The Project Gutenberg eBook of Meripoikia: Kolminäytöksinen huvinäytelmä, by Teuvo Pakkala

    Harvoin kyhää kirjailija,
    Laula ei myös laulumies
    Miehistä meren päällä kulkevista.
    He heitti heidät unholaan.

Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne, johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut, lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»

Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman
kuvaukseni Teitä
ihaillen ja kunnioittaen
Teuvo Pakkala.

HENKILÖT.

EEVA, |
ELVIIRA, | merimiehen tytär.
ANNA, |
HILMA, puotineitsy.
HEI LOTTA, ravintolan emäntä.
JUNKKA, merikapteeni.
KARIHAARA, matruusi.
KARIHAARAN LESKI, edellisen äiti.
LETTO, matruusi.
NEITSY JANNE, nuori merimies.
ONNEN HERRA, merikapteeni.
PASANTERI, vanha merimies.
PASANTERSKA, hänen vaimonsa.
RAJALINSKA, kipparin leski.
SIHVONEN, matruusi.
VARJAKKA, perämies.
ENSIMÄINEN MERIMIES.
TOINEN MERIMIES.
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO.
KALLE |
HEIKKI | pikkupoikia.
JUSSI |
PAAVO, Rantalan huutolaispoika.
VÄISÄS-AMAALIA.
Merimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Piha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine portaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se huomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä portti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa kohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta perälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus. Perällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa. Ulompana ulapalle aukeava meri.

Keskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja laatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi: Suomi.

KALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin pojista, »sydvästi» päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden viilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona repeimestä.

    Meripoika merellä ja maalla,
    Meripoika kannella ja raalla,
    Meripoika oo oli ohi ooo.

    Meripoika rajullakin säällä,
    Meripoika hurtilla on päällä,
    Meripoika oo oli ohi ooo.

    Kapteeni katsoi horisonttikin,
    Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.
    Kapteeni katsoi horisonttihin,
    Hei, nyt, poiat, reivaamaan!

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina
    Eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

    Yksitoista miestä meni mastohon
    Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.
    Yksitoista miestä meni mastohon,
    Heitä aallot huuhteli.

ELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin Patria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä ketään ole hukkunut.

ELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä vain.

EEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt hullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!

EEVA. Olen minä ollut kirkossakin.—Terveisiä kirkosta.—Mutta sieltä palatessani jouduin synnin retkille.

ELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei ole hyvät seuraukset.

ANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut taas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.

EEVA. Aivan oikeaa friiailua.—Juuri kun minä laskeuduin kirkon portaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta kun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan jälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin. Luulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa. Pisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me sitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.

EEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan. Mutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin puikkelehtia palosolia myöten tänne.

ELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä herrastytön tahansa.

ANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä herrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime talvena, kun olin siellä neulomassa.

ANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi jokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki herskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks eipaistettu kringuli.

ELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva tuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö?— Minä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut sen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis tyttö.

ONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse vasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja katoaa vasemmalle.

EEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on koettanut pestata miehiä Onneen.

ANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen tuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä punaista vaatetta.

EEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran laulu, niin saatte lakeria!

ANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee oikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)

    Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,
    Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:
    Liiverpuuliks' paikan luuli,
    Hampuriksi rannass' kuuli.

ONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti. Pojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA pelästyneenä juoksee Annan luo.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika sanoi, että se on Parhialan talo.

ONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi
Parhiala.

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun pappani.—Minun mammani tykkää teistä.

ONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät kirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän asuu ja kuka hän on.—Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään, pelkäsin että pahastutte.

EEVA (huutaa laivalle päin). Pojat, ei teidän tarvitse pelätä. Ei kapteeni ole vihassa, se oli vain leikkiä. Tulkaa pois, kapteeni antaa teille lakerirahaa.—(Onnen herralle.) Eikö niin?

ONNEN HERRA. Minä annan rahan kapteenille. Ostakaa lakeria ja jakakaa keskenänne.

KALLE. Kiitoksia paljon.—Pojat, tulkaa! Mennään apteekista ostamaan lakeria.

EEVA. Minulla olisi tärkeää kysyttävää kapteenilta. Halutti jo kadulla kysyä.

EEVA (tavattomasti riemastuen). Hurraa, me nuoret meripoiat! (Hypähtää laivan kannelle ja huiskuttaa pikkuliinaansa ulapalle päin.) Terve tuloa, terve tuloa!

ONNEN HERRA (nolostuneena.) Patriassa siis on joku poika, jota te olette hartaasti odottanut?

EEVA. Niin on. Minä kerran sain tuliaisiksi näin kauniita pikkuliinoja.
Katsokaas.

ONNEN HERRA. Onhan se kaunis tuokin. Mutta jos minä saan tuoda tuliaisia neitsy Elviiralle—

ONNEN HERRA. En, en minä osaa. Voiko niitä niin monta panna yhteen varteen? Olisipa hauska nähdä, miten se käy.

EEVA. Paremman puutteessa, ja minä olen toinen. Istukaa tuohon kaivon kannelle.

EEVA. Tässä ei ole vielä kolmea luutaa. (Huutaa.) Hoi, sinä kaunis tyttö, tule tänne, joutuin!

EEVA. Siinä sen nyt kuulit, Elviira! Te siis olette pari, ja minä poistun. Kiitoksia hauskasta seurasta. (Menee Annan luo ja sitten tämän kanssa kulmataloon.)

ONNEN HERRA. Minä huomaan, että on tullut erehdys. Minä tarkoitin äsken neitsy Eevaa.

ONNEN HERRA. Se ei voi olla totta. Kyllä sellaisella tytöllä kuin neitsy Eeva täytyy olla poikia jos kuin paljon. Meidän Patria laivassa on muuan, jota hän odottaa.

ONNEN HERRA. Minkälainen poika se on, jolta Eeva on saanut tuliaisiksi silkkisiä pikkuliinoja?

ELVIIRA. Hän tulee tuolla. Kapteenilla kai on hänelle asiaa. (Menee kiireesti kulmataloon.)

PASANTERSKA. Mikä kapteeni se on, joka istuu meidän kaivon kannella?— Kas, olipahan sittenkin. Hyvää päivää, kapteeni Ramberg. Terveisiä kirkosta.—Minä en kauas erota hyvin enkä aina tahdo oikein uskoa tuota meidän ukkoa, kun se on niin paha kureilemaan.

PASANTERSKA. Voi, ukko kulta, sinä kureilet kirkkoon mennessäkin ja kirkossakin. Niinkuin tänäänkin, kun olisit pannut minut veisaamaan väärän virren.

PASANTERI. Numeron minä sinulle hain oikean ja syytön olen siihen, että sanat olivat engelskaa.

PASANTERI. Itse sinä tämän kirkkoon kannoit. Kun minä siellä asian huomasin, niin ajattelin, että antaapa muorin veisata luikahuttaa engelskaksi. Mutta eukko sihtaili ja tihtaili ja sitten paiskasi kirjan kiinni äkäisesti.

PASANTERSKA. Minä luulin, että ukko on kureillaan hakenut minulle väärän numeron, ja olin hänelle vihassa.

PASANTERI. Muori oli ison aikaa vaiti kuin ahven. Ihmiset katselivat, että mikä nyt on, kun ei veisaakaan Pasanterska. Mutta sitten hän rupesi ulkomuistista veisaamaan ja veisasikin niin, että lukkari innostui laulamaan tenuuria, ja seurakunta kuunteli, kun nämä kahden lauloivat.

PASANTERSKA. Kapteeni on odottanut ja istunut ties kuinka jo kauan meidän kaivon kannella?

PASANTERI. Kyllä kapteeni tietää, että laivassa sopivina joutohetkinä keräännytään isonluukun kannelle juttelemaan. Samaa virkaa toimittaa tämä kaivonkansi meidän pihamaalla.

PASANTERSKA. Annapa, ukko, se huoneen avain. (Saatuaan avaimen
Pasanterilta rientää kiireesti etumaiseen taloon.)

PASANTERI. Minulle tuli hiki kuumia katuja kävellessä, ja tässä paahtaa aurinko. Mennään tuonne ruffin kynnykselle istumaan. (Menee etumaisen talon portaille, johon istahtaa.) Tässä onkin suloinen katve. Istukaa, kapteeni. Tästä ei korkealta putoa.—Onko kapteeni kauankin odottanut?

PASANTERI. Ja näytti olevan seuranpitäjäkin, niin että pitkäkin aika olisi lyhyeksi käynyt.

ONNEN HERRA. Teidän tyttärenne oli ennemmin ja meni käymään tuolla valkoisessa talossa.

ONNEN HERRA. Hän on hyvin hauska ja herttainen ja kaunis. Minä rakastan häntä.

ONNEN HERRA. Mamma sanoi tänään, että tuo tyttö Wilhelmin pitää saada rouvakseen.

PASANTERSKA (tulee portaille). Siihenkö sinä, ukko kulta, kapteenin istutit? Kapteeni on hyvä ja tulee sisälle.

PASANTERI. Eipä kapteenin ole siellä sen hauskempi kuin tässäkään, kun ei sattunut olemaan kotona meidän tyttäremme.

ONNEN HERRA. Poikaa teillä ei tarvitsekaan olla, mutta pitäisi olla yksi tytär.

PASANTERI. Niin, muori kulta, ollapa meillä nyt ohria, niin saataisiin rukiita!

PASANTERSKA. Jumala kaikkitietävässä viisaudessaan on sen niin hyväksi nähnyt.

PASANTERSKA. Sinä, ukko kulta, selittää tokotat niinkuin kapteeni ei tuntisi eikä tietäisi Rajalinskaa.

PASANTERI. Mutta, muori kulta, ei kapteenintutkinnoihin kuulu tietää ja tuntea kaikki linskat ja lanskat ja Pasanterskat.

PASANTERSKA. Eipä kaiketikaan. Mutta ajattelin, että kaikki tämän kaupungin herrasväki tuntee Rajalinskan, joka on joka herrastalossa ollut oikeana kätenä, olipa sairas hoidettavana, hautajaiset tahi häät tahi ristiäiset pidettävänä. Ja ennen tyttönä kun oli, niin ei sitä kapteenia täällä, jonka kanssa ei tanssinut.

PASANTERI. Se oli ennen, muori kulta. Nyt Rajalinskan maailma rajoittuu tähän pihaan, niin että kesäisinä sunnuntaipäivinä hän retkeilee talonsa portaille katselemaan lasten leikkejä ja maailman menoa. Ja hänen tanssitovereistaan monet ovat jo melkoisen pihlajan alla. Niin, muori kulta, meidän taipaleemme lyhentyvät ja maailmamme rajat kutistuvat kutistumistaan.

PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain.—Hän oli kaunis ja manjeerityttö. Arvokas, niinkuin hän on vieläkin.

PASANTERSKA. Orpohan se on Eeva ollut varhaisesta lapsuudestaan saakka. Isä hukkui ennen Eevan syntymistä, ja viikon vanhana Eeva jäi orvoksi äidistäänkin.

PASANTERI. Muori, viepä mennessäsi tämä engelskakirjasi. Ja koska olet nuorempi minua, niin ota tämä minun takkinikin. (Riisuu takkinsa.)

PASANTERSKA. Paitahihasillesiko sinä riisut, vaikka on kapteenikin.
(Kopahuttaa Pasanteria muka toruvasti kirjalla.) Olet sinä klooki.
(Menee sisälle.)

PASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut miehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä.

ONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella. Pestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.

PASANTERI. Miten luullaan nyt saatavan miehiä tavallisilla palkoilla, kun ei ole saatu korotetuillakaan? En ymmärrä komesrootin ajatusmeininkiä. Mutta eipä asia minua liikuta.

ONNEN HERRA. Kun meidän Patria on nyt tullut, niin järjestetään asia vähän toisin.

PASANTERI. Niin, sitäpä minä, että kyllä komesrooti itse tietää asiansa.—Milloinkahan Patrian miehistö pääsee maihin?

LETTO ja KARIHAARA tulevat perältä oikealta aidan taitse ja kääntyvät pihaan peräportista.

PASANTERI (nousee ja käy kaivon luo). Niinpähän on, ainakin tuo toinen,
Leton Oskari, sisareni poika. Toista en tunne.

ONNEN HERRA. En minäkään tiedä hänen nimeään, mutta kyllä minä hänet näin aamulla Patriassa. Me olimme siellä aamukahvilla, pappa, Eliise ja minä.

KARIHAARA. No, vielä vanha puosukin elää. Terveisiä sellaisesta maasta, jossa Pasanteri ei ole käynyt.

PASANTERI. Teillä on syytä ylpeillä. Ensimäisiä Suomen poikia, jotka ovat käyneet Itä-Intiassa. Onnellisesti te teitte matkanne ja joutuisasti.

KARIHAARA. Ei auttanut muu kuin joutu, kun tuuli puhalteli posket sievästi pullollaan ja aina parhaalta puolen.

LETTO. Hyväntoivon niemen kohdalla se puhalteli silmät nurin päässä. En ole ennen ollut sellaisessa ryöpyssä.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka kertoi, ettei koko matkalla ollut minkäänlaista hätää.

PASANTERI. Sen uskon minäkin. Minä tunnen Junkan Jussin. Monella matkalla olemme olleet yhdessä. Minulta hän on ensimäisen oppinsakin saanut.

LETTO. Meidän styyry, Varjakka, joka ei ole arkalasta kotoisin, kerran vakavasti sanoi kapteenille: Minä luulen, että nyt on aika vähentää purjeita.—Mutta ukki hymähti styyrylleen ja sanoi: Jos niitä on liiaksi, niin kyllä tuuli alas tuopi, mitä sinne poikia vaivaamaan.

PASANTERI. Rohkea hän on, mutta myös taitava. Ja ihmisenä erinomainen. Niin hyvää herrassäätyä kuin mikä muu kapteeni hyvänsä, mutta kansanmies.

KARIHAARA. Kyllä Jumalakin purjehtii mielellään sellaisessa laivassa, jossa kapteenina on Junkka ja perämiehenä Varjakka.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka sanoi papalle, että styyrmanni Varjakka on etevämpi kuin hän.

KARIHAARA. Perämies Varjakka pystyisi minkä ulkomaalaisen kapteenin rinnalle hyvänsä.

PASANTERI. Varjakka on minun ristipoikani. Hän on syntynyt ja kasvanut tässä pihassa. Jo pienestä näki, että hän on luotu merimieheksi.

KARIHAARA. Kas tyttöjä tuolla. (Heiluttaa hattuaan.) Terve, Suomen neitoset! Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että tunnetteko te minua ja minä teitä. (Menee tyttöjen luo jääden heitä puhuttelemaan.)

LETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät, kun lastasimme Itä-Intiaan. Hän oli ollut hospitaalissa pari viikkoa ja oli aikeissa lähteä kotia, mutta ottikin pestin Patriaan, kun kuuli, että tarvitaan mies.

KARIHAARA. No niin! (Ottaa vyötäisistä Annaa ja pyörähyttää ympäri ja yrittää tavoittamaan Eevaa.)

EEVA yht'äkkiä pujahtaa Pasanterin taakse ja pistää päänsä tämän kainalosta.

KARIHAARA. No, en ota, koska niin koreasti pyytää, mutta se ehtona, että saan huomenna parikseni tuliaistansseihin.

ONNEN HERRA. Siis jos neitsy Eeva lähtee pariksenne tanssiaisiin, niin ette saa häntä kosia.

KARIHAARA. Se tuli niinpäin, että kapteeni hartaasti toivoo neitsy Eevan lähtevän minun kanssani tanssiaisiin ja minä taas en tätä iloa itselleni soisi.

KARIHAARA. Mutta kukas tämä minun ikuinen kumppanini tahi huominen tanssiparini onkaan? Kun tarkemmin katson, niin en tunnekaan.

EEVA. Siitä väliin on ikävät seuraukset, kun ei tunne. Voi käydä niinkuin muutaman Joosepin kerran Liiverpuulissa.

EEVA. Jooseppi pyysi saada suudella muuatta missiä ja saikin Koiton kapteenilta hänen rouvansa puolesta korvapuustin.

LETTO. Ja se Jooseppi oli juuri tuo tuossa! Meille oli pitkäksi aikaa lystiä siitä Joosepin poskimuiskusta.

PASANTERI (Eevalle). Mistä sinulla, veitikka, on tietona näitten poikain temppuilut?

KARIHAARA. Teillä on ollut joku silmä näkemässä meidän laivallamme.
Kukahan se mahtaa olla?

VARJAKKA on tullut oikealta perällä kulkien aidan taitse vasemmalle ja nousee kulmatalon portaita.

EEVA (joka Varjakan nimen kuultuaan hätkähtää ja jää seisomaan jännityksissään, itsekseen). Yrjö! (Vetäytyy leikkilaivan suojaan.)

PASANTERI. Yrjö on. (Huutaa Varjakalle.) Hyvää päivää, Yrjö! Terve tuloa kotimaahan!

VARJAKKA. No, minä tulen heti pistämään kättäkin lämpimiltään.
(Laskeutuu portaita ja tulee keskipihalle.)

EEVA (hätäytyneenä). Herranen aika, hän tulee tänne! (Nousee toisten huomaamatta leikkilaivaan ja piiloutuu sinne.)

VARJAKKA. Terveisiä Itä-Intiasta. (Tervehtiessään tyttöjä.) Eipä
Annalla ole sormusta. Ilmankos Letto onkin niin autuaan näköinen. Ja
Elviira on sitten kun tavattiin tullut kahta vuotta nuoremmaksi. Eikä
ole Elviirallakaan sormusta, mutta taitaa olla Jooseppi katselemassa.

KARIHAARA. Herranen aika. Puolitoista silmänräpäystä sitten oli tässä oikea Eevan tytär, mutta hih hei, sen tuuli vei!

PASANTERI. Minnekä se Eeva katosi? Eivätkö tytöt huomanneet, minne Eeva meni?

KARIHAARA. Pestaako kapteeni Ramberg Onneen naisia vai lastaatteko, kun merkitsette heitä kirjoihinne?

ONNEN HERRA. Hyvästi, Pasander.—Styyrmannin kanssa me tapaammekin tänään kalaaseissa, jotka pidetään kapteeni Junkan kunniaksi Patriassa. Sinne tulee soittokunta ja nuorta väkeä, niin että styyrmanni saa siellä tanssia.

ONNEN HERRA. Vai niin. Sisareni Eliise oli niin iloissaan, että hän saa tanssia styyrmannin kanssa.—Hyvästi. (Menee sivuportista.)

VARJAKKA (nousee istumaan laivan laidalle). Missä asioissa kapteeni
Ramberg täällä oli?

KARIHAARA. Kapteenilla oli täysi tosi ja minulla enemmän kuin puoli.
Siinä neitosessa, joka oli tässä, oli kovasti tykövetoa ja kiinnipitoa.
Minun suuni alkoi maistua puolukoille, joita en ole syönyt
viiteentoista vuoteen.

PASANTERI. Kapteeni Ramberg oli pestausasioissa. Onni on jo ollut kolme viikkoa lähtövalmiina, mutta ei ole saatu miehiä.

LETTO. Ei tietysti enää ole niin hullua, joka lähtisi Onnen herran laivaan. Onnen viime matkallahan kuuluu kokki hypänneen mereen ja hukuttautuneen, kun ei enää jaksanut kestää kiusaa ja rääkkiä. Miten ne saavatkin kapteeninkirjat tuollaisetkin kuin tuo komesrootin Ville?

LETTO. Mutta että on saanut minkäänlaisia tuollainen mies, joka voi laskea laivansa vaikka majakkakalliolle.

