Title: Erämaan ritarit: 5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta
Author: Arvi A. Seppälä
Release date: September 11, 2020 [eBook #63177]
Language: Finnish
Credits: Jari Koivisto
Produced by Jari Koivisto
5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1917.
ERNST ELIS LÖVENBORG, kruununmetsien ylihoitaja.
ELVIRA, hänen vaimonsa.
HELLA, heidän tyttärensä.
AARNE HIRVIKANGAS, nimismies.
HILDA, hänen vaimonsa,
EEVA, heidän tyttärensä.
YRJÖ TYNJÄLÄ, metsäherra.
HÄRMÄ, lauttausyhtiön päällikkö.
KUNNAS, maanmittari-insinööri.
KARMALA, |
NÄRVÄNEN, |
RAHKONEN, | tukkilaisia.
KAUHAVAN KALLE, |
TUNTEMATON. |
VIKKI-KALLE, hirvenmetsästäjä.
SOTKAMON IISAKKI, salaviinankauppias.
SANNA, viinankauppias.
VAPPU, emännöitsijä.
SALAMETSÄSTÄJÄ.
POLIISEJA.
Tapahtuu Peräpohjolassa. Toinen näytös Lövenborgin asunnossa, muut tukkisavotalla erämaassa.
(Tukkiyhtiön pirtti erämaassa, suuri, karkeatekoinen, hongista rakennettu huone. Perällä avara ovi, vasemmalla toinen ovi sivuhuoneeseen ja oikealla akkuna. Vasemmassa ovinurkassa suuri kivistä ja tiilistä rakennettu uuni helloineen. Uunissa on kaksi pesää, joista toinen suuren kiinteäksi muuratun padan alla, suu lattialle päin ja toinen ovenpuoleisessa sivussa hellan alla. Ulko-oven pielessä uunin puolella on suuri karkeatekoinen arkku ja sen ja uunin välissä vesisaavi. Vasemman oven ja uunin välillä on toinen arkku ja pienoinen tynnyri. Oikeassa peränurkassa on suuri jykevätekoinen honkapöytä ja vasemmalla etualalla toinen pienempi pöytä. Ympäri pitkin seiniä on leveät honkaiset penkit. Penkeillä olevista vaatteista ja hirventaljoista näkyy, että näitä penkkejä käytetään makaamiseen. Sitäpaitsi ympäri pöytiä on mittavat lavitsat. Penkeillä ja niiden alla on pusseja ja kontteja sekä seinillä ja nurkissa sahoja y.m. työkaluja.)
I:nen kohtaus.
Vappu, Sanna, Iisakki.
SANNA (35-vuotias, hoikka ja ovelannäköinen nainen, tulee hengästyneenä vankka kantamus selässään.)
Pilvi nousee!
VAPPU (noin 40-vuotias, lihava ja komeannäköinen nainen, käytökseltään tarmokas ja häikäilemätön, suora puheissaan, puuhailee uunin luona, riuskaa kiukkuisesti.)
No, mikä nyt taas on hätänä?
Vallesmanni tulee tännepäin… Tulin oikoteitä, että kerkisin ajoissa.
Kato nyt raatoa! Mikä sitä taas tänne lennättää!
SANNA (päästellen kantamustaan selästään pois)
On kai tullut metsäherran mukana… Hän on tullut mittauksille ja siellä se näkyy nokastelevan päällikkökin… Siellä on frouvia ja mapsellia, että oikein hirvittää. Huh, kun riensin, että henki oli mennä ja tuo kantamuskin painoi kuin synti hartioitani! Onko sinulla kahvia?
Aina tulimmaisia tässä! (Menee herättämään Iisakkia.) Iskä, nouse ylös!
Kuulitko, sinä senkin nahjus!
IISAKKI (unisesti)
No, no, pidähän vähempää ääntä ämmä!
Pääsetkö siitä tolpillesi iankaikkinen haaska! Vai pitääkö sinut kiskoa korvista ylös!.. Vallesmanni on tuossa paikassa täällä ja sinä vain makaat, että kyljet homeessa!
IISAKKI (murahtaen, ylös kömpiessään)
No kun tuli niin tuli! Mitä tuossa meluat!
Siinä on mies! Makaa kuin lieko suossa, eikä välitä vaikka vallesmanni veisi mällin poskesta!
Joko omat viinat ovat loppuneet?
Lieneekö sillä hurtalla haisseet hirvenlihat nenässä, kun Vikki-Kalle kertoi päässeensä hirven jäljille.
VAPPU (pontevasti)
Otakin sukset koipiisi ja luista kiireimmän kautta Kallea varottamaan!
No, hyvinkös Sannaa luonnisti?
Miksei luonnistanut. Täytyy vain saada piiloon, etteivät joudu herrain kynsiin!
IISAKKI (viekkaasti silmää iskien)
No, saisikohan tota niinkuin tulijaistäräyksen?
Juo vettä ja syö lunta, niin ei henkesikään haise! Ne juomat; ovat parempia varten.
Työnnä ryyppy sen irviin! Näethän ettei siihen raatoon ilman eloa tule.
SANNA (ottaen pullon ja kaataen)
Tuossa on ja ala laputtaa, senkin kilpikonna!
IISAKKI (ryypäten)
Aah! Hyvää Ruottin konjakkia! Lieneekö toi jäänyt vahingossa tullaamatta?
Joko pääset matkaan… vai…
No, no, pääsenhän minä, kun asiat toimitetaan oikeassa järjestyksessä.
(Menee ulos.)
2:nen kohtaus.
Sanna, Vappu.
Tulehan nostamaan tätä kistua, että saamme luukun auki. Me emme saa hukata aikaa.
VAPPU (nostaen arkkua)
Saas nähdä, saammeko sen nyt auki.
Sanos muuta… Se on tiukka!
VAPPU (koettaen avata luukkua)
Ei pentele, ei se hievahdakaan!
Ja senkin ainoan miehisen ihmisen lähetimme pois!
Niinhän se on: lainaa aseensa kylälle ja sohii itse sormin.
SANNA (ottaen kirveen)
Annahan kun väännän tällä… se antaa perää… (Luukku aukenee) Mutta lujassa oli!
Sitähän ei ole sitten avattu, kun viime talvena.
(Vikki-Kalle ja Iisakki tulevat kantaen kumpikin raskasta säkkiä selässään.)
3:mas kohtaus.
Vappu, Sanna, Iisakki, Vikki-Kalle.
Kas, siinähän nuo jo ovat!
Niin ja paistia on vaikka ruhtinaille!
No, millä välillä sen taas sieppasit?
Aivan ruununmiesten nenän edessä kellistin! Ja pulska oli otus, kymmenhaaraiset sarvet! Toisen puolen lihoista hautasin korpeen lumikinoksiin ja osa niistä on tässä.
Sinä olet kultanen mies Kalle! Oikein tekisi mieleni hiukan likistää sinua.
Noo, likistä vain? En minä käsiin hajoo!
No, en minäkään! (Syleilee hurjasti Kallea).
VIKKI-KALLE (henkäisten)
Sinä olet hiton kovakourainen henttu. Vappu! Taisitpa rutistaa kyljistäni muutamia seiväsparia poikki.
Joutuun nyt tavarat piiloon! Tässä ei ole aikaa likistellä.
Heti lemmessä? (Hyppää luukusta alas.) No antakaahan nyt tulla tänne!
IISAKKI (nostellen lihoja alas)
Vahinko, ettei näitä saa syödä heti yhdeltä kuumalta.
Niin kyllä, se onkin ainoa, johon sinä kelpaat!
Nostakaa tuo minun purakkonikin!
Älkää nyt vain unohtako mitään "kuumia" tavaroita ylös, etteivät pääse tutkintoa pitämään.
Selvä on! Tule ylös nyt jo, että saamme luukun kiinni…
(Kalle nousee ylös, sulkevat luukun ja nostavat kistun päälle.)
Kas niin, nyt saavat herrat tulla!
Mutta sinun pyssysi jäi. Kalle.
Niin oli tarkoituskin… Täytyyhän sitä miehellä olla jotain kättä pitempää.
Minä puolestani turvaudun mieluimmin siveellisiin keinoihin.
Kuulkaahan tuota vanhaa syntisäkkiä!
VIKKI-KALLE (katsellen ympärilleen)
Oletteko nyt vannoja, ettei näissä nurkissa ole mitään tuulettamista?
Kuinka on sinun laitasi naapuri?
Minun kohdaltani on asia selvä.
VIKKI-KALLE (istuutuen arkulle, pyssy polvillaan ja pyyhkien hikeä otsaltaan)
Se piti hyvin läheltä! Ripeämmin en ole koskaan elämässäni toiminut!
(Hirvikangas, Eeva, Hella ja poliisi tulevat).
4:jäs kohtaus.
Hirvikangas. Hella. Eeva. Vappu, Sanna, Iisakki,
Vikki-Kalle. Poliisi.
HIRVIKANGAS (keski-ikäinen, hyvinvoipa ja pikemmin hyväntahtoinen kuin ankara mies, käytös enemmän leikillinen kuin virallinen, vaikkei hänen toiminnastaan suinkaan puutu tarpeellista vakavuutta.)
Hyvää päivää!
Jumala antakoon!
Jaaha!… Vanhoja tuttuja!… Tulin katsomaan kuinka viinakaupat vetelevät täällä nykyään.
No, mikäpäs niiden… Onhan sillä vielä vanha hyvä makunsa.
Siunatkoon tuon rontin puheita! Mistä otti viinat täällä erämaassa?
HIRVIKANGAS (ivallisesti)
Niinpä näytte olevan viattomia kuin pulmuset!… Mutta hirvenlihasta ei kai ole ollut puutetta täällä erämaassa? Vai mitä sanot sinä vanha hirvenkellistäjä?
No, enpä osaa sanoa. Hirvistä ei ole ollut hajuakaan tänä talvena. Herrat kai ne syyskuussa niin lopen hävittivät. Vallesmannikin kuuluu kaataneen useita.
Äähs, sinä veijari!… Koristuksenako sinä tuota kannat?
Onpahan vain turvana.
Saanko minäkin katsoa sitä?
Kyllä katsoa saa, mutta ei kajota… Se voisi laueta ja kuka sen sitten vastaa?
Älähän huoli rohkeilla! Minullakin on mukanani jotain, joka saattaisi laueta.
No, katsellaan sitten kumpikin vain omiamme. Omillaan on niin hyvä elää, sanoi entinen kerjäläinen!
Sanoppas kuka kaatoi hirven tuolla korvessa tänään?
Kai se oli semmoinen mies, joka pystyi siihen.
Se olit sinä? Jäljet osoittavat tänne päin.
Jäljissä ei ole puumerkkiä.
Mitataanpa herran pieksut, niin saadaan nähdä eikö jäljissä ole puumerkkiä.
Aikooko vallesmanni lahjoittaa minulle parin pieksuja, kun mittaa ottaa.
Kyllä, ja vieläpä oikoraitaisen puvunkin.
VlKKI-KALLE
Siitä ei tule mitään, minä seison itse päällä.
Saamme nähdä! Käykää toimeen!
EEVA (21-vuotias, vaalea ja solakka tyttö, naisellinen ja puoleensavetävä, mutta hieman arka.)
Ei, ei, anna olla, isä! Minua niin pelottaa!
HELLA (20-vuotias, tumma, komearakenteinen ja kaunis, romanttinen, haaveileva luonne, käytös rohkea, melkein poikamainen.)
Älä ole lapsellinen, Eeva! Tämä on hyvin mieltäkiinnittävää!
Miksi lähditkään tänne, kun olet noin arka?
No, tuossa on käpälä, koska teitä lapsettaa. Mutta onhan niitä paljon samanlaisia pieksuja.
Tuo heittiö on oikeassa!… Tarkastakaa tuo toinen huone! (Poliisi menee.) Te olette kaikki samanlaisia!
Kaikkihan me olemme puuttuvaisia, syntisiä, syntisiä ihmisiä
Siinä toinen maailman pylväs! Missä ovat viinat?
No, eihän se niin paljon olisi, vaikka vallesmannille olisikin vähän suunavausta.
En ole tullut sitä varten, vaan tutkimaan hiukan teidän elämäänne.
(Poliisi tulee takaisin.) No, näkyikö siellä mitään?
Ei mitään.
Ehkä pistäydytte nyt hetkeksi raittiiseen ilmaan, että saamme hiukan tuulettaa tätä ja tarkastaa täällä.
Kyllähän tämän palatsin nähtävyyksiä katsella saa…
Niin, ei silmä osaa vie!
(Poistuu myöskin.)
Ei ole sanottu, mitä se vielä vie! (Poliisille.) Nuo heittiöt ovat liian varmoja. Kaikesta huomaa, että niitä on ennakolta varoitettu. Te tytöt jäätte hetkeksi tänne, minä menen silmäilemään vähän ulkoa. Ja te, muistakaa tarkastaa oikein kunnollisesti!
(Menee ulos.)
5:des kohtaus.
Hella, Eeva, Poliisi.
Huh, kun minua peloittaa!
Pikku raukka!… Mitä sinä pelkäät?
Täällä on niin kolkkoa ja yksinäistä! Ja herra tiesi, mitä ovat nämä ihmisetkään.
Isä sanoo, että nämä ihmiset ovat pohjaltaan parempia kuin heidän maineensa.
Mutta ajatteles… täällä kymmenien peninkulmien päässä asutusta maailmasta. Ympärillä ääretön ja synkkä erämaa. Ush!
Minä pidän tästä! Jylhiä, salaperäisiä metsiä, korkeita tuntureita ja ääretön yksinäisyys! Se on jotain suurta ja voimakasta! Ajatteles, kun myrsky lennättää lunta ja ryskyy korven puissa… tai pakkanen paukkuu metsässä ja revontulet loimuavat taivaalla! Se on suurenmoista!
Ihailetko näitä ihmisiäkin? Näitä yhteiskunnasta sysättyjä kulkureita.
Miksen ihailisi? He ovat kyllä karkeita ja häikäilemättömiä. Mutta he ovat lujia ja rohkeita sekä luottavat omiin voimiinsa. He eivät ole mitään hemmoteltuja raukkoja, sillä erämaa ei lellittele ketään!
Kylläpä sinä osaat olla suurenmoinen!
Minua on aina tämä korpien yksinäisyys miellyttänyt. Siinä on jotain salaperäistä ja viettelevää, jotain pelottavaa ja hurmaavaa samalla. Oo, kun saa suksilla viiletellä loppumattomia lumihankia, sinisen taivaan kaartuessa ylhäällä ja ikivanhojen honkien kohotessa korkeuteen kuin satumaiset pylväskäytävät! Silloin voi ihminen oikein hengittää ja olla vapaa. Ja sitten vaara, ajatteles… vaara hautautua jäljettömiin noihin kinoksiin, kimaltelevien tähtien koristamien lumipuhtaiden kääriliinojen alle, niin ettei yksikään elävä sielu saa konsanaan tietää…
EEVA (kauhistuen)
Huh, kuinka kauheita sinä kuvittelet! Sinä saat minut aivan pelkäämään,
Hella!
Eikö se ole suurenmoista, Eeva?
Ennen kaikkea se on mieletöntä!
HELLA (nauraen)
Sinä kai pidät enemmän höyhenpatjoista ja matoilla liitetyistä lattioista!
Niin pidänkin. Minulla ei ole sinun hurjaa mielikuvituksesi lentoa. —
Mitä te etsitte?
Näiden sällien viinoja. Mutta ne ovat kätkeneet ne johonkin muualle.
(Menee ulos.)
Näillä ihmisillä on rohkeutta elää omaa elämäänsä.
Minua ahdistaa täällä, eikö mennä ulos. Hella?
Ei mennä vielä, Eeva! Täällä on niin lämmintä ja mieltäkiinnittävää.
Minä ainakin menen vähän kävelemään. (Härmä tulee.) Kas, siinähän te olettekin luutnantti! Pitäkäähän nyt Hellalle seuraa.
(Poistuu ulos.)
6:des kohtaus.
Härmä, Hella.
HÄRMÄ (noin 30-vuotias, ylpeän ja tarmokkaannäköinen mies, tottunut ajamaan tahtonsa läpi hyvällä tai pahalla ja halveksimaan ihmisiä.)
Mielelläni, neiti! — Olen onnellinen saadessani puhua kanssanne kahdenkesken, neiti Lövenborg.
Olkaa niin hyvä.
(Menee akkunaan ja katselee ulos.)
Olen jo kauan ihaillut teitä, neiti, ja olen ikävöinyt tilaisuutta sanoa sen teille.
Ja nyt luulette olevan sopivan tilaisuuden?
Oikea rakkaus ei valitse tilaisuuksia.
Ooh, vaietkaa! En halua kuulla mitään sellaisesta!
Ettehän aina ole ollut niin haluton siihen… Te olette vain ylpeä ja oikkuileva, kuten kaikki kauniit naiset!
HELLA (kylmästi)
En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Jos olen joskus ollut hiukan vallaton, en ole tarkoittanut sillä mitään.
Sitten minä tunnen teidät paremmin, kuin te itse. Teidänlaiset luonteet voitetaan väkirynnäköllä.
Älkää olko siitä niin varma!
Kyllä sieluni!… Taikka jos olette leikkinyt minulla… niin… sitä pahempi teille!
Te uhkaatte!
En missään nimessä! Tehdään sovinto.
Minulla ei ole mitään sovittavaa!
Syyttäkää sitten itseänne! Jos olette leikkinyt minulla, niin minä kostan sen nyt suudelmalla!
HELLA (kiivaasti)
Ei koskaan! Sellaiset eivät ole hienon miehen tapoja.
HÄRMÄ (kiihtyneesti)
Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia!… (Uhkaavasti.) Te ette tunne minua! Minun kanssani eivät saa rankaisematta leikkiä edes kauniit naisetkaan!
(Lähestyy hitaasti Hellaa.)
HELLA (peräytyen)
Pysykää kauempana!
Varokaa ärsyttämästä minua, neiti! Me olemme erämaassa ja minä voisin seurata erämaiden oikeutta!
Ja mikä se sitten on?
Väkevämmän oikeus!
(Tarttuu häneen kiinni.)
HELLA (yrittäen vapautua)
Laskekaa minut! Tehän käyttäydytte kuin konna!
Minä kyllä tiedän kuinka teidänlaisianne enkeleitä kesytetään!
Väistykää, inhoittava ihminen!
(Lyö häntä kasvoille.)
HÄRMÄ (hellittäen hämmästyneenä)
Ooh, vai niinkö!… Tiedättekö kuinka täällä erämaassa tällaiset loukkaukset kostetaan?
HELLA (kiihtyneenä)
Antakaa minun olla rauhassa!
HÄRMÄ (kuohuissaan)
Miehet maksavat iskun iskulla ja naiset suudelmalla! Ja minä, minä vaadin sen nyt.
Jos lähestytte, minä huudan.
HÄRMÄ (intohimoisesti)
Sen saamme nähdä!
(Kiertää kätensä rajusti hänen ympärilleen.)
Auttakaa!…
(Tuntematon tulee sisään.)
7:mäs kohtaus.
Hella, Härmä, Tuntematon.
TUNTEMATON (noin 25-vuotias, pitkä komeannäköinen mies, rohkea, avonainen katse, käytös osoittaa voimaa, varmuutta ja ylikuohuvaa elintarmoa, tulee reippaasti, tarttuu lujasti Härmän olkapäihin ja pyöräyttää hänet yhdellä nykäyksellä ympäri)
Herra, teidän ihailunne on liian kouraantuntuvaa!
HELLA (hätäytyneenä)
Vapauttakaa minut tuosta kauheasta ihmisestä!
Millä oikeudella te sotkeudutte tähän?
Väkevämmän oikeudella! Senhän te sanoitte olevan täällä erämaassa lakina.
TUNTEMATON (katsoen häntä ällistyneenä)
Mitä!… Oletteko tekin täällä…?
HÄRMÄ (ylpeästi)
En halua tuntea teitä. Menkää tiehenne!
Liian suuri kunnia se olisikin teille!
Kurja, te uskallatte!
(Kohottaa vimmoissaan keppiään lyödäkseen häntä.)
TUNTEMATON (sieppaa kepin, taittaa sen kappaleiksi ja heittää palaset nurkkaan)
Hillitkää itsenne! Nyt ollaan Pohjolassa ja täällä tulee kysymykseen vain mies ja mies!
HÄRMÄ (vimmoissaan)
Te astuitte minun tielleni ja saatte sitä vielä katua!
(Menee kiireesti ulos.)
TUNTEMATON (katsoen ajatuksissaan hänen jälkeensä)
Onko hänkin täällä Peräpohjolassa?
Tulitte hyvään aikaan! Minä kiitän teitä!
(Eeva tulee sisään.)
8:sas kohtaus.
Hella, Eeva, Tuntematon.
Mitä näen! Kasvihuonekukkasia keskellä erämaata.
Onko se tukkilaisen kohteliaisuutta?
Ei, vaan erämaiden totuutta!
Onko se niin varmaa?
On!… Jalostetut ruusut eivät ole näitä viimoja varten… Tässä maaperässä menestyvät vain sellaiset, joilla on himmeät värit, lakastuneet lehdet ja paljon okaita!
Olettepa tekin uskaltanut tänne, vaikka ette liene tämän maaperän kasvattama.
Juuriltaan reväisty puu jää siihen, mihin myrsky sen viskaa.
HELLA (Eevalle)
Kummallinen mies!… Hänessä on jotain omituista!
Kysy häneltä, kuka hän on!
HELLA (katsoen tutkivasti häntä)
Puhutte niin oudosti vieras. Kuka te olette?
Kulkija olen arvoltani ja tuntematon on nimeni.
Se on kummallinen nimi ja ilmaisee niin vähän.
Se on parhain nimi. Enemmän antaa kuin lupaa ja ja enemmän sisältää kuin ilmaisee!
Olette oikeassa! Se ei todellakaan lupaa liikoja, vaan pikemmin liian vähän.
Miltä kannalta asian ottaa.
Mitä sillä tarkoitatte?
Mitä enemmän rakastetaan, enemmän peljätään kuin tuntemattomuutta? Mihin enemmän toiveita kiinnitetään ja pettymyksiä haudataan kuin tuntemattomuuteen?
HELLA (Eevalle)
Käsittämätön mies!
Hän on todellakin mieltäkiinnittävä!
Te ette ole täällä… Mistä te olette?
Etelästä.
Ja mihin aijotte?
Pohjolaan.
Mitä te oikeastaan etsitte täältä?
Vapautta.
Niinkö? Se on suuri päämäärä!
Ainoa etsimisen arvoinen. Sitä etsivät kaikki, vaikka useat itsetiedottomasti.
HELLA (ajattelevaisesti)
Mahdollista kyllä… Mutta luuletteko löytävänne sen täältä erämaasta?
Niin luulen. Jylhä ja karu luonto suojelee sitä täällä ihmisten vallanhimoa vastaan. Se voi elää vain täällä, missä rannaton erämaa kaikkialla ympäröi, missä taivas kaartuu kuulakkana pään yli ja ikuiset tunturit nostavat huippujaan.
