään ruoto ehjäks' jeäk! Sen vannon ma; ja huut! ja mänkeä hiiteen! Mänkeä hiiteen! Tuhmat siat. Huut! Mää helvettiin! Mää helvettiin! Mää helvettiin!
Tähet ja kuu.
[Lauletaan kuin: "Stjernorna blinka ned på min ödsliga stig" &c.]
Tähet ne paistaa
Ainakin moahamme tänn';
Taivas se loistaa
Yöllä, kuin päivälläkin!
Murheet ja huolet
Voittaavat mielemme teäll';
Taivaassa, tuolla,
Ollaan kuin voiton jo peäll'!
Jos mulla oisi
Siivet, kuin linnulla on,
Lenteämmä soisin
Moastapa — taivaisehen!
Missä on toista,
Kauniimpi kahtoa muu?
Kuin, koska loistaa,
Taivaalla, tähet ja kuu!
Kass' kuin tuo kahtoo.
Mieluisast', moahankin tänn'!
Kultain, hään tahtoo
Olla mull' ysiävänäin.
Silmällä, tuolla,
Valvoovat onnemme net;
Toisella puolla
Vastapa onneisi neät!
Laulakee veikot,
Taivaanki valloillen myös!
Vaikka on heikot
Eänemme, kebnoisi työs.
Kuu jopa kuulee,
Arvaakin laulumme hään;
Etkössä luule,
Jott'ei hään meijätkin neä?
Soitas siitt' Suomi,
Helkytäk kantelettais!
Iloa tuomme
Moastais ja taivahastais.
Suun-anto.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Jag är så ung, min blod så het" &c.]
Ma olen nuori! Vereni-
pä poahtuu suonissain;
Parasta, jota tiijänki,
On soaha suuta, vain.
Ja joski tyttöin halais' mie,
Niin riivattupa kaikki lie;
Sill', josma toivon miten voan,
Niin ei se synnyk kuitenkaan…
Noapurin tyttö, kauniskin,
On paras kultani!
Jo kerran luontoin karkaisin,
Ja otin syliini:
Mutt', lempo, kaulavoatehist'
Tuil neula, joka sormein pist';
Ma juoksin pois, kuin verta vuos'.
Ja suunkin anto — se jäi tuoss'.
Jo häntä kerran siitten ha'in,
Ja tapais'n portissaan;
Mä hänet käsihini sain,
Ja pyysin suuta voan;
Mutt' silloin joutui isä sinn',
Joka tuil porstuastakin;
Ja silloinkin se siihen jäi,
Mun täytyi olla — ilman, näin.
Ma, rannallaik, sen tapaisin
Niin mieli-lempöinen;
Toas pyysin suuta samaisin.
Hään sanoi: "veikkonen"!
Ja suutansa jo ojensi;
Voan silloin talon koiraki
Mun puri seäreenipä, niin
Jott' täyvyin heitteä, kaikki, siin'.
Kuin öylöin kävin sivuitsen,
Hään sanoi, hiljain, nuon:
"Ma akkunani avaitsen,
Ja outan sinun — tuonn'!"
Ma tulin, toivoen, niinkuin muut,
Ja nostin ylös tikapuut;
Voan katkeis, pahat, noustessain;
Ja suuta — empä soanut vain.
Ja niinpä ainakin se lie —
Vaikk' olen vielä nuor',
Voan jos en suuta soak, niin mie
En maltak olla nuon.
Niin sanoppas, kuin kuulet niit',
Mitäsmä olen tehnyt siit'?
Kosk' eipä ykskään auttanoon,
Ja suuta mulle antanoon.
Kosia.
[Lauletaan kuin: "Under bröstet bar jag smärta" &c.]
Mielessänipä minä kannan
Murheen, jokapa on jo vanha;
Eikä ykskään nyt taijak auttaa,
Paihti sinä, ja sinun kautta.
Niinpä tämäkin liika vaiva
Syämmeni jo pohjat kaivaa;
Enkä tiijäk mitäs mun puuttuu,
Mielessanipä kaikki muuttuu.
Yö on kolkko, ja päivä kylmä;
Mutta, kultuein, sun silmä —
Sepä lämmitteä mun mielein,
Ja mun soattaapi ilon tielle.
Sie oot kaunis, ja sie out koria,
Sie out nuori ja varsin soria!
Ilmankoskipa minä soisin
Jotta, seurassais, aina oisin.
Sie out linkki, ja sie out nöyrä;
Minä vanha, ja selkäin köyrä.
Niinmä vannon — etten mä taijak
Tulla aikoin, ell'emme naijak.
Rupeek vaimokseni mullen!
Annan ihteni, ijäks', sullen.
Siitt' ois onni ja lykky koissa,
Murheet painuisi kaikki poisi.
Kuules kultainenpa neitti!
Mitäs sanoisi sun äitis,
Jos me uskalsimme pyyteä —
Peästä, naimisilla, yhteen?
No, niin annetaanpas sitten suuta!
Sepä alku, ja siitten muuta.
Kirkollenkipä siitten käyvään.
Tehhään kaikkipa temput täyven!
Siitt' ei sanomista oisi kelleen,
Jotta joutuipa kovin välleen;
Sillä aikansak kuhik voatii,
Ell'ei tytti jo kätkyyn soatiin.
Morsiain.
(Ruotista suomenettu).
[Lauletaan kuin: "Vi bundit ihop en bröllops-krans" &c.]
Jo valmis on sun heä-pukuis!
Silkistäpä, sininen;
Myö soatamme sun sulhais luoks',
Ja ikuks' iloon viimen!
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Kukat ja ruusut, kustaik lai,
Ne kasvaa kaikki siihen;
Voan mistä sulhain tästä sai,
Ja kellen niit' nyt viijään?
Uus ja kaunis morsiain-puku:
Silkistä, sininen. :|:
Jo monta vuotta keträis sie
Keltaista pellavaisi;
Sen säijes hiusta hienompi,
Ja lankais kaunis varsin.
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Voan kosk' on kosia jo teäll',
Ja viimen vuosiik männyt;
Niin kosk' hään sai mit' haki teält',
Hään kaikk' on sovittanut.
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Frithiofin Sota-Laki.
Tegnériltä. (Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Nu han sväfvade kring på det ödsliga haf" &c.]
Nyt hään purjehti pois meren aukioillen,
Hään läks' kaukaa kuin soalistaan hak';
Mutta soturioitansa kurissaan pit'.
Voitkos kuulla sen meriläis-lak'?
"Ei piek huoneissa moata, eik katoksen all':
Vihamiesipä tuvassaik lie;
Makoo kilpeisi peäll', ja piek miekkaisi käiss'!
Peitteheksiki taivahais pie!
"Lyhyt vasaran vars' ompa voivalla Thor,
Kyynär-pitkä on miekkakin Frein;
Siin' on kyll'! Jos oot mies, riennäk vihajais peäll';
Sillä lyhyt ouk miekkaisi ei.
"Vaikk' on rajukin tuul', purjeis nokkahan sa'a!
Hauskaat ovatki myrskyiset seät:
Laskek venoisi vesillen — pelkur' on hään
Joka vältteä — vaikk' pohjaankin määt.
"Vapa neitonen moall', ei ouk merelle sen;
Joski Freija, hään pettäis sun voan;
Sillä poski punainen on viekkaus juur,
Ja sen paulat on kiemuransa.
"Viinaa vanhatki joi, olek päissäis sie myös!
Jos voan kunnolla kannatat sen.
Joka hoipertaa moalla, hään nouskoon ylös;
Voan jos horjut, määt — pohjahan päin.
"Jos neät kauppiaan purtta, niin suojelek sen!
Mutta heikko hään — maksakoon työs;
Hään on voitonsa orja, sie merellä mies;
Paremp', kultansa, miekkaasi myös'!
"Ja'ak, merellä, soalistais arvalla vaan;
Miten käyp', elä pahaksi paak!
Mutta kuninkas ite — ei arpahankaan;
Hään voan kunnian, yksinään, soap'.
"Nyt neät soturit jo, siinä kina ja työ;
Käypi kiivaast' jo kilpeihin kiin.
Jos sa askelen vältät, soat eroisi meilt':
Tie kuins tahot; — voan laki on niin.
"Tyyvyk voitollais! Voan, joka armoais pyys,
Sill' ei puolta, hään riitaa ei suok;
Niinpä kuulek sen rukousta nytkin myös:
Konna se, jok' ei seälisi tuon'.
"Niin on merellä tapa, ja mies ompi hään
Joll' on hoavoja rintansa täys;
Annak vereisi juosta, vaikk' päivän ja yön,
Sijok siitten — jos meijän out mies'."
Niin hään julisti lainsa, ja nimensäkkin
Tuli kuulluiksi vieraisiin main;
Eikä löytänyt vertaansa aaltojen peäll':
Ja sen joukot, ne sotivat ain'.
Mutta ite hään perällä istui, ja siin'
Kantoi siniseen syvyyteen päin:
"Olet synkkä! Voan sinussa rauha tok' lie,
Kosk' ei peälläisi löyvykkähän.
"Joski Jumala suuttuisi, miekkahan hään!
Jos niin suotu on, koatunen mie!
Mutt' hään pilvessään pysyy, ja mietöksilläan
Hään voan hätyttelööpi mun miel'.
"Voanpa tappelussa, niin on korkeissaan hään,
Nousoo, kotkana, ilmohinsa;
Ja sen ohta on kirkas, ja kuuluu sen eän',
Kuin hään kokasta salamoittaa."
Niinpä aina hään voitosta voitollen läks',
Oli vakava voahtien peäll';
Ja hään kulki eteläänpä soaresta soar',
Kunnek tulipa Greekan mereen.
Kuinpa korpeila näk', tuolla allojen luo.
Kussa temppelit notkistaiksen —
Mitä oatteli — Freja sen tieteä, ja sie;
Ja, te Runojat, arvaatten sen.
"Täss' on asuntomme, teällä korpi ja soar',
Teällä kirkko, jonk' isäni näi!
Se oil tännepä, johonma kultuein pyys';
Mutta, mieletöin, pohjoiseen jäi.
"Eikös onni, ja rauha, ouk metistöss' teäll',
Eikös muistit lie pylvien luo?
Niinkuin rakkaisten kuiskeet on lähteisten eän':
Linnut laulaavat runonsa, nuo.
"Missä Ingeborg nyt? Lie hään hyljänyt mun,
Vanhaan vaivaiseen Ruhtinahan?
Emmä soatak sen heitteä, jos henkissä lie;
Jos ma saisin tuon nähäksein voan!
"Jo on vuottapa kolm', koska kotoa läks'n:
Koska näinma nuo runoisat moat.
Tokko tunturit siellä viel' henkissä lie,
Liekkö kesä mun syntymä-moass'?
"Isäin hauvallepa minä istutin puun;
Vieläköhän lie kasvava tuo?
Kuka korjannoon tuon? Annak voimaisi, moa!
Sillen taivaskin, kastellais, suok!
"Miksi viivymme viel', näissä vieraissa maiss'!
Otan verot, mies'murhaaja mie —
Kyll' on kunniaksein! Ja toi kultakin, tuo,
Emma missäkään arvossa pie.
"Jopa lippukin osottaa pohjoiseen päin!
Pohjassakin on rakkaimmat moat;
Niinpä seuraanki taivaisien tuulien myöt,
Jopa palajan takaisin toas."
Frithiof tuloo Kuninkaan Ringin tykö.
Tegneriltä. (Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Kung Ring han satt i högbänk om Julen och drack mjöd" &c.]
