The Project Gutenberg eBook of Ilolaulu Jesuksesta

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Ilolaulu Jesuksesta

Author: Mattias Salamnius

Release date: April 20, 2011 [eBook #35923]

Language: Finnish

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILOLAULU JESUKSESTA ***

Produced by Tapio Riikonen

ILOLAULU JESUKSESTA

Runoili

Mattias Salamnius

Alkuperäisen painoksen mukaan ojennettu sekä alkupuheella varustettu.

Porvoossa 1886,
Werner Söderström, kustantaja.
G. L. Söderströmin kirjapainossa.

SISÄLLYS:

        Esipuhe
     I. Jesuksen syntymisestä
    II. Jesuksen syntymisen ilmoittamisesta paimenille
   III. Tietäjät idästä etsivät Jesusta ja häntä palvelevat
    IV. Herodeksen tyranniudesta Jesusta ja viattomia lapsia vastaan
     V. Jesuksen opetuksesta ja tunnustähdistä
    VI. Pääsiäisjuhlasta ja sen säätämisestä, Egyptin orjuudesta
   VII. Jesuksen valmistuksesta piinahansa, pääsiäislampaan syömisestä
  VIII. Jesuksen kärsimisestä kryytimaassa
    IX. Jesuksen kiinniottamisesta
     X. Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä
    XI. Juudaksen kelvottomasta katumuksesta ja häpeällisestä
        kuolemasta
   XII. Jesus viedään hengellisestä oikeudesta maaherran Pontius
        Pilatuksen etehen
  XIII. Jesus viedään Herodeksen etehen, pilkataan ja pois lähdetetään
   XIV. Pilatus tahtoo päästää Jesusta juutalaisten tavan jälkeen
    XV. Pilatus antaa ruoskia Jesuksen ja tuomitsee kuolemahan
   XVI. Jesuksen matkasta Golgatahan
  XVII. Jesuksen ristinnaulitsemisesta ja Pilatuksen
        päällekirjoituksesta
 XVIII. Jesuksen pilkasta ja ryövärin kääntymisestä
   XIX. Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta
    XX. Tunnustähdistä Jesuksen kuoleman jälkeen
   XXI. Ryövärein luiden rikkomisesta
  XXII. Kristuksen hautaamisesta
 XXIII. Haudan vartioista
  XXIV. Jesuksen helvettiin alasastumisesta
   XXV. Kristuksen ylösnousemisesta kuolluista
  XXVI. Vaimoin haudalla käymisestä
 XXVII. Jesuksen ilmestyksistä jälkeen hänen ylösnousemisensa
XXVIII. Jesuksen ylösastumisesta taivaasen
        Päätös.

ESIPUHE.

Mattias Salamnius on epäilemättä etevin suomenkielinen runoilia Ruotsin vallan aikana. Hänen runoteoksensa Ilolaulu Jesuksesta, joka ensi kerta painettiin Turussa v. 1690 ja jota sittemmin on ilmestynyt viisitoista painosta, on aina puhtaan kielensä, ja yksinkertaisen, vaan mahtavan esityksensä kautta säilyttävä sijansa Suomen kirjallisuudessa. Sitä valitettavampaa on että sen tekiän elämänvaiheet ovat milt'ei kokonaan tuntemattomat. Stiernman teoksessaan "Aboa litterata" sanoo hänen olleen kappalaisena Pohjanmaalla, ja Daniel Juslenius mainitsee hänet, ristimänimellä Johannes, Kalajoen kappalaiseksi, mutta ei kumpaankaan ilmoitukseen liene luottamista (Juslenius on nähtävästi hänet sekoittanut Johannes Salmenius vanhempaan Kalajoella). Julius Krohn on sentähden, turhaan haettuansa hänen jälkiänsä Turun ja Upsalan ylioppilasluetteloista sekä senaikuisista henkikirjoista Pohjanmaalla ynnä muualta, epätoivossaan lausunut arvelun, ett'ei Mattias Salamniusta ole ollutkaan, vaan että se olisi vaan kirjallinen salanimi. Tämä arvelu ei kuitenkaan ole todennäköinen, ja yksi sen jälkeen ilmi saatu tieto kumoo sen kokonaan.

Piispa Johannes Gezelius nuoremman muistokirjassa (joka Suom. Kirj. Seuran arkistosta äsken muitten historiallisien asiakirjain joukossa siirrettiin Suomen valtioarkistoon) löytyy näet luettelo hänen piispanaikanansa Turun hiippakunnassa kuolleista papeista ja tästä luettelosta löysin myöskin sanat "Math. Salamnius in Parigas." [Kaksi viimeisiä sanaa vaikeat lukea.] Koska luettelo on tehty kronologisessa järjestyksessä ja molemmin puolin tavataan henkilöitä, jotka tiettävästi kuolivat v. 1691, on tämä vuosiluku myöskin pidettävä Mattias Salamniusen kuolinvuotena. Mutta huomattava on ett'ei hänen virkaansa mainita, esim. "sac(ellanus)", niinkuin melkein kaikista muista, ja kun Paraisten papit tältä ajalta muuten ovat tunnetut, ei voi tehdä muuta päätöstä kuin ett'ei hänellä ollut varsinaista papinvirkaa. Tähän sopii myöskin yhteen että mainitussa Gezeliusen muistokirjassa päälläkirjoituksella "Vacantes & Exspectantes", (näht. vuonna 1690) mainitaan muiden joukossa "Dn. Mathias Salamnius." [Paraisten kirkonkirjat alkavat (kapp. H. Malinin antaman tiedon mukaan) vasta v. 1721, eivätkä siis voi mitään valaistusta antaa. — Paraisten henkiluetteloissa valtioarkistossa ei myöskään mainita mitään Mattias Salamniusta, mutia vv. 1686-89 tavataan eräs "Hr. Mathiae hustru Anna;" v. 1690 puuttuu henkiluettelo ja seuraavina vuosina ei tavata ketään herra Mattiaan vaimoa eikä leskeä; olisiko tuo mahdollisesti Mattias Salamniusen vaimo, jää epätietoiseksi.] Voisi ehkä arvella hänen kuolleen niin nuorena ett'ei vielä ennättänyt varsinaiseen virkapaikkaan päästä, mutta tämän olettaman tekee mahdottomaksi se seikka, että tiedämme hänen jo v. 1681 tehneen papin virkaa Inkerinmaalla; Stiernmanin mukaan painettiin näet eräs Mattias Salamniusen Pähkinälinnassa pitämä ruotsinkielinen ruumissaarna rouva Kristiina Kexlerusesta v. 1681 Turussa. [Olen turhaan kuulustellut tätä ruumissaarnaa sekä Helsingissä että Tukholmassa.] Vaan turhaan on häntä Inkerinmaankin henkiluetteloista etsitty; selvittämättömään hämärään hänen nimensä näyttää kadonneen. Salamniusen kuivasti kirjoitettu runopukuinen "Jälkimuisto pispast Doctor Johan Gezeliuxest" (pain. yhdessä Chr. Procopaeusen ruumissaarnan kanssa 1690) ei sisällä mitään lisää tekiänsä elämäkertaan.

Että Pohjanmaa oli Mattias Salamniusen kotiseutu siihen viittaa se seikka että Ilolaulu Jesuksesta (vanhin painos) on "dedicationilla lähdetetty" "Nijlle Corkiast ja Hyvinoppeneille Herroille Hyvin ansainneille Kirckoherroille ja ylistettäville Provastille Pohjan Maalla Herra Johanni Cajano P(altamosa), Herra J(acobo) Frostero (Oulusa), Mag. La(urentio) [Originalissa on Ma, joka kuitenkin lienee painovirhe] Preutz Pietar(saaresa), Herra J(ohanni) Tudero Kemi(sä)." Luultavasti tämä omistus on saanut liikkeelle arvelun että hän julkaistessa runonsa oli kappalaisena Pohjanmaalla. — Todennäköisin arvelu nykyään hänen elämänvaiheistaan lienee, että hän kävi oppia jossain vieraassa yliopistossa, ehkä Tartossa, sittemmin sotapappina oleskeli Inkerinmaalla, ja kotimaahan palattuansa Paraisissa kuoli.

Ilolaulun edellä käy vanhimmassa painoksessa, jota el liene enää tallella kuin yksi ainoa kappale yliopiston kirjastossa, paitse nimilehteä ja dedikationia lyhyt esipuhe Jumalan tuntemisesta ja vanhurskaudesta; loppu tästä esipuheesta puuttuu. Sitten seuraa itse runo, jaettuna 29 "Caput'iin", paitse "Päätöstä". Näytteeksi miltä originali näyttää, painettakoon tähän muutamat säkeet kirjaimesta kirjaimeen.

Cap. V.

    JEsuxen Opetuxesta ja Tunnus tähdeistä.
    Waan cosca ikä enäni,
    Astui wirkahan omahan;
    Cautta castehen Isäldä
    Wahvistettu wircahansa,
    Cosc' oli wuosia ijäsä,
    Colme kymmendä culunut.
    Saarnaisi sanat Isänsä,
    Näytti töillänsä todexi,
    Muutti wijnaxi wedetkin,
    Caanan häisä caunihisti;
    Teki rammat terwehexi,
    Spitaliset puhtahaxi,
    Cuuroit tarcka cuuloisexi.
    Selwä silmäxi sokiat;
    Mykät käänsi kieleväxi,
    Haiotteli halwauxet,
    Wirwotti wesikipuiset,
    Aioi poies perkelehet,
    Cutzui cuolluet elohon:
    Cucas suullansa sanopi?
    Kenen kieli kertoinepi?
    Mit' on tehnyt, ollesansa
    Täällä syndisten seasa?

Mitä kieleen muutoin tulee, niin mainittakoon, vaikka tämä ei ole paikka sen tarkastukseen, ohimennen pari Ilolaulussa tavattavaa vanhentunutta muotoa. Imperfektin monikon kolmannella personalla on päätteenä paljas t esim. näit, voidit, kunnioitit (paitsi parissa paikassa); supistuvat verbit kirjoitetaan aina imperfektissä saarnaisi, soimaisit; ensimmäisen infinitiivin lyhyttä muotoa käytetään tiheältä yhdessä suffiksin kanssa; passiivin ensimmäinen infinitiivi on käytännössä; kaksitavuisissa nykyään o:hon päättyvissä nomini- ja verbi-vartaloissa on alkuperäinen i useimmiten jäljellä isoi, taloi, viskoia, varoia, kertoinepi; translatiivi-sijalla on lyhennelty pääte t esim. tyköt, sitoi oksahan ylähät (XI), kahdat keskeltä repesi. (XX), käski costaat covasti (VII); superlatiivin nominatiivilla on melkein aina täydellinen muotonsa isoimpi, huikeimpi.

Myöhemmät painokset ovat monessa paikassa alkuperäisen sanoja pilanneet, niin on useissa esim. saadansa sodat (I pro: sadat) sanomat, kosk' oli vaipunut vihasa (IV pro: vihaaja), ajoi poies perkeleetkin (V pro: perkelehet) j.n.e.

Nyt ilmestyvä painos on toimitettu alkuperäisen mukaan, tekemällä kirjoitustavan nykyaikaiseksi ja muuttamalla jonkun ainoan svetisismin, missä se helposti on voinut tapahtua.

Toimittaja.

ILOLAULU JESUKSESTA.

    Lohdutus lunastajasta,
         Syntymäst'
        Hyvä sanoma,
    Elämästä ihmeellinen,
          Aivan
      Kaunis kuolemasta,
     Ylösnoususta iloinen,
    Paras poijea lähdennöstä;
     Suomen kielellä sanottu
      Suomalaisten suosioksi.

Luku I.

Jesuksen syntymisestä.

    Kansa outoja anoopi,
    Ikävöitsee ilma kaikki
    Menot kurjat kuullaksensa,
    Saadansa sadat sanomat,
    Vaan ei tottele tosia,
    Tutki tarpehellisia,
    Kuinka kulki suuri Herra,
    Luoja itsensä alensi,
    Joutunut Jumalan poika .. poika
    Alemmaksi enkeleitä;
    Ylimmäisnä ollessansa,
    Alas astui taivahasta
    Tänne syntisten sekahan.
    Näin samos sana lihaksi.
    Otti Herra orjan muodon,
    Kuin oli ennen ennustettu
    Herra hengeltä hyvältä
    Miesten kautta kaunihitten.
    Patriarkkojen pyhien.