Aivan kuin sinäkin. Hella!… Mutta emmekö mene jo toisten luokse?
Mennään vain… Sinä kai ikävöit nähdä Yrjöäsi… (Tuntemattomalle.)…
Te olette… No niin, joka tapauksessa te olette kummallinen mies!
Älkää viipykö kauan täällä erämaassa, neidit. Kotkain pesimäpaikat eivät sovi kanarialinnuille!
HELLA (leikillisesti)
Se ei tee mitään, kun ei pelkää! Jääkää hyvästi, herra kummallinen!…
Ja… kiitos!
Näkemiin!
(Hella ja Eeva poistuvat, Hella ja tuntematon katsovat pitkään toisiaan.)
9:säs kohtaus.
Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Tuntematon.
Huh, kun siellä on ruvennut tuulemaan! Taitaa nousta aika ryöppy yöksi.
Pitkän nenän saivat, hurtat!
Niin, niin, mutta pilvi ei ole vielä ohitse!
Ne yöpyvät tänne, parasta on varoa.
VIKKI-KALLE (Heittäen epäluuloisen katseen tuntemattomaan)
Hst!… Suu poikki!
IISAKKI (ottaen esille korttinsa)
Jos yrittäisi syödä hiukan, mitähän olisi.
Sallitteko, että lämmittelen vähän?
Miksei? Yhteistähän se on lämmin.
Mitä tuo luutnantti Härmä täällä toimittaa?
Hän on uusi lauttausyhtiön päällikkö. Tiedä mikä sekin on oikein ollakseen. On niin kopeakin kuin Porin kerjäläinen koko mies.
No, hän ei siis ole juuri suosiossa täällä?
Kaikkia vielä! Alensi heti miesten palkkoja. Sanoi pääkonttorista saaneensa sellaisen määräyksen. Mene sitten ja ota selvä.
No, ettekö ole valittaneet asiasta?
Mitä se hyödyttää? Hyttysen ääni ei kuulu taivaaseen!… Puski vain kunnes hongan juurelle oikenee ja otti vastaan, mitä armosta annettiin… (Alkaa kuulua tukkilaisten laulua.) Sieltähän ne miehetkin jo tulevat…
(Ulkona kuuluu laulu.)
Tukkipoijan vilja se kasvaa, ei sitä hukkaa halla. Kulta on halla kaunoisin, koti korkean hongan alla.
Tukkipoika se laihoansa
kesät ja talvet korjaa.
Vapaa hän on, oma herransa,
ei tunne toisen orjaa.
Hei! Tukkipoikaa ei ole luotu matalan orren alle, ikävä jos on ja iloton, hän kulkee maailmalle.
(Viimeisen värssyn ajalla tulevat tukkilaiset sisälle.)
10:nes kohtaus.
Tuntematon, Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Karmala,
Rahkonen, Närvänen, Kalle y.m., Tukkilaisia.
KALLE (lyöden kintaansa pöytään)
Nyt on taas yksi päivä lähempänä naimista!
Hei Vappu, lihaa ja perunoita pataan, kyllä minä takaan, että maistuu!
No, älähän nyt suutasi halkase! Niin ovat taas nälkäisiä kuin korven sudet!
(Rupeaa puuhailemaan uunin luona.)
No, Sanna, heruikos mitään, vai pitääkö lähettää toinen?
Tietysti; mutta pitääkö sitä heti olla nokan edessä?
Pitäkää vain vähempää suuta. Ei siitä ole kauan, kun vallesmanni kävi täällä kuonoilemassa.
Kävikö vallesmanni täällä?
Kävipä niinkin… ja oli niin koreita mampsellia mukana, että mahtoivatko noi omalla suullaan syödäkään.
(Naurua.)
Ja sinä nyt mampselleista mitään ymmärrät, karilas!
Kuules, Iisakki, jo minä suuttuisin!
Olisitte vähän pyörittäneet sitä vallesmannia yksin häpein!
Ei tätä vallesmannia ole niinkään hyvä pyörittää. Eikä hän toisekseen niin hullumpi mies olekaan.
Niin, täytyyhän sitä jotain tehdä leivän eteen hänenkin!
No niin, mitäs niistä! Tuo Sanna viinasi esille vain! Kun ne ovat miesten käsissä, ei niitä voi vallesmanni enää pois ottaa.
No, ottakaa sitten ylös! Siellähän ne ovat entisessä paikassa.
(Miehet avaavat luukun ja ottavat ylös pulloja.)
RAHKONEN (laulaa)
Niin kauan minä tallaan tämän kylän raittia, kun anturan pohjat kestää. Ja minä poika riijaan yhtä ja toista, eikä ämmät voi mua estää.
Liinukka varsa ja raudasta valjaat, ja itse pidän ohjista kiinni. Kun vertaistansa rakastaa ei tarvitse olla fiini.
NÄRVÄNEN (lyöden kortit pöytään)
Hei miehet, pelataan pois vanhat rahat! Kohta saamme uusia!
KALLE (vetäen pitkän puukon tupestaan ja iskien sen vinhasti pöytään)
Ja tällä jaetaan oikeutta, jos kuka pakkaa vilpistelemään.
(Miehet asettuvat pelaamaan.)
Hei Iisakki, tule pelaamaan! Älä aina syö!
Saat pian rasvasydämen, niinkuin Vapullakin on.
Mitä horiset! Oletko sinä minun sydämessäni käynyt?
Kun hyvin syö ja lujaa puhuu, ei ole koskaan kipeä… Olinkin tässä ruokaheitolla monta päivää!
Ja monta yötä vallan puhumatonna. Lopun merkki!
Kuinka monennetta leipää jo pyörittelet?
He, vastahan tämä on toinen.
Ai, ai, se tietää yleistä heikkoutta!
Ja ovatkos nämä sitten leipiä? Ovat kuin kymmenen pennin lantteja. (Huokaa.) Tämä maailma huononee päivä päivältä… Eiväthän ne ämmät enää osaa leipoa, vain tyhjänpäiväisiä napertelevat!
(On ruvennut vinhasti tuulemaan.)
KARMALA (istuen pölkylle hiomaan kirvestään)
Siitä taitaa tulla myrsky yöksi.
Myrskyäpä kai se kaivelee, kun hartioitani niin repii.
VAPPU (tiuskaisten Tuntemattomalle)
Menisi tuosta jo miesten joukkoon, eikä ämmäin liepeissä venyisi!
Könöttää uunin edessä kuin rieska!
Pyydän anteeksi.
VAPPU (ihmeissään)
Mi-mitä te sanoitte?… "Anteeksi"… Sellaiset sanantavat te saatte jättää pois! Ei niitä täällä ymmärretä!
(Ärjäsee.) Kirota teidän pitää, jos tahdotte, että teitä pidetään täällä miehenä.
Minä kyllä pidän huolen siitä, että se uskotaan ilmankin.
Tokkohan uskotaan, jollette heitä pois herrastapoja. Ja sen minä sanon teille, että minä en ole mikään heikkohermoinen fröökinä, jota puhutellaan kuin vauvaa vakussa!
Sen minä kyllä uskon!
No niin, mitäs sitten?… Ja jos tahdotte tietää, niin olen kunniallinen amerikanleski ja Vappu on nimeni.
Minä kiitän.
Mistä hyvästä? Ei mitään kiittämistä. Ruuasta minä otan maksun.
Ja minä olen elävänleski ja minua voitte sanoa Sannaksi. Jos haluatte virkistystä, niin kyllä minulta heltii, jos olette luotettava ja kunniallinen mies.
Niinpä ainakin luulisin.
Mikäs se on vieraan nimi?
Sen olen unohtanut.
Hm!… Ajattelin vain, että on täällä muitakin, joilla eivät ole paperit niin aivan selvillä… niin ettei täällä tarvitse ujostella.
Minulla on siihen omat syyni.
No, sehän on kunkin oma asia… Mistä olette ja mihin aijotte?
Kysykää sitä erämaan tuulelta.
No, eihän siihen ole kaikistellen niinkään helppoa vastata. Tulin vain ajatelleeksi, että aijotteko tätä kautta Ruotsin puolelle.
Eipä ole matkan määrästä tietoa.
Mikähän tuokin mies on oikein ollakseen?
Näyttää olevan sellainen puoli villanen.
Kuka tietää, vaikka olisi joku tilivapautta etsimään lähtenyt rahastonhoitaja.
Olisi viisainta kääntää herran turkit nurin!
Minä menen ja tunnustelen vähän sen valtimoa. (Menee kädet housun taskussa tuntemattoman luo ja lyö häntä röyhkeästi olkapäälle.) Hei mies, saisikohan syrjäinen tietää, mistä noin korea mies on pois?
TUNTEMATON (jäykästi)
Ei… Se riittää kyllä, että minä sen tiedän.
Ooho mies! Täällä, ei ole hyvä nostaa nenäänsä lakeista ylemmäksi.
Siihen pian näpähytetään.
En ole tullut tänne pelkäämään.
Pidähän hiukan soukempaa suuta. Täällä on kyllä paljon miehiä, joille kotiseutu on käynyt kuumaksi, mutta täällä ei ole tapana unohtaa kotipaikkaansa.
Se on yksin minun asiani.
Vai niin, mutta jos minä niistän nokkasi, sinä maankiertäjä, mitä sanot siitä? Häh? Onko sekin sinun asiasi, mitä?
TUNTEMATON (uhkaavasti)
Ei, silloin se on meidän molempain asia! Ja syyttäkää itseänne, jos se käy teille epämiellyttäväksi.
Hei Kalle, älä lörpöttele! Panepas toimeksi, että päästään peliä jatkamaan!
Koetan minä, vaikka terveys menisi.
(Aikoo iskeä tuntematonta, mutta tämä tarttuu hänen käteensä ja vastustamattomalla voimailla painaa polvilleen lattialle.)
Katos pirua, kun teki Kallesta nelijalkaisen!
Niin teki, mutta on täällä muitakin! (Sieppaa pullon ja hyökkää muiden mukana Kallea auttamaan.) Hei tuleen pojat! Antakaa paukkua!
(Syntyy hurja mellakka, miehet sieppaavat aseita; Vappu kekäleen
ja Sanna puntarin.)
TUNTEMATON (nojaten selkäänsä uuniin ja heiluttaen uhkaavasti jykevää jakkaraa ilmassa)
Tulkaa ketä haluttaa! Minä en ole ainakaan arkalasta kotoisin!
(Miehet epäröivät.)
KALLE (kiljaisten)
Mitä te nahjastelette! Tomuttakaa perhanaa!
KARMALA (jyrisevällä äänellä)
Seis miehet!
Mitä? Pitääkö meidän joutua yhden miehen pilkaksi?
Ei! Ei! Selkään vaan! Selkään!
Kehtaatteko käydä joukolla yhden miehen kimppuun?
Me emme kärsi röyhkeilijöitä! Johan meille nauraisivat ämmätkin!
No mene sitten ja löylytä häntä. Mutta joukolla ei sitä tehdä, siitä vastaan minä.
Sinä pidät hänen puoltaan!
KARMALA (lujasti)
Niin. Ja jos te kehtaatte käydä joukolla yhden kimppuun niin minä asetun hänen puolelleni! (Uhkaavasti.) Ja te muistatte vanhastaan, kuka silloin viimeksi tupaan jää!
(Iskee hurjalla voimalla kirveensä pölkkyyn.)
Antakaa olla, pojat! Olkoon kuka tahansa, mutta koko piru hän on mieheksi! Kun väänsi käteni melkein sijoiltaan!
Jos hän tahtoo pitää nimensä omana tietonaan, on se hänen asiansa. Hän näyttää olevan mies ja se riittää meille.
TUNTEMATON (ojentaen Karmalalle kätensä)
Hyvin puhuttu ja vielä paremmin toimittu! Kiitos!
KARMALA (jurosti)
Ooh, eikö mitä.
Olisinhan minä yksinkin heistä suoriutunut, mutta parempi näin.
KARMALA (katsellen häntä terävästi silmiin)
Näytte luottavan itseenne, vieras?!
No mihinkä sitten?
Se on totta!… Sitä täällä juuri tarvitaankin.
Hän on sakkiin otettava mies!… Tule pelaamaan!
No, olkoon menneeksi. Mutta sen minä sanon heti, että velaksi en pelaa!
(Menee muiden joukkoon.)
Voi sun syötävä, kun oli luja mies!
Niin seisoi järkkymättä kuin korven silko petäjä! Pitäneekö tässä vanhoilla päivillään ihan rakastua?!
Ne marjat riippuvat liian korkealla.
No, sinäkös sitten, ylimmäinen juomanlaskija! Eihän täällä korvessa ole varaa valita.
Minnekäs sinä Iisakkisi heittäisit?
Se rontti hyväilköön vain eväskonttiaan. Sehän sille on rakkaampi.
TUNTEMATON (osoittaen puukkoa)
Mikä tunnusmerkki tämä on?
Se on sakin tunnusmerkki ja merkitsee sitä, ettei pelissä saa kenkkuilla.
TUNTEMATON (heittäen veitsen pois)
Minun rehellisyyttäni ei valvota teurastajan työkaluilla.
NÄRVÄNEN (kiukkuisesti)
Viskele miestä, mutta älä miehen puukkoa!
Kyllä, niin pitkälle kuin seinät myöntävät!
(Kääntyy uhkaavana häneen, mutta Närvänen epäröi.)
Sinähän haastat riitaa, toveri.
En suinkaan, mutta rosvojen rehellisyyttä tuollaisilla keinoilla ylläpidetään eikä vapaitten miesten.
Kas, siinä oli sana paikalleen sanottu!
Niin sopi kuin pieksu rapakkoon!
No olkoon sitten vaikka niinkin, ettei riitaa tule. Mutta aletaan jo!…
(Hirvikangas ja Härmä tulevat sisään.)
11:des kohtaus.
Edelliset; Hirvikangas, Härmä.
No, täällähän on peli käynnissä ja pullot pöydässä! Kylläpä löytyi viinat!
Mikäs oli omasta pussista löytyissä. Haluaako vallesmannikin? Kyllähän tätä on pikkutarpeeseen.
Haluan vain nähdä papereitanne. Löytyvätköhän nekin yhtä helposti?
Pitääkö niitä aina näyttää? Tiedä missä ovatkaan.
(Miehet näyttävät passejaan huomattavan vastenmielisesti.)
Tässä on minun. Kyllä minä johonkin määrin kunniallinen mies olen, vaikka siellä onkin yksi niksi…
Istunut vain kerran salaviinanpoltosta linnassa ihan suotta aikojaan!
Rasvannut te ainakin olette tämän.
Että kestää, kun vallesmannikin niin usein tahtoo sitä nähdäkseen.
Kauniita poikia! (Tuntemattomalle): Kukas te olette?
Kulkija, niinkuin näette.
Seis herraseni, se ei ole mikään nimi!
Muuta en voi sanoa teille.
Sepä nähdään. Näyttäkää paperinne.
Niitä minulla ei ole.
Siinä tapauksessa saatte kantaa itse huolimattomuutenne seuraukset.
Minä pidätän teidät.
Onko täällä tapana vangita rehellisiä ihmisiä?!
Ei, mutta kirjattomia kylläkin.
Ja te uskotte kirjoitettua paperia enemmän kuin miehen sanaa. Jos minulla olisi passi, niin kuka takaisi, että se olisi minun omani?… Mutta sitä te ette voi ainakaan epäillä, että minä en olisi minä. —
Viisasteluja! Minä täytän velvollisuuteni.
On rikoksia, joita ei koskaan merkitä papereihin. On myöskin kunnollisuutta, joka voi saattaa vankilaan.
HÄRMÄ (Ilkeästi)
On parasta pidättää tämä herra Tuntematon. Hänellä lienee syytä salata nimensä.
TUNTEMATON (painavasti)
Mutta minkälaiset syyt?…
Olen pakoitettu toimittamaan teidät kuvernööriin. Ehkä siellä selvenee.
Nyt jouduit kaveri körökärryille!
KALLE (matalasti)
Mikset hitossa hankkinut jonkun passia? Kuinka monella täällä on omat paperit?!
Olette oikeassa: Eihän täällä olekaan kysymys miehestä, vaan passista…
(Eeva, Lövenborg ja Tynjälä tulevat hyvin lumisina.)
12:des kohtaus.
Edelliset, Lövenborg, Eeva, Tynjälä.
Huhhuh, sitä ilmaa! Oli vähällä, ettemme jääneet tielle.
Nyt se hautaa kaikki tukit!
Mutta missä Hella on?
Eikö hän sitten ollutkaan teidän luonanne?
Kyllä, mutta hän lähti jo ajat sitten hiihtämään tänne päin.
Ei häntä ainakaan täällä ole näkynyt.
Hyvä Jumala, jos hän olisi sittenkin lähtenyt Ilvesvaaralle mäkeä laskemaan! Hän tahtoi välttämättömästi laskea tuon tunturin alas.
Sepä oli ikävä juttu! Sitten hän on eksynyt erämaahan.
LÖVENBORG (kovasti säikähtäen)
Herran nimessä, mitä sanottekaan! Silloin hän on hukassa!
(Vaipuu istumaan.)
Ei siellä nyt pitkälle potki vaimoihminen tällä ilmalla!
Lapsi raukkani yksin erämaassa tällaisena yönä! Sehän on hirmuista ajatella!
Oli varomatonta laskea häntä. Nämä maat eivät ole tottumattomien kuljettavia.
Voi, Yrjö, eikö kukaan voi lähteä häntä etsimään?
Hei, miehet! Eikö teistä kenelläkään ole rohkeutta lähteä etsimään?
Sitä ei tarvitse kenenkään ilmaiseksi tehdä!
(Kiusallinen äänettömyys. Myrsky ulvoo ja myllertää yhä rajummin)
Rohkeutta ehkä kyllä olisi, mutta mitä se auttaa. Tällä ilmalla ei näe eikä kuule mitään ja jäljet peittyvät silmänräpäyksessä. Minä tunnen nämä myrskyt.
TUNTEMATON (astuen esiin, varmalla äänellä Lövenborgille)
Kyllä minä lähden.
LÖVENBORG (ylös hypähtäen)
Te uskallatte lähteä, nuori mies?!
Kyllä… jos herra nimismies sallii, kun minulla ei ole passia… Tulin tuon Ilvesvaaran kautta ja luulen tuntevani tienoon.
HIRVIKANGAS (matalasti)
Olette vapaa!.. Menkää, nuori mies!
LÖVENBORG (puristaen liikutettuna hänen kättään)
Te olette rohkea mies! Menkää herran nimessä ja tehkää mitä voitte. En tunne teitä, mutta olen varma, että olette kunnian mies.
EEVA (tarttuen hänen käteensä)
Voi, pelastakaa ystävätär-raukkani!
TUNTEMATON (varmasti)
Ennen en tule, kun olen löytänyt hänet! Koettakaa olla rauhallinen, neiti!
(Menee kiireesti ulos, tuuli paiskaa lujasti oven kiinni.)
Hän näytti tarmokkaalta mieheltä!
Kuka hän on?
Häntä ei kukaan tunne.
(Vierashuone ylimetsäherra Lövenborgilla, hyvin sisustettu ja hauska huone. Perällä ja oikealla ovi, vasemmalla akkuna, jonka edessä on pöytä ja pari tuolia. Vasemmassa peränurkassa on pianino ja oikeassa uuni, jossa on tulta. Oikealla etualalla on sohva pöytineen ja tuoleineen. On ilta.)
1:nen kohtaus.
HÄRMÄ (tullen Kunnaksen kanssa perältä.)
Kas niin, täällä ei ole ketään… Täällä voimme rauhassa puhella.
No niin, ilman pitkiä puheita: me menimme sinun puolestasi takaukseen, kun sinulla oli tuo vajaus kassassa…
HÄRMÄ (levottomasti)
Niin, niin, minä muistan sen kyllä, mutta…
Sillä kertaa oli sinun vähällä käydä ohrasesti, mutta onneksi saatiin asia painetuksi sikseen.
HÄRMÄ (käyden rauhattomasi oven luona kuuntelemassa)
Niin, niin, mutta ei puhuta nyt siitä.
Olkoon minun puolestani! Tahdoin vain hiukan muistuttaa sinulle, että sinulla on jonkinlaisia velvollisuuksia meitä takausmiehiä kohtaan nyt kun meitä aletaan ahdistella.
Mutta enhän ole sitä milloinkaan unohtanutkaan!
Maksu on liiaksi viivähtänyt.
En ole voinut ennemmin. Menetinhän silloin virkani ja kului aikaa ennenkuin sain uuden toimen. Mutta nyt minulla sitä vastoin on hyviä toiveita.
Se on kaikissa tapauksissa kunniavelka. Älä unohda sitä.
Ei missään nimessä, kuinka sen unohtaisin!… Muuten minulla on yksi keino.
Ja mikä se on?
HÄRMÄ (alentaen ääntään)
Tuo "Lapin kuningas" on rikas ja hänellä on vain yksi tytär…
Ymmärrätkö?
Mitä?… Aijotko tavotella "Lapin prinsessaa?"
Varmasti! Ja kun minulla kerran on ukko Lövenborgin kassakaapin avain, niin silloin ei ole heikkoa.
No, ei, ei, se on selvää!… Mutta minusta tuntuu kuin et olisi vielä kovinkaan pitkällä asiassa.
Eikö mitä! Tyttö on vain hiton oikkuileva. Mutta kyllä minä hänet vielä kesytän, saat nähdä! (Tarmokkaasti.) Hänen täytyy taipua.
No niin, ehkä! Kovin varma ei tuo keinosi ole. Naisen mieli on vaihteleva kuin huhtikuun ilma.
Odotahan vain rauhassa! Kyllä niinä sen asian hoidan ja muut asiani myöskin.
Täytynee kai sitten, mutta älä aikaile kauan.
En, sen vuoksi voit olla rauhallinen.
(Kuuluu lähestyviä ääniä.)
Mutta… Hst!… Ei sanaakaan enää!
2:nen kohtaus.
Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Hella, Eeva.
Sinä voit hiukan soittaa meille, Eeva!
Hyvä! hyvä! Istuhan pianon ääreen, tyttöseni, ja annahan kuulua, kyllä me kuuntelemme!
(Eeva asettuu hiukan ujostellen pianon ääreen ja Härmä menee hänen vierelleen kääntelemään nuottilehtiä, Hilda ja Elvira asettuvat sohvalle sekä Lövenborg nojatuoliin pöydän luo. Hirvikangas ja Kunnas jäävät tupakoimaan ja keskustelemaan uunin luokse, ja Hella menee vasemmalle akkunan viereen istumaan, missä pöytään nojaten katselee ajatuksissaan ulos. Eeva soittaa jotain sävellystä.)
LÖVENBORG (soiton tauottua, taputtaen käsiään)
Hyvä! hyvä! Sinustahan on tullut taiteilija… todellinen taiteilija, lapsi!
