The Project Gutenberg eBook of Uskovaisen sanoja, by Félicité Robert de Lamennais

Ranskan suuri vallankumous oli tehnyt lopun siitä ulkonaisesta, aineellisesta mahdista, joka katolisella kirkolla ja papistolla sisäisestä, siveellisestä rappeutumisestaan huolimatta oli siihen asti maassa ollut. Syvimmillään oli Ranskan kirkon alennustila, kun v. 1793 katolinen jumalanpalvelus lakkautettiin ja Järjenpalvelus asetettiin sijalle. Mutta siitä pitäen alkoikin kirkko ponnistella tästä tilasta jälleen noustakseen. Sen ja valtiovallan välillä alkoi pitkällinen taistelu. Napoleonin aikana ei kirkolla ollut tässä taistelussa suurtakaan menestyksen mahdollisuutta. Hänen paavi Pius VII:n kanssa solmimansa konkordaatti tosin säännösteli kirkon ja valtion välisen suhteen, mutta jätti papiston sivistyksellisen ja yhteiskunnallisen vaikutusvallan vielä varsin niukaksi. Mutta Bourbonien palattua koitti papiston pyrkimyksille suotuisampi aika. Jo heti uuden kuningasvallan alkuvuosina saatiin aikaan useita kirkon asemaa parantavia ja papiston vaikutusvaltaa lisääviä lakeja. Ja papisto käytti otollisia olosuhteita hyväkseen, ajaakseen asiaansa toisinkin keinoin. Se perusti kouluja, veljeskuntia ja hyväntekeväisyyslaitoksia ja taisteli sanomalehdistössä ja kirjallisuudessa aatteittensa puolesta. Eturivin mies tässä taistelussa oli muiden muassa Hugues Félicité Robert de Lammenais. [Seikkaperäisempiä tietoja Lamennaisin elämästä ja teoksista antaa A. Rosendalin kirjanen: Lamennais, erään katolisen papin elämänkehitys, Oulu 1919.]

Hän oli syntynyt v. 1782 Saint Malon kaupungissa Bretagnessa. Isä oli laivanvarustaja. Pojan aikaisin ilmenevät henkiset lahjat saivat isän suunnittelemaan hänelle tulevaisuutta hengellisen säädyn miehenä ja lähettämään hänet pappisseminaariin. Elämä ja kasvatus tässä laitoksessa oli pojalle tehokkaana valmistuksena hänen tulevaan tehtäväänsä. Se kehitti hänessä bretagnelaiselle luontaista toimintatarmoa ja ritarillista rakkautta heikomman asiaan ja lisäsi näihin ominaisuuksiin itsensäkieltämisen voiman, joka tekee miehen kykeneväksi uhraamaan yksilöllisen etunsa, kun hänen ajamansa asia sitä vaatii.

Lamennais oli 18. vuosisadan lapsi. Sen ajan suurten filosofien ateismi tosin oli hänen synnynnäiselle bretagnelaiselle uskonnollisuudelleen vastenmielinen, mutta heidän vilpitön ja lämmin ihmisystävyytensä oli tehnyt häneen mitä syvimmän vaikutuksen. Verratessaan nyt seminaarielämän hiljaisina mietiskelyn hetkinä näitä ihmisystävyyden aatteita siihen tapaan, jolla vallankumous oli yrittänyt ne toteuttaa, hän kauhistui niitä hirvittäviä keinoja, joita oli siihen tarkoitukseen käytetty. Hengen asian tuli hänen vakaumuksensa mukaan taistella ja voittaa vain hengen aseilla. Nämä aseet tarjosi ihmisille uskonto, katolisuus. Katolisen kirkon kutsumuksena oli koko ihmiskunnan sulattaminen yhdeksi suureksi veljesseurakunnaksi ja lähimmäisenrakkauden maailmanvaltakunnan perustaminen. Että kirkko siihen asti ei ollut täyttänyt tätä tehtäväänsä, siihen oli hänestä syynä mahdin, auktoriteetin puute. Tämän mahdin ja vallan hankkiminen kirkolle, kirkon kehittäminen todella koko maailmaa ohjaavaksi voimaksi, se oli korkein tehtävä, minkä ihminen saattoi itselleen valita. Ja Lamennais valitsi sen omakseen ja teki siitä elämänsä periaatteen.

Näine vakaumuksineen ja periaatteineen hän lähti seminaarista. Papin uralle antautuminen, riippumattoman asemansa uhraaminen, arvelutti häntä kauan. Vasta v. 1816 hän vihitytti itsensä papiksi. Jo 1808 oli ilmestynyt hänen ensimmäinen tutkielmansa: Reflexions sur l’etat de l’Église en France pendant le XVIII:e siècle et sur sa situation prèsente (Mietteitä Ranskan kirkon tilasta 18. vuosisadalla ja sen nykyisestä asemasta), jossa hän ajaa rohkeasti sitä aatetta, että kirkko, Jumalan sijaisena maan päällä, on valtiollisten yhdyskuntain yläpuolella oleva mahti, jota ei saa alistaa maallisten lakien alaiseksi, vaan joka päinvastoin on oikeutettu laatimaan maailmalle lakeja. Yhtä rohkeata kuin tämä tutkielman asiallinen sisällys oli se kieli, jota Lamennais siinä käytti. Molemmat herättivät keisarillisen poliisin huomion, ja kirjanen takavarikoitiin. Seurauksena siitä oli, että Lamennaisista tuli entistä jyrkempi Napoleonin vallan vastustaja; hän liittyi läheisesti rojalistiseen, Bourbonien asiaa ajavaan puolueeseen. Ja tästä taas seurasi, että hän Napoleonin palattua Elbasta katsoi parhaaksi poistua Ranskasta. Hän lähti Englantiin ja eleli siellä sangen niukoissa oloissa, kunnes Napoleonin lopullisesti kukistuttua saattoi palata Ranskaan.

Kotiuduttuaan Lamennais ryhtyi jatkamaan aloittamaansa taistelua, julkaisten v. 1817 ensimmäisen nidoksen kuulua tutkielmaansa: Essai sur l’Indifférence en matière de Religion (Tutkielma välinpitämättömyydestä uskonnon asioissa), jonka toinen nidos ilmestyi v. 1823. Kaikella vakaumuksensa voimalla, kaikella tunteensa lämmöllä, runollisen tyylinsä ja kielensä tenholla hän siinä todistelee, että ihminen ei voi erehtyväisellä järjellään löytää totuutta, jonka vain jumalallinen ilmoitus voi paljastaa, että hän siis tarvitsee auktoriteettiuskoa, että hänen on omaksi parhaakseen alistuttava kirkon korkeimman auktoriteetin, paavin, erehtymättömäin päätösten alaiseksi. Totuus voi olla vain yksi, siis täytyy myös olla vain yksi oppi ja yksi kirkko, ja se on katolinen. Se valtio, joka ei kaikin tavoin kannata ja tue sitä, vaan sallii erilaisia oppeja, tekee rikoksen. Uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta ja leväperäisyydestä on seurauksena valtiollisen ja uskonnollisen järjestyksen tuho; vain uskonnon ykseys voi siltä varjella. On siis jo aika tunnustaa kirkon ylipaimen, paavi, myöskin ruhtinasten ja kansojen ylimmäksi herraksi.

Ultramontaaninen puolue tervehti Lamennaisin teosta ihailulla ja riemulla, ja paavi tarjosi hänelle kardinaalinarvoa palkinnoksi; hän ei kuitenkaan suostunut tarjoukseen, vaan katsoi voivansa entisessä asemassaan parhaiten vaikuttaa kirkon hyväksi. Ranskan hallitus sitävastoin oli kaikkea muuta kuin halukas luopumaan konkordaatista ja tunnustamaan paavin kaikkivaltaa. Lamennais haastettiin oikeuteen, joka kuitenkin tuomitsi hänet vain vähäpätöiseen sakkorangaistukseen. Bourboneja kannattavain piirien ja hänen välinsä kylmenivät nyt tuntuvasti, ja kun heinäkuun kumous oli tehnyt Bourbonien vallasta lopun, toivoi Lamennais ajan vihdoin olevan otollisen ratkaisevalle toiminnalle kirkon hyväksi.

Saadakseen mielipiteensä leviämään mitä laajimpiin piireihin, hän perusti yhdessä muutamain hengenheimolaistansa kanssa L’Avenir (Tulevaisuus) nimisen sanomalehden, jossa nyt alettiin mitä voimakkaimmin saarnata oppia kirkon itsenäisyydestä ja kehoittaa papistoa luopumaan valtiosta, paavia rikkomaan välinsä ruhtinasten kanssa. Kansan tuli siitä lähtien olla kirkon tukena; ja päämaalina, johon kirkon oli pyrittävä, oli oleva oikeuden ja rakkauden valtakunnan perustaminen maan päälle, ihmisten ja kansojen yhdistäminen suureksi perheeksi, yksimieliseksi veljesseurakunnaksi. Huomattava on, että Lamennais siis ei pidä uskonnollisten pyrintöjen lopullisena tarkoituksena kirkkoa itsessään, vaan sen aikaansaatavaa ihmisten veljestymistä ja ihmiskunnan siten saavutettua onnea.

Mutta Roomassa ei suinkaan oltu valmiita hyväksymään L’Avenir-lehden rajua toimintaohjelmaa. Lehti oli m.m. lämpimästi puoltanut paino- ja omantunnonvapautta, ja sitäpaitsi osoittanut myötätuntoa sellaisille ilmiöille valtiollisella alalla kuin Puolan vapaustaistelulle. Sen ohjelma oli aivan liian vapaamielinen ja kansanvaltainen paavin hyväksyttäväksi. Tämän huomattuaan Lamennais lakkautti lehtensä ja lähti. Roomaan ajamaan mieskohtaisesti asiaansa. Mutta paavi otti hänet hyvin kylmästi vastaan. Hänen ei sallittu edes esittääkään asiaansa. Tyhjin toimin hän sai lähteä paluumatkalle, ja Münchenissä tapasi hänet sitten paavin paimenkirje, jossa omantunnon- ja painovapaudesta y.m. vapaamielisistä aatteista lausuttiin mitä jyrkin hylkäystuomio, ja jokainen väite tätä paavin ratkaisua vastaan leimattiin rikokseksi.

Lamennais oli siten saanut kokea elämänsä suurimman, katkerimman pettymyksen. Kirkko, jonka hyväksi hän oli kaiken työnsä uhrannut ja kaikin voimin taistellut, hylkäsi hänet. Mutta hän ei kuitenkaan vielä ollut kypsynyt rikkomaan välejänsä kirkon, henkisen äitinsä kanssa. Hän alistui, palasi Pariisiin ja siirtyi sieltä yksinäisyyteen Bretagneen, La Chênaie-nimiselle maatilalleen. Siellä hän, lopulla vuotta 1833, kirjallisesti sitoutui noudattamaan paavin paimenkirjeessään lausumia periaatteita. Mutta siellä hän myöskin sai rauhaa selvitellä häntä kohdanneen iskun synnyttämät ristiriitaiset ajatuksensa ja tunteensa, hänelle kirkastui vähitellen jälleen kaikkeen kauneuteensa hänen nuoruutensa ihanne: puhdistetun kristillisyyden avulla aikaansaatava ihmiskunnan vapautuminen ja veljestyminen, ja hän sanoutui irti kirkosta, joka ei tahtonut toteuttaa tätä ihannetta. Hänen luopumisensa kirkosta oli siis täydessä sopusoinnussa hänen menneisyytensä ja entisten vakaumustensa kanssa; se vain purki liiton, joka oli käynyt hyödyttömäksi. Hänen uskonsa oli, kuten Renan on sanonut, aina ollut pikemmin poliittista ja moraalista kuin dogmaattista ja tieteellistä laatua. Ja senvuoksi hän saattoi täydellä syyllä antaa sille teokselleen, jonka tuli todistaa hänen luopumisensa kirkosta, nimen Paroles d’un croyant (Uskovaisen sanoja).

Se ilmestyi keväällä 1834 ja herätti heti kaikkialla mitä suurinta huomiota, toisaalla ihailua, toisaalla vihastusta. Varsinkin yhteiskunnan vähäväkiset sitä ilolla tervehtivät, vaikutusvaltaiset piirit ja vallanpitäjät siitä närkästyivät, ja pian sen ilmestymisen jälkeen paavi sen ankarasti tuomitsi ja kirosi. Jälkimaailmallekin se on jäänyt kuuluimmaksi ja tunnetuimmaksi Lamennaisin teoksista.

Yhteiskunnan vähäväkisten, kaikkien onnettomain, kärsiväin ja sorrettujen asiaa Lamennais tässä kirjasessaan on ottanut ajaaksensa heidän sortajiaan vastaan, heitä hän tahtoo lohduttaa, heissä herättää tulevaisuuden toivoa, heille saarnata rakkauden evankeliumia, heille osoittaa, kuinka he seuraamalla Kristusta, noudattamalla hänen yksinkertaisia pääkäskyjään, voittamalla itsekkyyden, rakastamalla lähimmäistään niinkuin itseään ja enemmän kuin itseään, liittymällä yhteen ja tukemalla toisiaan voivat perustaa uuden, onnellisen yhteiskunnan, jossa ei enää ole oleva pieniä ja suuria, köyhiä ja rikkaita, orjia ja herroja, sorrettuja ja sortajia, vaan jossa tasa-arvoisuus, vapaus, turvallisuus, rauha ja tyytyväisyys on vallitseva.

Jos meidän on lausuttava arvostelumme tästä Lamennaisin teoksesta ensinnäkin sen asialliseen sisällykseen nähden, niin tulee ennen kaikkea muistaa, että yhteiskunnan pohjakerrosten olot hänen aikanaan olivat paljoa nurjemmat ja kurjemmat kuin meidän päivinämme. Saatamme siis hyvin ymmärtää sen synkän surun, jolla hän puhuu köyhälistöstä, sen syvän säälin, jota hän tuntee sitä kohtaan, samoin sen leimuavan vihan, jota hän purkaa vallanpitäjiä, tyranneja ja kuninkaita ja ylimmäisiä pappeja vastaan. Toiseksi on huomattava, että hänen teoksensa ei ole tyynesti ja puolueettomasti harkitsevan tiede- tahi valtiomiehen, vaan innoittuneen runoilijan tuote, se ei ole syntyisin päästä, vaan sydämestä, ja sydämen voimat — viha ja rakkaus — siinä puhuvat. Sen eteemme luomat kuvat ovat haltioituneen profeetan näkyjä, jonka silmä ei eroita ihmisissä muuta kuin jyrkästi toisilleen vastakkaisia tyyppejä: hyviä ja pahoja, sysimustia ja lumivalkeita, uhreja ja teloittajia, perkeleitä ja enkeleitä, jollaisia todellisuudesta saisi turhaan etsiä. Ei siis ihme, jos hänen esityksensä tuntuu meistä silloisiinkin oloihin nähden liioittelevalta, subjektiiviselta, yksipuoliselta. Mielestämme ei ole kiellettävissä, että Lamennais teoksessaan paikoitellen tekee melkolailla agitaattorimaisen vaikutuksen. Hän tuskin voinee saada ajattelevaa lukijaa vakuutetuksi siitä, että yhteiskunnallisten kysymysten, yhteiskuntajärjestyksen vaikean probleemin, tyydyttävä ratkaisu olisi todellisessa elämässä läheskään niin yksinkertainen asia kuin miksi hän sen teoksessaan edellyttää.

Tämän asiallisen puolen ollessa puheena on vielä mainittava, että siinä on kohtia, jotka antoivat hänen vastustajilleen aihetta väitteeseen, että hän oli sosialisti. Ja kieltämätöntä onkin, että hänen suosittelemansa patriarkaalinen omaisuuden yhteisyys ja tasa-arvoisuus on ainakin hyvin lähellä sosialistisia teorioja omaisuuden tasaisemmasta jaosta. Itse hän kuitenkin jyrkästi torjui syytöksen ja lisäsi sen johdosta kirjansa myöhempiin painoksiin erikoisen luvun (X), jossa hän ankarasti tuomitsee "rosvouksen", tarkoittaen sillä juuri tuota omaisuuden tasaamista. Ja muualla hän on lausunut ehdottoman hylkäystuomionsa sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Hänen vakaumuksensa mukaan se toteutettuna alentaisi ihmiset koneiksi ja painaisi heidät orjuuteen, jonka vertaista ei ennen ole nähty.

Kirjasen runollisen, profeetallisen sisällyksen mukainen on sen esitystapa ja kielellinen muoto. Kirjailijan sanoja kannattaa kaikkialla mitä vilpittömin ja todellisin tunne, hehkuva intohimo, suurenmoinen paatos, joka ei hetkeksikään tee onttoa vaikutusta. Ukkosena jyrisee hänen vihansa ääni, ja mitä vienoimpana musiikkina soivat hänen rakkautensa, hänen hellyytensä ja säälinsä sävelet. Ja suorastaan mestarillisella, nerokkaalla tavalla hän tyylillisesti ja kielellisesti jäljittelee eräitä Raamatun kirjoja. Profeettain, psalmien ja ilmestyskirjan runollinen ja rytmillinen proosa on mennyt niin hänen veriinsä, että hän käyttelee sitä niinkuin omaa luonnollista ajatustensa ilmaisumuotoa.

Paroles d'un croyant teoksellaan Lamennais oli lopullisesti katkaissut suhteensa katoliseen kirkkoon, ja vuosi vuodelta laajeni sitten se juopa, joka hänet eroitti siitä ja myöskin valtiovallan edustajista. Väsymättä jatkoi hän taisteluaan. Yhä kauemmas kirkon dogmaattisuudesta poikkeavat hänen uskonnolliset mielipiteensä, ja yhä kansanvaltaisemmaksi kehittyy hänen valtiollinen kantansa. Hän ajaa yhteiskunnan uudistamisen asiaa. Kun kirkko ja valtio eivät tahdo uudistuksia, niin kansan on otettava asiansa omiin käsiinsä. Hänen runsaasta myöhemmästä kirjallisesta tuotannostaan koskettelemme tässä vain aivan lyhyesti pääkohtia.

Paavin pannanjulistukseen Lamennais vastasi 1836 arvokkaasti, selvästi ja jyrkästi Affaires de Rome (Rooman asioita) nimisellä teoksellaan. Kuuluimpia hänen teoksistaan on seuraavana vuonna ilmestynyt pieni Le livre du Peuple (Kansan kirja), eräänlainen yhteiskuntaelämän katkismus. Kahta vuotta myöhemmin julkaistu lentokirjanen De l'esclavage moderne (Nykyaikaisesta orjuudesta) on siitä merkillinen, että tekijä siinä voimakkain sanoin ajaa yleisen äänioikeuden pikaista toteuttamista. Hallituksen kimppuun kiivaasti hyökkäävän Le pays et le gouvernement (Maa ja hallitus) lentokirjasen ilmestymisestä 1840 oli seurauksena, että Lamennais sai viettää vuoden vankilassa. Siellä kirjoittamassaan kirjasessa Du passé' et de l’avenir du peuple (Kansan menneisyydestä ja tulevaisuudesta) hän edellä lyhyesti mainitsemaamme suuntaan selittää kantansa sosialismiin nähden. Vuonna 1840 ilmestyi myöskin kolme nidosta Esquisse d'une philosophie (Filosofian luonnos) nimistä suurta teosta, jossa Lamennais tahtoo järjestelmällisesti esittää sen maailmankuvan, jonka hän ajattelullaan vuosikymmenien kuluessa oli itselleen luonut; neljäs nidos ilmestyi v. 1846, mutta teos jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Se todistaa ehkä enemmän runoilijan voimakasta ja lennokasta mielikuvitusta kuin filosofin ankaran loogillista ajattelua.

Yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevillä kirjoitelmillaan Lamennais oli osaltaan tuntuvasti valmistanut maaperää 1848 vuoden vallankumoukselle. Sen jälkeen valittiin hänet kansanedustajaksi, mutta sellaisena hän ei herättänyt huomiota eikä saanut vaikutusta. Toinen tasavalta tuotti hänelle pettymyksiä. Se ei ollut sitä kansanvaltaa, jonka hyväksi hän oli työskennellyt. Napoleonin vallankaappaus v. 1851 sai hänet sitten vetäytymään kokonaan pois valtiollisen toiminnan näyttämöltä. Hän etsi mielelleen viihdykettä runouden maailmasta ja vietti viimeiset elinvuotensa ranskantamalla lempirunoilijansa Danten Jumalaisen näytelmän.

Vuonna 1854 päättyivät hänen päivänsä. Viimeiseen asti jäykkä vanhus pysyi uskollisena uskonnollisille vakaumuksilleen, taipumatta sovintoon katolisen kirkon kanssa. Vain harvat ystävät pääsivät järjestyksenvalvojain luvalla saattamaan hänet Père Lachaisen hautausmaalle hänen viimeiseen leposijaansa, jolle vainajan tahdon mukaisesti ei pystytetty minkäänlaista muistomerkkiä. Lämminsydäminen, jaloluontoinen, epäitsekäs, yleväaatteinen taistelija oli elämän pettymyksistä päässyt rauhaan.

KANSALLE

Tämä kirja on kirjoitettu etupäässä teitä varten; teille sen tarjoan. Jospa se niissä monissa kärsimyksissä, jotka ovat osananne, niissä monissa tuskissa, jotka teitä raskaina painavat melkein mitään lepoa suomatta, voisi teitä edes vähän virkistää ja lohduttaa!