    Kosk' oli aika joutununna,
    Määräpäivät päätynynnä,
    Saattoipa sanan edellä,
    Kantoi kaunis Gabrieli,
    Herran enkeli ihana,
    Natsaretin neitoselle
    Maarialle mielehisen;
    Tulla Luojan tuottajaksi,
    Äitiksi ison Jumalan,
    Aivan uudella tavalla,
    Ilman miehen yhteyttä,
    Ilman Joosefin avutta,
    Herran voiman varjoomalla.

    Ajan aivan joutuessa
    Suuren syntyä Jumalan,
    Käypi käsky keisarilta,
    Esivallalta varoitus,
    Aivan uusi Augustuksen,
    Vetävä veron tehoton,
    Ruomista rahan anova,
    Jonka alla Juudan kansa
    Elääpi ajalla sillä
    Ilman vallatta omatta,
    Niinkuin ennen ennusteli,
    Jaakobi jalo saneli,
    Kukin kulki kaupungista,
    Lipoi linnahan omahan,
    Ala riensi arvionsa,
    Joosefi jalo saneli,
    Maarialle muistutteli:
    "Pitäis mennä Bethelihin,
    Ala arvion asua."
    Valmistit vaeltamahan,
    Läksit kahden kulkemahan.

    Joutuupi Jumalan äiti
    Bethlehemin pellon luoksi,
    Kulki kohta kaupunkihin,
    Vaan ei tuttane tuvissa,
    Kammioihin käskettäne,
    Ei jouda siaa salissa,
    Itse ukselta isäntä,
    Alta harjan halliparta,
    Katsoi pitkin peukalonsa,
    Kohden korsua kokotti,
    Tallin usta tarkoitteli:
    "Siellä saanette sianne,
    Majan köyhät matkamiehet,
    Isot istuvat tuvissa,
    Pöyhkeämmät pöydän päissä,
    Korsuhun kovalykkyiset,
    Pihattohon pienemmäiset."

    Noi teit tallihin tilansa,
    Luoksi luontokappaliten,
    Aasien asuinsialle.
    Syntypäivä päälle käypi.
    Syntyi soimessa Jumala,
    Herra pahnoilla parahin!
    Toiset silkissä sinisnä,
    Punaisena purpurassa,
    Kulta kiiltävä käsissä,
    Sormissa kivet koreat!
    Herra heinillä suloinen,
    Kapaloissa kaunis Luoja.
    Isä istui taivahassa,
    Äiti valjussa vajassa;
    Neito ruokkiipi nisällä
    Kaitsiata kaiken luodun;
    Jesus itkeepi va'ussa,
    Itse pilviä pitävä,
    Hallitseva taivahita.
    Aasi tunteepi apunsa.
    Härkä Herransa havaitsi,
    Vaan ei poiat Bethlehemin.

Luku II.

Jesuksen syntymisen ilmoittamisesta paimenille.

    Herran enkeli ilolla
    Paimenille Bethlehemin.
    Jotka valvoit vartioina,
    Kaitsit laumansa kedolla,
    Aivan ilmestyi äkistä
    Yöllä auringottomalla
    Kirkkahassa kunniassa.
    Pelko paimenet tapasi;
    Enkeli iloita käski:
    "Tuon teille hyvän sanoman,
    Ilon ilmoitan ihanan.
    Herra suuri syntynynnä,
    Läsnä luotuen lunastus,
    Syntynyt samana yönä
    Bethlehemissä pehussa;
    Vaan jos merkkiä anotte,
    Tahdotte todemmin tietää:
    Kapaloiss on kaunis lapsi,
    Poika soimessa suloinen,
    Ei tiedä tätä Herodes
    Eikä parvi pappiuden,
    Eikä Ruomin ruhtinatkaan;
    Teillen on tämä sanottu
    Jalon juuresta Jumalan."

    Kohta ilmestyi enämpi.
    Seura suurempi näkyypi
    Sotaväen taivahasta;
    Jotka äänellä jalolla
    Kiitosvirren kaunehimman
    Aloit suullansa suloisen
    Sekä harpuilla heleän,
    Vielä pillihin puhalsit.
    Hyvin paukkuvat pasunat:
    "Kiitos korkean Jumalan
    Ylähällä taivahassa
    Tähden armonsa avaran
    Että tiettävän totuuden,
    Voiman kaikki voittavaisen.
    Maassa rauha rakkahimpi,
    Ilo ihmisten seassa;
    Ei ole pelkoa pirusta
    Eikä huolta helvetistä,
    Eikä synnistä surua,
    Kuolemasta kauhistusta.
    Polki tai kallon perkelettä.
    Häijyn helvetin hävitti,
    Saatti synnistä sovinnon,
    käänsi kuoleman uneksi."

    Paljon paimenet ihastuit,
    Juoksit kohta kiiruhusti
    Bethlehemihin halulla,
    Nä'it Maarian majassa,
    Jalon Joosefin havaitsit,
    Löysit lapsen ilmoitetun,
    Pojan soimessa suloisen;
    Ilmoittelivat ilolla
    Saadun lapsesta sanoman,
    Enkeliltä ennustetun.
    Kohta kulkevat ilolla
    Luoksi laumansa kedolle.

Luku III.

Tietäjät idästä etsivät Jesusta ja häntä palvelevat.

    Kohta tietäjät tulevat
    Tähden kautta kaukomaalta,
    Idästä ilosydämmin.
    Sanan saatit Saalemihin.
    Jerusalmihin samahan,
    Johdattavat Jeebuksehen:
    "Kussas juutasten kuningas
    Äsken syntynyt asuupi,
    Tähti ilmestyi idässä,
    Saattaja tämän sanoman,
    Sentähden tulimme tänne
    Kuningasta kuulemahan,
    Kuultua kumartamahan."

    Saatua tämän sanoman
    Paljon hämmästyi Herodes,
    Kaikki kaupunki vapisi;
    Aivan pelkäsit pahasti
    Syttyvän sodan verisen.
    Uuden tullessa isännän.
    Saavat tietäjät totuuden
    Tietää kautta kirjamiesten.
    Jotka kutsutti kokokin
    Herodes hädän pakossa:
    Kuss' on syntynyt kuningas?
    "Paras Herra Bethelissä."

    Läksit kohta kiiruhusti,
    Menit matkahan hopussa.
    Ilmestyi idässä tähti,
    Ennen saattaja sanoman.
    Kaunihisti kuljettaapi
    Etsijöit' edellä käyden
    Syntypaikkahan pyhähän;
    Siinä kohta seisahtaapi.
    Miehet mielellä hyvällä
    Sangen suuresti ihastuit,
    Iloll' astuvat sisälle
    Herran syntyhuonehesen.
    Herran heinillä näkevät.
    Tuntevat toden Jumalan,
    Parahinta palvelevat,
    Eipä paikasta pahene,
    Ylenkatso köyhyydestä.
    Paljon kultaa panevat,
    Paljon savua pyheä,
    Mielellänsä mirramia
    Mielen merkiksi iloisen.

Luku IV.

Herodeksen tyranniudesta Jesusta ja viattomia lapsia vastaan.

    Häijy huohuupi Herodes,
    Kurja kuorsuupi kuningas
    Saatua nämät sanomat,
    Ett'ei tietäjät takaisin
    Tullehet hänen tykönsä
    Sanomata saattamahan:
    Pelkäs valtansa vajoovan,
    Menevän arvionsa,
    Uuden tultua isännän.
    Kehdossa käkes hukata,
    Soimess' surmata sodalla.

    Säätääpi sotaväkensä
    Käskyn kanssa kauheimman:
    Käski poiat Bethlehemin
    Kaksivuotiset kadottaa,
    Sekä pienemmät pilata,
    Aivan surmata äkistä,
    Karkasit äkistä konnat,
    Menit miehet mielettömät,
    Kutta koirat nälkähiset:
    Piinattihin pienet lapset,
    Surmattihin surkeasti
    Joukon kauhean kädellä,
    Miesten miekalla pahojen,
    Mitk' oli tuiskittu tulehen,
    Mitkä viskattu vetehen,
    Mitkä sotkuttu savehen
    Eli seinihin sysitty.
    Ripustettu räystähihin,
    Itku kuuluupi isoimpi,
    Vaivainen valitusääni,
    Porun parku Bethelistä:
    Isät istuvat surussa,
    Äitit kurjasti kurisit.

    Itse johdatti Jumala,
    Päästi poikansa pakohon,
    Hammin maalle mennä käski.
    Antoi enkeli unessa
    Jalon neuvon Joosefille:
    Ota lapsi äitinensä,
    Kulje kohta kiiruhusti
    Edemmä Egyptin maalle,
    Häijy etsiipi Herodes
    Pikkaraista piinatansa
    Ilman syytä surmatansa.

    Joosefi jalo pakeni
    Kulki maalle kaukaiselle;
    Kusta jällen kulkeneepi,
    Kosk' oli vaipunu vihaaja
    Kurja kuollunna kuningas,
    Nopsasti Natsaretihin,
    Kotiin rientää retkeltänsä:
    Kuss' oli kuulian isäänsä,
    Autti työssä äitiänsä
    Veti vettä, kantoi puita,
    Autti tehdä astioita,
    Pelvoksi pahojen lasten.

    Koska vuotta kaksi kuutta [s.o. kaksitoista]
    Tässä ilmassa elänyt.
    Tuli Herran temppelihin
    Juhlapäivänä pyhänä;
    Istui keskelle isojen,
    laumahan la'inlukiain;
    Joita kyllältä kyseli,
    Vakaisesti vastaeli!
    Vapisevat vanhat polvet,
    Päätkin harmahat häpesit
    Tähden nuoren ymmärryksen,
    Pienen poian vastauksen.

Luku V.

Jesuksen opetuksesta ja tunnustähdistä.

    Vaan koska ikä eneni,
    Astui virkahan omahan;
    Kautta kastehen isältä
    Vahvistettu virkahansa,
    Kosk' oli vuosia ijässä
    Kolme kymmentä kulunut.
    Saarnasi sanat Isänsä,
    Näytti täillänsä todeksi,
    Muutti viinaksi vedetkin
    Kaanan häissä kaunihisti;
    Teki rammat terveheksi,
    Spitaliset puhtahaksi,
    Kuurot tarkkakuuloiseksi,
    Selväsilmäksi sokeat;
    Mykät käänsi kieleväksi
    Hajotteli halvaukset,
    Virvotti vesikipuiset,
    Ajoi poijes perkelehet,
    Kutsui kuollehet elohon.
    Kukas suullansa sanoopi,
    Kenen kieli kertoneepi,
    Mit' on tehnyt ollessansa
    Täällä syntisten seassa?

    Viel' oli enämpi virka,
    Isältäns' etehen pantu.
    Otettu omalla mielin,
    Piti käydä piinan alle,
    Synnin maksoksi suruhun, [surmaan]
    Luotuen lunastukseksi;
    Koska koko kolme vuotta
    Oli saarnannut sanansa
    Että työnsä ilmoittanut.
    Jopa juuttahat jutussa,
    Kurjat verkkoa kutovat,
    Pahat neuvoja nivovat
    Jalon surmaksi Jumalan,
    Palkaksi parahan neuvon:
    Vielä Juudas juonikkahin,
    Julma joukosta omasta,
    Lyöpi parvehen pahojen
    Rahatengan rakkahusta, [rakkaudesta]
    Halusta hopean häijyn.
    Asui merkin antajaksi,
    Ollansa edestäviän',
    Saada Luojansa sodalla,
    Mestarins' makeall' suulla.

Luku VI.

Pääsiäisjuhlasta ja sen säätämisestä, Egyptin orjuudesta.

    Läsnä oli juhla juutalaisten,
    Kuulu päivä pääsiäinen,
    Käsky korkean Jumalan,
    Kauvan aikaa jo alettu,
    Säätty maalla muukalaisten,
    Edessä Egyptin herran,
    Joka vaivas vaikeasti
    Jalon joukkoa Jumalan
    Orjuudella ankaralla:
    Päivät tiiltä tekevät,
    Yöllä korsia kokosit,
    Ha'it varpuja varahin,
    Hiljan hietoa vetivät.
    Viimein johdatti Jumala,
    Poijes vaivasta vapahti,
    Otti orjahuonehesta
    Käsivarrella kovalla,
    lähdetti meren läpitse;
    Antoi voiman Aaronille,
    Monet merkit Moosekselle:
    Muuttaen veden vereksi.
    Saatti maalle sammakoita,
    Täytti täillä neitten sängyt,
    Pahat tuotteli turilat;
    Vielä vaivasi rutolla,
    Pahoin pieksi paisumilla,
    Rakehilla viljat raiskas,
    Heinäsirkoilla sokasi;
    Pimeällä peljätteli,
    Murhamiekalla murensi;
    Muille muistoksi pahoille
    Kuink' on raskas Herran ruoska.

