The Project Gutenberg eBook of Valkoinen armeija Antrean rintamalla, by Aarne Sihvo

Suomen Vapaustaistelua v. 1918 ei ratkaissut miehien, aseiden ja muun kuolleen taisteluaineiston ylivoimaisuus punaisten, vaan vakava antaumus taisteluun Suomen itsenäisyyden puolesta valkoisella puolella. Ehjänä ja yhtenäisenä nousi kansa laillisuutta turvaamaan. Yhtenä ja ylväänä seisoi se oikeuksiensa ja vaatimustensa takana. Yllättävällä alttiudella ja uhrautuvaisuudella kannatti se laillista hallitustaan kaikissa sen toimissa. Mieltäliikuttavaa oli osanottavaisuus, jolla se tuki ja auttoi rintamalla taistelevia vapaustaistelijoita, sankareita.

Teille, Valkoisen Suomen vapaussankarit, omistan minä tämän vähäisen yhteenvedon viime talven tapahtumista tunnustukseksi ja vilpittömäksi kiitokseksi kunnon työstä! Jättäen pois korupuheisuuden tahdon tosiasioiden ja virallisen aineiston perustalla osoittaa, mitä tuli tehdyksi vapaan, itsenäisen Suomen hyväksi, mitä uhreja se vaati ja mihin lopputulokseen ponnistelut ja kärsimykset lopultakin veivät!

"Valkoinen armeija Antrean rintamalla" ei ole mikään tyhjentävä teos historiallisten tapahtumien kulusta, vielä vähemmin mikään kaunokirjallinen julkaisu valtavista tapahtumista kansamme historiassa. — Ei! Se on vain vähäinen kiitollisuuden ja tunnustuksen ilmaisu, jonka katson olevani oikeutettu esittämään kaatuneiden ja vielä elävien vapaaehtoisten, vapaussankarien muistoksi. Sellaisena toivon sen kohtaavan ymmärtämystä ja lukijain myötätuntoa.

SISÄLLYS:

1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä. 2. Taistelujen alkuvaiheet. 3. Tilanne muualla Suomessa. 4. Vuoksen rintama.

Alkutaistelujen aika.
Rintama laajenee.
Toinen yleisrynnistys.
Helmikuun perintöä.
Punaisten yleinen hyökkäys.
Kaksi arvostelua.
Maaliskuun loppupuolen taistelut:
   a. Joutsenon rintamalla.
   b. Ahvolan rintamalla.
   c. Raudun rintamalla.

Puolustuksesta hyökkäykseen.
Raudun valloitus.
Kannaksen puhdistus.
Viipurin piiritys ja valloitus.

Venäjän tsaarivalta on tehnyt täydellisen haaksirikon. Bolshevikin puolue, joka omia keinojaan käyttäen monien vaiheiden jälkeen on päässyt määräävään asemaan, on ollut pakoitettu tunnustamaan Suomen kansan itsemääräämisvallan. Tätä "virallista" tai "epävirallista" julistusta hyväkseen käyttäen julistautuu Suomi itsenäiseksi, vieläpä itsenäiseksi tasavallaksi, jonka tasavallan "virallisuuden" tunnustavat ja hyväksyvät useimmat Europan vallat. Ruotsi, Ranska ja Saksa kilpailevat kohteliaisuudessa, kuka ensiksi ehtisi tunnustamaan uuden tasavallan ja onnittelemaan "onnellisen syntymisen" johdosta.

Kuitenkaan, hallituksensa ja Suomen nuoren hallintovallan antamista määräyksistä huolimatta, eivät venäläiset sotamiehet poistu Suomesta. Heitä sitovat tänne näkymättömät, voimakkaat siteet!

Jo vuosia on Suomen kansa huokaillut raskaan sotilasrasituksen alla; työläisväki erittäinkin. Ruokaviljan ja lihan pakko-otot kohottavat elintarpeiden hintoja huimaavan korkealle. Kaikki kallistuu, eläminen käy vaikeaksi, eikä apua mistään.

"Kunhan pääsisi noista ryssän soltuista, niin riittäisi tässä leipää ja lämmintä!" Niin ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat työläiset. Niin ajattelee koko Suomen kansa.

Ja kuitenkin, kun tulee kysymykseen sotamiesten maastahäätö, ovat nuo samaiset suomalaiset työmiehet sitä vastaan. Nyt on venäläinen sotaväki, pistimet, ainoa voima, ainoa keino, johon työläiset voivat tarttua, joka voi pelastaa heidät!

Vielä muutama kuukausi tätä ennen vakuutti Yrjö Sirola minulle Tukholmassa, että "tarkoitus meillä näkyy olevan sama! Te lähdette vain siitä, että aseellinen voima pystyy luomaan itsenäisen Suomen. Minä luotan yleismaailmalliseen sosialismiin! Te turvaatte militarismiin, pistimiin! Minä ja minun kanssani Suomen sosialistinen puolue tahdomme niistä ijäksi päästä!"

Ja sittenkin: kukapa muu, ellei juuri Yrjö Sirola, ollut valmis puolustamaan Pietaria, pistimiin tarttuen valmis estämään länsimaisen barbarismin tunkeutumasta idän pyhättöön, Pietariin!

Sitä tarkoitusta varten tulee Suomen sosialismin kaikin tavoin vastustaa porvarien keksimää itsenäisyyspolitiikkaa, sotilaiden maastahäätöä ja jos tarvis: asevoimin puolustaa Pietaria, vallankumouksen pyhää kaupunkia!

Sosialismin aseellinen voima, punakaarti mobilisoidaan. Maassa oleva venäläinen sotaväki tarvitaan opettajiksi ja harjoitusten turvaksi. Tokoi tarttuu "remmiin", Manner ja muut muihin yhtä tärkeihin toimiin!

Tällä aikaa ovat muutamat Suomessa työskentelevät jääkärit ja heidän avustajansa ryhtyneet toimenpiteeseen, joka luo pohjan Suomen tasavallan sotajoukoille, valkoiselle armeijalle. Isompiin kyliin maalla, kaupunkeihin ja kauppaloihin perustetaan suojeluskuntia, joiden tehtävät ovat moninaiset, joiden tarkoitus on suuri. Persoonallisen tuntemuksen ja keskinäisen luottamuksen perustalla otetaan jäsenet niihin. Täsmällisyys ja ehdoton kuuliaisuus ovat välttämättömiä ehtoja niissä työskenteleville nuorukaisille. Vanhemmat miehet mobilisoidaan "kolehdin" keruuseen ja aseiden hankintaan.

Kautta maan syntyy uusia, elinvoimaisia suojeluskuntia kuin maasta puhaltaen. Isänmaanrakkaus, luottamus jo tulessa olleihin jääkäreihin ja heidän johtoonsa, toivo jääkäripataljoonan saapumisesta ja salainen halu saada sotilaallisessa kunnostautumisessa kilpailla jääkarien kanssa kannustaa nuoria, innostaa vanhoja! Kaikki, kaikki mukaan yhteisen, rakkaan isänmaamme edestä, taisteluun vanhaa verivihollistamme ryssää vastaan!

Ollakseni oikeudenmukainen, tulee minun mainita ja teenkin sen mielihyvällä, että monet oikein ajattelevat, kunnon työläisnuorukaiset liittyvät tällöin suojeluskuntiin. Vieläpä kokonaiset punakaarti-osastot, kuten Viipurissa, haluavat liittyä yhteen häätämään yhteistä vihollista pois maasta. Vielä viime hetkeen saakka on vallalla tuo pettävä luulo, että sosialistit, jotka "omaavat taktiikan jalon taidon", pelaavat kaksoispeliä. Luullaan punakaartin sittenkin liittyvän yhteen puhdistamaan maata; luullaan sosialistien Siltasaarellakin ajattelevan kansan ja maan parasta.

Siltasaarelaiset ryhtyvätkin todenteolla ajamaan vain omia etujaan. Punakaartin vastustamattomalla voimalla pakoitetaan eri seutujen sosialistit aseisiin! Vallataan pääkaupunki, ryöstetään valtiolaitokset ja ryhdytään sitten luomaan ihanne-yhteiskuntaa lyhytikäisen Suomen tasavallan raunioille! Luodaan yleismaailmallinen vallankumouksen valtakunta, joka ensiksi käsittäisi pyhän Venäjän ja Suomen, sitten laajentaisi alueitaan Skandinaviassa ja valtaisi lopulta koko Europan!

Tämä kaunis aate elähyttää siltasaarelaisia, ei mikään rahan — tai vallanhimo! Kansa itse saa hallita ja vallita; tavarat jaetaan tasan!

Olen jo maininnut, että maassa työskenteli sillä aikaa muutamia
jääkäreitä. Näiden luku lisääntyi, työ-ala ja työ-into laajeni, kasvoi.
Nyt oli tullut se hetki, jota kolmisen vuotta on odotettu! Nyt on
Venäjä heikko; nyt siihen sopii iskeä irroittava isku!

Kuumeisella kiireellä valmistellaan suunnitelmia, pidetään harjoituksia. Yötä päivää ovat jääkärit kuukausimäärin yhtäkyytiä työssä, sillä marraskuun mellakat ovat herättäneet koko kansan puolustusharrastukset ja asiantuntijain apua on kaikkialla tarvis.

Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa, jonne "Viipurin esikunta" tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20 päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).

"Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!"

"Viipurin esikunnan" tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.

Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle — tarvittiin aseellista toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:

Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.

Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta, mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun puolueen johdon ohjausta.

Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta, vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin tuhoamaan.

Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten hallitsemiseksi.

Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi. Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus, että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt, liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.

Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii, aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä, että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.

Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet senaattori Louhivuoren ehdotusta, että "vangit molemmin puolin joko vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa, mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä." Päinvastoin tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun 26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.

Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen, Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret lukumäärät.

Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat, riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille suojeluskuntalaisille.

Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan luutnantti, nyttemmin kapteeni, Astolan henkilökohtainen toiminta ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat suojeluskuntalaiset Vuoksenniskalla venäläisten silloisekseen runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin 70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.

Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiä Karisalmen aseman lähettyvillä radan varrella.

"Viipurin esikunta", jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit Lindström—Hägglund, Mata—Henriksson, Nysten—Strömberg sekä insinöörit Kuusela—Puhakka ja Kuparinen—Kehvola.

Eversti Furumark—Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti ylijohdon, luutnantti — sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström—Hägglundin toimiessa rintamapäällikkönä.

Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä. Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.

Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan. Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää käyttäisivät saamaansa "vapautta" Suomessa samoin kuin sitä käyttivät veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat, harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä katua lyhytnäköisyyttään.

Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua. Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.

Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla, päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet: venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka muuttui myös pääviholliseksemme: vapaustaistelusta oli tullut kansalaissota!

Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta ensimäisenä "virallisena" kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi hätkäyttää "smolnalaisia" Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraavana aamuna klo 10.

Paitsi Vaasassa, riisuivat suojeluskuntalaiset 28 päivänä myös Uudessakaarlepyyssä, Pietarsaaressa, Närpiössä, Vähässä Kyrössä, Lapualla ja Seinäjoella olevat ryssät aseista. Seuraavana eli kolmantena kapina-päivänä oli Ilmajoen ja Kokkolan venäläisten vuoro. Seuraavina päivinä käytiin taisteluja eri paikoista, kuten Oulun ja Kristiinankaupungeista, ja suoriutuivat suojeluskuntalaiset kaikkialla voittajina.

Kohta olikin valkoinen Suomi muodostanut rintamansa etelästä hyökkääviä punaisten ja ryssien yhdistyneitä laumoja vastaan. Kohta olivat myös rintaman takana olevat tehdasalueiden punakaartit kukistetut ja suojeluskunnat voivat keskitetyin voimin ryhtyä rintamataisteluun, luomaan Suomen suojamuuria, valkoista armeijaa ja hoitamaan sekasortoon vaipuvia yhteiskunnallisia asioita.

Onnellinen Pohjanmaan kansa, jolla oli jääkärien tuomia aseita, pitkiä ja lyhyitä, lähemmä kymmenen tuhatta! Niillä varustettuna pystyi se valtaamaan kaupungin toisensa jälkeen ja hankkimaan itselleen uusia aseita. Toisin oli Karjalassa: Antrean esikunta oli pahemmassa kuin pulassa, kun eivät aseet riittäneet lähimailleenkaan eikä mistään ollut lisää tiedossa. Täytyi tyytyä vain 6-700 vanhaan berdaniin ja muutamaan kymmeneen erimalliseen kivääriin ja niillä tulla toimeen siksi, kunnes viimeinkin Kuopion valtauksen, 8.2. jälkeen tuli 300 venäläistä kolmenlinjan kivääriä ja vähäinen määrä ampumavaroja.

Tällainen oli tilanne tammikuun lopulla ja helmikuun alussa, jolloin ryhdyttiin ratkaisemaan Suomen kansan sekä lähintä että kaukaisinta kohtaloa. Tällainen oli tilanne Karjalassa ja muualla Suomessa hetkenä, jolloin ryhdyttiin luomaan uutta, valkoista Suomea.

Mistään yhtenäisestä rintamasta ei helmikuun alussa vielä voinut olla puhettakaan. Hajanaiset joukko-osastot pitivät hallussaan tärkeitä paikkoja, estäen voimainsa mukaan punaisten hyökkäyksiä. Sitä mukaa kuin aseita ja miehiä ennätti kertyä, leveni ja muodostui taistelulinja, käsittäen lopulta kolme erillistä osaa: sivustat, oikean eli Joutsenon rintaman ja vasemman eli Raudun rintaman sekä keskustan eli Ahvolan rintaman.

Ylin johto oli Antrean pääesikunnalla, joka asettautui heti yhteyteen kenraali Mannerheimin päämajan kanssa.

Vuoksen eli vain Antrean rintama, niin tärkeä ja vaikeasti uhattu kuin se olikin, sai pitkät ajat olla oman onnensa nojassa. Muutamien harvojen nuorten upseerien varassa oli koko tuo edesvastuullinen työ. Eikä siinä ollut aikaa tuhlattavana: yötä päivää täytyi miehiä opastaa ja puolustusta ohjata. Yötä päivää yrittivät punaryssätkin rintamaa puhkaista. Niiden vehkeet oli tyhjäksi tehtävä, niiden taisteluhalu ja konnantyöt estettävä.

"Vuokseen asti, mutta ei siitä edemmäksi!" Siinä vakaassa tarkoituksessa taistelivat päälliköt, siinä toivossa miehet työnsä tekivät. Ja Sainion, Kämärän taisteluissa tulikasteensa saaneet miehet tiesivät, mitä tahtoivat ja tahtoivat sitä, mitä velvollisuus vaati!

Lujina seisoivat suojeluskuntalaisten vapaaehtoiset joukot Vuoksen varrella, harvalukuisina ja vajanaisesti varustettuina taistellen monilukuista, runsaasti ammuksilla ja aseilla varustettua vihollista vastaan. Lujina seisoivat Suomen suojamuurit! Verensä ja henkensä uhraten isänmaan uskolliset pojat taistoon kävivät ja Karjalan kansa antoi kaikkensa rintamalla taistelevien käytettäväksi!

Ilolla ja ylpeydellä tulen aina muistamaan kansani kunnon ja heimoni herkän mielen! Niissä näen tulevaisuutemme takeet, eheän yhtenäisyytemme ja ihanan itsenäisyytemme vuoren vankat perusteet! Niistä kasvaa kansani onnenpuu!

Tähän olisi Savon ja Karjalan miesten pitänyt pysähtyä uhkaamaan Viipuria — kuten alkuperäinen aikomus kai olikin. — Silloin olisi neuvottelujenkin tulos ollut varmasti toisellainen.

Kuten jo olen maininnut, täytyi ennakolta tehdyt suunnitelmat hylätä ja ryhtyä taisteluun hetken vaatimusten mukaisesti. Vihollinen sai määrätä ajan ja paikan, milloin ja missä taisteltiin; voimien mukaan siinä koetettiin vastusta tehdä. Niin muodostuivat rintamataistelut heikoksi puolustukseksi, joka ei pystynyt vihollisen hyökkäilyä estämään, mutta eteenpäin kulkua kylläkin hidastuttamaan. Ja ensi aluksi olikin se riittävää.

Räjäytettyään rautatiesillat Talin ja Karisalmen asemien lähellä, vetäytyivät suojeluskunta-joukot Karisalmelta linjalle Kokonselkä—Salojärvi—Kaipolankylä. Asemat tässä olivat monessa suhteessa suotuisat puolustukseen: laajat näkö-alat kaikkiin suuntiin ja vihollisella vähän teitä käytettävänään. Paksu lumi esti kaikkia liikkeitä, kun ei punaisilla ollut riittävästi suksia eikä hevosia hallussaan.

Karisalmen asema jätettiin helmikuun 2 päivänä, jolloin sieltä tuotiin viimeisetkin tavarat, puhelimet ja lennätinkoneet, Antreaan.

Saman päivän illalla saapui näiden rivien kirjoittaja Antreaan Helsingistä, jossa olin saanut määräyksen uuteen toimeeni Karjalan rintaman päällikkönä. Huhujen aiheuttamat luuloni taistelevista voimista ja asestuksesta kärsivät katkeran kolahduksen. Uusi orienteetaus paljasti rintaman ja koko yrityksen heikkouden, uhkarohkeuden! Tämähän oli äärimmäistä uhkapeliä!

