The Project Gutenberg eBook of Pilaesitelmiä

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Pilaesitelmiä

Author: Heikki Lehmus

Release date: June 12, 2023 [eBook #70961]

Language: Finnish

Original publication: Finland: Arvi A. Karisto, 1910

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PILAESITELMIÄ ***
PILAESITELMIÄ

Kokoillut

Heikki Lehmus

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910.

SISÄLLYS:

Ihmisruumiin rakenne.
Esitelmä lakoista.
Perunan kuorien uudesti viljeleminen.
Minkätähden tytöt vastaavat myöntyvästi.
Käynti Nansenin luona.
Toivo-laivan haaksirikko (Melodraama).

Ihmisruumiin rakenne.

Ihminen, tieteelliseltä nimeltään Homo sapiens, on kaikkiruokainen eläin, kuten Kalle Kaljahousu sanoi, ja muistuttaa siinä suhteessa lähinnä sikaa, mutta eroaa viimeksimainitusta siinä, että hän kokoaa kapitaalia ja käyttää väkijuomia, joiden kautta hän eroaa kaikista muista tunnetuista eläimistä.

Pääkallon muodon ja ihon värin perustuksella jaettiin ihmiskunta ennen eri rotuihin. Uudemmat tutkimukset ryhmittävät ihmiset valtiollisten mielipiteitten mukaan, mikä onkin enemmän ajan hengen kanssa sopusoinnussa. Siten jakautuvat ihmiset eri ryhmiin eli puolueisiin, kuten suomenmielinen (suomettarelainen), perustuslaillinen, maalaisliittolainen, "tasainen" j.n.e. Sisällisistä eroavaisuuksista huolimatta ovat ne ruumiinrakennukseltaan pääasiassa samanlaiset, joten käsittelemmekin kaikkia yhtenä ryhmänä.

Ihmisen ruumiissa huomataan sivumennen katsoen kolme pääosaa. Näitä osia nimitettiin ennen: pää, vartalo ja raajat. Tämä on nyttemmin jo voitettu kanta. Uudempi tutkimus jakaa ihmisruumiin seuraavasti: etupuoli, takapuoli ja kyljet eli sivut.

Lähtiessään tekemään selkoa ihmisruumiin eri osista, anatomit tavallisesti lähtevät "päästä". Tämä on kuitenkin sangen häilyvä ja harhaankin johtava tutkimustapa. Sillä ihmisessä, kuten makkarassakin, on kaksi päätä: toinen pää ja toinen pää. Olisi siis tarkemmin sanottava päästä puhuttaessa, kumpaa näistä tarkoitetaan. Me puolestamme alotamme siitä päästä, joka selvässä tilassa tavallisesti on pystyssä.

Mainitun pään etupuolella on ensinnäkin naama- eli turparustinki. Ylinnä on otsa, joka älymiehillä on kaiken neron itseoikeutettu edustaja, mutta roistoilla ja hirtehisillä se paikka, missä Kainin merkki komeilee, koskapa sanotaan: hänellä on otsaa väittää tai tehdä sitä tai sitä.

Otsan alapuolella on sielun peili, jossa tavallisesti on kaksi lasia ja joissa rakastavaiset peilailevat itseänsä. Tätä peiliä sanotaan tavallisesti arkipuheessa silmäksi, joka kuitenkin on harhaanvievää, koska silmiä on monta lajia, kuten lähteensilmä, neulansilmä, puuronsilmä y.m. Pohjaton kirkkaus ja syvyys on eräiden hienompaan sukupuoleen kuuluvien silmissä. Joka paikkaan näkevä taas on poliisin silmä.

Silmien välissä ja etupuolella on eräs ihmisen tärkeimpiä elimiä. Tärkeä sen vuoksi, että sen voi pistää mihin asiaan hyvänsä. Tällä elimellä on monta nimeä, kuten hyvällä lapsella ainakin: nokka, kuono, turpa, kärsä y.m. Sanotaanpa sitä joskus nenäksikin. Sen koko ja väri vaihtelee tavattomasti eri yksilöillä: pienen pienestä nypykästä aina mädänneen lantun kokoiseen. Väri on joskus liidunvalkea, mutta sangen usein punainen, jopa sininenkin. Myöskin "keltanokkia" on paljon. Vieläpä se sepillä ja nuohoojilla voi olla sysimustakin. Joskus voivat ihmiset "esiintulleesta syystä" saada "pitkän nenänkin". Muuten on nenä välttämätön kapine kaikille muille paitsi niille, jotka nuuskaa huulessaan pitävät.

Nenän alla poikittain on Leipäläpi eli suu. Tämä nimi ei suinkaan johdu siitä, etteikö suuhun sopisi muuta muonaa kuin leipää, mutta "huoneen taulun" mukaan leipä nyt kerran on kaiken maallisen hyvän symboli. Erityinen laji on "simasuu", jota makean ystäville suositamme. Jos joku henkilö pitää suurta suuta, sanotaan, että hänellä on "suu päälaella". Suursyömäreillä on usein "suuta korviin". Joskus pannaan ihmisiltä äkkiä "suu poikki". Tämä ei kuitenkaan ole mikään kirurginen toimenpide, vaan pikemmin juriidinen keino liiallisen pulinan poistamiseksi. Toisinaan sattuu niin onnettomasti, että kaksi ihmistä jäävät "suustaan kiinni". Näin käy usein akkojen torilla. Tämä voi olla sangen vaarallista, sillä monasti on vaikeata erottaa heitä muuten kuin poliisivoimalla.

Suuta ympäröivät huulet. Huuliakin on monenlaisia ja -nimellisiä. Mainittakoon niistä n.s. "pusuhuulet". Erittäin tärkeätä osaa näyttelevät huulet rakastuneiden elämässä. He jäävät usein huulistaan yhteen ja unohtuvat siihen pitkäksi aikaa.

Suussa on useita tärkeitä elimiä. Mainittakoon ennen kaikkea eräs piskuinen jäsen, joka suuria asioita toimittaa — kieli. Joka haluaa "siivosti esiintyä", ei yleensä näytä kieltänsä — paitsi jos lääkäri nimenomaan sitä vaatii. Kaikenmoiset "kieliriidat" ja rettelöt saavat alkunsa tästä itsestään niin mitättömästä ruumiinosasta. Se antaa tuomareille, lakiherroille ja oikeuslaitoksille työtä loppumattomiin. Ellei tämän elimen toinen pää olisi kurkussa kiinni, olisi moni varmaan viskannut sen sikojen syötäväksi, jotta välttyisi se kaikkinainen paha, mikä tästä kiusankappaleesta saa alkunsa.

Suussa ovat kortteeria myöskin hampaat, joilla jauhetaan erilaisia aineksia. Niitä sopii myöskin käyttää niinhyvin puolustus- kuin hyökkäysaseena. Enimmäkseen on hammasaine luuta, mutta myöskin lyijystä, jopa kullastakin voi niitä tehdä. Nimeltään ovat ne: maitohampaita, tavallisia hampaita, tekohampaita ja viisaudenhampaita. Viimeksimainituita on tyhmienkin suussa — kumma kyllä. Muuten ovat hampaat joko "kiinteimistöä" tai "irtaimistoa". Etenkin niillä, joiden purimet ovat viimeksimainittua laatua, on usein asiata sinne, missä on "itku ja hammasten kiristys" — "kolkk' paikk'" muuten, sivumennen sanoen.

