The Project Gutenberg eBook of Uudempia Uloswalituita Satuja, by Christfrid Ganander

Uudempia Uloswalituita Satuja, Nuorten peränajatuxen teroituxexi, ja yhteisesä elämäsä Opixi, Waroituxexi ja Neuwoxi, Ajan huwituxexi ja kuluxi, mutta myös hywäin tapain ja kaunisten awuin harjoittamisexi Kootut, ja Suomexi tulkitut Wuonna 1783. Christfrid Gananderilda. Philos. Mag:ta.

Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae leve, & non satis Dignum — — — judicent.

SISÄLLYS:

Taitawalle, perään ajattellewalle ja Wijsaalle Lukialle! 1. Yhestä Kissasta ja Kukosta. 2. Yhestä Kaupungin-Rotasta ja yhestä Maan-Rotasta. 3. Yhestä Aasista ja Sudesta. 4. Yhestä Hevosesta ja Jalopeurasta. 5. Yhestä Hewosesta ja Aasista. 6. Yhestä Suesta ja Ketusta. 7. Wattasta (Mahasta) ja muista ruumijn jäsenistä. 8. Yxi Kettu ja sairas Jalopeura. 9. Yhestä Trompeetarista, joka otettijn fangixi. 10. Yxi wanha Kärppä ja Rotta. 11. Yhestä Akasta (Ämmästä) ja lihawasta Kanasta. 12. Yhestä Lääkäristä ja Sairaasta. 13. Yxi Poika ja hänen Äitinsä. 14. Yhestä wanhasta Miehestä ja Jalopeurasta. 15. Yhestä Hännättömästä Ketusta. 16. Yxi Isä ja hänen Poikansa. 17. Yxi Kalastaja ja hänen Pillinsä. 18. Yxi Lääkäri ja sairas kipeillä silmillä. 19. Yxi Marakatti (Apinia) ja Kettu. 20. Yxi Seppä ja hänen Koiransa. 21- Yhen Jalopeuran naimisesta. 22. Yxi wanha Jalopeura sairasna, neuwoo poikaansa. 23. Yxi Nuorukainen ja Pääskynen. 24. Yxi Koira ja Kukko, jotka olit Matka-towerit (Reisu-kumpalit). 25. Yxi Saita eli Raha-ahnes ja joka kätki ja kaiwoi maahan rahansa. 26. Yxi Paimen ja nuori Susi. 27. Yxi Jalopeura, Kettu ja Susi. 28. Yhestä Waimosta ja hänen juomari-miehestään. 29. Kuinga yhtä mustaa Muriania pestijn puhtaaxi. 30. Kaxi Matka miestä ja yxi raha kukkaro. 31. Yhestä onnettomasta naimisesta. 32. Yxi ahne Akka ja sen Kana. 33. Yxi wanha Akka, sen Pijat, ja Kukkoi. 34. Warkaat, jotka warastit yhen Kukon. 35. Yxi Kana ja Pääsky. 36. Yxi Äiti ja hänen kaxi Tytärtään. 37. Yxi Sääski (eli Hyttynen) haastaa Jalopeuraa sotaan eli tappeluhun. 38. Yxi Jalopeura ja Sammakko. 39. Yxi Kusiainen (Murahainen) ja Kyhkynen. 40. Mailman kijtollisuutta hywin tekiötänsä kohtaan. 41. Yxi Karhu ja sen puolisa (naaras-karhu). 42. Yxi Susi ja kaxi Koiraa. 43. Yxi Susi ja Kili (wuohen-poika). 44. Yxi wanha Akka ja Susi. 45. Kaxi ystäwätä ja yxi Karhu (kontio). 46. Karhun pyytäjä ja Karhu. 47. Yxi hopero Akka, joka woitelee Tuomareita. 48. Yxi wanha Akka ja Kilka (perkele). 49. Melanchtonin Muuriaani eli Trenki. 50. Yxi wähänen Poika ja Onni. 51. Yxi Poika ja yxi Waras. 52. Yxi Talonpoika ja willi Mettä-Sika. 53. Kettu ja Leopardi. (Kissa-Ilwes). 54. Yxi Kettu ja Ijliskotti. 55. Yhden yxinkertaisen Akan rukous. 56. Yxi Akka joka itki Lehmäänsä. 57. Yxi Rotta (hijri) joka asui Ruoka-arkusa. 58. Yxi Pääskynen ja Lukki (Hämähäkki). 59. Yxi Mies ja Joki. 60. Yxi Kettu ja waimowäen Kokous (Pito). 61. Puitten Suoruudesta ja wääryydestä. 62. Yxi Talonpoika joka köyhty kunniasa. 63. Nälkä-kurki ja Jouhten kuollo-hetkellään. 64. Yxi Leski-waimo lohduttamatoin. 65. Yhden Leski-waimon naimisen halusta. 66. Hijret ja Tammi puu. 67. Karhu ja Mettiäiset. 68. Yxi Jalopeura ja Rotta. 69. Yxi Talonpoika, joka rupeis Sotamiehexi ja sitten Kauppamiehexi. 70. Yxi Joki (Wirta) ja Lähde. 71. Yxi Pahan elkinän pahan tekiä, ja Kilka. 72. Yxi wanha Akka ja Kilka. 73. Yxi Mies joka petti Kilkan. 74. Yxi Pohjatoin Säkki. 75. Yxi leikkinen-mjes ja yxi Raha-Ahnes. 76. Yxi Pappi ja muutamat päärynät. 77. Yhestä Waimosta joka tahto kuolla sairaan miehensä edestä (siasa). 78. Yhen Aasin toiwotusta. 79. Kissa ja muutamat Hijret. 80. Yxi Mettä-Sika ja Kettu. 81. Yxi Kettu ja Jänes. 82. Yxi näsäwijsi Koiran juoninen, ja yxi Philosophi eli Maallinen Wijsas. 83. Yxi nuori Tuomari. 84. Yxi kirjoihinsa kijnnitetty Philosophi. 85. Yxi Susi Lammas-nahas. 86. Yxi Sonni ja Pässi (Jäärä). 87. Yxi Lammas joka rijteli Paimenensa kansa. 88. Yxi Talonpoika ja Kili (Pukin eli Wuohen-poika). 89. Yö-Rastas ja Haukka. 90. Yxi Sääski ja Mehiläinen. 91. Yxi Morsian, joka wei walkian kansaan miehensä taloon. 92. Yxi Kukko ja Kettu. 93. Yxi Skräätäri ja hänen Waimonsa. 94. Yxi wanha Mies ja yxi Aasi. 95. Yxi Christitty ja yxi Pakana. 96. Yhestä, joka oli rahansa ja waatteensa hukuttanut pelisä. 97. Yxi Kettu ja Kissa. 98. Kaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä. 99. Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari. 100. Yxi Yrttitarhan Haltia ja Multa-myyri. 101. Yxi Waimo, Kissa ja Hijret. 102. Neuwon pitoa yhen Kaupungin warustamisesta. 103. Yxi Sonni ja Hyttynen. 104. Yxi Koira ja hänen Isäntänsä. 105. Yxi Aasi joka kanto yhtä kuwaa. 106. Yxi Koira ja Kissa. 107. Maan miehet ja yxi Pantheri eläin (Susi-Ilwes.) 108. Yxi Koira ja Aasi. 109. Yxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa. 110. Yxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri Simpukka (Skilpadda). 111. Yxi Kyhkynen ja muut Linnut. 112. Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu. 113. Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet. 114. Yxi wanha Ukko ja kuolema. 115. Yxi Aasi ja Susi. 116. Yxi Aasi ja Hewonen. 117. Karhu ja Jalopeura (Lejjona). 118. Kaxi Koiraa. 119. Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire). 120. Yxi Aasi, Kettu ja Jalopeura. 121. Yxi Sokia ja yxi Käärmes. 122. Yxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään. 123. Yxi Talonpoika ja Haikara. 124. Yxi Jalopeura ja Hirwi. 125. Muutamat Sonnit ja yxi Jalopeura. 126. Kettu ja Talonpoika. 127. Yxi Jalopeura ja Rotta. 128. Wares ja Lammas. 129. Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi. 130. Sika ja Kettu. 131. Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa. 132. Pojista ja Käestä. 133. Yhestä Wäästä eli Wouwwista. 134. Yxi Isä, ja sen Poika. 135. Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen. 136. Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut. 137. Kissasta ja rakkauden naisesta. 138. Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet. 139. Koira pitohin pyytty, Murkinalle. 140. Susi, Lammas-paimenna. 141. Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta. 142. Kettu ja Kukko. 143. Yxi Susi tuli Munkixi. 144. Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta. 145. Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki. 146. Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn. 147. Uskollinen Koira ja sen Isäntä. 148. Kettu ja Etana. 149. Kettu ja sairas Kukko. 150. Satu Waimosta, joka hukkui. 151. Hewonen ja Paarma.

Tämän kaltaiset Sadut, kuin täsä ulosannetaan, ei mahda ketään pahendaa. Ne owat ainoastansa wijsasten wertauxet, joisa kielettömätkin tulewat opettajixi ja totuutta puhumaan.

Ne owat wanhasta olleet tawalliset, ja owat melkeittäin, saman laatuiset, kuin se wertaus, jonga Jothami, Duomarein kirj. 9 Lug. v. 8-16. sanoi Sichemin päämiehille:

Puut menit kerran yxi mielisesti woitelemaan heillens Kuningasta, ja sanoit Olju-puulle: ole meidän Kuningaamme. Mutta Öljy-puu wastais heitä: pitääkö minun luopuman lihawuudestani, jota Jumalat ja ihmiset minusa kunniottawat: ja menemän ja korottaman itseni puiden ylitse.

Nijn sanoit puut Fijkuna-puulle: tule sinä ja ole meidän Kuningaamme: mutta Fijkuna-puu sanoi heille: pitääkö minun luopuman makeudestani ja parhaasta hedelmästäni; ja menemään ja korottaman itseni puiden ylitse?

Nijn sanoit puut Wijna-puulle: tule sinä ja ole meidän Kuningaamme: mutta Wijna-puu sanoi heille: pitääkö minun luopuman wijnastani, joka sekä Jumalat että ihmiset (suuret ja pienet) ilahuttaa; ja menemän ja korottaman itseni puiden ylitse?

Nijn sanoit kaikki puut Orjan-tappuralle: tule sinä ja ole meidän Kuningaamme. Ja Orjan-tappura sanoi puille: ongo se tosi, että te tahdotta minua woidella teillenne Kuningaaxi? nijn tulkaat ja lewätkäät minun warjoni alla.

Mutta jos ei, nijn lähtekään tuli Orjan-tappura pensaasta, ja polttakoon Cedrin-puut Libanonisa.

Mikä hyödytys, silmä määrä ja päälle tarkoitus tämän-kaltaisilla wertaus-saduilla on, sen näyttä Doctor Martinus Lutherus, Esipuheesansa tämmösijn satuin: josta, tämän suuren ja julki Jumalisen miehen Esipuheesta minä tähän, ne merkillisimmät sanat kirjotan. Hän sanoo:

[Tämä Esipuhet löytään sen Satu-kokouxen edellä kuin D. Lutheruxen aikana, Mathesiuxen ja A. Chytrauxen awulla trykista ulosannettijn, jotka wielä usiammas Schoulu- ja lasten-kirjoisa tawataan; joista ei ainoastansa lapset, waan myös ijällisemmät saawat ymmärryxen.]

Tämä Satujen-kokous, on nijtten kaikkein oppineimbain tykönä maan päällä, erinomattain pakanain seasa, ollut yxi suuresti ylistetty kirja; ja todella sanoin, nijn en minä wielä tänäpäänä tiedä monta kirjaa, kuin hyödytyxen wuoxi sijnä yhteisesä elämäsä, olis parempi ja etuisampi tätä, kuin wijsautta ja ymmärrystä katsellaan enää kuin kehumista ja sanain kerskautta.

Sillä täsä löytään, yxinkertaisten sanain ja tapausten alla, ne lujimmasti perustetut opetuxet ja waroituxet, neuwot, jotka näyttäwät, kuinga yhden pitä kotona talosansa elämän, ja kuinga esiwallan ja alimmaisten pitä käyttämän itsiänsä toinen toistansa kohtaan, taitaaxensa taitawasti ja rauhallisesti elää pahan elkisten ihmisten seasa täsä pahasa ja petollisesa mailmasa. Minä sen nijn luulen, että nämät Sadut owat usiammalda taitawalda mieheldä aiwoittain kokoonpandut. Se suuri ja tarkka kirjain-tutkia Qwintilianus luule ja on sijtä ajatuxesta, ettei Esoopus, waan joku oppinut ja Grekan kieles hywin tuttu mies nijnkuin Hesiodus, eli joku muu semmoinen, on näitten niekka. Nämät nijnkuin wijsaat ja klookit miehet, owat sen yhteisen hyödytyxen tähden, tahtoneet saatta kirjan otollisexi kaikenlaisille ihmisille. Sillä me hawaitsemme, että lapset ja nuoret kewiästi ja tärkiästi aistaitsewat lystillisiä satuja, ja nijden kautta huomahtemata saatetaan wijsauteen, ja tarpellisten oppijen makuun.

Mutta ei ainoastaan lapsihin waan myös Ruhtinoihin ja Herroin ei totuus taita paremmin sisälle saatettaa, kuin koska kelwottomat pöyhkiöt annetaan se edespanna; sillä sellaisia he suohtewat ja kuulewat; mutta että kuulla totuutta eteensä laskettaa joltakulta wijsaalta ja ymmärtäwäiseltä mieheltä sitä ei he taida eikä enimmitten tahdo sallia: ja, koko mailma wihaa totuutta, kuin se pernaa satuttaa, eli arimpata koskee.

Seurawaisesti owat sentähden senkaltaiset wijsaat miehet ylösajatellehet Satuja, ja antaneet sen yhden luondokappaleen toistansa puhutella; nijnkuin he olisit sanoa tahtoneet: hywin kyllä, koska ei kukaan woi kuulla eikä suahde totuutta ja ilman sitä ei kuitengaan taita olla; nijn me tahdomme kaunista hänen ja pukea häntä lystillisten Satuin ihanaan walo-pukuun: ja kosk ei kengään tahdo kuulla häntä ihmisten suun kautta eteensä pantaa, nijn mahdetaan se kuitengin kuulttaa järjettömäin eläinden ja petojen suusta. Koska nyt sijs luetaan saduisa kuinga se yxi eläin sanoo toiselleen, yxi susi toiselle, totuuden, tapahtuu se usein, että se sadusa nimitetty susi eli karhu nijn eläwästi maalaa ja edeskuwailee sen oikian kaxi jalkasen suden, eli jalopeuran, että se sama tuntee ittensä; jota, kuka ties ei yxikään muu, olisko se Pappi eli maalinen wijsas, ystäwä eli wihollinen, muutoin tohtis eli rohkenis tehdä. Samoin taita myös yxi kettu saduisa, nijn nuhdella ja läxyttää ylös yhtä kettua ihmisen muodosa, että hän hikoilee ja palawijn tulee — ja suututtelee —; sillä ej mitään enemmän maan päällä wihata, kuin totuutta. Totuus pitä sentähden puetettuna, ja ej alasti, ehkä kuinga ihana se olis mailmalle, näkösälle pantaman. Sitä owat wanhat comoedioilla, lustispeleillä leikeillä, ja saduilla tarkottanehet; ja senkaldaisilla opetuxilla ja kuwauxilla enemmän usein parataan, kuin haikeudella, huudolla, uhkauxilla, sadattelemisilla ja kowuudella. Lue sijs näitä Satuja huwixesi ja hywäxesi.

Kukolle tapahtu kerran se kowa lykky, että hän joutui Kissan kynsijn. Tällä oli tosin hywä halu syödä hänen lihaansa, mutta ei hän tahtonut lahdata häntä ilman edes annettua syytä. Kuulesta, sano hän: mixi sinä, jokaikinen yö teet semmosen menon ja huudon, ettei yxikään täsä seudusa saa nukkua sinulda? Kukko kaunisteli asiansa ja sanoi: en minä ikään herätä ketään, ennenkuin aika on wäelle ylösnosta työhönsä. Tule, tule, ilman muita estelemisiä, sanoi Kissa: nyt on minun aikani einehteä, ja sinun pitä tietämän, ettei Kissat elä pakinalla, ja sillä samalla kääkisti hän hänen, ja lopetti sekä Kukon, että tämän sadun.

Oppi tästä. Joll' on halu koiraa lyödä, kyllä se aseen löytä. Ei lyöwältä asetta puutu. Wiattomuus ei auta yhtä hillimätöndä wäkiwaltaa wastaan. Kuitengin pysywät kohtuus ja oikeus ja omatunto sijnä arwosa, että se suuringin pahuus pyytä peittä itsensä nijtten warjon ja peiton alla.

Yxi wanha satu sanoo, että yxi Maan-Rotta kuttu tygönsä yhteen maa pitohon, hänen kaupungisa asuwaisen sisarensa; näisä kuttuisa ei mitään säästetty mitä hänen huoneesansa löyty suingin, nijnkuin homehtuneita leipä palasia, koilta raiskatuita juston kuoria, unkalta tulewia jauhoja, härskiä läskiä, ja muuta senkaltaista. Tätä kaikkea, oli se sijwollinen ja hywin ylöskaswatettu Kaupungin Rouwwa hywäxywä; kuitengin sanoi hän wihdoin: kuin hän ensin oli monella korskalla sanalla sijhen lupaa anonut: minun rakas wähä siukkuseni! mixi sinä tahdot olla nijn surkiasa tilasa, koska sinä kuitengin taitaisit paremmin elää? mixi sinä tahdot nijn yxinäisesä ja waiwaloisesa elämäsä waiwata ja rasittaa itseäs, koskas kuitengin taitaisit murhetoinna nauttia kaikki ne huwituxet ja ylönpaldisudet, kuin sun sydämmes ikänäns toiwottais itsellensä, ainoastansa sinä seuraat minua Kaupungijn, ja asut siellä?

Tämä oli yxi kiusaus, jota wastaan Maan-Rotta ei woinnut seisoa; he annot itsensä sijs molemmin matkalle, ja paljon kahlaamisen jälkeen ennätit wihdoin puoli yön aikana sinne kuhun he aiwoit.

Kaupungin-Rotta näytti sitten ystäwälleen ruoka huoneet, wara-aitat, köökit ja kellarijt ja muut ruoka-paikat, joihin hän oli koonnut waransa: sitten wei hän hänen yhteen eteiseen, josa he löysit jäänöxiä yhestä nykyisin pidetystä illallisesta, jälillä pöydällä.

Kaupungin-Rotta pani matka towerilleen mitä hän parahitten halaisi, sixi kuin he wihdoin teit itsellensä sisar-wuoteen yhteen sammetti-sänkyyn.

Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit.

Silloin sait ne waiwaiset Rotat kirppuja korwijnsa, hätäynnyit, ja ei tienneet kuinka he wapahtaisit nahkansa; erinomattain se wieras, joka ei ikänänsä ennen ollut ollu senkaltaisesa leikisä: kuitengin malttoi hän mielensä sen werran, että hän haki tilaa kontataxensa pois ja lymytäitsensä yhteen loukkoon, josa hän pelwolla ja wapisewaisella sydämellä odotti, sixi kuin melsket seisahti, ja hiljaisemmaxi tuli, ja tämä joukko meni pois.

Nijn pian kuin jällensä kaikki huoneesa tyweni ja waiti oli, sanoi hän sille toiselle: minun siewä ja sijsti sisareni! jos sinun Kaupunki-etusi owat sijtä luonnosta, kuin nämät, nijn tahdon minä kohta mennä takasin minun maa-majaani ja syödä minun homehtunutta juustoani; sillä minä tahon paljon tärkeimmin ilman pelwota ja hengenwaaraa maata minun pijlosani, ja kalwaa yhtä kowaa leiwän kuorta, kuin alinomaisen murheen ja ylinaikusen lewottomuuden alla, olla koko mailman Drottningi.

Oppi. Täsä näytetään, mikä eroitus on Howi- ja hiljaisen maan elämän waiheella; ja, sen jälkimmäisen huwituxet, wiattomuus ja wakuus rinnan pannaan sen edellisen tawattomuuden, lewottomuuden ja waarallisuuden kansa.

Yxi Aasi oli kerran saanut yhden orjan tappuraisen okaan jalkaansa, ja koska ei hän tainnut saada parempata Palperia eli Fältskäriä, nijn hän pyysi yhtä sutta sixi, että hän hampaillansa wetäs sen ulos. Nijn pian kuin se tapahtu, ja Aasi pääsi okaasta, nijn hän sillä terweellä jalalla potkais nijn Fältskääriään waiwastaan korwalle, että hän wiemistynnä kaatu kumoon, ja sillä samalla juoxi hän itte pois.

Yxi wanha nälkäinen Jalopeura olis mielellänsä tahtonut syödä yhden hywän palan Hewosen lihaa, jonga hän hoxasi; mutta hän pelkäis, että se nuori ja jalo Hewonen jaloillansa wapauttaa ittensä, hän ajatteli sijs konstilla ja wiekkaudella saada saalista ja nijn palkita jalkainsa hitautta.

Hän puki sentähden päällensä senkaltaiset waatteet, kuin Toktoreilla eli Lääkärella plaa olla; ja antoi itsensä ulos koko Mestarixi lääkitys konstisa, koska mailma nijn mielellänsä tahtoo sitä.

Täsä muodosa antoi nyt Jalopeura sanan juosta ympäri, hänen lääkäri konstistaan ja sywästä tiedostaan.

Mutta Hewonen hawaitsi kelmistykin, ja hänelle joukahti mieleen sijnä siwusa yxi juoni, jolla hän aikoi tehdä Jalopeuran yrityxen mitättömäxi.

Kuin minä eilen, sanoi hän, juoxin pensasten läpi, nijn yxi orjan tappura pisti minun jalkaani, nijn että minä sijtä nilkutan.

Ei yhtään waaraa, wastais se uusi Toktari, sijhen minä kyllä awun saatan; nosta ainoastans wähä ylös sinun jalkas.

Jalopeura asetti itsensä sijhen ruumijn kummarruxeen, kuin tämä toimitus waati, tehdäxensä wirkaansa; mutta se potiwa oli wilkkaampi lääkäriänsä; sillä nijn pian kuin hän sai lääkärinsä sijhen kummarruxeen kuin hän tahtoi, paiskais hän Jalopeuraa ottaa wasten nijn wäkewästi, että se langeis seljällensä maahan.

Sillä tawalla pääsi Hewonen ehijällä nahalla, ennen kuin Jalopeura taisi aikomustaan täyttää.

Tämä on yhteen sopiwainen kohtuullisuuden ja koston yhteisten perustus ja ojennus nuorein kansa; ja wälistä se on oikein, että petolliset samalla myntillä maxetaan.

Muinain, kosta Hewoset wielä puhuit Grekiskata ja Latinata, ja Aasit taisit aprikoida, nijn syttyi kerran maan tiellä rijta yhden ylpiän hywin ruokitun Hewosen wälillä, joka täywes rawis tuli juosten tietä myyen, ja yhden Aasi raukan waiheella, joka hiljaxeen ja mekkalleen käweli tietä myöen raskan tarakan alla, ja kulki juuri sitä samaa polkua, josta Hewosen piti tulla. Kuingas on asia? sano Hewonen, ekkös näe minun koristetusta satula neuwoistani, kenen minä olen; ja ekkös tiedä, että koska minun Herrani istuu satulasa, nijn lepäjä koko maan onnellisuus minun sääelläni? mene piangin pois tieltä, sinä häpeemätöin kuorman kantaja, muutoin tallaan minä sinun likaan! (rapaan.)

Aasi meni kohta tieen siwuun, mutta kateus saatti hänen salaa näihin ajatuxijn: mitäs en minä antais, jos minä saisin waihetta tämän onnellisen juhdan kansa? näistä huomioista ei hän päässy wapaaxi, ennenkuin se jongun ajan perästä tapahtui, että hän sai nähdä saman Hewosen wetämäsä yhtä sonti kuorma ja raskaimmasa työsä.

Kuingas nyt on asia, minun ystäwäni, sanoi Aasi? mistä tämä suuri ja kamala muutos on tullut? Ei mistään muusta, wastais Hewonen, kuin sodan tapauxesta: sillä sinun pitä tietämän, että minä olin yhden Upserin Hewonen eli Ratsu, ja että minun Herrani wei minun sota kedolle, josa minä pahoin ammuttijn, haawoitettijn ja tulin riwin omaxi; ja sijtä tulee tämä onnetoin waihehdus ja muutos minun elämäsäni, kuins nyt näet silmäis edesä.

Oppi. Täsä Sadusa näytetään meille ylpeyden ja ynseyden hulluus ja kowa lykky — edespäin nijn osotetaan meille, kuinga hirmuisesti ne pettäwät itsensä, jotka hakewat onnellisuuttansa josaan, jonga he kewiästi taitawat kadottaa. Wihdoin nijn maalataan meille se suloinen ja toiwon täysi wapaus, kuin meillä halwasa ja alhaisesa tilasa on aldisna nautittawana.

Yxi Susi joka rakasti hywiä päiwiä, oli salaa hywin eteensä kattonut ja koonnut ittellensä kaunijn ruoka kasan wanhan päiwän waraxi, ja pysyi kotwan aikaa pesäsään ulos lijkkumata.

Mutta kerran sanoi yxi Kettu hänelle: kuingas jaxat ja woit elää minun Nepaani, Weikkoseni! emme me ole muutamaan päiwään nähneet sinua ulkona jahdisa?

Mukoma Sairaloisuus, wastais se toinen on minua kohdannut, joka on waatinut minua kotona pysymään; ja minulla on se uskallus sinun tykösi, ettäs rukoilet minun terweydeni edestä.

Kettu luuli saawansa hänen poisollesaan maistaaxensa suden waroja; mutta kuin hän nyt näki, ettei tämä neuwwo onnestanut, meni hän kohta närkästynynnä pois yhden lammas-paimenen luoxe, ja antoi sen tietä, misä hän nyt huomahtemata taisi tawata suden, jos hän nijn lystäisi.

Kettu joka nyt luuli olewansa likimäisen perillisen, meni kohta suden pesään eli luolaan, ja omisti hänen jälkeen jäänehet waransa.

Mutta hänen ilonsa sijtä saadusta saalistaa ei kauwan päälle seisonut; sillä wähä aikaa sen jälkeen, teki paimen Ketun kansa samoin kuin hän oli tehnyt Suden kansa.

Oppi. Pahan juonisille ja pahan retkisille pettäjille se tapahtuu samoin kuin hauweille; he syöwät toinen toisensä ylös; ja kuin warkaat wälinsä ei yhteen sowi, nijn on lysti nähdä, kuinga se yxi Temanti leikkaa sitä toista, se on, kuin se yxi kälmi toiselta saa palkkansa.

Porwarit Romisa (eli Athenasa) aloit ja nostit kerran yhden kapinan Raadi-Herroja wastaan. He annoit julkisesti tietä, ettei he tahtoneet weroansa eli ulostekojansa maxaa, eikä antaa waatia itsiänsä sotaan lähtemään, ja sanoit, että se on alimmaisten järkinäistä wapautta wastaan, että wäkinäisesti waatia heitä sijhen. Kapina ja uppiniskaisuus tuli, lyhyesti sanoen, nijn suurexi, että se näkyi mahdottomaxi sitä hillitä ja pidättää, ennen kuin Mennius Agrippa, seurawaisen sadun juttelemisen kautta sai porwarit ja alimmaiset, täysi järkiseen perään-ajatuxeen.