Ensi töikseni järjestin Hiitolaan harjoituskoulun, johon koottiin eri paikkakuntien miehiä harjoittelemaan välttämättömimpiä sotilastehtäviä. Samalla toimi Hiitolan harjoituskoulu jonkunlaisena rekryyttivarastona eli reservijoukkojen sijoituspaikkana, jossa rintamalle lähteville jaettiin aseita ja vaatetuskappaleita. Samantapaisia harjotusleirejä muodostettiin myöhemmin myös Sortavalaan, Savonlinnaan, Käkisalmeen ja moneen muuhun paikkaan. Niin oli välttämätön miehien saanti rintamalle turvattu.

Palkkajärjestelmä, jota muuallakaan Suomessa ei erikoisemmin suosittu, sai Karjalassa ankaran vastustuksen. Miehet lähtivät vapaaehtoisina sitä mukaa kuin aseita saatiin! Kautta Karjalan ulotettu agitatsiooni- ja innostuttamis-työ tuotti hyvän hedelmän ei ainoastaan miesten hankinnassa rintamalle vaan myöskin mielialan ja ajatusten virkeinä pidossa. Punaisten hälyyttävät tiedot menettivät vaikutuksensa ja maakunnan väestö siirtyi taas rauhallisiin askareihinsa.

Helmikuun loppupuolella siirryttiin yleiseen asevelvollisuuteen, joka täydensi paikalliset, joko kuntien tai vain kyläkuntien asettamat kutsunnat.

Paljon enemmän vaivaa tuotti aseiden hankinta. Pohjanmaalta ei saatu, monista hartaista pyynnöistä ja rukouksista huolimatta. Rahalla ja tavaralla sentään joitakin aina rajan takaa tuli, mutta ne kävivät liian kalleiksi ja lopulta, venäläisten liityttyä kokonaan punaisten riveihin, raukesivat puuhat silläkin taholla tyhjiin. Viimeinen yritys kuljettaa aseita suoraan Pietarista kävi liian kalliiksi: silloin kun menetimme kaksi kunnon miestä, agr. Åströmin ja tehtailija Parviaisen, rahoista ja aseista puhumattakaan.

Tuntien Karjalan Laatokasta Suomenlahteen ja Rajajoesta Saimaaseen saakka, käsitin ensi tehtäväkseni kaikin keinoin pysyttää ryssät ja punaiset mahdollisimman kaukana Vuoksesta. Myöskin oli selvää, että kaikista venäläisistä upseereista ja sotamiehistä huolimatta, punaisten sodankäynti tulisi olemaan massa-vaikutteista: Mitä jollekin pälkähtäisi päähän, sitä toisetkin toteuttaisivat — jos toteuttaisivat! Kaikissa tapauksissa tulisivat sotaliikkeet olemaan enemmän psykologisia kuin strategisia ja silloin niitä oli helpompi ajoissa seurata ja sotkea.

Vaikeimmaksi kävi vihollisen pidättäminen jo heti alusta alkaen Antrean rintamalla, Pullilan—Hannilan—Ahvolan linjalla. Helmikuun 8 päivänä ryhtyivät punaiset, joiden joukossa oli suuret määrät ryssiä, hyökkäilemään Karisalmelta rataa myöten ja Ihantolasta käsin Kavantsaarella olevia joukkoja vastaan. Monisataiset joukot pakoittivat vähäisen puolustus-osaston jättämään vaikeasti puolustettavan Kavantsaaren aseman paikan ja siirtymään Pullilaan ja Hannilaan. Kuitenkaan eivät viholliset rohjenneet miehittää Kavantsaarta, peläten varmaankin salajuonia. Vielä 11 päivänä oli vähäinen osasto suksimiehiä vastaanottamassa ylivoimaista rynnäkköä, jota se ei voinut torjua.

Vihollinen, joka suurin joukoin aikoi tehdä tyhjäksi kaiken vastustuksen, oli ryhtynyt yleiseen rynnäkköön koko linjalla. Jo varhaisesta aamusta alkoi taistelu molemmin puolin rautatielinjaa ja kesti myöhään iltaan, jolloin sen hyökkäysvoima murtui. Lähettämällä viimeiset reservit estämään kiertoliikettä Seitsolan kylän luona ja panssarivaunuun sijoitetun tykin ampuessa onnistuneesti Seitsolan kylässä olevia punaisia, onnistui joukkojen jääkärikapteeni Sihvosen johdolla työntää vihollinen takaisin sillä suunnalla. Taistelun tuloksena oli Seitsolan ja Ahvolan kylien takaisin valtaus, joka valtaus tapahtui myöhään yöllä.

Radan eteläpuolella onnistui taas punaisten pysyttää hallussaan Oran ja
Noskuan kylät. Ennemmin oli se jo miehittänyt Heinjoen kirkonkylän.

Tämän päivän taisteluissa kaatui 5 ja haavoittui useita. Punaisten tappiot melkoista isommat. Kertoivat kyläläiset heidän vieneen ruumiitaan 5 hevosella Kilpeenjoelle; arviolta ainakin 40 kaatuneen ruumiit.

Jo 8 päivänä käytiin taistelua noin 3 km Joutsenon kirkolta itäänpäin, Imatran tien varrella, jolloin valkoisia kaatui 4 ja haavoittui 9; punaisia löydettiin 17 ruumiina metsissä tien varrella ja kuului haavoittuneita olleen monta vertaa enemmän. Hämärä pakoitti palaamaan takaisin Imatralle, vaikkakin Joutsenon kirkonkylä oli melkein meidän. Näitä taisteluja jatkui sitten useampina päivinä peräkkäin, kuitenkaan mainittavampaa aikaan saamatta.

Kun sitten vielä mainitsen patrullitaistelut Raudussa Lipolan kylässä ja Heinjoen kirkonkylässä, jotka taistelut olivat omiaan hermostuttamaan vihollisen pahaa-aavistamattomia joukkoja, niin onkin ensi taistelujen vaiheet kerrottu.

Punaisten rintama keskustassa oli pysähtynyt linjalle Ora—Pullila—Kavantsaari—Kilpeenjoki. Suurin ja lähin vaara, joka oli uhannut Antreaa, oli vältetty sillä kertaa. Ja kenraali Mannerheim lausui kiitossähkösanomassaan taistelujen johdosta:

"Ilmoittakaa upseereillenne ja urheille karjalaisille minun sydämmellinen kiitollisuuteni siitä, että he niin sitkeästi ovat Karjalaa puolustaneet. Lähettäkää kaatuneitten sankarien omaisille sanoma minun syvästä osanotostani heidän suruunsa. Tehkää samalla esitys enimmän kunnostautuneiden palkitsemisesta risteillä ja mitaleilla".

Yleissilmäys osoittaa tilanteen muuttuneen suuresti viimeisinä päivinä, mutta meille monessa suhteessa edullisemmaksi. Joukko-osastot, jotka olivat jaetut kolmeksi pataljoonaksi ja Kiviniemen erilliseksi komennuskunnaksi, pystyivät osapuilleen hoitamaan rintama-osansa, joskin upseerien puute tekee ääretöntä haittaa. Miehistö tottuu kuulatuiskuun ja osittaiseen taistelujärjestykseen, vaikkakin "kiertoliike" vielä pyrkii peloittamaan yhtä ja toista.

Myöskin täytyy muistaa tykistöämme, joka sekin yhdestä luvuistaan oli kasvanut kahdeksi. Puhelinverkko alkaa sekin jo selvitä ja maakunnan "strategisesti tärkeät paikat" — kuten Räisälän kirkonkylä — alkavat rauhoittua. Monta kiitosta ansaitsee myöskin insinööri-kunta, joka työskenteli itsenäisesti ja ansiokkaasti heti ensi päivistä saakka. Sen ja rautatie-henkilökunnan ansioksi on laskettava monta kaunista saavutusta, vaikkei niistä ennemmin olekaan paljoa mainittu.

Kuten jo sanoin, alkoi tilanne selvitä ja olikin se tarpeen vaatimaa, sillä edessä olevat taistelut, vaivat ja vastukset sitä kyllä kaipasivatkin.

Kun punaisten suurrynnistys näin oli epäonnistunut aikana, jolloin he olivat taisteluvalmiudessa paljon pitemmällä kuin me, niin voitiin täydellä syyllä suhtautua levollisesti vastaisiin tapahtumiin.

Niinpä kirjoittaakin sotakatsauksen laatija "Tiedonannot"-lehdessä, joka oli Karjalan Armeijakunnan virallinen lehti, 19 päivänä vakuuttavasti ja toivorikkaasti taistelujen johdosta:

"Verisimmiksi muodostuivat kuitenkin hyökkääjäin tappiot Kavantsaaren, Ahvolan, Oravalan ja Pullilan taisteluissa. Näissä monta päivää yhteen menoon kestäneissä otteluissa nousi hyökkääjäin mieshukka päivittäin useihin satoihin miehiin kuolleina ja haavoittuneina. Ja niiden lopputuloksena oli Ahvolan ja Oravalan kylien joutuminen horjumattomasti meikäläisten käsiin. Punaisten näiden kylien kautta suunnittelema kiertoliike Hannilan valloittamiseksi raukesi turhiin ja meidän asemamme Hannilan alueella on lujempi kuin koskaan ennen."

Miten varmat punaiset olivat suuren hyökkäyssuunnitelmansa menestymisestä, näkyy siitä, että he taistelujen vielä parhaillaan riehuessa kiiruhtivat lähettämään pietarilaiseen "Nowaja Shisn"-lehteen tiedonannon, jossa pöyhkeillen ilmoitetaan sanasta sanaan seuraavaa:

"Punakaartilaiset ovat kulkeneet Vuoksen yli ja miehittäneet Imatran vesiputouksen. Antrean rautatieasema, jolla on tärkeä strateginen merkitys koko Itäsuomelle, on vallotettu. Samoin on vallattu suuri Vuoksen yli johtava rautatiesilta, joka on ainoastaan vähäpätöisesti vahingoittunut!"

Hyökkääjille aiheuttamansa raskaan mieshukan lisäksi ottivat meikäläiset viime viikon taisteluissa runsaan sotasaaliin. Ja kuitenkin otti meikäläisten puolelta taisteluihin osaa ainoastaan monin kerroin vähälukuisemmat voimat. Näiden joukkojen sankariutta ja suurta taistelukuntoisuutta meidän onkin voitoistamme kiittäminen! Nämä sotilaalliset avut ovat piirtäneet viime viikkoisissa voimain mittelyissä kauniin lehden nuoren Karjalan armeijamme nuoreen sotahistoriaan. "Ja ne avut antavat meille myöskin pettämättömät takeet lopullisesta voitosta!"

Ylläolevasta käy täysin selville punaisten ja ryssien suunnitelmat Vuoksen rintaman murtamiseksi: Imatra ja Antrea olivat ne tärkeät paikat ja tukikohdat, jotka ensin oli vallattava!

Jo 13 päivänä tapahtui Oran ja Noskuan takaisin valtaus klo 12.10 j.p.p. sekä iltapäivällä Korvenkylän tyhjentäminen punaisista. Mutta jo 14 päivänä laajensivat nämä hyökkäysaluettaan ulottaen sen myöskin Jääsken Kuurmanpohjaan. Näin oli muodostunut yhtenäinen rintama Saimaasta Heinjoelle asti ja vihollisen lukumäärä sillä alalla voitiin arvioida n. 3,500 mieheksi. Vastassa oli vain tuhatkunta, suurimmaksi osaksi berdaneilla varustettua miestä.

Ottaen huomioon punaisten psykologian, täytyi heitä tavoittaa yöpuulta ja yhtämittaa hätyytellä. Siksipä järjestettiinkin vahvoja suksipatrulleja, jotka häiritsivät rintamantakaista rauhaa milloin yhtäällä, milloin taas toisaalla.

Joukkojen välttämättömälle liikkuvaisuudelle oli tärkeää saada kylliksi paljon suksia ja mobilisoida kaikki paikkakunnan hevoset kuljetusta varten. Vain siten kävi mahdolliseksi yhtäkkiä heittää 100-150 miestä yön aikana Joutsenosta Heinjoelle tai päinvastoin. Vain samojen joukkojen tarkasti harkitun ja kylliksi nopean siirtelemisen avulla kävi mahdolliseksi peittää viholliselta rintaman todellinen tila. Se taas oli itsestään selvää, että jos punaiset olisivat tienneet rintamajoukkojemme suuruuden, tai saaneet niistä aavistuksenkin, niin he olisivat kasvaneen itseluottamuksensa avulla lyöneet itsensä läpi. Mutta nyt oli toisin. Huhut, jotka valkoisella puolella kierrellen tiesivät Antreassa olevan 6, jopa yhdeksänkin tuhatta hyvin asestettua miestä, kasvoivat kolminkertaisiksi, ennenkuin ne ehtivät punaisten tietoon. Näitä huhuja oli kaikin tavoin ylläpidettävä, vieläpä itse teossa koetettava ylittääkin.

Kaikki tuo kävi päinsä vain nopean liikunnan ja toisiaan seuraavien sotatoimien avulla. Heti kun Ora ja Noskua olivat miehitetyt, asetettiin toinen kolmituumaisista tykeistämme Oralle ja ryhdyttiin sen ja panssarivaunutykin avustaessa valtaamaan Pullilan kylää, mikä onnistuikin. Taistelusta ja useamman päivän rasituksista väsähtäneet miehet eivät kuitenkaan pystyneet pitämään hallussaan taistelemalla vallattua alaa. 16 päivänä evakuoitiin Pullilan kylä tuoden sieltä kaikki pelastettavissa olevat tavarat Oralle. Kohta sen jälkeen valtasivat Kavantsaarelta työntyvät punaryssien laumat taas äskettäin menettämänsä kylän.

Punaisten palveluksessa oleva lentäjä heitti 15 päivänä ensi kerran lentolehtisiä ja pommeja Antreaan saamatta vaurioita aikaan.

Joskin venäläinen sotaväki oli saanut määräyksen taistella punakaartilaisten riveissä ja monet matruuseista noudattivatkin tätä määräystä, niin supistui heidän taisteluhalunsa kuitenkin suurimmaksi osaksi palkannostoon. Moniin kymmeniin markkoihin nousevan päiväpalkan ja vapaan ylöspidon sekä ryöstämisluvan kiihoittamina saapui kuitenkin Venäjältä parvi toisensa jälkeen rintamalle koettamaan onneaan. Tykistöupseerit, joita Kavantsaarella ensi viikkoina oli kymmenisen kappaletta, tuottivat suurinta vahinkoa.

Niinikään Oravalan, Ahvolan ja Seitsolan taisteluissa 12 ja 13 päivinä, jotka taistelut olivat käänteentekeviä, ottivat venäläiset sotamiehet raskaan taakan osalleen, mutta saatuaan ankaran löylyytyksen, hävisivät muutamiksi ajoiksi.

Viime viikon taisteluissa saivat kunnostautuneet joukot sotasaaliiksi 4 konekivääriä, noin 50 kivääriä, 25,000 patruunaa, 100-kunta konekiväärivyötä, kuormastoa, useita hevosia, puolisensataa paria suksia ja paljon muuta sotilastavaraa.

Tappiomme kuolleissa ovat kolmisenkymmentä ja haavoittuneissa hiukan enemmän. Vihollisen tappiot sekä taisteluissa tehtyjen havaintojen että jälkeenpäin saatujen luotettavien tietojen mukaan monenkertaiset.

Saatuaan ankaran läksytyksen Ahvolassa ja yhtä nopean karkoituksen Noskualta, ryhtyivät punaryssät suurpiirteisempään yritykseen. Käsittäen Vuoksen rintaman itselleen vaaralliseksi päättivät he Kiviniemen kautta hyökätä selkäpuolelle ja tuhota yhdellä iskulla koko Karjalan Armeijakunnan. Niin helposti se ei sentään käynyt kuin punaisten johtajat sen ajattelivat. Raudun kirkolla syntyneessä taistelussa saivat Raasulista hyökkäävät joukot pontevan vastuksen ja palasivat verissä päin rajan taakse.

Vaikkakin vähäisillä joukoilla ja vaikeissa oloissa, täytyi alotetta pitää käsissä niinkauan kuin mahdollista. Raudun taisteluun täytyi vielä lähettää kaikki harjoituksissa olleet miehet, joten täyte- ja lisämiehistön saanti Antreaan kävi mahdottomaksi. Siitä huolimatta ja ottaen huomioon, että vihollisen uhka Kilpeenjoelta ja Kavantsaarelta käsin oli suuri, täytyi punikkijoukkojen huomiota kääntää muualle. Ettei Venäjältä pääsisi esteettömästi virtaamaan kaikenlaista sotilastavaraa, katkaistiin 21 päivänä klo 10 illalla Galitsinan ja Kämärän asemien välillä oleva rautatiesilta: Onnettomuudeksi jäi eteläinen raide ehjäksi, joten tuosta vaivaa ja rohkeutta vaatineesta ylityksestä ei ollut täyttä hyötyä.