Poskia on kaksi, ja ovat ne suun kummallakin puolella. Niiden tehtävä on vuoronperään olla mällin säilytyspaikkana. Siirtämisen suorittaa tavallisesti kieli.

Suun etelä- ja pohjoispuolella ovat leuat. Toista sanotaan ylä- ja toista alaleuaksi. Mutta jos joutuu päälleen seisomaan, tulee yläleuasta alaleuka ja päinvastoin. Tämä on sangen ihmeellistä, mutta kuitenkin totta. Suurilla — ja myöskin pienikokoisilla — kapitalisteilla, rovasteilla, hyvinvoivilla tanteilla y.m. hyvinvoivilla henkilöillä on usein kolmaskin leuka, jolla ei ole eri nimeä, mutta jota hyvällä syyllä voisi nimittää "subkontraleuaksi". Samassa päässä kuin yllämainitut elimet, vaikkakin sivulla, ovat vielä korvat. Niitä on yksi kummallakin puolella. Ne ovat etupäässä sitä varten, että korvarenkaat voitaisiin niihin kiinnittää. Korviakin on isompia ja pienempiä, hörökorva y.m. Lukkarikouluun pyrkivillä ja muilla, jotka joutuvat laulun ja soiton kanssa tekemisiin, pitää olla kolmaskin korva, n.s. musiikkikorva. Missä osassa päätä tämä korva sijaitsee, sitä ei tiede vielä ole saanut selville. Musiikkerit tavallisesti ovat valmiita väittämään ettei sellaisilla henkilöillä ole korvaa, jotka eivät ole laulajia eivätkä rallittajia.

Muuten on korvia kovia ja pehmeitä, koska joskus kuulee puhuttavan kovakorvaisista lapsista. Sisästä on korva ontto, ja se, jolla ei ole "korvan taakse" pantavaa, voi ainakin korvareikiinsä pumpulia "tuppia", ellei, pelkää tulevansa automobiililla yliajetuksi.

Jos pääkopasta siirrymme alaspäin, tulemme n.s. kaulaan. Se on ohkasempi paikka, aivan kuin nuotin kaulakin on kapeampi nuotin päätä. Kaulalla on suuri valtiollinen merkitys, sillä jos jotakin henkilöä pidetään epäluulon alaisena, pannaan tuohon ohuempaan paikkaan naru ja jätetään hän sen varaan roikkumaan. Eikä siinä asennossa tarvitse kauan olla, ennen kuin henkilö on tullut valtiollisesti ja muutenkin täysin luotettavaksi.

Kaulasta alaspäin alkaa ihmisellä ruho eli runko. Ensinnä tulee paikka, jota kutsutaan rinnaksi, joka sana naisista puhuttaessa tavallisesti pannaan monikkoon. Rinta ei miehillä suuria merkitse, ellei ole atleetti tai muu voimaihminen; naisilla se näyttelee suurempaa osaa.

Rinnan alapuolelta sitä vastoin löydämme ruumiin osan, joka nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa on mitä tärkein tekijä. Se paikka on vatsa eli maha. "Kaikki kulttuuri tulee vatsasta", on joku suuri filosoofi sanonut ja siinä piilee vastaansanomaton totuus. Jos tarkastamme useimpain n.s. porvarien päitä, huomaamme ne pieniksi surkastuneiksi, jotavastoin vatsa on pullea ja hyvin kehittynyt.. Mielestäni olisi ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja arvoa määrättäessä otettava ainoaksi ohjeeksi ja mittapuuksi vatsa. Suuria ajatuksia voi ainoastaan täyteläinen, hyvin hoidettu vatsa synnyttää. Usein kirotaan pyöreitten ihramahojen kantajia "verenimijöiksi", "nylkyreiksi", "riistäjiksi" j.n.e.

Vatsan keskellä on n.s. napa. Ihminen kuitenkin harvoin pyörii napansa ympäri, ellei hän ole mökäöljyä maistanut, joka tavallisesti panee hänet pyörivään liikkeeseen. Kieltolain voimaan astuttua ei napa ihmisellä merkitse mitään, se kun ei edes voi kompassista käydä. Ihminen, jolla on napa, ei suinkaan voi pohjois- eikä etelänavallekaan aivan helposti löytää.

Jos sitten käännämme ihmisen ja katselemme häntä "nurjalta" puolelta, on, jos taas päästä alotamme, edessämme niska. Niskoja on kahdenlaisia: taipuvia ja taipumattomia. Käyttämällä sopivaa "rasvaa" saa helposti taipumattomasta taipuvan, kuten viime aikainen kokemus meillä on osoittanut.

Niskan alapuolella alkaa selkä. Selkäkin voi olla joko jäykkä tai notkea. Ruoskan avulla saa usein jäykästäkin notkean. Selän jatkona on paikka, jolla on mitä suurin pedagoogillinen merkitys. Se on näet se paikka, mihin kuuliaisuuden, nöyryyden ja hyvän järjestyksen siemenet istutetaan, ja jossa ne useimmiten myöskin itävät ja hedelmän kantavat.

Ruumiin kylkipuolella ovat kädet ja jalat. Kädet ovat ylipäänsä hyödyttömät muille kuin mitanottajille t.s. räätäleille ja naisten hyväilijöille. (Olin unohtaa pommin heittäjät.) Jalat taas eivät merkitse suuria muille kuin niille, jotka juoksevat kumarrusmatkoilla virkaylennyksiä saadakseen. Vielä tulee mainita sormet ja varpaat. Varpaita on kahdenlaisia: vakinaisia ja ylimääräisiä eli liikavarpaita. Nämä jälkimäiset voidaan erottaa ilman eläkettä tai asettaa lakkautuspalkalle.

Sormissa ja varpaissa on kynnet. Niitä voi käyttää tappelussa aseena. Kynsiä on muuten pitkiä ja lyhyitä. Pitkiä käyttävät kiinalaiset ylimykset ja varkaat.

Me olemme tähän asti tarkastaneet ihmistä hyvin "pintapuolisesti". Kuitenkin tiedämme, että ihminen on sisältä "hotto" eli ontto. Ellei niin olisi, emme ymmärtäisi mihin mahtuisi ne mahdottomat määrät eri aineita, kiinteitä ja nestemäisiä, joita monet ajavat sisäänsä.

Ihmisen sisässä ovat "sisusvärkit". Ylimpänä pääkopassa ovat aivot. Siellä syntyvät "aivoitukset" ja kaikenmoiset ajatusmeiningit. Määrättyinä aikoina, esim. mätäkuussa joutuvat nämä meiningit helposti sekasin, saattaen suurta hämminkiä aikaan etenkin sanomalehtiä lukevan yleisön keskuudessa. Pikainen apu on silloin tarpeen.

Rinnan kohdalla ovat palkeet eli keuhkot. Niillä voi "puhaltaa", vaikka se joskus tehdään käsilläkin. Keuhkojen välissä on se rakkauden varsinainen tyyssija, jota "sydämeksi" sanotaan. Se on nelikamarinen laitos ja sellaisenaan vanhanaikainen. Sillä nykyään, kun eduskuntakin on yksikamarinen, on tuollainen luokkalaitos uudistettava. Silloin se rakkauden tuli rupeisi ehkä sopusointuisemmin palamaan. Silloin toivottavasti kaikki naiset (feminiinit) saisivat itselleen miehen (maskuliinin) ja päin vastoin. Toivottavasti siitä jo näille valtiopäiville annetaan joltakin taholta esitys. Muuten on sydän, tuo käpynen, hyvin suosittu paikka. Ei olekaan mikään sen ihanampaa kuin päästä toisen sydämeen ja isännöidä siellä yksin.