Kädet ja jalat nostit kerran yhden waarallisen ja wahingoittawan kapinan Wattaa, wastaan. He sanoit, ettei he tienneet yhtään syytä, mixi hänen yxin piti rauhasa makaaman ja lihoman wyörystymällä heidän työstänsä. He lausuit wielä päällisexi, että jos ei Maha (Watta) tahdo ynnä heidän kansaan ropottaa ja työtä tehdä, nijn ei hekän kauwemmin tahdo askareita toimittaa, ja ylöspitää häntä.

Tämän olewaisen ja päälle seisowaisen rijtaisuden alla, annoit he Wattan nijnkauwan olla ruata, sixi kuin kaikki jäsenet tunsit sijtä wamman, riutumisen, puutoxen ja wäsymyxen.

Silloin tunnustit kuitengin kädet ja jalat wihdon heidän wikansa ja wäärin tekemisensä, ja olisiwat jälistä päin mielellänsä waarin ottaneet heidän welwollisuudestansa; mutta se oli nyt myöhän ja hiljain, ja se pitkällinen paasto ja ruattomuus oli nijn turmellut Wattan, ettei se enää woinut ruokaa wastaan ottaa eikä sulattaa ja keittää.

Joka heille johtui täydellisexi opixi, että Wahtan (Mahan) ja jäsenet pitä yhdesä elämän toinen toisensa kansa, ja yhdistyllä woimalla yximielisesti työtä tekemän, ja kuoleman wihdon toinen toisensa kansa.

Oppi. Yxi yhteinen Waldakunnan kansa-elando, on nijnkuin yxi ruumis, josa hallitsia on pää; jonga tähden jokainen jäsen joka kieltä päälle palwelluxensa, ei ole parempana pidettäwä, kuin yxi pettäjä, joka hänen welwollisuudensa laiminlyömisellä on syy sijhen, että muitten onnellisuus wähenee ja perstaupi.

Yxi wissi Leijona (eli Jalopeura) joka oli olewanansa sairas, hawaihti, että kaikista Mettän Kapeista oli Kettu se ainoa, joka ei etsinyt häntä, eli tullut häntä kattomahan: sentähden antoi hän hänelle kirjallisesti tietä, kuinga sairas hän oli, ja kuinga paljon ja suuresti hän wanhan tuttawuuden ja ystäwyyden wuoxi, ihastuis hänen lässäolemisestansa.

Kettu antoi jälle takasin edespantaa hänen nöyrimmän kunniansa osottamisen, tuhannilla toiwotuxilla, että Leijona pian mahtais saada entisen terweydensä; mutta mitä hänen welwolliseen sinne tulemiseen sowei, nijn rukoili hän, että hänen poisolemisensa, armollisesti, ei pahoin päin ylösotettaisi; sillä, sanoi hän, minä löydän että koko joukko jälkkiä eläimistä eli mettän itikoista on teidän Majestettinnä majaan, mutta ei yhtäkään nijstä, jotka sieltä olis palainnehet.

Oppi. Tästä on se Latinainen sananlasku: Vestigia me terrent; nam, omnia introrsum, nulla retrorsum. Caute vivas, faciant, aliena pericula cautum. Pahan retkisten ja petollisten ihmisten ulkokullainen ystäwyys pitää meiltä wisusti tutkittaman, ennen kuin me sijhen luotamme ja uskallamme.

Koska kerran yxi Armeija, eli sotajoukko sodasa woitettijn, nijn tuli kaikkein muitten seasa myös yxi Trompetari fangixi tehdyxi. Kuin nyt wihollisen sotamiehet hänen ympärins pijritit, ja tahdoit maahan hakata hänen, sanoi hän: minun Herrani! mixi te tahdotta tappaa sitä, joka ei jongun muun werta oleko uloswuodattanut?

Sinun täytyy sen pikemmin kuolla, kuin sinä olet sellainen kelwotoin mies, joka itte ett tohwi tapella, ja kuitengin ylös kehoitat muita tappelemaan.

Oppi. Se joka yllyttää ja kehoittaa toisia pahaan, on nijn hywin pahoin tekiä, kuin se joka ite tekee pahoa. Se on mies joka minun tappaa, ja ei aset, eli kiwääri, joka on syytöin wälikappale hänen pahaan aikomiseensa.

Yxi wanha Kärppä, joka jo oli melkein uloswäsynyt hijriä pyytämään, koki petoxella ja wiekkaudella sitä toimittamaan, johonga hänellä ei ennä muutoin ollut woimaa. Hän pani ittensä jauho tynnerijn maata, että hijret olisit tulleet hänen luoxeen, koska ei hän itte enää woinun ajaa heitä takaa. He tulit myös totisesti joukottain sinne, ja sen usein. Mutta kuin Kärppä luuli, että se nijn aina tapahtuis, nijn yxi wanha hywin kokenut Rotta, joka jo ennen tätä oli wäistänyt ja ulos pääsnyt monesta sadasta eri laudasta, loukkaasta ja killeröstä, koko tämän asian ilmoitti, ja saatti turhaxi kaiken Kärpän wäijymisen.

Oppi. Joilla ei ole halua, eikä woimaa kunniallisella tawalla edesauttaa itsiänsä mailmasa, ne noudattawat enimmitten, wilppiä, kawoluutta ja petosta, ja silloin eläwät he yxinkertaiset ja typeräin kululla, melkeittäin kuin lukki eli hämmähäkki kärwäisistä; mutta aika joka kaikki ilmoittaapi, ilmi saattaa myös wihdon heidän koiruudensa ja sen häpiään tuottawat.

Yhellä wanhalla Eukolla oli yxi Kana, joka jokapäiwä muni hänelle yhden munan; nyt luuli hän, että Kana jos se saa runsammin ruokaa, taitais munia kaxi munaa päiwäsä: sentähden hän myös koki tätä ja ruokki häntä ylönpaltisesti; mutta Kana tuli sijtä lihawaxi, ja ei enää muninut luonnan.

Oppi. Jolla jo on paljon ja enemmän tahtoo, se ei usko että hänelle on ikään kyllä, ennen kuin hän saa kaikki, joka kuitengin on mahdotoin. Sentähden pitä meidän laskeman wissit raja määrät meidän halujemme ja pyyndöjemme eteen, ja tytymän sijhen tarpeellisen kuin meillä on, ettemme mistais ja käsistämmä kadottais, sitä kuin meillä on.

Kuinga te woitta, minun Herrani? sano yxi Tohtari, Sairaalleen? minulla on ollut, wastais, hän ylönpaldinen hikoileminen. Ja so, sano Lääkäri, se on sangen hywä merkki. Jongun ajan perästä tuli Tohtari jällen sinne ja kysyi hänen ruumijnsa tilaa. Ack! walitti se Sairas, nyt juuri tuosa paikas oli minulla wilu ja wäristys. Se on kaikki hywä, ja tosin se paras kuin me ikänänsä saatomme toiwottaa, sanoi Lääkäri; se on merkki yhteen erinomaisesti wäkewään luontoon. Kuin hän kolmannen kerran etsei eli oppei häntä, ylös kertoi hän saman kysymyxen; se wuoteen omanen wastais: minä oon yli koko ruumijn pöhöttynyt, nijnkuin minulla olis wesi tauti. Tämä on se paras tunnusmerkki kaikista, sanoi Tohtari, ja sillä samaa meni hän pois tiehensä. Näpisti oli hän ulos lähtenyt, ennen kuin yxi sen potiwan ystäwistä tuli sinne, ja kysyi samoin, kuingas woit? nijn hywin, sano se Sairas, ettän kaikkein hywäin merkkein alla taidan kohta tuos paikas kuolla.

Yxi Skoulu-Poika toi kerran kotia Äitillensä yhden kirjan, jonga hän oli warastanut koulu-kumppaleiltansa. Hän oli pehmiä, että hän olis nuhdellut häntä sijtä, ja ylöskehoitti nijn hänen pehmeydellään häntä usiampijn warkauxijn. Koska hän nyt tuli wanhemmaxi tahtoi hän tätä käsityötä kallijmmis asiois harjoittaa, sixi kuin hän wihdoin tuli kijnni otetuxi, ja piti kärsiä hywin ansaitun rangaistuxensa. Hänen Äitinsä seurais häntä sitten ulos hirsipuun-lassille, josa hän käskyläisiltä sai luwan puhua muutaman sanan Äitinsä kansa. Sen päälle hän sowitti suunsa hänen korwaansa, ja kuin hän oli kuiskuttelewansa hänelle jotain korwaan, puraisi sen kokonansa pois.

Tämän ilkiän ja ihmisen luontoa hirwittäwän työn tähden, kauhistui wielä jokainen sitä enämmin häneen. Mutta hän sanoi sille liki seisowalle kansalle: minun ystäwäni! te näettä minusa yhden esimerkin sekä synnistä ja sen rangaistuxesta:

Mutta tämä minun Äiteni on se, joka on minun tähän saattanut; sillä jos hän olisi kaunijsti witsoilla hosunut minua sijtä kirjasta, jonga minä lapsuudesa warastin, nijn en minä olisi miehuudeni ijäsä tarwinnut kuolla hirsipuusa.

Oppi. Meidän ylöskaswatuxesamme tulemma me, taikka hywin eli pahoin ylöskaswatetuxi, ja waikutuxet sitä, saa sekä koko waltakunnat, että erituiset talon-pidot huomata.

Kerran joukahti yhdelle jalolle miehelle unesa se ajatus, että hänen ainoa poikansa, joka oli yxi pulska nuori-mies ja arwattawasti suuri jahti- eli metsä-mies, tuli yhdeltä Jalopeuralta kuoliaxi rewityxi. Tämä uni häälyi nijnkauwan isän aiwosa, että hän wihdoin antoi raketa pojallensa yhden ihanan kesä-huoneen, warjellaxensa häntä sijnä kaikesta waarasta, ja ei säästänyt waiwaa eikä kulua, että se mahtais tulla juuri otollisexi ja suloisexi asun siaxi hänen pojallensa. Tämä huonet, oli, sanalla sanojen, nuorukaisen fanki-huones, ja isä itte oli hänen wahtimestarinsa. Nyt oli sen seinillä kaikenlaisia kuwia ja maalauxia, ja nijtten seasa myös yxi Jalopeuran kuwa.

Koska Nourukainen sai sen nähdä, nijn kajahti se hänen päähänsä, mitä hänen Isänsä oli unexunut ja kuinga hän nyt, paljaan isän luulon tähden sellaisesta eläimestä, täyty olla fankina; sen yli kauhistui hän ja suttui nijn wäkewästi, että hän sijnä kijwaudesaan löi nyrkillään kuwaa.

Mutta, että hän nyrkillään rokais eli tapais yhden teräwän naulan, joka oli seinään lyöty, nijn sai hän käteensä sen kaltaisen haawan, että hän joutui yhteen waaralliseen tautijn, josa hän, ei kauwan sen jälkeen ylönandoi hengensä. Nijn muodon ei tainnut isän edellä katsomus estää, ettei poika kuollut olis yheltä Jalopeuralta.

Oppi. Ihminen taitaa wähän, eli lijan arwon panna unien päälle; sillä muutamia unia on todella, joilla on joku merkitys. Mutta ylipään on kuitengin asia tämä: jota wähemmin me unista lukua pidämme sen paremmin me teemme: sillä jos tämä tyhmä luulo kerran on yhden houkion päähän siansa saanut, nijn on tauti parantamatoin.

Yxi Kettu oli kerran tarttunut loukkaaseen eli rautoin (eli Ketun sankoin) ja oli ilonen, että hän pääsi sieltä hengisä, waikka hänen täyty jättää häntänsä merkixi. Mutta se näytti kuitengin oudolta ja kummalta ulos, että yhden Ketun piti käymän Hännätönnä; sentähden myös itse sen muistutus saatti hänen suutuxijn elämäsä, erinomattain kuin wahingo oli parantamatoin. Kuitengin, että hän tämän häpiän olis saanut jotensaan peitetyxi, aikoi hän kawaluudella yli puhua ja waatia kaikkia muita Kettuja, että myös antaa poikki-hakata heidän häntänsä; ja sijnä päälle tarkoituxes kuhtu hän kokoon koko kettujen seuruuxen, ja yhesä oppineesa puheesa edes lateli heille, kuinga waiwaloinen, kelwotoin ja häpiällinen asia se olis, että Ketut kantawat pitkiä häntiä.

Nijn pian kuin hänen puheensa oli päätetty, ylösnousi yxi wiekas repo hänen kansa kumppaleistansa ja kuulioistansa, ja rukoili ennen kaikkia saadaxensa tietä, jos se arwosa pidettäwä jäsen sijtä luwallisesta ketun-seuruuxesta, joka nyt oli nijn suurella painolla puhunut häntäin kantamisesta, annoi sellaisen neuwon, nijlle hywäxi, joilla hännät olit; eli jos se kukaties tapahtui paljaastaan sijnä aikomuxesa, että nijtten häpiä ja onettomuus jotka olit Hännätä, mahdettaisin sillä lailla peitettää ja kaunistettaa.

Oppi. Jolla on, tahi luonnosta, eli pahasta onnesta joku wirhi, pyytäis kaikkia kaltaisexeen.

Yxi maan mies, joka kunniallisella työllänsä ja uutteruudellansa auttoi ihtensä hywin läpi mailman, olis suonut mielellänsä, että hänen poikansa olisit sijnä asiasa noudattaneet hänen esimerkkiänsä. Koska hän nyt makais wijmmeisellään, sano hän heille: Minun rakkat Lapseni! minä olen welwollinen teille sanomaan ennen kuin minä kuolen, että yxi suuri tawara eli aarnekätkö, makaa kätkettynä minun wijna-tarhasani. Sentähden kaiwakat ja hakekaat wiriästi sen perään, sitten kuin minä olen kuollut. Isä kuoli: ja pojat perit sen wijna-tarhan: he kaiwoit sen ylön alasin, ristin rastin, ja mullistit nurin koko maan, ja ei kuitengaan löynneet rahoja; mutta se runsas woitto kuin heillä oli toisna wuonna, wijna mäestä, wakuutti heitä koko Isän tarkoituxesta.

Oppi. Yxi hywä neuwo on se paras Testamenti, jonga yxi Isä jättää lapsilleen, ja on se sen parempi jos se saatta halun ja kijwauden sitä täyttää.

Yxi Kalamies, joka paremmin ymmärsi pilliä soittaa, kuin kalastaa, istu yhden joen törmälle ja puhu pillijnsä; mutta sillä ei tullut yxikään kala hänen tygönsä. Sentähen pani hän pois pijppunsa, laski ulos nuottansa, ja weti onnellisen apajan. Kuin hän nyt näki, kuinga kalat nuotasa hypit, sanoi hän. Mitkä tyhmät kuhat te oletta, jotk' ei tahtonet tansia, kuin minä soitin ja pelasin teille; ja nyt te tahdotta tansiin ruweta.

Oppi. Kaikki mailmasa pitä tapahtuman wissein ojennus nuorain ja järjestysten jälkeen. Sentähden pysykään jokahinen wirasansa, jonga päälle hän ymmärttää, ja johon hän on kuttuttu, ja älköön sekaantuko toisijn asioihin.

Yxi Tohtari otti päällensä, etta parantaa yhtä Rouwaa jolla oli kipeät silmät, sillä ehdolla, että jos ei hän tainnut häntä parata, nijn ei hän tarwinnut palkkaakaan maxaa. Hän woiteli sitten hänen silmänsä kokonansa yhellä sakealla silmä woiteella; ja kuin hän nijn oli umpi sokkona, otti hän, joka kerta, kuin hän poisläxi, jongun hopia-lusikan, maljan, eli jotakuta muuta kotihin myötänsä, hänen huoneestansa. Wihdoin nijn Rouwan silmät rupeisit paranemaan, ja jota paremmaxi kuin hän tuli, ja jota selkeemmästi kuin hän alkoi näkemään, sen wähemmän hän päiwä päiwältä näki eli jälillä hawaitsi huoneesansa. Wijmmein tuli Lääkäri hänen tygönsä ja sanoi: minun Frouwani! minä olen tehnyt, mitä minun tulikin: teidän silmänne owat täydellisesti paratut ja terweet, sentähden myös Frouwa mahta meidän wälipuheemme jälkeen maxaa minulle minun waiwani. Ack! minun Herrani! wastais hän: minä olen nyt pahemmin ulos joutunut, kuin minä olin sinä ensimmäissä minutina, kuin minä tulin teidän käsijnne ja teidän holhouxenne alle: sillä aina sijhen saakka taisin minä nähdä kultaiset ja hopia astiat, seinä-waatteet, kuwat ja muut kallijt kappaleet minun huoneesani; mutta nyt minä olen sijhen tilaan joutunut, etten minä näe lupi luonnan mitänä.

Koska muinain yxi Jalopeura oli kuollut, tulit eläimet eli mettään kapeet kokoon, ja tahdoit walita ittellensä Kuninkaan sen siahan. Moni tuli waalijn; mutta muutamalla ei ollut sitä näköä, kuin yhdellä Kuningaalla pitä oleman, muutamalla ei ollut sitä ymmärrystä, eli sitä woimaa, kuntoa ja kelwollisuutta, kuin olis saattanut hänen rakastetuxi ja arwoon, eli jotain muuta puuttui; mutta wihdoin edestuli se lystillinen Marakatti ja hänen kummain ilweittensä ja käytöstensä kautta sen matkaan saattoi, että hän sai muitten rinnalla edun, ja en tiedä kuinga monta ääntä eli wootumia enemmän.

Kettu, joka oli itte puolestaan wagasti asioinut ja ajatellut saadaxensa tämän kunnian, pahaxui sitä surkiasti, koska hän näki, kuinga tämä anomus päätyi wastoin hänen ajatustaan. Sillä wälillä arsinoi hän yhtä kälmit rekiä, ja kuiskutti kohta sitä nykysin uloswalittua kuningasta korwaan, että hän salaa taitais tehdä hänelle kelwoxen palwelluxen. Kaikkein armollisin Herra, sanoi hän, minä olen ylös nuuskinut yhden salatun aarnehen yhdes paikas; mutta se on jotain semmosta, kuin on omistettapa Teidän Majestetillenne, ja sentään en minä ole tahtonut rikkoa häntä wastaan. Sen jälkeen johdatti hän Marakattin ottamaan sitä samaa ylös, yhden syötin luoxe, joka oli pantu yhteen ritaan eli kuoppaan.

Marakatti eli Apinia tarttui sijhen rohkiasti, mutta samalla loukkas langeis, ja kuristi hänen jalkansa eli käpälänsä. Woi sinuas kujehellinen ja petollinen kälmi, huusi Marakatti. Woi sinuas sinä kelwotoin ja taitamatoin Kuningas! huusi Kettu: tahdotkos sinä houkka olla toisten hallitsia, ja ei sinulla ole sen werran mieltä, ettäs otat waarin räpylöistäs? (käpälöistäs).

Yxi Rautio, eli Seppä hawaitsi, että hänen Koiransa nukku yhtä päätä, nijnkauwan kuin isäntä seiso työsänsä ahjon edesä; mutta nijn pian kuin murkina eli puolipäiwä alotettijn oli Koira walweella (hereellä) ja tuli kans saapuille. Kerran kysy sentään Seppä Koiraltaan, mikä syy mahta olla tähän hänen elämänsä; kuinga minä sen ymmärrän ja ylös otan, sanoi hän, ettäs aina alinomaa nukut ja kuorsaat, kuin minä seison alaisimen luona; mutta kuin minä saan jotain haukataxeni, nijn sinä kohta tahdot olla kansani?

Nukkumisella on aikansa, wastais Koira, walwomisella on myös hänen aikansa; ja jokainen asia tulee hywin toimitetuxi, koska se aikanansa toimitetaan.

Oppi. Kaikilla irujamilla on heidän pää-aikomuxensa, kuin owat watsaansa täyttää ja sukuansa lisätä.

Yxi Leijona (Jalopeura) tuli kerran ylös sytytetyxi rakkaudesta yhteen Talonpojan Tyttärehen, ja anoi hänen Isänsä suostumusta saadaxensa häntä puolisoxensa. Se wastaus, jonga Talonpoika, sen päälle annoi oli melkein törkiä (krouwi) hän ei tainnut millään muotoa sijhen suostua, että hänen tyttärensä pitäis tulla naiduxi yhden pedon ja järjettömän luondokappalen kansa. Jalopeura näytti sen yli julmat kaswot, joka saatti Talonpojan parempijn ajatuxijn, nijn että hän wihdoin suostu tähän naimiseen, kuitengin sillä ehdolla, että Jalopeuran piti ensin antaman ulos temmata hampaansa ja poikki hakata kyntensä; sillä hän sanoi, että tyttärelle se on mahdotoin että nijtä kärsiä.

Jalopeura lähetti kohta yhden Palperin eli Fältskärin perään, joka toimittais kaikki nämät, sillä mitäs ei rakkaus woi ja waikuta, ja mihingäs hulluuteen ei se saata? sitten nijn pian kuin työ oli tehty, tuli jälle friari, eli tämä ylkä, isän tygö, ja muistutti hänelle hänen lupaustaan. Mutta kuin Talonpoika näke, että Jalopeuralla ei enää ollut warustettu, sai hän moodia ja rohkeutta, ja yhellä wahwalla kangella alkoi senkaltaisen leikin, jonga kautta friari (ylkä) jätti pian koko naimisen päälle seisomisen ja anomuxen.

Oppi. Yxi sokia ja hullu rakkaus ei kysy elämän, eikä omaisuden perään, ei huoli kunniasta ei arwosta; waan uhraa haluinsa himoille kaiken sen kuin yxi taitawa ja kunniataan rakastawa ihminen suurna ja arwosa pitää.

Yxi wanha iso ikäinen ja riutunut Jalopeura joka aikoi pian jättää tämän mailman, tahtoi wielä wijmmeisellään neuwoa poikaansa ja antaa sille isälliset muistutuxensa, manauxensa ja waroituxensa, taitaaxensa hywin ja wijsaasti elää täsä waarallisesa mailmasa. Hän kutsui poikansa luolansa suulle, wuoteensa wiereen ja alkoi näin puhua.

Sinä tiedät, minun poikani! että meidän Jalo sukumme on kaikkein eläinten pelko, ja me olemma kaikkein mettän eläinden ylimmäiset haltiat. Sinä tiedät, millä wijsaudella, ja woimalla minä olen tähän korkiahan ikähän ennättänyt. Minun rohkeudeni ja jaloudeni on kaikille tuttu. Kaikki alimmaiset täyty sen tunnusta, jotka pelwolla ja kunnioittamisella owat suuta antaneet minun waldikkaalleni. Sama jalo weri kiehu sinun nuorisa suonisasi. Sinä olet rohkia, mutta nuori ja wielä koettelematoin. Et sinä olet kokenut nijn paljon kuin minä; et sinä tiedä kuinga waarallinen tämä mailman waellus on: kuule sentähden sinun wanhan Isäs neuwoa, ettei sinun nuoruudes rohkeus ja tietämättömyys joskus sinua saattais wahinkoon.

Tämä on minun yxiwakainen neuwwoni. Sinä et tarwihte sinun jaloudes tähden peljätä yhtään eläintä; kaikki sinä woitat wäkewyydelläs, ja kaikki on sinulle alammaiset; mutta yxi on, jotas mahdat wälttää ja kawahtaa, ja ei ikänänsä antaa itsiäs sen parijn ja pakinoille: se on, ihminen. Se nuori Jalopeura, lähti ulos saalijn pyytöön ja wanhalle isälleen ruokaa hakemaan: hänen nuoruudensa woima teki hänen urhollisexi, rohkiaxi ja pelkämättömäxi; ja että Isä kielsi häntä ihmisen puheille menemästä, se ylytti enemmän häntä, että sen pikemmin sitä eläindä ihmistä ylös etsimään. Hän läxi ulos, ja tuli mehtolasta, yhteen kylään. Hän tuli kyntö pellolle, josa hän ensin löysi, rookasi ja hawaitsi kynnöxellä waollansa seisowata kaxi ikeen alla olewata härkää: hän kysyi heiltä mixi tee täsä seisotta, jotka oletta nijn wäkewät ja isot härät, kuka teidän on nijn sitonut? he wastaisit: ihminen: kuka se on? ja mihenkä se on mennyt? sanoka minulle? minulla olis halu nähdä sitä, ja koetella minun woimaani sen kansa: se mahtaa olla wäkewä, joka on woinnut sitoa teidän, nijn suuret luondo-kappaleet, ikeen alle! minä ikäwöin sitä nähdä. Härjät wastaisit — Se, nimittäin, mies eli ihminen, meni tästä, tuonne taloon, eli huoneita kohden; sielläs hänen lyödät ja saat häntä puhutella. Leijona eli Jalopeura meni taloa kohden, ja ajatteli ittexeen ihminen mahta olla wäkewä, joka on woinut ja jaxanut sitoa nijn suurta, kaxi härkää? mutta ei hän kuitengaan, mahda olla minua wäkewämpi? hän lähestyi taloa, josa hän näki, yhden suuren hewoisen suitsi suusa ja satuloitunna, kijnni sidottuuna, jota hän terwehti, ja kysyi: kuka sinun nijn Jalon, pulskan ja kaunijn luondokappaleen on näin kijnni pannut? Hewoinen wastais: ihminen. Se nuori ja ei wielä mailmasa kokenut Jalopeura sanoi: kuka se on? ja kuhunga se eläin, ihminen on mennyt? Hewonen wastais; se meni juuri tuos paikas, taloon, eli näihin huoneisijn; kyllä se sieltä pian tulee. Leijona, eli Jalopeura sanoi, se mahta olla wäkewä eläin, minä tahtoisin painella ja taistella hänen kansaan, nähdäxeni jos se on minua wäkewämpi, ja seisoi sijnä ja odotti ihmistä. Ihminen tuli wihdoin sijhen: Leijona, eli Jalopeura, terwehtä ihmistä, ja juttelee hänelle, kaikki mitä hän on nähnyt härkäin ja hewosen kansa, ja ihmetellen sanoo: sinä mahdat olla ylön wäkewä, joka nijn suuret eläimet olet sitonut, minä tahdon kamppailla sinun kansas ja painia lyödä; sillä minä luulisin kans olewani nijn wäkewän.

Ihminen wastais: kohta sillään; minä en kiellä sijhen. Mutta ensin on minulla täsä rantteella yxi suuri tamminen pölkky, jonga minä tahdon halki saada; ja ole sinähin nijnkuin kuuluisesti wäkewä minulle sijhen awullinen, nijn sitten me painia lyömmä. Mies rupeis kirweellä tammi pölkyä halkaisemaan, ja löi rauta-wawjat rakoon, ja käski Jalopeuran etu räpylöillään eli kämmenillään tarttua kiskoon; mutta sinä samasa, weti mies waajat pois, ja Jalopeuran kämmenet jäi tammipuun rakoon lujasti kijnni, nijn ettei Jalopeura nijtä jaxanut uloswetää, mies juoxi pois talohon, enemmän wäkiä hakemaan, kangeilla ja keihäillä; mutta Jalopeura joka näki heidän tulewan häntänsä tappamaan, rewäisi tuskasansa ja hengen hädäsä etu käpälänsä että ne katkeis ja jäit tammi pölkyn rakoon, ja juoxi kijruusti pois mehtään sen wanhan Isänsä luolalle, itkein, kiljuen ja pahoin peristen, werisänsä.

Se wanha Jalopeura sanoi: misäs nyt Jalopoikani olet ollut? ja etu kämmenes mistanut? minä olin ihmisen pakinoilla, ja jutteli isälleen koko edellisen jutun; Isä antoi wielä hänelle ja kaikille nuorille jotka owat ittestänsä wijsaat olewanansa ja ei mitään kokeneet mailmasa tämän lyhyen Oppin:

Nijn se käy kaikille jotka ei tottele wanhain neuwoa. Ei oppi ojahan kaada. Ihminen on ittesänsä se kehnoin kaikista, mutta järki tekee hänen wäkewämmäxi kaikista. Ittestänsä on ihminen se waarallisin warottawa. Joh. 2: v. 25.

