The Project Gutenberg eBook of Hans Lange: Näytelmä viidessä näytöksessä
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Hans Lange: Näytelmä viidessä näytöksessä

Author: Paul Heyse

Translator: C. Edv. Törmänen

Release date: July 27, 2019 [eBook #59989]

Language: Finnish



*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HANS LANGE: NÄYTELMÄ VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***


E-text prepared by Tapio Riikonen



HANS LANGE

Näytelmä viidessä näytöksessä

Kirj.

PAUL HEYSE

Alkukielestä suomentanut

C. Edv. Törmänen






Hämeenlinnassa,
Hämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella,
v. 1879.




Jäsenet:

SOPHIA, Pommerin herttuatar.
BUGSLAFF, hänen poikansa.
EVALD von MASSOV, hänen hovimarsalkkinsa.
JÜRGEN von KROKOV  |
HANS von PUTKAMMER | pommerilaisia aatelismiehiä.
JOST von DEVITZ    |
KLAUS BARNIM, Rügenvalden pormestari.
ACHIM, Massov'in palvelia.
HANS LANGE, talonpoika Lanzkessa.
GERTRUD, hänen äitinsä.
DÖRTE, hänen tyttärensä.
HENNING, hänen palkka-renkinsä.
HENOCH, juutalainen, eläin-kauppias.
NIELS ERICHSON, ruotsalainen ase-seppä.
VEIT KLINKER, vangin-vartia.
Pommerilaisia aatelismiehiä. Rügenvalden raatiherroja ja porvareita.
Palvelioita ja talonpoikia.

Tapaus Rügenwaldessa ja sen läheisessä Lanzken kylässä, Itä-Pommerissa,
v. 1476.




Ensimäinen näytös.


Huone herttuallisessa linnassa Rügenvaldessa.


Ensimmäinen kohtaus

    Herttuatar Sophia (tulee kirje kädessä, häntä seuraa) Palvelia.

_Herttuatar_. Mene herra Evald von Massov'in luo. Sano että minä pyydän
hänen heti tulemaan tänne. -- (Palvelia pois. -- Herttuatar on tullut
keskelle huonetta, seisoo siinä). Viisi vuotta eroitettuna
puolisostani! Mikä vaikuttanee, että hänen nyt kirjoittamansa kylmät
rivit saavat minun vapisemaan kovemmin, kuin hänen lempi-kirjeensä
muinoin? Kauhistuukko ihminen ainoastaan silloin, kun huomaamattansa
tarttuu kuollehen jää-kylmään käteen? (Katselee kirjettä
tuskallisesti). Eiköhän tuossa tuhassa kiilune kipunatakaan enää?


Toinen kohtaus,

    Herttuatar. Massov (tulee).

_Massov_. Rouva herttuatar -- -- --

_Herttuatar_. Minä kutsutin Teidät luokseni, Massov; tarvitsen
neuvoanne. Puolisoni on lähettänyt minulle kirjeen. Keskellä riehuvaa
sotansa melskettä Brandenburgia vastaan on hänellä ollut aikaa
muistella minua, kun nyt huomasi olevansa tilaisuudessa tuottamaan
minulle uusia tuskia. Hän vaatii minulta poikaani, joka juuri nyt tulee
täysikäiseksi ja on muka kylläksi vaurastunut isänsä rinnalle aseita
käyttämään.

_Massov_. Ja -- Siinäkö kaikki?

_Herttuatar_. Kaikki? Saattaako äidiltä pyytää uhria suurempaa, kuin
luopumaan pojastaan?

_Massov_. Ja kuitenkin -- pyydätte minulta neuvoa. Minun mielestäni on
äidin oma neuvo paras neuvo tämmöisessä asiassa.

_Herttuatar_. Hyvä Massov. Mutta jos ei tämä kirje koskisikkaan
ainoastaan äitiä? Jos myöskin _ruhtinattaren ylevyys_ -- (hiljemmin)
jos _vaimon sydänkin_ tahtoisi neuvon-antoon yhtyä? -- Massov, viisi
vuotta on pitkä aika. Tämä aika on tehnyt minut kahtakymmentä vuotta
vanhemmaksi. Mutta ehkä on se _hänestäkin_ pitkältä tuntunut? Ehkä on
se hänestäkin ollut tukalampi, ikävämpi, kuin hän huomata antaa, ja
ehkä hän kutsuu Bugslaff'in luokseen, toivoen pojan kautta -- voivansa
liittyä äitihin jälleen? -- -- Minä vain kuvittelen siten, Massov.
Mutta voisihan se toki olla mahdollistakin, eikö totta, voisihan se
olla mahdollista?

_Massov_. Sallitteko -- --?

_Herttuatar_ (antaa hälle kirjeen). Lukekaa! Siitä on pitkä aika, kun
minä häneltä sain kirjeitä, joita en kellekkään näyttää saattanut. --
No, Massov?

_Massov_. Todellakin kummallista. Ei edes uhkausta, ei edes solvausta
Teidän uskollista palveliaanne kohtaan.

_Herttuatar_ (elävästi). Eikö totta? Noiden kylmien rivien välissä
piilee joku salainen aikomus.

_Massov_. Varmaankin joku salainen aikomus.

_Herttuatar_. Ja mitä _Te_ näette noiden rivien välissä?

_Massov_. Että Eerikki-herttua tarvitsee rahoja pitkällisen sotansa
käymiseen ja on otolliseen aikaan muistanut aarteet, jotka hänen
puolisonsa, Tanskan prinsessana, toi muassaan Pommeriin ja varmaankin
säilytti Rügenvaldeen, paetessaan puolisonsa, juuri tuon saman
Eerikki-herttuan häpeällistä kohtelua.

_Herttuatar_. Te teette hälle väärin, Evald. Halveksittava hän ei ole.
Monen vuoden elämän vaiheet ovat saattaneet masentaa tulista kiivautta,
joka hänen hyviä ja suuria ominaisuuksiaan himmensi. Väärin tein
minäkin. Minä olin itsekäs, min'en seurannut hänen tahtoaan. Minä
tuskistelin, kun hän yhä oli luotani poissa, ainaisissa taisteloissa,
ja kostin sen, kun hän kotiin palasi. Pojalleni olin nurja, kun hän
piti isästään enemmän, kuin minusta. Kun nyi silmäilen mennyttä aikaa,
täytyy mun lausua itselleni: Jos olisit ollut lempeämpi, olisi sua
lempeämmin rakastettukin.

_Massov_. Silloin, -- suokaa anteeksi suora puheeni: Silloin tunsitte
itsessänne enemmän kuninkaallisuutta, kuin nyt. Silloin ette olisi
saattanut ajatellakkaan panna alttiiksi poikaanne, voittaaksenne isän
sydäntä jälleen. Semmoisena tapasin teidät Gollnov'in linnan
häpeällisessä vankityrmässä, ja olen siitä saakka pitänyt Teitä
palvelemisen elämäni tarkoituksena. Minulle oli kylliksi palkkaa siitä,
että sain palvella prinsessaa. Lähettäkää nyt poikanne sanomaan
isällensä: Äiti on tullut myöntyväisemmäksi ja tahtoo kernaasti
luoksesi jälleen, ja sen merkiksi on hän armossa antanut virka-eron
pelastajalleen ja suojelialleen Evald von Massov'ille -- koska sitä
vihaat.

_Herttuatar_. Lauseenne ovat katkerat. Ken ajattelee siten?

_Massov_. Se, joka Teidän silmillänne katselee tämän kirjeen rivien
välejä. (Antaa kirjeen takaisin).

_Herttuatar_. Olenko tehnyt pahoin teitä kohtaan? Suokaa se mulle
anteeksi, Evald. Sydämeni on surua täynnä. Te olette oikeassa: Keinoni
olikin kehnosti valittu. Vaikkapa sovinto vielä olisikin mahdollinen,
poikani ei sitä välittää saa. Suurimman tuskan tnottaapi mulle se
katkera huomaus, että hän päivä päivältä yhä kauvemmaksi poistuu
minusta.

_Massov_. Hän on isänsä kuva.

_Herttuatar_. Ja kuitenkaan en tätä kauvemmin voi kärsiä. Me olemme
käyttäneet kovuutta. Poikani on siitä vain kovaluontoisemmaksi tullut.
Jos olisimme kohdelleet häntä hellemmin, olleet myöntyväisemmät häntä
kohtaan -- --

_Massov_ (tyynesti). Ja ehkä lähettäneet hänen isänsä luoksi, missä
olisi saanut nauttia vapaata sota- ja leiri-elämää, huveja, juominkeja
sekä suloisia naisia -- -- --

_Herttuatar_. Te olette säälimätön, ystäväni!

_Massov_. Niinkauvan kuin te minua tuolla kunnia-nimellä mainitsette,
suokaa anteeksi, että harrastan tukehduttaa tuon pojan innollista
taipumusta hekumalliseen elämään. Minulla on suunnitelma, jonka tänään
ai'oin Teille esittää. Minunkin täytyy myöntää, että Bugslaff viimme
aikoina on mennyt taaksepäin sekä sielunsa että ruumiinsa suhteen. Hän
on laihtunut, hänen yönsä ovat olleet unettomat, hänen käytöksensä
ärtynyt ja samalla on hän salamielisen haaveksiva.

_Herttuatar_ (huo'aten). Hän ei viihdy äitinsä luona!

_Massov_. Sentähden tekisi lyhyt ero-aika --

_Herttuatar_. Ai'otteko lähettää hänet pois?

_Massov_. Ainoastaan maalle, aivan lähelle, raittiisen ilmaan,
jossa hällä on tilaisuutta voimiensa käyttämiseen. Täällä -- sen
tiedätte itsekkin -- muodostuu jok'ainoa hälle suotu vapaus
huikentelevaisuudeksi. Tunnettehan Lanzken kylän, kolmen tunnin matkan
päässä.

_Herttuatar_. (Nyykäyttää päätään).

_Massov_. Minä kuulin kerrottavan Hans Lange nimisestä miehestä, jolla
on suuri talo Lanzkessa; hän on teidän vuokra-miehiänne; siellä olisi
nuori junkkeri aivan kuin äitinsä luona. Minä lähetin kutsumaan Hans
Langea kaupunkiin ja odotan häntä joka hetki.

_Herttuatar_ (malttaen). Minulla ei ole muuta tukea, kuin te. Minun
täytyy luottaa teihin!

_Massov_. Joku tulee; Jürgen von Krokov, kuulen ma.

_Herttuatar_. Tuo siivoton mies törkeine pilapuheilleen on minulle
ilettävän vastenmielinen.

_Massov_. Ja kuitenkin on teillä täysi syy olla sitä hälle
huomauttamatta. Sillä jos hän, suurine aatelis-puolueineen, rupeaisi
puolisonne puolustajaksi, ei herttuan enää tarvitsisi nähdä vaivaa
kirjeitten lähettämisestä, niinkuin nyt. Hän ryntäisi julkeasti tähän
uskolliseen kaupunkiin ja ottaisi, mitä te ette hyvällä antaisi,
poikanne, aarteenne -- vapautenne. Onni vain, että Itä-Pommerin
aatelisto on häntä vastaan, että tämä Krokov, Putkammer,
Zitzevitz -- -- --


Kolmas kohtaus.

    Entiset. Jürgen von Krokov (keski-ovesta. Viimeksi) Achim.

_Krokov_. Tuhannen tuhatta hornan kiehuvaa kattilaa, Massov -- vai niin
-- rouva herttuatar!

_Herttuatar_ (istun). Hyvää päivää, herra von Krokov. Kuinka kuluu
aikanne pikku Rügenvaldessamme?

_Krokov_. No niin, ruhtinaallinen armo, kiitos kysymästä! Tiedättehän:

    Salomo, hän oi' viisas mies,
    Hän Bacchon seuran arvon ties';
    Bacchon seurass' aamuisin:
    Ja Venuksen aina iltaisin --

vaan täällä ei ylipäänsä ole Venus-rouvasta suurin puhettakaan;
miesväki heittää heti uhkaavia mörönsilmäyksiä, kun vain rupeaa heidän
vaimojaan -- niin, niin, min'en jatka, Massov. Ja muutenkin, min'en
enään ole juuri siinä iässäkään. Mutta mitä Bacchoon tulee -- (hiljaa).
Evald hoi, Devitz istuu tuolla alhaalla aamu-maljan ääressä, hän
lähetti minut tänne -- -- --

_Herttuatar_. Oletteko ollut markkinoitamme katselemassa, herra von
Krokov?

_Krokov_. Sieltähän minä nyt juuri tuloa teen. Siellähän on itse
lempo irti, ilmassa-hyppiöitä, marakatteja, tanssivia karhuja,
Turkin-musiikkia, jotta silmät ja korvat umpeen käyvät. Mokoma ei
huvita minua, rouva herttuatar. Minä mielemmin ärsytän karhuja, kuin
näen niiden tanssielevan muiden kesyjen kristittyjen tavoin. Mutta mitä
minun pitikään sanoman, minä näin junkkerinnekin siellä markkinakojujen
välissä.

_Massov_. Bugslaff'inko? Mahdotonta!

_Herttuatar_. Minä annoin hälle luvan, Massov. Minua säälitti, kun näin
hänen synkkänä ja äänetönnä istuvan kirjojensa ääressä, kuunnellen
miten markkina-väki hänen ikkunansa alla elämöi.

_Krokov_. No niin, Massov, mitäpä pahaa siinä? Olemmehan mekin
aikoinamme olleet nuoria ja olemme kernaammin töllistelleet jättiläisiä
ja muita kummituksia, kuin aasinvuodalle piirrettyjä variksenjalkoja.
Muuten näyttää minusta, että sinä pidät nuoren herran ohjakset liian
kireellä. Siksipä hän näyttääkin niin menehtyneeltä ja kurjalta kuin --
empä sanokkaan.

_Massov_. Minun luullakseni vastaan minä hänen kasvatuksestaan.

_Krokov_. Luonnollisesti, ystäväiseni. Mutta ei kukaan voi toiselle
opettaa sitä, jota ei itsekkään ymmärrä.

_Massov_. Mitä se olisi?

_Krokov_. Juomista, mässäämistä. Sitä pitää ajoissa opettaa niin
nuorelle herralle, kuin Bugslaff-herttua on, muuten ei hänestä
ikipäivinä tule miestä, joka valtiollisissa asioissa pitää oikean
kurssinsa vielä silloinkin, kun toiset jo pöydän alla purjehtivat.
Enköhän lie oikeassa, Teidän ruhtinaallinen armonne?

_Herttuatar_ (pakoitetulla naurulla). Minun olisi kai pitänyt laittaa
hänet Teidän kouluunne?

_Krokov_. Silloin ei hän oliskaan ollut huonoissa käsissä. Ja
viinipikari on aina parempi, kuin arpa-pikari.

_Ruhtinatar_. Taivaalle kiitos, hän ei tunne kumpaakaan.

_Krokov_. Eikö tunne? Teidän tietonne on harhatiellä, -- älkää
pahastuko. Sillä arvatkaapa, missä minä armollisen junkkerin tapasin.
Erään olutkapakan edessä, kahden lurjusmaisen porvarin-pojan seurassa.
Ne veitikka-nulikat onkivat arpa-nappuloiden avulla taalerin toisensa
jälestä nuoren herramme taskusta.

_Herttuatar_. Kuinka?

_Krokov_. Hän oli niin syvämielisesti kiintynyt työhönsä, ett'ei
kuullut eikä nähnyt minuakaan. Hahaha, pidä kunnianas, Massov!

_Massov_ (kiivaasti). Älä joutavia laskettele, Jürgen. Junkkerilla ei
ole rahoja, millä peliin saattaisi ryhtyä.

_Herttuatar_. Anteeksi, ett'en ole Teille sitä sanonut. Minä annoin
hälle vähän rahaa, että saisi ostaa jotain torilla. Jos olisin
aavistanut -- -- --

_Massov_ (tuimasti). Täten huomaan minä jo saaneeni virka-eron ja
luovun siis nyt heti sekä toimestani että kaikesta muusta
edesvastauksesta, jättäen ne Teidän käsiinne jälleen.

_Herttuatar_. Evald, Te ai'otte siis -- -- --?

_Krokov_. No, mutta kuules, veikko, mokoma tuimuus ompi turhuutta.
Antakaa hänen vain pötkiä tiehensä, rouva herttuatar! Ottakaa _minut_
hänen sijaansa hovimestariksi. Minä kyllä istutan junkkeriinne
ihmistapoja, jotta maailma sadan peninkulman päässä lausuu: Kas, siinä
oikea pommerilainen!

_Herttuatar_ (nousee, hiljaa Massov'ille). Ettehän toki minun tähteni,
hänen läsnä-ollessaan, toimittane ikäviä tapauksia.

_Massov_. (Kumartaa kylmästi).

_Krokov_. No, kuinkas on laita, Massov? Devitz odottaa. Rouva
herttuatar -- -- --

_Achim_ (Tulee, kuiskaa jotain Massov'in korvaan).

_Massov_ (viittaa Achimia menemään pois; lähenee herttuatarta, hiljaa).
Tuo talonpoika Lanzkesta on tullut. Jos tahtonne vielä on -- -- --

_Herttuatar_. Minä jätän sen Teidän tehtäväksenne, Evald. Tutkikaa
häntä, jotta huomaisitte, kasvattaako hän poikaa rehellisyyteen ja
siveyteen. Sittemmin puhuttelen häntä itse. Nyt huomaan, niin pitää
olla, vaikkapa senkautta jäänkin haikeaan kaipaukseen, yksinäni vallan.
-- Herra von Krokov -- -- --. (Ojentaa kätensä Krokov'ille, joka
ystävällisillä nöyryyden-osoituksilla seuraa häntä vasemmalle).


Neljäs kohtaus.

    Massov (yksin).

_Massov_. Bugslaff pitää mun saada täältä pois, kun vielä on aika
otollinen. Herttuattaren heikkoudet sekä aateliston ahnas suosio
riistää pian ohjakset käsistäni ja kukistaa kaikki aikeeni. Miks'en
sitä ennemmin huomannut! Nyt saattaisin vapaasti hengittää; minulla ei
olisi joka askeleella tuon poikosen vihansilmäys esteenä, vaan olisin
tämän maan _hallitsia_, ja tämä rouva -- vait, tuollapa tuleekin Hans
Lange. Jos hän vain on minun miehiäni, en vielä ole mitään kadottanut.


Viides kohtaus.

    Massov. Hans Lange (astuu sisään: Achim, joka avaa hälle oven,
    poistuu heti. Lange, kumarreltuaan, jääpi ovensuuhun, toki
    osoittamatta liiallista nöyryyttä).

_Massov_ (tarkastellen Langea). Sinähän olet Hans Lange Lanzkesta?

_Lange_. Olen niin, herra hovimarsalkki.

_Massov_ (istuu). Tule lähemmäksi, hyvä ystävä! Istu.

_Lange_ (tullen etu-alalle). Kiitän, hyvä herra. Minä tiedän
velvollisuuteni.

_Massov_. Sinä asut hedelmällisessä paikassa: Lihavat maat, hyvät
laitumet, elukat ja ihmiset hyvissä voimissa.

_Lange_. Synti oisi valittaa. Taivahan siunaus kaikkia johtaa.

_Massov_. Sinä olet myöskin älykäs ja hurskas. Ihmiset kertovat sinusta
pelkkää hyvää; sinä näytät viisaammalta, kuin muut tavalliset
talonpojat.

_Lange_. Eipä suurin kehumista, hyvä herra. Joukossa jotain.

_Massov_, Kerskaileminen ei kuulu olevan sinun mieli-syntejäsi. Onko
sinulla lapsia?

_Lange_. Yksi tytär on, hyvä herra. Toiset ja kaksi poikosta kuolivat
rokkoon.

_Massov_. Ja vaimo?

_Lange_. Hänet saatoin multaan jo kolme vuotta sitte. Hän oli oikea
talonpojan-emäntä, jommoisia enää harvassa löytyy. Siitä saakka on
Dörteni hoitanut taloutta, sillä äitini on jo seitsemänkymmenen.

_Massov_. Entä sinä itse?

_Lange_. On minullakin jo viisikymmentä niskoillani. No, eipä ne vielä
toki liiaksi paina.

_Massov_. Sinä pidät kai väkesi kovassa kurissa?

_Lange_. Minun tietääkseni ei sitä vielä kukaan ole valittanut.

_Massov_. Älähän toki, Hans! Sehän juuri pääasia. Lapsien ja
palkollisten pitää aina muistaa alamaisuutensa herransa suhteen. Eikö
niin?

_Lange_. Niin kai, hyvä herra. Mutta äitini sanoo aina: Liika on
liikaa, tuuma tuntuu nenänkin pituudessa.

_Massov_ (nousee, lähenee häntä: lyöden häntä olkapäälle). Sinä olet
minun mieleiseni mies, Hans Lange.

_Lange_. Liika kunnia, herra hovimarsalkki. (Itseks.) Mitä penturia tuo
mies oikeastaan meinaa?

_Massov_. Kuuleppas, minä tarjoon sulle virkaa.

_Lange_. Taivas varjelkoon! Minä olen vain tavallinen, raaka
talonpoika, minusta tulisi liian nolo virkamies.

_Massov_. Älähän vielä, Hans! Sinä saat kunnian-viran, joka ei tuota
sulle mitään vaivaa, mutta suurinta kiitollisuutta.

_Lange_. Jos tarkoitatte jotakin virkaa hovissa, saisitte minusta
kepuli-palvelian. Ee-e', hyvä herra, anteeksi; kun minä vain
rehellisesti elän ja kuolen Lanzkessa, kristillisesti maksan verot ja
kymmenykset ja -- (itseks.) lempo leukas liittäköön! Jospa nyt olisin
sadan peninkulman päässä tästä.

_Massov_ (itseks.). Kaikessa talonpoikais-viisaudessaan on hän
yksinkertainen eikä hänessä ole pisaratakaan kunnianhimon verta.
(Ääneen). Pitkittä puheitta, Hans: Mitä sanot, jos rouva herttuatar
lähettää nuoren junkkerinsa sinun luokses maalle ja käskee sinun pitää
häntä tarkasti silmällä?

_Lange_. Kuulkaas, herra, onko tuo nyt totta, vai leikkiä?

_Massov_. Totista totta. Poikonen on yht'äkkiä laihtunut ja käynyt
kipeänkarvaiseksi, eikä hänen muutenkaan ole hyvä olla kaupungissa.
Kirjat ovat hälle vastenmielisiä, toimettomuudessaan ryhtyy hän
kaikenmoisiin koiranjuoniin ja saattaa äiti-rouvalleen surun toisensa
jälkeen. Sinun luonasi olisi hänellä ilmaa ja vapautta liikkuakseen, ja
vahingoittamatta muita. Hän pitää paljon raskaasta työstä, raa'asta
seurasta, muinais-pommerilaisista tavoista. Siellä saattaa hän kyllä
renkien kanssa oppia kylvämään ja kyntämään ja ajelemaan, sekä saapi
väli-aikansa tyttöjen kanssa hupaisesti kuluttaa.

_Lange_. Mutta, hyvä herra, sitenpä ei eletäkkään Lanzkessa.

_Massov_. No, siis saatat sinä estää häntä. Sinulla on täysi valta
menetellä häntä aivan oman mielesi mukaan.

_Lange_. Maamme hallitsiaa?

_Massov_ (purren huuliaan). Onko hän -- --? Jumala tietää tokko hänestä
sitä tuleekaan. -- Ensinnäkin pitää hänen oppia ankaraa siveyttä ja
kuuliaisuutta, ja hänen äitinsä luottaa sinuun, -- sinä ryhtyisit
asiaan ankarammin ja älykkäämmin, kuin kukaan muu. Anna vastaukses:
Otatko sen tehdäkses?

_Lange_. Siihen toimeen -- valitkaa joku toinen, hyvä herra.

_Massov_. Kuinka?

_Lange_. Minä kyllä osaan tehdä oikean talonpojan
karhun-tanssittajasta, joka ei sormiaankaan tunne, mutta mitä oikeaan
herttuaan tulee, sitä en itsekkään niin tarkoin ymmärrä, en ainakaan
koskaan ole sitä mietiskellyt.

_Massov_. Sin'et ymmärrä tarkoitustani. Sinun ei pidäkkään hänestä
prinssiä kasvattaman; pöyhkeä hän jo on kylliksi ja vielä enemmänkin ja
on yhä pää täynnä ruhtinaallisia itsepintaisuuksia. Talonpoika sinun
hänestä saaman pitää, kuuletko, ja vaikkapa siinä liiaksikin
onnistuisit -- se ei olisi vahingokses. Ymmärrätkö nyt?

_Lange_ (katselee häntä terävästi; äänettömyys). Luulenpa huomanneeni
jotakin, herra hovimarsalkki.

_Massov_ (jatkaa). Pommerin vastaisen hallitsian pitää ymmärtää
maanviljelystä, muuten hän syöksee maan turmioon, kuten nyt junkkerin
isäkin, joka ainaisilla sodillaan oras-vainiot hiekka-autioiksi muuttaa
ja vilja-varastot armeijansa ylläpidoksi tyhjentää. Siten ei saa
vastaisuudessa tapahtua.

_Lange_ (viekkaalla varovaisuudella). Hm! Eipä hullummasti sommiteltu.

_Massov_. Ymmärrätkö nyt? No, sinä suostut siis?

_Lange_ (katsellen häntä teeskennellyllä vilpittömyydellä). Empä vainen
sittenkään, hyvä herra.

_Massov_. Miks'et? Sano syysi!

_Lange_. Kyllä kai Te löydätte muita.

_Massov_. Mutt'en parempia, kuin sinä. Syysi!

_Lange_. No, siinä on nyt ensinnäkin alkaapäälle Dörte; kun semmoinen
junkkeri tulee taloon, niin ken tietää vaikka tyttö -- tuli ja
leimaus -- -- --

_Massov_. Me vastaamme kaikista seurauksista. Ja paitsi sitä, _sekään_
ei olisi suurin onnettomuus.

_Lange_ (tulistuen). Herra hovimarsalkki -- (malttaa, jälleen
vilpitönnä). No niin, ehkäpä olette oikeassakin; ja voisinhan minä
siinä tapauksessa hankkia yhden salvan lisää oven taakse. Mutta
toisekseen: Junkkeri ei tahdo tulla minun luokseni.

_Massov_. Hänellä ei ole tahtoa, hänellä ei pidäkkään olla tahtoa!

_Lange_. Kun äsken ai'oin puhutella häntä torilla -- sillä minä olen
tuntenut hänet pikku paitaressusta saakka -- silloin keikahutti hän
vain päätään, aivan kuin olisi mielinyt lausua: Mitähän mokoma tuhma
talonpoika minusta tahtonee? -- Niin, näettekös, luultavasti hän ei voi
sietää minun nokkaani.

_Massov_. Loruja! Minä kutsutan hänet tänne. (Menee ovelle). Achim!

_Achim_. (Näyttäikse; Massov puhelee hänen kanssaan).

_Lange_. Turkasen tuli! Mitähän tästä sopasta vielä kiehunee? Kaiken
hyvän päälliseksi saan vielä prinssin niskoilleni! Ja mokoman! Mokoman
korkeanenäsen mamman-porsaan, josta sitte jälestäpäin ylt'ympäri
Pommeria kerrotaan: Herttua on Lanzkessa niin pilattu ja tullut niin
roistomaiseksi, ett'ei hänestä milloinkaan enää hallitsiaa tule, ja
herra von Massov -- --. Annas koettaa! Annas koettaa! Ja mitenkä
äitimuori ällistyy! Hän siitä suurimmat silmät saapi! (Melua, näyttämön
takana. Achim viittaa ulos, poistuu Massov'in viittauksesta, Massov
lähenee jälleen Langea).

_Massov_. No, Lange-ystäväni, oletko jo tarkemmin aprikoinnut asiata?

_Lange_. Oi, herra von Massov, pyytäisin nöyrimmästi saada huomauttaa
-- Lanzke ei ole niinkään terveellinen paikka, omatkin lapseni ovat
siellä kuolleet rokkoon -- siell'on niin julman huonoa vettä.

_Massov_. Ei ollenkaan verukkeita, vanhus! Sin'et vain tahtoisi ottaa
poikosta luokses, minä näen sen katsannostas. Mutta sun täytyy, sillä
sinä olet rouva herttuattaren tilallinen ja alamainen, ja hänellä on
valta -- -- --


Kuudes kohtaus.

    (Ovi auaistaan äkkiä, sisään astuu) Klaus Barnim, Bugslaff, (jota
    edellinen taluttaa kädestä; Bugslaff'in puku epäjärjestyksessä,
    tukka pörrössä, kasvot kalpeat ja synkät. Heidän jälestään Niels
    Erichson (oikea käsi kaulassa), Henoch ja useampia palvelioita.
    Sitte Herttuatar.)

_Klaus_. Nyt ei auta muu kuin totuus, hyvä junkkeri; sydäntäni särkee,
mutta -- lait ja oikeudet! Ahaa, hänen korkeutensa herra hovimarsalkki!

_Massov_. Klaus Barnim -- mitä nyt? Mitä merkitsee mokoma meteli.

_Erichson_. Minä tahdon tehdä kanteen, anon vahingon-palkkiota,
hyvitystä, oikeutta!

_Klaus_. Hiljaa, Niilo-mestari! Nyt olette esivallan edessä.
Järjestystä, järjestystä. Korkea herra, sallikaa aimossa -- -- --

_Bugslaff_ (seisoo synkkänä, poispäin kääntyneenä).

_Herttuatar_ (tulee). Mitä on tapahtunut? Mitä tahtoo tämä joukko?

_Massov_. Saamme kuulla, rouva herttuatar. Sallitteko -- -- (saattaa
hänet tuolille).

_Herttuatar_. Bugslaff, mitä olet sinä jälleen tehnyt? Voi, sinä tuotat
mulle surua surun jälkeen!

_Klaus_. Anteeksi, Teidän ruhtinaallinen armonne, että minä esiintuon
tämän asian. Valittaja on ensiksi kääntynyt minuun. Mutta koska asia
koskee armollista junkkeriamme, en oikein tohtisi uskaltaa -- -- --

_Herttuatar_. Mitä pitää mun kuulla!

_Klaus_. Lyhimmästä tärkimpään on asian laita tämä: Armollinen junkkeri
lähestyi tämän miehen markkina-kojua -- hän on nimittäin ase-seppä,
kunniallinen mies, minä tunnen hänet varsin hyvin, hän on kotoisin
Ruotsin kaupungista Stockholm'ista, ja on joka vuosi ollut
markkinoillamme, ja jos Teidän ruhtinaallinen armonne tahtoo hänestä
enemmän tietoja -- -- --

_Herttuatar_. Asiaan!

_Klaus_. Asia on, näettekös, tämä: Meidän armollinen junkkeri läheni
kojua ja kyseli tikaria tai tuommoista suuren lihaveitsen tapaista
asetta, jossa oli kullattu pää, ja joka pisti hänen silmiinsä -- -- --

_Massov_. Tikaria?

_Erichson_. Tässä se on, armollinen herra, hyvästä Ruotsin teräksestä
tehty, tuli itsellenikin maksamaan noin kolmetoista riikin-talaria, ja
junkkeri nyrpisti nenäänsä, tarjoten kahdeksaa. Herraseni, sanoin
minä -- -- --

_Klaus_. Teettekö te itse kanteenne, vai teenkö minä?

_Massov_. Päällekantaja puhukoon itse.

_Erichson_. Nuori herra, sanoin minä, -- sillä hänen ulkomuodostaan ja
seuralaisistaan en edes unissani olisi aavistanut, ken hän oli -- jos
tämmöisen tikarin niin helposta tahdotte saada, täytyy Teidän pyytää
apua maantien-rosvoilta tai joltakulta Pitkäkynsi-mestarilta, joka
tuntee ilmaiseksi-saantikaupat. Kahdeksan riikin-taalaria? Te ette
milloinkaan ole nähnytkään Ruotsin terästä, minä sanoin, ja pistin
veitsen jälleen lootaan, avoimeen lootaan, joka oli tiskillä. Samassa
tuli -- -- --

_Klaus_. Ettepä, te viskasitte kaikki tavaranne huiskin haiskin. Sitte
poistui armollinen junkkeri koettamaan onneansa arpa pelissä, toivoen
voittavansa summan, mikä hältä veitsen hinnasta puuttui, vaan menetti
vielä viimeisensäkin. Eikö totta, junkkeri?

_Bugslaff_ (Nyykähyttää päätään huolimattomasti).

_Massov_. Ken on rohjennut houkutella häntä peliin?

_Klaus_ (Nyykäyttää olkapäitään).

_Massov_. Ilmoitatteko niiden nimet, junkkeri?

_Bugslaff_ (Pudistaa päätään).

_Massov_. Hyvä. Ne kyllä saadaan tietää ilman Teitäkin. Jatkakaa,
pormestari!

_Klaus_. Kun hän oli viimeiset roponsa menettänyt, tuli parhaiksi
karhuntanssittaja kojujen välistä, ja siitä syntyi suuri hälinä ja
melske, ja paljon markkina-väkeä riensi kojuistaan, katselemaan tuota
hyppivää karva-rullia, ja muiden muassa myöskin Niels Erichson; eikö
totta, Niilo-mestari?

_Erichson_. Varmaan; mutta kun kontio jälleen oli poissa ja minä
palasin kojuuni, niin -- haloi, minnekkäs tikari on joutunut? Minä
paikalla kuin nuoli ulos kojustani, ja tuskin kymmenen askeleen päässä
tapasin torilla nuoren herrani, joka seisoi aivan rauhallisena,
leikiten tikarilla, ikäänkuin olisi hän ostanut sen käteisellä rahalla.
Minä tartuin hänen käsivarteensa ja huusin, että hänen piti antaman se
takaisin jälleen, mutta silloinpa oli hän näppärä, käänsi oman aseeni
terän minua kohti, sivalsi jänterini poikki, ennenkuin minä ehdin
väistyä, ja veri juoksi virtana vain.

_Bugslaff_. Hän sanoi mua varkaaksi, tuo hävytön roisto! Hän sanoi
siten vielä toisenkin kerran, ja minä pidin parhaana estää häntä
kolmatta kertaa lausumasta siten.

_Herttuatar_. Bugslaff! -- (Äänettömyys, sitten Erichson'ille). Mies,
onko totta, että poikani varasti sulta tikarin?

_Erichson_. Enhän minä ollenkaan tuntenut häntä, teidän ruhtinallinen
armonne, ja hänen puheistaan ja tinkimisestään -- kuinka saatoin hänet
siitä herttuaksi tuntea? Jospa minä sen vain olisin tiennyt, olisin
kernaasti antanut hälle veitsen, kylläpä Teidän ruhtinaallinen armonne
sen sittemmin olisi maksanut.

_Herttuatar_. Ja miks'et sinä, Bugslaff, tullut äitillesi toivoasi
ilmoittamaan?

_Bugslaff_ (Tahtoo sanoa jotain, katsoo äkkiä äitiinsä, kääntyy
poispäin).

_Massov_. Hän tiesi kai hyvin, että häntä on ankarasti kielletty aseita
käyttämästä, ennenkuin hänen hurjuutensa on masentunut. Kun hän halusi
tikaria, piti hänen tietysti hankkia se salaa.

_Bugslaff_. Haa, uskallatteko Te -- -- --?

_Massov_. Saatatteko, suoraan katsoen, valehdella, ett'ette tämän
miehen pöydältä ottanut mitään maksamatta?

_Bugslaff_. Kuolema ja kadotus! Jos olis mulla miekka nyt!

_Massov_. Pitää tietää olla varoillaan poikosen kanssa, joka ei vielä
osaa hillitä itseään.

_Bugslaff_ (hurjana). Pojasta kyllä tulee mies vielä -- -- --

_Herttuatar_ (astuu heidän väliinsä). Poikani -- herra von Massov -- ei
loitommaksi enää!

    (Äänettömyys).

_Henoch_ (on tähän saakka hämillään seissyt sivulla, lähenee
pelokkailla katseilla, monin kerroin kumarrellen). Armollisella
luvallanne -- -- --

_Massov_. Mitä tuo juutalainen täältä etsii?

_Klaus_. Korkea herra, hän tarjoutui todistamaan armollisen junkkerimme
puolesta.

_Massov_. Todistamaan, mokoma konna, mieronkiertäjä todistamaan
ruhtinaan pojan puolesta! Mainiota! Ja kuka todistaa hänen
todistuksiaan?

_Lange_. Sen teen _minä_, armollinen herra. Tämä on Salomon Henoch,
rehellisin juutalainen, kuin koskaan on makeata leipää suuhunsa
pistänyt. Me olemme usein olleet hevoiskaupoissa, ja monta oinas-laumaa
olen minä hälle velaksi uskonut, vaan jos kysymykseen tulee, onko hän
jotakuta pettänyt, saatan minä sanoa -- ei ainakaan Hans Langea.

_Massov_. Samantekevä; mitä tässä todistuksilla tehdään? Asia on selvä.
Syyllinen ei valhettele.

_Henoch_. Luvallanne -- vaikka minä olen vain kurja juutalainen
-- -- --

_Bugslaff_. Kuunnellaanko todistusta siitä, olenko minä varas vai enkö,
vai estelläänkö todistajaa siksi, että hän on halpa juutalainen?

_Herttuatar_. Sävyisästi poikani! -- Jatka, juutalainen!

_Henoch_. Taivas suokoon Teidän herttuallisen armonne elää sata vuotta
ja saada paljon iloa ja kunniaa armollisesta herra junkkeristanne, niin
totta kuin minä nyt lausun ainoastaan, mitä nähnyt olen.

_Massov_. Asiaan!

_Henoch_. Minä näin, kuinka hän tinkieli tuota terävä-kärkistä
veistä ja kuinka hän menetti rahansa noiden hirtehisien,
porvarinpoika-ryökäleiden seurassa, ja kuinka tanssiva karhu luntusti
esiin ja siitä nousi yleinen mölinä, ja kuinka kaikki riensivät
katsomaan, miten se julma peto käveli kahdella jalalla. Ja sitte meni
junkkeri pois, noin vain ajatuksissaan, ja heitti usein ihailevia
silmäyksiä veitseen, kuni sulhanen armaasen morsiameensa. Nyt, mietin
minä itsekseni, nyt, Salomon Henoch, sinun pitää mennä tarjoomaan hälle
rahoja lainaksi kristillisestä prosentista, ja kun hän sitte herttuana
maksaa ne sulle takaisin, saat tarpeeksi täyden summan ja prosentin
myöskin.

_Massov_. Ja sinä uskalsit?

_Henoch_. Uskalsin? Minä ainoastaan ajattelin siten mun tuhmassa
päässäni, eikä hän olisi ehdotukseeni suostunutkaan, sillä hän on niin
ylpeä, että sylkäsee, kun kurja juutalainen hälle hyvän-päivän tekee.
Siis otti hän veitsen, yhä vain noin ajatuksissaan, eikä sitä nähnyt
kukaan, paitsi minä. Mitä hyppivä karhu minua liikutti? Minulla on
muutenkin kylliksi karhuilemista! Ja kun hän sai veitsen käteensä,
astui hän muutaman askeleen eteenpäin, avoimelle paikalle, ja
kurkisteli ympärilleen, aivan kuin olisi hän ollut metsästämässä ja
olisi pälyillyt hirvittävää petoa, hän kuunteli ja hänen silmänsä
oikein säkenöivät, ja sitte hosui hän ylt'ympäriinsä ilmaa, aivan kuin
olisi pitänyt itse karhua kurkusta, ja samassa tuli tuo ruotsalainen
ihan hurjana, sieppasi häntä käsivarresta, huutaen: Haloi, varas,
varas! ja aikoi väkisin riistää häneltä veitsen takaisin. Mutt' eihän
nyt kummempaa! Arvatkaas mitä armollinen junkkeri teki? Hän sivalsi
veitsellään -- ja se oli oikea surman sivallus -- yhä noin vain
ajatuksissaan, hän luuli, näette, luultavasti joko karhun ja villisian
hänen käsivarteensa tarttuneen, ja sitte siihen kokoontui koko
markkina-väki, ja _siinä_ oli sitte koko juttu.

_Klaus_. Kaulani kautta, noin oli asian oikea laita, Teidän
ruhtinaallinen armonne.

_Henoch_. No, pitikös sen toisin olla sitte? Tarvitsisko Pommerin
herttuan varastaa turhanpäiväistä veitsi-ramua, herttuan, joka saisi
sekä kristityitä että juutalaisia takaukseksi, kuinka paljon tahansa,
ja ilman panttia vallan? Ja jos hän korkea-sukuiseksi huvikseen olisi
aikonut varastaa sen, olisiko hän jäänyt paikalleen seisomaan,
leikkimään karhunjahtia varastetulla aseella? Vaikka minä olen vain
kurja juutalainen -- mutta varastamisen tunnen minäkin.

_Massov_. Kylliksi. Me tiedämme jo kaikki, mitä tietää tarvitsemmekin.
Paljoko sinä vaadit, ruotsalainen?

_Erichson_. Minä pyydän viisikymmentä kultaguldenia sairastus-rahoiksi,
jotta saan käteni terveeksi jälleen, ja vahingon-palkkioksi siitä
ajasta, jona en kykene työhön.

_Herttuatar_. Te saatte kaksi sen vertaa, (hiljaa hälle) kun ette vain
hiisku sanaakaan tästä tapauksesta. Mitä poikaani tulee -- --

_Massov_. Mieheltä, jota hän haavoitti, pitää hänen pyytää anteeksi.

_Bugslaff_. En, en milloinkaan! Tappakaa minut -- vaan sitä en tee
sittekään. Hänelle tapahtui aivan oikein.

_Massov_ (kiivaasti). Junkkeri!

_Herttuatar_. Jättäkäämme nyt hänet yksikseen. Kunhan ehdit asiata
ajatella, puhumme siitä sittemmin. Herra pormestari, palkitkaa
todistajan vaivat.

_Henoch_. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen, en kuitenkaan ota
maksoa siitä, että olen kertonut, mitä todellisesti tapahtuvan näin, --
sit'ei tee Salomon Henoch.

_Herttuatar_. Massov, minulla olisi Teille sanottavaa.

_Massov_. Sittemmin puhelen enemmän sinun kanssasi, Hans Lange.

    (Massov saattaa herttuattaren vasemmalle pois, joll'aikaa Klaus,
    Erichson ja Henoch poistuvat perä-ovesta. Lange on puhellut
    mennessään Klaus'in kanssa, kääntyy kynnykseltä takaisin, kuin
    olisi hän unohtanut jotain, ja katselee Bugslaff'ia, joka on
    heittäinyt tuolille etu-alalla ja peittänyt kasvot käsiinsä).


Seitsemäs kohtaus.

    Bugslaff. Hans Lange.

_Lange_ (itseks.). Hm! Minun on toki sääli tuota narri-parkaa! Hän on
kuitenkin ruhtinaan lapsi ja täytyy antaa itseään noin menetellä. Hm!
(Lähenee Bugslaffia; lyöden häntä olkapäälle). Junkkeri, älkää panko
pahaksenne!

_Bugslaff_ (kiivaasti, estäen). Pois luotani!

_Lange_. Katsokaahan toki minuun! No, eikös vain! Nuori herttua -- ja
itkee!

_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Itkee? -- Niin, raivosta!

_Lange_. No, näettekös, junkkeri, tuo kuuluu jo paremmalta, vaan -- hm,
saattaa olla toisinkin.

_Bugslaff_ (innostuen). Voitko sinä muuttaa seikat, talonpoika? Mitä
minun on sinun kanssas tekemistä?

_Lange_. Kuulkaapas, nuori herra, noin ette puhu semmoiselle miehelle,
joka tarkoittaa Teidän parastanne, vaikkapa tuo mies olisi kymmentä
vertaa yksinkertaisempi, kuin Hans Lange. Talonpojat saavat prinssejä
toimeen, Bugslaff -- junkkeri, ja oikea talonpoika seisoo paremmilla
korkoilla, kuin huono prinssi. Ellen minä nyt tarkoittaisi Teidän
parastanne, tekisin niinkuin toisetkin, jättäisin Teidät paikallenne
nuljottamaan ja ajattelisin: Ellei sormiasi polta, ei niitä
puhaltaakkaan tarvitse, ja Herralle kiitos, ett'ei mokoma pilautunut
piparruutti ole kasvanut minun yrttitarhassani, -- kaikella
kunnioituksella, Teidän herttuallinen armonne! Mutta min'en saata
jättää sinua, sillä minun on sua sääli, junkkeri-hyvä, ja minä
tahtoisin mielelläni auttaa sinua -- niinkuin halpa talonpoika saattaa
ja voipi.

_Bugslaff_ (hellemmin). Minä kiitän sua, mies. Mutta mene pois! Sin'et
_voi_ mua auttaa. _Erästä miestä_ vastaan ei muu mahda mitään, kuin
kuolema -- joko hänen tai minun.

_Lange_. Onko hän todellakin niin kelvoton?

_Bugslaff_. Näithän, kuinka häpeällisesti hän mua lokaan sotki, eikä
ollut ketään, joka olisi puolustanut minua? Sillä kaikki pelkäävät
häntä, maa, aateli, ritaristo -- ja äitinikin. Minä jo ai'oin -- kaksi
kertaa -- paeta isäni luoksi. Maalla ovat Massov'in ratsumiehet minut
saavuttaneet, merellä hänen nopeat aluksensa. Ja sitten nälkää ja
vankeutta -- (hurjana, hiljaa) ja minä voimatonna häntä vastaan!

_Lange_. Hm! Hänen kanssaan ei lie helppo tulla toimeen. No, ette
Tekään ole juuri hiljaisimpia, eikä kaksi kovaa kiveä koskaan hyviä
jauhoja tee. Mitä minun piti sanomankaan -- -- --

_Bugslaff_. Että minun pitäisi maata sata syltä maan alla!

_Lange_. Entäs äiti-rouvanne?

_Bugslaff_. Hänestä ei sanaakaan! (Itseks.) Sepä kaikkein katkerinta!

_Lange_. No niin, hän lopultakin tarkoittaa Teidän parastanne, enemmän
kuin luulettekaan. Ette suinkaan Te vielä tiedä hänen aikovan lähettää
Teidät minun luokseni maalle?

_Bugslaff_. Mitä sanot, mies? Poisko täältä?

_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Minä olen, näette, Lanzkesta kotoperää,
Lanzke on maakylä kolmentunnin matkan päässä Rügenvaldesta; sen asema
on hyvin hupaisa, keskellä vainiota, metsiä ja soita, ja entä
hevos-laumat sitte, joita mulla siellä on -- --

_Bugslaff_. Hevosia?

_Lange_. Sekä villiä että kesyjä, ja niiden opettaminen onkin oikein
herras-huvia, puhumattakaan metsän-otuksista, joita meidän seuduilla
löytyy aivan sakeassa, ja susia ja kettuja -- -- --

_Bugslaff_. Ja te pyydystätte susia?

_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Ja entä kalastus sitte -- aina järvellä
-- ja lohia ja -- --

_Bugslaff_ (äkkiä). Minä seuraan sinua. Tule, lähtekäämme heti
paikalla!

_Lange_. Topp, junkkeri-hyvä! Ei noin kiihkeästi. Äiti-rouvanne on
herra von Massov'in kautta kysynyt minulta, suostunko ottamaan Teidät
luokseni, ja minä sanoin -- --

_Bugslaff_. No -- mitä?

_Lange_. Ensin tahtovani asiata aprikoida, ja että heidän piti etsiä
toista minun sijaani Teidän isännäksenne.

_Bugslaff_. Sanoitko siten? Ja minkätähden?

_Lange_. No niin, junkkeri-hyvä, enhän minä vielä tuntenutkaan Teitä,
ja mitä olen kuullut Teistä kerrottavan -- siitä en saanut halua
lähemmin tutustumaankaan kanssanne.

_Bugslaff_ (tukehduttaa vihansa). Mutta nyt, jos sinulta nyt
kysyttäisiin?

_Lange_. Niin miettisin ensin asiata kaikin puolin. Ee-e', junkkeri,
jos vast'edeskin pysytte semmoisena, kuin nyt olette, niin me emme sovi
yhteen. Minulla on myöskin kova pää, ja jos minun vanha kalloni ja
Teidän nuori huima-päänne kolahtaisi yhteen, syttyis siitä säkenöiviä
kipinöitä.

_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Luuletko niin?

_Lange_. Niin, näettekös, nuori herra, Te olette toki prinssi,
vaikk'ette itse tahtoisikaan, ja minä olen äiti-rouvanne alamainen.
Mutta minä olen herra huoneessani, ja niin mun pitääkin olla, jott'ei
talouteni ravistuisi; ja raavasten ja ihmisten pitää antaa mulle
ensimäinen sija, ymmärrättehän. Siksipä lemmon tarkkaan pidänkin
silmällä, ett'ei mikään pääse minua ylikäteen, niinkuin esimerkiksi
viha, viini, tai tuo armas ymmärtämättömyys. No no, me olemme ihmisiä
kaikkityyni, mutta Herralle kiitos, jos maalliset vastoinkäymiset mua
kohtaavat, silloin sallin vanhan äitini -- huomatkaa -- ajoissa
lykkivän päätäni oikeille teloilleen jälleen; äitini ei tosin pidä
pitkiä puheita, vaan jok'ainoassa hänen sanassaan on sekä sormia että
kynsiä.

_Bugslaff_ (osan-ottavaisuudella). Äitinne?

_Lange_ (nyykähyttää päätään). Ja, näettekös, nuori herra, jos minä
majoittaisin Lanzkeen mokoman prinssin, joka rupeaisi minun
mestarikseni, tai hävyttömäksi tuota vanhaa vaimoa kohtaan -- vaikkapa
hän olisi itse keisarin perintö-prinssi, min'en moista leikkiä
sietäisi.

_Bugslaff_. Hans Lange, semmoista -- ei varmaan koskaan -- --

_Lange_. Eikö koskaan? No, se huvittaa mua. Mutta siinä on vielä
muitakin koukkuja. Me olemme vain yksinkertaista väkeä, junkkeri, ja
jokaiselle, kolkuttavalle ovemme avataan, ja hän saapi istua pöytään
aivan huolimatta siitä, onko kristitty vai juutalainen. Mutta jos minun
pitäisi sanoa hyvälle ystävälleni: Jää oven sille puolelle, meidän
talossa on prinssi, joka nyrpistää nenäänsä rehelliselle myllärille ja
merimiehelle ja muille semmoisille, ja joka paitsi sitä sylkäsee
kunnialliselle heprealaiselle, sanoin: "Hyi, mokoma ilettävä
juutalainen" -- semmoista -- -- --

_Bugslaff_ (häveten). Ette minulta kuule milloinkaan.

_Lange_. Oikein, junkkeri. Mitä korkeasukuisempi ihminen on, sitä
tarkemmin hänen pitää ajatella, että taivahan Tekiä pitää ylhäistä ja
alhaista aivan saman arvoisena. No, näettekös, ettehän Te todella
olekkaan niin paha, kuin kerrottiin. Jos minä olisin sen ennen tiennyt
-- lopultakin -- --

_Bugslaff_. Olisit _myöntynyt_? Oi, hyvä Lange, anna mulle kätesi, --
eikö totta, saanhan minä muuttaa sinun luokses, saanhan?

_Lange_. Junkkeri, junkkeri, sin'et tiedä, mitä pyydät. Vihdoin viimein
toki huomaisit tulleesi tuhasta tuleen ja ikävöitsisit takaisin
äiti-rouvasi lihapadan ääreen, vaikkapa Massov'in herra sitä
pippurillaan höysteleiskin. Saatatko myöskin maata oljilla, istua
puulla ja tulla toimeen talonpoikais-ruoalla?

_Bugslaff_. Oi, pois, pois vain tästä linnasta, jonka ilma minut
tukehduttaa, ja jossa joka maljasta myrkkyä juon! Mies, minä luotan
sinuun, niinkuin en vielä keneenkään luottanut ole. Min'en sinua tunne,
mutta -- minusta on -- kuin sinä todella tarkoittaisit parastani.

_Lange_ (juhlallisesti). Niin totta, kuin taivahan Herra on mun
armollinen tuomarini, _sen teen_, rakas junkkeri, ja jos sinäkin siitä
vakuutettu olet, niin tule -- koettakaamme tohtia ruveta toveriksi
toisillemme. Minä toivon, ett'emme sitä vast'edes kadu kumpainenkaan.
Päätetty!

_Bugslaff_ (antaa kätensä sydämmellisellä ilolla). Eikä nyt enää
hetkeäkään -- -- --

_Lange_. Minnekkä matka?

_Bugslaff_. Lanzkeen, vapauteen!

_Lange_. Sanomatta jäähyväisiä äiti-rouvalle?

_Bugslaff_ (synkästi). Min'en voi; sydämeni on liian täynnä -- hänen
tähtensä.

_Lange_. Hm! Sepä ikävätä. No hyväst' sitte, junkkeri! (kuni aikoisi
hän pois).

_Bugslaff_. Mitä tuo merkitsee?

_Lange_. Minä menen _yksin_, sanomaan rouva herttuattarelle -- että
seikat jäävät sillensä.

_Bugslaff_ (pelolla). Miten sillensä?

_Lange_ (kuivasti). No, ett'en ota teitä mukaani!

_Bugslaff_. Jos tietäisit -- -- --

_Lange_. Minä tiedän vain, että neljännessä käskyssä luetaan:
"Kunnioita isää ja äitiä"; ja siltä, joka ei tätä käskyä seuraa, siltä
riistää pahahenki myöskin tahdon täyttämään sitä, mitä halpa talonpoika
nyt on hälle esitellyt.

_Bugslaff_ (sisällisen taistelon jälkeen). Minä en tiedä, mikä sen
vaikuttaa, mutta sinä voit tehdä mulle, mitä ikinä tahdot. Menkäämme --
äitini luoksi!

_Lange_. No, nyt minä jälleen pidän sinusta, hyvä junkkeri. Herran
nimeen sitte! Ja kun menemme torin poikki, -- sitä jahti-puukkoa emme
jätä ostamatta; Hans Lange on toki niin rikas, ja hyvä sana
ruotsalaiselle ei tunnu ollenkaan niin happamelta, kuin sinä luulet. --
Nytkös vasta kotoväen naama venyy! Mutta nyt palajankin minä ensikerran
markkinoilta, joilla olen prinssin ostanut! (Esirippu alas -- ja
äkkiä!)




Toinen näytös.


Talonpoikais-tupa Hans Langen talossa. Vasemmalla takka. Vasemmalla,
perällä ikkuna, jonka edessä suuri pöytä, jota penkit ympäröipi.
Vastapäätä, oikealla, pihalle vierevä ovi. Takan vieressä, vasemmalla,
ovi, joka viepi naisten-kamariin; sitä vastapäätä kolmas ovi. Oikealla,
etualalla, vaarin-tuoli, sen vieressä rukki.


Ensimmäinen kohtaus.

    Hans Lange, vanha Gertrud, Dörte, Bugslaff, Henning, kaksi renkiä
    ja kaksi palvelustyttöä (istuvat atrioiden).

_Lange_. Maistuu hyvältä junkkeri! Näin maukasta ruokaa ei äitirouvanne
hovikokkikaan keitä. Sianlihan kanssa keitettyä papurokkaa; jos vain
Aatamilla ja Eevalla olisi paratiisissa ollut tämmöistä ruokaa,
olisivat ne kai jättäneet happamet omenat rauhaan.

_Bugslaff_. Kiitoksia, Lange-isä; nyt olen kylläinen.

_Lange_. Sepä hyvä. Tietäkääs, Te olette näinä kymmenenä viik'kautena
tullut paria kymmentä naulaa painavammaksi. Sitä kelpo ruoka vaikuttaa.

_Dörte_. Te unhotatte unen, isä. Maatessahan rasva kasvaa. (Palveliat
nauravat).

_Lange_. Ää, sinä nenäkäs viisastelia! Aina sull' on pisto-sanat
valmiina! Lue ennemmin ruoka-rukous ja te siellä, älkää unhottako
velvollisuuttanne nuorta herraamme kohtaan.

_Bugslaff_. Antakaa heidän nauraa, Lange-isä. Olettehan itsekkin
sanonut: Naurava suu ei syntiä puhu.

_Lange_. Tilaisuuden mukaan. Kaikki pitää paikoilleen, kaikki ajallaan.
Kiitämme taivasta ruoasta nyt.

    (Kaikki nousevat, tekevät ristin-merkin, laskevat kätensä alas).

_Dörte_.

    Suot, Herra meille ravinnon,
    Sun kiitos on!
    Suo ruokaan, juomaan siunaustasi, --
    Suo meidän muistaa armoasi!

_Gertrud_. Amen.

    (Kaikki tekevät ristin-merkin, nousevat pöydästä).

_Lange_. Siunaus atriaamme! (Jotenkin kovaa äitinsä korvaan). Kas niin,
muori, menkää nyt heittämään pitkäksenne pikkusen.

_Dörte_. (Saattaa mummonsa, joka kävelee sauvan nojassa, kamariin
vasemmalle. Rengit ja tytöt poistuvat yksitellen, ainoastaan Lange,
Bugslaff ja Henning jäävät, viimeksi mainittu nitoo viikatetta).

_Lange_. No, entä te, junkkeri? Nyt teidän pitää kiiruhtaa vähäsen,
jotta saatte lannan pois illaksi ja ajakaa vendiläisiä renkiänikin
liikkeelle; ne ovat laiskoja, oikein välikuumeen tapaisia: Ellet tule
tänään, niin tulethan huomenna.

_Bugslaff_. Lnnge-isä, minä näin äsken naaras-suden tuolla metsässä,
sillä oli poikasetkin; ne loikkasi suoraan rämeitten poikki, jotta
käsillänikin olisin ne kiini saanut; mutta alkoi jo olla päivällisaika,
ja kun minä tiedän, että te ette salli talon järjestystä loukattavan,
annoin minä susien pötkiä tiehensä. Mutta nyt -- minä tunnen tarkoin
sen jäljet -- -- --

_Lange_. Hm! Rämeistössä, sanoitte?

_Bugslaff_ (nyykähyttää päätään). Se aikoi pesiä siellä, se oli juuri
sama, joka viimeksi raateli ruskean varsani ja repi vanhan tamman
kaula-suonen poikki, se oli juuri sama rakkari. Kun minä sen näin,
kiehui sappeni, ja se kyllä huomasi, minkälaista herkku-soppaa minä
sille valmistelin, sillä se vilkuili minuun niin kavalasti, häntä
koipien välissä.

_Lange_. Ja nyt mielitte juosta sitä tavoittamaan?

_Bugslaff_. Hehkuvalla innolla. Susi ei vielä lienekkään kaukana --
(aikoo mennä).

_Lange_. Hm! Entä tallin siivoaminen?

_Bugslaff_ (pitkään). Eiköhän -- Henning saattaisi -- --

_Lange_. Hänellä on oma työnsä.

_Bugslaff_. Mutta jos minä pyytäisin renkejä ja varoittaisin
niitä -- --

_Lange_. (Nyykähyttää olkapäitään).

_Bugslaff_. Ja saattaahan tallin siivota huomenna yhtähyvin kuin
tänäänkin.

_Lange_. Hm. Huomenna niitetään kauraa. Mutta niinkuin tahdotte,
junkkeri, niinkuin tahdotte.

_Bugslaff_. Lange-isä, se ei ole teille mieleen, huomaan minä. Te ette
voi kärsiä puolitekoista työtä. Mutta eiköhän petojen tappaminen ole
tärkeämpi? Hevoset ehkä vieläkin viedään tuonne vanhaan karsinaan,
jossa viimeksi vahinko tapahtui.

_Lange_. Vai niin? Viedäänkö ne? Tarhaan, jonka aitaus on niin rikki,
että susi-lurjus saattaa aivan helposti sen läpi juosta röllöttää?
Mutta niinkuin sanottu, ryhtykää te vain metsästykseenne, kyllä kai me
tulemme toimeen ilmankin teitä.

_Bugslaff_. Lange-isä -- -- --

_Lange_. Henning, tallia siivoomaan. Anna viikate mulle. Minä lähden
itse niitylle.

_Bugslaff_. Ei koskaan! Tämä oli vain mokoma mieli-johde. Te olette
oikeassa, Lange-isä, eihän susi meiltä pakoon pääse.

_Lange_. Oikein, junkkeri. Aina tilaisuuden mukaan. Kun sinä vihdoin
istut herttuan-istuimella ja pääsi on täynnä ilettäviä toimituksia, ja
kun silloin susi juntustaa tiesi poikki, niin anna sen vain pötkiä
matkoihinsa, junkkeri! Tuleepa vihdoin _senkin_ vuoro. Mutta ken ei
mitään täydellisesti tee, sillä ei koskaan ole juhla-iltaa. Ylihuomenna
on sunnuntai, silloin saarramme rämeistön, ja ompa lempoa, ellemme saa
tuota rakkaria kynsiimme ja monta penikkaa vielä kaupanpäälle. Oletko
nyt tyytyväinen, poikaseni, -- armollinen junkkeri, piti sanomani?

_Bugslaff_ (ottaa häntä kädestä). Lange-isä, jos minusta vielä
maailmassa tulee mies, joka vapaasti saattaa näyttäidä, on minun
ainoastaan teitä siitä kiittäminen.

_Lange_. Älkää vain lausuko mokomia sanoja herra hovimarsalkin kuullen.
Ylipäänsä, junkkeri, kun tulee kysymykseen, mihin suuntaan Te täällä
olette talonpoikaistunut, syntyy siitä surman seikat, ja minun
päänahkani vedetään silmilleni. Mutta kuulkaapa, jos Massov tulee
tänne, pitää Teidän teeskennellä itseänne pikkurukkuisen tuhmaksi eikä
käytöksellänne vähintäkään ilmaista, että täällä olette oppinut muuta,
kuin syömään, juomaan ja Herran suomaa aikaa tuhlaamaan. Voitteko tehdä
siten?

_Bugslaff_ (puristaa nyrkkiään). Minä näytän hälle -- -- --

_Renki_ (näyttämön takana). Isäntä hoi, tulkaapa tänne vähän.

_Lange_. No, tulkaa mukaan nyt! Tästä enemmän sittemmin. Niin, mutta
kyllä vain Massov hiiden lailla hämmästyy. Hehehe! Siitä syntyy surman
leikki. -- Henning, kiiruhda! -- Surman leikki! (Pois Bugsloffin
kanssa).


Toinen kohtaus.

    Henning (yksin. Sitte) Dörte.

_Henning_ (jäätyään yksin, viskaa viikatteen pois). Jospa susi söisi
sinut luinesi, lihoinesi, sä mieroon juossut herttuan-sikiö! Minun käy
aina sydämelleni, kuullessani ja nähdessäni, kuinka hyvin kaikki häntä
kohtelevat. Olen aivan, kuin noiduttu -- -- aivan kuin aina joku
kurkkuani kuristeleisi. Tuhat tulimmaista! Jospa vain pääsisin tieheni
täältä -- mutta jättää hänet tänne aivan yksin vehkeilemään isännän
selän takana -- --. Ee-e'! Niin tuhmia emme sentään olekkaan! Mutta
saada hänet pois, -- tavalla tai toisella -- jos se onnistuisi, sepä
oisi parasta. Sittemmin, varmaan -- asia ei saa jäädä entiselleen, ja
sitten -- -- --

_Dörte_ (tulee, alkaa askarrella astioiden kanssa takan ääressä).
Oletko sinäkin vielä täällä, Henning?

_Henning_. Kuten näet, Dörte. Vaan ole huoletta, kyllä minä kohta menen
tieheni.

_Dörte_. Minusta nähden ole tai mene, samantekevä.

_Henning_. Sinusta nähden, Dörte? -- Niin, luonnollisesti, sinusta on
aivan samantekevä, onko Henning'iä olemassakaan. Sinä muistelet tuota
tuolia paljon enemmän kuin minua.

_Dörte_. Tuolista onkin paljon enemmän hyötyä, kuin mokomasta
jöröpäiistä, joka ei tee muuta, kuin murisee ja vääntelee naamaansa.

_Henning_. Niin, mutta ihmisen pitää todellakin olla tammipölkky,
voidakseen mitäkään hiiskumatta kärsiä kaikkea.

_Dörte_. Kuuleppas, Henning, sun kurisi alkavat ajan pitkään tuntua
tukalilta. Miksi sinä alati kieput ympärilläni, nostellen olkapäitäs?
Ja mitä nuo haa- ja hm-huudahdukset ynnä muut hullun-vehkeet
merkitsevät? Ken on sinulle pahaa tehnyt, jotta aina kävelet kyräillen,
kuin kiukkuinen sonni?

_Henning_ (hieroen hattuaan käsiensä välissä). Minullekko, Dörte? Oi,
minulle ei ole kukaan mitään tehnyt; kenpä viitsis tehdäkkään
Henning'ille mitään; Henning tekee työnsä, kulkee omia teitään, jättäen
lopun taivahan Taaton huostaan. Mitäpä huolittaiskaan Henning'istä;
Henning on vain palkka-renki, on vain olevinaan pikkusen parempi kuin
tavallinen, nelijalkainen työ-juhta; niinkauvan kuin se auran va'on
päähän viepi, ei sille kukaan mitään tee. Kenpä viitsis tehdäkkään
Henning'ille mitään?

_Dörte_. Tuhmia puheita!

_Henning_. Niinpä niinkin, -- niinkuin renki puhua osaa. Prinssi osaa
tietysti paremmin.

_Dörte_. Siihenkö tähtäsit? Sitäpä ajattelinkin!

_Henning_. Tietysti niinkauvan kuin ei prinssiä ollut pilkisteltävänä,
oli Henning kylliksi hyvä. Silloin kuului "kulta Henning" ja "hyvä
Henning", Henning siellä, Henning täällä, Henning kaikkialla. Ja jospa
vain pähkinä-pensaat tuolla alhaalla puutarhanaidan vieressä voisivat
puhua -- -- --

_Dörte_ (kädet puuskassa, mennen aivan hänen eteensä). Olehan toki
vaiti, ja suo _mulle_ suunvuoro. Minä tiedän varsin hyvin, että välimme
muinoin oli toisin, mutta _minulla_ yksin on syy sitä valittaa.

_Henning_. Luonnollisesti! "Tule tänne, syyparka -- --!" Miesväen
niskoilla vika aina makaa, -- tiettyä se.

_Dörte_. Miksikä sinä, joka ennen olit iloinen, nöyrä ja hyväluontoinen
poika, heti muutuit vanhaksi jöröpääksi, kun nuori junkkeri taloon
tuli?

_Henning_. Hm! Kenties juuri sentähden, että hyvänluontoinen,
ystävällinen Dörte-neito muuttui ylpeäksi, heiluhäntäiseksi
ryökkynäksi, heti kun nuori junkkeri taloon tuli.

_Dörte_. Nytpä valehtelit kurkkusi täyden, Henning.

_Henning_. Luonnollisesti! Ainahan miesväki valehtelee, kun naisväelle
puhtaan totuuden sanoo.

_Dörte_. Totuuden? _Minä_ sanon _sinulle_ totuuden, Henning. Aivan
hyvin huomasin minä jo alustapitäin, kuinka sinun nenääsi kirveli, kun
nuori herramme Lanzkeen tuli. Ja siitä päivästä aikain olet sinä
vaaninut minua, kävellyt kuin kissa kuuman puuron ympärillä, ett'en ole
saanut junkkeria tervehtiäkkään, ennenkuin sinä olet kuonosi väliin
tunkenut. Minä sanoin itsekseni: Mitä, -- siitäkö kohdasta saapas nyt
puristaa? Ja tuonko ai'ot vihdoin mieheksesi ottaa, mokoman
pahankurisen, ilkeän kippura-nokan? Siitäpä vasta aika huoneen-ristin
saisitkin. Ei -- ja nyt _heti_ pitää mun hälle huomauttaa, että
aikeensa minun suhteeni huonosti onnistuvat, ja olla iloinen junkkerin
kanssa, josta asianomainen huomatkoon, että kohteliaita ihmisiä
kohdellaan kohteliaasti ja törkeitä hölmöjä -- _kartetaan_. Niin on
asia! Nyt sen tiedät, jätä siis minut rauhaan tuhmuuksiltasi! (Kääntyy
äkkiä, menee jälleen takan luo).

_Henning_. Luonnollisesti! Ensin panevat he ihmisen pään ihan pyörälle,
ja sitte pitää heidät jättää rauhaan! Jatkakaa vain, kulkekaa vain
tietänne eteenpäin, Dörte-neito; kyllä minä teidät rauhaan jätän. Mutta
häntä, tuota maankuleksiaa, tuota prinssiä -- -- --

_Dörte_. No?

_Henning_. Jota meidän on täytynyt nenästä neuvoa, joka valjastaa
hevoset auran taakse -- -- --

_Dörte_. Onko se hänen vikansa?

_Henning_. Häntä min'en pidä pölhöäkään parempana, vaikka hän itse
kummittelee olevansa taivahan Tekiätä viisahampi.

_Dörte_. Niin sinä todellakin "puhut kuin keitetystä lampaan päästä."
Vaan omaksipa turmiokses pakisetkin, poikoseni.

_Henning_. Ja jos ei mulla enää muuta turmeltavaa ole, menen jo ajoissa
pähkinäpensaasta hakemaan itselleni parin notkeita raippoja, ja kun
vain vielä kerran näen prinssin tuhmuuksia tekevän, otan niillä hänen
selästään "kirjavan takin mittaa" -- ja oikein aika miehen kädellä!

_Dörte_. Koetappas vain!

_Henning_. Ja ellei hän sittekään tapojansa paranna, niin -- -- (käärii
hiansa ylös).

_Dörte_. Henning, sinä olet -- -- --

_Henning_ (puhuu itsensä suutuksiin). Villi peto, minä tiedän sen,
siksipä en tahdo näyttääkkään paremmalta kuin olen, ja se, joka koskee
siihen, mikä minun omani on ollut, se saapi toden totta tuntea
villi-pedon puremia, se joutuu heti kohta hiiden pohtimeen, ja juuri
tuo maankuleksia -- -- --


Kolmas kohtaus.

    Entiset. Bugslaff (tulee reippaasti).

_Bugslaff_. Henning! Missä olet? Isäntä on jo kolmesti kutsunut sua.

_Henning_ (pelästymällä, hitaasti käärien hiansa alas jälleen). Hyvä,
minä tulen paikalla. Täytyi täällä ensin vähän soittaa suu-peliä.
(Sylkee kämmeniinsä, heittää viikatteen olalleen ja menee vitkaan
ovelle, sill'aikaa Bugslaff lähenee Dörteä. Henning kääntyy vielä
kynnyksellä, katsoo heihin, uhkaa kärsivänä viikatteella, sulkee oven
mentyään,)

_Bugslaff_. Mikä on tuon pojan maksan mullistanut?

_Dörte_ (nyreissään). Hän on narri. Mitäpä hänestä. Mutta mitäs _Te_
täältä etsitte?

_Bugslaff_. Mittaus-ketjujani ja tadikkoa.

_Dörte_. Ne ovat ladossa, oven takana.

_Bugslaff_ (tarttuu hänen käteensä). Dörte, sanoppas totuus: Henning on
paha sua kohtaan; eikö niin?

_Dörte_. Mitä se Teihin koskee? Minä selitin jo hänelle asian.

_Bugslaff_. Mitä hän sinusta tahtoo? Mitä hän yhä itsekseen jörisee ja
sadattelee? Enkö saa sitä tietää?

_Dörte_. Ei se ole mikään salaisuus, saatte vaikka käsin tunnustaa
sitä. Meidän välimme oli muinoin varsin hyvä ja kerran annoin hälle
lupauksen että, ellei muka isällä olisi mitään vastaansanomista, minun
puolestani kyllä voisimme koitua pariksi. Mutta luultavasti ei isä
koskaan anna minua hänelle, kun hän on ainoastaan palkka-renki ja
vallan köyhä.

_Bugslaff_. Sinäkö tuon törkeän veitikan vaimoksi?

_Dörte_. Hän olisi kyllin siisti minulle, ellei hän vain olisi niin
kiivas ja äkäinen. Mutta kun hän vain näkee minun Teidän kanssanne
puhelevan ja naureskelevan, joka ei suinkaan lie synnillistä, joutuu
hän heti raivoon ja on -- --

_Bugslaff_. Mustasukkainen? Minuun?

_Dörte_. Hän on narri, sanoinhan sen jo? Minä muka olen viehättävä
makupala prinssille.

_Bugslaff_. Dörte, armas sulo Dörte -- -- (kietoo käsivartensa hänen
ympärilleen.)

_Dörte_. Älkää! -- Antakaa mun olla, junkkeri. Te ette suinkaan kosi
minua, ja ainoastaan huvikkeeksenne, Teidän ruhtinaallinen armonne --

_Bugslaff_. Mutta jos minä vannon -- -- --

_Dörte_. Korvia myöten olevanne rakastunut minuun? Hahaha! Sepä vasta
olisikin puhtainta totuutta! Te ette mielestäni näytä juuri
hullummalta, mutta min'en pitkinä päivinäni ole nähnyt haukan ja
varpusen yhdessä pesää rakentavan. Kun yhtäläiset yhteen liittyy,
silloin sovussa ne viihtyy -- aivan niinkuin Noakin arkissa.

_Bugslaff_. Yhtäläiset? Oi, Dörte, mikä onni isälleni siitä, että nai
kuninkaan-tyttären? Mieleisensä kauniin, hurskaan talonpoikaistytön
kanssa olisi hän elänyt paljon onnellisemmin.

_Dörte_. Siinäpä se: Äiti-rouvanne on olevinaan korkeampaa sukua eikä
siis vertaisensa parina. Minun sananparteni pitää paikkansa.

_Bugslaff_. Dörte, osoitatko mulle pikkuruisenkaan hyvyyttä?

_Dörte_ (nypiellen rukin ääressä). Miks en? Pitäähän lähimmäistään
rakastaa, ja Te olette minun lähimmäiseni, niinkuin Henning'ikin.

_Bugslaff_. Näetkös, Dörte, isäsi on tehnyt mulle paljon hyvää. Ilman
häntä istuisin yhä vielä vankeudessani, kiroten kurjassa velttoudessani
mun syntymä-päivääni, ja unohtaisin velvollisuuteni sekä itseäni että
tulevaisuuttani kohtaan. Vasta täällä olen tullut huomaamaan, mitä
rehellinen päivätyö merkitsee, ja olen tehnyt päätöksen, joka koskee
koko elämääni, enkä minä koskaan unhoita, että isäsi on minut siihen
johtanut. Mitä olisi, jos minä, vihdoin hallitsiaksi tultuani,
sanoisin: Sen ja sen hyvän työn on talonpoika Hans Lange mulle tehnyt,
ja nyt minä otan hänen tyttärensä puolisokseni, merkiksi -- -- --

_Dörte_. -- -- että olisitte oikein lapsekas ja ett'ei Teille vain
millään muotoa maata ja hallitusta uskottaisi.

_Bugslaff_. Voi sua, kelvoton, noinko sinä unohdat kunnioituksesi
tulevata hallitsiaasi kohtaan? Pyydä heti anteeksi, muuten tukin minä
jumalattoman suusi.

_Dörte_. Tehkää mik'on tehtävänne, minä puhun, mitä tahdon.

_Bugslaff_. Siitä sua pitää sakottaa, maankavaltaja! (Suutelee häntä).

_Dörte_. Menkää tiehenne! Te olette paljoa häijympi kuin Henning.

_Bugslaff_. Etkö lakkaa soimaamasta, vallaton? Odotappas!

    (Aikoo jälteen suudella Dörteä, vaan tämä pakenee, juoksee
    takan taakse, Bugslaff jälessä. Samassa aukeaa ovi ja sisään
    astuu Massov, jota seuraa Henning, joka kääntyy heti takaisin,
    heitettyään tarkastelevan silmäyksen Dörteen.)


Neljäs kohtaus.

    Massov. Bugslaff.

_Massov_. Täälläpä vasta hupaista. Älkää olko millännekään, junkkeri.

    (Dörte juoksee kamariin, vasemmalle.)

_Bugslaff_ (katselee ympärilleen, kivestyneenä.) Haa! Massov!

_Massov_. Tehän huvitteleitte oikein maalaisen tapaan, leikitte
"koira- ja kissa"-leikkiä tai viatonta "avio-leikkiä" -- tai miksi sitä
täällä Lanzkessa nimitetään? Miksikä juoksi sievä leikkitoverinne pois?
Minun on hauska katsella nuorison huvituksia.

_Bugslaff_. Herra von Massov -- mikä saattoi Teidät tänne? Sanokaa
pian, mmull'ei ole aikaa -- -- --

_Massov_. No no, junkkeri, eihän toki niin kiirettä. Olettehan
kaiketikkin varma tytöstänne, enkä minä suinkaan yöksi tänne jää.

_Bugslaff_. Mitä tuo? Min'en salli sitä tyttöä pilkattavan.

_Massov_. Pilkattavan? Minun mielestäni pitäisi hänen lukea
kunniakseen, että Teidän ruhtinaallinen armonne alentaa
itsensä -- -- --

_Bugslaff_ (kiivaasti). Massov --! (malttaa.) Jumalan haltuun, herra
hovimarsalkki! (menee perä-ovelle päin.)

_Massov_ (itseks.). Moistako nuottia nyt? (jyrkästi) Minun täytyy
pyytää Teidän ruhtinaallista armoanne kuuntelemaan minua hetkisen.
Min'en ole turhaan ratsastanut kolmea tuntia, ainoastaan maanilmaa
nauttiakseni ja kuunnellakseni sammakkojen kurinaa Lanzken
ojien-reunoilla (istuu vaarin-tuoliin).

_Bugslaff_ (palajaa). Ette suinkaan, herra von Massov, teillä on
varmaankin pätevämmät syyt. Sanonko minä, mikä teidät on tänne
houkuttanut? Te toivotte minun täällä, yksinkertaisten talonpoikien
seurassa, tykkänään unohtaneen sukuni ja sekä sielultani että
ruumiiltani muuttuneen tylsämieliseksi ja veltoksi, jotta oma isäni,
jos hän vielä näkisi minut, halveksien poistuisi minusta, aatelisto
nostelisi olkapäitään ja minä tulisin koko kaupungin pilkaksi; sillä
minä tiedän hyvin, mihin suuntaan te vehkeitänne viritätte. Mutta
kautta Jumalan, joka on johdattanut niin, että teidän itse on täytynyt
minut tämän katon alle saattaa, kautta Jumalan vannon: Te ette saa
nauttia konnankoukkujenne hedelmiä, niinkauvan kuin ainoakin hengähdys
tätä rintaa kohottaa ja heikoinkin jäntere tätä kättä jännittää. Ja nyt
menkää kotiin ilmoittamaan se äidilleni!

_Massov_. Joka varmaan hämmästyy siitä yhtä suuresti, kuin minäkin.
Minua sanomattomasti huvittaa nähdä maan-ilman tehneen teille hyvää. Te
olette, kuten toivoimmekin, vaurastunut muunkin ettekä ainoastaan
kielenne suhteen; mutta ihmistuntemisessa ette näiden kunnon
talonpoikien parissa ole juuri sanottavasti edistynyt. Jos Hans Lange
on joitakuita oikkuja päähänne saanut -- -- --

_Bugslaff_. Min'en tarvitse ketään korvaani kuiskuttamaan, tietääkseni
minkälaisena miehenä minun tulee teitä pitää. Eikä täällä mikään pelko
estä mua teille sitä suoraan sanomasta.

_Massov_. Rehellisyys maan perii. Mutta rehellisyydessä pitää myöskin
aina olla ymmärrystä, ja teidän ruhtinaallinen armonne on -- vielä
liian nuori.

_Bugslaff_. Kylliksi vanha käsittämään -- -- --

_Massov_. Minä pyydän teidän korkeuttanne kuuntelemaan ilmoitusta, joka
tulee rouva herttuattarelta teille.

_Bugslaff_. Ilmoitusta?

_Massov_. Joka toivottavasti todistaa, kuinka epäjärjellisiä
soimauksenne ovat, joita olette armossa ottanut tehdäksenne nuoruutenne
johtajaa vastaan. (Gertrud tulee, sauvaansa nojaten, nähtävästi
huomaamatta sisällä-olioita, menee rukkinsa ääreen, vetää sen takan
luo, alkaa kehrätä).

_Massov_. Ken on tuo vanha vaimo?

_Bugslaff_. Hans Langen äiti.

_Massov_. Käskekää hänen mennä ulos.

_Bugslaff_. Hän on aivan kuuro ja ymmärtää ainoastaan poikaansa ja sen
tytärtä.

_Massov_. Rouva herttuatar on ihastunut siitä, että Te, muutaman
kuukauden täällä oltuanne, olette ruumiillisesti vaurastunut ja
jättänyt monta pahaa tapaa.

_Bugslaff_. Todellakin?

_Massov_. Mutta nyt luulee hän olevan otollisen ajan hankkia Teille
olopaikan, joka paremmin, kuin tämä kehno maakylä, sopii Teidän
ruhtinaallisia lahjojanne kehittämään.

_Bugslaff_. Onko mahdollista? Hän myöntyy siis hartahinpiin toivoihin
ja päästää minut isänsä luo sotatanterelle?

_Massov_. Valitettavasti kyllä lienee päteviä syitä yhä vielä -- -- --

_Bugslaff_ (katkerasti). Tiesinhän sen! Päteviä syitä, todellakin!

_Massov_. Puolan kuninkaan hovi on paikka, jonne rouva herttuatar
tahtoo Teidät lähettää.

_Bugslaff_ (hämillään). Mitä sanotte? (Vanha muori heittää
tuontuostakin tarkastelevan silmäyksen Bugslaff'iin; seuraavan puheen
ajalla nousee hän äkkiä, menee ulos perä-ovesta.)

_Massov_. Puolan kuninkaan hovi. Siellä on toki koko elämä vähän
ritarillisempaa, kuin Hans Langen luona Lanzkessa. Siellä saa
nähdä joka hovin lähettiläät, siellä saa silmäyksen maailman
kauppaliikkeestä, siellä saa aseharjoitusta ja -- siell' on joukko
ihania, kukoistavia naisia, jotka varmaan ovat etevämmät kaikkia
Lanzken sulottaria.

_Bugslaff_ (suuressa liikutuksessa, kävellen edestakaisin. Massov,
tyynesti vaanien häntä, seisoo keskellä huoneita). Puolaan! Olenko
tehnyt väärin häntä kohtaan? (ääneen) Massov, ellei tämä ole petosta --
on se ensimäinen hyvä-työ, minkä mulle teette. Käsitättehän, että minun
pitää asiata mietiskellä.

_Massov_. Mutt' ei kauvan, jos pyytää saan. Sillä juuri nyt on Teillä
paras tilaisuus matkustaa. Tanskan lähettiläs, joka on käynyt
Rügenvaldessa äitirouvaanne tervehtimässä, lähtee huomenna
lähetystoimissa Puolan kuninkaan luo. Hän on Teille arvonne mukainen
seuraaja -- -- --

_Bugslaff_ (itseks.). Hoviin!

_Massov_. Siihen hoviin, joka, lähinnä Rooman keisarin hovia, on
loistavin ja ritarillisin koko maailmassa.

_Bugslaff_. Ja -- nyt heti?

_Massov_. Viipymättä. Minun luullakseni täss'ei ole mitään arvelemista.
Tuolla ulkona odottaa Teitä hevonen.

_Bugslaff_. Liian äkkiä -- todellakin, min'en ymmärrä. Ja Lange-isä,
mitähän Lange-isä -- kas, tuossa hän onkin.

_Massov_ (itseks.). Tuon lasku on sittemmin selvitettävä.


Viides kohtaus.

    Entiset. Hans Lange (tulee, hänen jälessään Gertrud-muori,
    joka, ympärilleen katsomatta, menee rukkinsa ääreen, vetää
    sen kamariin).

_Lange_. Kah, -- itse herra hovimarsalkki! (Teeskennellyn rehellisesti
tervehtien Massov'ia, tultuaan etu-alalle). Hyvää päivää kanssa, korkea
herra, ja tervetultuanne Lanzkeen! Olette kai pistäynyt katsomaan
armollista nuorta herraamme ja miten siankinkkumme ja rokkamme
poikosessa vaikuttaa? -- He! Kuten näette, lihavaksi ja paksuksi hän on
paisunut, (hiljaa Massov'ille) Mitä muuhun tulee, -- tahtoo käydä
hitaisesti; mutta kun vuoden ja vuorokauden kuluttua jälleen pistäytte
tänne tirkistämään, ette varmaankaan enään äkkiä eroita häntä
palkka-rengistäni.

_Massov_ (niellen kiukkuaan). Hyvä, hyvä! Puhukaamme siitä toisella
kertaa. -- (Bugslaffille) Jos Teidän ruhtinaallisen armonne nyt
sopisi -- -- --

_Bugslaff_ (hämillään). Lange-isä -- -- --

_Lange_. Miksi naamanne on noin venynyt, junkkeri? Hä? Mitä tääll'on
tapahtunut?

_Bugslaff_. Mitä sanot, minun täytyy lähteä pois täällä!

_Lange_. Lähteä pois?

_Bugslaff_. Äitini käskee, ja min'en tahdo hänen tahtoansa loukata.
Myöskin on se parhaakseni, Lange-isä.

_Lange_. Vai tahtoo äiti-rouvanne; no, sitte se kai lienee
parhaaksenne. Ja minne matka pitää, junkkeri hyvä?

_Bugslaff_. Puolaan, Lange-isä, kuninkaan hoviin, jotta oppisin
ritarillisia käytöstapoja sekä ruhtinoiden ja naisten kanssa
seurustelemista. Ja minä luulen, että nyt onkin jo aika.

_Lange_. Naisten kanssa -- no hei, lieneekö sillä sentään hengen hätää.
Mutta mitäs minä niistä ymmärrän? Minä olen vain yksinkertainen
talonpoika ja rouva herttuattaren ja herra hovimarsalkin täytyy
kaikenmoiset seikat paremmin tietää.

_Bugslaff_. Niin, näetkös -- mutta se toki tuntuu minusta vaikealta.

_Lange_. Hm! Niin kai, niin kai. Te olitte aivan tyytyväinen oloonne
täällä. Mutta luultavasti on herra hovimarsalkki -- -- --

_Massov_. Päivä kuluu, ja meidän pitää ennen myöhäistä iltaa olla
kotona jälleen.

_Lange_. Lähdettekö tänään jo? Entäs -- sudenjahtimme, junkkeri?

_Bugslaff_. Tosiaankin, Massov, sen olin vähällä unhottaa.

_Massov_. Puolassa on susia yltäkyllin.

_Lange_. Siin' on korkea herra ihan oikeassa, Puolan metsissä on susia
suuret laumat. Mutt' entä lohet, armollinen herra? Mitenkäs
lohenpyynnin nyt käypi?

_Massov_ (eriks.). Kirottu lörppö!

_Lange_ (Bugslaff'ille, iskien silmään). Ettekö juuri eilen sanonut
kaiken mokomin tahtovanne nähdä lohenpyydystämistä? (Massov'ille)
Näettekös, armollinen herra, lohi, se pyrkii sisä-järviin, joissa vesi
ei ole suolaista, niinkutsuttuun "makeaan veteen", ja sentähden se uipi
merestä jokiin, joissa usein töyttää sulku-aitaa vastaan, ja kun se
luulee sulun tuonpuoleista vettä vieläkin makeammaksi, hyppää se yli
sulku-aidan; mutta kalastajilla, jotka viisauksissaan ovat rakentaneet
toisen sulun ylemmäksi jokeen, heillä on siten lohet satimessa kuni
kala-arkussa vain, ja siitä ne niitä sitten ammentavat, toisinaan pari
sataa kappaletta kerralla. Niin niin, moni on pyrkinyt "makeaan
veteen", (yhä antaen salaisia viittauksia Bugslaff'ille) ja se saattais
useallekkin olla hyväksi esimerkiksi, hehehe!

_Bugslaff_. Massov, sanokaa äidilleni, että minä täytän hänen tahtonsa,
mutta viikonpäivät minä vielä täällä -- -- --

_Massov_. Valitettavasti kyllä ei rouva herttuatar voi semmoiseen
viivytykseen myöntyä. Hän ei tohdi antaa Teidän seuratta matkustaa
vieraasen maahan, ja tämä tilaisuus -- -- --

_Bugslaff_ (seisoo neuvotonna). No siis, Lange-isä, Herran
nimeen -- -- --

_Lange_ (nörkisti itseks.). Herran päivät, hän ei vieläkään huomaa
mitään! (ääneen) Kuulkaapas, junkkeri, kuinkahan pitkä matka täältä lie
Puolaan?

_Massov_. Mitä se sinua liikuttaa? Minkätähden sinä yhä lörpötyksinesi
puhettamme häiritset?

_Lange_. Minä tarkoitan vain, armollinen herra, sanomien tähden
Wolgast'ista, kuinka pitkä aika kulunee, ennenkuin ne Puolaan
ennättävät?

_Massov_ (äimistyneenä). Mitä tuo?

_Lange_. No hei, noin vain junkkerin tähden ja hänen isä-herransa
tähden, joka kuuluu makaavan hengenvaarallisesti haavoitettuna
Wolgast'in tienoilla.

_Massov_. Hiisi! Ken siitä on -- -- --

_Bugslaff_. Mitä kuulen? Isäni haavoitettu, ja sen sanot sinä vasta
nyt, noin vain sattumalta, ihan kuni parahan uutisen? Koska --
kuinka -- -- --

_Lange_. Kuulkaas, junkkeri, minä itsekkin kuulin sen aivan sattumalta
vasta äsken -- --

_Bugslaff_. Keltä?

_Lange_. No hei, herra hovimarsalkin talli-rengiltä tuolla ulkona.

_Massov_ (itseks.). Voi, sitä ruoskittavaa konnaa!

_Bugslaff_. Massov, sanokaa, onko totta, että isäni -- -- --

_Massov_. Pelkkiä huhuja, jommoisia sota-aikoina kuulee sadottain.
Uskotteko todellakin kuorma-renkien loruja?

_Bugslaff_. Massov, älkäätte valehdelko. Isäni henki on vaarassa.

_Massov_. Jokaisenhan henki on Herran kädessä.

_Bugslaff_. Älkää piilkö katalan umpimielisyyden peitossa! -- Haa, nyt
ymmärrän Teidän helvetilliset vehkeenne!

_Lange_. No, Herralle kiitos!

_Bugslaff_. Isäni kuolemaisillaan, -- silloin olin minä luonnollisesti
tiellä. Minut piti saada pois, -- jos vain mahdollista, maailman
ääriin; se olis ollut suloisinta -- jotta herra von Massov mielensä
mukaan, minun näkemättäni, olisi saattanut kortteja sekoittaa. Minut
piti saada pois, jotta herra von Massov -- -- --

_Massov_. Min'en ole tottunut soimauksia nielemään, enkä kärsi
kenenkään moista lausuvan, en itse -- -- --

_Bugslaff_. Hallitsiasi ja herttuasi -- -- --

_Lange_ (hiljaa Bugslaff'ille). Tyynemmin -- kylmäverisemmin, junkkeri!

_Massov_. Minua ei käske kukaan muu, kuin armollinen rouvani, joka on
myöskin Teidän hallitsiattarenne, ja joka minun kauttani käskee Teidät
huomenna olemaan valmis matkustamaan Puolaan; ellette tottele -- -- --

_Bugslaff_. Järjetön, Te uhkaatte?

_Massov_ (äkkiä muuttuen kylmäksi). Min'en uhkaile milloinkaan. Minä
toimin. Te tunnette ilmoitukseni. Mitä pitää mun äidillenne puolestanne
vastata?

_Bugslaff_ (etsien sanoja, suuressa liikutuksessa). Vastatkaa
hälle -- -- --

_Lange_ (nykäisee Bugsfaff'ia kyynäspäästä). Junkkeri, ettehän toki
omaa äitiänne -- -- --

_Bugslaff_. Oikeassa olet, Lange-isä. Menkää, ratsastakaa kotiin,
Massov. Sanokaa Rügenvaldessa: Lohi ei tällä kertaa pyri "makeaan
veteen", vaan jääpi toistaiseksi suolaiseen, joka tosin tuntuu
muikeammalta, mutta jossa ei ole karia eikä putouksia. Ja
sitte -- -- --

_Lange_ (kuin edellä). Lohet ovat mykkiä, junkkeri.

_Bugslaff_ (malttaa, kättelee Langea). Kiitoksia, vanhus! -- Onnea
matkallenne, herra von Massov! (Viittaa Massov'ia menemään, ja poistuu
itse oikeanpuoliseen sivukamariin).

_Massov_ (mykkänä kiukusta, sitte lävistävällä katsannolla Langeen).
"Onnea matkalle!" -- En minäkään mieli olla sulle kiitos-velassa.
(kääntyy menemään ovelle).

_Lange_ (seuraten, tyynellä kohteliaisuudella, ei ymmärtävinään häntä).
Ei kestä kiittää, ei mitään kiittämistä, armollinen herra. Suurimmalla
mielihalulla olen kaikki tehnyt. Ja jos yksinkertainen talonpoika
vastakin saattaisi tehdä korkealle herralle jonkun pikku palveluksen,
niin -- -- --

_Massov_ (Menee ulos, paiskaa oven kiini heidän välillään).

_Lange_ (tyynesti katsellen ympärilleen). Hm, nyt oli totisia
kysymyksessä! Hehehe, sinne meni kalastaja tyhjiin pyydyksiin, ja lohi
nauraa ilkkuen hänen kujeitaan. Nyt, kalamiesi, kiroile: Ei kala aina
nykäise! Hehehe! Täytyy mennä katsomaan junkkeriani. Junkkeri! Junkkeri
hoi!


Kuudes kohtaus.

    Lange. Bugslaff (palajaa).

_Bugslaff_. Joko ilma on puhdas?

_Lange_. Pikkurukkuisen vielä haiskahtaa tulikiveltä. Ei muuta.

_Bugslaff_. Oi, kuinka hyvältä nyt tuntuu, kun vihdoinkin sain sieluni
kepeäksi, kun hän vihdoinkin sai kuulla sen, mikä vuodet pitkät on mun
-- -- (katsahtaa Langeen, joka aivan liikkumatta seisoo etualalla).
Lange-isä, sinä pudistelet päätäsi. Enkö toimittanut asiaani oikein
hyvin?

_Lange_. Jos aikomuksenne oli oikein lujasti kiristää paulaa kaulaanne,
siinä tapauksessa suorititte seikkanne somasti, mutta muussa teitte --
luvallanne -- hullusti!

_Bugslaff_. Vereni kiehui, min'en voinut sitä hillitä.

_Lange_. Hm! Minä olen vain tyhmä talonpoika, mutta olen aina kuullut
sanottavan: Joka valtakuntaa ja kansaa hallita aikoo, sen pitää ensin
oppia hallitsemaan itseään.

_Bugslaff_. Älä mua toru, vanhus. Nähdä hänen kasvonsa, on sielulleni
myrkkyä -- (itseks.) nuo veriviholliseni kasvot, joiden tähden äitini
omaa puolisoaan -- -- --

_Lange_. Vai niin? Ja tuo suloinen syötti -- puolalainen hovi suloisine
naisineen -- antoi äsken sille myrkylle mesileivän ma'un, junkkeri, he?

_Bugslaff_ (hämmennyksissään). Lange-isä --

_Lange_. No, sehän ihmisellistä. Olihan Hans Langekin aikoinaan nuori
ja pyrkieli "makeaan veteen". Ja Te, kuin olette syntynyt prinssinä, Te
saitte sen jo veressä. Mutta nyt -- isä-herranne -- -- --

_Bugslaff_. Minä lähden hänen luokseen Wolgast'iin.

_Lange_. Hiljaa, poikani; tien sinne voipi herra von Massov salvata
Teiltä. Ja vaikkapa sinne yksin pääsisittekin, pienipä hyöty
isä-herrallenne Teistä. Mutta kuinka olisi, jos veisitte hälle vähän
seuraa?

_Bugslaff_. Mitä tarkoitat?

_Lange_. _Maata_ minä tarkoitan, koko _Itä-Pommeria_, tai ainakin kelpo
lohkoa siitä; kaikkia, joilla rehellisyyttä on, ja jotka todelliselle
hallitsialleen uskolliset ovat.

_Bugslaff_. Kuinka niin suuret tuumat mulle onnistuisi!

_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä. Onko sulla
uskallusta, junkkeri?

_Bugslaff_. Uskallusta? Enemmän, kuin pää ja sydän sietää.

_Lange_. Hyvä, poikani. Siis julistan minäkin sinut täysikäiseksi.
Näytä maailmalle, ett'et leipääsi Lanzkessa synnissä syönyt. Sinulla on
ne, mitkä tärkeimmin tarvitaankin: Oikeus ja rohkeus. Mitä vielä
puuttuu, siitä pitää Hän tuolla ylhäällä huolen.

_Bugslaff_ (lankee Langelle kaulaan). Lange-isä!

_Lange_. Narrimainen poika! Mitä nyt? Mitä lempoa?

_Bugslaff_. Min'en milloinkaan voi teitä kylliksi kiittää! --

_Lange_. Tuhmuuksia! Mutta ellette voi kiitoksianne säästää, niin
viekää ne äidilleni. Sillä ilman tuota vanhaa eukkoa Te olisitte nyt
matkalla Puolaan -- tai sinne, missä pippuri kasvaa. -- Tuo naisväki!
Se nainen, jonka Luoja on onnistunut saamaan todella hyväksi, -- vaikka
niitä tuskin lie yksi joka sata-luvussa -- se on satunnaisissa
suhteissa sata vertaa hyödyllisempi parahinta miestä!




Kolmas näytös.


Herttuattaren linna. Etu-sali, kolme ovea.


Ensimmäinen kohtaus.

    (Oikealla kuuluu pitojen hälinää, lasia kilistetään, nauretaan
    ja puhellaan.) Massov (seisoo keskellä huoneita). Achim
    (sota-asussa, tulee oikealta). Sitte Herttuatar.

_Massov_. Oletko antanut hälle kirjeen, Achim?

_Achim_. Rouva herttuatar otti sen kädestäni ja vaaleni aivan kuin
olisi hän aavistanut, mitä se sisälsi. Mutta hän vastasi erääsen herra
von Krokov'in tekemään kysymykseen, sitte viittasi hän minun
poistumaan.

_Massov_. Hyvä. Ja nyt, Achim, ratsaille, ja ota kymmenen tai
kaksitoista tanakkaa miestä mukaasi. Jos kiirehditte, olette vielä
ennen yötä määräpaikassa. Tässä kirjallinen käskyni hätävaraksi --

_Achim_ (tallettaen sen költerinsä alle). Hyvässä tallessa, armollinen
herra hovimarsalkki.

_Massov_. Sukkelaan! Me emme sua unhoita, jos miehen lailla toimes
täytät. (Achim nyykäyttää päätään, pois).

_Massov_ (yksin). Jälleen voin hyvin. Asiat muuttuivat jo pahalle
tolalle; talonpoika petti minut häpeällisesti, pojan koko viha ja
epäluulo on herännyt, ei missään mulle tuetta, voidakseni ryhtyä
kapinaa masentamaan. Nyt -- tärkeimpänä hetkenä -- pitää vaimonkin se
ymmärtää, vaikka sillä olisikin ainoastaan kymmenes osa _tuon_ vaimon
älystä -- -- -- (Herttuatar tulee vitkaan, kirje hermottomana
alasriippuvassa kädessä.) Te olette kai lukenut?

_Herttuatar_. Kuollut! Min'en luullut tuon sanoman niin syvästi
liikuttavan sieluani. -- Kuollut! Hän, jolle nuoruuteni annoin, hän,
joka mua halventaa, mua sortaa tahtoi! Hänen kuolemansa minut vapautti
-- ja kuitenkin samassa teki mun niin kurjaksi! -- (Käsivarret
ristissä, kävelee edestakaisin, tarkkaamatta Massov'ia.)

Min'en saata vuodattaa kaipauksen kyyneleit hänen tähtensä, -- kenpä
multa kyyneleitä odottaakaan? Mutta ett'en voi olla iloinenkaan, ett'en
voi tuntea itseäni täydellisesti vapautetuksi, pelastetuksi, sehän toki
on kummallista! Eikö totta, Massov? (katsomatta häneen).

_Massov_. Eloon-jäänyt on voittaja, ja voitto aina jalostuttaa.
Muistatteko -- -- --

_Herttuatar_. Minä muistan kaikki; kuinka hän alussa kohteli mua kuni
lasta, ja sitte, huomattuaan vakavan mielenlaatuni, koki sitä masentaa;
kuinka hän vaati kuninkaallisen isäni mulle antamia lahjoja ja, kun
minä kielsin, heitti minut vankeuteen, jossa ilman Teitä olisin saanut
hiutua vuodesta vuoteen, -- kaikki, kaikki muistan päivänselkeästi; ja
kuitenkin -- antaisin tämän käteni, jos olisin saanut olla hänen
kuolinvuoteensa ääressä, muutella hänen patjaansa ja hälle virvoittavaa
juomaa tarjota.

_Massov_ (kylmästi). Te olette pyhimys.

_Herttuatar_. En; mutta minä olin hänen vaimonsa. -- (Äänettömyys.)

_Massov_. Ja mitä nyt olette ajatellut tulevaisuudestanne?

_Herttuatar_. Ajatelkaa Te sitä toistaiseksi minun puolestani. Minun
ajatukseni ovat hämmennyksissä mennehitten aikojen muistoista.

_Massov_. Minä _olen_ jo ajatellut. Ennen päivän-laskua ovat
lähettilääni poikanne luona ilmoittamassa, että hänen heti on tuleminen
äitinsä, _Pommerin hallitsiattaren_ luoksi.

_Herttuatar_. Massov, oletteko tohtinut? Hän on täysi-ikäinen. Hän ei
tule; tuskinpa äidin luoksi, hallitsiattaren luo ei varmaankaan.

_Massov_. Sitäkin jo ajattelin. Senpä tähden annoinkin lähettiläälleni
seuraksi aseellisia, jotka, joko hyvällä tai pahalla, tuovat hänet
Teidän eteenne, jotta hän vihdoinkin oppisi tottelemaan.

_Herttuatar_. Väkivallalla?

_Massov_. Se paras. Tai odotatteko häneltä ymmärrystä, älyä?

_Herttuatar_. Hänellä on oikeus.

_Massov_, Onko semmoisellakin oikeus, semmoisella, joka ei toivo mitään
hartaammin kuin saada väärin käyttää oikeuttaan? Te kai toki tunnette
hänet ja tiedätte, että hänessä vallitsee isänsä henki. Heti hänen
hallituksensa ensi päivänä Te olette kerjäläinen, ja saatte kiittää
taivasta, jos luostarin ovi Teille aukeaapi, ja minä -- lintujen tai
kalojen ruokana.

_Herttuatar_ (pelästyen). Massov!

_Massov_. Min'en perinpohjin tunne Teidän taipumuksianne. Jos tahdotte
ruveta pyhien ristiä kantamaan, niin vahvistakaa hänelle hänen --
niinkuin sanoitte -- oikeutensa. Teettekö siinä viisaasti ja oikein
_maata_ kohtaan, päättäkää itse. Ett'en toki _minä_ ole Teiltä sitä
ansainnut, sen kai itsekkin myönnätte.

_Herttuatar_. Voi, että olet oikeassa!

_Massov_. Ja nyt rahan toinen puoli. Hän tuodaan tänne ja, jos alkaa
vastustella, pidetään silmällä, kunnes ritaristo ja valtiopäivät ovat
asiasta lausuntonsa antaneet. Ken voisi epäilläkkään, ett'ei hallitusta
kernaammin uskota kokeneelle, elämän kärsimyksiin ja vastuksiin
tottuneelle ruhtinattarelle, kuin vallattomalle prinssille, jolla ei
ole taipumusta muuhun kuin siivottomuuteen?

_Herttuatar_. Vanha oikeus on toki voima, joka peittää poikanikin
nuoruuden-vallattomuutta.

_Massov_. Kuuletteko ääniä tuolta: "Eläköön herttuattaremme!" --? Te
olette vielä kaunis nainen. Täällä ei löydy ainoatakaan, jota ei
kunnian-himo kiihoittaisi rupeamaan Eerikki-herttuan jälkeläiseksi.

_Herttuatar_. Minä kunnioitan uskollisuuttasi! Mutta sieluni aavistaa
siitä pahoja seurauksia syntyvän.

_Massov_. No, seuratkaa sitten aavistuksianne ja tervehtikää poikaanne,
jos hän tänne tulee, Evald von Massov'in verisellä päällä. Ehkä sen
kautta Teiltäkin luostari säästyy. (Äänettömyys).

    (Eläköön-huuto ja ja maljojen kilinää kuuluu viereisestä
     huoneesta).

Eikö kaikki tapahdu hänen parhaakseen? Teettekö niinkään
epä-äidillisesti, lähettäissänne hänet Puolaan, kunnes kypsyneemmällä
älyllä saattaa hallitukseen ryhtyä? Ja sitte, kun on otollinen aika,
kun Te tulette väsyneeksi hallituksesta ja kutsutte hänet takaisin, --
eikö hän tuntisi itseään pakoitetuksi kiittämään Teidän viisauttanne,
joka niin -- -- --


Toinen kohtaus.

    Entiset. Jürgen. Krokov (oikealla).

_Krokov_. Minut lähetettiin katsomaan -- mutta mitä naamoja täällä?
Armollinen ruhtinatar -- Massov -- -- --

_Massov_. Surun vallassa. Eerikki-herttua on kolme päivää sitte kuollut
haavoistaan.

_Krokov_ (seisoo väristen). Jumala hänen sielullensa armollinen olkoon!

_Herttuatar_ (Nousee äkkiä, menee vitkaan sivuovesta vasemmalle).

_Krokov_. Tietääkö nuori herttua -- -- --?

_Massov_. Jürgen-serkku, Teill' on terävä äly, jota ei viini
tavallisesti äkkiä tylsäksi saa.

_Krokov_. Pyhän Jürgen'in lohikäärmeen kautta! Te olette oikeassa,
Massov. Toissapäivänä esimerkiksi, kun Gartz'in Barcken'in Hans'ia
morsiusvuoteolle autoimme, näin toisten komppanjoonien rottien lailla
makaavan nenä porossa, mutta minä istuin toki suorana ja saatoin
vapaalla kädellä kynttilänkin niistää.

_Massov_. Te olette älykäs, Te ajattelette maailman juoksua.

_Krokov_. Ajattelen -- no niin, serkku -- minä juoksen peijakkaan
kyytiä sen hännässä, minkä vain ennätän.

_Massov_. Te mielitte vähentää ansioitanne. Te olette valtiollinen
älypää.

_Krokov_. Empähän, Massov, minä olen vain kunnon pommerilainen -- en
mitään muuta. Kymmenelle voin antaa selkään ja kaksikymmentä juoda
pöydän alle, mutta mitä koiran-koukkuihiu tulee, niin -- -- --

_Massov_. Sanojenne mukaan. Kunnon pommerilaisena olette tietysti
joskus mietiskellyt, mitenkä asiat sitte muuttuvat, kun Eerikki-herttua
silmänsä ummistaa.

_Krokov_. Minäkö? En milloinkaan. _Hyödyttömillä_ mietiskelyillä min'en
koskaan ole päätäni vaivannut.

_Massov_. Hyödyttömillä?

_Krokov_. No niin, vallan-periminenkin -- -- --

_Massov_. Hm!

_Krokov_. Onhan se selvää, oikein kourihin koskevaa, että
_lapsi_ -- -- --

_Massov_. Lapsi? Olkoon. Mutta iäkkäät miehet, Jürgen! Toisinaan sattuu
siten, että selvin oikeus on suurin vääryys.

_Krokov_. Tuo on minun aivoilleni liian kokkaista, serkku-hyvä.

_Massov_. Ihanhan se on silmiinpistävää. Eikö maan aateliston,
säätyjen, kaupunkien -- eikö tule valvoa maan _parasta_?

_Krokov_. Hyvä vain, jos niin tekevät.

_Massov_. No, Jürgen. Te olette itse nähnyt mitä laatua hän on, jolla
olisi tuo niinkutsuttu selvä oikeus hallituksen perimiseen. Ajatelkaa
vain markkina-päivää, jona Bugslaff-junkkeri -- -- --

_Krokov_. Se on totta, Massov, nuoreksi herttuaksi oli hällä sillä
kertaa pirun vähän ihmis-tapoja. Vieläkö hän yhä viruilee tuolla
maa-kylässä?

_Massov_. Hän ei tahdo lähteä pois sieltä; hän viihtyy sanomattoman
hyvin paimenien ja karjapiikojen seurassa. Siellä hänen ei ole tarvis
ruhtinaallisten tapojen tähden itseään vaivata.

_Krokov_. Suloinen taimi. Mutta herttua hän on _kuitenkin_.

_Massov_. _Onko_ hän jo?

_Krokov_. Ellei ole, niin siksi hän _tulee_.

_Massov_. _Tuleeko_ hän todellakin?

_Krokov_. No niin, serkku, kenpä voisi estää? Onhan hän täysi-ikäinen.

_Massov_ (luottavasti ottaen häntä käsivarresta). Jürgen-serkku,
puhuuko valtiomies noin? Tai kunnon pommerilainen? Mitä? Kiukkuinen,
pahankurinen, poika ---

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_. -- -- joka ei vielä osaa itseäänkään hallita, joka tuottaa
omaisilleen pelkkää surua ja häpeätä, -- hänkö saisi maan ja kansan
haltuunsa?

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_. Ja näin vaarallisena, sodan ja hämmennysten aikakautena, --
ja hänenkö sallittaisiin syöstä meidät häviöön ja häpeään?

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_ (polkien jalkaansa). _Eipä_, sanon minä, jos me vain olemme
kelpo miehiä, kunnon pommerilaisia.

_Krokov_. Te kiivastutte, serkku. Min'en kernaasti kiistele heti ruuan
päälle. Siis kaikki olkoon olollaan. Mutta ken sitten on herttua ellei
_hän_?

_Massov_. Ettekö ole huomannut?

_Krokov_. No, mutta, serkku, min'en toki voi luulla -- -- (katselee
häntä suurin silmin).

_Massov_. Kenenkä luona nyt olette vieraana? Kenenkä ylevä henki ja
ruhtinaallinen voima on jo kaikkien kunnioituksen ja ihmettelemisen
voittanut?

_Krokov_. Ahaa, jopa huomasin. Te viittaatte herttuattareen. Sepä
toista. Minä jo toden totta arvelin Teidän itse -- -- --

_Massov_. Ymmärrättekö vihdoinkin? Parilla sanalla: Jos olemme kunnon
pommerilaisia, tunnustamme herttuattaren maan hallitsiattareksi, kunnes
tuhlaaja-poika, joka Lanzkessa sikoja paimentaa -- -- --

_Krokov_. Hahaha! Te olette sukkela, Massov. Tuopa hauska juttu. No, ja
Te luulette aateliston todellakin -- -- --

_Palvelia_ (tulee oikealla). Rouva herttuatar pyytää herra
hovimarsalkkia heti tulemaan luoksensa.

_Massov_. Minä tulen. (Palvelia pois.) Krokov, minä olen luottanut
Teihin; min'en koskaan ole epäillyt, että _Te_ ette heti käsittäisi
asioiden menoa.

_Krokov_. Niin niin, me valtiomiehet!

_Massov_. Teidän on ilmoitettava ajatuksenne. Ymmärrättehän, ett'ei
minun itse sovi sitä esitystä tehdä. Minä olen hänen ruhtinaalliselle
armollensa liian läheinen.

_Krokov_. Ja olette ollut tuhlaaja-pojan hovimestari, hahaha, suuresti
kunnioitan Teidän kasvatustapaanne!

_Massov_ (purren huuliaan). Mutta jos Te esittäisitte asian oikealla
tavalla -- jokaisen pitää se ymmärtää.

_Krokov_. No, hei, tietysti! Siihenhän saattaa sokeakin aivan sormin
tarttua.

_Massov_. Ja miettikääpä, kuinka kiitollinen herttuatar Teille
ikuisesti on, jos vain tämän pikku seikan toivon mukaan perille ajatte.

_Krokov_. Pikku seikan -- totta sekin. Se on toki hänen oma poikansa.
No, Massov, mitä minun tulee -- -- --

_Massov_. Tiesinhän sen. Oikein, Te olette -- -- --

_Krokov_, Kunnon pommerilainen, Massov, en mitään muuta. Mitäpä
kädenlyönnistä? Pommerilainen tekee, mitä voipi.

_Massov_. Minä luotan siihen. Älkää menettäkö aikaa. Juuri nyt ovat
miehet tuolla parhaassa vireessä; älkää hukatko tilaisuutta. Minä
palajan paikalla luoksenne jälleen. (Menee vasemmalle).


Kolmas kohtaus.

    Krokov (yksin. Sitte) Joachim Devitz ja Hans Putkammer.

_Krokov_ (itsekseen, katsellen hänen jälkeensä). Miehet parhaassa
vireessä vanhaa, hyvää oikeutta jaloin polkemaan? No niin, serkku,
löytyyhän miehiä, jotka maljojen ääressä ovat valmiit moiseenkin
työhön. Ahaa, rouva herttuatar, senkötähden kyökki nyt niin kuuma ja
rasvanen? Rasvalla hiiriä vietellään; mutta hiiri, jolla on
valtio-älyä, ei sittekään mene loukkuun. Tuhannen tulista lentävää!
Kernaammin syöksyn minä Pyhän Jürgen'in traakin kitaan, kuin sallin
Massov'in, tuon konnan -- -- -- (Devitz ja Putkammer oikealta).

_Devitz_. Jürgen-veikko, missä hitoilla sinä kuhjustelet?

_Putkammer_. Tuossapa hän seisookin ihko elävänä -- ja lukee sormiaan,
luulen ma.

_Devitz_. Sisään, Krokov! Juomanlaskia tuo meille heti muun muassa
pohjattoman maljan täynnä spanialaista viiniä, ja Peter Zastrov tilasi
arpa-nappulat pöydälle.

_Krokov_. Tulittepa kuni kutsutut. Levittäkää nyt korvanne selki
seljälleen kuulemaan -- -- --

_Devitz_. Mitä tahansa, veikko; mutt'ei vain seisaalla (istuu
vaivaloisesti tuolille).

_Putkammer_ (nauraen). Hänen horjuvia käytäviään rasittaakin kahden
härkätynnyrin rasva-aami. Hahaha!

_Krokov_. Turhat lörpötykset hiiteen, sillä nyt on asiasta leikki
kaukana.

_Devitz_. Jättäkäämme sitte koko asia huomiseksi. Eikö niin, Hans?

_Krokov_. Teidän ei tarvitse nukkumalla humalaanne poistaa; sillä tämä
asia teidät kyllä pirteiksi saa: (aivan lähelle heitä) Eerikki-herttua
on kuollut, leski pyrkii hallitsiattareksi, Bugslaff ai'otaan työntää
syrjään!

_Putkammer_. Krokov!

_Devitz_. Jyrinä ja leimaus! Ken sen on sanonut?

_Krokov_. Itse hän, joka koko juonta johtaa, joka on niin kavala, että
pitää kaikkia kristittyjä aasina -- Massov! Ymmärrättekö?

_Putkammer_. Herttuatar hallitsiattareksi? Se on -- -- --

_Krokov_. _Massov'in_ armosta! Oikein, Hans. Minä huomaan, ett'en yksin
ole valtiollinen älypää.

_Devitz_. Minä voin oikein pahoin säikähdyksestä.

_Putkammer_. Ja sen hän on sanonut sinulle?

_Krokov_, Suoraan täällä, ja minun piti muka ilmoittaa se toisille,
ymmärrettävästi kaaritellen, näet, jokaisen parasta koskevana asiana.
Ja hän oli kuin öljytty.

_Putkammer_. Etikka tulee jälestäpäin!

_Devitz_. Eipä hullummaksi. Min'en ole koskaan oikein luottanut tuohon
Evald'iin.

_Putkammer_. Mutta mitäs nyt on tehtävä?

_Krokov_. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen: Hevonen tallista, satula
selkään ja matkalle. Ennenkuin minä tunnustan herttuattaren, piti
sanomani, tuon konnamaisen matelian, tuon Massov'in -- ennen
minä -- -- --

_Devitz_ (nousten vaivaloisesti). Veljen-sydän, ota minut mukaasi!
Min'en, Jumal' avita, pääse omin neuvoin satulaan. Sinun pitää nuorilla
köyttää minut hevosen selkään.

_Putkammer_. Entä toiset?

_Devitz_. Ne eivät ainakaan ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua löydä
konin selkään.

_Krokov_. Maatkoot he, tehkööt mitä tahansa. Kun me kiirehin
ratsastamme naapuristoon ja saamme kylliksi joukkoa, jotta voimme käydä
tuota kirottua koirankuonolaista vastaan, saapi Zastrov, Zitzevitz ja
Gerdt Manteufel olla ketun kanssa luolassa -- heistä ei mitään
vahinkoa, kun toiset vain ovat Bugslaff'in puolella. (Menossa).

_Devitz_. Missä poikonen nyt oleksii?

_Krokov_. Eräässä maa-kylässä, Joachim-veikko. Kyllä hän jo ilmoittaa
itsensä. Ja vaikka hän, kiitos hänen hovimestarilleen, olisi kymmentä
vertaa kelvottomampi heittiö, -- minä olen kunnon pommerilainen, ja te
olette myöskin, ja se on konna, ken ei Bugslaff'ia puolusta, sillä
(mennessään oven ohitse, josta Massov ulos meni, puhuu sinnepäin)
olkoon hän valtioviisas tai ei -- _herttua hän on kuitenkin!_ (Viepi
Devitz'in ulos, Pulkammer meni jo edellä).

        Muutos.

    Talonpoikais-tupa Lanzlessa, niinkuin toisessakin näytöksessä.


Neljäs kohtaus.

    (Oikeanpuoleisesta kamarista tulee) Bugslaff (valmiina matkaan,
    puettu talonpoikais-röijyyn; hänen jälkeensä) Hans Lange.
    (Samassa aukee ovi vastapäätä ja) Mummo (sauvan nojassa) ja
    Dörte (tulevat).

_Bugslaff_. Onko Peter valmis?

_Lange_. Hän pitelee hevosia tuolla pihalla. Mutta minä varoitan teitä
vieläkin, junkkeri-hyvä, jos joudutte vakoojitten kynsiin, älkää
surkeilko hevosenvuotaa, vaan painakaa kylmää rautaa kylkiin vain ja
edestä pois -- antakaa mennä niin lemmon lennättävästi että -- --! Minä
satuloitsin teille tuon äkäpussin Papurikon, ja tiedättehän hyvin, se
juoksee tykin kuulan kanssa kilpaa. Mutta taistelo vain viivyttää.

_Bugslaff_. Olkaa huoletta.

_Lange_. Ee-e', junkkeri, minä olen päinvastoin kovin huolissani. Te
olette liian kiivas ja tahdotte aina työntää päänne seinän läpi. Mutta
ellette herra Otto von Wedel'iltä saa tanakkaa seuraa, noin parikymmentä
kypäri-päätä, niin älkää hyljätkö mutkatietä Malchov'in kautta Kurt
Flemming'in luo, joka, kuten sanoitte, ei myöskään katsele Massov'ia
hyvillä silmillä, ja joka siis kernaasti auttaa teitä häntä vastaan.

_Bugslaff_. Maa polttaa jalkojani. -- Hyvästi, Dörte!

_Lange_. Tyttö seisoo sulavana, kuni voi päivän paisteessa; oletko jo
laittanut eväs-korin reilaan?

_Dörte_. Olen, ja putellin myöskin, minä jätin ne Peterille, -- voi
junkkeri-hyvä, te ette palaja Lanzkeen enää milloinkaan!

_Lange_. Loruja! Odottaahan susi häntä täällä; sen hän ei kai anna
turhaan kököttää.

_Bugslaff_. Dörte, anna mulle kätesi. Minun on ollut täällä erinomaisen
hyvä olla. Mutta nyt ajattelen yhtä: Isäni on kuoleman kielissä, enkä
minä ole hänen luonaan. -- Mummo, nyt pitää kiirehtiä.

_Gertrud_ (itsekseen, nyykäyttäen päätään). Niin, niin, niin! Ihmiset
eivät pysy yhdessä. Kasper-vainajani näin myöskin lähtevän, ja sitte
Fritz'in ja Veit'in ja Annan, ja niiden piti palajaman jälleen. Mutta
nyt he ovat parahassa elossa, vaan täällä ovat he lämpimässä muistossa,
ja me, vanhukset, matelemme täällä vielä, vaikk'ei jalat enää tahdo
liikkua paikaltaan, -- mutta tapahtukoon taivahan tahto, tapahtukoon
taivahan tahto!

_Lange_ (kovaa hänen korvaansa). Junkkerill' on kiire, hän tahtoo sanoa
teille hyvästi.

_Gertrud_. Tiedän, tiedän, Hannuseni. Minä kuulen varsin hyvin. No,
sanokaa paljon terveisiä isä-herrallenne, hänet minä hyvin tunsin siitä
alkain, kun hän oli ainoastaan sauvani pituinen; silloin hän kerran
ratsasti kylämme läpitse suuren hevosen seljässä, ja mun Herrassa
nukkunut Kasperini sanoinkin vielä -- -- --

_Lange_. Junkkerill' on kova kiire.

_Bugslaff_. Antakaa mulle siunauksenne matkalleni, mummo!

_Gertrud_. Mitä junkkeri sanoo?

_Lange_. Hän pyytää teitä siunaamaan itseään, äiti.

_Gertrud_. Sen teen mielelläni. Se, joka toisella jalallaan jo seisoo
haudassa, saattaakin laskea kätensä moisen vasta-nyt-maailmaan-
kurkistajan pään päälle, lausuen: Poikani, Herra kaikki parhaaksesi
johtakoon! (Bugslaff lankeaa toiselle polvelle hänen eteensä, hän
laskee kätensä Bugslaffin pään päälle). Toimita asiasi hyvin, niin
rakas Vapahtajamme suojelevalla kädellään tukee sua, ja Hänen
siunauksensa varjelee sua kaikilla retkilläsi!

_Bugslaff_. Amen, mummo! Amen! Kiitokseni, sulimmat kiitokseni teille
kaikille! (menee). Jääkää hyvästi!


Viides kohtaus.

    (Bugslaff'in aikoessa ulos, tulee perä-ovesta) Henoch
    (mytty selässä) ja Henning.

_Lange_. Mitä hittoja, Henoch ---

_Henning_. Niin, nytpä kaikki hyvin!

_Bugslaff_. Mitä on tapahtunut?

_Henning_. Ratsastuksestanne ei tule mitään. Ne ovat jo jälillänne.

_Lange_. Kutka?

_Henning_! No, Henoch kertokoon. Henning on vain palkka-renki, joka ei
kuulu herrojen ja juutalaisten eikä korkean herrasväen seuraan. (Heittää
silmäyksen Dörteen, menee muristen).

_Bugslaff_. Ken voipi estää minua -- -- --?

_Lange_ (Henoch'ille, joka hengästyneenä on vaipunut vaarin-tuoliin).
Aukaise suusi jo vihdoinkin, Henoch. Miksi noin läähätät?

_Henoch_. Niin totta Jumala elää, minä vapisen ja värisen kuni vaimo
lapsen-tuskissa. Antakaa vettä! (Dörte juoksee takan ääreen, tuopi
vettä puu-astiassa). Minä olin Rützenhagen'issa, tein kauppaa
hevos-parista, ja juuri kun ennätin kapakkaan -- sillä kuuteen tuntiin
en ollut ruuan mureneta maistanut -- Herra sua, lapsikulta, siunatkoon
(juopi) -- eikä näilläkään ollut muuta kuin sianliha-sekoituksia, niin
sitte minä mietin: Hyvä uni on puoli ravintoa, ja kapusin vinnille,
luin rukoukseni ja ajattelin: Henoch, ajattelin minä itsekseni -- -- --

_Bugslaff_. Selitä ajatuksesi toisella kertaa, juutalainen! Mit' on
tapahtunut? Sukkelaan!

_Henoch_. Mitäkö tapahtunut? Mitä tapahtuu, kun Massov'inlainen korskea
herra hallitsee maata, kristityitä ja juutalaisia? Ihmetten ihme, että
pääni vielä on niskoillani!

_Bugslaff_. Ellet sinä noita kirottuja kiertelemisiäsi -- -- --

_Lange_. Hiljaa, junkkeri! Älkää peloittako häntä, muuten saa hän
halvauksen, ja sitte hältä yhtä vähän tietoja saamme. Henoch, kuinka on
asia? Ratsastajiako matkalla tänne, herra von Massov'in sotilaita?

_Henoch_ (nyykähyttää päätään, peloissaan). Kaks'toista -- neljätoista
-- viistoista, hirvittävää väkeä! Tulivat ravintola-huoneesen,
tilasivat hevosilleen kauroja ja itselleen paloviinaa, ja Henoch kuuli
erään lausuvan toverilleen: Ellei hän meitä hyvällä seuraa, laahaamme
hänet väkivallalla hevosen selkään.

_Dörte_. Oi, Kaikkivaltias!

_Henoch_. Toinen vastasi: Hän on toki tuleva hallitsiamme; siitä voipi
meille olla pahat seuraukset vast'edes. -- Siihen vastasi ensimäinen
nauraen: Vast'edes? Pässinpää, sinä! Massov'in toimi on tehdä
vastaisuudesta olemattomuus. Hän, näet, on hallitsia siitä, kun
Eerikki-herttua kuoli Wolgast'issa.

_Bugslaff_. Isäni -- kuollut! (peittää kasvonsa käsillään. --
Äänettömyys).

_Lange_ (lähenee Bugslaff'ia, laskee lohduttavana kätensä hänen
olkapäälleen).

_Henoch_. Ja sitte meni Henoch -- vaikk'ei ole muuta, kuin kurja
juutalainen -- sitte meni Henoch, nelinryömin kontaten vinnin yli
kanahuoneen tikapuiden luo, ja kun alkoi niitä myöten kiivetä alas,
tikapuut katkesivat, ja Henoch putosi maahan, nenä poroon, mutta Jumala
salli hänen vielä toki jäädä eloon, ehkä sentähden, että pääsisi
Lanzkeen varoittamaan junkkeria, jott'ei hän joutuisi konnien kynsiin,
vaan että armollinen Jumala saisi pitää hänet ihmisten ilona sata
vuotta vielä! (Lähenee nöyränä Bugslaff'ia, suutelee hänen röijynsä
lievettä).

_Bugslaff_. Kiitos, Henoch. Sinua en unhoita, mutta nyt matkaan!

_Lange_. Minne ai'otte, junkkeri? Kun ne jo ovat tuolla tiellä; onhan
tämä seutu niin autio ja lakea, kuin kämmeneni tuossa; luuletteko,
ett'eivät ne näe teitä ja ett'ei viisitoista miestä voi tietänne
salvata?

_Bugslaff_. Minä tunnen hevoseni.

_Lange_. Ee-e', junkkeri, ei sinnepäinkään. Sen ovea on piru kiini
naulinnut.

_Dörte_. Meidän täytyy piiloittaa junkkeri.

_Lange_. Kyllä kai ne toki ovat siksi sukkelat, että joka mytyn ja
korren pari kertaa pyörittävät. Junkkeri, tiedättekö mitä? Ottakaa
Henoch'in pitkä talli-nuttu yllenne ja heittäikää tuohon penkille
pitkäksenne ja -- Henoch, onhan sulla poika?

_Bugslaff_. Kurjaa naamari-peliä! En, min'en siihen suostu! Ennemmin
viikatteilla ja sauvoilla tuonne ulos -- -- --

_Lange_. Jotta ne saisivat piestä meidät pahanpäiväisiksi joka sorkan?
Huomatkaa, junkkeri: Kun ei voi hypätä ylitse, pitää kontata alitse.
Ettekö tiedä maailmassa käytettävän sota-petosta? Siis sukkelaan,
Henoch!

_Henoch_. Minun nuttuni, minä olen vain kurja juutalainen, se ei ole
tehty noin korkeaa herraa varten. Mutta täällä mytyssä (aukasee
kiireesti mytyn) -- tääll' on ihan uusi, jonka ostin Rügenvalden
puodista Isaak-lankoani varten -- tääll' on lakki myöskin --
ja -- -- --

_Lange_. Nyt, junkkeri! (vetää nutun hänen ylleen). Näettekös, ei pidä
halveksia ainoatakaan Luojan luomaa elukkata, eipä edes köyhää
juutalaistakaan, jolla on tynnyrittäin rahoja kellarissaan. Kas niin!
Lakki vielä. (Dörte noutaa takasta hiilen, jolla mustaa Bugslaff'in
kulma-karvat). Eipä hullummaksi, Dörte! Ja nyt tuonne nurkkaan;
kaikeksi onneksi on jo jotenkin hämärä, ja jos ne Teiltä jotain
kysyvät, olkaa oikea sianlihan-vihaaja, muusta me kyllä pidämme huolen,
jotta ne saavat pitkällä nenällä pötkiä tiehensä jälleen.

_Henoch_. Taivahan Tekiä, junkkerihan on ihan Gideon tai itse
David-kuningas! (Bugslaff heittäikse pöydän takana penkille ikkunan
ääreen, Henoch istuu vastapäätä häntä, selkä toisiinpäin, pää
käsivarren nojassa).

_Lange_. Hyväinen aika, johan kuuluu töminä pihalta. No, tääll' on
kaikki täydessä kunnossa. Aljettakoon vaikka heti paikalla.

_Dörte_. Polveni vapisevat.

_Lange_. Voithan toki pitää pääsi pystyssä, tyttö?

_Dörte_. Min'en suinkaan tointanne hämmennä, isä. Mutt' entä jos ne
jäävät tänne koko yöksi?

_Lange_. Me teemme mitä voimme, Dörte. Hän tuolla (viitaten korkeuteen)
kyllä pitää lopusta huolen.


Kuudes kohtaus.

    Entiset. Achim ja neljä aseellista.

_Achim_ (ovessa). Heinrich, Lütke ja Degener ratsastaa navetan
ympärillä, Franz ja Peter Bützov vartioi portteja, toiset latoon ja
talliin. -- Hyv'iltaa isäntä! (sisään).

_Lange_. Jumal'antakoon, Jumal'antakoon, herra päämies. No, kas vain,
sepä hyvä sattuma, että juuri eilen puimme riihtä. Varmaankin tahdotte
rehuja ostaa. Hei, Henning, Henning!

_Achim_ (aivan lähelle häntä). BugslafF-herttua on sinun talossasi.
Kutsu hänet tänne. Minull'on hälle asiaa.

_Lange_. Bugslaff-herttuako? Ee-e', herra päämies, hän ei ole enää
Lanzkessa. Ikävä kyllä hälle itselleen, mutta poissa hän on.

_Achim_. Poissa?

_Lange_. Aivan poissa, herra päämies. Hän oli löytänyt suden-jäljet, ja
sitten ei hän enään olisi pysynyt pukinnahkaisissa pöksyissäkään; sillä
hukka rakkareita hän väijyy, kuin piru syntisten sieluja.

_Achim_. Mitä höpiset!

_Lange_. Kyllä vaan, minä juuri itse vielä kehoitinkin häntä jättämään
juoksunsa huomiseksi. Mutta vieläkö mitä! Nyt on meillä kuutamo,
Lange-isä -- hän kutsuu minua Lange-isäksi -- ja samassa sieppasi
jousen seinältä, ja nyt metsään niin paljon, kuin käpälistä pääsi, se
sakramenskatun poika.

_Achim_. Ja minne hän meni?

_Lange_. Metsään -- minnekkäs muuanne? Jälkiä myöten -- minne sudet
ovat löngöttäneet -- suohon tahi hongikkoon -- min'en niin tarkoin
tiedä, missä ne rakkarit oikeastaan oleskelevat. Jos Tekin ehkä
tahdotte mennä hänen kanssaan metsästämään, minä tulen saattamaan Teitä
suolle.

_Achim_. Tuletko? Hm! Sinähän olet täydellisin, verrattomin konna.

_Lange_. Minäkö?

_Achim_. Sinä juuri, kettu lampaan-naamoinesi! Luuletko, ett'emme sua
tunne? Sinä saattaisit meidät suolle, joka on niin syvä ja vetelä, että
mies hevosineen sinne uppoisi, -- eikö niin?

_Lange_. Kauniita hevosia suohon -- sehän olisi vahinko! Hyi, herra
päämies, minä tosin olen halpa talonpoika, mutta -- -- --

_Achim_. Mutta koiraa koko mies. -- Hän on siis sutta ajamassa?

_Lange_. On ollut jo kaksi tuntia.

_Achim_. Eipä hullummasti valehdeltu. Sillä puoli tuntia sitten oli
vanha Liisa nähnyt hänet tuolla ulkona, pihalla.

_Lange_, Kas niin, Dörte, mitä minä olen sanonut. Liisa-muorin laita ei
ole oikein, hän näkee unta keskellä päivää. Liisa, näettekös, herra
päämies -- -- --

_Achim_. Vaiti, konna! Junkkeri on talossasi, sanon minä.

_Lange_ (suuttuvinaan). No, koska hän täällä on, niin kai hän täältä
löydetäänkin.

_Achim_. Niinpä luulen minäkin. (Kahdelle seuralaisistaan). Menkää,
tarkastakaa kaikki nurkat, koputtakaa kaikkiin laipioihin ja repikää
arkut ja laatikot auki.

_Lange_. Dörte, mene heidän mukaansa, avaa pöytä-laatikko ja
suola-astia. Ja kaiketipa heidän pitää pistää nenänsä vanhaan
kehtoonkin, joka on siellä ylisellä.

_Achim_. Pilkkaatko meitä, talonpoika? (kaksi aseellista ja Dörte
pois).

_Lange_. Siitä mua Herra varjelkoon. Mutta kyllä koko tämä mylläkkä
hyvin narrimaista on -- minun mielestäni. Ja minkätähden hän olisi
piilossa? Minä sanon, meidän junkkerilla on parahin omatunto koko
Pommerissa. Eikä hän enää niin pieni lapsukainen ole, että hänen
tarvitsis vitsaa pelätä, kun mamma häntä kutsuu. No, ja mitä se mamma
hänestä nyt oikeastaan tahtoo?

_Achim_ (on istunut vaarin-tuoliin, Lange seisoo aivan hänen
vieressään). Lurjus, mitä se sinuun kuuluu? (Katselee ympärilleen). Ken
asuu tuolla?

_Lange_. Siellä makaa äitini, herra päämies, ja tyttäreni, Dörte.

_Achim_. Sisään, Philip, tuonne, ja väännä sängyt tarkasti ylös-alasin.
(Kolmas aseellinen vasemmanpuoliseen kamariin).

_Lange_. Ripeästi! Käskekää hänen vain tarkoin nuuskimaan kaikki
hiiren-kolot. Sillä hiiriä, herra päämies, hiiriä siell'on julman
paljon.

_Achim_. Mitä tuo juutalais-roisto täältä etsii?

_Lange_. No, ettekö Te tunne Henoch'ia, herra päämies, ja hänen
poikaansa Isaak'ia? Onhan hän ostanut herra hovimarsalkilta monta paria
hevosia. Henoch! -- Luulempa, tonttu vieköön -- oikein, hän makaa jo
sitkeimmässä unessa. Nyt näette kuinka nuo kurjat narrit itseään
rääkkäävät; ne ovat matkustaneet tänään kymmenen tuntia, tulivat
Stolpesiin -- jalkapatikassa tietysti ja ainoastaan kahden pfennig'in
edestä leipää vatsassa, -- on paasto, näette -- kaloja eivät saaneet,
vaikka olisivat maksaneet taalerin joka suomuksesta. Mutta siinä saavat
nyt kärsiä siitä, että Judas kolmekymmentä hopeapenninkiä -- -- --

_Achim_ (on noussut, lyöpi nyykyksissä istuvaa Henoch'ia olkapäähän).
Haloi!

_Henoch_. Armoa, herra päämies. Vaikka minä olen vain kurja
juutalainen -- -- --

_Achim_. Sinut vielä keitetään ja paistetaan, juutalainen, jos vain
vähänkin uskallat tehdä koirankoukkuja. Sinä tiedät, missä junkkeri
oleskelee. Nyt suusi puhtaaksi, tai muuten -- -- (vetää miekkansa).

_Henoch_ (lankee väristen polvilleen hänen eteensä). Armoa, herra,
armoa! Minä olen viaton, minä ja Iisak-poikani, me olemme viattomat
kuni lampaat kedolla.

_Achim_. Sä vapiset, juutalainen! Sinä siis tiedät kaikki.

_Henoch_. Oi, onko ihme että vapisen, koska minut keitetään ja
paistetaan ja Isaak jää tuohon orvoksi, ja kaikki tämä sentähden, että
olemme viattomat kuni kukkaset kedolla.

_Achim_. Sano heti paikalla, missä junkkeri oleksii, muuten sinä ja
poika-rötkäleesi -- hei! (Menee Bugslaff'in luo ja nykii häntä
nutusta). Heräätkö, tai muuten miekkani teidät kumpaisenkin -- -- --!

    (Lyö miekkaansa pöytään. Bugslaff tekee yht'äkkiä liikkeen).

_Gertrud_ (nousee äkkiä takan ääressä). Lopettakaa jo herran nimessä
vihdoinkin tuo julman raaka pakanallinen mölinänne; ymmärrättekö? Onko
nyt yht'äkkiä sota julistettu, poikani? Miksikä tuo mies täällä räyhää
ja sapeloitsee kuin mielipuoli, jotta ihmiseltä sydän polvikin putoaa?

_Lange_. Hän leikittelee vain, peloittaakseen kahta turvatonta
juutalais-raukkaa. Hän näyttää olevan oikein uljas herrasmies!

_Gertrud_. Jättäköön hän vain juutalaiset rauhaan (uhkaa sauvallaan),
ne ovat lepo-hetkensä vaivalla ansainneet. Kuuletteko, herra'? Ei
milloinkaan pidä kuultaman vanhan Gertrud'in, joka kohta on Jumalan
tuomio-istuimen edessä, oman kattonsa alla sallineen kahdelta
rehelliseltä juutalaiselta peloitettavan sielua ruumiista. Eikö niin
Hannuseni?

_Lange_. Oikein äiti. Nuo ovat muuten urhoollista väkeä, nuo
sotamiehet. Ne eivät ollenkaan pelkää syöstä kylmää rautaa moisen
aseettoman juutalais-pojan sydämeen.

_Achim_ (on sillä välin pistänyt miekkaansa huotraan, kokee peittää
häpeämistään). Kylliksi! Min'en tietänyt Lanzkessa osattavan -- -- --


Seitsemäs kohtaus.

    (Oikealla palajaa) Dörte ja ne kaksi sotilasta (kohta sen jälkeen
    tulee keski-ovesta) kaksi sotilasta, Henning (heidän välissään.
    Myöskin aseelliset vasemmanpuolisesta kamarista palajavat päätään
    pudistellen).

_Achim_. No?

_Sotilas_. Ei missään jälkeäkään, herra päämies.

_Achim_. (Polkee jalkaansa).

_Lange_. Näytitkö heille kehdonkin, Dörte?

_Achim_. Kirous! Ja kuitenkin olen vakuutettu kuin omasta hengestäni,
että tuo vanha kettu -- -- -- (Sotamiehet tuovat Henning'in).

_Toinen sotamies_. Herra päämies -- -- --

_Achim_. Haa, Carsten, mitä nyt?

_Toinen sotamies_. Löytäneet emme ole mitään, mutta tarkastaissamme
tallia, oli tämä renki hevosten luona ja murisi itsekseen kyllä
tietävänsä, missä aita on matalin.

_Lange_, ja _Dörte_ (puoliääneen). Henning!

_Achim_. Tule lähemmäksi, toveri! Sinä saat kelpo juomarahat, jos
ilmoitat, mistä junkkerin löydämme. Hänelle ei tapahdu mitään pahaa,
mutta meidän pitää toimemme täyttää!

_Henning_. (Tulee etu-alalle, lähelle Dörteä; katse synkkä).

_Dörte_. Henning, ethän toki -- -- --

_Henning_. Luonnollisesti, Dörte-neito! Henninghän on vain renki, hän
ei tohdi hiiskahtaakkaan. Oho! Miltäs täällä nyt näyttää? (puoliääneen
Dörtelle) Onko Henoch-vanhus aivan yht'äkkiä saanut lapsia ja vallan
täysikasvuisia? Hä?

_Dörte_. Henning-kulta, minä lupaan sulle -- -- --

_Henning_. Haha! Tuon hiiren-loukun minä tunnen. Ee-e', herra päämies,
älkää luulkokkaan Henning'in enään antavan mokoman korkeamielisen talon
tyttären vetää miestä nenästä. Sitä on Henning jo liian kauan
sallinutkin. Mutta nyt -- -- --

_Achim_. Et ainakaan vahingolle tule (näyttää hälle kukkaroa).

_Henning_. Pitäkää vain itse roponne, ja vaikkapa tarjoaisitte sata
taaleria, rahalla ette Henning'iä viekoittele. Ellen olisi vannonut
kostaa tuolle herttua-junkkarille, että hän täällä sieppasi lusikkani
nenäni edestä, juuri kun sitä ai'oin vatiin kuroittaa -- -- --

_Achim_. Sinä siis vihaat nuorta herraa?

_Henning_. Ja tietäkääs minkätähden! Katsokaas, herra päämies,
ennenkuin hän tuli Lanzkeen, pidettiin minun aivan kuni omaa lasta,
eikä isäntä eivätkä muutkaan olisi voineet elää eikä kuolla ilman
minutta. Eivätkös asiat olleet sinnepäin, isäntä?

_Lange_. Suus'kiini, kurja kadehtiva jäärä!

_Henning_. No niin, kadehtiva minä olen, mutta nytpä en sentähden
pidäkkään suutani kiini. Te olisitte myöskin kadehtiva, jos teitä
janottaisi ja joku joisi kruukkunne kuiviin, tai jos olisitte
nälissänne ja joku sieppaisi viimeisenkin leipäpalasen suustanne. Ja
sentähden -- -- --

_Achim_. Lyhyesti lausuen: Missä on junkkeri?

_Lange_. Tuo konna on hevosilla palaisiksi ajettava, jos hän vain --
koira! (Uhkailee itsekseen).

_Dörte_. Armahin kulta Henning, jos nyt minä -- -- --

_Henning_. Ei mitään! Minä kostan! Te voitte testamentteerata mulle
tilanne ja talonne, ja vieläpä tyttärennekin lisäksi -- minä hylkään ne
ja kostan! No niin, teitä on ai'ottu pettää, herra päämies. Sillä
junkkeri, jota etsitte -- -- --

_Achim_ (äkkiä). On talossa? (Äänettömyys).

_Henning_. Ei, herra päämies!

    (Lange ja Dörte koettavat salata hämmästystään).

_Achim_. Minne hän on mennyt?

_Henning_. Hän tietää teidän aikovan joko hyvällä tai pahalla viedä
hänet Rügenvaldeen, hän sai kuulla sen jo kaksi tuntia sitte, ja
sentähden laitti hän itsensä pois, varmaan -- -- --

_Achim_. Minne?

_Henning_. Niin niin, viitatkaa te vain, isäntä. Suuni minä puhun
puhtaaksi vaikka -- --. (Achimille). Hän ratsasti Malkhov'iin hakemaan
Kurt Flemming'iltä apua herra von Massov'ia vastaan -- no, nyt tiedätte
kaikki, laittakaa vain niin, että saavutatte hänet.

_Achim_. Ratsaille! (Sotamiehet ulos). Tänne, talonpoika! (Lange
lähenee häntä tyynenä). Sinä tiesit junkkerin olopaikan, ja salasit
sen, huolimatta rouva herttuattaren käskystä?

_Lange_. Niin, herra päämies, sitä en saata kieltää.

_Achim_. Sinä olet kavaltaja.

_Lange_. Mahdollista kyllä, herra päämies. Mutta sitä en ole tähän
saakka tiennyt.

_Achim_. Sinun pitää ratsastaa kanssamme Malchov'iin ja sieltä
Rügenvaldeen, maan ruhtinattarelle teoistasi tiliä tekemään.

_Lange_. Kyllä vaan, herra päämies. Minä olen itsekkin jo monta aikaa
halunnut puhua sanasen rouva herttuattaren kanssa.

_Achim_ (kahdelle sotamiehelle). Sitokaa hänen kätensä. Philip ottakoon
hänet eteensä hevosen selkään.

_Dörte_. Isä (Bugslaff liikuttaikse äkkiä).

_Lange_. Olkaa huoletta, lapset! (painolla) Niinkuin sanottu,
sotapetoksia pitää olla, eikä niitä tarvitse itse herttuankaan hävetä.
-- Annappas, Dörte, mulle joku lakin-tapainen myöskin. Kas niin! Ja
sitokaa nyt käteni sukkelaan, ennenkuin ennätän vääntää niskat nurin
tuolta kirotulta konnalta! (Henning seisoo vakaana). Kahlehtikaa vain
sekin jonnekkin nurkkaan; se on suurin roisto ja valehtelia,
se -- -- --

_Achim_. Ei mitään soimauksia! Henning, minä jään sulle suureen
kiitollisuuden-velkaan. (Langelle) Nyt pois, lurjus!

_Lange_. No, äiti, pitäkää vaaria talosta. Luultavasti päästetään
minut piankin irti. Nuori herttuani (kovemmin) ei toki jättäne mua
vanki-luolaan mätänemään; onhan vielä muitakin kunnon pommerilaisia,
jotka auttavat häntä rutistamaan tuota, jumal'auta meitä, tuota
Massov'ia.

_Achim_ (työntää häntä ulos). Ole varoillas, jos henkes on sulle rakas!

_Lange_. No, herran nimeen sitte! Hyväst' nyt. Dörte! (Viedään ulos).

    (Bugslaff nousee varovasti, Henoch nostaa päänsä pöydästä;
    Henning seisoo aivan etu-alalla, katse miellyttävän kirkas;
    Dörte sulkee oven isänsä jälkeen. Äänettömyys. Katsastajien
    kuullaan poistuvan).

_Dörte_ (palajaa). Poissa!

_Bugslaff_ (hypähtää ylös, heittää pois valepukunsa.). Pelastettu!
Mutta -- liian kalliilla hinnalla!

_Dörte_ (entäen Henning'in luo). Ja vaikka sinä olet kavala, paha,
kadehtiva ihminen ja vaikka olet peloittanut meidät puolikuoliaiksi,
juuri sentähden täytyy mun sua syleillä.

_Bugslaff_. Henning! Kunnon, uskollinen Henning! (Puristaa hänen
kättään).

_Henning_ (seisoo tyynenä, antaa tehdä itselleen mitä tahansa). Tämähän
kaikkein helpointa!




Neljäs näytös.


Torni-huone Rügenvalden linnassa. Oikealla kalteri-ikkuna. Perällä
ovi. Etu-alalla pöytä ja penkki. Pöydällä vesi-astia.


Ensimmäinen kohtaus.

_Hans Lange_ (makaa penkillä, hattu pään alla; nukkuu, puhuu unissaan).
Aina uskaljaasti, junkkeri -- _noin_, oikein --! Mitä? Rukoukseenko
ruveta? -- Kova onni! -- -- Henoch -- minä leikkaan sulta nenän poikki,
jos vain -- hyi, vapiset kuin vanha -- -- Ee-e' -- kas niin! Ottakaa se
kiini, Bugslaff, tuo susi -- tuo Massov -- susi -- -- --

    (Ovi aukeaa, Henning tulee, kantaen koria, häntä seuraa
    Vanginvartia, joka viittaa vanhukseen ja samassa poistuu).

_Henning_. Hyvä on, Veit. Kyllä minä pidän huolen. -- Tuossa hän makaa.
Pitää kai herättää hänet. (Panee korin pois, menee nukkuvan viereen).
Lange-isä! (ravistaa häntä) Ai'otteko maata tuomiopäivään saakka?

_Lange_ (unen horroksissa). Dörte -- jokohan on -- Henning, se vain
aina -- -- (hieroo silmiään).

_Henning_. Henning on aina vain esillä -- ja esittääpä jotain nytkin!
-- Jos herra von Massov'ia kauniisti rukoilette, lähettää hän teidät
neljän hevosen kyydillä taivaaseen; siellä saatte sitten itse koota
ruumiinne palaset yhteen jälleen.

_Lange_ (nousee istualleen, iloisesti). Vai niin, nyt ei näemmä
ollakkaan Lanzkessa enää. Hyvää huomenta, Henning.

_Henning_. Päivää!

_Lange_. Kuinka pitkälle on jo aika joutunut?

_Henning_. Päivä on vasta puolessa. Tuolla alhaalla linnan-kyökissä
käristetään par'aikaa pässinreittä. Se haiskahti oikein hyvältä.

_Lange_. No, eikös vain, hiisi vieköön, olempa kokonaista kaksitoista
pitkää tiimaa vetänyt unta päähäni. Mutta minä olinkin eilis-iltana
lemmon väsyksissä. Mokoma nelistäminen aamusta iltaan myöhään, se
tuntuu liian tuntuvasti vanhoihin luihin.

_Henning_. (Nauraa itsekseen).

_Lange_. Sitte ne tahtoivat minulta tietää, missä junkkeri muka
oleskelee. Niin, sanoin minä, ellei hän ole täällä, lie hän tehnyt
tiellä toisen päätöksen. Mutta tänne hän ainakin lähti, kuulittehan sen
itse siltä Henning-roistolta.

_Henning_ (Pyyhkäsee kädellään hiuksiaan, hymyillen).

_Lange_. Sitte ne sadattelivat ja kiroilivat kuni hurjat, ja minä
kökötin vain aivan rauhassa niiden keskellä, mietiskellen: Piru
periköön teidät kaikkityyni pala palalta! No, ja sitte ne syöttivät
pari tuntia, ja sitte satulaan jälleen ja aika vauhtia Rügenvaldeen. Ja
miten Massov karjui, kun minä joka suhteessa jäin syyttömäksi -- sen
kai arvannet. Vihdoin laitettiin minut tähän huoneesen, joka näköjään
on jonkinlainen aarre-aitta. Ei täältä juuri helpolla ihmistä varasteta
ainakaan, se on varma. No, mutta sanoppas, kuinka on teidän käynyt?

ja Dörte lähetti teille terveisiä. Ruskea lehmä sai viime yönä vasikan,
sonni-vasikan, ja susi vei jälleen lampaan. Kauroja ai'oimme -- -- --

_Lange_. Tuon saatat kertoa sittemmin. Minä tahdon tietää, miten
junkkerin on laita.

_Henning_. No, aluksi niin ja näin. Hän aikoi ensin kaikkien renkien
kanssa lähteä ratsastajia takaa-ajamaan. Vasta sitte, kun me häntä
kieltelimme, muisti hän isänsä kuoleman ja muuttui hurjan raivoksi;
sitte mummo lohdutteli häntä. Sitte pyysi hän satuloitsemaan Papurikon
ja ajoi täyttä laukkaa Buggenhagen'in herran luo, pyytämään sitä
ja_Henning_. Tähän saakka varsin hyvin, isäntä. Mummo on hyvissä
voimissa

toisiakin avukseen. Ja tuskin oli hän poistunut näkyvistämme, niin tuli
kolme herraa ratsastaen, Krokov'in ja Devitz'in herra -- kolmatta
min'en tuntenut -- ne kysyivät Bugslaff-herttuaa, ja kun me sanoimme
hänen menneen Buggenhagen'in herran luo, kääntyivät ne vasemmalle
ympäri ja nyt kuni tuuliaispää hänen jälkeensä; mutta ett'eivät ne
hälle pahaa aikoneet, sen minä kyllä huomasin.

_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä, Henning. Saatpa
nähdä, ennen päivän laskua kuulemme jälleen uutisia.

_Henning_. Ehkäpä kyllä! -- Ja sitten, isäntä, sitte lähetti Dörte
teille jotakin; hän arvasi hyvin, ett'ei teitä täällä liiaksi lihoteta
(tyhjentää korin).

_Lange_. Kiitoksia poikani. Minull' onkin nälkä, kuin talvisella
sudella.

_Henning_. Ja tämän putellin -- hyvää Stargardt'in olutta -- tämän
pisti vanginvartia mulle salaa teitä varten. Se on se Veit Klinker,
meidän sepän veljenpoika, ja paitsi sitä on kaikilla paha silmä
Massov'iin.

_Lange_ (istuu pöydän ääreen, juo). Tämä virvoittaa, Henning! Min'en
ole neljäänkolmatta tuntiin maistanut mitään muuta, kuin vettä, ja
vettä -- sen tiedät sinäkin -- min'en kärsi saappaissanikaan, sitä
vähemmin vatsassa.

_Henning_. Pitäkää hyvänänne. Tämähän onkin viimeinen päivällisenne.

_Lange_ (syöden, tyynesti). Miksi niin, Henning?

_Henning_ (pyyhkien tukkaansa). Hm! Niin! Kyllähän te tiedätte,
että -- -- --

_Lange_. Minä luotan junkkeriini. -- Täm'on oivallista olutta (juopi).

_Henning_. Rasvatkaa vain kurkkuanne; sillä kyllä teidät hirtetään --
vähintäinkin.

_Lange_. Sinullapa lohdutusta!

_Henning_. Voipi ehkä tulla pelastus -- voipi tulla _kuolemakin_. Veit
kai tietää parhain. Mutta syökää vain toki rauhassa, jos teitä maittaa;
saattaahan vielä pari hetkeä -- -- --

_Lange_. _Mitä_ Veit tietää? Aukase suusi äläkä aina mutise hampaittesi
lomitse. Mikä saattaa vielä pari hetkeä -- -- --?

_Henning_. No, saattaa kestää vielä pari hetkeä, ennenkuin teidät
hirtetään tai mestataan tai ruhjotaan tai neljään palaan revitään
tai -- -- --

_Lange_. Tomppeli! Ja sitäkö vielä pelkäisin!

_Henning_. Hm! -- Niin! -- Minun puolestani -- -- --

_Lange_ (nousee). Henning, pidä nyt suusi kiini, -- tai puhu kaikki
suoraan!

_Henning_. No, koska tahdotte tietää, niin: Hovimarsalkki on kiistellyt
herttuattaren kanssa, hän tahtoi teidät hirtättää -- uusi hirsipuu
valmistui vasta neljätoista päivää sitte, ja siinä riippuu jo paraikaa
eräs räätälin-sälli, joka saksilla pisti mestarinsa tyttären kuoliaksi.

_Lange_. Kaunista seuraa!

_Henning_. Ja hän -- ei tuo räätälin-tytär, vaan herttuatar -- on kyllä
rukoillut edestänne. Mutta, sanoi Veit, vihdoin tapahtuu kuitenkin
Massov'in tahto, ja, kuten hyvin tiedätte, hän ei suinkaan teidän
hyväksenne pistä sormeaan nuoran väliin. Korkeintaan antaisi hän teidät
mestata hirttämisen sijaan, -- no, ja jospa vain minun pitäisi valita
niistä toinen, en tietäisi muuta neuvoa, kuin lyödä arpaa.

_Lange_ (Kävelee edestakaisin, kädet selän takana).

_Henning_. Älkää sentään antako ruoan pahentua. Kaikkienhan kuolla
pitää. Dörtelle olisi toki mieleen, kun huomaisi laitoksensa käyneen
kaupaksi.

_Lange_. (Seisoo kalteri-ikkunan ääressä, katselee ulos).

_Henning_. Mitä minun piti sanoa: Kuinkas nyt _vast'edes_ menetellään?
-- Talvi-kylvyä teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä ja kyllä
elukoistakin huoli pidetään. Tiedänhän minä teidän tahtonne. Mutta --
siinä on -- no, kyllähän te tiedätte -- -- --

_Lange_ (itsekseen). Sen uskonkin Massov'ista!

_Henning_. Lange-isä, olenhan jo pyytänyt teiltä Dörte-tytärtänne.
Tähän saakka te olette nauranut mua, ja minun on täytynyt tukehduttaa
toivoni. Nyt luulen toki naurunne loppuneen, koska tiedätte -- (viite,
merkitsevä hirttämistä) ja kun talo ja tila on isäntää vailla -- ja jos
Dörte minusta _huolii_, niin sopisimme asiasta _vihdoinkin_, ja
senvuoksi olisi paras -- että antaisitte meille siunauksenne, --
tietäisi toki missä olisi -- eikä kuolemakaan tuntuisi teistä niin
vaikealta, kun tietäisitte tyttärenne -- -- --

_Lange_ (on kääntynyt). Seis, hirtehinen! Sainpa sinut kiini vihdoinkin
viekkautesi telineiltä? Saatanallinen konna, kavala kuin synti!
Lämmitit ensin helvettini kyllin kuumaksi, saadaksesi mieleni
heltymään, ja sitte pitäisi Hans Langen antaa isällinen siunauksensa --
eipäs, poikaseni! -- Ei sanaakaan enää mestaamisesta eikä hirttämisestä
eikä naimis-puuhista eikä siunauksesta! Korjaa pois, Henning, ruokasi
ja koiran-juonesi, ja jos vain Dörte on tähän pienintäkin sekoittanut,
niin -- jos minä vielä kotiin pääsen -- ukkosen tuli ja leimaus
-- -- --! (Torven-toitotus alhaalta linnan-pihalta). (Äkkiä hiljemmin).
No, mitä merkitsee meteli tuolla alhaalla?

_Henning_. Rügenvaldessa toitotetaan aina, kun jotain yleistä tapahtuu.
Neljä vuolta sitte, kun noita Maria Schlimmenitz poltettiin, -- silloin
toitotettiin samalla tavoin. (Menee tyynenä ikkunan ääreen).

_Lange_. Taivahan Tekiä! Jos todellakin niin loitos -- ei, ei, siten en
ole Bugslaff'ia tuntenut. Henning, mitä nyt on tekeillä?

_Henning_. Joukko ihmisiä on linnan-pihalla, toiset ratsain, toiset
jalkasin -- kaikki katselevat tänne ylös.

_Lange_. Katselevat tänne ylös?

_Henning_. Niin, aivan kuin odotellen pää-henkilöä. Lange-isä, kuinka
on siunauksen laita?

_Lange_. Ei, poikani. Bugslaff ei jätä mua kiikkiin, siitä panen pääni
pantiksi!

_Henning_ (jälleen katsoen ulos, nykäisee olkapäitään). Siitäpä vähän
pantattavaa. Siell' on yksi punaisessa manttelissa.

_Lange_. Sepä koreata! (Aikoo ikkunan ääreen. Samassa jälleen
torventoitotuksia. Seisahtuu ehdollaan pelästyneenä. Käytävästä kuuluu
avainten helinää).

_Henning_. Kas niin, nyt tullaan teitä noutamaan! (Läheten häntä).
Lange-isä -- -- --

_Lange_. Ukkosen nuoli pyövelin tappakoon! No, ei ne suinkaan minun
täällä parkuvan näe.


Toinen kohtaus.

    Entiset. Veit Klinker.

_Veit_. Tst! Henning!

_Lange_. Kyllä minä olen valmis, Veit. Mutta jos sattumalta joudut
Bugslaff'in pariin, sano hälle terveisiä minulta, ja sano että hän on
vanha yömyssy, sano minun sanoneen siten.

_Veit_ (korjaa kaikki pöydältä). Laita itses pois, Henning. Armollinen
rouva tulee tänne; ja jos hän huomaa minun katsoneen sormieni
lomitse -- -- --

_Lange_. Rouva herttuatarko? Eikö vielä ollakkaan niin pitkällä?

_Veit_. Kuinka pitkällä, kummi?

_Lange_. No, kurkussani.

_Veit_. He, Herra varjelkoon! Junkkerihan on hyökännyt kaupunkia
vastaan sadan ratsastajan kanssa ja vaatinut hovimarsalkkia otteloon.

_Lange_. Junkkeri? No, tunsinhan minä Bugslaff'ini. Pyhä risti! Ja tuo
hirtehinen, tuo -- (uhaten Henning'iä nyrkillään'). Odotappas!

_Veit_. Taisteloon hän on vaatinut hovimarsalkin torvilla ja julistajan
kautta, ja puoli Rügenvaldea on muureilla, ja vast'ikään lähti
Massov'ikin taisteloon -- kuulittehan kai toitotukset; -- nytkös siitä
saadaan punaisia päitä! Mutta pois, pois! Minä menetän virkani, jos
armollinen rouva -- -- -- (työntää Henning'in ulos).

_Lange_. Taivahan Luoja, nyt putosi myllynkivi sydämeltäni.


Kolmas kohtaus.

    Lange. Herttuatar Sophia (kiireesti), Veit (menee,
    sulkee oven mennessään).

_Herttuatar_ (etu-alalle, ankarasti katsellen Langea). Sinä olet pahoin
loukannut luottamustamme, talonpoika!

_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Aivan tietämättäni.

_Herttuatar_. Saattaako omatuntosi valehdella vasten silmiäni?

_Lange_. Omatuntoniko, rouva herttuatar? No niin, minulla on tosin vain
raaka, talonpoikainen omatunto, mutta on se minun aina toki maata
antanut -- vieläpä täällä tornissakin, jossa en suinkaan ole
höyhen-tyynyillä lepäillyt.

_Herttuatar_. Sinä olet kiihoittanut poikaa äitiänsä vastaan.

_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Ee-e', empä -- sit'ei tee Hans
Lange! Siitä on perin toinen väki huolen pitänyt.

_Herttuatar_. Onko hän aivan sinun tietämättäsi kutsunut kokoon maan
aateliston ja hyökännyt kaupunkia vastaan?

_Lange_. Ei, Teidän ruhtinaallinen armonne, sen minä tosin neuvoin
hänen tekemään, mutta siihen ei mun tarvinnut turhia sanoja kuluttaa,
sen hän ymmärsi itsestäänkin. Kun pojalta suljetaan tie oman isänsä
kuolin-vuoteelle, on hällä joko tämä tai tämä (viittaa päähän ja
sydämeen) vaillinainen, ellei hän -- -- --

_Herttuatar_. Vait! Min'en ole tottunut alamaisiltani syytöksiä
kuulemaan. Aika on tärkki. Meill' on, taivaalle kiitos, toki kylliksi
voimaa kapinata kukistamaan. Mutta kun hän on minun poikani ja kun,
hänen hillimättömän nuoruutensa tähden, soisin hälle erhetyksensä
anteeksi, tahtoisin keskeyttää kapinan. -- -- Sinä olet ohjannut hänen
luonnettaan, valitettavasti kyllä, pahaan. Sinä voit nyt rikoksesi
sovittaa, jos johdat hänen hurjan sielunsa hyvyyteen jälleen.
(Äänettömyys).

_Lange_. Min'en ymmärrä Teitä. Minull' on julman kova pää.

_Herttuatar_. Mene kaupungin portille, huomauttamaan hänelle, kuinka
suuresti hän rikkoo Jumalan käskyä vastaan, kun äitiänsä
uppiniskaisuudella kohtelee, aseellisena äitinsä tahtoa vastustaa.

_Lange_. Hm! Ja mitä pitää hänen sitte tehdä?

_Herttuatar_. Lähettämän pois sota-joukkonsa ja katuvaisena poikana
palajaman luo äitinsä, joka lupaa käyttää armoa oikeuden sijassa.

_Lange_. Hm! Tuo kuuluu kyllä kauniilta, mutta on aivan samaa, kuin jos
minä rupeaisin Lanzken suota ruoteilla permannoitsemaan: Suuria vaivoja
hyödyttä vallan, mulskahtaa sinne sittekin, kaulaan saakka, -- älkää
pahastuko.

_Herttuatar_. Sinä voit, jos vain tahdot.

_Lange_. Voinko vai enkö voi, sit'en tiedä; mutta vaikkapa voisinkin --
min'en sitä tekisi, sen varmaan tiedän.

_Herttuatar_. No, siis saat kärsiä kapinoitsian kanssa, uskalias ukko!

_Lange_ (jatkaa tyynenä). Sillä, näettekös, rouva herttuatar, nuori
herra on jo aivan täys'ikäinen, sen kai tietänette parhaiten Te, kuin
olette hänet synnyttänyt. Ja jos täys'ikäisen miehen ja lisäksi
ruhtinaan edelleenkin pitää antaa mokoman -- hovimarsalkin menetellä
itseään kuni koulu-poikaa -- älkää pahastuko, silloin on kaikki loppu;
silloin mies miestä, nyrkki nyrkkiä vastaan, ja itse taivahan Taattokin
kurkistelee tänne alas, lausuen: Urhokkaasti, vanha lapsi, äläkä
kauvemmin kiusaajaasi kärsi! --

_Herttuatar_ (kiivaassa liikutuksessa edestakaisin. Hyvin etäältä
torventoitotuksia. Kuuntelee). Se oli taistelo-merkki! Nyt he jo
ottelevat. -- Eikö sinun mielessäsi liiku mitään, noiden sävelten
soidessa? Eikö salainen ääni kuiskaa: Tuon olisin minä voinut estää?

_Lange_. Ei, rouva herttuatar. Sillä mitä minä olen Bugslaff-herttualle
tehnyt -- tosin aivan vähän -- siitä voin, Herralle kiitos, vastata
kuolinvuoteellanikin. _Minä_ en ole häntä isästään eroittanut,
_minä_ en toimittanut hälle Massov'in herraa kasvatusmestariksi ja
piiskuriksi -- -- --

_Herttuatar_. Lange!

_Lange_ -- -- min'en ole laittanut tusinoittain miehiä häntä
takaa-ajamaan ja pois raastamaan kuni hevos-varasta.

_Herttuatar_ (pakoittaen itseään). Paljon on tapahtunut, joka olisi
voinut olla tapahtumatta. Minäkin saatan erehtyä ja _olenkin_
erehtynyt. Mutta hänellä on toki siksi isänsä luonne, että olisin
voinut toivoa, -- vaan turhaa on siitä sulle puhua.

_Lange_ (läheten häntä). Puhukaa Te vain minun kanssani, rouva
herttuatar. Se on parempi, kuin Massov'in kanssa keskusteleminen.
Näettekös, Hans Lange on raaka talonpoika eikä tiedä valtio-toimista
enempää, kuin kartano-koiransakaan. Mutta mitä kuuluu äidin ja pojan
väliin, sen hän tietää paremmin, kuin tuo kuiva, kalpea, myrkyllinen
heittiö, tuo oiva herra Massov. Sillä minullakin on äiti, ja kun olin
nuori, oli mulla kova pää ja _hällä_ kova käsi, eikä hän mua juuri
huonosti kuranssannutkaan, kun se juoni päähän pisti. Minä tiedän siis
vallan hyvin, mitä pojan tulee äidiltään kärsiä, mutta tiedän myöskin,
mitä hänen _ei_ tule kärsiä, ja voin pyhästi vannoa: Jos minun äitini
olisi pidellyt minua niinkuin Te -- tarkoitan herra von Massov'ia --
nuorta junkkeriamme, niin, Jumal' anteeks' suokoon syntini, _hirttänyt_
minä olisin itseni katon harjaan, jotta jalkani olisivat heiluneet
suoraan äitini ikkunan edessä! Sitte hän ehkä toki pikkusen olisi
aprikoinut asiata.

_Herttuatar_ (seisoo syvissä mietteissä). Minä olen monesti koettanut
kutsua häntä luokseni. Mutta yhäti on hän minusta poistunut.

_Lange_. Kun hän on tiennyt, että Massov-ilkiö aina olisi oven takana
piileksinyt, kun poika olisi tahtonut au'aista sydämensä äidilleen.

_Herttuatar_. Minä kiellän puhumasta moista uskollisimmasta
palveliastani, jota ilman vieläkin istuisin Gollnov'in tyrmässä.

_Lange_. Tai jota ilman monta aikaa sitten olisitte elänyt sovinnossa
jalon aviopuolisonne kanssa. (Äänettömyys. Toitotuksia lähempää).

_Herttuatar_. Kuolleet ovat rauhassa. Oi, taivas eläviäkin rauhaan
saattakoon! (Kasvavalla innolla). Melske lähenee kaupunkia,
kapinoitsiat ovat siis voitolla, -- Lange, vielä kerta, hänen ja minun
tähteni: Riennä ulos, puhu, neuvo häntä, ilmoita hälle minun tahtoni.
-- Sinä olet puhellut mulle paljon, joka sietää ajattelemista, minä
huomaan rehellisen tarkoituksesi, vaan täytä toimesi, -- ruhtinattaren,
äidin, syvästi nöyryytetyn vaimon kiitos sinut palkitsee!

_Lange_. Ei, rouva herttuatar, siit'ei synny mitään. Mielelläni
täyttäisin tahtonne, mutta minä en pysty kieltämään nuorta herttuaani,
kun hän tekee velvollisuutensa, ottaessaan valtaansa maansa, joka oli
vähällä luiskahtaa hänen kouristaan. Mutta tiedättekö mitä? Te olette
hänen äitinsä, menkää Te taistelo-paikalle ja ottakaa sanansaattaja
mukaanne, joka ilmoittaa Teidän tahtovan puhua sanasen poikanne kanssa,
ja min'en tuntisi Bugslaff'ia, jos hän ei -- -- --

_Herttuatar_ (huomattavan viivyttelemisen jälkeen, elävästi). Sinä
tulet kanssani, Lange!

_Lange_. Min'en sekaannu valtio-toimiin. Ee-e'; kyllä Te sen yksinkin
toimitatte.

_Herttuatar_, Nyt menisi äiti poikansa luoksi, ei ruhtinatar luo
kapinoitsian. Vieläkö sittekin kiellät?

_Lange_. No, Herran nimeen sitte! (Heidän aikoessaan ovelle, kuuluu
alhaalta linnan-pihasta heleä torven-soitto). Mintähden ne yhä vielä
puhaltanevat tuolla alhaalla?


Neljäs kohtaus.

    Entiset. Henning (tulee, suuri Koin-tähti kädessä).
    [Koin-tähdellä tässä tarkoitetaan _piikki-nuijaa_, jota
    yövartiat muinoin aseena käyttivät. Suomentajan muistutus.]

_Henning_. Isäntä, oletteko kuullut?

_Lange_. Mitä nyt, Henning?

_Henning_. Saanko palkinnon, jos tuon hyviä sanomia?

_Lange_. Valhe-säkki!

_Herttuatar_. Mitä on tapahtunut? Tulitko tappelu-tantereelta?

_Henning_. En, rouva herttuatar, niin kauvas min'en vielä ennättänyt.
Sillä kun Veit Klinker'in kanssa menin rappusia alas, pisti päähäni,
että junkkerimme lopulla voisi käyttää ehkä minuakin tappotanterella,
ja sitte sanoin minä Veit'ille: Veit, sanoin minä, onko sulla täällä
jossain kelpaamattomia keihäitä tai sota-nuijia tai muita semmoisia?
Suuret läjät, hän sanoi, ja vei minut vanhaan ase-kamariin, ja minä
tartuin heti suurimpaan, kahdenkäden käytettävään miekkaan, vaan Veit
sanoi, ett'ei se ollut talonpoikia varten, ja antoi sitte tämän
"koin-tähden" kouraani, ja minä ai'oin heti hyökätä linnan-portista
ulos, mutta siinä oli jumalattoman suuri joukko porvareita, ja ne
sanoivat Massov'in aika hassusti otellen junkkerimme kanssa ja
Bugslaff'in jo olleen kärventävässä kuumassa, mutta yht'äkkiä oli
Krokov'in ja Devitz'in herrat rientäneet kaupungin valleilta
hovimarsalkin niskaan ja löylyttäneet häntä niin, että hän lie
kiittänyt onneaan, päästyään käpälämäkeen, sillä kaupunkilaiset
jättivät hänet aivan yksikseen keskelle kuuminta liekkiä. No, hän kai
hankkii uuden joukon, sillä, sanoivat ne, ylimys-väki ei suinkaan salli
Massov'in niin äkkiä poistuvan. Mutta heti kun rügenvaldelaiset
huomasivat junkkerimme olevan voitolla -- (toitotuksia) siinä kuulitte
jälleen; ne ovat au'aisseet portit selki-seljälleen ja vaatineet häntä
heidän hallitsianaan ratsastamaan linnaan, ja jos hän liian kauvan on
antanut itseänsä vaatia, niin -- -- --

    (Linnan-pihalla huudetaan): Hallitsiamme eläköön!
    Eläköön herttua Bugslaff!

_Lange_ (kiiruhtaa ikkunaan). Bugslaff! Peijakkaan poika! No, Luojalle
kiitos, ettäs siellä olet. Tuolla huudetaan "eläköön", ja oikeastaan
pitäisi minunkin huutaa sekaan, mutta tuntuu aivan kuin kurkussani
olisi jonkinlainen tönkkä -- min'en voi muuta, kuin käydä junkkeriani
vastaanottamaan. Rouva herttuatar, Te tulette tietysti mukaan?

_Herttuatar_ (viivytellen). Kuinka saatan minä häntä nyt lähestyä?

(_Bugslaff'in_ ääni käytävästä.) Missä hän on? Minne olette Lange-isän
raastaneet?

_Lange_. Sieltäpä hän jo tuleekin, ja varmaankin varmoissa tamineissa.
Puhutelkaa häntä suoraan oikein niinkuin äiti poikaansa -- -- --


Viides kohtaus.

    Entiset. Busglaff (sota-asussa).

_Bugslaff_ (näyttäikse ovessa). Miss'on vanha -- haa, mitä näen!
(Peräytyy, jääpi ulkopuolelle kynnystä).

_Lange_. Päivää, Bugslaff; herttaista, että tulit, sinulla onkin
sentään nuoremmat jalat. Me molemmat olimme juuri tulossa sinun
luoksesi, mutta -- kävi vitkaan; näet, pelko -- ja riemu -- on pikkusen
vaikuttanut polviimme -- eikö totta, rouva herttuatar? -- No, ja anna
nyt kättä äidillesi, Junkkeri, ja sillä hyvä, ja antakaa toisillenne
anteeksi ja unohtakaa, niinkuin kristityt ihmiset -- -- --

_Bugslaff_ (astuu esiin, viittaa Henning'in poistumaan). Hiljaa,
Lange-isä! Älä väsytä puhevoimiasi. Minä tiedän velvollisuuteni.

_Lange_. Sitä parempi, Bugslaff. Sitte sinä äidillesi -- -- --

_Bugslaff_. Onko mulla äiti? Onko mulla ollut äiti?

_Herttuatar_. Poikani -- -- --

_Bugslaff_. Salpaako äiti pojaltansa kaupungin portin, jotta pojan
täytyy aseitten avulla auki murtaa ja vihollis-joukon lävitse raivata
itselleen tie äitinsä huoneesen?

_Lange_. Mutta, junkkeri, ajattelehan toki -- -- --

_Bugslaff_. Minä ajattelen, että isäni silmät ovat sammuneet ja ett'ei
niitä sulkenut hänen vaimonsa eikä poikansa käsi. Helposti annan
anteeksi ja unohdan sen, mitä minua vastaan on rikottu. Mutta sitä,
mitä isääni kohtaan on väärin tehty -- sitä en unhoita milloinkaan!

_Herttuatar_. Poikani, minä tiedän katkerasti loukanneeni sinua. Mutta
erhetykseni eivät ole kotoisin kylmästä sydämestä, ja Jumala, joka
salaiset kyyneleeni tietää -- -- --

_Bugslaff_. Kylliksi, äiti-rouvani. Minä en syytä teitä. Mutta meidän
välillämme on kuollut ja elävä, ja nyt etsein minä teitä sentähden,
että muuttaisitte pois ja valitsisitte itsellenne lesken-paikan
Pommerin rajojen ulkopuolella, missä vain herra von Massov ja te
parhain viihdytte. Palvelianne seuratkoot teitä, eikä Eerikki-kuninkaan
aarteistakaan pidä pienintäkään jälkeenne jäämän. Ja niin suojelkoon
teitä Jumala ja johtakoon, ett'emme ikinä enää toisiamme näe.

_Herttuatar_ (vaipuen penkille). Minä olen siis kirottu! Oma poikani on
mua kironnut!

_Lange_. No, mutta kuuleppas nyt, Bugslaff, tämähän on toki minun
mielestäni liian hullua. Mene nyt äitisi luo, anna hänelle kättä ja
sano, että mielesi on paha, kun tulit lausuneeksi niin paljon
tuhmuuksia.

_Bugslaff_. Vanhus, minä tiedän mitä puhun, ja herttuan-valani
kautta -- -- --

_Lange_. Ohoo, junkkeri, sieltäkö nyt tuuli käy? Joko herttua on näin
äkkiä kallonne mullistanut, jotta luulette jok'ainoan lausumanne sanan
olevan puhtahinta kultaa ja vanhan talonpojan täytyvän pitää suunsa
lukossa? No, kyllä kai minä tahtonne täytän. Mutt' ei kenkään voi
kieltää mua ajattelemasta, että äidin on varsin hyödytöntä pyytää
anteeksi pojaltaan, joka ei tahdo sitä kuullakkaan.

_Bugslaff_ (kiivaasti). Lange-isä!

_Lange_. Ei mitään isättelemistä. Minun pitäisi hävetä silmät päästäni,
jos olisin kasvattanut oman pojan, joka käyttäisi itseään tuolla
tavoin. Bugslaff, tai herra herttua, piti sanomani, minä kysyn sulta
nyt kunniasi ja autuutesi kautta: Onko tuo sulta todentekoa, -- etkö
tarjoa äidillesi kättäsi?

_Bugslaff_ (kovassa taislelossa). En -- saata, -- en -- voi!


Kuudes kohtaus.

    Entiset. Putkammer, Devitz, Krokov ja muita aatelismiehiä.

_Putkammer_. Varustakaa itsenne, herttua, ja astukaa ratsaille. Koko
kaupunki odottaa, tahtoen nähdä nuoren hallilsiansa.

_Krokov_ (tulee). Minä sanon teille, junkkeri, silmänne suurenee. Kuni
taikalyömästä kaikki rakennukset täynnä kiehkuroita ja lippuja ja koko
raatikunta juhla-puvussa -- -- --

_Bugslaff_. Heti pidän katselmuksen, arvoisat herrani, (läheten Langea)
ja sinä, Lange-isä, ratsastat lähinnä minua, jotta koko maailma
näkisi -- -- --

_Lange_. Minäkö?

_Bugslaff_. Ethän hämmennä tätä riemullista nautintoani?

_Lange_. Ratsastaisin vieressänne? Minäkö? Jotta rügenvaldelaiset
saisivat osoittaa minua sormellaan; Tuo on se, jolta nuori herttua on
oppinut säädyllistä käytöstä äitiänsä kohtaan? Semmoista oppia saa Hans
Langen luona Lanzkessa? -- Minä vaipuisin maahan, jos sellaisen häpeän
harmaille hiuksilleni saattaisin. Ja vaikk'ei sitä kukaan sanoiskaan,
-- täältä, sisästä kuuluisi ääni, kuuluisi kovemmin kaikkia torvia ja
eläköönhuutoja! Nyt ratsastat kelvottoman pojan rinnalla, ja siis olet
itsekkin kelvoton mies! (Aatelismiehet nurisevat).

_Krokov_. Minä luovun teistä, junkkeri, jos sallitte tuon hullun
kauvemmin raivota!

_Bugslaff_ (äkkiä hilliten kiihkonsa). Kylliksi! Minä näytän, että olen
hänen koulussaan jotain oppinut ja että taidan hänettäkin paremmin
hillitä itseäni, ja jos hän on unohtanut velvollisuutensa hallitsiaansa
kohtaan, muistan toki minä, mistä minun tulee häntä kiittää. Seuratkaat
herrat! (Reippaasti pois toisten kanssa).


Seitsemäs kohtaus.

    Lange. Herttuatar.

_Lange_ (katsellen Bugslaff'in jälkeen, äkkiä jälleen tyynesti).
Mitähän taas tuo? Hiisi vieköön, Hannuseni -- --! (kynsien
korvallistaan) tämäpä kirottu historia! Jos äiti tietäisi, mitä kummia
minulle on tapahtunutkaan! Niin niin, yhdessä kohden ovat prinssitkin
ihmisiä: Ne eivät mielellään kärsi itsestään törkeyksiä lausuttavan, ja
varsinkin kun vasta ovat hallitukseen päässeet. Mitenhän tämä saadaan
järjestykseen jälleen?

    (Seisoo mietteissään, kääntyy sitte herttuattareen).

Rouva herttuatar, kuulitteko, kuinka armollisin herttuamme ja
maamme-isä antoi mulle valistusta, jotta silmiäni häikäsi? Tuhannen
vietävä! Hän on kasvanut korkeammaks' meitä. No, olkaa vain huoletta.
Tiedättekö mitä? Nyt juolahti mieleeni ajatus: Tulevana yönä, kun
kaikki ovat vaipuneet uneen, varastamme me molemmat itsemme
hiljakkaiseen täältä pois ja minä saatan teidät Lanzkeen. Siellä on
äitimuori, hän kyllä neuvon keksii, ja minäkin, vaikka tässä talossa
olen tyhmän pääni menettänyt; mutta kun jälleen pääsen raittiisen
ilmaan, saan kaikki ajatus-säilöni entisille teloilleen jälleen; ja
min'en tuntisi Bugslaff'ia -- -- (on aivan lähellä herttuatarta).
Laupeuden henget! Tainnoksissa -- hän ei ollenkaan kuulekkaan
puhettani. (Liikuttaa häntä). Rouva herttuatar! Armollisin rouva
herttuatar! -- No, tätähän vielä tarvittiin! Rouva herttuatar!

(Hänen puuhaillessaan herttuattaren kanssa laskeutuu esirippu).




Viides näytös.


    Lanzke. Toisen näytöksen talonpoikais-tupa.


Ensimmäinen kohtaus.

    (Etu-alalla, oikealta, noja-luolissa) Herttuatar. Vanha Gertrud
    (seisoo hänen edessään, sauvan nojassa, toisessa kädessään pitäen
    pientä vatia).

_Gertrud_. Sinun pitää toki syödä jotain, rouva herttuatar. Ihminen
luulee tosin monta kertaa olevansa kylläinen pelkästä surusta ja
tuskasta, vaan "suru ilon edel' käy", ja kun mun Herrassa nukkunut
Kasperini kuoli, ei mullekkaan ensin tahtonut mikään maistua; mutta
minä mietiskelin itsekseni: Ellet itsesi tähden syökkään, syö toki
lastesi tähden, ja sitte rupesikin ruoka vähitellen käymään kaupaksi.

_Herttuatar_. Poikani tähden! Hänelle kai olisi mieluisinta, ett'ei
maallista ravintoa koskaan enää huulilleni tulisi.

_Gertrud_. Niin, nuo lapset! nuo lapset! Me lesket tosin saamme niiden
tähden kärsiä monta suloista huolta, mutta ellei niitä olisi, mekin
olisimme valmiit hautaan astumaan. Ja kyllä sinäkin vielä saat
junkkeristas iloa nauttia, sillä Bugslaff -- pikkuisen rajupäinen hän
tosin on, mutta se ei pahinta, ja kun minä vielä muistelen Hannuani,
kun hän täytti noin kaksikymmentä -- ai, mutta minun pitikin ensin
panna ruoka lämpimään. Tulee muuten vahinko kalliista Jumalan viljasta.
(Menee takan ääreen).

_Herttuatar_ (nousee). Ei vieläkään sanomia! Min'en saa rauhaa. Miksi
olenkaan niin lujasti päättänyt pysyä tässä huoneessa? (Kääntyy oveen
päin).

_Gertrud_. Istu sinä vain, rouva herttuatar. Nyt ei tosin ole
kristin-sielua koko viikkokautena ollut kotona, siitä saakka kun kaikki
renkimme kiirehtivät auttamaan junkkeria tuota Massov'in herraa
vastaan. Mutta ikkunasta saattaisi naapurin väki nähdä sinut, ja
poikani on aivan oikeassa, parasta on, ett'ei kukaan tiedä sinun täällä
olevan, ja ellei Henoch'ilta olisi tarvittu hevosia lainata, ei hänkään
olis sitä tietää saanut. No, hän on rehellinen. Siis saat olla ihan
rauhassa, ja ellet tahdo istua alallasi, niin saatathan kehrätä;
kehrääminen pitää kädet ja jalat liikkeessä.

_Herttuatar_. Hyvä vaimo, mitä multa vaaditkaan? Poikani taistelee
maasta ja hengestään aivan vähän matkan päässä tästä, ja minäkö voisin
olla rauhassa, huoletta aivan? Jospa vain saattaisin nousta kummulle
taistelua katselemaan! Voi, sydäntäni! Voittakoon kumpi tahansa -- minä
olen asiani kadottanut.

(Ovea kolkutetaan. _Langen_ ääni.) Aukase, äitiseni! Minä täällä olen.

_Gertrud_ (teputellen ovelle). Heti paikalla, Hannuseni, heti.

_Herttuatar_. Oi, Armon Äiti! -- Mitä tietoja tuonee hän?!


Toinen kohtaus.

    Entiset. (Gertrud lykkäsi teljen ovella). Lange, ja Henoch
    (molemmat peukalot tupossa).

_Lange_. Hyviä sanomia, rouva herttuatar! Taistelo on päättynyt,
junkkerimme on terve ja eheä ja palajaa suurella voitolla ja kaikki
palkka-soturit, jotka Massov'illa oli, ovat kuolleet kuni kärpäset.
Niin, äitiseni, ja Lanzken pojat puivat kuin luuvassa vain, mutta nuori
herramme toimitti toki parhaan työn, niinkuin Henoch'ikin todistaa
taitaa.

_Herttuatar_. Onko totta, Henoch? Olitko sinä hovimarsalkin lähellä?
Kuinka hänen kävi? Elääkö hän?

_Henoch_. Jumala maan-pinnan pirstokoon, jotta se jumalaton miehineen
päivineen syvyyteen vajoaisi. Kuinka ne minua rääkkäsivät, raatelivat!
Viisi hevosta, erinomaisen hyvää rotua ja vanhin kuuden vuoden vanha,
ne ryöstivät minulta, ja kun kysyin, keltä makson saisin, ne vain
nauroivat, sanoen: Kirottu juutalainen, sanoivat ne, sinä olet
vihollisiamme, saat kiittää Abraham'in Jumalaa, ett'emme revi
pukinpartaasi leuvastasi ja puno siitä nuoraa ja hirtä sua sillä
korkeimpaan puuhun. Ja eräs, Achim-niminen, sanoi: Henkeni kantta,
sanoi hän, tuo juutalaislurjus tietää, missä herttuatar piilee. Sillä
hän kuljeksii ympäri maata, nuuskien joka sopen, ja nyt puhu suusi
puhtaaksi, sanoi hän, sillä tällä kertaa et pääsekkään yhtä helpolla,
kuin Lanzkessa, sillä herra von Massov antaa viipsiä sielun ruumiistasi
ja täyttää makosi makkara-lihalla, ellet heti paikalla ilmaise kaikkea,
mitä tiedät.

_Lange_. Mitä hittoja, ethän siitä ole mulle sanaakaan -- -- --

_Henoch_. Vastahan minä juuri äsken teidät tapasinkin.

_Herttuatar_. Ja sinä ilmaisit minun olopaikkani?

_Henoch_ (lankee hänen jalkojensa juureen). Jumala suokoon Teidän elää
vielä sata vuotta, mutta voipiko ihminen pysyä ihmisenä, kun sen sormia
kruuvataan ja pinnistetään, jotta veri niistä virtana vuotaa? Kuinka on
kirjoitettu Viisauden kirjaan? Minä olen sinun palveliasi ja
palveliattaresi poika, heikko ihminen, heikkohenkinen ja liian kurja
ymmärtämään oikeutta, lakia ja -- -- --

_Lange_ (kiivaasti). Ja olet ilmaissut? Rouva herttuattaren olevan
Lanzkessa?

_Henoch_. Arvoisa ystäväni, ellen olisi ilmaissut, en enää eläisi --
niin totta Jumala elää. Ja rouva herttuatar varmaankin suo sen mulle
anteeksi, sillä ihmisellä on ainoastaan kaksi peukaloa ja yksi kieli,
ja härkäkin, vaikka on ymmärtämätön elukka, olisi ilmaissut
mitä tahansa, jos sitä olisi menetelty niinkuin minua, kurjaa
juutalais-parkaa.

_Lange_. Hyi, Henoch!

_Henoch_. Hyi? Ja miksi hyi, kun ei siitä mitään vahinkoakaan ole?
Onhan herra von Massov saanut selkäänsä kuin aika mies, ja olenhan minä
omin silmin nähnyt hänen viidentoista, kahdenkymmenen sotilaan kanssa
pakenevan merta kohden, ja kun hän vain ensin uipi vedessä -- -- --

(_Dörten_ ääni:). Isä, isä!

_Lange_ (menee ovelle, jonka avaa). Se on Dörte. -- Minä tulen!


Kolmas kohtaus.

    Entiset. Dörte (kiireesti sisään).

_Dörte_. Junkkeri tulee. Hän on jo tuolla suden-kuopan vieressä.

_Lange_. Mitä? Rugslaff?

_Dörte_. Ja Henning hänen kanssaan, he nousivat alas ja laskivat
hevoset niittyyn syömään; minä juoksin minkä ennätin -- -- --

_Herttuatar_. Poikani!

_Lange_. Rauhoittukaa, lapset. Rouva herttuatar, tehkää minulle
mieliksi ja (osoittaen vasemmalle) menkää aluksi tuonne sisään, älkääkä
liikkuko siellä paikaltanne, ennenkuin minä annan merkin. Näkivätkö he
sinut, Dörte?

_Dörte_. Ei. Mutta Henning, hänpä vasta joltain näyttää!

    (Herttuatar mummon kanssa pois).

_Lange_. No, tulkoot nyt vain. Tiesinhän Bugslaff'in -- mutta Henoch,
jos nyt vain jollain tavoin huomautat -- (viittaa vasemmanpuoliseen
oveen) -- niin leikkaan sulta korvat poikki ja saat itse ne syödä
herne-rokassa!

_Henoch_. Taivas suojelkoon ja varjelkoon -- -- --


Neljäs kohtaus.

    Lange. Henoch. Dörte (menee askaroimaan takan ääreen.
    Kolkutetaan. Langen lausuttua "sisään!", tulee) Bugslaff
    ja Henning (molemmat sota-asussa, Henning'illä suuri,
    kahdenkäden käytettävä miekka olkapäillä).

_Bugslaff_. Hyvää päivää, Lange-isä. Kuinka jaksat, Dörte? Kas,
Henoch-ystävämmekin (estää Henochia, kun tämä aikoo suudella hänen
sota-takkinsa palletta). Niin, Lange-isä, nyt olen jälleen armahassa
Lanzkessani, parahimpien ystävieni luona.

_Lange_ (suurella nöyryydellä). Liian suuri kunnia, armollisin herra
herttua, liian suuri!

_Bugslaff_. Loruja, Lange-isä! Min'en saattanut olla ratsastamatta
täyttä laukkaa taistelo-tanterelta tänne, sillä minä tiesin teitä
huvittavan nähdä mua voittajana jälleen. Ja samassa sanon
jäähyväisenikin vähäksi aikaa, sillä minä kiiruhdan kostamaan rakkaan
isäni kuoleman Pommerin vihollisille. Myöskin olisi mulla yksi pyyntö.

_Lange_. Armollisin herra herttua ei pyydä, vaan käskee, ja mitä halpa
talonpoika vain saattaa ja voipi -- -- --

_Bugslaff_. Vai niin, siis kaikkein ensiksi käsken sinun jättämään pois
nuo koru-puheet ja kaunistukset, vanha ystäväni, ja puhelemaan
kanssani, kuin ennenkin. Mutta pyyntöni koskee oikeastaan Dörteä.
Suotko Henning'in vielä vähäks' aikaa minulle? Hän luulee, näet,
Lange-isä, työn, jonka hän _minun_ luonani tappo-tanterella oppii,
olevan kaikkein enimmän mielensämukaista, ja te voitte olla ilman
hänettä helpommin, kuin minä. Jos sentähden häänne vielä voisi pikkusen
aikaa odottaa -- -- --

_Dörte_. _Minulla_ ei ainakaan ole kiirettä, eikä olisi ollenkaan
vahingoksi, että hän tulisi sodasta vähän ihmismäisempänä, kuin sinne
lähtee. Eikä isäkään vielä ole suostumustaan antanut.

_Lange_. No, mitä tuo hupakko nyt jälleen lörpöttelee? Etkö tiedä, että
puhuttelet maamme hallitsiaa, ja kun hän jotain tahtoo, on halvan
talonpojan pitäminen suunsa kiini?

_Bugslaff_ (katsoo häneen pitkään). Lange-isä! -- -- (Viittaa toisia
menemään ulos, kun ovat kahdenkesken, lähestyy Langea). Olimpa vähällä
unohtaa, Lange-isä: Me emme viime aikoina ole olleet oikein hyvät
toisillemme. Mutta me olimme kiihoissamme kumpainenkin; unohda se ja
anna kaikki välillämme olla entisellään.

_Lange_. Entisellään? Ee-e', herra herttua, eihän se nyt enää tahdo
oikein lyödä lukkoon, sillä kaikella on aikansa. Mutta minulle on
mieluista, että tänään saan alamaisimmasti pyytää anteeksi
tuhmuuksiani. Talonpoika pysyy talonpoikana, armollinen herra, ja
orjantappura-pensaista ette korjaa viini-rypäleitä; ja kun en minä saa
sitä päästäni, että Teidän ja rouva herttuattaren välillä -- -- --

_Bugslaff_. Äitini! Joko tiedät hänen kadonneen?

_Lange_. Mitä sanotte?! Kadonneen?

_Bugslaff_. Minä luulin hänen vihdoin sinulle ilmoittaneen
salaisuutensa. Sillä ei kukaan kaupungissa ole nähnyt häntä. On aivan,
kuin olisi hän loihdittu näkymättömiin.

_Lange_. No, eihän nyt kummempaa! Minä olen tähän saakka luullut
kaikkien loihtimisien olevan pelkkää hullutusta, mutta nythän niitä
saattaa ihan käsin tunnustella!

_Bugslaff_. Ei siis täälläkään mitään tietoja? Kun ajattelen,
Lange-isä, että hän mahdollisesti on jollain tavoin itsensä -- -- --!

_Lange_. Taivas varjelkoon, armollinen herra. Mutta toden totta -- jos
hän tosiaankin on kadonnut -- -- --

_Bugslaff_. Luuletko sinä hänen, toivotonna minun kovista, kiivaista
sanoistani, -- -- --

_Lange_. Minäkö, armollinen herra? Min'en luule mitään.


Viides kohtaus.

    Lange. Bugslaff. Gertrud (vasemmanpuolisesta kamarista).

_Lange_. Mutta tuoltapa tulee äiti. Katsoppas, äitiseni, kuinka suuren
kunnian armollinen herra meille osoittaa.

_Bugslaff_. Minä tahdoin vielä kerran nähdä teidät, mummo, ennenkuin
jälleen sotaan lähden, ja kiittää teitä -- -- --

    (Gertrud, huomaamatta Bugslaff'ia, menee nojatuolin luo
    ja alkaa kehrätä).

_Lange_. Ettekö kuule, äiti? Armollisin herramme -- -- --

_Gertrud_ (vilkaisten Bugslaff'iin). Vai niin?

_Bugslaff_. Mummo, teidän siunauksenne on kantanut hyviä hedelmiä, se
on johtanut minua voittoon.

_Gertrud_. Poikani, mitä junkkeri sanoo?

_Lange_. Hän sanoo teidän siunauksenne auttaneen häntä.

_Gertrud_, Minun siunaukseni? Eipä, junkkeri; sillä sille, joka sinun
laillasi käyttää itseään, sille ei voi koko maailman piispatkaan
siunausta antaa.

_Lange_. Mutta äiti! Te puhuttelette hallitsiaamme!

_Gertrud_. Se minusta samantekevä, minä sanon mitä ajattelen, ja
hallitsiat ovat ihmislapsia, hekin, joita ei puissa kasva, vaan jotka
heidän äitinsä tuskalla synnyttävät, ja sentähden pitäisi heidänkin
muiden ihmisten tavoin kunnioittaa äitiään, että heille hyvin kävisi ja
he kauvan eläisivät maan päällä.

_Lange_. Mitäpä noista, äitiseni. Rouva herttuatar on kuitenkin
kadoksissa, kuten armollinen herramme on kertonut, ettekä te voi puhua
häntä takaisin enää.

_Gertrud_. Kadoksissako? No, ehkä on hän ripustanut myllyn-kiven
kaulaansa ja upottanut itsensä meren syvyyteen; sitä ei kukaan
kummastelisikaan. Kun hänen ainoa poikansa hänet maan-pakoon
ajoi -- -- --

_Bugslaff_. Mummo, jos toki tietäisitte -- -- --

_Gertrud_. Mutta jos vain Hannuseni olisi minua ovelle osoittanut tai
Lanzkesta pois ajanut -- ee-e', ennemmin olisin hypännyt mereen, kuin
kärsinyt häpeätä. -- -- Hannu, mitä sanoo junkkeri?

_Lange_. _Ei mitään_, äitiseni.

_Bugslaff_ (ratkee puhumaan). Täyttäkää onnettomuuteni mitta, soimatkaa
mua, minä olen syyllinen. Minä olen soimauksenne täydellisesti
ansainnut. Ja jos olisi totta se, mitä pelkään, mitä aavistan -- oi,
vaikka puhelisitte enkelien kielellä, antaen mulle anteeksi, ei olisi
elämässäni milloinkaan iloista hetkeä enää. Mutta tietäkää myöskin, ei
ollut helppo sekään asia, joka sydämeni kovaksi, kivestyneeksi sai.
Siitä ei ole vielä kolmea kuukauttakaan, kun kävelin salin ohitse,
jossa herrat istuivat ryypiskellen, ja minä kuulin äitini nimeä
häpeällä mainittavan, ja kun peljästyksestä seisahduin, kuulin herra
von Krokov'in lausuvan: Olkaa vaiti tai puhukaa hiljaa, ett'ei
Bugslaff-parka millään lailla saisi sitä tietää, sillä mitä voipi
hän sille, että hänen äitinsä pitää Massov'ia omaa miestään
rakkaampana -- -- --

_Lange_. Te kuulitte sen?

_Bugslaff_ (synkkänä). Enkä saattanut vetää miekkaani, vaatiakseni
selvitystä, sillä minä olin aseeton ja halveksittu poikonen! (Vaipuu
tuolille, peittää kasvonsa käsiinsä. -- Lyhyt äänettömyys. -- Sitte
kuuluu pihalta Dörten ääni: Isä, isä, apua!)

_Lange_. Herrainen aika, mikä häntä nyt vaivaa -- -- (menee reippaasti
ovelle, jonka aukasee, vaan sulkee myös heti, lykkää teljen eteen ja
tulee kiivaassa liikutuksessa etu-alalle). Taivas meitä auttakoon --
Massov seuralaisineen on pihassa!

_Bugslaff_ (hypähtäen ylös). Massov?

_Lange_ (nyykähyttäen päätään). Eikä kotona muita, kuin Henning ja
Henoch.

_Bugslaff_. Missä hän on? Miekkani janoo hänen vertansa!

_Lange_ (estää häntä, kovalla äänellä). Tehkää nyt viimeisen kerran
elämässänne, niinkuin minä sanon. Menkää tuonne sisään, älkääkä tulko
esiin, ennenkuin ilma jälleen on puhdas.

_Bugslaff_. Minäkö tuota kurjaa pakenisin? Siten saatoin tehdä silloin,
kun en vielä ollut hänen hallitsiansa. Nyt -- -- --

_Lange_. Saatatte nytkin, herra herttua, kun sanon: _Äitinne_ henki on
nyt vaarassa, ellette nyt itseänne hillitse.

_Bugslaff_. Äitini? Onko hän -- -- --?

_Lange_. Tämän katon alla, ja loppu on _minun_ asiani. Tuonne,
junkkeri!

_Bugslaff_. Äitini! (Menee oikeanpuoliseen kamariin).

(Ovea kolkutetaan kiivaasti. -- _Massov'in_ ääni). Avatkaa, tai
murramme oven!

_Lange_. Ken siellä niin hurjasti meluaa?

_Massov_ (ulkona). Se, joka kiertää pääsi jalkojes eteen, niskoitteleva
konna, ellet heti paikalla -- -- --

_Lange_. Ahaa, herra Massov'ihan siellä, kuulemma, onkin. No, sitte
täytynee kai avata. (Menee, aukasee oven).


Kuudes kohtaus.

    Lange. Gertrud. Massov (tulee. Aseellisia ovessa).

_Massov_. Onnesi oli, että hyvällä aukasit, sillä me tunnemme
ketun-juonesi, ja varoiksi olemme ruoskineet tyttäresi ja molemmat
apumiehesi tuolla ulkona ihan voimattomiksi.

_Lange_. No, mutta, herra von Massov, miksi niin paljon vaivaa kurjan
talonpojan tähden, joka kuitenkin on vallassanne? Vaikka pistäisitte
taloni tuleen, täytyisihän minun sekin kärsiä.

_Massov_. Sekin tapahtuu, jos nimeksikin niskoittelet tahtoamme
vastaan. Herttuatar on sinun luonasi.

_Lange_. Niin onkin, Jumal' paratkoon, armollinen herra! Minä olen
kyllä rukoillut ja pyytänyt häntä säästämään meitä siitä kunniasta;
sillä parempi kahden myllynkiven välissä, kuin kahden suuren herran
keskellä. Mutta tunnettehan Te naisväen; ainahan niiden pitää tahtonsa
perille saada.

_Massov_. Vaiti! Sin'et saa lasketella joutavia, ainoastaan vastata. --
Sinä olet hänet tänne saattanut; toiko hän aarteensakin, kullat ja
kalliit kivet, tänne muassaan?

_Lange_ (itsekseen). Sinnekkö mieles? Sempä jo arvasinkin! (ääneen) Ei,
armollinen herra, ainoastaan vaatteet, jotka hällä oli yllään, ei
mitään muuta. Mutta odottakaas, hän sanoi kaivaneensa jonnekkin; minne
se olikaan -- --? Oikein -- --!

_Massov_. Muista uhkaustani! Varo itseäs, jos meitä viekoittelet -- --!

_Lange_. No, kysykää hältä itseltään sitte.


Seitsemäs kohtaus.

    Entiset. Herttuatar.

_Herttuatar_. Poistukaa, ystäväni. Minulla on puhuttavaa herra von
Massov'ille. (Lange keski-ovesta ulos. Mummo, viitattuaan Langelle,
oikealle. -- Herttuatar, arvokkaisuudella läheten Massov'ia). Mikä on
saattanut teidät tänne, Massov?

_Massov_. Mitä kysyttekään, herttuatar? Vaara uhkaa henkeänne ja
vapauttanne, ja minäkö en rientäisi tarjoomaan teille suojelevaa, teitä
palvelevaa kättä?

_Herttuatar_. Vaara uhkaa vapauttani -- niin aivan siitä hetkestä, kun
näin teidän jälleen. Te olette erinomaisen älykkäästi ymmärtänyt johtaa
turvattoman vaimon askeleita, saadaksenne minut kiedotuksi verkkoonne,
joka jok'ainoasta liikkeestänne yhä kireämmäksi supistuu. Siteeni on
katkaissut ankara kohtaloni, ja minne se minua ohjanneekin -- meidän
tiemme eivät vie samaan suuntaan.

_Achim_ (tulee, pitäen Langea käsivarresta). Emmekö ota tätä
talonpoikaa kiini myöskin, armollinen herra?

_Lange_. Minä ai'oin vain tuonne suden-kuopalle, herra hovimarsalkki,
se on parinkymmenen askeleen päässä tästä. En minä paeta aikonut. Onhan
teillä Dörte ja koko taloni panttina.

_Massov_. Laske hänet irti, Achim. Ei hän voi meitä vahingoittaa.
Vihollinen on vähän matkan päässä täältä. Katso, ett'emme enää tule
häirityksi. (Achim Langen kanssa pois).

_Massov_ (jälleen kääntyen herttuattareen). Teidän tilanne on
arveluttavampi, kuin aavistinkaan. Olisi aivan tunnotonta jättää teidät
yksin nykyiseen asemaanne, se tuottaisi uskolliselle ystävälle
sanomattomia katkeruuksia.

_Herttuatar_. Antakaa peitteen pudota, joka teitä vain rietastaa eikä
salaa aikeitanne ollenkaan. Te ette ole täällä minun tähteni, vaan
ainoastaan vallan-himon kiihoituksesta; vallan-saavuttamisen
välikappaleena veisitte minut muassanne; saadaksenne omaisuuteni ja
kultani, jotta saattaisitte palkata uusia sota-joukkoja poikaani
vastaan. Sietääkö omatuntonne teidän valhettelevan vielä?

_Massov_. Ja jospa niin olisikin, jos en olisi kadottanut toivoa
voittaa takaisin tätä maata, enkö sitä tekisi ainoastaan teidän
tähtenne, teidän, jonka luonnoton poikanne on karkoittanut maasta ja
valtaistuimelta, sekä häpeällisellä kirouksella kunnianne soaissut?
(läheten herttuatarta) Ruhtinattareni, tuntekaa ystävänne oikein, ainoa
ystävänne, joka teillä enään on, ja jolle te olette niin suuressa
kiitollisuuden-velassa -- -- --

_Herttuatar_. Mistä olen minä teille kiitollisuuden-velassa? Tässä
kysyn nyt teiltä Jumalan kuullen: Minkä oikeuden olen minä teille
myöntänyt, jota en saattaisi ottaa takaisin, koska vain tahdon? Minä
olen kutsunut teitä ystäväkseni, kun luulin teitä uskolliseksi
palveliakseni. Se oli erhetys, ja kalliisti olenkin saanut sen maksaa.
Mutta toisesta hairahduksesta, joka muka ainiaksi minun kohtaloni
teidän kohtaloonne sitoisi, siitä voivat ainoastaan häpeälliset
panetteliat minua syyttää; aina olen ollut yhtä vapaa kuin nytkin
sanomaan teille: Menkää! Ja suokoon teille anteeksi Jumala niinkuin
minäkin!

_Massov_. Sallinette meidän vielä jatkaa puhettamme rauhallisempana
hetkenä. Nyt on teidän vapautenne tärkein. (Menee ovelle, aukasee sen
ja huutaa ulos). Achim, tuo esiin rouva herttuattaren hevonen.

_Herttuatar_. Massov, -- tohditteko -- -- --

_Massov_. Te olette totuttanut minua käyttäimään miehen lailla, kun
itse, vaimona, olette valmis avo-silmin turmioon syöksymään. Älkää
hyödyttömillä vastuksilla vaikeuttako velvollisuuttani, joka on
suojella teitä poikanne takaa-ajosta. Jos vain olisitte rauhallinen,
rouva herttuatar -- -- --

_Herttuatar_. En askeltakaan tule Teidän kanssanne, vaikka mua kuolema
pakoittaisi!

_Massov_ (läheten häntä). Suokaa siis anteeksi, että otan Teitä kädestä
ja -- -- --


Kahdeksas kohtaus.

    Entiset. Bugslaff (hyökkää sisään vedetyin miekoin, hänen
    jälessään) Gertrud, (joka jää oveen seisomaan).

_Bugslaff_. Ken koskee äitiini niin kauvan kuin hengen kipinä
rinnassani on ja kädessäni miekka, jolla häntä voin suojella?! (On
tullut Massov'in ja äitinsä väliin, vyöttää kätensä herttuattaren
ympärille).

_Herttuatar_. Oi! Poikani, oi!

_Massov_ (äkkiä hämmästyksensä voittaen). Todellakin, armollinen herra,
minä olen Teille suuressa kiitollisuuden-velassa jalomielisyydestänne,
jolla nyt valtaani antautte, vaikka voittaja olettekin. Olkaa hyvä,
antakaa mulle miekkanne, sillä niinkuin itsekin näette, Te olette
vankini.

_Bugslaff_. Kuuletko, äiti? Katsoppas vihollistamme! Näetkös, kuinka
kauvan kytenyt kiukku nyt hänen silmistänsä liekkinä leimuaa? Kenenkä
eduksi nyt kapinoitset hallitsiaasi vastaan? Nyt on äiti ja poika yhtä.
Koeta siis! Ryntää piiskurinesi meitä vastaan! Sinä voit meidät
surmata, mutt' eroittaa -- et milloinkaan!

_Massov_. Kylliksi! Turhia uhkauksia! Minä olen pidellyt poikaa ohjissa
ja näytän sille nytkin, kuka mestari on! (Vetää miekkansa, Samassa
kuuluu ulkoa sekava melu).


Yhdeksäs kohtaus.

    Entiset. Lange.

_Lange_ (tulee). Luvallanne, herra herttua, anteeksi; minä tulin vain
sanomaan, että hät'hätää olen kutsunut kaikki naapurit kokoon, pitämään
pikkuista sudenajoa. Ne ovat tuolla ulkona, luvultaan noin neljä tahi
viisikymmentä tanakkaa talonpoikaa, ja niiden piikit ja nuijat eivät
suinkaan oljista ole. Teillä on, näemme, täällä jotain tekeillä, mutta
ei suinkaan herra von Massov'illa ole mitään sitä vastaan, että ensin
ryhdymme suden-ajoon. Sillä se rakkari on nyt tullut niin riivatun
rohkeaksi, että keskellä valoisata päivää tunkeutuu ihmisten huoneisin,
ja pitäähän perheen-isän toki nahkaansa varjella. Eikö totta, herra
hovimarsalkki?

_Achim_ (tulee kiireesti, hämmästyneenä sisään). Armollinen herra -- --
(kuiskaa muutaman sanan Massov'in korvaan).

_Massov_. Minä tulen, Achim. Tuo talonpoikalurjus vielä kyllä
aisoihinsa saadaan. (Heittää uhkaavan silmäyksen Langeen, poistuu
arvokkaasti. Achim seuraa).

_Bugslaff_. Hänen jälkeensä! Minä tahdon lyönnillä vuosikausien häpeän
hälle kostaa!

_Herttuatar_. Seis, poikani! Anna hänen mennä. Hän ei kuitenkaan voi
kohtaloaan paeta. Mutta me, voimmeko nyt korkeuden Hallitsiaa hänen
armostaan paremmin kiittää, kuin osoittamalla jalomielisyyttä
vainoojiamme kohtaan!

    (Pihalta kuuluu melua. Ratsastajien kuullaan poistuvan.
    Heti sen jälkeen hyökkäävät Henning, Dörte ja Henoch sisään).

_Henning_. Susi pakeni jo, isäntä. Sen ei enää tehnyt mieli
hampaitaankaan irvistää.

_Dörte_. Ne ovat poissa! Taivaalle kiitos olkoon!

_Bugslaff_ (läheten Langea). Ja sinun uskollisuutesi ja älysi! Min'en
voi sua koskaan kylliksi kiittää. Mutta nytpä sun ei enää tarvitsekkaan
vierestäni poistua.

_Lange_. Mitä vielä, herra herttua! Sepä olisi kehno kiitos. Sillä minä
olen huomannut olevani sopimaton hoviin, enkä viitsisi enää vanhoilla
päivilläni ruveta ihmisten pilkaksi. Jokainen vain paikallaan, niin
paikkoja on kyllä. Mutta jos minulle tahdotte mieliksi tehdä, niin
antakaa mun elää tilallani vapaana miehenä, sitten ei Teidän
herttuanakaan tarvitse hävetä, jolloin kulloin pistäytyäksenne
Lanzkeen, Hans Langen kanssa sutta ajamaan.

_Bugslaff_. Se on päätetty, vanhus. Juuri sinun kauttasihan minä
itsekkin vapaaksi tulin. Ja nyt, mummo: Ettehän tekään enään ole
suutuksissa minulle?

_Gertrud_, Mitä sanoo junkkeri, tyttöseni?

_Dörte_. Kysyy, oletteko te hälle suutuksissa vielä.

_Gertrud_. Kenpä voisi Teille olla suutuksissa?





*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HANS LANGE: NÄYTELMÄ VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.