    Hätä häälyypi käsissä,
    Herran kourissa kuningas;
    Päästi kansan kiiruhusti,
    Poijes käskeepi paeta.
    Kansa kaaressa meneepi,
    Veden rantahan radissa,
    Puolehen Meren Punaisen,
    Jalon neuvosta Jumalan.
    Kurja kuuleepi kuningas
    Meren estävän menosta;
    Kohta kulkeepi perässä,
    Näitä viskoen vihassa:
    "Joko nyt joukko päästetähän,
    Orjat onneksi pakenit?
    Kukas muureja kutoopi,
    Kuka vallit valmistaapi?"
    Kohta joutuvat kokohon
    Miehet miekasta parahat.
    "Jällen tuokamme takaisin,
    Orjat työhön ottakamme!"

    Jopa joutuupi lähemmä.
    Herran laumoa likeni;
    Kansa parkuupi pakossa,
    Mooses huokas hartahasti:
    "Ei vara edespäin mennä,
    Sia siirtyä sivulle;
    Vesi väljä on edessä,
    Kalliotkin kahden puolen,
    Jäljessä vihaaja julma;
    Miekka välkkyvi verinen.
    Henki huokuupi hevoisten."
    Kohta kuuluupi humina,
    Puhui pilvestä Jumala:
    "Mitä Mooses huokaelet,
    Valitat niin vaikeasti?
    Saata sauvasi vetehen,
    Keppis aaltohon aseta!"
    Saatti sauvansa vetehen,
    Aaltohon kepin asetti;
    Vesi vieryypi mäeksi.
    Kallioksi kahden puolen,
    Aalto pilvihin yleni.
    Jätti pohjan paljahaksi.
    Mooses mielellä hyvällä,
    Aivan Aaroni ilossa,
    Kansa kaikki riemuissansa
    Menevät meren läpitse,
    Kuivin jalvoin kulkenevat.
    Kurja mieleltä kuningas
    Läpi aaltojen ajaapi
    Jalon joukkoa Jumalan,
    Meneepi meren sisälle.
    Vesi kaatui kahden puolen
    Aivan yhtehen äkistä, —
    Kutta seinät korkeimmat,
    Muljahtavat linnan muurit, —
    Peittääpi pahojen parven.

    Vaan sinä samana yönä
    Koska kansa ulvas kulki
    Juhla säätty on Jumalan,
    Pääsiäinen päälle pantu:
    Yksivuotisen karitsan
    Käski kansansa Jumala
    Tapettaa joka talossa:
    Ukset viskoa verellä,
    Pisoitella pihtipielet,
    Oven päällisen punata:
    Merkki Herran huonehissa
    Ett'ei surma sais sisälle,
    Jolla löi Egyptin maata;
    Antoi murhaajan mureta
    Esikoiset kaikki tyynni,
    Aina asti kuninkahasta
    Ett' asti eläimihin.
    Huuto kuului huikeimpi
    Kansan kauhean seassa,
    Vaan ei joukossa Jumalan
    Pääse murhaaja majahan:
    Ukset viskottu verellä,
    Punaisella pihtipielet,
    Ruusun karvalla karitsan.

    Muistoksi tämen imehen
    Juhla säätty juutalaisten,
    Joka vuonna uudistettu:
    Syötä kansassa karitsa,
    Pääsiäisnä puhdas lammas.

Luku VII.

Jesuksen valmistuksesta piinahansa, pääsiäislampaan syömisestä.

    Koska siis päätyi pääsiäinen,
    Juhla joutunut Jumalan,
    Lausui Jesus lapsillensa,
    Puhui kanssa kahdentoista:
    Tiedätte tulevan meille
    Kuulu päivän pääsiäisen
    Kahden päiväsen perästä:
    Ihmisen pojalle paljo
    Silloin tuskaa tuleepi.
    Pilkan kanssa piinatahan,
    Ristin puuhun paiskatahan.

    Koska Luoja näitä lausui,
    Juuttaat viimeisess' jutussa
    Pidit neuvoa pahoa,
    Luojan kahletta kutovat,
    Kuinka kiinin kaappajaisit
    Ilman syyttä surman ala.
    Kansoa kovin kavahdit,
    Sanovat sanoilla näillä:
    "Ei nyt aika myöden anna,
    Ett'ei juhlana jytinä,
    Nousis kansassa kapina."

    Silloin Siimonin majassa
    Oli Jesus ominensa,
    Voiteli vaimo narduksella,
    Kaasi päähän kaunihisen.
    Pettäjä pani pahaksi:
    "Olis taittu tarpeheksi
    Myydä kolmehen satahan
    Parahasen penninkihin,
    Pantaa vaivaisten varaksi."
    Jesus vastas vaimon puolest',
    Tunnusti tehnehen hyvästi,
    Vakaisesti vielä vannoi,
    "Kussa kaiken ilman alla
    Saarnataan minun sanani,
    Pitääpi teko tämäkin
    Aina muistossa oleman."
    Juudas julmasti vihastui,
    Saapi saatanas tilansa
    Sydämmessä syntisessä,
    Katsoi päälle karsahasti,
    Sanoi suulla ahnehella:
    "Mihin kelpaapi kulutus,
    Hyvän voitehen hukutus?"

    Läksi kohta kiiruhusti,
    Tykö juoksi juutalaisten;
    Kolmekymmentä kysyypi
    Palkastansa penninkiä:
    Etsiipi ajasta siitä
    Kuinka päättäisi pahuuden.

    Jesus ottaapi omansa
    Taitavan tavan perästä
    Pitämähän pääsiäistä,
    Kanssa syöntöhön karitsan.
    Sitte sääsi sakramentin,
    Ehtoollisensa asetti,
    Antaen omaa lihaansa
    Leivän alla lapsillensa,
    Että viinassa verensä.
    Nousi itse istumasta,
    Seisoi kaikkien seassa;
    Maljan vaskisen vedellä
    Täytti täytehen peräti:
    Astuupi tykö urosten,
    Oppipoikainsa omainsa,
    Pesi sääret puhtahaksi,
    Kohta kuivas liinallansa;
    Ehkä Pietari pahaksui,
    Saa ei matkahan mitäkään.

    Sitte miehille selitti.
    Tämän työnsä toimitteli,
    Neuvoi tästä nöyryytehen
    Esimerkillä omalla.
    Siinä ennusti edellä
    Surustansa surkeasta,
    Puhui paljo piinastansa;
    Mielessä kovin murehti,
    Suri hengessä syvästi,
    Sanoi saarnan Juudakselle,
    Pettäjälle pitkän neuvon,
    Vielä Siimonin varoitti,
    Muita muistutti monilla.
    Vaan ei pettäjä parane,
    Työstä tyhmästä eriä;
    Täytti saatanaa sydämmen
    Yöllä auringottomalla,
    Ulvos uksesta pakeni
    Tykö jällen juutalaisten.

Luku VIII.

Jesuksen kärsimisestä kryytimaassa.

    Kosk' oli syötynä karitsa,
    Kiitosvirsi veisattuna.
    Läksi Luoja koht' tuvasta,
    Huolen kanssa huonehesta;
    Olkeni ojan ylitse,
    Yli Kidron kiiruhusti,
    Yli Kidron yrttimaahan,
    Joss' oli ollunna usehin,
    Ollehet opetuslapset.
    Paljon matkalla puheli,
    Saneli surusanoilla.

    Kosk' oli tullut ryytimaahan,
    Eroitti opetuslapset,
    Itse kulkeepi edemmä,
    Kanssa kolmen kiiruhtaapi.
    Pyhä Pietari puheli,
    Jaakobi jalo saneli,
    Sekä jutteli Johannes:
    "Mit' on mielesi suruinen,
    Sydämmesi surkeainen?"
    Vastas Luoja lempehesti,
    Puheli isä parahin:
    "Tott' on tullunna minulle,
    Jopa hetki joutununna,
    Saapi surma vierahaksi,
    Tuoni tuottaapi murehen,
    Jota ennustin edellä,
    Saarnasin sanoin usein."

    Vapisit kädet vakaiset,
    Värisit pyhimmät polvet.
    Sydän synkeä surusta.
    Erkani vähän edemmä,
    Käski valvoa visusti,
    Ett'ei sortuisi suruhun,
    Kaatuis ala kiusauksen.
    Painui kohta polvillensa,
    Kaatui pitkäksi ketohon
    Kaunihihen kasvoillensa,
    Ala kuorman ankarimman,
    Rukoellen raskahasti,
    Välttäis surman surkeimman:
    "Abba, armahin Isäni,
    Jos se kelvannee sinulle.
    Poijes menköhön minulta
    Tämä kalkki katkerampi."

    Kohta kulkeepi takaisin,
    Luoksi lastensa läheni,
    Löytääpi lepäjämästä.
    Siinä soimas Siimonia:
    Käski valvoa vakaisin,
    Rukoella runsahasti,
    Ett'ei sortuisi suruhun,
    Kaatuis ala kiusauksen.
    Liha heikko hämmentääpi
    Hengen altihin anieet.
    Kohta kulki jällehensä,
    Astuupi Isän etehen.
    "Aivan armahin Isäni,
    Jos ei vältteä sopine
    Kalkki juoda katkerampi,
    Tahkosi tapahtukohon."

    Tultuansa toisen kerran
    Löysi lapsensa levolta,
    Siinä Siimoni häpesi,
    Eikä julkia Johannes,
    Jaksa Jaakobi jutella.
    Kulki kerran kolmannenkin
    Armahan Isäns' etehen,
    Rukoellen raskahasti:
    "Armahin minun Isäni,
    Käännä kalkki karvahimpi,
    Julma juotava vähennä.
    Jos niin kelpaapi sinulle."

    Annettu Ylen Isältä,
    Vihan ala viskattuna,
    Kovan kuoleman käsissä,
    Häijyn helvetin kidassa,
    Teki työtä työlähintä.
    Hiki tiukkui hartioista,
    Vieryvät vesipisarat,
    Vieryvät veren näkoisnä,
    Peseepi pahimman nurmen,
    Joka kauvan kastettuna
    Virhiksi veren vioilla
    Aina asti Aabelista,
    Kainin lyödystä kädellä.
    Tässä työssä työlähässä
    Enkeli edes tuleepi,
    Lohduttaapi Luojoansa,
    Vaivan alla vahvistaapi.

    Koska nouseepi kedosta,
    Tuleepi tykö omainsa,
    Nukkui Siimoni surussa,
    Johannes unehen juuttui,
    Jaakobi jalo väsynyt.
    Luoja lausuupi sanaksi,
    Puhuupi isä ihana:
    "Mitä Siimoni makajat,
    Jaakobi jalo lepäjät,
    Unta ottelet Johannes?
    Ei nyt aika maata anna,
    Vaara vaikea levätä;
    Parvi joutuupi pahimpi,
    Pettäjä edellä parven,
    Aivan astuvat lähemmä."

Luku IX.

Jesuksen kiinniottamisesta.

    Vielä puolelta puhuupi,
    Sai tuskin sanoneheksi,
    Jopa Juudas joukon kanssa,
    Kanssa parven kaupungista,
    Kulki kohden kryytimaata:
    Lyhdyt tehty tietä nähdä,
    Jossa kynttilät kytevät,
    Valkea näön varaksi.
    Joukko seuraapi sotahan,
    Millä miekka lantehilla,
    Millä Saksasta sapeli,
    Millä seiväs suuremmainen,
    Millä karsittu karanko,
    Millä keihäs kauhistava,
    Säätty surmaksi Jumalan.

    Juudas pettäjä pahimpi
    Aivan astuupi edellä.
    Muita matkalla manaapi,
    Neuvoi miehiä monilla:
    "Koska kiinni tahtonette
    Miestä muita viekkahinta,
    Muistatte, usehin ennen
    Karkasi käsistä kansan;
    Minä teille merkin annan,
    Silloin olkatte urohot
    Aivan työssä toimelliset:
    Sille jollen suuta annan
    Poijes viekätte visusti;
    Vaan jos päästätte pakohon,
    Minä siihen syytöin lienen."

    Jopa joutuvat lähemmä,
    Kryytimaata matkustavat;
    Jesus astuupi etehen,
    Kohta joukolta kysyypi:
    "Kunka kuljette urohot?
    Ketä yöllä etsinette,
    Mihin miekkoja vedätte,
    keihäitä kantelette?"
    Parvi vastasi pahimpi:
    "Ketä etsimme, kysytkös?
    Jesusta Natsarenusta."
    Vakaisesti vastas Jesus:
    "Minä mies sama olenkin."
    Peljästyi pahojen parvi,
    Aivan hämmästyi äkistä,
    kaatui kylmäksi kedolle;
    Eipä miekoista apua,
    Tyhjä turva keihäistä.
    Jesus jällensä kysyypi:
    "Ketä etsitte urohot?"
    Sanovat samat sanansa:
    "Jesusta Natsarenusta."
    Jesus vielä vastaapi;
    "Jopa ilmoitin edellä,
    Minä olen, ottakatte,
    Jos te minua mielinette,
    Älkää näihin närkästykö,
    Antakaa alallans' olla."

    Juudas juonista kavala
    Astuupi edes äkiste,
    Pyrki luoksi Luojahansa,
    Karkas kaulahan pyhähän,
    Antoi suuta surmallista,
    Huulta helvetin tavaista.
    Piti tästä tunnettaman,
    Luoja nähtämän likemmin!
    Kuin oli antanut edellä
    Merkin miehille pahoille.
    Sanoi suusta viekkahasta,
    Myrkky mielestä murisi:
    "Terve tuttu Mestarini.
    Armahin opettajani,
    Surma tarjona sinulla,
    Sotajoukko saatavilla:
    Anna suutasi suloista,
    Kaunis kaulasi ojenna,
    Ennen kuin ero tuleepi;
    Täm' on turva tuskan alla,
    Mustan lohdutus murehen."

    Luoja lausuupi sanaksi.
    Herra vastasi vakainen;
    "Mitäs Juudas juonittelet,
    Puhut mies pahantapainen
    Suulla surman Luojallesi,
    Huulilla hikisen saunan."
    Juoksi julmat juutalaiset.
    Uljaat astuvat urohot,
    Juoksit kiinni Jesuksehen,
    Luojan kaulahan karasit,
    Kädet köysillä sitovat,
    Sormet nuorilla suloiset,
    Käsivarret vaikeasti.
    Lyökässä lujasti kiinni
    Solmia syvälle solmi,
    Ett'ei pääsisi pakohon.

    Pyrki Pietari hädässä,
    Uljaasti uros parahin,
    Temmas tuimansa tupesta,
    Raappas raudan kiiltäväisen,
    Halkas maahan Malkukselta,
    Korvan oikean osasi;
    Ett'ei päähän ennättänyt,
    Eikä otsahan osannut.
    Soimas Jesus Siimonia,
    Manas miestä rohkeinta:
    "Pistä tuima tuppehesi.
    Paina pamppusi pakohon;
    Joka miekoilla meluupi.
    Miekan kautta kaatuneepi;
    Enkelit epälukuiset
    Saisin suurelta Isältä,
    Kuin olis tarves tappeluhun
    Eli mieli miekkaisille."
    Pani korvan konnan päähän.
    Teki narrin terveheksi,
    Palkiten pahan hyvällä.

    Sitte soimas vanhimpia,
    Että pappeja pahoja.
    "Onko pappien asiat
    Juhlan alla juoksennella,
    Yöllä metsissä mehuta,
    Eikö tarves temppelissä
    Tehdä juhlan tarpehia?
    Tulette minun tyköni,
    Kiinni saadanne kysytte,
    Vielä miekat valmistatte
    Sekä seipähät sotahan.
    Olenko minä missäkään
    Työstä väärästä tavattu?
    Miks'ette minua silloin
    Ole kiinni ottanehet,
    Koska kirkossa opetin,
    Tutkistelin temppelissä?
    Tämä hetki teillen kelpas,
    Pahoillen pimeän valta."
    Vaan ei juuttahat varone,
    Tyhmät tottele tosia.

Luku X.

Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä.

    Kulki siis köysissä Jumala,
    Sitehissä suuri Luoja.
    Onkos kuultu oudompata,
    Surkeampata sanottu?
    Kohta kansa kuljettaapi
    Häijyn Hannaan huonehesen,
    Kaifaksen apen kotia.
    Näytti Hannas hampahansa,
    Kiskoi pilkkahan kitansa.
    Sitte Kaifaksen salihin,
    Luoksi herran hengellisen,
    Ylimmäisin arviosta,
    Papin parvesta pahimman,
    Kuss' oli kärmehten käräjä,
    Kavalat ko'ossa kaikki.

    Nousi parvesta parahin,
    Taikka parvesta pahimpi,
    Kaifas kaikkien seasta,
    Kysyi kohta Jesukselta:
    "Kenelt' on sinulla käsky,
    Kusta oppisi otettu,
    Saatuna sanat mokomat,
    Joit' ei Abraham jutellut,
    Eikä Mooses muistuttanut?"
    Jesus vastasi vakainen:
    "En ole salaa sanonut,
    Enkä varkahin varonut,
    Vaan julki olen jutellut
    Kaiken kansan kuuluvissa,
    Synagoogassa sanellut,
    Todistanut temppelissä:
    Mitä sä kysyt minulta?
    Kysy muilta kuulioilta!
    Kyllä mies hädässä hengen
    Toisin taitaisi sanoa,
    Kuin on ennen ilmoittanut,
    Tehdä tyhjäksi totuuden;
    Totuus on todistajissa,
    Asia kaikki kuulioissa."

    Sylkähti sydän vihasta
    Kohta herran hengellisen,
    Mies nurjaksi meneepi
    Vastauksesta vapaasta.
    Katsoi päältä palvelia,
    Siinä seisova sivulla,
    Näki herransa häpeän.
    Iloksi pahan isännän,
    Mieli herransa hyväksi [herransa mielihyväksi]
    Antoi kohta korvapuustin
    Ilman syyttä Jesukselle;
    Alku juutasten lakihin!
    "Pidä suusi pienempänä,
    Älvös kiskoko kitaaasi
    Luona herran hengellisen."
    Punoitti pyhimpi poski
    Korvapuustista kovasta;
    Meidän poskemme punainen
    Kosk' on viinasta vihanta.

    Kohta tuodahan todistus
    Vastoin Jesusta, viatta.
    Kuin oli anonut itse.
    Kaksi kaikista pahinta
    Avasit sanoihin suunsa:
    "Tämä Herran temppelitä
    Maahan kaataa käkeepi,
    Joka on käsin kudottu,
    Vaivoin varsin valmistettu,
    Kauvan aikaa jo alettu:
    Jällen tehdänsä jalomman
    Ilman sormen saattamatta,
    Käden päällä käyttämättä,
    Kaikin päällä kolmen päivän."
    Ei nä'y tämä todeksi,
    Eikä kyllin kaipaukseksi
    Luona herran hengellisen.
    Itse parvesta isäntä,
    Kaifas kaikkein seasta
    Ylös nousi istuimelta
    Korkeitten säärein päälle:
    Kaapu silkkinen kahahti,
    Kiilsi myssy kaunehimpi.
    Leimahti leveä lakki.
    Eipä entistä enämpi
    Kysy kirkon kaatamista;
    Näkyvät nämät vähäksi.
    Alkoi uudesta asian:
    "Kautta korkean Jumalan
    Sekä suuren ammattini
    Tunnusta tosi minulle.
    Oletko Jumalan poika,
    Kristus siunatun sikiä?"
    Jesus vastasi vakaillen,
    Sanoi suulla julkisella:
    "Et usko tätä todeksi,
    Vaikka suullasi sanelet,
    Ennen kuin näet minua
    Päällä pilvien tulevan
    Voiman kanssa korkealla."

    Kaifas kauhistui vihasta,
    Kirotusta kiivahasta: [kiivaudesta]
    Silkkiviittansa sivalsi,
    Rikki kaapunsa reväisi.
    Teki vaaksalta vakoa,
    Sanoen sanoja näitä:
    "Julkinen Jumalan pilkka
    Tämän suusta suitseneepi;
    Ei tarves todistajia,
    Korvat kuulevat omanne."
    Joukko yksiäänisesti
    Kuuluttaapi kuolemahan.

    Itse ilkeät isännät,
    Paremmat ei palveliat,
    Jotka Jesusta pitävät,
    Paljon pilkkoa tekevät,
    Ilman syyttä, Jesukselle:
    Sylkevät pyhimmät silmät,
    Voidit öljyllä omalla;
    Korvapuustilla kovilla
    Kuninkaaksi kunnioitit;
    Silmät rievuilla sitovat,
    Lyövät poskelle pyhälle.
    "Jalopa sinä Jumala,
    Kosk'et arvata osaja,
    Kenen lyötynä kädellä,
    Keltä kärsit korvapuustin."
    Läksit juuttahat levolle,
    Maata mielellä hyvällä,
    Saatua Jumalan surman.
    Aivan aamulla varahin.
    Jällen yhtehen tulevat,
    Päättävät pahimman neuvon,
    Väärän tuomion varustit:
    Herran käydä kuolemahan,
    Viattoman vaivan ala,
    Ripustettaa ristin puuhun.
    Loppu juutasten lakihin,
    Päätös neuvohon pahahan!

Luku XI.

Juudaksen kelvottomasta katumuksesta ja häpeällisestä kuolemasta.

    Juudas pettäjä Jumalan
    Saa tästä surusydämmen;
    Raha joutui raskahaksi,
    Kääntyi huoleksi hopea,
    Saatu surmalla Jumalan,
    Verellä vakaisen Herran.
    Tunnusti samalla suulla.
    Jolla Luojan pettänynnä,
    Työnsä tyhmäksi todisti:
    Vaan ei löydä lohdutusta
    Luona pappien pahinten.
    Jätti tengat temppelihin,
    Heitti Herran huonehehen,
    Itse ulvos kiiruhtaapi.
    Vaikka pääsi penningistä,
    Ei pääsnyt pahasta työstä,
    Vaikka kukkaro keveni,
    Ei sydän sitä sulempi.
    Viimein suuresta surusta,
    Aivan ilman lohdutusta
    Käypi sinne, käypi tänne,
    Vaan ei löytäne lepoa:
    Sylen siimoa sivalsi,
    Köyttä kolme kyynärätä,
    Sitoi oksahan ylähäs,
    Pani puuhun korkeahan,
    Solmes sormilla omilla,
    Puolen nuoroa puneli
    Kaksin kerroin kaulahansa.
    Tahtoi vältteä surua,
    Vasta vaiva alkaneepi;
    Ruumis rippui korkealla,
    Sielu painuupi syvälle,
    Piinapaikkahan pahahan.
    Huolen kanssa helvettihin.

Luku XII.

    Jesus viedään hengellisestä oikeudesta maaherran Pontius
    Pilatuksen etehen.

    Juuttahat Jumalan kansa
    Kiiruhtavat kiiruhusti
    Ruomin raatihuonehesen,
    Annoit ala Pontiuksen
    Kansa kantehen kavalan.
    Ei totelle temppelistä,
    Jost' ei huovi paljon huoli,
    Eikä juutasten la'ista,
    Jost' ei tottele pakanat,
    Vaan on keisarin verosta,
    Esivallan arviosta:
    "Tämä kansan häiritseepi,
    Veron kielten keisarilta,
    Pyrkien kuninkahaksi."

    Pontius puheli paljon,
    Kysyi kyllin Jesukselta,
    Tutkiipi toden perähän,
    Saapi vahvan vastauksen,
    Tunteepi toden asian,
    Eikä usko ollenkana
    Kavalitten kaipausta.
    "Ei ole tämä sanoma
    Puolitiessäkään totena;
    Muoto on miehellä mokoma,
    Köyhä katsanto peräti."

    Kansa vastaapi kavala:
    "Älä katso kaunehutta,
    Ylenkatso, ehkä köyhä,
    Älä muotoa murise;
    Täyttääpi tila sydämmen,
    Kasvanut Galileassa:
    Miehet karskit miekkaisilla,
    Aina valmihit sotahan;
    Arvaa aikoj' entisiä,
    Aikakirjasi avaja:
    Kosk' on loppunut kussakaan
    Kapina Galilealaisten?
    Ei ole yhdessä kylässä;
    Saarnattu tämä sanoma,
    Läpi maat' on matkustanut,
    Kansan kaiken hämmentänyt,
    Vaara tarjona todesti.
    Jos ei estetä ajalla."

Luku XIII.

Jesus viedään Herodeksen etehen, pilkataan ja pois lähdetetään.

    Pontius, pahoilla mielin,
    Äkkäs juonet juutalaisten,
    Kateuden katkerimman,
    Vastoin Jesusta verisen;
    Eikä vaivaisi viatta,
    Eikä syyttä surmajaisi.
    Koska kuuli mainittavan
    Kasvaneen Galileassa,
    Häijyn läänissä Herodeen,
    Jok' oli silloin juhlan tähden
    Jerusalmissa samassa;
    Pyysi päästä Jesuksesta,
    Verestä viattomasta,
    Kohta luoksi lähdettääpi
    Hullun huomahan Herodeen:
    Eli vastatkoon edestä
    Eli itse tuomitkohon,
    Ajatteli itsellensä.

    Herodes ihastui häijy;
    Herran nähtyä hyvimmän,
    Toivoi nähdänsä näkyjä,
    Tunnustähdet tietääksensä,
    Aivan kyllältä kyseli,
    Vaan ei saanut vastausta.
    Ulos viimeissä vetääpi
    Pilkkahampahat pahimmat;
    Sitte pilkaksi puetti
    Valkealla vaattehella,
    Käski kulkea takaisin,
    Poijes luoksi Pontiuksen.

    Tästä ystävyys yleni
    Kahden keskellä vihaisen,
    Kahden viekkahan välillä;
    Kosk' on kaivattu karitsa,
    Lammas lyötynä viatoin,
    Kettu koiralle sukua,
    Korppi haukan heimolainen.

Luku XIV.

Pilatus tahtoo päästää Jesusta juutalaisten tavan jälkeen.

    Herran tultua takaisin,
    Pontius pahoin vihastui.
    Kutsui juuttahat kokohon,
    Papit parvehen pahimmat.
    Sanoen vihan väessä:
    "Mitä syytä soimaatte,
    Viatointa vaivaatte?
    En löydä minä ikänä
    Tässä miehessä mitäkään,
    Vaikk' olen tarkoin tutkinutkin
    Kuulten korvien omainne;
    Eipä löynnyt itsekkänä
    Hengen vaaraa Herodes.
    Teillä on tapa totuttu,
    Vaikka kiitetty vähimmän:
    Päästää päiväks pääsiäisen
    Fanki yksi vallallensa:
    Ilman syyttä surmaatte,
    Monta päästätte pahoa.
    Kumman kahdesta kysytte?
    Tahi päästän Barrabahan,
    Taikka Jesuksen taritsen?"

    Papit pyörivät pahimmat
    Kansan luona kielevästi:
    Käski Jesusta kovasti
    Anomahan ala surman.
    Kansa kiisten kiittämätöin
    Huusi aivan huikeasti:
    "Ei tätä elohon tarves,
    Ei tarves tätä elossa,
    Päästä Barrabas pakohon,
    Barrabas pane lepohon."

    Pontius puheli vielä:
    "Mitästä minä tekisin
    Ilman syyttä Jesukselle,
    Väärin Herran voidellulle?"
    Kaikki kauheat parahdit,
    Ulvois yhdestä kidasta:
    "Ylös ristihin ripusta,
    Pane puuhun korkeahan; —
    Ristihin ylös ripusta,
    Ala taivahan tasaisen."
    Pilatus puheli vielä,
    Ett'ei syyttä surmajaisi,
    Lupas päästeä levälle,
    Rangaistuna raskahasti,
    Palaksi pahojen suiden.

Luku XV.

Pilatus antaa ruoskia Jesuksen ja tuomitsee kuolemahan.

    Kansan huuto huikeimpi.
    Poru pappien pahinten
    Tukki korvat tuomarilta,
    Pehmitti pahoin sydämmen;
    Antoi vitsoa viatta,
    Syyttä suomia pahasti:
    Ruoski ruumihin verille,
    Siniseksi seljän kaikki.
    Huovi tempaapi hosutun,
    Raatihuoneesen repeli;
    Kaiken kansan katsellessa
    Puettavat purppuralla,
    Vielä kruunun valmistavat
    Teit tuon orjantappuroista.
    Ruoko kannettu kätehen,
    Valmistettu valtikaksi.
    Vielä polvella pahalla
    Kumarsit kuninkahaksi:
    "Terve juutasten kuningas,
    Kaapu on sinulla kaunis,
    Vielä kruunu kauneampi,
    Aivan valtikka valittu."
    Vielä silmät syljekselit,
    Korvapuusteilla koetit:
    "Ett'ei ol' öljyä lähellä
    Voiteheksi kuninkahallen,
    Eikä tykkejä turulla
    Kuninkaallen kunniaksi,
    Ota nyt tämä hyväksi."

    Pontius pani pahaksi,
    Vaivasi suru sydämmen,
    Tuopi Jesuksen turulle,
    Ulvos uksesta isosta
    Nähdä pappien pahojen.
    Jesus astuupi etenen
    Kaapun kanssa purppuraisen,
    Kruunun orjantappuraisen,
    Vesiruoko-valtikaisen.
    Pilatus sanoi surulla:
    "Katso häntä julma kansa.
    Ota vaari ihmisestä,
    Kuink' on piinattu pahasti,
    Ilman syyttä suomittuna!"
    Ei täytä tämä sydäntä
    Aivan pappien pahojen,
    Vanhan virtensä aloitit,
    Murhalaulunsa murisit:
    "Ylös ristihin ripusta,
    Pane puuhun korkeahan!"
    Vaan Pilatus vastaeli:
    "Ottakaa omin käsinne,
    Ristihin ripustakatte;
    En tiedä minä mitäkään
    Tässä miehessä tohua."
    Papit vastasit pahimmat:
    "Meillä on laki lujempi,
    Käsky kaikkivaltiahan,
    Kiinnittävä kuolemahan.
    Että itsensä tekeli
    Jalon pojaksi Jumalan:
    Vaan jos päästät vallallensa
    Sana saapi keisarille,
    Kaipaukset kaiken muodon;
    Ei se kuule keisaria,
    Kuin pyrkii kuninkahaksi."

    Viimein vaipuisi Pilatus
    Kansan kauhean edessä,
    Istui kohta istuimelle
    Tuomiota tuottamahan,
    Päätöstänsä päättämähän;
    Sai vielä sanan kotoonsa,
    Varoituksen vaimoltansa,
    Ett'ei Kristusta enämpi
    Viatointa vaivajaisi,
    Eikä hurskasta hosuisi.
    Ehkä esteli monilla
    Saa ei matkahan mitäkään;
    Väärän tuomion tekeepi,
    Päättääpi pahoin asian,
    Antoi Herran kuolemahan,
    Surman alle suuren Luojan
    Kansan mielen nouteheksi,
    Pelkäs keisarin vihoja.
    Teki Juudaan tunnustuksen,
    Katumuksen kelvottoman,
    Kätensä pesi vedellä;
    Sokaisi sydämmen synti.
    Omantunnon tahraeli!

Luku XVI.

Jesuksen matkasta Golgatahan.

    Kosk' oli tuomio luettu,
    Väärä neuvo vahvistettu,
    Pahoin päätetty asia,
    Sattuvat sotaurohot
    Ilon kanssa Jesuksehen,
    Ilon vaikka ilkeimmän;
    Poijes kaapun purppuraisen
    Kiskoit, ruumihin kivulla,
    Antan oman pukunsa.
    Kohta ulvos kiiruhusti
    Kuljettavat kuolettaansa,
    Surmatansa surkeasti,
    Ristin päällä piinatansa.
    Itse kantoi kuolemansa,
    Vaipui ruumis ristin alla,
    Notkistuit pyhimmät polvet.
    Sotamiehet saavat kiinni,
    Työstä tullessa tapasit,
    Siimonin sivuuvat tiellä,
    Kyreneuksen käsitit,
    Vaadit kanssa kantamahan
    Puuta Jesuksen jälissä,
    Jesusta avittamahan;
    Ett'ei tiellä ennen kuolis,
    Ennen vaipuisi välillä,
    Välttäis pilkkoja pahinten
    Ristin päällä rippuissansa.
    Käypi Siimoni surussa,
    Ylen mielen matkustaapi;
    Huovi pilkkana pitääpi,
    Ollessa Jesuksen apuna.

    Vielä seuras suuri joukko.
    Suuri kansa kaupungista.
    Jotka suuresti surevat,
    Valittavat vaimot varsin,
    Paljon itkevät perässä
    Onnen tähden onnettoman.
    Jesus oikein opetti,
    Sanoi suulla rakkahalla:
    "Mitä itkette minua?
    Itkekätte itsienne
    Että lastenne ylitse;
    Oma onnenne pahempi:
    Vits' on joutuva Jumalan,
    Rangaistessa aivan raskas,
    Silloin täytyypi sanoa,
    Surusuulla surkutella:
    Onnelliset lapsittomat,
    Hedelmättömät hyvimmät,
    Jotk' ei kohdut kantanehet,
    Eikä rinnat ruokkinehet.
    Antaneet nisät imeä.
    Vielä suuresta surusta
    Saaneepi moni sanoa;
    O te vuoret, kaatukatte,
    Kukkulat kukistukatte
    Meidän päällemme pakossa,
    Onnen peitoksi pahimman,
    Varjoksi Jumalan vitsan.
    Vaan ei vuorista apua,
    Turva tuskan kukkuloista,
    Suuri on suru tuleva,
    Raskas kaiken kansan päälle,
    Ett'ei liene ennen kuultu
    Surkeutta suurempata,
    Niin on vaivoa veristä."

    (Syntyvä suku surulla
    Tätä tutkiipi todesta;
    Esimerkiksi eteemme
    Tämä paikka pantu ompi,
    Tähden syntien syvien,
    Julkisen Jumalan pilkan.
    Tuli kiinni tuorehessa,
    Viha nähty viinapuussa!
    Kuinkas kuiva säästetähän?
    Viatoin on vaivan alla
    Piinassa Jumalan poika!
    Eikö siis pitäis enämmin
    Suku syntinen samoa
    Aivan saada ansiosta?)

Luku XVII.

Jesuksen ristinnaulitsemisesta ja Pilatuksen päällekirjoituksesta.

    Näitä tiellä tutkiessa,
    Matkallansa muistuttaissa,
    Jopa joutuivat lähemmä
    Surmapaikkaa suruista,
    Golgataksi kutsuttua:
    Kaksi muuta kumppania
    Surmaan seuraavat suruiseen,
    Kanssa Luojan kuljetettiin.
    Koska saavat Golgatahan,
    Ensin juoda annetahan
    Etikkata äitelätä,
    Siemeys sapen sekaista;
    Mustan lohdutus murehen,
    Viinall' eipä virvoiteta,
    Kallihilla kostuteta,
    Ehkä muutoin annetahan
    Pahimmille murhaajille,
    Eipä juoda suuren Luojan,
    Joka viinan valmistanut,
    Säännyt ihmisten iloksi.

    Ristin pystöhön panevat,
    Surmapatsaan paiskajavat,
    Johon Jesus naulitahan,
    Käsi kiinni kumpainenkin,
    Sääret sorkeat sidotut
    Naulan kautta katkerasti
    Puuhun piinalla kovalla,
    Veri vuotaapi viatoin,
    Naulan tiestä tiukkuneepi,
    Kutta viina viinapuusta,
    Öljy puusta puhtahasta.
    Kaksi muuta kahden puolen
    Ripustettu ryöväriä,
    Luoja keskellen tuettu,
    Pantu joukkohon pahojen,
    Kuin pahin pahantekiä
    Parven uitto ilkeimmän.
    Vaikka vaivassa kovassa
    Piinan alla ankarimman,
    Ei sanoin pahoin sanele,
    Eikä kostoa kysyne:
    Sanoi suulla armahalla
    Aivan kerran ensimmäisen:
    "Armahin minun Isäni,
    Anna vielä antehiksi
    Sokeimman kansan synti
    Ei tiedä mitä tekevät
    Totutusta tyhmyydestä."

    Päälle ristiä Pilatus
    Kirjoittaapi kiiruhusti
    Toden ratki tunnustuksen,
    Tällä kuuluvan tavalla:
    "Kuka kulkenet ohitse
    Surman paikan tain sivutse,
    Älä kulje kiiruhusti,
    Ennenkuin tämän lukenet:
    Tässä puussa piinattihin,
    Ilman syyttä surmattihin
    Jesus juutasten kuningas,
    Natsarenus nuhtetoinen."
    Tämä kirja kirjoitettiin
    Kolmin kielin kuuluisimmin;
    Oli alku hebreaksi,
    Että kreikaksi enetty,
    Latinaksi loppu tehty.
    Juuttahat panit pahaksi,
    Käskit käätä kirjoitusta,
    Tehdä toisella tavalla,
    Sääteä sanoilla näillä:
    Tämä tahtoi juutalaisten
    Kutsuttaa kuninkahaksi.
    Pilatus puhui lujasti:
    Itse tietänen tekoni,
    Mit' on kerta kirjoitettu,
    Sit' ei tarves toisin käätä.

Luku XVIII.

Jesuksen pilkasta ja ryövärin kääntymisestä.

    Rippui Jesus ristin päällä,
    Aivan ilman vaattehitta,
    Vaikka kaikki vaatettaapi.
    Sotamiehet murhalliset
    Ahneudest' aivotusta
    Vaattehet vakaisen Herran
    Kohta keskensä jakavat,
    Otit neljähän osahan;
    Hamehesta arvan heitit,
    Ett' oli umpehen kudottu.
    Vaan eipä tämä tapahdu
    Sotamiesten suosiosta,
    Jo oli ennen ennustettu
    Herran hengeltä pyhältä;
    Jaoit valjut vaatteheni,
    Anoit arvalla hamehta.

    Äkkäs Jesus äitiänsä
    Alla ristin armotoinna,
    Että äkkäsi Johanneen
    Suruissansa seisomassa,
    Sanoi ensin äitillensä:
    "Vaimo vaikene surusta,
    Katso poikaas parasta:
    Nyt minä sinun sovitan
    Jalon haltuun Johanneen."
    Lausui koht' Johannekselle:
    "Ota vaari äitistäsi."
    Siitä hetkestä samasta
    Jalo ottaapi Johannes
    Herran äitin holhotansa.

    Kansa katsoi kauheamman, [?]
    Vielä pilkkasi pahasti,
    Väänsi päätänsä vihasta,
    Kovin hammasta kiristi:
    "Taikos Herran temppelitä
    Maahan kaatoa käkeepi?
    Vaan sitte päällä kolmen päivän
    Toisen jällensä tekeepi?
    Jos olet Jumalan poika
    Alasastu ristin päältä!"
    Papit paljolta häväisit,
    Kirjamiehet kylliksensä:
    "Muita avittaa osasi,
    Miks'ei auta itseänsä?
    Jos on juutasten kuningas
    Alas puusta astukohon,
    Siitä tiedämme todeksi,
    Ompiko Jumalan poika;
    Piinapuusta päästäköhön,
    Jos Hän huoliipi hänestä."
    Sanovat sitä samaisia
    Sotamiehet suunnattomat,
    Verimiekat mielettömät,
    Muiden mielen nouteheksi:
    "Jos olet juutasten kuningas
    Miks'et auta itseäsi?"

    Kohta toinen kumppanista,
    Ristin päällä rippuvista,
    Aivan surmassa samassa,
    Kiskoi pilkkahan kitansa,
    Avas suunsa suunnattoman:
    "Auta Kriste itseäsi,
    Murhe meistäkin pitäös,
    Jos on oikea nimesi."
    Toinen toimelta parempi,
    Puolell' oikeall' oleva,
    Kunnotointa soimas kohta:
    "Eikö aika astuakses
    Poijes tieltä tyhmimmältä
    Jalon pelkohon Jumalan?
    Itse olet surmassa samassa;
    Meidän oikea osamme
    Töiden palkaksi pahinten;
    Ei tehnyt tämä pahoa,
    Eikä väärin viekastellut."
    Sanoi sitte Jesukselle,
    Lausui suurella surulla,
    Kuiten toivolla todella,
    Uskon kanssa kaunehimman:
    "Herra aivan armollinen
    Muista syntistä minua,
    Koska kuljet kunniahas
    Astut vahvaan valtahasi."
    Jesus aivan armahasti
    Sanoi suulla lempeällä:
    "Vakaisest' sinulle vannon
    Uskos puolesta parahan,
    Ennen ehtoota tän päivän
    Olla saanet ilmeisessä
    Paratiisin pauhinassa,
    Minun kanssan' kunniassa."
    (Tunne tästä syntis-parka
    Avaruus Jumalan armon!)

Luku XIX.

Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta.

    Ehkä juuttahat iloitsit,
    Paha parvi pauhajaapi
    Surmasta suloisen Herran,
    Luojan piinasta parahan:
    Kärsi kuiten kaikki luonto,
    Alla tuskan taivahatkin.
    Itse armas auringoinen
    Katsoi päälle korkealta,
    Muutti muotonsa parahan,
    Kasvons' pian poijes käänsi
    Luojan surmasta surussa,
    Aivan hämmästyi äkistä,
    Sanoi suulla surkealla:
    "Kussas on ilo enämpi,
    Kosk' on Luoja kuolemassa?
    Pitäisikö paisteheni
    Laskeman mun lempeimmän
    Päälle kansan kelvottoman?"
    Pani poijes seppelinsä,
    Riisui puhtahan pukunsa,
    Surumanttelin sivalsi,
    Peitti silmänsä punaiset.
    Paksu pistääpi pimeä
    Kohta kaiken ilman alla
    Kokonansa hetkee kolme.

    Itse kaiken ilman Herra,
    Hetki yhdeksäs kun joutui,
    Huusi suurella humulla,
    Kutta kosket korkeimmat,
    Vieryvät vedet väkevät,
    Aallot paljon pauhajavat,
    Hebreaksi huutaneepi:
    "Eli, Eli, lanun' asabtan'!"
    (Se on suomeksi sanottu:
    "Jumala, joka minulla
    Ain' ennen olit apuna,
    Miksis viskasit vihasi,
    Ylenannoit armostasi
    Aivan, aikahan kovahan?")

    Armas aurinko havaitsi,
    Kuuli huudon huikeimman,
    Kohta kääntyypi takaisin,
    Temmas puhtahan pukunsa,
    Pian päällensä pukeepi,
    Antaapi alas näkyä
    Paistehensa puhtahimman;
    Tahtoi tehdä kunniata,
    Tuoda Luojan lohdutusta.

    Kansa kaikissa sokea
    Väärin kääntääpi vihasta
    Selkeät sanat Jumalan,
    Kohta lausuupi luvatoin:
    "Eliasta etsineepi,
    Anoopi hänelt' apua
    Poijes puusta päästäksensä."

    Luoja lausuupi sanaksi,
    Vielä sitten viidenneksi:
    "Janosta minä jakoan,
    Pakahdun palavuudesta."
    Astia oli lähellä
    Pantu täytehen peräti
    Etikkata katkerata.
    Kohta parvesta pahimpi,
    Aivan kaikista kavalin,
    Otti sienen saatavilta,
    Täytti täytehen peräti
    Etikalla karvahalla,
    Isopilla ympärinsä,
    Puuhun pitkähän paneepi,
    Eli ruokohon asetti,
    Ylös nosti Jesukselle,
    Janohonsa juoda käski.
    Toiset pilkalla puhuvat:
    "Annas kutsua:
    Kuska ehtiipi apuhun
    Poijes puusta päästämähän!"

    Kosk' oli ottanut etikan,
    Juonut juotavan väkevän,
    Sanoopi sanaksi vielä,
    Lausui kohta kuudenneksi:
    "Tämä määrä täytettynä,
    Vitsa kärsitty vihainen,
    Läsnä loppu ennustusten,
    Puhuvaisten piinastani."
    Huusi vielä huikeasti,
    Kajahutti korkeasti,
    Sanoi vihdoin viimeiseksi:
    "Aika, armahin Isäni,
    Tehdä loppu tuskastani,
    Heitän henkeni kätehes,
    Annan sieluni sinulle
    Suloisehen suojeluksees."
    Kohta päänsä kallistaapi,
    Laski sielunsa lepohon.

Luku XX.

Tunnustähdistä Jesuksen kuoleman jälkeen.

    Kohta Luojan kuolemasta
    Ilmestyit isot imehet,
    Tunnustähdet temppelissä,
    Menot maassa muisteltavat,
    Kuuluvaiset kallioissa,
    Kuopissakin kuollehitten,
    Että itse ihmisissä.

    Tehty temppeli Jumalan
    Kaupungissa kuuluisassa,
    Sangen suuri Saalemissa
    Eri kolmehen osahan:
    Esihuone ensimmäinen,
    Kusta kansa katseleepi
    Pyhää Herran palvelusta,
    Täss' oli vaskinen valettu
    Alttari alinomainen
    Pesinastia alati.
    Toinen paikaksi pyhäksi
    Kutsuttihin, keskimmäinen
    Paikka Herran palveluksen,
    Joka päivä päätettävän:
    Täss' oli kullasta kovasta
    Uhrialttari alati,
    Pöytä leipien pyhien,
    Jalka kynttilä jaloimpi. [Kynttiläjalka]
    Kolmas kaikkia pyhimpi,
    Pyhin paikka palveluksen:
    Ylimmäinen pappi yhden
    Kerran sai sisällen käydä
    Vuosikaudess' yksinänsä,
    Veren uhras vielä sitte
    Jalon uhriksi Jumalan,
    Kansan syntien edestä
    Että syntien omainsa.
    Liiton arkki, armoistuin,
    Sauvuastia suloinen
    Oli täss' alinomati.
    Ett'ei kaikki katselisi
    Pyhää Herran palvelusta,
    Asunnoita astaitsisi
    Juuri korkean Jumalan,
    Seinä silkkinen etehen
    Pantu puolipurppurainen:
    Salaisuuden suuren kätki,
    Ett'ei ollut vielä ilmei,
    Avoi portti autuuden.

    Vaan koska Jumala kärsi
    Kovan kuoleman käsissä,
    Seinä silkkinen surusta,
    Esirippu itsestänsä
    Kahtia keskeltä repesi;
    Pyhä paikka paljahana,
    Ovi autuuden avoinna.
    Vielä maatkin, manteretkin
    Itse kaiken ilman pohja
    Luojan surmoa sureepi,
    Vapiseepi vaikeasti,
    Sangen hämmästyi surusta,
    Tahtoi painua peräti
    Poijes päältä patsastensa,
    Kaataa muurit korkeimmat,
    Hyvät huonehet hukata.
    Vielä kalliot kovimmat,
    Joit' ei kisko kirvespohja,
    Ei särje sepän vasara,
    Pistäne terävät piikit,
    Murheen tähden murtunevat,
    Pelvosta pakahtelevat,
    Tuskan tähden halkeavat;
    Kosk' on Luoja kuolemassa,
    Kulmakivi on kumottuna,
    Hengen kallio hakattu,
    Muut kaikki murehen alla.
    Vielä kuopat kuollehitten.
    Haudat Herran kutsuttuiden
    Ei pysy enämpi kiinni;
    Itsestänsä aukenevat,
    Kiiruhtavat katsomahan
    Tätä ilmaista ihmettä!

    Päämieskin, pahalla mielin,
    Katsoi päälle katkerasti;
    Että huudolla erisi,
    Henkens antoi äänekkäänä.
    Muisti merkit verrattomat,
    Tästä tunteepi totuuden,
    Sanoi suulla surkealla:
    "Työ on tehtynä tänä'än,
    Miestä vastoin vaarallinen,
    Veri kastettu viatoin,
    Pantu syytöin surman ala!
    Sen minä todeksi tiedän:
    Hukattu on hurskas Herra,
    Piinattu Jumalan poika;
    Ei ole nämät imehet
    Merkit miehen laitettavan!"

    Sotamies samalla suulla,
    Joll' oli pilkkoa puhunut,
    Tyhmän työnsä tunnustaapi.

    Pahan pilkkansa katuupi.
    Vielä joukko joutilasten,
    Kansan päältä katsovaisen,
    Ei saata ulos sanoa,
    Häpeästä hämmästynyt;
    Ottaapi oman kätensä,
    Rankaiseepi rintapäänsä,
    Soimaapi sydänt' omaansa;
    Kohta kääntyypi kotia
    Mielell' sangen surkealla.

Luku XXI.

Ryövärein luiden rikkomisesta.

    Vaan ei julmat juutalaiset,
    Parvi pappien pahimpi,
    Eikä kiukku kirjamiesten
    Huoli merkistä mitäkään:
    Joilla rinta raskahampi
    Kuin on multa maan sisällä,
    Syntinen sydän kovempi
    Kuin on kalliot kiviset,
    Enämmin sokeat silmät
    Kuin on kirkon patsahilla.
    Juoksit joukossa kamalat
    Pontiuksen porstuahan,
    Maan herran majan sijalle,
    Sanoivat sanoilla näillä:
    "Juhla joutuupi likemmä,
    Pääsiäinen päälle saapi.
    Ei pidä pahantekiät
    Rippumahan ristin päällä
    Ison' juhlana Jumalan!
    Anna luut luhoksi lyödä,
    Että henki ennen lähtis."
    Saatua lupasanoman
    Verimiekat mielellänsä
    Ristin tykö rientänevät,
    Kiukkuisesti kiiruhtavat;
    Lyövät luihin ensimmäisen,
    Sekä toista toukkaisevat,
    Sääret särkevät peräti,
    Käsivarret katkaisevat.
    Koska katsovat lähemmä
    Näit he Herran hengetöinnä.
    Ei he luita liikuttane,
    Täytyi jäädä terveheksi.
    Suuren suosiost' Jumalan.
    Karkas yksi keihäällänsä
    Herran kylkehen kovasti,
    Rikkoi ruumihin pyhimmän.
    Avaralta auki laski,
    Vaikk' ei luita liikuttanut:
    Josta juokseepi jokena,
    Viljalta veri punainen,
    Vielä vettä runsahasti,
    Joss' ompi salaus suuri!

Luku XXII.

Kristuksen hautaamisesta.

    Joosefi jalo tuleepi,
    Arimathiass' asuva,
    Raatiherra rauhallinen,
    Rikas riistasta peräti,
    Kunniasta kuuluisampi,
    Herran pelvossa parahin,
    Eikä ollut mielistynyt
    Työhön toisien tyhmimpähän.
    Oli itse kanssa ollut
    Jesuksen opetuslapsi,
    Vaikk' ei ennen ilmoittanut.
    Tahtoin vältteä vihoja
    Julmimmitten juutalaisten.
    Vaan ei nyt enämpi huoli,
    Suru saatti rohkeaksi,
    Murhe Herran ruumihista.
    Pyrki luoksi Pontiuksen,
    Anoi aivan rohkeasti,
    Herran ruumista rukoili,
    Alas ottaansa aneli
    Haudataksens' hartahasti.
    Tästä Pontius peräti
    Imehteli itsellensä,
    Kuin jo kuuli kuolleheksi,
    Sielun poijes siirtyneeksi.
    Päämiestä puhutteleepi,
    Tutkiipi toden perästä;
    Kuin tunsi toden asian,
    Antoi ruumihin anotun.

    Liinavaattehen valitun
    Osti Joosefi jaloimman,
    Millä mietti kaunistaansa
    Herran ruumista hyvimmän.
    Sillä hetkellä samalla
    Toinen kumppani tuleepi,
    Nikodemus noudattaapi,
    Jok' oli ennen yöllä ollut
    Jesuksen opetuslapsi,
    Tutkein tietä autuutehen;
    Vaikk' ei tohtinut eläissä
    Itseänsä ilmoitella,
    Kuiten kuolleesen kajoopi.
    Mitan tuopi mirramia,
    Aloeeta aivan paljon.
    Sata naulaa näin sekaisin
    Panit, ruumihin pyhimmän
    Puettivat puhtahalla,
    Liitit liinan kallihimman,
    Että yrttejä paraita,
    Jälkehen tavan totutun.

    Hauta vaivalla hakattu
    Korean kallion sisähän,
    Jalon Joosefin varalla,
    Ehk'ei ennen haudattuna
    Tähän kuollutta ketäkään;
    Siihen Jesuksen sioitti
    Tähden juhlan joutuvaisen;
    Vahan suuren, vaivoin varsin,
    Kiven korkean vetävät,
    Asetit oven etehen,
    Itse kulkevat kotia.

Luku XXIII.

Haudan vartioista.

    Ei lopu juonet juutalaisten,
    Villitty viha vähene;
    Ehkä saavat surman ala,
    Vielä kuollutta vihaavat,
    Haudattua hakkelevat
    Pilkkakielellä pahalla.
    Jällen kulkevat ko'ossa
    Poijes tykö Pontiuksen,
    Pilkkakurkulla puhuen:
    "Suuren kunnian sinulle
    Annamme alinomati
    Tähden työn tain toimellisen
    Ettäs kuulit kaipaukset
    Vastoin miestä mieletöintä,
    Annoit käydä kuolon ala
    Palkaksi pahimman pilkan;
    Saatit rauhan rakkaamman
    Poijes poistaen kapinan:
    Vaan ei vaara vielä kaikki,
    Saanut loppua sekoitus:
    Muistamme, seassa muiden
    Sanonehen suunnnattoman
    Vietteliän viekkahimman:
    Päivän kolmannen perästä
    Minä itseni ylönnän
    Ilon kanssa kuolemasta.
    Anna aikaisin varoa,
    Varjele hauta vartioilla
    Aamuhun samahan asti,
    Kokonansa kolmantehen;
    Ett'ei yöllä tietämättä
    Ottaisi opetuslapset,
    Miehet kaikissa kavalat,
    Varkahin vetäisi poijes,
    Kääntäis kaiken kansan mieltä
    Sanoin: suurella ilolla
    Ylös karkas kuolemasta.
    Tulisi tavalla tällä
    Villi viimeinen pahempi,
    Kuin on ollut ensimmäinen."
    Pontius puhuupi jällen,
    Vakaisesti vastanneepi:
    "Siin' on hauta hallussanne,
    Vartioitkatte visusti."

    Ilkeät ilosydämmin
    Valmistavat vartioita:
    Panin keihähät kätehen,
    Sekä peitset piikilliset,
    Vyötty suolille sapelit,
    Vaan ei vielä vartioita
    Usko aivan rohkeasti
    Julma joukko juutalaisten,
    Ajattelit itsellensä:
    "Elikkä uni tapaapi,
    Eli viekkaus vetääpi."
    Vahan kiinni vahvistavat,
    Sinetillä suuren paaden,
    Olevan ovella haudan.
    Herra levossa lepääpi
    Kiukkuisien kiljuessa.

Luku XXIV.

Jesuksen helvettiin alasastumisesta.

    Koska joutui kolmas aamu.
    Herra henkensä takaisin
    Ottaapi Isän kädestä.
    Kulki kuoleman kujilla,
    Hiitten vainiot vaelsi;
    Paha paikka hämmästyypi
    Kulkiessa kaikkein Luojan,
    Paiskas porttinsa lujasti,
    Ovet lukkohon osasi,
    Sois ei pääsevän sisälle,
    Pahoin pelkäs valtaansa.

    Jesus astuupi lähemmä,
    Liki linnoa pirujen.
    Potkaisi leveän portin,
    Paiskas maahan pihtipielet:
    Lukko koht' lumehen lensi,
    Naulat tuiskuvat tulehen,
    Salvat liekkihin samahan:
    Tarttui kiinni kahlehisiin,
    Kiinni pannansa pahoja;
    Pani konnat kahlehisiin,
    Häijyn helvetin hajotti,
    Ett'ei taitane enämpi
    Omin mielinsä mitäkään
    Tehdä Herran tultaville.
    Jalon lapsille Jumalan.

    Vapisi pahimpi paikka,
    Hiiden patsahat hikosit,
    Koska kulki kaunis Luoja,
    Näytti voittonsa vakaisen
    Että voimansa väkevän.

Luku XXV.

Kristuksen ylösnousemisesta kuolluista.

    Kulki Jesus kunnialla
    Ylös haudasta ilolla,
    Astui voimalla omalla.
    Aivan armas auringoinen,
    Aivan aamulla varahin
    Kiiruhtaapi kiiruhusti
    Ilomielin katsomahan
    Voittoa vakaisen Herran.
    Kuin oli saattanut surulla,
    Murhevaattein maahan vienyt,
    Jällen tullessa takaisin
    Vastaan ottaapi ilolla.

    Sanan saattaja Jumalan
    Enkeli edestuleepi,
    Alasastui taivahasta,
    Otti pois kiven ovelta,
    Paaden poijes vierittääpi,
    Jätti paikan paljahaksi;
    Repesi sinetti rikki,
    Murtui merkki juutalaisten.
    Itse päälle istuneepi
    Kirkkahassa kunniassa,
    Jonk' olit kasvot katsannolta
    Pitkäisen tulipunaiset,
    Valkeimmat vaattehetkin
    Paljon lunta puhtahammat.

    Maa järisi mielellänsä,
    Vuoret hyppäsit ilosta.
    Pahat vartiat vapisit
    Nähtyä nämät asiat;
    Pääsit keihähät kädestä,
    Poijes piikitkin putosit;
    Jesus liikkui, maa järisi,
    Vartiain sydän värisi,
    Pelvosta pakenit poijes
    Kiiruhusti kaupunkihin;
    Ilmoitit asian kaiken,
    Papeille sanoit pahoille.

    Seura silmistä sokea,
    Papit aivan paatunehet,
    Ei sulje sydämmehensä,
    Eikä tarkoin tutkistele,
    Oma arvio enämmän
    Maksoi luona murhamiesten,
    Kuin tai tiettävä totuus.
    Paljon pistävät rahoja
    Sotamiehille mitatta,
    Varoittavat vielä sitte,
    Ett'ei kellen ilmoittaisi
    Eikä tiettäväks' tekisi;
    Sanoisit samana yönä
    Miesten ollessa unessa,
    Vartioiden vaipununna,
    Ottaneen opetuslasten,
    Tietämättä temmannehen,
    Poijes vienehen visusti,
    Niinkuin jo edellä ennen
    Kaunistit kavalan neuvon.
    "Mutta jos tämä tuleepi
    Puhe tietoon Pontiuksen,
    Ilmei saaneepi asia,
    Meidän suurempi surumme,
    Lepytämme lempeästi,
    Sovitamme suosiolla
    Maan vanhimman lain vakaisen."

    Huovi ottaapi hopean,
    Vartia valetun vasken,
    Poijes peittääpi totuuden.
    Kulta kurkkuhun takistui,
    Huokureikähän hopea.
    Käypi kuitenkin sanoma
    Tästä työstä tiettäväksi,
    Kaiken kansan ympärinsä,
    Huhu joka huonehessa,
    Joka nurkassa julistus.

    Monta mennyttä pyheä,
    Kauvan maannutt' maan povessa,
    Joiden haudat halkesivat,
    Kosk' oli Jesus kuolemassa,
    Rippui ruumis ristin päällä,
    Nousevat nyt, noudattavat
    Ilon kanssa kaunehimman;
    Eipä kulje yksinänsä
    Voiton kuuluisa kuningas,
    Seura suuri taivahasta,
    Enkelit epälukuiset
    Otit vastahan ilolla,
    Niinkuin ennenkin iloitsit
    Syntyessä suuren Luojan:
    Toiset tuonelta tulevat,
    Matkustavat maan povesta,
    Kuljit kuulu kaupunkihin,
    Kussa kohta ilmestyvät.

Luku XXVI.

Vaimoin haudalla käymisestä.

    Sinä aamuna samana
    Vaimot nousevat varahin,
    Jotka Jesusta eläissä
    Olit ennen seurannehet,
    Surman nähnehet surulla:
    Voitehia valmistavat,
    Paljon yrttiä panevat,
    Luojan hautoa hakevat.
    Tahdoit tehdä voitehilla
    Luojan ruumista lujaksi
    Totutun tavan perästä.
    Suru saapi tiellä kiinni,
    Murhe matkalla tapasi;
    Muistavat kiven kovimman
    Haudan suulle siirretyksi;
    Särkeepi suru sydämmen,
    Kuka kiven kuljettaisi,
    Ottaisi oven edestä?

    Koska katsovat likemmä,
    Löytävät lykätyn poijes,
    Ilon kanssa kiiruhtavat,
    Kuopan kulkevat sisälle,
    Ei löydä Luojoa levossa,
    Pois oli ruumis rakkahimpi.
    Aivan äkkäsit äkistä,
    Näit he kaksi nuorukaista
    Kiiltävässä kunniassa,
    Valkeilla vaattehilla,
    Pelvoissansa katselevat.
    Neuvoit näitä nuorukaiset,
    Käskit enkelit iloita:
    "Ei ole huolta hämmästyä,
    Pakko peljätä mitäkään:
    Tiedän teidän etsivänne
    Jesusta Natsarenusta,
    Ristin päällä piinattua.
    Mielell' miks murheellisella
    Elävätä etsinette
    Näissä kuolluitten kodissa?
    Ei ole enämpi täällä
    Asunnoilla ahtahilla,
    Jo nousi ylös ilolla.
    Niinkuin ennusti edellä.
    Katsokaa sia kuhunka
    Herra pantihin parahin.
    Menkää mielellä hyvällä
    Ilmoittain opetuslapsill',
    Puhukatte Pietarille,
    Semmenkin nyt Siimonille:
    Herra haudasta heräsi,
    Tahtoopi edellä teidän
    Kulkea Galileahan,
    Siellä saanette ilolla
    Itse katsella enemmin!"

    Vaimot kohta kulkemahan,
    Erisit ilosydämmin,
    Vaikka puolin pelvoissansa,
    Poijes haudalta pakenit
    Aivan tykö yhdentoista;
    Oli mieli ilmoitella,
    Saattoa tämän sanoman.
    Ei usko opetuslapset,
    Pidit turhana puhenna.
    Pyrki Pietari hädässä,
    Sekä juokseepi Johannes
    Tykö kuopan kiiruhusti:
    Eivät löydä Luojoansa,
    Hikiliinat löytänevät,
    Siinä kanssa käärinliinan,
    Eri käärityn kokohon.

Luku XXVII.

Jesuksen ilmestyksistä jälkeen hänen ylösnousemisensa.

    Itse Jesus ilmestyypi
    Opetuslapsille omillen
    Sinä päivänä samana
    Viisi kerta juur' visusti,
    Muulloin muodolla monella.

    Näytti itsensä esinnä
    Marialle Magdalasta,
    Koska seisoen surulla
    Läsnä haudan huokaileepi,
    Aivan itkeepi ilotoin.
    Koska katsoopi takansa
    Löysi Luojan seisomassa,
    Eikä tiedä Jesukseksi.
    Lausui Luoja laupiaasti:
    "Mitä sä valitat vaimo?
    Mitä itkien murehdit,
    Ketä etsit onnetoinen?"
    Luuli Maria lujasti
    Isännäksi yrttitarhan,
    Sanoi suulla surkealla:
    "Löydä en Luojaani levossa,
    Pois un vietynä peräti.
    Enkä tiedä kusta etsin,
    Jos olet ottanut isäntä,
    Toiseen siirtänyt siahan,
    Niin sano sama minulle,
    Että ottamaan menisin."
    Jesus mainitsi: "Maria!"
    Tuli tästä tuttavaksi.
    "Raboni rakas", sanoopi,
    Se on; "suotu Mestarini."
    Jesus vaimoa varotti:
    "Älä sä satu minuhun,
    Sano vaivain veljilleni:
    Aika on minulla mennä
    Tykö armahan Isäni,
    Ja myös teidänkin Isänne,
    Joka on minun Jumalain,
    Että teidän armollinen."
    Täm' on Magdalan Maria,
    Jost' oli Jesus perkelettä
    Seitsemän ulos ajanut:
    Ensimmäisnä ilmoittaapi
    Tällen itsensä elävän.

    Sitte Jesus ilmestyypi,
    Tiellä vaimoille vakaille,
    Koska kulkevat takaisin,
    Vieden voidetta kotia,
    Haudan luota lähdettyä:
    Näitä tiellä tervehtääpi.
    Käski saattoa sanoman,
    Viedä tykö veljiensä:
    "Kulkekoot Galileahan,
    Siellä minua nähdä saavat."

    Sitte Jesus Siimonille
    Erinänsä ilmestyypi.
    Sitte jällen kahden kanssa,
    Jotka kulkevat kylähän,
    Emausta etsimähän,
    Tiellä pitkältä puhuupi,
    Aivan oikein opetti.

    Viimein näkyi viidenneksi
    Illalla yhdelletoista,
    Kuin oli Tuomas kulkevilla,
    Muut olit ko'ossa kaikki:
    Kussa pelkäsit kovasti
    Vihan julmain juutalaisten,
    Ovet sulkevat surusta,
    Lyövät lukkohon lujasti.
    Jesus itse ilmestyypi,
    Tuttavasti tervehtääpi,
    Sitte soimasi siveesti
    Epäuskoa urosten.

    Päivän kahdeksan perästä
    Jällen etsiipi omansa,
    Tunsi Tuomaskin totuuden,
    Havaitseepi Herran haavat.

    Näkyi sitte seitsemälle
    Kalamiehelle merellä,
    Jotka verkkoja vetävät,
    Työtä hukkahan tekevät,
    Ennen kuin apuhun ehti,
    Itse Jesus ilmestyypi
    Aivan aamulla varahin,
    Täytti verkot viljan kanssa;
    Jalo kuuleepi Johannes
    Väkevimmän Herran voiman.
    Sitte Jaakobi jaloimpi
    Erinänsä nähdä saapi;
    Vielä sitte veljeksiä
    Viimeissä satoa viisi
    Aivan yhdessä näkeepi
    Sillä vuorella samalla,
    Jonka Jesus itse määräs.

Luku XXVIII.

Jesuksen ylösastumisesta taivaasen.

    Koska päiviä peräisin
    Neljäkymmentä näkynyt,
    Omillens' oli ilmestynyt,
    Aivan muodolla monella,
    Näytti itsensä elävän,
    Opetti sanoill' useilla,
    Otti yhtehen omansa
    Ylähälle vuoren päälle,
    Kalliolle korkealle,
    Öljy- mainittu mäeksi,
    Paikka kutsuttu Bethania. —

    Siinä siunasi omansa.
    Ja myös lohdutti lujasti,
    Kohta erkani edemmä
    Suruissansa katsovaisten,
    Astuupi ylös äkistä,
    Kulki kohden korkeutta.
    Teki pilvi palveluksen,
    Luojan ottaapi ilolla,
    Ylös viepi voiton Herran,
    Peitti poijes katsovilta.
    Siirsi silmien edestä;
    Silmill' ehkä selkeöillä
    Nä'it mennessä mäeltä,
    Vaan ei voi enämpi nähdä.
    Suru täyttääpi sydämmen.

    Jesus pilvien ylitse
    Ylös astui taivahasen,
    Enkelit pyhät edellä,
    Että seuraavat sivulla;
    Joista kaksi kaunokaista
    Valkeissa vaattehissa
    Puhui miehille mäellä:
    "Mitä te miehet seisonette,
    Kaanan pojat katselette,
    Taivahasen tarkoitatte?
    Ei Jesust' enämpi täällä
    Ala surman annettane,
    Istuupi Isän sylissä
    Kunniassa korkeassa.
    Vaan mitä sitä surette:
    Koska on kulunut aika,
    Päällä pilvien tuleepi
    Sillä muodolla samalla,
    Vaan nyt istuu Hän ilossa,
    Valtahansa vahvistettu;
    Mitä täällä tarvitsette,
    Itse teillen toimittaapi."

Päätös.

    Ajattele ihmisparka,
    Syntinen sydän havaitse,
    Tutki toimella asia:
    Viatoin on vitsan alla,
    Syytöin surmassa Karitsa,
    Vaivassa vakainen Herra.
    Pontius pani pahaksi,
    Pakanan sydän pakahtui;
    Itse armas auringoinen
    Peitti kasvonsa punaiset;
    Pelkäjääpi maan perustus,
    Raskahat vahat vapisit,
    Koska päälle katsonevat.
    Muistit Luojansa murehta,
    Näit he kasvoi kaunihimmat
    Murehesta muuttunehen,
    Vielä näit pyhimmät pusket
    Korvapuustista punaisna,
    Kädet kaikkivaltiahat
    Puuhun naulatun parahat,
    Joilla onpi kaikki luonut,
    Tehnyt taiten taivahatkin;
    Kruunu päässä pilkallinen,
    Kivuin otsaan kiinnitetty,
    Koko ruumis rauvennunna.

    Ei ole tämä asia
    Naurumielin katseltava:
    Kosk' on tuskassa kuninkaat,
    Surun alla suuret herrat.
    Kaikki katsovat surulla,
    Syytä kyllältä kysyvät;
    Miks'ei syntiset sydämmet
    Ajattele ollenkana
    Surun syytä surkeimman,
    Kysy Luojan kuolentoa:
    Syy on syntinne pahimmat
    Ja paljot pahat tekomme,
    Jotka Eeva ensin näytti,
    Kohta Aatami aloitti.
    On siis vaivassa viatoin,
    Sekä syytöin surman alla;
    Vialliset vallallansa:
    Herra henkensä paneepi
    Pahan tähden palveliansa.
    Katso synnin virheyttä,
    Jumalan vihan väkeä,
    Palavuutta polttavaista:
    Ei armahda ainokaistans',
    Rakkahansa rankaiseepi,
    Lyöpi poikansa pyhimmän
    Synnin tähden surkeasti.

    Mitä siis sinun tuleepi,
    Joka synnissä syvissä
    Elät ilman lakkaamatta,
    Paatunut pahoissa töissä,
    Ylenkatsot ynseästi
    Avaran Jumalan armon,
    Rakkauden runsahimman.
    Vihainen Jumalan vitsa
    Lyöpi syntiset sydämmet,
    Kadottaa katumattoman,
    Viepi piinahan pahahan,
    Huolen kanssa helvettihin:
    Tuiskava tuli punainen,
    Kuumat hiilet helvetissä,
    Sauvu lähteepi sakea,
    Pahat kulkevat kipinät;
    Pistävät madot purevat,
    Kipu suuri kärmehistä,
    Vaivaapi vilu väkevä,
    Nälkä tuskan näyttäneepi,
    Jano julma näännyttääpi,
    Paksu peljättää pimeä;
    Ajat kaikki kauhistaapi
    Huuto henkien pahojen.
    Vee on ehtona edessä, [epätoivonhuuto]
    Aamuvirtenä valitus,
    Parku päällä puolen päivän
    (Vaan mit' ehtoota kysymme,
    Puolipäivästä puhumme,
    Kuss' ei kuuta, aurinkota,
    Yö edess' alinomainen,
    Puuttumatt' pimeys päällä),
    Seinät tehtynä surusta,
    Kauhistus katon siassa,
    Sydän synnistä omista
    Täynnä tuskoa pahinta.

    Tutkios tätä todella,
    Ajattele alinomati,
    Heitä pois lihan hekuma,
    Vältä syntiä syviä;
    Tee jo kelpaava katumus,
    Armon aikana aloita:
    Turvaa uskolla todella
    Herran piinahan pyhähän,
    Niin olet pelvotta pirusta,
    Ilman huolta helvetistä.
    Jesuksen veri viatoin
    Peseepi pahat tekosi,
    Syntis poijes pyhkäiseepi,
    Vaikk' olis veripunaiset:
    Maria on esimerkki,
    Sangen kaunis Siimonikin,
    Publikaanipa parahin.
    Jos siis synti soimajaapi,
    Peljättää paha tekosi,
    Kuolema kidan avaapi,
    Kaipaapi kamala henki,
    Istut uskolla iloiten
    Herran haavoissa surutta,
    Sanot suulla rohkealla:
    "Kuolema kussa otasi?
    Kussa hiisi hilpurisi?"
    Synti on kuoleman otana.
    Laki synnillä sylissä.

    Kiitos korkean Jumalan
    Tähden voiton voimallisen,
    Meidän puolella parahan!
    Voiton Herra voimallinen,
    Jesus alku autu'uden,
    Lähetä avarat armos,
    Laske lahjaa laupiahat,
    Piinas muistossa pitäämme
    Vastaan syntiä sotia.
    Hillitä lihan himoja,
    Edesseiso seurakuntas,
    Vastaja vähäinen joukkos [puolusta]
    Vastoin vainoa vihaajan,
    Verikoirain viekkautta.
    Usko vahvista vakainen,
    Toivon lainaaja totinen,
    Sanas tuntohon totuta.
    Pidä pelvossas pyhässä.
    Koska on kulunut aika,
    Loppunut sota suruinen,
    Anna autuas eranto,
    Poijes lähtö lohdullinen:
    Sielu korja'a sivuhus,
    Ostettu verell' omallas.
    Ei sinne suru savuta,
    Tuskat tunkene perässä,
    Synti saastuta sydäntä,
    Noudata vihaajan nuolet,
    Kerkiä kavalan kieli;
    Ilo tarjona ijäti,
    Siinä rauha riemullinen.

End of Project Gutenberg's Ilolaulu Jesuksesta, by Mattias Salamnius