Te, jotka kannatte päivän kuorman, soisin, että se voisi teidän väsyneelle sieluraukallenne olla sitä, mitä keskipäivällä pellonkolkassa on jos kuinkakin hennon puun varjo sille, joka on tehnyt työtä koko aamun auringon paahtavassa helteessä.

Ankaran talven kuluttua Jumala palauttaa lauhkeamman vuodenajan, ja lintunen siunaa lauluissansa sitä laupiasta kättä, joka on antanut sille jälleen lämmön ja runsaan ravinnon ja parin ja pehmeän pesän.

Toivokaa ja rakastakaa! Toivo lievittää kaikki, ja rakkaus tekee kaikki helpoksi.

Tällä hetkellä on ihmisiä, jotka kärsivät suuresti, syystä että ovat rakastaneet teitä suuresti. Minä, heidän veljensä, olen kirjoittanut kertomuksen siitä, mitä he ovat tehneet teidän hyväksenne ja mitä senvuoksi on tehty heille; ja kun väkivalta kerran on kulunut loppuun itsestään, niin minä julkaisen sen, ja te luette sen kyynelin, jotka silloin ovat vähemmän katkerat, ja te myöskin rakastatte näitä ihmisiä, jotka ovat teitä niin suuresti rakastaneet.

Nyt, jos puhuisin teille heidän rakkaudestaan ja heidän kärsimyksistään, minut heitettäisiin yhdessä heidän kanssaan vankityrmiin.

Astuisin sinne ilomielin, jos siten voisin vähänkään keventää kurjuuttanne; mutta siitä ei koituisi teille mitään lievitystä, ja siitä syystä täytyy odottaa ja rukoilla Jumalaa, että hän lyhentäisi koettelemuksen aikaa.

Nyt tuomitsevat ja lyövät ihmiset: pian on tuleva tuomitsemaan hän.
Onnellinen, ken saa nähdä hänen oikeudenmukaisuutensa!

Maa on murheissaan ja kuivuneena, mutta se on vihannoiva jälleen.
Häijyn henki ei ole iäti käyvä sen päällitse, niinkuin polttava tuuli.

Jumala tahtoo, että mitä tapahtuu, se tapahtuu teidän opetukseksenne, jotta te oppisitte olemaan hyviä ja oikeudenmukaisia, kun teidän aikanne on tuleva.

Kun ne, jotka käyttävät valtaa väärin, ovat vierineet ohitsenne kuin katuojien lika rankkasateisena päivänä, niin silloin te ymmärrätte, että vain hyvä on pysyväistä, ja te pelkäätte saastuttaa ilmaa, jonka taivaan tuuli on puhdistanut.

Valmistakaa sielunne tätä aikaa varten, sillä se ei ole kaukana, se lähestyy.

Uskokaa hänen lupauksensa, ja jouduttaaksenne sen täyttymistä, parantakaa se, mikä on parannuksen tarpeessa, koettakaa harjaantua kaikkiin hyveisiin ja rakastakaa toisianne, niinkuin ihmiskunnan Vapahtaja on rakastanut teitä, kuolemaan asti.

USKOVAISEN SANOJA

Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisillä hyvä tahto!

Kellä on korvat kuulla, se kuulkoon; kellä on silmät nähdä, se avatkoon ne ja katsokoon, sillä ajat lähestyvät.

Isä on siittänyt poikansa, Sanansa, ja Sana on tullut lihaksi, ja hän on asunut keskuudessamme; ja hän on tullut maailmaan, ja maailma ei ole tuntenut häntä.

Poika on luvannut lähettää lohdutuksen Hengen, Hengen, joka käy ulos Isästä ja hänestä ja joka on heidän keskinäinen rakkautensa: se on tuleva ja uudistava maan ulkomuodon, ja silloin on oleva ikäänkuin toinen luominen.

Kahdeksantoista vuosisataa sitten Sana kylvi jumalallisen siemenen, ja pyhä Henki hedelmöitti sen. Oli ihmisiä, jotka näkivät sen kukoistavan, he maistoivat sen hedelmiä, elämän puun hedelmiä, joka oli jälleen istutettu heidän halpaan asuntoonsa.

Minä sanon teille, heidän keskellään oli suuri ilo, kun he näkivät valon ilmestyvän ja tunsivat itsensä taivahisen tulen kokonaan läpitunkemiksi.

Meidän isämme näkivät auringon menevän mailleen. Kun se laski taivaanrannan alle, niin koko ihmissuku vavahti. Sitten tapahtui tuossa yössä jotakin, en tiedä mitä, jolla ei ole nimeä. Yön lapset, Lännen taivas on pimeä, mutta Idän ilmanranta alkaa valjeta.

Kuunnelkaa, ja sanokaa minulle, mistä tulee tuo sekava, epämääräinen, outo ääni, joka kuuluu joka taholta.

Näen taivaanrannalla lyijynkarvaisen pilven ja sen ympärillä punaisen hohteen, kuin tulipalon kajasteen.

Näen virtojen muuttavan kulkunsa suuntaa, kukkulain huojuvan ja sortuvan ja täyttävän laaksot.

Näen tomupilviä kaukana, ja ne liikkuvat joka taholle ja törmäävät vastakkain ja yhtyvät ja sekoittuvat. Ne kulkevat kaupunkien yli, ja kun ne ovat kulkeneet ohi, niin ei näy enää muuta kuin tasanko.

Näen kansojen nousevan kapinaan ja kuningasten kalpenevan kruunujensa alla. Sota on heidän keskuudessaan, sota viimeiseen vereen saakka.

Näen valtaistuimen, kaksi valtaistuinta murskana, ja kansat sirottelevat niiden sirpaleita pitkin maata.

Näen erään kansan taistelevan niinkuin ylienkeli Mikael taisteli Saatanaa vastaan. Sen iskut ovat hirvittäviä, mutta se on alastonna, ja sen vihollista suojaavat paksut varukset.

Oi Jumala! Se kaatuu; se on saanut kuoliniskun. Ei, se on vain haavoitettu; Maria, Neitsyt-Äiti, kietoo sen vaippaansa, hymyilee sille ja vie sen vähäksi aikaa pois taistelun alueelta.

Näen toisen kansan kamppailevan hellittämättä ja ammentavan yhä uusia voimia tästä taistelusta. Tällä kansalla on Kristuksen merkki sydämensä päällä.

Näen kolmannen kansan, jonka kuusi kuningasta on polkenut jalkansa alle, ja joka kerta kun se liikahtaa, kuusi väkipuukkoa uppoo sen kurkkuun.

Näen suuren rakennuksen päällä, hyvin korkealla ilmassa ristin, jota tuskin voin eroittaa, koska se on mustan harson peittämä.

Näen Idän joutuvan sisäiseen sekasortoon. Se näkee muinaisten palatsiensa luhistuvan, vanhain temppelien sortuvan soraksi, ja se kohottaa katseensa kuin etsiäkseen toisia mahteja ja toista Jumalaa.

Näen Lännen puolella ylväskatseisen, kirkasotsaisen naisen; hän kyntää lujin käsin kepeästi vakoa, ja kaikkialta, missä aurankärki kulkee, näen nousevan ihmis-sukupolvia, jotka huutavat häntä avuksensa rukouksissaan ja siunaavat häntä lauluissansa. Näen Pohjoisessa ihmisiä, joilla on enää jäljellä vain vähäisen lämpöä, joka on keskittyneenä heidän päähänsä ja joka sitä huumaa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja sydän alkaa sykkiä.

Näen Etelässä ihmisheimoja vaipuneina en tiedä minkä kirouksen alaisiksi: jokin raskas ies heitä painaa; he käyvät kumarassa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja he ojentavat jälleen vartalonsa.

Näen Saatanan pakenevan ja Kristuksen enkeliensä ympäröimänä tulevan hallitsemaan.

III

Ja minut siirrettiin hengessä muinaisaikoihin, ja maa oli kaunis ja rikas ja hedelmällinen; ja sen asukkaat elivät onnellisina, sillä he elivät veljinä.

Ja näin Käärmeen hiipivän heidän keskellensä: se loi moniin heistä mahtavan katseensa, ja heidän sielunsa kävi levottomaksi, ja he lähestyivät, ja Käärme kuiskasi jotakin heidän korviinsa.

Ja kuunneltuaan Käärmeen puhetta he nousivat ja sanoivat: "Me olemme kuninkaita."

Ja aurinko kalpeni, ja maa muuttui murheen väriseksi, käärinliinan väriseksi, joka verhoo kuolleita.

Ja kuului tukahdutettu nurina, pitkä valituksen ääni, ja jokainen vapisi sielussaan.

Totisesti, sanon minä teille, oli kuin sinä päivänä, jolloin hornan kuilu mursi sulkunsa, ja jolloin suurten vesien paisumus tulvi yli äyräittensä.

Pelko kulki majasta majaan, sillä ei ollut vielä palatseja, ja se kertoi jokaiselle salaisuuksia, jotka häntä pöyristyttivät.

Ja ne, jotka olivat sanoneet: "Me olemme kuninkaita", ottivat miekan ja seurasivat Pelkoa mökistä mökkiin.

Ja siellä tapahtui kummia mysteerioita, ja siellä oli kahleita, itkuja ja verta.

Kauhun valtaamina ihmiset huudahtivat: "Murha on jälleen ilmestynyt maailmaan." Ja siinä kaikki, sillä Pelko oli tyrmistyttänyt heidän sielunsa ja lamauttanut liikkumattomiksi heidän käsivartensa.

Ja he antoivat panna itsensä rautoihin, itsensä, vaimonsa ja lapsensa. Ja ne, jotka olivat sanoneet: "Me olemme kuninkaita", kaivoivat ikäänkuin suuren onkalon, ja he sulkivat siihen koko ihmissuvun, niinkuin suljetaan elukoita läävään.

Ja myrsky ajeli pilviä, ja ukkonen jylisi, ja minä kuulin äänen sanovan: "Käärme on voittanut toistamiseen, mutta ei ainiaaksi."

Sen jälkeen en kuullut enää muuta kuin epäselviä ääniä, nauruja, nyyhkytyksiä, herjauksia.

Ja minä ymmärsin, että täytyi olla Saatanan valtakunta ennen Jumalan valtakuntaa. Ja minä itkin ja toivoin.

Ja näky, jonka räin, oli tosi, sillä Saatanan valtakunta on toteutunut, ja Jumalan valtakunta on myös toteutuva; ja ne, jotka sanoivat: "Me olemme kuninkaita", suljetaan vuorostaan onkaloon yhdessä Käärmeen kanssa, ja ihmissuku pääsee siitä pois; ja silloin on siinä tapahtuva ikäänkuin uusi syntyminen, ikäänkuin siirtyminen kuolemasta elämään. Tapahtukoon niin!

Te olette saman isän poikia, ja sama äiti on teitä imettänyt; miksi ette siis rakasta toisianne niinkuin veljet, ja miksi päinvastoin kohtelette toisianne pikemmin niinkuin vihollisia?

Ken ei rakasta veljeänsä, se on kirottu seitsemän kertaa, ja ken rupeaa veljensä viholliseksi, se on kirottu seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa.

Siitä syystä kuninkaat ja ruhtinaat ja kaikki ne, joita maailma kutsuu mahtaviksi, on kirottu: he eivät ole rakastaneet veljiänsä, ja he ovat kohdelleet heitä niinkuin vihollisia.

Rakastakaa toisianne, ja teidän ei tarvitse pelätä ei mahtavia eikä ruhtinaita eikä kuninkaita.

He ovat voimakkaita teitä vastaan vain siksi, että te ette ole liittyneet yhteen, vain siksi, ettette rakasta toisianne niinkuin veljiä.

Älkää sanoko: "Tuo mies on toista kansaa, ja minä olen toista." Sillä kaikilla kansoilla on ollut maan päällä sama isä, joka on Aatami, ja heillä on taivaassa sama isä, joka on Jumala.

Jos yhtä jäsentä lyödään, niin koko ruumis kärsii. Te olette kaikki yhtä samaa ruumista: ei voida sortaa yhtä teistä, niin ettei sorrettaisi kaikkia.

Jos susi hyökkää karjalaumaan, niin se ei syö sitä suuhunsa kokonaan heti paikalla: se tempaa yhden lampaan ja syö sen. Sitten, kun sen taas on tullut nälkä, se tempaa toisen ja syö sen, ja niin viimeiseen asti, sillä sen nälkä uusiutuu yhä.

Älkää olko niinkuin lampaat, jotka, kun susi on temmannut pois yhden niistä, pelästyvät hetkiseksi, mutta sitten rupeavat jälleen syömään. Sillä, ajattelevat ne, ehkäpä se tyytyy ensimmäiseen tahi toiseen saaliiseensa. Ja mitäpä minun tarvitsee välittää niistä, jotka se syö suuhunsa? Mitäpä haittaa siitä minulle on? Minulle jää siten vain enemmän ruohoa.

Totisesti, minä sanon teille: Ne, jotka mielessään niin miettivät, ovat merkityt joutumaan sen pedon ruuaksi, joka elää lihasta ja verestä.

Kun näette miestä vietävän vankilaan tahi mestattavaksi, niin älkää kiirehtikö sanomaan: "Tuo on häijy mies, joka on tehnyt rikoksen ihmisiä vastaan."

Sillä kenties se on kelpo mies, joka on tahtonut palvella ihmisiä ja jota heidän sortajansa senvuoksi rankaisevat.

Kun näette kansan lyötynä rautoihin ja jätettynä tyrannin valtoihin, niin älkää kiiruhtako sanomaan: "Tuo kansa on väkivaltainen kansa, joka tahtoi häiritä rauhaa maan päällä."

Kahdeksantoista vuosisataa sitten sen ajan ylimmäiset papit ja kuninkaat naulitsivat eräässä Idän kaupungissa ristille kapinoitsijan, Jumalan herjaajan, joksi he häntä sanoivat, ruoskittuaan häntä raipoilla.

Hänen kuolemansa päivänä oli suuri pelko helvetissä ja suuri ilo taivaassa.

Minkätähden eläimet löytävät ravintonsa kukin lajinsa mukaan? Sentähden, ettei mikään niistä ryöstä toisen ravintoa, ja että jokainen tyytyy siihen, mikä riittää sen tarpeisiin.

Jos mehiläispesässä yksi mehiläinen sanoisi: Kaikki täällä oleva hunaja on minun, ja sitten ryhtyisi menettelemään oman päänsä mukaan yhteisen työn hedelmillä, niin miten kävisi muiden mehiläisten?

Jokaisella mehiläisellä on oikeus siihen hunajamäärään, mikä on välttämätön sen toimeentulolle, ja jos ihmisten joukossa on niitä, joilta puuttuu tuo välttämätön määrä, niin se tulee siitä, että oikeus ja lähimmäisen rakkaus ovat hävinneet heidän keskuudestaan. Oikeus, se on elämä; ja lähimmäisen rakkaus, se on myöskin elämä, vieläpä suloisempi ja runsaampi elämä.

On ollut vääriä profeettoja, jotka ovat saaneet uskotelluksi muutamille ihmisille, että kaikki muut olivat syntyneet heitä varten; ja mitä nämä uskoivat sen uskoivat muutkin noiden väärien profeettain sanan nojalla.

Kun tämä valheen sana pääsi voitolle, niin enkelit taivaassa itkivät, sillä he aavistivat, että paljon väkivaltaisuuksia, paljon rikoksia ja paljon kärsimyksiä tulisi tulvimaan maan päälle.

Ihmiset ovat, tasa-arvoisina keskenään, syntyneet yksin Jumalaa varten, ja jos kuka väittää jotakin päinvastaista, niin hän herjaa Jumalaa.

Ken tahtoo olla suurin joukossanne, se olkoon teidän palvelijanne; ja ken tahtoo olla ensimmäinen joukossanne, se olkoon kaikkien palvelija.

Jumalan laki on rakkauden laki, ja rakkaus ei ylennä itseänsä toisten yläpuolelle, vaan se uhrautuu toisten hyväksi.

Ken sanoo sydämessään: Minä en ole niinkuin muut ihmiset, vaan muut ihmiset ovat annetut minulle, minun käskettävikseni ja jotta minä mieleni mukaan käyttäisin heitä ja sitä mikä on heidän omaansa, se on Saatanan poika.

Ja Saatana on tämän maailman kuningas, sillä hän on kaikkien niiden kuningas, jotka niin ajattelevat ja toimivat; ja ne, jotka niin ajattelevat ja toimivat, ovat hänen neuvostaan ruvenneet maailman herroiksi.

Mutta heidän valtakuntansa on pysyvä vain jonkun aikaa, ja sen ajan loppu on lähellä.

Tullaan taistelemaan suuri taistelu, ja oikeuden enkeli ja rakkauden enkeli tulevat taistelemaan niiden puolella, jotka ovat asestautuneet perustaakseen; jälleen ihmisten keskuuteen oikeuden valtakunnan ja rakkauden valtakunnan.

Ja monet kaatuvat tässä taistelussa, ja heidän nimensä on pysyvä maan päällä niinkuin Jumalan kunnian säde.

Sentähden, te, jotka kärsitte, rohkaiskaa mielenne, karkaiskaa sydämenne, sillä huomenna on oleva koettelemuksen päivä, päivä, jolloin jokaisen tulee antaa ilomielin henkensä veljiensä puolesta, ja seuraava päivä on oleva vapautuksen päivä.

VII

Kun puu seisoo yksinään, niin tuulet sitä pieksävät ja riistävät siltä sen lehdet; ja sen oksat, sen sijaan että kohoaisivat ylöspäin, painuvat alas, ikäänkuin etsisivät maata.

Kun kasvi seisoo yksin, löytämättä mitään suojaa auringon paahdetta vastaan, niin se riutuu ja kuihtuu ja kuolee.

Kun ihminen on yksin, niin mahdin tuuli painaa hänet kumaraan maata kohti, ja tämän maailman mahtavain polttavat pyyteet imevät hänestä mehun, joka hänet ravitsee.

Älkää siis olko niinkuin kasvi ja niinkuin puu, jotka seisovat yksin, vaan liittykää toisiinne ja tukekaa toisianne ja suojatkaa toisianne keskenänne.

Niin kauan kuin ette ole liittyneet yhteen ja niin kauan kuin kukin ajattelee vain itseänsä, ei teillä ole mitään muuta toivottavana kuin kärsimystä ja onnettomuutta ja sortoa.

Onko mitään heikompaa kuin varpunen, mitään aseettomampaa kuin pääskynen? Ja kuitenkin, kun petolintu näyttäytyy, pääskyset ja varpuset saavat sen karkoitetuksi, kokoontumalla sen ympärille ja ajamalla sitä takaa kaikki yhdessä.

Ken eristäytyy veljistään, sitä seuraa pelko hänen käydessään, istuutuu hänen viereensä hänen levätessään eikä heitä häntä edes hänen nukkuessaan.

Siis, jos teiltä kysytään: "Montako teitä on?" niin vastatkaa: "Meitä on yksi, sillä meidän veljemme ovat me, ja me olemme meidän veljemme."

Jumala ei ole luonut pieniä eikä suuria, ei herroja eikä orjia, ei kuninkaita eikä alamaisia: hän on luonut kaikki ihmiset yhdenarvoisiksi.

Mutta ihmisistä on muutamilla enemmän joko ruumiin tahi hengen tahi tahdon voimaa; juuri ne koettavat laskea valtansa alle muut, kun ylpeys tahi ahneus tukahduttavat heissä rakkauden heidän veljiinsä.

Ja Jumala tiesi, että niin kävisi, ja siitä syystä hän käski ihmisiä rakastamaan toisiansa, jotta he olisivat yksimielisiä ja heikommat eivät joutuisi vahvojen sorron alaisiksi.

Sillä ken on vahvempi kuin yksi yksinäinen, se on kai heikompi kuin kaksi, ja ken on vahvempi kuin kaksi, on heikompi kuin neljä; ja niin heikkojen ei tarvitse pelätä mitään, kun he, rakastaen toisiansa, ovat todella yksimieliset.

Eräs mies matkusti vuoristossa, ja hän saapui erääseen paikkaan, jossa suuri kallionlohkare oli vierinyt tielle ja täytti sen kokonaan, ja ulkopuolella tien ei ollut mitään ohipääsyn mahdollisuutta, ei vasemmalla eikä oikealla.

Kun nyt tuo mies näki, ettei hän voinut jatkaa matkaansa kallionlohkareen tähden, niin hän koetti saada sen pois siirretyksi, raivatakseen itselleen tien, ja hän väsytti itsensä kovin tässä työssä, ja kaikki hänen ponnistuksensa olivat turhat.

Tämän nähdessään hän istuutui murhemielin ja sanoi: "Miten minun on käyvä, kun yö tulee ja yllättää minut tässä yksinäni, vailla ruokaa, vailla suojaa, ilman mitään puolustusta hetkellä, jolloin raatelevat pedot lähtevät liikkeelle etsimään saalistaan?"

Ja hänen ollessaan vaipuneena tähän ajatukseen, tuli paikalle toinen matkamies, ja tehtyään samoin kuin ensimmäinen ja huomattuaan itsensä yhtä voimattomaksi saamaan liikkeelle kallionlohkaretta, hän vaipui äänetönnä istumaan ja painoi päänsä alas.

Ja tämän jälkeen tuli useampia muita, eikä kukaan voinut saada liikkumaan kallionlohkaretta, ja kaikkien heidän pelkonsa oli suuri.