Jos nyt, hyvät kuulijani, laskeudumme rinnan alla olevan välikaton alapuolelle, olemme taas tuossa siunatussa vatsassa. Ensiksikin siinä on iso reppu eli kapsäkki, jota sanotaan mahalaukuksi, ja jossa varsin mukavasti voi kulettaa kaikenmoista ruoka- ja juomatavaraa, jota ei edes tulliasemilla tarkasteta.

Vatsassa on myöskin maksa, jota joskus näkee laatikoissakin ravintolain pöydällä. Samoin sappi, joka helposti rupeaa kiehumaan, jopa halkeaakin. Silloin on asema perin vaarallinen.

Vielä olisi mainittava suonet, joita pitkin veri juoksee. Erityinen laji suonia on runosuoni, joka joskus aiheuttaa arveluttavia purkauksia ja voi silloin tulla ympäristölleen tuhoa tuottavaksi. Tämä kummallinen suoni juoksee usein pohjattomista lähteistä, ja ehkäsee sen ainoastaan n.s. itsekritiikki. Hermojakaan emme nykyisenä hermostuneena aikana saa unohtaa. Hermot ovat uudemman ajan keksintöä; esivanhemmillamme ei tiettävästi ollut hermoja. Nykyään ne jo köyhempikin jaksaa itselleen hankkia. Hermoista on suurta hyötyä hermolääkäreille, kylpylaitosten omistajille y.m. Hermot ovat eräänlaisia lankoja. Jos nämä langat jollain tavalla sotkeutuvat toisiinsa, kuten, esim. telefoonilangat myrskyssä, tulee ihminen hermostuneeksi. Niitä ei usein voida selvittää muualla kuin — hulluinhuoneessa. Usein on hermoheikkous lievempää laatua, semminkin naisilla ja voidaan parantaa tilapäisillä rohdoilla, kuten uudella kesähatulla, tai muulla pikkulahjalla.

Lopuksi on mainittava karvat, joita on monessa paikassa ja etenkin päässä. Kaikilla ei kumminkaan ole hiuksia. Viisaiksi sanotut ihmiset tavallisesti ovat ilman niitä. Taiteilijoilla, ryssän papeilla ja naisilla kasvavat hiukset tavallista pitemmiksi. Ja emme suinkaan heitä voi kutsua vähemmän viisaiksi. Muuten ovat hiukset ihmisellä kuten sydänkin porvarillinen laitos, sillä ne antavat monasti etenkin lapsilla ja epäsiisteillä aihetta sydämettömiin häätöihin. Mitään korvausta ei näin häädetyille myönnetä.

Olemme näin miltei poikkeuksetta käsitelleet ihmisruumiin rakennusta ja sen eri elimiä. Olemme koko ajan koettaneet pysyä tieteellisyyden rajoissa. Hauska olisi seurata näiden elimien toimintaa sairauden tilassa ja esittää parannuskeinoja niihin, mutta se ei enää kuuluisi tähän aineeseen.

Esitelmä lakoista.

Kunnioitetut kuulijat!

Arvostella toisten asioita ja vikoja on samaa kuin katsella kiikarilla. Kun katsomme kiikarin paksumpaan päähän, näemme kaikki edessämme suurina ja pelottavina; jos taas katsomme ohuempaan päähän, näemme ne pieninä ja mitättöminä. Hyvät ystävät, kääntäkäämme siis heti esityksemme alussa kiikaria!

Ystävät ja vihamiehet, minä olen rehellinen mie, vaikka olenkin tukastani halvattu. Minä olen kulkuripoika, olen nähnyt ja kokenut enemmän kuin yksikään teistä. Olen katsellut kiikarin kumpaankin päähän, mutta sittemmin omantuntoni pakotuksesta kääntänyt kiikarin. Missä olen syntynyt? Sitä ette voi sanoa. Minä olen syntynyt Alivierun avannossa, jonne äitini pyykkimatkallaan lyhistyi ja josta meidät reippaina ja iloisina korkean esivallan ja kiiltävänappisen kruunun voimalla ylös autettiin.

Pitkillä matkoillani olen tutkinut lakkoja ja niitten merkitystä.
Olen kulkenut stipendiaattina Amerikassa, Englannissa, Saksassa, St.
Helenassa, Torniossa, Pietarissa, Pihtiputaalla, Kakolassa y.m.
Periaatteelliselta kannalta olen itse ollut viikkokausia syömälakossa.
Selvityksen vuoksi mainittakoon, etten ole porvari enkä sosialisti.

Mieltäkiinnittävimpiä lakkoja tapasin Kuperkeikan Mykkärässä. Se oli omituinen paikka. Köyhyyttä siellä oli, mutta sittenkin ihmiset tyytyväisinä nieleskelivät ilmaa ja iloitsivat kosteudesta. Ihmiset siellä olivat enimmäkseen niin laihoja, että heidän täytyi kahdesti tulla ovesta sisään, ennenkuin heitä hyväsilmäinenkään eroitti. Säästäväisiä olivat senpuolen ihmiset, he kun panivat kellonsakin yöllä seisomaan, jottei rattaat turhanpäiten kuluisi j.n.e.

Arvoisat naamalliset ja jossakin määrin myös arvoisat naamattomat!

Mainitsemani Kuperkeikan Mykkärä on lakkojen herttainen yhteiskunta. Pari sanaa siis muutamista harvinaisemmista lakoista, joita ei muualla ole ja joista ette tekään, uskonma, tiedä. Äsken pitivät yhteiskunnan työttömät kokouksen, johon oli saapunut suuri joukko järjestymättömiäkin työttömiä. Keskusteltiin pääasiassa siitä, mitenkä voitaisiin pakottaa Venäjän ja Suomen porvarit ja sosialistit antamaan työtä, jota pidettiin välttämättömänä lakon tekemiseksi, joka taas pidettiin välttämättömänä aikaansa seuraavalle miehelle ja naiselle. Lopuksi "ylös"-huuto vapaudelle ja "alas"-huuto veljeydelle. Laulettiin "Porsaita äidin oomme kaikki".

Saman päivän iltana pidettiin tavanmukainen iltakokous, jossa keskusteltiin, mihin toimenpiteisiin olisi, ryhdyttävä oluttulvan ja limonaadin — hokmannia ei Mykkärässä kahteentoista vuoteen saa — estämiseksi. Puheenvuoroja ei käytetty, vaan kaikki puhuivat yhtä aikaa tai olivat muuten suustaan kiinni. Yhteiseksi päätökseksi tuli, että juomalla on koetettava saada tulva estymään. Kukin läsnäolija lupasi vaimoineen ja lapsineen tehdä parastaan.

Yhteiskunnan kuppariammatin harjoittajat olivat kutsutut kokoon "pyykkihuoneelle" yhdistyksen perustamista varten. Sisko Liisa Iilimadon ehdotuksesta puolustivat useat liittymistä työttömäin yhdistykseen. Toiselta puolen sitä jyrkästi vastustettiin. Kiihkeän äänestyksen jälkeen päätettiin pysyä puolueettomina sekä lausua ilmestymästä lakanneen sanomalehden kautta julkinen vastalause ja paheksuminen sen johdosta, että sosialidemokratit ovat muualla maailmassa ottaneet kupparien ammattia loukkaavan nimityksen "verenimijät" tahalliseksi haukkumasanaksi porvareista puhuessa. Keskusteltiin sitte myös lakosta ja uudesta palkkajärjestelmästä. Puolustettiin maksua sarviluvun mukaan, vaan toiselta puolen väitettiin tuntipalkkajärjestelmää paremmaksi. Jälkimäinen järjestelmä pääsi 7 tuntia kestäneen keskustelun jälkeen voitolle.