LETTO. Entä miehistö tuollaisen laivassa? Sehän on alinomaa henkensä kaupalla.

PASANTERI. Niin on. Senpä vuoksi ei kukaan lähde Onneen. Komesrooti antoi minulle toimeksi tiedustella yksityisesti miehiä ja lupasi maksaa melkein mitä hyvänsä, mutta ei nokkaakaan.

LETTO. Siihen se Onni jää mätänemään lastissaan, vaikka minkälaisia palkkoja tarjoaisivat.

PASANTERI. Mutta nytpä tämä kapteeni toikin komesrootin terveiset, että ei enää tarvitse tiedustella miehiä eikä luvata korotettuja palkkoja, vaan pestaus toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan. Mitähän merkinnee se meininki?

PASANTERI. Aivan niin. Sinäpä sen sanoit! Nyt minullekin selvisi. Ja tuossa istuu Onnen kapteeni!

PASANTERI. Minkä vuoksi et? Hyvä laiva ja komea laiva. Sillä purjehtii vaikka maailman ympäri.

VARJAKKA. Se on esteenä, että täällä on laivattomia kapteeneja kuin kirjavia kissoja ja heillä on sellaisia ansioita, joita ei ole minulla.

VARJAKKA. He ovat rootien ja raatien poikia. Ja se merkitsee enemmän kuin mikään muu.

KARIHAARA. Mutta rooteilla ja raateilla on tyttäriä. Sellainen mies kuin te saatte niitä hevoskuormallisen tarvitsematta muuta kuin pysähdyttää aina talon kohdalle ja kerran koukistaa etusormeanne tytölle ikkunaan.

KARIHAARA. No, astuvat jälessä kadun leveydeltä ja pituudelta. Totta puhuen heti ensimäisenä saatte komesrootin mamsellin, joka oli aamulla laivassa isänsä ja veljensä kanssa. Se tyttö ei teitä pakoon juokse, ei tee pienintäkään mutkaa. Papasta ja mammasta teidän ei tarvitse välittää, kyllä tyttö heiltä luvan hankkii, ja silloin teillä on kädessänne laivan keulatrossin pää. Ette ole ainoastaan kapteeni, vaan laivan osakaskin.

LETTO. Eipä tiedä, mitä tapahtuu vielä tänään siellä pidoissa, jotka ovat Patriassa kapteeni Junkan kunniaksi.

JUNKKA (on tullut peräportista ja noussut kulmatalon portaille. Huutaa etualalle.) Hei, siellä!

JUNKKA. Hyvää päivää, veli Pasanteri. Sanopa sille ristipojallesi terveisiä minulta, että laskeutuu alas korkeudestaan ja menee heti komesrootin luo.

JUNKKA. Sielläpähän sitten saat tietää.—Tulen luoksesi, puosu.
Pistäydyn ensin täällä. (Menee taloon.)

EEVA toisten huomaamatta laskeutuu laivasta ja pujottautuu aidanraosta oikealle.

KARIHAARA. Tytön myöskin. Ja pulska tyttö onkin. Ei muuta kuin häät heti ja rouvinenne merelle.

VARJAKKA (Pasanterille). Eikö kapteeni Ramberg puhunut mitään kapteenin vaihdoksesta?

PASANTERI. Kyllä hän mainitsi jotain, että kun Patria on tullut, niin järjestetään asia toisin.

VARJAKKA. No niin. Nyt minä tiedänkin. Minulle tarjotaan perämiehen paikka Onnessa.

KARIHAARA. Mutta sanokaa minulle, mikä kievari tahi hotelli se on tuo valkoinen talo tuossa kulmassa.

KARIHAARA. No, kun nämä meidän herrat sinne aina ensimäisenä menevät. Sinne yritti perämies Varjakka ensiksi ja sinne meni nyt suoraa päätä kapteeni Junkka, ja kiire hänellä näytti sinne olevankin.

PASANTERI. Hän meni tapaamaan Eevaa, joka asuu siellä.—Mutta eipä sattunut Eeva kotia. Kuule, Oskari, käyhän katsomassa, olisiko Eeva pistäytynyt tuonne muorin luo. En tullut sitä äsken ajatelleeksi. Sano Eevalle, että hänelle tuli mieluinen vieras.

PASANTERI. Ei ole Eeva kapteeni Junkan morsian. Mutta Eevan äitivainaja oli aikoinaan hänen sydämensä valittu.

KARIHAARA. Vai niin. Ja taisikin olla oikein valitsemalla valittu, koskapa kapteeni on jäänyt vanhaksipojaksi.

PASANTERI. Vaikeapa taitaa olla löytää vertaa nuoruuden ensimäiselle mielitietylle, varsinkin jos hän on vallannut mielen pohjia myöten.

PASANTERI. Selvitys molemmin puolin tapahtui vasta toisen kuolinvuoteen ääressä, kun tämä oli nuori leski ja nuori äiti.

PASANTERI. Junkka purjehti muutamassa ulkolaisessa seilarissa, joka katosi teille tietymättömille, kunnes tuli sen verran selville, että se oli tehnyt täydellisen haaksirikon, kuultiin Junkankin hukkuneen. Mutta parin kolmen vuoden perästä hän tuleekin ilmielävänä.

PASANTERI. Junkka tuli parahiksi Eevan ristiäisiin, ja muutaman päivän perästä oli Eevan äidin hautajaiset. Kapteeni Junkka on ilokseen ja autuudekseen ollut Eevan isänä.

PASANTERI. Menkää tytöt hakemaan tuolta rannalta, hän on luultavasti siellä.

JUNKKA. Minä teille, tytöt, toimitan sitten palkaksi miehen, toiselle kiiltomustan, toiselle kuparinpunaisen.

JUNKKA. Koska nyt on kaunis kesäinen sunnuntaipäivä, niin istutaan portailla majan edessä. Se tuntuu niin kotoiselta. Ja sinusta kai sen pitäisi tuntua kuin istuisit laivan isollaluukulla. Vai mitä?

PASANTERI. Eihän tässä ole isoluukku. Tässä on ruffin kynnys. Tuo kaivon kansi on isoluukku.

PASANTERI. Oletko tavannut muita kapteeneja? Mitäs he sanovat
Itä-Intian reissustasi?

JUNKKA. Ennen lähtöäni tapasin Liiverpuulissa useita meikäläisiä.
Niitähän on siellä aina makoilemassa. Siellä oli Pikku Matti, Kulta
Kallen Poika ja Pramia Hanssu.

JUNKKA. Nauroivat ja Pramia Hanssu sanoa honotti: Itä-Intiaan mennäkseen pitää olla oppia.

JUNKKA. Sitä on ja toista saadaan, sanoin minä. En minä itseäni kehunut. Minä sanoinkin jatkoksi: Minulla on puurissa poika, jolla on oppia enemmän kuin meillä neljällä kapteenilla yhteensä.

JUNKKA. Hänen ansiotaan onkin, että retkemme onnistui erinomaisesti.
Sen minä ilolla ja halulla tunnustin komesrootille.

PASANTERI. Annetaanko hänelle nyt laiva, vai mitä varten hän sai kutsun komesrootin pakeille?

JUNKKA. Minä esitin, että Varjakka saisi Patrian, minä kun aion jäädä maihin. Olen osani purjehtinut ja jo on aika minunkin opetella kävelemään maalla.

JUNKKA. Kyllä sillä mammalla on tekemistä. Toissa kesänä juuri kun minä olin täällä, komesrooti odotteli suuria rahoja Toivon kapteenilta, mutta saikin kauhean velkalaskun, jonka panttina Toivo oli Englannissa. Komesrooti kiroili, että luulin konttorihuoneen seinäin pullistuvan, ja päätti että kapteeni viralta ja toinen sijalle. Mutta sitten tuli rouva ja sanoi: Ei!—Ja se piti.

JUNKKA. Sepä se onkin paha asia, että Toivon kapteeni on laivatta. Hän saapunee pian kotia. Hän on kaunis nuorukainen, josta on ajateltu Eliise mamsellille mies.

PASANTERI. Olisi liika onni sellaisen mamman tyttö. Viime viikolla kun pistäysin komesrootin luona asioilla, niin konttorihuoneeseen astuessani oli rouva hyväilemässä herraansa parasollilla, jolla taputteli niin, että kouraan jäi lopuksi vain pieni varren tynkä, jolla sitten tuikki kuin puukolla rintaan, selkään ja mahaan, komesrootin pyöriessä kuin hyrrä. Kyllikseen näin kutkuteltuaan rouva kääntyi minuun ja osoittaen komesrootia sanoi: Hoono mees, äilen pooli hullu, tämä päivä koko hullu!

PASANTERI. Rouvan mentyä tuumi komesrooti: Sanopa, puosu, rehellisesti, mitä ajattelet.

PASANTERI. Sanoin, että noin pulskaa rouvaa ei komesrooti olisi löytänyt tältä puolen Hampurin.

PASANTERI. Komea on tyttökin. Ja jos on puoleksikaan mammansa luontoa, niin kyllä hänkin miehensä opettaa tietämään, montako päivää on viikossa.

JUNKKA. Mutta mistä sinä olet saanut päähäsi, että Eliise mamselli voisi siepata Varjakan?

PASANTERI. No, niillä komesrootilaisilla on kauneudelle hyvin avonainen mieli. Tässä kävi äsken Ville kapteeni luonani asioillaan ja ilmoitti rakastavansa Eevaa, ja mammakin oli jossakin sanonut pojalleen Eevasta, että tuo tyttö Villen pitää saada rouvakseen.

JUNKKA. Elä hiidessä! Silloin on leikki kaukana. Siitä eukosta ei pääse irti tappelemallakaan.

JUNKKA. Niinkö ovat asiat? Sepä on hauska tieto! Parasta on, että Eevan kihlaus julkaistaan heti.

PASANTERI. Ei kuitenkaan ennen kuin on tehty sellaiset kirjat, että
Yrjö varmasti saa Patrian.

JUNKKA. En toki, päinvastoin. Mutta kuinka se olisi mahdollista?
Eiväthän he ole tavanneet toisiaan kuin lapsina.

JUNKKA. Ei Eeva ole minulle koskaan puhunut mitään, ei kirjeissäänkään viittaustakaan tehnyt.

PASANTERI. Eipä minullakaan ole mitään varmaa tietoa asiasta. Mutta nyt muutamista merkeistä olin huomaavinani, minkä puun juurella Eevalla on pesänsä.

JUNKKA. Jos hän ei ole juoksuttanut sinua harhaan niinkuin metsäkana pesältään.

JUNKKA (nauraa). Se oli hauska juttu se Joosepin poskimuisku. En ole koskaan muulloin nähnyt Jooseppia hämillään. Mutta en minä ole siitä kertonut Eevalle. Minun kirjeeni ovat aina olleet vakavia. Varsinkin silloin, kun olen päättänyt kirjoittaa leikillisesti, niistä on tullut niin vakavia, että itseäni on itkettänyt.

PASANTERI. Mutta Eeva syötti tuon jutun Joosepille äsken tässä pihalla heidän leikkiä laskiessaan.

PASANTERI. Aivan äsken. Ja tässä oli Karihaara ja Oskari Letto ja Ville kapteeni, nuo pari tyttöä ja minä. Eikä Eevalla näyttänyt olevan aikomusta mihinkään mennäkään. Mutta sitten tuli Yrjö tuolta portista, ja siihen kun hän saapui joukkoon, oli Eeva kadonnut, aivan kuin olisi hänet tuuli siepannut.

JUNKKA. Se on varma merkki, että hän rakastaa Yrjöä. Hän on kuin äitinsä. Eeva vainaja kertoi minulle, että kaksi oli hänellä tuskan hetkeä: aina kun ensi kerran tapasi minut matkalta tultuani ja toinen eronhetki. Hän ei sen vuoksi voinutkaan koskaan tulla saattamaan rantaan. Enkä minä mies poloinen ymmärtänyt, että kulta alla, hiekka päällä. (Vaipuu kuin muisteloihin.)

PASANTERSKA (tulee huoneesta). Leton Oskari narrasi minua, sanoi Yrjön tulleen tänne.

PASANTERSKA. Ai ai ai! (Lyödä näpähyttelee Junkkaa kädelle.) Senkin pihtikoura!

PASANTERSKA. Terve tuloa, terve tuloa. Jumalalle kiitos tulemastanne.
Teitä sitten on itketty. (Istuutuu portaille.)

PASANTERSKA. Hauskaa! Kun luultiin, että olette meren pohjassa.
(Pyyhkii kyyneliä.)

JUNKKA. Niin, täällähän kuuluu puhutun, että Patria on tehnyt haaksirikon Merenkurkussa.

PASANTERSKA. Sitähän se meidän ukko sanoi, että kyllä kapteeni Junkka tehdäkseen haaksirikon ja hukuttaakseen itsensä valitsee toki paremmat paikat ja oikean jumalanilman. Mutta Merenkurkussa on tänä vuonna monta laivaa tehnyt haaksirikon ja harva se laiva, joka on tullut aivan puhtaasti. Ettekö te edes kraapaisseetkaan karia?

PASANTERSKA. Tekö olette käynyt sellaisessa maassa, jossa ei meidän ukkokaan ole käynyt?

PASANTERSKA. Kas niin! Nyt ne taas pääsivät yhteen. Jouduin minä höykkään niiden keskellä.—No niin, mitä siitä Suurmogulista?

JUNKKA. Suurmoguli ihmetteli, että kun ei Pasanteri ole käynyt hänen kotimaassaan. Käski sanoa terveisiä ja tulla käymään. Kun olin jo kaukana rannasta, niin huusi jälkeeni: Pasanterska myös!

PASANTERSKA. Kyllä meidän, ukko kulta, pitää lähteä käymään siellä. Tuossahan on laiva valmiina, sitä ei tuulikaan heiluttele.—Mutta aivanko vahingotta te teitte sen pitkän matkanne?

JUNKKA. Pekka raukalta putosi mereen piippu, joka oli sellaisesta maasta, missä ei Pasanterikaan ole käynyt.

PASANTERSKA (ottaa lakin Junkan päästä ja tukistaa häntä). Tämäpä vahinko, jolla toista säikytellä!

PASANTERI. Eukko! Sinä jo tukassa kiinni, kun toinen juuri portaille päässyt ja vasta meren pohjasta noussut!

JUNKKA. On hauska tuta, että ystävyys on entisellään kahden pitkän vuoden kuluttua.

PASANTERSKA. Kaksi vuottako siitä on, kun viimeksi tavattiin? Hyvät ihmiset, kuinka se aika rientää! Ja minne se katoaa?

PASANTERI. Meidän nahkamme sisään, kunnes meillä on sitä se lasti, mikä kullekin on osakseen määrätty.

PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain. Mikä kullekin on aikaa annettu. Toisille enemmän, toisille vähemmän. (Pyyhkii kyyneleitä.) Siitäkö on kaksikymmentä vuotta, kun Eevan äiti kuoli?

PASANTERSKA. Niin. Ja tänään on Eevan syntymäpäivä. Tulikin kirkas päivä. Se oli tietysti riemu, kun hän teidät näki.

JUNKKA. Eipä koko Eevaa taida enää ollakaan. Hän on kadonnut kuin neula nurmikkoon.

PASANTERI. Kapteeniksi. Niin että muori kulta, hae yllesi vielä paikkaisempi röijy siihen, kun tulee tänne kapteeni Varjakka.

PASANTERSKA. Herranen aika! Eikö totisesti olekin paikkainen röijy! (Lähtee.) Ja minä olin ottavinani vintistä parhaimmasta laidasta. (Portailla.) Etkä sinäkään ukko ennemmin sano, vaan istutat toista kuin variksenpelätintä. Olisi se ollut sinulle, ukko, aika häpeä, jos Junkan kapteenin sijasta olisi ollut Suurmoguli. (Menee huoneeseen.)

JUNKKA. No, mitäs komesrootilla oli asiaa? Tyttärensäkö tarjosi vai laivan vai molemmat?

PASANTERI. Ville luulee, että kun Patrialla on käyty Itä-Intiassa, niin se osaa nyt sinne itsestään!

VARJAKKA. Tahdoin ensin neuvotella teidän kanssanne ja sen vuoksi pyysin miettimisaikaa. Viimeistään tunnin kuluttua hän tahtoi vastauksen. (Istuutuu.)

JUNKKA. Jos minun mielipidettäni tahdot kuulla, niin on se: pidä pussi auki, kun porsasta tarjotaan, vaikka olisi pienikin porsas. Ota Onni!

PASANTERI. Milloin Onnen on lähdettävä merelle? Määräsikö komesrooti aikaa?

VARJAKKA. Määräsi ensin, että huomenillalla. Mutta minä sanoin, että en voi millään ehdolla lähteä ennen kuin ylihuomenna puolenpäivän aikaan. Hän suostui siihen.

JUNKKA. Onpa, onpa lyhyt aika. Eiköhän sitä mitenkään saisi tingityksi vähän pitemmäksi?

JUNKKA. Mitä sinä tuijotat? (Ottaa Varjakalta pikkuliinan.) Mitä kummaa tässä on?

JUNKKA (antaa pikkuliinan takaisin). Hae varas ja vaadi ankara rangaistus. Elinkautiseksi.

RAJALINSKA on tullut asuntonsa portaille. JUNKKA menee Rajalinskan luo ja sittemmin palaa etualalle taluttaen Rajalinskaa käsikoukusta.

VARJAKKA. Ei tämä voi olla Eevan. Emme ole vielä tavanneet toisiamme, emme edes vilahdukselta nähneet.

VARJAKKA (vaihtelevan epätietoisuuden jälkeen naurahtaen leikillisesti). Vai niin, vai siellä hän on. (Istuutuu portaille.)

PASANTERI. Sinä luulet, että minä kureilen. Mutta se on aivan totta.
Sinähän istuit tuossa laivan laidalla.

PASANTERI. Ja silloin Eeva sinun pikkuliinasi nappasi. Hän sinun tullessasi on pujahtanut tuonne laivaan, eikä hän ole sieltä mihinkään päässyt, kun tässä on aina oltu.

VARJAKKA. No, kummi rupeaa poliisiksi, minä itse istun viskaalina.
Hakekaa varas tänne.

PASANTERI. Minä haen hänet, herra viskaali. (Hiipii laivalle ja jää sinne, nousten lopuksi laivaan.)

PASANTERSKA (tulee huoneesta). Herra nähköön, minne se on pannut tällä aikaa partansa!

PASANTERSKA (rupeaa itkemään). Minusta on aina ennen tuntunut, kuin olisit ollut meidän poika. Mutta nyt minun ei sovi enää sinutella.

VARJAKKA. Mitä kummi joutavoipi. Kyllä minä olen mielelläni vieläkin
Pasanterin Lettu.

RAJALINSKA. Jumala sinulle suokoon edelleenkin varjelustaan ja siunaustaan. (Istuutuu.) Me emme ole tavanneet sitten, kun sinä ensi kerran merille lähdit.

VARJAKKA. Niin omituisesti on aina sattunut, että en ole saanut tavata. Niinä parina kesänä, kun olen kotimaassa käynyt, te olette Eevan kanssa olleet maaseudulla.

RAJALINSKA. Perämiehenä otetun kuvasi olen saanut. Ja sinun matkoistasi ja miehistymisestäsi olen tuontuostakin kuullut. Mutta muistellessani sinua olet mielessäni ollut aina vain sellainen hento poikanen kuin olit merille lähtiessäsi.

PASANTERSKA. Ja minä muistan hänet aivan pienenä poikana, kun hän leikki kapteenia tuossa Suomi laivassa. Ja Eeva oli kapteenin rouva, jota tämä kantaa punnasi sylissään laivaan.