Kuin yxi tuhlaaja nuori, joka irstaisudesta oli hutiloinut ja myynyt pois waatteet ruumijltaan, näki kerran Pääskysen lentäwän, joka ennen tawallista aikaansa näytti ittensä kewäillä, nijn hän aprikoi kesän nyt pian lähestywän, ja että hän sentähen ilman pelkoa, nyt taisi nekin jälille olewat waate riepuusa pois-hurwitella. Mutta kohta sen päälle tuli wielä kewät pohjaset ja kylmät kolkot säät, jotka sekä pääskysen että tuhlajan pikaisesti olisit tankistaneet. Täsä wiheljäisyydesä sanoi se nuori pöyhkiä ittexeen. Se hullu Pääskynen on syy meidän molempain perikatoomme.

Oppi. Yxi Pääskynen ei tee kewättä eli suwia; ja tawattomat tapauxet luonnosa ei johdu ojennus nuoraxi. Paras on nuorra tehdä työtä ja koota wanhan päiwän waraxi; sillä ei aina kesä ole, tule talwikin.

Yxi Koira ja Kukkoi kuljit kerran yhdesä yhtä mehtä matka, jonga he taiwalsit kahden mehtolan synkän läpitse. Mutta taipalella täyty heidän yötä pitää ja lewätä, Koira pani maata puun komuun, ja Kukkoi istui sen oxalle. Puoli yön aikani rupeis Kukko tawallisuuden jälkeen laulaman, josta yxi Kettu joka oli sijnä seudusa sai tilaan, että lähestyä puuta ja terwehtää häntä. Koska hän sinne tuli, ja äkkäisi Kukon ylhällä, nijn hän jo edeltä kättä nuoleskeli suutaan, ja ajatteli ainoastansa. Kuinga hän liehakoitsewilla ja makeilla sanoilla mahtais wietellä häntä alas. Hän wannoi, ettei hän ikään eläisänsä ole kuullut nijn kaunista enkelin ääntä; ja olis hänen ilonsa sitä suurempi ja ulossanomatoin, jos hän sais sylijnsä ottaa sellaisen eläimen, joka hänelle on weisannut nijn suloisen ehto wirren. Kukko antoi hänelle tämän päälle sen wastauxen: sano ensin portin-wartialle täällä alhalla, että hän awaa owen, nijn minä saan sen huwituxen astua alas sinun tygös. Kettu, nijnkuin käskettijn, mutta samasa ulos hyppäis Koira ja puri hänen kuolliaxi.

Oppi. Mailman tapa on, että yxi wuoroin pyytää toistansa wietellä ja pettää.

Yxi wissi warallinen, äweriäs ja rikas, mutta sijnä siwus Saita mies, möi pois kaikki omaisuudensa, ja käänsi kaikki rahaxi. Sitten waloi ja sulais hän ylös kaikki rahansa yhteen tönkkijn, hyrkälesehen eli klimppijn, ja kaiwo sen maahan; silloin hän myös ynnä nijnkuin laski alas sydämmensä ja sielunsa raha-lippaaseen. Ei yhtään aamu puhdetta siwu mennyt, ettei hän etsinyt tätä kulta-jumalataansa. Ja nijnkuin tämä hänen usein siellä kulkemisensa taisi ylösherättää muutamia sijtä waarin ottamaan, nijn haki yxi, joka oli usein tarkan waarin tästä ottanut, hänen tawaransa ylös yöllä ja wei sen pois. Koska mies toista päiwänä sen hawaitsi, nijn tahtoi hän pian tulla hulluxi ja nöyrä päisexi sen tawaransa pois katoamisen tähden. Mutta kuin yxi hänen kranneistansa (nabooreista) näki hänen hulluttawat ilweensä (käytöxensä) sanoi hän hänelle. Mihingä kelpaa kummingin senkaltaiset kujehet ja menot? sinulla ei ole yhtään rahaa ollut, ja nijn muodon ei sinulta olekkaan mitään pois tullut; sinä oot tähänasti ainoastans luullut, sinullas jotain olewan, ja aiwan nijn kewiästi taidat sinä nyt myös luuletella itsiäs, että sinun rahasi owat tallella.

Sinä tarwihtet ainoastansa panna (laskea) yhden kiwen sille paikalla, kusa sinun rahansi makaisit, ja sijnä siwusa luuletella ja uskotella itsiäs, että se kiwi on sinun tawaras, nijn sinun rahasi on sinulle jälle.

Sinä et nauttinu tawarata, koska se sinulla oli; ja et sinä mahda pitää sitä pois tulleexi, nijnkauwwan kuin sinulla on se aikomus, ettei sitä nauttia hyödytyxexesi ja parhaxesi.

Oppi. Se on paljoa parempi, että olla paitsi kaikkia omaisuutta, kuin tulla waiwatuxi ja rasitetuxi kaikilta nijltä harmeilta, huoleilta ja mielipahoilta, kuin on nijtten omistuxen kansa yhdistetty, koska ei imeisellä ole mieltä ja taitoa nijtä oikein nauttia ja wiljellä.

Yxi Paimen otti yhden Suden pojan sen emältä, ja kaswatti sen ylös ynnä koirainsa kansa. Suden-poika söi, koiran-pennikkain kansa, ja tuli wihdoin isoxi, nijn kuin hekin. Wälistä se tapahtui, että joku ajettu Susi pääsi pakoon, ja koirain täyty, ilman mitään palata kotia jällensä; mutta tämä kaswattee, alju ja koto-susi kijnittä aina juosta, sixi kuin hän saawutti sukulaisensa; ja kuin hän heidän luona oli saanut osansa saalista, palaisi hän aina jälle kotijn isänänsä tygö; mutta silloin kuin mettä häntit melkein pysyit takaloilla; nijn se nuori Susi, ajoittain näki tilan tappaaxeensa jongun lampaan, jonga hän sala söi; jota hän teki usein, sixi kuin Paimen sen äkkäis, ja hirti aljo-suden.

Oppi. Petolliset ja pahan elkiset ihmiset saadaan nijn wähä rehellisixi, kuin Sudet, lammas koirixi eli lambureixi; sillä sukukunnittain wiekas weri happanee ja kihisee suonisa.

Metsän Kuningas oli nyt tullut wanhaxi ja kehnoxi, ja kaikki tapiolan joukko, oli nyt welwollisen ylös-passauxensa tehnyt, paitsi Kettu.

Susi ja Kettu, olit yxi pari suurimpia kälmija ja pettäjitä, joka etseit aina somasta tilaa, saada tehdä toinen toiselleen jotain konnan juonta ja kälmitykkiä ja nyt otti Susi tästä tilasta waarin, että Jalopeuran tykönä hywin kyllä leikkaamaan Ketun etua. Hän sanoi sentähden metsän Kuninkaalle: minä taidan wakuuttaa teidän Majestätiänne, ettei mikään muu, kuin ylpeys ja ynseys, ole syy sijhen, jottei kettu nyt tule howijn saapuille, nijn hywin kuin hänen muut kumppalinsa.

Nyt oli se Ketun onni, että hän oli sijnä seinuxella, ja sijnä seidusa saapuilla ja kuuli tämän kaikki; sentähden hän kohta astui edes Jalopeuran istuimen eteen ja, koska hän hawaitsi, hänen mielensä olewan kyllä wihasta kiehuwaisen, anoi hän alimmaisudesa, että hänen Majestetinsä tahtois antaa itsellensä aikaa kullaaxeen hänen syitänsä.

Sitten sanoi hän: Kaikkein armollisin Herra! minun kunnioittamiseni ja uskollisuudeni Teidän Majestetiänne kohtaan, on nijn suuri, että minulla on syy kerskata itsiäni sijtä, ja otan minä itelleni sen rohkeuden, että hänen korkiasa läsnä ollesansa wakuuttaa, ettei se wähintänsäkään ole halwempi, kuin suingin jongun toisten teidän alimmaistenna; ja, minä weikkaan, että he ynnä kaikin, myös täsä tilasa, ei ole nijn paljon murhetta ja ajatusta pitäneet Teidän Majestetinnä parhaaxi, kuin minä yxinäni. Minä olen sittemisen kuin Teidän Majestetinne tuli kiwulloisexi ja sairaaxi juossut sinne ja tänne, yli ympärijnsä, löytäxeni jotain lääkitystä ja wälikappaletta teidän terweydenne jällensä saamiseen, jonga minä myös nyt, pitkällisen waiwan ja perään ajatuxen kautta olen löynnyt; ja on se nijn hywäxi löytty ja koeteltu wälikappale, että minä panen hengeni ja kaulani wetoon, että sen pitä todella auttaman, parantaman ja oleman awuxi. Anna minun sijs se kohta tietä, sano Jalopeura, mikä se olis? se, se on, sanoi Kettu, että yxi eläwä Susi walkaistaan, eli nyljetään eläwältä, ja hänen taljansa (nahkansa) kohta nijn lämminnä ja tuoresna kääritään Teidän Majestetinnä ruumijn ympäri.

Susi seiso sillä aikaa nijn likellä, että hänen töyty kuulla kaikki; jongatähden myös Kettu naurain ja pilkaten annoi hänelle tämän läxyn, ettei hänen ikään tämän ajanperästä pidäis wihaan kehottaman yhtä wallitsewaista alimmaistaan wastaan, waan paremmin hywillä ja rauhaan pään tarkottawaisilla neuwoilla lepyttää häntä.

Oppi. Korwaan-kuiskutteleminen, on se ilkein kuje; kuitengin on se lysti nähdä; kuinga yxi kälmi toisen saattaa langeemuxeen.

Yxi Waimo, jolla oli se kowa lykky, että hänellä oli juoppo-lallu miehenä, otti hänen kerran, kuin hän oli päissään kuin sika, ja kantoi hänen luu-karsinaan kuolluitten sekaan. Muutaman hetken perästä, kuin hän luuli hänen jo jotain selwenneen ja kohmelosta ja wijnasta kaljendunehen, meni hän sinne, ja kolkutti luu-karsinan owen päälle. Kuka se on, huusi se juopunut: se on yxi, wastais waimo joka kantaa ruokaa kuolleille. Minun ystäwäni sanoi hän, tuo tänne ennemmin jotain juomaa eli juotawata; ja en minä ymmärrä, kuinga joku ihminen, joka tunde minun, taita tänne tuoda ruokaa ilman juotawata. Waimo meni sen päälle pois, ja sanoi ittexeen: minä näen kyllä, että juopumus on saanut ylikättä hänen tykönään; minä mahdaan nijn kernaasti lyödä peräti pois ajatuxistani, saada häntä sijtä pois.

Oppi. Sywästi juurtuneet tawat owat, kuin toinen luonto meisä, ja ennemmin ihmiset rikki runtellaa taitaan, kuin nijtä jättää ja parata.

Yxi mies oli kerran ostanut ittelleen yhden Muriaanin sijnä ajatuxes, että sen musta naama oli auringosta nijn mustunut, ja ei luonnostaan, ja että sen edellisen isännän syy taisi sijhen olla, joka ei ollut pitänyt häntä puhtaampana. Hän otti sijs hänen kotijnsa, ja koetteli kaikenlaisella pesemisellä jos ei hän sais häntä walkiaxi, mutta ei hän mitään matkaan saanut, waan teki ainoastansa sillä enemmän wahingota, koska se pitkällinen peseminen weti wihdoin Muriaanin päälle yhden raskaan taudin.

Oppi. Luonnollisia taipumuxia taitaan jotensakin hywän opin ja neuwwon kautta parata; mutta on nijtähin, joita ei millään muotoa taita muutetta eikä ulos juuritettaa.

Kuin kerran kaxi matkamiestä käwit yhtä tietä, kumarsi toinen heistä itsensä maahan ja otti ylös jotain, sanoi myös jälistä päin towerilleen: katso, mitä minä löysin, yhen kukkaron rahoja täynnä! ei, wastais se toinen, kuin kaxi ystäwätä yhdes kulkewat, nijn et sinä saa sanoa: minä löysin sen eli sen, waan, me olemma löynneet. Näpisti oli nämät sanat sanotut, nijn kuulu suuri melsket ja rähinä usiammista persoonaista, jotka tulit kijruhtain kijnni tapaamaan yhtä warkaan-seuraa, jotka olit maan-tiellä ryöstäneet. Ah! sano se joka löysi kukkaron; nyt meidän täytyy kuolla. Mitä? wastais, se toinen: sinun ei pidä sanoman meidän, waan minun täytyy kuolla; sillä kosk' en minä saa osaa sijtä kuins löysit nijn et sinä myös tarwihte ajatella, että minä jään puolta hirsipuuta sinun kansasi.

Oppi. Ne jotka tahtowat olla lijtosa seuruuxesa toinen toisensa kansa, nijtten pitä myös tasain osan ottaman sekä hywästä että pahasta, sekä myötä että wastakäymisestä.

Kotwan aikaa eli kauwwan sitten oli yxi mies, joka oli saanut yhden suuren tora hampaan eli willi wiha kissan, se on, juuri rijtaisen ja toraisen waimon, nijn ettei hän saanut yhtään rauhaa huoneesaan hänen kansaan. Kuitengin tahtoi hän tämän hänen onnettomuudensa alla tehdä mitä hän saatti. Hän koetteli sentään ensin sitä, että hän joxi kuxi ajaxi lähetti hänen wanhempainsa tygö.

Kuin hän nyt tuli jongun ajan perästä ja tahtoi häntä jälle kotia tuoda, sanoi hän hänelle: minun sydämmeni! kuinga näwyi ja käwi sijnä huoneesa eli talosa, josa sinä nyt olit? hän wastais: siellä käy, en tiedä kuinga; mutta nijn paljon taidan minä kuitengin sanoa, ettei yxikään perheestä woinnut kärsiä minua, ei kasakatkaat (wieras työ wäki, päiwämiehet) jotka ulkona kedolla työtä teit; minä näin sen heidän silmistään. Ah! woi, minun akkani (waimoni) wastais mies: jos ne ihmiset, jotka warhain uloslähtewät, ja hiljan kotia tulewat, ja jotka seurawaisesti wähin sinun kansas owat, ei kuitengaan saa rauhaa sinulda misä wiheljäises tilas ei sijs ole sinun mies rukkas, jonga täytyy kaiken ikänsä olla sinun seurasasi.

Oppi. Kuin mies ja waimo ei woi hywin kärsiä toistaan, nijn welwoittaa wijsaus sitä yhtä, ja sijwollisuus sitä toista, että he yxinäisyydes, salaa ja kahden käden päättäwät pienet torat ja sopiwat toisensa kansa, nijn parhain kuin he taitawat.

Yxi Kana oli, joka muni jokapäiwä yhelle Akkalle kulta munan. Akka luuli, että koko Kana mahtaa olla paljaasta selkiästä kullasta: sentähden tappoi hän Kanansa; ja ei löynnyt kultaa, eikä enää saanut kulta munia.

Oppi. Joka tytyy wäähään, se on rikas. Mutta joka kultaa aikoo puukolla wuolla eli leikata, se ei saa mitään.

Entiseen aikaan, ja silloin kuin ei wielä joka napakalla ollut plakkari uureja, ja joka uroolla seinä kellot pidettijn Kukot huoneisa Rofeitoina ja ajan tietona. Yhellä wanhalla Akkalla oli myös senkaltainen herättäjä, joka lauloi jo puoli yöstä ja sitten aamu puhteella. Akka ylösherätti pijkansa jo warhain Kukon lauluulta, nijn että aamu puhdet tuli heille kyllä pitkäxi; he pidit sentään neuwwon keskenänsä, että tappaa Kukko. Mutta koska talo tuli kukottomaxi, herätti emäntä heidän wielä waremmin, ja wälistä ennen puolta yötä; sillä hänelle nijnkuin wanhalle ja unettomalle oli yö lijaxi pitkä. Pijan sait nyt katua tekonsa, ja olisit mielellänsä suoneet Kukon eläwän.

Yxi warkaan joukko mursi itsensä kerran yhteen huoneseen, mutt' ei löynnet siellä muuta, jota he olisit tainneet pois ottaa, kuin ainoastansa, yhen Kukko raukan. Tämä, wapahtaaxensa, edesantoi kaikki mitä hän taisi, mutta erinommattain huusi hän sen palwelluxen päälle, kuin hän aamu puhteilla tekee, herättäisänsä ja kutsuisansa wäkiä työhön. Sinä olisit tehnyt paljoa paremmin, sano yxi warkaista hänelle, jos oosit ollut waiti sen asian haaran kansa; sillä sinun kiljumisesi, jolla sinä ihmisiä herätät, turmelee pois meidän työmme, ja juuri sijtä syystä, me pääsemme monasti hirteen.

Oppi. Se joka yhdelle kuaxi kelpaa, on myrkky toiselle, nijnkuin warasten ylöshirttäminen johtuu kunniallisille ihmisille wakuudexi. Yxi waromattomasti puhuttu sana taita kyllä turmella yhen hywän asian; ja on monella ihmisellä se paha kowa lykky, että hän puheellansa saatta itsensä onnettomuteen eli hengeldänsäkin pois.

Kerran yxi hullullanen Kana, makais pesäsä ja hauto kyy-kärmeen munaa, saahaxeen poikia. Yxi pääsky lensi sijtä siwu ja hawaitsi sen, ja julisti Kanalle sen waaran kuin hänen hautomisestaan oli: näillä sanoilla: malta mieles wähäsen, ja ajattele mitäs teet hautomisellas, sillä juuri sijnä samasa kuin sinä kuorit haudotut munasi, nijn wedät sinä edes oman kuolemasi; sillä tämä sinun palwelewaisuudes synnyttä sinun perikatosi.

Oppi. Monella hywän sydämmellisellä ihmisellä on se kowa onni, että hän elättää yhtä lintua joka wihdoin repi silmät päästä, waikka hän kuinga sitä wälttäisi.

Yxi Leski-rouwwa, jolla oli kaxi tytärtä, mistais kuoleman kautta sen toisen, jonga hautaamisehen hän toimitti wissit itkewät waimot, joiden piti käymän ruumin jälissä murhet wäkenä. Se jälkijn jäänyt tytär ihmetteli kuin hän näki, että wieraat jotk' ei olleet sukua ei syntyä, nijn surkiasti menettelit itsiänsä hänen sisarensa pois eron yli, ja hänen likimmäiset sukunsa annoit edes näkyä nijn wähä murehtimista. Hän kysy sentään äitiltään, mistä se mahta tulla? Äiti wastais: me, jotka olemma sen edesmenehen sukulaiset, jos me wielä paljongin itkisimme ja parkusimme, nijn en me saa sen enemmän, jaa, ei mitään; mutta ne wierat saawat rahaa eli palkan waiwastansa.

Oppi. Kuin sen kuolleen omaisilla ei ole halua itkeä ja murehtia, nijn täyty toisten maxon edestä sitä tehdä: wanha sananlasku suomalaisilla on: Laulain Pappi rahaa saa, itkein ulosandaa.

Koska kerran yxi Jalopeura kiljui mettäsä, tuli yxi Sääski lentäin, ja istu hänen turpa jouhijnsa (partaan) ja rupeis torailemaan eli rijtaan Jalopeuran kansa, haastain, kumpi heistä molemmista olis kunniallisempi ja urhollisempi ulias ja sankari.

Mitä minä huolin sinun hampaistas ja kynsistäs sano Sääski, jotk' on waan semmoset aseet, jotk' on kaikilla hulluillakin ja kehnomillain hullujen eli waiwasten huonesa?

Mutta mitä urhollisuuteen tulee, nijn haastan, käsken ja manaan minä sinua ulos nyt kohta tämän kautta, ettäs sen pian näytät ja koettelet.

Sitten puhallettijn sota torwijn, ja ne sotiwat käwit kohen ja toistensa päälle.

Sääski tunki itsensä Jalopeuran sieramihin, ja pisti siellä nijn kauwan, että Jalopeura omilla räpylöillään ja kynsillään pahoin haawoitti ittensä, ja Sääski nijn muodon wijmmein tuli woittajaxi. Sitten puhallettijn ero, ja Sääski lensi sieltä pojes. Mutta sitten tällä woittajalla oli se kowa onni, että hän tarttui kijnni hämmähäkin werkoon, josa se sitten sen enemmän sulloi hänen sydäntänsä, ja pisti hänen pernaansa, että hän näki itsensä yliwoitetuxi nijn kehnolta matelewaiselta, koska hän kuitengin ennen oli tullut Jalopeuran ylitse woittajaxi.

Oppi. Onni taita wälistä halwimpain ja ylön katsottupain wälikappalten kautta maahan lyödä kaikkein woimallisimman ylpeyden, nijn että yxi Sääski saa woiton wirttä weisata Jalopeuran yli. Sentähden, ei pidä yhdengään, olkoon se suuri eli pieni, yhdeltä puolen aiwan paljon luullaxeen, eikä toiselta puolen peräti jättää asiata tappion ala.

Yxi Jalopeura joka kulki ympärijnsä etsein saalista, seisahti äkistä juoxusaan, kuin hän sai kuulla, yhden hirmuisen porinan ja ulwomisen, ja hämmästyi sijtä melkein. Tämä outo tapaus ajoi tosin wähä esinnä hämmästystä ja pelkoa häneen; mutta kuin hän katso ympärilleen, ja walmisti itsiänsä kohtaamaan jotain suurta eläintä, nijn ei hän muuta hawainnut kuin yhden waiwaisen Sammakan eli ojakonnan, joka tuli kontaten yhestä lammesta.

Eikö se muuta ollu? sano Jalopeura, ja harmista ja mielipahasta suutuxisa, puristi ja kuristi nijn kämmenellään sitä, että Sammakan suolet ulospurskahdit sijhen paikkaan.

Oppi. Ensimmäises päälle karkauxes on työläs wastaan seisoa mielen lijkutuxia; mutta joss me saamma aikaa ajatella päätämme ympäri, nijn taidamme me jälle tyystyä ja tywenexi tulla.

Yxi Kusiainen langeis tapaturmaisesti weteen, kuin hän oli juomasa ojan rannalla. Yxi mettä Kyhkynen, joka näki sen, surkutteli häntä, ja heitti yhen pikkusen oxan weteen, että se sai sijhen tarttua ja kijwetä. Ja sillä nyt Kusiainen pelasti hengensä. Mutta wähäsen jälkeen hawaitsi hän yhen metsä miehen, joka latasi pyssyään ampuaxeen samaa Kyyhkyistä, joka nyt istu puusa ja nukkui. Kusiainen juoxi sentään hilpiästi ja kijpeis puuhun, ja pistämisellään ninkauwwan tykki Kyhkyistä, että se antoi itsensä lentoon, ja skyttä jäi seisomaan häpiällä.

Oppi. Kaikilla luondokappaleilla on kijtollinen tunto saaduista hywistä töistä. Ja joss joku sijnä asiasa on laitettawa, nijn on, ihminen: kuitengin Jumalan walwowa edeskatsomus pitää sijtä murheen, ettei kukaan jää palkihtemata osotettujen hywäin töiden tähden.

Yxi iso Kärmes rookais kerran epähuomiosta tapaturmaisesti pudota yhteen wuoren rotkoon (luolaan) ja koska ei itte sieltä woinnut auttaa ittiänsä ulos, nijn huusi ja parkui hän hirmuisesti. Yxi talonpoika, joka oli sijnä seudusa ja sai kuulla tämän porinan, meni kohta reijälle, ja kysyi mikä nyt on? Kärmet walitti hänen suurta onnettomuuttaan, ja rukoili, että talonpoika ennen kaikkia auttais häntä sieltä ulos.

Mies wastais, ei se ole nijn hywä neuwo; sillä silloin saisin minä epäilemätä häpiän ja wahingon, kijtoxexi, nijn muodon kuin semmoiset wahingolliset pedot enimitten osottawat yhdelle pahaa, hywän edestä.

Mutta Kärmet oli ittepintainen ja harras anomisesaan, ja lupais talonpojalle senkaltaisen palwelluxen edestä kaikki ne suuret palkat ja edut, kuin hän ikääns jaxoi ylösajatella. Ja nijnkuin annit, lahjat ja suuret lupauxet myös wälistä sowaisewat ne wijsaimmatkin ja klookimmat mailmasa, nijn ei ollut ihmet, että talonpoika senkautta antoi wietellä ja narrata itsiänsä, auttaman ylös Kärmestä kuopasta (luolasta) joka, ei nijn pian tullut pelastetuxi wangeudestaan, ettei hän pikaisemmin tahtonut ylös niellä pelastajataan.

Olengo minä tosin tämänkaltaista sinulta ansainnut ja sopijko tämä yhteen sinun lupauxesi kansa? sanoi silloin se waiwainen talonpoika. Minulla on kahtia halastu kieli, wastais Kärmes, ja mailma ei maxaa myös paremmin hywin tekiöilleen: jos ets tahdo uskoa minun sanaani täsä asiasa, nijn se ensimmäinen joka tule meitä wastaan tiellä, olkoon meidän rijtamme ratkaisia.

Sitten he seurasit yhdes, ja wähän hetken perästä kohtais heitä (tuli wastaan) yxi wanha hewonen, jolle he asian edespanit. Tämä rijdan ratkaisia sanoi: Minä oon nyt wisitoista ajastaikaa palwellut yhtä ååkaria, ja huomenna tahtoo hän jättää minun rakkarille ammuttaa ja nyljettää: nijn mailma maxaa ja palkihtee hänen uskolioita palwelioitaan sitten lykkäis talonpoika asiansa (apelleraasi) yhelle toiselle, ja silloin sattui yxi wanha koira Duomarixi. Se sanoi: minä olen nyt 10 ajastaikaa seurannut minun Herraani mettäs ja kijnniottanut monta kaunista jänestä ja kettua: nyt on hän käskenyt ampua minua otaan: mailma palkihtee nijn nijtä, jotka hänelle tekewät palwellusta.

Koska nyt talonpoika tästä joutu piukkaaseen ja oli suuresa tuskasa, murheisaan, nijn tuli yxi kettu juosten, jollekka talonpoika salaa asiansa ilmoitti, ja lupais hänelle kaikki kanansa, jos hän taisi auttaa häntä sitä häjystä kärmeestä. Kettu antoi itsensä ylipuhuteltaa sijhen, ja sen syyn-tähden käski hän kärmeen näyttää sen sywän reijän, eli kuopan, josa hän oli ollut, nähdäxehen, kuinga suureesa waarasa hän olis ollut, ja mingä hywän työn talonpoika oli hänelle tehnyt.

Kuin he nyt molemmin tulit luolalle, meni kettu sinne sisälle, ja kärmet seurais häntä sinne, näyttämään sen paikan tiluxia. Sijnä samasa hyppäis kettu ylös, ennen kuin kärmes ennätti käätä itsiään, ja talonpoika, wäli puheen jälkeen ketun kansa, oli kohta walmis, wyöryttämähän yhen suuren kiwen rejjän suulle.

Koska nyt talonpoika nijn oli päässy hänen waaransa, nijn anoi kettu, että hän huomisiltana jättäis hänelle kanahuoneen owen auki. Talonpoika tuli kotijn, ja jutteli koko tapauxen emännälleen, ja mitä hän oli luwannut ketulle hänen tehdyn apunsa edestä.