Vihdoin heistä muuan sanoi toisille: "Veljeni, rukoilkaamme Isäämme, joka on taivaissa: ehkä hän armahtaa meitä tässä hädässä."

Ja tätä puhetta kuunneltiin, ja he rukoilivat hartaasti Isää, joka on taivaissa.

Ja heidän rukoiltuaan se, joka oli sanonut: "Rukoilkaamme", sanoi vielä: "Veljeni, mitä kukaan meistä ei voinut tehdä yksin, sen kenties saamme tehdyksi kaikki yhdessä."

Ja he nousivat ja työnsivät kaikki yhdessä kallionlohkaretta, ja kallionlohkare väistyi ja he jatkoivat matkaansa rauhassa.

Tuo matkamies, se on ihminen, matka on elämä, kallionlohkare on ne kurjuudet, joita hän tapaa joka askeleella matkansa varrella.

Ei yksikään ihminen voi yksin nostaa pois sitä kallionlohkaretta, mutta Jumala on mitannut sen painon niin, ettei se koskaan saa pysähdytetyksi niitä, jotka matkustavat yhdessä.

VIII

Alussa työ ei ollut välttämätöntä ihmiselle hänen elääksensä: maa tuotti hänelle itsestään kaikki, mitä hän tarvitsi.

Mutta ihminen teki pahaa; ja samoin kuin hän oli noussut kapinaan
Jumalaa vastaan, samoin maa nousi kapinaan häntä vastaan.

Hänen kävi niinkuin käy lapsen, joka niskoittelee isäänsä vastaan; isä riistää häneltä rakkautensa ja jättää hänet oman onnensa nojaan; ja talon palvelijat kieltäytyvät palvelemasta häntä, ja hän kulkee etsien sieltä täältä niukan elantonsa ja syöden leipää, jonka hän on ansainnut otsansa hiessä.

Siitä pitäen siis Jumala on tuominnut kaikki ihmiset työhön, ja kaikilla on työnsä, joko ruumiillinen tai henkinen; ja ne, jotka sanovat: "Minä en tee työtä", ovat kaikkein onnettomimmat.

Sillä niinkuin madot kalvavat kuollutta ruumista, niin paheet kalvavat heitä, ja jolleivät sitä tee paheet, niin sen tekee ikävä.

Ja kun Jumala tahtoi, että ihminen tekisi työtä, niin hän kätki työhön aarteen, sillä hän on isä, ja isän rakkaus ei kuole.

Ja ken käyttää hyvin tätä aarretta eikä tuhlaa sitä mielettömästi, sille tulee levon aika, ja silloin hän on niinkuin ihmiset olivat alussa.

Ja Jumala antoi heille vielä tämän käskyn: "Auttakaa toisianne, sillä joukossanne on vahvempia ja heikompia, raihnaisia ja terveitä; ja kuitenkin kaikkien pitää elää."

Ja jos te niin teette, niin kaikki voivat elää, sillä minä olen palkitseva säälin, jota te olette osoittaneet veljillenne, ja olen tekevä teidän hikenne hedelmälliseksi.

Ja minkä Jumala on luvannut, se on aina toteutunut, eikä koskaan ole nähty sen, joka auttaa veljiänsä, olevan leivän puutteessa.

Mutta olipa muinoin eräs häijy ja Taivaan kiroama mies. Ja se mies oli voimakas, ja hän vihasi työtä, niin että hän sanoi itsekseen: "Mitä minun pitää tehdä? Jos en tee työtä, niin kuolen, ja työ on minulle sietämätöntä."

Silloin hiipi helvetillinen ajatus hänen sydämeensä. Hän lähti yön aikana ja otti kiinni muutamia veljistänsä heidän nukkuessaan ja pani heidät raskaisiin kahleisiin.

"Sillä", sanoi hän, "minä pakoitan heidät raipoilla ja ruoskalla tekemään työtä minua varten, ja minä syön heidän työnsä hedelmän".

Ja hän teki niinkuin oli ajatellut, ja toiset, sen nähdessään, tekivät samoin, eikä ollut enää veljiä, oli herroja ja orjia.

Kauan aikaa sen jälkeen oli toinen mies, vielä häijympi kuin ensimmäinen ja vielä enemmän Taivaan kiroama. Nähdessään, että ihmisten lukumäärä kaikkialla oli kasvanut monin kerroin, ja että heidän paljoutensa oli lukematon, hän sanoi itsekseen:

"Voisin ehkä kyllä panna kahleisiin muutamia heistä ja pakoittaa heidät tekemään työtä minua varten; mutta täytyisi ruokkia heidät, ja se vähentäisi voittoani. Keksikäämme parempi keino! Tehkööt he työtä ilmaiseksi! He kuolevat, se on kyllä totta, mutta kun heidän lukumääränsä on suuri, saan kootuksi rikkauksia, ennenkuin heidän joukkonsa on paljoakaan pienentynyt, ja heitä jää aina kylliksi jäljelle."

Puhuttuaan siis niin, hän kääntyi erikoisesti muutamain puoleen ja sanoi heille: "Te teette työtä kuusi tuntia, ja teille annetaan raha työstänne. Tehkää työtä kaksitoista tuntia, ja te ansaitsette kaksi rahaa, ja te elätte paljoa paremmin, te itse, vaimonne ja lapsenne."

Hän sanoi heille sitten: "Te teette työtä vain puolet vuoden päivistä: tehkää työtä kaikki vuoden päivät, ja teidän voittonne on tuleva kaksinkertaiseksi."

Mutta seurauksena siitä oli, että kun työn paljous oli kasvanut puolta suuremmaksi, vaikka työn tarve ei ollut suurempi, puolet niistä, jotka ennen elivät työstänsä, eivät enää löytäneet ketään, joka olisi käyttänyt heitä.

Silloin tuo häijy mies, jota he olivat uskoneet, sanoi heille: "Minä annan teille työtä kaikille sillä ehdolla, että teette työtä saman ajan, ja että minä maksan teille vain puolet siitä, mitä teille maksoin; sillä tahdon kyllä tehdä teille palveluksen, mutta en tahdo joutua taloudelliseen häviöön."

Ja kun heillä oli nälkä, heillä itsellään, heidän vaimoillaan ja lapsillaan, suostuivat he tuon häijyn miehen ehdotukseen ja siunasivat häntä: "sillä", sanoivat he, "hän antaa meille meidän henkemme".

Ja pettäen heitä yhä edelleen samalla tavoin, tuo häijy mies lisäsi yhä enemmän heidän työtänsä ja vähensi yhä enemmän heidän palkkaansa.

Ja he kuolivat välttämättömän tarpeellisen puutteesta, ja toisia kiiruhti astumaan heidän sijaansa, sillä köyhyys oli tullut niin kovaksi tuossa maassa, että kokonaiset perheet möivät itsensä leipäpalasesta.

Ja se häijy mies, joka oli valehdellut veljillensä, kokosi enemmän rikkauksia kuin se häijy mies, joka oli pannut heidät kahleisiin.

Tämän jälkimäisen nimi on Tyranni; toisella ei ole nimeä muuta kuin helvetissä.

Menkää Pohjoiseen ja Etelään, Itään ja Länteen, mihin paikkaan pysähtynettekin, niin tapaatte jonkun ihmisen, joka ajaa teidät siitä pois sanoen: "Tämä maa on minun."

Ja samoiltuanne läpi kaikki maat, te palaatte, tietäen, ettei missään ole vaivaista pientä maan kolkkaa, missä synnytysvaivoissa oleva vaimonne voisi synnyttää esikoisensa, missä te voisitte levätä päivätyön tehtyänne, mihin lapsenne, kun olette päättäneet päivänne, voisivat haudata luunne, niinkuin paikkaan, joka on teidän omanne.

Ja kuitenkaan teidän ei pidä liiaksi murehtia, sillä kirjoitettu on siitä, joka on vapahtanut ihmiskunnan:

Ketulla on luolansa, taivaan linnuilla on pesänsä, mutta ihmisen
Pojalla ei ole missä lepuuttaa päätänsä.

Mutta hän on ruvennut köyhäksi opettaaksensa teitä kärsimään köyhyyttä.

Ei niin kuin jos köyhyys tulisi Jumalalta, mutta se on seuraus ihmisten turmeluksesta ja pahoista himoista, ja siitä syystä on aina oleva köyhiä.

Köyhyys on syntynyt tyttärenä synnistä, jonka siemen on jokaisessa ihmisessä, ja orjuudesta, jonka siemen on jokaisessa yhteiskunnassa.

On aina oleva köyhiä, sillä ihminen ei koskaan saa hävitetyksi itsestään syntiä.

On aina oleva yhä vähemmän köyhiä, sillä vähitellen orjuus on häviävä yhteiskunnasta.

Jos tahdotte työskennellä köyhyyden hävittämiseksi, niin tehkää työtä hävittääksenne synnin, ensiksikin itsestänne ja sitten muista, ja orjuuden yhteiskunnasta.

Ei köyhyyttä voida poistaa anastamalla sellaista, mikä on toisen omaa; sillä kuinka saadaan köyhien lukumäärä vähenemään tekemällä köyhiä?

Jokaisella on oikeus säilyttää mitä hänellä on, muutoin ei kukaan omistaisi enää mitään.

Mutta jokaisella on oikeus hankkia työllään sellaista, mitä hänellä ei ole, muutoin köyhyys olisi iäinen.

Vapauttakaa siis työnne, vapauttakaa käsivartenne, ja köyhyys ei ole enää oleva ihmisten keskuudessa muuta kuin poikkeus, jonka Jumala sallii, muistuttaakseen heille heidän luontonsa heikkoutta ja sitä keskinäistä apua ja rakkautta, jota he ovat velkaa toinen toisillensa.

Kun koko maa huokaili odottaessaan vapahdusta, nousi Judeasta ääni, sen ääni, joka tuli kärsimään ja kuolemaan veljiensä puolesta ja jota muutamat halveksien kutsuivat kirvesmiehen Pojaksi.

"Tulkaa minun tyköni te kaikki, jotka huokailette työn taakan alaisina, ja minä olen virkistävä teitä."

Ja siitä ajasta alkaen tähän päivään asti ei yksikään niistä, jotka ovat uskoneet häneen, ole jäänyt vaille lievitystä viheliäisyydessänsä.

Korjatakseen epäkohdat, jotka ovat ihmisten vitsauksena, hän saarnasi kaikille oikeutta, joka on lähimmäisen rakkauden alku, ja lähimmäisen rakkautta, joka on oikeuden korkein täydellisyys.

Mutta oikeudenmukaisuus käskee kunnioittamaan toisen oikeutta, ja joskus lähimmäisen rakkaus vaatii luopumaan omastansakin, rauhan tahi jonkin muun hyvän vuoksi.

Mitä olisi maailma, jos oikeus lakkaisi siinä vallitsemasta, jos jokaisella ei olisi persoonallista turvallisuutta, ja jos hän ei voisi pelkäämättä nauttia sitä, mikä on hänen omaansa?

Parempi olisi elää metsien povessa kuin yhteiskunnassa, joka niin olisi jätettynä rosvoamiselle alttiiksi.

Mitä te otatte tänään, sen ottaa joku toinen huomenna teiltä. Ihmiset tulevat olemaan onnettomampia kuin taivaan linnut, joilta toiset linnut eivät ryöstä heidän ravintoansa eivätkä heidän pesäänsä.

Se, joka ryöstää, joka rosvoaa, mitä hän nyt tekee muuta kuin hävittää, mikäli se on hänelle mahdollista, itse omistusoikeuden?

Ken ryöstää, rosvoaa, se siis hyökkää köyhän kimppuun yhtä paljon kuin rikkaan; se mullistaa kaiken ihmisten välisen yhteiskunnan perustukset.

Ken ei omista mitään, se voi päästä omistamaan vain sen kautta, että toiset jo omistavat; sillä nämä yksin voivat antaa hänelle jotakin korvaukseksi hänen työstään.

Älkää juoko rikoksen maljasta: sen pohjalla on katkera hätä ja tuska ja kuolema.

Ja minä olin nähnyt epäkohdat, jotka vallitsevat maan päällä, heikon sorrettuna, oikeamielisen kerjäämässä leipäänsä, häijyn korotettuna kunniasijoille ja upporikkaana, viattoman väärien tuomarien tuomitsemana, ja hänen lapsensa harhailemassa auringon alla.

Ja minun sieluni oli murheellinen, ja toivo vuoti siitä pois joka taholta, niinkuin särkyneestä astiasta.

Ja unessani minä näin ikäänkuin hohtoisan haahmon, joka seisoi vierelläni, Hengen, jonka lempeä ja terävä katse tunki aina salaisimpien ajatusteni pohjaan asti.

Ja minä vavahdin, en pelosta enkä ilosta, vaan ikäänkuin tunteesta, joka olisi sanoin selittämätön sekoitus molemmista.

Ja minä vastasin itkien: "Oi! katsokaa kärsimyksiä, jotka ovat maan päällä." Ja tuo taivahinen ilmiö alkoi hymyillä sanoin kuvaamatonta hymyä, ja korviini kuuluivat seuraavat sanat:

"Sinun silmäsi näkee kaikki vain sen pettävän välikkeen lävitse, jota luodut olennot kutsuvat ajaksi. Aika on vain sinua varten; Jumalalle ei ole olemassa mitään aikaa."

Eikä ollut enää minulle edellisyyttä eikä jälkeisyyttä, vaan minä näin samalla hetkellä yhdellä kertaa sen, mitä ihmiset heikolla ja puutteellisella kielellään sanovat menneisyydeksi, nykyisyydeksi ja tulevaisuudeksi.

Ja kaikki tuo oli vain yhtä, ja kuitenkin, sanoakseni mitä näin, minun täytyy laskeutua jälleen alas ajan helmaan, minun täytyy puhua ihmisten heikkoa ja puutteellista kieltä.

Ja tämä ihminen oli tehnyt paljon pahaa, vähän hyvää, oli tuntenut paljon tuskia, vähän iloja.

Ja hän virui siinä kurjuudessaan maan päällä, joka milloin oli jäässä, milloin polttavan kuuma, laihana, nälkiintyneenä, kärsivänä, riutumuksen ja kouristusten lamauttamana, kahleiden painamana, jotka oli taottu hornan henkien asunnossa.

Hänen oikea kätensä oli pannut kahleisiin hänen vasempansa, ja hänen vasen kätensä hänen oikeansa, ja pahoissa unissaan oli hän niin kierinyt kahleissaan, että koko hänen ruumiinsa oli niiden peittämänä ja pusertamana.

Sillä niin pian kuin ne vain koskettivatkin häntä, niin ne tarttuivat hänen ihoonsa kuin kiehuva lyijy; ne painuivat hänen lihaansa eivätkä enää lähteneet siitä irti.

Ja katso! Valon säde lähti Idästä, ja rakkauden säde Etelästä, ja voiman säde Pohjoisesta.

Ja kun valon säde lähti, niin ääni sanoi: "Jumalan poika, Kristuksen veli, tiedä se, mitä sinun tulee tietää."

Ja kun rakkauden säde lähti, niin ääni sanoi: "Jumalan poika,
Kristuksen veli, rakasta ketä sinun tulee rakastaa."

Ja kun voiman säde lähti, niin ääni sanoi: "Jumalan poika, Kristuksen veli, tee se, mitä tulee tehdä."

Ja kun nuo kolme sädettä olivat yhtyneet, niin nuo kolme ääntä yhtyivät myöskin, ja niistä muodostui yksi ainoa ääni, joka sanoi: "Jumalan poika, Kristuksen veli, palvele Jumalaa ja palvele ainoastaan häntä yksin."

Ja silloin se, mikä minusta siihen asti oli näyttänyt vain yhdeltä ihmiseltä, oli minusta kuin suuri joukko kansoja ja kansakuntia.

Ja ensimmäinen katseeni ei ollut pettänyt minua, eikä toinen myöskään minua pettänyt.

Ja nämä kansat ja kansakunnat heräsivät tuskiensa vuoteella ja rupesivat sanomaan toisilleen:

"Mistä tulevat meidän kärsimyksemme ja meidän riutumuksemme ja nälkä ja jano, jotka meitä kiusaavat, ja kahleet, jotka painavat meidät maahan ja painuvat lihaamme?"

Ja heidän ymmärryksensä aukeni, ja he ymmärsivät, että Jumalan poikia, Kristuksen veljiä ei ollut heidän isänsä tuominnut orjuuteen ja että tämä orjuus oli kaikkien heidän kärsimystensä lähde.

Jokainen senvuoksi koetti murtaa kahleensa, mutta se ei yhdellekään onnistunut.

Ja he katselivat toisiansa syvästi säälien, ja kun rakkaus oli heissä elävä, sanoivat he toisilleen: "Meissä liikkuu kaikissa sama ajatus. Miksikä meillä ei olisi kaikilla sama rohkeus? Emmekö kaikki ole saman Jumalan poikia ja saman Kristuksen veljiä? Pelastakaamme itsemme tahi kuolkaamme yhdessä!"

Ja sen sanottuaan he tunsivat itsessään jumalallisen voiman, ja minä kuulin heidän kahleensa ryskien murtuvan, ja he taistelivat kuusi päivää niitä vastaan, jotka olivat panneet heidät kahleisiin, ja kuudentena päivänä he pääsivät voittajiksi, ja seitsemäs oli levon päivä.

Ja maa, joka oli kuiva, vihannoi jälleen, ja kaikki saattoivat syödä sen hedelmiä ja tulla ja mennä kenenkään heille sanomatta: "Mihin menette? Tästä ei ole lupa kulkea."

Ja pienet lapset poimiskelivat kukkia ja toivat ne äidilleen, joka hymyili heille lempeästi.

Eikä ollut köyhiä eikä rikkaita, vaan kaikilla oli runsaasti, mitä he tarvitsivat, sillä kaikki rakastivat toisiansa ja auttoivat toisiansa niinkuin veljet.

Ja ääni, ikäänkuin enkelin ääni, kaikui taivaissa: "Kunnia olkoon Jumalalle, joka on antanut sovun, rakkauden, voiman lapsillensa! Kunnia olkoon Kristukselle, joka on antanut jälleen vapauden veljillensä!"

XII

Kun joku teistä saa kärsiä vääryyttä, kun sortaja kaataa hänet maahan hänen maisella matkallaan ja polkee hänet jalkansa alle, niin ei kukaan kuule häntä, jos hän valittaa.

Köyhän huuto kohoaa aina Jumalan luo asti, mutta se ei pääse ihmisen korviin.

Ja minä kysyin itseltäni: "Mistä tulee tämä epäkohta? Olisiko se, joka on luonut köyhän niinkuin rikkaankin, heikon niinkuin mahtavankin, tahtonut poistaa toisilta kaiken pelon heidän vääryyksissään, toisilta kaiken toivon heidän kurjuudessaan?"

Sentähden, että jokainen teistä rakastaa vain itseänsä, sentähden, että hän eristäytyy veljistänsä, että hän on yksin ja tahtoo olla yksin, sentähden hänen valitustansa ei kuulla.

Keväällä, kun kaikki elpyy uuteen eloon, kuuluu ruohikosta ääni, joka kohoaa ilmoille kuin pitkä valitus.

Tämä ääni, jonka muodostavat niin monet äänet, ettei niitä voi lukea, on lukemattomien näkymättömäin, pienten luontokappale-raukkojen ääni.

Yksinään ei ainoakaan niistä kuuluisi; kaikki yhdessä ne pääsevät kuuluville.

Te olette myöskin kätkettyinä ruohoon; miksikä sieltä ei kuulu mitään ääntä?

Kun tahdotaan kulkea vuolaan virran poikki, niin asetutaan pitkään kaksiriviseen jonoon, ja täten toisiinsa liittyneinä ne, jotka erillään toisista eivät olisi voineet vastustaa veden voimaa, voittavat sen vaivatta.

Tehkää niin, ja te voitatte vääryyden virran, joka vie teidät mukaansa, kun olette kukin yksinänne, ja heittää teidät murtuneina rannalle.

Olkoot päätöksenne hitaat, mutta lujat. Älkää noudattako ensimmäistä älkääkä toista innostuksen puuskaa.

Mutta jos teille on tehty jokin vääryys, niin kartoittakaa ensin kaikki vihan tunteet sydämistänne ja sitten nostakaa kätenne ja silmänne ylös ja sanokaa isällenne, joka on taivaissa:

"Oi isä, sinä olet viattoman ja sorretun suojelija, sillä sinun rakkautesi on luonut maailman, ja sinun vanhurskautesi hallitsee sitä.

"Sinä tahdot, että se vallitsee maan päällä ja häijy panee sitä vastaan pahan tahtonsa.

"Oi Isä, anna neuvokkuutta meidän älyllemme ja voimaa meidän käsivarsillemme!"

Kun olette näin rukoilleet sydämenne pohjasta, niin taistelkaa, ja älkää pelätkö mitään.

Jos voitto aluksi näyttää väistyvän teistä kauas, niin se on vain koettelemusta; se kyllä palaa takaisin, sillä teidän verenne on oleva niinkuin Kainin surmaaman Aapelin veri, ja teidän kuolemanne niinkuin marttyyrien kuolema.

XIII

Se oli eräänä synkkänä yönä; tähdetön taivas lepäsi raskaana maan päällä, niinkuin musta marmorinen kansi hautakummulla.