Kuitenkin riitti se ja samana päivänä suoritettu Näätälän, Kääntymän, Ristseppälän ja Heinjoen kirkonkylän valtaus pidättämään punaisia päähyökkäyksestään Ahvolan luona kylliksi kauan, että ennätettiin saada Vaasasta matkalla olevat aseet jaetuiksi joukko-osastoille ja vaihdetuiksi miehistön vanhoihin berdaneihin.

Tällä välin oli vihollinen kuitenkin ehtinyt kokoomaan suuria joukkoja Kilpeenjoelle ja Karisalmelle sekä tuonut useita tykkejä Kavantsaarelle. Kun Antreassa oli käytettävissä vain pari kolme 3-tuumaista tykkiä ja niihinkin vielä rajoitettu määrä ammuksia, täytyi vihollisen toimintaa kaikin keinoin häiritä. Siksipä tulikin Näätälässä olevien joukkojen rynnätä Karisalmelle ja vallata asema. Vaikeitten olosuhteiden takia se ei kuitenkaan onnistunut, mutta sitä paremmin kävi samanaikaisesti tapahtunut Syvälahden kylän valtaus Kavantsaaren länsipuolella.

Samaan aikaan, helmikuun 23 päivänä, käytiin myös taistelua Valkjärvellä Suontaan kylässä, jossa punikkien täytyi perääntyä. Sitä kiinteämmin pysyivät punaryssät Raudun asemalla, Maanselän ja Liippuan kylissä.

Että kaikkialla käytäviin taisteluihin olisi ollut tarvis johtokykyisiä upseereja, on itsestäänkin selvää, mutta mistä niitä ottaa. Yksinpä esikuntamiehetkin, välttämättömimmätkin miehet keskusjohdosta täytyi silloin lähettää eri ilmansuuntiin rintamajoukkoja ohjaamaan. Ja kaiken kiireen lisäksi saapui kenraali Mannerheim, Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö, Antreaan. Kellon käydessä yhdeksää lauantaina helmikuun 23 päivänä pysähtyi ylimääräinen juna Antrean asemalle.

Ylipäällikön mukana seurasivat esikuntaupseerit eversti Rehausen, ratsumestari Ignatius ja rautateiden kuljetuspäällikkö Lohman.

Kenraali Mannerheim tervehti asemalla olevaa vartiota lyhyellä suomenkielisellä puheella:

"Sinä vaikeana aikana, jolloin Suomen kansan täytyy melkein ilman aseita taistella maanpettureita vastaan, ovat Karjalan pojat taistelleet urhoollisuudella, joka on herättänyt minussa ihastusta. Pyydän kiittää teitä!"

Puheen päätyttyä luki ratsumestari, nykyään kenraalimajuri, Ignatius joukoille seuraavan, Suomen ja Vienan karjalaisille osoitetun, kenraali Mannerheimin julistuksen:

"Saapuessani Karjalan rintamalle tervehdin urhoollisia karjalaisia, jotka niin miehuullisesti ovat taistelleet Leninin roistoja ja heidän kurjia kätyreitään vastaan, miehiä vastaan, jotka Kainin merkki otsallaan hyökkäävät omien veljiensä kimppuun. Leninin hallitus, joka toisella kädellä lupasi Suomelle itsenäisyyden, on toisella kädellä lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa, niinkuin hän itse on ilmoittanut, valloittaakseen takaisin Suomen ja kukistaakseen meidän punakaartien avulla Suomen nuoren vapauden vereen. Yhtä petollisesti ja katalasti koettaa hän nyt, kun hän tuntee voimamme kasvavan, ostaa kansamme ja hieroo sen kauppaa Suomen kapinoitsijain kanssa, luvaten heille Vienankarjalan, jota hänen punainen armeijansa hävittää ja ryöstää. Me tunnemme hänen lupaustensa arvon ja olemme kyllin vahvat vapauttamme ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan-Karjalassa. Meidän ei tarvitse ottaa armolahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla, etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennenkuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennenkuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkoitettu niinhyvin Suomesta kuin Vienan-Karjalastakin. Luottaen oikeaan, jaloon asiaamme, luottaen uskollisiin miehiimme ja uhrautuvaisiin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen!

Julistuksen luettuaan kohotti ratsumestari Ignatius kolminkertaisen eläköönhuudon Suomen ja Vienan Karjalalle sekä suurelle, vapaalle Suomelle. Lyhyen aamiaishetken kestäessä kenraali Mannerheim vielä toisti kiitoksensa Karjalan Armeijakunnan päällystölle ja joukoille menestyksellisestä ja sankarillisesta toiminnasta yhteisen asiamme voittoon viemiseksi.

Kenraali Mannerheim matkusti seurueineen klo 12 päivällä takaisin päämajaansa.

Kaikista seikoista huomasi, että vihollinen oli aikonut ratkaisevasti ryhtyä taisteluun musertaakseen Vuoksen rintamaa puolustavat joukot. Tuoden yhä uusia joukkoja, konekiväärejä ja tykkejä entisiin rintamapaikkoihin, levitti se rintamaansa lähettäen suuria joukko-osastoja Muolaan ja Valkjärven kautta etsimään rintaman heikoimpia kohtia ja sieltä uhkaamaan sivustoja ja rintaman taustaa. Niinpä jo Kuusassa ja Punnuksen kylissäkin tapaamme runsaasti kuularuiskuilla ja tykeillä varustettuja punaisten joukko-osastoja.

Taistelut Valkjärvellä ja Raudussa osoittavat laajenemisen oireita. Painostus Jääsken Penttilässä alkaa käydä sietämättömäksi, samoin alkavat suuret punikkilaumat liikehtiä Joutsenosta käsin Imatralle.

25 päivänä jättivät joukot laukaustakaan ampumatta Syvälahden kylän, joka teko oli vastoin annettuja määräyksiä ja johtui urhoollisuudestaan kuuluisan upseerin edesvastuuttomasta toiminnasta. Paria päivää myöhemmin samainen upseeri oli valmis evakuoimaan Ahvolan, mennen tässä puuhassaan siksi pitkälle, että ensimäiseksi repi puhelimen pois seinältä ja sitten vasta ryhtyi muihin tehtäviin. Viime hetkessä ehti kuitenkin tavallinen kuolevainen, nykyään vänrikki Heimolainen, paikalle ja pelasti parin kolmenkymmenen miehen kanssa tilanteen lyöden venäläiset matruusit takaisin Ahvolan kylän laidasta. Ansioistaan sai mainittu upseeri kyllä matkapassin, mutta se oli myöhäistä, eikä voinut enää estää tapahtunutta: parhaimmat tähystysasemat, korkeimmat mäet, olivat jo punaisten hallussa ja venäläiset tykistöupseerit osasivat niitä kyllä käyttää hyväkseen! Tämä anteeksiantamaton leväperäisyys saattoi keskustan Vuoksen rintamalla vaaranalaiseen tilaan, joka vaaranalaisuus saatiin maksaa monien satojen urhoollisten, isänmaansa edestä taistelevien sydänverellä ja nuoren elämän menettämisellä.

Lyhyt helmikuu oli jättänyt perinnöksi taistelut, kiivaat taistelut pitkin koko rintamaa Laatokasta Saimaaseen saakka. Rintama, joka nyt alkoi käydä yhtenäiseksi, kulki Joutsenon ja Imatran keskiväliltä Kuurmanpohjan kautta Oravalaan ja Ahvolaan, siitä Kavantsaaren ja Hannilan väliltä lähellä Pullilan kylää Kääntymälle sekä Heinjoella. Muolaassa Äyräpään laskua myöten, siitä Punnuksen yli Valkjärven kirkolle ja Rautuun.

Näin oli neljän viikon taistelujen tuloksena rintaman muodostuminen, taistelevien joukkojen osittainen järjestyminen ja rintaman takana olevien, kutsunnassa koottujen miesten harjoittelumahdollisuus-tilaisuus.

Ennenkuin lähden pitemmälle selostelemaan taistelujen kehitystä rintaman eri osilla, tahdon heittää katsauksen yleiseen tilanteeseen sekä rintamalla että rintaman takana.

Erillään taisteleva Karjalan armeijakunta ei saanut Pohjanmaalta muuta kuin ankarien ponnistelujen jälkeen joukon kiväärejä ja patruunia niihin; puhumattakaan upseereista, joita laajenevien sotatoimien ja kasvavien joukkojen takia olisi välttämättömästi kaivattu. Vähävarainen Karjalan väestö, jolle tuskin itselleen riitti leipää kevääseen, oli pakoitettu luovuttamaan elintarpeensa rintamajoukoille. Ja sen se tekikin auliudella, joka ijäti on saava kiitoksen ja tunnustuksen. Ilman sitä auliutta olisi rintamajoukkojen ollut pakko siirtyä liikekannalle, eikä suinkaan hyökkäykseen. Ilman väestön avuliaisuutta olisi käynyt mahdottomaksi joukkojen nopea siirtelykin paikasta toiseen. Mainitakseni esimerkin tästä auliudesta kerron tapauksen Heinjoelta, joka tapaus on kuvaavaa ajan hengelle ja vaatimuksille. Siellä piti eräänä päivänä olla satakunta hevosta puolentoista tunnin kuluttua ilmoituksen saatua odottamassa tapahtuvaa joukkojen siirtelyä. 3/4 tunnin jälkeen ilmoitettiin puhelimella, että siellä on noin puolitoistasataa hevosmiestä. Samallaisia tapauksia voisin luetella useampia. Lyhyen helmikuun aikana oli mieliala ehtinyt rauhoittua pakokauhusta kylmäveriseen taistelu-avustukseen asti; epätietoisesta toimettomuudesta uutteraan suojeluskunta-työskentelyyn asti. Pitäjien esikuntien kautta saapui rintamalle lahjoina suunnattomat määrät piiraita, alusvaatteita ja kaikenlaista välttämätöntä tavaraa, jota joukot kyllä kaipasivatkin. Monikin oli lähtenyt Viipurin retkelle, arvellen sen kestävän muutaman päivän, ja nyt oli ollut mukana Sainiolla ja Kämärällä sekä yhtä kyytiä rintamalla. Monet kunnat tekivät suuria rahalahjoituksia, jotka joko suojeluskunnassa tai joukko-osastoissa käytettiin tarpeen vaatimusten mukaisesti.

Kenttäposti, joka toimi mallikelpoisesti, heti alunpitäen välitti rintamamiesten toiveet sekä kotoa tulevat paketit ja lähetykset. Erikoinen huoltokomitea ja rintamapapit hankkivat keräyksien kautta varoja jakaakseen kirjoitusvälineitä taistelua käyville joukoille ja järjestääkseen lukutupia sanomalehtien lukua ja seurustelua varten. Tietotoimisto, joka oli alkeellisen sotilasjärjestyksen vuoksi välttämätön, välitti kaikkinaisia tiedoituksia ja toimitti "Tiedonannot"-lehteä, joka osaltaan vaikutti rauhoittavasti maakunnan väestöön.

Ennemmin olen jo maininnut puhelinverkoston järjestymisestä, joka seikka osaltaan vaikutti suuresti sotilaallisten toimien täsmällisyyteen ja nopeuteen. Kun sitten täydellinen tiedusteluverkko ulotti haaransa aina Pietaria ja Viipuria myöten, niin olikin tapahtumien ja taistelujen määräämisvalta suurimmaksi osaksi siirtynyt Viipurista Antreaan. Nyt ei hyökkääjä päässyt enää ratkaisevasti määrittelemään taistelujen aika- ja paikkaehtoja, nyt niissä oli jo puolustajallakin sanansa sanottavana. Rintama, joka oli kiteytynyt linjalle Korvenkylä—Penttilä—Ahvola—Pullila—Kääntymä—Heinjoki ja Kuusa—Valkjärvi—Rautu, pysyi pääasiallisesti samana puolustussodan loppuun saakka. Siellä täällä tapahtuvat pienet muutokset eivät vaikuttaneet sanottavasti asiaan. Vain kuolleen taistelu-aineiston puute omalla ja sen rajaton runsaus vihollisen puolella vaikutti ehkäisevästi ratkaisevaan taisteluun ryhtymiseen. Sotasaaliina saadut tykit olivat nyt jo korjatut, mutta ammusten vähyys haittasi niiden pontevaa toimintaa. Konekiväärien vöiden ja varaosien puute heikensi sekin taisteluvoimaa, semminkin kun jokaista omaa, helposti epäkuntoon joutuvaa konekivääriä vastasi neljä, jopa viisikin uutta, murhaavasti työskentelevää konekivääriä vihollisen puolella.

Tiedustelu- ja partio-retkien ansioksi on luettava monta vakavaa häiriötä vihollisen rintaman takana, kuten Hillinsillan räjäyttämisestä 26 päivänä helmikuuta Lappeenrannan ja Simolan välillä johtunut sekamelska.

Paitsi suksijoukkoja, joita olivat melkein kaikki joukko-osastot, järjestettiin pataljooniin ratsastavia tiedusteluosastoja, jotka monessa taistelussa tuottivat käänteentekevän vaikutuksen.

Kaikki nämät mainitut seikat yhdessä vaikuttivat sen, että voitonvarmuus päivä päivältä kasvoi omissa joukoissa, jota vastoin epäilys sai punaisten mielissä yhä enemmän jalan sijaa. Kun sitäpaitsi vielä jääkäripataljoona saapui Libausta, ryhtyen järjestämään taistelu-kuntoista armeijaa kutsuntojen kautta kootuista miehistä, niin oli taistelun voitollinen tulos jo varmana vakaumuksena jokaisen mielessä. Lopullinen ratkaisu oli siis vain ajan kysymys enää. Kuitenkin kului vielä monta, pitkää viikkoa kuluttavassa odotuksessa, vaikeissa taisteluissa ja ristiriitaisissa ajatuksissa, ennenkuin päästiin käännekohtaan, ennenkuin voitiin ryhtyä puolustuksesta hyökkäykseen. Siinä toivossa sitä kumminkin työtä tehtiin, valmistuksia ja suunnitelmia laadittiin. Eikä niissä valmistuksissa Karjalan armeijakunnan teknillisellä osastolla ollut pienimmät ansiot. Satamäärin karttoja oli laitettava, laivasto asetettava liikekannalle ja samanaikaisesti pidettävä huolta senkin seitsemistä seikoista.

Ainoaksi kerraksi, jolloin rautatiellä sattui selkkausta, voimme merkitä Miissuan onnettomuuden. Sekin olisi ollut ajoissa vältettävissä, jos rata-osan insinööri olisi ottanut huomioonsa annetut ilmoitukset ja ryhtynyt tarpeellisiin toimiin. Mutta hän katsoi olevansa sotilasjohdon ylä- tai ulkopuolella ja aiheutti niinollen parin ampumatarvevaunun suistumisen radalta kiireisenä taistelu-yönä. Se olikin ainoa häiriö, kuten jo sanoin, ja on sekin laskettava yhden ainoan henkilön itsepäisyydestä ja vastahakoisuudesta johtuneeksi.

Helmikuu oli jättänyt perinnöksi ankarat taistelut. Punaisten yleinen hyökkäys keskittyi kiivaimmaksi Ahvolassa, jossa vihollinen tarkasti ohjatun tykistövalmistelun turvissa yritti päivittäin useita kertoja jalkaväkihyökkäykseen, mutta raukesivat nämä yritykset tavallisesti joko alkuunsa tai pistintaisteluun.

Venäläiset sotamiehet ja matruusit, jotka kotimatkallaan antoivat värvätä itsensä Viipurissa, ottivat runsaslukuisina osaa näihin taisteluihin maaliskuun alkupuolella. Samoin ilmaantui runsaasti tykistöä, jopa raskastakin, joka saattoi suoraan sanoen syytämällä kylvää projektiileja.

Niinpä jo ensimäisenä päivänä maaliskuuta yrittivät punaryssälaumat useampaan kertaan tykistötulensa suojassa hyökätä Ahvolaan, mutta lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. Myöskin Karisalmelta käsin koettivat punaryssät raivoisan tykki- ja konekivääritulen tukemina hyökätä Näätälässä olevien joukkojen kimppuun, mutta lyötiin vastahyökkäyksin takaisin. Ei auttanut sekään, että vihollinen ryhtyi laajaan saartoliikkeeseen; jättäen suuren määrän kuolleita ja haavoittuneita täytyi sen vetäytyä takaisin Karisalmen asemalle.

Taistelut oikealla sivustalla olivat vähäpätöisiä kahakoita, mutta ansaitsevat sentähden mainitsemista, että niissä kaatuneelta punaisten johtajalta saadusta kirjeestä voitiin päättää seuraavana päivänä tapahtuvan suurrynnistyksen pääpiirteet, jopa Jääsken rintamaosan yksityisseikatkin. Samoin patrullitaistelut Muolassa, Valkjärvellä ja Raudussa supistuivat vähäisiksi kahakoiksi, joilla ei ollut sen suurempaa merkitystä.

Kuitenkin voi niistä, tiedusteluosaston antamien ilmoitusten nojalla, vetää sen johtopäätöksen, että punaiset pitivät "tyyntä myrskyn edellä".