Ring Kuninkas, rahillaan, jouluna oltta joi,
Sen viereen istui puoliso, nuor' ja kaunis toi;
Kuin syys ja suvi nähtiinpä niitä vierekkään,
Tuo oliik sulo kevät, se kolkko syksy hään.
Niin tupahanpa tuli jo ukko vieras sinn';
Hään peästä jalkoin asti nahoissa pukeiksin.
Hään piti kepin käissään, ja kävi kyyryssään;
Mutt' korkeemp' kuin ne toiset, niin oli kuitenk' hään.
Hään istuaksein paniin, sopessa, pankolla;
Siin' onki köyhäin paikka, ainakin arvolla.
Nuo hovinherrat nauroit, ja iskit silmänsä;
Ja sormellaan osotti, ukkoa, ilvensä.
Nyt vihastuipa vieras, sen silmät leimahtaa;
Hään miehen, yhen heistä, rinnoista kiini soa,
Ja sukkelasti keänsi sen ylös-alaisin.
Ne toiset vaikenivat: myö oisiik tehnyt niin.
"Mikäpä häly tuolla? Kuk' murtaa rauhaani?
Niin tules ukko tänne, puheillen, kultani!
Mitä on nimeis? Mistäs sä olet? Mitäs hait?"
Niin sanoi, vihapäissään, kuninkas — muuta pait.
"Kyll' paljonpa sa kysyt! Voan minä vastaan sull':
En annak nimein kellen; se kuuluupi minull'.
Katumuksessa synnyin, puutos mun taloni;
Tänn' tulin Ulvilasta, — siin' vietin yötäni.
"Ma ennen muinon kulin, merellä, laivalla;
Sill' oliik vahvat siivet, se lensi ilolla.
Mutt' nyt jo hyljättynä, se jäätyy rannalla;
Itek oon vanhaks tullut: vaivapa vanhalla.
"Ma tulin tiijustellen, opiksi mieltäisi,
Niin tehtiin mullen pilkkaa, en olek narriksi!
Ma sain niskasta narrin, ja keänsin häntä päin.
Suok anteeksi Kuninkas! — Tok' vahinkoksi ei."
"Et pahoinpa sa panet sanojais, weikkonen!
Sill' kunnia wanhoillen: Istuppas pöywällein!
Woan heitäk hoamuis poisi! Sun soisin nähäksein!
Piilten ei ilo synnyk, toivonpa ilon, näin."
Ja nytpä, vieraan peältä, läks' karhun nahka vain,
Sen vanhanpa siassa, nyt nähtiin nuorukain;
Ja otastapa aina hartioin liepelle,
Sen kelta tukka laineht', kuin kulta-viipeleet.
Hään seisoi siinä, uljas, sini-sametillaan,
Hopein solettu vyössään, kussa tapiola
Oil kauniist kuvaeltu, peotkin, luonnossaan.
Ne, ympäir kupeitansa, tavoitti toisiaan.
Kalvoisimessaan kantoi renkaan, kullasta, uus;
Kupeeltaan riipui miekka, kuin tuli-leimaus.
Silmällä vakavalla, hään kahtoi ympäir nuon —
Hään kaunis oil kuin Balder, ja uhkea kuin Thor.
Hämmästy'n Inkan poskeet, ne muutti karvansa:
Kuin revontulet poahtaa tunturin hankia,
Kuin kahet lillukaiset, tuulen tuimuuessa,
heilyyvät laineen peällä — niin liehytt' rintansa.
Nyt puhalsivat torveen, ja kaikki hiljaks' jäi,
Sill' nyt oil luvan hetki, jota käytettiin näin:
Sinn' tuotiin oras Frejrin, joll' omena oil suuss',
Kukilla kaunistettu, nelj-ryömin, kaunis, uus',
Ja Ring Kuninkas repi harmaja hapsiaan,
Hään koski posson ohtaan, ja teki lupansa:
"Ma wannon voittaakseini sankarin Frithiof,
Niin Frej mun auttakooni, ja Odin ja myös Thor!"
Irvislellenpä naurain, nyt vieras kohottiin,
Silmänsä, suutuksissaan, vihasta leimahtiin;
Hään löi miekkansa pöytään, jott' raikkui salissa,
Ja ylös kaikki urot ne hyppäis rahistaan.
"Niin kuuleppas, Kuninkas, mun lupauksein myös!
Tuo Frithiof on mun heimo, sen tunnen, se on mies.
Ma vannon hänen puolta ma pian ikäni,
Avulla Tuonen neijon, ja terän miekani."
Kuninkas, naurain, sanoi: "Kyll olet rohkia!
Tok' sanat vapaat olkoon Kuninkaan hovissa
Juotappas' häntä, Rotnink, parhaillais mik'on läss'!
Ma soisin hänen jeävän, kaikeksi talveks', täss'."
Ja Rotnink viinasarven hään otti, täynäns, nuon;
Härän otasta soatu, kalupa kaunis tuo.
Jaloilla hopeisillaan, monenki renkaan kans',
Kuvilla vanhoin aikoin, kirjuttamisillans'.
Silmällä moahan kahtoin, hään tarjoi sarven täll';
Mutt vapisipa käsi, jott viina ripsaht' peäll'.
Kuin päivä-lasku vuohen kukkaapa punoittaa,
Niin polttivat pisarat sen kauniin sormia.
Ja mielelläänpä, vieras, hään sarveen otti kiin.
Ei kaks' sen tyhjäks' juonut, joit' miehiks' mainettiin;
Voan heti, arvaamatak, Rotninkin hyväksi.
Niin voipa, yhell' kerrall', sen, yksin, tyhjensi.
Runoja kanteleensa hään otti samassa,
Ja lauloi runon kauniin, rakkaista pohjassa:
Hagbartista ja Signest', ihaisest' laulaissaan —
Syämmet kovat suli kupariss' rinnoissa.
Hään Valhallasta lauloi, ja Einherijästä,
Vehkeistä uroin vanhoin, moalla ja merellä;
Käsi jokaisen miekkaan, ja silmät kiihoitt' hään,
Ja sarvi aina kulki, joukossa, yhtänään.
Kovinpa siellä juotiin, kuninkaan hovissa;
Jokainen uros oliik hyvinpä huitissa,
ja mäniik siitten moata, hiljaisest' rauhallans';
Voan Ring, kuninkas vanha, hään makais Inkan kans.
Katteini-Rouvan Hedvig Helena RAMSAYN (Syntynynnä TAWAST) kuolemasta, kuultuani.
[Sillä laulannolla kuin: "Gullmanig fåle Skinfaxe drager."]
Ainapa surunki sanoja soahan,
Ainakin kuuluupi kurjuutta voan;
Murheet, ne seuraavat meitäkin moahan,
Huolet, ne tummentaa taivaan ja moan.
Niinpä nyt silmäni sinua kaipaa,
Syänki suruupi, lähtyäis pois;
Toasi jo tuonela turviinsak saipa
Yhön mun ystävän; — monta ei ois.
Kasvoit kuin mansikka: punoitit aina,
Loistit kuin lillukka — iloksi voan;
Kypsyit, ja he'elmöitit, armaani vaina!
Hajottain lemuais ympäri moan.
Tok' ei sun päiväiskään paistanut aina:
Pilvet ne toisinaan pimitti sen;
Elämän vaiheet, ne mielemme painaa,
Tok' sinä kannoit ne — kärsiväinen.
[Varsin jo vanhalla ijällään (90:nettä vuotta eläisäan) oli vainaja, viimeisiä vuosia, pian sokeena.]
Tulin kuin outo tänn' vieraiseen moahan,
Kaukoa, meren ja vesien ta'a;
Kyllähän ainakin tuttuja soahan,
Voan en tok' semmoista ystävää soa.
Olit kuin äitini, olit kuin sisko!
Kultainen, olit kuin ystävät lie;
Harvoinpa onni mull' vertiöis viskoo,
Harvoinma semmoista tapaan, kuin sie.
Lempi oil luontoisi, rakkaus mieleis,
Syleisi hyvyyttä täynnä oil siell';
Suus' oli suloinen, mesinen kieleis,
Mutta sun syän oil sulavamp' viel'.
Sillä nyt hauvalleis kyynelein kylvän;
Muistoksi murheeni, juoskohot hyö!
Jos eivät asetak kuuluisan pylvän,
Niin hyö tok' osottaa kiitoksen työn.
Charlotte.
[Ennen painetut Otavassa I. p. 321-223, 266; 326, II. p. 162.]
Agnes Louise Godenhjelm.
Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,
Kasvoit sie koria, korvessa: Suomessa, suloinen juur.
Ihana tyttö! taivaat ei tainna olla sinua ilman;
Sen eestä ottivat hyö, moastakin, omansa pois.
Ulrik Wilhelm Hasselblatt.
Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohta
Rakkaus ratkeis, ja ystävyys yksinään jäi.
Kuolema rikkoi sun rintais, mutt' henkeisi heiti;
Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät toas!
Petter Reinhold von Törne.
Surekaat, Suomessa, kaikki! Yks meijän ystävä vaina,
Törne, on manalaan männyt; viisas ja vilpitöin mies!
Nuoruus ja viisaus, moassa — ei tavatak, yhessä, aina:
Hänessä löytyivät kaikk'! Totuus ja rakkaus myös.
Rakkaus.
Ei makeempoo ouk kuin rakkaus! Se tuottaapi meillen
Taivaan ja moan; ja mesi on sappena sill'. —
— Niin uskoopi Nossis; se jok'ei soan't Kypriltä suuta,
Häntä ei tunnek: sen kukka on kavunnut pois.
Nossilta.
Thymareta.
Voi pahuus, kuin soreeks' oil' tehty Thymaretan kuva!
Silmästä paistaapi hyvyys, ja hiljaisuus myös;
Piskakin heilutti häntäns', ja katteli kuvaan,
Luullen ett' häänkiin nyt entisen emäntäns' näi.
Nossilta.
Sapfo.
Vieras, jos Sapfoa nähäkseis soisit? Charíteisten kukkaa. —
Käy Mityléneen, kauniimpaan kaupunkiin ast';
Sano, ett' Lokreisten moa myös synnytti hänelle siskon,
Nimellä Nossis: runojoin nimikko. — Mää!
Nossilta.
Tyttö.
Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,
Suloinen suusi — tulinen silmäisi on;
Josma sun poveiskin näkisin! tuopa on kaikista kauniin;
Poveini polttaapi tuo, mielyttää mieleini juur'. —
Hulivili.
[Ennen painettu Otavassa II. p. 317, 318.]
Minä olen poika, jot'ei surut paljoa paina;
Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulet, olla eneän teällä.
Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.
Ämmät vanhat äykkäävät, ja nauraa pahat naiset;
Ja ne nuoret vaimot ovat, kaikki, samallaiset.
Josma oisin, jonkun kerran, joukossakin päissä!
Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.
Josma jollon, korttiloissa, onneani koitan!
Siitten tuostaik lorutaan — jos kohtakinma voitan.
Josma jollon ottaisini tyttöäin mun luokse!
Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.
Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.
Eihään siihen tullekkahan tekämistä kennen!
Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.
Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
Syläilen, ja hyväilen, käsilläin että suuten.
Tulek tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.
Josko mummo murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
Sanot heille että ne oil, nuorra, samalaiset!
Vanhat peätään puisteloovat, muisteloovat mieltään —
Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?
Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.
Koulumestari.
(Suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Kära gossar! Låten se, alt J då, engång lären A, B, C."]
Pojat laulaa, yhtenään.
Koul'mestari. (Käissä kepillään).