Mutta muori wastais, että kanat oli hänen, ja miehellä ei ollu walta nijtä poisluwata kellekkään; ja, hän antoi yöllä wahdata kettua, kuin hän hywäs uskalluxes tuli kanahuoneseen, ja sai hänen kijnni. Silloin sanoi kettu: onko tämä oikein tehty, ja maxaa, palkitseeko mailma nijn suurinta hywin tekiätään? tänäpäänä minä hengelläni ja nahallani sen todistan, että mailma nijn kijttää hywin tekiöitään heidän palwelluxensa ja hywän tahtonsa edestä.

Oppi. Mailman maxon ja palkan eli kijtoxen tähen ei meidän pidä ikään mitään edes ottaman; ja sen uskottomuuden ja kijttämättömyyden tähden ei myös mitään hywää laimin lyömän.

Yhen parikunnan wälillä, yhen Karhun ja sen puolisan wälillä, ylös tuli kerran yxi angara koti-rijta, sellainen kuin plaa ylössyttyä yhen jalosti urhollisen isännän ja sen suuriwaldiaan ja itte pintaisen waimon wälillä: he tahdoit molemmin omistaa ittellensä korkeinta waltaa huoneen hallituxesa. Uros karhu huusi sen oikeuden ja edun päälle kuin luonnon laki tygöpanee kaikille jotka on hänen rotustaan (miehen puolille).

Mutta Naaras eli Emä-karhu sitä wastaan perusti hänen puheensa jokapäiwäisen koettelemuxen päälle, edeltä tawattujen luulojen, ja suuren paljouden esimerkien päälle, jotka todistit, että sekä eläimet, että ihmiset hänen rotustaan, olit muistamattomista ajoista hallinneet ja wallinneet heidän miestänsä yli. Ja koska tämä rijta jota kauwwemma sitä enämmän uloslewesi kaikkein eläinden seassa mettässä, ja ei taittu hywällä sowitettaa ja pysäytettää; nijn päätettijn wihdoin, enimpäin äänten eli wootumein kautta, että tämä asia piti laillisen duomio istuimen edes sellwitettämän ja päätettämän.

Yxi Kauris, eli Pukki otettijn tuomarixi, ja kaxi Harakkata, yxi Uros, ja toinen Naaras, joka uskottijn olewan ne linkimmät (liukahimmat ja siewimmät) Advokaatit (asian ajajat) piti kohtuullisesti ja asian omaisesti edeslaskeman kysymyxesä olewan asiat.

Koska nyt asia monilla sanoilla ja suurella puheen korskeudella molemmin puolin oli puhuttu, ajettu ja toimitettu, seisahti wihdoin Pukki seuraawaiseen tuomio-päätöxeen.

Uroxet (miehen puolet) saawat tästees kuin tähängin asti kantaa sitä nimeä, että he owat isännät, miehet ja herrat, koska se heille tygötulee ja sopij luonnon lain jälkeen; Mutta, sitä wastaan Naaroille (eli waimowäelle) tygö omistetaan toimitus ja ulos harjoitus sijtä, nijnkuin yhdexi palkkioxi heidän hilpeydensä ja kawaluudensa tähden koska he owat, nijn siewästi, huomahtemata ja taitawasti tienneet itsellensä omistaa, sen, kuin ei heille tulisi, ja uroot, (koiraxet, miehet) yhden pitkällisen waiti olemisen kautta owat antanehet sijhen heidän äänettömän eli salaisen suostumuxensa, ja nijn muodon wanhan tawan kautta oikeudensa poistuhlanneet.

Oikeuden käymisen kulut taitawat he wälinsä likuitterata ja sopia parahitten kuin he taitawat.

Tämä tuomio ei tosin ollut kaikille mielen jälkeen, nijn muodon kuin tuomari näwyi melkein osottaneensa toisen puolta pitäwäisexi; mutta kosk' ei hän täysillä skääleillä eli todistuxilla taittu sijhen woitettaa, ja hän ilman sitä asian omaisilta oli tullut laillisesti tuomarixi säätyxi ja uloswalituxi, nijn tämä tuomio sillä erällä jäi seisowaisexi.

Oppi. Senkaltaiset rijdat saawat enimitten semmosen päätöxen, kuin pukit ja harakat saawat halunsa ja päänsä jälkeen asiata ajaa ja päättää.

Yxi Susi seiso korkialla kunnaalla, kahtellen ympärijnsä, ja hawaitsi sijtä, kuinga kaxi koiraa purit ja tapellen jatustit toistaan. Tästä somaasta tilasta tahtoi hän ottaa waarin, ja juoxi kohta lammas-lauman tygö, otti pois sen parahimman lampaan kuin hän löysi, ja juoxi sillä pois. Mutta nijn pian kuin koirat sen hawaitsit, jätit he pois heidän keskinäisen rijtansa, juoxit Suden peräsä, tapasit ja saawutit hänen, ja otit pois lampaan, ja purit ja reweit hänen nijn pahoin, että hän wähis hengis pääsi käsistä.

Yxi toinen Susi, joka sai nähdä hänen täsä tilasa, herjäis häntä, tämän hänen ymmärtämättömyydensä tähden, ja sanoi: sinä mahdat olla yxi suuri tomppeli, joka karkaat yhden lauman päälle, jolla on kaxi jaloa koiraa wartiona. Minä petin itseni, sillä, sano se toinen, kuin minä näin, että ne nijn wihasesti keskensä tappelit, rewit ja purit toistaan. Sinä mahdat sijs oppia tästä, sano se toinen edespäin, että koska kaxi ihmistä rijtelewät; ja owat pahimmillansa toisijnsa suuttuneet, nijn he sopiwat sijnä paikas, kuin he näkewät yhden yhteisen wihollisen, ja sen päälle karkaawat yhdistetyllä woimalla.

Oppi. Yhteistä parasta ja hywää pitää aina ennemmin etsittämän ja pyyttämän, kuin omaa ja erityistä.

Yxi Susi juoxi kerran siwu yhen talonpojan tarha kartanon, josa yxi pikkunen Kili hawahti hänen owen raosta, ja monella tuhannella tansilla ja hypyllä teki pilaa ja narria hänestä. Sinä rietta, sanoi Susi, jos minä saisin sinun ulos linnastasi ja warustuxestasi, nijn minä kyllä opettaisin sinun hyppimään toisen nuotin ja pelin jälkeen.

Oppi. Yxi kelwotoin pelkuri teke linnan sisällä paljon suurempata menoa, kuin yxi urhollinen sota sankari mualla.

Koska yxi Susi juoxi ympärijnsä hakein eineestä nälkäiseen wattaansa, juoxi hän yhden tollan eli pöxän ohitse, josa yxi lapsi seiso owesa ja itki, ja yxi wanha Kukko toru sitä, sanoen: jos ett sinä ole waiti ja lakkaa itkemästä nijn minä annan sinun Sudelle. Susi kuuli tämän, ja seisahti hywän hetken, toiwosa, että ämmä pitäisi sanansa; mutta kosk ei lasta tuotu, juoxi hän lomputtain pojes, pahoilla mielin. Illan tullesa juoxi hän jälle sijtä siwu, ja silloin löysi hän Akan weisaawan toisesta pillistä; sillä silloin hän taputteli ja hywäili lasta, sanojen: se on aiwan kaunis lapsi suloinen, hywä lapsi, ei se enää itke, jos Susi tuli lapsen tygö, nijn minä lyön Suden kuolliaxi. Sen kultua meni Susi suutuxisa pois, ja ajatteli ittexeen: ei se ole paljon wärtti, eli hyödytä, olla senkaltaisten parisa, joilla ei ole meininkiä (täydellistä ajatusta) sillä kuin he puhuwat.

Oppi. Enemmän pelko kuin rakkaus tekee hywiä ihmisiä, nijnkuin hywiä lapsiakin; ja kuin manauxet ja hywät neuwot ei waikuta mitään, täyty peljätyxen waatia meitä welwollisuudestamma waarin ottamahan.

Kaxi ystäwätä matkustit yhdesä, joilla oli se kowa onni, että tawata yhden Karhun wastaansa. Ei se ollu mahdollinen että juosta pois ja paeta, sentään yxi heistä kipeis puuhun ja toinen heittäysi pitkäxensä maan päälle nijnkuin kuollut. Karhu tuli kohta sitä nuuskimaan ja haistelemaan joka maan päällä makaisi, pani kuononsa sen suuhun, sieramijn ja korwijn, ja päätti wihdoin, että se mahtaa olla kuollu ruumis ja meni tiehensä. Koska nyt Karhu oli poismennyt, astui hänen kumppalinsa alas puusta, ja kysyi häneltä, mitä Karhu kuiskutti hänen korwaansa? hän käski, minun, sanoi hän, toisti waroa itsiäni, että mennä nijtten seuraan, jotka jättäwät ystäwänsä yxinänsä waaraan, silloin kuin parahitten tarwitaan.

Yxi mies oli jo myynyt karhun nahan, ennen kuin hän sen oli kiertänytkään ja tappanut, ja juonut sen hinnan ja rahan suuhunsa. Se, mies meni nyt kumppalinsa kansa ulos mettään, josa karhu rookais hänen, löi hänen kumoon käänteli häntä, nuuski ja haisteli häntä; toinen mies joka oli puusa sillä aikaa, kysyi häneltä, sitten kuin karhu oli pois mennyt; mitäs Karhu sinulle sano? hän sano: se neuwo, ettei karhun nahkaa pidä myymän ennen kuin karhu on saatu.

Yxi Akka oli joutunut oikeuden käymiseen, josa hänen asiansa ei tahtonut hänen tyhmän päänsä jälkeen toiwon perästä juosta, edes käydä ja hywää päätöstä saada, jonga onnettomuuden, ja pitkällisen oikeuden wijwytyxen ja asian ylöslykkäämisen yli, hän kerran tuli puhuesaan walittamaan muutamille lain oppineille Adwocaateille jotka sanoit: oletkos woidellut? sinä et ole tainnut woidella herroja ja asian omaisia? ota waari tilasta kuin he owat josain koosa, pöydäsä rualla, eli muolla nijn woitele. Akka otti sanasta waarin: Hankki ittelleen hywin ison Woidet-sarwen, semmoisen kuin lypsy-Akat lehmijen utareille pitäwät; otti sijwen, ja tuli salaa asian omaisten pöydäs ollesa, ja woiteli raswallaan jokaisen waatteet ja turmeli ne hornaan kokonaan pois; josta he suutuit, enemmän kuin lepyit. Mutta Akka päälle seisoi kuitengin, että he tarwihtit woidetta, nijn hänen asiansa juoxis.

Oppi. Woideltut kädet on liukkaat; ja woideldut rattaat juoxewat ja pyöriwät kewiästi, sen tietä hopero Akkakin.

Se on tawallinen, että koska ihmiset wetäwät päälleen jongun onnettomuuden, uskowat, ja syyttäwät he kilkaa, että hän on ollut asias. Kerran se tapahtui, että kilka sai nähdä yhden wanhan Akan istuwan yhdesä puusa, (omena puusa) ottakaa waari, sanoi hän nijlle lässä olewille, nijn tee näettä, että kohtasillään Akka putoa maahan, ja taittaa käsiwartensa ja säärensä, ja sitten hän kohta huuta minua, ja syyttä minua. Hywät ihmiset! tahdottako te todista, etten minä ikään ole käskenyt hänen sinne kijwetä.

Wähän hetken päästä Akka tupsahti maahan, nijnkuin kilka oli sanonut; ja Akka sadatteli ja sanoi että kilkan työ se oli, hänelle se olkoon häpiäxi joka hänen sinne saatti. Mutta kilka puhdisti itsensä täydellisillä todistuixilla ja skääleillä, ettei hän ikään ollut sinne häntä käskenyt, eikä häntä puusta pudottanut.

Oppineittengin kirjat todistawat, että sillä muutoin wijsaalla Philippus Melanchtonilla kolmatta sataa ajastaikaa ennen tätä, oli yxi melkein tyhmä Moriani eli palwelia, joka kerran otti puita eli halkoja pinosta alta päin, ja ei päältä päin järjestään, josta pinon wälttämättömästi täyty kaatua; mutta nyt ole kilka (piru) kerran oman kunnia nimensä tähden nijn wäsymätöin ja uskollinen että hän koko eli kaiken yön seiso ja ylöspiti pinoa, ettei se olis kaatunut, ja kiroten tawallisuuden jälkeen häntä sijtä syytetty: mutta aamulla, tuli se tyhmä ja typerä renki ja otti halkoja alta päin, ja kallistuwa pino kaatu hänen sormilleen, josta hän kiroisi, ja huusi kilkaa: joka wastais, minä olen kaiken yön pinoa ylöspitänyt, ja yhtä hywin sinä tyhmä ja kiukkunen mies teet sen minun syyxeni, joka on sinun oma syysi.

Yxi Poikainen oli nukahtanut joen törmälle, juuri weden rannalle. Onni tuli sijhen, ja herätti hänen, sanoen: Hywä lapsi, nouse ylös ja mene tiehes, muutoin sinä wieryt jokeen ja hukut, ja silloin sanotaan että minä olen sijhen syypää, eli, kowa lykky (Onni) sen sinne wei.

Me olemma walmit ja nopsat itsellemme omistamaan kaikki onnelliset tapauxet mailmasa, mutta jos pahoin käy, nijn me jollekkulle pahalle haltialle suututtelemma. Sen yhden me itellemme kaappajamme, ja sen toisen me edeskatsomiselle wiaxi luemme ja panemme.

Yxi Waras tuli yhden Pojan tygö, joka istu ja itki yhden kaiwon (lähteen) wieres, ja kysyi mitä hän parkui nijn surkiasti? ak! wastais poika, minulta pääsi ja käsistäni huilais yxi hopiamalja kaiwoon, ja kuin minun piti wetämän se ylös, katkeis köysi. Waras rijsui kohta kaikki päältään waattehet, ja astui alas kaiwohon, hakemaan hopia skoolia; mutta, kuin hän wähän hetken päästä tuli jälle ylös, ilman mitään, nijn oli se poika koirus sill aikaa ottanut kaikki hänen waatteensa ja juossut pois.

Oppi. Muutamat warkaat on waremmin walmijt hirteen, kuin toiset, ketuilla ketut pyytään. Ja wanha Suomalainen sananlasku sanoo: hylkeen päällä Walaskalat pyytään; ja waras warkaan petti.

Yxi Pelto-mies otti kerran laihostaan kijnni yhden Mettä-Sian, ja leikkais siltä poikki yhden korwan.

Jälle toisen kerran tapais hän jälle saman Sian, ja leikkais siltä poikki toisen korwan, kuin hän nyt wielä kolmannen kerran sen rookais samasa pellosaan, nijn hän wei sen Howi-Herralle; joka antoi lahdata Sian, ja kuin sen pää awattijn, nijn ei sijnä löytty yhtään aiwoa (ajua) jota kaikki ihmettelit, ja puhuttijn sinne ja tänne tästä kamalasta asiasta.

Armollinen Herra! sanoi talonpoika, jos tällä eläimellä olis ollut joku aiwo, nijn se olis, kuin se molemmat korwansa mistais, antanut sen johtua itselleen waroituxexi, ettei hän enää ikään olis tullut minun laihooni.

Tämä puhet yheltä yxinkertaiselta talonpojalta saatti koko seuruuxen nauramaan.

Oppi. Yxi wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Neuwwo hullua, ei tule mieltä; keitä munaa, ei tule liendä.

Kissa-Ilwes koreili, pöyhisteli ja ylpeili kerran, hänen kirjawan nahkansa yli ja monen pilkkunsa yli; mutta yxi kettu kuiskautti hänen korwaansa, ja antoi hänen huomahtemata ymmärtää, että mielen ja ymmärryxen kauneus, ylitsewoittaa kaiken ulkonaisen maalatun päällisen.

Seurawaisella sadulla saattoi kerran Esoopus, Saamuxen luodon asujamet, jälle hiljaisuteen, yhen waarallisen kapinan jälkeen: Koska yhden Ketun piti kerran Uiman yhen Wirran poikki, tuli hän wirralda wiedyxi yhteen pikkuseen saareen josta hän ei tainnut mihenkään päästä, waan täyty siellä maata, ja tuli waiwatuxi yheltä hirmuiseltä joukolta kärwäsiä, jotka pistit, purit ja imit werta hänestä.

Sijnä oli myös yxi Ijliskotti saapuilla, joka paljaasta kansa kärsiwällisyydestä tarjois ittiään kärwäisiä pois ajamaan hänestä. Ei, sano Kettu, anna ne olla rauhasa; sillä ne on nyt jo nijn werta täynnänsä, että ne tahto haljeta ja pakahtua, ja eiwät taida enää paljon tehdä minulle wahinkota, enemmän, kuin jo tehneet owat; mutta jos ne pois karkotetaan, nijn ilman epäilemätä yxi toinen joukko nälkähisiä weren imejiä tulee heidän siaansa, jotka ei taida jättää yhtä weren pisartakaan jälille koko minun ruumiseeni.

Keisari Tiberius teki senkaltaisesta Sadusta yhen soweljaan sowituxen oman asiansa päälle, koska kysymys oli; Tahi hänen piti wiralta poispaneman muutamia omaa heidän parastaan ettiwiä Läänin Herroja, sillä he rasitit yhteistä kansaa, eli antaa heidän saada pitää heidän sisällä olewaiset ammattinsa?

Keisari antoi silloin mailmalle tietä ajatuxensa tällä seurawaisella
Sadulla:

"Oli kerran yxi mies, joka pahoin haawoitettuna makais yhellä maan tiellä, josa kärwäiset tuhansin lensit ja imit hänen haawojaan. Yxi matkamies joka sijtä siwu kulki, surkutteli hänen tilaansa, ja paljaasta rakkaudesti pyysi poisajaa näitä nälkäisiä wieraita. Älä suingaan sano se toinen; sillä kuin nämät owat pois ajetut, nijn täytyy minun otella toisten kansa nijtten siaan, jotka woiwat olla kahta kauhiammat ja näitä pahemmat." Tämä on näyttäwä sano Keisari, kuinga se käwis minun alimmaisteni kans, jos minä muuttaisin heidän walda miehiänsä.

Yxi Akka joka istu juuri Wouwin penkin kohdalla kirkosa, kuultijn aina rukoilewan ja toiwottawan: eläköön meidän Woudi kauwwan Ah! — antakoon hänelle pitkää ikää; mutta kuolkoon meidän Kirkkoherra pian! tämä oli Akan alituinen toiwotus, jonkatähen Wouti hänen kerran kutsu puheelleen ja kysyi, mixi sinä minulle pitkää ikää rukoilet, ja Pappis soisit pian kuolewan? Akka wastais: Ennen teitä armollinen Herra, oli meillä jotain kowa wouti, ja teisä me saimma kowemman, mutta minä pelkään, että joss te kuoletta, nijn wielä kowempi ja kiukkaampi tulee sian: mutta mitä Pappijn tulee, nijn meillä oli hywä, ennen tätä, ja joss hän kuolis, taitas wielä parempi pantaa sialle.

Kerran tapahtu se kowa onni yhelle Akalle, että hänen paras lypsy Lehmänsä wajois wetelään suohon, ja kuoli sinne; josta Akka tahto kokonaan tulla hoperoxi, itki yöt ja päiwät ja ääneensä lollotti ja walitti: woi minun Tuorikkini, ei se enää ammoen tule minua wastaan kuin minä huhoilen, ei Tuorikin ääni enää luikailee mettäs, ei sitä enää kaju wastaa kankahilla. Tätä teki se hopero Akka ja wielä kirkossain itki katkerasti, kuin Kirkkoherra messusi; ja sitä hän teki monta aikaa, nijn että häneltä wijmmein Pappi kysy, mixi sinä itket kuin minä messuan — Akka wastais: kuin minä kuulen teidän äänennä — Ak! — nijn minä muistan minun Tuorikkini — woi kuinga se oli —

Yxi Rotta joka oli elänyt ja ylöskaswanut yhdesä ruoka-arkusa, ja joka kaiken elinkautensa oli elännyt sillä mitä emäntä sinne oli pannut, rookasi kerran sieltä langeta (pudota) ulos yheltä arkun syrjältä; ja kuin hän juoxenteli ja kuljeskeli sinne ja tänne, että jälle päästä arkkuun, sopeus, että hän löysi yhden juuri makian herkku palan. Ei hän nijn pian ollut sitä maistanut, ennen kuin hän rupeis uloshuutamaan, woi mikä narri ja tolwana minä koko pitkän ajan oon ollut, jok' oon luullut, ettei mualla koko mailmasa olisikkaan onni ollut löyttäwä, wain ainoastansa hänen arkusaan.

Oppi. Yxi tytywäinen mieli ja hywä omatunto taita tehdä yhden ihmisen onnellisexi, misä ikänänsä hän on. Ei pankolla kaswaneet jo koti laattian rikoilla ylöskaswatetut tiedä muuta kuin ylpeillä likansa yli. Mutt on sitä mailmata muuallain, ja woi kuinga lawia mailma on, sano Akka kuin sohi ja koetteli keppillään pirtin aakkunnasta ulos.

Yxi Lukki joka otti waarin Pääskyisen kärwästen-pyytämisestä, päätti kohta tehdä walmixi yhen werkon-pyytääxensä Pääskyisiä; sillä hän katseli Pääskysen lennon kärwästen peräs, kuin yhden esteen hänen luwallisesa omasa elatus keinosansa. Mutta tämä lintu mursi ittensä ilman waiwaa läpi sen uloskehrätyn sijman ja lensi pois koko werkon kansa. Nyt wasta minä hawaitsen sano Lukki, että lintujen pyytö ei ole minun työni; ja nijn hän käänsi ittensä takasin entiseen keinoonsa, nimittäin kutoman werkkoja kärpäisille ja sääskille.

Oppi. Yxi wijsas ei ajjo mitään, ennen kuin hän wälikappaleita uloswalitsee aikomiseensa ja päälle tarkoituxeensa.

Yxi Maan-mies joka aiko yhden Joen eli wirran poikki, mittais sen sywyyden usiammas paikas, saadaxensa tietä, mistä kohdasta hän olis tainnut kahlata sen yli; ja itte mittamisensa ja koettelemisensa alla, hän sen astaitsi, että se oli sywin sijnä josa wesi juoxi hiljaxeen, mutta sitä wastoin matalin kusa niwa paika oli, ja josa wesi enimmän pauhais ja kuohu.

Oppi. Yxi waiti olewa, hiljanen ja sisällänsä pitäwä wiha-mies on waarallisempi, kuin yxi joka menoaa.

Yxi Kettu, joka kerran yön-seutuna waelsi yhen kylän läpi, hawahti siellä warpahaisia pidettäwän, eli Pirtti-waimon pidot, josa wieraat otit hywäxensä yhen hywin hankitun Kana-sopan (liemen). Ak! sano hän: Eikö tämä ole mailma kumma? yxi wiheljäinen wiatoin Kettu raukka, saa näpisti kurkistaa sisälle Kana-huoneseen, hakeaxeen sitä ainoastaan, jolla hän henkensä elättäis, ennen kuin te kohta koiranne husutatte päälle.

Mutta kuitengin te taidatta istua täällä ja ylönpaldisesti rawita watsanne kalleilla ruilla teidän kanoistanne ja kukoistanne, paitsi muita, teidän herkkujanne. Mitäs sinä näsäwijsi repo puhut! huusi yxi wanha Akka? minä saan sen sulle sanoa että me syömme omia kanojamme; mutta mitä sinä syöt, sen sinä warastat.

Oppi. Löytyy nijn hywin häweljäitä ihmisiä, kuin luondokappaleitakin; ja nijn kuttuttu saalis, (rappaaminen) saa wälistä nijn kaunijn nimen, kuin omistawa oikeus.

Yhesä paikasa kerran istutettijn ja kylwettijn puita jotka tosin kaswoit kaikki kaunihixi, suorixi ja hirsixi kelwollisixi, paitsi yxi lyhyt rapamänty, joka jäi wääräxi ja kantturaisexi, ja näytty kamalalta ulos. Tämän mettän isäntä tahto raketa yhtä huonetta, ja lähetti sentähden kirwes miehensä ulos tätä metsistötä hakkaamaan ja kaatamaan, ja hakkamaan jokainnan puun, kuin suingin kelpais johonkuun huoneen rakennuxexi. He teit käskyä jälkeen; ja silloin se wäärä ruma puu yxin seisomaan.

Liki Upsalota asui menneellä sadalla yxi äweriäs ja rikas Talonpoika jonga tykönä kulki usein sangen paljon suuria Herroja, joita hän kaikella kunnialla wastaan otti ja ittensä nijn kulutti, että hän kokonansa köyhtyi; ja nijnkuin köyhydesä ihmiset usein etsiwät wääriä wälikappaleita edestulemiseensa; nijn myös tämä mies menetteli itsensä, ja tuli kälmixi eli kolmen markan miehexi; ja koska hänellä ei ollut kunniata, nijn ei myös enä kengään tullut hänen tygönsä, ja nijn sai hän olla hywäsä rauhasa: teki työtä maansa päällä, oli wiriä ja uuttera, ja jälle muutaman wuoden sisällä rikastui ja tuli warallisexi ja wahwaxi taloxi. Hän rakensi myös nyt uuden kaxi wooninkisen pygningin, nijn että hänen talonsa ja kartanonsa loista kauwas kunnahalta maan tielle: sijtä waelsi nyt muutamana kesänä itse Kuningas siwu, ja nähdesään nijn kaunijn talon, kysyi, kuka siellä asuis? hänelle wastattijn: siellä asu yxi kolmen markan mies, ei sen tykönä nyt tähän aikaan ole kukaan käynyt. Kuningas sanoi: Me tahdomme mennä sinne ja katsomaan sitä taloa; se mies taita olla ymmärtäwäinen mies, joka on nuoon kaunijn kartanon rakentanut. Kuningas tarjois tälle miehelle kunnian jälle; jonga edestä alimmaisuudesa kijtti, mutta kielteli wastaan ottaa; sillä hän sanoi: Teidän Majestetinnä: nijnkauwwan kuin minulla oli kunnia ennengin, nijn wieraita kulki paljon luonani ja minä köyhdyin, jota minä pahon waroin eli pelkään tästäin edes. Mutta nyt nijnkauwwan kuin minä olen ollut kolmen markan mies, eli kunniata, olen minä saanut rauhasa asua ja olen rikastunut.

Oppi. Lijkanainen kunnia, on puolexi häpiätä ja häwiöxi. Usein saadaan ruoka ja juomaa — etc. maantien warrilla, ilman mitään annettaa, waiwa nähdä. Ja wielä nöyrästi kumarta, ja ikänänsä kuin kijttää sen armon edestä että meitä on kulutettu ja köyhdytetty.

Yxi Nälkä-kurki oli lässä eli saapuilla, kuin yxi Jouhten weisais sen tawallisen wijmmeisen laulunsa, ja antoi hänelle tietä, kuinka se oli wastoin luontoa, että weisata nijn sopimattomalla ajalla; ja tahtoi tietä, mikä hänellä oli syy sijhen. Sijhen on minulla oikia syy, wastais Joutten: minä pääsen ja astun nyt yhteen tilaan, josa minä tästedes olen wapa ansoista, nuoleista ja luoeista ja näljästä; mixen minä sijs olisi iloinen senkaltaisen wapahduxen yli.

Oppi. Kuolema on se wijmmeinen hywästi jättäminen kaikista nijstä rasituxista, waiwoista ja waaroista, kuin tätä elämätä seuraa.

Oli yxi nuori waimo, joka murheesta miehensä sairauden tähden olis pian ennen aikojaan saattanut kuoleman ittelleen; mutta hänen hywä isänsä teki kaikki mitä hän ikänänsä tiesi, saattaaxensa häntä tyystytetyxi; Rakas lapsi, sano hän, me olemma kaikki kuolewaiset: ole rohkia, minun tyttäreni; anna sen wijmmeisen pahan tulla, minulla on parempi mies sinulle warasa, kuin tämän olet mistanut. Ah! minun isäni, sano hän, mixi nimitättä te toista miestä? Tee olisia nijn kernaasti saattaneet pistä puukon minuun: ei, ei, minä en tahdo kaikkena elinkautenani enää ajatella toisen miehen päälle.