Niinpä sitten seuraavana päivänä, 2. maaliskuuta, alkoikin oikea rajuilma. Aamulla varhain saatiin Imatran kautta tieto Lappeenrannassa olevista kolmesta tuhannesta asestetusta miehestä ja 10 tykistä, joilla kaikilla oli aikomus tulla Imatralle. Kirjeessä selostetulla tavalla hyökkäsivät punaiset, apunaan runsaasti matruuseja, Jääsken Penttilästä Kuurmanpohjan kylään. Huolimatta tykistön ja konekiväärien antamasta tuesta epäonnistui yritys kokonaan. Kiivaan ottelun jälkeen täytyi hyökkääjäin raskain tappioin peräytyä.

Keskustassa jatkui edellisen päivän taistelu Ahvolassa. Radan eteläpuolella ryhtyi vihollinen hyökkäämään Pullilasta Oraa kohti, lähettäen joukon Lanan talon kautta Viskarinkylään, muutamia kilometrejä Hannilan aseman eteläpuolella, mutta peräytti vartiostomme sen Lanan talon luokse, jossa sukeusi pitempi ja vaikealuonteinen taistelu. Kaikki hyökkäykset Oralle lyötiin takaisin. Kuitenkin täytyi ankaran painostuksen ja 8 tuntia kestäneen taistelun jälkeen jättää Näätälän kylä ja siirtyä varustettuun asemaan Kääntymällä.

Vihollinen, joka oli saanut runsaasti lisäjoukkoja pitkin koko rintamaa, osoitti sitkeää hyökkäilyhalua. Sen kärsimät tappiot olivat tuntuvat.

Heinjoella havaittiin päivän kuluessa vihollisen ratsupatrulleja Kämärältä käsin. Muuten rauhallista.

Muolaan Kuusankylään keskittää vihollinen suuria joukkoja varustettuina tykeillä ja konekivääreillä.

Tämä oli myrskyn alkua. Eikä seuraavakaan päivä ollut huonompi. Oikealla sivustalla kyllä oli hiljaista edellisten päivien onnettomuuksien johdosta, mutta sitä kuumempaa oli keskustassa, Ahvolan kylässä. Jo aamuhämärissä aloitti vihollisen tykistö kiivaan ammunnan, joka päivän mittaan kehittyi yhtämittaiseksi jyrinäksi. Välittämättä tykistömme tarkoin tähdätystä tulesta kehittäytyivät viholliskolonnat hyökkäykseen. Huolimatta konekivääri- ja kivääritulen huumaavasta ratinasta, tykkien kaameasta jyrinästä ja tuhoatuottavien kranaattien räiskeestä hoitelivat meikäläiset kunniakkaasti tehtäviään antaen päälle käyvän vihollisen "purra pippuria" 60 askeleen päästä. Silloin kuitenkin hajosivat punaryssien hyökkäysketjut hurjaan pakoon kärsien vielä paetessaankin suuren mieshukan.

Meidän mieshukkamme oli iltaan mennessä saatujen tietojen mukaan yhteensä yli kaksikymmentä kaatunutta ja haavoittunutta. Se oli Vuoksen rintamalla verisin päivä, mitä tähän asti oli saatu kokea.

Viime päivien kiivaiden taistelujen aikana oli vihollinen, jolla oli paljon joukkoja käytettävänään, miehittänyt Noskuan eli Ala-Noskuan, kuten sitä myös kutsutaan, mutta tänä aamuna tuli sille kiire lähtö: hyvin valmistetulla, tykistön tukemalla hyökkäyksellä valloitti I pataljoonan 4 komppania aamutöikseen kylän takaisin, saaden saaliiksi ison joukon kiväärejä ja saniteettilaukkuja.

Valkjärvellä, jossa viholliset tekivät hyökkäysyrityksen, saatiin paljon kiväärejä ja ampumavaroja. Kuusi kaatunutta jätti hyökkääjä taistelutantereelle.

Päivän taistelut olivat kiivaat ja veriset, mutta eivät siitä huolimatta ottaneet lakastuakseen. Vihollinen, jolla oli runsaasti väkeä, vaihtoi illalla uudet joukot hyökkäämään ja niin kesti taistelua koko yön Ahvolassa jatkuen entistä kiivaampana seuraavana aamuna. Eikä vain Ahvolaan rajoittunut hyökkäily-alue, vaan myöskin muualle leimahtivat kiivaat taistelut riehumaan.

Luullen joukkojemme tilan Kääntymällä olevan huonon ryhtyivät punaryssät Karisalmelta ja Näätälästä käsin ankaraan rynnistykseen, mutta olivat jo puoli tuntia kestäneen laukausten vaihdon jälkeen pakoitetut vetäytymään takaisin. Myöskin Valkjärvellä koetti ylivoimainen vihollinen kokonaan tuhota vähäisen puolustusjoukon, joka kuitenkin pontevasti teki vastusta tuottaen viholliselle vaikeita tappioita ja pysyttäen asemansa.

Siitä huolimatta, että joukot saivat yötä päivää maata taisteluketjussa, oli miesten mieliala erinomainen. Niin alemmat kuin ylemmätkin odottivat vain hetkeä, jolloin päästäisiin puolustuksesta hyökkäykseen, päästäisiin näyttämään, miten sitä oikein hyökätään.

Kuten jo ennemmin olen maininnut joutuivat tärkeät tähystysasemat Ahvolan ja Seitsolan kylien luona ilmaiseksi punaryssien haltuun ja venäläiset tykistöupseerit niitä kylläkin osasivat hyväkseen käyttää. Kuvista näemme tykistö- ja kivääri-tulen vaikutukset liiankin hyvin. Myöhemmin, kun Venäjältä ehti tulla massamäärin raskasta tykistöä, olivatkin tulipalot jokapäiväisiä tapahtumia ja sotilasmajoitus täytyi järjestää maakuoppiin mäentörmässä.

Estääksemme vihollisen keskittämästä liian suurta ylivoimaa Ahvolaan täytyi meidän taas häiritä sen joukkoja Pullilassa. Siitä ei kumminkaan ollut sen suurempaa tulosta, sillä vihollisen sekä mies- että ase-ylivoima oli tälläkin suunnalla vastustamaton. Kuitenkin luulen sen vaikuttaneen samanaikuisesti käytäviin taisteluihin Ahvolan ja Oravalan välimailla, siellä kun vihollisen laaja ja suurin joukoin alotettu kiertoliike keskeytyi melkein alkuunsa.

Valkjärvellä ja Mälkölässä riehuivat pitkin päivää ankarat taistelut, joissa vihollisen hyökkäysyritykset toinen toisensa jälkeen lyötiin takaisin.

Tämä kymmenkunta päivää kestänyt yleinen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli kerrassaan murtaa Vuoksen rintama, oli katsottava loppuneeksi. Vain Ahvolassa jatkui se ankarana yötä päivää kestävänä tykistö- ja jalkaväkitaisteluna Ahvolan ja Seitsolan kylien luona olevien kukkuloiden omistamisesta aina huhtikuun loppupuolelle, jolloin punaisten vastustus murtui kiireiseen, päätäpahkaiseen pakoon. Vain Ahvolassa, Mälkölässä ja Raudussa jatkuivat kiivaat taistelut, jota tappiotaulukotkin osoittavat, mutta voittamatta etuja tai maa-alaa sai vihollinen tyytyä pysymään alallaan.

Raskaat olivat tappiomme, ei mieslukuun nähden, vaan sen laatuun; raskas oli se kuorma, jota harjoittamaton nuorisojoukko sai kantaa, semminkin kun usein täytyi lähettää miehet taisteluun ilman pystyvää johtajaa, joista erittäinkin Raudun rintamalla oli suuri puute. Mutta mitä tekisikään rakastamansa maan, kodin ja omaistensa tähden! Sitä vartenhan sitä oli leikkiin lähdettykin! Ellei sitä jaksa kestää, niin kaadutaan!

Ryhtyen yhä itsepintaisempaan taisteluun Ahvolan luona ja varustautuen valtaamaan Hannilan asemaa, korjasi vihollinen Hannilan ja Kavantsaaren väliltä räjäytetyn rautatiesillan. Nyt oli vihollinen tilaisuudessa häiritsemään etuvartioitamme jo aika läheltä, sillä kun oli hallussaan ajan vaatimusten mukainen panssaroitu taisteluvaunu, jossa oli kaksi isoa tykkiä ja useita konekiväärejä. Tykistömme oli liian köykäinen tuhoamaan sitä, vaikkakin useita sattumia todettiin ja sen oli pakko peräytyä. Siitä huolimatta saapui se aina uudelleen.

Myöskin vihollisen kaksi lentäjää kävi heittämässä julistuksia ja pommeja, saamatta koskaan mainittavampaa aikaan.

Paljon vaarallisemmaksi kävi vihollisen runsaslukuinen, päivä päivältä kasvava tykistö, joka venäläisten tykistöupseerien ohjaamana toimi meille erittäin turmiota tuottavan hyvin. Semminkin kun meidän muutamat tykkimme ja panssarijunamme olivat ammusten puutteen takia rajoitetut ampumaan vain "näkyvään maaliin" tai erikoisen vaikeissa tapauksissa.

Sydäntäsärkevää oli tietoisuus siitä, että nuorten, isänmaan uljaiden poikien verin ja hengin täytyi vastustaa maankavaltajien, verivihollisiltamme lunastamien, uudenaikaisten koneiden tuhoatuovaa voimaa. Sydäntäsärkevää oli se heikkouden tietoisuus, mutia ilahdutti sentään mieltä ja sydäntä monasti sykähdytti tuon taistelevan nuorison rehtiys ja kunto!

Lainaan tähän kappaleen "Tiedonannot"-lehdessä olleesta kirjoituksesta
"Etevämmyys kaikilla rintamilla".

"Ken on saanut joukkomme keskellä myös rintamalla liikkua, pääsee jo ensi hetkessä siihen varmaan vakuutukseen, ettei tällaista uljasta soturiainesta voi löytyä punaisten puolella. Tuo urhoollisuus, joka koko olennosta huokuu, antaa takeet, että voitto on varma. Tuo suorastaan kuoleman uhma, johon ollaan valmiit, tietää, että tarkoitetut päämäärät eivät enää ole toiveita, vaan jo tosiasioita. Eikä ihmekään, sillä joukkomme ovat kansamme jalointa ainesta, jolle oikeus, totuus ja vanhurskaus eivät ole pelkkiä kauniita puheenparsia, vaan joiden etuvarustuksiksi ollaan valmiit asettamaan oma rinta, rinta, jonka sisällä sykkii kaikkea jaloa rakastava sydän. Siksi käsi ei tutise, siksi silmä ei petä, siksi veri ei läiky tuimimmassakaan taistelussa.

"Mutta me emme tahdokaan taistella vain sillä rintamalla, jolla tuliaseemme johtavat meidät varmaan voittoon, vaan myös hengen taistelutantereella. Liian kauan saikin tässä maassa rehennellä kaiken pyhänkin häpäiseminen, uskon pilkka, Jumalan ikuisten elämän perusteeksi asetettavien totuuksien ylenkatse. Niinpä nytkin punaisten armeijan tiedonannoissa puhutaan 'uskonnollisesta pödystä', kun selostetaan pappien toimintaa rintamalla. Tässä edelleenkin merkki, mikä mieli siellä vallitsee, ja mikä suorastaan kansan tosionnen ja elämän murska olisi tapahtunut, jos punainen petomaisuus olisi saanut vyöryä yli maan, puhumattakaan laista ja oikeuden turvasta. Meidän soturiemme keskuudessa, puhuessa Jumalan ikuista elämän sanaa, ei näe noita irvisteleviä, pilkallisia kasvoja, ei näe ivalliseen nauruun vääntyneitä suita, ei kuule pilkkasanoja, vaan voimakkaana viriää monta kertaa virsi rintaman likistöllä olevissa soturien asunnoissa, pimeissä pirteissä. — — Siksipä saammekin olla varmat, että myös Jumala on auttava meitä, siunaava asiamme, antava meille lopullisenkin voiton, kun tahdomme lippumme vaan valkoisena edelleenkin säilyttää, puhdistaen siihen tarttuvat tahrat".

Siinä antaa elämää kokenut mies arvostelunsa nuorista vapaustaistelijoista, arvostelun, joka ei kaipaa lisäselvitystä. Tämän yhteydessä tahdon mainita tuomari Aminoffin tunnustuksen karjalaisille, hänen käydessään maaliskuun puolivälissä Imatralla ja Antreassa. Hän sanoi joutuneensa aivan hämmästyksen valtaan nähdessään sen levollisuuden ja vaaran halveksumisen, jolla karjalaiset soturit taisteluun käyvät. Intomielin, täynnä luottamusta ja uskoa voittoon he tehtäväänsä rientävät. Hän tunnusti suoraan, ettei hän tällaista ollut osannut karjalaisilta odottaa. Niinikään hän suuresti ihmetteli sitä levollisuutta, jolla rintaman välittömässä läheisyydessäkin toimitaan ja eletään. Ei vähintäkään hermostumista ollut huomattavissa. Päinvastoin kaikilla rohkea mieli ja rajaton innostus.

Ja se samainen rohkeus se lopultakin kesti ja voitti vastukset. Intomielinen luottamus ja usko voittoon painoi leimansa niin rintamaila taistelevien kuin kotona työskentelevienkin toimiin. Kyläkunnat ja pitäjät antoivat apunsa lahjain muodossa; yhtiöt ja liikemiehet tekivät rahalahjoituksia, — jokainen kantoi kortensa yhteiseen kekoon. Ja ottaen huomioon, että "kansan käsi on karttuisa", kertyi rintamamiesten tarpeeksi monta pehmoista piirasta ja lämmintä alusvaatetta.

Paitsi jo edellä kerrottuja pienempiä taisteluja käytiin Joutsenon eli III rykmentin rintamaosalla vilkasta patrullisotaa aina maaliskuun 20 päivään asti. Silloin punikit, jotka olivat saaneet helsinkiläisiä joukkoja, voimisteluseura "Jyryn" poikia, avukseen, ryhtyivät hyökkäämään edeten Joutsenon kirkolta Korvenkylää kohti. Jänhiälästä täytyi etuvartiostomme taistellen peräytyä Pelliseen. Linjalla Jänhiälä—Kuurmanpohja koetti vihollinen käyttäen hyväkseen kaikkia saloteitä katkaista yhteyden Imatran ja Kuurmanpohjan välillä.

Pitkin päivää kestäneestä, tykistön avustamasta hyökkäyksestä luopui vihollinen vasta myöhään yöllä. Sen haltuun jäi silloin vain Jänhiälän kylä; muualla olivat ponnistelut tuloksettomia.

Maaliskuun puolivälissä muodostettiin entisistä pataljoonista rykmenttejä ja Imatran pataljoonasta tuli niinollen III Karjalan rykmentti. Sen ensimäiseksi suureksi taisteluksi tuli jo 23 päivänä alkaneiden kahnausten jatkoksi liittyvä maaliskuun 26 päivän taistelu! Kiivaimpia ja entisestään runsaammilla joukoilla toimeenpantuja rynnistyksiä Korvenkylää vastaan, oli tämän päivän taistelu. Runsaslukuisella tykistöllä ja konekivääreillä pommitti vihollinen kylää sytyttäen parikin tulipaloa jalkaväen tehdessä laajaa kiertoliikettä.

Rykmentin päällikkö, jääkärimajuri Ståhlberg oli jo joukkoineen saarroksissa, mutta oikealla hetkellä apuun lähetetty joukko karkoitti vihollisen saartavat joukot.

Saman päivän kiivaat taistelut Kuurmanpohjassa vaikeuttivat tilannetta suuresti. Kuitenkin oli vihollinen illan tullen pakoitettu vetäytymään takaisin entisiin asemiinsa, jossa sitten asemasotaa jatkui kiivaana tykistö- ja konekivääri-taisteluna pitemmän aikaa.

Oikeastaan voidaan jo tämänpäiväinen taistelu laskea hyökkäyssotaan kuuluvaksi, se kun alkoi yhtähyvin meidän kuin vihollisen alotteesta, kummankin tehdessä saartoliikettä vastustajansa tuhoamiseksi. Sitäkin suuremmalla syyllä voidaan pitää puolustussotaa loppuneena Joutsenon rintamalla, kun tästä lähtein alotepuoli melkein kokonaan siirtyi valkoisten käsiin, ja alituiset häiritsemiset ja hyökkäilyt nyt kohdistuivat Joutsenon kirkonkylään eivätkä enää Imatraan ja sen ympäristöön.

Tähän on vielä lisäksi mainittava, että kolmannen rykmentin tiedustelu- ja partio-osasto oli taas häiritsemässä säännöllistä elämää vihollisen rintaman takana. Täydellisesti sen ei kuitenkaan onnistunut suorittaa tehtäväänsä, Pulsan—Luumäen välisen rautatiesillan räjäyttämistä, mutta sen moraalinen vaikutus on jo sekin laskettava riittävän suureksi saavutukseksi.

"Antreassa on vihollinen hyökkäillyt Lanaa, Oraa ja Kääntymää kohti. Hyökkäykset ovat kaikki torjutut. Ahvolaa ja Hannilaa vastaan suuntasi vihollisen tykistö ankaran tulen".