Pojat; rukat, näyttäkee!
Jottapa kerran voitten A, B, C.
Ell'ei paremp' käyk, kuin koitan —
(Kiitänkö mä, vaiko moitan)
Niinmä selkeän, teillen, annan!
Nurkkaan teijät seista pannaan —
Pojat, laiskat, näyttäkee —
Jottapa kerran voitten A, B, C,
Ei niin, ei niin! Ei niin, ei niin!
Niin pä! niin pä! No nyt kävi hyvin kyll'!
Pojat rukat, elkeä pelkeä!
Enmä vielä annak selkeän;
Voan jos teitä naurattaapi,
Niinmä teijän korvat roapin!
Piiskata mun teijän täyt';
Tottapa siiloin myöski paremp' käyp'!
B, A: be, be! B, E: be, be!
B, A: bi, bo! bu, ka, ke, ke!
Ko, ku, — No tavaa paremp' sie!
B, A: ba! B, E: be! B, I: bi! B, U: bu!
K, A: ka! K, E: ke! K, I: ki! K, U: ku!
B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo, bu!
Ka, ke, ki, ko, ku —
No tavaak paremp' sie!
Minä vähä tästä työst'!
Tavaan ainaik ite myös —
Paremp' sian paimenna!
Niin on, talvell', vapana.
Seista yhtenään ja pauhaa,
Eikä soaha tunnin rauhaa;
Opiksipa selkeän pannaan —
Tuhmat pojat pirull' annan.
Vähäik' siitten palkaks' soan
Ka, ke, ki, ko, ku.
Mänkee hiijen pisahan!
Viina-Virsi.
[Lauletaan kuin: "Här är ock en fyllehund! Mina bröder — Lambo." &c.]
(Isäntä laulaa.)
Pieppäs pikar' pivossais,
Puhuk pullois luokse!
Viina kiehuu kiassais,
Voahi moahan juoksee;
Kahok, kuin tuo juoma-härkä
Vetelööpi viinan märkeä —
Juokaam', Juokaam'.
Veli-kullat — juokaam'!
(Vieras laulaa.)
Nyt on pulloin tyhjä toas,
Ei ouk mitä juuaan;
Nyt on kulkkuin kuiva toas.
Kunnek' toista tuuaan.
Paha olla tässä hä'ässä!
Ei ouk suussain, eikä peässä —
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Isäntä toas, toisellen.)
Otat kuppi kätteheis,
Elä häntä heitä;
Olet seuran-pettäjä.
Jos et seuraak meitä.
Juoppas, juoppas juoma-ratti,
Huuhteleppas huuleis, matti:
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Toinen.)
Sep' on mulle vaikia,
(Elä eneä anna)!
Kuka jaksaa kaikkia
Pulloi suuhun panna.
(Kaikki yhteisesti.)
Et ouk poika, jos et koita
Että pulloaisi voittaa!
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat juokaam!
(Vieraat, yhessä.)
Ite ompi isäntä
Hunajaa ja mettä,
Joka aina lisentää
Viinoa kuin vettä. (Isäntä:)
Kiitos olkoon monin kerran, Eip' ouk vieraassakaan syytä,
Tuhatta tuhannen verran Joka juop', ja toista pyytää;
(yhteisesti:)
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat — juokaam!
Juoma-Laulu.
[Lauletaan kuin: "Vänskap är en planta, ganska svår att finna". &c.]
No sinä uljas miesi — joka istut siinä.
Mikä sinun nimeis? sanok mullen sen:
— Tuos on sinun lasiis — tartuk siihen kiini!
Panek sitä pohjaan, hyvä kultainen.
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
kertaus:
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen.
Jos tuon jois't.
No puhuk pullois luokse, laulak lasin eäreen!
Juo sun tyttöis muistiin! — hyväillä sit' soat,
Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
Jos sa tuota hyljäät — hyljää hään sun toas,
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
— Se on hään!
kertaus:
Sillä tiijät sen, ett' pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
— Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
(Hänen juuessaan laulaa siihen toisetki.)
auks'! auks'! auks!
No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
Muista sinä voan, ett' toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
kertaus:
Muista sinä voan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
Kapakkaan marssi.
[Lauletaan kuin: "Äiti, sanon minä sull', mikä tuska ompi mull" &c.]
Lähkeämme nyt laulamaan.
Laulujamme lausumaan!
Kaikk' on kavuilla kaheltu,
Joka kolkka kolisteltu —
Ei ouk muuta jälellä,
Jälellä.
Kuin kapakka mäellä.
Tuoneppa tuo kulkoo tie.
Joka meit' kapakkaan vie.
Sinnek polkemme pojamme,
Siinä juomme joukkonamme.
Käykee sinnek joka mies,
Joka mies,
Kuin on tässä, kuka ties!
Siinä olvet koitellan,
Viikset viinaan voitellaan.
Siinä soamme hampain vastek,
Siinä soamme haulein kastek.
Siinä soamme mielellä
Mielellä
Mehun mettä kielellä.
Niinpä muutkin teköö! Nuo
Pakanat ja papit juo. —
Pojat juovat Pohjan moalla,
Lapset Lapihin rajalla,
Suomalaiset Suomessa,
Suomessa,
Kallistaavat pullonsa.
Sillä moa se kasvattaa
Viinan viljaa Suomessa;
Sill' ois suru, ja ei muuta,
Jos ei kastellaisik suuta
Jos ei löytyis miehellä,
Miehellä,
Jotakuta kielle.
Juokaam' pojat juokaam näin,
Että kaupunki on päin!
Huoneet käyköön ylin alan,
Ite käymme neljin jalan:
Nukkumme, niin nähä soamm',
Nähä soamm'
Uuvet kestit unessamm'.
Veisu.
(Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Min son, om du vill sällheten nå, så drick" &c.]
Jos tahot iloa nauttia, niin juo!
Jos tahot vältteä tautia, niin juo!
Sill' viinapa iloiseks' teköö sun mieleis —
Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieleis,
Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!
Jos Leäkärit kielteä sun juomasta, niin juo,
Hyö makoovat itekkin juovuksissaan, ja juo —
Mä kymmentä Leäkärii jo olen nähnyt,
Ja kaikki on samalla tavalla tehnyt.
Ja juo, ja laula! etc.
Jos sull' on yksi ystävä, niin juo!
Out ystävyyvess' pysyvä, ja juo!
Taputak tyttöis, ja ann' hänell' suuta,
Ja jos sinä soat, niin tiek vielä muuta.
Ja juo, ja laula! etc
Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
Jos olet nuori ja naimatoin, niin juo!
Sill' juoma vanhallen voimoa lisää,
Ja nuori ei tarvihtek neuvoa iseä.
Niin juo, ja laula! etc.
Jos olet isältäis talon soanut, niin juo!
Jos noapurit ovat sen velaks' ta'anut', niin juo!
Sill' juoman aineet sull' moasta kasvaa,
Etk' tarvihtek viinasta rahoa maksaa
Niin juo, ja laula! etc.
Tuomari pännänsä viinahan kastaa, ja juo —
Riivali talonpojan asiaa vastaa, ja juo —
Kas' herra, kuin hyvin hään asians' käytteä;
Koska hään, rahalla laskunsa täytteä.
Ja juo, ja laula! etc.
Sotamies tappelee niin kuin poika, ja juo —
Ja kuin hään vihollisensa voittaa — hään juo;
Hoavat ja kunnia-merkit hään kantaa,
Sielun, ja syämmens, likoillen antaa.
Ja juo, ja laulaa! etc.
Pappi se soarnaa kyll' voimastaan, ja juo,
Hään soalins' pitäjält' toimittaa, ja juo —
Juustot ja pellavat rouallens' kantaa.
Ja sielunpa autuuen sairaillen antaa,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Lukkari pitäjäll' häissä käyp', ja juo —
Hään suonta iskee ja laulele, ja juo;
Viinalla kurkunsa karkaiseepi,
Ja pyhänä, kirkossa, parkaiseepi,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Mittar' hään tikkujaan pistelee, ja juo —
Hään pyyki-kiviä viskelee, ja juo —
Hään pituuven, syvyyven, levyyven mittaa
Ja ketjujen jatkoksi veäntelee vitjat,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Nimismies rästiä kantelee, ja juo —
Hään lehmän korvia leikkelee, ja juo —
Välisten antaa hään viikon aikaa,
Ja siitten hään laittaa ett' vasarat paukkaa,
Ja juo, ja laulaa! ja juo, ja laulaa, ja juo!
(Muihen tekemä).
Turun Tulipalo.
(Syys-kuun 4:nä ja 5:nä päivänä, vuonna 1827).
[Ennen painettu Otavasta II. p. 318-320.]
Tuli on Turussa turmion soanut;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
— Kaikki on koanut.
Tuulikin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin suurimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. —
Karsast' oil tahtoa turhoa työtä —
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauheaa syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa —
Murheissaan tuhannet panihin moata
Kylmällä maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroit'tu toistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
— Tapaisi toisiaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo.
Valaisi moata, ja laveast' loisti;
Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti,
— Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuiset hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
— Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
— Hävit'tiin juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
[Niin kuin muistamme niin soitti kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa tulipalossa, kunnekki ite muuttui mustaksi, tornin palaaissa.]
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot!… Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna. Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
Suomennoksia Bellmanista.
Carl Michael Bellman on kaikista kuuluisin, ei ainoastaan omassa moassaan, mutta, uskallamme sen sanoak, monessa muissakin maissa, näistä hänen mielen-vietteleveisistä, sukkela-luonnollisista ja meitä aina huvittavaisista lauluistaan. Tosi on kyllä, jott'ei hään laulannut muusta kuin viinasta ja tyttölöistään; mutta mistäpä ne muutki ovat laulaneet, ellei näistä aineista? Monet tuhannet ovat näistä jo runoilleet, kuitenkin niin ne parhaimmatkin heijän lauluistaan ovat aikaa voittain muististamme murenevana: voan niin kauvan kuin Ruohtia vielä missään puhutaan, niin on Bellmaninki laulut ei ainoastaan muistettavana, mutta aina yhtä mielulliset, kuin koska heitä synnytettiinki.
Aika ei annak tässä myöten laveaammastik puhua heijän luonnostaan; toki muistutamme, jott'ei heitä ainoastaan piek lukea — heitä piteä laulella, tahi kuulla laulettavana. Sillä laulut (sanat) ja laulantansa, eli heijän nuottinsa (soitto) ovat niin yhteen-juotetut, ett'ei heijän käyk eroittaminen. Ne ovat yhessä kuin henki ja ruumis: otak heistä yhön pois, kummin tahansa, ja sulla on ainoasti roato jälellä. Mutta eipä vielä sillä kyllä! Heijän piteä myöskin käytettelemän (ageras); sillä meijän piteä ei ainoastaan korvallamme kuulla, mutta myös silmällämme nehä heijän käyttämistä, jos mielimme heitä ymmerteä.
Niin kuin kaikki mainiot älyt ovat arvattavina eärättöminä tahi käsittämättöminä ja meärämättöminä henkellisinnä jalouteina, niin on myös Bellmanki, ja hänen tekämä-laulunsa; joihen arvon oivaltamisehen ei yllyk mieli joka miehen, ja joihen ei synnyk, eikä ouk syntynynnäkään, muihen kieliin sovittaminen, senki suhteen jolla ovat Ruohin puheiseen niin yhteensulatut, että hajoavat jos kerran heitä siitä eroitetaan. [Tok' löytyy muuan joukko hänen lauluistaan käätty Saksan, Juutin ja Hollannin kielillä.] Kuitenkin olemme uskaltaneet miten-kuten Suomalaisilleki lukioillemme soaha heijät tievyiksi, jos ei muuten niin toki koitteeksi. Olemmekin jo havainneet, että kussa tapaamme heijän henkensä (ei sanojansa) siinä sitä Suomeksikin käypi paremmin toimittaminen; mutta kussa sanojakin tavoittaisimme, siinä (heijän käsittämisellä) kavotamme heijän henkellisyytensä.
