LEMMINKÄINEN

Viisinäytöksinen näytelmä

Kirj.

LARIN-KYÖSTI

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1907.

Rakkaalle, ijäkkäälle äidille omistettu.

HENKILÖT:

LEMMINKÄINEN.
LEMMINKÄISEN ÄITI.
AINIKKI, LEMMINKÄISEN SISAR.
KYLLIKKI.
LOUHI, Pohjolan emäntä.
POHJAN NEITO.
POHJOLAN ISÄNTÄ.
TIERA, Lemminkäisen sotatoveri.
POHJAN PAIMEN, puolisokea, keski-ikäinen mies.
TURJAN SULHA.
LIPPO, liukas mies.
ANARI, orjatyttö.

UTRO |
TUURA | Lemminkäisen väkeä.
VENTO |
ARRA |

KEIRA |
YLMI |
JOUNI | Pohjan väkeä.
SORRI |
KORMU |

KALEVALAINEN.
POHJOLAINEN.
Itkettäjänaisia, saarenneitoja, kassapäitä, vanhuksia ja
  kanteleensoittajia, palvelijoita ja kansaa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Mäenrinne, kisatanner saaressa. Puiden lomasta siintää taustalla vettä; oikealla takana loimottaa ilovalkea.

Kaksi saaren neitoa tulee hiipien.

Ensimmäinen saarenneito. Missä viipyy kaunis Kauko? Kohta jo kisa alkaa.

Toinen saarenneito. Palolla kulkee Kauko paimenena.

Ensimmäinen neito. Kauko kairamoi vain Kyllikkiä.

Toinen neito. Pilkalla käski Kyllikki. Mitäs muuta, Lemminkäinen rupesi paimeneksi.

Ensimmäinen neito. Mokoman turhan tyttären tähden vaihtoi keihäänsä karjasauvaan. Jos olisin mies, en niin tekisi.

Toinen neito. Pilkalla pilaan suortui, piikasia nyt paimentaa.

Ensimmäinen neito. Eipä minua.

Toinen neito. Jo ensi yönä Kauko astui aittaasi…

Ensimmäinen neito. Herjaatko, hetukka!

Toinen neito. Kun suuri sulha tuli saareen, nauroit sinä hänelle, nyt et enään naura, nauratti Lemminkäinen.

Ensimmäinen neito. Tapasipa äitisi kerran sinunkin lehdossa Kaukon kera, sitte sinut telkesi aittaan.

Toinen neito. Ei telkeet tuntoa pitele.

Ensimmäinen neito. Kuule, raitinristiltä jo notkuu neitosten jono, pyhälle töyrylle tulevat tänne. (Kuuluu laulunsäkeitä: "Kaunis on joukossa jumala".) Edellä kopea Kyllikki.

Toinen neito. Saaren vanhimmat valitsivat Kyllikin tämän kevään kukkeimmaksi.

Ensimmäinen neito. Ja puhtaimmaksi —? Kauvan jo piti pyhyyttä, pitäneekö vielä kauvan. (Nauravat.)

Ensimmäinen neito. Mutta katsos, mikä outo vettä vierii?

Toinen neito. Hirven sarvet!

Ensimmäinen neito. Outo mies soutaa hirven selässä. Hiiden peikko!

Toinen neito. Hahhaa! Hirvi sukelsi, viskasi veteen miehen.

Lemminkäinen ja Tiera tulevat.

Ensimmäinen neito. Muistatko, kuinka Lemminkäinen saareen tullessaan ajoi ajopelinsä kumoon. Nyt hän piilee piikasia.

    Lemminkäinen hiipii notkeasti taakse ja nostaa tytöt ilmaan, suikkaa
    suuta ja laskee ne maahan päästämättä irti.

Ensimmäinen neito. Päästä, päästä, rutistathan ruumeniksi.

Lemminkäinen paimenen puvussa, vyöllä tanotorvi. Kuules, kaunis kassapääni, piilenkö minä piikasia?

Ensimmäinen neito. Päästä, kaunis Kauko!

Lemminkäinen. Pyöritätkö sanasi?

Ensimmäinen neito. Niin sinä piilet piikasia niinkuin havukka piilee kanoja.

Lemminkäinen toiselle neidolle. Mitä annat lunnaiksesi?

Toinen neito. Annan ristit rinnoiltani. Päästä, päästä!

Lemminkäinen. Rintojasi ikävöitsen…

Toinen neito. Päästä, ettei äitini näkisi!

Lemminkäinen kuiskaa. Tuletko illalla lemmen lehtoon!

Toinen neito. Tulen, tulen, kunhan päästät.

    Lemminkäinen päästää tytöt, jotka rientävät rinnettä alas, Pohjan
    paimen nousee rannasta.

Pohjan paimen karvarintainen, puolisokea, tekee eläimellisen vaikutuksen. Miksi nauroivat saaren naiset? Paha onni pyytäjälle.

Lemminkäinen. Märkähattu, mies mantereinen, mitä teit peuralle, koska se sinua pelästyi?

Pohjan paimen. Näki varjoni vedessä. Tapasin Tapion pyhän peuran suopungillani. Saaren naiset tekivät tyhjäksi taikani.

Lemminkäinen. Peura näki vedessä verisen silmäsi, palavan kuin hiiden hiillos, siitä peurasi pelästyi. Mitä peurallasi?

Pohjan paimen. Pohjolan emäntä tahtoo peuran lunnaiksi, ei työnnä ennen tytärtään miehelään.

Tiera. Itsekö kosissa kuljet?

Pohjan paimen. Hä, minäkö, miekkoinen? En, Turjan sulhalle tavotin. — Metsissä möyryän, etsin puun ja pökkelön koloista, haistan haudat, etsin syntyjä syviä, umpiputken ailuvia.

Tiera. Räämesilmä, oletko noita?

Pohjan paimen. Tiedän mitä tiedän, salassa luonnon salvat, ei näe näkevä silmä, jollei sokaise jumala.

Lemminkäinen. Ovatko Pohjan neidot kiihkeämmät näitä meidän simasuita?

Pohjan paimen. Viileä on Pohjan neito, ei ole sitä urosta, joka nostaisi neidon lemmen.

Lemminkäinen. Ohoh! Tahtoisinpa nähdä sen naisen, joka minua vastustaisi.

Pohjan paimen. Nyt sinut tunnen kerskastasi, lienet lieto Lemminkäinen.

Lemminkäinen. Mistä tunnet sukuni?

Pohjan paimen. Sama uhka, sama katse, sama ääni, sama herjaaja hävytön. Isäsi tunsin.

Lemminkäinen. Keltahattu, umpisilmä! Isoni kertoi sinusta.

Pohjan paimen. Olimme yhdessä karjassa kaskimaissa.

Tiera. Haastatko taas riitaa, Kauko? Tule kotiin! Ainikki minut lähetti. Harakat kyntävät peltojasi, hiiret puivat riihtä.

Pohjan paimen suu irvissä. Isosi, kurja mies, sokasi silmäni.

Lemminkäinen. Mitä teit karjamaissa, koska isoni sinuun niin kimmastui?

Pohjan paimen säpsähtäen. Minäkö? Mitä?

Lemminkäinen. Ymmärrän isoni mielen. Katsantoosi nosti kaihin, jotta et häväisisi katseellasi nuoren naisen valkeutta.

Pohjan paimen. Olet ihan kuin isosi. — Vielä tuikkaa toinen silmä, sillä näen vasamaa vuolla. Hähhähhää! (Menee.)

Tiera. Häpesikö, herja?

Rinteen alta kuuluu: "kaunis on joukossa jumala."

Lemminkäinen. Ah, Kyllikki!

Rinteen alta tulevat neitsyet sinisissä vaatteissa neljin rinnatusten, edellä Kyllikki seppelöitynä, jälessä kolme vanhusta soittaen kannelta, vanhukset sijoittuvat tulien ääreen, neitoset asettuvat kisa-asentoon, laulavat:

Ruvetkasme, rohjetkasme, — kaunis on joukossa jumala — käykäm siukukset sinelle, tuokam sieltä seulan täysi, tehkäsme sininen silta, jumaloihin mennäksemme, jumaloihin puhtoisihin, — kaunis on joukossa jumala —!

Tiera. Jollet tule, niin menen yksin.

Lemminkäinen. Tiera, sotatoverini, jolsa ja jykevä olet sodassa, vaan et taida käydä sulosotaa naisten kanssa.

Tiera. Ei minua himota hameniekat. — Mantereen puoleiselle rannalle lähden, nostan purjepuun pystyyn, siellä sinua odotan. (Menee.)

Kyllikki. Immet, kiiruhtakaa karkeloon!

    Immet ryhtyvät karkeloon puoleksi kaartaen ja kävellen eri kuvioissa,
    Lemminkäinen joutuu Kyllikin eteen.

Lemminkäinen. Kyllikki korea!

Kyllikki. En kanna koruja sinulle! Mies muukalainen, miksi kierteletkin rantojamme ja täältä tyttöjä kyselet?

Lemminkäinen. Sata miestä olen minä. Immistä ihanin olet sinä. Kalevan kukka! Miksemme me lempisi?

Kyllikki. Sinulla on simainen kieli vaan on sydän kavala. Menisinkö miehelle mitättömälle, yökengässä kävijälle!

Lemminkäinen. Monta olen neittä soudatellut, suuta suikkaellut, sinua silloin sousin, sinulle suikkasin suuta. Sinun tähtesi, ihana Kyllikki, sadat airot poikki sousin.

Kyllikki. Joko metsä puuttui puita.

Lemminkäinen. Monta olen naista nähnyt, en veikeytesi veroista. Hyvä, hempeä on emoni, Kaukoniemeen sun kuletan.

Kyllikki. Kaukoniemi, Nälkäniemi. Ei ole sukua sinulla.

Lemminkäinen. Vaikken ole suvulta suuri, niin on minulla säkenöivä säilärauta, se on suurta sukua, sillä nostan nimeni.

Kyllikki veikeillen. Jos suostuisin sinulle, — hyvin heität karkelossa.

Lemminkäinen. Kevyt olet käteni varassa, läikyt niinkuin lämmin laine.

Kyllikki. Jos suostuisin, vannoisitko ikuisen valan, ettet sodissa kulje.

Lemminkäinen. Vannon vakaasti, en suori sotiin, jos sinäkin vannot, et kisoihin kierrä.

Karkeloi kiivaasti.

Kyllikki. Tanssithan pukuni pilalle.

Lemminkäinen hihkaisten. Hii, hei! Kimahda kannel!

Kyllikki. Laske, Lemminkäinen! Huudan veljiäni!

Lemminkäinen. Soitan veljesi sotaan!

Kyllikki. Oi, minua kurjaa emoni lasta, synnyinkö, kasvoinko tuimalle tappelialle Nälkäniemeen nääntymään.

Lemminkäinen. Älä sure suojiani! Uudet teetän tuvat.

Kyllikki. Tuulen tuvat?

Lemminkäinen. En sinua pahoin pitele, kaiket ajat armastelen.

Päästää Kyllikin käden. Astu alukseeni!

Kyllikki. En tule ennenkuin kiven kuluksi jauhan.

Lemminkäinen. Hyvästi, suloiset saaren neidot, hyvä oli täällä ollakseni joutessani juhlissanne, nyt on lähtö Lemminkäisen.

1:n ja 2:n neito. Lähdetkö, Lemminkäinen!

Saaren neidot itkevät.

Kyllikki. Mitä itkette immet! Miehen on ikävä oman niemen neitosia.

Lemminkäinen. Vaan en lemmettä lähde, otan kukkani keralla.

Kyllikki. Tässä seison niinkuin seinä. En tule, en, en pyynnöllä, enkä pakolla.

Lemminkäinen. Niin vien sinut väkisin.

Tempaa Kyllikin syliinsä ja rientää pois.

* * * * *

Näyttämömuutos. Kaukoniemen pirtti, Lemminkäisen köyhä koti.

Lemminkäinen. tulee keikutellen, heittää kuokan nurkkaan. Kuokkikoon ontuva orja, ei ole minusta ravassa raatajaksi!.

Äiti. Leipä kasvaa kuokkijalle. Äsken kynti orja kyisen pellon, aura nosti arkun kannen, siihen oli salvattu satoja rahoja.

Lemminkäinen. Parempi sodassa saatu ropo kuin kaikki kotoinen kulta.

Äiti. Niillä maksoin naisesi lunnaat.

Lemminkäinen. Missä Kyllikki, miniäsi?

Äiti. Oivan toit taloon miniän, hempeän, helohipiän, Kylli on kensti kutoja, sileä, sulava…

Lemminkäinen. Ainikkihan kutoo kangaspuilla.

Äiti. Niemen päässä katselee Kylli oman maan mantereita. Kunhan tottuu tapoihimme, niin sulaa kaikin sydämin sinulle.

Lemminkäinen. Vielä äsken turjotteli. — Tuo olutta, äiti.

Kulkee perälle, missä on kaksi vuodelavitsaa päälletysten, ravistaa nauraen ylhäällä nukkuvaa Tieraa. Tiera, unenpöpperöinen urho!

Tiera. Älä vietävä vetele!

Lemminkäinen. Herää kontio, kopelo!

Kiskoo alas Tieran ja istuttaa hänet pöydän taa.

Anari tuoden olutta. Ei katsonut Kauko minua, poloista palkkanaista.

Anari palaa jauhinkivelle.

Tiera. Kierähti uneni kerä. Kuljin juuri Pohjolan pimentolassa; alastomat, vanhat noidat hyppivät kuin riivatut tulikuumalla kivellä, minä tavotin tapparalla, en osannut.

Lemminkäinen. Et hameita hosunut. Muistit muinoiset sotamme.

Äiti. Pohjolasta kaikki paha.

Tiera. Sieltä kaartaa nyt ikuinen hämärä.

Äiti. Sieltä tulee harmaa halla ja turmelee toukomme. Pohjan paimen lähettää pahat voimat ja loihdut.

Lemminkäinen. Pohjan paimen?

Äiti. Paimen on kaiken pahan alku. Hän vainosi sinun isääsi.

Tiera. Saaressa tapasimme taikurin.

Lemminkäinen. Miksi isoni sokaisi paimenen?

Äiti. Kamalan tarinan kertoi isäsi… kerran syksyllä… karjassa näki isäsi… ei, ei, en sitä voi sanoa…

Tiera. Hyi! Hiiteen paimen! Mutta Louhi on kytkenyt päivän kivimäkeen.

Lemminkäinen. Kuules Tiera, lähtisimmekö taas sotiin, miksi täällä torkkuisimme.

Tiera. Sata salpaa on kellarissa.

Lemminkäinen. Hei, miekasta salama, puhkasemme pimeyden ja kytkemme kiukkuisen emännän kivikellariin.

Äiti. Kaukoni, lupasithan Kyllikille, ettet takerru tappeluihin.

Lemminkäinen. Mieto on kotoinen, ohrainen olut, tahtoisin maistella sodan olutta.

Äiti. Monet illat itkin sotiasi.

Lemminkäinen. Kirkastan vaan kalpojani. (Äiti tuo sotisovat.) Äiti, luontoni on levoton. Tässä kilpeni, kassapäät katsoivat siinä kuvaansa.

Äiti. Sodassa surma, kotona rauha.

Lemminkäinen. Kunnia on sotaan kuolla, häpeä kodin kynnykselle. Hei, emoni! (Nostaa äidin polvelleen.) Olisit notkea, nuori vielä, sinua koreimmin kosisin.

Äiti riistäytyy leikillä irti. Veitikka verevä, sinulla on karhun kämmen. Anari, jauhoit jo kivellä kauvan, levähdä tyttö!

Anari. Nostaispa minua Kauko!

Lemminkäinen. Anari, tuo väkevämpää olutta. Nokisen noidan lapsi, synnyit pohjan perillä, sano, millainen on Pohjan neito, onko kylmä, onko huima?

Tiera. Sinne nyt hullut hukkaantuvat, Kalevan ja Pohjan miehet kaikki käyvät kosissa.

Äiti. Ankara on Louhi, Pohjolan emäntä, koirilla ajaa kosijat pihalle.

Lemminkäinen. Ohhoh! Ei minua ajaisi.

Äiti. Mitä sinä poloinen Pohjolassa?

Lemminkäinen. leikillä. Vaikka veikaten kosisin!

Äiti. Sinulla on naitu, armas nainen.

Lemminkäinen. Allapäin astuu aina naiseni. Kaunis on pyy pyytäissäni, vieraampi jo vieressäni. Tiera, et sinä tajua tautia, joka kutkuttaa sydäntä. Vetelä on sinun veresi.

Tiera haukotellen. Suloinen on uni ja sauna.

Lemminkäinen. Siristelet sisartani, Ainikkia, vaikket arvaa aikeitasi.

Ainikki kangaspuilla. Kauko, heitä herjat!

Lemminkäinen työntäen Tieraa. Kosase, Tiera, kerran. Kuka korvaasi suhatti, kuka sinut saareen lähetti? Murjotat ja muriset kuin vanha uroskarhu, mutta salassa haudot haluja. Etkö näe armasta Ainikkia?

Tiera hämillään. Ei ole minusta naimamiestä.

Lemminkäinen. Näin vetelet vuosia. Viserrä naisen vieressä, vilahda kuin tulinen teräs, älä mieti miekkonen. Kas niin, käpsäytä kättä kullallesi.

Tiera hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.

Lemminkäinen. Anna suuta salavihkaa!

Ainikki. Kauko!

Juoksee pois ovesta.

Lemminkäinen. Katso Tiera, nyt tinarintasi sävähti, veri läikähti väljemmäksi, tao se itse kuumemmaksi.

Anari pesee kasvojansa. Kujalta kuulen nuorten telmeen.

Kyllikki tulee iloisesti. Anari, Anari! (Huomaa Lemminkäisen ja pysähtyy.) Lemminkäinen!

Lemminkäinen. Tulet tuiskuna tupaan, mikä nosti mielen myrskyn.

Kyllikki. Luulin sinun kalassa olevan.

Lemminkäinen. Missä olit?

Kyllikki. Kaukorantoja katselin. Vieras haaksi viiltää vesiä, luulin siinä veikkoni vierivän. Soutaako Kalevan sankarit?

Lemminkäinen. Pohjolaanko? Lähden katsomaan. Tule, Tiera!

Menee Tieran kanssa.

Anari. Mitä kuuntelet, Kylli? Kaukomielen askelia?

Kyllikki. Kuulen kanteleen kujasta, siellä kisoissa nuoret. (Avaa arkun.) Tule, katso!

Anari. Koreat ovat kisavaatteesi ihan kuin kuuttaren kutomat. Pue ne viehkeälle varrellesi. (Itsekseen.) Olisipa minulla moiset, vaan ei minua Kauko katso.

Kyllikki. Katso kultaista otsanauhaa.

Anari. Loistaa kuin Otavan kultasarvi. Kiinnitän sen kulmillesi.

Kyllikki. Entä tämä vitjavyöni?

Anari. Tule kisoihin!

Kyllikki. Kauko kielsi.

Anari. Lähti vesille. Laimeni Lemminpoika!

Kyllikki. Laimeni minulle? Sen varsin valehtelet, nokinaama.

Anari. Nokinaama? — Sopaansa kirkasti Kauko.

Kyllikki. Sotaanko samoisi?

Anari. Ei sotaan vaan nauraaksensa Pohjan neidon.

Kyllikki. Mitä sanot? Pohjan neidon?

Anari. Miehesi rikkoo valansa, mikset rikkoisi sinäkin?

Kyllikki. Mitä kuulit, salakorva?

Anari. Kysyi Kaukosi minulta: millainen on Pohjan neito, vielä lemmetön lisäsi: "vaikka veikaten kosisin".

Kyllikki. Jos on puheesi puhdas, nyt tuli tuska minulle.

Anari. Kautta Ukon kaikkivallan, suorat ovat sanani, Kosta sinä samalla mitalla. Tule kisoihin, huikaset kaikki hohdollasi!

Kyllikki. Kauko miettii miekkojaan, miksen minäkin kisojani. Minä tulen!

Anari. Hiljaa kuin hiiret hirttä pitkin! Menevät hiipien.

Äiti ja Ainikki. Älä itke Ainikki, Kauko lennätti leikin. Tiera on tasainen mies, usein hän pelasti poikani tuimimmasta tappelusta. Tiera on hyvä kuin päivä, syvä kuin lähde vaikkei hän viserrä vaimoista.

Ainikki. En ole kysynyt sydämmeltäni, en sen lähteitä lukenut.

Äiti. Anna ajan kulua, kipenä kirpoo hiljaa kahden puun välissä, lämpenee, kohta on ilmi tulessa. Siirtää seinästä luukun.

Ainikki. Kotiin jo astuu Kauko.

Äiti. Vaan ei kulje Tiera tiellä. Ymmärrätkö yskän, lapsi?

Lemminkäinen tulee. Mikä lie ollut vieras haaksi. Missä Kylli, miksei istu ikkunalla? Suloiset silmänsä itkee pilalle, en kärsi naista hapanhuulta.

Äiti. Ainikki, kutsu Kyllikkiä!

Ainikki menee.

Lemminkäinen. Tahtoisin iloita illat nuoren naiseni keralla, tämä vain hiipii hämärissä.

Anari tulee hiipien. Korea Kauko!

Lemminkäinen. Anari, oothan kuin pesty kekäle, sinulla on sirkut silmät.

Äiti menee kuistiin, huutaa. Hoi, Kyllikki, tule kotiin!

Anari. Kauko, jos hyvänä pitelet, niin kerron, mitä tiedän.

Lemminkäinen. Hyvitän, hyvitän. Kerro, mitä tiedät.

Anari. Kylli pyörii nyt kisassa.

Lemminkäinen. Taar' avita! Unohtiko vaimo valansa?

Anari. Kulkee kädestä käteen, miesten mieliä sytytellen.

Lemminkäinen. Kielsinhän kovasti, uskalsiko unohtaa sanani!

Anari. Helymielinen harakka, pisteli piloja minusta. Soimasi sinunkin sotiasi.

Lemminkäinen. Kyllä häädän naisen pilkan, opetan omalla ovella. Mitä odotat, sysisilmä?

Anari. Lupasit, Kauko… hyvänä pitää…

Lemminkäinen suutelee huolimattomasti Anaria ja heittää vuoteelle. Kerjäät, kurja, hyväilyä!

Äiti tullen takaisin. Mitä teet, onneton, kärkyt orjan lasta.

Lemminkäinen. Palkkanaiselle annoin palkan. Emoni, äkin nyt tulee lähtö Lemminkäiselle, sido sotisopani.

Äiti. Poloinen poika, mieti ennenkuin leimut tulena.

Lemminkäinen. En mieti tekojani, mies on tekonsa jumala.

Kyllikki. arkana. Armas Kauko jo kotona?

Lemminkäinen. Missä olet ollut, Kylli?

Kyllikki. Nukahdin nurmelle, näin maatessani unta, että tuli tuiskahti tupaamme, hätäännyin, heräsin.

Lemminkäinen. En usko naisten unia enkä valoja. Mikset sanonut suoraan: kävit salaa kisassa.

Kyllikki. Salaa vietteli Anari.

Anari. Kylli kiusasi minua.

Äiti. Mene, katala Anari!

Anari. Niin menenkin, vielä käännän kohtalonne. (Itsekseen.) Tuossa Kyllikin kylpyvasta, sillä lemmen vierotan.

Tempaa vastan kiukaalta ja menee.

Lemminkäinen. äidille. Nyt menen, hyvästi emoni.

Äiti. Minne menet, poloinen poika?

Lemminkäinen. Lähden Pohjolaan, tahdon nähdä näillä silmilläni, onko neittä Pohjolassa, joka uhmaa urhojakin.

Äiti. Kamala on kaksi naista yhden miehen vuotehella.

Kyllikki riippuen käsivarressa. Kaukoni, älä lähde vihassa, katso, riutuen rukoilen. Etkö näe kyyneleitä?

Lemminkäinen. Ei nyt auta ihalat itkut. Sotkit sanasi, sotkit elämäni valkean vyyhden.

Äiti. Kaukoni, Kaukoni, suruun syökset kaikki, itsesi suistat surmalle.

Lemminkäinen. Kudo emo kangastasi, kirjaa siihen miehet, miekat, otavat, tähdet, hepo ja keihäs, oppaat tekojen tiellä. Jos kuteet veriin käyvät, silloin on tuhoni tulossa.

Äiti. Näin sorrat sydämmeni suruihin.

Lemminkäinen. Näin ennen isoni lähti, näin lähden nyt minäkin.

Menee, äiti nojaa päänsä kiuvasta vasten ja purskahtaa itkuun.

Äiti. Lempeni lapsi, lempeni lapsi!

Kyllikki. Nyt vasta heräsin. Oi, kuinka raukka nyt rakastan!

TOINEN NÄYTÖS.

Taustalla tunturimaisema revontulien valaisemana. Oikealla perällä kota, joka on huurteesta valkea, pitkät jääpuikot riippuvat puiden oksilta, perällä poroaitaus.

Pohjolan isäntä laskien nahkapussissa olevia rahoja. En vielä laske tytärpuoltani miehelään, en niin vähillä lunnailla laske, en. (Paimenelle, joka kiipee poroaidan yli.) Hä, mitä väijyt, väkäleuka?

Pohjan paimen. Lasketko Turjan lunnaita?

Pohjolan isäntä. Hä, kävi, kosi, kukas ei kosisi.

Pohjan paimen. Turja on rikkain poroporho.

Pohjolan isäntä. Vaadin vielä saman verran. Vielä on, miekkonen, pyhä peurakin pyytämättä.

Pohjan paimen. Sepäs se tarhaasi onnen toisi, sadoin siirtyisi vasikat.

Pohjolan isäntä. Etkö ole taikoja tehnyt?

Pohjan paimen. Metsässä luin loitsuja. Äsken näin haassa jäljet, peura oli näreitä näykkiellyt.

Pohjolan isäntä haistellen ilmaa. Kuulitko, hä! Haistan vierasta väkeä! (Piiloittaa nahkapussin mekkonsa alle.)

Lippo tulee, puhuu vilkkaasti. Pyöri päivä!

Pohjolan isäntä. Pyöri päivä!

Pohjan neito tulee. Terve Lippo, liukas mies!

Lippo levittää taljan. Siinä sulle, Pohjolan isäntä, sopiipa sillä seistä vaikka miekkaa mitellessä, hyvin säilällä sivallatkin.

Pohjan neito. Itsekö kaadoit karhun?

Lippo kuvailee vilkkaasti. Karhu tuli vastaani kankaalla, löi kämmentä, vihelsi. Huiskis! Minäkin vihelsin, ryntäsin käsirysyyn, työnsin nyrkkini kitaan, karhu kiipesi puuhun.

Pohjan neito. Ja sinä toiseen puuhun.

Lippo. Ai, ai, miekkoset, minä pistin keihääni perään, sellainen sankari olen!

Pohjolan isäntä. Mitä sinulla on laukussasi?

Lippo. Arvatkaas!

Pohjan paimen. Ketunnahkojako?

Lippo. Lipolla on laukussa tarkat tiedot, joka kylän kuulumiset. Näin kaksi Kalevan miestä peuran ajossa, eksytin ne erämaahan, tänne nyt suksilla samoovat.

Pohjolan isäntä. Kosjojako kuletat?

Lippo En, oppaaksi osuin. Kurjalankylän kosjot, eivät antaneet ahneet minulle mitään.

Pohjan paimen. Nyt arvaan taljan tarinan.

Pohjan neito. Kutka Kalevan miehet!

Lippo. Toinen komea kuin päivän poika, Lemminkäinen, lemmen liehtoja!

Pohjan paimen. Kohta on, isäntä, taljasi tarpeen. — Minä en tarvitse tapparata, paremmin ansani asetan.

Pohjan neito. Lemminkäinen? Millainen on Lemminkäinen?

Lippo. Silmät tuikkaa tulta, oljenkeltaiset hiukset tuulessa; kuin varjo hiihtää mies lumella.

Pohjolan isäntä. Hiihtääkö pyhää peuraa, hä? Entä toinen?

Lippo. Toinen tanakka tervaskanto, sotaveikkonsa Tiera.

Pohjolan isäntä. Hajallako lie hatarasarvet, koska Halli niin kiivaasti haukkuu.

Pohjan paimen. Joko julkeat tulevat! Menen, katson! (Menee.)

Lippo. Tunnen kodasta lihan käryn. — Arvatkaas, mitä vielä laukussani!

Pohjan neito. Taitaa jo olla Lapin noita!

Lippo heittää kultavitjat Pohjan neidon syliin. Tuossa Turjalta noitakalut! — Huiskis, minä vihellän!

Juoksee kotaan.

Pohjolan isäntä. Mikset nosta kihloja maasta?

Ottaa vitjat.

Pohjan neito. Ei ole niskani vielä norja.

Pohjolan isäntä. Voi, miekkonen, näissä on sadan poron hinta. (Lemminkäinen ja Tiera turkkivaatteissa, tulevat hiihtäen taustalle.) Minne Lippo livahti.

Pohjan paimen hiipii Lemminkäisen taakse.

Pohjolan isäntä. Ripustanko ne kaulallesi?

Tiera. Miksi tänne tulimme!

Lemminkäinen. Raju on taivaalla räiske tässä pitkässä pimentolassa!

Tiera. Pahojen aatosten ahjo!

Pohjolan isäntä lähennellen. Kaunis olet ja kallis, kallis…

Lemminkäinen. Katsos Tiera! Pohjan neito! Pohjan tähti!

Tiera. Hiihdit kyllä peuran vaan et hiihdä Pohjolan piikaa.

Pohjan neito. En ole kallis enkä kaunis.

Pohjolan isäntä. Olet ilmetty emosi mutta pehmeämpi, pettävämpi…

Pohjan neito. En ole sinun tyttäresi.

Pohjolan isäntä. Kallis, kallis olet. Hä, saako isäsi hiukan sivellä, hä!

Pohjan neito. Pois kitsas, koukkasormi!

Lemminkäinen. Hahhahaa!

Pohjolan isäntä ja Pohjan neito kääntyvät. Mitä miekkoset! Kirotut kalevalaiset!

Pohjan neito viskaa vitjat maahan ja menee kotaan.

Lemminkäinen ottaa vitjat maasta. Meni kuin notkea naarashirvi! — Näilläkö aijot kytkeä ihanan?

Pohjolan isäntä tempaa vitjat. Mitä täältä etsit? Tyhjin käsin tulet tänne. Onko sinulla karjaa, kultaa, hä!

Lemminkäinen. Minäpä kosin kasvoillani.

Pohjolan isäntä. Hä! Olispa minulla miekka tässä, kyllä tukkisin tuhman suusi!

Lippo pistää päänsä esille pureksien poronlapaa. Tapelkaa mutta tapelkaa hiljaa. Pää huppuun, huiskis, minä vihellän! (Vetäytyy takasin.)

Pohjan paimen. Ei ole vielä aseiden aika!

Tiera. Etkö huomaa, Lemminkäinen, ettet ole lempivieras.

Louhi jälessä Pohjan neito. Mitä, miehet, maleksitte. Katso karjaasi, paimen! (Painien menee.) Ja sinä, katso kolikoitasi, muuten tielle tippuvat.

Pohjolan isäntä pistää vitjat pussiin. Kyllä talletan tavarani.

Louhi Menetkö jo!

Pohjolan isäntä. Menen, menen, kaivan aarteeni aarnihautaan. (Menee.)

Louhi. Ystävinäkö tulette vai vihamiehinä vierailette?

Lemminkäinen. Paha ystävä on parempi kuin hyvä vieras.

Louhi. Hyvin solmit sanasi, solmisit yhtä hyvin hoikan kukkarosi.

Lemminkäinen. En minä kärky kultianne.

Louhi. Tulitko valmiille tulelle?

Lemminkäinen. Ei minua paista paraatkaan noidat. Ohhoh, Pohjolan emäntä, kylmä huokuu huoneestasi, anna viluisen vieraan lämmitellä tyttäresi tykönä.

Louhi. Tyttäreni on lumesta luotu, pakkanen sinut panisi.

Lemminkäinen. Kipenöivä pakkanen kuumentaa vilkkaan vereni. Ah, Pohjan neito! — Hyvin opetit omasi, kadottiko kielenkannan?

Louhi. Neito on käynyt ujoksi monien kosjojen kulkiessa; varsat väsyivät, väet väheni.

Lemminkäinen. Sitä varsaa ei synnytetty, jolla minä menisin.

Tiera. Heitä hiiteen turhat tuumat!

Lemminkäinen. Pelkäätkö Pohjolan taikoja?

Tiera. Vaimojen kanssa en vaan viitsi viisastella. Menen, katson otustasi, tästä äsken paimen pujahti. (Menee.)

Lemminkäinen. Kuules, Pohjolan mahtava emäntä, anna minulle tyttäresi!

Louhi. Sinulleko tyttäreni? Hulluttelet, hurja mies!

Lemminkäinen. Ei ole kuin miekka minulla mutta sen vallalla vaellan.

Louhi. Kyllä latelet lauluja, helistät miekkaa huotrassasi, vaan et voi takoa sampoa, et voi vangita päivää, et pyhää peuraakaan tavoita.

Lemminkäinen. Miksi piilotit päivän kiveen?

Louhi. Niin, valon minä teiltä varastin, kehnot kalevalaiset!

Lemminkäinen. Kavahda sinä kalevalaista!

Louhi. Oh, kuinka minä vihaan teitä, aina te kerskaatte kylvöistänne ja kynnöistänne. Nyt ette tiedä yön tulosta, ette erota omianne, kiistelette keskenänne. Niin, tulkaatte tänne mannun myyrät, minä sokaisen sotijanne.

Lemminkäinen. Kiihotit Kalevan miehet, siitä nousee vielä suuri sota! Anna minulle tyttäresi!

Louhi. Silloin annan tyttäreni, kun ammut Tuonelan joutsenen.

Lemminkäinen. Valmista hurjat häät, niin teen sulan sovinnon.

Louhi. Mitä uhoilet, köyhä kylien kävijä.

Lemminkäinen. Muista sanasi, Louhi, en minä kammo kuolemata! Minä tahdon tyttäresi!

Louhi. ponnahtaa. Hornan häät minä sinulle laitan, minulla on maanalainen mahti, nostan norosta hurjat henget. — Menetkö, mieletön, muuten halkaisen kallosi avaimellani! (Menee kiivaasti.)

Lemminkäinen. Tulta on akalla turkissansa, meni kuin pakkasen pyry.

Lemminkäinen ja Pohjan neito katselevat hetken toisiaan.

Pohjan neito ottaa käteensä yhden Lemminkäisen hiuskiehkuran. Sinäkö kuulu kohorintojen kuningas!

Lemminkäinen. Hiihdin yötä päivää, edessä aina pohjan tähti, putosiko se taivaalta, näen sen nyt edessäni.

Pohjan neito. Me Pohjolan naiset emme riudu rakkaudesta.

Lemminkäinen. Kuolette tai kokootte kultaa aittoihinne niinkuin Louhi, ankara emäntä.

Pohjan neito. Sinä naisten lemmen liehtoja! Sääli kultaista päätä.

Lemminkäinen. Miksi silität suortuvaani?

Pohjan neito. Noilla komeilla kutrillasi viekoitit monen valkean immen, anastit allesi..

Lemminkäinen. Alensin ne astinlaudaksesi!

Pohjan neito. Hymyilit ja hylkäsit…

Lemminkäinen ravistaa kiharoitaan. Kätesi on kuin kylmä kyy.

Pohjan neito. Olethan tottunut hyväilyihin.

Lemminkäinen. Kiehtova ilveskissa! Pois kätesi!

Pohjan neito. Sääli sinua, sorea…

Lemminkäinen. En sävähdä sääliäsi, sähise vaan, tulikissa!

Pohjan neito. Sanoivat sinua sankariksi. Näen keveän kerskurin, en tarujen, tekojen urosta. Sääli, sääli… Tiedätkö mitä?

Lemminkäinen. Sano!

Pohjan neito. Tiedätkö, Pohjolan pihalle on pystytetty sata seivästä, monen päässä keikkuu kalloja.

Lemminkäinen. Olen kyntänyt kuoleman peltoja, vaoista kallot kierivät, kallon täytin olvella, join nauravan naiseni maljan.

Pohjan neito. Monen naisen ryöstit, en sitä usko urotyöksi, ryöstä vereni voima!

Lemminkäinen. Olet raudasta rakettu, olet kylmä, kummallinen.

Pohjan neito. Hyistä heimoa olemme. Jos me sytymme mieheen, joka ei suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme.

Lemminkäinen. Olisipa peltoni kivet kultakokkareita, niillä ostaisin sinut omakseni.

Pohjan neito. Kultaa on kyllä kirstussani. Kysy isältä kauppahintaa. Urhoa uneksin aina, ehkä kullalle lopulta kumarran.

Lemminkäinen. Oivallan isosi matalan mielen, kultaa kamala janoo, sinua kumminkin enemmän.

Pohjan neito. Hurja, hulluja höpiset! Isoni sydänkö palaisi minulle?

Lemminkäinen. Näinhän itse. Kuka kurja ei sinuun syttyisi.

Pohjan neito. Ei ole tullut sotien sulho.

Lemminkäinen. Sinä et kiertäisi kisoihin, nostaisit suuriin sotiin.

Pohjan neito. Nousispa suuri sotija, valtaisi vuoret, mittaisi meret, vaikka pahalla pakoittaisi!

Lemminkäinen. Sinä nostat sen unesi urhon.

Pohjan neito. Kulkisi kuin elämä itse, päivän poika.

Lemminkäinen. Päivän poika!

Pohjan neito. Silloin liittyisin lihaksi. — Sinäkö siinä seisot. Et ole päivän poika, jota me Pohjolan pimeät piiat ijäti uneksimme.

Lemminkäinen. Juovun jo sanoistasi, kuinka humallunkaan sinua halaillessani.

Pohjan neito naurahtaen. Aina on halusi naisissa! Hiihdäppäs kerran Tapion valkoinen peura!

Lemminkäinen. Sen jo talutin tarhaanne.

Pohjan neito. Mikset sanonut isälleni, pahoitit itaran miehen.

Lemminkäinen. Sano sitte toinen ehto!

Pohjan neito ilkkuen. Ammu joutsen, sillä voitat emoni mielen!

Lemminkäinen. Uneksi, Pohjolan piika, auringon aletessa, silloin tähystän pohjantähteä Tuonelan mustasta vedestä, tiedän sun seisovan luhtisi solassa.

Pohjan neito. Kun ryöstät vereni voiman…

Louhi tulee. Lippo, sulla on liukas kieli, ethän vaan valehtele!

Lippo pysytellen Louhen takana. Edemmäksi en tule, en, en. Vie laukkuni, leikkaa kieleni korpille, jos sanankaan vääristän. — Tiedän sen ihan varmaan, Kaukolla on kotona oma vaimo, sen kuulin kulkeissani.

Louhi. Vieläkö täällä venyt, Lemminkäinen!

Lippo. Kyllä tulen kun tarvitaan. Huiskis, minä vihellän! (Juoksee pois.)

Lemminkäinen. Valitse nyt vävyksesi!

Louhi. Mitä ruoja rehentelet. Sinulla on kotona naitu nainen, ennen juohettu emäntä. Kehtaatkin, kutale.

Lemminkäinen. Mitä minä Kyllikistä! Kylli on kisoissa kävijä!

Pohjan neito. Kyllikki Kaukon vaimo!

Lemminkäinen. Heitän Kyllikin kylälle.

Tiera työntäen paimenta. Räämesilmä! Nyt olet karhun kämmenissä!

Lemminkäinen. Minne pukkia kuletat, kovin puhkuu puskusarvi.

Tiera. Piirteli vietävä pilkkuja peuran nahkaan.

Pohjan paimen. Laske, muuten tungen sun Hiitolan tulehen!

Tiera. Sinulla on juonia enemmän kuin suonia. Ei minua peloita kahmaiset loihdut.

Pohjan paimen. Ken minuun koskee, saa ikuisen vamman?

Louhi. Päästä paimen!

Pohjan paimen. Kuules, kopea Lemminkäinen, koska jo hiihdit peuran, niin…

Louhi. Hiihtikö Kauko pyhän peuran!

Pohjan paimen. Niin, kun lähdet Tuonelan joelle, älä miekkonen katso taaksesi, muuten sinulle tulee tuho.

Lemminkäinen hyväntuulisena. Sinäkö seisoisit takana?

Tiera. Lähdetään jo tästä peikkojen pesästä!

Lemminkäinen. Louhi.., ankara emäntä. Älä sinä siitä huoli, vaikka minulla on kotona vaimo, otan paremman omakseni.

Louhi pilkallisesti. Kysy tyttöä Tuonelasta!

Lemminkäinen. Hanki nyt, Louhi, vaan häitä!

Louhi. Kutsun kurjat ja kutsun rammat.

Lemminkäinen hilpeästi. Taputa taikinaasi, kanna tulelle kattilat ja pane oluet kaiken kansan juoda juhlissamme. Hyvästi, Pohjan tähti! Tule Tiera!

Nousee suksilleen ja hiihtää pois Tieran kera.

Pohjan paimen varjostaen silmiänsä. Taivaalla tulet välähtävät kuin Kalmanpojan viikatteen kärjestä, se ennustaa suurta surmaa.

Pohjan neito. Palaako Kauko sankarina kerran?

Louhi. Kyllä on olveni hapanta kun sinä palaat, poloinen poika.

Pohjan paimen. Minä hiihdän kuin varjo jälessä.

Tempaa suksensa.

KOLMAS NÄYTÖS.

Pohjolan avara pirtti, pitkällä pöydällä on ruokia ja oluthaarikoita, katsomon puoleisessa pöydän päässä kaksi suurta valtatuolia, isossa takassa palaa valkea, seinillä ja kattohirsillä aseita, nurkassa iso oluttynnyri.

Louhi työkkää Anaria kylkeen. Pese astiat, Anari! Mitä nuriset, sontasääri, kohta palaa sulhaskansa sudenajosta.

Anari. Viikko on täällä häitä juotu. Kutsuit köyhät huonemiehet, et kutsunut Lemminkäistä.

Louhi. Kaitkoon kurja Kyllikkiään. Kaipaatko Kaukoa, kutale, vasta karkasit Kaukoniemestä!

Anari. En kärsi Kyllikkiä, jauhaisin jauhoksi kivellä. — Missähän kulkee nyt Lemminkäinen?

Louhi. Ehkä viruu Tuonelan vedessä.

Anari. Paimen kertoi Lemminkäisen uupuneen Kalmiskankaran rämeen rannalle.

Louhi. Paimen hätikkö, hämysilmä…

Anari. Manasiko paimen Lemminpojan Tuonen uneen?

Louhi. Vältti surman…

Anari. Kaukoniemessä kuuluu käyneen. Ehkä on nyt tulossa näihin häihin.

Louhi. Uskaltaisiko uhalla tämän korkean katoksen alle, kynnyksellä saisi seistä.

Anari. Kuulen astunnan aittatieltä.

Anari vetäytyy karsinaan. Lemminkäisen äiti ja Kyllikki tulevat.

Äiti. Kuule Pohjolan emäntä, missä on poikani?

Louhi tiuskien. Mitä minä pojastasi!

Äiti. Aavistin Kaukoni kohtalon…

Kyllikki. Kangasta kudoin Kaukoniemessä. Kirjasin siihen Lemminkäisen viini olalla, kädessä jousi, keltaisen kedon kuvasin ja ympärille lemmen lehdet. Niin silloin veri valahti kankaalle, vai iltainen ruskoko punasi kyyneleeni.

Äiti. Silloin läksimme etsimään Lemminkäistä ja löysimme onnettoman rämeen rannalla ruhjottuna.

Kyllikki. Musta, puolisokea mies rämpi rähmällään hänen päällänsä; huomasi meidät ja ryntäsi ryteikköön.

Äiti. Houreista herätessään sopersi poikani Tuonen joutsenesta ja Pohjan paimenesta. Mitä teitte pojalleni?

Louhi. Olenko minä paimen pojallesi?

Kyllikki. Löydänkö lempeni tämän ilmankannen alta?

Louhi viekkaasti. Äsken susi repi karjaamme, ehkä susi on poikasi syönyt.

Äiti. Ei susi syö minun sukuani, sormin Kauko survoo sudet.

Anari Kyllikille. Kyllikki, vieläkö kuljet kisoissa!

Kyllikki. Sinäkö täällä, Anari! — Oi, miten täällä on synkät seinät, tänne ei päivä koskaan paista.

Anari. Jauhaisit täällä jauhinkivellä, se osa olisi sopiva sinulle.

Kyllikki itsekseen. Täällä minä tulisin hulluksi.

Louhi. Meillä on ankara puuha, ei ole aikaa akoille. Poikasi läksi täältä, kävi tytärtä kysymässä. (Ilkkuen.) Kas kun ei kuulu jo tulevan anomaan morsianta.

Äiti. Sen varsin valehteletkin, laitoit paimenen paulaksi pojalleni.

Louhi. En paimenna paimentani.

Äiti. Kun Kauko palasi kotiin, oli kuin myrkky olisi vereen mennyt, oli haikea ja haluton. — Illalla kylpi Tieran kanssa, saunasta tullen virkkoi: "mikä on palo mäellä pohjan taivaan alla?" Siihen Tiera: "Pohjolan pahalta mäeltä nousee keittovalkeat, siellä hankitaan häitä". Silloin kivahti Kauko: "Eikö kutsuttu minua! Tässä on kuun ikuiset kutsut!", sanoi ja sivalsi miekan huotrastansa.

Kyllikki. Aamulla sitte lähti hyvästiä heittämättä.

Äiti. Sille tielle katosi. (Pohjan neidolle, joka tulee koristettuna.) Ihana olet, Pohjan neito, päästä poikani lumouksesta, miksi herätit hurjan halun, koska et totta tarkoittanut. Kaukolla on hento, herkkä vaimo.

Pohjan neito. Olen miehiä mitannut, kaikilla on suden mieli, heitä niille kitaan kinnas, senkin riiviöt repivät.

Kyllikki. Sinäkö maan kuulu, Pohjan tähti!

Pohjan neito. Kyllikki, saaren kukka! Sano, pieni Kylli, miltä tuntui kun Kauko ryösti.

Kyllikki. Minutpa Kauko ryösti, ei sinua!

Pohjan neito. Kutittiko Kauko parrallansa?

Kyllikki. Pilkkana minua pidätkin.

Pohjan neito. Mikset pitänyt miestä hyvänä taljan alla.

Kyllikki. Sinä et tyydy yhteen ylkään, lienee leveä morsiustalja.

Pohjan neito. Ei sille ylety yksikään ylkä.

Kyllikki. Eikö Turjakaan, sulhasesi?

Pohjan neito. Ei Turjakaan.

Kyllikki. Pöyhkeilet morsiuspuvussa, vaan olet syöjätär sisältä!

Pohjan neito. Katsos, katsos! Sinulla on voimaa varressasi.

Kyllikki. Kyy kavala! Miksi viekoitit minulta Lemminkäisen?

Pohjan neito. En viekoittanut, en vieroittanut.

Kyllikki. Valehtelet, viheliäinen! En sinua pelkää, sinä syöjätär sinä… Taar'avita! Tahtoisin repiä silmät sinulta.

Purskahtaa itkuun.

Pohjan neito. Katsos, katsos!…

Äiti. Älä nyt itke. — Tule helohipiäni, menkäämme Lemminkäistä vastaan, ehkä käännytämme tieltä.

Kyllikki. Niin, pois tästä kolkosta kodista!

Äiti. Olen jo vanha ja väsynyt vaimo. — Varjele vakainen Luoja tänne toiste tulemasta! (Äiti ja Kyllikki menevät.)

Louhi. Anarille. Lakase kynnys kateiden kiroilta! (Pohjan neidolle.) Käykäämme katsomaan kujalle, eikö jo tule Turja sudenajosta. (Menevät.)

Anari. Itse kadehdit, kavala emäntä!

Pohjan paimen sivuovesta haistellen kuin metsäneläin ilmaa. Täällä on makean maidon haju, nuoren miniän ihon tuoksu.

Anari. Mitä hamuilet?

Pohjan paimen. Kävihän äsken Kyllikki täällä?

Anari. Läksi juuri anopin kera.

Pohjan paimen. Niinkuin pieni kesy käärmeenikin janoan minä nuorta lämmintä maitoa.

Anari joka on kuullut alkupuolen. Kesy käärme? — Olet ovela tietäjä! Sinua pelkää itse isäntä. — Kuules, minulla on korvessa sisar, sitä vaivaa nyt lemmentauti, mutta toinen nainen on tiellä. Neuvo, millä lemmen vierottaisin.

Pohjan paimen. Sinulla lienee Kyllikin kylpyvasta?

Ottaa vastan karsinasta, Anari sieppaa sen häneltä.

Anari. Mistä arvasit aikeeni?

Pohjan paimen. Minä huomaan ja haistan kaikki.

Anari. Viettelen sinulle Kyllikin marjaan mäelle.

Pohjan paimen teeskennellen. Minäkö, mitä mutiset? Kyllä keksit huonon keinon. (Neuvoo.) Piilota vasta läävän pahnaan, kulje kerran myötä päivää, toisen kerran vasta päivää, laadi näitä lausehia! (Manaa, Anari toistaa sanoja.) Pistä, häijy, härkimesi kahden rakkahan välihin, jott'ei tunne toinen toista eikä yhteen yritä.

Anari nauraa. Olet viisas kuin Vipunen, niin nostan lemmen myös sinulle.

Pohjan paimen. En minä tavannut lempeä enkä saanut kurja kunniata, siksi ne riistän rikkaammilta.

Anari. Kaikki minuakin hylkivät ja hosuvat.

Pohjan paimen. Rakastaahan sinua Keira.

Anari. Keira on orja niinkuin minäkin.

Pohjan paimen. Sinä orjan onneton lapsi, sinä tunnet kuinka elämä on katala, kaikki vei se minulta. Otsaani polttaa orjan rauta, toinen tunnon tulirauta polttaa sisintä sydäntä.

Anari udellen. Mitä teit, paimen?

Pohjan paimen. Hä, syytätkö sinäkin minua. — Katsos tuota toista silmää! (Painaa kasvonsa Anarin kasvoihin.) Siinä on hiiden häijy hehku, näin kerran kuvani lähteessä, sen jälkeen olen vettä vieronut. — Nuoret naiset kammovat minun rumuuttani kuin ruttoa. Julma, julma on elämä! Ja kuitenkin janoo rakkautta kurja, kelvoton paimenkin. Oh, jospa kaatuisin kalvan kärkeen. Katsos, nuorena ollessani ikävöitsin minäkin impeyttä, mutta kaikki naiset nauroivat minulle. Silloin kerran syksyllä karjassa…

Anari. Silvoitko karjan?

Pohjan paimen synkistyen. Pahemmin tein… olin yksin… unohdin kaikki… horna hähätti korvissani… tein kauhean työn… silloin tuli muuan mies ja näki kaikki… ja puhkasi silmäni. Ei, en sitä voi sanoa, sinäkin kauhistuisit… Ah, hirmuinen tuli on minussa, kumpa muistini menisi! Ei, ei, ei, mihin minä menisin. Yö, yö! Yö ja päivä sama minulle, ei kotia minulla, ei luonnossa lepoa, koko maailma on kuin haiskahtava haava. — Mutta vaikka minä olen puolisokea, niin minä näen inehmojen ilkeät aatokset ja kamalat kurjuudet. — Katsos, minä tunnen pahan, minä itse olen paha, näillä salavoimilla minä voitan. Hähhää! Minua parjataan, mutta minua peljätään, minä kasvan vihani tiedossa, tahdon kostaa ja tahdon nähdä kammon kaikkien kasvoilla. Ja kuka näin kosti minulle! Hän, joka näköni riisti. Kavahtakoon hänen poikansa ennenkuin oma silmänsä sammuu! Hähhää!

Anari on pelästyneenä vetäytynyt nurkkaan, ovesta astuu Pohjan neito itkettäjänaisten seuraamana, Louhi, Pohjolan isäntä ja Turjan sulha, jälessä kansaa; kalevalaiset tunnetaan vaaleammista, pohjolaiset tummemmista mekoistaan. Vanhanaikuisia häämenoja, kanteleet soivat, itkettäjänaiset alkavat itkettää morsianta, joka koko ajan pysyy jäykkänä.

Ensimmäinen itkettäjänainen itkien.

Itke, itke, neiti nuori, itke kourin kyynelesi, pisarat ison pihoille! Kun et itke itkettäissä, itket toiste tullessasi, kun tulet ison kotihin, kun löydät isosi vanhan saunahan savuttuneena!

Toinen itkettäjänainen.

Itke, itke, neiti nuori, kun itket, hyvinkin itke, kun et itke itkettäissä, itket toiste tullessasi, kun tulet emon kotihin, kun löydät emosi vanhan läävähän läkähtyneenä, kuolleena kupo sylissä.

Palvelijat kantavat ruokia ja juomia pöydästä.

Lemminkäinen tulee juhlavaatteissa, ei muuta asetta kuin miekka vyöllä. Terve, terve hääkansa!

    Kun hän huomaa, ettei vastata tervehdykseen, on hän hetken
     ääneti, vastaa sitte ikäänkuin itselleen pilkallisesti:

Terve tervehtijälle!

Pohjan neito vilkastuen. Tuli kuin leimuna Lemminkäinen!

Pohjan paimen. Lemmottu Lemminkäinen!

Louhi. Ethän häitämme häväise!

Tytöt supattavat, pohjolaiset murisevat.

Lemminkäinen. Kuules, Pohjolan isäntä, olisiko talossa tässä rinnukseni riisujata?

Pohjolan isäntä pöydän päästä. Hä! Kaikki orjat ovat työssä, raha-arkkuja kantamassa.

Lemminkäinen. Eikö tuotane ohria orhilleni?

Pohjolan isäntä. Hä! Voihan orhisi oleilla pihalla tuolla taivasalla!

Lemminkäinen. Olipa ennen isoni tähän taloon tullessa hevolle heiniä varattu.

Louhi. Sellainen isäntä kuin hepokin.

Lemminkäinen. Olisiko olutta urhon juoda, jano on, joisinpa joenkin!

Louhi. Kuka sun käski tänne tulla!

Lemminkäinen. Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.

Louhi. Tuhman tavat on sinulla.

Lemminkäinen. En ole tasaisten tapojen orja!

Pohjan neito. Emoni, ällös vierasta vihota!

Pohjolan isäntä. Ei kielletä sinua, jos elät siivosti tuvassa oven suussa orren alla.

Lemminkäinen. Lempo tänne lähteköön oven suussa seisomaan, nokianne nuohomaan.

Anari. Ei katsonut minua Kauko.

Pohjolan isäntä. Tule sitte lähemmäksi.

Lemminkäinen. istahtaa isännän viereen, niin että rahi raksahtaa.

Kalevalainen. Onpa siinä miehen mittaa, oikeinpa rahi rasahti.

Pohjolainen sivulliselle miehelle. Ei pääty nämä häät ilolla.

Lemminkäinen. En minä riitaa rakenna, jos kunnialla kohtelette.

Pohjan paimen Pohjolaiselle. Tuntuu kuin tupa jo haiskahtaisi verelle.

Pohjolainen. Eikö jo syhy sormesi, paimen?

Pohjan paimen. Minä kuljen ja kiihottelen, asetan sanani satimet, isken kuin suopungilla, ensin kiristän, sitten kuristan.

Pohjolainen. Me lyömme Lemminkäisen.

Lemminkäinen. katsellen kansaa. Enpä ole mielivieras, kun ei jo tuoda olutta.

Louhi. Jo on täällä syömät syöty, häät juotu!

Lemminkäinen. Salassa syöty, salassa juotu!

Louhi. Anari, tuo vieraalle olutta. (Erikseen.) Multakuopasta alimmalla astialla!

    Louhi menee sivuovesta. Anari ottaa astian ja kaataa siihen olutta
    tynnyristä mutisten taikasanoja, kulkien myötä- ja vastapäivää.

Pohjan neito. nauraa. Katso, Kauko, Anari lukee lemmen loihtuja!

Anari tuo vavisten haarikan pöydälle, käännähtää äkkiä ympäri ja pyörähtää kiukaan taakse.

Etkö nähnyt tyttöä, Kauko, poskensa lensivät punalle!

Lemminkäinen katsoen haarikkaan. Häpesi oluen huonoutta.

Pohjolainen. Tokko lie sinussa tämän kannun kallistajata!

Pohjan paimen. Olisipa myrkkyä sakassa!

Lemminkäinen. Ohhoh, olut katala, kyllä on toukkia tuopeissanne! (Viskaa sormellaan olutta permannolle.) Terve, Pohjolan pimeä piika! Juon tämän oluen onneksesi! Tänä yönä pujahdat heinäkengän poropussiin, horna sitoo pussin suun.

Kalevalainen. Joi kuin hepo pienen lammin!

Turjan sulha. Tarkoittiko mies minua? En tajua tuhmuuksia.

Pohjolainen. Mitäpä huolit huitukoista, olet rikas ja rehevä.

Turjan sulha kehuskellen. Sen sanon, kaupoissa en häviä.

Pohjolainen imarrellen. Tunnet tarkkaan karjan karvan.

Turjan sulha. On minulla sorkkasääriä satoja, on vaikka sata Kaukonientä.

Kalevalainen sivulliselle. Turja laulaa lehmistänsä, ei hiisku mitään morsiostaan.

Pohjan neito. Mene Turja, sulhaseni, hakemaan hevosiamme, lähdemme kohta Pohjolasta.

    Turja menee muutamien muiden seurassa, osa jää juomaan haarikoista,
    jotka kiertävät pöytää. Pohjan paimen kiipee kiukaalle.

Pohjolan isäntä. Talo työlle, vieraat tielle! Jo on täällä liikaa syöty, siitä on viikkoinen vahinko.

Lemminkäinen nousten pöydästä. Tuoko Turja oli sulhasesi! Pihkanjuoja, talin syöjä!

Pohjolan isäntä. Älä soimaa sulhasta! Turjalla on kultaa vaikka ostaisi kaikki Kalevan pellot!

Lemminkäinen. Vaan ei hiihdä Tapion otusta.

Pohjolan isäntä. Hä! Peura tuli porotarhaan kerran illalla itsestänsä. Meidän paimen sen lepytti loihduilla.

Pohjan paimen kiukaalta. Minä sen tapasin taialla. Olet nähnyt käärmeen unta, tai oli silmäsi sokea, kävithän Tuonenkin tuvilla.

Pohjolaiset nauravat.

Pohjolan isäntä. Siinä kuulet, naisten urho!

Lemminkäinen. Toinen varis ei toisen silmää kaiva.

Kalevalaiset nauravat.

Pohjan paimen. Myrähtikö myrrysmiehet!

Lemminkäinen. Kävinpä Tuonenkin tuvilla.

Pohjan paimen. Vieläkö isosi kuorsasi, kuoli kannuja kallistaessaan. Manalla kulkee nyt kohmelossa.

Pohjolaiset nauravat.

Lemminkäinen. Isoni tiesi sinusta tuhman tarinan mutta en kehtaa sitä kertoa nuorten kassapäiden kuullen. Kerronko, kauniit kassapäät!

Tytöt tirskuvat ja kurottavat päitään Lemminkäiselle.

Kalevalainen. Kerro kaikki!

Lemminkäinen. Kerran nuorena karjassa ollessasi…

Pohjan paimen. Se on vale, kautta Ukon, se on hornan ilkeä vale!

Lemminkäinen. Hahhaa! Pahasti parahti.

Pohjan paimen. Älkää kuunnelko kunnotonta! Hän herjaa ja häväisee, ajakaa koirilla kujalle!

Kalevalaiset nauravat.

Pohjan neito. Ole nyt siivosti siellä.

Ensimmäinen kassapää. Sukkela kuin saukko Kauko!

Toinen kassapää. Salpasi paimenen sanoilla.

Lemminkäinen. Kutti, kutti, pienet piiat. Mitä te salaa supatatte! (Kulkee tyttöjen luo ja istahtaa heidän syliinsä, tytöt työntävät häntä.) Kui, kutti! Somia olette kaikki! (Vilkuu tyttöihin olkansa takaa.) Yksi on arka kuin sirkku, toinen siivo ja virkku, kolmas kiivas kuin kirppu! Mutta missä on oma kosjonne! (Nousee, kahmasee tyttöjä ja työntää heitä paimenta kohden.) Hei, ettekö huoli tästä karjan kaitsijasta!

Ensimmäinen kassapää. Paimen on ruma kuin rutto!

Toinen kassapää. Hyi, ja häijy niinkuin hitto!

Kassapäät väistyvät kansan sekaan.

Lemminkäinen. Kuulitko, kurja paimen! Kassapäät kaihtavat sinua! (Inholla.) Kauhea olet, sinusta lähtee lemmon löyhkä!

    Pohjan paimen piiloittautuu kiukaan taa, isäntä jää juomaan
     parin häävieraan kanssa. Lemminkäinen käännähtää äkkiä ympäri
    kantapäällään ja lähestyy Pohjan neitoa.

Lemminkäinen. Kuule korska Pohjan neito, miksi pidit pilkkanasi?

Pohjan neito. En käskenyt, en kehoittanut. Kauvan viivyit erässä, Kauko.

Lemminkäinen. Taar'avita! Piirsikö paimen puihin väärät pilkut? Näimme hänen metsässä hiipivän. Eksyin Tierasta Kalmiskankaralla.

Pohjan paimen mutisee. Pääsit Tuonelan turmasta, toiste sun sysään syvemmälle.

Pohjan neito. ilkkuen. Ammuitko joutsenen?

Lemminkäinen. Mahdottomia minulta vaadit. Istuitko silloin luhdinsolassa?

Pohjan neito. Uneksin luhdinsolassa.

Lemminkäinen. Et uneksinut, Pohjan neito, odotit Turjan tuloa.

Pohjan neito. Pettyi uneni uroista!

Lemminkäinen. Kalevan taitava seppo teki kullasta morsiamen, sinä otit hoikan hopeasulhon…

Pohjan neito. Tuli Turja, emo pakotti, itara isä kyhäsi kaupat.

Lemminkäinen. Kas kun ei isäsi itse sinua kosinut.

Pohjan neito. Älä kiihoita minua.

Lemminkäinen. Sinä kiihoitat minua, ilveskissa. (Lähennellen.)

Pohjan neito. Oletko humalassa, hurja mies!

Lemminkäinen. Ilveskissa, ilveilit minulle! Mutta sorea sinä olet, viileänä olet nyt minulle viehkeämpi.

Pohjan neito. Mitä tarkoitat, Kauko?

Lemminkäinen. Toisen miehen morsiona olet nyt minulle ihanampi! (Aikoo syleillä.)

Pohjan neito. Älä koske, Kauko.

Lemminkäinen. Tule, vielä on aika! Hei vaan! Hepoa vihellän, kannan korjaani, vien sinut korpeen ohi ulvovien susien.

Pohjan neito. Herkene, hurja! Katso minua silmään. Tässä seison, et minua vie, voit pahoin pidellä pukuni, runnella ruumiini mutta sydäntäni et saisi.

Lemminkäinen. Olen minä ennenkin naisia vienyt.

Pohjan neito uhmaten. Hennon Kyllikin ryöstit, minua et ikinä. (Lähdössä.)

Louhi tulee. Vieläkö, lempo, leksottelet!

Lemminkäinen. Heitätkö näin hyvästit minulle?

Pohjan neito. Heitän hyvästi lapsuuden lehdot. Hyvästi! (Menee.)

Louhi. Oliko kotoinen sauna kylmä, nyt sait oikein kuuman löylyn. — Äsken etsi sinua emosi, Kyllikki oli keralla.

Lemminkäinen kiivastuen. Kyllikki? Miksi tänne tulivat! En ole vaimojen vasikka.

Louhi. Niin, kaikki hullut hyppelevät sinun jälilläsi, vaan et saanut tytärtäni, nyt lentää lintu linnastani.

Lemminkäinen. Vaikka on neito miehelässä, ei ole miehin menetetty.

Louhi isännälle. Heitä jo kannut kallistamatta. Humala hyvä hurskaalle, paha paljon juoneelle. (Menee.)

Lemminkäinen. Haarikka täyteen! Nyt minä tahdon juoda! Terve Pohjolan isäntä, olet hapan kuin oluesi.

Kalevalainen. Missä on sotatoverisi?

Lemminkäinen näyttää miekkaansa. Tässä toveri tottelevainen, ei se vieroksu veriä. Tarkoitatko Tierastani? Otti Ainikin akaksi. Hameen karttaja hameisiin kiertyi. Hahhaa!

Pohjolan isäntä. Kyllä kerskaat miekastasi, mutta tulehan laulukilpasille, niin opetan arvoituksia.

Lemminkäinen. Lauloin ennen Lapin noidat, laulan sinutkin vaikka sudeksi. — Joko laadit lauseitasi! (Lemminkäinen katsoo Pohjolan isännän tuoppiin.) Sanoilla siis sotikaamme!

Pohjolan isäntä. Mitä katsot, Kaukomieli!

Lemminkäinen. Katson tuota tuoppiasi.

Pohjolan isäntä. Mitä näet tuopissani?

Lemminkäinen. Näen siellä sun kuvasi.

Pohjolan isäntä. Mik' on tuopin pohjukassa?

Lemminkäinen leikillä. Tutki itse tuoppejasi!

Pohjolan isäntä. Mato tuopin pohjukassa.

Lemminkäinen. Mikä madon maalle työnsi?

Pohjolan isäntä. Mistä minä kaikki tiedän.

Lemminkäinen. Sylki syöjätär vesille.

Pohjolan isäntä. Mist' on tuolle henki saatu?

Lemminkäinen. Henki Hiiden hiiloksesta.

Pohjolan isäntä. Mist' on hampahat häjyllä?

Lemminkäinen. Okahista Pohjan ohran.

Pohjolan isäntä. Senpä varsin valehtelit.

Lemminkäinen. Pahasta mikä tulisi?

Pohjolan isäntä. Mistä minä kaikki tiedän?

Lemminkäinen. Konna konnan oksennosta! (Lemminkäinen huudahtaa.) Puhkaisen sen miekallani. Siinä oli sinun sukusi, mato musta, Pohjolan isäntä! Hahhahaa! (Kaataa isännän olven kannusta pöydälle.)

Pohjolan isäntä. Hä, kelvoton, kaadathan olveni!

Pohjan paimen hyppää alas kiukaalta. Etkö jo iske, isäntä!

Pohjolan isäntä suuttuen. Tuhat tulimmaista! Näitkö sata seivästä Pohjolan pihalla, monen kärjessä keikkuu päitä, yksi seiväs on sinua varten!

Lemminkäinen. Kenen pään minä siihen sovitan?

Pohjan paimen. Sinun pääsi on sopivin.

Lemminkäinen. Näinpä lapsinallikoita seipäiden alla leikkiä lyövän, viirunaamoja, naurisnaamoja. — Hyvä olet nauriin kylväjä, et kylvännyt vain emäsarkaan, ojavieriinkin tiputit. (Juo.) Terve isäntä, naurisnaama!

Pohjan paimen. Pelasta kunnias, isäntä!

Pohjolan isäntä. Ei tästä pidot parane, jollei vieraat vähene!

Lemminkäinen. Sinä ilkeä, itara isäntä! Himosit oman vaimosi tytärtä! Päästäksesi pälkähästä hieroit, hylky, salakauppaa, työnsit sudelle tyttäresi.

Pohjolan isäntä kivahtaa pystyyn ja sieppaa miekan seinältä. Lähde jo tästä kotiisi, hiiden heitto!

Lemminkäinen. Ei miestä manaten siirretä sijalta tältä!

Pohjolan isäntä. Kuules, kurja Kaukomieli, voitit mun laulukilpasilla, mutta mitelkäämme miekkojamme, katselkaamme, kenellä miekka parempi!

Pohjan paimen itsekseen. Ei tässä sotaa käydä Kaukon ja isännän välillä. Tässä ratkaistaan Kalevan ja Pohjolan kohtalot, minä asetan arvat.

Lemminkäinen. ilkkuen. Mitäpä minun miekastani, kun on päänluissa lohkiellut! Mutta kuitenkin, koska ei muuten pidot parane, niin mitelkäämme miekkojamme.

    Vetää miekkansa tupesta. Pohjan paimen ja pitovieraat tarkastavat.
    Kuistilta kuuluu itkettäjänaisten virret, väki hyvästelee morsianta,
    kulkuset kilisevät ja kannel soi.

Pohjolan isäntä. Paimen, tuo karhuntalja!

Pohjan paimen tuo taljan. Yhtä kynnen mustukaista on isännän miekka pitempi.

Pohjolan isäntä ja Lemminkäinen asettuvat taljalle.

Pohjolan isäntä. Tässä seison taljallani, itse kaadoin keihäällä karhun.

Lemminkäinen. Tunnen kyllä käsialani, Lipolle annoin tämän taljan.

Pohjolan isäntä hiukan nolona. Hä, mitä miekkonen? — Isketkö, minäkö ensin isken?

Pohjan paimen isännälle. Sinulla on miekka pitempi, sinun on ensin iskeminen.

Pohjolan isäntä. Tuossa saat, häiden häväisijä!

Iskee miekallaan mutta Lemminkäinen lyö sen orteen.

Lemminkäinen. Mitä pahaa teki sinulle orret! Iske päältä, pohjan poika!

Pohjolan isäntä. Iske päältä, Kaukomieli!

Lemminkäinen. Taar'avita! Nämä olisi nyt minun hääni, mikset antanut tytärtä, mikset kutsunut häihin, miksi kohtelit kerjurina!

Pohjolan isäntä väistyen. Käythän päälle niinkuin tauti.

Lemminkäinen. Katala koira! Katala oli elämäsi, tuossa loppusi, katala! (Iskee, isäntä kaatuu kuolleena taljalle.) Mitä katsotte, naurisnaamat!

Ajaa miekallaan kaikki pirtistä paitsi Pohjan paimenen, joka kyyristyy nurkkaan.

Pohjan paimen. Suuri olet sotija! Mittele miekkoja minunkin kanssa!

Lemminkäinen. Tahraisin miekkani saastaisen verellä! Minultako surmaa etsit, hirtettävä hiiden orja!

Pohjan paimen avaa paidan karvaisen rintansa kohdalta. Niin iske tuohon!

Lemminkäinen. En sinua iske, tahmea, tahrainen etana. Mitä teit nuorena kerran…? Isoni näki kaikki… Oh, minä arvaan… Karjan kauhu!

Pohjan paimen. Älä huuda kaikkien kuullen!

Lemminkäinen. Hyi! Pelkäät pimeitä töitäsi. Pois edestäni! (Potkasee.) Hei, Anari, tuo vettä, pesen käteni ilkeän isännän verestä!

Anari. tuo hätääntyneenä vettä. Löit kuin naatin nauriista.

Pohjan neito rientäen esille. Pakene, Kaukomieli. Piha on sakeessa sumussa, miehet jo hakevat kirveitä.

Lemminkäinen. Pihalle lensi nauriin pää, lyön sen seipään nenään.

Pohjan neito vie käsivarresta Kaukoa. Pakene!

Lemminkäinen. Yksin tulin, yksin menenkin. Hyvästi, Pohjan poloinen tähti! (Menee.)

Louhi syöksähtää huoneeseen. Surmasi, surmasi isäntäni! Kostoa Pohjolan veri vaatii! Missä miehet?! Miehet, miehet!

Juoksee ulos.

NELJÄS NÄYTÖS.

Metsä. Oikealla iso kallionlohkare, samanlainen vasemmalla, taustalla tiheätä vesaikkoa, keskeltä kulkee metsäpolku. Oikealla sivulla metsässä ajatellaan piilopirtin olevan.

Lemminkäisen äiti Ainikin tukemana, Kyllikki etäämmällä. Ankeat ovat ajat meille.

Ainikki. Lepää, emo, olet vanha ja vapiset.

Äiti. Vapisen poikani tähden. (Istuu kivelle.)

Ainikki. Onhan Kauko taas kotona.

Äiti. Paossa piilopirtissä saamme täällä olla. Siitä asti kuin kävin Pohjolassa, jäytää tuska alati sydänalassa. Missä Kauko?

Ainikki. Vuorella seisoo, katsoo pohjan ilmankantta.

Äiti. Miksei varo vainolaista. Ei mies vaarasta välitä, eikä tiedä, missä vihainen vasama lentää.

Ainikki. Lähetin jo mieheni kotiin käskemään.

Kyllikki. Mikä pensaissa rasahti, pelkään niin…!

Ainikki. Mitä pelkäät?

Kyllikki. Pelkään Pohjolan väkeä, tulevat vielä ja tappavat Lemminkäisen.

Äiti. Silloin sortuisin minäkin.

Ainikki. Kyllä Kauko niiltä niskat nujertaa.

Tiera. ja Lemminkäinen tulevat arkivaatteissa. Sen sanon… siitä asti kuin kävimme Pohjolassa, olet kuin vimmattu vihuri.

Lemminkäinen. Pohjolaan kaikki merkit viittaa. Tiera, näitkö Pohjan neidon ylpeän katseen?

Tiera. Kautta Ukon!

Lemminkäinen. Ei ystävä ymmärrä urhon unta, mittailee vaan miehen mielen.

Tiera. Turhan tähden hylkäsit vaimosi.

Lemminkäinen. Ei minua Kylli kaivannut.

Tiera. Oman emosi jätit kynnykselle itkemään.

Lemminkäinen. Mitä vaimoista valitat, itse tekoni, kaikki kannan. Raukka, kuhersit kuikkasi kanssa, kun minä häilyin Pohjolan häissä.

Ainikki. Mitä langokset torailette!

Tiera. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen jälillä.

Äiti. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.

Lemminkäinen. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.

Äiti. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se mies on kostonkavala.

Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki, kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!

Äiti. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden; kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo… Karjassa olivat… nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan jälessä.

Lemminkäinen. Mitä paimen…?

Äiti. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään. Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman, haavalle levitin lehtiä, en tiedä… ei toipunut, kitui ja kuoli isosi. Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?

Tiera. Kamala paimen!

Lemminkäinen. Jos olisi tavat toiset, olisi suennut sankariksi.

Äiti. Oi, olisipa isosi teko tekemättä!

Lemminkäinen. Hyvin teki isoni. Mitä ovat Louhi, isäntä? Arpoja paimenen arpaseulassa! Ei koskaan rauhaa meillä, jos on elossa tämä elukka!

Tuura tulee kantaen kalanpyydyksiä, jälessä Utro, Vento ja Arra.

Äiti. Paimen väijyy nyt sinua. Piileskeli sinun isosi ennen meren saarella kovina sotakesinä, pakene sinne.

Lemminkäinen. En tahdo enään piileskellä. Nyt lähden kalaan.

Äiti. Kauko, älä lähde nyt kalaan!

Lemminkäinen. Olethan sairas, emoni, ja särvin on lopussa.

Äiti. Poikani, poikani!

Lemminkäinen hellästi. Lähde levolle, armas emo. Tiera, katso kotia, emoa.

Tiera. Ummistan vain toisen silmän.

Lemminkäinen leikillisesti. Onhan sinulla Ainikkisi, valvottajasi.

Tiera myhevästi ja hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.

Kyllikki. Kauko, minä pelkään, aamulla näin metsänrannassa miehiä ja keihäänpäitä.

Lemminkäinen. Aina on vaimoilla valittamista, näkevät näkyjä valveillakin.

Kyllikki. Oletko vielä vihainen, Kauko?

Lemminkäinen. En ole vihainen, vaimo, mutta on syvällä mieleni myrsky. Utro, Arra ja Vento! Pönkittäkää yöksi lujasti ovet ja räppänät!

Arra, Utro ja Vento menevät.

Kyllikki. Minä pelkään, niin…!

Lemminkäinen. Minä en pelkää Pohjolan petoja! Tule Tuura! Menee (Tuuran mukana.)

Kyllikki itkemäisillään. Ah, Kauko!

Äiti. Meni kuin päivä pilveen. Menkäämme levolle, lapset!

Äiti, Ainikki ja Tiera menevät oikealle.

Kyllikki. Ilta on ihana, käyn vielä kunnaalta katsomaan Kaukomieltä. (Menee perälle.)

Ylmi ja Keira vasemmalta. Kirottu korpi! Viikon jo meurusimme metsässä, kuningashirvi on vielä pyytämättä, ei ole löydetty Lemminkäistä. — Kaukoniemi on autio, tyhjä, kylmässä kiukaassa naukui tuuli.

Keira. Lempo kiristää nälkävyötäni.

Ylmi. Kontti auki ja tulta tuoheen!

    Aukaisee kontin ja iskee limpseestä kipinän taulaan ja tekee
    nuotiotulen kallion loveen vasemmalle.

Keira. Nälkä on mulla kuin sudella. En olisi tullut näille maille, jollei Anari olisi oppaaksi ruvennut.

Ylmi. Anaria armastelet, vesi jo kirpoo kielelläsi… Kyllä sauna on suloinen, suloisempi kun on oma löylyn lyöjä. Anari on kuin kärppä kivellä, pesi veristä Kaukon kädet. — Mikset estänyt Lemminkäistä!

Keira. Koko piha oli sumussa. Kauko lähti tulena tuvasta, pihalla väistivät Pohjolan miehet, vapisipa sinunkin partasi pelosta.

Ylmi. Luulimme pirtin saarretuksi. Viisas ja vikkelä Kauko pisti isännän pään seipääseen!

Keira. Pohjan paimen, viekas velho, uhkasi kostaa isännän surman, itse Louhi luottaa nyt hänen loihtuihinsa. Pelkään tuota hirmuista miestä, vaikka sillä on vaan yksi silmä, näkee kuin huuhkain pimeässä… vainuaa ehkä vaimojakin … sanotaan… Kyllikkiä kiertelevän.

Ylmi. Kuin uros kiertää naarasta. Ennen ei vaimoista välittänyt, sanotaan… syksyllä kerran… hyssä, hiljaa! Siinä paha, missä parjataan!

Pohjan paimen puhuu käskevästi. Missä on piilopirtti? Etkö tunne polkua paremmin?

Anari, Jouni, Sorri ja Kormu tulevat.

Anari. Kavala sammal on kasunut siinä, missä ennen kuljin; en löydä polun päätä.

Pohjan paimen. Kohtalon polkuja polemme, kohtalo usein on omassa kädessä. Muistatko, täällä Kyllikki kulki ja kuhersi Kaukonsa keralla.

Anari. Muistan, ja muistot syövät sydäntäni. Voi, minua poloista piikaa!

Pohjan paimen. Kuin Kauko naisia rakasti, niin minä niitä vihasin. Mutta siitä vain kasvoi kiihkoni.

Anari. Kyllikin suostuttelen sinulle (Itsekseen) mutta kuinka Kaukoni pelastan!

Pohjan paimen menee nuotiolle. Olemme täällä nuotiolla. Keira, tarkasta vielä metsä!

Asettuu nuotion ääreen ja jää tuijottamaan tuleen.

Anari Keiralle kahden kesken. Muistatko kerran kun seipäitä pystytit pihalle, silloin Pohjolan isäntä löi sinua seipäällä päähän; suretko isännän surmaa?

Keira. Omapa päänsä pääsi saman seipään nenään. Armas Anari, tule kanssani.

Anari. Koskeeko sinua muiden kosto, Kauko kosti selkäsi syhelmät, miksi siis Kaukolle kaunaa kannat?

Keira. Sekoitat aatokseni. Mitä me muista välitämme! Menkäämme!

Keira ja Anari oikealle.

Ylmi. Kovin minua jo unettaa.

Kormu. Hei, Lippo liukas mies!

Lippo tulee iloisesti lappalaisen puvussa. Pyöri päivä, pyöri päivä! (Joikuu.) "Kjerika Antan härkäin sarvet ylettyvät taivaaseen. No, no, no, noo!" Niin minä pulkassa ajoin, joijuin, joijuin, no, no, no, noo! Miekkoset, erässäkö vai eksyksissä?

Jouni. Ajamme kuningashirveä. — Liukas Lippo, kielilaukku, nahkojako taasen naukumassa?

Lippo. Ostatteko nahkoja, on saukonnahkoja, kärpännahkoja, ketunnahkoja.

Kormu. Myisit kerran omankin nahkasi!

Lippo. Omanko nahkani? Huiskis, vihellän, nahkani venyy ja vanuu.

Kormu. Joka kevät uusi nahka.

Lippo hiljaa Sorrille osoittaen paimenta. Tuo tuijottaa vaan tuleen ikäänkuin miettisi konnan koukkuja.

Sorri. Ei paimen puhu paljon, murjottaa vain ja myrähtelee. Sanotaan, että paimenella on kesy käärme povella.

Lippo. Käärme sillä on sydämmessä.

Sorri. Minua peloittaa Pohjan paimen.

Lippo. En minä mitään pelkää, huiskis, vihellän, heitän kasvoihin kauhallani.

Kormu. Sinulla on kai ketunnahka selässä. Käänny, niin häntäsi häilyy.

Lippo pyörii kantapäällään ympäri.

Lippo. Hyvät ystävät ja huonemiehet, mitä te veistelette! Aulis ja auttavainen olen, en kaiva kuoppaa toiselle, en varasta enkä valehtele, en suhaja, jos minulle mikä salaisuus korvaani kuiskataan.

Kormu. Lyönpä oluttynnörin vetoa, että Lipolla nyt on iloinen salaisuus.

Lippo. En tiedä mitään, en kuule mitään, kaikkien kaveri ja ystävä. Yhtä hyvä on Pohjolan kuin Kalevankin mies, käyn kylästä kylään, nuuskin ja niistän, haistan, hieron kaupat ja…

Jouni. Vihellät. — Taulahattu, tuuliviiri, petät kaupoissa kumpiakin, livahdat, huiskis, vihellät! Hyödyt muiden hyöriessä. Muut tappelevat, sinä aina saaliin jaossa.

Lippo. Arvatkaas kun minä tappelin Lapissa kauhean noitaämmän kanssa ja olin ihan henkeni menettää, mutta heräsin toki vihdoinkin. (Ylmi nukahtaa.)

Jouni. Maatessasiko sinä tappelitkin?

Lippo. Päiväntyttären maassa, kääpiöiden valtakunnassa minä olin vuoden. Minulla oli tuohiset housut, taulahattu päässä, taniaiset jaloissa enkä syönyt koko vuoteen mitään, ja siellä minä makaisin vielä tänäkin päivänä, jollen olisi ollut niin saamarin sukkela. Minä petin sen noitaämmän, sen kauhean syöjättären.

Jouni. Pistitkö sen laukkuusi?

Lippo. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät: "Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä, jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.

Sorri. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.

Lippo. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.

Sorri. Kuinkas sen selität?

Lippo. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!

Jouni. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.

Lippo. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!

Kormu. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?

Lippo. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut. Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle ison makkaran, paksun kuin hakotukin.

Jouni. Sianpistäjänäkö olit Pohjolassa!

Lippo. Louhi lupasi toisenkin makkaran jahka löydän Lemminkäisen! Nyt minä menen sitä perimään.

Pohjan paimen ottaa Lippoa korvasta kiinni. Jaarittelet ja paras aika menee hukkaan. Mikset sitä heti sanonut! Missä on Lemminkäinen?

Lippo. Ettehän te sitä heti kysyneetkään! Ai, ai, nipistät pahemmin kuin se noita-ämmä. — Lingonheittomatkan päässä tästä on Lemminkäisen piilopirtti, maakuopassa turpeitten alla.

Pohjan paimen tempaa kekäleen. Kaikki miehet metsään! Mutta hiljaa herättämättä! Pistämme tuleen koko myyrän pesän! (Pohjan paimen ja miehet menevät.)

Lippo. Minä katselen kaukaa, huiskis, vihellän! (Menee.)

Kyllikki peljästyneenä perältä, Keira toiselta taholta. Metsämies, mitä etsit?

Keira. Kelmeän kaunis impi, miksi vapiset? Oletko Tellervo vai metsän kuninkaan morsian?

Kyllikki. Olin kerran morsian. Ethän tee pahaa kuninkaalleni.

Keira. Itket, ihana, kaipaat kuningastasi.

Kyllikki tyyntyen. Kuninkaistani itken.

Keira. Missä on kuninkaasi?

Kyllikki. En tiedä . . .

Keira. Pyhä suru on sinulla, minä metsäinen mies mykistyn, millä huolesi haihduttaisin.

Anari näyttämön takaa. Keira, Keira! Mitä sinä seisot! (Hiipii esille.) Kyllikki metsässä yksin! Tiedätkö, missä on Lemminkäinen?

Kyllikki. Poissa kaukana…

Anari. Taivaan taatolle kiitos! En tullut tänne sinun pääsi päästimeksi. Helyahne harakka!

Kyllikki. Virran pohjaan jo heitin helyni. Anari, Anari, vaikka kantelit Kaukolle, poissa on viha minusta.

Anari taistellen itsensä kanssa. Kyllikki, nyt minä näen suuren surusi, nyt minä tunnen Pohjan neidon. Katala Pohjan paimen, en minä juokse juonillasi. Tule, Keira, kultaseni!

    Keira ja Anari menevät. Oikealta metsästä leviää punertava valo,
    kuuluu huutoja ja ryskettä.

Kyllikki hätääntyneenä. Pirtti palaa! Tappavat vanhan vaimon! Ainikki! Tiera! (Juoksee oikealle.)

Ylmi ja Sorri. Sorri, sain kamalan haavan. Tiera heilutti kuin vimmattu tapparaansa. Vieressä seisoi nuori vaimo, löi ja nujersi nyrkillänsä.

Sorri. Varmaan Ainikki, Kaukon sisar. Mutta poissa on Lemminkäinen.

Ylmi. Nainen kivahti paimenen kimppuun, repi ja kynsi, suojellen talutti vanhaa vaimoa.

Sorri. Miksi, hullut, tänne tulimme! Kuule, Pohjan paimen noituu!

Pohjan paimen. Lemmon leimu ja kirous! Iske Kormu, iske Jouni, Ylmi, Sorri! Kivi kalloon, keihäs kylkeen! (Kyllikki huutaa.)

Ylmi. Vaimon ääni! Huusi kuin rintaan ammuttu alli.

Sorri. Pois, pois!

Ylmi ja Soxri juoksevat metsään oikealle.

Lippo juoksee oikealta. Parempi naarmu suussa kuin haava päässä. Huiskis, minä vihellän. (Juoksee vasemmalle.)

Pohjan paimen raastaen Kyllikkiä. Kuolema ja kirous! Lemminkäinen on päässyt pakoon! Häh, nyt sain sinut kiinni!

Kyllikki. Päästä, päästä!

Pohjan paimen silittää Kyllikin päätä, joka seisoo kuin kivettyneenä. Älä pyristele! Kuinka sinulla on valkea nahka! Silitän, sivelen niinkuin kuningaskäärmeen silkkistä selkää, sivelen, silitän, nauratan, nukutan. Hyssys, hyssys! — Kauvan olen naisetta ollut, kauvan oli mun naisia nälkä, tiedätkö sinä mitä on nälkä! Sivelen, silitän!

Kyllikki. Häijy henkesi hehkuu ja polttaa kasvojani, ah, mikä ahdistus! Auta, Lemminkäinen!

Pohjan paimen vihasta sähisten. Kuolema Kaukon suvulle! Lemminkäisesi, lemmon ruoja, pääsi käsistäni. Hengitä, Kauko, vielä hetki, kipeemmin koskee silloin kostoni nuoli.

Kyllikki. Päästä minut, päästä minut!

Pohjan paimen. Taikoen tempaan pienen nälkiintyneen kyyni, annan sen imeä solut ja suonet, juoda kaikkien naisten naurajan maksaa. — Hyssys, sivelen…

Kyllikki. Älä sivele!

Pohjan paimen. Hivelen hiljaa!

Kyllikki. Katala, älä katso minua noin!

Pohjan paimen ikäänkuin manaten. Katson ja katson sydämmesi soppiin, vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman.

Kyllikki. Oh, sinä olet kauhea!

Pohjan paimen. Väsy kun minä väsytän! Tule, tule! (Raastaa Kyllikkiä.)

Kyllikki rukoillen. Älä raasta, älä revi minua! Polvillani pyydän, paimen, paimen, päästä kotiin, älä ryöstä, älä huumaa minua!

Pohjan paimen kiihkeämmin. Silitän, sivelen…

Kyllikki. Tulkoon nyt kuolema!

Anari ja Keira tulevat. Tämä on hirmuista! Pois täältä, en palaa tänne ikinä!

Keira. Pois, pois! Korpeen rakennamme kotimme.

Pohjan paimen. Kerran sun ryösti kaunis Lemminkäinen, toiste ryöstää sun ruma paimen, kolmannen kerran surman sulho. Hyssys, hyssys! Nyt sinä olet mun! (Nostaa Kyllikin syliinsä ja vie vasemmalle.)

Sorri jälessä Jouni, Kormu, viimeisenä Ylmi. Ei petokaan pitele hurjaa Tieraa, paetkaamme!

Pujottautuvat tiheikköön, Utro, Vento ja Arra ajavat heitä takaa ja katoovat. Tiera tulee kirves ilmassa, jälessä Ainikki taluttaen Lemminkäisen äitiä.

Tiera. Tulkoot, niin halkaisen kallot kirveelläni! Missä paimen? Kyllikki! Kuulin kiljahduksen. (Syöksyy metsään.)

Äiti. vaipuen kivelle. Ah, kuinka koski! Nyt on loppuni lähellä.

Ainikki. Voi, surkeutta, emo, nostivat kauhun kasvoillesi.

Äiti. Pelastuihan Kauko?

Ainikki. Kauko, Kauko!

Lemminkäinen tulee nopeasti ja rientää äidin luokse. Emoni, emoni! Saarelta näin paksun sauhun!

Ainikki. Paimen ja Pohjolan miehet polttivat kotimme.

Lemminkäinen. Pohjan paimen!

Äiti. Älä mene!

Lemminkäinen. Tässä seison ja suojelen sinua!

Äiti. Kiitos vakainen Luoja, olet, lapseni, elossa!

Lemminkäinen. Miksi jätin sun yksin? Tässä seisoo poloinen poikasi.

Äiti. Kohta katoo kaikki elämä kuin varjo silmistäni.

Ainikki itkee. Nyt tuli suru ja surma!

Äiti ojentaen kättään. Kauko! Pitele kättäni kun kalma kouristaa sydäntä.

Lemminkäinen. Pyhää kättäsi pitelen.

Äiti. Oh, lapset, pois menen nyt Manalan ikimajoille! (Menee tainnoksiin.)

Lemminkäinen. Synnyttäjäni… herää, ihana vaimo!

Ainikki. Meni horroksiin! Katsos, silmät kirkastuvat, äiti näkee näkyjä.

Tiera. tulee etsien ja maahan tuijottaen. Tässä on oksa taittunut, tästä paimen on vienyt Kyllikin. — Mitä? — Kuoliko Kalevan vaimo?

Ainikki. Hiljaa!

Äiti tointuen hetkeksi. Kauko, aikani loppuu… kaikki loppuu ajallansa angervoisten…

Ainikki. Tyynny, äiti!

Äiti. Kyllikki… helohipiäsi… valkea vaimosi… Ota vaari onnestasi…

Lemminkäinen. Äiti!

Äiti. Riistä mielestä vieras vaimo! (Nousee kyynärpäälleen ikäänkuin näkyjä nähden.) Kuule, kuule!

Lemminkäinen. Mitä kuulet!

Äiti. Pohjolan pajassa painavat orjat suurta paljetta. Miksi siellä miekkoja taotaan? Suuri sota on tulossa… vainovalkeat kukkuloilla… merellä Kalevan haahdet… hävitys… sekasorto…! Sankarit käyvät sotia… katsos, katsos, Louhi ja paimen… käärme mekon alla… hähättää, hiipii… iske… iske, puhkaise toinen saastainen silmä… varo rumaa rimmettä Kalmiskankaralla… verivelka… ruma rikos… siellä paimen raiskasi raavaan… ah… isosi puhkasi… lempeni lapsi, lempeni lapsi… nyt… (Kuolee.)

Lemminkäinen. Kamala on Kalmiskankaran kirous!

Ainikki itkien polvillaan. Poissa, poissa!

Lemminkäinen. Ijäksi poissa.

Tiera. Ei ole vaimoissa vertaistansa, niin kuolevat Kalevan äidit.

Lemminkäinen. Tiera, ylin ystäväni!

Tiera. Manan viileitä vesiä nyt emosi henki liitää pitkän puhteen pitoon.

Lemminkäinen mietteissään. "Sankarit käyvät sotia". — Ensin kaivan miekallani haudan, sitten…

Tiera. Ei tullut suru yksin. Pohjan paimen raasti Kyllikin.

Lemminkäinen tarttuen miekkansa kahvaan. Paimen? Kyllikin… Nyt!

VIIDES NÄYTÖS.

Laaja rämeenranta. Suossa perällä joku räkämänty. On hämärä aamuyö.
Louhi ja Pohjan paimen seisovat arpaseulan ääressä.

Louhi. Minne kääntyy kohtalomme?

Pohjan paimen kulkee haparoiden melkein sokeana. Arvannee arpaseula. Anna tänne hurmeinen harja, kaikki on haltioiden hallussa.

Louhi. Kolmasti harjasin mieheni veristä päätä. Sitten isännän surman en ole nukkunut monta yötä, enkä ummista silmiäni ennenkuin pitelen surmaajan päätä näissä samoissa käsissäni.

Pohjan paimen taikoo.

Sano arpa syytä myöden, älä miehen mieltä myöden, sano totta älä valetta; lähe nyt arpa myötä päivän, jos on kalma kalmistosta; jos ompi sodan kiroista, lähe silloin vasta päivän!

Louhi. Minne kääntyy arpaneula?

Pohjan paimen. Epäiletkö, emäntä? Ei nyt arvaa arpaneula, vapisee kuin nuoren naisen ruumis kiivaan käden hyväillessä.

Louhi. Miksi toit tänne Kyllikin? Panin tuon äsken viruttamaan isännän vaatteita verestä.

Pohjan paimen. Hää! Viruttiko vaatteet?

Louhi. Pelästyi pilkkuja ja karkasi karjansa mukana.

Pohjan paimen. Nainen on riivattu.

Louhi. Taisit pahasti pidellä. Siitä vähät välitän, mikset tappanut Lemminkäistä?

Pohjan paimen. Tuvan poltin. Kun en tavannut tappajata, ryöstin vainolaiselta vaimon.

Louhi. Mitä tuvan tuhasta! Maitse meritse joukoin käyvät nyt kalevalaiset tänne ja ruttona riehuu Kauko edellä.

Pohjan paimen. Vaimo on esteeksi meille. — Aja se karjansa keralla Lemminkäistä vastaan.

Louhi. Olet viisas ja varova… Päästäisinkö päivän piilosta?

Pohjan paimen. Hähhää! Kätkit päivän kivimäkeen. Sanovat Kalevan kuulun sepon takovan uutta aurinkoa.

Louhi. Uuttako aurinkoa?

Pohjan paimen. Pelkäätkö? Mitä minä auringolla! Tulenhan kohta umpisokeaksi, näen kaikki kuin harmaan seulan läpi.

Louhi. Päästäisinkö päivän?

Pohjan paimen. Tunnetko tätä turman paikkaa?

Louhi. Hornan henget asuvat täällä.

Pohjan paimen. Tämä rimpi myrkyttää miehen mielen, se vetää, vetää…

Louhi. Sinne kaadamme kalevalaiset.

Pohjan paimen. Ja Lemminkäisen!

Louhi. Sinäkö kostaisit isännän surman?

Pohjan paimen. Oma on minulla kostoni. — Minkä Kauko lempeen hukkasi, sen minä säästin vihalleni. Katsos tässä! (Näyttää vasamaa.) Karsikossa valelin keskiyöllä kärkeen käärmeen mujua. Nyt tunnen umpiputken ailueet!

Louhi. Näetkö ampua, paimen?

Pohjan paimen. Vaikka en näe, niin minä kuulen. Minä hiivin ja kuuntelen kuinka sykkii se sydän, jota enimmin vihasin… siihen tähtään, siihen ammun.

Kuuluu lampaiden kellojen kilinä. Kyllikki tulee repaleisissa vaatteissa. Lampaiden ajatellaan kulkevan penkereen alla.

Louhi. Kaukon kurja vaimo!

Pohjan paimen. Mikä hänet nyt tielleni heitti, nyt minä tarvitsen kaiken taikani.

Louhi. Joko virutit verisen liinan, korea Kaukon vaimo?

Kyllikki. Uu! — Verisen liinan?

Louhi. Jonka miehesi veritti.

Kyllikki. Katsos, eikö minulla ole koreat kisavaatteet!

Louhi. Kuin Tapion tyttärellä. Kisaanko menet vai mitä etsit?

Kyllikki. Lieto, laito lampaitani, silitän, sivelen… Hyssys! Missä on kellokkaani!

Louhi. Minne kadotit kellokkaasi?

Kyllikki. Nukkuu, nukkuu nurmen alla. Missä on kuninkaani?

Pohjan paimen. Oh! Luulin silmäni sokeaksi, sentään näen selvästi tämän kelmeän, kurjan kuvansa. — Pois, älä tule tänne!

Louhi. Mene tuonne kunne käsken, sieltä tulee kuninkaasi.

Pohjan paimen. Kurja kuningas!

Kyllikki. Kellot kilisee, kilikilikil, mutta ei kuulu kuningasta. (Mennen paimenen luo.) Tiedätkö sinä? Kuka sinä? Uu, uu, suden silmä… tulee harmaa hukka…

Pohjan paimen. Pois, pois silmistäni!

Kyllikki. Sivelen, silitän silkkistä selkää. Hyssys!

Pohjan paimen. Mitä minulla, kurja, on kanssasi tekemistä! Hyssys! Enhän tee sinulle pahaa.

Kyllikki. Sivelen… silitän… hiljaa… ei hukka tule, ei!

Pohjan paimen. Syytätkö minua, älä huuda, hurja!

Louhi paimenelle. Minäkin jo melkein pelkään sinua.

Kyllikki. Hyssys, hyssys, hiljaa…

Pohjan paimen nostaa kiven maasta. Menetkö riivattu…!

Kyllikki menee kiiruusti metsään, torven ääni kuuluu.

Louhi. Lemminkäinen!

Pohjan paimen. Lemminkäinen!

Louhi. Aseisiin pohjan miehet! Paimen, väijy ja kiihota väkeä!

Pohjolan orjia tulee.

Pohjan paimen. Yhtä minä väijyn, väijy sinä omaakin väkeä, Keira karkasi kavalan Anarin keralla.

Louhi. Vihassa lähenee nyt Lemminkäinen.

Pohjan paimen. Vihasta, koska emonsa vaipui kuolleena kankaalle.

Louhi. Tuleeko päivää päästämään?

Pohjan paimen. Mene, tiedä, hähhää! Entä jos huima Kaukomieli nyt vaatii sinulta tytärtä, kun kadotti Kyllikin.

Louhi. Ei ole tytär enään neito.

Pohjan paimen. Ei ole tyttäresi vielä maannut Turjan kanssa saman sulhaistaljan alla.

Pohjan neito tulee puukko vyöllä. Mitä supatat, sokko?

Pohjan paimen. Turja on tyytymätön… kulkee maita mantereita.

Pohjan neito. Kaupoilla kulkee Turja, kokoo kultaa ja karjaa. Kultaa sai hän kihloissani, mitä muuta vaatisi!

Louhi. Turja on suurta sukua.

Pohjan neito. Ei ole koko Pohjolan suvussa suuren säilän sankaria. Yksin nyt menen Lemminkäistä vastaan ja taivutan tahdollani.

Louhi. Sinä menet kunne käsken.

Pohjan paimen hiljaa Pohjan neidolle. Mutta jos Kaukomieli korskeudessaan nyt tallaa sinut kuin etanan polulle.

Näyttää vasamaansa.

Pohjan neito. Silloin…

Pohjan paimen. Silloin..?

Pohjan neito. Nyt vasta huomaan, paimen, olet hirveän väkevä. — Silloin veitsestä vilaus nopeampi kuin kuolevan ajatus. (Menee vasemmalle.)

Pohjan paimen. Silmässä välähti kuin veitsestä vilaus. Hiivinpä hiljaa jälessä. (Hiipii Pohjan neidon jälkeen.)

Louhi. Orjat! Väijykää vesaikossa! (Menee orjien mukana.)

Lemminkäinen täydessä sota-asussa, jälessä Tiera ja Ainikki. Metsästä kuuluu ryskettä ja miesten puhetta. Lemminkäisen joukko asettuu petäjien taakse, oksia taittuu ja niiden välistä välkähtää keihäänpäitä ja haarniskoita.

Tiera. Kaunis muotosi on synkkä, Kauko.

Lemminkäinen. Tunnen tämän paikan. Käynkö Tuonen takamailla?

Ainikki. Tämä on taudin ja turman paikka, suosta nousee kalman katku.

Lemminkäinen. Täällä nousee eteeni paimenen hirveä hahmo.

Tiera. Täälläkö sinut paimen uuvutti uneen? Tuossa on tarttunut oksaan naisen hiuksia, tänne paimen varmaankin raastoi Kyllikin, täällä…

Ainikki. Rikosten rimpi, josta emo varotti kuollessansa.

Lemminkäinen. Nyt ymmärrän emoni kohlut, isoni surman. Nyt ymmärrän paimenen hirmuisen elämän. Halveksin häissä paimenta, mutta voimallinen on velhon veri. Aina on miekkaani pelätty, aina on paimenen kiroja pelätty, hän yksin ei minua pelännyt…

Tiera. Kuin hukka haaskaa niin paimen nyt kiertää kamalan tekonsa paikkaa.

Lemminkäinen. Miksen tappanut tätä petoa, olisi nyt emoni elossa! Mustat veret nousevat sitä aatellessa.

Tiera. Monena yönä miekka kädessä kynnyksellä varjelit vanhaa emoasi.

Lemminkäinen. Voinko herättää haudasta emoni!

Tiera. Usein syyttä läksit sotaan, nyt käyt suurinta sotaasi. Tämä suo on surmaksemme.

Lemminkäinen. Täällä ennen isosi odotti, täällä minäkin paimenta odotan.

Tiera. Kyllikki, nuorikkosi kulkee vielä tämän ilmankannen alla.

Ainikki. Missä on kurja Kyllikki? Syö ehkä, onneton, orjan leipää.

Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä kirotussa jauhaa vaimoni jauhinkivellä, kyllä tunnen Pohjolan koston.

Ainikki. Hävittivät kotimme…

Lemminkäinen. Susien suvun tunnen. Tiera, minussa on hurja liekki, vielä minä mietin Pohjolan häitä.

Tiera. Nyt sytytämme sellaiset häävalkeat, että ne häikäisevät Louhen, paimenen ja Pohjan neidon.

Lemminkäinen. Pohjan neidon! Muuttuispa hurja haluni vihan hirmutuleksi! Miksen kivahda, miksen kiroa!

Tiera. Muista emosi pyhiä sanoja, varotti viimeisillään Pohjolan tyttären turmiosta!

Lemminkäinen. Taar'avita! Vielä on minussa Pohjolan tyttären lumous. Päin turmiota tai tukahtamaan tulikissaa!!

Tiera. Otamme pohjan akalta auringon.

Lemminkäinen. Horna ja hävitys! Kumu jo kuuluu Pohjolan kylästä, tuo tanotorvi!

Tiera. Soikoon Pohjolaan kauhun torvi!

Lemminkäinen. Kulkekoon nyt kalman kaiku aina Tuonelan tupiin, oma emoni havahtaisi ja kysyisi poikansa surun syytä!

Pohjan neito tulee, jälessä hiipii paimen ja piilee petäjien sekaan.

Pohjan paimen manaten, itsekseen.

Manalle sinut manoan, uuvutan iki-unehen, jost' et pääse päivinäsi ilman Luojan päästämättä!

Lemminkäinen. Manalanko vai sotahaaskalinnun ääni kutsuu minua kamppailuun? Minä tulen!

Paimen hiipii pois kun Pohjan neito astuu esille. Tiera tuo torven. Lemminkäinen nostaa sen huulilleen, mutta laskee sen kädestään huomatessaan Pohjan neidon.

Tiera. Mitä tuijotat!

Pohjan neito. Mikset soita, Lemminkäinen?

Lemminkäinen. Sinä täällä Pohjolan tytär?

Viittaa Tieralle ja Ainikille, jotka menevät.

Pohjan neito. Minä odotin sinua, Lemminkäinen.

Lemminkäinen. Louhiko sinut lähetti?

Pohjan neito. Istuin pitkät illat Pohjolan isossa tuvassa, kuuntelin myrskyä. Myrsky meni, sinä et tullut.

Lemminkäinen. Kuulitko paimenen äänen?

Pohjan neito. Silloin kuulin torvesi, nousin vuoteeltani, repäisin honkaisen oven auki: nyt tulee sodan suuri sulha!

Lemminkäinen. Ei ole miekkani vielä puhdas ilkeän isäsi verestä!

Pohjan neito. Valkaise uusissa verissä!

Lemminkäinen. Mitä tahdot?

Pohjan neito. Nosta heikko heimojen henki!

Lemminkäinen. Kavaltaisinko kalevalaiset!

Pohjan neito. Aina on katkera kiista näiden heimojen välillä.

Lemminkäinen. Louhi lähetti paimenen, koko Pohjolan mätäpahkan polttamaan kotini, surmaamaan vanhan emoni. Emoni, kuuletko, emoni! Unohtaisinko minä!

Pohjan neito. En paimenta pakoittanut.

Lemminkäinen. Ei naiset pakota paimenta. Vaikka hänellä on halu matala, on hän korkea kostossansa, hän on Hiiden heimolainen! — Ja sinä!

Pohjan neito. Minä?

Lemminkäinen. Olet pettänyt, pilkannut… Häväisitte häissä kunniani.

Pohjan neito. Minä nostan taas kunniasi.

Lemminkäinen. Itse minä itseni nostan. Vielä on sinulla sisua, vielä kiihoitat haluni. Sähise, tulikissa!

Pohjan neito. Kaunis Kaukomieli… Aina sinut on lempi lumonnut. Nyt kiehdoit vereni.

Lemminkäinen. Yhtä yötä kauvemmin en yhden luona levännyt.

Pohjan neito. Tule, yö on ihana…

Lemminkäinen. Tarjootko itsesi?

Pohjan neito lähennellen. Ah, tule!

Lemminkäinen. Kuules, viekas Pohjolan pimeä piika! — Mitä hulluja höpsin. — Olethan miehelle myyty nainen.

Pohjan neito. Menin kuin merkitty poro.

Lemminkäinen. Mikset kukerra miehellesi?

Pohjan neito. Tässä seison minä, Pohjolan ylpeä tytär ja nöyrryn edessäsi.

Lemminkäinen. Korkeana kulkee povesi…

Pohjan neito. Poveni on yhtä puhdas kuin emoni kodista lähteissäni.

Lemminkäinen nauraen. Entä Turja?

Pohjan neito. Katso minua! Sinulle tuon kukkeuteni ja neitsyyteni.

Lemminkäinen. Tulet kuin muutkin tulivat. Nyt sen huomaan. Ei ole sinulla emoni katseen kirkkautta.

Pohjan neito. Minä en ole kuin muut. Liian kauvan vaikenet, Kauko.

Lemminkäinen. Vaikenen emoni tähden.

Pohjan neito. Mädätköön emosi kuopassansa, minä tahdon kaikki taikka…

Lemminkäinen. Turjan vaimo! Mustaathan emoni puhtaan muiston!

Kyllikki tulee. Lieto, laito, lampaani, sivelen, silitän…

Lemminkäinen kauhistuen. Kyllikki, onneton Kyllikki! Näinkö sinut jälleen näen?

Kyllikki. Kuka sinä?

Lemminkäinen. Silmissä himmi, kamala kiilto! Oh! Mitä te teitte hänelle!

Kyllikki matkien paimenta. Vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman. Hyssys, hyssys!

Lemminkäinen vimmastuen. Velhon loihtuja? Paimen hänet loveen langetti. Kuka hänet lähetti! (Pohjan neito seisoo vaiti.) Vastaa!

Pohjan neito. Mitä minä Kyllikistä!

Lemminkäinen. Louhi, paimen… sinä, olette tämän tehneet.

Pohjan neito. Oma syysi… oma kylvösi.

Lemminkäinen. Taar'avita! Julma olet! Naarassusi! Porton julma sydän on sinulla.

Ainikki ja Tiera tulevat.

Pohjan neito. Kavahda sanojasi, Kauko! — Muistatko mitä sanoin silloin, kun kosit Pohjolan tytärtä: "jos me sytymme mieheen, joka ei suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme."

Lemminkäinen. Kiristä, kurista!

Pohjan neito kiivaasti. En minä kerjää, kopea Kauko!

Lemminkäinen Pohjolan neidolle polkien jalkaansa. Mene, Pohjolan portto!

Pohjan neito. menee pää pystyssä. Menen mutta toisin tulen! Kurja kuherukuningas!

Tiera. Monen naisen ja miehen voitit, tämä oli kaikista kaunein voitto.

Kyllikki. Hyssys, tule etsimään kadonnutta!

Tiera. Korea Kylli Pohjolan rievuissa!

Ainikki. Pieni Kylli, mitä on kadonnut?

Kyllikki. Jotain on kadonnut, kuule… kili, kili…

Lemminkäinen. . Tiera, Ainikki! Kaikki on nyt kadonnut! Oh, tämä myllerrys minussa, rikottu, revitty, raiskattu nuori, ihana elämä! Oh, ei ole missään maailmassa piilopirttiä, mihin minä nyt pakenisin!

Kyllikki Lemminkäiselle. Silitä, sivele, hyssys…

Lemminkäinen. Oh! Silitän, Kyllikki raukka, silitän.

    Silittää Kyllikin päätä, Kyllikki aikoo syleillä, Lemminkäinen vie
    hänet Ainikin luo.

Ei, ei, tämä on liikaa. Minä en voi! Tiera, Ainikki, viekää hänet pois, pois, muuten itse tulen hulluksi.

Ainikki vie Kyllikin pois, Lemminkäinen hetken vaiti oltuaan.

Ja nyt! Nyt ei naura Lemminkäinen, nyt en sääli, nyt en säästä, nyt en välitä mistään, en vanhojen äitien kuolemasta enkä hullujen naisten hädästä. Tiera, nyt minä riehun kauhun kulona, poltan kaikki, Pohjolan, Louhen, porton ja kaikki! Hähättäköön horna ja palakoon poroksi kaikki mieleni hirveän myrskyn edessä! Ja sinä, riettaan kohdun sikiö, kavala kaikkien kammooma paimen, onni ettei sinulla naista, onni ettei sinulla emoa. Minä revin nyt löyhkäävän lihasi, minä silvon nyt saastaisen silmäsi, heitän sen Pohjolan susille. Hei, miehet!

    Ponnahtaen isolle kivelle, huutaa ja tempaa torven. Miehiä
    tulee metsästä.

Nyt me panemme koko Pohjolan väen hullun myllyä jauhamaan! Pohjolaan!
Miehet Pohjolaan!

Lemminkäinen toitauttaa torveensa ja ryntää vasemmalle Tiera jälessä. Osa kalevalaisia rientää yli näyttämön, toiset syöksyvät puiden välistä taustalle; kuuluu huutoja ja kalvan kalsketta. Pohjan paimen hiipii esille ja asettuu syrjään. Louhi tulee kiihottaen väkeään. Yli näyttämön rientää milloin Pohjolaisia, milloin kalevalaisia ajaen toisiansa takaa.

Louhi. Lyökää, pohjan pojat! Surma isännän surmaajalle! Suohon, suohon!

Pohjan paimen. Hähhää, hähhää! Katsos, katsos, Louhi! Yksi, kaksi, kolme, neljä… tuossa pulskahti… toinen kiipee toisen päälle… painivat pyllyellen… sakea parta sammalissa… pohjolainen potkasi mahaan… upposi… hähhää!

Pohjolainen varjostaen silmiään, huutaa. Merellä näkyy Kalevan haahdet! (Menee.)

Louhi pelästyen. Merellä vieraat vainopurret? Päästäisinkö päivän?

Pohjan paimen. Päästä, päästä, hähhää!

Louhi. Annan orjille merkin.

Menee nopeasti vasemmalle. Pohjan neito rientää kiiruusti yli näyttämön paljastettu puukko kädessä. Lemminkäinen tulee toisaalta, paimen hiipii petäjän taakse.

Lemminkäinen. Väkeni hajalla, kaikki on hukassa. Missä paimen?

Kalevalainen huutaa. Päivä nousee Pohjolan mäestä! (Menee.)

Pohjan paimen käheällä äänellä haparoiden petäjän takaa. Missä olet, Lemminkäinen?

Lemminkäinen. Kuka kutsuu kurjalla äänellä? Oletko outo varjo vai kulkeva kuolevainen!

Pohjan paimen. En näe sinua.

Lemminkäinen. Astu esiin!

Pohjan paimen. Ennenkuin näköni sammuu, niin minä vaikka ryömin sitä ääntä kohden, joka hurmasi hullut naiset.

Lemminkäinen. Mitä tahdot, tässä seison.

Pohjan paimen. Nyt minä tiedän, mihin minä ammun. Nyt on koston hiljaisin hetki, hiljaisuus itse Tuonelassa. Etkö tunne minua, Kauko?

Lemminkäinen. Raskas rikos on täällä tehty.

Pohjan paimen. Tehty on tehty. Kalmiskankaran kirous!

Lemminkäinen miekka koholla. Nyt sinut tunnen, kurja, kirottu, isäni kirooma paimen! Samalla sijalla tällä raiskasit raavaan.

Pohjan paimen huutaen. Hää! Se tieto vie sinut Tuonelaan!

Lemminkäinen. Kuole!

Pohjan paimen. Samalla sijalla tällä isäsi sokasi silmäni! Viru nyt siinä, naisten naurattaja!

    Pohjolan paimen syöksyy esille ja ampuu ja näyttää siltä ikäänkuin
    hän ojentaisi käärmeen Lemminkäistä kohden.

Hähhähhää!

Juoksee perälle, Tiera kiiruhtaa esille, Lemminkäinen koettaa pysytellä pystyssä.

Lemminkäinen. Ah!

Suolta kuuluu kiljahdus.

Tiera. Paimen juoksi suohon, päivä sokasi… Punanen valo leviää yli metsän.

Lemminkäinen. Onko tuo rusotus päivän vai kuoleman kajastus?

Pohjan neito tulee.

Tiera. Päivä nousee… Mikä sinun on, horjut, Kauko?

Lemminkäinen. Paimen… noidannuoli.

Pohjan neito. Paimen —?!

Lemminkäinen. Myrkky on jo veressäni.

Rytkähtää maahan, Tiera avaa Lemminkäisen rintahaarniskan.

Tiera. Nostan myrkyn huulilleni.

Pohjan neito syöksyy Lemminkäisen luo. Lemminkäinen, lempeni…

Lemminkäinen. Pohjan neito! Sinä tulit. (Kuolee.)

Pohjan neito heittäytyy Lemminkäisen ruumiin yli. Lemminkäinen, Lemminkäinen! Et saa kuolla, sankari, nouse, sinä et saa kuolla! (Ottaa Lemminkäisen hiuskiehkuran käteensä.) Oh, kerran pidin tätä kädessäni, kuinka sinua silloin rakastin! Hyväilen, hyväilen… ei, ei… et sinä herää, vaikka hyvinkin hyväilen. Sääli sotaista silmää, sääli iloista sydäntä, sääli kultaista päätä, sääli, sääli…! (Nostaen päänsä.) Ja minä? Kaikki on nyt lopussa.

Tiera. Niin. Sortui suuri Kalevan poika.

Pohjan neito. Kaikki voima meni nyt minusta.

Tiera. Nopeasti vasama juoksee jousesta, kohoo hetken korkeimmilleen, juuri silloin alas putoo eikä tiedä pudotessaan, minne lepoon lentää.

Tiera peittää käsillä kasvonsa.