Eikä mikään muu häirinnyt tämän yön hiljaisuutta kuin omituinen, ikäänkuin kepeän siivenlyönnin ääni, joka silloin tällöin kuului maaseudun ja kaupunkien yläpuolella.

Ja silloin pimeys yhä synkkeni, ja jokainen tunsi sieluansa kouristavan ja pöyristyksen kulkevan suonissaan.

Ja mustalla verhotussa salissa, jota valaisi punertava lamppu, istui seitsemän purppuraan puettua miestä seitsemällä rautaistuimella, päät kruunujen peittäminä.

Ja keskellä salia kohosi valtaistuin, kuolleiden luista tehty, ja valtaistuimen juurella oli jakkarana kumoon kaadettu ristiinnaulitun kuva ja valtaistuimen edessä eebenpuinen pöytä ja pöydällä astia täynnä punaista ja vaahtoavaa verta ja ihmisen pääkallo.

Ja nuo seitsemän kruunattua miestä näyttivät miettiväisiltä ja surullisilta, ja kuoppiensa pohjalta heidän silmänsä silloin tällöin singahduttivat lyijynkarvaisen tulen kipinöitä.

Ja yksi heistä nousi ja lähestyi valtaistuinta horjuen ja laski jalkansa ristiinnaulitun kuvan päälle.

Siinä silmänräpäyksessä hänen jäsenensä vapisivat, ja hän näytti olevan pyörtymäisillään. Toiset katselivat liikkumattomina; he eivät vähääkään liikahtaneet, mutta jokin, en tiedä mikä, kulki heidän otsansa yli, ja hymy, joka ei ollut inhimillistä laatua, veti kokoon heidän huulensa.

Ja se, joka oli näyttänyt olevan pyörtymäisillään, ojensi kätensä, tarttui astiaan, joka oli täynnä verta, kaatoi sitä pääkalloon ja joi sen.

Ja hän nosti päätänsä, ja hänen rinnastaan kuului tämä huuto niinkuin kumea korina:

Ja nuo kuusi muuta kruunattua miestä nousivat kaikki yhdessä ja kaikki yhdessä he päästivät saman huudon:

Ja sitten, kun he olivat taas istuutuneet rautaistuimilleen, sanoi ensimmäinen:

"Veljeni, mitä meidän pitää tehdä tukahduttaaksemme Vapauden? Sillä meidän valtakuntamme on lopussa, jos sen valtakunta alkaa. Meillä on kaikilla sama asia: jokainen ehdottakoon sitä, mikä hänestä näyttää hyvältä.

"Minä puolestani annan seuraavan neuvon. Kuka pysyi pystyssä meidän edessämme, ennenkuin Kristus tuli? Hänen uskontonsa se on tuhonnut meidät. Hävittäkäämme Kristuksen uskonto."

Ja eräs toinen astui valtaistuimen luo, otti pääkallon, kaatoi siihen verta, joi sen ja sanoi sitten:

"Ei pidä hävittää ainoastaan uskontoa, vaan myöskin tiede ja ajatus; sillä tiede tahtoo oppia tuntemaan sellaista, mikä meille ei ole hyvä ihmisen tietää, ja ajatus on aina valmis potkimaan voimaa vastaan."

Ja tehtyään samoin kuin nuo kaksi ensimmäistä olivat tehneet, eräs kolmas sanoi:

"Kun olemme upottaneet ihmiset jälleen elukkamaiseen tylsyyteen riistämällä heiltä sekä uskonnon että tieteen ja ajatuksen, niin olemme saaneet paljon tehdyksi, mutta meille on jäävä vielä jotakin tehtäväksi.

"Elukalla on vaarallisia vaistoja ja myötätuntoja. Älköön yksikään kansa kuulko toisen kansan ääntä, sillä on peljättävä että jos tämä valittaa tahi liikehtii, niin tuon tekee mieli noudattaa sen esimerkkiä. Älköön mitään ääntä ulkoapäin kuuluko meille."

Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Älköön mitään ääntä ulkoapäin kuuluko meille."

Ja eräs neljäs sanoi: "Meillä on oma etumme, ja kansoilla on myöskin oma etunsa, joka on ristiriidassa meidän etumme kanssa. Jos ne liittyvät yhteen, puolustamaan tätä etua meitä vastaan, niin kuinka voimme niitä vastustaa?

"Tehkäämme heidät eripuraisiksi, voidaksemme hallita. Luokaamme joka maakunnalle, joka kaupungille, joka kylälle etu, joka sotii toisten kylien, toisten kaupunkien, toisten maakuntain etua vastaan. Täten kaikki tulevat vihaamaan toisiansa eivätkä tule ajatelleeksi sitä, että liittyisivät yhteen meitä vastaan."

Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Tehkäämme heidät eripuraisiksi, voidaksemme hallita; heidän yksimielisyytensä tuhoaisi meidät."

Ja täytettyään kahdesti pääkallon verellä ja tyhjennettyään sen kahdesti, eräs viides sanoi:

"Minä hyväksyn kaikki nämä keinot; ne ovat hyvät, mutta riittämättömät. Tehkää ihmisistä tylsiä elukoita, se on hyvä; mutta peloittakaa näitä elukoita; pitäkää ne kauhun vallassa heltymättömän oikeuden ja julmien rangaistusten avulla, jollette tahdo, että ne ennemmin tahi myöhemmin nielevät teidät. Teloittaja on hyvän ruhtinaan ensimmäinen ministeri."

Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Teloittaja on hyvän ruhtinaan ensimmäinen ministeri."

Ja eräs kuudes vastasi: "Minä myönnän nopeiden, hirveiden, pääsemättömien rangaistusten edullisuuden. Mutta on kuitenkin voimakkaita sieluja ja epätoivoisia sieluja, jotka uhmaavat rangaistuksia.

"Jos tahdotte helposti hallita ihmisiä, niin veltostuttakaa heidät hekuman avulla. Hyveestä ei meillä ole mitään etua; se pitää yllä voimaa; parempi on riuduttaa se tapainturmeluksen avulla."

Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Riuduttakaamme voima ja tarmo ja rohkeus tapainturmeluksen avulla."

Silloin seitsemäs, juotuaan kuten muutkin pääkallosta, puhui seuraavasti, seisten ristiinnaulitun kuvan päällä:

"Ei mitään Kristusta enää; sota viimeiseen vereen asti, iäinen sota on hänen ja meidän välillämme.

"Mutta miten irroittaa hänestä kansat? Se on turha yritys. Mitä siis tehdä? Kuulkaa minua: meidän tulee voittaa Kristuksen papit puolellemme maallisilla tavaroilla, kunniasijoilla ja mahdilla.

"Ja he käskevät kansaa Kristuksen puolesta olemaan meille alamainen kaikessa, mitä tehnemmekin, mitä käskenemmekin.

"Ja kansa on uskova heitä ja totteleva tunnontarkasti, ja meidän valtamme on oleva lujempi kuin ennen."

Ja yhtäkkiä sammui lamppu, joka valaisi salia, ja nuo seitsemän miestä erosivat pimeässä.

Ja eräälle vanhurskaalle, joka sillä hetkellä valvoi ja rukoili ristin edessä, ilmoitettiin: "Minun päiväni lähestyy. Rukoile äläkä pelkää mitään."

XIV

Ja harmaan ja raskaan sumun läpi minä näin, niinkuin nähdään maan päällä hämärän hetkellä, alastoman, aution ja kylmän tasangon.

Keskellä kohosi kallio, jolta tippui pisara pisaralta mustanpuhuvaa vettä, ja putoavien pisarain heikko ja kumea ääni oli ainoa ääni, joka kuului.

Ja seitsemän polkua, kiemurreltuaan tasangolla, päätyi tuohon kallioon, ja lähellä kalliota, jokaisen polun päässä, oli kivi, jota peitti jonkinlainen kostea ja vihreä aine, niinkuin matelijan kuola.

Ja kas, eräällä poluista minä huomasin ikäänkuin varjon, joka liikkui hitaasti; ja vähitellen, varjon lähestyessä, erotin, en ihmistä, vaan jotakin ihmisen kaltaista.

Ja se istuutui tuolle kostealle ja vihreälle kivelle, ja sen jäsenet vavahtelivat, ja pää painuneena alas se pusersi itseänsä käsivarsillaan, ikäänkuin säilyttääkseen viimeisen jäännöksen lämpöä.

Ja kuutta muuta polkua pitkin kuusi muuta varjoa vuoron perään saapui kallion juurelle.

Ja kukin niistä, vavahdellen ja pusertaen itseään käsivarsillaan, istuutui kostealle ja vihreälle kivelle.

Ja siinä ne istuivat äänettöminä ja kumarassa käsittämättömän tuskan painon alla.

Ja heidän vaitiolonsa kesti kauan, en tiedä kuinka kauan aikaa, sillä aurinko ei koskaan nouse tällä tasangolla; siellä ei ole tietoa illasta eikä aamusta. Mustanpuhuvan veden pisarat siellä yksin mittaavat pudotessaan yksitoikkoista, pimeää, raskasta, iäistä ajan kulkua.

Ja se oli niin kauheata nähdä, että jos Jumala ei olisi minua vahvistanut, niin en olisi voinut kestää sitä näkyä.

Ja ikäänkuin kouristuksentapaisesti väristyään, eräs varjoista, nostaen päätänsä, päästi kuuluville äänen, joka oli kuin luurangossa rahisevan tuulen käheä ja kuiva ääni.

Ja nuo kuusi muuta varjoa säpsähtivät, ja kaikki yhdessä nostivat paitansa, ja sama herjaus kuului heidän povestaan:

Ja heti kohta valtasi heidät vielä kovempi vavistus, sumu sakeni, ja hetkeksi tuo mustanpuhuva vesi lakkasi valumasta.

Ja nuo seitsemän varjoa olivat uudelleen lyhistyneet kokoon salaisen tuskansa taakan alla, ja syntyi toinen äänettömyys, pitempi kuin ensimmäinen.

Sitten eräs niistä, nousematta kiveltään, liikkumattomana ja kumarassa, sanoi toisille:

"Teidän on siis käynyt samoin kuin minun. Mitä ovat meitä hyödyttäneet kaikki neuvottelumme?"

Ja eräs toinen jatkoi: "Usko ja ajatus ovat murtaneet kansojen kahleet; usko ja ajatus ovat vapauttaneet maan."

Ja eräs toinen sanoi: "Me tahdoimme tehdä ihmiset eripuraisiksi, ja meidän sortomme on liittänyt heidät yhteen meitä vastaan."

Ja eräs toinen: "Me olemme vuodattaneet verta, ja se veri on langennut jälleen meidän päittemme päälle."

Ja eräs toinen: "Me olemme kylväneet tapain turmelusta, ja se on versonut meissä, ja se on syönyt meidän luumme."

Ja eräs toinen: "Me luulimme tukahduttavamme Vapauden, ja sen tuulahdus on kuihduttanut meidän mahtimme aina juurta myöten."

Ja minä näin käden ojentautuvan esiin; se kastoi sormensa mustanpuhuvaan veteen, jonka pisarat pudotessaan mittaavat ainaista ajan kulkua, painoi sillä merkin noiden seitsemän varjon otsaan, ja se oli siinä ainiaaksi.

Teillä on vain yksi päivä elettävänä täällä maan päällä; koettakaa viettää se rauhassa.

Rauha on rakkauden hedelmä; sillä elääkseen rauhassa täytyy osata kärsiä paljon.

Ei kukaan ole täydellinen; kaikilla on vikansa; jokainen ihminen on taakkana toisille, ja rakkaus yksin tekee tämän taakan keveäksi.

Jos te ette voi kärsiä veljiänne, niin kuinka veljenne voivat kärsiä teitä?

Kirjoitettu on Maarian pojasta: "Niinkuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, niin hän rakasti heitä loppuun asti."

Rakastakaa siis veljiänne, jotka ovat maailmassa, ja rakastakaa heitä loppuun asti.

Rakkaus on väsymätön; se ei koskaan väsy. Rakkaus on tyhjentymätön; se elää ja syntyy uudelleen itsestään, ja kuta runsaampana se purkautuu esiin, sitä runsaammaksi käy sen tulva.

Ken rakastaa itseänsä enemmän kuin veljeänsä, se ei ole otollinen Kristukselle, joka kuoli veljiensä puolesta, jos olette antaneet omaisuutenne, niin antakaa vielä henkenne, ja rakkaus on antava teille kaikki takaisin.

Totisesti sanon minä teille, ken rakastaa, sen sydän on paratiisi maan päällä. Hänellä on Jumala itsessään, sillä Jumala on rakkaus.

Paheellinen ihminen ei rakasta, hän himoitsee: hänen on nälkä ja jano kaikkea; hänen silmänsä, niinkuin käärmeen silmä, hurmaa ja kiehtoo puoleensa, mutta nielläksensä.

Rakkaus lepää puhtaitten sielujen pohjalla niinkuin kasteen helmi kukkasen kuvussa.

Te sanotte rakastavanne, ja monilla veljistänne ei ole leipää henkensä piteiksi, ei vaatteita alastomain jäsentensä verhoksi, ei kattoa suojaksensa, ei olkitukkoa, minkä päällä nukkua, kun sitävastoin teillä on kaikkea yllin kyllin.

Te sanotte rakastavanne, mutta on joukoittain sairaita, jotka riutuvat avun puutteessa halvalla vuoteellaan, onnettomia, jotka itkevät, kenenkään itkemättä heidän kanssansa, pieniä lapsia, jotka kulkevat kylmästä kohmeissaan ovelta ovelle pyytämässä rikkailta murua heidän pöydältään ja jotka eivät sitä saa.

Te sanotte rakastavanne veljiänne, ja mitä sitten tekisitte, jos vihaisitte heitä?

Ja minä sanon teille: jokainen, joka ei auta kärsivää veljeänsä, vaikka voisi sen tehdä, on veljensä vihollinen; ja jokainen, joka ei ruoki nälkäistä veljeänsä, vaikka voisi sen tehdä, on veljensä murhaaja.

XVI

On ihmisiä, jotka eivät rakasta Jumalaa eivätkä pelkää häntä: karttakaa heitä, sillä heistä nousee kirouksen huuru.

Karttakaa jumalatonta, sillä hänen hengityksensä tappaa; mutta älkää vihatko häntä, sillä kuka tietää, eikö Jumala jo ole vaikuttanut muutosta hänen sydämessään?

Ihminen, joka, vaikkapa vilpittömästikin, sanoo: "Minä en usko", erehtyy usein. Hyvin syvällä sielussa, aina pohjalla asti, on uskon juuri, joka ei kuihdu.

Sana, joka kieltää Jumalan, polttaa huulia, joiden yli se kulkee; ja suu, joka avautuu herjatakseen Jumalaa, on helvetin henkireikä.

Jumalaton on yksin maailmassa. Kaikki luontokappaleet kiittävät Jumalaa; kaikki, millä tunto on, siunaa häntä; kaikki, mikä ajattelee, jumaloi häntä: päivän kehrä ja yön tähdet laulavat hänen ylistystänsä salaperäisellä kielellään.

Hän on kirjoittanut sen myöskin ihmisen sydämeen, ja hyvä ihminen säilyttää sen siellä rakkaana; mutta toiset koettavat pyyhkiä sen pois.

Heidän unensa on suloinen, ja heidän kuolemansa on vielä suloisempi, sillä he tietävät palaavansa isänsä luo.

Niinkuin köyhä kyntömies, päivän mennessä mailleen, lähtee pelloilta, palaa mökkiinsä ja istuen oven edessä unohtaa väsymyksensä katsellessaan taivasta, samoin, kun ilta joutuu, toivon ihminen palaa ilomielin isänsä kotiin ja istuen kynnyksellä unohtaa maanpaon vaivat katsellessaan iankaikkisuutta.

XVII

Kaksi miestä oli toistensa naapureina, ja kumpaisellakin oli vaimo ja useita pieniä lapsia ja ainoastaan oma työnsä, millä elättää heidät.

Ja toinen noista kahdesta miehestä oli levoton sydämessään ja sanoi:
"Jos kuolen tahi sairastun, niin miten käy vaimoni ja lasteni?"

Ja tämä ajatus ei antanut hänelle rauhaa, ja se kalvoi hänen sydäntänsä niinkuin mato kalvaa hedelmää, johon se on piiloutunut.

Mutta vaikka sama ajatus oli tullut toisenkin isän mieleen, niin hän ei ollut kiinnittänyt siihen mieltänsä; "sillä", sanoi hän, "Jumala, joka tuntee kaikki luomansa ja varjelee heidät, on myöskin varjeleva minut ja vaimoni ja lapseni".

Ja tämä mies eli rauhassa, kun sitävastoin ensinmainittu ei nauttinut hetkenkään lepoa eikä iloa sydämessänsä.

Eräänä päivänä, kun hän teki työtä pelloilla, suruisena ja alakuloisena pelkonsa vuoksi, hän näki muutamia lintuja pujahtavan erääseen pensaaseen, tulevan sieltä ulos ja sitten pian palaavan sinne jälleen.

Ja lähestyttyään hän näki kaksi vierekkäin asetettua pesää, ja kummassakin useampia vasta munasta puhjenneita ja vielä höyhenettömiä poikasia.

Ja palattuaan työhönsä hän silloin tällöin nosti silmänsä ja katseli, kuinka nuo linnut menivät ja tulivat, tuoden ruokaa pienokaisillensa.

Mutta silloinpa, juuri kun toinen emistä palasi, nokka täynnä ruokaa, eräs korppikotka sieppaa sen kiinni, vie sen pois, ja emäparka, rimpuillen turhaan sen kynsissä, päästi vihlovia huutoja.

Tämän nähdessään tuo mies työtä tehdessään tunsi sielunsa entistään levottomammaksi; "sillä", ajatteli hän, "emän kuolema tietää poikasten kuolemaa. Minun perheelläni ei myöskään ole muuta kuin minä. Miten sen on käyvä, jos sillä ei enää ole minua?"

Ja koko päivän hänen mielensä oli synkkä ja surullinen, ja yöllä hän ei voinut nukkua.

Seuraavana päivänä, palattuaan pelloille, hän sanoi itsekseen: "Tahdon nähdä tuon emäraukan poikaset; monet ovat epäilemättä jo menehtyneet." Ja hän asteli pensaan luo.

Ja kun hän katseli, näki hän, että poikaset voivat hyvin. Ei yksikään näyttänyt mitään kärsineen.

Ja koska tämä hämmästytti häntä, niin hän piiloutui, tarkatakseen, mitä tapahtuisi.

Ja hetken kuluttua hän kuuli heikon huudon ja huomasi, että toinen emä toi kiireesti keräämäänsä ruokaa, ja se jakoi sen kaikille poikasille poikkeuksetta, ja sitä riitti kaikille, ja orvot eivät olleet hyljättyinä hädässään.

Ja tuo isä, joka oli epäillyt Kaitselmusta, kertoi illalla toiselle isälle, mitä oli nähnyt.

Ja tämä sanoi hänelle: "Miksi olla huolissaan? Jumala ei koskaan hylkää omiaan. Hänen rakkaudellaan on salaisuuksia, joita me emme tunne. Uskokaamme, toivokaamme, rakastakaamme ja jatkakaamme vaellustamme rauhassa.

"Jos minä kuolen ennen teitä, niin te olette minun lasteni isä; jos te kuolette ennen minua, niin minä olen teidän lastenne isä.

"Ja jos me molemmat kuolemme, ennenkuin he ovat siinä iässä, että voivat itse pitää huolen itsestään, niin heillä on isänä se Isä, joka on taivaissa."

XVIII

Kun olette rukoilleet, niin ettekö tunne, että sydämenne on keveämpi ja sielunne tyytyväisempi?

Rukous tekee surun vähemmän tuskalliseksi ja ilon puhtaammaksi: se sekoittaa toiseen jotakin vahvistavaa ja lieventävää ja toiseen taivaisen tuoksun.

Mitä teette maan päällä, ja eikö teillä ole mitään pyydettävää siltä, joka on asettanut teidät sinne?

Te olette matkamies, joka etsii isänmaataan. Älkää astuko pää painuksissa; täytyy kohottaa katseensa nähdäkseen tiensä.

Teidän isänmaanne on taivas, ja kun katselette taivasta, eikö silloin mikään teissä liikahda? Eikö mikään kaiho teitä ahdista? Vai onko tämä kaiho mykkä?

On niitä, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Jumala on liian korkealla meidän yläpuolellamme, kuunnellakseen niin heikkoja olentoja."

Ja kuka sitten on luonut nämä heikot olennot, kuka on antanut heille tunteen ja ajatuksen ja kielen, jollei Jumala?

Ja jos hän on ollut niin hyvä heitä kohtaan, oliko hän sellainen hyljätäkseen heidät sitten ja työntääkseen heidät kauas luotaan?

Totisesti, sanon minä teille, ken sanoo sydämessään, että Jumala halveksii tekojansa, se herjaa Jumalaa.

On toisia, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Eikö Jumala tiedä paremmin kuin me, mitä me tarvitsemme?"

Jumala tietää paremmin kuin te, mitä te tarvitsette, ja siksi hän tahtoo, että pyydätte sitä häneltä; sillä Jumala on itse teidän ensimmäinen tarpeenne, ja kun rukoilette Jumalaa, niin alatte omistaa Jumalan.

Isä tuntee poikansa tarpeet. Pitääkö silti pojan olla koskaan lausumatta pyynnön tahi kiitollisuuden sanaa isällensä?

Kun eläimet kärsivät, kun ne pelkäävät tahi kun niiden on nälkä, niin ne päästävät valitushuutoja. Nämä huudot ovat rukous, jonka ne lähettävät Jumalalle, ja Jumala kuulee sen. Olisiko sitten ihminen luomakunnassa ainoa olento, jonka äänen ei pitäisi koskaan kohota Luojan korviin?

Joskus puhaltaa yli maaseutujen tuuli, joka kuihduttaa kasvit, ja silloin näkee lakastuneiden varsien nuokkuvan maata kohti; mutta kasteen kostuttamina ne saavat tuoreutensa takaisin ja kohottavat raukeita päitään. On aina polttavia tuulia, jotka käyvät ihmissielun päällitse ja kuihduttavat sen; rukous on kaste, joka virkistää sen jälleen.

XIX

Kun teille siis sanotaan niistä, joilla on maan päällä suuri mahti: "Ne ovat teidän herranne", niin älkää uskoko sitä. Jos he ovat oikeamielisiä, niin he ovat teidän palvelijoitanne; jos he eivät ole sellaisia, niin he ovat teidän tyrannejanne.

Kaikki syntyvät tasa-arvoisina: ei kukaan, tullessaan maailmaan, tuo mukanaan käskemisen oikeutta.

Näin kerran eräässä kehdossa lapsen, joka huusi ja laski suustaan kuolaa, ja sen ympärillä oli vanhuksia, jotka sanoivat sille: "Herra", ja jotka polvistuen rukoilivat sitä. Ja minä ymmärsin ihmisen koko viheliäisyyden.

Synti se on, joka on luonut ruhtinaat; sillä sen sijaan, että ihmiset olisivat rakastaneet ja auttaneet toisiaan niinkuin veljet, he alkoivat vahingoittaa toisiansa.

Silloin he valitsivat joukostaan yhden tahi useampia, joita pitivät oikeamielisempinä, suojelemaan hyviä pahoilta, ja jotta heikko saattaisi elää rauhassa.

Ja valta, joka heillä oli, oli oikeutettu valta, sillä se oli Jumalan valta, joka tahtoo, että oikeuden tulee vallita, ja kansan valta, joka oli heidät valinnut.

Mutta heidän joukossaan ilmestyi pian myöskin niitä, jotka tahtoivat hallita omavaltaisesti, ikäänkuin olisivat olleet jalompia luonnoltaan kuin heidän veljensä.

Ja näiden valta ei ole oikeutettu, sillä se on Saatanan valtaa, ja heidän herruutensa on ylpeyden ja ahneuden herruutta.

Ja senvuoksi, milloin ei ole pelättävä, että siitä johtuu vielä enemmän pahaa, jokainen voi ja joskus jokaisen tulee omassatunnossaan vastustaa heitä.

Iankaikkisen oikeuden vaa'assa teidän tahtonne painaa enemmän kuin kuningasten tahto; sillä kansat ne luovat kuninkaat; ja kuninkaat ovat luodut kansoja varten, ja kansat eivät ole luodut kuninkaita varten.

Taivaallinen Isä ei ole luonut lastensa jäseniä kahleiden murrettaviksi eikä heidän sieluaan orjuuden ruhjottavaksi.

Hän on liittänyt heidät yhteen perheiksi, ja kaikki perheet ovat sisaruksia; hän on liittänyt heidät yhteen kansakunniksi, ja kaikki kansakunnat ovat sisaruksia; ja ken hyvänsä eroittaa perheet perheistä, kansakunnat kansakunnista, se eroittaa sen, mitä Jumala on yhteen liittänyt: se tekee Saatanan työtä.

Ja se, mikä yhdistää perheet perheisiin, kansakunnat kansakuntiin, se on ensinnäkin Jumalan laki, oikeuden ja lähimmäisenrakkauden laki, ja sitten vapauden laki joka myöskin on Jumalan laki.

Sillä mitä yhteenkuuluvaisuutta olisi ihmisten kesken ilman vapautta? He kuuluisivat yhteen niinkuin hevonen ja se, joka sitä ratsastaa, niinkuin isännän ruoska ja orjan iho.

Jos siis joku tulee ja sanoo: "Te olette minun", niin vastatkaa: "Emme, vaan me olemme Jumalan, joka on isämme, ja Kristuksen, joka on ainoa Herramme."

Älkää antako tyhjäin sanojen pettää itseänne. Monet koettavat uskotella teille, että olette todella vapaat siksi, että he ovat kirjoittaneet paperilehdelle sanan "vapaus" ja naulanneet sen julki kaikkiin kadunkulmiin.

Vapaus ei ole mikään julistus, joka luetaan kadunkulmassa. Se on elävä voima, jonka tuntee sisässään ja ympärillään, kotilieden suojelushenki, yhteiskunnallisten oikeuksien takaaja, ja ensimmäinen näistä oikeuksista.

Sortaja, joka lymyilee sen nimen suojassa, on sortajista pahin. Hän yhdistää tyranniuteen valheen ja vääryyteen pyhyyden loukkauksen; sillä vapauden nimi on pyhä.

Kavahtakaa siis niitä, jotka sanovat: "Vapaus, Vapaus", ja jotka hävittävät sen teoillaan.

Tekö valitsette ne, jotka teitä hallitsevat, jotka käskevät teitä tekemään tämän ja olemaan tekemättä tuota, jotka veroittavat omaisuuttanne, teollisuuttanne, työtänne? Ja jos ette saa sitä tehdä, niin kuinka sitten olette vapaat?

Onko teillä mielenne mukainen määräämisvalta lapsiinne nähden, saatteko uskoa kenelle haluatte huolenpidon heidän opettamisestaan ja heidän luonteensa kehittämisestä? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?

Taivaan linnut, jopa hyönteisetkin, kokoontuvat tekemään yhteisvoimin sen, mitä ei mikään niistä voisi tehdä yksin. Saatteko te kokoontua neuvottelemaan yhdessä harrastuksistanne, puolustamaan oikeuksianne, hankkimaan edes jotakin lievennystä kärsimyksiinne? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?

Saatteko mennä paikasta toiseen, jollei teille sitä sallita, nauttia maan hedelmiä ja työnne tuotteita, kastaa sormenne meren veteen ja pudottaa sitä pisaran halpaan saviastiaan, jossa ruokanne kiehuu, joutumatta maksamaan sakkoa tahi teljetyksi vankilaan? Ja jollette sitä saa, kuinka sitten olette vapaat?

Voitteko, mennessänne illalla levolle, olla varmat siitä, että nukkuessanne ei tulla tarkastamaan talonne salaisimpia sopukoita, riistämään teidät perheenne helmasta ja heittämään teitä vankikoppiin siitä syystä, että vallanpitäjät pelossaan ovat tulleet epäilleeksi teitä? Ja jollette sitä voi, niin kuinka sitten olette vapaat?

Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te rohkealla ja kestävällä voimalla olette vapautuneet kaikista näistä orjuuksista.

Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te sydämenne pohjasta olette sanoneet: "Me tahdomme olla vapaat"; kun te, tullaksenne vapaiksi, olette valmiit uhraamaan kaikki ja kärsimään kaikki.

Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te, ristin juurella jolla Kristus kuoli teidän puolestanne, olette vannoneet kuolevanne toinen toisenne puolesta.

XXI

Kansa on kykenemätön ymmärtämään omia etujaan; sen omaksi hyväksi tulee pitää se aina holhouksen alaisena. Eikö niiden, joilla on valistusta, tule johtaa niitä, joilla ei ole valistusta?

Niin puhuu joukko ulkokullattuja, jotka tahtovat hoitaa kansan asioita, lihottaaksensa itsensä kansan ydinmehulla.

Te ette kykene, sanovat he, ymmärtämään omia etujanne; ja senvuoksi he eivät salli teidän edes käyttää vapaasti sitä, mikä on omaanne, tarkoitukseen, jota pidätte hyödyllisenä; ja he käyttävät sen vastoin teidän tahtoanne tarkoitukseen, josta te ette pidä ja joka on teille vastenmielinen.

Te ette kykene hoitamaan pientä yhteistä omaisuutta, ette kykene tietämään, mikä teille on hyvää tahi pahaa, ette tuntemaan tarpeitanne ettekä tyydyttämään niitä; ja senvuoksi teille lähetetään teidän kustannuksellanne hyvin palkattuja miehiä, jotka hoitavat teidän omaisuuttanne oman päänsä mukaan, estävät teitä tekemästä, mitä tahdotte, ja pakoittavat teidät tekemään, mitä ette tahdo.

Te olette kykenemättömät eroittamaan, millainen kasvatus soveltuu annettavaksi lapsillenne; ja hellästä rakkaudesta lapsianne kohtaan heitetään heidät jumalattomuuden ja pahojen tapain lokaviemäreihin, jollette mieluummin tahdo, että he jäävät kaikkea opillista sivistystä vaille.

Te ette kykene arvostelemaan, voitteko te itse ja perheenne tulla toimeen sillä palkalla, joka teille myönnetään työstänne; ja teidät kielletään ankarain rangaistusten uhalla pitämästä neuvoa keskenänne saadaksenne palkanlisäystä, jotta voisitte elää, te itse ja teidän vaimonne ja lapsenne.

Jos se, mitä tuo ulkokullattu ja ahnas joukkio sanoo, olisi totta, niin te olisitte paljon alempana kuin elukat, sillä elukat tietävät kaikki, mitä teidän ei väitetä tietävän, ja ne tarvitsevat vain vaiston, tietääkseen sen.

Jumala ei ole luonut teitä olemaan muutamain muiden ihmisten karjalaumana. Hän on luonut teidät elämään vapaina yhdyselämää niinkuin veljet. Mutta veljellä ei ole mitään käskemistä veljellensä. Veljiä sitovat toisiinsa molemminpuoliset sopimukset, ja nämä sopimukset, ne ovat laki, ja lakia tulee kunnioittaa, ja kaikkien tulee liittyä yhteen estämään sen loukkaamista, sillä se on kaikkien turva, kaikkien tahto ja etu.

Olkaa miehiä: ei kukaan ole kyllin mahtava valjastaakseen teitä ikeen alle vastoin tahtoanne; mutta te voitte pistää päänne kaulaimeen, jos tahdotte.

On typeriä eläimiä, jotka suljetaan lääviin, joita ruokitaan työtä varten ja jotka sitten kun ne vanhenevat lihotetaan, jotta niiden lihaa syötäisiin.

On toisia, jotka elävät vapaina kedoilla, joita ei voi taivuttaa orjuuteen, jotka eivät anna vietellä itseään petollisilla hyväilyillä eivätkä voittaa itseään uhkauksilla tai huonolla kohtelulla.

Uljaat miehet ovat jälkimäisten kaltaisia; miehuuttomat ovat niinkuin ensinmainitut.

XXII

Ollakseen vapaa, täytyy ennen kaikkea rakastaa Jumalaa, sillä jos rakastatte Jumalaa, niin teette hänen tahtonsa, ja Jumalan tahto on oikeus ja lähimmäisen rakkaus, joita ilman ei ole vapautta.

Kun väkivallalla tahi viekkaudella otetaan sellaista, mikä on toisen omaa; kun käydään hänen persoonansa kimppuun; kun luvallisessa asiassa estetään hänet toimimasta niinkuin hän tahtoo, tahi pakoitetaan toimimaan niinkuin hän ei tahdo, kun tavalla tahi toisella loukataan hänen oikeuttaan, niin mitä se on? Se on vääryyttä. Vääryys se siis tuhoaa vapauden.

Jos jokainen rakastaisi vain itseänsä ja ajattelisi vain itseänsä, tulematta toisille avuksi, niin köyhän olisi usein pakko varastaa toisen omaa, voidakseen elää ja elättääkseen omansa, heikkoa sortaisi voimakas, ja tätä toinen vielä voimakkaampi; vääryys vallitsisi kaikkialla. Lähimmäisen rakkaus se siis ylläpitää vapauden.

Rakastakaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistänne niinkuin itseänne, niin orjuus on häviävä maan päältä.

Mutta ne, joilla on hyötyä veljiensä orjuudesta, panevat kaikki liikkeelle saadakseen sen jatkumaan. He käyttävät siihen tarkoitukseen valhetta ja väkivaltaa.

He tulevat sanomaan, että muutamain mielivaltainen herruus ja kaikkien toisten orjuus on Jumalan säätämä järjestys; ja säilyttääkseen tyrannivaltansa, he eivät pelkää herjata Kaitselmusta.

Vastatkaa heille, että heidän Jumalansa on Saatana, ihmissuvun vihollinen, ja että teidän Jumalanne on se, joka on voittanut Saatanan.

Sitten he usuttavat kätyrinsä teidän kimppuunne; he rakennuttavat lukemattomia vankiloita, teljetäkseen teidät niihin; he vainoavat teitä tulella ja miekalla; he kiduttavat teitä ja vuodattavat vertanne niinkuin kaivojen vettä.

Jos siis ette ole valmiit taistelemaan lakkaamatta, kärsimään kaikkea taipumatta, olemaan koskaan väsymättä, koskaan väistymättä, niin pitäkää kahleenne ja luopukaa tavoittelemasta vapautta, jota ette ansaitse.

Vapaus on niinkuin Jumalan valtakunta: se antaa tehdä itselleen väkivaltaa, ja väkivallan tekijät ryöstävät sen itselleen.

Ja se väkivalta, joka tekee teidät vapauden omistajiksi, ei ole vorojen ja rosvojen hurja väkivalta, vääryys, kosto ja julmuus, vaan luja, taipumaton tahto, tyyni ja jalomielinen rakkaus.

Pyhinkin asia muuttuu jumalattomaksi, inhottavaksi asiaksi, kun sen kannattamiseen käytetään rikosta. Rikosten mies voi muuttua orjasta tyranniksi, mutta koskaan hän ei voi tulla vapaaksi.

XXIII

Niinkuin eläimet, joilla ei ole ravintoa antaa poikasillensa, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin härkä rasituksesta uupuneena ja tutkaimen verille pistämänä, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin pääsky, joka merten poikki lentäessään väsymyksestä on pudonnut alas ja rimpuilee aalloilla, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin polttavassa ja vedettömässä erämaassa eksyneet matkamiehet, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin haaksirikkoiset hedelmättömällä rannalla me huudamme sinulle,
Herra.

Niinkuin se, joka yön tullen kohtaa hautausmaan lähellä hirvittävän aaveen, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin isä, jolta ryöstetään leipäpala, jota hän toi nälkiintyneille lapsilleen, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin vanki, jonka vääryyttä tekevä vallanpitäjä on heittänyt kosteaan ja pimeään vankikomeroon, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin Jakobin jälkeläiset, joiden esikoiset Egyptin kuningas hukututti Niilin virtaan, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin nuo kaksitoista heimoa, joiden töitä sortajat joka päivä lisäsivät, vähentäen joka päivä jotakin heidän ravinnostaan, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin kaikki maan kansakunnat, ennenkuin vapautuksen aamurusko oli sarastanut, me huudamme sinulle, Herra.

Niinkuin Kristus ristillä, kun hän sanoi: "Isäni, Isäni, miksi olet minut hyljännyt?" me huudamme sinulle, Herra.

Oi Isä, sinä et ole hyljännyt poikaasi, Kristustasi, kuin näennäisesti ja hetkisesti; sinä et myöskään ainiaaksi hylkää Kristuksen veljiä. Hänen jumalallinen verensä, joka on lunastanut heidät tämän maailman Ruhtinaan orjuudesta, on lunastava heidät myöskin tämän maailman Ruhtinaan palvelijan orjuudesta. Katso heidän lävistettyjä jalkojaan ja käsiään, heidän avattua kylkeään, heidän veristen haavain peittämää päätänsä. Maan alle, jonka olit antanut heille perinnöksi, on heille kaivettu avara hauta, ja siihen on heidät heitetty sikin sokin, ja sen kivi on suljettu sinetillä, johon on pilkaksi kaiverrettu sinun pyhä nimesi. Ja niinpä, Herra, he viruvat siellä; mutta he eivät tule virumaan siellä iankaikkisesti. Vielä kolme päivää, ja tuo jumalaton sinetti murretaan, ja kivi murretaan, ja ne, jotka nukkuvat, heräävät, ja Kristuksen valtakunta, joka on oikeus ja lähimmäisen rakkaus ja rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, on alkava. Niin tapahtukoon!

XXIV

Kun aurinko on nousemaisillaan, niin taivaanrannalle ilmestyy tuhansia värivivahduksia, ja Itä näyttää olevan kokonaan tulessa.

Kun myrsky tulee, kuuluu rannikolla kumeata kohinaa, ja laineet liikkuvat ikäänkuin itsestään.

Lukemattomat eri ajatukset, jotka risteilevät ja sekaantuvat henkisen maailman taivaanrannalla, ovat merkkinä, joka ennustaa henkisen auringon nousua.

Levottomien kansojen epäselvä nurina ja sisäinen liikehtiminen ovat enteenä myrskystä, joka pian on kulkeva vapisevien kansakuntain päällitse.

Sinä päivänä on oleva suuria kauhuja ja huutoja sellaisia, ettei moisia ole kuultu sitten vedenpaisumuksen päivien.

Kuninkaat tulevat parkumaan valtaistuimillansa: he koettavat pidellä molemmin käsin kruunujaan, jotka tuuli on vienyt heidän päästään, ja heidät lakaistaan pois niiden mukana.

Rikkaat ja mahtavat poistuvat alastomina palatseistaan, peläten tulevansa haudatuiksi niiden raunioiden alle.

Heidän nähdään kuljeksivan teillä pyytämässä ohikulkijoilta joitakin ryysyjä alastomuutensa verhoksi, vähän mustaa leipää nälkänsä tyydykkeeksi, enkä tiedä, saavatko he sitä.

Ja on oleva ihmisiä, jotka valtaa verenhimo, ja jotka jumaloivat kuolemaa ja tahtovat saada muutkin sitä jumaloimaan.

Ja Kuolema on ojentava luuranko-kätensä, ikäänkuin siunatakseen heidät, ja tämä siunaus on laskeutuva heidän sydämiinsä, ja se on lakkaava sykkimästä.

Ja oppineet ovat hämmentyvät tieteessään, ja heille on näyttäytyvä ikäänkuin pieni musta piste, kun älyjen aurinko nousee.

Ja sen kohotessa yhä korkeammalle, sen lämpö on sulattava myrskyn kokoamat pilvet, ja ne ovat enää vain kevyt usva, jonka vieno tuuli on ajava pois länteen päin.

Eikä koskaan ennen taivas ole ollut niin kirkas, eikä maa niin vihanta ja niin hedelmällinen.

Ja sen heikon hämärän asemasta, jota me sanomme päiväksi, kirkas ja puhdas valo on säteilevä ylhäältä niinkuin Jumalan kasvojen kajastus.

Ja ihmiset tulevat katselemaan toisiansa tässä valossa ja sanomaan: Me emme tunteneet itseämme emmekä muita; me emme tienneet mitä ihminen on. Nyt me sen tiedämme.

Ja jokainen on rakastava itseään veljessänsä ja pitävä itseään onnellisena saadessaan häntä palvella; eikä ole oleva pieniä eikä suuria sen vuoksi, että rakkaus tasoittaa kaikki, ja kaikki perheet ovat vain yksi perhe ja kaikki kansat ovat vain yksi kansakunta.

Tätä merkitsevät ne salaperäiset kirjaimet, jotka sokeat juutalaiset kiinnittivät Kristuksen ristiin.

XXV

Erään katon alla, ahtaassa kamarissa istui, käsin työtä tehden, valkeahapsinen vaimo ja nuori tyttö.

Ja silloin tällöin vanhus lämmitteli pienen hiilloksen ääressä kalpeita käsiään. Savilamppu valaisi tätä halpaa asuntoa, ja lampun säde loi raukeavan valon Pyhän Neitseen kuvaan, joka riippui seinällä.

Ja nostaen silmänsä tuo nuori tyttö katseli muutaman hetken ääneti tuota valkohapsista vaimoa; sitten hän sanoi hänelle: "Äitini, te ette ole aina elänyt tässä suuressa puutteessa."

Ja tuo valkohapsinen vaimo vastasi: "Tyttäreni, Jumala on Herra; mitä hän tekee, se on hyvin tehty."

"Kun menetin isäsi, tunsin tuskaa, jota luulin lohduttomaksi; kuitenkin jäit sinä vielä minulle, mutta minulla ei ollut silloin muuta kuin yksi tunne.

"Sittemmin ajattelin, että jos hän eläisi ja näkisi meidät tässä kurjuudessa, niin hänen sydämensä särkyisi; ja oivalsin, että Jumala oli ollut hyvä häntä kohtaan."

Nuori tyttö ei vastannut, vaan painoi päänsä alas, ja muutamia kyyneleitä, joita hän koki salata, valui kankaalle, jota hän piteli käsissään.

Äiti jatkoi: "Jumala, joka oli hyvä häntä kohtaan, on ollut hyvä myöskin meitä kohtaan. Mitä meiltä on puuttunut? Ja niin monet muut sitävastoin ovat kaiken puutteessa.

"Meidän on tosin kyllä täytynyt tottua tyytymään vähään ja hankkimaan tämä vähäinen omalla työllämme; mutta eikö tämä vähäinen riitä? Ja eivätkö kaikki ole alun perin olleet tuomitut tulemaan toimeen omalla työllään?

"Jumala on hyvyydessään antanut meille jokapäiväisen leipämme. Ja kuinka paljon onkaan niitä, joilla sitä ei ole? Hän on antanut meille katon päämme päälle. Ja kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät tiedä, mihin vetäytyä suojaan?