RAJALINSKA. Siihen virkaan Eeva oli niin innostunut, että jos hän oli kotona ja näki ikkunasta täällä pihalla ruvettavan leikkimään laivasilla, niin hän meni johonkin piilopaikkaan itkemään sitä surua, ettei häntä huolittu leikkiin, koska ei tultu hakemaan. Hän ei kyllä koskaan sitä ilmoittanut minulle. Ja meni kauan aikaa, ennenkuin pääsin asian perille. Kuiskasin silloin Letulle, että muista hakea Eeva laivaleikkiin. Eikä kapteeni sitten koskaan jättänytkään rouvaansa maalle itkemään.

PASANTERI. Hain täältä viimetalvista lunta. Olisin näyttänyt Yrjölle, kun hän ei ole sitä pitkään aikaan nähnyt.

PASANTERI. Turhaanpa hain. (Junkalle kahdenkeskisesti.) Siinä pikkuliinassa oli E. R. Minä luulin ensin, että se oli Eevan.

JUNKKA. Ole huoleti, se on Eevan. Minä olisin sen tuntenut nimettäkin.
All right. Very vell!

NEITSY JANNE (tulee oikealta perältä ja kääntyy portista pihaan). Hyvää päivää kaikille ja erikoisesti herra kapteeni Junkalle.

NEITSY JANNE. Minulla on asiaa kapteenille. Nimeni on kirkonkirjojen mukaan Johannes Poikonen, mutta minua sanotaan Neitsy Janneksi. Minä haluaisin päästä merelle.

NEITSY JANNE. Äitini, joka on sairaloinen, on kuollut, niin minä nyt joudan merelle, jonne minua on haluttanut aina.

PASANTERSKA. Kättelehän, Janne, kapteenia. Kättele oikein miehen kouralla. (Junkalle.) Sillä pojalla on luja koura.

JUNKKA. Onko siitä oikein merimiehen kouraksi? (Ojentaa kätensä.) Ai ai, elä hiidessä!

PASANTERI. Se ei ole Jannen ainoa toimi. Helpompi on sanoa, mikä Janne ei ole kuin mikä hän on. Kutoo kangasta, nikkaroipi, leipoo, suutaroipi, pesee pyykkiä ja on seppä sen mokompi!

PASANTERSKA. Se rintaraha on ihmishengen pelastamisesta. Tämä Janne oli silloin kymmenvuotias, kun hän palavasta talosta liekkien keskeltä pelasti ihmisen.

JUNKKA. Hyvä niinkin! Onpa sinussa sitten miestä. Puhuttelehan tuota nuorta kapteenia. Kyllä hän sinut laivaansa ottaa.

NEITSY JANNE. Neitsy Eeva Ruskoranta käski minun tulla kapteeni Junkan puheille ja vakuutti, että kyllä te otatte minut.

PASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on kauan, kun te olette toisianne nähneet?

KARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä
EEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,
ELVIIRA ja muuta nuorisoa.

    Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,
    Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.
    On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,
    Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.
    Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:
    Hurraa, onnellista sulhoa!

EEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen poveensa kuin piiloutuakseen.

JUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni.—Mutta näytähän minulle silmäsi.—Onko ollut ikävä?—On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin. —Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.

KARIHAARA (luotuaan silmäyksen Eevaan ja Varjakkaan, itsekseen, mutta hyvin ääneen). Vai niin? No, sopiikin!

KARIHAARA. Aivan yksin. Omia ajatuksiani. (Kahdenkeskisesti.) Tuo nuoriso ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja se sopii.

JUNKKA. Eeva! Toivon, että tämä vuosi on sinulle yhtä valoisa kuin tämä sinun syntymäpäiväsi.

Väkeä kerääntyy pihalle, nuoria ja vanhoja, joukossa KALLE, JUSSI ja muut pojat.

PASANTERI (ilmoittaen joukolle). Tänään tavalliseen aikaan pestataan miehiä merimieshuoneella tavallisilla palkoilla Onni laivaan.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Kuinka paljo siihen miehiä otetaan, kun aina vain pestataan joka sunnuntai?

KARIHAARA. Minä en lähde sinun kanssasi, Sihvonen, enää mihinkään laivaan.

KARIHAARA. Hurei! Pojat! Potkitaan perämies Varjakka pois joukosta.
(Nostaen meriläisten kanssa Varjakkaa.) Kapteeni Varjakka, hurraa!
Onnen kapteeni, hurraa!

JUSSI (suu poskia myöten lakerissa). Se Onnen kapteeni on eri hyvä mies. Minä sain eri paljon lakeria.

KARIHAARA. Sen näkee sanomattakin, että on saapas saanut rasvaa. Mutta mikä mies sinä oikeastaan olet?

JUNKKA. Niin, niin. Tuollaisena, isävainajansa sydvästi päässä, minä näin ensi kerran Onnen nykyisen kapteenin. (Nostaa Jussin korkealle ilmaan.) Suomen jummanni, hurraa!

    Ja nyt Suomen laivan mastossa
    On lippu liehuva, meillä mieli riemuva.
    Ja nyt Suomen laivan mastossa
    Meitä lippu tervehtii.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina
    Eikä surut meitä paina.
    Hurraa, me Suomen meripoiat.
    Meillä luonto raitis ain!

TOINEN NÄYTÖS.

Puistikkopiha. Oikealla ravintolarakennuksen pääty kaksine ovineen korkealle parvekkeelle, jonka keskeltä rappuset pihalle. Molemmin puolin rappusia puutarhasohva edessä olevine pöytineen. Vasemmalla aita, jonka takana tiheäkasvuinen metsä. Lähellä aitaa kulmikkopenkki, sen keskellä pienoinen pöytä. Perällä aita, jonka keskellä on kapea pyöräportti, molemmin puolin porttia kiikkulautapenkki. Aidan takana maantie. Taustassa meri.

NEITSY JANNE ja muutamia muita nuoria merimiehiä tanssii keskipihalla merimiestanssia.

Soiton loputtua meriläiset lopettavat tanssinsa hajaantuen mikä minnekin. Maantielle ilmestyy tanssiväkeä kävelylle.

HEI LOTTA (lihava nainen, puhuu puhuttavansa yhteen menoon, välittämättä kuunteleeko kukaan, ja nauraa hohottaa leveästi, tulee tanssin loppupuolella keräilemään pöydiltä pullot ja lasit vyöliinansa laajoihin taskuihin ja kainaloihinsa, pysähtyy katselemaan tanssivia ja tanssin loputtua puhkeaa puhumaan). Täällä pojat tanssivat yksinään. Onko se lystimpää kuin tuolla salissa tyttöjen kanssa?

NEITSY JANNE (kuin sivumennen). Hei Lotta, se oli hentuttomain tanssia.
(Menee Leton ja Annan luo)

HEI LOTTA. Hohhohoh, hentuttomain tanssia, hohhohhoh. Kyllähän se on maailma muuttunut ja muuttuu. Niinhän kertovat, ettei laivoissa enää tarvita purjeita. Mutta se kuitenkin on vissi, ettei kaksilahkeiset voi tulla toimeen yksilahkeisitta ja yksilahkeiset ilman kaksilahkeisia. Kyllähän tytötkin talvella, kun ei ole meripoikia tanssituttajina, tanssia helttasevat kipeimpään haluunsa keskenään tahi tuoli kainalossa, mutta heillä on silmät ummessa ja kuvittelevat tanssivansa pojan kanssa, hohhohhohhoh.

HEI LOTTA. Minä tulen. Mutta kun te mokomat pystytätte näitä pulloja ympäri maailman, niin että minun pitää kulkea ympäri kuin kiljuva jalopeura ja etsiä—

TOINEN MERIMIES. Hei Lotta, olutta pojille, tänä päivänä rahalla, huomenna ilman!

HEI LOTTA. Kylläpä ne nyt määkivät. (Puhella poristen menee parvekkeen kautta.) Pistouaisitte minulle edes lasin olutta. Mutta eikös mitä! Eivät nämä nykyiset merimiehet ole sellaisia poikia kuin ennen olivat. Entisaikaan merimiehillä oli rahaa ja repäisevä meininki. Ei ole ajat niin kuin oli ennen—

LETTO. No olisit, Janne, pannut sen rahan rintaasi, mennyt tytön luo ja kysynyt: Eikö passaisi lähteä parikseni?

NEITSY JANNE. Pidätkö sinä minua tyhmänä vai puuttuuko sinulta itseltäsi ihmisen ymmärrys?

NEITSY JANNE. Hengenhätä. Oli ankara talvi. Olimme armon tarpeessa.
Vasu kainalossa ja raha rinnassa kuljin talosta taloon ja lauloin.

    Voi kun on kylmä! Vaatteistani
    Jäljellä ei oo kuin riekaleet.
    Murheeksi muuttuu maailmani,
    Silmistä helmii kyyneleet.
    Riemua se toisi,
    Jospa joku oisi
    Köyhälle raukalle myötämielinen.

    Äiti on sairasvuotehessa,
    Pien' veikko kuolee vierellen,
    Heidänpä tähden pakkasessa
    Kuljen nyt mieroo kierrellen.
    Pyytelen mä teitä,
    Säälikäätte meitä,
    Antakaa armiaasti leipäpalanen.

NEITSY JANNE. Pollarit silloin olivat köyhiä, yhtä köyhiä kuin minunkin äitini, ja heillä oli tupa lapsia täynnä kuin pääskysen pesä poikasia. Hilma kulki minun kanssani kaupungilla. Hän odotteli kadulla sen aikaa, kun minä olin talossa laulamassa. Päivän hämärtyessä meillä aina oli ruokatavaraa niin paljon kuin kahden jaksoimme kantaa. Ja meillä oli lysti!

NEITSY JANNE. Mutta sitten Pollarit saivat perinnön, ostivat maatilan ja muuttivat maalle. Hilma on nyt juuri äskettäin muuttanut kaupunkiin. Hän on komesrootilla puotineitsyen opissa.

NEITSY JANNE. Kyllä hän tuntee. Tänään aamupäivällä kävin komesrootin puotissa ostamassa kukkaron. Hän lahjoitti minulle tämän.

ANNA. Jopa on aika kulunut pian! Ja huomenillalla, kun lännen ranta ruskottaa, te olette tuolla merellä näkymättömissä.

LETTO. Siellä keinumme, allamme vuorina aaltoileva viheriä meri, päällämme kultainen taivas.

LETTO. Palataksemme meidän ensin pitää lähteä. Ja nyt on lähtiäiset.
Mennään, Anna, valssiin. (Ottaa Annaa käsikoukusta.)

NEITSY JANNE. Te taidatte olla jo kihloissa julki Jumalan ja ihmisten edessä? Onnea vain, hyvästä sydämestä ja lämpöisestä kädestä.

LETTO. Palattuamme, Janne, mereltä, saat tanssia meidän häitämme. Mutta sinullakin pitää silloin olla morsian. Ja miksei olisi? Sillä kun sinä tulet mereltä, niin pyörii tyttöjä ympärilläsi, että kihisee. (Menee Annan kanssa parvekkeen kautta.)

NEITSY JANNE. Ettepä saanut Hilmaa lähtemään tänne, vaikka niin vakuutitte.

SIHVONEN. Ei lähtenyt. Mutta kyllä siitä rakkaudentaudista aina pääsee. Meritauti on pahempi. Se on ankaraa ja ilkeää: maha nousee suuhun ja henki kulkee silmistä.

SIHVONEN. Jotkut eivät totu koskaan. En minäkään olisi päässyt mokomasta lääkkeettä. (Ottaa pienen pullon taskustaan.) Tuossa sitä on.

SIHVONEN. Eri maassa kasvaa rommi ja eri maassa tuo aine. Se on Itä-Intiasta. Siitä maasta, josta luetaan raamatussakin: Ja katso, tietäjät tulivat itäiseltä maalta Jerusalemiin.

SIHVONEN. Itä-Intian pääkaupungista Pompaista. Siellä minäkin kävin muutaman tietäjän luona. Oli väkeä kaikista maailman kansoista. Ja kun minun vuoroni tuli, niin se tietäjä sanoi: Sinä olet meritaudilta raskautettu, seuraa minua. Ja hän vei minut yrttitarhaan, jossa oli pyhää savua ja mirhamia. Siellä muutaman kasvin lehdestä tippui nestettä. Maistahan vielä, onko rommia!

SIHVONEN. Etkä tunne meritautia ikinä. Mutta se ei olekaan vähällä maksettu eikä pienillä rahoillakaan.

SIHVONEN. Näytähän. (Ottaa kukkaron Neitsy Jannelta.) Eipä ole paljo.
Mutta olkoon menneeksi. (Pistää kukkaron taskuunsa.)

NEITSY JANNE. Pitäkää rahat, mutta antakaa kukkaro takaisin. Sehän on muistokalu.

SIHVONEN. Silloinpa se joutaa sinulta hyvin, sillä Hilma rakastaa toista, hihhihhih.

SIHVONEN. Kyllä Sihvosen niska kestää, sitä on puristellut monen tytön käsivarsi, hihhihhih.

NEITSY JANNE (hellittäen). En päässyt vielä siunattuun alkuunkaan. Minä vielä vähän kopeloin.

NEITSY JANNE. Minä saan pistouaamattakin. Ja nyt minä juon! (Menee parvekkeen kautta.)

SIHVONEN (yksinään). Herjalla on koura kuin ruuvipihdit. Luulin silmäini pullistuvan nurmikolle.

SIHVONEN (itsekseen). Hilma Pollari tulee! Peijakas! (Ottaa sormuksen sormestaan ja pistää kukkaroon. Käy Hilmaa vastaan.) Hilmakin tuli tänne. Kuka Hilman on pyytänyt parikseen?

HILMA. Ei ole pyytänyt kukaan. Minä vain tulin tapaamaan Sihvosta saadakseni sormuksen, jonka otitte.

SIHVONEN. Eikö Hilma ymmärrä leikkiä ja niin tavallista leikkiä nuorten kesken?

ELVIIRA (tullen parvekkeen kautta rientää Hilman luo). Hilma! Minkä vuoksi nyt vasta tulet? Etkö ole ennemmin päässyt?

ELVIIRA. Mitä sinä hulluttelet! (Ottaa Hilman päällysvaatteen tämän käsivarrelta ja antaa Sihvoselle.) Sihvonen, viekää Hilman päällysvaate sisälle.

ELVIIRA. Sinä nyt jäät, ja sillä hyvä. Täällä on niin hauskaa, että et kadu jääneesi. Kyllä sinä täällä pian tuttuja saat.

HILMA. En minä muusta välitä, kunhan saan tavata Janne Poikosen.
Minulla on hänelle asiaa.

ELVIIRA. Ei hän pois ole tietystikään mennyt, vaan on kai tuolla meren rannalla tai maantiellä kävelemässä jossakin.

ELVIIRA. Kyllä sinä ehdit hänet tavata. Istutaan täällä ja puhellaan.— (Riemastuneena.) Kuulehan, mitä minulle Väisäs-Amaalia povasi: että minä kohtaan vesien päällä kulkevan nuorukaisen, jonka sydämen minä valtaan. Eräs toinen on rakkautensa kiinnittänyt samaan nuorukaiseen—

EEVA parin meripojan seurassa on kävelemässä maantiellä kulkien oikealta vasemmalle.

ELVIIRA. Ei kumpikaan noista, sillä ei Eeva noista välitä. Mutta minä en tiedä oikein varmaan, kuka se nuorukainen on.

HILMA. Herranen aika, miten sinä sitten tiedät, että tuo tyttö on sinun kilpailijasi?

ELVIIRA. Amaalia povasi, että se on enemmän kaunismuotoinen naishenkilö, jota minä olen pitänyt luotettuna ystävänäni.

ELVIIRA. Sen saa uskoa, minkä Amaalia povaa. Hän lukee korteista kuin kirjasta. Saat nähdä, että se toteutuu.—Minä vilkkaalla luonnollani ylitsevoitan nuorukaisen sydämen ja löydän onneni nuorukaisen rakastavassa sylissä.

ELVIIRA. Minä luulen, että hän rakastaa Varjakkaa. Tapasin hänet toissa päivänä itkemästä Varjakan kuvan edessä.

HILMA (nauraen). Mutta minä sanon sinulle, että kapteeni Varjakan teiltä kummaltakin ylitsevoittaa meidän Eliise mamselli. Hän on juurjulmasti rakastunut kapteeni Varjakkaan. Niin että Amaalia on povannut väärin, jos Varjakkaa toivot.

ELVIIRA. Sitten se nuorukainen on Karihaaran Jooseppi. Minusta on näyttänytkin, että Eeva häntä rakastaa, vaikka hän minulle vakuutti muka, että minä saan ottaa Karihaaran. Mutta se on sellainen se Eeva, että ei kukaan tiedä, ketä hän rakastaa.

HILMA. Tuoko se oli, joka äsken tuolla meni? Voi, mennään mekin maantielle kävelemään, että saan nähdä hänet lähempää. Komesrootin rouva sanoi, että Eeva Ruskoranta on »hövä ja ihanas ku yks enguli taiffas päält». Minä olen utelias näkemään hänet oikein. (Vie Elviiran mukanaan mennen maantielle.)

KARIHAARA. Täynnä kauniita muistoja: Saiman siniset silmät, Marin punaiset posket ja Ellin hopeanheleä ääni.

ANNA. Entäs sillä tytöllä, joka on parinasi? Sinä jätit hänet mainitsematta.

EEVA (joka on jättänyt seuransa, tulee Annan ja Karihaaran luo). Karihaara, tänne on tullut uusi neitokainen. Menkää tutkimaan. Minusta näyttää, että hänessä on sekä »tykövetoa» että »kiinnipitoa».

KARIHAARA. Tuoko tuolla Elviiran kanssa? Hilma Pollari. Tulesta pelastettu. Hänellä on sama vika kuin neitsy Eevalla.

EEVA. Etkö sinä, Anna, eilistä muista? Kapteeni Ramberghan sai luvan tulla tänne minua kosimaan. Mutta minua peloittaa, ettei hänen rakkautensa ole kestänyt tätä kovaa koetusta, jonka hänelle panitte, Karihaara.

KARIHAARA. Minun silmäni on yhtä tarkka huomaamaan rakkauden asiat kuin kompassineula raudan. Minä näin, kun te vaihdoitte silmäyksiä.

KARIHAARA. Minä tunnen tuon pikkuliinan, joka on teillä kädessänne. Minä olin mukana, kun hän tuollaisia osti. Olette saanut ne häneltä tuliaisia.

KARIHAARA. Suurimmalla kunnioituksella nostan lakkiani Onnen uuden kapteenin tulevalle rouvalle.

EEVA. Mutta hyvät ystävät! Minun kapteenini ei saa olla mikään turkkilainen!

EEVA. Ei suinkaan hän muuten voi ottaa rouvakseen kaikkia niitä, joita
Karihaara hänelle toimittaa ja on toimittanut.

EEVA. Hevoskuormallisen rootien ja raatien tyttäriä ja ensimäisenä komesrootin Eliise mamsellia. Pasanterin pihalla eilen. Anna ei ollut kuulemassa, mutta muistatte kai itse.

KARIHAARA. Mitenkäs se olikaan? Eikö neitsy Eeva silloin ollut kaukana kedolla kukkasia poimimassa?

KARIHAARA. Sitä, että teille joku on kertonut minun puheeni, ja kukas muu kuin kapteeni Varjakka, jonka kanssa olette päättäneet, että parasta on kapteeni Varjakan pysyä kristinuskossa ja lapsuudenrakkaudessaan.

EEVA. Emme ole sanaa vaihtaneet kahdeksaan vuoteen. Sillä sen jälkeen, kun kapteeni Varjakka eilen Pasanterin pihalta lähti, emme ole toisiamme nähneet.