Ei kauwwan sen jälkeen kuoli hänen sairas miehensä, ja silloin hän tahto juuri pakahtua sydämmen murheesta, tuli likimäärin nöyräpäisexi, löi rinnoillensa, ulos repi hiuxiaan, että joka mies luuli hänen tulleexi kokonaan hulluxi. Mutta kuin hän sai wähä päänsä ympäri ajatella, pyhki hän pois kyynneleet, nosti ylös silmänsa ja huusi: tapahtukoon Herran tahto; ja meni sitten isänsä tygö ja sanoi: Rakas isäni! Entäs se toinen mies, josta te mainihtia, onko se kaukana?

Oppi. Satu antaa tietä, että Leskein kyynnelet taitan kewiästi pois pyhittää, ja ettei se ole peräti mahdotoin, että hengis pitää Leski-waimoja miehen kuoleman jälkeen, ja kuinga mahdollinen se on, kaiken maahan panias murheen jälkeen, lohdutta häntä sillä huwituxella kuin hänellä on olewa toisen yljän sylisä ja käsi-warsisa.

Yxi Leski-waimo sano kerran hywäsä uskalluxesa, hänen Nepaalleen: minä olen pian peräti hukas, kuin ei minulla ole ja minä saa, yhtä siiwollista ja raitista miestä, joka minun huoneen hallitustani katsoo ja holhoo; ja täsä asiasa minä tahdon kaikkein ennemmin neuwwotella sinun kansas, nijnkuin minun uskollisimman ystäwäni kansa. Joss sinä tahdot täsä asiasa palwella minua, nijn älä suingaan unohda pois tätä parasta asian haaraa: minä olen nijn sijsti waimo, että minä oikein kyöläyxellä ajattelen makauxesta awio-wuoteesa. Minä palwelen sinua mielelläni, wastaisi hän Nepaansa, ja nyt minä tiedän sinun mieles ja ajatuxes: mutta se taita olla työläs löytäxeni sellaista miestä, jolla olis kaikki nämät omaisuudet. Ja sillä sanalla meni se hywä akka pois, mutta päiwällä sen jälkeen tuli hän jälle Lesken tygö, että hän oli löynnyt yhden miehen joka oli juuri hänen mieltään myöden. Minä olen sinulle uloskatsonut ja uloswalinnut yhden miehen joka on uuttera ja toimellinen, ja joka juurta jaxain ymmärtä kaikki tarpeelliset työt; mutta nijn totta kuin minä elän, niin en minä tainnut löytä, kaikkein näitten hywäin omaisuutten alla, yhtään joka olis tainnut estää sinun kyöläystäs, jostas puhuit. Se ej tee mitään asiaan, wastais Leski, minä wihaan heikkoutta, mutta en minä taida hyljätä hywää awua.

Oppi. Waimo-wäki owat kaikki yhen kallaisesta luonnosta, ja enin osa heistä yhenkaltaisesta mielestä; ja yxi waimo tuntee omisa suonisaan mitä toisen walta suoni tykyttää, ja taita wähällä waiwalla tulkita ja tietä toisen illweistä ja puolesta sanasta mitä hän on wailla.

Hijret luit sen aiwan waiwaloisexi, että yhtä päätä kijwetä ylös Tammeen, joka suupalan tähden, kuin heidän piti saamaan ruaxi wattaansa, niin että he kerran päätit, hampaillansa poikki sa haamaan ja järsimään puuta, ja niin antaa Tammen terhot maahan pudota yhtä haawaa; mutta muutamat heistä olit taitawammat kuin toiset, ja yxi wanha hywin kokenut Rotta käski heidän perään ajatella mitä he tekewät; sillä sanoi hän, joss me nyt turmelemme ja häwitämmä meidän elättäjämme (ammamme) kuka meitä sitten tästäedes elättääpi?

Oppi. Että päättää jotain ilman perään- ja edellä ajatusta on yxi ylpiä hulluus; mitä yhestä asiasta seuraa, on se ensimmäinen josta aina esinnä on waari ottaminen.

Yxi Karhu suuttu kerran niin kiwasti yhden Mettiäisen pistoxesta, että hän juoxi kuin wimmattu Mettiäisten pesälle, ja käänsi ylön alasin eli mullisti kaikki ne mesi-kannut, kuin hän siellä löysi. Tämä ylellisyys ja wäkiwalta saatti kaikki Mettiäiset ulos lentämään, jotka kaikin rupeisit häntä pistelemään: ja wasta jälistä päin tuli hän ymmärtämään, kuinga se olis ollut parempi ylönkatsoa yhen wähän wastuxen, kuin wetää päällensä monen tuhannen päälle karkauxen, yhden wähän hyödyttäwän mielen liikutuxen ja pikaisuuden kautta.

Oppi. Parempi on antaa yhden kelwottoman Rietan, kostamata antaa pilkata ittiänsä, kuin yllyttä ja härsyttää koko joukon häpemättömiä konnia päällensä.

Yxi Jalopeura oli joutunut langeta ja sisälle kietoua metsä-miesten juoniin ja pauloin, ja huusi yhtä Rotta joka meni siitä siwu, että hän tahtois olla niin hywä ja auttaa häntä werkosta, wakuutuxella, ettei hän koskaan tahdo unhottaa sitä hänelle osotettua hywä työtä. Rotta järsi ja puuri langan poikki; ja kuin hän niin oli auttanut Jalopeuran irralle, anoi hän häneldä saadaxeen sen tytärtä waimoxeen waiwastaan. Jalopeura oli ylön jalo, että hän olis kieltänyt hänelle jotain: mutta se pahin oli, että juuri kuin se uusi puoliso piti astuman morsian-wuoteesehen, niin hän huomahtemata rookais jalallaan astua sulhasen päälle ja rusensi hänen kuoliaxi.

Oppi. Täsä näytetään kuinga wäkewä yhden hywän luontoisen kijtollisuus on; ja yhden järjettömän rakkauden hulluus, nijn myös se wiheljäisyys, kuin seuraa nijtä naimisia, kuin tapahtuu nijtten persoonain wälillä, jotka owat erinkaltaiset ja ei wertaiset.

Woi kuinka suuresa orjuudesa ja wiheljäisyydesä minä elän huusi kerran, yxi Herran kartanon työsä wäsynyt ja tuskaunut Talonpoika; sillä minun täytyy kuluttaa kaikki minun päiwäni ojimisella, kyntämisellä, sonnan wedolla ja kylwämisellä, ja en minä kuitenkaan wihdoin tule muuxi kuin minä olen. Minä pysyn aina tämmöissä. Sotawäesä kuitengin päästään kunniaan, ja yxi ainoa onnen tapaus taitaa yhden miehen saatta ikuiseen kunniaan ja arwoon. Totisesti minun pitää parata tilani, toimitta ittelleni hewosen ja sota aseet, ja koetteleman minun onniani sodasa. Hän meni sijs pois, täytti aikomuxensa, ja odotti sitte että joku sodan-tappelus olis tapahtunut; mutta kuin hän rupeis ajattelemaan, että hän siellä kukaties mistais kätensä ja jalkansa, päätti hän jälle mennä takasin kotia. Kuin hän niin käweli jongun ajan raskasna Riddarin ajatuxilla sai hän toisen uuden joukahduxen päähänsä. Minä taitaisin, ajatteli hän, tehdä paljoa suuremman onnen, joss minä rupean Kauppamiehexi. Tämä ei niin pian hänen mieleensä joukahtanut, ja sytyttänyt halua sijhen, ennen kuin hän toimitti ittellensä aluxen, wuokkrais sen, ja meni merelle woiton ja tappion päälle. Nyt hän jo rakensi ajusaan linnoja ilmahan, ja luuletteli ittiään, että hänellä jo oli molemmat Indiat arkuisansa, ennen kuin hän oli hywin laskenut ulos koti-rannalta. Mutta meidän kauppamies sai pian katua kauppojaan.

Yxi wäkewä myrsky tuli joka wei hänen aluxensa karille ja hieta riweleille, josa kauppamies, alus kalu ja kaikki tyynni onnettoman haaxi-rikon kautta hukuit ja pois tulit.

Oppi. Huikendelewaisuus ja ympärinsä häälywä mieli on enimmitten meille ihmisille wahingollinen.

Kerran ylös tuli yxi rijta yhden Joen ja yhden Lähteen wälillä, sijtä, kuka heistä olis etuisampi ja parempi toistaan. Joki ylpeili paljon wetensä ja kalainsa yli kuin hänellä oli; ja kehu kuinga hän paljon wettä wiepi mereen, purjehtiwaisten hywäxi; ja että hänen rannoilleen monet kaupungit, kylät ja huoneet raketaan, ja että hän sekä ihmisille, että eläimille paljon hyödytystä ja iloa matkaan saattaa. Wielä sanoi Wirta, sitä wastaan niin Lähteellä on pimiä juoxu maan kamaran alahitte; se maka niinkuin peitetty lewän alla, ja niinkuin warkahin tulee edes päiwän walkeuteen, ikään kuin hän häpiäisi näyttämään päätänsä. Tämän ylpiän ja kowan häwäistyxen otti Lähde niin pahon ylös, ja pahaxui niin suuresti sitä, että hän mietti kostoa, ja tukki kaikki pienet ojat ja weden juoxut, ja niin esti weden walumisen Jokeen, niin että Joen juopa wähän ajan sisällä kuiwi ja kurehtu niin että kalat kuolit ja mätänit mudasa, hywin ansaituxi rangaistuxexi Joelle, joka oli ittestään kerskannut ja ittelleen tygö lukenut sitä kuin, alkulähteelle tuli josta hän sai kaiken sen siunauxen kuin hän nautti.

Oppi. Se joka ittiänsä kerskaa jongun edun tähden, hän häwäise sitä, joka on ensimmäinen alku ja lähde sijhen.

Yxi kuuluisa pahan tekiä, joka oli tehnyt monta hirmuista paha työtä, ja joka kerta sen tähden saanut wihtoja ja rangaistuxen; meni wihdoin ystäwyyden liittoon Kilkan kansa, että hän hänen pelastais ja auttais niistä waiwoista, joihin hän oli joutuwa tästäin edes. Tämä hänen liitto-weljensä auttoi häntä kistusta, arrestista ja fankeudesta yhen kerran toisen perään, aiwan monasti; ja joka kerta kuin hän pahain retkeinsä tähden tuli kiini otetuxi, niin hän pyysi Kilkaa auttamaan itsiänsä. Mutta wijmmein kuin hän waiteli häntä awuxehen, tuli Kilka hänen tygönsä, olallaan kantain ison läjän wanhoja kenkirajoja, ja antoi hänen selkiästi tietä hänen ajatuxensa. Minun ystäwäni, sanoi hän, en minä kestä kauwemmin senkaltaista juoxua sinun tähtes, ja en taida sinua enää useimmin auttaa. Minä olen kyllä jo kauwwan juossut sinun palwelluxesas, niin että minä olen kaikki hajalle kuluttanut nämät kengät, ja et sinä ole minulle antanut hopi äyriäkään, ostaaxeni ittelleni uusia; sentähden ett mahda pahaxua, joss minä nyt annan sinun istua täällä pelastamata.

Oppi. Perkele auttaa omiaan ajaxi, mutta kuin parahitten tarwitaan, nijn hän jättää ne waaraan.

Kilka pahaxui kerran sangen suuresti, ettei hän kolmen ajastajan sisälle saanut yhtä parikuntaa torumaan, riitelemään ja suuttumaan wälinsä, waikka hän monella juonellaan oli sitä ajatellut. Hän menee sentähden pois, ja rookaa tiellä yhden wanhan Maalina nimeisen Akan, Pirjetän tyttären, ja juttele hänelle koko asiansa ja aikomisensa. Akka sano, mitäs annat, niin minä heidän saan kolmes päiwäs riitaisexi: Kilka lupaa yhden uuden kenkä parin. Akka meni, puhutteli ensin waimoa, ja sanoi, sinä olet tosin rakastanut miestäs, mutta wielä rakkaammaxi sinä tulet, joss sinä nyt hänen päätään tappaisa (etsiesä) leikkaat ne 3 karwaa jotka on hänen leukansa alla kurkku torwen päällä joita et sinä ole ennen tainnut hawata. Miehelle meni hän ja sanoi toisin: nyt kuin waimos tästedes päätäs ettij, niin se leikkaa kurkus poikki. Akka joka oli molemmat willinnyt, saatti tämän parikunnan ensimmäises tilas riitaisexi, sillä kuin waimo tawallisuuden jälkeen miehensä päätä täiteli, ja rupeis ensin, Akkan neuwon jälkeen niitä kolmea karwaa leuwan alta leikkamaan, niin mies luuli, että hän nyt leikkaa hänen kurkunsa, josta hän pillastui suuttu ja wihastui ja löi waimoaan; ja murhat tulit, josta sekä piru että Akka ihastuit, ja Akka woitti wetonsa; niin että Kilkan täyty hänelle tuoda sen luwatun uuden kenkä-parin. Mutta koska Kilka näki Akan — niin ei hän tohtinut lähellekkän tulla — waan tuolta — kaukaa, pitkän rijuwwun eli tangon nenästä tarjos Akalle kenkä parin —. Jota Akka ihmetteli — mutta Kilka sano: sinä olet Malina pahempi minua, niin että minä pelkään sinua, engä tiedä mitäs konstia taitaisit kukaties minullekkin tehdä. Joka sinun Malina tietää ja tuntee ei se sinua osta.

[Tämä Satu pahasta Maalinasta ja Kilkan kenkä parista ei ole tämän päiwänen, waan se mahtaa olla hywin wanha; koska se todella, nijnkuin minä itte olen nähnyt, löytän Hattulan kiwi-kirkon katon alla seinuxella näin maalattuna kuin sadusa kuullan. Tämä Hattulan kiwi-kirkko Hämeen maasa on rakettu v. 1250 nijstä tijleistä, kuin jäi Häämeen linnasta, Päjjänteen rannalle; Herrenäsin niemelle; ja on nijn muodon wanhempi Stukkhulmin Kaupunkia.]

Oli ennen ollut yxi Porwari joka teki Kilkan kans sen liiton, että hän laittais hänelle sen onnen, että kaikki hänen kräämänsä ja rihkamansa wähän ajan sisällä tulis myydyxi, ja joss se tapahtuu, niin hän tahto olla hänen palweliansa. Tämä tapahtu, ja kaikki kalu tuli myydyxi. Mies tuli murheellisexi ja lupaus päiwä lähestyi. Sen hawaitsi yxi Akka Maalina, kysy mieheltä, mikä sinun puuttuu ja mitäs murehdit? Mies ei tahtonut ensin sanoa tätä syytä suruunsa; mutta wihdoin ilmoitti kaikki. Maalina wastais ei ole wielä hätää, teetä nyt yxi klasi kaappi, ja pane minä sinne istumaan, ja kuin Kilka tulee ja kysyy joko kaikki on myyty, niin sano: wielä minulla on täällä kaapisa wähä myymätä. Kilka tuli määrättynä päiwänä ja kysyy mieheltä, joss hän nyt kontrahin jälkeen on kaikki myynyt ja näyttää klasi kaapin ja sanoi, siellä on wielä myymätä. Koska Kilkaa sen näki ja awais kaapin, josa Maalina oli niin hän sormellaan kokotti ja wiheltäin sanoi: Jaa, jaa Maalina, sinäkös siellä olet, jaa, jaa Maalina joka sinun tuntee ei se sinua osta; ja nijn meni kijrusti pois ja jätti miehen rauhaan.

Yxi mies oli Kilkan kans tehnyt sen lijton, että kuin hän wain saa yhen säkin täyden rahaa, niin hän saa hänen, mies otti säkin lainaan pappilasta, ja leikkais pohjan pois, teki rejjän kirkon holwijn eli lakeen ja sito säkin suun siihen awoinna. Kilka kanta rahaa, hengen jälkeen, niin ettei hän wihdon tiedä, neuwoa mistä hän enemmin sais hopia rahaa, ja kysyy wihdoin mieheltä, mikä sun säkkisäs on, kosk ei se jo täydy (sillä säkki oli pohjatoin ja juoxit kirkkoon, joka kyllä weti ja ei täytynyt) ongo se oma säkkis waan kenengä? mixei se jo täydy? mies wastais, ei minä olen sen lainannut Pappilasta — ja so, sen säkin minä tunnen, sano Kilka suutuxisa, ja mene päätänsä wääntäin tiehensä, pahaxuen että hän oli niin paljon Rikstaaltereita kantanut pohjattomaan säkkijn, ja häpiällä tapannut wetonsa.

Oli yxi leikkinen ja lystinen mies joka kerran Paawi kunnasa tahtoi koetella yhden Ahneen Pispan andeliaisuutta. Hän meni hänen tygönsä uuden wuoden päiwänä, toiwottamaan hänelle yhtä hywää uutta wuotta ja anoi häneltä kymmenen Tukaatia kullasa uuden wuoden lahjaxi. Oletko sinä willisä, wastais Pispa, pidätkö sinä minun niin tyhmänä ihmisnä? luuletko sinä, että minulla olis niin wähä mieltä, että minä ulos jakasin niin paljon rahaa yhden suuri kijtoxen edestä? korkiasti kunnioitettawa Herra, sano se koirus, joss se on paljon anottu, niin olkoon ainoastansa yxi Riikin tallari niin minä tahdon sengin lahjan edestä kiittää; mutta ei Pispa tahtonut senkään lahjan kansa ulos. Se leikkinen mies sanoi sitten, että hän tytyy kupari äyriinkin, mutta se tuli kansa kieltyxi häneltä. Koska nyt sijs se koirus näki, ettei täsä ollut yhtään rahan saalista, sanoi hän Pispalle: Teidän korkiasti kunnioitettawaisuudenna, tahtois sijs olla niin hywä ja antaa minulle siunauxensa: aiwan mielelläni, kernaasti wastais Pispa: Lankia polwillesi, niin sinun pitää saaman sen saman; ei korkiasti kunnioitettawa Herra, sanoi se toinen, nyt en minä tahdo otta teidän siunaustanna; sillä joss te olisia pitäneet teidän siunauxenna yhden puoli äyrin weroisna, niin että te ikään olisi sitäkään minulle tahtoneet tärkiästi jakaa.

Ahneus on kaiken pahuuden juuri, ja pahin kuin se nijtten hengellisten luona löytyy. Se saatta wirkamiehen wihattawaxi; se jälle saattaa wiran ylönkatseseen; ja wiran ylön katse saattaa sen hyödyttömäxi nijtten tykönä joilla sijtä pitäis oleman hywää eli hyödytystä.[1]

[1] ja [2] Nämät molemmat edellisit sadut owat ennen tätä trykätyt
Westeråsis w. 1767. joiden päälle kirjoitus on: Allehanda Sedolärande
Fabler til nöjsamma tidsfördrif, med Censur eller Imprimatur af N. von
Oelreich.

Yxi hywäin päiwäin Pappi, joka oli kuttuttu puolipäiwälliselle häihin, rookais tiellä koko joukon päärynöitä. Miehellä oli kyllä halu tehdäxeen niistä hywän eineen; mutta kuin hän mietti niitä herkkuja kuin hänelle häisä oli epäilemätä hankittuna, ylön katsoi hän päärynät, polki ja tallais niitä ja meni matkaansa. Wähä kauwemma kulkeisaan, tuli häneen eteensä yxi wirta, jonga poikki hänen piti, mutta sijnä oli niin paljon wettä, ettei hän päässyt sen poikki, ja täyty niin palata takasin yhtä hywänä kuin hän tuli, ja tehdä ittellensä atrian niistä samoista pääryynöistä, kuin hän ennen oli ylön katsonut ja polkenut.

Oppi. Nälkä on paras suola ja kryydi ruasa. Ja yxi wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Sijhen kaalin kuins nyt syljet, sijtäs wielä syöt.

Yxi Waimo parka tahtoi tulla miltei ikään pois järjeltä ja taidolta, pelwosta, että hänen piti mistata miehensä. Se hywä mies oli sairas, ja ei kattottu muuta kuin kuolemaan; ja ei mikään muu tainnut häntä kuolemasta pelastaa, kuin joss kuolema ottais waimon hänen siaansa. Waimo huusi ja kuhtui kuolemata niin kauwan, sixi kuin hän wihdoin tuli hänen tygönsä hirmuisesa muodosa. Waimo nijjas, kyykisti ja kumarteli hänen edesään sangen sywästi, ja sanoi: Armollisin Herra! älkään erehtykö ja wäärin ottako, sillä se persona jota te etsittä, hän makaa tuolla sängysä.

Oppi. Se on tawallinen, että moni sanoo, hän tahtoo kuolla ystäwäinsä edestä; mutta kuin se tulis sen päälle nijn nähtäisin, että se oli turha ja löyhä puhet.

Yxi Aasi toiwotti kylmällä talwella lämmintä ilmaa (suwea) ja suun täyden ruohoja purraxeen, yhen kylmän tallin ja kuiwan mehuttoman olki kuwun siaan. Aikanansa tuli se suloinen suwi sää ja tuores ruoho kaswoi; mutta sen kansa seurais myös paljon wetoa ja työtä, että Aasi wähän ajan sisällä niin kyllästyi ja suuttu kewäimehen, kuin hän ennen oli talwehen kylläynyt. Hän rupeis sitten toiwottamaan keseä; mutta nijstä wedoista ja ajoista, kuin seuraa elon aikan, oli hän nyt pahemmin ulos tullut, kuin kewäillä: ja luuli hän, että wasta syxyllä hänen paremmin käwis käteen; mutta silloin rasitettiin hän wielä enemmän puun hedelmäin, poltto-puitten ja muun talwen waran kantamisella ja wetämisellä enemmän kuin ennen. Wihdoin kuin hän oli lakkaamattoman työn alla wäsyttänyt ittensä koko wuoden ympärijnsä, niin oli hänen wijmmeinen toiwotuxensa jälle talwen päälle. Niin muodon hänen täyty päättää ja lopetta hänen walitus wirtensä, sijtä kuin hän alotti.

Oppi. Yhen huikendelewaisen ihmisen elämä on yxi alinomainen waihedus turhista toiwotuxista ja kelwottomasta epätytymättömyydestä. Yxi huikendelewa mieli ei ikään taida tulla rauhoitetuxi; ei se ikään löydä yhtään aikaa, joka on paitsi waiwaa. Yhdes wanhas sananlaskus se kuuluu: Pahalla sialla on paljon wikoja, muunamaa kylmä, muuna kärsä kipiä.

Koska iso joukko Hijriä kurkistit rejjistään ylös, kattoaxensa ruokaa, äkkäisit he yhden kissan hyllyllä, joka makais niin hiljaa, ja näytti niin hiljaiselta ja siewältä, niinkuin ei hengeä eikä hengitystä olisi ollut hänesä. Hywin niin, sano yxi Hijristä, se mahta olla yxi luondokappale hywästä luonnosta, sen minä takaan; sen me taidamme lukea ja nähdä hänen ulkonaisesta kahtannostaan, ja on minulla niin suuri halu, kuin joskus jollain, että tulla ystäwäxi sen kansa. Niin kuin hän sano, niin hän teki, mutta niin pian kuin se siwiä Mirri ulottu häneen teräwillä kynsillään, sai hän oppia tietä, ettei kaunijt kaswot aina ulosmerkitse ja tietä anna mielen laatua.

Oppi. Ei kaikki kulta kuin kijltää. Kaunis kakku päältä nähden, ehk on alta akanainen. Ulkonainen ystäwällisyys ja näytetty suloisuus ei kauwwas ulotu, waikka se ajaxi taita pettää muita, ja wälistä hänen itensähin.

Koska yxi Mettä-Sika hioi hampaitaan yhtä puuta wasten, käwi yxi Kettu sijtä siwu ja sanoi: ystäwän mitäs tällä luulet? empä minä näe yhtään syytä sinulla sijhen? Sika wastais: tosin minä sen teen sen wuoxi, niin muodon kuin se on hiljan hioa miekkaa, kuin minun päälleni karataan ja minun täytyy tapella ja wastata itsiäni.

Oppi. Rauhan aikana on paras pitää waransa. Suomalainen Sananlasku sanoo: Wasta aika Hijren haukotella kuin on puoli Kissan kidassa.

Kettu ja Jänes jouduit kerran suureen rijtaan toinen toisensa kansa sijtä, kumpi heistä parahitten taisi auttaa itsiänsä edes täsä waarallisesa mailmasa. Kuin minua tawoitetaan ja jälistä ajetaan, sano Jänis, taidan minä kaunijsti jättää koirat jaloillani ja päästä heistä. Luuletkos sinä, sano Kettu, minun halwemmaxi? minä olen wietellyt monta heistä minun juonillani ja wiekkaudellani, usiamman, kuin sinä juoxullasi.

Oppi. Wijsaus ja taito ylitse woittaa sitä enemmän woiman, kuin ihminen on parempi ja etuisampi järjettömiä luondokappaleita.

Yxi wissi ajattomasti toimellinen ja ymmärtämätöin hywäin seurain kumppali (joutilas juoxian) tahtoi kerran etsiä yhtä Philosophia. Hän löysi hänen yxinänsä hänen tutkistelemuxisaan ja sywisä ajatuxisaan, ja rupeis ihmettelemään, kuinga hän taisi niin kestää, ollaxeen ilman seuraa ja kansakäymistä. Se oppinut mies saatti häntä peräti toisijn ajatuxijn, sanoen: minun Herrani, te exytte kokonansa: sillä aina sijhen saakka, kuin te sisälle astuja, olin minä sangen hywäsä seurasa.

Oppi. Hywät ajatuxet ja hywät kirjat owat ymmärtäwäisille paras, iloisin ja huwittawaisin seura.

Menneellä sadalla oli yxi ijältänsi nuori, mutta wijsas, taitawa ja oikia Tuomari, joka aina osais niin oikein tuomita, ettei hän esimiehiltään saanut ikään jälki tekoja ja nuhteita: häneltä kysyttijn sijs kerran, kuinga hän taisi ja ymmärsi niin oikein tuomita, joka kuitengin oli niin nuori. Hän wastais: waikka minä olen nuori, niin olen minä lukenut wanhoja kirjoja —

Oppi. Ei harmaa pää aina ole epäilemätöin tunnusmerkki taitawuteen: ei ikä sijtä kunniallinen ole, että hän kauwwan elää, ja hänellä on monda wuotta: waan toimi ihmisten seasa owat oikiat harmaat karwat; ja wirhitöin elämä on oikia wanha ikä. Wijsaud. kirj. 4: 8, 9. ja yxi Suomalainen sananlasku sanoo: Ei wierywän kiwen päällä sammalia kaswaa.

Saxan maalla oli menneellä sadalla yxi kirjoja suuresti ja ylön ahneesti rakastawa Philophi, Buddeus nimeldä, joka istu yhtäpäätä kirjainsa yli ja luki wiriästi. Kerran hänen lukeisaan tapahtui se onnetomuus, että walkia pääsi irralle hänen talosaan, ja liekki löi jo ympäri sen huoneen seiniä ja nurkkia josa hän istu ja luki. Hänen palweliansa tuli sisälle kammarijn ja huusi, Herra, walkia on irralla: mutta hän wastais lijkumatoinna: sano waimolleni, sillä sinä tiedät, etten minä ole koskaan huolinut huoneen hallituxen asioista.

Oppi. Aikansa kutahin, sano pässi, kuin päätä leikattijn. Nauru hywälle, nauru pahalle. Suomal. sananlasku.