Renkien kokouksessa päätettiin lähettää valtiopäiville sellainen toivomus eli "velikysymys", että ensi vuoden allakkaan päätettäisiin lisätä niin paljon kuin mahdollista pyhäpäiviä, ja että palkkoja on sateisten ilmojen takia tuntuvasti koroitettava. Pyhätyö on ehdottomasti lain kautta kiellettävä. Hevosille, eritoten valakoille määrättäköön alin ruokamäärä, joka niille on annettava pyhäpäivän edellisenä päivänä klo 2 i.p. Vapaamaanantain sattuessa saakoot elukat myös kärsiä yhtä hyvin kuin hoitajatkin, sillä sellaiset maanantait ovat tavallisesti hyvin rasittavia, eikä kellään saa olla mitään erioikeuksia. Toivomuksena päätettiin lausua, että lainlaadinnan kehitys kävisi siihen suuntaan, että lopuksi tulisi olemaan "aina pyhä, aina kesä ja hyvät palkat".

Piikojen kokouksessa päätettiin tehdä lakko ja laatia uusi palkkatariffi. Kuukausipalkka katsottiin vanhanaikuiseksi, jonka vuoksi päätettiin asettaa toimikunta laatimaan uutta tariffia palvelijattarien töistä kappaletyön (perunan, lihapullan y.m.) perustuksella. Työnantajat eivät saa vaatia aamukahviansa ennen 10 aamulla. Jos he sitä vaativat, on siitä maksettava 50 prosentin korotus. Hyväksyttiin myös ponsi, että lailla määrättäisiin muutamia tunteja päivässä tuttavien kohtaamista varten ja ystäville kyökissä sillä aikaa vapaa ylöspito silakka-peruna-lanttulooran kanssa. Korvia kirvelevä "hyvä"-huuto todisti, että päätös oli yksimielinen. Lopuksi mainitsen naimislakon, nuuska- ja mällilakon ja syömälakon, jotka kaikki ovat saaneet runsaan kannatuksen. Syömälakosta on ollut ainoastaan pari sellaista seurausta, että lakkolaiset ovat kuolleet heti paikalla kun henki on lähtenyt.

Perunankuorien uudestiviljeleminen.

Arvoisat läsnäolijat ja myös jossain määrin arvoisat ei-läsnäolijat!

Kuten kaikki ehkä tiedätte, olen minä, Iivari Reppulainen, edesmenneen "Reppulaisen" päätoimittaja, samaa olentoa kuin minun pyhästi ja lujasti vihitty vaimoni Annakaisa Heiskaska Kivennavalta. Sillä kuten nimestä näkyy, oli minun vaimoni ennen sen kuuluisan suutari Heiskas-vainaan vaimo. Mutta koska Heiskanen nakkasi ketaransa taivasta kohden ja kuoli perin rauhallisen kuoleman, niin Annakaisa jäi häntä suremaan. Mutta silloin sattui minun ratani käymään juuri Heiskasen vaikutuspisteen halkasijan sivua pitkin ja me kohta suoraan menimme poliisikamariin ja teetimme siellä semmoisen pienen punaisen lipun, ja niin tuli Heiskaska Reppulaisen pääksi s.o. että Reppulainen tuli Heiskaskaksi ja Heiskaska Reppulaiseksi.

Mutta anteeksi, arvoisat läsnäolijat ja poissaolijat! Tavallisestihan jokainen suuri lehti alkaa pääkirjoituksella ja jokainen kuuluisa puhuja esipuheella, niin myös Reppulainen. Oikeammin on muitten suurten lehtien etusivulla ensiksi junainkulut, kuolemanilmoitukset ja lääkärien asunnot, mutta Reppulainen jättää ne tavallisesti pois ja alkaa kohta pääkirjoituksella. Reppulainen ei nähkääs tarvitse juna-aikatauluja, sillä hän matkustaa aina vapaapiletillä s.o. hän suorittaa matkansa puhvelin päällä. Kuolemanilmoitukset painetaan säännöllisesti lehden peräseinälle, jotavastoin uusien yksilöitten tulotaulu on lehteni etusivulla. Lääkäreistä Reppulainen huolii viis', kunhan vaan Annakaisan hokmannipullo ja tervakäki ovat edes puolillaan.

Suokaa anteeksi, että olen pitkittänyt tätä ohjelmani alkulausetta, ryhdyn nyt jo varsinaiseen aineeseeni, Mutta selvitykseksi mainitsen sen, että minä en aijo olla vallan kauvan yhdessä Heiskaskan kanssa. Minä, Reppulainen, voin mennä milloin hyvänsä poliisikamariin repimään ololipun ja silloin olen minä taas vapaa nuorimies tai vanhapoika. Reppulainen käsittää kyllin seivästi sen viisauden, että miehen ei ole hyvä yksinänsä olla, mutta tahtoo myös lisätä, että miehen ei ole hyvä olla kauan aikaa saman vaimon kanssa.

Vielä kerran: suottehan anteeksi, että viivytän teitä tällä alkuselityksellä, mutta minä lupaan pian suoriutua asiaan, ensin vaan ilmoitan sydämeni hellimmät tunteet Annakaisaa kohtaan. Tekisin suuren vääryyden, jos puhuisin pahaa Annakaisastani. Ei, minä rakastan häntä hurjasti, minä rakastan intohimoisesti hänen takkuista tukkaansa, kellertävän ruskeata kaulaansa ja riippuvia huuliansa. Voi, kuinka pyhällä kunnioituksella minä Reppulainen katselen kädet ristissä minun oman Annakaisani hoippuvaa käyntiä ja hänen lihavaa, hyllyvää ruumistansa. Hän, minun suloinen armaani, on kuin kuuman erämaan suuri puu, jonka lehvien suojassa Reppulainen etsii suojaa ja lepoa. Hän on niinkuin Saaronin lilja, tai variksenpelätin Perttulan perunamaassa, hän on kuin soreakaulainen joutsen, tai lehmä, joka teuraaksi viedään!

Rakkaat kuulijat! Älkää panko pahaksi, että varsinainen ohjelma eli asian ydin hiukan myöhästyy, mutta minä en voi jättää Heiskas-rakkauteni tunteitten ilmaisua. Minä laulan Annakaisastani uuden Korkean Veisun, sitä entistä suuremman ja "Hanssin Jukkaa" mahtavamman. Voi, minun armaani, voi kaunista ääntäsi! Se on kuin leppeä tuulen kuiske, tai kuin röhkivän sian unennäkö. Voi, armas, sinun suuria tummia silmiäsi, niissä on lemmen suuri voima, ne ovat kuin kaksi vinoa seinänrakoa. Voi minun armias Heiskaskani! Sinun syleilysi on taivaan esimakua. Kun sinä minua, Iivari Reppulaista, halailet, hukun minä sinun valtavaan syliisi "kuin porsaan pää aidanrakoon". Minä vaivun kokonaan sinun lihavien käsiesi suojaan. Voi, minun armaani! Sinä olet suloisin olento maan päällä ja maan alla. Sinä olet kuin kaulaton olutpullo tai anturaton kenkäraja!