KARIHAARA. Sitten minä olen tietämättäni tehnyt paljon pahaa, puhuessani rootien ja raatien tyttäristä teidän kuultenne!

KARIHAARA. Ette ollut vielä silloin, vaan jossakin kuulosalla. Sillä nyt vasta minä oikein ymmärrän katseenne, jonka loitte kapteeni Varjakkaan tavatessanne.

KARIHAARA. Se oli ensin sellainen, että katseenne alainen mahtoi väristä kiireestä kantapäähän, mutta sitten niin ylpeä, että varmaan hän tunsi olevansa yksi kaikkein pienimpiä.—Ja nyt minun tunnollani on se vaiva, että olen kahden sielun erottaja.

KARIHAARA. Ei se ole sillä hyvä, että te päästätte. Meidän on lähdettävä kaupunkiin. Minun ainakin.

KARIHAARA (kuin edellä). Te odotatte kapteeni Varjakkaa tänne?—Mutta minkä vuoksi hän ei ole jo tullut?

ELVIIRA ja HILMA ovat tulleet maantieltä puistikkoon. HILMA menee istumaan parvekkeen luo perimäiselle sohvalle. ELVIIRA poikkeaa kiireellä Annan luo.

ELVIIRA. Eilen kalaaseista tultuaan Eliise oli mammalleen sanonut, että hän tahtoo Varjakan miehekseen, ja mamma oli sanonut: Ota vain.

ELVIIRA. Ja kun Varjakka oli tänä päivänä ollut käymässä komesrootin luona ja yrittänyt lähtemään, niin Eliise oli ryöstänyt Varjakalta hatun ja juossut puutarhaan.

ELVIIRA. Jos he olisivat olleet kihloissa, niin eihän Eliisen olisi tarvinnut Varjakalta hattua ryöstää saadakseen hänet puutarhaan.

ELVIIRA. Sitten Varjakka oli ollut komesrootilla päivällisellä. Ja kun
päivällinen oli syöty, niin vaunut oli odottamassa portaitten edessä.
Olivat käyneet ajelemassa komesrootin huvimajalla, komesrootin rouva,
Eliise mamselli ja Varjakka.

EEVA. Jos ei tuollaisessa höykässä mies joudu kihloihin, niin pitää olla kuuro ja sokea.

KARIHAARA. Joutuu, joutuu, jos on kuuro ja sokea ja heikkopäinen.—
Kapteeni Varjakka tulee tänne, kun saa varastetuksi oman hattunsa.

LETTO. Se on kai jo toteutunut, mitä eilen ennustit. Varjakka nyt voi sanoa: Minä olen tässä laivassa kapteeni ja isäntä.

LETTO. Jospa ei aivan nyt vielä, mutta kun palattuaan Onnella viettää häänsä Eliisen kanssa.

LETTO. Eikä ole kauan siihen, kun Varjakka on monen laivan isäntä ja konsuli ja viimeksi komesrooti.

SIHVONEN (on Hilman ja Elviiran seurasta jäänyt maantielle puhelemaan merimiesten kanssa ja, näitten kiihtyneinä lähtiessä oikealle, poikkeaa puistikkoon tullen Leton luo). Letto. Saatte Varjakan sijaan toisen miehen kapteeniksenne Onneen.

LETTO. Se onkin sillä tavoin, Sihvonen, ettei tule sitä kapteenia, joka nyt syrjäyttäisi Varjakan komesrootin laivasta.

SIHVONEN. Eipä vainenkaan. Mutta Varjakalle, komesrootin tulevalle vävypojalle, annetaan komeampi laiva, Patria.

SIHVONEN. Parempi sielläkin. Mutta minä tiedän konstin ja hyvän konstin. Hihhih.

EEVA. Jonkun konnanteon!—Lähtekää nyt täältä muille markkinoille ja heti, muuten käsken Karihaaran antaa teille kyytiä!

ELVIIRA. Sihvosella on täällä yhtä hyvä oikeus olla kuin kenellä muulla tahansa.

SIHVONEN. Tulisi ikävä minun parilleni, hihhih, neitsy Hilma
Pollarille, hihhihhih.

NEITSY JANNE (sadetakki käsivarrella on tullut parvekkeen kautta pihalle päihtyneenä ja kuin huomaamatta ketään, havahtuu äkkiä). Sihvonen!

SIHVONEN (tyrmistyy, sitten rientää Neitsy Jannen luo). Hilma on täällä, ja hän rakastaa Karihaaraa. He istuvat tuolla.

NEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara, antakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa kukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja eikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)

    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
    Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia,
    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
    Neidot kilvan kaulaan käy.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

KARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan helposti korjatuksi.

HILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen minulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.

KARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne
Sihvosen luo.

KARIHAARA. Siten, että pyyhitte kyyneleenne. Lähdemme hakemaan päällysvaatteenne. (Menevät parvekkeen kautta.)

ANNA. Voi, hyvä Jumala, mihin onnettomuuteen noitten miesparkain piti joutua. Oskari ei olisi lähtenyt Onneen, mutta Varjakka oli kehoittamalla kehoittanut ottamaan pestin.

ELVIIRA. Kaikki olivat pelänneet, että Onnen pestauksessa Varjakan nimellä on vain viekkaus takana, mutta olivat luottaneet sitten siihen, kun Varjakka oli heitä pyytänyt lähtemään.

EEVA. Silloinpa ei myöskään Varjakka voi vähällä kummalla jättää miehiään tietämäänsä hätään ja vaaraan.

EEVA. Mutta jos ovatkin kihloissa, niin eihän se mitenkään estä
Varjakkaa lähtemästä Onnella.

ELVIIRA. Mutta Eliise tahtoo heti naimisiin! Kolmen viikon päästä pidetään komeat häät, ja he lähtevät yhdessä Patrialla.

ANNA. Sitten ei ole mitään epäilemistä. Onnen herra lähtee Onnella.
(Rupeaa itkemään.)

EEVA. Säästä, Anna, itkusi ja odota kunnes Karihaara ottaa selon Hilma
Pollarin puheista. (Menee perälle kiikkulaudalle istumaan)

ANNA. Mutta nehän jo rauhoittuivat tuolla sisällä, koska rupeavat tanssimaan. Mitähän ne ovat päättäneet? (Menee Elviiran kanssa parvekkeen kautta.)

NEITSY JANNE (tulee maantietä vasemmalta puistikkoon, pysähtyy katsomaan parvekkeelle päin). Voi sentään, kun ajatukset lentää, eikä niitä voi estää, ne lähtee sydämestä…

ONNEN HERRA (tulee maantietä vasemmalta, pysähtyy aidan taakse, huutaen). Hei, siellä!

ONNEN HERRA. Käy käskemässä hänet tänne. Sano terveisiä kapteeni
Rambergilta.

NEITSY JANNE. Oolrait! (Menee parvekkeen luo, istuutuen perimäiselle sohvalle lynkäpäisilleen pöytää vasten.)

ONNEN HERRA. Eikö Eeva ole täällä tanssiaisissa sen muutaman matruusin kanssa?

EEVA (riemastuen). Jumalalle kiitos! (Kuin itsekseen.) En tahtonut enää jaksaa uskoa. (Onnen herralle.) Kiitoksia, kapteeni, että tulitte. Te tulitte kuin enkeli taivaasta. Minä olen pakahtua ilosta.

EEVA. En minä rupea komersrodinnaksi! En millään ehdolla. Minä en sellaisesta tykkää. En vähääkään. Hyi!

EEVA. Pieni talo, hyvin hyvin pieni, siinä lehmä, lammas, porsas ja korea kukko!

ONNEN HERRA. Aivan niin kuin minä. Sellaisesta minäkin tykkään. Sehän on kaunista kuin saduissa.

ONNEN HERRA. Mamma sanoi, että minä tulen Eevan kanssa hyvin onnelliseksi, sillä Eeva on harvinainen tyttö ja saanut hyvän kasvatuksen. Mamma on tänään käynyt Eevasta puhelemassa Rajalinskan kanssa.

ONNEN HERRA. Eeva on hyvä ja lähtee nyt tuonne meidän huvimajalle. Se on tässä aivan lähellä. Saanko tarjota käsivarteni?

EEVA. Mutta jos lähtisin täältä ennen kuin se muuan matruusi, niin se merkitsisi, että hän saa kosia.

ONNEN HERRA. Se on totta. Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Ja hän on sivistymätön ja väkivaltainen ja tyhmä mies. Ei ole kumma, jos Eeva häntä pelkää, sillä minäkin häntä pelkään. Mutta farbruur Junkka kertoi, että muutamalla Onnen jungmannilla on hirveän vankat kourat.

ONNEN HERRA. Minä lähden nyt huvimajalle. Minä saan viedä Eevalta terveisiä mammalle ja Eliiselle. He tulivat minun kanssani vaunuilla ottamaan Eevaa vastaan.

EEVA. Herranen aika! Mutta minunhan pitää ensin kysyä kapteeni Junkalta, joka on minun kummini ja holhoojani. Minä en voi tehdä mitään hänen tietämättään ja vastoin hänen tahtoaan.

ONNEN HERRA. Farbruur Junkalle on jo puhuttu. Mamma itse on puhunut. Ja mamma on päättänyt, että huomenillalla pidetään kihlajaiset täällä huvimajalla.

EEVA. Kuuma, hirveän kuuma. Menkää nyt, kapteeni. Voi tulla se muuan matruusi.

EEVA. Siinä nyt oli seuraus minun sunnuntaillisesta friiailustani! Oli toki onni, ettei setä ole huvimajalla. (Levottomana.) Voi, kun tulisi Yrjö! Minkä vuoksi hän ei tule jo?

HILMA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta, edellinen kulkien hiljalleen ja odottelevana maantielle, jälkimäinen jääden puhelemaan Eevan kanssa.

KARIHAARA. Asia on selvä. Kapteeni Varjakalla ei ole välttämätöntä kiirettä teitä nyt tapaamaan, sillä hänet siirretään kapteeniksi Patriaan, joka lähtee vasta kuukauden perästä.

EEVA. Ettepä olekaan erehtymätön profeetta! Kapteeni Varjakka lähtee huomenna Onnella.

KARIHAARA. En käsitäkään. Te sanoitte sillä äänellä kuin olisitte saanut jostakin varmat tiedot, mutta kuitenkin olette iloinen.

KARIHAARA. Kapteeni Varjakkaa ei päästetä lähtemään Onnella muussa tapauksessa kuin että hän on kihloissa Eliise mamsellin kanssa, jolloin Eliise lähtee mukaan.

EEVA. Niinkö? (Äänettömyyden jälkeen) Onnen herra kävi täällä aivan äsken, häneltä minä sain tietoni.

KARIHAARA (hämmästyen). Sanoiko Onnen herra, että kapteeni Varjakka lähtee Onnella?

KARIHAARA. Sehän on aivan eri asia. Ja sehän olisi pitänyt teille olla selvä asia Onnen herran sanomattakin. Minä uskalsin tuolla salissa panna pääni pantiksi, ettei Onnen herra nyt lähde. Onneen tulee joku muu kapteeniksi.

KARIHAARA. Hilma Pollarilla on hevonen komesrootin huvimajalla, saamme ajaa kääseillä.

EEVA (nauraen). Mutta siellä minut istutettaisiin vaunuihin. Minä menen oikotietä.

Salista, jossa vähän aikaa sitten on lakannut soitto kuin kesken, kuuluu hurraahuuto.

KARIHAARA. Hurraa, me nuoret meripoiat! (Pyörähyttää Eevaa kohona ympäri.)—Nyt teille tuli juhannus! Siellä on kapteeni Varjakka.— Hyvästi. Kiitoksia lyhyestä, mutta hauskasta tuttavuudesta, hauskimmasta mitä minulla koskaan on ollut. Elkää tekään minua pahalla muistelko.

EEVA. Kiitoksia miellyttävästä seurastanne. Toivoisin sydämestäni, että löytäisitte neitokaisen, jossa ei ole vikaa.

KARIHAARA. Hyvä Jumala on pannut minun konttiini vanhanpojan eväät.— Hyvästi. (Rientää perälle kääntyen portista vasempaan. Maantiellä huiskuttaa hattuaan Eevalle.) Hyvästi. Hyvästi.

VARJAKKA (sadetakki käsivarrella tulee parvekkeen kautta puistikkoon, viskaa sadetakkinsa etumaisen sohvan selkämykselle ja käy Eevan luo). Hyvää iltaa, Eeva.

EEVA. Sinähän tulet kuin pilvistä pudoten. Et ainakaan tavallista tietä ole tullut, koska ei ole sinua näkynyt tulevaksi. (Istuutuu.)

VARJAKKA. Vesiteitä olen tullut. (Istuutuu. Äänettömyys.) Siitä on herran vuosia, kun me olemme puhelleet.

EEVA (äänettömyyden jälkeen). Minusta tuntuu siltä, kuin emme koskaan olisi puhelleetkaan.

Hetkisen aikaa katselevat toisiaan avonaisesti ruveten kumpikin hymyilemään. Lopuksi Eeva purskahtaa iloiseen nauruun.

VARJAKKA. Jumalan kiitos, että kuulin nauruasi! Kyllä me sittenkin olemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä!

EEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä, sellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä tytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni.

VARJAKKA (nauraa). Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli tietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa oli säkkikuluista tehdyt purjeet. Sopivan nimen pojat sille keksivätkin. Mutta sillä oli sinun antamasi kaunis nimi: Paul ja Virginea. Ja vene oli minun ylpeyteni, sillä se oli minun omani ja ainoa omaisuuteni. Minä sitä kunnioitin ja rakastin kuin elävää olentoa.

EEVA. Ja minusta tuntui, että se jäi sinua ikävöimään rannalla maalle vedettynä. Kun Pasanteri sen pilkkoi polttopuiksi, niin minä itkin ja olin niin vihassa, etten käynyt Pasanterilla kertaakaan koko talvena.

VARJAKKA. Minä olen usein kauhistuksella muistellut uhkarohkeuttamme. Muistatko vielä viimeistä retkeämme? Sillä kertaa sinä itkit, tosin vasta kotia tultuamme.

EEVA. En minä itkenyt pelkoani, vaan suutuksissani. Mehän olimme lähteneet sinne merensaareen evästettyinä kokopäiväiselle matkalle, leikkimään haaksirikkoutuneita. Muistatko?

EEVA. Et muista? Ethän sinä sitten, Yrjö kulta, ole meidän retkellämme ollutkaan! Joka oli niin hauskaa ja jännittävää. Leikki oli hyvää vauhtia menossa, minä puuhaan havumajan edustalla ruuan laitossa, kun sinä palaat saaren rannikolta tarkastusmatkalta juosten minkä voit ja jo kaukaa huudat: Joutuin veneeseen ja kiireellä kotia, on tulossa kauhea ukonilma!

VARJAKKA. Jouduimme toki kotia parahiksi siihen, kun rajuin puuska kulki yli. Ihan luultiin maailman lopun tulevan.

EEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi ollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin ettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan.

EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle retkelle, jota esitit.

EEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin siirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa—tyhmeliini.

VARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä merelle lähdin?

EEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista päähänsä saanut?

VARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin jummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle näyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin kylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.

EEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin rannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.

VARJAKKA. Ja kiitoksia kirjeistä, joita olen saanut tämän viime matkani aikana. Tuntui omituiselta lukea niitä niin pitkän eromme jälkeen. Kuvittelin, minkälainen on oleva kohtauksemme.

EEVA. Minä olen tämän päivän osalle kyllin tanssinut. (Nojaten kädellään Varjakan olkaan näyttää kenkänsä pohjaa.)

EEVA. Se merkitsee pikaisia häitä. Mutta jos tanssii puhki toisenkin kengän, niin ei saa tanssia omissa häissään. Minun siis pitää lähteä pois, etten joudu vanhaksipiiaksi.

VARJAKKA. Iistsautiist, se on suoraan kaupungin kirkkoa kohti.—Ahaa, sinä aiot Rantalan kautta.—Mutta minulla on purjepaatti.

VARJAKKA. Purjehdimme huviksemme ja käymme Onnessa. Minä olen siellä jo järjestänyt kotini.

NEITSY JANNE (saapuu paikalle). Herra kapteeni. Se tuo Onnen herra—ei kuin tuota kapteeni Ramberg käski sanoa, että kapteeni Varjakka olisi hyvä ja tulisi heti käymään tuolla huvimajalla, on tärkeä asia koskeva laivaa.

VARJAKKA. Suvaitsetko, että tulen huomenna aamupäivällä luoksesi jäähyväisille.

VARJAKKA. Vai niin. Ja mikä on taas tuo sinun katseesi. Sinä katsot kuin minä olisin vain jossakin syrjässä ja aivan matalalla.

NEITSY JANNE (kääntyen takaisin). Neitsy Eeva. Mikä on sen muutaman matruusin nimi, jota minun käskettiin passata päälle?

VARJAKKA. Minä olen siis sinua viivyttänyt. Tässä on sinun pikkuliinasi, jonka tapasin taskustani vaihdettuna omaani. Se oli kai hetkellistä ajattelemattomuutta, jota nyt kadut.

EEVA (hämmästyen). Ei suinkaan. (Hämillään.) Sepä hassu erehdys!
(Naurahtaa.) Yhdessä ainoassa pikkuliinassani on nimimerkki!

VARJAKKA (kuin mietittyään silmänräpäyksen). Minä pöllö! (Viskaa pikkuliinan vihaisesti maahan.)

VARJAKKA. Tuo nimimerkkihän sopii monen muun nimelle, mutta en ole tullut sitä ajatelleeksi. Olen ollut hölmö! Kauniiden kuvittelujeni tyhmä narri. (Ottaa Eevalta pikkuliinan ja viskaa aidan yli, luoden katseensa Eevaan.) Sinä katsot minua jonkunlaisella säälillä. Mutta elä sillä vaivaa sydäntäsi. Se on hukkaan heitettyä hyvyyttä, sillä sitä en tarvitse. Olen varsin tyytyväinen saatuun opetukseen. Olen ollut herkkäuskoinen kuin lapsi, mutta nyt minulle on puhjennut viisaudenhammas. Ja siitä olen iloinen!

VARJAKKA. Sinä Eeva vaihdat katseitasi kuin värillinen majakka valojaan. Mutta leiki muitten kanssa, jos se sinua huvittaa, minun kanssani et leiki. Turhaan sinä minulle tuhlaat silmäisi säihkyä.

EEVA (kuin tuskaisen iskun saatuaan). Voi, Yrjö! (Yrittää purskahtamaan itkuun, mutta saa pidätetyksi ja rientää parvekkeen portaille, huiskuttaen kättään jäähyväisiksi ja mielenliikutuksesta väräjävin äänin:) Hyvästi, Yrjö. Onnea matkallesi. Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun. (Juoksee sisälle.)

JUNKKA (hattu kädessä ja takki käsivarrella tulee maantietä vasemmalta ja kääntyy puistikkoon). Minä ihmettelin, että mikä patsas tähän on pystytetty! Ja oikeinpa säikähdin, kun liikahdit. (Menee etumaisen sohvan luo, panee hattunsa ja keppinsä pöydälle, viskaa takkinsa sohvalle ja istuutuu.) Uhhuh. On se aikamoinen urakka näin vanhana opetella kävelemään. Hiidenmoinen hitsi. Jollei muuta keinoa ole täältä palata kaupunkiin kuin jalkaisin, niin saat kantaa minut selässäsi.

VARJAKKA. Voin teidät viedä paatilla kaupunkiin, mutta se vie runsaasti aikaa, sillä paattini on toisella puolen niemen.

JUNKKA. Hyvä on.—Mutta oletko sinä tulossa vai lähdössä, kun seisot niin juhlallisesti?

VARJAKKA. Kapteeni Ramberg lähetti käskyn tulla huvimajalle. Kuului olevan tärkeä asia.

JUNKKA. Vai niin. Kai sinä sen jo olet saanut tietää, että sinut siirretään Patriaan?

VARJAKKA (hämmästyen). Patriaan? Siinäpä se nyt oli! Minut siis pantiin
Onneen vain valekapteeniksi, että saatiin siihen pestatuksi miehet.

VARJAKKA. Heti alkuaankin sitä epäilin. Enkä minä yksin. Suureksi hämmästyksekseni ei pestauksessa ollut halukkaita lähtijöitä Onneen. Minun piti heitä kehoittamalla kehoittaa ja muutamia pyydelläkin.

VARJAKKA. Kun äsken tulin tänne, niin tanssisaliin astuessani tanssi katkesi kesken, ja kaikki minua katsomaan kuin olisin ollut joku renki tahi sälli, joka olin tullut häpäisemään heidän seuraansa. Ja hyvin uhkaavasti vaadittiin minulta suora vastaus, olenko todella aikonut Onneen ja tulenko. Sanoin, että minä jo Onnessa asunkin. Nyt he saavat sen käsityksen, että olen alun pitäen heitä petkuttanut ja viimeiseen saakka koettanut salata, että heidän kapteenikseen tuleekin Onnen herra. Mutta minä en väisty Onnen herran tieltä kuin väkivallalla.

JUNKKA. Mutta ei Onnen herra tule sinun sijaasi, vaan entisen Toivon kapteeni. Ja hän, vaikka onkin juopottelija, on miesten suosima kuin harva.

EEVA päällystakki yllään ja liina päässä on tullut parvekkeelle ja äänen kuultuaan vetäytynyt takaisin jääden kuuntelemaan keskustelua.

JUNKKA. Oletko pähkähullu! Saat paikkakunnan komeimman laivan ja hyvät tulot. Mikä on, ettei pojalle kelpaa nisuleipä?

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta). Suokaa anteeksi, herra kapteeni Varjakka. Siellä huvimajalla sanottiin minulle: Passa ny, poikka, pääll', ett' kapteen Varrrjaga lekte häti ja otta se näitsi Eeva följiss'!

JUNKKA. Janne, mene hakemaan Eeva tänne. Sano, että minä olen täällä ja odotan häntä.

JUNKKA. Perhana! Oli onni, ettet sinä sinne ehtinyt hänen kanssaan. Olisit vienyt hänet suoraan krokotiilin kitaan. Se akka toimittaa Eevaa pojalleen täydellä touhulla. Sen vuoksihan minulle tuli tänne kiire. Käy sinä nyt siellä huvimajalla kuulemassa asiasi, sitten mennään paatilla kaupunkiin kaikin kolmen.

VARJAKKA. Eipä minullakaan ole halua lähteä suoraa päätä krokotiilin kitaan. Komesrootin rouvan ja Eliise mamsellin kanssa olen ajellut enemmän kuin kyllikseni vaunuilla. Siihen lystiin en enää lähde, olkoon Onnen herran asia mikä hyvänsä!

JUNKKA. No, nyt minä ymmärrän, miten maat makaavat. Minä vähän ihmettelinkin, minkä vuoksi komesrooti on peräytynyt aikeestaan myydä Patrian, josta hänelle on tarjottu hyvä hinta. Mutta silloin, poika, tämä laivajuttu on kiusallinen pulma. Sinä saat määräyksen Patriaan, mutta jos et mene kihloihin Eliisen kanssa, Patria myydään ja sinä kapteeni jäät kuivalle maalle.

VARJAKKA. Minä annan palttua kaikille ja lähden ulkomaan laivoihin vaikka matruusina.

JUNKKA. Ei, poika! Se ei sovi suunnitelmiini. Emmekä anna nyt akalle valtaa. Olisimme huonoja miehiä. Näytetään hänelle pitkä nenä.

JUNKKA. Teemme pienen kepposen hänelle. Et mene ottamaan määräystä Patriaan ja muutat Onnen lähdön aamuvarhaiseksi. Ilmoita täällä nyt, että tunnin kuluessa aamurummusta pitää jokaisen olla rannassa. Ja Onni on kaukana merellä siihen, kun muori herää. Hän menee komesrootin luo ja huutaa: Perkkule! Se Varrjaga olla yks vinkkuli mees!

JUNKKA. Komesrooti on mielissään ja enemmänkin. Hän menee makasiinin
ylisille istumaan ja nauraa vesissä silmin lyöden kättä polveensa.
Tällaisia onnellisia hetkiä hänellä kuuluu joskus olevan elämässään.—
Mene saliin ilmoittamaan asia heti.

VARJAKKA. Sen teen, niin pääsen sitä pikemmin selvälle selälle omaan rauhaani. (Lähtee parvekkeen kautta.)

JUNKKA (huutaen jälkeen). Ja käske heidän lopettaa lystinsä ja mennä yöpuulle, kun lähtö on niin varhainen. (Yksinään.) Saakohan tuo poika toimitetuksi tätä asiaa? Parasta, että lähden minäkin sinne varmuudeksi. (Vetää takin ylleen.) Kun ei vain komesrootin Ville sattuisi tulemaan tänne.—Oih, minun jalkojani. Tuntuu kuin ne olisivat yläpäästään irti ja alapäästään kiinni.

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta sadetakki yllään). Antakaa anteeksi, herra kapteeni, että Janne on nyt hutikassa. Mutta niinkuin kapteeni tietää, ei monta kertaa lähdetä merelle ensi kertaa.

JUNKKA. On muuan tärkeä asia. Mutta minun pitää ensin käydä tuolla sisällä. (Menee parvekkeen kautta.)

EEVA (yksikseen). Ei, setä hyvä! Ei minua viedä huvimajalle! (Yrittää kulmikkopenkille päin.)

ONNEN HERRA (tulee kiireesti maantietä vasemmalta ja vihaisesti huutaa
Neitsy Jannelle). Ethän sinä, jeeveli, passannutkaan päälle!

NEITSY JANNE. Jees. Neitsy Eeva on tallella. (Huitoo kädellään etualalle päin. Palaa sitten takaisin ja menee istumaan etumaiselle sohvalle.)

ONNEN HERRA (rientää Eevan luo). Jannen piti tuoda terveisiä, että Eeva tulee kapteeni Varjakan kanssa. Se matruusi kävi huvimajalla ja sanoi, että kapteeni Varjakka on täällä. Valehteliko hän?

ONNEN HERRA. Eeva odottaa tässä sen aikaa, kun minä käyn kapteeni
Varjakan käskemässä. Mennään sitten kaikin yhdessä.

EEVA. Menkää kotia nukkumaan ja huomenaamulla pyytämään anteeksi Hilma Pollarilta, jota aivan syyttömästi loukkasitte niin pahasti, että hän itki.

NEITSY JANNE. Voi sentään! (Lähtee perälle päin, kääntyy.) Itkikö
Hilma?

NEITSY JANNE. Se Sihvonen siis hihitti valetta, että Karihaara! Minä olin tyhmä! (Kiiruhtaa maantielle kääntyen vasempaan.)

JUNKKA. Kyllä, kyllä, mutta kapteeni Varjakalla on siellä nyt vähän asiaa puhuttavana.

ONNEN HERRA. No, farbruur Junkka sanoo terveisiä kapteeni Varjakalle ja tulee hänen kanssaan. Minä menen edeltäpäin.

EEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee ylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu sohvalle heittäytyen maata pöytää vasten.

JUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene sinä vain edeltäpäin.

JUNKKA. Meripojat hurraavat aina. Se kuuluu heidän tapoihinsa ja luontoon. Tiedäthän sinä sen, merikapteeni. (Tarttuu Onnen herran käsikoukkuun ja taluttaa hänet puistikkoon.)

JUNKKA. Mene sinä hänen jälkeensä. Ja odottakaa minua maantiellä. Minä menen sanomaan kapteeni Varjakalle, että hänkin tietää. Odottakaa minua, minä tulen heti. (Menee sisälle.)

ONNEN HERRA menee maantielle, jossa pysähtyy katselemaan oikealle ja vasemmalle.

EEVA viskaa Junkan hatun ja kepin keskipihalle, kaataa pöydän ja sohvan ja heittäytyy maata kentälle.

JUNKKA (tulee kiireesti parvekkeen kautta). Perhanan poika! Viskannut minun hattuni ja keppini tuonne. (Kiiruhtaa kokoamaan tavaransa. Häristää kepillään.) Kiitä onneasi, että minulla on niin kiire, etten jouda sinua siitä purraamaan! (Rientää maantielle kääntyen vasempaan Onnen herran jälkeen.)

EEVA riisuu sadetakin, jonka napinläpeen pistää kukan rinnastaan, heittää sadetakin kaatuneelle sohvalle, juoksee kulmikkopenkille, nostaa pöydän aidan viereen, nousee penkiltä pöydälle ja siitä hyppää yli aidan.

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

Poismenevää tanssiväkeä kulkee maantietä oikealta vasemmalle, joitakin puistikon läpi maantielle. Laulavat kuorossa:

    Ja tuon nuoren meripoian mieli
    Se maalla ailehtii kuin meri lainehtii.
    Ja tuon nuoren meripoian mieli
    On kuin aalto Atlantin.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

ANNA. Jäi vissiin vielä tarkemmin tiedustelemaan Varjakalta. Oskari ei ottanut uskoakseen, että Varjakka sittenkään lähtee Onnella.

ANNA. Minä en usko enää rahtuakaan sitä puhetta, että Varjakka ja Eliise ovat kihloissa. Karihaaran Jooseppi oli oikeassa: Varjakka rakastaa Eevaa.

ANNA. Sitä en tiedä. Mutta sen voin sinulle varmasti sanoa, ettei Jooseppi sinusta välitä. Sanon sen sinulle sen vuoksi, ettet turhaan toivoisi ja pyörisi hänen edessään.

ELVIIRA. No kuka se on sitten se vesien päällä kulkeva nuorukainen, jonka sydämen minä valtaan?

ANNA. Minultako sinä sitä kysyt? Amaaliahan sitä on sinulle povannut.
Ja eilen illallahan sinä puhuit Sihvosesta.

ANNA. Niinhän kerroit Amaalian povanneenkin, että eräs toinen naishenkilö on kiinnittänyt rakkautensa siihen nuorukaiseen.

VARJAKKA (tulee parvekkeen kautta, yksinään). Mitähän se ukki oikein supatti korvaani? Mitä täällä on tapahtunut?

JUNKKA. Helppo sanoa. Mutta ei ole hauska mennä sinne ja ruveta tappelemaan kuin markkinoilla.

VARJAKKA. Minä menen ja kopon Eevan syliini ja kannan tänne luoksenne.
Se käy melutta ja näppärästi.

JUNKKA. Syrjäisellä? Vai niin. Silloin on eri asia. (Istuutuu.) Minä siis olen erehtynyt.

JUNKKA. Itselleni minun on helppo erehdystäni puolustaa. Minulle rakas vainaja laski Eevan muutamien vuorokausien vanhana käsivarsilleni, jättäen hänet huostaani hartailla rukouksilla ja täydellä luottamuksella. Eeva on kasvanut kiinni sydämeeni. Hän on silmäteräni. Hänen onnensa on minulle kalliimpi kuin oma henkeni. Sen vuoksi olin herkkä uskomaan sitä, mitä hänelle hartaasti toivoin. Uskoin, ettet ole Eevalle syrjäinen.

VARJAKKA. En ole osannut aavistaa, että sellaista olette toivonut, niin hyväntekijäni kuin olettekin. Melkein olen pelännyt päinvastaista, kun ette koskaan ole minulle sanallakaan maininnut Eevasta. Ette kertaakaan edes hänen nimeään maininnut.

JUNKKA. Olen tahallani karttanut, etten mitenkään häiritsisi sydämesi vapautta. Sydämenasia on minusta arin asia maailmassa. Ja kuitenkin olen nyt touhunnut päättömästi ja hypännyt yli reilingin.

JUNKKA. Minä tunnustan, että vähintäkään harkitsematta olen asian pitänyt sinun puolestasi aivan selvänä. Niin selvänä, että kun komesrootin rouva minulta kosi Eevaa pojalleen, oli suustani lipsahtaa, että Eeva ja sinä olette kihloissa. Tätä voima-asetta esti minut käyttämästä vain se, että pelkäsin sen jotenkin vaikuttavan sinun laiva-asioihisi.

VARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen asukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.

JUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus siitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.

JUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla muilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää, kun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi toiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta kasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin heti ensimäisellä silmäyksellä eilen.

VARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan takaa.)

VARJAKKA. Ei hän sanonut. Mutta siihen päätökseen olen tullut. En muuten voi selittää sitä hänen toista katsettaan.

JUNKKA. Onko hänellä niitä kaksi? Sehän on hyvä merkki. Jos kysyisit Karihaaran Joosepilta, niin hän selittäisi näin: Toinen katse on »tykövetoa» ja toinen »kiinnipitoa», joita kumpaakin pitää tytöllä olla, mutta joita Jooseppi on tavannut harvalla.

VARJAKKA. Hän on tavannut Eevalla, näytti tavanneen jo eilen ensi näkemällä Pasanterin pihalla, ennenkuin minä tapasin Eevaa.

JUNKKA. Jooseppiko siis se toinen, jota Eeva rakastaa? Mutta Jooseppi eilen heti, kun Eeva ja sinä tervehditte toisianne, kuiskasi minun korvaani, että teitä ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja Jooseppi on miesten mies, sellainen ettei tapaa kuin yhden tuhannesta. Nämä ovat sinun omat sanasi hänestä. Samoin kuin se on minunkin uskoni.

VARJAKKA. Se ei suinkaan estä Eevaa rakastumasta Jooseppiin, vaan päinvastoin. Eikö niin?

JUNKKA. Niinpä vain. Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on häneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä tanssiaisissa?

JUNKKA. Miten silloin voit vaatia, että Eevan olisi pitänyt istua kököttää kotona ja odottaa kuin kahvikuppi prikalla ottajaa? Eeva ei ole niitä tyttöjä.

VARJAKKA. Eeva tiesi, että tämä on ainoa päivä, jolloin minulla oli tilaisuus häntä tavata.

VARJAKKA (yht'äkkisesti). Nyt minä ymmärrän. Eeva varmaan on nähnyt minut komesrootin rouvan ja mamsellin kanssa vaunuissa. Minua kun kyörättiin ympäri kaupunkia! Ja kun hän eilen Pasanterin pihalla on ollut minua niin lähellä, että sai pikkuliinan vaihtaa, niin hän myös kuuli Joosepin puheet rootien ja raatien tyttäristä ja Eliise mamsellista. Minun asiani on mennyttä.

JUNKKA (kuin itsekseen). Voipipa silloin niin olla. Ja ehkäpä Karihaara
Eevaa miellyttää. Hyvin mahdollista.

VARJAKKA (menee ottamaan sadetakkinsa; itsekseen, hämmästyneenä). Kukka minun sadetakissani! Sama kukka, joka Eevalla oli rinnassa.

ONNEN HERRA (tulee kiireellä maantietä vasemmalta puistikkoon). Ei Eeva ollut huvimajalla!

JUNKKA. Hän oli lähtenyt sillä aikaa, kun Ville ja minä olimme tuolla salissa.

ONNEN HERRA. Mutta Rantalaan poikkeaa tie meidän huvimajan kohdalta, eivätkä mamma ja Eliise ole nähneet Eevan tulevan maantietä, vaikka he ovat olleet koko ajan maantiellä promineeraamassa.

JUNKKA. Minkä vuoksi ei hän saisi? Tietysti hänellä on oikeus niinkuin muillakin.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa ja lukee). Sunnuntaina se 15 päivä tätä kuluvaa kuuta tehtiin Pasanderin pihalla seuraava sopimus kuin alla on selitetty. Jos neitsy Eeva Ruskoranta ei lähde tanssiaisiin sen muutaman matruusin kanssa, jota Joosepiksi kutsutaan, niin merkitsee se, että tämä matruusi Jooseppi saa tulla neitsy Eevaa kosimaan, mutta jos neitsy Eeva lähtee tanssiaisiin sen miehen kanssa, niin merkitsee se, että tämä edellä usein mainittu mies Jooseppi ei saa kosia neitsy Eevaa, vaan minä allekirjoittanut kapteeni saan tulla neitsy Eevaa kosimaan tanssiaisten aikana. Ja läsnä olivat todistajina puosmanni Pasander sekä hänen sisarensa poika, joka myös on ollut matruusina Patriassa, samoin kuin kaksi naisihmistä, nimittäin neitsy Elviira Parhiala ja toinen vaimonpuoli Anna Vasala, joka hyvin luultavasti myöskin oli neitsy. O. W. Ramberg. Merikapteeni.

VARJAKKA. Aion. Ja minä jo yritinkin, mutta keskeysi. Mitä määräyksiä kapteenilla on minulle komesrootilta? Siirretäänkö minut Patriaan?

ONNEN HERRA. Ei, ei, ei. Ei ole enää mitään muita määräyksiä kuin että kapteeni Varjakan on lähdettävä huomenna puolenpäivän aikaan, niinkuin on ollut puhe.

ONNEN HERRA. Sitä parempi, mutta viimeistään puolenpäivän aikaan.
Farbruur Junkka on hyvä ja menee huvimajalle, minä käyn Rantalassa.

JUNKKA. Paistiksiko? Pitääkö se olla korea? Ei suinkaan sitä höyhenineen syödä?

ONNEN HERRA. Ei paistiksi, vaan oikeaksi kukoksi.—Mistä se menee oikotie Rantalaan?

VARJAKKA. Tuosta näkyy Eeva menneen, missä on pöytä aidan vieressä.
Siitä yli aidan.

JUNKKA. Tuota tiheää metsääkö hän on lähtenyt kahlomaan. Sinne hän on voinut eksyäkin. Meidän pitää lähteä heti ottamaan selko.

ONNEN HERRA. Ei tarvitse, sillä minähän menen Rantalaan, minä otan samalla selon. (Kiiruhtaa aidan yli. Toiselta puolen aitaa.) Farbruur menee huvimajalle. Minä tulen sinne pian.

VARJAKKA. En. Eeva aikoi lähteä tuota tietä. Tästä on puolikymmentä kaapelinmittaa Rantalaan. Siitä hän on ottanut soutajan lahden yli. Hän on pian kaupungissa.

VARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni, typeryydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa toisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi selvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä toisemme.

JUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko lähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.

JUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden komesrootilaisten vaunuissa.

VARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte taipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta. Siitä poikki lahden on lyhyt matka.

JUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on mahdottomuus.

VARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin pihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin pumpulipaalin.

JUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin hänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.

JUNKKA. Kuulitko? Naisen ääni! (Vastaten huutoon.) Ohooi! Tänne näin!
Tänne, ohooi!

JUNKKA. Minä sanon sinulle, poika, että minulla on tuska ja hätä siitä tytöstä!

HEI LOTTA (tulee parvekkeen kautta). Mikä täällä huutaa? Ketä täällä vielä on? Sun sumperi! Kapteeni Junkka! Siitäpä on aikaa, kun minä teitä olen nähnyt. Onpa lysti, että vielä kerran elämässäni pääsin puheille oikean miehen kanssa. Nyt se puhe sujuukin. Ja saan kuulla oikeita Itä-Intian uutisia ja asioita. Se mies se sitten reissaa. Mutta eipä vain löydä toista puoliskoaan. Eikö siellä Itä-Intiassakaan ollut sopivan värisiä naisia? Minkähän värinen sen pitäisi teille olla, hohhoh, se olisi soma kuulla ja vielä somempi nähdä, hohhohhoh—

HEI LOTTA. No sanokaahan, ja ihmeekseni minä kuuntelen. Sillä ette osaa enää sen väristä mainita, jota ette ole nähnyt. Teidän on pitänyt jo nähdä kaikenkarvaisia—

JUNKKA. Hei Lotta! On aivan samantekevä, minkä karvainen se on ja vaikka olisi karvatonkin, kunhan sillä pääsee kaupunkiin.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon!—Onhan meillä hevonen ja hyvä onkin. Mutta miten on teidän päävärkkinne, kapteeni?

JUNKKA. Minun päävärkkini käy huonosti, jos ei Hei Lotan Nestori lähde minua kyytiin kaupunkiin sen tuhannella kiireellä.

JUNKKA. Hei Lotta, ei tarvitakaan kyytimiestä, minä osaan itse ajaa ja kaupungista panen jonkun tuomaan takaisin hevosenne.

HEI LOTTA. Eei, hyvä kapteeni, meidän Polle tarvitse tuojaa kaupungista. Se on tullut sieltä yksinään monta kertaa. Jo hyvän matkan päässä se hirnuu, että nyt hän tulee. Uskotteko, kapteenit, että meidän Polle kävi kerran aivan ypöyksin hakemassa kaupungista olutkuorman. Se nähkääs kävi niin—

JUNKKA. Kyllä minä vielä jotenkin osaan. Pääasia on, että hevosen häntäpuoli tulee ajajaan päin. Eikö niin? (Menee kiireesti parvekkeen kautta.)

HEI LOTTA (lyö molemmin käsin Varjakan olkapäihin aivan kuin nojatakseen häneen nauraessaan makeasti). Hohhohhoh, se onkin kumma, ettei herrasväelle valjasteta hevosta toisin päin, varsinkin kun niitä on kaksi yhtä aikaa, niinkuin teilläkin oli päivällä. Sanon minä, hohtimet ja muut värkit, että siinä piti olla prytinä ja prätinä, ja ankara meno ja paha siivo! Lykkyä tykö vain, kapteeni. Hohhoh.—Mutta minne se Junkan kapteeni katosi?

HEI LOTTA. Mutta eihän meidän Polle ole kotona. Se on kaupungissa. Nestori on sillä joka toinen viikko tekemässä kyytejä kievarille, ja tällä viikolla on hänen kyytivuoronsa—

ONNEN HERRAN hoilaus kuuluu aivan läheltä. VARJAKKA syöksyy parvekkeen kautta.

HEI LOTTA (huutaen jälkeen). Pelkääkö nuori kapteeni mullikkaa korkean aidan takanakin? Hohhohhoh. (Yksikseen.) Taisi luulla piruksi. Hohhohhoh. (Yrittää lähtemään parvekkeen kautta.)

HEI LOTTA. Minä teen ristinmerkin tähän maahan ja sen takaa kysyn sinulta: Mikä olet sinä?

VARJAKKA vetää pienissä käsikärryissä JUNKKAA maantietä oikealta vasemmalle.

HEI LOTTA. Ja tuolla toinen kapteeni vetää kolmatta kapteenia käsikärryissä. Niin paljon kapteeneita ja kaikki hulluttelevat. Mitä tämä meno merkitsee?

ONNEN HERRA (joka on kiivennyt aidan yli, vastaa huhuiluun). Ohooi!
Onko se Eeva? Täällä on Rantala! Ohooi! (Hei Lotalle.) Onko tämä
Rantala?

HEI LOTTA. Enkä minä kuitenkaan ole juonut niin paljon kuin ennen. Mutta kai sitä vanhempana ei enää niin paljoa kestä. Ja se on surkeaa ja surullista, että ihmisen vanhetessaan pitää kasvaa alaspäin kuin lehmän häntä.

KOLMAS NÄYTÖS.

Kaupungin rantasilta toriaukkoineen. Vasemmalla puisto, sen edessä perällä kulmikas suojuskatos, etualalla puutarhasohva. Oikealla makasiinirakennuksia, perimäisenä pakkahuoneen pääty. Perällä pollareilla varustettu rantasilta. Keskellä toriaukkoa lyhtypylväs, jota vasten on tikapuut pystyssä. Taustassa näkyy meri saarineen ja niemineen, jonka takaa näkyy laivain mastoja.

NEITSY JANNE (tulee vasemmalta kantaen olallaan merimiesarkkua, jonka laskee lyhtypylvään juurelle ja menee sitten laiturille katselemaan). Siinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. (Nojautuen pollariin laulaa:)

    Ei taloni rakettu tantereelle
    Vierelle kukkaisan tien,
    Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla
    Keinuu mun majani pien'.

    Siell' vaivat on vainen mun tuttavina,
    Hauta ain avoinna työss',
    Käy polkuni köysillä tuiskussa,
    myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.

    Pien' tähtönen kaukana koillisessa
    Yli aaltoin vilkkunsa luo,
    Se rakkailta rannoilta, kultani kummuilta
    Kaihooni terveiset tuo.

PASANTERI (tulee oikealta työntäen käsikärryissä pärevasua). Hyvää huomenta, Janne. Sinä olet ensimäisenä paikallasi.

NEITSY JANNE. Toin arkkuni valmiiksi, kun minun pitää vielä käyttää aamurumpu. Uusi rumpari on sairaana, ja Romppaisen ukko oli mennyt kalalle, niin tulivat minua pyytämään. Taitaa pian alkaa ollakin aamurummun aika. (Menee vasempaan.)

PASANTERI (kantaa vasun laiturilta alas, nousee hetkisen kuluttua ja yrittää kärryineen oikealle, mutta pysähtyy katsellen vasemmalle). Junkka tänne astelee. Mitä hän täällä näin varhain tekee?

PASANTERI. Toin Onnen kapteenille herkkuja. Vasullisen jokapäiväistä leipää. Muori oli saanut päähänsä, että meidän leipä on muka herkkua Yrjölle. Samalla tulin Yrjön kortteeritalon ohi aikoen ottaa kärryilleni hänen tavaransa, mutta koko talo nukkui täydessä rauhassa.

JUNKKA. Yrjö on jo eilen tavaroineen muuttanut laivaan. Siellä hän on ollut yötäkin. Meidän oli puhe tavata täällä aamurummun aikaan. Minä näet lupasin hänelle tuoda ilosanoman.

PASANTERI. Vai niin. Mutta mikäs se oli se eilinen ilosanoma, jonka lupasit ilmoittaa tänään muorille ja minulle? Eikö sitä jo saa kuulla?

JUNKKA. Olipa hyvä, etten sitä eilen sanonut. Olisin tullut luvanneeksi liikaa, Eevan ja Yrjön häitä jo tänä kesänä. Mutta täytyykin tyytyä vähempään, kihlajaisiin.

PASANTERI. Olipa sitä iloa aluksi siinäkin. Mutta kuinka ja koska se tapahtuu, kun Onnen lähtö on muutettu näin aamuvarhaiseksi?

JUNKKA. Onni ei silti nosta ankkuriaan ennen kuin puolenpäivän aikaan.
Sitä ennen käymme laivassa me, Eevat, Junkat, Rajalinskat, Pasanterit
ja hänen muorikultansa, siis hela herskapi, syömässä laivahernettä.
Eikö tule vesi suuhusi?

PASANTERI. Mutta morsianhan on lähdössä matkalle, sinne veljesi pappilaan. Olisi jo eilen illalla matkustanut, jos ei kyytihevonen karannut portilta.

PASANTERI. Mitenkä sitten kihlajaiset, kun kuulin Eevan eilen illalla Hei Lotan Nestorin kanssa tekevän sopimuksen, että lähtevät taipaleelle heti aamurummulta.

JUNKKA. Elä hiidessä! Minun pitää lähteä taas estämään Eevaa matkalta.
Jää sinä tänne odottamaan Yrjöä ja käske hänen heti tulla sinne
Rajalinskan luo.

PASANTERI. Katsotaanpa, olisiko hän jo tulossa lahdella. (Menee katselemaan oikealle makasiinien välitse.)

JUNKKA. Joko se tuokin alkoi päristä. Nyt tuli kiire. Kyllä tämä maalla olo on surkeaa, kun aina vain pitää kävellä ja juosta.

PASANTERI. Ei näy muuta kuin yksinäinen soutaja, uistimenvetäjä tahi mikä lie. (Vetäytyy kiireesti rakennuksen suojaan.) Kuule! Eeva kulkee tuolla rantoja pitkin. Tulee tännepäin.

JUNKKA. Eevako? (Menee Pasanterin luo kurkistelemaan.) On kuin onkin Eeva. (Vetäytyy takaisin tuoden Pasanterin mukanaan.) Tule pois. Ja lähde sinä nyt kärryinesi, minä jään tänne. Minä pidättelen Eevaa, kunnes Yrjö tulee, sinä toimita Hei Lotan Nestori hevosineen tiehensä ja käske hänen tulla perimään minulta palkka eilisestä koirankuristanikin, kun päästin Pollen karkuun.

PASANTERI. Sinäkö sen teit? Hei Lotan Nestori sanoikin, ettei Polle ollut voinut mitenkään saada sellaista solmua auki, vaan joku pojan viikari oli siinä löytänyt itselleen mieluisen työpaikan.

JUNKKA. Jos pojilla on kepposistaan niin suuri ilo kuin minulla oli, niin enkeleillä ei ole niin lysti kuin pojanviikareilla.

PASANTERI (ottaa kärrynsä). Mutta jos ei Eeva tulekaan tänne, vaan kääntyy takaisin kotiaan, niin minä en osaa mitään tehdä.

JUNKKA (saattaen Pasanteria oikealle). Tänne hän tulee, siitä olen varma. Hän on valinnut sellaisen ajan, ettei ole Yrjöä eikä muita. Hurskas rukoilee yksin kammiossaan.

PASANTERI. Sellaiseksi olen minäkin huomannut Eevan, ettei hän laske syrjäistä kurkistelemaan sydänkammioonsa. (Menee oikealle.)

JUNKKA (kurkistellen makasiinien lomitse oikealle). Tuossahan hän jo tuleekin. Mahtaa olla tyttöparalla sydämessä tuska. (Vetäytyy piiloon makasiinien suojaan.)

EEVA tulee pakkahuoneen siltaa oikealta ja katseltuaan ympärilleen laskeutuu laiturilta portaita alas näkymättömiin.

JUNKKA hiipii laiturille kurkistelemaan alas pollarin suojasta. Hetkisen perästä peräytyy puistoon päin. Pyyhkien kyyneleitä silmistään menee puistoon.

EEVA (hetken kuluttua nousee laiturille ja jää seisomaan merelle päin, sitten käy istumaan penkille). Oi, kun saisin rauhassa itkeä. Se huojentaisi.

JUNKKA tulee puistosta perällä hyräillen ja muka huomaamatta Eevaa menee laiturille seisomaan katsellen merelle.

EEVA yrittää puikahtamaan puistoon, mutta pysähtyy äkkiä, pyyhkäisee silmänsä ja istuutuu.

EEVA. Eikö lankea luonnostaan, että se sanoo ensin, joka toisen näkee ensimäisenä?

EEVA. Ja minä tuulta ennustaessani katselin taivaalle. Mutta toisakseen nuorempana: Hyvää huomenta, setä.

EEVA. Minulla oli kiire kotia, sillä aioin matkustaa maalle. Mutta muuan pojanviikari päästi kyytihevosen karkuun meidän portiltamme. Kyllä minä sen hänelle kostan.

EEVA. Minäpä hänet hyvin tunnen. Näin, kun hän päästi Pollen irti ja evästi sitä kepillä lautasille. Hänellä oli samallainen keppi kuin sedällä ja yhtä komea partakin.

EEVA. Oikeinko totta? Silloin pyydän anteeksi pojanviikarilta. Luulin, että hän tahtoi minua estää lähtemästä muun asian vuoksi.

JUNKKA (hämillään). Muunko asian vuoksi? (Lähtee toiselle puolen näyttämöä, itsekseen.) Se poika, kun ei tule!

EEVA. Ettekö odota sitä Rantalan huutolaispoikaa, joka soutaa kulkijoita tästä yli lahden? Vai ketä poikaa te sieltä tulevaksi odotatte?

JUNKKA. Niin, niin. Sitä Rantalan poikaahan minä odottelen. Minulta jäi eilen venekyyti maksamatta, kun ei ollut pientä rahaa.

JUNKKA. On minulla muutakin asiaa. (Katselee makasiinien lomitse.)
Tuleekin jo lähempänä kuin luulinkaan.

JUNKKA.. Yhdestoista käsky kuuluu: Ei sinun pidä hätäilemän. (Katselee makasiinien lomitse.)

EEVA (itsekseen). Mitähän sanoisitte, jos minä jäisin tämäniltaisiin kihlajaisiin ja panisin toimeen sellaisen himphampun, että koko kaupunki nauraisi?

PAAVO (nuori poikanen, yllään paita ja väljät aikamiehen housut, tulee oikealta makasiinien välitse kantaen päänsä päällä kannellista pärekoppaa, pidelIen toisella kädellä koppaa ja toisella housujaan). Hyvää päivää!

PAAVO (katsellen ympärilleen). Se—tuota noin, mikä se onkaan—Onnen kapteeni, hän sanoi, että tänne tulee joku, joka ottaa tämän kopan.

PAAVO. Siellähän niitä toki on, kun kuului porsineen täyden tusinan. Ja sieltä hän saa lampaankin.

PAAVO. Korea se on, oikein korea. Mutta nyt se on märkä kuin uitettu kissa. Se juupeli karkasi kopastaan tuolla lahdella ja pudota maiskahti mereen. Minne tämä viisas ja korea kukko pannaan?

PAAVO. Ei tätä nyt vartioida tarvitse, kun kopan kansi on sidottu. Siihen minun piti uhrata housunvyönaruni, josta minun oikeastaan pitäisi saada maksu.

PAAVO. Minä jätän tämän tänne. Ottakaa, kapteeni, koppa ja pankaa se johonkin sopivaan paikkaan.

PAAVO. Elkää hiidessä, hyvä kapteeni, muuten tulee viimeiset kummat. (Laskee kiireellä molemmin käsin kopan lyhtypylvään juurelle, jolloin housut putoavat nilkkoihin). Katsokaas nyt. Jos olisitte alkanut minua kepillä koputella, niin olisi joko kukon käynyt huonosti tahi minun pitänyt jättää housuni. Siinä se nyt saa kukko olla minun puolestani. Sillä talon rannassa voi olla ylikulkijoita odottamassa. (Yrittää lähtemään oikealle perälle.)

JUNKKA. Elä mene, poika. Minulla on maksamatta sinulle se eilinen kyyti. (Antaa rahaa.)

PAAVO. Koko kourallinen. Kiitoksia. Mutta mihin minä näitten rahojen kanssa nyt pääsen? Saakelin housut, sanon minä. (Kuin äkkiä keksien istahtaa maahan.) Nyt eivät housut putoa! (Ottaa taskustaan kukkaron, johon panee rahat.)

JUNKKA (kahdenkeskisesti). Kuulehan. Kapteeni Varjakka on luultavasti Rantalassa odottamassa venettä. Ja jos ei ole siellä, niin toimita vaikka millä keinoin sana Onneen, että kapteeni Varjakan pitää joutua kuin henkensä edestä ja suoraan Rajalinskan luo. Ymmärrätkö?

PAAVO. Minä juuri ennen tänne lähtöäni näin sen teidän kaksijalkaisen hevosenne istuvan Hei Lotan Nestorin kanssa kärryissä ja ajavan kaupunkiin. (Nousee.)

JUNKKA (itsekseen). Hei, hurei! Nyt ei hätää mitään. Hän on Rajalinskan luona. (Paavolle.) Paavo, sovitaan pois ne äskeiset vihat. (Irroittaa vyönsä.) Ja sopiaisia minä annan sinulle vyön.

PAAVO. Tarkoitin vain, että onko kapteenin housut sellaisella taklaasilla, että pysyvät vyöttäkin? Kai ovat, koskapa vyö joutaa.

PAAVO. Kiitoksia, kiitoksia. Tämähän on niin komea vyö, että voisi olla housuittakin!—Hih, kuin tuntuu elämä huolettomalle ja helpolle. Nyt minä voisin vaikka tanssia engelskaa. (Tanssii muutamia otteita.) Enkös minä ole nyt vähän niin kuin meripoika, kun on tällainen vyö? (Laulaa:)

    Ja kun tullaan Italian rantahan.
    Siellä flikka friiataan, meitä viikko fiirataan,
    Ja kun tullaan Italian rantahan,
    Pohjanpoiat kreivejä on!

EEVA. En minä katso kuin hattuanne. (Ottaa hatun Junkan päästä.)
Tämähän on saanut pahan kuhmun.

JUNKKA. Janne Poikonen eilen illalla siellä Ilolan krouvin pihalla heitti sen kentälle hutikkapäissään.

EEVA (panee hatun Junkan päähän). Ei se ollut Janne Poikonen. Minä se olin sen sadetakin sisässä, joka oli humalainen jummanni.

JUNKKA. Mitä? Ethän vain ole luullut, että minä olin Onnen herran kanssa samassa komplotissa!

JUNKKA. Mutta tyttö! Mitä sinä oletkaan ajatellut minusta! En tiedä kuinka kauniisti sinun pitäisi pyytää voidakseni antaa sinulle anteeksi oikein täydestä sydämestäni. Sinuahan on kerrassaan vaivannut järjen puutos.

EEVA. Rakas setä! Antakaahan minä selitän, mille minä nauroin. Kun sanoitte, että minua on vaivannut järjen puutos, niin muistui mieleeni tapaus Ulla mamsellin koulusta. Hän kysyi kerran: Kun viidestä otetaan pois neljä, paljoko jää jälelle? (Näyttää käsin erottaen pois neljä sormea.)

EEVA. Tuhmahan se oli. Ulla mamsellin mielestä hyvin tuhma. Hän käski minut eteensä. Minua hävetti ja pyysin anteeksi, mutta hän sanoi: Järjen vähyys ei parane anteeksi pyytämällä ja antamalla, vaan siten, että päätä klaarataan. Ja hän tukisti minua ja napahutti päähän. Tukistakaa tekin, setä.

JUNKKA. Onpahan ja aivan juuri äsken: olin suutuksissani, kun minun olisi pitänyt olla iloissani.

JUNKKA. Siitä, että sinä pidät sedästäsi niin paljon: olisi kärsinyt kepinlyöntejäkin, ennenkuin asettunut minua vastaan sotajalalle.

EEVA. Minä en mene enää kotia. Meillä oli Hei Lotan Nestorin kanssa sellainen sopimus, että ensimäisen virstanpylvään luona tapaamme toisemme. Se odottaa, joka ensin tulee. Minä nyt menen sinne ja palautan hänet hakemaan teitä.

JUNKKA. Niin ollen istutaan vielä vähän ja puhellaan tässä entisen jatkoksi.

EEVA. Eihän entisellä ole enää jatkoa. Se tuli selville. On vain jälellä molemminpuolinen tukistaminen.

JUNKKA. Minä haluaisin tietää jatkoa siihen, kuka on se poika, jota rakastat.

EEVA. Se on muuan meripoika. Mutta siitä eteenpäin se on minun salaisuuteni ja semmoisena pysyy.

JUNKKA. Hauska on tietää, että sukuun tulee.—Annahan se korea pikkuliinasi, jonka sinulla äsken näin.

JUNKKA. Ei toki. Minä vain pyyhin tuon pienen vesihelmen, joka on silmäripsessäsi. Se on siihen jäänyt äskeiseltään, kun sinä tuolla Onnen paatissa—rukoilit.

JUNKKA. Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Asian jättäminen koituisi sinun onnettomuudeksesi ja sen meripoikasi onnettomuudeksi. Ja teidän onnettomuudessanne minä joutuisin uudelleen elämään raskaan kohtaloni.

JUNKKA. Aika korjaa, mutta aika myös särkeekin. Usein, hyvin usein se säälimättömällä kädellä erottaa ne, jotka pitäisi yhdistää. Katsokaa toisianne avonaisesti silmiin silloin, kun aika sen vielä sallii.

JUNKKA. Eikö tuollaisilla silmillä voisi toista katsoa kasvoista kasvoihin? Terveet ja kirkkaat silmät! Kunhan sinä häntä katsot vain kirkkaasti. Vai eikö hän sitä ansaitse?

JUNKKA (menee Varjakkaa vastaan, kahdenkeskisesti). Minä menen kutsumaan kihlajaisvieraat. (Ääneen, osoittaen Eevaa.) Sopiva tuuli! (Menee oikeaan etualalla.)

EEVA (silmäten pikkuliinansa takaa). Yrjö! (Varjakan lähestyessä nousee ja pitäen molemmin käsin pikkuliinaa kasvojensa suojana kuin varjostinta rientää Varjakalle syliksi.)

EEVA. Rinnassasi kukka, jonka sinulle eilen illalla jätin, on anteeksiantamus ja anteeksipyyntö.

VARJAKKA. Kuinka ovat nyt sinun silmäsi tutut! Tämän kahdeksan vuoden aikana olen ne nähnyt aina ja kaikkialla, merellä ja maalla, kannella ja raalla. (Istuutuvat Neitsy Jannen arkulle.)

EEVA. En osaa sitä nyt selittää itsellenikään. Odottaessani sunnuntaina tuloasi tuntui minusta aivan mahdottomalta, että elän, kunnes tulet. Ja kun kuulin jonkun mainitsevan, että olet kadulla tulossa, luulin kuolevani siihen paikkaan, jos katson taakseni. Maa näytti vilisten kulkevan jalkaini alta, niin että minusta tuntui, kuin olisi minun pitänyt juosta, juosta, juosta pysyäkseni paikallani.

EEVA. Ei minusta sitten enää tuntunut vaikealta, kun olin kuullut äänesi ollessani poikain laivassa. Siellä minua halutti nousta yht'äkkiä ja kääräistä pikkuliina kasvojesi yli ja sitten nousta vähitellen, vähitellen. Ja nyt tuntuu, kuin olisi vain vähän aikaa siitä, kun lähdit merille, ja niinkuin olisimme olleet yhdessä jo kauan, kauan.—Mutta se on julmaa, että sinun pitää nyt lähteä!— Milloin sinä palaat, jos Jumala suo?

VARJAKKA. Olen kotona ensi kesän lopulla, jos kaikki käy niin kuin olen ajatellut.

EEVA. Täytyyhän senkin ajan kulua. Tunti tunnilta, päivä päivältä, viikko viikolta, sitten kuukausissa. Tämän kesän perästä talvi, sitten epämääräisen toivon kesä, sitte ehkä vielä pitkä, pimeä talvi.

VARJAKKA. Eihän meillä ole talvea. Meillä on lämmin ja kirkas ja kukkaisa kesä, onnemme kun on ehyt ja häiritsemätön.

VARJAKKA. Se oli kunnian kukko, joka meille lauloi! Mutta missä se on, kun se kuului aivan kuin olisi kiljunut niskassani?

EEVA. Se on tuossa kopassa pylvään juurella. Onnen herran korea kukko.
Tuotiin äsken Rantalasta.

VARJAKKA. Hän lähti eilen illalla kovalla touhulla Rantalasta ostamaan koreaa kukkoa. Minä luulin, että hän vain sanoi sen syyksi lähteäkseen sinun jälkeesi. Mitähän se aikoo tuolla?

EEVA. Hän kosiessaan minua kuvaili minulle loisteliasta elämää. Päästäkseni kerralla hänestä irti sanoin pitäväni köyhästä mökkiläiselämästä porsaineen ja koreine kukkoineen. Nyt sanon hänelle, että tuo kukko ei ole läheskään niin korea kuin minulle pitää olla. Eikä hän sinun poissa ollessasi löydä tarpeeksi koreaa kukkoa, vaikka mistä etsisi.

VARJAKKA. Silloinhan pääset heistä rauhaan. Minä jo eilen illalla sanoin Onnen herralle, että aion sinua kosia.

EEVA. Voi, rakas Yrjö, minkä teit! Se oli suuri erehdys, jolla on pahat seuraukset.

VARJAKKA. Mutta johan sinä olet aivan suunniltasi. Sinä, joka olet rohkea ja järkevä!

HILMA (tulee vasemmalta kiireellisesti, mutta muuttuu arkailevaksi ja epäröiväksi). Hyvää huomenta.

VARJAKKA. Komesrootin rouvaltako sitten tahi joltakin muulta huoneenne jäseneltä?

HILMA. Minä oikeastaan tulin tapaamaan muuatta tuttavaani, joka lähtee merelle. Mutta aikomukseni oli puhutella kapteenia, jos suinkin sattuisi tilaisuutta.

EEVA. Rakas Yrjö, eihän sinulla ole oikeutta kieltää Eliise mamsellia tulemasta isänsä laivaan. Ja minkä vuoksi kieltäisit? Kyyditse hänet kauniisti Tukholmaan ja sillä hyvä. Tuo ei ole asia eikä mikään.

HILMA. Ja jos tarkoitus ei toteudu, niin Onnea ei lasketa kotimaahan palaamaan ennen kuin neitsy Eeva menee naimisiin kapteeni Rambergin kanssa.

VARJAKKA (synkkänä ja toivottomana). Tätä minä en osannut ottaa lukuun.
(Jää seisomaan tuijottaen yhteen kohtaan.)

HILMA. Olenko tehnyt tyhmästi, väärin ja pahasti? Luulin tekeväni hyvää. Uskoin, että keksitte jonkun keinon heitä vastaan.

EEVA (Hilmalle). Kiitoksia, että tulitte sanomaan. Teitte oikein hyvän työn. (Varjakalle.) Minne setä meni?

EEVA (nauraen). Meidän kihlajaisia ja me täällä? (Hilmalle leikillisesti.) Ne ovat niitä miesten hommia: jättävät perunat pois vellistä! (Varjakalle.) Lähdetään toki mekin, että saamme olla mukana. (Rientää Varjakan kanssa oikealle etualalle.)

HILMA (yksin, lukee arkun kannesta). Janne Poikonen. Siinähän on Jannen arkku. Kai hän sitten pian tulee. (Silmää vasemmalle.) Tuolla jo tuleekin. Minnekähän minä menisin piiloon? (Menee suojakatokseen.)

NEITSY JANNE (tulee vasemmalta, katsellen ympärilleen). Eihän täällä ole ketään, vaikka näytti kuin täällä olisi liikuttu. (Katsoo oikealle etualalla.) Tuollapa meneekin. Kapteeni Varjakka ja joku neito. Onkohan meidän kapteenilla morsian? (Huokaa.) En saanut tavata Hilmaa. (Menee istumaan arkkunsa kannelle ja laulaa.)

Ja meitä oli kaksi, poika ja neitonen,
Kun taipui rakkahaksi luontomme iloinen.

(Puhuu ihmetellen) Tässäpä omituisesti kaikuu. Noista makasiineista kai se vastaa. (Laulaa)

Jo piennä ollessani tuon tulin kokemaan,
Ett' hälle rinnassani syän sykki nopeaan.

Ah voi, mun tyhmyyttäni; se sai sen aikahan:
Vieroitin ystäväni kauniin ja rakkahan.

Nyt on mun mielestäni kaikk' ilo puuttunut,
Kun kallein ystäväni on mulle suuttunut.

HILMA (on viimeisen säkeistön aikana lähestynyt Neitsy Jannen selän taakse ja laulun loputtua panee kätensä hänen silmilleen, matkii rumpua). Sutiputi, sutiputi sukkaan kenkään, aamulla varhain vaatetta selkään, torille, torille rumpu se käski, merelle, merelle Janne kun läksi. (Päästää kätensä, nauraa.) Minkä vuoksi sinä meidän talon kohdalla rummutit niin hassusti: ensin hiljaa, sitten kovasti, sitten taas hyvin hiljaa ja taas kovasti?

NEITSY JANNE (iloisen hämmästyksen vallassa). Sinä et olekaan minulle vihassa?

HILMA. Olin minä hyvin pahoillani, kun sinä et minua kutsunut pariksesi lähtiäisiisi. Mutta eihän minulla ollut mitään oikeutta olla sinulle vihassa.

HILMA. Selitä toki, että ymmärrän suuttua ja sitten antaa anteeksi.
(Istuutuu arkulle.)

NEITSY JANNE. Mutta minähän sinua eilen siellä tanssiaisissa loukkasin pahoin: muistolahjasi toin sinulle takaisin ja sillä tavoin.

HILMA. Minä siitä olin iloinen. Sillä siitä huomasin, että sinä minusta pidät. Tässä on kukkarosi.

HILMA. Siellä oli myöskin tämä sormus, jonka Sihvonen oli minulta ryöstänyt. Tämä on sinulle. Isävainajani tahdon mukaan se on muistoksi koko perheen puolesta, jonka sinä silloin kovana aikana pelastit nälkäkuolemasta.

NEITSY JANNE. En minä ole koskaan ajatellut sitä niin suureksi asiaksi, mutta minusta on ollut hauska muistella sitä aikaa.

HILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini kiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla lumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli tulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa. Oli paljon niin suuria ja ihmeellisiä tapauksia kuin saduissa. Jos minulle sanottaisiin, että minulla on ainoastaan yksi päivä enää elettävänä, mutta saan valita elämästäni minkä päivän hyvänsä sellaisena kuin olen sen elänyt, niin valitsisin jonkun tuollaisen pahimmista pakkaspäivistä, jolloin kuljimme talosta taloon palaten kotiin onnellisina siitä ilosta, mikä siellä meidät ympäröi.

NEITSY JANNE. Mutta eteenpäin elävän mieli. Meillä on ilon ja onnen päiviä edessämmekin. Eikö niin?

    Riemulla me käymme maailmaan
    Elämän kohtaloita koettamaan,
    Tokko myrskytuulin, vaiko hymyhuulin
    Onni osaksemme rientänee.

HILMA. Kuule, Janne, jätä minulle se rintarahasi talteen. Siihen kiintyy elämäni onnellisimmat muistot.

NEITSY JANNE. Se ei ole minulla mukana, mutta minä käyn sen hakemassa.
(Menee vasempaan juosten.)

HILMA. Ei nyt tällä kertaa. Mutta äsken täällä oli Eeva Ruskoranta ja kapteeni Varjakka. He ovat kihloissa.

HILMA. Ovat. Minä puhelin heidän kanssaan. Ja minä olen niin iloinen ja onnellinen heidän puolestaan.

HILMA. Sen vuoksi, kun saavat toisensa ne, jotka toisiaan rakastavat. He sopivat niin toisilleen. Minä olen Eeva Ruskorantaan hurjasti mielistynyt. Jos minä olisin poika, niin varmaan rakastuisin häneen niin, että tulisin hulluksi!

ELVIIRA. Hirveän suuri teeskentelijä. Oli olevinaan kuin ei olisi ketään rakastanut ja kuitenkin mielisteli kaikkia poikia.

HILMA (nauraen). En muistanutkaan sitä Amaalian povausta! Sinä olet pahalla tuulella, kun se ei toteutunut.

ELVIIRA. Sinä olet iloinen ja onnellinen, että hypit ja tanssit, kun muut joutuvat kihloihin, mutta minua sinä pilkkaat ja kiusoittelet. (Itkien.) Ja minä olen sinua pitänyt luotettuna ystävänä.

HILMA. Rakas Elviira, minä hartaasti toivon ja uskonkin, että kyllä sinäkin löydät sen nuorukaisen, jonka sydämen valtaat, mutta eihän sitä pidä povauksen mukaan etsiä.

ELVIIRA. Sinä koetat minulta salata, että rakastat Sihvosta. Niinkuin minä en olisi eilen illalla nähnyt, että sinulta pääsi itku, kun Neitsy Janne ajoi Sihvosen pois tanssiaisista. Ja nyt minä ymmärrän, minkä vuoksi tulit sinne niin myöhään ja minkä vuoksi et olisi halunnut jäädä sinne: sen vuoksi, että pelkäsit minulta Sihvosta.

HILMA. Meillä ei tule riitaa Sihvosesta, kunhan vain hänestä sovit sen
Amaalian kanssa.

SIHVONEN (tulee oikealta etualalla, pää kenossa ja ruumis jäykkänä).
Hyvää huomenta, Hilma. Minä toivotan Hilmalle onnea ja lykkyä.

SIHVONEN. Minähän näin teidän Karihaaran kanssa ajelevan kääseillä eilen illalla. Ja olenhan minä ollut vähän niinkuin puhemiehenäkin. Minähän Hilmalle sanoin, että Karihaara tykkää Hilmasta ja että toista se on Karihaara kuin se rumpari.—Minä tulin tapaamaan sitä rumparia.

SIHVONEN. Se rumpari pahus minua eilen illalla kouristi niskasta, että sain siihen jäsenvian. Ja sitten hän ryösti minulta rahoja ja sen Hilman sormuksen. Tulin sanomaan hänelle, että jos hyvässä sovussa antaa sen takaisin, niin saa asia minun puolestani raueta, mutta jos ei, niin minä hänet vangitsen.

HILMA. Tuossa ovat rahanne, ja kukkaron saatte pitää puhemiespalkkaa.
(Antaa kukkaron Sihvoselle.)

HILMA. Mitäpä te vähistä kivuista, kun olette nyt niin komean ja ylpeän näköinen, että luulisi teitä vähintään kuvernöörin kuskiksi. (Menee vasempaan.)

Oikealta etualalla saapuu pari vanhanpuoleista merimiestä, kummallakin saattajana vaimo, ja lapset työntävät käsikärryjä, joissa on kaksi merimiesarkkua, sadetakkeja ja täytetty säkki. Menevät laiturille, jossa tavarat kannetaan alas laiturilta, jäävät perälle puhelemaan. Sitten saapuu tuon tuostakin Onnen miehiä, nuoria ja vanhoja tavaroineen ja saattajineen vasemmalta perällä, niiden mukana LETTO Annan kanssa ja KARIHAARA äitinsä kanssa. Kaikki jäävät perälle muodostaen eri ryhmiä.

SIHVONEN (yksin). Olisi ollut rikas ja nätti tyttö, mutta Karihaara ehti siepata. No, eipä nyt ole Elviiralla toivoa Karihaarasta.

ELVIIRA (tulee perältä ja kuin kiertäen ja kaukaa katselee Sihvosta oudoksuen). Onko se Sihvonen?

SIHVONEN. En minä ole Elviiralle ylpistynyt, en toki. Sanotaan päivää oikein kädestä pidellen. Ja istutaan tuohon arkulle. (Istuutuu ja vetää Elviiran vierelleen.)

SIHVONEN. En minä suuttunut ole, mutta muuten ylpistynyt. Elviira vilkkaalla luonnollaan on voittanut minun sydämeni puoleensa. Saanko minäkin omistaa Elviiran hellän ja lempeän sydämen ja suloisen olennon, jota minä rakastan suurella rakkaudella. (Syleilee.)

SIHVONEN (säikähtäen kyyristyy kuin odottaisi jonkun tulevan niskaansa). Elviira katsoo, kuka siellä kiljaisi minun niskassani.

AMAALIA, krinuliinissa ja muuten tavattoman koreasti puettu, tulee vasemmalta etualalla.

AMAALIA. Ette ikinä! Minulla on kaksi todistajaa sen päälle, että
Sihvonen on mun.

AMAALIA. Oma syysi, kun olet niin valmis jokaisen pojan edessä pyörimään hameenhelmat hampaissa! (Istuu Sihvosen viereen.) Amaalia on se flikka, joka ei anna perään!

SIHVONEN. Minulla on niskassa tuska ja pää sekaisin,—minä luulen, että minusta tulee uskovainen.

NEITSY JANNE (syöksähtäen Sihvosen eteen). Ähäts! (Paukahuttaa kämmeniään.) Huts!

SIHVONEN säikähtyneenä juoksee kuin hurjistunut laiturille, jossa horjahtaa laiturilta alas.

NEITSY JANNE. Taisi muistaa katkismuksestaan, että se vanha Aatami on upotettava.

NEITSY JANNE. Minä olen sinun ja sinä olet minun ja meidän on maa ja taivas!—Ja yhdeksi merkiksi panen minä sinulle tämän rahan rintaasi: ihmissydämen pelastamisesta.

NEITSY JANNE. Ka, itkeekö tuo Elviira? (Menee Elviiran luo.) Mitä sinä neitonen itket?

NEITSY JANNE. Tytöt ovat kaikki? Sittenhän sinulla vasta olisi syytä itkeä, jos pojat olisivat kaikki.

HILMA. On sinulla, Elviira, parempia kuin Sihvonen, joka on niellyt ketun ja hännän pää jäänyt suusta roikkumaan.

NEITSY JANNE. Istuhan kotonasi kangaspuissa ja kutoa helskyttele ahkerasti, niin näet, että poikia alkaa kulkea akkunasi ohi, sellaisia oikeita poikia.

HILMA. Janne, viedään nyt arkku paattiin. (Kantavat yhdessä arkun laiturille.)

SIHVONEN puikahtaa esiin puistosta vasemmalta ja lähtee kuin varkain oikealle etualalla.

ENSIMÄINEN MERIMIES (tulee oikealta etualalla). Ahaa, Sihvonen! Sinä siedät saada pienen tärskäyksen, kun eilen illalla panit sellaisen valheen liikkeelle, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi. Olimme tehdä pahat rötökset. (Uhkaavasti.) Pieni pommi leukaasi, että tiedät mikä näillä mailla on tapana miesten kesken!

SIHVONEN (peräytyen vasemmalle). Sano sitten minun valhetelleen, kun ensin näet, kuka teille tulee kapteeniksi.

TOINEN MERIMIES (on tullut perältä). Letto epäilee, että on vain joku viekkaus siinä, kun Onnen lähtö muutettiin näin varhaiseksi.

SIHVONEN. Varjakka on viisas mies. Hän muutti Onnen lähdön varhaiseksi, ettei kukaan epäilisi mitään, vaan kaikki tulisivat tänne rantaan.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Sillä hän ei olisi paljon voittanut, sillä kukaan ei astuisi paattiin, jos Onnen herra tulisi.

SIHVONEN. Varjakka vie teidät puuriinkin. Mutta siellä hän sanoo: Minun pitää vielä käydä kaupungissa. Ja kaupungissa hän sanoo Onnen herralle: Mene nyt, lankomies, laivaasi. Hihhihhih.

SIHVONEN. Jos olisitte uskoneet minua ja maksaneet vähän miehestä, niin minä olisin kruuvannut Onnen herran niskoja, niin ettei hän olisi nähnyt taivasta eikä tähtiä, vaan kulkenut kuin kaarikaula hevonen leuka rinnassa kiinni. Mutta nyt se on myöhäistä. Menkää vain laivaan elkääkä tehkö rötöstä. Siitähän minä kielsin teitä eilenillallakin. Enkös kieltänyt?

TOINEN MERIMIES. Karihaara ei sanonut nyt tietävänsä mistään mitään.
(Seuraa ensimäistä merimiestä.)

SIHVONEN (yksin). Aina sitä miehistä irti pääsee, hihhihhihhih.
(Yrittää oikealle.)

AMAALIA (tulee puistosta vasemmalla.) Jeremias! Katsotaan poikain komeata menoa. Kapteeni lähtee morsiamineen.

AMAALIA. Niin. Tapasin Hei Lotan Nestorin. Hän vei tavaroita laivaan.
Sanoi morsiamen tulevan tämän kautta kapteenin kanssa.

SIHVONEN. Jää sinä tänne katsomaan. Minun pitää mennä kortteeritaloon.
Minulla on housut märät.

AMAALIA. Mennään minun luo. Minulla on siellä lunastamatonta panttitavaraa, takkeja ja housuja jos kuin paljon. Pukeudut oikein komeaksi ja mennään sitten päivällä pappilaan panemaan kuulutuksiin. (Kynkästä vie Sihvosta vasemmalle.)

AMAALIA. Et sinä, Jeremias, minulta pakoon pääse! (Juoksee Sihvosen jälkeen.)

KARIHAARA (tullen perältä Hilman kanssa puhellen). Vai niin päättyi
Onnen herran kosintaretki?

HILMA. Komesrootin rouva oli vihassa, että kihisi ja kähisi ja huusi Suomen, Ruotsin ja Saksan paholaiset Varjakan niskaan. Mutta sitten hän keksi keinon: Onnea ei lasketa palaamaan kotimaahan ainakaan viiteen tahi kuuteen vuoteen.

KARIHAARA. Se onkin paholaisen neuvoma keino! Ja se on hänen helppo toteuttaa. Voi onnettomia, meitä kaikkia Onnen miehiä!

HILMA. Mutta neitsy Eeva sanoi keksineensä keinon ja lähti täältä iloisena ja aivan varmana. Menivät neuvottelemaan kapteeni Junkan kanssa.

KARIHAARA. Minä nyt arvaan: kapteeni Junkka Varjakan sijaan. Ukki lähtee mielelläänkin neitsy Eevan takia.

HILMA. Se ei käy. Kapteeni Junkka oli eilen illalla myöhään komesrootilla ja ymmärtääkseni sitä varten. Mutta siellä riideltiin niin kauheasti.

KARIHAARA. Sitten se Onni jääkin Lentäväksi Hollantilaiseksi, joka ei koskaan pääse maihin.

KARIHAARA. Mutta ei puhuta tästä kenellekään. Se voisi olla pahaksi. Sillä kaikki tuntuvat olevan hyvin levottomia ja epäluuloisia. En ymmärrä miten heidät saa hillityksi, jos alkavat hurjistua. Lettokin kuohuu kuin käypä taikina, ja hän on sellainen härkäpää. Minä aivan odotan, milloin ne puhkeavat huutamaan ja meluamaan.

HILMA. Minä menen katsomaan, eikö jo kapteenia näy. (Rientää oikealle etualalla.)

LETTO. Perämies on mennyt hevosella tavaroineen. Varjakka aikoi olla täällä aamurummulta, että päästään lähtemään heti, kun kaikki miehet ovat koolla. Ja täällä jo kaikki ovatkin, mutta kapteenia ei kuulu ei näy. Mikä on tarkoitus?

KARIHAARA. Tarkoitus on hyvä: että Annasi kanssa saat sitä pitempään puhella. Elä siis turhiin hukkaa kallista aikaa.

LETTO. Saat nähdä, Jooseppi, että meitä nyt huiputetaan oikein kelpo tavalla. Varjakalla on tarjolla niin suuri rikkaus ja mahtavuus, että—

NEITSY JANNE (tulee perältä Leton ja Karihaaran luo). Nuo miehet ovat aivan päättömiä: uskottelevat, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi.

NEITSY JANNE. En valalleni ota, mutta sen tiedän, että meiningit ovat kovat. Kapteeni Ramberg tuli eilen illalla hakemaan neitsy Eevaa tanssiaisista oikein vaunuilla, ja huvimajalla oli vastaan ottamassa itse komesrootin rouva ja Eliise mamselli.

LETTO. No silloin on selvä asia, että Varjakka ja Eliise mamsellikin ovat kihloissa. (Annalle, joka tulee Leton luo.) Minäpähän olin oikeassa ja sinä, Anna, väärässä. Ei puhettakaan, että Varjakka ja Eeva olisivat kihloissa!

ENSIMÄINEN MERIMIES (vasemmalla, huutaa äänekkäästi). Pojat, hei! Onnen herra tulee tänne.

Kaikkien huomio kääntyy vasemmalle, jonne ahtautuvat katsomaan, ja syntyy kasvava melu.

HILMA (rientää oikealta etualalle Neitsy Jannen luo, joka on jäänyt oikealle). Kapteeni Varjakka ja neitsy Eeva tulevat. Pelastettuja! (Syleilee riemuissaan Neitsy Jannea.)

ONNEN HERRA tulee vasemmalta etualalla. Joukko uhkaavasti saartaa hänet heti, ja Onnen herra kuin paeten vetäytyy lyhtypylvään luo ja nousee tikapuille.

    Nuorena jummannina olin minä kerran
    Onnen herran skuunarissa kuukauden verran.
    Portoriikoon asti läksi,
    Jäikin paljon tännemmäksi.

VARJAKKA (juoksee makasiinin portaille, josta koettaa ruveta puhumaan).
Tänne tulkaa ja kuulkaa kaksi sanaa!

Kukaan ei välitä Varjakasta. Melun kiihtyessä joukko virittää lauluun jatkoksi:

    Hampurissa kapteeni suuret pidot laittoi,
    Toiselta timperiltä käsivarren taittoi,
    Puosua hän löi ja sätti,
    Miehet yöllä laivan jätti.

EEVA (rientää lyhtypylvään luo ja tunkeutuen väkijoukon läpi nousee tikapuille Onnen herran alapuolelle, huiskuttaen pikkuliinaa). Hei, Onnen miehet! Hei!

EEVA. Siinähän sinä olet, lähempänä kuin luulinkaan—No, kuulkaa! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteeni Varjakan päällikökseen: olkaa ääneti! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteenikseen jonkun muun: nostakaa kätenne ja huutakaa!—Ei kuulu mitään eikä näy merkkiäkään. Kaikki siis tahtovat kapteeni Varjakan. Te hänet saatte.

LETTO. On sillä neitsyellä valta määrätä, minä nyt tiedän sen teille sanoa.

Joukko hurraa innokkaasti ja hajaantuu. Onnen miehet menevät hurraamaan Varjakalle, joka on jäänyt seisomaan makasiinin portaille, ja joitakin heistä jää puhelemaan Varjakan kanssa.

ONNEN HERRA hyvätuulisen näköisenä seuroittelee Eevaa, joka iloisesti puhelee Onnen herran kanssa, mutta näyttää rauhattomalta ja levottomana liikkuu paikasta toiseen.

KARIHAARAN LESKI. Vai ovat he kihloissa, tämä neitsy Eeva ja kapteeni
Ramberg.

KARIHAARA. Ei, äiti kulta. Ei ole sinnepäin piiputkaan. Siinä tuli Letolle suuri erehdys. Ja tuli paha hämminki, kun joutuivat kaikki väärään uskoon. Neitsy Eeva näyttääkin levottomalta.

HILMA. Niin, tosiaan, hänellä näyttää olevan hätä. Menkää, Karihaara, puhelemaan hänen kanssaan ja tiedustamaan.

KARIHAARA. Se voisi olla vahingoksi. Kyllä neitsy Eeva itse suoriutuu.
Odotetaan.

EEVA (Onnen herran kanssa puhellen, ottaa taskustaan kirjepaperin). Mutta suokaa anteeksi, minulle eilen illalla oli tullut kirje, jota en ole vielä lukenut. Se voi olla hyvin tärkeä. Menkää siksi aikaa puhelemaan Leton ja hänen morsiamensa kanssa.

ONNEN HERRA. Vai on Letto kihloissa. Minä menen häntä onnittelemaan ja kiittämään puolestani. (Menee peremmälle Leton ja Annan luo ja heidän kanssaan puhellessaan luo tuon tuostakin silmäyksen Eevaan.)

EEVA (siirtyen jonkun verran oikealle lukee muka kirjettä tarkoituksella salata Onnen herralta puhelunsa Hilman kanssa.) Neitsy Hilma!

HILMA (pysähtyen). Minkä vuoksi? En minä puolestani pelkää komesrootilaisia, vaikka tietäisivätkin, että olen juorunnut.

EEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano aina, kuulitko.

NEITSY JANNE (tulee ja kiepsahtaa istumaan Hilman viereen). Vielä hetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä.

NEITSY JANNE (Hilmalle). Minä nyt ymmärrän. Jees. Meidän kapteeni ja neitsy Eeva!

EEVA. Mutta herra on täältä toimitettava pois, muuten syntyy pahempi villitys kuin äsken. Sitä ei sitten hillitse kukaan ja on mahdoton selittää heille heidän erehdystään. Kaikki menee myttyyn.

EEVA. Minun on mahdotonta nyt. En pääse liikahtamaan, en kenenkään kanssa puhelemaankaan, sillä herra seuraa minua kuin varjo.

EEVA. En ymmärrä. Minä en arvannut, että herra osaa olla täällä ja että syntyi tuo meteli. Minä odotan pelvolla ja vavistuksella, mitä tuleman pitää.

EEVA. Tuossa pärekopassa lyhtypylvään juurella. Ei suinkaan se vain ole kuollut, kun ei enää laula.

ONNEN HERRA. Se olisi vahinko. Se on hyvin korea kukko. (Menee lyhtypylvään luo.)

PAAVO (on tullut oikealta makasiinien välitse ja saapuu Onnen herran luo). Nyt minä toin sen Alakaakosta lähetetyn porsaanne. Se on laatikossa tuolla rannalla. Saanko minä nyt maksun vaivoistani?

NEITSY JANNE. Kuulin. Minä olen ottavinani kiinni. Luottakaa minuun!
(Juoksee makasiinien välitse oikealle).

PAAVO. En minä sitä yksin jaksa kantaa. Vaivalla sain sen veneestä hilatuksi rannalle.

PAAVO. Eipä täällä ole minun käskyläisiäni. Mutta kapteeni itse käskee.
Täällähän on teidän miehiänne kuin Viron susia.

PAAVO. Ei ole minun syyni. Minua vain käskettiin soutaa porsas tänne rantaan ja minä olen sen soutanut kunnialla, ja sillä minä olen kuitti. (Menee perälle.)

EEVA. Minua peloitti kauheasti, että hän kieltää Onnen lähtemästä ennen kuin Eliise mamselli ehtii mukaan. Ja sen hän olisi tehnyt, jos olisi saanut vähänkään vihiä minun lähdöstäni.

VARJAKKA (tulee Eevan ja Hilman luo). Kiitoksia, neitsy Hilma! Te olette pelastusenkelimme.

KARIHAARAN LESKI. Jumalan siunausta teille, kaunis pari.—Niin ne muut nuoret liittyvät ja onnensa löytävät. Minä tälle Joosepille hänen kotia tultuaan heti ensimäisiksi sanoikseni lausuin: Etsi nyt, poikani, itsellesi mieluisesi, niin käyt useammin kotona ja opit viihtymään maajalassakin. Mutta eihän tämä.

KARIHAARA. Minä olin kuuliainen poika: etsin ja ehdin löytää jo kaksikin, mutta tuossa he ovat. Kummallakin on omansa.

VARJAKKA. Minunkin on sydämellinen tarve puristaa kättäsi omasta puolestani: kiitos, kunnon toveri, ystävä ja oivallinen puhemieheni.

KARIHAARAN LESKI. Hyvä kapteeni, ruvetkaa te nyt neuvomaan Jooseppia, että hänkin itselleen hankkisi toverin. (Karihaaralle.) Olisi minunkin yksinäiset talveni lyhemmät, kesäni paljon kirkkaammat sinun kumppanisi kanssa täällä.

KARIHAARA. En minä nyt tähän hätään voi mitenkään teille, äiti kulta, hankkia sitä kumppania. Mutta palattuani. Ja me palaamme nyt pian.

KARIHAARA. Ja kapteenimme tarmolla ja hänen morsiamensa onnella, jonka saamme näkyväisessä hahmossa mukaamme. Eikö niin, neitsy Eeva?

EEVA. Te kyllä, mutta minä voin joutua jäämään rannalle kuin kalamiehen koira.

KARIHAARA. Niin, jos Eliise mamselli ehtii mukaan. Nyt, kapteeni, kiireellä puuriin ja ankkuri ylös!

NEITSY JANNE (juoksee etualalla Eevan luo). Porsas juoksee pitkin katuja jälessä koiralauma ja kapteeni Ramberg.

RAJALINSKA JUNKAN taluttamana ja PASANTERI ja PASANTERSKA tulevat oikealta etualalla.

    Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään
    Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään.
    Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee,
    Se meidät kotimaasta taa merten saattelee.

    Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava,
    On armaanamme aalto tai ehkä hautana.
    Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt
    Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt.

    Jos kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan,
    Vie punaruusun kukka sen viereen santahan.
    Kun joskus kesäilloin sen luo käyt istumaan,
    Se rakkautemme hellän saa mielees muistumaan.

    Ei surra mun nyt auta, vaan täytyy lähteä,
    Ja kaihon tunteet, huolet, rintaani kätkeä.
    Hyvästi armas kulta, hyvästi tuttavat,
    Hyvästi kotiseutu, sun rantas rakkahat!

VARJAKKA (laulun loputtua). Valmiit paattiin! Onnen miehet asettuvat perälle kahteen riviin laiturille johtavaksi kujaksi.

VARJAKKA ja EEVA lähtevät käsikädessä astumaan laiturille päin. Jonkun matkaa jälempänä RAJALINSKA JUNKAN taluttamana.

ÄÄNIÄ: Minne Onnen herran morsianta viedään?—Viedäänkö hän laivaan?—
Ensin morsian ja sitten itse Onnen herra!—Petkutusta!—Elkää lähtekö,
Onnen miehet!

Onnen miehet poistuvat riveistään, KARIHAARA ja NEITSY JANNE jäävät paikalleen.

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO (seisten lähellä lapsiensa ympäröimänä). Kukas silloin Onnen herran porsaat hoitaa ja kanat ruokkii?

EEVA (Varjakan avulla nousee pollarin päähän). Minä en ole Onnen herran morsian!

LETTO. Olihan sinua Onnen herra käynyt eilen illalla Ilolan krouvissa tanssiaisten aikana kosimassa. Eikö, ole totta?

EEVA. Kävi hän ja kosi. Mutta eihän, Letto, sinun Annasikaan voi olla kaikkien niiden morsian, jotka häntä ovat kosineet. Vai aiotko pakottaa hänet rupeamaan morsiameksi heillekin?

EEVA. Minäpä en vaunuihin mennyt, vaan karkasin krouvilta toista tietä omalle maalleni.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Miten teillä, neitsy Eeva, sitten oli äsken valta määrätä?

EEVA. Jos minulla olisi ollut valta määrätä, niin minä olisin jättänyt maihin kapteeni Varjakan ja teille määrännyt kapteeni Junkan. Kapteeni Varjakka on minun sulhaseni. Ja minun on pakko lähteä mukaanne.

EEVA. Jos minä jään tänne, niin tulee siitä pitkä ero. Mutta ei yksin minulle. Te Onnen miehet ette silloin näe kotiseutuanne, ette saa kohdata omaisianne, ystäviänne pitkiin vuosiin, jollen minä mene naimisiin Onnen herran kanssa.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Minnekä Onnen herra on täältä kadonnut, koska ei kuulu?

EEVA. Hän tulee tänne pian, kun odotatte. Mutta silloin hän antaa sellaisen määräyksen, etten minä enää pääsekään mukaanne, vaikka tahtoisittekin. Hänen sisarensa valmistautuu lähtemään Onnella Tukholmaan.

EEVA. Tuolla on kaipaamanne susi! (Hyppää pollarilta.) Pitkän eromme hetki lyö! Hyvästi, Yrjö! (Syöksyy Varjakan kaulaan.)

ANNA. Vei sinua, Oskari, kun et minua uskonut! Voi teitä, Onnen miehet!
(Rupeaa itkemään.)

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO (Eevalle). Antakaa anteeksi, neitsy, erehdyksemme. Menkää, menkää kiireesti.

VARJAKKA sieppaa Eevan käsivarrelleen ja kantaa hänet Onnen miesten rivien välitse laiturille ja alas Onnen miesten seuratessa parittain.

JUNKKA. Sinne vietiin. Tulevana sunnuntaina kolmasti kuulutetaan ja sitten Tukholmassa vihitään.

ONNEN HERRA. Farbruur on hävytön! (Ottaa hatun Junkan päästä ja lyö maahan.)

Kukko kiekuu. ONNEN HERRA potkii kukkokopan oikealle makasiinin portaitten luo, juoksee sitten oikeaan makasiinien välitse.

PASANTERSKA. Kuka se oli tuo meripoika, joka tuota koria potki? Olipa se ottanut hyvät aamutropit?

PASANTERI. Muori kulta, se oli muuan meripoika, joka olisi nainut meidän tyttäremme, jos meillä olisi ollut tuollainen kuin tuo Eeva.

PASANTERI. Ikävä Eevaa. Mutta mennäänpä mekin nyt tuonne lähemmäksi, että edes jotakin näet. (Lähtevät laiturille päin.)

RAJALINSKA. Hyvästi, minun päivänpaisteeni, minun kesäni, leivoseni.
Jumalan haltuun.

EEVA. Kuulkaa, setä, mikä vahinko! Meiltä tässä kiireessä jäi se toistemme tukistaminen. Mutta suoritetaan se ensi töiksemme, kun palaan.

JUNKKA. Ja kuulehan, Eeva. Tuo minulle uusi hattu tuliaisia. Tämä nyt on aivan pilalla!

ONNEN HERRA tulee oikealta makasiinien välitse synkkänä ja allapäin, sitten alkaa kuunnella Eevan ääntä.

EEVA. Anna terveisiä Oskarilta!—Ja Jannelta terveisiä muutamalle tytölle, ja meiltä kaikilta sydämelliset kiitokset, minulta enin, niinkuin ymmärrät.

HILMA. Kuulin!—Eeva, hyvästi. Onnea matkalle. Ja terveisiä sinulle kaikilta täällä rannalla.

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Jumala teitä varjelkoon ja suojelkoon, hyvä ja kaunis kapteenska. Kiitoksia omasta ja lasteni puolesta.

ONNEN HERRA. Minä niin kovasti rakastin, etten enää voi koskaan ketään rakastaa. (Laskeutuu tikapuilta, nostaa kukkokopan makasiinin portaille, istuu sen viereen lynkäpäisilleen polviensa varaan.)

    Meripoiat me paatistamme hurraamme
    Noille maalle jääville, kyynelsilmä neidoille,
    Meripoiat me paatistamme hurraamme
    Suomen neidon kunniaks'!

Laiturin takana jonkun matkan päässä nousevat airot kauniisti ja säännöllisesti pystyyn ja kuuluu kolminkertainen hurraahuuto. Airot alas.

    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,
    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teillä luonto raitis ain!

ONNEN MIEHET:

    Ja tää toinen hurraa on laivalle,
    Merten valloittajalle, meidän asuinmajalle,
    Ja tää toinen hurraa on laivalle
    Tuonne merten kuohuihin.

    Hurraa, te Suomen meripoiat.
    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,
    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teille luonto raitis ain!

KAIKKI:

    Vielä raikas hurraa Suomelle,
    Meidän kotimaallemme, aina kaivatullemme,
    Vielä raikas hurraa Suomelle,

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MERIPOIKIA: KOLMINÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.