"Hänen näin sanoessaan nuori tyttö polvistui liikutettuna äitinsä jalkain juureen, tarttui hänen käsiinsä, suuteli niitä ja kumartui itkien hänen povelleen."

Ja koettaen korottaa ääntänsä sanoi äiti: "Tyttäreni, onni ei ole siinä, että omistaa paljon, vaan siinä, että toivoo ja rakastaa paljon.

"Meidän toivomme ei ole täällä maan päällä eikä rakkautemme myöskään, tahi jos se on, niin vain ohimennen.

"Jumalan jälkeen sinä olet kaikkeni tässä maailmassa; mutta tämä maailma haihtuu kuin uni, ja senvuoksi minun rakkauteni kohoaa sinun kanssasi toista maailmaa kohti.

"Kun kannoin sinua kohdussani, rukoilin eräänä päivänä hartaammin Neitsyt Maariaa, ja hän ilmestyi minulle nukkuessani, ja minusta näytti, että hän taivaallisesta hymyillen ojensi minua kohti pientä lasta.

"Ja minä otin lapsen, jota hän minulle ojensi, ja kun pidin sitä sylissäni, niin Neitsyt Maaria pani sen pään päälle valkoruusu-seppeleen.

"Muutamia kuukausia sen jälkeen sinä synnyit, ja tuo suloinen näky oli yhä silmäini edessä."

Näin sanoen tuo valkohapsinen vaimo vavahti ja painoi sydäntään vastaan nuorta tyttöä.

Jonkin aikaa jälkeenpäin eräs pyhä sielu näki kaksi hohtavaa hahmoa kohoamassa taivasta kohti, ja joukko enkeleitä seurasi heitä, ja ilma kajahteli heidän ilolauluistaan.

XXVI

Mitä teidän silmänne näkevät, mitä kätenne koskettavat, ne ovat vain varjoja, ja ääni, joka kuuluu korviinne, on vain karkea kaiku siitä sisäisestä ja salaperäisestä äänestä, joka rukoilee ja anoo ja huokailee luomakunnan povessa.

Sillä jokainen luontokappale huokailee, jokainen luontokappale on synnytysvaivoissa ja pyrkii syntymään todelliseen elämään, siirtymään pimeydestä valoon, näennäisyyksien maailmasta todellisuuksien maailmaan.

Tämä aurinko, niin säteilevä, niin kaunis, on vain sieluja valaisevan ja lämmittävän tosiauringon verho, hämärä vertauskuva.

Tämä maa, niin rikas, niin vihanta, on vain luonnon kalpea käärinliina: sillä luonto, langennut sekin, on vaipunut hautaan kuten ihminenkin, mutta niinkuin hän sekin on nouseva sieltä ylös.

Tämän paksun ruumiskuoren alla te olette kuin matkamies, joka yöllä teltassansa näkee tahi luulee näkevänsä aaveita kulkevan ohi.

Tosi maailma on teiltä hunnulla peitetty. Ken syventyy omaan itseensä, se eroittaa sen siellä ikäänkuin hämärässä etäisyydessä. Hämäriä voimia, jotka uinuvat hänessä, herää hetkeksi, ne nostavat sen hunnun lievettä, jota Aika pitelee ryppyisellä kädellään, ja sisäistä silmää hurmaavat ne ihmeet, joita se saa katsella.

Te istutte olentojen valtameren rannalla, mutta ette voi tunkeutua sen syvyyksiin. Te astelette illoin pitkin meren rantaa ettekä näe muuta kuin vähän vaahtoa, jota laineet heittävät rannikolle.

Te olette kuin syntymisen hetkeä odottava lapsi äidin kohdussa, kuin siivekäs hyönteinen matelevassa madossa. Te pyritte pääsemään pois tästä maisesta vankilasta, lähteäksenne lentoon taivasta kohti.

XXVII

Kuka seurasi häntä vuorille ja erämaihin kuunnellakseen hänen opetuksiansa? Kansa.

Kuka levitti vaatteensa ja sirotteli palmun oksia hänen eteensä, huutaen Hosianna! hänen tullessaan Jerusalemiin? Kansa.

Kuka loukkautui siitä, että hän paransi sairaita sapatin päivänä?
Kirjanoppineet ja fariseukset.

Kuka kuulusteli häntä salakavalasti ja viritteli hänelle ansoja, tuhotakseen hänet? Kirjanoppineet ja fariseukset.

Kuka sanoi hänestä: Hän on riivattu? Kuka kutsui häntä herkuttelijaksi, joka muka rakasti nautintoa? Kirjanoppineet ja fariseukset.

Kuka kohteli häntä kansan villitsijänä ja Jumalan herjaajana, kuka rakensi liittoa saadakseen hänet surmatuksi, kuka naulasi hänet ristille Pääkallonpaikalla kahden ryövärin väliin?

Kirjanoppineet ja fariseukset, lainoppineet, kuningas Herodes ja hänen hoviherransa, roomalainen maaherra ja ylimmäiset papit.

Heidän ulkokullattu oveluutensa petti kansankin. He ajoivat sen pyytämään sen kuolemaa, joka oli ravinnut sitä erämaassa seitsemällä leivällä, joka teki sairaat jälleen terveiksi, sokeat näkeviksi, kuurot kuuleviksi ja rammat kykeneviksi käyttämään jäseniänsä.

Mutta nähdessään, että oli vietelty tämä kansa niinkuin käärme vietteli vaimon, Jeesus rukoili isäänsä, sanoen: "Isäni, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."

Ja kuitenkaan, kahdeksaantoista vuosisataan, Isä ei ole vielä antanut heille anteeksi, ja he laahaavat rangaistustansa pitkin koko maailmaa, ja koko maailmassa orjan täytyy vielä kumartua, nähdäkseen heidät.

Kristuksen armo on poikkeukseton. Hän tuli tähän maailmaan pelastamaan, ei muutamia ihmisiä, vaan kaikki ihmiset. Hänellä oli heitä jokaista varten pisara verta.

Mutta pieniä, heikkoja, nöyriä, köyhiä, kaikkia, jotka kärsivät, niitä hän rakasti aivan erikoisella rakkaudella.

Hänen sydämensä sykki kansan sydämen päällä ja kansan sydän sykki hänen sydämensä päällä.

Ja siinä, Kristuksen sydämen päällä, sairaat kansat virkistyvät jälleen ja sorretut kansat saavat jälleen voimaa vapautuaksensa.

Voi niitä, jotka vieraantuvat hänestä, jotka kieltävät hänet! Heidän kurjuutensa on auttamaton ja heidän orjuutensa iankaikkinen.

XXVIII

On nähty aikoja, jolloin ihminen, surmatessaan toisen, jonka usko erosi hänen uskostaan, oli vakuutettu tarjoavansa Jumalalle otollisen uhrin.

Kuinka ihmisen murhaaminen voisi miellyttää Jumalaa, joka on sanonut ihmiselle: "Ei sinun pidä tappaman."

Kun ihmisen veri vuotaa maahan uhrilahjana Jumalalle, niin pahat henget rientävät sitä juomaan ja menevät siihen, joka sen on vuodattanut.

Ei kukaan ala vainota ennenkuin sitten, kun hän ei enää voi toivoa saavansa vakuutetuksi, ja ken ei toivo saavansa vakuutetuksi, se joko herjaa itsessään totuuden voimaa tahi ei luota julistamiensa oppien totuuteen.

Usko on Sanan tytär: se tunkeutuu sydämiin sanan avulla eikä väkipuukon. Jeesus vaelsi maailmassa tehden hyvää, vetäen puoleensa hyvyydellään ja liikuttaen lempeydellään paatuneimmatkin sielut.

Hänen jumalaiset huulensa siunasivat, eivätkä kironneet muita kuin ulkokullattuja. Hän ei valinnut pyöveleitä apostoleiksi.

Hän sanoi omillensa: "Antakaa kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti hyvän ja huonon siemenen; perheen isä on kyllä eroitteleva ne puimatantereella."

Ja niille, jotka vaativat häntä singahduttamaan taivaan tulen epäuskoiseen kaupunkiin: "Ette tiedä, minkä hengen lapsia olette."

Niillä, jotka vainoavat hänen nimessään, jotka tutkistelevat omiatuntoja miekalla, jotka kiduttavat ruumista kääntääkseen sielun, jotka panevat kyynelet vuotamaan, sen sijaan että pyyhkisivät ne, niillä ei ole Jeesuksen henkeä.

Voi sitä, joka häpäisee Evankeliumin tekemällä sen ihmisille kauhun esineeksi! Voi sitä, joka kirjoittaa hyvän sanoman veriselle lehdelle!

Siihen aikaan teidät laahattiin mestauslavalle, teidät heitettiin villipetojen saaliiksi amfiteatterissa alhaison huvikkeeksi, teitä heitettiin tuhansittain vuorikaivosten syvyyteen ja vankiloihin, takavarikoitiin teidän omaisuutenne, teitä tallattiin jalkojen alle kuin torien lokaa; teillä ei ollut, harjoittaaksenne pannaanjulistettuja salamenojanne, muuta tyyssijaa kuin maan uumenet.

Mitä sanoivat vainoojanne? He sanoivat teidän levittävän vaarallisia oppeja; teidän lahkonne, kuten he sitä kutsuivat, häiritsevän yleistä järjestystä ja rauhaa; teidän, lakien rikkojain ja ihmiskunnan vihollisten, järkyttävän valtakuntaa järkyttäessänne valtakunnan uskontoa.

Ja tässä hädässä, tämän sorron alaisina, mitä te pyysitte? Vapautta. Te vaaditte oikeutta olla tottelematta muita kuin Jumalaa, palvella ja jumaloida häntä omantuntonne mukaan.

Kun, vaikkapa erehtyenkin uskossaan, toiset vaativat teiltä tätä pyhää oikeutta, niin kunnioittakaa sitä heissä, niinkuin te pyysitte, että pakanat kunnioittaisivat sitä teissä.

Kunnioittakaa sitä, jotta ette himmentäisi uskontodistajienne muistoa ettekä tahraisi marttyyrienne tuhkaa.

XXIX

Säilyttäkää visusti sydämissänne oikeamielisyys ja lähimmäisenrakkaus; ne ovat teidän turvanne, ne karkoittavat keskuudestanne eripuraisuudet ja riidat.

Se, mikä synnyttää eripuraisuudet ja riidat, mikä aiheuttaa käräjäjutut, jotka loukkaavat kunnon ihmisiä ja vievät perheet perikatoon, on ennen kaikkea iljettävä oman voiton pyynti, omaisuuden hankkimisen ja omistamisen kyllästymätön intohimo.

Taistelkaa siis lakkaamatta sydämissänne tätä intohimoa vastaan, jota
Saatana niissä lakkaamatta kiihoittaa.

Mitä saatte ottaa mukaanne kaikista niistä rikkauksista, jotka olette hyvin ja huonoin keinoin keränneet? Vähäinen riittää ihmiselle, joka elää niin vähän aikaa.

Kristuksen laki on selvä, se on pyhä, eikä ole ketään, joka ei helposti tuomitsisi itseään, jos hänellä on tämä laki sydämessänsä.

"Kristuksen lasten, jos heillä on jotakin riitaa keskenänsä, ei pidä siinä vedota niiden tuomioistuimiin, jotka sortavat maata ja turmelevat sen.

"Eikö heidän keskuudessaan ole vanhuksia? Ja eivätkö nämä vanhukset ole heidän isiänsä, jotka tuntevat oikeuden ja rakastavat sitä?

"Menkööt he siis jonkun puheille noista vanhuksista ja sanokoot hänelle: Isäni, me emme ole voineet sopia, minä ja tämä minun veljeni; me pyydämme teitä, tuomitkaa asiassamme.

"Ja vanhus on kuunteleva molempain sanoja ja tuomitseva heidän asiassansa, ja tuomittuaan hän on siunaava heidät.

"Ja jos he tyytyvät tähän tuomioon, niin siunaus on pysyvä heillä; jos eivät, niin se on palaava vanhukselle, joka on tuominnut oikeuden mukaan.

"Ei ole mitään, jota eivät voisi ne, jotka ovat yksimielisiä, olkoonpa hyvässä tahi pahassa. Se päivä siis, jolloin olette yksimieliset, on oleva vapautuksenne päivä.

"Kun Israelin lapset olivat sorrettuina Egyptin maalla, jos silloin kukin heistä yksin, unohtaen veljensä, olisi tahtonut lähteä sieltä pois, niin ei ainoakaan olisi pelastunut; he lähtivät kaikki yhdessä, eikä kukaan heitä pidättänyt.

"Te olette myöskin Egyptin maalla, kumartuneina Faaraon valtikan ja hänen veronkiskuriensa ruoskan alle.

XXX

Kun kristillinen rakkaus oli kylmennyt ja vääryys alkanut kasvaa maan päällä, niin Jumala sanoi eräälle palvelijoistansa: "Mene viemään minulta sanaa tuolle kansalle ja ilmoita sille, mitä näet; ja se, mitä näet, on varmasti tapahtuva, jollei tuo kansa jätä huonoja teitään ja kadu ja palaa minun luokseni."

Ja tuo Jumalan palvelija totteli hänen käskyänsä, ja pukeuduttuaan säkkiin ja ripoteltuaan tuhkaa päänsä päälle hän lähti tuon kansanpaljouden luo, ja korottaen äänensä hän sanoi:

"Miksi ärsytätte Herraa omaksi turmioksenne? Luopukaa pahoilta teiltänne, katukaa ja palatkaa hänen luoksensa."

Ja toiset kuuntelivat hänen sanojansa, ja ne liikuttivat heitä, ja toiset pilkkasivat niitä sanoen: "Kuka tämä mies on, ja mitä hän tulee meille sanomaan? Kuka on käskenyt hänen nuhdella meitä? Hän on hullu."

Ja katso! Herran henki valtasi profeetan, ja aika avautui hänen silmillensä ja vuosisadat kulkivat hänen ohitsensa.

Ja repien yhtäkkiä vaatteensa hän sanoi: "Näin tulee Aatamin perhe revittäväksi.

"Vääryyden miehet ovat mitanneet maan mittanauhalla; he ovat laskeneet sen asukkaat, niinkuin lasketaan elukoita, pääluvun mukaan.

"He sanoivat: 'Jakakaamme tuo keskenämme, ja tehkäämme siitä raha käytettäväksemme.

"Ja jako tapahtui: ja kukin otti sen, mitä hänen osalleen oli tullut, ja maa ja sen asukkaat joutuivat vääryyden miesten omaksi, ja neuvotellen keskenään he kysyivät toisiltaan: 'Paljonko arvoinen on omaisuutemme?' Ja kaikki yhdessä he vastasivat: 'Kolmenkymmenen hopearahan.'

"Ja he alkoivat tehdä kauppaa keskenänsä noilla kolmellakymmenellä hopearahalla.

"Ja ostettiin, myytiin, vaihdettiin: ihmisiä maahan, maata ihmisiin, ja kultaa täytemaksuksi.

"Ja jokainen havitteli toisen osaa, ja he rupesivat surmaamaan toisiansa ryöstääkseen toisiansa molemmin puolin, ja verellä, jota vuoti, he kirjoittivat paperipalaselle: Oikeus, ja toiselle: Kunnia.

"Kas tuossa kaksi, jotka heittävät rautaiset koukkunsa yhteen ja samaan kansaan. Kumpikin ottaa siitä palasensa.

"Miekka kulki edes takaisin. Kuuletteko nuo vihlovat huudot? Ne ovat nuorten aviovaimojen vaikeroimisia ja äitien valituksia.

"Kaksi aavetta hiipii eteenpäin hämärässä: ne samoilevat läpi maaseutujen ja kaupunkien. Toinen, laiha kuin luuranko, kalvaa jonkin saastaisen eläimen jätettä; toisella on kainalokuopassa musta paise, ja shakaalit seuraavat häntä ulvoen.

"Herra, Herra, onko vihastuksesi oleva iäinen? Onko käsivartesi aina ojentuva vain lyödäkseen? Säästä isiä lasten tähden. Helly noiden pienten olentoraukkojen kyynelistä, jotka eivät vielä osaa eroittaa vasenta kättään oikeasta.

"Kuka on tuo vanhus, joka puhuu oikeudesta, pidellen toisella kädellään myrkytettyä maljaa ja hyväillen toisella irstasta naista, joka sanoo hänelle: isäni?

"Tämä sanoo: 'Minun omani on Aatamin suku. Ketkä ovat joukostanne voimakkaimmat, niin minä jakelen sen heille?'

"Ja mitä hän on sanonut, sen hän tekee, ja valtaistuimeltaan, ylös nousematta, hän määrää jokaiselle hänen saaliinsa.

"Ja kaikki ahmivat, ahmivat; ja heidän nälkänsä yhä kasvaa, ja he syöksevät toistensa päälle, ja liha vavahtelee ja luut ruskavat hampaissa.

"Kauppatorilla alkaa liike. Sinne tuodaan kansakunnat köysi kaulassa; niitä koetellaan, niitä punnitaan, ne pannaan juoksemaan ja kävelemään: ne ovat sen ja sen hintaisia. Se ei ole enää entistä mellakkaa ja sekasortoa, se on säännöllistä kauppaa.

"Onnelliset ovat taivaan linnut ja maan eläimet! Ei kukaan niitä pakoita, ne tulevat ja menevät niinkuin hyväksi näkevät.

"Mitä ovat nuo myllynkivet, jotka lakkaamatta pyörivät, ja mitä ne jauhavat?

"Aatamin pojat, nuo myllynkivet ovat niiden lait, jotka teitä hallitsevat, ja ne jauhavat teitä."

Ja profeetan luodessa tulevaisuuteen näitä kaameita valonvälähdyksiä, salaperäinen kauhu valtasi ne, jotka häntä kuuntelivat.

Yhtäkkiä hänen äänensä lakkasi kuulumasta, ja hän näytti ikäänkuin vaipuneen syviin mietteisiin. Kansa odotteli äänetönnä, ahdistus rinnassa ja sydän levotonna sykähdellen.

Silloin profeetta lausui: "Herra, sinä et ole hyljännyt tätä kansaa sen kurjuudessa; sinä et ole jättänyt sitä ainiaaksi sen sortajille."

Ja hän otti kaksi oksaa ja riipi lehdet niistä pois, ja pantuaan ne ristiin, hän sitoi ne yhteen ja kohotti ne kansanjoukon yli, sanoen: "Tämä on oleva teidän pelastuksenne; te olette voittavat tämän merkin avulla."

Ja yö tuli, ja profeetta katosi kuin ohi kiitävä varjo, ja kansanjoukko hajosi joka haaralle pimeyteen.

XXXI

Kun pitkän kuivuuden jälkeen leppeä sade lankeaa maahan, niin se juo halukkaasti taivaan vettä, joka sitä virkistää ja sen hedelmöittää.

Samoin janoiset kansat tulevat juomaan halukkaasti Jumalan sanaa, kun se on laskeutuva alas niiden päälle, niinkuin lämmin sade.

Ja on oleva niinkuin siihen aikaan, jolloin kaikki olivat veljiä, eikä ole kuuluva enää isännän ääntä eikä orjan ääntä, ei köyhän valituksia eikä sorretun huokauksia, vaan ilo- ja siunauslauluja.

Ja isät sanovat pojilleen: "Ensimmäiset päivämme olivat synkät, täynnä kyyneliä ja tuskaa. Nyt aurinko nousee ja laskee meidän ilomme ylitse. Ylistetty olkoon Jumala, joka on antanut meidän nähdä nämä siunatut ajat ennen kuolemaamme!"

Ja äidit sanovat tyttärillensä: "Katsokaa meidän otsiamme, jotka nyt ovat niin levolliset; tuska, suru, levottomuus kaivoivat niihin muinoin syviä vakoja. Teidän otsanne ovat kuin keväällä järven pinta, jota ei mikään tuuli liikuta. Ylistetty olkoon Jumala, joka on antanut meidän nähdä nämä siunatut ajat ennen kuolemaamme!"

Ja nuoret miehet sanovat nuorille neidoille: "Te olette kauniit kuin kedon kukkaset, puhtaat kuin kaste, joka niitä virkistää, kuin valo, joka niille antaa värin. Meistä on suloista nähdä isämme, meistä on suloista olla äitiemme parissa; mutta kun näemme teidät ja olemme lähellänne, niin sieluissamme liikkuu jotakin, jolla ei ole nimeä muuta kuin taivaassa. Ylistetty olkoon Jumala, joka on antanut meidän nähdä nämä siunatut ajat ennen kuolemaamme!"

Ja nuoret neidot vastaavat: "Kukkaset kuihtuvat, ne kuolevat pois, tulee päivä, jolloin ei kaste niitä virkistä eikä valo anna niille enää väriä. Ei ole maan päällä muuta kuin hyve, joka ei koskaan kuihdu eikä kuole pois. Isämme ovat kuin tähkäpää, joka syksyn tullen täyttyy jyvillä, ja äitimme ovat kuin viiniköynnös, joka tulee täyteen hedelmiä. On mieluista nähdä isämme; on mieluista olla äitiemme parissa; ja isiemme ja äitiemme pojat ovat meille myöskin mieluiset. Ylistetty olkoon Jumala, joka on antanut meidän nähdä nämä siunatut ajat ennen kuolemaamme"!