Mutta, hyvät veljet ja sisaret! Annattehan heikkouteni anteeksi, etten palavan rakkauteni huumauksessa muistanut ohjelmani ydintä. Sen olen aikonut alkaa näin, mutta pieneksi huomautukseksi sanon, että kun se, Heiskaska aamuin nousee, niin huutaa se heti: "Missä minun alushameeni on?" — ja minä vien sen salamana hänelle. Hänen mielijuomansa on vaarin- ja muorinkalja ja himoruokansa keitetyt perunat. Niitä minä Reppulainen hänelle laittelen ja hymyilee hän kiitokseksi niin hurmaavaa hymyilyä. Se on kuin elokuun yön kuun loiste tai hammastautisen irvistys. Öisin minä tavallisesti saan siirtyä sängyn alle maata, koska minun armaani suuri ruumis valloittaa koko vuoteen. Mutta minä iloitsen sielläkin; suurella mielihyvällä näen, kuinka minun rakkaani on tuolla ylähällä kuin Eedenin iloissa. Minä kuulen hänen ihanan, taivaallisen kuorsauksensa, ja se on kuin lempeä lammin soitto tai yskäisen kissanpenikan vikinä. Ja minut on jätetty tänne pimeyteen, tänne sängyn alle, ja hän, minun sydämeni valittu, on tuolla sängyssä; ja vaikka hänen pitkävartinen nenänsä antaa Damaskoon päin, on hän kuin paratiisin puutarhassa, "rapalperipensaan" siimeksessä.

Oikeastaan teidän täytyisi ajaa minut ulos, koska varsinainen asia yhä viipyy. Mutta te olette sitkeänkärsivällisiä. Ja nyt vihdoinkin minä alan. Ohjelmapuheessani, pääkirjoituksessani, kosketellaan: "Perunankuorien uudestaanviljelemistä". Aine tulee käsiteltäväksi aivan puolueettomasti, sillä Reppulainen ei ole mikään lakkorikkuri eikä mikään kansankiihottaja.

Tapahtui näet pari päivää sitten niin, että Reppulaisen hevosenkenkänaulojenkantatehtaan työväki, sekä miehet että naiset, rupesivat vaatimaan yksikamarijärjestelmää, mutta kun minä, Reppulainen, tehtaan teknillisenä johtajana ja isäntänä kielsin moisen vaatimuksen, niin pyysivät he edes puuliiteriä. Kun minä en suostunut siihenkään, tekivät he kuin yksi mies ja nainen lakon. Etten joutuisi väärään valoon, yhdyin kohta lakkolaisiin minäkin ja tein heidän kanssaan lakon, sillä Reppulainen tahtoo aina, kuten tietty, olla jokaiselle mieliksi ja kulkee aina kultaista keskitietä.

Arvoisat läsnäolijat, nuoret ja vanhat, pienet ja suuret, laihat ja lihavat ynnä myös keskinkertaiset!

Tässä tilaisuudessa esiteltäväksi aineeksi olen valinnut, kuten sanottu: "Perunankuorien uudestiviljelemisen".

Tämä asia on herättänyt tavatonta huomiota ei ainoastaan meidän keskuudessamme, vaan yleensä koko "valtakunnallisen lainsäädännön" alaisessa maassamme y.m. Esim. valtakunnanduuma on tiedustellut toimitukseltani: sopisiko perunankuoria käyttää tupakanlehtinä; saksalaiset ovat epävarmoja, onko perunoissa ollenkaan kuoria; Englannin parlamentti on kysynyt: onko suomalaisten päällystakit perunankuorista j.n.e. Entä kotimaassamme. Pihtiputaalle on jo tilattu perunankuorien istutuksia; Naantalissa ovat sanomalehdet käyneet kiivasta kynäsotaa asian johdosta; sysmäläiset eivät pyydä, vaan vaativat miettimisaikaa; Halsualla on asia johtanut papin ja lukkarin välisen riidan suloiseen sovintoon j.n.e.; kuten siis näette, on tämä kysymys herättänyt tavatonta huomiota.

Reppulainen käsittelee asiaa puolueettomasti. Kaikki kiukkuiset sanomalehtihuudahdukset hyljätään, suomenmielisten kirjoitustapaa ei käytetä, perustuslaillisten painokirjasimet eivät kelpaa, Mechelinin puhetapaa ei suvaita, ja perunankuoret eivät saa olla sosialidemokratisia. Kaikki käy vaan puolueettomasti.

Lähteinä Reppulainen on käyttänyt: Johannes Linnankosken "Ikuista taistelua", Juhani Ahon "Aatteiden miestä", Larin-Kyöstin "Aarteenkaivajia" ja E.W. Palanderin "Venäjän kielioppia", josta on haettu kaikki sekotuskaavat, sekä pientä kirjasta eli lentolehtistä "Pienten lasten hoidosta". Näistä olen koonnut jos jonkinpäiväisiä tietoja, ja sekoittanut ne yhdeksi suureksi sakaksi, josta on vaikea löytää alkua ja loppua.

Siis minä alan, nim. minä Reppulainen vihdoinkin alan, sillä aina kun minä, Reppulainen, alan, pitää se erityisesti ilmoitettaman.

Arvoisat läsnäolijat ja jossain määrin arvoisat ei-läsnäolijat!

Jo ammoisina aikoina pyrkivät ihmiset ylöspäin ja rakensivat sen suuren Baabelin tornin, ja meidän aikamme ihmiset pyrkivät yhä syvemmälle maan sisään, suuri Cook ja pieni Peary ovat menneet pohjoisnavan päälle — —

Mutta hyvät ystävät, minä ajattelen Annakaisani suuria tihrusilmiä ja hänen perunankuorenvärisiä poskiaan!…

— Minun täytyy sanoa, että asian varsinainen ydin on sekä ajan lyhyyden että tietojen puutteessa jätettävä tällä kertaa, sillä Annakaisani jylisevä ääni kuuluu kuin Ämmäkosken suuri pauhu: Iivari, Iivari, tules katsomaan, kun se kissa on penikoinut.

Minkätähden tytöt vastaavat myöntävästi?

Kuulija kaiketi esitelmän aiheen kuultuaan heti tahtoo panna vastalauseensa sitä vastaan, mutta tunnettuahan on, että tytöt, sanoessaan: "ei", itse asiassa kumminkin tarkottavat: "niin". Yksi ainoa poikkeus vaan löytyy, jolloin tyttö kiertelemättä vastaa myöntävästi, ja se tapahtuu silloin, kun poika pyytää häntä elämänkumppanikseen. Siitä tässä enemmän.

Löytyy tosin sellaisiakin tyttöjä, jotka tässäkin tapauksessa sanovat "ei", mutta he joko eivät tunne silloin virallista tilastoa maan naimattomista naisista tai luulevat, ajattelemattomasti kyllä, nuoren miehen vielä uudistavan kosintansa.

Noita ymmärtämättömiä käy väkistenkin sääliksi, sillä koko ikänsä saavat he katua, mitä ovat hetkessä laiminlyöneet.

Mutta niin oikein ja viisaasti kuin onkin tehty, että tyttö tuohon tärkeään kysymykseen vastaa myöntävästi, tulee sentään usein ajatelleeksi, kun kosijoita katselee, minkätähden onkaan niin tapahtunut.

Katsokaapas esim. Kalle Kustaa Kirnupiimää! Kaukana siitä että tahtoisin jollain tavoin loukata häntä, kaikkihan tietävät, että hän on punatukkainen ja kyttyräselkäinen. Ja että hän ei ole mikään huomatumpi henkilö, on yhtä tiettyä kuin sekin, ettei hänellä ole mitään tiettäviä tuloja. Kun hän vielä käy niin huolimattomasti puettuna, ei liene luvatonta, että ihmiset ihmettelevät miten niin ihana tyttö, kuin hänen morsiamensa on voinut häneen mieltyä.

Saadakseni jonkinlaista selvyyttä tässä, mielestäni tärkeässä asiassa, olen turvautunut erääseen, ehkä enemmän harvinaiseen keinoon. Olen nimittäin kirjoittanut useille äsken kihloihin menneille tytöille ja pyytänyt heiltä vastausta kysymykseeni: "Minkätähden otitte hänet?" Ja minulla onkin ollut kunnia saada paljon vastauksia, joista tässä muutamia annan muidenkin kuultavaksi. Lähettäjäin nimiä en voi, heille antamaani lupausta rikkomatta, kokonaan ilmaista, siksipä sanonkin vain etunimet:

Minkätähdenkö? Sentähden, että hän kosi niinkuin kosijan tulee. Se onkin siksi harvinainen ominaisuus miehellä, että se sietää tulla palkituksi.

Katri.

Olin lyönyt vetoa Rosan kanssa, että jollen ole kihloissa ennen lokakuun ensimäistä päivää, annan hänelle puoli kiloa suklaakaramelleja. Ja te ette voi uskoa, kuinka mieltynyt olenkaan suklaakaramelleihin.

Sylvi.

Huomaan, ettette tunne äitiäni, muutoinhan ette olisikaan tehnyt niin tyhmää kysymystä. Te ette tiedä, mitä merkitsee olla aina valvonnan alaisena, saada joka hetki kuulla selityksiä, mikä muka tytölle sopii, mikä ei. Nuori naisparka on alati kuin kahleissa, tekipä hän sitten mitä tahansa, ja senvuoksi onkin luonnollista, että hän sitoutuu kantamaan kahleita, joissa hän on sentään vapaa.

Sanna.

Tietäisittepä vain, minkälainen kiistelemishalu hänellä on! Hän on kerrassaan sietämätön. Kerran hän väitti, ettei ole yhtään tyttöä maailmassa, joka huolisi hänestä. Minä taas sanoin, että niitä löytyy montakin. Ja minun täytyi tietysti näyttää, että hän oli väärässä. Uskonette kai, että hän nolautui aikalailla.

Hilma.

Halusin aina kävelemään ja juuri hänen kanssaan, sillä ihmisillä oli siitä niin paljon suunvaivaa. Minun kävelypukunihan sopi erinomaisesti hänen kesäpukunsa rinnalle. Syksyn tullen — — — niin nähdäänpäs sitten!

Hilja.

Olisittepahan vain nähnyt, kuinka ajattelemattomasti Siiri Sara menetteli hänen kanssaan. Olihan se kerrassaan häpeällistä miesparalle. Ei, minä ajattelin, siitä täytyy tulla loppu, minä otan hänet. Ja minä otin myöskin.

Saima.

Olen aina pitänyt pienistä lapsista. Kuinka ihanaa onkaan nähdä äitiä kahden hyvinpuetun pienen lapsensa kanssa!

Helena.

Hän väitti aina, ettei voi elää ilman minua. Ja kun minusta tuntui kovin armottomalta kieltää apuani nähdessään ihmisen hengenvaarassa, pelastin minä hänet.

Hanna.

Hän on kauppamatkustaja ja siis kotona tuskin yhtään kuukautta. Sen ajanhan minä kyllä voin kestää häntä.

Emmi.

Olen aikonut kirjoittaa kirjan, jonka nimeksi tahtoisin panna "Annin kihlaus" tai jotain sentapaista, ja minun täytyi tietysti hankkia aineksia siihen. Hän ei nyt liene niitä paraimpia koekaniineja, mutta kun kirjan täytyy valmistua jouluksi, ei ollut aikaa valikoida.

Suoma.

Isä on luvannut naimisiin mentyäni antaa minulle automobiilin.

Liisa.

Oikeastaan minä en suostunut enkä kieltäytynytkään, mutta minä olin pakotettu pelastamaan aseman ja se onnistuikin vain minun tarmokkuuteni takia. Hän uskalsi nimittäin suudella minua äitini nähden, kaikki olisi ollut mennyttä, jos en olisi kiiruhtanut esittämään häntä sulhasekseni. Niinhän me pelastuimme, eikä siinä kaiketi muu keino olisi auttanutkaan.

Eriika.

Niin, ettekö tiedä, että minä olen ollut hänen kanssaan koko kesän. Olen kävellyt hänen kanssaan, pelannut tennistä — — — niin, lyhyesti sanoen, olen kerrassaan tottunut häneen. Ja kun kerran on tullut miehen tuntemaan ja tietää hänen ansionsa, silloin on pidettävä hänestä kiinni.

Rauha.

Sehän tapahtui vain äidin tähden. Hän väitti aina, että minä olen tyhmä, ettei yksikään mies maailmassa ole semmoinen aasi, että ottaisi minut. Minäpä näytän hänelle, arvelin. Sitten tuli Arvo ja äiti varmaan nolostui.

Alma.

Väitetään, että hän on voittamaton ja varma vakaumuksessaan. Se herätti tietysti minun kunnianhimoni. Päätin käyttää kaikkia niin mahdollisia kuin mahdottomiakin keinoja. Tulos onkin tunnettu.

Aliina.

Pidän paljon rusinavellistä, lihapyörykkeistä ja karviaismarjakiiselistä. Hän tekee samoin. Saan siis, mentyäni naimisiin hänen kanssaan, joka päivä päivälliseksi noita mieliruokiani.

Mimmi.

Jospa vain kuulisitte, kuinka hauskasti hänen kielensä sorahtaa. Täytyy nauraa nauramastakin päästyä. Ja tehän kyllä tiedätte, että nauru pidentää ikää.

Taimi.

Hän on erään helsinkiläisen lehden toimituksessa ja hänellä on siis vapaalippu teatteriin joka ilta. Jos olette kerrankaan nähnyt Lauria, ymmärrätte kyllä.

Ida.

Minulla ei ollut tulitikkuja ja hän kieltäytyi antamasta tulta paperossiini, jollen vastaisi myöntävästi. Kuinkas olisin voinut olla sitä tekemättä!

Elma.

Tässä lienee jo kylliksi. Näenhän selvästi, että muutamat tytöt tahtovat tehdä pilaa minusta, mutta onhan sentään tutkimukseni perusteella tullut heitetyksi pienoinen silmäys naisten sisimpään, olemmehan näin saaneet edes jotain tietoa asiasta, joka usein on uhannut panna päämme pyörälle. Toivon, että te, arv. kuulijani, jatkatte tätä mielenkiintoista tutkimusta!

Käynti Nansenin luona.

Hyvät kuulijat!

Siitä on kohta 15 vuotta, kun tämä Pohjoismainen retkeni, josta aioin teille lyhyesti esitelmöidä, tapahtui.

Eräänä iltana saapui luokseni muuan kumppani kädessä juuri saapunut amerikkalainen sanomalehti "Kultur", jossa luvattiin 5,000 dollaria palkinnoksi sille, joka ilmoittaisi Nansenin olopaikan ja hankkisi hänestä tietoja. Urheilumiehiä kun olimme molemmat, aloimme tuumia, eikö löisi leiville lähteä hankkimaan itselleen nuo 5,000 dollaria. Mutta kumppanillani oli eräs kunnianasia toimitettavana. Hän tahtoi nimittäin hankkia maailmanrekordin tuossa suuressa suksikilpailussa Kolenilla, jonne hiihtäjiä saapui aina hottentottien maasta, ja jonne kiinalaisetkin olivat lähettäneet parhaimmat käpälöitsijänsä, eikä hän sen vuoksi ollut erittäin kernas ryhtymään matkaan. Vaan minua miellytti enemmän dollarit ja niin päätin lähteä matkalle, käy kuinka käy.