Yxi wanha satu sanoo, että yxi Susi kerran kääri ittensä Lammas-nahkohin, ja sai sen pugun alla somaan tilan, että ison ajan raadella nijtä wiattomia Lammas raukkoja; mutta paimen aistaitsi sen wihdon, tuli Suden kimppuhun käsixi, sai hänen kijnni, ja hijrtti hänen ylös, Lammas-nahkoneen päiwineen, korkiaan hirsipuuhun, muille pelwoxi ja waroituxexi. Paimenen naaburit eli krannit (likimmäiset) teit kohta sijtä suuren menon ja ihmeen, ja kysyit häneltä, mitä hän ajatteli sillä, että hän oli hirttänyt Lampaansa? Noh, sano hän, ei se ole muuta kuin Lampaan-nahka, joka on peittona ollu sydämmelle koiruudelle ja konnuudella yhellä suella, joka peitti ja kätki ittensä sen alle.

Oppi. Ulkokullaisuus ei ole muu kuin sen pahan hengen skyyti hewoinen; yxi kälmi rehellisyyden Jumalan pelwon (Religionin) alla. Ihmisiä ei pidä katseldaman, arwattaman, ja duomittaman heidän näkönsä, waatettensa ja ihanan muotonsa jälkeen, waan heidän elämänsä ja töidensä perästä jokapäiwäisesä elämäsä. Matth. 7: v. 15, 16-20.

Oli kerran yxi suuri puskia Jäärä, joka woitti kaikki wertaisensa ja ylpeili (suurendeli) niin hänen suurten urhollisten töittensä yli, että hän luuli, ettei kengään kestäis hänelle; sentähden hän nyt yllytti ja härsytti yhen Sonnin sotaan kansaan. Ne tulit toistaan wastaan, ja ensimmäises puskemises, makais Jäärä puoli kuollunna tanterella; mutta kuin hän jälle wähä wirkois, sanoi hän ittexeen: tämä se seurais minun ylpeydestäni ja hulluudestani, kuin minä ulos rossasin minulleni wihollisen, jonka luonto on tehnyt minun yli mannixeni.

Oppi. Kuin ihmiset tahtowat härsyttää semmoisia, jotka woimasa ja wäkewyydesä owat heitä paremmat, nijn ei se ole nijn paljon urhollisuus, joss ei enemmän tyhmä ylpeys, jonga he saa kallijsti maxaa.

Koska yhtä Lammasta kerittiin, niin pahaxui se suuresti, ettei Paimen tyty hänen maitoonsa, waan myös otti hänen willansa, sijtä suuttui Paimen, ja otti kohta yhden sen karihtan ja tappoi. No, nyt, sano Lammas, sinä luulet tehneesi sen pahimman kuins tiesit. Ei, wastais Paimen, minä taidan, paitsi tätä, myös taittaa sinun niskas, joss man niin tahdon, ja heittää sinun tahallani koirille eli susille. Ei Lammas sitten enämpi hijskunut sanaakaan, pelwosta, että joutua pahemmin ulos.

Oppi. Kuin ihmiset ei tahdo helpoilla, keweillä ja hywillä suosittelemisillä, tuta kohtuutta ja oikeutta, nijn täytywät he kowempia ja pahempia nähdä.

Yxi warallinen Talonpoika, joka oli joutunut pitkälliseen rijtaan ja oikeuden käymiseen, etsi usein yhtä hywää ystäwätä, ja niinkuin se näwyi, sukulaistaan, joka oli hywin Lajin oppinut: tämän tygö tuli hän usein, ajatuxesa saadaxensa häneltä neuwoa asiasansa: mutta se Lajin oppinut, eli Adwokati, oli aina niin työltä estetty, että Talonpoika aina käskettijn tulla toisti eli toinen kerta. Ukko otti sijs kerran kansaan yhen hywin kaswatetun Wuohen-pojan; ja kuin Adwokaatin käsi Skrijfwari sai sen kuulla, että Kili (Wuohi) määky owella; laski hän kohta miehen sisälle, ja wei hänen Herransa tygö; joka kohta selitti hänen asiansa, piti hänen puoltansa, ja teki yhtä haawaa kaxi hywää toimitusta; nimittäin että mies sais suuhunsa, ja Kili wietijn nawettahan, ja nijn Talonpoika meni tiehensä.

Oppi. Raha ja antimet owat paras matka passi yli koko mailman; ja ei mingään kanssa olla nijn liki sukua ja ystäwyydes, kuin rahan kautta.

Koska yxi Yö-Rastas istu ja wiserti yhes metsistös, tuli yxi syöläs Haukka, ja lykkäisi hänen oxalta, josa hän istui. Yö-Rastas rukka pyysi wastata itsiään, ja sanoi ettei hänen pikkarainen rungonsa paljon ruaxi kelwannut, ja että isompia lintuja löytyis mettäsä. Se on tosi, sano Haukka, mutta luulekkos, että minä lasken yhen pienen linnun joka jo on minun kynsisäni, yhen suuremman tähen, joka ei ole minulla? salli sijs, sano Yö-Rastas, pelastaa minun henkeni yhellä suloisella weisulla. Ei luonnan, wastais Haukka, minun wattani on jotain wailla, waan ei minun korwani tarwihte mitään.

Yxi Sääski joka wilusta ja näljästä tankistunut oli liki puoli kuolluxisa, antoi itsensä yhtenä kolkkona aamuhetkenä yhen Mehiläis pesän eli pölhön tygö, ja rukoili almuja ja apua: hän tarjoisi myös ittensä ynnä, ruan ja kamarin edestä opettamaan mettiäs seurusta weisus, spelisä ja musijkisä. Yxi Mettiäinen wastais kaikkein puolesta suurella siweydellä, ja pyysi, ettei hän pahaxuis sitä: sillä, sanoi hän, me ylöskaswatamma meidän lapsemme sijnä elatuxen keinosa ja käsityösä, kuin me itte taidamme, että he tulisit kelwollisixi, tulewina aikona elättämään ittensä heidän oman wireydensä ja työn tekewäisyydensä kautta.

Oppi. Laiskat kerjäläiset, jotka taitawat, mutt' ei tahdo työtä tehdä, ei mahda millään oikeudella odottaa ja waatia almuja: ja tapahtuu heille tämä wiheljäisyys, ettei he lapsuudesta ei ole saaneet oppia mitään soweliasta työtä, jolla he ittensä taitaisit kunnialla elättää.

Yheltä siwolliselta mieheltä, joka nykyisin oli nainut kysyttiin kerran, mitä se mahtais merkitä, että hänen Morsiamensa palawilla kynttilöillä johdatettiin isänsä huoneesta miehensä taloon? se on kewiä ymmärtää, wastais mies, minä olen pelastanut minun appeni yhestä walkia kekäleestä, pannaxeni oman huoneeni ilmi tuleen.

Yxi Kettu sai kerran nähdä kuinka yxi Kukko istu ja kukersi Kanainsa kansa yhellä orrella. Mixi sinä niin istut, minun ystäwäni, sanoi Kettu? mitä sinä teet niin korkialla yhellä orrella? sinun toimituxes ja askarees pitäis oleman maan päällä, ja minä luulisin, että yxi Kukko tuulesa eli korkialla on pois oikiasta elostaan. Mutta kukaties, ett' sinä ole kuullu niitä uusia sanomia, jotka on juuri päälle luotettawat: yxi yhteinen rauha on päätetty kaikkein eläwäin luondokappalten wälillä; ja ei yxikään saa hengen ja jäsenten rikkomisen haastolla, salaa eli julkisesti tehdä toiselleen wahingota.

Se on se ihanin, suloisin ja paras sanoma, kuin minä ikänänsä olen kuullut, wastais Kukko; ja siinä samasa ojjensi hän kaulansa, ikänäns kuin katsomaan ulos pitkin tietä. Mitä sinä kurkistelet, kysyi Kettu? ei muuta, sanoi Kukko, kuin kaxi isoa jahti-koiraa tuolla kauwempana, jotka tuota tietä juoxewat täyttä rawia, että kieli rippuu ulos kurkusta, ja niin hilpiästi ja nopiasti, kuin he suingin ennättäwät. Joss se niin on, sanoi Kettu, niin minä luulen se on paras, että minä kijruhdan pois. Mixi niin, kysyi Kukko? se yhteinen rauha mahta suojella sinua. Jaa, sanoi Kettu, sen se tosin säätä; mutta joss ne pahat koirat ei ole wielä kuullehet sitä ulos kuulutettawan, niin taitawat he yhtä hywin repiä minun turkkini palaisixi ja säpäleixi. Ja niin juoxi hän pois.

Oppi. Kettuja ketuilla pyytään; ja yxi wiekas käsitetään hänen omisa ulos lasketuisa werkoisansa.

Kerran ylös tuli yxi ilkiä riita yhden Skräätärin ja hänen Waimonsa wälillä. Waimo, joka ylönkatsoi miehensä käsityötä haukkui häntä saxi-krawuxi, saxi leikkajaxi — ja niin edespäin. Josta mies suuttui, ja antoi hänelle hywän korwapuustin, mutta siitä tuli Waimo wiele sitä häpemättömämmäxi. Ja koska ei se auttanut, niin hän wei hänen yhteen wesi lammeen, ja upotti Waimonsa weteen kurkkua eli leukoja myöden; mutta niinkauwan kuin hän taisi kieltänsä lijkuuttaa, niin ei muuta kuulunut hänen suustansa, kuin sama haukkuma-nimi ja monta muuta häwäistystä. No, no, wain niin ajatteli hän, minä hawaitsen, ettei muuta wälikappaletta ole, tyystyttä ja ääneti olemaan saadaxeni tätä ämmää, waan että hänen suunsa pitää tukittaman; ja niin pisti hän hänen sywemmä weteen päätään myöden; ja kuin ei hän nyt weden alla tainnut enää haukkua häntä saxi-krawuxi, niin nosti hän kätensä ylös weden alta päänsä päälle, ja leikkais kahdella sormella niinkuin saxilla, ja hijjoi kynsiään.

Koska nyt Mies sen näki, jätti hän kaiken parannuxen toiwon hänestä, ja sanoi: se pitää kuitengin oleman leikattu.

Oppi. Kuin yxi ynsiä waimo ei saa tahtoansa edes; nijn on kieli ja wiha, ne wijmmeiset jotka hän jättäis.

Yxi wanha Mies ja yxi wähänen poika ajoit edellänsä yhtä Aasia, markkinoille, siellä myydäxeen häntä. Eikö sinulla ole enempi mieltä, sanoi yxi äjjä joka tiellä tuli wastaan, kuin että sinä ja sinun poikasi käyttä liasa ja sawesa jalkasin, ja annatte Aasin käydä irralla joutilasna? sitten pani Mies poikansa Aasin selkään, ja käwi itte jalan. Sitten kohtais heitä yxi toinen, ja sanoi pojalle: sinä laiska-koira! pitääkö sinun ratastaman, ja annat isäs käydä jalan? sen jälkeen ajo isä poikansa juhdan seljästä, ja istu itte satulaan. Se kolmas tuli, ja sanoi: sinä wanha laiska lomppi istut itte hywästi, ja waadit sitä waiwasta lastas juoxemaan jälissäs kuin koiran. Isä otti sitten poikansa ylös ja antoi hänen istua takanaan tarakas. Sitten tuli se neljäs, joka kyysyi, joss Aasi oli hänen omansa eli ei? se on minun, wastais äjjä. Ei se niin näytä ulos wastais se toinen, kuin sinä niin waiwaat ja rasitat häntä. Kuingas minun sijs pitää elämän ja menettelemän itsiäni, sanoi äjjä ittexeen? sillä minua nauretaan, pilkataan ja nuhdellaan, tahi Aasi käy joutilasna, eli jos jompi kumpi meistä rattahin oli, eli joss me molemmin ratastamma; ja niin hän wihdoin otti köyden eli nuoran palan, ja sitoi Aasin kaikki neljä jalkaa kiinni, pisti yhen korennon wäliin, ja niin seljällään kannoit molemmin olka päillään Aasin torille. Sille irwisti ja nauroi jälle joka ihminen joka tämän kamalan asian näki; niin että äjjä suuresti suuttununna, ajoi ja lykkäis Aasin wirtaan ja meni jälle itte kotia.

Tämä kunniallinen Mies aikoi olla ja tehdä kaikille mielixi, ja mukautta kaikkein pään jälkeen, mutta hänellä oli se kowa onni, ettei joutua kenellekkään mielixi ja otollisexi, mistais myös wielä päällisexi Aasinsa.

Oppi. Se joka ei pane maata, ennen kuin koko mailma sijhen tytyy, se saa wissijn kipiän pään walwomisesta ja nukkumattomuudesta.

Yxi Christitty ja yxi Pakana jotka olit wanhat tutut waelsit yhes, ja puhut paljon keskensä sijtä oikiasta opista: ja koska he tulit Italiaan, niin antoi se Christitty sille pakanalliselle Towerilleen sen neuwon, että hän edes kerran tahtois tulla kirkkoon, messuun, ja sitten sanoa hänelle ajatuxensa. Pakana teki niin ja tuli kirkkoon; josa hän näki kuinga itte Jumalan palwelluxen alla kukkarolla käytiin, jota sohittiin ihmisten silmiin ja nenän alle ja kerättiin eli kerjättiin rahaa kokoon; ja kuinka hetken päästä, Unilukkari pitkällä ruoko-sauwalla käwi nyhkien ja pistäin, lyöden ja näppien ihmisiä päähän; ja kuinga kaikesta tästä hartaus hämmendyi joka kyllä muutoingin näky olewan horroxisa. Häneltä kysyttiin, mitä hän luuli kirkon menosta. Hywin kyllä, sanoi hän, kuin ei siellä rahaa ihmisiltä lipolla uloswaadittais ja heitä seipäillä sohittais, joka ei tapahdu meidän maalla.

Oppi. Pakanatkin näkewät ja pahaxuwat närkästyjen pahoja tapoja —; ja mixei sijs nijtä poispanna? nijnkuin pahentawaisia?

Yxi huirittelia, joka oli tuhlannut rahansa pois pelisä, seisoi ja purskui yhen owen wieres yhes wiinakellaris, sen alla kuin hän ajatteli mitä hänelle oli tapahtuwa. Yxi hänen tutuistaan tuli hänen tygönsä ja kysy, minkä tähden hän niin päiwitteli ja walitti? ei mingään tähden, tyhjän tähen, wastais hän. Kuingas sinä siis niin parut, itket ja walitat, kysyi se toinen, kuin ei sinulla ole mitään, jongas yli itkisit? juuri sentähden ettei minulla ole mitään. Hänen ystäwänsä luuli ettei hänellä ollu yhtään syytä murehtia; ja hän itte tahto tietä antaa, että hän päiwitteli, ettei hänellä mitään ollut.

Kerran ylös tuli yxi kysymys yhen Ketun ja yhen Kissan wälillä, kumpi heistä taisi tehdä ne suurimmat konstit mailmasa, joss hätä niin pakkoais ja waatis. Mitä minun tulee, sano Kettu, niin minulla on koko pussi täynnä konstia ja juonia, nauttiaxeni tarwitesa. Samalla tuli koko joukko jahti-koiria täyttä kynttä juosten, silloin Kissa kiipeis puuhun, ja näki sieltä kuinga se waiwanen Kettu rewittiin ja raadeltiin. Kissa sanoi silloin ittexeen: Se wissi konsti kuin minä olen oppinut, on paljoa parempi, kuin sata tietämätöintä.

Oppi. Ei kawaluus kauwwas auta: se yxinkertanen luonto ei ole jättänyt ketään ilman warustusta.

Kaxi miestä juuri erilaisesta mielestä olit kerran yhdesä matkasa. Yxi niistä käweli werkalleen maahan kallistetulla päällä täynnänsä ja alas painettu tuhannelta murhelliselta ja surulliselta ajatuxelta, ja huusi yhtä päätä, ak! woi! kuinka minun pitää saaman elatuxeni? se toinen waelsi matkansa lystillä ja iloisella mielellä ja jätti ittensä edeskatsomisen ja onnen käsiin. Minun ystäwäni, sano se murehtiwa, kuingas taidat olla niin iloisella ja tytywäisellä mielellä? niin tosin kuin minä olen yxi syntinen, tahtoo minun sydämmeni pakahtua ja haljeta murskaxi siitä pelwosta kuin minulla on elämäni ylöspidon puutoxesta. Tule, tule pois! wastais se toinen, käyköön kuinka tahansa, minä olen ottanut wissin päätöxen ja minulla on kaiken alla yxi tytywäinen ja iloinen mieli. Minkä päätöxen? kysy se surewa. Jaa, sen päätöxen, wastais se toinen, että tehdä kaikki mitä minä woin, ja muutoin kaiken alla uskoa itseni taiwan (Jumalan ) wapaaseen tahtoon ja hywään suosioon.

Mutta sano se tytymätöin, paitsi tätä olen minä tuntenut monta niin rohkiata kuin sinäkin, jotka wihdoin owat uskalluxesaan ja toiwosaan tulleet petetyxi; ja niin se wiheljäinen mies lyöttäysi muihin monenlaisiin murehisiin ja epäilewäisiin ajatuxiin sixi kuin hän wihdoin ulos puhkeis seuraawaiseen kysymyxeen: entä joss minä tulisin sokiaxi? sitten käyskendeli hän hywän matkan hänen kumppalinsa edellä umpi silmisä (kiinni painetuilla, lukituilla silmillä) koetellaxeen kuinka se käwis laatuun, joss sen kaltainen onnettomuus hänta tapais. Sillä wälillä hänen reissu-towerinsa, joka käwi hänen jälissään, löysi yhden rahakukkaron tiellä; joka tapaus näytti ja todisti kuinka tosi hänen oppinsa oli, nimittäin, että meidän pitää uskaltaman meitämme edeskatsomisen (Jumalan) huostaan ja haltuun: sitä wastaan se toinen ei saanut osaa löydykkästä, hywin ansaituxi rangaistuxexi epäilyxensä tähden; sillä kukkaro olis ollut hänen joss ei hän itte olis menetellyt itsiänsä niin, ettei hän saanut sitä nähdä.

Oppi. Se joka itsensä uskoo edeskatsomiselle (se on, Jumalalle) hän on wissi yhdestä ystäwästä hädän aikana; kuin, sitä wastaan yxi surewa epäillys Jumalan hywyydestä, saattaa yhen ihmisen sijhen mahottomaxi, ja tekee hänen ennen aikaansa onnettomaxi, pelwosta että tulla sellaisexi toisti (ajan päälle).

Oli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli kaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja leikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa, waikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei hän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta kuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se ilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa —. Ak! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta saataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli juomaa! — koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti se hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. — Tule rakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon taidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä, hywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös pane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin suuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden lopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se on hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos päiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat. Ei se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat epätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten pyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle handtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä rehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja pitkitti puheensa hänen kansaan.

yt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin Suutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos lähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen raha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän minä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten kuins taidat.

Suutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi, kuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit hänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga kukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen elämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.

Siitä ajasta kuin hän oli tullut niin suuren tawaran haltiaxi, niin ei enää ollut iloista weisua, eikä lewollista nukkumista hänen huoneesansa; — ei yxi kissa saanu liikkua hänen lakasansa (kokisa) ettei hän kohta päiwitellyt, ja huunnut että warkaat on saapuilla; ja hänen majansa oli niin täytetty ja lewottomaxi saatettu murheelta, kateelta, ja pelwolta, että hänen elämänsä oli hänelle tullut raskaaxi takaxi ja kuormaaxi.

Hän mäni sentähden jongun ajan perästä Ränttimästarin tygö, ja sanoi hänelle: Rakas Herra! joss teillä on kansakärsiwällisyyttä yhden onnettoman kansa, niin sallikaa ja suokaa, että minä jällensä saan weisata ja nukkua, ja ottakkaa jälle pois teidän sata Tukaatinna, sadan tuhannen kiitoxen kansa päällisexi.

Oppi. Se köyhä mies, jolla oli ainoastansa leipä kädestä suuhun, eli aikansa tytywäisnä, ja iloisna, ilman pelwota warkailta, yhteisiltä eikä erityisiltä; mutta sijnä huoneesa kusa rahaa löytyy, on aina pelko, ja se on aina nijnkuin hukasa.

Yxi Trägåålsmestari löysi kerran Myyrin trägoolisaan, ja silloin ylöstuli kysymys tahikka hänen piti tappaman hänen, eli hengis säylyttämän. Myyri sanoi, että hän on yxi työmiehistä yrttitarhasa, joka kaiwoi ja käänsi hänen tarhasaan ilman palkkataa. Hän huusi myös sen päälle, että se olis armotoin asia, kuolettaa yhtä eläintä, jolla on niin hieno karwa ja monta muuta kaunista etua. Olkoonpa niin, sanoi yrttitarhan Haltia, mutt' en minä annaa pettää itsiäni kauniilta sanoilta. Se on tosi, sinulla ei ole mitään käändämisestäs; mutta ystäwän, kukas on tinkonut ja toimittanut sinua tähän työhön? luuletkos että minulla sijtä on hywää, että minun tainani ja istukkaani ylös mullistetaan juurinensa? ja mikähän sinulla on työnä muu, kuins ettäs täytät oman watsas, ja et jätä minulle mitään ruaxi?

Yxi hywä huonettansa edeskatsowa Waimo, joka aikoi juustojaan warjella Hijriltä, ajatteli niin estää wahingoon, että hän pani ja asetti Kissan justojen wahdixi. Kissa jälkeen eli Akan anomuxen ja päälle tarkoituxen niin muodon että hän warjeli juustot Hijrten kalwamisesta; mutta koska hän Hijret häwitti, söi hän myös suuhunsa justot, joita hän piti wahdata.

Oppi. Se on parempi, että muutamat wähät Rotat kalwawat ja jyrsiwät meidän yhteistä wapauttamme, kuin että antaa isoille Kissoille luwan, Rottain ulos häwittämisen warjon alla, kokonansa kukistaa wapautta ja julman tyrranneuden ylös raketa.

Kaikellaiset Konstimestarit kuttuttiin kerran neuwon pitoon, kuinka yxi warustus (Fästninki muuri) parahitten taittaisiin pantaa yhen Kaupungin ympäri. Yxi Murmestari sanoi, että se piti tehtämän kiwestä, yxi pyki (Pykimestari) uskoi, että hirret olisit sata kertaa paremmat; ja sitä likin tuli yxi Karwari edes, ja sanoi: Hywät Herrat, te mahdatta sanoa mitikään tahansa, niin ei mikään seiso paremmin wettä ja ilmaa wastaan, koko mailmasa, kuin nahka ja wuodat.

Yxi Hydet, joka oli istunut Sonnin sarwille, rukoile sijwollisimmasti häneltä anteexi, että hän teki hänelle sen waiwan; mutta etten minä mahda kauwwemmin waiwata sinua, niin minä tahdon kohta männä pojjes. Älä aiwoas sillä särje, wastais Sonni; sillä se on minulle yhtä kaikki joss sinä pysyt sijnä eli menet pois. En minä hoxannut, koskas sijhen istuit; enkä minä paljon murehdi, joss sinä mänet tiehes.

Oppi. Tämän pienen Itikan korkia luulo ittestään, kuwaa meille yhden mielen-laadun, jonga me tapaamme joka päiwä mailmasa ymmärtämättömäin seasa, jotka aina tahtowat näkyä suuremmalta, kuin he itte työsä owat.

Oli kerran yxi oiwallinen ja kelwos kartano Koira, joka yö aina murisi ja haukku kaikkia ihmisiä ilman eroitusta, jotka niin likeltä siwu kuljit että hän kuuli wähimmänkään risauxen heistä. Hänen isäntänsä otti hänen kerran kurituxensa ala, ja toru häntä senkaltaisen murisimisen, ulwomisen ja haukkumisen yli jokaitsen yli ilman eroitusta, jotka lähestyit taloa. Mixi on sinulla kuono, joss ei sitä warten, että wainollas eroittaa yhden warkaan kunniallisesta ihmisestä? minä sanon sinulle kerran kaikkein edestä, ettet sinä tästedes enää ollenkaan awaa suutas. Armollinen Herra, wastais Koira, se tapahtuu sijtä kijwaudesta kuin minulla on teidän palwelluxesanne; ja koska se nyt niin on tapahtunut, niin toiwotan minä, ettei minulla olis muuta edes wastausta kuin että minä olen haukkunut ja nostanut metelin wäärällä ajalla. — Te taidatte luulla, ettei muita warkaita olekkaan, kuin ne joita laki duomitse hirsi- ja kaaki-puuhun, eli jotka lyhyen ajan sisällä tulewat pankkorotaxi. — Te erehyttä sijnä joss te tahdotta duomita ihmisiä heidän waatettensa, pukunsa, kaswoinsa, kattantonsa, ja ulkonaisen näkönsä jälkeen; — mutta joss minä saan kerran wainon heistä, niin minä tahdon sanoa teille, kutka ja minkä kaltaiset ne aina sydämmestä ilman että tarwita wiedä heitä oikeuteen. Tee sinä se, sano isäntä, joss sinä rookat tuta yhen walapattoisen, yhen wäärän mitan pitäjän, omantunnottoman Adwokaatin, yhen pettäjän, yhen ryöwärin, yhen ahneen, yhen Tuomarin joka ottaa lahjoja, ja muita sellaisia pahanelkisiä, niin hywä Koirani, haukku ulos warkaita, ja älä säästä. Antakaa anteexi, wastais Koira, entä joss se olis palowijnan-Fiskaali eli Adwokaati, eli muitten pahain, esimerkixi huorain edeswastaaja; eli huliwiliä hengellisestä eli maallisesta säädystä; eli joku, joka myypi ja ostaapi oikeutta; yxi sopimatoin wihamies ystäwyyden warjon alla; eli yxi kauniisti peitetty ulko kullattu; ja sanalla sanoin: olkoon kuka ikään tahtonsa; niin ei yhen, waan tuhannen kerran minä ilmij annan, että minä haukun oikein.

Oppi. Ei Koira tyhjeä hauku, loppa korwa lopsuttele. Ei se honkihin horise. Ei Koira luuta wingahda ehkä kohta lyötäisijn. Suomal. Sananlask.

Koska yxi Aasi yhes processionis (eli julkises kansan kokouxes ) kanto yhtä Kuwaa, langeisit ihmiset jotka wastaan tulit joka paikas polwillehen. Se tyhmä ja hopero luondokappale luuli ainian, että se oli yxi kunnioittaminen, joka hänelle tapahdui, sixi kuin yxi kuiskutti hänen korwaansa nämät sanat: kuules hywe ystäwä! sinä olet se sama Aasi kuorma seljäs, kuins olit ennen kuin sinulle se kunnia tapahtui; ja ei se ole itte eläin, waan Kuwa, jonga edes he polwia notkistawat.

Oppi. Moni puntari-pää saa kunnian Characterin (wiran nimen, ammatin) tähen. Hän on ollut, taita myös pysyä yxi peruuki-stukki, mutta kunnia tapahtuu hänelle paljaastans hänen wirkansa ja ammattinsa tähden. Onkos se sijs ihmee joss kunnia ahneet pyöriwät rangin (oikian käden, korkeimpain istuin siain) perään.

Yhes ja samas huoneesa tuli kerran yxi Koira ja Kissa alusta ylöskaswatetuxi, ja ne sowit niin hywin kuin joku luonto kappale: ne olit niin ystäwälliset, niin lystiset ja hywän sopuisat, että koko talon wäellä oli heidän puoli huwituxensa ja ilonsa että nähdä heidän leikkiään ja rakasta Kisaa. Ruan aikana hawaittiin ainoastans joku napina ja muriseminen heidän wälinsä pöydän alla: ja mikä oli päätös ja summa kaikesta heidän torastansa, lopuxi, kuin Koiran ja Kissan paha sopuus, kumpi heistä piti jyrsimän luuta eli yhtä lautasta (Talrikkia) nuoleman?