Bellmanin laulut ovat kaikki iloisat ja lystilliset, ja jos hänen leikki-puheensa toisinaan olisikin väliä ehkä irstainen ja irvisteleväinen, niin se ei siksi ollut ruokotoin tahi hävitöin. Sillä jos joku sana tuli hänellä vähän liijaksikin sanotuksi, niin se mäni kuin tulikin, kesken puheen; ei siitä ollut sen koommin, tuskin jos kävi korvihimme. Paihti sitäkin, niin koska hään, lauluissaan, otti kuvaellaksensa Peäkaupunkissa halvan ja alhaisemman kansan mieltä ja luontoa, heijän pitojansa, tapojansa, ja huvituksiansa, niin oli arvattavanakin, että jos tahtoi tarkoin tehä, hänen piti nouattaman heijän puhettansakkin; ja ett'ei kaikki sanat silloin puntariin pantu, eikä mitattu voaksalla tahi voakalla — liijoinkin koska suurin joukko hänen lauluistaan synnytettiin viinan tiloissa, ystäviensä joukossa, miten voan peätyi ja juohtui mieleensä, ilman kauvan oattelematak, ilman paperiinki panematak. Heitä koottiin, muisteltiin ja kirjaan pistettiin perästäpäin, minkä taisivat; mutta suurin joukko, ehkä parhaimmat heistä ovat kavoneet ijäksi.
Älköön yksikään luulko, meijän, näihin lauluin suomentamisella, harjoittavan tahi kehoittavan viinan juontiin! Poisipa sitä nopeemmin heillä poistettaisiin, vähenettäisiin, ellei varsiin hävitettäisiinki. Niin kuin juopuneiten kujeet soattaa meitä monesti kyllä ehkä naurattaa, mutta tympeyttäävät meitä kuitenkin juomaan rupeemasta, niin soattaapi myös juoma-laulutkin meijät mielytteä, jotka, elävinnä tauluinna, kuvaileevat silmissämme juomarien elämä-laitaa, voan silläkin jo varoittaavat meitä rupeemasta heijän poluillen.
Bellman oli syntynyt Tukhulmissa v. 1740, 4 Helmik. ja kuoli samassa kaupunnissa v. 1795, 11 Helmik. 55 vuotta elättyään. Hänen vaimonsa, Catharina Hermonia, kuoli vasta tänä vuonna, 90 vuuen vanhana. Sen suurempata virkoo ei ollut miehellä kuin kirjuttajan Numero-Arpauksessa (Nummer-Lotteriet), ja siinäkin toisella toimitti ammatinsa. Hovi-kirjuttajan nimittämistä oli annettu hänelle kunniaksi Kuninkaalta Kustaa III:lta, joka paljon oli häneen mieltynyt. Aikanansa jo kerran unoutettu ja moneltakin moitettu, kunnioitettiin häntä Juhlallisesti, koska 26 Heinäk. 1829, Kuninkaan ja kaiken peäkaupunkin lässä ollessa hänen muisti-pylvänsä, tehty Byströmiltä, Kasarista, kuvaellen häntä rintoansa myöten, isommaisuuessaan (i Kolossal) asetettiin hänen kunniaksensa Kuninkaallisessa Tapiolassa (Kongl. Djurgården).
Minkä puolesta Bellman, lauluissansa, aina kuhtui ihtesek Fredmanniksi, ei tunnetak; sillä nimellä hään on tullutki enemmän ehkä kuulluksi.
Muovits.
(Suomentama Fredmannin Lauseista N:o 28).
[Lauletaan kuin: "Movitz skulle bli student, han Upsala betrakta".]
Muovits piti tehtämän-
pä Oppivaksi kohta;
Rupeis lukiin lähtemään
Grammatiko, contracta.
Voan ei tok'
Hic, haec, hoc
Pystynyt sen peähän.
Juuvak olttapa hään kok';
Ja joi ett' luultiin jeävän.
Siinä istui tuskissaan,
Ja hikoill' joka oamu;
Viinaa sill' oil kirstuissaan,
Kuin rupeis lukiin amo.
Miten joi —
Olvi, toi
Voitti koko miehen.
Teki mieli piikoloi'n,
Ja läksi tipo-tieheen.
Suutuksissaan otti hään-
pä Puffendorff ja Grotius,
Paiskoi seinään mänemään,
Niin julma kuin Stygotius.
Lauloipa — — —
Huus' werda!
Kapakallen kantaa
Lexicon, colloquia,
Ja Zophin varianta.
Kolmin miehin aivoit hyö [nimittäin Muovits, kumppalineen]
Jo Helsinkiinpäin männä;
Mutta jäivät kaiken yön-
pä Kapakkahan tänne.
Muovits voan,
Turkissaan,
Istui penkin peähän;
Joi niin hirmuisest ett' hään
Oil vähin siihen jeähä.
Ruvettiinpa jutteloon:
Jos tavaksipa kuuluu
Juomarillen muuttelo
Elämä-laitan muullon?
Ja ja ei,
Hoi ja hei!
Yks' ja toinen huusi.
Muovits kysyi: "mitenpäin?"
Ja kaikkii suututt' uusi.
Siitten toasi väitettiin,
Jos eroitus lie suuri,
Koska viinoo keitettiin,
Ja koska juotiin juuri?
Niin ja näin,
Toisappäin
Huusi yks' ja toinen.
Muovits huusi: "tuokaas tänn'-
pä viinoo viel', jos voineen."
Kolmas aineh - - - lempo ties'!
Jo peämies lullin-lallin;
Ja sen puolustaja myös-
ki koatui mullin-mallin.
Fredman, hään
Tuli tänn',
Tyttölöihen kanssa;
Ja ne oppineetpa ne,
Ne häpeis puheitansa.
Äskoinen Tanssi.
Suomentaminen Fredmannin Lauseista N:o 62.
[Lauletaan kuin: "Movitz vallhornet broberar" &c.]
Corno… Muovits nyt Sarvensa koittaa,
Sois' ett' kaikk' jo valmis ois.
Tanssiksi kauniisti soittaa,
Huilunsa rasvalla voitaa. …Corno.
Hyppeä, ja huutaa, ja väitteä,
Kirveet ja kihvelit heitteä —
Kaikki nurkkaan viskoo pois:
Tuolit hään seinistä lykkeä,
Pöyvät ja penkitki pyyhkeä —
Kaikk' hään paikkoillensa sois'.
Corno… Mitäspä kahtelet noita?
Katto ja seinät. Tolvana?
Tauluja, maita ja soita,
Kirkkoja, kaupunkiloita …Corno.
Kauniist' on kahtoa kyllä,
Tyttöjä, helmukset yllä,
Tirkistellen — nähä soat.
Nuoret ja vanhatpa lässä,
Kaikki hyö näköövät tässä
Selväst' mitä luetaan.
Corno… Kahoppas kattohon, nuita!
Niinsä, tuollaik, nähä soat
Päiviä, tähtiä, kuita,
Poavia, Piru ja muita. …Corno.
Goliath, viisas ja viekas,
Kantavan käissänsä miekkaa,
Ohtaan Taavi'in osaja;
Absalon pajassa takoo,
Ahasveruspa makoo
Estrin hoaroin nojassa.
Corno… Neätkös nuo seihtemän laihaa
Nautaa, jotk' on laihossa?
Siinäpä Noakin laiva,
Kappas kuin sataapi aivan! …Corno.
Siinäpä Tuhma ja Viisas;
Siinä Prohveeta Elisa.
Rattaillansa, taivaassa.
Pistäppäs lasiais silmiin!
Niinpä soat samassa ilmin,
Kuin Susanna voiton soa.
Corno… Muovits hään kahteloo näissä;
Päreet palaa, huilut soi.
Sulhainen näkyypi väissä,
Piiska ja rukkaiset käissä! …Corno
Piirakkain kystä ei ole;
Neitoiset, rinnassa solet,
Valmistaiksen — minkä voi.
Kaikki ne tanssia varttuu,
Porstuvaan väki jo karttuu;
Tanssi alkaa — kuulkas hoi!
Corno… Muovits nyt sarvensa hoitaa —
Jopa polskan panoo tuo;
Alullen soaha hään koittaa,
Kuules kuin somast' hän soittaa! …Corno.
Iskeäpi silmänsä nuottiin,
Puhaltaa — jalkapa puottiin.
Kass' kuin polkee! — Hullu tuo!
Nutussa ukkopa liikkuu,
Sarvensa hampaissa kiikkuu;
Kynttilät, ne palaa — nuo.
Corno… Kaikkupa kuuluupi parve'in,
Valaistuna tupa ois.
Ukot ne kontaa kuin karhut,
Kukin hyö paristaan harhuu …Corno.
Piijoista, muutamat — hienot;
Muutamat, ynsät ja vierot,
Suutuksissaan lähtöö pois.
Muutamat seisoovat eän'täk,
Hansikat sormiinsak veäntää,
Ottais nuuskun — josma tois'n.
Corno… Avuksi! Nenäis jo eäntyi —
Rupeek rinkiin — rupeek näin
Lassilan Anni jo seäntyi,
Pojillen nauruksi keäntyi. …Corno.
Kenkäisi ainapa löyhkäät,
Kuhnustat, kompsaat ja öyhkäät,
Tuikki musta allappäin.
Nauhaisi lierut on poikki,
Pitäppäs käsiäis oikeen!
Pieppäs rinkiin, pieppäs näin!
Corno… Niistäppäs nenäisi, linkist'!
Kannak kauniisti sun peäs!
Tytöt jo tunkeiksen rinkiin,
Laitiaiksen, heittäiksen, minkiin …Corno
Juosehvin morsian, tuolla,
Karkaapi Nikkarin puolla;
Jalat viistot — eikös neä?
Sonnassa sormet ja hyppeet.
Lurjus! Kah, kuinkas sa hyppäät?
Etkös vähäik' viihikkään. —
Corno… Ruvetkee kaikki yht' aikaa,
Alust' aina loppuun ast'
Liena, jo omaisi kaipat?
Mitäspä tuosta sa paipat? …Corno.
Hämmennös soapi jo vallan,
Pujotkee käsien alla!
Liisa piikain; — Huutti-pas!
Ehippäs piikojais tuolla
Kavulla, moalla ja suolla!
Lyö sen pirua suuta vast'!
Corno… Seppäpä, miehistä mieru,
Käyp' ja ähkää, pyytää, ja juo;
Paijasta, nauhat ne lieruu,
Ainapa manailen vieruu. …Corno.
Kah! kuin hän hyppeä kuin haukki,
Housuinsa nappi on auki;
Käet koukussa! — hyipä tuo!
Hattunsa nurinpäin veänteä,
Sinne ja tänne sen keänteä;
Ukot tuolle — nauraa nuo.
Corno… Hyppikee pojat, kuin katti!
Rinki juoks'koon niin kuin köys'.
Heikutak, keikutak Matti,
Varoitak seinät ja katto! …Corno.
Peästäppäs Suutari rinkiin,
Mestari tulkaappas linkist'!
Sarvet soittaa, tanssi käyp'.
Sorkkaisi eiltäisi heitäk!
Eläppäs potkaisek meitä!
Viulut vinkuu, pulloin täys'.
Corno… Väkipä porstuvaan keräyk,
Peästäk Krouvari — sisään tänn'!
Hyväpä sukuiset Herrat!
Teijanpa muistiksi kerran. …Corno.
Seisok, kuin pyssyt ne paukkaa;
Armahin muistiksi — kaukaa!
Juoppas Suutar'! Jouvuk tänn',
Tomu tuo lakkeiseen juoksoo,
Pöllynä uksesta tuoksuu.
Riskist' rinkiin! … keännek sen.
Corno… Ruvetkee kaikki yht' aikoo!
Alkaappas nyt kaikki, hei!
Muovits pä vähäistä vainki
Voijetta sarveisi saiki! …Corno.
Tytötpä kannoillaan kolkkaa,
Häpiä! miten te solkkaa;
Voi tuo vuohi, minnek vei!
Katos kuin lattiall' laukkais',
Silottu silkissä, raukka!
Niin kuin kuikka, siipineen.
Corno… Sep' on mun morsioin, koira!
Onko haun kuikka? — Ompa niin!
Soakelin vietävä orja!
Vielämä luitaisi korjan. …Corno.
Hänestä henkeni annan,
Sinulta, perhana, pannaan
Peätäis halki! — Ovet kiin'!
Täss' oot kuin perkele merrass',
Olet kuin hiiroinen tervass'!
Ulos lakki jo viskattiin.
Corno… Pahuuspa, kuules kuin paipaa
Ja lakistaan larmin soap.
Muori jo ottaapi vaipan,
Tytärpä omansa kaipaa …Corno.
Tukasta Nikkarin soapi,
Silmät ja korvia roapi;
Tuloo nöyräks', samassa
Kynttilät sammuksiin löivät,
Eukkopa poiki kuin söivät,
Puristettu eis ja taa.
Corno… Kaikkipa rinkissä piirii,
Laskeeppas nyt lavullen!
Maikkipa hyppeä kuin hiiri,
Lenteä ja liehuu kuin viiri …Corno.
Hiisi, kuin pyörähti häntään!
Paitapa, kahto kuin lenteä;
Poika, pahuus, sai jo sen.
Älkeäpäs mistäkään virkaa!
Heretkee tansista, sirkut;
Nep' on luotu surmaksemm'.
Selkeänsä soamisestaan.
(Suomentaminen Fredmanin 31 Lauseesta).
[Lauletaan kuin: "Ack Movits hvi står du och gråter, så hungrig och frusen och stinn" &c.]
Kah, Muovits! Mikäs sua vaivaa?
Sun turkkiis on turvonnut toas.
Sun sierameis juoksoopi aivan
Kuin virta. — — — Voi, turkainen, toas!
Viel' henkissä veikkojais lienee;
Voitathan sa vastuksiais. —
pong pongtuli, pongtuli… Tais?
Niin soitappas vielä!
Soas täst', otak ryyppysi! — Vasta
Sa pakiset paremmin toas;
Ja, viinalla, partaisi kasta!
Se virvoittaa mieleisi toas.
Vai lempoko sisujais polttaa?
Ehk' viina ei hyveäkään tie — — —
pong pongtuli, pongtuli… Lie?
Niin otathan oltta!
Jos silmäis lie puhki? — Vai vielä!
Ann'olla, viel' kalvoss' on luut. —
Voan missäs out ollut? — Vai siellä,
Kuin tappelu-koiratkin muut!
Niin avaappas silmäisi, kulta,
Ja kahok nyt pulloisi päin!
pong pongtuli, pongtuli… Näin-
pä terveeksi tultu!
Se lohtuttaa mielemme aina,
Kuin turvamme tuttaviin päin;
Paak lakkisi — peähäis sen paina!
Kah, miksi sun potkittiin, näin?
Etkös sie siitt' pitänyt puoltais.
Kuin kävit niin kehnosti kiin'?
pong pongtuli, pongtuli… Niin,
Niin lausuppas suotta!
"Oil Syys-kuussa kymmenees päivä,
Voan vuosi — en muistakkaan moar'!
Oil pilvessä kuu, mutta päivä
Oil pouta, vaikk' satoi ves'-koar'
Se oli — jos muistaneen oikeen —
Se viho ja viimeinen"… "No?"
pong pongtuli, pongtuli… Jo
"En muistakkaan oikeen."
"Ma tapaisin, ehtoolla, kerran-
pa neijon, jonk' silkiss' oil peä;
Sen hoastatin vähäisen verran —
Sain tieteä kust' kotoisin hään.
Hään asui… kah, maltappas aikoo!
Siin' kolkassa… Sanonko jo?"
pong pongtuli, pongtuli… "No!"
"En sanoisik vaikka — — —"
"Ja kallella, kanteleen kanssa,
Ma jänkytti jälestä juur';
Voan Neitoni, viekkauellansa,
Hään luikastiin porttihin suun.
Voan ikeän kuin siihen hään seisaht',
Jo tulipa rutkaleh muu",
pong pongtuli, pongtuli… "Huuh!
Mun syväni keikaht'."
"Hään ärjäis 'mun tyttöni heiläk'!
Ja, samassa, korvallein päin.
Hään kiljais: 'vai vieläkös väität'?
Ja silloin jo toiselle sain.
Niin siinä hään seisoi ja potki,
Ja koplotti hameet ja muut." —
pong pongtuli, pongtuli… "Huut'!
Kaikk', sorttana, sotki."
[Päin = pain tahi pani. (Norjan Suomea) samaten tuil, oil (tuli, oli).]
"Mitäspämä taisinka muuta
Kuin kapsuttaa kanteleen peäll';
Ma soitin, vaikk' suruiks' käv' suutain,
Ja murehtin muutakin teäll'. —
Vie hitollen, mokoma leikki!
Sen, piru, jo kynsisek vei" — —
pong pongtuli, pongtuli… "Ei-
pä syntynyt, Heikki!"
"Hään vei multä tyttöni, roisto;
Sen konnan ma korventaa sois'n.
Hään haukkui mun 'lurjuk'si.' — Oisko
Tuo kumma, jos henkiltä pois
Ma ottaisin semmoisen miehen,
Joka minun kultani vei?"
pong pongtuli, pongtuli… Hei!
Pois läksinpä tiehein.
Tuli-palosta.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 34).
[Lauletaan kuin: "Ack hvad för en usel koja, spräckta rutor, brutna lås." &c.]
Mikä kurjuus, tuolla kaulla!
Lasit rikki, katto pois;
Kukko puhteellaan jo laulaa,
Rumpu kuuluu kulmass' toiss'.
Hoipa! Hoipa! pitkin moata
Huuto käypi ainiaan.
Varttuissaan
Vettä soahaan,
Kellot soipi aina voan.
Kirkon torni tuolla paistaa,
Kuumottaapi kaiken yön;
Heinissäpä, tallin laessa,
Toruu akat tehyn työn.
Akkunassa kissa naukuu,
Hiiren syöjää hirmuttaa;
Samassa
Koirat ne haukkuu,
Itku, nauru, tarjona.
Pumput suihkii, piiput säihkyy.
Hirnuu hepo aisoissaan;
Moa vapisoo, ruiskut räiskyy,
Kaikk' on veen jo vallassa.
Miehet, joukottain, ne kiikkuu,
Juoksoovatten tänn' ja sinn';
Varkaatkin
Tässä liikkuu.
Pelko, pakko, yläisin.
Kahtokaapas, kuin on kaita
Tie ropakko, kurainen;
Roastuvanki toinen laita
Poahtuu, tuolla, itekseen.
Akkunastaan vanha vaimo,
Kurkistellen, irvistää —
Silmissään
Viha ja vaino;
Paljas peä on, etkös neä?
Seinän vasta, neät, jos' lystät,
Kärryt, pantu pystyyn päin;
Rikkinäisestä lyhystä
Suitsuu vielä kynttiläin.
Tien ravissa, makoo tuolla,
Juopunutkin jouto-mies'.
Kuka ties
Taitaa kuolla?
Otak häntä huonehes'.
Kiukoon kivet antaa löylyt,
Raunioistaik näistä soat;
Tulen liekit, vesi-höyryt,
Yltä ympäir leimahtaa.
Tässä, Muovits! Mikä paukeh?
Tulen voarat, miekkoin kanss',
Vallallans'.
Kova ja lauhkee
Vaimoin parku, lastens' kanss'.
Siinä talo, kuss' on portti —
Ryypätäänpäs kerran viel'!
Ilot itkumme jo sorti,
Syntyypi jo toinen miel'.
Ukko Muovits naurahtaapi,
Pullostansa vielä juo —
Kohta tuo
Sanan soapi,
Tullak tuonelan jo luo.
Naurahtaa kuin piikit, pyssyt,
Teällä teköö toimensa;
Piikoin rievut, herroin myssyt,
Vieri toinen toisensa.
Tuolla makoo hujan-hajan
Hameet, huivit, kauhtanat!
Kohta soat
Toisen majan,
Toiset tilukset ja moat.
Kannak kauniist' kanteleisi!
Jopa palaa toinen puol';
Otak kanssais mantteleisi,
Ja tuo vanha karmi-tuol'!
Sarven, torven, minkäs löyvät,
Kannak kanssais mitäs soat!
Jumalat
Auttaa köyhät;
Äläs huiluis unohtak!
Niinkuin muinon uros Troijan,
Riensi Muovits portistaan;
Huilut, hailut, mitkä voijaan,
Soatti valkian voarasta.
Tuli tukkahan jo tarttui,
Niskaan ruiskusta jo sai;
Hui ja hai!
Vesi parskui,
Kylmäks' kyllä tunteek tais'?
Moanpa voivat, onnet teijän
Ompi turhuus, tyhjyys voan!
Köyhyys, kurjuus, tämä meijän,
Välleen muuttaa majansa.
Muovits pistiin olvelahan;
Siellä tuopin velaks' pyys';
Ryypäys —
Polvillahan.
Nukkui siihen köyhäisyys.
Viinan-Juoja.
(Suomentama Fredmanin Lauluista N:o 10).
[Lauletaan kuin: "Supa, öfver klockan tolf" &c.
Äsken painettu "Suomessa" 1847, N:o 12.]
Juuva kaiket pitkät yöt,
Eleä hulluin kanssa!
Moassa on matalat työt,
Päivill' vaivojansa.
Empä huolik mistäkään,
Jos voan saisin jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Kunnek mieli taipuu,
Miesi rukka vaipuu.
Isän vanhan takissa,
Rikkinäinen retki,
Juomarien parvessa
Juonma joka hetki;
Pulloni on aivan uus'!
Oamull', päiväll', illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Otan minkä voinen,
Niinkuin ykskin toinen.
Jospa nousis' isäni
Vielä hauvastansa,
Niin hään sanois: "poikani,
Juoppas minun kanssa"!
Veli kulta! Sanoisin,
Mielellä sen tekisin;
Tekisin,
Tekisin,
Tekisin,
Tekisin,
Siitten jouvuk välleen
Levollesi jälleen!
Josma rikkaaks' joutuisin,
Saisin rahat kanssa,
Tottapa ma jouluksi
Kävis'n kellon kanssa.
Ostaisin kuin moni muu,
Uuet kenkät, sukan suut;
Sukan suut,
Sukan suut.
Sukan suut,
Sukan suut,
Uuen karva-lakin,
Ja paremman takin.
Mutta kuivaa kulkkuinen,
Karsinoipi kaula;
Ukot, joutukaapa tänn'!
Juokeepas ja laulaa. —
Suosiolla, rauhassa,
Viimeisen jo ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Siitten miesi nukkuu,
Viinoissansa hukkuu.
Juopuneen Horajamista, telmätessän.
(Suomentaminen Fredmanin Lauluista N:o 62).
[Lauletaan kuin: "Aldrig ett ord, för ta mig tusan tunnor bänkar och bord" &c. Tässä kuvaillaan muka sitä reuhoamista, milt'ei tappelemista, kuin syntyy, koska isäntä hyvin jo juovuksissaan, ja välistenkin horajaissaan, tahtoo pakottoo vieraitansa ylenpalttiseen juomiseen; ja koska nämät kokeevat, hänen kiini-pitämisellänsä, esteä turmioita tekemästä. Äsken painettu "Suomessa" 1847, N:o 10.]
Ei puhettakaan!
Sill saakeli soikoon — kuin suuttuisin voan,
Niin penkit ja pöyvät, ja taivas ja moa,
Ne pelkäis,
Ett' selkääns'
Hyö kohtapa, jokainen, soa.
Ei Pohjolan portto, eik' hiijenkään väki,
Ne pystynek minuun, kuin viinoa laskussain näki.
Peikko, tuo väitteä,
Heitteä,
Peitteä
Meitä.
Kyllämä kuritan tuon!
Pois tieltäin,
Pois tieltäin! :|:
Jos et sä pulloisi juok.
Olkaappas vait!
Saakeli soikoon — jo selkäisi sait!
Paukutan peähäis, ett' halkiaa luu.
Niin tuokaa,
Ja juokaa!
Sill Bacchus ei suvaihtek muu.
Hattuisi näin!
Kallellaan, kokallaan, — takoapäin! —
Ja nuttuisi pois! Jotta näkisi kaikk',
Ett' tämäkin työ onpa saakeli kova ja vaikk'. —
Yksinki pappi,
Tappi,
Nappi,
Sappi —
Totta moar' — kaikkipa nuo…
Pois tieltäin,
Pois tieltäin! :|:
Jos et sä pulloisi juo.
Juopuneen valitus.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 23).
[Lauletaan kuin: "Ack du min moder, säg hvem, dig sände" &c. Tämä laulu onki kaikista Bellmanin lauluin-laitoksista, meijän mielestämme, kauniin, syvä-luontoisin ja synkkä-sanaisin. Kuvataan muka, hänessä, juoppo-lallin surkuteltavata ja meitä hirmuttavaa mielen-luontoa, koska hään, selväpeässä, turmelustansa katuvainen, kiroillen syntymisensä, päivittelöö tätä onnetointa elämän laitoa, mutta kuitenkin haluttaa häntä heti toas, hillihtemätäk, entiset himonsa, kunnekka hään viinalta vähittäin virvoitettu, siihen jo unouttaa surunsa ja mieli-murheensak, ja jälleen toas, juovuksissaan, humala-riemuillaan rehettelöö.]
Äitini kulta! kuka sun soatti
Vuoteelle isäni?
Siinäkös siitten yksissä jo moattiin?
Voipa poloini!
Halaisit vanhan;
Vaivani kannan
Sinun tähteisi;
Koskas sa huiskit,
Leikit ja kuiskit,
Virkist' vereni.
Maht' piteä itekseis
Neitsykäisyyteis!
Kutti, sun vuotees ja sänkyis-värkki,
Kussa sun neitsyys jätti!
Kutti, sun silmäis ja sun piikuus-merkki,
Joka isäin petti!
Kutti, kuin kantoi
Kihlat, ja antoi
Suostumuksensa!
Kutti, kuin läksit
Sänkyyn, ja — täksi
Vuoksi — haluilla!
Vai liekös saunassa,
Minun synty-moa?
Uskollisuutta en kahok miks'kään,
Kuttipa vanhempain!
Tässäpä, pitkällään, nyt makoon yksin,
Hyvän levon sain!
Kenkäni nätti,
Riepu ja rätti,
Paita mustana;
Huivi ja takki,
Karvatoin lakki
On mun turvana!
Mun ruumis syyhytteä;
Nostappas mun peä!
Kylmät on käteini, ja seäret laihat,
Puisteloo kaikki luut;
Vaipuuvat moahan, eikä mitään taijak,
Kahoppas nuo muut'!
Silmäini, veikot,
Ovat jo heikot,
Huonot kaikki tyyn';
Eikä mun kaula,
Jaksakkaan laulaa —
Mikäs siihen syy?
Liekös viinaa viel'?
Tekisi mun miel'.
Janottaa minuu — joisin kuin härkä,
Vaikkapa mitä voan;
Olenki juoppo — vaikk'en viinan märkeä
Olek soanutkaan.
Köyhä, jos kohti,
Ryyppeä tok' tohtii;
Kulkku, kultani!
Kaikissa retkiss',
Kuoleman hetkiss'
Kastan suutani;
Ja, vaikka kuolen nuon —
Vieläik siitten juon.
Luukut jo peästä'än, avaavat oven,
Sänkyt jo heitetään;
Tähtipä koilta painetaan moan poveen,
Pilviin peitetään.
Päivä jo paistaa,
Tornit ne loistaa,
Ilma kaunis lie —
Missä mun housut?
Tässäpä rousit,
Jotka krouviin vie.
Enkös siis' viinaa soa?
Kuolen janosta. —
No, niin mä tahon karaista mielein!
Horjua sinneppäin;
Nytpämä voijan kulkkuini ja kielein,
Kaikki jäsenein'.
Hurraapa huuta!
Nyt ei ouk muuta!
— Koatak laskuun, hoi!
Nytpämä voinnun,
Luonnun ja toinnun,
Enkä pelkeäk noi…
Tuo tänn' viinaisi!
Kiitos kultaini. —
Moattuais, kiitän! Kostelen niitä,
Jotkapa häissä joi;
Kätkyni tekiääki hyvin kiitän!
Siihen hirren toi.
Voimaisi kiitän,
Tekojais siitten,
Vanha isäni!
Jospa me taisimm'
Tavata, saisimm'
Ryyppeä viikonki.
Tottapa juovuksiin —
Joutuisit moar' niin.
Oamulla, Muoria kuvaelessaan.
(Suomentama Fredmannin Lauseista N:o 39).
[Lauletaan kuin: "Storm och böljor tystna ren" &c. Äsken painettu
Lentolehessä "Suomi" 1847, N:o 16. Herra J. F. Granlund on myös
varsin somasti koitellut mukaillaa tätä Suomeksi, Laulussaan
"Kevät", painettu Turussa 1845.]
Myrskyt taukoovat jo pois —
Ilma kaunis — kohta ois,
Varjot väheneepi; —
Päivä läheneepi,
Pilvet kulkee,
Sumun sulkee,
Ilmoittaavat päivän, julki.
Tuulet hiljain puhaltaa,
Lehet kaikki liikuttaa,
Hoavat kaikki huojuu,
Suot ja lähet kuohuu.
Tetret soittaa,
Ohjat, joita…
Miesi hevoistansa hoittaa —
Uunissapa
Palaapi jo
Risuja ja
Tikkuja. No!
Jopa velli-pata kiehuu —
Mies, jo tulellans',
Suuren tukan kans',
Piippu-nysällänsä liehuu;
Istuin kivellä,
Työmies, niitulla,
Lapiansa kohoittaa.
Krouvair soappaitansa soa,
Viina-pannuns' hivuttaa;
Tuoppiinsak jo tarttuu,
Ovessansa varttuu.
Piippu syttyy,
Ukko kiihtyy
Kylän poikihin ja tyttö'in.
Eukko, veräjässäpä,
Painaa peätäns' käteensä;
Sinnek tännek huojuu,
Nukkuupi ja nuojuu.
Päivä paistaa,
Akka raiska
Havaihtee, ja tuopin maistaa.
Myllyssäpä
Rattaat jo käyp',
Kuulin ja näin
Kujasta päin —
Sepän takoomista, tarkast;
Palkimellaan hään
Paukuttaapi näin,
Puoleksipa vaikka alast.
Liehuu tulen kans'
Vasarohillans',
Laulain oamu-virttänsä.
Ilma raitis', — terveik tuo
Pienimmätpä kukat, nuo
Jopa puhkiaavat,
Oamu-kasteen soavat;
Kauniist' loistaa; —
Lemun — noista
Etelätteretpä poistaa.
Mehtä, tuolla, sinittää,
Vuoret kaikki pimittää —
Roavaat kaikenlaiset,
Kylän lapset, naiset,
Käypi tuolla,
Soittaa suolla,
Soattaa karjan pohjos-puolla.
Kiurutpa, niin,
Liuhaavat nuo,
Kukkopaki —
Laulaapi tuo;
Havaihteepi koko luonto.
Uueks' voitoks' myös,
Uueks' kauniiks' työks',
Jott' ei puuttuis mitään näissä —
Nousi Muovits jo,
Otti värin, ja
Istui taulunsapa luo.
Kappas muorin! — Minkäs neän;
Nauha-myssy — kappas hään!
Kukat povellansa,
Piska polvillansa;
Päivän varjo
Tuolla kurja —
Voi tuo Muovits, mikä hurja!
Voipa pahuus! Naurattaa…
Kuin tuon rymän nähä soa —
Halun kanssa, peässä,
Niinkuin herras-väessä
Neätkös tuota!
Lykkeä luota
Käsiänsä, aivan suotta —
Nisujaan hään
Väistelööpi,
Hyvästipä
Emäntäni
Olet kuvaillutki tauluun.
Mutta, sanos sen, —
Miksi istuu hän,
Kanan kanssa kainalossaan?
Sy on, kultain, se
Ett' sen ystävä
Ukko vanha eleä viel'.
Vanha Jussi.
(Suomennettu Fredmanin Lauluista, N:o 44).
[Lauletaan kuin: "Gamla bror Jockum, klang vid denna rågan" &c.
Painettu "Suomessa" 1847, N:o 6.]
"Kuulespa, ukko! — Miten nyt on laita?
Kuinkas sun akkais, armas voi?"
"Kiitänpä nöyrästi! — Kuka sanoo taitaa?…
Tuossapahan! — En sanook voi.
Ja, ja, ja, ja! Mun murheeni on suuri!…
Mierukkapa minä! — Viekas hään.
Kaikki kummallen jo näytteä —
Hitto hänen mieltäns' täytteä"!
"Älä ouk tuosta milläänkään"!
"Mitäspä siitten mieltäisi nyt kaivaa?
Toruullenko toisinaan?" —
"Ei! Kuin ne tuosta puheet kerran saivat,
Niin mullen aina nauretaan.
Tuossapa on yks' koiran-silmä!
Toinenki, tuos' on, — pilkka-suu. —
Suutun kyllä! Jospa voisin,
Hiijen helvettiin ne soisin!"
"Vähäpäs tuosta! Eikös muu?"
"Voan, veikkoseini! Liekös siitten muita,
Kuin tuo yksi, armoissaan?"
"Voi, veli kulta! Kuin metässä on puita,
Niin niitä tapaat aitassan.
Itkenpä kyllä katkerasti…
Poloinenpa poika"! — "Mitäs tuo?
Täytäk pullois, toisen puolen!"
"Kohta, kultainen, ma kuolen" —
"Vieläpä vainen… Tuoss' on, juo"!
"Kuulespa, Jussi! Eikös annak suuta,
Taputak leukais, lähtiissäis?"
"Lämmittää kyllä lihaani ja luuta;
Sanoopi: 'kahok ihtiäis!'