"Vain Antreassa on Ahvolan luona ollut kiivasta tykkitulta, joka on aiheuttanut pari tulipaloa. Myös Kannikkoon ja Hannilaan on vihollisen tykistö suunnannut kiivaan tulen".

Sekä: "Paitsi tykkitultaan, kiihdytti vihollinen päivän kuluessa myös kivääri- ja konekivääritultaan Ahvolassa. Haukkavuoren juurella murtui vihollisen ketju ja kärsi se siinä raskaan mieshukan. Etuvartiokahakoita eri paikoilla rintamaa".

Ne olivat tavallisia päivä-ilmoituksia maaliskuun keskivaiheilla. Kenenkään ei sentään tarvitse luulla, että siellä oli niin rauhallista kuin ilmoituksista voisi päättää. Päinvastoin siellä oli kovakin kiire, mutta "miehistö oli tottunut tykkituleen" ja jokapäiväinen taistelu karkaisi "miehet siinä määrin, ettei kukaan enää välittänyt asemasodan tapahtumista". Paitsi silloin kun oli "tekeillä jotain". Ja loppukuusta sitä kyllä ilmaantui "tekemistäkin".

Painostus Ahvolaa vastaan oli ollut koko maaliskuun ajan suuri, eikä sitä voinut millään auttaa. Menetetyt kukkulat tarjosivat viholliselle oivallisia tähystyspaikkoja ja runsas tykistö rajattomine ammusmäärineen uhkasi murtaa kaiken vastuksen. Miehiä tuotiin rintamalta kaatuneina ja haavoittuneina enemmän kuin ehdittiin täytteeksi saada. Oma tykistö ei voinut ampua muulloin kuin äärimmäisen tärkeissä tapauksissa ja silloinkin vain muutamia laukauksia.

Ei auttanut muu kuin aktiivinen toiminta: Rata Viipuriin on katkaistava! Mutta mistä saadaan irrallisia joukkoja tarkoitusta varten?

Suksikomppaniat, jotka kaikessa hiljaisuudessa oli varustettu rajantakaista toimintaa varten, täytyi kutsua avuksi.

Niinpä 24 päivänä tapahtuikin radan särkeminen kahdeksalta eri kohdalta 3 km. Karisalmen asemalta Taliin päin. Niin myös lennätin- ja puhelinjohtojen hävitys samalla alalla. Samaan aikaan tehtiin hyökkäys vihollisen sivustaan Näätälän ja Karisalmen luona. Tosin ei hyökkäys miesten tottumattomuuden ja johtokykyisten päälliköiden puutteen takia antanut toivottuja tuloksia. Mutta se etu siitä kylläkin oli, että punaisten oli pakko rajoittaa hyökkäilyjään Ahvolaa vastaan Hauhianmäeltä, jonka ne olivat edellisten päivien taisteluilla vallanneet ja josta niillä olisi ollut erinomaiset hyökkäyslähtökohdat. Sen lisäksi hajaantuivat punaisten joukot rataosan Kavantsaari—Karisalmi—Tali tarkkaan vartioimiseen.

Niinpä jo 25 päivänä ilmoitetaankin Hannilasta koko päivän olleen "hiljaisempaa", ja vain Ahvolassa ryssien ampuneen noin 50 laukausta miehistön majapaikkoja kohti osaamatta kuitenkaan niihin.

Mutta 26 päivänä, joka oli yleinen hyökkäyspäivä koko Vuoksen rintamalla, kehittäytyi vihollinen, "suurimmaksi osaksi siviilipukuisia ryssiä", klo 1 j.p.p. hyökkäykseen Hauhianmäen pohjoispuolella olevaa kukkulaa vastaan. Taistelua kesti aina klo 1/2 5 asti ja täytyi meikäläisten aluksi perääntyä, mutta työnsivät he sitten vihollisen takaisin lähtöasemiinsa.

Vihollinen, joka tuki hyökkäystään tykistötulella, käytti ensimäistä kertaa 4-tuumaisia tykkejä. Meidän tykistömme ampui 5 laukausta, joista 3 sattui erittäin hyvästi vihollisen Hauhianmäelle rakentamiin hirsivarustuksiin, hajoittaen ne.

Lanalla, Oralla ja Noskualla oli kaiken aikaa pirteää patrullikäyntiä, joka pidätti vihollisen sen asemissa Pullilan kylässä.

Kääntymällä oli samaten tiedustelu- ja partiokahakoita, jotka niinikään olivat omiaan häiritsemään ja hermostuttamaan punaisia.

Kuten jo ennemminkin olen huomauttanut, oli tämä sota mielestäni enemmän psykologista kuin strategista. Rohkeasta yritteliäisyydestä oli seurauksena se, etteivät punikit enää tienneet, mitä uskoa. Siksipä he tyytyivätkin tästälähtein tykeillä pommittamaan rintaman eri osia, tuhlaten päivittäin 2-400 ammusta ja vartioimaan tärkeää rautatielinjaansa.

Epäonnistuneesta Näätälän valtausyrityksestä oli seurauksena se, että vielä 29 päivänä saattoi II rykmentti ilmoittaa klo 6 j.p.p.:

X pataljoonan alueella koko päivän kivääritulta. Klo 4.10 i.p. alkoi vihollisen tykistö pommittaa kukkulaa n:o 9 ja Hauhian torpan pohjoispuolella olevaa aluetta.

VI pataljoonan alueella on päivä kulunut rauhallisesti paitsi muutamia laukauksia Kannikossa. Vihollisen panssarijuna näyttäytyi tänään, jolloin meidän panssarivaunutykkimme ampui sen veturiin 3 laukausta, jolloin juna poistui.

IV pataljoonan alueella oli aamupäivällä aivan rauhallista. Klo 4-5 i.p. pommitti vihollisen tykistö Pullilasta käsin Oraa.

Tappiotaulukoista näemme kuitenkin "ajoittaisen" tykkitulen vaikutukset tältä viikolta.

Pitkin päivää on Oravalassa ollut kivääri-, konekivääri- ja tykkitulta, joka klo 2—l/2 3 oli kiivaimmillaan. Ahvolassa oli aamulla hiljaista kivääritulta, joka klo 7:ltä alkoi kiihtyä. Päivän kuluessa myös tykkitulta, joka oli kiivaimmillaan 1-4 välillä, jolloin vihollinen ampui lähemmä tuhat laukausta.

Hannilan yläpuolella on liidellyt vihollisen lentokone. Panssarijuna on jälleen ollut liikkeellä. Pullilasta käsin on vihollisen tykistö ampunut muutamia laukauksia Oraa kohti.

Kun teemme yhteenvedon maaliskuun loppupuolella käydyistä taisteluista, niin täytyy sanoa, että alote myöskin Ahvolan eli II rykmentin rintamalla on siirtymässä punaisilta meikäläisille. Ainoastaan hyökkäysjoukkojen puutteen takia täytyi tyytyä asemasotaan, joka jo kuukausmääriä oli rasittanut vähäisiä rintamajoukkoja.

Vihollisen lentäjät, jotka eivät suurtakaan pystyneet aikaansaamaan, kärsivät Antrean rintamalla ainoan tappion koko sodan aikana. Tykistömme tarkoin tähdätyn laukauksen jälkeen oli toinen lentäjistä pakoitettu laskeutumaan alas, ja kuten jälkeenpäin saadut luotettavat tiedot osoittavat, on se pudonnut Nuoraan sillan luo, jolloin kone särkyi ja lentäjistä toinen murskautui kuoliaaksi, toinen kuoli saamistaan vammoista muutamia päiviä myöhemmin.

Helmikuun loppupuolella Venäjältä saapuneiden punaryssien ylivoiman edessä väistyivät etuvartiot taistellen rajalta pohjoista kohti.

Sinne lähetettyjen apujoukkojen avulla saatiin vihollisen eteneminen pysähtymään Raudun aseman luona, joka asema joutui viholliselle helmikuun 23 päivän illalla.

Joukkojen sijoitus uusiin puolustusasemiin tapahtui Raudun kirkonkylän, Leinikkälän- eli Leinikylän, Mäkrän ja Orjasaaren linjalla, jossa se sitten pysyikin pienempiä muutoksia lukuunottamatta loppuun asti.

Saavutettuaan tämän mielestään varmaankin suuren voiton, tyytyi vihollinen seuraavina päivinä ampumaan vain tykistöllään saamatta sen asiallisempaa aikaan. Meille se olikin erittäin tärkeää, sillä ankarat taistelut toisaalla ja vihollisen rintaman laajentaminen Valkjärvellä vaativat sekä huomiota että toimenpiteitä.

Kauan eivät joukot sentään saaneet aikaa järjestäytymiseen ja välttämättömään lepoon, ennenkuin taistelut uudelleen leimahtivat liekkiin Raudun aseman tienoilla. Jo 27 päivänä yrittivät punaryssät todenteolla vallata Raudun kirkonkylän, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Eikä sillä hyvä, että vihollinen työnnettiin takaisin: Sille annettiin vielä ajattelemisen aihettakin kiivailla vasta- ja sivustahyökkäyksillä. Taistelua, jossa venäläiset koettivat kaikin muodoin päästä pistintaisteluun, kesti pienempien väliaikojen kanssa pari kolme päivää. Kaikki hyökkäykset lyötiin kuitenkin verisesti takaisin.

Huolimatta ylivoimaisuudestaan miehistöön, aseihin ja ampumavaroihin nähden oli vihollisen raskaita tappioita kärsien pakko pysähtyä myöskin Valkjärvellä, jossa urhoolliset joukkomme tekivät sitkeää vastarintaa.

Ankarat taistelut Raudussa ja Valkjärvellä vaativat suurempia muutoksia joukkojen järjestelyssä ja johdossa. Tähän asti oli "Kiviniemen pataljoona" saanut tulla toimeen hyvin vaikeissa olosuhteissa. Ennen kaikkea puuttui johtokykyisiä komppanian ja joukkueen päälliköitä. Nyt sinne siirrettiin järjestelyn alainen I rykmentti ratsumestari, nykyään everstiluutnantti Y. Elfvengrenin johdolla, ja sattuikin siirto onnelliseen aikaan, sillä parhaillaan hyökkäsivät punaryssät taas Raudun kirkonkylään. Tämä taistelu, joka alkoi aikaisin aamulla 15 päivänä maaliskuuta ja kesti 6 tuntia, oli tähän astisista taisteluista sillä rintamanosalla kiivain. Kärsien raskaan mieshukan ja jättäen runsaan sotasaaliin, vetäytyi vihollinen Raudun asemalta eikä pitkiin aikoihin ryhtynyt mihinkään pontevampaan toimintaan.

Kuten aikaisemmin olen osottanut Joutsenon ja Ahvolan rintamilla olleen hiljaisuuden ennustaneen vain myrskyä, niin nyt Raudussakin tapahtui. Vihollinen, jonka johtajina olivat Viipurissa olleen 42:nnen armeijakunnan upseeristoon kuuluneet upseerit, kokosi suuria apujoukkoja Venäjältä, paljon tykkejä ja konekiväärejä sekä kaikenlaista sotilastavaraa.

Ratsumestari Elfvengren, jonka tiedustelijat ja "Pietarin komppania" hankkivat tarkkoja tietoja, aseita ja ampumatarpeita, sai uusista hyökkäyssuunnitelmista tiedot ja päätti ennättää edelle. Myrsky, joka ukkosena uhkasi vähäistä rintamajoukkoa, oli johdettava toisaalle; se oli estettävä vastahyökkäyksellä, johon ratsumestari Elfvengren ryhtyikin maaliskuun 25 päivänä.

Mutta kertomus siitä kuuluu jo toiseen osaan vapaustaistelumme kulussa ja jätänkin sen siihen.

Suurimpia virheitä taisteluissa on se, että jäädään odottamaan, mitä vihollinen tekee, ja mukautuminen siihen. Rohkea, tarmokas toiminta, vaikkapa pienemmilläkin joukoilla, estää vihollista noudattamasta alkuperäistä suunnitelmaansa, jopa voi saattaa vihollisen vaikeaan, uhattuun asemaankin.

Hyvänä esimerkkinä siitä on kumpikin Näätälän retki: Niillä kun uhattiin vihollisen heikompaa sivustaa ja rintamantakaisia yhteyksiä, niin painostus Ahvolaa vastaan lakkasi heti. Ja sekä Joutsenossa että myöhemmin Raudussa tehdyt hyökkäykset tekivät tyhjäksi vihollisen samanaikaisesti suunnittelemat liikkeet. Menestys sodassa riippuu suureksi osaksi onnesta; ja rohkeaa onnistaa useammin kuin arkaa!

Mutta rohkeat toimenpiteet onnistuakseen vaativat tarkkoja tietoja ja huolellista valmistelua. Siksipä täytyykin tiedustelun olla hyvin järjestetyn ja luotettavan, ettei vaan pääse vahinkoa käymään ratkaisevalla hetkellä. Heikoimpia puolia punaisten sodan käynnissä tuntui olleen juuri tiedustelun puute. Ja jos joitakin tietoja lienee tullutkin, niin ei niitä kukaan osannut käyttää hyväksi. Niiden ja voittojensakin kautta saamansa edut laskivat he menemään ohitse.

Paitsi ratsu- ja jalkaväen suorittamaa lähitiedustelua, oli valkoisella armeijalla Antrean rintamalla omat tiedustelu-verkkonsa Pietarissa, Viipurissa ja Lappeenrannassa. Niiden kautta saatiin jokapäiväiset luotettavat tiedot punaisten voimasuhteista ja lähimmistä suunnitteluistakin.

Jos punaiset sattumalta olisivatkin saaneet tiedon meikäläisistä voimamääristä ja sijoituksista, niin sotkeutuivat he pian tuontuostakin tapahtuneiden valehyökkäysten johdosta. Milloin niihin otti osaa suuremmat, milloin pienemmät joukot, aina ne kumminkin sitoivat vihollisen voimia ylimääräiseen työhön. Patrulli-retket Pietarin—Viipurin rata-osalla, Hillinsillan räjäyttäminen Simolan ja Lappeenrannan välillä sekä radan särkeminen Talin ja Karisalmen sekä Raudun ja Raasulin välillä keskellä taisteluja olivat omiaan herättämään punaisissa levottomuutta ja pelkoa.

Vaikkakin heikompana voimasuhteiltaan, pystyi valkoinen armeija kuitenkin puolustustaistelunsa ohella valmistautumaan hyökkäykseen. Teknillinen osasto oli ryhtynyt kaikkiin tarpeellisiin tie- ja vesi-rakennuspuuhiin. Jo 10 päivänä maaliskuuta avattiin laivaliike Vuoksella, eikä se sen jälkeen enää umpeen päässyt. Puhelinverkosto, joka taistelujen aikana oli osoittautunut mallikelpoiseksi, oli valmis ulottamaan toimintansa kaksi vertaa laajemmalle alalle. Taistelevat joukko-osastot, pataljoonat ja komppaniat, olivat rykmenttiensä välityksellä hankkineet itselleen riittävät kuormastot ja muutenkin varustautuneet eteenpäin kulkuun. Kaikkialla odotettiin vain lähtökäskyä. Mutta se aika oli vielä viikkojen takana.

Kuitenkin oltiin päästy jo niin pitkälle, että siirryttiin puolustuksesta hyökkäykseen. Ja "hyökkäys vie yleensä voittoon, puolustus tappioon. Jos jostakin syystä ollaan pakoitetut puolustautumaan, niin on mahdollisimman pian koetettava muuttaa puolustus hyökkäykseksi. Jo tietoisuus siitä, onko kysymyksessä hyökkäys vai puolustus, vaikuttaa suuresti miehistön mielialaan".

Siihen vetosi myös ratsumestari Elfvengren, kun hän siirtyi puolustuksesta hyökkäykseen. Hän ei tahtonut jättää viholliselle hyökkäyksen suomia etuja, vaan päätti itse ratkaista tilanteen aktiivisella toiminnalla. Joskaan ei koko Vuoksen rintamalla vielä voitu ajatella yleishyökkäystä, niin niissä merkeissä siellä kylläkin elettiin ja työskenneltiin.

Kuten edelläolevasta jo käy selville, varustauduttiin Raudussa hyökkäykseen. Samaan aikaan kiertyi rautainen rengas Tampereen ympärille, herättäen toiveita suuremmista liikkeistä ja ratkaisuun johtavasta käänteestä sotatoimissa Antrean rintamalla. Sillä heti Tampereen valtauksen jälkeen piti meidän saada sekä tykistöä ja ampumatarpeita että miehistöä runsaslukuisesti voidaksemme ryhtyä "Viipurin valtaukseen".