XXXII

Näin pyökin, joka kohosi huimaavaan korkeuteen. Latvasta melkein alas asti se levitteli suunnattoman suuria oksia, jotka peittivät maan ylt’ympärillä, niin että se oli paljas; siinä ei kasvanut ainoatakaan ruohonkortta. Jättiläisen juurelta kasvoi tammi, joka, kohottuaan muutaman jalan ylöspäin, kumartui, mutkistui, sitten kurottihe vaakasuoraan, sitten taas kohosi ylöspäin ja mutkitteli uudelleen; ja vihdoin näin sen kurottavan laihaa ja paljasta päätänsä pyökin voimakasten oksien alla saadakseen edes vähän ilmaa ja vähän valoa.

Ketkä kokoontuvat maailman mahtavain ympärille? Ketkä lähestyvät heitä? Eivät köyhät. Heidät ajetaan pois; heidän näkemisensä tahraisi rikkaiden katseet. Heidät poistetaan huolellisesti heidän läheisyydestään ja heidän palatseistaan; heidän ei anneta kulkea edes heidän puutarhainsa läpi, jotka ovat avoinna kaikille paitsi heille, sentähden että heidän työstä riutunut ruumiinsa on verhottu puutteen vaatteisiin.

Ketkä sitten kokoontuvat maailman mahtavain ympärille? Rikkaat ja imartelijat, jotka tahtovat tulla mahtaviksi, kunniattomat naiset, heidän salaisten nautintojensa katalat kätyrit, ilveilijät, narrit, jotka viihdyttelevät heidän omiatuntojaan, ja väärät profeetat, jotka pettävät ne.

Ketkä vielä? Väkivallan ja kavaluuden miehet, sorron apurit, sydämettömät veronkiskurit, kaikki, jotka sanovat: "Jättäkää kansa meidän käsiimme, niin me vuodatamme sen kullan teidän kirstuihinne ja sen rasvan suoniinne."

XXXIII

Siihen vuodenaikaan, kun lehdet kellastuvat, eräs vanhus, risutaakka selässään, palasi hitaasti mökilleen, joka sijaitsi erään pienen laakson rinteellä.

Ja laakson suun puolella, muutamain hajallaan seisovain puiden lomitse, näki, kuinka jo taivaanrannan alle laskeneen auringon vinot säteet leikkivät lännen pilvissä ja loivat niihin lukemattomia värivivahduksia, jotka vähitellen häipyivät.

Ja saavuttuaan mökilleen, joka peltotilkkuineen, jota hän viljeli sen vierellä, oli hänen ainoa omaisuutensa, vanhus laski maahan risutaakkansa, istuutui lieden savusta mustuneelle puupenkille ja antoi päänsä painua rinnalleen, syviin haaveisiin vaipuneena.

Ja silloin tällöin hänen paisuneesta povestaan pääsi lyhyt nyyhkytys, ja särkyneellä äänellä hän sanoi:

"Minulla oli vain yksi poika; he riistivät hänet minulta; vain yksi lehmä parka; he riistivät sen minulta veroksi pellostani."

Ja sitten, heikommalla äänellä, hän toisti: "Poikani, poikani!" ja kyynel tunkeutui kostuttamaan hänen vanhoja silmäluomiansa, mutta ei voinut valua alas.

Siinä noin murhemielin istuessaan hän kuuli jonkun sanovan: "Isäni,
Jumala siunatkoon teitä ja omaisianne!"

"Omaisiani?" sanoi vanhus. "Minulla ei ole enää ketään omaista: minä olen yksin."

Ja kohottaessaan katseensa hän näki pyhiinvaeltajan seisovan ovellaan, nojautuneena pitkään sauvaan; ja tietäen, että vieraat ovat Jumalan lähettämiä, hän sanoi hänelle:

"Jumala palkitkoon teille siunauksenne! Astukaa sisään, poikani; kaikki, mitä köyhällä on, on köyhälle tarjona."

Ja sytyttäen liedelle risukimppunsa, hän ryhtyi valmistelemaan matkamiehen ateriaa.

Mutta ei mikään voinut häivyttää hänen mielestään ajatusta, joka sitä ahdisti: se oli siellä yhäti hänen sydämellään.

Ja huomattuaan, mikä häntä niin katkerasti suretti, pyhiinvaeltaja sanoi hänelle: "Isäni, Jumala koettelee teitä ihmisten käden kautta. On kuitenkin suurempaa kurjuutta kuin teidän kurjuutenne. Sorrettu ei kärsi eniten, vaan sortajat."

Ja käskettyään hänen istuutua, hän pani kätensä hänen silmilleen; ja vanhus vaipui uneen, sen raskaan, synkän, kauhistavan unen kaltaiseen, joka valtasi Abrahamin, kun Jumala näytti hänelle hänen sukunsa tulevat onnettomuudet.

Ja hänestä näytti, että hänet siirrettiin laajaan palatsiin, erään vuoteen ääreen; ja vuoteen vieressä oli kruunu, ja tuossa vuoteessa nukkui mies, ja mitä tässä miehessä tapahtui, sen näki vanhus niin selvästi kuin päivällä, valvoessa näkee sen, mitä silmäin edessä tapahtuu.

Ja mies, joka virui siinä, kultavuoteessa, kuuli ikäänkuin leipää pyytävän kansanjoukon sekavia huutoja. Se oli myrskyssä rantaa vastaan murtuvien aaltojen kohinan kaltaista ääntä. Ja myrsky äityi, ja kohina koveni; ja tuo nukkuva mies näki aaltojen hetki hetkeltä nousevan ja pieksävän jo palatsin muureja, ja hän ponnisteli sanomattomasti, ikäänkuin paetakseen, mutta ei voinut, ja hänen tuskansa oli ääretön.

Kauhistuneena katsellessaan, vanhus äkkiä siirrettiin toiseen palatsiin. Se, joka siellä makasi, oli pikemmin ruumiin kuin elävän ihmisen näköinen.

Ja unissaan hän näki edessään poikki pantuja päitä; ja avaten suunsa, nuo päät sanoivat:

"Me olimme uhrautuneet sinun hyväksesi, ja kas tässä palkka, jonka olemme saaneet. Nuku, nuku; mutta me emme nuku. Me valvomme odottaen koston hetkeä: se on lähellä."

Ja veri hyytyi nukkuneen miehen suonissa. Ja hän sanoi: "Jospa edes voisin jättää kruununi tuolle lapselle", ja hänen tuijottavat katseensa kääntyivät erästä kehtoa kohti, jonka päälle oli laskettu kuningattaren otsanauha.

Mutta kun hän alkoi tyyntyä ja saada hiukan lohdutusta tästä ajatuksesta, niin eräs toinen, kasvoiltaan hänen näköisensä mies sieppasi lapsen ja löi sen murskaksi seinää vastaan.

Ja hänet siirrettiin samassa silmänräpäyksessä kahteen eri paikkaan; ja vaikka olivatkin erillään, niin nuo paikat muodostivat hänestä vain yhden paikan.

Ja hän näki kaksi miestä, joita, lukuunottamatta heidän ikäänsä, olisi voinut luulla samaksi mieheksi; ja hän ymmärsi, että he olivat saaneet ravintonsa samasta rinnasta.

Ja heidän unensa oli samanlainen kuin tuomitun, joka odottaa kuolemanrangaistusta herätessään. Veriseen käärinliinaan verhottuja haamuja kulki heidän ohitsensa, ja kukin niistä kosketti heitä ohi kulkiessaan, ja heidän jäsenensä nytkähtivät taaksepäin ja vetäytyivät kokoon, ikäänkuin väistääkseen tätä kuoleman kosketusta.

Sitten he katsahtivat toisiinsa, eräänlainen hirvittävä hymy huulillaan, ja heidän silmänsä syyti tulta ja heidän kätensä liikahteli suonenvedon tapaisesti väkipuukon kahvalla.

Ja vanhus näki sitten kalpean ja laihan miehen. Epäluulot hiipivät joukoittain hänen vuoteensa ääreen, vuodattivat myrkkyään hänen kasvoilleen, kuiskailivat hiljaisella äänellä kaameita sanoja, ja upottivat hitaasti kyntensä hänen pääkalloonsa, jota kylmä hiki kostutti. Ja ihmishahmo, kalpea kuin käärinliina, lähestyi häntä ja osoitti hänelle sanaakaan sanomatta sinertävää arpea, joka hänellä oli kaulan ympärillä. Ja vuoteessa, jossa hän makasi, tuon kalpean miehen polvet löivät yhteen ja hänen suunsa meni kauhusta ammolleen ja hänen silmänsä suurenivat hirveästi.

Ja se, joka siellä nukkui, hengitti ainoastaan äärettömän vaivalloisesti. Mutta aave istua kyyrötti hänen rinnallaan ja katseli häntä ilkeästi nauraen. Ja se puhui hänen korvaansa, ja sen sanat muuttuivat näyiksi tuon miehen sielussa, jota se painoi ja survoi terävillä luillaan.

Ja tuo mies näki olevansa lukemattoman kansanjoukon ympäröimänä, josta kuului peloittavia huutoja:

"Sinä lupasit meille hallitsevasi lakien avulla, mutta lakeina ovat vain sinun oikkusi.

"Sinä lupasit meille säästäväsi vaimojemme ja lastemme leipää, mutta teit kurjuutemme kahta kauheammaksi kartuttaaksesi aarteitasi.

"Sinä lupasit meille kunniaa, mutta hankit meille kansojen ylenkatseen ja heidän oikeutetun vihansa.

"Astu alas, astu alas, ja mene nukkumaan yhdessä valapattoisten ja tyrannien kanssa!"

Ja hän tunsi, että kansanjoukko syöksi hänet alas ja laahasi hänet pois, ja hän tarrautui kiinni kultasäkkeihin, ja säkit repesivät, ja kulta vuoti ulos ja putosi maahan.

Ja hän oli harhailevinaan köyhänä maailmassa ja janoissaan pyytävinään armosta juotavaa, ja hänestä näytti, että hänelle ojennettiin lasi täynnä lokaa ja että kaikki häntä karttelivat, kaikki häntä kirosivat, koska hänellä oli otsassaan petturien merkki.

Ja kahdessa toisessa palatsissa hän näki kaksi muuta miestä, jotka mietiskelivät kuolemanrangaistuksia. "Sillä", sanoivat he, "miten saamme edes jonkinlaista turvallisuutta? Maa on uurrettuna jalkaimme alta; kansat meitä kammoavat; pienet lapsetkin rukouksissaan pyytävät illoin aamuin Jumalaa vapauttamaan meistä maan."

Ja toinen tuomitsi kovaan vankeuteen, se on: kaikkiin ruumiin ja sielun kidutuksiin ja nälkäkuolemaan onnettomia, joiden hän epäili lausuneen sanan isänmaa; ja toinen käski heittämään vankikomeroon kaksi nuorta tyttöä, takavarikoituaan heidän omaisuutensa, koska he olivat syypäitä siihen, että olivat hoitaneet haavoitettuja veljiään sairaalassa.

Ja heidän väsyttäessään itseänsä tässä teloittajantyössä, saapui heidän luoksensa sanansaattajia.

Ja toinen sanansaattajista sanoi: "Teidän eteläiset maakuntanne ovat murtaneet kahleensa, ja niiden pätkillä ne ovat karkoittaneet teidän maaherranne ja sotilaanne."

Ja toinen: "Teidän kotkanne on revitty hajalle suuren virran rannoilla: sen aallot vievät mennessään niiden jäännökset."

Ja vanhus näki vielä kolmannen. Hän oli karkoittanut Jumalan sydämestään, ja Jumalan sijalla hänen sydämessään oli mato, joka kalvoi sitä lakkaamatta; ja kun tuska uudistui tuimempana, soperteli hän hiljaa jumalanherjauksia, ja hänen huulensa peittyivät punertavalla vaahdolla.

Ja hän oli olevinaan äärettömällä tasangolla yksinään madon kanssa, joka ei häntä jättänyt. Ja tuo tasanko oli hautausmaa, surmatun kansan hautausmaa.

Ja katso! Yhtäkkiä maa järisi, haudat avautuivat, kuolleet nousivat ja astuivat esiin joukoittain; ja hän ei voinut liikahtaa eikä päästää huutoa.

Ja kaikki nuo kuolleet, miehet, vaimot ja lapset, katselivat häntä vaieten; ja vähän ajan kuluttua, yhä vaieten, he ottivat hautojen kivet ja asettivat ne hänen ympärilleen.

Ne ulottuivat ensin hänen polviinsa, sitten hänen rintaansa, sitten hänen suuhunsa saakka, ja hän ojensi ponnistellen kaulansa lihaksia hengittääkseen vielä kerran; ja rakennus kohosi yhä, ja kun se oli valmis, niin sen harja katosi synkkään pilveen.

Ja katso! Kuljettuaan useiden autioiden salien läpi, hän näki eräässä pienessä kamarissa, vuoteella, jota lamppu tuskin valaisi valjulla valollaan, vuosien riuduttaman miehen.

Vuoteen ympärillä seisoi seitsemän pelkoa, neljä toisella puolella ja kolme toisella.

Ja yksi peloista asetti kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle, ja hän säpsähti ja hänen jäsenensä vapisivat; ja käsi pysyi siinä niin kauan kuin se tunsi vähänkin lämpöä.

Ja tämän jälkeen toinen kylmempi teki samoin kuin ensimmäinen, ja kaikki laskivat kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle.

Hän näki etäisyydessä, napaseuduilla, hirveän kummituksen, joka sanoi hänelle: "Anna itsesi minulle, niin minä lämmitän sinut hengitykselläni."

Ja jääkylmillä sormillaan tuo pelon mies kirjoitti sopimuksen, en tiedä millaisen sopimuksen, mutta sen jokainen sana oli kuin kuolonkamppauksen korahdus.

Ja se oli viimeinen näky. Ja herättyään vanhus kiitti kaitselmusta siitä tiedosta, minkä se oli hänelle antanut elämän tuskista.

Ja pyhiinvaeltaja sanoi hänelle: "Toivokaa ja rukoilkaa; rukoukselle annetaan kaikki. Poikanne ei ole hukassa; silmänne tulevat näkemään hänet jälleen, ennenkuin sulkeutuvat. Odottakaa rauhassa Herran päiviä!"

XXXIV

Se paha, joka on maailman vitsauksena, ei tule Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus, ja kaikki, mitä hän on tehnyt, on hyvää; se tulee Saatanasta, jonka Jumala on kironnut, ja ihmisistä, joilla on Saatana isänään ja herranaan. Mutta Saatanan poikia on paljon maailmassa. Sikäli kuin he siirtyvät pois elämästä, Jumala kirjoittaa heidän nimensä sinetillä suljettuun kirjaan, joka aikojen lopussa avataan ja luetaan julki. On ihmisiä, jotka rakastavat vain itseänsä; ja nämä ovat vihan ihmisiä; sillä ken rakastaa vain itseänsä, se vihaa muita.

On ylpeyden ihmisiä, jotka eivät voi suvaita vertaisiaan, jotka aina tahtovat käskeä ja olla vallanpitäjinä.

On ahneuden ihmiset, jotka aina pyytelevät kultaa, kunniasijoja, nautintoja, eivätkä koskaan kyllästy.

On ryöstön ihmiset, jotka vaaniskelevat heikkoa, ryöstääkseen hänet väkivallalla tahi kavaluudella, ja hiiviskelevät öisin lesken ja orvon asunnon ympärillä.

On murhan ihmiset, joilla on vain väkivallan ajatuksia, jotka sanovat: "Te olette meidän veljemme", ja surmaavat ne, joita sanovat veljiksensä, heti kun epäilevät niiden vastustavan heidän aikeitaan, ja kirjoittavat lakeja niiden verellä.

On pelon ihmiset, jotka vapisevat häijyn edessä ja suutelevat hänen kättään, toivoen siten saavansa vältetyksi hänen sortonsa, ja jotka, kun viattoman kimppuun hyökätään julkisella paikalla, kiireesti palaavat taloonsa ja sulkevat sen oven.

Kaikki nämä ihmiset ovat hävittäneet rauhan, turvallisuuden ja vapauden maan päältä.

Te ette siis saa takaisin vapautta, turvallisuutta, rauhaa muutoin kuin taistelemalla lakkaamatta heitä vastaan.

Se kaupunki, jonka he ovat rakentaneet, on Saatanan kaupunki; teidän tulee rakentaa uudelleen Jumalan kaupunki.

Jumalan kaupungissa jokainen rakastaa veljiänsä niinkuin itseänsä, ja sentähden ei kukaan siellä ole hyljättynä, ei kukaan siellä kärsi, jos hänen kärsimyksensä ovat poistettavissa.

Jumalan kaupungissa kaikki ovat tasa-arvoisia, ei kukaan ole vallanpitäjä, sillä oikeus yksin vallitsee siellä yhdessä rakkauden kanssa.

Jumalan kaupungissa jokainen saa omistaa pelkäämättä sen, mikä on hänen omaansa, eikä halua mitään enempää, sillä se, mikä on kunkin oma, on kaikkien omaa, ja kaikki omistavat Jumalan, joka sisältää kaiken hyvän.

Jumalan kaupungissa ei kukaan uhraa toisia itsensä hyväksi, mutta jokainen on valmis uhraamaan itsensä toisten hyväksi.

Jumalan kaupungissa, jos sinne pääsee pujahtamaan joku häijy, kaikki eristäytyvät hänestä, ja kaikki liittyvät yhteen pitääkseen hänet aisoissa tahi ajaakseen hänet pois; sillä häijy on jokaisen vihollinen, ja jokaisen vihollinen on kaikkien vihollinen.

Kun te olette rakentaneet uudelleen Jumalan kaupungin, niin maa on vihannoiva jälleen ja kansat ovat jälleen kukoistavat, koska te olette voittaneet Saatanan pojat, jotka sortavat kansoja ja hävittävät autioksi maan, ylpeyden ihmiset, ryöstön ihmiset, murhan ihmiset ja pelon ihmiset.

XXXV

Jos kansojen sortajat jätettäisiin yksin, vaille muiden tukea ja apua, niin mitä he voisivat niitä vastaan?

Jos he pitääkseen niitä orjuudessa eivät saisi apua muilta kuin niiltä, joilla orjuudesta on hyötyä, niin mitä olisi tämä pieni lukumäärä kokonaisia kansoja vastaan?

Ja Jumalan viisaus se on niin järjestänyt asiat, jotta ihmiset voisivat aina vastustaa tyranniutta; ja tyrannius olisi mahdoton, jos ihmiset ymmärtäisivät Jumalan viisauden.

Mutta koska tämän maailman valtiaat ovat suunnanneet mielensä toisiin ajatuksiin, niin he ovat asettaneet Jumalan viisautta vastaan, jota ihmiset eivät enää ymmärtäneet, Saatanan, tämän maailman ruhtinaan, viisauden.

Ja nyt Saatana, joka on kansojen sortajain kuningas, neuvoi heille, lujittaakseen heidän tyranniutensa, pirullisen viekkauden.

Hän sanoi heille: "Näin tulee tehdä. Ottakaa jokaisesta perheestä rotevimmat nuoret miehet ja antakaa heille aseita ja harjoittakaa heitä niitä käyttämään; he tulevat taistelemaan teidän puolestanne isiänsä ja veljiänsä vastaan, sillä minä uskottelen heille, että se on kunniakas teko.

"Minä olen tekevä heille kaksi epäjumalaa, joiden nimet ovat Kunnia ja
Uskollisuus, ja lain, jonka nimi on tahdoton Kuuliaisuus.

"Ja he tulevat palvomaan näitä epäjumalia ja sokeasti alistumaan tämän lain alaisiksi, sillä minä olen johtava harhaan heidän järkensä, ja teidän ei tarvitse enää mitään pelätä."

Ja kansojen sortajat tekivät niin kuin Saatana oli heille sanonut, ja
Saatana myöskin täytti, mitä oli luvannut kansojen sortajille.

Ja nähtiin kansan lasten kohottavan käsivartensa kansaa vastaan, surmaavan veljiänsä, panevan kahleisiin isiänsä ja vieläpä unohtavan sen kohdunkin, joka heidät oli kantanut.

Kun heille sanottiin: "Kaiken pyhän nimessä, ajatelkaa, kuinka väärää, kuinka kauhistavaa on se, mitä teidän käsketään tehdä!" niin he vastasivat: "Me emme ajattele, me tottelemme."

Ja kun heille sanottiin: "Eikö ole enää povessanne yhtään rakkautta isiinne, äiteihinne, veljiinne eikä sisariinne?" niin he vastasivat: "Me emme rakasta, me tottelemme."

Ja kun heille osoitettiin Jumalan, ihmisen luojan, ja Kristuksen, hänen vapahtajansa alttareita, niin he huudahtivat: "Ne ovat isänmaan jumalat; meidän jumalamme ovat herrain jumalat, Uskollisuus ja Kunnia."

Totisesti, sanon minä teille, siitä saakka kuin Käärme vietteli ensimmäisen vaimon, ei ole ollut hirvittävämpää viettelystä kuin tämä.

Mutta se lähenee loppuaan. Kun paha henki hurmaa oikeamielisiä sieluja, niin se tapahtuu vain joksikin aikaa. Ne kulkevat kuin läpi hirveän unen, ja herätessään ne siunaavat Jumalaa, joka on pelastanut heidät siitä piinasta.