Oppi. Liha ja weri etsij luonnollisesti omaa etuansa; ja kuin sijtä kysytään, taitaa yxi wähänen luu wähemmin eli enämmin, nosta kaikki ihmiset toistensa tukkaan.

Yhellä Paardilla oli kerran se kowa onni, että hän tapaturmasta putois yhteen sywään kuoppaan. Ihmiset, kaikki wäki kyläsä tuli joukottaisin hänen ympärilleen: muutamat nakkelit häntä kiwillä, muutamat sohit seipäillä ja löit korennoilla: mutta monikahdat surkuttelit häntä, heitit hänelle leipä palaisia (kappaleita, muruisia) ja annoit hänelle jotain ruaxi. Illan tullesa menit he kaikin kotia ja päätit todexi, että kyllä he hänen huomenna löytäwät kuollunna; mutta hän wirkois, sai woiman ja kunnon, että hän hyppäis ylös ja meni salaa pois: ja kuin hän niin oli päässyt wapaaxi, niin hän niin pahoin menoisi sekä ihmisten että eläinden kansa sijnä seudusa, että koko kihlakunta wapisi ja pelkäis hänen mainioitaan. Koska nyt Paardi huomaitsi, että pelko oli niin yhteinen, kutsui hän kansan tygönsä, ja antoi heille seuraawaisen julistuxen tiedoxi: — Niin monta teistä — sanoi hän, ja kaikki ne jotka surkuttelit ja holhoit minua, kuopasa mahtawat olla pelkäämätä, niin muodon kuin en minä aiwo nyt minun irralle päästyäni tehdä yhtään wahingota yhellekkään teidän eläimistänne. Minä muistan hywin kyllä, ja en ole sitä unhottanut, kutka ne olit, jotka minua ruokit, holhoit ja annoit minulle ruokaa ja leipää wirwotuxexeni, ja tunnen minä kyllä myös ne jotka minua kiwillä nakkelit. Ja minä olen ainoastansa nijtten wihollinen, jotka oliwat minun wiholliseni.

Oppi. Ei yhtään nijn williä petoa, joka ei hywäin töiden kautta masennu; joka häwäisee ulos monta ihmistä jotka maxaa ja palkitsee hywän pahalla, ja metsän-petojen Skoulusa tarwihtewat oppia ihmillisyyttä. Muutoin on sananlasku: Ei wanha suola janota. Se on, entisiä hywiä töitä ei kirjoiteta ylös muisto kirjoihin. Seneca.

Yhtä pitkää taiwalta matkustit kerran yhdes yxi iso Karhu-koira, ja yxi Aasi, jonga tarakkana oli suuri säkki leipiä. Molemmille tuli nälkä, ja kuin Aasi tien wieristä syöskendeli ohdakkeen ja muitten ruohojen tynkiä ja korsia, niin tahto Koira myös jotain ruaxi, ja anoi häneltä yhtä leipa kappalesta. Aasi wastais, että joss hänellä on nälkä, niin saattaa hän tehdä samon kuin hängin, sillä ei hänellä ollut leipää pois antaa. Koska he niin pakinoit, tuli yxi Susi heidän tygönsä. Aasi alkoi kohta wapista, ja sanoi koiralle: minä en muuta usko, kuins ettäs autat minua, joss Susi minun päälleni karkaa. Ei, sanoi koira: se joka tahtoo yxin syödä, sen pitää myös yxin tapella; ja niin jätti hän towerinsa Suden pariin.

Oppi. Yhteinen edeswastaus ja warjellus on se erinomaisin päälle tarkotus jota warten ihmiset antawat itsensä yhteyteen. Me rakastamma toisiamma sijnä mitasa, kuin me palwelemma toisiamma: mutta jos wälinäinen rakkaus raukee niin yhteyden side katkee.

Yhdellä warallisella Rusthollarilla oli yxi kööliäs kahle-koira, jonga silmät ei menneet raskaaseen unen-wienoxeen, talonwäen ystäwä, wierasten liehakoitsia, ja warasten peljättäwä kouko. Hänen walppaudensa oli niin julki ja yhteisesti tuttu, ja muutamain yritysten kautta niin koeteldu ja peljätty, ettei yxikään waras, monena wuonna tohtinut lähestyä Rusthollia likemmä kuin koiran waino ylötty. — Yhtenä päiwänä juttelit Isäntä ja Emäntä keskenään kaikenlaisista talon asioista, ja kaikkein muitten seas muistu heille myös puhuaxeen kahle-koirasta. Meillä on, sanoi Rusthollari, meidän porttimma luona yxi kelwotoin leiwän syöjä: me kustannamme hänelle ruan, majan (koppelin) kahleet ja witjat, ynnä ylös passauxen kansa; kaikki se on minun mielestäni yxi hyödytöin ulospano ja kulu, tällä paikalla, josa nyt ei moneen ajastaikaan ole kuultu puhuttawan roswoista eikä warkaista. — Minä olen kauwwan ajatellut sitä samaa, wastais waimo, minun pijjoillani on kyllä muuta tekemistä, kuin holhoa ja korjata yhtä kelwotointa luonto kappaletta: — paihti sitä niin on minulla minun pikku syli-koirani, joka haukku aiwan niin kiwasti kuin se paras kahle-koira. — Tuomio langetettiin ja se uskollinen portti-wachti pois otetuxi. — Mutta näpisti oli se kuollu ja kuopattu, kuin huhu sijtä tuli ulomma, ja muutamat kälmit wälinsä neuwoa pidit kuinga he parahitten taisit täyttää heidän pahan aikomuxensa. — Yöllä he mursit ittensä sisälle kartanoon, ja poiswarastit Rusthollarin kallimmat tawarat, jonga alla se pieni rakki, se lihawa ja ymmyrkäinen syli koira, kuorsais, makiasti nukku ja makais pehmiällä tyynyllään.

Oppi. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää waarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat toimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä poispoistaa.

Yxi wilkas Mettä-Pukki, yxi laukuilewa kaarnet eli korppi ja yxi matelewa Skildpadda (suuri Simpukka) tottuneet nuoruudesta elämään kunniallisesti yhdesä, asuit yhdes rauhallisesa huone-kunnasa. Korppi oli sisälle toimittaja ja skaffari korppin tawalla, ja sanotaan saloa, että wielä tänäpäänä on monella sisällä ostajalla korppin-keinot. Rotalla oli jywä aita hallusa, ja edeskatsoi huoneen hallituxen leiwällä. Simpukka laitto ruan, lakaisi ja puhdasna piti huoneet, wälistä kalasti, ja pesi astioita.

Mettä-Pukki meni warahin ulos, kuulusteli jotain uutta, ja ylöspiti hywän pakinan rualla ollesa. — Kerran, yhtenä päiwänä, kuin jo piti puolipäiwällistä syötämän, niin kokounnuit kaikki pöytä kumppalit tawallisuuden jälkeen, mutta sitä hilpiätä Mettä-pukkia kaiwattiin. Sitten kuin tarkan ja wisun perään katselemuxen jälkeen löyttiin, ettei hän ollut kotona kammarisaan, lensi korppi kohta ulos, ja ennätti pian, hywän wainonsa kautta, sille paikalle, josa Mettä Pukki oli joutunut metsä miesten juoniin ja werkkohin. Korppi lensi nopiasti takasin, teki menon ja piti neuwwoa. Ne lentäwät ja juoxewaiset eläimet olit pian matkahan walmiit, mutta se hidas ja pitkällinen Skildpadda (Simpukka) täydy jäädä kotia ja itkeä. Ne awulliset ystäwät tulit Mettä-pukkia auttamaan ja pelastamaan. Korppi piti wahtia, ja Rotta niin kauwan järsi werkon silmiä, sixi kuin heidän kiinni tarttunut yhteinen ystäwänsä pääsi irralle. Jokainen kätki sitten ittensä loukkoonsa, nähdäxensä mettä miehen ihmettelemistä. Simpukka oli sillä aikaa antanut itsensä matkaan. Hän ajatteli, parempi hiljan kuin ei koskaan; mutta kaikexi onnettomuudexi ennätti hän esiin samalla, kuin mettä-mies. Kuin tämä oli wähä suututellut ja pahaxunu, että hänen werkkonsa oli hajalla, sai hän nähdä Simpukan. No, no, akka parka, sinä tulit juuri somaalla ajalla; parempi jotain, kuin tyhjä, eli ei mitään, tulesta sinä minun säkkiini, ja waeltakamme. Kuin nyt Mettä pukki sai nähdä hänen rakkaan ystäwänsä, Simpukan, waarallisen tilan, meni hän werkalleen, ja niinkuin nilkuttain mettä-miehen näkösälle; joka sijtä tuli ylöskehotetuxi, luullen saawansa yhen paremman otuxen, heitti pois olaltaan säkkinsä ja Simpukan, ja antoi siltä petolliselta Pukilta itsensä wietää kauwwas eli pitkän matkaan; sillä hänen ajatuxensa jälkeen taisi kyllä yxi terwes mies saawuttaa yhen ramman Pukin. Sillä aikaa juoxi Rotta, ja puri poikki säkin siteen, ja Korppi otti Simpukan selkäänsä, ja wääky Pukille, niin että kaikki neljä ystäwätä jälle tulit yhteen siinä kauwwan walmistetusa pöydäsä, josa he iloitsit keskinäisen terweyden ja hywän menestyxen yli, ja nauroit niin paljon kuin jaxoit, sen narratun ja wäsytetyn mettä-miehen yli.

Oppi. Rakkaus ja yhtä pitäwäisyys yhes yhteydes, ihmisten wälillä, jokk' on eri säädystä, tilasta kunnosta ja omaisuxista, on aiwan hywä ja ylistettäwä asia.

Yhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä huwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät ittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares hyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi huuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi Rikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä, yxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi; ja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa ja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti ja ulospuhkeisit iloon.

Yxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut meiskata, nauraa ja hypätä. — Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset —. Kyhkynen sitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli pahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen poisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso yhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen lewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.

Oppi. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä ilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi waka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen tykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää taitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja lewollisexi itte tykönään.

Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle, josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak! Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu: minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja häpiällisiä sanomia wastaan. — Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä, ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri, sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla, että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi, petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan? Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni — wastais Kettu: ei minua täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani ja minua tarkoitetaan. — Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona, etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia ei koske sinuhun.

Oppi. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.

Kerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä seudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen kotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle. Aasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis, ja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän asiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs on pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me tulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän tarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi paljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.

Oppi. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin sydämmesään toista toiwottaisiwat.

Oli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja kanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu mättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema tulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän kutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua kantamaan tätä kuormaa.

Oppi. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli kerjäläinen.

Yhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut jalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän tapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä, minä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga jälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on joku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs wedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin en minä enää tunne taallaista tuskaa. — Susi tahto näyttää ittensä siiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän weti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan saattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais rauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille, että hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois pakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut tämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari, olen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri konstiin.

Oppi. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat enimmitten onnettomat.

Yxi Aasi ja Hewonen matkustit yhdes, ja kummallakin oli raskas kuorma seljäs. Aasi sano Hewoselle: joss sinulla on wähindäkään armahtamista, ja et tahdo että minun pitää näändymän ja kuoleman, niin auta minua kandamaan yhtä osaa minun kuormastani.

Mutta Hewonen ei tahtonut wähintäkään tehdä, eikä huolinut wastata häntä. Se waiwanen Aasi joka oli kowin rasitettu, kuoli, ja silloin isäntä laski hänengin koko kuorman Hewosen selkään, ja wielä Aasin wuodan jonga hän oli nylkenyt. Hewonen tunsi nyt itsensä ylön paljon rasitetuxi, ja sanoi: se ei ole ilman syytä, että minä kärsin tätä raskasta kuormaa kosk' en minä tahtonut kantaa yhtä wähää osaa Aasin kuormasta. Nyt, minä näen itteni waadituxi kantamaan kaikki minun seljäsäni; ja se minua erinommattain suututtaa, että minä olen wielä siihen tygö waadittu kantamaan hänen nahkaansa.

Oppi. Jokainen mahtaa olla kansakärsiwällinen lähimmäisensä onnettomuuden kansa ja autta häntä tarpeen ja hädän aikana.

Yxi Karhu ja Lejjona olit painineet ja otelleet wälinsä juuri kiiwaasti, yhestä hirwestä, jonga he ynnä ajosa saaneet olit. Kumpikin heistä tahdoit sen saada; he tappelit ison ajan; mutta kuin ei he woinneet toistansa woittaa, niin wihdoin wäsymys heidän waati eraumaan, sillä he olit molemmat kowin weristetyt, ja haawoitetut, wälinäisestä tappeluxesta. Yxi Kettu juoxi siitä siwu, hänellensä onnexi, ja näki Karhun ja Jalopeuran ulosojjettunna makaawan kedolla, ja hirwen rungon heidän keskellänsä, lähestyi heitä hiljaxeen, rappais sen heidän nähtensä ja juoxi pois. Nämä kaxi riita-weljeä näjit, että heidän saalinsa poiswietiin, ja ei tainneet sitä estää heidän wäsymisensä tähden, sanoit keskenänsä: me, me, olemma kyllä waiwanneet itsiämme, ja wäsyttäneet toistamme, saadaxemme tätä hirwiä jonga nyt Kettu syöpi ja pois wiepi.

Yhellä miehellä oli kaxi koiraa, yhen niistä oli hän opettanut Mettä-koiraxi, toisen kotona makaamaan huonen muka wahdixi. Kuin se ensin nimitetty sai jotain jahdisa, niin isäntä ei ikään laiminlyönyt, antaa siitä osan koto-koiralle. Hänen kumppalinsa ei tainnut pidättä itsiänsä, ilmottamasta hänen harmiansa, ja sanoi hänelle: minä juoxen kaiken päiwän mettää, ja wäsyn oiwa lailla, ja sinä, ett tee mitään, waan elätät ittes minun waiwan näkemisestäni, ja siitä kuin minä saan ja tawoitan. Älä minua siitä hauku, wastais se toinen, joss minä syön siitä kuin sinä juoxullas saanut olet; walita ennemmin sitä meidän isäntämme edes, joka ei ole opettanut, totuttanut ja harjoittanut minua waiwaamaan itsiäni, waan syömään, mitä toiset saawat.

Oppi. Ei ikään nijtä pidä laitettaman, jotka ei tiedä wikojaan, waan nijtä, jotka heitä owat ylöskaswattanehet.

Yxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan, Satijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen lujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi kutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi kädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin puolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi käsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas, kuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais: minulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan nijhin.

Wähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi oli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan) jähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin, tahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi sentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin) ja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen koskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä poltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä syön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.

Metsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida pitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat) kylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.

Oppi. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei yhteen sowi heidän puheittensa kansa.

Yxi Aasi ja Kettu käwit mettää ynnä, ja tapaisit tapaturmaisesti yhden Jalopeuran. Kettu joka näki waaran, juoxi nöyrästi hänen tygönsä ja rukoili häntä, ettei hän häntä ylösnielisi, waan antaisi hänen elää, ja kiitollisuuden merkixi hän jättää Aasin hänelle käsiin. Jalopeura wastais, että hän tytyy kyllä siihen. Kettu toimitti niin, että Aasi langeis wiritettyyn werkkohon. Jalopeura oli wissi siitä ettei Aasi pääse mihenkään, pakoon, söi ensin ylös Ketun, ja sitten Lotkaisi suuhunsa Aasin kokonansa, kaikella tytywäisyydellä.

Kaxi miestä matkustit yhesä, joista toinen oli sokia yhtenä päiwänä yö heidän saawutti, ja he yödyt yhdelle nijttu-kedolle, josa he lepäisit ja yötä pidit. Koska päiwä tuntu ja aamurusko näwyi nousit he ylös, ja astuit hewosen selkään. Se Sokia rupeis hakemaan ruoskaansa (pijskansa) jonga sian hän löysi yhden Käärmeen, joka oli kylmästä tankistunut, kuin hän piteli sitä kättensä wälisä, löysi hän sen notkiammaxi ja paremmaxi, kuin hänen entinen ruoskansa oli ollut, josta hän ihastui, ja ei luullu mitään tapanneensä täsä waihehduxesa, ja nousi hewosen selkään. Mutta kuin auringo nousi, ja nähtiin ilmeisesti kaikki, hawaihti hänen kumppalinsa, että Käärmet oli sen sokian kädesä, ja huusi hänelle hämmästyxisä: Rakas ystäwäni, tee oletta ottanut ylös yhen Kärmeen, ruoskanna siasta, heittäkää se pian pois, ettei se anna teille kuolettawaisia halauxia. — Se Sokia usko, että hänen kumppalinsa kahdehti häneltä niin hywää ruoskaa, ja antoi hänen puhua; mutta wastais wihdoin: mixi te kadehditta minun onneani? minä olen kadottanut minun ruoskani, joka ei paljo maxanu, ja onni on minun antanut löytää peräti uuden; älkää luulko, että minä olen niin yxin kertainen, etten minä tietäis hywin eroitta yhen Kärmeen, ruoskasta. Minun ystäwäni, wastais se toinen, minä olen sekä ystäwyyden että ihmisyyden wuoxi welwotettu, estämään teistä niin haastawaista wahingota; uskokaa minua, joss te rakastatta henkiännä että te pian eroitatta itsennä siitä Käärmestä. Se sokia pahaxui hänen puhettaan ja sanoi: mixi te waaditta minua pois heittämään yhtä kappalesta, jota te itte tahtoisia ottaa haltuunna? Hänen kumppalinsa, joka ei tahtonut hänelle pahaa, rupeis wannomaan ja walalla wahwistamaan, ettei se ollut hänen aikomuxensa, ja että se jonga hän piti käsisään oli totisesti Kärmet. Mutta kaikki hänen walansa ei muuta matkaan saattaneet kuin pilkallista naurua, ja ei woinut saattaa sitä sokiata itte pintaisesta ajatuxestaan. Mutta sitten kuin ilma lämpeni ja auringon säteet rupeisit kuumottamahan, wirkois Kärmet, ja kiersi ittensä sokian käden ympäri, puri häntä hirmuisesti, ja antoi hänelle kuoleman haawat.

Oppi. Se on waarallinen ja wahingollinen, ettei seurata ystäwäinsä neuwwoa.

Yhellä Miehellä oli yxi wanha Koira, jota hän hukkaan ylöskehoitti juoxemaan jahdisa mettän otusten jälisä. Hänen wanhuudensa oli niin suuri, ettei hän enää woinnut seurata mettän petoja, niinkuin hän olis tahtonut, silloin kuin hänen isäntänsä käwi mettää. Silloin hän hawaitsi kaikki wanhuuden ijän wiat, joss hän saawuttikin jongun eläimen, niin se pääsi irralle hänen hampaistaan, jotka olit lahot; koska nyt hänen isäntänsä sen näki rupeis hän häntä torumaan ja nosti ylös keppiänsä. Koira wastais hänelle: teidän pitäis tosin minua säästämän sijtä syystä, että minä olen wanha, ja teidän pitäis muistaman, että minä ennen tätä olen ollut nuori, wilkas, hilpiä ja hywä jahti-koira, ja että te minun nuoruudesani, oletta saanet minun kauttani monta hywää palaa; mutta nyt kuin minä olen riutunut, niin kaikki mitä minä teen, ei teille kelpaa, erinommattain, etten minä tuo eikä kanna teille mitään. Te oletta rakastanut minua, kuin minä olin nuori; mutta nyt minun wanhaxi tultuani, ette te taida kärsiä minua.

Oppi. Se on tawallinen, ettei ihmisiä katsota, muuta kuin heidän hyödytyxensä wuoxi: kuin ei he enää taida mitään tehdä, niin ne hyljätään, sijhen siaan, kuin kuitengin heidän entiset tehdyt palwelluxensa pitäis muistettaman.

Yxi Talonpoika sai yhtenä päiwänä linnun pyydyxisä monta Kurkea ja muita Hanhia, jotka olit tottuneet syömään häneldä hänen laihonsa ja jywänsä, joiden seuraan nyt myös yxi Haikara oli joutunut, joka rukoili häntä suuresti, että hän säästäis häntä ja päästäis hänen irralle, sanojen ettei hän ole Hanhi, Suorsa, eikä Kurki, wain yxi waiwanen wiatoin lintu ja wielä parempi kaikkia muita; ja wielä siihen tygöpani hän, minulla on suuri mure minun wanhasta äitistäni, jota minä elätään kaikella murheen pidolla, kuin minä ikänänsä taidan. Mitä minun siihen kaikkeen tule? sanoi Talonpoika, koska minä olen sinun kerran tawannut niitten eli sellaisten lintujen seurasa, jotka on tehneet minulle wahingon: sinun täytyy kuolla ynnä toisten kansa —.

Oppi. Ei ikään pidä oltamaan muitten kuin hywäin seurasa; sillä joka pahain kansa yhdesä on, saa usein heidän kansansa hukkua, ehkä kuinga wiatoingin hän olis. Höyhemistään lintu tutaan, ja kumppaleista ihminen. Wanha Latinainen Sananlasku sanoo: Noscitur ex sociis, qvi non cognoscitur ex se.

Yhellä Jalopeuralla oli sangen werratoin nälkä, ja hawaitsi yhden lihawan Hirwen yhellä korkialla kalliolla syöskendelewän. Mixet sinä, minun armaani, astu alas tasaselle manderelle, sanoi hän, josas löytäisit ruaxes, ruohoja, apelioita, karwa kortteita, rattoja ja muuta senkaltaista, jota taitaisit ilolla syödä? Jätä, sano hän, jätä, ja hyljää, minun suloiseni niin korkiat, kuiwat ja hedelmättömät kukkulat, ja tule alas tasaselle siliälle kedolle. Minä kiitän teitä paljon, wastais Hirwi siiwollisesti, sen hywän neuwon edestä, mutta joss minä tohdin sanoa, niin teidän tarkoituxenna on luulon alanen (Epäluulonen) ja en minä usko että te puhutta rehellisesti, yxi totisesti.

Oppi. Ei se olis wijsasti tehty, että ennen ulos walita kaunista ja ihanata, hyödyttäwän edestä: ja se tapahtuu usein, että ne jotka ainoastans hakewat huwitusta ja turhia rakastawat, joutuwat suurijn waaroihin.

Neljä Sonnia olit keskenään tehneet ijäisen ystäwyyden ja sitoneet itsensä yhteen keskinäiseen edeswastauxeen, ja luwanneet ei ikänänsä eritä toinen toisestansa, että he aina olisit woipaat, toinen toistansa edeswastaamaan ja suojelemaan. Yxi Jalopeura, joka näki heidän käywwän laitumella liki toistaan, ei ikään tohtinut heidän päällensä karata, waikka kuinka nälkä häntä rasitti. Mutta että hän heidän pikemmin ja kewiämmästi woittais, uskoi hän, että paras olis jongun petoxen kautta saada heitä erinänsä, ja niin yhen erältä raiskata. Tämä juoni hänelle menestyi, ja hän söi ylös kaikki neljä Sonnia toinen toisensa perästä.

Oppi. Yhdistetty woima on wastaan seisomatoin, mutta koska se hajotetaan, nijn pian se woitetaan.

Yxi Kettu tarttui Talonpojan sankohin, joka oli syönyt häneltä usiamman Kanan. Koska hän näki ittensä kiinni olewan, rukoili hän nöyrästi, että hän jättäis hänen henkiin, wannojen, että hän tahtois tuta senkaltaisen hywän työn: Talonpoika ei tahtonut tytyä hänen lupauxiinsa, ja sanoi: joss sinä olisit yxi uskollinen eläin, niin minä armahtaisin sinua, mutta niin muodon kuin sinä olet yxi pettäjä, niin en minä usko sinua, ja sinä mahdat kuolla, waikkas paljon lupaat.

Oppi. Ei oo wärtti luottaa (eli ei ole luottamista) pettäjihin; ja kuin ne saadaan ansoin, ei ole nijtä päästäminen.

Yxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei hän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen ympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen ittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä, joka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen Majestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja kelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan, ja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan perästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten lankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan kaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.

Oppi. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset; sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa mailmasa.

Yxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan, noukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin jaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin tekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis kostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä tiedä, kelle minä tätä teen.

Oppi. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja pahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat saawat rauhasa käwellä.

[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestä
Suomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytään
Ransyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta.
Ja nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytään
Gellertin kirjasa.]

Lohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta wirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan toiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken päälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli pääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä edellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa tynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä nytkin on niin iljakka ja kinosansa.

Oppi. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus on paras makkarasta, joss oluestakin.

Samallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka löit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan. Kettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika huusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen tynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa ja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja kauwwan makaawat.

Yxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin wuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas, nopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä, juuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi jättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja tawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon mitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja anna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä wastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs edes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku pojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä, ja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun, sinun taitos ja wiisaudes.

Oppi. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin wilkkailla, wireillä ja wijsailla.

Yxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja wiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko poikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli heidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi Käki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja jätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka Rastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen weisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen kukkumisesta.

Oppi. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin awuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä rakastawat.

Yxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka, ymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin yhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin ja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös ilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu sywälle alas.

Oppi. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja maahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se taitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa ylönkatseesa.

Yhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin kotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki koetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos — minä tahdon panna hänen sotawäkeen. — Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka neuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö, ja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai apskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais Poikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos —. Isä tuli murheellisexi — ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun, merelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen yhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja Meri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan — Isä oli nyt koetellut kahta kowaa — mutta kosk ei niistä ollut apua, rupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä waimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu nai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin lammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.

Oppi. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa, sill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa —.

Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman; ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.

Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa; Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois, päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti. Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon; mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään; mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen; joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani, niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi, ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään, jäi alasti itkemään surkeuttaan.

Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu, kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen, sen todistaa tämä seuraawainen Satu:

Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi, istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään; mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli, taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu, suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.

Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku, täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.

Oppi. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä — Si nunc male, non semper sic erit. Ja Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.

[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen, tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn, Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille, jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta tietä antanut.]

    Yxi nuori Nuorukainen
    Immin-tuskahan tulowi,
    Hywin Kissoa hywäili,
    Sili selköä silitti,
    Anoi kerran kelpo lailla,
    Ratki nöyrästi rukoili
    Nuorten neitoisten emolta
    Armolliselta akalta,
    Että Kissan kelwollisen
    Mirrin muuttais mieluisimman
    Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi:
    Antoi Akka awun tuolle,
    Muutti Kissan kijruhusti.
    Pijan piijaxi wenähti
    Kaswo aiwan kaunihixi,
    Tuli tytöxi todella.
    Jota halulla halaisi
    Nuori miesi mielellänsä,
    Wei sen kohta kotihinsa
    Otti kissan kumppalixi
    Tämän Neiton naukuwaisen
    Warsin waimoxi walitsi.
    Mutta koska kammarissa
    Lawallansa lepäisiwät
    Nämät kaxi kahen kättä
    Tuuli Hijri tupsutellen
    Rotta loukossa ratisi:
    Wasta waimo miehen jätti
    Hyppäis kyllä kijruhusti
    Ulos sängystä sujahti
    Yljän sylistä sirahti
    Kissan lailla laattialle,
    Josta suuttu armas Akka
    Nuorten neitosten emonen
    Että muutti jälle muodon,
    Naisen, naukuhun panowi
    Teki Kissaxi katalan.