"Raudun asemalle on kokoontunut suurempia punikkien voimia, paljon käyttämättömiä tykkejä ja sotatarpeita", ilmoitti hän päiväkäskyssään. "Raudun vihollisen selkäpuolella ovat kaikki tiet, sillat ja kylät melkein tyhjät ja suojelemattomat. Koska punikeilla on nälkä, ovat he päättäneet näinä päivinä hyökätä saadakseen meidät toiselle puolelle Suvantoa. Pietarin—Raasulin rautatie on heillä tässä apuna. Ettei tämä tapahtuisi, olen päättänyt seuraavaa: Polttaa kaikki sillat heidän selkäpuoleltaan ja samalla kiertoliikkeen jälkeen meidän urhoollisilla joukoillamme hyökätä Rautuun punikkeja vastaan heidän selkäpuoleltaan, niin että kaikki tykit ja muut sotatarpeet jäisivät meidän käsiimme. Ja uskon, että me karjalaiset ja savolaiset yhteisillä ponnistuksilla pakotamme maanpetturit ja ryssät kiireesti lähtemään maasta."

Kun ei vihollinen voinut työntää joukkojamme niiden ottamista asemista, niin tuli hyökkäyksen lähtökohdaksi linjalla Raudun kirkonkylä—Leinikkälä—Mäkrä—Orjasaari oleva rintama.

Vihollisen selkäpuolelle ajateltu isku oli suunniteltu tehtäväksi vasemman sivustan eli Palkealan kylän kautta ja sitävarten koottiin joukot äärimmäisen oikean sivustan eli Mälkölässä ja Valkjärvellä taistelevista joukoista. Joukkojen siirto tapahtui Suvannon jäätä pitkin ja niin salassa, etteivät sitä omatkaan joukot tienneet, ennenkuin seuraavana päivänä.

Kahden eri osaston onnistui osittain tuhota Venäjän puolella olevat Viisjoen ja Sahajoen rautatiesillat, pääjoukko valtasi suunnitelman mukaisesti varhain saman päivän aamuna Raasulin kylän, tosin kiivaan taistelun jälkeen, mutta toisen joukko-osaston yritys vallata Raasulin asema ei onnistunut. Raudusta apuun rientänyt punaisten panssarijuna ratkaisi taistelun näiden eduksi.

Sillä aikaa kun tämä tapahtui Raudun aseman eteläpuolella, oli muilla rintamanosilla Raudun aseman ympärillä taisteltu koko päivä erittäin kiivaasti. Puolenpäivän tienoissa olivat Raudun kirkonkylästä hyökkäävät joukot jo noin puolen kilometrin päässä asemalta ja illalla pääsivät Mäkrältä ja Orjasaarelta käsin taistelevat joukot 100-50 metrin päähän vihollisen päävarustuksista. Siitä huolimatta täytyi hyökkäys keskeyttää, sillä Raasulin aseman valtausyrityksen rauettua eivät joukot voineetkaan hyökätä etelästä käsin Raudun asemalle.

Seuraavana päivänä tuhottiin ennenmainitut sillat rajan takana kokonaan, kuin myöskin Lempaalan aseman vesitorni, mutta uudelleen suunniteltu saartoyritys täytyi taaskin jättää loppuun suorittamatta, kun ei Raasulin asemaa nytkään onnistuttu valtaamaan. Nämä taistelut Raudun aseman eteläpuolella maksoivat kahden pataljoonan päällikön hengen. Jääkäriluutnantti V. Aschanin ampui eräs punainen roisto ja jääkäriluutnantti H. Lindbergin kerrotaan vaikeasti haavoittuneena itse päättäneen päivänsä päästäkseen joutumasta hengissä vastustajien käsiin.

Joskaan näillä vaikeita uhreja kysyneillä taisteluilla ei saavutettu kaikkea sitä, mitä oli tarkoitettu, niin oli kuitenkin voitoksi laskettava vihollisen hyökkäyssuunnitelman estyminen. Ja kaksi vuorokautta kestäneiden taistelujen jälkeen jäi vahva vartioketju Raudun aseman ympärille pääjoukkojen vetäytyessä lepäämään lähtöasemiin ja iskujoukkojen siirtyessä vasemmalta sivustalta oikealle eli Maanselän kylän puolelle.

Kun vihollisella todettiin olevan moninkertainen ylivoima ja taistelujen käyvän kovin verisiksi, sain äärimmäisillä ponnistuksilla käytettäväkseni 8:nnen jääkäripataljoonan, joka oli harjoitettu Sortavalassa ja oli kaikinpuolin taisteluvalmiina.

Saavuttuaan Maanselän kylään ja asemiin Raudun aseman eteläpuolella, valtasi se ensi töikseen huhtikuun 1 päivänä Raasulista päin tulleen panssarijunan ja siinä runsaasti sota- ja muonavarastoja. 8:s jääkäripataljoona alkoi toimintansa menestyksellisesti ja kiitosta ansaitsevasti. Sitä johti silloin jääkärikapteeni L. Oesch.

Nyt oli saartorengas Raudun aseman ympärillä ehyt ja yhtenäinen. Nyt päätti I rykmentin komentaja ryhtyä ratkaisevaan lopputaisteluun. Avuksi saadulla järeällä tykistöllä — alunpitäen oli vain 1 kolmen tuuman tykki ja 5 konekivääriä — pommitettiin ensin kiivaasti asema-aluetta ja sitten klo 5 j.p.p. antoi johtaja käskyn saartojoukoille yleiseen rynnäkköön. Koko yön kestäneiden taistelujen jälkeen onnistui eräiden joukko-osastojen tunkeutua asemalla olevaan varastohuoneeseen, jonka he, saatuaan käskyn hyökkäyksen keskeyttämiseen, poislähtiessään sytyttivät palamaan.

Taistelussa kärsi vihollinen siksi suuria tappioita, ettei se tahtonut jäädä odottamaan uutta hyökkäystä, vaan päätti pyrkiä saartoketjun läpi. Peittääkseen tätä aikomustaan ryhtyi se huhtikuun 5 päivän aamuna klo 8 ampumaan tykistöllään vimmatusti pohjoiseen suuntaan. Kohta sen jälkeen sytytti se varastonsa Raudun asemalla ja ryntäsi tihein joukoin Maanselän kylään päin.

Huomattuaan vihollisen aikomukset, antoi johtaja käskyn uudelleen ryhtyä hyökkäykseen, jolloin asema-alue jo klo 1 aikaan oli meikäläisten hallussa. Vihollisen tiheät hyökkäyskolonnat kärsivät hirvittävän mieshukan Maanselän kylään johtavalla tiellä ja metsissä, ja vain noin satakunta miestä lienee päässyt karkuun. Loput joko kaatuivat tai joutuivat vangeiksi, joiden lukumäärä nousi kahdeksaan sataan.

Sotasaalis oli runsas: 13 tykkiä, 40 kuularuiskua, tuhansia kiväärejä ja suuret joukot muuta sotilastavaraa.

Raudun aseman valtaus oli n.s. tuhoamistaisteluita ja viholliselle monessa suhteessa raskas tappio. Sen suuret suunnitelmat murtaa sivustahyökkäyksellä Vuoksen rintama olivat kokonaan tyhjiin rauenneet ja tiedot taisteluista herättivät Venäjän puolella eräänlaisen varovaisuuden näitä Suomen retkiä kohtaan. Vain hädin tuskin ehti kenraali Jeremejeff esikuntansa upseerien kanssa puikahtaa karkuun, eikä hän enää sen jälkeen tullut Suomen puolelle.

Raudun aseman valtauksesta ansaitsevat tunnustuksen kaikki siihen osaaottaneet joukot johtajineen, miehineen. Raskas oli tappio kaatuneissa ja haavoittuneissa meilläkin, mutta lohtuna sentään tietoisuus siitä, että he olivat uhranneet elämänsä ja omat etunsa kansan ja maan parasta katsoen, ja silloinhan ovat kaikki uhraukset vähäisiä.

Raudun aseman valtaus oli loistava alku hyökkäyssotaan Vuoksen rintamalla. Sitä seurasi rajaseudun puhdistus nopeasti ja varmasti, herättäen eloon toiveet taistelujen pikaisesta päättymisestä ja rauhallisen elämän palautumisesta paljon kärsineeseen Karjalaan.

Ensimäinen suuri taistelu vapaustaistelussamme oli voitolliseen loppuun viety. Toinen saman päivän suuri voitto, Tampereen valtaus, tapahtui lopullisesti vasta myöhään iltapäivällä. Seuraavana eli 6 päivänä lausui Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikkö joukoille Antreassa:

"Karjalan urheat soturit! Väsymättömällä tarmolla ja suurella suomalaisella sitkeydellä olette te kolmatta kuukautta puolustaneet kaunista Karjalaamme ylivoimaista vihollista vastaan, mutta teidän rintojanne vastaan ovat turhiksi käyneet yhdistyneitten ryssien ja maanpetturien hyökkäykset. Taas olette liittäneet laakereihinne uuden loistavan voiton. Verivihollisenne on lyöty ja vangittu Raudussa ja 13 tykkiä ynnä tuhatkunta vankia on ollut tulos reippaasti ja suurella kyvyllä suoritetuista liikkeistänne ja pontevuudella ja pelkäämättömyydellä suoritetusta hyökkäyksestä. Minä kiitän teidän uljaita päällikköjänne, minä kiitän urheata Karjalan armeijaa, joka ikuisiksi ajoiksi kirjoittaa nimensä Suomen sotahistoriaan."

Raudun ja Tampereen valloitusten jälkeen alkoi vaivaloinen joukkojen siirtely Karjalaan, joka siirtely rautatiellä vallitsevan liikkuvan kaluston puutteen takia kävi tavattoman hitaasti. Sillä aikaa ehti vihollinen tuoda Venäjältä äärettömät määrät ampuma-aseita ja -varoja, joka seikka Vuoksen rintamalla teki itsensä tunnetuksi: Kiivasta tykistötulta yötä päivää pitkin koko rintamaa, erittäinkin keskittynyttä Ahvolassa ja Oravalassa!

Joutsenossa ryhtyi III rykmentin komentaja jääkärimajuri Ståhlberg huhtikuun 5-8 päivinä häiritsemään vihollisen joukkoja. Kiivaiden taistelujen tuloksena oli vihollisen pakollinen perääntyminen koko Joutsenon rintamalla. Miehittäen Jänhiälän, Karsturannan ja Vesikon asettuivat joukot linjalle Karsturanta—Lipiälä—Kuurmanpohja. Näissä taisteluissa menetti vihollinen paljon miehiä kaatuneina ja haavoittuneina, eikä se seuraavien päivien ankarista ponnisteluista huolimatta voinut enää takaisin valloittaa menettämäänsä aluetta.

10/4 ryhtyi III rykmentti jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla jatkamaan sitkeää rynnistystä, valloittaen Nevalan, Ravattilan, Eiskolan ja Karjalaisten kylät, jolloin Ravattilassa saatiin m.m. 1 konekivääri. Mutta jo 11/4 täytyi joukkojen ylivoimaisen vihollisen painostuksesta jättää Eiskolan, Virkkilän ja Karjalaisten kylät. Joutsenon rintama jäi kaikista vihollisen ponnisteluista huolimatta linjalle Karsturanta—Ravattila—Suokuma—Kuurmanpohja.

Ryhtyessään 14/4 hyökkäämään Honkalahden kautta Joutsenon kirkolle kulki jääkärimajuri Ståhlberg uhkarohkeana miestensä etunenässä, jolloin silmänräpäyksellinen kuolema katkaisi hänen elämänsä. Poissa oli etevä ja urhoollinen johtaja, poissa "jääkäreistä ensimäinen!" Hyökkäävät joukot palasivat lähtöasemiinsa, joissa sitten vakaasti pysyivät siihen asti kuin jääkärikapteeni — nyttemmin majuri Sarlin astui rykmentin johtoon ja antoi hyökkäyskäskyn Lappeenrantaan.

Myöskin keskisellä eli II rykmentin rintamaosalla lyötiin kaikki vihollisen tekemät hyökkäysyritykset takaisin, eikä sen rajun tykkitulenkaan onnistunut tuottaa suurempaa vahinkoa; vieläpä tehtiin tällä rintamalla pienempiä valtauksiakin, kuten tärkeät tienristeysasemat Heinjoen eteläpuolella. Niin myös maaliskuun 13 päivänä Hannilan eteläpuolella olevan tärkeän kukkulan, n:o 56, valtaus, jossa saamamme runsaan sotasaaliin ohella aiheutui viholliselle korvaamaton tappio, se kun menetti yhden parhaimmista tähystysasemistaan. Kaikki vastahyökkäykset kukkulan takaisinvalloittamiseksi olivat tuloksettomia. Myöskin on näihin valtausyrityksiin laskettava patrullien onnistunut retki Pietarin—Viipurin rataosan varteen.

Raudun voittoisat joukot jatkoivat menestyksellistä etenemistään etelää ja länttä kohten puhdistaen kylän toisensa jälkeen punaisista ja ryssistä.

Huhtikuun 10 päivänä antamallaan päiväkäskyllä otti kenraalimajuri Toll vastaan Itä-armeijan päällikkyyden ja jakoi Vuoksen rintaman joukot kolmeksi ryhmäksi: eversti Ausfeldin, kenraalimajuri Wilkmanin ja everstiluutnantti Sihvon erillisiksi joukko-osastoiksi.

Taistelu- tai oikeammin hyökkäyssuunnitelma oli selvä ja suorapiirteinen: Samalla kun vasen sivusta, eversti Ausfeldin armeijaryhmä, puhdistaisi Karjalan Kannaksen ja katkaisisi yhteyden Viipurin ja Pietarin väliltä, ryhtyisivät kenraalimajuuri Wilkmanin joukot hyökkäämään Heinjoelta Viipuriin. Kolmannen ryhmän eli oikean sivustan tuli pidättää vihollista niin kauan kuin mahdollista entisissä asemissa.

Kannaksen puhdistus tapahtui pikamarssissa siitä huolimatta, että vihollinen teki ankaraa vastarintaa ja jokainen kylä oli vallattava kiivaan taistelun jälkeen. Jo 20/4 klo 11 a.p. valtasivat majuri Elfvengvenin joukot Kauksamon ja Vuottaan kylät saaden 4 käyttökuntoista konekivääriä, suuren joukon sotilastarpeita, kokonaisen kuormaston ja runsaasti muonavaroja.

Seuraavan päivän aamuna joutuivat Tarpilan ja Rajamäen kylät haltuumme, jolloin 2 tykkiä, 2 konekivääriä ja runsaasti erilaista sotilastavaraa joutui sotasaaliiksi kuin myöskin Suontaan kylässä olevien punaisten perääntymistie Kivennavalle tuli katkaistuksi.

Viisi tuntia kestäneen kiivaan taistelun jälkeen vallattiin Kivennavan kirkonkylä, jolloin 7 konekivääriä jäi saaliiksi.

Nämä nopeasti toisiaan seuranneet tapahtumat saivat Terijoella aikaan ankaran pakokauhun. Kaikki siellä olevat venäläiset pyrkivät päätäpahkaa omalle maalleen ja heitä seurasi suuri joukko suomalaisia punakaartilaisia, niiden joukossa myös suurroisto Kaljunen, joka, vaikkakin vaivoin, onnistui pääsemään panssarijunalla rajan taa.

Huhtikuun 23 päivänä joutui rata-osa Uusikirkko—Raivola—Terijoki valkoisten käsiin Ja seuraavana päivänä Perkjärven kylä ja asema. Kun kenraalimajuri Wilkmanin joukot jo olivat vallanneet Sainion ja Kämärän asemat, niin olikin rata-osa kokonaisuudessaan meidän hallussamme ja sen itäinen puoli maakuntaa puhdistui tuota pikaa.

Kauan ei kestänyt rautatielinjan ja Suomenlahden välisen osan puhdistuskaan, josta otan tähän erään mukana olleen ratsujääkärirykmentin upseerin kertomuksen:

"Huhtikuun 24 päivän aamuna vallattiin Terijoki noin tunnin kestäneen taistelun jälkeen. Samana päivänä ratsastettiin vielä Inoon ja alettiin asemalta käsin neuvottelut patterien varusväen kanssa linnoituksen antautumisesta. Huhtikuun 25 päivänä jatkettiin neuvotteluja ja lähetettiin patrulleja ympäristöön. Kun asemalle oli saapunut varusväeksi jalkaväkeä, teki kornetti Salmio ensimäisen joukkueen kanssa tiedusteluretken Uudellekirkolle. Luutnantti Brommels ratsasti 20 miehen kanssa Kuolemajärvelle ja vahtimestari Lihtonen 10 miehen kanssa pitkin rataa Muurilaan. Seuraavana eli huhtik. 26 p:nä vallattiin jokunen kilometri Inosta länteen olevat venäläiset patterit. Sieltä otettiin 6 tykkiä sekä niihin kuuluvaa tarvetavaraa ja ampumavaroja, jotka kuljetettiin Mesterjärven asemalle, missä ne lastattiin junaan. Seuraavana päivänä valtasi eskadroona Humaljoen ja Härkölän patterit. Huhtik. 27 p:nä kuljetettiin eskadroona junalla Koivistolle, paitsi II joukkuetta, joka jäi Humaljoen asemalle. Aamulla aikaisin alettiin ratsastus pohjoiseen. Eskadroona kokoontui Peusan tienhaarassa, mistä matkaa jatkettiin Rokkalanjoelle. Vahtimestari Lihtonen ratsasti toisen joukkueen kanssa Kaislahden majataloon, minne oli määrä toistaiseksi jäädä. Vahdit asetettiin. Kohta senjälkeen saapui luutnantti Relander mukanaan kolme harhaan joutunutta hallituksen joukkojen sotilasta. Näiden sekavat puheet tuottivat sangen ikäviä seurauksia eskadroonalle. Ne näet johtivat meidät taisteluun noin 15-kertaista vihollista vastaan. Heti luutnantti Relanderin majataloon saavuttua otettiin 12 vihollisen pakolaista vangiksi.

"Klo 12 päivällä kuului vahtiemme hälyytyslaukauksia. Kahdesti lyötiin päällekäyvä vihollinen takaisin, mutta ylivoiman edestä täytyi eskadroonan viimein vetäytyä takaisin Makslahteen, yöpyen siellä. Taistelun vaatimat uhrit olivat lukumääräämme nähden sangen raskaat. Luutnantti Brommels ja 10 miestä kaatui, 9 haavoittui ja 2 joutui vangiksi. Huhtikuun 29 päivänä aamulla lähti kornetti Salmio joukkueensa kanssa partioon Rokkalaan. Sieltä jatkoi aliupseeri O. Vinter 7 miehen kerä matkaa Uuraaseen, valloitti sen ja otti 300 vankia. Vahtimestari Lihtonen ratsasti joukkueensa kanssa Kaijalan kylään ja vahtimestari Keränen Johanneksen kirkolle.

"Edellisenä päivänä Kaislahdessa kohtaamamme vihollinen ei uskaltanutkaan käyttää meidän perääntymistämme hyväkseen, vaan pakeni epäjärjestyksessä Uuraan salmen yli vieden vangit mukanaan. Patrullimme toi kuitenkin miehemme pois, ottaen, kuten jo edellä on sanottu, lukumääräänsä nähden suhteettoman suuren vankimäärän. Tähän vaikutti nähtävästi se, että Viipuri oli jo silloin vallattu, joten punaisilta oli jo kaikki toivo kadonnut, varsinkin kun huomasivat pakotien rantapitäjienkin kautta olevan tukossa.

"Sotasaalista saimme Härkölän, Tuppuransaaren, Humaljoen, Puumalan ja Himottulan pattereilta 45 kpl. 8—2 1/4 tuuman tykkiä, 4 suurta valonheittäjää, useita kymmeniä tuhansia tykinpanoksia, useita etäisyyden mittaajia, öljy- ja sähkömoottoreita, konepajan, paljon ruutia ja kiväärinpatruunoita, puhelimia y.m.

"Kun tähän vielä lisätään Inosta saatu suunnaton sotasaalis: pari sataa tykkiä ja ainakin parin miljardin (!) arvosta muuta tavaraa, niin on se kunnioitettava saalis muutamien päivien ja vähäisen joukon osalle. Sitäpaitsi vapautettiin monta pitäjää punikkien vallasta; seutu Terijoelta Uuraaseen asti oli valkoisten hallussa ja Karjalan Kannaksen läntinenkin osa pääsi punaisesta painajaisestaan.

"Muuten lienee Terijoen valloittaminen ainoita harvoja tapauksia Suomen vapaussodassa, jolloin taistelu ratkaistiin ratsuväki-atakilla!"

Karjalan Kannas oli valkoisten hallussa, vihollinen lyöty rajan taa, josta so ei sen koommin enää tohtinut hävitysretkilleen Suomen puolelle tulla ja ensi kertaa tunsi jokainen olevansa omassa maassaan, omassa itsenäisessä, itsestään huoltapitävässä ja kansansa vaalimassa maassa. Ylpeä ilo paisutti sydäntä sitä ajatellessa! Olihan vuosisatainen unelma toteutunut, olihan vihdoinkin selvä raja Suomen ja Venäjän välillä ja olivathan omat pojat rajaa vartioimassa!

Julistuksessaan huhtik. 24 p. lausuu Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikkö seuraavasti:

"Karjalan urhoolliset soturit! Joka kerta kun saavun Karjalan rintamalle, voin tervehtiä teitä ja onnitella uusista suurista voitoista. Uudenkirkon, Raivolan, Terijoen ja Rajajoen valloitus on katkaissut viholliseltamme tien Pietariin. Viimeinen taistelu on vielä jäljellä. Karjalan pääkaupungin ja samalla punaryssien viimeisen ja vahvimman tukikohdan valloitus. Valtavaa ylivoimaa vastaan olette te verellänne puolustaneet Karjalaa.

"Nyt kun käsky yli rintaman kuuluu: Eteenpäin Viipuriin!, ei löydy sitä voimaa, joka voisi seistä tätä vastaan. Nyt lyö Suomen valkoinen armeija ratkaisevan iskunsa ja kohta on liehuva Suomen lippu ensi kertaa Viipurin linnan tornissa. Eteenpäin Suomen urhoollinen armeija! Isänmaa seuraa teidän voittokulkuanne!

Edellä olen maininnut, että Viipurin kaupunkikin jo oli valkoisten hallussa ja punaisten tuki ja turva silläkin taholla siis pettänyt. Kun kuitenkin nämä tapahtumat, Viipurin piiritys ja valloitus, aivan kuin kruunaavat valkoisen armeijan taistelut ja ponnistelut, niin lienee paikallaan lyhyt selonteko niistäkin tässä yhteydessä.

Kuten jo ennemmin lyhyesti mainitsin, oli kenraalimajuri Tollin hyökkäyssuunnitelma seuraava: eversti Ausfeldin ryhmä puhdistaa kannaksen ja katkaisee yhteyden Pietariin, kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä hyökkää idästä ja etelästä Viipuriin ja valloittaa kaupungin samaan aikaan kun everstiluutnantti Sihvon ryhmä tuhoaisi vastustajansa Saimaasta Heinjoelle saakka.

Kenraalimajuri Wilkmanin joukot, joita jääkärieverstiluutnantti Jernström johti eteläistä ja eversti v. Coler pohjoista eli Talin kautta Viipuriin hyökkäävää osaa, valtasivat ankaran taistelun jälkeen Kämärän kyliin ja yöllä klo 1.10 Sainion aseman. Seuraavana aamuna, huhtikuun 21 päivänä, valtasivat eversti v. Colerin joukot Talin aseman. Oikean sivustaryhmän tehtävänä oli pidättää vihollinen asemissaan. Niinpä katkaisikin II Karjalan rykmentin XI pataljoonan lähettämä komennuskunta räjäyttämällä radan Kavantsaaren ja Karisalmen asemien välillä keskellä yötä huhtikuun 24 päivää vasten. Mutta kun seuraavan päivän aamuna ryhdyttiin ratkaisuun s.t.s. tuhoamaan vihollista, niin jättikin tämä kuukausien kuluessa vahvasti varustamansa asemat ja pakeni päätä pahkaa Kilpeenjoen ja Juustilan kautta Viipuriin. Vain muutamissa kohdin taisteli se epätoivon vimmalla; muualla se sytytti talot ja varastot tuleen sekä hajautui metsiin paeten täydellisessä epäjärjestyksessä.

Karjalan II ja III rykmentti suorittivat tänään ja seuraavina päivinä odottamattoman suuret tehtävät. Tottuneina vain asemasotaan ja melkein kokonaan puutteellisesti harjoitettuina ei niiltä voitu vaatia marssikestävyyttä ja -kuntoa, mutta siitä huolimatta ne pystyivät antamaan mestarinäytteen. III Karjalan rykmentti, jääkärimajuri Sarlinin johdolla, valloitti Joutsenon ja marssi 26 päivän aamuna Lappeenrantaan. II Karjalan rykmentti, murrettuaan punaisten rintaman Pihkalanjärven kohdalta ja vallattuaan Kavantsaaren aseman sekä Ahvolan ja Oravalan rintamavarustukset, marssi Kilpeenjoen kautta Juustilaan karkoittaen sinne yöpyneet punaisten jälkijoukot, joilla oli uhkana polttaa kaikki rakennukset seuraavana aamuna lähtiessään.

Tämän päivän sotasaalis oli suuri siitä huolimatta, että punaryssät ehtivät tuhoamaan huomattavan osan siitä. Erittäin mainitsemista ansaitsee uudenaikainen panssarivaunu ja ampumatarvejuna Kavantsaaren asemalla.

Jo 27 päivän aamuna valtasivat II Karjalan rykmentin joukot Hovinmaan aseman ja ratsuväki ulotti tiedustelunsa aina rantaan asti. Hitaammin kulkeva jalkaväki seurasi mukana vallaten 28 päivänä Naulasaaren betonivarustukset ja asettuen asemiin lännen puolelle Viipuria.

Nyt oli Viipurin piiritys maan puolelta yhtenäinen, mutta Suomenlahden rantaan lähetetty tykistö saapui, ikävä kyllä, paria päivää liian myöhään estämään punaisten pakoa meritse.

Samaan aikaan valtasivat III Karjalan rykmentin joukot Simolan ja Vainikkalan asemat taisteltuaan epätoivon vimmalla asemiaan puolustavia punikkeja vastaan. Näiden taisteluiden onnelliseen tulokseen vaikutti ratkaisevasti jääkärikapteeni Pippingin johtama tykistö, joka kulki uhkarohkeasti kärjen mukana, joskus ennen sitäkin.

Tällä aikaa supistivat eversti v. Colerin ja jääkärieverstiluutnantti Jernströmin joukot vahvaa saartoketjuaan Viipurin itä- ja eteläpuolella. Tykistön huolellisesti ohjattu tuli sytytti tulipaloja esikaupungeissa ja aiheutti ankaria räjähdyksiä vihollisen ampumatarve-varastoissa Kolikkoinmäellä. 28 päivänä seisoivat valkoiset joukot jo Papulan lahden itärannalla Karjalan kaupunginosassa ja varustautuivat hyökkäämään kaupunkiin, saatuaan merkin etelästä käsin osittain palaneen Kolikkoinmäen kautta kaupunkiin hyökkäävien joukkojen etenemisestä.

Yöllä 29 päivää vasten tapahtui sitten tuo kauan ja jännityksellä odotettu Viipurin valtaus. Tykistövalmistelun jälkeen marssivat valkoiset joukot vanhaan Torkkelin kaupunkiin ja miehittivät sen. Punaset, joista jo iltayöstä oli suurin osa jättänyt kaupungin, eivät pystyneet tekemään vastarintaa. Vain siellä täällä jokunen yksityislaukaus kaikui yön hiljaisuudessa ja autioilla kaduilla kuului kaameana valkoisten joukkojen vakava astunta.

Mutta Tienhaaran kautta pakoon pyrkiviä punaisia odottikin epämieluinen yllätys: II Karjalan rykmentin joukot pitivät sitkeästi puoliaan ja välittämättä moninkertaisesta ylivoimasta ja epätoivoisesti taistelevasta vihollisesta pysyttivät ne asemansa! Taistelu, joka alkoi klo 1/2 1 aikaan yöllä 29 päivää vasten punaisten pyrkiessä Tienhaaran varustuksista kaikkiin suuntiin, kävi kiivaimmaksi Naulasaaren varustusten luona ja Haminaan johtavan tien varrella.

Jääkärikapteeni Salmisen, vänrikkien E. Heimolaisen ja S. Uskin henkilökohtaiseksi ansioksi on luettava se, että vähäiset saartojoukot pystyivät vastustamaan ja lopulta voittamaankin ylivoimaisen vihollisen, joka klo 7 a.p. antautui menetettyään kaatuneina ja haavoittuneina lähemmä tuhat miestä.

Paitsi joukon viidettätuhatta vankia, saatiin Tienhaaran luona monta vaunua käsittävä uudenaikainen panssarijuna, kokonainen kuormasto ja suuri joukko käyttökunnossa olevia tykkejä ja konekiväärejä sekä runsaasti ampumavaroja.

Tienhaaran taistelun jälkeen oli Viipurin valloitus täydelleen suoritettu ja punaisten viimeinen tuki ja turva otettu. Pohjois-Hämeen kaksipataljoonainen rykmentti, joka oli reservinä seurannut Jääskestä Juustilaan, sai nyt astua etulinjaan jääkärieverstiluutnantti Mandelinin ollessa pakoitettu marssittamaan rykmenttinsä kesken taistelua takaisin Juustilan kautta Papulaan. Vastusta kohtaamatta kulki Pohjois-Hämeen rykmentti kaupunkiin.

III Karjalan rykmentti taisteli jääkärimajuri Sarlinin johdolla vielä monta kiivasta ja kunniakasta taistelua marssien aina Haminan porteille asti, mutta kertomus siitä kuuluu jo toisille.

Riemuiten marssivat valkoiset joukot Viipuriin! Talvisten taistojen ja
pimeiden kuukausien unelmat ja toiveet olivat vihdoinkin täyttyneet!
Valkoisena valkeni Vapun päivä tänä vuonna! Valkoisena ja vapaana
Suomen vapautuksen päivä!

Viimeinen punaisten tukikohta oli valloitettu. Suomen lippu liehui Torkkelin linnan harjalla ja valkoinen armeija kiitti Korkeinta kaitselmusta ulkoilma-jumalanpalveluksessa Viipurin urheilukentällä.

Suomen lakia ja järjestystä kunnioittava osa kansaa riemuitsi valkoisen voiton johdosta ja siunasi maanpoveen painuneiden sankarien muistoa sekä rukoili Luojan siunausta vielä eläville vapaustaistelijoille. Valkoiset toiveet täyttivät jokaisen rinnan ja vilpitön päätös työskennellä isänmaan ja kansan eteen kuvastui kaikkien katseista. Vain jokunen epäilijä rohkeni varovaisesti esitellä mielipiteitään ja surupukuiset omaiset hautakumpuja vaiteliaina koristivat.

Suuri muutos oli tapahtunut pimeän talven aikana: Suomen maassa oli taattu työrauha, lain ja oikeuden turva! Suomen maa ja kansa oli itsenäinen, vapaat — ikeensä alta noussut! Ja noussut oman uskonsa voimalla! Sillä se apu, mikä ulkoapäin — Saksasta — saatiin, olisi varmasti jäänyt tulematta, jollei Suomen kansan oma usko oikeutensa voittoon olisi teettänyt niitä tekoja, jotka lopultakin takasivat Suomen kansan voiman! Sitäkin suuremmalla syyllä voimme pitää tätä seikkaa varmana, kun tiedämme, että omien maanmiestemmekin — jääkärien — lähtö Saksasta Suomeen auttamaan oli kyseenalaisena ja vain suurilla ponnistuksilla saavutettu!

Ellei Saksan ylin sodanjohto — Hindenburg ja Ludendorff — olisi nähnyt asioiden lopultakin ratkeavan valkoisen Suomen eduksi, ellei se olisi katsonut omien etujensa mukaiseksi vielä viime hetkessä tulla "auttamaan" Suomen kansaa, niin ei se olisi koskaan nostattanut joukkojaan maihin Suomen rannoilla.

Näin hankki siis Suomen kansa oman kuntonsa uskolla senkin tervetulleen avun. Taistelu Taavetin asemalla tammikuun 21 päivänä, jossa taistelussa jääkäri L. Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.) sai surmansa kesken rohkeaa ja neuvokasta yritystään karkoittaa punaiset käsikranaatilla asemarakennuksesta, sekä Karjalan ja Savon miesten rohkea retki Viipuriin eivät jääneet seurauksia vaille: Päättäväinen, pelvoton teko saa aina kannatusta! Sitä, joka ei auta itseään, eivät auta muutkaan!

Ja Suomen kansa auttoi itse itseään! Siksi on se aina hädän tullen saanut apua muodossa tai toisessa ja tulee aina saamaan!

Monet syyt olivat vaikuttamassa Karjalan kansan nousuun, monet tekijät yhdessä aiheuttivat jo heti alusta pitäen runsaan osanoton vapaustaisteluun. Kuka lähti omasta alotteestaan puoltamaan lakia ja oikeutta, henkeä ja kotinurkkia, kenellä kylä- tai pitäjäkunnat pakoittavina määrääjinä selän takana seisoivat. Laajalle ulotettu agitatsiooni oli omiaan vetämään välinpitämättömimmätkin mukaan.

Ne kylät ja kunnat, joissa ennen sotaa oli nuorisoseuroja, voimistelu- ja urheiluseuroja, joissa nuorison valistamiseen oli aikaa ja varoja uhrattu, ne kylät ja kunnat valveutuneimpina taisteluun lähtivät. Niinpä Rautjärven pitäjästäkin lähti 326 miestä vapaaehtoisesti vallananastajia ja verivihollisiamme ryssiä vastaan ja Pyhäjärveltä 280 miestä. Edellinen on 6,2 % ja jälkimäinen 3,7 % pitäjän koko väestöstä.

Mutta Rautjärvellä onkin nuorisoseura melkein joka kylässä! Sitävastoin on Joutsenon pitäjässä vain muutamia nuorisoseuroja, niinpä lähtikin sieltä kaiken kaikkiaan 83 vapaaehtoista eli 1,3 % rintamalle siitä huolimatta, että taisteltiin aivan kotinurkista.