Varustin itseni luistimilla ja suksilla ja lähdin rautatietä Ouluun, josta sain erään lappalaisen kyyditsemään itseni Utsjoelle. Tämä, joka oli ollut Oulussa porojaan myymässä, oli hyvin vierasvarainen. Kyytimaksua hän ei ottanut penniäkään ja tultuansa kotiinsa hän tarjosi minulle majapaikkaa useammaksi päiväksi. Minä kiitin kunniasta ja pyysin häntä sen sijaan hankkimaan minulle opasta merenrantaan. Hyvin avuliaasti hän oli heti valmis tarjoamaan siksi renkinsä, erään nuoren Uuniemeltä kotoisin olevan punapäisen pojan. Tämän kanssa lähdimme seuraavana päivänä, 27 päivänä joulukuuta, ja hän lupasi opastaa minut Lebesbyhyn Laijisvuonon rannalle, missä hän tiesi valaspyytäjien oleskelevan hyvin myöhään talvella. Saavuttuamme neljän päivän päästä tuohon pieneen, haisevaan, kalansuomuksista hopealle hohtavaan kauppalaan, otin oppaaltani jäähyväiset ja aloin etsiä laivaa, joka pian lähtisi merelle. Silmiini pisti satamassa heti eräs muista laivoista suuruutensa ja komeutensa puolesta eroava höyrylaiva, josta päätin mennä kysymään, aikoiko se pian lähteä merelle. Tultuani laivaan hämmästyin suuresti nähdessäni siellä joukon kanuunoita, joista päättäen luulin laivaa joksikin sotalaivaksi. Tästä erehdyksestäni auttoi minua laivan katteini, eräs suuri, hartiakas, parroittunut mies, joka selitti, 'että laiva, nimeltään "Sven" kuului tuolle mainiolle norjalaiselle valaspyytäjälle Sven Fayn'ille ja että se neljän tunnin perästä lähtee valaspyyntiin Huippuvuorten luo sekä, että se kernaasti vie minut muassaan. Kiirehdin kaupunkiin hakemaan kapineitani, joita minulla oli selässä kannettava laukku, luistimet ja sukset keppineen sekä eräs Vincceter-Rapeter tehtaan mainio kivääri. Puukko y.m. olivat aina muassani, vähäset lääke- ja ruokavarat olivat laukussani. Laiva lähti, kuten sanottu, uuden vuoden aattona kiitämään Huippuvuoria kohti. Meri näytti aivan mustalta ja aaltoili hyvin raskaasti. Ilma oli kovin pimeä, sillä sumuinen sää esti revontulet näkymästä.

Katteinilta, joka jo monta vuotta oli harjoittanut valaanpyyntiä täällä ja siten tutustunut seutuihin, sain paljon hyviä neuvoja. Hän valaisi minulle myöskin monta epäselvää kohtaa Jäämeren asukkaista. Eskimoita olen minä aina pitänyt hyvin sivistymättöminä ja sentähden halveksinut heitä, mutta nyt sain aivan toisen mielipiteen asiasta, kuultuani, että he Huippuvuorilla ovat perustaneet yliopiston ja täydellisen merikoulun, joitten opettajina oli kotimaisia miehiä. Kansanvalistustakin oli alettu edistää kansakoulujen kautta. He olivat perustaneet tasavallan Venäjän suojeluksen alla, ja sentähden kansakouluissa pää-aineena onkin venäjänkieli, jonka opettajilla on palkkaa 250 leiviskää hylkeen- ja valaanrasvaa puhumattakaan tykökuuluvista teltoista, karvavaatteista y.m. Lisää tietoja sain eräältä Huippuvuorille matkustavalta eskimolaiselta herralta, joka monta vuotta ulkomailla oleskeltuaan, oli kutsuttu kotimaahan kulkuneuvojen ministeriksi uuteen hallitukseen.

Näitä keskustellessamme saavuimme Huippuvuorille, josta jatkettiin matkaa pohjoiseen päin. Kohdattuamme mannerta 10 pit. ja 89 pohj. lev. laskimme maihin. Katteinin neuvon mukaan olin näette heittänyt entisen tuumani lähteä Nansenin perässä, päätin sitä vastoin mennä häntä vastaan. Kuljettuani muutaman päivän (jos Egyptin pimeyttä voi päiväksi sanoa) saavuin eräälle merivirralle, jonka heti arvasin samaksi väyläksi, jota myöten tuon ranskalaisen "Jeannetten" jäännöksiä tuli Behringin salmesta Grönlantiin. Tätä myöten, kun sitten aloin matkustaa vuorottain suksilla ja luistimilla, niin jo yönä kuudentena kuului kohinaa kaukaa. Aavistin heti, että oltiin lähellä napaa ja läksin aika vauhtia kulkemaan sinne päin, joka täällä olikin helppoa, koska pakkanen oli tehnyt ilman niin hienoksi, ettei siinä mitenkään hengästynyt. Tulin vihdoin niin lähelle, että kohina kuului aivan vieressäni. Kohinan aikaansai vesi, joka pyörteenä kiehui noin 30 metriä ympärimitaten olevassa lähteessä; sen keskellä näkyi selvästi tuo maan ajateltu akseli ulkonevan ikäänkuin jostakin pohjattomasta kuilusta, joka luultavasti ulottui koko maapallon läpi. Mieleeni pisti mukava ajatus, jolla varmaan olisin saanut itse isä Faucaultin huudahtamaan ilosta. Päätin näette todistaa maan pyörimisen akselinsa ympäri. Kiinnitin toisen sukseni tuohon ajateltuun akseliin ja kas! 24 tunnin kuluttu oli se pyörinyt vain 30 metriä ja oli taas samassa paidassa, josta oli lähtenytkin. Toimitettuani tuon tärkeän tieteellisen kokeen, josta jälkimailma on minua suuresti ylistänyt, läksin taas liikkeelle mainitsemaani virtaa pitkin, joka oli kääntynyt vähän enemmän itäänpäin.

Eräänä pimeänä yönä näin yht'äkkiä taivaan rannalla valoisia palloja, joita luulin tähdiksi. Mutta kuljettuani noin penikulman, äkkäsin, että ne olivat "Fram"-laivan taklaasissa olevia sähkölamppuja.

Siis vihdoinkin olin perillä. Astuin laivaan, muttei yhtään ihmistä näkynyt kannella, vaan keskisalongista kuulin iloiset pianon säveleet. Kolkutin ovelle. Sisällä syntyi ääretön hämminki ja pelko, jonka arvasi siitä, kun kuulin sanan "spöke"! Mutta vihdoin avautui ovi, edessäni seisoi revolveri kourassa mies, jonka muotokuvan mukaan voin tuntea Nanseniksi. Kului noin neljännes tuntia, ennenkuin sain selitetyksi, mistä ja mikä minä olin. Sittenkös, hyvät kuulijani, riemu syntyi, kun sain ilmoitetuksi, että aivan yksin olin tullut sinne, ja varsinkin Nansen oli utelias tietämään; mitä teitä olin kulkenut. Ilta kului hupaisesti, etenkin kun herra Blessing erinomaisesti hoiteli pianoa. Kävimme tarkastamassa laivaa, jossa minä varsinkin ihailin suurta kirjastoa, sekä herra Nansenin tähtitutkimuskopissa olevia suuria teleskooppeja. Nansen ilmoitti, ettei hän suinkaan ollut viettänyt mitään yksitoikkoista elämää, sillä hänen luonaan kävi ahkerasti eskimolaisia lähetystöjä; olipa itse presidentti, jaapanilainen kenraali "Ta-ra-ra-bom" alentanut itsensä ja suvainnut käydä katsomassa tuota norjalaista vierasta. Oleskeltuani laivalla kolme päivää, läksin paluumatkalle onnellisena, että olin saavuttanut päämääräni ja tarkoitukseni, sillä Nansenilta oli muassani näin kuuluva kirje:

"150 ast. pit. 93 ast. lev. 6/1 1895.

"Kultur"-lehden toimitukselle!

Olemme onnellisesti saapuneet 93 leveysasteelle. Kaikki miehet terveinä. Ei mitään keripukin kohtauksia. Toivomme vuoden lopussa olevamme Kristianiassa.

Fridtjof Nansen.

Nansenin kehotuksesta läksin Grönlannin halki samaa tietä, jota hänkin muinoin oli kulkenut. Koska olen hyvin kansantieteellinen mies, tein useita huomioita tällä matkallani. Eskimot täällä Amerikan puolella olivat paljon sivistymättömämpiä, verrattuina läntisiin veljiinsä, joihin luultavasti on suuresti vaikuttanut se, ettei siinä lähellä ole mitään suurta "sivistysmaata". Uimassa käyvät vaan joka päivä, ja vaikka on 75 asteen pakkanen, eivät he siitä ole tietävinään, vaan hikipäässä sukeltelevat hylkeenpoikia meren pohjasta. 11 päivänä tammikuuta saavuin Goodhaaniin, josta höyrylaiva juuri osui lähtemään New-Yorkiin. Tänne saavuttuani hain "Kultur"-lehden toimiston, jonne jätin kirjeen ja matkakertomukseni, jossa viimemainitussa varsinkin tervetullut uutinen oli kertomukseni eskimojen sivistys-oloista.

Palkinnon sain rehellisesti ja lähdin sitte astuskelemaan rantaan päin, vaihdettuani pankissa 1,000 dollaria käyväksi rahaksi. Nämä säilytin lompakossa housuntaskussa, jota vastoin muu summa vekseleissä jäi povitaskuuni. Rantaan tultuani sain erään pikahöyryn 600 dollarista heti lähtemään minua viemään Göteborgiin, sillä aika alkoi lähestyä, jolloin taas täytyi olla kotona. Matkalla Atlannin yli aloin ihailla seteliäni ja vedin sentähden lompakon taskustani. Mitä!?! Ei siinä ollutkaan mitään! Nyt vasta selvisi minulle, että kyllä Ameriikka sentään on edistynein maanosa joka suhteessa. Taskuvarkaatkin ovat siellä muita etevämpiä. Mutta ei sitä nyt enää surra auttanut, sillä 13 päivä olin jo Göteborgissa, josta 450 dollarilla sain tilapäisen pikajunan viemään itseäni Tukholmaan. Täällä kiirehdin heti rantaan ja ennätin onneksi "Express'iin", jossa päivän kuluttua saavuin Hankoon. Vielä oli minulla 25 dollaria, joiden avulla onnellisesti saavuin rautatietä myöten Hangosta Peipohjaan, josta reellä kotiini kl 12.50 päivällä 15 päivä tammikuuta 1895.

Sittemmin olen saanut seuraavan sähkösanoman:

Trondhjemissa 30/8 1896. Palannut ehjänä kotia Maannapa siirtynyt 4 ast. eteenpäin. Terveisiä eskimoilta! Kiitoksia viimeisestä! Nansen.

Toivo-laivan haaksirikko.

("Melodraama.")

Sä Raaheen käy, on siellä mies, jonk' ihmeempää ei lie, "meret mitteli hän", se on titteli tän, mut maihinpa vaan vie tie.

    On harmaapää jo ukko tää,
    ja varsi maahan päin.
    Yksin rannalla vain hän on sannalla ain,
    ja lauleskelee näin:

    "Kapteeni, kokki, perämies
    oon 'Toivo'-laivan uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus."

    En voinut häntä ymmärtää,
    ja koska epäilin:
    Olet juopunut tai perin langennut kai
    on järkes, kysäsin:

    "Oon vasta nuori merimies,
    en paljo tiedäkään, —
    mutta joitteko te, tahi voitteko te
    myös olla selvillään."

    "Kapteeni, kokki, perämies
    sen 'Toivo'-laivan uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus?"

    Hän housujansa nykäsi
    ja kerran rykäsi,
    heitti purunsa pois, jotta surunsa vois
    nyt purkaa huoleti:

    Mä "Toivo"-laivaan mynsträttiin,
    ol' Kiinaan matka sen,
    siellä hajosi tuo sekä vajosi luo
    Koralliriuttojen.

    Ja sinne meidän miehet jäi,
    pääs harva säilymään —
    pikku joukkio vain, minä houkkio sain
    myös lauttaan säilymään.

    Kapteeni, kokki, perämies
    ol' miehistömme uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus?

    Kun ilman ruokaa seilattiin,
    ja nälkä tuskan syöks,
    arpaa heitimme siin' sekä keitimme niin
    kapteenin ensi työks.

    Sai sitte arvan perämies,
    kuin sika pyylevä;
    "Oisimp' Oulussa ain ollut koulussa vain!"
    ol' viime virtensä.

    Niin vuoroin viikot leikattiin
    ja nakerreltiin luut,
    meni Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja kaikki miehet muut.

    Mä kokin kanssa kahden jäin,
    nous arka kysymys:
    "Kumpi keittohon, hei?" Arvan heittohon ei
    nyt käynyt yritys.

    Kuin veli häntä rakastin,.
    sai mieli murheiseks;
    mut sois emme vaan tulla toisemmekaan
    me sentään täytteheks.

    "Ma ennen kuolen, ennenkuin
    käyn keitoks'", Ville huus —
    "jos säilyy sinun luus!
    Minä takkini myön, minä lakkini syön."

    "Sä hassuttelet, Jussi, vaan
    et sinä kokki oo!
    Sinä jääviksi jäät: rokka hääviksi, näät,
    kai sulla sais! — ho, hoo!"

    Siis vedet keitti — pippurit
    ja höysteet möyhensi;
    sitte nuolasi hän, sitte suolasi tän:
    ja taasen maisteli.

    "Käy tänne", virkkoi mielissään,
    ol' ylpee taidostaan;
    "suru haikea pois — puru vaikea ois,
    jos liemen sotket vaan."

    Hän hellitellen hämmentää,
    mut moiskis! sinne jää.
    Kävin sääristä siin' heti vääristä kiin —
    vain kerran vinkas tää.

    Nyt kesti ape viikon taas,
    ja sitte loppuvan
    koko vaivan ma näin, sillä laivan ma päin
    sain nähdä seilaavan.

    En pysty enää nauramaan,
    en leikin laskijaks —
    yks ainoa vaan (se on kainoa vaan)
    jäi kompa, mitämaks:

"Kapteeni, kokki, perämies oon 'Toivo'-laivan uus, sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja muuta miestä kuus?"