EEVA (kääntyen tuolillaan)
Setä imartelee vain!
Ähs, mitä vielä! Minä puhun suoraan ja katson silmiin.
Eeva on musikaalinen. Meidän Hella sitävastoin on kokonaan toista maata.
Hirvenkaataja hän on! On vain vahingossa syntynyt hameisiin.
(Hellalle.) Kunpa sinäkin päästäisit noin hyvin, Hella… Mitä?…
(Hella ei vastaa.)
Hän on taas omissa ajatuksissaan.
Parasta onkin puhua vain itsensä kanssa! Saa ainakin mieleisiään vastauksia.
Mitä sinä ajattelet oikein, Hella?
HELLA (koneellisesti)
Odotan.
Ja ketä?
HELLA (nousten)
Ooh, ei mitään… Sinä soitat kauniisti. Eeva.
(Poistuu hitaasti oikealle.)
3:mas kohtaus.
Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Härmä. Kunnas, Eeva.
Hella on ollut hiukan kummallinen sen jälkeen, kun hän eksyi erämaahan.
Onko se ihme. Niin järkyttävä tapaus!
En ymmärrä mikä tyttöä oikein nivaa. Mutta hän ei ole enää ollut kaltaisensa sen jälkeen.
Se on vaikuttanut kai hiukan hermostoon.
Niin luulen minäkin. Nuo tukkityömaat eivät ole juuri sopivia paikkoja nuorille naisille. Ja minuakin alkaa tämä elämä jo painostaa.
Sinun alallasi ainakin pitäisi olla jännitystä ja vaihtelua. Siitä nuo vekkulit kyllä pitävät huolen.
Liiaksikin, hyvä ystävä, liiaksikin!
Kyllä ne ovat kai sitä viimeisintä joukkoa.
Ja perhanoita!
No, Elis!
Niin, niin, minä pidän noista jätkistä. Heissä on kumminkin jonkinlaista sydänmaan rehellisyyttä ja kunniantuntoa…
(Hella tulee oikealta.)
4:jäs kohtaus.
Edelliset, Hella.
Liisa sanoo, että siellä on eräs mies, joka kysyy luutnanttia.
Varmaankin joku tukkileiriltä… Pyydän anteeksi!
(Kumartaa ja poistuu.)
5:des kohtaus.
Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Lövenborg, Hirvikangas, Kunnas.
Mitäs te, neiti, sanotte noista erämaan pojista?
Minä ihailen heidän villiä vapauttaan! Silloin voi ihminen tuntea itsensä joksikin ja tehdä jotain. Minusta ei ole mitään suurta elää kunnollisesti kahleisiin sidottuna.
No, mutta Hella! Sinähän ihannoit noita kulkureita aivankuin isäsikin.
Ja miksei? He ovat reippaita miehiä, jotka eivät saivartele elämää. Ja sen vuoksi ei pidä myöskään saivarrella heidän tekojaan.
Entäs salakapakoitsijat? Ne saavat aikaan riitoja ja tappeluja.
Niin, eikö se ole kauheata! Minä aina pelkään, kun hän lähtee noille tukkityömaille.
No, vähän nyrkkioikeutta toisinaan, mutta sellaisille pitää ummistaa hieman vasenta silmäänsä. Antaa koirain nuolla haavansa.
Mutta kiusallista se on sille, jonka on vastattava järjestyksestä.
Heistä ei voi vastata taivaan herrakaan! Jos sinä otat sen tehdäksesi, niin silloin saat liian suuren kuorman niskoillesi…
(Härmä tulee perältä.)
6:des kohtaus.
Edelliset. Härmä.
Se on tuo seikkaileva sydänmaan ritari.
HELLÄ (säpsähtäen)
Ah!… (Kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)
Tuo herra tuntematonko?
(Nousee.)
Niin.
Sitten hänet täytyy kutsua tänne.
HÄRMÄ (kuivasti)
Älkää vaivautuko turhaan! Neuvoin jo hänet palvelijain puolelle.
Ei sinne, vaan tänne! Sen arvoinen hän ainakin on. Minä menen hakemaan hänet.
(Poistuu perälle.)
7:mäs kohtaus.
Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Härmä, Hirvikangas, Kunnas.
Se nyt on liikaa kohteliaisuutta kulkureille!
Mutta hyvä Jumala, tarvitseehan miesparka vähän lämmitystäkin tällaisen matkan jälkeen!
Mitä hän oikein on miehiään tuo tuntematon?
Täydellinen arvoitus. Kaikesta päättäen nähnyt joskus parempiakin päiviä.
Nähtävästi yksi niitä, joilla on syytä peittää jälkensä. Sellaisia on paljon täällä Peräpohjolassa.
HELLA (terävästi)
Oletteko ihan varma siitä?
Oo, minä unohdin, että te olette hänen puolellaan, neiti.
Mutta minusta nähden on hänellä siihen syytäkin.
Niin, pelastihan tuo tuntematon kaikissa tapauksissa hänen henkensä.
Ja minä olen varma, että hän ei ole mikään huono mies.
HÄRMÄ (terävästi)
Mitä te hänestä tiedätte?
HELLA (jäykästi)
Minä tiedän vain, että hän uhrautui vaaraan, johon antautuakseen eräät toiset olivat liian kunnollisia. Ja ne jäljet, jotka hän silloin jätti, eivät ainakaan kaipaa peittämistä.
HÄRMÄ (painavasti)
No, kunhan ei.
Kunnon mieheltä hän ainakin minusta näyttää. Ja minulla on myöskin hiukan kokemusta näissä asioissa.
Miksi hän sitten salaa nimensä?
Ehkä hänellä on siihen omat syynsä.
Aivan niin… muuta en ole väittänytkään.
Voihan sitä nimensä salata kunniallisistakin syistä.
Kaikissa tapauksissa olen utelias näkemään tuota merkillistä miestä.
Hän kyllä osaa esiintyä edukseen…
(Lövenborg ja tuntematon tulevat sisään.)
8:sas kohtaus.
Elvira, Hilda, Hirvikangas, Lövenborg. Hella, Eeva,
Härmä; Kunnas, Tuntematon.
Kas niin, astukaa sisään, nuorimies. Ja olkaa kuin kotonanne.
Teidänlaisille miehille ovat minun oveni aina avoinna.
Oo, te olette liian ystävällinen, ylimetsäherra. Minä kiitän!
(Kumartaa oikein maailmanmiehen tapaan kaikille läsnäolijoille.)
Kas niin, ei mitään kursailua, nuori herra! Tässä on talon rouva.
ELVIRA (puristaen liikutettuna hänen kättään)
Sallikaa minun kiittää teitä, herra, että säästitte äidiltä katkeran surun.
Te aivan liioittelette, rouva. Sehän oli minulle vain mieluinen velvollisuus.
No niin, ja nyt te saatte luvan viihtyä tässä seurassa! (Menee paikalleen istumaan.) Ajatelkaapa vain, että tämä reima mies on hiihtänyt lähes seitsemänkymmentä kilometriä yhteen menoon. Mitä sanotte siitä?
Herra Jumala, sellaisen matkan!
Sehän on kauheata! Sitten te varmaankin olette kovin väsynyt?
Enpä juuri paljoa, rouva.
Näyttääkö hän sellaiselta, joka vetää jalkoja perässään?
Voisin pienen levähdyksen jälkeen palata takaisin saman tien.
Se on uskomatonta.
HÄRMÄ (pilkallisesti)
No, eihän se niin ihmeellistä ole, että mies kunnostautuu omalla alallaan.
Mitä sillä tarkoitat?
Kukapa sellaiseen paremmin pystyisi kuin kilometritehtailija.
ELVIRA (nuhdellen)
Herra luutnantti!
LÖVENBORG (pahoillaan)
En voi juuri sanoa, että sukkeluutenne oli hyvin valittu!
TUNTEMATON (hymyillen)
Älkää olko pahoillanne, rouva! Antakaamme herra luutnantin myöskin kunnostautua omalla alallaan.
Oikein nuorimies! Hyvin maksettu.
(Nauraa hyväntahtoisesti. Elvira poistuu.)
TUNTEMATON (lähestyen Hellaa, kysyy matalasti)
Onko tunkeilevaa kysyä, kuinka voitte, neiti?
Kiitos, minä voin hyvin, erittäin hyvin!
Minua ilahduttaa, ettei teidän terveytenne kärsinyt siitä. Se oli todellakin hiukan kolkko yö.
Ooh, te pidätte minua kai arkana lapsena! Minä olen syntynyt ja kasvanut täällä Pohjolassa!…
Niin karaistuneeksi en teitä kuitenkaan uskonut.
HILDA (matalasti)
Hän näyttää olevan sangen merkillinen mies.
Hän suoriutuu erinomaisesti kaikkialla!
Kerrassaan suurenmoisesti!
Eikö mitenkään voisi saada selville, kuka hän on?
Minä epäilen sitä suuresti… Mutta voinhan koettaa.
Mutta teillähän olisi ollut suurempi syy vilustua, kun luovutitte minulle palttoonne.
TUNTEMATON (hymyillen)
Minähän olen syntynyt ja kasvanut Etelässä.
Ja mitä se todistaa?
Että me molemmat tuotamme syntymäseudullemme kunniaa.
Tosiaankin!… Ja minun täytyy tunnustaa, että te olette voittanut kilpailun.
Minä luovutan voittoni teille, neiti.
HÄRMÄ (matalasti Eevalle)
Tuo maankiertäjä yrittää näytellä sivistynyttä miestä!
Mutta mitä teillä oikeastaan on häntä vastaan?
Ei mitään, neiti! Ei kerrassaan mitään! Minä vain en pidä arvoituksellisista ihmisistä.
Mutta sanokaa minulle suoraan, mitä syytä teillä on salata nimenne?
Jos voisin sanoa syyn, niin voisin sanoa nimenikin…
Tämä on käsittämätöntä! Miksi te ette voi sanoa, kuka te olette?
Onko se niin käsittämätöntä tässä maassa?… Muuten, sitä en todellakaan voi sanoa, eikä se ole välttämätöntäkään!
Minä ymmärrän! Te tahdotte olla mieltäkiinnittävä ja tekeydytte salaperäiseksi.
Miksei? Se on tarkoitettukin ihmisille, jotka mukavuudenrakkaudessaan tahtovat oppia kaiken tuntemaan vain paketin syrjästä lukemalla.
No niin, syyttäkää sitten itseänne, jos teitä kohdellaankin vain kulkijana!
Niinkuin neiti suvaitsee. Minä en syytä ketään.
(Etääntyy hänestä pois.)
Te ette varmaankaan ole kotoisin näillä mailta?
En, ylimetsäherra… Minä olen Etelästä.
Te olette herättänyt täällä naisväen uteliaisuuden.
TUNTEMATON (hymyillen)
Naistenko vain?
Hitto soikoon, meidän miesten myöskin!.. Saanko olla törkeä ja kysyä, miksi olette tullut tänne Peräpohjolaan? Paljas petäjänkuoren kiskominen ei teitä suinkaan tänne houkutellut.
Olen syvästi pahoillani ja pyydän anteeksi, mutta siihen on minun mahdotonta vastata.
Ja minkätähden?
Yhtähyvin voisin selittää olemassaolon tarkoituksen. Ja sitä pitävät filosofit pulmallisimpana kysymyksenä.
LÖVENBORG (menee hänen eteensä ja katselee häntä tutkivasti)
Kuka hitossa te oikein olette?
Kulkija, niinkuin näette.
Sen minä kyllä näen, saakeli soikoon! Mutta on kai teillä joku kotopaikka, suku tai nimi. Miksi salaatte ne muilta?
Että oppisitte kerrankin ennakkoluulottomasti ottamaan ihmisen, sellaisena kuin hän on. Ilman tuota tavanmukaista tavaramerkkiä, jolla leimattuna ihminen saa kehdosta hautaan saakka ajelehtia maailman markkinoilla.
Niinkö!
Minä säilytän teidän mielikuvituksellenne rajattoman vapauden! Te voitte kuvitella mitä tahansa, mutta minua te ette voi ottaa muuna kuin mikä minä olen tai tahdon olla.
Teillä on hieman omituiset periaatteet, nuorimies!
Toverini siellä erämaassa mukautuivat helposti niihin… Maistettuaan kerran nyrkkiäni tulivat he täysin vakuutetuiksi, että olin se, miksi luulottelinkin, nimittäin mies. Mutta ylemmillä asteilla nähtävästi uskotaan enemmän muilta saatuun päällekirjoitukseen kuin omaan turmeltuneeseen makuun.
No, olittepa kuka tahansa! Minä ainakin luotan omaan makuuni! Tuossa on käteni!
TUNTEMATON (puristaen ojennettua kättä)
Kiitos, ylimetsäherra!
Mutta asiasta toiseen… Osaatteko laulaa oikein tukkilaisen tapaan?
No; jonkun verran.
Laulakaa meille joku laulu! Minä pidän noista luonnontuoreista lauluista.
Ja sinä Eeva voit säestää. Osaathan sinäkin niitä.
No, olkoon menneeksi! Kulkian laulu.
(Menee pianon luo ja laulaa Eevan säestäissä.)
En rauhaa löydä mä päällä maan, ei kotia missään mulle; mun kohtalo määräsi kulkemaan vain suruksi itselle — sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunne kulkijan päättyy?
En lieden lämpöhön syntynyt, kotisirkka ei soitellut mulle; siks' mieron polkuja kuljen nyt, sen kylmyyttä kerron sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — niin lienee tähdissä säätty.
Ei tyynnä virrannut eloni vuo, mua mainingit heitteli huimat; siks' laulun synkkänä kaikua suo ja viihtää tuskani tuimat. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunnes kulkijan päättyy.
(Laulun vaiettua seuraa hiljaisuus. Hella nousee paikaltaan kyyneleitä silmissään ja kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)
Kiitos, nuori mies! Te olette laulaja. Tuolla laululla ilmaisitte enemmän kuin tahdoittekaan.
Kuinka niin?
Noin ei laula tukkilainen.
TUNTEMATON (hymyillen)
Minkälainen tukkilainenkin on.
(Elvira tulee oikealta.)
9:säs kohtaus.
Edelliset, Elvira.
Täällä toisessa huoneessa on teetä, jos herrasväki haluaa.
No, Aarne, lähde liikkeelle. Iltatoti odottaa.
HIRVIKANGAS (tarjoten käsivartensa Elviralle)
Saanko luvan?
(Menevät oikealle.)
Teidän luvallanne, rouva, minä maksan samalla mitalla…
(Tarjoo käsivartensa Hildalle ja menevät.)
HÄRMÄ (tehden samoin Hellalle)
Teemmekö nyt välirauhan, neiti?
(Hella tarttuu aikaillen hänen käsivarteensa ja luo mennessään viipyvän katseen tuntemattomaan.)
10:nes kohtaus.
Eeva, Tuntematon.
EEVA (leikillisesti)
Nyt aikailitte liiaksi ja jäitte kuivalle istumaan! Semmoista se on.
Se vastoinkäyminen on hyvin helppo jakaa teidän kanssanne, neiti.
Oo, kylläpä te olette kohtelias.
Saanko sanoa terveisiä?
Terveisiä!… Keneltä?
Eräältä, joka siellä erämaassa muistelee teitä.
En tunne ketään sellaista.
Sitten tunnen minä enemmän kuin te.
Lähettikö tuo tuntematon todellakin terveisiä?
Lähetti, ja tässä on todistus siitä.
(Antaa kirjeen Eevalle.)
EEVA (ottaen kirjeen)
Kiitos!… Miksei hän tullut itse tänne?
Hänellä lienee ollut esteitä?
Milloinka te palaatte takaisia?
Luultavasti huomenna.
No, koska te olette hänen uskottunsa, niin…
Niin… Mitä sitten?
Voitte kai viedä kirjeen tuolle eräälle toiselle tuntemattomalle?
Suurimmalla mielihyvällä, neiti.
(Hella tulee oikealta)
11:des kohtaus.
Hella, Tuntematon, Eeva.
Oo, häiritsenkö ehkä?
Ette enää, neiti.
Te ette ehkä huoli ensinkään teestä?
Kyllä varmasti! Kiitoksia kaikissa tapauksissa.
Viivyttelynne siis aiheutuu ujoudesta kai…
(Menee akkunan luo istumaan.)
Ei, vaan omanarvontunnosta.
(Tarjoo Eevalle käsivartensa.)
Teemmekö mekin välirauhan, neiti?
EEVA (nauraen)
Kiitoksia!… mutta minä en juo milloinkaan illalla teetä.
Siis, periaatteita. Silloin on ihmisellä aina jotain, jota vastaan voi rikkoa.
(Kumartaa ja menee.)
12:des kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (lyhyen äänettömyyden jälkeen)
Mitä sinä katselet, Hella?
HELLA (havahtuen)
Siellä on revontulet.
EEVA (lähestyen)
Ne ovat loimunneet usein viime aikoina. Vanhat sanovat niiden tietävän kovia pakkasia. (Laskeutuu pöydän nojalle.) Ei, mutta kauniisti ne palavatkin tänä iltana! Katsos tuota, joka nousee noin korkealle! Nyt se sammui. Kylläpä ne ovat kauniit!
HELLA (innostuen)
Olisitpa nähnyt ne revontulet silloin yöllä erämaassa! Ne leimusivat yli taivaan monivärisinä kuin raketit. Se oli kauheata ja kaunista samalla kertaa.
Minuun ne aina tekevät ahdistavan vaikutuksen.
HELLA (intohimoisesti)
Ja minua ne hurmaavat mahtavalla ja salaperäisellä kauneudellaan. Ne ovat yhtä ylhäisen tutkimattomat ja valtavan houkuttelevat kuin erämaa.
EEVA (istuen pöydän päähän)
Mutta sanoppas minulle, mitä sinulle tapahtui silloin erämaassa?
HELLA (muuttuneella äänellä)
Miksi sitä kysyt?
Sinä olet muuttunut, Hella. Olet käynyt niin omituiseksi ja umpimieliseksi.
Ei minulle mitään tapahtunut.
EEVA (leikillisesti)
Ethän vain ole rakastunut tuohon salomaiden ritariin?
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Mutta Eeva!… Jollet lakkaa niin minä suutun.
Varo vain. Hän on komea mies.
HELLA (kävellen hermostuneesti)
Kauhea hän on!
Sitä myöskin… Ja niin vaarallinen!
Oo, minua hän ärsyttää ja kiihoittaa, tuo tuntematon! Hänessä on jotain salaperäistä ja suurenmoista, joka kiduttaa minua. Kun hän esittää ajatuksiaan, tapahtuu se tavalla, joka saa itse tunturitkin vavahtelemaan. Ja mikä on ihmeellisintä, hän saa väkisinkin uskomaan, mitä hän sanoo… Mikä oikeus hänellä on olla noin ylpeä ja suuri?
Mitä hän sanoi sinulle, kun löysi sinut silloin yöllä?
HELLA (vieden hänet sohvalle istumaan)
Istuhan tänne, niin kerron sinulle.
No niin, annahan kuulua.
Oikeastaan minun pitäisi olla hyvin suuttunut hänelle. Hän sanoi minulle jotain niin epäkohteliasta.
Mitä hän sitten sanoi sinulle?
Kun istuin lumihangessa niin uupuneena ja kangistuneena, että vaivoin sain vastatuksi hänen huutoonsa, niin hän iski nuo ylpeät silmänsä minuun ja sanoi kuin pahantapaiselle lapselle: "Neiti, te olette käyttäytynyt kuin kuriton ja ajattelematon lapsi!"… Oo, se kauhea mies! (Eeva naurahtaa.) Mitä sinä oikein naurat?
Minusta tuo nyt ei ollut niinkään väärin sanottu.
Oo, vai niin sinusta. Mikä oikeus hänellä oli nuhdella minua kuin lasta?
Ehkä hän katsoi itsellään olevan sen oikeuden. — No niin, entäs sitten?
Sitten nosti hän minut käsivarrelleen ja etsi erään suojaisen kallion onkalon. Poljettuaan lumeen kuopan, karsi hän sen pohjalle havuja ja asetti minut niille istumaan. Sitten peitti hän minut palttoollaan.
Sehän oli kauniisti häneltä.
Sen jälkeen etsi hän kuivia oksia ja sytytti tulen, että saimme lämmitellä.
Ja sitten…?
Sitten puhui hän minulle niin kauniisti kaikenlaisia kummallisia asioita… Luulen, että hän puhui vain rauhoittaakseen minua.
Sehän oli jännittävää!
Se oli kamalaa, Eeva! Myrsky ärjyi, ryskyi ja valitti puissa… Lumipilvet tanssivat ympärillä hurjaa vauhtia, niin ettei eteensä nähnyt. Myöhemmin tyyntyi kumminkin tuuli ja revontulet syttyivät leimuamaan. Se oli kauniimpaa!
Ja sitten te lähditte kotimatkalle?
Niin, sitten kuin olimme tarpeeksi levänneet. Hän hiihti edellä ja minä jälkiä myöten perässä. Ja kun väsyin, niin kantoi hän minua ja jatkoi matkaansa voimakkaana ja uupumattomana. Hänellä täytyy olla jättiläisvoimat!
Miltä sinusta oikein tuntui tuo seikkailu?
Se oli kummallinen yö, Eeva!… Me kaksi, toisillemme vierasta ihmistä keskellä ääretöntä, jylhää erämaata. Saman tulen ääressä, ympärillä yö ja yksinäisyys. Hurjasti loimuavat revontulet, jotka loivat sinertävän heijastuksen häikäisevän valkealle lumelle. Hiljaa huokailevien puiden salaperäiset varjot ja kylmästä napsahtelevien oksien luomat kuviot lumella. Oo, se oli niin kummallista, etten koskaan,voi sitä unohtaa!… En koskaan, en koskaan, en koskaan!
Eikö sinua pelottanut tuo tuntematon mies?
Ei ensinkään! Hän käyttäytyi niin hienosti ja varmasti aivankuin olisi ollut kysymyksessä vain huviretki. Hän on ihailtava mies!
(Nousee äkkiä.)
Ja tiedätkö, mitä hän sanoi minulle?
En luonnollisestikaan!
Hän sanoi, että se on sivistys ja sen tuhannet turhuudet, jotka luovat rajoja ja esteitä ihmisten välille, ja että siellä, missä kaikki keinotekoinen lakkaa, voivat erilaisetkin ihmiset lähestyä toisiaan ihmisinä. Ja siinä hän oli oikeassa!
Kaikesta päättäen on hän sivistynyt mies.
HELLA (kävellen jännittyneenä edestakaisin)
Hän on niin erilainen kuin muut miehet! Hän on sittenkin hieno mies!
Tuohan on jo täyttä rakkautta!
HELLA (intohimoisesti)
Minusta tuntuu kuin vihaisin häntä! Hänen ylimielistä vanhuuttaan ja puuttumatonta voimaansa. Hän hurmaa, viettelee ja peloittaa kuin synti ja katumus!
Mutta, Hella! Sinähän olet hermostunut!