    Tämä Satuni Sanowi
    Ett' on paljo pöllö päitä
    Joukossakin junkareitten;
    Luondo luodun luoxe tuopi
    Weri wierehen wetäwi,
    Mutt' ei muutu muorinakaan
    Jok on nuorna ollut nopsa
    Wiha Kissa kaswaessa,
    Se on Akkana alati
    Wielä waimona wihassa.
    Joka tyttönä toruwi
    Torun wielä waimonakin;
    Kissa kissana pysywi.

    Juoxi Kettu kelpo-lailla
    Juuri kyytillä kytäisi,
    Wainon saatua wälehen
    Hihtomiehistä hywistä;
    Miehen taitawan tapaisi,
    Joka pilkko puita mettäs,
    Jota Kettu kumarteli,
    Siltä apua aneli,
    Kysy paikkoa parasta,
    Mihin pijlohon panisi
    Kätkis ittens kijruhusti?
    Miesi näytti nopiasti
    Oman majansa matalan,
    Johon Kettu konttajawi
    Pian pijlohon menewi
    Kyykistellen kommanohon.
    Koska konna kontannunna
    Oli pijlohon paennut,
    Joudut miehet mehtolassa
    Sille paikalle parahin
    Kysyit kohta kijruhusti
    Hakkuu mieheltä halulla,
    Onko nähtynä nykyisin
    Ketun teitä, teillä näillä
    Juuri juossutta näkyä?
    Taitawainen Talonpoika
    Warsin wastasi wagasti:
    Ei oo näkynnä näkysin
    Täällä Kettua ketänä;
    Mutta samasa saloa
    Sormellansa sala wiekas
    Ketun päälle kokottawi
    Osottawi olin-sian:
    Tuot' ei hawainnut hewillä
    Huomainehet Hijhto-miehet;
    Mutta Kettu kirkistänyt
    Nähnyt kaikki nähtäwästi
    Raon kautta kommanosta;
    Josta puiskahti pijangin
    Ulos sanan sanomata;
    Koska hakkaaja hawaitsi
    Ketun uxen ulko-puolla,
    Huusi kohta komiasti;
    Mihingä Mikko pitäwi,
    Sinun matkasi makaawi?
    Etkös huoli holhojaltas
    Olenk' ottoa eroa
    Julki hywästi jättellä?
    Kohta Kettu wastajawi;
    Joss sun sormesa samati
    Kuin sun kieles kelwoxesti
    Olis ollut rehellinen
    Olsin warsinni wagasti
    Julki jättäny hywästi
    Kumartellen kijtoxella.
    Sinä pulskasti puhelit
    Kielelläsi kelwoxesti
    Muttas sohit sormellasi
    Niinkuin kälmi konnan lailla.

    Nijn on ilkiät imeiset
    Joss ei kielellä keritä
    Tehdä pahoa pahasti
    Nijn on sormet sorkiana
    Sortamahan sorretuita.

    Oli Herra herkullinen
    Kerran kuttunna kotia
    Yhen hywän ystäwänsä,
    Jonga Koira koukku-selkä
    Hywän tapanen, häwälet
    Pyysi wierahan pitohin
    Koiran toisen tulemahan
    Herran kansa kulkemahan
    Wierahaxi wertaisensa.
    Tuli Koira kohdastansa
    Wieras, wierasten pitohon
    Herran kansa käyskendeli;
    Kohti köökkihin menewi
    Kattomaahan kattiloita,
    Hywin haistaman halulla
    Nijtä ruokia rupeisi,
    Joita luuli luwan kanssa
    Syödä saawansa talossa.
    Kohta tultua kotahan
    Huiskutteli häntäänsä
    Nuoli suuta nälkäjistä,
    Totta toiwossa tosingin
    Saada padasta parahan
    Osan kupuhun omaxi
    Atrian aiwan awaran;
    Mutta kokki kohennolla
    Kekäleellä kelpolailla,
    Seljän semmoisen sujutti
    Repi wierahan wihassa,
    Tarttu häntä hän hywästi
    Puisti wierasta pahasti,
    Wiskais wihdoin wihoissansa
    Koiran alas aakkunasta;
    Joka winkujen wajosi
    Persellehen pyörryxihin,
    Päätä huimasi pahoingin,
    Huusi hullu huikiasti
    Winku willitty wapisten:
    Kohta koirat kokoo uuwat
    Kahtomahan kumppalia
    Uutta tietää tahtomassa,
    Jolta kysywät kiwaasti,
    Mitä pidoista pitänet?
    Mitä herkuista hywistä?
    Kuinga kuttuista jaloista?
    Miltä maistuwat makiat
    Pöystit paistetut parahat?
    Tämä wieras wastajawi:
    Siell' on herkut hempeille;
    Siell' on oiwakin olutta,
    Josta juowun juopumalla
    Jolla juottiwat minungin
    Jottan horjun hoperona
    Päätä huimaawi peräti,
    Jotten osannu owea
    Ulos uxesta pakata;
    Awoimesta akkunasta
    Alas putoisin putuihin
    Tasaselle tanterelle.

    Sananlaskusa sanowat:
    Jossas Herroa hywäilet
    Isäntätä ihandelet,
    Muista palwelia pahanen
    Ruoki renkiä samati.

    Susi syömäri sujotti
    Panensi paimenexi,
    Wiekas willitty wihanen
    Puki paimenen pukuhun,
    Otti sauwwan odaxensa
    Pillin paimenen parahan
    Torwen tolwana tapasi
    Jotta näytti jylkiältä
    Parahalta paimenelta
    Tässä pulskassa pugussa
    Ylty ylön ylpiäxi;
    Mäni yöllä yxinänsä
    Wäen maatessa majassa
    Unen alla uupununna,
    Koska koiratkin kowasti
    Kaikki kuorsaawat katalat
    Jätkytteli jylkiästi
    Ääntä paimenen parahan
    Kuttu karittat kokohon
    Lammas lauman likemmäxi;
    Mutta ääni ärmätillä
    Kowan kuulu karhialta
    Kowan kolkolta komahti,
    Ulwo Suden uikutusta,
    Että heräsit hewillä
    Kaikki krannisa imeiset,
    Wäki wirkosi unesta,
    Tulit pellolle tohulla
    Sutta surwoit seipähillä,
    Annoit palkan paimenelle
    Kangen kansa kelpo lailla;
    Jottei päässy paikastansa
    Susi köysistä kowista.

    Se on sangen kurja kansa
    Warsin walitettawasti
    Jota Paimenet pahasti
    Sortanewat suden lailla:
    Koska wallat wallitsewat
    Wäkiwallalla wihassa
    Alas polkewat peräti
    Alammaisia alati:
    Mutta nijnkuin Susi suuri
    Pian tuttihin pahaxi
    Waikka paimenna puheli,
    Nijnpä kyllä konnan juonet
    Sala-wiekkahat walehet
    Ilmi-tulewat tawasta.
    Suu wiepi Suden ritahan
    Kieli kärpän lautaisehen.

    Rewon nahka rippumahan
    Oli pantu orren päähän,
    Kettu pelwoxixi kanoille
    Muisto merkixi Mikosta.
    Kukko äkkäsi äkistä
    Rewon ruman rippumasta
    Josta peljästy peräti
    Sydän säikystä säwähti,
    Että lähti lentämähän
    Kyllä kijruhti kiwasti
    Juoxu jalassa kytäsi:
    Mutta Kanat kaakottawat
    Pahoin pilkkaisit katalat,
    Haukut Ukon urhollisen,
    Jänexexi, juoxiaxi,
    Pelkurixi parjasiwat.
    Sitten sanalla saneli
    Kukko puhu pulskiasti:
    Kulkaat kultaset Kanani
    Sisareni Siukkuseni;
    Ketull' on kepiät kengät
    Monet juonet juonikkaalla.
    Jos on Kettu kuolluxisa
    Kyll' on elosa enemmän
    Usiammat ulompana;
    Nyt män warjosta wapisin
    Ketun kuwasta wärisin
    Mutt' oon ennengin elänyt
    Hengen waarassa wapissu
    Ketun kawalan käsissä:
    Jos ois joku teistä tytöt
    Kanat kaunihit hawainnut
    Jäljen Ketun käpälästä,
    Jo tee juoxulla jalosti
    Olisia oiwa lailla
    Pojjes pyrkinyt pakohon;
    Eikös nahka nälkähisen
    Paljon peljätä enemmän
    Teitä säikytä Sisaret?

    Jok' on lassa löylyn saanut
    Kuuman tuntenna tulexi
    Wielä se sitten wanhanain
    Waroo ittens walkiasta.

    Kerran Kettu nälkähinen
    Näki Kukon käwelewän
    Kana parwessa parassa,
    Jonga Rungon ruaxensa
    Olis ottanna halulla,
    Waan ei tienny Mikko parka
    Millä lailla laadullansa
    Kukon olis kääkistänyt;
    Heitti herjä pitkäxensä
    Pani maata manderelle,
    Iski ilki silmiänsä
    Räpsytteli ripsiänsä
    Nijnkuin paskossa pahassa
    Tihmaskassa tihrueli.
    Huusi Kukolle, kawala,
    Sainma rikan silmähäni,
    Puikon pistäwän pahasti
    Eilen käydessä kylällä
    Marsiessa maistamassa
    Orjan-tappuran tuloja;
    Auta armas Kukko kulta,
    Tule tännemmä tygöni
    Wedä puikko poskestani,
    Rikka silmästä siwalla.
    Kukko wastais wijsahasti:
    Empä ole ollenkana minä
    Lääkärein lugusta
    Tullu silmäin Tohtarixi,
    Pahan wamman Palperixi:
    Ja joss satun silmähäsi
    Kipiähän koskisingin,
    Sillä taitasin samalla
    Kannuxellaan kannustoa
    Toisen silmäsi sisälle
    Pojjes puhgasta peräti,
    Nijn ett näkisi mitänä,
    Nijn sun silmäsi sowaistut
    Surun sulle suuren toisit.
    Waan joss odotat wähäisen,
    Elles kijruhda kowasti
    Nijn män lennän löyhöttelen
    Pian pyörähdän kotia,
    Tuolda Sullen toimittanen
    Joka taitawi todella
    Silmä-paskosi parata.
    Koska Kettu tämän kuuli,
    Jotta Kukko jaaritteli
    Pilkka sanoja saneli,
    Nijn hän sano sanaxensa:
    Empä huoli ensinkänä
    Tietäistä, Taikureista;
    Sillä wanhat ne sanowat:
    Mis on monta Lääkäriä
    Puoskaroimassa pahoa
    Siell' on waara ja wahingo
    Kulut suuret kustannuxet.

    Susi wanha wäsynynnä
    Iki-loppu lompsutteli
    Keino teille kelwotoinna,
    Toki arwasi asian,
    Pahan päättöä elämän
    Loppu puolen paremmasti:
    Ano lainahan hamehen
    Mekon Munkilta mukoman,
    Käwi kerjäten köpeli
    Talo talolta käweli
    Anoi almuja awuxi
    Nijnkuin Munkki muukalainen.
    Toinen Susi sukulainen
    Joka tapasi towerin
    Tässä pyhässä pugussa
    Häntä nuhteli nuristen,
    Toru täydellä todella:
    Mixis muutit sinun muotos
    Häntti halwaxi rupeisit
    Suden suuresta sugusta?
    Wastais muka muukalainen,
    Mitäs taidan minä tehdä?
    Kaikki hampaani hajalla
    Leuka-luuni lohjellehet,
    Sääret särmiwät kiwusta,
    Jotten jaxa enää juosta
    Enkä kynsille kykene,
    Raadeltuita risaamahan,
    Minun täytyy teeskellä
    Itten Munkin muotoisexi
    Teko pyhäxi pahaxi,
    Eli näännyn nälkähäni
    Kuolen hänttinä häjjynä.

    Nijn on monen wielä muungin
    Meno täsä mailmasa;
    Wasta wanhana wäsyny,
    Kuin on woima waipununna
    Halu häjy häkäynyt
    Ettei jaxa juosta joukos
    Wielä syntiä syleillä,
    Se on pahajen parannus
    Wasta wanhana waellus,
    Synnin suuttumus, wäsymys.

    Tuli Tuhma ja Typerä
    Luoxe Raution Rotewan
    Parahimpahan pajahan,
    Josa kuuma hewos kenkä
    Oli ahjosta otettu
    Laattialle laskettuna,
    Sijhen tarttu tuhma miesi
    Poltti sormensa pahasti,
    Kengän kijjätti kiwasti
    Heitti pijangin piwosta:
    Seppä huusi, hullu päälle,
    Sinä Tuhma ja Typerä,
    Mixes ensin mietinynnä
    Hywin kokenut kysellä
    Jos on rauta jähtynynnä
    Joss on kuuma, tahi kylmä?
    Tuhma taasen wastajaapi
    Mistän tietänen todella
    Raudan polttawan rumasti?
    Seppä wastaisi wakanen,
    Kuuma rauta kihiseepi
    Joss sen päälle syljeskelet.
    Otti Tuhma ongehensa
    Pani muistohon paraten
    Neuwwon tämän näppäräisen,
    Meni konna kotihinsa
    Jossa wellille wetäy,
    Johon sylki seittemästi,
    Ei se kiehuwa kihissy;
    Nieli kohta nälkähinen
    Kitahansa kiehuwaisen
    Wellin kuuman ja wihasen,
    Poltti wattansa warilla
    Wetelällä wellillänsä
    Kurku lakensa kuritti,
    Nahan suustansa siwalsi.
    Sijnä oli saatawilla
    Toinen kysywä toweri:
    Mixes outo odottanut
    Jauho wellin jähtymistä?
    Tuhma wastaisi wihassa
    Minä luulin jo lujasti
    Jähtyneexi julman wellin
    Toinen sijhen sanonewi,
    Mixes höyrystä hawainnut
    Wellin wetelän warixi
    Tulen pääldä tullehexi.
    Kuss' on sawu sakiana
    Sijnä tuli tupruaapi.
    Tuhma taasen muisti tämän
    Juoxi sitten janoisansa
    Läikkywälle lähtehelle,
    Joka höyryisi hywästi
    Jonka luuli lämpimäxi
    Polttawaisexi peräti
    Koska sawusi kowasti;
    Seiso sentähden sujotti
    Jotta jalkoja jumotti
    Odotuxella odotti,
    Jotta nääntyä janohon
    Tahto kuolla konna parka,
    Sijtä pelwosta pahasta
    Ettei polttais poskiansa
    Kurkkuansa kalttajaisi.

    Se on narri nahkoinensa,
    Jok' ei tunne, eikä tutki
    Luonnon laatua lujoa
    Tämän mailman menoja,
    Syyitä Luonnon sywimpiä
    Waikutuxia wakoja.

    Yxi Miesi merkillinen
    Waikiasti walittaapi
    Hywin huutawi hopero
    Surun alla surkiasti:
    Jo on kuollu kumppalini
    Waipu waippani alanen;
    Oli wainaja wakanen
    Akka armas awullinen
    Paras pijjoista minulla,
    Waimo Waimoista walittu;
    Näitä lausu Leski-miesi
    Murehella muistutteli
    Wielä wanno wimmattunna
    Jottei ota olenkana
    Enää elinkautenansa
    Puolisota peiton alle,
    Eikä waimohon wanuuk
    Koska kuoli kelwos Akka
    Waimo werratoin wajosi
    Tuonen uupukin unehen:
    Mutta koska kelpo lailla
    Itki, parku ja porisi
    Juoxi juuri joutumalla
    Luoxe waimo wainajansa
    Ruumijn arkungin awasi
    Otti lijnan ja lakanan
    Paidan pojjes sieppajaapi
    Jok' oli hieno ja hiwuttu;
    Näillä sanoilla saneli:
    Kyllä kelpaawi sinulle
    Käärin-lijna kehnompikin
    Paita wälttää prostinasta;
    Ota paita karhiampi,
    Minä hienomman hywästi
    Panen tallelle talohon
    Kätken toistaxi todella,
    Toisen waimoni waraxi,
    Joss sen onni oikaiseepi
    Talohooni taluttaapi.
    Tämä puhet pulskan miehen
    Saatti syystä nauramahan
    Murhe wäen wäleästi;
    Perhe purskahti piangin
    Nauruhun heti hywähän,
    Koska näit nähtäwästi
    Huomahtit aiwan halulla
    Että miesi entiselleen
    Jälle järjelle tulowi.

    Murhe tuopi mullan karwan
    Pahat päiwät parran pitkän
    Huoli harmahan hapenen:
    Älä itke ilman syyttä
    Älä waiwata walita
    Kyllä syysä itkemistä
    Waiwasa walittamista.

    Waimo willisä wihanen
    Ärisewä Äjjällensä,
    Tuittu, tuima ja toranen
    Häjyn elkinen etana
    Akka aiwan arwollainen
    Pahan kurinen katala
    Pahan sisunen sikiä
    Suuri suusta suututtanna
    Oli ukkonsa usein,
    Jotta kuristi kowasti
    Piexi waimonsa pahasti
    Anto kyllä kylmän kylwyn
    Mutta waimo wiskausi
    Nijnkuin kuolluna kumohon
    Koko raatonsa rumensi
    Soritteli sorkkiansa
    Wenytteli warpahansa
    Nijnkuin kuollut kaiketikkin,
    Heti hengensä pidätti,
    Makais pitkä pitkänänsä
    Miehelle mieli pahaxi,
    Tätä tekikin monasti;
    Jotta tottu tosiahan:
    Miesi muorihin pahahan:
    Kerran jälle jättäysi
    Hengetä herwottomaxi,
    Langeis lysyhyn lowehen
    Kulki tuolla Tuonelossa
    Mutta miesi melkiäinen
    Akan arwasi asian
    Ilwehistä ilkeistä
    Kujehista kelwottoman,
    Ett' oli hengisä eläwä
    Muori wihassa makasi
    Sydän sairasna sapesta.
    Kerran miesi kiljasoowi
    Kyllä äänellä kowalla
    Ärjäseepi äkeästi
    Weistä waatijpi wagasti
    Puukkoansa pudistaapi;
    Sanowi sijnä samassa:
    Kosk' on kuollunna katala
    Herjä waimo hengetöinnä
    Nijn on nahka nyljettäwä
    Kesi kelwos korjattawa
    Waimon watta walkaistawa;
    Alko nylkehen awulla
    Waimoansa warpahista
    Jalka pöydästä jutusti;
    Waan ei waimo waaran alla
    Tähän leikkihin tytyny;
    Pian päätänsä pudisti
    Wärwähytti warpahansa
    Räpylöitä räpsäytti
    Wirkois wielä wijmmeiseltä
    Turka hengihin tulowi
    Entiselleen elämähän.

    Älä usko uhkausta
    Pahan ilkisen imeisen;
    Näytä totta toisinansa
    Wihaselle willitylle;
    Joka surman suutuxisa
    Suopi suotta ittellensä,
    Joka hirtehen halaawi
    Sille sijma hamppuhinen,
    Kanna kätehen kiwasti;
    Nijn säs näet nähtäwästi;
    Ettei hirtehen halaja
    Mene Matti mielellänsä.

    Oli Koira kelwollinen
    Kerran Herralla hywällä
    Uuttera ja uskollinen
    Hywän tapainen talosa
    Häwälet ja häweljäskin,
    Jonga Isäntä ilolla
    Piti pulskasti hywänä:
    mutta kerran kelwoxesti
    Herra hywin hämmästywi,
    Työstä tultua tupahan
    Näki kätkyen kumosa
    Koiran kuonon werisänsä
    Punan pahan permannolla
    Pojan pojjes ainoansa:
    Josta kijwastu kiwasti
    Weti ulos murha miekan
    Pisti Koiran kuolliaxi,
    Mustin murhasi wihassa,
    Luuli lapsen koiraltansa
    Rewityxi, raadeltuxi,
    Ei tuo kiwas tutkinunna
    Aimoostansa asiata,
    Pikaisudesa pahasa
    Tuitus tässä tuimimmassa
    Tappoi paraan palweliansa
    Wanhan Koiransa wakaisen:
    Mutta koska katteloowi
    Tutki likemmin todella
    Asiata arweloopi,
    Nijn hän wasta huomaitseepi;
    Että Koira kelwoxesti
    Oli Kärmehen kawalan
    Madon suuren surmannunna
    Joka Yrmy yrittännyt
    Oli kämpiä käennyt
    Kijwetäkkin kätkyehen
    Pientä lasta puremahan
    Myrkyllänsä murhamahan,
    Tämän Koira kääkistääpi
    Ruman repijwi hajalle
    Madon murskaxi musersi
    Ruman rytysti, rusensi,
    Jossa jalossa sodassa
    Kehto kaatuwi kumohon.
    Koska kehdon kohentaapi
    Jälle pystyhyn panewi,
    Isä pikainen ilolla
    Löysi lapsen kehdon alta
    Hengis wirkkuna wiata;
    Mutta kärmeen kuolluxisa
    Warsin wankasa weresä
    Jota koska kummastuwi
    Itte harmilla hawaitsi
    Mieli pahalla pahansa
    Kijwaudensa kirotun
    Pikaisuudensa pahimman.

    Eipä ilmoissa ikänä
    Eipä elinkautenakaan
    Taida kijwahat katua
    Parannella paremmaxi
    Mitä tekewät tosingin
    Pikaisuudesa pahasa
    Tuittu-päissä turmelewat.

    Pahan Elkinen Etana
    Mato musta, maan alanen
    Työnsi päänsä tunkiosta
    Nosti nokkansa noesta
    Kehu kurkulla kowalla
    Kuinga taisi taikauxet
    Lugut kaikki lääkäritten,
    Kettu kuuli kelwollinen
    Joka luikahti likeltä
    Sano toukalle sanalla:
    Ensi paranna pahansi
    Omat wammas woitehilla
    Pojjes poista puutoxesi
    Ennen kuins sas ennakalla
    Muitten wikoja wihellät
    Loihdit muitten loukkauxet
    Toisten tulet Tohtorixi.

    Oppi.
    Itte paranna pahansi
    Itte woitele wikansi
    Joss oot Lääkäri luwalla.
    Että sanoa sanalla
    Paljon paapottaa puhua,
    Että tehdä itte työsä
    Se on ainain asia
    Erinkaldainen eroitus;
    Älä suulla suurendele
    Elles kunnosa kykene.

    Waipu Kukko wuotehellen
    Tuli Turka tautisexi
    Sangen sairasti kowasti,
    Tulipa tuttu towerinsa
    Ystäwistä ylimmäinen.
    Wanha Kettu wäipästellen
    Kattomahan, keximähän
    Tätä sairasta talosa
    Kyseleepi kelpo lailla
    Kuinga Kukko jaxaneewi
    Mitä pahasti potiwi?
    Mikä wamma warpahassa?
    Tahi päässäkin porotus?
    Kukku wastais waikiasti
    Woiwotuxella walitti:
    Mun on rintani rämänä
    Kaikki keuhkoni kulunu
    Jotta juuri henkämystyn
    Jossas astuisit ulomma
    Sinä sijrtyisit sikemmä
    Henki wetoni wetäisin
    Wilwastuisin wijliäxi
    Wielä tästä wöyristyisin.

    Oppi tästä Sadusta.
    Moni tungenu tupahan
    Taudin alla terwehtääpi
    Waikka toiwoo tuonelahan;
    Kalman hajun haiskahtaapi
    Meistä, taudin muokatessa;
    Moni tulowi mukoma
    Nijnkuin Korppi kahtomahan
    Joko kuolowi karihta
    Jok' on pyörrystä potinut
    Jotta saisi saalihixi
    Kurmu kaikki kurkkuhunsa.

    Oli Waimo onnetoinen
    Joka wajosi wetehen
    Hukkui wirtahan wälehen,
    Tätä miesi murheellinen
    Haki suurella surulla
    Jotta löytäisi joesta
    Hukkunehen hengettömän
    Waimon ruumihin wedestä
    Työnsi wenehen wesille
    Paatin parahan talosa
    Jolla souti suoritteli
    Wasta wirtoa melowi
    Kohden koskea kokeewi
    Kexin kanssa kelwollisen,
    Ratki kaikilta kysyywi
    Jotka wastahan joella
    Häntä sousit suannolla
    Joss he tietäsit todella
    Misä ylhällä ylemmä
    Ruumis Akan rakkahimman
    Kosken alla ajeloowi
    Sillä täällä tännempänä
    Kaatu katala wetehen
    Wiery ulos wenehestä
    Aiwan tuolla alempana
    Suannolla sirkiällä:
    Kaikki wastaisit wagasti
    Huusit hänelle hywästi:
    Ookkos hulluna, hopero!
    Jossas ettit Emäntätäs
    Haet waimo wainaajatas
    Alta weden wierywäisen
    Nijn sun täytywi todella
    Kiwan alta ahkerasti
    Alas souta alemmaxi
    Hywin hakea halulla.
    Eipä totta tosiahan
    Wastais ukko uhkeasti,
    Sillä waimo wainajani
    Eukko tämä eläisänsä
    Oli aina arwollainen
    Juuri kumma, ja kamala
    Itte pintainen peräti
    Warsinni wastahakoinen
    Joka soti soutamalla
    Wasten tuulta ja tulea
    Wasten altoja ajaxen;
    Sentään uskon uiskelewan
    Luulen wissihin wagasti,
    Jotta jälkeen kuolemangin
    Eukko erannut elosta
    Wasta wirtoa wetäy,
    Ylöspäin on yötynynnä.

    Ei paha lyöden parane:
    Ken pahan tawat sanowi
    Se taiwaan tähdet lukowi
    Meren aallot arwoapi.

    Yxi oris oiwallinen
    Ratsu juuri ramattawa
    Korska, suuri ja kööljas,
    Alla seisowi satulan
    Hopiasta hohtawaisen,
    Koreasti kaunistettu,
    Suittet suussa ne silatut
    Millä lienewät minatut,
    Kanto päänssä pulskimasti
    Keno niskoingin käweli
    Päänsä pystyssä pitäwi.
    Tämän kimppuhun käkesi
    Hewos-paarma hörisewä
    Istu paarma päähisille
    Sijnä puhu ja pärisi:
    Tästä suuttu suuri Ratsu,
    Sano Paarmalle pahasti,
    Sinä ilkiä itikka
    Kuingas kehtaajat kamala,
    Minun kuononi korean
    Tulla turpani keralle;
    Mene pojjes männistöhön
    Luusi korjaa kamala
    Muutoin lyön sun suutuxisa
    Aiwan lijwaxi litistän.
    Paarma lensi sitten pojjes,
    Mutta wiha wielä mieles
    Aiko kostoa kamala
    Toisti pistöä paremmin
    Tätä ruunoa rumasti.
    Tuli oris oiwallinen
    Joutu tielle juurikkoihin
    Karisti tuo kannikkohon,
    Tuli Paarma puremahan
    Meni sieranten sisälle
    Wielä reittengin wälihin
    Puri pisti paha Paarma
    Tätä hewosta hywästi.
    Josta pillastu pahasti
    Jouhi häntä joutawalle,
    Että särki sääri-luunsa
    Taitto jalkansa jalonsa
    Sijhen kaatu suuri ruuna
    Pienen Paarman pistoxista.
    Yhtä pientä ylpiätä
    Wiekkahinta wihollista
    Waik' on woimasta wähänen
    Älä härsytä hewillä
    Älä yllytä yreldä.
    Ole suuri sydämmestä
    Ylönkatso ylpeitä
    Willityitä wiekkaita;
    Waro ittes waromalla
    Pahan suowista pahoista.
    Autuas on armon saanut
    Pääsnyt päiwistä pahoista.

C. G.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUDEMPIA ULOSWALITUITA SATUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Uudempia Uloswalituita Satuja

UUDEMPIA ULOSWALITUITA SATUJA

SISÄLLYS:

C. G.

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE