The Project Gutenberg eBook of Jaakkoo lähti Pariisihi...: Kuvaus Pariisin olympialaiskisoista v. 1924, by Jaakko Ikola

Suamen kansa valmistuu Pariisin kisoohin.
Mäkin lähren — —
Läpi Saksan me reissathan.
Perliinis.
Pariisia kattelemas.
Pariisin Punaases Myllys.
Pelit alkaa.
Keihäänheitto ja 10,000 juaksu.
Viisiottelu ja estejuaksun alku.
Kuula meni plöröksi, mutta 5000 alku oli komiaa kattella.
400 m. juaksu.
Nurmen kunnianpäivä.
Kymmenottelu.
3000 m. joukkuejuaksu.
Se 10,000 murtomaajuaksu.
Kolmiloikka.
Viästinjuaksut.
Kiakonheitto.
Maratoni.
Loppusoitto.

SUAMEN KANSA VALMISTUU PARIISIN KISOOHIN.

Antverppenis meni jo kyllä hyvi, mutta ku takaasi tultihin, nii Suamen poijat putiivat nyrkkiä plakkaris amerikkalaasille jotta:

— Orottakaa jänkit, vai te täs meinaatta pullikoora Suamen tasavaltaa vastahan! Olkaa nii isoja ja rikkahia kus tykkäättä ja komjasta taloosta kotoosi, mutta hyvät pitää olla värkit, jos meinaatta meille viälä Pariisis pärjätä — —

Niin meirän poijat pää vääräs kirrastivat takaasitulles, vaikka Pihkala koitti olla häräs ja sanua jotta:

— Älkää herrantähre puhuko tuallaasia ja sanoko jotta sivulliset kuuloo. Me saamma olla kovasti tytyvääsiä ku nuanki hyvi meni! Se meni oikiastansa paljo paremminki ku m'olin uskaltanu toivuakkaa. Kattokaas sitä voi sattua vahinkoja ja kaikellaasia onnettomuuksia, eikä sitä yhtää tiärä kuinka sitä — —

— No tiätää sen, älä yhtää koitakkaa — — Nirrin me otamma pois amerikkalaasilta Pariisis, se on vissiä se — —

— No, jos otattaki, mutta pitäkää eres mölyt mahasnanna ja suu knapis, jottei ne saa tiätää, mitä me meinaamma. Emma suinkaa me oo ruattalaasia, jokka aina etukäthen lyäävät kaikki mailman kansat lauralta ja sitte saavat kiittää laupiasta taivasta jos niille sattuu tipahtamhan johnaki lajis jokin palkinto. Kyllä ne silloo hoilaa jotta:

»Een lyysande seeger för svenska färger idaag! — Voor venska Petteson tuu priljant under stormande piifall treetje priise i hopp opp!»

(Loistava voitto Ruattin färiille tänä päivänä! Meirän ruattalaane Pettesoni otti timantinkirkkahasti myrskyävin suasionosootuksin kolmannen palkinnon pystyhyn hyppäämises.)

Niin kirjootethan Ruattin sanomalehris suurilla tuuman korkuusilla puustavilla, mutta kuka ensimmääsen palkinnon vei, — siit'ei puhuta mitää. Ja jos sanothanki, nii johnaki lopus ja nii piänellä präntillä, jottei tahro saaraa selvää suurennusklasillakaa jotta:

Pihkala päätti pontevan puheensa Antverppenistä palaaville urheelijoollemma näillä' sanoolla:

— Koska näin on asianlaita ruattalaasten kans ja ottamalla huamiohon, jotta ryssät on vain selkhän antamista varte, niin emmeköhän voi yhtyä runoolijan sanoohi jotta: Ruattalaasia emmä ole, ryssiksi emmä koskaa tule, siis olkaamme suamalaasia — olympialaasiski!

— Se on oikee! — huuti heti Perttilän-Masa, joka kans siinä sakis oli.
— Joka sitä vastahan sanoo, sille klupua kalloho!

Ja nii se tuli yhtehööseksi päätökseksi, jotta pirethän suu kiinni ja ruvethan treenaamahan heti Pariisin olymppialaasia varte kaikes hiljaasuures. Ei puhuttu paljo, puhistihin vai. Kankahat kumaji, mettät kahaji ja maantiät pöläji ku meirän poijat truiskiivat murtomaata pualtahyssyä ja täyttä vauhtia n'otta sinitti. Sitä tehtihin pari vuatta ja sitte syksyllä, ennenku Pariisihi lährettihin, alaattihin oikee se viimmeene voitelu. Nurmen-Paavoki lähretettihin Ruattihin koittelhon sen Viiren kinttuja vähä ennakolta, ku ne ruattalaaset nii kovasti trossasivat sen pualesta. Viire oli voittanu Kööteporin kisoos, ku ei Nurmi ollu siälä, ja ruattalaaset kehuuvat sen Viiren olevan ny parhaas kunnos. — Sanoovat jotta meirän Paavo ei töhri enää yrittääkkää Viiren kans, häviääs ku potaska — —

No Paavo pantihin sitte koittamhan ja se ilmootti piruuttansa ruattalaasille etukäthen jotta:

— Saas nährä, kuinka sen Paavon oikee käyrähän — — Ei sitä ny olsi trengänny heti nii suarahan sanua — —

Tukholman statioonilla sitte juaksivat Nurmi ja Viire ja 18,000 ruattalaasta oli tullu kattomhan ja hurraamahan, kun Viire voittaas

Heti tarttipaikalta otti ruattalaasten hengen kiinni ja niiren piti ruveta huuthon Viirelle jotta:

Viire puri hammasta, potkii mitä kintuusta lähti, mutta aina vai vilajivat Paavon piaksunpohjat sen nenän eres.

— Faan an namma Viire! — huutivat ruattalaaset nyrkit pystys. — Ota kiinni se!!

— Kun em mä saa! — huakii Viire — Ku se menöö alta pois, eikä anna mun purtata ollenkaa!

Aina vai oli Viire jääny, vaikka Paavo oli lopus jo vähä pirätellykki ja kattellu kehuansa jottei mailmanennätystä ny aiva pilalle krussaa tyhjän tähre. Loikkas sitte vai nuan niinku flikat maaliviivalle ja tykkäs jotta:

— He va nu een faans fintupp he de — — (se ny kauhia finni on) Ja mithän olivat koittanhet seliittää, jotta Viiren vatta ei ollu oikee kunnos. Se on selvää se! Vähemmästäki.

Ku toren sanoo, nii kyllä se nii oli, jotta haukkoomalla täälä kotomaaski orotettihin tiatua Nurmen ja Viiren kaksinkamppaalusta Tukholmas' n'ottei unta tahrottu saara. Ei me silloo viälä uskaltanhet oikee luattaa Nurmen puuheehi, jotta se nii varmaa sen meno on. Ja sitä varte henkikurkus soittelivat ihmiset kaikkihin sanomalehtien toimituksihi jotta:

— On tääl ollu kauhia tulipalo ja Jaapanis sellaane maanjäristys jotta koko mailma tutajaa ja ihmisiä kuallu ku häkää — — vastaalin mäkin telefoonis.

— Tukholmas! Ettäkö te kuule? Mikä pöllöö siälä puhuu, jok ei tiärä mistää! — — kirrastivat ihmiset.

— Ei sen oo käyny kuinkaa! Huamennahan se vasta juaksoo — piti meirän toimittajaan kärsivällisesti seliittää, sillä niit' oli niinki innostunehia kansalaasia, jokka kyselivät jo päivää ennen, ku oli juastukaa.

Ja sitte ku se oli ollu se juaksu, nii koko päivän aamusta iltahan sai huutaa telefoonihi jotta:

Ja vaikka n'olis kysynhet mitä, nii aina vai me huurimma jokahittelle jotta: Nurmi voitti, — oli siälä sitte kihlausilmootuksia eli tulipalo-uutisia tulos.

Sellaane innostus s'oli joka paikas. Ja ku sitte rahankeräys panthin toimehen ympäri maata jotta saatais rokunoota, jolla poijat lähretethän sinne Pariisihin, nii kyllä vai jokahinen koitti olla touhus ja antaa osansa. Kitupiikikki olivat nii rennolla päällä jott' eivät yhtää nuukaallehet; antoovat heti mitä lämpimimmän kannatuksensa yhteeselle asialle ja olsivat antanehet oikee rahaasta rahaaki, jos olis sattunu olemhan. Joka paikas koottihin kipoolla ja kapoolla ja ku valtiokin purotti pualimiljoonaa, nii syksystä aikaan saattoovat poijat ruveta oikee tosissansa treenaamahan.

Toukokuus pirettihin sitten viimmeene kentraaliharjootus eli nii sanotut »karsintakilpaalut» Helsingis muka erustajaan valittemista varten Pariisin olymppialaasihi — vaikka n'oli valittu ja määrätty jo aikoja sitte! Kattokaas s'oon sillä lailla, jotta se kuuluu taktiikkahan: joka maa koittaa narrata ja puljuttaa kukin laillansa toistansa nualla karsintakilpaaluulla.

Ruattalaaset pitäävät sitä taktiikkaa, jotta ne levittäävät ittestänsä etukäthen paljo parempia tuloksia ku saavat. Ja ovat sitte mahtavia ja trossaavat, jotta heiltä vasta mailmanmestaria tulooki joka lais. — Ja paras taktiikka se ruattalaasille onki, sillä ku koitos sitte tuloo, niin ei niillä oo enää mitää sanomista.

Meillä suamalaasilla ja amerikkalaasilla on taas aiva toisellaane taktiikka. Sellaane, jotta mailmalle ilmootethan vain Jopin-postia, huanoja tuloksia ja kaikellaasia onnettomuuksia, nyrjähtymisiä, venähtymiä ja jalaan katkiamisia ja muuta sellaasta, niinkus muistatta sanomalehristä jott oikee pakkas itkettämhän ku niitä lehriistä luki.

Täs valehtelemisen konstis on amerikkalaasilla kumminkin rekortti. M'ei pärjää niille vaikka kuinka yrittääsimmä. Kerraasti tuli jo Atlantin takaa kamala surunvalitussähkösanoma, jotta niiren paras miäs oli tapaturmaasesti kuallu —

Eihän se korjaa oo, mutta toren pitää aina sanua. Me suamalaaset jo liputimma kiältä jotta:

— Ahas, no nyt ei meill' oo hätää mitää! — Vai on se kuallu? Olipa se surkia paikka — —

Mutta ku kilpaalut sitte tuli, nii ilmestyy se amerikkalaane kuallukki kentälle tervesnä ku pukki ja vei ensi palkinnon!

No nii, ne meirän karsintakilpaalut pirettihin sitte taktiikan mukhan ja kovasti huanoja tuloksia saatihin ja paljo väkiä oli kattomas ja toristamas, jottei mitää fuskua tehty. Amerikan, Ruattin, Enklannin ja monen muun maan konsullit ja tiplomaatit olivat tullehet nuan vain muka muina miähinä kans kattelemhan, mutta tarkasti panivat paperille tulokset ja nopiaa sähkööttivät tiarot kotomaahansa, mihnä kunnos Suamen urheelijat olivat. Eikä me ollu huomaavinamme.

Poijat olivat luvannehet ja tekivät tyätä neuvottua, eikä mitää feiliä tullukkaa siihe asti ku Ritola otti ja munas ittensä. Se Ritola ku on sellaane viriä poika, jotta sit' ei tahro saara piretyksi millää aisoos ja sitä se Mikkolaki oli pahite peljänny ja varoottanu.

Ku 10,000 meeterin juaksijat olivat tarttilinjalla, nii Mikkola meni viälä varooksi sen Ritolan puheelle, näytti nyrkkiä ja sanoo jotta:

— Ja muistakki ny Ville, jotta kattot tarkasti ethes, jottes juakse liika lujaa! Kyllä se saa rennolta näyttää sun menos, mutt' älä vai munaa ittiäs!

Ja nii lähtivät poijat painelemhan ympäri rataa. Kiärtivät monta kymmentä kiarrosta tasaasta tahtia pualinukuksis n'ottei havaattukaa ennenku oli enää pualikiarrosta jälellä.

— Pirätä, pirätä Ville! — kuuleksä! — pirätä helkutis, muutoon menöö mailmanennätys lävelle — —

Mikkola painoo peräs senku lyhkääsillä säärillänsä kerkes, mutta kuinkas s'olis mailmanmestarin kiinni saanu?

— Pirätä, pirätä Ville! — karjuu Mikkola. — Voi hyvät ihmiset, ottakaa se kiinni! Nakakkaa sitä puulla, paiskakkaa lakilla, se särköö mailinanennätyksen ennen aikoja —

No silloo käsittivät kattojakki vaaran suuruuren, rupesivat huutamha ja huitoomhan Ritolalle, paiskimhan lakiilla n'otta viimmee se heräs — mutta silloo s'oli jo myähäästä.

Vaikka se pani jarrut päälle ja löi takapakkia sen ku kerkes, n'otta kantapäästä nahka lähti ja savu nousi, nii mikää ei auttanu. Vauhti painoo miähen maaliviivalle ja mailmanennätys meni rikki jotta pritkahti

MÄKIN LÄHREN — —

Hätäkös s'oli niiren urheelijaan Pariisihi lähtiä, ku koko Suamen kansa kokos niille rahaa ja eväspussihi pisteli kokonaasia voitritteliä, kärrynpyärän kokoosia meijerijuustoja ja vaunulastin knäkkileipää, mutta toista s'oli mun! Ja munhan sinne ny ainaki piti päästä kattomhan, kuinka niitä olymppialaasia oikee pelathan. Mutta ku aikani olin hypänny ja hääränny, nii jo nousi ku nousiki rahat ku konttuurista. Ja konttuurista ne nousiki. Oikee hirvitti ku annettihin niin paljo rahaa, jottei mun massikkani oo ikämailmas ollu nii pullollansa.

Oikee kukkaroparka oli revetä, mutta mä tukkin aina vai lisää ja sanoonki jotta:

— Verä ny nahkahas vai kerranki rahaa! Ooppas saanu tähän asti laihaposkisena oleella. — — Ja muista pitää kutis, jottes ennen aikoja rupia haukottelemahan, sillä matka on pitkä Franskanmaalle ja kialtolaki loppuu jo kolmen peninkulman pääs Helesingin rannasta. — Ja takaasi on kans tultava, muista se! Kolkuta hyvä ystävä silloo aijoos, ku on kotia lährettävä — —

Kaikki oli tollarin rahoja, ku Kansallispankis sanottihin, jotta parast' on ottaa Amerikan taaloja, ne kelpaa rahasta joka maas ja joka paikas eikä trenkää hypätä pankiis shekkipaperien kans.

Ja sanoo ne siälä pankis niinki, jotta jos rahat loppuu, nii kyllä kruununkyytillä takaasi pääsöö.

Passit, pussit ja muut sellaaset, n'oli pikku asioota, mutta se franskankiäli mua rupes peljättämhän, jotta kuinka siälä oikee pärjää tällääne rukhisen leivän miäs ku mä, jok' en osaa muuta franskaa ku »koknak», »portviin», »benediktiin», »puljong», »kalsong» ja »oteklong». Siinä s'oli kaikki mun franskani.

Mutta sitte näin yhren kirjakaupan klasilla tulkkikirjan, jonka nimenä oli jokin »Piäni Pariisin kävijä», ja sen mä ostin n'otta naskahti. Ei siin' ollu ku parikymmentä lehtiä, mutta hintaa oli kehrattu panna lähes kakskymmentä markkaa. Eikä yhtää pluutattu. Kyllä mä tykkäsin jotta s'oli liika tyyris, mutta ku lukemhan rupesin, nii havaattiin jotta siin' oli franskaa friskisti koko rahan erestä, liikaaki. En mä tarvinnu pualiakaa koko matkalla.

Sitä mä lujin n'otta pää höyrys Helsinkihi asti. »Mösjöö», s'oon herra. »Matammi», s'oon frouva ja fröökynä, kumpi vai, niinku Pariisis passaaki. »Silvuplee», s'oon jotta olkaa hyvä; »mersii» — kiitoksia paljo, »kompiäng» (sen mä muistin kompiaasesta) — mitä maksaa, »Uii», se merkittöö jotta »kyllä», ja se ny vasta helppo oli muistaa. Mutta laskusanoosta mä en saanu päähäni ku kaks: »sängkant», (sängynkantti), s'oon 50 frankia ja passaa kovasti hyvi. Samoon se toine: »sängsang» (ruattiksi sängsång), jok' oli 500 frankia ja tämmäs erinomaisesti välhin ylitte, välhin alle. Mutta se mukavaa oli, ku kaikkia kyypparia sanottihin »karsong» ja potun nimi oli vai »putei». Ja aina ku mä sitte siälä Pariisis kiljaasin jotta

Ja se muu franskan kiäli oli nii yksinkertaasta, jotta kaffi on kaffee, tee on tee, poliisi — poliisi, teatteri on teatteri, varietee on varietee, olyinpialaaset on olympialaaset, fintuppi on fintuppi — n'otta s'oli melkee purkista suamia.

Ku autollekki sanoo vai jotta: ptruu — nii pysähtyy heti. Ja ku vähä kärellä viisas jotta: annas mennä tuanne — nii sinne lähti. Ku kopisti nyrkillä kuskia selkhän ja sanoo jotta: topp — nii toppas siihe paikkaha. Taksameetris oli numerot, mitä maksaa ja rahoos samallaaset numerot, jottei muuta ku räknätä lantit äijälle käthen ja sanua jotta: saat mennä! Lakkia nosti viälä kaupanpäälliseksi.

S'oli lauantaki päivä ku me Helsingin rannasta lährimmä, me Olymppian pääroikka raskahat miähet, kuulantyäntäjät, moukarin paiskaajat, kiakon ja keihään heittäjät ja painijat, joill' oli niskat ku härjillä. Niit' oli treenannu, harjoottanu, keittäny ja paistanu, kuumas ja kylmäs löylys höyryyttäny Isoo-Armas n'otta n'oli aiva muatopualia. Toisia oli laihrutettu kymmeniä kiloja, jotta n'oli laihoja ku kurkelooset ja pantu kaks sarjaa alemmas. Ja toisia piäniä miähiä oli se Laitine syättäny ja lihoottanu nii sikamaasesti, jotta niiren käret seisoo uloöspäi ku pellon peljättimillä, eikä ne saanehet käsiä plakkarihinsa ollenkaa. Nenää ku niistivät, nii pöyrännurkkahan hinkkasivat, mutta kyllä ne sitte kans olivat väkeviä miähiä.

Kovasti oli paljo ihmisiä rannas saattamas ku lährettihin ja vanha kunnon Vilskmanni piti koko Suamen kansan pualesta puheen meille jotta:

Ei se pitkä puhet ollu, mutta väheetki olis piisannu. Saman olis tehny, vaikkei olsi muuta ku nyrkkiä näyttäny ja ähkäässy. Kyllä poijat tiäsivät, mitä niiltä orotettihin jotta: kaikki metallit Suamhen! Ja se se oli, joka pani tuumaamahan ja totiselle päälle n'ottei tahtonu ruaka maistaakaa.

Sitä varte mä meninki heti ravintolan pualelle, tavallisten pasiseerarien sakkihi, josta kuuluu iloone kilinä ja alkavan laulun tapailu. — Eikös sitä nii sanota, ku nuan hyräällähän ja otethan nuattia, ennenku oikee laulamhan ruvethan?

— No ka terve! Päivää, ook sä kans täälä Jaakkoo? — huikkas heti yks tuttu lehtimiäs, joll oli jo munkkikvartta nenän alla ja punaaset posket. — Tämä ei maksa ku 28 markkaa, ja jos pualiskan ottaa, nii 6 markkaa aina säästää — —

— Äläh, vai säästää siinä? No, min'oon päättäny elää nii säästävääsesti ku suinkin, jotta taitaa olla paras heti alkaa säästämhän — —

Ja ku me sitte pufetsikalta viälä kysyttihin sitä asiaa ja räknättihin, nii me otimmakin aina koko heelan. — Siinä ku säästi viälä enempi!

Ja kun säästävääsyys näytti kuuluvan niin kaverin kun munkin — tuata nuan, minä tarkootan minunkin — periaatteesihini, nii me päätimmä säästää koko matkan. Ja sen päällehän kannatti vähä ryypätäkki.

Me meinasimma justhin alkaa kaksäänisesti sen laulun jotta »Sellaasen mamman poikia ollaan» — ku siihe meirän pöythän tuli yks fiini herra ja sanoo jotta:

— Pardong, mösjöös, parlee vuu frangsee — — anteeksi saisinko esittää itteni?

— Minä olen mösjöö Tommila. — Herrat kai ovat matkalla Pariisiin? Ah, miten minä rakastan Ranskaa, viinin ja kauniitten naisten maata, sen ruususalonkia, Tuilerian kukkaisistutuksia, oo — — se on ihanaa päästä täältä pirtun hajusta ja tyhmien ihmisten parista sinne, missä silkki kahisee, punaiset hilylet hohtavat, aurinko paistaa ja linnut livertävät Välimeren hehkuvan sinisen taivaan alla! — Siellä on elämä, siellä maailma! Mitä täällä Suomes on — — phty ei mitää! Pitkää piimää ja kalakukkoja, ainaki Savossa. Minua inhottaa järkevät ihmiset — Minä lähden Pariisiin nauttiakseni elämästä! — — Lu-lu, Su-Su, Fru-Fru, Margoo frarallaa laa, kun kerran on rah-hah-hah-haa rahahahhaaa — rupes se laulamhan — — Pardong mösjöös, saisinko luvan juottaa herrat penkin alle — —

— No tottakai, dodakai! — Oikein hauskaa tutustua! — innostuumma jo mekki, jokka olimma luullehet sitä esti vai muutoon pääStäsekaantyneheksi.

Ja ku aikansa juteltihin ja tutustuttihin, nii meistä tuli pesta pruuterit Mösjöö-Tommilan kans. Sillä oli selvät ja kirkkahat periaattehet. Se oli oikia Bakkus ja villi satyyrityyppi, hianostunu rikas sialu, joka puhuu franskaaki ku hevoone, vaikkei ollu käyny rippikouluakaan, n'ottei sillä poikaparaalla ollu aavistustakaa esimerkiksi perisynnistä, joka meitä muita ihmisiä nii kovasti marrastaa.

Keulakannella oli jo tanssi loppunu, ku me kolme veikkosta löimmä kättä päälle, jotta me tahromma kolmiyhteesesti toinen toistamma tukien käyrä rohkiasti Pariisin viättelyksiä päin, ja ottaa kaikki, mitä Pariisi, tua mailman Paapeli, voi meille kirkassilmääsille nuarukaasille iloosta ja opettavaasta tarjota.

Me säästimmä sinä iltana jo aika lailla. — Ja nukuumma hyvin. Mösjöö istahallansa.

Seuraava päivä oli yhtä ihana. Kaunis kesääne päivä, meri peilityyni, »Ariadnen» orkesteri soitteli näitä uurenaikaasia fokstrottia, simmyä ja jassia ja mithän peijakkahan rynkytyksiä ovakkaa. Kovasti siinä näytti pitävän klenkutella ja nytkyttää hoituansa n'otta kumma ku ihmisen vatta sellaasta nytkytestä kestääkää. Passas siinä istua koritualis, kattella muiren mukaa ja maistella niitä suutavesiä ja muita sellaasia herraan suuvesiä.

Surku vai tuli meirän olymppia-urheelijoota, joita pirettihin ku kaleerifankia. Niiren piti syärä eli olla syämätä, justhin nii ku treenari käski. Toiset kitisivät nälkäänsä, toiset natisivat nahkaansa, jottei vatta enempää verä. Mutta mikää ei auttanu, olla piti, niinku oletettihin ja rehellisesti poijat käskyjä tottelivakki, eivät eres salaakaa horjahtanhet. Limunaatia ja kaffetta vai maistelivat ku kyhkyyset.

LÄPI SAKSAN ME REISSATHAN.

Sanothin, kun Helsingistä lährettihin, jotta me tuumma Saksan rannas Stettinin kaupunkhin. Ja niin kans tultihin, mutta esti yhtehe toisehe kaupunkihi, jonka nimi oli Swinemünde. Me hairasimma eväspussimma ja meinasimma astua maihi, mutta laiva kulkiki vai nii liki laituria jotta »nyt se pirättää, nyt se pirättää» — eikä pirättänykkää. Painoo ohi vai n'otta me jäimmä seisomhan kapsäkit kouras kannelle.

Me saimma seisua ainaki kaks tiimaa kapsäkit käres, ku aina vai ajettihin soukkaa jokia pitki. Eikä kukaa peijakas hoksannu sanua, jotta olis ne kapsakit pysynehet siinä kannellaki.

Maa oli alavaa jokiniittyä kummallaki pualella ja ihmiset hääräsivät justhin parahillansa heinänteos, käsiviikattehilla vai huitoovat.

Laivalla kerrottihin, jotta Saksan tulli on kovasti kranttu ja kronkeli, mutta meirän sakkia kohreltihin kovasti ystävällisesti, oikiastansa paremmin kun kotomaas. Helsingis hairasivat, ennenku laivahan päästivät, passit ja piletit pois ja hosuuvat perhän, jotta menkää, menkää. Minä pullikoottin vastahan jotta:

— Ei sitä ny nii vai mennä — — Muttei siinä mikää auttanu, passit ja piletit piti antaa pois vängällä.

Toista s'oIi Tettiinis. Siälä kuttuttihin höylisti laivan yläkannelle ja multaki kysyttihin jotta:

Aatelismiäheksi heti karahteerasivat! Ja vaikka se ny oliki vähä liikaa, nii noukkaani nostin ja tykkäsin vain jotta:

— No pitääshän sen nährä jo naamastaki, jotta mä se öon, Herr Jakob von
Vasa! Höören sie mahl, von Vasa!!

Kovasti kumartelivat knappiherrat matalaatte, ku antoovat passit ja piletit takaasi.

Ku rantahan laskettihin, kokoonnuttihin koko suamalaassakki yläkannelle ja laulaa hujahutettihin saksmanniille tulijaasiksi vähä Anssin-Jukkaa. Sattuu olemhan matkustajaan joukos jokin itäruattalaanenki Vaasasta, mutta se unohti nii koko venskaprookin jotta hartahasti veteli karskilla Härmän kiälellä purkista suamia meirän muiren finlentarien joukos. Nämä Härmän laulut näyttäävät olevan suamalaasten varsinaaset kansallislaulut ulkomailla. Ruattalaasekki osaavat niitä siälä kirkkahasti, vaikkeivät enää kotona muista.

Ja komeeta ja kovia lauluja ovakki, n'otta Tettiinin rannas tekivät poliisit kunniaa ja ihmiset ottivat lakit päästä.

Tullis meni muutoon kaikki hyvin, mutta kapsäkistä meinas tulla riita.
Kysyyvät jotta:

Ja ku siitä äijästä selves, nii jo tarttuu toisen kans nenästä yhtehen.
Se tutkas jotta:

— Sen tuanaasiako se sulle kuuluu — mutta maltoon miäleni ja sanoon vai jotta:

— Ja mitäs sä pihkanoukka sillä tiarolla tekisit? — S'oon hävitööntä ruveta täs meirän reissaavaasten rahapussia syynäämähän — sanoon mä ja samoon sanoo kaks suamaiaasta fröökynää, jokka seisoovat mun takanani.

Mutta se herra seliitti sitte, jotta se on laki sellaane jotta, jos on enempi ku 5,000, nii pitää ottaa toristus rahoostansa, sillä Saksasta poislähties ei saa viärä maasta pois yli 5,000 mk rahaa, jos ei oo paperia näyttää, jotta sit'on ollu enempi jo maahan tulles. Ku ei se mitää maksanu, nii mitäs siinä. Mä käännin plakkarit nurin, löin lompsat pöythän ja sanoon jotta

— No laskeppas nyt sitte äijä nua rahat, jotta mäkin tiärän kuinka paljo sitä rahan roskaa tällä poijalla oikee on.

— No nii mäkin tykkään, jotta raamatun tekis, ku ei ny kovin mahrotoonta — —

Mutta niille neiriille, jok'oli mun peräsnäni, niille vasta kamala paikka tuli, ku n'oli pannu rahansa piiloho, niinku mamma oli käskeny, jottei vai varaastetaasi.

— Kyllä se parasta on, jotteivät toisella rajalla ku ympärinsä tarkastaavat, ota pois.

Ei auttanu muu ku ottaa ja näyttää kinttunsa tullimiähille ja meille muille. Ja nätit kroikottimet niill' oliki, oikee poistiähensä pulskat mööpelit. Siältä sukasta vetivät framille naisellisen tukun punnan seteliä. Rahat räknättihin ja mä kattoon tarkasti päältä, jottei vai sen äijän sormihi tartunu flikkojen lappuja.

— Kyllä se on kauheaa — punastelivat fröökynät, ku lährettihin, mutta mä sanoon jotta:

— Jos mull'olis nuan korjat pohkehet ku teillä, nii kyllä mäkin olsin nostanu pulttua ja näyttäny — —

— Phi hi hi — tykkäsivät fröökynyt ja mä tuhistin kans vähä nenääni.

Otimma rannasta niinku herrat ainaki vosikan ja käskimmä ajaa rautatiäasemalle. Sen välin olis pitäny maksaa 1:50 Saksan kultamarkkaa. Se oli Suamen rahas nuan 16 mk, mutta ku perille päästihin niin 3 kultamarkkaa piti hellittää, vaikka me rähisimmä oikee poliisivoimalla.

Se vosikka valehteli aiva kirkkahalla naamalla, jotta s'oli meitä orottanu ja kantanu kapsäkkiä. Mä sanoon jotta:

— Valehteloo perhana, ku hevoone. — Ei oo orottanu, eikä kantanu mitää. —

Häviölle jouruun siinä rähäkäs. Maksoon sen 3 Saksan markkaa ja tarittin viälä pualta markkaa kaupanpäälliseksi.

Se kattoo suu auki mua, eikä meinannu käsittää. Silloon pistin sen puali markkaa poliisille ja sanoon jotta:

— Herra konstaapeli, olkaa nii suuremmoone ja antakaa tämä killinki tualle karvakorvalle erinomaasesta valehtelemisen tairosta. Piatarilaasen vosikan kans m'oon pärjänny rähinäs, mutta tälle minä en piisaa.

Ja poliisi antoo ja nauroo. Ja vosikka nauroo. Mäkin iskin silmää jotta jo oot eri heppuli.

Muutoon n'oon vosikat Saksas konun näköösiä. Niil'on jonkinlaane fiini livree yllä ja pääs paffista tehty silinterin mallinen töntterö. Meirän hessulla s'oli satehesta ja päivänpoltosta pahoon viäryny ja takaa revenny jotta hiukset törrötti ku olkitukku saunan luukusta.

PERLIINIS.

Stettinin asemalla meill' oli pari tuntia junan lähtöhön. Juotihin olutta, jota siälä sanothan »piiriksi», pureskeltihin knakkimakkaroota aijan kuluksi ja oltihin kovasti saksalaasia. Tarkasti sai kattua kapsäkkinsä perähän, jottei se lähre kävelemhän. Kyyppariaki piti ottaa kesken kaiken korvasta kiinni ja sanua jotta:

— Totta helkutis täälä Saksas on sama kertomataulu ku muallakin mailmas! — Kattos ny sinä kellnerin-penikka, ku nua numerot räknäthän sormilla yhtehen, niin siitä tuloo 9:45 — eikä 11:45!

— Ooh, pardon mösjöö! — huitoo kyyppi molemmin käsin. — Anteeksi minä en huomannu. —

— Ei mitää! Korvilles tarvittisit, mutten minäkää huomannu heti huitaasta.

Junamatka Stettinistä Perliiniin kestää vähä yli 2 tiimaa. Junasta nähtynä on ympäristö tasaasta laajaa kumpua, joka on kokonansa viljeltyä; ruis, ohra, vehnä ja kaurapeltoja. Ojia ei oo, vilja lainehtii nii kauas ku näköö. Mihnä tie kulkoo, siäl' on tiänvartehe istutettu lehtipuita. Taloonpoikaasasunnot on tiilestä ja outua on nährä, että saksalaasella maanviljelijällä ei oo juuri mitää ulkohuonehia. Korkeentaan yks, john' on talli ja makasiini. Kamppehet seisoo pihalla.

Junat ajaa siälä paljo kovempaa vauhtia ku Suames; nuan 80 km tiimas. Mutta vaunut on huanompia ku meillä. N'oon likaasen näköösiä, kulunehia. Vaunus käytävä ei kulje pitkipäi vaunua niinku meillä, vaan poikkipäi. Joka vaunun kyljes on kymmenkunta ovia ja sellaases poikkiosastos on tilaa 6 hengelle. Ovet suljethan tarkasti ennen lähtöä, eikä pirä kurkistella oviklasista pihalle, sillä yhtäkkiä voi tulla huiskata toinen juna vastahan ja hairata herralta pään mennessänsä, jos ei se oo kovin lujas.

Ku Perliiniin tullahan, ajethan ainaki nuan puolituntia esikaupunkien lävitte, jottei sitä oikee tiärä, koska on kaupunkihin tullukkaa, ennenkuin juna toppaa ja ihmiset lähtöövät hyppäämähän. Silloo on paras hairata eväspussinsa kainaloho ja painaa sakkihin. On niis eri hulina näis suuren mailman asemilla. Mutta ku pussistansa pitää lujasti kiinni eikä hätääle, niin aina sitä pärjää.

Perliinis lährettihin ensiksi ajamhan kaikki julkiset paikat. Otimma pirssiauton, mutta jouruumma ajamhan sellaasilla körökärryyllä jotta silmät päästä varista ja sualet pirinpärin. Ovat nii saksalaasia, jotta kaikis vosikka-autoos käyttävät umpikummia, jokka kolistaavat pirut irti ihmisestä, vaikka koittaas olla kuinka jumalinen. Käytihin Brandenburger-torilla, Sieges-Allee, Sieges-Seule, monet museot, valtiopäivätalo, ja mithän mahtavia pykninkiä kaikki olivat, mutta lopuksi ajettihin Perliinin suurehen hianohon ulkoilmaravintolahan, »Krollihin», Sieges-Seulen luona, siinä suuren oopperan viäres. Mösjöö Tommila seliitti kylmästi jotta: täällä m'oon ollu ennenki.

Se oli komia puistoravintola, rautapetooni-terrassit kaunihit istutukset, hauskat katokset riippukukkinensa. Suuri orkesteri soitteli fiiniä musiikia ja Mösjöö-Tommila keskusteli syvällisesti kyypin kans ruakalistasta, viiniistä ja parahista samppanja-merkiistä.

Fiiniä s'oli istuskella siälä kukkapurkkien ja kahisevan silkin keskellä kukkaterrasilla.

Siältä lährettihin kattomhan Sieges-Alleen suuria marmori-veistoksia, jokka seisoovat suaras preussilaases rivis kahrenpualen komjaa puistokatua. Oli siinä keisarin kuvia jos jonkinlaasia, oikee kunkku poikinensa, kaikki historiallisesti ja saksalaasesti tarkkaa tyätä.

— Käyrähän ny siinä kuulus »Unter den Linden» kaffilas, johna suamaalaaset pruukaavat istuskella. Käytihin siäläki. Se oli karulle avonaane ravintola, johna ei ollu etuseinää ollenkaa. Karullaki oli viälä pöytiä, johka tarjooltihin ruakaa ja juamista. Saksalaaset joivat vain kaljaa, »piiriänsä», ja söivät nahkalaukustansa voileipiä. Saksas on joka ihmisellä, niin miähellä ku naisella jonkillaane tuamarin nahkalaukku aina följys, johna ne kuljettavat tavarootansa ja evähiä. Ulkomaalaasen tuntoo heti siitä, jotta niil' ei oo nahkalaukkuja ja ravintoloos juavat muutaki ku olutta.

— Ooooh! — huurahti Mösjöö-Tommila justihin ku mä pistin piffinpalaa poskehe, — Quelle ce femme? — ja näytti sormella yhtä kaunista neitiä, joka istuu pöyrän ääres toisella seinää.

— Oo, teitä minun rakkaat tyhmät maamieheni, jok'etta parleeraa franseeta. Ettekö näe tualla kaunista madmuasellia?

— Se juuri, kom sii, kom saa, ce bon! — Minä tahdon tarjota hänelle kuahuvaa samppanjaa! — riehuu Mösjöö-Tommila. — Ette saa pahastua veikkoset, että minä olen niin ranskalainen — —

Meirän ei tiätysti passannu panna Mösjöö-Tommilaa vastahan. Se lähretti sanan kyypillä sille neitille, pyyti pariksi tunniksi oppahaksi automatkalle.

Mösjöö-Tommila, joka vissihin oli entisestä tuttu neitin kans, esitti meirät sille ja seliitti, jotta se on harvinaane kappales Thüringenistä. Kun oli syäty ja vähä viinillä virutettu hampahia, lährettihin taas autolla kattelemhan kaupunkia. Me istuumma kaverin kans etupenkillä autos ja Mösjöö-Tommila keskusteli vilkkahasti neitin kans takaistuumella. Ja aina välhin kuuluu niinku lehmä olis vetäny takakoipensa syvästä savesta.

— Oooh, te rakkaat tyhmät maamiäheni! — huitaasi Mösjöö-Tommila. — Mitä te ymmärrätte näistä suuren mailman tavoista!

Illalla jo lährettihin Perliinistä ja se Mösjöön opasneiti saattoo meitä uskollisesti asemalle asti. Raskas oli eronhetki, n'otta Mösjöö-Tommila sanooki, jotta:

— Jos ei mull' olsi niin paljo tuttuja madmuasellia Pariisis, nii mä ottaasin tämän Freulein Thüringenin joukhoni Pariisihin asti.

Heti sitte lährettihin, ku Mösjöö-Tommila oli viälä kerran pussannu fröökynää kärelle. Kyllä ne suuren maailman tavat on sellaasia, jotta aiva me pakkasimma mennä sekaasinsa. Mutta oli se hyvä jotta meill' oli se Mösjöö-Tommila joukos, jottei me aivan puuhevoosilta näyttäny kaverin kans.

Taisi olla jo hyvästi pimiä ku Perliinistä lährettihin pikajunalla painamhan Kölnin kautta Pariisia kohre. Ainakin tuntuuvat kaikki tavalliset pasiseerarit kovasti väsynehiltä ja fletkuusilta ku makuuvaunuhu kontittihin. Ja paljo meit' oliki suamalaasia samas matkas, kokonaasta neljä makuuvaunullista. Niis' oli urheelijoota kaks vaunullista, ja meitä joukkoho lähtenehiä sivilistiä, huutosakkia, niinku meitä karahteerattihin, toiset kaks vaunua. Mihkä osastoho vai päänsä pisti, nii joka paikas puhuttihin suamia, n'ott'oli aiva ku Suames olis reissannu, sillä erootuksella vai, jotta ei ruattinsanaa kuullu koko matkalla.

Siin oli vähä sellaasta kiirusta ja sekaasta se makuupaikkansa ettimine, jotta Mösjöö—Tommilanki kapsäkit joutuuvat muiren ihmisten pussien joukkohon, eikä Mösjöölle ittelle tahrottu löytää paikkaa ollenkaa. Se ku oli nii liikutettu siitä erosta sen fröökynän kans, jotta vaikka se olis istunu mihkä penkkihi, nii aina hetken päästä jokin pukkas kylkehen jotta:

Ja Mösjöö, jok' on rauhanmiäs ja aina kohtelias, nousi ylhä, teki fiinin kumarruksen ja jenkkas seuraavahan osastohon.

Min' olin jo nukkunu hyvän aikaa, ku Mösjöö ummes silmin yäpaita käres ilmestyy mun osastohoni ja kysyy jotta:

— Pardong mösjöö, voitteko sanua, herraseni, onko minun sänkyni tuotu tänne! — Se pitäisi olla tässä junassa mukana, mutta minä en jaksa käsittää, minne se on joutunut — — Ihmeellistä — — Mutta sehän on Jaakkoo! Hyvä veli pelasta minut noiden Holopaisten käsistä.

— Herra Jumala, minä tulen hulluksi! Koko juna on täynnä Holopaisia! — voihkii Mösjöö. — Minä olen etsinyt sänkyäni, ja mihin vain olen tullut, joka paikas on Holopaisia. Miehiä ja naisia, kaikki ne on Holopaisia. Tualla oli koko vaunu Holopaisia täynnä. Aina vain sanottihin, vaikka olisin minne mennyt:

Aamulla oltihin Kölnis. Se oli paljo siistimpi ja hauskemmannäkööne kaupunki ku Perliini, johna kaikki taloot on kolisavusta mustia ja likaasia. Kölnis on komeeta puistokatuja, rakennukset vaihtelevia. On ahtahia kiamurtelevia keskiaikaasia katuja, satavuatisia vanhoja taloja, luasteri- ja kirkkoraunicota ja niiren rinnalla uurenaikaasia loistohuviloota. Kölnin vanha tuamiokirkko oli nimensä arvoone ja Reinin mahtava silta saksalaasen teutoonihengen puhuva ilmennys. Franskalaasten miähitysjoukot Reininsillan molemmis päis seisovien jättiläiskokoosten kivisten keisaripatsahien juurella näyttivät hyttyysiltä härjän sarvis. Pari tuntia me suamalaasroikka kiärtelimmä Kölniä suurilla autopussiilla ja kattelimma ympärinsä. Käytihin ravintoloos pistämäs vähä sapuskoota poskehen ja olutta maaruhun ja nii taas junahan.

Kyllä näki jott' oli tultu teollisuusmaahan. Tehtahia ja savupiippuja joka pualella. Pelkias oli tehtahan piippuja ku honkia mettäs. Ykstoikkooseksi se pakkas käyrä kattella sellaasia näköaloja; ei ollu eres korttipakkaa joukos. Nälkäki rupes tulemhan eikä meirän juna seisonu sen enempää asemilla, ku että parahiksi kerkes suklaapussin ostaa, n'otta s'oli yhtehe aikaa oikee murheellista menua.

Franskan tullis meinas tulla tappelu. Sellaaset pikkuuset mustapartaaset franskalaaset äijänkänttyrät meinasivat viärä meiltä paperossit kapsäkiistä joka miäheltä. Ei olsi muka saanu tuara rajan yli muuta ku 20 suamalaasta paperossia, ja meill oli niitä plakkarit täynnä ja loput kapsäkiis. Siinä tuliki eri pulina ja kiälillä puhumine, mutta loppu oli se jotta me voitimma ja pirimmä paperossimma. Mutta kyllä siinä kans piti mekastaa ja huitoja molemmin käsin oikee hiespäin. Ja tupakin pistää tullimiähenkin suuhu, ennenku se oikee käsitti, mitä me meinasimma.

Sitte sitä mennä jurrattihin koko päivä kylien ja kaupunkien läpitte ja tuumattihin vai jotta minkähänlaane se Pariisi oikee on. Lentääköhän siälä heti flikat kaulahan — — —

PARIISIA KATTELEMAS.

Vaikka kyllä lujaa ajettihin, nii kaks tiimaa kumminki myähästyttihi. Vasta klo 12 yällä oltihin Pariisis Pohjoosella asemalla eli niinku ne franskalaaset sanoovat Gaar dy Noordilla. Ei sitä oikee tiänny, koska sitä Pariisihi tultihinkaa, ku mahtavaa kaupunkia oli ollu jo ainakin kaks tiimaa ennenku juna toppas. Silloo me pussit ja kassit käthhen, nytkähytettihin housuja ylemmäs ja nii astuttihin silmät tapilla junasta ku maalaaset ainaki jotta

Ihmisiä oli kovasti vastas ja aiva me olimma mennä sekaasinsa ja vähält' oli jottei me jo pyärtäny takaasi ku koko asemasali oli täynnä aiva tavallisia suamalaasia, jokka hurrasivat ja huutivat jotta:

— Hei hei hei, Suami eläköön! — Terve tultua kaupunkihi! — Kah päivää!
Ook säki Jaakkoo tullu? — No terve miäheen, mitäs Vaasahan kuuluu? — —

Peijakas viäkhön, meni koko tämninki penkin ala, ku oli ku ei olsi Pariisihi tullukkaa. M'otin nii noukkahani jotta huitaasin vai mahtavaa toisella kärellä ja sanoon jotta:

— Ai dunt noo, wat jusej! — Parlee vu vai frangseeta, perttanan poijat, ku kerran ollahan Pariisis! — Kyllähän tuata suamia saa aina puhua kotonaki —

Me olimma tilannehet etukäthen huanehen jottei meirän trängänny muuta ku ottaa auto ja sanua jotta:

Tämän hotellin nimen ja osoottehen m'oIimma kaverin kans Mösjöö-Tommilalta oppinehet nii hyvi puhtaalla franskankielellä n'otta se meni ku ittestänsä. Oli mihn' oli ja tuuli mistä tykkäs, nii ei tarvinnu koskaa muuta ku ottaa auto ja prätistää nua sanat — sitä paree jota pahemmin ne nenällänsä veti — nii aina tultihin n'otta plutkahti oman hotellin ethen.

Me olimma matkasta nii väsynehiä, jotta heti ku hotellihi päästihin, nii suaraa sänkyhy ja kuorssattihin vähä hartahasti n'otta oikee oli aamulla nenä kipiä ja paisuksis siitä tärinästä, mutta kyllä sitte kans oltihin friskiä poikia. Ja heti aamusta lährettihin kaupunkia kattelemhan ja suuri se pehkana oliki. Meill' oli neljä päivää aikaa kiärtää ja kattella ja me otimma sen asian oikee perinpohjaasesti. Meirän veljesroikkamma kulki joka hoolas, kolus kaikki teparttaamentit. Mutta lujalla siinä oli ja kiirusta sai pitää n'ottei tahtonu keriitä kotia ennenkö kahreksan aikoohi aamulla. Välhin oltihin nii väsyksis n'ottei tahtonu millää jaksaa portahia ylhä. Vahtimestarin piti usee perästä puntata.

Kyllä täytyy sanua, jotta eri kylä s'oon se Pariisi kaiken pualesta. Pinta-alaaki on kuulemma 78 neliökilometriä ja esikaupunkiinensa sanothan olevan asukkahia tuas 5 miljoonaa; s'oon melkeen kaks kertaa eneet ku koko Suames. Siitä sen arvaa mikä kihinä ja kuhina siälä karuulla kans sitten on. Suurimpia puistokatuja sanothan bulevardiiksi ja niitä siälä on jos kuinka pitkältä ja paljo. Saa tuntikaupalla mennä pökkööttää samaa katua, eikä loppua näytä tulovankaan. Ei siälä jalkapatikas jaksa pitkällekkää potkia ja sitä varte käytethän junia, raitiovaunuja, linjaautoja, maanalaasia sähköratoja, jokka mennä rytistäävät n'otta henkiä salpaa. Mutta pian niillä kans pääsöö kaupungin toisesta lairasta toisehen eikä kyyttikää oo ollenkaa tyyristä. Kovasti mukavia on n.s. »taksit» eli taksa-autot, joita siäl' on kymmeniätuhansia. Pohjamaksu on 75 santiimia, Suamen rahas silloon 1:50 mk ja matkan mukhan kohuaa maksu aina 20 santiimilla. Sellaasella nopialla ja mukavalla autolla saa laskettaa monia kilometriä 10 Suamen markalla, nii jotta autolla ajelu on siälä paljo halvempaa ku meillä. Mutta yleene tapa on jotta kuskille annethan viälä 10 prosenttia juamarahaa.

Juamarahan käyttö onkin Pariisis niin yleestä, jottei suamalaanen esti tahro hoksatakkaa kelle kaikille niitä lanttia pitää lykätä. Mutt' ei tarvitte peljätä, jotta siinä skantaali tulis, kyllä ne itte kukin pitäävät varansa ja muistavat osansa vaatia. Ottavat oikee kovillekki, jos ei meinaa antaa. Sanua tuiskaavat jotta, mitä se on herra, maksakaa pois vain. Kun menöö teatterihin, ravintolahan, varieteehi ja melkee mihkä vain, nii heti lentää vastahan jokin haarahäntä ottamhan lakkia, takkia eli sateenvarjua. Kovasti on kohtelias, kumarteloo ja hymyylöö jotta: olkaa hyvä — ja nii viärähän herran mösää johki naulahan jotta vinkuu. Ja poislähties tuarahan taas selkä kumaras ja vinoottaan jotta vassokuu — ja lantit käthen!

Sitte on viälä ovenaukaasijoota ja useen niin nättiä ja koreeta flikkoja; jokka heittäävät häntää ja kattoovat silmihin nii suloosen korjasti jotta rahapussi tahtoo hypätä ittestänsä herran plakkarista ja pakkaa lykkäämhän flikalle liijankin suuria rahoja. Kättä perhän vilkutethan ja sanothan jotta:

Ja moni tulookin, eikä turhaan, kunnes oppii Pariisin tavoolle. Teatteris on erityysiä paikannäyttäjiä, eikä niistä kiittämällä pääse, vaikka kuinka pokkaas. Markat pois vain ja koville otethankin. Jos ei heti lykkää lanttia kourahan, nii melun nostavat jotta kaikki suu auki kattomhan jotta:

• Kyllä siälä kovasti palvellahan ja ollahan huamaavaasia viarahan kukkarolle. Ja ku ulkomaalaasilla, jokka sinne ovat mekastamhan ja rypemhän tullehet, on rahaa, nii mitäs siinä, antaa setelitukkujen lentää, saahan niitä joka aamu pankista uusia. Ja hauskaa on. Ja monellaasta.

Niin mä tykkäsin, jotta koko Pariisi onkin tehty ja tällätty vain ulkomaalaasia varten. Ei ne franskalaaset itte paljokaa niis ilonpiroos oo mukana. Ne hoitaavat vain ruljanssia ja kattoovat, jotta ulkomaalaasill' on lystiä ja lämmintä. Kaikki nua lukemattomat tairemuseot, palatsit, puutarhat, oopperat, varieteet, sirkukset, tanssisalongit ja jos jonkillaaset huvi- ja ilopaikat ovat vain ulkomaalaasia varte. Ja niin se on, jotta satojatuhansia eri kansallisuuksia siälä kulkoo vuaret ympärinsä kattelemas ja mekastamas. Ei oo New-Yorkki amerikkalaasille mitää, Pariisihin pitää siältäki lähtiä ku oikee lystäällä tahrothan. Siinä sivus on sitten viälä se siunattu »taire», jonka nimellä ja varjolla saa ja passaa tehrä mitä tykkää. Onhan siälä Pariisis tiätysti vakavaa ja torellista tairettaki, samoon tiärettä, mutta humpuukia ja hulinaa s'oon pääasia. Pariisi s'oon suarahan sanojen yksinkertaasesti maallisten mekastusten puuronsilmä. Moraali ja siveellisyys näyttää siälä olevan herraparatkohon paljasta kuttaperkkaa. Hoitakhon kukin asiansa ja aapiskirjansa kuinka tykkää, ei siihe viranomaaset sekaannu eikä estettä paa. Keskellä yätäkin, ja yä se onkin Pariisis varsinaane päivä, saa nährä iloosen seurueen kulkevan keskellä katua tanssien ja laulaan täyttä kurkkua. Poliisi kattoo päältä, lysti loistaa senki silmistä ja saattaa kapulallansa lyärä tahtia. Elämä hotellils on omis huanehis yhtä vapaata. Ei siälä juuri suhriteta vaikka kymmenestä kurkusta verethän torvet suarina ja syrämmen pohjasta Anssin-Jukkaaki viiren aikahan aamulla.

»Herrooll' on hauskaa» — sanoo huanepalvelija, eikä verä ollenkaa noukkaa sikkarahan, sillä se ajatteloo juamarahaa, ku herrat lähtöövät. — Ja sit'eivät herrat ajattele.

Hotellia ön Pariisis joka toises taloos. Ei tarvitte peljätä, jottei siälä yäsijaa saa. On niinkin suuria, jott'on tuhannen matkustajahuanesta. Sen arvaa sanomata jotta n'oon sisustettu ja kalustettu kaikella mahrollisella loistolla ja mukavuurella. Hinnat on sen mukhan, mutta 20 frangin huanes on jo sellaane, johna passaa huanonpualeesen keisarinkin käännyyllä. Pääasia huanehes näyttää olevan mahrottoman leviät ja hyvin raurootetut sängyt, suuret peilioviset vaatekaapit ja erityyset ja erikooset pesualtahat, joist'ei ensikertalaane honaa mitää, ennenku kysyy. Suu siinä jää auki ja naama sellaaseksi jotta:

Hotellihuanehien hinnat vaihteloovat kuinka rookaa. Voi olla kaks samallaasta hotellia sisältä ja päältä, mutta toises maksaa pualta enempi kaikki ku toises. Samoon on ravintoloos hinnat. Sama ruaka, samat juamat, mutta hinnat kahta tyyrihimmät. Likööriklasi maksaa yhres paikas 4 frangia, toises 3, kolmannes pualitoista ja koko siistis pikkuravintolas, jok'on aivan viäres, vain 75 penniä. Yleensä juarahan ravintoloos vain klasiittaan parempia juamia. Kyypparit on mennä päästä sekaasin ku pohjoosmaalaaset komentaavat jotta:

Siinä tarvithan itte hotellin isäntä, ennenku se kumma ja summa selviää, mitä koko putilkka maksaa. Ja sivupualehen jäävät isäntä ja kyypit kattelemhan hulluja ulkomaalaasia, jokka maksaavat 50 frangia munkkiheelasta, vaikka sen saa viäreesestä viinapuarista 28 frangilla. Itte franskalaaset tilaavat vain piänen klasin halpaa viiniä, klasin kaffia tai mehua ja katteloovat vesi kiälellä ulkomaalaasia pohatoota, jokka heilutteloovat laskun maksos saran frangin suuria ja koreeta seteliä.

Olo ja elo on Pariisin hianooski ravintoloos kaikista kankeesta pöytätavoosta vapaata. Siälä näköö kunkin syävän kuinka tykkää, kynsin hampain. Sivullisist' ei välitetä juuri mitään, paitti kaikista hianoommis n.s. perhehotelliis. Ruaka-annokset ovat tavallisesti nii suuria, jotta yhrestä piisaa kahrelle. Niin siälä kans yhren portsuuna jaetahan kahrelle, kahren kolmelle j.n.e., eikä siin'oo mitää tavatoonta, s'oon aivan yleestä. Hyviähän n'oon franskalaaset ruakalait, mutta outoja ovat monellekki. Varsinkin harmitti meitä se, jotta liha oli paistinakin aiva veristä. Me kuljimma ravintolasta toisehe ja ettiimmä sellaasta, josta saisimma ruakaa suamalaasehe laihi. Viimmee otimma ittellemmä yhren piänen ravintolan aivan hotellimma likiltä ja rupesimma itte köökkimestariiksi. Menimmä keittiöhön, seisoomma kaasukeittiön ääres, viisasimma ja näytimmä kuinka meille pitää lihat paistaa. Pian ne kokit oppiivakki ja iloosesti kokkaroottivat meille sitten parin viikon aijan. Ruakalajien nimet oli tiätysti kaikki franskalaasia ja siin'oli aluuksi eri klottaaminen, ennenku päästihin kärryylle.

Se keittiöhön meno sai alkunsa siitä, ku meirän Mösjöö-Tommila mahtavuuksisnansa trossas, jotta hän kyllä ymmärtää näiren franskalaasten räättien päälle. Sanoo jottaL

— Ku me nyt oomma kerran Pariisis, nii me tiätysti syärähän oikia
Chatobrianki, ja tilas kans.

Kun ne »satopriangit» monellaasten ruakaöljys kastettujen vihannesten kans tuathin pöytähän, nii koreeta n'oli nährä. Mutta ku Mösjöö sitte suuta maiskutellen veti veittellä piffin syrjästä palan, nii veri truiskas ja raaka liha irvisti vastahan.

Ei se mitää puhunu, koitti vain pistää poskehen ja niällä. Ja me kaverin kans tiätysti peräs. Koitettihin nirhata sitä lihanpalaa ympärinsä, purra ja niällä ja huhtua viinillä alha. Mutta kun toistensa päälle sitte vilkaastihin nii, nii olthin ku lahtisikoja naamasta: veres koko truuttu. Siihen se jäi meiltä koko fiini satoprianki. Nii julmaa ja kovasti fiiniä ku se meirän syäminen oliki, remahti siitä lopuksi aikamoonen nauru jotta:

Mutta Mösjöö otti nii ittehensä jotta lähti suaraa päätä ravintolan keittiöhön ja ku oli siälä aikansa pullikoonu, nii jo tuathin tukevat ja hyvin paistetut suamalaaset sianlihakotletit.

— Täm'on nyt poijat »pork rotii», jottas tiärättä! — mahtavootti Mösjöö.

Muttei ne kommellukset siihe loppunhet; pahin munaus tuli lopuksi, ku Mösjöö tilas jälkiruakaa. Me kaverin kans syäthin jotaki kräämiä päälle, mutta Mösjöö seliitti jotta hänen vattansa ei siärä sellaasta. Hän tahtoo »viillettyjä omenoota». Se tilas sitte jotaki »pom'ia» ja oli syvästi loukkaapunu ku flikka toi sille — paistettuja perunan paloja!

Omena ja peruna on kuulemma melkee samoon franskankiälellä ja meirän
Mösjöölle tuli katala mistaaki, josta s'ei kärsiny kuulla puhuttavankaa.

Me kotoonnuumma siinä hotellis nii, jotta teimmä ittellemmä aivan oman ruakalistan, jottei tullu sekaannusta. »Voo a la Myrrha» (Myyrän vasikanlihaa), »Kotlet a la Kolehmaine» (Kolehmaisen kotletti), »Piff a la Peltone» (Peltosen piffi), »Potaash de la Fintupp» (Fintupin soppa), »Omelett Finlandais» (Suamalaasten munasotku) — mutta harikot ja muut hapankaljat tilattihin aina »a la francee».

Paljo siäl'oli Pariisis katteltavaa, monet suuret museot ja tairekokoelmat, maailman kuuluusat puutarhat Tuileriat ja muut mahtavat julkiset rakennukset, kuninkahalliset linnat ja yksityysten palatsit. Muistomerkkiä ja veistokuvia jos kuinka paljo. Tarvitaas kuukausia jos kerkiääs niitä tarkemmin syynätä. Muutamas mekki käyymmä. Se Louvren kuuluusa museo oli niin mahrottoman suuri ja paljo huanehia, jotta hyssytellä sai hyvällaasesti että päivänmittahan läpi pääsimmä. Kuvatauluja, suuria ja piäniä, oli siälä satoja huanehia täynnä. Siäl'on Italian, Hollannin, Espanjan vanhojen mestarien tauluja sylikaupalla. Oli se kuuluusa Monna-Liisakin, joka täs joku vuasi sitte varaastettihin mutta saatihin kumminki takaasi.

Monta suurta huanesta oli täs entises kuninkahallises linnas, josta nyt on tehty museo, viälä siinä kunnos, kun ovat ollehet kuuluusien kuninkahien viirennen- ja kuurennentoista Lutviikin aikana, jokka täs samas raris huushollia ja hovia aikoonansa pitivät. Siäl'oli Lutviikin kirjootuspöytä, pännä, sakset ja sikillit, mutta Lutviikia ittiä ei näkyny. Kattelin sen kaunihin Maria Anttuanetin mahtavaa sänkyratia jotta:

— Vai täs s'oon sekin Maija aikoonansa peppurehtanu? — Joo, joo, mahtuu mahtajat maanrakhon, mutta pykningit, sängyt ja huushollikapinehet, niinku tua Lutviikin nuuskatoosaki, tänne jäävät. Mitäs sillä sitte on väliä, onko ihmine elääsnänsä trenkinä hakannu halkoja toiselle, vai ähkyny rikkauttansa ja puhkunu mahtavuuttansa, komeellu, komennellu ja kurpinnannu toisia? Kummastakaa ei oo, ei isännästä enempää ku trengistäkää enää aivastusta jälellä.

Siälä entisten kuninkahien sänkykamaris muistuu miäleheni yhren vanhan kreikkalaasen filosoofin lystiksensä kirjoottama juttu rikkahan ja köyhän miähen kualemasta:

Se rikas miäs oli ollu suuri herra. Oli vippakonstiilla, vähinsä alkaappäältä varaastamallaki ja sitte muutoon puljuttamalla saanu paljo rahaa ja valtaa, »sivistystä» ja tiätysti ystäviä ja hännänkannattajia, n'otta s'oli lopuuksi siinä maas aika porho. Tapatti viimme hallittijanki ja rupes itte keisariksi. Mutta kesken kaiken tuli kualema ja sanoo jotta:

— Mull'on niin kovasti asiat levjällänsä ja viälä paljo tekemätä, jotta min'en ny tahro oikee keriitä!

— Ne saa ny jäärä ne sellaaset — — Täs on justhin kuallu yks köyhä suutarikin ja mun on määrä viärä teirät molemmat samalla paatilla Tuanelan virran yli.

— Orota nyt eres hetken aikaa — tykkäs keisari — Ja joutaahan se yks vaivaane suutari siälä paatis sen verran orottaakki, jotta mä saan määrätä asiani, kuinka pitää olla mun jälkheni ja kuka mun tavarani saa.

Ja ku se ruhtinas rupes panhon vasthan, nii viikatesmiäs siappas korvista kiinni ja karjaasi jotta:

— Pääsin nuasta vihliääsistä lestoostani, katkennehesta naskalista ja kenkärauskoosta, hyyrynmaksosta ja kylmän kynsistä. Ilolla mä jätän koko omaasuuteni, lestipussini sinne, viäkhön kuka tahtoo, syrämmestäni annan — —

Kuka tiätää kuinka syvhin ajatuksihin m'olsin siinä vaipunukkaa, jos ei se Mösjöö-Tommila olsi nykäässy käsivarresta ja sanonu jotta:

— Mitäs me näistä vanhoosta romuusta kattelemma! Lährethän me
»Punaasehen myllyhyn», siälä s'oon elämä! — —

PARIISIN PUNAASES MYLLYS.

Pariisin monista kuuluusista huvipaikoost' on se, jota sanothan »Punaaseksi Myllyksi» kaikkihin kuuluusin. Ja vaikkei sitä piretäkkää ensiluakkaasena varieteena, nii kyllä siälä vai jokahinen, joka Pariisis käy, pistäytyy. Sanokhot kukin luakista mitä tykkäävät, mutta eri mylly s'oon kumminki ja hauskempaa siälä vai pakkaa olemhan, ku niis, joita pirethän parempina. Kyllä me kolusimma ne kaikki, Kasinoo dö Parii, Olympic, Foliipersheer, Ampasadöörit ja monet muut, mutta niis oli se vika, jotta niis oli kovasti paljo valmista ohjelmaa katteltavana — mutta Punaases Myllys sai kukin pitää sellaasta mylläkkää ku itte tykkäs. Ja sehän se parasta ohjelmaa kumminki on!

Se Punaanen Mylly sijaattoo Montmartren kaupunginosas, johna enimmät muukki hulinapaikat on. Ennen sillä paikalla on kuulemma ollu oikia vanha mylly, josta sitte se huvipaikka tehtihin, mutta se on sitte palanu ja tilalle on rakennettu suurempi teatteri ku Helsingin Kansallisteatteri, jonka mallinen se Punaanen Myllyki on sisältä. Sen pääkäytävän yläpualella on punaasista sähkölampuusta tehryt myllynsiivet, jokka kaiken yätä pyäriivät. Ilonpito alkaa vasta pualenyän jälkhen ja kaikki karut on valaastu tuhansilla sähkövaloolla n'otta s'oon yhtä tulimerta koko kaupunginosa. Yäkahviloota, teatteria, varieteeta ja tanssisalonkia on joka taloos ja soitto ja tanssin humu kuuluu joka ovesta. Ihmisiä kuhisoo sakiana karuulla, autoja tuloo ja menöö. Fiiniä silkkipyttyherroja, kirjavia sakilaastyyppiä, paksuja isoomaha-pohatoota, erifärisiä naamoja, pikimustia neekeriä, keltaasia jaapanilaasia, konkkanoukka-enklantilaasia, piäniä vikkelöötä franskalaasia ja jos jotaki sorttia väkiä siinä vilisöö. Ja tuntuu siltä, jotta kaikki on hyvällä ja iloosella päällä, naurunremakkaa ja iloosta pulinaa joka pualella.

Paljo menöö väkiä Punaasehe Myllyhynki. Sinne mekki Mösjöö-Tommilan ja kaverin kans painumma.

Ihmisiä oli kaikki paikat täynnä, ja musiikki pelas n'otta katto kohooli. Ku toinen soittokunta lopetti, nii töine jatkoo ja koko se mahrottoman suuri ympyriääne sali oli tupate täynnä tanssivia paria. Kaiken yllä yhtämittaane kohu, ilo ja nauru. Se tanssiva ihmisläjä siinä laattialla porisi ja kuahuu ku pärinäpata. Samppanjakorkit paukkuuvat ja erifärisiä keijukaasia lenteli vasthan joka taholta n'otta henkiä salpas.

Tuskin m'olimma kaverin kans keriinny pöythän istua, ku Mösjöö jo mennä paasootti yhren krepuhännän kans tanssin tohinas keskellä salia ja huikkas meille jotta.:

— Hei te tyhmät rakkahat maanmiäheni! Tämä se on elämää! Min'en lähre enää koskaa Suamehe — —

Kyllä s'oli niin villi miäs se Mösjöö-Tommila, jotta oikee meitä peljätti.

Se vei meitä toisehen salihi, john'oli kaikki seinät purkista peilinklasia, silkkiä ja samettia, kukkakiahkuroota katot ja seinät täynnä. Laattialla tanssii parikymmentä balettiflikkaa ja viskoo tulipunaasia ruusuja ympärinsä. Jos oli toisilla kallihia hepeniä yllä, nii toisten puku ei maksanu penniäkää. Siinä ne pyärii, potkiivat ja sätkyttelivät sääriänsä n'otta olis pitäny olla pikimustat silmäklasit, mutta mistäs ne siihen häthän otti. Nästyykillä koitin mäkin nenänvarttani peitellä.

Humu oli täyres käynnis. Ku koitimma siitä niiren tassijaflikkojen sivuutte sivupöythän päästä, nii takinhännästä nykiivät, n'ottei tahtonu irti saara.

Mösjöö sai heti kaulahansa pulskan italialaasen flikan, joka silmät loistaan ruusukimppua heilutteli jotta:

Tanssihin menivät ja me kaverin kans tukiimma istumhan yhtehe syrjäsoffahan, john'oli mukava nojata ja kattella sitä kuhinaa.

Tuas 3—4 aikhan aamulla s'oli parahillansa. Soittokunta veti mitä kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja hihkuuvat ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n'otta seinät täräji. Kirjavia paperinauhoja heiteltihin ympäri salia, paperisilppua paiskittihin suut silmät täythön, samppanjapullojen korkit paukkuuvat, monenfäriset valonheittäjät katon rajasta, vaihtelivat färiä salis ja villi tanssin sekasotku pyärii laattialla. Loistavia, kahisevia silkki- ja harsopukuja, itämaan ilkosia tanssijattaria sen seittemät kilkuttimet ja tampuriinit käsis. Siinä keskellä paksuja klanipää ukkelia, solakoota frakkiherroja, enklanti, franska, espanjå ja koko Paapelin kiältensekootus ympärillä.

Kaks tukholmalaasta tukkuporvaria, tuas 60 vuatta, klania ja kauppaneuvoksen vattat, valkooset liivit ja kultaaset knapit, monen tukholmalaasen hyväntekevääsyysyhristyksen jäseniä, istuu meirän viäreeses pöyräs ja jutteli ruattia jotta:

— Ja de häär kalla ja fö Pariis, Juuhansson — hihkaasoo töine. (Tämä s'oon Pariisi.)

— Se på den lilla söötnuusen där, hun e sharmant — vastas toine — den taa ja! (Katto tuata kullanmurua.)

Pian oli kauppaneuvosten pöyräs koko kasa iloosia kukkaastyttöjä, jokka kittasivat pullon samppanjaa toisensa perästä ja sitten piti pappojen ostaa ruusuja korikaupalla. Ne oli 5 frangia kappales, ja enklantilaasia paperossia, ja paperihuiskia ja samppanjaa — ja kyllä vai papat ostiki sillä:

— Nu ska vi hålla ruulit, int'e man altti i Pariis! (Ny pirethän lystiä, ei me aina olla Pariisis.)

— Hö du Juuhansson ja truu ja ska danssa (Kuule J. mä luulen jotta mä tanssin nyt) — innostuu toine — ja kolme tanssijaflikkaa pyärittää jo pappaa piirileikkiä. Hiki juaksoo ja naama loistaa — — —

Mutta sitte tuli salihin yks yksinääne, juhlallisen näkööne herra. S'oli tuas 50 ikääne ja vissihi enklantilaane. Eikhän se vai ollu joki pappi eli opettaja, ku s'oli nii kovasti totisen ja juhlallisen oloone.

Mun pisti se miäs heti silmähä ja rupesin kattelemhan sen hommia. Näytti jotta s'oli tullu vai kattomhan, kuinka syntine mailma huvitteloo. S'oli puettu oikee enklantilaasen säännöllisesti, jakooski oli pääs ku puukoolla veretty.

Se istuu tyhjän pöyrän äärehen ja ennenku se kerkes mitää sanuakkaa, paukahti jo samppanjapottu ja kuahuva klasi oli sen nenän alla.

Se yritti sanua jotaki, ettei se halua, mutta kyyppari vai kohautti olkapäitä, levitti kätensä ja iloosesti hymyyli jotta:

Mua huvitti miähen hämmästelevä käytös ja samalla huamasin parin kolmen veikiännäköösen tanssijatytön supattavan keskenänsä ja suunnittelevan hyäkkäystä.

Mitäs ollakkaa, kaks tanssijaflikkaa lähti yhres tanssimhan ja ennenku se »kiartokoulu-herra» oli viälä saanu sitä samppanjajuttuansa käsitetyksi, niin siitä meni ne flikat tanssien sivuu — ja toinen hairas klasin ja juara litkaasi liämen poskehensa!

Ku herra rupes haukottelemhan ja aukoomhan suutansa — niin se flikka-pakana liputti kiältä vastahan ja katos joukkohon.

Herra räpytteli silmiänsä ja sitte aukaasi suunsa äkkiä aiva seljällensä — ku taas siitä meni sivuu pikkuune siävä piperöösfröökynä, joka litkaasta lotkaasi herran klasin — ja tuikkas suuren ruusun sen hämmästynheshe suukkuhu.

Sekös sylkemhän! — Jo rupes tulemhan ääntäki. Nousi ylhä, mekasti jotta:

Siihen juaksi jo itte kellarimestariki, joka kaatoo klasihi ja kehootti nopiaa juamhan, ennenku tytöt kerkiäävät.

Meitä sivullisiaki rupes jo harmittamhan, jotta mitä tualla jurtikalla täälä tehrähän, jok'on ku puuäijä. Siksi iskettihin flikoolle silmää monesta pöyrästä jotta hus kiinni vai!

Flikat orottivat hetken aikaa, mutta sitte astuu yks sen pöyrän ethen, teki nättiä niiauksia ja keikisteli ja veikisteli oikee suloosesti.

Mutta se kiartokoulunopettaja istuu vai kylmällä naamalla, piti klasista lujaa kiinni ja marisi jotta:

Mutta silloonkos flikka äkkiä molemmin käsin otti ja pörrötti sen äijän tukan, jok'oli ollu nii fiinillä jakooksella, n'otta s'oli hassallansa ja pörrös ku uuniluuta!

Sinne juaksi kyypparia häntä suarana, ne pyyteli anteeksi ja pokkuroottivat. Samalla siihe tukkii kymmenkunta flikkaa, jokk'oli samas juanes ja ne ku pulittivat ja plotisivat nii joka pualelta, jotta herran puheest'ei kuullu sanaakaa.

Se huitoo käsin ja riahuu, mutta joka sormes kiikkuu ja kinnas korja balettiflikka silmät sulooses sikkaras ja huulet supulla jotta:

Toisia kiikkuu kaulas, toisia takin hännäs ja lempiää väkivaltaa käyttään vetivät ne sen marisevan äijän keskelle salia yhres rymäkäs ja rupesivat pyärittämhän ja tanssittamhan joukolla. Kyllä se koitti jurrata vastahan ja seisua kankiana, muttei siinä auttanu. Se kukitettihin joka knapinläpehe tulipunaasilla ruusuulla, kiaroottihin ympärinsä kirjavilla paperilangoolla ja pyäritettihin jotta hiki poskista pruuttas. Ja koko muu yleesö nauroo ja huuti joukkohon. Viimmee se flikkaroikka kuljetti sen likille suurta samettisoffaa, jolle sen kaatoovat läkähröksis ja istuuvat päälle.

Flikat sai kaataa samppanjaa suuhu ja pyhkiä ruusuulla truutun. Molemmilla polvilla istuu nättiä flikkoja käret lujasti kaulan ympäri, toisia konttii olkapäillä, pehmooset kissintassut silittelivät leukaa ja poskia — —

Ku oli saanu vähä hengähtää ja tukkaansa sortteerata, nii otti klasista kiinni, ja kilisteli koko paholaaslaumansa kans. Pulloja rupes lentämhän pöythän ja hetken päästä koikkaali sekin miäs ku karvaane Fauni flikkakasan keskellä — — —

Musiikki vihloo, neekeritrumpari kiljuu ku sakaali, silkki kahajaa, väkevät hajuveret huumaa ja koko sali hehkuu sateenkaaren färisenä. Välhin ovat kaikki ruusunpunaasia naamasta, välhin vehriääsiä, kamalan sinisiä, välhin keltaasen kullanhohteesia. Luannottoman suuria belladonnasta hehkuvia tulisilmiä loistaa salis, karmiinihuulet punottavat ku pihlajamarjat routaasena syysaamuna, ku pakkaane on jo purru — —

PELIT ALKAA.

Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla heinäkuun 5 päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan 12 kilometrin päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin junilla ja monilla autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä kaikilta mailman kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia intiaania, keltaasia kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia pohjoosmaalaasia ja ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta. Oli siälä Enklannin perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo muita hunskeleita.

Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä, heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En tiärä kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja nii siloone ja tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa takana istumariviä aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä sivulla oli auringon ja sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset. Meille suurille herroolle — mailman sanomalehristölle — oli varattu tiätysti parhaat plassit n.s. Maratoni-katoksen alla. Kuussataa mustehentuhrijaa meitä siälä istuu silmät kovana päältäkattomas, kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan. Suamalaasiakin oli aika roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka jotakin urheelusta ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-Suamen Kaarna, Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja varsinki Rasilaane Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat ruattalaasia, espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja taisi olla hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä kraapusti. Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina välhin piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:

— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää, sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!

Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45 kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut kaks piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine valtakunnan lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa tiärä, mutta tikulla vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria. Tanskan joukos oli pualitusinaa solakoota naisia miakkaalupukimis ja floretit käsis. Ne olivakki viännehet ensimmääsen ja kolmanne palkinnon naisten miakkaalus. Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut: kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja suklaanfäriset naamat. Viroll' oli ainaki 25 miästä; se oli pulska sakki ja piänelle maalle kunniaksi. Amerikan joukko oli kaikista suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista. Niille hurrattihin lujaa. Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli piänin suurvalta, Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli pujettu aiva valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii perhanan fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia. Kyllä huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset ja unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.

Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250 urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina, niinku ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne franskalaaset ovakki reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota. Enklannin joukko oli suureet ku Franskan. Erikoosta huamiota ja hianoosta hymyä heräätti Enklannin joukos kirjava skotlantilaane säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta peijakkahan ininää, jott' oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli pukimet n'otta silmiä huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva ja jos jotaki hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän ylpiännääköösenä ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa. Toisilla soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai olsivakki saaneet kallohonsa.

Italialaaset olivat iloosia poikia. Niill' oli kirkkahan siniset faskisti-puserot päällä, pikkuune lakkikippana pääs. Ku sivuu menivät, nii oikian kären nostivat ylhä ja tervehtivät ku entiset Rooman gladiaatorit yleesöä. Siinä sakis oli iloosta vilkkautta ja elämää ja sillä ne voittivakki kaikkien suasion pualellensa. Unkarill' oli piäni, mutta uljas joukko ja hyviä urheelijoota, heittäjiä ja pulska painija-' joukko. Me suamalaaset tiätysti hurrasimma sukulaasrakkauresta aiva sinisenä. Sen huamaisivat unkarilaaset sanomalehtimiähet ja tulivat heti tutustumhan. Meistä suamalaasista ja unkarilaasista tuliki heti liittolaasia ja pesta pruuteria. Mutta Jaapanin joukko oli sitte eri juhlallinen ja arvokkahan näkööne. Siin'oli parikymmentä miästä ja kaikki oli pujettu häntätakkihi ja silkkipyttyhy. Piäniä matalia leviänaamaasia poikia, toiset aika tanakoota, mutta kovasti fletkusäärisiä kaikki. Jaapanilaasten käynnis on jotakin akkamaasta vetelyyttä. Muutoon saathin näis Pariisin kisoos jo nährä tulevan Jaapanin kynnet. Jaapani sai jo oikian olympialaasen pisteenki tällä kertaa ja ilo oli suuri. Siitä sähkötettihin heti kotomaahan ja lähretettihin nii pitkiä kuvauksia ja kertomuksia sähkösanomalla, jotta sanottihin maksanehen kolme-, neljäkymmentä tuhatta meirän markkaa. Yhren miähen lährettämine Pariisin kisoohi oli tullu Jaapanille maksamhan 100,000 markkaa, jotta kyllä ne poijat hassaavat. Mutta nyt tuli jo oikia piste. Niiren joukos oli jo sellaasia poikia, jokka osasivat kaikki samat temput kun amerikkalaaset ja muut kansat ja saivat tuloksiakin, joilla pääsivät aivan palkintomiästen kintuulle. Meistä tuntuu ja nii se sanoo Pihkalaki, jotta ensi kerralla jaapanilaaset taitavat jo nyppiä ensi palkintoja.

Ruattill' oli paljo piäneet joukko ku meillä. N'oli meinannehet ottaa oppia meiltä jotta lährettävät vai vähemmän joukon ja ottavat sitä enempi palkintoja, — niinku me teimmä Antverppenis. Mutta taas me petimmä niitä. Nyt me panimmaki suuren joukon ja taas veimmä melkee pualet palkinnoosta. Ei ne tahro pestapruurit pysyä meirän kans samas tahris.

Tsekko-Slovakialla oli komja painijajoukko ja Turkill' oli kans mahtavia miähiä. Niil' oli sellaane härkä lipunkantajana jotta sitä ihaalivat kaikki. Viimmeesenä tuli Etelä-Slaavian 5 miästä. Ne erustivat lähinnä vanhaa Venäjää, joka ennenkin on näis juhlis kulkenu häntäpääs. Ku ympärimarssi oli suaritettu, asettuuvat joukot viärekkään kentälle ja eri mairen liput koottihin suurehe pualiympyrähän joukkojen etehen. Itte Franskanmaan prisitäntti astuu puhujalavalle niiren ethen ja juhlallisella parranpäristyksellä ilmootti Kahreksannet Pariisin olympialaaset kisat avatuuksi. Ja se se kumma oli, jotta ku se ukko huiskutti siinä kentällä vai vähä huuliansa, nii meirän pään päältä, siältä katonrajasta, paasas ääntä suurista torvista n'otta se kuuluu kilometrien päähän. Ne oli erinomaasia äänenvahvistajia, jokka sitte kuuluttivat tuloksia aamusta iltahan ja aina huutivat ensiksi ykstoikkoosella pukinäänellä jotta: »Alloo alloo!» — ja sitte prätistivät numeroota pitkän protoiskan tulemhan. Tua alloo-alloo oli nii merkillinen jotta se jäi ijäksi päiviksi kaikkien korvahan, jokka Pariisin kisoos olivat. Alloo alloo — —

Avajaasmenoohi kuuluu viälä olympialaasvalan vannominen ja se tapahtuu sillä lailla, jotta Franskan suasituun urheelija Geo Andree astoo lavalle ja saneli kaikkien pualesta lupauksen, että jokaane urheelija tuloo jalosti ja rehellisesti kilpaalemhan, ei pure eikä' potki.

Sitte laskivat partiopojat lentämhän monta sataa kirjekyyhkystä, joiren jalkoohi oli kuulemma sirottu paperilappu ja siinä ilmootus jotta Pariisis on nyt alkanehet Olympian kisat. En tiärä sitte mihkä ne kyhkyyset lähtivät, mutta puhet oli sellaane, jotta niiren olis pitäny viärä tämä juhlalline tiato jokaasehe Franskanmaan eri läänihi. Niin mä kumminki ajattelin, jotteivät tainnehet viittiä kauemmas räpytellä ku ensimääsen nurkan taa.

Ja kaikista viimmeeseksi ampua moikotettihin monta kovaa kutia kanuunoolla n'otta paikat jyskyy. Päälle hurrattihin ja huiskutettihin piänillä kansallisuuslipuulla, joita siälä oli myytävänä. Suamen lippuja ei esti tahtonnu saara mistää, mutta ku sitte ensimmääsenä kilpaalupäivänä sen mallia oli mailmalle näytetty voiton tangos, nii jo rupes olemhan Suamen siniristiäki saatavana.

— Se oli hirviän rasittavaa nämä juhlallisuuret — huakaasi
Mösjöö-Tommila, ku statioonilta tultihin. — Mitähän siälä Punaases
Myllys mahtaa olla tänä iltana. — —

KEIHÄÄNHEITTO JA 10,000 JUAKSU.

Kenttäurheelun ensimmääne päivä oli sunnuntai ja meirän poikaan erikooslajiista oli sinä päivänä ohjelmas keihäänheitto ja 10 kilomeeterin juaksu. Siinä välis suaritettihin muitaki lajia, john' ei meirän miähillä kuitenkaan ollu paljo mitää sanomista. 400 metrin aitajuaksuhun otti suamalaasista osaa Vileeni ja Jukola. Ne juaksivat taktillisesti alkueris vain nii, jotta pääsivät hännillä välierihin ja antoovat toisten poikaan paasoottaa heti alkukilpaalus ittensä pilalle. Ei me täs sortis palkintoja ajatellehekkaa, mutta välieräs se Vileeni jo pisti nii vinkiää jotta Pihkala rupes tuhisemhan jotta

— Ei s'oo sanottu, vaikka Vileeni pärjääski! Se juaksi hyvi ja käytti hyvin hermojansa, piti vai varansa, jotta pääsi viimmeesenä miähenä loppukilpaaluuhi — —

Korkeushypys oli mukana kaks suamalaasta, Kreemeri ja Yrjölä, muttei ne piisannehet kyyttipoijiksi amerikkalaasille, jokka pomppiivat ku häkää vai overoolit päällä 190 sentistä. Meirän poijat jäivät jo 170 ja joutuuvat pelistä pois.

100 meeterin pikajuaksus oli miästä ku merenmutaa. Meiltäki oli lähteny koittamhan Halme, Härö, Huuskaffel ja Eskola, mutta pikkupoikia ne viälä olivat mestarien rinnalla. Halme tuli alkueränsä hyväksi kakkoseksi, mutta välieräs putos kolmoseksi ja pois, ku vähä myähästyy varaslährös. Härö jäi pois jo alkueräs, vaikkei ensimmääsen miähen tulos ollu ku 11,2. Huuskaffeli oli joutunu siihe sakkihi, poikaparka, johna loikkaalivat petomenijät Abrahams ja Carr. Siin' ei auttanu muu ku pylkkiä kunnioottavasti herraan peräs. Samoon pääsi nuari Eskola kaikista luuloosta jo ensi koitokses. Nii että se oli selvää meirän pualesta heti alkaapäältä.

Viälä suaritettihin sinä päivänä 800 meetrin juaksun karsinnat. Tälle matkalle oli ilmootettu meiltä Nurmi, Peussa, Jaanssoni ja Luama, mutta vai Jaanssoni lähti matkalle ja ittiänsä säästellen piti varansa jotta tuli kolmantena maalihi ja pääsi loppukilpaaluuhi. Nurmen poisjäämistä pirettihin pahana ja yleesö pakkas napisemhan. Olis sen pitäny mennä koittamhan! On hyvin luultavaa, jotta olis voittanukki. Muutoon näyttivät meirän poijat heti aluusta aikaan kylmää sisuansa. Ei ne juassehet niinku monet muut, jotta alkukilpaaluus jo vetivät kaikkensa. Antoovat muiren poikaan vai niittää alkukilpaalujen kunnian ja pitivät varansa jotta pääsivät välierihi.

Meirän heiniä oli tänä päivänä keihäänheitto ja Ritolan 10,000. Ku kentälle tultihin, nii me suamalaaset olimma aiva varmoja, jotta keihäänheitos tuloovat kaikki palkinnot Suamehen ilman epäälystä. Kuka meille pärjääs, ku meill' on Myyrä, Saaristo, Juhanssonin-Pekka ja Eekvisti, jokka kaikki paiskiivat 63—65 meeteriä? Oikee tuli sääli ku ajatteli ruattalaasia — —

Mutta s'oli poijat niukin naukin ja herranähköhön jos saimma eres ensimmäästä palkintua! Aiva syrän kylmänä istuttihin ja ähkyttihin, eikä sittekää meinannu tulla. — Niin se on ku ollahan liika varmoja etukäthen.

Oli kuuma ukkoospäivä ja alkas satelemhan ku se keihäänheitto alkoo. Kuluu horvin aikaa ennenkö pääsivät alkamhan. Me fintupit istuumma ja vahtasimma silmä kovana koska valkopaitaaset ja sinireunaaset suamalaaset käyvät keihääseen kiinni. Ensimmääne suamalaane heittäjä oli Eekvisti. Sivalti ja keihäs lenti tuskin 50 m. ja lisäksi astoo ylitte.

— No nyt on jeekeli irti! Täm' on pahan merkki, hermostuuvat ja tuloovat niin arooksi, jotteivät uskalla enää voimalla sivaltaa! — Ja nua toiset perttanat paiskiivat yli meirän poikaan merkkien!

— Totisesti ku joka sorkka meirän poijista paiskaa kotona tavallisis oloos yli 60 ja nyt eivät saa 58! — —

— Aha, aha, Eekvistin toinen heitto meni nyt 57 — — — ja kas perttana!! — — heeei poijat, Myyrä sivalti — — hurraaaa, huutakaa — kiljumma me lehterillä.

— Hyss hyss Lindström kastar — huutaa Tekneeri, »Ruattin-Pihkala», jok' istuu meirän oikian Pihkalab viäres.

— Nyt veti! — Hyi saakeli, alas alas, putua putua maaha keihäs! — huuran mä ja Pihkala ähkyy kans ku mahatauris.

— Yli meni! Heitti Myyrän merkin yli!! — Voi saksanpukki sentähre — — ruattalaane, tämähän on kauhiaa —

Ja viälä kaks amerikkalaasta heitti aiva Myyrän merkin ympärille, ku ei vai olsi ollu ylittekki.

— Ja viälä toinenkin ruattalaane, jokin Plumpkvisti tuli aiva kintuulle — ähkyyvät suamalaaset tuskan hies.

— Poijat, nyt on Myyrällä viimmeene heitto! — Paa ny kaikkes miäs, tiärä jotta kotomaas orotethan. Verä sisulla sekahan nyt, olishan se kamalaa, jos jokin Ruattin Lindströmi voittaas meirän kultametallin! —

Myyrä näyttää olovan hermostuksis, kulkoo ympärinsä, koitteloo keihähiä, eikä saa mialuusta. Hairaa viimmee yhren ku huurethan paikalle.

Niin huurethan mulle takaa, ja niin mä karjun kans muille jotta silmät sätii. — Asii! — kuulettako siälä — — asii, asii! — ja itte nousen penkille seisomhan. Mun takanani kirkuu joitaki pulkaarialaasia lehtimiähiä mulle »asiita», mutta siitä mä viis veisaan. — Asii senkin aasit!!

— No nyt veti —. Ei! — päin pyttyhy meni Myyrän heitto. Liika alha.
Lindströmi voitti.

Kun heitot sitte mitattihin oli Lindströmi paras 59,92, Myyrä vähä jäliis, sitte amerikkalaaset Neufeld ja Oherst, viires oli ruattalaane Blomqvist ja -kuures Suamen Ekvisti. Nämä pääsivät loppukilpaaluhu. Toiset kaks suamalaasta, Saaristo ja Juhanssonin Pekka eivät saannehet yhtäkää heittua onnistumhan. — Kyllä s'oli nii harmillista, jotta itkua teetti. Muttei saanu Viron Klumperikaa, joka kans on varma 60 miäs. Ruattin peljätty Lillieri meni samoon plöröksi. Oli tämä ny tulemus!

Loppukilpaalus, joka seuraas heti peräs, pakkas aiva sualet soittumhan.
Ei viäläkää lennä keihäs. Samoolle main vai putooloovat.

— No poijat jo veti Myyrä! — Huraa nyt on voitto — — — kah kah — — huraa, s'oon liki 65, — — hurraa! Siin' on ainaki 3 meeteriä nyt ruattalaasen kans erua — —.

— Nää-äh, tamme faan —, karjasen takaasi. — — Orottakaa, viäl' on
Myyrällä yks' heitto. No nyt saatta nährä Myyrä heittää!

— Nyt menöö Lindström! —. Kyllä, sill' on hyvä vauhti, — — ka ny, huih! — — putua, putua — pluttis!!! — Eipäs menny!

Ensimmääne kultamitku tuli Suamehe mutta lujalle se otti. Toinen palkinto meni Ruattihin ja kolmas Amerikkahan. Ja meirän Ekvisti oli neljäs. Onneksi se lykkäs sen ruattalaasen Plumpkvistin mölliksi sakis.

Voiton merkiksi verettihin keskimmääsehe korkiaha flakutankoho suuri Suamen lippu. Kilpaalujen ensimääsen kultamitaliin oli saanu Suami. Soittokunta soitti Maamme laulun, ihmiset nousivat seisomhan ja paljastivat päänsä. Se oli juhlallinen hetki. Sattuu justihi aurinko paistamhan n'otta meirän puhras siniristilippumma loisti uljahana tuules. Sitä kattoo kunniootuksella Afrikan musta neekeri, Jaapanin silkkipyttyyne tiplomaatti. Sitä töllisteli jäykkäniskaane enkelsmanni, turpaanipäinen ekyptiläine ja punafetsinen Turkin poika. Sitä katteli Punss-Juunssonikki vähä nuan niinku jotta:

10,000 M. JUAKSU.

Se oli meille suamalaasille taas omaa alaa. Meiltä oli ilmootettu Nurmi, Ritola, Berg, ja Sipilä ja varamiähenä Rastas. Mutta Nurmi ei lähtenykkää, se säästi ittiänsä 5,000 ja 1,500 juaksuja varten. Taisi olla sovittu, jotta Ritola saa voittaa 10,000 ja Nurmi 5,000. Nurmen tilalle lähti Rastas. Väki murisi statiolla ku ilmootettihin, jotta Nurmi ei otakkaa osaa.

Lähtöviivalle asetti varpahansa lähes neljäkymmentä miästä. Laukaus pamahti ja yhtenä pyrynä lähti miäsjoukko taivaltamahan rataa. Se Ruattiin Viire meni heti johtohon, Ritola ja muut suamalaaset pomppiivat ensi ympäryksen pualivälihi aiva häntäpääs intialaasten sakis, jokka näyttivät siitä kovasti tykkäävän.

Ku klapinasakki oli vähä seliinny ja järjestyny perättääsrivihin, kattoo Ritola ajan tullehen astua Viiren seurahan. Ei erelle, kunnioottavan kahren askelhen päähän vai. Kolmanneksi asettuu tanakka irlantilaane Clark ja nuan 20 metrin pääs tuli kymmenkunta miästä yhtenä rypähänä. Siinä keskellä koikkaalivat Berg, Sipilä ja Rastas. — Kaikista viimmeesenä hyssytteli yks mustanaamaane hindu, joll' oli niinku jokin lankakerä sirottu pään päälle. Kovasti vakavana ja juhlallisena se perää piti ja aina vai jäi. Lopetti sitte ku siltä meni järjestys sekaasinsa. Se räknäs jotta hänen pitääs olla varma mölli eli viimmeene miäs, mutta hämmästyy kovasti ku siältä takaa rupes tulemhan aina vai viimmeesiä miähiä!

Eikä käsittäny jotta n'oli juassehet sen ympärikautta kiinni. Se katteli ethen ja taa ja sivulle ja joka pualella vai juasta pylkkii miähiä! Ku ei se enää voinu pitää selvillä, kuinka mones miäs se siinä karusellis oli, niin huitaasi kärellä ja lähti pois koko sakista.

Viire ja Ritola juaksivat melkee viäretyste. Ritola rinnanmitan jäliis, Viiren juastes rajaviivaa. Se oli kaunis pari kattella, tasaasesti ja keviästi nousi kummankin jalka ja taival katkes nopiaa. Siihe tuli niiren ja sen irlantilaasen välihin n. 50 m. kaula, nii että parivaljakko porhalti yksinänsä ja erillä muista. Ritola on vähä pirempi ku Viire, jonka juaksu on kankiampaa ku Ritolan. Viiren naamasta saattoo jo lukia, jotta se lopun arvas. Se paineli vai tasaasta tahtia vakavan näköösenä, ku Ritola sen sijahan heitteli jalkojansa iloosesti ja katteli taaksensakki jotta:

Neljä kilometriä johti Viire, mutta silloo Ritola näytti tykkäävän jotta taitaa olla jo mun vooroni mennä johtohon. Ja meni kans. Viire seuras sitte perävaununa uskollisesti. Nii kuluu kiarros toisensa perhän. Ruattalaasten toivo jo nousi. Rupesivat huutamhan jo Viirelle jotta:

Mutta Viire tiäsi jotta helppoot s'oon siältä penkiltä isthaltansa komentaa ku itte olla remmis. Siin'oli täysi tyä pysyä eres sen fintupin kantapäillä.

Kuurennella kilometrillä pisti Ritola piäneksi hyssyksi ja koitteli tulooko Viire följys.

Koitti se vastata, mutta kymmenkunta metriä jäi kumminki välihin, ja sitä s'ei saanu lyhenemhän.

Nyt rupesivat jo toisekki meirän poijat pykäämhän vauhtia ja hinkkaamhan ittiänsä etupäähän. Berg oli jo kolmantena, ja Viire jäi viälä Ritolasta lähes pualen kiarrosta. 50 meeterin pääs Bergistä kampaali Sipilä kahren enklantilaasen kans kauan aikaa, mutta sitte se riuhtaasi ittensä irti niistä ja lähti Bergin perhän. Rastaskin ponkii ethenpäi, yritti Sipilää kiinni, mutta se ponkii alta pois sen ku kerkes.

Alkas viimmeene kiarros. Ritola lisäs askelta — ja Viire jäi ku seisomhan. Ei siin'ollu meirän Villellä enää mitää kiirustakaa, pomppii maalihi aiva lystiksensä. Mutta Viire oli kuitti poika, nii kangistunu ja rasittunu; jotta pelkäs jo kolmatta miästä, Bergiäkin, joka veti sisulla kaulaa kiinni. Viirellä oli etumatkaa kumminki lähes 200 m. ja kerkes pelastaa nahkansa. Sipilä otti kovan loppukirin ja tuli neljänneksi miäheksi.

Suami sai loistavan voiton, vei ensimmääsen, kolmannen ja neljännen palkinnon.

Ritolan tulos oli samalla uusi loistava maailmanennätys, sillä siihenastinen, jonka vähää ennen teki Helsingis ja joka sekin oli hirviä 30 min. 35,4, mutta nyt se juaksi 30.23,3. — Viire oli hyväs kunnos ja sai elämänsä parhaan tuloksen ja uuren Ruattin ennätyksen 30.58,8. Hyvä oli Viire, mutta pareet on aina pareet.

Ja taas nousi Suamen lippu voittotankohon ja me suamalaaset saimma huutaa ku vaskihärjät kurkut suorina.

VIIS-OTTELU JA ESTEJUAKSUN ALKU.

Maanantaina kilpailujen toisena päivänä oli 5-ottelun kova päivä. Meirän miähen, Lehtosen, joka voitti Antwerpenin kisoos, oli määrä nitistää nyt toisen kerran 5-ottelun kultamitaliin. Kyllä Lehtonen kunnos oli, mutta näis kisoos voi sattua mitä vai, ku mailman parahat viisottelijat ovat kaikki joukos ja osaavat pelata jekkua yhtä hyvin ku meiränki miähet.

Kun kentälle tultihin, olimma me suamalaaset kaikki epävarmoja. Ei puheltu siitä, voittaako Lehtonen, jännitys kätkettihin sisuksihin ja istuctihin silmä kovana kattelemhan ja toivomhan. Ehkä se pärjää, oli jokaasen salaane toivo ja mykkä huakaasu. Meiltä oli pantu yrittämhän ja Lehtosta auttamhan vielä 3 kovaa poikaa: Lahtinen, Leino ja Yrjölä. Näistä meni Yrjölä joukkohon kokeellaksensa 10-ottelua varte.

Mutta ennen 5-ottelun alkua suaritettihin ankara kamppaalu viimmeesen erellisestä karsinnasta 100 metrin juaksus. Siihen olivat päässehet Murchinson, Amerikka, Porrit, Uus-Zeelanti, Nichols, Enklanti, Hesler, Kanada, Degrelle, Ranska ja Scholz Amerikka, Frangipane, Italia, Bowman ja Coaffee, Kanada, Abrahams, Enklanti, Baddock ja Carr, Austraalia.

Ensi erä oli hurjaa menua. Porrit näytti olevan johros, mutta Scholz kiristi hirviästi ja pääsi tuskin pualta metriä erellä maalihin. 3:s oli Murchinson, 4:s Nichol, 5:s Degrelle. — Scholzin aika oli 10,8.

Toises joukos oli viälä kiivaheet veto. Siin'oli itte Paddock, peljätty austraalialaanen Carr, Bowman, pitkä jäntevä enklantilaane papinkisälli Abrahams ja kanatal. Coaffee. — Lähtö onnistui erinomaasesti. Niinku yks miäs lähtivät kaikki. Amerikkalaasten kunnia oli tikunnenäs, sillä Abrahamsia peljättihin. Siksi huutivat enklantilaaset ku perot ja amerikkalaaset ulvoo ku suret. Me muut kattoomma henkiä haukkojen päältä. Juaksijoosta ei näyttäny selvää tulevan. Paddock oli pualimatkas erellä. Se kiristää ja juaksoo niinku istuus ilmas, kruppi taaksepäin kenos, ja jalaat hakkaa ku moottorin veivit. Abrahams on viälä vähä jäliis, saavuttaa tuuma tuumalta ja juaksoo ethenpäin nojas pitkin askelin — ja pinnistää sisulla ohi. Lopus kiristi hirviästi eikä Paddockin auttanu mikää, vaikka se päästi koko kaasun auki. Abrahamsin aika oli harvinaane 10,6. Se pani jänkit kynsimhän päätä, jotta heirän varmana pitämänsä kultamitalli 100 metrillä taisiki mennä mopen suuhun. — Bowman oli 3, Carr neljäs, Coaffee 5:s.

Me suamalaaset hurrasimma syrämmen pohjasta enkesmanniille — olihan
Amerikalta kultamitalli menotiällä!

100 metrin loppuhoppu suaritettihin pari tuntia myähemmin. Siihen pääsivät Abrahams, Scholz, Porrit, Bowman, Paddock ja Murchinson. — Jännitys oli n'otta poskia poltti. Lähtö onnistuu hyvi ja meno oli yhtä mölinää aluusta loppuhun asti. Abrahams ei heti päässy täytehen vauhtihin. Aluus oli toiset erellä, mutta pualivälis jo tulla porhallettihin tasarinnan ja loppu oli nii hirviää repimistä jotta kumma ku ne istumapenkit kestikää kattella. Paddock hakkas ilmas, Bowman sen rinnalla ja Porrit heti viäres, mutta pualivälistä painaa Abrahams rintansa erelle. Sentti sentiltä tuloo erua — — jo on irti joukosta — — ja kaks metriä ennen maalis! Siin'ei ollu mitää sanomista, selvä voitto! Toinen Scholz ja kolmas Porrit. Enklantilaaset huutivat aiva sinisinä ja jänkit haukkoovat ilmaa. Mutta me suamalaaset, mekös otimma osaa Enklannin voittoho oikee seittämän leivän suulla. — Poishan oli Amerikalta yks kultamitali. Ku ei meille, niin ei niillekkää — —.

Viisotteluhu kuuluu pituushyppy, keihäänheitto, 200 m. juaksu, kiekonheitto ja 1.500 m. juaksu. Ne suaritettihin samas järjestykses. Kaikki kilpaalijat ottivat osaa kolmehe ensi lajihi ja 12 parasta miästä pääsi kiakkua heittämhän. Kiakon jälkehen karsittihin pois viis huanoonta miästä, n'otta loppuvetohon, 1,500 m. juaksuhun, jäi vai séittemän miästä.

Pituushypys tuli meille heti paha munaus. Yrjölä epäonnistuu kokonansa, eikä Lehtonen päässy ku 663, vaikka 7 meeteriä olis pitäny olla aiva varma. — Sitte truiskas amerikkalaane Legendre, tuhannen pössöö, aiva vahingos uuren maailmanennätyksen pituushypys. Hyppäs 776,5 cm. — eikä sit'ollu eres ilmootettu pituushypyn erikooskilpaaluhu! Yks toinen amerikkalaane potkaasi 683 ja unkarilaane Somfay 677. Lehtosella oli vai 663. — Me suamalaaset istuumma hiljaa ku piänet varpuusen poijat käret ristis ja nöyrästi pyytelimmä, jotta auta hyvä isä, jottei ne vai potki Lehtosta pois pelistä.

Pituushyppy suoritettihin kahres ryhmäs ja viälä saattoo siinä toises sakis olla miähiä, jokka hyppivät Lehtosen yli ja potkivat sitä viäläki alemmas järjestyspitehis. — Siinä joukos oli meiltä Leino ja Lahtinen. Ensimmääseksi pääsi siinä sakis amerikk. Kaer 696, toiseksi Lahtinen 689,5 ja kolmas Leino 672. Nekin hyppäsivät yli. Lehtonen jäi siis kuurenneksi ja se oli paha mälli, jotta itkettämhän pakkas.

200 m. juaksus oli 10 erää. Suamalaaset pärjäsivät siinä sortis hyvin. Lahtinen tuli erässänsä toiseksi, n. 4 m. Legendrestä jäliis. Lehtonen pisteli sisulla ja voitti eränsä: samoon voitti Leino eränsä. — Tulokset olivat: Lehtonen, Legendre ja Kaer 23 sek. Leino ja amerikkal. Zinner 23,2; Lahtinen 23,6.

Keihäs oli kans heikkua. Keihäät olivat liiaksi notkeeta, nii että meikälääset eivät saanehet niitä lentämhän. Ensi ryhmäs tuli unkaril. Somfay ensimmääseksi 52,07, Yrjölä toiseksi 51,72, ruattal. Nilsson kolmas 51,17. Lehtonen vetää kyllä lähes 60 kotona, mutta jäi nyt neljänneksi 50,93. Toises ryhmäs pääsi Leino etupäähä, mutta Lahtine jäi hännille.

Kiakonheitosta tuli Suamelle pelastus. Lehtone oli — pistettä erellä unkarilaasta Somfayta, joka tiärettihin paremmaksi heittäjäksi ku Lehtonen. Ja juaksemhan se sanottihin olevan peto! Unkarilaaset veljet hykertelivät käsiä ja yllyttivät Somfayta, joka heti ensi verolla paiskas kiakkua paljo yli muiren. Lehtone yritti kaikkensa ja veti, mutta sinne putos hännille, neljänneksi viirenneksi miäheksi. Me reviimmä hiuksia ja taoomma penkkiä — ja unkarilaaset veljet viäres hihkuuvat ilosta. Pihkala ei kärsiny enää kattuakkaa, se huitaasi kärellä jotta:

Lehtonen kulki mustana kentällä, se tiäsi jotta peli on menetetty, jos ei saa Somfayta kiakos kiinni. — Ja erua oli ainaki viis meeteriä!

Tuli sitte taas sen vooro ja totinen oli poika. Otti tukevan asennon, nosti, veti ja — — hiuuh! — — kiakko teki huikian kaaren, lenti korjasti ja korkiaatte — — ja meni kauas yli kaikkien muiren.

— Mistä hitosta se tuan veti, 38 on sen rekortti — pauhas Pihkala — Ja nyt justihin, ku kaikki oli jo menetetty!

Se oli onnen veto ja pelastus. Toiset koittivat petrata, mutteivät päässehet Lehtosta likikää. Lähes 3 meeteriä jäi eroksi. Lehtone 40,44, Somfay 37,76.

Tuli loppulai 1,500 m. Pualitoista pistettä oli Lehtonen nyt erellä. Jos Somfayn ja sen välihin pääsöö miäs, nii meiltä meni kultametalli Unkarihin. Tähän viimmesehen pinnistyksehe pääsi nyt enää 7 parasta: Lehtonen, Somfay, Unger, Leino, Legendre, Lahtinen ja Kaer. — Meno aikoo. Alku oli jotenkin tasaasta. Lehtonen piti vai silmällä Somfayta. Vaikka joku toinen olis voittanu juaksun, ei se kumminkaa ensi palkintua olsi saanu. Tultihin loppusuaralle ja siinä alkoo hengenveto. Somfay pinnistää kaikkensa ja Lehtonen vastaa. N. 20 m. maalista ovat kaverukset tasan ja Unger ensimmääseenä. Nyt pantihin sisu pihalle, rinta rinnan puskettihin, ja lopus puserti suamälaane sisulla viälä erellekki! Unger ensimmääne, Lehtonen toine ja Somfay kolmas, Legendre, Leino, Lahtinen ja Kaer.

Voitto oli ratkennu. Viisiottelun oli voittanu Suami ja sama miäs
ku Antwerpenin kisoos Lehtonen. Toinen oli Somfay, Unkari, kolmas
Legendre, Amerikka, neljäs Leino, viires Kaer Amerikka ja kuures
Lahtinen, joka toi tarkasti lajin viimmeesenkin pisteen kotomaallensa.

Ensiksi laskettihin väärin, nii että ruattalaane Unger olis 4:s, mutta ku laskuja sitte justeerattihin, nii putos se kokonansa pois. Ja liikaahan se olis ollukki, jotta Ruattille täs lais pisteetä — — Kaikki ne kans olsivat ottamas — —

Samahan aikahan ku 5-ottelua suaritettihin, oli muitakin ratkaasuja. Suuri ilo ja yllätys oli meille Vilenin mainio saavutus 400 m. aitajuaksus. Loppukilpaaluhu siinä olivat päässehet Brookins, Taylor ja Riley Amerikasta, Adrée Ranskasta, Blackett Enklannista ja Vileeni Suamesta. Siis vain kaikki suurvallat.

Vauhti oli kova aluusta asti. Taylor oli haka. Se piti hirviää menua, mutta Vileeni ei antanu perähän.

— Mi-mi-mitä tämä on? — kattoo Pihkala. — Vi-vi-vileeni ei häpee yhtää, juaksoo mestarin kintuulla — —

Tuloovat viimmeeselle suaralle ja aina vai painaa Vileeni Taylorin kans tasarinnan.

Ja Vileeni otti sisun irti ittestänsä. Taylor oli vähä erellä ja vilkuu jo kamalaa suamalaasta, joka aina vai pomppii viäres. Molemmat puskoovat henkensä erestä. Lopus pääsi Taylor n. 5 m. ennen maalihi.

— Aika on kauhia!! — huutaa Pihkala. — Alle mailmanennätyksen! — ja hurjasti! — Vileenikin löi maailmanennätyksen! Täm'on kauhiaa — —

Nii oliki. Taylor, (Amerikka) 52,6 (mailmanennätys, entinen 54 sek.)
Vileeni toine, Riley kolmas, 4:s Geo Andrée, 5:s Brookins.

Vileenin voitto tuli aiva yllätyksenä. Sit'ei oltu uskallettu toivuakkaa. Ja Pihkala, joka sen asian tietää, sanooki, jotta Vileenin voitto oli yks meirän kaikista loistavimpia saavutuksia Pariisis.

Korkeushypyn loppukilpaalun voitti amerikkalaane paksu pätikkä Osborne, joka hyppäs 198 senttiä. Toinen oli kans jänkki, Brown 195, kolmas Lewden, Ranska 188. — Mutta mitäs me siitä. Toista s'jo 3,000 meeterin estejuaksun alkukilpaalu, johka meiltä otti osaa neljä miästä: Ritola, Järvelä, Katz ja Ebb.

Se juastihin kolmes 10 miähen eräs. Ensimmääses olivat Järvelä ja Katz. N'olivat alkumatkas hännäs, mutta ku rivi kerkes järjestyä, meni Katz johtohon ja piti sen käns helposti loppuhun asti. Tuli 15 m. ennen toista miästä maalihi. Järvelä oli neljäs. Nuhjaali liian kauan n'ottei päässy loppukilpaaluhu.

Toises eräs voitti ranskal. Isola. Meiltä oli mukana Ebb, joka piti vai varansa ja tuli 3:na perille.

Kolmannes eräs oli Ritola, joka sai hoirella menua niinku tahtoo. Toiset tiäsivät jottei siinä oo mitää pullikoomisia. Ritola tiätysti voitti, olishan se ollu kamalaaki — —

Esteenä kentällä oli 4 aitaa ja yks risuhäkki, jonka taa oli kaivettu pari syltä leviä vesikrooppi, johka niiren piti joka kiarroksella hypätä jotta vesi proiskuu.

KUULA MENI PLÖRÖKSI, MUTTA 5000 ALKU OLI KOMIAA KATTELLA.

Oli se olympialaaskisojen seuraaminen sellaasta hulinaa, jottei tahtonu tiätää mihkä hyppääs ja mitä kattoos. Kentällä suaritettihin yhtaikaa kolme neljä eri ottelua, — eikä mulla äijäparaalla ollu följys muuta ku kaks silmää, jokk'on niin hullusti pääs, jotta kääntyyvät aina molemmat yhtä ja samaa kattomhan. Tulin siinä ajatelleheksi, jotta ku on kerran komjasti kaks silmää, nii pitääshän niillä passata kattella kahta eri asiaa. Sen kuvaasiako niitä kaks silmää pitää olla ku yhrelläki hyvin yhren asian näköö?

Tiistai oli sellaane päivä, jotta meillä suamalaasilla ei ollu oikiastansa yhtäkää lopullista voittua saatavana, sillä kuulantyännös me ei enää pärjää ameriikkalaasille.

Pituushyppyhy otti osaa 3 suamalaasta: Tuulos, Rainio ja Sandström. Tuuloksen jalka ei ollu kunnos eikä se tainnu oikee uskaltaa kaikkiansa pannakkaa toisen eli kolmannen palkinnon erestä; paree oliki säästää kolmiloikan kultamitallia varte. Rainiokin oli joukos vain kokeellaksensa kolmiloikkaa varte.

Eikä Sandströmikää oikee vakavisnansa meinannu mailmanennätystä lyärä.
Nii jotta ei me pituushypys oikiastansa mitää meinannehekkaa.

Kuulantyöntöhön otti osaa lähes 50 miästä ja joukos oli sellaasiaki juhanneksia, jokkeivät pukannehet 10 meeteriä, mutta kovasti vai röyhistelivät rintaa ja olivat urhoollisen näköösiä.

Ottelu suaritettihin kolmes eräs. Ensimmääses oli Pörhölä joukos, mutta siin oli kans Amerikan hakamiähet Houser ja Hills. Meirän Ville yritti, mutta ensi heitto meni rikki. Se kai sotki meiningit ja se, jotta amerikkalaaset paasasivat heti lähes 15 meeteriä. Ei saanu Ville vauhtia tyäntöhön. Sisulla sysäs, mutta ei onnistunu saamhan oikiaa nykääsyä. Lenti liian matalaa ja putos ennen aikoja maaha. Näytti viälä epäröövän ja hermostuvan, sillä kolmas viälä huononti ja tulokseksi jäi toinen tyäntö, jok'ei ollu ku 14,10. Syrän kurkus me seurasimma muiren tyäntöjä ja toivoomma niiren menevän piloolle. Täss heitti amerik. Houser 14,99,5.

Toises ryhmäs olivat Torpo ja Niklanteri. Mutta siinä oli se peljätty amerikkalaane Hartranftkin, jok'on töyttiny 15,40. — Torpo tuntui rauhalliselta ja valmistautuu jokaasehe tyäntöhö perusteellisesti. Se on aika paksu läjä, tua Torpo. Jokaane sen tyäntö oli hyvä, mutta 14,50 ei päässy. Paras oli 14,45.

Niklanterista ei toivottu mitää erityystä, mutta suuri oli ilo ja ällistys, ku Nikun toinen tyäntö lähti ku ainaki kanuunasta komjas kaares ja putos mainion kauas. Se oli .14,26,5 eikä sitä ollenkaa osattu toivua. Peloolla ja henkiä pirätellen orotettihin Hartranftin tyäntöjä. Se jäi vähä Torposta — — mutta koska sen onnistuu tyäntö ja tuloo se 15 m? — Mutta Amerikan poijan menikin samoon ku Pörhölän; ei ottanu onnistuaksensa.

Kolmannes ryhmäs oli meirän Takala, joka tuli toiseksi 13,31. Mutta sitte siäl'oli yks riivatun amerikkalaane Anterssoni, joka tyänti 14,29 — ja purotti Pörhölän pelistä pois, sillä vai 6 miästä pääsi loppukilpaaluhu.

Loppukilpaalus amerikkalaaset viälä petrasivat tuloksiansa, niin että järjestys oli: 1 Houser 14,99,5. 2 Hartranft 14,98,5. 3 Hills 14,64. 4 Torpo 14,45. 5 Andersson U.S.A. 14,29 ja 6 Niklander 14,26.

Kaikki metallit meni Amerikalle. Kolme lippua nousi tankoho ja jänkit huutivat ku pakanat. Meirän piti nousta pystyhy, ottaa lakki korjasti päästä, kattua ja kuulla kaikkia tuata. — Mutta oli se komiaaki sentäs jottei siihe loppuvethoon päässy muita ku amerikkalaasia ja suamalaasia. Kaikki palkinnot veivät jänkit, mutta saimma eres pistehiä mekki.

800 metrin loppuottelu oli hurja kilpaalu, jonka voitti enkesmanni Lowe 1.52,4; toinen oli sveitsilääne Martin ja vasta kolmas Amerikan miäs Enck!

Täs näytti Suami mailmalle, mistä kestävyysjuaksijat on kotoosi. —
Alkukilpaalut suaritettihin kolmes ryhmäs.

Ensi ryhmäs oli meiltä vai Rastas mukana. Joukko lähti yhtenä ryäppynä ja kuumaveriset franskalaaset ja italialaaset tappelivat, kuka sais alkumatkas johtaa. Rastas följäs kiarroksen häntäpääs, jotta tua 15 miähen roikka kerkiääs vähä järjestymhän. Ku toiselle kiarrokselle lährettihin, loikkas Rastas johtohon ja vei hyvää kyytiä sakkia perässänsä. Ruattalaane Erikssoni seuras tarkasti Rastasta ja meni kolmannella kiarroksella johtohon. Mutta siiloonkos pyhkääsi jokin franskalaane Mascaux ethen ja teki ainaki 60 m. kaulan! Ja franskalaaset ku huutivat ja hurrasivat jotta:

Ku oli kaks kiarrosta jäljellä, oli se Maskoo viälä 30 m. erellä. Sitte tuli Erikssoni, yks jaapanilaane ja Rastas kaikki yhres. — Puali kiarrosta maalista rupes Rastas ponkimhan föörihi. Sitä seuras jaapanilaane vimmatusti ja parikymmentä metriä maalist'oli Rastas jo ensimmääsenä, vaikka toiset aiva kintuulla.

Rastas oli paras (15.22,2), jaapanilaane Okazaki töine, ruattalaane kolmas ja franskalaane purttas vasta neljänneksi.

Toinen erä. Siin oli Nurmi ja Seppälä mukana. Tämä oli hauska näytös. Nurmi hallitti koko joukkua ja hoiteli Seppälää ku hellä isä poikaansa, pikkuvasikkaa, jota opetethan juaksemhan. Nurmella oli kello kouras. Siihe se katteli joka kiarroksella ja järjesteli vauhtia. Ku ulkomaalaaset näkivät tämän Nurmen pelin, rupes ne hurraamahan ja taputtamhan. Ja Pariisin lehret kirjootteli heti pitkiä juttuja »kronometri-ihmisestä», joka komentaa kinttujansa aivan kellon mukhan.

Ensi kiarroksella jäivät Nurmi ja Seppälä aivan loppupäähän, antoovat klapinasakin, 15 miästä, mennä truiskia kuinka halusivat. Ensimmääseksi johtohon huippas yks kaffinruskia hindu, joll'oli pitkä tukka ja jokin lankakerä sirottu pään päälle. Se oli konu mööpeli kattella. Meni saran metrin vauhtia ainaki 50 m. toisten erelle ja kolmen kiarroksen perästä s'oli nii kuitti faija jotta lopetti. —

Viirennellä kiarroksella kääntyy Nurmi melkee ympäri, orotti vähä Seppälää ja rupes kaikes rauhas juttuamhan vauhrista. Kattoo kellua ja naureskeli.

Siinä kerkes jo yks enkesmanni Saunders samhan sakkihi ja tykkäs vissihin jotta:

— Kuinkas sä muutoon tunnet nyt ittes? — Onko liikaa vauhtia? — Meirän pitääs nytkyttää vähä lujempaa, jottei tuu kovin huanua aikaa.

— Tuus ny Seppälä sä tähän mun etheni hetkeksi aikaa, nii mä pökköötän sua kyytillä erelläni — jutteli Nurmi ja Seppälä teki, mitä isä käski.

Mutta mitäs ollakkaa, nii siältä takaa tuli kauhiasti purtaten yks franskalaane ja yritti hengen erestä sivuutte ku 2 kiarrosta oli enää jäljellä.

— Anna sen mennä! — komenti Nurmi, ja franskalaasten huikiasti hurrates teki miäs 15 m. kaulan Nurmen ja Seppälän erelle.

— Taitaa tua junkkari siltäki päästä liiaksi kauas! — sanoo Nurmi. —
Kyllä mun pitää lähtiä sen perhän. — Tuu joukhon Seppälä!

Viimmeesellä kiarroksella on franskalaane aina vai johros. Mutta 300 m. maalista astuu Nurmi fransmannin sivulle parilla pitkällä loikkauksella ja kattoo sitä silmihi jotta:

— Oikeenko sä meinaat poikaparka tosissas? — Seppälä hoi, tuus likemmäs! Mutta älä liikaa väsytä ittiäs, katto vai jottas tuut maalihi varmana kolmantena, jotta loppukilpaaluhu pääset. — Ollahan kohteliahia näille franskalaasille ja annethen niiren miähen tulla toisena. Kyllä ne sitte hurraavat ja ovat iloosia. — No hyvästi nyt Seppälä, mun pitää koittaa vähä loppukiriä, jott'on kintut kunnos huamenna.

Ja Nurmi jätti franskalaasen nuan 40 m. maalista ku seisomhan ja otti nätin purtin. — Seppäläki innostuu ja vähält' oli jottei se vahingos ajanu sen franskalaasen ohi. Hoksas kumminki ja astoo vasta kolmantena rajaviivalle niinku pappa oli käskeny.

Kolmannes eräs oli Ritola, jok'oli saanu tehtäväksensä paimentaa Ruattin toivoa, sitä ahvenanmaalaasta Viireä. Ritola oli päättäny säästää ittiänsä kans loppukilpaaluuhi ja sitä varte oli vain kattottava, jotta juaksoo parahiksi. Mutta oli sille annettu viälä tehtäväksi väsyttää ja sotkia Viire tällä matkalla, heikontaa sitä loppuottelua varten. Juaksuvoitot on kattokaas taktiikkaa. —

Viire lähti heti johtohon ja Ritola astuu kintuulle. Nii mentihin seittemän kiarrosta ja Viire piti aika kovaa vauhtia. Kahreksannella kiarroksella pelas Ritola sitte taktiikkaa, rupes juaksemhan aivan rinnalla ja hiljallensa koitti kiristää vauhtia, — mutta Viire käsitti tarkootuksen eikä antanukkaa petkuttaa ittiänsä. Se ei lisännykkää vauhtia. — Näytti tuumaavan vain jotta jos lujempaa tahrot mennä, nii mee sitte —

Silloo Ritola kans hymähti jotta mitäs mä — — ja hiljenti kyyttiä. Rupes jätättämhänki ja antoo Viiren juasta niinku tahtoo. Säästöö vain ittiänsä ja juaksi kylmästi kolmantena maalihi. Viireki helppas lopus ja antoo jonkin hassun amerikkalaasen, joka kauhiasti purttas, tulla ensimmääseksi. Me hurrasimma sille amerikkalaaselle tiätysti lujaa. Se oli aivan taktiikkahoitua koko juaksu.

Meillä oli 4 miästä täs lajis ja joka miäs pääsi loistavasti loppuotteluhu. Siihe ei pystyny ykskää muu kansa.

Suuren osanottajajoukon takia koolittihin roskat pois kuurella alkukilpaalulla. Meirän poikia oli 4 matkas: Nurmi, Peussa, Liewendahl ja Luama Härmästä.

Ensi eräs olis pitäny olla Ruattin Viire ja Luama, mutta Viire oli jo karottanu toivonsa kokonansa tällä matkalla ja luapuu yrityksestä. — Luama loikkii rohkiasti, mutta antoo franskalaasen Viriathin voittaa, eikä loppukirillä ittiänsä rasittanu.

Toises sakis oli aiva färillisiä pakanoota, intiaania, meksikon ryöväriä, Afrikan kaffereita, niin että sakki loisti ku sateenkaari. Enkä mä siitä mitää selvää saanukkaa koko pakanasakista.

Kolmannes eräs oli Nurmi, joka lähti leikkispäältä heti hurjaa vauhtia ja sekootti kaikkien päät. Toiset purivat hammasta ja yrittivät pysyä kyytis. Sitte Nurmi yhtäkkiää toppas siihe paikkaha ja antoo kolmen sällin mennä paitti! Kyllä niitä näytti vähä peljättävän, mutta menivät araastellen kumminkin ohi. Nurmi loikkas taas ensimmääsen viärellen, nyäkytti päätä, näytti kellua ja niin vei taas hyvää vauhtia. Yleesö hurras Nurmen lystinpirolle. — Aika ei ollu häävinen: Nurmi 4,7,6.

Neljännes sarjas meni Peussa, joka jätti ittensä aiva häntähän ja juasta lönkötti muina miähinä viimmeeselle kiarrokselle asti. Meistä jo näytti, jotta poika hirtti ittensä, ku etujoukolla oli lähes 100 m. etumatkaa. Me huurimma sille, manasimma ja näytimmä nyrkkiä jotta:

— Sinäpä poika ny vasta patahassu oot. Et saa enää loppukiris sitä matkaa takaasi.

Mutta sitte Peussa alkas kiristyksen, jota kesti 400 m. ja aina vai ajoo erellisten ohi. Etummaasimman miähen saavutti vasta n. 2—3 m. maalista ja juuri viivalla pääsi ohi. Se oli niin hermostuttava näytös, jotta Pihkalalta putos klasisilmät päästä. Meirän lehtimiästen sakki ulvoo ku susilauma ja paperit putoolivat penkin ala. Mutta voitti se peijakkahan Peussa kumminki. —

Viirennes joukos oli peljätty enklantilaane Stallard, mutta onneksi ei meirän poijista joutunu kukaan tähän lujahan sarjahan voimiansa tuhlaamahan. — Kuurennes sarjas oli meiltä ahvenanmaalaane reiru poika Liewendahl, joka pysytteli loppupualelle asti aiva häntäpääs — niinku treenari-Mikkola oli käskeny. Kylmästi miäs teki neuvojen mukaha, vaikka hirviältä näytti loppu. Viimmeesellä 100 metrillä tuli sitte ku ammuttu eturoikkahan ja pinnisti toiseksi maalihin. Nämä tällääset temput rääkkäsivät kamalasti meitä suamalaasia kattelijoota. Piti huutaa ja huitua ittensä aiva hajalle. Mäkin rookasin iltaasin sitte monta suamalaasta, jokk'olivat huutanhet ittensä aiva kähiäksi ja haikiasti valittivat ku piti juara nii paljo viiniä, jott'olis saanu kurkkunsa taas klaariksi seuraavaha päivähä.

Sitte tuli se 3,000 estejuaksun loppukilpaalu, johka oli päässy 9 miästä ja niist'oli 3 meirän poikaa Ritola, Katz ja Ebb. Se oli komia ennätys jo sekin! —

Ritola lähti heti johtohon ja Ebb jättäytyy viimmeeseksi hännäksi, 20 meeteriä muiren perhän. Mitä se meinas se miäs? Ei tainnu olla kunnos.

Katz pysytteli keskijoukos. — Ritola juaksi köykääsesti ja helposti. Lisäs hiljoollensa etumatkaa. Kerran se roiskahti aiva kyljellensä siihen vesikuappahan ja menetti jonkun sekunnin ennenku sai tahtinsa takaasi. Sitte rupes Katz kirimhän. Ajoo ensin yhren amerikkalaasen ohi ja painoo suaraa toiseksi. Mekös mölistihin ja hurrattihin. —

— Mutta tua perttanan Ebb, sekös vai löntystää kaukana toisten peräs, jotta rupiaa jo vihaksi pistämhän!

Parhaas tahris ku aurinko paistoo ja kaikki meni hyvi, tarttuuki Katzi toisesta jalaasta kiinni yhtehen aitahäkkihin, aita kumohon ja jalka kiinni.

Kerkiää siinä Katzin ohi pari kolme miästä. Se nousoo ylhä, hiaroo jalkaa ja näyttää kattelevan kannattaako enää kipiällä koivella yrittää. Mutta sitte muisti mist'on kotoosi, sisu nousi, lähti perähän yrittämhän hammasta purren. Näki, jotta se miäs pani kaikkensa liikkeelle. Hiljaa se rupes saavuttamhan erellisiä ja aina vai pinnii. — Hyvinhän se menöö! Saa kun saakin kiinni. Ja ajaa ohi! Hurraa!! Bravo Katz!! Tekis miäli pussata, nii jutipoika ku onkin, mutta Suamia ja Suamen kunniaa sekin sisulla pualustaa! —

Ritola on omaa joukkua, nuan 75 m. erellä, juaksoo ku lystiksensä. Ei pysty kukaa hätyyttämhän. Ranskalaane Isola oli sisukas poika. Se teki Katzille vastarintaa ja kirii kamalasti. Oli rakkari saanu hyvän etumatkan ja otti pitkän loppuspurtin, mutta Katz ponnistaa kans, jättää viälä selvästi viimmeesellä suaralla ja ajaa komjalla loppukirillä toiseksi maalihi! —

Katzin teko, juasta loukkaantunhella jalaalla toiseksi oli Pariisin kisojen yks loistavimpia suamalaasen sisun näytöksiä. Kunniaa sille poijalle! — Ebb, joka lopus sisulla kiskoo ittensä monen miähen ohi tuli viirenneksi. Jos ei se junkkari olsi koko matkaa lunkutellu hännäs, nii olis tainnu tulla kolmanneksi. Taas tuli kultaa ja hopiaa Suamehe!

400 M. JUAKSU.

Torstai oli yks suamalaasten loistavimmista päivistä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000 metrin juaksut. Me päältäkattojat olimma etukäthen varmoja, jotta molemmat kultamitallit tuloo meille, vaikka vähä panikin ajatteluttamhan, jotta kuinkahan luja äijä se Ruattin Viire nyt on 5,000:lla, ku s'oon kaikista muista kilpaaluusta luapunu ja säästäny ittiänsä tälle yhrelle laille.

Mutta ennenku päästihin näihin pitkien matkojen juaksuuhi, suaritettihin alkajaasiksi karsintakilpaalu 400 meetrin matkalla. Juastihin 5-miähen eris, ja eriä oli 17. Suamalaasia oli joukkohon ilmootettu 4: Vilen, Åström, Drisin ja Huuskaffeli. Näistä ei kuitenkaan Trisiini yrittänykkää; se säästi ittiänsä muihin juaksuuhin ku sen kinttu ei kuulemma tahro oikee kestää. — Vileeni oli heti ensimmääses eräs ja tuli ilman erityysempiä riuhtomisia toiseksi. Ensimmäisenä oli yks kanaatalaane. Ei siinä tarvinnu hätäällä, ku viirestä miähestä lähti vai kaks ja molemmat ilman muuta pääsivät loppukilpaaluhu. — Viirennestoista eräs oli meirän Åströmi amerik. Fitchin kans ja ku ei siinäkää ollu muuta ku kaks miästä, nii hölkyttelivät yhres matkan ja tulivat maalihi tasajalkaa.

Huuskaffeli joutuu sellaasehe sakkihi, jotta se oli liikaa, jäi kolmanneksi ja pois pelistä. Ensimmääne miäs pisteli siinä jo nii sakiaa, jotta aikaa meni 49,6.

Sitte tuli toinen karsinta ja kovemmat koetukset, nii että vauhtia kiristettihin ja varsinkin oli tappelu toisesta sijasta hurja, sillä kolmas miäs jo potkittihin pois pelistä. Sitä varte seurattihinkin jännityksellä juuri toisen ja kolmannen miähen ottelua ja ensimmääne sai mennä omia olojansa. Ensi eräs tuli jo aika 49, amerik. Fitch. — Toisen erän voitti etelä-afr. Batts, 49 sek. Norjan Hoff toisena. Ranskån toivo, Fery, tuli möllinä tukka liahujen ilmas. — Kolmannes sarjas oli kaks ylivoimaasta miästä, Butler enklantil. ja Taylor amerikkal. jokk'eivät tarvinnehet paremmin kiristääkkää purottaaksensa roskat pois. Aika oli huano, 49,8. — Neljännes eräs hollantilaane Paulen kuljetti tulevaa mailmanmestaria enkl. pitkäkoipista pappia Liddeliä aika kyyttiä, 49 sek. — Näki kyllä jottei Liddelillä ollu mitää erityystä kiirusta, antoo hollantilaase voittaa. Sarjan muilla kolmella, amerik. Robertsonilla, Italian Facellilla ja Ranskan Fritzillä sen sijahan oli hampahat irvis ja tappelu tuima. Sen voitti jänkki, posetiivari oli 4:s ja Franskan poika taas mölli.

Neljännes eräs oli meirän Vileeni, joka tuli kolmanneksi. Ei kestäny sitä menua. Sen voitti amerik. Oldfield, 49, toinen oli Johnson Kanaatasta. —

Kuures ja viimmeene erä oli lujin, sillä ensi sijoosta tappeli kolme kutakuinki yhtä hyvää miästä: sveitsilääne Imbach, Ruattin Engdahl, amer. Wilson. Mukana oli jaapanilaane Notokin, joka oli kova poika. Täs sakis mentihin jo ohjakset löysillä ja seurauksena oli uusi mailmanennätys: 48 sek. Aiva Imbachin kannoolla olivat Engdahl ja Wilson, Engdahl tuli sen verran erellä, jotta voithin panna toiseksi. Kaikkien kolmen ensimmääsen miähen ajat olivat alle mailmanennätyksen, joka siihe asti oli amerik. Reidpath'illa, nim. 48,2, Tukholman olympialaasis saatu.

Neljänsaran viimmeesehe karsintaha, joka tapahtuu seuraavana päivänä, pääsi 12 miästä, juastihin kahres 6:n miähen sarjas ja kolme kummastakin pääsi loppukilpaaluhu. Se alkas olla jo nii jännittävää, jotta varpahia kutitti. —

Ensi erä mennä hujahutti heti alle eileen tehryn uuren mailmanennätyksen! Amerik. Fitch juaksi 47,8. — Hurja ulvonta amerikkalaasten joukosta kentällä. Me muut räpytämmä silmiä ja puhelemma jotta:

Butler oli toine, puali metriä, ja Johnston kolmantena 1 m. jäljes. Se oli hurjaa menua se, eikä auttanu muu ku mailmanennätyksen »pulveriksi meneminen» niinku Franskan sanomalehret kirjoottivat.

Toises eräs ei Liddelin tarvinnu pitää erityystä kiirusta, sillä toisena ja kolmantena Imbach ja Taylor tiäsivät pääsevänsä loppuotteluhun kun eivät vai päästä ketää erellensä.

Nyt oli loppukiristyksehe jääny kuus kovaa hakamiästä: Liddel, Fitch, Butler, Johnston, Taylor ja Imbach. Siinä oli jo kaks äsken leivottua mailmanmestaria: Imbach ja Fitch, mutta joukosta löytyy viälä kolmas äijä, joka löi nämä molemmat ja jenkkas viälä kolmannen kerran mailmanennätystä tällä matkalla.

Se oli Liddel. Kun finaali tuli, oli kentällä sellaane jännitys jotta korvia poltti. Vetoja lyäthin ja kolme kansaa puri hammasta ja ähisi. Amerikkalaaset sanoovat jotta Fitch, mutta toiset seliittivät, jotta Taylor on oikiastansa viäläki paree Fitchiä. Sveitsilääset suhajivat, jotta Imbach kyllä tiätä näyttää. Mutta enklantilaaset honajivat Liddelistä, jotta oorait.

Ja merkillistä oli, jotta Pihkala oli tukasta kiinni Tukholman Idrottsbladetin Tegnerin kans ja väitti jotta Liddel voittaa. Sitä pani vastahan änkyttävä Tegner, joka oli Fitchin pualella. Lopuksi löivät frangin vetua ja ku laukaus kajahti ja miähet pyrähtivät lentohon, nii silloonkos Pihkala ja Tegner huutamhan kumpiki miähellensä. Puali matkaa oli tulo tasarintaasta, vaikka Liddel vähä myähästyy lährös. Mutta sitte alkoovat Fitch ja Taylor kiriä pualivälistä ja pääsivät erohon toisista, ollen n. 30 metriä maalista 5—6 metriä erellä muita.

Huuto oli kauhia, ihmiset hyppiivät paikoollansa, huitoovat käsin ja tamppasivat jaloolla. Mikä hakkas nyrkkiä penkkihi, mik'oli lentää toisten niskaha. Mutta yks oli yhteestä: kaikill' oli suu auki ja kurkut huuti ku laivan hätätorvet.

Liddel oli etumiähistä jäliis, mutta sitte se teki aiva imehiä. Riuhtaasi itsensä ku pyssystä irti, painoo ku kameeli pitkin askelin kaula pitkällä kiinni amerikkalaaset ja riuhtoo rinnalle, vaikka jänkit puristivat viimmeeset ittestänsä.

Ihmisiä pyärryttää, niskat jäykistyy ja Pihkala ulvoo ku mettänpeto, potkii mua kintuulle ja minä voorostani takana olevaa espanjalaasta lehtimiästä, joka manaa »karampaa» jotta vahtu suusta truiskii.

Liddeli kiristää aina vai hurjemmin, pääsöö irti toisista ja syäksyy maalihi ylivoimaasena voittajana, nuan 4—5 metriä ennen muita. Vähää ennen maalia kaatuu Taylori, mutta kerkes pystyhy ja viälä ennen viimmeestä miästä maalihi.

Liddelin aika oli uusi mailmanennätys, 47,6. Liddel oli säästäny ittiänsä kaikis alkukarsinnoos ja antanu kylmästi toisten rikkua mailmanennätyksiä. Mutta sill'oli ollut onni sijootuksiski mukana, ku oli joutunu erihi, john'ei ollu pahempia kirijöötä. Imbach näytti olevan kuitti eikä loppuottelus enää jaksanu kiriä. Näytti aiva kangistuvan. Liddelin loppuveto oli jotaki kamalaa. Viimmeesellä 100 metrillä se kiristi toisten spurtista ainaki 10 metriä. Oli 5 m. jäliis ja painoo 5 m. ohi.

Ei ollu siinä jänkiillä mitää mutisemista, nii selvä oli Liddelin voitto, mutta kyllä kans enkelsmanniilla oli suu ympäri päätä. Ne huutivat ja huitoovat Iipuullansa ku Afrikan pakanat.

Voitonliput nousi taas tankohon, ja hurraat päälle. Taas meni Amerikalta yks kultametalli, josta n'oli ollehet aiva varmoja. Ja voittaja Liddel, pappi, saarnas seuraavana päivänä yhres Pariisin kirkos ja väkiä oli ollu aiva mustana.

Moukarinheitto on meillä suamalaasilla aina ollu heikkua. Siinä ovat amerikkalaaset aina viänehet olympiapalkinnot 50 meeterin heitoolla, jota eivät muut kansat näytä ylittävän. Osanottajia oli vain parikymmentä. Meilt'oli yks miäs Eriksoni; eikä luultu jotta se pääsis: eres loppukilpaaluhu, mutta eikös vai päässykki ja tullu neljänneksi pistemiäheksi tuloksella 48,74. Ensimmääne oli amerik. Tootell 53,29,5 ja toinenkin jänkki Mac Grath, 50,84.

NURMEN KUNNIANPÄIVÄ.

Torstai oli Nurmen suuri päivä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000 meeterin juaksujen loppukilpaalut.

Alkukarsinnoos olivat suamalaaset näyttänhet, mistä maasta pitkänmatkan juaksijat on kotoosi. Meill' oli suurin sallittu osanottajamäärä 1,500 meeterin matkalla, 4 miästä, ja joka sorkka niistä pääsi helpolla loppuotteluhu. Ne olivat Nurmi, Luoman-Jaska Härmästä, Peussa ja Liewendahl. Olivat koittanhet jokahine säästää ittiänsä alkukilpaaluus, eiväkkä yrittänhekkää voittaa eräänsä. Luamaki koikkalehtii häntäpääs alkumatkasta, mutta silmä oli kovana, mihnä toiset menöö. Loppupualella vasta jenkkas ittensä ensimääsen miähen perhän ja ku tämä otti kovan loppukirin (luuli vissihin, jotta Luama, joll' oli peljätty suamalaane paita, tiätysti juaksoo lopus sivuutte) — niin Luamakos vai hiljenti vauhtia ja vilkaasi taaksensa, mihnä asti kolmas miäs tuloo. Ja se tulikin jo aika likillä ja kovaa vauhtia.

Mua jo rupes hirmuttamhan, jotta mitäs jos ei tua Luama näjekkää, jotta sen kolmannen miähen peräs on heti viälä neljäski. Niillä oli kova vauhti ja aina vai sauttivat Luamaa lopus.

En kärsiny enempää, hyppäsin pystyhyn, taoon nyrkkiä penkkihi ja huurin jotta:

— Paina, paina helkutis Luama! Ne voi pyhkästä sivuuttes lopus ja mitäs silloo Härmäs sanotaas, johna sua on niin hiarottu?!

— Jos perhanan poika viälä siinä taakses töllistellessäs kaarut, nii appa jee sua kotias tulemasta. — Eks sä pääse siinä! — karjuun mä ja heristin molempia nyrkkiä vooron perähän n'otta aina oli yks pystys.

No siitä se vissihi havaatti jotta vaara on likillä ja lippas vähä äkkiä viimeeset pari syltä. —

— Tanan poika! — pääsi multa ku retkahrin takaasi penkille ja sylkääsin häjyn syljen. — Tuallaasta peliä ei pitäisi tehrä, jotta sivullistaki rupiaa pyärryttämhän!

Se Mikkola, urheelijaan treenari, oli antanu niille sellaaset kovat ohjeet, jotta suamalaasten pitää pysyä alkumatkas aina hännäs ja vasta viimmeesillä kiarroksilla kiristää ohitte. Ja sitä käskyä nourattivat meirän poijat niin hävittömän kylmästi, jotta me jokka olimma maksanehet suuret rahat tännetulosta, olimma aivan raivostuksis. Meirän piti huutaa ja yllyttää niitä häntäpään poikia n'otta kurkkua karvasteli ja käret väsyy, ku ei jaksanu enää huutaa.

Mutta kaikkihin kylmin poika oli alkukilpaalus kumminki se ahvenanmaalaane Liewendahl. Se mennä köpötteli aiva möllinä ja jäi kans kaikista muista. Mä jo manasin Pihkalalle jotta:

— Tua affenalaane on kavaltaja, sen näköö selvästi, että se meinaa oikee tingillä häväästä suamalaasen olympiapairan. — — Ensimmääne miäs on ainaki 200 metriä erellä ja tua tuhannen löntys mennä pökkööttää ku kana paleltunehilla varpahilla!

— Ist der auch ein Finne? (onko tua kans suamalaane) — kysyy se espanjalaane mun takaani ja viisaa sitä Liiventaalia, joka pomppii kaikkihin viimmeesenä.

— Noo, mister, that is no Finnich, that is one stour skiit — (Äää, ei tua oo suamalaane, s'oon suuri — —.)

— Se Liiventaal on Affenanmaalta kotoosin ja se on aiva eri valtakunta
— »Öölanti».

— Aa-aa sii-sii, luk thea — rupes se panjalaane huuthon ja ku mä kattoon, niin tua syätävän Liiventaali oli heränny ja mennä paasas ku hevoone. Se ajoo yhrellä kiarroksella kaukaa takaa aina vai toisten sivuutte. Viimmeesellä suaralla se oli neljäs ja tuskin 10 meeteriä maalista painoo kolmannen miähen rinnalle.

Mutta ei! Siihen toppas ja viäres vai juaksi. Toinen pisteli hampahat irvis ku ompelukones ja Liiventaali aivan tasarinnan sen kans. Vasta justhin rajaviivalla lykkäs varpahansa erelle. Ja tuli kolmanneksi ja pääsi loppukilpaaluhu.

Mun piti silloo heti kääntyä sen espanjalaasen Iehtimiähen pualehe ja oikaasta, jottei se vai Espanjahan sähköötä vääri. Seliitin jotta:

— Thät töört is Liivental, hii is Finnish, oolrait (jotta kyllä tua
Liiventaali on sittekki suamalaane)!

Ku sitte loppukilpaalu aikoo ja 12 parasta miästä tuli kentälle, meni jännityksen kohina läpi koko statioonin väen. Siin' oli kahrestatoista parhaasta miähestä 4 suamalaasta, se on kolmas osa koko joukosta. Se herätti jo sinänsä suurta huamiota ja ihastusta kattojis.

— »Finne, finne»? — kuuluu joka taholta ja meillä, suamalaasilla lehtimiähillä oli täysi tyä osootella ja näytellä tarkasti kuka nuasta neljästä suomalaasesta mikin on.

Ruattin Viire ei ottanu osaa tähänkään kilpaaluhu, vaikka oli ilmootettu. Se tiäsi sen turhaksi. Me emmä kyllä toivonehekkaa muuta palkintua ku ensimmäästä ku Ritola ei menny tälle matkalle. Viarasmaalaasista oli enklantilaane Stallard peljätyyn, vaikkei meihin päässy epäälystäkää siitä, jottei Nurmi voita.

Ensi kiarrokselie lähti joukko heti täyttä vauhtia. Johtohon meni Stallard ja Lowe, molemmat enklantilaasia. Nurmi jättäytyy aluus vähä jälkehe ja sivulle jottei sen kallisarvoosia kinttuja kukaa piikkikengillä tramppaasi. Ja kyllä mä luulen, jotta syytä oliki varjella koipensa. Ku sitte pualikiarrokses jo oli selvä järjestys, loikkas Nurmi ethen ja lähti viämhän leikkispäältä joukkua oikee aika polkkaa. Parhaat ponkiivat peräs ja eikähän sillä Nurmella ollukki siinä sellaane meininki, jotta saa irti ja perähänsä joukosta parahat miähet, jotta tiätää pitää varansa.

Ensimmääsellä kiarroksella (500 m.) oli jo tullu n. 20 m. kaula etujoukon ja loppusakin välille. Nurmi johti ja ku viivalle tuli, nii kattoo kellua kourasnansa, paljoko meni ensi kiarroksella. — Ihmiset taputtivat käsiä ja hurrasivat. — Toisena oli amerikkalaane Watsoni, sitte sveitsilääne Scharer. Muut suamalaaset olivat aivan häntäjoukkona. Niiren erellä meni enklantilaasia ja franskälaasia. Niin kuluu kiarros kiarroksen perhän. Nurmi kiristää viimmeesellä kiarroksella ja jättää amerikkalaasta, tehren n. 10 m. kaulan, joka aina vai lisääntyy viimmeesellä suaralla. Mutta muut meirän miähet, ne seurasivat Mikkolan taktiikkaa ja pysyttelivät aivan hännäs, ja sinne jäiväkki, sillä toisekki kirivät lopus minkä jaksoovat. En tiärä heittikhän Luama aiva lossiksi, mutta viimmeesenä se tulla lompsii eikä näyttäny erityystä kiirusta pitävänkää.

Vaikka ku toren sanoo, nii kyllä mä tykkäsin, jotta niillä ulkolaasilla oli sellaane totine ja tuima meno, jottei siinä meirän poijista muut ku Nurmi pärjännykkää. Mutta Nurmi taas oli niin ylivoimaane jottei sitä pystyny kukaa eres ahristamhankaa ja sitä varte se ei erityystä aikaa yrittänykkää. Kattoo vain, jotta tuli ensimmääteksi ja toi maalle kultametallin, jos olis hätä ollu, olis Nurmi vissisti voinu toistakymmentä sekunttia parantaakki. Nyt se säästi vain ittiänsä 5,000 metrin juaksua varte, johna sen oli puhet kans ottaa ensi palkinto.

Kun Nurmi voitti 1500 m., nostimma me suamalaaset aika metakan ja hurrasimma, jotta statiooni kaikuu. Kohta kans nousi komja Suamen lippu voitonsalkoho ja soittokunta pelas Maamme-laulua, johna se jo oli aikalailla parantunu, ku oli saanu niin usee harjootella. Se meni jo oikee ratihinsa.

— Ja taas tunnin päästä saatta pillipiiparit vetää samaa nuattia — huikkasin mä, vaikka Pihkala koitti sanua jotta:

— Ja vaikka ny tiätääski, nii ei saisi etukäthen sanua! — motkotti
Pihkala, joka kaikesta aina oli muka epävarma.

1,500 ja 5,000 metrin loppukilpaalujen välill' oli vain yks tiima aikaa, n'otta siin' oli Nurmella kova urakka saara ittensä sillä välillä hiarotuksi ja kuntoho. Ku s'oli 1,500 voittanu ja valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vai housuullansa ympäriinsä jotta:

Mutta ku se istuu maaha ja veti pöksyjä koipihi, nii siinä oli jo valokuvaajia toistakymmentä, jokka eri pualilta knäppiivät kuvia jotta knapsuu. — Heti ku Nurmi sai housut jalkoohi, lähti se juaksemhan pois kentältä hiarottavaksi.

Vaikkei se 1,500 metrin juaksu ollukkaa nii kova, jotta Nurmen olis pitäny kaikkensa pusertaa, nii oli se kumminki sellaane prässi, jotta eri miästä siinä tarvithan, joka pystyy tiiman päästä lähtemhän taas 5,000 meeterin matkalle, ku on uuret ja levännehet miähet vastas.

Loppuotteluhu täski lais oli pääsny vai 12 parasta miästä. Niistä oli taas 4 suamalaasta: Nurmi, Ritola, Seppälä ja Rastas. — Komia joukko!

Nyt tuli kentälle jo se Ruattin Viireki. S'oon vähäläntä luiseva poika, joll'on rintakehä aika vankka ja hyvin muarostunehet sääret. Nurmi ja Ritola ovat molemmat sitä pirempiä. Se oli säästäny ittiänsä justihin tätä kilpaalua varte ja varmaa oli, jotta nyt se oli päättäny panna kaikkensa voittaaksensa eres tämän kilpaalun ja samalla yhren kultametallin Ruattille, jok' on antanu sille hyvän opettajan paikan. —

Oli siinä joukos yks jäppikin, jaapanilaane Okazaki, joka alkukilpaalus osoottautuu olovan aika lailla hyvä juaksija. Mutta meill' oli Nurmi ja jos se klikkaas, nii kyllä Ritola lopusta hualen pitää. Ruattalaaset ja Viire olivat laskenehet, jottei Nurmesta oo enää täs juaksus täyttä vastusta, mutta sepäs nähtihin. Ku Nurmi tuli taas kentälle tunnin perästä, 1,500 meeterin voiton jälkehen, oli se ku uusi poika. Verrytteli kinttujansa, truiskii piäniä juaksuja raralla ja näytti olevan hyvällä humöörillä. Kovin on se Nurmi oma ittensä. Ei välitä kestää mitää, on vain omihin oloohinsa ja valmistautuu otteluhun niinku ei ketää olsi päältä kattomaskaa.

Ku laukaus pamahti, lähti juaksijajoukko yhtenä parvena matkahan, ja Viire pyrähytti heti toisten erelle johtoho. Mutta sen kintuulle asettuu kohta Ritola. Puali kiarrosta mentihi yhtenä rytynä, mutta sitte saatihin jo jonkilaanen järjestys syntymhän vaikka toisia pomppii viälä vähä sivuulla ja koitti saara ittellensä rakua rivis. Viire johti ensi kiarroksen hyvää kyyttiä ja oli totisen näkööne. Ei kattellu sivuulle, painoo vaa suaraa ja kovaa ethenpäin. Ritola lippas peräs ja katteli taaksensa, mihnä Nurmi on. Se oli jääny vähä jälkehen Seppälän kans, jota se veti joukosnansa. Rastas oli asettunu hännille, ja tuli kolmantena miähenä perästä lukien.

Toisella kiarroksella Viire teki kaulaa jonkun metrin, mutta Ritola seuras kantapäillä rauhallisen ja iloose näköösenä. Sitten tuli kolme viarasmaalaasta välis ja Nurmi vasta kuurentena. Mutta s'oli saanu jo vissihän puhutuksi asiat selviksi Seppälän kans, koska se näytti nyäkkäävän päällä ja sanovan hyvästit. Sitten pyrähytti nätisti kahren miähen ohi ja hyssytteli neljäntenä.

Kolmannella kiarroksella kulki parivaljakko Viire ja Ritola tasaasta tahtia erellä. Sitte yks franskalaane ja Nurmi. Kolme viarasta oli taas välis ja sitte Seppälä. Ja Rastas mölli —.

Pitkälläsivulla Nurmi kumminki jo astoo franskalaasen paitti ja juaksoo helposti Viiren ja Ritolan kiinni. Ritola kääntyy kattomhan, nyäkkää ja näyttää sanovan — Terve terve.

Viire kuuli piaksun fläiskehen ja tiäsi, jotta siältä se nyt tuli Nurmen-Paavo sakkihi, muttei käännäkkää päätä. Painaa vai tasaasta tahtia.

Neljäs kiarros menöö hianua hölkkää. Viire, Ritola, Nurmi vinos rintamas n. 50 metriä toisten erellä. Sitte tuloo franskalaane ja Seppälä, joka on ruvennu kiristämhän ja jättäny häntäsakin. — Joka kiarroksella katteloo Nurmi kelluansa, onko vauhti parhullaane.

Viires kiarros menöö samalla lailla: Viire johros, Ritola ja Nurmi nyt peräjulkkaa takana. Franskalaane on neljäntenä miähenä vähä saavuttanu. Ero on n. 40 m. Seppälä on viires ja viarahia kantapäillä.

Kun kuures kiarros alkaa on etujoukko n. 70 m. erellä ja Viire aina vai johros. Mutta sitte kattoo Paavo kellua ja tykkäs vissihin jotta täs rupiaa nukuttamhan — ja äkkiää loikkas Viiren erelle.

Viiren naama ei muutu, pitää vai entistä vauhtia. Nyt on Viire »pussis»: Nurmi erellä, eikä päästä ohi, ja Ritola kantapäillä. Mahtoo siinä tuntua olo vähä ahtahalta. — Seppälä teköö — peijakkahan poika! — typeryyren, rupiaa kiristämhän ittiänsä etujoukkohon päin ja kuluttaa voimia. —

Näki heti aluusta, jotta Ritola oli saanu tehtäväksensä vartioora
Viireä ja jos suinkin pumpata se kuivihin. Ja muistaa nitistää lopus.

Nyt kuljettivat Nurmi ja Ritola sitä keskellänsä hermostuttaaksensa. Jos Viire yrittääs päästä siitä välistä pois, niin silloo Ritola painaa sen peräs ja ohitte ja koittaas viärä sitä liika kovaa vauhtia hetken matkaa. Nurmi tulis sitte peräs ja ku kattoos Ritolan kylläksi Viireä hyppööttänhen, niin lähtis itte johtoho — ja Ritola sais tulla peräs ja huilata kantapäillä.

Mutta Viire haistoo vissihin palanehen käryn; se ei lähtenykkää karkuhu, antaa mennä vain kaikes rauhas, siinä välis omaa tahtiansa.

— Ääh perttana! — ähyymmä me suamalaaset, ku ei tua Viire mennykkää vipuhun.

— Truiskaa koittaa sä Ritola siältä takaa yhtäkkiää ohitte, jos se lähtis sun perähäs — kehootti Nurmi Ja Ritola lähti aika kyytiä painamhan molempien sivuu.

Nurmi mennä julkuttaa hiljoollensa ja orottaa, jotta Viire lähtis nyt perähän.

Viireki katteloo, jotta mitä tämä oikee on, mutta hoksaakin, jotta s'oon jutku — eikä lähre Ritolan perhän ittiänsä tappamhan.

Mutta Viire näytti pelkäävän jotta suamalaasill' oli vissihin taas jokin petkutus miäles, eikä parantanu vauhtiansa.

— Olkohon siälä sitte — tuumas Ritola. — Pannahan viälä vähä vauhtia päälle, jotta saarahan kaulaa enämpi. Saa nährä, mitä se siitä tykkää.

Poijat pistivät piäneksi hyssyksi ja kattoovat hetken päästä taaksensa, jotta lisääkö se Viire kinttuvilkettänsä. Mutta ku ei näyttäny vastaavan, nii rupesivat Nurmi ja Ritola painelemhan vain tavallista harjootusmarssia.

Seppälä oli neljäntenä ja yks amerikkalaane oli ponkinu jälkijoukosta muiren sivuu Seppälän kantapäille.

Seittämättä kiarrosta johtaa aina vai Nurmi, Ritola takanansa. Viire jäi hiljoollensa, ja katteli taaksensa, kuinka kaukana on perästulija. Se oli Seppälä, mutta väliä oli satakunta metriä.

Ku kahreksas kiarros alkoo oli Viire jääny n. 25 m. etujoukosta. Seppälä oli siitä 100 m., amerikkalaane, jok' oli sen viäres oli sitkiä poika ja ajeli friipiletillä Seppälän sivulla.

Yhreksännellä kiarroksella on Viire jäänny viälä aika lailla. Erua on nyt n. 50 m. — Mutta Seppälä on aina vai saman 100 meeterin pääs Viirestä. Seppälä teki sisulla tyätä. Se yritti päästä irti amerikkalaasesta, kiristää ja saakin erua syntymhän n'otta kaula Viirehen päin hiljoolleensa lyheni. — Nurmikin kiristi ja jätti Ritolaa n. 10 m.

Mutta kun viimmeene kiarros alkoo, pinnisti Ritola takaasi Nurmen kintuulle jotta:

— Äläs poika jätä! — ja niin menövät lujaa vauhtia koko viimmeesen ympäryksen.

Maalihin tulivat komjalla loppuspurtilla, Nurmi n. pualitoista metriä ennen Ritolaa. —

Seppälä tappeli kovan koitoksen amerikkalaasen Romig'in kans, mutta loppukiris näytti amerikkalaane, että on niillä muillaki sisua ku suamalaasilla ja painoo varmasti ohi, vaikka Seppälä pani kaikkensa. Näki, jotta jalaat kangistuu eiväkkä totellehet poijan tahtua ja yritystä. Rastas oli kuitti miäs viimeesen erellisellä kiarroksella ja lopetti.

Nurmen aika oli 14 min. 31,2 sek. uusi olympiaennätys. Toinen oli
Ritola 1 1/2 m. jäljes, kolmas Viire Ruatti 100 m. jäljes, 4 Romig
Amerikka 120 m. jäljes, Seppälä viires n. 150 m.

Nyt se oli tehty, jot'eivät ruattalaaset ollehet uskonhet, jotta Nurmi veis Viireltä molemmat kultamitallit samana päivänä. Ja kaiken hyvän päällisiksi otti Ritola ruattalaasilta pois viälä hopiametallinkin, josta ne olivat ollehet aivan vissiä, jotta sen Viire ny ainakin tuo.

Ja vähältä piti jos Ruatti sai kupariakaa, sitä kolmatta palkintua, sillä amerikkalaane pani hirmukirin lopus ja vain Viiren etumatka pelasti sen häviöltä.

Se oli Nurmen loiston päivä ja kovasti me suamalaaset hurrasimma ku liput tankoohi verettihin, ja kyllä vai kannattikin sellaasesta kaksoosvoitosta. Ruattiki näki nyt lippunsa kunniapaikalla, siälä johna Suamen lippua oli joka päivä heiluteltu, mutta se oli vai piäni nästyyki suuren Suamen lipun varjos ja vasimella pualella.

Nii komeeta voittoja ku ne oliki, nii ei ne yhtää jännittänehet, sillä Nurmi ja Ritola olivat ylivoimaasia ja leikkiivät Viiren kans ku kissa hiireellä. Oli yks koiranleuka sitte sanonukki Viirelle jotta:

— Jos olsit kotonas pysyny, nii olsit sinäki saanu yhren kultametallin — —.

KYMMENOTTELU.

Perjantaina alootettihin 10-ottelu, johka otti osaa lähes 50 miästä kaikenfärisiä. Niistä oli kolme suamalaasta: veljekset Paavo ja Iivari Yrjölät ja Huusari. Meill'oli alkaapäältä vähä niinku toiveeta, jotta meiränkin poijat täs sortis pärjääsivät ja suurin toivo pantihin Iivari Yrjölähän, jolla alku näyttikin lupaavalta.

Mutta kyllä amerikkalaaset antoovat heti aluusta lähtien näkyä, jotta n'oon paljo erellä yleestasos meirän ja muiren mairen poijista. Toivottihin ja lohruteltihin ittiämmä sillä, jotta amerikkalaasten heikommat lajit on lopus, johna taas meirän poikaan pitääs ottaa takaasi, mitä alkupuales jäävät jälkihi.

Ottelu alootettihin 100 m. juaksulla. P. Yrjölä tuli sakissansa kolmanneksi ajalla 11,8 ja velii-Iivari sai aijaksi 12 sek. Huusari eräsnänsä sai kans 12 sek.

Parhaan ajan 100 metrillä sai amerikk. Osborne 11,2; toisina olivat
Gerspach, Jekals, De Kaiser, Bucher, Sempé ja Thompson, kaikki 11,4.

Pituushyppy meni meirän poijilta aika hyvin. Huusarin paras hyppy oli 616, Iivari Yrjölän 650 ja P. Yrjölän 631. — Parhaat tulokset oli kumminki japanilaasella Notolla, Viron Klumbergilla ja Osbornella 692. Siinä 650:n paikoolla oli viälä monia muitakin.

Kuulas olivat meirän poijat hakamiähiä. P. Yrjölä pökkäs 13,28 ja
Iivari-velii kans 13,08; Huusari 12,02. — Klumberg 12,27, Norton 13,04,
Ruattin Nilsson 10,09, Osborne 11,43,5. — Täs sai poijat pisteetä
takaasi.

Sitte tuli korkeushyppy, johna amerikkalaaset taas näyttivät muille pitkäänenää. Hyppiivät ku heinäsirkat nii korkialta, jott'oikee häjyä teki. Iivari pärjäs parahite, hyppäs 180. Huusari tappeli sitkiästi ja pääsi 170. Paavo jäi 160. — Mutta Osborne hyppäs 197! — eikä rima puronnu vaikka m'olsin kuinka kenannu taakseppäi ja ähkyny. On se peto miäheksi! Kolme pään-mittaansa ylemmältä pompahutti ittensä ylitte. Eikä ollu Nortoni paljo huanoot, ku hyppäs seki 192 senttiä. Pikkupoikia siin'oIi muut. Ruattin Janssoni pääsi 183, Klumperi 175. Mutta japanilaane Noto ei pääsy 150 korkiammalta. Vaikka hyvin seki oli pömpähytetty nii Iyhkääsistä kantuumista.

400 m. juaksus ei voi moittia meirän poikia. Iivari voitti sarjansa friskisti 54 sek. Huusari ja Paavo juaksivat samas sarjas. Huusarin aika oli 53,4 ja Paavon 54,6. Mutta jäppi-Noto truiskas 51,4, Duigan 52, Norton 53, Osborne näytti, jotta se pystyy juaksemhanki, voitti sarjansa ajalla 53,2; Tompson 52; Klumperi 54,4.

Viiren lajin jälkhen perjantaki illalla oli pisteet jakaantunhet seuraavasti: Norton 4170, Osborne 4168, Klumperi 3813,80, I. Yrjölä 3771,22; Ruattin Janssoni 3770,80. — P. Yrjölä oli kymmenes tuloksella 3489,71 ja Huusari 12:sta 3464,98 pisteellä.

Lauantaina suaritettihin loput ja silloo putos heti ensi lajis meirän paras miähemmä Iivari pois. Ensimmääsenä laina oli 110 m. aitajuaksu, ja siinä Iivari hätääli niin, jotta kaatoo 3 aitaa, eikä saanu aikaa ollenkaa. Sillä oli peli menetetty.

Nyt oli enää Huusari ja heikompi Paavo-poika koetuksella. Kyllä näki, jotta eresvastuu poikia painoo ja parahansa molemmat sisulla pinnistivät. Paavo tuli eräsnänsä kolmanneksi ajalla 18,8. Se oli huano aika, mutta mahtoo liiaksi peljätä, jotta aitoja kaatuu ja hänkin putuaa pois. Huusari sensijahan juaksi hyvin ja voitti sarjansa hyvällä tuloksella 16,6. — Mutta Osborne juaksi 16 ja Nortoniki pääsi 16,6. Klumperilta meni 17,6. Monta muutaki pääsi alle 17 sekunnin,

Kiakko oli taas meirän pojille tuttu kapines. Yrjölä veti 38,19, mutta
Huusari epäonnistuu. Ei saanu muuta ku 33,15. Klumperi sai 36,79,
Nortoni 33,11, hollantilainne De Kaiser sai 38,41, Osborne 34,09,5.
— Ja oli siälä sellaasia faijojaki, jokka olivat tullehet pitkien
matkojen takaa eiväkkä saanehet kiakkua lentämhän eres 30 meeteriä.

Seiväshyppy oli taas aiva amerikkalaaste hoiros. Nortoni hyppäs 380 cm. ja Osborne 350, Huusari jäi 320, Yrjölä vain 273. — Noto ei pääsy 230! Klumperill' oli 330.

Keihäänheitos meikälääset hääräsivät ensimmääsinä. Huusari veti 53,65; ja Paavo 52,93. Klumperi sai 57,70; Osborne 46,69; Norton 42,09. — Siinä tuli aika lailla pisteetä takaasi.

Viimmeene yritys oli 1,500 m. juaksu. Yrjölä sai 5,08,6. Osborne oli samas eräs ja sai 4,50. Klumperin aika oli 5,16, Nortonin 5,25,6. Mutta niin otti Nortoni kaikki ittestänsä irti, jotta maaliviivalle kaatuu ja pyärtyy siihe paikkaha. Kauan saatihin virvootella ja lääkärin neuvojen mukhan hiarua, ennenku nii selves, jotta saatihin pystyhyn — ja kuuppas uurestansa, eikä siitä enää noussukkaa. Paariilla kannettihin pois kentältä ampulanssivaunuuhi ja virkos vasta tiiman päästä.

Siinä nähtihin, jotta amerikkalaasill' on hurja luanto ottaa ittestänsä kovas kilpaalus nii kaikki irti, jotta paikalle oikeevat. Suamalaasill' ei sellaasta kilpaalusisua oo — elikkä sitte meill'on päävärkis seilaaset sahajauhot, jottei niillä pääse pyärtymhänkää niinku muut ihmiset, vaikka kuinka koittaas.

Se vinosilmä jaapanilaane Noto oli aika poika pylkkimhän; voitti eränsä ja sai kunniootettavan aijan: 4,45,8. — Huusari oli kaikista kovimmas sakis, johna pelkialaane Ruuth juaksi 4,36,4. Huusari sai 4,41,2.

Nyt oli lait loppu ja ruvettihin räknäämähän pisteetä. Se oli selvä: Amerikan loistava kaksoosvoitto. Kultamitkun voitti erinomaasella tuloksella ja uurella olympiarekortilla amer. Osborne 7710,775 pistettä, toinen oli kans jänkki, Nortoni, pistemäärällä 7350,895. Kolmas oli Klumberg Virosta 7329,36, neljäs oli Huusari 7041,175 p., viires etelä-afrikkalaane Sutherland 6794,142,5; kuures sveitsilääne Gersbach 6743,53; 7:s Ruattin Janssoni 6656,16; 8:s amerik. Friede 6618,30; 9:s P. Yrjölä 6548,525.

Osbornen ja Nortonin tulokset on sellaasia, jottei niitä saavuteta hevillä. Paris lais ne olivat vähä heikompia, mutta muis taas hirmutekijöötä. Ajatella vai: korkeutta 197, seivästä liki 4 ja heitokki aikamoosia. Vaikka meirän Iivari Yrjölä ei olsi joutunu pois aitajuaksus, nii ei se millää olsi voinu saavuttaa Osbornea ja Nortonia. — Huusarin pääseminen neljänneksi oli mainio saavutus sellaases kamppaalus. Siitä sopii toivua ensi kisoohin kovaa miästä. —

Ei se menny niinku vähä oli toivottu tämä kymmenottelu, mutta opiksi olkohon ensi kerraksi.

Meirän poijat kattelivat tarkasti kaikkia amerikkalaasten kniksiä ja panivat nuukasti miälehensä. Ja kyllä niillä amerikkalaasilla olikin mones lais omat tyylinsä, jolla hinkkasivat ittensä toisten erelle. Kyljellensä ja seljällensä hyppäsivät korkeutta, ku meirän poijat koittivat vai vanhalla lailla. Mutta se mikä teki amerikkalaasista parempia, oli niiren erinomaane voitontahto, sisu vetää, ku vetää piti ittestänsä kaikki, niinku Nortoni 1,500:lla oikooseksi. Se on tätä vääjäämätööntä voitontahtua, jota meiränkin poikaan pitää saara ittehensä, jos meinaamma pärjätä amerikkalaasille.

Ja sitte viälä se, jotta amerikkalaaset 10-ottelijat olivat valmistautunhet otteluuhinsa samalla perinpohjaasuurella — ku meirän Nurmi juaksuuhinsa. Ne olivat läpitreenattuja miähiä kukin lajisnansa ja saattoovat keskittää ittensä aina kokonansa siihe, jota suarittivat. Meirän urheelijat muut, paitti Nurmi, Ritola ja Torpo, eivät ollehet niin järjestelmällisesti laijiihinsa valmistunhet, eiväkkä sitte myäskään pystynhet saamahan ittestänsä irti sellaasia tuloksia kun harjootuksis ovat saanehet. Mutta amerikkalaaset vetivät justihin silloo ku piti parahia tukoksiansa ja monaasti omia ennätyksiäkin. Mitäs siitä, jos meirän miähet kotona harjootuksis saavat joskus erinomaasia tuloksia, mutta eivät pysty niitä uusimhan silloo ku pitääs. Nähtävästi ollahan menos siihe näis olympialaasis kisoos, jotta ainua menestyksen erellytys on erikoistuminen kukin omhan laihinsa. Siitä on meillä jo Nurmi esimerkkinä. Mutta myöskin muiren, kiakonheittäjään, hyppääjään ja moniottelijaan pitääs ottaa ittellensä vai yksi ainua tehtävä ja se niin perinpohjin, jotta kaikki muu harjootus saa vai auttaa päälajia. Ja miästen on saatava ittensä siihe kuntoho, jotta ne yhtä hävyttömän kylmästi ku Nurmi tiätäävät mahrollisuutensa ja rajansa. Olympian kentällä ei enää ensi kerralla kultametallit muulla keinolla meille tipu.

3000 M. JOUKKUEJUAKSU.

Yks pulskimpia Suamen voittoja oli 3,000 meeterin joukkuejuaksu, jonka alkukilpaalu suaritettihin perjantaina. Siihen sai ottaa osaa, jos oli varaa, kahrellaki kolmenmiähen sakilla, mutta vai kolmen parhaan tulokset otettihin huomioho. Ja meillähän oli varaa, nii että täysi satsi pantihin matkahan: Nurmi, Ritola, Tala, Seppälä, Katz ja Liewendahl. Siis aina vai samat hevooset areenalla. Ku on köyhä, nii pitää aina samoolla varsoolla ajaa, mutta rikkahill' on varaa säästää ja tuara uusia seisotettuja juaksijoota kentälle. Kyllä vai Suamen poijill' oli urakka, jot'ei toiset olsi kestänehekkää. Samat miähet pitivät juasta monta kertaa ja joka päivä, kun pitkänmatkan juaksuuski suaritettihin aina karsintakilpaalut aivan turhanpäiten. Vierahat saattoovat panna alkukilpaaluuhi vereksiä miähiä, joill'ei ollu muuta tarkootustakaa ku »tappaa» ja väsyttää meirän miähiä loppukilpaaluja varten. Siinä oli kova urakka suamalaasilla juaksijoolla, ennenku kultamitallit Suamelle tippuuvat.

Ensi ryhmäs menivät Enklanti, Italia, Norja, Puola ja Suami. Vai kaksi joukkuetta pääsi loppukilpaaluhun. Meiltä menivät Nurmi, Ritola, ja Tala, n'otta s'oli selvää. Tulivat ilman erityysempiä ponnistuksia siinä järjestykses perillekki. Enklanti voitti helposti toiset ja tuli toiseksi.

Toises ryhmäs juaksivat Amerikka, Ruatti, Ranska, Meksikko ja Espanja. Me luulimma yleensä, jotta Ruattin joukko tulis täs ensimmääseksi, ku niill'oli mukana se Viire ja muitakin hyviä juaksijoota; Reutersvärdistä, Lundgrenista, Eriksonista ja Turessonista olivat pitänehet kovaa kohua. Mutta huanosti se meni, aiva plöröksi, Ruattin tämäkin yritys. Eivät päässehet eres loppuotteluhu. Viire kyllä teki tyänsä ku miäs, mutta ne muut jäivät ku Annalan kana ahtehelle. — Viire lähti heti joukkua kuljettamhan. Pari franskalaasta, jokka yleensä joka lais puskivat heti ittensä pakahroksihi, tappelivat kunniasta saara eres hetken matkaa olla fööris ja nykki truiskiivat johtohon. Viire oli siinä suhtehes »suamalaane», jotta antoo näiren kukoonpoikaan mennä kaakotella omia aikojansa niin kauan ku jaksoovat; eikä ne kauan jaksanhekkaa, ennenku Viire taas saavutti ja painoo tasaasta vauhtia paitti. Kyllä sen pitää myäntää, jotta Viire kaikesta hualimata on hyvä juaksija ja kaunihisti juaksooki. Se on aivan eri maata ku Ruattin omat miähet. Mutta taitonsa, kestävyytensä ja kylmän harkintansa se onkin viäny mukanansa Suamesta. Ruattilla ittellä ei oo sellaasia miähiä. Niinpä Viire täskin juaksus eros muusta Ruattin sakista ku lakeerisaapas karvakintahasta. Se juaksi yksinänsä kaukana koko roikan erellä ja uuren isänmaansa, »muuter Sveean», poijat ponkiivat ku iiliskotit aiva viimmeesinä. Tämä kirkas ero lämmitti meirän suamalaastenki miäliä nii, jotta silmät pyäriääsnä Ruattin lehtimiähet ihmettelivät, ku me suamalaaset täyrestä syrämmestä hurrasimma Viiren komjalle juaksulle. Sitä ne eivät näyttänhet käsittävän, sillä niitä vaivas se, jotta Ruattia erusti tämä entinen Suamen miäs.

Sattuu viälä nii merkillisesti, jotta se espanjalaane mun takanani kesken kaiken rupes kyselemhän jotta:

— Wie ist es, man sagt hier das Viide ist auch Finne? (Kuinka se on, ku nämä täälä sanoovat jotta Viire on kans suamalaane.)

Ruattin urheelulehtimiästen kapteeni Tegner kuuli sen ja heristi korvaansa, mitä mä sille vastaan. Koitin asettaa sanani, jotten kovin pahoon nolaasi ja sopotin vastahan jotta:

— Jaa, beinaae! Er war einst Finne, nicht mehr, jetzt ist er Schweet — — tuut niks! (Melkee! Se oli ennen tavalline finntuppi, muttei enää, ny s'oon ruattalaane, mitä siitä — —)

Niinku sanottu, Viire juaksi komjasti ensimmääteksi ja otti paremmanki aijan ku suamalaaset erellises eräs. Mutta ne muut ruattalaaset olivat nii häntäpään poikia, jotta joukkueena joutuu Ruattin sakki kokonansa pelistä pois. Amerikkalaaset olivat tasaväkisempiä ja voittivat erän. Toiseksi pinnistivät franskalaaset ja voi ilonremakkaa, mikä siinä ilmoolle nousi, ku ne nii loistavasti pärjäsivät. Kyllä ulvoovat ja krakottivat franskalaaset olympiansotahuutuansa, joka oli ku olis jänispräiskää päristäny — Viiren aika oli 8,45.

Se Amerikan niin kehuttu Joe Ray juaksi täs joukos, eikä ollu paljo pukkikaa. Tuli 11:sta. Se otti kerran kellon kourahansa, niinku Nurmi ja kattoo kans mahtavaa siihe kiarrospaalulla, mutta silloonkos ihmiset päästivät kamalan honotuksen nenästänsä, nauroovat ja irvistelivät n'otta häjyä teki. Varsinkin enkesmannit. Näki selvästi, jotta statioonin väki tykkäs, jottei passaa primputella, ku ei värkiis oo varaa. — Eikä se Ray toistakertaa kellohonsa kattonu. Taisi purota hiljaa tiäpuolehe koko klokku.

Ruattin lehris oli jäliistäpäi merkillisiä kirjootuksia, jotta franskalaaset muka viheltivät Nurmelle, ku se katteli kellohonsa. Se on paljasta pötyä. Päinvastoon olivat ihmiset haltioossansa ja hurrasivat ja taputtivat Nurmelle ja sen kellolle. — Jos joku olis viheltäny, nii se ei voinu olla kukaa muu ku jokin ruattalaane. Annethan anteheksi, sillä sehän johtuu aivan sinikeltaasesta kateuresta.

No nii. Loppukilpaaluhu täs valtakuntaan välises ottelus olivat päässehet Suami, Enklanti, Amerikka ja Franska. Siis vain mailman suurvallat. Ja ku loppuveto suaritettihin suurena maratoni-sunnuntaina, niin suurimmaksi kaikista huamattihin piänin — se on Suami. Ku loppuottelu oli maratonipäivänä, jolloon kans jännittävä kiakonheitto tapahtuu, niin pakkas tämä kunniakas voitto häipymhän maratonitunnelmahan.

Kerron täs heti samhan menhon sen loppukilpaalunkin. Se oli alkumatkasta aika kiivasta ja nykivää menua, sillä amerikkalaaset olivat sisukkahia poikia ja yrittivät parhansa lyärä lauralta Suamen joukon. Ja jos eivät ehkä ittekkää oikee uskonhet voittavansa meirän joukkua, niin sitä kiriämpi oli Amerikan ja Enklannin välinen kamppaalu keskenänsä, sillä tiplomaattiset välit oli mennehet pahoon poikki. Amerikka oli saanu kirpiät kolaukset lyhyen matkojen juaksuus, ku Enklanti nyppäs siltä ne palkinnot, jokka vuasien kulues ovat vakiintunhet ikäänku amerikkalaasten yksinoikeureksi. Nyt koitti Amerikka maksaa takaasi Enklannille. — Ranskaa ei juuri otettu mukhan täs laskus. Tiärettihin etukäthen jotta mölliksi se jää vissisti.

Alkumatkas suamalaaset jäivät hännille ja antoovat toisten reuhtua. Enkl. Clark lähti rajusti johtoho, mutta pian juaksi siältä takaa Ritola ethen ja ohi. Toisella kiarroksella kamppaaltihin villisti johrosta. Clark prässäs ittensä Ritolahan kiinni ja pinnisti ohi, viären heti peräsnänsä 3 muuta enklantilaasta yhres kössäs. Vähä näiren peräs tulivat Nurmi, Katz ja Tala. Sitte heti amerikkalaaset yhtenä roikkana peräs hyvää vauhtia.

Mutta kolmannella kiarroksella muuttuu järjestys äkkiää. Keskijoukko kiristi, otti hurjalla vauhrilla etumiähet kiinni — ja Katz painoo kovaa kyyttiä ensimmääseksi. Amerikkalaane Ray puristi kans vauhtia ja ajoo voorostansa pian Katzin ohi. Mutta siihen vastas taas yks enklantilaane sisulla, painoo heti perhän ja taas Rayn ohi johtohon. Se oli kattojia repivää nähtävää ja väki ulvoo kurkut suarana ku suret pakkaasella. Vauhti oli luja ja enkesmanni sisulla kiristi. Mutta sitte Nurmi pani höyryn päälle ja »tappoo» taas sen enklantilaasen; painoo siitä välijoukosta ensimmäästen rinnalle ja ohi! Toiset pinniivät perhän minkä suinkin pystyyvät. Ray pääsi siinä menos toiseksi ja Katz kiristi ittensä kolmanneksi. Sitte kaks miästä välis ja Ritola. Tala näyttää nyt lähtövän loppusakista erohon ja juaksoo Ritolan jälkehen, mutta Ritola rupiaa kansa kirimhän, ajaa vängällä monen sivuu ja lähestyy etujoukkua nii jotta kiarroksen lopulla on järjestys: Nurmi n. 10 m. ennen Rayta ja sitte jonkun metrin pääs Ritola.

Hyvin menöö! Neljännellä kiarroksella Nurmi teköö jo komjaa erua
Raysta, joka jää varmasti. — On erua jo n. 30 m. sen ja Nurmen välillä.

Ritola näköö Nurmen etumatkan ja lisää menua — saa Rayn kiinni ja vetää helposti ohi, vaikka Ray koittaa vastata. — Tuloo kaulaaki pian 5 metriä. — — Ray on kuitti poika. — Katz kirii, ottaa kiinni ja ajaa sekin Rayn sivuu.

Ja Talaki rupiaa levittämhän haarukootansa, jättää välimiästä ja ponkii föörihi. — Mutta Ray vastaa! Katz taisi vetää liikaa, Ray saavuttaa —

— Phyh, garsong bieer hia!! (vahtimestari tuakaa olutta!) — rupiaa mua janottamhan ja saankin heti klasin, jonka kumaasen kuivahan kurkkuhun.

— Tua Katzi teki kuratikin! Sen olis pitäny ottaa Ray hiljoollensa kiinni — —.

Viimmeesellä kiarroksella Nurmi aina vai parantaa. Etumatkaa on ainaki 40 m.; sitte Ritola ja siitä 25 metrin pääs Ray.

Kuitti on Rayki, aivan kuitti ja takaa painaa hurjaa vauhtia kaks enklantilaasta.

Ku vimmeene pitkäsivu alkaa, ottaa Katz vimmeesen ponnistuksen ja rupiaa liian kaukaa loppukiriä vetähän. Sisulla painoo Katzi viälä kerran Rayn ohi, mutta peräs tuloovat ja aina vai saavuttavat häntä ne kaks enklantilaasta. Katz yrittää kaikkensa, mennähän tasarinnan hyvän matkaa, mutta sitte pääsöövät enklantilaaset ohi — — ja Katzi näyttää herpaantuvan, tuloo viivalle viirentenä miähenä. Mutta Rayn sivuu juaksoo aina vai miähiä, se jää jo pian mölliksi. Talakin painaa hurjasti loppukiriä, sivuuttaa miähen toisensa jälkehen ja tuloo perille sellaases trusas, jotta selvää ei saa.

Vasta ku kuulutettihin tulokset oli järjestys selvä: 1. Nurmi, ylivoimaane voittaja, aika 8 min. 32 sek. (uusi olympiaennätys). 2. Ritola n. 70 m. jäliis. 3. Mac Donald Enklanti 20 m. jäliis; 4. Johnston, Enklanti, 10 m. ja Katz 5:s. — Tala oli 13.

Joukkueena tuli Suami ensimmääseksi: 1 + 2 +5 = 8 pist ja Enklanti 3 + 4 + 7 = 17.

Enklanti antoo siis selkähä Amerikkaa täski juaksus ja paljonsanoovaasia oli ne silmänmulkaukset, joilla enkesmannit kattelivat jänkkiä.

SE 10,000 MURTOMAAJUAKSU.

Kovasti sitä piti huutaa ja karjua näis Pariisin kisoos ennenku voitot Suamehen tuli, mutta se 10,000 murtomaajuaksu meinas tehrä meistä sivuullisista joka äijästä hullun.

Se oli sinä samana kuumana lauantakipäivänä, ku aurinko paahtaa mollotti n'otta tukka pääs kärventyy. Yli 50 astetta oli kuumaa! S'oon poijat jo sellaasta hitsiä, jotta siinä pakkaa tällääset tukevammat tuffat liimooksista hajota. Vesi juaksi nenänpäästä ku räystähästä keväällä ja hikiä piti naamasta pyhkiä kouralla ku napolla vai. Jos en perttana viä olsi juanu olutta nii sankoo-kaupalla jä syänny raaroosia n'otta partakarvat jääs, nii sinne olsin tainnu sulaa jonnekki statioonin porttipiälehe rasvalammikoksi, n'ottei olsi jääny ku lätkälakkini lätäkköhö seilaamahan — —

— Saas nährä, kuinka meirän poijat pärjää tällääses pätsis — — Ei suinkhan tätä kestä muut ku mustat Afrikan neekerit, joill' on kaksinkertaaset pääkuaret.

Siinä suaritettihin ennen sitä murtomaalle lähtyä kolmiloikkausta ja muita pomppimisia, ja silloo jo rupes ihmisiä kuuppimhan ja pökörtymhän penkiille siälä täälä. Niitä kuljetettihin käsikynkästä ja kannettihin paariilla sairashuanehishi ku raatoja ainaki. Siälä niitä sitte virvooteltihin henkihi ja hoirettihin parhaalla lailla.

Mun reisukampraatilleni, Mösjöö-Tommilallekki sattuu sellaane auringonpistos. Se viäthin kans statioonin sairashuaneshen aiva pleikinä poikana n'otta silmät väärinpuolin pääs. Entisest' oli siinä jo konjakkia kyllä sisällä, mutta lisää kaarettihin viälä. Sitä rupes hoitamhan siälä sairaalas yks nii korja sairaanhoitajatar-nunna, n'otta mä manasin vähä katkerasti tätä moukkamaasen tervestä kalluani johk'ei pysty auringonpistoksekkaa niinku muihin ihmisihi.

Mösjöö sanoo, jotta s'oli ollu nii korja ja hellä hoitaja, jotta häntä itketti aiva oikohonsa ja aina vai pyyti sitä kääntämhän ittiänsä ja silittämhän päätä. Silmät oli ollehet ku taivahalla tähret ja varsi ku elämänlanka. Eikä s'ollu ollu kovin kranttukaa.

Sen flikan ansiota s'oli aiva ku Mösjöö parantuu niin nopiaa, jotta ku tohturi tuli hetken päästä kattomhan, kuinka Mösjöö voii, nii justihin näki, ku Mösjöö huulet pitkällä meinas jotaki sanua sille sulooselle hoitajattarelle — —

Niin oli poika-parka äkkiää parannu, jotta ku tohtori tuli, nii se kuskas Mösjöön heti tervesnä pihalle. Kyllä Mösjöö kiärteli ja kaarteli viälä kauan aikaa sen sairastuvan portilla ja meinas viälä monta kertaa pyärtyäkki, jott' olis päässy takaasi, muttei tohtinu. Tohtori olis kumminki heti tuntenu ja ajanu pellolle.

Niin no, mutta ei sitä kukaan osannu arvata, ku miähet asettuuvat lähtöviivalle, jotta siitä sellaane kauhia kamppaalu tulis siitä murtomaasta, n'otta neljästäkymmenestä miähestä ei perille päässy ku 15. Ja niistäki pualet pyärtyy kentälle n'otteivät omin voimin housuja jalkahansa saanehet.

Yhreksän kansakuntaa pani poikiansa taipalehelle. Kolme miästä sai varsinaasesti erustaa yhtä maata, mutta ne kansat, joll' oli värkiis varaa, panivat viälä kolme varamiästäki matkahan. Nämä suuret kansat olivat: Suami, Ameriikka, Enklanti, Franska ja Espanja. Ruattill' oli 5 miästä; Meksikolla, Italialla ja Etelä-Afrikalla kullaki oli vai yks varamiäs.

Meiltä lähti taipalehelle Nurmi, Ritola, Sipilä, Päri (kirjootethan
Berg), Rastas ja se siunattu Liimataasen-Heikki. — Ruattill' oli Viire.

Kun lähtölaukaus paukahti, riuhtaasi Viire ittensä heti johtoho. Toiset trusana peräs. Suamalaaset jättäytyyvät suasista häntäpäähä, mutta Ritola yrittää heti Viiren kintuulle. Siinä pomppii monta poikaa ympärillä eres ja sivuulla, n'ottoikee peljätti, jotta pian tramppaavat meirän poikaan kallihit kroikottimet prisaksi. Nurmi ja toiset suamalaaset eivät hätääle, menöövät vai yhres joukos siinä keskipaikkeella.

Raralla juastihin vain puali kiarrosta ja sitte painuu joukko statioonin portista uloos kiärtämhän murtomaata, joka oli hyvin vaivaloosta. Ei sitä varte, jotta s'olis kovin mäkistä ollu, mutta maa oli pehmiää ja raskasta juasta. Siin' oli piäntä piikkistä puskikkua ja vähä louhikkoaki, mutta läkähyttävä kuumuus oli kumminki kaikista pahinta.

Pian oli kärkijoukko selvä; siin' oli Viire, Ritola ja Nurmi, jokka tiätä näyttivät ja olivat ensimmääses kontrollipaikas n. 100 m. toisia erellä. Sitte tuli jokin Benham, ruattalaane Bergström, enklantilaane Harper, amerkk. Johnson, ruattal. Tureson, jokin Ebeling, Booth, Andia, sitte Sipilä ja Berg ja koko loppuroikka paitti ne, jokka jo ensimmääsillä kilomeeteriillä rupesivat hoippumhan ja kuuppimhan.

Toiselle asemalle tulivat Nurmi ja Ritola esti. N'oli jättänhet Viireä n. 50 m. — Sitte tuli jo Sipilä, joka sisulla pinnii kiinni Viireä ja oli siitä 50 m. pääs. Sen peräs oli se Johnsoni 10 m. pääs, ja siitä 25 m. Turesoni. —

Tällä välillä oli Rastas juassu liika lujaa ja yrittäny pitää Viireä näkyvis, mutta sai auringonpiston ja uupuu tiän viärehe pualimatkas. Se oli meirän miähistä ensimmääne, mutta muita kansoja oli kuuppinu jo kosolta. Sinne lyyhistyy monet Rastahan erellä ollehekki niinku amerikk. Booth, yks franskalaane, ruattalaane Ebeling. Rastas oli kuulemma yrittäny päästä ruattalaasen Turesonin sivuu ja siinä vetäny liiaksi. Sivuu oliki päässy, mutta silloo kans mailma mustuu ja voimat petti, hoippuu sinne tänne ja viimmee lysähti. Kerrottiin jotta Turesoni oli koittanu auttaa Rastasta kaatumasta (kaunis teko kiistaveikolle!), mutta itteki oli niin kuitti poika jotta kuuppas viärehe. Siihe jäivät tiarottomina makaamahan. Kaikkensa pani kumpikin isänmaansa ja kansansa pualesta.

Se päätti tehrä hurjan tyän: lyärä kolmantena suamalaasena Viire ja sitä varte se kiristi aina vai menuansa. Välimatka lyhenöö askel askelehelta, ei oo enää ku parikymmentä meeteriä. Hammasta purren painaa sisukas Sipilä polttavas auringos, hiki valuu virtana, ja päätä polttaa armotoon aurinko. Tuntoo pahoonvointia, mutta sisu ei anna perähän. Pitää painaa! — — — ja Sipilä vetää sisulla. Jo on kantapäillä — — viälä vähä — — jo on takana — — ja nyt ohi!

Rupiaa pyärryttämhän, horjuttaa — ja mailma sumenoo ja korvis humajaa. Ei kestä jalaat enää, sivhun vetää ja siihe tuupertuu poika, joka pani kaikkensa Suamen voiton erestä. —

Mutta loppu on Viirekin. Jaksoo, hoippuu viälä jonkin meeterin sekin, sitte kaatuu, eikä enää nouse — —

Kerrottihin jäliistäpäin, jotta Viire houraali ja luuli kualevansa. Oli sanonu jotta:

Sipiläki tunnusti jotta seki luuli kualevansa, ku jalaat kangistuuvat ja outo kylmyyren väristys kulki rumihis.

Mutta se mitä kerrottihin Sipilästä heti kilpaalujen jälkihin, oli kumminkin kaikkihin kauniinta ja kuvaavinta suamalaasten sisulle ja lujalle velvollisuurentunnolle, jolla joka poika pani kaikkensa saaraksensa voiton kansallensa. Kerrottihin, jotta Sipilä tiäsi olevansa kolmas suamalaane järjestykses ja kun se uupuu eikä enää ylhä päässy, nii sisulla piteli ittiänsä niin paljo järjillä, jotta orotti, koska seuraava suamalaane tulis. Ajatelkaa sellaasta sankarillista tekua, jotta ponnistella pyärtymystä vastahan nii kauan, että kerkiääs seuraavalle miähelle sanua sanottavansa.

Sitte tulikin jo suamalaane. Se oli Liimataanen; lopen väsyny sekin.
Tälle kerrothin Sipilän viimmeesillä voimilla sanonhen:

Liimataane tiäsi nyt olovansa kolmas miäs ja että kaikki riippuu hänestä. Ja hän teki mitä ihminen voi. Ei ollu enää pitkää matkaa kentälle, mutta se oli raskahin taival, sillä Liimataane oli kans auringonpoltosta melkeen pyärryksis.

Mutta askel sujuu ja matka lyhenöö. Erellä hoippuu miähiä ja toisia kaatuuloo tiäpuolehen. Siinä makas Viirekin voihkien sivulla ihmisiä ympärillä, mutta Heikki painaa sisulla ja ajaa viälä monen ohi. Tuas on statioonin portti, siitä sisälle! Ihmiset huutaavat ja huitoovat. — —

Me lehtimiähet siälä lehterillä olimma ollu sialunpiinas ja tuskas, koska tuloo kolmas suamalaane?

Nurmi tuli esti, paljo ennen muita, näytti väsyneheltä, mutta yksin tuli eikä kantapäillä ollu ketää. Komjasti juaksi loppuviivalle —

Mutta kovin oli Ville väsyny, askel kankia ja harva. Juaksi kumminki helposti maalihi ja nyt oli kaks suamalaasta ensimmääsinä, mutta kolmas — kolmas?

Jo ilmestyy aukkoho kolmas miäs! Me näjemme väärin, luulemma sitä suamalaaseksi ja kohotamme huikian hurraan. —

Mutta se huuto kuali äkkiä — se oliki viaras miäs! — Hoippuen se tuloo maalihi. Mutta sitte!

Huuto loppuu meiltä taas äkkiää. Juaksuraralla seisoo jokin tiännäyttäjämiäs; sill' oli punaane lippu käres.

Seisoo keskellä rataa ja huitoo Liimataasta kohri sillä punaasella trasulla. Liimataane luuloo, jotta se kiältää tulemasta sinnepäi. Heikki pysähtyy siihe paikkahan ja rupiaa kattelemhan ympärillensä jotta:

Ihmiset huutavat ja huitovat kaikki; järjensanaa ei siitä melusta voi käsittää — ja Heikki seisoo ymmällä eikä käsitä, mihkäpäi lähtiä! Me kiljuumma ja karjumma Heikille jotta:

Mutta ku se miäs seisoo tuas eres ja huitoo lipullansa — niin Heikki kääntyy ympäri ja lähtöö juaksemhan justhin toisapäi!!

Onneksi seisoo siälä joitaki palkintotuamaria raralla vastas. Ne huutivat ja hosuuvat taas Heikille — ja Heikki ei käsittäny, mihkä kummaha sen pitääs juasta!

Ja sillä aikaa puikkii statioonin portista kentälle muun maan miähiä ku
Vilkkilän kissoja!!!

Ne juaksoovat Heikin sivuutte siinä rytäkäs ja me suamalaaset hypimmä tasapökkää lehterillä, revimmä omia ja toisten hiuksia ku hullut, äääh — —

Mutta sitte Heikki äkkää, jotta tuanne nua muut sittekki juaksoovat ja lähtöö perhän aika kyytiä. Monta miästä siinä pääsi Heikin erelle, mutta nyt painaa Heikki hurjaa vauhtia ja ottaa kiinni karkulaasia ku sataas. Miäs miäheltä pyhkii Heikki sivuu, tuloo viimmeeselle suaralle ja aina vai kiristää.

Nuan 30 metriä maalista pinnistää Ranskan paras miäs hampahat irvis viimmeestä vetuansa ja meirän Heikkimmä näyttää yrittävän ottaa se sisulla kiinni.

Mutta nuan 20 meeterin pääs maalista oli jokin vanha kalkkiviiva raran poikki ja siinä kummallaki pualella seisoo joitaki toimihenkilöötä. Franskalaane yrittää kaikkensa, mutta justhin siinä viivalla, parinkymmenen meeterin pääs oikiasta maalista, se kaatuu suinpäin pyärtynhenä keskelle rataa.

Heikki luuloo jotta nyt se hyppäs maalihi — ja lopetti juaksunsa kans samalle viivalle!

— Heikki Heikki!!! — karjumma me. — Ei s'oo siinä maali, juakse juakse tuanne toiselle viivalle — — — kuuleksä — Heikki! — — —.

Mutta kaikki karjuuvat ja kiljuuvat mitä kurkusta mahtuu. Amerikkalaaset kiljuuvat omille miähillensä, joit' on siinä kymmenen meeterin pääs tulos.

— Juakse, juakse!! Ei s'oo siinä — Heikk'kih!! — Voi sun — meekkö siitä — tuanne tuanne!!

Minä luulin jotta ku mä oikee kaikkeni paan ja karjun tällä vaskihärjän äänelläni, nii eikhän se kuule.

— Ei s'oo siinä, soon tuala, juakse peijakas! Ja toisia pylkkii aina vai Heikin sivuu! Siinä meni kaks amerikkalaasta! — Kolmas!

Me olimma pyärtyä joka sorkka. Ja haljeta. Oli nii ahtahat paikat, jottei siälä päässy eres putuamhan alha. Toisia lysähti penkille, repiivät päätänsä ja ulisivat.

Silloo juaksi jokin suamalaane urheelija, jok' oli raralla, Heikin tyä, sai sitä käsipualesta kiinni, karjuu korvahan ja viisas kärellä jotta:

Ja ku sinne pääsi, nii katteli viälä ympärillensä, jotta onkhan tämäkään nykkää eres oikia maali —.

Me jo luulimma, jotta nyt meni kaikki hukkahan. Siinä kerkes neljä amerikkalaasta maalihi ennen Heikkiä ja jokin enklantilaane ja yks franskalaane ja yks posetiivari ja kuinka monta menikää. Taisi siinä häräs silmät nährä enempiki ku oikiastansa olikaa, ku s'oli nii kauhiaa.

Mutta sitte saathin tiätää, jotta ne jokka siinä erelle pääsi, tulivat sellaases järjestykses maalihi, jotta yks siunattu franskalaane oli päässy amerikkalaasten välihin ja lykkäs amerikkalaasten numerojärjestystä alhappäi. Samoon oli luajan lykky, jotta sen italialaasen ja yhrehen afrikkalaasen pistehet eivät merkinnehet meirän joukolle mitää, ku niillä muill' ei ollu täyttä sakkia.

Se auttoo Liimataasta ylhäppäi, nii että ku tulos kuulutettihin, niin Suami voitti! Joukkue-pistehet oli: 1. Suami 1+2+8=11 pist. 2. Amerikka 3+5+6 = 14 p. 3. Ranska 4+7+9=20 pist.

Liimataane tuli maalihi vasta 12:na, mutta ku niitä vajasakkia pyhittihin pois, nii pääsi kahreksanneksi. Se oli hiuskarvan ja onnen varas, jotta Suami sen voitti.

Liimataasen sekaannus ei johtunu siitä, jotta s'olis ollu nii väsyksis ja päästä sekaasi ku ne toiset, jokka pökertyyvät kuumuuresta ja väsymyksestä. Mutta ne sattumat olivat nii konhollisia, jotta siinä hyvinkin joutuu ymmälle. Ensiksi miäs, joka seisoo keskellä rataa ja huitoo vastahan lipulla ja sitte kaksinkamppaalu sen franskalaasen kans, jonka Heikki luuli heittäytyvän maaliviivalle.

Sen franskalaasen kans oli kauhiaa. S'olis ollu niiren ensimmääne miäs, mutta siihe tuupertuu parinkymmenen meeterin päähä viivalta. Ne koittivat nostaa sitä ylhä ja yrittää maalihin, mutta ku pystyhy saathin, nii heti kaatuu toisippäi raralie ku kapu. Ei pyärimälläkää ne saanehet sitä perille, tiarotoonta miästä. Paarilla piti viärä kentältä pois.

Yks pelkialaane, jok' oli alkupääs, meni aivan päästä sekaasi, ku se tuli portista sisälle. Lähti esti toisippäi, sitte toisippäi, rupes sitte pyärimhän ympärinsä, hoippuu sinne tänne ja lyykähti viimmee liakona maaha. Siihe jäi makaamhan.

Tämä 10,000 murtomaa oli Pariisin kisojen suurin voitto. Se otettihin niin lujasta, jotta häjyä teköö viäläki ku muisteloo.

Ja ku Suamen lippu sitte nousi tankoho, nii mäkin pirin eres suuta auki ku ei ääntä enää tullu — —

KOLMILOIKKA.

Paitti sitä kamalaa 10,000 murtomaajuaksua oli lauantaina toinenkin jännittävä ottelu, kolmiloikka, joka meirän olis pitäny voittaa. Siihen otti osaa kaks suamalaasta Tuulos ja Rainio, molemmat hakamiehiä täs konkkaamisen konstis. Tuulos oli kotua lähties hyväs kunnos ja samoon harjootuksis Pariisis ennen kilpaaluja s'oli hyppiny hyvin, niin että yleensä me suamalaaset pirimmä varmana, jotta ensipalkinto täs putuaa ku ittestänsä Suamelle. Samalla orotettihin, että Tuulos nyt teköö virallisen uuren maailmanennätyksen, hyppäämällä yli 15 1/2 metriä. Se oli niin varmaa jotta me vain orotimma, millä hypyllä se tuloo. Tiärettihinhän kyllä, jotta jokkin ulkolaasekki pääsöövät 15 metriä ja vähä yliki, mutta että jokin muu ku meirän Tuulos hyppääs yli 15 1/2, sit' ei uskottu.

Meirän toinen miäs, Rainio, on kans hyvä kolmiloikkaaja: mutta s'oli ensikertaa tällääsis suuris kilpaalus, niin että sen onnistumisesta oltihin epätiätoosia. Kotona oli Rainiokin hyppiny hyvin ja ajateltihin, jotta jos hyvin sattuu, nii voi tulla palkinnollekki.

Mutta kilpaalu kolmiloikas ja tulokset yleensä olivat paljo korkiampia ku etukäthen osattihin aavistaa. Siinä esiintyy sellaasia tekijöötä, joista ja joiren tuloksista ei siihen asti oltu mitään tietty.

Osanottajia oli liki 40 miästä ja siksi alkukilpaalu suaritettihin kahres joukos. Toises oli Rainio, toises Tuulos.

Rainion joukko alkas ja R:n ensimmääne hyppy oli komia. S'oli heti 14,94. Siinä hyppii sitte kaikellaasta pikkukalaa 12—13 metriä ja meitä suamalaasia pakkas vähä naurattamhan jotta:

— Paljo saatta poijat viälä puurua popsia, ennenku teille kunniankukkoo kiakaasoo.

Tuli sitte hyppypaikalle matalajalkaane jaapanilaane nimeltä Odo, pulliannäkööne poika, silmät vähä vinosti pääs ja musta pystytukka. Mä sanoon kaverille jotta:

En luullu jotta se mihkää pääsis, mutta loikkaski ku poika. Yli 14 meeteriä. Ja toisella hypyllä viälä petras. Pääsi 14,35. Se on hyvä tulos ja osoottaa, jotta jaapanilaaset ovat ottanehet oppia näistä olympialaasista, johna n'oon uskollisesti kulkenhet, vaikka niiren tuloksille on pakattu naureskella.

Oli siinä hyppäämäs amerik. neekeri Hubbardkin, joka voitti pituushypyn, mutta se ei saanu yhtäkää hyppyä onnistumhan ja joutuu pois pelistä. Muitakin amerikkalaasia epäonnistuu. Mä luulen, jotta niill' oli hyviä miähiä joiren olis pitäny voittaa, mutta epäonnistuuvat kokonansa.

— Mikäs tua oli, joka nuan kauas hyppäs? — Truiskas Rainion merkin ohi puali metriä! — Mikä se on, annas kiikaria, jotta katton sen numerua. — — Numero 14, kuka se on? —

Meille tuloo häjy olo ja pahat aavistukset. Rainio hyppää toisen kerran. Ottaa lujan vauhrin ja:

Kolmannen hypyn otti Rainio varovasti. Näki jotta se pelkäs astovansa yli ja sitä varte ponkaasiki lentoho ainaki 30 senttiä ennen lautaa. — Se ei ollu ku 14,92.

Ensi joukon parhaat tulokset olivat: Bruneto 15,42,5, Rainio 14,94. Odo 14,35, Wilson U.S.A. 14,23,5, Sahlin Ruatti 14,16.

Se valmisteloo ittiänsä hyppyhy ja näyttää olevan hyvällä tuulella. Ottaa sitte ensimmääsen hypyn nuan kokeellaksensa kuinka siin' on hypätä.

— Mikäs se oli tua? — Se otti vain lyhkääsén vauhrin ja näytti lentävän hyvin.

— No nyt menöö Tuulos hyppäämähän! Nyt saatta nährä! — kohisemma me lehterillä.

Toisekki hyppääjät näyttävät tarkasti seuraavan Tuuloksen valmistelua, sillä ne tiätävät, jotta siinä se on peljättävin kilpaalija, joka ennenkin on truiskinu 15 metrin yli.

Olimma nii mukana joka miäs, jotta koko suamalaane lehtimiässakki ähkääsi lujaa ja poukahti pystyhy samas ku Tuuloski lenti ilmaha.

— Hy — hy — hy! — — kolme hyppyä — räknäämmä me ja viimeesellä hypyllä nousemma oikee ilmaha, ja mätkährämmä taas istumha penkille samalla ku Tuuloski tuli maaha.

Siin' on palkintotuamarit lauralla nenällänsä, näyttävät sormella ja nyäkkäävät päätä.

— No kyllä se kolmannella kertaa — vakuuttetelimma me ittiämmä, vaikka syränalaa raisteli.

Sitte hyppäs taas yks miäs ja se lenti paljo yli muiren merkkien! Meitä rupes hermostuttamhan. Ku mitattihin oli se 15,18. — Ja se oli sen austraalialaasen Winterin hyppy.

— Jos se nyt epäonnistuu, niin voi jäärä pois pelistä paras miäs koko sakis.

Se ensimmääne koehyppy pelasti Tuuloksen kumminki häntäpään miähenä
loppukilpaaluhu, johka pääsi 6 parasta. Ne olivat Bruneto 15,42,5,
Winter 15,18, Rainio 14,94, Jansson 14,93, Tuulos 14,84 ja jaapanil.
Odo 14,35.

— Kyllä Tuulos-Ville nyt varmasti parantaa, ku saa vielä kolme kertaa koittaa! —

Loppukilpaalu suaritettihin heti sen päälle. Ensiksi hyppäs jäppi. Se ei petrannu. — Sitte Tuulos —

Me koitamma olla levollisia, eikä paljo kattellakkaa sinnepäi. Pihkala kääntyylöö joka taholle ja sihisöö ku kärmes krassis. Ei puhuta mitää, paperit vai krahajaa ja toisella silmällä vilkuthan Tuulosta, joka mittaaloo askelilla vauhtimatkaa.

Mutta ku Tuulos lähti juaksemhan ja ponkaasi ilmaha, silloo kans meirän sakki pompahti ylhä ku ammuttu, takoo tahris kolme kertaa perälautaa penkkihi ja viimmeesellä hypyllä riuhtaasoo koko sakki kovasti taapäi, jotta Tuulos lentääs kauas. Ja kauas se meniki!

Mutta Rainio vastas. Sai yhren hypyn onnistumhan ja pääsi 15,01! — Siitäkös me ilon pirimmä, sillä Janssoni oli kaikki hyppynsä tehny ja hävis Rainiolle.

Emmä osannehet orottaakaa, jotta se sellaasen kölöntyän tekis. Otti hyvän vauhrin, jalka sattuu mainiosti lautahan ja lentää ku heinäsirkka kolme komjaa hyppyä. Näki heti, jotta nyt se meni. Ja ku mitattihin, nii oli se kokonaasta 15 meeteriä 52 ja viälä puali senttiä! Se oli uusi maailmanennätys.

— Nyt ei auta muu ku, jotta Tuuloksen pitää kans onnistua ja viälä korjata Winterin mailmanennätystä.

Kun tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, olimma me suamalaaset ku kirpputynnöris. Joka pualelta nipisti ja kihelti, päätä syytti ja varpahia kutitti. Mäkin hapuulin nenän alustaani nyppiäkseni eres partakarvojani, enkä muistanu jotta olin erellispäivänä ne ajattanu pois. Ei ollu enää mitä nyppiä. Hiaroon siinä häräs eres nenääni.

Ku Tuulos sitte lähti viimmeestä kertaa, niin painoovat heikkohermoosimmat päänsä penkkihi ja silmät kiinni. Pihkala hairas klasisilmät päästänsä, jottei se näkisi. Mä puristin irvillä hampahin molemmin käsin penkistä, jotten takoosi perälautaani aiva hajalle.

— Hyh — hyh — öööh — räknäsimmä me askelia, n'otta silmät päästä purota.

— Ei, ei se onnistunu! Rikki meni sekin viimmeene yritys. — Ville-rukka — väärä miäs vei sun palkintos.

Siihe loppuu. Se kultametalli, josta oltihi aiva varmoja putos toiselle pualelle maapallua.

Saatihin sitten kuulla, jotta voittaja Winter on 15 vuatta hypänny kolmiloikkaa ja orottanu tätä hetkiä. Se oli valmistautunu vuasikausia ja päättäny voittaa. Kuuluu ollehen etukähten vissi voitosta ja siitä jotta hän kilpaalus hyppää vähintänsä 15,50. Mutta niin oli meiränkin Tuuloksemma, joka, jos vain olis saanu yhrenkin hypyn onnistumhan vähä paremmin, olis tehny saman tempun. Mutta ku rupiaa epäonnistumhan hypyt ja toiset saavat samalla hyviä tuloksia, niin silloo tuloo epäusko, pelko ja liikanaane varovaasuus sotkemhan. Ei tiärä panisko kaikkensa ja samalla pelkää, jotta astoo ylitte.

Lopputulokset olivat: 1. Winter Austraalia 15,52,5; 2. Bruneto Argentiina 15,42,5; 3. Tuulos 15,37; 4. Rainio 15,01; 5. Jansson Ruatti 14,97, ja 6. Odo Jaapani 14,35.

Lohrutimma ittiämme sillä, jotta tuli eres kolmas ja neljäs palkinto, pronssia ja pisteetä, eikä Amerikka saanu mitää…

VIÄSTINJUAKSUT.

Viästinjuaksut on urheelukilpaaluus aina jännittäviä ja hauskoja katteltavia. Mutta olympialaasis n'oon aivan erityysen kiihkeetä ja repiviä, sillä tänne valmistuuvat eri kansat kaikkensa pannen. Viästinjuaksun voitto olympialaasis onkin kunniakkahimpia saavutuksia. Ohjelmas oli kaks juaksua: 4 kertaa 100 metriä, ja 4 kertaa 400 metriä. Näiren molempien kilpaalujen karsinnat suaritettihin samana kuumana päivänä ku se murtomaajuaksu.

Suamikin otti nyt ensi kerran osaa viästinjuaksuuhi. Ei sillä meiningillä, jotta meirän poijat viälä pärjääsivät, mutta oppiaksensa. — Osanottajiksi oli ilmoottautunu 21 kansakuntaa, mutta niistä jänisti ja jäi suasista pois viis-kuus.

Ensi eräs olivat Enklanti, Pelkia, Itävalta ja Kreikka ja meno oli heti nii kiivasta, jotta Enklannin joukko jo alkukilpaalus rikkoo entisen mailman-ennätyksen, saaren tulokseksi tasan 42 sekuntia. Entisen ennätyksen oli tehny Amerikan joukko (Paddock, Scholz, Murchison ja Kirksey Antverpenin olympialaasis). Se oli 42,2. — Enklannin joukkuees juaksivat Abrahams, Nichol, Rengeley ja Royle. Voitto oli ylivoimaane; toiset tulivat kaukana peräs. — Kreikka voitti kumma kyllä Pelkian joukon, jok' olis pitäny olla aika hyvä.

Toises eräs oli: Etelä-Afrikka, Kanaata, Espanja ja Tshekkoslovaakia. Kiistaa käythin Afrikan ja Kanaatan välillä, sillä toiset olivat heikkoja. Se oli kans sisukas tappelu, jonka nipinnapin voittivat afrikkalaaset parilla meeterillä. Niiren joukos juaksivat Beets, Dustan, Kinsman ja Steyn, kaikki eurooppalaasia naamalta. Kinsman niist' oli hirmumenijä ja veti voiton joukollensa. Aika oli 42,8.

Kolmannes eräs oli Suamen joukko, johna juaksivat Härö, Halme, Huuskaffel ja Eskola. Toiset joukot olivat Hollanti ja Unkari. Intian joukko jäi pois. Siin'oli meirän poijille liika kovat kampraatit. Hollanti ja Unkari kamppaalivat heti alkumatkasta keskenänsä johrosta ja meirän miähet jäivät viälä joka vaihros. Eikä ollu niiren menokaan sellaasta sisukasta lentua ku näiren toisten. Loppusuaralla kiristi Hollannin miäs unkarilaasesta irti ja tulos oli sama ku juuritehty mailmanennätys 42 sekuntia! Se on miästä päälle hurja tulos 10,5! — Ei meillä viäl'oo pikajuaksijoota eikä sellaasta joukkotekniikkaa, jolla sellaasihi tuloksihi päästääsihi. — Toiseksi tuli Unkarin joukko, vain 2 metriä, se on yks henkääsy, jäliis. — Meirän miähet olivat silloo viälä pitkän matkan pääs, vaikka kaikkensa panivakki. Ei ne meirän printterit näytä jaksavan 100 metrin loppua pinnistää kiihtyvällä vauhrilla ja siinä jäävät. Jalaat kangistuvat ja hakkaavat turhaa.

Neljännes eräs olivat Sveitsi, Italia, Argentiina ja Turkki. Siin' olivat sveitsilääset ylivoimaasia, eiväkkä ottanhekkaa ittestänsä kaikkia. Säästöövät loppukilpaaluhu. Sveitsin joukon muarostivat Bornen, Imbach, Moriaud ja Strebi. Aika oli »vain» 42,2 — entinen mailmanennätys. Juaksusta näki, jotta sillä joukolla on varaa viälä parantaa. Päätä puristeltihin ja arvooteltihin, kuinka Amerikan sakin käyrähän. Amerikka on aina pitäny näitä viästinjuaksuja omina patenttiina ja jo rupes meis elämhän hiljaane toivo, jotta nyt se menettää kultametallit — ja Suami pääsöö ehkä ensipalkinnoos Amerikan erelle. Se se oli, joka meillä aina oli miäles. Vaikka kyllä se oikiastansa oli hävitööntä ja liikaa pyyretty, jotta Suamelle orotettihin enempi kultamitallia ku suurelle Amerikalle. —

Niin, toiseksi tuli täs sarjas Italia ja kyllä oli posetiivarien leiris ilua ja riamua! — Turkki tulla luputteli kaukana toisten peräs, eikä näyttäny kiirusta pitävänkää.

Viirennes eräs oli vain Ruatti ja Tanska. Puala ja Meksikko jäivät suasista pois. Ruattalaaset on meistä suamalaasista erellä lyhyen matkojen juaksuus ja varsinki viästinjoukkona. Tanskan voitti Ruatti helposti ajalla 43,8, eikä tarvinnu kaikkiansa puristaakkaa. Ruattin joukos juaksivat Engdahl (kova ja sisukas poika, joka pystyy kiristämhänki ku tarvithan) Branting, Österdahl ja Wejnarth.

Viimmeeses eräs oli sitte se orotettu Amerikan joukko (Clarke, Hussey, Leconey ja Murchinson), Ranska ja Liettua. — Amerikkalaaset taisivat olla vähä hermostunehia niistä uusista mailmanennätyksistä ja sitä varte pistivät heti kovan vauhrin. Ei ollu siinä apua niistä muista sakiista. Jänkit saivat pistellä yksistänsä ja tulivat n. 30 m. ennen ranskalaasia maalihi. Liettualaaset olivat oppikloppia. Amerikkalaaset saivat hurjan tuloksen. Löivät toisen kerran mailmanennätyksen erinomaasella tuloksella 41,2. S'oIi kokonaasta kahreksan kymmenes osa sekunttia alle enklantilaasten ja sveitsiläästen tulosta! — Jo rupes selviämähän kaikille, jotta kyllä Amerikka näyttää kumminki jöötä pitävän täs lais.

Mutta viälä täytyy suarittaa toinen karsinta, n.s. semifinaali, johka pääsivät alkueris ensimmääseksi ja toiseksi tuilehet joukkueet. Toinen karsinta suaritettihin seuraavana päivänä, maraton-sunnuntaina.

Eriä oli kolme. Ensimmääses olivat Amerikka, Kanaata, Sveitsi ja Kreikka. — Meno oli amerikkaIaasilla heti täyttä lentua. Sveitsin joukkue piti lujalla ja tarjos vastusta. Mutta ei jänkiille piisaa; ne poijat osaavat panna kaikkensa pihalle. Tulos oli suarastansa sikamaane — 41 sekunttia! Se oli kolmas kerta uusi mailmanennätys ja vissihin sellaane, jotta se nyt hetken aikaa pysyykin. On vaikia käsittää tuallaasta tulosta; sehän on vain 10 ja neljäsosa sekunttia miästä päälle.

Sveitsin joukko juaksi ittensä täs yritykses hajalle, niin että ku jonkun tunnin päästä sitte tuli loppukilpaalu, niin silloo eivät miähet enää jaksanhet ollenkaa. — Kanaata oli kolmas. Kreikka putos pois.

Toises eräs olivat Enklanti, Unkari, Italia ja Tanska. Sen voitti tiätysti Enklanti, vaikka Unkari pitikin lujalla, eikä jääny ku pari metriä. Enklannin aika oli sekin hyvä 41,8. — Kolmas oli Italia ja Tanska viimmeene.

Viimmeeses eräs oli Hollanti, Ranska, Ruatti ja Etelä-Afrikka. Kaks ensimmäästä tappeli keskenänsä ja Ranskan joukko yritti hartahasti parempiansa vastahan. Hollanti voitti parilla meeterillä. Aika oli 42,2. — Ruattin joukko hävis tuntuvasti Ranskalle, jäären n. 5 m. ja Afrikan sakista oli nyt aivan veto kaikki. Tulivat n. 15 m. ruattalaasten peräs.

Ku nyt oli jälellä 6 parasta joukkua, alkoo totinen ja tosi loppuottelu. Siitä tuli taas Amerikan ja Enklannin välinen tappelu. Jännitys oli yleesös suuri, yks kihinä ja pörinä joka pualella. Lähtö onnistuu mainiosti ja kesti pualisen sataa metriä, ennenkö saattoo nährä, jotta amerikkalaane rupiaa pääsemhän ethen. Kutakuinkin yhtaikaa saivat Amerikan ja Enklannin toiset miähet viästin, kumminki niin, jotta amerikkalaane kerkes jo ponkaasta metrin verran etumatkaa. Sitkiää oli kamppaalu, mutta Amerikan joka miäs pitää ja lisää etumatkaansa, n'otta pualimatkas oli jo pari metriä erua. Jota likemmäs loppua tultihin, sitä hurjemmin miähet yrittivät ja vauhti näytti paranevan miäs miäheltä. Amerikkalaasten tyyli on jonkinlaasta moottorilla-ajua, niinku Paddokin juaksutapa. Ne hakkaavat jaloolla ku moottorit. Kruppi on toisilla aiva pystys, toisilla taappäi kenos, niinku Paddokilla. Enklantilaaset juaksoovat kaunihemmin, ethenpäi nojaten ja pitkillä askelilla. Kummallakin siis »kansallinen» tyylinsä: Amerikalla jykevä koneellisuus eli moottorivoima ja Enklannilla pitkäkoipisten jahtikoiriensa juaksutapa. — Hollanti oli hyvä kolmonen, Unkari neljäs (Gerö, Kurunzi, Muskat ja Rozsahegyi), Sveitsi viires ja Ruatti viimmeene, pahasti peräs.

Amerikka sai täs lais nyt toisenkerran uuren mailmanennätyksensä 41 sek. nii ettei se mikää sattuma ollu. Enklannin aijaksi tuli 41,8, Hollannin 42,2. —

Tähän otti osaa 19 kansaa ja karsinnat suaritettihin kuures joukos. Se oli eri vilkettä se, ku kuus miästä korvan lasketti mitä kintuusta pääsi ja koko statioonin väki huuti silmät ummes.

Ensi erästä jäivät suasista pois Unkarin, Itävallan ja Intian joukot. Se oli synti, jotta Unkari ei ottanu osaa, sillä niillä pitis olla hyvä joukko. Niiren paras miäs oli sairastunu ja sitä varte eivät yrittänhekkää. Ranska, Ruatti ja Sveitsi lähtivät. Se oli franskalaasten ilonpäivä. Niiren joukko voitti ylivoimaasesti Ruattin sakin, niin että erua oli lopus n. 30 metriä. Aika oli 3 min. 30 sek. ja juaksijat Fritz, Galtier, Faradon ja Fery. — Ranskalaaset hurrasivat ja mekastivat, n'ottei siitä tahtonu loppua tullakkaa, kulkivat, syleelivät ja klappasivat poikiansa ympärinsä. Ja kyllä ne kans noukkapystys pasteeraalivat ruahokentällä ja huitoovat käsillä iloosisnansa kattojille. Pariisin lehret olivat täynnä kuvia ja kirjootuksia seuraavana päivänä. Oli ku ne olis voittanhet koko olymppialaaset kisat. Ku sitte loppukilpaalu oli ollu, niin ei lehret puhunehet juuri muusta ku miakkaalusta, johna jokin oma miäs oli saanu jonkin palkinnon.

Niin, Ruatti tuli toiseksi täs eräs ja se oli hyvä tulos, sillä sveitsilääsill' oli kans hyvä joukko.

Toises eräs olivat Enklanti, Suami (Vilen, Åström, Lehtonen ja Drisin), Italia, Jaapani, Argentiina ja Austraalia. — Enklanin joukko oli ylivoimaane; se otti heti johron ja piti helposti loppuhun asti. Tulos oli hyvä 3,22. — Vileeni pärjäs alkumatkas hyvin, mutta vaihros jäi Åström, n'ott oli n. 10 m. seuraavas vaihros jäliis. Lehtonen jäi taas omalla osallansa ja Drisin koitti kaikkensa, mutta lopus oli liian kuitti ja jäi pahasti sekin. Meirän joukko tuli kolmanneksi, Italia toiseksi.

Kolmannes eräs olivat kovimmat sakit: Amerikka, Kanaata ja Etelä-Afrika. Jänkit olivat herroja. Ei siinä Kanaatan joukko, vaikka siinäkin oli hyviä miähiä, pystyny hätyyttelemhän; eikä jänkit liikoja kiristänhekkää. Aika oli jänkiille huano: 3,27. — Toiseksi tuli Kanaata.

Loppukilpaaluhu sunnuntaina pääsivät Amerikka (Cochrane, Hellfrich,
Mac Donald ja Stephenson), Enklanti (Butler, Riphey, Toms ja Renwich),
Ruatti (Bylen, Engdahl, Svensson ja Wejnarth), Kanaata, Ranska ja
Mussolinin sakki.

Amerikka s'oli jehu. Ei ollu sillä kestää vastusta, vaikka Enklannin joukosta luultihin parempaa. Mutta Ruattille se oli ilonpäivä. Niiren joukko piti toisen sijan ja varsinkin Engdahl teki lopus imehiä. Se kiristi hurjasti ja veti metriä sisälle ku poika.

Kyllä silloon ruattalaaset vinkuuvat mitä kurkusta lähti ja me suamalaaset lehtimiähet otimma syrämmestä osaa niiren riamuhu. Engdahlille kannattiki hurrata; se juaksi mainiosti. Silloo vallitti mitä syrämmellisin yhteesymmärrys suamalaasten ja ruattalaasten välillä.

— Sprang int den djävuln fint? (Eikö se piru juassu fiinisti) — ihasteli Tegner silmät loistaan. Ja me myönnimmä reilusti ilman kaunaa ja kateutta.

Amerikka voitti loistavasti tämänkin viästin uurella mailmanennätyksellä, jok'olis voinu olla pareekin, jos sill' olis ollu vastustusta. Aika oli nyt 3 min. 16 s. Ennen se oli Tukholmas 3,16,6.

Toiseksi tuli Ruatti n. 8 m. jäliis; kolmas Enklanti siitä 8 m. pääs.
Sitte Kanaata, Ranska ja Italia.

Näis olympialaasis on sellaanenki kilpaalulaji, johna kävellä klynkytettähän kantapäillä. Siinäki oli alkukilpaalu, johna riireltihin ja rähistihin eri lailla. Loppunytkytyksehen oli pääsny 10 miästä ja enklantilaaset, amerikkalaaset, franskalaaset ja posetiivarit hasajivat aamusta asti, jotta siin'oli tehty kauhiaa vääryyttä. Oli hyljätty monia alkukilpaalun parahia miähiä muka epäpuhtahan kävelyn takia. Ja kyllä se klottuusta hommaa olikin. Ku jokin pistelöö oikee sassihin kävelyä, niin hyssyttämiseltä se pakostaki näyttää, ja sit'ei olsi saanu tehrä. Toiset koittivat aina välis varaastaaki jonkin nytkähröksen ja ku toisen maan palkintotuamari näki vain muiren, muttei oman maan miähen virheet, niin oltihin siinä knapiista yhres vähä monta kertaa. Ja silloonkos teräväsilmääsimmät kävelijät taas passasivat päälle ja juasta primpahuttivat tuan tuastaki, jotta meirän yleesönkin piti ruveta kiljumhan ja näyttähön niille juupeliille nyrkkiä. Varsinkin pisti vihaksi yks enklantilaane tuamari, joka tuan tuastaki juaksi oman miähen sivulla, yllytti ja hoputti sitä. Sille vihellettihin ja huurettihin kamalasti. Olis tehny miäli paiskata pläkkihinkillä sitä raakkulesta. Jos ei s'olsi ollu suuren Enklannin miäs, niin vissisti olis ajettu kentältä pois.

Ehrottomasti paras miäs täs nytkyttelemisen tairos oli se italialaane Frigerio, joka olympian kävelyn on ennenki voittanu. Lisäksi se kävelöö kaikista rehellisimmin ja nätisti. S'oon viälä nuarellaane miäs, vähäläntä ja hauskan näkööne solakka poika. Yli pualimatkan meni, ennenku se sai kakistetuksi muut kintuultansa. Mutta ku sitte sai turvallisen kaulan, nii jo naama loisti. Se käveli helposti ja iloosesti. Nosti aina kättä isoonkatoksen väjelle, meille lehtimiähille ja muille suurille herroolle, ja hymyyli. Italialaaset olivat aiva hurjina ilosta ja päästelivät sotahuutojansa. Frigerion voitto oli ansaattu ja ylivoimaane.

Ku maaliviivalle astuu, nii iloosesti hypätä primpahutti ja heti lenti jokin italialaane palkintotuamari sen kaulahan ku takiaane. Rakkahasti siinä pussattihin ympäri korvia ja klapattihin. Toisiakin tuli tuhrimhan. Iloosena kiärti Frigerio kentällä ja italialaasten mekastelulla ei ollu rajoja. Sen hyvätuuli tarttuu muihinkin kansallisuuksihin, niin että suosionosootukset olivat harvinaasen syrämmelliset joka pualelta.

Sitte nousi Italian lippu ensimmääsen ja ainuan kerran tankohon. Se oli Mussoliinin suuri päivä. Mutta kumma nuatti sieltä soittokunnasta rupes kuulumhan, sellaane posetiivinuatti, jotta häjyä teki. Ja nii tuhannen pitkä liirunlaarun se oli, jotta manoottamhan pakkas. Jokku rupesivat jo osoottelemhan posetiivia ja veivaamahan kärellä.

Kun me jo luulimma, jotta nyt se on loppu, niin eikös totisesti ruvettu vethön viälä uuremman kerran! —

KIAKONHEITTO.

Ku kotua lährettihin, oli selvä meininki, jotta kiakonheitos m'oomma meiltä ja muut mistä rookaa. Olihan meillä panna sellaasia poikia paiskaamhan Kreikan limppua ku Niittymaa, joka on paiskinu 48 m., vanha Isoo-Armas, se Taipalhen roikales, joka ennenkin on aina pistelly olympialaasis kultaplootut plakkarihinsa, ja »Oitin kanuuna», kunnon Niklanteri, john'ei oo muuta vikaa ku ruattalaane nimi, vaikka miäs on nii suamalaane, jottei saa ruattinsanaa suusta, vaikka päällänsä seisoos. Se Niklanterihan vei Antwerppeniski ensi palkinnon kiakos. Ja neljänneksi pantihin matkahan pitkä ja komia tulevaasuuren miäs, Malmivirta, nuan niinku kokeelemhan viälä tällä kertaa. S'oon viälä nuari miäs, mutta sill'on sellaane kruppi ja nii vakava yritys, jotta siitä miähestä tulooki Suamelle tuannempana olympialaasihi hakamiäs, jos ei vai jouru huanoolle jäljille. — Niittymaa oli venähyttäny syksyllä kätensä, mutta oli sitä koitettu parannella n'otta se piti olla koko lailla kunnos. — Taipales oli tuatu Amerikasta, mutta ne jokka asioota tiäsivät, eivät pannehet Taipalesehe enää juuri mitää toivua. Sanoovat jotta s'oon heittäny lossiksi, mutta ajateltihin kumminkin, jotta jos siltä sattuus tulemhan siltäkin yks hyvä heitto vanhalta muistolta, nii hyvä olis. Se oli Pariisis harjootuksis paiskinu poistiähensä, muttei pitäny nii lukua ympyrästä — — Sanoovat, jotta silt' on menny hermot.

Ku kova paikka tuloo, jotta nyt pitääs vetää, nii silloo ei kiakko enää lennäkkää 46—47 meeteriä, niinku siinä kilpaalujen sivus huitojen. Silloo on hermot pilalla. Urheelijalta vaarithan, jos se meinaa kovas kilpaalus pärjätä, suurta ittensäkiältämistä. Ei siinä menesty ittepetos, ja »piänekki hairahrukset» maksavat ittensä ilman armua. Suurten ja pitkällisten ponnistusten takana on urheelijalla olympian voitto. Niiren pitää vuasikausia elää ittekuritukses ja sellaases kiältäytymises, jotta vain harvat siihen viittivät ja jaksaavat alistua. Esimerkiksi juaksijat ovat vuasikaupalla mennehet varahin nukkumhan, noussehet varahin ylhä ja ennen tyähön menuansa, tehnehet melkee joka päivä 10—20 kilometrin juaksuja ja kävelyjä, saaraksensa kestävyyttä ja nopeutta. Syäntipualiki on pitäny järjestää sen mukhan, jotta siitä juaksukyvylle olis etua. Tupakista, väkijuamista ja epäsäännöllisestä elämästä ei puhestakaa. Kaikki ajatukset ja tahto on pitäny keskittää vain sen tehtävän ethen, jonka on ittellensä ottanu. Juuri täs määrätiätooses vuasia kestänhes valmistukses, säännöllises sparttalaases elämäs onkin suamalaasen voitokkahan urheelun seliitys. Ei näytä muilla kansoilla olevan sitä »sisua», joka vaatii ja kestää vuasikautisia kiältäymyksiä ja valmistelua voittonsa ethen. Monella muulla kansalla on epäälemätä paremmakki erellytykset ku meillä matalajalkaasilla suamalaasilla urheeluvoittojen saamishen tulisuutensa ja kiivahan luanteensa takia, mutta niiltä puuttuu se, joka meirän poijilla korvaa ja voittaa kaiken: sisu; sitkiästi valmistautua ja kiältäytyä kaikesta kerran voittaaksensa sen mit'on päähänsä pannu.

Näin pitkät seliittelyt — mä tykkään — hyvinkin tarvithan siihe, mitä varte kiakko lenti meiltä sivu suun.

Kiakonheittohon otti osaa lähes 50 miästä. Pahimmat vastustajat meille olivat tiätysti amerikkalaaset. Siältähän oli sellaasia hirmutekijöötä ku se Hartranft, Lieb, Houser ja Pope, jokka harjootuksis olivat paiskinhet paremminki ku meirän poijat. Syrän kurkus me niitä kattelimma. Yleensä luullahan, jotta nua Amerikan heittäjät ovat kovasti suuria ja jylhiä miähenkoljanoota, mutta kyllä s'oon erehrys. Ovat vain keskikokoosia, eikä eres kovin lihaspaksujakaa miähiä. Meirän Taipales, Niklanteri ja Malmivirta ovat pirempiä ja tukevampia tuffia, jotta sen pualesta olis niiren pitäny hyvinki pärjätä. Mutta tekniikka ja veto on amerikkalaasilla aiva eri maata ja toinen on tyyliki. Meirän poijat heittäävät »vanhaan laihin», rauhallisesti ja seisahalta. Amerikkalaaset ottivat ensin rauhallisen heilahruksen, mutta ku heitto alkoo, nii kyykistyyvät aiva alha asti ja pyärährykses nousivat niiku kruuvi, n'otta ku kiakko lähti lentämhän, niin se tuli hurjalla verolla takaapäi samas kaares ku ilmas lenti. Vasta nykääsys heittäjä veti ittensä suaraksi. On selvää, jotta sellaane alhaalta alkanu kiivas kruuvi antaa kiakolle lennon.

Alkukilpaalut suaritettihin kolmes joukos. Ensimmääses oli Malmivirta ja Taipales meiltä ja amerik. Lieb. — Muista ei ollukkaa paljo mihkää. Malmivirran ensimmääne heitto oli n. 43 m.; toinen lepaji ilmas ja lenti huanosti, mutta kolmas näytti menevän paremmin. Malmivirta teki hyvin tehtävänsä, ei hermot pettänhet. Mutta Taipales meni aiva plöröksi. Kaikki orottivat kovasti, jotta nyt tuloo ja yleesölle erityysesti ilmootettihin, jotta Taipales heittää. Se heitti — eikä pysynykkää ympyräs. Toinen heitto onnistuu paremmin, mutt'oli niukin naukin 40 metriä. Toiset paiskiivat pulskasti ylitte. Kolmas heitto ei menny sitäkää ja niin sai Taipale ruveta ettimhäm housujansa. 40 metrillä ei päästä loppukilpaaluhu.

Paras miäs siinä joukos oli Lieb 44,83, Malmivirta (joka ilmootettihin Jugoslaaviasta kotoosin olovaksi) 41,16; Toldy Unkari 41,09, Taipale 40,21,5.

Toises eräs oli kovat amerikkalaaset Pope, Hartranft ja meirän vanha Niklanterimma. Sen ensimmääne heitto oli tuas 40 m. ja toinen meni liika alha jotta s'oli huanoot. Mutta kolmas lähti ku kanuunasta parhaina päivinä! Niklanteri oli rauhallinen poika; kuljeskeli siinä vai omihin oloohinsa, katteli eikä näyttäny välittävän vaikka amerikkalaaset paiskiivat hurjia heittoja yli sen merkin. Meistä päältäkattojista oli jo menny toivokin.

Ku kolmas heitto sitte tuli, näytti Niklanteri ikääsku nuartuvan. Reippahasti astoo ympyrähän, otti nopian vauhrin ja kiakko lenti nii kaunihis ja korkias kaares ilmaha jott'oikee huikaasi. Se oli pulska heitto ja hyvä tuloski 42,09. Siälä etupään joukos oli. Mutta Pope ja Hartranft paiskiivat varmasti ja tasaasesti aina sinne pari metriä kauemmas — —.

Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu 40 m.

Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95. — Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli 46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan; kolme heittua vai.

Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti, mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu, vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.

Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä. Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa. Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta, niinku ne nyt meiltä. —

MARATONI.

Olympialaaskisojen huippu ja päättäjääskilpaalu on maratonijuaksu. Se matka on 42 kilometriä 195 metriä ja passaas paremmin hevoosille ku ihmisille. Mutta se onkin ihmis-ponnistuksen, sisun, kestävyyren ja nopeuren suurin koetus. Ja sitä voittua pirethän kisojen suurimpana kunniana. Siksi kaikki kansat koittaavakkin valita ja valmistaa parhaat miähensä juuri tästä voitosta taistelemhan. Yksin maratonin voitta riittääs mille kansalle hyvänsä olympia-voitoksi, iloksi ja ylpeyreksi vuasikausiksi.

Pariisihin olivat monet kansat lährettänhet jo kuukausia ennen miähensä harjoottelemhan, tutustumhan maastohon, ratahan ja ilmahan. Siäl' olivat Amerikan maratonijuaksijat ollehet jo kaks kuukautta etukäthen harjoottelemas. Tiärettihin jotta eteläafrikkalaaset, jokka Tukholmas voittivat maratonin, olivat kans pannehet kaikkensa lyäräksensä lauralta pohjoosmaalaaset juaksijat Pariisin kuumemmas ilmas. Viros oli treenannu Lossmanni, joka Antverpenis tuli Hanneksen jälkehen toiseksi ja kovasti trossaali, jotta hän olis voinu helposti lyärä Hanneksen, jos ei olsi luullu, jotta viäl' on 5 km. jälellä. Siitä kulki kamalia juttuja, jotta s'oon hirmukunnos ja näyttää nyt muille kantapäitä. Viälä tiättihin jotta pelkialaaset Blasi ja Broos, jokka Antverpenis tulivat palkinnoolle maratonis, ovat hyväs kunnos. Ja sitte amerikkalaaset! Syrän kurkus siinä istuttihin ja orotettihin kilpaalun alkua. Olihan meilläki poikia ja kovia poikia olivakki kaikki kuus: Hannes, Kyrönen, Stenroos, Halonen, Ruotsalainen ja Hietakari, mutta maratoni on maratoni, sellaane matka, jotta sillä voi sattua mitä hyvänsä ja kukaa ei osaa aavistaa, minkälaasia hakoja siinä suures laumas on, joka matkalle lähtöö. Useemmite onkin käyny maratonijuaksus nii, jotta se, jonka on luultu voittavan on jääny häntäpäähän ja voiton on viäny jokin aiva tuntematoon. Kaikki näyttää riippuvan hetkellisistä olosuhtehista. Sama miäs ei oo koskaa voittanu maratonia perätyste. Osata laskia voimansa ja nopeutensa oikee, siitä riippuu kaikki. Vain sellaasella kylmäpäisellä konehella ku Nurmella, joka tietää lihastensa kestävyyren ja jonka hermot ei petä, on mahrollisuuksia, jos ei onnettomuuksia satu, pitää voittonsa etukäthen varmana. Siinä lährethän matkahan suurella joukolla ja alkupääs kiristäävät toiset jo hirviästi, ja yrittävät päästä erohon keskijoukosta. Kuinkas siinä silloo tiätää, kuinka kauas etujoukko jo on keriinny; eikä voi ollenkaa tiätää, vaikka niiren etummaasten joukos olis jokin sellaanenki haka, joka tiätää voimansa ja jaksaa pitää etumatkansa. Siinä kysythänki hermoja! Juaksun kulues eivät välimiähet voi millää pitää selvillä, kuinka mones itte on järjestykses, ku toisia tuloo takaa etehen ja toisia taas itte sivuuttaa. Ei tiärä, juaksisko etujoukos, vai koittaasko säästellä ittiänsä alkumatkas ja pysytellä siinä keskipaikoolla.

Suamalaaset olivat päättänehet antaa hätähousujen juasta pualimatkan kuinka tykkäävät ja pysyttelivät tasaases vauhris siinä keskipaikoolla. Menihän sinne etujoukkhon kyllä sellaasiakin juaksijoota ku amerikk. De Mar, Broos, Kinn ja Jensen, jokka tiättihin palkinnoolle tulevan, mutta kauas ei niitä silmistä päästetty. Taktiikkaa ja kylmää päätä päättivät suamalaaset nykkin käyttää.

Suamesta lähties olthin kyllä selvillä, jotta Hannes ei enää voi voittaa. Sill' oli vanha jalkavamma, nii ettei se ollu voinu ittiänsä erikoosemmin treenatakkaa. Mutta nimi ja maine oli peljättävä, sillä ulkomaalaaset pitivät Hannesta Suamen parhaampana juaksijana. Ja Hannes lähti matkahan auttamhan Suamen voittua. Ennenku kilpaalu aikoo, ettiivät valokuvaajat ylhä meirän vaatimattoman Hanneksemma ja tahtoovat välttämätä valokuvata tulevan voittajan, niinku luulivat. Se oli Hannekselle vastenmiälistä, mutta hän teki nytkin Suamelle uhrauksen: antoo valokuvata ittensä — ja toisten kilpaalijaan jäärä luulohon, jotta siitä se voittaja tuloo vaikka hyvin tiäsi jotta Stenroosin ja Kyrösen, — joist'ei toiset mitää aavistanehet — oli voitto Suamelle tuatava. Hannes lähti joukkohon vain auttaaksensa toisia. Ja niin kans verettihin Lossmannia ja muita pahoon nenästä. Mestarin kunniootus on suuri!

Me suamalaaset tiäsimmä, jotta Stena (Stenroos) oli kunnos ja viälä senkin, jotta se kestää parahite kuumuuren, jos kovin hikinen päivä tuloo. — Kyrönen oli kans hyväs kunnos ja epätiatoosta oli vain kumpi näistä paremmin onnistuu. Halonen on sitkiä juaksija, joka vissisti kestää, mutta pärjääkö se nopeures, se on toinen asia. Ruatsalaane sen sijahan on satunnaane juaksija; jos sattuu, nii voi komjastiki sijoottua. Hiatakari oli uusi tulokas, jok' oli lähteny kokeelemhan. — Kuus miästä sai vain yhtä kansaa erustaa ja me panimma täyren satsin.

Ku etukäthen eri kansojen mahrollisuuksia arvostelthin, nii kyliä meillä oli siltäkin lujin ja kaikkien satunnaasuuksien varalta parahite valittu joukko. Mutta voitosta, siitä maratonin ensimmääsestä miähestä, ei kukaa uskaltanu hiiskua sanakaa. Kyllähän meirän suamalaasten sisuksis pihisi, jotta »me sen voitamma», — mutta kylmät ringit siinä pakkas tuntumhan vähä siälä ja täälä.

Kello oli 10 ylitte 5 sunnuntai-iltapäivällä ku miähet tällättihin lähtöviivalle peräättääsrivhin, nii että saman maan juaksijat seisoovat toistensa takana. Osanottajia oli kaikkiastansa 58 miästä: Niist' oli Franskalla, Enklannilla ja Italialla kullaki 6 miästä, niinku Suamella; Pelkialla, Amerikalla, Unkarilla ja Tshekko-Slovakialla kullakin 5, Jaapanilla ja Itävallalla 3, Virolla, Ruattilla, Hollannilla, Kanaatalla ja Tanskalla 2. Etelä-Afrikalla, Espanjalla, Chilellä ja Equadorilla kullaki yks. — Jaapani oli lährettäny taas sen peljätyn Kanakurinsa ja pannu joukkoho viälä Miuran ja Tashironki. Mä peräälin tarkkahan sitä Kanakuria ja kovasti s'oli totisen näkööne jotta — nyt koitethanki uurestansa!

Ku laukaus paukahti, tormas Miura heti ensimmääseksi ja muut pakanat tukka suarana perhän. Se intialaane mustanaamaki, joll' oli tukka nutturalla pään päällä ku Iankakerä, meni saranmetrin vauhtia n'otta sinitti. En tiärä mikä mosselo se sen pääs oli, jos ei vain ollu jokin noitapussi, kärmejien ihrat ja sisiliskon sisukset sisällä, jotta kovempaa pääsis. Villi siin' oli pakanoolla vauhti alkaappäältä, mutta kyllä se sitte talttuu. Kilometrin pääs se noitapussi jo klenkkuu sinne tänne, ja nii kovasti suaras ja tyrniää ku se seisoo lähties! Miurakin pian helpotti ja muut pakanat samoon.

Puali kiarrosta menivät vain kentällä ja sitte painoovat statioonin portista uloos. Reitti kulki tasaasia kovia teitä 21 kilometrin 300 metrin pääs olevhan Pontoisen kylähän ja siältä tulthin samaan tiän takaasi.

Koitettihi tappaa aikaa mikä milläki. Alkumatkasta ei nii paljo piitattu, ku tiärettihin, jottei meirän poijat mee ittiänsä tappamhan ja kuitiksi juaksemhan pakanasakin kans. Mutta kutitti se kumminkin, mihnä järjestykses tuloovat ensimääselle väliasemalle johka oli 4,6 km. matkaa. Luultihin, jotta saarahan tiato pianki, eihän se ollu ku 5 km., mutta kauan se viipyy, vaikk' oli pantu langatoon sähkölennätin fyrrykin yhtehe autoho, joka seuras juaksijoota. Vastahanottoasema oli kentällä. Mitähän nuhjasivat, mutta kauan saathin orottaa, ennenku ilmootustaululle tuli ensimmääsen juaksijan numero, jok'oli tullu ensimmääselle väliasemalle.

S'oli kreikkalaane nimeltä Kranis, jok'oli n. 50 m. kanaatalaasen Cuthbertin erellä. Kolmas oli jäppi, se Tashiro, neljäs pelkialaane Alavoine, viires pelkial. Broos, kuures tanskalaane Jensen, seittemäs pelkial. Van de Putte ja sitte tuli — Kanakuri! Yhreksäs oli ruattalaane Kinn, kymmenes enklantil. Mac Kenna.

— No mihnäs meirän miähet? — hätäältihin. Sitte tuli 11:nä amerik. Melor, 12 ranskal. Manches ja arapialaane El Quafi (erusti Ranskaa ja ennustettihin yhreksi voittajaksi). 13:na oli taas franskalaane Verger ja sitte tuli — Hannes!

Mutta 2 minuuttia oli Hannes ensimmääsistä jäliis. Ja Lossmanni oli tarkasti kintuulla. — Muista suamalaasista ei saatu mitää tiätää.

Toiselle väliasemalle oli lähröstä matkaa 7 km. 750 m. Ku siältä saatihin tiatoja, oli se kreikkalaane Kranis viälä johros. Siltä oli menny aikaa 29 min. 18,8 sek. Toisena oli 100 m. jäliis, Cuthbert, mutta Broos oli jo kolmantena, ruattalaane Kinn neljäntenä, Jensen viirentenä. El Quafi kuures ja Manches seittemäs; heti peräs Blasi. Jaapanilaaset olivat topannehet vauhtia ja jäännehet. Sitte Kolehmainen ja Lossman ku varjo peräs.

Kolmannelle asemalle, 11 km. 550 m., tuli Kranis taas ensimmääsenä, mutta toiseksi oli ponkinu jo amerik. De Mar, joka tiärettihin kovaksi miäheksi. Cuthbert oli nyt kolmas. Sitte tulivat Alavoine ja Blasi. Kuurenneksi ilmestyy uusi miäs, kanatalaane Mac Auley ja sitte — Stenroos!

Sitte tuli Jansen ja taas ilmestyy uusi miäs Bertini, italialaane. Sen peräs oli Kinn; sitte Broos ja — —

Neljäs ilmootuspaikka oli 14 km. 850 metrin pääs. Tällä välillä rupesivat miähet järjestymhän. Hännästä ponkii parhaat etupäähän. Ranskalaane Verger kiristää johtoho nii hurjasti, jotta tuli ensimmääsenä tälle asemalle. — Kreikkalaasten painuu noukka.

Aikaa oli Vergiltä menny 54 min. 50 sek. Amerik. De Mar oli toisena, aika 55,5. Etumiäs Kranis pysyy viälä kolmantena, 10 sekunttia jäliis. Neljäs ja viires on amerik. Mellor ja franskal. Manches 55,22. Kuures Alavoine 56,30 ja seittemäs Blasi vähä jäliis. — Sitte kuluu aikaa ennenku tuloo Lossman ja pualen minuutin perästä Kyrönen. Hannes on aina vai jääny.

— Kuinkhan täs oikee käyrähän? — Näyttää etujoukolla olevan peljättävä kaula — —

Nyt rupiaa olemhan kuumat paikat! Pian on pualimatkaa menny ja roskat puronnehet pois.

— Ratkaasu tapahtuu vasta ku 30 km. on juastu — seliittää Pihkala, ja koittaa olla rauhallinen, mutta putsaa vapisevin sormin nenäkakkulootansa.

Viires asema on 19 km. 250 m. pääs. Siältä ilmootethan jotta se Verger on aina vai ensimmääne. Aikaa oli menny 1 t. 12 min. 8 sek. Mutta:

De Mar on kolmas, 17 sek., Bertini, Blasi ja Manches yhres roikas, 24 sek. jäliis. —

— Mikä se tua Perttini oikee on? — S'oon ponkinu hyvin föörihi. Taitaa olla aika mato, ku ei sitä alkumatkas nähty. — —

Seittemäs oli El Quafi se arapialaane kameelin ajaja; kahreksas
Alavoine, Mellor — ja — ja Lossmanni!

— Kyrönen! — 2 min. 17 sek. jäliis! — S'oon jääny kulkaa pehkana soikohon Lossmannista! — — Poijat, poijat! —

— Se meni liika aikaasi johtoho! — pihajaa Pihkala. — Vasta viimmeesellä kymmenellä kilometrillä ratkaastahan ottelu!

Sitte tuli jokin uusi miäs, enklantil. Mac Lead-Wirght. Ja sen peräs se
Alavoine, joka meistä rupes tuntumhan joltaki alavutelaaselta.

Nyt olivat takaasitulos. Steenruusi petras vauhtia seuraavalle asemalle. Oli jättäny De Maria 1 min, 15 sek. Pertini oli kolmas, Manches oli ponkinu hurjasti ja tuli neljäntenä.

Ja sen peräs oli Halonen! Verger, jok'oli ollu toisena, putos nyt kuurenneksi. Sitte tuli Blasi, El Quafi, Mac Lead-Wirght ja Alavoine. —

Ku 15 km. on jäljellä, oli aikaa kulunu Steenruusilta 1 t. 57 min. De
Mar oli toisena, mutta jääny viälä enempi. Kolmantena on se perhanan
Pertini mutta:

— Aina vai petraa! Kyllä se nua kaks viälä klupii, on se sellaane poika! —

Se enklantilaane, Wirght on huitonu hurjasti. S'oon nyt viires miäs ja kuures on Lossmanni!

— Hyi sentähre, ku tuloo likille! — Sillähän pitääs olla sellaane kauhia sisu. — Ja juaksoo rakkari nuan kovasti varovasti — ähkymmä me suamalaaset.

Seuraavalta asemalta, jost'on enää 10 km. takaasi, ilmootethan jotta Steenruusi johtaa. Kuluu aikaa pari-kolme minuuttia, ennenku sanottihin jotta:

— Älkää puhuko poijat! — rupiaa Pihkala voihkimhan ja vääntelöö ittiänsä ku olis sammakon syäny.

Rupiaa suuta kuivaamahan ja tuntumhan olo kamalalta. Ei tiärä, mihkä kattoos ja mitä tekis. Nyt s'oon sisun veto taipalhella. Nyt panoovat joka miäs kaikkensa.

— Ohhoh! — Ompas se äijä jääny eri lailla. — Siin'on poijat harvat välit nyt — — —

— Plaza Reyes, s'oon poijat Etelä-Ameriikasta, Chilestä. — Vissihin jokin intiaani. —

— Ähäs! —Jopas on Lossmanniki jääny!! — S'oon lähes 2 min. Halosen peräs. — —

Äkkiää se vetää Uuren Suamen numeron plakkarista ja rupiaa kovalla äänellä lukemhan jotta:

— Kauhia verityä Kotkas! — Eileen illalla tapahtuu Kotkas kaamea verinäytelmä, jonka uhriksi joutuu talokkahan poika Juho Haap — —

— Savon maakuntajuhlia viätettihin eileen kaunihin sään vallites ja tuhatlukuusen juhlakansan läsnäolles — paasaa Pihkala suun täyreltä ja me tukimma sormia korvihi ja huiroomma käsin ja jaloon.

— Perheuutisia!! — kiljuu Pihkala aiva sinisenä — Eileen täytti 80 vuotta rovasti Aromaa — — rumihin ja sialun voimis — —

Samas törähtää torvi. Ihmisiä rupiaa juaksemhan paikooltansa yli penkkien statioonin seinustalle, josta näköö kauas tiälle. Vilahtaa valkopukuune juaksija puiren välis. Ihmiset kurkistaavat kaulat pitkällä ja ryntäävät taas alha paikoollensa.

Kaikki hurraavat. Lippuja huiskutethan, me hypimmä pystyhyn ja kohotamma sotahuuron:

Ja toiselta pualen statioonia vastaavat suamalaaset, joit'on ainaki parisataa samas aitios, huikialla huurolla.

Steenruusi juaksoo keviästi ja nätisti raralla. Jalka nousoo sorjasti ku balettiflikalta, ei näytä väsyneheltäkää. Ilta-aurinko heittää leppoosan hohtehen sen keltaasehen kiharahan tukkahan. Kasvot hymyylöövät. — Jo astuu maaliviivalle ja ajanottajat napsahuttavat kelloansa.

Koko kenttä raikuu suasionosootuksia ku pauhaava meri; kaikki huutavat ja tahtovat nährä voittajaa.

Helposti ja vaivattomasti lopetti Steenruusi pitkän juaksunsa ja meinaa lähtiä pois kentältä, mutta suamalaasjoukko toiselta pualelta huutaa ja vaatii sitä tulemhan sille pualelle. Steenruusi lähtöö yli nurmikentän keviästi juasten ja hymyyllen. Siäläkös ilo nousi, liput liahuu ja kenttä kaikuu.

Nyt huurethan joka pualelta ja voittajan täytyy juosta viälä kiarroksen kentällä.

Torvet rupiaavat soimhan, Suamen lippu verethän voiton salkoho ja ihmiset nousevat seisomhan ja paljastavat päänsä.

Voiton ja innostuksen humua on kestäny jo kauan, voittajaa hurrattu, marssit pelattu ja liput liahutettu. On jo istuttu hyvän aikaa ja orotettu lisää. Kaikki on aikoja valmista, mutta:

Steenruusi on jo aikoja sitte poistunu kentältä, eik'oo enää mitää kattelemista.

— No mutta tämäpä ny kummaa, ku ei toisia kuulu ei näjy — päivittelöövät ihmiset.

Menöö viis minuuttia, eikä ketää tuu. Koht'on kuus minuuttia — ku törähtää torvi ja pian ilmestyy portista toinen juaksija.

Se on italialaane Bertini, jonka tuliset maanmiähensä ottavat hurjin huuroin vastahan. Maaliviivalla orottaa, hyppii ja tanssii kaks mustasilmäästä italialaasta huulet pitkällä valmhina pussaamhan.

Nyt ulvoo Amerikka tuhannesta kurkusta ja miäs pistää sisulla loppukiriksi, vaikk' onki aivan kuitti.

Nyt huuraamma taas me ja pian yhtyyvät siihe enklantilaaset, ku niiren miäs, aiva uusi tulokas, Ferris, tupsahtaa kentälle.

Ja heti sen päälle nosti uusi melusakki metakan, ku Chilen ruskiaihoone
Plaza Reyes tuli kentälle.

Franskalaaset, isäntäväki itte, oli tällä välillä haukkoonu ilmaa ja hiaronu leukaperiänsä, koska he saisivat huutaa. — Sitte tuliki se arapialaane EI Quafi ja kurkut panthin suaraksi. Huutivat n'otta s'oli kauhiaa.

— Jeflaran namma tu kampia tu friskatu — — koska meirän vooro tuloo huutaa?

Ku Kinn sitte ilmestyy, nii jo oikaasivat ruattalaasekki putkensa suaraksi ja päästivät mölyn mahastansa.

Lossmanni.oli vasta kymmenes ja nii kuitti poika, jotta kaatua meinas.
— Sittehän niitä tulla luputti eppu toisensa perhän, mutta se venyy
nii pitkälle, jotta ihmiset rupesivat lähtemhän hiljallensa pois.
Kaikkiastansa tuli perille 30 miästä.

Stenroosin aika oli 2 t. 41 min. 22,6 sek.; Bertinin, Italia, 2 t. 47 min. 19,6 sek; De Marin 2.48.14 ja Halosen 2.49.47,4 sek.

Maratoni oli kisojen viimmeene kilpaalu. Se päätti ja kruunas kaikki. Ensimmääsenä voitonlippuna oli Pasiisin kisoos noussu Suamen uljas siniristi — ja viimmeeseksi sitä myäs maailmalle näytettihin!

LOPPUSOITTO.

Steenruusin loistavan voiton kunniaksi lähtivät paikallaollehet suamalaaset kolmella suurella autopussilla ajamhan statioonilta kaupunkihin, johna sitte huristettihin ristihin rastihin pitkin valtakatua hurraten, laulaan ja Suamen lippuja heilutellen. Siihen ilonpitohon ottivat ihmiset kaikkialla osaa. Kun oli parisen tuntia ajeltu ja hurrattu, rupes siitä huutamisesta nii kurkkua kuivaamahan, jottei auttanu muu ku siirtyä ravintoloohin kastelemhan kaulaa.

— S'oon sitte kummallista, ku min'en pääse millää ilvehellä täällä
Pariisis pöhnähän —

— O-on! Min'oon ruvennu aamusta varahin ja illasta myähään, enkä oo päässy fyllyhy vaikka taittuus. Aina on katkennu kesken hyvä yritys.

— Se ryyppöö on epätervehellistä ja vaarallista! Se perstuttaa koko krupin ja tärvelöö kuulemma sialun ja sisuskalukki — —

— Älä plotise! — Kyllä m'oon ollu nii monta kertaa pöhnäs, jotta mä tiärän, mitä se on! Puhu sä Jaakkoo pukille, äläkä mulle. — Min'oon tullu tänne vartavasten iloottemhan ja riamuuttemhan siitä vapauresta, jota kotomaas ei oo — Nyt oon parhaani yrittäny trönätä näitä Ranskan juamia, mutta vaikka sen tuhat olis, nii aina kesken mässähtää ennenku on pääsny eres nousuhumalahan. Ja ku herää, nii on pää kirkas ja raitis ku vastasyntynehellä lapsella, n'otta taas saa alkaa aluusta — — — Mä rupian pelkäämhän, jotten m'oo terves — ku ei yhtää pryhtää — —

Se oli kummallinen tapaus ja monet muukki valittelivat samaa asiaa. Sitä käythin siinä oikee joukolla tuumaamahan, jotta, mistä se oikee mahtaa johtua, ku ei nämä Pariisin liköörit, viinit ja konjakit näytä ollenkaan tehuavan suamalaasihin. Muut kansallisuuret sitävastoon tulivat helposti ja vähällä rahalla lystille tuulelle. Suamalaasten piti vetää nahkahansa tynnyrikaupalla, eiväkkä siltäkää päässehet rähinäpäälle. Rahaa vai meni ropehittaan. Ku tätä kummaa joka lailla tuumattihin, nii siihe päätinkihin tultihin, jotta me suamalaaset mahramma olla nii 96 prosenttisen pirtun läpiliottamia, jotta mikää muu ei meihin enää tehua. Siitä paikasta nousi se miäs ylhä ja sanoo jotta:

— Nyt on pelit kaikki ja mä lähren heti paikalla takaasi Suamehen! Tääl on turhaa suamalaasen enempää freistaallakkaa — Sit' ei kestä massi eikä verä mahanahka — —

Ja niin kans lähti heti aamujunalla painamahan kohti Suamen rantaa, johna sill' on tuttu lääkäri Kuapios —

Ku mä toren sanon, nii se oli mun hyvä ystäväni Mösjöö — — Minä tulla luputtelin hiljoollensa peräs.

Kisojen jälkhen on ny noussu se kysymys, jota hyvin saattoo orottaakki, jotta se siitä taas lopuksi tuloo. Nimittään näiren olympialaaskisojen lopettaminen. Onhan se selvä jotta se siitä kumminkin tuloo ja sitähän m'oon jo kauan sanonukki jotta:

— Saattapas nährä jotta ku täs päästähän hyvähän alkuhu, näis olympialaasis, nii ne toiset rupiaa sanomhan, jottei ne enää viittikkää. — Niin s'oon menny ennenki! Esti alkaa yks harjoottaa jotaki kroikottelemisen konstia ja ku on miälestänsä aika mestari, nii haastaa kovasti toisiaki tempun tekohon jotta:

Ja toiset koittaavat kans ja konkaroottoovat aikansa n'otta lopuuksi oppivat ja rupiaavat olemhan parempiakin ku itte tempuntekijät.

— Tämä se vasta onkin urheelua!! Tulkaas koittamhan! Meill'on jo mailmanennätyski valmis — —

Sellaane tuntu se pakkas olemhan Pariisin olympialaasiski, jottei ne ollehet mukavia enää muille ku Amerikalle ja Suamelle, jokka nyppiivät melkee kaikki palkinnot.

Esti nousi Suamen lippu, sitte nousi Amerikan lippu; sitte Suamen lippu ja Amerikan lippu. Sitte nousi kaks Amerikan lippua perätysten. Ja heti kans perhän kaks Suamen lippua j.n.e.

Koko statioonin väki oli mennä pyllyllensä ku kerraasti tankohon nousi
— Enklannin lippu!

— Mikä tua on? — ihmettelivät ihmiset, jok'olivat tottunu näkemhän vain
Suamen siniristin ja Amerikan tähtilipun.

Tiätää sen, jotta se ei ollu toisille yhtää mukavaa. Ruattikaa ei saanu aukaasta kertaakaan suutansa oikee täyrelle lävelle ja sitä varte siälä kans heti ruvettihin »vakavasti keskustelemhan olympialaaskisojen lopettamisesta».

Mä muistan kovasti friskisti, kuinka yks yleesmaailmalline urheelulaji, polviennotkistuskilpaalut loppuuvat yhtäkkiä ku puukonpäähän. Siit'on ny vissihin 20 vuatta sitte.

Lueskelin pikkupoikana sanomalehristä sähkösanomia, joita satoo
Franskasta ja Saksasta jotta:

»Uusi mailmanennätys! Kuuluusa voimistelija (jokin) Fritz Müller on lyäny uuren mailmanennätyksen polviennotkistamises. Hän on notkistanut 376 kertaa!»

»Fritz Müllerin mailmanennätys lyäty! Ruattalaane urheelija Karl
Pettersson notkistanu Malmöös 416 kertaa!»

Tällääsiä tärisyttäviä sähkösanomia tuli suuresta mailmasta melkee joka viikko.

Suameski ruvettihin sitte hissuksensa kyykkimhän. Kiikuttihin ylhä ja alha, ja räknättihin. Eikä kestäny kauaa ku täältä tärähytettihin sähkösanomalla vastahan jotta:

»Uusi mailmanennätys! Suamalaane voimistelija Kustaa Putikka notkistanu sääntöjen mukhan 570 kertaa.»

»Fritz Müller, tunnettu polvennotkistaja, on nyt kolmen professorin läsnäolles notkistanu polviansa 750 kertaa!

Suames kynsäästihin saivaristua ja ruvettihin kyykkimhän uuremman kerran, jotta kuinka monta kertaa sitä oikee kyykähtää.

»Uusi mailmanennätys! Ranskalaane Jaques Fernier lyäny Murrikan ennätyksen, notkistamalla polviansa 1,714 kertaa!»

Nyt alkoo Suames totinen kyykkyminen. Muistaakseni johnaki Hämhenlinnas rupes jokin Jussi Kähkönen kyykkymhän oikee toren teolla aamusta asti. Se kiikkuu ylhä ja alha ja aina vai.

Kaks miästä piti olla räknäämäs. Toinen kasteli kurkkuansa sillä aikaa ku toinen räknäs jotta vahtu suusta nokkuu.

Ja olis kiikkunu vaikka yän perhän, mutta toiset tykkäsivät jotta se jo piisaa ja sähköttivät ulkomaille jotta:

Sen erän peräst'ei mailmanennätystä polvennotkistukses oo enää noteerattu — —

Olympialaasten ohjelmastaki on ny Pariisin kisojen jälkehen poistettu monta lajia, — jokk'ei oo enää muille mukavia ku meille.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JAAKKOO LÄHTI PARIISIHI...: KUVAUS PARIISIN OLYMPIALAISKISOISTA V. 1924 ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.