Hän on ärsyttänyt minun uteliaisuuteni äärimmilleen! Ja minä tahtoisin loukata häntä!
(Menee kuohuissaan akkunan luo ja heittäytyy tuolille
sekä katselee ulos.)
EEVA (myöskin nousten)
Minkä nimessä?
Miksei hän sitten sano, kuka hän on? Minä puristan häneltä vielä sen ulos!
Oo, sinä suuri lapsi! Sinä etsit juhannuksen aikuista lunta! — — On kuitenkin parasta, että rauhoitut. Tuolla tulisuudellasi et hänen kanssaan pitkälle pääse…
(Tuntematon tulee.)
13:s kohtaus.
Hella, Eeva, Tuntematon.
Sallitteko… vai häiritsenkö?
Oo, ette ensinkään! Olinkin juuri menossa kirjoittamaan. — Saanen kai mennä sinun huoneeseesi, Hella?
Tietysti. Siellä voit olla rauhassa.
(Eeva poistuu.)
14:jäs kohtaus.
Hella, Tuntematon.
TUNTEMATON (lyhyen äänettömyyden jälkeen; hauskasti)
Oletteko kuutamosairas, neiti?
En… Ettekö tunne revontulia?
Tunnenpa kai! Sehän on minun kotilieteni hehkua!
HELLA (kiihkeästi)
Mutta sanokaa minulle, missä on teidän kotinne?
Kaikkialla, eikä missään.
Suuria sanoja eivätkä sisällä mitään!
Ne sisältävät niin sanomattoman paljon, neiti!
Niin, ehkä… Kotinne ei ainakaan ole liian ahdas.
Ei, eikä hemmoittele myöskään.
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Te näyttelette salaperäistä, mutta luuletteko, etten tiedä mikä te olette.
No, miksi sitten puhumme siitä?
Te-te olette….
(Epäröi sanoa.)
No niin, mikä minä olen?
— joko erinomainen ihminen tai suuruudenhullu, narri! Siinä sen kuulitte!
Sitten tiedätte enemmän kuin minä! Valitettavasti en ole kumpaakaan. Olen vain tukkilainen, joka on sattumalta joutunut sivistyneeseen seuraan.
Sattumaltako te jouduitte myöskin tuonne erämaahan?
En, minut vei sinne erään rakastettavan lapsen oikku.
(Matalasti)
Tiedättekö, mitä olisin silloin tehnyt, jos olisin ollut isänne?
Ja mitä, herra tuntematon?
Olisin antanut teille hiukan koivunoksasta.
HELLA (tavattomasti ällistyen)
Tämä on kuulumatonta! Te uskallatte…!
Se on juuri minun vahvin puoleni!
Ja tuota kaikkea sanoaksenneko te tulitte tänne?
En, vaan tukkiyhtiön asiain vuoksi ja myöskin näkemään teitä.
Ehkä minä saan sanoa: minkätähden?
Olen halukas kuulemaan sen. Te nyt näytte tuntevan minun vaikuttimeni paremmin kuin minä itse.
Te tulitte loistamaan jonain merkillisyytenä ja ottamaan vastaan kiitoksia.
TUNTEMATON (nuhdellen)
Neiti!… Ehkä unohdamme tuon pikku jutun. Siten säästytte tekin olemasta ilkeä.
HELLA (katuen)
Suokaa anteeksi!… Olin todellakin ilkeä ja minua hävettää se! Mutta ette suinkaan te uskone, että minä tarkoitin sillä täyttä totta?
En, niin pilaantuneeksi en teitä uskonut. Sitäpaitsi, tehän olette vanhempainne ainoa lapsi.
Niin, mutta mitä se tähän kuuluu?
Hyvin paljon. Nehän aina ennen muita oppivat tuntemaan, kuinka tärkeitä he ovat ihmiskunnan menestykselle.
Nyt te saatte minut sanattomaksi.
Ei, ei, neiti, älkää missään nimessä tulko sanattomaksi! Silloin luovutte kaikesta, mikä kuuluu nuorelle, kauniille ja nerokkaalle tytölle!
Ja pilaantuneelle tytölle!
TUNTEMATON (kumartaen)
Ennen kaikkea juuri hänelle!
HELLA (nauraen)
Te olette kummallinen mies! Täytyyhän teidän myöntää, että olette viskellyt minulle muutakin kuin paljaita kohteliaisuuksia!
Olen ainakin koettanut valita niitä.
Sen minä kyllä uskon!
(Istuutuu sohvalle.)
TUNTEMATON (Istuutuen hänen viereensä.)
Vakavasti puhuen… meidän kiistamme on vain ilmaan huitomista, niinkuin yleensä ne asiat, joita pidämme tärkeimpinä.
Oo, vai niin!
Te tahdotte tietää, kuka minä olen. Mutta uskokaa minua, te ette voittaisi sillä mitään. Te saisitte uuden nimen kokoelmaanne, mutta kadottaisitte mielenkiintonne henkilöön.
Se riippuu henkilöstä.
Taikka sanokaa nimestä! Sillä sitähän te juuri haluatte tietää.
(Lämpimästi.)
Neiti, onko teidän niin vaikea uskoa, että ihmisellä voi olla — sillä kannalla kuin asiat nykyään vielä ovat täällä maailmassa — vakavatkin syyt unohtaa nimensä?
Ainoastaan huonot ihmiset salaavat nimensä!
No niin, ehkä minä olen sitten huono ihminen, koska te sen niin varmasti sanotte.
HELLA (hämillään)
Oi, ei, sitä en tarkoittanut! Mutta ymmärrättehän, etten voi ajatella teidän tavallanne. Olen niin paljosta teille kiitollisuudenvelassa, enkä edes tiedä kenelle olen ja kuka te olette. Te olette kun ilmaa, jota hengitän, mutta jonka tavoittaminen on turhaa!
Tuo oli tunnustus!
Mitä? Älkää vain ymmärtäkö kovin mielivaltaisesti sanojani!
(Nousee kiihoittuneena kävelemään.)
En… Olkaa rauhassa!… No niin, Te tahtoisitte kaikin mokomin, että teillä olisi varastossanne nimi, jonka sitten sopivassa tilaisuudessa unohtaisitte. Mutta minä en sitä tahdo. Nyt kun teillä ei ole mitään sellaista, ette voi mitään unohtaakaan.
Ei maksa vaivaa! Meidän on mahdoton ymmärtää toisiamme.
Niin täällä… Mutta siellä erämaassa me ymmärsimme hyvin toisiamme.
Siellä te olittekin kiltimpi.
Siellä me olimme oikealla maaperällä. Te ette kysynyt nimeäni, teille riitti, että teillä oli luonanne ihminen. Mutta täällä höylätyllä lattialla tulee kysymykseen syntyperä, nimi, esi-isät sekä suoritetut että suorittamattomat oppiarvot. Se on sivuseikka mikä ihminen on ja mihin hän kykenee, kunhan hän vain kantaa hyvää tavaramerkkiä! Mutta sanokaa minulle, kummassa te olitte rehellisemmin oma itsenne, täällä vai siellä?
HELLA (hiljaa)
Siellä.
Kas niin, me ymmärrämme siis kumminkin toisiamme!
No niin, te tahdotte siis olla vain eräs herra maantieltä!
TUNTEMATON (surumielisesti)
Eräälle herralle maantieltä riittää hyvin, jos eräs neiti erämaasta muistelee häntä joskus myötätunnolla!
(Hella menee kuohuissaan oikealle. Tuntematon katsoo
pitkään hänen jälkeensä.)
Hm!
15:des kohtaus.
Tuntematon, Härmä.
HÄRMÄ (tulee, kiivaasti tiuskaisten)
Neiti oli kiihoittunut! Mitä täällä on tapahtunut?
Ei mitään vaarallista.
Vastatkaa suoraan, mitä te sanoitte hänelle!
Vain sanoja, ei mitään muuta.
HÄRMÄ (painavasti)
Te olette rohkea, herra seikkailija!
Se on synnynnäinen ominaisuus oikeassa miehessä. Mutta onko se vika?
On teissä. Te unohdatte asemanne.
TUNTEMATON (ylpeästi)
Minä en unohda mitään. Minä vain hallitsen asemani!
Te olette saanut vaikutusvaltaa tuohon kummalliseen tyttöön! Hän tietää olevansa teille kiitollisuudenvelassa pelastuksestaan ja kuvittelee ties mitä luonnottomuuksia! Ja tätä kaikkea te tahdotte käyttää hyväksenne!
Teillä oli sama vapaus hankkia tuo kiitollisuudenvelka. Mutta jostain syystä ette tehnyt sitä. Teillä on myöskin enemmän tilaisuutta vaikuttaa häneen kuin minulla. Mutta käytöksenne ilmaisee, että te ette ole sitä käyttänyt ainakaan eduksenne.
Se ei kuulu teihin!
Olen jo alusta alkaen ollut siitä selvillä. Teidän esimerkkinne sotkeutua toisten asioihin, houkutteli vain minuakin.
Mitä? Vertaatteko te itseänne minuun? Minä sanon teille kerta kaikkiaan, etten kärsi ketään tielläni!
Jos teillä on entinen suuntanne, niin sillä tiellä ette minua tapaa, ettekä ketään muutakaan kunnon miestä.
HÄRMÄ (raivostuen)
Kurja! Sinä unohdat, että minä voisin raivata sinut tieltäni yhdellä ainoalla sanalla!
TUNTEMATON (kylmästi)
Se sana ei teitä paljoakaan auttaisi. Täällä Pohjolassa vetää ilmiantaja lyhimmän korren… Sellainen menettely tuskin olisi teille mikään suositus ylimetsäherra Lövenborgin perheessä.
Sinä et tunne minua, onneton!
Päinvastoin me tunnemme toisemme tarpeeksi jo pitemmältä ajalta. On viisainta, että muistatte sen tässä kilpailussa.
En ryhdy kilpailemaan kulkurien kanssa!
Tällä kertaa saatte sen tehdä, herra, tahdoittapa sitä eli ei, jollette tahdo väistyä.
(Hella tulee ovelle.)
Minä en koskaan väisty taistelutta!
Enkä minä taistelua!
Varokaa! Jos joku tunkeutuu minun tielleni, hänet minä muserran keinoista välittämättä!
No, syyttäkää sitten itseänne, jos muserrutte omiin keinoihinne!
HÄRMÄ (kohottaa kätensä kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa)
Mitä sinä uskallat kurja maankiertäjä!
TUNTEMATON (astuen askeleen lähemmäksi ja katsoo häntä tiukasti silmiin, Härmä peräytyy)
Parasta se onkin… Se juttu voisi päättyä teille epätyydyttävästi.
16:des kohtaus.
Tuntematon, Hella, Härmä.
HELLA (tullen esiin)
Mitä tämä on? Mitä te oikein ajattelette, herrat?
Kysykää häneltä, neiti… Minusta tässä ei tunnu olevan paljoakaan ajatusta.
Suokaa anteeksi, neiti! Tuo seikkailija ärsytti minua.
HELLA (katkerasti)
Sehän kuuluu hänen seurustelutapoihinsa.
Minä en tiennyt teidän kaivanneen täällä salonkimiestä. Muuten pyydän anteeksi teiltä, neiti, että olen sellainen kuin olen.
(Kumartaa.)
Te olette oikeassa. Täällä on salonkimiehiä tarpeeksi.
(Tarjoo Härmälle käsivartensa.)
Tulkaa, herra luutnantti.
Mielelläni, neiti. — Ja te herra seikkailija, jääkää hyvästi. Toisella kertaa puhumme enemmän tästä.
Keksikää itsellenne nimi. Te näette, että tavaramerkilläkin on etunsa.
TUNTEMATON (hymyillen)
Anteeksi, mutta sitä en ole vielä huomannut.
HELLA (kiusoittavasti)
Silloin teidän huomiokykynne on huonompi kuin älynne… Hyvästi, herra
Tuntematon!
(Eeva tulee sisään.)
TUNTEMATON (kumartaa vaieten, mutta hiukan ylimielisesti hymyillen.
Hella ja Härmä poistuvat.)
17:äs kohtaus.
Tuntematon, Eeva.
No, taas te jäitte kuivalle! Ai, ai, teitä! Se oli jo toinen kerta tänään..
Mutta minä säilytin aseman ja sekin on jo paljon.
Te olette aika mestari.
Vain kokemusta ja ihmistuntemusta, neiti.
Ainakin te osaatte niittää tappioistannekin etua. — Tässä on nyt se kirje. Tahdotteko olla niin ystävällinen?
(Antaa hänelle kirjeen.)
Mielelläni, neiti. Vienkö terveisiä myöskin?
Jos tiedätte oikean henkilön, niin viekää.
Siitä minä kyllä vastaan. Mutta sallitteko, että poistun?
Nytkö jo…? Ja mihin?
Lepäämään… Minun täytyy huomenna palata takaisin.
Oo, minä ymmärrän… Kuuluuko sekin taktiikkaan?
Taktiikkaan kuuluu aina sellainen vastasiirto, jota vastustaja kaikkein vähimmin toivoisi. — Hyvästi neiti! Nukkukaa hyvin!
(Poistuu perälle.)
Samoin teille!
(Itsekseen, hänen jälkeensä katsellen.)
Kummallinen mies.
(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. On iltapuoli. Eeva seisoo akkunan luona katsellen ulos.)
1:nen kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (matalasti itsekseen)
Vihdoinkin!
HELLA (tulee hiukan huonotuulisena)
Terveisiä metsästä!
Näitkö hänet?
En… Koko mies on hävinnyt kuin olisi maa hänet niellyt.
Etkö kysynyt?
En kehdannut…Tulisi vielä itserakkaammaksi, jos saisi kuulla.
Sen hän tekee tahallaan. Hänellä on oikein syntisen hieno maku ilmestyä ja hävitä juuri oikealla hetkellä.
Mutta varroppas, sinä ylpeä mies! Vielä minä sinut kesytän!
EEVA (vakavasti)
Hella, sana minulle suoraan, oletko rakastunut häneen?
HELLA (kärsimättömästi)
Ähs! kaikkia sinäkin viitsit kysellä!
Tahtoisin vain varoittaa sinua. Hänellä tuskin on minkäänlaista tulevaisuutta. Ja vaikka hän onkin — niinkuin näkyy — sivistynyt ja kaikin puolin kunnollinen mies, niin pelkäänpä, että olisi järjetöntä kiintyä häneen.
Kuule Eeva… älä nyt rupea noin juhlalliseksi… Kaikki eivät osaa kiintyä yhtä järkevästi kuin sinä.
Hän on kaikissa tapauksissa vain kulkija.
Hän on kaikissa tapauksissa mies, joka kiinnittää mieltäni!
Liiaksikin… sen olen huomannut.
Hän ärsyttää minua. Tahtoisin kiertää hänet sormeni ympärille!
Mielettömyyksiä! Parasta on, ettet leiki tulella. Korvennat siipesi.
HELLÄ (suuttuen)
Omanipa ovat!
Usko minua… sinä et milloinkaan kierrä sitä miestä sormesi ympärille, vaan hän sinut.
Kas vaan, kylläpä sinä osaat olla järkevä tänään!
Miksi tahdot leikitellä hänen kanssaan? Jollei se parempaa ole, niin siihen hän on tosiaankin liian hyvä!
Se on hauskaa!
Mutta onko se viisasta?
HELLA (kärsimättömästi)
Ooh, sinä olet oikein inhoittavalla tuulella tänään! Parasta lähteä takaisin metsään!
Näitkö siellä Yrjöä?
Minä sanoin hänelle… Hyvästi nyt vaan! Älä nyt korvenna siipiäsi, kun hän tulee!
(Menee kiireesti ulos.)
Oo, sinä suuri uppiniskainen lapsi!
2:nen kohtaus.
Eeva, Tynjälä.
TYNJÄLÄ (tulee)
Mistä Hella oli närkästynyt, kun ei ollut näkevinään?
Taisin vähän liiaksi neuvoa häntä.
Ja mistä te keskustelitte?
Tuosta tuntemattomasta.
Vai niin, onko Hella innostunut häneen?
Pelkään niin olevan, vaikka hän sen kieltää… Ehkä se oli väärin minulta. Olenhan itsekin vielä neuvojen tarpeessa.
Ei, se oli oikein!
Niinkö sinäkin ajattelet?
Hän on kyllä kunnon mies ja minä pidän hänestä paljon. Mutta siitä ei mihinkään pääse, että hän on vain tuntematon kulkija.
Juuri samaa sanoin minäkin. Ikävä vain, hän olisi muuten erinomainen mies!
Luistava! Mutta hänestä tuskin on Lövenborgin tyttärelle.
Niin ajattelen minäkin! — Mutta minun poikani sitävastoin?
(Lähestyy häntä.)
TYNJÄLÄ (vetäen hänet polvelleen)
No olehan nyt! Ja sinä sitten tiedät mikä minä olen.
Tiedän kai! — Mutta sinä et näytä oikein iloiselta tänään. Mikä sinua vaivaa?
Eräs kiusallinen juttu, mutta ehkä se selviää vähitellen.
Kuule, sinun pitäisi päästä täältä erämaasta pois!
Se on totta, minua alkaa jo painaa tämä elämä! Se on liian hermoja kuluttavaa.
Sinun täytyy hakea johonkin toimeen Etelään!
Sen olen jo tehnytkin.
Niinkö, etkä ennen ole minulle siitä puhunut, sinä paha, paha poika!
Minulla ei ennen ole ollut varmuutta, mutta nyt minulla on.
EEVA (innostuen)
Oi niin hauskaa!… Ja tietysti sinä pääset. Onhan sinulla niin paljon kokemusta.
Niin… kiitos siitä näiden pitkien, pitkien vuosien! (Vilkkaammin.)
Mutta minä en mene yksin. Minäpä vien sinutkin mukanani Etelään.
EEVA (hiljaa)
Tiedäthän, että tulen mielellänikin!…
Niin, Eeva, minä tiedän sen!
Minäkin olen kyllästynyt näihin lyhyihin päiviin, lyhyihin kesiin ja loppumattoman pitkiin öihin ja talviin!
Ja sitten me lennämme kuin kaksi muuttolintua Etelään ja rakennamme sinne pienen pesämme, Eeva!
EEVA (iloisesti)
Niin, rakas! Ja silloin alkaa meidän kesämme!
Niin, ajatteles!… Minusta onkin tuntunut kuin vallitsisi täällä ainainen talvi… Pohjolalla on kylää oma viehätyksensä… mutta raskasta se on sittenkin…
(Karmala tulee. Eeva ja Tynjälä erkanevat.)
3:mas kohtaus.
Eeva, Tynjälä, Karmala.
KARMALA (juron leikkisästi)
Noo, mitäs forstmestari turhia!… Kyllähän minäkin tuon konstin olen osannut joskus.
EEVA (hämillään)
Aijoimmekin juuri lähteä ulos…. Emmekö mene Hellaa tapaamaan?
Lähdetään vain, ettei käy samoin kuin viime kerralla!
(Menevät ulos. Karmala alkaa puhdistaa piippuaan.)
4:jäs kohtaus.
Karmala, Salametsästäjä.
SALAMETSÄSTÄJÄ (tulee hätääntyneenä sisään)
Voiko tänne piiloutua? Poliisit ovat jäljissäni!
KARMALA (katsellen häntä ällistyneenä)
Mitä?… Oletko sinäkin täällä?
SALAMETSÄSTÄJÄ (hämmästyen)
Sinä täällä…
KARMALA (vimmaisesti)
Niin… täällä olen ollut aina siitä asti, kun ajoit minut torpastani, hylkiö! Sillä kertaa pääsit liian helpolla, lurjus!
SALAMETSÄSTÄJÄ (epäröiden)
Sitten on minun turhaa turvautua tänne!
No, mikä pakko on sitten kelpo talon isännän tulla erämaahan piileksimään ruunun kättä?
Tulin petkutetuksi talonkaupassa ja menetin kaikki!
Omiaan olikin sinulle!
Sitten hakkasin petkuttajan puolikuoliaaksi ja pakenin tänne. Sen jälkeen olen elänyt metsästyksellä.
KARMALA (karkeasti)
Sitten kai ymmärrät, hylkiö, miltä tuntuu lähteä isiensä turpeelta!
Minä vain tiedän, että he ovat aivan jäljissäni! Yllättivät minut hirvenajossa! Jos nyt joudun kiinni, niin olen hukassa!
No ei olisi liiaksi!
SALAMETSÄSTÄJÄ (toivottomasti),
Niin, minä tiedän, että vihaat minua!… Nyt voit helposti kostaa.
KARMALA (synkästi)
Ei, niin kehnoon kostoon ei taivu mies! Minä en tarvitse siihen muiden kättä. Mutta jos nyt seisoisimme kahden korvessa, Jumalan vapaan taivaan alla, niin taitaisitpa olla kuumilla, mies!
No anna minun sitten mennä.
Poliisien käsiinkö?…
(Nostaa syrjään kirstun ja avaa lattia!nukun)
Ryömi tuonne! Sen parempaa paikkaa ei täällä ole.
Kiitos!… Sinä olet sentään kunnon mies!
KARMALA (karkeasti)
Älä lörpöttele vaan painu sinne!
(Salametsästäjä menee luukusta, jonka Karmala huolellisesti sulkee ja menee toiselle puolen huonetta.)
5:des kohtaus.
Karmala, Kaksi poliisia.
POLIISI (tulee toverinsa kanssa sisään)
Tänne tuli eräs salametsästäjä!
En ole huomannut ketään.
Se on mahdotonta! Hänen täytyy olla täällä!
Mikä pakko siihen on? Onhan sitä miehen tila muuallakin.
Te valehtelette. Olette piilottanut hänet johonkin!
Hakekaa…!
Sen teemmekin. Mene sinä ja tarkasta tuo toinen huone.
(Toinen poliisi menee vasemmalle.)
Kyllä hän on jo luistanut, jos hän on oikea metsästäjä.
Hänen oli mahdoton mihinkään luistaa!
(Tarkastelee ympäri huonetta. Vappu tulee puita sylissään.)
6:des kohtaus.
Edelliset, Vappu.
VAPPU (laskien puut lattialle)
No, mikä nyt taas on hukassa?
Etsimme erästä salametsästäjää.
Ja häntä te haette kuin nuppineulaa! Ettette vähän häpeä, aika mies! Kas kun ette kouri taskujakin, yksin tein!… (Menee toiseen huoneeseen.) Ja täällä toinen karilas! Jo minun täytyy sanoa!…
(Toinen poliisi, tulee.)
Ei löytynyt?
Ei.
Sehän on kummallista! Ja minä olisin voinut vaikka vannoa, että hän tuli tänne.
KARMALA (ivallisesti)
Niin minäkin olisin voinut.
Parasta, että jatkamme matkaamme!
(Poistuvat. Vappu tulee.)
Laske hänet ulos sieltä, kun tulee sopiva aika!
(Osoittaa lattian alle. Tuntematon tulee.)
7:mäs kohtaus.
Tuntematon, Karmala, Vappu.
Mitä nuo poliisit asioivat täällä?
Erästä metsästäjää hakivat, mutta eivätpä löytäneet, hurtat.
Siellä on siis kumminkin joku?
Onhan siellä eräs lurjus.
TUNTEMATON (jäykästi)
No niin, te nyt kerran olette, sotajalalla yhteiskuntajärjestyksen kanssa!… Mutta minä en pidä tuosta tavasta.
KARMALA (terävästi)
Mutta te pidätte kumminkin suojasta oman päänne päällä!
TUNTEMATON (karskisti)
Kyllä, ukko Karmala! Mutta olenko silti ryöminyt teidän lattioittenne alle?
Sitä ei kukaan ole sanonutkaan.
Tuolla tavoin voi saada suojaa yhtähyvin roisto kuin kunnon mieskin!
KARMALA (katkerasti)
Se raja ei ole täällä erämaassa aina niin selvä! Muuten minulla oli tällä kertaa siihen omat syyni.
Mitä sillä tarkoitatte?
Hän oli pahin vihamieheni.
TUNTEMATON (hämmästyen)
Niinkö,… Ja te ette luovuttanut häntä poliiseille sentähden!
Kehnoahan se olisi ollut miehen kostoksi!
TUNTEMATON (ihmetellen)
Minä ihmettelen teitä — Mitä hän on tehnyt teille?
Hääti minut torpastani ja saattoi kulkurina tänne erämaahan hautautumaan.
Se asiako teidät saattoi tänne?
Niin… Kiskoivat pois ovet ja akkunat ja särkivät uunit. En jaksanut sitä kestää, vaan annoin ruununmiehille selkään… Ja silloin sitä sai katsoa eteensä.
Se oli siis pakosta?
Niin oli… Ja kuinkahan moni tänne ihan syyttä lähtee.
Ja siitä asti olette ollut täällä?
Onhan tuota tullut oltua jo kymmenisen vuotta.
Kuinka te sentään niin hurjistuitte?
Eihän se tainnut minultakaan niin oikein olla. Mutta eihän sitä silloin joudu katsomaan, kun luonto nousee … Ja eihän se ollut niin helppoa minullekaan.
Ei; ei tietystikään. Minä ymmärrän sen niin hyvin… Oletteko koskaan ajatellut palata täältä pois?
KARMALA (jyrkästi)
En… Olen parhaimmat vuoteni täällä korvessa kuluttanut ja tänne hongan juurelle saan kylmetäkin… Nehän ovat niin tahtoneet!
Huomaan, että olette oppinut liiaksi vihaamaan ihmisiä!
Rakastaako heitä pitäisi?… Täällä erämaassa ei jaksa muu elää kuin viha. Se on ainoa, joka antaa elintarmoa ja lievittää yksinäisyyttä! Se ruokkii hengen niinkuin työ ruumiin!
Se johtuu liiaksi sisäänpäin keskittyneestä sielunelämästä.
Se johtuu ankaroista elinehdoista. Tämä erämaa ei lellittele ketään.
Täällä oppii vastaamaan iskua iskuilla.
Eikö teillä ole omaisia?
Pari vuotta sitten hautasin äitini… toiset ovat kai Amerikassa.
Olette siis yksin maailmassa, kuten minäkin.
Olihan minulla morsionkin — tulkoon sekin sanotuksi yksin tein — vaan sinne se jäi. Enhän voinut ottaa häntä selkääni… kun ei ollut kattoa omankaan pääni päällä.
Teillä on siis vain synkkiä kokemuksia. Mutta minä uskon kuitenkin, että täällä voivat elää jalommatkin vaikuttimet.
KARMALA (katkerasti naurahtaen).
Uskokaa vaan, ette siinä paljoakaan väsy! Mutta sen minä sanon teille, voimakkain vaikutin täällä on viha. Kunhan täällä olette, niin opitte sen tuntemaan.
Minusta te itse olette juuri paras todistus sitä vastaan!
Älkää luottako siihen liiaksi!
(Menee kiihtyneenä ulos.)
Kelvottomat… ovat turmelleet kunnon miehen elämän!
Sanokaas muuta!… Ja nyt hän lähettelee rahoja entiselle morsiamelleen, joka sattui saamaan kaikenlaisen miehen. Ei sitäkään vaan kaikki tekisi!
Niinkö?… Mutta sehän on suurenmoista!
En tiedä, mitä se on, mutta niin on asia!
(Poistuu vasemmalle.)
TUNTEMATON (oltuaan hetken ajatuksissaan)
Hm!…
(Laulaa:)
Kulkijan elämä on tuulta ja tyyntä, myötä- ja vastamaata. Odotella tuulella tyyventä ei kulkijapoika saata.
Kulkijapoika se huikeissansa
näki aukeevan ruusunkukan.
Rakastaa, vaan ei omistaa
on kulkijapojallakin lupa.
Kukapa sen kulkijan korjaisi, jos se vaipuisi maantien ojaan? Ruusut ei kuki eikä immyt itke haudalla kulkijapojan.
8:sas kohtaus.
Tuntematon, Hella. Eeva.
Tässä me nyt taas olemme!
TUNTEMATON (tervehtien)
Erittäin rakastettavasti teiltä! Tervetuloa vain!
Tulimme katsomaan, oletteko nyt kiltimpi kuin viimein!
Tuskin!… Virheistään ei voi ihminen niin helposti päästä! — Muuten minä kiitän viimeisistä!
Oliko se joku piikkaus?
Kuinka niin?
Te tiedätte hyvin, että minä käyttäydyin hyvin epäkohteliaasti silloin.
No, eikö se sitten kuulunut ohjelmaan?
Minä en todellakaan tiedä, mitä teille vastaisin!
Kas niin, nyt te alatte taas kiistellä! Parasta, että menen toiseen huoneeseen, niin, saatte rauhassa riidellä!
(Menee vasemmalle.)
9:säs kohtaus.
Tuntematon, Hella.
HELLA (mennen akkunaan)
Te lähditte kovin äkkiä silloin!
TUNTEMATON (istuen pöydän luo.)
Minun oli lähdettävä takaisin seuraavana aamuna.
Se ei ollut oikein kauniisti teiltä… En saanut teitä enää tavata.
No, oliko se sitten tarkoitus? Suokaa anteeksi, en ymmärtänyt teidän jäähyväisiänne siltä kannalta.
HELLA (kääntyen)
Mitenkä te ne käsititte?
Että olin tarpeeksi vieraillut sivistyneessä perheessä ja sain luvan mennä.
Ooh, kylläpä te osaatte olla ilkeä!…
(Lähestyen häntä)
… Myönnän, että vika oli minun. Mutta en luullut teidän ottavan sitä niin vakavalta kannalta!
Minä otan aina ihmiset vakavalta kannalta!
Olisin tahtonut valmistaa teille jotain hauskaa. Mutta se kävi, ikävä kyllä, toisin.
Minulla oli kyllä tarpeeksi hauskaa.
Sitä en usko! Te sanotte vain.
Minä ajattelen aina niinkuin sanon. Sitäpaitsi minulla ei ole siinä suhteessa mitään vaatimuksia. Kaikkein vähimmin vieraana ollessani.
HELLA (mennen hermostuneena yli lattian)
Me emme sovi yhteen!
Kyllä neiti… kuin kaksi raakaa timanttia, joita hiotaan vastakkain.
Ne kuluttavat toisiaan.
HELLA (jäykästi)
Te olette ylpeä luonne!
TUNTEMATON (mennen toiselle puolen)
Te ette siis pidä siitä ominaisuudesta muissa kyin itsessänne?
HELLA (kuohahtaen)
Te-te olette… itserakas!
Aivan niin, se on toinen laji itseluottamusta ja siemen suuriin ajatuksiin, suuriin tekoihin!
Täällä erämaassa on kai paljon tilaisuutta sellaisiin?
Kaikkialla, neiti! Täälläkin voi ihminen olla persoonallisuus.
Onko se niin välttämätöntä tukkilaiselle?
On, sieluni! Jotenkin yhtä paljon kuin "Lapin prinsessalle!"
HELLA (tulisesti)
Mitä te sanoitte?
Sanoin, että se, mikä teissä itsessänne on ansio, on teidän mielestänne tukkilaisessa virhe. Mutta kummaltakohan elämä vaatii enemmän luonnetta?
Luonnollisesti teiltä! Kuinkas muuten.
Niin ehkä!… On ihmisiä, joita maailma hioo, mutta sellaiset ihmiset eivät koskaan hio maailmaa. Sillä he eivät ole persoonallisuuksia!
HELLA (ivallisesti)
Haluaisinpa nähdä, mitenkä te hiotte maailmaa!
Olen sen joskus tehnyt.
(Hiljaa).
Ja siksipä juuri olenkin nyt täällä…
(Matalasti)
Huomaan ettette pidä minusta, neiti!
HELLA (tukahtuneesti, mennen pöydän luokse)
Minä vihaan teitä!
TUNTEMATON (rauhallisesti)
Jumalan kiitos! Pelkäsin jo asian olevan päinvastoin!… Te vihaatte minua siksi, että olen suora teitä kohtaan enkä jumaloi teidän vikojanne!
Te loukkaatte minua!
(Vaipuu pöydän nojalle ja puhkee hermostuneeseen itkuun.)
TUNTEMATON. (lähestyen; tavattoman pehmeästi)
Neiti, valitan syvästi, jos tulin tahtomattani loukanneeksi teitä… Kas niin, älkäähän itkekö, neiti! En voi kestää sitä. Ylpeyttä vastaan olen karaistuneempi kuin kyyneleitä. Ehkä juuri siksi, että niin paljon… paljon enemmän olen saanut osakseni edellisiä kuin jälkimäisiä… Jos ette voi kärsiä minua, niin onhan maailma laaja. Eihän teidän tarvitse tavata minua, eikä edes ajatellakaan, minua!
Ei, ei, en niinä sitä tarkoittanut!
Mitä te sitten tarkoititte?
Miksi te kohtelette minua kuin lasta?
Siksi kai, että olen niin paljon vanhempi teitä, joskaan en vuosiltani, niin kokemuksiltani. Katsokaas, minut on elämä muodostanut sellaiseksi kuin olen! Ja uskokaa minua, se koulu ei ole ollut helppoa! Te sitävastoin olette kasvanut onnen ja päivänpaisteen ympäröimänä…
Luuletteko, että minä sen vuoksi olen onnellinen?
En… Oikein käsittääkseen onnea, täytyy joskus olla onnettomuuttakin.
Voidakseen nauttia rauhasta täytyy ensin taistella.
HELLA (matalasti)
Se on totta… täytyy taistella.
Ja juuri siksi on teidän vaikea käsittää sitä terästä, joka minun päätäni kohottaa.
HELLA (kääntyen)
Miksi te ette luota minuun? Se on juuri se, joka loukkaa minua.
Luotan teihin rajattomasti, neiti. Jos olisi kysymyksessä henkeni… vieläpä kunnianikin, niin uskoisin ne empimättä teidän käsiinne.
Mutta ette kuitenkaan nimeänne.
TUNTEMATON (istuen hänen viereensä)
Uskokaa minua, neiti, se ei ole mikään oikku. Minulla on vakavat syyt olla sitä tekemättä. Se ei ole itse tähteni, vaan juuri teidän ja muidenkin. Minulla ei ole oikeutta sotkea toisia ihmisiä kohtalooni, jonka päätöksestä en itsekään tiedä, ja sen tekisin ilmaistessani teille, mitä nyt pyydätte. Ehkä kerran tulee aika, jolloin voin sen tehdä, mutta se aika ei ole nyt….
(Tarttuu hänen käteensä.)
Ettekö voi luottaa minuun ilman?
Voin!… Luotan teihin… Teidän täytyy olla kunniallinen mies.
TUNTEMATON (lämpimästi)
Kas niin, nyt olette oikein hyvä. En maailman hinnasta tahtoisi tuottaa teille mielipahaa.
Olen kai mielestänne hyvin lapsellinen?
TUNTEMATON (intohimoisesti)
Te olette rohkea ja reipas! Teissä on Pohjolan erämaiden jylhää romantiikkaa! Teidän silmissänne on näiden pitkien talviöiden kaihomielistä revontulihehkua! Pidän teistä sanomattomasti juuri sellaisena kuin olette!
Te olette kummallinen mies. Te vedätte puoleenne kuin magneetti ja torjutte luotanne samalla.
Jos voisin sanoa teille kaiken, mitä tunnen ja ilmaista teille sen, mitä tiedän, niin laulaisin teille laulun niin suuren ja kauniin kuin itse vapaus…
HELLA (tulisesti)
Oi laulakaa se… laulakaa kaikissa tapauksissa!
Ne laulut eivät soi tässä maassa vielä. Mutta ne soivat kerran!…
(Tarttuen Hellan käsiin, intohimon voimalla.)
Tahtoisin niin sydämestäni uskoa teille itseni! Tahtoisin ainaiseksi kiinnittää teidät myrskyiseen seikkailijaelämääni…
EEVA (tulee sisään)
Ooh, anteeksi, että häiritsen.
TUNTEMATON (hätäisesti)
Ette ensinkään, neiti. Tulitte oikeaan aikaan. Olkaa niin hyvä vain.
(Hiljaa; mennen toiselle puolelle huonetta.)
Jumalan kiitos, kauemmin en olisi ollut varma itsestäni.
Sieltä tulevat jo miehet työstä.
Ja me olemme vain kiistelleet koko ajan!…
(Menee kiihtymystään salaten akkunaan ja katselee ulos.)
Sehän on myöskin yksi tapa kuluttaa aikaa, eikä suinkaan huonoimpia.
(Vappu tulee sisälle ja alkaa puuhailla uunin luona.)
10:nes kohtaus.
Lövenborg, Tynjälä, Karmala, Närvänen, Rahkonen,
Vikki-Kalle, Iisakki y.m., Tukkilaisia.
LÖVENBORG (reippaasti)
Kas niin, täällä on ainakin nuoruutta ja lämmintä! Siellä olikin vähällä tulla kylmä.
Nyt ei tosiaan kahvi tekisi pahaa.
Aivan niin. Nyt iso pannu tulelle, emäntä! Ja kuka teistä on soittaja, niin antakoon soida. Täällä täytyy järjestää olonsa niin mukavaksi kuin mahdollista.
Pianhan se kahvi joutuu, tervaksilla keittäen.
(Asettaa pannun tulelle.)
Vedä viulusi esille, Niku, ja anna tulla! Nyt pistetään tanssiksi!
(Eräs tukkilaisista ottaa esille viulunsa ja alkaa näppäillä sitä.)
No, kuinkas sinä olet kuluttanut aikaasi, Hella?
Kiistellen, kuten tavallista.
Siihen hän kyllä kykenee. Et kai halua tällä kertaa lähteä hiihtämään… Mitä?
En, kiitos. Nyt minä haluan vain tanssia!
(Aletaan soittaa valssia. Tuntematon tanssii Hellan kanssa ja Tynjälä Eevan.)
11:des kohtaus.
Edelliset, Hirvikangas, Härmä, Poliisi.
HÄRMÄ (pirullisesti)
Kas, täällähän iloitaan. No, sittenpä tulee sitä karvaampaa jälessä.
Mitä nyt? Mistä on sitten kysymys?
Pian se nähdään. — Tehkää tehtävänne, nimismies.
HIRVIKANGAS (tuntemattomalle)
Olen saanut määräyksen vangita teidät.
TUNTEMATON (hämmästyen)
Ja niistä syystä?
Varkaudesta.
Ooh!
(Vaipuu jakkaralle istumaan.)
Mutta sehän on mahdotonta!
Se ei ole totta! — Se on erehdys! — Tämä on hävytöntä mielivaltaa!
(Melua.)
Hiljaa! Täällä puhuu vain yksi kerrallaan!
No, selittäkää sitten edes.
Minä vangitsen teidät luutnantti Härmän ilmiannon johdosta. Teitä syytetään yhtiölle kuuluvan rahalähetyksen avaamisesta ja 500 markan anastamisesta.
Herra Tynjälä voi todistaa, että niin on tapahtunut.
TYNJÄLÄ (hämillään)
Se on kyllä totta… mutta…
Ei mitään muttaa! Asiahan on selvä. Pistäkää helyt miehen käsiin.
HIRVIKANGAS (viittaa poliisille, joka asettaa käsiraudat tuntemattoman käsiin. Kaikki karkkoutuvat hänen ympäriltään.)
No jo meni mies piloille.
KARMALA (päätään pudistaen)
Täällä ymmärretään kyllä kaikenlaisia koiruuksia, muttei varkautta…
EEVA (Tynjälälle)
Voi, Yrjö, onko se mahdollista?
TYNJÄLÄ (pudistaa synkännäköisenä päätään.)
Ei, ei, tämä on hirveä erehdys!
TUNTEMATON (kirkkaasti)
Saan kai minäkin puhua?
Tietysti.
Ensiksikin kiellän jyrkästi tehneeni mitään sellaista.
Todistakaa se.
Todistamisvelvollisuus on teidän eikä minun.
Sitähän ei kukaan kielläkään.
No, todistakaa sitten, että tuo kadonnut summa oli lähetyksessä saadessani sen.
HÄRMÄ (ilkeästi)
Ei niin nopeasti herrani. Mitäs todistavat murretut sinetit?
Tässä tapauksessa sitä, etteivät ne ole ehjiä olleetkaan.
Heittiö! Tahdotteko te uskotella, että kukaan sulkee lähetyksen sinetillä välittämättä kulkeeko se eheänä vai ei.
TUNTEMATON (painavasti)
Niin… jos se oli tarkoitettukaan lähettää eheänä.
HELLA (äkkiä älyten asian)
Minä aavistan jotain. Oo, niin kurjaa!
Tämä väittely on turhaa. Tutkintohan sen selvittää.
HELLA (isälleen)
Minä uskon, että hän on syytön. Älä anna heidän vangita häntä.
Käsittämätöntä tämä minustakin on. Noin ei seiso syyllinen.
Maksa heille tuo summa ja sano, että he laskevat hänet vapaaksi.
Olemmehan hänelle kiitollisuudenvelassa niin paljosta.
Se on totta. — Kuulkaahan herrat, jos minä maksan hänen puolestaan kaikki, niin voittehan laskea hänet vapaaksi?
Kyllä, jos ilmiantaja luopuu kanteestaan.
Tietysti hän luopuu. Mitä sanoo luutnantti?
Olen pahoillani, mutta pelkään, ettei minulla ole siihen oikeutta.
Miksei ole? Suoritanhan minä kaiken.
Ei, minä en voi. Katsokaas, yksi viisisatanen ei paljoakaan merkitse yhtiölle. Mutta asian periaatteellinen puoli, nähkääs.
Hiiteen kaikki periaatteet! Juuri viisisataset muodostavat teidän yhtiön periaatteet. Mitään muita ei sillä ole… Suostutteko vai ette?
Suostukaa minun tähteni! Hänhän pelasti henkeni ja tahtoisimme sen jollain tavalla hänelle palkita. Ottakaa korvaus kaikesta ja laskekaa hänet vapauteen.
HÄRMÄ (tekopyhästi)
Teidän jalomielisyytenne on kyllä kaunista, mutta onko se viisasta? Te saatte minut vain tuskalliseen asemaan, neiti… Minä en todellakaan voi.
LÖVENBORG (suuttuneesti)
Tuntuapa siltä kuin olisi teistä hyvin tähdellistä saada tuo mies vankilaan.
Mutta mitä te ajattelette minusta?
Niin, sitä minä, hitto soikoon, ajattelen enkä voi muuta!
TUNTEMATON (lujasti)
Älkää tuhlatko enemmän sanoja tuolle miehelle! Hän ei ole sen arvoinen.
Mutta kuinka käy sitten teidän?
Minä kiitän teitä hyvästä tarkoituksestanne. Mutta tätä miestä vastaan taistellaan toisilla keinoilla.
Kylliksi jo suunsoittoa! Viekää mies säilyyn.
Asiasta on ensin laadittava pöytäkirja. Te, konstaapeli, pidätte silmällä vangittua. Ja ehkä me menemme tuonne toiseen huoneeseen.
(Lövenborg. Hella, Eeva ja Härmä, poistuvat vasemmalle.)
12:des kohtaus.
Tuntematon, Tynjälä, Vikki-Kalle y.m.
TUNTEMATON (istuen etualalle)
Vai niin… tuo mies toimii ripeämmin kuin luulinkaan.
TYNJÄLÄ (lähestyen)
Tahtoisin hiukan puhua kanssanne.
Niin minäkin.
En tunne teitä, mutta olen pitänyt teitä rehellisenä miehenä.
Siinä ette ole erehtynytkään.
TYNJÄLÄ (katsellen häntä terävästi)
Kumminkin on tapahtunut asioita, jotka todistavat aivan toista.
TUNTEMATON (on kestänyt katseen)
Siltä todellakin näyttää.
Mitenkä selitätte tämän?
Minusta tämä tapaus olisi jonkun muun selvitettävä kuin minun. Toin teille lähetyksen sellaisena kuin sain sen, edes tuntematta sen sisällystä!
Mitenkä tämä on sitten tapahtunut?
Se on viholliseni työtä.
Hyvä Luoja, sehän on kamalaa!
Minut tahdotaan raivata pois tieltä.
Minä aavistin sitä!… Mutta kuinka voitte todistaa sen?
Se käy vaikeaksi. Tuo konna on punonut juonensa liiankin hyvin. Ja tämän kaiken sain siitä, etten uskonut ihmistä tarpeeksi huonoksi… Mutta täytynee kai koettaa.
Voinko auttaa teitä?
Kyllä. Minun on sidottuna vaikea toimia puolestani… Voitteko antaa minulle valtakirjan, jolla voin teidän nimessänne hankkia eräitä todistuskappaleita?
Kyllä, jos se on tarpeellista!
Se on välttämätöntä. — Haluaisin myöskin puhutella Vikki-Kallea.
Minä sanon hänelle…
(Menee pöydän luo kirjoittamaan ja sanoo jotain Vikki-Kallelle.
Kalle lähestyy tuntematonta.)
Tahdotteko tehdä matkan kaupunkiin?
No, miksei… hienolla maksulla.
Hankitte postikonttorin kirjoista todistetut otteet, joista näkyy viimeisten kolmen kuukauden aikana yhtiölle tänne toimitetut rahalähetykset.
Mutta jos ne eivät anna.
Esitätte valtakirjan ja sanotte, että ne tulevat oikeudenkäyntiä varten.
No sillä tavalla?
Tuokaa sitten paperit herra Tynjälälle. Ymmärrättekö?
Kyllä vaan!
Hyvä on. Lähtekää heti ja tulkaa mahdollisimman pian takaisin!
No, en minä kilometrillä paljon vanhene, kun hyvät sukset saan!
(Ottaa lyhyen palttoon päälleen.)
TYNJÄLÄ (tulee paperi kädessään)
Tässä on tuo paperi!
Antakaa se hänelle.
(Tynjälä antaa paperin Kallelle.)
Hei, Vikki, mihin sinä lähdet?
Asioille vaan!
(Menee ulos.)
Nyt olen paljon levollisempi! Nyt herra luutnantti, voin tehdä vastasiirtoni!
Luuletteko sen onnistuvan?
On pienen pieni mahdollisuus! Voin ainakin lyödä korttini,, kun olen varma, että saan ne käsiini. Tuo konna ei ehdi sekottamaan jälkiään.
(Tynjälä menee vasemmalle.)
13:mas kohtaus.
Edelliset; Tuntematon. Hella.
HELLA (tulee hänen luokseen)
Hyvä Jumala, mitä tämä oikein merkitsee?
Että minulla on tunnoton vihollinen.
HELLA (kauhistuen)
Sehän on hirmuista! Miksi ette sano sitten, että hän vainoo teitä?
Sitä en tee!
Minkätähden? Eihän teidän tarvitse säästää häntä!
Ei häntä, vaan toista!
Teidän täytyy sanoa heille totuus!
TUNTEMATON (katsoen häntä pitkään)
Lapsi!… Silloinhan minun täytyisi sanoa myöskin; miksi hän vainoo minua… Ja sitä ette kai tahtone.
Hyvä Jumala!… Siis minun tähteni!
Tämä maailma tahtoo niin mielellään nähdä pahaa kaikessa. Se vahingoittaisi mainettanne.
Ja te kantaisitte ennemmin kahleita kuin antaisitte minua alttiiksi sellaisille. Oi, te olette liian jalomielinen!
Ei puhuta siitä enää.
Mutta kuinka… kuinka käy sitten teidän?
Minulla on eräs pieni toive. Ja voin ainakin taistella puolestani!
HELLA (liikutettuna)
Te olette niin hyvä! Ja minä olen ollut teille niin kiittämätön!…
(Härmä ja toiset tulevat sisään.)
14:jäs kohtaus.
Edelliset, Härmä, Hirvikangas, y.m.
No, näyttää siltä kuin pysyisitte kiinni!
TUNTEMATON (kylmästi)
Se vain näyttää siltä.
No niin, te seuraatte nyt minua.
Seis! Minä en ole vielä puhunut kaikkea.
Mitä! tahdotte sitten?
Vielä kerran kysyä, että aijotteko edelleenkin pysyä keksityssä syytteessänne?
Te kuulitte sen jo.
No, hyvä! Nyt puhumme sitten eräistä toisista viisisatasista, joita te ette tyhmyydessänne osannut vierittää muiden niskoille.
HÄRMÄ (vimmastuneena)
Mitä sinä uskallat, konna!
TUNTEMATON (hiljaa jäätävän kylmästi)
Puhumme nyt eräistä laskuista. Mutta on ehkä viisainta tehdä se kahdenkesken.
HÄRMÄ (säpsähtäen)
Sitä te ette voi!
Varmasti.
HÄRMÄ (masentuneena)
Saanko pyytää läsnäolevia poistumaan ja jättämään meidät kahdenkesken.
Hänellä on jotain puhuttavaa.
(Toiset poistuvat hyvin ällistyneinä.)
15:des kohtaus.
Härmä, Tuntematon.
HÄRMÄ (menee ja tarkastaa onko ovi kiinni)
No, puhukaa, te kiusankappale.
Te iskette nopeasti, herra. Mutta olkoon menneeksi. Olen ryhtynyt vastaiskuun.
Ja luulette keksineenne sellaisen?
TUNTEMATON (painavasti)
Se putoaa nyt.
HÄRMÄ (tulisesti)
Sitä ette uskalla.
Minun asemassani uskaltaa ihminen mitä tahansa. Vai luuletteko kenties, että säästän teitä?
Hornanhenkien nimessä, mitä te tarkoitatte?
Nuo murretut sinetit tuskin riittävät todistamaan syylliseksi puhdasmaineista miestä… varsinkin, jos ilmiantaja on ollut pidätettynä kavalluksesta.
HÄRMÄ (suunniltaan vihasta ja pelosta)
Se on kirottu valhe!
TUNTEMATON (kylmästi)
On turhaa väitellä asiasta, joka voidaan koska tahansa todistaa.
Mitä te sitten tahdotte?
Kysyä, mitä siitä seuraisi, jos nuo menneet asiat kaivetaan kätköistään?
HÄRMÄ (koettaen tyyntyä)
No niin, nuo asiat ovat jo vanhentuneet ja sovitetut. Niillä ette pitkälle pääse, hyvä herra.
Mutta ne ovat joka tapauksessa haitallisia miehelle, joka tavoittelee ylimetsäherra Lövenborgin tytärtä. Te menetätte toimenne.
Ennenkuin niin pitkälle tullaan, olette te virunut kuukausia tutkintovankeudessa. Ja silloin on myöskin saatu selvyys herra tuntemattomasta. Te menetätte jotain muuta.
TUNTEMATON (raudankylmästi)
No niin, me pelaamme korkeata peliä… Ehkä on parasta, että lyön viimeisen valttini.
HÄRMÄ (levottomasti.)
Ja mikä se sitten on?
Eräs salaisuus, joka ei ole vanhentunut eikä sovitettu. Jos minä nyt ilmoittaisin näille miehille, jotka ovat tottuneet sovelluttamaan erämaan lakia niin uskomattoman helposti, että…
(Kuiskaa jotain hänen korvaansa.)
HÄRMÄ (kuin ukkosen iskemänä)
Perkele!… Sitä te ette voi!
En… Tällä kertaa tyydyn vain ostamaan sillä vapauteni.
HÄRMÄ (mittaillen kuohuissaan lattiaa)
Te ette voi sitä näyttää toteen.
Varmasti. Ja teen sen myöskin. Siis ratkaiskaa, kumpi meistä silloin tulee raivatuksi pois. Mutta tehkää se pian!
Odottakaa…
(Menee ovelle.)
Nyt voitte tulla,
(Kaikki tulevat sisään.)
16:des kohtaus.
Edelliset. Hirvikangas, Lövenborg y.m.
HÄRMÄ (hämillään)
Olen tullut toisiin ajatuksiin ja olen päättänyt sovinnollista tietä ratkaista tämän asian.
Niinkö…?
Asia ei ole kumminkaan niin selvä. Enkä viitsi ruveta oikeudessa rimpuilemaan.
Laskemmeko hänet sitten vapaaksi?
Tehkää niin, kumminkin sillä ehdolla; että hän poistuu näiltä mailta.
Luonnollisesti hän suostuu siihen.
(Viittaa poliisille, joka menee irroittamaan käsirautoja.)
TUNTEMATON (temmaten kätensä pois)
Ei niin kiireesti! Minä en luovu näistä koristuksista, ennenkuin tämä herra on juhlallisesti selittänyt minut syyttömäksi!
HÄRMÄ (vimmoissaan)
Te Vaaditte liikoja! Varokaa!
TUNTEMATON (lujasti)
Sen minä järkähtämättä vaadin ja oleskelen myöskin missä minua miellyttää.
HÄRMÄ (vastenmielisesti)
No, olkoon sitten! Minä uskon, että on tapahtunut erehdys… ja että hän on syytön.
No niin, nyt saatte ottaa nämä pois. Nämä eivät sovi, todellakaan rehelliselle ihmiselle!
(Poliisi irroittaa kahleet.)
Näyttääpä siltä kuin syytetystä olisi tullut tuomari.
Te, herra Härmä, vaihdatte kovin nopeasti periaatteita.
HÄRMÄ (myrkyllisenä)
En luullut teillä olevan syytä valittaa sitä.
Eipä olekaan. Parempi vain, että kunnon mies pelastui ikävyyksistä.
(Pudistaa epäilevästi päätään.)
HÄRMÄ (kiukkuisesti tuntemattomalle)
Meidän välimme ei ole vielä lopussa.
TUNTEMATON (jäykästi)
Ei. Se on vasta alussa.
Olipa hyvä, että asia päättyi näin.
Se ei päättynyt vielä… Pelkäänpä, että tästä tulee vieläkin pahempaa.
HELLA (puristaen tuntemattoman kättä)
Olen niin sanomattoman iloinen, että, pelastuitte… . Minä kiitän teitä!
Ja nyt emännät, joko iso pannu on valmis? Minä tarjoan kahvit koko joukolle!
Hyvä! Hyvä!
Siirtykäämme siis tuonne toiseen huoneeseen joka sorkka!
(Kaikki poistuvat vasemmalle, jonne Vappu vie rison kahvipannun.)
HÄRMÄ (istuen jakkaralle; synkästi)
Tuo mies syöksee minut turmioon… Hän tietää liian paljon… Hänet täytyy raivata pois keinoilla millä tahansa…
(Kuuluu liikettä lattian alta; säpsähtää.)
Mitä se on?
(Menee kirstun luo ja kuuntelee.)
Ahaa! Siellä on joku.
(Ottaa revolverin taskustaan ja avaa luukun.)
Ahaa, te käytätte myyrän teitä, huomaan minä! Tulkaapas ylös sieltä.
17:mäs kohtaus.
Härmä, Salametsästäjä.
SALAMETSÄSTÄJÄ (kömpien esille viluissaan; pyssy kädessä)
Joutuivat koirat jäljilleni!… Ja unohtivat minut tuonne.
HÄRMÄ (silmäillen häntä terävästi)
Hirvenkaataja… vai mitä?
Kuinka paikalle sattuu!
Ja salaviinakauppias ehkä? Tunnustakaa pois vaan, älkää yhtään ujostelko.
SALAMETSÄSTÄJÄ (irvistellen)
No? vähän kutakin… Eihän sitä auta köyhän.
Eikä teillä taida olla erikoista halua tavata poliisia?
Miksi hitossa muuten olisin ryöminyt tuonne palelemaan.
No, ei ole hullummaksi! Taidatte käsitellä hyvin tuota pyssyänne?
No, auttavasti. — Mutta ette suinkaan te ole ruununmiehiä?
Miltä kannalta asian ottaa. — Älkää sentään pelästykö… minä en ole vaarallinen!
En minä yhtä miestä pelkääkään.
HÄRMÄ (menee ovelle, kuuntelee ja palaa sitten takaisin)
Taidatte olla sellainen mies kuin tarvitsen… mitä?
Se riippuu tehtävästä.
Se ei ole vaikeata lujahermoiselle miehelle…. Ja te voisitte ansaita paljon.
Kuinka paljon?
Vähintäinkin viisisataa.
Ja mikä se tehtävä sitten on?
HÄRMÄ (katsoen häntä terävästi)
Vain onnistunut vahingonlaukaus.
SALAMETSÄSTÄJÄ (säpsähtäen)
Laukaus!… Ei, ei, se voisi olla liian vaarallista!
En luullut teidänlaiselle erämaankävijälle mitään liian vaaralliseksi, kun vain on kysymyksessä raha.
Summa on liian pieni niin vaikeasta tehtävästä.
No, tuhat sitten. Riittääkö se?
Eikö sentään enemmän?
Tulimmaista! Pidätkö huutokauppaa kanssani, mies! Sinulle olisi terveellistä muistaa, että voisin toimittaa sinut nimismiehen käsiin! Hän on tuolla sisällä.
SALAMETSÄSTÄJÄ (levottomasti)
Älkää hitossa tehkö sitä!
Miettikää. Teitä uhkaa vähimmässä mitassa viidensadan markan sakko tai vankila, jos nyt joudutte kiinni. Toisessa tapauksessa ansaitsette kaksi kertaa niin paljon. Saadaksenne sen muulla tavoin, saatte aika paljon heilua ja palella… Onko vaikeata valita?
No, olkoon. Missä minua sitten tarvitaan?
Minä tapaan teidät huomenaamulla kello kuusi tässä lähistöllä. Silloin kuulette. Mutta menkää nyt joutuen!
(Salametsästäjä poistuu kiireesti.)
— — No, nyt herra tuntematon!
(Näyttämö sama. On iltapuoli päivää.)
1:nen kohtaus.
Hella, Vappu, Sanna.
HELLA (istuu pöydän luona ja nousee huoaten)
Ei vieläkään… ei vieläkään kuulu! Ja kello on jo kuusi.
(Menee akkunaan.)
No, ovathan nuo saattaneet yöpyäkin sinne Korpiselkään.
Usko sinä sellaista! Tämä viipyminen ei ole tavallista, sanokaa minun sanoneeni.
HELLA (kääntyen)
Te siis luulette siellä tapahtuneen jotain?
SANNA (vakuuttavasti)
Mikä sen tiesi, mitä piru hullulla teettää. Eihän siitä ole pitkä aika, kun täällä eräs kaupustelija hävisi samalla tavalla.
Eikö hänestä sittemmin mitään kuulunut?
Keväällä löydettiin ruumis joesta. Sanovat, ettei se sinne kädettä joutunut.
Ush, niin kauheata!
VAPPU (kärsimättömästi)
No, kaakota nyt siinä, vanha kana! Peloitat lapsen ryövärijutuillasi.
Enhän minä tahdo sanoa päälliköstä sellaista. Onhan hän hieno herra.
HELLA (kiivaasti)
Roisto hän on! Minä kyllä tunnen hänet!
Voi olla, voi olla. Enhän minä tiedä.
Miksi hän sitten otti hänet mukaansa?
Olisi parasta puhua herra Tynjälälle.
Niin, missä viipyy hänkin? Miksei hän jo tule?
Lähti morsiamensa kanssa hiihtämään. Mutta kai hän jo pian tulee, kun on jo pimeä.
VAPPU (matalasti).
Tekisit viisaammin, jos menisit hakemaan. Kenties hänen levottomuutensa ei olekaan niin aiheetonta.
Saatanhan tästä lähteäkin.
(Nousee paikaltaan.)
Oi, olkaa niin ystävällinen!
Kauanko minä siinä viivyn.
(Menee ulos.)
2:nen kohtaus.
Hella; Vappu.
Ette aavista kuinka levottomaksi tulin kuultuani heidän lähteneen yhdessä.
Ymmärtäähän sen.
Mistä sellainen sovinto näin äkkiä tuli?
Kummastuttaa se minuakin. Parempi rehellinen vihakin kuin noin äkkinäinen ystävyys.
Ja Härmä viritti hänelle jo yhden ansan.
Niinkö neiti arvelee siitä eilisiltaisesta?
Niin, siinä oli jotain… jota me muut emme tiedä!
Kyllä se niin on.
He ovat ennestään tuttuja ja vihaavat toisiaan.
Se on teidän tähtenne.
Minun tähteni…?
Niin, eivätkä nuo turhasta kiistelekään.
Kuka sen tietää?
(Kävelee hermostuneena hiukan aikaa.)
Mutta eikö täällä elämä tule hiukan kolkoksi ajan pitkään?
No, eihän tämä niin kaksista ole… Mutta meneehän se, kun ei mitään ajattele.
Kuinka te oikein jouduitte tänne?
Hm!… Niinkuin monet muutkin, joille kotinurkat ovat käyneet kuumiksi.
En ymmärrä teitä.
Ette suinkaan… Syyttivät viinanmyynnistä ja taisi siinä olla hiukan perääkin.
Ja sitten te pakenitte tänne?
Niinpä tuli tultua… Vaikka niinhän se on kuin sakkoansa maksamassa täälläkin. Mutta on ainakin vapaus.
Niin, vapaus!
Ja yksi pää kuin lanttu! Onko sillä lukua, mihin se kaatuu?
Mutta eikö se sentään ole vaikeata yksinäiselle naiselle?
No, eiväthän nuo purematta niele sentään täälläkään!
Ja voihan sitä kunniallisesti elää täälläkin.
Minä ymmärrän, mitä te tarkoitatte. Mutta se meikäläisen kunnia on siksi tervattua, ettei siinä pienet pilkut tunnu.
HELLA (mennen akkunaan)
Eikö teillä ole ollut miestä?
Onhan se joskus ollut senkin tapainen. Mutta mikä lie ollut kaikenlainen turjake.
Hän siis jätti teidät.
Imi kuin pesusieni ja sitä tietä meni palstatilat ja tavarat. Sovintoa ei ollut ja sinnepä tuo hävisi Amerikkaan.
Eikö hänestä ole mitään kuulunut?
Ei ole kuulunut.
(Tynjälä ja Eeva tulevat.)
3:mas kohtaus.
Edelliset, Tynjälä, Eeva.
Kas, jopa viimeinkin tulette! Olen ollut aivan nääntyä levottomuudesta!
Meidän tähtemmekö?
Eikö mitä, tuon toisen, joka lähti aamulla päällikön kanssa
Korpiselkään.
Niinkö?… Ja mitä te pelkäätte?
Että sillä matkalla on tapahtunut jotain…
Sinulla on mielikuvitusta, Hella!
HELLA (varmasti)
Se ei ole mielikuvitusta, Eeva!
No, en voi juuri sanoa, että se oli viisaasti. He voivat helposti kuohahtaa kumpikin.
Mutta miksi sitten laskit heidät yhdessä?
En ollut saapuvilla silloin.
Minulla on erityiset syyt uskoa, että siinä on jotain pahaa takana…
(Vikki-Kalle tulee.)
4:jäs kohtaus.
Edelliset; Vikki-Kalle, Karmala.
Kas, siinähän tulee Vikki! Pianhan te kävittekin!
Pianhan se taival katkeaa hyvillä suksilla… Tässä ovat paperit…
Hän käski ne jättämään teille.
(Antaa paperit Tynjälälle.)
Mitä papereita ne ovat?
Katsotaanpa….
(Katsellen papereita: levottomasti.)
Hm!… vai niin… Nyt minä ymmärrän kaikki! Olette oikeassa, neiti, se oli todellakin hullusti!
Hyvä Jumala, mikä niin?
(Karmala tulee sisään.)
Noiden miesten matka.
HELLA (kuohuissaan)
Kas niin, enkö sitä jo sanonut!
TYNJÄLÄ (Karmalalle)
Miksi te oikeastaan laskitte heidät yhdessä matkalle?
Päällikkö määräsi hänet mukaansa.
Miksi juuri hänet? Olisihan niitä ollut muitakin.
Olisiko siinä jotain hullusti sitten?
TYNJÄLÄ (kuohuissaan)
Mitä sanoisitte, jollei tuo mies palaisikaan siltä matkalta? En uskalla sanoa enempää!
HELLA (vaipuen istumaan)
Jumalani!… Niin kurjaa!
Pelkäättekö, että päälliköllä on jotain pahaa mielessä?
Miksi hän otti juuri hänet mukaansa sitten?
Minä en ymmärrä, mitä kostettavaa hänellä olisi.
Kyllä minä ymmärrän! Hänellä on liiankin pätevät syyt koettaa vapautua tuosta miehestä… Nyt käsitän myöskin, millä tuo Tuntematon sai hänet eilisiltana peruuttamaan syytöksensä.
VAPPU (mennen Iisakin luokse)
Nouseppas sinäkin Iskä pienimään puita, jotta saan padan alle! Toin jo viimeiset aikoja sitten.
IISAKKI (unisesti)
No, no… Sehän nyt on hosumista! Kun juuri sain unen päästä kiinni.
Kyllä kai, kun ei ole koko pitkänä päivänä muuta tehnytkään kuin syönyt ja maannut!… Ei luulisi kylkienkään kestävän.
HELLA (nousten hermostuneena)
Mutta hyvä luoja… eikö nyt mitään voida tehdä?
Eihän sitä osaa ryhtyä vielä mihinkään.
Tämä epätietoisuus on sietämätöntä!
Olisiko Härmä niin kehno mies?
Kuka tietää, kun eilenillalla oli niin käärmeissään!
KARMALA (tuimasti)
Jos hän on sellainen roisto, niin sitten se on myöskin hänen viimeinen pahatekonsa!
IISAKKI (nousten haukotellen)
Niin että… siitä päälliköstäkö tässä on puhe?
Siitähän me tässä juuri puhuimme.
Kyllä sillä miehellä on pirut mielessä!
Mitä sinä horiset!.. Mitä sinä siitä tiedät?
Tiedänpä vain, että hän hautoo jotain koiranjuonta. Ja pahaa se pelkäsi tuntematonkin.
Kuinka niin?
Puhu hitossa! Sitäkös tuossa heruttelet!
IISAKKI (rauhallisesti.)
Kuinkahan paljon nyt on kello?
TYNJÄLÄ (katsoen kelloa)
Se on yli kuuden.
IISAKKI (ällistyen)
Ku-kuuden! Sepä nyt oli perhanaa!… Ja se tuntematon pyysi sanomaan, että jollei hän tuossa viiden korvilla ole takaisin, niin on parasta lähteä etsimään.
TYNJÄLÄ (säikähtäen)
Siinä oltiin! Ja sen sinä sanot nyt vasta, onneton!
Siinä on mies, kun makaa kuin raato, eikä välitä mistään! Silläkö
Javalla sinä toisen asian toimitat?
Ajattelin siinä hiukan kurvahtaa… ja kuinka tulin nukahtaneeksi.
KARMALA (kiukkuisesti)
Tarvitsisitpa housuillesi mies! Niinkuin sinulla olisi niin paljon tehtävää tai muistettavaa!
TYNJÄLÄ (synkästi)
Sitten ei saa aikailla! Täytyy heti lähettää miehet heidän jäljilleen.
Minä menen soittamaan kelloa!…
(Menee ulos ja alkaa kiivaasti lyödä ratakiskon kappaleeseen.)
5:des kohtaus.
Hella. Eeva, Tynjälä, Karmala, Vikki-Kalle.
TYNJÄLÄ (huolestuneesti)
Asia näyttää yhä vain rumemmalta. Hän pelkäsi siis itsekin pahaa!
Mutta miksi hän sitten ollenkaan lähti tuolle matkalle.
Ooh, minä tunnen hänen uhmailevan ja ylpeän luonteensa! Hän ei tahtonut osoittaa mitään heikkoutta, vaikka tiesi, kuinka vaaralliseen leikkiin hän antautui!
Kylläpä ihmiset saattavat olla kurjia!
Hänellä on omat syynsä siihen!…. Kunpa vain olisin aamulla ollut yhtä viisas kuin nyt.
Ilta on aina aamua viisaampi.
HELLA (pontevasti)
No, mutta eikö sitten mitään voida tehdä? Olisi ikuinen häpeä, jos tuo musta juoni menestyisi.
Kaikki mitä voidaan, se tehdään myöskin. Enempää en voi luvata.
Kenties hätäillään turhaa. Sitä miestä ei kukisteta niinkään helpolla!
Mutta jos hän on aseeton ja toinen on varustettu…
(Vappu ja tukkilaiset tulevat sisään.)
6:des kohtaus.
Edelliset; Tukkilaisia.
Onko tulipalo, kun kello soi?
Pahempaa… Pelkään, että päällikölle ja hänen toverilleen on tapahtunut jotain.
Luuletteko, että veljekset ovat iskeneet yhteen?
… En voi vielä sanoa luulojani… Nyt on vain koetettava päästä heidän jäljilleen.
No, eipä olisi liiaksi, vaikka tuo reima mies hiukan pudistelisi tuota pystynokkaa herraa!