Lakkini, peähäin, kauniist' laittaa;
Mutta sill' on häjyt mielessään…
Kukas, kultainen, tuon taitaa?"…
"Juoppas vieläik? Ei se haitak;
Riemussa vietäk päiviäis!"
Kortin lyönti.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 42).
[Lauletaan kuin: "Ren Calad jag spår och tror" &c.
Painettu, äsken, "Suomessa" 1847, N:o 18.]
Jo ma luulen, uskon sen.
Sull' on vuoro, veikkonen!
Sotkek kortit, jakaa siitten
Meillen niitä,
Kultainen!
Ristii-ässän — jokos sait?
Rouvan myös! — No oles vait. —
Kuninkaspa paras teällä;
Pistäk peälle!
Mitäs hait?
Muoriseni, kultainen, uotappas, uota!
Pistäk tuota! Pistäk tuota!
Pistäppäs nyt sen!
Ulla sini-puvussaan,
Hieno helma istuu voan. —
Kaulallansa helmeet väilyy,
Solet häilyy
Rinnassaan.
Miten nyt on? — Heitäk sie!
Hertta-rouva tilin vie.
Viisi-silmäkin on tuolla,
Toisten puolla!
Miten lie?
Äläpäs sä kultainen huolikkaan tuota!
Lykkeä luota, lykkeä luota!
Kuka jakaapi?
Pata-kakkonenpa toi! —
Heti Ulla senki soi;
Hitto, eipä ässä puonnut!
Eikä tuonut
Voiton. Voi!
Kiitän nöyrimmästipä,
Etkös sait jo ässän sä?
Muistak, veikkoinen, niin meilläik
Oli eilläik
Voittoki!
Näytäppäs sie valttiais — lyö jotta pöllyy.
Heitäk, heitäk! heitäk, heitäk,
Heitäk heitä jo!
Ullan pienet sormet voan
Pilkistäiksen toisinaan,
Korttiloissa onnen antaa —
Voiton kantaa
Tossiaan.
Katos kuin tuo, silmillään,
Kahtoo tännek. Jopa neän!
Sormuksenpa sormessansa,
Nauraissansa,
Pitää hään.
Huuappas ja huu'a! Kas Muovits, tuo koira,
Viepi kaikki, viepi kaikki,
Korjaa käsillään.
Mutta kuulkaa, veikkoiset,
Avatkeeppas oven het'!
Talven pakkaiset — he vaipuu,
Pois jo taipuu
Kylmimmät.
Muori Kaisa, katoppas!
Tähet kiilteä taivahass' —
Kuu jo tavallaanpa si'ittyy,
Vesi riittyy —
Kahoppas!
Viskooppas sa peälleisi, voatteisi, Ulla!
Paha tulla, paha tulla
Ehkä sairahaks'.
Lammilla ajetaan toi,
Kuules kuinka kulit soi!
Jeä se kesteä, kunnek' puhkii;
Jopa uhkii!
Minkäs voi?
Kahok varsa, voahessaan,
Kultaisissa valjaissaan!
Kuinka juostensa jo koipii.
Ehkä voipii
Vuoronsa!
Toi kahtokeppas tuonnek, kuin miehet ne ajaa —
Hyvin loaja, hyvin loaja,
Ympäir lampia.
Kappas ruunain! Kappas viel' —
Joll' on harjuistimet — siel'.
Kuin se, kavioillaan, keikkuu;
Etkös, veikko,
Tekis' miel'?
Kennen sälkö, kilvan peäll',
Juoksoopi, kuin poro, jeäll'?
Jopa kuuleppas — kuin räikkyy!
Etkös säiky
Olla teäll'?
Pojatpa nuo luistaavat rantoja myötä;
Puolen yötä, puolen yötä
Niitä kiertelee.
Oriik tuolla, veikkonen,
Lenteä täyttä nelisin;
Pilku peä, ja jauho turpa,
Kaunis kurkku,
Kultainen!
Mutta valkoinenpa tuo
Joka avannosta juo;
Kahok kuin se häntäns' heittää!
Kohti meitä
Silmäns' luo.
Kuules kuin nuo miehet — ne kiljuu ja huutaa?
Mitäs muuta, mitäs muuta?
Viinoa ne juo.
Suet ulvoo konsanaan,
Jopa sataa, kylmeä soan.
Oven kiini! Pistäk uuniin
Puita, suinkin,
Pistäk voan!
Neät kuin puihen latvat, täss',
Seisoo hallan huuhtehess';
Vainiot ja pellot, huuhat,
Lehot, luhat
Iljanness'.
Kultaini, tuo laskuin! jo vilut mun puistaa —
Kehnomp' muista, kehnomp' muista,
Kohta kuolen täss'.
Kuules kuinka — seinän taa
Tuiskuu, ryöpyy, lunta sa'a,
Tuulet tuntuu, kuu jo kammoo,
Tähet sammuu,
Vuoronsa.
Tässä seurassa niin myö,
Kosk' on kolkko päivä, yö,
Viinan voimoapa kiitämm';
Otak siitä!
— Juo ja syö!
Muistiksi mun tyttöni, armani aina!
Kortit lainak, kortit lainak
Tuloo uusi työ.
Runojillen.
(Suomentama Fredmanin Lauseista N:o 14).
[Lauletaan kuin: "Hör J Orphaei drängar" &c.]
Kuulkas Runomiehet,
Jännitkeepäs kielet!
Soitak kaikki — — — V.llo.
Väinämöiselle!
Jotka vaimon kiittää,
Kunnioittaa niitä,
Hyökin tehköön — — — V.llo.
Tätä mielellään!
Jotka juotten vanhan oloisen,
Teillen toivon peän hopiaisen — — — V.llo.
Kulkun myöski kultaisen!
Viulut kauniisi soikoon!
Viina-pullot voikoon!
Viuhak veikko — — — V.llo.
Viukak hatullais!
Näytäppäspä töitäis,
Sull' on ystäväitäis,
Viina kiehuu — — — V.llo.
Öillä päivilläik.
Pullot käissä, somat soitot myös.
Kiitos vaimoll', viinall', kaikess' työss' — — — V.llo.
Juoppas nyt, jos olet mies!
Runojaksi pyytät,
Tekojaisi syytät,
Aivon harvoin — — — V.llo.
Jotaik valmiiks soat.
Kullalleisi annoit,
Kihlojaisi kannoit,
Kuka arvaa — — — V.llo.
Sinun laulujais?
Panet hattuis peähäis, kultainen!
Viinan vilja on nyt voitollen — — — V.llo.
Kah, Cupido lapsineen!
Honkikoissa noissa,
Ukon leimahtaissa,
Venus tarjoo — — — V.llo.
Pullon pihistään.
Sepä pilvill' istuu,
Lahjojansa viskoo
Yltä ympäis — — — V.llo.
Meren niinkuin moan.
Voan ei veissä, mutta viinassa,
Onnelapa aina kukoistaa — — — V.llo.
Olek kultain iloisa!
Suloinen sen valta!
Ylältä ja alta
Pikair kiiluu — — — V.llo.
Kirkkain' kultana.
Muovoitteleis tässä!
Peäset murheistaisi,
Kuinpa muistat — — — V.llo.
Runon soittojais.
Kuvasi sa olet mielivän,
Kantavan kuparin nenöisen; — — — V.llo.
Olet kaunis näköinen!
Viina kaunistaa,
Ja sun nuoreks' soa;
Ota tavaks' — — — V.llo.
Soittaa viulullais!
Jollon tuopiin koitat,
Vaivan toas sa voitat;
Pohjassapa — — — V.llo.
Onnen päivais neät.
Onnekseispa vaimon mieluisuus,
Ja myös viinanki viljallisuus; — — — V.llo.
Juoppas runoilia uus'!
Kapraal Kuren hauvattaissa.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 38).
[Sillä laulannolla kuin: "Undan ur vägen, se hur
Profossen med plumager" &c.]
Poisipa tieltä! Kah hosujapa, tupsupäinen,
Kirveellään liehuu: jo auki koko tie!
— — Kah piiparikin, viiksikkäinen,
Vaskisen huilunsak huulillen jo vie!
Rumpali paukkaa,
Pohto käypi eilläpäin;
Huutaa jo kaukaa:
Seisoppas näin!
Katoppas tuota! Kuin häijy käsiänsä heitteä,
Palikkaa viskoo, ja nahkaan paukuttaa;
— — Kaks' talrikkia toinen heistä
Paiskoopi yhteen. Yks' torveen puhaltaa.
Yksipä peuhaa
Rautaisilla pellillään;
Roiskaa ja reuhaa —
Teköö hään.
Kahoppas Pulliain! kuin tihjältään hään astuskelee,
Itkeinpä lempiäst' — pehmyt-syväinen;
— — Ja perästäpä kiiruhtelee
Kiukas ja Liukas, ja tuokin Hyvöinen.
Jalkansa muuttaa,
Kiverinsä kantelee;
Kuules kuin huutaa:
Seisatkee!
Terveppäs Pohto! Etkös mummu neäk, kuin meillen
Silmänsä iskee, ja nauraa pilkan vuoks'?
— — Jo tahistaanpa hoipertelee —
Ett tu, ja ett tu, piek tahti, astuk luoks'!
Kass' kuin tuo narri
Ylpeileeksen lakistaan!
Valkoiset varret,
Soappaissaan.
Lehtolan Kaisa ikkunassaan itkeskelee,
Hempiä, lempiä, kiero silmäns' kanss'.
— — Kanleleensa kihnuttelee
Krouvairi — nauraa, ja soittaa viulullans'.
Hulkoisen leski
Kirjan kanssa, suruissaan,
Seisoopi tässä
Juovuksissaan.
Siittenpä Suntia, siitten Uni-lukkair tuloo,
Krouvari Juolas, ja krouvair Pulloinen. —
— — Annas soittaa, jottas kuuluu!
Rumppali hyrrää, ja pauhaa yhtenään.
Vähinpä eissä
Kontaa Lukkair, huitissaan;
Kantavan, käissä,
Lapiansa.
Juonipa kulkoo. Veikko, kuk' on kuollut näistä?
Kapraali Kurki, Hämeen jalka-väess';
— — Ja siitten käypi, johto-väistä,
Poikansa nuorin, törö-myssy peäss'.
Hään kirstun jälkeen
Käypikin, ja siitten myös
Juottaja Pälkäin,
Ja papismies.
Ja Kapraal' Kurki hään heitti tupen miekkoinensa!
Nyt hään on kuollut. — Vai, onko kuollut jo?
— — Hään viimen mustutt' viiksiänsä,
Maaliskuun toisena, männä vuonna jo.
Näyttäimme uhkeeks';
Voan on turhuus elomme —
Kurki, sun tuhkais —
Kunnoitamme.
Perhana vieköön! Seiskee suorat! Oikaistatkee!
Keännäitkeet — Kunniaksi, kiverien kanss'!
— — Olallenpas! Soitatkeepas!
Tarkoitak taivaaseen! Laukaiseppas kanss'!
Kurenpa seikat,
Kiitetäänpä viinan läss';
Kiitospa veikot, —
Vahista täst'!
Mähöiselle.
(Suomentama Fredmanin Lauseista N:o 13).
[Lauletaan kuin: Nå ä nu alla församlade här &c.]
Tokkopa kaikki jo ko'ossa lie?
Myllärin Matti, ja Hotakka — sie?
Junttilan Jussi? — Jo, teälläpä, mie!
— Kaikki ko'ossa lie. —
Renkit ne huiskaavat hevoisillaan,
Nyt tuloo vaunut, ja rattahat vaan —
Vieraat tänn' tuppailee parahaillahan!
Kohta tanssitaan. —
Ouvot ja tuttavaiset,
Miehet kuin nuokin naiset
Corno. — — — Kaikki jo on teäll'.
Vanha Vauhkoin, vaimoneen,
Mähöinenki miekkoinensa,
Loatikkainen lapsineen,
Joutsa joukkonensa.
Tuossapa tuoki on — — tervek mies!
Laurilan isäntä! poikansa myös!
Eskolan emäntä — silkissä, ees'!
Takana, nauhoiss' ja vyöss'.
Tuossa on Muovits! — Kah, terveppäs mies'
Missäs out ollutki?… Lempopa ties'!
Paitais on palava, hiukseis on hiess'
Niinpä 'terveh mies.
Karhun on rukkaiset kätessä — neät'!
Ilveksen nahkainen lakkikin peäss'.
Veihti on vyöllänsä, ruoska on käess' —
Rukkaisetpa neäts'!…
Neitoiset — kappas noita!
Kuules jo sarvet soittaa…
Corno — — — Tiina, vaimoväest,
Hyvin huonosti hään voi —
Jokos keännyit tautiin Tiina?
Poveis aukki! — tuokaas hoi —
Vähä saksan viinaa!
Laurilan Isäntä — ryypätään pois!
Rakkauen ruusut, ne viinoa sois —
Suupa jo peätyypi naurullen; ois
Valmis — kuinpa tois.
No Eerik Porka, paak lakkisi peä'äs!
Eläs sie seisok — kuin pahassa hä'äss'
Läheppäs sisään, ja vaimoinki väess',
Panek lakkiis peäas'!
Kintahat käteisi, hyppeäppäs mies!
Kättereks' tuletki, ehkäpä ties'?…
Mähöisen miekkoinen seisoopi e'ess';
Hyppeäppäs nyt mies!
Mieltyypi hyvä suopa…
Ukko on — aika juopa.
Corno — — — Jo on viereheis —
Keikuttelek häntä voan!
Miehuuttaisi, tuolle, näytät; —
Ukko Mähöinen ei soa
Nähä miten käyttäit.
Puhallat torvellais, puhallat sie!
Erkko ei väliä, mistäkään, pie —
Kätensäk hiljallen helmoillen vie —
Ukko — missä lie?
Kuuleppas, Mähöinen! kuuleppas hoi! —
Mitäs sä ähkäät, ja voihkaat ja voi'?
Tässäpä pulloisi…. lakkiis on toi!
Ryypätäänpäs hoi —
Eläs sä, veikkonen, joutavia!
Tansissa toistapa luulla ei soa —
Kaikkipa tässä on kannuksissa —
Juuaanpas nyt vaan!
Kaikki täss' käypi laillen —
Soaha, ja olla vaillen…
Corno — — — "Tok' — ei kuitenkaan?"…
Paipatatkos tuosta viel'?
Lyöppäs, häntä, suuta vasten! —
Mähöisenpä teköö miel'
Riitaan — vaimoin lasten.
Eerikki Porka, no — jokos sa sait?
Laurila, Hotakka! — mitäs te hait?
Myllärin Mattiki, oleppas vaiti
Kaikk' on kuitti, paitt'…
Missäs on viinais? Jo kellot ne lyö —
Vartiat huutaavat, puoless' on yö.
Seälisin tytöt, jo outtaavat hyö —
Jopa kellot lyö.
Tähet ne kiilteä, ja sammuuvat pois —
Pilvessä yö, jott' ei nähäkkään vois.
Kohta jo mieltyisin… eikö täss' ois
Tyttö, joka sois?…
Vaimot, ja miehet, halaa —
Minunki mielein palaa —
Corno — — — Jospa piijan tois!
Olen valmis!… Jokos myö…
Rakkauski mielein voittaa.
Veikot, tansitkeepas työ —
Annas sarven soittaa!
Mähöinpä veikkonen — mitäs sä teäll'?
Otappas ryypysi, pureppas peäll' —
Olet kuin susipa liukkaalla jeäll'.
Kiitos vaimo-väell'!
Jeä-hyvästeleminen, Kesä-päivänä, suurustellessa, ruohistossa.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 82).
[Lauletaan kuin: "Hvila vid denna källa" &c.]
Istuppas heinikossa!
Ja otak kontistamme, jossa
Lie viinaa purakossa —
Ja jotaik eineeks', uskon mie.
Kappas kuin pullot paistaa! —
Ja viinaa heiss' on monellaista;
Otappas nyt ja maista —
Mikäpä heistä paras lie!
Ottakaa Työ,
Jopa nyt ruohikossa —
Juokaa ja syö!
Istuitek heinikossa —
Tähänpä ruetaan nyt myö!
Corno — — — Jo ruetaan nyt myö.
Katospa kuin on koria
Tämä paikka — aivan soria,
Lehtokin nuori, noria,
Se viherteäpi ihana.
Lehet, ne lipattaapi,
Kuin heihin tuuli puhaltaapi;
Varjonsak alla soapi
Myö istuitella suojassa.
Otappas ja
Sinun pulloisi korjaa!
Juuaanpahan…
Katospa kuin on koria,
Ja tämä paikka ihana —
Corno — — — On aivan ihana.
Käkikin istuu puussa,
Ja kukkuu, tuolla, salmen suussa;
Kiurukin lenteä tuossa —
Ylähällä taivaassa.
Talossa renkit puivat,
Ja kalat rannoillen jo uivat,
Jo suot ja moat on kuivat —
Ja nurmet nuoret iloisat.
Kohtapa soat,
Ehkä tässäkin kuussa,
Moa-omenat. —
Käki jo istuu puussa,
Ja tuopi suven sanomat —
Corno — — — Toi suven sanomat.
Jo ruohot kaikki voivat,
Ja tuomikot — ne kukkiloivat,
Paimenten sarvet soivat,
Ja iloitteloo koko moa.
Oriit ja tammat hirnuu —
Ja torpan tyttö voita kirnuu —
Viil'pytty sill' on hirmu,
Ja muniakin jonkuu sa'an.
Pihassapa…
Jopa siihen ne toivat
Leheksiä —
Nyt ruohot kaikki voivat,
Ja hajottaavat lemunsa —
Corno — — — Hajottaa lemunsa.
Neitonen, toimessansa,
Levittelööpi ruokiansa —
Marjoja, maijon kanssa,
Ja muna-voita tarjoo hään.
Kass' kuin hään, tuolla, miehuu —
Ja, lusikoillaan, liukkaast' liehuu;
Kahvitki jopa kiehuu…
Ja piirakoitansakin neän.
Syyväänpähän,
Nytki tuomisiansa!
Mielellähän…
Neitonen toimessansa —
Hään eipä jouvak kiireistään.
Corno — — — ei jouvak kiireistään.
Soittakaa veli-kullat,
Kosk' on tuttuin tänne tullut;
Laulatkee niinkuin hullut —
Ja reuhatkaa, ja riemuitkaa!
Jo suurus-pulloin halaan,
Ryypyn — peälle ruoka-palan,
Toisen — syötyä kalan.
Viinan tilkkaa maistellaan!
Otetahan
Hänen muistikseen pullot —
Juokaa nyt voan!
Soittakaa veli kullat….
Ja ollaanpa nyt riemuillaan!
Corno — — — Ja ollaan riemuillaan.
Viimeiks' mä kiitän Teitä!
Ja soan jeä-hyväkseni heitteä;
Elkeä unohtak meitä.
Sulo, armas, kultani!
Kohta meill' ero tulee,
Ja mullaks' muuttuvani luulen;
Jopa tuonetar kuulen…
Kyselevän perästäni.
Tok', kuitenki —
Ennen kuinpa tuo peitteä
Mun silmäni…
Viimeiks mä kiitän Teitä,
Hyvästi nyt mun armani!
Corno — — — Hyvästipä kultani.
Ukko Noak.
(Fredmanin Lauluista N:o 35.)
[Lauletaan kuin: "Gubben Noak, gubben Noak" &c.]
Ukko Noak, ukko Noak
Oli kelpo mies!
Kuin läks' arkistansa,
Niin hään kohta, kanssa,
Istutt' viinaa, istutt' viinaa,
Missä moata ties'.
Noak souti, Noak souti
Vanhan arkkinsa.
Osti viina-pullot —.
Semmoisia, hullut,
Nyt ne myövät, nyt ne myövät
Juuvak kaljansa.
Hään kyll' arvais, hään kyll' arvais
Jotta miehetki
Tahtoi juuvaksensa,
Kuin eläimiänsä —
Silläpä hään, silläpä hään
Viinan kasvatti.
Eukko Noak, eukko Noak
Oli kunnon nais'!
Antoi ukon juuva —
Toista käski tuuva;
Mistäs mie nyt, mistäs mie nyt
Semmoisenki sais'n?
Ei hään kieltän't, ei hään kieltän't:
"Kuules, ukko, hoi!
Olek juomastaisi!" —
Ei! — Tuo armas naisi
Antoi soaha, antoi soaha
Minkä hään voan voi.
Ukko Noak, ukko Noak,
Puna-poskillaan —
Sill' oil pitkät hiukset.
Parrat niinkuin viikset;
Pani pohjaan, pani pohjaan,
Joi ja lauloi voan.
Silloin syntyi, silloin syntyi
Eleä moailmass';
Soatihinpa kyllä —
Eikä toisen silmä
Katehtinut, katehtinut
Niinkuin meijän moass'.
Muistin pullot, muistin pullot,
Niist' ei tietynnä;
Sanottiin ei laisin:
"Jos ma luvan saisin;"
Ei! voan pohjaan, ei! voan pohjaan
Pantihinpa niin.
Oppisten Laulu.
Körneriltä. (Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Studenter äro muntra bröder" &c.]
Myö oppiset, myö ollaan veikot!
Voan mitkä olettenpa työ?
Työ vanhat oletten jo heikot;
Voan myöpä ollaan nuoret, myö. —
Sill' murheet mieltämme ei painak:
Myö, oppiset, on lystit ainaik — :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö ollaan lystit aina.
Ei kirjoissa ouk kaikki tieto!
Sill' mieli, jok' on iloissaan. —
Monipa oppinut on mieto,
Vaikk' luuloo viisas olevan.
Varottivatki ukko-vainaat;
Voan myöpä laulelemme ainaik — :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
Me laulelemme aina.
Jos sota syttyis Suomen moahan,
Niin sinnek myöki jouvutaan;
Kuin miekkoja voan kerran soahan,
Niin vihamiestä voitetaan.
Ei kourissamme paljon painak —
Myö urholliset ollaan ainaik! :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
On urholliset aina.
Juuvaan
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "I gamla Svea land, den satsen oförändrad står" &c.]
Viel' meilläik nytkin myös,
Kuin muinon, eletäänpä viel';
Myö juomme, joka mies,
Kuin kerran teköö miel'. —
Se puhek kuuluu aina voan:
Juop pois! juop pois!
Ja urot laulaa, iloissaan,
Jos tois! jos tois!
Sill viina voiman meilleik tuo,
Miks et siis pullois juo?
Vaikk' muuttuis Suomenmoa,
Ja vanhat tavat heittäis pois,
Vaikk' toiset — aina voan,
Ja uuet, meillen tois —
Niin janottaa kuin ennenkin…
Soas täst! soas täst!
Kuin ukon-ukon ukkookin
Soas täst! soas täst!
Myö juomme vielä — aina voan
Muistiksi Suomenmoan.