Myöskään ei meidän tule unhoittaa sitä vaikutusta, mikä on paikkakunnan johtavilla henkilöillä ympäristöönsä: joko kaikki yhdessä tai ei ollenkaan! Ja Rautjärvellä kokosi kapteeni Astola miehet yhteistoimintaan! Samoin Joensuussa ylioppilas Paul Veikko Raatikainen, joka kaatui Jänhiälän taistelussa huhtikuun 5 päivänä Joutsenon rintamalla.

Olojen pakosta jakautui osanotto ja sotilasrasitus epätasaisesti eri kunnille, mutta tietääkseni ei siitä yksikään kunta ole vielä valitusta tehnyt. Kunnia-asiakseen sen ovat katsoneet ja kunniaksi se tulee jäämäänkin!

Edelläolevassa en ole kosketellut tapahtumia Savonlinnan ympäristössä, joka täydelleen lukeutui Karjalan taistelujen piiriin ja josta monta reipasta komppaniaa saapui Vuoksen rintamalle. Älköön käsitettäkö minua väärin, joskin tässä yhteydessä näin lyhyesti julkituon vilpittömät kiitokseni ja rehellisen tunnustukseni niistä ansiokkaista palveluksista, joita Savonlinnan ja sen ympäristön väestö teki valkoiselle armeijalle Antrean rintamalla.

Tulkoon tässä yhteydessä myöskin mainituksi se, että marraskuun "rankaisuretkikunnan" vaikutus oli aivan päinvastainen sille, mitä sillä oli tarkoitettu. Kiivaimmat vastustajansa sai punakaarti sieltä, missä mainittu retkikunta oli eniten rähjännyt. Ja niinpä oli se kaivanut kuoppaa itselleen! Myöskin on täysi arvonsa annettava sille seikalle, että ryssäviha on Karjalassa ollut jo ammoisista ajoista elävänä ja että Venäjästä irti-pyrkimys on jo kauan ollut täysin selvänä karjalaisten tajunnassa. Rinnastaen nämä seikat herkän karjalaisen luonteen kanssa, onkin hyvin ymmärrettävää se, että karjalaiset, tajuten Vuoksen rintaman tärkeyden jo varhain ryhtyivät miehissä puolustamaan kotoisia seutuja ja maakuntansa pääkaupunkia.

Karjalan ja Savon miesten retki Viipuriin on tunnustettava vapaustaisteluumme nähden paljon merkitseväksi teoksi, joskaan sillä ei saavutettu sitä, mitä oli tarkoitettu. Jos tuo joukko, sen sijaan että se nyt marssi suoraan suden suuhun ja oli pakoitettu heti vetäytymään sieltä ulos, jos se olisi pysähtynyt Taliin ja sieltä läsnäolollaan uhannut kaiken aikaa Viipurin rauhanhäiritsijöitä, — kuten alkuperäinen suunnitelma kai lienee ollutkin, — niin olisi sen vaikutus todennäköisesti ollut paljon suurempi niihin neuvotteluihin nähden, joita käytiin hallituksen jäsenten ja punakaartilaisten edustajien kanssa Viipurissa. Lausumalta jääköön myöskin arvelut siitä, miten taistelujen vastaisen kehityksen olisi silloin käynyt, kun olisivat asettuneet Talin vahvasti varustettuihin, venäläisten puolustusasemiin ja kaikessa rauhassa muodostaneet taistelurintaman Viipuria vastaan! Mutta kuten jo sanoin, tämä retki on sittenkin ollut merkityksellinen, sillä se oli vapaustaistelumme alkuna; siihen vedottiin Helsingissä ja muualla Suomessa, kun koottiin lainkuuliaista väestöä estämään kapinahankkeita, ja siitä saivat punakapinan johtajatkin ratkaisevan sysäyksen rikollisen yrityksensä alkamiseen! Moraalisesti vaikutti se punaisiin yllättävästi, valkoisiin aineksiin rohkaisevasti. Se järkytti jo alun pitäen ihmisten sielunelämää ja — ennen kaikkea — herätti nukkuvankin miehuudentunnon!

Vaikkakin taistelut olivat kiivaat ja vihollisella käytettävänään, voin sanoa, rajaton määrä ampumatarpeita ja aseita, niin olivat tappiomme verrattain vähäiset.

Taistelujen kahtena ensi viikkona oli kaatuneitten luku viikkoa kohti kahdeksan ja haavoittuneiden edellistä viikkoa kohti 12 ja jälkimäistä 8. Kolmannella taisteluviikolla jakautuivat tappiot kummallisesti: kaatuneita oli 16 ja haavoittuneita vain 3. Neljännellä viikolla oli kaatuneita 19 ja haavoittuneita 23.

Tähän asti olivat viikkotappiot, kuten näemme, uskomattomat pienet, enkä ollenkaan ihmettele, jos pahat kielet ja ilkeämieliset ihmiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen parjaamalla Antrean pääesikuntaa ja uskottelemalla herkkäuskoisille, että muka kaatuneitten lukumäärä todellisuudessa oli paljoa suurempi ja että ruumiit piiloitettiin suuriin varastohuoneihin. Tämänkaltaisia juoruja levittivät punaiset ainekset koettaen saada kylvetyksi epäilystä ja katkeruutta kansaan, mutta se oli turhaa. Taistelut toivat ennenpitkää liiankin hyvin ilmi heidän puheittensa perättömyyden, sillä jo viidennellä taisteluviikolla on kaatuneitten luku 32 ja haavoittuneitten 46.

Kuudes viikko oli säästeliäämpi kaatuneihin mutta sitä anteliaampi haavoittuneihin nähden: edellisiä oli 27, jälkimäisiä 105. Sitä seuraavalla eli seitsemännellä viikolla oli huomattavissa joltinenkin aleneminen, kaatuneita 23 ja haavoittuneita 81, mutta maaliskuun puolivälistä eli jo kahdeksas viikko otti sen kaksin verroin takaisin: kaatuneita 41 ja haavoittuneita 176.

Vaikeimpia viikkoja olivat maaliskuun viimeinen ja huhtikuun ensimäinen eli sodan yhdeksäs ja kymmenes viikko. Edellinen vaati uhreikseen 113 kaatunutta ja 369 haavoittunutta, jälkimäinen 130 kaatunutta ja 271 haavoittunutta.

Sitä menoa jos olisi kestänyt kauemmin, niin hukka olisi perinyt, sillä täyte- ja lisä-miehistöä ei ehtinyt vastaavasti saapua rintamalle. Mutta onneksi olikin jo seuraava eli yhdestoista viikko suopeampi, vaatien vain 90 kaatunutta ja 264 haavoittunutta. Ja kaksi seuraavaa, kahdestoista ja kolmastoista viikko vaativat yhteensä vain 92 kaatunutta sekä 410 haavoittunutta, niistä edellinen 60 kaatunutta ja 205 haavoittunutta ja jälkimäinen 32 kaatunutta ja 205 haavoittunutta. Neljästoista vajanainen viikko ehti sekin tempaamaan 24 kaatunutta ja 64 haavoittunutta.

Näiden lisäksi tulee vielä 8 kaatunutta ja 182 haavoittunutta, joista ei ole saatu selville kaatumis- eikä haavoittumis-aikaa eikä paikkaa.

Kuten jo sanoin, olivat tappiot verrattain vähäiset; kuitenkin kylliksi kalliit, muistaaksemme vastaisuudessa niiden arvon.

Moni kelpo nuorukainen uupui kesken elämäntyötään; moni keski-ikäinen jätti perheensä holhojaa vaille! Mutta isänmaan itsenäisyyden, lain ja oikeuden loukkaamattomuuden, uskon ja isien perinnön puolesta ja eteen tehdyt uhraukset eivät koskaan ole liian suuret, joskin ne saattavat usein tuntua raskailta ja katkerilta.

Taloudelliset tappiot, vaikka olivatkin suuret, eivät kuitenkaan jättäneet sitä kaipausta ja surua, mikä edellämainittujen vapaustaistelijain, sankarien, ennenaikaisesta poistumisesta oli luonnollisena seurauksena.

Tästä Suomen vapaus- ja kansalaissodasta v. 1918 kertovat jälkeentulevat polvet vielä vuosisatainkin takaa ja historia on langettava oman jäävittömän tuomionsa siitä. Mutta koskaan ei voida kieltää Suomen kansan oikein ajattelevalta osalta sitä tunnustusta, minkä se on kunnollaan ansainnut! Eikä koskaan tule unhoittumaan Suomen valkoisen armeijan isänmaallinen työ eikä sen esimerkiksi kelpaava kuntoisuus! Rinnan kulkivat siinä herra ja talonpoika, rinnan harmaapäävanhukset nuorien koulupoikain kera! Ja rohkeat, vaivojaan säästämättömät neitoset alttiisti apuaan antoivat, milloin sairaanhoitajattarina tulilinjoilla, milloin taas talouspuuhissa velvollisuutensa täyttivät! Ja kaikki nämä yhdessä tekivät sen, että valkoinen armeija oli luja ja murtumaton!

"Alku on aina hankala", sanotaan ja niin se oli Suomen vapaustaistelussakin. Mutta sitä mukaa kuin asiat kehittyivät ja toiminta laajeni, sitä mukaa se myöskin varmistui ja järjestyi. Voittamalla aikaa, voitti valkoinen armeija monta etua. Punakapinoitsijoilla sensijaan kaikki pyrki menemään sekaisin, vaikka heillä olikin suuri joukko venäläisiä upseereja johtajinaan. Vuoksen rintamallakin todettiin parinkymmenen 42:nnen armeijakunnan entisen upseerin, kenraali Jeremejeffin johdolla, työskennelleen punaryssäin riveissä.

Mutta onni suosi Suomen kansaa monessa suhteessa! Niinpä siinäkin, että taistelut saatiin taukoamaan aikaisin keväällä. Tykistötuli, joka paksun lumen takia ei ollut läheskään niin vaarallinen, kuin mitä se olisi saattanut olla sulalle maalle, ei ehtinyt myöskään tuhoamaan viljapeltoja eikä heinäniittyjä. Toiselta puolen oli, kuten jo olen ennemminkin maininnut, paksusta lumesta se etu, että punaryssät olivat sidotut rautatielinjojen ja maanteiden varsiin. Heillä ei ollut siinä määrin suksia käytettävinään kuin oli vastapuolella, ja ryssäthän eivät sitä paitsi osanneet hiihtää. Näin oli rohkeilla suksijoukoilla tilaisuus hätyyttää punaisia milloin tahansa. Ja kun tähän rinnastaa vielä punaisten alhaisen mieskurin, joka vahtipalveluksessa on erittäin tärkeä, niin ymmärtää hyvin sen hermostuneisuuden, mikä vallitsi heidän joukoissaan.

Myöntää kyllä täytyy, että rohkeitakaan miehiä ei punaisilta puuttunut, mutta massapsykologia vei nekin mukaansa.

Kun hyökkäyskäsky huhtikuun 2 päivänä annettiin, oli punaisten rintama vahvimmillaan: Heinjoelta Saimaaseen asti puolusti sitä n. 7680 miestä, joilla oli käytettävänään 37 eri suuruista tykkiä ja ainakin 44 kunnossa ja toiminnassa olevaa konekivääriä. Tämä vihollinen oli tuhottava vahvoissa asemissaan n. 3178 miehellä, 472 alipäälliköllä ja 109 upseerilla, joilla oli käytettävinään 17 tykkiä hyvin rajoitetuilla ammusmäärillä ja 38 kovasti kuluneella konekiväärillä.

Mutta Karjalan rykmentit täyttivät tehtävänsä ja historian kirjoittajat tulevat aikanaan antamaan arvostelunsa niiden suorittamista sotilaallisista liikkeistä.

On usein ihmetelty taistelujen sitkeyttä Raudun aseman luona, on kummastellen kyselty: miksi juuri Ahvola joutui kiivaimpien taistelujen temmellyskentäksi ja miksi punaryssät juuri sitä tietä tahtoivat tunkeutua Antreaan? Samoin on lausuttu mielipiteitä siitä, että esim. Heinjoen kautta tehty hyökkäys olisi taannut punaryssille varman etenemisen ja voiton.

Näihin kyselyihin ja arveluihin voidaan vastata monella eri tavalla. Niinpä voidaan väittää yhtä jos toistakin, eikä niitä voida millään kumota. Minun yksityinen mielipiteeni — kuten jo olen ennemminkin maininnut — on se, että punaisten ja ryssien sodankäynti oli enemmän psykologista kuin strategista: tehtiin mitä milloinkin päähän pälkähti ja äänestettiin päälliköt kumoon, silloin kuin yleinen mielipide — mukavuus — katsoi sen tarpeelliseksi!

Mitä tulee taisteluihin Raudun aseman luona, niin on niillä luonnolliset selityksensä siinä, että aukeat viljelysmaat ympäröivät hevosenkengän muotoisena kaarena Raudun asemaa ja tarjosivat edullisen puolustuslinjan. Tätä käytti hyväkseen jo jääkärivänrikki Läheniemi vähäisen puolustusjoukkonsa kanssa ja sittemmin "kiviniemen pataljoonan" päällikkö jääkäriluutnantti Ekman.

Aivan samoin vaikuttivat Vehkeenniityt ja aukeat viljelysniityt
Hannilan ja Kavantsaaren välillä sen, että punaryssät mielellään
pyrkivät metsäisiä kukkuloita kohti Ahvolassa: "Vakavampi mainen matka!
Lempo menköhön merelle, surma suurelle selälle!"

Jos vihollinen olisi tehnyt hyökkäyksensä sieltä tai täällä, kuten esim. Heinjoelta, olisi sen yritys saattanut paremminkin onnistua, mutta kuka voi sen taata! Muistaen Heinjoen vanhojen miesten testamentinteot ennen tappeluun lähtöä, koulupoikien kiihkoisen innostuksen, miesten ja naisten uhrautuvaisen ja rohkean toiminnan kaikkialla, rintamalla ja sen välittömässä läheisyydessä, uskallan omalta osaltani olla sitä mieltä, että punaryssien olisi ollut yhtä vaikeaa tulla sieltä kuin täältä! Vaikeammaksi olisi niiden etenemisen estäminen käynyt, jos helmikuun 11 päivänä olisi luovuttu Hannilan asemasta ja parhaassa tapauksessa Antreastakin, tai jos eräistä, minulle käsittämättömistä syistä, ei sittenkään olisi oikealla hetkellä saatu valmiiksi harjoitettua ja varustettua 8:tta jääkäripataljoonaa Sortavalasta Rautuun. Silloin olisi täytynyt vetää vasen siipi Suvannon yli, kuten minulla jo oli lupakin. Mutta mitä vaikeuksia siitä taas olisi johtunut puolustukseen ja aikanaan tapahtuvaan Kannaksen puhdistukseen nähden, sen voivat arvioida vain ne, jotka tuntevat paikallisia oloja Karjalan Kannaksella, tai voivat kartoista perinpohjaisesti tutustua niihin.

Kylliksi kauan kesti odotusta näinkin, ennenkuin valkoisen armeijan päävoimat joutuivat ratkaisevaan rynnistykseen Karjalassa. Jääköön historioitsijain ratkaistavaksi, pakoittivatko täysin pätevät syyt valloittamaan ensiksi Tampereen ja sitten vasta Viipurin, kuin myös senkin, oliko tähdellistä ylläpitää matkustajaliikennettä samaan aikaan kuin sotaväen kiireellisen siirron piti tapahtua Keskisuomesta Karjalaan. Ottaen huomioon sen, että Tampere valloitettiin jo huhtikuun 5 päivänä ja Viipurin valloitukseen voitiin ryhtyä vasta kolmen viikon kuluttua, tuntui kriitillisissä oloissa odottavasta sotaväensiirtely tarpeettoman pitkäveteiseltä.

Mutta kolme Karjalan rykmenttiä erikoispataljoonineen pystyivät täyttämään ne tehtävät, jotka Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö sähkösanomamääräyksellä oli antanut:

3) — jos mahdollista — estää joukkojen siirtelyä Viipurin—Pietarin radalla.

Kumma kyllä, saapui tähän viimeiseen tehtävään nähden kielteisiä määräyksiä aivan viime viikkoina ennen Viipurin valtausta. Mutta siihen lienevät olleet omat pätevät syynsä siihenkin. Sillä aikaa ehtivät punaiset kuitenkin kuljettaa Venäjältä suunnattomia määriä kaikellaista tappotavaraa, aseita ja ammuksia, jotka kyllä tuottivat meille tuntuvaa vahinkoa, mutta lisäsivät myöskin sotasaaliimme suuruutta!

Valkoisen armeijan taistelut Antrean rintamalla olivat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Suomen maa taas noudatti laillisen hallituksensa antamia määräyksiä, että se oli päässyt irti vuosisataisesta sortajastaan, Venäjästä, ja että yhteiskunnallinen järjestys ja lainturva säilyi Suomen maassa. Näin oli Suomen valkoisen armeijan aseellinen voima luonut uuden Suomen, vapaan ja itsenäisen Suomen, jonka oikeuksien ja yhtenäisen eheyden puolesta jokainen oikein ajatteleva kansalainen on valmis uhraamaan kaikkensa, verensä ja henkensä!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Valkoinen armeija Antrean rintamalla

VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE