The Project Gutenberg eBook of Maisteri kesävieraana: Näytelmä kolmessa näytöksessä

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Maisteri kesävieraana: Näytelmä kolmessa näytöksessä

Author: Nestor Tanner

Release date: November 25, 2015 [eBook #50547]

Language: Finnish

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAISTERI KESÄVIERAANA: NÄYTELMÄ KOLMESSA NÄYTÖKSESSÄ ***

E-text prepared by Tapio Riikonen

MAISTERI KESÄVIERAANA

Näytelmä kolmessa näytöksessä

Kirj.

NESTOR TANNER

Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön Kirjapainossa 1898.

Henkilöt:

 Maisteri Toivola.
 Talonisäntä.
 Talonemäntä.
 Talontyttö Selma.
 Männistön Maija.
 Kaksi vierasta miestä.

Ensimäinen näytös.

Näyttämö kuvaa talonpoikaista tupaa. Isäntä paikkaa siloja, emäntä kehrää ja tytär ompelee. Matkustava herra kesäisessä matkailijapukimessa tulee kumarrellen laukkunensa tupaan ja katselee ympärillensä.

Toivola, Isäntä, Emäntä, Tyttö.

TOIVOLA. Hyvää päivää! Sopisiko minun saada asua tässä talossa tämän kesän?

ISÄNTÄ (Nostamatta päätään työstänsä). Noh! — miks'ei. Mistäs ollaan?

TOIVOLA. Helsingistä minä olen ja nimeni on Toivola. (Kättelee emäntää, tytärtä ja isäntää, kääntyen sitte ympärillensä katsellen, jolla aikaa isäntä kuhisee ja viittailee emännälle ja vieraasen kaikenmoisilla liikkeillä.)

EMÄNTÄ. Niin, (lopettaen kehräämisensä), kyllähän meillä olla saatte.

TOIVOLA. Paljonko maksaa kuukaudessa asunto ja ruoka sekä muuten täysihoito?

ISÄNTÄ. Niin — — enhän — hm, tuota taida sanoa näin äkkiä.

EMÄNTÄ. Olisiko markka päivältä paljo?

TOIVOLA. Ei suinkaan, ei suinkaan.

EMÄNTÄ. Minä vaan en ole tottunut kaikkia ruokia niin hienosti laittamaan — — sano — laittamaan — — sano — laittamaan.

TOIVOLA. Kylläpä siitä toimeen tullaan. Minä en vaadikaan mitään erinomaisia laitoksia, ei mitään herkkuja, kunhan vaan ruoka on puhdasta ja tuoreen makuista. Niinkuin, tuoretta lihaa, perunoita, kalaa, kanan munia sekä leipää tietysti myös, ja muuta semmoista tavallista ruokaa. Kauranryynivelli on myöskin hyvin terveellistä syödä.

EMÄNTÄ. Kyllä minä koetan parastani. — Kun olisi useampia vieraita, antaisin halvemmallakin asunnon, ravinnon ja hoidon.

TOIVOLA. Saatanhan minä toimittaa tänne muitakin kesävieraita.

ISÄNTÄ (Aina vaan neulojen). Tottapa meille sopii asumaan vaikka useampikin, — on meillä huoneita…

TOIVOLA. Niinpä, — — niin minäkin luulen. Minä lähden noutamaan tavaroitani siis, ja asun täällä tämän kesän, — — ja kalastelen tuolla tuon kauniin järven rannalla…

ISÄNTÄ. Asukaa täällä vaan! — Kyllä täältä kaloja saatte.

TOIVOLA. Minä menen noutamaan matkalaukkuni tänne.

(Menee.)

ISÄNTÄ. Ei sille Toivolalle — niin oli kaiketi hänen nimensä — tarvitse muokata kaikkia hyviä ruokia. Kyllä ne laiskat herrat saavat syödä huonompaakin ruokaa, — ja niinpä se itsekin sanoi: "Ei hän vaadi herkkuja".

EMÄNTÄ. Mahtaako se vaan meille maksaa?

ISÄNTÄ. Se on tietty. Vai eiköst', — vai eiköst'. — — — Aina herrat runsaasti maksavat sekä antavat vielä juomarahat ja hyvät ryypyt. Ei meidän tänä suvena tarvitse viinaa ostaa. Toivola antaa meille viinaa niin paljo kuin vaan juodaan, sen saat nähdä, ja saavatpa nyt rengitkin kerran suunavauksia.

EMÄNTÄ. Taitaa olla hyvä herra tuo Toivola. — — Mikkolassa kumminkin asui viime suvena oikein erinomainen mies, tukkiherra, se se Nordenfani, tai mikä sen pahuksen nimi taas olikaan. Se juotti heti, kun tuli taloon, taikka piti semmoiset tulijaiset, että koko talon väki pyllyili, ja emäntäkin sanoi saaneensa siltä hienoa Tinttaviiniä. Se oli hyvä herra, se.

TYTTÖ (Ommellessaan). Saa nähdä, antaako se Toivola minulle mitään?

ISÄNTÄ. Antaa kyllä. Vai eiköst', — vai eiköst'. — Aina herrat tytöt rakkaina pitävät ja heitä "respekteeraa".

EMÄNTÄ. Laita itsesi nyt puhtaampiin vaatteisiin ja puhu sen Toivolan kanssa hyvin hienosti, niin kyllä Toivola rupee sinusta pitämään, — herrat hyväilevät hienoja likkoja.

TYTTÖ. Minulle täytyy tehdä pian uusia vaatteita. En minä kehtaa sen
Toivolan kanssa puhua vanhoissa vaatteissa.

ISÄNTÄ. Tehdään kai niitä. Kyllä Marseenin mampselli niitä pian tekee ja laittaa vielä semmoiset rusetit, turnöörit, krumilunssit, ett' älä huoli. Mutta laittakaa nyt huoneet puhtaiksi ja toimittakaa syömistä Toivolalle! Minä tuon aitasta sianreiden pöytään. Kyllä Toivolan kumminkin nälkä on. Maalu! mihin sä pistit aitan avaimen silloin kun olit ottamassa perunapuurojauhoja? Taitaa olla piimäkamarin muurinotsalla.

EMÄNTÄ. Niin aina — ja herrat syövätkin possun pintaa niin mielellänsä. Tuo koko reisi vaan! Ei sille kumminkaan vähät piisaa. Minä keitän munia, tahi keitä sinä, Selma, Toivolalle munia, vaan hyvin kypsiksi! Ei ne herrat tykkää raakamaisista.

ISÄNTÄ. Rahaa meille tulee Toivolasta ja muista herroista — ja kyllä minä niitä nyljen, sen sanon, — ei se ole syntikään. Kylläpä herroilta saakin kiskoa, — ei se ole synti, eikä häpeä, kun se Toivola nyt vaan tulisi! Nyt on niin kova rahanahtaus, ettei sitä mistään tahdo saada. — Toivola meille taitaa antaa jo tänään muutaman markan juomarahoiksi, ja varmaankin se hyvät tulijaiset "pistouvaa". Totta se semmoinen herra on. Vai eiköst', — vai eiköst'.

EMÄNTÄ (Häärää touhussaan). Laitetaan vaan Toivolalle valmiiksi kaikki ja pidä sinä, tyttö, munista murhe, ettei ne ole raakamaisia!

(Menee).

ISÄNTÄ. Niin oikein, — pankaa valmiiksi Toivolalle, kun se kumminkin pian tulee! — — Kyll' se provasti Kaimanius-vainaja näemmäs sanansa piti. Hän sanoi aina: Teillä on niin kaunis talo ja kauniilla paikalla. Minä toimitan teille kesävieraita. Samaa kuuluu sanoneen Rajaportin Manta, joka palveli pappilassa siihen aikaan alikarjakkona. Hänkin oli luvannut meille toimittaa kesävieraita.

(Esirippu laskee).

Toinen näytös.

Edelliset, Männistön Maija ja kaksi vierasta miestä.

TOIVOLA (Istuu siistinnäköisessä huoneessa keinutuolissa sanomalehti kädessä ja laulaa säveleellä "Laulajapoika"):

    Järven laineet ja tuima tuuli
    Tuntevat huoliani :,:
    Ahtolan armas hellä helma
    Kätkee mun suruani :,:

    Kun istun yksin rannalla
    Ja itken ikävääni :,:
    Niin silloin järven aaltoset
    Ovat ystäviäni :,:

    Toiveeni petti ja neitoni jätti
    Mun järven aaltoloihin :,:
    Usein olen upottanut
    Kyyneleeni noihin :,:

ISÄNTÄ (Tulee veitikkamaisesti laulun lopussa viinapullo kädessä). Passaako ottaa ryyppy? Ei Toivolalla taida vielä kumminkaan olla parempia aineita kotona? (ottaa pullon suusta ryypyn).

TOIVOLA. Minä en käytä väkeviä juomia itseäni enkä muitakaan ihmisiä varten ja kiitän siis vaan teidänkin tarjouksestanne; nauttia en saata kumminkaan pullostanne.

ISÄNTÄ. Soo'oh! — Noh! — mimmoinen te olette, kosk'ette tahdo sitä hyvää tehdä, että ottaisitte, kun minä ilman naksua tällä kerralla annan? Ottaapa papitkin, jotka ovat parhaita herroja, ja sentähden minäkin toisinaan otan pienen naukun, ja luulin teidän tekevän samoin. Se suuri tukkiherra, jolla kuuluu olevan rahaa niin kuin muutakin paperia, oli viime suvena Mikkolassa ryypännyt oikein miehen tavalla.

(Juo pullostaan ylpeänä).

TOIVOLA. Kyllä, — kyllä maailma on vielä mustia matoja täynnä, ja kauan saamme taistella viinaa vastaan, tuota hirmuhaltiata, joka vallitsee ylhäisten hoveissa ja alhaisten hökkeleissä. Kauan saavat raittiuden harrastajat tehdä työtä isänmaassamme ennenkuin kansaamme syvälle juurtunut juoppouden pahe eli salainen kalvava tauti saadaan poistumaan kansastamme.

ISÄNTÄ. Olisiko Toivolalla rahaa minulle antaa? On semmoinen ahtaus rahasta, kun viljakin on halpahintaista, eikä mistään muustakaan saa rahaa.

TOIVOLA. Saatte kyllä sitä, (antaa muutaman setelin), tässä on 20 markkaa.

ISÄNTÄ. Palkollisetkin saavat niin paljo palkkaa, eivätkä sentään tee työtä. Tuskin ansaitsevat siitä ruokansa. Mutta annas, kun pyhä tulee, niin käydäänpä sitte kädet taskuissa ja papirossit suussa kylän kujilla, rengitkin.

(Menee).

TOIVOLA. Kirottu viina! Sinä saastainen heittiö olet heidät turmellut ja turmelet yhä vieläkin; mutta varro vaan, kerran sinun täytyy kuitenkin väistyä. Jos et ennen anna meille voittoa, kun armeijasi ovat niin suuren suuret muka ja sinä itse luulet saavasi vain hallita ja vallita, niin täytyy sinun kumminkin lannistua, koska tohtori Tervejärki saa kansassa parannuksia toimeen.

EMÄNTÄ (Tulee kavalana). Ei minun sovi sentään vähällä Toivolaa pitää. Kuluu leipääkin ja muuta niin paljo. — Toivola on hyvä ja käy syömään sinne toiselle puolelle nyt!

TOIVOLA (Varustautuu lähtöön ja kokoilee papereita pöydällä). Johan me siitä sovimme minun tänne tullessani. Ei siitä nyt puhuta.

(Lähtee).

EMÄNTÄ (Tomuja pyyhkiessään tirkistelee pöydällä oleviin papereihin).
Mimmoinen mies se Toivola mahtaa olla? Onkohan se edes mikään herra?

MÄNNISTÖN MAIJA (Tulee kielevänä ja pysähtyy ovipieleen seisomaan kädet ristissä, pyöritellen peukaloitansa toistensa ympäri). Hyvää päivää! Tulin teitäkin kurkistamaan.

EMÄNTÄ. Päivää, päivää! — Minä tässä juuri puhuin itsekseni Toivolasta. Mahtaako se mikään herra ollakaan? Taitaa vaan olla joku maankulkuri, jolla ei ole rahaa, ei muutakaan? Kuka ne kaikki kulkurit tietää nyt tähän aikaan?

MAIJA (Liukaskielisenä). Kaikki tässä nyt herroja on! Ohhoh! Ei sitä sentään juuri niin olla — — —

EMÄNTÄ. Istu! — istu, että saadaan vähän jutella. Sinä olet aina ennenkin pian ihmiset tuntenut.

MAIJA (Seisoo töröttää vaan vielä hetkisen ja katselee milloin emäntään milloin hamettansa). Istua saanut olen. Vai Toivola sen nimi on. Ei herroilla semmoisia nimiä ole. Kyllä minä sitä kohtakin ajattelin, kun se aivan jalkapakassa asemaltakin tuli ja kantoi vielä laukkuansa. Minä se juuri katselin tuota Mattilan Mantan kanssa ja sanoinkin: mikä sällinlortti tuokin on? Niin minä juuri sanoin. Ei ne semmoiset mitään herroja ole. Mikkolan herra, se suuri tukkiherra, jolla rahaa on ja rikas kuuluu olevankin, antoi kyytimiehellensä viime suvena aina ryyppyjä, ja sai teijänkin äijä siltä kerran päänsä täyteen. Semmoiset miehet ne vasta herroja ovat. Mitä tuommoiset Toivolat! Jopa minä sitä äijälle sanoin. — Vai Toivola sen nimi on. Vai Toivola, kun nyt vaan muistaisin. Kaikkia niitä teillekin tunkee. Johan minä sitä sanoin.

EMÄNTÄ (Häärää pöydän ääressä). Sanos muuta, Maijakulta. Minä olen ollut koko päivän niin kiukkuinen ja päänikin on kipeä. Ei se pitänyt tuliaisiakaan, ei tuonut myös lahjaakan; mutta kyllä ylpeä näyttää olevan ja kävelee kuin rovasti taikka pastori. Toista oli sentään Mikkolan herra. Se vasta herra oli. Laukkuryssätkin aina antavat jotakin ja ovat niin erinomaisen ystävällisiä. Luulin minä sitäkin ensin paremmaksi.

On niitä kaikkia tässä maailmassa, ja niin — (kuulostelee ja sanoo hiljaa). Nyt tulee se Toivola.

TOIVOLA (Tulee ajatuksissaan, emäntä ja Maija, molemmat katsoen kieroon, menevät vitkaan näyttämöltä). Kuinkahan minulta mahtaa tässä talossa kulua tämä kesä? Väki näyttää olevan vielä aivan raakaa ja mikä kummallinen akka lienee ollut tuo vieraskin? Olenhan kuitenkin täällä luonnon helmassa, kaukana kaupungin hälinästä, täällä Häneen herttaisessa maakunnassa. Täällä runollisuuden maassa, jossa siintävät selät lainehtivat lehtojen lomissa. Käytän näitä mainioita maisemia hyväkseni, joille sieluni kauan on ikävöinnyt.

ISÄNTÄ (Tulee piippunysä suussa ja matala lippulakki päässä). Tulin katsomaan, —- kaunis ilma siellä nyt onkin. Satoi hiukan aamulla.

(Istuu ovipieleen nostamatta lakkiansa ja vetelee tuuheita savuja).

TOIVOLA. Se on oikein, että tulette minuakin katsomaan, kun täällä vielä näin yksin olen. (Herkee kirjoitustyöstä ja istu kiikkutuoliin). — — — Tuossa on minun kirjoittamiani kertomuksia, (osottaa muutamia pöydällä olevia vihkoja) joista luulen saavani 200 markkaa ja tuossa on vihkonen runoelmia, jotka omalla kustannuksellani tuumaan painattaa (ottaa käteensä muutaman vihkon). — Oletteko te kuulleet mitään Elias Lönnrotista?

ISÄNTÄ (Sylkee roimasylkiä). En ole kuullut.

TOIVOLA. Tässä sattuu olemaan juuri edessäni runontapainen, jonka lausuin hänen, kuuluisan kansalaisemme, hautausjuhlassa. Jos suvaitsette ja sallitte, niin minä lausun se teille nyt. (Toivola, lausuu ja isäntä istuu kumarassa haukotellen usein):

    Miksi seisoo kalmistolla
    Joukko suuri suruissa?
    Miksi häilyy kansa tässä
    Kyyneleitä vuotaissa?
    Mitä mustalla murheen hunnulla
    Luonto tässä verhoaa?
    Miksi kellot kumajaa,
    Kaipaavasti kaikuaa?
    Miksi soipi Suomen kannel
    Suruisasti näin?
    Siksi seisoo surun saatto
    Kalman kartanolla nyt,
    Kun on meiltä miehistämme
    Surman saaliina sortunut
    Rakas, hellä Eliaamme mennyt.

    Siksi soipi Suomen kannel
    Surun virttä haikeaa,
    Siksi sykkää sydämemme
    Murheen tunteill' ainian.
    Pois on mennyt kansanlapsi,
    Pois on lasten ystävä,
    Pois on sankar' arvollinen,
    Siit' on meillä ikävä.

(Isäntä, nostaa päätänsä ja koettaa keskeyttää runonlausuntoa; mutta
Toivola vaan innostuneena keskeytymättä jatkaa).

    Raskaita kaihon, kaipauksen
    Kyyneleitä vuotaa nyt;
    Surun sumut, pimeyden pilvet,
    Murheen usvat mielemme
    On nyt peittänyt.
    Suuri on kaatunut kansalainen,
    Kiitänyt kuolon kitahan,
    Siitä surevi suomalainen
    Häntä seuraten hautahan.

(Isäntä nousee ja ojentelee käsillänsä kattoa kohden, viskottelee huokaamalla.) Kyllä kai Toivolalla olisi antaa…

TOIVOLA. (Kuulematta).

    Ehkä kutsui Luoja hänen pois
    Suomen saloilta kulkemasta,
    Vaikk'ei häntä nyt kanssamme ois
    Ja vaikka hän herkesi laulamasta,
    Elää kuitenkin kaikusa maine,
    Versoaa virkeä hedelmä,
    Kauan säilyypi oiva aine
    Töistä ja toimista ylevä.

(Isäntä on levoton ja istuu taas).

    Köyhänä, pienenä, matalassa mökissä,
    Sammatin töllissä syntynyt on,
    Alhaisna, nöyränä kurjuutta kärsien
    Kohosi hän arvohon.
    Hän, joka soinnutti
    Suomen soissa ja saloissa
    Runottaren luomaa kannelta;
    Hän, mi ilmoille saatti
    Somat Suomen laulut ja veisut
    Syntyneet Suomelan sammolta,
    Hän on muinaisuutemme henkiin
    Herättänyt, elomme, olomme
    Pyrintöihin uusiin edistänyt.
    Hänen ovat ansiot
    Suuret ja monet,
    Kansamme, kielemme, kehityksessä;
    Hänen ovat muistot
    Ja pyhimmät tunteet
    Meillekin jalossa merkityksessä.

ISÄNTÄ (Kyhnyttelee molemmin käsin päätänsä ja murisee jotakin sanoakseen; mutta Toivola yhä jatkaa).

    Taivahan taatto taitti hänen meiltä
    Täysin tuleentuneena tähkäpäänä;
    Täytyyhän vihdoin ihmisen
    Näiltä murheen mustilta teiltä,
    Aavikoilta avaroilta manalahan mennä.

ISÄNTÄ (Haukotellen lähenee lausujaa, ja huutaa). Sopisko Toivolan — — — niin (hiljemmin) — jos passaisi — —

TOIVOLA (Innolla).

    Täytyyhän kerran,
    Kutsuissa Herran,
    Tuonelan kellojen soidessa
    Jättää meidänkin
    Maallinen maja
    Ja taivahasen tuonne pyrkiä.
    Jospahan silloin, elämän illoin
    Saisimme Eliaan vaunuilla matkustaa!
    Muistaos sinä suruinen suomalainen,
    Että sulta on kaatunut kansalainen,
    Mi työssä, toimessa,
    Meistä muista on eroavainen.
    Eläös sinäkin nuorukainen,
    Pyrkiös nuori nainen
    Toivosi samahan satamahan,
    Jotta viimein, kun kutsuupi
    Luoja tuonelan tuville täältä pois
    Onnellisena, autuaana käskeä vois!

ISÄNTÄ (Perääntyy istuimelle pää kumarassa ja katsoo permantoon).
Jassoo, — niin — — —

TOIVOLA (Lausuntoonsa vain vaipuneena hänestä huolimatta jatkaa edelleen).

    Pieni kun sinapin siemen,
    Suuretki toimemme ovatki vain,
    Jos ei niissä säteile rakkaus Luojaan
    Ja maahamme kansaamme ain'. —

    Sopispa sentään toivon
    Siivillä lentää
    Elämän ehtoolla korkeuteen,
    Jos ois tullut toivottu turva
    Ja iloisella mielellä saisi päästä kirkkauteen.

    Kullakin meillä on uskottu leiviskä,
    Jot'ei maahan kaivaa saa;
    Vaan halulla hartahalla
    Tulee meidän sitä kartuttaa.
    Työhön on Luoja meidät luonut
    Luonnon suurehen salihin,
    Maailmaan katoovaan hetkeksi suonut
    Valmistuaksemme taivaisihin.

    Tänäpänä viettää pohjolan kansa
    Sumeata surun juhlallisuutta
    Tänäänhän kätketään
    Syntymäseurakunnassansa
    Mies, minkä arvoa oivallisuutta
    Kertoa ei voi kielin.

    Lepäös rauhassa
    Vaipunut miesi
    Äitisi helmassa rakkaassa!
    Synnyinmaasi ja kansan liesi
    Jo hehkuvi täydessä tulessa.
    Eläköön muistosi,
    Kasvakoot istuttamat taimesi,
    Että niistä rehottaa
    Toivokkaat puut!
    Kansamme kauan
    Muistakoon miestä,
    Min nimi on Lönnrot!

ISÄNTÄ (Nousee ja aikoo hitaasti lähteä; mutta kääntyy kuitenkin ovelta takaisin ja tiuskaa äkäisesti). Ei ne kuulu minuun. Ei semmoiset Lömpruukit. Olikohan se pappikaan edes.

TOIVOLA. Ei hän ollut pappi, mutta kuitenkin vaikutti hän Suomessa paljon enemmän kuin moni pappi. Toisella kerralla selitän hänestä ja hänen töistänsä enemmän.

ISÄNTÄ. Voi maailma sinun turhuuttasi! Vai semmoiset Lömpruukit? — — Eikö Toivolan passaisi antaa rahaa meidän pojalle, kun hän kävi viemässä Toivolan kirjan?

TOIVOLA. Minä annoin hänelle jo 10 penniä. Tässä on vielä 5 penniä.

ISÄNTÄ. Tarvitsisin minä myös rahaa, kun palkollisetkin maksavat niin paljo ja vilja on vallan halpaa.

TOIVOLA (Kiivaasti). Aina vaan ruikutatte! Myykää talonne, jotta saatte rahaa!

ISÄNTÄ. Ei nyt taida olla kellään niin paljo rahoja, kuin minä tahdon talostani.

TOIVOLA. Kuinka paljo tahdotte?

ISÄNTÄ. 20,000 markkaa ja hyvät harjaiset.

TOIVOLA. Eiköhän 10,000 markkaa piisaisi!

ISÄNTÄ (Halveksuen). Ei suinkaan Toivola ostaisi, vaikka minä myisin taloni 10,000 markallakin. Ei teillä niin paljoa rahoja ole.

TOIVOLA. Ehkäpä niitä on sentään.

ISÄNTÄ (Ylpeästi). Tässä on käsi (lyö kädellään Toivolan käteen); jos
Toivolalla vaan on 10,000 markkaa, niin minä annan koko taloni teille.
Saatte vielä mummovainajan vanhan satulan ja mustan kissan.

    (Samassa tulee kaksi talonpoikaista miestä
    piiput suussa näyttämölle).

TOIVOLA. Hyvä! No niin! Kuulkaa nyt miehet, että tämä isäntä myy heti minulle talonsa 10,000 markasta!

ISÄNTÄ. Kyllä minä annan taloni teille, kun Toivola vaan kohta antaa rahat, ne 10,000 minulle.

TOIVOLA. Jahah! — Kauppa on siis selvä pitemmittä mutkitta (ottaa setelilompakon laukustaan ja lukee niitä). Tässä näitä on.

(Lukee 10,000 markkaa).

ISÄNTÄ (Hämmästyen). Oijoi! Kuka olis' uskonut? — — Ja paljaita 500 markan seteliä!

TOIVOLA. Rahat saatte nyt siis ja minä saan talon, kuten puhuttu on.

(Antaa rahat isännälle).

ISÄNTÄ (Kyhnyttää päätänsä ja ottaa vastahakoisesti rahat). En minä sentään nyt tiedä.

TOIVOLA (Leikillisesti). Kyllä minä tiedän ja nämä vieraat miehet myös tietävät, jotta kauppa on selvä. Eikö niin?

VIERAAT MIEHET (Yhteen ääneen). Jaa'ah, kyllä se niin on, kuin herra sanoo.

TOIVOLA. Minä olen ollut ennen aivan köyhä ja ryypiskellyt joskus hiukan väkeviä juomiakin. — Mutta olen noin 10 vuotta ollut maistamatta niitä ja olen sen ajan kuluessa säästänyt 10.000 markkaa, joilla nyt sain ostaa tämän talon.

ISÄNTÄ (Päättävästi). Minä annan rahat teille takaisin.

TOIVOLA. Antakaa vaan, jos tahdotte; mutta minä en anna taloa, sillä onhan kauppamme ollut aivan selvä. "Sanasta miestä, sarvesta härkää", sanoo suomalainen sananlasku.

ISÄNTÄ. Minun täytyy sanoa tämän asian vaimolleni. (Menee, suutuksissaan ja pudottaa taskustaan setelitukun näyttämön lattialle).

TOIVOLA (Vakaasti). Siinä nähdään, mitä juoppous, raakuus, tuhma ylpeys ja ahneus voivat vaikuttaa. Tämä isäntä nyt esimerkiksi on luullut yksinänsä vain saavansa hallita ja vallita. Hän näkyy kunnioittavan ihmistä rikkautensa mukaan. Minua on hän pitänyt köyhänä, ja semmoisena siis vallan arvottomana. — — Nyt saa hän kuitenkin kerran nähdä, "ettei ole koiraa karvoihin katsomista".

(Isäntä tulee samassa juosten näyttämölle ja emäntä samoin perässä, hutkien miestänsä luudalla selkään sekä tyttö viimein hitaasti, itkien, silmiänsä pyyhkien).

EMÄNTÄ (Yhä lyödessään). Vai sinä, — senkin lurjus! — Ilman minun lupaani. — — — Jaa'ah!

TOIVOLA (Kiivaasti). Hyvät ystävät! Ei täällä tämmöistä elämää tarvita. Kyllä se näytös saa olla näyttämättäkin. Älkää toki tänne tulko tappelemaan.

    (Vie isännän lavalta ja emäntä, aina vaan lyöden miestään
    luudalla ja puhkien, seuraa hänen kintereillänsä).

TYTTÖ (Itkien). Minun täytyy sitte lähteä kotoani, rakkaasta syntymäkodistani. Oi! Voi!

TOIVOLA (Palatessaan iloisesti ja tyttöön katsoen). Älä sure impi ihanainen. Minulla on nyt tässä talossa emännän virka avoinna. — Jos haluat kanssani jakaa elämän ilot ja surut, niin katsahda tänne ja anna kätesi minulle ja minä annan sydämeni ikuisesti sinulle.

(Tyttö horjuu, kallistuu hieman Toivolaa kohden ja antaa tenhottomasti kätensä Toivolan käteen. Toivola pistää sen kainaloonsa ja alkaa laulaa säveleellä: "Sä pohjolan maa").

        Siis omani sä olet
        Täällä maailmass',
        Sun tuoni yksin voipi
        Multa ryöstää.
        Se siunaus seuratkoon
        Hautahan ast', kun vanhempasi
        Meille kerran myöntää.
        Kun vanhempasi meille kerran myöntää.
        — Sulle käteni mä tarjoon ja sydämmeni
        Ja omanasi tahdon aina olla.
        Sua lempiä pyydän mä kaiken ikäni
        Ja elää aina luonas' sovinnolla
        Ja elää aina luonas' sovinnolla.

    (Toivola ottaa Selman vasemman käden omiin käsiinsä
    ja laulaa' yhä):

        Nyt lyökäämme kättä
        Ja onni verraton seuratkoon
        Elämämme tietä
        Ja rakkaus, kuin käskyistä
        Suurimpi on,
        Se kaikkialla.
        Ohjatkohon meitä!
        Se kaikkialla
        Ohjatkohon meitä!

(Esirippu laskee).

Kolmas näytös.

(On sama huone, kuin toisessa näytöksessä. Perhe istuu sovinnossa teepöydän ääressä, juoden juomalaseista ja kahvikupeista teetä nisuleivän kanssa. Emäntä kaataa laseihin ja kuppeihin sillin tällöin teetä. Selma istuu neuloen Toivolan vieressä kainona.)

Edelliset henkilöt, paitsi vieraita miehiä.

TOIVOLA (Isännälle). Itsekin jo mahdatte ymmärtää kotimaisen teollisuuden arvoa?

ISÄNTÄ. Minä olen aina sanonut, että puhdas paloviina on parempi, kuin ulkoa tuodut konjakit, viinit, rommit ja sampankaljat ja muut kalliit juomat. — —

TOIVOLA. Puhumatta väkijuomista, jotka kerrassaan joutavat muinaismuistojen sekaan, käytetään meillä äärettömän suuri paljous ulkomaisia nautintoaineita ja teollisuuden tuotteita. Niiden sijaan pitää kotimaiset ainekset päästä, jotta saadaan rahoja pysymään omassa maassa. Tämä kotimainen puolukan lehdistä valmistettu tee esimerkiksi on kyllä terveellistä ja hyvänmakuista ja kaikin tavoin edullisempaa, kuin kallis kahvi, joka miljoonia markkoja on maastamme tyhjentänyt ja vieläkin tyhjentää, jos ei vaan sen nautinnosta luovuta.

MÄNNISTÖN MAIJA (Tulee hämmästyneenä). Hyvää iltaa! Oikein tuulinen ilma siellä nyt on.

EMÄNTÄ (Hyvitellen puuhaa kuppien ja lasien parissa). Kah Maijaa! Eipä sinua taas ole näkynyt.

MAIJA (Mulauttaen katseensa pöydän puoleen, peukaloitansa pyörittää).
Niin, mitäs tuosta köyhän ihmisen käymisestä rikkaissa.

EMÄNTÄ. Istu nyt tännemmäksi ja juo kanssamme kuppi teetä.

(Tarjoo hänelle sitä kädestänsä ynnä leipää).

MAIJA (Maija on lykkäävinään kuppeja luotansa; mutta samalla nuolee huuliansa ja pitää kiinni teevadista). Ei sitä nyt minulle olisi tarvinnut. — Tulin muutoin vaan, kun hiukan asiaa on maisterille. En tiedä puhunko sitä?

TOIVOLA. Juokaa kursailematta! Kyllä se hyvää on. Puolukan lehdistä se on valmistettu. Parempaa se on, kuin kahvi.

EMÄNTÄ (Naurahtaa). Ann'tieks' ett' se on hyvää; mutt' se on terveellistä.

MAIJA (Puhaltelee, kaataa juomaa kupilta teevatiin ja alkaa sitä ryystiä suuhunsa). Kyll' tätäkin juo, kun siihen tottuu. — — Tulin kuulemaan maisterilta yhtä asiaa.

(Antaa kupin emännälle).

TOIVOLA. Mikä se on? Sanokaa vaan!

MAIJA (Liukkaasti). Toimittaisiko Toivola, taikka maisteri, minun poikani papinkouluun? Ei hänestä ole muihinkaan toimiin, kun niin kivulloinen ja muuten saamaton on. Papiksi paras olisi panna koko Jussa, koska hän tekee kaikki työt ylösalaisin. — — — Kansakouluun muutamat rikkaat talolliset lapsiansa ovat panneet; mutta meidän Jussaa ei semmoisiin kouluihin panna. Paljasta pahuutta siellä opetetaan, eikä pääse edes papiksikaan sieltä. Mahdottoman leveät kuvapaperit siellä ovat seinillä (karttoja tarkoittaa) ja niissä on rumia käärmeiden kuvia ja sarvikkaita pirun muotoisia, ja pelit ja kaikki pahanhengen juonet siellä ovat. Papinkouluun Jussa paras on. Saisihan sitte maata paikallaan ja minullekin olisi hauskaa kuulla hänen saarnailevan omassa kirkossa, ja sitte provastin jälkeen pääsisi papiksi tänne. Jo näin semmoisen unenkin ja unikirja sen selittää hyvin. Tulin nyt kysymään. — — —

TOIVOLA. Kuinka vanha poikanne jo on?

MAIJA (Maija matkien). Kuinkako vanha Jussa on. Kyllä on paras ikä. Kynttelistä on kolmannellakymmenellä. Ei sitä lapsuus enää vaivaa, vaikka ei ole missään koulussa ollut. Hänessä vaan on papillinen henki, jommoinen provastillakin. Jo 12:sta vanhana hän messusi kuin paras pappi.

TOIVOLA. Ei vanhasta tahdo olla konkariksi. Jos hänellä kuinkin ovat hyvät luonnon lahjat, niin sopii koettaa. Mitä miehenne on siitä sanova?

MAIJA (lyö kämmeniänsä yhteen). Mitäkö äijä sanoo. Ei hänen tule sanoa mitään. Minun ovat pojat. Jussa pojasta paisuu pappi. Jaskasta tehdään lukkari. Hän sopii hyvin siksi. (Menemäisillään).

Onneakin toivotan ja lykkyä tykö nuorelle parille, koska kuulin kylässä naimiskauppoja maisterin tehneen. Selma on siis jo päässyt herrasväkeen. — Eihän sitä tiedä ihminen, mikä sika porsaasta tulee.

(Poistuu, taaksensa usein vilkkuen).

ISÄNTÄ (Nostaa päätänsä). Minä olen aikaa suuttunut noihin ostoviinoihin ja luulisin olevan parasta kotipolton, ettei tarvitsisi kaikista viinapulloista herroille rahojansa antaa.

EMÄNTÄ (Istuu pöydän ääreen). Olivat kyllä ne kotipolton ajat paremmat. Ei tullut kovin usein kaupunkimatkoja tehdyksi. — — Eivät menneet rahat kaupunkiin.

TOIVOLA (Levottomasti). Voi, voi! — Elkää nyt aina mässätkö viina-asioista. Ne semmoiset ajatukset hornankattilaan! Ei pidä ajatella koko viinaa. Onhan meillä muutakin miettimistä. Harkitaan nyt vain tulevaisesta taloudestamme. Sen järjestäminen hyvään kuntoon on nyt välttämätön.

ISÄNTÄ (Kynsäsee korvallistansa). Niin, — no — en — minäkään muun vuoksi; mutta kun minulla nyt on hyvin aikaa. Joutaisin kyllä viinapannun vieressä nyt istuskelemaan.

TOIVOLA. Te näytätte olevanne perinjuurin kiintyneet vanhoihin tapoihinne ja niitä on vaikea karkoittaa; mutta oikeus ja kohtuus saa lopultakin rehellisen, kuuluisan ja mainehikkaan voiton. — Mitä minun pikku aviosiippani sanoo tästä kiistasta? Minä luullaksesi olen kaiketi aivan väärässä, kun vastustan vanhempiasi ja kansassa olevaa juoppoutta. Minä mahdan olla semmoinen riiviö, joka en kunnioita vanhoja ihmisiä ja heidän vanhoja hyviä tapojansa, olen varmaan joku antikristuksen lähettiläs, vai miten, kultuseni?

SELMA (Nostaa silmänsä kainosti ja lopettaa ompelutyönsä). Et suinkaan. Minä en niin koskaan ajattele, vaikka olenkin hiukan maailmaa nähnyt ja kovin vähän ihmisiä tunnen — Minulla on kumminkin omatunto. Se sanoo sinun puhuvan totta. Olen myös saanut nuorella ijälläni lukea muutamia kirjoja. Niissä vastustetaan viinanhimoa ja juoppoutta. Minun mielestäni ei viina ole tähänkään taloon tuonut rauhaa ja rahaa, vaan surullista riitaa ja toraa. Monta kyyneltä olemme saaneet vuodattaa viinan vuoksi. Usein on uni paennut maatessani, juopuneiden rähinän tähden. Hartaasti haluan viinan ja muiden tarpeettomain nautintojen poistamista. Minulla ei milloinkaan niistä hauskuutta ole, eikä sielulle taikka ruumiille hyvää tule.

TOIVOLA (Innolla). Armaani! — Nuori ystäväni ja tarmokas taistelutoverini! En olisi uskonut, jos en omasta suustasi nyt kuulisi, että sinä käsität asian oikein ja että juominkien hirveät seuraukset jo tunnet. — — Saattoipa joku puustakatsoja kummastella, kun me keskenämme rakensimme n.s. avioliiton ja kun minä muka juoppouteen taaskin vajonneena sinuun mielistyin samassa talonkaupan tekemisessä, kuten muistat. — — Se oli ainoastaan minun pyhä velvollisuuteni ja tarkoitus sekä luja toivo estää sinua joutumasta pahuuden pauloihin ja elämän harhateille, sillä esimerkillä, varsinkin vanhempain esimerkillä on valloittava vaikutus nousevassa nuorisossa. Vanhempien ihmisten juominen eli oikeastaan juopuminen vaikuttaa aina turmiollisesti nuoreen ihmiseen.

EMÄNTÄ (Lähestyy pöytää). Olen minä monesti toivonut jotakin muutosta meidän elämässä. — Nyt näyttää toiveeni toteutuvan, ja sinä lapseni olet jo kumminkin pelastettu. Sitähän olenkin hartaasti odottanut. Näin on sallittu käyvän. Me vanhukset saamme elää rauhassa talouden huolista ja murheista, — elämän iltaa odottaissa. Täyttäkää te toimenne tässä talossa toisella tavalla, kuin me olemme sen tehneet vanhanaikuisella viisaudella. Seuratkoon onni teidän pyrintöjänne ja siunaus olkoon yrityksissänne!

ISÄNTÄ. Selman sanat soivat korvissani niin kummallisesti ja minä tunnen jotakin soimaavaa niissä; mutta myöhäistä se taitaa olla "kuin Ison Liisan rukous". Olen joskus ollut luopumaisillani vanhoista isiltä perityistä juomatavoistani. Ei se kuitenkaan ole tapahtunut. Nyt luovun väkevien nauttimisesta. Kyllä jo ymmärrän. Vanhuus ja kokemus saa minunkin päähäni raittiuden hyödyn. On se vienyt, — viina on vienyt meiltä monta markkaa. Ei yhtään markkaa ole se tuonut. Kyllä niin on. On kai? Vai eiköst' vai eiköst'.

TOIVOLA (Hartaasti). Siunattu olkoon tuo jalo päätös! Tässä talossa ei siis viina vallita saa. — Luojan avulla hävitköön se naapureistammekin. Sen sijaan saamme kyllä terveellisiä ja ravitsevia nautintoaineita. Viinan hinnalla toimitamme terveysopillista ja muuta hyödyllistä kirjallisuutta asuntoomme. Kahvistakin koetetaan irtaantua, sillä ei sekään ole terveellistä. Parempi hyvänmakuinen yksinkertainen kotimaisista aineista valmistettu juoma on. Sillä tavoin säästämme pienet pennimme kotinurkissa tulevaisuuden varaksi. — Muorilta ja vaarilta ei myöskään ravinto puuttuman pidä, kun vain sovinnossa elämme ja yhteistä hyvää harrastamme.

ISÄNTÄ. Olkoon niin. Saammehan kumminkin ruokaa, jota tietysti tulevakin on näin vähäisestäkin talosta pienelle perheelle. Tuhlaamiseen eivät talon varat riitä. Jos olisin minä säästäväisempi ollut ja ennemmin viinasta luopunut, niin saisin muijani kanssa nauttia vanhoilla päivillämme koottuja varoja; mutta ne ovat menneet. Silmät aukenivat myöhään.

TOIVOLA. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Onni on tapahtunut vihdoinkin.

ISÄNTÄ (Liittyneenä Selman ja Toivolan käsiin). Ei meillä hätää tule.
— Kiitollisena toivotan onnea ja menestystä teille molemmille.

TOIVOLA (Selman kanssa käsikkäin). Kiitoksia siitä! Toivokaamme niin!
(Lausuu eli laulaa):

    Taisteluun, veli ja siskoni sorja,
    Kevät on kaunis ja mieli on norja,
    Suomen onnea puolustamaan
    Kurjuutta vastaan tappelemaan.

    Lemmitkö kansaasi, ystävä kulta?
    Toimihin astu! Sen vaativi sulta
    Suomesi, kansasi, syntymämaa;
    Hyljätä sitä et koskaan saa.

    Tiedämme, missä on kansan voima,
    Oommehan selvillä, veljeni oiva;
    Mutta, jos raakuutta punnitsen,
    Tunnemme myöskin juuret sen.

    Terveeksi elpyy kansasi suonet,
    Turhaan takoovat turman juonet,
    Raitis kun kaikki mun kansani on,
    Silloin on Suomi jo voittamaton.

    Sotahan siis, sinä veikko ja sisko,
    Elä kurjuuteen kansaasi — — kisko!
    Kiirehdi: tyhjäksi turmion teet,
    Monen silmään luot ilokyyneleet.

(Esirippu laskee).