Vielä muutamia päiviä, ja ne, jotka taistelivat sortajien puolesta, tulevat taistelemaan sorrettujen puolesta; ne, jotka taistelivat pitääkseen kahleissa isiään, äitejään, veljiään ja sisariaan, tulevat taistelemaan vapauttaakseen heidät.

XXXVI

Menen taistelemaan oikeuden, kansojen pyhän asian, ihmiskunnan pyhien oikeuksien puolesta.

Menen taistelemaan vapauttaakseni veljeni sorrosta, katkaistakseni heidän kahleensa ja maailman kahleet.

Menen taistelemaan vääryyden miehiä vastaan niiden puolesta, jotka he lyövät maahan ja tallaavat jalkoihinsa, herroja vastaan orjien puolesta, tyranneja vastaan vapauden puolesta.

Menen taistelemaan, jotteivät kaikki enää olisi muutamain saaliina, saadakseni alas painuneet päät jälleen kohoamaan, ja tukeakseni notkistuvia polvia.

Menen taistelemaan, jotteivät isät enää kiroaisi sitä päivää, jolloin heille sanottiin: "Teille on syntynyt poika", eivätkä äidit sitä, jolloin he ensi kertaa painoivat häntä poveansa vastaan.

Menen taistelemaan, jottei veli enää suruksensa näkisi sisarensa kuihtuvan kuin ruohon, jolle maa ei enää anna ravintoansa, jottei sisaren enää tarvitsisi itkien katsella veljeänsä, joka lähtee eikä ole palaava.

Menen taistelemaan, jotta jokainen saisi syödä rauhassa työnsä hedelmän; kuivatakseni pienten lasten kyyneleet, kun he pyytävät leipää ja heille vastataan: "Ei ole enää leipää, meiltä otettiin, mitä sitä oli jäljellä."

Menen taistelemaan köyhän puolesta, jottei häneltä ainiaaksi riistettäisi hänen osaansa yhteisestä perinnöstä.

Menen taistelemaan, karkoittaakseni nälän mökeistä, palauttaakseni perheisiin yltäkylläisyyden, turvallisuuden ja ilon.

Menen taistelemaan hankkiakseni jälleen niille, jotka sortajat ovat heittäneet vankikoppien syvyyteen, ilman, jota heidän rintansa kaipaavat, ja valon, jota heidän silmänsä etsivät.

Menen taistelemaan kaataakseni ne salvat, jotka eroittavat kansat toisistaan ja estävät ne syleilemästä toisiansa niinkuin saman isän pojat, joiden on määrä elää yhdistyneinä samassa rakkaudessa.

Menen taistelemaan vapauttaakseni ihmisen tyrannivallasta ajatuksen, sanan, omantunnon.

Menen taistelemaan korkeudesta alas astuneiden ikuisten lakien puolesta, oikeuden puolesta, joka suojelee oikeuksia, lähimmäisenrakkauden puolesta, joka lieventää välttämättömät kärsimykset.

Menen taistelemaan, jotta kaikilla olisi taivaassa Jumala ja maan päällä isänmaa.

XXXVII

Miksi väsytätte itseänne turhaan kurjuudessanne? Toivomuksenne on hyvä, mutta ette tiedä, kuinka sen tulee täyttyä.

Muistakaa tarkoin tämä sääntö: Ainoastaan se, joka on antanut elämän,
voi antaa takaisin elämän. Teiltä ei mikään ole onnistuva ilman
Jumalaa. Te kääntelette ja vääntelette itseänne tuskanne vuoteella.
Mitä lievitystä olette saneet?

Olette lyöneet maahan muutamia tyranneja, ja niitä on tullut toisia pahempia kuin ensimmäiset.

Olette kumonneet orjuuden lakeja ja saaneet sijaan verilakeja ja sitten taas orjuuden lakeja.

Älkää siis luottako ihmisiin, jotka asettuvat jumalan ja teidän väliinne, jotta heidän varjonsa kätkisi hänet teiltä. Noilla ihmisillä on pahat aikeet.

Sillä Jumalalta tulee vapauttava voima, koska Jumalalta tulee yhteenliittävä rakkaus.

Mitä voi tehdä teidän hyväksenne ihminen, jolla on vain oma ajatuksensa ohjeenaan ja oma tahtonsa lakinaan?

Vaikkapa hän onkin vilpitön ja tarkoittaa vain hyvää, niin hänen täytyy antaa teille oma tahtonsa laiksi ja oma ajatuksensa ohjeeksi.

Ei maksa vaivaa mullistaa kaikki ja uskaltaa kaikki asettaakseen tyranniuden sijalle toisen tyranniuden.

Vapaus ei ole siinä, että valtiaana on tämä henkilö tuon henkilön sijasta, vaan siinä, että valtiaana ei ole kukaan.

Mutta missä Jumala ei hallitse, siinä on välttämätöntä jonkun ihmisen hallita, ja se on nähty aina.

Jumalan valtakunta, sanon sen teille vielä, se on oikeuden valta mielissä ja kristillisen rakkauden valta sydämissä; ja sillä on maan päällä perustuksensa uskossa Jumalaan ja uskossa Kristukseen, joka on julkaissut Jumalan lain, rakkauden lain ja oikeuden lain.

Oikeuden laki opettaa, että kaikki ovat tasa-arvoiset isänsä edessä, joka on Jumala, ja ainoan herransa edessä, joka on Kristus.

Rakkauden laki opettaa heitä rakastamaan ja auttamaan toisiansa niinkuin saman isän poikia ja saman opettajan oppilaita.

Ja silloin he ovat vapaat, koska ei kukaan käske toista, jolleivät kaikki ole vapaasti valinneet häntä käskemään; ja heiltä ei voi riistää heidän vapauttansa, koska he kaikki ovat liittyneet yhteen sitä puolustamaan.

Mutta ne, jotka teille sanovat: "Ennen meitä ei ole tiedetty, mitä oikeus on: oikeus ei tule Jumalalta, se tulee ihmiseltä; luottakaa meihin, ja me teemme teille oikeuden, joka tyydyttää teitä", ne pettävät teidät tahi, jos he vilpittömästi lupaavat teille vapauden, pettävät itsensä.

Sillä he vaativat teitä tunnustamaan heidät herroiksenne, ja niin teidän vapautenne ei olisi muuta kuin näiden uusien herrain tottelemista. Vastatkaa heille, että teidän herranne on Kristus, että ette tahdo ketään toista, ja Kristus on vapauttava teidät.

XXXVIII

Te tarvitsette paljon kärsivällisyyttä ja väsymätöntä rohkeutta: sillä ette tule voittamaan yhdessä päivässä.

Monet alkavat innokkaasti ja sitten tympeytyvät, ennenkuin sadon korjuun aika on tullut.

He ovat velttojen ja tarmottomien ihmisten kaltaiset, jotka eivät voi kestää sitä työtä, että kitkisivät pelloistaan pois rikkaruohot sitä myöten kuin ne kasvavat, vaan kylvävät, mutta eivät saa satoa, koska ovat antaneet hyvän kylvön tukehtua.

He ovat myöskin mielettömäin ihmisten kaltaiset, jotka rakennettuaan kattoa vaille talon, asuakseen siinä, jättävät sen kattamatta, koska pelkäävät vähäistä lisäponnistusta.

Tuulet ja sateet tulevat ja talo romahtaa kokoon, ja sen rakentajat hautautuvat yhtäkkiä sen raunioiden alle.

Vaikkakin toiveenne olisivat pettäneet ei vain seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa, niin älkää koskaan menettäkö toivoa.

Oikea asia voittaa aina, kun siihen uskotaan, ja ken on kestäväinen loppuun asti, se pelastuu.

Älkää sanoko: siinä saa kärsiä paljon etujen vuoksi, jotka tulevat vasta myöhään.

Jos nämä edut tulevat myöhään, jos te saatte nauttia niitä vain vähän aikaa, tahi vaikkapa teidän ei olisi suotu nauttia niitä ensinkään, niin lapsenne ja lastenne lapset nauttivat niitä.

Heillä ei ole oleva muuta kuin minkä te heille jätätte: katsokaa siis, tahdotteko jättää heille kahleita ja ruoskia ja nälän perinnöksi.

Ken kysyy itseltään, mitä arvoa oikeudella on, se häpäisee sydämessään oikeuden pyhyyden; ja ken laskee, paljonko vapaus maksaa, se luopuu sydämessään vapaudesta.

Vapaus ja oikeus tulevat punnitsemaan teidät samassa vaa'assa, missä te olette ne punninneet. Oppikaa siis tuntemaan niiden arvo.

On kansoja, jotka eivät ole oppineet sitä tuntemaan ja heidän kurjuutensa vertaista ei ole koskaan ollut.

Jos maan päällä on jotakin suurenmoista, niin se on sellaisen kansan luja päätös, joka Jumalan suman vartioimana astuu hetkeäkään väsähtämättä valloittamaan ne oikeudet, jotka hän on sille antanut; joka ei laske haavojaan, ei lepäämättä ponnisteltuja päiviä eikä unettomia öitä ja joka sanoo itselleen: Mitäpä niistä? Oikeus ja vapaus ansaitsevat aina toisenmoisia vaivannäköjä.

Se voi saada kokea onnettomuuksia, vastoinkäymisiä, kavalluksia; joku
Juudas voi sen myydä. Älköön mikään masentako sen rohkeutta!

Sillä totisesti, sanon minä teille, vaikka se astuisi hautaan, kuten Kristus, niin se, kuten Kristus, kolmantena päivänä nousisi sieltä kuoleman ja tämän maailman Ruhtinaan ja tämän maailman Ruhtinaan palvelijain voittajana.

XXXIX

Peltomies kantaa päivän taakan, antautuu alttiiksi sateelle, auringonpaahteelle, tuulille, valmistaakseen työllään satoa, joka syksyllä on täyttävä hänen aittansa.

Käsityöläinen nousee ennen aamunkoittoa, sytyttää pienen lamppunsa ja ahertaa taukoamatta, ansaitakseen vähän leipää omaksi ja lastensa ravinnoksi.

Kauppias ei karta mitään ponnistusta, ei valita mitään vaivaa; hän kuluttaa ruumistansa ja unohtaa unen, kootakseen rikkauksia.

Merimies kyntää meriä, antautuu aaltojen ja myrskyjen valtaan, uskaltaa laskea karien keskelle, kärsii vilut ja helteet, taatakseen itselleen jotakin lepoa vanhoilla päivillään.

Sotilas alistuu mitä kovimpiin kieltäymyksiin, hän valvoo ja taistelee ja antaa verensä sen hyväksi, mitä hän sanoo kunniaksi.

Jos on olemassa kansa, joka pitää vähemmässä arvossa oikeutta ja vapautta kuin peltomies satoansa, käsityöläinen leipäpalasta, kauppias rikkauksia, merimies lepoa ja sotilas kunniaa, niin rakentakaa sen kansan ympärille korkea muuri, jotta sen hengitys ei saastuttaisi muuta maailmaa.

Kun kansojen tuomion suuri päivä on tuleva, niin sille sanotaan: "Mitä olet tehnyt sielullasi? Siitä ei ole nähty merkkiä eikä jälkeäkään. Elukan nautinnot ovat olleet sinun kaikkesi. Olet rakastanut lokaa; mene mätänemään lokaan."

Ja sitä vastoin se kansa, joka on asettanut sydämessään todellisen hyvän aineellisen hyvän yläpuolelle, joka sen voittaaksensa ei ole säästänyt mitään työtä, ei mitään vaivaa, ei mitään uhrauksia, on saava kuulla seuraavat sanat:

"Sielujen palkinto niille, joilla on sielu! Koska olet rakastanut yli kaiken vapautta ja oikeutta, niin tule ja omista ainaisesti oikeus ja vapaus."

Luuletteko, että sonni, jota ruokitaan läävässä valjastettavaksi ikeen alle ja jota lihotetaan teurastettavaksi, on kadehdittavampi kuin härkä, joka vapaana etsii ravintonsa metsistä?

Luuletteko, että hevosella, joka satuloidaan ja suitsetaan ja jolla on aina yllin kyllin heiniä häkissä, on parempi kohtalo kuin oriilla, joka vapaana kaikista liekaköysistä hirnuu ja hyppii tasangolla?

Luuletteko, että syöttökukko, jolle heitetään jyviä kanatarhassa, on onnellisempi kuin metsäkyyhky, joka aamulla ei tiedä, mistä löytää ruokansa siksi päiväksi?

Luuletteko, että se, joka kävelee levollisena jossakin noista puistoista, joita kutsutaan kuningaskunniksi, viettää suloisempaa elämää kuin pakolainen, joka samoilee metsästä metsään ja kalliolta kalliolle sydän täynnä toivoa luoda itselleen isänmaa?

Luuletteko, että turvaton maaorja, joka istuu herransa pöydässä, nauttii enemmän sen herkullisista ruokalajeista kuin vapauden soturi mustasta leipäpalasestaan?

Luuletteko, että se, joka nukkuu nuora kaulassa pahnoilla, jotka hänen herransa on hänelle heittänyt, saa parempaa unta kuin se, joka taisteltuaan päivällä ollakseen riippumaton mistään herrasta lepää yöllä muutaman tunnin maan päällä, jonkin pellon kolkassa?

Luuletteko, että pelkuria, joka laahaa kaikkialla mukanaan orjan kahleita, painaa kevyempi taakka kuin urheata miestä, joka kantaa vangin rautoja?

Luuletteko, että arkamainen mies, joka heittää henkensä vuoteessaan, tyranniutta ympäröivän saastaisen ilman tukahduttamana, kuolee mieluisamman kuoleman kuin pelkäämätön mies, joka mestauslavalla antaa Jumalalle takaisin sielunsa vapaana, niinkuin hän sen häneltä sai.

Vaivaa on kaikkialla ja kärsimystä on kaikkialla, mutta on hedelmättömiä vaivoja ja hedelmällisiä vaivoja, häpeällisiä kärsimyksiä ja kunniakkaita kärsimyksiä.

XLI

Minä kuljin kansojen keskitse, ja ne katselivat minua, ja minä katselin niitä, ja me emme tunteneet toisiamme. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Kun illan tullen näin laaksosta kohoavan savua jostakin mökistä, niin sanoin itsekseni: Onnellinen se, joka illoin saa palata kotilieden ääreen ja istuutua siihen omiensa keskelle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Mihin kiitävät nuo myrskyn ajamat pilvet? Se ajaa minua samoin kuin niitä, ja mitäpä sillä on väliä, mihin? Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nuo puut ovat kauniit, nuo kukat ovat ihanat; mutta ne eivät ole minun maani kukkia eivätkä puita: ne eivät sano minulle mitään. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Tämä puro virtaa verkalleen tasangolle; mutta sen solina ei ole se, jota lapsuudessani kuuntelin: se ei palauta ainoatakaan muistoa mieleeni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nämä laulut ovat suloiset, mutta ne surut ja ilot, joita ne loihtivat esiin, eivät ole minun surujani ja ilojani. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Minulta kysyttiin: "Miksi itket?" Ja kun sen sanoin, niin ei kukaan itkenyt, sillä minua ei ymmärretty. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin vanhuksia, joita ympäröivät heidän lapsensa, niinkuin öljypuuta sen vesat; mutta ei yksikään noista vanhuksista kutsunut minua pojaksensa, ei yksikään noista lapsista sanonut minua veljeksensä. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuorten tyttöjen hymyilevän hymyä niin puhdasta kuin aamun tuulahdus, sille, jonka heidän rakkautensa oli valinnut puolisoksensa; mutta ei yksikään hymyillyt minulle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuoria miehiä, jotka rinta rintaa vastaan syleilivät toisiansa, niinkuin olisivat tahtoneet tehdä kahdesta hengestä vain yhden hengen; mutta ei yksikään puristanut kättäni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Ystäviä, puolisoita, isiä ja veljiä on vain isänmaassa. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Maanpakolais-raukka, lakkaa valittelemasta! Kaikki ovat ajetut maanpakoon, niinkuin sinä: kaikki näkevät isien, veljien, puolisoiden, ystävien menevän ja katoavan.

Isänmaa ei ole täällä alhaalla; turhaan ihminen sitä täältä etsii; mitä hän siksi luulee, se on vain yhden yön leposija.

XLII

Minut kohotettiin varjojen maailman yläpuolelle, ja minä näin ajan kiidättävän ne pois sanomattoman nopeasti läpi avaruuden, niinkuin näkee keskipäivän tuulen ajavan pois kepeät usvat, jotka hiipivät etäisyydessä tasangolla.

Ja minä kohosin ja kohosin vieläkin; ja minulle näyttäytyivät ruumiilliselle silmälle näkymättömät todellisuudet, ja kuulin ääniä, joilla ei ole kaikua tässä harhakuvien maailmassa.

Ja mitä kuulin, mitä näin, se oli niin elävää, sieluni tajusi sen niin voimakkaasti, että kaikki, minkä ennen olin ollut näkevinäni ja kuulevinani, näytti minusta olevan vain yön epäselvää unta.

Mitä siis kerron yön lapsille, ja mitä he voivat ymmärtää? Ja enkö minäkin ole iäisen päivän korkeuksista vajonnut heidän kanssaan yön helmaan, ajan ja varjojen piiriin?

Näin ikäänkuin liikkumattoman valtameren, äärettömän, rannattoman, ja tässä valtameressä kolme valtamerta: voiman valtameren, valon valtameren, elämän valtameren; ja nämä kolme valtamerta tunkeutuivat toistensa läpi sekaantumatta ja muodostivat vain yhden ja saman valtameren, yhden ja saman ykseyden, jakamattoman, ehdottoman, iankaikkisen.

Ja tämä ykseys oli Se, joka on; ja hänen olemuksensa pohjalla yhdisti sanoin selittämätön side toisiinsa kolme Persoonaa, jotka mainittiin minulle nimeltä, ja niiden nimet olivat Isä, Poika, Henki; ja siinä vallitsi salaperäinen siittäminen, salaperäinen hengitys, elävä, hedelmöittävä; ja Isä, Poika, Henki olivat Se, joka on.

Ja Isä ilmestyi minulle mahtina, jolla äärettömän Olennon sisällä, yhtenä sen kanssa, on vain yksi ainoa toiminta, pysyväinen, täydellinen, rajaton, joka on ääretön Olento itse.

Ja Poika ilmestyi minulle sanana, pysyväisenä, täydellisenä, rajoittamattomana, joka sanoi, mitä Jumalan mahti vaikuttaa, mitä hän on, mitä ääretön Olento on.

Ja Henki ilmestyi minulle Isän ja Pojan molemminpuolisena rakkautena, purkauksena, hengenvuodatuksena, joka elähyttää heidät yhteisellä elämällä, elähyttää pysyväisellä, täydellisellä, rajoittamattomalla elämällä äärettömän Olennon.

Ja nämä kolme olivat yksi, ja nämä kolme olivat Jumala, ja he syleilivät toisiansa ja yhdistyivät ainoan perusolemuksen luoksepääsemättömässä pyhätössä; ja tämä yhtymys, tämä syleily olivat äärettömyyden helmassa Tosiolevaisen iäinen ilo, iäinen nautinto.

Ja tämän äärettömän Olemus-valtameren syvyyksissä uiskenteli ja kellui ja avartui luomakunta ikäänkuin saari, joka lakkaamatta laajentaisi rantojansa keskellä rajatonta merta.

Se avautui kuin kukkanen, joka laskee juurensa veteen ja ulottaa pitkät säikeensä ja terälehtensä pinnalle asti.

Ja näin olioiden muodostavan ketjunsa toistensa kanssa ja syntyvän ja kehittyvän äärettömässä moninaisuudessaan, sammuttaen janonsa ja raviten itsensä mehulla, joka ei koskaan ehdy, Tosiolevaisen voimalla, valolla ja elämällä.

Ja kaikki, mikä siihen saakka oli ollut minulta salattuna, paljastui katseilleni, joita ei enää ehkäissyt olioiden aineellinen verho.

Vapaana maallisista esteistä kuljin maailmasta maailmaan, niinkuin täällä maan päällä sielu siirtyy ajatuksesta ajatukseen, ja sukellettuani, upottauduttuani näihin mahdin, viisauden ja rakkauden ihmeisiin, sukelsin, upottauduin itse rakkauden, viisauden ja mahdin lähteeseen.

Ja minä tunsin, mitä isänmaa on; ja minä huumasin itseni valolla, ja sieluni, sulosoinnun aaltojen kantamana, vaipui uinumaan noilla taivaisilla laineilla sanoin kertomattomassa hurmiossa.

Ja sitten minä näin Kristuksen Isänsä oikealla kädellä, kuolematonta kunniaa säteilevänä.

Ja näin myöskin ikäänkuin mystillisen karitsan, uhrattuna alttarilla; lukemattomat enkelijoukot ja sen verellä lunastetut ihmiset ympäröivät sitä, ja laulaen sen ylistystä he kiittivät sitä taivasten kielellä.

Ja pisara Karitsan verta putosi riutuvaan ja sairaaseen luontoon, ja minä näin sen kirkastuvan, ja kaikissa luontokappaleissa, jotka se sulkee piiriinsä, sykähteli uusi elämä, ja kaikki korottivat äänensä.

Ja se ääni sanoi: "Pyhä, Pyhä, Pyhä on se, joka on hävittänyt pahan ja voittanut kuoleman."

Ja Poika painautui Isän povelle, ja Henki peitti heidät varjollansa, ja heidän välillänsä tapahtui jumalallinen mysteerio, ja ilosta hykähtivät vaikenevat taivaat.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK USKOVAISEN SANOJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.