Samat sanat, vaikka vähän hiljempää! Tietäisi olleensa korven poikain kanssa asioissa.
Yksi osa lähtee minun kanssani etsimään. Toiset jäävät tänne ja tulevat ilmoittamaan, jos he saapuvat tänne. Te Karmala olette täällä vanhimpana.
Olisin mieluimmin työntynyt taipaleelle.
Ei, ei, jonkun täytyy jäädä tänne pitämään komentoa… No niin, eteenpäin, miehet!
(Menevät ulos.)
EEVA (Hellalle)
Sinä olet hermostunut, Hella! Emmekö mene tuonne toiseen huoneeseen?
(Poistuvat vasemmalle.)
7:mäs kohtaus.
Vappu, Karmala, Kalle, Närvänen, Rahkonen, Iisakki.
Mitä tulimmaista tämä oikein merkitsee? Lähdetään aikamiehiä etsimään!
Minä en ymmärrä tästä rahtuakaan! Tiedätkö sinä Oku?
En, mutta eiköhän Vappu tiedä.
VAPPU (kartellen)
Kyllä tiedetään, jos tässä uskaltaisi kaikki tietonsa sanoa.
No, sepä nyt on hittoa, kun Vappukin pelkää!
Tahtovat vain ottaa selville, oliko se rakkaudesta, kun päällikkö otti tuon tuntemattoman mukaansa tänä aamuna!
NÄRVÄNEN (viheltäen)
A-haa!.
Ettäkö päälliköllä olisi jotain pahoja aikeita?
Eipä taida toisinkaan olla.
Minä ajattelin sitä juuri!
On ennenaikaista puhua siitä vielä. Sittenhän nähdään!
Niin, sitten se nähdään, kun sinne tullaan, sanoi entinen mies taivasta! — Mitä jos yrittäisi hiukan syödä.
(Ottaa konttinsa ja rupeaa syömään.)
Siinä vangitsemisessa oli myöskin jokin koira haudattuna.
Ei sitäkään voi käsittää tavallinen työmies.
Siitäpä kai se päällikkö onkin niin käärmeissään, kun huomasi iskeneensä kätensä poroon.
No, mitäs maallisista, ruvetaan pojat pelaamaan.
Se onkin paras keino tappaa aikaa!
(Rupeavat pelaamaan.)
8:sas kohtaus.
Edelliset; Hella. Eeva.
Eikö heitä vieläkään kuulu?
Vastahan nuo juuri lähtivätkin!
Ja minusta tuntuu kuin siitä olisi jo iankaikkisuus!
Sinä olet ylenmäärin levoton, Hella.
Pitkä on odottavan aika! Ja kannattaa sitä noin sorjan pojan tähden olla hiukan kipeissäänkin.
HELLA (tullen Eevan kanssa aivan etualalle)
Me erosimme illalla epäsovussa… Ajatteles, jollei hän palaakaan.
Minä ymmärrän kyllä sinun levottomuutesi. Mutta etköhän sinä kuvittele liian pahaa.
HELLA (huoaten)
Niin, kunpa niin olisi!
Hänenlaisensa mies selviytyy, vaikka mistä!
Niinkö luulet?
Aivan varmasti! Onhan hän niin luja, älykäs ja voimakas…
(Terävästi.)
Sinä rakastat häntä, Hella.
HELLA (tukahtuneesti)
En voi sille mitään, Eeva… Hän vetää minua puoleensa kummallisella voimalla kuin itse kohtalo. Se mies on minun kohtaloni, vaikken edes tunne häntä… Tai ehkä juuri siksi.
Ja kumminkin te kiistelette aina.
Aina kun häntä sorretaan, minun tekisi mieleni juosta hänen kaulaansa. Mutta kun hän taas on vapaa ja voimakas, silloin nousee minussa paha uhma… Ja minun tekee mieleni ärsyttää häntä.
Sinä olet kummallinen luonne. Hella. Oletko ajatellut tuota asiaa pitemmältä?
HELLA (kiihkeästi)
Minä kärsin, Eeva! Kärsin niin sanomattomasti… me kärsimme molemmat!
Me tiedämme hyvin, kuinka toivotonta ja järjetöntä se on…
Hella raukka!
(Härmä tulee synkännäköisenä.)
9:säs kohtaus.
Edelliset; Härmä.
HELLA (epätoivoisesti)
Oi, taivas, hän palasi yksinään!
(Miehet lakkaavat pelaamasta ja katselevat kummastuneina toisiaan. On jonkun aikaa kiusallinen äänettömyys.)
HELLA (rohkaistuen, tulisen pontevasti Karmalalle.)
Jos olette miehiä, niin te vedätte hänet tilille toveristaan. Taikka jollette sitä tee, niin sitten teen sen minä, niin nainen kuin oleillein.
EEVA (peloissaan)
Tule pois, Hella! Täällä voi tapahtua kauheita!
(Vetää Hellan mukanansa vasemmalle.)
KARMALA (terävästi)
Mihin teidän matkakumppaninne jäi?
HÄRMÄ (ärtyneesti)
Meidän kimppuumme karkasi rosvoja. En tiedä kuinka sieltä itsekään selvisin.
Onko se totta?
Mitä te tarkoitatte oikein?
KARMALA (jäykästi)
Täällä ei ole tapana heittää toveria tielle!
Mitä? Luulenpa, että te uskallatte tutkia minua!
Kyllä me uskallamme!
(Lähestyy.)
Mitä sinä tahdot, mies? Pysy etäällä!
Vetää teidät tilille siitä, mihin toverinne on hävinnyt. Ja jos hänelle on tapahtunut jotain pahaa, niin varokaa nahkojanne!
HÄRMÄ (vetäen esiin revolverin)
Uskalletaanko täällä minua ahdistaa?
KARMALA (siepaten kirveen)
Kyllä, ja meistä ette selviäkään yhtä helposti kuin matkatoveristanne!
Joka askeleenkin lähestyy, hän kuolee!
(Miehet ympäröivät uhkaavina hänet.)
Tokkohan! Tuollainen lelu voi pettää, mutta tämä tekee valmista jälkeä!
Syyttäkää sitten itseänne, jos laukee!
Pistäkää tuo taskuunne. Te ette ehdi sitä kauan käyttämään, jos siihen turvaudutte.
Meitä kaikkia ette voi kumminkaan kaataa yhdellä laukauksella. Ja minä, vannon, että useampaa ette ennätä.
HÄRMÄ (epäröiden)
Mitä te sitten minusta oikein tahdotte?
(Laskee aseen.)
Olen sen jo sanonut
Enhän voi muuta sanoa kuin jo ilmoitin. Ottakaa itse selvä!
Sepä nähdään! Te istutte tuohon ja siitä ette lähde, ennenkuin asia on selvä! Siitä vastaan minä!
HÄRMÄ (pistäen aseen taskuunsa)
Te uskallatte!
(Istuu raivosta kuohuen.)
(Tukkilaiset tulevat tuoden mukanaan tuntemattoman, jolla on nenäliina kierretty vasemman käsivarren ympärille.)
10:nes kohtaus.
Edelliset, Hella, Eeva, Tuntematon.
HELLA (tullen; riemuiten)
Taivaalle kiitos! Hän palasi kumminkin!
TUNTEMATON (reippaasti)
No, herra! Tässä minä nyt olen!
HÄRMÄ (kylmästi)
Minä näen sen.
Mutta missähän minä olisin nyt, jos teidän tahtonne olisi tapahtunut?
HÄRMÄ (hampaittensa välistä)
Mistä minä tiedän? Ehkä helvetissä!
Sellainen paikka on vain teidänlaisianne, roistoja varten!
HELLA (tarttuen hänen käteensä)
Te tulitte kuitenkin. Emme enää uskaltaneet sitä toivoa.
TUNTEMATON (puristaen hänen kättään)
Niin, minä tulin… Mutta toisinkin olisi voinut käydä.
Mitä siellä sitten tapahtui?
Tulomatkalla minua ammuttiin pensaikosta olkapäähän.
Hyvä Jumala, oletteko haavoittunut?!
Ainoastaan naarmu vain! Pahinta oli, että sukseni särkyivät ampujan kanssa otellessa. Ja niin jäin korpeen metrin paksuisessa lumessa jalan matelemaan.
Ja kuinka kävi ampujan?
En antanut hänelle aikaa uusia yritystään… Ja luulenpa hänen saaneen kyllikseen.
Miltä teki sitten luutnantti?
TUNTEMATON (ivallisesti)
Luikki matkoihinsa minkä ennätti.
Raukka!
Hänen sotilashyveisiinsä kuuluu virittää vastustajalleen vain ansoja.
HÄRMÄ (vimmaisesti)
Todistakaa se!
Voin ainakin todistaa jotain muuta.
Ja mitä sitten?
Ettei teillä olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikken olisikaan palannut tuolta matkalta.
Turha vaiva. Myönnänhän sen ilmankin.
No, tuo on ainakin rehellistä puhetta.
HELLA (inholla)
Konnamaista se on!
Sitä myöskin. — Teidän olisi pitänyt palkata lujahermoisempi mies väjymään, kun itse ette uskalla.
HÄRMÄ (ylös hypähtäen)
Te uskallatte syyttää minua!
(Vilkuilee levottomasti ovea.)
TUNTEMATON (rajusti)
Istukaa alas! Nyt puhumme asiat selviksi! — Te yrititte saada minut vankilaan, kun tunsin teidän mustan entisyytenne… Te tahdoitte raivata minut tieltänne, kun tiesin teidän väärennetyillä palkkauslistoilla varastavan työmiesten palkkoja… Onko teillä nyt rohkeutta vastata teoistanne?
(Syntyy hälinää.)
NÄRVÄNEN (kiivaasti).
Mitä tämä merkitsee?
HÄRMÄ (vetäen esiin revolverin ja uhaten)
Kaikkien hornanhenkien nimessä, vaikene onneton!
Kysykää, mihin hän on käyttänyt rahat, jotka hän on palkkoja alentamalla pidättänyt itselleen? Herra Tynjälällä on hallussaan todistukset siitä.
TYNJÄLÄ (vetäen esiin paperit)
Tässä ovat paperit, joista selvenee kaikki.
(Härmä vaipuu masentuneena alas.)
TUNTEMATON (vieden Hellan ja Eevan kiireestä vasemmalle)
Poistukaa joutuun täältä. Tämä ei ole sopiva paikka naisille. Nyt nousee myrsky…
(Sulkee oven.)
NÄRVÄNEN (kiukkuisesti)
Ahaa, nyt ymmärrän! Se oli siis tuo palkkojen alennus. No, sitten pojat teemme valmista! Luemme hänelle hiukan korpien lakia!
(Syntyy hurja melu, miehet heiluttavat aseitaan ja aikovat
hyökätä Hännän kimppuun.)
Konna! — Anna takaisin rahat! — Lyökää roisto maahan! — Eteenpäin!
TUNTEMATON (heittäytyen väliin, huutaen jyrisevällä äänellä)
Seis miehet! Takaisin kaikki! Ei askeltakaan, sanon niinä!
(Tynjälä koettaa myöskin hillitä heitä.)
Mitä, asetutko sinä meidän tiellemme?
Työntäkää syrjään hänet ja antakaa paukkua pojat!
Ei niin kiivaasti miehet! Kuulkaa yksi järkevä sana!
Me emme kuule ketään, emmekä anna itseämme komentaa! Tulimmaista, käykää käsiksi miehet!
(Melu yltyy uhkaavaksi.)
TUNTEMATON (survaisten heitä takaisin)
Vain minun ruumiini yli te pääsette häneen käsiksi! Sen vannon! Ja minä muserran jokaisen, joka lähestyy!
(Miehet hämmästyvät ja melu hiljenee.)
Oletko hullu! Tuommoista roistoa viitsit suojella!
Te tahdotte oikeutta ja kumminkin te itse ensimäisinä poljette sitä!
Hävetkää!
Kiittääkö häntä pitäisi?
Ei!… Te saatte oikeutta, minä lupaan sen! Mutta ei sillä lavalla!
Ettekö ymmärrä, että siten turmelette vain asianne.
KARMALA (järeästi)
Hän on oikeassa… Parasta, että annamme hänen järjestää asian. Eihän sillä nyrkkioikeudellakaan pitkälle pääse.
No, olkoon. Pääsee vain liian helpolla, lurjus.
Samahan se minusta on. Mutta asiasta täytyy tulla täysi selvyys. Ennen hän ei jätä tätä huonetta.
Sehän on tarkoituskin.
Voihan hän sen sopia hyvällä.
KALLE (vihaisesti)
Vielä sopia mokoman kanssa! Selkään!
(Kuuluu uhkaavaa murinaa miesjoukosta.)
KARMALA (karkeasti)
Suu kiinni! Ei tässä voida jokaisen mieltä noudattaa! Ryhtykää toimeen!
Jos päällikkö kirjallisesti sitoutuu korvaamaan kaiken, mitä on teiltä pidättänyt ja lupaa siirtyä täältä pois johonkin muualle, niin riittääkö se?
No, olkoon minun puolestani.
Hyvä! Hyvä!
(Myöntävää mutinaa.)
Ehkä herra Tynjälä kirjoittaa paperin?
Mielelläni.
(Menee; pöydän ääreen kirjoittamaan.)
HÄRMÄ (vimmaisesti)
Te teette sitoumuksia minun nimessäni!
Niin.
Millä oikeudella? Minä en ole mitään luvannut!
TUNTEMATON (lujasti)
Minun nähdäkseni teillä ei ole muuta mahdollisuutta. Jos te ehkä tiedätte sellaisen, niin se on toinen asia.
Se on yksin minun asiani.
No, olkoon sitten. Mutta minä en astu toista kerta: sovittajaksi, olkaa varma siitä.
Olenko sitten pyytänyt?
Hän niskoittelee! — Hän ei suostu! —
(Uhkaavaa melua.)
Niinpä jätämme hänet nimismiehen käsiin!
Ja pehmitämme hänet ensin!
(Uhkaavaa melua, tuntematon vetäytyy syrjään.)
HÄRMÄ (masentuneena)
Seis!… Minä suostun… koska minun täytyy.
Parasta on, ettette hangottele liian kauan!
No niin, missä on tuo paperi?
TYNJÄLÄ (nousten)
Tässä… Siinä on mainittuna kysymyksenalaiset ehdot.
(Poistuu pöydästä.)
HÄRMÄ (menee pöydän luo, tarttuu kynään, mutta lukee paperin ja viskaa kynän pois.)
Tuohon paperiin minä en kirjoita!
KARMALA (jäykästi)
On kirjoittaminen!
KALLE (vetäen pitkän puukon tupestaan ja iskien sen rajulla voimalla pöytään)
Lähtikö se nimi luistamaan, vai kutitetaanko tällä?
HÄRMÄ (säikähtäen)
No, no, minä kirjoitan!
(Kirjoittaa nopeasti ja poistuu pöydästä.)
Saanko nyt mennä?
Saatte. — Herra Tynjälä ottaa paperin haltuunsa.
(Tynjälä, pistää paperin taskuunsa. — Hella, Eeva, Vappu ja Sanna tulevat vasemmalta.)
11:des kohtaus.
Edelliset; Hella, Eeva, Vappu, Sanna.
HELLA (kiihtyneenä)
Mitä täällä oikein tapahtuu? En jaksanut odottaa kauemmin!
Ei mitään enää. Kaikki on jo selvänä.
HÄRMÄ (seisahtaen hänen eteensä ja katsellen häntä rajattomalla vihalla)
Ei vielä kaikki!… Tomppeli!
Mitä vielä puuttuu?
Kosto!… Meidän pelimme ei ole vieläkään lopussa! Nyt saat varoa, onneton!
TUNTEMATON (ylpeästi)
Olen valmis jatkamaan!
Oletkohan?… Sinä löit viimeisen valttisi, mutta minulle jäi vielä yksi ja nyt olet hukassa!
Tiesin mitä tein. Minua ette sillä peluita!
Saamme nähdä!… Olet kehnompi pelaaja kuin luulinkaan. Heitit
älyttömästi viimeisen turvan käsistäsi ja syöksit itsesi perikatoon!
Nyt olet minun vallassani ja saat sitä karvaasti katua. Tavottele vain
Hella Lövenborgin kättä, kunnes tavataan!
(Menee kiireesti ulos.)
12:des kohtaus.
Entiset.
Nyt siitä pahasta päästiin!
Niin te… mutta en minä!
Mitä hän tarkoitti noilla viimeisillä sanoillaan?
TUNTEMATON (hiukan huolestuneesti)
Tuo roisto on oikeassa. Nyt hän on minulle vaarallisempi kuin koskaan ennen!
Mitä sillä tarkoitatte?
Ilmaistessani hänen petoksensa menetin ainoan keinoni, jolla saatoin tehdä hänet vaarattomaksi. Nyt häntä ei pidätä enää mikään, nyt hän on vapaa kostamaan.
Se oli varomattomasti teiltä!
En tahtonut ostaa turvallisuuttani kunniani kustannuksella. Ja sen olisin tehnyt, jos olisin vaieten katsellut köyhiä työmiehiä petettävän!
VIKKI-KALLE (pontevasti)
Se on miehen puhetta! Lakit päästä, jätkät! Ja rehellinen kiitos!
KAIKKI (kohottaen lakkiaan)
Hyvä! Hyvä! Kiitos!
HELLA (liikutettuna)
Te olette aina suurenmoinen! Antakaa minunkin kiittää teitä!
(Ojentaa hänelle kätensä).
Yhdyn sydämeni pohjasta toisten kiitoksiin! — Mutta minä en ymmärrä, mitä valtaa tuolla miehellä on teidän ylitsenne?
TUNTEMATON (ylväästi)
Niin… jos seisoisimme mies miestä vastaan, niinkuin me kaksi nyt, niin nauraisin hänelle vasten naamaa. Mutta…
Mutta…?
Olenhan nimetön ja kirjaton kulkija, ja sillä seikalla on oma historiansa. Hänen takanaan on valtiollinen järjestelmä… ja minun takanani on vain… särkynyt, toteutumaton aate… josta en edes saa puhua, en edes sanoa sitä… Jospa te tietäisitte…
(Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä. On iItapuoli. Vappu askaroi uunin luona, Sanna istuu arkun kannella ja kutoo sukkaa, ja Iisakki istuu konttineen entisellä paikallaan ja syö hyvin vinhasti.)
1:nen kohtaus.
Vappu, Sanna, Iisakki.
VAPPU (tiuskaten Iisakille)
Herkeisi tuossa jo märehtimästä! Kun ei enää muuta teekään!
IISAKKI (sävyisästi).
Terveyttä se vain tietää ja pitkää ikää.
Kyllä kai… Sitä nähdessäkin jo tulee aivan kipeäksi!
Niin minäkin tulisin paljaasta näkemisestä. Mutta kun syö hiukan välillä.
Merkilliset sisukset sillä miehellä! Aivanhan tuollainen rupeaa ellottamaan!
Sukkela mies se viime talvinen maanmittari. Sanoi, että täällä pohjoisessa tarvitsee ihminen runnemmin polttoainetta… Ja se oli hiton viisas mies niin lukeneeksi mieheksi!
Nimittikö ruoja jumalanviljaa polttoaineeksi?… No, jo oli viisas!
Niin sanoi, ja se oli paikalle sanottu.
Mitähän tuo sillä tarkoitti?
Hän puhui tieteelliseltä näkökannalta tietysti! Mutta sen kun te ämmät käsitätte.
Ja sinä sitten ymmärrät paremmin mukamas!
Onhan se järkeen menevä asia! Nähkääs, se on sillä tavalla että ihmisruumiissa tapahtuu palaminen…
(Vikki-Kalle tulee.).
2:nen kohtaus.
Edelliset; Vikki-Kalle.
No, nousiko tie pystyyn?
Taitaa olla paha merrassa! Poliisit ovat varpaillaan tänään. Lieneekö vallesmanni tulossa tänne päin.
Ja mitä minä nyt syötän miehille?
Ruokaa vaan, niinkuin ennenkin.
VAPPU (karjaisten)
Rintaako minä niille annan, kun liha loppui, senkin turjake? Vai omat lihaniko tässä nyt pataan pistän?
VIKKI-KALLE (istuen pyssy polvillaan)
Ja siellä se näkyi vaaniskelevan entinen päällikkökin. Eipä taida olla hyvät mielessä!
Onko hän taas täällä? Eihän siitä ole kauan, kun hänet potkaistiin täältä pois!
Sinä näit hänet?
Tapasin metsässä ja teki mieleni antaa sille lurjukselle pienen muistutuksen kuolevaisuudesta.
Sitten sillä on pahat mielessä.
Ettäkö hautoisi kostoa?
Ole varma siitä! Mitä hän muuten teki täällä enää.
Eiköhän tuo kesyyntynyt jo viime kerrasta.
Sitä miestä ei kesytä muu kuin hyvä pamaus kunnon pyssystä. Tuntematon saa varoa nahkojaan!
Niin, kuka tietää, vaikka vielä ajaisi lyijyä kalloon, kun siellä metsässä ovat.
VIKKI-KALLE (uhkaavasti)
Se olisi hänen viimeinen pahatekonsa! En ole koskaan ajanut hirven jälestä sillä tarmolla, kuin minä ajaisin häntä.
VAPPU (ärjäisten)
Vöyriläinen perästä päin puhuu! Menet heti varottamaan häntä, niin säästyt enemmästä vaivasta.
Se on kai parasta.
(Nousee lähteäkseen.)
Odotas…. Minä tulen mukaan.
(Ottaa lekkerin mukaansa ja menevät ulos.)
3:mas kohtaus.
Sanna. Vappu.
Mitä tuo tuntematon on oikein tehnyt, kun se niin kuumasti vihaa häntä?
Vaimoväki noussut päähän. Se ne miehet hulluiksi tekee.
Ihankohan tuo tuntematon tavoittelee "Lapin prinsessaa?"
Näkeehän sen. Ja tyttö pyörii kuin kissa kuuman puuron ympärillä.
Onhan hän komea mies, ja kaikesta näkyy, että hän on parempain ihmisten lapsia.
Mutta siihen sanoo "Lapin kuningas" ei, ja sillä hyvä! Tukkilainen ei saa "Lapin prinsessaa", vaikka hän olisikin korttelia korkeampi ja plootua parempi muita ihmisiä.
(Katsoo akkunasta ulos.)
Kas, siellähän tuo prinsessa tuleekin.
4:jäs kohtaus.
Sanna, Vappu, Hella.
HELLA (tulee hätäisesti)
Eikö hän… tuo tuntematon ole täällä?
Ei. Lähti muiden mukana metsälle.
Voi, kun olisin tahtonut tavata häntä heti!
Niinkö on asia kiireellinen?
Minun täytyy silmänräpäyksessä tavata häntä, muuten on kaikki myöhäistä!
Onko sillä nyt niin hengenhätä?
HELLA (tuskallisesti)
On, hän on hukassa, jollen pian saa puhua hänelle.
Jos asia on sellainen, niin voinhan mennä hakemaan.
Oi, tehkää niin! Häntä uhkaa vaara ja olen niin levoton hänen tähtensä!
No älä sitten vitkastele, vaan ota koivet selkääsi!
SANNA (pukien)
Kohta, kun vain saan päälleni. — Mikä häntä nyt taas uhkaa?
Saatte kuulla myöhemmin. Mutta menkää nyt! Kiirehtikää!
Johan minä menenkin!
(Menee kiireesti.)
5:des kohtaus.
Hella, Vappu.
Onko se taas päällikön vehkeitä?
On… Ja hyvin vaarallisia!
Arvasin sen… Mutta häntä mentiin jo varottamaan.
Varottamaan…! Mistä sitten?
Iskä ja Vikki tästä juuri lähtivät ilmoittamaan, että päällikkö vaaniskelee näillä mailla.
Ooh, he eivät kumminkaan tiedä pahimmasta! Se on jotain muuta!
Ja mitä se sitten on?
HELLA (katsellen levottomasti akkunasta)
Hänet aijotaan vangita.
Vai niin… Ja mistä syystä nuo hänet kahlehtisivat?
HELLA (hermostuneesti)
Siitä minä en tiedä… Minä saatan vain aavistaa…
Tarvitaanhan siihen syy, kun ihminen kiinni pannaan. Olisiko hänellä takanaan jotain sellaista.
HELLA (kiivaasti)
Luuletteko, että hän on… joku… konna?
Mistä minä tiedän! Sanoohan suomalainen sananlasku, ettei syyttömän ole hätää helvetissäkään. Ehkei se pidäkään paikkaansa enää nykyään. Mene ja tiedä.
HELLA (jäykästi)
Ei ainakaan tässä tapauksessa!
(Katsoo ulos.)
Tuolla hän tuleekin! Jumalan kiitos!
Menen pois, että saatte rauhassa puhua.
(Poistuu vasemmalle.)
6:des kohtaus.
Hella, Tuntematon.
TUNTEMATON (tulee kiireesti)
Sinä täällä, Hella! Miksi?
HELLA (hätäisesti)
Kuule, sinun on heti paettava!
Minunko paettava! Ja minkätähden?
He tulevat vangitsemaan sinut! Sinä et saa hukata hetkeäkään!
TUNTEMATON (synkästi)
Minä aavistin sitä.
Eeva kertoi, että Härmä on tehnyt ilmiannon ja nimismies on saanut vangitsemismääräyksen. Ja nyt on Härmä täällä vaaniskelemassa sinua!
Haa, se konna! Hän etsii omaa perikatoaan!
Voi, älä uhmaile, vaan pakene!
En… Hän tulkoon! Minä en pelkää!
HELLA (tuskallisesti)
Minä pelkään, ettei se pääty hyvin!
TUNTEMATON (uhkaavasti)
Hän tahtoo siis vielä kerran iskeä yhteen kanssani! No, olkoon menneeksi! Minä lupaan, että se on viimeinen kerta!
Mitä sinä aijot, onneton?
TUNTEMATON (lujasti)
Katsoa vielä kerran silmiin tuota miestä, joka on opettanut minut vihaamaan!
Voi!, luovu siitä ja väisty ajoissa! Olenhan vartavasten tullut sinua varottamaan!
Et tiedä mitä pyydät! Raskasta on väistyä… aina vain väistyä!
Tee se minun tähteni!
En, sitä en tee edes sinunkaan tähtesi!
Ja miksi he sitten vainoovat sinua! Mistä syystä?
Syistä mistä vain maailman huutavin konnuus voi vangita ihmisen!
Syistä, joiden puolesta tahdon seisoa tai kaatua!
Kuinka he sitten voivat vainota sinua, jos kerran olet syytön?
TUNTEMATON (synkästi)
Sinäkin… Sinäkin Hella siis epäilet minua!
Oi, en suinkaan! Mutta ymmärräthän, että tämä tuntuu minusta kummalliselta.
Näytönkö sitten mielestäsi rikolliselta?
Et! Vaikka koko maailma sitä sanoisi, en sittenkään uskoisi sitä!
TUNTEMATON (lämpimästi)
Kiitos; Hella, luottamuksestasi! Se on kauneinta, mitä milloinkaan olen osakseni saanut! Jos sorrun, niin tapahtuu se asiain vuoksi, jotka kautta aikojen ja historian ovat olleet kunniaksi ihmiselle!
Minä uskon sen, enkä kysy enää.
TUNTEMATON (tuskallisesti)
Ja kuitenkin… nyt kun ainaiseksi eroamme, tahtoisin poistaa sinulta jokaisen epäilyksen varjonkin.
Minä luotan sinuun…
Katsos, tämä maailma on niin laaja, että se, mitä yhdessä maassa kunnioitetaan, pidetään toisessa maassa rikoksena. Jo hyvin nuorena antauduin vapausliikkeen pyörteisiin, sillä katsoin sen ainoaksi päämääräksi, joka on miehen elämäntyön arvoinen… Ja luonnollisesti jouduin vallanpitäjien epäsuosioon.
Ooh, nyt minä ymmärrän! Se on siis sentähden!
Niin… Otin osaa Viaporin kapinaan, joka oli enemmän kaunis kuin järkevä yritys. Ja sen vuoksi se olikin jo alunpitäen tuomittu epäonnistumaan. Lyhyesti sanoen, minut vangittiin linnoitusalueella ase kädessä. Ja luutnantti Härmä, joka palveli silloin laivastossa, teki kaiken voitavansa saadakseen minut tuomituksi sotaoikeudessa… Ainoastaan rohkealla paolla vältin hirsipuun…
Hän vihasi sinua siis jo silloin?
Niin… meidän katkeruutemme johtuu jo kouluajoilta. Hän on aina ollut yksi niitä, joille ylöspäin kiipeäminen on pääasia ja keinot sivuseikka. Ja nyt meidän tiemme johti tänne Pohjolaan, mutta niin eri tavalla! Hän palveli poliisimestarina jossain, käytti mielivaltaisesti asemaansa ja yleisiä varoja ja sai eron. Siitä hän velkaantui ja tahtoi huonoja asioitaan auttaakseen saada sinut…
Ooh, niin konnamaista!
Astuin hänen tielleen ja se oli vähällä jo viedä elämäni, niinkuin se nyt maksaa vapauteni.
HELLA (surullisesti)
Voi, ystäväni, kuinka paljon oletkaan saanut kärsiä vapauden tähden!
Olet koko elämäsi sille uhrannut!
Niin, Hella, joka sille tielle antautuu, hän ei saa ajatella itseään. Jokainen rahtunen vapautta on maksanut verta ja uhreja ja niin tulee aina olemaan. Ja vaikka nuorukaisvuosieni kiihkeät pyrkimykset ovatkin joutuneet haaksirikkoon — vaikka nyt harhailenkin isänmaattomana kulkurina omassa isänmaassani, niin en silti luule eläneeni turhaan! Sitä aatetta on vaalittava kaikissa olosuhteissa, kunnes tulee uusi päivä…
(Rajulla intohimolla.)
Ja se tulee kerran!
Mutta mitä me nyt teemme?
Käytämme hyväksemme niitä harvoja hetkiä, jotka meillä vielä on… Ja nyt iloisempiin asioihin, Hella!
(Vetää hänet luokseen)
HELLA (tukahtuneesti)
Minä en voi enää olla iloinen.
Ja miksi et voi?
Sinä olet riistänyt rauhani ja rohkeuteni. En ole enää oma itseni.
Sinä saavutat ne kerran takaisin, Hella! Ihminen, joka ei joskus ole itseänsä tyystin kadottanut, ei voi koskaan olla oma itsensä.
(Hämärtyy yhä enemmän.)
Sinä olet niin voimakas ja rohkea!
Se tieto antaa minulle rohkeutta rakastaa sinua, ettemme koskaan voi kuulua toisillemme…
Oi, älä sano niin…
Mikä on totta, se on sanottava! Sitten olen sinun elämässäsi vain selittämätön, tuskallinen muisto, joka käy yhä kauniimmaksi, kuta kauemmaksi se häipyy.
Ja minä… mikä olen minä sinulle?
Kuin ihana kosteikko erämaan kulkijalle. Hänen täytyy jättää se, kun matkan päämäärä kutsuu.
HELLA (kaihomielisesti)
Miksi sen täytyy niin olla? Miksi se ei voi toisinkin olla.
Siksi, ettei se, mikä on kauneinta elämässä, voi koskaan olla ikuista.
HELLA (hiljaa)
Miksei se voisi toisinkin olla?
Se on parasta niin… Miksi hukuttaisimme elämän arkihuoliin nuoruuden kaunehimman juhlamme? Ne vain himmentäisivät sen.
(Hämärtyy yhä enemmän.)
HELLA (hellästi)
Sinä olet rikastuttanut minun elämääni niin sanomattoman paljon! Sinä olet opettanut minut ajattelemaan. Sinä suuri haaveksija!
TUNTEMATON (lämpimästi)
Ja sinä olet minun parhain voittoni, sittenkuin nuoruuteni aate pirstoutui! Minäkin alotin maailman valloittamisella ja nyt maanpakolaisena valloitin "Lapin prinsessan."
Oo, sinä suuri, uljas uneksija!
(Vappu tulee ja sytyttää lamput sekä poistuu saman tien.)
HELLA (mennen akkunaan)
Kas, ulkona jo hämärtää… Lyhyt on talvinen päivä pohjolassa!
TUNTEMATON (raskasmielisesti)
Lyhyt kuin nuoruus, onni… ja koko elämä… Vain kaksi hämärää yhdessä ja loppumaton yö!
HELLA (tuskallisesti)
Ooh, se on niin raskasta! Ei, mutta laula rakas… laula jotain!
Niinkuin tahdot. Hella…
(Laulaa.)
Vain harhaa on elo taustoineen, se muista, muista, oi kulta! Mi tänään suurta on toiveineen, on huomenna virvatulta… Ei nuoruus haihtuva palata voi. ei tuntehet rinnassa ijäti soi. Siis nauti onnesta, kulta, älä kiellä lempeäs multa!
Vain harhaa on elo haaveineen, se muista, muista, oi kulta! Mi tänään näyttää jo täyttyneen, voi huomenna haihtua sulta… Mi mennyt on, et takaisin saa, siis ällös säästele riemuja maan, vaan nauti onnesta, kulta, en kiellä lempeäin sulta!
HELLA (ylivoimaisten tunteittensa kuohussa, heittäytyen hurjalla kiihkolla hänen syliinsä)
Ei, ei, sinä et saa jättää minua! Minä en laske sinua! En koskaan! En koskaan… koskaan!
(Suutelee häntä tulisesti.)
TUNTEMATON (kuohuissaan)
Hella!.. Hella…
Eroaisimmeko nyt, kuri juuri olemme löytäneet toisemme…? Ei ikinä, ei ikinä! Kuuletko!
TUNTEMATON (epätoivoisesti)
Voi, Hella! Hella!
Minä en luovu sinusta, vaikka laahaisivat sinut hirsipuuhun. En koskaan! En koskaan!
Sinä unohdat, että jokainen hetki vie meidät eroa kohden yhtä järkkymättömästi kuin tuulilasin hiekkajyväset juoksevat loppuun!
Pakene, rakas! Pakene rajan yli Ruotsiin tai Norjaan! Ja minä seuraan sinua!
Tiettömiin erämaihin…
Olemme olleet siellä ennenkin!
Kuvaamattomiin kärsimyksiin…
Minä kestän ne sinun kanssasi!
Sortumaan Pohjolan kinoksiin, rakas…
Hautaudumme niihin yhdessä! Lumivalkeiden kääriliinojen alle!
TUNTEMATON (hurjalla tuskalla)
Miksi täytyy luopua kaikesta juuri silloin, kun elämällä on parhainta tarjottavana? Mitä olenkaan tehnyt, että minua näin vainotaan?
Vain rakastanut, armas! Paljon, paljon rakastanut!
Niin, Hella! Isänmaa ja sen vapaus oli ensimäinen intohimoni! Toinen ja viimeinen olet sinä, Hella! Sinä, vain yksin sinä!
(Syleilee häntä hurjasti. Kuuluu askeleita ulkoa.)
HELLA (hypähtäen)
Kuuletko? Nyt he tulevat!
(Koettaa voimakkaalla ponnistuksella tyyntyä.)
7:mäs kohtaus.
Hella, Tuntematon, Härmä.
HÄRMÄ (tulee kiireesti)
Ahaa! Oletteko tekin täällä, neiti?
HELLA (kylmästi)
Niinkuin näette, herra.
HÄRMÄ (ilkeästi)
Jäähyväisillä varmaankin?
Niin.
(Kääntää hänelle selkänsä.)
Jos isänne tuntisi teidän innostuksenne tänne erämaahan, ei teitä niin usein täällä näkyisi.
Minulla on vapauteni olla missä tahdon.
Epäilemättä. Teidän mieltymyksenne vain käy yli tavallisen ihmisjärjen.
Te unohdatte oman arvonne, neiti.
HELLA (ylpeästi)
Minä en unohda mitään ja siksi juuri olenkin nyt täällä. Mutta minä tunnen miehen, joka on unohtanut kunnian ensimäiset alkeetkin!
Olisi hauskaa kuulla, kuka tuo mies on?
Olkaa hyvä! Hän seisoo juuri edessäni!
(Kääntyy pois.)
Kiitoksia! Vähempää en odottanutkaan teidän viimeaikaiselta kehitykseltänne! — Mutta se ei hyödytä miltään…
TUNTEMATON (jäykästi)
Saanko kysyä, kummalle meistä teillä on asiaa?
HÄRMÄ (kiukkuisesti)
Teille, herra seikkailija! Olipa hyvä, että tapasin teidät!
TUNTEMATON (synkästi)
On ennenaikaista sanoa vielä, kuinka hyvä se oli.
Kuinka niin?
Meidän tapaamisemme ei ole vielä lopussa.
Ainakin tämä on viimeinen kerta toivoakseni.
TUNTEMATON (kolkosti)
Niin luulen minäkin. Meidät on kohtalo määrännyt vihaamaan toisiamme… ja se on vaarallista!
HÄRMÄ (kiehuvalla vihalla)
Niin, onneton! Te olette askel askeleelta seisonut minun tielläni ja tehnyt tyhjäksi kaikki minun ponnistukseni… Minä sanoin teille, että tulen raivaamaan teidät tieltäni! Ja minä pidän sanani! Teidän olisi pitänyt uskoa se!
Ja minä varoitin teitä!
Mistä sitten?
Käyttämästä noita keinojanne!
Se on minun asiani!
Mutta se on myöskin minun! Te olette taistellut keinoista välittämättä.
Jos minä teen samoin, päättyy se teille onnettomasti!
Sitä varten alen minä kyllä varustautunut. Eikä teidän aikanne täällä tule kovin pitkälliseksi. Siitä olen minä pitänyt huolen.
Tiedän sen jo!
Tuo nainenko sen sanoi teille?
Niin… tämä nainen!
Sen arvasinkin!
TUNTEMATON (kuohahtaen)
Pyydän teitä oman itsenne tähden puhumaan hänestä kauniimmin!
En kaipaa teidän neuvojanne!
TUNTEMATON (uhkaavasti)
Vielä viimeisen kerran minä varoitan teitä! Teillä ei ole mitään oikeutta sotkea viatonta henkilöä meidän keskinäiseen kiistaamme! Kaikkein vähimmin loukata häntä.
HÄRMÄ (ilkeästi)
Te saatte luvan alistua siihen!
TUNTEMATON (hurjasti)
En koskaan! Silloin en olisi mies!
Te olette arka rakastajattarestanne, herra seikkailija! Se on kaikkien uneksijoiden tapa.
HELLA (kipeästi satutettuna)
Ooh, tuota kurjaa!
TUNTEMATON (suunniltaan raivosta)
Konna! Se oli viimeinen solvauksesi!
(Hyökkää hänen kimppuunsa.)
HELLA (heittäytyen väliin)
Seis! Älä koske siihen kurjaan!
HÄRMÄ (ojentaen revolverin)
Pysy alallasi, mies, tai kuolet!
TUNTEMATON (hurjana)
Mahdollista sekin, vaikkei niinkään varmaa! Mutta se ainakin on varmaa, että sinä kuolet nyt, roisto!
(Ponnistelee vapautuakseen Hellasta.)
HÄRMÄ (silminnähtävästi tahtoen viedä kohtauksen viimeiseen äärimmäisyyteen, saadakseen tilaisuuden ampua hänet)
Hillitkää rakastajaanne, muuten minä en vastaa seurauksista!
Enkä minä!…
(Syöksyy kuin tiikeri Härmän kimppuun. Tämä laukaisee, mutta se menee yli. Hella vaipuu kiljahtaen tuolia vasten. Tuntematon työntää taistellen Härmän vasenta ovea vasten, vääntää häneltä aseen ja laukaisee kerran.)
Apua! Apua!… Oh… oh… oh!
(Vaipuu vasemmasta ovesta ulos ja jää liikkumattomana makaamaan.)
8:sas kohtaus.
Tuntematon, Hella. Vappu.
VAPPU (hyökäten kiireesti sisälle)
Mitä hornan mellakkaa tämä on?!
TUNTEMATON (astuen muutamia askelia kuin unessa, pudottaa revolverin lattialle ja vaipuu tuolille istumaan.)
Se on jo ohi.
HELLA (tuskallisesti)
Oletko haavoittunut?
En.
Mutta hän ampui sinua!
TUNTEMATON (kolkosti)
Se meni ohi… mutta minun sattui… liiankin hyvin.
VAPPU (tarkastellen kaatunutta)
Siltä näyttää. Tuo mies on saanut osansa!
Onnetonta!
No, sitäpä hän etsikin! Olisi osannut olla ihmisiksi!
(Menee ulos.)
9:säs kohtaus.
Hella, Tuntematon.
HELLA (yrittäen katsoa kaatunutta, mutta heittäytyy väristen tuntemattoman syliin.)
Onnetonta! Mitä oletkaan tehnyt!
Sitä ei voinut välttää…. Kaikki johti kohtalokkaalla välttämättömyydellä siihen… Meidän vihamme oli siksi hyvä ja sovittamaton… Ja minä aavistin sitä jo edeltäpäin.
Miksi hänen pitikään vainota sinua!
Niin, miksi… miksi ihmiset vainoovat toisiaan?
Ja mitä nyt aijot tehdä?
En tiedä. Ensi kerran elämässäni olen epävarma. Sillä nyt minua painaa rikos.
Pakene ennenkuin he tulevat! Pakene erämaahan. Sieltä ei sinua kukaan voi tavoittaa.
Enhän ole rosvo! Minun täytyy selittää tekoni syyt.
Mutta sinä joudut vankilaan!
Silloin saa herran nimessä olla niinkuin on. Minä en pakene!
(Tukkilaiset tulevat sisään.)
10:nes kohtaus.
Edelliset; Tukkilaiset.
Mitä täällä on tapahtunut?
TUNTEMATON (viitaten vasemmalle)
Viimeinen selvitys.
Kuinka se oikein tapahtui?
Hän tuli ilmoittamaan, että minut aijotaan vangita. Sitten hän pahasti solvasi neiti Lövenborgia… En voinut sietää sitä, vaan iskin häneen kiinni!
Mutta hän ampui ensiksi!
Sitten väänsin häneltä aseen ja… ja laukasin… Minä kärsin hänen konnuuttaan viimeiseen saakka!
Sen voin minäkin todistaa!
TUNTEMATON (nousten, voimakkaasti)
Olen tahtomattani tehnyt rikoksen, mutta miehen kunnia ei sallinut muuta! Menetelkää kanssani niinkuin parhaaksi näette.
Me uskomme, että olette menetellyt kuin kunnon mies…
(Vaikenee liikutettuna.)
Varmasti! Hänellä oli liiankin pitkä kärsivällisyys!
Mutta mitä me nyt teemme? Tämän jälkeen hän ei voi jäädä tänne.
KARMALA (ottaen laukun seinältä ja ojentaen sen Tuntemattomalle)
Tämä sisältää viikon ruokavarat… ja siellä nurkan raossa on hyvin voideltuja suksia… (Ojentaa hänelle kätensä.) Hyvästi?
TUNTEMATON (puristaen hänen kättään) Kiitos!… Ja… hyvästi?
Annammeko hänen mennä?
Annamme! — Hän menköön! — Metsien vapaata poikaa ei kukaan saa pidättää!
HELLA (painautuen häneen kiinni)
Sinä lähdet pois?… Enkä koskaan… koskaan enää saa nähdä sinua!
Nämä miehet panevat minun kohtaloni omiin käsiini… Ja minä otan sen heiltä vastaan.
HELLA (valittaen)
Ja mitä jää sitten minulle?
Se, mitä ei kukaan voi sinulta riistää: muisto.
Koskaan en tule sinua unohtamaan, sinä suuri ja tuntematon!
TUNTEMATON (hellästi)
Minä tiedän, että sinä tulet aina muistamaan nimetöntä erämaan kulkijaa. Enkä minä koskaan unohda sinua. Hella!
HELLA (tuskallisesti)
Sinä tulit minun elämääni suurena ja ylivoimaisena kuin myrsky. Ja pelkäänpä, ettei sinun lähdettyäsi ole minussa muuta jälellä kuin hävitystä ja sirpaleita.
Rohkeutta, Hella!… Myrskyn jälkeen paistaa kirkkaimmin päivä!… (Suutelee häntä otsalle.) Voi hyvin, Hella!… Muistele joskus minuakin!… Hyvästi… armas lapsi!
Hyvästi… rakas! Minä muistelen sinua ja elän sinun aatteellesi, kun en voinut elää sinulle!… Suokoon kohtalo sinulle rauhan!
TUNTEMATON (kirkkaasti)
Ja nyt pojat… vielä kerran "Erämaan laulu"… jäähyväisiksi!
(Kuoro laulaa:)
Miss' aukee Pohjolan metsien vyö, revontulten salamat taivaalle lyö, työ ankara heimon on huimapään, joka uhmaa viimoja talvisään. Elo hehkuva on, läpi nietosten, käy retki miesten parhaiden. Hei, telmettä karhujen lailla on taistelu Pohjolan mailla!
Miss' alkaa ääretön yö erämaan, ikitunturit nostavat huippujaan, siell' kalskuu ja ryskää, luistaa työ, siks' kunnes koittaa viime yö. Elo hehkuva on, vaan hankihin voi päättyä retki parhainkin. Hei, nukkuvan karhun lailla, saa uinua Pohjolan mailla!
(Ensimmäisen värssyn lopussa avaa Tuntematon oven, jolloin näkyy hämärä talvinen erämaa ja Pohjoisessa revontulten loimu.)
TUNTEMATON (laulun vaiettua, melkein hurjalla riemulla)
Se on minun kotilieteni hehkua!
(Syöksyy kiireesti ulos.)
HELLA (heikosti huudahtaen)
Hän meni!…